1)

Seuraako unionin oikeuden ensisijaisuuden ja/tai vilpittömän yhteistyön yleisestä periaatteesta joko yleisesti tai erityisesti ympäristölainsäädännön yhteydessä, että jos osapuoli riitauttaa hallintotoimen pätevyyden viittaamalla nimenomaisesti tai implisiittisesti unionin oikeuden tiettyyn välineeseen muttei täsmennä, mitä kyseisen välineen säännöksiä on rikottu tai mihin tulkintaan täsmälleen viitataan, kansallisen tuomioistuimen, jossa asia on vireillä, on tutkittava valitus tai se voi tutkia valituksen huolimatta siitä, että kansallisissa menettelysäännöissä edellytetään kyseisten nimenomaisten rikkomisten esittämistä osapuolen kirjallisissa huomautuksissa?

2)

Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan ”kyllä”, seuraako YVA-direktiivin (direktiivin 2011/92) (1) 4 artiklan 2, 3, 4 ja/tai 5 kohdasta ja/tai liitteestä III ja/tai kyseisestä direktiivistä luettuna oikeusvarmuuden periaatteen ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan mukaisen hyvän hallinnon periaatteen valossa, että jos toimivaltainen viranomainen päättää, ettei rakennuslupahakemus kuulu ympäristövaikutusten arviointimenettelyn piiriin, päätökseen olisi sisällyttävä nimenomainen, erillinen ja/tai täsmällinen toteamus siitä, missä asiakirjoissa toimivaltaisen viranomaisen perustelut tarkasti ottaen esitetään?

3)

Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan ”kyllä”, seuraako YVA-direktiivin (direktiivin 2011/92) 4 artiklan 2, 3, 4 ja/tai 5 kohdasta ja/tai liitteestä III ja/tai kyseisestä direktiivistä luettuna oikeusvarmuuden periaatteen ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan mukaisen hyvän hallinnon periaatteen valossa, että jos toimivaltainen viranomainen päättää, ettei rakennuslupahakemus kuulu ympäristövaikutusten arviointimenettelyn piiriin, toimivaltainen viranomainen on velvollinen esittämään nimenomaisesti YVA-direktiivin liitteessä III olevien kaikkien kohtien ja alakohtien tarkastelun siltä osin kuin nämä kohdat ja alakohdat ovat mahdollisesti merkityksellisiä hankkeen kannalta?

4)

Onko direktiivin 92/43/ETY (2) 6 artiklan 3 kohtaa tulkittava siten, että kun sovelletaan periaatetta, jonka mukaan sen määrittämiseksi, onko suunnitelmaa tai hanketta myöhemmin arvioitava asianmukaisesti sen kannalta, miten se vaikuttaa kyseiseen alueeseen, selvitysvaiheessa ei ole asianmukaista ottaa huomioon toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on välttää suunnitelman tai hankkeen haitalliset vaikutukset alueeseen tai vähentää niitä, jäsenvaltion toimivaltaisella viranomaisella on oikeus ottaa huomioon suunnitelman tai hankkeen erityispiirteitä, joihin liittyy epäpuhtauksien poistamista, joka voi vähentää eurooppalaiseen alueeseen kohdistuvia haitallisia vaikutuksia, yksinomaan sillä perusteella, että näitä erityispiirteitä ei ole tarkoitettu lieventämistoimenpiteiksi, vaikka niillä onkin tällainen vaikutus, ja että ne olisivat sisältyneet hankkeeseen tai suunnitelmaan vakiona riippumatta siitä, onko niillä jonkinlainen vaikutus kyseiseen eurooppalaiseen alueeseen?

5)

Onko direktiivin 92/43/ETY 6 artiklan 3 kohtaa tulkittava siten, että jos asiantuntijaelinten esittämistä kysymyksistä tai ilmaisemista huolenaiheista huolimatta jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen on vakuuttunut selvitysvaiheessa siitä, ettei asianmukaista arviointia tarvita, viranomaisen on esitettävä täsmälliset ja yksityiskohtaiset perustelut, joilla voidaan hälventää kaikki perustellut tieteelliset epäilyt töiden vaikutuksista kyseiseen eurooppalaiseen alueeseen ja joilla nimenomaisesti ja tapauskohtaisesti hälvennetään jokainen tältä osin yleisön osallistumismenettelyn kuluessa esille tuotu huolenaihe?

6)

Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan ”kyllä”, seuraako luontodirektiivin (direktiivin 92/43) 6 artiklan 3 kohdasta ja/tai kyseisestä direktiivistä luettuna oikeusvarmuuden periaatteen ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan mukaisen hyvän hallinnon periaatteen valossa, että jos toimivaltainen viranomainen päättää, ettei rakennuslupahakemus kuulu asianmukaista arviointia koskevan menettelyn piiriin, päätökseen olisi sisällyttävä nimenomainen, erillinen ja/tai täsmällinen toteamus siitä, missä asiakirjoissa toimivaltaisen viranomaisen perustelut tarkasti ottaen esitetään?

1)

Onko kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY (1) tavoitteen, joka on kuluttajan suojaaminen elinkeinonharjoittajien kanssa tehtyjen sopimusten kohtuuttomilta ehdoilta, valossa hyväksyttävä sellainen tulkinta, että kun tuomioistuin toteaa sopimuksen pätemättömäksi direktiivin sääntöjä soveltaen, tämän direktiivin soveltaminen päättyy ja sen myötä kuluttajansuoja, ja siksi sopimuksen purkamista koskevia sääntöjä kuluttajaan ja elinkeinonharjoittajaan nähden on etsittävä pätemättömän sopimuksen purkamiseen sovellettavan kansallisen velvoiteoikeuden säännöksistä?

2)

Onko tuomioistuimen kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY 6 artiklan ja 7 artiklan valossa silloin, kun tuomioistuin toteaa, että kyseinen sopimusehto on kohtuuton eikä sopimus voi olla voimassa tämän ehdon poistamisen jälkeen, kun sopimuspuolet eivät ole antaneet suostumusta täydentää syntynyttä aukkoa tahtonsa mukaisilla ehdoilla ja kun ei ole dispositiivisia säännöksiä [joita sovelletaan sopimukseen suoraan, kun sopimuspuolet eivät ole sopineet muusta järjestelystä], todettava sopimus pätemättömäksi kuluttajan tahdon ja vaatimusten mukaisesti, vai onko tuomioistuimen mentävä osapuolten vaatimuksia pidemmälle ja tutkittava viran puolesta kuluttajan varallisuustilanne sen ratkaisemiseksi, aiheutuuko sopimuksen pätemättömäksi toteamisesta kuluttajalle erityisen epäedullisia vaikutuksia?

3)

Onko mahdollista tulkita direktiivin 93/13 6 artiklaa siten, että jos tuomioistuin katsoo, että sopimuksen pätemättömäksi toteaminen olisi erityisen epäedullista kuluttajalle, eivätkä sopimuspuolet kannustamisesta huolimatta pääse yksimielisyyteen sopimuksen täydentämisestä, tuomioistuin voi ottaen huomioon objektiivisesti ymmärretyn kuluttajan hyvinvoinnin täydentää sopimuksen kohtuuttomien ehtojen ”poistamisen” jälkeen syntyneen aukon kansallisen oikeuden säännöksillä, jotka eivät ole unionin tuomioistuimen 3.10.2019 antamassa tuomiossa Dziubak v. Raiffeisen Bank International (C-260/18, EU:C:2019:819) tarkoitetulla tavalla dispositiivisia, jolloin niitä ei voida soveltaa suoraan sopimuksessa olevaan aukkoon, vaan ne ovat kansallisen oikeuden erityissäännöksiä, joita voidaan soveltaa kyseiseen sopimukseen ainoastaan vastaavasti tai analogian perusteella ja jotka heijastavat kansallisessa velvoiteoikeudessa voimassa olevaa säännöstöä?

1)

Onko direktiivin 2001/42/EY (1) 2 artiklan a alakohdalla sellainen vaikutus, että käsitteeseen ”suunnitelmia ja ohjelmia – – sekä niitä koskevia muutoksia – – jotka kansallinen, alueellinen tai paikallinen viranomainen valmistelee ja/tai hyväksyy” sisältyy suunnitelma tai ohjelma, jonka paikallisviranomainen ja yksityisen sektorin hankkeen toteuttaja paikallisviranomaisen omistamien maa-alueiden viereisten maa-alueiden omistajana ovat yhdessä valmistelleet ja/tai hyväksyneet?

2)

Onko direktiivin 2001/42/EY 2 artiklan a alakohdalla sellainen vaikutus, että käsitteeseen ”suunnitelmia ja ohjelmia – – sekä niitä koskevia muutoksia – – joita lait, asetukset tai hallinnolliset määräykset edellyttävät” sisältyy suunnitelma tai ohjelma, joka mainitaan nimenomaisesti paikallisviranomaisen lakisääteisessä maankäyttösuunnitelmassa (joka on laadittu lainsäädännön nojalla) joko yleisesti tai siten, että maankäyttösuunnitelmassa todetaan, että paikallisviranomainen ”valmistelee aluekohtaiset ohjeet strategisille kehittämis- ja uudistamisalueille – – käyttäen paikallisia alueita koskevien suunnitelmien asianmukaisia mekanismeja – – kaavamaisia yleissuunnitelmia ja paikallisympäristön parantamissuunnitelmia”?

3)

Onko direktiivin 2001/42/EY 3 artiklan 2 kohdan a alakohdalla sellainen vaikutus, että käsitteeseen ”suunnitelmista ja ohjelmista,– – joita valmistellaan maa-, metsä- ja kalataloutta, energiaa, teollisuutta, liikennettä, jätehuoltoa, vesitaloutta, televiestintää, matkailua, kaavoitusta tai maankäyttöä varten ja joissa vahvistetaan puitteet direktiivin 85/337/ETY (2) liitteessä I ja II lueteltujen tulevien hankkeiden lupa- tai hyväksymispäätöksille” kuuluu suunnitelma tai ohjelma, joka ei itsessään ole sitova mutta joka mainitaan nimenomaisesti sitovassa lakisääteisessä maankäyttösuunnitelmassa tai jossa ehdotetaan tai suunnitellaan tosiasiallisesti sellaisen suunnitelman muuttamista, joka oli itse strategisen ympäristöarvioinnin kohteena?

4)

Onko direktiivin 2011/92/EU (3) 2 artiklan 1 kohta esteenä sille, että toimivaltainen viranomainen ottaa ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä huomioon sitovia hallituksen toimintaperiaatteita, etenkin sellaisia, jotka eivät perustu yksinomaan ympäristökriteereihin ja joissa määritellään tietyissä tapauksissa tilanteet, joissa luvan myöntämistä ei saa pitää poissuljettuna?

1)

Onko yhdistetyn nimikkeistön nimikettä 9403 tulkittava siten, että eri materiaaleista valmistetut kissoille tarkoitettu raapimistolpat, jotka on tarkoitettu asetettaviksi (asuin)tilojen lattioille pysyvästi siten, että kissat voivat kiipeillä ja istua niissä ja raapia niitä, eivät kuulu tähän nimikkeeseen, koska ne ovat 28.11.2013 annetussa komission täytäntöönpanoasetuksessa (EU) N:o 1229/2013 (1) ja 3.4.2014 annetussa komission täytäntöönpanoasetuksessa (EU) N:o 350/2014 (2) tarkoitetulla tavalla eriluonteisia? Jos kyseessä on eriluonteisuus, joka on esteenä luokittelulle yhdistetyn nimikkeistön nimikkeeseen 9403, mistä tämä luonne ilmenee?

2)

Onko ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen annettavalla vastauksella merkitystä 28.11.2013 annetun komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 1229/2013 ja 3.4.2014 annetun komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 350/2014 pätevyyden kannalta?

1)

Mitä seuraa Euroopan unionin oikeuden mukaan oikeudellisesti siitä, että vastaanottopyynnön esittänyt valtio laiminlyö 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 604/2013 (1) 18 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetussa takaisinottomenettelyssä tämän asetuksen 4 artiklassa säädettyä ilmoitusvelvollisuutta tai sen 5 artiklassa säädettyä velvollisuutta järjestää hakijalle henkilökohtainen puhuttelu, ja erityisesti, onko asetuksen (EU) N:o 604/2013 4 ja 5 artiklaa tulkittava:

2)

Onko asetuksen (EU) N:o 604/2013 27 artiklan 1 kohtaa tulkittava yksin tai yhdessä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan kanssa

—

kumoaa perusteettomana tämän oikeudenkäyntimenettelyn kantajaa koskevan päätöksen

—

korvaa päätöksen toisella päätöksellä, jossa todetaan, hyväksytäänkö kantaja vai ei, ja mikäli ei, mitkä ovat perusteet suhteessa muihin hakijoihin ja kilpailuilmoitukseen

—

arvioi päätöstä uudelleen ja korvaa sen toisella päätöksellä, jossa todetaan, että kantaja hyväksytään samoin edellytyksin kuin muut hakijat.

1)

Ensimmäinen kanneperuste: yhdenvertaisuusperiaatteen loukkaaminen, sillä päätös ei ollut oikeudenmukainen suhteessa muihin hakijoihin

2)

Toinen kanneperuste: rikkomiseen ei voida vedota lainvastaisuuden vuoksi

3)

Kolmas kanneperuste: tuomioistuimen kehotukset päättää käynnissä ollut käännös

4)

Neljäs kanneperuste: kaikki toimitetut asiakirjat ovat vaatimusten mukaisia, ja niiden hyväksymättä jättäminen ei ole poissulkemisperuste

5)

Viides kanneperuste: toimitettua ilmoitusta ei olisi pitänyt ottaa huomioon kantajan vahingoksi, sillä se ei kuulunut vaadittuihin asiakirjoihin

6)

Kuudes kanneperuste: oikeuden tulla kuulluksi ennen kuin kantaja suljettiin kilpailusta väitetyn rikkomisen perusteella loukkaaminen (Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan a alakohta)

7)

Seitsemäs kanneperuste: hallinnon päätösten perusteluvelvollisuuden laiminlyöminen (Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan c alakohta)

—

kumoamaan 22.1.2022 tehdyn päätöksen sulkea kantaja väliaikaisesti ryhmästä ja 25.1.2022 tehdyn päätöksen erottaa kantaja ryhmästä

—

määräämään näiden kahden päätöksen täytäntöönpanon lykkäämisestä välittömin vaikutuksin

—

kumoamaan kaksi päätöstä eli ensimmäiseksi 21.1.2022 annetun päätöksen pidättää kantaja väliaikaisesti ryhmästä ja toiseksi 25.1.2022 annetun päätöksen sulkea kantaja ryhmän ulkopuolelle

—

määräämään näiden kahden päätöksen lykkäämisestä välittömin vaikutuksin.

—

kumoamaan vastaajan täytäntöönpanopäätöksen (EU) N:o 2021/2019 (1) siltä osin kuin siinä jätetään Euroopan unionin rahoituksen ulkopuolelle tiettyihin kantajan nimeämien maksajavirastojen Euroopan maatalouden tukirahastolle (maataloustukirahasto) ja Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastolle (maaseuturahasto) ilmoittamiin menoihin liittyvät määrät esitetyn ”aktiiviviljelijä – etuyhteydessä olevat yhtiöt” määritelmän puutteellisuutta koskevan perusteen vuoksi

—

velvoittamaan vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

—

i. asetuksen (EU) N:o 1307/2013 9 artiklan 2 kohdan sanamuoto ja tarkoitus eivät johda siihen, ettei viljelijälle saa myöntää tukia, pelkästään sen vuoksi, että joku etuyhteydessä oleva yhteisö harjoittaa kyseisessä artiklassa tarkoitettuun tukeen oikeuttamattomien toimintojen luetteloon kuuluvaa toimintaa

—

ii. komission asetuksen N:o 1307/2013 9 artiklan 2 kohdasta omaksumalle tulkinnalle, joka ei ole kyseisen artiklan tavoitteiden mukainen, ei ole mitään tavoitesidonnaista tai teleologista perustaa.

—

kumoaa riidanalaisen päätöksen

—

velvoittaa EUIPO:n korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

—

Neuvoston asetuksen (EY) N:o 207/2009 15 artiklan rikkominen.

—

kumoaa 14.12.2021 tehdyn komission päätöksen, jossa oli kyse hakemuksesta GESTDEM 2021/2808, jolla pyrittiin vahvistamaan mahdollisuus tutustua Unkarista peräisin oleviin asiakirjoihin, ja jossa arvioitiin uudelleen väitteet, joilla Unkari vastusti näiden asiakirjojen luovuttamista.

—

velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

—

kumoaa riidanalaisen päätöksen

—

velvoittaa EUIPO:n korvaamaan oikeudenkäyntikulut, valituslautakunnassa käydystä menettelystä aiheutuneet kulut mukaan lukien.

—

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/1001 8 artiklan 1 kohdan b alakohtaa on sovellettu ja tulkittu virheellisesti.

—

toteamaan, että kumoamiskanne/sopimussuhteen ulkopuolista vastuuta koskeva kanne täyttää tutkittavaksi ottamisen edellytykset,

—

ottamaan kanteen tutkittavaksi ja siten

—

velvoittamaan komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen (jäljempänä henkilöstösäännöt) 77 artiklan 1 kohtaa ja henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohtaa koskevaan lainvastaisuusväitteeseen. Kantaja väittää, että kyseisten säännösten mukaan virkamiehen on tehtävä päätös kansallisessa järjestelmässä kertyneiden eläkeoikeuksien siirtämisestä unionin eläkerahastoon kymmenen vuoden kuluessa siitä, kun hän aloitti unionin toimielimen palveluksessa. Tällaisen siirron suorittanut virkamies voi kuitenkin vasta eläkkeelle siirtyessään asianmukaisesti arvioida mahdollisen siirtonsa laajuutta erityisesti sen säännön vuoksi, jonka mukaan eläkkeen määrä voi olla korkeintaan 70 prosenttia. Kantaja päättelee tästä, että kyseinen sääntö johtaa syrjintäkiellon periaatteen vastaisesti erilaiseen kohteluun sellaiseen virkamieheen nähden, joka on tehnyt koko uransa unionin järjestelmässä.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu henkilöstösääntöjen 24 artiklassa säädettyjen huolenpito- ja avustamisvelvollisuuden rikkomiseen. Kantaja väittää, että siirtäessään eläkeoikeutensa kansallisesta järjestelmästä unionin eläkerahastoon virkamiehet saavat yleensä komissiolta taulukon, josta ilmenee, ovatko he oikeutettuja palautukseen, joka vastaa alkuperäiseen kansalliseen järjestelmään maksettujen määrien, joita ei ole laskettu unionin eläkejärjestelmässä, vakuutusmatemaattista arvoa, jota ei ole hyvitetty. Lisäksi palauttamien tapahtuu yleensä ilman rajoituksia tai erityisiä toimia. Kantaja väittää kuitenkin, että hän ei ole saanut tällaista taulukkoa eikä palautusta.

3)

Kolmas kanneperuste, joka perustuu yhdenvertaisen kohtelun ja syrjintäkiellon periaatteiden loukkaamiseen. Kantaja katsoo, että tiettyjen virkamiesten välillä on syrjintää, jota ei voida perustella objektiivisella perusteella, koska joillekin virkamiehille myönnetään palautus eläkeoikeuksien siirtämisen yhteydessä, kun taas toisille ei sitä myönnetä.

4)

Neljäs kanneperuste, joka perustuu sopimussuhteen ulkopuolisen vastuun syntymiseen, koska unioni on saanut perusteetonta etua kantajan kustannuksella.

—

ottamaan kumoamiskanteen/sopimussuhteen ulkopuolista vastuuta koskevan kanteen vastaan

—

toteamaan sen täyttävän tutkittavaksi ottamisen edellytykset, ja siten

—

velvoittamaan komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste perustuu Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen (jäljempänä henkilöstösäännöt) 77 artiklan 1 kohdan ja henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdan lainvastaisuuteen. Kantaja esittää, että edellä mainittujen säännösten mukaan virkamiehen on päätettävä kansallisessa järjestelmässä hankittujen eläkeoikeuksien siirtämisestä Euroopan unionin eläkekassaan (jäljempänä eläkekassa) kymmenessä vuodessa siitä, kun aloittaa työskentelyn Euroopan unionin toimielinten palveluksessa. Siirron toteuttanut virkamies kykenee kuitenkin vasta eläkkeelle jäädessään määrittämään mahdollisen siirron vaikutuksen muun muassa siitä syystä, että eläkkeiden määrä on rajoitettu 70 prosenttiin. Kantaja päättelee tästä, että kyseisestä säännöstä aiheutuu syrjintäkiellon vastaisesti erilainen kohtelu suhteessa sellaiseen virkamieheen, joka kuuluu koko työuransa ajan unionin järjestelmään.

2)

Toinen kanneperuste perustuu henkilöstösääntöjen 24 artiklassa tarkoitettujen avustamis- ja huolenpitovelvoitteiden laiminlyöntiin. Kantaja väittää, että kun virkamiehet siirtävät eläkeoikeutensa kansallisesta järjestelmästä eläkekassaan, he saavat komissiolta taulukon, josta ilmenee, onko heillä oikeus niiden alkuperäiseen kansalliseen järjestelmään maksamiensa eläkemaksujen, joita ei lueta heidän hyväkseen unionin eläkejärjestelmässä, määrien vakuutusmatemaattisen arvon palauttamiseen. Kantaja väittää, että palauttamiseen ei yleensä liity rajoituksia tai erityisiä toimenpiteitä. Hän ei ole kuitenkaan saanut tällaista taulukkoa eikä mitään palautuksia.

3)

Kolmas kanneperuste perustuu yhdenvertaisen kohtelun ja syrjintäkiellon periaatteiden loukkaamiseen. Kantajan mielestä tiettyjen virkamiesten, joille myönnetään palautus heidän eläkeoikeuksiensa siirtämisen yhteydessä, ja toisten virkamiesten, joiden osalta näin ei tehdä, välillä tapahtuu objektiiviseen kriteeriin perustuvaa perusteetonta syrjintää.

4)

Neljäs kanneperuste perustuu sopimussuhteen ulkopuoliseen vastuuseen kantajan vahingoksi koituneen aiheettoman edun saamisen perusteella.