1)

SEUT 108 artiklan 3 kohtaa on tulkittava siten, että kansallista lainsäädäntöä, jolla tukiohjelmaa muutetaan pienentämällä näiden tukien saajien joukkoa, lähtökohtaisesti koskee kyseisessä määräyksessä määrätty ilmoitusvelvollisuus.

2)

Tiettyjen tukimuotojen toteamisesta sisämarkkinoille soveltuviksi [SEUT] 107 ja 108 artiklan mukaisesti 17.6.2014 annetun komission asetuksen (EU) N:o 651/2014 58 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että ennen kyseisen asetuksen voimaantuloa pääasioissa kyseessä olevan kaltaisen tukiohjelman perusteella myönnetyt tuet voidaan saman asetuksen nojalla vapauttaa SEUT 108 artiklan 3 kohdassa määrätystä ilmoitusvelvollisuudesta.

3)

Asetuksen N:o 651/2014 44 artiklan 3 kohtaa on tulkittava siten, että pääasioissa kyseessä olevan kaltainen tukiohjelma, jossa energiaverojen palautuksen määrä vahvistetaan nimenomaisesti tämän ohjelman käyttöön ottamisesta annetussa kansallisessa lainsäädännössä säädetyssä laskentakaavassa, on kyseisen säännöksen mukainen.

1)

SEUT 63–SEUT 65 artiklaa on tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka nojalla kotimaisen yhtiön kotimaiselle eläkerahastolle jakamista osingoista yhtäältä pidätetään lähdevero, joka voidaan hyvittää täysimääräisesti tämän eläkerahaston maksettavaksi tulevasta yhteisöverosta ja joka palautetaan, jos pidätetyn lähdeveron määrä on suurempi kuin eläkerahaston maksettavaksi tuleva yhteisövero, ja toisaalta nämä osingot eivät lisää verotettavaa tulosta, josta kannetaan yhteisövero, tai lisäävät sitä vain suhteellisen vähän, koska kyseisestä tuloksesta voidaan vähentää eläkesitoumusten kattamiseen tarvittava vastuuvelka, kun taas ulkomaiselle eläkerahastolle maksetuista osingoista pidätetään lähdevero, joka on tällaisen eläkerahaston osalta lopullinen vero, kun ulkomainen eläkerahasto osoittaa saamansa osingot sen tulevaisuudessa maksettavaksi tulevia eläkkeitä koskevaan vastuuvelkaan, mikä on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen asiana selvittää.

2)

SEUT 64 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että kansallisen lainsäädännön, jonka nojalla kotimaisen yhtiön kotimaiselle eläkerahastolle jakamista osingoista yhtäältä pidätetään lähdevero, joka voidaan vähentää täysimääräisesti tämän eläkerahaston maksettavaksi tulevasta yhteisöverosta ja joka palautetaan, jos pidätetyn lähdeveron määrä on suurempi kuin eläkerahaston maksettavaksi tuleva yhteisövero, ja toisaalta nämä osingot eivät lisää verotettavaa tulosta, josta kannetaan yhteisövero, tai lisäävät sitä vain suhteellisen vähän, koska kyseisestä tuloksesta voidaan vähentää eläkesitoumusten kattamiseen tarvittava vastuuvelka, kun taas ulkomaiselle eläkerahastolle maksetuista osingoista pidätetään lähdevero, joka on tällaisen eläkerahaston osalta lopullinen vero, ei voida SEUT 64 artiklan 1 kohtaa sovellettaessa katsoa olevan 31.12.1993 voimassa ollut rajoitus.

1)

Valitus hylätään.

2)

Aanbestedingskalender BV, Negometrix BV, CTM Solution BV, Stillpoint Applications BV ja Huisinga Beheer BV velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

3)

Alankomaiden kuningaskunta vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

1)

Maataloustuotteiden yhteisestä markkinajärjestelystä ja neuvoston asetusten (ETY) N:o 922/72, (ETY) N:o 234/79, (EY) N:o 1037/2001 ja (EY) N:o 1234/2007 kumoamisesta 17.12.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1308/2013, sellaisena kuin se on muutettuna 13.12.2017 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2017/2393, 148 artiklan 4 kohtaa on tulkittava siten, että se ei ole esteenä talouden toimijoiden sopimattomien menettelyjen kieltämisestä niiden myydessä ja ostaessa raakamaitoa ja markkinoidessa maitotuotteita 25.6.2015 annetun Liettuan tasavallan lain nro XII-1907 (Lietuvos Respublikos Ūkio subjektų, perkančių-parduodančių žalią pieną ir prekiaujančių pieno gaminiais, nesąžiningų veiksmų draudimo įstatymas Nr. XII-1907), sellaisena kuin se on muutettuna 22.12.2015 annetulla lailla, 3 §:n 3 momentin 1 kohdan kaltaiselle kansalliselle säännöstölle, jossa sopimattomien kaupallisten menettelyjen torjumiseksi kielletään raakamaidon ostajia maksamasta eri hintaa tuottajille, joiden on katsottava kuuluvan samaan ryhmään sellaisen raakamaidon päiväkohtaisen myyntimäärän perusteella, joka on koostumukseltaan ja laadultaan samanlaista ja johon sovelletaan samaa toimitusmenetelmää, mikäli kyseisellä säännöstöllä voidaan saavuttaa tavoiteltu päämäärä ja mikäli sillä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen tämän päämäärän saavuttamiseksi, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tutkittava.

2)

Asetuksen N:o 1308/2013, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella 2017/2393, 148 artiklan 4 kohtaa on tulkittava siten, että se ei ole esteenä talouden toimijoiden sopimattomien menettelyjen kieltämisestä niiden myydessä ja ostaessa raakamaitoa ja markkinoidessa maitotuotteita 25.6.2015 annetun Liettuan tasavallan lain nro XII-1907, sellaisena kuin se on muutettuna 22.12.2015 annetulla lailla, 3 §:n 3 momentin 3 kohdan ja 5 §:n kaltaiselle kansalliselle säännöstölle, jossa sopimattomien kaupallisten menettelyjen torjumiseksi kielletään raakamaidon ostajaa alentamasta tuottajan kanssa sovittua hintaa perusteetta ja jonka mukaan hinnan alentaminen yli 3 prosentilla edellyttää toimivaltaisen kansallisen viranomaisen lupaa.

1)

Energiatuotteiden ja sähkön verotusta koskevan yhteisön kehyksen uudistamisesta 27.10.2003 annetun neuvoston direktiivin 2003/96/EY 21 artiklan 3 kohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä kansallisille säännöksille tai käytännöille, joiden mukaan sellaisia energiatuotteita on verotettava, jotka on kulutettu sen laitoksen lämpövoimalassa, jossa ne on valmistettu, siltä osin kuin tällaisella kulutuksella tähdätään energiatuotteiden valmistamiseen tuottamalla niiden teknisen valmistusprosessin edellyttämä lämpöenergia. Tämä tulkinta ei vaikuta siihen, että direktiivin 14 artiklan 1 kohdan a alakohtaa on lähtökohtaisesti sovellettava siihen osaan energiatuotteita, jotka on kulutettu sähkön tuotantoon.

2)

Direktiivin 2003/96 2 artiklan 3 kohtaa ja suhteellisuusperiaatetta on tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansallisille säännöksille ja käytännöille, joiden mukaan silloin, kun toimivaltaisilta veroviranomaisilta ei ole haettu sellaisten energiatuotteiden, joiden verotasoa ei ole vahvistettu tällä direktiivillä, tuoteluokitusta valmisteverotusta varten, sovelletaan dieselöljylle vahvistettua verokantaa ja tämä verokanta pidetään voimassa, vaikka myöhemmin on saatu tuoteluokituspäätös, jossa nämä tuotteet rinnastetaan polttoöljyyn.

1)

Syrjintäkiellon periaatetta, sellaisena kuin siitä säädetään sähkön sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä ja direktiivin 2003/54/EY kumoamisesta 13.7.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/72/EY 3 artiklan 1 kohdassa, on tulkittava siten, että se ei ole esteenä kansalliselle säännöstölle, jolla otetaan käyttöön pääasioissa kyseessä olevan kaltaisia ydinpolttoaineen ja ydinjätteiden tuottamisesta ja varastoimisesta kannettavia veroja, jotka kohdistuvat ainoastaan ydinenergiaa käyttäviin sähköntuotantoyrityksiin ja joiden pääasiallinen tavoite ei ole ympäristönsuojelu vaan sähköenergian rahoitusjärjestelmän tulojen kasvattaminen.

2)

Direktiivin 2009/72 3 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että se ei ole esteenä pääasioissa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle säännöstölle, kun tässä säännöstössä säädettyjen ympäristöverojen ympäristönsuojelutavoitetta ja ominaispiirteitä ei ole täsmennetty sen sitovassa osassa.

1)

SEUT 191 artiklan 2 kohtaa ja yhteisön vesipolitiikan puitteista 23.10.2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/60/EY 9 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että ne eivät ole esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle sisämaan vesien käyttämisestä sähköntuotantoon kannettavalle maksulle, joka ei kannusta veden tehokkaaseen käyttöön ja johon ei liity mekanismeja julkisen vesialueen säilyttämiseksi ja suojelemiseksi ja jonka verokanta ei perustu siihen, miten paljon kyseiselle julkiselle vesialueelle saatetaan aiheuttaa haittaa, vaan perustuu yksinomaan vesisähkön tuottajien kykyyn tuottaa tuloja.

2)

Syrjintäkiellon periaatetta, sellaisena kuin siitä säädetään sähkön sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä ja direktiivin 2003/54/EY kumoamisesta 13.7.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/72/EY 3 artiklan 1 kohdassa, on tulkittava siten, ettei se ole esteenä pääasioissa kyseessä olevan, sisämaan vesien käyttämisestä sähköntuotantoon kannettavan maksun kaltaiselle maksulle, joka kohdistuu yksinomaan niihin vesisähkön tuottajiin, jotka toimivat useammalle kuin yhdelle itsehallintoalueelle ulottuvilla vesistöalueilla.

3)

SEUT 107 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että se, että pääasioissa kyseessä oleva sisämaan vesien käyttämisestä sähköntuotantoon kannettava maksu ei kohdistu yhtäältä niihin vesisähkön tuottajiin, jotka toimivat yhden itsehallintoalueen sisään jäävillä vesistöalueilla, eikä toisaalta niihin tuottajiin, joiden sähköenergia on peräisin muista lähteistä kuin vesivoimasta, ei ole kyseisessä määräyksessä tarkoitettua valtiontukea kyseisten tuottajien hyväksi, koska nämä tuottajat ja useammalle itsehallintoalueelle ulottuvilla vesistöalueille toimivat tuottajat, jotka ovat velvollisia maksamaan mainitun maksun, eivät ole merkityksellisen viitekehyksen ja kyseisellä maksulla tavoiteltavan päämäärän kannalta toisiinsa rinnastettavassa tilanteessa, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkastettava.

1)

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/59/EU täydentämisestä kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyihin etukäteen suoritettavien rahoitusosuuksien osalta 21.10.2014 annetun komission delegoidun asetuksen (EU) 2015/63 12 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua aseman muuttumisen käsitettä on tulkittava siten, että se käsittää pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen liiketoimen, jonka johdosta laitos lakkaa vuoden aikana olemasta kansallisen kriisinratkaisuviranomaisen valvonnassa emoyhtiöön absorptiolla toteutetun rajatylittävän sulautumisen seurauksena, eikä tällä liiketoimella täten ole vaikutusta laitoksella olevaan velvollisuuteen maksaa kyseiseltä rahoitusosuusvuodelta suoritettavat tavanomaiset rahoitusosuudet täysimääräisinä.

2)

Delegoidun asetuksen 2015/63 12 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että sitä sovelletaan tilanteeseen, jossa rajatylittävä absorptiosulautuminen, jossa jäsenvaltiossa sijaitseva laitos sulautuu toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneeseen emoyhtiöönsä, ja tämän sulautuvan laitoksen olemassaolon lakkaaminen tämän johdosta tapahtuivat vuonna 2015, vaikka ensiksi mainittu jäsenvaltio ei ollut vielä muodollisesti perustanut kansallista kriisinratkaisuviranomaista eikä kansallista rahastoa eikä rahoitusosuuksia ollut vielä laskettu.

3)

Luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten elvytys- ja kriisinratkaisukehyksestä sekä neuvoston direktiivin 82/891/ETY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 2001/24/EY, 2002/47/EY, 2004/25/EY, 2005/56/EY, 2007/36/EY, 2011/35/EU, 2012/30/EU ja 2013/36/EU ja asetusten (EU) N:o 1093/2010 ja (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta 15.5.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/59/EU 104 artiklaa on tulkittava siten, että jäsenvaltiossa sijaitseva laitos, joka on sulautunut toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneeseen emoyhtiöönsä absorptiolla ennen ajankohtaa, jolloin ensiksi mainitun jäsenvaltion kansallinen kriisinratkaisuviranomainen otti käyttöön ylimääräisen rahoitusosuuden, ei ole velvollinen maksamaan kyseistä rahoitusosuutta.

1)

Irlanti ei ole noudattanut SEUT 260 artiklan 1 kohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ole toteuttanut kaikkia 3.7.2008 annetun tuomion komissio vastaan Irlanti (C-215/06, EU:C:2008:380) täytäntöönpanon edellyttämiä toimenpiteitä.

2)

Irlanti velvoitetaan maksamaan Euroopan komissiolle 5 000 000 euron suuruinen kiinteämääräinen hyvitys.

3)

Irlanti velvoitetaan maksamaan komissiolle 15 000 euron suuruinen päivittäinen uhkasakko tämän tuomion julistamisesta siihen päivään saakka, jona 3.7.2008 annettu tuomio komissio vastaan Irlanti (C-215/06, EU:C:2008:380) pannaan täytäntöön.

4)

Irlanti velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1)

Tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista 13.12.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/92/EU 6 artiklaa on tulkittava siten, että se on esteenä sille, että jäsenvaltio toteuttaa yleisön osallistumisen hankkeeseen liittyvään päätöksentekomenettelyyn toimivaltaisen aluehallintoviranomaisen toimipaikan tasolla eikä hankkeen sijaintipaikan perusteella määräytyvän kunnallisen yksikön tasolla, mikäli toteutettavat käytännön järjestelyt eivät takaa sitä, että yleisön, jota asia koskee, oikeuksia tosiasiallisesti kunnioitetaan, mikä kansallisen tuomioistuimen on tarkastettava.

2)

Direktiivin 2011/92 9 ja 11 artiklaa on tulkittava siten, että ne ovat esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle säännöstölle, jonka mukaan muutoksenhaun määräajan, joka alkaa kulua siitä, kun hanketta koskeva lupapäätös julkaistaan internetissä, umpeutumiseen voidaan vedota niitä henkilöitä vastaan, jotka kuuluvat yleisöön, jota asia koskee, mikäli näille henkilöille ei ole etukäteen annettu asianmukaista mahdollisuutta saada lupamenettelyä koskevia tietoja kyseisen direktiivin 6 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

1)

Euroopan unionin yleisen tuomioistuimen tuomio 8.3.2018, Rose Vision v. komissio (T-45/13 RENV ja T-587/15, ei julkaistu, EU:T:2018:124), kumotaan siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin toteaa sen 160 kohdassa, että SEUT 340 artiklan ensimmäisen alakohdan nojalla ei ollut aiheellista todeta, että valittajalle oli aiheutunut sopimukseen liittyvää vahinkoa niiden yleisten sopimusehtojen II.22 kohdan 1 alakohdan rikkomisen johdosta, jotka olivat osa Rose Vision SL:n ja Euroopan komission välillä tehtyjä sopimuksia, jotka kuuluivat seitsemänteen puiteohjelmaan, joka otettiin käyttöön Euroopan yhteisön seitsemännestä tutkimuksen, teknologian kehittämisen ja demonstroinnin puiteohjelmasta (2007–2013) 18.12.2006 tehdyllä Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksellä N:o 1982/2006/EY.

2)

Valitus hylätään muilta osin.

3)

Todetaan, että Euroopan komissio rikkoi FutureNEM –projektiin liittyvää avustussopimusta tarkastuksen 11-INFS-025 luottamuksellisuuden osalta.

4)

Rose Vision SL vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan puolet Euroopan komissiolle sekä ensimmäisessä oikeusasteessa että muutoksenhaussa aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista.

1)

Rautatieliikenteen matkustajien oikeuksista ja velvollisuuksista 23.10.2007 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1371/2007 3 artiklan 8 alakohtaa on tulkittava siten, että tässä säännöksessä tarkoitettu kuljetussopimuksen käsite kattaa tilanteen, jossa matkustaja nousee junaan, johon on vapaa pääsy, matkustaakseen siinä ilman, että on ostanut lippua.

2)

Kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY 6 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä yhtäältä sille, että kansallinen tuomioistuin, joka toteaa elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan väliseen sopimukseen sisältyvän sopimussakkolausekkeen kohtuuttomaksi, muuttaa tässä lausekkeessa kuluttajalle määrätyn seuraamuksen määrää, ja toisaalta sille, että kansallinen tuomioistuin korvaa mainitun lausekkeen sopimusoikeutensa periaatteiden mukaisesti kansallisen oikeuden dispositiivisella säännöksellä, paitsi jos kyseinen sopimus ei voi olla olemassa, mikäli kohtuuton ehto poistetaan, ja jos kuluttajalle aiheutuisi koko sopimuksen pätemättömäksi toteamisesta erityisen haitallisia seurauksia.

1)

Kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY 1 artiklan 1 kohtaa, 3 artiklan 1 kohtaa, 6 artiklan 1 kohtaa ja 7 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, etteivät ne ole esteenä sellaiselle kansalliselle lainsäädännölle, josta on kyse pääasioissa ja jossa elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välillä tehtyyn kulutusluottosopimukseen perustuvan saatavan takaisinmaksun varmistamiseksi sallitaan se, että kyseisessä sopimuksessa määrätään lainansaajan velvollisuudesta asettaa avoin oma vekseli, ja jossa tällaisen vekselin asettamisen lainmukaisuuden edellytykseksi säädetään, että ensin on tehtävä vekselisopimus, jossa määritetään, miten kyseistä vekseliä voidaan täydentää, kunhan kyseinen sopimusmääräys ja kyseinen sopimus ovat mainitun direktiivin 3 ja 5 artiklan ja kulutusluottosopimuksista ja neuvoston direktiivin 87/102/ETY kumoamisesta 23.4.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/48/EY 10 artiklan mukaisia, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkistettava.

2)

Direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohtaa ja 7 artiklan 1 kohtaa ja direktiivin 2008/48 10 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että kun kansallisella tuomioistuimella on sellaisessa tilanteessa, josta on kyse pääasioissa, vakavia epäilyksiä siitä, onko vaatimus, joka perustuu omaan vekseliin, joka on asetettu kulutusluottosopimukseen perustuvan saatavan vakuudeksi, hyväksyttävä, ja jossa kyseisen vekselin asettaja on alun perin asettanut kyseisen vekselin avoimena ja vekselinsaaja on myöhemmin täydentänyt sitä, kyseisen tuomioistuimen on viran puolesta tutkittava, ovatko osapuolten välillä sovitut sopimusmääräykset kohtuuttomia, ja kyseinen tuomioistuin voi tältä osin vaatia elinkeinonharjoittajaa esittämään asiakirjan, joka sisältää kyseiset sopimusmääräykset, jotta se kykenee varmistautumaan siitä, että kuluttajien kyseisiin direktiiveihin perustuvia oikeuksia kunnioitetaan.

1)

Unionin oikeutta ja erityisesti kasvinsuojeluaineiden markkinoille saattamisesta sekä neuvoston direktiivien 79/117/ETY ja 91/414/ETY kumoamisesta 21.10.2009 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 1107/2009 on tulkittava siten, että ne eivät ole esteenä kansalliselle menettelysäännölle, jonka nojalla toimivaltaisella viranomaisella on oikeus omasta aloitteestaan mukauttaa rinnakkaisvalmisteiden kauppaa koskevan luvan voimassaoloaika viiteaineen uusitun luvan voimassaoloajan mukaiseksi.

Asetusta N:o 1107/2009 ja erityisesti sen 52 artiklaa on tulkittava siten, että rinnakkaisvalmisteiden kauppaa koskevan luvan voimassaoloajan mukauttaminen ei seuraa automaattisesti viiteaineen luvan uusimista koskevasta päätöksestä vaan mukauttaminen edellyttää, että tältä osin tehdään erillinen päätös.

Asetusta N:o 1107/2009 on tulkittava siten, että silloin, kun kyse on rinnakkaisvalmisteiden kauppaa koskevan luvan voimassaoloajan mukauttamisesta viiteaineen uusitun luvan voimassaoloajan mukaiseksi, asetuksen N:o 1107/2009 52 artiklan 1–3 kohdassa asetettujen luvan saamiseksi vaadittujen edellytysten on täytyttävä ja asianomaisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen tehtävänä on tarkistaa, että näin todellakin on.

2)

Asetuksen N:o 1107/2009 52 artiklan 3 kohdan a alakohtaa on tulkittava siten, että se kattaa tilanteen, jossa yhtiö A valmistaa alkuperäjäsenvaltion hyväksymää kasvinsuojeluainetta, kun taas viiteaineena olevaa kasvinsuojeluainetta valmistaa yhtiö B yhtiön A suostumuksella samaa valmistusmenetelmää käyttäen mutta eri tuotantopaikassa kuin ensin mainittua ainetta, edellyttäen, että tämä sopimus on vastaavalla tavalla pitkäkestoinen kuin lisenssisopimus.

3)

Asetuksen N:o 1107/2009 52 artiklan 2–4 kohtaa on tulkittava siten, että rinnakkaisvalmisteiden kauppaa koskevan luvan haltijan tehtävänä on tehdä uusi täysimääräinen hakemus ja toimittaa kyseisen artiklan 4 kohdassa tarkoitetut tiedot osoittaakseen, että kyseessä olevat aineet ovat edelleen saman artiklan 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla ”samanlaisia”, sanotun kuitenkaan rajoittamatta toimivaltaisen viranomaisen mahdollisuutta pyytää maahan tuodun aineen alkuperäjäsenvaltiolta näiden aineiden samanlaisuuden arvioimiseksi tarvittavat tiedot. Jos rinnakkaisvalmisteiden kauppaa koskevan luvan myöntämispäätös riitautetaan, todistustaakan osalta sovelletaan asianomaisen jäsenvaltion kansallisia sääntöjä, kunhan ne ovat vastaavuusperiaatteen mukaisia ja kunhan ne eivät ole sellaisia, että unionin oikeusjärjestyksessä vahvistettujen oikeuksien käyttäminen on käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa.

1)

Valitus hylätään.

2)

Outsource Professional Services Ltd vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Flatworld Solutions Pvt. Ltd:lle muutoksenhakumenettelystä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

3)

Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto (EUIPO) vastaa omista muutoksenhakumenettelystä aiheutuneista oikeudenkäyntikuluistaan.

1)

Eurooppalaisen tilivarojen turvaamismääräysmenettelyn käyttöön ottamisesta rajat ylittävää velkojen perintää varten siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa 15.5.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 655/2014 4 artiklan 10 alakohtaa on tulkittava siten, että pääasiassa kyseessä olevan kaltainen maksamismääräys, joka ei ole täytäntöönpanokelpoinen, ei kuulu kyseisessä säännöksessä tarkoitetun virallisen asiakirjan käsitteen piiriin.

2)

Asetuksen N:o 655/2014 5 artiklan a alakohtaa on tulkittava siten, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaista vireillä olevaa maksamismääräysmenettelyä voidaan pitää kyseisessä säännöksessä tarkoitettuna pääasiamenettelynä.

3)

Asetuksen N:o 655/2014 45 artiklaa on tulkittava siten, että tuomioistuimen lomakaudet eivät kuulu kyseisessä säännöksessä tarkoitetun poikkeuksellisen tilanteen käsitteen piiriin.

1)

Valitus hylätään.

2)

Silec Cable SAS ja General Cable Corp. velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1)

Valitus hylätään selvästi perusteettomana.

2)

Fred Olsen SA vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Naviera Armas SA:n oikeudenkäyntikulut.

3)

Euroopan komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

1)

Onko kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY (1) ja erityisesti sen 6 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan nojalla kuluttajien ja käyttäjien suojan sekä sitä kehittävän unionin oikeuskäytännön turvaamiseksi unionin oikeuden mukaista, että Tribunal Supremo on vahvistanut 23.1.2019 antamissaan tuomioissa 44-49 yksiselitteiseksi perusteeksi sen, että kuluttajien kanssa tehtävissä kiinnelainasopimuksissa sopimusehto on kohtuuton, jos siitä ei ole neuvoteltu ja jos siinä vahvistetaan, että kaikista kiinnelainan perustamiskuluista vastaa lainanottaja, ja että kyseisen kohtuuttoman ja pätemättömäksi todetun sopimusehdon eri osatekijät jaetaan ehdosta yksipuolisesti määränneen pankin ja lainanottajana olevan kuluttajan kesken tarkoituksena rajoittaa kansallisen lainsäädännön perusteella perusteettomasti maksettujen suoritusten palautettavaa määrää?

Onko lisäksi kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY ja erityisesti sen 6 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan nojalla kuluttajien ja käyttäjien suojan sekä sitä kehittävän unionin oikeuskäytännön noudattamisen takaamiseksi unionin oikeuden mukaista, että Tribunal Supremo täydentää kohtuuttomuuden vuoksi pätemätöntä sopimusehtoa tulkinnalla, jos ehdon poistaminen ja sen seuraukset eivät vaikuta kiinnelainasopimuksen olemassaoloon?

2)

Kun tarkastellaan siviiliprosessilain (2) 394 §:ää, jossa vahvistetaan periaate, jonka mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, onko samoin katsottava, että jos oikeudenkäyntikuluja koskeva kohtuuton ehto todetaan pätemättömäksi mutta kyseisen pätemättömyyden vaikutukset rajoittuvat edellä mainittuun oikeudenkäyntikulujen jakamiseen, tämä merkitsee Euroopan unionin oikeuden mukaisten tehokkuusperiaatteen ja [kohtuuttomien sopimusehtojen] sitomattomuuden periaatteen loukkaamista, jos kanne on hyväksytty tuomiolla osittain, ja voidaanko tällä tulkita olevan päinvastainen varoittava vaikutus, mistä seuraa, että kuluttajien ja käyttäjien laillisia etuja ei suojella?

—

On todettava, ettei Belgian kuningaskunta ole täyttänyt sähkön sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä ja direktiivin 2003/54/EY kumoamisesta 13.7.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/72/EY (1) ja maakaasun sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä ja direktiivin 2003/55/EY kumoamisesta 13.7.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/73/EY (2) mukaisia velvollisuuksiaan, koska se on jättänyt panematta asianmukaisesti täytäntöön

—

Belgian kuningaskunta on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

a.

Edellytetäänkö uudelleenlaaditun asetuksen N:o 1215/2012 (1) 13 artiklan 3 kohdassa, että kanneperuste, johon vahingon kärsinyt vetoaa kanteessaan vakuutuksenottajaa tai vakuutettua vastaan, koskee vakuutusta koskevaa asiaa?

b.

Jos a kohtaan vastataan myöntävästi, onko se, että kanne, jonka vahingon kärsinyt nostaa vakuutuksenottajaa tai vakuutettua vastaan, perustuu samoihin tosiseikkoihin ja esitetään samassa asiassa kuin suora kanne vakuutuksenantajaa vastaan, riittävä oikeuttamaan päätelmän, jonka mukaan vahingon kärsineen kanteen osalta on kyse vakuutusta koskevasta asiasta?

c.

Jos a kohtaan vastataan kieltävästi, riittääkö, että sen lain mukaan, jota sovelletaan vakuutuksenantajaa vastaan nostettuun suoraan kanteeseen, on sallittua haastaa vakuutettu samaan asiaan, jossa on nostettu suora kanne vakuutuksenantajaa vastaan?

d.

Kuuluuko 13 artiklan 2 kohdan vahingon kärsineen käsitteeseen keinohedelmöitystekniikoiden tuloksena syntynyt henkilö, kun kyseinen henkilö nostaa kanteen, jossa vedotaan huolimattomuuteen kyseisen henkilön hedelmöittämisessä käytettyjen keinohedelmöitystekniikoiden käytössä?

—

kumoaa unionin yleisen tuomioistuimen asiassa T-308/18 antaman tuomion

—

antaa valituksen kohteena oleviin kysymyksiin lopullisen ratkaisun

—

velvoittaa asian T-308/18 kantajan korvaamaan neuvostolle ensimmäisessä oikeusasteessa ja muutoksenhakuasteessa aiheutuvat oikeudenkäyntikulut.

1)

SEUT 101 artiklan soveltamismenettelystä 8.2.2017 tehdyn komission päätöksen C(2017) 900 (asia AT.40018 – Auton akkujen kierrätys) 1 artikla kumotaan siltä osin kuin siinä on kyse ajanjaksosta 10.2.2010–10.1.2011 ja ajanjaksosta 4.4.2011–7.3.2012 ja siltä osin kuin se koskee Campine NV:ia et Campine Recycling NV:ia.

2)

Päätöksen C(2017) 900 final 2 artikla kumotaan siltä osin kuin siinä vahvistetaan Campinelle ja Campine Recyclingille määrätyn sakon määräksi 8 158 000 euroa.

3)

Campinelle ja Campine Recyclingille päätöksen C(2017) 900 final 2 artiklassa määrätyn sakon määräksi vahvistetaan 4 275 648 euroa.

4)

Kanne hylätään muilta osin.

5)

Campine ja Campine Recycling vastaa kahdesta kolmasosasta omia oikeudenkäyntikulujaan.

6)

Euroopan komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan yksi kolmasosa Campinelle ja Campine Recyclingille aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista.

1)

Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston (EUIPO) ensimmäisen valituslautakunnan 14.2.2017 tekemä päätös (asia R 2125/2016-1) kumotaan siltä osin kuin valituslautakunta hyväksyi siinä mitättömäksi julistamista koskevan vaatimuksen luokkaan 31 kuuluvia ”lintujen, matelijoiden ja sammakkoeläinten kasvatuksessa käytettäviä tuotteita ja valmisteita” varten ja luokkaan 5 kuuluvia ”eläinlääketieteelliseen käyttöön terraarioita varten tarkoitettuja sekä terapeuttisia, desinfioivia ja puhdistukseen terraarioissa käytettäviä tuotteita ja valmisteita” varten.

2)

Aviário Tropical, SA:n EUIPOn mitättömyysjaoston 15.7.2013 tekemästä päätöksestä (R1948/2013-4) nostama kanne hylätään siltä osin kuin kyseisessä kanteessa vaaditaan tavaramerkin TROPICAL kumoamista luokkaan 31 kuuluvien ”lintujen, matelijoiden ja sammakkoeläinten kasvatuksessa käytettävien tuotteiden ja valmisteiden” osalta ja luokkaan 5 kuuluvien ”eläinlääketieteelliseen käyttöön terraarioita varten tarkoitettujen sekä terapeuttisten, desinfioivien ja puhdistukseen terraarioissa käytettävien tuotteiden ja valmisteiden” osalta.

3)

Kanne hylätään muilta osin.

4)

Tadeusz Ogrodnik velvoitetaan korvaamaan puolet EUIPOlle aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista ja hän vastaa puolesta omia oikeudenkäyntikulujaan.

5)

EUIPO velvoitetaan korvaamaan puolet Ogrodnikille aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista ja se vastaa puolesta omia oikeudenkäyntikulujaan.

1)

Kanne hylätään.

2)

Luigi Bruno velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

3)

Euroopan parlamentti ja Euroopan unionin neuvosto vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

1)

Kanne hylätään.

2)

Asianosaiset vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

1)

Kanne hylätään.

2)

Neoperl AG velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1)

Kanne hylätään.

2)

Rezon OOD velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1)

Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston (EUIPO) toisen valituslautakunnan 30.11.2018 tekemä päätös (asia R 876/2018-2) kumotaan.

2)

Jumbo Africa, SL:n EUIPO:lle tekemä valitus hylätään.

3)

EUIPO vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Société des produits Nestlé SA:lle unionin yleisessä tuomioistuimessa käydystä menettelystä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

4)

Jumbo Africa velvoitetaan korvaamaan Société des produits Nestlélle EUIPO:n valituslautakunnan käsittelystä aiheutuneet välttämättömät kustannukset.

5)

Kanne hylätään muilta osin.

—

kumoamaan 2.4.2019 annetun vastaajan päätöksen valtiontuesta SA.44896, jonka Yhdistynyt kuningaskunta on myöntänyt ulkomaisten väliyhteisöjen konsernirahoitukseen sovellettavan poikkeuksen nojalla

—

velvoittamaan vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen ja/tai tehnyt ilmeisiä harkintavirheitä ja se ei ole riittävästi perustellut viitejärjestelmän yksilöimistä riidanalaisessa päätöksessä.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen ja/tai tehnyt ilmeisiä harkintavirheitä ja se ei ole riittävästi perustellut päätöstään, kun se on katsonut riidanalaisessa päätöksessä virheellisesti, että konsernirahoitukseen sovellettava poikkeus on poikkeus viitejärjestelmän tavanomaisesta toiminnasta.

3)

Kolmas kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen ja/tai tehnyt ilmeisiä harkintavirheitä, kun se on katsonut riidanalaisessa päätöksessä, että konsernirahoitukseen sovellettavalla poikkeuksella syrjitään eri taloudellisia toimijoita.

4)

Neljäs kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen ja/tai tehnyt ilmeisiä harkintavirheitä, kun se on katsonut riidanalaisessa päätöksessä, konsernirahoitukseen sovellettavaa poikkeusta ei voida oikeuttaa viitejärjestelmän luonteella tai yleisellä rakenteella.

—

kumoamaan 2.4.2019 annetun vastaajan päätöksen valtiontuesta SA.44896, jonka Yhdistynyt kuningaskunta on myöntänyt ulkomaisten väliyhteisöjen konsernirahoitukseen sovellettavan poikkeuksen nojalla, kokonaisuudessaan tai siltä osin kuin se koskee kantajia tai jotakin niistä

—

velvoittamaan vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on soveltanut virheellisesti SEUT 107 artiklan 1 kohtaa ja/tai tehnyt ilmeisen harkinta- tai arviointivirheen päättäessään verojärjestelmän arviointiin sovellettavasta viitekehyksestä. Komission olisi pitänyt käyttää viitejärjestelmänä Yhdistyneen kuningaskunnan yhteisöverojärjestelmää eikä vain ulkomaisia väliyhteisöjä koskevaa järjestelmää (Controlled Foreign Company, CFC) sellaisenaan.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen arvioidessaan SEUT 107 artiklan 1 kohtaa ja/tai tehnyt ilmeisen harkinta- tai arviointivirheen omaksuessaan virheellisen lähestymistavan CFC-järjestelmän arvioinnissa. Komissio on riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 124–126 perustelukappaleessa katsonut virheellisesti, että vuoden 2010 verotuslain (kansainväliset ja muut säännökset) (Taxation (International and Other Provisions) Act) 9 A osan 9 luvussa olevat säännökset ovat poikkeuksia lain 5 luvussa olevista yleistä verovelvollisuutta koskevista säännöksistä.

3)

Kolmas kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen arvioidessaan SEUT 107 artiklan 1 kohtaa, kun se katsonut riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 127–151 perustelukappaleessa, että valikoivuusedellytys on täyttynyt, koska tosiasiallisesti ja oikeudellisesti rinnastettavissa olevissa tilanteissa olevia yrityksiä kohdeltiin eri tavoin

4)

Neljäs kanneperuste, joka perustuu siihen, että Taxation (International and Other Provisions) Actin 371ID jaksossa säädetty 75 prosentin vapautus on perusteltu yleisen verotusjärjestelmän luonteella ja yleisellä rakenteella

5)

Viides kanneperuste, joka perustuu siihen, että ulkomaisten väliyhteisöjen, jotka täyttävät mainitussa 9 luvussa säädettyä poikkeusta koskevat edellytykset ryhmänä, verottaminen loukkaa kantajien sijoittautumisvapautta SEUT 49 artiklan vastaisesti.

6)

Kuudes kanneperuste, joka perustuu siihen, että 75 prosentin vapautuksen ja kiinteää osaa koskevan kysymyksen osalta on tehty ilmeinen harkinta- ja arviointivirhe.

7)

Seitsemäs kanneperuste, joka perustuu siihen, että komission päätös ei ole unionin yleisten syrjintäkiellon periaatteen ja yhdenvertaisuusperiaatteen mukainen

8)

Kahdeksas kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen, kun se on soveltanut analogisesti tai tukeutunut aiheettomasti neuvoston direktiivin (EU) 2016/1164 (1) säännöksiin, vaikka tätä direktiivi ei voitu soveltaa ajallisesti (ratione temporis)

9)

Yhdeksäs kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen arvioidessaan SEUT 107 artiklan 1 kohtaa, kun se on katsonut riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 176 kohdassa, että on olemassa tuensaajien ryhmä (joihin kantajat kuuluvat) ja että niille (kantajille) on myönnetty tukea, joka on perittävä takaisin riidanalaisen päätöksen 2 artiklan 1 kohdan nojalla.

—

kumoamaan 20.12.2018 tehdyn komission päätöksen

—

velvoittamaan komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdan ja yleisten täytäntöönpanosäännösten 7 artiklan 1 kohdan rikkomiseen.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu unionin saamaan perusteettomaan etuun.

—

kumoamaan 2.4.2019 annetun vastaajan päätöksen valtiontuesta SA.44896, jonka Yhdistynyt kuningaskunta on myöntänyt ulkomaisten väliyhteisöjen konsernirahoitukseen sovellettavan poikkeuksen nojalla, kokonaisuudessaan tai siltä osin kuin se koskee kantajia tai jotakin niistä

—

velvoittamaan vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on soveltanut virheellisesti SEUT 107 artiklan 1 kohtaa ja/tai tehnyt ilmeisen harkinta- tai arviointivirheen päättäessään verojärjestelmän arviointiin sovellettavasta viitekehyksestä. Komission olisi pitänyt käyttää viitejärjestelmänä Yhdistyneen kuningaskunnan yhteisöverojärjestelmää eikä vain ulkomaisia väliyhteisöjä koskevaa järjestelmää (Controlled Foreign Company, CFC) sellaisenaan.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen arvioidessaan SEUT 107 artiklan 1 kohtaa ja/tai tehnyt ilmeisen harkinta- tai arviointivirheen omaksuessaan virheellisen lähestymistavan CFC-järjestelmän arvioinnissa. Komissio on riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 124–126 perustelukappaleessa katsonut virheellisesti, että vuoden 2010 verotuslain (kansainväliset ja muut säännökset) (Taxation (International and Other Provisions) Act) 9 A osan 9 luvussa olevat säännökset ovat poikkeuksia lain 5 luvussa olevista yleistä verovelvollisuutta koskevista säännöksistä.

3)

Kolmas kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen arvioidessaan SEUT 107 artiklan 1 kohtaa, kun se katsonut riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 127–151 perustelukappaleessa, että valikoivuusedellytys on täyttynyt, koska tosiasiallisesti ja oikeudellisesti rinnastettavissa olevissa tilanteissa olevia yrityksiä kohdeltiin eri tavoin

4)

Neljäs kanneperuste, joka perustuu siihen, että Taxation (International and Other Provisions) Actin 371ID jaksossa säädetty 75 prosentin vapautus on perusteltu yleisen verotusjärjestelmän luonteella ja yleisellä rakenteella

5)

Viides kanneperuste, joka perustuu siihen, että ulkomaisten väliyhteisöjen, jotka täyttävät mainitussa 9 luvussa säädettyä poikkeusta koskevat edellytykset ryhmänä, verottaminen loukkaa kantajien sijoittautumisvapautta SEUT 49 artiklan vastaisesti.

6)

Kuudes kanneperuste, joka perustuu siihen, että 75 prosentin vapautuksen ja kiinteää osaa koskevan kysymyksen osalta on tehty ilmeinen harkinta- ja arviointivirhe.

7)

Seitsemäs kanneperuste, joka perustuu siihen, että komission päätös ei ole unionin yleisten syrjintäkiellon periaatteen ja yhdenvertaisuusperiaatteen mukainen

8)

Kahdeksas kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen, kun se on soveltanut analogisesti tai tukeutunut aiheettomasti neuvoston direktiivin (EU) 2016/1164 (1) säännöksiin, vaikka tätä direktiivi ei voitu soveltaa ajallisesti (ratione temporis)

—

kumoamaan 2.4.2019 annetun vastaajan päätöksen valtiontuesta SA.44896, jonka Yhdistynyt kuningaskunta on myöntänyt ulkomaisten väliyhteisöjen konsernirahoitukseen sovellettavan poikkeuksen nojalla, kokonaisuudessaan tai siltä osin kuin se koskee kantajia tai jotakin niistä

—

velvoittamaan vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on soveltanut virheellisesti SEUT 107 artiklan 1 kohtaa ja/tai tehnyt ilmeisen harkinta- tai arviointivirheen päättäessään verojärjestelmän arviointiin sovellettavasta viitekehyksestä. Komission olisi pitänyt käyttää viitejärjestelmänä Yhdistyneen kuningaskunnan yhteisöverojärjestelmää eikä vain ulkomaisia väliyhteisöjä koskevaa järjestelmää (Controlled Foreign Company, CFC) sellaisenaan.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen arvioidessaan SEUT 107 artiklan 1 kohtaa ja/tai tehnyt ilmeisen harkinta- tai arviointivirheen omaksuessaan virheellisen lähestymistavan CFC-järjestelmän arvioinnissa. Komissio on riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 124–126 perustelukappaleessa katsonut virheellisesti, että vuoden 2010 verotuslain (kansainväliset ja muut säännökset) (Taxation (International and Other Provisions) Act) 9 A osan 9 luvussa olevat säännökset ovat poikkeuksia lain 5 luvussa olevista yleistä verovelvollisuutta koskevista säännöksistä.

3)

Kolmas kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen arvioidessaan SEUT 107 artiklan 1 kohtaa, kun se katsonut riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 127–151 perustelukappaleessa, että valikoivuusedellytys on täyttynyt, koska tosiasiallisesti ja oikeudellisesti rinnastettavissa olevissa tilanteissa olevia yrityksiä kohdeltiin eri tavoin

4)

Neljäs kanneperuste, joka perustuu siihen, että Taxation (International and Other Provisions) Actin 371IB jaksossa säädetty ”täysi verovapautus” on perusteltu verotusjärjestelmän luonteella ja yleisellä rakenteella.

5)

Viides kanneperuste, joka perustuu siihen, että Taxation (International and Other Provisions) Actin 371ID jaksossa säädetty 75 prosentin vapautus on perusteltu yleisen verotusjärjestelmän luonteella ja yleisellä rakenteella

6)

Kuudes kanneperuste, joka perustuu siihen, että ulkomaisten väliyhteisöjen, jotka täyttävät mainitussa 9 luvussa säädettyä poikkeusta koskevat edellytykset ryhmänä, verottaminen loukkaa kantajien sijoittautumisvapautta SEUT 49 artiklan vastaisesti.

7)

Seitsemäs kanneperuste, joka perustuu siihen, että 75 prosentin vapautuksen ja kiinteää osaa koskevan kysymyksen osalta on tehty ilmeinen harkinta- ja arviointivirhe.

8)

Kahdeksas kanneperuste, joka perustuu siihen, että komission päätös ei ole unionin yleisten syrjintäkiellon periaatteen ja yhdenvertaisuusperiaatteen mukainen

9)

Yhdeksäs kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen, kun se on soveltanut analogisesti tai tukeutunut aiheettomasti neuvoston direktiivin (EU) 2016/1164 (1) säännöksiin, vaikka tätä direktiivi ei voitu soveltaa ajallisesti (ratione temporis)

10

Kymmenes kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen arvioidessaan SEUT 107 artiklan 1 kohtaa, kun se on katsonut riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 176 kohdassa, että on olemassa tuensaajien ryhmä (joihin kantajat kuuluvat) ja että niille (kantajille) on myönnetty tukea, joka on perittävä takaisin riidanalaisen päätöksen 2 artiklan 1 kohdan nojalla.

—

kumoamaan 2.4.2019 annetun vastaajan päätöksen valtiontuesta SA.44896, jonka Yhdistynyt kuningaskunta on myöntänyt ulkomaisten väliyhteisöjen konsernirahoitukseen sovellettavan poikkeuksen nojalla, kokonaisuudessaan tai siltä osin kuin se koskee kantajia tai jotakin niistä

—

velvoittamaan vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on soveltanut virheellisesti SEUT 107 artiklan 1 kohtaa ja/tai tehnyt ilmeisen harkinta- tai arviointivirheen päättäessään verojärjestelmän arviointiin sovellettavasta viitekehyksestä. Komission olisi pitänyt käyttää viitejärjestelmänä Yhdistyneen kuningaskunnan yhteisöverojärjestelmää eikä vain ulkomaisia väliyhteisöjä koskevaa järjestelmää (Controlled Foreign Company, CFC) sellaisenaan.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen arvioidessaan SEUT 107 artiklan 1 kohtaa ja/tai tehnyt ilmeisen harkinta- tai arviointivirheen omaksuessaan virheellisen lähestymistavan CFC-järjestelmän arvioinnissa. Komissio on riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 124–126 perustelukappaleessa katsonut virheellisesti, että vuoden 2010 verotuslain (kansainväliset ja muut säännökset) (Taxation (International and Other Provisions) Act) 9 A osan 9 luvussa olevat säännökset ovat poikkeuksia lain 5 luvussa olevista yleistä verovelvollisuutta koskevista säännöksistä.

3)

Kolmas kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen arvioidessaan SEUT 107 artiklan 1 kohtaa, kun se katsonut riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 127–151 perustelukappaleessa, että valikoivuusedellytys on täyttynyt, koska tosiasiallisesti ja oikeudellisesti rinnastettavissa olevissa tilanteissa olevia yrityksiä kohdeltiin eri tavoin

4)

Neljäs kanneperuste, joka perustuu siihen, että Taxation (International and Other Provisions) Actin 371IB jaksossa säädetty ”täysi verovapautus” on perusteltu verotusjärjestelmän luonteella ja yleisellä rakenteella.

5)

Viides kanneperuste, joka perustuu siihen, että Taxation (International and Other Provisions) Actin 371ID jaksossa säädetty 75 prosentin vapautus on perusteltu yleisen verotusjärjestelmän luonteella ja yleisellä rakenteella

6)

Kuudes kanneperuste, joka perustuu siihen, että ulkomaisten väliyhteisöjen, jotka täyttävät mainitussa 9 luvussa säädettyä poikkeusta koskevat edellytykset ryhmänä, verottaminen loukkaa kantajien sijoittautumisvapautta SEUT 49 artiklan vastaisesti.

7)

Seitsemäs kanneperuste, joka perustuu siihen, että 75 prosentin vapautuksen ja kiinteää osaa koskevan kysymyksen osalta on tehty ilmeinen harkinta- ja arviointivirhe.

8)

Kahdeksas kanneperuste, joka perustuu siihen, että komission päätös ei ole unionin yleisten syrjintäkiellon periaatteen ja yhdenvertaisuusperiaatteen mukainen

9)

Yhdeksäs kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen, kun se on soveltanut analogisesti tai tukeutunut aiheettomasti neuvoston direktiivin (EU) 2016/1164 (1) säännöksiin, vaikka tätä direktiivi ei voitu soveltaa ajallisesti (ratione temporis)

10

Kymmenes kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen arvioidessaan SEUT 107 artiklan 1 kohtaa, kun se on katsonut riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 176 kohdassa, että on olemassa tuensaajien ryhmä (joihin kantajat kuuluvat) ja että niille (kantajille) on myönnetty tukea, joka on perittävä takaisin riidanalaisen päätöksen 2 artiklan 1 kohdan nojalla.

—

kumoamaan 2.4.2019 annetun vastaajan päätöksen valtiontuesta SA.44896, jonka Yhdistynyt kuningaskunta on myöntänyt ulkomaisten väliyhteisöjen konsernirahoitukseen sovellettavan poikkeuksen nojalla, kokonaisuudessaan tai siltä osin kuin se koskee kantajia tai jotakin niistä

—

velvoittamaan vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on soveltanut virheellisesti SEUT 107 artiklan 1 kohtaa ja/tai tehnyt ilmeisen harkinta- tai arviointivirheen päättäessään verojärjestelmän arviointiin sovellettavasta viitekehyksestä. Komission olisi pitänyt käyttää viitejärjestelmänä Yhdistyneen kuningaskunnan yhteisöverojärjestelmää eikä vain ulkomaisia väliyhteisöjä koskevaa järjestelmää (Controlled Foreign Company, CFC) sellaisenaan.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen arvioidessaan SEUT 107 artiklan 1 kohtaa ja/tai tehnyt ilmeisen harkinta- tai arviointivirheen omaksuessaan virheellisen lähestymistavan CFC-järjestelmän arvioinnissa. Komissio on riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 124–126 perustelukappaleessa katsonut virheellisesti, että vuoden 2010 verotuslain (kansainväliset ja muut säännökset) (Taxation (International and Other Provisions) Act) 9 A osan 9 luvussa olevat säännökset ovat poikkeuksia lain 5 luvussa olevista yleistä verovelvollisuutta koskevista säännöksistä.

3)

Kolmas kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen arvioidessaan SEUT 107 artiklan 1 kohtaa, kun se katsonut riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 127–151 perustelukappaleessa, että valikoivuusedellytys on täyttynyt, koska tosiasiallisesti ja oikeudellisesti rinnastettavissa olevissa tilanteissa olevia yrityksiä kohdeltiin eri tavoin

4)

Neljäs kanneperuste, joka perustuu siihen, että Taxation (International and Other Provisions) Actin 371ID jaksossa säädetty 75 prosentin vapautus on perusteltu yleisen verotusjärjestelmän luonteella ja yleisellä rakenteella

5)

Viides kanneperuste, joka perustuu siihen, että ulkomaisten väliyhteisöjen, jotka täyttävät mainitussa 9 luvussa säädettyä poikkeusta koskevat edellytykset ryhmänä, verottaminen loukkaa kantajien sijoittautumisvapautta SEUT 49 artiklan vastaisesti.

6)

Kuudes kanneperuste, joka perustuu siihen, että 75 prosentin vapautuksen ja kiinteää osaa koskevan kysymyksen osalta on tehty ilmeinen harkinta- ja arviointivirhe.

7)

Seitsemäs kanneperuste, joka perustuu siihen, että komission päätös ei ole unionin yleisten syrjintäkiellon periaatteen ja yhdenvertaisuusperiaatteen mukainen

8)

Kahdeksas kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen, kun se on soveltanut analogisesti tai tukeutunut aiheettomasti neuvoston direktiivin (EU) 2016/1164 (1) säännöksiin, vaikka tätä direktiivi ei voitu soveltaa ajallisesti (ratione temporis)

9)

Yhdeksäs kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen arvioidessaan SEUT 107 artiklan 1 kohtaa, kun se on katsonut riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 176 kohdassa, että on olemassa tuensaajien ryhmä (joihin kantajat kuuluvat) ja että niille (kantajille) on myönnetty tukea, joka on perittävä takaisin riidanalaisen päätöksen 2 artiklan 1 kohdan nojalla.

—

kumoamaan 2.4.2019 annetun vastaajan päätöksen valtiontuesta SA.44896, jonka Yhdistynyt kuningaskunta on myöntänyt ulkomaisten väliyhteisöjen konsernirahoitukseen sovellettavan poikkeuksen nojalla, kokonaisuudessaan tai siltä osin kuin se koskee kantajia tai jotakin niistä

—

velvoittamaan vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on soveltanut virheellisesti SEUT 107 artiklan 1 kohtaa ja/tai tehnyt ilmeisen harkinta- tai arviointivirheen päättäessään verojärjestelmän arviointiin sovellettavasta viitekehyksestä. Komission olisi pitänyt käyttää viitejärjestelmänä Yhdistyneen kuningaskunnan yhteisöverojärjestelmää eikä vain ulkomaisia väliyhteisöjä koskevaa järjestelmää (Controlled Foreign Company, CFC) sellaisenaan.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen arvioidessaan SEUT 107 artiklan 1 kohtaa ja/tai tehnyt ilmeisen harkinta- tai arviointivirheen omaksuessaan virheellisen lähestymistavan CFC-järjestelmän arvioinnissa. Komissio on riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 124–126 perustelukappaleessa katsonut virheellisesti, että vuoden 2010 verotuslain (kansainväliset ja muut säännökset) (Taxation (International and Other Provisions) Act) 9 A osan 9 luvussa olevat säännökset ovat poikkeuksia lain 5 luvussa olevista yleistä verovelvollisuutta koskevista säännöksistä.

3)

Kolmas kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen arvioidessaan SEUT 107 artiklan 1 kohtaa, kun se katsonut riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 127–151 perustelukappaleessa, että valikoivuusedellytys on täyttynyt, koska tosiasiallisesti ja oikeudellisesti rinnastettavissa olevissa tilanteissa olevia yrityksiä kohdeltiin eri tavoin

4)

Neljäs kanneperuste, joka perustuu siihen, että Taxation (International and Other Provisions) Actin 371ID jaksossa säädetty 75 prosentin vapautus on perusteltu yleisen verotusjärjestelmän luonteella ja yleisellä rakenteella

5)

Viides kanneperuste, joka perustuu siihen, että ulkomaisten väliyhteisöjen, jotka täyttävät mainitussa 9 luvussa säädettyä poikkeusta koskevat edellytykset ryhmänä, verottaminen loukkaa kantajien sijoittautumisvapautta SEUT 49 artiklan vastaisesti.

6)

Kuudes kanneperuste, joka perustuu siihen, että 75 prosentin vapautuksen ja kiinteää osaa koskevan kysymyksen osalta on tehty ilmeinen harkinta- ja arviointivirhe.

7)

Seitsemäs kanneperuste, joka perustuu siihen, että komission päätös ei ole unionin yleisten syrjintäkiellon periaatteen ja yhdenvertaisuusperiaatteen mukainen

8)

Kahdeksas kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen, kun se on soveltanut analogisesti tai tukeutunut aiheettomasti neuvoston direktiivin (EU) 2016/1164 (1) säännöksiin, vaikka tätä direktiivi ei voitu soveltaa ajallisesti (ratione temporis)

9)

Yhdeksäs kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen arvioidessaan SEUT 107 artiklan 1 kohtaa, kun se on katsonut riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 176 kohdassa, että on olemassa tuensaajien ryhmä (joihin kantajat kuuluvat) ja että niille (kantajille) on myönnetty tukea, joka on perittävä takaisin riidanalaisen päätöksen 2 artiklan 1 kohdan nojalla.

—

kumoamaan lopullisen polkumyyntitullin käyttöönottoa tiettyjen Venäjältä ja Ukrainasta peräisin olevien raudasta tai teräksestä valmistettujen saumattomien putkien tuonnissa koskevan täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2018/1469 muuttamisesta asetuksen (EU) 2016/1036 11 artiklan 3 kohdan mukaisen osittaisen välivaiheen tarkastelun jälkeen 1.8.2019 annetun komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2019/1295

—

velvoittamaan komissio korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1.

Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan komissio rikkoi asetuksen (EU) 2016/1036 (perusasetus) (1) 2 artiklan 3 kohdan ensimmäistä alakohtaa, 2 artiklan 4 kohdan ensimmäistä alakohtaa, 2 artiklan 6 kohdan ensimmäistä virkettä ja 9 artiklan 4 kohtaa sekä WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen 2 artiklan 2 kohdan 2 alakohdan ensimmäistä virkettä ja 9 artiklan 3 kohtaa, kun se sisällytti polkumyyntimarginaalin laskentaan myynti-, yleis- ja hallintokustannukset, jotka koskivat kantajien myyntiä niihin etuyhteydessä olevalle kotimarkkinoiden kauppiaalle.

2.

Toinen kanneperuste, jonka mukaan komissio teki ilmeisen arviointivirheen, kun se vähensi kantajien vientihinnasta määrän, joka vastasi niihin etuyhteydessä olevan kauppiaan myynti-, yleis- ja hallintokustannuksia, sekä etuyhteydettömän tuojan laskennallisen voiton perusasetuksen 2 artiklan 10 kohdan i alakohdan ja 2 artiklan 10 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisena oikaisuna.

3.

Kolmas kanneperuste, jonka mukaan komissio rikkoi perusasetuksen 11 artiklan 9 kohtaa ja laski lainvastaisesti kantajien polkumyyntimarginaalin soveltamalla eri menetelmää kantajien normaaliarvon ja vientihinnan määrittämiseen siihen menetelmään verrattuna, jota sovellettiin aikaisemmassa tutkimuksessa, joka johti tarkasteltavana olevan toimenpiteen määräämiseen.

4.

Neljäs kanneperuste, jonka mukaan komissio loukkasi kantajien puolustautumisoikeuksia, koska toiset täydentävät päätelmät, jotka saatiin riidanalaisen asetuksen julkaisupäivänä, sisältävät uusia tosiseikkoja, joita kantajille ei annettu tilaisuutta esittää huomautuksia.

—

kumoamaan 2.4.2019 annetun vastaajan päätöksen valtiontuesta SA.44896, jonka Yhdistynyt kuningaskunta on myöntänyt ulkomaisten väliyhteisöjen konsernirahoitukseen sovellettavan poikkeuksen nojalla, kokonaisuudessaan tai siltä osin kuin se koskee kantajia tai jotakin niistä

—

velvoittamaan vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on soveltanut virheellisesti SEUT 107 artiklan 1 kohtaa ja/tai tehnyt ilmeisen harkinta- tai arviointivirheen päättäessään verojärjestelmän arviointiin sovellettavasta viitekehyksestä. Komission olisi pitänyt käyttää viitejärjestelmänä Yhdistyneen kuningaskunnan yhteisöverojärjestelmää eikä vain ulkomaisia väliyhteisöjä koskevaa järjestelmää (Controlled Foreign Company, CFC) sellaisenaan.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen arvioidessaan SEUT 107 artiklan 1 kohtaa ja/tai tehnyt ilmeisen harkinta- tai arviointivirheen omaksuessaan virheellisen lähestymistavan CFC-järjestelmän arvioinnissa. Komissio on riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 124–126 perustelukappaleessa katsonut virheellisesti, että vuoden 2010 verotuslain (kansainväliset ja muut säännökset) (Taxation (International and Other Provisions) Act) 9 A osan 9 luvussa olevat säännökset ovat poikkeuksia lain 5 luvussa olevista yleistä verovelvollisuutta koskevista säännöksistä.

3)

Kolmas kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen arvioidessaan SEUT 107 artiklan 1 kohtaa, kun se katsonut riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 127–151 perustelukappaleessa, että valikoivuusedellytys on täyttynyt, koska tosiasiallisesti ja oikeudellisesti rinnastettavissa olevissa tilanteissa olevia yrityksiä kohdeltiin eri tavoin

4)

Neljäs kanneperuste, joka perustuu siihen, että Taxation (International and Other Provisions) Actin 371ID jaksossa säädetty 75 prosentin vapautus on perusteltu yleisen verotusjärjestelmän luonteella ja yleisellä rakenteella

5)

Viides kanneperuste, joka perustuu siihen, että Taxation (International and Other Provisions) Actin säädetty 371IE jaksossa säädetty ”vastaavaa korkoa” (matched interest) koskeva poikkeus on perusteltavissa verojärjestelmän luonteella ja yleisellä rakenteella.

6)

Kuudes kanneperuste, joka perustuu siihen, että ulkomaisten väliyhteisöjen, jotka täyttävät mainitussa 9 luvussa säädettyä poikkeusta koskevat edellytykset ryhmänä, verottaminen loukkaa kantajien sijoittautumisvapautta SEUT 49 artiklan vastaisesti.

7)

Seitsemäs kanneperuste, joka perustuu siihen, että 75 prosentin vapautuksen ja kiinteää osaa koskevan kysymyksen osalta on tehty ilmeinen harkinta- ja arviointivirhe.

8)

Kahdeksas kanneperuste, joka perustuu siihen, että komission päätös ei ole unionin yleisten syrjintäkiellon periaatteen ja yhdenvertaisuusperiaatteen mukainen

9)

Yhdeksäs kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen, kun se on soveltanut analogisesti tai tukeutunut aiheettomasti neuvoston direktiivin (EU) 2016/1164 (1) säännöksiin, vaikka tätä direktiivi ei voitu soveltaa ajallisesti (ratione temporis)

—

kumoamaan 2.4.2019 annetun Euroopan komission päätöksen valtiontuesta SA.44896, jonka Yhdistynyt kuningaskunta on myöntänyt ulkomaisten väliyhteisöjen konsernirahoitukseen sovellettavan poikkeuksen nojalla, kokonaisuudessaan tai siltä osin kuin se koskee kantajia tai jotakin niistä

—

velvoittamaan vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on soveltanut virheellisesti SEUT 107 artiklan 1 kohtaa ja/tai tehnyt ilmeisen harkinta- tai arviointivirheen päättäessään verojärjestelmän arviointiin sovellettavasta viitekehyksestä. Komission olisi pitänyt käyttää viitejärjestelmänä Yhdistyneen kuningaskunnan yhteisöverojärjestelmää eikä vain ulkomaisia väliyhteisöjä koskevaa järjestelmää (Controlled Foreign Company, CFC) sellaisenaan.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen arvioidessaan SEUT 107 artiklan 1 kohtaa ja/tai tehnyt ilmeisen harkinta- tai arviointivirheen omaksuessaan virheellisen lähestymistavan CFC-järjestelmän arvioinnissa. Komissio on riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 124–126 perustelukappaleessa katsonut virheellisesti, että vuoden 2010 verotuslain (kansainväliset ja muut säännökset) (Taxation (International and Other Provisions) Act) 9 A osan 9 luvussa olevat säännökset ovat poikkeuksia lain 5 luvussa olevista yleistä verovelvollisuutta koskevista säännöksistä.

3)

Kolmas kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen arvioidessaan SEUT 107 artiklan 1 kohtaa, kun se katsonut riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 127–151 perustelukappaleessa, että valikoivuusedellytys on täyttynyt, koska tosiasiallisesti ja oikeudellisesti rinnastettavissa olevissa tilanteissa olevia yrityksiä kohdeltiin eri tavoin

4)

Neljäs kanneperuste, joka perustuu siihen, että Taxation (International and Other Provisions) Actin 371ID jaksossa säädetty 75 prosentin vapautus on perusteltu yleisen verotusjärjestelmän luonteella ja yleisellä rakenteella

5)

Viides kanneperuste, joka perustuu siihen, että ulkomaisten väliyhteisöjen, jotka täyttävät mainitussa 9 luvussa säädettyä poikkeusta koskevat edellytykset ryhmänä, verottaminen loukkaa kantajien sijoittautumisvapautta SEUT 49 artiklan vastaisesti.

6)

Kuudes kanneperuste, joka perustuu siihen, että 75 prosentin vapautuksen ja kiinteää osaa koskevan kysymyksen osalta on tehty ilmeinen harkinta- ja arviointivirhe.

7)

Seitsemäs kanneperuste, joka perustuu siihen, että komission päätös ei ole unionin yleisten syrjintäkiellon periaatteen ja yhdenvertaisuusperiaatteen mukainen

8)

Kahdeksas kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen, kun se on soveltanut analogisesti tai tukeutunut aiheettomasti neuvoston direktiivin (EU) 2016/1164 (1) säännöksiin, vaikka tätä direktiivi ei voitu soveltaa ajallisesti (ratione temporis)

9)

Yhdeksäs kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen arvioidessaan SEUT 107 artiklan 1 kohtaa, kun se on katsonut riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 176 perustelukappaleessa, että on olemassa tuensaajien ryhmä (joihin kantajat kuuluvat) ja että niille (kantajille) on myönnetty tukea, joka on perittävä takaisin riidanalaisen päätöksen 2 artiklan 1 kohdan nojalla.

—

kumoaa riidanalaisen päätöksen

—

velvoittaa EUIPO:n korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

—

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/1001 7 artiklan 1 kohdan b alakohtaa on rikottu

—

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/1001 7 artiklan 1 kohdan c alakohtaa on rikottu

—

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/1001 7 artiklan 2 kohtaa on rikottu

—

kumoaa lopullisen polkumyyntitullin käyttöönotosta Venäjältä, Trinidad ja Tobagosta ja Amerikan yhdysvalloista peräisin olevien urean ja ammoniumnitraatin seosten tuonnissa ja kyseisessä tuonnissa käyttöönotetun väliaikaisen tullin lopullisesta kantamisesta 8.10.2019 annetun komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2019/1688 siltä osin kuin se koskee kantajaa

—

velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

—

kumoaa riidanalaisen päätöksen

—

velvoittaa EUIPO:n korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

—

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/1001 8 artiklan 1 kohdan b alakohtaa on rikottu

—

Komission delegoidun asetuksen (EU) 2018/625 37 artiklan 1 kohtaa on rikottu

—

Yhdenvertaisen kohtelun ja hyvän hallinnon periaatteita on loukattu

—

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/1001 94 artiklan 1 kohdan 1 alakohtaa on rikottu.

—

kumoamaan komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2019/1382 (1) 1 artiklan siltä osin kuin se koskee kantajaa

—

pysyttämään riidanalaisen asetuksen vaikutukset, kunnes vastaaja toteuttaa unionin yleisen tuomioistuimen antaman tuomion noudattamisen edellyttämät toimenpiteet SEUT 264 artiklan toisen kohdan mukaisesti

—

velvoittamaan vastaajan korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan vastaaja ei ollut toimivaltainen ja rikkoi asetuksen (EU) 2015/477 (2) 1 artiklan 1 kohtaa ja asetuksen (EU) 2016/1036 (3) 9 artiklan 5 kohtaa määrätessään eritasoisia polkupyyntitulleja sen mukaan, onko suojatoimenpiteiden mukaiset kiintiöt käytetty loppuun.

2)

Toinen kanneperuste, jonka mukaan vastaaja teki ilmeisen arviointivirheen ja rikkoi asetuksen 2015/477 1 artiklan 1 kohtaa ja asetuksen 2016/1036 9 artiklan 5 kohtaa tarkistamalla polkumyyntitoimenpiteitä vasta, kun suojatoimenpiteiden mukaiset kiintiöt on käytetty loppuun.

—

muuttaa riidanalaista päätöstä ja hylkää väitteen

—

toissijaisesti kumoaa riidanalaisen päätöksen

—

velvoittaa EUIPO:n ja muun osapuolen valituslautakunnassa korvaamaan toisessa valituslautakunnassa käydyssä menettelyssä sekä tässä oikeudenkäynnissä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

—

Neuvoston asetuksen (EY) N:o 207/2009 42 artiklan 2 kohtaa on rikottu.

—

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/1001 8 artiklan 1 kohdan b alakohtaa on rikottu.

—

kumoamaan riidanalaisen päätöksen, jossa komissio päätti olla vastustamatta ”Riittävien resurssien saatavuuteen liittyvän korvausmekanismin muuttaminen. Ympäristövaatimusten käyttöönotto” -nimistä toimea, valtiontuki SA.53821 (2019/N)

—

velvoittamaan vastaajan korvaaman kantajalle tämän oikeudenkäynnin yhteydessä aiheutuvat kulut

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu SEUT 108 artiklan 2 kohdasta seuraavien kantajan omien menettelyllisten oikeuksien loukkaamiseen, koska sitä ei ollut pyydetty – muodollisen tutkintamenettelyn yhteydessä, jota ei ole tässä tapauksessa aloitettu – esittämään sen huomautuksia aikomuksesta laajentaa kapasiteettimarkkinoiden osapuolipohjaa sisällyttämällä käsitteeseen ”uusi kapasiteetti” sellaisten uusien tuotantoyksiköiden ohella, joiden osalta kaikki valtuutukset laitosten perustamiseen ja käyttämiseen on jo myönnetty, myös uusia tuotantoyksiköitä, jotka ovat vasta aloittaneet sellaisten valtuuksien myöntämistä koskevat hallinnolliset menettelyt.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu tutkinnan puuttumiseen ja toimen puutteelliseen perustelemiseen

—

kumoamaan riidanalaisen päätöksen, jossa komissio päätti olla vastustamatta ”Riittävien resurssien saatavuuteen liittyvän korvausmekanismin muuttaminen. Ympäristövaatimusten käyttöönotto” -nimistä toimea, valtiontuki SA.53821 (2019/N)

—

velvoittamaan vastaajan korvaaman kantajalle tämän oikeudenkäynnin yhteydessä aiheutuvat kulut

—

Kantaja tuo tältä osin esiin kapasiteettimarkkinoiden avaamiseen uusille tuotantoyksiköille, joille ei ole annettu lupaa, liittyviä piirteitä ja tästä aiheutuvia vaikutuksia, joita komissio ei ole arvioinut asianmukaisesti, ja huomauttaa, että komissio on laiminlyönyt tutkia säännöstön muut näkökohdat, joita muutettiin, tai se on arvioinut ne virheellisesti.

—

ottamaan kanteen tutkittavaksi ja toteamaan sen perustelluksi

—

kumoamaan komission 15.10.2019 tekemän päätöksen, jolla määrättiin julkisen hankinnan CARDS/2008/166-429 arvon alentamisesta 1 199 125 eurosta 0 (nolla) euroon ja kaikkien kyseisen hankinnan perusteella suoritettujen maksujen, joiden määrä on 1 197 055,86 euroa, takaisinperimisestä

—

määräämään, että kaikki komission kyseisen päätöksen perusteella takaisinperimät määrät, lisättynä viivästyskorolla, joka vastaa Euroopan keskuspankin soveltamaa korkokantaa 7 prosenttiyksiköllä korotettuna, on palautettava

—

määräämään maksettavaksi kantajan antama viimeinen lasku, jonka määrä on 437 649,39 euroa, lisättynä viivästyskorolla, joka vastaa Euroopan keskuspankin soveltamaa korkokantaa 7 prosenttiyksiköllä korotettuna, sekä vapauttamaan pankkitakaus ja korvaamaan sen vapauttamisen viivästymisestä aiheutunut aineellinen vahinko

—

velvoittamaan komissio vastaamaan oikeudenkäyntikuluista.

1)

Ensimmäinen kanneperuste perustuu siihen, että komissiolla ei ollut toimivaltaa tehdä riidanalaista päätöstä, että kyseiseltä päätökseltä puuttuu oikeusperusta ja että luottamuksensuojan periaatetta on loukattu. Kantaja esittää tältä osin, että komissiolla ei ollut toimivaltaa tehdä riidanalaista päätöstä, joka on täytäntöönpanoperuste saatavan, joka komissiolla mielestään on kantajalta, takaisinperimiseksi, koska sopimusehdoissa ei anneta unionin tuomioistuimille toimivaltaa ratkaista kantajan ja komission välisiä sopimusoikeudellisia riita-asioita.

2)

Toinen kanneperuste perustuu siihen, että väitetty saatava on Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta 25.6.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 1605/2002 (EYVL 2002, L 248, s.1; jäljempänä vuoden 2002 varainhoitoasetus) 73 a artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla vanhentunut tai sitä koskeva kohtuullinen määräaika on joka tapauksessa ylittynyt, sekä hyvää hallintoa koskevan oikeuden, sellaisena kuin se vahvistetaan Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklassa ja ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamista koskevan yleissopimuksen (jäljempänä Euroopan ihmisoikeussopimus) 6 artiklassa, loukkaamiseen. Kantajan mukaan saatava, joka komissiolla mielestään on kantajalta, on vanhentunut, koska vuoden 2002 varainhoitoasetuksen 73 a artiklassa säädetty viiden vuoden määräaika on kulunut umpeen. Lisäksi se pitää Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta annetun neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 1605/2002 soveltamissäännöistä 23.12.2002 annetun komission asetuksen (EY, Euratom) N:o 2342/2002 (EYVL 2002, L 357, s. 1; jäljempänä vuoden 2002 täytäntöönpanoasetus) 85 b artiklan 4 kohtaa, joka koskee vanhentumisajan keskeytymisperusteita, tehottomana. Se katsoo, että vaikka vanhentumisajan kuluminen olisi asianmukaisesti keskeytetty, riidanalaisen päätökseen tekemiseen ja siihen liittyvän perintäilmoituksen antamiseen käytetty aika oli joka tapauksessa ilmeisen kohtuuton ja perusoikeuskirjan 41 artiklan ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohdan vastainen (koska niissä ilmaistaan perusoikeus, joka on myös yleinen oikeusperuste).

3)

Kolmas kanneperuste perustuu tribunal de première instance de Bruxellesin (Brysselin alioikeus, Belgia) 5.10.2017 antaman tuomion sivuttamiseen ja periaatteen, jonka mukaan hallintoasiaa käsiteltäessä on odotettava rikosasiassa annettavaa ratkaisua, noudattamatta jättämiseen. Kantaja väittää, että komission on noudatettava belgialaisen tuomioistuimen 5.10.2017 antamaa tuomiota, jossa syytteet jätettiin tutkimatta sillä perusteella, ettei moitittujen tekojen todenperäisyyden tueksi ollut näyttöä. Koska komissio, joka sitä paitsi oli rikosoikeudenkäynnin asianomistajana, oli päättänyt odottaa Belgiassa käydyn oikeudenkäynnin lopputulosta ennen takaisinperintäpäätöksen tekemistä, mainittu lopputulos ja kansallisen tuomioistuimen toteamukset sitovat sitä, vaikka belgialaisen tuomioistuimen tuomio ei ollut komissioon nähden lainvoimainen.

4)

Neljäs kanneperuste perustuu riidanalaisen päätöksen sisältämiin ilmeisiin arviointivirheisiin. Kantaja katsoo tältä osin, että moititut teot ovat selvästi jääneet näyttämättä toteen eikä sääntöjenvastaisuuksia – saati vakavia sääntöjenvastaisuuksia – ole tapahtunut. Sen mukaan riidanalainen päätös perustuu kahteen OLAFin kertomukseen. Komission esittämiä väitteitä ei kuitenkaan ole näytetty toteen.

5)

Viides kanneperuste perustuu tarjouksentekijöille annettujen ohjeiden noudattamatta jättämiseen ja vuoden 2002 varainhoitoasetuksen 103 artiklan rikkomiseen. Kantaja katsoo, että mikään vastaajan kantajaan kohdistamista moitteista ei koske sitä, että kantaja olisi saanut luottamuksellisia tietoja, tehnyt lainvastaisen sopimuksen kilpailijan kanssa tai vaikuttanut arviointikomiteaan tai hankintaviranomaiseen tarjousten tutkimisen, selventämisen, arvioinnin tai vertailun yhteydessä. Niinpä se katsoo, etteivät vuoden 2002 varainhoitoasetuksen 103 artiklassa ja tarjouksentekijöille annettujen ohjeiden 13 artiklan a alakohdassa tarkoitetut edellytykset täyty.

6)

Kuudes kanneperuste perustuu puolustautumisoikeuksien loukkaamiseen siitä syystä, ettei kantajalle annettu oikeutta tulla kuulluksi.

7)

Seitsemäs kanneperuste perustuu hyvän hallinnon periaatteen, sopimusten täyttämistä vilpittömässä mielessä koskevan periaatteen ja oikeuden väärinkäytön kieltoa koskevan periaatteen loukkaamiseen. Kantaja väittää tältä osin, ettei komissio toiminut huolellisesti eikä puolueettomasti.

8)

Kahdeksas kanneperuste perustuu vuoden 2002 varainhoitoasetuksen lainvastaisuuteen siitä syystä, että kyseinen artikla on yleisen perusteettoman edun kiellon periaatteen vastainen. Vuoden 2002 varainhoitoasetuksen 103 artiklassa avataan nimittäin toimielimelle mahdollisuus periä takaisin kaikki sopimuksen koko täytäntöönpanoaikana maksetut määrät, vaikka sopimuspuoli on pannut sopimuksen kokonaisuudessaan täytäntöön. Vuoden 2002 varainhoitoasetuksen 103 artiklasta seuraa, että toimielin voi saada hyväkseen kaikki sopimuspuolen tekemät suoritukset ilman mitään maksua. Kantajan mukaan 103 artikla on todettava lainvastaiseksi siltä osin kuin siinä sallitaan toimielimen kasvattavan varallisuuttaan perusteettomasti sopimuspuolen kustannuksella.

9)

Yhdeksäs kanneperuste on toissijainen ja perustuu vuoden 2002 varainhoitoasetuksen 103 artiklan rikkomiseen ja suhteellisuusperiaatteen loukkaamiseen. Kantajan mukaan toimielimen arviointi on suoritettava vuoden 2002 varainhoitoasetuksen 103 artiklan mukaisesti. Tämä tarkoittaa, ettei komissio voi soveltaa useita seuraamuksia, sillä 103 artiklassa annetaan seuraamusten luettelo, joka ei ole kumulatiivinen. Lisäksi kyseinen arviointi on suoritettava suhteellisuusperiaatteen mukaisesti ja toimielimen on varmistettava, että sen päätös on oikeasuhteinen kyseessä olevan rikkomisen vakavuuteen nähden. Kyseinen oikeasuhteisuutta koskeva velvollisuus ilmentää sopimusten täytäntöönpanoon sovellettavaa vilpittömän mielen periaatetta. Nyt käsiteltävässä asiassa kyseistä velvollisuutta ei ole kantajan mukaan noudatettu.

—

ottamaan kanteen tutkittavaksi ja toteamaan sen perustelluksi

—

kumoamaan komission 15.10.2019 tekemän päätöksen, jolla määrättiin julkisen hankinnan TACIS/2006/101-510 arvon alentamisesta 4 410 000 eurosta 0 (nolla) euroon ja kaikkien kyseisen hankinnan perusteella suoritettujen maksujen, joiden määrä on 4 241 507 euroa, takaisinperimisestä

—

määräämään, että kaikki komission kyseisen päätöksen perusteella takaisinperimät määrät, lisättynä viivästyskorolla, joka vastaa Euroopan keskuspankin soveltamaa korkokantaa 7 prosenttiyksiköllä korotettuna, on palautettava

—

velvoitettava komissio maksamaan vahingonkorvauksena symbolinen yhden euron määrä, jonka myöhempään täsmentämiseen kantaja varaa oikeuden

—

velvoittamaan komissio vastaamaan oikeudenkäyntikuluista.

1)

Ensimmäinen kanneperuste perustuu siihen, että komissiolla ei ollut toimivaltaa tehdä riidanalaista päätöstä, että kyseiseltä päätökseltä puuttuu oikeusperusta ja että luottamuksensuojan periaatetta on loukattu. Kantaja esittää tältä osin, että komissiolla ei ollut toimivaltaa tehdä riidanalaista päätöstä, joka on täytäntöönpanoperuste saatavan, joka komissiolla mielestään on kantajalta, takaisinperimiseksi, koska sopimusehdoissa ei anneta unionin tuomioistuimille toimivaltaa ratkaista kantajan ja komission välisiä sopimusoikeudellisia riita-asioita.

2)

Toinen kanneperuste perustuu siihen, että väitetty saatava on Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta 25.6.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 1605/2002 (EYVL 2002, L 248, s.1; jäljempänä vuoden 2002 varainhoitoasetus) 73 a artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla vanhentunut tai sitä koskeva kohtuullinen määräaika on joka tapauksessa ylittynyt, sekä hyvää hallintoa koskevan oikeuden, sellaisena kuin se vahvistetaan Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklassa ja ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamista koskevan yleissopimuksen (jäljempänä Euroopan ihmisoikeussopimus) 6 artiklassa, loukkaamiseen. Kantajan mukaan saatava, joka komissiolla mielestään on kantajalta, on vanhentunut, koska vuoden 2002 varainhoitoasetuksen 73 a artiklassa säädetty viiden vuoden määräaika on kulunut umpeen. Lisäksi se pitää Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta annetun neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 1605/2002 soveltamissäännöistä 23.12.2002 annetun komission asetuksen (EY, Euratom) N:o 2342/2002 (EYVL 2002, L 357, s. 1; jäljempänä vuoden 2002 täytäntöönpanoasetus) 85 b artiklan 4 kohtaa, joka koskee vanhentumisajan keskeytymisperusteita, tehottomana. Se katsoo, että vaikka vanhentumisajan kuluminen olisi asianmukaisesti keskeytetty, riidanalaisen päätökseen tekemiseen ja siihen liittyvän perintäilmoituksen antamiseen käytetty aika oli joka tapauksessa ilmeisen kohtuuton ja perusoikeuskirjan 41 artiklan ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohdan vastainen (koska niissä ilmaistaan perusoikeus, joka on myös yleinen oikeusperuste).

3)

Kolmas kanneperuste perustuu tribunal de première instance de Bruxellesin (Brysselin alioikeus, Belgia) 5.10.2017 antaman tuomion sivuttamiseen ja periaatteen, jonka mukaan hallintoasiaa käsiteltäessä on odotettava rikosasiassa annettavaa ratkaisua, noudattamatta jättämiseen. Kantaja väittää, että komission on noudatettava belgialaisen tuomioistuimen 5.10.2017 antamaa tuomiota, jossa syytteet jätettiin tutkimatta sillä perusteella, ettei moitittujen tekojen todenperäisyyden tueksi ollut näyttöä. Koska komissio, joka sitä paitsi oli rikosoikeudenkäynnin asianomistajana, oli päättänyt odottaa Belgiassa käydyn oikeudenkäynnin lopputulosta ennen takaisinperintäpäätöksen tekemistä, mainittu lopputulos ja kansallisen tuomioistuimen toteamukset sitovat sitä, vaikka belgialaisen tuomioistuimen tuomio ei ollut komissioon nähden lainvoimainen.

4)

Neljäs kanneperuste perustuu riidanalaisen päätöksen sisältämiin ilmeisiin arviointivirheisiin. Kantaja katsoo tältä osin, että moititut teot ovat selvästi jääneet näyttämättä toteen eikä sääntöjenvastaisuuksia – saati vakavia sääntöjenvastaisuuksia – ole tapahtunut. Sen mukaan riidanalainen päätös perustuu kahteen OLAFin kertomukseen. Komission esittämiä väitteitä ei kuitenkaan ole näytetty toteen.

5)

Viides kanneperuste perustuu tarjouksentekijöille annettujen ohjeiden noudattamatta jättämiseen ja vuoden 2002 varainhoitoasetuksen 103 artiklan rikkomiseen. Kantaja katsoo, että mikään vastaajan kantajaan kohdistamista moitteista ei koske sitä, että kantaja olisi saanut luottamuksellisia tietoja, tehnyt lainvastaisen sopimuksen kilpailijan kanssa tai vaikuttanut arviointikomiteaan tai hankintaviranomaiseen tarjousten tutkimisen, selventämisen, arvioinnin tai vertailun yhteydessä. Niinpä se katsoo, etteivät vuoden 2002 varainhoitoasetuksen 103 artiklassa ja tarjouksentekijöille annettujen ohjeiden 13 artiklan a alakohdassa tarkoitetut edellytykset täyty.

6)

Kuudes kanneperuste perustuu puolustautumisoikeuksien loukkaamiseen siitä syystä, ettei kantajalle annettu oikeutta tulla kuulluksi.

7)

Seitsemäs kanneperuste perustuu hyvän hallinnon periaatteen, sopimusten täyttämistä vilpittömässä mielessä koskevan periaatteen ja oikeuden väärinkäytön kieltoa koskevan periaatteen loukkaamiseen. Kantaja väittää tältä osin, ettei komissio toiminut huolellisesti eikä puolueettomasti.

8)

Kahdeksas kanneperuste perustuu vuoden 2002 varainhoitoasetuksen lainvastaisuuteen siitä syystä, että kyseinen artikla on yleisen perusteettoman edun kiellon periaatteen vastainen. Vuoden 2002 varainhoitoasetuksen 103 artiklassa avataan nimittäin toimielimelle mahdollisuus periä takaisin kaikki sopimuksen koko täytäntöönpanoaikana maksetut määrät, vaikka sopimuspuoli on pannut sopimuksen kokonaisuudessaan täytäntöön. Vuoden 2002 varainhoitoasetuksen 103 artiklasta seuraa, että toimielin voi saada hyväkseen kaikki sopimuspuolen tekemät suoritukset ilman mitään maksua. Kantajan mukaan 103 artikla on todettava lainvastaiseksi siltä osin kuin siinä sallitaan toimielimen kasvattavan varallisuuttaan perusteettomasti sopimuspuolen kustannuksella.

9)

Yhdeksäs kanneperuste on toissijainen ja perustuu vuoden 2002 varainhoitoasetuksen 103 artiklan rikkomiseen ja suhteellisuusperiaatteen loukkaamiseen. Kantajan mukaan toimielimen arviointi on suoritettava vuoden 2002 varainhoitoasetuksen 103 artiklan mukaisesti. Lisäksi kyseinen arviointi on suoritettava suhteellisuusperiaatteen mukaisesti ja toimielimen on varmistettava, että sen päätös on oikeasuhteinen kyseessä olevan rikkomisen vakavuuteen nähden. Kyseinen oikeasuhteisuutta koskeva velvollisuus ilmentää sopimusten täytäntöönpanoon sovellettavaa vilpittömän mielen periaatetta. Nyt käsiteltävässä asiassa kyseistä velvollisuutta ei ole kantajan mukaan noudatettu.

—

kumoamaan vastaajan 14.11.2019 tekemän päätöksen, jolla Anglo Austrian AAB Bank AG:lla oleva luottolaitoksen toimipa peruutettiin,

—

velvoittamaan vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja

—

päättämään unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 67 artiklan 2 kohdan mukaisesti, että tähän asiaan liittyvistä syistä sen käsittelylle annetaan etusija.

1.

Vastaaja on rikkonut neuvoston asetuksen (EU) N:o 1024/2013 (1) 14 artiklan 5 kohtaa siltä osin kuin se on kyseisen asetuksen 4 artiklan 3 kohdan mukaan soveltanut toimiluvan peruuttamiseen virheellisesti sovellettavaa kansallista oikeutta.

2.

Vastaaja on loukannut suhteellisuusperiaatetta siltä osin kuin se on toimiluvan peruuttaessaan soveltanut lainvastaisesti viimeisintä mahdollista valvontakeinoa.

3.

Vastaaja on loukannut Anglo Austrian AAB Bank AG:n oikeutta tehokkaaseen oikeussuojaan, kun se ei ole lykännyt päätöksen täytäntöönpanoa.

4.

Vastaaja on rikkonut Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklaa, asetuksen (EU) N:o 1024/2013 31 artiklaa ja 32 artiklaa, pankkitoiminnasta annetun lain 70 §:n 4 momenttia ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklaa siltä osin kuin se ei ole kunnioittanut näissä säännöksissä ja määräyksissä Anglo Austrian AAB Bank AG:lle annettuja menettelyllisiä oikeuksia.

5.

Vastaaja on puuttunut Belegging-Maatschappij ”Far-East” B.V.:n omaisuudensuojaan siltä osin kuin se on peruuttanut Anglo Austrian AAB Bank AG:n toimiluvan ja mitätöinyt tällä tavalla Belegging-Maatschappij ”Far-East” B.V:lle Anglo Austrian AAB Bank AG:sta kuuluvien osuuksien taloudellisen arvon.