23.3.2021

Euroopan unionin virallinen lehti

C 100/1

KOMISSION TIEDONANTO

Suuntaviivat talouden toimijoille ja markkinavalvontaviranomaisille markkinavalvonnasta ja tuotteiden vaatimustenmukaisuudesta annetun asetuksen (EU) 2019/1020 4 artiklan täytäntöönpanemiseksi käytännössä

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(2021/C 100/01)

1. JOHDANTO

Markkinavalvonnasta ja tuotteiden vaatimustenmukaisuudesta annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2019/1020 (1), jäljempänä ’asetus’, otetaan käyttöön kattavat puitteet, joiden tarkoituksena on suojella kuluttajia vaarallisilta ja vaatimustenvastaisilta tuotteilta sekä taata tasapuoliset toimintaedellytykset kaikille talouden toimijoille.

EU:n sisämarkkinoiden ansiosta talouden toimijat voivat tarjota tuotteitaan kuluttajille ja muille loppukäyttäjille kaikissa jäsenvaltioissa. Edellytyksenä kuitenkin on, että kyseiset toimijat ja näiden tarjoamat tuotteet täyttävät oikeudelliset vaatimukset, jotka EU on asettanut turvallisuuden, ympäristötehokkuuden ja muiden yleisten etujen turvaamiseksi. Markkinavalvontaviranomaisten ja EU:n markkinoille tulevien tuotteiden valvonnasta vastaavien viranomaisten (2), jäljempänä ’rajaviranomaiset’, on huolehdittava kyseisten vaatimusten täytäntöönpanosta ja varmennettava niiden noudattaminen. Tämä voi olla haastavaa etenkin etämyynnin osalta.

Markkinavalvontaa ja tuotteiden vaatimustenmukaisuutta koskevien uusien sääntöjen avulla pitäisi voida varmistaa vaatimusten noudattaminen. Ne auttavat luomaan tasapuoliset toimintaedellytykset ja suojaavat näin vaatimustenmukaisia tuotteita valmistavia yrityksiä vilpilliseltä kilpailulta. Uusien sääntöjen ansiosta markkinavalvontaviranomaiset säästyvät myös aiheettomilta kustannuksilta tutkimuksia toteuttaessaan.

Nämä suuntaviivat koskevat yhtä asetuksen keskeisistä säännöksistä. Kyseessä on 4 artikla, jonka otsikko on ”Tietyn unionin yhdenmukaistamislainsäädännön soveltamisalaan kuuluvia tuotteita koskevat talouden toimijoiden tehtävät” (ks. 6 luku). Siinä edellytetään lähinnä, että tiettyjen EU:n markkinoille saatettavien tuotteiden osalta on nimettävä EU:hun sijoittautunut talouden toimija, joka toimittaa viranomaisille pyynnöstä tietoa tai toteuttaa tiettyjä toimia. Näitä sääntöjä sovelletaan 16. heinäkuuta 2021 alkaen (asetuksen 44 artikla).

Näissä suuntaviivoissa annetaan talouden toimijoille ohjeita 4 artiklan täytäntöönpanoa varten.

—	Luvussa 2 selitetään, mikä on 4 artiklan soveltamisala ja mitkä ovat ne talouden toimijat, joiden olisi toimittava kyseisessä artiklassa tarkoitettuna talouden toimijana tietyn tuotteen osalta.

—	Luvussa 3 täsmennetään 4 artiklassa tarkoitetun talouden toimijan tehtävät.

—	Luvussa 4 annetaan yksityiskohtaisempia tietoja 4 artiklan soveltamisesta käytännössä riippuen siitä, mikä talouden toimijoiden tyyppi toimii kulloinkin 4 artiklassa tarkoitettuna talouden toimijana.

Koska 4 artiklan päämääränä on helpottaa markkinavalvonta- ja rajaviranomaisten työtä, tiedonannon luvussa 5 kerrotaan, miten viranomaiset voivat hyödyntää kyseistä vaatimusta käytännössä.

Suuntaviivojen tarkoituksena on auttaa talouden toimijoita ja viranomaisia sekä edistää yhdenmukaista täytäntöönpanoa. Suuntaviivat koskevat ainoastaan 4 artiklan täytäntöönpanoa, eikä niitä voi soveltaa kyseisen artiklan soveltamisalan ulkopuolelle jäävään EU:n tuotelainsäädäntöön, jossa saatetaan asettaa samantapaisia mutta silti erilaisia vaatimuksia (3). Tässä asiakirjassa viitataan EU:n yhdenmukaistamislainsäädännön vaatimuksiin sellaisina kuin niitä sovelletaan näiden suuntaviivojen antamispäivänä. Kattavia ohjeita EU:n yhdenmukaistamislainsäädännöstä löytyy jäljempänä mainitusta Sinisestä oppaasta (4). Komissio päivittää nämä ohjeet muiden alojen, kuten digipalvelusäädöksen (5), lainsäädännön kehityksen perusteella.

Tässä asiakirjassa annetaan vain ohjeita, ja ainoastaan varsinaisen asetuksen teksti on oikeudellisesti sitova. Suuntaviivat perustuvat Euroopan komission näkemyksiin, eivätkä ne ole sellaisenaan oikeudellisesti sitovia. Euroopan unionin tuomioistuimella on yksinomainen toimivalta tulkita EU:n lainsäädäntöä sitovasti. Suuntaviivoissa esitettyjä näkemyksiä ei pidä ymmärtää siten, että ne määräisivät ennalta komission kannan unionin tuomioistuimessa mahdollisesti käsiteltävissä asioissa. Komissio tai sen nimissä toimivat tahot eivät vastaa siitä, miten tämän julkaisun tietoja käytetään.

2. SOVELTAMISALA JA SOVELTAMINEN

2.1 Soveltamisala

Asetuksen 4 artiklassa tarkoitettu talouden toimija on nimettävä, kun kyseessä on tuote,

—

joka kuuluu yhden tai useamman 4 artiklan 5 kohdassa luetellun direktiivin tai asetuksen soveltamisalaan tai muun sellaisen säädöksen soveltamisalaan, jossa viitataan nimenomaisesti 4 artiklaan. Tämä alakohtainen lainsäädäntö kattaa lelujen turvallisuuden, sähkölaitteet, radiolaitteet, sähkömagneettisen yhteensopivuuden, tiettyjen vaarallisten aineiden käytön rajoittamisen sähkö- ja elektroniikkalaitteissa, energiaan liittyvien tuotteiden ekologisen suunnittelun, kaasulaitteet, rakennustuotteet, koneet, ulkona käytettävien laitteiden aiheuttaman melun, räjähdysvaarallisissa tiloissa käytettäviksi tarkoitetut laitteet, painelaitteet, yksinkertaiset painesäiliöt, pyrotekniset tuotteet, huviveneet, mittauslaitteet, muut kuin automaattiset vaa’at, henkilösuojaimet sekä miehittämättömät ilma-alusjärjestelmät (6), jäljempänä ’tiedustelukoneet’ (7); ja

—

joka saatetaan EU:n markkinoille (8) – eli asetetaan ensimmäistä kertaa saataville unionin markkinoilla (toimittamalla tuote liiketoiminnan yhteydessä EU:n markkinoille jakelua, kulutusta tai käyttöä varten joko maksua vastaan tai maksutta) (9) – 16. heinäkuuta 2021 tai sen jälkeen (asetuksen 4 artiklan 1 kohta ja 44 artikla). Verkossa tai muun etämyynnin kautta myytäväksi tarjottavien tuotteiden katsotaan olevan asetettu saataville markkinoilla, jos tarjous on kohdennettu loppukäyttäjille EU:ssa. Myyntitarjouksen katsotaan olevan kohdennettu loppukäyttäjille EU:ssa, jos asiaankuuluva talouden toimija suuntaa millä tahansa tavalla toimintansa jäsenvaltioon (asetuksen 6 artikla). (Tämä määritetään tapauskohtaisesti ottaen huomioon asiaankuuluvat tekijät, kuten maantieteelliset alueet, joille toimitus on mahdollista, tarjouksen tekemiseen tai tilaamiseen käytettävät kielet ja maksuvaihtoehdot (10).)

Talouden toimijan, joka aikoo saattaa 4 artiklan soveltamisalaan kuuluvan tuotteen EU:n markkinoille 16. heinäkuuta 2021 tai sen jälkeen, on siis ensin varmistettava, että EU:ssa on 4 artiklassa tarkoitettu talouden toimija. Muutoin kyseisiä tuotteita ei voida saattaa EU:n markkinoille 16. heinäkuuta 2021 tai sen jälkeen.

2.2 Asetuksen 4 artiklassa tarkoitetun talouden toimijan määrittäminen

Seuraavat neljä talouden toimijan tyyppiä voivat toimia 4 artiklassa tarkoitettuna talouden toimijana:

—	EU:hun sijoittautunut valmistaja (11)

—	maahantuoja (12) (joka on jo määritelmänsä mukaisesti sijoittautunut EU:hun), kun valmistaja ei ole sijoittautunut EU:hun

—	valtuutettu edustaja (13) (joka on jo määritelmänsä mukaisesti sijoittautunut EU:hun), jolla on valmistajan antama kirjallinen toimeksianto hoitaa valmistajan puolesta 4 artiklan 3 kohdassa säädetyt tehtävät

—	EU:hun sijoittautunut huolintapalvelujen tarjoaja (14), kun toimitusketjussa ei ole EU:hun sijoittautunutta valmistajaa, maahantuojaa tai valtuutettua edustajaa.

Tämän tiedonannon luvussa 4 annetaan yksityiskohtaisempaa tietoa edellä mainittujen talouden toimijoiden roolista alakohtaista lainsäädäntöä sovellettaessa ja käsitellään sen yhteyttä näille talouden toimijoille 4 artiklassa säädettyihin tehtäviin.

Se, mikä edellä mainituista toimijoista milloinkin toimii 4 artiklassa tarkoitettuna talouden toimijana, riippuu erityisesti toimitusketjusta. Laatikossa 1 esitetään tätä koskeva lyhyt ohje. Sen jälkeen ohje myös selitetään.

Laatikko 1

Asetuksen 4 artiklassa tarkoitettu talouden toimija erilaisissa toimitusketjuissa

Vaihe 1: Jos valmistaja (riippumatta siitä, onko tämä sijoittautunut EU:hun vai sen ulkopuolelle) on antanut valtuutetulle edustajalle kirjallisen toimeksiannon hoitaa 4 artiklassa säädetyt erityistehtävät, kyseinen valtuutettu edustaja toimii 4 artiklassa tarkoitettuna talouden toimijana. Muissa tapauksissa asia ratkaistaan kyseessä olevan toimitusketjun perusteella.

Vaihe 2: EU:hun sijoittautuneilta valmistajilta peräisin olevat tuotteet saattaa tavallisesti markkinoille kyseinen EU:n valmistaja (15). Noiden tuotteiden osalta 4 artiklassa tarkoitettu talouden toimija on EU:n valmistaja (paitsi siinä tapauksessa, että tämä on nimennyt valtuutetun edustajan hoitamaan 4 artiklassa säädetyt tehtävät).

Vaihe 3: EU:n ulkopuolelle sijoittautuneilta valmistajilta peräisin olevat tuotteet, joita myydään EU:ssa fyysisissä liike- ja esittelytiloissa, saattaa periaatteessa EU:n markkinoille maahantuoja (16). Kyseisten tuotteiden osalta 4 artiklassa tarkoitettu talouden toimija on maahantuoja (paitsi siinä tapauksessa, että valmistaja on nimennyt valtuutetun edustajan hoitamaan 4 artiklassa säädetyt tehtävät). Jäljempänä 4.2 kohdassa selitetään, mitä tapahtuu silloin, kun samantyyppisellä tuotteella on useita maahantuojia.

Vaihe 4: Kun on kyse EU:n ulkopuolelle sijoittautuneilta valmistajilta peräisin olevista tuotteista, joita tarjotaan myytäväksi verkossa (tai muun etämyynnin kautta), ketjussa voi olla myös maahantuoja. Tämä voi tarjota itse tuotetta myytäväksi verkossa tai myydä sen jakelijalle tätä varten.

Vaihe 5: Jos toimitusketjussa ei ole maahantuojaa vaan tuotteen käsittelee EU:hun sijoittautunut huolintapalvelujen tarjoaja, tämä huolintapalvelujen tarjoaja on 4 artiklassa tarkoitettu talouden toimija (paitsi siinä tapauksessa, että valmistaja on nimennyt valtuutetun edustajan hoitamaan 4 artiklassa säädetyt tehtävät). Toisin kuin maahantuojilla ja valtuutetuilla edustajilla, huolintapalvelujen tarjoajilla ei ole valmistajaan automaattisesti sellaista muodollista yhteyttä, joka mahdollistaisi niille 4 artiklassa tarkoitetun talouden toimijan tehtävien hoitamisen. Näin ollen huolintapalvelujen tarjoajien on tehtävä järjestelyt niiden talouden toimijoiden kanssa, joille ne tarjoavat huolintapalveluja (eli asiakkaiden kanssa), saadakseen ensin kyseiseltä asiakkaalta tai suoraan valmistajalta keinot, jotka mahdollistavat niille 4 artiklassa tarkoitettujen talouden toimijoiden velvoitteiden täyttämisen (ks. 4.4 kohta).

Vaihe 6: Jos tuote lähetetään EU:n ulkopuolelta suoraan EU:ssa olevalle loppukäyttäjälle ja jollekin valtuutetulle edustajalle on annettu kirjallinen toimeksianto hoitaa 4 artiklassa säädetyt erityistehtävät, kyseinen valtuutettu edustaja on 4 artiklassa tarkoitettu talouden toimija. Jos valmistaja ei ole nimennyt valtuutettua edustajaa, tuotetta ei voida tarjota myytäväksi loppukäyttäjille EU:ssa. Talouden toimijan, joka suunnittelee tuotteen tarjoamista myytäväksi (17) loppukäyttäjille EU:ssa, on varmistettava, että valmistaja nimeää kyseiselle tuotteelle valtuutetun edustajan (ks. laatikko 2).

Laatikko 2

Ohjeita EU:n ulkopuolelle sijoittautuneelle talouden toimijalle, joka aikoo tarjota tuotteita myytäväksi verkossa EU:ssa oleville kuluttajille tai muille loppukäyttäjille: Miten hoidan asetuksen 4 artiklassa tarkoitettua talouden toimijaa koskevat järjestelyt? (esimerkki)

—	Varmista ensin, että tuotteet on tarkoitettu EU:n markkinoille ja että ne täyttävät EU:n lainsäädännössä asetetut vaatimukset. Jos et ole varma asiasta, ota yhteyttä valmistajaan.

—	Kun edellinen kohta on varmistettu, selvitä, onko valmistaja jo nimennyt valtuutetun edustajan kyseisille tuotteille.

—	Jos valtuutettu edustaja on nimetty, varmista, että tämän nimi ja yhteystiedot ilmoitetaan vaaditulla tavalla (ks. 2.3 kohta).

—

Jos valtuutettua edustajaa ei ole nimetty, selvitä (yhteistyössä valmistajan kanssa), olisiko jokin seuraavista toimintavaihtoehdoista mahdollinen:

—	Jos aiot tarjota tuotteita myytäväksi verkossa toimivan markkinapaikan kautta (ks. 2.4 kohta), selvitä, tarjoaako kyseinen markkinapaikka valtuutetun edustajan tai huolintapalveluja.

—	Jos myyt jo tuotteita, joilla on oltava EU:ssa valtuutettu edustaja tai vastaava yhteisö (kuten kosmetiikkaa, lääkinnällisiä laitteita tai laivavarusteita), tiedustele, olisiko kyseinen yhteisö kiinnostunut toimimaan valtuutettuna edustajana 4 artiklan soveltamisalaan kuuluville tuotteillesi.

—	Selvitä, olisiko jollain asiaankuuluvalla elinkeinoelämän järjestöllä mahdollisuus saada tietoa aiemmin nimetyistä valtuutetuista edustajista (useilla 4 artiklan soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden valmistajilla saattaa nimittäin jo olla valtuutettu edustaja EU:ssa).

—	Löydettyäsi potentiaalisen valtuutetun edustajan varmista, että valmistaja hyväksyy tämän hoitamaan vaadittuja tehtäviä (ks. luku 3 ja 4.3 kohta). Varmista sitten, että edustajan nimi ja yhteystiedot ilmoitetaan vaaditulla tavalla (ks. 2.3 kohta).

—

Mikäli 4 artiklassa tarkoitettuna talouden toimijana toimii huolintapalvelujen tarjoaja, tee tarvittavat käytännön järjestelyt sen varmistamiseksi, että tämä saa kyseisille tuotteille vaatimustenmukaisuusvakuutuksen tai suoritustasoilmoituksen. Varmista lopuksi, että kyseisen huolintapalvelujen tarjoajan nimi ja yhteystiedot ilmoitetaan vaaditulla tavalla (ks. 2.3 kohta).

2.3 Asetuksen 4 artiklassa tarkoitettua talouden toimijaa koskevat tiedot

Asetuksen 4 artiklassa tarkoitetun talouden toimijan nimi (tai rekisteröity tuotenimi tai rekisteröity tavaramerkki) ja yhteystiedot (kuten postiosoite) on ilmoitettava vähintään yhdessä seuraavista (asetuksen 4 artiklan 4 kohta):

—

tuote

—	tuotteen pakkaus (ts. myyntipakkaus)

—	paketti (ts. tuotteen käsittelyä ja kuljetusta helpottava pakkaus)

—	mukana oleva asiakirja, kuten vaatimustenmukaisuusvakuutus tai suoritustasoilmoitus (18).

Huom. Jos 4 artiklassa tarkoitettuna talouden toimijana toimii EU:n valmistaja tai maahantuoja, näiden tietojen ilmoittamista edellytetään yleensä jo alakohtaisessa lainsäädännössä (ks. 4 luku). Alakohtaisessa lainsäädännössä asetetut vaatimukset saattavat olla tiukempia esimerkiksi sen osalta, mihin ilmoitettavat tiedot on sijoitettava. Näitä vaatimuksia on noudatettava.

Lisäksi voidaan ilmoittaa internetosoite. Se ei kuitenkaan voi korvata postiosoitetta (jonka muodostavat tavallisesti katuosoite tai postilokero, rakennuksen numero, postinumero sekä postitoimipaikka). Myös sähköpostiosoite ja/tai puhelinnumero on hyvä ilmoittaa, koska se helpottaa yhteydenpitoa asiaankuuluvien viranomaisten kanssa.

On mahdollista, että tuotteessa tai sen mukana ilmoitetaan usean talouden toimijan nimi ja yhteystiedot. Vaikka ei ole asetettu nimenomaista vaatimusta siitä, että kyseisten tietojen eteen olisi lisättävä ”manufactured by” (valmistaja), ”imported by” (maahantuoja), ”represented by” (edustaja) tai ”fulfilled by” (huolitsija), niiden ei pitäisi johtaa markkinavalvontaviranomaisia harhaan. Jos eri talouden toimijoiden rooleja ei ole täsmennetty, viranomaisten on määritettävä ne itse. Kunkin talouden toimijan pitäisi voida näyttää toteen oma roolinsa. Englanninkielisiä ilmaisuja ”manufactured by”, ”imported by”, ”represented by” tai ”fulfilled by” ei ole pakko kääntää, sillä niiden katsotaan olevan helposti ymmärrettävissä kaikkialla EU:ssa.

Asetuksen 4 artiklassa tarkoitetun talouden toimijan nimen ja yhteystietojen on oltava saatavilla siinä vaiheessa, kun tuote ilmoitetaan tullissa luovutettavaksi vapaaseen liikkeeseen (asetuksen 26 artiklan 1 kohdan d alakohta). Jos siis tuote on tarkoitettu luovutettavaksi vapaaseen liikkeeseen EU:ssa eikä sitä ole tarkoitus lisäjalostaa toimituksen jälkeen (19), tuotteita myytäväksi tarjoavien EU:n ulkopuolisten talouden toimittajien on varmistettava, että tuotteet on merkitty edellä kuvatulla tavalla. Kyseisten toimijoiden on tarvittaessa lisättävä (tai pyydettävä jotakin muuta tahoa lisäämään) kyseiset tiedot ennen tuotteiden toimittamista.

2.4 Verkossa toimivilla markkinapaikoilla myytävät tuotteet

Verkossa toimiva markkinapaikka on yhdenlainen sähköisen kaupankäynnin palvelu, jossa useat talouden toimijat tarjoavat tuotteita myytäväksi (20). Se mahdollistaa talouden toimijoille tuotteiden myymisen ja loppukäyttäjille niiden ostamisen.

Asetuksen 4 artiklaa sovelletaan verkossa toimivilla markkinapaikoilla myytäviin tuotteisiin.

Siinä ei aseteta erityisiä velvoitteita sellaisille verkossa toimiville markkinapaikoille, jotka tarjoavat ainoastaan välityspalveluja kolmansille myyjille ja jotka kuuluvat Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/31/EY (21) 2 artiklan b alakohdan soveltamisalaan. Mikäli verkossa toimiva markkinapaikka välittää EU:ssa oleville loppukäyttäjille myyntitarjouksen, jonka kohteena on sellainen 4 artiklan soveltamisalaan kuuluva tuote, jolle ei ole 4 artiklassa tarkoitettua talouden toimijaa (22), ja tämä markkinapaikka saa tosiasiallisesti tiedon tai tulee tietoiseksi laittomasta sisällöstä (esim. markkinavalvontaviranomaisen riittävän täsmällisen ja perustellun ilmoituksen perusteella), se voi vedota vain direktiivin 2000/31/EY 14 artiklan 1 kohdassa säädettyyn vastuuvapauteen edellyttäen, että se on heti kyseisen tiedon saatuaan toiminut viipymättä laittoman sisällön poistamiseksi tai siihen pääsyn estämiseksi.

Jos verkossa toimiva markkinapaikka on myös valmistaja, maahantuoja, valtuutettu edustaja tai huolintapalvelujen tarjoaja, se voisi olla 4 artiklassa tarkoitettu talouden toimija.

3. ASETUKSEN 4 ARTIKLASSA TARKOITETUN TALOUDEN TOIMIJAN TEHTÄVÄT

Tässä luvussa luokitellaan 4 artiklassa tarkoitetun talouden toimijan tehtävät ja annetaan niitä koskevia ohjeita. Etenkin silloin, kun kyseinen talouden toimija on EU:n valmistaja tai maahantuoja (luokittelusta riippuen), sillä saattaa jo olla alakohtaisessa lainsäädännössä asetettuja velvoitteita, jotka kattavat kyseiset tehtävät joko kokonaan tai osittain (ks. luku 4).

Asetuksen 4 artiklan 3 kohdan a alakohdan mukaan 4 artiklassa tarkoitetun talouden toimijan on ensinnäkin suoritettava useita tehtäviä siinä vaiheessa, kun se alkaa hoitaa tehtäviään tai kun se lisää tuotevalikoimaansa uuden tuotteen:

—

Sen on varmennettava, että vaatimustenmukaisuusvakuutus tai suoritustasoilmoitus on laadittu, ja pidettävä se saatavilla. Kaikissa 4 artiklan soveltamisalaan kuuluvissa alakohtaisissa säädöksissä edellytetään tällaisen vakuutuksen tai ilmoituksen antamista (23). Kuten 4 artiklan soveltamisalaan kuuluvassa lainsäädännössä täsmennetään, vaatimustenmukaisuusvakuutus tai suoritustasoilmoitus on säilytettävä kymmenen vuoden ajan tuotteen markkinoille saattamisesta lähtien (24). Jos tuotteeseen sovelletaan useampaa kuin yhtä säädöstä, kaikkien näiden säädösten osalta laaditaan yksi vaatimustenmukaisuusvakuutus (25).

—

Sen on varmennettava, että tekniset asiakirjat on laadittu (26), ja varmistettava, että ne voidaan antaa pyynnöstä markkinavalvontaviranomaisten saataville. Mikäli 4 artiklassa tarkoitettu talouden toimija ei säilytä teknisiä asiakirjoja itse, sen on tarkistettava, että kyseiset asiakirjat ovat olemassa, ja saatava valmistajalta vakuutus siitä, että tämä toimittaa asiakirjat pyynnöstä joko 4 artiklassa tarkoitetulle talouden toimijalle tai suoraan markkinavalvontaviranomaisille (ks. jäljempänä).

Siinä tapauksessa, että 4 artiklassa tarkoitetulla talouden toimijalla on syytä uskoa, että tuote aiheuttaa riskin, sen on asetuksen 4 artiklan 3 kohdan c ja d alakohdan mukaan (27) toimittava seuraavasti:

—	Sen on ilmoitettava asiasta markkinavalvontaviranomaisille. Ilmoitus on tehtävä erikseen kaikissa jäsenvaltioissa, joissa tuote on asetettu saataville (28). On myös tärkeää ilmoittaa viranomaiselle korjaavista toimista, jotka on toteutettu tai aiotaan toteuttaa.

—	Sen on varmistettava, että jos tuote ei vastaa vaatimuksia, tarvittaviin korjaaviin toimiin ryhdytään viipymättä, tai jos tämä ei ole mahdollista, vähennettävä tuotteesta aiheutuvia riskejä (ks. jäljempänä).

Asetuksen 4 artiklan 3 kohdan a, b ja d alakohdan mukaan 4 artiklassa tarkoitetun talouden toimijan on lisäksi toteuttavat tietyt toimet markkinavalvontaviranomaisen tätä pyytäessä:

—	Sen on toimitettava kyseiselle viranomaiselle vaatimustenmukaisuusvakuutus tai suoritustasoilmoitus.

—	Sen on toimitettava viranomaiselle tekniset asiakirjat, tai jos kyseinen 4 artiklassa tarkoitettu talouden toimija ei säilytä teknisiä asiakirjoja itse, sen on varmistettava, että ne toimitetaan viranomaiselle (pätee erityisesti valmistajaan).

—

Sen on toimitettava tuotteen vaatimustenmukaisuuden osoittamiseksi muut tiedot ja asiakirjat (kuten ilmoitetun laitoksen antamat todistukset ja päätökset) kielellä, jota kyseinen viranomainen voi helposti ymmärtää (ja joka voi olla muu kuin kyseisen maan virallinen kieli, mutta asiasta on sovittava asianomaisen viranomaisen kanssa).

—	Sen on tehtävä yhteistyötä kyseisen viranomaisen kanssa. Vaadittu toimi riippuu siitä, mitä viranomainen pyytää. Pyynnön on oltava suhteellisuusperiaatteen mukainen (asetuksen 14 artiklan 2 kohta).

—

Sen on myös varmistettava, että tarvittaviin korjaaviin toimiin ryhdytään viipymättä, jos kyseinen tuote ei vastaa siihen sovellettavassa unionin yhdenmukaistamislainsäädännössä säädettyjä vaatimuksia, tai jos tämä ei ole mahdollista, vähennettävä kyseisestä tuotteesta aiheutuvia riskejä. Korjaaviin toimiin voi kuulua esimerkiksi tuotteen saattaminen vaatimustenmukaiseksi, tuotteen poistaminen markkinoilta tai tuotetta koskevan palautusmenettelyn järjestäminen (29). Asetuksen 4 artiklassa tarkoitetun talouden toimijan ei tarvitse toteuttaa korjaavia toimia tai vähentää riskiä itse, jos sille ei aseteta tällaista velvoitetta alakohtaisessa lainsäädännössä. Sen on kuitenkin varmistettava kyseisiin toimiin ryhtyminen pyytämällä, että valmistaja vastaa pyyntöön, ja varmentamalla sitten, että valmistaja on tehnyt niin.

Asetuksen 4 artiklassa tarkoitetun talouden toimijan olisi toimittava kohtuullisessa ajassa tai markkinavalvontaviranomaisten mahdollisesti asettamassa määräajassa. Sen olisi toimitettava vaatimustenmukaisuusvakuutus tai suoritustasoilmoitus viipymättä ja muut asiakirjat kohtuullisessa ajassa (30).

Jos 4 artiklassa tarkoitettu talouden toimija toteaa, ettei se voi täyttää yhtä tai useampaa tehtävistään sen ja valmistajan väliseen suhteeseen liittyvän ongelman takia (31) (valmistaja ei esimerkiksi vastaa pyyntöön), asianmukainen toimintatapa on muistuttaa kyseistä valmistajaa sille EU:n lainsäädännössä asetetuista velvoitteista. Mikäli ongelma ei ratkea, looginen seuraus voisi olla se, että kyseinen talouden toimija tekee tarvittavat järjestelyt lopettaakseen toimimisen 4 artiklassa tarkoitettuna talouden toimijana kyseisten tuotteiden osalta sillä perusteella, ettei se voi suorittaa 4 artiklassa säädettyjä tehtäviään. Toisin sanoen tästä seuraisi, että

—	maahantuoja ei voisi enää saattaa tuotteita markkinoille

—	valtuutettu edustaja voisi yrittää päättää yhteistyösuhteensa kyseisen valmistajan kanssa

—	huolintapalvelujen tarjoaja ei voisi enää käsitellä tuotteita eli toimittaa niitä loppukäyttäjille.

Asetuksen 4 artiklassa tarkoitetulle talouden toimijalle voidaan määrätä seuraamuksia (32), jos se laiminlyö 4 artiklassa säädetyt tehtävänsä. Seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia (asetuksen 41 artiklan 2 kohta). Valmistaja on aina vastuussa siitä, että tuote täyttää alakohtaisen lainsäädännön vaatimukset, ja se säilyttää (muiden toimitusketjuun kuuluvien toimijoiden tavoin) mahdolliset oikeudelliset velvoitteensa muun muassa tuotteiden, takuiden ja tuotevastuun osalta. Asetuksen 4 artiklassa ei aseteta mitään oikeudellisia lisävelvoitteita kuluttajiin tai muihin loppukäyttäjiin nähden.

4. TALOUDEN TOIMIJOIHIN KOHDISTUVAT VAIKUTUKSET KÄYTÄNNÖSSÄ

Asetuksen 4 artiklassa tarkoitetun talouden toimijan tehtävät (sellaisena kuin ne määritellään 4 artiklassa) ovat samat riippumatta siitä, minkä tyyppinen talouden toimija niitä hoitaa. Se, missä määrin kyseiset tehtävät vastaavat tälle talouden toimijalle alakohtaisessa lainsäädännössä asetettuja tehtäviä, vaihtelee. Kaikkia 4 artiklassa säädettyjä velvoitteita sovelletaan riippumatta siitä, mitä alakohtaisessa lainsäädännössä edellytetään asianomaiselta talouden toimijalta. Joitakin alakohtaisia eroja on, mutta valtaosa lainsäädännöstä noudattaa talouden toimijoiden velvoitteista annettuja mallisäännöksiä (33). Tässä luvussa käsitellään eroja, jotka vaikuttavat 4 artiklan täytäntöönpanoon.

4.1 EU:hun sijoittautuneet valmistajat

Valmistaja on luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, joka valmistaa taikka suunnitteluttaa tai valmistuttaa tuotetta ja pitää sitä kaupan omalla nimellään tai tavaramerkillä (asetuksen 3 artikla) (34). Jos valmistaja on sijoittautunut EU:hun, se on lähtökohtaisesti 4 artiklassa tarkoitettu talouden toimija, paitsi siinä tapauksessa, että se on nimennyt valtuutetun edustajan hoitamaan 4 artiklassa säädetyt erityistehtävät.

EU:hun sijoittautuneilla valmistajilla on jo alakohtaisessa lainsäädännössä säädettyjä vastuita, jotka menevät tavallisesti päällekkäin 4 artiklan 3 kohdassa asetettujen velvoitteiden kanssa ja ylittävät ne. Poikkeuksena on se, että – toisin kuin 4 artiklassa – EU:n ulkona käytettävien laitteiden aiheuttamaa melua, koneita ja ekologista suunnittelua koskevassa lainsäädännössä ei nimenomaisesti edellytetä, että kyseiset valmistajat ilmoittavat markkinavalvontaviranomaisille, jos niillä on syytä uskoa, että kyseisen lainsäädännön soveltamisalaan kuuluva tuote aiheuttaa riskin. EU:hun sijoittautuneiden valmistajien, jotka ovat 4 artiklassa tarkoitettuja talouden toimijoita, on kuitenkin tehtävä niin kyseisten säädösten soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden osalta.

Useimmissa alakohtaisissa säädöksissä edellytetään, että valmistajan nimi tai tavaramerkki ja osoite merkitään tuotteeseen. On kuitenkin niin, että

—	joillakin aloilla kyseiset tiedot voidaan tietyissä olosuhteissa ilmoittaa tuotteen sijaan pakkauksessa tai mukana olevassa asiakirjassa

—	ekologista suunnittelua koskeva lainsäädäntö ei sisällä tällaista vaatimusta

—

ulkona käytettävistä laitteista aiheutuvaa melua ja koneita koskevassa lainsäädännössä edellytetään tämän sijasta, että nimi ja osoite ilmoitetaan vaatimustenmukaisuusvakuutuksessa (35) (tai liittämisvakuutuksessa, jos kyseessä on puolivalmiste (36)) ja että kyseinen vakuutus kulkee tuotteen mukana (37).

Siinä poikkeuksellisessa tilanteessa, että tuote kuuluu ekologista suunnittelua koskevan lainsäädännön soveltamisalaan muttei toisen 4 artiklan soveltamisalaan kuuluvan alakohtaisen lainsäädännön soveltamisalaan, 4 artiklassa siis edellytetään, että EU:hun sijoittautuneet valmistajat, jotka ovat 4 artiklassa tarkoitettuja talouden toimijoita, toteuttavat lisätoimia nimensä ja yhteystietonsa ilmoittamiseksi.

4.2 Maahantuojat

Maahantuoja on EU:hun sijoittautunut luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, joka saattaa kolmannesta maasta tuotavan tuotteen EU:n markkinoille (asetuksen 3 artikla). Jos EU:ssa on maahantuoja, se on lähtökohtaisesti 4 artiklassa tarkoitettu talouden toimija, paitsi siinä tapauksessa, että valmistaja on nimennyt valtuutetun edustajan hoitamaan 4 artiklassa säädetyt erityistehtävät.

Alakohtaisessa lainsäädännössä asetetaan yleensä maahantuojille velvoitteita, jotka menevät päällekkäin 4 artiklan 3 kohdassa säädettyjen velvoitteiden kanssa ja ylittävät ne (38). Tässäkin on poikkeuksena se, ettei EU:n ulkona käytettävien laitteiden aiheuttamaa melua, koneita ja ekologista suunnittelua koskevassa lainsäädännössä nimenomaisesti edellytetä – toisin kuin 4 artiklassa – että maahantuojat ilmoittavat markkinavalvontaviranomaisille, jos niillä on syytä uskoa, että kyseisen lainsäädännön soveltamisalaan kuuluva tuote aiheuttaa riskin. Kyseisen lainsäädännön soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden maahantuojien, jotka ovat 4 artiklassa tarkoitettuja talouden toimijoita, on kuitenkin tehtävä niin kyseisten säädösten soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden osalta.

Alakohtaiset säännökset maahantuojan nimen ja yhteystietojen ilmoittamisesta tuotteessa tai sen mukana ovat pääosin samat kuin valmistajien kohdalla (ks. edellä). Näin ollen 4 artiklassa edellytetään vain poikkeustapauksissa, että 4 artiklassa tarkoitettuna talouden toimijana oleva maahantuoja toteuttaa lisätoimia nimensä ja yhteystietojensa ilmoittamiseksi.

Jos useampi maahantuoja käsittelee samantyyppistä tuotetta, jokainen niistä on 4 artiklassa tarkoitettu talouden toimija EU:n markkinoille saattamiensa yksiköiden osalta ja jokaisen on varmistettava, että oma nimi ilmoitetaan vaaditulla tavalla kyseisissä yksiköissä tai niiden mukana. Tätä edellytetään jo nyt alakohtaisessa lainsäädännössä silloin, kun samantyyppisellä tuotteella on useampi maahantuoja. Yksittäisessä tuotteessa olisi siis periaatteessa oltava vain asiaankuuluvan maahantuojan nimi.

4.3 Valtuutetut edustajat

Valtuutettu edustaja on EU:hun sijoittautunut luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, jolla on valmistajan antama kirjallinen toimeksianto hoitaa valmistajan puolesta tietyt tehtävät valmistajalle asiaa koskevan unionin yhdenmukaistamislainsäädännön nojalla tai asetuksen (EU) 2019/1020 vaatimusten nojalla kuuluvien velvoitteiden osalta (asetuksen 3 artikla). Jos valmistaja haluaa valtuutetun edustajan toimivan 4 artiklassa tarkoitettuna talouden toimijana, sen on varmistettava, että toimeksianto sisältää kaikki 4 artiklan 3 kohdassa luetellut tehtävät. Valtuutetulla edustajalla on oltava käytettävissään asianmukaiset keinot tehtäviensä suorittamiseksi (asetuksen 5 artiklan 3 kohta).

Alakohtaisessa lainsäädännössä sallitaan usein valtuutetun edustajan nimeäminen (39). Tämän mahdollisuuden käyttäminen edellyttää yleensä sitä, että kyseiselle edustajalle annetaan toimeksi vähintään seuraavat tehtävät:

—	vaatimustenmukaisuusvakuutuksen tai suoritustasoilmoituksen sekä teknisten asiakirjojen pitäminen kansallisten markkinavalvontaviranomaisten saatavilla tietyn määräajan (4 artiklan soveltamisalaan kuuluvien alakohtaisten säädösten mukaan yleensä kymmenen vuotta)

—	kaikkien tuotteen vaatimustenmukaisuuden osoittamiseksi tarvittavien tietojen ja asiakirjojen toimittaminen toimivaltaiselle kansalliselle viranomaiselle perustellusta pyynnöstä

—	yhteistyön tekeminen toimivaltaisten kansallisten viranomaisten kanssa näiden pyynnöstä toimissa, joilla pyritään poistamaan toimeksiannon kattamien tuotteiden aiheuttamat riskit (40).

Poikkeuksena on ulkona käytettävien laitteiden aiheuttamaa melua, koneita ja ekologista suunnittelua koskeva lainsäädäntö, jossa säädetyt valtuutetun edustajan tehtävät ovat erilaisia ja muistuttavat enemmän valmistajan tehtäviä.

Jos valmistaja on nimennyt valtuutetun edustajan alakohtaisen lainsäädännön nojalla ja haluaa tämän toimivan 4 artiklassa tarkoitettuna talouden toimijana, sen on tarkistettava antamansa toimeksianto sen varmistamiseksi, että se sisältää kaikki 4 artiklan 3 kohdassa luetellut tehtävät. Valmistaja saattaa esimerkiksi joutua lisäämään toimeksiantoon tehtäviä sellaista tilannetta varten, jossa valtuutetulla edustajalla on syytä uskoa, että tuote aiheuttaa riskin.

Myös silloin, kun valmistaja aikoo nimetä valtuutetun edustajan helpottaakseen 4 artiklan noudattamista ja se haluaa tehdä tämän alakohtaisen lainsäädännön puitteissa, sen on varmistettava, säädetäänkö sovellettavassa alakohtaisessa lainsäädännössä mahdollisesti muista tehtävistä 4 artiklassa edellytettyjen lisäksi.

Asetuksen 4 artiklan 3 kohdassa lueteltujen tehtävien lisäksi valtuutetun edustajan on myös toimitettava markkinavalvontaviranomaiselle pyynnöstä jäljennös saamastaan toimeksiannosta asianomaisen viranomaisen määrittämällä EU:n kielellä (asetuksen 5 artiklan 2 kohta).

Ulkona käytettävien laitteiden aiheuttamaa melua, koneita ja rakennustuotteita koskevassa lainsäädännössä edellytetään, että valtuutetun edustajan nimi ja yhteystiedot ilmoitetaan vaatimustenmukaisuusvakuutuksessa tai suoritustasoilmoituksessa (41), joka on toimitettava kyseisten tuotteiden mukana (42). Monilla muilla aloilla lainsäädännössä edellytetään, että valmistaja ilmoittaa yhteystiedot tuotteessa tai sen mukana. Kyseessä voisi olla myös valtuutetun edustajan yhteystiedot. Jos 4 artiklassa tarkoitettuna talouden toimijana toimivan valtuutetun edustajan nimeä ja yhteystietoja ei ole vielä ilmoitettu tuotteessa tai sen mukana, tuotteen EU:n markkinoille saattavan talouden toimijan olisi varmistettava, että kyseiset tiedot lisätään vaaditulla tavalla (prosessin sujuvoittamiseksi se voi pyytää, että valmistaja tekee tämän järjestelmällisesti).

4.4 EU:hun sijoittautuneet huolintapalvelujen tarjoajat

Huolintapalvelujen tarjoaja on luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, joka tarjoaa liiketoiminnan yhteydessä vähintään kahta seuraavista palveluista:

—	varastointi

—	pakkaaminen

—	varustaminen osoitteella

—	lähettäminen.

Näihin palveluihin ei lueta postipalveluja (43), pakettipalveluja (44) tai mitään muitakaan posti- tai tavaraliikennepalveluja (asetuksen 3 artikla).

Yleensä huolintapalvelujen tarjoajat varastoivat tuotteet EU:ssa, jotta ne voidaan toimittaa EU:ssa oleville kuluttajille tai muille loppukäyttäjille viipymättä sen jälkeen, kun tilaus on tehty verkossa. Näin ollen ne tarjoavat palveluja muille talouden toimijoille. Tilauksen saatuaan huolintapalvelujen tarjoajat paketoivat tuotteen (paitsi jos se on pakattu jo valmiiksi asianmukaisesti kuljetusta varten), kiinnittävät pakettiin toimitusosoitteen ja lähettävät tuotteen joko antamalla sen posti-, paketti- tai kuljetuspalvelun kuljetettavaksi tai toimittamalla sen itse.

Huolintapalveluja voidaan toteuttaa hyvin monen eri skenaarion mukaisesti, mutta tässä kuvattuina ne ovat laaja-alaisempia kuin posti- tai pakettipalvelujen tarjoajien tarjoamat palvelut (eli pakettien selvitys, lajittelu, kuljetus ja toimittaminen). Mikäli luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö tarjoaa huolintapalvelujen ohella myös posti- tai pakettipalveluja tai tavaraliikennepalveluja, 4 artikla saattaa olla merkityksellinen vain silloin, kun tuotteita käsitellään huolintapalvelujen puolella.

EU:hun sijoittautuneet huolintapalvelujen tarjoajat ovat 4 artiklassa tarkoitettuja talouden toimijoita käsittelemiensä tuotteiden osalta silloin, kun näille tuotteille ei ole EU:ssa valmistajaa, maahantuojaa tai valtuutettua edustajaa. Ennen kuin huolintapalvelujen tarjoaja lupautuu toimittamaan huolintapalveluja 4 artiklan soveltamisalaan kuuluvan tuotteen osalta, sen olisi siis varmistettava asiakkaalta, onko kyseiselle tuotteelle jo EU:ssa muun tyyppinen talouden toimija. Jos ei ole, kyseisestä huolintapalvelujen tarjoajasta tulee 4 artiklassa tarkoitettu talouden toimija.

Alakohtaisessa lainsäädännössä ei viitata huolintapalvelujen tarjoajiin. Tästä seuraa, että silloin kun huolintapalvelujen tarjoaja toimii 4 artiklassa tarkoitettuna talouden toimijana, sen on – ennen kuin se lupautuu toimittamaan kyseisen palvelun – tehtävä asiakkaidensa kanssa tarvittavat järjestelyt sen varmistamiseksi, että se saa joko asiakkaalta tai suoraan valmistajalta keinot, jotka mahdollistavat velvoitteiden täyttämisen. Tämä koskee erityisesti seuraavia:

—	kyseisiä tuotteita koskeva vaatimustenmukaisuusvakuutus tai suoritustasoilmoitus

—

vakuutus yhteistyön tekemisestä huolintapalvelujen tarjoajan tukemiseksi muissa tehtävissä, kuten

—	teknisten asiakirjojen toimittaminen

—	korjaavien toimien toteuttaminen viranomaisten pyynnöstä.

Asiakkaan olisi varmistettava, että palveluntarjoajan nimi ja yhteystiedot ilmoitetaan tuotteessa tai sen mukana, paitsi jos valmistaja on huolehtinut asiasta. Asiakas voi hoitaa asian itse tai antaa sen jonkun muun tehtäväksi ennen kuin tuote ilmoitetaan tullissa luovutettavaksi vapaaseen liikkeeseen (ks. 2.3 kohta).

Samoin kuin maahantuojien tapauksessa, tietyn tyyppiselle tuotteelle voi olla useita huolintapalvelujen tarjoajia. Kukin huolintapalvelujen tarjoaja toimii 4 artiklassa tarkoitettuna talouden toimijana käsittelemiensä tuoteyksiköiden osalta, ja näissä yksiköissä tai niiden mukana ilmoitetaan kyseisen yksikön käsitelleen huolintapalvelujen tarjoajan nimi ja yhteystiedot.

Valmistaja voi nimetä huolintapalvelujen tarjoajan valtuutetuksi edustajakseen. Tällöin sovelletaan näissä suuntaviivoissa annettuja ohjeita, jotka koskevat valtuutettuja edustajia.

Laatikko 3

Olen EU:hun sijoittautunut huolintapalvelujen tarjoaja. Miten toimin? (esimerkki)

Käytännössä tarkistuslista sisältää seuraavat toimet:

—	Ilmoita nykyisille ja mahdollisille tuleville asiakkaille, mikäli jokin niiden myymä 4 artiklan soveltamisalaan kuuluva tuote edellyttää 4 artiklassa tarkoitetun talouden toimijan määrittämistä. Kiinnitä asiakkaiden huomio 4 artiklaan ja näihin suuntaviivoihin.

—

Kerro asiakkaille toimivasi 4 artiklassa tarkoitettuna talouden toimijana siinä tapauksessa, ettei EU:hun sijoittautunutta valmistajaa, maahantuojaa tai valtuutettua edustajaa ole (jos taas et halua toimia 4 artiklassa tarkoitettuna talouden toimijana, ilmaise se selvästi ja ilmoita asiakkaillesi, etteivät nämä voi käyttää tarjoamiasi huolintapalveluja kyseisten tuotteiden osalta, jollei EU:ssa ole valmistajaa, maahantuojaa tai valtuutettua edustajaa).

—

Mikäli asiakkaat haluavat sinun toimivan 4 artiklassa tarkoitettuna talouden toimijana, tarkista, toimitko jo samassa roolissa jonkin samantyyppisen tuotteen osalta toiselle asiakkaalle. Jos toimit, sinulla on jo valmiiksi kaikki, mitä tarvitset. Jos et toimi, päätä, miltä osin teet itse tarvittavat järjestelyt ja miltä osin haluat asiakkaan tekevän ne puolestasi.

—

Kerro asiakkaille, jotka haluavat sinun toimivan 4 artiklassa tarkoitettuna talouden toimijana, mitä niiden on tehtävä ennen kuin ne voivat alkaa käyttää tarjoamiasi huolintapalveluja. Niiden on esimerkiksi toimitettava valmistajan yhteystiedot sekä vaatimustenmukaisuusvakuutukset tai suoritustasoilmoitukset.

—	Kun kaikki järjestelyt on tehty sitä varten, että voit toimia 4 artiklassa tarkoitettuna talouden toimijana, ilmoita asiasta asiakkaillesi, jotta nämä voivat alkaa tarjota tuotteita myytäväksi.

5. MARKKINAVALVONTA JA EU:N MARKKINOILLE TULEVIEN TUOTTEIDEN TARKASTUKSET

5.1 Markkinavalvonta

Markkinavalvontaviranomaisten on suoritettava tuotteen ominaisuuksia koskevia asianmukaisia tarkastuksia riittävässä laajuudessa (asetuksen 11 artiklan 3 kohta). Päättäessään suoritettavista tarkastuksista, tarkastettavien tuotteiden tyypeistä ja tarkastusten laajuudesta markkinavalvontaviranomaisten on noudatettava riskiperusteista lähestymistapaa (sama kuin edellä), jotta niillä on mahdollisimman suuri vaikutus markkinoilla.

Tarkastettavat tuotteet valittuaan markkinavalvontaviranomaiset voivat pyytää niitä koskevat vaatimustenmukaisuusasiakirjat. Asetuksen 4 artiklassa tarkoitettu talouden toimija auttaa viranomaisia saamaan kyseiset tiedot helpottamalla niiden yhteydenpitoa ja yhteistyötä valmistajan kanssa. Markkinavalvontaviranomaiset voivat ottaa yhteyttä 4 artiklassa tarkoitettuun talouden toimijaan myös suoraan, vaikka tämä olisi sijoittautunut toiseen jäsenvaltioon (45). Markkinavalvontaviranomaisten olisi täsmennettävä, mitä asiakirjoja ne tarvitsevat ja minkä tuotteiden osalta.

Jos kyseessä on verkkomyynti tai muu etämyynti ja markkinavalvontaviranomaiset haluavat tarkistaa vaatimustenmukaisuusasiakirjat tarkastamatta itse tuotetta tai ennen tällaisen tarkastuksen tekemistä, ne eivät ehkä saa 4 artiklassa tarkoitetun talouden toimijan nimeä ja yhteystietoja. Tällaisissa tapauksissa markkinavalvontaviranomaiset voivat tiedustella asiaa talouden toimijalta (sellaisena kuin se määritellään asetuksen 3 artiklassa), joka tarjoaa kyseistä tuotetta myytäväksi (46).

Asetuksen 4 artiklassa tarkoitettu talouden toimija toimii välittäjänä asiakirjoihin liittymättömien kysymysten tai ongelmien ratkaisemiseksi (asetuksen 4 artiklan 3 kohdan d alakohta). Viranomaisten olisi tällaisissa tapauksissa kerrottava selvästi, mitä ne odottavat kyseiseltä talouden toimijalta.

Markkinavalvontaviranomaiset voivat ottaa yhteyttä 4 artiklassa tarkoitettuun talouden toimijaan vaikkapa jonkin sellaisen ongelman selvittämiseksi, jolla on merkitystä kyseisen talouden toimijan käsittelemien tuotteiden valmistajalle mutta joka ei kuulu suoranaisesti 4 artiklan soveltamisalaan. Tällöin ongelma siis liittyy 4 artiklan soveltamisalan ulkopuolelle jäävään lainsäädäntöön tai tuotteeseen. Vaikka 4 artiklassa ei säädetä varsinaisesti kyseisistä pyynnöistä, 4 artiklassa tarkoitettua talouden toimijaa kannustetaan helpottamaan viranomaisten ja valmistajien välistä yhteydenpitoa näissä tilanteissa.

5.2 EU:n markkinoille tulevien tuotteiden tarkastukset

Rajaviranomaisilla on velvollisuus valvoa EU:n markkinoille tulevia tuotteita. Ne suorittavat tarkastuksia riskiperusteisen lähestymistavan mukaisesti. Kun kyseiset viranomaiset tekevät 4 artiklan soveltamisalaan kuuluville tuotteille fyysisiä tarkastuksia, niiden on suositeltavaa tarkistaa, onko 4 artiklassa tarkoitetun talouden toimijan nimi ja yhteystiedot ilmoitettu tuotteessa, pakkauksessa, paketissa tai mahdollisesti mukana olevassa asiakirjassa (asetuksen 4 artiklan 4 kohta). Jos näin ei ole tai viranomaisilla on syytä uskoa, että tuote ei jostain muusta syystä täytä 4 artiklan vaatimuksia (47), niiden olisi keskeytettävä vapaaseen liikkeeseen luovutus, ilmoitettava asiasta markkinavalvontaviranomaisille (asetuksen 26 artikla) ja odotettava näiden reaktiota.

5.3 Asetuksen 4 artiklan noudattamatta jättäminen

Asetuksen 4 artiklan päätavoitteena on helpottaa vaatimustenmukaisuusasiakirjojen tarkastamista. Näin ollen 4 artiklassa tarkoitetun talouden toimijan nimen ja yhteystietojen puuttuminen on ongelmallista, koska se estää markkinavalvonnan. Se viittaa myös siihen, että tuotetta ei välttämättä ole tarkoitettu EU:n markkinoille ja/tai että se ei ehkä ole EU:n sääntöjen mukainen.

Jos siis markkinavalvontaviranomaiset toteavat tarkastuksia suorittaessaan, että 4 artiklassa tarkoitetun talouden toimijan nimi ja yhteystiedot puuttuvat, niiden olisi vaadittava, että asianomainen talouden toimija (48) ryhtyy korjaaviin toimiin. Markkinavalvontaviranomaisilla on myös valtuudet määrätä seuraamuksia (asetuksen 14 artiklan 4 kohdan i alakohta).

Samoin toimitaan silloin, kun 4 artiklassa tarkoitetun talouden toimijan nimi ja yhteystiedot ilmoitetaan tuotteessa tai sen mukana mutta viranomaiset toteavat tutkimustensa yhteydessä, että ne ovat vääriä eli osoitetta ei esimerkiksi ole olemassa tai mainittua toimijaa ei löydy kyseisestä osoitteesta.

Ei ole kuitenkaan tarkoitus, että kyseisten tutkimusten pääkohteena olisi 4 artiklassa tarkoitetun talouden toimijan nimen ja yhteystietojen ilmoittamista koskevan vaatimuksen noudattaminen. Markkinavalvontaviranomaiset voisivat silti toteuttaa tällä alalla erityistoimia asiaan liittyvän tietoisuuden lisäämiseksi. EU:n laajuiset yhteistoimet voisivat tulla kyseeseen tässä yhteydessä.

Kuten 3 luvussa mainitaan, 4 artiklassa tarkoitetulle talouden toimijalle voidaan määrätä seuraamuksia, jollei se täytä velvoitteitaan. Näin on etenkin siinä tapauksessa, ettei se tee yhteistyötä (asetuksen 41 artiklan 1 kohta). Seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia (asetuksen 41 artiklan 2 kohta).

6. SÄÄNNÖKSEN TEKSTI

4 artikla

Tietyn unionin yhdenmukaistamislainsäädännön soveltamisalaan kuuluvia tuotteita koskevat talouden toimijoiden tehtävät

1. Sovellettavassa unionin yhdenmukaistamislainsäädännössä säädettyjen velvoitteiden estämättä tuote, johon sovelletaan 5 kohdassa tarkoitettua lainsäädäntöä, voidaan saattaa markkinoille vain, jos unioniin sijoittautunut talouden toimija vastaa tätä tuotetta koskevista 3 kohdassa tarkoitetuista tehtävistä.

2. Tätä artiklaa sovellettaessa 1 kohdassa tarkoitetulla talouden toimijalla tarkoitetaan mitä tahansa seuraavista:

a)	unioniin sijoittautunut valmistaja;

b)	maahantuoja, kun valmistaja ei ole sijoittautunut unioniin;

c)	valtuutettu edustaja, jolla on valmistajan antama kirjallinen toimeksianto, jossa hänet nimetään hoitamaan 3 kohdassa säädetyt tehtävät valmistajan puolesta;

d)	unioniin sijoittautunut huolintapalvelujen tarjoaja käsittelemiensä tuotteiden osalta, kun mikään muu a, b ja c alakohdassa mainituista talouden toimijoista ei ole sijoittautunut unioniin.

3. Rajoittamatta talouden toimijoiden velvoitteita, joista säädetään sovellettavassa unionin yhdenmukaistamislainsäädännössä, 1 kohdassa tarkoitetun talouden toimijan on suoritettava seuraavat tehtävät:

jos tuotteeseen sovellettavassa unionin yhdenmukaistamislainsäädännössä säädetään EU-vaatimustenmukaisuusvakuutuksesta tai suoritustasoilmoituksesta ja teknisistä asiakirjoista, varmentaa, että EU-vaatimustenmukaisuusvakuutus tai suoritustasoilmoitus ja tekniset asiakirjat on laadittu, pitää vaatimustenmukaisuusvakuutus tai suoritustasoilmoitus ja tekniset asiakirjat markkinavalvontaviranomaisten saatavilla kyseisessä lainsäädännössä vaaditun ajan ja varmistaa, että tekniset asiakirjat voidaan antaa pyynnöstä kyseisten viranomaisten saataville;

b)	toimittaa markkinavalvontaviranomaisen perustellusta pyynnöstä tälle kaikki tiedot ja asiakirjat, jotka ovat tarpeen tuotteen vaatimustenmukaisuuden osoittamiseksi, kielellä, jota kyseinen viranomainen voi helposti ymmärtää;

c)	jos on syytä uskoa, että kyseinen tuote aiheuttaa riskin, ilmoittaa siitä markkinavalvontaviranomaisille;

tehdä markkinavalvontaviranomaisten kanssa yhteistyötä, mukaan lukien perustellun pyynnön seurauksena tehtävä yhteistyö, ja varmistaa, että ryhdytään viipymättä tarvittaviin korjaaviin toimiin, jos kyseinen tuote ei vastaa siihen sovellettavassa unionin yhdenmukaistamislainsäädännössä säädettyjä vaatimuksia, tai jos tämä ei ole mahdollista, vähentää kyseisestä tuotteesta aiheutuvia riskejä, kun markkinavalvontaviranomaiset niin pyytävät tai omasta aloitteestaan, kun 1 kohdassa tarkoitettu talouden toimija katsoo tai tällä on syy uskoa, että kyseinen tuote aiheuttaa riskin.

4. Rajoittamatta sovellettavan unionin yhdenmukaistamislainsäädännön mukaisten talouden toimijoiden velvoitteiden soveltamista 1 kohdassa tarkoitetun talouden toimijan nimi, rekisteröity tuotenimi tai rekisteröity tavaramerkki ja yhteystiedot, mukaan lukien postiosoite, on ilmoitettava tuotteessa tai sen pakkauksessa, paketissa taikka mukana olevassa asiakirjassa.

5. Tätä artiklaa sovelletaan ainoastaan tuotteisiin, jotka kuuluvat Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusten (EU) N:o 305/2011, (EU) 2016/425 ja (EU) 2016/426 ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 2000/14/EY, 2006/42/EY, 2009/48/EY, 2009/125/EY, 2011/65/EU, 2013/29/EU, 2013/53/EU, 2014/29/EU, 2014/30/EU, 2014/31/EU, 2014/32/EU, 2014/34/EU, 2014/35/EU, 2014/53/EU ja 2014/68/EU soveltamisalaan.

(1) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2019/1020, annettu 20 päivänä kesäkuuta 2019, markkinavalvonnasta ja tuotteiden vaatimustenmukaisuudesta sekä direktiivin 2004/42/EY ja asetusten (EY) N:o 765/2008 ja (EU) N:o 305/2011 muuttamisesta (EUVL L 169, 25.6.2019, s. 1).

(2) Jäsenvaltioiden asetuksen 25 artiklan 1 kohdan mukaisesti nimeämät viranomaiset.

(3) Esim. laivavarusteista ja neuvoston direktiivin 96/98/EY kumoamisesta 23. heinäkuuta 2014 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/90/EU (EUVL L 257, 28.8.2014, s. 146), jonka 13 artiklassa velvoitetaan EU:n ulkopuolelle sijoittautuneet valmistajat nimittämään valtuutettu edustaja, sekä kosmeettisista valmisteista 30. marraskuuta 2009 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1223/2009 (EUVL L 342, 22.12.2009, s. 59), jonka 4 artiklassa velvoitetaan nimeämään EU:ssa vastuuhenkilö. Näihin säädöksiin ei sovelleta asetuksen 4 artiklaa eikä näitä suuntaviivoja.

(4) Komission tiedonanto – Sininen opas – EU:n tuotesääntöjen täytäntöönpano-opas 2016 (EUVL C 272, 26.7.2016, s. 1) tai sen seuraaja-asiakirja.

(5) Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi digitaalisten palvelujen sisämarkkinoista (digipalvelusäädös) ja direktiivin 2000/31/EY muuttamisesta (COM(2020) 825, 15.12.2020).

(6) Sellaisena kuin ne määritellään miehittämättömistä ilma-alusjärjestelmistä ja kolmansien maiden miehittämättömien ilma-alusjärjestelmien käyttäjistä 12. maaliskuuta 2019 annetun komission delegoidun asetuksen (EU) 2019/945 (EUVL L 152, 11.6.2019, s. 1) 5 artiklan 3 kohdassa.

(7) Tietoa tiettyyn tuotteeseen mahdollisesti sovellettavista direktiiveistä ja asetuksista löytyy YourEurope-verkkosivuilta: https://europa.eu/youreurope/business/product-requirements/compliance/identifying-product-requirements/index_fi.htm

(8) Alueellinen soveltamisala saattaa laajentua myöhemmin: kunhan asetus on sisällytetty Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen liitteisiin, se kattaa myös Islannin, Liechtensteinin ja Norjan.

(9) Ks. asetuksen 3 artiklan 1 ja 2 alakohdassa annetut määritelmät.

(10) Asetuksen johdanto-osan 15 kappale. Ks. tarkempaa tietoa markkinoille saattamisesta Sinisestä oppaasta (esim. markkinoille saattamisen ajoituksesta, mukaan lukien tuotteet, jotka ovat yhä valmistusvaiheessa, sekä tuotteet, jotka asetetaan esille tai käytetään messuilla).

(11) Asetuksen 3 artiklan 8 alakohdassa annetun määritelmän mukaan ’valmistajalla’ tarkoitetaan ”luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka valmistaa taikka suunnitteluttaa tai valmistuttaa tuotetta ja pitää sitä kaupan omalla nimellään tai tavaramerkillä”.

(12) Asetuksen 3 artiklan 9 alakohdassa annetun määritelmän mukaan ’maahantuojalla’ tarkoitetaan ”unioniin sijoittautunutta luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka saattaa kolmannesta maasta tuotavan tuotteen unionin markkinoille”.

(13) Asetuksen 3 artiklan 12 alakohdassa annetun määritelmän mukaan ’valtuutetulla edustajalla’ tarkoitetaan ”unioniin sijoittautunutta luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, jolla on valmistajan antama kirjallinen toimeksianto hoitaa valmistajan puolesta tietyt tehtävät valmistajalle asiaa koskevan unionin lainsäädännön nojalla tai tämän asetuksen vaatimusten nojalla kuuluvien velvoitteiden osalta”.

(14) Asetuksen 3 artiklan 11 alakohdassa annetun määritelmän mukaan ’huolintapalvelujen tarjoajalla’ tarkoitetaan ”luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka tarjoaa liiketoiminnan yhteydessä vähintään kahta seuraavista palveluista: varastointi, pakkaaminen, varustaminen osoitteella ja lähettäminen, ilman että omistaa käsiteltävät tuotteet, lukuun ottamatta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen 97/67/EY 2 artiklan 1 alakohdassa määriteltyjä postipalveluja ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2018/644 2 artiklan 2 alakohdassa määriteltyjä tavaraliikennepalveluja”.

(15) Asetuksen 3 artiklassa annetun määritelmän mukaan ’valmistajalla’ tarkoitetaan ”luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka valmistaa taikka suunnitteluttaa tai valmistuttaa tuotetta ja pitää sitä kaupan omalla nimellään tai tavaramerkillä”. ’Maahantuojalla’ tarkoitetaan ”unioniin sijoittautunutta luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka saattaa kolmannesta maasta tuotavan tuotteen unionin markkinoille”. Tämä tarkoittaa, että mikäli tuote on valmistettu EU:n ulkopuolella mutta EU:hun sijoittautunut yritys pitää sitä kaupan omalla nimellään tai tavaramerkillä, tätä yritystä pidetään valmistajana. Siinä tapauksessa, että kyseinen valmistaja saattaa tuotteen EU:n markkinoille – vaikka sen toisi tosiasiallisesti maahan toinen yritys – toimitusketjussa ei ole asetuksessa tarkoitettua maahantuojaa.

(16) Lukuun ottamatta tapauksia, joissa valmistus tapahtuu EU:ssa, vaikka valmistaja ei ole sijoittautunut EU:hun. Tällöin EU:ssa ei ole valmistajaa eikä maahantuojaa, joten 4 artiklassa tarkoitettuna talouden toimijana voi toimia vain joko valtuutettu edustaja tai huolintapalvelujen tarjoaja.

(17) Kyseistä toimijaa ei pidä sekoittaa yhteisöön, joka vain ylläpitää myyntitarjousta verkossa. Ks. viimeksi mainitusta toimijasta tämän tiedonannon 2.4 kohta.

(18) Maininta (sähköisessä) tulli-ilmoituksessa ei riitä, koska kyseistä ilmoitusta ei toimiteta fyysisesti tuotteen mukana.

(19) Asetuksen johdanto-osan 53 kappaleessa muistutetaan, että unionin tullikoodeksista 9. lokakuuta 2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 952/2013 (EUVL L 269, 10.10.2013, s. 1) 220, 254 ja 256–258 artiklassa säädetään, että unionin markkinoille tulevat tuotteet, jotka edellyttävät lisäjalostusta, jotta ne olisivat sovellettavan unionin yhdenmukaistamislainsäädännön mukaisia, on asetettava sellaiseen tullimenettelyyn, joka mahdollistaa sen, että maahantuoja suorittaa tämän lisäjalostuksen.

(20) Kuluttajariitojen verkkovälitteisestä riidanratkaisusta sekä asetuksen (EY) N:o 2006/2004 ja direktiivin 2009/22/EY muuttamisesta 21. toukokuuta 2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 524/2013 (verkkovälitteistä kuluttajariitojen ratkaisua koskeva asetus) (EUVL L 165, 18.6.2013, s. 1) 4 artiklan 1 kohdan f alakohdan mukaan ’verkossa toimivalla markkinapaikalla’ tarkoitetaan ”tietoyhteiskunnan palveluja, erityisesti sähköistä kaupankäyntiä, sisämarkkinoilla koskevista tietyistä oikeudellisista näkökohdista 8 päivänä kesäkuuta 2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/31/EY (direktiivi sähköisestä kaupankäynnistä) 2 artiklan b alakohdassa määriteltyä palvelujen tarjoajaa, joka antaa kuluttajille ja elinkeinonharjoittajille mahdollisuuden tehdä verkossa kauppa- ja palvelusopimuksia verkossa toimivan markkinapaikan verkkosivustolla”.

(21) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/31/EY, annettu 8 päivänä kesäkuuta 2000, tietoyhteiskunnan palveluja, erityisesti sähköistä kaupankäyntiä, sisämarkkinoilla koskevista tietyistä oikeudellisista näkökohdista (EYVL L 178, 17.7.2000, s. 1).

(22) Tämä kuuluu direktiivin 2000/31/EY 14 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetun laittoman toiminnan tai tiedon piiriin, koska se täyttää asetuksen 4 artiklan edellytykset.

(23) Rakennustuotteille laaditaan suoritustasoilmoitus, muille tuotteille vaatimustenmukaisuusvakuutus.

(24) Ulkona käytettävien laitteiden aiheuttamaa melua, koneita sekä ekologista suunnittelua koskevassa lainsäädännössä täsmennetään, että säilytysvelvollisuus on kymmenen vuotta viimeisestä valmistuspäivästä lähtien.

(25) Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös N:o 768/2008/EY, tehty 9 päivänä heinäkuuta 2008, tuotteiden kaupan pitämiseen liittyvistä yhteisistä puitteista ja päätöksen 93/465/ETY kumoamisesta (EUVL L 218, 13.8.2008, s. 82), 5 artikla.

(26) Kaikissa 4 artiklan soveltamisalaan kuuluvissa säädöksissä edellytetään, että valmistaja laatii tekniset asiakirjat.

(27) Asetuksen 3 artiklan 19 alakohdan mukaan ’riskin aiheuttavalla tuotteella’ tarkoitetaan ”tuotetta, joka voi vaikuttaa kielteisesti sovellettavalla unionin yhdenmukaistamislainsäädännöllä suojattuun ihmisten yleiseen terveyteen ja turvallisuuteen, työterveyteen ja -turvallisuuteen, kuluttajansuojaan ja ympäristön, yleisen turvallisuuden ja muiden yleisten etujen suojeluun kohtuuden ja hyväksyttävyyden ylittävällä tavalla suhteessa sen suunniteltuun käyttötarkoitukseen tai kyseisen tuotteen tavanomaisissa tai kohtuudella ennakoitavissa olevissa käyttöolosuhteissa, mukaan lukien tuotteen käyttöikä ja tapauksen mukaan tuotteen käyttöönotto, asennus ja huoltoa koskevat vaatimukset”.

(28) Yhteystiedot ovat saatavilla seuraavilla verkkosivuilla: https://ec.europa.eu/growth/single-market/goods/building-blocks/market-surveillance/organisation_fi

(29) Useimmissa valmistajia ja maahantuojia koskevissa alakohtaisissa säädöksissä viitataan näihin vaihtoehtoihin. Asetuksen 16 artiklassa luetellaan lisää mahdollisia korjaavia toimia.

(30) Osa alakohtaisista säädöksistä (kuten lelujen turvallisuutta ja ekologista suunnittelua koskevat säädökset) sisältää tarkempia säännöksiä määräajoista, joiden puitteissa tiettyjen talouden toimijoiden on toimitettava tietyt asiakirjat markkinavalvontaviranomaisille. Niitä sovelletaan jatkossakin.

(31) Tai jos huolintapalvelujen tarjoaja ei voi suorittaa tehtäviään jonkin asiakkaaseen liittyvän taikka asiakkaan ja valmistajan välisen ongelman takia.

(32) Asetuksen 41 artiklan 1 kohdassa edellytetään, että jäsenvaltiot vahvistavat säännöt, joita sovelletaan asetuksen tämän ja tiettyjen muiden säännösten rikkomisesta määrättäviin seuraamuksiin.

(33) Kuten säädetään päätöksessä N:o 768/2008/EY. Sinisessä oppaassa annetaan lisäohjeita talouden toimijoiden velvoitteista.

(34) Joissakin alakohtaisissa säädöksissä valmistaja on määritelty eri tavalla. Energiaan liittyvien tuotteiden ekologiselle suunnittelulle asetettavien vaatimusten puitteista 21. lokakuuta 2009 annetusta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivistä 2009/125/EY (EUVL L 285, 31.10.2009, s. 10) on esimerkiksi jätetty pois kohta ”taikka suunnitteluttaa tai valmistuttaa”.

(35) Ulkona käytettävien laitteiden melupäästöjä ympäristöön koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 8. toukokuuta 2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/14/EY (EYVL L 162, 3.7.2000, s. 1) liite II sekä koneista ja direktiivin 95/16/EY muuttamisesta 17. toukokuuta 2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/42/EY (uudelleenlaadittu) (EUVL L 157, 9.6.2006, s. 24) liitteessä II olevan 1 osan A kohdan 1 alakohta.

(36) Direktiivin 2006/42/EY liitteessä II olevan 1 osan B kohdan 1 alakohta.

(37) Direktiivin 2000/14/EY 4 artiklan 1 kohta ja direktiivin 2006/42/EY 5 artiklan 1 kohdan e alakohta.

(38) Ulkona käytettävien laitteiden aiheuttamaa melua (direktiivin 2000/14/EY 4 artiklan 2 kohta) ja koneita (direktiivin 2006/42/EY 2 artiklan i alakohta) koskevassa EU:n lainsäädännössä ei käytetä ilmaisua ”maahantuoja”, vaan siinä viitataan muuhun henkilöön, joka saattaa tuotteen markkinoille.

(39) Pyroteknisiä tuotteita koskevaa lainsäädäntöä lukuun ottamatta. Pyroteknisille tuotteille voi kuitenkin nimetä valtuutetun edustajan asetuksen 4 ja 5 artiklan nojalla. Tällöin valtuutetulle edustajalle kuuluvat 4 artiklassa luetellut tehtävät.

(40) Tiettyjen vaarallisten aineiden käytön rajoittamista sähkö- ja elektroniikkalaitteissa koskevan lainsäädännön tapauksessa kaikki vaatimustenmukaisuuden varmistamiseksi toteutetut toimet [Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/65/EU, annettu 8 päivänä kesäkuuta 2011, tiettyjen vaarallisten aineiden käytön rajoittamisesta sähkö- ja elektroniikkalaitteissa (EUVL L 174, 1.7.2011, s. 88), 8 artiklan b alakohta] ja tiedustelukoneita koskevan lainsäädännön tapauksessa kaikki toimet vaatimustenvastaisuuden tai turvallisuusriskien poistamiseksi (komission delegoitu asetus (EU) 2019/945, annettu 12 päivänä maaliskuuta 2019, miehittämättömistä ilma-alusjärjestelmistä ja kolmansien maiden miehittämättömien ilma-alusjärjestelmien käyttäjistä (EUVL L 152, 11.6.2019, s. 1), 7 artiklan 2 kohdan c alakohta).

(41) Direktiivin 2000/14/EY liite II, direktiivin 2006/42/EY liitteessä II olevan 1 osan A kohdan 1 alakohta sekä markkinavalvonnasta ja tuotteiden vaatimustenmukaisuudesta ja neuvoston direktiivin 89/106/ETY kumoamisesta 9. maaliskuuta 2011 annetun asetuksen (EU) N:o 305/2011 (EUVL L 88, 4.4.2011, s. 5) liite III.

(42) Direktiivin 2000/14/EY 4 artiklan 1 kohta, direktiivin 2006/42/EY 5 artiklan 1 kohdan e alakohta ja asetuksen (EU) N:o 305/2011 7 artikla.

(43) Sellaisina kuin ne määritellään yhteisön postipalvelujen sisämarkkinoiden kehittämistä ja palvelun laadun parantamista koskevista yhteisistä säännöistä 15. joulukuuta 1997 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 97/67/EY (EYVL L 15, 21.1.1998, s. 14) 2 artiklan 1 alakohdassa.

(44) Sellaisina kuin ne määritellään rajatylittävistä pakettipalveluista 18. huhtikuuta 2018 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2018/644 (EUVL L 112, 2.5.2018, s. 19) 2 artiklan 2 alakohdassa.

(45) Jos markkinavalvontaviranomainen kohtaa tässä yhteydessä hankaluuksia, se voi pyytää apua toisen jäsenvaltion viranomaiselta asetuksen VI luvussa säädettyjen menettelyjen ja edellytysten mukaisesti.

(46) Asetuksen 7 artiklan 1 kohdan mukaan talouden toimijoiden (sellaisena kuin ne määritellään 3 artiklassa) on toteutettava yhteistyössä markkinavalvontaviranomaisten kanssa tiettyjä toimia. Asetuksen johdanto-osan 24 kappaleessa todetaan, että näihin toimiin kuuluu sellaisten talouden toimijoiden, joilla on tietyn unionin yhdenmukaistamislainsäädännön soveltamisalaan kuuluvia tuotteita koskevia tehtäviä, yhteystietojen toimittaminen viranomaisten pyynnöstä, kun nämä tiedot ovat niiden saatavilla.

(47) Muun muassa silloin, kun 4 artiklassa tarkoitetun talouden toimijan nimi ja yhteystiedot on ilmoitettu tuotteessa tai sen mukana mutta viranomaiset toteavat tarkastuksen yhteydessä, että kyseiset tiedot ovat vääriä eli osoitetta ei esimerkiksi ole olemassa tai mainittua toimijaa ei löydy kyseisestä osoitteesta.

(48) Yleensä valmistaja (paitsi siinä tapauksessa, että asianomaisen valmistajan tarkoituksena ei ollut saattaa kyseisiä tuotteita EU:n markkinoille mutta toinen talouden toimija teki silti niin). Tämä on mahdollista vain siinä tapauksessa, että valmistaja voidaan yksilöidä yhteystietojensa perusteella.

23.3.2021

Euroopan unionin virallinen lehti

C 100/16

KOMISSION TIEDONANTO

Soveltamisohjeet: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2019/515 toisessa jäsenvaltiossa laillisesti kaupan pidettyjen tavaroiden vastavuoroisesta tunnustamisesta

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(2021/C 100/02)

SISÄLLYSLUETTELO

JOHDANTO

ASETUKSEN SOVELTAMISALA (ASETUKSEN 2 ARTIKLA)

2.1.

Toisessa jäsenvaltiossa laillisesti kaupan pidetyt tavarat.

2.1.1.

Tavarat

2.1.2.

Laillisesti kaupan pitäminen toisessa jäsenvaltiossa

2.1.2.

Asetuksen mukaiset ”hallinnolliset päätökset”

2.2.1.

Mikä on hallinnollinen päätös?

2.2.2.

Ensimmäinen edellytys: kansalliset tekniset määräykset – hallinnollisen päätöksen perusta

2.2.3.

Toinen edellytys: hallinnollisen päätöksen välitön tai välillinen vaikutus on kohdejäsenvaltion markkinoille pääsyn rajoittaminen tai epääminen

2.2.4.

Kansalliset tekniset määräykset ja ennakkolupamenettelyt

2.2.5.

Tapauksia, joissa asetusta (EU) 2019/515 ei sovelleta

MITEN VASTAVUOROINEN TUNNUSTAMINEN TOIMII ASETUKSEN MUKAISESTI?

3.1.

Tavaroiden laillinen kaupan pitäminen alkuperäjäsenvaltiossa

3.2.

Tavaroiden myyminen toisessa jäsenvaltiossa

3.3.

Arviointia koskevat tiedot

3.4.

Vastavuoroista tunnustamista koskeva ilmoitus (asetuksen 4 artikla)

3.4.1.

Ilmoituksen sisältö ja rakenne

3.4.2.

Ilmoituksen kieli

3.4.3.

Kuka voi laatia ilmoituksen?.

3.4.4.

Mitä tapahtuu, jos ilmoitus on vain osittain täytetty?

3.4.5.

Miten ja milloin ilmoitusta voidaan käyttää?

3.4.6.

Asiakirjojen toimittaminen

3.5.

Toimivaltaisen viranomaisen tekemä arviointi (asetuksen 5 artiklan 1 kohta)

3.5.1.

Oikeutettu yleistä etua koskeva syy

3.5.2.

Suhteellisuusperiaate

3.6.

Markkinoille pääsyn tilapäinen keskeyttäminen (asetuksen 6 artikla)

3.7.

Hallinnollinen päätös (asetuksen 5 artiklan 9–13 kohta)

3.8.

Komissiolle ja muille jäsenvaltioille ilmoittaminen

3.9.

Muutoksenhakukeinot hallinnollista päätöstä vastaan

3.10.

Mikä SOLVIT on?

3.11.

SOLVIT ja asetuksen 8 artiklan mukainen ongelmanratkaisumenettely

3.12.

Komission lausunto asetuksen 8 artiklan mukaisen ongelmanratkaisumenettelyn yhteydessä

3.13.

Tuoteyhteyspisteiden tehtävä (asetuksen 9 artikla)

3.14.

Hallinnollinen yhteistyö (asetuksen 10 artikla)

KANSALLISTEN TEKNISTEN MÄÄRÄYSTEN ENNAKKOARVIOINTI – DIREKTIIVI (EU) 2015/1535 JA SISÄMARKKINALAUSEKE

ASETUKSEN (EU) 2019/515 JA DIREKTIIVIN 2001/95/EY VÄLINEN SUHDE

5.1.

Kuluttajien terveydelle ja turvallisuudelle vaaraa aiheuttavia tuotteita koskevat toimenpiteet

5.2.

Muuta vaaraa aiheuttavia kulutustavaroita koskevat toimenpiteet

1. JOHDANTO

Euroopan parlamentin neuvoston asetusta (EU) 2019/515 toisessa jäsenvaltiossa laillisesti kaupan pidettyjen tavaroiden vastavuoroisesta tunnustamisesta (1), jäljempänä ’asetus’, alettiin soveltaa 19. huhtikuuta 2020, ja se korvasi Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 764/2008 (2). Asetuksen tavoitteena on tehostaa sisämarkkinoiden toimintaa parantamalla vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamista ja poistamalla perusteettomia kaupan esteitä (asetuksen 1 artiklan 1 kohta).

Näiden soveltamisohjeiden tarkoituksena on auttaa yrityksiä ja kansallisia toimivaltaisia viranomaisia soveltamaan asetusta. (3) Kuitenkin vain itse asetuksen teksti on oikeudellisesti sitova. Euroopan unionin tuomioistuimella, jäljempänä ’tuomioistuin’, on yksinomainen toimivalta tulkita EU:n lainsäädäntöä.

Vastavuoroisen tunnustamisen periaate perustuu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT-sopimus) 34 ja 36 artiklaa koskevaan tuomioistuimen oikeuskäytäntöön. Asetuksessa vahvistetaan säännöt ja menettelyt vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamisesta yksittäisissä tapauksissa (asetuksen 1 artiklan 2 kohta).

SEUT-sopimuksen 34 ja 36 artiklaa sovelletaan, jos tavaroita tai tiettyjä tavaroihin liittyviä seikkoja koskevia EU:n yhdenmukaistamissääntöjä ei ole vahvistettu.

SEUT-sopimuksen 34 artiklan mukaan ”jäsenvaltioiden väliset tuonnin määrälliset rajoitukset ja kaikki vaikutukseltaan vastaavat toimenpiteet ovat kiellettyjä”.

SEUT-sopimuksen 36 artiklassa määrätään seuraavaa:

Mitä 34 ja 35 artiklassa määrätään, ei estä sellaisia tuontia, vientiä tai kauttakuljetusta koskevia kieltoja tai rajoituksia, jotka ovat perusteltuja julkisen moraalin, yleisen järjestyksen tai turvallisuuden kannalta, ihmisten, eläinten tai kasvien terveyden ja elämän suojelemiseksi, taiteellisten, historiallisten tai arkeologisten kansallisaarteiden suojelemiseksi taikka teollisen ja kaupallisen omaisuuden suojelemiseksi. Nämä kiellot tai rajoitukset eivät kuitenkaan saa olla keino mielivaltaiseen syrjintään tai jäsenvaltioiden välisen kaupan peiteltyyn rajoittamiseen.

Rajoittavia toimenpiteitä voidaan perustella myös muilla tuomioistuimen oikeuskäytännössä yksilöidyillä tavoitteilla (niin sanotuilla pakollisilla vaatimuksilla).

Tuomioistuin kehitti 34 ja 36 artiklan perusteella vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen:

—	Jäsenvaltiot eivät saa kieltää toisessa jäsenvaltiossa laillisesti kaupan pidettyjen tavaroiden myyntiä alueellaan.

—

Jäsenvaltiot voivat rajoittaa toisessa jäsenvaltiossa laillisesti kaupan pidettyjen tavaroiden kaupan pitämistä tai evätä sen, jos tällainen rajoittaminen tai epääminen on perusteltua SEUT-sopimuksen 36 artiklassa vahvistetuista syistä tai tuomioistuimen oikeuskäytännössä tunnustetuista muista oikeutetuista yleistä etua koskevista syistä.

2. ASETUKSEN SOVELTAMISALA (ASETUKSEN 2 ARTIKLA)

Tätä asetusta sovelletaan 1) kaikentyyppisiin tavaroihin, joita pidetään laillisesti kaupan toisessa jäsenvaltiossa, ja 2) hallinnollisiin päätöksiin, jotka kohdejäsenvaltion toimivaltainen viranomainen on tehnyt tai sen on määrä tehdä tällaisten tavaroiden osalta. Jotta hallinnolliset päätökset kuuluisivat asetuksen soveltamisalaan, niiden on perustuttava kohdejäsenvaltiossa sovellettavaan kansalliseen tekniseen määräykseen ja niillä on oltava välitön tai välillinen vaikutus kohdejäsenvaltion markkinoille pääsyn rajoittamiseen tai epäämiseen (asetuksen 2 artiklan 1 kohta).

Aina ei ole helppo määritellä, olisiko tavaroiden suhteen hyödyllistä soveltaa vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta. Tämä johtuu siitä, että SEUT-sopimuksen 34 ja 36 artiklaa – ja näin ollen vastavuoroista tunnustamista – sovelletaan moniin tavaroihin tai niihin liittyviin seikkoihin, joihin ei sovelleta kattavasti EU:n yhdenmukaistamislainsäädäntöä.

2.1 Toisessa jäsenvaltiossa laillisesti kaupan pidetyt tavarat

2.1.1 Tavarat

Asetusta sovelletaan kaikentyyppisiin tavaroihin, myös maataloustuotteisiin. Termi ”maataloustuotteet” sisältää kalataloustuotteet SEUT-sopimuksen 38 artiklan 1 kohdan mukaisesti (asetuksen 2 artiklan 1 kohta ja johdanto-osan 12 kappale).

Asetus koskee tavaroita, joihin sovelletaan SEUT-sopimuksen 34 artiklaa (asetuksen 1 artiklan 2 kohta). Tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan ”tavaroiden vapaan liikkuvuuden soveltamisalaan kuuluvat vain rahanarvoiset tavarat, jotka voivat sellaisenaan olla liiketoimien kohteena” (4).

2.1.2 Laillisesti kaupan pitäminen toisessa jäsenvaltiossa

Asetus koskee tavaroita, joita pidetään laillisesti kaupan toisessa jäsenvaltiossa (asetuksen 1 artiklan 2 kohta).

Asetuksessa tarkoitetaan ”’toisessa jäsenvaltiossa laillisesti kaupan pidetyllä’ sitä, että tavarat tai kyseisen tyyppiset tavarat ovat kyseisessä jäsenvaltiossa sovellettavien asiaa koskevien määräysten mukaisia tai niihin ei sovelleta kyseisessä jäsenvaltiossa mitään tällaisia määräyksiä ja ne on asetettu loppukäyttäjien saataville kyseisessä jäsenvaltiossa” (asetuksen 3 artiklan 1 kohta). Tähän keskeiseen määritelmään sisältyy kaksi edellytystä, jotka esitetään kahdessa seuraavassa luetelmakohdassa.

—

Ensimmäinen edellytys on se, että tavaroiden tai kyseisen tyyppisten tavaroiden on oltava kyseisessä jäsenvaltiossa sovellettavien asiaa koskevien määräysten mukaisia tai niihin ei saa soveltaa kyseisessä jäsenvaltiossa mitään tällaisia määräyksiä. Jos siis alkuperäjäsenvaltiossa ei ole kyseisiin tavaroihin liittyviä asiaa koskevia kansallisia teknisiä määräyksiä, on helpompi vastata kysymykseen siitä, ovatko tavarat kyseisen jäsenvaltion kansallisten teknisten määräysten mukaisia. Jos taas alkuperäjäsenvaltiossa on kansallisia teknisiä määräyksiä, tavaroiden ominaisuuksia koskevat tiedot ja viittaus kansalliseen lainsäädäntöön voivat joissakin tapauksissa riittää osoittamaan säännösten noudattamisen. Muissa tapauksissa voidaan tarvita ennakkolupapäätös. On syytä muistaa, että jäsenvaltioilla voi olla hyvin erilaisia järjestelmiä, joilla tavaroita valvotaan ennen markkinoille saattamista (ennakkolupamenettelyt) tai markkinoille saattamisen jälkeen (markkinavalvonta). Näihin erilaisiin järjestelmiin kuuluu myös tilanteita, joissa tiettyjä tavaroita ei säännellä lainkaan eikä niiden tarvitse täyttää kansallisia oikeudellisia vaatimuksia. Se, että ”asiaankuuluvien määräysten noudattaminen” tavaroiden osalta edellyttää ennakkolupaa yhdessä jäsenvaltiossa, ei välttämättä tarkoita, että samojen tavaroiden lailliseen kaupan pitämiseen toisessa jäsenvaltiossa vaadittaisiin hyväksyntä. Jäsenvaltioiden erilaiset vaatimukset eivät vaikuta laillisen kaupan pitämisen käsitteeseen.

—

Laillisen kaupan pitämisen käsitteen toinen edellytys on, että tavarat asetetaan loppukäyttäjien saataville kyseisessä jäsenvaltiossa. Asetuksen 3 artiklan 2 kohdan määritelmän mukaan ”asettamisella saataville markkinoilla” tarkoitetaan tavaroiden toimittamista markkinoille jäsenvaltion alueella liiketoiminnan yhteydessä jakelua, kulutusta tai käyttöä varten joko maksua vastaan tai veloituksetta. Mitä tahansa asiakirjaa, joka sisältää i) yksiselitteiset tiedot tavaroiden tai tavaroiden tyypin tunnistamiseksi ja tavarantoimittajien, asiakkaiden tai loppukäyttäjien tunnistamiseksi sekä ii) päivämäärää koskevat tiedot, kuten laskun, olisi pidettävä tarpeellisena ja riittävänä todisteena sen osoittamiseksi, että edellytys täyttyy.

2.2 Asetuksen mukaiset ”hallinnolliset päätökset”

2.2.1 Mikä on hallinnollinen päätös?

Asetuksen 2 artiklan 1 kohdassa täsmennetään, että asetusta sovelletaan ”hallinnollisiin päätöksiin”, joita kohdejäsenvaltion toimivaltainen viranomainen on tehnyt tai joita sen on määrä tehdä sellaisten tavaroiden osalta, joita pidetään laillisesti kaupan toisessa jäsenvaltiossa, kun hallinnollinen päätös täyttää seuraavat edellytykset:

a)	hallinnollinen päätös perustuu kohdejäsenvaltiossa sovellettavaan kansalliseen tekniseen määräykseen; ja

b)	hallinnollisen päätöksen välitön tai välillinen vaikutus on kohdejäsenvaltion markkinoille pääsyn rajoittaminen tai epääminen.

Asetuksen 2 artiklan 1 kohdassa täsmennetään lisäksi, että ”hallinnollisiin päätöksiin” sisältyvät kaikki hallinnolliset toimet, jotka perustuvat kansalliseen tekniseen määräykseen ja joilla on sama tai pääosin sama oikeusvaikutus kuin vaikutus, jota tarkoitetaan b alakohdassa.

Tämä tarkoittaa, että hallinnollisen vaiheen ei tarvitse sisältää termiä ”päätös”. Tärkeää on se, onko kyse tavaroista, joita pidetään laillisesti kaupan toisessa jäsenvaltiossa ja jotka täyttävät sekä a että b alakohdan edellytykset.

2.2.2 Ensimmäinen edellytys: kansalliset tekniset määräykset – hallinnollisen päätöksen perusta

Asetuksen 2 artiklan 2 kohdan mukaan ”kansallisella teknisellä määräyksellä” tarkoitetaan jäsenvaltion lain, asetuksen tai muun hallinnollisen määräyksen säännöstä, jolla on seuraavat ominaisuudet:

a)	se kattaa tavarat tai tavaroihin liittyvät seikat, joita ei ole yhdenmukaistettu EU:n tasolla;

sillä joko kielletään tavaroiden tai tietyn tyyppisten tavaroiden asettaminen saataville kyseisen jäsenvaltion markkinoilla tai se tekee kyseisen säännöksen noudattamisesta tosiasiallisesti tai oikeudellisesti pakollista asetettaessa tavaroita tai tietyn tyyppisiä tavaroita saataville kyseisillä markkinoilla; ja

sillä on vähintään yksi seuraavista vaikutuksista:

—

siinä määrätään tavaroilta tai tietyn tyyppisiltä tavaroilta edellytettävistä ominaisuuksista, kuten niiden laatutasosta, suorituskyvystä tai turvallisuudesta tai niiden mitoista, mukaan luettuina vaatimukset, joita sovelletaan kyseisiin tavaroihin ja jotka koskevat myyntinimityksiä, terminologiaa, symboleja, testausta ja testausmenetelmiä, pakkauksia tai merkintöjä sekä vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyjä (5);

—

siinä asetetaan kuluttajien tai ympäristön suojelemiseksi tavaroille tai tietyn tyyppisille tavaroille muita vaatimuksia, jotka vaikuttavat tavaroiden elinkaareen sen jälkeen, kun ne on asetettu saataville kyseisen jäsenvaltion markkinoilla, kuten käyttöä, kierrätystä, uudelleenkäyttöä ja hävittämistä koskevia edellytyksiä, jos tällaiset edellytykset voivat merkittävästi vaikuttaa joko kyseisten tavaroiden kokoonpanoon tai luonteeseen tai niiden asettamiseen saataville kyseisen jäsenvaltion markkinoilla.

Asetuksen 2 artiklan 2 kohdan c alakohtaan vaikuttavat Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2015/1535 (6), jäljempänä ’avoimuusdirektiivi’, 1 artiklan 1 kohdan c ja d alakohta sekä sen edeltäjän Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/34/EY (7) 1 artiklan 2 ja 3 kohta. Siksi näitä säännöksiä koskeva oikeuskäytäntö (8) voisi olla hyödyllinen vertailukohta. On tärkeää huomata, että avoimuusdirektiivin soveltamisalaan kuuluvia kansallisia teknisiä määräyksiä, joista ei ilmoiteta luonnosvaiheessa, ei voida panna täytäntöön yksityishenkilöiden osalta. (9) Avoimuusdirektiivin mukainen ilmoitusmenettely on kuvattu tämän ohjeen luvussa 4.

Lisäksi olisi mainittava tavaroiden asettamiseen saataville markkinoilla merkittävästi vaikuttavien määräysten käsitteen osalta, että tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan tiettyjen tavaroiden käyttöä koskevia rajoituksia voidaan pitää tavaroiden vapaan liikkuvuuden esteinä, koska ne vaikuttavat kuluttajien käyttäytymiseen. Kuluttajat eivät osta tavaroita, joita he eivät voi käyttää. Seuraavissa kolmessa luetelmakohdassa käsitellään joitakin esimerkkejä tästä oikeuskäytännöstä.

—

Esimerkiksi asiassa komissio v. Italia antamassaan tuomiossa tuomioistuin katsoi, että kielto vetää moottoripyörän perässä perävaunua on toimenpide, jolla on vastaava vaikutus kuin tuonnin määrällisillä rajoituksilla. Siltä osin kuin kiellolla rajoitetaan erityisesti moottoripyörille suunniteltujen perävaunujen pääsyä kyseisille markkinoille, sillä on huomattava vaikutus kuluttajien käyttäytymiseen ja se estää siten sen, että relevanteilla markkinoilla voisi olla tällaisten perävaunujen kysyntää. (10) Kuluttajilla, jotka tietävät, etteivät he saa käyttää moottoripyörässään erityisesti tätä ajoneuvotyyppiä varten suunniteltua perävaunua, ei nimittäin käytännössä ole mitään intressiä ostaa tällaista perävaunua. (11)

—

Vastaavasti asiassa Mickelsson, joka koski vesialueiden ja kulkuväylien määrittämistä koskevia kansallisia sääntöjä, tuomioistuin totesi, että niissä asetetulla kiellolla käyttää tuotetta jäsenvaltion alueella voi sen soveltamisalasta riippuen olla huomattava vaikutus kuluttajien käyttäytymiseen. Se puolestaan voi vaikuttaa kyseisen tuotteen pääsyyn asianomaisen jäsenvaltion markkinoille. (12) Kuluttajilla, jotka tietävät, että tällaisen lainsäädännön mukaan sallittu käyttö on hyvin rajallista, ei nimittäin ole suurta intressiä ostaa kyseistä tuotetta. (13) Näin ollen tuomioistuin katsoi, että silloin, kun vesialueiden ja kulkuväylien määrittämistä koskevat kansalliset säännöt johtavat siihen, että vesiskootterien käyttäjiä estetään käyttämästä kyseisiä tuotteita niille ominaisella tavalla tai niiden käyttöä rajoitetaan voimakkaasti, tällaiset säännöt muodostavat esteen näiden tuotteiden pääsylle kyseessä oleville kansallisille markkinoille ja merkitsevät näin ollen maahantuonnin määrällisiä rajoituksia vaikutukseltaan vastaavaa toimenpidettä. (14)

—

Tuomioistuin katsoi myös, että SEUT-sopimuksen 34 artiklan vastaisesti kiellon, joka koskee värillisten kalvojen kiinnittämistä ajoneuvojen tuulilasiin, johdosta muun muassa mahdollisilla asianomaisilla eli kauppiailla tai yksityisillä oikeussubjekteilla ei käytännössä ole minkäänlaista intressiä ostaa tällaisia kalvoja, koska ne tietävät, että ne eivät saa kiinnittää niitä ajoneuvojen tuulilasiin ja matkustajien istuinten kohdilla oleviin ikkunoihin. (15)

On tärkeää korostaa, että asetusta ei sovelleta hallinnollisiin päätöksiin, jotka perustuvat toisen tyyppisiin SEUT-sopimuksen 34 artiklan soveltamisalaan kuuluviin toimenpiteisiin, kuten julkisia hankintamenettelyjä varten laaditut tekniset eritelmät tai vaatimukset käyttää virallisia kieliä kyseisessä jäsenvaltiossa, mutta eivät ole kansallisia teknisiä määräyksiä (asetuksen johdanto-osan 10 kappale).

Lisäksi myyntijärjestelyjä koskevat säännöt kuuluvat SEUT-sopimuksen 34 artiklan soveltamisalaan vain sillä edellytyksellä, että niissä otetaan käyttöön tuotteiden alkuperään perustuva syrjintä joko oikeudellisesti tai tosiasiallisesti. (16)

2.2.3 Toinen edellytys: hallinnollisen päätöksen välitön tai välillinen vaikutus on kohdejäsenvaltion markkinoille pääsyn rajoittaminen tai epääminen

Kuten kohdassa 2.2.1. todetaan, asetuksen 2 artiklan 1 kohdan b alakohdassa edellytetään, että ”hallinnollisen päätöksen välitön tai välillinen vaikutus on kohdejäsenvaltion markkinoille pääsyn rajoittaminen tai epääminen”.

Tuomioistuin totesi asiassa Dassonville (17) seuraavaa: ”Määrällisiä rajoituksia vaikutukseltaan vastaavina toimenpiteinä pidetään kaikkia kauppaa koskevia jäsenvaltioiden säännöksiä, jotka voivat rajoittaa yhteisön sisäistä kauppaa suoraan tai välillisesti, tosiasiallisesti tai mahdollisesti.”

Hyviä esimerkkejä hallinnollisista päätöksistä, joiden välitön vaikutus on markkinoille pääsyn rajoittaminen tai epääminen, voisivat olla päätökset, joilla evätään toisessa jäsenvaltiossa laillisesti kaupan pidettyjen korujen markkinoille pääsy sillä perusteella, että niissä ei ole tarkastusleimaa tai että tarkastusleimaa ei tunnusteta kohdejäsenvaltiossa. Vastavuoroisella tunnustamisella on usein haasteita jalometallien alalla.

Asia C-525/14, komissio v. Tšekin tasavalta, koski sitä, että Tšekki kieltäytyi tunnustamasta Alankomaihin sijoittautuneen riippumattoman tarkastuslaitoksen WaarborgHollandin, jolla on toimipisteitä kolmansissa maissa, tarkastusleimoja ja vaati siten kyseessä oleviin jalometalleihin tšekkiläisen lisätarkastusleiman. Tuomioistuin katsoi, että sen mukaisesti alankomaalaisen tarkastuslaitoksen WaarborgHollandin leimoilla varustettuja jalometalleja voidaan pitää kaupan Tšekin alueella vasta, kun ne on tarkastettu ja niihin on lyöty lisätarkastusleima viimeksi mainitussa jäsenvaltiossa. Nämä lisätarkastukset ja -merkinnät ovat omiaan vaikeuttamaan näiden tuotteiden tuontia toisista jäsenvaltioista Tšekin alueelle ja nostamaan sen kustannuksia. Näin ollen katsotaan, että käytäntö on Alankomaissa mutta ei kolmansien maiden sivuliikkeissä lyötyjen tarkastusleimojen osalta Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 34 artiklan nojalla kiellettyä.

Hallinnollisen päätöksen välillisen vaikutuksen osalta on tärkeää muistaa, että on riittävää, että hallinnollinen päätös voisi rajoittaa markkinoille pääsyä tai evätä sen kohdejäsenvaltiossa. Päätöksellä on välillinen vaikutus, jos se ei sinänsä rajoita tai epää pääsyä markkinoille mutta se on ainakin mahdollista jäsenvaltiossa vallitsevien tosiseikkojen ja näkemysten perusteella. (18)

Päätökset, joilla on vain välillisiä vaikutuksia EU:n sisäiseen kauppaan, olisi erotettava selkeästi päätöksistä, joiden vaikutukset ovat liian välillisiä, jotta niillä olisi mitään vaikutusta. Tuomioistuin katsoikin, että tietyissä tapauksissa (19) toimenpiteen mahdolliset rajoittavat vaikutukset tavaroiden vapaaseen liikkuvuuteen ovat liian sattumanvaraisia ja välillisiä, jotta sen asettaman velvoitteen voidaan katsoa olevan omiaan estämään jäsenvaltioiden välisen kaupan sekä SEUT-sopimuksen 34 artiklan vastainen.

Jos toimenpide kuitenkin kattaa vain osan kansallisesta alueesta mutta sillä on välitön tai välillinen vaikutus tavaroiden vapaaseen liikkuvuuteen, sitä pidetään rajoituksena, vaikka se olisi maantieteellisesti rajallinen.

Esimerkiksi asiassa Ditlev Bluhme (20) Tanskan lainsäädäntö kielsi mehiläisten pitämisen Læsøn saarella, lukuun ottamatta Læsøn ruskea mehiläinen -alalajia, viimeksi mainitun suojelemiseksi sukupuutolta. Vaikka toimenpide oli voimassa tällä suhteellisen pienellä saarella Tanskassa, tuomioistuin totesi, että tuontikielto on määrällisiä rajoituksia vaikutukseltaan vastaava toimenpide eikä sitä ”muuta se, että pääasiassa kyseessä olevaa toimenpidettä sovelletaan ainoastaan valtion alueen jossain osassa” (21). Tuomioistuin hylkäsi väitteen, jonka mukaan rajattua osaa alueesta koskevasta tavaroiden (muun lajisten mehiläisten) tuontikiellosta voitaisiin myöntää vapautus vähämerkityksisyyden perusteella, koska se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan vain vähän. Toimenpiteen katsottiin kuitenkin olevan perusteltu perustamissopimuksen 36 artiklan nojalla eläinten terveyden ja elämän suojelemiseksi, koska oli kiistatonta, että Læsøn ruskean mehiläisen uhka kuolla sukupuuttoon olisi todellinen, jos se risteytyisi keltaisten mehiläisten kanssa, koska ruskean mehiläisen geenit ovat väistyviä.

2.2.4 Kansalliset tekniset määräykset ja ennakkolupamenettelyt

Kansallinen lainsäädäntö edellyttää joskus ennakkolupaa ennen tavaroiden saattamista markkinoille. ”Ennakkolupamenettelyllä” tarkoitetaan jäsenvaltion lainsäädännön mukaista hallintomenettelyä, jota noudattaen kyseisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen edellytetään talouden toimijan hakemuksen perusteella antavan virallisen hyväksyntänsä, ennen kuin tavarat saa asettaa saataville kyseisen jäsenvaltion markkinoilla (asetuksen 3 artiklan 7 kohta).

Ennakkolupamenettely ei sinänsä muodosta tätä asetusta sovellettaessa kansallista teknistä määräystä (asetuksen 2 artiklan 4 kohta). Näin ollen toimivaltaisten viranomaisten päätökset, joilla rajoitetaan markkinoille pääsyä tai evätään se yksinomaan sillä perusteella, että kyseessä olevilla tavaroilla ei ole voimassa olevaa ennakkolupaa, on jätetty tämän asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle (asetuksen johdanto-osan 11 kappale).

Kansalliseen tekniseen määräykseen perustuva ennakkoluvan epäämispäätös on kuitenkin katsottava hallinnolliseksi päätökseksi, johon tätä asetusta sovelletaan, jos kyseinen päätös täyttää muut asetuksen 2 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan vaatimukset (asetuksen 2 artiklan 4 kohta). Tämä tarkoittaa sitä, että kun ennakkolupamenettelyn käyttöön ottavassa kansallisessa määräyksessä pannaan täytäntöön kansallinen tekninen määräys, päätös ennakkoluvan epäämisestä kansallisen teknisen määräyksen perusteella on asetuksen mukainen hallinnollinen päätös. Näin ollen hakija voi saada tässä asetuksessa säädettyä menettelyllistä suojaa (asetuksen johdanto-osan 11 kappale).

2.2.5 Tapauksia, joissa asetusta (EU) 2019/515 ei sovelleta

Asetusta ei sovelleta kansallisten tuomioistuinten tekemiin lainkäyttöpäätöksiin (asetuksen 2 artiklan 5 kohdan a alakohta). Tämä koskee kansallisten tuomioistuinten päätöksiä, joissa arvioidaan sellaisten tapausten laillisuutta, joissa yhdessä jäsenvaltiossa laillisesti kaupan pidetyiltä tavaroilta evätään pääsy toisen jäsenvaltion markkinoille (asetuksen johdanto-osan 14 kappale).

Asetusta ei myöskään sovelleta lainvalvontaviranomaisten rikostutkinnan tai syytteeseen asettamisen aikana tekemiin lainkäyttöpäätöksiin, jotka koskevat terminologiaa, symboleja tai aineellisia viittauksia perustuslain vastaisiin tai rikollisiin järjestöihin tai rasistisiin, syrjiviin tai muukalaisvihamielisiin rikoksiin (asetuksen 2 artiklan 5 kohdan b alakohta).

3. MITEN VASTAVUOROINEN TUNNUSTAMINEN TOIMII ASETUKSEN MUKAISESTI?

3.1 Tavaroiden laillinen kaupan pitäminen alkuperäjäsenvaltiossa

Kun tavaroita pidetään kaupan toisessa jäsenvaltiossa eikä EU:n yhdenmukaistamislainsäädäntöä ole, talouden toimijoiden olisi ensin varmistettava, että tavarat ovat niiden alkuperäjäsenvaltion sääntöjen mukaisia (tai niihin ei sovelleta mitään tällaisia sääntöjä), joita sovelletaan sinä päivänä, jona kyseiset tavarat saatetaan markkinoille kohdejäsenvaltiossa ja asetetaan alkuperäjäsenvaltion loppukäyttäjien saataville. Jos tavaroita pidetään laillisesti kaupan alkuperäjäsenvaltiossa, talouden toimijat voivat esittää kohdejäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle viittauksen vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen.

3.2 Tavaroiden myyminen toisessa jäsenvaltiossa

Asetuksen 5 artiklan 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

Talouden toimija voi asettaa tavarat saataville kohdejäsenvaltion markkinoilla toimivaltaisen viranomaisen suorittaessa tämän artiklan 1 kohdan mukaista arviointia ja jatkaa niiden saataville asettamista, ellei talouden toimija saa hallinnollista päätöstä, joka koskee kyseisten tavaroiden markkinoille pääsyn rajoittamista tai epäämistä. Tätä kohtaa ei sovelleta, jos arviointi suoritetaan ennakkolupamenettelyn puitteissa tai jos toimivaltainen viranomainen 6 artiklan mukaisesti tilapäisesti keskeyttää arvioinnin kohteena olevien tavaroiden asettamisen saataville markkinoilla.

Tämä tarkoittaa sitä, että kun edellä olevan 3.1 kohdan edellytykset täyttyvät, talouden toimija voi periaatteessa asettaa tavarat saataville markkinoilla kohdejäsenvaltiossa. Talouden toimijan olisi kuitenkin tarkistettava, onko kohdejäsenvaltiossa käytössä ennakkolupamenettely. Jos tavaroiden kaupan pitäminen edellyttää ennakkolupaa kohdejäsenvaltiossa, talouden toimijan on haettava tätä lupaa, ennen kuin tavarat asetetaan saataville kyseisillä markkinoilla. Tavaroita ei voida asettaa saataville markkinoilla välittömästi, jos sovelletaan ennakkolupamenettelyä tai jos toimivaltainen viranomainen päättää keskeyttää väliaikaisesti niiden tavaroiden asettamisen saataville markkinoilla, joita sen arviointi koskee.

3.3 Arviointia koskevat tiedot

Jos kohdejäsenvaltion toimivaltainen viranomainen aikoo osana kansallisen teknisen määräyksen täytäntöönpanoa arvioida asetuksen soveltamisalaan kuuluvia tavaroita, talouden toimijalle on ilmoitettava viipymättä tällaisen arvioinnin aloittamisesta (asetuksen 5 artiklan 1 kohta). Toimivaltaisen viranomaisen on erityisesti ilmoitettava talouden toimijalle arvioinnin kohteena olevat tavarat ja sovellettava kansallinen tekninen määräys tai ennakkolupamenettely sekä kerrottava mahdollisuudesta toimittaa toimivaltaiselle viranomaiselle vastavuoroista tunnustamista koskeva ilmoitus (asetuksen 5 artiklan 2 kohta).

3.4 Vastavuoroista tunnustamista koskeva ilmoitus (asetuksen 4 artikla)

Asetus mahdollistaa sen, että tuottaja, maahantuoja tai jakelija voi laatia tavaroiden kaupan pitämisen laillisuutta koskevan vapaaehtoisen ilmoituksen (tai ”itseilmoituksen”) vastavuoroista tunnustamista varten, jäljempänä ’vastavuoroista tunnustamista koskeva ilmoitus’. Tämän vastavuoroista tunnustamista koskevan ilmoituksen avulla yritykset voivat osoittaa, että tavaroita pidetään laillisesti kaupan toisessa jäsenvaltiossa. Samalla se auttaa toimivaltaisia viranomaisia asetuksen 5 artiklan mukaisessa tavaroiden arviointimenettelyssä ja helpottaa rajat ylittävää yhteistyötä.

Kohdejäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on ilmoitettava talouden toimijalle, jos se aikoo arvioida, pidetäänkö tiettyjä tavaroita laillisesti kaupan toisessa jäsenvaltiossa (asetuksen 5 artiklan 1 kohta). Asetuksella varmistetaan, että menettely on vähemmän raskas talouden toimijalle, kun se valitsee ilmoituksen.

Jos vastavuoroista tunnustamista koskeva ilmoitus toimitetaan kohdejäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle, toimivaltainen viranomainen ei saa vaatia asetuksessa säädettyjen tietojen ja todisteiden lisäksi lisätietoja ja todisteita sen tarkistamiseksi, onko tavaroita pidetty laillisesti kaupan toisessa jäsenvaltiossa (asetuksen 5 artiklan 4 kohta).

Vastavuoroista tunnustamista koskevaan ilmoitukseen olisi liitettävä ilmoituksen sisältämien tietojen tarkistamiseksi välttämättömät todisteet (asetuksen 5 artiklan 4 kohdan a alakohta).

Vapaaehtoisen ilmoituksen käyttö ei estä kohdejäsenvaltion toimivaltaisia viranomaisia i) arvioimasta tavaroita sen selvittämiseksi, ovatko kohdejäsenvaltiossa sovellettavan kansallisen teknisen määräyksen kattamat oikeutetut yleiset edut riittävän suojattuja ottaen huomioon kyseessä olevien tavaroiden ominaisuudet, tai ii) tekemästä hallinnollista päätöstä, joka koskee markkinoille pääsyn rajoittamista tai epäämistä, edellyttäen, että tällaiset päätökset ovat perusteltuja.

Vastavuoroista tunnustamista koskevan ilmoituksen olisi aina sisällettävä tarkat ja täydelliset tiedot tavaroista (asetuksen johdanto-osan 19 kappale). Se olisi pidettävä ajan tasalla, jotta siitä käyvät ilmi mahdolliset muutokset, esimerkiksi muutokset asiaankuuluviin kansallisiin teknisiin määräyksiin (asetuksen johdanto-osan 19 kappale ja 4 artiklan 3 kohta).

Kansallisiin määräyksiin tehtävät muutokset voivat myös edellyttää muutoksia tavaroihin. Jos tietyt tavarat täyttävät muutetut tekniset vaatimukset, tavaroita ei pitäisi muuttaa. Jos tavarat eivät kuitenkaan ole näiden määräysten muutosten vuoksi sen jäsenvaltion kansallisten määräysten mukaisia, jossa niitä pidetään laillisesti kaupan, tavarat on muutettava sen jäsenvaltion lainsäädännön mukaisiksi, jossa niitä on pidetty laillisesti kaupan. Talouden toimija, joka allekirjoittaa ilmoituksen asiaankuuluvan osan, vastaa sen sisällöstä ja oikeellisuudesta (asetuksen 4 artiklan 2 kohta).

Talouden toimijat voivat päättää olla toimittamatta vastavuoroista tunnustamista koskevaa ilmoitusta. Tällöin toimivaltaiset viranomaiset voivat pyytää talouden toimijoita toimittamaan asiakirjat ja tiedot vähintään 15 työpäivän kuluessa pyynnöstä (asetuksen 5 artiklan 5 ja 6 kohta). Komissio katsoo, että hyvän hallinnon ja oikeusvarmuuden vuoksi tämän asiakirja- ja tietopyynnön olisi oltava kirjallinen. Toimivaltaisen viranomaisen pyytämien asiakirjojen ja tietojen olisi oltava välttämättömiä arvioitaessa i) kyseessä olevien tavaroiden tai kyseisten tyyppisten tavaroiden ominaisuuksia ja ii) tavaroiden laillista kaupan pitämistä toisessa jäsenvaltiossa (asetuksen 5 artiklan 5 kohta). Suhteellisuusperiaatteen mukaisesti toimivaltaisten viranomaisten ei kuitenkaan pitäisi pyytää enempää kuin on tarpeen tavaroiden ominaisuuksien osoittamiseksi ja tavaroiden laillisen kaupan pitämisen varmistamiseksi. Tässä mielessä se, että talouden toimija velvoitettaisiin hankkimaan alkuperäjäsenvaltion ministeriön tai muun hallintoelimen antama laillista kaupan pitämistä koskeva todistus, voisi olla esimerkki kohtuuttomasta todentavaa näyttöä koskevasta pyynnöstä.

Vaatimustenmukaisuuden arviointilaitoksen antamista testausselosteista tai todistuksista todetaan asetuksen 5 artiklan 8 kohdassa seuraavaa:

Tehdessään 1 kohdan mukaista arviointia kohdejäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten on otettava asianmukaisesti huomioon niiden testausselosteiden tai todistusten sisältö, jotka vaatimustenmukaisuuden arviointilaitokset ovat antaneet ja jotka talouden toimijat ovat toimittaneet osana arviointia. Kohdejäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset eivät saa vaatimustenmukaisuuden arviointilaitosten pätevyyteen liittyvistä syistä hylätä testausselosteita tai todistuksia, jotka ovat asiaankuuluvalle vaatimustenmukaisuuden arvioinnin alalle asetuksen (EY) N:o 765/2008 mukaisesti akkreditoitujen vaatimustenmukaisuuden arviointilaitosten antamia.

Tämä tarkoittaa sitä, että kun talouden toimija on toimittanut todistuksia, jotka on antanut Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 765/2008 (22) mukaisesti asiaankuuluvaa vaatimustenmukaisuuden arviointia varten akkreditoitu vaatimustenmukaisuuden arviointilaitos, kohdejäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen ei pitäisi vaatia todistuksia toiselta vaatimustenmukaisuuden arviointilaitokselta ainoastaan sillä perusteella, että se kyseenalaistaa todistuksen myöntäneen vaatimustenmukaisuuden arviointilaitoksen pätevyyden.

3.4.1 Ilmoituksen sisältö ja rakenne

Asetuksen liitteessä esitetään vastavuoroista tunnustamista koskevan ilmoituksen rakenne, jonka olisi aina sisällettävä kaikki liitteessä täsmennetyt tiedot (asetuksen 4 artiklan 1 kohta).

Ilmoitus on jaettu kahteen osaan, joilla molemmilla on tietty tavoite.

—	Ilmoituksen I osassa annetaan tietoja tavaroiden tai tavaroiden tyyppien ominaisuuksista sekä sen jäsenvaltion erityissäännöistä, jossa tavaroita pidetään laillisesti kaupan.

—

Ilmoituksen II osassa annetaan tietoja tavaroiden tai kyseisen tyyppisten tavaroiden pitämisestä kaupan alkuperäjäsenvaltiossa. Tässä osassa esitettyjen tietojen tueksi voidaan esittää muun muassa lasku, myynnin todistava asiakirja, verotiedot, rekisteröinnit, luvat, ilmoitukset viranomaisille tai viranomaisilta, sertifikaatit tai otteet julkisista rekistereistä.

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2019/515 4 artiklassa tarkoitettu vastavuoroista tunnustamista koskeva ilmoitus

I osa

1.	Tavaroiden tai tavaratyypin yksilöllinen tunniste: … [Huomautus: lisätään tavaroiden tunnistenumero tai muu merkki, joka toimii tavaroiden tai tavaroiden tyypin yksilöllisenä tunnisteena]

2.	Taloudellisen toimijan nimi ja osoite: … [Huomautus: lisätään vastavuoroista tunnustamista koskevan ilmoituksen I osan allekirjoittajan nimi ja osoite: tuottaja ja tapauksen mukaan tämän valtuutettu edustaja tai maahantuoja tai jakelija]

3.	Vastavuoroista tunnustamista koskevan ilmoituksen kohteena olevien tavaroiden tai tavaroiden tyypin kuvaus: … [Huomautus: Kuvauksen on oltava riittävän tarkka, jotta tavarat voidaan tunnistaa jäljitettävyyteen liittyvistä syistä. Kuvaukseen voidaan tarvittaessa liittää valokuva.]

Tavaroiden tai kyseisen tyyppisten tavaroiden kaupan pitämisen laillisuutta koskeva ilmoitus ja siihen liittyvät tiedot

4.1.

Edellä kuvatut tavarat tai kuvattu tavaroiden tyyppi, niiden ominaisuudet mukaan lukien, ovat seuraavien, …:ssa noudatettavien määräysten mukaisia [Huomautus: yksilöidään jäsenvaltio, jossa tavaroita tai kyseisen tyyppisiä tavaroita väitetään pidettävän laillisesti kaupan]. … [Huomautus: lisätään kussakin tapauksessa kyseisessä jäsenvaltiossa sovellettavien asiaankuuluvien määräysten nimi ja viralliset julkaisutiedot sekä hallinnollisen lupapäätöksen viitetiedot, jos tavaroihin sovellettiin ennakkolupamenettelyä]

tai

edellä kuvattuihin tavaroihin tai kuvattuun tavaroiden tyyppiin ei sovelleta mitään asiaankuuluvia määräyksiä …:ssa [Huomautus: yksilöidään jäsenvaltio, jossa tavaroita tai kyseisen tyyppisiä tavaroita väitetään pidettävän laillisesti kaupan].

4.2.

Tavaroihin tai kyseisen tyyppisiin tavaroihin sovellettavan vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyn tai vaatimustenmukaisuuden arviointilaitoksen mahdollisesti tekemien testien testausselostusten viite, mukaan lukien kyseisen laitoksen nimi ja osoite (jos tällainen menettely toteutettiin ja testejä tehtiin): …

5.	Muut mahdolliset tiedot, joilla katsotaan olevan merkitystä sen arvioimiseksi, ovatko tavarat tai kyseisen tyyppiset tavarat laillisesti kaupan pidettyjä 4.1 kohdassa ilmoitetussa jäsenvaltiossa: …

6.	Tämä vastavuoroista tunnustamista koskevan ilmoituksen osa on laadittu 2 kohdassa yksilöidyn talouden toimijan yksinomaisella vastuulla.

Seuraavan puolesta allekirjoittanut:

(paikka ja päivämäärä):

(nimi, tehtävä) (allekirjoitus):

II osa

Tavaroiden tai kyseisen tyyppisten tavaroiden kaupan pitämistä koskeva ilmoitus ja siihen liittyvät tiedot

7.1.	Edellä I osassa kuvatut tavarat tai kyseisen tyyppiset tavarat on asetettu loppukäyttäjien saataville 4.1 kohdassa ilmoitetun jäsenvaltion markkinoilla.

7.2.	Tiedot siitä, että tavarat tai kyseisen tyyppiset tavarat on asetettu loppukäyttäjien saataville 4.1 kohdassa ilmoitetun jäsenvaltion kotimarkkinoilla, mukaan lukien tiedot päivämäärästä, jolloin tavarat ensimmäisen kerran asetettiin loppukäyttäjien saataville kyseisen jäsenvaltion markkinoilla: …

8.	Muut mahdolliset tiedot, joilla katsotaan olevan merkitystä sen arvioimiseksi, ovatko tavarat tai kyseisen tyyppiset tavarat laillisesti kaupan pidettyjä 4.1 kohdassa ilmoitetussa jäsenvaltiossa: …

9.	Vastavuoroista tunnustamista koskevan ilmoituksen tämä osa on laadittu yksinomaan … [Huomautus: lisätään vastavuoroista tunnustamista koskevan ilmoituksen II osan allekirjoittajan nimi ja osoite: tuottaja ja tapauksen mukaan tämän valtuutettu edustaja tai maahantuoja tai jakelija] vastuulla.

Seuraavan puolesta allekirjoittanut:

(paikka ja päivämäärä):

(nimi, tehtävä) (allekirjoitus):

3.4.2 Ilmoituksen kieli

Ilmoituksen kielen on oltava jokin EU:n virallisista kielistä. Jos ilmoitus on kuitenkin laadittu muulla kuin kohdejäsenvaltion vaatimalla kielellä, talouden toimijan on käännettävä vastavuoroista tunnustamista koskeva ilmoitus kohdejäsenvaltion vaatimalle kielelle (asetuksen 4 artiklan 1 kohdan kuudes alakohta).

3.4.3 Kuka voi laatia ilmoituksen?

Asetuksen ilmoitusta koskevilla säännöksillä varmistetaan tarvittava tasapaino seuraavien välillä: i) kaikille talouden toimijoille annetaan mahdollisuus laatia ilmoitus ja ii) asianomainen talouden toimija, joka laatii ilmoituksen tai sen osia, vastaa siitä.

Tavaroiden tai tietyn tyyppisten tavaroiden tuottajalla on parhaat mahdollisuudet laatia vapaaehtoinen ilmoitus. Tuottaja voi myös antaa valtuutetulle edustajalleen tehtäväksi laatia vastavuoroista tunnustamista koskeva ilmoitus puolestaan (asetuksen 4 artiklan 1 kohdan ensimmäinen alakohta). Maahantuoja tai jakelija voi myös laatia ilmoituksen, jos se voi toimittaa ilmoituksen sisältämien tietojen tarkastamiseksi tarvittavan näytön (asetuksen 4 artiklan 1 kohdan viides alakohta).

Tuottaja (tai sen valtuutettu edustaja, jos sillä on siihen valtuudet) voi täyttää ainoastaan vastavuoroisen tunnustamisen ilmoituksen I osaan sisältyvät tiedot (esimerkiksi tyyppi, kuvaus, tavaroiden ominaisuudet, mahdolliset sovellettavat säännöt siinä jäsenvaltiossa, jossa tavaroita väitetään pidettäviksi laillisesti kaupan, vaatimustenmukaisuuden arviointimenettely tai testausselosteet). Tällöin maahantuojan tai jakelijan olisi täytettävä ilmoituksen II osan tiedot (asetuksen 4 artiklan 1 kohdan neljäs alakohta).

Talouden toimijat, jotka allekirjoittavat vastavuoroista tunnustamista koskevan ilmoituksen tai sen osan, vastaavat ilmoituksessa antamiensa tietojen sisällöstä ja oikeellisuudesta. Ne ovat vastuussa kansallisen lainsäädännön mukaisesti, ja kun ilmoitus on käännettävä, ne ovat vastuussa kääntämiensä tietojen oikeellisuudesta (asetuksen 4 artiklan 2 kohta).

Talouden toimijoiden on myös varmistettava, että vastavuoroista tunnustamista koskeva ilmoitus pidetään jatkuvasti ajan tasalla, jotta siitä käyvät ilmi mahdolliset muutokset, joita niiden antamiin tietoihin on tullut (asetuksen 4 artiklan 3 kohta).

3.4.4 Mitä tapahtuu, jos ilmoitus on vain osittain täytetty?

Asetuksen 4 artiklan 1 kohdan kolmannen alakohdan mukaan vastavuoroista tunnustamista koskevan ilmoituksen rakenteen on oltava liitteessä olevien I ja II osan mukainen ja sen on sisällettävä kaikki liitteessä täsmennetyt tiedot.

Jos ilmoitus on puutteellinen, koska siinä ei ole kaikkia vaadittuja tietoja, sen olisi katsottava olevan asetuksen 5 artiklan 4 kohdan soveltamisen kannalta mitätön. Näin ollen sovelletaan asetuksen 5 artiklan 5 ja 6 kohtaa, ja kohdejäsenvaltion toimivaltainen viranomainen voi pyytää arvioinnin kannalta välttämättömiä tietoja. Talouden toimijalla olisi oltava vähintään 15 työpäivää aikaa noudattaa pyyntöä, joka koskee arviointia varten tarvittavien asiakirjojen ja tietojen toimittamista.

3.4.5 Miten ja milloin ilmoitusta voidaan käyttää?

Kohdejäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on ilmoitettava asianomaiselle talouden toimijalle ”viipymättä”, kun se aikoo arvioida, pidetäänkö tavaroita laillisesti kaupan toisessa jäsenvaltiossa, ja jos pidetään, ovatko kohdejäsenvaltiossa sovellettavan kansallisen teknisen määräyksen kattamat oikeutetut yleiset edut riittävän suojattuja (asetuksen 5 artiklan 1 kohta).

Asetuksen 5 artiklan 2 kohdan mukaan toimivaltaisen viranomaisen olisi ilmoitettava,

—	mitkä tavarat ovat arvioinnin kohteena;

—	mitä kansallista teknistä määräystä tai ennakkolupamenettelyä sovelletaan; ja

—	mahdollisuudesta toimittaa vastavuoroista tunnustamista koskeva ilmoitus.

Talouden toimija voi halutessaan toimittaa vastavuoroista tunnustamista koskevan ilmoituksen, joka sisältää siihen sisältyvien tietojen todentamiseksi tarvittavan näytön. Tämä olisi talouden toimijalle vähemmän työlästä, koska toimivaltainen viranomainen ei saisi vaatia talouden toimijalta muita tietoja tai asiakirjoja sen osoittamiseksi, että tavaroita pidetään laillisesti kaupan toisessa jäsenvaltiossa (asetuksen 5 artiklan 4 kohta).

3.4.6 Asiakirjojen toimittaminen

Ilmoitus ja tiedot todentava näyttö on toimitettava tietyn määräajan kuluessa, jonka on oltava vähintään 15 työpäivää kohdejäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen pyynnöstä (asetuksen 5 artiklan 6 kohta). Asiakirjat voidaan toimittaa joko paperilla tai sähköisesti tai asettaa saataville verkossa kohdejäsenvaltion vaatimusten mukaisesti (asetuksen 4 artiklan 4 kohta).

3.5 Toimivaltaisen viranomaisen tekemä arviointi (asetuksen 5 artiklan 1 kohta)

Kohdejäsenvaltion toimivaltainen viranomainen voi arvioida tavarat sen selvittämiseksi,

—	pidetäänkö tavaroita tai kyseisen tyyppisiä tavaroita laillisesti kaupan toisessa jäsenvaltiossa;

—	ja jos pidetään, ovatko kohdejäsenvaltiossa sovellettavan kansallisen teknisen määräyksen kattamat oikeutetut yleiset edut riittävän suojattuja ottaen huomioon kyseessä olevien tavaroiden ominaisuudet.

Toisessa jäsenvaltiossa laillisesti kaupan pidettyjen tavaroiden pääsyä kohdejäsenvaltion markkinoille voidaan rajoittaa tai se voidaan evätä ainoastaan, jos

1)	kohdejäsenvaltion kansallisella teknisellä määräyksellä on oikeutettu yleinen päämäärä; ja

2)	pääsyn rajoittaminen tai epääminen on oikeasuhteista, mikä tarkoittaa, että toimenpide soveltuu tavoitellun päämäärän saavuttamisen varmistamiseen ja on välttämätön (ei ylitä sitä, mikä on tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi).

Toisessa jäsenvaltiossa laillisesti kaupan pidettyjen tavaroiden markkinoille pääsyä rajoittavien tai sen epäävien hallinnollisten päätösten perusteena ei saisi olla pelkästään se, että arvioinnin kohteena olevat tavarat täyttävät jäsenvaltion tavoitteleman oikeutetun yleisen päämäärän eri tavalla kuin kyseisen jäsenvaltion tavarat (asetuksen johdanto-osan 5 kappale). Mitä tarkoittaa, että tavarat täyttävät oikeutetun yleisen päämäärän eri tavalla? Se tarkoittaa, että tavarat voisivat saavuttaa kansallisen lainsäätäjän päämäärän, vaikka ne esimerkiksi testattaisiin alkuperäjäsenvaltiossa erilaisilla testausmenetelmillä kuin kohdejäsenvaltiossa määrätty menetelmä.

3.5.1 Oikeutettu yleistä etua koskeva syy

SEUT-sopimuksen 36 artiklan mukaan SEUT-sopimuksen 34 ja 35 artikla eivät estä sellaisia tuontia, vientiä tai kauttakuljetusta koskevia kieltoja tai rajoituksia, jotka ovat perusteltuja i) julkisen moraalin kannalta, ii) yleisen järjestyksen tai turvallisuuden kannalta, iii) ihmisten, eläinten tai kasvien terveyden ja elämän suojelemiseksi, iv) taiteellisten, historiallisten tai arkeologisten kansallisaarteiden suojelemiseksi taikka v) teollisen ja kaupallisen omaisuuden suojelemiseksi. Nämä kiellot tai rajoitukset eivät kuitenkaan saa olla keino mielivaltaiseen syrjintään tai jäsenvaltioiden välisen kaupan peiteltyyn rajoittamiseen.

SEUT-sopimuksen 36 artiklassa lueteltujen perusteiden lisäksi on olemassa tuomioistuimen kehittämiä ”yleistä etua koskevia pakottavia syitä” tai ”pakottavia vaatimuksia” (23). Tuomioistuin selitti asiassa Cassis de Dijon (24), että tuotteiden kauppaa koskevien kansallisten oikeussääntöjen eroista aiheutuvat tavaroiden vapaan liikkuvuuden rajoitukset on hyväksyttävä siltä osin kuin näitä oikeussääntöjä voidaan pitää välttämättöminä erityisesti verovalvonnan tehokkuutta, kansanterveyden suojelua, hyvää kauppatapaa ja kuluttajansuojaa koskevien pakottavien vaatimusten täyttämiseksi. Tuomioistuin voi hyväksyä muitakin perusteluja, kuten perusoikeuksien suojelu (esimerkiksi mielenosoittajien sananvapaus ja kokoontumisvapaus (25)), kuluttajansuoja (26), lastensuojelu (27) tai ympäristönsuojelu (28).

Lisätietoja oikeutetusta yleistä etua koskevasta syystä annetaan tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskevien perussopimuksen määräysten soveltamisoppaassa (29).

3.5.2 Suhteellisuusperiaate

Päätöksen on oltava suhteellisuusperiaatteen mukainen. Se tarkoittaa, että hallinnollisen päätöksen on sovelluttava tavoitellun päämäärän saavuttamiseen eikä se saa ylittää sitä, mikä on välttämätöntä tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

Asiassa C-320/03, komissio v. Itävalta, yhteisöjen tuomioistuin totesi, että ”sen tutkimiseksi, onko tällainen rajoitus oikeassa suhteessa tässä tapauksessa tavoiteltuun lailliseen päämäärään eli ympäristönsuojeluun nähden, on syytä määrittää, onko se tarpeellinen ja soveltuuko se sallitun tavoitteen saavuttamiseen” (30).

Kansallisen teknisen määräyksen oikeasuhteisuus on perusta sen osoittamiseksi, että kyseiseen määräykseen perustuva hallinnollinen päätös on oikeasuhteinen. Hallinnollisen päätöksen oikeasuhteisuuden osoittamiseen käytettävät keinot on kuitenkin määriteltävä tapauskohtaisesti (asetuksen johdanto-osan 27 kappale).

Tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskevien perussopimuksen määräysten soveltamisoppaassa on hyödyllistä tietoa suhteellisuusarvioinnista.

Seuraavissa kohdissa käsitellään joitakin esimerkkejä suhteellisuusperiaatteesta.

a) Soveltuuko toimenpide sen varmistamiseen, että tavoiteltu päämäärä saavutetaan?

Tarkastustuomioistuin arvioi toimenpiteiden soveltuvuutta päämäärän saavuttamiseksi muun muassa seuraavissa tapauksissa (31):

—

Tuomioistuin painotti asiassa Ålands Vindkraft, että uusiutuvien energialähteiden käyttö sähkön tuottamiseen on hyödyllistä ympäristönsuojelun kannalta, koska sen avulla voidaan vähentää kasvihuonekaasupäästöjä, jotka ovat yksi pääasiallisista syistä ilmastonmuutokseen, jota vastaan unioni ja sen jäsenvaltiot ovat sitoutuneet taistelemaan (32).

—	Asiassa komissio v. Italia (perävaunut) tuomioistuin katsoi, että kielto vetää moottoripyörien perässä perävaunua on tarkoituksenmukainen liikenneturvallisuuden takaamiseksi (33).

—

Tuomioistuin katsoi, että asiassa Dynamic Medien ei ole epäilystä siitä, etteikö kielto myydä ja luovuttaa postimyynnissä sellaisia kuvatallenteita, joita toimivaltainen viranomainen ei ole alaikäisten suojelemiseksi tarkastanut ja luokitellut ja joissa ei ole kyseisen viranomaisen merkintää niiden alimmasta sallitusta katseluiästä, ole toimenpide, joka on omiaan suojelemaan lapsia heidän hyvinvoinnilleen vahingollisilta tiedoilta ja aineistoilta (34).

b) Onko toimenpide tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi?

Hallinnollinen päätös on oikeasuhteinen, jos se on paitsi soveltuva myös tarpeellinen oikeutetun päämäärän saavuttamiseksi. Arvioinnin tässä osassa on harkittava, ylittääkö hallinnollinen päätös sen, mikä on tarpeellista oikeutetun päämäärän saavuttamiseksi. Jos saman päämäärän saavuttamiseksi on olemassa vähemmän rajoittavia keinoja, hallinnollinen päätös ylittää sen, mikä on tarpeen. Seuraavista esimerkeistä käy ilmi, mitkä kysymykset olisi esitettävä hallinnollisen päätöksen tarpeellisuuden arvioimiseksi.

—

Tuomioistuin toi asiassa komissio v. Tšekin tasavalta esiin sen, että petosten ehkäisemiseksi ja kuluttajansuojan varmistamiseksi alueellaan jäsenvaltiot voivat katsoa, että kolmansien maiden alueella lyödyillä tarkastusleimoilla ei voida turvata riippumattomien elinten jäsenvaltioiden alueella lyömiä tarkastusleimoja vastaavaa kuluttajansuojan tasoa (lukuun ottamatta tapauksia, joissa jäsenvaltio, joka tuo tavaraa kolmansista maista, joilla on vastaava tarkastusleimajärjestelmä, tarkastaa tavarat ja tulokset täyttävät kyseisen jäsenvaltion vaatimuksen (35)). Tuomioistuin katsoi kuitenkin, että toimenpide ei ollut oikeasuhteinen tavoiteltuun päämäärään nähden, koska sama päämäärä olisi voitu saavuttaa muilla, vähemmän rajoittavilla toimenpiteillä. Tšekin viranomaiset olisivat ensinnäkin voineet vaatia maahantuojalta asiakirjaan perustuvaa todistusta paikasta, jossa kyseessä oleva leima on lyöty, sekä tarpeen vaatiessa paikasta, jossa kyseiset jalometallit on luovutettu vapaaseen liikkeeseen ja niitä on pidetty laillisesti kaupan unionissa. Toiseksi Tšekin viranomaiset olisivat voineet rajoittaa WaarborgHollandin leimojen tunnustamisesta kieltäytymisen vain sellaisiin olosuhteisiin, joissa Tšekin viranomaisten suorittama mainittujen metallien lisätarkastus on todella perusteltua kuluttajansuojaa koskevista syistä, erityisesti kolmansista maista tulevan tuonnin osalta. (36)

—

Suomessa sijaitsevalta Ålands Vindkraftin tuulivoimalalta evättiin ruotsalaisten sähkösertifikaattien hyväksyminen, koska sertifikaatit oli varattu vain Ruotsissa sijaitseville vihreän sähkön tuotantolaitoksille. Tuomioistuin katsoi toimenpiteen oikeasuhteiseksi ja selitti, että Ruotsi ei vaikuttanut rikkoneen suhteellisuusperiaatetta pelkästään sillä perusteella, että se on rajoittanut tukijärjestelmän, jossa käytetään vihreitä sertifikaatteja, koskemaan ainoastaan kotimaassa tuotettua vihreää sähköä. Jäsenvaltioilla on pakollinen kansallinen uusiutuvia energialähteitä koskeva tavoite (niiden oma kohtuullinen osuus ponnisteluista), ja ainoa sähkö, jonka ne voivat laskea tähän tavoitteeseen, on niiden laitoksissa tuotettu sähkö. Näin ollen Ruotsi on voinut unionin oikeuden nykytilassa oikeutetusti katsoa, että tällaisella alueellisella rajoituksella ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen, jotta voidaan saavuttaa vihreän sähkön tuotannon ja välillisesti kulutuksen kasvattamista unionissa koskeva tavoite, johon pyritään sekä tässä kansallisessa järjestelmässä että Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2009/28/EY (37), jonka yhteyteen kansallinen järjestelmä kuuluu. (38)

—

Asiassa Dynamic Medien tuomioistuin arvioi toimenpiteen tarpeellisuutta seuraavasti: Esillä olevan kiellon aineellisen ulottuvuuden osalta on todettava, että alaikäisten suojelusta annetussa laissa ei kielletä tarkastamattomien kuvatallenteiden kaikkia myyntitapoja. Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että tällaisten kuvatallenteiden tuonti ja myynti aikuisille on sallittua sellaisten myyntikanavien välityksellä, joissa tavaran toimittaja ja ostaja ovat henkilökohtaisessa yhteydessä ja jotka mahdollistavat näin ollen sen valvomisen, ettei lapsilla ole pääsyä näihin kuvatallenteisiin. Näiden seikkojen valossa on selvää, ettei pääasiassa esillä olevalla lainsäädännöllä ylitetä sitä, mikä on tarpeen kyseessä olevan jäsenvaltion tavoitteleman päämäärän saavuttamiseksi. (39)

—

Tuomioistuin totesi asiassa C-265/06, Euroopan yhteisöjen komissio v. Portugalin tasavalta, että taistelu rikollisuutta vastaan ja liikenneturvallisuus voivat olla yleistä etua koskevia pakottavia syitä, joilla tavaroiden vapaan liikkuvuuden rajoittaminen voidaan perustella. Vaikka värillisten kalvojen kiinnittämistä henkilöajoneuvojen ja tavarakuljetuksiin tarkoitettujen ajoneuvojen laseihin koskeva kielto ”tuntuukin helpottavan tällaista havainnointia ja olevan näin ollen soveltuva rikollisuuden vastaista taistelua ja liikenneturvallisuutta koskevien tavoitteiden saavuttamiseksi, ei vaikuta siltä, että se on tarpeen näiden tavoitteiden saavuttamiseksi ja että ei ole muita vähemmän rajoittavia keinoja niihin pääsemiseksi”. (40) Kiellon tarpeellisuutta ei ole osoitettu varsinkaan, kun viranomaiset myönsivät, että ne sallivat neuvoston direktiivissä 92/22/ETY (41) säädetyissä rajoissa alueellaan sellaisten ajoneuvojen kaupan pitämisen, jotka on alun perin varustettu värillisillä laseilla. Lisäksi värillisiä kalvoja on laaja valikoima (läpinäkyvistä kalvoista lähes läpinäkymättömiin kalvoihin), mikä tarkoittaa, että ainakin jotkin, riittävän läpinäkyvät kalvot mahdollistavat moottoriajoneuvojen sisätilojen toivotun silmämääräisen tarkastuksen. Siksi tuomioistuin totesi, että värillisten kalvojen kielto ajoneuvoissa oli liiallinen ja näin ollen suhteeton tavoiteltuihin päämääriin nähden (42).

3.6 Markkinoille pääsyn tilapäinen keskeyttäminen (asetuksen 6 artikla)

Jos kohdejäsenvaltion toimivaltainen viranomainen arvioi tavarat ennen kuin se päättää markkinoille pääsyn mahdollisesta rajoittamisesta tai epäämisestä, kyseisen viranomaisen ei pitäisi voida tehdä markkinoille pääsyn keskeyttäviä päätöksiä, lukuun ottamatta tapauksia, joissa nopea toiminta on tarpeen henkilöiden turvallisuudelle tai terveydelle taikka ympäristölle aiheutuvien haittojen ehkäisemiseksi, tai sellaisten tavaroiden saataville asettamisen estämiseksi, joiden asettaminen saataville on yleisesti kielletty julkisen moraalin tai yleisen turvallisuuden vuoksi, mukaan lukien esimerkiksi rikoksentorjunta (asetuksen johdanto-osan 29 kappale).

Asetuksen 6 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen voi tavaroiden arviointia suorittaessaan tilapäisesti keskeyttää kyseisten tavaroiden asettamisen saataville kyseisen jäsenvaltion markkinoilla ainoastaan, jos

kyseisistä tavaroista aiheutuu tavanomaisissa tai kohtuudella ennakoitavissa käyttöolosuhteissa henkilöiden turvallisuudelle tai terveydelle taikka ympäristölle vakava vaara, joka edellyttää toimivaltaiselta viranomaiselta nopeita toimia, mukaan luettuina sellaiset vaarat, joiden vaikutukset eivät ole välittömiä; tai

b)	kyseessä olevien tavaroiden tai kyseisen tyyppisten tavaroiden asettaminen saataville asianomaisen jäsenvaltion markkinoilla on yleisesti kielletty kyseisessä jäsenvaltiossa julkisen moraalin tai yleisen turvallisuuden vuoksi.

Jos jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen keskeyttää tilapäisesti saataville asettamisen markkinoilla, sen on ilmoitettava siitä välittömästi asianomaiselle talouden toimijalle, komissiolle ja muille jäsenvaltioille (asetuksen 6 artiklan 2 kohta). Jos tilapäisen keskeytyksen syynä on se, että kyseisistä tavaroista aiheutuu tavanomaisissa tai kohtuudella ennakoitavissa käyttöolosuhteissa henkilöiden turvallisuudelle tai terveydelle tai ympäristölle vakava vaara, joka edellyttää toimivaltaiselta viranomaiselta nopeita toimia, mukaan luettuina sellaiset vaarat, joiden vaikutukset eivät ole välittömiä, ilmoitukseen on liitettävä yksityiskohtaiset tekniset tai tieteelliset perustelut, joista käy ilmi, miksi tapaus kuuluu mainitun kohdan soveltamisalaan (asetuksen 6 artiklan 2 kohta).

3.7 Hallinnollinen päätös (asetuksen 5 artiklan 9–13 kohta)

Tavaroiden arvioinnin valmistuttua kohdejäsenvaltion toimivaltainen viranomainen voi tehdä arvioimiaan tavaroita koskevan hallinnollisen päätöksen (asetuksen 5 artiklan 9 kohta).

Kuten aiemmin mainittiin, vastavuoroisen tunnustamisen periaate ei ole ehdoton. Tästä periaatteesta poikkeamiseen vaaditaan kuitenkin vankat perustelut. Toisessa jäsenvaltiossa laillisesti kaupan pidettyjen tavaroiden pääsyä markkinoille ei voi rajoittaa tai evätä pelkästään sillä perusteella, että kansallisissa säännöissä asetetaan kyseisille tavaroille erilaisia vaatimuksia. Jos markkinoille pääsyn rajoittamiseen tai epäämiseen on todellinen syy, tällaiselle päätökselle on esitettävä perustelut.

Hallinnollisissa päätöksissä on tähän mennessä esitetty harvoin syitä toisessa jäsenvaltiossa laillisesti kaupan pidettyjen tavaroiden markkinoille pääsyn rajoittamiselle tai epäämiselle.

Asetuksen 5 artiklan 10–12 kohdassa luetellaan, mitkä tiedot hallinnollisessa päätöksessä olisi annettava.

Hallinnollisen päätöksen on sisällettävä päätöksen perustelut, jotka on esitettävä riittävän yksityiskohtaisesti ja kattavasti tarkoituksena helpottaa sen arvioimista, onko päätös yhteensopiva vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen ja tämän asetuksen vaatimusten kanssa (asetuksen 5 artiklan 10 kohta). Hallinnollisen päätöksen on sisällettävä erityisesti seuraavat tiedot (asetuksen 5 artiklan 11 kohta):

a)	kansallinen tekninen määräys, johon hallinnollinen päätös perustuu;

b)	oikeutetut yleistä etua koskevat syyt, jotka ovat perusteena sen kansallisen teknisen määräyksen soveltamiselle, johon hallinnollinen päätös perustuu;

c)	kohdejäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen huomioon ottama tekninen tai tieteellinen näyttö, mukaan lukien tarvittaessa kansallisen teknisen määräyksen voimaantulon jälkeen tekniikan tasossa mahdollisesti tapahtuneet merkitykselliset muutokset;

tiivistelmä asianomaisen talouden toimijan mahdollisesti esittämistä, sen arvioinnin kannalta merkityksellisistä perusteluista, pidetäänkö tavaroita laillisesti kaupan ja ovatko kohdejäsenvaltiossa sovellettavan kansallisen teknisen määräyksen kattamat oikeutetut yleiset edut riittävän suojattuja ottaen huomioon kyseessä olevien tavaroiden ominaisuudet;

e)	näyttö siitä, että hallinnollinen päätös soveltuu tavoitellun päämäärän saavuttamiseen eikä ylitä sitä, mikä on tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

Asetuksen 5 artiklan 11 kohdan soveltamiseksi ”oikeutetuilla yleistä etua koskevilla syillä” tarkoitetaan mitä tahansa SEUT-sopimuksen 36 artiklassa vahvistetuista syistä tai muuta, yleistä etua koskevaa pakottavaa syytä (asetuksen 3 artiklan 14 kohta). (43)

Hallinnollisessa päätöksessä on täsmennettävä kohdejäsenvaltion kansalliseen lainsäädäntöön perustuvat muutoksenhakukeinot ja niihin sovellettavat määräajat. Sen on myös sisällettävä viittaus talouden toimijoiden mahdollisuuteen käyttää SOLVIT-verkostoa ja uutta ongelmanratkaisumenettelyä (asetuksen 5 artiklan 12 kohta, ks. myös kohta 3.10).

Markkinoille pääsyä rajoittava tai sen epäävä hallinnollinen päätös on annettava viipymättä tiedoksi talouden toimijalle. Päätös ei tule voimaan, ennen kuin se on annettu tiedoksi talouden toimijalle (asetuksen 5 artiklan 9 ja 13 kohta).

3.8 Komissiolle ja muille jäsenvaltioille ilmoittaminen

Kansallisten toimivaltaisten viranomaisten on ilmoitettava komissiolle ja muille jäsenvaltioille

—	tilapäisistä keskeyttämisistä (asetuksen 6 artiklan 2 kohta);

—	hallinnollisista päätöksistä (asetuksen 5 artiklan 9 kohta).

Asetuksen 5 artiklan 9 kohdan ja 6 artiklan 2 kohdan soveltamiseksi olisi käytettävä markkinavalvontaa koskevaa tieto- ja viestintäjärjestelmää (asetuksen 11 artiklan 1 kohta).

Komission on käytettävä markkinavalvontaa koskevassa tieto- ja viestintäjärjestelmässä saatavilla olevia tietoja asetuksen myöhempää arviointia varten (asetuksen 14 artiklan 2 kohta).

Tilapäisestä keskeyttämisestä on ilmoitettava välittömästi komissiolle ja muille jäsenvaltioille markkinavalvontaa koskevan tieto- ja viestintäjärjestelmän kautta (asetuksen 6 artiklan 2 kohta).

Hallinnollisista päätöksistä on ilmoitettava markkinavalvontaa koskevan tieto- ja viestintäjärjestelmän kautta komissiolle ja muille jäsenvaltioille viimeistään 20 työpäivän kuluttua päätöksen tekemisestä (asetuksen 5 artiklan 9 kohta).

Ilmoitettu tilapäinen keskeyttäminen tai hallinnollinen päätös olisi ladattava markkinavalvontaa koskevaan tieto- ja viestintäjärjestelmään.

Teoriassa jos nopean tietojärjestelmän (RAPEX) (44) tai elintarvikkeita ja rehuja koskevan nopean hälytysjärjestelmän (RASFF) (45) kautta ilmoitettu toimenpide koskee tavaroita, jotka eivät kuulu EU:n yhdenmukaistamislainsäädännön soveltamisalaan ja joita pidetään laillisesti kaupan toisessa jäsenvaltiossa, myös tästä toimenpiteestä olisi ilmoitettava asetuksen mukaisesti markkinavalvontaa koskevan tieto- ja viestintäjärjestelmän avulla.

Asetuksen tarkoituksena on vapauttaa jäsenvaltiot kaksinkertaisten ilmoitusten aiheuttamasta rasituksesta tapauksissa, joissa toimenpide edellyttää kahden järjestelmän mukaista ilmoitusta. Sen vuoksi 7 artiklassa säädetään, että jos hallinnollinen päätös tai tilapäinen keskeyttäminen on myös toimenpide, josta on ilmoitettava RAPEX- tai RASFF-järjestelmän kautta, ”erillistä ilmoitusta tämän asetuksen nojalla komissiolle ja muille jäsenvaltioille ei vaadita”, jos seuraavat ehdot täyttyvät: a) RAPEX- tai RASFF-ilmoituksesta käy ilmi, että toimenpiteestä tehty kyseinen ilmoitus toimii myös asetuksen (EU) 2019/515 mukaisena ilmoituksena ja b) RAPEX- tai RASFF-ilmoitukseen sisältyy asetuksessa (EU) 2019/515 vahvistetut vaatimukset täyttävä näyttö .

Kohdejäsenvaltion toimivaltainen viranomainen on vastuussa asetuksessa vaadittujen asiakirjojen lataamisesta. Kuten edellä mainittiin, nämä asiakirjat ovat hallinnollinen päätös ja tilapäinen keskeyttäminen (ja niihin on liitettävä yksityiskohtaiset tekniset tai tieteelliset perustelut tapauksissa, joissa ne perustuvat henkilöiden turvallisuudelle tai terveydelle taikka ympäristölle aiheutuvaan vakavaan vaaraan).

3.9 Muutoksenhakukeinot hallinnollista päätöstä vastaan

Kaikissa kohdejäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten asetuksen mukaisesti antamissa hallinnollisissa päätöksissä olisi täsmennettävä talouden toimijan käytettävissä olevat kansalliseen lainsäädäntöön perustuvat muutoksenhakukeinot sekä niihin sovellettavat määräajat (asetuksen 5 artiklan 12 kohta ja johdanto-osan 35 kappale), jotta talouden toimija voi hakea muutosta päätökseen tai saattaa asian tuomioistuimen käsiteltäväksi. Tällaisten päätösten riitauttamiseksi käytettävissä olevat vaihtoehdot riippuvat kansallisen lainsäädännön tarjoamista muutoksenhakukeinoista (hallinnollinen muutoksenhakuelin, kansalliset tuomioistuimet tai muut muutoksenhakuelimet). Yleensä kansalliset oikeusjärjestelmät tarjoavat joko suoraan tai hallinnollisen muutoksenhaun jälkeen mahdollisuuden hakea tuomioistuimelta muutosta toimivaltaisen viranomaisen hallinnolliseen päätökseen, joka koskee markkinoille pääsyn rajoittamista tai epäämistä.

Asetuksen 8 artiklalla otetaan käyttöön uusi ongelmanratkaisumenettely tehokkaan muutoksenhakukeinon tarjoamiseksi ja vastavuoroista tunnustamista koskevan luottamuksen palauttamiseksi. Tämä uusi menettely annetaan SOLVIT-verkoston tehtäväksi.

3.10 Mikä SOLVIT on?

SOLVIT on jäsenvaltioiden perustama verkosto, joka pyrkii ratkaisemaan nopeasti, tehokkaasti ja epämuodollisesti kansalaisten ja yritysten kohtaamia ongelmia, jotka ovat aiuheutuneet viranomaisten epäämistä EU-oikeuksista sisämarkkinoilla. Toiminta perustuu SOLVIT-ongelmanratkaisuverkkoa koskevista periaatteista annettuun komission suositukseen 2013/461/EU. (46)

SOLVIT on epävirallinen, tuomioistuinten ulkopuolinen ongelmanratkaisumekanismi, joka tarjoaa vaihtoehdon tuomioistuinmenettelyille. Se esittää käytännön ratkaisuja henkilöille ja yrityksille, joilla on vaikeuksia viranomaisten aiheuttamissa sisämarkkinoihin liittyvissä rajat ylittävissä tilanteissa. SOLVIT on kunkin maan kansallisen hallinnon tarjoama maksuton palvelu EU:n jäsenvaltioissa sekä Islannissa, Liechtensteinissa ja Norjassa. Sen toimintaa koskevat periaatteet on määritelty komission suosituksessa 2013/461/EU, jonka mukaan kunkin jäsenvaltion on tarjottava SOLVIT-keskukselle riittävät resurssit sen varmistamiseksi, että se voi osallistua verkostoon (47).

SOLVIT-menettelyn voivat käynnistää talouden toimijat, joihin hallinnollinen päätös vaikuttaa. Suosituksessa 2013/461/EU ei aseteta määräaikaa SOLVIT-menettelyn käynnistämiselle. Jos talouden toimijat kuitenkin päättävät käyttää SOLVIT-menettelyä, on suositeltavaa, että ne toimittavat hallinnollisen päätöksen SOLVIT-keskukselle mahdollisimman pian. Koska SOLVIT on epävirallinen mekanismi, SOLVIT-menettelyn käyttö ei siirrä hallinnollisen tai oikeudellisen muutoksenhaun virallista määräaikaa eikä korvaa näitä muutoksenhakuja. Jos talouden toimija käynnistää meneillään olevan SOLVIT-menettelyn aikana oikeudellisen muutoksenhaun, yleisen käytännön mukaisesti SOLVIT-keskukselle ilmoitetaan asiasta. SOLVIT-keskus lopettaa SOLVIT-menettelyn, ja SOLVIT-keskuksen toimeksianto päättyy (48).

Jos kansallisissa järjestelmissä säädetään mahdollisuudesta hakea muutosta markkinoille pääsyn rajoittamista tai epäämistä koskevaan toimivaltaisen viranomaisen hallinnolliseen päätökseen kyseisen toimivaltaisen viranomaisen valvonnasta vastaavalta viranomaiselta (kyseisessä jäsenvaltiossa sovellettavan järjestelmän mukaan), jotkin viranomaiset päättävät keskeyttää menettelyn tilapäisesti, jos SOLVIT-ongelmanratkaisumenettely on käynnissä. Näin valvontaviranomainen voi ottaa huomioon SOLVIT-prosessin.

Kaikki SOLVIT-tapaukset käsitellään kahdessa SOLVIT-keskuksessa, vastaanottavassa keskuksessa ja johtavassa keskuksessa (49). Vastaanottava keskus sijaitsee yleensä hakijan jäsenvaltiossa, kun taas johtava keskus sijaitsee sen viranomaisen jäsenvaltiossa, josta valitus on tehty. Vastaanottava keskus vastaa ongelman lainopillisesta arvioinnista ja valmistelusta ennen asian toimittamista sen viranomaisen SOLVIT-keskukselle, josta valitus on tehty (50). Johtavan keskuksen tehtävänä on löytää hakijalle ratkaisu, sovellettavaa unionin lainsäädäntöä koskeva selvitys mukaan lukien, ja kertoa vastaanottavalle keskukselle säännöllisesti, kuinka valituksen käsittely edistyy (51).

SOLVIT-keskuksissa käytetään turvallista verkkojärjestelmää tapausten käsittelyyn. (52) Se tekee viestinnästä tehokasta ja edistää täydellistä avoimuutta. Komissiolla on pääsy järjestelmään, ja se seuraa tapausten käsittelyn laatua sekä tarjoaa apua ja selvennyksiä monimutkaisissa tapauksissa.

3.11 SOLVIT ja asetuksen 8 artiklan mukainen ongelmanratkaisumenettely

Suosituksessa 2013/461/EU kuvattu SOLVIT-menettely ja asetuksen 8 artiklassa säädetty erityinen ongelmanratkaisumenettely ovat erilaisia. Näiden menettelyjen pääasiallinen ero on SOLVIT-keskusten mahdollisuus pyytää komissiota antamaan lausunto.

Suosituksessa 2013/461/EU kuvatussa SOLVIT-menettelyssä SOLVIT-keskuksille ei tarjota mahdollisuutta pyytää komissiolta lausuntoa. Asetuksen 8 artiklan 1 kohdassa säädetään kuitenkin, että jos talouden toimija on aloittanut SOLVIT-menettelyn, vastaanottava keskus tai johtava keskus voi pyytää komissiota antamaan lausunnon tapauksen ratkaisemisen tueksi. Tätä erityistä menettelyä sovelletaan ainoastaan tapauksiin, joissa viranomaiset ovat tehneet hallinnollisen päätöksen asetuksen 5 artiklan mukaisesti. Siihen kuuluu se, että SOLVIT-keskuksella on mahdollisuus pyytää komissiota arvioimaan, onko hallinnollinen päätös yhteensopiva vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen ja tämän asetuksen vaatimusten kanssa (asetuksen 8 artiklan 1 ja 2 kohta). Asetuksen mukaiseen ongelmanratkaisumenettelyyn liittyvät tavanomaista SOLVIT-menettelyä pidemmät määräajat, jotta komissiolla olisi riittävästi aikaa antaa lausunto.

Jotta talouden toimijat olisivat tietoisia asetuksen mukaisesti käytettävissä olevasta erityisestä ongelmanratkaisumenettelystä, kaikissa kansallisten viranomaisten asetuksen nojalla tekemissä hallinnollisissa päätöksissä on oltava viittaus talouden toimijoiden mahdollisuuteen käyttää SOLVIT-verkostoa ja asetuksen 8 artiklan mukaista ongelmanratkaisumenettelyä (asetuksen 5 artiklan 12 kohta, ks. myös kohta 3.7). Hallinnollinen päätös voi sisältää esimerkiksi seuraavanlaisen kappaleen:

”Voitte toimittaa tämän päätöksen SOLVIT-verkostolle suosituksessa 2013/461/EU säädetyin edellytyksin. Vastaanottava keskus tai johtava keskus voi pyytää komissiota antamaan lausunnon tapauksen ratkaisemisen tueksi asetuksen (EU) 2019/515 8 artiklan 1 kohdan mukaisesti.”

SOLVIT on aina ollut sisämarkkinoilla ongelmia kohtaavien talouden toimijoiden käytettävissä. SOLVIT-verkosto käsittelee edelleen tavalliseen tapaan muita ongelmia, jotka liittyvät tavaroiden kaupan pitämiseen toisessa jäsenvaltiossa, kuten toimivaltaisen viranomaisen vastauksen puuttuminen tai päätöksen epääminen. Tällaiset ongelmat eivät kuitenkaan käynnistä asetuksen 8 artiklassa säädettyä erityistä ongelmanratkaisumenettelyä.

3.12 Komission lausunto asetuksen 8 artiklan mukaisen ongelmanratkaisumenettelyn yhteydessä

Jos SOLVITin epävirallinen lähestymistapa ei kuitenkaan tuota tuloksia ja edelleen on epäilyksiä hallinnollisen päätöksen yhteensopivuudesta vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen kanssa, mikä tahansa asianomaisista SOLVIT-keskuksista voi pyytää komissiota antamaan lausunnon (asetuksen 8 artiklan 1 kohta). Komission lausunnon tarkoituksena on antaa sille mahdollisuus arvioida, onko kansallinen hallinnollinen päätös yhteensopiva vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen ja asetuksen vaatimusten kanssa (asetuksen 8 artiklan 2 kohta). Komission olisi muun muassa tarkasteltava SOLVIT-menettelyssä toimitettuja asiakirjoja ja tietoja. Se voi pyytää lisätietoja tai -asiakirjoja asiaankuuluvan SOLVIT-keskuksen kautta (asetuksen 8 artiklan 3 kohta).

Komission on 45 työpäivän kuluessa lausuntopyynnön vastaanottamisesta (tähän ei lasketa aikaa, joka komissiolla menee edellä mainittujen lisätietojen ja -asiakirjojen saamiseen) saatettava arviointinsa päätökseen ja annettava lausunto (asetuksen 8 artiklan 4 kohta). Lausunnossa olisi käsiteltävä ainoastaan sitä, onko kansallinen hallinnollinen päätös yhteensopiva vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen ja asetuksen vaatimusten kanssa (asetuksen 8 artiklan 2 kohta). Lausunnossa olisi tarvittaessa yksilöitävä kaikki SOLVIT-tapaukseen liittyvät seikat tai annettava suosituksia tapauksen ratkaisemisen tueksi (asetuksen 8 artiklan 4 kohta). Komission lausunto on otettava huomioon SOLVIT-menettelyssä (asetuksen 8 artiklan 6 kohta).

Komissio toimittaa lausuntonsa asiaankuuluvan SOLVIT-keskuksen välityksellä asianomaiselle talouden toimijalle ja toimivaltaisille viranomaisille. Se myös antaa lausunnon tiedoksi kaikille jäsenvaltioille markkinavalvontaa koskevan tieto- ja viestintäjärjestelmän kautta (asetuksen 8 artiklan 6 kohta). Talouden toimija voi käyttää asetuksen 8 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua komission lausuntoa ja saattaa sen kaikkien asianomaisten kolmansien osapuolten saataville.

Jos komissiolle ilmoitetaan, että asia on ratkaistu arviointijakson aikana, komission ei tarvitse antaa lausuntoa (asetuksen 8 artiklan 5 kohta).

Se, että komissio antaa lausunnon, ei vaikuta sen SEUT-sopimuksen 258 artiklan mukaisiin valtuuksiin (asetuksen johdanto-osan 40 kappale).

3.13 Tuoteyhteyspisteiden tehtävä (asetuksen 9 artikla)

Asetuksella helpotetaan huomattavasti EU:n yhdenmukaistamissääntöjen soveltamisalaan kuulumattomien tavaroiden markkinoille saattamista muissa jäsenvaltioissa, mutta sillä myös lisätään talouden toimijoiden vastuuta. Niiden on oltava tietoisia asiaankuuluvista kansallisista säännöistä sekä jäsenvaltiossa, jossa ne saattavat tavaroitaan laillisesti markkinoille, että kohdejäsenvaltiossa. Kyse voi olla esimerkiksi siitä, onko kohdejäsenvaltiossa ennakkolupamenettely.

Sen varmistamiseksi, että talouden toimijat eivät jää oman onnensa nojaan tuotetietojen keräämisessä jäsenvaltioissa, asetuksella helpotetaan näiden tietojen keräämistä tuoteyhteyspisteiden kautta. Asetuksen 9 artiklan 1 kohdan mukaan tuoteyhteyspisteiden on tarjottava palvelujaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2018/1724 (53) (yhteistä digitaalista palveluväylää koskeva asetus) mukaisesti. Tuoteyhteyspisteillä olisi oltava riittävä varustus ja riittävät resurssit (asetuksen 9 artiklan 1 kohta ja johdanto-osan 42 kappale), jotta ne voivat toimia merkittävässä roolissaan kansallisten viranomaisten ja talouden toimijoiden välisen yhteydenpidon helpottamisessa.

Tuoteyhteyspisteiden on annettava verkossa seuraavat tiedot (asetuksen 9 artiklan 2 kohta):

a)	vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta ja tämän asetuksen soveltamista jäsenvaltionsa alueella koskevat tiedot, mukaan lukien asetuksen 5 artiklan mukaista tavaroiden arviointimenettelyä koskevat tiedot;

b)	jäsenvaltionsa toimivaltaisten viranomaisten suorat yhteystiedot, mukaan luettuna yksityiskohtaiset tiedot niistä viranomaisista, jotka vastaavat sovellettavien kansallisten teknisten määräysten täytäntöönpanon valvonnasta tuoteyhteyspisteiden jäsenvaltion alueella;

c)	jäsenvaltionsa alueella käytettävissä olevat muutoksenhakukeinot ja menettelyt, kun on kyse riita-asiasta toimivaltaisen viranomaisen ja talouden toimijan välillä, mukaan lukien asetuksen 8 artiklassa säädetty ongelmanratkaisumenettely.

Vaikka tuoteyhteyspisteet ovat vastuussa tärkeimpien tietojen asettamisesta saataville verkkosivustoillaan (ks. asetuksen 9 artiklan 2 kohta ja johdanto-osan 42 kappale), myös talouden toimijat ja jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voivat ottaa niihin yhteyttä suoraan, ja niiden on toimitettava lisätietoja 15 työpäivän kuluessa pyynnön vastaanottamisesta (asetuksen 9 artiklan 3 ja 4 kohta). Niiden on toimitettava nämä lisätiedot maksutta (asetuksen 9 artiklan 5 kohta). Tuoteyhteyspisteiden olisi suoritettava tehtävät, jotka liittyvät tuotteita koskevien tietojen antamiseen, mukaan lukien kansallisten teknisten määräysten sähköiset jäljennökset tai pääsy verkossa kyseisiin määräyksiin, rajoittamatta kansallisten teknisten määräysten jakelua säänteleviä kansallisia määräyksiä (asetuksen johdanto-osan 42 kappale).

Kansalliset viranomaiset voivat myös ottaa yhteyttä toisen jäsenvaltion (esimerkiksi alkuperäjäsenvaltion tai jäsenvaltion, jossa tavaroita pidettiin ensimmäisen kerran laillisesti kaupan) tuoteyhteyspisteisiin tai viranomaisiin ja pyytää niiltä tietoja tarkistaakseen talouden toimijoiden tavaroiden arvioinnin yhteydessä antamat tiedot (ks. asetuksen 5 ja 9 artikla sekä 10 artiklan 3 kohta). Tuoteyhteyspisteitä voidaan käyttää myös helpottamaan asiaankuuluvien toimivaltaisten viranomaisten välistä yhteydenpitoa (asetuksen 10 artiklan 3 kohta).

Tuoteyhteyspisteitä ei pitäisi kuitenkaan vaatia antamaan jäljennöksiä standardointielinten tai -organisaatioiden immateriaalioikeuksien alaisista standardeista tai takaamaan näihin pääsyä verkossa (asetuksen johdanto-osan 42 kappale).

Asetuksen 10 artiklassa vahvistetaan hallinnollista yhteistyötä koskevat säännöt, joissa määrätään tärkeimmistä aloista, joilla tarvitaan tuoteyhteyspisteiden ja kansallisten viranomaisten tehokasta yhteistyötä.

3.14 Hallinnollinen yhteistyö (asetuksen 10 artikla)

Asetuksella vahvistetaan tuoteyhteyspisteitä yhtenä tärkeimmistä vastavuoroisen tunnustamisen viestintäkanavista ja parannetaan jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten ja tuoteyhteyspisteiden välistä yhteydenpitoa.

Yksi asetuksessa säädetyistä hallinnollisen yhteistyön muodoista on virkamiesvaihto jäsenvaltioiden välillä sekä viranomaisille ja yrityksille tarkoitettujen yhteisten koulutus- ja tiedotusohjelmien järjestäminen (asetuksen 10 artiklan 1 kohdan c alakohta). Komissio varmistaa yhteistyön jäsenvaltioiden viranomaisten ja tuoteyhteyspisteiden välillä, ja jäsenvaltiot varmistavat, että niiden toimivaltaiset viranomaiset ja tuoteyhteyspisteet osallistuvat näihin toimiin (asetuksen 10 artiklan 1 ja 2 kohta).

Hallinnollinen yhteistyö on erityisen tärkeää tavaroiden arvioinnissa. Kohdejäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset voivat ottaa markkinavalvontaa koskevan tieto- ja viestintäjärjestelmän kautta yhteyttä sen jäsenvaltion toimivaltaisiin viranomaisiin, jossa tavaroita pidettiin ensimmäisen kerran laillisesti kaupan, jos niiden on tarkistettava talouden toimijan toimittamia tietoja (asetuksen 5 artiklan 7 kohta). Toimivaltaisten viranomaisten olisi vastattava tällaisiin pyyntöihin 15 työpäivän kuluessa ja toimitettava kaikki tiedot, jotka ovat merkityksellisiä talouden toimijan arvioinnin aikana toimittamien tietojen ja asiakirjojen tarkistamiseksi (asetuksen 10 artiklan 3 kohta).

Tuoteyhteyspisteitä voidaan käyttää helpottamaan asiaankuuluvien toimivaltaisten viranomaisten välistä yhteydenpitoa pyydettyjen tietojen toimittamiselle asetetun 15 työpäivän määräajan kuluessa (asetuksen 10 artiklan 3 kohta).

4. KANSALLISTEN TEKNISTEN MÄÄRÄYSTEN ENNAKKOARVIOINTI – DIREKTIIVI (EU) 2015/1535 JA SISÄMARKKINALAUSEKE

Direktiivi (EU) 2015/1535 on tärkeä väline sellaisten tuotteiden kaupan teknisten esteiden ehkäisemiseksi, jotka eivät kuulu EU:n yhdenmukaistamislainsäädännön soveltamisalaan tai jotka kuuluvat sen soveltamisalaan vain osittain. Se auttaa varmistamaan yleisemmän ja paremman vastavuoroisen tunnustamisen edellyttämällä, että jäsenvaltiot ilmoittavat komissiolle kaikista tuotteita ja tietoyhteiskunnan palveluja koskevista teknisistä määräyksistä, ennen kuin niistä säädetään kansallisessa lainsäädännössä.

Direktiiviä (EU) 2015/1535 ja asetusta sovelletaan teknisen määräyksen elinkaaren eri vaiheissa. Nämä kaksi yhdessä varmistavat, ettei kansallisilla säädöksillä luoda missään niiden elinkaaren vaiheessa perusteettomia kaupan esteitä.

Direktiivin (EU) 2015/1535 mukaisen ilmoitusmenettelyn avulla komissio ja jäsenvaltiot voivat tarkastella tuotteita ja tietoyhteiskunnan palveluja koskevia teknisiä määräyksiä, joita yksittäiset jäsenvaltiot aikovat hyväksyä. Se estää uusien teknisten kaupan esteiden syntymisen varmistamalla, että kansallinen lainsäädäntö on EU:n lainsäädännön ja sisämarkkinoiden periaatteiden mukaista. Menettelyn avulla yritykset ja muut sidosryhmät voivat myös esittää ilmoitetuista ehdotuksista huomautuksia teknisten määräysten TRIS-tietokannassa.

Menettelyn keskeinen piirre ovat määräysten noudattamatta jättämisen oikeudelliset seuraukset. Yhteisöjen tuomioistuin vahvisti asiassa C-194/94 antamassaan tuomiossa (54) periaatteen, jonka mukaan ilmoitusvelvollisuuden (direktiivin (EU) 2015/1535 5 artikla) noudattamatta jättäminen johtaa siihen, että kyseisiä teknisiä määräyksiä ei voida soveltaa yksityisiä oikeussubjekteja vastaan.

Tuomioistuimen tuomion mukaan direktiiviä (EU) 2015/1535 on tulkittava niin, että sillä on välitön vaikutus, mikä tarkoittaa, että yksityisten oikeussubjektien olisi voitava vedota siihen suoraan kansallisissa tuomioistuimissa, joissa ne ovat toimivaltaisten viranomaisten vastapuolena. Tuomion mukaan kansallista lainsäädäntöä ei myöskään voida soveltaa, koska sitä ei ollut ilmoitettu. Tuomioistuin totesi, että jos säädöksiä, joita ei ole ilmoitettu, voitaisiin edelleen soveltaa, se heikentäisi direktiivin tavoitetta ja tarkoitusta ja houkuttelisi jäsenvaltioita pidättäytymään ilmoittamisesta. Asiassa C-194/94 annetulla tuomiolla on ollut merkittäviä vaikutuksia direktiivin (EU) 2015/1535 vaikutukseen. Se tarkoittaa pohjimmiltaan sitä, että yrityksiä ei voida pakottaa noudattamaan kansallisia teknisiä määräyksiä, joita ei ole ilmoitettu.

Se, että tekninen määräys on ilmoitettu, ei kuitenkaan takaa sitä, että sen soveltaminen olisi EU:n lainsäädännön mukaista. Ilmoitettu tekninen määräys voi edelleen vaikuttaa tavaroiden vapaaseen liikkuvuuteen sen mukaan, miten kansalliset viranomaiset soveltavat määräystä. Tässä yhteydessä sovelletaan vastavuoroisesta tunnustamisesta annettua asetusta (EU) 2019/515 sen varmistamiseksi, että määräystä sovelletaan asianmukaisesti tapauskohtaisesti vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen mukaisesti.

Jotta kansallisten viranomaisten ja talouden toimijoiden tietoisuutta vastavuoroisen tunnustamisen periaatteesta voidaan lisätä, jäsenvaltioiden olisi harkittava selkeiden ja yksiselitteisten ”sisämarkkinalausekkeiden” sisällyttämistä kansallisiin teknisiin määräyksiinsä (asetuksen johdanto-osan 16 kappale) näiden määräysten aiheuttaman kaupan sääntelyesteiden lisääntyneen riskin vähentämiseksi (55) ja kyseisen periaatteen soveltamisen helpottamiseksi. Komissio suosittelee säännöllisesti direktiivin (EU) 2015/1535 mukaisessa ilmoitusmenettelyssä, että asianomaisen jäsenvaltion viranomaiset sisällyttävät tarvittaessa ilmoitettuun luonnokseen sisämarkkinalausekkeen, joka on esitetty tiedonannossa Tavaramarkkinoiden säädöspaketti: lujitetaan luottamusta sisämarkkinoihin (56). Seuraavassa on lausekkeen selvennetty versio.

Tavaroiden, joita pidetään laillisesti kaupan toisessa Euroopan unionin jäsenvaltiossa tai Turkissa tai jotka ovat peräisin ETA-sopimuksen osapuolena olevista valtioista ja joita pidetään laillisesti kaupan tällaisissa valtioissa, katsotaan olevan näiden määräysten mukaisia. Näiden määräysten täytäntöönpanoon sovelletaan toisessa jäsenvaltiossa laillisesti kaupan pidettyjen tavaroiden vastavuoroisesta tunnustamisesta 19 päivänä maaliskuuta 2019 annettua asetusta (EU) 2019/515.

5. ASETUKSEN (EU) 2019/515 JA DIREKTIIVIN 2001/95/EY VÄLINEN SUHDE

Yleisestä tuoteturvallisuudesta annetussa direktiivissä 2001/95/EY (57), jäljempänä ’tuoteturvallisuusdirektiivi’, täsmennetään, että markkinoille saa saattaa ainoastaan turvallisia tuotteita (tuoteturvallisuusdirektiivin 3 artikla), ja vahvistetaan tuottajien ja jakelijoiden tuoteturvallisuuteen liittyvät velvoitteet. Sen mukaan toimivaltaisilla viranomaisilla on toimivalta kieltää kaikki vaaralliset tuotteet tai hyväksyä muita asianmukaisia toimenpiteitä (tuoteturvallisuusdirektiivin 8 artikla).

Tuoteturvallisuusdirektiiviä sovelletaan kulutustavaroihin, joihin sovelletaan myös EU:n yhdenmukaistamislainsäädäntöä (jollei kyseisessä lainsäädännössä ole erityissäännöksiä, joilla pyritään samaan tavoitteeseen kuin direktiivissä 2001/95/EY), ja tuotteisiin, jotka eivät kuulu EU:n yhdenmukaistamisen piiriin (tuoteturvallisuusdirektiivin 1 artiklan 2 kohta ja 2 artiklan a alakohta).

Asetusta sovelletaan sekä kulutustavaroihin että muihin tavaroihin kuin kulutustavaroihin tai tavaroiden seikkoihin, jotka eivät kuulu EU:n yhdenmukaistamislainsäädännön soveltamisalaan.

5.1 Kuluttajien terveydelle ja turvallisuudelle vaaraa aiheuttavia tuotteita koskevat toimenpiteet

Tuoteturvallisuusdirektiivissä kuvataan menettely, jolla toimivaltaiset viranomaiset voivat soveltaa asianmukaisia toimenpiteitä, jos tuotteet aiheuttavat vaaraa, kuten tuoteturvallisuusdirektiivin 8 artiklan 1 kohdan b–f alakohdassa tarkoitettuja toimenpiteitä. Asetuksen 5 ja 6 artikla eivät vaikuta direktiivin 2001/95/EY 8 artiklan 1 kohdan b–f alakohdan ja 8 artiklan 3 kohdan soveltamiseen (ks. asetuksen 2 artiklan 6 kohta).

5.2 Muuta vaaraa aiheuttavia kulutustavaroita koskevat toimenpiteet

Asetusta sovelletaan kulutustavaroihin, jos jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset aikovat kansallisen teknisen määräyksen perusteella ja muista kuin kuluttajien terveydelle ja turvallisuudelle vaaran aiheuttamisesta johtuvista syistä päättää sellaisten kulutustavaroiden markkinoille pääsyn rajoittamisesta tai epäämisestä, jotka eivät kuulu EU:n yhdenmukaistamislainsäädännön soveltamisalaan ja joita pidetään toisessa jäsenvaltiossa laillisesti kaupan. Näin voi olla esimerkiksi silloin, kun nämä viranomaiset estävät jonkin tuotteen kaupan pitämisen ympäristösyistä, vaikka se ei aiheuta vaaraa kuluttajien terveydelle ja turvallisuudelle.

(1) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2019/515, annettu 19 päivänä maaliskuuta 2019, toisessa jäsenvaltiossa laillisesti kaupan pidettyjen tavaroiden vastavuoroisesta tunnustamisesta ja asetuksen (EY) N:o 764/2008 kumoamisesta (EUVL L 91, 29.3.2019, s. 1).

(2) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 764/2008, annettu 9 päivänä heinäkuuta 2008, tiettyjen kansallisten teknisten määräysten soveltamista toisessa jäsenvaltiossa laillisesti kaupan pidettyihin tuotteisiin koskevista menettelyistä sekä päätöksen N:o 3052/95/EY kumoamisesta (EUVL L 218, 13.8.2008, s. 21).

(3) Ks. komission tiedonanto Tavaramarkkinoiden säädöspaketti: lujitetaan luottamusta sisämarkkinoihin (COM(2017) 787 final), annettu 19 päivänä joulukuuta 2017, ja asetuksen johdanto-osan 5 kappale.

(4) Unionin tuomioistuimen tuomio 14.4.2011, Vlaamse Dierenartsenvereniging ja Janssens, yhdistetyt asiat C-42/10, C-45/10 ja C-57/10, ECLI:EU:C:2011:253, 68 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.

(5) Tämä kohta käsittää myös i) SEUT-sopimuksen 38 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitettujen maataloustuotteiden tuotannossa käytettävät menetelmät ja prosessit, ii) ihmisten tai eläinten ravinnoksi tarkoitettujen tuotteiden tuotannossa käytettävät menetelmät ja prosessit sekä iii) muihin tuotteisiin liittyvät tuotantomenetelmät ja -prosessit, sikäli kuin ne vaikuttavat niiden ominaisuuksiin (ks. asetuksen 2 artiklan 3 kohta).

(6) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2015/1535, annettu 9 päivänä syyskuuta 2015, teknisiä määräyksiä ja tietoyhteiskunnan palveluja koskevia määräyksiä koskevien tietojen toimittamisessa noudatettavasta menettelystä (EUVL L 241, 17.9.2015, s. 1).

(7) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/34/EY, annettu 22 päivänä kesäkuuta 1998, teknisiä standardeja ja määräyksiä ja tietoyhteiskunnan palveluja koskevia määräyksiä koskevien tietojen toimittamisessa noudatettavasta menettelystä (EYVL L 204, 21.7.1998, s. 37).

(8) Ks. esimerkiksi unionin tuomioistuimen tuomio 13.10.2016, M. ja S., C-303/15, ECLI:EU:C:2016:771; unionin tuomioistuimen tuomio 11.6.2015, Berlington, C-98/14, ECLI:EU:C:2015:386; unionin tuomioistuimen tuomio 19.7.2012, Fortuna ym., yhdistetyt asiat C-213/11, C-214/11 ja C-217/11, ECLI:EU:C:2012:495; yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 26.10.2006, komissio v. Helleenien tasavalta, C-65/05, ECLI:EU:C:2006:673; yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 8.11.2007, Schwibbert, C-20/05, ECLI:EU:C:2007:652; yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 21.4.2005, Lindberg, C-267/03, ECLI:EU:C:2005:246, ja unionin tuomioistuimen tuomio 26.9.2018, Van Gennip ym., C-137/17, ECLI:EU:C:2018:771.

(9) Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 30.4.1996, CIA Security v. Signalson, C-194/94, ECLI:EU:C:1996:172.

(10) Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 10.2.2009, komissio v. Italia, C-110/05, ECLI:EU:C:2009:66, 56–58 kohta.

(11) Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 10.2.2009, komissio v. Italia, C-110/05, ECLI:EU:C:2009:66, 57 kohta.

(12) Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 4.6.2009, Mickelsson, C-142/05, ECLI:EU:C:2009:336, 26 kohta.

(13) Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 4.6.2009, Mickelsson, C-142/05, ECLI:EU:C:2009:336, 27 kohta.

(14) Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 4.6.2009, Mickelsson, C-142/05, ECLI:EU:C:2009:336, 28 kohta.

(15) Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 10.4.2008, komissio v. Portugalin tasavalta, C-265/06, ECLI:EU:C:2008:210, 33 kohta.

(16) Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 24.11.1993, Keck ja Mithouard, yhdistetyt asiat C-267/91 ja C-268/91, ECLI:EU:C:1993:905, 16 ja 17 kohta. Lisätietoja myyntijärjestelyistä on vuoden 2010 tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskevien perussopimuksen määräysten soveltamisoppaan kohdassa 3.1.10.

(17) Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 11.7.1974, Procureur du Roi v. Benoît ja Gustave Dassonville, C-8-74, ECLI:EU:C:1974:82.

(18) Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 8.9.2009, Budějovický Budvar, národní podnik, C-478/07, ECLI:EU:C:2009:521, 81 ja 82 kohta.

(19) Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 14.7.1994, Peralta, C-379/92, ECLI:EU:C:1994:296, 24 kohta.

(20) Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 3.12.1998, Ditlev Bluhme, C-67/97, ECLI:EU:C:1998:584, 19 ja 20 kohta.

(21) Ks. edellinen alaviite, 20 kohta.

(22) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 765/2008, annettu 9 päivänä heinäkuuta 2008, tuotteiden kaupan pitämiseen liittyvää akkreditointia ja markkinavalvontaa koskevista vaatimuksista ja neuvoston asetuksen (ETY) N:o 339/93 kumoamisesta (EUVL L 218, 13.8.2008, s. 30).

(23) Tuomioistuin kutsui niitä pakottaviksi vaatimuksiksi asiassa Cassis de Dijon.

(24) Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 20.2.1979, Rewe-Zentral AG v. Bundesmonopolverwaltung für Branntwein, 120/78, ECLI:EU:C:1979:42, 13 kohta.

(25) Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 12.6.2003, Schmidberger, C-112/00, ECLI:EU:C:2003:333: ”jäsenvaltioiden välisen tavarakaupan rajoittamista voidaan perustella perusoikeuksien suojelun perustellulla intressillä eli tässä asiassa sananvapauden ja kokoontumisvapauden alalla mielenosoittajille kuuluvilla perusoikeuksilla”.

(26) Unionin tuomioistuimen tuomio 22.9.2016, Euroopan komissio v. Tšekin tasavalta, C-525/14, ECLI:EU:C:2016:714.

(27) Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 14.2.2008, Dynamic Medien Vertriebs GmbH v. Avides Media AG, C-244/06, ECLI:EU:C:2008:85: ”Animeksi” kutsuttujen japanilaisten piirroselokuvien tuonti Yhdistyneestä kuningaskunnasta Saksaan DVD:lle ja videokaseteille tallennettuina kiellettiin, koska niissä ei ollut kyseisen viranomaisen mainintaa niiden alimmasta sallitusta katseluiästä. Kieltoa perusteltiin lastensuojelulla.

(28) Unionin tuomioistuimen tuomio 1.7.2014, Ålands Vindkraft AB v. Energimyndigheten, C-573/12, ECLI:EU:C:2014:2037; yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 15.11.2005, komissio v. Itävalta, C-320/03, ECLI:EU:C:2005:684.

(29) Tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskevien perussopimuksen määräysten soveltamisopas, 2010, https://op.europa.eu/fi/publication-detail/-/publication/a5396a42-cbc8-4cd9-8b12-b769140091cd

(30) Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 15.11.2005, komissio v. Itävalta, C-320/03, ECLI:EU:C:2005:684, 85 kohta.

(31) Lisätietoja vuoden 2010 tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskevien perussopimuksen määräysten soveltamisoppaassa, https://op.europa.eu/fi/publication-detail/-/publication/a5396a42-cbc8-4cd9-8b12-b769140091cd.

(32) Unionin tuomioistuimen tuomio 1.7.2014, Ålands Vindkraft AB v. Energimyndigheten, C-573/12, ECLI:EU:C:2014:2037;

(33) Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 10.2.2009, komissio v. Italia, C-110/05, ECLI:EU:C:2009:66, 64 kohta.

(34) Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 14.2.2008, Dynamic Medien Vertriebs GmbH v. Avides Media AG, C-244/06, ECLI:EU:C:2008:85, 47 kohta.

(35) Unionin tuomioistuimen tuomio 22.9.2016, Euroopan komissio v. Tšekin tasavalta, C-525/14, ECLI:EU:C:2016: 714, 54 ja 55 kohta.

(36) Unionin tuomioistuimen tuomio 22.9.2016, Euroopan komissio v. Tšekin tasavalta, C-525/14, ECLI:EU:C:2016: 714, 65 ja 66 kohta.

(37) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/28/EY, annettu 23 päivänä huhtikuuta 2009, uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä sekä direktiivien 2001/77/EY ja 2003/30/EY muuttamisesta ja myöhemmästä kumoamisesta (EUVL L 140, 5.6.2009, s. 16).

(38) Unionin tuomioistuimen tuomio 1. heinäkuuta 2014, Ålands Vindkraft AB v. Energimyndigheten, C-573/12, ECLI:EU:C:2014:2037;

(39) Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 14.2.2008, Dynamic Medien Vertriebs GmbH v. Avides Media AG, C-244/06, ECLI:EU:C:2008:85, 48 kohta.

(40) Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 10.4.2008, komissio v. Portugalin tasavalta, C-265/06, ECLI:EU:C:2008:210, 38–41 kohta.

(41) Neuvoston direktiivi 92/22/ETY, annettu 31 päivänä maaliskuuta 1992, turvalaseista ja lasimateriaaleista moottoriajoneuvoissa ja niiden perävaunuissa (EYVL L 129, 14.5.1992, s. 11).

(42) Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 10.4.2008, komissio v. Portugalin tasavalta, C-265/06, ECLI:EU:C:2008:210, 38–48 kohta.

(43) Ks. myös kohta 3.5.1.

(44) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/95/EY, annettu 3 päivänä joulukuuta 2001, yleisestä tuoteturvallisuudesta (EYVL L 11, 15.1.2002, s. 4) mukaisesti.

(45) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 178/2002, annettu 28 päivänä tammikuuta 2002, elintarvikelainsäädäntöä koskevista yleisistä periaatteista ja vaatimuksista, Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen perustamisesta sekä elintarvikkeiden turvallisuuteen liittyvistä menettelyistä (EYVL L 31, 1.2.2002, s. 1) mukaisesti.

(46) Komission suositus 2013/461/EU, annettu 17 päivänä syyskuuta 2013, SOLVIT-ongelmanratkaisuverkkoa koskevista periaatteista (EUVL L 249, 19.9.2013, s. 10).

(47) Suosituksen 2013/461/EU IV jakson 2 kohta.

(48) Suosituksen 2013/461/EU III jakson 6 kohta.

(49) Suosituksen 2013/461/EU V.A jakson 1 kohta.

(50) Suosituksen 2013/461/EU V.B jakson 2 kohta.

(51) Suosituksen 2013/461/EU V.C jakson 2 kohta.

(52) SOLVIT-online-tietokanta on oma moduulinsa sisämarkkinoiden tietojenvaihtojärjestelmässä. Tämän teknisen yhdentymisen johdosta SOLVIT-menettelyihin sovelletaan myös sääntöjä, jotka on esitetty 25 päivänä lokakuuta 2012 hallinnollisesta yhteistyöstä sisämarkkinoiden yhteistyöjärjestelmässä ja komission päätöksen 2008/49/EY kumoamisesta annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 1024/2012 (IMI-asetus) (EUVL L 316, 14.11.2012, s. 1). SOLVIT-suosituksessa määritellään myös tiettyjä asioita, jotka liittyvät henkilötietojen käsittelyyn SOLVIT-verkostossa IMI-asetuksen mukaisesti.

(53) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2018/1724, annettu 2 päivänä lokakuuta 2018, tietoja, menettelyjä sekä neuvonta- ja ongelmanratkaisupalveluja saataville tarjoavan yhteisen digitaalisen palveluväylän perustamisesta ja asetuksen (EU) N:o 1024/2012 muuttamisesta (EUVL L 295, 21.11.2018, s. 1).

(54) Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 30.4.1996, CIA Security v. Signalson, C-194/94, ECLI:EU:C:1996:172. Ks. myös yhteisöjen tuomioistuimen tuomio, 26.9.2000, Unilever, C-443/98, ECLI:EU:C:2000:496; unionin tuomioistuimen tuomio 19.12.2019, rikosoikeudenkäynti, jossa vastaajana on X, C-390/18, ECLI:EU:C:2019:1112.

(55) Euroopan komission kertomus Euroopan parlamentille, neuvostolle ja Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle direktiivin (EU) 2015/1535 toiminnasta vuosina 2014–2015 (COM(2017) 788 final, s. 5).

(56) Ks. Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle ja Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle: Tavaramarkkinoiden säädöspaketti: lujitetaan luottamusta sisämarkkinoihin, annettu 19 päivänä joulukuuta 2017, (COM(2017) 787 final).

(57) EYVL L 11, 15.1.2002, s. 4.

23.3.2021

Euroopan unionin virallinen lehti

C 100/38

KOMISSION TIEDONANTO

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 34–36 artiklan soveltamisopas

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(2021/C 100/03)

ESIPUHE

Maaliskuussa 2020 hyväksytyn sisämarkkinasääntöjen täytäntöönpanon ja sen valvonnan parantamista koskevan pitkän aikavälin toimintasuunnitelman, (1) jäljempänä ’täytäntöönpanoa koskeva toimintasuunnitelma’, keskiössä ovat sisämarkkinasäännöt ja niiden täytäntöönpanon valvonta. Sääntöjen noudattamisen parantamiseksi ja markkinoiden segmentoitumisen välttämiseksi komissio antaa täytäntöönpanoa koskevan toimintasuunnitelman toimen 1 mukaan kansallisille viranomaisille ja sidosryhmille tarkempia ohjeita ja välineitä. Lisäksi on määrä päivittää SEUT-sopimuksen 34–36 artiklan soveltamisohjeita.

Tämän vuoksi komissio on päivittänyt näitä ohjeita. Tämän asiakirjan tarkoituksena on helpottaa tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskevan EU:n oikeuden soveltamista, tehostaa täytäntöönpanon valvontaa ja lisätä hyötyjä, joita EU:n yritykset ja kuluttajat saavat sisämarkkinoista. Asiakirja pyrkii antamaan paremman käsityksen Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT-sopimus) 34–36 artiklan soveltamisesta Euroopan unionin tuomioistuimen keskeisen oikeuskäytännön pohjalta. Lisäksi sillä pyritään vahvistamaan tavaroiden vapaan liikkuvuuden periaatteen johdonmukaista soveltamista kaikkialla sisämarkkinoilla. Tämä auttaa jäljellä olevien esteiden poistamisessa ja uusien ehkäisemisessä.

Opas perustuu vuonna 2009 laadittuun aiempaan painokseen, (2) ja siinä otetaan huomioon EU:n tuomioistuimen keskeinen oikeuskäytäntö 11 viime vuoden ajalta. Sen tavoitteena on antaa kattava ja ajantasainen yleiskuva SEUT-sopimuksen 34–36 artiklan soveltamisesta. Oppaassa esitellään asiaan liittyvää oikeuskäytäntöä ja annetaan siitä täydentäviä huomautuksia, mutta asiaa ei käsitellä tyhjentävästi. Tämä opas ei ole oikeudellisesti sitova asiakirja.

Oppaassa mainittu EU:n lainsäädäntö ja tuomiot löytyvät Eurlexistä (3). EU:n tuomioistuimen tuomiot löytyvät myös tuomioistuimen omilta verkkosivuilta (4).

SISÄLTÖ

TAVAROIDEN VAPAA LIIKKUVUUS JA SEN MERKITYS SISÄMARKKINOILLA

PERUSSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

SEUT-SOPIMUKSEN 34 ARTIKLAN SOVELTAMISALA

3.1

Yleiset edellytykset

3.1.1

Yhdenmukaistamaton ala

3.1.2

Käsitteen ’tavara’ merkitys

3.1.3

Osoitus

3.1.4

Aktiiviset ja passiiviset toimenpiteet

3.2

Alueellinen soveltamisala

3.3

Rajat ylittävä kauppa

3.4

SEUT-sopimuksen 34 artiklan mukaiset rajoitustyypit

3.4.1

Määrälliset rajoitukset

3.4.2

Vaikutukseltaan vastaavat toimenpiteet

3.4.2.1.

Käyttörajoitukset

3.4.2.2.

Syrjivät myyntijärjestelyt

3.5

Vastavuoroisen tunnustamisen periaate

TOIMENPIDETYYPIT

4.1

Tuontitapahtumaan (tuontiluvat, tarkastukset ja valvonta) liittyvät kansalliset säännökset

4.2

Velvollisuus nimetä edustaja tuontijäsenvaltioon tai hankkia sieltä varastotilat

4.3

Tiettyjä tuotteita/aineita koskevat kansalliset kiellot

4.4

Hintatoimenpiteet

4.5

Lupamenettelyt

4.5.1

Tyyppihyväksyntä

4.5.2

Ajoneuvon rekisteröinti

4.6

Mainontarajoitukset

4.7

Tekniset määräykset, jotka sisältävät tavaroiden esittämistä koskevia vaatimuksia (paino, koostumus, ulkoasu, merkinnät, muoto, koko, pakkaus)

4.8

Alkuperämerkinnät, laatumerkit, kehotus ostaa kotimaisia tuotteita

4.9

Etämyyntiä (kuten verkko- ja postimyyntiä) koskevat rajoitukset

4.10

Panttivelvoitteet

4.11

Korvaukset ja rinnakkaistuonti

4.12

Velvollisuus käyttää jäsenvaltion virallista kieltä

4.13

Henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettujen tavaroiden tuontirajoitukset

MAATALOUSTUOTTEET

VIENTIRAJOITUKSET (SEUT-SOPIMUKSEN 35 ARTIKLA)

6.1

’Viennin’ määritelmä

6.2

Määrälliset rajoitukset ja vaikutukseltaan vastaavat toimenpiteet

KAUPAN RAJOITUSTEN PERUSTELUT

7.1

SEUT-sopimuksen 36 artikla

7.1.1

Julkinen moraali, yleinen järjestys ja yleinen turvallisuus

7.1.2

Ihmisten, eläinten ja kasvien terveyden ja elämän suojeleminen (ennalta varautumisen periaate)

7.1.3

Taiteellisten, historiallisten tai arkeologisten kansallisaarteiden suojeleminen

7.1.4

Teollisen ja kaupallisen omaisuuden suojeleminen

7.2

Pakottavat vaatimukset

7.2.1

Ympäristönsuojelu

7.2.2

Kuluttajansuoja

7.2.3

Muut pakottavat vaatimukset

7.3

Suhteellisuusarviointi

7.4

Todistustaakka

SUHDE MUIHIN VAPAUKSIIN JA TAVAROIDEN VAPAASEEN LIIKKUVUUTEEN LIITTYVIIN PERUSSOPIMUKSEN ARTIKLOIHIN

8.1

Perusvapaudet

8.1.1

SEUT-sopimuksen 45 artikla – Työntekijöiden vapaa liikkuvuus

8.1.2

SEUT-sopimuksen 49 ja 56 artikla – Sijoittautumisvapaus ja palvelujen tarjoamisen vapaus

8.1.3

SEUT-sopimuksen 63 artikla ja sitä seuraavat artiklat – Pääomien ja maksujen vapaa liikkuvuus

8.2

Muut asiaa koskevat perussopimuksen artiklat

8.2.1

SEUT-sopimuksen 18 artikla – Kansalaisuuteen perustuvan syrjinnän kielto

8.2.2

SEUT-sopimuksen 28 ja 30 artikla – Tulliliitto

8.2.3

SEUT-sopimuksen 37 artikla – Valtion monopolit

8.2.4

SEUT-sopimuksen 107 artikla – Valtiontuet

8.2.5

SEUT -sopimuksen 110 artikla – Veroja ja maksuja koskevat määräykset

8.2.6

SEUT-sopimuksen 351 artikla

SEUT-SOPIMUKSEN 34 JA 35 ARTIKLAN TÄYTÄNTÖÖNPANO

9.1

Välitön oikeusvaikutus – yksityisoikeudellinen täytäntöönpano

9.2

SOLVIT

9.3

SEUT-sopimuksen 258 ja 260 artiklan mukainen rikkomusmenettely

9.3.1

Rikkomusmenettely

9.3.2

Kantelut

10.

ASIAAN LIITTYVÄT JOHDETUN OIKEUDEN VÄLINEET

10.1

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2015/1535, annettu 9 päivänä syyskuuta 2015, teknisiä määräyksiä ja tietoyhteiskunnan palveluja koskevia määräyksiä koskevien tietojen toimittamisessa noudatettavasta menettelystä

10.2

Asetus (EU) 2019/515 – Vastavuoroista tunnustamista koskeva asetus

10.3

Asetus (EY) N:o 2679/98 – ”Mansikka-asetus”

1. TAVAROIDEN VAPAA LIIKKUVUUS JA SEN MERKITYS SISÄMARKKINOILLA

Sisämarkkinat ovat yksi EU:n suurimmista saavutuksista. Ne ovat osa Euroopan yhdentymisen ydintä. Ne ovat vauhdittaneet talouskasvua vuosikymmenten ajan ja helpottaneet eurooppalaisten kuluttajien ja yritysten elämää. Toimivien sisämarkkinoiden merkitys on korostunut entisestään covid-19-pandemian kaltaisissa terveyskriiseissä. Sisämarkkinoilla tavarat voivat liikkua vapaasti, tavaroiden saatavuus on taattu ja tavaroita on niitä kaikkein eniten tarvitsevien ulottuvilla koko EU:n alueella.

Sisämarkkinoiden on pysyttävä eheinä senkin vuoksi, että talous voi elpyä kaikissa jäsenvaltioissa. Sisämarkkinat laajentavat EU:n kansalaisten valinnanvaraa ja tarjoavat EU:n talouden toimijoille laajat kotimarkkinat, mikä edistää kauppaa ja kilpailua ja tehostaa toimintaa.

Nykyisten sisämarkkinoiden ansiosta on helppo ostaa ja myydä tuotteita EU:n 27 jäsenvaltiossa, joiden yhteenlaskettu väkiluku on yli 450 miljoonaa. Kuluttajilla taas on mahdollisuus valita tuotteita hyvin laajasta valikoimasta. Myös yritykset hyötyvät tavaroiden vapaasta liikkuvuudesta, sillä noin 75 prosenttia EU:n sisäisestä kaupasta on tavarakauppaa. Euroopan yhteinen markkinapaikka auttaa EU:n yrityksiä rakentamaan vankan liiketoimintapohjan avoimessa ja monimuotoisessa kilpailuympäristössä. Tämä vahvuus lisää kasvua ja työpaikkojen syntymistä EU:ssa ja tarjoaa EU:n yrityksille voimavaroja, joita ne tarvitsevat menestyäkseen maailmanmarkkinoilla. Asianmukaisesti toimivilla tavaroiden sisämarkkinoilla on siis ratkaiseva asema EU:n nykyisen ja tulevan hyvinvoinnin kannalta globaalissa taloudessa. (5)

Oikeudelliselta kannalta katsottuna tavaroiden vapaan liikkuvuuden periaate on ollut keskeinen tekijä sisämarkkinoita luotaessa ja kehitettäessä. SEUT-sopimuksen 34–36 artiklassa määritellään tämän periaatteen sisältö ja soveltamisala kieltämällä EU:n sisäistä kauppaa koskevat perusteettomat rajoitukset. Niitä kuitenkin sovelletaan vain yhdenmukaistamattomilla aloilla.

Yhdenmukaistamislainsäädäntö koostuu EU:n asetuksista ja direktiiveistä, joilla pyritään luomaan yhteiset säännöt, joita sovelletaan kaikissa jäsenvaltioissa. Asetukset ovat suoraan sovellettavia ja sitovia säädöksiä, joita on sovellettava kaikilta osiltaan koko EU:ssa. Direktiiveissä taas vain asetetaan tavoite, joka kaikkien jäsenvaltioiden on saavutettava. Yhdenmukaistetulla lainsäädännöllä on tarkennettu sisämarkkinoiden merkitystä monilla aloilla, mikä on konkretisoinut tavaroiden vapaan liikkuvuuden periaatetta yksittäisten tuotteiden osalta. Perussopimuksen periaatteilla on kuitenkin sama perustehtävä kuin ennenkin: ne toimivat sisämarkkinoiden ankkurina ja turvaverkkona.

Nykyään tavaroiden vapaa liikkuvuus ulottuu monille politiikan aloille ja on luonteva osa vastuullisia sisämarkkinoita, joilla on helppo hankkia laadukkaita tuotteita ja joilla suojataan tehokkaasti muita yleisiä etuja.

2. PERUSSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Perussopimuksen tärkeimmät tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskevat määräykset ovat seuraavat:

—

SEUT-sopimuksen 34 artikla, joka koskee EU:n sisäistä tuontia ja jossa kielletään jäsenvaltioiden väliset ”määrälliset rajoitukset ja kaikki vaikutukseltaan vastaavat toimenpiteet”. Artikla kuuluu seuraavasti: ”Jäsenvaltioiden väliset tuonnin määrälliset rajoitukset ja kaikki vaikutukseltaan vastaavat toimenpiteet ovat kiellettyjä.”

—

SEUT-sopimuksen 35 artikla, joka koskee jäsenvaltioiden välistä vientiä ja jossa kielletään vastaavasti ”määrälliset rajoitukset ja kaikki vaikutukseltaan vastaavat toimenpiteet”. Artikla kuuluu seuraavasti: ”Jäsenvaltioiden väliset viennin määrälliset rajoitukset ja kaikki vaikutukseltaan vastaavat toimenpiteet ovat kiellettyjä.”

—

SEUT-sopimuksen 36 artikla, jossa määrätään 34 ja 35 artiklan mukaisia sisämarkkinavapauksia koskevista poikkeuksista, jotka ovat erityisistä syistä perusteltuja. Artikla kuuluu seuraavasti: ”Mitä 34 ja 35 artiklassa määrätään, ei estä sellaisia tuontia, vientiä tai kauttakuljetusta koskevia kieltoja tai rajoituksia, jotka ovat perusteltuja julkisen moraalin, yleisen järjestyksen tai turvallisuuden kannalta, ihmisten, eläinten tai kasvien terveyden ja elämän suojelemiseksi, taiteellisten, historiallisten tai arkeologisten kansallisaarteiden suojelemiseksi taikka teollisen ja kaupallisen omaisuuden suojelemiseksi. Nämä kiellot tai rajoitukset eivät kuitenkaan saa olla keino mielivaltaiseen syrjintään tai jäsenvaltioiden välisen kaupan peiteltyyn rajoittamiseen.”

Jäsenvaltioiden välisten määrällisten rajoitusten kieltämistä koskeva SEUT-sopimuksen luku sisältää myös 37 artiklan, jossa annetaan säännöt kaupallisten valtion monopolien mukauttamisesta. Sen tehtävää ja suhdetta SEUT-sopimuksen 34–36 artiklaan kuvataan lyhyesti tämän oppaan luvussa 6, jossa käsitellään myös muita perussopimuksen artikloja.

3. SEUT-SOPIMUKSEN 34 ARTIKLAN SOVELTAMISALA

3.1 Yleiset edellytykset

3.1.1 Yhdenmukaistamaton ala

Vaikka SEUT-sopimuksen 34–36 artiklalla luodaan perusta tavaroiden vapaan liikkuvuuden periaatteelle, ne eivät ole ainoa oikeudellinen peruste, jolla arvioidaan kansallisten toimenpiteiden yhdenmukaisuutta sisämarkkinasääntöjen kanssa. Näitä perussopimuksen artikloja sovelletaan silloin, kun tuote ei kuulu EU:n yhdenmukaistamislainsäädännön piiriin tai kuuluu siihen vain osittain. Tästä olisi kyse, jos tuotteen tekniset eritelmät tai sen myyntiehdot yhdenmukaistettaisiin EU:n direktiiveillä tai asetuksilla. Pääsääntönä on, että jos jokin asia on yhdenmukaistettu kattavasti EU:n tasolla, kaikkia siihen liittyviä kansallisia toimenpiteitä on arvioitava yhdenmukaistamistoimenpiteen säännösten eikä primaarioikeuden perusteella (6). Kuitenkin, jos johdettua oikeutta, jonka tavoitteena on poistaa sisämarkkinoiden esteitä, on pantu virheellisesti täytäntöön, yksittäiset henkilöt, joille tästä on aiheutunut haittaa, voivat vedota tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskeviin perussopimuksen määräyksiin saattaakseen jäsenvaltionsa vastuuseen EU:n oikeuden rikkomisesta. (7)

Näin ollen, kun asia kuuluu johdetun oikeuden piiriin, kaikkia siihen liittyviä kansallisia toimenpiteitä on arvioitava yhdenmukaistamissäännösten perusteella (8). Tämä johtuu siitä, että yhdenmukaistamislainsäädännön voidaan katsoa konkretisoivan tavaroiden vapaan liikkuvuuden periaatetta asettamalla todellisia oikeuksia ja velvollisuuksia, joita on noudatettava asianomaisten tuotteiden osalta.

Tämä ilmenee asiasta C-292/12, Ragn-Sells, jossa oli kyse tietyistä sopimusasiakirjoista, jotka kunta oli laatinut alueellaan tuotettujen jätteiden keräily- ja kuljetuspalveluja koskevan konsession myöntämismenettelyn yhteydessä. Tuomioistuin totesi, että koska jätteiden siirrosta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1013/2006 (9) tarkoituksena on säätää yhdenmukaistetuista menettelyistä, joilla jätteiden siirtoja voidaan rajoittaa ympäristön suojelemiseksi, ei ollut tarpeen tutkia, oliko kansallinen toimenpide SEUT-sopimuksen 34–36 artiklan mukainen (10). Vaikka EU:n lainsäätäjä on tehnyt useiden vuosikymmenien ajan määrätietoista työtä luodakseen yhdenmukaistetuista säännöistä koostuvan järjestelmän, tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskevat perussopimuksen määräykset eivät ole käyneet tarpeettomiksi, sillä niiden soveltamisala on yhä huomattavan laaja. Ei ole epätavallista, että joitakin aloja ei yhdenmukaisteta lainkaan tai yhdenmukaistetaan vain osittain. Jos yhdenmukaistamislainsäädäntöä ei ole tai se ei ole riittävän kattavaa, sovelletaan SEUT-sopimuksen 34–36 artiklaa. Perussopimuksen artiklat toimivat tällöin turvaverkkona, joka takaa sen, että kaikki sisämarkkinoilla esiintyvät kaupan esteet voidaan tutkia sen suhteen, ovatko ne EU:n oikeuden mukaisia.

3.1.2 Käsitteen ’tavara’ merkitys

SEUT-sopimuksen 34 ja 35 artiklan piiriin kuuluvat kaiken tyyppisten tavaroiden ja tuotteiden tuonti ja vienti. Mikä tahansa tavara voi kuulua näiden perussopimuksen artiklojen soveltamisalaan, jos sillä on taloudellista arvoa: ”[...] perustamissopimuksen [...] mukaisina tavaroina on pidettävä tuotteita, jotka voidaan arvioida rahassa ja jotka voivat sellaisenaan olla liiketoimien kohteena” (11).

EU:n tuomioistuin on selventänyt oikeuskäytännössään tiettyjen tuotteiden asianmukaista nimeämistä. Esimerkiksi taideteokset on katsottava tavaroiksi (12). Kolikot, jotka eivät enää ole liikkeessä maksuvälineinä, kuuluvat tavaran määritelmän piiriin, samoin kuin setelit ja sekit (13), mutta tavaralahjoitukset sen sijaan eivät (14). Jätettä on pidettävä tavarana riippumatta siitä, voidaanko jäte kierrättää tai käyttää uudelleen (15). Tavaroina pidetään myös sähköä (16) ja maakaasua (17), samoin kuin ihmisverta ja plasmaa ja niistä johdettuja lääkevalmisteita (18).

On kuitenkin tärkeää tehdä oikeudellinen ero tavaroiden ja palvelujen välillä perussopimuksen vapauksien mukaisesti (19). Esimerkiksi, vaikka kalat ovat varmasti tavaraa, kalastusoikeudet ja viehekalastusluvat eivät välttämättä kuulu tavaroiden vapaan liikkuvuuden periaatteen piiriin. Ne ovat pikemminkin palvelujen tarjoamisen vapautta koskevissa perussopimuksen määräyksissä tarkoitettua ”palvelun tarjoamista” (20). Jos valtion toimenpide vaikuttaa sekä palvelujen tarjoamisen vapauteen että tavaroiden vapaaseen liikkuvuuteen, tuomioistuin voi tutkia toimenpiteen molempien vapauksien kannalta. Esimerkiksi asiassa C-591/17, Itävalta v. Saksa, joka koski infrastruktuurin käyttömaksua ja Saksassa rekisteröityjen ajoneuvojen vapauttamista ajoneuvoverosta, tuomioistuin tarkasteli asiaa SEUT-sopimuksen 34 artiklan ja SEUT-sopimuksen 56 artiklan mukaisen palvelujen tarjoamisen vapauden valossa. Sen jälkeen tuomioistuin otti asian tarkastelussa huomioon myös SEUT-sopimuksen 18 artiklan mukaiset syrjimättömyysperiaatteet ja SEUT-sopimuksen 92 artiklan, jossa kielletään kaikenlainen syrjintä liikenteen alalla (21).

3.1.3 Osoitus

SEUT-sopimuksen 34–36 artiklassa määrätään jäsenvaltioiden toteuttamista toimenpiteistä. Näitä määräyksiä on tulkittu laajasti siten, että ne sitovat kansallisten viranomaisten lisäksi myös kaikkia muita maan viranomaisia, paikallis- ja alueviranomaiset mukaan luettuina (22), sekä jäsenvaltion lainsäädäntö-, lainkäyttö- ja hallintoelimiä (23). On selvää, että tämä käsittää kaikkien julkisoikeuden mukaisesti ”julkisiksi elimiksi” perustettujen elinten toteuttamat toimenpiteet. Lisäksi SEUT-sopimuksen 34–36 artiklaa voidaan soveltaa valtiosta riippumattomien toimijoiden tai muiden yksityisoikeudellisten elinten toteuttamiin toimenpiteisiin, jos ne hoitavat tiettyjä valtion suvereniteettiin kuuluvia tehtäviä tai jos niiden toiminta voidaan katsoa valtion toiminnaksi muulla tavoin. Sellaisen ammattialajärjestön toteuttamat toimenpiteet, jolle on annettu kansallisessa lainsäädännössä sääntelyyn tai kurinpitoon liittyvää valtaa omalla ammattialallaan, saattavat kuulua SEUT-sopimuksen 34 artiklan soveltamisalaan (24).

Sama pätee myös sellaisten yksityisoikeudellisten mutta lailla perustettujen elinten toimiin, joita rahoitetaan pääasiassa valtion varoista tai tietyn alan yrityksiltä perittävillä pakollisilla maksuilla ja/tai joiden jäsenet ovat viranomaisten nimittämiä tai niiden valvomia ja joiden toimet voidaan sen vuoksi katsoa valtion toimiksi (25). Tuomioistuin totesi asiassa Fra.bo, että SEUT-sopimuksen 34 artiklaa sovelletaan horisontaalisesti yksityisoikeudelliseen sertifiointielimeen. Kansalliset viranomaiset pitivät kyseisen elimen sertifioimia tuotteita kansallisen lainsäädännön mukaisina. Tämän tosiasiallisen toimivallan nojalla sertifiointielimellä oli valtuudet säännellä tuotteiden, tässä tapauksessa kupariliittimien, pääsyä Saksan markkinoille (26). Unionin tuomioistuin on todennut, että vaikka valtion virkamiehen julkisilla lausumilla ei ole oikeudellista merkitystä, ne voidaan lukea jäsenvaltion syyksi ja ne voivat muodostaa esteen tavaroiden vapaalle liikkuvuudelle. Näin on erityisesti silloin, jos lausumien vastaanottajat voivat kohtuudella olettaa, että kyse on kannanotoista, jotka virkamies esittää virka-asemansa nojalla. (27)

Vaikka käsitettä ’jäsenvaltio’ on tulkittu laajasti, sitä ei yleensä sovelleta ”puhtaasti” yksityisiin toimenpiteisiin eikä yksityishenkilöiden tai yritysten toteuttamiin toimenpiteisiin, koska ne eivät johdu valtiosta. Tuomioistuin katsoi kuitenkin asiassa 265/95, komissio v. Ranska, että se, että Ranska ei toteuttanut kaikkia tarvittavia ja oikeasuhteisia toimenpiteitä estääkseen yksityishenkilöiden, tässä tapauksessa tuotuja maataloustuotteita sabotoineiden ranskalaisten maanviljelijöiden, vahingolliset toimet, rikkoi SEUT-sopimuksen 34 artiklaa luettuna yhdessä sen 4 artiklan 3 kohdan kanssa (28). Vaikka tavaroiden vapaan liikkuvuuden rajoitus johtui yksityishenkilöiden toimista, jäsenvaltion todettiin rikkoneen EU:n oikeutta, koska se ei toteuttanut riittäviä toimenpiteitä kyseisten tavaroiden vapaan liikkuvuuden suojaamiseksi.

SEUT-sopimuksen 34 artiklaa on sovellettu myös EU:n toimielinten toteuttamiin toimenpiteisiin. Oikeudellisen valvonnan osalta EU:n lainsäätäjälle on kuitenkin annettava laaja harkintavalta. Näin ollen EU:n toimielimen toteuttama toimenpide voidaan kyseenalaistaa vain, jos se on ilmeisen soveltumaton toimivaltaisen toimielimen tavoittelemien päämäärien saavuttamiseen (29).

3.1.4 Aktiiviset ja passiiviset toimenpiteet

Usein puolustautumisoikeudeksi luonnehdittu SEUT-sopimuksen 34 artiklan soveltaminen rajat ylittävää kauppaa rajoittaviin kansallisiin toimenpiteisiin edellyttää välttämättä valtion toimintaa. Näin ollen SEUT-sopimuksen 34 artiklan soveltamisalaan kuuluvat toimenpiteet ovat pääasiassa jäsenvaltioiden lainsäädännön sitovia säännöksiä. Kuitenkin myös ei-sitovat toimenpiteet voivat rikkoa SEUT-sopimuksen 34 artiklaa (30). Tämä pätee hallinnollisiin käytäntöihin, jotka voivat muodostaa esteen tavaroiden vapaalle liikkuvuudelle, jos ne ovat tietyssä määrin vakiintuneita ja yleisiä (31).

Seuraavat ovat esimerkkejä hallinnollisista käytännöistä, joita EU:n tuomioistuin pitää vaikutukseltaan vastaavina toimenpiteinä: luonteeltaan protektionistinen ja syrjivä järjestelmällinen kieltäytyminen myöntämästä tyyppihyväksyntää postimaksukoneille (32); se, että lääkekasvipohjaiset tuotteet, jotka on valmistettu laillisesti tai joita on pidetty laillisesti kaupan ravintolisinä tai erityisruokavaliovalmisteina muissa jäsenvaltioissa, luokitellaan järjestelmällisesti lääkkeiksi vaikutuksensa perusteella ja poistetaan markkinoilta, koska niillä ei ole markkinoille saattamista koskevaa lupaa (33); se, että muissa jäsenvaltioissa laillisesti ravintolisinä valmistetut tai myydyt vitamiinivalmisteet luokitellaan järjestelmällisesti lääkkeiksi silloin, kun ne ylittävät kolminkertaisesti suositellun päiväannoksen (34); ja se, että muissa jäsenvaltioissa laillisesti valmistettuja tai myytyjä ravintoaineilla täydennettyjä elintarvikkeita saa myydä Tanskassa ainoastaan, jos lisäravintoaineiden osoitetaan vastaavan Tanskan väestön tarpeita (35).

Ottaen huomioon SEUT-sopimuksen 4 artiklan 3 kohdan mukaiset jäsenvaltioiden velvoitteet, joiden mukaan niiden on toteutettava kaikki toimenpiteet, jotka ovat aiheellisia perussopimuksesta johtuvien velvoitteiden täyttämisen ja EU:n oikeuden tehokkuuden (”effet utile”) varmistamiseksi, unionin tuomioistuin on katsonut, että SEUT-sopimuksen 34 artiklassa kielletään paitsi rikkomiseen johtavat valtion toimet myös toimimatta jättäminen. Kyse voi olla siitä, että jäsenvaltio pidättyy toteuttamasta toimenpiteitä, jotka ovat tarpeen tavaroiden vapaan liikkuvuuden esteiden poistamiseksi, ja este voi johtua myös yksityishenkilöiden toimista. Asiassa C-265/95 Ranskan katsottiin olevan vastuussa maanviljelijöidensä toimista, joilla nämä pyrkivät rajoittamaan maataloustuotteiden tuontia naapurijäsenvaltioista estämällä näitä tuotteita kuljettavien rekkojen kulun tai tuhoamalla niiden lastit. Kansalliset viranomaiset eivät puuttuneet näihin toimiin, minkä katsottiin olevan vastoin SEUT-sopimuksen 34 artiklaa, koska jäsenvaltioilla on velvollisuus taata tuotteiden vapaa liikkuvuus alueellaan toteuttamalla kaikki tarvittavat ja asianmukaiset toimenpiteet yksityishenkilöiden toimista johtuvien rajoitusten estämiseksi (36).

Lisäksi SEUT-sopimuksen 34 artiklasta voi seurata tulosvelvoite. Tätä velvoitetta rikotaan, jos jäsenvaltio ei saavuta tavoitteita, koska se ei ole toteuttanut toimia tai toteutetut toimet ovat olleet riittämättömiä. Esimerkiksi asiassa C-309/02 tuomioistuin katsoi ennakkoratkaisussaan, että Saksan säännöt olivat SEUT-sopimuksen 34 artiklan vastaisia, koska niillä ei ollut varmistettu, että yksityiset osapuolet voivat tehokkaasti osallistua Saksan pakolliseen kertakäyttöisten juomapakkausten palautusjärjestelmään. (37)

3.2 Alueellinen soveltamisala

Velvollisuus noudattaa SEUT-sopimuksen 34–36 artiklan määräyksiä koskee kaikkia EU:n jäsenvaltioita. Lisäksi perussopimuksen määräyksiä voidaan soveltaa Euroopassa sijaitseviin alueisiin, joiden ulkosuhteista vastaa jäsenvaltio, ja merentakaisiin alueisiin, jotka ovat riippuvaisia jäsenvaltiosta tai muulla tavoin sidoksissa siihen. (38)

Tämän oppaan liitteessä on tarkempi luettelo alueista, joihin SEUT-sopimuksen 34 artiklaa sovelletaan.

Tavarakauppaan, jota käydään ETA-sopimuksen osapuolina olevien EFTA-maiden ja Turkin ja EU:n jäsenvaltioiden välillä, ei sovelleta SEUT-sopimuksen määräyksiä vaan muiden sopimuksen määräyksiä. ETA-sopimuksen 8 artiklan 3 kohdassa mainitut tuotteet, jotka ovat peräisin Islannista, Liechtensteinista ja Norjasta, voivat liikkua vapaasti EU:ssa ETA-sopimuksen 11 artiklan nojalla. Turkista peräisin olevat teollisuustuotteet voivat liikkua vapaasti EU:ssa tulliliiton viimeisen vaiheen aloittamisesta tehdyn EY-Turkki-assosiaationeuvoston päätöksen N:o 1/95 (39) 5–7 artiklan nojalla.

3.3 Rajat ylittävä kauppa

SEUT-sopimuksen 34 artiklan soveltamisala rajoittuu jäsenvaltioiden välisen kaupan esteisiin. Sen vuoksi jonkin tapauksen arvioiminen tämän määräyksen nojalla edellyttää rajat ylittävää ulottuvuutta. Puhtaasti kansalliset toimenpiteet, jotka vaikuttavat vain kotimaisiin tavaroihin, eivät kuulu SEUT-sopimuksen 34–36 artiklan soveltamisalaan. Jotta toimenpide täyttäisi rajat ylittävyyttä koskevan vaatimuksen, riittää, että se voi joko välillisesti tai mahdollisesti haitata EU:n sisäistä kauppaa (40).

Perussopimuksen määräyksissä vaadittu rajat ylittävä ulottuvuus ei periaatteessa estä jäsenvaltioita kohtelemasta kotimaisia tuotteitaan epäedullisemmin kuin tuontituotteita (”käänteinen syrjintä”), vaikka näin ei todennäköisesti tapahdu käytännössä. Vaikka SEUT-sopimuksen 34 artiklaa voidaan soveltaa tilanteeseen, jossa kotimainen tuote jälleentuodaan jäsenvaltioon tai lähtee jäsenvaltiosta ja tuodaan sinne takaisin (41), sitä ei kuitenkaan sovelleta tilanteisiin, joissa jälleentuonnin ainoana tarkoituksena on kiertää kansallisia sääntöjä (42).

Rajat ylittävyyttä koskeva vaatimus voi täyttyä myös, jos tuote pelkästään kulkee jäsenvaltion kautta. Tältä osin SEUT-sopimuksen 36 artiklassa viitataan selkeästi siihen, että ”kauttakuljetettavia tavaroita” koskevat rajoitukset kuuluvat sopimuksen 34 ja 35 artiklan soveltamisalaan.

Tavaroiden vapaan liikkuvuuden periaatetta sovelletaan jäsenvaltioista ja kolmansista maista peräisin oleviin tuotteisiin, jotka ovat jäsenvaltioissa vapaassa vaihdannassa. SEUT-sopimuksen 29 artiklassa määrätään, että kolmansista maista tulevien tuotteiden katsotaan olevan jäsenvaltiossa vapaassa vaihdannassa, jos tuontimuodollisuuksia on noudatettu ja tuotteista on kannettu asiaankuuluvat tullit. Asiassa C-30/01, komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta, tuomioistuin vahvisti, että SEUT-sopimuksen 29 artiklan 2 kohdan nojalla jäsenvaltioiden välistä kauppaa varten toteutettuja toimenpiteitä sovelletaan samalla tavoin jäsenvaltioista peräisin oleviin tuotteisiin kuin kolmansista maista tuleviin tuotteisiin (43).

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kansallinen toimenpide ei välty SEUT-sopimuksen 34–35 artiklassa määrätyltä kiellolta vain siitä syystä, että siitä aiheutuva este on vähäinen ja tuodut tuotteet on mahdollista myydä muilla tavoin (44). Vaikka toimenpiteen taloudellinen merkitys on suhteellisen vähäinen tai sitä sovelletaan vain hyvin pieneen maantieteelliseen osaan kansallista aluetta (45) tai se vaikuttaa vain rajalliseen määrään tuontia/vientiä tai talouden toimijoita, se voi olla vaikutukseltaan vastaava kielletty toimenpide.

Edellä esitetystä voidaan kuitenkin erottaa sellaiset valtion toimenpiteet, jotka ovat liian sattumanvaraisia ja välillisiä, jotta niillä olisi rajoittava vaikutus jäsenvaltioiden väliseen kauppaan (46). Esimerkiksi asiassa C-297/05 tuomioistuin katsoi, että Alankomaiden muodollinen hallinnollinen menettely, joka liittyi maahan tuotujen ajoneuvojen tunnistamiseen ennen niiden rekisteröintiä, ”ei voi mitenkään ehkäistä ajoneuvon maahantuontia tähän jäsenvaltioon tai tehdä tällaisesta maahantuonnista vähemmän houkuttelevaa” (47). Sen vuoksi tämä toimenpide ei kuulunut SEUT-sopimuksen 34 artiklan soveltamisalaan.

3.4 SEUT-sopimuksen 34 artiklan mukaiset rajoitustyypit

3.4.1 Määrälliset rajoitukset

Määrälliset rajoitukset on määritelty toimenpiteiksi, joiden tuloksena tavaroiden tuonti tai kauttakuljetus kielletään kokonaan tai osittain (48). Esimerkkejä tällaisista toimenpiteistä ovat täysi tuontikielto ja kiintiöjärjestelmä (49). Toisin sanoen määrällisiä rajoituksia sovelletaan, kun tietyt tuonti- tai vientikatot on saavutettu. SEUT-sopimuksen 34 artiklan soveltamisalaan kuuluvat kuitenkin vain muut kuin tariffikiintiöt, sillä tariffikiintiöihin sovelletaan SEUT-sopimuksen 30 artiklaa, jossa kielletään tuonti- ja vientitullit ja vaikutukseltaan vastaavat maksut.

Määrällinen rajoitus voi perustua lainsäädäntöön tai se voi olla vain hallinnollinen käytäntö. Näin ollen jopa piilokiintiöjärjestelmät kuuluvat SEUT-sopimuksen 34 artiklan soveltamisalaan.

3.4.2 Vaikutukseltaan vastaavat toimenpiteet

’Vaikutukseltaan vastaava toimenpide’ on huomattavasti laajempi käsite kuin ’määrällinen rajoitus’. Vaikka määrällisten rajoitusten ja vaikutukseltaan vastaavien toimenpiteiden välille ei ole helppo vetää selvää rajaa, tällä ei ole käytännössä suurtakaan merkitystä, koska sääntöjä sovelletaan yleisesti ottaen samalla tavoin sekä määrällisiin rajoituksiin että vaikutukseltaan vastaaviin toimenpiteisiin.

Asiassa Dassonville tuomioistuin esitti tulkinnan vaikutukseltaan vastaavan toimenpiteen käsitteen merkityksestä ja soveltamisalasta (50):

”Määrällisiä rajoituksia vaikutukseltaan vastaavina toimenpiteinä pidetään kaikkia kauppaa koskevia jäsenvaltioiden säännöksiä, jotka voivat rajoittaa yhteisön sisäistä kauppaa suoraan tai välillisesti, tosiasiallisesti tai mahdollisesti.”

Tämä määritelmä on vahvistettu myöhemmässä oikeuskäytännössä pienin eroavuuksin. Käsitettä ’kauppaa koskevat säännökset” ei yleensä käytetä enää, sillä Dassonville-tuomiossa vahvistettu määritelmä ei itse asiassa rajoitu kauppaa koskeviin säännöksiin vaan käsittää myös esimerkiksi tekniset määräykset ja jopa ei-sitovat säädökset.

Tuomioistuin tähdensi asiassa Dassonville, että tärkein tekijä määritettäessä sitä, kuuluuko kansallinen toimenpide SEUT-sopimuksen 34 artiklan soveltamisalaan, on toimenpiteen vaikutus (... voivat rajoittaa yhteisön sisäistä kauppaa suoraan tai välillisesti, tosiasiallisesti tai mahdollisesti) (51). Näin ollen kansallinen toimenpide voi kuulua SEUT-sopimuksen 34 artiklan soveltamisalaan ilman syrjivyyttäkin.

Tämä lähestymistapa vahvistettiin tuomioistuimen asiassa Cassis de Dijon antamassa periaatteellisesti merkittävässä tuomiossa (52). Tunnustaessaan, että jäsenvaltioiden kansallisten sääntöjen väliset erot voivat haitata tavarakauppaa, tuomioistuin vahvisti, että SEUT-sopimuksen 34 artiklaa voidaan soveltaa myös sellaisiin kansallisiin toimenpiteisiin, joita sovelletaan yhtä lailla kotimaisiin tavaroihin kuin tuontitavaroihin. Tässä tapauksessa jäsenvaltioilla oli mahdollisuus tehdä poikkeus vetoamalla paitsi SEUT-sopimuksen 36 artiklaan myös pakottaviin vaatimuksiin. Tämä käsite mainittiin ensimmäisen kerran juuri tässä tuomiossa.

Voidaan siis todeta, että SEUT-sopimuksen 34 artiklaa sovelletaan kansallisiin toimenpiteisiin, joilla syrjitään tuontitavaroita (niin kutsutut erottaen sovellettavat toimenpiteet), ja kansallisiin toimenpiteisiin, joita sovelletaan lainsäädännön mukaan yhtäläisesti sekä kotimaisiin että tuontitavaroihin mutta jotka itse asiassa aiheuttavat lisärasitteen tuonnille (niin sanotut erotuksetta sovellettavat toimenpiteet) (53). Tämä rasite johtuu siitä, että tuontitavaroiden on oltava kahden eri säännöstön – valmistusmaana olevan jäsenvaltion ja tuojajäsenvaltion vahvistaman säännöstön – mukaisia.

Määrällistä rajoitusta vaikutukseltaan vastaaviin toimenpiteisiin on myöhemmin luettu myös kaikki muut toimenpiteet, jotka voivat estää pääsyn markkinoille (54). Tältä osin tuomioistuin on todennut asiassa komissio v. Espanja (55), että vaikka toimenpiteen tarkoituksena tai vaikutuksena ei olisikaan muista jäsenvaltioista peräisin olevien tuotteiden epäedullisempi kohtelu, oikeuskäytännön perusteella on selvää, että toimenpide kuuluu SEUT-sopimuksen 34 artiklassa tarkoitettuun määrällistä rajoitusta vaikutukseltaan vastaavan toimenpiteen käsitteen piiriin, jos se estää muista jäsenvaltioista peräisin olevien tavaroiden pääsyn jäsenvaltion markkinoille.

Niin kutsuttu markkinoillepääsytesti pohjautuu siihen oletukseen, että tuontituotteilla on jollain tavoin huonommat edellytykset päästä markkinoille. Tuomioistuin painottaa arvioinnissaan usein sitä, voiko toimenpide vaikuttaa merkittävästi kuluttajien käyttäytymiseen tekemällä tuontituotteen ostamisesta vähemmän houkuttelevan (56).

Vaikutukseltaan vastaavien toimenpiteiden määritelmä on siis laaja ja kehittyy jatkuvasti. Esimerkiksi asiassa C-591/17, Itävalta v. Saksa, tuomioistuin katsoi, että infrastruktuurin käyttömaksu ja Saksassa rekisteröityjen ajoneuvojen vapauttaminen ajoneuvoverosta olivat omiaan rajoittamaan muista jäsenvaltioista peräisin olevien tavaroiden pääsyä Saksan markkinoille ja rajoittivat siten tavaroiden vapaata liikkuvuutta. Tuomioistuin huomautti, että vaikka infrastruktuurin käyttömaksua ei perittykään kuljetetuista tavaroista, käyttömaksu saattoi kuitenkin vaikuttaa tavaroihin, jotka toimitetaan sellaisilla enintään 3,5 tonnin painoisilla henkilöajoneuvoilla, jotka on rekisteröity muussa jäsenvaltiossa kuin Saksassa (57).

Toinen esimerkki vaikutukseltaan vastaavan toimenpiteen käsitteen dynaamisesta luonteesta on asia C-573/12, Ålands Vindkraft, joka koski kansallista vihreän sähkön tukijärjestelmää. Järjestelmän mukaisia sertifikaatteja myönnettiin ainoastaan ruotsalaisille uusiutuvan energian tuottajille, vaikka niiden toimittama tai käyttämä sähkö olisi voinut sisältää myös tuontisähköä. Tuomioistuin katsoi, että tällainen järjestelmä voi ainakin välillisesti ja mahdollisesti estää (vihreän) sähkön tuonnin muista jäsenvaltioista. Tuomioistuin totesi, että se, että jäsenvaltio jättää toteuttamatta riittäviä toimenpiteitä estääkseen tavaroiden vapaan liikkuvuuden rajoitukset, rajoittaa EU:n sisäistä kauppaa samalla tavalla kuin aktiivinen toimenpide. Tämän perusteella tuomioistuin katsoi, että kyseinen lainsäädäntö muodosti tuonnin määrällistä rajoitusta vaikutukseltaan vastaavan toimenpiteen (58).

3.4.2.1. Käyttörajoitukset

Tuomioistuimen oikeuskäytännössä on melko äskettäin syntynyt uusi rajoitusten ryhmä: käyttörajoitukset. Nämä ovat yleensä kansallisia sääntöjä, joissa sallitaan tuotteen myynti mutta rajoitetaan jossain määrin sen käyttöä. Käyttörajoituksia voivat olla rajoitukset, jotka liittyvät käyttötarkoitukseen tai -menetelmään, käyttöyhteyteen tai -ajankohtaan, käytön laajuuteen tai käyttötyyppeihin. Joissakin olosuhteissa tällaiset toimenpiteet voivat olla määrällistä rajoitusta vaikutukseltaan vastaavia toimenpiteitä.

Tässä yhteydessä voidaan mainita kolme tapausta. Ensimmäinen niistä, komissio v. Portugali (59), koski Portugalin asetusta, jolla kiellettiin värillisten kalvojen kiinnittäminen moottoriajoneuvojen ikkunoihin. Komissio väitti, että mahdolliset asianomaiset eli kauppiaat tai yksityiset oikeussubjektit eivät ostaisi tällaisia kalvoja, koska ne tiesivät, etteivät ne voineet kiinnittää niitä moottoriajoneuvojen ikkunoihin (60). Tuomioistuin näytti hyväksyvän tämän väitteen ja totesi, että ”mahdollisilla asianomaisilla eli kauppiailla tai yksityisillä oikeussubjekteilla ei käytännössä ole minkäänlaista intressiä ostaa tällaisia kalvoja, koska ne tietävät, että ne eivät saa kiinnittää niitä ajoneuvojen tuulilasiin ja matkustajien istuinten kohdilla oleviin ikkunoihin” (61). Tämän perusteella tuomioistuin teki päätelmän, että Portugali rikkoi SEUT-sopimuksen 34 artiklan mukaisia velvoitteitaan.

Toisessa asiassa, komissio v. Italia (62), oli kyse siitä, oliko Italia jättänyt noudattamatta SEUT-sopimuksen 34 artiklan mukaisia velvoitteitaan, kun se oli pitänyt voimassa sääntöjä, joilla kiellettiin perävaunun vetäminen moottoripyörän perässä. Siltä osin kuin oli kyse erityisesti moottoripyöriä varten suunnitelluista perävaunuista tuomioistuin katsoi, että mahdollisuudet käyttää perävaunuja muutoin kuin yhdessä moottoripyörien kanssa olivat hyvin vähäiset, koska kuluttajilla, jotka tiesivät, etteivät he saaneet käyttää moottoripyörässään erityisesti tätä ajoneuvotyyppiä varten suunniteltua perävaunua, ei käytännössä ollut mitään intressiä ostaa tällaista perävaunua (63). Näin ollen kielto oli SEUT-sopimuksen 34 artiklan vastainen.

Kolmannessa asiassa, Mickelsson ja Roos (64), oli kyse ennakkoratkaisupyynnöstä, jossa kysyttiin, oliko vesiskoottereiden käyttöä koskeva Ruotsin lainsäädäntö ristiriidassa SEUT-sopimuksen 34 ja 36 artiklan kanssa. Ruotsin lainsäädännön mukaan vesiskoottereiden käyttö oli kiellettyä muualla kuin yleisiksi kulkuväyliksi katsotuilla väylillä ja sellaisilla vesialueilla, joilla lääninhallitus oli sallinut vesiskoottereiden käytön, ja kiellon rikkomisesta voitiin määrätä sakko. Tuomioistuin totesi, että jos tällaiset säännöt estävät vesiskootterien käyttäjiä käyttämästä niitä niille ominaisella tavalla tai niiden käyttöä rajoitetaan voimakkaasti, kyseiset säännöt muodostavat esteen näiden tuotteiden pääsylle kansallisille markkinoille. Koska todelliset mahdollisuudet käyttää vesiskoottereita Ruotsissa olivat hyvin vähäiset, kansalliset säännöt olivat määrällisiä rajoituksia vaikutukseltaan vastaavia toimenpiteitä (65). Tuomioistuin katsoi kuitenkin, että kansalliset säännöt olivat perusteltavissa ympäristönsuojeluun liittyvillä syillä, jos noudatettiin tiettyjä lisävaatimuksia (66). Asiassa Sandström tuomioistuin täsmensi vielä, millä edellytyksillä vesiskootterien käyttö tähän käyttöön osoitettujen yleisten kulkuväylien ulkopuolella voitiin kieltää (67).

Kuten edellä esitetystä käy ilmi, käyttörajoitusten arviointiin sovelletaan myös markkinoillepääsytestiä. Toimenpiteen markkinavaikutusten lisäksi tuomioistuin arvioi myös toimenpiteen mahdollisia vaikutuksia kuluttajien käyttäytymiseen. Tiivistetysti voidaan todeta, että toimenpiteet, joilla kielletään kokonaan tuotteen käyttö, estetään tuotteen käyttö sille ominaisella tavalla tai rajoitetaan huomattavasti sen käyttöä, voivat kuulua SEUT-sopimuksen 34 artiklan soveltamisalaan.

3.4.2.2. Syrjivät myyntijärjestelyt

Lähes kaksikymmentä vuotta asian Dassonville jälkeen tuomioistuin katsoi tarpeelliseksi tarkistaa oikeuskäytäntöään SEUT-sopimuksen 34 artiklan mukaisten ”vaikutukseltaan vastaavien toimenpiteiden” soveltamisalan osalta. Sen vuoksi tuomioistuin loi myyntijärjestelyjen käsitteen asiassa Keck ja Mithouard antamassaan periaatteellisesti merkittävässä tuomiossa, joka koski tappiollisen jälleenmyynnin kieltävää Ranskan lainsäädäntöä (68). Tuomioistuin totesi, että ”tiettyjä myyntijärjestelyjä rajoittavien tai ne kieltävien kansallisten oikeussääntöjen soveltamisella muista jäsenvaltioista tuotuihin tuotteisiin ei tosiasiallisesti tai mahdollisesti rajoiteta jäsenvaltioiden välistä kauppaa asiassa Dassonville annetussa tuomiossa tarkoitetulla tavalla suoraan tai välillisesti, jos

1.	niitä sovelletaan kaikkiin jäsenvaltion alueella toimiviin toimijoihin ja

2.	jos niillä on oikeudellisesti ja tosiasiallisesti sama vaikutus sekä kotimaisten tuotteiden että muista jäsenvaltioista maahantuotujen tuotteiden markkinointiin.” (69)

Lainsäädännössä asetettuja edellytyksiä, jotka tavaroiden on täytettävä, käsitellään edelleenkin asiassa Cassis de Dijon annetun tuomion mukaisesti, joten niiden katsotaan luontaisesti kuuluvan SEUT-sopimuksen 34 artiklan soveltamisalaan. Myyntijärjestelyt sen sijaan kuuluvat SEUT-sopimuksen 34 artiklan soveltamisalaan vain, jos rikkomisesta kanteleva osapuoli voi osoittaa, että järjestelyissä syrjitään tuotteita alkuperän perusteella joko oikeudellisesti tai tosiasiallisesti.

Asiassa C-591/17, Itävallan tasavalta, tuomioistuin luonnehti myyntijärjestelyjä kansallisiksi säännöksiksi, jotka koskevat ”järjestelyjä, joiden mukaisesti tuotteita voidaan myydä” (70). Tämän perusteella myyntijärjestelyihin kuuluvat toimenpiteet, jotka liittyvät myynninedistämistapoihin ja -keinoihin (ks. 4.6 kohta) (71), tavaroiden myyntiajankohtaan (72), tavaroiden myyntipaikkaan tai tavaroiden myyjää koskeviin rajoituksiin (73) sekä joissakin tapauksissa tuotteiden hinnoittelua koskeviin toimenpiteisiin (ks. 4.4 kohta) (74). On suhteellisesti helpompi ymmärtää, minkä tyyppiset toimenpiteet koskevat tuotteiden ominaisuuksia kuin minkä tyyppiset toimenpiteet ovat myyntijärjestelyjä. Tuotteen ominaisuuksia koskevat toimenpiteet voivat olla esimerkiksi tuotteen muotoon, kokoon, painoon, koostumukseen, esillepanoon tai tunnistamiseen liittyviä toimenpiteitä (ks. 4.7 kohta).

Esimerkkinä edellä mainitusta on asia Alfa Vita (75), jossa tuomioistuin totesi, että kansallinen lainsäädäntö, jossa ”bake-off”-tuotteiden myyntiin sovellettiin samoja vaatimuksia kuin perinteisen leivän ja perinteisten leipomatuotteiden täydelliseen valmistus- ja kaupanpitämisprosessiin, oli SEUT-sopimuksen 34 artiklan vastainen eikä sitä voitu pitää myyntijärjestelynä. Tuomioistuin teki tämän päätelmän sillä perusteella, että vaatimuksessa, jonka mukaan”bake-off”-tuotteiden myyjien oli noudatettava kaikkia perinteisiin leipomoihin sovellettavia määräyksiä, ei otettu huomioon näiden tuotteiden erityisyyttä ja tämä vaatimus aiheutti lisäkustannuksia, jolloin kyseisten tuotteiden kaupanpitäminen oli vaikeampaa (76).

Joitakin menettelyjä tai velvoitteita, jotka eivät liity tuotteeseen tai sen pakkaukseen, voidaan kuitenkin pitää myyntijärjestelyinä, kuten asiassa Sapod Audic v. Eco-Emballages annettu tuomio (77) osoittaa. Tässä asiassa oli kyse kansallisesta toimenpiteestä, jossa edellytettiin, että jokainen tuottaja tai maahantuoja osallistuu kaikista pakkausjätteistään huolehtimiseen tai huolehtii niistä. Tuomioistuin huomautti, että toimenpiteessä asetettiin ”vain yleinen velvoite yksilöidä pakkaukset, joista huolehti niistä huolehtimiseen hyväksytty yritys” (78). Tämän perusteella se totesi, että säännöksen sisältämä velvoite ”ei sellaisenaan viittaa tuotteeseen tai sen pakkaukseen, eikä näin ollen itsessään liity muun muassa tavaroiden merkintöjä tai pakkausta koskeviin edellytyksiin” (79). Näin ollen sitä voitiin pitää myyntijärjestelynä.

Tiivistetysti voidaan todeta, että myyntijärjestelyt ovat toimenpiteitä, jotka liittyvät pikemminkin tavaran markkinointiin kuin tavaran ominaisuuksiin (80) ja jotka eivät kuulu SEUT-sopimuksen 34 artiklan soveltamisalaan, jos ne täyttävät edellä käsitellyssä asiassa Keck annetussa tuomiossa vahvistetut kaksi kumulatiivista edellytystä.

3.5 Vastavuoroisen tunnustamisen periaate

Tavaroiden vapaalle liikkuvuudelle voi syntyä teknisiä esteitä, kun kansalliset viranomaiset soveltavat kansallisia sääntöjä, joissa asetetaan vaatimuksia tuotteille, joita pidetään laillisesti kaupan toisissa jäsenvaltioissa. ”Toisessa jäsenvaltiossa laillisesti kaupan pidetyt” tavarat ovat tavaroita tai samantyyppisiä tavaroita, jotka ovat asianomaisessa jäsenvaltiossa sovellettavien asiaa koskevien määräysten mukaisia tai joihin ei sovelleta asianomaisessa jäsenvaltiossa mitään tällaisia määräyksiä ja jotka on asetettu loppukäyttäjien saataville asianomaisessa jäsenvaltiossa. Jos kansallisilla määräyksillä ei panna täytäntöön unionin johdettua oikeutta, ne ovat teknisiä esteitä, joihin sovelletaan SEUT-sopimuksen 34 ja 36 artiklaa, vaikka näitä määräyksiä sovellettaisiin erotuksetta kaikkiin tuotteisiin.

Vastavuoroisen tunnustamisen periaate on vahvistettu tuomioistuimen oikeuskäytännössä. Tuomioistuin totesi asiassa Cassis de Dijon antamassaan tuomiossa (81), että yhdenmukaistamisen puuttuessa kansalliset säännöt, joissa asetetaan vaatimuksia (kuten tavaroiden nimitystä, muotoa, kokoa, painoa, koostumusta, ulkoasua, merkintöjä tai pakkausta koskevia vaatimuksia), jotka toisista jäsenvaltioista tuotavien ja niissä laillisesti valmistettavien ja kaupan pidettävien tavaroiden on täytettävä, ovat tavaroiden vapaan liikkuvuuden esteitä ja SEUT-sopimuksen 34 artiklassa kiellettyjä vaikutukseltaan vastaavia toimenpiteitä.

Vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen mukaan yrityksen, joka myy tuotetta laillisesti yhdessä jäsenvaltiossa kyseisen jäsenvaltion sovellettavien kansallisten teknisten määräysten mukaisesti, olisi voitava myydä tuotetta toisessa jäsenvaltiossa tarvitsematta muuttaa sitä tuovan jäsenvaltion kansallisten määräysten mukaiseksi.

Näin ollen määräjäsenvaltiot eivät periaatteessa voi rajoittaa tai kieltää sellaisten tavaroiden markkinoille saattamista, joita ei ole yhdenmukaistettu unionin tasolla ja joita pidetään laillisesti kaupan toisessa jäsenvaltiossa, vaikka tavarat olisi valmistettu erilaisten teknisten ja laatuvaatimusten mukaisesti kuin ne, jotka kotimaisten tuotteiden on täytettävä. Sama pätee myös silloin, kun alkuperäjäsenvaltiossa ei ole kyseiseen tuotteeseen sovellettavia teknisiä määräyksiä.

Tämä periaate ei kuitenkaan ole ehdoton, vaan rajoitus voi olla perusteltu yleistä etua koskevan tavoitteen vuoksi.

Vastavuoroinen tunnustaminen ei näin ollen saisi höllentää terveys-, ympäristö- tai turvallisuusnormeja tai rajoittaa kansallisten viranomaisten markkinavalvontavalmiuksia, vaan sillä olisi saavutettava hyvä tasapaino tavaroiden vapaan liikkuvuuden ja yleisen edun mukaisten tavoitteiden välillä. Jäsenvaltioiden on noudatettava tätä periaatetta vain siinä tapauksessa, että niissä sovellettavan kansallisen teknisen säännön kattamat oikeutetut yleiset edut on suojattu riittävästi.

Tavaroiden vapaasta liikkuvuudesta tehtäviä poikkeuksia on tulkittava suppeasti. (82) Esteet voidaan hyväksyä vain, jos kansalliset toimenpiteet ovat tarpeen pakottavien vaatimusten täyttämiseksi tai jonkin SEUT-sopimuksen 36 artiklassa mainitun edun saavuttamiseksi ja jos ne ovat oikeassa suhteessa hyväksyttävästi tavoiteltuun päämäärään. Tämä on tiivistetty hyvin tuomioistuimen hiljattain antamassa tuomiossa, joka koskee kieltäytymistä tiettyjen tunnusmerkkien tunnustamisesta:

”Jos siis jäsenvaltioiden lainsäädäntöä ei ole yhdenmukaistettu, tavaroiden vapaan liikkuvuuden rajoituksia, jotka aiheutuvat siitä, että toisista jäsenvaltioista tuotavien ja niissä laillisesti valmistettavien ja kaupan pidettävien tavaroiden on täytettävä toisen jäsenvaltion lainsäädännössä asetetut edellytykset, vaikka niitä sovelletaan erotuksetta kaikkiin tavaroihin, on pidettävä SEUT 34 artiklan mukaan kiellettyinä vaikutukseltaan vastaavina toimenpiteinä, jos nämä toimenpiteet eivät ole perusteltuja sellaisen yleistä etua koskevan tavoitteen vuoksi, jolle on annettava etusija tavaroiden vapaaseen liikkuvuuteen nähden.” (83)

Samassa asiassa tuomioistuin totesi myös, että vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta ei voida soveltaa myytäessä unionissa kolmansista maista peräisin olevia tavaroita, jotka ovat vapaassa vaihdannassa, ellei niitä ole ennen niiden vientiä muuhun jäsenvaltioon kuin siihen, jossa ne ovat vapaassa vaihdannassa, pidetty laillisesti kaupan jäsenvaltion alueella (84).

Voidaan siis todeta, että poikkeukset vastavuoroisen tunnustamisen periaatteesta, jota sovelletaan yhdenmukaistamattomilla aloilla, ovat mahdollisia:

(1)	Yleisenä sääntönä on, että toisessa jäsenvaltiossa laillisesti kaupan pidetyillä tuotteilla on oikeus vapaaseen liikkuvuuteen.

(2)

Yleistä sääntöä ei sovelleta, jos määräjäsenvaltio voi osoittaa olevan olennaisen tärkeää, että tuotteisiin sovelletaan sen omia teknisiä määräyksiä SEUT-sopimuksen 36 artiklassa luetelluista tai tuomioistuimen oikeuskäytännön pakottaviin vaatimuksiin perustuvista syistä siten, että ne ovat suhteellisuusperiaatteen mukaisia.

Toisessa jäsenvaltiossa laillisesti kaupan pidettyjen tavaroiden vastavuoroisesta tunnustamisesta annettua uutta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) 2019/515 (85) sovelletaan 19. huhtikuuta 2020 alkaen. Sillä korvataan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 764/2008 (86) tiettyjen kansallisten teknisten määräysten soveltamista toisessa jäsenvaltiossa laillisesti kaupan pidettyihin tuotteisiin koskevista menettelyistä sekä päätöksen N:o 3052/95/EY kumoamisesta.

4. TOIMENPIDETYYPIT

SEUT-sopimuksen 34 artiklan mukaisia vaikutukseltaan vastaavia toimenpiteitä on monenlaisia. Joskus ne ovat hyvin yksioikoisia toimenpiteitä, jotka on kohdennettu nimenomaisesti tuontiin tai joilla sallitaan kotimaisten tavaroiden etuuskohtelu, mutta ne voivat olla myös yleisten poliittisten päätösten odottamattomia sivuvaikutuksia. Tietyt toimenpidetyypit ovat esiintyneet viime vuosikymmeninä toistuvasti oikeuskäytännössä ja rikkomismenettelyissä, joissa SEUT-sopimuksen 34–36 artiklaa on sovellettu käytäntöön. Joitakin niistä kuvataan seuraavassa.

4.1 Tuontitapahtumaan (tuontiluvat, tarkastukset ja valvonta) liittyvät kansalliset säännökset

Kansalliset toimenpiteet, jotka liittyvät suoraan tuotteiden tuontiin muista jäsenvaltioista, voivat hankaloittaa tuontia, minkä vuoksi niitä pidetään yleensä SEUT-sopimuksen 34 artiklan vastaisina määrällisiä rajoituksia vaikutukseltaan vastaavina toimenpiteinä. Selkeä esimerkki tästä on velvollisuus hankkia tuontilupa ennen tavaroiden tuontia. Tällaiset viralliset menettelyt voivat aiheuttaa viivytyksiä myös silloin, kun luvat myönnetään automaattisesti eikä asianomaisen jäsenvaltion pyrkimyksenä ole pidättää itselleen oikeutta evätä lupaa, minkä vuoksi tällainen velvoite voi olla SEUT-sopimuksen 34 artiklan vastainen (87).

Tarkastukset ja valvonta, kuten eläinlääkintä- ja terveystarkastukset, kasvien terveystarkastukset ja muut tarkastukset, myös tuotavien (ja vietävien) tavaroiden tullitarkastukset, katsotaan 34 ja 35 artiklassa tarkoitetuiksi vaikutukseltaan vastaaviksi toimenpiteiksi (88). Tällaiset tarkastukset todennäköisesti tekevät tuonnista tai viennistä hankalampaa ja kalliimpaa, koska tarkastukset aiheuttavat väistämättä viivytyksiä ja mahdollisesti ylimääräisiä kuljetuskustannuksia toimijalle.

Sisämarkkinoiden perustaminen 1. tammikuuta 1993 periaatteessa lopetti tavaransiirtojen toistuvat rajatarkastukset. Siitä lähtien jäsenvaltiot eivät ole saaneet tehdä tarkastuksia rajoillaan, paitsi jos tarkastukset ovat osa yleistä valvontajärjestelmää, jota sovelletaan samassa määrin kansallisen alueen sisällä, ja/tai tarkastukset tehdään satunnaistarkastuksina. Riippumatta siitä, missä tällaisia tarkastuksia tehdään, niitä pidetään kuitenkin vaikutukseltaan vastaavina toimenpiteinä, jos ne merkitsevät tuontituotteiden järjestelmällistä tarkastamista (89). Ne voivat olla perusteltuja vain poikkeustapauksissa, jos tiukat edellytykset täyttyvät (90).

4.2 Velvollisuus nimetä edustaja tuontijäsenvaltioon tai hankkia sieltä varastotilat

Tuomioistuin on todennut, että maahantuojan velvollisuus pitää toimipaikkaa määräjäsenvaltiossa on suoraan vastoin artikloja, jotka koskevat tavaroiden vapaata liikkuvuutta sisämarkkinoilla. Tuomioistuin on katsonut, että muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneiden yritysten pakottaminen vastaamaan kustannuksista, jotka aiheutuvat edustajan sijoittamisesta tuojajäsenvaltioon, hankaloittaa joidenkin yritysten, etenkin pienten ja keskisuurten yritysten, pääsyä kyseisen jäsenvaltion markkinoille tai tekee siitä jopa mahdotonta (91). Velvollisuus nimetä edustaja tai asiamies tuontijäsenvaltioon tai hankkia sieltä sivutoimipaikka, toimisto tai varastotilat on samoin yleisesti vastoin SEUT-sopimuksen 34 artiklaa.

Eräät jäsenvaltiot ovat yrittäneet perustella tällaisia vaatimuksia väittämällä, että ne ovat tarpeen yleisen edun mukaisten kansallisten säännösten asianmukaisen täytäntöönpanon varmistamiseksi, joissakin tapauksissa rikosoikeudellinen vastuu mukaan luettuna. Tuomioistuin ei ole hyväksynyt tätä väitettä. Se on todennut, että vaikka jokaisella jäsenvaltiolla on oikeus toteuttaa alueellaan asianmukaisia toimenpiteitä yleisen järjestyksen turvaamiseksi, tällaiset toimenpiteet ovat perusteltuja vain, jos tietyt edellytykset täyttyvät. On vahvistettava, että tällaiset toimenpiteet ovat tarpeen yleistä etua koskevien oikeutettujen syiden vuoksi ja ettei tätä voida saavuttaa keinoilla, jotka rajoittavat vähemmän tavaroiden vapaata liikkuvuutta (92). Tuomioistuin on todennut, että vaikka rikosoikeudellisilla seuraamuksilla voi olla ehkäisevä vaikutus niiden kohteena olevaan käyttäytymiseen, tätä vaikutusta ei voida taata eikä sitä missään tapauksessa vahvisteta yksinomaan sillä, että jäsenvaltion alueella on henkilö, joka voi edustaa valmistajaa oikeudellisesti (93). Näin ollen vaatimus, jonka mukaan jäsenvaltion alueelle on sijoitettava edustaja, ei anna yleisen edun mukaisten tavoitteiden kannalta riittäviä lisätakeita, joilla voitaisiin perustella poikkeamista SEUT-sopimuksen 34 artiklan sisältämästä kiellosta.

Tuontitavaroiden varastointia tai säilytystä koskevat kansalliset vaatimukset voivat myös olla SEUT-sopimuksen 34 artiklan vastaisia, jos kyseiset toimenpiteet vaikuttavat syrjivästi tuontitavaroihin kotimaisiin tuotteisiin verrattuna. Tämä koskee kaikkia sääntöjä, joilla kielletään ainoastaan tuontituotteiden varastointi tai rajoitetaan tai vaaditaan sitä. Tuomioistuin on katsonut, että kansallinen toimenpide, jossa edellytetään, että tuodut viinipohjaiset alkoholijuomat varastoidaan vähintään kuuden kuukauden ajaksi, jotta niille voidaan antaa tiettyjä laatunimityksiä, on määrällistä rajoitusta vaikutukseltaan vastaava toimenpide (94).

Vastaavia tavarakaupan esteitä voidaan luoda millä tahansa kansallisella säännöllä, jolla rajoitetaan varastotilojen käyttö kokonaan tai osittain vain kotimaisten tuotteiden varastointiin tai jolla asetetaan tuontituotteille erilaisia ja hankalammin täytettäviä varastointiehtoja kuin kotimaisille tuotteille. Sen vuoksi kansallisella toimenpiteellä, jolla edistetään kotimaassa tuotettujen tuotteiden varastointia, voidaan luoda esteitä SEUT-sopimuksen 34 artiklan mukaiselle tavaroiden vapaalle liikkuvuudelle.

4.3 Tiettyjä tuotteita/aineita koskevat kansalliset kiellot

Rajoittavin toimenpide, jonka jäsenvaltio voi toteuttaa tavaroiden vapaan liikkuvuuden kannalta, on kieltää tietyn tuotteen tai aineen pitäminen kaupan. Valtaosa kansallisten kieltojen kohteina olevista tuotteista on elintarvikkeita, kuten vitamiineja ja muita ravintolisiä (95) ja kemiallisia aineita (96).

Useimmiten jäsenvaltiot perustelevat näitä tiukkoja toimenpiteitä SEUT-sopimuksen 36 artiklassa tarkoitetulla ihmisten, eläinten ja kasvien terveyden ja elämän suojelulla sekä tuomioistuimen oikeuskäytännössä määritetyillä pakottavilla vaatimuksilla, kuten ympäristönsuojelulla. Näitä perusteluja yhdistetään usein toisiinsa. Jäsenvaltion, joka asettaa tuotteelle tai aineelle kansallisen kiellon, on osoitettava, että toimenpide on välttämätön, ja tarvittaessa osoitettava myös, että kyseisten tuotteiden pitäminen kaupan aiheuttaa vakavan vaaran esimerkiksi kansanterveydelle ja että kyseiset säännöt ovat suhteellisuusperiaatteen mukaisia (97). Tähän sisältyy kaiken merkityksellisen näytön, kuten teknisten, tieteellisten, tilastollisten tai ravitsemuksellisten tietojen, toimittaminen (98). Asiassa Humanplasma rajoituksen tavoitteena oli varmistaa veren ja veren komponenttien laatu ja turvallisuus ja siten myös kansanterveys, mutta toimenpiteen katsottiin ylittävän sen, mikä oli tarpeen (99).

Lisäksi jäsenvaltion tehtävänä on todistaa, ettei ilmoitettua päämäärää voida saavuttaa millään muulla keinolla, jolla olisi vähemmän rajoittava vaikutus EU:n sisäiseen kauppaan (100). Tuomioistuin totesi esimerkiksi Ranskan asettamasta kiellosta, joka koski kofeiinin lisäämistä juomiin tiettyä määrää enemmän, että ”[a]sianmukaiset pakkausmerkinnät, joilla kuluttajille ilmoitetaan ravitsemuksellisesti täydennettyjen elintarvikkeiden luonteesta, niiden aineksista ja ominaisuuksista, voivat mahdollistaa sen, että kuluttajat, joille näihin elintarvikkeisiin lisätyn ravintoaineen liiallinen käyttö voi aiheuttaa haittaa, voivat päättää omasta puolestaan niiden käytöstä” (101). Tuomioistuin totesi siis, että kielto, joka koski kofeiinin lisäämistä yli tietyn rajan, ei ollut vähiten rajoittava toimenpide, jota voitiin käyttää, ja tästä syystä se ei ollut tarpeellinen kuluttajansuojaa koskevan tavoitteen saavuttamiseksi.

Asia Danish vitamins (102) koski Tanskan hallinnollista käytäntöä kieltää vitamiinien ja kivennäisaineiden lisääminen elintarvikkeisiin, jollei voitu osoittaa, että niiden lisääminen vastasi Tanskan väestön tarpeita. Aluksi tuomioistuin oli samaa mieltä siitä, että Tanskan asiana oli päättää ihmisten terveyden ja elämän suojelun varmistamisen tasosta, kunhan otettiin huomioon suhteellisuusperiaatteen soveltaminen. Tuomioistuin huomautti kuitenkin, että Tanskan viranomaisten tehtävänä oli ”osoittaa kussakin käsiteltävänä olevassa tapauksessa kansallisten ravintotottumusten valossa ja kansainvälisen tieteellisen tutkimuksen tulokset huomioon ottaen, että niiden sääntely on tarpeen kyseisessä määräyksessä tarkoitettujen etujen suojelemiseksi tehokkaasti ja erityisesti että kyseessä olevien tuotteiden myynti on todellinen uhka kansanterveydelle” (103). Lopuksi tuomioistuin totesi, ettei toimenpidettä voitu perustella ”kansanterveyteen kohdistuvalla todellisella riskillä”, joka olisi edellyttänyt kivennäisaineiden ja vitamiinien elintarvikkeisiin lisäämisen vaikutusten yksityiskohtaista tapauskohtaista arviointia (104).

Yleensä tuomioistuin on omaksunut rajoittavan lähestymistavan tällaisiin toimenpiteisiin. Sen on kuitenkin ollut vaikeampi hylätä tällaisia kieltoja esimerkiksi sellaisilla aloilla, joilla ei ole tieteellistä varmuutta tietyn tuotteen tai aineen vaikutuksista kansanterveyteen tai ympäristöön (105). Tällaisissa tapauksissa myös niin kutsutulla ennalta varautumisen periaatteella on suuri merkitys tuomioistuimen tehdessä kokonaisarviointia asiasta (106).

Ongelmia voi syntyä myös kansanterveyden suojelua koskevissa tapauksissa, joissa jäsenvaltiot eivät kiellä toisessa jäsenvaltiossa hyväksytyn tuotteen tai aineen lisäämistä, vaan ainoastaan vaativat ennakkolupaa sen lisäämiseen. Tällaisissa tapauksissa jäsenvaltiot noudattavat EU:n oikeuden mukaisia velvoitteitaan vain, jos vaaditut menettelyt ovat käytettävissä ja ne voidaan saattaa kohtuullisessa ajassa päätökseen ja jos tuotteen kieltäminen voidaan riitauttaa kansallisissa tuomioistuimissa. Tästä menettelystä on nimenomaisesti säädettävä yleisesti sovellettavassa säädöksessä, joka sitoo jäsenvaltion kansallisia viranomaisia. Tuomioistuin vahvisti tämän ”yksinkertaistetun menettelyn” ominaispiirteet asiassa C-344/90 (107).

4.4 Hintatoimenpiteet

Vaikka perussopimuksessa ei ole erityisiä määräyksiä hintavalvontaa koskevista kansallisista säännöksistä, tuomioistuin on useaan otteeseen soveltanut SEUT-sopimuksen 34 artiklaa kansallisiin hintavalvontasäännöksiin.

Tällaisten säännösten piiriin kuuluu useita toimenpiteitä: vähimmäis- ja enimmäishinnat, hintasulut, vähimmäis- ja enimmäisvoittomarginaalit ja jälleenmyyntihintojen määrääminen.

Vähimmäishinnat: Tietyn määräiseksi vahvistettu vähimmäishinta voi rajoittaa tuontia estämällä tuontituotteiden alemman tuotantohinnan heijastumisen jälleenmyyntihintaan, vaikka vähimmäishintaa sovellettaisiinkin erotuksetta kotimaisiin ja tuontituotteisiin. Tämä estää maahantuojia käyttämästä kilpailuetuaan ja on näin ollen SEUT-sopimuksen 34 artiklassa tarkoitettu vaikutukseltaan vastaava toimenpide, koska kuluttaja ei voi hyötyä tästä hinnasta (108). Vähimmäishintoja voidaan kuitenkin säännellä EU:n tasolla esimerkiksi siten, että kansallisessa lainsäädännössä vahvistetaan tupakan vähimmäishinnat, joita olisi tarkasteltava valmistettuun tupakkaan sovellettavan valmisteveron rakenteesta ja verokannoista 21 päivänä kesäkuuta 2011 annetun neuvoston direktiivin 2011/64/EU (109) valossa.

Asiassa C-221/15, Colruyt, joka koski Belgiassa harjoitettua tupakkatuotteiden hinnoittelua, tuomioistuin katsoi, että SEUT-sopimuksen 34 artikla ei ollut esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa vähittäiskauppiaita kiellettiin myymästä tupakkatuotteita yksikköhinnalla, joka alitti valmistajan tai maahantuojan kyseiseen tuotteeseen kiinnitetyssä merkissä ilmoittaman hinnan, kunhan maahantuoja määritti hinnan vapaasti (110). Tuomioistuin katsoi, että tupakkatuotteiden vähimmäishinnoittelu on myyntijärjestely, jota sovelletaan kaikkiin jäsenvaltion alueella toimiviin alan toimijoihin ja joka ei estä muista jäsenvaltioista peräisin olevien tupakkatuotteiden pääsyä Belgian markkinoille eikä rajoita sitä enempää kuin kotimaisten tupakkatuotteiden markkinoille pääsyä.

Asiassa Scottish Whiskey Association tuomioistuin tutki, oliko Skotlannin hallitus rikkonut SEUT-sopimuksen 34 artiklaa vahvistamalla alkoholin yksikköperusteisia vähimmäishintoja. Kyseisten toimenpiteiden tarkoituksena oli poistaa markkinoilta erittäin edullinen alkoholi, ja niitä perusteltiin kansanterveydellisillä syillä. Tuomioistuin totesi, että se, että kansallinen lainsäädäntö esti ”tuontituotteiden alemman tuotantohinnan heijastumisen kuluttajahintaan”, oli vaikutukseltaan vastaava toimenpide (111).

Enimmäishinnat: Ennen asiassa Keck annettua tuomiota tuomioistuin oli katsonut, että vaikka enimmäishinta, jota sovelletaan erotuksetta kotimaisiin tuotteisiin ja tuontituotteisiin, ei sinänsä ole määrällistä rajoitusta vaikutukseltaan vastaava toimenpide, sillä voi olla tällainen vaikutus, jos se vahvistetaan tasolle, jolla tuontituotteen myynti on joko mahdotonta tai vaikeampaa kuin vastaavan kotimaisen tuotteen myynti. Enimmäishinnalla voidaan poistaa tuontitavaroiden kilpailuetu ja/tai siinä voidaan jättää huomiotta maahantuojan kuljetuskustannukset, jos se vahvistetaan liian alhaiseksi. (112)

Hintasulut: Vastaavasti tuomioistuin katsoi aiemmassa oikeuskäytännössään ennen asiassa Keck annettua tuomiota (ks. 3.4.2.2 kohta), että hintasulut, joita sovelletaan yhtä lailla kotimaisiin tuotteisiin kuin tuontituotteisiin, eivät sinänsä ole määrällistä rajoitusta vaikutukseltaan vastaava toimenpide. Niillä voi kuitenkin olla tosiasiassa sen kaltainen vaikutus, jos hinnat vahvistetaan tasolle, jolla tuontituotteiden myynnistä tulee joko mahdotonta tai vaikeampaa kuin kotimaisten tuotteiden myynnistä (113). Tästä on kyse, jos maahantuojat voivat myydä tuontituotteita ainoastaan tappiollisesti.

Vähimmäis- ja enimmäisvoittomarginaalit: Nämä ovat marginaaleja, jotka vahvistetaan tietyn määräisiksi eikä tietyksi prosenttiosuudeksi hankintahinnasta. Tuomioistuimen Keck-tuomiota edeltäneen oikeuskäytännön mukaan tällaiset marginaalit eivät välttämättä ole SEUT-sopimuksen 34 artiklassa tarkoitettu vaikutukseltaan vastaava toimenpide. Sama pätee vähittäismyynnin kiinteään voittomarginaaliin, joka on valmistajan vapaasti määrittämä osuus vähittäishinnasta, ainakin silloin, kun se muodostaa riittävän korvauksen vähittäiskauppiaalle. Enimmäisvoittomarginaali, joka on vahvistettu tietyksi määräksi, jota sovelletaan sekä kotimaisiin tuotteisiin että tuontiin mutta jossa ei oteta huomioon tuontikustannuksia, kuuluu kuitenkin SEUT-sopimuksen 34 artiklan soveltamisalaan (114).

Asiassa Keck annetun tuomion jälkeen vaikuttaa siltä, että tuomioistuin on usein katsonut kansallisten hintavalvontasäännösten kuuluvan käsitteen ”myyntijärjestelyt” piiriin (115). Sen vuoksi ne eivät välttämättä kuulu SEUT-sopimuksen 34 artiklan soveltamisalaan, jos tietyt edellytykset täyttyvät. Se, että ”hintavalvontaa” voidaan pitää ”myyntijärjestelyinä”, vahvistettiin asiassa Belgapom, jossa katsottiin, että Belgian lainsäädäntö, jossa kiellettiin tappiollinen myynti ja äärimmäisen pienellä katetuotuolla tapahtuva myynti, jäi SEUT-sopimuksen 34 artiklan soveltamisalan ulkopuolelle (116).

Tuoreemmassa asiassa LIBRO tuomioistuin kuitenkin katsoi aluksi, että hintojen vahvistamista koskeva sääntö, jonka mukaan saksankielisten kirjojen maahantuojat eivät saaneet vahvistaa alempaa hintaa kuin kustantajan vahvistama/suosittelema vähittäismyyntihinta, on asiassa Keck määriteltynä myyntijärjestely. Se kuitenkin totesi, että sääntö oli tosiasiallisesti vaikutukseltaan vastaava toimenpide, koska siinä annettiin erillinen sääntely, jolla muista jäsenvaltioista tuotuja tuotteita kohdeltiin epäedullisemmin. (117)

Asiassa Deutsche Parkinson Vereinigung tuomioistuin sovelsi markkinoillepääsyä koskevaa lähestymistapaa tutkiessaan hintojenvahvistamisjärjestelmää, jota sovellettiin ihmisille tarkoitettujen reseptilääkkeiden myyntiin apteekeista. Tuomiossa ei kuitenkaan viitattu suoraan Keck-tuomioon. Verrattuaan hintojen vahvistamisen vaikutusta Saksaan ja muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneisiin apteekkeihin tuomioistuin katsoi lopulta, että järjestelmä on tuonnin määrällistä rajoitusta vaikutukseltaan vastaava toimenpide. (118) Postimyyntiapteekeilla todettiin olevan vain rajalliset mahdollisuudet kilpailla perinteisten apteekkien kanssa palveluissa, joten ne kilpailivat pääasiassa hinnoilla. Sen vuoksi hintojen vahvistaminen vaikutti niihin voimakkaammin. Arvioinnissaan tuomioistuin viittasi asiaan DocMorris, joka koski Saksan lainsäädäntöä, jossa kiellettiin lääkkeiden myynti apteekkien ulkopuolella eli myös verkossa, ja jonka perusteluissa sovellettiin asiassa Keck annettua tuomiota (119).

Kuten edellä kuvattiin, tuomioistuin katsoi asiassa Scottish Whiskey Association, että vähimmäishinnoittelu oli markkinoillepääsytestin perusteella vaikutukseltaan vastaava toimenpide. Se ei kuitenkaan viitannut nimenomaisesti asiassa Keck annettuun tuomioon. Tuomioistuimen mukaan ”kyseessä oleva lainsäädäntö voi jo pelkästään siitä syystä, että se estää tuontituotteiden alemman tuotantohinnan heijastumisen kuluttajahintaan, rajoittaa [...] pääsyä markkinoille”. (120)

4.5 Lupamenettelyt

Kansalliset järjestelmät, joissa tavaroiden pitäminen kaupan edellyttää ennakkolupaa, rajoittavat tuontijäsenvaltion pääsyä markkinoille, minkä vuoksi niitä pidetään SEUT-sopimuksen 34 artiklassa tarkoitettuna määrällistä rajoitusta vaikutukseltaan vastaavana toimenpiteenä (121). Tuomioistuin on asettanut useita edellytyksiä, joiden täyttyessä ennakkolupa voi olla perusteltu (122):

—	Ennakkoluvan on perustuttava objektiivisiin perusteisiin, jotka ovat syrjimättömiä ja etukäteen asianomaisten yritysten tiedossa, siten, että kansallisten viranomaisten harkintavallan käytölle voidaan asettaa riittävät rajat, jottei sitä käytetä mielivaltaisesti.

—	Ennakkolupa ei saa olla päällekkäinen sellaisten tarkastusten kanssa, jotka on jo suoritettu muiden menettelyjen yhteydessä joko samassa tai toisessa jäsenvaltiossa.

—	Ennakkolupamenettely on tarpeen ainoastaan, jos on katsottava, että jälkikäteen suoritettava tarkastus tapahtuu liian myöhään, jotta se olisi tosiasiallisesti tehokas ja jotta sillä voitaisiin saavuttaa tavoiteltu päämäärä.

—	Menettely ei saa olla kestonsa ja siitä aiheutuvien suhteettomien kustannusten takia sellainen, että se saa kyseiset toimijat luopumaan hankkeestaan.

—	Menettely ei saa edellyttää teknisten kokeiden suorittamista silloin, kun samat kokeet on jo tehty jossakin toisessa jäsenvaltiossa ja kun niiden tulokset ovat saatavilla (123).

4.5.1 Tyyppihyväksyntä

Tyyppihyväksyntävaatimuksissa määritellään ennakolta lainsäädännölliset, tekniset ja turvallisuusvaatimukset, jotka tuotteen on täytettävä. Näin ollen tyyppihyväksyntä ei rajoitu tiettyyn toimialaan, koska tällaisia vaatimuksia asetetaan niinkin erilaisille tuotteille kuin laivavarusteet, matkapuhelimet, henkilöautot ja lääkinnälliset laitteet.

Yleensä tyyppihyväksyntä vaaditaan ennen kuin tuote voidaan saattaa markkinoille. Tyyppihyväksyntävaatimusten noudattaminen ilmaistaan usein tuotteeseen kiinnitettävällä merkinnällä. Esimerkiksi CE-merkintä vahvistaa vaatimusten noudattamisen joko valmistajan oman ilmoituksen tai kolmannen osapuolen tekemän sertifioinnin perusteella.

Vaikka yhteiset EU:n laajuiset tyyppihyväksyntävaatimukset yleensä helpottavat tuotteiden kaupan pitämistä sisämarkkinoilla, kansallinen tyyppihyväksyntä yhdenmukaistamattomilla aloilla saattaa luoda esteitä tavarakaupalle. Sitä paitsi erilaiset tuotestandardit vaikeuttavat valmistajien mahdollisuuksia pitää samaa tuotetta kaupan eri jäsenvaltioissa tai voivat hyvinkin kasvattaa säännösten noudattamisesta aiheutuvia kustannuksia. Velvoitteita, jotka edellyttävät kansallista tyyppihyväksyntää ennen tuotteiden saattamista markkinoille, on sen vuoksi pidettävä vaikutukseltaan vastaavina toimenpiteinä (124).

Jäsenvaltiolla voi olla terveys- tai turvallisuussyistä oikeus vaatia, että tuote, joka on jo hyväksytty toisessa jäsenvaltiossa, saatetaan uuteen tutkimus- ja hyväksymismenettelyyn. Tällaisissa tapauksissa tuojajäsenvaltion on kuitenkin otettava huomioon viejäjäsenvaltiossa tai -jäsenvaltioissa suoritetut testaukset tai tarkastukset, jotka antavat vastaavat takeet tai suojan (125).

Asiassa komissio v. Portugali (126) valvontaelin epäsi yritykseltä vaaditun luvan maahantuotujen polyeteeniputkien asentamiseen sillä perusteella, että kansallinen testauslaitos ei ollut hyväksynyt tällaisia putkia. Yrityksen hyväksymistodistukset, joita ei tunnustettu, oli myöntänyt italialainen testauslaitos. Tuomioistuin katsoi, että viranomaisilla (tässä tapauksessa Portugalin viranomaisilla) on velvollisuus ottaa huomioon toisen jäsenvaltion hyväksymiselinten myöntämät hyväksymistodistukset erityisesti, jos jäsenvaltio on valtuuttanut kyseiset elimet tähän tarkoitukseen. Jos Portugalin viranomaisilla ei ollut riittävästi tietoja hyväksymistodistusten tarkistamiseen, ne olisivat voineet hankkia nämä tiedot viejäjäsenvaltion viranomaisilta. Kansallisen elimen, jolta tuotteen hyväksymistä tai tunnustamista haetaan, edellytetään toimivan ennakoivasti.

4.5.2 Ajoneuvon rekisteröinti

EU-lainsäädännön mukaisessa moottoriajoneuvon rekisteröintimenettelyssä on yleensä kolme eri vaihetta. Ensimmäiseksi on hyväksyttävä moottoriajoneuvon tekniset ominaisuudet, useimmissa tapauksissa EY-tyyppihyväksynnällä. Joihinkin moottoriajoneuvotyyppeihin sovelletaan kuitenkin yhä kansallisia hyväksymismenettelyjä. Toiseksi tehdään käytettyjen ajoneuvojen katsastuksia, joiden tarkoituksena on varmistaa, että tietty moottoriajoneuvo on hyvässä kunnossa rekisteröintiajankohtana. Lopuksi moottoriajoneuvo rekisteröidään, jolloin annetaan lupa ottaa se käyttöön tieliikenteessä, yksilöidään se ja annetaan sille rekisteritunnus.

Tuomioistuin on käsitellyt myös sellaisen ajoneuvon rekisteröimisen estämistä, jonka ohjauslaitteet, ohjauspyörän paikka mukaan luettuna, ovat oikealla puolella. Se katsoi asioissa C-61/12 ja C-639/11, että tällainen lainsäädäntö on tuonnin määrällisiä rajoituksia vaikutukseltaan vastaava toimenpide, koska sen seurauksena estetään sellaisten ajoneuvojen pääsy markkinoille, joiden ohjauslaitteet ovat oikealla puolella ja jotka on laillisesti valmistettu ja rekisteröity toisessa jäsenvaltiossa. Tuomioistuin totesi, ettei tällainen vaatimus ollut tarpeen liikenneturvallisuustavoitteen saavuttamiseksi (127).

4.6 Mainontarajoitukset

Mainonta vaikuttaa olennaisesti erityisesti sellaisten tuotteiden markkinoille pääsyyn, joita pidetään laillisesti kaupan toisessa jäsenvaltiossa. Sekä julkisasiamiehet (128) että tuomioistuin (129) ovat tunnustaneet, että mainonnalla on suuri merkitys sille, että yhdestä jäsenvaltiosta tuleva tuote pääsee uusille markkinoille toisessa jäsenvaltiossa. Mainonnan yhtenä tavoitteena ja vaikutuksena on saada kuluttajat vaihtamaan tuotemerkkejä tai ostamaan uusia tuotteita.

Ennen asiassa Keck antamaansa tuomiota (ks. 3.4.2.2 kohta) tuomioistuin katsoi usein, että mainontaa rajoittavat kansalliset toimenpiteet kuuluvat SEUT-sopimuksen 34 artiklan soveltamisalaan. Yksi tällainen tapaus oli asia Oosthoek, joka koski myynnin edistämiseksi tarjottavien tai annettavien kylkiäisten kieltämistä. Tuomioistuimen mukaan ”[l]ainsäädäntö, jolla tiettyjä mainonnan muotoja ja tiettyjä myynninedistämiskeinoja rajoitetaan tai ne kielletään, voi olla siitä huolimatta, ettei sillä välittömästi säännellä tuontia, omiaan rajoittamaan tuonnin määrää sen vuoksi, että se vaikuttaa mahdollisuuksiin markkinoida maahan tuotuja tuotteita”. (130) Vaikuttaa kuitenkin siltä, että tuomioistuin on jossain määrin muuttanut lähestymistapaansa asiassa Keck antamansa tuomion jälkeen (eli alkanut käsitellä mainontarajoituksia myyntijärjestelyinä). Mainontaa koskevia toimenpiteitä, jotka näyttävät liittyvän myyntijärjestelyihin, käsitellään siitä huolimatta tuotteisiin liittyvinä sääntöinä silloin, kun niiden todetaan vaikuttavan tavaroille asetettuihin vaatimuksiin (131).

Tämän perusteella vaikuttaa siltä, että tuomioistuin noudattaa nykyään yleensä sellaista lähestymistapaa, jonka mukaan mainontaa ja myynninedistämistä koskevia rajoituksia on pidettävä myyntijärjestelyinä, jotka eivät kuulu SEUT-sopimuksen 34 artiklan soveltamisalaan, jos ne ovat syrjimättömiä (132). Jos toimenpiteet ovat syrjiviä, ne kuuluvat SEUT-sopimuksen 34 artiklan soveltamisalaan. Kansalliset mainontarajoitukset, jotka vaikeuttavat muista jäsenvaltioista peräisin olevien tavaroiden myyntiä kotimaisiin tavaroihin verrattuna, voivat siis olla määrällistä rajoitusta vaikutukseltaan vastaava toimenpide, Tuomioistuin on esimerkiksi todennut, että ”tietyn tuotteen ominaisuuksien mainontaa koskeva ehdoton kielto” (133) saattaa haitata enemmän muista jäsenvaltioista peräisin olevien tuotteiden pääsyä markkinoille kuin kuluttajille tutumpien kotimaisten tuotteiden pääsyä markkinoille (134).

Kuten edellä on todettu, tuomioistuin näyttää yhdistävän rajoituksen laajuuden syrjintään. Toisin sanoen, jos rajoitus on ehdoton, sen oletetaan voivan vaikuttaa enemmän tuontituotteisiin (135), ja jos se on osittainen, sen oletetaan voivan vaikuttaa samalla tavoin kotimaisiin ja tuontituotteisiin (136). On kuitenkin syytä tähdentää, että tuomioistuin totesi asioissa Dior (137) ja Gourmet (138), että jotkin mainontakiellot eivät välttämättä vaikuta enemmän tuonti- kuin kotimaisiin tuotteisiin.

Tuomioistuin on tähdentänyt myös, että internetmainontaa koskevat rajoitukset eivät vaikuta kansallisten tavaroiden, tässä tapauksessa kansallisten lääkkeiden, myyntiin samalla tavoin kuin ne vaikuttavat muista jäsenvaltioista peräisin olevien lääkkeiden myyntiin (asia C-322/01, Deutscher Apothekerverband). Internetmainontaa koskevat rajoitukset voivat näin ollen olla SEUT-sopimuksen 34 artiklassa tarkoitettuja esteitä.

4.7 Tekniset määräykset, jotka sisältävät tavaroiden esittämistä koskevia vaatimuksia (paino, koostumus, ulkoasu, merkinnät, muoto, koko, pakkaus)

Tuontituotteille asetetut vaatimukset, jotka koskevat tuotteiden muotoa, kokoa, painoa, koostumusta, ulkoasua, tunnistamista tai esillepanoa, voivat pakottaa valmistajat ja maahantuojat muuttamaan tuotteitaan siinä jäsenvaltiossa voimassa olevien sääntöjen mukaisiksi, jossa niitä pidetään kaupan, esimerkiksi muuttamalla tuontituotteiden merkintöjä (139). Asiassa 27/80, Fietje (140), antamassaan tuomiossa tuomioistuin katsoi, että SEUT-sopimuksen 34 artiklassa kiellettyä määrällistä rajoitusta vaikutukseltaan vastaavana toimenpiteenä on pidettävä sitä, että jäsenvaltio laajentaa säännöksen, jonka mukaan tiettyjen alkoholijuomien myynnissä ei saa käyttää muuta kuin kansallisessa lainsäädännössä vaadittua tuotekuvausta, koskemaan muista jäsenvaltioista tuotuja juomia, koska se pakottaa muuttamaan merkintää, jolla kyseistä maahantuotua juomaa markkinoidaan laillisesti viejäjäsenvaltiossa.

Koska tavaroiden esittämistä koskevat vaatimukset liittyvät suoraan itse tuotteeseen, niitä ei pidetä myyntijärjestelyinä vaan SEUT-sopimuksen 34 artiklassa tarkoitettuina vaikutukseltaan vastaavina toimenpiteinä (141).

Esimerkiksi seuraavat toimenpiteet on katsottu SEUT 34 artiklan vastaisiksi:

—	ehdoton vaatimus, jonka mukaan yhdenmukaistamattomiin rakennusalan tuotteisiin on kiinnitettävä CE-merkintä (142);

—	vaatimus, jonka mukaan margariinia on myytävä kuution muotoisessa pakkauksessa, jotta se erottuisi voista (143);

—	jäsenvaltion asettama kielto, jonka mukaan jalometalleista valmistettuja tuotteita ei saa myydä ilman vaadittua (virallista kansallista) tarkastusleimaa (144);

—	sellaisten videoiden ja DVD-levyjen posti- ja verkkomyynnin kieltäminen, joissa ei ole ylimmän alueellisen viranomaisen tai valtakunnallisen itsesääntelyelimen luokituspäätökseen perustuvaa mainintaa niiden alimmasta sallitusta katseluiästä (145).

4.8 Alkuperämerkinnät, laatumerkit, kehotus ostaa kotimaisia tuotteita

Kansalliset säännöt, joissa edellytetään tuotteen alkuperän ilmoittamista tuotteessa tai sen merkinnöissä, ovat SEUT-sopimuksen 34 artiklan vastaisia vaikutukseltaan vastaavia toimenpiteitä.

Tuomioistuin on katsonut, että alkuperän pakollista merkitsemistä koskevat kansalliset säännöt voivat kannustaa kuluttajia ostamaan kotimaisia tuotteita muista jäsenvaltioista peräisin olevien vastaavien tuotteiden asemesta. (146) Tuomioistuimen mukaan tällaiset säännöt vaikeuttavat muissa jäsenvaltioissa valmistettujen vastaavien tuotteiden myyntiä asianomaisessa jäsenvaltiossa ja hidastavat taloudellista yhteenliittymistä Euroopan unionissa vaikeuttamalla sellaisten tavaroiden myyntiä, jotka on valmistettu jäsenvaltioiden välisen työnjaon tuloksena. (147) Tuomioistuin on lisäksi todennut, että voisi olla talouden toimijan edun mukaista merkitä tuotteen alkuperä itse ilman, että se velvoitetaan tekemään niin. Kuluttajia voidaan näin suojata mahdollisilta virheellisiltä tai harhaanjohtavilta alkuperämerkinnöiltä ne kieltävillä jo voimassa olevilla säännöillä. (148)

Tuomioistuin on myös katsonut, että kansallisessa lainsäädännössä säädetyillä laatujärjestelmillä, jotka liittyvät tuotteen alkuperään, voi olla vastaava vaikutus. Vaikka laatujärjestelmä olisi luonteeltaan vapaaehtoinen, se on edelleen perusteeton kaupan este, koska laatumerkinnän käyttäminen edistää tai voi edistää kyseisten tuotteiden menekkiä verrattuna tuotteisiin, joissa sitä ei käytetä (149).

Tuomioistuin on katsonut myös, että jäsenvaltioilla on oikeus vahvistaa laatujärjestelmiä alueellaan kaupan pidettäville maataloustuotteille ja että ne voivat edellyttää, että laatunimitysten käyttäminen perustuu näiden järjestelmien noudattamiseen. Järjestelmiin ja nimityksiin ei kuitenkaan voida liittää vaatimusta siitä, että kyseiset tuotteet tuotetaan asianomaisessa maassa, vaan niiden olisi perustuttava ainoastaan sellaisten objektiivisten luontaisten ominaispiirteiden olemassaoloon, joiden perusteella tuotteet saavat laissa edellytetyn laadun (150). Tällaisen järjestelmän on sen vuoksi oltava kaikkien sellaisten unionin tuottajien tai muiden mahdollisten unionin toimijoiden käytettävissä, joiden tuotteet täyttävät vaatimukset. Kaikkia vaatimuksia, jotka estävät muista jäsenvaltioista peräisin olevia tuotteita pääsemästä tällaisen järjestelmän piiriin, olisi vältettävä, koska niillä suositaan kotimaassa valmistettujen tavaroiden markkinoimista tuontitavaroiden haitaksi (151).

Tuomioistuin on hyväksynyt kansallisessa lainsäädännössä säädetyt laatujärjestelmät, joilla sallitaan muista jäsenvaltioista peräisin olevien tuotteiden tuonti, jossa käytetään niiden omia nimityksiä, vaikka ne ovat samantapaisia, samankaltaisia tai samoja kuin kansallisessa säännöstössä säädetyt nimitykset (152).

Jäsenvaltioiden viranomaisten toteuttamat myynninedistämiskampanjat, joihin liittyy laatu- ja/tai alkuperämerkintöjä, ovat nekin SEUT-sopimuksen 34 artiklassa tarkoitettuja vaikutukseltaan vastaavia toimenpiteitä. Tunnetuin tapaus, jossa on kannustettu ostamaan kotimaisia tuotteita, on Buy Irish -asiassa (153) käsitelty laajamittainen kampanja, jolla edistettiin kotimaisten tuotteiden ostoa. Tuomioistuin on katsonut, että järjestelmä, jonka viranomaiset ovat ottaneet käyttöön tietyssä maassa tai tietyllä alueella tuotettujen tuotteiden myynnin edistämiseksi, voi vastaavasti saada kuluttajat ostamaan tällaisia tuotteita tuontituotteiden sijasta (154).

4.9 Etämyyntiä (kuten verkko- ja postimyyntiä) koskevat rajoitukset

Tieto- ja viestintätekniikan kehittymisen ansiosta tavaroita kaupataan sisämarkkinoilla yhä enemmän internetin kautta. Tuomioistuin onkin saanut käsiteltäväkseen yhä enemmän tapauksia verkkokaupasta, johon liittyy tavaroiden siirtoa jäsenvaltiosta toiseen.

Tuomioistuimelle asiassa DocMorris (155) esitetyt kysymykset olivat nousseet esille kansallisen tuomioistuimen käsittelyssä, joka koski ihmisille tarkoitettujen lääkkeiden verkkomyyntiä toisessa jäsenvaltiossa kuin siinä, johon DocMorris oli sijoittautunut. Tuolloin Saksan lainsäädännössä kiellettiin sellaisten lääkkeiden postimyynti, joita saa myydä ainoastaan apteekeissa.

Ennakkoratkaisua pyytäneen kansallisen tuomioistuimen ensimmäinen kysymys oli, onko SEUT-sopimuksen 34 artiklan vastaista, ettei luvallisia lääkkeitä, joita saa asianomaisessa jäsenvaltiossa myydä ainoastaan apteekeissa, saa tuoda maahan postimyyntinä kuluttajien Internetin välityksellä tekemien yksittäisten tilausten nojalla.

Aluksi tuomioistuin käsitteli kyseistä kansallista rajoitusta myyntijärjestelynä, joka saattoi olla 34 artiklan vastainen, jos se oli syrjivä. Ensiksi tuomioistuin painotti asiassa De Agostini (mainonnan merkitys asianomaisen tuotteen myynnissä) annetun tuomion (156) mukaisesti internetin merkitystä tuotteen myynnissä. Sen jälkeen tuomioistuin selitti, miten tällainen ehdoton kielto haittaa Saksan ulkopuolella sijaitsevia apteekkeja enemmän kuin Saksassa sijaitsevia apteekkeja. Toimenpide oli siis SEUT-sopimuksen 34 artiklan vastainen.

Tarkemmin sanottuna tuomioistuin totesi, että internet oli ”suoraan” Saksan markkinoille pääsemisen kannalta merkittävämpi väline niille apteekeille, jotka eivät ole sijoittautuneet Saksan alueelle (157). Tuomioistuin selitti, että kielto, joka koskee enemmän Saksan ulkopuolelle sijoittautuneita apteekkeja, saattaa haitata enemmän muista jäsenvaltioista peräisin olevien kuin kotimaisten tuotteiden pääsyä markkinoille.

Asiassa Ker-Optika (158), joka koski kansallista lainsäädäntöä, jonka mukaan piilolinssejä voitiin myydä ainoastaan lääkintätarvikemyymälöissä, tuomioistuin vahvisti, että kansallisella toimenpiteellä, jolla kiellettiin piilolinssien verkkomyynti, rikottiin Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 2000/31/EY (159) ja SEUT-sopimuksen 34–36 artiklaa, koska siinä kiellettiin piilolinssien myöhempi toimittaminen asiakkaille.

Tuoreemmassa Visnapuu-tuomiossa oli kyse Suomen alkoholilaista, jonka mukaan myyjä, joka on sijoittautunut toiseen jäsenvaltioon, tarvitsee vähittäismyyntiluvan voidakseen tuoda alkoholijuomia vähittäismyyntiin Suomessa asuville kuluttajille. Tuomioistuin katsoi, että vaatimus vähittäismyyntiluvasta alkoholijuomien maahantuontiin estää toisiin jäsenvaltioihin sijoittautuneita toimijoita tuomasta vapaasti alkoholijuomia Suomeen, minkä vuoksi se on SEUT-sopimuksen 34 artiklassa tarkoitettu tuonnin määrällistä rajoitusta vaikutukseltaan vastaava toimenpide. Tuomioistuin totesi kuitenkin myös, että SEUT-sopimuksen 34 ja 36 artikla eivät ole esteenä tällaiselle lainsäädännölle, kunhan sillä voidaan taata asetetun tavoitteen saavuttaminen eli kansanterveyden ja yleisen järjestyksen suojelu (160).

4.10 Panttivelvoitteet

Erityisesti juomasektorin pantti- ja takaisinottojärjestelmät ovat viime vuosikymmeninä herättäneet keskustelua ympäristölainsäädännön ja sisämarkkinasääntöjen kannalta. Useissa jäsenvaltioissa toimivien toimijoiden on usein vaikea myydä eri jäsenvaltioissa samaa tuotetta samanlaisessa pakkauksessa tällaisten järjestelmien vuoksi. Valmistajilta ja maahantuojilta vaaditaan, että ne muuttavat pakkauksia kunkin yksittäisen jäsenvaltion tarpeiden mukaisesti, mikä yleensä aiheuttaa lisäkustannuksia. Tällaisten järjestelmien vaikutus eli markkinoiden eristäminen, on usein vastoin todellisten sisämarkkinoiden periaatetta. Sen vuoksi tällaisia kansallisia vaatimuksia voidaan pitää SEUT-sopimuksen 34 artiklassa tarkoitettuna kaupan esteenä. Panttijärjestelmät voivat kuitenkin olla perusteltuja ympäristönsuojeluun liittyvistä syistä.

Kahdessa tuomiossa, joissa oli kyse kertakäyttöjuomapakkauksia koskevasta Saksan pakollisesta panttijärjestelmästä 2000-luvun alussa, tuomioistuin vahvisti, että EU:n oikeuden nykytilassa jäsenvaltioilla on oikeus valita pantti- ja takaisinottojärjestelmän, kattavan pakkaustenkeräysjärjestelmän tai näiden kahden järjestelmän yhdistelmän välillä (161).

Nykyään panttijärjestelmät kuuluvat osittain yhdenmukaistamislainsäädännön piiriin eli niihin sovelletaan pakkauksista ja pakkausjätteistä 20. joulukuuta 1994 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 94/62/EY (162). Vuonna 2020 tilanne oli kuitenkin se, ettei unionin laajuista panttijärjestelmää ollut käytössä. Jos kansallinen säännös ei kuulu asianomaisten direktiivien soveltamisalaan, arvioidaan sen yhteensopivuutta SEUT-sopimuksen 34–36 artiklan kanssa.

4.11 Korvaukset ja rinnakkaistuonti

Korvaukset:EU:n oikeus ei vaikuta jäsenvaltioiden toimivaltaan järjestää sosiaaliturvajärjestelmänsä (163). Koska lainsäädäntöä ei ole yhdenmukaistettu EU:n tasolla, sosiaalietuuksien myöntämisedellytykset määritetään kunkin jäsenvaltion lainsäädännössä. Tällaiset säädökset voivat kuitenkin vaikuttaa markkinointimahdollisuuksiin ja vastaavasti tuonnin laajuuteen. Tästä seuraa, että lääkkeiden korvaamista koskeva kansallinen päätös voi vaikuttaa kielteisesti lääkkeiden tuontiin.

Asiassa Duphar annetusta tuomiosta seuraa, että kansallisen lainsäädännön säännökset, jotka koskevat lääkinnällisten laitteiden korvaamista kansallisen sairausvakuutusjärjestelmän puitteissa, voivat olla yhteensopivia SEUT-sopimuksen 34 artiklan kanssa, jos tietyt edellytykset täyttyvät. Korvattavat ja poissuljettavat tuotteet on määriteltävä ilman tuotteiden alkuperään kohdistuvaa syrjintää soveltamalla objektiivisia ja tarkistettavissa olevia perusteita. Lisäksi on oltava mahdollista muuttaa korvattavien tuotteiden luetteloa aina, kun vahvistettujen perusteiden noudattaminen sitä edellyttää. Tuomioistuimen mainitsemia ”objektiivisia ja tarkistettavissa olevia perusteita” on esimerkiksi se, että markkinoilla on saatavilla halvempia tuotteita, joilla on sama terapeuttinen vaikutus, että kyseessä on vapaasti ilman lääkemääräystä myytävät tuotteet tai sellaiset tuotteet, joita korvaus ei koske lääkehoidollisista syistä, jotka ovat perusteltuja kansanterveyden suojelemiseksi.

Kansallisten korvauspäätösten tekemistä koskevat menettelysäännöt on vahvistettu ihmisille tarkoitettujen lääkkeiden hintojen sääntelytoimenpiteiden avoimuudesta ja niiden soveltamisesta kansallisissa sairausvakuutusjärjestelmissä annetussa neuvoston direktiivissä 89/105/ETY (164).

Asiassa Decker (165) tuomioistuin totesi, että kansalliset säännöt, joiden mukaan lääkekulujen korvaaminen edellyttää jäsenvaltion toimivaltaisen laitoksen antamaa ennakkolupaa, kun tuotteita ostetaan toisesta jäsenvaltiosta, ovat SEUT-sopimuksen 34 artiklassa tarkoitettu tavaroiden vapaan liikkuvuuden rajoitus. Tämä johtuu siitä, että ne kannustavat vakuutettuja ostamaan kyseisiä tuotteita kotijäsenvaltiostaan eikä toisesta jäsenvaltiosta ja ovat siten omiaan rajoittamaan tuotteiden tuontia muista jäsenvaltioista.

Rinnakkaistuonti: Tuotteiden rinnakkaistuonti on laillinen kaupan muoto sisämarkkinoilla. Tuonti on ”rinnakkaista” siinä mielessä, että tuotteet ovat kuvaukseltaan samanlaisia mutta peräisin eri erästä kuin valmistajien tai alkuperäisten toimittajien jakeluverkostojen kautta markkinoidut tuotteet ja että niiden jakelu tapahtuu näiden verkostojen ulkopuolella (usein niiden rinnalla). Rinnakkaiskauppa johtuu lääkkeiden (166) tai torjunta-aineiden (167) hintaeroista esimerkiksi silloin, kun jäsenvaltiot määräävät markkinoillaan myytävien tuotteiden hinnat tai valvovat niitä muulla tavoin. Rinnakkaiskauppa luo periaatteessa tervettä kilpailua ja alentaa kuluttajahintoja ja on suora seuraus sisämarkkinoiden kehityksestä, joka takaa tavaroiden vapaan liikkuvuuden ja estää kansallisten markkinoiden eristämisen (168).

Vaikka lääkkeiden turvallisuutta ja ensimmäistä markkinoille saattamista säännellään EU:n lainsäädännöllä, näiden valmisteiden rinnakkaiskaupan laillisuutta koskevat periaatteet ovat muotoutuneet tuomioistuimen tuomioista, jotka perustuvat tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskeviin perussopimuksen määräyksiin (169).

Rinnakkaistuojia ei saa vaatia noudattamaan samoja vaatimuksia, joita sovelletaan sellaisiin talouden toimijoihin, jotka hakevat ensimmäistä kertaa markkinoille saattamista koskevaa lupaa, kunhan ihmisten terveyden suojelua ei heikennetä (170). Jos määräjäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset ovat jo saaneet kansanterveyden suojeluun tarvittavat tiedot siinä yhteydessä, kun tuote on saatettu ensimmäisen kerran kyseisen jäsenvaltion markkinoille, rinnakkaistuontituotteelle myönnetään myyntilupa suhteellisesti ”yksinkertaistetulla” menettelyllä (myyntilupamenettelyyn verrattuna) edellyttäen, että

—

tuontituotteelle on myönnetty markkinoille saattamista koskeva lupa alkuperäjäsenvaltiossa riippumatta kyseisen luvan voimassaolon päättymisestä erityisesti, kun viiteluvan voimassaolo päättyy muista kuin kansanterveyden suojeluun liittyvistä syistä eli yksinomaan viiteluvan haltijan toivomuksesta (171), ja

—

tuontituote on olennaisilta osiltaan samanlainen kuin tuote, joka on jo saanut markkinoille saattamista koskevan luvan määräjäsenvaltiossa, mikä tarkoittaa sitä, että näiden kahden tuotteen ei tarvitse olla kaikissa suhteissa samanlaisia, kunhan ne on vähintäänkin valmistettu saman kaavan mukaan käyttämällä samaa vaikuttavaa ainetta ja niillä on myös sama terapeuttinen teho (172). Markkinoille saattamista koskevan luvan epäämistä ei näin ollen voida perustella kansanterveyden suojeluun liittyvillä syillä, jos epääminen johtuu yksinomaan siitä, että kahden lääkkeen alkuperä ei ole sama (173).

Kansalliset viranomaiset eivät voi myöskään evätä rinnakkaistuontilupaa pelkästään sillä perusteella, että rinnakkaistuonnin kohteena olevaa lääkettä koskevat asiakirjat puuttuvat, jos niillä on lainsäädännölliset ja hallinnolliset keinot saada kyseiset asiakirjat (174). Ne eivät voi myöskään evätä eläinlääkkeiden rinnakkaistuontilupaa niiltä, jotka haluavat tuoda niitä omia eläimiään varten (175).

Rinnakkaiskauppa on myös erotettava jälleentuonnista. Esimerkiksi lääkkeiden osalta jälleentuonnilla tarkoitetaan liiketoimia, joissa lääkkeet tuodaan jäsenvaltioon, jossa ne on hyväksytty, ja toiseen jäsenvaltioon sijoittautunut apteekki on aiemmin ostanut ne kyseiseen tuontijäsenvaltioon sijoittautuneilta tukkumyyjältä. Tältä osin tuomioistuin on katsonut, että jäsenvaltiossa valmistettu tuote, joka on viety sieltä ja tuotu sinne takaisin jälleentuontina, on samalla tapaa maahantuotu tuote kuin tuote, joka on valmistettu toisessa jäsenvaltiossa (176). Se on todennut kuitenkin, ettei tätä sovelleta tapauksissa, joissa todetaan, että asianomaiset tuotteet on viety pelkästään siinä tarkoituksessa, että ne tuodaan takaisin, millä pyritään kiertämään tarkastellun kaltaista lainsäädäntöä (177).

4.12 Velvollisuus käyttää jäsenvaltion virallista kieltä

Yhdenmukaistamattomilla aloilla asetetut kielivaatimukset voivat myös muodostaa esteen EU:n sisäiselle kaupalle, jos niistä aiheutuu lisärasitetta muista jäsenvaltioista peräisin oleville tuotteille. Näin ollen ne voidaan kieltää SEUT-sopimuksen 34 artiklan nojalla, jos muista jäsenvaltioista tuleviin tuotteisiin on pantava erilaisia merkintöjä, koska siitä aiheutuu ylimääräisiä pakkauskustannuksia (178). Joissakin tapauksissa voi kuitenkin olla tarpeen käyttää kansallista kieltä sen varmistamiseksi, että kuluttajat ymmärtävät helposti kyseistä tuotetta koskevat tiedot (179).

Asiassa Yannick Geffroy antamassaan tuomiossa (180) tuomioistuin totesi, että SEUT-sopimuksen 34 artiklaa on tulkittava siten, että sen ”vastaisena on pidettävä pääasiassa kyseessä olevan kaltaista kansallista lainsäädäntöä, jossa velvoitetaan käyttämään tiettyä kieltä elintarvikkeiden pakkausmerkinnöissä eikä anneta mahdollisuutta käyttää muuta ostajien helposti ymmärtämää kieltä tai turvata ostajan tiedonsaanti muilla keinoilla”.

Kuluttajien helposti ymmärtämän kielen määrittämisestä tuomioistuin totesi asiassa Piageme (181), että merkityksellisinä seikkoina voidaan pitää esimerkiksi seuraavia seikkoja: ”eri kielisten sanojen samankaltaisuus; se, että kyseinen väestö osaa yleisesti useampia kieliä; erityiset seikat kuten mittavat tiedotuskampanjat tai tuotteen laaja jakelualue, kuitenkin sillä edellytyksellä, että on mahdollista todeta, että kuluttaja saa riittävästi tietoa”.

Yleisestä suhteellisuusperiaatteesta seuraa, että jäsenvaltiot voivat toteuttaa kansallisia toimenpiteitä, joissa edellytetään, että tietyt kotimaisia tai tuontituotteita koskevat tiedot on annettava kielellä, jota kuluttaja helposti ymmärtää. Kansallisella toimenpiteellä ei saa kuitenkaan estää turvautumista mahdollisiin muihin keinoihin, joilla kuluttajien tiedonsaanti voidaan varmistaa, kuten piirrosten, symbolien tai kuvien käyttöä (182). Lisäksi toimenpide on rajattava koskemaan ainoastaan sellaisia mainintoja, jotka ovat kyseisessä jäsenvaltiossa pakollisia ja joita ei voida saattaa kuluttajien tietoon muulla asianmukaisella tavalla kuin kääntämällä.

4.13 Henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettujen tavaroiden tuontirajoitukset

Sen lisäksi, SEUT-sopimuksen 34 artiklassa annetaan yrityksille oikeus tuoda tavaroita kaupallisiin tarkoituksiin, siinä annetaan myös yksityisille henkilöille oikeus tuoda tavaroita henkilökohtaiseen käyttöön, kuten asiassa Schumacher annettu tuomio (183) osoittaa. Henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettujen tavaroiden tuontirajoitukset koskevat enimmäkseen tuotteita, jotka voivat aiheuttaa riskejä ihmisten terveydelle, kuten alkoholi, tupakka ja lääkkeet. Asiassa Schumacher yksityishenkilö tilasi lääkevalmisteen Ranskasta omaan käyttöönsä. Kyseinen henkilö asui Saksassa, jossa tulliviranomaiset epäsivät valmisteen tulliselvityksen.

Kansallinen tuomioistuin kysyi, oliko lainsäädäntö, jossa yksityishenkilöä kiellettiin tuomasta omaan käyttöönsä tuontijäsenvaltiossa hyväksyttyä lääkevalmistetta, jota myytiin kyseisessä jäsenvaltiossa ilman reseptiä ja joka oli ostettu toisessa jäsenvaltiossa sijaitsevasta apteekista, ristiriidassa SEUT-sopimuksen 34 ja 36 artiklan kanssa. Tuomioistuin katsoi, että tällainen lainsäädäntö oli SEUT-sopimuksen 34 artiklan vastainen eikä sitä voitu perustella kansanterveyden suojeluun liittyvillä syillä. Tuomioistuimen mukaan lääkevalmisteiden ostaminen toisessa jäsenvaltiossa sijaitsevassa apteekista takasi vastaavan turvallisuuden kuin niiden ostaminen kotimassa sijaitsevasta apteekista.

Kuten asiassa Escalier Bonnarel annetusta tuomiosta (184) ilmenee, myös yksityishenkilöillä, jotka tuovat tavaroita omalla maa-alueellaan käytettäviksi, voi olla tiettyjä velvoitteita, joita sovelletaan kaupallisissa tarkoituksissa tuontia harjoittaviin maahantuojiin. Kyseisessä tapauksessa oli aloitettu rikosoikeudenkäynti kahta yksityishenkilöä vastaan, joita syytettiin sellaisten maatalouskäyttöön tarkoitettujen torjunta-aineiden hallussapidosta ja käyttöaikomuksesta, joilla ei ollut markkinoille saattamista koskevaa lupaa. Syytetyt väittivät, ettei kansallisia lupavaatimuksia voitu soveltaa maanviljelijöihin, jotka toivat tuotteita omiin tarkoituksiinsa. Tuomioistuin katsoi, että jäsenvaltioilla on velvollisuus soveltaa kasvinsuojeluaineiden maahantuonnissa alueelleen tutkimusmenettelyä ja tämä menettely voi olla niin sanottu ”yksinkertaistettu” menettely, jonka tarkoituksena on tarkastaa, tarvitaanko aineelle lupa vai onko katsottava, että se on jo hyväksytty tuojajäsenvaltiossa (185). Tuomioistuin huomautti, että edellä mainittuja periaatteita sovelletaan maahantuonnin tarkoituksesta riippumatta.

5. MAATALOUSTUOTTEET

On syytä huomata, että maataloustuotteilla on keskeinen sija sisämarkkinoita koskevissa tuomioistuimen tuomioissa. Tässä jaksossa käsitellään joitakin näihin tuotteisiin liittyviä erityiskysymyksiä. Lähtökohtana on SEUT-sopimuksen 38 artiklan 2 kohta, jonka mukaan sisämarkkinoiden toteuttamista ja toimintaa koskevia määräyksiä sovelletaan maataloustuotteisiin, jollei kyseisen sopimuksen 39–44 artiklassa toisin määrätä (nämä tuotteet määritellään saman artiklan 1 kohdassa ja luetellaan SEUT-sopimuksen liitteessä I).

Yksi tuomioistuimen viimeaikaisissa tuomioissa käsitelty kysymys koskee sitä, missä määrin jäsenvaltiot voivat antaa lainsäädäntöä yhteisen markkinajärjestelyn piiriin kuuluvilla aloilla. Tuomioistuin on todennut, että yhteisessä maatalouspolitiikassa, joka kuuluu SEUT-sopimuksen 4 artiklan 2 kohdan d alakohdan mukaan unionin ja jäsenvaltioiden jaettuun toimivaltaan, jäsenvaltioilla on lainsäädäntövaltaa, jonka nojalla ne voivat käyttää toimivaltaansa siltä osin kuin unioni ei ole käyttänyt toimivaltaansa (186).

Lisäksi vakiintuneesta oikeuskäytännöstä käy ilmi, että silloin kun tietyllä alalla on annettu asetus yhteisestä markkinajärjestelystä, jäsenvaltioilla on velvollisuus pidättyä sellaisten toimien antamisesta, jotka saattaisivat poiketa markkinajärjestelystä tai olla sen vastaisia. Yhteisen markkinajärjestelyn vastaisia ovat myös sellaiset säännökset, jotka haittaavat järjestelyn toimintaa, vaikka kyseistä alaa ei olisikaan säännelty tyhjentävästi kyseisellä järjestelyllä (187).

Viinin vähittäismyynnissä käytettävän alkoholin yksikkökohtaisen vähimmäishinnan vahvistamisesta on todettu, että koska hintojenvahvistusmekanismia ei ole, vapaaseen kilpailuun perustuva vapaa hinnanmuodostus on osa maataloustuotteiden yhteisestä markkinajärjestelystä annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) N:o 1308/2013 (188) ja ilmentää periaatetta tavaroiden vapaasta liikkuvuudesta toimivan kilpailun olosuhteissa (189).

Yhteisen markkinajärjestelyn toteuttaminen ei kuitenkaan estä jäsenvaltioita soveltamasta sellaisia kansallisia sääntöjä, joilla tavoitellaan muita yleistä etua koskevia päämääriä kuin niitä, joita kyseinen yhteinen markkinajärjestely koskee, vaikka kyseiset säännöt voivatkin vaikuttaa yhteismarkkinoiden toimintaan kyseisellä alalla (190).

Asiassa Scotch Whisky antamassaan tuomiossa tuomioistuin teki sen päätelmän, että maataloustuotteiden yhteisestä markkinajärjestelystä annettua asetusta (EU) N:o 1308/2013 on tulkittava siten, että se ei ole esteenä kansalliselle toimenpiteelle, jossa vahvistetaan viinin vähittäismyynnissä käytettävä alkoholin yksikköperusteinen vähimmäishinta, sillä ehdolla, että tämä toimenpide on tosiasiallisesti omiaan takaamaan ihmisten terveyden ja elämän suojelua koskevan tavoitteen toteutumisen ja että – kun otetaan huomioon yhteisen maatalouspolitiikan tavoitteet ja yhteisen maatalouden markkinajärjestelyn moitteeton toiminta – se ei ylitä sitä, mikä on tarpeen tämän ihmisten terveyden ja elämän suojelua koskevan tavoitteen saavuttamiseksi.

Asiassa C-2/18 tuomioistuin katsoi, että antaessaan asetuksen (EU) N:o 1308/2013 ja erityisesti sen 148 artiklan unioni ei ole käyttänyt toimivaltaansa raakamaidon toimitussopimuksen sopimuspuolten välisten sopimussuhteiden alalla tyhjentävästi. Sen vuoksi kyseistä asetusta ei voida tulkita siten, että siinä kiellettäisiin lähtökohtaisesti jäsenvaltioita toteuttamasta tätä alaa koskevia toimenpiteitä (191).

Tuomioistuin katsoi myös, etteivät viittaukset tiettyihin sopimattomiin menettelyihin kuitenkaan riitä osoittamaan sitä, että asetus (EU) N:o 1308/2013 kattaa kyseessä olevan säännöstön tavoitteena olevan sopimattomien menettelyjen torjunnan, etenkin kun tämä asetus ei koske kaikkia näitä menettelyjä eikä niistä säädetä eikä niitä ole edes yksilöity siinä (192). Tuomioistuin totesi, että oikeasuhteisuutta näin tarkasteltaessa on otettava huomioon erityisesti yhteisen maatalouspolitiikan tavoitteet ja yhteisen markkinajärjestelyn moitteeton toiminta, mikä edellyttää näiden tavoitteiden ja kyseisellä säännöstöllä tavoitellun päämäärän eli sopimattomien kaupallisten menettelyjen torjunnan punnintaa (193).

Tässä tuomioistuin katsoi, ettei kyseisellä säännöstöllä ylitetä sitä, mikä on tarpeen sillä tavoiteltujen päämäärien saavuttamiseksi. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen, joka yksin suoraan tuntee käsiteltävänään olevan oikeusriidan, on kuitenkin tutkittava, ylitetäänkö toimenpiteillä, jotka toteutetaan sopimattomien kaupallisten menettelyjen torjumiseksi vahvistamalla maidontuottajien hyväksyttyyn organisaatioon kuulumattomien maidontuottajien neuvotteluvoimaa ja näin ollen tuotannon kestävän kehityksen tukemiseksi takaamalla maidontuottajille kohtuulliset ehdot ja jotka toteutetaan rajoittamalla hintoja koskevaa neuvotteluvapautta, se, mikä on tarpeen (194).

6. VIENTIRAJOITUKSET (SEUT-SOPIMUKSEN 35 ARTIKLA)

SEUT-sopimuksen 35 artiklassa määrätään seuraavaa: ”Jäsenvaltioiden väliset viennin määrälliset rajoitukset ja kaikki vaikutukseltaan vastaavat toimenpiteet ovat kiellettyjä.”

6.1 ’Viennin’ määritelmä

SEUT-sopimuksen 35 artiklan yhteydessä käsitteellä ’vienti’ tarkoitetaan jäsenvaltioiden välistä kauppaa eli vientiä jäsenvaltiosta toiseen. Sitä ei sovelleta EU:n ulkopuoliseen maahan suuntautuvaan vientiin.

6.2 Määrälliset rajoitukset ja vaikutukseltaan vastaavat toimenpiteet

Vaikka SEUT-sopimuksen 34 ja 35 artikla ovat sanamuodoltaan hyvin samankaltaisia, tuomioistuin on käsitellyt näitä kahta määräystä eri tavalla. SEUT-sopimuksen 35 artiklaa sovelletaan pääasiassa ainoastaan sellaisiin toimenpiteisiin, joilla syrjitään tavaroita. Tämä periaate vahvistettiin asiassa Groenveld (195), jossa tuomioistuin totesi, että SEUT-sopimuksen 35 artikla ”koskee kaikkia toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on rajoittaa erityisesti vientiä ja kohdella eri tavalla jäsenvaltion sisäistä kauppaa ja ulkomaankauppaa ja siten taata erityisiä etuja kyseisen valtion kotimaiselle tuotannolle tai sen sisäisille markkinoille muiden jäsenvaltioiden kaupan tai tuotannon vahingoksi, sekä toimenpiteitä, joilla on tällainen vaikutus”. Jos tästä aiheutuu ”erityisiä etuja kyseisen valtion kotimaiselle tuotannolle tai sen sisäisille markkinoille muiden jäsenvaltioiden kaupan tai tuotannon vahingoksi”, sovelletaan SEUT-sopimuksen 35 artiklaa (196).

On useita syitä siihen, miksi tuomioistuin tulkitsee SEUT-sopimuksen 35 artiklaa suppeasti verrattuna 34 artiklaa koskevaan oikeuskäytäntöön. Syrjimättömät toimenpiteet voivat tuonnin osalta aiheuttaa maahantuojille kaksinkertaisen taakan, jos maahantuojien on noudatettava sekä oman maansa että tuontimaan sääntöjä. Sen vuoksi katsotaan aiheelliseksi, että tällaiset toimenpiteet kuuluvat sisämarkkinoita suojaavan EU-oikeuden piiriin. Tämä ei kuitenkaan päde viejiin, jotka noudattavat kotimarkkinoita koskevia sääntöjä. Toiseksi, jos SEUT-sopimuksen 35 artiklan soveltamisala olisi liian laaja, siihen voisi sisältyä rajoituksia, joilla ei ole vaikutusta EU:n sisäiseen kauppaan.

Asiassa Rioja erilainen kohtelu johtui kotimaisten yritysten paremmista valmistus- tai kaupankäyntiedellytyksistä (197). Asiassa Parma erilainen kohtelu johtui tuotantoalueella sijaitsevien yritysten saamasta erityisedusta. Suojatun alkuperänimityksen ”Prosciutto di Parma” käyttö siivuina myytävästä kinkusta edellytti, että siivuiksi leikkaaminen ja pakkaaminen toteutettiin tuotantoalueella (198). Tällaiset kotimarkkinoiden edut aiheuttavat kilpailuhaittoja muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneille yrityksille joko mahdollisten lisäkustannusten vuoksi tai sen vuoksi, että on vaikea hankkia tiettyjä tuotteita, joita tarvitaan kilpailuun kotimarkkinoiden kanssa.

Joissakin uudemmissa SEUT-sopimuksen 35 artiklaa koskevissa päätöksissään tuomioistuin on ottanut osittain tai kokonaan käyttöön vaihtoehtoisen lähestymistavan Groenveld-testin viimeiseen edellytykseen (”muiden jäsenvaltioiden kaupan tai tuotannon vahingoksi”) (199). Asiassa Gysbrechts (200) tuomioistuin käsitteli Belgian lainsäädäntöä, jossa kielletään myyjää vaatimasta mitään maksua ennakolta tai seitsemän päivän pituisena peruuttamisaikana, jonka kuluessa kuluttaja voi peruuttaa etäsopimuksen. Tässä tuomiossa tuomioistuin vahvisti asiassa Groenveld esitetyn määritelmän. Se perusteli kantaansa sillä, että vaikka ennakkomaksujen vastaanottamista koskevaa kieltoa sovelletaan kaikkiin asianomaisessa maassa toimiviin elinkeinonharjoittajiin, sillä on tosiasiassa yleensä suurempi vaikutus rajojen yli tapahtuvaan suoraan kuluttajakauppaan ja siten tavaroiden vientiin mainitun jäsenvaltion markkinoilta kuin tavaroiden kaupan pitämiseen saman jäsenvaltion sisäisillä markkinoilla. Mielenkiintoista on, että tässä tapauksessa esteen vaikutukset haittasivat pääasiassa viejäjäsenvaltioon eikä määräjäsenvaltioon sijoittautuneiden yritysten liiketoimintaa (201).

Asiassa Gysbrechts omaksuttua lähestymistapaa noudatettiin myös asiassa New Valmar, jossa oli kyse siitä, että yritysten, joiden kotipaikka oli jäsenvaltion alueella, oli laadittava kaikki rajat ylittäviin liiketoimiin liittyvät laskut yksinomaan kyseisen valtion virallisella kielellä. Muutoin kansalliset tuomioistuimet toteaisivat nämä laskut viran puolesta pätemättömiksi. Tässä tapauksessa tuomioistuimen ensisijaisena kriteerinä näytti olevan se, oliko toimenpiteellä tosiasiallisesti suurempi vaikutus tavaroiden vientiin viejäjäsenvaltion markkinoilta (202). Tuomioistuin katsoi, että tällainen rajoitus kuului todellakin SEUT-sopimuksen 35 artiklan soveltamisalaan. Vaikka tavoite, jossa oli kyse jäsenvaltion jonkin virallisen kielen käytön edistämisestä ja kannustamisesta sen käyttöön, on hyväksyttävä tavoite, toimenpidettä ei kuitenkaan pidetty oikeasuhteisena (203).

Tuomioistuin noudatti samaa linjaa asiassa Hidroelectrica antamassaan tuomiossa, jossa kansallisilla toimenpiteillä, joilla annetaan etusija sähkön toimittamiselle kotimaan markkinoille, katsottiin olevan suurempi vaikutus sähkönvientiin, joten niitä pidettiin SEUT-sopimuksen 35 artiklassa tarkoitettua määrällistä rajoitusta vaikutukseltaan vastaavana toimenpiteenä (204).

Hiljattain asiassa VIPA annetussa tuomiossa, joka koski Unkarin lainsäädäntöä, jolla estettiin reseptilääkkeiden toimittaminen Unkarissa sellaisten lääketilausten perusteella, joiden laatijoina olivat terveydenhuollon ammattihenkilöt muissa jäsenvaltioissa, tuomioistuin katsoi jopa, että merkitykseltään vähäiset kaupan vaikutukset, mikäli ne eivät ole liian satunnaisia tai liian välillisiä, riittävät osoittamaan, että kyseessä on SEUT-sopimuksen 35 artiklassa tarkoitettu vaikutukseltaan vastaava toimenpide (205).

7. KAUPAN RAJOITUSTEN PERUSTELUT

Tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kansallinen lainsäädäntö, jossa on kyse määrällisiä rajoituksia vaikutukseltaan vastaavasta toimenpiteestä, voidaan katsoa perustelluksi jonkin SEUT-sopimuksen 36 artiklassa luetellun yleistä etua koskevan syyn (ks. 7.1 kohta) tai pakottavan vaatimuksen takia (ks. 7.2 kohta).

Kummassakin tapauksessa kansallisen säännöksen on oltava sellainen, että sillä voidaan taata sillä tavoitellun päämäärän toteutuminen, eikä sillä saada ylittää sitä, mikä on tarpeen tämän päämäärän saavuttamiseksi (ks. 7.3 kohta).

7.1 SEUT-sopimuksen 36 artikla

SEUT-sopimuksen 36 artiklassa luetellaan syyt, joilla jäsenvaltiot voivat perustella rajatylittävää kauppaa haittaavia kansallisia toimenpiteitä: ”Mitä 34 ja 35 artiklassa määrätään, ei estä sellaisia tuontia, vientiä tai kauttakuljetusta koskevia kieltoja tai rajoituksia, jotka ovat perusteltuja julkisen moraalin, yleisen järjestyksen tai turvallisuuden kannalta, ihmisten, eläinten tai kasvien terveyden ja elämän suojelemiseksi, taiteellisten, historiallisten tai arkeologisten kansallisaarteiden suojelemiseksi taikka teollisen ja kaupallisen omaisuuden suojelemiseksi.”

Lisäksi tuomioistuimen oikeuskäytännössä on määritetty niin kutsuttuja pakottavia vaatimuksia (esimerkiksi ympäristönsuojelu), joihin jäsenvaltiot voivat myös vedota puolustaakseen kansallisia toimenpiteitä.

Tuomioistuin tulkitsee suppeasti näitä SEUT-sopimuksen 36 artiklassa lueteltuja poikkeuksia, jotka kaikki liittyvät muihin kuin taloudellisiin etuihin (206). Lisäksi kaikkien toimenpiteiden on oltava suhteellisuusperiaatteen mukaisia. Jäsenvaltiolla on todistustaakka siitä, että SEUT-sopimuksen 36 artiklan mukaisesti toteutetut toimenpiteet ovat perusteltavissa (207). Jos jäsenvaltio esittää vakuuttavat perustelut, komission tehtävänä on osoittaa, että toteutetut toimenpiteet eivät ole asianmukaisia kyseisessä tapauksessa (208).

SEUT-sopimuksen 36 artiklalla ei voida perustella poikkeamista yhdenmukaistetusta EU:n lainsäädännöstä (209). Jos säännöksiä ei ole yhdenmukaistettu EU:n tasolla, jäsenvaltioiden on määritettävä oma suojan tasonsa. Jos yhdenmukaistaminen on vain osittaista, yhdenmukaistamislainsäädännössä säädetään usein nimenomaisesti, että jäsenvaltiot voivat pitää voimassa tai toteuttaa tiukempia toimenpiteitä, kunhan ne ovat perussopimuksen mukaisia. Tällaisissa tapauksissa tuomioistuimen on arvioitava kyseisiä säännöksiä SEUT-sopimuksen 36 artiklan perusteella.

Vaikka toimenpidettä voidaankin perustella SEUT-sopimuksen 36 artiklalla, se ei saa kuitenkaan ”olla keino mielivaltaiseen syrjintään tai jäsenvaltioiden välisen kaupan peiteltyyn rajoittamiseen”. SEUT-sopimuksen 36 artiklan jälkimmäisen osan tarkoituksena on estää jäsenvaltioiden väärinkäytökset. Kuten tuomioistuin on todennut, ”[36 artiklan toisen virkkeen] tavoitteena on estää se, että 36 artiklan ensimmäisessä virkkeessä esitettyihin syihin perustuvilla kaupan rajoituksilla kierretään niiden varsinainen tarkoitus ja että niitä käytetään siten, että muista jäsenvaltioista peräisin olevia tavaroita syrjitään tai että näillä rajoituksilla suojellaan välillisesti tiettyä kansallista tuotantoa” (210) eli toteutetaan protektionistisia toimenpiteitä.

Alun perin katsottiin, että erottaen sovellettavia toimenpiteitä voidaan perustella ainoastaan SEUT-sopimuksen 36 artiklan nojalla, kun taas erotuksetta sovellettavia toimenpiteitä voidaan perusteella minkä tahansa pakottavan vaatimuksen nojalla. Luokittelu erottaen ja erotuksetta sovellettaviin toimenpiteisiin ei ole kuitenkaan yhtä merkityksellistä kuin aiemmin.

7.1.1 Julkinen moraali, yleinen järjestys ja yleinen turvallisuus

Jäsenvaltiot voivat päättää kieltää tuotteen moraalin perusteella. Vaikka kukin jäsenvaltio voi vahvistaa vaatimukset, joiden perusteella tavaroiden katsotaan olevan kansallisten moraalisäännösten mukaisia, niiden on kuitenkin käytettävä harkintavaltaa EU:n oikeudesta johtuvien velvoitteiden mukaisesti. Esimerkiksi sellaisten tuotteiden tuonnin kieltäminen, joiden kaupan pitämistä on rajoitettu muttei kielletty, on syrjivää ja vastoin tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskevia määräyksiä. Useimmat tapaukset, joissa tuomioistuin on hyväksynyt julkisen moraalin perusteeksi, ovat koskeneet säädyllisyyttä loukkaavia tai epäsiveellisiä esineitä (211). Monissa muissa tapauksissa, joissa on myös vedottu julkiseen moraaliin, on havaittu muita siihen liittyviä perusteita, kuten yleinen etu rahapeliasioissa (212) tai alaikäisten suojelu videoiden ja DVD:iden merkintöjen yhteydessä (213).

Tuomioistuin tulkitsee yleistä järjestystä erittäin suppeasti, ja se on hyväksytty vain harvoin SEUT-sopimuksen 36 artiklan mukaisen poikkeuksen perusteeksi. Sitä ei hyväksytä esimerkiksi silloin, kun sen halutaan toimivan yleisenä suojalausekkeena tai palvelevan protektionistisia taloudellisia tarkoituksia. Jos on mahdollista soveltaa SEUT-sopimuksen 36 artiklan mukaista vaihtoehtoista poikkeusta, tuomioistuin käyttää usein sellaista tai yhdistää yleistä järjestystä koskevan perusteen muihin mahdollisiin perusteisiin (214). Yleinen järjestys on hyväksytty ainoaksi perusteeksi yhdessä poikkeustapauksessa, jossa jäsenvaltio rajoitti keräilykohteina olevien kultakolikoiden maahantuontia ja vientiä. Tuomioistuin katsoi, että kielto oli perusteltu yleisen järjestyksen kannalta, koska se liittyi rahanlyömisoikeuden suojelemiseen, jonka perinteisesti katsotaan kuuluvan valtion perustavanlaatuisiin etuihin (215).

Yleistä turvallisuutta koskevaa perustetta on käytetty tietyllä alalla eli EU:n energiamarkkinoilla, mutta tällaisen päätöksen olisi rajoituttava täsmällisiin tosiseikkoihin eikä sitä voida soveltaa laajasti. Asiassa Campus Oil oli kyse siitä, että jäsenvaltio määräsi öljytuotteiden maahantuojat täyttämään jopa 35 prosenttia öljytuotteiden tarpeistaan hankkimalla niitä kansalliselta öljy-yhtiöltä hallituksen vahvistamilla hinnoilla. Tuomioistuin piti kyseistä toimenpidettä selvästi protektionistisena ja SEUT-sopimuksen 34 artiklan vastaisena. Se katsottiin kuitenkin perustelluksi yleisen turvallisuuden kannalta, koska sen avulla pidettiin toiminnassa öljynjalostamoa öljytuotteiden saannin turvaamiseksi kriisiaikoina (216). Tuomioistuin katsoi myös asiassa Hidroelectrica, että energian toimitusvarmuuden turvaaminen voi olla SEUT-sopimuksen 36 artiklassa tarkoitettu yleiseen turvallisuuteen liittyvä syy (217).

Tuomioistuin on hyväksynyt yleisen turvallisuuden perusteeksi myös sellaisissa asioissa, joissa on ollut kyse strategisesti tärkeiden tavaroiden kaupasta (218), koska ”ulkosuhteiden tai kansojen rauhanomaisen rinnakkaiselon vakavan häiriintymisen vaara voi vaikuttaa jäsenvaltion ulkoiseen turvallisuuteen”. Näissä asioissa tuomioistuin on todennut, että SEUT-sopimuksen 36 artikla kattaa sekä sisäisen turvallisuuden (esimerkiksi rikollisuuden havaitseminen ja torjuminen ja liikenteen sääntely) että ulkoisen turvallisuuden (219).

7.1.2 Ihmisten, eläinten ja kasvien terveyden ja elämän suojeleminen (ennalta varautumisen periaate)

Tuomioistuin on eräässä tuomiossaan todennut seuraavaa: ”Perustamissopimuksen 36 artiklan mukaan suojeltavista tavaroista ja eduista etusijalla on ihmisten terveys ja elämä. Jäsenvaltioiden tehtävänä on päättää perustamissopimuksessa asetetuissa rajoissa siitä, minkä tasoisen suojelun ne haluavat turvata ja erityisesti miten tiukka toteutettavan valvonnan on oltava.” (220) Samassa tuomiossa tuomioistuin on todennut, ettei kansallinen lainsäädäntö tai menettely kuulu SEUT-sopimuksen 36 artiklan poikkeuksen soveltamisalaan silloin, kun ihmisten terveyttä ja elämää voidaan suojella yhtä tehokkaasti EU:n sisäistä kauppaa vähemmän rajoittavilla toimenpiteillä (221).

Ihmisten, eläinten ja kasvien terveyden ja elämän suojelu on suosituin syy, jolla jäsenvaltiot perustelevat tavaroiden vapaan liikkuvuuden esteitä. Vaikka jäsenvaltioille sallitaan jonkin verran harkintavaltaa (222), on kuitenkin noudatettava joitakin keskeisiä sääntöjä. On osoitettava, että tuotteiden kaupan pitäminen aiheuttaa vakavan ja todellisen vaaran kansanterveydelle (223). Tämä on perusteltava hyvin, ja jäsenvaltioiden on toimitettava kaikki todisteet ja kaikki merkitykselliset tiedot (tekniset, tieteelliset, tilastolliset, ravitsemukselliset ja muut tiedot) (224). Terveyden suojeluun ei voida vedota, jos toimenpiteen todellisena tarkoituksena on suojella kotimarkkinoita, vaikka jäsenvaltiot voivatkin itse päättää suojelun tasosta yhdenmukaistamistoimenpiteiden puuttuessa. Toteutettujen toimenpiteiden on myös oltava oikeasuhteisia eli ne on rajoitettava siihen, mikä on välttämätöntä legitiimin terveydensuojelua koskevan tavoitteen saavuttamiseksi (225).

Ennalta varautumisen periaatteen soveltaminen Vaikka ennalta varautumisen periaate on saattanut implisiittisesti sisältyä aiempaan oikeuskäytäntöön, tuomioistuin on nimenomaisesti tunnustanut sen vasta asiassa National Farmers Union (226): ”On kuitenkin katsottava, että kun esiintyy epävarmuutta siitä, onko olemassa ihmisten terveyteen kohdistuvaa vaaraa, tai siitä, minkä laajuinen tämä vaara on, toimielimet saavat toteuttaa suojatoimenpiteitä odottamatta, että näiden vaarojen olemassaolo ja vaarojen vakavuus osoitetaan täysin.” Periaatteella määritellään olosuhteet, joissa kansallinen lainsäätäjä, EU:n lainsäätäjä tai kansainvälinen lainsäätäjä voi toteuttaa toimenpiteitä kuluttajien suojelemiseksi terveysriskeiltä, joista on tieteellisen tutkimuksen vallitsevassa tilassa epävarmuutta mutta joita saattaa liittyä tuotteeseen tai palveluun.

Kun jäsenvaltiot haluavat pitää voimassa tai ottaa käyttöön toimenpiteitä terveyden suojelemiseksi SEUT-sopimuksen 36 artiklan nojalla, ne ovat yleensä velvollisia osoittamaan tällaisten toimenpiteiden tarpeellisuuden (227). Näin on myös sellaisissa tilanteissa, joissa on kyse ennalta varautumisen periaatteesta (228). Tuomioistuin on tähdentänyt tuomioissaan, että todelliset riskit on osoitettava kansainvälisen tieteellisen tutkimuksen tuoreimpien tulosten valossa. Se on johdonmukaisesti todennut, että jäsenvaltioiden on tehtävä yksityiskohtainen riskinarviointi ennen kuin ne toteuttavat varotoimenpiteitä SEUT-sopimuksen 34 ja 36 artiklan nojalla (229). Niiden ei kuitenkaan tarvitse osoittaa kiistatonta yhteyttä todisteiden ja riskin välillä (230). Jos riskeihin liittyvän tieteellisen epävarmuuden on todettu jatkuvan, tuomioistuin jättää jäsenvaltioille tai asianomaisille instituutioille huomattavan paljon harkintavaltaa päättää, mihin suojatoimenpiteisiin on ryhdyttävä (231). Asiassa C-446/08, Solgar Vitamin’s, joka koski ravintolisien valmistuksessa käytettävien vitamiinien tai kivennäisaineiden enimmäismäärien vahvistamista, tuomioistuin vahvisti, ettei jäsenvaltioiden tarvitse jäädä odottamaan, että riskien olemassaolo ja vakavuus osoitetaan täysin (232). Toimenpiteet eivät kuitenkaan voi perustua ”pelkästään hypoteettisiin näkökohtiin” (233), mikä vahvistettiin asiassa C-672/15, Noria Distribution, jossa myös tarkasteltiin vitamiinien ja kivennäisaineiden turvallisia ylärajoja ravintolisien valmistuksessa (234).

7.1.3 Taiteellisten, historiallisten tai arkeologisten kansallisaarteiden suojeleminen

Jäsenvaltion velvollisuus suojella kansallisaarteitaan ja omaisuuttaan voi oikeuttaa toimenpiteisiin, jotka aiheuttavat tuonnin tai viennin esteitä.

Jäsenvaltiot asettavat erilaisia rajoituksia antiikkiesineiden ja muiden kulttuuriesineiden viennille, ja niitä voidaan pitää perusteltuina SEUT-sopimuksen 36 artiklan nojalla.

Asiassa LIBRO tuomioistuin katsoi, että kulttuurin moninaisuuden suojelua ”yleensä ei nimittäin voida katsoa [SEUT-sopimuksen 36] artiklassa tarkoitetuksi ’taiteellisten, historiallisten tai arkeologisten kansallisaarteiden suojelemiseksi’” (235).

7.1.4 Teollisen ja kaupallisen omaisuuden suojeleminen

”Teollisen ja kaupallisen omaisuuden suojeleminen” mainitaan SEUT-sopimuksen 36 artiklassa yhtenä perusteena tuontia, vientiä tai kauttakuljetusta koskeville rajoituksille. ”Teollisella ja kaupallisella omaisuudella” tarkoitetaan yleensä teollis- ja tekijänoikeuksia, kuten patentti-, tavaramerkki-, malli- ja tekijänoikeuksia sekä maantieteellisiä merkintöjä. (236)

Unionin tuomioistuin on oikeuskäytännössään vahvistanut erinäisiä periaatteita, jotka ovat olleet tärkeitä määriteltäessä kansallisen tason poikkeuksien soveltamisalaa ja lisäksi raivanneet tietä teollis- ja tekijänoikeuksien yhdenmukaistamiselle EU:n tasolla (tämä kysymys ulottuu tämän luvun alaa laajemmalle).

Ensimmäinen periaate on se, ettei perussopimus vaikuta jäsenvaltioiden lainsäädännön nojalla myönnettyjen teollis- ja tekijänoikeuksien olemassaoloon. Tällaisten oikeuksien hankkimista, siirtoa ja lakkaamista koskeva kansallinen lainsäädäntö on siis sallittua. Tätä periaatetta ei kuitenkaan sovelleta, jos kansallinen lainsäädäntö on syrjivää (237).

Toinen periaate koskee oikeuksien sammumista. Oikeudenhaltija voi rajoittaa oikeudella suojatun tuotteen käyttöä, valmistamista ja myyntiä siinä jäsenvaltiossa, jossa oikeus on myönnetty. Kun teollis- ja tekijänoikeuden haltija on itse laillisesti myynyt ja jaellut tuotetta tai sitä on hänen suostumuksellaan laillisesti myyty ja jaeltu kyseisessä jäsenvaltiossa, oikeus kuitenkin sammuu jäsenvaltion rajalla. Tämän jälkeen oikeudenhaltija ei voi vastustaa tuotteen tuontia jäsenvaltioon, jossa se saatettiin ensin markkinoille, vaan rinnakkaistuonti mistä tahansa EU:n alueelta on sallittua.

Oikeuksien sammumisen periaatteella pyritään luomaan tasapaino teollisoikeuksien suojan ja tavaroiden vapaan liikkuvuuden välille. Poikkeukset ovat sallittuja vain silloin, kun ne ovat perusteltuja kyseisen oikeuden ydinsisällön suojaamiseksi. Periaatteen perusteella voidaan määrittää kunkin teollis- ja tekijänoikeusluokan osalta ne edellytykset, joiden täyttyessä oikeuden käyttäminen on EU:n oikeuden mukaisesti sallittua, vaikka niiden käyttö estääkin lähtökohtaisesti vapaata liikkuvuutta rajatylittävässä tilanteessa. Oikeuksien sammumista koskevaa tuomioistuimen oikeuskäytäntöä sovelletaan etenkin patentti-, tavaramerkki-, malli- (238) ja tekijänoikeuksiin (239).

Esimerkiksi patenttien osalta tuomioistuin hyväksyi ydinsisällöksi etenkin sen varmistamisen, että ”haltija saa korvauksena luovasta keksijän työstä oikeuden estää patentinloukkaukset sekä yksinoikeuden käyttää keksintöä teollisuustuotteiden valmistuksessa ja niiden saattamisessa ensimmäisen kerran vaihdantaan joko suoraan tai myöntämällä lisenssejä kolmansille osapuolille” (240). On patentinhaltijan tehtävänä päättää edellytyksistä, joilla hän pitää tuotettaan kaupan, mukaan lukien mahdollisuus saattaa se markkinoille jäsenvaltiossa, jonka lainsäädännössä ei ole patenttisuojaa kyseiselle tuotteelle. Patentinhaltijan on näin ollen hyväksyttävä tästä valinnastaan aiheutuvat seuraukset, jotka liittyvät tuotteen vapaaseen liikkuvuuteen sisämarkkinoilla. Sen salliminen, että keksijä vetoaa patenttiinsa, joka hänellä on yhdessä jäsenvaltiossa, estääkseen sellaisen tuotteen tuonnin, jonka hän on itse vapaasti saattanut vaihdantaan toisessa jäsenvaltiossa, jossa tämä tuote ei ole patentoitavissa, aiheuttaisi kansallisten markkinoiden eristämisen, joka on vastoin perustamissopimuksen tavoitteita (241).

Tavaramerkkien osalta tuomioistuin on vakiintuneessa oikeuskäytännössä katsonut, että tavaramerkin ydinsisältönä on erityisesti se, että tavaramerkin haltijalle annetaan yksinoikeus tavaramerkin käyttämiseen laskettaessa tuote liikkeeseen ensimmäisen kerran. Tavaramerkin haltijaa suojataan näin sellaisilta kilpailijoilta, jotka haluaisivat käyttää väärin tavaramerkin asemaa ja mainetta myymällä tuotteita, jotka on asiattomasti varustettu tällaisella tavaramerkillä. Tämän tavaramerkin haltijan yksinoikeuden ulottuvuuden täsmentämiseksi on tuomioistuimen mukaan otettava huomioon tavaramerkin päätehtävä eli se, että tavaramerkillä taataan kuluttajalle tai loppukäyttäjälle se, että kyseisellä tavaramerkillä varustetut tuotteet ovat alkuperältään samoja, siten, että kuluttaja tai loppukäyttäjä voi tavaramerkin perusteella erottaa sillä varustetun tuotteen alkuperältään poikkeavista tuotteista ilman sekaannusvaaraa (242).

Oikeuskäytäntöä on kehitetty ja hienosäädetty etenkin siltä osin kuin kyse on farmaseuttisten tuotteiden uudelleenpakkauksesta (243).

On syytä huomata, että tuomioistuin on vahvistanut oikeuskäytännön ilman että asiasta olisi olemassa vastaavaa unionin johdettua oikeutta. Tuomioistuin on tähdentänyt, että ”yhteisön oikeuden nykytilanteessa ja koska yhteisössä ei ole toteutettu yhdenmukaistamista eikä lainsäädäntöjen lähentämistä, mallisuojaa koskevien edellytysten ja menettelytapojen vahvistaminen kuuluu kansallisen lainsäädännön alaan” (244). Tällä välin EU:n lainsäätäjä on kuitenkin antanut useita teollis- ja tekijänoikeuksia koskevia direktiivejä ja asetuksia. Esimerkiksi tavaramerkkejä koskeva oikeudellinen kehys on yhdenmukaistettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä (EU) 2015/2436 (245) (tavaramerkkidirektiivi) ja Euroopan unionin tavaramerkistä annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2017/1001 (246). Vastaavaa lainsäädäntöä on annettu myös mallien osalta, mutta kansallisten patenttilakien yhdenmukaistaminen on vielä melko hajanaista (247).

Tekijänoikeuden ja lähioikeuksien osalta EU:n lainsäätäjä on laajalti yhdenmukaistanut jäsenvaltioiden lainsäädäntöä myöntämällä tekijöille ja muille oikeudenhaltijoille korkeatasoisen suojan. Suojaan kuuluvat muiden muassa yksinoikeudet sallia tai kieltää sisällön tietynlainen hyödyntäminen, yhdenmukaistettu suoja-aika, poikkeus- ja rajoitusjärjestely, teknisten suojatoimenpiteiden ja oikeuksienhallinnointitietojen oikeudellinen suoja, oikeuksien kollektiivinen hallinnointi ja oikeuksien noudattamisen varmistaminen. Tavaroiden vapaan liikkuvuuden osalta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2001/29/EY (248) annetaan tekijöille yksinoikeus teostensa levitykseen. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2006/115/EY (249) annetaan esittäjille, äänitteiden tuottajille, elokuvien tuottajille ja yleisradio-organisaatioille yksinoikeus suojatun aineistonsa levitykseen. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2009/24/EY (250) puolestaan säädetään tietokoneohjelmien levittämistä koskevasta yksinoikeudesta.

Edellä mainituissa kolmessa tekijänoikeusdirektiivissä säädetään lisäksi, että levitysoikeus sammuu unionissa, kun kyseessä on unionissa tapahtuva kohteen ensimmäinen myynti tai muu omistusoikeuden siirto, jonka oikeudenhaltija suorittaa itse tai joka suoritetaan hänen suostumuksellaan. Säännöllä varmistetaan, että tekijänoikeudella suojatut tavarat pääsevät liikkumaan vapaasti unioissa sen jälkeen, kun ne on saatettu markkinoille joko oikeudenhaltijan omin toimin tai hänen suostumuksellaan. Tuomioistuin on selventänyt, että tätä periaatetta sovelletaan teosten aineellisiin kappaleisiin ja muuhun suojattuun aineistoon. Tietokoneohjelmien tapauksessa tuomioistuin on selventänyt, että tietokoneohjelman kappaleen levitysoikeus raukeaa myös silloin, kun oikeudenhaltija on sallinut kappaleen lataamisen internetistä, kunhan tietyt sellaiset ehdot täyttyvät, joiden vuoksi tämä lataaminen vastaa tietokoneohjelman kappaleen myyntiä. (251) Tuomioistuin on hiljattain katsonut, että raukeamissäännön laajentaminen siten, että oikeus raukeaa myös, kun digitaalisia kappaleita on toimitettu internetin avulla, ei koske muita teoksia kuin tietokoneohjelmia (esim. e-kirjoja). (252)

Tuomioistuin on lisäksi antanut erityisiä sääntöjä maantieteellisistä merkinnöistä SEUT-sopimuksen 36 artiklaa sovellettaessa. (253)

7.2 Pakottavat vaatimukset

Tuomioistuin vahvisti asiassa Cassis de Dijon antamassaan tuomiossa pakottavien vaatimusten käsitteen suojattujen etujen ei-tyhjentävän luettelon muodossa SEUT-sopimuksen 34 artiklan perusteella. Antamassaan tuomiossa tuomioistuin totesi, että pakottavat vaatimukset liittyvät erityisesti verotuksen valvonnan tehokkuuteen, kansanterveyden suojeluun, hyvään kauppatapaan ja kuluttajansuojaan (254). Tuomioistuimen käyttämä käsitteistö on sittemmin muuttunut – nykyään tuomioistuin viittaa pakottavien vaatimusten sijasta usein yleistä etua koskeviin pakottaviin syihin.

Pakottaviin vaatimuksiin voidaan vedota sellaisten kansallisten toimenpiteiden perustelemiseksi, jotka voivat rajoittaa kauppaa sisämarkkinoilla ja jotka eivät kuulu SEUT-sopimuksen 36 artiklassa määrättyjen poikkeusten soveltamisalaan. Perusteltavuuden arvioinnissa noudatetaan samaa kuin 36 artiklassa. Jotta kansalliset toimenpiteet olisivat sallittuja, niiden on oltava oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Lähtökohtaisesti pakottavilla vaatimuksilla voidaan perustella ainoastaan sellaisia kansallisia toimenpiteitä, joita sovelletaan erotuksetta kotimaisiin tavaroihin ja muista jäsenvaltioista peräisin oleviin tavaroihin (255). Syrjivien toimenpiteiden perusteluun ei siis voida käyttää teoriassa muita kuin SEUT-sopimuksen 36 artiklaan sisältyviä perusteluja. Vaikka tuomioistuin on löytänyt keinoja säilyttää tällaisen erottelun luopumatta aiemmasta käytännöstään (256), erottelun väitetään olevan keinotekoinen, ja tuomioistuin pyrkiikin yksinkertaistamaan asiaa ja käsittelemään pakottavia vaatimuksia samalla tavoin kuin SEUT-sopimuksen 36 artiklan perusteluja.

7.2.1 Ympäristönsuojelu

Vaikka ympäristönsuojelua ei mainita nimenomaisesti SEUT-sopimuksen 36 artiklassa, tuomioistuin on tunnustanut sen olevan pakottava vaatimus. Tuomioistuin katsoo ”ympäristönsuojelun olevan ’yksi [unionin] olennaisista tavoitteista’, joka voi siksi olla perusteena tavaroiden vapaan liikkuvuuden tietyille rajoituksille” (257). Ympäristönsuojelun korkea taso tunnustettiin yleisen edun mukaiseksi tavoitteeksi jo 1980- ja 1990-luvuilla (258).

Tuomioistuin on tunnustanut useita ympäristönsuojeluna pidettäviä toimenpiteitä ja tavoitteita, joita ovat muun muassa seuraavat:

—	Ekosähköä koskevat kansalliset tukijärjestelmät, koska ne auttavat vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä, jotka ovat tärkeimpiä syitä ilmastonmuutokseen, jota Euroopan unioni ja sen jäsenvaltiot ovat sitoutuneet torjumaan (259)

—	Bionesteiden kestävyyden todentamista koskeva kansallinen järjestelmä, jonka mukaan tietyt vaatimukset sitovat kaikkia toimitusketjuun osallistuvia talouden toimijoita (260)

—

Ilmanlaadun suojelu

Ilmanlaadun suojelua käsiteltiin kahdessa asiassa (C-28/09 ja C-320/03), jotka koskivat kansallisia toimenpiteitä, joilla pyrittiin vähentämään moottoriajoneuvojen päästöjä ja tieliikenteen määrää typpidioksidipäästöjen vähentämiseksi Tirolin maakunnassa. Tällaisia toimenpiteitä olivat muun muassa alakohtaiset ajokiellot, joilla kiellettiin Itävallassa tiettyjä tavaroita kuljettavia yli 7,5 tonnin painoisia kuorma-autoja käyttämästä moottoritien A12 tiettyä osuutta. Vaikka tällaiset toimenpiteet voivat periaatteessa olla perusteltuja ilmanlaadun suojelemiseksi osana ympäristön ja ihmisten terveyden suojelua, ne eivät ole oikeassa suhteessa tavoiteltuihin päämääriin nähden.

—

Uusiutuvien energialähteiden käyttö biokaasun tuotannossa

Asia E.ON Biofor Sverige koski biokaasun kestävyyden todentamisjärjestelmää. Ruotsissa käytössä olevan järjestelmän tosiasiallisena vaikutuksena oli, että Saksassa tuotettua kestävää biokaasua, joka oli tarkoitettu kuljetettavaksi Ruotsiin Saksan ja Tanskan kaasuverkkojen kautta, ei voitu sisällyttää biokaasun kestävyyden todentamisjärjestelmään eikä luokitella ”kestäväksi” (261).

Tuomioistuin totesi, että uusiutuvien energialähteiden käyttö biokaasun tuotannossa on lähtökohtaisesti hyödyllistä ympäristönsuojelun kannalta, koska tällaisella lainsäädännöllä pyritään edistämään kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä. Se totesi lisäksi, että uusiutuvien energialähteiden käytön lisääminen on tärkeä osa toimenpidekokonaisuutta, joka on tarpeen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä koskevien EU:n ja kansainvälisten sitoumusten noudattamiseksi, ja että tällaisen lisäämisen tarkoituksena on myös suojella ihmisten, eläinten ja kasvien terveyttä ja elämää (262).

—	Pakkausten pantti- ja takaisinottojärjestelmä (263)

Jäsenvaltiot vetoavat ympäristönsuojeluun yhä useammin muun muassa ilmastonmuutokseen liittyvien sitoumusten, tieteen kehityksen ja yleisen tietoisuuden lisääntymisen vuoksi. Tuomioistuin on kuitenkin vahvistanut, että kansanterveyteen ja ympäristöön liittyvät perustelut eivät aina ole riittäviä, jotta tavaroiden vapaa liikkuvuus voitaisiin estää. Tuomioistuin on tukenut monissa asioissa komission näkökantaa, jonka mukaan kansalliset toimenpiteet eivät ole olleet oikeasuhteisia tavoitteisiin nähden tai väitettyjen riskien tueksi ei ole esitetty todisteita (264).

Ympäristönsuojelu on hyvä esimerkki tuomioistuimen omaksumasta joustavammasta lähestymistavasta oikeuttamisperusteiden luokittelussa. Tuomioistuin on useaan otteeseen todennut, että ympäristönsuojelu liittyy myös ihmisten, eläinten ja kasvien elämän tai terveyden suojelua koskeviin tavoitteisiin (265). Tuomioistuin totesi asiassa komissio vastaan Itävalta antamassaan tuomiossa, että EY-sopimuksen 174 artiklan 1 kohdasta (nykyinen SEUT-sopimuksen 191 artikla) ilmenee, että ihmisten terveyden suojelu on yksi unionin ympäristöpolitiikan tavoitteista. Se totesi lisäksi, että nämä tavoitteet liittyvät läheisesti toisiinsa erityisesti ilman pilaantumisen torjunnassa, jonka tarkoituksena on rajoittaa ympäristön tilan heikkenemisestä terveydelle aiheutuvia vaaroja. Terveyden suojelua koskeva tavoite on näin ollen jo lähtökohtaisesti sisällytetty ympäristönsuojelua koskevaan tavoitteeseen (266).

7.2.2 Kuluttajansuoja

Kuluttajansuoja on yksi yleisimmin käytetyistä perusteluista. Kuluttajille annettavat tiedot arvioidaan ”tavanomaisesti valistuneen ja kohtuullisen tarkkaavaisen ja huolellisen keskivertokuluttajan oletettujen odotusten” perusteella (267). Tämä on todettu esimerkiksi asiassa C-481/12, Juvelta, joka koski jalometallien tarkastusleimoja. Tuomioistuin totesi, että maahantuojan velvollisuus varustaa jalometallituotteet pitoisuuden ilmaisevalla leimalla on periaatteessa omiaan varmistamaan tehokasta kuluttajansuojaa ja edistämään hyvää kauppatapaa. Tuomioistuin kuitenkin täsmensi, että jäsenvaltio ei voi vaatia, että toisesta jäsenvaltiosta maahan tuodut tuotteet, jotka on saatettu siinä laillisesti markkinoille ja jotka on leimattu kyseisen jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti, on leimattava uudelleen, jos alkuperäisestä leimasta ilmenevät tiedot vastaavat tuontivaltiossa edellytettyjä tietoja ja jos tuontivaltion kuluttajat voivat ymmärtää ne (268).

Perusperiaatteena on, että kuluttajat, joille annetaan asianmukaista tietoa selkeällä tavalla, voivat itse tehdä valintoja. Tuomioistuin on omaksunut näkökannan, jonka mukaan laajempi valikoima, jossa on laatueroja, hyödyttää kuluttajia enemmän kuin suppea valikoima, jonka parempi laatu perustuu kansallisiin normeihin (269). Jos on olemassa vakava vaara, että kuluttajaa johdetaan harhaan, tuote voidaan kieltää.

Tuomioistuimen oikeuskäytännön ohjenuorana on, että jos tuodut tuotteet ovat samanlaisia kuin kotimaiset, kansallisessa lainsäädännössä mahdollisesti edellytettävät asianmukaiset pakkausmerkinnät riittävät takaamaan kuluttajille tarvittavat tiedot tuotteen luonteesta. Kuluttajansuojalla ei voida perustella tarpeettoman rajoittavia toimenpiteitä (270).

7.2.3 Muut pakottavat vaatimukset

Tuomioistuin on ajan mittaan tunnustanut muita pakottavia vaatimuksia, joilla voidaan perustella tavaroiden vapaan liikkuvuuden esteitä, kuten seuraavat:

—

Perusoikeudet: Asiassa Schmidberger antamassaan tuomiossa tuomioistuin totesi, että joissakin tapauksissa perusoikeuksien (tässä tapauksessa sananvapauden ja kokoontumisvapauden) suojelu on sovitettava yhteen perussopimuksessa vahvistettujen perusvapauksien kanssa, kun ensin mainittuihin vedotaan viimeksi mainitun rajoituksen oikeuttamiseksi (271).

—	Työolojen parantaminen: Työterveys ja -turvallisuus kuuluvat SEUT-sopimuksen 36 artiklassa mainitun kansanterveyden piiriin, mutta työolojen parantaminen on pakottava vaatimus, vaikkei varsinaisia terveydellisiä näkökohtia olisi (272).

—

Kulttuuriset päämäärät: (273) Elokuvatuotannon edistämiseen tähtäävää Ranskan lainsäädäntöä koskevassa asiassa tuomioistuin näytti tunnustavan, että kulttuurin suojelu voi tietyissä olosuhteissa olla pakottava vaatimus, jolla voidaan perustella tuonnin tai viennin rajoituksia. Lisäksi kirjojen suojelu kulttuuriesineinä on tunnustettu yleistä etua koskevaksi pakottavaksi vaatimukseksi (274).

—

Lehdistön monimuotoisuuden säilyttäminen: (275) Saatuaan ennakkoratkaisupyynnön asiassa, joka koski Itävallassa asetettua kieltoa, jonka mukaan julkaisut eivät saa tarjota lukijoille mahdollisuutta osallistua kilpailuihin, joista voi voittaa palkinnon, tuomioistuin totesi, että lehdistön monimuotoisuuden säilyttäminen voi olla yleistä etua koskeva pakottava vaatimus. Tuomioistuin huomautti, että monimuotoisuus auttaa turvaamaan ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen 10 artiklassa suojatun sananvapauden.

—

Sosiaaliturvajärjestelmän taloudellinen tasapaino: Puhtaasti taloudellisilla tavoitteilla ei voi perustella tavaroiden vapaan liikkuvuuden rajoittamista. Asiassa C-120/95, Decker, tuomioistuin kuitenkin totesi, että sosiaaliturvajärjestelmän taloudellisen tasapainon vakavan järkkymisen vaara voi olla sellainen yleisen edun mukainen pakottava syy, jolla voidaan perustella tavaroiden vapaan liikkuvuuden rajoitus (276).

—	Liikenneturvallisuus: Tuomioistuin on tunnustanut monissa tapauksissa, että myös liikenneturvallisuus on yleistä etua koskeva pakottava syy, jolla tavaroiden vapaan liikkuvuuden rajoittaminen voidaan perustella (277).

—	Rikollisuuden torjunta: Tuomioistuin totesi asiassa, joka koski Portugalin kieltoa kiinnittää värillinen kalvo auton ikkunoihin (278), että taistelu rikollisuutta vastaan voi olla yleistä etua koskeva pakottava syy, jolla tavaroiden vapaan liikkuvuuden rajoittaminen voidaan perustella.

—

Eläinten hyvinvoinnin suojeleminen: Asiassa C-219/07 tuomioistuin huomautti, että eläinten hyvinvoinnin suojeleminen on yleisen edun mukainen oikeutettu tavoite. Se totesi myös, että tämän tavoitteen tärkeys näkyy siinä, että jäsenvaltiot ovat hyväksyneet EY-sopimukseen liitetyn pöytäkirjan eläinten suojelusta ja hyvinvoinnista (279).

—

Jäsenvaltion virallisen kielen käytön edistäminen ja kannustaminen: Tuomioistuin on myös katsonut, että jäsenvaltion virallisen kielen käytön edistäminen ja siihen kannustaminen voi olla oikeutettu tavoite, jolla voidaan periaatteessa oikeuttaa EU:n oikeudessa asetettujen velvoitteiden rajoittaminen (280).

Kuten edellä mainittiin, pakottavien vaatimusten luettelo ei ole tyhjentävä, vaan se kehittyy jatkuvasti unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä.

7.3 Suhteellisuusarviointi

Jotta jäsenvaltion toimenpide olisi perusteltu SEUT-sopimuksen 36 artiklan tai tuomioistuimen oikeuskäytännössä vahvistetun pakottavan vaatimuksen perusteella, sen on noudatettava suhteellisuusperiaatetta (281). Suhteellisuusperiaate edellyttää, että jäsenvaltioiden valitsemat keinot rajoittuvat siihen, mikä on tosiasiallisesti asianmukaista ja tarpeellista tavoitellun oikeutetun päämäärän turvaamiseksi (282). Yksinkertaisesti sanottuna tarkoituksenmukaisuus edellyttää, että kyseinen toimenpide soveltuu tavoitellun päämäärän saavuttamiseen, kun taas välttämättömyys edellyttää, että valituilla keinoilla ei rajoiteta tavaroiden vapaata liikkuvuutta enempää kuin on tarpeen. Tässä yhteydessä on arvioitava, onko olemassa keinoja, joilla on vähemmän rajoittava vaikutus unionin sisäiseen kauppaan mutta joilla kuitenkin päästään samaan lopputulokseen. Tämän vuoksi jäsenvaltion ilmoittamaa perustelua arvioitaessa on tärkeää selvittää, onko olemassa vaihtoehtoisia toimenpiteitä. Tuomioistuin on todennut useita kertoja, etteivät valtion toimenpiteet ole olleet oikeasuhteisia, koska vaihtoehtoisia toimenpiteitä oli käytettävissä (283).

Esimerkiksi asioissa C-28/09 ja C-320/03 tuomioistuin totesi, että ennen sellaisen toimenpiteen hyväksymistä, joka on niin radikaali kuin täydellinen liikennöintikielto moottoritieosuudella, joka muodostaa elintärkeän reitin tiettyjen jäsenvaltioiden välillä, viranomaisten on tutkittava huolellisesti mahdollisuutta käyttää liikkumisvapautta vähemmän rajoittavia toimenpiteitä, ja ne on hylättävä vain, jos niiden soveltumattomuus tavoiteltuun päämäärään on selvästi osoitettu (284). Asiassa C-549/15, joka koski biokaasun kestävyyden todentamisjärjestelmää, tuomioistuin katsoi, ettei ollut osoitettu, että poikkeus tavaroiden vapaan liikkuvuuden periaatteesta oli tarpeen kyseisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Tämä johtui siitä, että viranomaiset eivät olleet osoittaneet konkreettisesti yleistä etua koskevan syyn olemassaoloa ja kyseisen toimenpiteen oikeasuhteisuutta tavoiteltuun päämäärään nähden. Näin ollen kyseessä oleva toimenpide katsottiin perusteettomaksi (285).

Asiassa Scotch Whisky Association antamassaan tuomiossa tuomioistuin katsoi, että alkoholin kulutuksen hinnan korottaminen ihmisten elämän ja terveyden suojelua koskevan tavoitteen saavuttamiseksi asettamalla vähimmäisyksikköhinta alkoholijuomien vähittäismyynnille ei ehkä ollut oikeasuhteista. Tämä johtui siitä, että käytettävissä oli vähemmän rajoittavia keinoja, kuten valmisteveron korottaminen. Tuomioistuin jatkoi kuitenkin toteamalla, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tutkittava, onko asia todella näin, ottaen huomioon kaikkien sen käsiteltäväksi saatetun asian kannalta merkityksellisten seikkojen yksityiskohtainen tarkastelu. Tältä osin kyseisen jäsenvaltion esittämiin perusteluihin olisi liitettävä asianmukaiset todisteet tai sen toteuttaman rajoittavan toimenpiteen soveltuvuutta ja oikeasuhteisuutta koskeva analyysi sekä täsmällisiä tietoja, joilla sen väitteitä voidaan tukea (286). Oikeasuhteisuuden arviointi ei rajoitu pelkästään niiden todisteiden tai tietojen arviointiin, jotka olivat käytettävissä toimenpiteen toteuttamisajankohtana, vaan niiden, jotka olivat käytettävissä kansallisen tuomioistuimen antaessa ratkaisunsa (287).

Jäsenvaltiolla on myös velvollisuus pyrkiä ilmoitettuihin tavoitteisiin johdonmukaisella ja järjestelmällisellä tavalla (288). Jos jäsenvaltio voi osoittaa, että vaihtoehtoisen toimenpiteen toteuttamisella olisi haitallinen vaikutus muihin oikeutettuihin etuihin, se otetaan huomioon oikeasuhteisuutta arvioitaessa (289). Näin ollen oikeasuhteisuuden arvioinnille on ominaista kilpailevien intressien vertaaminen tarkasteltavan asian koko asiayhteydessä.

On syytä huomata, että mikäli oikeussääntöjä ei ole yhdenmukaistettu unionissa, jäsenvaltiot voivat päättää vapaasti oikeutetun edun kannalta tavoittelemansa suojan tason. Joillakin aloilla tuomioistuin on antanut jäsenvaltioille jonkin verran ”harkintavaltaa” toteutettujen toimenpiteiden ja tavoitellun suojan tason suhteen, ja nämä voivat vaihdella jäsenvaltiosta toiseen niiden kansallisten olosuhteiden mukaisesti. Harkintavalta on luonnollisestikin laajempi herkemmiksi katsotuilla aloilla (290).

Vaikka tavoitellun suojan taso voidaan määrittää suhteellisen vapaasti, pelkästään sillä seikalla, että jäsenvaltio on ottanut käyttöön erilaisen suojajärjestelmän kuin jokin toinen jäsenvaltio, ei ole merkitystä arvioitaessa kyseisten toimenpiteiden tarpeellisuutta ja oikeasuhteisuutta (291). Toimenpiteitä on arvioitava ottaen huomioon ainoastaan asianomaisen jäsenvaltion tavoittelemat päämäärät ja se suojan taso, jonka jäsenvaltio haluaa turvata (292).

Koska mahdollisia perusteluja on yhä enemmän, suhteellisuusarvioinnista on tullut olennainen ja usein ratkaiseva tekijä unionin tuomioistuimen päättelyssä (293).

7.4 Todistustaakka

Jäsenvaltion, jolla on väitteensä mukaan perusteltu syy rajoittaa tavaroiden vapaata liikkuvuutta, on osoitettava nimenomaisesti, että yleistä etua koskeva syy on olemassa, että rajoitus on välttämätön ja että rajoitus on oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. (294) Kuten edellä todetaan, jäsenvaltion ilmoittamien perusteltujen syiden lisäksi jäsenvaltion on esitettävä asianmukaiset todisteet tai toteuttamansa rajoittavan toimenpiteen sopivuutta ja oikeasuhtaisuutta koskeva analyysi sekä täsmällisiä tietoja, joilla sen väitteitä voidaan tukea (295). Tältä osin pelkkä ilmoitus siitä, että toimenpide voidaan perustella jollakin hyväksyttävällä syyllä, tai mahdollisten vaihtoehtojen analyysin puuttuminen katsotaan riittämättömäksi (296). Tuomioistuin on kuitenkin todennut, ettei todistustaakka voi ulottua niin pitkälle, että jäsenvaltiota vaadittaisiin näyttämään varmasti toteen, ettei millään muulla kuviteltavissa olevalla toimenpiteellä voida toteuttaa mainittua päämäärää samoissa olosuhteissa (297).

8. SUHDE MUIHIN VAPAUKSIIN JA TAVAROIDEN VAPAASEEN LIIKKUVUUTEEN LIITTYVIIN PERUSSOPIMUKSEN ARTIKLOIHIN

8.1 Perusvapaudet

8.1.1 SEUT-sopimuksen 45 artikla – Työntekijöiden vapaa liikkuvuus

SEUT-sopimuksen 45 artiklalla (entinen EY-sopimuksen 39 artikla) turvataan työntekijöiden vapaa liikkuvuus EU:ssa. Tämä oikeus merkitsee, että kaikki kansalaisuuteen perustuva syrjintä toisesta jäsenvaltiosta peräisin olevien työntekijöiden ja jäsenvaltion omien työntekijöiden välillä poistetaan työhön pääsemisessä ja työehdoissa sekä verotuksessa ja sosiaalieduissa. SEUT-sopimuksen 45 artiklassa kielletään kansalaisuuteen perustuvan syrjinnän lisäksi kansalliset säännöt, jota sovelletaan työntekijöihin kansalaisuudesta riippumatta mutta jolla estetään näiden vapaa liikkuvuus.

Työntekijöiden henkilökohtaisen omaisuuden liikkuvuutta koskevia ongelmia voidaan teoriassa arvioida SEUT-sopimuksen 34 artiklan tai SEUT-sopimuksen 45 artiklan perusteella. Tuomioistuin käsitteli tätä kysymystä asiassa Weigel (298), joka koski naimisissa olevan pariskunnan moottoriajoneuvojen siirtämistä heidän kotimaastaan (Saksa) jäsenvaltioon, josta aviomies oli saanut työpaikan (Itävalta). Kun aviopari rekisteröi moottoriajoneuvonsa Itävallassa, heiltä kannettiin erittäin suuri vero. Aviopari väitti, että vero estäisi heitä käyttämästä SEUT-sopimuksen 45 artiklan mukaista oikeuttaan.

Tuomioistuin oli periaatteessa asiasta yhtä mieltä ja totesi, että ”[vero] saattaa vaikuttaa kielteisesti siirtotyöläisten päätökseen käyttää oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen” (299). Tuomioistuin hylkäsi kuitenkin muista syistä avioparin väitteen, jonka mukaan verolla rikottiin SEUT-sopimuksen 45 artiklaa. On syytä huomata, ettei tuomioistuin ottanut selkeää kantaa siihen, olisiko tällaisia rajoituksia käsiteltävä yksinomaan SEUT-sopimuksen 34 artiklan perusteella. Lisäksi on edelleen epäselvää, missä tilanteessa SEUT-sopimuksen 45 artiklan soveltaminen olisi edullisempaa kuin SEUT-sopimuksen 34 artiklan, kun otetaan huomioon, että 45 artiklaa sovelletaan vain jäsenvaltioiden kansalaisiin ja 34 artiklaa kolmansista maista peräisin oleviin tuotteisiin, jotka on saatettu EU:n markkinoille.

On syytä huomata, että tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan myös sellaiset kansalliset oikeussäännöt, joissa vaaditaan yrityksen ajoneuvon rekisteröintiä ja/tai verottamista siinä jäsenvaltiossa, jossa ajoneuvoa käyttävä työntekijä asuu, vaikka työntekijän käyttöön auton antanut työnantaja olisi sijoittautunut toiseen jäsenvaltioon ja vaikka ajoneuvoa käytettäisiin pääasiassa työnantajan sijoittautumisjäsenvaltiossa, ovat ristiriidassa SEUT-sopimuksen 45 artiklan kanssa (300). Tämä johtuu siitä, että tällaisten oikeussääntöjen vuoksi työntekijä voi joutua luopumaan tietyistä eduista, esimerkiksi ajoneuvosta, mikä voi lopulta estää häntä työskentelemästä toisessa jäsenvaltiossa.

Tämä vahvistettiin viimeksi asiassa C-420/15, joka koski rikosoikeudenkäyntiä, jonka Belgian viranomaiset olivat panneet vireille Italian kansalaista vastaan hänen Italiassa rekisteröidyn ajoneuvonsa kuljettamisesta sillä perusteella, että hänen pääasiallinen asuinpaikkansa oli Belgiassa. Ajoneuvo oli tarkoitettu pääasiassa käytettäväksi Italiassa, ja Belgiassa sitä käytettiin vain satunnaisesti läpikulkumatkalla. Tuomioistuin vahvisti, että SEUT-sopimuksen 45 artiklaa on tulkittava siten, että se on esteenä jäsenvaltion lainsäädännölle, jossa kyseisessä jäsenvaltiossa asuva työntekijä velvoitetaan rekisteröimään toisessa jäsenvaltiossa rekisteröity ajoneuvo, joka on tarkoitettu pääosin käytettäväksi tuon toisen jäsenvaltion alueella (301).

8.1.2 SEUT-sopimuksen 49 ja 56 artikla – Sijoittautumisvapaus ja palvelujen tarjoamisen vapaus

SEUT-sopimuksen 49 artiklassa (entinen EY-sopimuksen 43 artikla) määrätty sijoittautumisvapaus ja 56 artiklassa (entinen EY-sopimuksen 49 artikla) määrätty vapaus tarjota (rajat ylittäviä) palveluja ovat muita perusvapauksia, jotka on vahvistettu perussopimuksessa ja jotka liittyvät läheisesti tavaroiden vapaaseen liikkuvuuteen. Sekä sijoittautumisvapaus että palvelujen tarjoamisen vapaus koskevat itsenäisen ammatin harjoittajan taloudellista toimintaa (302). Sijoittautumisen tapauksessa kyseinen toiminta tai yrityksen perustaminen on luonteeltaan vakinaista ja jatkuvaa ja pysyväisluonteista (303) ja sillä on todellinen tai vain mahdollinen rajatylittävä ulottuvuus. (304) Rajatylittävien palvelujen tapauksessa toimintaa taas harjoitetaan tilapäisesti tai satunnaisesti (305) ja sillä on aina selkeä rajatylittävä ulottuvuus. (306)

Itsenäisen ammatin harjoittajan taloudellinen toiminta on yhteistä sekä sijoittautumisvapaudelle että palvelujen tarjoamisen vapaudelle. Koska tähän taloudelliseen toimintaan, joka koostuu palvelun tarjoamisesta (taloudellista vastiketta vastaan (307)), voi kuulua tavaroita, tällaista palvelua koskeva kansallinen toimenpide vaikuttaa tavallisesti myös kyseisten tavaroiden liikkuvuuteen. Tämä pätee selvästi tavaroiden jakeluun, joka määritellään laajasti siten, että se kattaa tavaroiden kuljetuksen (308) sekä tukku- ja vähittäiskaupan (309), mutta myös silloin, kun tavaraa käytetään toimintaa varten joko laitteena tai materiaalina, joka on erottamaton osa tarjottua palvelua. Toisaalta on selvää, että SEUT-sopimuksen 34 artiklan mukainen tavaroiden vapaa liikkuvuus sisältää paitsi tavaran ominaisuuksia myös sen markkinoille saattamista ja käyttöä koskevia rajoituksia. Kysymys siitä, onko tällaiseen taloudelliseen toimintaan vaikuttavaa kansallista toimenpidettä arvioitava sijoittautumisvapauden ja palvelujen tarjoamisen vapauden tai toisaalta tavaroiden vapaan liikkuvuuden vai näiden molempien vapauksien perusteella, on näin ollen toistuva, ja sitä on arvioitava tapauskohtaisesti. Esimerkiksi mainontaa (kuten alkoholimainontaa (310)) koskevat rajoitukset voivat vaikuttaa toisaalta myynninedistämisalaan palvelun tarjoajina, ja toisaalta tällaisten rajoitusten vaikutus voi liittyä tiettyihin tavaroihin ja markkinoillepääsyä koskeviin mahdollisuuksiin, ja voi näin haitata tuotteilla käytävää kauppaa.

Tuomioistuin katsoo, että perussopimuksissa ei määrätä ensisijaisuusjärjestyksestä palvelujen tarjoamisen vapauden ja muiden perusvapauksien välillä (311), ei edes SEUT-sopimuksen 57 artiklassa tarkoitetun palvelujen tarjoamisen vapauden osalta. Kyseisessä artiklassa viitataan palvelujen tarjoamisen vapauteen toissijaisena sisältönä muiden vapauksien sisältöön nähden (312). Kun kansallinen toimenpide saattaa vaikuttaa useampaan kuin yhteen perusvapauteen, tuomioistuin on usein tutkinut toimenpiteen vain yhden perusvapauden perusteella todennäköisesti keventääkseen käsittelyä. Tätä varten tuomioistuin yleensä päättää, mikä perusvapauksista asetetaan etusijalle (313). Muutamissa tapauksissa se on tarkastellut toimenpidettä molempien perusvapauksien näkökulmasta.

Tämä on nähtävissä esimerkiksi asiassa C-591/17, Itävalta v. Saksa, joka koski Saksassa rekisteröityjen ajoneuvojen infrastruktuurin käyttömaksua ja ajoneuvoveron alennusta. Tuomioistuin totesi, että Saksa ei ole noudattanut SEUT-sopimuksen 18, 34, 56 ja 92 artiklan mukaisia velvoitteitaan, kun se on ottanut käyttöön henkilöajoneuvojen infrastruktuurin käyttömaksun ja säätänyt samanaikaisesti Saksassa rekisteröityjen ajoneuvojen omistajien hyväksi ajoneuvoverovapautuksesta, jonka määrä vastaa vähintään maksetun käyttömaksun määrää (314).

Tavaroiden jakeluun vaikuttavat toimenpiteet: Tavaroiden kuljetukseen sekä tukku- ja vähittäiskauppaan vaikuttavat muut toimenpiteet voivat samanaikaisesti rajoittaa sekä tavaroiden vapaata liikkuvuutta että jakelupalvelujen tarjoamisen vapautta. Toisaalta jotkin jakeluun vaikuttavat toimenpiteet kuuluvat edelleen selvästi tavaroiden vapaaseen liikkuvuuteen, kuten toimenpiteet, joissa keskitytään itse tuontiin tai vientiin (ks. edellä 4.1 kohta).

Muiden kaupan jakelupalveluihin vaikuttavien toimenpiteiden voidaan ensi näkemältä olettaa keskittyvän itse jakelupalveluun eikä niinkään jaettaviin tavaroihin. Toimenpiteen kohteen ja erityisesti sen vaikutusten tapauskohtaisen arvioinnin jälkeen toimenpidettä voidaan kuitenkin pitää pikemminkin tavaroihin liittyvänä, kun kyseessä ovat seuraavat:

—	kaupan alan toimijoiden lupajärjestelmät (joita ei ole erityisesti tarkoitettu tuojille tai viejille) (ks. 4.5 kohta)

—	kaupan alan toimijoiden velvollisuus nimetä edustajat tai tarjota varastotiloja (ks. 4.2 kohta)

—	hintavalvonta ja korvausvelvoitteet (ks. 4.4 ja 4.11 kohta)

—	mainontaa koskevat rajoitukset (ks. 4.6 kohta).

On myös tapauksia, joissa toimenpiteen ensisijaista merkitystä kohteen ja vaikutusten kannalta ei ole helppo osoittaa itse tavaroille tai kyseessä olevalle palvelulle. Kansallisten oikeussääntöjen, joilla kielletään tavaroiden huutokauppaaminen tietyissä olosuhteissa, voidaan esimerkiksi katsoa toisaalta haittaavan huutokaupan pitäjien (jotka ovat joko sijoittautuneita tai rajatylittäviä palveluja tarjoavia) harjoittamaa palvelutoimintaa ja toisaalta estävän tavaroiden myyntiä (315).

Yksi hyödyllinen kriteeri näyttää olevan se, että havaitaan merkittävä vaikutus tuotteen asettamiseen saataville markkinoilla. Tuomioistuimen oikeuskäytäntö on jakelupalvelujen osalta selkeytynyt ajan myötä tältä osin, koska monet tai jopa kaikki toimenpiteet, jotka kohdistuvat tavaroiden jakeluun tai vaikuttavat siihen, voivat olla ”myyntijärjestelyjä” Keck-oikeuskäytännön mukaisesti (ks. 3.4.2.2 kohta).

Tavaroiden käyttöön vaikuttavat toimenpiteet: Toimenpiteet, jotka kohdistuvat tavaroihin ja/tai vaikuttavat niihin erityisesti niiden käytön osalta, liittyvät usein läheisesti palvelutoiminnan harjoittamiseen. Sen vuoksi sijoittautumisvapaudella ja palvelujen tarjoamisen vapaudella on yleensä merkittävä rooli arvioitaessa toimenpiteen hyväksyttävyyttä.

Ensimmäiseksi on tarkasteltava sitä, onko tavaroiden käyttöön liittyvä toiminta itsenäisen ammatin harjoittajan taloudellista toimintaa eli onko kyse palvelujen tarjoamisesta ja tavaroiden saattamisesta markkinoille taloudellista vastiketta vastaan. Jos näin ei ole, toimenpiteen voidaan katsoa viittaavan kyseisten tavaroiden vapaaseen liikkuvuuteen tai vaikuttavan siihen erityisesti, mutta toimenpide ei koske sijoittautumisvapautta eikä palvelujen tarjoamisen vapautta.

Jos kuitenkin tavaroiden käyttöön liittyvä palvelutoiminta (laajassa merkityksessä, mukaan luettuina tavaroiden kierrätys, uudelleenkäyttö tai hävittäminen) on itsenäisen ammatin harjoittajan taloudellista toimintaa, toimenpide, joka vaikuttaa käytettyjen tavaroiden käyttöön, on merkityksellinen sijoittautumisvapauden ja palvelujen tarjoamisen vapauden kannalta.

Joissakin tapauksissa vaikutus kyseisten tavaroiden vapaaseen liikkuvuuteen ei ole toissijainen. Tässäkin tapauksessa yksi hyödyllinen kriteeri näyttää olevan se, että havaitaan merkittävä (vaikkakin epäsuora) vaikutus tuotteen asettamiseen saataville markkinoilla (316).

8.1.3 SEUT-sopimuksen 63 artikla ja sitä seuraavat artiklat – Pääomien ja maksujen vapaa liikkuvuus

SEUT-sopimuksen 63 artiklassa ja sitä seuraavissa artikloissa (entinen EY-sopimuksen 56 artikla ja sitä seuraavat artiklat) määrätään pääomien ja maksujen vapaasta liikkuvuudesta. SEUT-sopimuksen 63 artiklassa kielletään erityisesti rajoitukset, jotka koskevat pääomanliikkeitä ja maksuja jäsenvaltioiden välillä sekä jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välillä.

Tiettyjen pääomalajien vapaa liikkuvuus on käytännössä edellytys SEUT-sopimuksessa taattujen muiden vapauksien tehokkaalle käyttämiselle (317).

Vaikka yhtymäkohdat tavaroiden vapaaseen liikkuvuuteen nähden ovat rajalliset, tuomioistuin on jo pitkään tehnyt selväksi, että maksuvälineitä ei voida pitää tavaroina (318). Lisäksi tuomioistuin on vahvistanut, että varojen aineellista siirtoa on pidettävä SEUT-sopimuksen 63 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna pääomanliikkeenä tai – jos tällainen siirto on tavaroiden tai palvelujen kauppaan liittyvä maksu – SEUT-sopimuksen 63 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuna maksuna (319).

Vaikka rajat ylittäviin pääomanliikkeisiin saattaa liittyä säännöllisesti varojen sijoittamista (320), ei voida sulkea pois sitä, että tietyissä olosuhteissa kysymyksessä voi olla myös luontoismuotoiset pääomansiirrot. Tuomioistuin on todennut, että kun jäsenvaltion verovelvollinen vaatii toisessa jäsenvaltiossa asuville kolmansille henkilöille annettujen lahjojen arvoa vastaavan määrän vähentämistä verotuksessa, merkitystä ei ole sillä, onko lahjoitukset tehty rahana vai luontoissuorituksena. Tällaiset lahjat kuuluvat nekin SEUT-sopimuksen 63 artiklan soveltamisalaan, vaikka ne olisi tehty luontoissuorituksina kulutustavaroiden muodossa (321).

Lisäksi tuomioistuin on käsitellyt henkilöautojen rekisteröintiin liittyviä kysymyksiä myös SEUT-sopimuksen 63 artiklan näkökulmasta (322). Vaikka tätä menettelyä pidetään tyypillisesti tavaroiden vapaan liikkuvuuden esteenä, jos se rajoittaa tiettyjen ajoneuvojen liikkumista jäsenvaltioiden välillä, tuomioistuin on arvioinut tapausta pääomien vapaan liikkuvuuden perusteella tilanteessa, jossa ajoneuvo on annettu lainaksi vastikkeetta eri jäsenvaltioiden kansalaisten välisessä rajat ylittävässä toimessa (323).

8.2 Muut asiaa koskevat perussopimuksen artiklat

8.2.1 SEUT-sopimuksen 18 artikla – Kansalaisuuteen perustuvan syrjinnän kielto

SEUT-sopimuksen 18 artiklassa (entinen EY-sopimuksen 12 artikla) kielletään kansalaisuuteen perustuva syrjintä. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan määräystä on tarkoitus soveltaa itsenäisesti ainoastaan sellaisiin EU:n oikeuden soveltamisalaan kuuluviin tilanteisiin, joissa ei ole annettu erityisiä syrjinnän estäviä sääntöjä (324).

SEUT-sopimuksen 18 artiklaan kirjattu kansalaisuuteen perustuvan syrjinnän kiellon periaate ilmaistaan nimenomaisesti henkilöiden vapaata liikkuvuutta koskevissa SEUT-sopimuksen määräyksissä, kuten työntekijöiden vapaata liikkuvuutta koskevassa 45 artiklassa ja palvelujen tarjoamisen vapautta koskevassa 56 artiklassa. Asiassa Itävalta vastaan Saksa antamassaan tuomiossa tuomioistuin kuitenkin tarkasteli moottoritierahoitusjärjestelmää SEUT-sopimuksen 18 artiklan sekä 34, 56 ja 92 artiklan valossa. Saksan kansallisen verotoimenpiteen todettiin viime kädessä rikkovan kaikkia näitä perussopimuksen velvoitteita, koska järjestelmän mukaisesta uudesta maksusta aiheutuva taloudellinen rasite kohdistuisi yksinomaan ulkomaisten ajoneuvojen omistajiin (325).

8.2.2 SEUT-sopimuksen 28 ja 30 artikla – Tulliliitto

SEUT-sopimuksen 34 artikla kattaa tullien ulkopuoliset kaupan esteet, ja SEUT-sopimuksen 28 ja 30 artiklassa (entinen EY-sopimuksen 25 artikla) kielletään kaikki tullit ja vaikutukseltaan vastaavat maksut. Tämä kielto on luonteeltaan yleinen ja ehdoton. Sitä sovelletaan kaikkiin tulleihin ja vaikutukseltaan vastaaviin maksuihin jäsenvaltioissa niiden määrästä, nimityksestä, käyttötavasta tai niillä kerättävien tulojen käyttötarkoituksesta ja käyttökohteesta riippumatta. (326)

Toisin kuin SEUT-sopimuksen 34 artiklassa, sen 28 ja 30 artiklassa ei sallita poikkeuksia. (327) SEUT-sopimuksen 30 artiklaa ei kuitenkaan sovelleta maksuihin, jotka veloitetaan EU:n oikeudessa asetettujen velvoitteiden noudattamiseksi suoritetuista tarkastuksista, eikä maksuihin, joissa on kyse oikeasuhteisesta korvauksesta tosiasiallisesti suoritetusta palvelusta. (328)

SEUT-sopimuksen 28 ja 30 artikla olisi erotettava SEUT-sopimuksen 110 artiklaan sisältyvästä syrjivän sisäisen verotuksen kiellosta, joka voidaan perustella. On muistettava, että SEUT-sopimuksen 30 ja 110 artikla sulkevat toisensa pois. (329)

SEUT-sopimuksen 30 artiklassa tarkoitettuja vaikutukseltaan tulleja vastaavia maksuja kannetaan tavaroista yksipuolisesti sen vuoksi, että ne ylittävät rajan. (330) Kansalliset toimenpiteet, joilla otetaan käyttöön sama maksu kotimaisille tavaroille ja samanlaisille viedyille tavaroille samassa kaupan pitämisen vaiheessa, kun maksuvelvollisuuden aiheuttava peruste on sama, kuuluisivat kuitenkin SEUT-sopimuksen 110 artiklan soveltamisalaan. (331) Poikkeuksellisesti tällainen maksu kuuluisi SEUT-sopimuksen 28 ja 30 artiklan soveltamisalaan, jos kyseisestä maksusta saatavat edut korvaisivat kokonaan kotimaiselle tuotteelle aiheutuvan rasituksen. (332)

Tuomioistuin on niin ikään selventänyt, että verovelvollisella olisi oltava mahdollisuus saada SEUT-sopimuksen 30 artiklan vastainen maksu palautuksena siinäkin tilanteessa, että maksun maksumekanismi on suunniteltu kansallisessa lainsäädännössä siten, että maksu vyörytetään kuluttajalle. (333)

8.2.3 SEUT-sopimuksen 37 artikla – Valtion monopolit

SEUT-sopimuksen 37 artiklan (entinen EY-sopimuksen 31 artikla) ensimmäisen kohdan mukaan ”jäsenvaltiot mukauttavat kaupallisia valtion monopolejaan niin, että tavaroiden hankintaa tai myyntiä koskevissa ehdoissa ei syrjitä jäsenvaltioiden kansalaisia”.

Tämä ei tarkoita sitä, että monopolit on poistettava, vaan niitä on mukautettava siten, että poistetaan niiden mahdollinen syrjivä vaikutus. Yleisesti ottaen SEUT-sopimuksen 37 artiklaa sovelletaan tilanteissa, joissa valtio 1) myöntää yksinosto- tai yksinmyyntioikeuksia ja mahdollistaa siten tuonnin tai viennin valvonnan ja 2) myöntää oikeuksia valtion yritykselle, valtion laitokselle tai valtuutuksella yksityiselle organisaatiolle.

SEUT-sopimuksen 37 artiklalla on välitön vaikutus, ja sitä sovelletaan vain tavaroihin (eli se ei kata palvelujen tai pääomien vapaata liikkuvuutta (334)). Lisäksi perussopimuksen määräys koskee toimintoja, jotka liittyvät olennaisesti monopolin harjoittamaan liiketoimintaan, eikä sillä näin ollen ole merkitystä kansallisissa oikeussäännöissä, joilla ei ole tätä yhteyttä. Tällaisesta lähestymistavasta seuraa, että SEUT-sopimuksen 37 artikla on erityismääräys (lex specialis) SEUT-sopimuksen 34 artiklan yleismääräykseen verrattuna. Tuomioistuin katsoi alkoholin vähittäismyyntimonopolia Ruotsissa koskevassa asiassa Franzén antamassaan tuomiossa, että ”monopolin olemassaoloa ja toimintaa koskevat oikeussäännöt” (335) kuuluvat SEUT-sopimuksen 37 artiklan soveltamisalaan, kun taas muita kansallisen lainsäädännön oikeussääntöjä, ”joilla ei sinänsä säännellä monopolin toimintaa mutta joilla on vaikutuksia tähän, on tutkittava [SEUT-sopimuksen 34 artiklan] perusteella” (336).

Ruotsin lääkkeiden vähittäismyyntimonopolia koskevassa asiassa Hanner tuomioistuin esitti, että SEUT-sopimuksen 37 artiklalla on ”tarkoitus poistaa tavaroiden vapaan liikkuvuuden esteet, mutta tarkoituksena ei kuitenkaan ole sellaisten kauppaa rajoittavien vaikutusten poistaminen, jotka liittyvät kyseisten monopolien olemassa oloon” (337). Myöhemmin tuomioistuin selitti asiassa Rosengren antamassaan tuomiossa, että ”vaikka pääasiassa kyseessä oleva toimenpide vaikuttaa tavaroiden vapaaseen liikkuvuuteen Euroopan yhteisössä, sillä ei sellaisenaan säännellä [Ruotsin alkoholin vähittäismyyntimonopolin] yksinoikeuden käyttämistä alkoholijuomien vähittäismyyntiin Ruotsin alueella. Kyseisen säännöksen, joka ei siis koske sitä, kuinka tämä monopoli hoitaa erityistehtäväänsä, ei näin ollen voida katsoa koskevan itse monopolin olemassaoloa” (338).

Tämä päättely on toistettu uudemmassa oikeuskäytännössä, kuten asiassa ANETT, joka koskee kansallista lainsäädäntöä, jossa kielletään tupakan vähittäiskauppiaita tuomasta tupakkatuotteita muista jäsenvaltioista. Ensinnäkin tuomioistuin totesi, että SEUT-sopimuksen 37 artiklaa voidaan soveltaa, jos kyseinen lainsäädäntö koskee kaupallisen monopolin toimintaa ja johtaa tällaisen monopolin olemassaololle ominaisiin kaupan rajoituksiin. Toiseksi se totesi, että monopolin olemassaoloa ja toimintaa koskevia sääntöjä on tarkasteltava SEUT-sopimuksen 37 artiklan sellaisten määräysten valossa, joita sovelletaan erityisesti monopolin yksinoikeuksien käyttämiseen. Kansallisen lainsäädännön oikeussääntöjä, jotka ovat erotettavissa monopolin toiminnasta, vaikka ne vaikuttavat siihen, on puolestaan tarkasteltava SEUT-sopimuksen 34 artiklan perusteella (339).

Asiassa ANETT antamassaan tuomiossa tuomioistuin katsoi, että koska kyseisen monopolin erityisenä tarkoituksena oli varata yksinoikeus tupakkatuotteiden myyntiin vähittäiskaupassa luvan saaneille vähittäismyyjille, kielto vaikutti tavaroiden vapaaseen liikkuvuuteen eikä sillä säännelty monopoliin liittyvän yksinoikeuden käyttöä. Tällaisen kiellon katsottiin olevan erotettavissa monopolin toiminnasta, koska se ei koskenut tupakkatuotteiden vähittäismyyntijärjestelyjä vaan näiden tuotteiden tuotantoketjun alkupään markkinoita. Kielto ei myöskään koskenut monopolin myyntiverkostoa eikä sen jakelemien tuotteiden markkinointia tai mainontaa. Tuomioistuin päätteli, että koska kansallista toimenpidettä ei voida pitää monopolin olemassaoloa tai toimintaa koskevana sääntönä, SEUT-sopimuksen 37 artiklalla ei ole merkitystä arvioitaessa tällaisen kiellon yhteensopivuutta EU:n oikeuden kanssa (340).

Asiassa Visnapuu antamassaan tuomiossa tuomioistuin arvioi, onko vähittäismyyntilupaa, joka vaaditaan alkoholijuomien maahantuontiin vähittäismyyntiä varten Suomessa asuville kuluttajille, arvioitava SEUT-sopimuksen 34 vai 37 artiklan kannalta. Suomen valtion mukaan monopolijärjestelmää olisi arvioitava SEUT-sopimuksen 37 artiklan perusteella ja lupajärjestelmää SEUT-sopimuksen 34 artiklan perusteella. Tuomioistuin oli samaa mieltä ja täsmensi, että lupajärjestelmillä ei säännellä monopolin toimintaa eikä sen yksinoikeuksien käyttöä, koska niissä määrätään, että asianmukaisen luvan saaneet henkilöt voivat harjoittaa tiettyihin kategorioihin kuuluvien alkoholijuomien vähittäismyyntiä. Nämä lupajärjestelmät ovat näin ollen erotettavissa monopolin toiminnasta, ja niitä on tarkasteltava SEUT-sopimuksen 34 artiklan valossa (341). Asiassa Franzén annetun tuomion mukaisesti tuomioistuin muistutti, että SEUT-sopimuksen 37 artiklassa edellytetään, että monopoli on järjestetty tavalla, joka sulkee pois kaikenlaisen jäsenvaltioiden välisen syrjinnän tavaroiden hankintaa ja myyntiä koskevien ehtojen osalta, jotta muista jäsenvaltioista peräisin olevien tavaroiden kauppaa ei saateta epäedulliseen asemaan ja jotta jäsenvaltioiden talouksien välinen kilpailu ei vääristy (342).

Oikeuskäytännön perusteella tuomioistuin näyttää pitäneen SEUT-sopimuksen 34 ja 37 artiklaa toisensa poissulkevina. Jos kyseessä oleva kansallinen toimenpide ei koske monopolin erityistarkoituksen harjoittamista, se ei kuulu SEUT-sopimuksen 37 artiklan soveltamisalaan vaan sitä on arvioitava SEUT-sopimuksen 34 ja 36 artiklan perusteella.

Toisaalta voidaan myös väittää, että SEUT-sopimuksen 37 artikla on osittain päällekkäinen sopimuksen muiden artiklojen kanssa. Tuomioistuin on todennut erilaisiin kansallisiin sähkö- ja kaasumonopoleihin liittyvissä jäsenvaltion velvoitteiden rikkomisia koskevissa tapauksissa (343), että SEUT-sopimuksen 37 artiklaa ja 34 artiklaa on mahdollista soveltaa yhdessä. Tällainen lähestymistapa merkitsisi sitä, että valtion monopoliin liittyvää toimenpidettä olisi ensin tarkasteltava SEUT-sopimuksen 37 artiklan perusteella. Jos toimenpide katsotaan syrjiväksi, sitä ei tarvitse tarkastella enää SEUT-sopimuksen 34 ja 35 artiklan perusteella. Jos sitä vastoin todetaan, ettei toimenpide ole syrjivä SEUT-sopimuksen 37 artiklassa tarkoitetulla tavalla, se on arvioitava tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskevien yleismääräysten perusteella.

8.2.4 SEUT-sopimuksen 107 artikla – Valtiontuet

SEUT-sopimuksen 107 artiklan (entinen EY-sopimuksen 87 artikla) mukaan jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu sisämarkkinoille, siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

Tältä osin valtiontukisäännöillä ja SEUT-sopimuksen 34–36 artiklalla on sama tarkoitus eli taata tavaroiden vapaa liikkuvuus jäsenvaltioiden välillä normaaleissa kilpailuolosuhteissa (344). Koska niiden painopisteet ovat erilaiset, valtion toimenpiteen katsominen valtiontueksi ei automaattisesti estä tukijärjestelmän tutkimista suhteessa muihin EU:n sääntöihin, kuten SEUT-sopimuksen 34–36 artiklaan (345). Esimerkiksi merkittävänä pidettävässä asiassa komissio vastaan Ranska (346) tuomioistuin tarkasteli sellaisen toimenpiteen lainmukaisuutta, jolla lehtikustantajille myönnettiin verovapautuksia sillä edellytyksellä, että lehdet painetaan Ranskassa. Komissio väitti, että kyseessä oli SEUT-sopimuksen 34 artiklan rikkominen, kun taas Ranskan valtio väitti, että toimenpidettä olisi pitänyt tarkastella SEUT-sopimuksen 107 artiklan mukaisesti, koska verosäännöksiä ei voitu erottaa sanomalehtialan yleisestä tukijärjestelmästä. Tuomioistuin totesi, että Ranska ei ollut ilmoittanut tuesta SEUT-sopimuksen 108 artiklan 3 kohdan mukaisesti, ja antoi seuraavan periaatteellisen toteamuksen: ”Se, että kansallista toimenpidettä voidaan mahdollisesti pitää ... tukena, ei näin ollen ole riittävä syy sille, että siihen ei voitaisi soveltaa ... kieltoa” tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskevien määräysten nojalla (347). Lisäksi tuomioistuin totesi asiaa PreussenElektra koskevassa ennakkoratkaisussaan (348), että alueelliseen sähköntoimitukseen liittyvä kansallinen toimenpide olisi voinut – ainakin mahdollisesti – estää yhteisön sisäistä kauppaa. Koska toimenpiteen tarkoituksena oli kuitenkin suojella ympäristöä myötävaikuttamalla kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen, sitä ei pidetty tavaroiden vapaan liikkuvuuden vastaisena.

Valtiontukitoimenpidettä ei voida myöskään katsoa samanaikaisesti SEUT-sopimuksen 34 artiklassa tarkoitetuksi vaikutukseltaan vastaavaksi toimenpiteeksi vain sillä perusteella, että se vaikuttaa sellaisenaan EU:n sisäiseen kauppaan. Sen sijaan tuomioistuin erittelee näkökohdat, jotka liittyvät erottamattomasti tuen tavoitteeseen, ja näkökohdat, joista voidaan erottaa olosuhteet ja tekijät, jotka eivät ole tuen tarkoituksen tai tuen asianmukaisen toiminnan kannalta välttämättömiä, vaikka ovatkin kyseisen järjestelmän osia (349). Vain jälkimmäiset näkökohdat kuuluvat SEUT-sopimuksen 34–36 artiklan soveltamisalaan. Kuten yleinen tuomioistuin totesi asiassa Castelnou Energía, SL (350), ”se, että valtion tukijärjestelmä tai valtion varoista maksettaviin tukiin perustuva järjestelmä voi siksi, että se suosii tiettyjä kotimaisia yrityksiä tai kotimaisia tuotannonaloja, vaikka vain välillisesti vaikuttaa muista jäsenvaltioista tuotavien samanlaisten tai kilpailevien tuotteiden tuontia rajoittavasti, ei ole yksinään riittävä peruste sille, että tuki katsotaan SEUT[-sopimuksen] 34 artiklassa tarkoitetuksi vaikutukseltaan määrällistä rajoitusta vastaavaksi toimenpiteeksi”.

Oikeuskäytännöstä ilmenee myös, että kansallisella tuomioistuimella on toimivalta arvioida, onko tukijärjestelmä sellaisten perussopimuksen määräysten mukainen, joilla on välitön oikeusvaikutus muihin kuin valtiontukea koskeviin määräyksiin (esim. SEUT-sopimuksen 34–36 artikla ja 63 artikla (351)), ainoastaan, jos määräyksiä voidaan arvioida erikseen eivätkä ne ole välttämättömiä tukijärjestelmän tavoitteen tai toiminnan kannalta. (352) Näin ollen SEUT-sopimuksen 107 ja 108 artikla ovat esteenä sille, että kansallinen tuomioistuin arvioi valtion toimenpidettä muiden välitöntä oikeusvaikutusta koskevien säännösten perusteella, jos viimeksi mainitut liittyvät kyseessä olevan toimenpiteen tarkoitukseen ja toimintaan.

8.2.5 SEUT -sopimuksen 110 artikla – Veroja ja maksuja koskevat määräykset

SEUT-sopimuksen 110 artikla (entinen EY-sopimuksen 90 artikla) täydentää tullit ja vaikutukseltaan vastaavat maksut kieltäviä määräyksiä. Sen tavoitteena on taata tavaroiden vapaa liikkuvuus jäsenvaltioiden välillä normaaleissa kilpailuolosuhteissa poistamalla kaikenlainen suoja, joka voi johtua muista jäsenvaltioista peräisin olevia tuotteita syrjivän sisäisen veron soveltamisesta. (353) SEUT-sopimuksen 110 artiklaa pidetään erityismääräyksenä (lex specialis) SEUT-sopimuksen 34 artiklaan verrattuna, eli 110 artiklan soveltamisalaan kuuluvissa asioissa ei sovelleta 34 artiklaa. Näin tehtiin asiassa Kawala annetussa tuomiossa (354), jossa tuomioistuin päätti, että maahantuoduista käytetyistä autoista kannettava veron kaltainen rekisteröintimaksu kuuluu SEUT-sopimuksen 110 artiklan soveltamisalaan, jolloin siihen ei sovelleta SEUT-sopimuksen 34 artiklaa. On kuitenkin muistettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan jäsenvaltioiden on käytettävä toimivaltaansa välittömän verotuksen alalla tavalla, joka on yhteensopiva EU:n oikeuden ja erityisesti perussopimuksessa taattujen perusvapauksien kanssa (355).

SEUT-sopimuksen 110 artiklan ensimmäisessä kohdassa kielletään kaikkia jäsenvaltioita määräämästä muiden jäsenvaltioiden tuotteille korkeampia sisäisiä maksuja kuin ne määräävät samanlaisille kotimaisille tuotteille. Tätä määräystä rikotaan, jos maahantuoduista tuotteista kannettava vero lasketaan toisella tavalla erilaisin perustein kuin samanlaisista kotimaisista tuotteista kannettava vero, minkä vuoksi – joskin vain tietyissä tapauksissa – maahantuoduilta tuotteilta kannetaan suurempi vero.

Tuomioistuin määritteli samanlaiset tuotteet tuotteiksi, joilla on toisiaan vastaavat ominaisuudet ja jotka vastaavat kuluttajien samoihin tarpeisiin; arvioinnissa ei käytetä perusteena suppeasti arvioitua identtisyyttä vaan riittää, kun tuotteet ovat toisiaan vastaavia ja käyttötavoiltaan toisiinsa rinnastettavia. Asiassa komissio vastaan Ranska antamassaan tuomiossa (356) tuomioistuin katsoi, että ruskeita ja vaaleita savukkeita voitiin pitää samanlaisina tuotteina.

Käytännön vaikeuksilla ei voida perustella sitä, että muista jäsenvaltioista peräisin oleviin tuotteisiin sovelletaan syrjivää veroa tai maksua (357).

SEUT-sopimuksen 110 artiklan toisen kohdan tarkoituksena on estää kaikenlainen välillinen verotuksellinen protektionismi, joka vaikuttaa muista jäsenvaltioista peräisin oleviin tuotteisiin, jotka eivät ole samanlaisia kuin kotimaiset tuotteet mutta jotka kuitenkin kilpailevat joidenkin tällaisten tuotteiden kanssa. Muista jäsenvaltioista peräisin olevien tuotteiden korkeammat verot tai maksut kilpaileviin kotimaisiin tuotteisiin verrattuna on kielletty, jos se vaikuttaa kyseisellä markkinalla siten, että tuontituotteiden mahdollinen kulutus vähenee kilpailevien kotimaisten tuotteiden eduksi. Asiassa komissio vastaan Ruotsi antamassaan tuomiossa (358) tuomioistuin katsoi, että keskihintaluokkaan kuuluvilla (pääasiassa maahantuoduilla) viineillä oli riittävästi yhteisiä ominaispiirteitä vahvan (pääasiassa kotimaisen) oluen kanssa, jotta niiden voitiin katsoa olevan vahvan oluen kanssa kilpailutilanteessa. Tuomioistuin katsoi kuitenkin tässä asiassa, ettei ollut näyttöä siitä, että näiden kahden tuotteen verotuksen ero olisi omiaan vaikuttamaan kuluttajan käyttäytymiseen kyseisellä alalla (ei suojaavaa vaikutusta).

Jos vero tai maksu kannetaan kotimaisista ja maahantuoduista tuotteista ja siitä saatavilla tuloilla rahoitetaan toimintaa, josta vain kotimaiset tuotteet hyötyvät, mikä korvaa osittain (359) kotimaisille tuotteille verosta tai maksusta aiheutuvaa rasitusta, tällainen vero tai maksu katsotaan SEUT-sopimuksen 110 artiklassa kielletyksi syrjiväksi veroksi tai maksuksi (360).

8.2.6 SEUT-sopimuksen 351 artikla

SEUT-sopimuksen 351 artiklassa (entinen EY-sopimuksen 307 artikla) viitataan sellaisiin oikeuksiin ja velvollisuuksiin, jotka johtuvat jäsenvaltioiden ennen vuotta 1958 tai ennen unioniin liittymistä tekemistä kansainvälisistä sopimuksista yhden tai useamman kolmannen maan kanssa. Sääntönä on, että perustamissopimuksen määräykset eivät vaikuta näihin oikeuksiin ja velvollisuuksiin, kunhan seuraavat kumulatiiviset ehdot täyttyvät:

—

Kyseisessä kansainvälisessä sopimuksessa on asetettava jäsenvaltiolle velvollisuus eikä pelkästään mahdollisuus hyväksyä toimenpide, joka ei ole sopusoinnussa kyseiselle jäsenvaltiolle unionin oikeuden mukaisesti kuuluvan velvoitteen kanssa. SEUT-sopimuksen 34 artiklan osalta tuomioistuin rajasi asiassa C-324/93 antamassaan tuomiossa (361) jäsenvaltioiden mahdollisuuksia toteuttaa toimenpiteitä, jotka ovat vastoin kyseisestä artiklasta johtuvia jäsenvaltioiden velvollisuuksia. Ongelmana oli diamorfiinin (joka on vuoden 1961 huumausaineyleissopimuksen soveltamisalaan kuuluva huumausaine) tuonnin kieltäminen Yhdistyneeseen kuningaskuntaan. Tuomioistuin totesi, että ”se seikka, että tällainen toimenpide voi johtua aikaisemmasta, ennen perustamissopimusta tai ennen jäsenvaltion yhteisöön liittymistä tehdystä kansainvälisestä sopimuksesta ja että jäsenvaltio pitää tämän toimenpiteen [351] artiklan nojalla voimassa huolimatta sen kauppaa estävästä luonteesta, ei vaikuta siihen, että toimenpiteeseen ei sovellettaisi [34] artiklaa, koska [351] artiklaa voidaan soveltaa ainoastaan silloin, kun tällaisessa sopimuksessa asetetaan jäsenvaltiolle sellainen velvollisuus, joka ei ole sopusoinnussa perustamissopimuksen kanssa”.

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että jäsenvaltioiden on pidättäydyttävä hyväksymästä EU:n oikeuden ja erityisesti tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskevien sääntöjen vastaisia toimenpiteitä, jos kansainväliset sopimukset, joissa ne ovat osapuolena, eivät velvoita niitä toteuttamaan tällaisia toimenpiteitä.

—	Sopimus ei kyseenalaista unionin oikeusjärjestyksen ytimessä olevia periaatteita.

9. SEUT-SOPIMUKSEN 34 JA 35 ARTIKLAN TÄYTÄNTÖÖNPANO

9.1 Välitön oikeusvaikutus – yksityisoikeudellinen täytäntöönpano

Tuomioistuin on todennut, että SEUT-sopimuksen 34 artiklassa määrätty kielto on ”ehdoton ja selvä eikä sen toteuttaminen edellytä jäsenvaltioiden tai [unionin] toimielinten enempiä toimenpiteitä”. Siten SEUT-sopimuksen 34 artiklalla ”on välitön oikeusvaikutus, ja yksityiset oikeussubjektit saavat sen perusteella oikeuksia, joita kansallisten tuomioistuinten on suojattava” (362).

Myöhemmin tuomioistuin on todennut, että myös SEUT-sopimuksen 35 artiklalla on välitön vaikutus ja sitä ”sovelletaan sellaisenaan” ja siinä ”perustetaan yksilöille oikeuksia, joita jäsenvaltioiden tuomioistuinten on suojattava” (363).

Yksityiset oikeussubjektit voivat vedota tavaroiden vapaan liikkuvuuden periaatteeseen ja sitä koskevaan oikeuteen saattamalla asian kansallisen tuomioistuimen käsiteltäväksi. Kansallinen tuomioistuin voi kieltäytyä soveltamasta kansallista sääntöä, jonka se katsoo olevan SEUT-sopimuksen 34 ja 35 artiklan vastainen. Kansalliset tuomioistuimet saattavat myös joutua arvioimaan, missä määrin tuonnin tai viennin esteitä voidaan perustella pakottavilla vaatimuksilla tai SEUT-sopimuksen 36 artiklassa luetelluilla yleisen edun mukaisilla tavoitteilla.

9.2 SOLVIT

SOLVIT on verkosto (www.europa.eu/solvit), jonka tavoitteena on ratkaista ongelmia, joita aiheutuu, kun viranomaiset soveltavat sisämarkkinalainsäädäntöä väärin (364). Tätä varten kaikki ETA-valtiot ovat perustaneet omat SOLVIT-keskuksensa, joilla on suora yhteys toisiinsa online-tietokannan kautta. SOLVIT-keskukset ovat osa jäsenvaltioiden hallintoa, ja niiden tehtävänä on löytää ratkaisu sekä kansalaisten että yritysten ongelmiin kymmenen viikon kuluessa. Neuvoston hyväksymässä vuonna 2001 annetussa komission suosituksessa (365) annetaan SOLVIT-verkoston menettelysäännöt. Euroopan komissio valvoo verkoston toimintaa ja auttaa tarvittaessa valitusten ratkaisemisen nopeuttamisessa. Vuonna 2018 SOLVIT käsitteli yli 2 000 tapausta ja ratkaisuprosentti oli 90.

Lisäksi SOLVIT-verkostossa otettiin käyttöön uusi ongelmanratkaisumenettely vastavuoroisesta tunnustamisesta annetulla asetuksella (EU) 2019/515. Asetuksen 8 artiklassa säädetään menettelystä, jota sovelletaan tapauksissa, joissa kansalliset viranomaiset ovat tehneet hallinnollisen päätöksen. Menettelyyn osallistuva SOLVIT-keskus voi pyytää komissiota arvioimaan hallinnollisen päätöksen yhteensopivuuden ja antamaan lausunnon. Tämä menettely edellyttää pitempiä määräaikoja kuin tavanomainen SOLVIT-menettely.

9.3 SEUT-sopimuksen 258 ja 260 artiklan mukainen rikkomusmenettely

9.3.1 Rikkomusmenettely

Perussopimusten valvojana komissio voi kantelun perusteella tai omasta aloitteestaan aloittaa rikkomusmenettelyn sellaista jäsenvaltiota vastaan, jonka epäillään jättäneen noudattamatta EU:n oikeudesta johtuvia velvoitteitaan.

SEUT-sopimuksen 258 artiklassa (entinen EY-sopimuksen 226 artikla) määrätään rikkomusmenettelyn muodollisista vaiheista. Ensimmäisessä vaiheessa asianomaiselle jäsenvaltiolle lähetetään virallinen ilmoitus, jossa sitä pyydetään toimittamaan huomautuksensa tietyssä määräajassa, tavallisesti kahden kuukauden kuluessa.

Asianomaisen jäsenvaltion antaman vastauksen perusteella, tai jos jäsenvaltiolta ei ole saatu vastausta, komissio voi päättää osoittaa jäsenvaltiolle perustellun lausunnon. Perustellussa lausunnossa esitetään syyt, joiden vuoksi komissio katsoo, että EU:n oikeutta on rikottu, ja kehotetaan jäsenvaltiota noudattamaan EU:n oikeutta tiettyyn päivämäärään mennessä, yleensä kahden kuukauden kuluessa. Jos jäsenvaltio ei noudata EU:n oikeutta, komissio voi päättää viedä asian EU:n tuomioistuimeen saadakseen tuomioistuimen toteamaan, että EU:n oikeutta on rikottu.

Komission laatimissa virallisessa ilmoituksessa ja perustellussa lausunnossa rajataan riidan kohde siten, ettei sitä voida jälkeenpäin laajentaa. Näin ollen perustellun lausunnon ja komission kanteenkäynnistämän menettelyn on perustuttava samoihin perusteisiin kuin kanteen nostamista edeltävän menettelyn aloittaneen virallisen ilmoituksen (366).

Jos tuomioistuin toteaa lopullisessa päätöksessä, että EU:n oikeutta on rikottu, asianomaisen jäsenvaltion on toteutettava tarvittavat toimenpiteet noudattaakseen tuomiota. Jos rikkominen jatkuu, komissio voi viedä asian uudelleen tuomioistuimeen ja pyytää taloudellisten seuraamusten (kiinteämääräisen hyvityksen ja päiväkohtaisen uhkasakon) määräämistä. SEUT-sopimuksen 260 artiklan 2 kohdassa määrätään menettelystä, jota noudatetaan saatettaessa asia toisen kerran tuomioistuimen käsiteltäväksi. Tämän menettelyn mukaisesti ja niin kauan kuin jäsenvaltio ei ole noudattanut tuomioistuimen tuomiota, komissio 1) lähettää jäsenvaltiolle kirjeen sen velvoitteesta noudattaa tuomiota, 2) tämän jälkeen lähettää virallisen ilmoituksen ja lopuksi 3) voi saattaa asian tuomioistuimen käsiteltäväksi (toinen vireillepano). Jos tuomioistuin toteaa, että kyseinen jäsenvaltio ei ole noudattanut tuomioistuimen ensimmäistä tuomiota, se voi määrätä taloudellisia seuraamuksia. Näillä taloudellisilla seuraamuksilla on tarkoitus olla pelotevaikutus ja kannustaa jäsenvaltioita noudattamaan EU:n oikeutta mahdollisimman nopeasti (367)

9.3.2 Kantelut

Kuka tahansa, joka katsoo, että jäsenvaltion toimenpide on SEUT-sopimuksen 34–36 artiklan vastainen, voi tehdä kantelun Euroopan komissiolle. Itse asiassa komissio aloittaa suuren osan tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskevista rikkomusmenettelyistä kantelun perusteella. Komission toisiaan seuranneissa tiedonannoissa kantelijan asemasta EU:n oikeuden rikkomista koskevissa asioissa (368) vahvistetaan kantelujen käsittelyyn liittyvät säännöt.

Kantelu on esitettävä vakiolomakkeella. Komissio voi toimittaa kantelulomakkeen pyynnöstä, minkä lisäksi se on saatavilla verkossa Europa-sivustolla (369). Kantelu on toimitettava sähköisesti tai kirjeellä komission pääsihteeristöön osoitteeseen ”1049 Brussels, Belgium” tai henkilökohtaisesti johonkin jäsenvaltiossa sijaitsevaan komission edustustoon. Vakiolomakkeelle laadittu kantelu voidaan toimittaa verkossa tai postitse millä tahansa EU:n virallisella kielellä.

Komissio lähettää kantelijalle ilmoituksen kantelun vastaanottamisesta 15 työpäivän kuluessa. Kuukauden kuluttua tästä ilmoituksesta komissio päättää, rekisteröidäänkö kantelu.

Vaikka kantelija ei ole virallisesti asianosainen jäsenvaltiota vastaan aloitetussa menettelyssä, kannattaa huomata, että kantelijalle on annettu tärkeitä hallinnollisia takeita:

—	Komissio ei paljasta kantelijan henkilöllisyyttä, jollei kantelija ole antanut tähän nimenomaista lupaa.

—	Komissio pyrkii tekemään päätöksen asiasta (joko aloittamaan rikkomusmenettelyn tai päättämään asian käsittelyn) 12 kuukauden kuluessa kantelun rekisteröinnistä.

—	Komissio tiedottaa kantelijalle menettelyn tärkeimmistä vaiheista. Asianomainen komission yksikkö ilmoittaa kantelijalle etukäteen, aikooko se lopettaa asian käsittelyn, jolloin kantelija voi reagoida toimittamalla uutta näyttöä tai tietoja.

—	Jos komissio katsoo tutkinnan päätteeksi, että EU:n oikeutta saattaa todella olla rikottu, se voi päättää aloittaa SEUT-sopimuksen 258 artiklan mukaisen rikkomusmenettelyn.

Perussopimusten valvojana komissio pyrkii tarkkaavaisesti varmistamaan EU:n oikeuden kaikenpuolisen noudattamisen ja seuraamaan, että jäsenvaltiot noudattavat perussopimuksessa tai johdetussa oikeudessa asetettuja sääntöjä ja velvoitteita. SEUT-sopimuksen 258 artiklan mukaisen rikkomusmenettelyn kaltaiset oikeudelliset menettelyt eivät kuitenkaan ole aina monista eri syistä paras mahdollinen keino asian ratkaisemiseksi. Sen vuoksi on tärkeää painottaa, että vaikka komissio on sitoutunut täysin valvomaan sitä, että jäsenvaltiot noudattavat EU:n oikeutta, komissiolla on laaja harkintavalta sen suhteen, aloittaako se rikkomusmenettelyn (370).

10. ASIAAN LIITTYVÄT JOHDETUN OIKEUDEN VÄLINEET

10.1 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2015/1535, annettu 9 päivänä syyskuuta 2015, teknisiä määräyksiä ja tietoyhteiskunnan palveluja koskevia määräyksiä koskevien tietojen toimittamisessa noudatettavasta menettelystä (371)

Direktiivissä (EU) 2015/1535 velvoitetaan Euroopan unionin jäsenvaltiot ilmoittamaan komissiolle ja muille jäsenvaltioille kaikista tavaroihin ja tietoyhteiskunnan palveluihin liittyvistä teknisiä määräyksiä koskevista ehdotuksista, ennen kuin ne hyväksytään. ETA-maat, Sveitsi ja Turkki ilmoittavat teknisistä määräyksistään TRIS-tietokannan kautta.

Komissio ja jäsenvaltio toimivat ennakoivassa valvontajärjestelmässä. Odotusajan aikana jäsenvaltioiden on pidättäydyttävä hyväksymästä ilmoitettuja määräyksiä koskevia ehdotuksia vähintään kolme kuukautta, jona aikana ehdotukset tutkitaan. Tänä aikana voidaan käydä kahdenvälisiä keskusteluja jäsenvaltioiden viranomaisten kanssa. Jos määräysluonnoksen todetaan rikkovan EU:n sisämarkkinalainsäädäntöä, odotusaikaa voidaan jatkaa enintään kuuteen kuukauteen. Odotusaikaa voidaan jatkaa erityisellä estopäätöksellä enintään 18 kuukauteen, jos neuvosto vahvistaa samaa ilmoitetun määräysluonnoksen alaan kuuluvaa asiaa koskevan kannan. (372)

Menettelyllä pyritään siis poistamaan esteet sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan tieltä jo ennen kuin esteitä edes ilmenee, jolloin vältetään korjaavat toimet, jotka ovat aina raskaampia.

Tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan (ks. asioissa CIA Security ja Unilever annetut tuomiot (373)) sellaista teknistä määräystä, josta ei ole ilmoitettu ehdotusvaiheessa tai joka on hyväksytty pakollisen odotusajan aikana, ei voida soveltaa eivätkä kansalliset tuomioistuimet voi sitä käyttää yksityisiä oikeussubjekteja vastaan. Tuomioistuin on sittemmin vahvistanut tämän. (374)

10.2 Asetus (EU) 2019/515 – Vastavuoroista tunnustamista koskeva asetus

Unionin lainsäätäjä antoi vuonna 2008 asetuksen (EY) N:o 764/2008 tiettyjen kansallisten teknisten määräysten soveltamista toisessa jäsenvaltiossa laillisesti kaupan pidettyihin tuotteisiin koskevista menettelyistä. Asetuksen päätavoitteena oli määrittää kansallisten viranomaisten ja yritysten oikeudet ja velvollisuudet, kun ensin mainitut yrittävät evätä sellaisen tuotteen markkinoille pääsyn, joka on saatettu laillisesti markkinoille toisessa jäsenvaltiossa. Asetuksessa asetettiin todistustaakka kansallisille viranomaisille, jotka aikovat evätä markkinoille pääsyn, edellyttämällä, että ne osoittavat teknisen tai tieteellisen syyn aikomukselleen evätä tuotteen pääsy kansallisille markkinoille. Talouden toimijalle annettiin tilaisuus puolustaa asiaansa ja toimittaa pitävät perusteet toimivaltaisille viranomaisille.

Asetuksella myös perustettiin jokaiseen jäsenvaltioon ”tuoteyhteyspiste”, joka tarjoaa yrityksille ja muiden jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille tietoa tuotteita koskevista teknisistä säännöistä ja vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen täytäntöönpanosta.

Asetus (EY) N:o 764/2008 kumottiin 19. huhtikuuta 2020 alkaen toisessa jäsenvaltiossa laillisesti kaupan pidettyjen tavaroiden vastavuoroisesta tunnustamisesta annetulla asetuksella (EU) 2019/515.

Asetuksella (EU) 2019/515 pyritään parantamaan yritysten ja kansallisten viranomaisten oikeusvarmuutta. Siinä otetaan käyttöön vastavuoroista tunnustamista koskeva ilmoitus (itse annettu ilmoitus), jonka avulla talouden toimijat voivat osoittaa, että tavaroita on pidetty laillisesti kaupan toisessa jäsenvaltiossa, otetaan käyttöön SOLVIT-verkostoon perustuva uusi ongelmanratkaisumenettely ja säädetään tiiviimmästä hallinnollisesta yhteistyöstä ja yhteisestä tietoteknisestä välineestä kansallisten viranomaisten välisen viestinnän, yhteistyön ja luottamuksen lisäämiseksi.

Asetusta (EU) 2019/515 selitetään yksityiskohtaisemmin erillisessä ohjeasiakirjassa.

10.3 Asetus (EY) N:o 2679/98 – ”Mansikka-asetus”

Sisämarkkinoiden toimivuudesta jäsenvaltioiden välisen tavaroiden vapaan liikkuvuuden osalta annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 2679/98 (375) säädetään erityisistä menettelyistä, joilla voidaan ratkaista jäsenvaltioiden välistä tavaroiden vapaata liikkuvuutta haittaavat vakavat esteet, jotka aiheuttavat raskaita taloudellisia menetyksiä yksityishenkilöille ja edellyttävät välittömiä toimia. Esteet voivat johtua esimerkiksi kansallisten viranomaisten passiivisuudesta yksityishenkilöiden väkivaltaisen toiminnan tai väkivallattoman rajojen sulkemisen edessä tai jäsenvaltion toteuttamasta toimesta, esimerkiksi maahantuotujen tuotteiden institutionalisoituneesta boikotoinnista.

Asetuksessa säädetään hälytysmenettelystä ja tietojen vaihdosta jäsenvaltioiden ja komission välillä. Siinä muistutetaan lisäksi, että jäsenvaltioilla on velvollisuus toteuttaa tarvittavat ja oikeasuhtaiset toimenpiteet tavaroiden vapaan liikkuvuuden takaamiseksi ja ilmoittaa komissiolle kyseisistä toimenpiteistä. Lisäksi siinä annetaan komissiolle valta lähettää kyseessä olevalle jäsenvaltiolle ilmoitus, jossa pyydetään, että kyseiset toimenpiteet toteutetaan hyvin tiukkaa aikataulua noudattaen (376).

(1) COM(2020) 94, 10.3.2020.

(2) Tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskevien perussopimuksen määräysten soveltamisopas vuodelta 2010.

(3) https://eur-lex.europa.eu/homepage.html?locale=fi.

(4) http://curia.europa.eu/juris/recherche.jsf?language=fi. Oppaassa käytetään SEUT-sopimuksen numerointia myös silloin, kun viitataan EY:n perustamissopimuksen nojalla annettuihin tuomioistuimen tuomioihin.

(5) Komission tiedonanto: Sisämarkkinat muuttuvassa maailmassa – Ainutkertainen voimavara, joka edellyttää uutta poliittista sitoutumista (COM(2018) 772 final).

(6) Ks. esim. asia C-573/12, Ålands Vindkraft, EU:C:2014:2037, 57 kohta, ja asia C-242/17, L.E.G.O, ECLI:EU:C:2018:804, 52 kohta.

(7) Asia C-445/06, Danske Slagterier vastaan Bundesrepublik Deutschland, ECLI:EU:C:2009:178, 26 kohta.

(8) Asia C-309/02, Radlberger Spitz, ECLI:EU:C:2004:799, 53 kohta.

(9) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1013/2006, annettu 14 päivänä kesäkuuta 2006 , jätteiden siirrosta (EUVL L 190, 12.7.2006, s. 1).

(10) Asia C-292/12, Ragn-Sells, ECLI:EU:C:2013:820, 49–50 kohta.

(11) Asia 7/68, komissio v. Italia, ECLI:EU:C:1968:51.

(12) Asia 7/68, komissio v. Italia, ECLI:EU:C:1968:51. Asia 7/78, The Queen vastaan Thompson, Johnson ja Woodiwiss, ECLI:EU:C:1978:209.

(13) Asia C-358/93, Bordessa, ECLI:EU:C:1995:54.

(14) Asia C-318/07 Persche, ECLI:EU:C:2009:33, 29 kohta.

(15) Asia C-2/90, komissio vastaan Belgia, ECLI:EU:C:2019:310, 23–28 kohta.

(16) Asia C-393/92, Gemeente Almelo ym. v. NV Energiebedrijf Ijsselmij, ECLI:EU:C:1994:171.

(17) Asia C-159/94, komissio v. Ranska, ECLI:EU:C:1997:501.

(18) Asia C-421/09, Humanplasma GmbH vastaan Itävallan tasavalta, ECLI:EU:C:2010:760, 27–30 kohta, kuten on vahvistettu asiassa C-296/15, Medisanus, ECLI:EU:C:2017:431, 53 kohta.

(19) SEUT-sopimuksen 34–36 artiklan ja 56 artiklan välistä suhdetta käsitellään tarkemmin 7.1.2 kohdassa.

(20) Asia C-97/98, Peter Jägerskiöld v. Torolf Gustafsson, ECLI:EU:C:1999:515.

(21) Asia C-591/17, Itävalta v. Saksa, ECLI:EU:C:2019:504, 39-40 kohta.

(22) Asia C-1/90, Aragonesa de Publicidad v. Departamento de sanidad, ECLI:EU:C:1991:327,

(23) Asia 434/85 Allen & Hanburys ECLI:EU:C:1988:109, 25 kohta; asia C-227/06, komissio v. Belgia, ECLI:EU:C:2008:160, 37 kohta.

(24) Ks. yhdistetyt asiat 266/87 ja 267/87 The Queen v Royal Pharmaceutical Society of Great Britain [1989] ECLI:EU:C:1989:205; asia C-292/92 Hünermund [1993] ECLI:EU:C:1993:932.

(25) Ks. asia 249/81, komissio v. Irlanti (Buy Irish), ECLI:EU:C:1982:402; asia 222/82, Apple and Pear Development Council, ECLI:EU:C:1983:370; asia C-325/00, komissio v. Saksa, ECLI:EU:C:2002:633; asia C-227/06, komissio v. Belgia ECLI:EU:C:2008:160.

(26) Asia C-171/11, Fra.bo Spa v. Deutsche Vereinigung des Gas und Wasserfaches eV (DVGW) – Technisch Wissenschaftlicher Verein, ECLI:EU:C:2012:453, 31–32 kohta.

(27) Asia C-470/03 AGM-Cosmet SRl, ECLI:EU:C:2007:213.

(28) Asia C-265/95, komissio v. Ranska, ECLI:EU:C:1997:595.

(29) Yhdistetyt asiat C-154/04 ja C-155/04, Alliance for Natural Health, ECLI:EU:C:2004:848, 47 ja 52 kohta.

(30) Asia 249/81, komissio v. Irlanti (Buy Irish), ECLI:EU:C:1982:402; asia C-227/06, komissio v. Belgia ECLI:EU:C:2008:160.

(31) Asia 21/84, komissio v. Ranska, ECLI:EU:C:1985:184; asia C-387/99, komissio v. Saksa, ECLI:EU:C:2004:235, 42 kohta; asia C-88/07, komissio v. Espanja, ECLI:EU:C:2009:123; asia C-192/01, komissio v. Tanska, ECLI:EU:C:2003:492, 40 kohta.

(32) Asia 21/84, komissio v. Ranska, ECLI:EU:C:1985:184, 11–15 kohta.

(33) Asia C-88/07, komissio v. Espanja, ECLI:EU:C:2009:123, 54–66 ja 116 kohta.

(34) Asia C-387/99, komissio v. Saksa, ECLI:EU:C:2004:235, 83 kohta.

(35) Asia C-192/01, komissio v. Tanska, ECLI:EU:C:2003:492, 40 kohta.

(36) Asia C-265/95, komissio v. Ranska, ECLI:EU:C:1997:595, 31 kohta; ks. myös asia C-112/00, Schmidberger, ECLI:EU:C:2003:333, 60 kohta, erityisesti mahdollisten perusteiden osalta (sananvapaus ja kokoontumisvapaus).

(37) Asia C-309/02, Radlberger Spitz, ECLI:EU:C:2004:799, 80 kohta.

(38) Ks. SEUT-sopimuksen 355 artikla.

(39) EYVL L 35, 13.2.1996, s. 1.

(40) Asia 8/74, Dassonville, ECLI:EU:C:1974:82, 5 kohta.

(41) Asia 78/70, Deutsche Grammophon v. Metro, ECLI:EU:C:1971:59.

(42) Asia 229/83, Leclerc v. Au Ble Vert, ECLI:EU:C:1985:1.

(43) Asia C-30/01, komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta, ECLI:EU:C:2003:489, 49–54 kohta.

(44) Asia 177/82, Van de Haar, ECLI:EU:C:1984:144; asia 269/83, komissio v. Ranska, ECLI:EU:C:1985:115; asia 103/84, komissio v. Italia, ECLI:EU:C:1986:229.

(45) Asia C-67/97, Ditlev Blühme, ECLI:EU:C:1998:584.

(46) Asia C-379/92, Peralta, ECLI:EU:C:1994:296; asia C-44/98, BASF, ECLI:EU:C:1999:440. Ks. myös asia C-20/03, Burmanjer, ECLI:EU:C:2005:307.

(47) Asia C-297/05, komissio v. Alankomaat, ECLI:EU:C:2007:531, 63 kohta.

(48) Asia 2/73, Riseria Luigi Geddo v. Ente Nationale Risi, ECLI:EU:C:1973:89.

(49) Asia 13/68, Salgoil SpA v. Italian tasavallan ulkomaankauppaministeriö, ECLI:EU:C:1968:54.

(50) Asia 8/74, Dassonville, ECLI:EU:C:1974:82. Historiallista taustaa varten ks. myös 33 artiklan 7 kohdan nojalla sellaisten toimenpiteiden poistamisesta, jotka vastaavat vaikutukseltaan määrällisiä tuontirajoituksia ja jotka eivät kuulu muiden ETY:n perustamisopimuksen mukaisesti annettujen säännösten soveltamisalaan, 22 päivänä joulukuuta 1969 annettu komission direktiivi 70/50/ETY (EYVL L 13, 19.1.1970, s. 29).

(51) Asia 8/74, Dassonville, ECLI:EU:C:1974:82, 5 kohta.

(52) Asia 120/78, Rewe Zentrale v. Bundesmonopolverwaltung für Branntwein, ECLI:EU:C:1979:42.

(53) Esimerkkejä vaikutukseltaan vastaavista toimenpiteistä ovat koostumusvaatimukset tai muut tuotevaatimukset, jakelukanavien rajoittaminen ja kotimaisten tuotteiden suosiminen.

(54) Ks. muun muassa asia C-110/05, komissio v. Italia, ECLI:EU:C:2009:66, 37 kohta, asia C-456/10 ANETT, ECLI:EU:C:2012:241, ja asia C-148/15, Deutsche Parkinson Vereinigung, ECLI:EU:C:2016:776.

(55) Asia C-428/12, komissio v. Espanja, ECLI:EU:C:2014:218, 29 kohta.

(56) Asia C-110/05, komissio v. Italia, ECLI:EU:C:2009:66, 56 kohta.

(57) Asia C-591/17, Itävalta v. Saksa, ECLI:EU:C:2019:504, 125-134 kohta.

(58) Asia C-573/12, Ålands Vindkraft, ECLI:EU:C:2014:2037, 67–75, 82 ja 119 kohta. Tuomioistuin katsoi kuitenkin, että toimenpide oli perusteltu, koska tavoitteena oli edistää uusiutuvien energialähteiden käyttöä sähköntuotannossa.

(59) Asia C-265/06, komissio v. Portugali, ECLI:EU:C:2008:210.

(60) Sama tuomio, 15 kohta.

(61) Sama tuomio, 33 kohta.

(62) Asia C-110/05, komissio v. Italia, ECLI:EU:C:2009:66.

(63) Asia C-110/05, komissio v. Italia, ECLI:EU:C:2009:66, 57 kohta.

(64) Asia C-142/05, Mickelsson ja Roos, ECLI:EU:C:2009:336.

(65) Asia C-142/05, Mickelsson ja Roos, ECLI:EU:C:2009:336, 28 kohta.

(66) Asia C-142/05, Mickelsson ja Roos, ECLI:EU:C:2009:336, 39–40 kohta. Vastaavasti myös asia C-433/05, Sandström, ECLI:EU:C:2010:184.

(67) Asia C-433/05, Sandström, ECLI:EU:C:2010:184, 40 kohta. Tämä asia on myös esimerkki oikeasuhteisuuteen sovellettavasta prosessipainotteisesta lähestymistavasta, joka perustuu tuomioistuimen asiassa Mickelsson tekemään arvioon.

(68) Yhdistetyt asiat C-267/91 ja C-268/91, Keck ja Mithouard, ECLI:EU:C:1993:905.

(69) Yhdistetyt asiat C-267/91 ja C-268/91, Keck ja Mithouard, ECLI:EU:C:1993:905, 16 kohta.

(70) Asia C-591/17, Itävallan tasavalta, ECLI:EU:C:2019:504, 129 kohta.

(71) Ks. asia C-412/93, Leclerc-Siplec ECLI:EU:C:1995:26, 22 kohta, ja asia C-6/98 ARD, ECLI:EU:C:1999:532, 46 kohta.

(72) Ks. esimerkiksi asiat C-401/92 ja C-402/92, Tankstation ’t Heukske ja Boermans, ECLI:EU:C:1994:220, 14 kohta, ja yhdistetyt asiat C-69/93 ja C-258/93, Punto Casa, ECLI:EU:C:1994:226.

(73) Ks. asia C-391/92, komissio v. Kreikka, ECLI:EU:C:1995:199, 15 kohta.

(74) Ks. asia C-63/94, Belgapom, ECLI:EU:C:1995:270, ja asia C-221/15, Etablissements Fr. Colruyt NV, ECLI:EU:C:2016:704, 37 kohta.

(75) Yhdistetyt asiat C-158/04 ja C-159/04, Alfa Vita, ECLI:EU:C:2006:562.

(76) Sama tuomio, 18–19 kohta.

(77) Asia C-159/00, Sapod Audic v. Eco-Emballages, ECLI:EU:C:2002:343.

(78) Sama tuomio, 71 kohta. Jos toimenpidettä tulkittaisiin siten, että siinä asetetaan merkitsemistä tai selostetta koskeva velvoite, silloin se olisi teknisiä standardeja ja määräyksiä ja tietoyhteiskunnan palveluja koskevia määräyksiä koskevien tietojen toimittamisessa noudatettavasta menettelystä 22 päivänä kesäkuuta 1998 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 98/34/EY (EYVL L 204, 21.7.1998, s. 37) tarkoitettu tekninen eritelmä. Siinä tapauksessa yksityishenkilö voi vedota siihen, ettei kyseistä kansallista säännöstä ole annettu tiedoksi. Tällöin kansallisen tuomioistuimen on kieltäydyttävä soveltamasta kyseistä säännöstä.

(79) Asia C-159/00, Sapod Audic v. Eco-Emballages, ECLI:EU:C:2002:343. 72 kohta.

(80) Ks. asia C-71/02, Karner, ECLI:EU:C:2004:181 (kielto viitata siihen, että tavara on peräisin konkurssipesästä); asia C-441/04, A-Punkt, ECLI:EU:C:2006:141 (kotimyyntitilanne), ja vastaavat perustelut asiassa C-20/03, Burmanjer, ECLI:EU:C:2005:307.

(81) Asia 120/78, Rewe Zentrale v. Bundesmonopolverwaltung für Branntwein, ECLI:EU:C:1979:42. Vaikka periaatetta ei alun perin mainittu nimenomaisesti tuomioistuimen oikeuskäytännössä, se on nykyään täysin tunnustettu (ks. esim. asia C-110/05, komissio v. Italia, ECLI:EU:C:2009:66, 34 kohta, ja asia C-385/10, Elenca, ECLI:EU:C:2012:634, 23 kohta).

(82) Asia C-111/89, Staat der Nederlanden vastaan P. Bakker Hillegom BV, ECLI:EU:C:2016:177, 8 kohta.

(83) Asia C-525/14, komissio v. Tšekin tasavalta, ECLI:EU:C:2016:714, 35 kohta.

(84) Asia C-525/14, komissio v. Tšekin tasavalta, ECLI:EU:C:2016:714, 39 kohta.

(85) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2019/515, annettu 19 päivänä maaliskuuta 2019, toisessa jäsenvaltiossa laillisesti kaupan pidettyjen tavaroiden vastavuoroisesta tunnustamisesta ja asetuksen (EY) N:o 764/2008 kumoamisesta (EUVL L 91, 29.3.2019, s. 1).

(86) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 764/2008, annettu 9 päivänä heinäkuuta 2008 , tiettyjen kansallisten teknisten määräysten soveltamista toisessa jäsenvaltiossa laillisesti kaupan pidettyihin tuotteisiin koskevista menettelyistä sekä päätöksen N:o 3052/95/EY kumoamisesta (EUVL L 218, 13.8.2008, s. 21). Tarkempia tietoja annetaan tämän oppaan 8.3 kohdassa.

(87) Yhdistetyt asiat 51–54/71, International Fruit Company v. Produktschap voor Groenten en Fruit, ECLI:EU:C:1971:128; asia C-54/05, komissio v. Suomi, ECLI:EU:C:2007:168, 31 kohta.

(88) Asia 4/75, Rewe Zentralfinanz v. Landwirschaftskammer, ECLI:EU:C:1975:98.

(89) Asia C-272/95, Dt. Milchkontor II, ECLI:EU:C:1997:191.

(90) Asia C-28/09, komissio v. Itävalta, ECLI:EU:C:2011:854, 119 kohta.

(91) Asia 155/82, komissio v. Belgia, ECLI:EU:C:1983:53, 7 kohta.

(92) Sama tuomio, 12 kohta. Ks. myös asia C-12/02, Grilli, ECLI:EU:C:2003:538, 48 ja 49 kohta; asia C-193/94, Skanavi ja Chryssanthakopoulos, ECLI:EU:C:1996:70, 36–38 kohta.

(93) Asia 155/82, komissio v. Belgia, ECLI:EU:C:1983:53, 15 kohta.

(94) Asia 13/78, Eggers v. Freie Hansestadt Bremen, [1978] ECLI:EU:C:1978:182.

(95) Asia 174/82, Officier van Justitie v. Sandoz, ECLI:EU:C:1983:213; asia C-24/00, komissio v. Ranska, ECLI:EU:C:2004:70; asia C-420/01, komissio v. Italia, ECLI:EU:C:2003:363; asia C-192/01, komissio v. Tanska, ECLI:EU:C:2003:492; asia C-41/02, komissio v. Alankomaat, ECLI:EU:C:2004:762; asia C-319/05, komissio v. Saksa, ECLI:EU:C:2007:678.

(96) Asia C-473/98, Kemikalieinspektionen v. Toolex-Alpha AB, ECLI:EU:C:2000:379.

(97) Asia C-421/09, Humanplasma GmbH v. Itävallan tasavalta, ECLI:EU:C:2010:760, 45 kohta.

(98) Asia C-270/02, komissio v. Italia, ECLI:EU:C:2004:78.

(99) Asia C-421/09, Humanplasma GmbH v. Itävallan tasavalta, ECLI:EU:C:2010:760, 45 kohta.

(100) Asia 104/75, De Peijper, ECLI:EU:C:1976:67.

(101) Asia C-24/00, komissio v. Ranska, ECLI:EU:C:2004:70, 75 kohta.

(102) Asia C-192/01, komissio v. Tanska, ECLI:EU:C:2003:492.

(103) Asia C-192/01, komissio v. Tanska, ECLI:EU:C:2003:492, 46 kohta.

(104) Sama tuomio, 56 kohta.

(105) Asia C-473/98, Kemikalieinspektionen v. Toolex-Alpha AB, ECLI:EU:C:2000:379; asia C-24/00, komissio v. Ranska, ECLI:EU:C:2004:70.

(106) Ks. 7.1.2 kohta.

(107) Asia C-344/90, komissio v. Ranska, ECLI:EU:C:1992:328.

(108) Asia 231/83, Cullet, ECLI:EU:C:1985:29; asia 82/77, Van Tiggele, ECLI:EU:C:1978:10.

(109) EUVL L 176, 5.7.2011, s. 24.

(110) Asia C-221/15, Colruyt, ECLI:EU:C:2016:704, 41 kohta.

(111) Asia C-333/14, Scottish Whiskey Association ja muut v. Lord Advocate ja Advocate General for Scotland, ECLI:EU:C:2015:845, 50 kohta.

(112) Asia 65/75, Tasca, ECLI:EU:C:1976:30; asia 88-90/75, SADAM, ECLI:EU:C:1976:32; asia 181/82, Roussel, ECLI:EU:C:1983:352; asia 13/77, GB-INNO v. ATAB, ECLI:EU:C:1977:185.

(113) Asia 16-20/79, Danis, ECLI:EU:C:1979:248.

(114) Asia 116/84, Roelstrate, ECLI:EU:C:1985:237; asia 188/86, Lefevre, ECLI:EU:C:1987:327.

(115) Myyntijärjestelyjä käsitellään tarkemmin 3.4.2.2 kohdassa.

(116) Asia C-63/94, Belgapom v. ITM ja Vocarex, ECLI:EU:C:1995:270.

(117) Asia C-531/07, Fachverband der Buch- und Medienwirtschaft, ECLI:EU:C:2009:276.

(118) Asia C-148/15, Deutsche Parkinson Vereinigung, ECLI:EU:C:2016:394, 23–27 kohta.

(119) Asia C-322/01, Schmidberger, ECLI:EU:C:2003:664, 6 kohta.

(120) Asia C-333/14, Scotch Whisky Association, ECLI:EU:C:2015:845, 32 kohta (korostus lisätty).

(121) Ks. esimerkiksi asia C-254/05, komissio v. Belgia, ECLI:EU:C:2007:319; asia C-432/03, komissio v. Portugali, ECLI:EU:C:2005:669, 41 kohta; asia C-249/07, komissio v. Alankomaat, ECLI:EU:C:2008:683, 26 kohta.

(122) Asia C-390/99, Canal Satélite Digital, ECLI:EU:C:2002:34; asia C-333/08, komissio v. Ranska, ECLI:EU:C:2010:44; asia C-423/13, Vilniaus Energija, ECLI:EU:C:2014:2186.

(123) Asia C-423/13, Vilniaus Energija, ECLI:EU:C:2014:2186, 55 kohta.

(124) Asia 21/84, komissio v. Ranska, ECLI:EU:C:1985:184.

(125) Asia C-455/01, komissio v. Italia, ECLI:EU:C:2003:551.

(126) Asia C-432/03, komissio v. Portugali, ECLI:EU:C:2005:514.

(127) Asia C-61/12, komissio v. Liettua, ECLI:EU:C:2014:172, 57 ja 69 kohta. Ks. myös asia C-639/11, komissio v. Puola, ECLI:EU:C:2014:173.

(128) Ks. esim. julkisasiamies Jacobsin asiassa C-412/93, Leclerc-Siplec, esittämä ratkaisuehdotus (ECLI:EU:C:1995:26 ) ja julkisasiamies Geelhoedin asiassa C-239/02, Douwe Egberts, esittämä ratkaisuehdotus (ECLI:EU:C:2004:445).

(129) Ks. esim. yhdistetyt asiat C-34/95 ja C-36/95, De Agostini, ECLI:EU:C:1997:344.

(130) Asia 286/81, Oosthoek, ECLI:EU:C:1982:438, 15 kohta. Ks. myös seuraavat asiaa Keck edeltävät asiat: asia 362/88, GB-INNO, ECLI:EU:C:1990:102 ja asia C-1/90, Aragonesa, ECLI:EU:C:1991:327.

(131) Asia C-470/93, Mars, ECLI:EU:C:1995:224, 13 kohta (toimenpide aiheuttaa mainonnasta ja pakkaamisesta aiheutuvia lisäkustannuksia). Ks. myös asia C-368/95, Familiapress, ECLI:EU:C:1997:325, 11 kohta.

(132) Ks. asia C-292/92, Hünermund, ECLI:EU:C:1993:932 (kielto mainostaa lääkkeiden kaltaisia tuotteita apteekkien ulkopuolella) ja asia C-412/93, Leclerc-Siplec, ECLI:EU:C:1995:26 (televisiomainonnan rajoittaminen). Vrt. yhdistetyt asiat C-34/95 ja C-36/95, De Agostini, ECLI:EU:C:1997:344; asia C-405/98, Gourmet, ECLI:EU:C:2001:135.

(133) Asia C-239/02, Douwe Egberts, ECLI:EU:C:2004:445, 53 kohta.

(134) Kotimaisten talouden toimijoiden ja muiden jäsenvaltioiden talouden toimijoiden välisen syrjinnän osalta ks. asia C-322/01, DocMorris, ECLI:EU:C:2003:664, 74 kohta, ja asia C-254/98, Heimdienst, ECLI:EU:C:2000:12, 26 kohta. Ks. myös asiat 87/85 ja 88/85, Legia ja Gyselinx, ECLI:EU:C:1986:215, 15 kohta, ja asia C-189/95, Franzén, ECLI:EU:C:1997:504, 71 kohta.

(135) Ks. tästä asia C-405/98, Gourmet, ECLI:EU:C:2001:135; asiat C-34/95 ja C-36/95, De Agostini, ECLI:EU:C:1997:344, ja asia C-239/02, Douwe Egberts, ECLI:EU:C:2004:445 (kielto viitata ”laihtumiseen” ja ”lääketieteellisiin suosituksiin, todistuksiin, toteamuksiin tai lausuntoihin tai hyväksymistä koskeviin ilmoituksiin”).

(136) Ks. tästä asia C-292/92, Hünermund, ECLI:EU:C:1993:932, ja asia C-71/02, Karner, ECLI:EU:C:2004:181 (kielto viitata siihen, että tavara on peräisin konkurssipesästä).

(137) Asia C-337/95, Dior, ECLI:EU:C:1997:517.

(138) Asia C-405/98, Gourmet, ECLI:EU:C:2001:135.

(139) Asia C-33/97, Colim, ECLI:EU:C:1999:274, 37 kohta, ja asia C-416/00, Morellato, ECLI:EU:C:2003:475, 29 ja 30 kohta; asia C-217/99, komissio v. Belgia, ECLI:EU:C:2000:638, 17 kohta.

(140) Asia 27/80, Fietje, ECLI:EU:C:1980:293, 15 kohta.

(141) Asia C-385/10, Elenca Srl v. Ministero dell’Interno, EU:C:2012:634.

(142) Ks. edellinen alaviite.

(143) Asia 261/81, Rau v. De Smedt, ECLI:EU:C:1982:382.

(144) Asia C-30/99, komissio v. Irlanti, ECLI:EU:C:2001:346; asia C-525/14, komissio v. Tšekin tasavalta, ECLI:EU:C:2016:714. Ks. myös asia C-481/12, UAB Juvelta v. VĮ Lietuvos prabavimo rūmai, ECLI:EU:C:2014:11.

(145) Asia C-244/06, Dynamic Medien Vertriebs GmbH v. Avides Media AG, ECLI:EU:C:2008:85. Tässä tuomiossa kaupan este katsottiin kuitenkin perustelluksi alaikäisten suojeluun liittyvistä syistä.

(146) Ks. esim. asia 207/83, komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta, ECLI:EU:C:1985:161, 17 kohta.

(147) Ks. asia C-95/14, UNIC ja Uni.co.pel, ECLI:EU:C:2015:492, 44 kohta.

(148) Ks. asia 207/83, komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta, ECLI:EU:C:1985:161, 21 kohta.

(149) Ks. asia C-325/00, komissio v. Saksa, ECLI:EU:C:2002:633, 24 kohta, ja asia C-255/03, komissio v. Belgia, ECLI:EU:C:2004:378.

(150) Ks. asia C-13/78, Eggers, ECLI:EU:C:1978:182, 24 ja 25 kohta.

(151) Ks. tuomioistuimen tuomio yhdistetyissä asioissa C-321/94–C-324/94, Pistre ja muut, ECLI:EU:C:1997:229, 45 kohta.

(152) Asia C-169/17, Asociación Nacional de Productores de Ganado Porcino, ECLI:EU:C:2018:440, 24–28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.

(153) Asia 249/81, komissio v. Irlanti, ECLI:EU:C:1982:402.

(154) Ks. esim. asia C-325/00, komissio v. Saksa, ECLI:EU:C:2002:633; asia C-6/02, komissio v. Ranska, ECLI:EU:C:2003:136. Ks. myös yhdistetyt asiat C-204/12–C-208/12, Essent Belgium, ECLI:EU:C:2014:2192, 88, 90–95 ja 116 kohta. Ks. myös asia C-573/12, Ålands Vindkraft, ECLI:EU:C:2014:2037.

(155) Asia C-322/01, DocMorris, ECLI:EU:C:2003:664.

(156) Yhdistetyt asiat C-34/95 ja C-36/95, De Agostini, ECLI:EU:C:1997:344, 43–44 kohta. Julkisasiamies Geelhoed (asia C-239/02, Douwe Egberts, ECLI:EU:C:2004:445, 68 kohta) vertaa tätä perustelua tuomioistuimen perusteluihin asiassa C-292/92, Hünermund (ECLI:EU:C:1993:932), ja asiassa C-412/93, Leclerc-Siplec (ECLI:EU:C:1995:26). Julkisasiamies väitti, että kahdessa viimeksi mainitussa asiassa mainoskiellot olivat rajoitettuja. Hän huomautti, että tuomioistuin otti arvioinnissaan huomioon sen, että kyseisissä asioissa käsitellyt rajoitukset eivät vaikuttaneet muiden markkinatoimijoiden mahdollisuuksiin mainostaa muilla tavoilla tuotteita, joita asiat koskivat. Toisin sanoen ”kiellot eivät vaikuttaneet mainonnan tehtävään kyseisten tuotteiden markkinoille pääsyn keinona”.

(157) Asia C-322/01, DocMorris, ECLI:EU:C:2003:664, 74 kohta.

(158) Asia C-108/09, Ker-Optika, ECLI:EU:C:2010:725, 43-44 kohta.

(159) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/31/EY, annettu 8 päivänä kesäkuuta 2000, tietoyhteiskunnan palveluja, erityisesti sähköistä kaupankäyntiä, sisämarkkinoilla koskevista tietyistä oikeudellisista näkökohdista ("Direktiivi sähköisestä kaupankäynnistä") (EYVL L 178, 17.7.2000, s. 1).

(160) Asia C-198/14, Visnapuu, ECLI:EU:C:2015:751, 99, 102, 208 ja 129 kohta.

(161) Asia C-463/01, komissio v. Saksa, ECLI:EU:C:2004:797; asia C-309/02, Radlberger Spitz, ECLI:EU:C:2004:799.

(162) EYVL L 365, 31.12.1994, s. 10.

(163) Ks. asia 238/82, Duphar, ECLI:EU:C:1984:45, ja asia C-70/95, Sodemare ja muut, ECLI:EU:C:1997:301.

(164) Neuvoston direktiivi 89/105/ETY, annettu 21 päivänä joulukuuta 1988, ihmisille tarkoitettujen lääkkeiden hintojen sääntelytoimenpiteiden avoimuudesta ja niiden soveltamisesta kansallisissa sairausvakuutusjärjestelmissä (EYVL L 40, 11.2.1989, s. 8).

(165) Asia C-120/95, Decker, ECLI:EU:C:1998:167.

(166) Asia C-201/94, Smith & Nephew, ECLI:EU:C:1996:432.

(167) Asia C-100/96, British Agrochemicals, ECLI:EU:C:1999:129; asia C-201/06, komissio v. Ranska, ECLI:EU:C:2008:104, 33 kohta.

(168) Asia C-44/01, Pippig Augenoptik v. Hartlauer, ] ECLI:EU:C:2003:205, 63 kohta.

(169) Asia 104/75, De Peijper, ECLI:EU:C:1976:67.

(170) Asia C-94/98, Rhône-Poulenc Rorer ja May & Baker, ECLI:EU:C:1999:614, 40 kohta.

(171) Asia C-172/00, Ferring. ECLI:EU:C:2002:474.

(172) Asia C-201/94, Smith&Nephew, ECLI:EU:C:1996:432; asia C-94/98, Rhone Poulenc, ECLI:EU:C:1999:614.

(173) Asia C-112/02, Kolpharma, ECLI:EU:C:2004:208, 15–18 kohta.

(174) Asiat 104/75, De Peijper, ECLI:EU:C:1976:67; C-201/94, Smith&Nephew, ECLI:EU:C:1996:432; C-387/18, Delfarma, ECLI:EU:C:2019:556.

(175) Asia C-114/15, Audace, ECLI:EU:C:2016:813.

(176) Asia C-322/01, DocMorris, ECLI:EU:C:2003:664, 127 kohta. Ks. vastaavasti asia 229/83, Leclerc ja muut, ECLI:EU:C:1985:1, 26 kohta, ja asia C-240/95, Schmit, ECLI:EU:C:1996:259, 10 kohta.

(177) Asia C-322/01, DocMorris, ECLI:EU:C:2003:664, 129 kohta.

(178) Asia C-33/97, Colim v. Bigg’s Continent Noord, ECLI:EU:C:1999:274.

(179) Ks. myös:

—

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/83/EU, annettu 25 päivänä lokakuuta 2011, kuluttajan oikeuksista, neuvoston direktiivin 93/13/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 1999/44/EY muuttamisesta sekä neuvoston direktiivin 85/577/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 97/7/EY kumoamisesta (EUVL L 304, 22.11.2011, s. 64),

—	Neuvoston direktiivi 93/13/ETY, annettu 5 päivänä huhtikuuta 1993, kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista (EYVL L 95, 21.4.1993, s. 29),

—	Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 1999/44/EY, annettu 25 päivänä toukokuuta 1999, kulutustavaroiden kauppaa ja niihin liittyviä takuita koskevista tietyistä seikoista (EYVL L 171, 7.7.1999, s. 12) ja

—

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1169/2011, annettu 25 päivänä lokakuuta 2011 , elintarviketietojen antamisesta kuluttajille, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusten (EY) N:o 1924/2006 ja (EY) N:o 1925/2006 muuttamisesta sekä komission direktiivin 87/250/ETY, neuvoston direktiivin 90/496/ETY, komission direktiivin 1999/10/EY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/13/EY, komission direktiivien 2002/67/EY ja 2008/5/EY sekä komission asetuksen (EY) N:o 608/2004 kumoamisesta (EUVL L 304, 22.11.2011, s. 18).

(180) Asia C-366/98, Yannick Geffroy, ECLI:EU:C:2000:430, 28 kohta.

(181) Asia C-85/94, Piageme v. Peeters, ECLI:EU:C:1995:312.

(182) Asia C-33/97, Colim v. Bigg’s Continent Noord, ECLI:EU:C:1999:274, 41–43 kohta.

(183) Asia 215/87, Schumacher, ECLI:EU:C:1989:111.

(184) Asiat C-260/06 ja C-261/06, Escalier ja Bonnarel, ECLI:EU:C:2007:659.

(185) Sama tuomio, 32 kohta.

(186) Asia C-373/11, Panellinios Sindesmos Viomikhanion Metapoiisis Kapnou, ECLI:EU:C:2013:567, 26 kohta.

(187) Asia C-283/03, Kuipers, ECLI:EU:C:2005:314, 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.

(188) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1308/2013, annettu 17 päivänä joulukuuta 2013 , maataloustuotteiden yhteisestä markkinajärjestelystä ja neuvoston asetusten (ETY) N:o 992/72, (ETY) N:o 234/79, (EY) N:o 1037/2001 ja (EY) N:o 1234/2007 kumoamisesta (EUVL L 347, 20.12.2013, s. 671).

(189) Asia C-333/14, Scotch Whisky Association ja muut, ECLI:EU:C:2015:845, 20 kohta.

(190) Sama tuomio, 26 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.

(191) Asia C-2/18, Lietuvos Respublikos Seimo narių grupė, ECLI:EU:2019:962, 45 kohta.

(192) Sama tuomio, 49 kohta.

(193) Sama tuomio, 57 kohta.

(194) Sama tuomio, 69 kohta.

(195) Asia 15/79, P. B. Groenveld BV v. Produktschap voor Vee en Vlees, ECLI:EU:C:1979:253.

(196) Asia 15/79, P. B. Groenveld BV v. Produktschap voor Vee en Vlees, ECLI:EU:C:1979:253, 7 kohta. Ks. myös asia C-12/02, Marco Grilli, ECLI:EU:C:2003:538, 41 kohta.

(197) Asia C-47/90, Delhaize v. Promalvin, ECLI:EU:C:1992:250 (tässä asiassa tuomioistuin jätti perusteluissaan huomiotta vaatimuksen, jonka mukaan kotimaiselle tuotannolle on annettava erityinen etu, vaikka tämä ilmeni selkeästi tosiseikoista). Myöhemmin asiassa C-388/95, Belgian kuningaskunta v. Espanjan kuningaskunta, antamassaan tuomiossa (ECLI:EU:C:2000:244) tuomioistuin katsoi, että riidanalaista edellytystä (joka koski suojatun alkuperänimityksen saaneen viinin pullottamista tuotantoalueella) oli pidettävä yhteisön oikeuden mukaisena huolimatta sen kaupankäyntiä rajoittavista vaikutuksista, jos voitiin osoittaa, että se oli välttämätön ja oikeasuhtainen keino sen hyvän maineen säilyttämiseksi, joka ”denominación de origen calificada” Rioja -nimityksellä kiistatta oli. Tuomioistuin katsoi, että tämä piti todellakin paikkansa erityisesti siitä syystä, että alueen toimijoilla oli tarvittava taitotieto monimutkaisten pullotusten suorittamiseen. Samoja perusteita sovellettiin myös alueella toteutettuihin tarkastuksiin. Lisäksi pullottamattoman viinin kuljetus alueen ulkopuolelle saattoi heikentää viinin laatua hapen määrän vähentymisen vuoksi.

(198) Asia C-108/01, Consorzio del Prosciutto di Parma, ECLI:EU:C:2003:296. Tässä tapauksessa tuomioistuin katsoi kuitenkin, että pääasiassa kyseessä olleen kaltaista edellytystä (siivuiksi leikkaaminen ja pakkaaminen oli toteutettava tuotantoalueella) on pidettävä EU:n oikeuden mukaisena sen kauppaa rajoittavista vaikutuksista huolimatta, jos voidaan osoittaa, että edellytys on välttämätön ja oikeasuhteinen keino kyseisen tuotteen laadun säilyttämiseksi, kyseisen tuotteen alkuperän takaamiseksi tai kyseisen suojatun alkuperänimityksen tuote-eritelmän valvonnan varmistamiseksi (ks. tuomion 66 kohta). Tuomioistuimen mielestä näin on erityisesti silloin, kun ammattihenkilöille, joilla on erikoistietämys tuotteen ominaispiirteistä, annetaan eritelmässä määrätyn menetelmän mukaisesti tehtäväksi suorittaa perinpohjaiset ja järjestelmälliset tarkastukset. Sen vuoksi on vaikea kuvitella, että tällaisia tarkastuksia voitaisiin tosiasiallisesti järjestää muissa jäsenvaltiossa. (ks. 75 kohta). Ks. vastaavasti myös asia C-469/00, Ravil v. Bellon, ECLI:EU:C:2003:295. Tämä lähestymistapa on vahvistettu asiassa C-367/17, EA ym., ECLI:EU:C:2018:1025, ja asiassa C-569/18, Caseificio Cirigliana, ECLI:EU:C:2019:873 (ks. 39 kohta).

(199) Asia 155/80, Oebel, ECLI:EU:C:1981:177; asia C-388/95, Belgian kuningaskunta v. Espanjan kuningaskunta, ECLI:EU:C:2000:244, 41 kohta.

(200) Asia C-205/07, Gysbrechts ja Santurel Inter, ECLI:EU:C:2008:730.

(201) Sama tuomio, 40–43 kohta; asia C-169/17, Asociación Nacional de Productores de Ganado Porcino, ECLI:EU:C:2018:440, 29 kohta.

(202) Asia C-15/15, New Valmar, ECLI:EU:C:2016:464, 36 kohta. Ks. myös asia C-169/17, Asociación Nacional de Productores de Ganado Porcino, ECLI:EU:C:2018:440, 29 kohta.

(203) Asia C-15/15, New Valmar, ECLI:EU:C:2016:464, 47 ja 50–56 kohta.

(204) Asia C-648/18, Hidroelectrica, ECLI:EU:C:2020:723, 33 kohta.

(205) Asia C-222/18, VIPA, ECLI:EU:C:2019:751, 62 kohta.

(206) Asia C-120/95, Decker, ECLI:EU:C:1998:167; asia 72/83, Campus Oil, ECLI:EU:C:1984:256.

(207) Asia 251/78, Denkavit Futtermittel v. maatalousministeri, ECLI:EU:C:1979:252.

(208) Asia C-55/99, komissio v. Ranska, ECLI:EU:C:2000:693.

(209) Asia C-473/98, Kemikalieinspektionen v. Toolex-Alpha, ECLI:EU:C:2000:379; asia 5/77, Tadeschi v. Denkavit, ECLI:EU:C:1977:144.

(210) Asia 34/79, Henn ja Darby, ECLI:EU:C:1979:295, 21 kohta, sekä yhdistetyt asiat C-1/90 ja C-176/90, Aragonesa de Publicidad Exterior ja Publivía, ECLI:EU:C:1991:327, 20 kohta.

(211) Asia 121/85, Conegate v. HM Customs & Excise, ECLI:EU:C:1986:114; Asia 34/79, Henn ja Darby, ECLI:EU:C:1979:295.

(212) Asia C-275/92, Schindler, ECLI:EU:C:1994:119, 58 kohta; Asia C-124/97 Läärä ja muut, ECLI:EU:C:1999:435, 33 kohta; asia C-98/14, Berlington Hungary, ECLI:EU:C:2015:386, 58 kohta.

(213) Asia C-244/06, Dynamic Medien Vertriebs v. Avides Media, ECLI:EU:C:2008:85.

(214) Tuomioistuin on myöntänyt, että lainsäädäntö, ”jonka tavoitteena on alkoholin kulutusta ohjaamalla ehkäistä alkoholipitoisista aineista aiheutuvia yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja terveydellisiä haittoja ja jolla pyritään näin ollen torjumaan alkoholin väärinkäyttöä, on [SEUT-sopimuksen 36] artiklassa tunnustettujen kansanterveyteen ja yleiseen järjestykseen liittyvien syiden mukainen”, asia C-434/04, Ahokainen ja Leppik, ECLI:EU:C:2006:609, 28 kohta. Ks. myös asia C-170/04 Rosengren ja muut [2007] ECLI:EU:C:2007:313, 40 kohta; asia C-198/14, Visnapuu, ECLI:EU:C:2015:751, 116 kohta.

(215) Asia 7/78, Thompson, ECLI:EU:C:1978:209.

(216) Asia 72/83, Campus Oil, ECLI:EU:C:1984:256.

(217) Asia C-648/18, Hidroelectrica, ECLI:EU:C:2020:723, 36 kohta.

(218) Asia C-367/89, rikosoikeudenkäynti Aimé Richardtia ja Les Accessoires Scientifiques SNC:tä vastaan, ECLI:EU:C:1991:376.

(219) Ks. edellinen alaviite.

(220) Asia 104/75, De Peijper, ECLI:EU:C:1976:67.

(221) Ks. myös asia C-333/14, Scotch Whisky Association, ECLI:EU:C:2015:845, 59 kohta

(222) Asia C-198/14, Visnapuu, ECLI:EU:C:2015:751, 118 kohta; asia C-108/09, Ker-Optika, ECLI:EU:C:2010:725, 58 kohta.

(223) Asia C-270/02, komissio v. Italia, ECLI:EU:C:2004:78, 22 kohta; asia C-319/05, komissio v. Saksa, ECLI:EU:C:2007:678, 88 kohta; asia C-421/09, Humanplasma GmbH v. Itävalta, ECLI:EU:C:2010:760, 34 kohta.

(224) Asia C-270/02, komissio v. Italia, ECLI:EU:C:2004:78. asia C-319/05, komissio v. Saksa, ECLI:EU:C:2007:678; asia C-148/15, Deutsche Parkinson Vereinigung, ECLI:EU:C:2016:776, 36–40 kohta.

(225) Asia C-108/09, Ker-Optika, ECLI:EU:C:2010:725, 35 kohta.

(226) Asia C-157/96, National Farmers Union, ECLI:EU:C:1998:191, 63 kohta.

(227) Ks. esimerkiksi asia 227/82, Van Bennekom, ECLI:EU:C:1983:354, 40 kohta, ja asia 178/84, komissio v. Saksa (Reinheitsgebot), ECLI:EU:C:1987:126, 46 kohta.

(228) Asia C-41/02, komissio v. Alankomaat, ECLI:EU:C:2004:762, 47 kohta; asia C-192/01, komissio v. Tanska, ECLI:EU:C:2003:492, 46 kohta; asia C-24/00, komissio v. Ranska, ECLI:EU:C:2004:70, 53 kohta.

(229) Asia C-249/07, komissio v. Alankomaat, ECLI:EU:C:2008:683, 50–51 kohta; asia C-41/02, komissio v. Alankomaat, ECLI:EU:C:2004:762; asia C-192/01, komissio v. Tanska, ECLI:EU:C:2003:492; asia C-24/00, komissio v. Ranska, ECLI:EU:C:2004:70.

(230) Komissio on antanut ennalta varautumisen periaatteesta tiedonannon KOM(2000) 1 lopullinen.

(231) Vrt. asia C-132/03, Codacons ja Federconsumatori, ECLI:EU:C:2005:310, 61 kohta, ja asia C-236/01, Monsanto Agricoltura, ECLI:EU:C:2003:431, 111 kohta.

(232) Asia C-446/08, Solgar Vitamin’s France, ECLI:EU:C:2010:233, 67 kohta.

(233) Asia C-236/01, Monsanto Agricoltura, ECLI:EU:C:2003:431, 106 kohta; asia C-41/02, komissio v. Alankomaat, ECLI:EU:C:2004:762, 52 kohta; asia C-192/01, komissio v. Tanska, ECLI:EU:C:2003:492, 49 kohta; asia C-24/00, komissio v. Ranska, ECLI:EU:C:2004:70, 56 kohta; asia C-446/08, Solgar Vitamin’s France, ECLI:EU:C:2010:233, 67 kohta.

(234) Asia C-672/15, Noria Distribution SARL, ECLI:EU:C:2017:310, 33 kohta.

(235) Asia C-531/07, Fachverband der Buch- und Medienwirtschaft v. LIBRO, ECLI:EU:C:2009:276, 32 kohta.

(236) Ks. teollis- ja tekijänoikeuksien luettelo komission julkilausumassa teollis- ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistamisesta 29 päivänä huhtikuuta 2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/48/EY 2 artiklasta (2005/295/EY) (EUVL L 94, 13.4.2005, s. 37).

(237) Asia C-235/89, komissio v. Italia, Kok. 1992, s. I-777.

(238) Ks. esim. asia 53/87, Circa ja Maxicar v. Renault, ECLI:EU:1988:472.

(239) Ks. esim. asia C-5/11, Donner, ECLI:EU:C:2012:370, 31–37 kohta ja viittaukset aikaisempaan oikeuskäytäntöön.

(240) Ks. esim. yhdistetyt asiat C-267/95 ja C-268/95, Merck & Co ja muut v. Primecrown Ltd ja muut, ECLI:EU:C:1996:468, 30 kohta ja viittaukset aikaisempaan oikeuskäytäntöön.

(241) Ks. yhdistetyt asiat C-267/95 ja C-268/95, Merck & Co ja muut v. Primecrown Ltd ja muut, ECLI:EU:C:1996:468, 32 kohta ja viittaukset aikaisempaan oikeuskäytäntöön.

(242) Ks. asia C-10/89, SA CNL-SUCAL NV v. HAG GF AG, ECLI:EU:1990:359, 14 kohta ja viittaukset aikaisempaan oikeuskäytäntöön.

(243) Tuomioistuimen oikeuskäytäntöön esitetään valaiseva katsaus asiassa C-143/00, Boehringer Ingelheim, ECLI:EU:C:2002:246.

(244) Asia 53/87, Circa ja muut v. Renault ECLI:EU:C:1988:472, 10 kohta.

(245) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2015/2436, annettu 16 päivänä joulukuuta 2015, jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä (EUVL L 336, 23.12.2015, s. 1), 15 artiklan 1 kohta.

(246) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2017/1001, annettu 14 päivänä kesäkuuta 2017, Euroopan unionin tavaramerkistä (EUVL L 154, 16.6.2017, s. 1).

(247) Yleiskatsaus teollis- ja tekijänoikeuksia koskevaan lainsäädäntöön:https://ec.europa.eu/growth/industry/policy/intellectual-property_fi.

(248) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2001/29/EY, annettu 22 päivänä toukokuuta 2001, tekijänoikeuden ja lähioikeuksien tiettyjen piirteiden yhdenmukaistamisesta tietoyhteiskunnassa (EUVL L 167, 22.6.2001, s. 10).

(249) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2006/115/EY, annettu 12 päivänä joulukuuta 2006, vuokraus- ja lainausoikeuksista sekä tietyistä tekijänoikeuden lähioikeuksista henkisen omaisuuden alalla (EUVL L 376, 27.12.2006, s. 28).

(250) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/24/EY, annettu 23 päivänä huhtikuuta 2009, tietokoneohjelmien oikeudellisesta suojasta (EUVL L 111, 5.5.2009, s. 16).

(251) Tuomioistuimen tuomio asiassa C-128/11 Usedsoft.

(252) Tuomioistuimen tuomio asiassa C-263/18 Tom Kabinet.

(253) Asia C-3/91, Exportur v. LOR, Kok. 1992, s. I-5529, 37 kohta; asia C-216/01, Budějovický Budvar, ECLI:EU:C:2003:618, 99 kohta.

(254) Asia 120/78, Rewe v. Bundesmonopolverwaltung für Branntwein, ECLI:EU:C:1979:42, 8 kohta.

(255) Ks. esim. yhdistetyt asiat C-1/90 ja C-176/90, Aragonesa de Publicidad Exterior ja Publivia v. Departamento de Sanidad y Seguridad Social de Cataluña, ECLI:EU:C:1991:327, 13 kohta.

(256) Ks. esim. asia C-2/90, komissio v. Belgia, ECLI:EU:C:1992:310. Tuomiossa tuomioistuin päätti, että syrjivältä vaikuttava toimenpide ei ollut syrjivä asian kohteen erityisen luonteen vuoksi, ja salli sitten ympäristösyihin perustuvan perustelun. Asiassa 320/03, komissio v. Itävalta, ECLI:EU:C:2005:684, tuomioistuin katsoi toimenpiteen erotuksetta sovellettavaksi eikä välillisesti syrjiväksi.

(257) Asia 302/86, komissio v. Tanska, ECLI:EU:C:1988:421, 8 kohta.

(258) Asia 240/83, Procureur de la République v. ADBHU, ECLI:EU:C:1985:59, 12–13 ja 15 kohta; asia 302/86, komissio v. Tanska, ECLI:EU:C:1988:421, 8–9 kohta; asia C-487/06, British Aggregates v. komissio, ECLI:EU:C:2008:757, 91 kohta.

(259) Asia C-573/12, Ålands Vindkraft, ECLI:EU:C:2014:2037, 78 kohta.

(260) Asia C-242/17, Schindler, ECLI:EU:C:2018:804, 72 kohta.

(261) Asia C-549/15, E.ON Biofor Sverige, ECLI:EU:C:2017:490, 74, 80 ja 84 kohta.

(262) Sama tuomio, 88–89 kohta.

(263) Asia 302/86, komissio v. Tanska, ECLI:EU:C:1988:421. Kuten edellä mainittiin, panttijärjestelmät kuuluvat kuitenkin osittain pakkauksista ja pakkausjätteistä 20. joulukuuta 1994 annetun direktiivin 94/62/EY ja pakkauksista ja pakkausjätteistä annetun direktiivin 94/62/EY muuttamisesta 30 päivänä toukokuuta 2018 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2018/852 (EUVL L 150, 14.6.2018, s. 141) soveltamisalaan.

(264) Ks. esim: asia C-319/05, komissio v. Saksa, ECLI:EU:C:2007:678; asia C-186/05, komissio v. Ruotsi, ECLI:EU:C:2007:571; asia C-297/05, komissio v. Alankomaat, ECLI:EU:C:2007:531; asia C-254/05, komissio v. Belgia ECLI:EU:C:2007:319; asia C-432/03, komissio v. Portugali, ECLI:EU:C:2005:669.

(265) Asia C-242/17, L.E.G.O., ECLI:EU:C:2018:804, 65 kohta; asia C-573/12, Ålands Vindkraft, ECLI:EU:C:2014:2037, 79 ja 93 kohta.

(266) Asia C-28/09, komissio v. Itävalta, ECLI:EU:C:2011:854, 121–122 kohta; asia C-67/97, Bluhme, ECLI:EU:C:1998:584.

(267) Asia C-481/12, Juvelta, ECLI:EU:C:2014:11, 23 kohta.

(268) Asia C-481/12, Juvelta, ECLI:EU:C:2014:11, 21 ja 22 kohta; asia 220/81, Robertson ja muut, ECLI:EU:C:1982:239, 11 ja 12 kohta.

(269) Asia C-456/10, ANETT, ECLI:EU:C:2012:241, 54 kohta.

(270) Asia C-448/98, Guimont, ECLI:EU:C:2000:663, joka koski Ranskan lainsäädäntöä, jossa varataan nimitys ”emmental” tietyntyyppisille kuorellisille juustoille; asia 261/81, Rau v. De Schmedt, ECLI:EU:C:1982:382, joka koski Belgian vaatimusta, jonka mukaan margariini on myytävä kuutiopakkauksissa.

(271) Asia C-112/00, Schmidberger, ECLI:EU:C:2003:333, 77 kohta.

(272) Asiassa 155/80, Oebel, ECLI:EU:C:1981:177, tuomioistuin totesi, että leipomoiden yötyökielto on laillinen talous- ja sosiaalipoliittinen ratkaisu ilmeisen herkällä alalla.

(273) Yhdistetyt asiat 60/84 ja 61/84, Cinéthèque SA v. Fédération nationale des cinémas français, ECLI:EU:C:1985:329.

(274) Asia C-531/07, Fachverband der Buch- und Medienwirtschaft, ECLI:EU:C:2009:276, 34 kohta.

(275) Asia C-368/95, Familiapress, ECLI:EU:C:1997:325.

(276) Asia C-120/95, Decker, ECLI:EU:C:1998:167, 39 ja 40 kohta, ja julkisasiamies Szpunarin ratkaisuehdotus asiassa C-148/15, Deutsche Parkinson Vereinigung, ECLI:EU:C:2016:394, 42 kohta.

(277) Ks. esimerkiksi asia C-54/05, komissio v. Suomi, ECLI:EU:C:2007:168, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, ja asia C-61/12, komissio v. Liettua, ECLI:EU:C:2014:172, 59 kohta.

(278) Asia C-265/06, komissio v. Portugali, ECLI:EU:C:2008:210, 38 kohta.

(279) Asia C-219/07, Nationale Raad van Dierenkwekers en Liefhebbers ja Andibel, ECLI:EU:C:2008:353, 27 kohta.

(280) Asia C-15/15, New Valmar, ECLI:EU:C:2016:464, 50 kohta. Ks. vastaavasti asia 379/87, Groener v. Minister for Education and City of Dublin Vocational Education Committee, ECLI:EU:C:1989:599, 19 kohta; asia C-391/09, Runevič-Vardyn ja Wardyn, ECLI:EU:C:2011:291, 85 kohta, ja asia C-202/11, Las, ECLI:EU:C:2013:239, 2013, 25–27 kohta.

(281) Asia C-390/99, Canal Satélite Digital, ECLI:EU:C:2002:34; asia C-254/05, komissio v. Belgia, ECLI:EU:C:2007:319, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; asia C-286/07, komissio v. Luxemburg, ECLI:EU:C:2008:251, 36 kohta.

(282) Ks. esim. asia C-320/03, komissio v. Itävalta, ECLI:EU:C:2005:684, 85 kohta, ja asia C-319/05, komissio v. Saksa (valkosipuli), ECLI:EU:C:2007:678, 87 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.

(283) Ks. asia 104/75, De Peijper, ECLI:EU:C:1976:67; asia C-54/05, komissio v. Suomi, ECLI:EU:C:2007:168, 46 kohta, ja C-297/05, komissio v. Alankomaat, ECLI:EU:C:2007:53, 79 kohta, joissa tuomioistuin selittää, mitä vaihtoehtoja riidanalaisille toimenpiteille oli olemassa.

(284) Asia C-28/09, komissio v. Itävalta, EU:C:2011:854, 2011, 116, 117, 140, 150 ja 151 kohta, ja asia C-320/03, komissio v. Itävalta , EU:C:2005:684, 87 ja 91 kohta.

(285) Asia C-549/15, E.ON Biofor Sverige, ECLI:EU:C:2017:490, 85 ja 88–99 kohta.

(286) Asia C-333/14, Scotch Whisky Association, ECLI:EU:C:2015:845, 50 ja 54 kohta.

(287) Asia C-333/14, Scotch Whisky Association, ECLI:EU:C:2015:845, 65 kohta.

(288) Ks. esim. asia C-169/07, Hartlauer, ECLI:EU:C:2009:141, 55 kohta, ja asia C-333/14, Scotch Whisky Association, ECLI:EU:C:2015:845, 37 kohta.

(289) Ks. julkisasiamies Maduron asiassa C-434/04, Ahokainen ja Leppik, esittämä ratkaisuehdotus, ECLI:EU:C:2006:609, 25 kohta.

(290) Tämä pätee erityisesti ihmisten terveyden ja elämän suojelemiseen, joka on tärkein SEUT-sopimuksen 36 artiklalla suojatuista oikeushyvistä tai intresseistä. ”Harkintavalta” on tunnustettu myös yleisen järjestyksen, julkisen moraalin ja yleisen turvallisuuden turvaamiseksi toteutetuissa toimenpiteissä. Esimerkkejä kansanterveyteen liittyvistä perusteluista: ks. asia C-322/01, DocMorris, ECLI:EU:C:2003:664, 103 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen. Julkiseen moraaliin liittyviä perusteluja: ks. asia 34/79, Henn ja Darby, ECLI:EU:C:1979:295 , ja C-244/06, Dynamic Medien, ECLI:EU:C:2008:85. Alkoholiin liittyviä toimenpiteitä ja kansanterveyteen tai yleiseen järjestykseen liittyviä perusteluja: ks. asia C-434/04, Ahokainen ja Leppik, ECLI:EU:C:2006:609. Rahapelien vastaisia toimenpiteitä ja julkiseen moraaliin, yleiseen järjestykseen ja yleiseen turvallisuuteen liittyviä perusteluja: ks. asia C-65/05, komissio v. Kreikka, ECLI:EU:C:2006:673. Eläintensuojeluun liittyviä toimenpiteitä: ks. asia C-219/07, Nationale Raad van Dierenkwekers en Liefhebbers ja Andibel, ECLI:EU:C:2008:353.

(291) Ks. esim. asia C-219/07, Nationale Raad van Dierenkwekers en Liefhebbers ja Andibel, ECLI:EU:C:2008:353, 31 kohta.

(292) Asia C-124/97 Läärä ja muut, ECLI:EU:C:1999:435, 36 kohta.

(293) Ks. esim. asia C-204/12, Essent Belgium, ECLI:EU:C:2014:2192, 96–116 kohta.

(294) Asia C-14/02, ATRAL, ECLI:EU:C:2003:265, 69 kohta.

(295) Mainittu tuomio, 69 kohta, asia C-254/05, komissio v. Belgia, ECLI:EU:C:2007:319, 36 kohta.

(296) Asia C-265/06, komissio v. Portugali, ECLI:EU:C:2008:210, 40–47 kohta.

(297) Asia C-110/05, komissio v. Italia, ECLI:EU:C:2009:66, 66 kohta; asia C-333/14, Scotch Whisky Association, ECLI:EU:C:2015:845, 55 kohta.

(298) Asia C-387/01, Weigel, ECLI:EU:C:2004:256.

(299) Sama tuomio, 54 kohta.

(300) Asia C-232/01, Van Lent, EU:C:2003:535, 2003, ja asia C-464/02, komissio v. Tanska, EU:C:2005:546.

(301) Asia C-420/15, U, ECLI:EU:C:2017:408, 21 ja 22 kohta.

(302) Toisin kuin työsopimuksen perusteella toimivan työntekijän tapauksessa, johon sovelletaan työntekijöiden vapaata liikkuvuutta – ks. edellä 7.1 kohta – ks. asia C-337/97 Meeusen,ECLI:EU:C:1999:284, 17 kohta, ja asia C-413/13, FNV, ECLI:EU:C:2014:241, 37 kohta.

(303) Asia C-221/89, Factortane, ECLI:EU:C:1991:320, 20 kohta.

(304) Asia C-384/08, Attanasio Group, ECLI:EU:C:2010:133, 39 kohta.

(305) Ks. SEUT-sopimuksen 57 artiklan toinen kohta ja myös asia C-55/94, Gebhard, ECLI:EU:C:1995:411, 39 kohta.

(306) Ks. SEUT-sopimuksen 56 artiklan toinen kohta ja myös asia C-97/98, Jägerskiöld, ECLI:EU:C:1999:515, 43 ja 44 kohta.

(307) Tarkoittaa tavallisesti korvausta, joka kattaa huomattavan osan toiminnan kustannuksista – ks. asia 263/86, Humbel, ECLI:EU:C:1988:451, 17 kohta.

(308) Liikennepalvelut eivät kuulu SEUT-sopimuksen 56 artiklan soveltamisalaan, kuten SEUT-sopimuksen 58 artiklan 1 kohdassa määrätään.

(309) Yhdistetyissä asioissa C-360/15 ja C-31/16, Visser, ECLI:EU:C:2018:44, tuomioistuin totesi selvästi, että vähittäiskauppa on palvelu.

(310) Asia C-405/98, Gourmet International Products, ECLI:EU:C:2001:135.

(311) Asia C-452/04, Fidium Finanz, ECLI:EU:C:2006:631, 32 kohta.

(312) Ks. edellinen alaviite.

(313) Asia C-20/03, Burmanjer, ECLI:EU:C:2005:307, 34 kohta.

(314) Asia C-591/17, Itävalta v. Saksa, ECLI:EU:C:2019:504, 164 kohta. Asiassa Visser (C-31/16) annetun tuomion valossa SEUT-sopimuksessa vapauksien välille tehty hienoinen ero ei vaikuta palveluista sisämarkkinoilla 12 päivänä joulukuuta 2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/123/EY (palveludirektiivin) (EUVL L 376, 27.12.2006, s. 36) soveltamisalaan. Kun tuomioistuin katsoi, että vähittäiskauppa on palveludirektiivin 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu palvelu ja että palveludirektiivin III lukua, joka koskee palveluntarjoajien sijoittautumista, sovelletaan sisäisiin tilanteisiin, se ei katsonut, että primaarioikeudella rajoitettaisiin palveludirektiivin itsenäistä tulkintaa (ks. tuomion 92–94 ja 107 kohta).

(315) Asia C-239/90, SCP Boscher, ECLI:EU:C:1991:180.

(316) Toimenpiteen (suora) vaikutus käyttöön voi olla sellainen, että sen perusteella voidaan päätellä, että vaikka tavaroita, jotka eivät pysty vastaamaan tällaista tiettyä käyttöä, on laillisesti myyty markkinoilla, niiden kysyntää on huomattavasti rajoitettava tai kysyntä on jopa poistettava.

(317) Asia 203/80, Casati, ECLI:EU:C:1981:261, 8 kohta.

(318) Asia 7/78, Thompson, ECLI:EU:C:1978:209, 25 kohta.

(319) Asia C-358/93, Bordessa ja muut, ECLI:EU:C:1995:54, 13 ja 14 kohta.

(320) Vaikka perussopimuksessa ei määritellä ”pääomanliikkeiden” ja ”maksujen” käsitteitä, vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan perustamissopimuksen 67 artiklan täytäntöönpanosta 24 päivänä kesäkuuta 1988 annettua neuvoston direktiiviä 88/361/ETY (EYVL L 178, 8.7.1988, s. 5) ja sen liitteenä olevaa nimikkeistöä voidaan käyttää pääomanliikkeiden määrittelyssä (asia C-222/97, Trummer ja Mayer, ECLI:EU:C:1999:143, 20 ja 21 kohta).

(321) Asia C-318/07, Persche, ECLI:EU:C:2009:33, 25 ja 30 kohta.

(322) Ks. 4.2 kohta.

(323) Asia C-583/14, Nagy, ECLI:EU:C:2015:737, 23 kohta.

(324) Asia C-591/17, Itävalta v. Saksa, ECLI:EU:C:2019:504, 39 kohta; asia C-296/15 Medisanus, ECLI:EU:C:2017:431.

(325) Asia C-591/17, Itävalta v. Saksa, ECLI:EU:C:2019:504, 162–164 kohta.

(326) Asia 24/68, komissio v. Italia, ECLI:EU:C:1969:29, 7 kohta. Asia C-441/98, Michailidis, ECLI:EU:C:2000:479, 15 kohta; asia C-313/05, Brzeziński, ECLI:EU:C:2007:33, 22 kohta; asia C-254/13, Orgacom, ECLI:EU:C:2014:2251, 23 kohta; asia C-65/16 Istanbul Logistic, ECLI:EU:C:2017:770, 39 kohta.

(327) Asia C-173/05, komissio v. Italia, ECLI:EU:C:2007:362, 42 kohta; asia C-65/16 Istanbul Logistik, ECLI:EU:C:2017:770, 40 kohta; asia C-305/17, FENS, ECLI:EU:C:2018:986, 53 kohta.

(328) Yhdistetyt asiat C-149/91 ja C-150/91, Sanders Adour ja Guyomarc’h Orthez Nutrition animale, ECLI:EU:C:1992:261, 17 kohta, asia C-72/03, Carbonati Apuani, ECLI:EU:C:2004:506, 31 kohta, ja asia C-39/17, Lubrizol, ECLI:EU:C:2018:438, 26 kohta.

(329) Asia C-39/17 Lubrizol, ECLI:EU:C:2018:438, 25 kohta.

(330) Asia 24/68, komissio v. Italia, ECLI:EU:C:1969:29, 14 kohta; asia C-441/98 Michailidis, ECLI:EU:C:2000:479, 15 kohta; asia C-313/05 Brzeziński, ECLI:EU:C:2007:33, 22 kohta; asia C-254/13 Orgacom, ECLI:EU:C:2014:2251, 23 kohta; asia C-65/16 Istanbul Logistik, ECLI:EU:C:2017:770, 39 kohta.

(331) Asia C-254/13, Ferring, ECLI:EU:C:2014:2251, 29 kohta.

(332) Asia C-28/96, Fricarnes, ECLI:EU:C:1997:412, 24 ja 25 kohta; asia C-76/17 Petrotel-Lukoil ja Georgescu, ECLI:EU:C:2018:139, 24 kohta.

(333) Asia C-76/17 Petrotel-Lukoil ja Georgescu, ECLI:EU:C:2018:139, 39 kohta.

(334) Asia 155/73, Sacchi, ECLI:EU:C:1974:40.

(335) Asia C-189/95, Franzén, ECLI:EU:C:1997:504, 35 kohta.

(336) Asia C-189/95, Franzén, ECLI:EU:C:1997:504, 36 kohta.

(337) Asia C-438/02, Hanner, ECLI:EU:C:2005:332, 35 kohta.

(338) Asia C-170/04, Rosengren, ECLI:EU:C:2007:313, 21 ja 22 kohta; ks. myös asia C-186/05, komissio v. Ruotsi, ECLI:EU:C:2007:571.

(339) Asia C-456/10, ANETT, ECLI:EU:C:2012:241, 21–23 kohta.

(340) Asia C-456/10, ANETT, ECLI:EU:C:2012:241, 25-31 kohta.

(341) Asia C-198/14, Visnapuu, ECLI:EU:C:2015:751, 90 ja 91 kohta.

(342) Asia C-198/14, Visnapuu, ECLI:EU:C:2015:751, 95 kohta.

(343) Asia C-159/94, komissio v. Ranska, ECLI:EU:C:1997:501, 41 kohta; asia C-158/94 komissio v. Italia, ECLI:EU:C:1997:500, 33 kohta; asia C-157/94 komissio v. Alankomaat, ECLI:EU:C:1997:499, 24 kohta.

(344) Asia 103/84, komissio v. Italia, ECLI:EU:C:1986:229, 19 kohta.

(345) Asia C-234/99, Visnapuu, ECLI:EU:C:2002:244, 56 kohta; asia 351/88 Laboratori Bruneau, ECLI:EU:C:1991:304, 7 kohta.

(346) Asia 18/84, komissio v. Ranska, ECLI:EU:C:1985:175.

(347) Asia 21/88, Du Pont de Nemours Italiana Spa, ECLI:EU:C:1990:121; asia 351/88, Laboratori Bruneau Srl, ECLI:EU:C:1991:304; asia C-156/98, Germany, ECLI:EU:C:2000:467, 78 kohta, ja asiaC-114/00, Espanja v. komissio, ECLI:EU:C:2002:508, 104 kohta.

(348) Asia C-379/98, PreussenElektra, ECLI:EU:C:2001:160.

(349) Asia 74/76, Ianelli, ECLI:EU:C:1977:51, 17 kohta.

(350) Asia T-57/11, Castelnou Energia v. komissio ECLI:EU:C:2014:1021, 196 kohta.

(351) Asia C-598/17, A-Fonds, ECLI:EU:C:2019:352.

(352) Sama tuomio, 47 kohta. Tässä yhteydessä ks. Myös C-234/99, Nygård, ECLI:EU:C:2002:244, 57 kohta.

(353) Asia C-91/18, komissio v. Kreikka, ECLI:EU:C:2019:600, 52 kohta.

(354) Asia C-134/07, Piotr Kawala v. Gmina Miasta Jaworzna, ECLI:EU:C:2007:770.

(355) Ks. esim. asia C-591/17, Itävalta v. Saksa, ECLI:EU:C:2019:504, 56 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.

(356) Asia C-302/00, komissio v. Ranska, ECLI:EU:C:2002:123.

(357) Asia C-221/06, Stadtgemeinde Frohnleiten, ECLI:EU:C:2007:185, 70 kohta.

(358) Asia C-167/05, komissio v. Ruotsi, ECLI:EU:C:2008:202.

(359) Kun kyseessä on verosta tai maksusta aiheutuvan rasituksen täysimääräinen korvaaminen, kyseinen vero tai maksu on SEUT-sopimuksen 28 ja 30 artiklassa kielletty tullia vaikutukseltaan vastaava maksu.

(360) Asia C-76/17, Petrotel-Lukoil, ECLI:EU:C:2018:139, 22–25 kohta.

(361) Asia C-324/93, The Queen v. Secretary of State for Home Department, ex parte Evans Medical ja Macfarlan Smith, ECLI:EU:C:1995:84.

(362) Asia 74/76, Iannelli v. Meroni, ECLI:EU:C:1977:51.

(363) Asia 83/78, Pigs Marketing Board v. Redmond, ECLI:EU:C:1978:214.

(364) Lisätietoja komission tiedonannossa Toimintaohjelma SOLVITin lujittamiseksi (COM(2017) 255) ja komission suosituksessa SOLVIT-ongelmanratkaisuverkkoa koskevista periaatteista (C(2013) 5869).

(365) Komission suositus, annettu 7 päivänä joulukuuta 2001, periaatteista ”SOLVIT” ongelmaratkaisun käytössä – sisämarkkinoiden ongelmanratkaisuverkko, C(2001) 3901 (EYVL L 331, 15.12.2001, s. 79).

(366) Asia C-457/07, komissio v. Portugali, ECLI:EU:C:2009:531, 55 kohta.

(367) Lisätietoja rikkomusmenettelystä ja taloudellisten seuraamusten laskentamenetelmästä, ks:https://ec.europa.eu/info/law/law-making-process/applying-eu-law/infringement-procedure_fi.

(368) Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja Euroopan oikeusasiamiehelle kantelijan asemasta yhteisön oikeuden rikkomista koskevissa asioissa (KOM(2002) 141 lopullinen).Komission tiedonanto neuvostolle ja Euroopan parlamentille: Kantelijan asema unionin oikeuden soveltamista koskevissa asioissa – menettelyn päivittäminen (COM(2012) 154 final).Komission tiedonanto: EU:n lainsäädäntö: parempiin tuloksiin soveltamista parantamalla (C(2016) 8600) (EUVL C 18, 19.1.2017, s. 10).

(369) https://ec.europa.eu/assets/sg/report-a-breach/complaints_fi/;https://ec.europa.eu/info/about-european-commission/contact/problems-and-complaints/complaints-about-breaches-eu-law/how-make-complaint-eu-level_en#submitting-a-complaint-online

(370) Asia 200/88, komissio v. Kreikka, ECLI:EU:C:1990:346; asiassa T-47/96 annettu määräys, ECLI:EU:T:1996:164, 42 kohta; ks. myös asiassa T-177/05, Suomi v. komissio, 9.1.2006 annettu määräys, 37–40 kohta.

(371) EUVL L 241, 17.9.2015, s. 1.

(372) Ks. direktiivin 5–6 artikla.

(373) Asia C-194/94, CIA Security, ECLI:EU:C:1996:172; asia C-443/98, Unilever, ECLI:EU:C:2000:496.

(374) Asia C-20/05, Schwibbert, ECLI:EU:C:2007:652; asia C-390/18, Airbnb Ireland, ECLI:EU:C:2019:1112.

(375) Neuvoston asetus (EY) N:o 2679/98, annettu 7 päivänä joulukuuta 1998, sisämarkkinoiden toimivuudesta jäsenvaltioiden välisen tavaroiden vapaan liikkuvuuden osalta (EYVL L 337, 12.12.1998, s. 8).

(376) Lisätietoja ks:https://ec.europa.eu/growth/single-market/barriers-to-trade/physical_fi ja komission yksiköiden valmisteluasiakirja SWD (2019) 371 final.

LIITE

ALUEELLINEN SOVELTAMINEN

Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 52 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut alueet, joihin sovelletaan Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 34 artiklaa kyseisen sopimuksen 355 mukaisesti:

Unionin 27 jäsenvaltion alueet, mukaan lukien:

Ahvenanmaa (Suomen itsehallinnollinen maakunta).

Oikeusperusta: SEUT-sopimuksen 355 artiklan 4 kohta (aiempi EY-sopimuksen 299 artiklan 5 kohta).

Azorit (Portugalin autonominen alue). Alueeseen kuuluvat São Miguel, Pico, Terceira, São Jorge, Faial, Flores, Santa Maria, Graciosa, Corvo.

Oikeusperusta: SEUT 355 artiklan 1 kohta (aiempi EY-sopimuksen 299 artiklan 2 kohta).

Kanariansaaret (Espanjan itsehallintoalue). Alueeseen kuuluvat Teneriffa, Fuerteventura, Gran Canaria, Lanzarote, La Palma, La Gomera, El Hierro.

Oikeusperusta: SEUT-sopimuksen 355 artiklan 1 kohta (aiempi EY-sopimuksen 299 artiklan 2 kohta).

Ranskan Guayana (Ranskan merentakainen alue)

Oikeusperusta: SEUT-sopimuksen 355 artiklan 1 kohta (aiempi EY-sopimuksen 299 artiklan 2 kohta).

Guadeloupe (Ranskan merentakainen alue)

Oikeusperusta: SEUT-sopimuksen 355 artiklan 1 kohta (aiempi EY-sopimuksen 299 artiklan 2 kohta).

Madeira (Portugalin autonominen alue). Alueeseen kuuluvat Madeira, Porto Santo, Desertassaaret, Selvagenssaaret.

Oikeusperusta: SEUT-sopimuksen 355 artiklan 1 kohta (aiempi EY-sopimuksen 299 artiklan 2 kohta).

Martinique (Ranskan merentakainen alue)

Oikeusperusta: SEUT-sopimuksen 355 artiklan 1 kohta (aiempi EY-sopimuksen 299 artiklan 2 kohta).

Mayotte (Ranskan merentakainen alue ).

Oikeusperusta: SEUT-sopimuksen 355 artiklan 1 kohta

Réunion (Ranskan merentakainen alue)

Oikeusperusta: SEUT-sopimuksen 355 artiklan 1 kohta (aiempi EY-sopimuksen 299 artiklan 2 kohta).

Saint-Martin (Ranskan merentakainen yhteisö)

Oikeusperusta: SEUT-sopimuksen 355 artiklan 1 kohta

Alueet, joilla on siteitä EU:n jäsenvaltioihin mutta joihin ei sovelleta SEUT-sopimuksen 34 artiklaa:

Aruba (Osa Alankomaiden kuningaskuntaa)

Oikeusperusta: SEUT-sopimuksen 355 artiklan 2 kohta (aiempi EY-sopimuksen 299 artiklan 3 kohta).

Ceuta ja Melilla (Espanjan autonomiset erillisalueet)

Oikeusperusta: Vaikka SEUT-sopimuksen 34 artiklaa todennäköisesti sovelletaan näille alueille muilta EU:n alueilta tuotuihin tuotteisiin, Espanjan liittymisasiakirjan (1) 24 ja 25 artiklan sanamuodon perusteella näitä artikloja ei ilmeisesti sovelleta Ceutasta ja Melillasta peräisin oleviin tuotteisiin, joita viedään muualle EU:hun. Näin ollen vaikuttaa siltä, ettei SEUT-sopimuksen 34 artiklan soveltamisala ulotu Ceutasta ja Melillasta peräisin oleviin tuotteisiin.

Färsaaret (Tanskan autonominen maakunta)

Vaikka Tanska vastaa Färsaarten alueen muodostavien 18 saaren ulkosuhteista, Färsaarten itsehallinnon aste on korkea ja SEUT-sopimuksessa määrätään nimenomaisesti, että nämä saaret jäävät sen alueellisen soveltamisen ulkopuolelle.

Oikeusperusta: SEUT-sopimuksen 355 artiklan 5 kohdan a alakohta (aiempi EY-sopimuksen 299 artiklan 6 kohdan a alakohta).

Ranskan Polynesia (Ranskan merentakainen yhteisö)

Oikeusperusta: SEUT-sopimuksen 355 artiklan 2 kohta (aiempi EY-sopimuksen 299 artiklan 3 kohta).

Ranskan eteläinen ja antarktinen alue (Ranskan merentakainen alue)

Oikeusperusta: SEUT-sopimuksen 355 artiklan 2 kohta (aiempi EY-sopimuksen 299 artiklan 3 kohta).

Alankomaiden Antillit (Osa Alankomaiden kuningaskuntaa). Alueeseen kuuluvat Bonaire, Curaçao, Saba, Sint Eustatius ja Sint Maarten.

Oikeusperusta: SEUT-sopimuksen 355 artiklan 2 kohta (aiempi EY-sopimuksen 299 artiklan 3 kohta).

Uusi-Kaledonia ja siihen kuuluvat alueet (Ranskan merentakainen yhteisö, collectivité sui generis). Alueeseen kuuluvat pääsaari (Grande Terre), Îles Loyauté ja useita pienempiä saaria.

Oikeusperusta: SEUT-sopimuksen 355 artiklan 2 kohta (aiempi EY-sopimuksen 299 artiklan 3 kohta).

Saint-Pierre ja Miquelon (Ranskan merentakainen yhteisö)

Oikeusperusta: SEUT-sopimuksen 355 artiklan 2 kohta (aiempi EY-sopimuksen 299 artiklan 3 kohta).

Saint Barthélemy (Ranskan merentakainen yhteisö)

Oikeusperusta: SEUT-sopimuksen 355 artiklan 2 kohta

Wallis ja Futuna (Ranskan merentakainen yhteisö)

Oikeusperusta: SEUT-sopimuksen 355 artiklan 2 kohta (aiempi EY-sopimuksen 299 artiklan 3 kohta).

Euroopan talousalueeseen (ETA) kuuluvat valtiot Islanti, Liechtenstein ja Norja hyötyvät tavaroiden vapaasta liikkuvuudesta EU:ssa ETA-sopimuksen mukaisesti.

(1) EYVL L 302, 15.11.1985, s. 23.

		ISSN 1977-1053
Euroopan unionin virallinen lehti		C 100

Suomenkielinen laitos	Tiedonantoja ja ilmoituksia	64. vuosikerta 23. maaliskuu 2021

Sisältö		Sivu
	IV Tiedotteet
	EUROOPAN UNIONIN TOIMIELINTEN, ELINTEN, TOIMISTOJEN JA VIRASTOJEN TIEDOTTEET
	Euroopan komissio
2021/C 100/01	Komission tiedonanto – Suuntaviivat talouden toimijoille ja markkinavalvontaviranomaisille markkinavalvonnasta ja tuotteiden vaatimustenmukaisuudesta annetun asetuksen (EU) 2019/1020 4 artiklan täytäntöönpanemiseksi käytännössä ( 1 )	1
2021/C 100/02	Komission tiedonanto – Soveltamisohjeet: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2019/515 toisessa jäsenvaltiossa laillisesti kaupan pidettyjen tavaroiden vastavuoroisesta tunnustamisesta ( 1 )	16
2021/C 100/03	Komission tiedonanto – Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 34–36 artiklan soveltamisopas ( 1 )	38