1)

Onko direktiivin 2009/28 (1) 3 artiklan 4 kohtaa ja 18 artiklaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan biopolttoaineiden jakelutavoitteiden täyttämiseksi talouden toimijat voivat osoittaa samojen kriteerien täyttymisen vaihtoehtoisesti joko i) sekoittamalla biopolttoaineita konkreettisesti fossiilisiin polttoaineisiin tai ii) ostamalla biopolttoainetodistuksia muilta toimijoilta, joilla on niitä ylimääräisenä?

2)

Onko direktiivin 2009/28 3 artiklan 4 kohtaa ja 18 artiklaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan vain biopolttoaineiden valmistajat, jotka harjoittavat jalostustoimintaa verottoman varaston asemassa, voivat sekoittaa biopolttoaineita konkreettisesti fossiilisiin polttoaineisiin, eikä tätä mahdollisuutta ole jakeluvelvollisilla toimijoilla, jotka tuovat polttoainetta maahan rekisteröityneen vastaanottajan asemassa ja joiden on sen sijaan ostettava biopolttoainetodistuksia, tai muussa tapauksessa niiden on maksettava korvaus (joka vastaa aineellisesti seuraamusmaksua)?

3)

Muuttuuko edelliseen kysymykseen annettava vastaus, kun otetaan huomioon, että tosiseikkojen perusteella biopolttoainetodistuksia ei ole ollut saatavilla markkinoilla, joten pientoimijan on ollut tosiasiassa mahdotonta tai ainakin erittäin hankalaa ostaa biopolttoainetodistuksia, eikä Portugalin energia- ja maaperäasioista vastaava pääosasto (Direção-Geral de Energia e Geologia, DGEG) ole järjestänyt tarvittavia huutokauppoja, minkä vuoksi pientoimijat ovat joutuneet maksamaan korvauksen (joka vastaa aineellisesti seuraamusmaksua)?

4)

Onko direktiivin 2009/28 18 artiklan 3 kohtaa tulkittava siten, että sen mukaan riippumattomat tarkastukset (kansallisessa lainsäädännössä ”riippumattomat todentamiset” (verificações independentes)) ovat kestävyysjärjestelmän soveltamisen ennakkoedellytys?

5)

Onko direktiivin 2009/28 18 artiklan 3 kohta esteenä kestävyyskriteerien todentamista koskevalle kansalliselle järjestelmälle, jossa todentamiselimiä on ollut käytännössä mahdotonta valita siksi, ettei kilpailutusta ole järjestetty, vaikka kyseisessä järjestelmässä säädetään todentamiselinten akkreditoinnista (edellä mainitun direktiivin 18 artiklan 3 kohdan mukaisesti) kestävyyskriteerien täyttämistä koskevien riippumattomien todentamisten tekemistä varten, ja jossa vaaditaan samaan aikaan talouden toimijoita osoittamaan näiden samojen kriteerien täyttyminen ilman niihin liittyvää riippumatonta tarkastusta?

6)

Jos edellisiin kysymyksiin vastataan kieltävästi, onko SEUT 34 artiklaa tulkittava siten, että se on esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle tulkittuna edellisissä kysymyksissä kuvatulla tavalla?

1)

Onko kyseessä olevan kaltaisia liiketoimia, eli i) joukkovelkakirjojen käteisostotarjouksen hoitaminen, ii) joukkovelkakirjojen liikkeeseen laskeminen ja iii) osakkeiden tarjoaminen yleisön merkittäväksi, pidettävä unionin tuomioistuimen antamiin tuomioihin Gielen, C-299/13 (1), ja Air Berlin, C-573/16 (2), perustuvan oikeuskäytännön mukaisena ”kokonaisjärjestelynä”?

2)

Onko 18.2.2008 annetun neuvoston direktiivin 2008/7/EY (3) 5 artiklan 2 kohdan b alakohtaan sisältyvää ”liittyvien muodollisuuksien” ilmaisua tulkittava siten, että se kattaa sovitut rahoitusvälityspalvelut, jotka liittyvät sellaisiin liiketoimiin kuin i) joukkovelkakirjojen käteisostotarjouksen hoitaminen, ii) joukkovelkakirjojen liikkeeseen laskeminen ja iii) osakkeiden tarjoaminen yleisön merkittäväksi?

3)

Voidaanko 12.2.2003 annetun neuvoston direktiivin 2008/7/EY 5 artiklan 2 kohdan b alakohtaa tulkita siten, että se on esteenä leimaveron kantamiselle palkkioista, joita peritään pankin suorittamista rahoitusvälityspalveluista, jotka liittyvät i) velkainstrumenttien takaisinostamiseen, ii) vaihdantakelpoisten arvopaperien liikkeeseen laskemiseen ja markkinoille saattamiseen ja iii) osakkeiden tarjoamiseen yleisön merkittäväksi pääoman korottamista varten, kun niihin sisältyy sijoittajien löytäminen ja yhteydenpito sijoittajiin arvopaperien markkinointia varten, merkintä- ja ostotoimeksiantojen vastaanottaminen ja osin myös merkittäväksi tarjottujen arvopaperien hankkiminen?

4)

Vaikuttaako edellisiin kysymyksiin vastaamiseen se, ovatko suoritettavat rahoituspalvelut lain mukaan pakollisia vai vapaaehtoisia?

1)

Onko jäsenvaltioiden velvollisuudesta ylläpitää raakaöljy- ja/tai öljytuotevarastojen vähimmäistasoa 14.9.2009 annetun neuvoston direktiivin 2009/119/EY (1) johdanto-osan 33 perustelukappaletta, 1, 3 ja 8 artiklaa sekä 2 artiklan i ja j alakohtaa tulkittava kyseisen direktiivin ja energiatilastoista 22.10.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1099/2008 (2) 2 artiklan d alakohdan tavoite huomioon ottaen ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdan, luettuna yhdessä sen 17 artiklan kanssa, mukaisen suhteellisuusperiaatteen valossa siten, että ne ovat esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan henkilöt, jotka ovat tuoneet yhteisön sisäisesti tuotantotarkoituksiin asetuksen (EY) N:o 1099/2008 liitteessä A olevan 3.4.23 kohdan mukaista öljykoksia, voidaan velvoittaa perustamaan varmuusvarastoja?

2)

Onko direktiivin johdanto-osan 33 perustelukappaletta, 1, 3 ja 8 artiklaa sekä 2 artiklan i ja j alakohtaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan tuotetyypit, joille on perustettava ja ylläpidettävä varmuusvarastoja, on rajoitettu vain osaan direktiivin 2 artiklan i alakohdassa, luettuna yhdessä asetuksen (EY) N:o 1099/2008 liitteessä A olevan 3.4 luvun kanssa, mainituista tuotetyypeistä?

3)

Onko direktiivin johdanto-osan 33 perustelukappaletta, 1, 3 ja 8 artiklaa sekä 2 artiklan i ja j alakohtaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan se, että henkilö harjoittaa yhteisössä yhtä direktiivin 2 artiklan i alakohdassa, luettuna yhdessä asetuksen (EY) N:o 1099/2008 liitteessä A olevan 3.4 luvun kanssa, mainittua tuotetyyppiä olevan tuotteen tuontia, johtaa siihen, että kyseinen henkilö velvoitetaan perustamaan ja ylläpitämään toisen, muuntyyppisen tuotteen varmuusvarastoja?

4)

Onko direktiivin 33 perustelukappaletta, 1, 3 ja 8 artiklaa sekä 2 artiklan i ja j alakohtaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan henkilö on velvollinen perustamaan ja ylläpitämään varastoja tuotteelle, jota hän ei käytä taloudellisessa toiminnassaan ja joka ei liity kyseiseen toimintaan, jolloin tämä velvollisuus aiheuttaa myös huomattavan taloudellisen rasitteen (joka käytännössä johtaa siihen, ettei velvoitetta voida täyttää), koska henkilöllä ei ole käytettävissään kyseistä tuotetta eikä hän ole myöskään sen maahantuoja ja/tai haltija?

5)

Jos johonkin näistä kysymyksistä vastataan kieltävästi, onko jäsenvaltioiden velvollisuudesta ylläpitää raakaöljy- ja/tai öljytuotevarastojen vähimmäistasoa 14.9.2009 annetun neuvoston direktiivin 2009/119/EY johdanto-osan 33 perustelukappaletta, 1, 3 ja 8 artiklaa sekä 2 artiklan i ja j alakohtaa tulkittava kyseisen direktiivin tavoite huomioon ottaen ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdan, luettuna yhdessä sen 17 artiklan kanssa, mukaisen suhteellisuusperiaatteen valossa siten, että tietyntyyppisen tuotteen maahantuoja voidaan velvoittaa perustamaan ja ylläpitämään varmuusvarastoja vain tuonnin kohteena olleelle samantyyppiselle tuotteelle?

1)

Seuraako käsiteltävän asian olosuhteiden kaltaisissa olosuhteissa 18.12.1995 annetun neuvoston asetuksen (EY, Euratom) 2988/95 (1) 7 artiklasta, luettuna yhdessä 17.12.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 1306/2013 (2) 56 artiklan ensimmäisen kohdan ja 54 artiklan 1 kohdan sekä 11.3.2014 annetun komission delegoidun asetuksen (EU) 640/2014 (3) 35 artiklan 6 kohdan kanssa, välittömän oikeusvaikutuksen omaava perusta vaatia petoksella saadun ja Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (EAFRD) rahoittaman tuen takaisinmaksua tuensaajana olleen oikeushenkilön edustajilta, jotka esittivät tahallisesti vääriä tietoja tuen saamiseksi petoksen avulla?

2)

Voidaanko käsiteltävän asian, jossa maaseuturahaston rahoittama tuki on petoksen perusteella myönnetty ja maksettu rajavastuuyhtiölle (virolainen osaühing), olosuhteiden kaltaisissa olosuhteissa pitää 17.12.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 1306/2013 54 artiklan 1 kohdassa sekä 11.3.2014 annetun komission delegoidun asetuksen (EU) 640/2014 35 artiklan 6 kohdassa tarkoitettuina tuensaajina myös tukea saaneen yhtiön edustajia, jotka suorittivat petoksen ja jotka samalla olivat tuen petoksella saamisen hetkellä tukea saaneen yhtiön tosiasialliset edunsaajat?

1.

Onko sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisiin transaktioihin liittyvistä luottamuspalveluista sisämarkkinoilla ja direktiivin 1999/93/EY kumoamisesta 23.7.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) Nr. 910/2014 (1) 25 artiklan 1 kohdassa olevaa ilmaisua ”sähköisen allekirjoituksen oikeusvaikutuksia ja käytettävyyttä todisteena” tulkittava siten, että jäsenvaltioiden kansallisten tuomioistuinten on silloin, kun tämän asetuksen 3 artiklan 10, 11 ja 12 alakohdassa säädetyt edellytykset täyttyvät tai ovat riidattomia, katsottava lähtökohtaisesti, että tällaisen allekirjoituksen olemassaolo ja väitetty tekijä on osoitettu epäilyksettömästi ja riidattomasti, ja onko sitä tulkittava siten, että kun kyseisten säännösten edellytykset täyttyvät, jäsenvaltioiden tuomioistuinten on tunnustettava se, että hyväksytyllä sähköisellä allekirjoituksella on todistusarvo tai todistusvoima, joka vastaa käsin kirjoitetun allekirjoituksen todistusarvoa tai todistusvoimaa vain niissä puitteissa, joista sovellettavassa kansallisessa lainsäädännössä säädetään tällaisen käsin kirjoitetun allekirjoituksen osalta?

2.

Onko asetuksen 25 artiklan 1 kohdassa olevaa ilmaisua ”oikeudellisissa menettelyissä ei voida kieltää” tulkittava siten, että siinä asetetaan jäsenvaltioiden kansallisille tuomioistuimille ehdoton kielto käyttää niiden oikeusjärjestelmissä olevia prosessuaalisia mahdollisuuksia kieltääkseen asetuksessa säädettyjen sähköisen allekirjoituksen oikeusvaikutusten osalta sen merkityksen todisteena, vai onko sitä tulkittava siten, että kyseinen säännös ei ole esteenä sille, että jäsenvaltioiden kansalliset tuomioistuimet sivuuttavat asetuksen 3 artiklan 10, 11 ja 12 alakohdassa säädetyt edellytykset kansallisen prosessioikeuden nojalla, jolloin tuomioistuimessa käsiteltävän riidan asianosaisilla on mahdollisuus kiistää sähköiselle allekirjoitukselle säädetty todistusvoima ja todistusarvo?

1)

Onko edellä kuvatun (ennakkoratkaisupyynnön kohdat 16–18) kaltaisen Suomessa voimassa olevan ankaralle vastuulle perustuvan vahingonkorvausjärjestelmän katsottava olevan täytäntöönpanodirektiivin (1) 9 artiklan 7 kohdan mukainen?

2)

Jos vastaus edellä mainittuun kysymykseen 1 on kielteinen, niin millaiselle vahingonkorvausvastuulle täytäntöönpanodirektiivin 9 artiklan 7 kohdan mukaisen korvausvastuun on katsottava perustuvan? Onko kyseisessä korvausvastuussa katsottava olevan kyse jonkinlaiseen tuottamukseen perustuvasta vastuusta, jonkinlaiseen väärinkäyttöön perustuvasta vastuusta vai johonkin muuhun perustuvasta vastuusta?

3)

Edellä mainittuun kohdan 2 kysymykseen liittyen, mitä seikkoja on otettava huomioon korvausvastuun käsillä olemista arvioitaessa?

4)

Erityisesti edellä mainittuun kohdan 3 kysymykseen liittyen, onko arviointi tehtävä pelkästään niiden seikkojen perusteella, jotka ovat olleet tiedossa turvaamistointa hankittaessa, vai onko sallittua ottaa huomioon esimerkiksi se seikka, että immateriaalioikeus, jonka väitettyyn loukkaamiseen turvaamistoimi on perustettu, on sittemmin turvaamistoimen hankkimisen jälkeen julistettu mitättömäksi ab initio, ja jos näin, niin mikä merkitys viimeksi mainitulle seikalle on annettava?

1)

Onko ensinnäkin direktiivin 2008/118/EY (1) 7 artiklan 4 kohdassa tarkoitettu väliaikaisen verottomuuden järjestelmässä tapahtuvaan menetykseen johtavan ennalta-arvaamattoman tapahtuman käsite ymmärrettävä samoin kuin ylivoimaisen esteen tapauksessa siten, että sillä viitataan valtuutetusta varastonpitäjästä riippumattomiin, epätavallisiin ja odottamattomiin olosuhteisiin, joita tämä ei olisi voinut välttää millään asianmukaisilla varotoimilla ja joihin tällä ei objektiivisesti tarkastellen ollut mitään mahdollisuutta vaikuttaa?

2)

Lisäksi, onko vastuun poissulkemiseksi ennalta-arvaamattoman tapahtuman sattuessa merkitystä sillä, kuinka huolellisilla varotoimilla vahinko on pyritty välttämään, ja jos on, niin missä määrin?

3)

Toissijaisesti kahteen ensimmäiseen kysymykseen nähden, onko 26.10.1995 annetun asetuksen nro 504 4 §:n 1 momentin kaltainen säännös, jossa (saman toimijan tai kolmannen osapuolen) muu kuin törkeä huolimattomuus rinnastetaan ennalta-arvaamattomaan tapahtumaan ja ylivoimaiseen esteeseen, yhteensopiva direktiivin 2008/118/EY 7 artiklan 4 kohdassa, jossa ei mainita muita edellytyksiä eikä erityisesti teon tekijän tai veroviranomaisen huolimattomuuteen liittyviä tekijöitä, tarkoitetun lainsäädännön kanssa?

4)

Lopuksi, voidaanko niin ikään mainittuun 7 artiklan 4 kohtaan sisältyvää ilmausta ”taikka jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten luvan perusteella” tulkita siten, että jäsenvaltiolla on mahdollisuus määrittää ylimääräinen yleinen kategoria (lievä huolimattomuus), joka tavaran tuhoutumisen tai menettämisen yhteydessä on omiaan vaikuttamaan kulutukseen luovuttamisen käsitteeseen, vai onko niin, että mainittua ilmausta ei voida ymmärtää näin, vaan se on sen sijaan ymmärrettävä viittaukseksi yksittäisiin tapauksiin, joihin saadaan tapauskohtainen lupa tai jotka yksilöidään joka tapauksessa objektiivisesti määriteltyjen tapauskohtaisten tekijöiden perusteella?

1)

Onko asetuksen (EY) N:o 261/2004 (1) 8 artiklan 1 kohdan a alakohtaa, luettuna yhdessä sen 7 artiklan 3 kohdan kanssa, tulkittava siten, että matkustaja, joka on maksanut lennon osittain lentopisteillä, voi vaatia lennosta vastaavaa lentoliikenteen harjoittajaa, jonka kanssa hän ei ole tehnyt sopimusta, palauttamaan hinnan tältä osin (ainoastaan) lentopisteinä?

2)

Jos unionin tuomioistuin vastaa ensimmäiseen kysymykseen myöntävästi,

onko asetus N:o 261/2004 esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan silloin, kun hintaa ei palauteta lentopisteinä lentomatkustajien oikeuksista annetun asetuksen 8 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetyn velvollisuuden vastaisesti, lennosta vastaavalta lentoliikenteen harjoittajalta voidaan vaatia palautuksen sijasta vahingonkorvausta vai onko matkustaja sidottu alkuperäiseen vaatimukseensa saada palautus lentopisteinä?

3)

Jos unionin tuomioistuin vastaa ensimmäiseen kysymykseen kieltävästi,

siinä tapauksessa, että matkustaja voi vaatia tai saada palautuksen myös rahana, onko asetuksen N:o 261/2004 8 artiklan 1 kohdan a alakohtaa, luettuna yhdessä sen 7 artiklan 3 kohdan kanssa, tulkittava siten, että lennosta vastaavan lentoliikenteen harjoittajan on palautettava matkustajalle lipusta maksetusta hinnasta – – rahamäärä, joka mahdollistaisi tai olisi mahdollistanut sen, että matka uudelleenreititetään lentopisteitä käyttämättä siten, matkustaja pääsee vastaavilla kuljetusehdoilla lopulliseen määräpaikkaansa mahdollisimman pian tai hänelle sopivana myöhempänä ajankohtana edellyttäen, että paikkoja on saatavilla?

1)

kumoaa unionin yleisen tuomioistuimen asiassa T-481/17, Fundación Tatiana Pérez de Guzmán el Bueno ja SFL – Stiftung für Forschung und Lehre (SFL) v. yhteinen kriisinratkaisuneuvosto, 1.6.2022 antaman tuomion (T-481/17, EU:T:2022:311) siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin totesi siinä, että ensimmäisessä oikeusasteessa nostettu kumoamiskanne voitiin tutkia

2)

toteaa, että asiassa T-481/17 ensimmäisessa oikeusasteessa nostettu kumoamiskanne on jätettävä tutkimatta ja tämän seurauksena hylkää kanteen kokonaisuudessaan; ja

3)

velvoittaa Fundación Tatiana Pérez de Guzmán el Buenon ja Stiftung für Forschung und Lehren (SFL) (kantajat ensimmäisessä oikeusasteessa) korvaamaan komission oikeudenkäyntikulut sekä unionin yleisessä tuomioistuimessa että tässä oikeudenkäynnissä.

—

SEUT 263 artiklan 4 kohdan ja kriisinratkaisumekanismia koskevan asetuksen (1) 18 artiklan 7 kohdan tulkintaa koskevat virheet siltä osin kuin kriisinratkaisumääräyksen katsottiin olevan kannekelpoinen toimi (ensimmäinen valitusperuste),

—

SEUT 263 artiklan 4 kohdan tulkintaa koskeva virhe ja komission puolustautumisoikeuksien loukkaaminen siltä osin kuin kumoamiskannetta ei ole kohdistettu oikeudellisesti sitovan toimen antajaan (toinen valitusperuste), ja

—

valituksenalaisen tuomion perustelujen ristiriitaisuus, mikä johtuu siitä, että unionin yleinen tuomioistuin päätti, että kriisinratkaisumekanismia koskeva kumoamiskanne voitiin ottaa tutkittavaksi, vaikka se totesi, että mainittu kriisinratkaisumekanismi tuli voimaan ja sillä oli sitovia oikeusvaikutuksia vasta komission päätöksen antamisesta lukien (kolmas valitusperuste).

—

toteamaan, että kantaja on täyttänyt sopimuksen mukaiset velvollisuutensa asianmukaisella tavalla ja on täysin oikeutettu SANAD-hankkeen kustannusten korvaamiseen ja kumoamaan veloitusilmoituksen nro 3242113938 siltä osin kuin siinä rikotaan sovellettavaa lainsäädäntöä, kun siinä todetaan, etteivät hylätyt kustannukset ole korvattavia kustannuksia

—

velvoittamaan REA:n kumoamaan tästä menettelystä aiheutuvat oikeudenkäyntikulut tai, siinä tapauksessa, että tässä kanteessa esitetyt vaatimukset hylätään, jättää määräämättä kantajan vastaamaan oikeudenkäyntikuluista asian monimutkaisuuden vuoksi.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu väitteelle, jonka mukaan lopullisen tarkastuskertomuksen, joka koski korvauksia, joita kantajan toisiin tehtäviin siirretyille työntekijöille oli maksettu tietojen jakamisesta ja toimialojen välisestä liikkuvuudesta, olisi katsottava jäävän sopimuksen soveltamisalan ulkopuolelle, koska REA laati tämän tarkastuskertomuksen poikkeuksellisesti tutkimukseen keskittyvän sellaisen kiinteämääräisen rahoituksen tuloksen tarkastamisena, jonka osalta ei tehdä jälkitarkastusta, ja koska kyseinen kertomus laadittiin ilmeisen inkvisitorisesti ja olettaen, että siinä oli systemaattisia virheitä, joita ei kuitenkaan todettu systemaattisiksi, käyttäen täten lähtökohtana eri tyyppisten menettelyiden sääntöjä.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu toissijaiselle väitteelle, jonka mukaan jos tarkastuksen on katsottava kuuluvan sopimuksen soveltamisalaan, tulojen ja menojen hyväksyjän olisi pitänyt suorittaa se ennakkotarkastuksena käyttäen perusteena näyttöä, joka on peräisin vastaanottavan organisaation sähköisistä valvontamekanismeista, joiden nimenomainen tehtävä on kerätä määräaikaisesti siirrettyjä työntekijöitä koskevia tietoja sen omissa toimitiloissa ja vastaajan olisi pitänyt valvoa sitä. Kun vastaaja ei menetellyt näin, se rikkoi sopimusehtoja, kun niitä arvioidaan asianmukaisesti sovellettavan lainsäädännön kannalta.

3)

Kolmas kanneperuste, joka perustuu väitteelle, jonka mukaan vaikka olisi katsottava, että tarkastus kuuluu sopimuksen soveltamisalaan ja että todistustaakka kuuluu lähtökohtaisesti kantajalle, määräaikaisista siirroista aiheutuneiden kustannusten hylkääminen systemaattisten virheiden perusteella jälkitarkastuksessa, joka ei sovellu tällaiseksi tarkastukseksi, kun siinä viitataan kiinteämääräiseen rahoitukseen, merkitsee lojaliteettiperiaatteen loukkaamista paitsi tarkastuksen ajankohtana voimassa olleen varainhoitosäännöistä annetun asetuksen 2018/1046 (1) (181 artiklan 2 kohta) soveltamisessa, myös sopimuksen yleisessä täytäntöönpanossa: tarkastuksen suorittanut yksikkö käytti harkintavaltaa lainvastaisesti, kun se katsoi, että kiinteämääräisen rahoituksen tuloksen tarkastaminen on riittämätön arvioidakseen sitä tuensaajan sertifioitujen ja tarkistettavissa olevien aiempien tietojen perusteella, jonka sijaan se asetti etusijalle näyttöä, joka liittyi kiinteämääräisellä rahoituksella katettujen toimintojen taustalla olleisiin tapahtumiin. Tämä näytön järjestyksen kääntäminen epäsi kantajalta oikeuden tulkita sille sopimuksen mukaan kuuluvia velvoitteita itselleen edullisella tavalla oikeudellisessa asiayhteydessä, jolle oli ominaista kyseisenä ajankohtana sovellettavalla varainhoitosäännöistä annetulla asetuksella (966/2012) (2) luodut epätäsmälliset ehdot ja vastaajan epäjohdonmukainen menettely tämän valvoessa sopimuksen täytäntöönpanoa.

4)

Neljäs kanneperuste, joka perustuu väitteelle, jonka mukaan kun erilaisia – sekä sisäisiä että ulkoisia – yhtäpitäviä todisteita ja ennen täytäntöönpanoa ja sen aikana esitettyjä harhaanjohtavia näkemyksiä tarkastellaan asianmukaisella tavalla, todisteista havaitut epäasianmukaisuudet ja puutteet on jätettävä huomiotta tai ainakin asetettava oikeaan mittakaavaan, mutta ne eivät voi johtaa hylkäämispäätökseen sillä perusteella, että ne ovat systemaattisia, erityisesti silloin, kun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti ne olisi hylättävä perusteettomina tai vaikutukseltaan vähäpätöisinä.

—

kumoamaan SEUT 264 artiklan nojalla SRB:n 1.3.2022 päivätyn kielteisen kriisinratkaisupäätöksen kantajan osalta ja

—

velvoittamaan SRB:n korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste perustuu siihen, että SRB on ylittänyt toimivaltansa antamalla päätöksen kantajan osalta sen sijaan, että se olisi vain pidättynyt toimimasta sen toteamuksensa nojalla, jonka mukaan yhteistä kriisinratkaisua koskevan asetuksen (1) 18 artiklassa vahvistetut edellytykset eivät olleet täyttyneet.

2)

Toinen kanneperuste perustuu siihen, että SRB ei ole antanut kantajalle oikeutta tulla kuulluksi.

3)

Kolmas kanneperuste perustuu siihen, että SRB ei ole esittänyt riittäviä perusteluja.

4)

Neljäs kanneperuste perustuu siihen, että SRB ei ole tarkastellut asianmukaisesti kriisinratkaisua koskevan asetuksen 18 artiklan 1 kohdan b alakohdan vaatimuksia.

5)

Viides kanneperuste perustuu siihen, että SRB ja EKP eivät ole tarkastelleet kantajan velkojen maksun lykkäämistä.

6)

Kuudes kanneperuste perustuu siihen, että SRB on loukannut suhteellisuusperiaatetta, koska se ei ole tarkastellut eräitä ilmeisiä ja edullisempia vaihtoehtoja, joihin kuuluu kantajan luovuttaminen toiselle osakkeenomistajalle.

7)

Seitsemäs kanneperuste perustuu siihen, että SRB ei ole noudattanut kriisinratkaisusuunnitelmaa eikä se ole esittänyt tähän mitään uskottavaa selitystä.

—

kumoamaan aineiden ja seosten luokituksesta, merkinnöistä ja pakkaamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1272/2008 muuttamisesta sen mukauttamiseksi tekniikan ja tieteen kehitykseen 16.2.2022 annetun komission delegoidun asetuksen (EU) 2022/692 (jäljempänä riidanalainen asetus) (1) niiltä osin kuin siinä otetaan käyttöön yhdenmukaistetut luokitus ja merkinnät kolmen aineen, eli aineen N-karboksimetyyli-iminobis(etyleeninitriili)tetra(etikkahappo) ja sen pentanatrium- ja pentakaliumsuolojen (jäljempänä yhdessä kyseinen aine), osalta, eli riidanalaisen asetuksen 2 ja 3 perustelukappaleen, 1 ja 2 artiklan ja asetuksen liitteen kyseistä ainetta koskevilta osin, ja erityisesti ne lisäykset, jotka riidanalaisen asetuksen liitteessä on tehty aineiden ja seosten luokituksesta, merkinnöistä ja pakkaamisesta sekä direktiivien 67/548/ETY ja 1999/45/EY muuttamisesta ja kumoamisesta ja asetuksen (EY) N:o 1907/2006 muuttamisesta 16.12.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1272/2008 (jäljempänä LMP-asetus) (2) liitteessä VI olevan 3 osan taulukkoon 3 seuraavien yksittäisten aineiden osalta:

—

velvoittamaan vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu siihen, että riidanalaisen asetuksen antamisen yhteydessä rikottiin LMP-asetuksen 36 artiklan 1 kohdassa ja sen liitteessä I olevassa 3.7.2.2.1 jaksossa vahvistettuja luokitteluperusteita sillä perusteella, ettei kyseisellä aineella ole ”erityistä luontaista ominaisuutta aiheuttaa haitallisia vaikutuksia lisääntymiselle”. Vaikka joitakin kehitykseen liittyviä vaikutuksia havaittiin eläimissä, jotka altistuvat kyseisen aineen korkeille pitoisuuksille, tällaiset vaikutukset ovat ”epäspesifisiä toissijaisia kehitykseen kohdistuvia vaikutuksia”, joiden perusteella kyseistä ainetta ei voida luokitella lisääntymiselle vaaralliseksi aineeksi.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu siihen, että riidanalaisen asetuksen antamisen yhteydessä rikottiin LMP-asetuksen liitteessä I olevaa 3.7.2.2.2 jaksoa, koska EU-viranomaiset eivät kyseisen aineen luokittelun yhteydessä tarkastelleet ja ottaneet huomioon asianmukaisesti emomyrkyllisyyden mahdollisia vaikutuksia. Kyseinen aine aiheuttaa sinkkivajeen, mikä aiheuttaa rotissa emon elimistön sisäisen häiriintymisen, ja juuri kyseinen emomyrkyllisyys aiheuttaa havaitut epäspesifit toissijaiset kehitykseen kohdistuvat vaikutukset. Tällä ei voida tukea kyseisen aineen luokittelua lisääntymiselle vaaralliseksi LMP-asetuksen edellytysten mukaisesti.

3)

Kolmas kanneperuste, joka perustuu siihen, että riidanalaisen asetuksen antamisen yhteydessä rikottiin LMP-asetuksen liitteessä I olevaa 3.7.2.2.1 jaksoa ja taulukkoa 3.7.1(a), koska kyseisen aineen ei saatavilla olevan näytön perusteella voida ”hyvällä syyllä” katsoa vaikuttavan ihmisten lisääntymiseen, eikä myöskään ollut ”selvää näyttöä” siitä, että kyseisellä aineella voi olla kehitykseen liittyviä vaikutuksia muiden myrkyllisten vaikutusten (kuten emomyrkyllisyyden) puuttuessa. Ilman tällaisia tekijöitä on edelleen todettava, ettei kyseisen aineen luokittelu lisääntymiselle vaaralliseksi, eli luokkaan 1B, ole perusteltu.

4)

Neljäs kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on riidanalaisen asetuksen antamisen yhteydessä laiminlyönyt LMP-asetuksen 37 artiklan 5 kohtaan perustuvan velvollisuutensa osoittaa, että ehdotettu luokituksen yhdenmukaistaminen oli ”asianmukainen”. Komissio hyväksyi riskinarviointikomitean lausunnot tarkistamatta sitä, ovatko ne johdonmukaisia ja luotettavia ja voidaanko niillä tukea ehdotettua luokittelua. Jos komissio olisi ottanut huomioon kaikki kyseisen aineen ominaisuuksia koskevat relevantit tiedot, kuten asiakirja-aineiston toimittaja kehotti sitä vuosina 2018–2022 toistuvasti tekemään, se ei olisi luokitellut kyseistä ainetta lisääntymiselle vaaralliseksi, eli luokkaan 1B.

5)

Viides kanneperuste, joka perustuu siihen, että riidanalaisen asetuksen antamisen yhteydessä on laiminlyöty LMP-asetuksen 37 artiklan 4 kohdan menettelyvaatimus, joka koskee tutustumista riskinarviointikomitean lausuntoihin eikä ainoastaan asiakirja-aineiston toimittajan ehdotukseen yhdenmukaisista luokittelusta ja merkinnöistä.

6)

Kuudes kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on laiminlyönyt sitoumuksensa, jotka perustuvat parempaa lainvalmistelua ja hyvän hallinnon periaatetta koskevaan toimielinten väliseen sopimukseen, koska se on antanut riidanalaisen asetuksen suorittamatta ja dokumentoimatta sitä ennen vaikutusarviointia.

—

kumoaa Euroopan maatalouden tukirahastosta (maataloustukirahasto) ja Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta (maaseuturahasto) maksettavien jäsenvaltioiden tiettyjen menojen jättämisestä Euroopan unionin rahoituksen ulkopuolelle 8.6.2022 annetun Euroopan komission täytäntöönpanopäätöksen (EU) 2022/908 (tiedoksiannettu numerolla C(2022) 3543 final, julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä 10.6.2022, L 157, s. 15) siltä osin kuin siinä jätetään unionin rahoituksen ulkopuolelle Itävallan tasavallalle aiheutuneet ja sen ilmoittamat ne maataloustukirahaston mukaiset menot, jotka luetellaan kyseisen päätöksen liitteessä budjettikohdassa 6200 riveillä 1–8 ja joista on vähennetty budjettikohdassa 08020601 luetellut määrät, jolloin kyseessä olevana määränä on yhteensä 68 146 449,98 euroa.

—

velvoittaa vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste

Vastaaja on rikkonut asetuksen (EU) N:o 1306/2013 (1) 52 artiklan 1 kohtaa siltä osin kuin se on asettanut riidanalaisella täytäntöönpanopäätöksellä rahoitusoikaisun, vaikka kantaja väittää soveltaneensa alppialueiden viljelijöille kohdennettujen maksuoikeuksien myöntämiseen perustuvaa vähennyskerrointa asetuksen (EU) N:o 1307/2013 (2) 24 artiklan 6 kohdan mukaisesti. Siihen liittyvä rahoitusoikaisu on siten tehty virheellisesti.

2)

Toinen kanneperuste

Vastaaja on rikkonut asetuksen (EU) N:o 1306/2013 52 artiklan 1 kohtaa siltä osin kuin se on asettanut rahoitusoikaisun, vaikka kansallisen varannon käyttö laidunmaaviljelijöitä koskevia korjaustoimenpiteitä varten ja lineaarinen vähentäminen kansallisen enimmäismäärän ylittymisen välttämiseksi olivat unionin oikeuden mukaisia. Kantaja väittää voineensa tukeutua tällöin asetuksen (EU) N:o 1307/2013 30 artiklan 7 kohdan b alakohtaan tai 7 artiklaan. Tältä osin tehty rahoitusoikaisu on siten virheellinen.

3)

Kolmas kanneperuste

Vastaaja on rikkonut asetuksen (EU) N:o 1306/2013 52 artiklan 4 kohdan a alakohtaa siltä osin kuin se on evännyt rahoituksen myös sellaisilta maataloustukirahaston mukaisilta menoilta, jotka toteutettiin ennen 26.11.2016 – ja siis yli 24 kuukautta ennen ajankohtaa, jona vastaaja antoi selvitystensä tulokset tiedoksi 27.11.2018 päivätyllä kirjeellä.

4)

Neljäs kanneperuste

Vastaaja on jättänyt noudattamatta SEUT 296 artiklan toisessa kohdassa määrättyä perusteluvelvollisuutta siltä osin kuin se on täysin jättänyt käsittelemättä kantajan argumentteja, jotka koskevat Itävallan osavaltioiden alppilaidunmaalakeihin perustuvaa alppilaidunmaiden luokittelua, joten se ei ole perustellut riittävästi ja asianmukaisesti väitettä, jonka mukaan kantaja on jättänyt noudattamatta objektiivisuuden ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteita soveltaessaan asetuksen (EU) N:o 1307/2013 24 artiklan 6 kohdassa säädettyä poikkeusta.

—

kumoaa osittain riidanalaisen päätöksen,

—

muuttaa riidanalaista päätöstä,

—

velvoittaa Pitk Pelotas, SL:n korvaamaan CrossFit, LLC:lle tästä kanteesta sekä valituslautakunnassa ja väiteosastossa käydyistä menettelyistä aiheutuneet kulut.

—

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/1001 8 artiklan 1 kohdan b alakohtaa on rikottu, koska ensimmäinen valituslautakunta katsoi virheellisesti, että sekaannusvaaraa aikaisempiin CROSSFIT tavaramerkkeihin ei ole.

—

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/1001 8 artiklan 1 kohdan b alakohtaa on rikottu, koska ensimmäinen valituslautakunta katsoi virheellisesti, että sekaannusvaaraa aikaisempaan CROSS tavaramerkkiin ei ole.

—

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/1001 8 artiklan 5 kohtaa on rikottu, koska valituslautakunta katsoi virheellisesti, että kantaja ei ollut näyttänyt, että sen aikaisempi tavaramerkki CROSSFIT on laajalti tunnettu Euroopan unionissa luokkaan 41 kuuluvien palvelujen osalta.

—

kumoaa riidanalaisen päätöksen

—

toteaa, ettei määräystä, jonka mukaan kantajan on korvattava muulle osapuolelle valituslautakunnassa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut, voida soveltaa

—

velvoittaa EUIPO:n ja muun osapuolen korvaamaan kaikki unionin yleisessä tuomioistuimessa aiheutuvat oikeudenkäyntikulut, mukaan lukien valituslautakunnassa käydystä menettelystä aiheutuneet kulut.

—

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/1001 8 artiklan 5 kohtaa on rikottu.

—

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/1001 109 artiklaa on rikottu.

—

kumoaa riidanalaisen päätöksen ja palauttaa asian EUIPOon uutta käsittelyä varten tai

—

muuttaa riidanalaista päätöstä toteamalla, että rekisteröintihakemuksen nro 18 174 721 hyväksymisestä kieltäytymiselle on olemassa suhteellisia hylkäysperusteita kaikkien 5, 35 ja 44 luokkaan kuuluvien tavaroiden ja palvelujen osalta ja että tavaramerkkiä ei rekisteröidä

—

päättää oikeudenkäyntikuluista kantajan hyväksi.

—

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/1001 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan rikkominen

—

Tavaramerkkien samankaltaisuusarviota koskevaa periaatetta on loukattu,

—

Luottamuksensuojan ja oikeusvarmuuden periaatteita on loukattu.

—

kumoaa riidanalaisen päätöksen

—

velvoittaa EUIPO:n korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

—

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/1001 47 artiklan 2 kohdan virheellinen soveltaminen

—

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/1001 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan virheellinen soveltaminen.

—

kumoaa Valko-Venäjän tilanteen johdosta ja sen johdosta, että Valko-Venäjä on osallisena Venäjän Ukrainaa vastaan kohdistamassa hyökkäyksessä, määrättävistä rajoittavista toimenpiteistä annetun päätöksen 2012/642/YUTP täytäntöönpanosta 3.6.2022 annetun neuvoston täytäntöönpanopäätöksen (YUTP) 2022/881 (1) ja

—

kumoaa Valko-Venäjän tilanteen johdosta ja sen johdosta, että Valko-Venäjä on osallisena Venäjän Ukrainaa vastaan kohdistamassa hyökkäyksessä, määrättävistä rajoittavista toimenpiteistä annetun asetuksen (EY) N:o 765/2006 8 a artiklan 1 kohdan täytäntöönpanosta 3.6.2022 annetun neuvoston täytäntöönpanopäätöksen (EU) 2022/876 (2) (jäljempänä riidanalaiset toimet) siltä osin kuin ne koskevat kantajaa ja

—

velvoittaa neuvoston vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan kantajalle tämän kanteen nostamisesta aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan puolustautumisoikeuksia on loukattu. Ensinnäkin perustelut ovat väitteen mukaan puutteelliset. Riidanalaiset toimet ovat SEUT 296 artiklan toisen kohdan vastaisia, koska niissä ei selvitetä riittävän selkeästi, miten neuvosto totesi, että Valko-Venäjään kohdistettavista rajoittavista toimenpiteistä 15.10.2012 annetun neuvoston päätöksen 2012/642/YUTP (3) 3 artiklan 1 kohdan b alakohdan ja 4 artiklan 1 kohdan b alakohdan vaihtoehtoisia kriteereitä sovelletaan kantajaan. Toiseksi henkilökohtaisen vastuun periaatetta väitetään loukatun sen vuoksi, että riidanalaisilla toimilla loukataan kantajan perusoikeuksia ja henkilökohtaisen vastuun periaatetta, koska niissä ei yksilöidä, mitä etua kantaja on saanut Valko-Venäjän hallinnolta tai miten hän on tukenut sitä.

2)

Toinen kanneperuste, jonka mukaan on tehty ilmeinen arviointivirhe. Ensinnäkin väitteen mukaan niissä ei yksilöidä, mitä etua kantaja on saanut Lukashenkan hallinnolta tai miten hän on tukenut sitä. Riidanalaisia toimia rasittaa ilmeinen arviointivirhe, sillä niiden tueksi ei ole esitetty tarpeeksi todisteita. Toiseksi väitetään, että ajallisesti merkityksellisiä toimintatapoja ei ole yksilöity. Riidanalaiset toimet ovat lainvastaisia, sillä niiden tueksi esitetyt todisteet koskevat ainoastaan historiallisia olosuhteita.

3)

Kolmas kanneperuste, jonka mukaan kantajan perusoikeuksiin on puututtu suhteellisuusperiaatteen vastaisesti. Riidanalaisten toimien päämäärä saavutetaan muilla lainsäädäntötoimilla; tämän vuoksi riidanalaisilla toimilla on puututtu kantajan perusoikeuksiin suhteellisuusperiaatteen vastaisesti.

—

kumoamaan Valko-Venäjän tilanteen johdosta ja sen johdosta, että Valko-Venäjä on osallisena Venäjän Ukrainaa vastaan kohdistamassa hyökkäyksessä, määrättävistä rajoittavista toimenpiteistä annetun päätöksen 2012/642/YUTP täytäntöönpanosta 3.6.2022 annetun neuvoston täytäntöönpanopäätöksen (YUTP) 2022/881 (1) siltä osin kuin se koskee kantajaa (liite A.2)

—

kumoamaan Valko-Venäjän tilanteen johdosta ja sen johdosta, että Valko-Venäjä on osallisena Venäjän Ukrainaa vastaan kohdistamassa hyökkäyksessä, määrättävistä rajoittavista toimenpiteistä annetun asetuksen (EY) N:o 765/2006 8 a artiklan 1 kohdan täytäntöönpanosta 3.6.2022 annetun neuvoston täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2022/876 (2) siltä osin kuin se koskee kantajaa (liite A.3)

—

velvoittamaan neuvoston korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu laillisuusperiaatteen loukkaamiseen.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu ilmeiseen arviointivirheeseen.

3)

Kolmas kanneperuste, joka perustuu syrjintäkiellon periaatteen loukkaamiseen.

4)

Neljäs kanneperuste, joka perustuu omaisuudensuojan kohtuuttomaan loukkaamiseen.

5)

Viides kanneperuste, joka perustuu perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiin.

6)

Kuudes kanneperuste, joka perustuu puolustautumisoikeuksia koskevan periaatteen loukkaamiseen.

—

kumoamaan ensinnäkin rajoittavista toimenpiteistä Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentävien tai uhkaavien toimien johdosta annetun päätöksen 2014/145/YUTP (jäljempänä muutettu päätös) muuttamisesta 3.6.2022 annetun neuvoston päätöksen (YUTP) 2022/883 (1) kantajaa koskevilta osin ja kumoamaan toiseksi Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentävien tai uhkaavien toimien johdosta määrättävistä rajoittavista toimenpiteistä annetun asetuksen (EU) N:o 269/2014 (jäljempänä muutettu asetus) täytäntöönpanosta 3.6.2022 annetun neuvoston täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2022/878 (2) kantajaa koskevilta osin

—

velvoittamaan neuvoston korvaamaan kaikki oikeudenkäyntikulut tässä oikeudenkäynnissä.

1.

Ensimmäisen kanneperusteen mukaan muutetun päätöksen 2 artiklaa ja muutetun asetuksen 3 artiklaa on rikottu sillä perusteella, että neuvosto teki oikeudellisen virheen soveltaessaan muutetun päätöksen 2 artiklan 1 kohdan g alakohdassa olevaa kriteeriä ja muutetun asetuksen 3 artiklan 1 kohtaa kantajaan ilman, että se tutki perusteellisesti tosiseikkoja ja esitti riittäviä perusteluja henkilöä koskevien rajoittavien toimenpiteiden toteuttamiseksi.

2.

Toisen kanneperusteen mukaan Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (jäljempänä SEUT) 296 artiklaa, Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 41 artiklan 2 kohtaa ja muutetun päätöksen 2 ja 4 artiklaa on rikottu sillä perusteella, ettei neuvosto esittänyt riittävän täsmällisiä ja konkreettisia perusteita perustellakseen päätöksen toteuttaa kantajaa koskevia rajoittavia toimenpiteitä päätöksen 4 artiklan ja asetuksen 3 artiklan mukaisesti; neuvosto teki ilmeisiä virheitä arvioinnissaan ja jättäessään osoittamatta, miksi kantajaan voitaisiin soveltaa jotakin muutetussa päätöksessä säädetyistä kriteereistä, ilman että se tutki perusteellisesti tosiseikkoja ja esitti riittäviä perusteluja henkilöä koskevien rajoittavien toimenpiteiden toteuttamiseksi.

3.

Kolmannen kanneperusteen mukaan perusoikeuskirjan 41 ja 48 artiklaa on rikottu sillä perusteella, ettei neuvosto esittänyt todistusaineistoa kantajalle riittävän ajoissa, jotta tämä voisi puolustaa oikeuksiaan, että neuvosto asetti 14 päivän pituisen määräajan kantajan huomautusten esittämiselle, että se esitti todistusaineiston vain päivää ennen määräajan päättymistä ja ettei kantajalla ollut aikaa tutkia todistusaineistoa ja esittää huomautuksiaan, kun neuvoston olisi pitänyt antaa kantajalle riittävästi aikaa tutkia todistusaineistoa ja esittää huomautuksensa sekä sen olisi pitänyt varmistaa, että kaikkia puolustautumisoikeuksia on noudatettu.

4.

Neljännen kanneperusteen mukaan SEUT 296 artiklaa ja perusoikeuskirjan 16 ja 45 artiklaa on rikottu sillä perusteella, että neuvosto toteutti kantajaa koskevia suhteettoman rajoittavia toimenpiteitä tosiseikkoja koskevien perusteettomien väitteiden perusteella, joita joka tapauksessa ei voida enää pitää perusteltuina.

—

kumoamaan Valko-Venäjän tilanteen johdosta ja sen johdosta, että Valko-Venäjä on osallisena Venäjän Ukrainaa vastaan kohdistamassa hyökkäyksessä, määrättävistä rajoittavista toimenpiteistä annetun päätöksen 2012/642/YUTP täytäntöönpanosta 3.6.2022 annetun neuvoston täytäntöönpanopäätöksen (YUTP) 2022/881 (1) siltä osin kuin se koskee kantajaa

—

kumoamaan Valko-Venäjän tilanteen johdosta ja sen johdosta, että Valko-Venäjä on osallisena Venäjän Ukrainaa vastaan kohdistamassa hyökkäyksessä, määrättävistä rajoittavista toimenpiteistä annetun asetuksen (EY) N:o 765/2006 8 a artiklan 1 kohdan täytäntöönpanosta 3.6.2022 annetun neuvoston täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2022/876 (2) siltä osin kuin se koskee kantajaa (jäljempänä yhdessä riidanalaiset toimet) ja

—

velvoittamaan neuvoston korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1.

Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan laillisuusperiaatetta on loukattu.

2.

Toinen kanneperuste, jonka mukaan on tehty ilmeinen arviointivirhe.

3.

Kolmas kanneperuste, jonka mukaan syrjintäkiellon periaatetta on loukattu.

4.

Neljäs kanneperuste, jonka mukaan suhteellisuusperiaatetta on loukattu.

5.

Viides kanneperuste, jonka mukaan perusteluvelvollisuutta ei ole noudatettu.

—

toteamaan, että kanne on otettava tutkittavaksi ja että se on perusteltu,

ja tämän johdosta

—

kumoamaan 28.9.2021 tehdyn päätöksen, jolla on päätetty 61 186,61 euron summan takaisinperimisestä, ja 20.5.2022 tehdyn päätöksen, jolla on hylätty kantajan hallinnollinen valitus

—

velvoittamaan EIP:n maksamaan takaisin nämä summat viivästyskorkoineen; viivästyskorot lasketaan Euroopan keskuspankin vahvistaman korkokannan mukaan korotettuna kahdella prosenttiyksiköllä

—

velvoittamaan EIP:n korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu toimen toteuttajan toimivallan puuttumiseen.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu viiden vuoden vanhentumisajan, josta on määrätty EIP:n henkilöstöön sovellettavien hallinnollisten säännösten (jäljempänä hallinnolliset säännökset) 16.3 artiklassa, rikkomiseen.

3)

Kolmas kanneperuste, joka perustuu hallinnollisten säännösten 16 artiklan rikkomiseen, koska kuten viiden vuoden vanhentumisaikaa, myöskään takaisinperintää koskevat edellytykset eivät täyttyneet.

4)

Neljäs kanneperuste, joka perustuu hallinnollisten säännösten 2.2.3 ja 2.2.4 artiklan rikkomiseen sekä ilmeiseen arviointivirheeseen.

—

kumoamaan Valko-Venäjän tilanteen johdosta ja sen johdosta, että Valko-Venäjä on osallisena Venäjän Ukrainaa vastaan kohdistamassa hyökkäyksessä, määrättävistä rajoittavista toimenpiteistä annetun päätöksen 2012/642/YUTP täytäntöönpanosta 3.6.2022 annetun neuvoston täytäntöönpanopäätöksen (YUTP) 2022/881 (1) siltä osin kuin se koskee kantajaa,

—

kumoamaan Valko-Venäjän tilanteen johdosta ja sen johdosta, että Valko-Venäjä on osallisena Venäjän Ukrainaa vastaan kohdistamassa hyökkäyksessä, määrättävistä rajoittavista toimenpiteistä annetun asetuksen (EY) N:o 765/2006 8 a artiklan 1 kohdan täytäntöönpanosta 3.6.2022 annetun neuvoston täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2022/876 (2) siltä osin kuin se koskee kantajaa (yhdessä riidanalaiset toimet), ja

—

velvoittamaan neuvoston korvaamaan oikeudenkäyntikulut, mukaan lukien kantajalle puolustuksesta aiheutuneet kulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu siihen, että riidanalaisilla toimilla loukataan laillisuusperiaatetta.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu tehokasta oikeussuojaa koskevan oikeuden loukkaamiseen ja perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiin.

3)

Kolmas kanneperuste, joka perustuu ilmeiseen arviointivirheeseen.

4)

Neljäs kanneperuste, joka perustuu suhteellisuusperiaatteen loukkaamiseen.