1)

Euroopan unionin yleisen tuomioistuimen tuomio 13.7.2017, OZ vastaan EIP (T-607/16, ei julkaistu, EU:T:2017:495), kumotaan siltä osin kuin siinä hylätään yhtäältä OZ:n kanteessaan esittämät korvausvaatimukset, jotka perustuvat Euroopan investointipankin (EIP) vastuuseen tutkintamenettelyssä tapahtuneiksi väitetyistä lainvastaisuuksista, mukaan lukien siitä, että valittajan oikeutta saada asiansa käsitellyksi oikeudenmukaisesti ei kunnioitettu, ja siltä osin kuin siinä hylätään toisaalta kyseisessä kanteessa esitetyt kumoamisvaatimukset.

2)

Valitus hylätään muilta osin.

3)

Euroopan investointipankin pääjohtajan 16.10.2015 tekemä päätös olla ryhtymättä toimenpiteisiin OZ:n seksuaalisen häirinnän vuoksi tekemän kantelun johdosta kumotaan.

4)

Kanne hylätään muilta osin.

5)

Euroopan investointipankki velvoitetaan vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan oikeudenkäyntikulut, joita OZ:lle on aiheutunut sekä ensimmäisessä oikeusasteessa että muutoksenhakumenettelyssä.

—

ei lähtökohtaisesti voi tässä toisessa jäsenvaltiossa tämän asetuksen 27 artiklan 1 kohtaan perustuvan, häntä koskevaa siirtopäätöstä koskevan muutoksenhaun yhteydessä vedota mainitun asetuksen 9 artiklassa ilmaistuun vastuuperusteeseen

—

voi poikkeuksellisesti tällaisen muutoksenhaun yhteydessä vedota tähän vastuuperusteeseen saman asetuksen 20 artiklan 5 kohdan kattamassa tilanteessa, jos tämä kolmannen maan kansalainen on toimittanut pyynnön esittäneen jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle tiedot, joiden perusteella on ilmeistä, että tätä jäsenvaltiota on pidettävä hakemuksen käsittelystä vastuussa olevana jäsenvaltiona mainitun vastuuperusteen mukaisesti.

1)

[Euroopan unionin] tavaramerkistä 26.2.2009 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 207/2009 9 artiklan 1 kohdan a ja b alakohtaa sekä jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä 22.10.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/95/EY 5 artiklan 1 kohdan a ja b alakohtaa on tulkittava siten, että niissä ei oikeuteta testimerkistä muodostuvan yksilöllisen tavaramerkin haltijaa kieltämään kolmatta osapuolta panemasta merkkiä, joka on sama tai samankaltainen kuin kyseinen tavaramerkki, tavaroihin, jotka eivät ole samoja eivätkä samankaltaisia kuin tavarat tai palvelut, joita varten kyseinen tavaramerkki on rekisteröity.

2)

Asetuksen N:o 207/2009 9 artiklan 1 kohdan c alakohtaa ja direktiivin 2008/95 5 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että niissä oikeutetaan testimerkistä muodostuvan laajalti tunnetun yksilöllisen tavaramerkin haltija kieltämään kolmatta osapuolta panemasta merkkiä, joka on sama tai samankaltainen kuin kyseinen tavaramerkki, tavaroihin, jotka eivät ole samoja eivätkä samankaltaisia kuin tavarat, joita varten kyseinen tavaramerkki on rekisteröity, edellyttäen että asiassa on näytetty, että kyseinen kolmas osapuoli käyttää epäoikeutetusti hyväksi kyseisen tavaramerkin erottamiskykyä tai mainetta taikka aiheuttaa haittaa sen erottamiskyvylle tai maineelle, ja ettei kyseinen kolmas osapuoli tässä tapauksessa ole näyttänyt toteen näissä säännöksissä tarkoitettua perusteltua syytä merkin panemiselle näihin tavaroihin.

—

ennen vähennysoikeuden epäämistä tutki, voiko virheellisen laskun laatija maksaa perusteettomasti maksetun arvonlisäveron takaisin laskun saajalle ja itse oikaista laskun sovellettavan kansallisen lainsäädännön mukaisesti saadakseen takaisin perusteettomasti valtiolle tilittämänsä veron

—

itse palauta laskun saajalle veroa, jonka tämä on erehdyksessä maksanut laskun laatijalle ja jonka viimeksi mainittu on sen jälkeen perusteettomasti tilittänyt valtiolle.

1)

Euroopan unionin yleisen tuomioistuimen 13.12.2017 antama tuomio CJ v. ECDC (T-602/16, ei julkaistu, EU:T:2017:893) kumotaan.

2)

Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskuksen (ECDC) arvioinnin tarkastajan 21.9.2015 tekemä päätös, jolla vahvistettiin lopulliseksi CJ:n vuoden 2011 arviointikertomus, kumotaan.

3)

Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskus vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan CJ:lle sekä ensimmäisessä oikeusasteessa käydyssä menettelyssä että muutoksenhakumenettelyssä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

1)

Kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY 1 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, ettei kyseisen direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle jää pääasiassa kyseessä olevan kaltainen sopimusehto, jossa yleisesti viitataan sovellettavaan kansalliseen oikeuteen sopimuspuolten välisten oikeusriitojen tutkimiseen toimivaltaisen tuomioistuimen määrittämiseksi.

2)

Direktiivin 93/13 7 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, ettei se ole esteenä sopimusehdossa viitatuille menettelysäännöille, joiden nojalla elinkeinonharjoittaja voi valita vastaajan kotipaikan toimivaltaisen tuomioistuimen ja sopimuksen täyttämispaikkakunnan toimivaltaisen tuomioistuimen välillä, kun se nostaa kanteen, jossa kuluttajan väitetään jättäneen sopimuksen täyttämättä, jollei sopimuksen täyttämispaikkakunnan valinta johda kuluttajan kannalta sellaisiin menettelyllisiin edellytyksiin, jotka ovat omiaan rajoittamaan liiallisesti unionin oikeusjärjestyksessä kuluttajalle annettua oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkistettava.

1)

Valitus hylätään.

2)

The Green Effort Limited vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston (EUIPO) ja Fédération internationale de l’automobilen (FIA) oikeudenkäyntikulut.

1)

Maksupalveluista sisämarkkinoilla, direktiivien 97/7/EY, 2002/65/EY, 2005/60/EY ja 2006/48/EY muuttamisesta ja direktiivin 97/5/EY kumoamisesta 13.11.2007 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2007/64/EY 2 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että suoraveloitukset, jotka suoritetaan maksunsaajan aloitteesta sellaiselta tililtä, jonka haltija se ei ole, ja joihin näin veloitetun tilin haltija ei ole antanut suostumustaan, kuuluvat kyseisessä säännöksessä tarkoitetun maksupalvelun käsitteen alaan.

2)

Direktiivin 2007/64 58 artiklaa on tulkittava siten, että siinä tarkoitetun maksupalvelunkäyttäjän käsitteen alaan kuuluu sellaisen maksutilin haltija, jolta on suoritettu suoraveloituksia ilman kyseisen haltijan suostumusta.

1)

Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 12.12.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1215/2012 7 artiklan 5 alakohtaa on tulkittava siten, että jäsenvaltion tuomioistuimella ei ole toimivaltaa ratkaista riita-asiaa, joka koskee matkustajille heidän lennolle pääsynsä epäämisen sekä lentojen peruuttamisen tai pitkäaikaisen viivästymisen johdosta annettavaa korvausta ja apua koskevista yhteisistä säännöistä sekä asetuksen (ETY) N:o 295/91 kumoamisesta 11.2.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 261/2004 7 artiklan nojalla sellaista lentoyhtiötä vastaan nostettua korvauskannetta, jonka kotipaikka on toisessa jäsenvaltiossa, sillä perusteella, että kyseisellä yhtiöllä on tuomioistuimen, jossa kanne on nostettu, tuomiopiirissä sivuliike, joka ei ole osallisena yhtiön ja asianomaisen matkustajan välisessä oikeussuhteessa.

2)

Asetuksen N:o 1215/2012 26 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että sitä ei sovelleta pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tapauksessa, jossa vastaaja ei ole esittänyt huomautuksia tai vastannut asiassa.

1)

Ensimmäinen kysymys

2)

Toinen kysymys

1)

Ensimmäinen kysymys

2)

Toinen kysymys

1)

Onko silloin, kun lähtöselvityksessä lentokentällä ilmoittautuvan lentomatkustajan, jolla on vahvistettu varaus tietylle lennolle, varaus muutetaan vastoin hänen tahtoaan myöhemmälle lennolle, kyseessä lentomatkustajien oikeuksista annetun asetuksen (1) 4 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu lennolle pääsyn epääminen, kun lento, jolle lentomatkustajalla oli vahvistettu varaus, edelleen suoritetaan?

2)

Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi: Voidaanko lentomatkustajien oikeuksista annetun asetuksen 5 artiklan 1 kohdan c alakohdan iii alakohtaa soveltaa analogisesti tilanteissa, joissa on kyse lentomatkustajien oikeuksista annetun asetuksen 4 artiklan 3 kohdassa tarkoitetusta lennolle pääsyn epäämisestä?

1)

Onko kulutusluottosopimuksista ja neuvoston direktiivin 87/102/ETY kumoamisesta 23.4.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/48/EY (1) 10 artiklan 2 kohdan p alakohtaa tulkittava siten, että peruuttamisoikeuden käyttämisen ”määräaikaa” ja ”muita ehtoja sen käyttämiselle” koskeviin tietoihin kuuluvat myös peruuttamisen määräajan alkamisedellytyksiä koskevat tiedot?

2)

Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi:

Onko kulutusluottosopimuksista ja neuvoston direktiivin 87/102/ETY kumoamisesta 23.4.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/48/EY 10 artiklan 2 kohdan p alakohta esteenä sellaiselle tulkinnalle, että peruuttamista koskevat tiedot on ilmoitettu ”selkeästi” ja ”tiiviisti”, jos niissä ei mainita täydellisesti suoraan peruuttamisen määräajan alkamista koskeviin tietoihin liittyviä pakollisia tietoja, vaan viitataan niiden osalta kansalliseen säännökseen — käsiteltävässä asiassa siviililain (Bürgerliches Gesetzbuch, jäljempänä BGB) 492 §:n 2 momenttiin, sellaisena kuin se oli voimassa 12.6.2014 saakka — jossa puolestaan viitataan edelleen muihin kansallisiin säännöksiin — käsiteltävässsä asiassa siviililain täytäntöönpanosta annetun lain (Einführungsgesetz zum Bürgerlichen Gesetzbuch, jäljempänä EGBGB) 247 §:n 3–13 momenttiin, sellaisina kuin ne olivat voimassa 12.6.2014 saakka — ja kuluttajan on sen vuoksi luettava useiden lakikokoelmien lukuisia säännöksiä saadakseen selvyyden siitä, mitä pakollisia tietoja on pitänyt ilmoittaa, jotta lainasopimuksen peruuttamisen määräaika alkaa kulua?

3)

Jos toiseen kysymykseen vastataan kieltävästi (eikä ole periaatteessa mitään syytä vastustaa kansallisiin säännöksiin viittaamista):

Onko kulutusluottosopimuksista ja neuvoston direktiivin 87/102/ETY kumoamisesta 23.4.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/48/EY 10 artiklan 2 kohdan p alakohta esteenä tulkinnalle, jonka mukaan peruuttamista koskevat tiedot on ilmoitettu ”selkeästi” ja ”tiiviisti”, kun viittaus kansalliseen säännökseen — käsiteltävässä asiassa BGB:n 492 §:n 2 momenttiin, sellaisena kuin se oli voimassa 30.7.2010–12.6.2014 — ja sen edelleenviittaukseen — käsiteltävässä asiassa EGBGB:n 247 §:n 3–13 momenttiin, sellaisina kuin ne olivat voimassa 4.8.2011–12.6.2014 [alkup. s. 3] — johtaa väistämättä siihen, että kuluttajan on säännösten lukemisen lisäksi tehtävä myös oikeudellinen subsumtio — esimerkiksi myönnettiinkö laina hänelle ehdoilla, jotka ovat tavallisia sopimusten, joissa vakuutena on kiinteistövakuus, tai niiden väliaikaisrahoituksen yhteydessä, vai onko kyse toisiinsa liittyvistä sopimuksista — saadakseen selvyyden siitä, mitä pakollisia tietoja on pitänyt ilmoittaa, jotta lainasopimuksen peruuttamisen määräaika alkaa kulua?

1)

Onko tukikelpoinen hehtaari omistajan käytössä asetuksen (EU) N:o 1307/2013 (1) 24 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä virkkeessä tarkoitetulla tavalla, kun kenelläkään kolmannella osapuolella ei ole käyttöoikeutta, erityisesti omistajalta johdettua käyttöoikeutta, tukikelpoiseen hehtaariin, vai onko kyseinen hehtaari kolmannen osapuolen käytössä vai eikö se ole kenenkään käytössä, jos kolmas osapuoli käyttää sitä tosiasiallisesti, ilman käyttöoikeutta, maataloustoimintaan?

2)

Onko asetuksen (EU) N:o 1307/2013 32 artiklan 2 kohdan b alakohdassa säädettyä ”mitä tahansa alaa, joka antoi vuonna 2008 oikeuden tukiin asetuksen (EY) N:o 1782/2003 (2) III osastossa säädetyssä tilatukijärjestelmässä tai IV A osastossa säädetyssä yhtenäisen pinta-alatuen järjestelmässä” tulkittava siten, että kyseisen alan on pitänyt vuonna 2008 täyttää edellytykset, jotka asetuksen (EY) N:o 1782/2003 III osastossa tai IV A osastossa on asetettu oikeudelle tukiin tilatukijärjestelmässä tai yhtenäisen pinta-alatuen järjestelmässä?

3)

Jos toiseen kysymykseen vastataan kieltävästi: Onko asetuksen (EU) N:o 1307/2013 32 artiklan 2 kohdan b alakohdassa säädettyä ”mitä tahansa alaa, joka antoi vuonna 2008 oikeuden tukiin asetuksen (EY) N:o 1782/2003 III osastossa säädetyssä tilatukijärjestelmässä tai IV A osastossa säädetyssä yhtenäisen pinta-alatuen järjestelmässä” tulkittava siten, että asetuksen (EY) N:o 1257/1999 (3) 31 artiklan mukaisen metsitetyn alan luokittelu asetuksen (EU) N:o 1307/2013 32 artiklan 2 kohdan b alakohdan ii alakohdassa tarkoitetuksi tukikelpoiseksi hehtaariksi edellyttää, että kyseisen alan osalta on käytetty asetuksen (EY) N:o 1782/2003 44 artiklan 1 kohdan tai 54 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja kesannointi- tai muita tukioikeuksia?

4)

Jos kolmanteen kysymykseen vastataan kieltävästi: Onko asetuksen (EU) N:o 1307/2013 32 artiklan 2 kohdan b alakohdassa säädettyä ”mitä tahansa alaa, joka antoi vuonna 2008 oikeuden tukiin asetuksen (EY) N:o 1782/2003 III osastossa säädetyssä tilatukijärjestelmässä tai IV A osastossa säädetyssä yhtenäisen pinta-alatuen järjestelmässä” tulkittava siten, että asetuksen (EY) N:o 1257/1999 31 artiklan mukaisen metsitetyn alan luokittelu asetuksen (EU) N:o 1307/2013 32 artiklan 2 kohdan b alakohdan ii alakohdassa tarkoitetuiksi tukikelpoiseksi hehtaariksi edellyttää, että viljelijä on vuonna 2008 jättänyt asetuksen (EY) N:o 1782/2003 22 artiklan 1 kohdan ja/tai 34 artiklan 1 kohdan mukaisen hakemuksen ja että muut sanotun asetuksen III tai IV A osaston mukaiset suoran tuen edellytykset ovat täyttyneet?

1)

Onko direktiivin 2011/95/EU (1) 9 artiklan 2 kohdan e alakohtaa tulkittava siten, että ”kieltäyty[minen] asepalveluksesta selkkauksessa” ei edellytä, että asianomainen henkilö on kieltäytynyt asepalveluksesta muodollisessa kieltäytymismenettelyssä, kun alkuperämaan oikeudessa ei säädetä oikeudesta kieltäytyä asepalveluksesta?

2)

Jos ensimmäiseen kysymykseen on vastattava myöntävästi:

Suojataanko direktiivin 2011/95/EU 9 artiklan 2 kohdan e alakohdassa säädetyllä ”kieltäyty[misellä] asepalveluksesta selkkauksessa” myös henkilöitä, jotka asepalveluksen lykkäyksen päätyttyä eivät ole alkuperämaan sotilashallinnon käytettävissä ja pakenemalla välttävät sen, että heidät pakotettaisiin asepalvelukseen?

3)

Jos toiseen kysymykseen on vastattava myöntävästi:

Onko direktiivin 2011/95/EU 9 artiklan 2 kohdan e alakohtaa tulkittava siten, että sellaisen asevelvollisen, joka ei tiedä tulevaa palveluspaikkaansa, asepalveluksen suorittaminen sisältäisi suoraan tai välittömästi ”12 artiklan 2 kohdassa säädettyjen poissulkemisen perusteiden soveltamisalaan kuuluvia rikoksia tai tekoja” jo pelkästään siksi, että hänen alkuperämaansa asevoimat toistuvasti ja systemaattisesti syyllistyvät tällaisiin rikoksiin tai tekoihin asevelvollisten voimin?

4)

Onko direktiivin 2011/95/EU 9 artiklan 3 kohtaa tulkittava siten, että myös direktiivin 2011/95/EU 9 artiklan 2 kohdan e alakohdassa tarkoitetun vainon tapauksessa direktiivin 2011/95/EU 2 artiklan d alakohdan mukaan direktiivin 2011/95/EU 10 artiklassa mainittujen syiden ja direktiivin 2011/95/EU 9 artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen vainoksi katsottavien tekojen tai teot estävän suojelun puuttumisen välillä on oltava yhteys?

5)

Siinä tapauksessa, että neljänteen kysymykseen on vastattava myöntävästi: täyttyykö direktiivin 2011/95/EU 9 artiklan 3 kohdassa, tulkittuna yhdessä direktiivin 2 artiklan d alakohdan kanssa, tarkoitettu edellytys yhteydestä sellaisen vainon, joka perustuu syytteeseen panemiseen tai rankaisemiseen asepalveluksesta kieltäytymisen johdosta, ja vainon syyn välillä jo silloin, kun kieltäytyminen johtaa syytteeseen panemiseen tai rankaisemiseen?

1)

Pidetäänkö kuormalavojen kuljettamista yhdestä jäsenvaltiosta toiseen jäsenvaltioon, jossa kyseiset kuormalavat on tarkoitus vuokrata kuljetuksen jälkeen viimeksi mainitussa jäsenvaltiossa Romaniaan sijoittautuneelle verovelvolliselle, jolla on arvonlisäverotunniste Romaniassa, direktiivin [2006/112/EY] (1) 17 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuna muuna kuin tavaran siirtona?

2)

Riippumatta siitä, mitä ensimmäiseen kysymykseen vastataan, pidetäänkö direktiivin 2008/9/EY (2) 2 artiklan 1 alakohdassa tarkoitettuna verovelvollisena direktiivin 2006/112/EY 9 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua verovelvollista, joka ei ole sijoittautunut palautusjäsenvaltioon vaan toisen jäsenvaltion alueelle, vaikka kyseisellä henkilöllä on palautusjäsenvaltiossa arvonlisäverotunniste tai henkilö olisi velvollinen hankkimaan sellaisen?

3)

Onko direktiivin 2008/9/EY säännösten valossa se, ettei henkilöllä ole arvonlisäverotunnistetta palautusjäsenvaltiossa, direktiivin 2008/9/EY 3 artiklassa säädettyihin edellytyksiin nähden lisäedellytys sille, että muuhun jäsenvaltioon kuin palautusjäsenvaltioon sijoittautunut verovelvollinen voi käyttää oikeuttaan palautukseen nyt tarkasteltavan kaltaisessa tilanteessa?

4)

Onko direktiivin 2008/9/EY 3 artiklaa tulkittava siten, että se on esteenä kansallisen viranomaisen käytännölle evätä arvonlisäveron palautus sillä perusteella, että jokin yksinomaan kansallisessa lainsäädännössä säädetty edellytys ei täyty?

1)

Onko luvan voimassaolon jatkamisesta tehtyä päätöstä pidettävä sellaisena hankkeen hyväksymisenä, että siihen on sovellettava luontotyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta 21.5.1992 annetun neuvoston direktiivin 92/43/ETY (1) (jäljempänä luontodirektiivi) 6 artiklan 3 kohtaa? [– –]

2)

Vaikuttavatko seuraavat näkökohdat ensimmäiseen kysymykseen annettavaan vastaukseen?

3)

Mikäli ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi, mitä näkökohtia toimivaltaisen viranomaisen on otettava huomioon toteuttaessaan 1 vaiheen tutkinnan luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan mukaan? Onko toimivaltaisella viranomaisella esimerkiksi velvollisuus ottaa huomioon jokin seuraavista näkökohdista tai ne kaikki: i) ehdotettuja töitä ja käyttöä koskevat mahdolliset muutokset; ii) taustalla olevissa ympäristöolosuhteissa mahdollisesti tapahtuneet muutokset, esimerkiksi eurooppalaiseksi alueeksi nimeäminen, lupapäätöksen antamispäivän jälkeen; iii) tieteellisissä tiedoissa mahdollisesti tapahtuneet merkitykselliset muutokset, esimerkiksi uudemmat tutkimukset eurooppalaisten alueiden erityisestä merkityksestä? Onko toimivaltaisella viranomaisella vaihtoehtoisesti velvollisuus arvioida koko hankkeen ympäristövaikutuksia?

4)

Onko tarpeen tehdä erottelu seuraavien välillä: i) lupa, jossa asetetaan määräaika toiminnan toteutusjaksolle (toimintavaihe), ja ii) lupa, jossa ainoastaan asetetaan määräaika ajanjaksolle, jonka kuluessa rakennustöitä voidaan toteuttaa (rakennusvaihe), mutta ei aseteta määräaikaa toimille tai toiminnalle, edellyttäen että rakennustyöt on saatettu päätöksen kyseisen määräajan kuluessa?

5)

Miltä osin, jos ylipäätään, kansallisten tuomioistuinten velvollisuus tulkita lainsäädäntöä niin pitkälti kuin mahdollista luontodirektiivin säännösten ja Århusin yleissopimuksen määräysten mukaisesti riippuu siitä, että oikeusriidan osapuolet ovat nimenomaisesti tuoneet esiin nämä tulkintakysymykset? Onko siis tarkemmin sanottuna niin, että kansallisella tuomioistuimella on siinä tapauksessa, että kansallisessa laissa säädetään kahdesta päätöksentekomenettelystä, joista vain toisessa varmistetaan luontodirektiivin noudattaminen, velvollisuus tulkita kansallista lainsäädäntöä siten, että ainoastaan direktiivin mukaista päätöksentekomenettelyä vodaan soveltaa, huolimatta siitä, että asian osapuolet eivät ole nimenomaisesti vedonneet juuri tähän tulkintaan?

6)

Mikäli toisen kysymyksen a kohtaan vastataan siten, että on tarpeen ottaa huomioon se, onko lupa (jonka voimassaolon jatkamista haetaan) myönnetty sellaisen kansallisen lain säännöksen nojalla, jolla luontodirektiiviä ei ollut pantu täytäntöön asianmukaisesti, onko kansallisella tuomioistuimella siinä tapauksessa velvollisuus jättää soveltamatta kansalliseen prosessioikeuteen kuuluva sääntö, jonka mukaan hankkeen riitauttaja ei voi riitauttaa aiemman (rauenneen) luvan pätevyyttä myöhemmän lupahakemuksen yhteydessä?

7)

Onko tällainen kansallisen prosessioikeuden mukainen sääntö ristiriidassa hiljattain tapauksessa Stadt Wiener (C-348/15) (4) vahvistetun, laiminlyönnin korjaamista koskevan velvollisuuden kanssa?

1)

Onko [direktiivin 2004/83/EY, (1)”määrittelydirektiivi”] 11 artiklan 1 kohdan e alakohdassa ja 2 artiklan e alakohdassa tarkoitettu ”kansalaisuusvaltion suojelu” tulkittava valtiolliseksi suojeluksi?

2)

Päätettäessä, onko henkilöllä [määrittelydirektiivin] 2 artiklan e alakohdassa tarkoitettua perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi ja onko tällaista vainoa vastaan saatavilla suojelua, täytyykö näiden molempien seikkojen kohdalla tehdä [määrittelydirektiivin] 7 artiklan mukainen suojelun saatavuuden arviointi, ja jos on, sovelletaanko molemmissa tapauksissa samoja arviointiperusteita?

3)

Jos ei oteta huomioon 7 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettujen muiden kuin valtiollisten toimijoiden tarjoaman suojelun sovellettavuutta ja oletetaan, että vastaus edellä olevaan ensimmäiseen kysymykseen on myöntävä, onko suojelun tehokkuutta ja saatavuutta arvioitava vain valtiollisten toimijoiden suojelutoimien tai tehtävien perusteella vai voidaanko yksityisten (kansalaisyhteiskunnan) toimijoiden, kuten perheiden ja/tai klaanien, suojelutoimet tai tehtävät ottaa huomioon?

4)

Käytetäänkö (kuten toisessa ja kolmannessa kysymyksessä oletetaan) suojelun saatavuuden arvioinnissa, joka on suoritettava 11 artiklan 1 artiklan e alakohdassa tarkoitettua lakkaamista koskevan harkinnan yhteydessä, samoja arviointiperusteita kuin 7 artiklan mukaisessa suojelun saatavuuden arvioinnissa?

—

toteaa, että Irlanti on jättänyt noudattamatta meriliikennealan onnettomuuksien tutkinnan perusperiaatteista ja neuvoston direktiivin 1999/35/EY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/59/EY muuttamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/18/EY (1) mukaisia jäsenyysvelvoitteitaan, kun se ei ole muodostanut tutkintaelintä, jonka organisaatio, oikeudellinen rakenne ja päätöksenteko on riippumaton kaikista osapuolista, joiden edut saattaisivat olla ristiriidassa kyseisen tehtävän kanssa

—

velvoittaa Irlannin korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ovatko Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan 1 kohta ja 47 artikla sekä julkisista hankinnoista ja direktiivin 2004/18/EY kumoamisesta 26.2.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/24/EU (1) johdanto-osan 10, 29, 107, 109 ja 111 perustelukappale, 1 artiklan 2 kohta ja 72 artikla esteenä sellaiselle kansalliselle oikeussäännölle tai kyseisen oikeussäännön tulkinta- ja soveltamiskäytännölle, jonka mukaan, kun huomioon otetaan sopimuspuolten välinen oikeudellinen sopimussuhde, hankintamenettelyn lainvastaisesta järjestämättä jättämisestä, jolloin sopimuksen muuttamista koskevia oikeussääntöjä on oletettavasti rikottu, sekä sopimuksen muuttamista koskevien säännösten noudattamatta jättämisestä koostuvan rikkomuksen on tehnyt hankintayksikön lisäksi myös hankintayksikön kanssa sopimuksen tehnyt sopimuspuoleksi valittu sillä perusteella, että sopimusten lainvastainen muuttaminen edellyttää sopimuspuolten yhteistä toimintaa?

2)

Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan kieltävästi, ovatko neuvoston direktiivien 89/665/ETY ja 92/13/ETY muuttamisesta julkisia hankintoja koskeviin sopimuksiin liittyvien muutoksenhakumenettelyjen tehokkuuden parantamiseksi 11.12.2007 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2007/66/EY (2) johdanto-osan 19, 20 ja 21 perustelukappale sekä julkisia tavaranhankintoja ja rakennusurakoita koskeviin sopimuksiin liittyvien muutoksenhakumenettelyjen soveltamista koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta 21.12.1989 annetun neuvoston direktiivin 89/665/ETY (3) 2 artiklan 2 kohta ja vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja teletoiminnan alalla toimivien yksiköiden hankintamenettelyjä koskevien yhteisön sääntöjen soveltamiseen liittyvien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta 25.2.1992 annetun neuvoston direktiivin 92/13/ETY (4) 2 artiklan 2 kohta esteenä sellaiselle kansalliselle oikeussäännölle tai kyseisen oikeussäännön tulkinta- ja soveltamiskäytännölle, jonka mukaan myös hankintayksikön kanssa sopimuksen tehneelle sopimuspuoleksi valitulle voidaan määrätä sopimuksen voimassaolon lyhentämisestä erillinen seuraamus (sakko) hankintamenettelyn lainvastaisen järjestämättä jättämisen ja sopimusten muuttamista koskevien säännösten noudattamatta jättämisen perusteella, ottaen huomioon Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan 1 kohta ja 47 artikla sekä julkisista hankinnoista ja direktiivin 2004/18/EY kumoamisesta 26.2.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/24/EU johdanto-osan 10, 29, 107, 109 ja 111 perustelukappale, 1 artiklan 2 kohta ja 72 artikla?

3)

Jos kahteen ensimmäiseen kysymykseen vastataan kieltävästi, ennakkoratkaisua pyytävä tuomioistuin pyytää unionin tuomioistuinta antamaan ohjeita myös siitä, onko seuraamuksen (sakon) suuruuden määrittämiseksi riittävää, että osapuolten välillä on olemassa oikeudellinen sopimussuhde, ilman että on tutkittu sopimuksen muuttamiseen johtanutta kummankin osapuolen toimintaa ja osuutta asiaan.

1)

Rajoittuuko kansallisen tuomioistuimen velvoite tulkita vuokraus- ja lainausoikeuksista sekä tietyistä tekijänoikeuden lähioikeuksista henkisen omaisuuden alalla annettua direktiiviä 2006/115 (1) (jäljempänä direktiivi) Rooman yleissopimuksen (2) ja/tai WPPT:n (3) tarkoituksen ja tavoitteen valossa käsitteisiin, joihin viitataan nimenomaisesti direktiivissä, vai ulottuuko se sen sijaan käsitteisiin, jotka sisältyvät ainoastaan näihin kahteen kansainväliseen sopimukseen? Missä määrin direktiivin 8 artiklaa on tulkittava WPPT:n 4 artiklaan sisältyvän ”kansallisen kohtelun” vaatimuksen valossa?

2)

Onko jäsenvaltiolla harkintavaltaa vahvistaa perusteita sen määrittämiseksi, mitkä esittäjät ovat direktiivin 8 artiklassa tarkoitettuja ”asianomaisia esittäjiä”? Voiko jäsenvaltio etenkin rajata oikeuden osuuteen kohtuullisesta korvauksesta tapauksiin, joissa i) esitys tapahtuu Euroopan talousalueeseen (jäljempänä ETA) kuuluvassa maassa tai ii) esittäjillä on koti- tai asuinpaikka ETA-maassa?

3)

Millainen harkintavalta jäsenvaltiolla on, kun se vastaa toisen sopimuspuolen WPPT:n 15 artiklan 3 kappaleen mukaisesti tekemään varaumaan? Onko jäsenvaltion käytettävä täsmälleen samoja ehtoja, joita toinen sopimuspuoli on käyttänyt varaumassaan? Onko sopimuspuolen jätettävä soveltamatta Rooman yleissopimuksen 5 artiklaan sisältyvää 30 päivän sääntöä siten, että seurauksena voi olla se, että varauman tehneen sopimuspuolen tuottaja saa 15 artiklan 1 kappaleen mukaisen korvauksen mutta saman tallenteen esittäjät eivät saa tällaista korvausta? Vai onko varaumaan vastaavalla sopimuspuolella oikeus antaa varauman tehneen sopimuspuolen kansalaisille laajempia oikeuksia kuin ne, jotka varauman tehnyt sopimuspuoli on antanut, toisin sanoen voiko varaumaan vastaava sopimuspuoli antaa oikeuksia, joita varauman tehnyt sopimuspuoli ei anna?

4)

Onko missään olosuhteissa sallittua rajata oikeus kohtuulliseen korvaukseen koskemaan ainoastaan äänitallenteen tuottajia, toisin sanoen evätä tämä oikeus esittäjiltä, joiden esitykset on tallennettu kyseiselle äänitallenteelle?

1)

Portugalin valtio ei ole ilmoittanut Euroopan komissiolle 2.12.1989 annetussa laissa (Decreto-Lei) nro 442/89 säädettyjä teknisiä määräyksiä; onko näitä säännöksiä — tarkemmin ottaen edellä mainittuja 3 ja 9 §:ää [joiden teksti esitetään] — näin ollen jätettävä soveltamatta, jos yksityishenkilöt vaativat niiden soveltamatta jättämistä?

2)

Portugalin valtio ei ole ilmoittanut Euroopan komissiolle 8.11.2003 annetussa laissa (Decreto-Lei) nro 282/2003 säädettyjä teknisiä määräyksiä; onko niitä — tarkemmin ottaen edellä mainittuja 2 ja 3 §:ää — näin ollen jätettävä soveltamatta palvelujen tarjoajiin Portugalissa?

—

toteaa, että Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta ei ole noudattanut yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä 28.11.2006 annetun neuvoston direktiivin 2006/211/EY (1) (jäljempänä arvonlisäverodirektiivi) 395 artiklan 2 kohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se on ottanut käyttöön uusia yksinkertaistamistoimenpiteitä, joilla laajennetaan nollaverokantaa ja poikkeusta alkuperäisessä vuoden 1973 termiinimarkkinalaissa säädettyyn arvonlisäveron kirjaamista koskevaan normaaliin vaatimukseen toimittamatta komissiolle hakemusta neuvoston luvan saadakseen

—

velvoittaa Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1)

Onko pelkästään kantajien kaltaisten katolisen uskonnon opettajien erilainen kohtelu perusoikeuskirjan 21 artiklassa ja direktiivissä 2000/78/EY (1) tarkoitettua uskontoon perustuvaa syrjintää, vai onko se, että työntekijälle myönnetty todistus soveltuvuudesta voidaan peruuttaa, asianmukainen peruste sille, että ainoastaan kantajien kaltaisia katolisen uskonnon opettajia kohdellaan eri tavoin kuin muita opettajia eivätkä he hyödy väärinkäytöksiä estävistä toimenpiteistä, joista määrätään Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön (EAY), Euroopan teollisuuden ja työnantajain keskusjärjestön (UNICE) ja julkisten yritysten Euroopan keskuksen (CEEP) tekemästä määräaikaista työtä koskevasta puitesopimuksesta 28.6.1999 annetun neuvoston direktiivin 1999/70/EY liitteenä olevan, 18.3.1999 tehdyn määräaikaista työtä koskevan puitesopimuksen (2) 5 lausekkeessa?

2)

Mikäli todetaan, että direktiivin 2000/78/EY 2 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettua välitöntä, uskontoon perustuvaa (1 artikla) ja perusoikeuskirjassa tarkoitettua syrjintää on tapahtunut, unionin tuomioistuimelta kysytään, mitä keinoja ennakkoratkaisua pyytävä tuomioistuin voi käyttää poistaakseen tällaisen syrjinnän seuraukset, kun otetaan huomioon, että laissa 107/15 tarkoitettu erityissuunnitelma, jonka johdosta opettajien työsuhteet on vakinaistettu ja heidän kanssaan on siten tehty toistaiseksi voimassa oleva työsopimus, koski kaikkia muita kuin katolisen uskonnon opettajia, ja onko ennakkoratkaisua pyytävän tuomioistuimen näin ollen vahvistettava toistaiseksi voimassa oleva työsuhde vastaajana olevaan hallintoviranomaiseen?

3)

Onko direktiivin 1999/70/EY liitteenä olevan puitesopimuksen 5 lauseketta tulkittava siten, että se on esteenä sellaiselle nyt esillä olevan kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan työsuhteita koskevia unionin oikeuden säännöksiä, joiden tarkoitus on sanktioida perättäisten määräaikaisten työsopimusten väärinkäyttöä siten, että määräaikainen sopimus määritellään automaattisesti uudelleen toistaiseksi voimassa olevaksi sopimukseksi työsuhteen jatkuessa yli tietyn määräpäivän, ei sovelleta kouluihin eikä erityisesti katolisen uskonnon opettajiin, mikä mahdollistaa perättäisten määräaikaisten työsopimusten tekemisen määräämättömäksi ajaksi; ja erityisesti, onko hiippakunnan piispan hyväksynnän edellyttäminen puitesopimuksen 5 lausekkeen 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettu perusteltu syy, vai onko se sitä vastoin Euroopan unionin perusoikeuskirjan 21 artiklassa tarkoitettua kiellettyä syrjintää;

4)

mikäli kolmanteen kysymykseen vastataan myöntävästi, onko Euroopan unionin perusoikeuskirjan 21 artiklan, direktiivin 1999/70/EY liitteenä olevan puitesopimuksen 4 lausekkeen ja/tai direktiivin 2000/78/EY 1 artiklan nojalla mahdollista jättää soveltamatta säännöksiä, joilla estetään määräaikaisen työsopimuksen automaattinen muuttaminen toistaiseksi voimassa olevaksi työsuhteen jatkuessa yli tietyn määräpäivän?

1)

Asetuksen 3 artiklan 2 kohdan a alakohdan kahden osan sovellettavuus lennon viivästyessä

2)

Lähtöselvitykseen ilmoittautumista koskeva todistustaakka

Mikäli vastaus ensimmäisen kysymyksen a kohtaan on myöntävä eli mikäli asetuksen (EY) N:o 261/2004 3 artiklan 2 kohdan a alakohtaa sovelletaan sellaisen matkustajan vaatimaan korvaukseen, jonka lento on viivästynyt:

1)

Kanne hylätään.

2)

Adapta Color, SL velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1)

Kanne jätetään tutkimatta, koska tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuvat.

2)

Electroquimica Onubense SL velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1)

Välitoimihakemus hylätään.

2)

Asiassa Lantmännen ja Lantmännen Agroetanol v. komissio (T-79/19 R) 14.2.2019 annettu määräys peruutetaan.

3)

Oikeudenkäyntikuluista päätetään myöhemmin.

—

ottamaan Euroopan komissiota vastaan nostetun laiminlyöntikanteen tutkittavaksi ja vahvistamaan komission sopimussuhteen ulkopuolisen vastuun SEUT 340 artiklan perusteella,

—

ottamaan kumoamiskanteen Euroopan komission implisiittisestä päätöksestä, jolla se 20.12.2018 päivätyssä kirjeessä kieltäytyi ryhtymästä toimenpiteisiin, tutkittavaksi,

—

asiakysymyksen osalta ensiksi

—

toiseksi

1)

Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan Sveitsi on rikkonut Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Sveitsin valaliiton sopimusta henkilöiden vapaasta liikkuvuudesta (EYVL 2002, L 114, s. 6) ja ammattipätevyyden tunnustamisesta 7.9.2005 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 2005/36/EY (EUVL 2005, L 255, s. 22). Kantajan mukaan Sveitsin valaliitto antoi heinäkuussa 2013 säännöksen, jolla rajoitettiin lääkäreiden palkkaamista Sveitsin pakollisen sairausvakuutuksen kattamilla alueilla, joilla henkilöstömäärä on ylimitoitettu, ja tämä merkitsee kansalaisuuteen perustuvaa välillistä syrjintää, koska kyseinen rajoitus ei koske lääkäreitä, joilla on kolmen vuoden työkokemus Sveitsin yliopistollisista sairaaloista.

2)

Toinen kanneperuste, jonka mukaan Euroopan unioni ei ole kansainvälisen oikeuden vastavuoroisuuden periaatteen mukaan syrjinyt lääkäreitä, jotka ovat Sveitsin kansalaisia, mikä kantajan mukaan unionin yleisen tuomioistuimen on vahvistettava.

3)

Kolmas kanneperuste, jonka mukaan komissio kieltäytyi virheellisesti ryhtymästä toimenpiteisiin, koska sillä on velvollisuus taata perussopimusten noudattaminen SEU 17 artiklan 1 kohdan perusteella sekä Euroopan unionin kansalaisten perusoikeuksien noudattaminen. Tältä osin kantaja vetoaa toimielimiä koskevaan luottamuksensuojan periaatteeseen ja saavutettuihin oikeuksiin liittyvään oikeusvarmuuden periaatteeseen.

4)

Neljäs kanneperuste, jonka mukaan se, ettei komissio ryhtynyt kiireellisesti toimenpiteisiin kantajan kehotuksesta huolimatta, merkitsee implisiittistä kieltäytymistä ja on siten kielteinen päätös.

5)

Viides kanneperuste, jonka mukaan komissiolla on laiminlyönnin johdosta sopimussuhteen ulkopuolinen vastuu SEUT 340 artiklan perusteella.

—

kumoamaan komission 17.1.2019 antaman päätöksen, joka liittyy asiaan nro Ares(2018)6073379

—

velvoittamaan komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu asetuksen (EY) N:o 1049/2001 (1) 4 artiklan 2 kohdan ensimmäisen luetelmakohdan (taloudellisten etujen suoja) virheelliseen soveltamiseen

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu asetuksen (EY) N:o 1049/2001 7 artiklan 1 kohdan ja 8 artiklan 1 kohdan (hakemusten käsittely) virheelliseen soveltamiseen

—

kumoamaan 6.6.2018 päivätyllä kirjeellä tiedoksi annetut EUIPO:n nimittävän viranomaisen päätökset, joilla kantajaa ei ole ylennetty seuraavaan palkkaluokkaan (AST 8) vuoden 2014 ylennysmenettelyssä, vuoden 2015 ylennysmenettelyssä, vuoden 2016 ylennysmenettelyssä eikä vuoden 2017 ylennysmenettelyssä

—

velvoittamaan EUIPO:n korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1)

Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen 45 artiklan rikkominen, ilmeiset arviointivirheet, 14.11.2017 annetun tuomion Vincenti v. EUIPO (T-586/16, EU:T:2017:803) virheellinen täytäntöönpano tai huomiotta jättäminen.

Ensimmäisen kanneperusteen yhteydessä väitetään, että vastaajan nimittävä viranomainen on rikkonut Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen (jäljempänä henkilöstösäännöt) 45 artiklaa, tehnyt ilmeisiä arviointivirheitä ja jättänyt 14.11.2017 annetun tuomion Vincenti v. EUIPO (T-586/16, EU:T:2017:803) täytäntöönpanematta tai pannut sen täytäntöön virheellisesti, koska se ei ole saattanut kantajaa siihen tilanteeseen, jossa hän olisi, jos se olisi sallinut kantajan osallistumisen kuhunkin yksittäiseen ylennysmenettelyyn kyseisen menettelyn ajankohtana, vaan nimittävä viranomainen on sitä vastoin tehnyt kokonaisarvioinnin riidanalaisten päätösten ajankohtana 6.6.2018. Edellä mainitun tuomion mukaan ylennyksen epäämistä ei olisi saanut perustella seikoilla, jotka eivät vielä olleet viraston tiedossa ajankohtana, jolloin nimittävä viranomainen oli velvollinen tekemään päätöksen.

Kantaja vetoaa lisäksi siihen, että ylennyksen epääminen samalla kerralla neljältä peräkkäiseltä vuodelta viittaamalla kantajan samaan käyttäytymiseen on oikeudenvastaista, koska se merkitsee yhtä ankaraa seuraamusta kuin henkilöstösääntöjen liitteessä IX olevan 9 artiklan 1 kohdan e ja f alakohdassa säädetyt seuraamukset ja siten seuraamuksen luonteista pysyvää ylennyskieltoa, jolla kierretään kantajalle kurinpitomenettelyssä kuuluvat puolustautumisoikeudet, sekä kahdesti rankaisemista.

Kantaja katsoo myös, että viraston riidanalaiset päätökset ovat hänelle vastaisia oikeudenvastaisella tavalla hänen pitkäaikaisen sairautensa vuoksi, koska vastaaja ei ole ottanut hänen sairausaikaansa huomioon myönteisessä mielessä ajanjaksona, jona kantaja on korjannut hänen syykseen katsottua käyttäytymistä, ja tämä merkitsee ilmeistä arviointivirhettä sekä henkilöstösääntöjen 45 artiklan ja 14.11.2017 annetun tuomion Vincenti v. EUIPO (T-586/16, EU:T:2017:803) virheellistä soveltamista.

2)

Kantajalle Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaan kuuluvan kuulluksi tulemista koskevan oikeuden sekä kantajalle henkilöstösääntöjen 45 artiklan yleisistä täytäntöönpanosäännöistä 16.12.2013 annetun komission päätöksen C(2013) 8968 final 5 artiklan ja erityisesti 5 artiklan 5 ja 7 kohdan mukaan kuuluvien menettelyllisten oikeuksien loukkaaminen

Toisessa kanneperusteessa katsotaan, että vastaaja on loukannut kantajan perusoikeutta tulla kuulluksi ennen hänelle vastaisen päätöksen tekemistä, koska kantajalle ei ole annettu tilaisuutta lausua mielipiteensä sitä ennen. Kantajan mukaan vastaaja ei kiistä tätä.

Vastaaja on siten myös suoraan loukannut kantajalle henkilöstösääntöjen 45 artiklan yleisistä täytäntöönpanosäännöistä 16.12.2013 annetun komission päätöksen C(2013) 8968 final 5 artiklan ja erityisesti 5 artiklan 5 ja 7 kohdan mukaan kuuluvia menettelyllisiä oikeuksia, jotka sitä paitsi ilmentävät kuulluksi tulemista koskevan loukatun perusoikeuden keskeistä merkitystä ja vahvistavat sen, että kantajalla on myös nyt kyseessä olevassa tapauksessa ollut oikeus tulla kuulluksi ennen riidanalaisten päätösten tekemistä.

—

kumoamaan EUIPOn 4.6.2018 lähettämillään kirjeillä tiedoksi antamat päätökset, joilla hylättiin kantajan 25.1.2018 päivätyssä kirjeessään esittämät vaatimukset

—

velvoittamaan EUIPOn maksamaan kantajalle korvauksena unionin yleisen tuomioistuimen kohtuulliseksi katsoman määrän siitä henkisestä kärsimyksestä ja aineettomista vahingoista, joita kantajalle aiheutui edeltävässä luetelmakohdassa mainituista EUIPOn päätöksistä sekä

—

velvoittamaan EUIPOn korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1.

Ilmeinen arviointivirhe, harkintavallan käyttämättä jättäminen, syrjimättömyysperiaatteen ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaaminen, mielivaltaisen menettelyn kiellon loukkaaminen

2.

Irtisanomislausekkeen lainvastaisuus suuntaviivojen rikkomisen vuoksi, hyvän hallinnon periaatteen, syrjimättömyysperiaatteen ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaaminen sekä sen periaatteen loukkaaminen, että väliaikaisen työsopimuksen päättäminen edellyttää perusteltua syytä (iusta causa), Euroopan unionin perusoikeuskirjan 30 artiklan, direktiivin 1999/70/EY (1), puitesopimuksen (erityisesti sen 1 artiklan b alakohdan ja 5 artiklan 1 kohdan) ja ILOn yleissopimuksessa 158, joka koskee työnantajan toimesta tapahtuvaa palvelussuhteen päättämistä, olevan 4 artiklan rikkominen

3.

Suuntaviivojen rikkominen, joka merkitsee myös merkittävää menettelyvirhettä, syrjimättömyysperiaatteen ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen, hyvän hallinnon ja hyvän taloushallinnon periaatteen loukkaaminen ja henkilön oikeuden tulla kuulluksi ennen yksilölle vastaisen toimen antamista loukkaaminen (Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan a alakohta), vastaajan huolellisuusvelvollisuuden ja velvollisuuden huolehtia kantajan oikeutetuista eduista laiminlyöminen, ilmeinen arviointivirhe punnittaessa kantajan intressejä ja hallinnon intressejä sekä mielivaltaisen menettelyn kiellon loukkaaminen

4.

Muuta henkilöstöä koskevien palvelussuhteen ehtojen 8 artiklan 1 kohdan toisen ja kolmannen virkkeen sekä ketjutuskiellon rikkomisen vuoksi kantajan sopimus oli katsottava tehdyn toistaiseksi ilman irtisanomislauseketta.

5.

Lainvastainen irtisanomislausekkeen mukaan ottaminen sopeuttamisprotokollan puitteissa sekä perustellun luottamuksen ja kantajan laillisten intressien loukkaaminen ja velvollisuuden huolehtia henkilöstön hyvinvoinnista riidanalaista lauseketta sovellettaessa laiminlyöminen.

6.

Kantajan perustellun luottamuksen loukkaaminen, vastaajan kantajaa koskevan huolenpitovelvoitteen sekä palvelussuhteen jatkamatta jättämisestä johtuvien kantajan oikeutettujen intressien huomioon ottamisen laiminlyöminen, ilmeinen arviointivirhe punnittaessa hallinnon intressejä.

—

kumoaa riidanalaisen päätöksen ja tämän johdosta

—

toteaa 9.2.2013 EU-tavaramerkin goclean nro 13270046 päteväksi kaikkien luokkaan 11 kuuluvien tavaroiden tai osan näistä osalta (WC-säiliöt, WC-pöntöt, vedenjakelulaitteistot)

—

velvoittaa EUIPO:n ja/tai muun osapuolen (Ceramica Cielo SpA) korvaamaan kantajalle oikeudenkäyntikulut sekä kulut, jotka ovat aiheutuneet asian käsittelystä EUIPO:n mitättömyysosastossa ja valituslautakunnassa.

—

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/1001 7 artiklan 1 kohdan b alakohdan rikkominen ja virheellinen soveltaminen

—

mainitun asetuksen 7 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetun erottamiskyvyn virheellinen tulkinta

—

tavaramerkin katsominen perusteettomasti iskulauseeksi

—

mainitun asetuksen 95 artiklan 1 kohdan rikkominen ja virheellinen soveltaminen suhteessa sen 59 artiklaan

—

mainitun asetuksen 7 artiklan 3 kohdan ja 59 artiklan 2 kohdan rikkominen ja virheellinen soveltaminen.

—

kumoamaan 31.10.2018 tehdyn Euroopan komission päätöksen C(2018) 7141 final, joka koskee valtiontukea SA.4468 (2018/N) — Liettua — Liettuassa sijaitsevaa nesteytetyn maakaasun käsittelylaitosta koskevan tuen muuttaminen

—

velvoittamaan komission ja kaikki komissiota tukevat väliintulijat korvaamaan oikeudenkäyntikulut

—

Kantajat väittävät, että kaikki näyttö asiassa osoittaa, että komission olisi pitänyt epäillä valtiontuen soveltuvuutta sisämarkkinoille ja näin ollen aloittaa muodollinen tutkintamenettely. Näyttö kattaa alustavan tutkinnan keston, muut olosuhteet, joiden puitteissa riidanalainen päätös on tehty sekä päätöksen sisällössä olevat puutteet; päätöstä ei ole perusteltu riittävällä tavalla ja se sisältää vakavia arviointivirheitä.

—

Kantajat väittävät erityisesti, että i) yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvän palvelun tarpeellisuutta ja laajuutta koskeva arviointi on virheellinen ja riittämätön; ii) komissio on katsonut virheellisesti, että tuki on ollut yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvän palvelun puitteiden mukainen; iii) riidanalaisessa päätöksessä ei oteta riittävällä tavalla huomioon viimeisiä tukea koskevia muutoksia ja sen perustelut ovat näin ollen riittämättömät; iv) riidanalaisessa päätöksessä tehty tukitoimenpiteen tarpeellisuutta ja suhteellisuutta koskeva arviointi on virheellinen ja riittämätön ja v) riidanalaisessa päätöksessä ei oteta riittävällä tavalla huomioon vaikutuksia kilpailuun Liettuan kaasunjakelussa eikä muiden jäsenvaltioiden kanssa käytävään kauppaan.

—

kumoamaan 24.1.2019 annetun komission päätöksen BUDG/DGAl/C/4/PL/Ares(2019) s. 283284 ja

—

velvoittamaan vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste perustuu siihen, että riidanalainen päätös on SEUT 266 artiklan vastainen, koska siinä evättiin kantajan maksamien sakkojen palauttaminen 29.6.2019 annetun komission päätöksen C(2016) 3920 noudattamiseksi.

2)

Toinen kanneperuste perustuu siihen, että riidanalainen päätös on SEUT 266 artiklan vastainen, koska siinä sovellettiin tosiasiallisesti uudelleen 8.2.2010 annettua päätöstä K(2010) 727 lopullinen tai 29.6.2016 annettua komission päätöstä C(2016) 3920, jotka on kumottu unionin yleisen tuomioistuimen 15.7.2015 antamalla tuomiolla GEA Group v. komissio, T-189/10, EU:T:2015:504 ja sen 18.10.2018 antamalla tuomiolla GEA Group v komissio, T-640/16, EU:T:2018:700.

—

kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 (EUVL 2019, L 14, s. 1) vuosien 2012 ja 2013 osalta

—

toissijaisesti kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin se koskee kantajaa vuosien 2012 ja 2013 osalta

—

toissijaisesti kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin sen mukaan suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 000 käyttötuntia, on maksettava takaisin 20 prosentin, suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 500 käyttötuntia, on maksettava takaisin 15 prosentin, ja suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 8 000 käyttötuntia, 10 prosentin ylittävä osuus julkaistuista verkkomaksuista

—

toissijaisesti kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin se koskee kantajaa ja siltä osin kuin sen mukaan suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 000 käyttötuntia (Großbreitenbach ja Schleusingen), on maksettava takaisin 20 prosentin ja suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 500 käyttötuntia (Steinbach am Wald), on maksettava takaisin 15 prosentin ylittävä osuus julkaistuista verkkomaksuista

—

tai ainakin kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin se koskee kantajaa ja siltä osin kuin sen mukaan Steinbach am Waldin osalta on maksettava takaisin 20 prosentin ylittävä osuus julkaistuista verkkomaksuista sekä

—

velvoittaa vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut asianajo- ja matkakulut mukaan lukien.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu virheelliseen toteamukseen siitä, että kyse on SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta valtiontuesta

Kantaja väittää ensimmäisen kanneperusteen yhteydessä, että vastaaja on katsonut riidanalaista vapauttamista verkkomaksusta koskevassa arvioinnissaan oikeudellisesti virheellisellä tavalla, että kyse on valtion varojen käytöstä.

Valikoivuutta arvioitaessa viitejärjestelmä on lisäksi määritetty virheellisesti ja puutteellisesti.

Kantaja väittää lisäksi, että viitejärjestelmän puutteellisen määrittämisen vuoksi vastaaja laiminlöi SEUT 296 artiklan 2 kohdan mukaista perusteluvelvoitettaan.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamiseen

Kantaja väittää toisen kanneperusteen yhteydessä, että vastaajan päätöksellä on asetettu takaisinmaksuvelvollisuus vain sellaisille suurille sähkönkuluttajille, jotka on vapautettu vuosien 2012 ja 2013 osalta kokonaisuudessaan verkkomaksuista. Tämän seurauksena kyseisiä suuria sähkönkuluttajia on kohdeltu eri tavalla ja ne on asetettu perusteettomasti epäedullisempaan asemaan suhteessa sellaisiin suuriin sähkönkuluttajiin, jotka ovat hyötyneet saman ajanjakson osalta kiinteämääräisistä verkkomaksua koskevista alennuksista ja joille ei ole asetettu takaisinmaksuvelvollisuutta.

Kantaja väittää lisäksi, että epäyhdenvertaisen kohtelun suhteen vastaaja laiminlöi SEUT 263 artiklan 2 kohdan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaista perusteluvelvoitettaan. Epäyhdenvertaisella kohtelulla rikottiin lisäksi direktiivin 2009/72/EY (1) 32 artiklan 1 kohdan mukaista syrjintäkieltoa.

3)

Kolmas kanneperuste, joka perustuu luottamuksensuojan periaatteen loukkaamiseen

Kantaja väittää kolmannen kanneperusteen yhteydessä, että kantaja on yksittäisen tilanteensa vuoksi voinut luottaa siihen, että siihen sovelletaan edelleen erityisverkkomaksuja.

—

kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 (EUVL 2019, L 14, s. 1) vuosien 2012 ja 2013 osalta

—

toissijaisesti kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin se koskee kantajaa vuoden 2013 osalta

—

toissijaisesti kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin sen mukaan suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 000 käyttötuntia, on maksettava takaisin 20 prosentin, suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 500 käyttötuntia, on maksettava takaisin 15 prosentin, ja suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 8 000 käyttötuntia, 10 prosentin ylittävä osuus julkaistuista verkkomaksuista

—

toissijaisesti kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin se koskee kantajaa ja siltä osin kuin sen mukaan suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 500 käyttötuntia, on maksettava takaisin 15 prosentin ylittävä osuus julkaistuista verkkomaksuista

—

tai ainakin kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin se koskee kantajaa ja siltä osin kuin sen mukaan sen on maksettava takaisin 20 prosentin ylittävä osuus julkaistuista verkkomaksuista sekä

—

velvoittaa vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut asianajo- ja matkakulut mukaan lukien.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu virheelliseen toteamukseen siitä, että kyse on SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta valtiontuesta

Kantaja väittää ensimmäisen kanneperusteen yhteydessä, että vastaaja on katsonut riidanalaista vapauttamista verkkomaksusta koskevassa arvioinnissaan oikeudellisesti virheellisellä tavalla, että kyse on valtion varojen käytöstä.

Valikoivuutta arvioitaessa viitejärjestelmä on lisäksi määritetty virheellisesti ja puutteellisesti.

Kantaja väittää lisäksi, että viitejärjestelmän puutteellisen määrittämisen vuoksi vastaaja laiminlöi SEUT 296 artiklan 2 kohdan mukaista perusteluvelvoitettaan.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamiseen

Kantaja väittää toisen kanneperusteen yhteydessä, että vastaajan päätöksellä on asetettu takaisinmaksuvelvollisuus vain sellaisille suurille sähkönkuluttajille, jotka on vapautettu vuosien 2012 ja 2013 osalta kokonaisuudessaan verkkomaksuista. Tämän seurauksena kyseisiä suuria sähkönkuluttajia on kohdeltu eri tavalla ja ne on asetettu perusteettomasti epäedullisempaan asemaan suhteessa sellaisiin suuriin sähkönkuluttajiin, jotka ovat hyötyneet saman ajanjakson osalta kiinteämääräisistä verkkomaksua koskevista alennuksista ja joille ei ole asetettu takaisinmaksuvelvollisuutta.

Kantaja väittää lisäksi, että epäyhdenvertaisen kohtelun suhteen vastaaja laiminlöi SEUT 263 artiklan 2 kohdan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaista perusteluvelvoitettaan. Epäyhdenvertaisella kohtelulla rikottiin lisäksi direktiivin 2009/72/EY (1) 32 artiklan 1 kohdan mukaista syrjintäkieltoa.

3)

Kolmas kanneperuste, joka perustuu luottamuksensuojan periaatteen loukkaamiseen

Kantaja väittää kolmannen kanneperusteen yhteydessä, että kantaja on yksittäisen tilanteensa vuoksi voinut luottaa siihen, että siihen sovelletaan edelleen erityisverkkomaksuja.

—

pääasiallisesti,

—

toissijaisesti

—

kuulemaan vastaajia, jotka on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan vastaajat syyllistyivät väärinkäyttöön tehdessään useita peräkkäisiä määräaikaisia työsopimuksia ja rikkoivat suhteellisuusperiaatetta.

2)

Toinen kanneperuste, jonka mukaan vastaajat loukkasivat yhdenvertaisen kohtelun ja syrjintäkiellon periaatetta.

3)

Kolmas kanneperuste, jonka mukaan vastaajat loukkasivat kantajien oikeutta tulla kuulluiksi.

4)

Neljäs kanneperuste, jonka mukaan vastaajat aiheuttivat kantajille oikeudellista epävarmuutta ja loukkasivat näiden oikeutta hyvään hallintoon.

5)

Viides kanneperuste, jonka mukaan vastaajat loukkasivat henkilöstön edustajien kuulemisen periaatetta.

6)

Kuudes kanneperuste, jonka mukaan vastaajat loukkasivat Euroopan hyvän hallintotavan säännöstöä.

7)

Seitsemäs kanneperuste, jonka mukaan vastaajat loukkasivat työntekijöiden vapaan liikkuvuuden oikeutta.

Lisäksi kantajat vetoavat toimielinten työntekijöiden väliseen syrjintään, muun muassa väliaikaisille toimihenkilöille tunnustettuihin oikeuksiin nähden, muun muassa erilaisten palkanlisien, eläkemaksujen ja kulukorvausten maksamatta jättämiseen ja mahdollisesti 20 vuoden virkaiän jättämiseen ottamatta huomioon.

—

kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 (EUVL 2019, L 14, s. 1) vuosien 2012 ja 2013 osalta

—

toissijaisesti kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin se koskee kantajaa vuosien 2012 ja 2013 osalta

—

toissijaisesti kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin sen mukaan suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 000 käyttötuntia, on maksettava takaisin 20 prosentin, suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 500 käyttötuntia, on maksettava takaisin 15 prosentin, ja suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 8 000 käyttötuntia, 10 prosentin ylittävä osuus julkaistuista verkkomaksuista

—

tai ainakin kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin se koskee kantajaa ja siltä osin kuin sen mukaan suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 000 käyttötuntia, on maksettava takaisin 20 prosentin ylittävä osuus julkaistuista verkkomaksuista sekä

—

velvoittaa vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut asianajo- ja matkakulut mukaan lukien.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu virheelliseen toteamukseen siitä, että kyse on SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta valtiontuesta

Kantaja väittää ensimmäisen kanneperusteen yhteydessä, että vastaaja on katsonut riidanalaista vapauttamista verkkomaksusta koskevassa arvioinnissaan oikeudellisesti virheellisellä tavalla, että kyse on valtion varojen käytöstä.

Valikoivuutta arvioitaessa viitejärjestelmä on lisäksi määritetty virheellisesti ja puutteellisesti.

Kantaja väittää lisäksi, että viitejärjestelmän puutteellisen määrittämisen vuoksi vastaaja laiminlöi SEUT 296 artiklan 2 kohdan mukaista perusteluvelvoitettaan.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamiseen

Kantaja väittää toisen kanneperusteen yhteydessä, että vastaajan päätöksellä on asetettu takaisinmaksuvelvollisuus vain sellaisille suurille sähkönkuluttajille, jotka on vapautettu vuosien 2012 ja 2013 osalta kokonaisuudessaan verkkomaksuista. Tämän seurauksena kyseisiä suuria sähkönkuluttajia on kohdeltu eri tavalla ja ne on asetettu perusteettomasti epäedullisempaan asemaan suhteessa sellaisiin suuriin sähkönkuluttajiin, jotka ovat hyötyneet saman ajanjakson osalta kiinteämääräisistä verkkomaksua koskevista alennuksista ja joille ei ole asetettu takaisinmaksuvelvollisuutta.

Kantaja väittää lisäksi, että epäyhdenvertaisen kohtelun suhteen vastaaja laiminlöi SEUT 263 artiklan 2 kohdan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaista perusteluvelvoitettaan. Epäyhdenvertaisella kohtelulla rikottiin lisäksi direktiivin 2009/72/EY (1) 32 artiklan 1 kohdan mukaista syrjintäkieltoa.

3)

Kolmas kanneperuste, joka perustuu luottamuksensuojan periaatteen loukkaamiseen

Kantaja väittää kolmannen kanneperusteen yhteydessä, että kantaja on yksittäisen tilanteensa vuoksi voinut luottaa siihen, että siihen sovelletaan edelleen erityisverkkomaksuja.

—

kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 (EUVL 2019, L 14, s. 1) vuosien 2012 ja 2013 osalta

—

toissijaisesti kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin se koskee kantajaa vuosien 2012 ja 2013 osalta

—

toissijaisesti kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin sen mukaan suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 000 käyttötuntia, on maksettava takaisin 20 prosentin, suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 500 käyttötuntia, on maksettava takaisin 15 prosentin, ja suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 8 000 käyttötuntia, 10 prosentin ylittävä osuus julkaistuista verkkomaksuista

—

toissijaisesti kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin se koskee kantajaa ja siltä osin kuin sen mukaan suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 500 käyttötuntia, on maksettava takaisin 15 prosentin ylittävä osuus julkaistuista verkkomaksuista

—

tai ainakin kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin se koskee kantajaa ja siltä osin kuin sen mukaan sen on maksettava takaisin 20 prosentin ylittävä osuus julkaistuista verkkomaksuista sekä

—

velvoittaa vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut asianajo- ja matkakulut mukaan lukien.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu virheelliseen toteamukseen siitä, että kyse on SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta valtiontuesta

Kantaja väittää ensimmäisen kanneperusteen yhteydessä, että vastaaja on katsonut riidanalaista vapauttamista verkkomaksusta koskevassa arvioinnissaan oikeudellisesti virheellisellä tavalla, että kyse on valtion varojen käytöstä.

Valikoivuutta arvioitaessa viitejärjestelmä on lisäksi määritetty virheellisesti ja puutteellisesti.

Kantaja väittää lisäksi, että viitejärjestelmän puutteellisen määrittämisen vuoksi vastaaja laiminlöi SEUT 296 artiklan 2 kohdan mukaista perusteluvelvoitettaan.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamiseen

Kantaja väittää toisen kanneperusteen yhteydessä, että vastaajan päätöksellä on asetettu takaisinmaksuvelvollisuus vain sellaisille suurille sähkönkuluttajille, jotka on vapautettu vuosien 2012 ja 2013 osalta kokonaisuudessaan verkkomaksuista. Tämän seurauksena kyseisiä suuria sähkönkuluttajia on kohdeltu eri tavalla ja ne on asetettu perusteettomasti epäedullisempaan asemaan suhteessa sellaisiin suuriin sähkönkuluttajiin, jotka ovat hyötyneet saman ajanjakson osalta kiinteämääräisistä verkkomaksua koskevista alennuksista ja joille ei ole asetettu takaisinmaksuvelvollisuutta.

Kantaja väittää lisäksi, että epäyhdenvertaisen kohtelun suhteen vastaaja laiminlöi SEUT 263 artiklan 2 kohdan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaista perusteluvelvoitettaan. Epäyhdenvertaisella kohtelulla rikottiin lisäksi direktiivin 2009/72/EY (1) 32 artiklan 1 kohdan mukaista syrjintäkieltoa.

3)

Kolmas kanneperuste, joka perustuu luottamuksensuojan periaatteen loukkaamiseen

Kantaja väittää kolmannen kanneperusteen yhteydessä, että kantaja on yksittäisen tilanteensa vuoksi voinut luottaa siihen, että siihen sovelletaan edelleen erityisverkkomaksuja.

—

kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 (EUVL 2019, L 14, s. 1) vuosien 2012 ja 2013 osalta

—

toissijaisesti kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin se koskee kantajaa vuosien 2012 ja 2013 osalta

—

toissijaisesti kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin sen mukaan suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 000 käyttötuntia, on maksettava takaisin 20 prosentin, suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 500 käyttötuntia, on maksettava takaisin 15 prosentin, ja suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 8 000 käyttötuntia, 10 prosentin ylittävä osuus julkaistuista verkkomaksuista

—

tai ainakin kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin se koskee kantajaa ja siltä osin kuin sen mukaan suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 000 käyttötuntia, on maksettava takaisin 20 prosentin ylittävä osuus julkaistuista verkkomaksuista sekä

—

velvoittaa vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut asianajo- ja matkakulut mukaan lukien.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu virheelliseen toteamukseen siitä, että kyse on SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta valtiontuesta

Kantaja väittää ensimmäisen kanneperusteen yhteydessä, että vastaaja on katsonut riidanalaista vapauttamista verkkomaksusta koskevassa arvioinnissaan oikeudellisesti virheellisellä tavalla, että kyse on valtion varojen käytöstä.

Valikoivuutta arvioitaessa viitejärjestelmä on lisäksi määritetty virheellisesti ja puutteellisesti.

Kantaja väittää lisäksi, että viitejärjestelmän puutteellisen määrittämisen vuoksi vastaaja laiminlöi SEUT 296 artiklan 2 kohdan mukaista perusteluvelvoitettaan.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamiseen

Kantaja väittää toisen kanneperusteen yhteydessä, että vastaajan päätöksellä on asetettu takaisinmaksuvelvollisuus vain sellaisille suurille sähkönkuluttajille, jotka on vapautettu vuosien 2012 ja 2013 osalta kokonaisuudessaan verkkomaksuista. Tämän seurauksena kyseisiä suuria sähkönkuluttajia on kohdeltu eri tavalla ja ne on asetettu perusteettomasti epäedullisempaan asemaan suhteessa sellaisiin suuriin sähkönkuluttajiin, jotka ovat hyötyneet saman ajanjakson osalta kiinteämääräisistä verkkomaksua koskevista alennuksista ja joille ei ole asetettu takaisinmaksuvelvollisuutta.

Kantaja väittää lisäksi, että epäyhdenvertaisen kohtelun suhteen vastaaja laiminlöi SEUT 263 artiklan 2 kohdan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaista perusteluvelvoitettaan. Epäyhdenvertaisella kohtelulla rikottiin lisäksi direktiivin 2009/72/EY (1) 32 artiklan 1 kohdan mukaista syrjintäkieltoa.

3)

Kolmas kanneperuste, joka perustuu luottamuksensuojan periaatteen loukkaamiseen

Kantaja väittää kolmannen kanneperusteen yhteydessä, että kantaja on yksittäisen tilanteensa vuoksi voinut luottaa siihen, että siihen sovelletaan edelleen erityisverkkomaksuja.

—

kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 (EUVL 2019, L 14, s. 1) vuosien 2012 ja 2013 osalta

—

toissijaisesti kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin se koskee kantajaa vuoden 2012 osalta

—

toissijaisesti kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin sen mukaan suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 000 käyttötuntia, on maksettava takaisin 20 prosentin, suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 500 käyttötuntia, on maksettava takaisin 15 prosentin, ja suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 8 000 käyttötuntia, 10 prosentin ylittävä osuus julkaistuista verkkomaksuista

—

tai ainakin kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin se koskee kantajaa ja siltä osin kuin sen mukaan suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 000 käyttötuntia, on maksettava takaisin 20 prosentin ylittävä osuus julkaistuista verkkomaksuista sekä

—

velvoittaa vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut asianajo- ja matkakulut mukaan lukien.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu virheelliseen toteamukseen siitä, että kyse on SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta valtiontuesta

Kantaja väittää ensimmäisen kanneperusteen yhteydessä, että vastaaja on katsonut riidanalaista vapauttamista verkkomaksusta koskevassa arvioinnissaan oikeudellisesti virheellisellä tavalla, että kyse on valtion varojen käytöstä.

Valikoivuutta arvioitaessa viitejärjestelmä on lisäksi määritetty virheellisesti ja puutteellisesti.

Kantaja väittää lisäksi, että viitejärjestelmän puutteellisen määrittämisen vuoksi vastaaja laiminlöi SEUT 296 artiklan 2 kohdan mukaista perusteluvelvoitettaan.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamiseen

Kantaja väittää toisen kanneperusteen yhteydessä, että vastaajan päätöksellä on asetettu takaisinmaksuvelvollisuus vain sellaisille suurille sähkönkuluttajille, jotka on vapautettu vuosien 2012 ja 2013 osalta kokonaisuudessaan verkkomaksuista. Tämän seurauksena kyseisiä suuria sähkönkuluttajia on kohdeltu eri tavalla ja ne on asetettu perusteettomasti epäedullisempaan asemaan suhteessa sellaisiin suuriin sähkönkuluttajiin, jotka ovat hyötyneet saman ajanjakson osalta kiinteämääräisistä verkkomaksua koskevista alennuksista ja joille ei ole asetettu takaisinmaksuvelvollisuutta.

Kantaja väittää lisäksi, että epäyhdenvertaisen kohtelun suhteen vastaaja laiminlöi SEUT 263 artiklan 2 kohdan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaista perusteluvelvoitettaan. Epäyhdenvertaisella kohtelulla rikottiin lisäksi direktiivin 2009/72/EY (1) 32 artiklan 1 kohdan mukaista syrjintäkieltoa.

3)

Kolmas kanneperuste, joka perustuu luottamuksensuojan periaatteen loukkaamiseen

Kantaja väittää kolmannen kanneperusteen yhteydessä, että kantaja on yksittäisen tilanteensa vuoksi voinut luottaa siihen, että siihen sovelletaan edelleen erityisverkkomaksuja.

—

kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 (EUVL 2019, L 14, s. 1) vuosien 2012 ja 2013 osalta

—

toissijaisesti kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin se koskee kantajaa vuosien 2012 ja 2013 osalta

—

toissijaisesti kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin sen mukaan suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 000 käyttötuntia, on maksettava takaisin 20 prosentin, suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 500 käyttötuntia, on maksettava takaisin 15 prosentin, ja suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 8 000 käyttötuntia, 10 prosentin ylittävä osuus julkaistuista verkkomaksuista

—

tai ainakin kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin se koskee kantajaa ja siltä osin kuin sen mukaan suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 000 käyttötuntia, on maksettava takaisin 20 prosentin ylittävä osuus julkaistuista verkkomaksuista sekä

—

velvoittaa vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut asianajo- ja matkakulut mukaan lukien.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu virheelliseen toteamukseen siitä, että kyse on SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta valtiontuesta

Kantaja väittää ensimmäisen kanneperusteen yhteydessä, että vastaaja on katsonut riidanalaista vapauttamista verkkomaksusta koskevassa arvioinnissaan oikeudellisesti virheellisellä tavalla, että kyse on valtion varojen käytöstä.

Valikoivuutta arvioitaessa viitejärjestelmä on lisäksi määritetty virheellisesti ja puutteellisesti.

Kantaja väittää lisäksi, että viitejärjestelmän puutteellisen määrittämisen vuoksi vastaaja laiminlöi SEUT 296 artiklan 2 kohdan mukaista perusteluvelvoitettaan.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamiseen

Kantaja väittää toisen kanneperusteen yhteydessä, että vastaajan päätöksellä on asetettu takaisinmaksuvelvollisuus vain sellaisille suurille sähkönkuluttajille, jotka on vapautettu vuosien 2012 ja 2013 osalta kokonaisuudessaan verkkomaksuista. Tämän seurauksena kyseisiä suuria sähkönkuluttajia on kohdeltu eri tavalla ja ne on asetettu perusteettomasti epäedullisempaan asemaan suhteessa sellaisiin suuriin sähkönkuluttajiin, jotka ovat hyötyneet saman ajanjakson osalta kiinteämääräisistä verkkomaksua koskevista alennuksista ja joille ei ole asetettu takaisinmaksuvelvollisuutta.

Kantaja väittää lisäksi, että epäyhdenvertaisen kohtelun suhteen vastaaja laiminlöi SEUT 263 artiklan 2 kohdan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaista perusteluvelvoitettaan. Epäyhdenvertaisella kohtelulla rikottiin lisäksi direktiivin 2009/72/EY (1) 32 artiklan 1 kohdan mukaista syrjintäkieltoa.

3)

Kolmas kanneperuste, joka perustuu luottamuksensuojan periaatteen loukkaamiseen

Kantaja väittää kolmannen kanneperusteen yhteydessä, että kantaja on yksittäisen tilanteensa vuoksi voinut luottaa siihen, että siihen sovelletaan edelleen erityisverkkomaksuja.

—

kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 (EUVL 2019, L 14, s. 1) vuosien 2012 ja 2013 osalta

—

toissijaisesti kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin se koskee kantajaa vuosien 2012 ja 2013 osalta

—

toissijaisesti kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin sen mukaan suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 000 käyttötuntia, on maksettava takaisin 20 prosentin, suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 500 käyttötuntia, on maksettava takaisin 15 prosentin, ja suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 8 000 käyttötuntia, 10 prosentin ylittävä osuus julkaistuista verkkomaksuista

—

tai ainakin kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin se koskee kantajaa ja siltä osin kuin sen mukaan suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 000 käyttötuntia, on maksettava takaisin 20 prosentin ja suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 500 käyttötuntia, on maksettava takaisin 15 prosentin ylittävä osuus julkaistuista verkkomaksuista sekä

—

velvoittaa vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut asianajo- ja matkakulut mukaan lukien.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu virheelliseen toteamukseen siitä, että kyse on SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta valtiontuesta

Kantaja väittää ensimmäisen kanneperusteen yhteydessä, että vastaaja on katsonut riidanalaista vapauttamista verkkomaksusta koskevassa arvioinnissaan oikeudellisesti virheellisellä tavalla, että kyse on valtion varojen käytöstä.

Valikoivuutta arvioitaessa viitejärjestelmä on lisäksi määritetty virheellisesti ja puutteellisesti.

Kantaja väittää lisäksi, että viitejärjestelmän puutteellisen määrittämisen vuoksi vastaaja laiminlöi SEUT 296 artiklan 2 kohdan mukaista perusteluvelvoitettaan.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamiseen

Kantaja väittää toisen kanneperusteen yhteydessä, että vastaajan päätöksellä on asetettu takaisinmaksuvelvollisuus vain sellaisille suurille sähkönkuluttajille, jotka on vapautettu vuosien 2012 ja 2013 osalta kokonaisuudessaan verkkomaksuista. Tämän seurauksena kyseisiä suuria sähkönkuluttajia on kohdeltu eri tavalla ja ne on asetettu perusteettomasti epäedullisempaan asemaan suhteessa sellaisiin suuriin sähkönkuluttajiin, jotka ovat hyötyneet saman ajanjakson osalta kiinteämääräisistä verkkomaksua koskevista alennuksista ja joille ei ole asetettu takaisinmaksuvelvollisuutta.

Kantaja väittää lisäksi, että epäyhdenvertaisen kohtelun suhteen vastaaja laiminlöi SEUT 263 artiklan 2 kohdan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaista perusteluvelvoitettaan. Epäyhdenvertaisella kohtelulla rikottiin lisäksi direktiivin 2009/72/EY (1) 32 artiklan 1 kohdan mukaista syrjintäkieltoa.

3)

Kolmas kanneperuste, joka perustuu luottamuksensuojan periaatteen loukkaamiseen

Kantaja väittää kolmannen kanneperusteen yhteydessä, että kantaja on yksittäisen tilanteensa vuoksi voinut luottaa siihen, että siihen sovelletaan edelleen erityisverkkomaksuja.

—

kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 (EUVL 2019, L 14, s. 1) vuosien 2012 ja 2013 osalta

—

toissijaisesti kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin se koskee kantajaa vuosien 2012 ja 2013 osalta

—

toissijaisesti kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin sen mukaan suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 000 käyttötuntia, on maksettava takaisin 20 prosentin, suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 500 käyttötuntia, on maksettava takaisin 15 prosentin, ja suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 8 000 käyttötuntia, 10 prosentin ylittävä osuus julkaistuista verkkomaksuista

—

tai ainakin kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin se koskee kantajaa ja siltä osin kuin sen mukaan suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 000 käyttötuntia, on maksettava takaisin 20 prosentin ja suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 500 käyttötuntia, on maksettava takaisin 15 prosentin ylittävä osuus julkaistuista verkkomaksuista sekä

—

velvoittaa vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut asianajo- ja matkakulut mukaan lukien.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu virheelliseen toteamukseen siitä, että kyse on SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta valtiontuesta

Kantaja väittää ensimmäisen kanneperusteen yhteydessä, että vastaaja on katsonut riidanalaista vapauttamista verkkomaksusta koskevassa arvioinnissaan oikeudellisesti virheellisellä tavalla, että kyse on valtion varojen käytöstä.

Valikoivuutta arvioitaessa viitejärjestelmä on lisäksi määritetty virheellisesti ja puutteellisesti.

Kantaja väittää lisäksi, että viitejärjestelmän puutteellisen määrittämisen vuoksi vastaaja laiminlöi SEUT 296 artiklan 2 kohdan mukaista perusteluvelvoitettaan.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamiseen

Kantaja väittää toisen kanneperusteen yhteydessä, että vastaajan päätöksellä on asetettu takaisinmaksuvelvollisuus vain sellaisille suurille sähkönkuluttajille, jotka on vapautettu vuosien 2012 ja 2013 osalta kokonaisuudessaan verkkomaksuista. Tämän seurauksena kyseisiä suuria sähkönkuluttajia on kohdeltu eri tavalla ja ne on asetettu perusteettomasti epäedullisempaan asemaan suhteessa sellaisiin suuriin sähkönkuluttajiin, jotka ovat hyötyneet saman ajanjakson osalta kiinteämääräisistä verkkomaksua koskevista alennuksista ja joille ei ole asetettu takaisinmaksuvelvollisuutta.

Kantaja väittää lisäksi, että epäyhdenvertaisen kohtelun suhteen vastaaja laiminlöi SEUT 263 artiklan 2 kohdan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaista perusteluvelvoitettaan. Epäyhdenvertaisella kohtelulla rikottiin lisäksi direktiivin 2009/72/EY (1) 32 artiklan 1 kohdan mukaista syrjintäkieltoa.

3)

Kolmas kanneperuste, joka perustuu luottamuksensuojan periaatteen loukkaamiseen

Kantaja väittää kolmannen kanneperusteen yhteydessä, että kantaja on yksittäisen tilanteensa vuoksi voinut luottaa siihen, että siihen sovelletaan edelleen erityisverkkomaksuja.

—

kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 (EUVL 2019, L 14, s. 1) vuosien 2012 ja 2013 osalta

—

toissijaisesti kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin se koskee kantajaa vuoden 2012 osalta

—

toissijaisesti kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin sen mukaan suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 000 käyttötuntia, on maksettava takaisin 20 prosentin, suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 500 käyttötuntia, on maksettava takaisin 15 prosentin, ja suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 8 000 käyttötuntia, 10 prosentin ylittävä osuus julkaistuista verkkomaksuista

—

toissijaisesti kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin se koskee kantajaa ja siltä osin kuin sen mukaan suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 500 käyttötuntia, on maksettava takaisin 15 prosentin ylittävä osuus julkaistuista verkkomaksuista

—

tai ainakin kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin se koskee kantajaa ja siltä osin kuin sen mukaan sen on maksettava takaisin 20 prosentin ylittävä osuus julkaistuista verkkomaksuista sekä

—

velvoittaa vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut asianajo- ja matkakulut mukaan lukien.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu virheelliseen toteamukseen siitä, että kyse on SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta valtiontuesta

Kantaja väittää ensimmäisen kanneperusteen yhteydessä, että vastaaja on katsonut riidanalaista vapauttamista verkkomaksusta koskevassa arvioinnissaan oikeudellisesti virheellisellä tavalla, että kyse on valtion varojen käytöstä.

Valikoivuutta arvioitaessa viitejärjestelmä on lisäksi määritetty virheellisesti ja puutteellisesti.

Kantaja väittää lisäksi, että viitejärjestelmän puutteellisen määrittämisen vuoksi vastaaja laiminlöi SEUT 296 artiklan 2 kohdan mukaista perusteluvelvoitettaan.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamiseen

Kantaja väittää toisen kanneperusteen yhteydessä, että vastaajan päätöksellä on asetettu takaisinmaksuvelvollisuus vain sellaisille suurille sähkönkuluttajille, jotka on vapautettu vuosien 2012 ja 2013 osalta kokonaisuudessaan verkkomaksuista. Tämän seurauksena kyseisiä suuria sähkönkuluttajia on kohdeltu eri tavalla ja ne on asetettu perusteettomasti epäedullisempaan asemaan suhteessa sellaisiin suuriin sähkönkuluttajiin, jotka ovat hyötyneet saman ajanjakson osalta kiinteämääräisistä verkkomaksua koskevista alennuksista ja joille ei ole asetettu takaisinmaksuvelvollisuutta.

Kantaja väittää lisäksi, että epäyhdenvertaisen kohtelun suhteen vastaaja laiminlöi SEUT 263 artiklan 2 kohdan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaista perusteluvelvoitettaan. Epäyhdenvertaisella kohtelulla rikottiin lisäksi direktiivin 2009/72/EY (1) 32 artiklan 1 kohdan mukaista syrjintäkieltoa.

3)

Kolmas kanneperuste, joka perustuu luottamuksensuojan periaatteen loukkaamiseen

Kantaja väittää kolmannen kanneperusteen yhteydessä, että kantaja on yksittäisen tilanteensa vuoksi voinut luottaa siihen, että siihen sovelletaan edelleen erityisverkkomaksuja.

—

kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 (EUVL 2019, L 14, s. 1) vuosien 2012 ja 2013 osalta

—

toissijaisesti kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin se koskee kantajaa vuosien 2012 ja 2013 osalta sekä

—

velvoittaa vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut asianajo- ja matkakulut mukaan lukien.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu virheelliseen toteamukseen siitä, että kyse on SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta valtiontuesta

Kantaja väittää ensimmäisen kanneperusteen yhteydessä, että vastaaja on katsonut riidanalaista vapauttamista verkkomaksusta koskevassa arvioinnissaan oikeudellisesti virheellisellä tavalla, että kyse on valtion varojen käytöstä.

Valikoivuutta arvioitaessa viitejärjestelmä on lisäksi määritetty virheellisesti ja puutteellisesti.

Kantaja väittää lisäksi, että viitejärjestelmän puutteellisen määrittämisen vuoksi vastaaja laiminlöi SEUT 296 artiklan 2 kohdan mukaista perusteluvelvoitettaan.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu luottamuksensuojan periaatteen loukkaamiseen

Kantaja väittää toisen kanneperusteen yhteydessä, että kantaja on yksittäisen tilanteensa vuoksi voinut luottaa siihen, että siihen sovelletaan edelleen erityisverkkomaksuja.

—

kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 (EUVL 2019, L 14, s. 1) vuosien 2012 ja 2013 osalta

—

toissijaisesti kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin se koskee kantajaa vuosien 2012 ja 2013 osalta

—

toissijaisesti kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin sen mukaan suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 000 käyttötuntia, on maksettava takaisin 20 prosentin, suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 500 käyttötuntia, on maksettava takaisin 15 prosentin, ja suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 8 000 käyttötuntia, 10 prosentin ylittävä osuus julkaistuista verkkomaksuista

—

tai ainakin kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin se koskee kantajaa ja siltä osin kuin sen mukaan suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 000 käyttötuntia, on maksettava takaisin 20 prosentin ylittävä osuus julkaistuista verkkomaksuista sekä

—

velvoittaa vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut asianajo- ja matkakulut mukaan lukien.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu virheelliseen toteamukseen siitä, että kyse on SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta valtiontuesta

Kantaja väittää ensimmäisen kanneperusteen yhteydessä, että vastaaja on katsonut riidanalaista vapauttamista verkkomaksusta koskevassa arvioinnissaan oikeudellisesti virheellisellä tavalla, että kyse on valtion varojen käytöstä.

Valikoivuutta arvioitaessa viitejärjestelmä on lisäksi määritetty virheellisesti ja puutteellisesti.

Kantaja väittää lisäksi, että viitejärjestelmän puutteellisen määrittämisen vuoksi vastaaja laiminlöi SEUT 296 artiklan 2 kohdan mukaista perusteluvelvoitettaan.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamiseen

Kantaja väittää toisen kanneperusteen yhteydessä, että vastaajan päätöksellä on asetettu takaisinmaksuvelvollisuus vain sellaisille suurille sähkönkuluttajille, jotka on vapautettu vuosien 2012 ja 2013 osalta kokonaisuudessaan verkkomaksuista. Tämän seurauksena kyseisiä suuria sähkönkuluttajia on kohdeltu eri tavalla ja ne on asetettu perusteettomasti epäedullisempaan asemaan suhteessa sellaisiin suuriin sähkönkuluttajiin, jotka ovat hyötyneet saman ajanjakson osalta kiinteämääräisistä verkkomaksua koskevista alennuksista ja joille ei ole asetettu takaisinmaksuvelvollisuutta.

Kantaja väittää lisäksi, että epäyhdenvertaisen kohtelun suhteen vastaaja laiminlöi SEUT 263 artiklan 2 kohdan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaista perusteluvelvoitettaan. Epäyhdenvertaisella kohtelulla rikottiin lisäksi direktiivin 2009/72/EY (1) 32 artiklan 1 kohdan mukaista syrjintäkieltoa.

3)

Kolmas kanneperuste, joka perustuu luottamuksensuojan periaatteen loukkaamiseen

Kantaja väittää kolmannen kanneperusteen yhteydessä, että kantaja on yksittäisen tilanteensa vuoksi voinut luottaa siihen, että siihen sovelletaan edelleen erityisverkkomaksuja.

—

kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 (EUVL 2019, L 14, s. 1) vuosien 2012 ja 2013 osalta

—

toissijaisesti kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin se koskee kantajaa vuosien 2012 ja 2013 osalta

—

toissijaisesti kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin sen mukaan suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 000 käyttötuntia, on maksettava takaisin 20 prosentin, suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 500 käyttötuntia, on maksettava takaisin 15 prosentin, ja suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 8 000 käyttötuntia, 10 prosentin ylittävä osuus julkaistuista verkkomaksuista

—

tai ainakin kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin se koskee kantajaa ja siltä osin kuin sen mukaan suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 000 käyttötuntia, on maksettava takaisin 20 prosentin ylittävä osuus julkaistuista verkkomaksuista sekä

—

velvoittaa vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut asianajo- ja matkakulut mukaan lukien.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu virheelliseen toteamukseen siitä, että kyse on SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta valtiontuesta

Kantaja väittää ensimmäisen kanneperusteen yhteydessä, että vastaaja on katsonut riidanalaista vapauttamista verkkomaksusta koskevassa arvioinnissaan oikeudellisesti virheellisellä tavalla, että kyse on valtion varojen käytöstä.

Valikoivuutta arvioitaessa viitejärjestelmä on lisäksi määritetty virheellisesti ja puutteellisesti.

Kantaja väittää lisäksi, että viitejärjestelmän puutteellisen määrittämisen vuoksi vastaaja laiminlöi SEUT 296 artiklan 2 kohdan mukaista perusteluvelvoitettaan.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamiseen

Kantaja väittää toisen kanneperusteen yhteydessä, että vastaajan päätöksellä on asetettu takaisinmaksuvelvollisuus vain sellaisille suurille sähkönkuluttajille, jotka on vapautettu vuosien 2012 ja 2013 osalta kokonaisuudessaan verkkomaksuista. Tämän seurauksena kyseisiä suuria sähkönkuluttajia on kohdeltu eri tavalla ja ne on asetettu perusteettomasti epäedullisempaan asemaan suhteessa sellaisiin suuriin sähkönkuluttajiin, jotka ovat hyötyneet saman ajanjakson osalta kiinteämääräisistä verkkomaksua koskevista alennuksista ja joille ei ole asetettu takaisinmaksuvelvollisuutta.

Kantaja väittää lisäksi, että epäyhdenvertaisen kohtelun suhteen vastaaja laiminlöi SEUT 263 artiklan 2 kohdan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaista perusteluvelvoitettaan. Epäyhdenvertaisella kohtelulla rikottiin lisäksi direktiivin 2009/72/EY (1) 32 artiklan 1 kohdan mukaista syrjintäkieltoa.

3)

Kolmas kanneperuste, joka perustuu luottamuksensuojan periaatteen loukkaamiseen

Kantaja väittää kolmannen kanneperusteen yhteydessä, että kantaja on yksittäisen tilanteensa vuoksi voinut luottaa siihen, että siihen sovelletaan edelleen erityisverkkomaksuja.

—

kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 (EUVL 2019, L 14, s. 1) vuosien 2012 ja 2013 osalta

—

toissijaisesti kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin se koskee kantajaa vuosien 2012 ja 2013 osalta

—

toissijaisesti kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin sen mukaan suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 000 käyttötuntia, on maksettava takaisin 20 prosentin, suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 500 käyttötuntia, on maksettava takaisin 15 prosentin, ja suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 8 000 käyttötuntia, 10 prosentin ylittävä osuus julkaistuista verkkomaksuista

—

tai ainakin kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin se koskee kantajaa ja siltä osin kuin sen mukaan suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 500 käyttötuntia, on maksettava takaisin 15 prosentin ylittävä osuus julkaistuista verkkomaksuista sekä

—

velvoittaa vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut asianajo- ja matkakulut mukaan lukien.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu virheelliseen toteamukseen siitä, että kyse on SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta valtiontuesta

Kantaja väittää ensimmäisen kanneperusteen yhteydessä, että vastaaja on katsonut riidanalaista vapauttamista verkkomaksusta koskevassa arvioinnissaan oikeudellisesti virheellisellä tavalla, että kyse on valtion varojen käytöstä.

Valikoivuutta arvioitaessa viitejärjestelmä on lisäksi määritetty virheellisesti ja puutteellisesti.

Kantaja väittää lisäksi, että viitejärjestelmän puutteellisen määrittämisen vuoksi vastaaja laiminlöi SEUT 296 artiklan 2 kohdan mukaista perusteluvelvoitettaan.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamiseen

Kantaja väittää toisen kanneperusteen yhteydessä, että vastaajan päätöksellä on asetettu takaisinmaksuvelvollisuus vain sellaisille suurille sähkönkuluttajille, jotka on vapautettu vuosien 2012 ja 2013 osalta kokonaisuudessaan verkkomaksuista. Tämän seurauksena kyseisiä suuria sähkönkuluttajia on kohdeltu eri tavalla ja ne on asetettu perusteettomasti epäedullisempaan asemaan suhteessa sellaisiin suuriin sähkönkuluttajiin, jotka ovat hyötyneet saman ajanjakson osalta kiinteämääräisistä verkkomaksua koskevista alennuksista ja joille ei ole asetettu takaisinmaksuvelvollisuutta.

Kantaja väittää lisäksi, että epäyhdenvertaisen kohtelun suhteen vastaaja laiminlöi SEUT 263 artiklan 2 kohdan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaista perusteluvelvoitettaan. Epäyhdenvertaisella kohtelulla rikottiin lisäksi direktiivin 2009/72/EY (1) 32 artiklan 1 kohdan mukaista syrjintäkieltoa.

3)

Kolmas kanneperuste, joka perustuu luottamuksensuojan periaatteen loukkaamiseen

Kantaja väittää kolmannen kanneperusteen yhteydessä, että kantaja on yksittäisen tilanteensa vuoksi voinut luottaa siihen, että siihen sovelletaan edelleen erityisverkkomaksuja.

—

kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 (EUVL 2019, L 14, s. 1) vuosien 2012 ja 2013 osalta

—

toissijaisesti kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin se koskee kantajaa vuosien 2012 ja 2013 osalta

—

toissijaisesti kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin sen mukaan suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 000 käyttötuntia, on maksettava takaisin 20 prosentin, suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 500 käyttötuntia, on maksettava takaisin 15 prosentin, ja suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 8 000 käyttötuntia, 10 prosentin ylittävä osuus julkaistuista verkkomaksuista

—

toissijaisesti kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin se koskee kantajaa ja siltä osin kuin sen mukaan suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 000 käyttötuntia, on maksettava takaisin 20 prosentin ja suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 500 käyttötuntia, on maksettava takaisin 15 prosentin ylittävä osuus julkaistuista verkkomaksuista

—

tai ainakin kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin se koskee kantajaa ja siltä osin kuin sen mukaan sen on maksettava takaisin 20 prosentin ylittävä osuus julkaistuista verkkomaksuista sekä

—

velvoittaa vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut asianajo- ja matkakulut mukaan lukien.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu virheelliseen toteamukseen siitä, että kyse on SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta valtiontuesta

Kantaja väittää ensimmäisen kanneperusteen yhteydessä, että vastaaja on katsonut riidanalaista vapauttamista verkkomaksusta koskevassa arvioinnissaan oikeudellisesti virheellisellä tavalla, että kyse on valtion varojen käytöstä.

Valikoivuutta arvioitaessa viitejärjestelmä on lisäksi määritetty virheellisesti ja puutteellisesti.

Kantaja väittää lisäksi, että viitejärjestelmän puutteellisen määrittämisen vuoksi vastaaja laiminlöi SEUT 296 artiklan 2 kohdan mukaista perusteluvelvoitettaan.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamiseen

Kantaja väittää toisen kanneperusteen yhteydessä, että vastaajan päätöksellä on asetettu takaisinmaksuvelvollisuus vain sellaisille suurille sähkönkuluttajille, jotka on vapautettu vuosien 2012 ja 2013 osalta kokonaisuudessaan verkkomaksuista. Tämän seurauksena kyseisiä suuria sähkönkuluttajia on kohdeltu eri tavalla ja ne on asetettu perusteettomasti epäedullisempaan asemaan suhteessa sellaisiin suuriin sähkönkuluttajiin, jotka ovat hyötyneet saman ajanjakson osalta kiinteämääräisistä verkkomaksua koskevista alennuksista ja joille ei ole asetettu takaisinmaksuvelvollisuutta.

Kantaja väittää lisäksi, että epäyhdenvertaisen kohtelun suhteen vastaaja laiminlöi SEUT 263 artiklan 2 kohdan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaista perusteluvelvoitettaan. Epäyhdenvertaisella kohtelulla rikottiin lisäksi direktiivin 2009/72/EY (1) 32 artiklan 1 kohdan mukaista syrjintäkieltoa.

3)

Kolmas kanneperuste, joka perustuu luottamuksensuojan periaatteen loukkaamiseen

Kantaja väittää kolmannen kanneperusteen yhteydessä, että kantaja on yksittäisen tilanteensa vuoksi voinut luottaa siihen, että siihen sovelletaan edelleen erityisverkkomaksuja.

—

kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 (EUVL 2019, L 14, s. 1) vuosien 2012 ja 2013 osalta

—

toissijaisesti kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin se koskee kantajaa vuosien 2012 ja 2013 osalta

—

toissijaisesti kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin sen mukaan suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 000 käyttötuntia, on maksettava takaisin 20 prosentin, suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 500 käyttötuntia, on maksettava takaisin 15 prosentin, ja suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 8 000 käyttötuntia, 10 prosentin ylittävä osuus julkaistuista verkkomaksuista

—

toissijaisesti kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin se koskee kantajaa ja siltä osin kuin sen mukaan suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 000 käyttötuntia, on maksettava takaisin 20 prosentin, suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 500 käyttötuntia, on maksettava takaisin 15 prosentin, ja suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 8 000 käyttötuntia, 10 prosentin ylittävä osuus julkaistuista verkkomaksuista

—

tai ainakin kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin se koskee kantajaa ja siltä osin kuin sen mukaan sen on maksettava takaisin 20 prosentin ylittävä osuus julkaistuista verkkomaksuista sekä

—

velvoittaa vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut asianajo- ja matkakulut mukaan lukien.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu virheelliseen toteamukseen siitä, että kyse on SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta valtiontuesta

Kantaja väittää ensimmäisen kanneperusteen yhteydessä, että vastaaja on katsonut riidanalaista vapauttamista verkkomaksusta koskevassa arvioinnissaan oikeudellisesti virheellisellä tavalla, että kyse on valtion varojen käytöstä.

Valikoivuutta arvioitaessa viitejärjestelmä on lisäksi määritetty virheellisesti ja puutteellisesti.

Kantaja väittää lisäksi, että viitejärjestelmän puutteellisen määrittämisen vuoksi vastaaja laiminlöi SEUT 296 artiklan 2 kohdan mukaista perusteluvelvoitettaan.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamiseen

Kantaja väittää toisen kanneperusteen yhteydessä, että vastaajan päätöksellä on asetettu takaisinmaksuvelvollisuus vain sellaisille suurille sähkönkuluttajille, jotka on vapautettu vuosien 2012 ja 2013 osalta kokonaisuudessaan verkkomaksuista. Tämän seurauksena kyseisiä suuria sähkönkuluttajia on kohdeltu eri tavalla ja ne on asetettu perusteettomasti epäedullisempaan asemaan suhteessa sellaisiin suuriin sähkönkuluttajiin, jotka ovat hyötyneet saman ajanjakson osalta kiinteämääräisistä verkkomaksua koskevista alennuksista ja joille ei ole asetettu takaisinmaksuvelvollisuutta.

Kantaja väittää lisäksi, että epäyhdenvertaisen kohtelun suhteen vastaaja laiminlöi SEUT 263 artiklan 2 kohdan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaista perusteluvelvoitettaan. Epäyhdenvertaisella kohtelulla rikottiin lisäksi direktiivin 2009/72/EY (1) 32 artiklan 1 kohdan mukaista syrjintäkieltoa.

3)

Kolmas kanneperuste, joka perustuu luottamuksensuojan periaatteen loukkaamiseen

Kantaja väittää kolmannen kanneperusteen yhteydessä, että kantaja on yksittäisen tilanteensa vuoksi voinut luottaa siihen, että siihen sovelletaan edelleen erityisverkkomaksuja.

—

kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 (EUVL 2019, L 14, s. 1) vuosien 2012 ja 2013 osalta

—

toissijaisesti kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin se koskee kantajaa vuosien 2012 ja 2013 osalta sekä

—

velvoittaa vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut asianajo- ja matkakulut mukaan lukien.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu virheelliseen toteamukseen siitä, että kyse on SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta valtiontuesta

Kantaja väittää ensimmäisen kanneperusteen yhteydessä, että vastaaja on katsonut riidanalaista vapauttamista verkkomaksusta koskevassa arvioinnissaan oikeudellisesti virheellisellä tavalla, että kyse on valtion varojen käytöstä.

Valikoivuutta arvioitaessa viitejärjestelmä on lisäksi määritetty virheellisesti ja puutteellisesti.

Kantaja väittää lisäksi, että viitejärjestelmän puutteellisen määrittämisen vuoksi vastaaja laiminlöi SEUT 296 artiklan 2 kohdan mukaista perusteluvelvoitettaan.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu luottamuksensuojan periaatteen loukkaamiseen

Kantaja väittää toisen kanneperusteen yhteydessä, että kantaja on yksittäisen tilanteensa vuoksi voinut luottaa siihen, että siihen sovelletaan edelleen erityisverkkomaksuja.

—

kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 (EUVL 2019, L 14, s. 1) vuosien 2012 ja 2013 osalta

—

toissijaisesti kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin se koskee kantajaa vuosien 2012 ja 2013 osalta

—

toissijaisesti kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin sen mukaan suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 000 käyttötuntia, on maksettava takaisin 20 prosentin, suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 500 käyttötuntia, on maksettava takaisin 15 prosentin, ja suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 8 000 käyttötuntia, 10 prosentin ylittävä osuus julkaistuista verkkomaksuista

—

tai ainakin kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin se koskee kantajaa ja siltä osin kuin sen mukaan suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 000 käyttötuntia, on maksettava takaisin 20 prosentin ylittävä osuus julkaistuista verkkomaksuista sekä

—

velvoittaa vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut asianajo- ja matkakulut mukaan lukien.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu virheelliseen toteamukseen siitä, että kyse on SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta valtiontuesta

Kantaja väittää ensimmäisen kanneperusteen yhteydessä, että vastaaja on katsonut riidanalaista vapauttamista verkkomaksusta koskevassa arvioinnissaan oikeudellisesti virheellisellä tavalla, että kyse on valtion varojen käytöstä.

Valikoivuutta arvioitaessa viitejärjestelmä on lisäksi määritetty virheellisesti ja puutteellisesti.

Kantaja väittää lisäksi, että viitejärjestelmän puutteellisen määrittämisen vuoksi vastaaja laiminlöi SEUT 296 artiklan 2 kohdan mukaista perusteluvelvoitettaan.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamiseen

Kantaja väittää toisen kanneperusteen yhteydessä, että vastaajan päätöksellä on asetettu takaisinmaksuvelvollisuus vain sellaisille suurille sähkönkuluttajille, jotka on vapautettu vuosien 2012 ja 2013 osalta kokonaisuudessaan verkkomaksuista. Tämän seurauksena kyseisiä suuria sähkönkuluttajia on kohdeltu eri tavalla ja ne on asetettu perusteettomasti epäedullisempaan asemaan suhteessa sellaisiin suuriin sähkönkuluttajiin, jotka ovat hyötyneet saman ajanjakson osalta kiinteämääräisistä verkkomaksua koskevista alennuksista ja joille ei ole asetettu takaisinmaksuvelvollisuutta.

Kantaja väittää lisäksi, että epäyhdenvertaisen kohtelun suhteen vastaaja laiminlöi SEUT 263 artiklan 2 kohdan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaista perusteluvelvoitettaan. Epäyhdenvertaisella kohtelulla rikottiin lisäksi direktiivin 2009/72/EY (1) 32 artiklan 1 kohdan mukaista syrjintäkieltoa.

3)

Kolmas kanneperuste, joka perustuu luottamuksensuojan periaatteen loukkaamiseen

Kantaja väittää kolmannen kanneperusteen yhteydessä, että kantaja on yksittäisen tilanteensa vuoksi voinut luottaa siihen, että siihen sovelletaan edelleen erityisverkkomaksuja.

—

kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 (EUVL 2019, L 14, s. 1) vuosien 2012 ja 2013 osalta

—

toissijaisesti kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin se koskee kantajaa vuosien 2012 ja 2013 osalta sekä

—

velvoittaa vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut asianajo- ja matkakulut mukaan lukien.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu virheelliseen toteamukseen siitä, että kyse on SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta valtiontuesta

Kantaja väittää ensimmäisen kanneperusteen yhteydessä, että vastaaja on katsonut riidanalaista vapauttamista verkkomaksusta koskevassa arvioinnissaan oikeudellisesti virheellisellä tavalla, että kyse on valtion varojen käytöstä.

Valikoivuutta arvioitaessa viitejärjestelmä on lisäksi määritetty virheellisesti ja puutteellisesti.

Kantaja väittää lisäksi, että viitejärjestelmän puutteellisen määrittämisen vuoksi vastaaja laiminlöi SEUT 296 artiklan 2 kohdan mukaista perusteluvelvoitettaan.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu luottamuksensuojan periaatteen loukkaamiseen

Kantaja väittää toisen kanneperusteen yhteydessä, että kantaja on yksittäisen tilanteensa vuoksi voinut luottaa siihen, että siihen sovelletaan edelleen erityisverkkomaksuja.

—

kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 (EUVL 2019, L 14, s. 1) vuosien 2012 ja 2013 osalta

—

toissijaisesti kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin se koskee kantajaa vuosien 2012 ja 2013 osalta

—

toissijaisesti kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin sen mukaan suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 000 käyttötuntia, on maksettava takaisin 20 prosentin, suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 500 käyttötuntia, on maksettava takaisin 15 prosentin, ja suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 8 000 käyttötuntia, 10 prosentin ylittävä osuus julkaistuista verkkomaksuista

—

tai ainakin kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin se koskee kantajaa ja siltä osin kuin sen mukaan suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 500 käyttötuntia, on maksettava takaisin 15 prosentin ylittävä osuus julkaistuista verkkomaksuista sekä

—

velvoittaa vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut asianajo- ja matkakulut mukaan lukien.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu virheelliseen toteamukseen siitä, että kyse on SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta valtiontuesta

Kantaja väittää ensimmäisen kanneperusteen yhteydessä, että vastaaja on katsonut riidanalaista vapauttamista verkkomaksusta koskevassa arvioinnissaan oikeudellisesti virheellisellä tavalla, että kyse on valtion varojen käytöstä.

Valikoivuutta arvioitaessa viitejärjestelmä on lisäksi määritetty virheellisesti ja puutteellisesti.

Kantaja väittää lisäksi, että viitejärjestelmän puutteellisen määrittämisen vuoksi vastaaja laiminlöi SEUT 296 artiklan 2 kohdan mukaista perusteluvelvoitettaan.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamiseen

Kantaja väittää toisen kanneperusteen yhteydessä, että vastaajan päätöksellä on asetettu takaisinmaksuvelvollisuus vain sellaisille suurille sähkönkuluttajille, jotka on vapautettu vuosien 2012 ja 2013 osalta kokonaisuudessaan verkkomaksuista. Tämän seurauksena kyseisiä suuria sähkönkuluttajia on kohdeltu eri tavalla ja ne on asetettu perusteettomasti epäedullisempaan asemaan suhteessa sellaisiin suuriin sähkönkuluttajiin, jotka ovat hyötyneet saman ajanjakson osalta kiinteämääräisistä verkkomaksua koskevista alennuksista ja joille ei ole asetettu takaisinmaksuvelvollisuutta.

Kantaja väittää lisäksi, että epäyhdenvertaisen kohtelun suhteen vastaaja laiminlöi SEUT 263 artiklan 2 kohdan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaista perusteluvelvoitettaan. Epäyhdenvertaisella kohtelulla rikottiin lisäksi direktiivin 2009/72/EY (1) 32 artiklan 1 kohdan mukaista syrjintäkieltoa.

3)

Kolmas kanneperuste, joka perustuu luottamuksensuojan periaatteen loukkaamiseen

Kantaja väittää kolmannen kanneperusteen yhteydessä, että kantaja on yksittäisen tilanteensa vuoksi voinut luottaa siihen, että siihen sovelletaan edelleen erityisverkkomaksuja.

—

kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 (EUVL 2019, L 14, s. 1) vuosien 2012 ja 2013 osalta

—

toissijaisesti kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin se koskee kantajaa vuosien 2012 ja 2013 osalta

—

toissijaisesti kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin sen mukaan suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 000 käyttötuntia, on maksettava takaisin 20 prosentin, suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 500 käyttötuntia, on maksettava takaisin 15 prosentin, ja suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 8 000 käyttötuntia, 10 prosentin ylittävä osuus julkaistuista verkkomaksuista

—

toissijaisesti kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin se koskee kantajaa ja siltä osin kuin sen mukaan suurten sähkönkuluttajien, joiden vuosittainen energiankulutus on vähintään 7 500 käyttötuntia, on maksettava takaisin 15 prosentin ylittävä osuus julkaistuista verkkomaksuista

—

tai ainakin kumoamaan valtiontuesta SA.34045 (2013/C) (ex 2012/NN) 28.5.2018 annetun päätöksen C(2018) 3166 siltä osin kuin se koskee kantajaa ja siltä osin kuin sen mukaan sen on maksettava takaisin 20 prosentin ylittävä osuus julkaistuista verkkomaksuista sekä

—

velvoittaa vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut asianajo- ja matkakulut mukaan lukien.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu virheelliseen toteamukseen siitä, että kyse on SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta valtiontuesta

Kantaja väittää ensimmäisen kanneperusteen yhteydessä, että vastaaja on katsonut riidanalaista vapauttamista verkkomaksusta koskevassa arvioinnissaan oikeudellisesti virheellisellä tavalla, että kyse on valtion varojen käytöstä.

Valikoivuutta arvioitaessa viitejärjestelmä on lisäksi määritetty virheellisesti ja puutteellisesti.

Kantaja väittää lisäksi, että viitejärjestelmän puutteellisen määrittämisen vuoksi vastaaja laiminlöi SEUT 296 artiklan 2 kohdan mukaista perusteluvelvoitettaan.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamiseen

Kantaja väittää toisen kanneperusteen yhteydessä, että vastaajan päätöksellä on asetettu takaisinmaksuvelvollisuus vain sellaisille suurille sähkönkuluttajille, jotka on vapautettu vuosien 2012 ja 2013 osalta kokonaisuudessaan verkkomaksuista. Tämän seurauksena kyseisiä suuria sähkönkuluttajia on kohdeltu eri tavalla ja ne on asetettu perusteettomasti epäedullisempaan asemaan suhteessa sellaisiin suuriin sähkönkuluttajiin, jotka ovat hyötyneet saman ajanjakson osalta kiinteämääräisistä verkkomaksua koskevista alennuksista ja joille ei ole asetettu takaisinmaksuvelvollisuutta.

Kantaja väittää lisäksi, että epäyhdenvertaisen kohtelun suhteen vastaaja laiminlöi SEUT 263 artiklan 2 kohdan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaista perusteluvelvoitettaan. Epäyhdenvertaisella kohtelulla rikottiin lisäksi direktiivin 2009/72/EY (1) 32 artiklan 1 kohdan mukaista syrjintäkieltoa.

3)

Kolmas kanneperuste, joka perustuu luottamuksensuojan periaatteen loukkaamiseen

Kantaja väittää kolmannen kanneperusteen yhteydessä, että kantaja on yksittäisen tilanteensa vuoksi voinut luottaa siihen, että siihen sovelletaan edelleen erityisverkkomaksuja.

—

ottamaan esillä olevan vaatimuksen tutkittavaksi ja katsomaan sen perustelluksi ja näin ollen

—

toteamaan, ettei kantaja ole velvollinen maksamaan viitenumeroilla 3241901815 (94 445,00 euroa) ja 3241901886 (121 517,00 euroa) varustettuja 4.2.2019 laadittuja veloitusilmoituksia, ja toteamaan tarpeellisilta osin kyseiset veloitusilmoitukset mitättömiksi Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 263 ja 264 artiklan mukaisesti

—

velvoittamaan Euroopan komission korvaamaan kaikki oikeudenkäyntikulut ja kustannukset, joiden määräksi on kertynyt väliaikaisesti 8 000 euroa.

1.

Ensimmäinen kanneperuste perustuu siihen, ettei lopullista tilintarkastuskertomusta ole toimitettu ja että kantajan on mahdotonta tuoda näkemyksensä esiin perustellusti. Tästä tilintarkastuskertomuksen toimittamatta jättämisestä seuraa, etteivät komission laatimat veloitusilmoitukset ole perusteltuja.

2.

Toinen kanneperuste perustuu siihen, etteivät tilintarkastaja ja komissio noudattaneet tukikelpoisia kustannuksia määrittäviä sääntöjä. Kantaja kiistää sen komission kannan, joka päätöksellään lisäsi yhden edellytyksen, jota ei ole mainittu etätyöhön sovellettavissa teksteissä, ja joka menetteli siten ristiriitaisesti siihen nähden, miten se oli itse menetellyt kantajaa koskevissa aiemmissa tilintarkastuksissa.

—

kumoamaan 20.1.2019 annetun komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2019/73 (1) siltä osin kuin se koskee kantajaa ja

—

velvoittamaan vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu siihen, että vastaaja on tehnyt ilmeisen arviointivirheen katsoessaan, että valtio olisi puuttunut merkittävästi kantajan konsernin alumiiniraaka-aineostoihin, jotka eivät heijastaneet 8.6.2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/1036 (2) 2 artiklan 7 kohdan c alakohdassa tarkoitetulla tavalla merkittävässä määrin niiden arvoa markkinoilla.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu siihen, että vastaaja on tehnyt ilmeisen arviointivirheen katsoessaan, että kantajan konserni olisi ollut merkittävien vääristymien kohteena, jotka johtuivat asetuksen (EU) 2016/1036 2 artiklan 7 kohdan c alakohdan kolmannessa luetelmakohdassa tarkoitetusta aiemmasta keskusjohtoisesta talousjärjestelmästä.