Komission ohjeet

kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten suunnittelusta

(C/2025/6701)

Sisällysluettelo

Johdanto

II.

Mitä hinnanerosopimukset ovat?

Määritelmä ja pääperiaatteet

Hinnanerosopimusten luokat

Rajat ylittävät kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset

III.

Älykkäämpien hinnanerosopimusten edut

Investointikustannusten vähentäminen lisäämällä hintavarmuutta

Sähköjärjestelmän tehokkaan toiminnan varmistaminen investointien arvon maksimoimiseksi

Uusiutuvan tuotannon rajoitteiden vähentäminen riittävillä investointikannustimilla

Energiakustannusten vähentäminen tuomalla markkinoille lisää edullista puhdasta tuotantoa ja syrjäyttämällä kallista fossiilista tuotantoa

IV.

Oikeudellinen kehys

Kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten älykäs suunnittelu

VI.

Yksittäiset suunnitteluelementit

Ehkäistään tarjouskäyttäytymisen vääristymistä vuorokausimarkkinoilla, päivänsisäisillä markkinoilla, tasehallintamarkkinoilla ja lisäpalvelujen markkinoilla

Tehokkaiden kunnossapitopäätösten edistäminen

Kannustimet osallistua tehokkaasti sähkön termiinimarkkinoille

Investointien arvon maksimointi sähköjärjestelmän ja EU:n kuluttajien kannalta

VII.

Hinnanerosopimusten yhdistäminen sähkönhankintasopimuksiin

Mitä ovat sähkönhankintasopimukset?

Kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten ja sähkönhankintasopimusten yhdistelmä

VIII.

Päätelmät

Liite I:

Yksittäisten suunnitteluelementtien yhteenveto

Liite II:

Sanasto

I. Johdanto

Euroopan sähköjärjestelmä on keskellä nopeaa siirtymää. Fossiilisten polttoaineiden osuus vähenee, ja puhtaan tuotannon käyttöönotto etenee nopeasti Euroopan energia- ja ilmastopolitiikan tavoitteiden saavuttamiseksi hiilestä irtautumisen, kilpailukyvyn ja häiriönsietokyvyn osalta. Siirtymä perustuu yhä useammin puhtaisiin energialähteisiin kohdistuviin yksityisiin investointeihin, joita markkinasignaalit ohjaavat, mutta valtiontuella on ollut siinä myös merkittävä rooli. Vaikka on tärkeää kasvattaa markkinavetoisten investointien osuutta, valtiontuki voi olla välttämätöntä, jos markkinoilla esiintyy häiriöitä tai jos tarvittavat investoinnit eivät toteutuisi ilman valtiontukea.

Sähkömarkkinoiden rakenneuudistuksen (1) seurauksena sähköasetukseen (2) lisättiin 19 d artikla. Tämän säännöksen mukaan tietyntyyppisiin uusiutuvan sähkön tuotantolaitoksiin sekä uusiin ydinvoimalaitoksiin tehtäviin investointeihin (3) sovellettavien suorien hintatukijärjestelmien on oltava kaksisuuntaisia hinnanerosopimuksia tai vaikutuksiltaan vastaavia järjestelmiä (kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset). 19 d artiklan mukaan tällaiset kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset on suunniteltava siten, ettei sisämarkkinoilla synny kilpailun ja kaupan kohtuuttomia vääristymiä. Pakolliset ehdot täydentävät uusiutuvia energialähteitä koskevassa direktiivissä (RED III) (4) vahvistettua nykyistä kehystä sekä valtiontukisääntöjä, kuten ilmasto-, ympäristönsuojelu- ja energiatuen suuntaviivoja (CEEAG) sekä puhtaan teollisuuden valtiontukikehystä (CISAF) (5).

Kohtuuhintaista energiaa (6) koskevassa toimintasuunnitelmassa tunnustettiin lisäksi pitkän aikavälin sopimusten, kuten kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten, merkitys sähkökustannusten alentamisessa ja sähkölaskujen irrottamisessa fossiilisten polttoaineiden hintojen epävakaudesta sekä lisäinvestointien tukemisessa tuotantoteknologioihin, joiden marginaalikustannukset ovat alhaiset.

Edistämällä investointeja puhtaan energian resursseihin valtion talousarvion määrärahoilla, kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset voivat johtaa sähkön tukkuhintojen alenemiseen. Näin tapahtuu, koska puhtaampi ja edullisempi tuotanto syrjäyttää ajojärjestyksessä kalliimman, pääosin fossiilisia polttoaineita käyttävän tuotannon (7). Näin ollen markkinahinnan asettavan yksikön marginaalikustannukset ovat alhaisemmat, mikä alentaa sähkön tukkuhintoja. Lisäksi tuotantolaitoksille myönnettävän tuen avulla kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset voivat tarjota energiankuluttajille useita etuja, kuten a) lisätä puhdasta tuotantokapasiteettia kilpailukykyisin kustannuksin ja b) vähentää hintojen epävakautta ja samalla tarjota kuluttajille suojaa aikoina, joina sähkön hinnat ovat korkeat. Koska kaksisuuntaisissa hinnanerosopimuksissa määritetään tuensaajien enimmäiskorvaus, jäsenvaltiot voivat saada tuloja takaisin silloin, kun markkinahinnat ovat korkeat. Vaikka edullisen tuotannon määrät eivät riitä syrjäyttämään kalliimpaa tuotantoa ajojärjestyksessä, kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset suojaavat näin kuluttajia. Tämän enimmäiskorvauksen ylittävät tulot voidaan jakaa uudelleen kuluttajille, mikä suojaa heitä tehokkaasti korkeilta energian hinnoilta. Lisäksi kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset tarjoavat sijoittajille suuren varmuuden varmistamalla vakaat tulot uusista investoinneista sähköntuotantoon, joka on aiempaa vähemmän riippuvainen fossiilisilla polttoaineilla tuotetun sähkön aiheuttamasta hintojen vaihtelusta (joka tyypillisesti määrittää hinnan vuorokausimarkkinoilla). Näin ollen kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset helpottavat tuensaajien pääoman saantia alhaisemmilla rahoituskustannuksilla (esimerkiksi alhaisemmilla lainakoroilla ja riskipreemioilla) ja alentavat näin investointikustannuksia. Tämä merkitsee pienempää sähkölaskua kuluttajille verrattuna vaihtoehtoiseen tilanteeseen. Kaiken kaikkiaan nämä välineet tekevät puhtaan ja runsaan energian käyttöönotosta edullisempaa ja tukevat energian pitkän aikavälin ennustettavuutta ja kohtuuhintaisuutta.

Kun otetaan huomioon kaksisuuntaisilla hinnanerosopimuksilla tuettujen resurssien kasvava osuus sekä EU:n kohtuuhintaisuutta, hiilestä irtautumista ja energiavarmuutta koskevien tavoitteiden saavuttamiseksi tarvittavien investointien laajuus (8), kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten älykäs suunnittelu on ratkaisevan tärkeää. Kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset on suunniteltava älykkäästi sen varmistamiseksi, että Euroopan sähkömarkkinat toimivat tehokkaasti ja että tuetut resurssit integroituvat markkinoille samalla, kun järjestelmäkustannukset pysyvät hallinnassa ja kilpailua edistetään.

Koska näiden sopimusten asianmukainen suunnittelu on olennaista edellä kuvattujen etujen saavuttamiseksi, tämän asiakirjan tavoitteena on antaa jäsenvaltioille ohjeita siitä, miten kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset voidaan suunnitella tehokkaita investointeja tukevalla tavalla. Nämä ohjeet auttavat jäsenvaltioita suunnittelemaan tukijärjestelmiään nykyisen sääntelykehyksen valossa. Asiakirjassa annetaan myös esimerkkejä siitä, miten sähköasetuksessa ja uusiutuvia energialähteitä koskevassa direktiivissä vahvistetut suunnitteluperusteet voidaan täyttää. Siinä ei pyritä antamaan tyhjentävää arviota siitä, ovatko kaikki kaksisuuntaisen hinnanerosopimusjärjestelmän mahdolliset suunnitteluratkaisut EU:n lainsäädännön mukaisia (9).

Komissio kannustaa jäsenvaltioita harkitsemaan asianmukaisesti näissä ohjeissa esitettyjä periaatteita, mutta tämä asiakirja on tarkoitettu ainoastaan ohjeellisiin tarkoituksiin. Vain itse EU:n lainsäädännön teksti on oikeudellisesti sitova. Lainsäädännön sitovan tulkinnan on perustuttava uusiutuvan energian direktiivin ja sähköasetuksen tekstiin sekä muuhun asiaa koskevaan EU:n lainsäädäntöön ja Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön.

II. Mitä hinnanerosopimukset ovat?

a. Määritelmä ja pääperiaatteet

Sähköasetuksessa määrätään, että suora hintatuki asetuksessa luetelluille puhtaille sähköntuotantolaitoksille myönnetään kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten muodossa. Tällaisella sopimuksella tarkoitetaan sähkön tuotantolaitoksen toiminnanharjoittajan ja vastapuolen, yleensä julkisen yhteisön, välillä solmittua sopimusta, jossa säädetään sekä vähimmäiskorvauksen suojasta että ylimääräisen korvauksen enimmäisrajasta (10). Kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten kattama ajanjakso voi olla 10–60 vuotta riippuen teknologiasta, kuoletusajasta ja markkinatuloihin liittyvistä riskeistä (11). Kaksisuuntaisilla hinnanerosopimuksilla tuettujen laitosten tuottamalla sähköllä käydään yleensä kauppaa sähkömarkkinoilla (12).

Investoinnit puhtaan energian resursseihin hankkeen toteuttajan ja valtion välisillä kaksisuuntaisilla hinnanerosopimuksilla tarjoavat hankkeen toteuttajalle tuottovarmuutta. Tällä on suora vaikutus sijoittajan riskin pienenemiseen ja siten pääomakustannusten alenemiseen. Tämä voi houkutella lisää alhaisten rajakustannusten energiantuotantoyksiköitä, syrjäyttää kalliimpia yksiköitä ajojärjestyksestä ja laskea siten energian tukkuhintoja.

Sähköasetuksen antaman määritelmän puitteissa on mahdollista käyttää monia erilaisia suunnitteluvaihtoehtoja, ja tällaiset sopimukset ovat kehittyneet merkittävästi (13). On odotettavissa, että nämä erilaiset kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten mallit kehittyvät edelleen tutkimuksen ja täytäntöönpanon myötä sekä Euroopan sähkömarkkinoiden rakenteen kehittyessä. Siksi näitä ohjeita ei tule tulkita siten, että ne estäisivät jäsenvaltioita valitsemasta muita malleja, kunhan ne ovat EU-lainsäädännön (mukaan lukien valtiontukisäännöt) mukaisia.

Käytännössä kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten rahavirrat riippuvat kiinteästä rajahinnasta (14), jäljempänä näissä ohjeissa ’toteutushinta’, joka yleensä määräytyy tarjouskilpailumenettelyssä (15), viitehintana käytettävästä markkinahinnasta sekä viitevolyymeista. Tarjouskilpailumenettely on tehokkain hinnanmuodostusmekanismi, joka alentaa investoinnin kustannuksia (16). Viitehinta lasketaan keskiarvoistamalla markkinahinnat viitejaksoilla, joiden pituus vaihtelee valitun kaksisuuntaisen hinnanerosopimusmallin mukaan. Sähköntuotanto tai viitevolyymit lasketaan, jotta voidaan määrittää ne volyymit, joiden perusteella kaksisuuntaisen hinnanerosopimuksen korvaus maksetaan. Tämä viitevolyymi voi olla laitoksen todellinen tuotantomäärä, tuotantomäärästä riippumaton todellinen volyymi tai näiden kahden yhdistelmä (17).

Useimmissa kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten malleissa korvaus määräytyy toteutushinnan ja viitehinnan välisen eron sekä sähköntuotannon tai viitevolyymin perusteella. Kun viitehinta on alempi kuin toteutushinta, hinnanerosopimuksen vastapuoli täydentää tuottajan markkinatuloja toteutushinnan tason saavuttamiseksi. Kun viitehinta on toteutushintaa korkeampi, tuottajan on siirrettävä (18) toteutushinnan ylittävä osuus tuloistaan. Esimerkki havainnollistetaan alla olevassa kaaviossa 1.

Kaavio 1: Positiiviset ja negatiiviset korvaukset kaksisuuntaisessa hinnanerosopimuksessa

Lähde:

Fabra (2022)

b. Hinnanerosopimusten luokat

Tässä vaiheessa kaksisuuntaisille hinnanerosopimuksille voidaan määritellä kaksi pääluokkaa: tuotantoperusteiset hinnanerosopimukset ja tuotannosta riippumattomat hinnanerosopimukset. Ensimmäiseen luokkaan kuuluvissa sopimuksissa määritellään viitevolyymi ja sopimusmaksut tuensaajan tuottaman määrän perusteella. Toisessa luokassa viitevolyymi ja siten sopimusmaksut irrotetaan todellisesta tuotannosta. Sen sijaan tarkastellaan laitoksen tuotantokapasiteettiin tai vertailulaitoksen tuotantoon liittyviä mittareita. Puhtaiden tuotantoperusteisten ja tuotannosta riippumattomien sopimusten lisäksi on mahdollista käyttää myös fuusiomuotoisia hinnanerosopimuksia, joissa yhdistyy molempien sopimustyyppien piirteitä (19). Esimerkiksi hinnanerosopimus voi olla tuotantoperusteinen sellaisina ajanjaksoina, joina järjestelmän ei odoteta aiheuttavan vääristymiä (20), mutta tuotannosta riippumaton muina aikoina (esimerkiksi silloin, kun sähkömarkkinahintojen odotetaan jäävän tuetun laitoksen marginaalikustannusten alapuolelle).

Tuotantoperusteiset kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset olivat viime vuosikymmenellä ja ovat edelleen jäsenvaltioiden yleisimmin käyttämä hinnanerosopimustyyppi. Yksinkertaisimmillaan tällaiset järjestelmät voivat vääristää tuensaajien kannustimia (21), sillä ne kannustavat tuotannon maksimoimiseen riippumatta siitä, mikä tämän tuotannon arvo sähköjärjestelmälle on markkinatulojen perusteella. Tuottajia voidaan esimerkiksi kannustaa i) maksimoimaan tuotantonsa, vaikka sähkön kokonaistuotanto olisi liiallista ja päivänsisäisillä tai tasehallintamarkkinoilla hinnat olisivat laitoksen rajatuotantokustannuksia alhaisempia, tai ii) tekemään investointipäätöksiä, jotka maksimoivat laitoksen tuotantomäärät mutta eivät maksimoi sähköjärjestelmälle tuotetun sähkön arvoa. Jos älykkäämpiin hinnanerosopimusmalleihin ei siirrytä, näiden vääristymien voidaan odottaa lisääntyvän. Esimerkki tällaisesta älykkäämmästä mallista on se, että tuotannolle ei anneta kannustimia ajanjaksoina, jolloin kyseisen energian arvo on negatiivinen. Tämä voidaan yleensä ratkaista siten, että negatiivisten hintojen tunneilta ei makseta korvausta tuotannosta. Päivänsisäisen markkinasegmentin merkityksen odotetaan kasvavan. Sen vuoksi on olennaista varmistaa, että myös negatiiviset hintasignaalit otetaan huomioon kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten korvausperusteita määritettäessä. Tämän vuoksi kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten parempi suunnittelu on tarpeen, jotta voidaan minimoida siirtymän kokonaiskustannukset, jotka jäävät kuluttajien maksettaviksi.

Tuotannosta riippumattomat kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset ratkaisevat suurimman osan näistä ongelmista. Koska tuensaajalle maksettava korvaus on riippumaton todellisesta tuotannosta, tuensaajaa kannustetaan mukauttamaan tuotantoaan ja markkinakäyttäytymistään markkinatulojen maksimoimiseksi. Tämä kannustaa tuensaajia käyttämään laitosta samalla tavalla kuin toiminnanharjoittaja, joka ei saa tukea. Tieteellisessä kirjallisuudessa esitetään useita erilaisia tuotannosta riippumattomia hinnanerosopimusmalleja. Ne eroavat toisistaan pääasiassa sen mukaan, miten viitevolyymi määritellään. Se voidaan esimerkiksi perustaa laitoksen kykyyn tuottaa tiettynä ajankohtana tai (virtuaalisen) vertailuvoimalaitoksen tuotantoon. Tämän tyyppisiin kaksisuuntaisiin hinnanerosopimuksiin liittyvät suurimmat haasteet koskevat viitevolyymien määrittämistä, mikä voi olla monimutkaisempaa esimerkiksi siksi, että tarvitaan kehittyneitä mallinnusvalmiuksia tai koska on ehkäistävä mahdollisia keinotteluriskejä (gaming) (22).

Yleisesti ottaen kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten aiheuttamien markkinavääristymien poistaminen edellyttää tiettyjä kompromisseja. Esimerkiksi parempi reagointikyky markkinoiden muutoksiin alentaa järjestelmän kokonaiskustannuksia ja hyödyttää siten kuluttajia yleisesti, mutta se voi myös lisätä tuensaajien yksittäisiä tuloriskejä.

c. Rajat ylittävät kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset

Rajat ylittävien kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten – joita on käytetty harvoin, mutta joiden käytön odotetaan yleistyvän rajat ylittävän yhteistyön myötä – suunnittelun tulisi heijastaa muiden hinnanerosopimusten suunnittelua ja olla siten sovellettavan oikeudellisen kehyksen sekä tässä asiakirjassa kuvattujen suunnitteluperiaatteiden mukainen. Erona näissä ohjeissa käsiteltäviin kaksisuuntaisiin hinnanerosopimuksiin on kuitenkin se, että rajat ylittävien hinnanerosopimusten suunnitteluun osallistuvat sekä vastaanottava jäsenvaltio että vähintään yksi rahoitukseen osallistuva jäsenvaltio.

Rajat ylittävään kaksisuuntaiseen hinnanerosopimukseen osallistuvien jäsenvaltioiden yhteistyö voi olla eri tasoista. Matalimmalla yhteistyön tasolla vastaanottava jäsenvaltio voi yksipuolisesti suunnitella ja toteuttaa tukijärjestelmän ja vastaanottaa rahoitusosuuksia osallistuvilta jäsenvaltioilta.

Keskitasoisessa yhteistyössä rajat ylittävä kaksisuuntainen hinnanerosopimus suunnitellaan yhteistyössä rahoitukseen osallistuvien jäsenvaltioiden kanssa, mutta sen täytäntöönpanosta vastaa vastaanottava jäsenvaltio. Tämä yhteinen suunnittelu voi koskea joko yksittäistä hanketta tai muodostaa puitteen tällaisten hankkeiden ryhmälle.

Lopuksi rajat ylittävä kaksisuuntainen hinnanerosopimus voidaan suunnitella ja panna täytäntöön yhteistyössä vastaanottavien maiden ja rahoitukseen osallistuvien jäsenvaltioiden kanssa. Tämä yhteistyö voi koskea joko yksittäistä hanketta tai olla useita hankkeita kattava puitesopimus.

III. Älykkäämpien hinnanerosopimusten edut

Euroopan komissio on ehdottanut vuodelle 2040 ilmastotavoitteeksi 90 prosentin nettovähennystä kasvihuonekaasupäästöissä verrattuna vuoden 1990 tasoihin (23). Sähköistäminen ja energiajärjestelmän täysi irrottaminen hiilestä vuoteen 2040 mennessä on tärkein energiasiirtymää edistävä tekijä. Sähkön osuuden energian loppukulutuksesta odotetaan kasvavan noin 30 prosentista vuonna 2030 yli 45 prosenttiin vuoteen 2040 mennessä (24). Tällaisten tasojen saavuttamiseksi uusiin voimalaitoksiin on tehtävä tulevina vuosina suuria investointeja, joiden arvioidaan olevan noin 140 miljardia euroa vuodessa pelkästään seuraavan vuosikymmenen aikana (25). Jotta uusiin tuotantolaitoksiin tehtävien investointien arvo eurooppalaisille kuluttajille voidaan maksimoida parantamalla sähköjärjestelmän häiriönsietokykyä, investointien on oltava riittävän monipuolisia. Lisäksi laitoksilla on oltava mahdollisuus käyttää luotettavaa sähköverkkoa, ja niitä on täydennettävä fossiilittomilla joustoresursseilla. Lisäksi sijaintia koskevien signaalien jatkokehittäminen mahdollistaa järjestelmän tehokkaan toiminnan ja varmistaa, että puhtailla tuotantolaitoksilla tuotettu edullinen sähkö voidaan kohdentaa kuluttajille sen mukaan missä ja milloin sitä eniten tarvitaan.

Tätä taustaa vasten älykkäämmin suunnitellut hinnanerosopimukset voivat vähentää koko sähköjärjestelmän kustannuksia useilla tavoilla verrattuna vaihtoehtoiseen tilanteeseen, jossa sopimuksia ei ole suunniteltu älykkäästi tai niitä ei tarjota lainkaan.

a. Investointikustannusten vähentäminen lisäämällä hintavarmuutta

Sijoittajien kustannusten kattamiseen lyhyen aikavälin sähkömarkkinatuotteiden kaupalla liittyy riskejä. Tämä koskee erityisesti säästä riippuvaisia uusiutuvia energialähteitä, joiden tuotanto voi olla vahvasti samansuuntaista saman teknologialuokan sisällä. Pitkäaikaiset sopimukset – joko yksityisten yhteisöjen kanssa solmitut sopimukset (esimerkiksi kiinteähintaiset sähkönhankintasopimukset) tai valtion tukemat kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset – voivat siten rajoittaa sijoittajien markkinariskejä ja samalla suojata sähkönkuluttajia markkinahintojen vaihtelun vaikutuksilta. Pääomakustannukset ovat yksi uusien energiainvestointien suurimmista kustannuseristä, sillä näille resursseille on ominaista korkeat pääomamenot (CAPEX) ja alhaiset toimintamenot (OPEX). Varmistamalla vähimmäiskorvaussuojan valtiontakauksella kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset helpottavat edullisemman rahoituksen saantia markkinaehtoisiin investointeihin verrattuna ja alentavat siten tehokkaasti sähkön tuotantokustannuksia. Esimerkiksi uusien investointien tukeminen kaksisuuntaisilla hinnanerosopimuksilla merituulivoiman osalta voisi vähentää pääomakustannuksia 3,7–5 prosenttiyksikköä verrattuna hankkeeseen, joka ei saa valtiontukea (26).

b. Sähköjärjestelmän tehokkaan toiminnan varmistaminen investointien arvon maksimoimiseksi

Kun otetaan huomioon se, että kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten roolin odotetaan kasvavan investointien tukemisessa, näiden tukijärjestelmien asianmukainen suunnittelu on siksi avainasemassa sähköjärjestelmän tehokkaan toiminnan varmistamiseksi. Jos kaksisuuntaisia hinnanerosopimuksia käyttävien tuotantolaitosten reagointikykyä markkinoiden muutoksiin parannettaisiin aiemmin hyväksyttyihin järjestelmiin verrattuna, tämä voisi i) heijastaa paremmin tuotantokapasiteetin hyötyjä suhteessa järjestelmän kokonaiskustannuksiin, ii) lisätä järjestelmän tehokkuutta ja iii) lopulta alentaa energiajärjestelmän kustannuksia. Esimerkiksi negatiiviset hinnat ovat nousseet viime vuosina (tunteina 0:sta 465:een Alankomaiden vuorokausimarkkinoilla vuosina 2018–2024 (27)), mikä on lisännyt hintojen epävakautta ja epävarmuutta ja johtanut kasvavaan tarpeeseen tarjota valtiontukea tuotantolaitoksille sekä tasehallintamekanismeille. Siksi on tärkeää, että tukijärjestelmät tarjoavat oikeita kannustimia tuotannon sopeuttamiseksi markkinahintatasoihin ja että sijaintipaikkaa ja teknologiaa koskevilla päätöksillä pyritään markkinatulojen maksimointiin ja edellä kuvatun kaltaisten tilanteiden välttämiseen (28). Kun otetaan huomioon päivänsisäisten markkinoiden kasvaneet volyymit (53 prosentin lisäys vuonna 2024 verrattuna vuoteen 2023) (29) ja tasehallintakustannusten nousu (30), on ratkaisevan tärkeää tarjota tuotantolaitoksille riittäviä kannustimia reagoida päivänsisäisiin ja tasehallintamarkkinoihin järjestelmän tehokkuuden varmistamiseksi ja yhteiskunnallisten kustannusten minimoimiseksi. Viime vuosina hyväksytyissä tukijärjestelmissä on yhä useammin otettu huomioon kyky reagoida vuorokausimarkkinoiden hintasignaaleihin. Kyky reagoida päivänsisäisiin ja tasehallintamarkkinoihin on sen sijaan ollut hyvin heikko, mikä on johtanut merkittäviin vääristymiin. Yksi merkki tästä on ollut negatiivisten hintojen osuuden kasvu päivänsisäisillä markkinoilla: vuonna 2024 Saksassa negatiivisten hintojen osuus oli 13 prosenttia tunneista päivänsisäisillä markkinoilla, vaikka vuorokausimarkkinoiden hinnat olivat positiivisia (31).

c. Uusiutuvan tuotannon rajoitteiden vähentäminen riittävillä investointikannustimilla

Toinen hyvin suunnitellun hinnanerosopimuksen etu on se, että se vähentää verkon rajoitteista johtuvia tuotannon rajoitteita. Nykyisessä järjestelmässä verkonhaltija voi rajoittaa tuotantolaitoksen tuotantoa ja laitokselle maksetaan tästä korvaus ajojärjestysmekanismin kautta. Tällaisen rajoittamisen syyt liittyvät yleensä verkon ylikuormitukseen.

Tämä ajojärjestysjärjestelmä ei kannusta sijoittamaan laitoksia sellaisille alueille, joissa ylikuormitusta esiintyy harvoin, lähelle sähkön kysyntää eikä alueille, joilla verkko on valmis vastaanottamaan uutta tuotantokapasiteettia. Se ei myöskään kannusta tekemään teknologisia valintoja, jotka voisivat parantaa uusien resurssien integroitumista sähköjärjestelmään, esimerkiksi rajoittamalla tuensaajien aiheuttamaa ylikuormitusta. Siksi uusien investointien sijaintiin perustuvia kannustimia on parannettava, jotta uusiutuvista energialähteistä saadaan sähköjärjestelmälle mahdollisimman suuri hyöty. Tämä voi täydentää verkkomaksuissa sovellettavia vastaavia sijaintiin perustuvia kannustimia.

Euroopan komission yhteinen tutkimuskeskus arvioi, että EU:n ajojärjestyskustannusten voidaan odottaa kasvavan vuoteen 2040 mennessä jopa 100 miljardiin euroon vuodessa (32). Jos sähköjärjestelmän joustavuus ei jatka kasvuaan, sähkön kysyntä ei lisäänny, sijaintiin perustuvia kannustimia ei lisätä eikä uusia verkkoinvestointeja toteuteta, uusiutuvan sähkön tuotantoa joudutaan yhä useammin rajoittamaan, mikä pahentaa ylikuormitushaasteita.

d. Energiakustannusten vähentäminen tuomalla markkinoille lisää edullista puhdasta tuotantoa ja syrjäyttämällä kallista fossiilista tuotantoa

Kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset houkuttelevat todennäköisesti lisää investointeja puhtaan energiantuotannon laitoksiin, joiden toimintamenot ovat alhaiset. Nämä lisäinvestoinnit auttavat alentamaan tukkusähkön hintaa syrjäyttämällä kalliimmat, pääosin fossiilisia polttoaineita käyttävät tuotantolaitokset ajojärjestyksestä. Vaikka korkean kustannuksen tuotantolaitokset määräisivät tukkusähkön hinnan, kaksisuuntainen hinnanerosopimus toimii edelleen välineenä, joka irrottaa sähkölaskut fossiilisten polttoaineiden vaihtelevista kustannuksista. Asettamalla tuetuille laitoksille enimmäiskorvauksen kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset antavat jäsenvaltioille mahdollisuuden saada tuloja takaisin markkinahintojen ollessa korkealla. Tämän enimmäiskorvauksen ylittävät tulot voidaan jakaa uudelleen kuluttajille, mikä suojaa heitä tehokkaasti korkeilta energian hinnoilta.

Tässä osiossa esitettyjen kaavioiden ja osatekijöiden perusteella on olennaista parantaa kannustimia niin, että laitokset sijoitetaan alueille, joissa ylikuormitusta esiintyy harvoin ja siten rajoitusten riski on vähäinen. Näin voidaan pienentää koko sähköjärjestelmän kustannuksia ja hyödyttää EU:n kuluttajia ja tuottajia.

IV. Oikeudellinen kehys

EU:n energia-alan säännöstön (33) mukaan kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten suunnittelussa on noudatettava tiettyjä kriteerejä. Tätä varten sovellettava oikeudellinen kehys vahvistetaan uusiutuvan energian direktiivin (direktiivi (EU) 2018/2001 – RED) 4 artiklassa (34) sekä sähköasetuksen (asetus (EU) 2019/943) 19 d ja 19 a artiklassa) (35).

Sähköasetuksen 19 d artiklan 1 kohdassa edellytetään, että suorat hintatukijärjestelmät uusiutuvista lähteistä (36) tai ydinvoimasta tuotettavan uuden sähköntuotannon laitoksiin tehtäville investoinneille on toteutettava kaksisuuntaisina hinnanerosopimuksina 17. heinäkuuta 2027 alkaen (tai 17. heinäkuuta 2029 alkaen hybridiyhdysjohdoilla verkkoon liitettyjen merituulivoimaloiden osalta). Lisäksi säädetään, että markkinaosapuolten osallistuminen tällaisiin tukijärjestelmiin on vapaaehtoista.

Uusiutuvan energian direktiivin 4 artiklassa ja sähköasetuksen 19 d artiklassa ei edellytetä minkään tietyn tyyppisen kaksisuuntaisen hinnanerosopimuksen käyttöä. Niissä edellytetään kuitenkin tiettyjen suunnitteluperiaatteiden noudattamista.

Uusiutuvan energian direktiivin 4 artiklassa vahvistetaan tietyt suunnitteluperiaatteet uusiutuvista lähteistä peräisin olevan sähkön tukijärjestelmille. Niiden edellytetään tarjoavan kannustimia uusiutuvista lähteistä peräisin olevan sähkön integroitumiseen sähkömarkkinoille markkinaehtoisella ja markkinoihin reagoivalla tavalla, samalla kun vältetään tarpeettomat sähkömarkkinoiden vääristymät ja otetaan huomioon mahdolliset järjestelmän integrointikustannukset ja verkon vakaus. Lisäksi uusiutuvan energian direktiivin 4 artiklassa edellytetään, että nämä tukijärjestelmät suunnitellaan siten, että uusiutuvista lähteistä peräisin oleva sähkö integroidaan mahdollisimman kattavasti sähkömarkkinoille ja että uusiutuvan energian tuottajat reagoivat markkinoiden hintasignaaleihin ja maksimoivat markkinatulonsa. Tuki on myönnettävä avoimella, läpinäkyvällä, kilpailukykyisellä, syrjimättömällä ja kustannustehokkaalla tavalla. Sähköasetuksen 19 d artiklassa täsmennetään kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten suunnitteluelementtejä ja laajennetaan tämä kehys koskemaan myös ydinvoimatuotantoa. Näiden uusien säännösten tavoitteena on säilyttää kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten muodossa toteutettavien tukijärjestelmien kyky reagoida markkinoiden muutoksiin ja parantaa sitä.

Sähköasetuksen 19 d artiklan 2 kohdan a ja b alakohdassa tarkennetaan, että kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten avulla on varmistettava tuettujen laitosten kyky toimia markkinoihin reagoivalla tavalla, kun taas saman artiklan 2 kohdan e alakohdassa ja 5 kohdassa säädetään siitä, miten valtion on käytettävä takaisinperintämekanismista kertyvät tulot. Sähköasetuksen 19 a artiklan 5 ja 6 kohdassa tarkennetaan lisäksi kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten ja sähkönhankintasopimusten mahdollista vuorovaikutusta. Sähköasetuksen 19 d artiklassa säädetään myös sisämarkkinoilla tapahtuvan kilpailun ja kaupan perusteettoman vääristymisen välttämisestä (19 d artiklan 2 kohdan d alakohta), korvaussuojan tasosta (19 d artiklan 2 kohdan c alakohta), sopimuksen ennenaikaisesta irtisanomisesta aiheutuvista seuraamuksista (19 d artiklan 2 kohdan f alakohta) sekä jäsenvaltioiden oikeudesta vapauttaa pienimuotoiset laitokset sähköasetuksen 19 d artiklan 1 kohdan säännösten soveltamisesta (19 d artiklan 6 kohta).

Asetuksen (EU) 2024/1735 26 artikla (37) edellyttää, että tiettyjä muihin kuin hintaan perustuvia kriteerejä käytetään 30 prosentissa jäsenvaltiokohtaisesta uusiutuvan energian vuosittaisesta huutokaupan volyymista (tai vähintään 6 gigawatissa vuodessa jäsenvaltiota kohden). Näihin kriteereihin kuuluvat i) esivalintakriteerit, jotka koskevat vastuullista yritystoimintaa, kyberturvallisuutta, tietoturvallisuutta ja toimituskykyä, sekä ii) esivalinta- tai valintakriteerit huutokauppojen häiriönsietokyvyn ja kestävyyden osalta. Niitä täsmennetään komission täytäntöönpanoasetuksessa (EU) 2025/1176 (38). Jos jäsenvaltio sisällyttää kaksisuuntaisen hinnanerosopimuksen kyseiseen 30 prosenttiin uusiutuvan energian huutokaupoista, edellä mainitut muut kuin hintaan perustuvat kriteerit on otettava huomioon.

Nämä järjestelmät olisi hyväksyttävä valtiontukisääntöjen mukaisesti. Uusiutuva energiaa koskevissa tapauksissa nämä käsitellään pääasiassa ilmasto-, ympäristönsuojelu- ja energiatuen suuntaviivojen ja hiljattain hyväksytyn puhtaan teollisuuden valtiotukikehyksen mukaisesti. Ydinvoimalaitosten osalta analyysi tehdään suoraan SEUT-sopimuksen 107 ja 108 artiklan perusteella.

Erityisesti markkinoihin liittyvää reagointikykyä koskevien vaatimusten täytäntöönpano sekä kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten yhdistäminen sähkönhankintasopimuksiin ovat nostaneet esiin käytännön kysymyksiä. Näin ollen tässä asiakirjassa annetaan ohjeita sellaisten kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten suunnittelusta, jotka ovat vaatimusten mukaisia, sekä niiden mahdollisesta yhdistämisestä sähkönhankintasopimuksiin. Tämä selkeyttää niitä vaatimuksia, jotka kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten on täytettävä ollakseen unionin oikeuden mukaisia.

V. Kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten älykäs suunnittelu

Kun otetaan huomioon kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten pitkä kesto sekä vuosiin 2030, 2040 ja 2050 ulottuvien ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi tarvittavat mittavat investoinnit, kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset on suunniteltava siten, että tarvittavat investoinnit saadaan liikkeelle, minkä lisäksi suunnittelulla on varmistettava, että myönnetty tuki ei vääristä sähkömarkkinoiden toimintaa ja varmistaa, että laitokset integroidaan tehokkaasti sähköjärjestelmään.

Ensinnäkin kaksisuuntaisilla hinnanerosopimuksilla tuettujen sähköntuotantolaitosten on oltava mahdollista toimia sähkömarkkinoilla ja osallistua niille tehokkaasti. Kannustimet, joilla pyritään varmistamaan tuettujen laitosten reagoiminen markkinoihin, ovat osoittautuneet kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten suunnittelun keskeiseksi osatekijäksi. Sen vuoksi on ratkaisevan tärkeää varmistaa, että tämä suunnittelun osatekijä on vastedes keskiössä kaikissa kyseisten sopimusten järjestelmissä oikeudellisen kehyksen mukaisesti.

Toinen näkökohta, joka on seuraavan vuosikymmenen aikana ratkaisevan tärkeä paitsi uusiutuvien energialähteiden tukijärjestelmien myös ydinenergiapolitiikan kannalta, on se, että näiden järjestelmien käyttöönottoa edistetään jatkossakin yhteiskunnalle mahdollisimman alhaisin kustannuksin. Tämä edellyttää sitä, että rajoitetaan tulojen ”kannibalisaation” (39) laajuutta tai vähennetään järjestelmän kokonaiskustannuksia (esim. sähköverkkoon, joustavuuteen, toimitusvarmuuteen tai ajojärjestyksen uudelleenmäärittelyyn liittyviä kustannuksia). Tämä voidaan saavuttaa edistämällä erityyppisiä laitoksia, mukaan lukien hybridilaitoksia, joissa yhdistellään useita järjestelmän kannalta arvokkaita teknologioita (esimerkiksi uusiutuvia energialähteitä ja varastointia), ja suosimalla niiden kehittämistä sellaisissa paikoissa, joissa niiden panos sähköjärjestelmään on mahdollisimman suuri.

Molempien tavoitteiden saavuttamiseksi on ratkaisevan tärkeää suunnitella kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset siten, että varmistetaan tuettujen omaisuuserien reagoiminen markkinoihin. Tämä edellyttää, että pystytään sovittamaan tasapainoisesti yhteen tarve vähentää edunsaajalle aiheutuva kokonaisriski kestävälle tasolle sekä tarve siirtää osa investointiriskeistä valtiolle noudattaen samalla oikeudellista kehystä. Kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten edunsaajien voi olla helpompi hallita osaa riskeistä (esimerkiksi päätökset laitoksen huoltamisen ajankohdasta). Tämän tavoitteen saavuttamiseksi sopivimmat suunnittelun ominaisuudet voivat riippua monista tekijöistä, kuten i) tuetuista tuotantoteknologioista, ii) merkityksellisten sähkön tukkumarkkinoiden likviditeetistä, iii) verkon ylikuormituksen tasosta jäsenvaltioiden tarjousalueella/-alueilla ja iv) tarjousalueiden tuotanto- ja kulutusmalleista. Edunsaajan tuloriskin vähentämiseksi jäsenvaltiot voisivat suunnitella kaksisuuntaiset hinnanerosopimuksensa tavalla, joka vähentää hintariskiä (40) ja/tai volyymiriskiä (41). Sekä hintariskien että volyymiriskien vähentäminen onkin olennaisen tärkeää edunsaajille aiheutuvien rahoituskustannusten (ja siten pääomakustannusten) rajoittamiseksi. Näin ollen on olennaisen tärkeää löytää tasapainoinen lähestymistapa näihin kompromisseihin, jotta voidaan rajoittaa kaksisuuntaisiin hinnanerosopimuksiin liittyviä suoria ja välillisiä kustannuksia. Näin voidaan maksimoida niiden hyödyt sekä sähkönkuluttajille että veronmaksajille.

Sähköasetuksen 19 d artiklan 2 kohdan a ja b alakohdan mukaisesti kaksisuuntaisissa hinnanerosopimuksissa olisi säilytettävä vertailukelpoisten tukea saamattomien tuottajien tai tapauksen mukaan kolmansien osapuolten kannustimet edistää kumulatiivisesti seuraavassa kuvattujen tavoitteiden saavuttamista.

1. Tuotetaan sähköä järjestelmän tarpeisiin vastaamiseksi

Markkinalähtöinen käyttäytyminen, jossa reagoidaan hintasignaaleihin, johtaa resurssien tehokkaaseen käyttöön ja heijastaa järjestelmän tarpeita. Esimerkiksi silloin, kun sähköä on saatavilla runsaasti, mistä ovat merkkinä markkinoiden nollahinnat tai negatiiviset hinnat, tuotetut lisämäärät aiheuttavat järjestelmään lisäpaineita, mikä lisää järjestelmäkustannuksia. Jotta sähköjärjestelmä voi ottaa vastaan nämä lisämäärät, siitä on tehtävä joustavampi erityisesti kehittämällä varastointia ja kysyntäjoustoa, mikä lisää hintavakautta. Samoin kuin markkinaehdoin toimivien laitosten myös kaksisuuntaisilla hinnanerosopimuksilla tuettujen tuotantolaitosten osalta olisi näin ollen säilytettävä kannustimet reagoida hintasignaaleihin. Näin varmistetaan, että tuotettu sähkö tuo arvoa sähköjärjestelmälle. Vastaavasti silloin, kun sähköä on saatavilla niukasti, edunsaajia olisi kannustettava maksimoimaan tuotantonsa varmistamalla, että ne pystyvät tuottamaan lisävoittoja.

2. Tehdään optimaalisia sijoituspäätöksiä järjestelmän tehokkaan integroinnin edistämiseksi

Kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten mahdollisten edunsaajien on tehtävä investointipäätöksiä uusien laitosten käyttöönottamiseksi. Päätökset voivat koskea esimerkiksi laitoksen sijaintia, laitoksen tuotantoresurssien määrää tai niiden tehoa (esim. päätös rakentaa enemmän kapasiteettia kuin mitä kaksisuuntaisella hinnanerosopimuksella tuetaan), niiden suuntaamista, joustavuusinvestointien mahdollista lisäämistä ja muita teknologisia valintoja. Tällaisten päätösten vaikutus sähköjärjestelmään voi olla merkittävä. Vaikutukset voivat olla myös pitkäkestoisia, kun otetaan huomioon kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten kesto ja tuettujen laitosten odotettu käyttöikä. Siksi kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten edunsaajia olisi kannustettava tekemään päätökset järjestelmän tarpeita koskevien parhaiden ennusteiden mukaisesti. Esimerkiksi aurinkosähköpaneelit olisi suunnattava siten, että niiden arvo järjestelmälle on mahdollisimman suuri.

Samalla on kehitettävä tehokkaasti joustavuusratkaisuja, jotta voidaan varmistaa, että sähköjärjestelmä pystyy ottamaan tuotetun sähkön vastaan. Tämä voitaisiin ottaa huomioon myös kannustamalla edunsaajia esimerkiksi suunnittelemaan sähköjärjestelmälle taloudellisesti tehokasta joustavuutta tarjoavia laitteita ja investoimaan niihin. Tällaisia ovat esimerkiksi laitteet, joilla voidaan varmistaa, että ydinvoimalat pystyvät muuttamaan antotehoaan (42). Edunsaajilla voisi olla kannustin päättää rakentaa enemmän kapasiteettia kuin mitä kaksisuuntaisella hinnanerosopimuksella tuetaan, tehdä verkkoliitäntäsopimuksia asennettua kapasiteettia alhaisemmasta tehotasosta tai keskittää tuuliturbiineja tiettyyn sijaintiin, vaikka tuotos alentuisikin potkurivirran vuoksi.

3. Tarjotaan lisäpalveluja ja siirtorajoitusten hallintapalveluja (43)

Sähköasetuksessa asetetaan etusijalle 3 artiklan mukainen markkinapohjainen palvelujen tarjoaminen. Näin ollen kaksisuuntaisissa hinnanerosopimuksissa olisi säilytettävä edunsaajan taloudelliset kannustimet käyttää laitosta lisäpalvelujen ja siirtorajoitusten hallintapalvelujen tarjoamiseen tuotantolaitoksen teknisten valmiuksien mukaisesti.

4. Suoritetaan kunnossapito sopivina aikoina ottaen huomioon sähköjärjestelmän tarpeet

Kunnossapito tulisi ajoittaa järjestelmän tarpeiden mukaan. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että säilytetään edunsaajan kannustimet suunnitella kunnossapito siitä aiheutuvien kustannusten ja menetettyjen markkinatulojen perusteella. Tämä on tarpeen sen varmistamiseksi, että edullista tuotantoa on käytettävissä silloin, kun sitä tarvitaan eniten sähkön tukkuhintojen alentamiseksi (esimerkiksi silloin, kun sähköä on saatavilla niukasti).

5. Tarjotaan tuotos rajakustannuksilla ottaen huomioon tekniset rajoitukset

Kuten kilpailuolosuhteissakin edunsaajien odotetaan tarjoavan tuotantonsa rajakustannuksilla, ja siksi kaksisuuntaisilla hinnanerosopimuksilla ei pitäisi kannustaa niitä tarjoamaan tuotantoaan alle rajakustannustensa. Edunsaajien ei etenkään pitäisi saada tukea sähköntuotantoon sellaisina aikoina, jolloin tuotannon markkina-arvo on negatiivinen. (44)

Tässä asiakirjassa aurinko- ja tuulisähkön tuotannon rajakustannusten oletetaan olevan nolla (45). Näin ollen on tärkeää, että nämä teknologiat eivät saa tukea silloin, kun tuotetun sähkön markkina-arvo on negatiivinen. Sen sijaan tietyillä muilla teknologioilla – kuten ydinvoimaloilla – on rajakustannuksia. Näiden laitosten osalta pelkkä sähköntuotannon tuen pidättäminen negatiivisten markkinahintojen aikana ei riitä varmistamaan, että ne tarjoavat tuotantonsa rajakustannuksilla. Näin ollen sellaisten laitosten osalta, joilla on ylös- ja alassäätökykyä, tukea ei pitäisi myöntää myöskään tuotannolle, joka tapahtuu tunteina, jolloin tuotetun sähkön markkina-arvo alittaa tuotannon rajakustannukset. Tähän sisältyvät sekä suorat tuotantokustannukset että teknisistä rajoituksista aiheutuvat kustannukset, kuten tuotannon lisäämisestä ja vähentämisestä aiheutuvat kustannukset, tai muille markkinasegmenteille osallistumisen tai muina ajanjaksoina tuottamisen vaihtoehtokustannukset.

6. Varmistetaan, että edunsaajat osallistuvat tehokkaasti sähkömarkkinoiden eri segmenteille ja noudattavat strategiaa, jolla pyritään maksimoimaan voitot

Markkinatoimijat pyrkivät maksimoimaan voittonsa eri markkina-aikaväleillä, kuten vuorokausimarkkinoiden, päivänsisäisten markkinoiden ja tasehallinnan aikavälillä. Koska kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten suunnitteluominaisuudet (kuten viitehinnan määrittely) voivat kannustaa markkinatoimijoita käymään kauppaa vain tietyillä markkinasegmenteillä, kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset olisi suunniteltava siten, että säilytetään voimalaitosten riittävät taloudelliset kannustimet toimia ja osallistua tehokkaasti kaikilla sähkömarkkinoiden aikaväleillä.

7. Varmistetaan, että sähkön termiinimarkkinoiden (46) likviditeettiin kohdistuu mahdollisimman vähän vaikutuksia

Tiettyjen teknologioiden osalta termiinimarkkinoilla voi olla tärkeä rooli, kun markkinatoimijat pyrkivät suojautumaan hintojen epävakaudelta. Koska kaksisuuntaisia hinnanerosopimuksia voidaan käyttää myös suojautumisinstrumenttina, niiden käyttö saattaa vähentää termiinimarkkinoiden likviditeettiä. Tällainen likviditeetti on ratkaisevan tärkeää, jotta markkinatoimijat voivat suojautua hintariskeiltä. (47) Näin ollen kaksisuuntaisilla hinnanerosopimuksilla olisi tarvittaessa varmistettava, että tuetuilla laitoksilla on edelleen kannustimia osallistua tehokkaasti sähkön termiinimarkkinoille.

8. Tuetaan kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten tulojen oikeudenmukaista ja vääristämätöntä jakautumista

Sähköasetuksen 19 d artiklan 5 kohdan mukaisesti jäsenvaltioilla on mahdollisuus jakaa takaisin perityt tulot loppuasiakkaille, jos sähkön hinnat ylittävät kaksisuuntaisen hinnanerosopimuksen toteutushinnan, edellyttäen, että

i.	vältetään ”sisämarkkinoilla sellaisia kilpailun ja kaupan vääristymiä, jotka johtuvat tulojen jakamisesta yrityksille”; sekä

ii.	tulojen jakaminen loppuasiakkaille suunnitellaan siten, että ”säilytetään kuluttajien kannustimet vähentää kulutustaan tai siirtää se aikoihin, joina sähkön hinnat ovat alhaiset, eikä heikennetä sähköntoimittajien välistä kilpailua”.

Vaihtoehtoisesti kaksisuuntaisen hinnanerosopimuksen tuotoilla voidaan myös rahoittaa loppuasiakkaille aiheutuvien sähkökustannusten vähentämiseen tarkoitettujen suoran hintatuen järjestelmien tai investointien, kuten uusiutuvia energialähteitä tai muita kuin fossiilisia energialähteitä koskevien tukijärjestelmien, kustannuksia valtiontukisääntöjä noudattaen.

Kun kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset myönnetään avoimessa, läpinäkyvässä ja syrjimättömässä tarjouskilpailumenettelyssä, tuotantokapasiteetin kehittämiskustannuksia voidaan alentaa ja varmistaa, että kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten toteutushinnat kuvastavat tuotetun sähkön pitkän aikavälin arvoa sähköjärjestelmälle. Kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten myöntäminen tarjouskilpailumenettelyn kautta on yleensä valtiontukisääntöjen ja alakohtaisen lainsäädännön mukaan pakollista.

VI. Yksittäiset suunnitteluelementit

Komissio tiedostaa, että suunnittelussa on mahdollista tehdä useita valintoja. Jäsenvaltiot voivat vapaasti suunnitella kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset sovellettavan oikeudellisen kehyksen mukaisesti. Kun kuitenkin otetaan huomioon hyvin suunniteltujen kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten mahdolliset hyödyt (joita kuvaillaan III jaksossa) ja suunnitteluun liittyvät haasteet (joita kuvaillaan IV jaksossa), komission mielestä on tärkeää antaa ohjeita siitä, miten voidaan yksilöidä kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten suunnitteluelementit, jotka ovat EU:n sääntöjen mukaisia. Kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset tarjoavat jo itsessään sijoittajille suurta varmuutta ja alentavat siten investointikustannuksia kauppiaspohjaisiin järjestelyihin verrattuna, mutta muiden III jaksossa korostettujen hyötyjen toteutuminen edellyttää, että kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset suunnitellaan älykkäästi. Erityisesti a–c kohdassa esitetyt suunnitteluperiaatteet ovat olennaisen tärkeitä sähköjärjestelmän tehokkaan toiminnan varmistamisen kannalta, kun taas d kohdassa esitetty suunnitteluperiaate tukee uusiutuvan energian tuotannon rajoittamisen vähentämistä. Näiden suunnitteluperiaatteiden asianmukainen täytäntöönpano vähentää kokonaiskustannuksia, joita kuluttajille aiheutuu siirtymisestä puhtaaseen sähköjärjestelmään. Tässä jaksossa käsitellään neljää pääasiallista suunnitteluelementtiä V jaksossa kuvattujen haasteiden ratkaisemiseksi. Osana kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten muodossa toteutettaviin tukijärjestelmiin liittyvää valtiontuen hyväksymisprosessia komissio arvioi kaikkia seuraavissa kohdissa käsiteltyjä näkökohtia. Näin ollen kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten suunnitteleminen kussakin kohdassa esitettyjen suositusten perusteella helpottaa ja nopeuttaa tukijärjestelmien arviointia.

a. Ehkäistään tarjouskäyttäytymisen vääristymistä vuorokausimarkkinoilla, päivänsisäisillä markkinoilla, tasehallintamarkkinoilla ja lisäpalvelujen markkinoilla

Kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset on suunniteltava siten, että ne eivät vääristä edunsaajien tarjouskäyttäytymistä. Tämä johtuu siitä, että sähkön markkinahinnat antavat tärkeitä signaaleja sähköjärjestelmän tilasta. Ne sisältävät sijaintitietoja (yleensä tarjousalueittain) ja ajallisen elementin (joka perustuu markkina-aikayksikköön, joka voi spot-markkinoilla olla vain 15 minuuttia ja termiinituotteissa vuosittainen). Negatiiviset hinnat kuvastavat tilannetta, jossa on liikaa tuotantoa suhteessa tarjousalueen olemassa olevaan kysyntään tiettynä aikana. Hintojen ollessa negatiiviset tuottajilla on kannustin vähentää tuotantoaan tai lopettaa se, mikä kyseisessä tilanteessa tukee järjestelmää, koska negatiiviset hinnat ovat merkki liiallisesta tuotannosta, jota järjestelmä ei pysty ottamaan vastaan. Siksi on ratkaisevan tärkeää, että kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset eivät poista näitä kannustimia muuttamalla sopimusten edunsaajien tarjouskäyttäytymistä ja vääristä siten sähköjärjestelmän toimintaa, mikä lisäisi kuluttajille aiheutuvia kustannuksia.

Sen lisäksi, että jäsenvaltioiden olisi vältettävä tarjoamasta edunsaajille kannustimia tuottaa sähköä hintojen ollessa negatiiviset, niiden olisi myös tarjottava edunsaajille kannustimia tehdä tarjouksia, jotka vastaavat niiden rajakustannuksia. (48) Silloin, kun markkinahinnat ovat tuotannon rajakustannuksia alhaisemmat tai negatiiviset, kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten ei näin ollen pitäisi palkita edunsaajaa sähköntuotannosta. Edunsaajalle voidaan kuitenkin maksaa korvaus, joka on riippumaton tosiasiallisesta tuotannosta, koska tällainen korvaus maksetaan riippumatta siitä, ovatko edunsaajan voimalaitokset tuottaneet sähköä. Tällaisella korvauksella olisi varmistettava, että markkinatulojen saaminen tai kustannusten aiheutuminen hintojen ollessa negatiiviset ei poista kannustinta tehdä tarjouksia. Näin ollen tarjousten vääristymisen välttämisen kannalta on tärkeää, että korvaus ei riipu edunsaajan päätöksestä tuottaa tai olla tuottamatta. Korvaus voidaan joko maksaa niiltä nimenomaisilta markkina-aikayksiköiltä, jotka ovat ongelmallisia (esim. joiden osalta hinnat ovat negatiiviset), tai sitä voidaan mukauttaa siten, että ei-ongelmallisilta markkina-aikayksiköiltä (esim. joiden osalta hinnat ovat positiiviset ja ylittävät asianomaisten laitosten rajakustannukset) saatuja tuloja lisätään.

On myös tarjottava kannustimia maksimoida tuotanto hintojen ollessa korkeat. Tämä koskee erityisesti kysynnän mukaan säädettäviä tuotantolaitoksia (49), kuten ydinvoimaloita tai uusiutuvan energian tuotantoa ja varastointia yhdisteleviä hybridilaitoksia. Tämä johtuu siitä, että tällaiset voimalaitokset ja hybridilaitokset voivat tuottaa sähköä kysynnän perusteella ja tukea järjestelmää tuotannon ollessa niukkaa (mikä näkyy korkeina hintoina) tai syrjäyttää vähemmän tehokkaita tuotantolaitoksia.

Tuotannosta riippumattomat kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset tarjoavat teoriassa optimaaliset kannustimet reagoida vuorokausimarkkinoiden, päivänsisäisten markkinoiden ja tasehallintamarkkinoiden hintoihin. Jäsenvaltioiden tai järjestelmän suunnittelusta vastaavien riippumattomien viranomaisten olisi kuitenkin varmistettava, että kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten viitevolyymin suunnittelu ei tarjoa vääränlaisia kannustimia tai helpota keinottelua (gaming) (50). Tuotantoon perustuvien kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten tai fuusiomuotoisten kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten osalta sekä päivänsisäisten hintojen (ottaen huomioon päivänsisäiset huutokaupat ja jatkuva kaupankäynti sulkeutumisajankohtaan asti) että tasehallintahinnan laskemisessa voitaisiin käyttää indeksejä sen määrittämiseen, milloin hinnat laskevat alle nollan tai alle rajakustannusten. Näin ollen tukea ei pitäisi maksaa tuotetun sähkön perusteella.

Havainnollistava laatikko 1

Fuusiomuotoisissa kaksisuuntaisissa hinnanerosopimuksissa maksut perustuvat useimpina aikoina laitoksen todelliseen tuotantoon. Tiettyinä aikoina maksujen ja tosiasiallisen tuotannon välinen yhteys kuitenkin katkaistaan, jolloin maksut voivat olla tuotannosta riippumattomia. Näin pyritään esimerkiksi pienentämään edunsaajien volyymiriskiä.

Seuraavat suunnitteluominaisuudet kannustavat riittävästi kaksisuuntaisilla hinnanerosopimuksilla tuettuja edunsaajia osallistumaan tasehallintamarkkinoille ja reagoimaan päivänsisäisiin hintasignaaleihin ja varmistavat, että fuusiomuotoisissa kaksisuuntaisissa hinnanerosopimuksissa säilytetään asianmukaiset kannustimet markkinoiden vääristymien rajoittamiseksi.

Tällaiset kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset voidaan katsoa tuotannosta riippumattomiksi, jos seuraavat edellytykset täyttyvät:

—

Edunsaajan laitoksen on vähennettävä tuotantoa tai lopetettava se siirtoverkonhaltijan pyynnöstä. Tässä tilanteessa suojatoimena voitaisiin harkita, että edunsaajat velvoitetaan oikeudellisesti tarjoamaan alassäädön tasehallintapalveluja (51). Tätä edellytystä soveltamalla varmistettaisiin, että edunsaajille myönnetty tuki ei vääristä tasehallintamarkkinoiden toimintaa.

—	Edunsaajan laitoksen on vähennettävä tuotantoa tai lopetettava se jakeluverkonhaltijan tai siirtoverkonhaltijan pyynnöstä siirtorajoitusten hallintaa varten (52). Näin varmistetaan, ettei edunsaajille annettu tuki vääristä järjestelmän toimintaa.

—	Vuorokausimarkkinoiden hinnat ovat negatiiviset.

—

Päivänsisäisten markkinoiden hinnat ovat negatiiviset (53). Koska päivänsisäiset markkinat koostuvat eri segmenteistä (useista päivänsisäisistä huutokaupoista ja päivänsisäisistä jatkuvista markkinoista), tietyn markkina-aikayksikön päivänsisäisen hinnan määrittämisessä voidaan joutua käyttämään hintaindeksiä. Jotta päivänsisäinen hintaindeksi edustaisi markkinasignaaleja, hinta voitaisiin määrittää päivänsisäisten huutokauppojen tulosten perusteella silloin, kun huutokaupan vaihtokerroin (churn factor) on riittävän suuri (eli osoittaa, että likviditeetti on riittävä) (54). Näin rajoitettaisiin edunsaajien mahdollista manipulointiriskiä. Lisäksi voitaisiin ottaa huomioon tunnit, joiden aikana hinnat päivänsisäisillä jatkuvilla markkinoilla ovat negatiiviset, edellyttäen, että kyseinen segmentti on riittävän likvidi. Tätä varten voitaisiin laskea indeksi, joka perustuu painotettuun keskihintaan viimeisimpinä kaupankäyntitunteina, joihin suurin osa kaupankäyntimäärästä keskittyy.

Tuottajan olisi joka tapauksessa aina oltava taloudellisesti vastuussa aiheuttamistaan tasepoikkeamista sähköasetuksen 5 artiklan mukaisesti. Näin ollen kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten maksujen ei pitäisi perustua tasepoikkeamahintoihin. Voidaan kuitenkin toteuttaa erityisiä toimenpiteitä, joilla varmistetaan, että edunsaajille voidaan maksaa korvaus kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten kautta silloin, kun ne tarjoavat lisäpalveluja ja siirtorajoitusten hallintapalveluja, edellyttäen, että tällaiset järjestelyt eivät vääristä edunsaajien noudattamaa strategiaa tehtäessä tarjouksia näistä lisäpalveluista.

Yhteenvetolaatikko 1

Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että tuetuilla tuotantolaitoksilla säilyvät kaikki kannustimet tehdä tarjouksia vuorokausimarkkinoilla, päivänsisäisillä markkinoilla, tasehallintamarkkinoilla ja lisäpalvelujen markkinoilla. Tältä osin on käytettävissä useita vaihtoehtoja, joita voidaan myös yhdistellä parhaiden mahdollisten tulosten saavuttamiseksi. Kaikkia vaihtoehtoja on harkittava huolellisesti, jotta saadaan aikaan malli, jolla vältetään tarjousten vääristyminen (55) . Tällä hetkellä tärkeimmät suunnittelun vaihtoehdot ovat i) tuotannosta riippumattomien kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten käyttäminen kiinnittäen erityistä huomiota siihen, miten viitevolyymi suunnitellaan; ii) tuotannosta riippuvaiset järjestelmät, joissa on erityisiä mekanismeja tarjousten vääristymien korjaamiseksi esimerkiksi määrittämällä ajanjaksot, jolloin sähköntuotannosta ei pitäisi maksaa; ja iii) tuotannosta riippuvaisiin kaksisuuntaisiin hinnanerosopimuksiin perustuvat fuusiomuotoiset järjestelmät, joissa maksujen ja tosiasiallisen tuotannon välinen yhteys katkaistaan ajoittain järjestelmän vääristymien välttämiseksi.

b. Tehokkaiden kunnossapitopäätösten edistäminen

Tuotantolaitoksia on huollettava säännöllisesti. Se, kuinka usein kunnossapitoa on suoritettava, riippuu laitoksen tyypistä ja muista tekijöistä. Kunnossapito olisi suoritettava silloin, kun järjestelmä tarvitsee laitosten tuotantoa vähemmän (esim. silloin, kun kysyntä on vähäistä tai tuotanto on liiallista). Muutoin edunsaajat saattaisivat suorittaa kunnossapidon tehottomasti ja ottaa tuotantokapasiteettia pois käytöstä silloin, kun järjestelmän tarpeet ovat suuret. Tämä voisi paitsi nostaa hintoja myös lisätä toimitusvarmuuteen liittyviä riskejä. Jotta kunnossapito olisi tehokasta, se on suoritettava silloin, kun kustannus-hyötyskenaario on suotuisin. Tämä tapahtuu silloin, kun kunnossapidon suorittamisesta (esim. insinöörit, kuljetustavat) aiheutuvat kustannukset ovat alhaisimmat suhteessa markkinahintoihin perustuvaan myyntituloon (capture revenues), joka lasketaan kertomalla tuotettu määrä markkinahinnoilla (toteutuneilla sähkön hinnoilla (capture prices)).

Jäsenvaltiot voivat edistää tehokkaita kunnossapitopäätöksiä käyttämällä tuotannosta riippumattomia kaksisuuntaisia hinnanerosopimuksia. Nämä sopimukset voivat tarjota optimaaliset kannustimet, jos sopimuksen maksut jatkuvat kunnossapitojaksojen aikana. Jos päätetään käyttää tuotantoon perustuvia tai fuusiomuotoisia kaksisuuntaisia hinnanerosopimuksia, tehokkaan kunnossapidon suorittamiseen voidaan kannustaa laskemalla viitehinta, joka on määritetty riittävän pitkälle ajanjaksolle. Tämän ajanjakson pituus riippuu teknologiasta ja sen kunnossapitosykleistä. Edunsaajaa olisi kannustettava suorittamaan laitoksensa kunnossapito silloin, kun siitä aiheutuu mahdollisimman vähän kustannuksia. Nämä kustannukset aiheutuvat ensinnäkin itse kunnossapidon suorittamisesta, ja ne voivat siksi olla erittäin riippuvaisia sääolosuhteista. Tämän lisäksi edunsaajan olisi otettava huomioon myös menetetyt markkinatulot, joita olisi voitu saada kunnossapidon ajalta.

Havainnollistava laatikko 2

Tuotannosta riippumattomien ja fuusiomuotoisten kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten osalta sen varmistaminen, että maksuja sovelletaan myös suunniteltujen kunnossapitojaksojen aikana, tarjoaa riittävän kannustimen kunnossapidon tehokkaaseen suorittamiseen. Tehokas kunnossapito suoritetaan tavalla, joka minimoi järjestelmäkustannukset. Näin tapahtuu esimerkiksi silloin, kun kunnossapito suoritetaan aikoina, jolloin järjestelmä tarvitsee vähemmän ylimääräistä sähköntuotantoa.

Tässä esimerkissä edunsaaja päättää suunnitella kunnossapidon joko ajanjaksolle A tai B. Edunsaajalle maksettu tuki pysyy molempina ajanjaksoina samana riippumatta siitä, aikooko edunsaaja suorittaa kunnossapidon ajanjakson A vai B aikana. Tehdessään päätöstä siitä, milloin kunnossapito suoritetaan, edunsaaja ei näin ollen ota tuen maksamista huomioon.

Verratessaan odotettuja hyötyjä (tai tappioita) näiden kahden skenaarion (eli kunnossapidon suorittaminen ajanjaksolla A tai B) välillä, edunsaajien on verrattava i) yhden ajanjakson odotettujen markkinatulojen ja ii) toisen ajanjakson odotettujen kunnossapitokustannusten välistä eroa. Edellä annetussa esimerkissä toiminnanharjoittaja menettää odotettuja voittoja vähemmän (eli odotetut voitot = odotetut markkinatulot + odotettu tuki – odotetut kunnossapitokustannukset) (56) suorittamalla kunnossapidon ajanjaksolla B. Näin ollen toiminnanharjoittajalla olisi kannustin tuottaa ajanjaksolla A, koska kunnossapidon suorittaminen tällä ajanjaksolla johtaisi suurempaan odotettujen voittojen menetykseen verrattuna sen suorittamiseen ajanjaksolla B. Ajanjaksolla A hinnat ovat todennäköisesti korkeat ja laitoksen tuottamat lisämäärät tukevat tukkumarkkinahintojen alentamista. Tämä päätös tehtäisiin siitä huolimatta, että kunnossapitokustannusten odotetaan ajanjaksolla B olevan suuremmat.

Kaiken kaikkiaan tällainen suunnittelupiirre kannustaa edunsaajaa maksimoimaan odotetut hyötynsä ikään kuin sitä ei tuettaisi kaksisuuntaisella hinnanerosopimuksella ja alentaa tukkuhintoja, koska se asettaa resursseja saataville silloin, kun niitä eniten tarvitaan sähköjärjestelmässä. (57)

Tuotantoon perustuvien ja fuusiomuotoisten kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten osalta neljännesvuosittaisen tai vuosittaisen viiteajanjakson soveltaminen tuotantoteknologiasta riippuen tarjoaa riittävät kannustimet suorittaa kunnossapito kustannustehokkaasti. Viiteajanjakso voitaisiin lyhentää kuukauden mittaiseksi sellaisten teknologioiden osalta, joiden kunnossapitoajanjakso on lyhyempi, edellyttäen, että viiteajanjakso pysyy huomattavasti kunnossapitoajanjaksoa pidempänä. Viitehinnan laskeminen pidemmälle ajanjaksolle antaa edunsaajille mahdollisuuden optimoida käyttäytymisensä pidemmällä aikavälillä esimerkiksi harjoittamalla arbitraasia eri markkinasegmenteillä tai suunnittelemalla kunnossapidon tietyille ajoille. Tällaisia pitempiä viiteajanjaksoja käytettäessä voi kuitenkin olla tarpeen tehdä erityinen takaisinperintää (esimerkiksi dynaamisia takaisinperintöjä) koskeva mukautus (58), jotta varmistetaan, että kannustimet reagoida markkinoihin pysyvät muuttumattomina koko viitehintaa koskevan laskelman keston ajan.

Yhteenvetolaatikko 2

Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että tuetuilla tuotantolaitoksilla säilyvät kaikki kannustimet suorittaa tehokasta kunnossapitoa. Tämä voidaan saavuttaa suunnittelemalla tuotannosta riippumattomia kaksisuuntaisia hinnanerosopimuksia ja maksamalla laitoksille korvausta kunnossapidon ajalta tai laskemalla kaksisuuntaisen hinnanerosopimuksen viitehinta neljännesvuosittain tai vuosittain tuotantoon perustuvien kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten osalta. Dynaamiset takaisinperinnät voivat olla tarpeen, jotta voidaan varmistaa, että kannustimet reagoida markkinoihin pysyvät muuttumattomina viitehinnan laskennan koko keston ajan.

c. Kannustimet osallistua tehokkaasti sähkön termiinimarkkinoille

Sähkön termiinimarkkinat ovat keskeisen tärkeät, jotta markkinatoimijat voivat suojautua hinnanvaihteluilta. Markkinatoimijat – sekä tuottajat että kuluttajat – pyrkivät luonnollisesti suojautumaan vähentääkseen riskejään. Koska kaksisuuntaisissa hinnanerosopimuksissa määritellään kiinteä toteutushinta pitkälle ajanjaksolle, ne tarjoavat edunsaajille pitkän aikavälin suojausta. Kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset tarjoavat paljon pidemmän aikavälin suojausta kuin tuotteet, jotka ovat eniten kaupankäynnin kohteena termiinimarkkinoilla, joilla tällä hetkellä tarjotaan likvidejä tuotteita, jotka ulottuvat vuoden ja joillakin markkinoilla enintään kolme vuotta eteenpäin. Kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset eivät kuitenkaan mahdollista kuluttajille suoraa suojautumista, mikä on mahdollista pörssilistatuilla välineillä, kuten termiinimarkkinatuotteilla, ja OTC-instrumenteilla, kuten sähkönhankintasopimuksilla (59). Sen sijaan kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset tarjoavat välillistä suojausta sitä kautta, että jäsenvaltio hankkii niiden kautta sähköä tiettyyn hintaan tyypillisesti 15–20 vuoden ajan.

Kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset voivat vähentää suojautumisen ja siten sähkön termiinimarkkinoille osallistumisen kannustimia. Näin tapahtuu erityisesti silloin, kun kaksisuuntaisen hinnanerosopimuksen viitehinta lasketaan lyhyelle ajanjaksolle (esim. tunneittain). Kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset kuitenkin säilyttävät kannustimet käydä kauppaa termiinimarkkinoilla, esimerkiksi käytettäessä viiteajanjaksoina pidemmän aikavälin (esim. vuosittaisia) keskiarvoja. (60)

Suurin osa sähkön termiinimarkkinoista kärsii alhaisesta likviditeetistä, mikä johtaa korkeampiin suojauskustannuksiin ja eriarvoiseen markkinoille pääsyyn (61) eri puolilla EU:ta niiden sähkönkuluttajien kustannuksella, joille sähkökustannusten ennustettavuus on tarpeen. Tällä on välittömiä seurauksia kuluttajille, jotka saattavat joutua maksamaan kohtuuttomia hintoja tai joille ei välttämättä edes ole saatavilla kiinteähintaisia sähkösopimuksia. Energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyövirasto (ACER) on tunnistanut tukijärjestelmien luomat suojautumisen lannistimet EU:n termiinimarkkinoiden keskeiseksi ongelmaksi (62).

Kun otetaan huomioon, että suurin osa liikkeeseen lasketuista termiinimarkkinatuotteista on tällä hetkellä peruskuormitustuotteita (vakioprofiili koko kuukauden, vuosineljänneksen tai vuoden ajan), osallistuminen termiinimarkkinoille on erityisen merkityksellistä sellaisille laitoksille, joiden tuotantoprofiili on suhteellisen vakaa (esimerkiksi ydinvoimalaitokset). Kun on kyse yksittäisistä uusiutuvan energian laitoksista, joiden tuotanto on katkonaista, tämä ei ole yhtä ilmeistä olemassa olevien markkinatuotteiden osalta.

Tällaisten laitosten osalta tukijärjestelmiin olisi otettava käyttöön erityisiä suunnitteluelementtejä esimerkiksi pidempien viiteajanjaksojen tai viitehinnan/viiteajanjakson määrittelyn kautta, jotta voidaan säilyttää kannustimet toimia termiinimarkkinoilla ja osallistua niille tehokkaasti. Ydinvoimalaitosten tapauksessa kaksisuuntaisen hinnanerosopimuksen viitehinnan määrittämisessä voidaan ottaa huomioon useita markkinasegmenttejä (esim. termiini- ja vuorokausimarkkinat). Viitehinnan määrittäminen ei kuitenkaan ole mutkatonta. Tämä johtuu siitä, että kussakin jäsenvaltiossa voi olla saatavilla erilaisia termiinituotteita sekä siitä, että on pystyttävä sovittamaan tasapainoisesti yhteen termiinimarkkinahintojen huomioiminen kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten viitehinnassa sekä tarve säilyttää riittävät kannustimet reagoida lyhyen aikavälin hintasignaaleihin ja asianmukaiset sijoittajien riskit. Tällaisten kannustimien säilyttämiseksi kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten viitehinta voidaan laskea jälkikäteen eri markkinasegmenteillä tosiasiallisesti kaupankäynnin kohteena olleiden määrien ja kyseisten markkinoiden tietyn ajanjakson keskihintojen perusteella.

Havainnollistava laatikko 3

Jos käytetään viitehintaa, joka lasketaan vain yhdellä markkinasegmentillä (esim. vuorokausimarkkinoilla), voimalaitos joutuisi kantamaan lisäriskin myymällä eri markkinoilla kuin millä erotusmaksut lasketaan. Tämä koskee erityisesti ydinvoimalaitoksia.

Mahdollinen väliaikaisratkaisu tämän ongelman välttämiseksi olisi se, että viitehinta lasketaan keskiarvona, joka perustuu kuhunkin markkinahintaan niillä markkinoilla, joilla edunsaaja harjoittaa myyntiä (esim. termiinimarkkinat, vuorokausimarkkinat, päivänsisäiset markkinat), painotettuna edunsaajan kullakin näistä markkinoista tosiasiallisesti myymällä määrällä, sekä määriteltyyn markkinahintaan (esim. vuoden päähän ulottuvien termiinimarkkinatuotteiden keskihintaan), painotettuna käyttämättömällä kapasiteetilla. Kun viitehinnan muodostamisessa käytetään markkinahintoja (toteutuneiden hintojen sijaan), edunsaajilla on kannustin ”voittaa markkinat”. On huomattava, että painottaminen tosiasiallisella myynnillä merkitsee sitä, että viitehinnan koostumusta ei määritellä ulkoisten tekijöiden perusteella, mikä voisi keinotekoisesti vääristää edunsaajan kaupankäyntistrategiaa, vaan sisäisesti edunsaajan todellisen kaupankäyntistrategian perusteella.

Tässä havainnollistuksessa käytetty painotettuun keskiarvoon perustuva viitehinta mahdollistaa voimalaitoksen suojaamisen kaikilla markkinoilla (termiinimarkkinat, vuorokausimarkkinat, päivänsisäiset markkinat), joilla se toimii, minkä ansiosta voimalaitos pystyy aktiivisesti myymään kullakin näistä markkinoista. Jotta voidaan rajoittaa keinotteluriskejä vähäisen tuotannon viiteajanjaksoilla, viitehinnan laskemista varten määritetään viitemarkkinasegmentti. (63)

Tehokkaiden ajojärjestystä koskevien päätösten edistämiseksi voimalaitosta olisi kuitenkin kannustettava reagoimaan lyhyemmän aikavälin hintakannustimiin myös silloin, kun sähköä myydään fyysisillä pidemmän aikavälin markkinoilla. Jotta näin tapahtuisi, laitoksella olisi oltava mahdollisuus ostaa sähköä takaisin markkinoilta myyntivelvoitteidensa täyttämiseksi mukauttaen tuotantoaan samanaikaisesti. (64)

Vaihtoehtoisesti valtio voi valtuuttaa yhden tai useamman tuotantolaitoksen toiminnanharjoittajasta riippumattoman ja kilpailumenettelyssä valitun markkinatoimijan suorittamaan suojausta termiinimarkkinoilla valtion puolesta. Tämä suojaus voitaisiin suorittaa tuettujen laitosten muodostaman ryhmittymän tuottamille määrille. Tämä auttaisi pienentämään valtiolle aiheutuvaa riskiä, koska muutoin valtio altistuisi pitkäaikaisille maksuvelvoitteille ja spot-hintojen vaihteluille. Lisäksi se tukisi markkinoiden likviditeettiä ja toisi tuetun sähkön kuluttajien saataville. Tämän menettelytavan etuna on se, että valtion valtuuttama markkinatoimija voisi mukauttaa kaupankäyntikäyttäytymistään markkinasuuntausten perusteella.

Vastaavasti tämä valtion valtuuttama markkinatoimija voisi tarjota osan hankituista määristä saataville sähkönhankintasopimuksilla, jotka tarjoavat pidemmän aikavälin suojausta. (65) Näin valtio voisi suojautua myös lyhytaikaisille hinnoille altistumiselta, joka on seurausta kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten allekirjoittamisesta. Tämän menettelytavan etuna on, että se johtaa standardoidumpiin sähkönhankintasopimustuotteisiin, jotka saattavat olla vähittäiskauppiaiden ja useampien asiakkaiden, myös muissa jäsenvaltioissa olevien asiakkaiden, saatavilla. Jos jäsenvaltio on tehnyt useita kaksisuuntaisia hinnanerosopimuksia, ne voidaan koota yhteen sähkönhankintasopimuksissa tai termiinimarkkinoilla tehtävissä tarjouksissa. Näin useiden tuotannoltaan katkonaisten laitosten profiilit voitaisiin yhdistää, jotta saadaan yhdenmukaisempi, paremmin kuluttajien tarpeita vastaava suojausprofiili. Tällaisen kaupankäynnin olisi tapahduttava kaikilta osin markkinapohjaisesti, jottei aiheudu vääristymiä.

Yhteenvetolaatikko 3

Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että tuettujen tuotantolaitosten kannustimet osallistua tehokkaasti sähkömarkkinoille, myös termiinimarkkinoille, pysyvät samanlaisina kuin tuotantolaitoksilla, jotka eivät saa tukea. Sen varmistaminen, että kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset eivät järjestelmällisesti ohjaa määriä pois termiinimarkkinoilta, on erityisen merkityksellistä ydinvoimalaitoksille ja muille tuotantoteknologioille, joiden tuotantoprofiili on vakaampi.

d. Investointien arvon maksimointi sähköjärjestelmän ja EU:n kuluttajien kannalta

Investoidessaan uusiin tuotantolaitoksiin investoijien on tehtävä tietty määrä investointipäätöksiä. Vaikka jotkin näistä päätöksistä on yleensä vahvistettu kaksisuuntaisen hinnanerosopimuksen tarjouskilpailuehdoissa (esim. tuotantolaitostyypin osalta), useat päätökset ovat edelleen investoijan käsissä. Päätöksiin, jotka voivat auttaa maksimoimaan investoinnin hyvinvointivaikutuksen, lukeutuu i) laitoksen sijainti (aurinkoenergian tai maatuulivoiman tapauksissa); ii) laitoksen suuntaus (aurinkoenergian tapauksessa); iii) tuulipuiston tekniset valinnat; (66) iv) ydinvoimalaitostyyppi joustavamman tuotannon mahdollistamiseksi; v) asennettu kapasiteetti verrattuna verkon maksimisyöttökapasiteettiin; vi) joustoinvestointien lisääminen; (67) tai vii) tuotantolaitoksen malli. Näillä päätöksillä voi olla merkittäviä ja pitkäaikaisia vaikutuksia sähköjärjestelmään. Tukijärjestelmään on sen vuoksi sisällytettävä asianmukaiset kannustimet optimaalisille investointipäätöksille, niin että investoinnin arvo maksimoidaan koko sähköjärjestelmän hyväksi. (68) Nämä optimaaliset investointipäätökset hyödyttävät kuluttajia kannustamalla esimerkiksi asettamaan sähköä saataville kysyntäpiikkien aikana, mikä alentaa kaikkien maksamaa markkinahintaa.

Riittävien investointipäätösten varmistamiseksi on olennaisen tärkeää, että edunsaajat altistuvat edelleen hintasignaaleille, kuten näissä ohjeissa kuvataan. Kun markkinahintojen muodostus heijastelee kaikilta osin ja asianmukaisesti järjestelmän tarpeita ja paikallisia erityispiirteitä, investoijien altistaminen näille hinnoille auttaa ohjaamaan investointipäätöksiä sijainnin, suuntauksen, joustavuuden ja valitun tuotantolaitoksen perusteella.

Tuotannosta riippumattomat kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset voivat teoriassa tarjota optimaalisia investointikannustimia, jos ne suunnitellaan hyvin. Järjestelmää suunnittelevien jäsenvaltioiden tai asianomaisten riippumattomien viranomaisten olisi kiinnitettävä erityistä huomiota tällaisten kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten viitevolyymin suunnitteluun, koska tällä odotetaan olevan huomattava vaikutus kannustimien tehokkuuteen investointien arvon maksimoimisessa sähköjärjestelmän kannalta.

Lisäksi edun myöntävän viranomaisen olisi tiedotettava mahdollisille edunsaajille viitehinnan ja -volyymin määrittelymenetelmästä hyvissä ajoin ennen tarjouskilpailumenettelyä, jotta ne voivat ottaa menetelmän parhaiten huomioon tarjouksessaan ja investointipäätöksissään.

Havainnollistava laatikko 4

Hybridilaitosten (tuotantolaitoksen ja esimerkiksi akun yhdistelmä) kehittäminen lisääntyy nopeasti keinona hyödyntää tehokkaasti niukkoja verkkoyhteyksiä ja kehittää hankkeita nopeammin. Yhdistämällä tuotantolaitos joustoratkaisuihin laitos kykenee säätelemään tuotantoaan kysynnän mukaan, minkä vuoksi näitä laitoksia koskevan tukijärjestelmän suunnittelu edellyttää sen varmistamista, että laitoksella on edelleen kannustimet tuotantonsa säätelyyn markkinasignaalien mukaisesti.

Erityisesti hybridilaitosten kehittämisen kannalta merkityksellinen hyvä käytäntö on antaa tuetun sähköntuotantolaitoksen edunsaajille mahdollisuus investoida mittarin takana oleviin joustoratkaisuihin, kuten akkuihin, jolloin edunsaaja voi säästää mittarin takana olevasta resurssista verkkoliitäntämaksuja ja mahdollisesti vähentää verkon ylikuormitusta. Tällaiset investoinnit voidaan tehdä samalla kun investoidaan kaksisuuntaisen hinnanerosopimuksen tukemaan tuotantolaitokseen tai myöhemmin tuotantolaitoksen jo ollessa käytössä. Tällaisissa tapauksissa on tärkeää, että tukea myönnetään ainoastaan tukijärjestelmän piiriin alun perin kuuluneen tuotantolaitoksen tukemiseen. Tämä voidaan toteuttaa esimerkiksi erityisen ja sertifioidun käyttäjäkohtaisen mittauspisteen kautta.

Lisäksi jäsenvaltiot voivat ottaa käyttöön tuotannosta riippumattoman kaksisuuntaisen hinnanerosopimuksen noudattaakseen näissä ohjeissa esitettyjä sähköasetuksen säännöksiä. Tällöin jäsenvaltiot voivat päättää mukauttaa viitevolyymia, minkä pohjalta edunsaajaa rohkaistaan toimimaan järjestelmän kannalta edullisella tavalla. Käytännössä tämä voisi johtaa siihen, että edunsaaja investoisi joustoratkaisuihin markkinaehtoisesti ilman valtion tukea. Jäsenvaltion olisi kuitenkin oltava varovainen, kun se mukauttaa viitevolyymia edunsaajien tuloriskin rajaamiseksi tasolle, joka

—	pitää edunsaajien rahoituskustannukset tavoiteltuun tavoitteeseen suhteutettuina sekä

—	säilyttää tarjouskilpailumenettelyn kilpailullisuuden.

Tukkuhintojen muodostuminen ei kuitenkaan välttämättä aina ja täysin heijasta mahdollista verkon ylikuormitusta ja paikallisten markkinoiden erityispiirteitä. Vaikka markkinahinnat vaihtelevat sijainnin mukaan, erot eivät välttämättä ole riittävän suuria investointien ohjaamiseksi sinne, missä niitä eniten tarvitaan. Sen vuoksi voi olla tarpeen, että jäsenvaltiot ottavat edellä mainittujen tekijöiden lisäksi käyttöön erityisiä korjaustoimenpiteitä, joilla vahvistetaan sijaintiin perustuvia kannustimia. Tämä voi auttaa alentamaan järjestelmän kokonaiskustannuksia suuntaamalla investointeja alueille, joissa ylikuormitusta esiintyy harvoin, ja minimoimalla kalliiden korjaavien toimenpiteiden tarpeen. Tällaisia toimenpiteitä voisivat olla esimerkiksi tukijärjestelmästä maksettavaan korvaukseen sovellettavat korjauskertoimet tai tarjousten paremmuusjärjestykseen asettamisessa käytettävät energiajärjestelmän muut kuin hintaan perustuvat kriteerit, kunhan nämä kriteerit vahvistetaan objektiivisella, läpinäkyvällä ja syrjimättömällä tavalla. Tällaisten kriteerien osuus saa olla enintään 30 prosenttia kaikkien valintakriteerien painotuksesta, ja jäsenvaltion on perusteltava ehdotettu malli ja varmistettava, että se on tavoiteltujen päämäärien mukainen. On huomattava, että muita kuin hintaan perustuvia kriteereitä soveltaessaan jäsenvaltion on osoitettava, että ne eivät vaikuta edunsaajien valinnassa käytettävien huutokauppojen kilpailullisuuteen – sen lisäksi, että noudatetaan muita valtiontukisääntöjen vaatimuksia. (69)

Jotta voidaan varmistaa, että sopimuksissa otetaan huomioon myös sähköjärjestelmän kannalta hyödyllisten markkinarakenteen muutosten vaikutus tulevaisuudessa, kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten sopimusjärjestelyihin olisi sisällyttävä määräyksiä siitä, miten maksuja mukautetaan tällaisten mahdollisten muutosten, kuten tarjousalueen uudelleenmäärittely tai markkina-aikayksikön tarkkuuden muutokset, tapauksessa.

Jotta investoinneista saataisiin mahdollisimman suuri hyöty kansalaisille, tulot peritään takaisin aina, kun sähkön hinnat ovat korkeat, ja ne on jaettava loppuasiakkaille sähköasetuksen 19 d artiklan 5 kohdassa säädettyjen vaatimusten mukaisesti. Takaisin perityt tulot voidaan käyttää myös itse kaksisuuntaisen hinnanerosopimuksen rahoittamiseen tai sähköasetuksen 19 d artiklassa tarkoitettujen suorien hintatukijärjestelmien, kuten muiden hinnanerosopimusten, kustannusten rahoittamiseen uusiutuvan energian tuotantoon tehtävien investointien edistämiseksi. Jos jäljellä olevat kaksisuuntaisen hinnanerosopimuksen tuotot jaetaan valikoivasti yrityksille, jäsenvaltioiden on ilmoitettava asiasta komissiolle ja tarvittaessa ilmoitettava tällaisesta toimenpiteestä valtiontukisääntöjen mukaisesti.

Yhteenvetolaatikko 4

Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että tuetut tuotantolaitokset altistuvat edelleen riittävästi markkinahinnoille optimaalisten investointipäätösten varmistamiseksi. Tämä voidaan saavuttaa tuotannosta riippumattomilla kaksisuuntaisilla hinnanerosopimuksilla, joissa viitehankkeet eivät jäljittele edunsaajan laitoksen tuotantokapasiteettia, tai tuotantoon perustuvilla tai fuusiomuotoisilla kaksisuuntaisilla hinnanerosopimuksilla, joissa viitejaksot ovat pitkiä. Tarvittaessa voidaan kuitenkin ottaa käyttöön erityisiä lisäominaisuuksia, kuten sijaintiin perustuvia kannustimia, jotta voidaan ottaa huomioon verkon ylikuormitus ja minimoida kalliiden korjaavien toimenpiteiden tarve.

VII. Hinnanerosopimusten yhdistäminen sähkönhankintasopimuksiin

a. Mitä ovat sähkönhankintasopimukset?

Sähköasetuksen 2 artiklan 77 alakohdan mukaan sähkönhankintasopimuksella tarkoitetaan ”sopimusta, jolla luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö sopii ostavansa sähköä sähköntuottajalta markkinapohjaisesti”. Tällaiset sopimukset solmitaan yleensä 5–10 vuodeksi tai nykyään myös pidemmäksi ajanjaksoksi (enintään 20 vuodeksi). Niihin voidaan sopia kiinteä tai muuttuva hinta. Kiinteähintaisilla sähkönhankintasopimuksilla pyritään muun muassa tarjoamaan hintojen ennustettavuutta. Sopimuksen pitkän aikavälin ennustettavuus auttaa hankkeiden toteuttajia rahoittamaan uusia hankkeita, mukaan lukien uusiutuvaan energiaan liittyvät tai mahdolliset tulevat ydinenergiahankkeet. Ostajille ne olivat alun perin keino saada suoraan puhdasta sähköä. Vuosien 2021–2022 energian hintakriisin aikana koettu hintaheilahtelu osoitti, kuinka kuluttajat voivat käyttää sähkönhankintasopimuksia osana suojausstrategiaa, jolla he pyrkivät suojaamaan toimintaansa tulevilta hintavaihteluilta. Sähkönhankintasopimukset voivat myös helpottaa sähköistämishankkeiden rahoittamista.

Nykyään on olemassa erityyppisiä sähkönhankintasopimuksia, joissa eri riskit jaetaan sopimuksen osapuolten kesken. Sähkönhankintasopimuksissa voidaan noudattaa esimerkiksi tuotantoon perustuvaa mallia (pay-as-produced), jossa ostaja saa tiettyjen laitosten tuottaman sähkön, tai peruskuormamallia (baseload), jossa riski sähkötoimitusten mukauttamisesta asiakkaan peruskuormaprofiiliin lankeaa sähköntuottajalle (70). Sopimusosapuolet voivat myös sopia järjestelyistä, jotka asettuvat tuotantoon perustuvan mallin ja peruskuormamallin välille. Sähkönhankintasopimusten hinta ei välttämättä ole kiinteä koko sopimuskauden ajan. Se voi muuttua kuukausien, vuodenaikojen tai vuosien mukaan sopimuksessa määrätyn mukaisesti.

Sähkönhankintasopimusten osalta voidaan tehdä ero myös fyysisten ja taloudellisten sopimusten välillä. Fyysisessä sähkönhankintasopimuksessa ostaja on tasevastaava, ja sähköntuottaja siirtää tuotetun sähkön ostajan taseeseen ilman, että sen tarvitsee käydä kauppaa sähkömarkkinoilla. Joskus siirto voi tapahtua suoralla yhteydellä, mutta tämä ei ole välttämätöntä. Siirto mitataan asianomaisissa verkon liitäntäpisteissä, ja ostaja toimittaa suoran maksun tuottajalle toimitetusta sähköstä. Taloudellisessa sähkönhankintasopimuksessa sekä sähköntuottajan että ostajan kannalta fyysinen sähköntoimitus tapahtuu sähkömarkkinoiden kautta tuottajan myydessä sähköä muille markkinatoimijoille ja ostajan ostaessa sitä muilta markkinatoimijoilta markkinahinnoin. Tämän jälkeen osapuolet selvittävät suoraan maksettavaksi tulevan maksun, joka perustuu sähkön markkinahinnan ja sopimuksessa määritellyn hinnan väliseen erotukseen.

b. Kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten ja sähkönhankintasopimusten yhdistelmä

Sähköasetuksen 19 a artiklassa vahvistetaan periaate, jonka mukaan uusiutuvan energian tukijärjestelmiin ”saavat osallistua sellaiset hankkeet, joissa osa sähköstä varataan myytäväksi uusiutuvan energian sähkönhankintasopimuksen tai muiden markkinapohjaisten järjestelyjen kautta”. (71) Tämä olisi sallittava kansallisessa lainsäädännössä ja/tai mainittava nimenomaisesti tarjouspyyntöihin liittyvissä asiakirjoissa.

Tällä sähköasetuksen säännöksellä selvennetään, että kahta sopimusta (kaksisuuntaista hinnanerosopimusta ja sähkönhankintasopimusta) voidaan kumpaakin yhdessä soveltaa yksittäiseen uusiutuvan energian tuotantolaitokseen. Tätä yhdistelmää voidaan käyttää käytännössä eri tavoin, mutta ainakin kaksi seikkaa olisi sallittava kaikissa kaksisuuntaista hinnanerosopimusta soveltavissa järjestelmissä:

—

Kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten hakijoiden tulisi saada osallistua kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten tarjouskilpailumenettelyyn vain osalla asennetusta tuotantokapasiteetistaan (72). Jäsenvaltioiden olisi kehitettävä läpinäkyviä laskentamenetelmiä ja/tai sallittava käyttäjäkohtainen mittaus, jotta tämä voidaan toteuttaa käytännössä ilman kilpailunvastaiseen toimintaan liittyviä riskejä (kuten ilman, että hankkeiden toteuttajat voisivat ajan mittaan vaikuttaa siihen, mikä kapasiteetti tai mitkä tuotantomäärät lasketaan kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten tai sähkönhankintasopimusten piiriin heidän edukseen). Lisäksi jäsenvaltiot, jotka haluavat edelleen edistää likvidien sähkönhankintasopimusten markkinoiden kehittymistä, voivat rajoittaa kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten piiriin kuuluvan tuotannon enimmäisosuutta. Tämä voi kannustaa tuensaajia tekemään markkinaehtoisia sähkönhankintasopimuksia, joilla varmistetaan ennakoitavat tulot sille tuotannon osuudelle, johon kaksisuuntaisia hinnanerosopimuksia ei sovelleta.

—

Kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten myöntämistä ei tulisi asettaa ehdolliseksi sähkön myynnille tietyillä markkinasegmenteillä. Tuensaajien olisi voitava vapaasti päättää, miten niiden laitoksissa tuotettu sähkö myydään (ne voivat joka tapauksessa myydä kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten piiriin kuuluvia volyymeja sähkönhankintasopimuksilla, edellyttäen ettei se heikennä kilpailua markkinoilla).

Hankkeen toteuttajan on kuitenkin kyettävä täyttämään eri sopimuksissa tekemänsä sitoumukset.

i. Riskit ja lieventävät toimenpiteet

Julkisen tuen ja yksityisen sähkönhankinnan yhdistämiseen samaan hankkeeseen liittyy kolme pääasiallista riskiä:

—

Ensinnäkin on olemassa riski siitä, että julkinen tuki ulottuu myös sähkön ostajaan (ristiintukeminen), mikä olisi arvioitava asianmukaisesti valtiontukisääntöjen perusteella. Koska julkinen tuki mahdollistaa sen, että hankkeen toteuttaja rahoittaa ja toteuttaa hankkeen, yksityinen sähkön ostaja voi hyötyä paremmista ehdoista kuin olisi mahdollista ilman kyseistä tukea. Kaksisuuntaisen hinnanerosopimuksen viitehintaa ei tämän vuoksi tulisi laskea tavalla, joka kannustaisi tuensaajia tekemään sähkönhankintasopimuksia markkinahintaa alemmilla hinnoilla.

—	Toiseksi on olemassa riski siitä, että kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten ja sähkönhankintasopimusten yhdistäminen vääristää sähkönhankintasopimusten markkinoita muuttamalla niiden ehtoja ja hintaa verrattuna markkinaperusteisesti tehtyihin sopimuksiin (73).

—	Lisäksi kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten ja fyysisten sähkönhankintasopimusten yhdistäminen voi heikentää sopimusosapuolen kannustimia käydä kauppaa järjestäytyneillä sähkön tukkumarkkinoilla, mikä lisää riskiä muiden sähkömarkkinoiden likviditeetin heikkenemisestä.

Riskiä julkisen tuen valumisesta yksityiselle ostajalle voidaan lieventää velvoittamalla tuensaaja valitsemaan sähkönhankintasopimuksen ostaja avoimella, läpinäkyvällä ja syrjimättömällä tarjouskilpailumenettelyllä. Tämä mahdollistaisi hinnan muodostumisen sen perusteella, kuinka paljon yritykset ovat valmiita maksamaan kyseisestä tuotannosta. Jotta tällaiset tulokset heijastaisivat sopimusten todellista arvoa, myyntijärjestelyt olisi suunniteltava siten, että mahdollisimman suuri joukko kiinnostuneita osapuolia voi osallistua niihin. Hyviä käytäntöjä ovat esimerkiksi: i) asetetaan sähkönhankinnan vähimmäisvolyymi alhaiselle tasolle (esim. 1 MW); ii) määritetään sopimuksen kesto tavalla, joka ei syrji pienkuluttajia, esim. noin viisi vuotta; iii) sallitaan kaikkien sähkönkäyttäjien, myös vähittäismyyjien, osallistuminen tällaisiin huutokauppoihin; sekä iv) sallitaan rajat ylittävien sidosryhmien osallistuminen huutokauppoihin. Tämän ei pitäisi vaikuttaa kielteisesti markkinoiden kilpailuun, varsinkaan tilanteissa, joissa kyseisen sähkönhankintasopimuksen molemmat osapuolet ovat saman toimijan määräysvallassa. Tämän vaihtoehdon toinen etu on, että se maksimoi hankkeiden toteuttajien tulot ja pitää näin tuotantokapasiteetin käyttöönottoon tarvittavan valtiontuen mahdollisimman pienenä.

Huutokauppamenettelyn sivuvaikutus on, että korkeimman tarjouksen tehneet voittaisivat väistämättä sähkönhankintasopimukset, mikä voi sulkea näiden sopimusten markkinoilta potentiaalisia asiakkaita, joilla on markkinoillepääsyn esteitä (74). Jotta tällainen järjestely ei lisäisi tiettyjen sähkön ostajien markkinavoimaa, voitaisiin rajoittaa sitä kapasiteettia, jonka ostajat ja niiden tytäryhtiöt voivat sopimuksilla hankkia, jos niillä on merkittävä markkinavoima, tai huutokaupassa voitaisiin käyttää erillisiä koreja ostajien valitsemiseksi. Sähkönhankintasopimusten ostajiin kohdistuvan ristiintukemisen riskin vähentäminen auttaa samalla minimoimaan mahdolliset vääristymät sähkönhankintasopimusten markkinoilla. Tältä osin sähkönhankintasopimuksen olisi oltava markkinaperusteinen, kuten myös sähköasetus edellyttää. Vaikka sähkönhankintasopimusten olisi oltava markkinaperusteisia esimerkiksi kilpailullisen huutokauppamenettelyn kautta, kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten tuensaajien tulisi silti saada vapaasti päättää, myyvätkö he sähkönsä sähkönhankintasopimuksella. Jos valtio haluaa edistää muita poliittisia tavoitteita, esimerkiksi kohdennettua tukea tietyille toimialoille, valtiontukea voidaan tarjota myös muilla tavoin (75). Sähkönhankintasopimusten mahdollisen ostajajoukon rajoittaminen aiheuttaisi väistämättä tällaisia vääristymiä, mikä haittaisi muita potentiaalisia ostajia ja saattaisi olla myös valtiontukisääntöjen vastaista.

Jotta riski likviditeetin heikkenemisestä muilla sähkömarkkinoilla olisi mahdollisimman pieni, on suositeltavaa rajoittaa sähkönhankintasopimukset taloudellisiin sähkönhankintasopimuksiin, jotka säilyttävät sopimusosapuolten kannustimet käydä kauppaa järjestäytyneillä sähkömarkkinoilla.

ii. Kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten ja sähkönhankintasopimusten yhdistämisen vaihtoehdot

Sähköasetuksen 19 a artiklan mukaisesti valtion velvollisuutena on ainoastaan sallia tarjoajien varata osa tuotannosta sähkönhankintasopimuksia tai muita markkinaperusteisia järjestelyjä varten. Tämä ei edellytä erityisiä suunnitteluratkaisuja huutokauppamallin tai kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten osalta, mutta siihen voidaan sisällyttää edellä mainittuja riskien lieventämistoimenpiteitä.

Hankkeiden toteuttajat päättävät mahdollisesta yhdistämisestä sähkönhankintasopimuksiin sen perusteella, kuinka houkutteleva julkisen tuen tarjous on sähkönhankintasopimuksiin tai muihin markkinajärjestelyihin verrattuna.

Kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset ja sähkönhankintasopimukset voidaan yhdistää esimerkiksi siten, että tukijärjestelmä rajoittaa hinnanerosopimuksella katettavan kapasiteetin tai tuotannon määrän tiettyyn osuuteen kokonaiskapasiteetista tai -tuotannosta. Tällöin hankkeen toteuttajan olisi löydettävä vaihtoehtoisia tulovirtoja tuen ulkopuolelle jäävälle kapasiteetille tai tuotannolle, mahdollisesti myös sähkönhankintasopimusten kautta. Tämän vuoksi riskien lieventämistoimenpiteet ovat erityisen tärkeitä näiden järjestelyjen kohdalla ristiintukemisen välttämiseksi.

Tämä vaihtoehto sopii erityisen hyvin merituulivoimaloille, kun valtio vuokraa merenpohjaa hankkeen toteuttajille. Valtio voi siten rajoittaa julkisen tuen määrän tietyn alueen arvioitua kokonaistuotantokapasiteettia pienemmäksi ja sallia hankkeen toteuttajille ylikapasiteetin rakentamisen (over-planting). Tuensaajat joutuvat siten hankkimaan muita rahoituslähteitä varmistaakseen hankkeen täydellisen toteutuksen ja hyötyäkseen mittakaavaeduista (76).

Sen sijaan maatuulivoimaloiden osalta valtio ei yleensä tunne käytettävän alueen tarkkaa laajuutta eikä siten voi tämän perusteella päättää tuettavan tuotannon tai kapasiteetin määrää. Näissä olosuhteissa valtio voi määrittää enimmäisprosenttiosuuden laitoksen tuotannolle, joka voi hyötyä julkisesta tuesta (77). On huomattava, että koska julkisen tuen ulkopuolelle jäävä tuotanto-osuus voi olla pieni, tuensaajat voivat myös valita täyden markkinariskin, sillä laitoksen rahoittaminen ei välttämättä edellytä täydentävää pitkäaikaista sopimusta. Pienempi julkisen tuen osuus kannustaa tuensaajia tekemään toisen pitkäaikaisen sopimuksen sähkönhankintasopimuksen muodossa sen sijaan, että he esimerkiksi kävisivät kauppaa järjestäytyneillä markkinoilla.

Valtio, joka toimii kaksisuuntaisen hinnanerosopimuksen sopimusosapuolena, voisi myös myydä osan sähköstä lyhytaikaisten sähkönhankintasopimusten muodossa (78). Tämä tarjoaisi suojaa paitsi hankkeen toteuttajille, jotka tarvitsevat pitkäaikaisia investointisitoumuksia, myös asiakkaille, jotka eivät välttämättä voi tehdä pitkäkestoisia sopimuksia vaan tarvitsevat lyhytaikaisempia sopimuksia. Näiden sähkönhankintasopimusten tulisi olla noin viiden vuoden pituisia, ja ne olisi myönnettävä tarjouskilpailumenettelyllä, joka on avoin sekä toimittajille että kuluttajille, myös rajojen yli. Koska valtio toimii välittäjänä, valtiontakausiin olisi kiinnitettävä huomiota. Valtion toimiessa takaajana sopimukseen olisi sisällytettävä säännöksiä, joilla estetään sähkömarkkinoiden likviditeetin heikkeneminen, esimerkiksi taloudellisten sähkönhankintasopimusten käyttäminen, eikä tukea tulisi myöntää fossiilisilla polttoaineilla tuotetun sähkön hankintaan.

Lisäksi 19 a artiklassa viitataan myös muiden kuin hintaan perustuvien kriteerien käyttöön (joko esivalinta- tai valintakriteerit) kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten ja sähkönhankintasopimusten yhdistämisen edistämiseksi tilanteissa, joissa asiakkailla on esteitä sähkönhankintasopimusten markkinoille pääsyssä. Asetus ei määrittele tätä asiakaskuntaa, mutta tämän vaihtoehdon valinneen jäsenvaltion olisi asianmukaisesti perusteltava, että valitut asiakasryhmät kuuluvat selvästi kyseiseen ryhmään. Tyypillisiä esimerkkejä näistä ovat pk-yritykset ja energiayhteisöt. On huomattava, että lisäkriteerejä käyttäessään jäsenvaltion on osoitettava, että ne eivät heikennä tuensaajien valitsemiseksi järjestettävän huutokaupan kilpailullisuutta eivätkä muodostu perusteettomaksi valtiontueksi sähkönhankintasopimusten ostajille, sekä että muut valtiontukisääntöjen edellytykset täyttyvät.

Yhteenvetolaatikko 5

Kun jäsenvaltiot harkitsevat kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten ja sähkönhankintasopimusten yhdistämistä huutokaupassa, niiden olisi otettava huomioon ristiintukemisen, sähkönhankintasopimusten markkinoiden vääristymisen ja muiden sähkömarkkinasegmenttien likviditeetin heikkenemisen riskit sekä toteutettava asianmukaiset lieventämistoimenpiteet.

VIII. Päätelmät

Siirtymä puhtaaseen sähköjärjestelmään edellyttää nopeita investointeja tuotantolaitoksiin. Jäsenvaltiot voivat tukea investointeja hinnanerosopimusten muodossa, kuten äskettäisessä sähkömarkkinoiden rakenneuudistuksessa edellytetään. Uudistuksen seurauksena sähköasetuksen 19 a ja 19 d artikloihin on sisällytetty säännöt, jotka jäsenvaltioiden olisi otettava huomioon suunnitellessaan kyseisiä teknologioita koskevia kaksisuuntaisia hinnanerosopimuksia, jotta sopimuksista saatavat hyödyt voidaan varmistaa.

Koska tällaiset investoinnit ovat suuria ja tukijärjestelmät saattavat vääristää markkinoiden toimintaa sekä järjestelmän integrointia, asianmukaisen kaksisuuntaisen hinnanerosopimuksen valinta on ratkaisevan tärkeää. Tukijärjestelmät tukevat yleensä laitoksia hyvin pitkien ajanjaksojen ajan, ja kaikenlaisilla vääristymillä olisi merkittävä ja vaikeasti ennakoitava vaikutus markkinoiden tulevaan toimintaan. Lisäksi kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset muodostavat suojan niin tuensaajille kuin valtiollekin. Molemmat osapuolet voisivat tarjota tämän suojan tuomaa etua sähkönkuluttajille siltä osin kuin se ei johda vääristymiin.

Jotta voidaan tukea kustannustehokasta siirtymää kohti hiilestä irtautunutta sähköjärjestelmää sekä turvata toimitusvarmuus ja kohtuuhintaisuus kuluttajille, kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset olisi suunniteltava siten, että

—

vältytään tarjouskäyttäytymisen vääristymiltä vuorokausimarkkinoilla, päivänsisäisillä markkinoilla, tasehallintamarkkinoilla ja lisäpalvelujen markkinoilla i) kannustamalla tuotantoa sähköjärjestelmän korkean arvon aikoina, ja ii) varmistamalla, että tuottaja pysyy taloudellisessa vastuussa aiheuttamistaan tasepoikkeamista sähköasetuksen 5 artiklan mukaisesti;

—	säilytetään tehokkaiden kunnossapitopäätösten kannustimet varmistamalla, että korvaus kannustaa kunnossapitoon silloin, kun järjestelmän tuotantotarve on vähäisempi;

—	säilytetään samankaltaiset kannustimet kuin tukea saamattomilla laitoksilla tehokkaan toiminnan ja osallistumisen varmistamiseksi sähkön termiinimarkkinoilla; sekä

—	säilytetään kannustimet optimaalisten investointipäätösten tekemiseen varmistamalla, että tuetut tuotantolaitokset altistuvat riittävästi markkinahinnoille.

Kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten ja sähkönhankintasopimusten yhdistelmä olisi suunniteltava siten, että

—	vältytään ristiintukemisen riskiltä suhteessa sähkönhankintasopimuksen ostajaan;

—	vältetään vääristymät sähkönhankintasopimusten markkinoilla; sekä

—	vähennetään likviditeetin heikkenemisen riskiä muilla sähkömarkkinoilla.

(1) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2024/1747, annettu 13 päivänä kesäkuuta 2024, asetusten (EU) 2019/942 ja (EU) 2019/943 muuttamisesta unionin sähkömarkkinoiden rakenteen parantamisen osalta (EUVL L, 2024/1747, 26.6.2024).

(2) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2019/943, annettu 5 päivänä kesäkuuta 2019, sähkön sisämarkkinoista (uudelleenlaadittu) (EUVL L 158, 14.6.2019, s. 54–124).

(3) Velvoitetta toteuttaa suorat hintatukijärjestelmät kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten muodossa sovelletaan seuraaviin uusiutuvan energian tuotantoteknologioihin: tuulivoima, aurinkoenergia, maalämpö sekä vesivoima ilman tekoallasta.

(4) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2024/1711, annettu 13 päivänä kesäkuuta 2024, direktiivin (EU) 2018/2001, annettu 11 päivänä joulukuuta 2018, muuttamisesta uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisen osalta (EUVL L, 2024/1711, 26.6.2024).

(5) C/2025/3602.

(6) Kohtuuhintaista energiaa koskeva toimintasuunnitelma COM(2025)79 final.

(7) Sähkön tukkumarkkinoiden hinnanmuodostus kytkeytyy tällä hetkellä sähkön tarjonnan, sähkön kysynnän ja käytettävissä olevan rajat ylittävän siirtokapasiteetin optimointiin kaupankäyntiä varten. Sähkön hinnan tietyllä tarjousalueella määrittää sen edullisimman käytettävissä olevan tuotantomuodon rajakustannus, joka tarvitaan kulutustarpeen kattamiseen. Jotta edullisimmat tuotantomuodot voidaan tunnistaa kysynnän kattamiseksi, kaikki käytettävissä olevat tuotantoresurssit järjestetään tuotannon rajakustannuksiin perustuvaan niin sanottuun ajojärjestykseen. Hintataso, jolla alhaisin ostotarjous ja korkein myyntitarjous kohtaavat, määrittää tukkusähkön hinnan. Uusiutuvien energialähteiden kaltaisten alhaisten rajakustannusten tuotantolaitosten lisääminen voi johtaa siihen, että hinta määräytyy alhaisemman rajakustannuksen yksiköiden mukaan ja tukkumarkkinoiden hintataso laskee. On kuitenkin tärkeää huomata, että tukkuhintojen muodostumiseen vaikuttavat monet tekijät, kuten sähköjärjestelmän joustavuus.

(8) Kuten komission yksiköiden valmisteluasiakirjassa on todettu vaikutustenarvioinnista, joka liittyy tiedonantoon Turvattu tulevaisuus: Euroopan vuoden 2040 ilmastotavoite.

(9) Näissä ohjeissa ei esimerkiksi anneta suosituksia siitä, miten muut kuin hintaan perustuvat kriteerit sisällytetään huutokauppoihin. Tämä perustuu i) nollateollisuussäädöksen (NZIA) 26 artiklaan (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2024/1735, annettu 13 päivänä kesäkuuta 2024, Euroopan nettonollateknologiatuotteiden valmistusekosysteemiä vahvistavasta toimenpidekehyksestä, EUVL L, 2024/1735, 28.6.2024), ii) asetukseen (EU) 2025/1176, annettu 23 päivänä toukokuuta 2025, uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käyttöönottoa koskevien huutokauppojen esivalinta- ja valintakriteereistä, ja iii) komission suositukseen, annettu 13 päivänä toukokuuta 2024, uusiutuvan energian huutokauppojen rakenteesta, EUVL L, 2025/1176 (NZIA:n 26 artiklan täytäntöönpanoasetus). Tässä ohjeessa ei myöskään täsmennetä niitä edellytyksiä, joiden mukaisesti rahoituslainsäädäntöä sovelletaan kaksisuuntaisiin hinnanerosopimuksiin.

(10) Asetuksen 2019/943 2 artiklan 76 kohta, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella (EU) 2024/1747.

(11) Sopimuksen tarkasta kestosta päätettäessä kesto tulee suhteuttaa vaadittavan investoinnin tasoon ilman, että kesto ylittää odotetun käyttöiän.

(12) Näihin sähkömarkkinoihin sisältyvät myös kahdenväliset sopimukset, kuten sähkönhankintasopimukset.

(13) Ks. esimerkiksi Kitzing et al (2024): Contracts-for-Difference to support renewable energy technologies: Considerations for design and implementation, Research Report, RSC/FSR, Robert Schuman Centre, Florence School of Regulation, European University Institute; Newbery, D. (2023a). Efficient Renewable Electricity Support: Designing an Incentive compatible Support Scheme. The Energy Journal, 44(3); Newbery, D. (2023b). Efficient Renewable Electricity Support: Designing an Incentive compatible Support Scheme. The Energy Journal, 44(3), 1–22; Schlecht, I., Maurer, C., & Hirth, L. (2024). Financial contracts for differences: The problems with conventional CfDs in electricity markets and how forward contracts can help solve them. Energy Policy, 186, 113981; Fabra, N., (2023) “ Reforming European Electricity Markets: Lessons from the Energy Crisis“, Energy Economics. 126; Elia Group. (2022): Sustainable 2-sided Contract for Difference design and models for combination with Power Purchasing Agreements – Two-part explanatory note. Julkaisematon; tai Kröger, Neuhoff, Richstein (2022) Contracts for Difference Support the Expansion of Renewable Energy Sources while Reducing Electricity Price Risks, DIW Berlin Report.

(14) Asiaa koskevassa kirjallisuudessa on käsitelty kaksisuuntaisen hinnanerosopimuksen mallia, jossa käytetään vähimmäis- ja enimmäishintoihin sidottua hintahaarukkaa ja jossa toimija on alttiina markkinahinnoille tämän hintahaarukan puitteissa.

(15) Sähköasetuksen 19 d artiklan 2 kohdassa vahvistetaan velvoite määrittää kaksisuuntaiseen hinnanerosopimukseen liittyvä korvaus ”avoimen, selkeän, läpinäkyvän ja syrjimättömän kilpailumenettelyn” kautta. Siinä todetaan kuitenkin myös, että ”jos tällaista tarjouskilpailumenettelyä ei voida toteuttaa, kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten tai vaikutuksiltaan vastaavien järjestelmien ja sovellettavien toteutushintojen on oltava sellaisia, että yrityksille jaettavat tulot eivät aiheuta kohtuutonta kilpailun ja kaupan vääristymistä sisämarkkinoilla” .

(16) Ks. esimerkiksi Euroopan komission energiasta vastaavan pääosaston (2022) Chema Zabalan ja Alfa Diallon julkaisu: ”Study on the performance of support for electricity from renewable sources granted by means of tendering procedures in the Union 2022” sekä komission kertomus uusiutuvista energialähteistä peräisin olevalle sähkölle tarjouskilpailumenettelyllä myönnetyn tuen tuloksellisuudesta unionissa, COM(2022) 638 final.

(17) Tällaisia tuotannosta riippumattomia volyymeja voivat olla esimerkiksi huutokauppaviranomaisen ennakkoarviointiin perustuva rajattu volyymi tai tuotannosta riippumattomien kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten tapauksessa laitoksen tuotantopotentiaali, keskimääräisen viitehankkeen tuotantoa vastaava viiteprofiili tai muut vastaavat vaihtoehdot.

(18) Kaksisuuntaisesta hinnanerosopimuksesta johtuvan takaisinperinnän lisäksi voidaan edellyttää myös muun tyyppisiä takaisinperintöjä ylikompensaation välttämiseksi, kuten valtiontukia koskevissa suuntaviivoissa todetaan. Kaksisuuntaisesta hinnanerosopimuksesta johtuva takaisinperintä voidaan pitää voimassa tuetun resurssin koko käyttöiän ajan.

(19) Ks. esimerkiksi komission päätös SA.115179 (2024/N) – Italy FER X TCTF Italian transitional support for electricity production from RES plants close to market parity. Kirjallisuudessa on käsitelty myös muita mahdollisia malleja, jotka koskevat muun muassa viitehinnan, viitevolyymin tai toteutushinnan eri malleja. Ks. esimerkiksi Kitzing et al. (2024), jossa on laaja yleiskatsaus mahdollisista suunnitteluvaihtoehdoista. Muihin malleihin voi sisältyä joustobonuksia tai -sanktioita. Ks. esimerkiksi Fabra (2023).

(20) Näissä ohjeissa ”vääristymillä” tarkoitetaan kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten vaikutuksia, jotka tarjoavat tuensaajalle kannustimia toimia toisin kuin tuottaja, joka ei saa tukea. Esimerkiksi kaksisuuntaisilla hinnanerosopimuksilla on vääristäviä vaikutuksia, jos ne kannustavat tuensaajaa tuottamaan silloin, kun markkinahinta on tuensaajan marginaalikustannusten alapuolella, tai jos tuensaaja ei tuota silloin, kun markkinahinnat ylittävät marginaalikustannukset. Nämä esimerkit vääristymistä eivät ole tyhjentäviä.

(21) Oletuksena on, että tuotannon marginaalikustannukset alittavat toteutushinnan.

(22) Tämä voi tarkoittaa viitevolyymin laskemista siten, että se jäljittelee tiettyjen uusiutuvan energian laitosten tuotantoprofiilia. Tämä edellyttää tehokkaiden meteorologisten antureiden ja kehittyneiden sähkön tuotantomallien käyttöä viitetuotantokäyrän määrittämiseksi tai tuetulle hankkeelle määritettävää ”viitetehoa” tavalla, joka estää keinotteluriskit ja vähentää täytäntöönpanokustannuksia sekä hallinnollista taakkaa.

(23) Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi puitteiden vahvistamisesta ilmastoneutraaliuden saavuttamiseksi annetun asetuksen (EU) 2021/1119 muuttamisesta, COM(2025)524 final.

(24) Euroopan komissio, ilmastotavoitesuunnitelma vuodelle 2040 (SWD(2024) 63 final).

(25) Euroopan komissio, ilmastotavoitesuunnitelma vuodelle 2040 (SWD(2024) 63 final).

(26) The Impact of Two-Sided Contracts for Difference on Debt Sizing for Offshore Wind Farms - Mak Đukan, Dogan Keles, Lena Kitzing, 2025.

(27) https://www.creg.be/sites/default/files/assets/Publications/Studies/F2590EN.pdf.

(28) https://www.creg.be/sites/default/files/assets/Publications/Studies/F2590EN.pdf.

(29) CACM Annual report 2024 - https://www.nemo-committee.eu/assets/files/cacm-annual-report-2024.pdf.

(30) Parhaiten saatavilla olevien tietojen mukaan EU:n tason tasehallintakustannukset vuonna 2024 ovat vähintään 2–3-kertaiset vuoteen 2018 verrattuna, mutta tarkkaa prosenttilukua ei voida esittää, koska virallisesti julkaistua konsolidoitua aikasarjaa ei ole, kuten sähkö-ENTSOn markkinoita ja tasehallintaa koskevista raporteista 2020–2025 käy ilmi.

(31) On kuitenkin syytä huomata, että vuorokausittaisen ja päivänsisäisen ajanjakson väliset hintojen erimerkkisyydet voivat johtua tuotanto- ja kulutusennusteiden muutoksista vuorokausimarkkinoiden jälkeen, esimerkiksi sääolosuhteiden muuttumisen vuoksi.

(32)

(33) Näissä ohjeissa keskitytään EU:n energia-alan säännöstön soveltuviin sääntöihin, eikä niiden tarkoituksena ole kattaa kaikkia unionin oikeuden mukaisia säännöksiä, joita voidaan soveltaa kaksisuuntaisiin hinnanerosopimuksiin, kuten valtiontukisääntöjä tai rahoituslainsäädäntöä.

(34) Ks. uusiutuvan energian direktiivin 4 ja 6 artikla.

(35) Energia-alan lainsäädännön lisäksi valtiontukisäännöillä on keskeinen merkitys EU:n vaatimusten mukaisten kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten suunnittelussa. Tässä yhteydessä viitataan erityisesti ilmasto-, ympäristönsuojelu- ja energiatuen suuntaviitoihin (2022/C 80/01 (CEEAG).

(36) Näissä ohjeissa termillä ”uusiutuvat energialähteet” tarkoitetaan uusia sähköntuotantolaitoksia, jotka käyttävät tuulivoimaa, aurinkoenergiaa, maalämpöä tai vesivoimaa ilman tekoallasta.

(37) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2024/1735, annettu 13 päivänä kesäkuuta 2024, Euroopan nettonollateknologiatuotteiden valmistusekosysteemiä vahvistavasta toimenpidekehyksestä ja asetuksen (EU) 2018/1724 muuttamisesta (EUVL L, 2024/1735, 28.6.2024, ELI: http://data.europa.eu/eli/reg/2024/1735/oj.

(38) Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2025/1176, annettu 23 päivänä toukokuuta 2025, uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käyttöönottoa koskevien huutokauppojen esivalinta- ja valintakriteereistä, EUVL L, 2025/1176, 18.6.2025, ELI: http://data.europa.eu/eli/reg_impl/2025/1176/oj.

(39) Tulojen kannibalisaatiota (revenue cannibalisation) tapahtuu, kun tietyn energiateknologian tulot ja arvo vähenevät kyseisen teknologian yleistymisen vuoksi. Jos kannibalisaatiota tapahtuu, se on siis tekijä, joka voi vaikuttaa sekä kannattavuuteen että riskeihin sijoittajien kannalta, erityisesti uusiutuvan energian tuotantolaitosten tapauksessa.

(40) Tämä koskee esimerkiksi tuotannosta riippumattomia kaksisuuntaisia hinnanerosopimuksia, joiden viiteajanjakso vastaa markkina-aikayksikköä. Tuottajalle, joka investoi hankkeeseen, jossa pystytään tuottamaan sähköä viitetuotantoprofiilin mukaista tuotantomallia noudattaen, taataan toteutushinnan mukainen maksu jokaisesta tuotetusta megawattitunnista. Tämä ei vaikuta hyötyyn, joka saadaan, kun viitetuotantoprofiili suunnitellaan siten, että siitä on hyötyä järjestelmän tarpeiden kannalta.

(41) Tämä koskee esimerkiksi sellaisia kaksisuuntaisia hinnanerosopimuksia, joissa jäsenvaltiot päättävät tukea tuotantolaitosta ajankohtina, jolloin kyseisessä laitoksessa ei ole tuotantoa, kuten negatiivisina hintatunteina vuorokausimarkkinoilla ja päivänsisäisillä markkinoilla (eli tuotannosta riippumattomat kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset tai fuusiomuotoiset hinnanerosopimukset). Näin ollen edunsaajan kokonaiskorvaus ei riipu negatiivisten hintatuntien esiintymistiheydestä, joten edunsaaja pystyy paremmin ennustamaan kaksisuuntaisella hinnanerosopimuksella tuetun tuotantomäärän (megawattitunteina vuodessa) esimerkiksi aiemman keskimääräisen tuotannon perusteella. On huomattava, että tämä pienentää edunsaajien riskejä ja alentaa siten tarjouskilpailun tuloksena saatavaa toteutushintaa. Toisaalta tämä siirtää riskiä valtiolle, jonka on maksettava korvausta edunsaajalle useampien negatiivisten hintakausien ajalta. Siksi on ratkaisevan tärkeää, että kaksisuuntainen hinnanerosopimus on suunniteltu tarjoamaan riittävästi kannustimia reagoida markkinoihin esimerkiksi sisällyttämällä siihen pidemmät viiteajanjaksot.

(42) Yleishyödyllisiä palveluita koskevien eurooppalaisten vaatimusten nykyisen version mukaan ydinvoimaloiden on kyettävä päivittäisen kuormituksen vaihteluun tietyissä rajoissa. Lisätietoja on asiakirjassa SWD/2025/160 final, 2.2.2 kohta.

(43) Sähkön sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä ja direktiivin 2012/27/EU muuttamisesta 5 päivänä kesäkuuta 2019 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2019/944 (uudelleenlaadittu) (EUVL L 158, 14.6.2019, s. 125) 2 artiklan 48 kohdassa ”lisäpalvelut” määritellään siirto- tai jakeluverkon toimintaan tarvittaviksi palveluiksi, mukaan lukien tasehallintapalvelut ja taajuuteen vaikuttamattomat lisäpalvelut mutta lukuun ottamatta siirtorajoitusten hallintaa.

(44) Ks. ilmasto-, ympäristönsuojelu- ja energiatuen suuntaviivojen 123 kohta. On huomattava, että tietyissä olosuhteissa yksikön käyttökustannukset kattavat myös tuotannon lisäämisestä ja vähentämisestä aiheutuvat kustannukset (tämä koskee esimerkiksi ydinvoimalaitoksia).

(45) Aurinko- ja tuulivoimalaitosten tuotannon rajakustannusten (eli kustannukset, jotka aiheutuvat, kun tuotetaan yksi megawattitunti lisää) katsotaan olevan hyvin alhaiset, lähellä nollaa euroa megawattitunnilta. Koska näistä kustannuksista ei ole saatavilla täsmällisiä lukuja, näissä ohjeissa niiden oletetaan olevan 0 euroa megawattitunnilta.

(46) Tässä ”termiinimarkkinoilla” tarkoitetaan sellaisten tuotteiden markkinoita, jotka luovutetaan kaksi päivää ennen reaaliaikaista sähkön kulutusta ja tuotantoa ja joihin kuuluvat esimerkiksi pörssilistatut tuotteet, kuten futuurit.

(47) Tämä koskee erityisesti toimittajia, joiden on noudatettava direktiivin (EU) 2019/944 18 a artiklan mukaisia erityisiä riskinhallintakäytäntöjä.

(48) Kuten todetaan ilmastotoimiin, ympäristönsuojeluun ja energia-alalle myönnettävää valtiontukea koskevien vuoden 2022 suuntaviivojen (CEEAG) 123 kohdassa.

(49) Tällaiset laitokset eivät tyypillisesti tuota sähköä enimmäistuotantokapasiteetillaan, vaan sellaisella asetusarvolla, joka minimoi tuotannon rajakustannukset. Kun odotetut hinnat ovat korkeat, ne voivat näin ollen lisätä tuotantoaan.

(50) Viitevolyymin suunnittelu voisi esimerkiksi kannustaa mahdollisia edunsaajia maksimoimaan laitoksensa nimellisen tuotantokapasiteetin ilman, että ne rakentaisivat tarvittavat laitokset siten, että tämä nimelliskapasiteetti saavutetaan. Esimerkiksi tuulivoimaloiden tapauksessa turbiinit voitaisiin suunnitella noin 10 megawatin kapasiteettiin, jolloin voitaisiin käyttää 10 megawatin kapasiteetille tarkoitettua vertailuprofiilia, kun taas lapojen koko voitaisiin suunnitella siten, että saavutetaan vain 6 megawatin tuotantoteho. Näin minimoitaisiin investointikustannukset ja varmistettaisiin samalla suuret tulot tilanteessa, jossa toteutushinta on viitehintaa korkeampi.

(51) Ks. tältä osin valtiontukiasia SA.115179 (2024/N), johdanto-osan 55 b kappale.

(52) Ks. tältä osin valtiontukiasia SA.115179 (2024/N), johdanto-osan 55 a kappale.

(53) Ks. tältä osin kolmea Ranskassa sijaitsevaa merituulipuistoa koskevan valtiontukipäätöksen SA.115764 (2025/N) johdanto-osan 12 kappale, jossa säädetään päivänsisäisten markkinahintaindeksien käyttämisestä negatiivisten hintojen määrittämisessä.

(54) Vaihtokerroin voitaisiin mitata esimerkiksi jakamalla huutokaupassa myydyn sähkön osuus kansallisesti kulutetun sähkön kokonaismäärällä.

(55) Tähän mennessä akateemisessa kirjallisuudessa ja tapauskäytännössä on yksilöity useita mahdollisia vääristymiä. Ei kuitenkaan voida sulkea pois sitä mahdollisuutta, että käytännön toteutuksen ja tutkimuksen yhteydessä havaitaan lisää vääristymiä ja määritetään niiden korjaamiseksi tarvittavia parannuksia.

(56) Tässä esimerkissä oletetaan, että muut odotetut kustannukset kuin odotetut kunnossapitokustannukset pysyvät koko tuotantoajanjakson ajan muuttumattomina tai ovat nolla. Ne on kuitenkin otettava huomioon odotettuja kustannuksia ja hyötyjä koskevassa analyysissä.

(57) On huomattava, että kunnossapitopäätös tehdään odotettujen voittojen perusteella ennen varsinaista kunnossapitoajanjaksoa. Kun kunnossapidon ajankohta on kerran päätetty, sitä on todennäköisesti vaikea muuttaa. Todelliset kustannukset ja hyödyt voivat poiketa odotuksista. Kaikki markkinoiden toiminnanharjoittajat kuitenkin tekisivät päätöksen odotusten perusteella riippumatta siitä, saavatko ne julkista tukea vai eivät.

(58) Sellaisissa tuotantoon perustuvissa kaksisuuntaisissa hinnanerosopimuksissa, joissa keskimääräinen viitehinta lasketaan pitkältä ajanjaksolta, palkkion maksaminen/takaisinperintä kunkin viiteajanjakson osalta on vähemmän riippuvainen siitä, tuottaako edunsaaja tiettynä ajankohtana, ja markkinapohjaisten tulojen lyhyen aikavälin vaihtelut siirretään tuottajalle. Tilanteissa, joissa edunsaaja pystyy ajanjakson lopussa arvioimaan, että keskimääräinen viitehinta johtaa takaisinperintään, kun otetaan huomioon odotetut spot-hinnat keskiarvon laskennassa käytetyn ajanjakson jäljellä olevalta ajalta, tuottajalla voi olla vääränlainen kannustin vähentää tuotantoa, vaikka spot-hinnat olisivat edelleen positiiviset ja tuottaminen olisi järjestelmän edun mukaista. Tämä johtuu siitä, että edunsaajan olisi muutoin maksettava tuotettuun lisämäärään liittyvät maksut takaisin ilman, että se olisi saanut vastaavaa spot-markkinatuloa kyseisestä määrästä. Tämän tyyppisessä vääristävässä tilanteessa kaksisuuntaiseen hinnanerosopimukseen voitaisiin sisällyttää dynaaminen takaisinperintä. Tällöin takaisinperintää vähennettäisiin ainoastaan sellaisten määrien osalta, jotka tuotetaan tunteina, jolloin spot-hinnat ovat alhaiset, ja se rajattaisiin viiteajanjakson loppuun ja vain sellaisiin aikoihin, joiden osalta edunsaajat pystyvät määrittämään, että niiltä perittäisiin maksuja takaisin. Näin voitaisiin säilyttää uusiutuvan energian tuottajien kannustimet syöttää sähköä silloin, kun hinnat ovat positiiviset (alhaiset). Tällaisissa vääristävissä tilanteissa järjestelmässä voitaisiin mukauttaa takaisinperintä siten, että se vastaisi joko keskimääräistä takaisinperintää tai spot-hintaa sen mukaan, kumpi niistä on pienempi. Tapauksissa, joissa takaisinperintä ylittää spot-hinnan, hankkeen toteuttajalla olisi periaatteessa kannustin keskeyttää tuotanto. Jos kyseisen ajankohdan osalta takaisinperintä kuitenkin muutetaan vastaamaan spot-hintaa, eri vaihtoehtojen välillä ei olisi eroa hankkeen toteuttajalle, joka jatkaisi tuottamista silloin, kun siitä on hyötyä järjestelmälle. Lisätietoja dynaamisesta takaisinperinnästä: ks Kitzing et al (2024).

(59) Sähkönhankintasopimuksia käsitellään VII jaksossa.

(60) Näin voi tapahtua esimerkiksi silloin, kun kaksisuuntaisen hinnanerosopimuksen edunsaajat pyrkivät ”voittamaan markkinat” (”beat the market”) ja saamaan suuremmat markkinatulot tekemällä kannattavia kaupankäyntipäätöksiä termiinimarkkinoilla rajoittamalla samalla riskejä. Erityisesti silloin, kun kaksisuuntaisen hinnanerosopimuksen viitehinta on pitkäkestoinen (esim. vuotuinen), hankkeen toteuttajalla voi olla kannustin käydä kauppaa termiinimarkkinoilla suojautuakseen riskiltä.

(61) Sähkön eri termiinimarkkinoiden likviditeetti on hyvin alhainen useimmilla tarjousalueilla, ja vain harvoilla tarjousalueilla likviditeetti on riittävä. Lisätietoja on alaviitteessä 62 mainitussa asiakirjassa.

(62) ACER Policy Paper on the Further Development of the EU electricity forward market https://www.acer.europa.eu/sites/default/files/documents/Position%20Papers/Electricity_Forward_Market_PolicyPaper.pdf.

(63) Ilman tätä mekanismia voimalaitos voisi voimakkaasti muuttaa vähäisen tuotannon viiteajanjakson viitehintaa (jota sovelletaan koko viitevolyymiin) vain siirtymällä myymään yksiltä markkinoilta toisille.

(64) Jos laitos on esimerkiksi sitoutunut myymään sähköä termiinimarkkinoilla ja vuorokausimarkkinoiden tai päivänsisäisten markkinoiden hinta alittaa voimalaitoksen rajakustannukset, voimalaitoksen olisi voitava ostaa takaisin termiinimarkkinoilla jo myyty sähkö tuotantonsa mukauttamiseksi.

(65) Edellyttäen, että tämä on valtiontukisääntöjen mukaista (ks. jäljempänä VII.b jakso).

(66) Esimerkiksi lavan pituuden ja turbiinin koon välinen suhde tai tuulivoimaloiden maa-ala.

(67) Uusiutuvien energialähteiden osalta lisäjoustoinvestoinneilla voidaan viitata akkuvarastointijärjestelmien sijoittamiseen niiden rinnalle. Ydinvoiman osalta se voi tarkoittaa laitteiden asentamista tai sellaisten suunnitteluvalintojen tekemistä, jotka parantavat entisestään laitoksen säätövoiman seurantakykyä.

(68) Sen varmistaminen, että investoinnilla vältetään kilpailun ja kaupan kohtuuttomat vääristymät sisämarkkinoilla ja että se lisää järjestelmän arvoa, voi tarkoittaa kaksisuuntaiseen hinnanerosopimukseen elementtejä, jotka kannustavat tehokkaaseen rakentamiseen. Tällaiset elementit voisivat tarkoittaa tiettyjen rakentamisen välitavoitteiden saavuttamista aikataulussa ja asetetun talousarvion mukaisesti. Jotkin jäsenvaltiot ovat ottaneet käyttöön seuraamuksia hankkeiden kesken jättämisestä tai alisuoriutumisesta.

(69) Tällaiset kriteerit kuuluvat nettonollateollisuussäädöksen 26 §:n soveltamisalaan, ja asiaa täsmennetään nettonollateollisuussäädöksen 26 §:ää koskevassa täytäntöönpanosäädöksessä.

(70) Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että hankkeen toteuttajan on varmistettava sähkön saanti ostajalle, kun laitos, johon sopimus kytkeytyy, ei tuota sähköä. Tästä kysynnän ja tuotannon välisestä erosta aiheutuu mukautumiskustannuksia (shaping costs). Sähkönhankintasopimusten riskinjako on myös muuttunut ajan mittaan: aiemmin ostaja joutui usein vastaamaan rajoitusten tai negatiivisten hintojen aiheuttamien riskien kustannuksista, mutta nyt kun nämä tapahtumat ovat yleistyneet, hankkeen toteuttajat joutuvat usein kattamaan nämä kustannukset osittain tai kokonaan.

(71) Muihin markkinajärjestelyihin lukeutuu sähkön suora myynti järjestäytyneillä sähkömarkkinoilla ilman pitkäaikaista järjestelyä. Tätä vaihtoehtoa ei käsitellä näissä ohjeissa.

(72) Esimerkiksi 50 MW:n tuulivoimahankkeen tulisi voida hakea kaksisuuntaista hinnanerosopimusta 30 MW:n kapasiteetille. Jäljelle jäävä kapasiteetti voitaisiin myydä esimerkiksi sähkönhankintasopimuksella.

(73) Ks. tältä osin sähköasetuksen 2 artiklan 77 kohta, jossa sähkönhankintasopimus määritellään markkinaehtoiseen sähkön ostoon perustuvaksi sopimukseksi.

(74) Vaihtoehtoisesti vastaavia tuloksia voitaisiin teoriassa saavuttaa tarjoamalla sähkönhankintasopimuksia likvideillä markkinapaikoilla. Sähkönhankintasopimusten markkinapaikoista on kuitenkin vain vähän kokemuksia EU:ssa.

(75) Ks. esimerkiksi puhtaan teollisuuden valtiontukikehyksen jaksoon 4.5 sisältyvät uudet välineet.

(76) Ks. komission päätös asiassa SA.114440 (2024/N) – Viron TCTF: Scheme to support offshore wind.

(77) Valtiontuki SA.115179 (2024/N) – Italy FER X TCTF Italian transitional support for electricity production from RES plants close to market parity.

(78) 1.c Ks. myös osio VI.c, jossa käsitellään vastaavaa termiinikauppaa koskevaa mekanismia. Tällaisten sähkönhankintasopimusten kesto olisi määritettävä siten, että tarjotuilla sopimuksilla ei ole vaikutusta termiinimarkkinoiden likviditeettiin. Käytännössä tämä tarkoittaa, että tällaisten sähkönhankintasopimusten olisi oltava pitempikestoisia kuin riittävän likvidien termiinimarkkinatuotteiden, esimerkiksi noin viiden vuoden pituisia.

Suunnitteluratkaisu	Esimerkki hyvästä käytännöstä
Ehkäistään tarjouskäyttäytymisen vääristymistä vuorokausimarkkinoilla, päivänsisäisillä markkinoilla, tasehallintamarkkinoilla ja lisäpalvelujen markkinoilla	Tuotannosta riippuvaiset kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset Korvausta ei makseta sellaisilta markkina-aikayksiköiltä, joiden osalta markkinahinta alittaa tuotannon rajakustannukset (esim. tuulivoiman ja aurinkosähkön negatiivisten hintojen aikana) sekä vuorokausimarkkinoilla että päivänsisäisillä markkinoilla (1). Fuusiomuotoiset kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset Tuki maksetaan todellisesta tuotannosta riippumatta sellaisilta markkina-aikayksiköiltä, joiden osalta markkinahinta alittaa rajakustannukset (esim. tuulivoiman ja aurinkosähkön negatiivisten hintojen aikana) sekä vuorokausimarkkinoilla että päivänsisäisillä markkinoilla, kuitenkin säilyttäen kannustimet osallistua lisäpalvelujen markkinoille ja tasehallintamarkkinoille. Tuotannosta riippumattomat kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset Koska maksettava tuki ei riipu siitä, päättääkö tuensaaja tuottaa sähköä vai ei, voidaan olettaa, ettei tuensaajaa kannusteta tuottamaan sähköä negatiivisten hintojen vallitessa sen enempää vuorokausimarkkinoilla kuin päivänsisäisillä markkinoillakaan. Ydinvoimaloiden kaltaisten ohjattavissa olevien voimalaitosten osalta ainoastaan tuotannosta riippumattomia kaksisuuntaisia hinnanerosopimuksia pidettäisiin hyvänä käytäntönä. Kaikentyyppiset kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset Kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten maksujen ei pitäisi perustua tasepoikkeamahintoihin (ts. tasehallintamarkkinoita ei voida pitää asianmukaisena viite-markkinana).
Tehokkaiden kunnossapitopäätösten edistäminen	Tuotannosta riippuvaiset kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset Kolmen kuukauden pituista viitejaksoa (2) pidetään yleisesti riittävänä edistämään tuuli- ja aurinkotuotantolaitosten tehokkaita kunnossapitopäätöksiä. Fuusiomuotoiset kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset Jos kunnossapidon aikana ei makseta kaksisuuntaisen hinnanerosopimuksen mukaisia korvauksia, kolmen kuukauden pituinen viitejakso edistäisi tuuli- ja aurinkotuotantolaitosten tehokkaita kunnossapitopäätöksiä. Jos tukea maksetaan kunnossapidon aikana (erityisesti suunnitellun kunnossapidon aikana) samoilla ehdoilla kuin kunnossapitojaksojen ulkopuolella, voidaan olettaa, että kunnossapitopäätös on markkinoihin reagoiva. Tuotannosta riippumattomat kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset Jos tukea maksetaan kunnossapidon aikana (ja erityisesti suunnitellun kunnossapidon aikana) samoilla ehdoilla kuin kunnossapitojaksojen ulkopuolella, voidaan olettaa, että kunnossapitopäätös perustuu markkinatuloihin ja on siten tehty tehokkaalla tavalla.
Tehokkaan sähkön termiinimarkkinoille osallistumisen kannustaminen	Kaikentyyppiset kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset Viitejakson on oltava riittävän pitkä, jotta tuensaajilla on kannustin suojautua tehokkaasti tulevilta hinnanvaihteluilta. Suhteellisen tasaisen tuotantoprofiilin laitosten osalta, kuten ydinvoimalaitosten, viitehinta voidaan määritellä laskemalla niiden markkinoiden markkinahintojen keskiarvo, joilla tuensaaja myy sähköä (esim. termiini-, vuorokausi- ja päivänsisäiset markkinat), painotettuna voimalaitoksen tosiasiallisilla myyntivolyymeilla kullakin näistä markkinoista. Viitehinnan määrittäminen keskimääräisten markkinahintojen perusteella (toteutuneiden hintojen sijaan) kannustaa tuensaajia “voittamaan markkinat”. On huomattava, että painottaminen tosiasiallisilla myynneillä merkitsee sitä, että viitehinnan koostumusta ei määritellä ulkoisten tekijöiden perusteella, mikä voisi keinotekoisesti vääristää edunsaajan kaupankäyntistrategiaa, vaan sisäisesti edunsaajan todellisen kaupankäyntistrategian perusteella. Vaihtoehtoisena hyvänä käytäntönä valtio voi valtuuttaa yhden tai useamman markkinatoimijan, jotka ovat tuotantolaitoksen toiminnanharjoittajasta riippumattomia ja kilpailumenettelyssä valittuja, suorittamaan suojausta termiinimarkkinoilla valtion puolesta.
Investointien arvon maksimointi sähköjärjestelmälle ja EU:n kuluttajille	Tuotannosta riippuvaiset kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset Viitejakson on oltava riittävän pitkä, esimerkiksi kolme kuukautta, jotta tuensaajilla on kannustin investoida markkina-arvon maksimoivaan laitokseen. Fuusiomuotoiset kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset Kun kaksisuuntainen hinnanerosopimus on tuotantoperusteinen, viitejakson on oltava riittävän pitkä, esimerkiksi kolme kuukautta, jotta tuensaajilla on kannustin investoida markkina-arvon maksimoivaan laitokseen. Tämä on tärkeää, koska se heikentää kannustimia sijoittaa tai optimoida investointi siten, että tuotantoa vältetään negatiivisten hintojen tai rajakustannuksia alhaisempien hintojen aikana, sillä tuensaajat saavat tukea noina ajankohtina tuotannosta riippumatta. Tuotannosta riippumattomat kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset Erityistä huomiota olisi kiinnitettävä tällaisten kaksisuuntaisten hinnanerosopimusten viitevolyymin määrittelyyn, koska sen odotetaan vaikuttavan merkittävästi kannustimien voimaan maksimoida investointien arvo sähköjärjestelmälle. Lisäksi mahdollisille edunsaajille olisi tiedotettava viitehinnan ja -volyymin määrittelymenetelmästä hyvissä ajoin ennen tarjouskilpailumenettelyä, jotta ne voivat ottaa menetelmän parhaiten huomioon tarjouksessaan ja investointipäätöksissään. Kaikentyyppiset kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset Tarvittaessa voidaan ottaa käyttöön sijaintiin perustuvia kannustimia, jotta voidaan ottaa huomioon verkon ylikuormitusongelmat, maksimoida investoinnin arvo järjestelmälle ja minimoida kalliiden korjaavien toimenpiteiden tarve. Nämä kannustimet voivat esimerkiksi olla tukijärjestelmän korvaukseen sovellettavia korjauskertoimia tai energiajärjestelmän muita kuin hintaan perustuvia kriteerejä, joita käytetään tarjousten paremmuusjärjestykseen asettamisessa. Kaikki toimenpiteet on suunniteltava valtiontukisääntöjen mukaisesti ja perusteltava asianmukaisesti Jotta sopimukset säilyisivät tarkoituksenmukaisina markkinarakenteen muuttuessa, kaksisuuntaisia hinnanerosopimuksia koskeviin sopimusjärjestelyihin olisi sisällytettävä säännökset siitä, miten maksuja sovitetaan mahdollisiin muutoksiin, kuten tarjousalueiden uudelleenjärjestelyyn tai markkina-aikayksikön tarkkuuden muuttamiseen.