—

sallitaan kansallisen turvallisuuden takaamiseksi se, että sähköisten viestintäpalvelujen tarjoajat määrätään säilyttämään liikenne- ja paikkatiedot yleisesti ja erotuksetta tilanteissa, joissa asianomaisen jäsenvaltion kansalliseen turvallisuuteen kohdistuu vakava uhka, joka osoittautuu todelliseksi ja olemassa olevaksi tai ennakoitavissa olevaksi, ja joko tuomioistuin tai riippumaton hallinnollinen elin, jonka ratkaisu on sitova, voi kohdistaa päätökseen, jolla tällainen määräys annetaan, tehokasta valvontaa, jolla pyritään tarkastamaan, että kyseessä on jokin näistä tilanteista ja että niitä edellytyksiä ja takeita, joista on säädettävä, noudatetaan; mainittu määräys voidaan antaa ainoastaan ajanjaksoksi, joka on rajoitettu täysin välttämättömään mutta jota voidaan jatkaa, jos kyseinen uhka on edelleen olemassa

—

säädetään kansallisen turvallisuuden takaamiseksi, vakavan rikollisuuden torjumiseksi ja yleiseen turvallisuuteen kohdistuvien vakavien uhkien ehkäisemiseksi liikenne- ja paikkatietojen kohdennetusta säilyttämisestä, joka on objektiivisten ja syrjimättömien seikkojen perusteella rajattu asianomaisten henkilöiden ryhmien mukaan tai maantieteellisen kriteerin avulla ajanjaksoksi, joka on rajoitettu täysin välttämättömään mutta jota voidaan jatkaa

—

säädetään kansallisen turvallisuuden takaamiseksi, vakavan rikollisuuden torjumiseksi ja yleiseen turvallisuuteen kohdistuvien vakavien uhkien ehkäisemiseksi liittymän lähteelle annettujen IP-osoitteiden yleisestä ja erotuksettomasta säilyttämisestä ajanjaksoksi, joka on rajoitettu täysin välttämättömään

—

säädetään kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi, rikollisuuden torjumiseksi ja yleisen turvallisuuden suojaamiseksi sähköisten viestintävälineiden käyttäjien henkilöllisyyttä koskevien tietojen yleisestä ja erotuksetta tapahtuvasta säilyttämisestä ja

—

sallitaan vakavan rikollisuuden torjumiseksi ja varsinkin kansallisen turvallisuuden takaamiseksi se, että sähköisten viestintäpalvelujen tarjoajat määrätään toimivaltaisen viranomaisen päätöksellä, johon kohdistuu tehokas tuomioistuinvalvonta, varmistamaan nopeasti kyseisten palveluntarjoajien käytössä olevien liikenne- ja paikkatietojen säilyttäminen tietyn ajan,

jos näillä toimenpiteillä varmistetaan selvin ja täsmällisin säännöin, että kyseessä olevien tietojen säilyttämisen ehtona on, että näihin toimenpiteisiin liittyviä aineellisia ja menettelyllisiä edellytyksiä noudatetaan, ja että asianomaisilla henkilöillä on tehokkaat takeet väärinkäytön vaaroja vastaan.

1)

Sisäpiirikaupoista ja markkinoiden manipuloinnista (markkinoiden väärinkäyttö) 28.1.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/6/EY 12 artiklan 2 kohdan a ja d alakohdan sekä markkinoiden väärinkäytöstä (markkinoiden väärinkäyttöasetus) sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/6/EY ja komission direktiivien 2003/124/EY, 2003/125/EY ja 2004/72/EY kumoamisesta 16.4.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 596/2014 23 artiklan 2 kohdan g ja h alakohtaa, luettuina yhdessä henkilötietojen käsittelystä ja yksityisyyden suojasta sähköisen viestinnän alalla (sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivi) 12.7.2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/58/EY, sellaisena kuin se on muutettuna 25.11.2009 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2009/136/EY, kanssa ja luettuina Euroopan unionin perusoikeuskirjan 7, 8 ja 11 artiklan sekä 52 artiklan 1 kohdan valossa,

on tulkittava siten, että

että ne ovat esteenä lainsäädäntötoimenpiteille, joilla säädetään ennaltaehkäisevästi markkinoiden väärinkäyttöön liittyvien rikosten, joihin sisäpiirikaupat kuuluvat, torjumiseksi tietoliikennetietojen säilyttämisestä yleisesti ja erotuksetta vuoden ajan niiden tallennuspäivästä.

2)

Unionin oikeutta

on tulkittava siten, että

sen on esteenä sille, että kansallinen tuomioistuin rajoittaa ajallisesti sellaisen pätemättömyyttä koskevan toteamuksen vaikutuksia, joka sen on tehtävä kansallisen oikeuden nojalla sellaisten kansallisen säännösten osalta, joiden mukaan sähköisten viestintäpalvelujen tarjoajien on yhtäältä säilytettävä tietoliikennetietoja yleisesti ja erotuksetta ja joissa toisaalta sallitaan tällaisten tietojen toimittaminen rahoitusalan toimivaltaiselle viranomaiselle edellyttämättä tuomioistuimen tai riippumattoman hallintoviranomaisen ennakkolupaa, sen vuoksi, että kyseiset säännökset ovat ristiriidassa direktiivin 2002/58, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2009/136, 15 artiklan 1 kohdan, luettuna Euroopan unionin perusoikeuskirjan valossa, kanssa. Sellaisten todisteiden hyväksyttävyys, jotka on saatu unionin oikeuden vastaisten kansallisten säännösten nojalla, kuuluu jäsenvaltioiden menettelyllisen itsemääräämisoikeuden periaatteen mukaisesti kansallisen oikeuden alaan, edellyttäen, että erityisesti vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteita noudatetaan.

1)

SEUT 49 artiklaa on tulkittava siten, että jos on osoitettu, että kansallinen lainsäädäntö, jossa säädetään maksusta, jolla alennetaan rahapeliautomaateilla pelattavista peleistä vastaavien konsessionhaltijoiden palkkioita, merkitsee tässä EUT-sopimuksen määräyksessä taatun vapauden rajoitusta, kyseinen määräys on esteenä sille, että tällainen rajoitus voitaisiin oikeuttaa yksinomaan julkisen talouden vakauttamiseen liittyviin seikkoihin perustuvilla tavoitteilla.

2)

Jos SEUT 49 artiklaa on sovellettava, luottamuksensuojan periaatetta on tulkittava siten, että se ei lähtökohtaisesti ole esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jolla alennetaan väliaikaisesti yhtiöiden ja asianomaisen jäsenvaltion viranomaisten välisissä konsessiosopimuksissa sovittua konsessionhaltijoille maksettavaa korvausta näiden sopimusten voimassaoloaikana, paitsi jos tämän alennuksen suuruus ja sen vaikutus konsessionhaltijoiden tekemien investointien kannattavuuteen ja kyseisen toimenpiteen mahdollinen äkillisyys ja ennakoimattomuus huomioon ottaen on katsottava, ettei kyseisille konsessionhaltijoille ole annettu riittävästi aikaa sopeutua uuteen tilanteeseen.

1)

Asiat C-619/20 P ja C-620/19 P yhdistetään tuomion antamista varten.

2)

Valitus asiassa C-619/20 P hylätään.

3)

Unionin yleisen tuomioistuimen 9.9.2020 antama tuomio IMG v. komissio (T-381/15 RENV, EU:T:2020:406) kumotaan siltä osin kuin siinä hylätään perusteettomana International Management Groupin (IMG) korvausvaatimus, joka liittyy vahinkoon, joka on väitetysti aiheutunut sille 8.5.2015 päivättyyn kirjeeseen sisältyneestä Euroopan komission päätöksestä olla enää tekemättä sen kanssa uusia valtuutussopimuksia välillisestä hallinnoinnista.

4)

Valitus asiassa C-620/20 P hylätään muilta osin.

5)

Valitus asiassa T-381/15 RENV hylätään siltä osin kuin se koskee korvausta henkisestä kärsimyksestä, joka on aiheutunut International Management Groupille (IMG) tämän tuomiolauselman kolmannessa kohdassa tarkoitetusta päätöksestä.

6)

Asia T-381/15 RENV palautetaan unionin yleiseen tuomioistuimeen, jotta tämä lausuu tämän tuomiolauselman kolmannessa kohdassa tarkoitetusta vaatimuksesta siltä osin kuin se koskee aineellista vahinkoa, johon International Management Group (IMG) on vedonnut.

7)

International Management Group (IMG) velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut asiassa C-619/20 P.

8)

Oikeudenkäyntikuluista päätetään myöhemmin asioissa C-620/20 P ja T-381/15 RENV.

1)

Satamavaltioiden suorittamasta valvonnasta 23.4.2009 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 2009/16/EY, sellaisena kuin se on muutettuna 15.11.2017 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä (EU) 2017/2110,

on tulkittava siten, että

2)

Direktiivin 2009/16, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2017/2110, 11 artiklan b alakohtaa, luettuna yhdessä kyseisen direktiivin, sellaisena kuin se on muutettuna, liitteessä I olevan II osan kanssa, on tulkittava siten, että satamavaltio voi tehdä lisätarkastuksen alukselle, joka harjoittaa järjestelmällisesti etsintä- ja pelastustoimintaa ja joka on jossain sen satamassa tai sen lainkäyttövaltaan kuuluvilla vesillä, sen jälkeen, kun kyseinen alus on tullut sen vesille ja kun toimenpiteet niiden henkilöiden, joille aluksen päällikkö on päättänyt antaa apua, siirtämiseksi toiseen alukseen tai maihin on saatettu kokonaisuudessaan päätökseen, jos kyseinen valtio on todennut oikeudellisten seikkojen ja yksityiskohtaisten tosiseikkojen perusteella, että on olemassa vahvaa näyttöä siitä, että alus aiheuttaa vaaraa terveydelle, turvallisuudelle, aluksen työoloille tai ympäristölle, kun otetaan huomioon sen käytölle asetetut vaatimukset.

3)

Direktiivin 2009/16, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2017/2110, 13 artiklaa on tulkittava siten, että kyseisen artiklan nojalla järjestetyssä yksityiskohtaisessa tarkastuksessa satamavaltiolla on valtuudet ottaa huomioon, että alusta, joka on lippuvaltiossa luokiteltu ja sertifioitu rahtialukseksi, käytetään järjestelmällisesti vaara- tai hätätilanteessa olevien henkilöiden etsintä- ja pelastustoimintaan merellä, pyrkiessään tarkastuksensa yhteydessä arvioimaan oikeudellisten seikkojen ja yksityiskohtaisten tosiseikkojen perusteella, aiheuttaako alus vaaraa ihmisille, omaisuudelle tai ympäristölle, kun otetaan huomioon sen käytölle asetetut vaatimukset. Satamavaltiolla ei sitä vastoin ole valtuuksia vaatia näyttöä siitä, että kyseisellä aluksella on hallussaan muita sertifikaatteja kuin ne, jotka lippuvaltio on sille myöntänyt, tai että se täyttää toiseen luokitukseen sovellettavat vaatimukset kokonaisuudessaan.

4)

Direktiivin 2009/16, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2017/2110, 19 artiklaa on tulkittava siten, että jos todetaan, että alusta, jota käytetään käytännössä järjestelmällisesti vaara- tai hätätilanteessa olevien henkilöiden etsintä- ja pelastustoimintaan merellä, vaikka lippuvaltiona oleva jäsenvaltio on luokitellut ja sertifioinut sen rahtialukseksi, on käytetty tavalla, joka aiheuttaa vaaraa ihmisille, omaisuudelle tai ympäristölle, satamavaltiona oleva jäsenvaltio ei voi asettaa tämän aluksen pysäyttämättä jättämisen tai pysäyttämispäätöksen kumoamisen edellytykseksi sitä, että sillä on kyseiseen toimintaan tarkoitetut sertifikaatit ja että se täyttää kaikki vastaavat määräykset. Sitä vastoin kyseinen jäsenvaltio voi velvoittaa toteuttamaan turvallisuutta, ympäristön pilaantumisen ehkäisemistä ja aluksen elin- ja työoloja koskevia korjaavia toimenpiteitä, jos nämä korjaavat toimenpiteet ovat perusteltuja sen vuoksi, että aluksessa on puutteita, jotka aiheuttavat ilmeistä vaaraa turvallisuudelle, terveydelle tai ympäristölle ja joiden vuoksi alusta on mahdotonta kuljettaa meriturvallisuuden vaatimusten mukaisesti. Näiden korjaavien toimenpiteiden on oltava tarkoitukseensa nähden asianmukaisia, tarpeellisia ja oikeasuhteisia. Lisäksi satamavaltion on niitä määrätessään ja toteuttaessaan tehtävä lippuvaltion kanssa vilpitöntä yhteistyötä, jossa molemmat valtiot kunnioittavat toistensa toimivaltuuksia.

1)

Kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/32/EU 23 artiklan 1 kohtaa, luettuna yhdessä sen 45 artiklan 4 kohdan kanssa ja oikeutta hyvään hallintoon koskeva unionin oikeuden yleisen periaatteen ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan valossa,

on tulkittava siten, että

se on esteenä kansalliselle säännöstölle, jonka mukaan silloin, kun kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen hylkäämistä koskeva päätös tai tällaisen suojelun poistamista koskeva päätös perustuu tiedoille, joiden paljastaminen vaarantaisi kyseessä olevan jäsenvaltion kansallisen turvallisuuden, asianomainen henkilö tai hänen neuvonantajansa voivat tutustua kyseisiin tietoihin vasta saatuaan siihen luvan, heille ei anneta tietoa edes tällaisten päätösten perusteiden keskeisestä sisällöstä eivätkä he joka tapauksessa voi käyttää hallinnollisessa menettelyssä tai tuomioistuinmenettelyssä tietoja, joihin he ovat voineet tutustua.

2)

Direktiivin 2013/32 4 artiklan 1 ja 2 kohtaa, 10 artiklan 2 ja 3 kohtaa, 11 artiklan 2 kohtaa ja 45 artiklan 3 kohtaa, luettuina yhdessä vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle 13.12.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/95/EU 14 artiklan 4 kohdan a alakohdan ja 17 artiklan 1 kohdan d alakohdan kanssa,

on tulkittava siten, että

ne ovat esteenä kansalliselle säännöstölle, jonka nojalla määrittävän viranomaisen on järjestelmällisesti kieltäydyttävä myöntämästä henkilölle toissijaista suojelua tai poistettava tälle aiemmin myönnetty kansainvälinen suojelu, kun kansalliseen turvallisuuteen liittyviin kysymyksiin erikoistuneet asiantuntijaviranomaiset ovat todenneet lausunnossa, jota ei ole perusteltu, että kyseinen henkilö muodostaa uhan tälle turvallisuudelle.

3)

Direktiivin 2011/95 17 artiklan 1 kohdan b alakohtaa

on tulkittava siten, että

että sen vastaisena ei ole pidettävä sitä, että hakijalta evätään tämän säännöksen nojalla toissijainen suojelu sellaisen rikostuomion perusteella, joka oli jo toimivaltaisten viranomaisten tiedossa silloin, kun nämä viranomaiset myönsivät aikaisemman menettelyn päätteeksi tälle hakijalle pakolaisaseman, joka on sittemmin poistettu.

1)

Kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna 25.10.2011 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2011/83/EU ja luettuna tehokkuusperiaatteen ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan valossa,

on tulkittava siten, että

se on esteenä kansalliselle säännöstölle, joka koskee asianajopalkkioiden perimistä koskevaa summaarista menettelyä ja jonka nojalla päämiestä, joka on kuluttaja, vastaan esitetystä maksuvaatimuksesta päätöksen antaa viranomainen, joka ei ole lainkäyttöelin, jolloin tuomioistuimen toiminnasta on säädetty vasta sen vaiheen osalta, jolloin päätöksestä mahdollisesti valitetaan, ilman, että valitusta käsittelevä tuomioistuin voi suorittaa tarvittaessa viran puolesta valvontaa siitä, ovatko vaadittujen palkkioiden perustana olevan sopimuksen ehdot kohtuuttomia, tai antaa asianosaisten esittää niiden asiakirjatodisteiden, jotka on jo toimitettu viranomaiselle, joka ei ole lainkäyttöelin, lisäksi muita todisteita.

2)

Direktiivin 93/13, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2011/83, 4 artiklan 2 kohtaa

on tulkittava siten, että

asianajajan ja päämiehen välillä tehdyn sopimuksen lauseke, jonka mukaan päämies sitoutuu taloudellisen seuraamuksen uhalla noudattamaan asianajajansa neuvoja, olemaan toimimatta hänen tietämättään tai hänen neuvojensa vastaisesti ja olemaan luopumatta oikeudenkäynnistä, jonka hoitamisen päämies on antanut asianajajallensa, ei kuuluu kyseisessä säännöksessä säädetyn poikkeuksen piiriin.

3)

Sopimattomista elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisistä kaupallisista menettelyistä sisämarkkinoilla ja neuvoston direktiivin 84/450/ETY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 97/7/EY, 98/27/EY ja 2002/65/EY sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 2006/2004 muuttamisesta 11.5.2005 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 2005/29/EY

on tulkittava siten, että

sitä, että asianajajan ja päämiehen väliseen sopimukseen sisällytetään lauseke, jossa määrätään päämiehen maksettavaksi tulevasta taloudellisesta seuraamuksesta, jos hän itse luopuu oikeudenkäynnistä, jonka hoitamisen hän on antanut asianajajallensa, kun lausekkeessa viitataan ammatillisen yhdistyksen palkkiotaulukkoon ja kun lauseketta ei mainita kaupallisessa tarjouksessa eikä ennen sopimuksen tekemistä annettavissa tiedoissa, on pidettävä kyseisen direktiivin 7 artiklassa tarkoitettuna harhaanjohtavana kaupallisena menettelynä, jos se saa tai todennäköisesti saa keskivertokuluttajan tekemään kaupallisen ratkaisun, jota hän ei muuten olisi tehnyt, mikä kansallisen tuomioistuimen on tarkastettava.

1)

Onko tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista 4.11.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88/EY (1) 7 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että sitä sovelletaan suoraan yksityisen liikenteenharjoittajan, jolla on yksi ainoa julkista palvelua koskeva toimeksianto, ja sen työntekijöiden väliseen suhteeseen, kun otetaan erityisesti huomioon rautateiden matkustajaliikenteen vapauttaminen?

2)

Mikä on kohtuullinen aika 4.11.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88/EY 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun kertyneen neljän palkallista lomaa koskevan viikon siirtämiselle, kun palkallista lomaa koskevien oikeuksien kertymisaika on yksi vuosi?

3)

Eikö siirtämiselle varatun rajoittamattoman ajanjakson soveltaminen tilanteessa, jossa siirtämisestä ei ole annettu kansallista säädökseen perustuvaa säännöstä tai sopimukseen perustuvaa määräystä, ole 4.11.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88/EY 7 artiklan 1 kohdan vastaista?

1)

Onko tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista 4.11.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88/EY (1) 7 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että sitä sovelletaan suoraan yksityisen liikenteenharjoittajan, jolla on yksi ainoa julkista palvelua koskeva toimeksianto, ja sen työntekijöiden väliseen suhteeseen, kun otetaan erityisesti huomioon rautateiden matkustajaliikenteen vapauttaminen?

2)

Mikä on kohtuullinen aika 4.11.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88/EY 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun kertyneen neljän palkallista lomaa koskevan viikon siirtämiselle, kun palkallista lomaa koskevien oikeuksien kertymisaika on yksi vuosi?”

3)

Eikö siirtämiselle varatun rajoittamattoman ajanjakson soveltaminen tilanteessa, jossa siirtämisestä ei ole annettu kansallista säädökseen perustuvaa säännöstä tai sopimukseen perustuvaa määräystä, ole 4.11.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88/EY 7 artiklan 1 kohdan vastaista?

1)

Onko tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista 4.11.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88/EY (1) 7 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että sitä sovelletaan suoraan yksityisen liikenteenharjoittajan, jolla on yksi ainoa julkista palvelua koskeva toimeksianto, ja sen työntekijöiden väliseen suhteeseen, kun otetaan erityisesti huomioon rautateiden matkustajaliikenteen vapauttaminen?

2)

Mikä on kohtuullinen aika 4.11.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88/EY 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun kertyneen neljän palkallista lomaa koskevan viikon siirtämiselle, kun palkallista lomaa koskevien oikeuksien kertymisaika on yksi vuosi?

3)

Eikö siirtämiselle varatun rajoittamattoman ajanjakson soveltaminen tilanteessa, jossa siirtämisestä ei ole annettu kansallista säädökseen perustuvaa säännöstä tai sopimukseen perustuvaa määräystä, ole 4.11.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88/EY 7 artiklan 1 kohdan vastaista?

1)

Onko tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista 4.11.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88/EY (1) 7 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että sitä sovelletaan suoraan yksityisen liikenteenharjoittajan, jolla on yksi ainoa julkista palvelua koskeva toimeksianto, ja sen työntekijöiden väliseen suhteeseen, kun otetaan erityisesti huomioon rautateiden matkustajaliikenteen vapauttaminen?

2)

Mikä on kohtuullinen aika 4.11.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88/EY 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun kertyneen neljän palkallista lomaa koskevan viikon siirtämiselle, kun palkallista lomaa koskevien oikeuksien kertymisaika on yksi vuosi?

3)

Eikö siirtämiselle varatun rajoittamattoman ajanjakson soveltaminen tilanteessa, jossa siirtämisestä ei ole annettu kansallista säädökseen perustuvaa säännöstä tai sopimukseen perustuvaa määräystä, ole 4.11.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88/EY 7 artiklan 1 kohdan vastaista?

1)

Onko tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista 4.11.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88/EY (1) 7 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että sitä sovelletaan suoraan yksityisen liikenteenharjoittajan, jolla on yksi ainoa julkista palvelua koskeva toimeksianto, ja sen työntekijöiden väliseen suhteeseen, kun otetaan erityisesti huomioon rautateiden matkustajaliikenteen vapauttaminen?

2)

Mikä on kohtuullinen aika 4.11.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88/EY 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun kertyneen neljän palkallista lomaa koskevan viikon siirtämiselle, kun palkallista lomaa koskevien oikeuksien kertymisaika on yksi vuosi?

3)

Eikö siirtämiselle varatun rajoittamattoman ajanjakson soveltaminen tilanteessa, jossa siirtämisestä ei ole annettu kansallista säädökseen perustuvaa säännöstä tai sopimukseen perustuvaa määräystä, ole 4.11.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88/EY 7 artiklan 1 kohdan vastaista?

1)

Voiko Bulgarian lähentymistavoitteen yhteydessä vuosien 2007–2013 toimintaohjelmalle ”Liikenne” myönnetyn koheesiorahaston rahoitusosuuden osittaisesta kumoamisesta 27.7.2021 tehty komission päätös C(2021) 5793, CCI2007BG161PO004, olla SEUT 296 artiklan kolmannen kohdan ja perusoikeuskirjan 41 artiklan mukaisen hyvän hallinnon periaatteen mukaisesti pätevä, kun otetaan huomioon tehdyn tutkimuksen oikeusperustaa, perusteluja, täydellisyyttä ja objektiivisuutta koskevat vaatimukset?

2)

Onko neuvoston asetuksen N:o 1083/2006 (1) 100 artiklaa tulkittava siten, että jotta komission päätökset ovat lainmukaisia, sen ei tarvitse todeta, tutkia ja luokitella kaikkia oikeudellisesti merkityksellisiä tosiseikkoja menettelyssä, vaan että sen on tehtävä päätelmänsä yksinomaan jäsenvaltion viestinnän ja näkemysten- tai kirjeenvaihdon perusteella?

3)

Onko toimivaltaisilla kansallisilla viranomaisilla nyt tarkasteltavan kaltaisessa tilanteessa, jossa on kyse komission lainvoimaisesta säädöksestä, jolla jäsenvaltiolle määrättiin rahoitusoikaisu kolmessa erillisessä hankintamenettelyssä todetun Euroopan unionin varojen jakamiseen liittyvän sääntöjenvastaisuuden vuoksi, sellainen velvollisuus, että voidakseen tehdä lainmukaisesti asetuksen N:o 1083/2006 98 artiklan mukaisen rahoitusoikaisun niiden on toteutettava oma menettely sääntöjenvastaisuuksien toteamiseksi?

4)

Jos edelliseen kysymykseen vastataan kieltävästi, onko siinä tapauksessa katsottava, että on turvattu henkilöiden oikeus osallistua perusoikeuskirjan 41 artiklassa taatun hyvää hallintoa koskevan oikeuden mukaisesti jäsenvaltioiden rahoitusoikaisun tekemistä koskevaan menettelyyn?

5)

Onko perusoikeuskirjan 47 artiklaa tulkittava siten, että nyt tarkasteltavan kaltaisessa tilanteessa, jossa on kyse komission lainvoimaisesta säädöksestä, jolla jäsenvaltiolle määrättiin rahoitusoikaisu kolmessa erillisessä hankintamenettelyssä todetun Euroopan unionin varojen jakamiseen liittyvän sääntöjenvastaisuuden vuoksi, komission toteamukset ja päätelmät sitovat kansallista tuomioistuinta, kun sen ratkaistavana on kanne, joka on nostettu toimivaltaisen kansallisen viranomaisen tekemästä rahoitusoikaisusta, joka koskee yhtä näistä hankintamenettelyistä, vai seuraako mainitusta määräyksestä, että sen on todettava ja tutkittava oikeudellisesti merkitykselliset tosiseikat ja olosuhteet kattavassa tuomioistuinmenettelyssä kaikkia laissa säädettyjä keinoja käyttäen tarjoamalla asiaan oikeudellista ratkaisua?

6)

Jos edellä olevaan kysymykseen vastataan siten, että komission päätös, siinä esitetyt tosiseikkoja koskevat toteamukset mukaan lukien, sitoo kansallista tuomioistuinta, voidaanko katsoa, että henkilöiden, joille määrättiin rahoitusoikaisu, perusoikeuskirjan 47 artiklan mukaiset oikeudet tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin on turvattu?

1)

Onko SEUT 49 artiklaa (sijoittautumisoikeus) ja/tai SEUT 63 artiklaa (pääomien vapaa liikkuvuus) tulkittava siten, että ne ovat esteenä sellaiselle jäsenvaltion säännöstölle tai verotuskäytännölle, jonka mukaan luonnollisten henkilöiden tuloverotuksessa kyseisessä jäsenvaltiossa myönnettyä verotuksellista etuutta, joka muodostuu siitä, että yhtiöosuuksien luovutusvoitosta 50 prosenttia on veronalaista tuloa, sovelletaan kansallisen oikeuden mukaan perustetuista yhtiöistä omistettujen yhtiöosuuksien luovutuksiin mutta ei toisessa jäsenvaltiossa perustetuista yhtiöistä omistettujen yhtiöosuuksien luovutuksiin?

2)

Onko SEUT 49 artiklaa (sijoittautumisoikeus) ja/tai SEUT 63 artiklaa (pääomien vapaa liikkuvuus) tulkittava siten, että ne ovat esteenä sellaiselle jäsenvaltion säännöstölle tai verotuskäytännölle, jonka mukaan luonnollisten henkilöiden tuloverotuksessa kyseisessä jäsenvaltiossa myönnettyä verotuksellista etuutta, joka muodostuu siitä, että yhtiöosuuksien luovutusvoitosta 50 prosenttia on veronalaista tuloa, sovelletaan yhtiöistä, joiden tosiasiallinen kotipaikka on kyseisen jäsenvaltion alueella, omistettujen yhtiöosuuksien luovutuksiin mutta ei yhtiöistä, joiden tosiasiallinen kotipaikka on toisen jäsenvaltion alueella, omistettujen yhtiöosuuksien luovutuksiin?

3)

Onko SEUT 49 artiklaa (sijoittautumisoikeus) ja/tai SEUT 63 artiklaa (pääomien vapaa liikkuvuus) tulkittava siten, että ne ovat esteenä sellaiselle jäsenvaltion säännöstölle tai verotuskäytännölle, jonka mukaan luonnollisten henkilöiden tuloverotuksessa kyseisessä jäsenvaltiossa myönnettyä verotuksellista etuutta, joka muodostuu siitä, että yhtiöosuuksien luovutusvoitosta 50 prosenttia on veronalaista tuloa, sovelletaan yhtiöistä, joiden verotuksellinen asuinpaikka on kyseisen jäsenvaltion alueella, omistettujen yhtiöosuuksien luovutuksiin mutta ei yhtiöistä, joiden verotuksellinen asuinpaikka on toisen jäsenvaltion alueella, omistettujen yhtiöosuuksien luovutuksiin?

4)

Onko SEUT 49 artiklaa (sijoittautumisoikeus) ja/tai SEUT 63 artiklaa (pääomien vapaa liikkuvuus) tulkittava siten, että ne ovat esteenä sellaiselle jäsenvaltion säännöstölle tai verotuskäytännölle, jonka mukaan luonnollisten henkilöiden tuloverotuksessa kyseisessä jäsenvaltiossa myönnettyä verotuksellista etuutta, joka muodostuu siitä, että yhtiöosuuksien luovutusvoitosta 50 prosenttia on veronalaista tuloa, sovelletaan yhtiöistä, jotka harjoittavat toimintaansa kyseisen jäsenvaltion alueella, omistettujen yhtiöosuuksien luovutuksiin mutta ei yhtiöistä, jotka harjoittavat toimintaansa toisen jäsenvaltion alueella, omistettujen yhtiöosuuksien luovutuksiin?

5)

Onko väärinkäytön kiellon periaatetta tulkittava siten, että sitä sovelletaan käsiteltävässä asiassa kyseessä olevien kaltaisiin yhtiöosuuksien luovutuksiin, jotka johtavat olennaisin osin samaan tulokseen kuin osingon jakaminen ja joiden oikeudellisen muodon verovelvollinen on valinnut pääasiallisena tarkoituksenaan saada kansalliseen oikeuteen perustuva verotuksellinen etuus, jota sovelletaan ainoastaan arvopapereiden luovutusvoittoihin, käsiteltävässä asiassa kyseessä olevien kaltaisissa olosuhteissa, joissa verotuksellisen etuuden myöntäminen verovelvolliselle riippuu siitä, voiko verovelvollinen vedota SEUT 49 artiklassa tarkoitettuun sijoittautumisoikeuteen ja/tai SEUT 63 artiklassa tarkoitettuun pääomien vapaaseen liikkuvuuteen ja käyttää tätä oikeutta ja/tai vapautta?

6)

Onko väärinkäytön kiellon periaatetta tulkittava siten, että se on esteenä sille, että verovelvollinen vetoaa sijoittautumisoikeuteen (SEUT 49 artiklan mukaisesti) tai pääomien vapaaseen liikkuvuuteen (SEUT 63 artiklan mukaisesti) ja käyttää tätä oikeutta tai vapautta voidakseen saada kansallisessa oikeudessa yhtiöosuuksien luovutusvoitoista myönnetyn verotuksellisen etuuden, kun verovelvollisen kyseisen verotuksellisen etuuden saamiseksi tekemä liiketoimi eli osakkeiden luovutus johtaa olennaisin osin samaan tulokseen kuin osingon jakaminen?

7)

Jos edelliseen kysymykseen vastataan myöntävästi, voiko verovelvollinen vedota oikeusvarmuuteen tai luottamuksensuojaan riitauttaakseen sen, että sijoittautumisoikeus ja/tai oikeus pääomien vapaaseen liikkuvuuteen on evätty väärinkäytön kieltoa koskevan periaatteen nojalla, ja siten oikeuttaa tämän väärinkäytön?

8)

Onko väärinkäytön kieltoa koskevaa periaatetta tulkittava siten, että sen soveltaminen riippuu väärinkäyttöä koskevan yleisen kansallisen säännöstön soveltamiselle asetettujen edellytysten täyttymisestä?

9)

Onko väärinkäytön kieltoa koskevaa periaatetta tulkittava siten, että sen soveltaminen riippuu siitä, vetoavatko kansalliset viranomaiset tähän periaatteeseen?

10)

Onko väärinkäytön kieltoa koskevaa periaatetta tulkittava siten, että sen soveltaminen riippuu siitä, noudattavatko kansalliset veroviranomaiset väärinkäyttöä koskevan yleisen kansallisen lainsäädännön mukaista menettelyä?

11)

Kun kansallisella tuomioistuimella on ainoastaan toimivalta arvioida verotuspäätösten lainmukaisuus ja päättää niiden kumoamisesta tai niiden pysyttämisestä kansallisessa oikeusjärjestyksessä, mutta se ei voi korvata verohallinnon arviointia omalla arvioinnillaan, onko väärinkäytön kieltoa koskevaa periaatetta tulkittava siten, että veroasioiden välimiesoikeus on toimivaltainen luokittelemaan/määrittelemään/luonnehtimaan väärinkäyttöä merkitsevän liiketoimen uudelleen ja soveltamaan sen tilalle tulevan liiketoimen kannalta merkityksellistä kansallista lainsäädäntöä?

1)

Onko maataloustuotteiden yhteisestä markkinajärjestelystä ja neuvoston asetusten (ETY) N:o 922/72, (ETY) N:o 234/79, (EY) N:o 1037/2001 ja (EY) N:o 1234/2007 kumoamisesta 17.12.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1308/2013 (1) 164 artiklan tulkittava tarkoittavan, että siinä sallitaan unionin sääntelyssä vahvistettuja sääntöjä tiukempia sääntöjä sisältävien toimialakohtaisten sopimusten soveltamisalan laajentaminen paitsi kyseisen artiklan b alakohdassa mainittujen ”tuotantoa koskevien sääntöjen” alalla myös kaikilla a ja c–n alakohdassa mainituilla muilla aloilla, joiden osalta siinä säädetään, että toimialakohtaisen sopimuksen soveltamisalan laajentamista voidaan pyytää?

2)

Onko silloin, kun tietystä hedelmien tai vihannesten luokasta ei ole annettu nimenomaisia unionin sääntöjä, asetuksen (EU) N:o 1308/2013 164 artiklan tulkittava tarkoittavan, että siinä sallitaan Yhdistyneiden Kansakuntien Euroopan talouskomission vahvistamia vaatimuksia tiukempia sääntöjä sisältävien toimialakohtaisten sopimusten soveltamisalan laajentaminen?

1)

Onko maataloustuotteiden yhteisestä markkinajärjestelystä ja neuvoston asetusten (ETY) N:o 922/72, (ETY) N:o 234/79, (EY) N:o 1037/2001 ja (EY) N:o 1234/2007 kumoamisesta 17.12.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1308/2013 (1) 164 artiklan tulkittava tarkoittavan, että siinä sallitaan unionin sääntelyssä vahvistettuja sääntöjä tiukempia sääntöjä sisältävien toimialakohtaisten sopimusten soveltamisalan laajentaminen paitsi kyseisen artiklan b alakohdassa mainittujen ”tuotantoa koskevien sääntöjen” alalla myös kaikilla a ja c–n alakohdassa mainituilla muilla aloilla, joiden osalta siinä säädetään, että toimialakohtaisen sopimuksen soveltamisalan laajentamista voidaan pyytää, ja erityisesti kysytään, sallitaanko kyseisessä artiklassa – kun otetaan huomioon, että unionin lainsäädännössä säädetään kaupan pitämistä koskevista säännöistä hedelmien tai vihannesten tietyn luokan osalta – sitovampien sääntöjen antaminen toimialakohtaisella sopimuksella ja niiden soveltamisen ulottaminen kaikkiin toimijoihin?

2)

Siinä tapauksessa, että edeltävään kysymykseen on annettava erilainen vastaus sen mukaan, ovatko kyseessä kyseisen artiklan [4 kohdan] [d] alakohdassa mainitut ”kaupan pitämistä koskevat säännöt” vai saman [kohdan] k alakohdassa mainitut ”pakkaamista ja esillepanoa koskevat vähimmäisvaatimukset”, kuuluuko samassa pakkauksessa olevien tuotteiden tasalaatuisuuden varmistamiseksi tarkoitettujen kokoluokitteluhaarukoiden vahvistaminen kaupan pitämistä koskeviin sääntöihin vai esillepanoa koskeviin vaatimuksiin?

1)

Onko 17.12.2013 annetun asetuksen (EU) N:o 1308/2013 (1) 164 artiklan tulkittava tarkoittavan, että siinä sallitaan unionin sääntelyssä vahvistettuja sääntöjä tiukempia sääntöjä sisältävien toimialakohtaisten sopimusten soveltamisalan laajentaminen paitsi kyseisen artiklan b alakohdassa mainittujen ”tuotantoa koskevien sääntöjen” alalla myös kaikilla a ja c–n alakohdassa mainituilla aloilla, joiden osalta siinä säädetään, että toimialakohtaisen sopimuksen soveltamisalan laajentamista voidaan pyytää?

2)

Kuuluuko yhtäältä korjuuajankohtien ja toisaalta kaupanpitämisajankohtien vahvistaminen sääntöihin, jotka voidaan vahvistaa toimialakohtaisella sopimuksella ja joiden soveltamisalaa voidaan laajentaa asetuksen N:o 1308/2013 164 artiklan perusteella, ja jos näin on, kuuluuko korjuu- ja kaupanpitämisajankohtien vahvistaminen kyseisen artiklan b alakohdassa tarkoitettuihin ”tuotantoa koskeviin sääntöihin”, vai – kuten aiemmin säädettiin maatalouden yhteisestä markkinajärjestelystä ja tiettyjä maataloustuotteita koskevista erityissäännöksistä 22.7.2007 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1234/2007 (2) liitteessä XVI – saman artiklan d alakohdassa nykyisin tarkoitettuihin ”kaupan pitämistä koskeviin sääntöihin”?

1)

Onko silloin, kun kausijulkaisuja tilanneille uusille asiakkaille annetaan arvonlisäverodirektiivin (1) 16 artiklassa tarkoitettu lahja (”gadget”), kyseisen lahjan antamista pidettävä

2)

Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan siten, että kyseessä on vastikkeeton tavaran luovutus, voidaanko arvonlisäverodirektiivin 16 artiklan toisessa kohdassa tarkoitetun käsitteen ”tavaroiden ottaminen – – vähäarvoisten lahjojen – – antamista varten” mukaisena pitää sellaisen rajoituksen asettamista, jonka mukaan tällaisten lahjojen vuosittainen yhteenlaskettu arvo voi olla enintään viisi promillea verovelvollisen edellisen vuoden liikevaihdosta (lahjojen yksikköarvolle asetetun rajoituksen lisäksi)?

3)

Jos edelliseen kysymykseen vastataan myöntävästi, onko katsottava, että enintään viiteen promilleen verovelvollisen edellisen vuoden liikevaihdosta asetettu rajoitus on niin alhainen, että se vie arvonlisäverodirektiivin 16 artiklan toiselta kohdalta sen tehokkaan vaikutuksen?

4)

Loukataanko tällä enintään viiteen promilleen verovelvollisen edellisen vuoden liikevaihdosta asetetulla rajoituksella neutraalisuusperiaatetta, yhdenvertaisen kohtelun tai syrjintäkiellon periaatetta ja suhteellisuusperiaatetta, kun lisäksi otetaan huomioon, mihin tarkoituksiin sen asettamisella pyritään?

1)

Voidaanko Euroopan unionin oikeutta (SEUT 110 artiklaa) tulkita siten, että unionin oikeudessa kielletyn veron määrä sisältyy ajoneuvon arvoon ja se voidaan siirtää yhdessä ajoneuvoa koskevan omistusoikeuden kanssa ostajina oleville kolmansille?

2)

Onko SEUT 110 artiklan tulkittava olevan esteenä OUG:n nro 52/2017 1 §:n kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan unionin oikeudessa kielletty vero voidaan palauttaa vain verovelvolliselle, joka on maksanut sen, eikä ajoneuvon, josta vero on maksettu, myöhemmille ostajille, jos veroa ei ole palautettu sille, joka sen oli maksanut?

1)

Onko SEUT 106 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että se on esteenä pääasian oikeudenkäynnin kohteena olevan kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jolla pidetään voimassa kokonaan valtion omistuksessa olevalle yhtiölle alun perin ja suoraan ilman tarjouskilpailua myönnetyt oikeudet hyödyntää kivennäisvesilähteitä jatkamalla (valtionyhtiön hallussa olevien) yksinoikeuksien voimassaoloa toistuvasti ja rajoittamattomasti?

2)

Onko perusoikeuskirjan 16 artiklaa, SEUT 49 artiklaa, SEUT 119 artiklaa ja luontaisten kivennäisvesien hyödyntämisestä ja markkinoille saattamisesta annetun direktiivin 2009/54/EY (1) 3 artiklaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä edellä mainitulle, pääasian oikeudenkäynnin kohteena olevan kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jolla rajoitetaan perusteettomasti kaupallisen toiminnan harjoittamisen vapautta ja sijoittautumisvapautta?

1)

Onko luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvaatimuksista ja asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 575/2013 (1) 4 artiklan 1 kohdan 1 alakohtaan sisältyvää luottolaitoksen määritelmää tulkittava siten, että luottojen myöntämisen on tapahduttava yksinomaan varoilla, joita vastaanotetaan yleisöltä talletuksina tai muina takaisinmaksettavina varoina, vai voiko luottolaitos myöntää luottoja myös muista lähteistä saaduilla varoilla?

2)

Miten luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvaatimuksista ja asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 575/2013 4 artiklan 1 kohdan 42 alakohtaan sisältyvän ilmaisun ”viranomaisten missä tahansa muodossa antamaa asiakirjaa, jolla annetaan lupa liiketoiminnan harjoittamiseen” sisältöä on tulkittava, ja käsittääkö se sekä luottotoimia koskevan lupaa edellyttävän toimilupasääntelyn että lupaa edellyttävän rekisteröitymissääntelyn?

1)

Onko kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY (1) 6 artiklan 1 kohtaa ja 7 artiklan 1 kohtaa sekä oikeusvarmuuden periaatetta, lainvoimaisten ratkaisujen muuttamattomuuden periaatetta, tehokkuusperiaatetta ja suhteellisuusperiaatetta tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansallisille säännöksille, joissa säädetään, että kansallinen tuomioistuin ei voi viran puolesta valvoa sopimuksessa olevia kohtuuttomia ehtoja eikä tehdä tästä päätelmiä silloin, kun se valvoo ulosottomiehen suorittamaa täytäntöönpanomenettelyä sellaisen lainvoimaisen ja täytäntöönpanolausekkeella varustetun maksamismääräyksen perusteella, joka on annettu menettelyssä, jossa ei vastaanoteta todisteita?

2)

Onko kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY 3 artiklan 1 kohtaa, 6 artiklan 1 kohtaa, 7 artiklan 1 ja 2 kohtaa sekä 8 artiklaa, Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklaa sekä oikeusvarmuuden periaatetta, tehokkuusperiaatetta ja suhteellisuusperiaatetta sekä oikeutta tulla kuulluksi koskevaa periaatetta tulkittava siten, että ne ovat esteenä sille, että tuomioistuin tulkitsee kansallista säännöstöä siten, että kohtuuttoman sopimusehdon kirjaaminen kielletyiksi todettujen sopimusehtojen rekisteriin aiheuttaa kyseisen sopimusehdon toteamisen kohtuuttomaksi kaikissa menettelyissä, joissa on mukana kuluttaja, mukaan lukien myös, kun kyseessä on

—

siinä tapauksessa, että magistrato onorario -tuomari määräaikaisena ja osa-aikaisena eurooppalaisena työntekijänä, joka on verrattavissa eurooppalaisena vakituisena ja kokoaikaisena työntekijänä toimivaan ammattituomariin, yksinkertaisesti jättää osallistumishakemuksen vakinaistamismenettelyihin, joilla pannaan ainoastaan muodollisesti täytäntöön määräaikaisesta työstä 18.3.1999 tehdyn puitesopimuksen, joka on direktiivin 1999/70 liitteenä, 5 lausekkeen 1 kohta

—

tai siinä tapauksessa, että hän – mikäli hän ei läpäise näitä menettelyjä tai ei jätä hakemusta – ottaa vastaan korvauksen, joka on määrältään ilmeisen riittämätön ja joka ei ole oikeassa suhteessa edellä mainittujen direktiivien täytäntöönpanon laiminlyönnistä aiheutuneisiin vahinkoihin?

1)

Onko yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä 28.11.2006 annetun neuvoston direktiivin 2006/112/EY (1) 370 artiklaa, luettuna yhdessä liitteessä X olevan A osan 2 kohdan kanssa, tulkittava siten, että asianomaiset jäsenvaltiot voivat kantaa arvonlisäveroa lakisääteisestä medialupamaksusta julkisten radio- ja televisiolaitosten harjoittaman muun kuin kaupallisen toiminnan rahoittamiseksi, vaikka kyse ei ole kyseisen direktiivin 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta ”vastikkeellisesta palvelujen suorituksesta”?

Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi, unionin tuomioistuinta pyydetään vastaamaan seuraaviin ennakkoratkaisukysymyksiin:

2)

Onko yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä 28.11.2006 annetun neuvoston direktiivin 2006/112/EY 370 artiklaa, luettuna yhdessä liitteessä X olevan A osan 2 kohdan kanssa, tulkittava siten, että jäsenvaltion mahdollisuus kantaa arvonlisäveroa ensimmäisessä kysymyksessä kuvatusta lakisääteisestä medialupamaksusta voi säilyä, jos jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta – yhteinen arvonlisäverojärjestelmä: yhdenmukainen määräytymisperuste – 17.5.1977 annetun kuudennen neuvoston direktiivin 77/388/ETY (2) voimaantulon (1.1.1978) jälkeen jäsenvaltio on muuttanut lupamaksujärjestelmää siten, että aiemmin lupamaksu perittiin radio- ja televisiovastaanotinten hallussapidosta ja nyt se peritään minkä tahansa sellaisen laitteen hallussapidosta, jolla voidaan vastaanottaa audiovisuaalisia ohjelmia ja palveluja suoraan, kuten älypuhelimet, tietokoneet jne.?

3)

Onko yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä 28.11.2006 annetun neuvoston direktiivin 2006/112/EY 370 artiklaa, luettuna yhdessä liitteessä X olevan A osan 2 kohdan kanssa, tulkittava siten, että jäsenvaltion mahdollisuus kantaa arvonlisäveroa ensimmäisessä kysymyksessä kuvatusta lakisääteisestä medialupamaksusta voi säilyä, jos jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta 17.5.1977 annetun kuudennen neuvoston direktiivin 77/388/ETY voimaantulon (1.1.1978) jälkeen jäsenvaltio on muuttanut lupamaksujärjestelmää siten, että lupamaksutuloista pienempi osuus käytetään kulttuuriministerin harkinnan mukaan i) radio- ja televisiolaitosten, jotka saavat julkista tukea mutta jotka eivät ole itse julkisia, ja ii) media- ja elokuvaorganisaatioiden, jotka myötävaikuttavat radio- ja televisiotoimintaan mutta eivät itse harjoita sitä, rahoittamiseen?

1)

Voidaanko puitepäätöksen 2008/675/YOS (1) 3 artiklan 1 kohdan mukaisen yhdenvertaisen kohtelun periaatteen sekä puitepäätöksen 2008/675/YOS 3 artiklan 5 kohdan perusteella tilanteessa, jossa Saksassa ja toisissa jäsenvaltioissa tehdyistä rikoksista määrätään yhteinen rangaistus, määrätä kotimaassa tehdystä rikoksesta rangaistus myös silloin, jos toisissa jäsenvaltioissa annettujen rangaistusten fiktiivinen huomioon ottaminen johtaisi siihen, että Saksan oikeuden mukaan ankarin mahdollinen määräaikaisia vankeusrangaistuksia koskeva yhteinen rangaistus ylitettäisiin?

2)

Mikäli ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi:

Onko toisessa unionin jäsenvaltiossa annetut tuomiot otettava puitepäätöksen 2008/675/YOS 3 artiklan 5 kohdan toisessa virkkeessä määrätyllä tavalla huomioon sillä tavoin, että on konkreettisesti osoitettava ja perusteltava haitta, joka aiheutuu siitä, että mitattaessa rangaistusta kotimaassa tehdyistä rikoksista ei Saksan oikeuden mukaisten yhteisen rangaistuksen määräämistä koskevien periaatteiden mukaisesti ole mahdollista määrätä jälkikäteen yhteistä rangaistusta?

—

kumoaa valituksenalaisen tuomion

—

SEUT 263 ja SEUT 264 artiklan mukaisesti kumoaa 9.6.2020 annetun Euroopan komission päätöksen C(2020) 3970 final valtiontuesta SA.57410 (2020/N) – Suomi COVID-19: Finnairin pääomitus ja

—

velvoittaa komission vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan valittajan oikeudenkäyntikulut sekä velvoittaa ensimmäisessä oikeusasteessa esiintyneet väliintulijat ja (mahdolliset) tässä muutoksenhakuasteessa esiintyvät väliintulijat vastaamaan omista kuluistaan.

—

toteaa, ettei Helleenien tasavalta ole noudattanut SEU 4 artiklan 3 kohdan ja komission asetuksen (EY) N:o 29/2009 (1) 3 artiklan 1 kohdan mukaisia velvollisuuksiaan, koska se ei ole toteuttanut tarvittavia toimenpiteitä varmistaakseen, että sen nimeämä ilmaliikennepalvelujen (ATS) tarjoaja täyttää asetuksen (EY) N:o 29/2009 3 artiklan 1 kohdan mukaiset vaatimukset

—

velvoittaa Helleenien tasavallan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

—

kumoaa valituksenalaisen tuomion,

—

julistaa yhteisen kriisinratkaisuneuvoston 23.2.2018 antamat päätökset mitättömiksi valittajan ja sen Luxemburgissa sijaitsevan tytäryhtiön osalta,

—

velvoittaa yhteisen kriisinratkaisuneuvoston korvaamaan valittajan oikeudenkäyntikulut ja tästä valituksesta aiheutuneet kulut, ja

—

palauttaa asian unionin yleiseen tuomioistuimeen siltä osin kuin unionin tuomioistuin ei voi ratkaista asiakysymystä.

—

unionin yleinen tuomioistuin ei noudattanut yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 18 artiklassa olevaa toimivaltuuksien rajojen selvää kuvausta, jonka mukaan yhteisen kriisinratkaisuneuvoston toimilla voi olla ulkopuolisiin kohdistuvia oikeusvaikutuksia ainoastaan, jos kyseisen asetuksen 18 artiklan kaikki kolme edellytystä täyttyvät ja jos Euroopan komissio ja Euroopan unionin neuvosto eivät vastusta toimea,

—

yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 18 artiklan sanamuodon perusteella ei voida olettaa, että yhteinen kriisinratkaisuneuvosto voi toteuttaa toimenpiteen, jolla on ulkopuolisiin kohdistuvia oikeusvaikutuksia, ainoastaan kahden ensimmäisen edellytyksen täyttyessä,

—

yhteinen kriisinratkaisuneuvosto tosiasiassa myönsi virheensä, koska se noudatti erilaista lähestymistapaa viimeisimmissä analogisissa tapauksissa,

—

unionin yleinen tuomioistuin ei tutkinut riittävällä tavalla valituksenalaisten päätösten (23.2.2018 annetut päätökset SRB/EES/2018/09 ja SRB/EES/2018/10) lainmukaisuutta, kun se ei määrittänyt, miten valittajan ja sen tytäryhtiön oikeusasema unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisista päätöksistä tekemän tulkinnan mukaan tarkkaan ottaen oli muuttunut,

—

unionin yleinen tuomioistuin vääristi valituksenalaisten päätösten selvää sisältöä, kun se ei myöntänyt, että ne sisältävät päätöksiä valittajan ja sen tytäryhtiön asettamisesta selvitystilaan, ja

—

unionin yleinen tuomioistuin teki tässä yhteydessä useita virheitä, kun se muun muassa sekoitti valituksenalaiset päätökset sellaisiin toimenpiteisiin, jotka yhteinen kriisinratkaisuneuvosto osoitti kansallisille kriisinratkaisuviranomaisille kyseisten päätösten täytäntöönpanoa varten.

—

unionin yleinen tuomioistuin vääristi asiakirjojen sisältöä, kun se viittasi implisiittiseen arviointiin siitä, onko yhteisö kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa, eikä se maininnut, että yhteinen kriisinratkaisuneuvosto nimenomaisesti totesi vastineessaan, ettei se ole tehnyt tällaista arviointia, ja

—

unionin yleinen tuomioistuin teki tässä yhteydessä lisäksi useita virheitä eikä käsitellyt valittajan väitteitä, kun se muun muassa jätti käsittelemättä maksuvelvollisuuden lykkäämistä koskevan moratorion vaikutuksia ja tulkitsi väärin yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 18 artiklassa tarkoitettua maksuvalmiuden käsitettä.

—

toteaa, että Maltan tasavalta ei ole pannut täytäntöön SEU 4 artiklan 3 kohdan mukaisia velvollisuuksiaan, luettuna yhdessä komission asetuksen (EY) N:o 29/2009 (1) 3 artiklan 1 kohdan kanssa, koska se ei ole toteuttanut tarpeellisia toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että sen nimeämä ATS-palvelujen tarjoaja on komission asetuksen (EY) N:o 29/2009 3 artiklan 1 kohdan säännösten mukainen; ja

—

velvoittaa Maltan tasavallan vastaamaan oikeudenkäyntikuluista.

—

kumoamaan Alphitobius diaperinus larvan markkinoille saattamista uuselintarvikkeena ilman unionin uuselintarvikkeiden luettelon päivittämistä koskevan lupamenettelyn päättämisestä 2.6.2022 tehdyn komission täytäntöönpanopäätöksen; (1)

—

velvoittaa komission vastaamaan oikeudenkäyntikuluista.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu komission täytäntöönpanoasetuksen 2017/2469 (2) 6 artiklan 3 kohdan rikkomiseen siltä osin kuin päätös tehtiin ilman kyseisessä säännöksessä asetettuja menettelyllisiä vaatimuksia ja takeita ja oli näin ollen lainvastainen.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu hyvän hallinnon periaatteen loukkaamiseen ja Euroopan ihmisoikeuskirjan 41 artiklan rikkomiseen, muun muassa

3)

Kolmas kanneperuste, joka esitetään toissijaisesti siinä tapauksessa, että ensimmäinen ja toinen kanneperuste hylätään ja joka perustuu asetuksen 2015/2283 (3) 10 artiklan 6 kohdan ja komission täytäntöönpanoasetuksen 2017/2469 6 artiklan lainvastaisuuteen SEUT 277 artiklan kannalta, ja jonka mukaan kyseiset säännökset ovat mitättömiä, koska niillä loukataan oikeusvarmuuden periaatetta ja yhdenvertaisen kohtelun periaatetta.

—

kumoamaan tukiohjelmasta SA.21259 (2018/C) (ex 2018/NN), jonka Portugali on myöntänyt Zona Franca da Madeiralle (ZFM) – Järjestely III – 4.12.2020 annetun komission päätöksen C (2020) 8550 final

—

velvoittamaan komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1.

Ensimmäinen kanneperuste perustuu Zona Franca de Madeiran järjestelyn III soveltuvuusvaatimuksia koskevaan arviointivirheeseen erityisesti mitä tulee voittojen alkuperään ja työpaikkojen luomiseen ja säilyttämiseen alueella.

2.

Toinen kanneperuste perustuu komission perusteettomaan viivyttelyyn.

3.

Kolmas kanneperuste perustuu perusteluvelvollisuuden laiminlyömiseen.

4.

Neljäs kanneperuste perustuu oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan oikeuden loukkaamiseen.

5.

Viides kanneperuste perustuu luottamuksensuojan periaatteen loukkaamiseen.

6.

Kuudes kanneperuste perustuu oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamiseen.

—

kumoamaan tukiohjelmasta SA.21259 (2018/C) (ex 2018/NN), jonka Portugali on myöntänyt Zona Franca da Madeiralle (ZFM) – Järjestely III – 4.12.2020 annetun komission päätöksen C (2020) 8550 final

—

velvoittamaan komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1.

Ensimmäinen kanneperuste perustuu Zona Franca de Madeiran järjestelyn III soveltuvuusvaatimuksia koskevaan arviointivirheeseen erityisesti mitä tulee voittojen alkuperään ja työpaikkojen luomiseen ja säilyttämiseen alueella.

2.

Toinen kanneperuste perustuu komission perusteettomaan viivyttelyyn.

3.

Kolmas kanneperuste perustuu perusteluvelvollisuuden laiminlyömiseen.

4.

Neljäs kanneperuste perustuu oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan oikeuden loukkaamiseen.

5.

Viides kanneperuste perustuu luottamuksensuojan periaatteen loukkaamiseen.

6.

Kuudes kanneperuste perustuu oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamiseen.

—

kumoamaan tukiohjelmasta SA.21259 (2018/C) (ex 2018/NN), jonka Portugali on myöntänyt Zona Franca da Madeiralle (ZFM) – Järjestely III, 4.12.2020 annetun komission päätöksen C (2020) 8550 final

—

velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1.

Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee Zona Franca da Madeiran Järjestely III:n tukikelpoisuuden edellytysten täyttymistä ja erityisesti voittojen alkuperää sekä työpaikkojen luomista ja säilyttämistä alueella.

2.

Toinen kanneperuste, jonka mukaan komissio reagoi perusteettoman hitaasti.

3.

Kolmas kanneperuste, jonka mukaan perusteluvelvollisuutta on laiminlyöty.

4.

Neljäs kanneperuste, joka koskee oikeutta tasapuoliseen menettelyyn.

5.

Viides kanneperuste, joka koskee luottamuksensuojan periaatetta.

6.

Kuudes kanneperuste, joka koskee oikeusvarmuuden periaatetta.

—

kumoaa riidanalaisen päätöksen

—

velvoittaa CPVO:n korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

—

Neuvoston asetuksen (EU) 2100/94 6 artiklan rikkominen

—

Neuvoston asetuksen (EU) 2100/94 7 artiklan rikkominen

—

Neuvoston asetuksen (EU) 2100/94 76 artiklan rikkominen

—

Neuvoston asetuksen (EU) 2100/94 81 artiklan rikkominen

—

kumoamaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2019/1009 täydentämisestä vahvistamalla maataloudellista tehoa ja turvallisuutta koskevat kriteerit sivutuotteiden käytölle EU-lannoitevalmisteissa 14.3.2022 annetun Euroopan komission delegoidun asetuksen (EU) 2022/973 2 artiklan 3 kohdan

—

velvoittamaan vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste: koska vastaaja on antanut delegoidun asetuksen (EU) 2022/973 (1) 2 artiklan 3 kohdan asetuksen (EU) 2019/1009 (2) 42 artiklan 7 kohdan kolmanteen virkkeeseen sisältyvän valtuutuksen perusteella, se on unionin oikeuden vastaisesti ylittänyt kyseisen valtuutuksen rajat tai käyttänyt kyseistä valtuutusta väärin.

Asetuksen (EU) 2019/1009 42 artiklan 7 kohdan ensimmäisen virkkeen mukaan vastaaja voi antaa delegoituja säädöksiä vain maataloudellisen tehon ja turvallisuuden perusteella. Sen sijaan vastaaja on asettanut delegoidun asetuksen (EU) 2022/973 2 artiklan 3 kohdan a ja c alakohdassa raja-arvot parametreille ”kromi” ja ”vanadiini” terveyden ja ympäristön suojelun perusteella. Kromin ja vanadiinin raja-arvojen vahvistaminen ei kantajan mukaan kuulu asetuksen (EU) 2019/1009 42 artiklan 7 kohdan ensimmäisessä virkkeessä vahvistetun delegoinnin piiriin.

2)

Toinen kanneperuste: varovaisuusperiaatteen loukkaaminen asetuksen (EU) 2019/1009 42 artiklan 7 kohdan toisen virkkeen osalta, koska vastaaja ei ole ottanut huomioon uusinta tieteellistä näyttöä.

Vastaaja ei ole delegoidun asetuksen (EU) 2022/973 2 artiklan 3 kohdan a ja c alakohtaa antaessaan tutkinut, analysoinut tai arvioinut uusinta tieteellistä näyttöä, eikä se ole perustanut päätöstään antaa delegoitu asetus (EU) 2022/973 tällaiseen näyttöön.

3)

Kolmas kanneperuste: tutkintaperiaatteen loukkaaminen, erityisesti vastaajalle kuuluvan sellaisen virallisen velvollisuuden täyttämättä jättäminen, jonka nojalla sen on tutkittava ja otettava huomioon uusin tieteellinen näyttö.

Vastaaja ei ole riittävästi tutkinut uusinta tieteellistä näyttöä, eikä ole ottanut sitä huomioon päättäessään antaa delegoidun asetuksen (EU) 2022/973.

4)

Neljäs kanneperuste: oikeusvarmuuden periaatteen loukkaaminen, koska uusinta tieteellistä näyttöä ei ole otettu huomioon.

Kantaja toteaa, että yritykset, joihin delegoitu asetus (EU) 2022/973 vaikuttaa, olivat luottaneet siihen, että vastaaja määrittelee normatiivisesti vain ne kriteerit, jotka on johdettu tekniseltä kannalta uusimmasta tieteellisestä näytöstä. Lisäksi ne olivat luottaneet siihen, että vastaaja määrittelee vain maataloudellista tehoa ja turvallisuutta koskevat kriteerit. Kromin ja vanadiinin raja-arvot eivät ole maataloudellisen tehon ja turvallisuuden kriteereitä. Delegoidun asetuksen (EU) 2022/973 2 artiklan 3 kohdan adressaatit eivät voineet ennakoida, että kromille ja vanadiinille asetettaisiin raja-arvot.

5)

Viides kanneperuste: suhteellisuutta koskevan vaatimuksen rikkominen, joka johtuu terästeollisuudesta peräisin olevien kalkkipitoisten lannoitevalmisteiden kieltämisestä delegoidun asetuksen (EU) 2022/973 2 artiklan 3 kohdan a ja c alakohdan antamisella.

Vastaajan asettamissa kromin ja vanadiinin raja-arvoissa ei oteta huomioon SEU 5 artiklan 1 kohdan toisessa virkkeessä ja 4 kohdassa vahvistettua suhteellisuutta koskevaa vaatimusta, koska raja-arvoilla suljetaan unionin lannoitelainsäädännön ulkopuolelle terästeollisuudesta peräisin olevat lannoitevalmisteet, millä on eri tavoin kielteisiä vaikutuksia ympäristöön, kansanterveyteen, eläinten ja kasvien terveyteen, lannoitteiden ja elintarvikkeiden turvallista ja edullista saatavuutta koskevaan yleiseen etuun sekä tuottajien ja jakelijoiden etuihin.

6)

Kuudes kanneperuste: vastaaja on jättänyt noudattamatta perusteluvelvollisuuttaan.

Delegoidun asetuksen (EU) 2022/973 johdanto-osan perustelukappaleissa ei ole riittävästi perusteltu kromin ja vanadiinin raja-arvojen asettamista. Vastaaja ei ole julkistanut ratkaisevia (merkityksellisiä) olosuhteita, joihin se on perustanut raja-arvojen vahvistamisen. Se on perustanut raja-arvojen asettamisen terveyden ja ympäristön suojelun kriteereihin. Asetuksen (EU) 2019/1009 42 artiklan 7 kohdan ensimmäisessä virkkeessä esitetyn valtuutuksen edellyttämiä maataloudellisen tehon ja turvallisuuden vaatimuksiin ei sitä vastoin ole viitattu. Siksi perustelujen osat, jotka voidaan päätellä johdanto-osan perustelukappaleista, ovat riittämättömiä, myös muodollisesti, ja puutteellisia. Johdanto-osan perustelukappaleet eivät täytä SEU 296 artiklan toisen kohdan perusteluvelvollisuutta.

7)

Seitsemäs kanneperuste: perustelujen aineellinen epätarkkuus ja epätäydellisyydestä, jotka johtuvat kromin ja vanadiinin raja-arvojen teknisen johtamisen aineellisesta epätarkkuudesta ja epätäydellisyydestä.

—

kumoamaan 17.12.2021 tehdyn vastaajan päätöksen olla panematta täytäntöön 16.12.2020 asiassa T-187/18, VP v. Cedefop annetun unionin yleisen tuomioistuimen tuomion tuomiolauselman 1 ja 2 kohta

—

kumoamaan liitännäisen päätöksen olla uusimatta kantajan työsopimusta toistaiseksi 16.11.2017 alkaen

—

kumoamaan 17.6.2022 tehdyn vastaajan päätöksen hylätä 3.3.2022 päivätty kantajan valitus 17.12.2021 tehdystä päätöksestä

—

velvoittaa korvaamaan kantajalle aiheutunut henkinen kärsimys, jonka kohtuulliseksi määräksi arvioidaan 100 000 euroa

—

velvoittaa vastaajan korvaaman oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu siihen, että vastaajan päätöstä olla panematta täytäntöön 16.12.2020 asiassa T-187/18, VP v. Cedefop annetun unionin yleisen tuomioistuimen tuomion tuomiolauselman 1 ja 2 kohta ja näin ollen jättää uusimatta kantajan työsopimus, rasittaa SEUT 266 artiklan mukaisen 16.12.2020 asiassa T-187/18 annetun tuomion noudattamista koskevan velvollisuuden laiminlyönti ja ilmeinen arviointivirhe.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu siihen, että vastaaja on laiminlyönyt huolenpitovelvollisuuttaan.

3)

Kolmas kanneperuste, joka perustuu siihen, että vastaaja on loukannut yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ja perusteltujen odotusten suojan periaatetta.

4)

Neljäs kanneperuste, joka perustuu siihen, että vastaaja on käyttänyt valtuuksiaan väärin.

—

kumoaa riidanalaisen päätöksen

—

velvoittaa EUIPO:n korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

—

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/1001 8 artiklan 1 kohdan b alakohtaa on rikottu.

—

kumoaa riidanalaisen päätöksen siltä osin kuin sillä evätään kuviomerkin ENDURANCE rekisteröinti EU-tavaramerkiksi luokkiin 9, 25, 28 ja 35 kuuluvien tavaroiden osalta

—

velvoittaa EUIPO:n vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut mukaan lukien valitusmenettelystä EUIPO:n valituslautakunnassa aiheutuneet välttämättömät kustannukset.

—

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/1001 7 artiklan 1 kohdan b alakohdan rikkominen.

—

kumoaa riidanalaisen päätöksen ja

—

velvoittaa EUIPO:n ja väliintulijan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

—

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/1001 8 artiklan 1 kohdan b alakohtaa on rikottu.

—

kumoamaan asetuksen (EU) 2016/794, (1) sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella (EU) 2022/991, (2) 74 a ja 74 b artiklan, ja

—

velvoittamaan vastaajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

—

velvoittamaan komission maksamaan välittömästi viivästyskoron määrän, joka vastaa 3 382 129,97 euron suuruista viivästyskorkoa EKP:n jälleenrahoituskorkokantaa soveltaen korotettuna 3,5 prosenttiyksiköllä ajalta 19.6.2017–25.5.2022 tai joka vaihtoehtoisesti määräytyy unionin yleisen tuomioistuimen (kantajan ensimmäisen ja/tai toisen kanneperusteen nojalla) asianmukaisiksi katsomia korkokantaa ja ajanjaksoa soveltaen

—

velvoittamaan komission maksamaan välittömästi koronkorkoa 3 382 129,97 euron suuruiselle viivästyskorolle (tai sellaiselle muulle summalle, joka unionin yleisen tuomioistuimen mukaan kantajalle on maksettava) EKP:n jälleenrahoituskorkokantaa soveltaen korotettuna 3,5 prosenttiyksiköllä 25.5.2022 lähtien kyseisen viivästyskoron määrän maksamiseen saakka tai vaihtoehtoisesti unionin yleisen tuomioistuimen asianmukaisiksi katsomia korkokantaa ja ajanjaksoa soveltaen

—

lisäksi tai toissijaisesti kumoamaan komission 7.7.2022 päivätyn kielteisen päätöksen, jonka seurauksena komission on maksettava kantajalle viivästyskorkoa ja koronkorkoa tälle korolle välittömästi, tai vielä toissijaisemmin toteamaan, että komission laiminlyönti eli viivästyskorkojen ja niiden koronkorkojen (tai muiden korkojen) maksamatta jättäminen on lainvastainen, ja

—

velvoittamaan komission korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut ja sille tässä oikeudenkäynnissä aiheutuneet muut kulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu siihen, että kantajalla on oikeus saada SEUT 266 artiklan ensimmäisen kohdan mukaisen kanteen nojalla 3 382 129,97 euron suuruinen viivästyskorko tai vaihtoehtoisesti sellainen korko, joka lasketaan unionin yleisen tuomioistuimen asianmukaisiksi katsomien ajanjakson ja korkokannan mukaan, koska komissio oli velvollinen maksamaan kyseisen koron noudattaakseen unionin yleisen tuomioistuimen asiassa T-341/17 antamaa tuomiota. Tältä osin kantaja vetoaa toissijaisesti SEUT 277 artiklaan, mikäli komissio vetoaisi johdetun oikeuden sääntöihin ja tällaisia sääntöjä tulkittaisiin tavalla, joka on ristiriidassa kantajalla perussopimusten nojalla olevien oikeuksien kanssa.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu siihen, että kantajalla on lisäksi ja/tai vaihtoehtoisesti oikeus vaatia tällaista viivästyskorkoa SEUT 266 artiklan toisen kohdan, SEUT 268 artiklan ja SEUT 340 artiklan sekä perusoikeuskirjan 41 artiklan 3 kohdan mukaisella kanteella Euroopan unionin sopimussuhteen ulkopuolisen vastuun perusteella siitä syystä, ettei komissio maksanut tällaisia korkoja unionin yleisen tuomioistuimen asiassa T-341/17 antaman tuomion mukaisesti. Kantaja vetoaa tältä osin jälleen vaihtoehtoisesti SEUT 277 artiklaan, mikäli komissio vetoaisi johdetun oikeuden sääntöihin ja tällaisia sääntöjä tulkittaisiin tavalla, joka on ristiriidassa kantajalla perussopimusten nojalla olevien oikeuksien kanssa.

3)

Kolmas kanneperuste, joka perustuu siihen, että kantajalla on oikeus vaatia koronkorkoa SEUT 266 artiklan ensimmäisen kohdan tai vaihtoehtoisesti sen toisen kohdan, SEUT 268 artiklan ja SEUT 340 artiklan sekä perusoikeuskirjan 41 artiklan 3 kohdan nojalla nostetulla kanteella, koska komissio on laiminlyönyt kyseisen viivästyskoron maksamisen. Tältä osin kantaja vetoaa jälleen toissijaisesti SEUT 277 artiklaan, mikäli komissio vetoaisi johdetun oikeuden sääntöihin ja tällaisia sääntöjä tulkittaisiin tavalla, joka on ristiriidassa kantajalla perussopimusten nojalla olevien oikeuksien kanssa.

4)

Neljäs kanneperuste, jolla kantaja vaatii lisäksi ja siltä osin kuin on tarpeen unionin yleistä tuomioistuinta kumoamaan SEUT 263 artiklan neljännen kohdan nojalla 7.7.2022 päivätyn komission päätöksen, jolla kieltäydyttiin maksamasta viivästyskorkoa ja koronkorkoa tälle korolle, sillä perusteella, että SEUT 266 artiklaa on rikottu ja/tai sitä unionin oikeuden yleistä periaatetta on loukattu, jonka mukaan unionin toimielimillä on palauttamisvelvollisuus sen jälkeen, kun toimenpide on kumottu tuomiolla.

5)

Viides kanneperuste, joka on toissijainen neljänteen kanneperusteeseen nähden ja jolla kantaja vaatii unionin yleistä tuomioistuinta toteamaan SEUT 265 artiklan nojalla, että komissio on toiminut lainvastaisesti, koska se ei ole maksanut kantajalle viivästyskorkoja eikä niille koronkorkoa kantajan 8.6.2022 esittämän näitä korkoja koskevan vaatimuksen jälkeen, mikä on vastoin SEUT 266 artiklaa ja/tai sitä unionin oikeuden yleistä periaatetta, jonka mukaan unionin toimielimillä on palauttamisvelvollisuus sen jälkeen, kun toimenpide on kumottu tuomiolla.

—

kumoamaan SEUT 101 artiklan mukaisessa menettelyssä (asia AT.40.522 – Metallipakkaukset) 12.7.2022 annetun Euroopan komission päätöksen C(2022) 4761 final siltä osin kuin se koskee kantajia ja

—

velvoittamaan komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1.

Ensimmäisellä kanneperusteella väitetään, että komissio loukkasi unionin oikeuden yleisiin periaatteisiin kuuluvaa patere legem quam ipse fecisti -periaatetta hyväksymällä asian siirtämisen Saksan liittovaltion kartellivirastolta, millä poiketaan vakiintuneista käytännöistä, jotka ilmenevät yhteistyötä kilpailuviranomaisten verkostossa koskevasta komission tiedonannosta.

2.

Toisella kanneperusteella väitetään, että hyväksymällä asian siirtämisen Saksan liittovaltion kartellivirastolta komissio loukkasi kantajien perusteltua luottamusta siihen, että se noudattaisi vakiintunutta käytäntöä.

3.

Kolmannella kanneperusteella väitetään, että hyväksymällä asian siirtämisen niin myöhäisessä Saksan liittovaltion kartelliviraston menettelyn vaiheessa komissio loukkasi toissijaisuusperiaatetta.

4.

Neljännellä kanneperusteella väitetään, että hyväksymällä asian siirtämisen Saksan liittovaltion kartellivirastolta useita vuosia alkuperäisen kahden kuukauden määräajan päättymisen jälkeen komissio loukkasi kantajien puolustautumisoikeuksia.

5.

Viidennellä kanneperusteella väitetään, että hyväksymällä asian siirtämisen tätä varten varatun alkuperäisen kahden kuukauden määräajan päättymisen jälkeen komissio ei saattanut kilpailulainsäädännön täytäntöönpanon tavoitteita asianmukaisesti tasapainoon oikeusvarmuuteen, luottamuksensuojaan ja kantajien puolustautumisoikeuksiin liittyvien tavoitteiden kanssa, mikä on suhteellisuusperiaatteen vastaista.

6.

Kuudennella kanneperusteella väitetään, että hyväksymällä asian siirtämisen Saksan liittovaltion kartellivirastolta alkuperäisen kahden kuukauden määräajan päättymisen jälkeen komissio loukkasi hyvän hallinnon periaatetta.

—

kumoaa kumoamaan tukiohjelmasta SA.21259 (2018/C) (ex 2018/NN), jonka Portugali on myöntänyt Zona Franca da Madeiralle (ZFM) – Järjestely III, 4.12.2020 annetun komission päätöksen C (2020) 8550 1, 4 ja 5 artiklan

—

velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1.

Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee oikeudellista virhettä, sillä kriteeriä, joka koskee ”Madeiralla tosiasiallisesti ja olennaisesti toteutettua toimintaa”, on tulkittu ja sovellettu oikein ZFM:n järjestelyä III täytäntöön pantaessa. Kantaja vetoaa siihen, että komissio tulkitsi virheellisesti kriteeriä ”voitot ovat seurausta Madeiralla tosiasiallisesti ja olennaisesti toteutetusta toiminnasta”. ZFM:ään rekisteröityjen yritysten voitot, joille voidaan myöntää verohelpotus, eivät rajoitu voittoihin, jotka saadaan toiminnasta, johon kohdistuu syrjäisimpien alueiden asemasta aiheutuvia lisäkustannuksia, eli ainoastaan Madeiran autonomisella alueella harjoitetusta toiminnasta. Kun otetaan huomioon ZFM:n järjestelyn III tavoitteet ja asiayhteys, kyseisen kriteerin oikeassa tulkinnassa hyväksytään, että Madeiralla tosiasiallisesti ja olennaisesti toteutettuna toimintana pidetään sellaista toimintaa, jota harjoittavat Madeiralla toimiluvan saaneet yritykset, joiden päätöksenteko tapahtuu siellä, riippumatta siitä, harjoittavatko ne kansainvälistä toimintaa.

2.

Toinen kanneperuste, joka koskee oikeudellista virhettä, sillä kriteeriä ”työpaikkojen säilyttäminen”, on tulkittu ja sovellettu oikein ZFM:n järjestelyä III täytäntöön pantaessa. Kantaja vetoaa siihen, että komissio tulkitsi virheellisesti kriteeriä ”työpaikkojen säilyttäminen”. Koska Euroopan unionin käsitettä ”työpaikka” ei ole olemassa eikä sitä ole määritelty sovellettaessa järjestelyä III eikä vuoden 2007 tai vuoden 2013 päätöksessä eikä vuoden 2007 suuntaviivoissa, on hyväksyttävä kansallisen työlainsäädännön mukainen työpaikan käsite. Menetelmää, jossa työpaikat määritetään kokopäiväisinä työpaikkoina ja vuotuisina työyksikköinä, ei voida soveltaa ZFM:n järjestelyyn III.

3

Kolmas kanneperuste, joka koskee Euroopan unionin oikeuden yleisten oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteiden loukkaamista. Kantaja vetoaa siihen, että tukiohjelmasta SA.21259 (2018/C) (ex 2018/NN), jonka Portugali on myöntänyt Zona Franca da Madeiralle (ZFM) – Järjestely III, 4.12.2020 annetulla komission päätöksellä loukataan Euroopan unionin oikeuden yleisiä oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteita, sillä luottamuksensuojan periaatteen mukaista ei ole se, että komissio vaatii Portugalin viranomaisia perimään kyseessä olevat tuet takaisin edunsaajilta ja konkreettisemmin ilmaistuna kantajalta.

—

kumoamaan riidanalaisen päätöksen SEUT 264 artiklan nojalla kantajia koskevin osin

—

velvoittamaan komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan mukaisesti.

1)

Ensimmäinen kanneperuste: vastaajan toimivallan puuttuminen subsidiariteettiperiaatteen loukkaamisen vuoksi

vastaajalla ei ole ollut toimivaltaa toteuttaa menettelyä Silgania vastaan eikä antaa riidanalaista päätöstä. Kun otetaan huomioon suoritetut perusteelliset tutkimukset ja se, että kansalliset menettelyt mahdollistivat lopullisen ratkaisun antamisen, Bundeskartellamtilla olisi ollut oikeus suorittaa tutkimus loppuun käsiteltävässä asiassa. Komissio ei ollut paremmassa asemassa menettelyn toteuttamiseksi.

2)

Toinen kanneperuste: harkintavallan väärinkäyttö

Se, että vastaaja on aloittanut menettelyn ja tehnyt riidanalaisen päätöksen, perustuu merkityksettömiin seikkoihin. Tarkoituksena on ollut kiertää Saksan oikeuden säännöksiä, jotka koskevat seuraamuksia SEUT 101 artiklan rikkomisesta ja korjata seuraamuksia koskevat väitetyt puutteet Saksan oikeudessa.

3)

Kolmas kanneperuste: Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklassa määrättyä oikeutta hyvään hallintoon on loukattu

Vastaaja on loukannut oikeutta hyvään hallintoon ja rikkonut näin perusoikeuskirjan 41 artiklaa, koska riidanalainen päätös on suhteeton, koska sillä loukataan kantajien perusteltua luottamusta ja koska sillä loukataan periaatetta, jonka mukaan hallintoa sitovat sen omat päätökset.

—

kumoamaan 17.11.2021 tehdyn päätöksen, jolla kantajalle määrättiin seuraamukseksi ikälisien kertymisen keskeyttäminen kuuden kuukauden ajaksi ja

—

velvoittamaan Euroopan komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja maksamaan kantajalle yhden euron.

1)

Ensimmäisen kanneperusteen mukaan on tehty ilmeisiä arviointivirheitä, joiden vuoksi riidanalainen päätös on lainvastainen. Kantaja vetoaa tässä yhteydessä siihen, että oletettuja velvollisuuksien laiminlyöntejä, joihin päätös perustuu, ei ole osoitettu ja että tämä ilmenee muun muassa kurinpitolautakunnan yksimielisestä lausunnosta.

2)

Toisen kanneperusteen mukaan puolustautumisoikeuksia on loukattu. Kantaja vetoaa erityisesti oikeuteen tulla kuulluksi siltä osin kuin tutkinta- ja kurinpitotoimiston (IDOC) virkamiehet, joille on delegoitu nimittävän viranomaisen (AIPN) toimivaltuuksia menettelyn aikana ja jotka ovat laatineet tutkintakertomuksen, jonka päätelmät kurinpitolautakunta on kyseenalaistanut, ovat olleet tämän jälkeen ratkaisevassa roolissa, kun kolmijäseninen nimittävä viranomainen teki päätöksen tavalla, joka ei ole avoin.

3)

Kolmannen kanneperusteen mukaan suhteellisuusperiaatetta on loukattu.

—

kumoaa riidanalaisen päätöksen ja EUIPO:n väiteosaston 12.11.2021 tekemän päätöksen kokonaisuudessaan tai vaihtoehtoisesti muuttaa riidanalaista päätöstä hyväksymällä hakijan tekemän valituksen

—

velvoittaa EUIPO:n korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

—

kumoamaan Hypo Vorarlberg SG:ltä ja Portigon AG:ltä yhteiseen kriisinratkaisurahastoon vuoden 2017 osalta kannettavia ennakollisia vakausmaksuja koskevasta laskelmasta 25.7.2022 tehdyn yhteisen kriisinratkaisuneuvoston päätöksen (SRB/ES/2022/41) liitteineen ainakin siltä osin kuin se koskee kantajaa

—

velvoittamaan yhteisen kriisinratkaisurahaston korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu olennaisten menettelymääräysten rikkomiseen sen vuoksi, että riidanalaista päätöstä ei ole annettu kantajalle tiedoksi kokonaisuudessaan

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamiseen siitä syystä, että riidanalainen päätös on tehty taannehtivasti

3)

Kolmas kanneperuste, joka perustuu direktiivin 2014/59/EU (1) 102 artiklan, asetuksen (EU) N:o 806/2014 (2) 69 artiklan 1 ja 2 kohdan ja 70 artiklan 2 kohdan ja delegoidun asetuksen (EU) 2015/63 (3) 3 artiklan ja 4 artiklan 2 kohdan rikkomiseen sekä suhteellisuusperiaatteen loukkaamiseen siitä syystä, että tavoitteet on asetettu virheellisesti, koska vastaaja on unionin oikeudessa vahvistettujen oikeudellisten puitteiden vastaisesti asettanut tavoitteet liian korkealle

4)

Neljäs kanneperuste, joka perustuu olennaisten menettelymääräysten rikkomiseen sen vuoksi, että päätöstä on perusteltu puutteellisesti

5)

Viides kanneperuste, joka perustuu olennaisten menettelymääräysten rikkomiseen sen vuoksi, että huomattavan harkintavallan käyttöä on perusteltu puutteellisesti

6)

Kuudes kanneperuste, joka perustuu direktiivin 2014/59/EU 102 artiklan, asetuksen (EU) N:o 806/2014 69 artiklan 1 ja 2 kohdan ja 70 artiklan 2 ja 3 kohdan, delegoidun asetuksen (EU) 2015/63 4 artiklan 2 kohdan, 6 artiklan 2 kohdan a alakohdan, 7 artiklan 2 kohdan a alakohdan ja 17 artiklan 3 ja 4 kohdan ja liitteen rikkomiseen sekä tehokkaan oikeussuojan periaatteen ja suhteellisuusperiaatteen loukkaamiseen tosiseikkojen huomiotta jättämisen vuoksi

7)

Seitsemäs kanneperuste, joka perustuu olennaisten menettelymääräysten rikkomiseen sen vuoksi, ettei kantajaa ole kuultu ja että sen oikeutta tulla kuulluksi on loukattu

8)

Kahdeksas kanneperuste, joka perustuu delegoidun asetuksen (EU) 2015/63 lainvastaisuuteen oikeudellisena perustana riidanalaiselle päätökselle ja delegoidussa asetuksessa (EU) 2015/63 vahvistetun riskikorjausta koskevan menetelmän ja SRB:lle annetun harkintavallan lainvastaisuuteen

9)

Yhdeksäs kanneperuste, joka perustuu täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/81 (5) lainvastaisuuteen riidanalaisen päätöksen perustana

10)

Kymmenes kanneperuste, joka perustuu direktiivin 2014/59/EU ja asetuksen (EU) N:o 806/2014 lainvastaisuuteen oikeudellisina perustoina delegoidulle asetukselle (EU) 2015/63 ja täytäntöönpanoasetukselle (EU) 2015/81 ja siis riidanalaiselle päätökselle

—

toteamaan, että sen jälkeen kun Frontexia oli SEUT 265 artiklassa vahvistetun menettelyn mukaisesti kehotettu tekemään ratkaisu, Frontex on jättänyt ratkaisun lainvastaisesti tekemättä, koska se ei ole tehnyt asetuksen 2019/1896 (1) 46 artiklan 4 kohdan mukaisesti päätöstä peruuttaa Egeanmeren alueella tapahuvan toimintansa rahoitusta kokonaan tai osittain, keskeyttää kyseinen toiminta tai lopettaa se kokonaan tai osittain, eikä esittänyt asianmukaisesti perusteluja syitä sille, miksi se ei ole toteuttanut kyseisen asetuksen 46 artiklan 6 kohdassa tarkoitettua asianmukaista toimenpidettä, ja että se ei ole määritellyt kantaansa vastuksena kantajan alustavaan vaatimukseen

—

toissijaisesti kumoamaan Frontexin 27.7.2022 tekemän päätöksen, jolla se on kieltäytynyt toimimasta 46 artiklan 4 kohdan mukaisesti, mitä toimintakehotuksessa vaadittiin ja

—

velvoittamaan vastaajan korvaamaan kaikki oikeudenkäyntikulut unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

1)

Ensimmäisen kanneperusteen mukaan sen jälkeen kun Frontexia oli SEUT 265 artiklassa vahvistetun menettelyn mukaisesti kehotettu tekemään ratkaisu, se on jättänyt ratkaisun lainvastaisesti tekemättä, koska se ei ole tehnyt asetuksen 2019/1896 46 artiklan 4 kohdan mukaisesti päätöstä peruuttaa Egeanmeren alueella tapahuvan toimintansa rahoitus kokonaan tai osittain, keskeyttää kyseinen toiminta tai lopettaa se kokonaan tai osittain, eikä esittänyt asianmukaisesti perusteluja syitä sille, miksi se ei ole toteuttanut kyseisen asetuksen 46 artiklan 6 kohdassa tarkoitettua asianmukaista toimenpidettä.

2)

Toisessa kanneperusteessa väitetään toissijaisesti, että jos unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että Frontexin vastaus SEUT 265 artiklan mukaiseen alustavaan vaatimukseen on laiminlyönnin korjaava kannan määrittely, tällöin se, että se on kieltäytynyt toimimasta kantajan toimintakehotuksen mukaan, muodostaa perusteen SEUT 263 artiklan neljännen kohdan mukaiselle kumoamiskanteelle.

—

kumoamaan 27.7.2022 tehdyn Euroopan unionin neuvoston päätöksen

—

velvoittamaan Euroopan unionin neuvoston korvaamaan oikeudenkäyntikulut kokonaisuudessaan

—

kaikkine oikeusvaikutuksineen.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu sananvapauden ja tiedonvälityksen vapauden loukkaamiseen.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu elinkeinovapauden loukkaamiseen.

3)

Kolmas kanneperuste, joka perustuu syrjimättömyyden periaatteen loukkaamiseen.