15.2.2018   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 58/1

15.2.2018   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 58/2

—

ottaa huomioon Yhdistyneiden kansakuntien merioikeusyleissopimuksen sekä sen XI osan soveltamiseen liittyvän sopimuksen ja sen kalakantoja koskevien määräysten täytäntöönpanosopimuksen (YK:n kalakantasopimus),

—

ottaa huomioon YK:n yleiskokouksen päätöslauselman, joka koskee YK:n merioikeusyleissopimuksen alaisen oikeudellisesti sitovan kansainvälisen sopimuksen laatimista kansallisen lainkäyttövallan ulkopuolisten merialueiden biologisen monimuotoisuuden säilyttämisestä ja kestävästä käytöstä,

—

ottaa huomioon Rio de Janeirossa vuonna 2012 pidetyssä YK:n kestävän kehityksen kokouksessa hyväksytyn päätösasiakirjan ”Tulevaisuus, jota tavoittelemme”,

—

ottaa huomioon YK:n avoimen epävirallisen ad hoc -työryhmän raportit,

—

ottaa huomioon biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen sekä Aichin biodiversiteettitavoitteet, jotka kyseisen yleissopimuksen osapuolet hyväksyivät, ja etenkin tavoitteet 6, 10 ja 11,

—

ottaa huomioon vuonna 2009 Azoreilla määritetyt tieteelliset kriteerit ja ohjeet ekologisesti tai biologisesti merkittävien merialueiden tunnistamiseksi ja biologista monimuotoisuutta koskevassa sopimuksessa tarkoitettujen suojeltujen merialueiden avomeren ja syvänmeren elinympäristöjen edustavien verkostojen nimeämiseksi,

—

ottaa huomioon biologista monimuotoisuutta koskevassa yleissopimuksessa esitetyn ekologisesti tai biologisesti merkittävien merialueiden kuvaamista koskevan menetelmän, joka on jo johtanut 204:n kriteerit täyttävän alueen kuvaamiseen, joista moni on kansallisen lainkäyttövallan ulkopuolisilla alueilla,

—

ottaa huomioon, että ekologisesti tai biologisesti merkittäviä merialueita on kuvattu eteläisellä Intian valtamerellä, itäisellä trooppisella ja lauhkean vyöhykkeen Tyynellä valtamerellä, pohjoisella Tyynellä valtamerellä, kaakkoisella Atlantin valtamerellä, arktisella alueella, luoteisella Atlantin valtamerellä, Välimerellä, eteläisen Tyynen valtameren länsiosissa, koko Karibian alueella ja keskisen Atlantin valtameren länsiosissa mutta ei vielä muilla alueilla,

—

ottaa huomioon Rion ympäristö- ja kehitysjulistuksen, Agenda 21 -toimintaohjelman, Agenda 21 -toimintaohjelman täytäntöönpanon jatkamista koskevan ohjelman sekä kestävän kehityksen maailmankokouksen toimintasuunnitelman (kestävää kehitystä koskevan Johannesburgin julistuksen ja sen täytäntöönpanosuunnitelman),

—

ottaa huomioon YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n vastuuntuntoista kalastusta koskevat säännöt, jotka hyväksyttiin FAO:n kokouksessa lokakuussa 1995, sekä niihin liittyvät välineet, etenkin vuonna 1995 tehdyn sopimuksen kansainvälisten suojelu- ja hoitotoimenpiteiden noudattamisen edistämisestä aavalla merellä toimivien kalastusalusten osalta,

—

ottaa huomioon YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelman 2030 (UNGA A/RES/70/1, hyväksytty vuonna 2015) ja kestävän kehityksen tavoitteen 14, joka koskee valtamerien, merien ja meriluonnonvarojen suojelemista ja kestävää käyttöä,

—

ottaa huomioon YK:n kestävän kehityksen ohjelman tavoitteen 14,

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 52 artiklan,

—

ottaa huomioon kalatalousvaliokunnan mietinnön (A8-0042/2016),

A.

ottaa huomioon, että meri kattaa maapallon pinta-alasta 71 prosenttia ja että meren osuus maapallon vedestä on 97 prosenttia; ottaa huomioon, että huomattava osuus maailman vielä tutkimattomasta biologisesta monimuotoisuudesta sijaitsee meressä;

B.

ottaa huomioon, että arviolta 64 prosenttia merestä, varsinkin avomerestä ja syvänmerenpohjasta, on kansallisen lainkäyttövallan ulkopuolista aluetta, johon sovelletaan kansainvälistä oikeutta;

C.

ottaa huomioon, että valtamerillä on tärkeä asema muun muassa maapallon ilmasto- ja sääjärjestelmissä ja että ihminen käyttää valtameriä useisiin toimiinsa, kuten kalastus, energia, kuljetus ja kauppa;

D.

ottaa huomioon, että alle yksi prosentti kansallisen lainkäyttövallan ulkopuolisista merialueista on suojeltu siten, että on perustettu suojeltu merialue, ja että valtaosalla valtamerialueista ei ole olemassa hallintokehystä, jolla olisi oikeudelliset valtuudet perustaa suojeltu merialue;

E.

toteaa, että merialueiden biologisen monimuotoisuuden suojelu ja säilyttäminen on koko ihmiskunnan yhteinen huolenaihe, joten sitä olisi kohdeltava sen mukaisesti;

F.

ottaa huomioon, että terveiden merellisten luontotyyppien ja kestävien kalakantojen ylläpitäminen on olennaista kalastuksen pitkän aikavälin kestävyyden kannalta;

G.

ottaa huomioon, että vuonna 2014 suojellut ekosysteemit kattoivat 15,2 prosenttia maa-alasta ja ainoastaan 8,4 prosenttia merialueista maailmanlaajuisesti;

H.

ottaa huomioon, että ilmastonmuutos ja happamoituminen pahentavat liikakäytön, saastumisen, merien roskaantumisen sekä merellisten luontotyyppien ja ekosysteemien tuhoutumisen kielteisiä vaikutuksia;

I.

ottaa huomioon, että Rio de Janeirossa vuonna 2012 pidetyn YK:n kestävän kehityksen kokouksen päätösasiakirjassa ”Tulevaisuus, jota tavoittelemme” korostettiin taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen edellyttämien luonnonvarojen suojelun ja hoidon olevan kestävän kehityksen yleistavoitteita ja olennaisia edellytyksiä;

J.

ottaa huomioon, että merien ja valtamerien potentiaalia ns. siniseen kasvuun on lähes käyttämättä esimerkiksi uusiutuvan energian ja lääkkeiden valmistuksen alalla, mikä voitaisiin myös nähdä järkevänä kehitysvaihtoehtona nykypäivän kehitysmaille; ottaa huomioon, että meriympäristön lajien ja itse meriympäristön tuntemus, merenpohjan syvyyskartoitus sekä haavoittuvien meriekosysteemien kartoittaminen ovat olennaisia merialan kehittämisen ja sen sinistä taloutta koskevan potentiaalin kannalta;

K.

ottaa huomioon, että merialueiden biologisen monimuotoisuuden säilyttäminen ja sen kestävä käyttö liittyvät suoraan pitkän aikavälin kestävään kehitykseen ja niillä on sitä kautta sosiaalista, taloudellista ja ekologista merkitystä kaikille maille ja alueille;

L.

katsoo, että yli 30 vuotta sitten laadittu, kansallisen lainkäyttövallan ulkopuolisia merialueita koskeva nykyinen asiaankuuluva oikeudellinen kehys, joka perustuu avomerten vapautta koskevaan doktriiniin, edellyttää lisätyötä, jotta merialueiden biologisen monimuotoisuuden säilyttämistä ja kestävää käyttöä lainkäyttövallan ulkopuolisilla alueilla voidaan edistää menestyksekkäästi;

M.

ottaa huomioon, että meriympäristössä kehitettyjen uusien toimintojen määrä on lisääntynyt viime vuosikymmeninä; ottaa huomioon erilaisten avomeritoimintojen ja niiden meren biologiseen monimuotoisuuteen aiheuttaman vaikutuksen välisen dynamiikan;

N.

ottaa huomioon erilaisten avomeritoimintojen vuorovaikutuksen ja kumulatiiviset seuraukset sekä sen, että toiminnoilla on vaikutusta merialueiden biologiseen monimuotoisuuteen;

O.

ottaa huomioon, että YK:n yleiskokous perusti vuonna 2004 avoimen epävirallisen ad hoc -työryhmän, jonka tarkoituksena on tutkia ja analysoida merialueiden biologisen monimuotoisuuden säilyttämistä ja kestävää käyttöä kansallisen lainkäyttövallan ulkopuolisilla alueilla;

P.

ottaa huomioon, että työryhmä suositteli vuonna 2011, että aloitettaisiin prosessi puutteiden ja uusien etenemistapojen tunnistamiseksi muun muassa laatimalla monenvälinen sopimus merioikeusyleissopimuksen puitteissa ja että prosessissa käsiteltäisiin yhdessä merten geenivaroja koskevia kysymyksiä (mukaan lukien hyötyjen jakamiseen liittyvät kysymykset), aluekohtaisten hallinnointivälineiden kaltaisia toimenpiteitä (mukaan lukien suojellut merialueet), ympäristövaikutusten arviointiprosesseja, valmiuksien vahvistamista ja meriteknologian siirtoa;

Q.

ottaa huomioon, että vuonna 2011 perustetun työryhmän yhteispuheenjohtajien laatimassa yhteenvedossa todetaan, että ekologisesti ja biologisesti merkittävien alueiden kuvaamista koskevan tieteellisen menetelmän ja näiden alueiden nykyisen tunnistamisen/nimeämisen välillä on kuilu, koska millään globaalilla foorumilla ei ollut tuolloin virallisia valtuuksia hoitaa asiaa ja koska alueelliset ja alakohtaiset foorumit törmäsivät alan toimissaan laillisuuskysymyksiin;

R.

ottaa huomioon, että tässä yhteispuheenjohtajien yhteenvedossa todettiin, että vallitsevan tilanteen rajoitteet ja puutteet on tunnustettu yleisesti;

S.

ottaa huomioon, että kesäkuussa 2012 pidetyn Rio+20-kokouksen loppuasiakirjassa valtion- ja hallitusten päämiehet sitoutuivat käsittelemään kiireellisesti – työryhmän työhön tukeutuen ja ennen YK:n yleiskokouksen 69. istunnon päättymistä – merialueiden biologisen monimuotoisuuden säilyttämistä ja kestävää käyttöä kansallisen lainkäyttövallan ulkopuolisilla alueilla muun muassa tekemällä päätöksen merioikeusyleissopimukseen liittyvän kansainvälisen välineen luomisesta;

T.

ottaa huomioon, että kalastuksella on yksinään ja yhdessä ilmastonmuutoksen, merien saastumisen tai muiden mereen liittyvien toimintojen kanssa huomattava vaikutus merialueiden biomassaan ja biologiseen monimuotoisuuteen, joten kalastuksen vaikutukseen merialueiden biologiseen monimuotoisuuteen kansallisen lainkäyttövallan ulkopuolisilla alueilla olisi sovellettava kaikkia merten suojelu- ja hoitotoimenpiteitä näiden vaikutusten estämiseksi tai minimoimiseksi; ottaa lisäksi huomioon, että kalastus ei ole valtamerissä ainoa ihmisen aiheuttama luonnonvarojen kuolleisuustekijä eikä sen pitäisi olla kansainvälisen toiminnan yksinomainen kohde;

U.

ottaa huomioon, että muun muassa mineraalien louhinta, energian poraus ja merenpohjan käyttö urbaaneihin tarkoituksiin ovat nykyisin myös kalavarojen kuolleisuustekijä ja että merialan kehittämisessä saattaa tulevaisuudessa ilmetä ennakoimattomia kuolleisuustekijöitä, joita on varottava;

V.

ottaa huomioon, että merialueiden biologinen monimuotoisuus on jo kärsinyt merkittävästä rappeutumisesta; toteaa, että tulevien sukupolvien kalastusmahdollisuuksien säilyttäminen sekä merialueiden biologisen monimuotoisuuden suojelu ja meren ekosysteemien säilyttäminen liittyvät läheisesti toisiinsa;

W.

toteaa, että kestävät ja valikoivat pyyntimenetelmät ovat kalavarojen kestävän hoidon ja tahattomien saaliiden minimoimisen keskeinen väline ja auttavat merialueiden biologisen monimuotoisuuden säilyttämisessä;

X.

katsoo, että merialueiden biologisen monimuotoisuuden säilyttäminen ja luonnonvarojen kestävä käyttö edellyttävät kaikkien mereen liittyviä toimintoja harjoittavien toimijoiden välistä koordinointia ja konsultointia;

Y.

toteaa, että unionin syrjäisimmillä alueilla on luonteensa vuoksi erityisiä maantieteellisiä ja joskus myös geopoliittisia olosuhteita ja että nämä alueet on sisällytetty erityisiin alueellisiin yhteistyömekanismeihin;

Z.

toteaa, että kalastus on erittäin tärkeä toiminto, jota suoritetaan sekä kansallisen lainkäyttövallan alueilla että niiden ulkopuolella;

AA.

toteaa, että unionilla on keskeinen asema merien ja valtamerien globaalissa hallinnassa ja sillä on kansainvälisesti huomattavaa vaikutusvaltaa kalastusalalla myös siksi, että se osallistuu seitsemäntoista alueellisen kalastuksenhoitojärjestön toimintaan; toteaa, että tämä johtava asema tarkoittaa, että unionin on harjoitettava aktiivista politiikkaa merialueiden biologisen monimuotoisuuden säilyttämiseksi maailmanlaajuisesti;

AB.

toteaa, että YK:n kalakantasopimus, jossa määritellään sopimuspuolten oikeudet ja velvoitteet hajallaan olevien kalakantojen ja laajasti vaeltavien kalakantojen säilyttämisen ja hoidon osalta, on kattava ja tulevaisuuteen suuntautunut asiakirja, jota ei pitäisi muuttaa, heikentää tai vesittää ja jonka täysimääräinen täytäntöönpano on varmistettava tehostetuilla yhteistyöprosesseilla, joita uudessa kansainvälisessä välineessä on määrä hyväksyä;

AC.

toteaa, että olisi otettava opikseen unionin viimeaikaisista erimielisyyksistä Färsaarten ja Islannin kanssa, jotta kantoja voidaan hoitaa kestävästi maailmanlaajuisesti;

AD.

katsoo, että kaikilla mailla on oikeus hyötyä luonnonvarojensa säilyttämisestä ja kestävästä käytöstä merioikeusyleissopimuksen mukaisesti;

AE.

panee merkille, että valtioilla on velvoite suojella ja säilyttää meriympäristöä sekä suojella harvinaisia ja hauraita ekosysteemejä ja herkkien, harvinaistuneiden, vaarantuneiden tai uhanalaisten lajien ja muiden meren elollisten luonnonvarojen elinympäristöä;

AF.

ottaa huomioon, että YK:n kalakantasopimuksessa määritellään kehys kalastuksenhoidon ennalta varautuvien ja ekosysteemipohjaisten lähestymistapojen, hajallaan olevien kalakantojen ja laajasti vaeltavien kalakantojen säilytys- ja hoitotoimenpiteiden sekä osa-alueellisten ja alueellisten kalastuksenhoitojärjestöjen ja järjestelyjen kautta toteutettavan kansainvälisen yhteistyön soveltamiseksi; toteaa, että sen tosiasiallista täytäntöönpanoa olisi edelleen tehostettava;

AG.

toteaa, että YK:n yleiskokouksen päätöslauselmissa 61/105 ja 64/72 kehotetaan valtioita ja alueellisia kalastuksenhoitojärjestöjä varmistamaan avomeren resurssien tosiasiallinen säilyttäminen ja estämään pohjakalastuksen merkittävä haittavaikutus haavoittuviin meriekosysteemeihin kansallisen lainkäyttövallan ulkopuolisilla alueilla;

AH.

ottaa huomioon valmiuksien kehittämistä koskevat kehitysmaiden oikeudet ja erityisvaatimukset ja tukee niitä, jotta kehitysmaat voivat hyötyä luonnonvarojen sekä hajanaisten kalakantojen ja laajasti vaeltavien kalakantojen säilyttämisestä ja kestävästä käytöstä;

AI.

ottaa huomioon, että ns. Koben prosessin toimien yhteydessä tunnustetaan niiden tonnikalakantoja hoitavien kalastuksenhoitojärjestöjen jo toteuttamat toimet, jotka ovat tehneet riippumattomia arvioita toiminnasta, ja kehotetaan kyseisiä kalastuksenhoitojärjestöjä tekemään säännöllisesti näitä arvioita ja julkistamaan niiden tulokset sekä panemaan niiden perusteella tehdyt suositukset täysimääräisesti täytäntöön; toteaa, että YK:n yleiskokous ja kalastuskomitea ovat myös vaatineet, että muut alueelliset kalastuksenhoitojärjestöt toimivat samoin, ja että tällaisia arvioita onkin tehty;

AJ.

toteaa, että alueellisia kalastuksenhoitojärjestöjä on luotu ja että jotkut niistä pyrkivät perustamaan suojeltuja merialueita voidakseen säilyttää kalakantoja kestävällä tasolla ja palauttaa niitä sille;

AK.

ottaa huomioon, että biologista monimuotoisuutta koskeva yleissopimus on antanut työryhmille sysäyksen kuvata ekologisesti tai biologisesti merkittäviä merialueita kansallisen lainkäyttövallan ulkopuolisilla alueilla ja että näiden työryhmien tulokset ovat nyt laajalti saatavilla luonnonvarojen hoitamista koskeviin konsultoimistarkoituksiin biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen verkkosivustolla;

AL.

toteaa, että tieteellisen tiedon ja tietämyksen kerääminen ja jakaminen ovat äärimmäisen tärkeitä, jotta päätökset voidaan tehdä vilpittömin mielin ja parhaimpien saatavilla olevien tieteellisten neuvojen pohjalta;

AM.

toteaa, että meriympäristön muovijätteen aiheuttama ympäristöongelma on suora uhka merialueiden biologiselle monimuotoisuudelle, että ongelman torjunnan laajuutta ja välineitä ei edelleenkään ole tutkittu tarpeeksi ja että ongelman ratkaiseminen voisi olla taloudellinen mahdollisuus;

AN.

toteaa, että työryhmä korosti 23. tammikuuta 2015 antamassaan asiakirjassa tarvetta kattavaan maailmanlaajuiseen järjestelmään, jossa otettaisiin paremmin huomioon merialueiden biologisen monimuotoisuuden säilyttäminen ja hoito kansallisen lainkäyttövallan ulkopuolisilla alueilla;

AO.

toteaa, että unioni kehittää aktiivisesti ja kannustaa parhaita käytäntöjä kalavarojen kestävän käytön saavuttamiseksi sekä kannustaa ja rahoittaa muun muassa Horisontti 2020 -ohjelman kautta tietojen keräämistä, tutkimusta ja kestävää kehitystä;

AP.

ottaa huomioon, että työryhmä ilmaisi 23. tammikuuta 2015 tukensa suositukselle laatia yleissopimuksen alainen kansainvälinen oikeudellisesti sitova väline;

AQ.

ottaa huomioon, että YK:n yleiskokous hyväksyi 19. kesäkuuta 2015 päätöslauselman, joka koskee YK:n merioikeusyleissopimuksen alaisen oikeudellisesti sitovan kansainvälisen sopimuksen laatimista kansallisen lainkäyttövallan ulkopuolisten merialueiden biologisen monimuotoisuuden säilyttämisestä ja kestävästä käytöstä;

1.

pitää tervetulleena YK:n yleiskokouksen päätöstä luoda merioikeusyleissopimuksen alaisuuteen kansainvälinen oikeudellisesti sitova väline, joka koskee merialueiden biologisen monimuotoisuuden säilyttämistä ja kestävää käyttöä kansallisen lainkäyttövallan ulkopuolisilla alueilla, jotta muun muassa nykyiset puutteet korjattaisiin; korostaa, että tämä prosessi ei heikennä nykyisiä asiaankuuluvia välineitä tai kehyksiä eikä asiaa käsittelevien globaalien, alueellisten ja alakohtaisten elinten (esimerkiksi alueelliset kalastuksenhoitojärjestöt) toimintaa; painottaa, että tämän uuden välineen kehittämisessä on tärkeää edistyä nopeasti mutta huolellisesti ja siten, että luonnos saataisiin valmiiksi ennen vuoden 2017 loppua;

2.

korostaa merioikeusyleissopimuksen visiota, tarjoamia mahdollisuuksia ja sen merkitystä valtioiden hyville suhteille ja luonnonvarojen kestävälle kehitykselle, mutta toteaa, että uudet paineet ja mahdollisuudet edellyttävät yleissopimuksen mukauttamista;

3.

korostaa valtamerien ja merien ja niiden luonnonvarojen säilyttämisen ja kestävän käytön tärkeyttä; kehottaa unionia ja kansainvälistä yhteisöä edistämään merialueiden biologisen muotoisuuden säilyttämistä ja kestävää käyttöä panemalla täytäntöön muiden toimenpiteiden ohella nykyaikaisia ja kestäviä meriekosysteemin hoitokonsepteja, valtamerien hallinnointiperiaatteita, meren luonnonvarojen hyödyntämisen ja kalastuksen hallinnointia (muun muassa mineraalien louhinta ja energian poraus) soveltamalla tieteeseen perustuvaa merialueiden hallintoa, kantojen palauttamista kestävän enimmäistuoton mahdollistavien tasojen yläpuolelle ja pitämistä niillä, ekosysteemipohjaista hallinnointia ja merialueiden biologisen monimuotoisuuden säilyttämistä, nykyisen lainsäädännön täytäntöönpanoa sekä ennalta varautuvaa lähestymistapaa;

4.

huomauttaa, että jäsenvaltioiden on toteuttava toimia hoitosuunnitelmien toteuttamiseksi, valvottava sääntöjen soveltamista, syvennettävä tietopohjaansa ja vahvistettava merialueiden biologista monimuotoisuutta käsitteleviä tutkimusverkostoja ja koordinointia, jotta voidaan vastata paineeseen saavuttaa merialueiden biologinen monimuotoisuus vuoteen 2020 mennessä;

5.

tunnustaa unionin ja komission myönteisen ja johtavan roolin ja tukee sitä, kun otetaan huomioon unionin kalatalousteollisuuden ja -markkinoiden merkittävä asema ja se, että unionin kalastuspolitiikalla pyritään kestävään kehitykseen;

6.

toteaa, että unionilla on ollut tärkeä rooli meren elävien luonnonvarojen kestävän hoidon varmentamisessa ja etenkin laittoman, ilmoittamattoman ja sääntelemättömän kalastuksen (LIS-kalastus) torjunnassa; korostaa, että LIS-kalastus on luonteensa vuoksi uhka merialueiden biologiselle monimuotoisuudelle ja vaarantaa vakavasti meriekosysteemien suojelun; toteaa, että unioni on nostanut LIS-kalastuksen torjunnan etusijalle ja että kansainvälinen yhteistyö on välttämätöntä torjunnan onnistumiseksi; kannustaa FAO:ta ja alueellisia kalastuksenhoitojärjestöjä lisäämään ponnistelujaan monenvälisen yhteistyön parantamiseksi;

7.

korostaa ympäristömerkinnän myönteistä roolia merestä saatujen tuotteiden alalla, koska merkintä mahdollistaa sen, että kuluttajat myötävaikuttavat luonnonvarojen kestävään käyttöön ja merialueiden biologisen monimuotoisuuden säilyttämiseen tehdessään tietoon perustuvia päätöksiä;

8.

kannustaa komissiota edelleen koordinoimaan ja varmistamaan, että ihmisen toiminnan ja myös kalastuksen ja merenpohjan ja valtamerten kaiken hyödyntämisen vaikutus kansallisen lainkäyttövallan ulkopuolisten merialueiden biologiseen monimuotoisuuteen hoidetaan asianmukaisesti uudessa kansainvälisessä sopimuksessa, sekä edistämään tätä; panee lisäksi merkille, että on tarpeen edistää nykyisen lainsäädännön täytäntöönpanoa ja kehittää tarvittavia hallintovälineitä yhtenäisyyden ja johdonmukaisuuden varmistamiseksi;

9.

kannustaa alueellisia kalastuksenhoitojärjestöjä varmistamaan suositustensa täysimääräisen täytäntöönpanon, jatkamaan säännöllisiä riippumattomia arvioita ja varmistamaan näiden arvioiden asianmukaisen toteutuksen;

10.

vaatii komissiota tukemaan ja edistämään kokonaisvaltaista ja kattavaa lähestymistapaa suojeltuihin merialueisiin, koska säilyttämistoimien todellinen koordinointi ja yhteistyö eivät ole mahdollisia ilman, että niihin osallistuvat mahdollisimman monet sellaiset sidosryhmät, jotka ovat mukana meriin ja valtameriin liittyvien ihmisen toimintojen kattavassa valikoimassa;

11.

kannustaa ja kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita edistämään ekologisesti tai biologisesti merkittävien merialueiden nimeämistä ja täytäntöönpanoa kansallisen lainkäyttövallan ulkopuolisilla alueilla;

12.

kehottaa komissiota toimimaan kaikkien asiaankuuluvien sidosryhmien kanssa, jotta yleissopimuksen puitteissa tehtävän uuden kansainvälisen sopimuksen myötä jatketaan tuki- ja edistystoimia sellaisen institutionaalisen mekanismin kehittämiseksi, jolla yksilöidään, hallinnoidaan ja vahvistetaan tarvittavat määräykset selkeiden, johdonmukaisten, toimivien ja edustavien suojeltujen merialueiden verkostojen seurantaa ja täytäntöönpanoa varten, koska verkostot ovat tärkeitä ekologisen ja biologisen yhteyden varmistamisessa;

13.

kehottaa komissiota tuottamaan kattavia tietoja merialueiden biologisesta monimuotoisuudesta Euroopan aluevesillä; katsoo, että on tarpeen koota näitä tietoja, koska 80 prosenttia meristrategiapuitedirektiivissä katetuista lajeista ja elinympäristöistä on luokiteltu tuntemattomiksi;

14.

kehottaa unionia omaksumaan johtavan aseman meriympäristön muovijätteen torjunnassa ja antamaan rahoitusta alan tutkimukseen osana sinistä taloutta;

15.

korostaa, että tällä uudella kansainvälisellä sopimuksella olisi varmistettava kaikkien sidosryhmien tasapuoliset toimintaedellytykset; katsoo, että kyseisessä sopimuksessa olisi myös käsiteltävä kehitysmaiden ja etenkin pienten saarivaltioiden erityistarpeita valmiuksien kehittämisen alalla, jotta voidaan saavuttaa muun muassa suojeltuja merialueita koskevat kansainvälisen yhteisön tavoitteet;

16.

vaatii komissiota edistämään tehostettua yhteistyötä, koordinointia, avoimuutta ja vastuuvelvollisuutta kaikkien asiaankuuluvien sidosryhmien välillä ja myös uusien neuvoteltujen välineiden, YK:n kalakantasopimuksen nykyisten välineiden ja FAO:n välineiden sekä alueellisten kalastuksenhoitojärjestöjen ja muiden alan elinten kuten Kansainvälisen merenpohjajärjestön ja Kansainvälisen merenkulkujärjestön välillä;

17.

kehottaa YK:ta toimimaan valtioiden kanssa nykyisten sääntöjen täytäntöönpanon tehostamiseksi ja tarpeen vaatiessa sellaisten lisäsääntöjen luomiseksi, jotka voisivat välillisesti auttaa avomeren biologisen monimuotoisuuden suojelussa ja parantaa sosiaalisia, turvallisuus- ja seurantaoloja; katsoo, että tällaisia olisivat esimerkiksi FAO:n alaisuudessa kehitetyn kalastusalusten maailmanlaajuisen rekisterin kaltaisen alusten keskitetyn rekisteröintivälineen kaltaiset maailmanlaajuiset hallintovälineet, mutta toteaa, että kalastajille aiheutuvaa hallinnollista taakkaa ei pitäisi lisätä;

18.

korostaa, että kalastustoiminnan vaikutukset merialueiden biologiseen monimuotoisuuteen kansallisen lainkäyttövallan ulkopuolisilla alueilla on otettava osaksi alueellisten kalastuksenhoitojärjestöjen valtuuksia;

19.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita tukemaan ja edistämään merioikeusyleissopimuksen puitteissa tehtävän uuden kansainvälisen sopimuksen valtuuksien piirissä sellaisen institutionaalisen mekanismin kehittämistä, jolla ympäristövaikutuksen ennakkoarvioinnit pannaan täytäntöön sellaisten toimien osalta, joilla on mahdollisesti merkittävä vaikutus meriympäristöön, kuten merioikeusyleissopimuksen 206 artiklassa vaaditaan ja myös meren luonnonvarojen hyödyntämisen osalta, siten että käytetään käytännöllisyyden rajoissa vankkaa tieteellistä perustaa, ja kehottaa liittämään näihin toimintoihin yksityiskohtaisen ympäristö- ja sosioekonomisten näkökohtien seurannan;

20.

kehottaa komissiota uuden kansainvälisen sopimuksen puitteissa vaatimaan merellä tapahtuvan ympäristövahingon tunnustamista ja tällaisesta vahingosta vastuussa olevien ketjun selvittämistä;

21.

kehottaa komissiota patistamaan valtioita ratifioimaan merioikeusyleissopimuksen tai liittymään siihen;

22.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman YK:n yleiskokoukselle ja tulevan kansainvälisen sopimuksen tekstin laadinnasta vastaavalle valmistelevalle toimikunnalle.

15.2.2018   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 58/9

—

ottaa huomioon vuonna 1951 tehdyn Geneven yleissopimuksen ja sen lisäpöytäkirjan sekä erityisesti palauttamiskieltoa koskevan oikeuden,

—

ottaa huomioon ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen,

—

ottaa huomioon vuonna 1948 annetun ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen,

—

ottaa huomioon vuonna 1989 tehdyn yleissopimuksen lapsen oikeuksista ja 27. marraskuuta 2014 antamansa päätöslauselman YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen 25. vuosipäivästä (1),

—

ottaa huomioon vuonna 1982 tehdyn YK:n merioikeusyleissopimuksen, vuonna 1974 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen ihmishengen turvallisuudesta merellä ja vuonna 1979 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen etsintä- ja pelastuspalvelusta merellä, sellaisena kuin se on muutettuna,

—

ottaa huomioon vuonna 1990 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen siirtotyöläisten ja heidän perheenjäsentensä oikeuksista,

—

ottaa huomioon Euroopan unionin perusoikeuskirjan,

—

ottaa huomioon komission tiedonannon ilman huoltajaa olevia alaikäisiä koskevasta toimintasuunnitelmasta (2010–2014) (COM(2010)0213) ja 12. syyskuuta 2013 antamansa päätöslauselman ilman huoltajaa olevien alaikäisten tilanteesta EU:ssa (2),

—

ottaa huomioon 29. huhtikuuta 2015 antamansa päätöslauselman viimeisimmistä tragedioista Välimerellä ja EU:n turvapaikka- ja muuttoliikepolitiikasta (3),

—

ottaa huomioon 10. syyskuuta 2015 antamansa päätöslauselman muuttoliikkeestä ja pakolaisista Euroopassa (4),

—

ottaa huomioon seuraavat Euroopan parlamentin kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnassa vuonna 2015 käydyt keskustelut: 14. huhtikuuta komission jäsenen Avramopoulosin läsnä ollessa, 6. toukokuuta yhteisvastuusta ja oikeudenmukaisesta vastuunjaosta, mukaan lukien etsintä- ja pelastusvelvoitteet, 26. toukokuuta kolmansien maiden kanssa tehtävää yhteistyötä koskevasta strategiasta, 4. kesäkuuta turvallisten ja laillisten reittien luomisesta EU:hun pyrkiville turvapaikanhakijoille ja pakolaisille sekä Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän täytäntöönpanosta, 25. kesäkuuta ihmissalakuljetuksesta, ihmiskaupasta ja laittomien maahanmuuttajien hyväksikäytöstä työvoimana, asianmukaisten kanavien luomisesta laillista taloudellista muuttoliikettä varten sekä rajaturvallisuudesta ja viisumipolitiikasta, 2. heinäkuuta sisäasioiden alan määrärahojen käyttämisestä muuttoliike- ja kehitysasioissa, 6. heinäkuuta Euroopan muuttoliikeagendan jälkeen annetusta komission ensimmäisestä ehdotuspaketista, yhteisvastuusta ja oikeudenmukaisesta vastuunjaosta, mukaan lukien etsintä- ja pelastusvelvoitteet, sekä turvallisten ja laillisten reittien luomisesta EU:hun pyrkiville turvapaikanhakijoille ja pakolaisille, 16. heinäkuuta muuttoliikepolitiikkaan osoitettuja EU:n varoja käsittelevien asiantuntijoiden läsnä ollessa vailla huoltajaa oleviin alaikäisiin liittyvistä toimista, käytännöistä ja tiedoista EU:n jäsenvaltioissa ja Norjassa, EU:n ja kolmansien maiden välisestä yhteistyöstä muuttoliikkeen alalla sekä taloudellista muuttoliikettä koskevien uusien lainsäädäntömahdollisuuksien selvittämisestä, 22. syyskuuta Euroopan muuttoliikeagendan jälkeen annetusta komission toisesta ehdotuspaketista, 23. syyskuuta kansallisten parlamenttien kanssa hotspot-lähestymistavasta sekä muuttoliikkeen käsittelystä kansallisella ja paikallisella tasolla, 19. lokakuuta ihmissalakuljetuksesta, ihmiskaupasta ja laittomien maahanmuuttajien hyväksikäytöstä työvoimana, 10. marraskuuta komission tiedonannosta ”Pakolaiskriisin hallinta – Tilannekatsaus Euroopan muuttoliikeagendaan sisältyvien ensisijaisten toimien toteutukseen” (COM(2015)0510), 19. marraskuuta muuttoliike- ja turvapaikkapolitiikkaa koskevasta EU:n sisäisestä ja ulkoisesta rahoituksesta, 10. joulukuuta EU:n ja kolmansien maiden välisestä yhteistyöstä muuttoliikkeen alalla ja 21. joulukuuta rajaturvallisuudesta ja viisumipolitiikasta, Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän tehokkaasta täytäntöönpanosta sekä asianmukaisten kanavien luomisesta laillista taloudellista muuttoliikettä varten,

—

ottaa huomioon keskustelut, jotka käytiin kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan ja kehitysvaliokunnan yhteiskokouksessa 1. huhtikuuta 2015 kehityksen ja muuttoliikkeen välisestä yhteydestä sekä kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan, ulkoasiainvaliokunnan ja ihmisoikeuksien alivaliokunnan yhteiskokouksessa 15. syyskuuta 2015 ihmisoikeuksien kunnioittamisesta Välimeren alueen muuttovirtojen yhteydessä,

—

ottaa huomioon kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan Lampedusassa syyskuussa 2015 vierailleen valtuuskunnan selonteon etsintä- ja pelastusoperaatioista sekä Tunisiassa lokakuussa 2015 vierailleen valtuuskunnan selonteon yhteistyöstä kolmansien maiden kanssa muuttoliike-, turvapaikka- ja rajavalvonta-asioissa ja ottaa huomioon budjettivaliokunnan ja kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan Sisiliassa heinäkuussa 2015 vierailleen yhteisen valtuuskunnan selonteon alueen muuttoliikepaineisiin vastaamisesta, myös erityisesti talousarvion näkökulmasta,

—

ottaa huomioon muuttoliikettä koskevan komission kymmenkohtaisen toimintasuunnitelman, joka esiteltiin Luxemburgissa 20. huhtikuuta 2015 pidetyssä ulkoasiainneuvoston ja sisäasioiden neuvoston yhteisessä istunnossa,

—

ottaa huomioon komission tiedonannon ”Euroopan muuttoliikeagenda” (COM(2015)0240),

—

ottaa huomioon 18. toukokuuta 2015 annetun neuvoston päätöksen (YUTP) 2015/778 keskisen Välimeren eteläosassa toteutettavasta Euroopan unionin sotilasoperaatiosta,

—

ottaa huomioon poliittisten ja turvallisuusasioiden komiteassa kokoontuneiden EU:n suurlähettiläiden tekemän päätöksen aloittaa EUNAVFOR MED -operaation toinen vaihe ja nimetä se uudelleen ”operaatio Sofiaksi” (5) ja ottaa huomioon Nato-johtoiset operaatiot Egeanmerellä,

—

ottaa huomioon 9. lokakuuta 2015 annetun YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 2240 (2015),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon ”Siirtolaisten salakuljetuksen vastainen EU:n toimintasuunnitelma (2015–2020)” (COM(2015)0285),

—

ottaa huomioon komission yksiköiden valmisteluasiakirjan Eurodac-asetuksen täytäntöönpanosta sormenjälkien ottamisvelvollisuuden osalta (SWD(2015)0150),

—

ottaa huomioon komission suosituksen Euroopan uudelleensijoitusjärjestelmäksi (C(2015)3560) sekä oikeus- ja sisäasioiden neuvoston 20. heinäkuuta 2015 pidetyssä kokouksessa annetut neuvostossa kokoontuneiden jäsenvaltioiden hallitusten edustajien päätelmät 20 000:n selvästi kansainvälisen suojelun tarpeessa olevan henkilön uudelleensijoittamisesta monenvälisten ja kansallisten järjestelmien avulla,

—

ottaa huomioon komission tulkitsevan huomautuksen hotspot-lähestymistavasta, 10. helmikuuta 2016 päivätyt tilannekatsaukset Kreikasta ja Italiasta sekä 4. maaliskuuta 2016 päivätyn tilanneselvityksen Kreikasta,

—

ottaa huomioon Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten toimenpiteiden käyttöön ottamisesta 14. syyskuuta 2015 annetun neuvoston päätöksen (EU) 2015/1523,

—

ottaa huomioon Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten toimenpiteiden käyttöön ottamisesta 22. syyskuuta 2015 annetun neuvoston päätöksen (EU) 2015/1601,

—

ottaa huomioon komission ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi kriisitilanteen siirtomekanismin perustamisesta sekä kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja -menettelyjen vahvistamisesta 26. kesäkuuta 2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 604/2013 muuttamisesta (COM(2015)0450),

—

ottaa huomioon komission ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi turvallisia alkuperämaita koskevan EU:n yhteisen luettelon laatimisesta kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/32/EU soveltamista varten ja direktiivin 2013/32/EU muuttamisesta (COM(2015)0452),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon ”Palauttamista koskeva EU:n toimintaohjelma” (COM(2015)0453),

—

ottaa huomioon komission suosituksen palauttamistoimenpiteitä varten laaditusta jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten käyttöön tarkoitetusta yhteisestä ”palauttamiskäsikirjasta” (C(2015)6250) ja sen liitteen,

—

ottaa huomioon komission tiedonannon julkisia hankintoja koskevista säännöistä nykyisessä turvapaikkakriisissä (COM(2015)0454),

—

ottaa huomioon Euroopan komission ja unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan yhteisen tiedonannon ”EU:n ulkoisen toiminnan rooli Euroopan pakolaiskriisin ratkaisemisessa” (JOIN(2015)0040),

—

ottaa huomioon komission päätöksen Afrikka-hätärahaston perustamisesta vakauden lisäämiseksi sekä sääntelemättömän muuttoliikkeen ja pakkomuuton perimmäisten syiden ehkäisemiseksi (C(2015)7293),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon ”Pakolaiskriisin hallinta: Euroopan muuttoliikeagendaan perustuvat välittömät operatiiviset, taloudelliset ja lainsäädäntötoimenpiteet” (COM(2015)0490) ja sen liitteet,

—

ottaa huomioon komission tiedonannon ”Pakolaiskriisin hallinta – Tilannekatsaus Euroopan muuttoliikeagendaan sisältyvien ensisijaisten toimien toteutukseen” (COM(2015)0510) ja sen liitteet,

—

ottaa huomioon komission tiedonannon ”Euroopan raja- ja rannikkovartiosto ja EU:n ulkorajojen tehokas valvonta” (COM(2015)0673) ja ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi Euroopan raja- ja rannikkovartiostosta sekä asetuksen (EY) N:o 2007/2004, asetuksen (EY) N:o 863/2007 ja neuvoston päätöksen 2005/267/EY kumoamisesta (COM(2015)0671), ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi eurooppalaisesta matkustusasiakirjasta laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten palauttamista varten (COM(2015)0668), ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksen (EY) N:o 562/2006 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse tietokantojen käyttöön perustuvien tarkastusten vahvistamisesta ulkorajoilla (COM(2015)0670), komission ehdotuksen neuvoston päätökseksi Ruotsin hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten toimenpiteiden käyttöön ottamisesta Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten toimenpiteiden käyttöön ottamisesta annetun neuvoston päätöksen (EU) 2015/1523 9 artiklan ja neuvoston päätöksen (EU) 2015/1601 9 artiklan mukaisesti (COM(2015)0677) sekä komission suosituksen Turkin kanssa toteutettavasta vapaaehtoisesta humanitaarisen maahanpääsyn järjestelmästä (C(2015)9490),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon Euroopan parlamentille ja neuvostolle ”Tilannekatsaus Euroopan muuttoliikeagendaan sisältyvien ensisijaisten toimien toteutukseen” (COM(2016)0085),

—

ottaa huomioon komission suosituksen Kreikan tasavallalle kiireellisistä toimenpiteistä, jotka Kreikan on toteutettava asetuksen (EU) N:o 604/2013 nojalla tehtävien siirtojen aloittamiseksi uudelleen (C(2016)0871),

—

ottaa huomioon ehdotuksen neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten toimenpiteiden käyttöön ottamisesta annetun neuvoston päätöksen (EU) 2015/1601 mukaisten sisäisten siirtojen väliaikaisesta keskeyttämisestä 30 prosentin osalta Itävallalle osoitetusta hakijoiden määrästä (COM(2016)0080),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon Euroopan parlamentille, Eurooppa-neuvostolle ja neuvostolle ”Etenemissuunnitelma Schengen-järjestelmän normaalin toiminnan palauttamiseksi” (COM(2016)0120),

—

ottaa huomioon komission toisen kertomuksen Euroopan parlamentille ja neuvostolle Turkin edistymisestä viisumivapautta koskevassa etenemissuunnitelmassa esitettyjen vaatimusten täyttämisessä (COM(2016)0140) ja siihen liittyvän komission yksiköiden valmisteluasiakirjan (SWD(2016)0097),

—

ottaa huomioon ehdotuksen neuvoston asetukseksi hätätilanteen tuen antamisesta unionin sisällä (COM(2016)0115), ja tulevan lisätalousarvion N.o 1/2016 budjettikohdan luomiseksi tätä välinettä varten,

—

ottaa huomioon Eurooppa-neuvoston ylimääräisessä kokouksessaan 23. huhtikuuta 2015, kokouksessaan 25. ja 26. kesäkuuta 2015, muuttoliikkeestä pidetyssä EU:n valtion- tai hallitusten päämiesten epävirallisessa kokouksessa 23. syyskuuta 2015, kokouksessaan 15. lokakuuta 2015, kokouksessaan 17. ja 18. joulukuuta 2015 ja kokouksessaan 18. ja 19. helmikuuta 2016 antamat päätelmät,

—

ottaa huomioon neuvoston turvallisista alkuperämaista kokouksessaan 20. heinäkuuta 2015, muuttoliikkeestä kokouksessaan 20. heinäkuuta 2015, palauttamispolitiikan tulevaisuudesta kokouksessaan 8. lokakuuta 2015, muuttoliikkeestä kokouksessaan 12. lokakuuta 2015, toimenpiteistä pakolais- ja muuttoliikekriisin käsittelemiseksi kokouksessaan 9. marraskuuta 2015, kansalaisuudettomuudesta kokouksessaan 4. joulukuuta 2015 ja muuttajien salakuljetuksesta kokouksessaan 10. maaliskuuta 2016 antamat päätelmät,

—

ottaa huomioon 14. syyskuuta 2015 annetut puheenjohtajan päätelmät,

—

ottaa huomioon neuvostossa kokoontuneiden jäsenvaltioiden hallitusten edustajien kokouksessaan 20. heinäkuuta 2015 antamat päätelmät 20 000:n selvästi kansainvälisen suojelun tarpeessa olevan henkilön uudelleensijoittamisesta monenvälisten ja kansallisten järjestelmien avulla,

—

ottaa huomioon 15. lokakuuta 2015 annetun EU:n ja Turkin yhteisen toimintasuunnitelman sekä sen 10. helmikuuta ja 4. maaliskuuta 2016 päivätyt täytäntöönpanokertomukset,

—

ottaa huomioon EU:n valtion- tai hallitusten päämiesten 7. maaliskuuta 2016 antaman julkilausuman,

—

ottaa huomioon 8. lokakuuta 2015 annetun itäisen Välimeren ja Länsi-Balkanin reittiä käsitelleen korkean tason konferenssin julkilausuman sekä 25. lokakuuta 2015 pidetyssä kokouksessa annetun johtajien julkilausuman Länsi-Balkanin reitin pakolaisvirroista ja sen 10. helmikuuta 2016 päivätyn edistymiskertomuksen,

—

ottaa huomioon Vallettassa 11. ja 12. marraskuuta 2015 pidetyssä muuttoliikettä käsitelleessä EU–Afrikka-huippukokouksessa hyväksytyn toimintasuunnitelman ja poliittisen julistuksen,

—

ottaa huomioon Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston (EASO) työn ja selvitykset ja erityisesti sen vuotuisen selvityksen turvapaikkatilanteesta Euroopan unionissa 2014 sekä sen kuukausittaiset julkaisut turvapaikka-asioihin liittyvistä suuntauksista,

—

ottaa huomioon Frontexin työn ja selvitykset ja erityisesti sen vuotuisen riskianalyysin 2015 sekä sen riskianalyysiverkoston neljännesvuosittaiset selvitykset,

—

ottaa huomioon Europolin työn ja selvitykset ja erityisesti yhteisen operatiivisen Mare-ryhmän sekä ihmisten salakuljetusta tutkivan eurooppalaisen keskuksen (EMSC) perustamisen Europolin yhteyteen,

—

ottaa huomioon Eurojustin työn ja selvitykset ja erityisesti sen selvitykset ihmiskaupasta,

—

ottaa huomioon EU:n perusoikeusviraston työn, vuosikertomukset ja tutkimukset ja erityisesti sen tutkimukset työvoiman vakavista hyväksikäytön muodoista sekä laittomien siirtolaisten ja heidän kanssaan tekemisissä olevien henkilöiden kriminalisoinnista,

—

ottaa huomioon politiikkayksikkö C:n tutkimukset SEUT-sopimuksen 80 artiklan täytäntöönpanosta, uusista lähestymistavoista, vaihtoehtoisista väylistä ja keinoista päästä turvapaikkamenettelyjen piiriin kansainvälistä suojelua hakeville henkilöille, EU:hun suuntautuvaa työvoiman muuttoliikettä koskevien uusien lainsäädäntömahdollisuuksien selvittämisestä, Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän parantamisesta ja vaihtoehdoista Dublinin järjestelmälle, EU:n ja kolmansien maiden välisestä yhteistyöstä muuttoliikkeen alalla sekä naispuolisten pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottamisesta EU:ssa ja ottaa huomioon politiikkayksikkö D:n tutkimuksen muuttoliikepolitiikkaan osoitetuista EU:n varoista: analyysi tehokkuudesta ja parhaista käytännöistä tulevaisuutta varten ja ulkoasioiden pääosaston politiikkayksikön tutkimuksen siirtolaisista Välimerellä ja ihmisoikeuksien suojelemisesta,

—

ottaa huomioon Euroopan muuttoliikeverkoston (EMN) tutkimukset ja erityisesti sen tutkimuksen vailla huoltajaa oleviin alaikäisiin liittyvistä toimista, käytännöistä ja tiedoista,

—

ottaa huomioon YK:n pakolaisjärjestön (UNHCR) työn ja selvitykset,

—

ottaa huomioon siirtolaisten ihmisoikeuksia käsittelevän YK:n erityisraportoijan työn ja selvitykset,

—

ottaa huomioon Euroopan neuvoston työn, selvitykset ja päätöslauselmat,

—

ottaa huomioon Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön (IOM) työn ja selvitykset,

—

ottaa huomioon YK:n huumeiden ja rikollisuuden torjunnasta vastaavan järjestön työn ja selvitykset,

—

ottaa huomioon 3. ja 4. joulukuuta 2015 pidetyssä alueiden komitean 115. täysistunnossa hyväksytyn lausunnon Euroopan muuttoliikeagendasta,

—

ottaa huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnot Euroopan muuttoliikeagendasta ja siirtolaisten salakuljetuksen vastaisesta EU:n toimintasuunnitelmasta,

—

ottaa huomioon 17. joulukuuta 2014 antamansa päätöslauselman Välimeren tilanteesta ja tarpeesta kokonaisvaltaiselle EU:n lähestymistavalle muuttoliikkeeseen (6),

—

ottaa huomioon työasiakirjan SEUT-sopimuksen 80 artiklasta – yhteisvastuu ja oikeudenmukainen vastuunjako, mukaan lukien etsintä- ja pelastusvelvoitteet,

—

ottaa huomioon työasiakirjan ihmissalakuljetuksesta, ihmiskaupasta ja laittomien maahanmuuttajien hyväksikäytöstä työvoimana,

—

ottaa huomioon työasiakirjan rajaturvallisuudesta ja viisumipolitiikasta, mukaan lukien Frontexin ja muiden asiaankuuluvien virastojen rooli,

—

ottaa huomioon työasiakirjan turvallisten ja laillisten reittien luomisesta unioniin pyrkiville turvapaikanhakijoille ja pakolaisille, mukaan lukien EU:n uudelleensijoittamispolitiikka ja kotouttamistoimet,

—

ottaa huomioon työasiakirjan asianmukaisten kanavien luomisesta laillista taloudellista muuttoliikettä varten,

—

ottaa huomioon työasiakirjan muuttoliike- ja turvapaikkapolitiikkaa koskevasta EU:n sisäisestä ja ulkoisesta rahoituksesta,

—

ottaa huomioon työasiakirjan Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän tehokkaasta täytäntöönpanosta, mukaan lukien EASOn rooli,

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 52 artiklan,

—

ottaa huomioon kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan mietinnön sekä ulkoasiainvaliokunnan, kehitysvaliokunnan, budjettivaliokunnan, työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnan, liikenne- ja matkailuvaliokunnan, aluekehitysvaliokunnan, naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnan ja vetoomusvaliokunnan lausunnot (A8-0066/2016),

A.

toteaa 17. joulukuuta 2014 hyväksymässään päätöslauselmassa antaneensa kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan tehtäväksi arvioida asiaan liittyviä toimintapolitiikkoja, laatia suosituksia ja antaa täysistunnolle strateginen valiokunta-aloitteinen mietintö;

B.

ottaa huomioon, että Frontexin tietojen (7) mukaan vuonna 2015 EU:n ulkorajojen yli pyrki laittomasti 1,83 miljoonaa ihmistä, mikä on uusi ennätys verrattuna siihen, että unioniin saapui koko vuoden 2014 aikana 282 500 siirtolaista; toteaa, että IOM:n ja Unicefin tietojen mukaan noin 20 prosenttia kaikista meritse saapuvista siirtolaisista on lapsia (8);

C.

huomauttaa, että EASOn tietojen (9) mukaan vuonna 2015 ns. EU+ -alueella (10) tehtiin yli 1,4 miljoonaa kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta ja määrä on kasvanut tasaisesti huhtikuusta, kun taas toistuvien hakemusten osuus on pienentynyt; ottaa huomioon, että noin kuusi prosenttia hakijoista sanoi olevansa vailla huoltajaa olevia alaikäisiä; toteaa, että helmikuussa 2016 kaikista Kreikkaan meritse saapuneista 22 prosenttia oli naisia ja 40 prosenttia lapsia (11);

D.

toteaa, että lapsen oikeuksista tehdyssä YK:n yleissopimuksessa lapsella tarkoitetaan jokaista alle 18-vuotiasta henkilöä;

E.

toteaa, että IOM:n (12) mukaan yli 3 771 henkilön ilmoitettiin kuolleen tai kadonneen Välimerellä vuonna 2015; ottaa huomioon, että 8. maaliskuuta 2016 mennessä 444 henkilön oli ilmoitettu hukkuneen Välimerellä; ottaa huomioon, että vuoden 2016 yhdeksän ensimmäisen viikon aikana kuoli 77 lasta – keskimäärin yli yksi päivässä; toteaa, että Europolin viimeaikaisten tietojen mukaan vähintään 10 000 ilman huoltajaa olevaa lasta on kadonnut saavuttuaan Eurooppaan;

F.

katsoo, että lokakuun 3. päivä olisi julistettava muistopäiväksi kaikille niille miehille, naisille ja lapsille, jotka menehtyvät pyrkiessään pakenemaan maastaan vainon, konfliktin ja sodan takia, sekä kaikille niille miehille ja naisille, jotka vaarantavat päivittäin henkensä heidän pelastamisekseen;

G.

toteaa, että tietyillä maailman alueilla on sotia ja väkivaltaa ja ne kärsivät äärimmäisen köyhyyden, ympäristön pilaantumisen ja nuorten mahdollisuuksien puuttumisen yhteisvaikutuksista, mikä saattaa lietsoa väkivaltaa ja turvattomuutta ja johtaa väestön uusiin muuttoliikkeisiin;

H.

toteaa, että SEUT-sopimuksen 80 artiklassa asetetaan yhteisvastuun ja oikeudenmukaisen vastuunjaon periaatteet unionin koko järjestelmän ytimeen ja että siitä saadaan oikeusperusta näiden periaatteiden panemiseksi täytäntöön unionin turvapaikka-, muuttoliike- ja rajavalvontapolitiikassa;

I.

huomauttaa, että yhteisvastuu voi olla niin sisäistä kuin ulkoistakin yhteisvastuuta; toteaa, että siirrot, turvapaikkapäätösten vastavuoroinen tunnustaminen, operatiiviset tukitoimet, nykyisen Dublin-asetuksen ennakoiva tulkinta ja tilapäistä suojelua koskeva direktiivi ovat sisäisen yhteisvastuun välineitä, kun taas uudelleensijoittaminen, humanitaarinen maahanpääsy sekä etsintä- ja pelastustoimet merellä edistävät ulkoista yhteisvastuuta, ja korostaa, että pelastuspalvelumekanismi voi kohdistua molempiin;

J.

toteaa, että 3. maaliskuuta 2016 Italian vastaanottokeskuksissa siirtoa odottaneista 39 600 turvapaikanhakijasta ainoastaan 338 oli todella siirretty muihin jäsenvaltioihin ja Kreikan tapauksessa 66 400 kaavaillusta siirrosta oli kyetty toteuttamaan ainoastaan 322;

K.

toteaa, että ihmissalakuljetus, ihmiskauppa ja työvoiman hyväksikäyttö ovat erillisiä oikeudellisia ilmiöitä, joita käsitellään erillisissä oikeudellisissa kehyksissä unionissa ja kansainvälisesti ja jotka edellyttävät asianmukaisesti kohdennettuja toimia, vaikka ne käytännössä usein limittyvät toisiinsa; huomauttaa, että ihmissalakuljetus- ja ihmiskauppaverkostot voivat muuttaa toimintatapojaan hyvin nopeasti, joten toimet on mukautettava niihin pikaisesti uusimpien ja paikkansapitävien tietojen perusteella; toteaa, että maahantulijoiden ihmissalakuljetuksen torjumiseksi toteutettavat toimet eivät saisi vaikuttaa toimiin, joilla annetaan humanitaarista apua laittomille maahantulijoille;

L.

katsoo, että ihmissalakuljetuksen, ihmiskaupan ja työvoiman hyväksikäytön torjunta edellyttää lyhyen, keskipitkän ja pitkän aikavälin toimia, kuten toimia rikollisverkostojen toiminnan estämiseksi ja rikollisten saattamiseksi oikeuden eteen, tietojen keräämistä ja analysointia, toimia uhrien suojelemiseksi ja laittomasti oleskelevien siirtolaisten palauttamiseksi, yhteistyötä kolmansien maiden kanssa sekä pidemmän aikavälin strategioita, joilla puututaan ihmiskaupan ja ihmissalakuljetuksen kohteena olevien henkilöiden kysyntään ja muuttoliikkeen perimmäisiin syihin, jotka pakottavat ihmisiä turvautumaan ihmissalakuljettajiin;

M.

ottaa huomioon, että tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä käsitellään parhaillaan useita rajaturvallisuuteen ja viisumipolitiikkaan liittyviä komission ehdotuksia, erityisesti ehdotusta asetukseksi unionin viisumisäännöstöstä (uudelleenlaatiminen) (2014/0094(COD)), ehdotusta asetukseksi kiertomatkaviisumin luomisesta (2014/0095(COD)) ja ehdotusta asetukseksi yhtenäisestä viisumin kaavasta turvallisuuden parantamiseksi (2015/0134(COD)); huomauttaa, että komissio on äskettäin esittänyt tällä alalla uusia ehdotuksia, jotka käsitellään tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen;

N.

katsoo, että sisärajavalvonnan poistaminen edellyttää ulkorajojen tehokasta valvontaa, johon sovelletaan korkeatasoisia yhteisiä vaatimuksia, sekä jäsenvaltioiden välistä tehokasta tietojenvaihtoa ja jokaisen perusoikeuksien täysimääräistä kunnioittamista;

O.

toteaa kehottaneensa unionin ulkorajayhteistyöstä huolehtivaa virastoa lujittamaan valmiuksiaan käsitellä mahdollisia perusoikeuksien loukkauksia, muun muassa sen kolmansien maiden toimivaltaisten viranomaisten kanssa sovittujen työjärjestelyjen puitteissa, ja huomauttaa, että komission ehdotus uudeksi unionin ulkorajayhteistyöstä huolehtivaksi virastoksi sisältää valitusmekanismin;

P.

toteaa, että nykyisen viisumisäännöstön nojalla jäsenvaltio voi poiketa viisumihakemuksen tutkittavaksi ottamista koskevista tavanomaisista edellytyksistä ”humanitaarisista syistä” (19 ja 25 artikla);

Q.

toteaa, että 86 prosenttia maailman pakolaisista on muissa kuin teollisuusmaissa; ottaa huomioon, että rikollisverkostot ja ihmissalakuljettajat käyttävät hyväkseen unioniin pyrkivien vainoa tai sotaa pakenevien ihmisten epätoivoa;

R.

huomauttaa, että pakolaisille on vain rajoitetusti olemassa laillisia ja turvallisia reittejä päästä unioniin ja monet ottavat edelleen riskin ja käyttävät vaarallisia reittejä; katsoo, että jos turvapaikanhakijoille ja pakolaisille luotaisiin nykyisen lainsäädännön ja nykyisten käytäntöjen pohjalta uusia turvallisia ja laillisia reittejä päästä unioniin, unioni ja jäsenvaltiot saisivat paremman yleiskuvan suojelutarpeista ja unioniin suuntautuvasta muuttovirrasta ja samalla vietäisiin pohja ihmissalakuljettajien liiketoimintamallilta;

S.

toteaa, että EU:n ja kolmansien maiden yhteistyötä kehitetään poliittisilla välineillä, joita ovat alueellinen vuoropuhelu, kahdenvälinen vuoropuhelu, maahanmuuttoa ja liikkuvuutta koskevat yhteiset toimintasuunnitelmat ja liikkuvuuskumppanuudet, oikeudellisilla välineillä, kuten ”globaaleihin sopimuksiin”, takaisinottosopimuksiin, viisumihelpotussopimuksiin ja viisumivapaussopimuksiin sisällytettävillä muuttoliikelausekkeilla, ja operatiivisilla välineillä, joihin kuuluvat alueelliset suojeluohjelmat, alueelliset kehitys- ja suojeluohjelmat, Frontexin työjärjestelyt ja EASOn yhteistyö kolmansien maiden kanssa;

T.

ottaa huomioon, että yksittäisillä jäsenvaltioilla on yhä muuttoliikettä koskevia tiiviitä ulkoisia toimia kahdenvälisellä tasolla;

U.

huomauttaa, että unioni on tehostanut ulkoista yhteistyötään kolmansien maiden kanssa muuttoliike- ja turvapaikka-asioissa puuttuakseen asianmukaisesti tämänhetkiseen pakolaiskriisiin ja se on käynnistänyt uusia yhteistyöaloitteita, joista voidaan mainita EU:n ja Turkin yhteinen toimintasuunnitelma, Länsi-Balkanin reitistä annetut sitoumukset ja Vallettan huippukokouksessa hyväksytty toimintasuunnitelma;

V.

ottaa huomioon, että unionin työikäisen väestön määrän ennustetaan pienentyvän 7,5 miljoonalla vuoteen 2020 mennessä; huomauttaa, että työmarkkinoiden tarpeiden kehityksestä unionissa laadittujen ennusteiden mukaan tietyillä aloilla on jo nyt ja on myös tulevaisuudessa muodostumassa työvoimapulaa; toteaa, että kolmansien maiden kansalaisilla on monia vaikeuksia saada ulkomaiset tutkintonsa tunnustettua, joten he ovat usein ylikoulutettuja työhönsä;

W.

ottaa huomioon, että työvoiman muuttoliikettä koskeva nykyinen unionin toimintamalli on hajanainen ja on annettu useita direktiivejä, joissa keskitytään tiettyihin työntekijöiden ja sellaisten kolmansien maiden kansalaisten ryhmiin, joiden sallitaan tietyin edellytyksin tehdä työtä; huomauttaa, että tämän toimintamallin avulla voidaan puuttua vain lyhytaikaisiin erityistarpeisiin;

X.

ottaa huomioon, että unionissa on useita rahoitusvälineitä, joilla voidaan rahoittaa jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden toimia muuttoliikkeen, turvapaikka-asioiden ja rajaturvallisuuden alalla; toteaa, että erityisesti jäsenvaltioiden määrärahat kohdennetaan pääasiassa turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston sekä sisäisen turvallisuuden rahaston kautta, mutta muuttoliikkeeseen liittyviin toimiin voidaan käyttää myös monia muita ohjelmia ja rahastoja; huomauttaa, että useat komission pääosastot ja EU:n ulkosuhdehallinto hallinnoivat kolmansille maille osoitettavaa rahoitusta, joka kohdennetaan pääosin kehitysyhteistyön rahoitusvälineen kautta;

Y.

katsoo, että budjettikohtien ja vastuualueiden nykyisen hajanaisuuden vuoksi voi olla hankalaa saada kattava käsitys siitä, miten määrärahat käytetään, ja jopa määrittää, paljonko unioni tarkalleen ottaen käyttää varoja muuttoliikkeeseen;

Z.

ottaa huomioon, että Euroopan yhteinen turvapaikkajärjestelmä käsittää yhteistä turvapaikkapolitiikkaa, yhdenmukaista turvapaikka-asemaa ja yhteisiä turvapaikkamenettelyjä koskevat yhteiset säännöt, jotka ovat voimassa koko unionissa; toteaa, että monet kuulutukset ja myös rikkomista koskevat komission päätökset osoittavat kuitenkin, ettei järjestelmää ole pantu kokonaisuudessaan täytäntöön monissa jäsenvaltioissa; toteaa, että järjestelmän täytäntöönpano on välttämätöntä, jotta voidaan yhdenmukaistaa kansallista lainsäädäntöä ja edistää yhteisvastuuta jäsenvaltioiden keskuudessa, ja huomauttaa, että jäsenvaltiot voivat pyytää EASOlta tukea täyttääkseen järjestelmän vaatimukset; katsoo, että vastaanotto-olosuhteiden ja turvapaikkamenettelyjen yhdenmukaistaminen voi vähentää paremmat olosuhteet tarjoaviin maihin kohdistuvia paineita ja se on vastuunjaon kannalta keskeistä;

AA.

huomauttaa, etteivät Dublin-järjestelmän nykyiset mekanismit ole olleet objektiivisia eikä niiden avulla ole pystytty vahvistamaan oikeudenmukaisia perusteita kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin liittyvän vastuun määrittämiseksi eikä tarjoamaan pikaisesti suojelua; toteaa, ettei järjestelmää tällä hetkellä käytännössä sovelleta ja että siitä on nimenomaisesti poikettu kahdessa väliaikaisista siirroista tehdyssä neuvoston päätöksessä; ottaa huomioon, että komissio oli ilmoittanut esittävänsä ehdotuksen Dublin III -asetuksen varsinaisesta tarkistamisesta viimeistään maaliskuussa 2016;

AB.

ottaa huomioon, että vuonna 1951 tehdyn Geneven yleissopimuksen 3 artiklassa määrätään, että jäsenvaltiot eivät saa syrjiä pakolaisia heidän rotunsa, uskontonsa tai lähtömaansa perusteella;

1.

huomauttaa, että muuttoliikettä koskevien unionin toimien on perustuttava yhteisvastuun periaatteeseen; toteaa, että SEUT-sopimuksen 80 artiklassa määrätty yhteisvastuun periaate kattaa turvapaikka-, maahanmuutto- ja rajavalvontapolitiikan; katsoo, että 80 artiklasta saadaan ”yhdessä” SEUT-sopimuksen 77–79 artiklan kanssa oikeusperusta yhteisvastuun periaatteen panemiseksi täytäntöön kyseisillä aloilla;

2.

pitää lähtökohtana sitä, että ihmishenkien pelastaminen on asetettava etusijalle ja että unionin ja jäsenvaltioiden asianmukainen rahoitus etsintä- ja pelastustoimiin on välttämätöntä; toteaa, että meritse saapuvien laittomien maahantulijoiden ja merellä sattuvien kuolemantapausten määrä on noussut huolestuttavasti ja että Euroopassa on edelleen parannettava toimia;

3.

toteaa, että ihmishenkien pelastaminen on selkeästi solidaarisuuden osoitus vaarassa olevia kohtaan, mutta se on myös kansainvälisessä oikeudessa vahvistettu oikeudellinen velvoite, sillä kaikki jäsenvaltiot ja itse unioni ovat ratifioineet YK:n merioikeusyleissopimuksen, jonka 98 artikla velvoittaa antamaan apua jokaiselle merihätään joutuneelle henkilölle;

4.

katsoo, että unionin pysyvä, luja ja tehokas vastaus etsintä- ja pelastustoimiin merellä on ratkaisevan tärkeää, jotta voidaan jatkossa estää Välimeren ylitystä yrittävien siirtolaisten kuolemat;

5.

toteaa tältä osin, että etsintä- ja pelastusvalmiuksia on lujitettava ja että jäsenvaltioiden hallitusten on annettava käyttöön lisää resursseja – sekä taloudellista apua että muita välineitä – unionin laajuisessa humanitaarisessa operaatiossa, jossa pyritään löytämään, pelastamaan ja auttamaan hädässä olevia maahanpyrkijöitä ja tuomaan heidät lähimpään turvalliseen paikkaan;

6.

huomauttaa, että yksityisten alusten päälliköitä tai kansalaisjärjestöjä, jotka aidosti auttavat merihätään joutuneita henkilöitä, ei saisi uhata rangaistuksella tällaisen avun antamisesta; katsoo, että kauppalaivoja ei pitäisi katsoa vaihtoehdoksi, jolla voidaan täyttää jäsenvaltioiden ja unionin etsintä- ja pelastusvelvoitteet;

7.

vaatii erottamaan selkeästi toisistaan unioniin salakuljetettavat henkilöt ja unioniin suuntautuvan ihmiskaupan uhrit, sillä politiikkatoimien on oltava sekä asianmukaisesti yhdennettyjä että oikein kohdennettuja; toteaa, että ihmissalakuljetuksessa on yleensä kyse henkilön laittoman maahantulon järjestämisestä jäsenvaltioon, kun taas ihmiskaupassa kyse on hyväksikäyttötarkoituksessa tapahtuvasta henkilön värväämisestä, kuljettamisesta tai vastaanottamisesta väkivallan, harhaanjohtamisen tai väärinkäytön avulla;

8.

katsoo, että muuttoliikkeeseen sovellettavaan kokonaisvaltaiseen lähestymistapaan on välttämättä sisällyttävä toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on estää ihmiskauppaa ja ihmissalakuljetusta harjoittavien rikollisverkostojen toiminta;

9.

on tyytyväinen laivaston tähänastiseen myönteiseen rooliin merihädässä olevien pelastamisessa ja rikollisverkostojen toiminnan estämisessä; tukee operaatio Sofian kaltaisten laivasto-operaatioiden tavoitteita ja korostaa, että ihmishenkiä on suojeltava ja kaikilla operaation osa-alueilla on varmistettava maahanpyrkijöiden hengen suojeleminen;

10.

painottaa, etteivät sotilasoperaatiot saisi olla etusijalla muuttoliikkeeseen sovellettavassa kokonaisvaltaisessa lähestymistavassa, ja toistaa, ettei operaatio Sofia saa heikentää välineitä, joita jo käytetään Välimerellä ihmishenkien pelastamiseen merellä;

11.

huomauttaa, että rikolliset voivat muuttaa ja muuttavatkin toimintatapojaan hyvin nopeasti, joten politiikkatoimet on mukautettava uusimpiin ja paikkansapitäviin tietoihin; pitää myönteisenä edistysaskeleena sitä, että komissio hyväksyi 27. toukokuuta 2015 siirtolaisten salakuljetuksen vastaisen unionin toimintasuunnitelman, johon sisältyy ihmissalakuljetusta käsittelevän unionin erillisvirastojen yhteysryhmän perustaminen operatiivisen yhteistyön ja tietojenvaihdon parantamiseksi;

12.

painottaa, että olemassa olevia välineitä, kuten erillisvirastojen riskianalyyseja, olisi hyödynnettävä täysipainoisesti; huomauttaa, että unionin erillisvirastojen olisi tehtävä keskenään tehokasta yhteistyötä mutta myös tehostettava yhteistyötään jäsenvaltioiden kanssa; toteaa, että parantamalla toimien koordinointia voidaan kerätä tietoja kansallisella tasolla ja toimittaa ne edelleen erillisvirastoille;

13.

toteaa jälleen, että siirrot – toisin sanoen kansainvälistä suojelua hakevan tai sitä saavan henkilön siirtäminen yhdestä jäsenvaltiosta toiseen – ovat käytännön osoitus solidaarisuudesta unionin sisällä; muistuttaa lisäksi vaatineensa vuodesta 2009 alkaen sitovaa mekanismia turvapaikanhakijoiden jakamiseksi kaikkien jäsenvaltioiden kesken;

14.

huomauttaa, että neuvosto antoi viime vuonna kaksi päätöstä väliaikaisista siirtotoimenpiteistä unionissa (jäljempänä ”siirtopäätökset”) (13) ja että ne koskevat kansainvälistä suojelua hakevien henkilöiden siirtämistä Kreikasta ja Italiasta muihin jäsenvaltioihin; toteaa, että siirtopäätöksillä ei tosin poisteta vastuunjakoa koskevia nykyisiä Dublinin sääntöjä, mutta ne merkitsevät silti ”väliaikaista poikkeusta” näistä säännöistä;

15.

pitää hätätilanteessa sovellettavien siirtotoimenpiteiden käyttöönottoa oikeansuuntaisena askeleena ja vaatii jäsenvaltioita täyttämään näihin toimenpiteisiin liittyvät velvoitteensa mahdollisimman pian;

16.

toteaa, että siirtopäätösten mukaisesti siirto koskee vain hakijaa, joka kuuluu sellaiseen kansalaisuuteen, jonka osuus kansainvälistä suojelua koskevista myönteisistä päätöksistä unionissa on ollut kolmen edeltävän kuukauden aikana Eurostatin tietojen perusteella vähintään 75 prosenttia; huomauttaa, että siirtopäätökset koskevat varsin pientä ihmismäärää ja että niiden ulkopuolelle jää paljon muista kolmansista maista tulleita hakijoita, joita ei voida siirtää muualle näiden päätösten nojalla;

17.

on huolissaan siitä, että jäsenvaltioiden, joihin maahantulijat ensiksi saapuvat, on nykyisten siirtopäätösten nojalla edelleen käsiteltävä monimutkaisemmat kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset (ja niitä koskevat muutoksenhaut), varauduttava pidempiin vastaanottoaikoihin ja koordinoitava sellaisten henkilöiden palautukset, jotka eivät lopulta ole oikeutettuja kansainväliseen suojeluun; toteaa jälleen, että minkä tahansa Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän hallinnointia koskevan uuden järjestelmän on perustuttava yhteisvastuuseen ja oikeudenmukaiseen vastuunjakoon;

18.

katsoo, että siirtopäätöksiin sisältyvien perusteiden eli jäsenvaltion BKT:n, jäsenvaltion väestömäärän, jäsenvaltion työttömyysasteen ja jäsenvaltion aiemmin vastaanottamien turvapaikanhakijoiden määrän lisäksi olisi otettava huomioon kaksi muuta perustetta: jäsenvaltion pinta-ala ja jäsenvaltion väestötiheys;

19.

katsoo, että hakijan toiveet olisi otettava siirtoa toteutettaessa huomioon niin hyvin kuin on käytännössä mahdollista; toteaa, että tämä on yksi keino ehkäistä edelleen liikkumista ja kannustaa hakijoita hyväksymään siirtopäätökset, mutta se ei saisi pysäyttää siirtoprosessia;

20.

pitää uudelleensijoittamista yhtenä suositeltavista vaihtoehdoista turvallisen ja laillisen maahanpääsyn tarjoamiseksi unioniin pyrkiville pakolaisille ja kansainvälisen suojelun tarpeessa oleville silloin, kun pakolaiset eivät voi palata kotimaahansa eivätkä saada tehokasta suojelua tai kotoutua vastaanottavaan maahan;

21.

huomauttaa lisäksi, että YK:n pakolaisjärjestön (UNHCR) alaisuudessa tapahtuva uudelleensijoittaminen on vakiintunut humanitaarinen ohjelma, ja pitää uudelleensijoittamista hyödyllisenä välineenä, jonka avulla voidaan hoitaa hallitusti kansainvälisen suojelun tarpeessa olevien henkilöiden saapuminen jäsenvaltioiden alueelle;

22.

huomauttaa, että unionin ulkorajoille on saapunut ja saapuu jatkuvasti ennennäkemättömiä ihmisvirtoja ja kansainvälistä suojelua hakevien henkilöiden määrä kasvaa tasaisesti, joten unioni tarvitsee uudelleensijoittamiselle sitovan ja pakollisen lainsäädäntökehyksen, kuten komission muuttoliikeagendassa todetaan; katsoo, että kehyksen vaikuttavuuden takaamiseksi siinä on säädettävä uudelleensijoittamisesta merkittävälle määrälle pakolaisia siten, että otetaan huomioon unionissa kansainvälistä suojelua hakevien henkilöiden kokonaismäärä, ja että lisäksi on otettava huomioon UNHCR:n vuosittain julkaisemat maailmanlaajuiset uudelleensijoittamistarpeet;

23.

korostaa, että tarvitaan jäsenvaltioille pakollinen pysyvä unionin laajuinen uudelleensijoittamisohjelma, jossa tarjotaan uudelleensijoittamista merkittävälle määrälle pakolaisia siten, että otetaan huomioon unionissa suojelua hakevien henkilöiden kokonaismäärä;

24.

huomauttaa, että humanitaarista maahanpääsyä voidaan käyttää täydentämään uudelleensijoittamista, jotta voidaan tarpeen vaatiessa tarjota kiireellistä suojelua, usein väliaikaisesti, kaikkein heikoimmassa asemassa oleville eli vailla huoltajaa oleville alaikäisille tai vammaisille pakolaisille tai kiireellisen lääkinnällisen evakuoinnin tarpeessa oleville;

25.

korostaa, että siltä osin kuin uudelleensijoittaminen ei ole mahdollista kolmansien maiden kansalaisille, kaikkia jäsenvaltioita olisi kannustettava laatimaan ja panemaan täytäntöön humanitaarista maahanpääsyä koskevia ohjelmia;

26.

toteaa, että humanitaariset viisumit mahdollistavat kansainvälisen suojelun tarpeessa olevien henkilöiden pääsyn kolmanteen maahan hakemaan turvapaikkaa; kehottaa jäsenvaltioita hyödyntämään nykyisiä mahdollisuuksia tarjota humanitaarisia viisumeja etenkin haavoittuvassa asemassa oleville henkilöille lähtö- tai kauttakulkumaissa sijaitsevissa unionin suurlähetystöissä ja konsulaateissa;

27.

katsoo, että kansainvälistä suojelua hakevien henkilöiden olisi voitava hakea unionin humanitaarista viisumia suoraan kaikissa jäsenvaltioiden konsulaateissa tai suurlähetystöissä ja, kun humanitaarinen viisumi arvioinnin perusteella myönnetään, sen haltijan olisi voitava saapua viisumin myöntäneen jäsenvaltion alueelle ainoana tarkoituksenaan esittää siellä kansainvälistä suojelua koskeva hakemus; katsoo siksi, että unionin viisumisäännöstöä on tarpeen muuttaa sisällyttämällä siihen yksityiskohtaisempia säännöksiä humanitaarisista viisumeista;

28.

huomauttaa, että tarvitaan lisätoimia, jotta Euroopan yhteisestä turvapaikkajärjestelmästä tulisi aidosti yhdenmukainen;

29.

toteaa jälleen, että yhdenmukaistamisen tehostamiseksi on ehdottomasti tarpeen tehdä perusteellinen arviointi (komission arviointikertomusten muodossa) tämän paketin täytäntöönpanosta ja toteuttaa sen perusteella pikaisesti jatkotoimia, jos täytäntöönpano ei joissakin jäsenvaltioissa ole tyydyttävää;

30.

huomauttaa, että esimerkiksi hakemukset, joita ei voida ottaa tutkittavaksi, myöhemmät hakemukset, nopeutetut menettelyt ja rajamenettelyt ovat kaikki erityistapauksia, joissa turvapaikkamenettelydirektiivin uudelleenlaadinnan yhteydessä pyrittiin löytämään herkkä tasapaino järjestelmän tehokkuuden ja hakijoiden oikeuksien välille erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden kohdalla; korostaa, että tällainen tasapaino voidaan saavuttaa vain, jos lainsäädäntö pannaan täysimääräisesti ja asianmukaisesti täytäntöön;

31.

pitää tärkeänä kaikenlaisen maahanmuutto- ja turvapaikkalainsäädäntöön perustuvan säilöönoton tuomioistuinvalvontaa; muistuttaa, että niin kansainvälisessä oikeudessa kuin perusoikeuskirjassakin jäsenvaltioiden edellytetään tarkastelevan vaihtoehtoja säilöönotolle; kehottaa jäsenvaltioita soveltamaan oikein turvapaikkamenettelydirektiiviä ja vastaanotto-olosuhteita koskevaa direktiiviä, kun kyse on pääsystä säilöönottokeskuksiin;

32.

toteaa jälleen, että on tärkeää vähentää kansalaisuudettomien henkilöiden määrää, ja kannustaa jäsenvaltioita ottamaan käyttöön kansalaisuudettomuuden määrittämistä koskevia menettelyjä ja vaihtamaan keskenään hyviä käytäntöjä, jotka koskevat luotettavien tietojen keräämistä kansalaisuudettomista henkilöistä sekä kansalaisuudettomuuden määrittämistä koskevista menettelyistä;

33.

huomauttaa, että Dublin III -asetuksen (14) toiminta on herättänyt monia kysymyksiä, jotka liittyvät oikeudenmukaisuuteen ja yhteisvastuuseen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisessä; toteaa, että nykyisessä järjestelmässä ei oteta riittävästi huomioon unionin ulkorajoilla sijaitseviin jäsenvaltioihin kohdistuvia erityisiä muuttoliikepaineita; katsoo, että jäsenvaltioiden on hyväksyttävä Dublinin periaatteen jatkuvat ongelmat ja että unionin on laadittava vaihtoehtoja sekä jäsenvaltioiden että kyseessä olevien muuttajien väliselle yhteisvastuulle;

34.

huomauttaa, että Dublin-asetuksella perustettuun järjestelmään kohdistuu paineita unioniin pyrkivien kasvavan määrän takia ja että tämä on osoittanut, että järjestelmä – sellaisena kuin se on pantu täytäntöön – on suurelta osin epäonnistunut kahden ensisijaisen tavoitteensa saavuttamisessa eli vastuunjakoa koskevien objektiivisten ja oikeudenmukaisten perusteiden vahvistamisessa ja nopean pääsyn tarjoamisessa kansainvälisen suojelun piiriin; toistaa suhtautuvansa varauksellisesti perusteeseen, jossa jäsenvaltio, johon hakija saapuu ensimmäisenä, määritetään nykyisin kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevaksi jäsenvaltioksi, ja katsoo, että tätä perustetta olisi tarkistettava;

35.

huomauttaa lisäksi, että hakijoiden edelleen liikkuminen on edelleen yleistä unionissa; pitää täysin selvänä, ettei Dublinin järjestelmää alun pitäen suunniteltu vastuun jakamiseksi jäsenvaltioiden kesken, vaan sen päätarkoituksena oli kohdentaa nopeasti vastuu turvapaikkahakemuksen käsittelystä tietylle jäsenvaltiolle;

36.

katsoo, että siirtopäätösten perusteet olisi sisällytettävä suoraan vastuunjakoa kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten käsittelystä koskeviin unionin vakiosääntöihin; korostaa, että Dublin-asetuksen uudelleentarkastelussa on tarpeen tarkastella uudelleen ”selvästi kansainvälisen suojelun tarpeessa olevan henkilön” käsitettä, sillä ne maahantulijat ja pakolaiset, jotka eivät kuulu tähän ryhmään, olisivat silloin edelleen sen jäsenvaltion vastuulla, johon he ensiksi saapuvat;

37.

katsoo, että unionin olisi tuettava eniten turvapaikkahakemuksia vastaanottavia jäsenvaltioita oikeasuhteisella ja riittävällä taloudellisella ja teknisellä tuella; katsoo, että yhteisvastuuta ja vastuunjakoa koskevien toimenpiteiden käyttämisen perusteena on Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän laadun ja toiminnan parantaminen;

38.

huomauttaa, että yksi vaihtoehto Dublinin järjestelmän uudistamiseksi kokonaan olisi aloittaa hakemusten keskitetty keruu unionin tasolla – jolloin kunkin turvapaikanhakijan katsotaan hakevan turvapaikkaa koko unionissa eikä yksittäisessä jäsenvaltiossa – ja ottaa käyttöön keskitetty järjestelmä vastuun jakamiseksi unionista turvapaikkaa hakevien henkilöiden tapauksessa; toteaa, että tällaisessa järjestelmässä voitaisiin asettaa jäsenvaltiokohtaisesti tiettyjä maahantulijoiden määrään suhteutettuja kynnysarvoja, mikä voisi ehkä auttaa estämään edelleen liikkumista, sillä kaikki jäsenvaltiot olisivat täysipainoisesti mukana keskitetyssä järjestelmässä eikä niillä enää olisi yksittäistä vastuuta hakijoiden kohdentamisesta muille jäsenvaltioille; katsoo, että tällaisen järjestelmän toiminta voisi perustua tiettyihin unionin järjestelykeskuksiin, joista hakijat olisi jaettava unioniin; tähdentää, että vastuunjakoa koskevassa uudessa järjestelmässä on otettava huomioon perheen yhtenäisyyttä ja lapsen etua koskevat keskeiset käsitteet;

39.

toteaa, että tällä hetkellä jäsenvaltiot tunnustavat toisten jäsenvaltioiden turvapaikkapäätökset vain silloin, kun ne ovat kielteisiä; toistaa, että myönteisten turvapaikkapäätösten vastavuoroinen tunnustaminen jäsenvaltioissa on looginen vaihe SEUT-sopimuksen 78 artiklan 2 kohdan a alakohdan asianmukaisessa täytäntöönpanossa, koska siinä kehotetaan ottamaan käyttöön ”koko unionissa voimassa oleva yhdenmukainen turvapaikka-asema”;

40.

huomauttaa, että joukoittaisen maahantulon tilanteessa komissio voi omasta aloitteestaan tai jäsenvaltion tekemän pyynnön tutkimisen jälkeen ehdottaa tilapäistä suojelua koskevan direktiivin 2001/55/EY (15) soveltamista; toteaa, että direktiivin soveltaminen edellyttää määräenemmistöllä hyväksyttyä neuvoston päätöstä; toteaa, että direktiiviä olisi sovellettava silloin, kun on vaara, että unionin turvapaikkajärjestelmä ei kykene käsittelemään siirtymään joutuneiden henkilöiden kolmansista maista tapahtuvaa tai tapahtuvaksi uhkaavaa joukoittaista maahantuloa; korostaa kuitenkin, ettei tilapäistä suojelua koskevan direktiivin mukaisia toimia ole koskaan käynnistetty sitten direktiivin antamisen vuonna 2001;

41.

huomauttaa, että tilapäistä suojelua koskevassa direktiivissä säädetään myös mahdollisuudesta evakuoida siirtymään joutuneita henkilöitä kolmansista maista ja että tällaisessa evakuoinnissa voitaisiin käyttää humanitaarisia käytäviä yhteistyössä UNHCR:n kanssa ja jäsenvaltioilla olisi velvoite – tarpeen mukaan – antaa kaikki apu viisumien saamiseksi;

42.

katsoo, että joidenkin etulinjan jäsenvaltioiden turvapaikkajärjestelmät ovat jo selvästi ylikuormitettuja ja että tilapäistä suojelua koskevan direktiivin mukaiset toimet olisi – sen oman logiikan perusteella – pitänyt käynnistää; kehottaa joka tapauksessa antamaan ”joukoittaiselle maahantulolle” tämän direktiivin tarkistamisen yhteydessä selkeän määritelmän; toteaa, että tällainen tilapäistä suojelua koskevan direktiivin tarkistaminen voi olla osa Dublinin järjestelmän uudelleentarkastelua;

43.

huomauttaa, että kaikkien yhteiskunnan toimijoiden osallistuminen on erittäin tärkeää, ja ehdottaa sen vuoksi, että parhaiden käytäntöjen vaihtoa olisi lujitettava tällä alalla kunnioittaen kuitenkin kotouttamistoimiin liittyvää jäsenvaltioiden toimivaltaa; korostaa, että kaikkien laillisesti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten kotouttamistoimilla olisi edistettävä osallisuutta pikemminkin kuin eristäytymistä; toteaa, että paikallis- ja alueviranomaisilla ja myös kaupungeilla on kotouttamisprosesseissa keskeinen rooli;

44.

painottaa, että vastaanottavien jäsenvaltioiden on tarjottava pakolaisille tukea ja mahdollisuuksia kotoutua ja rakentaa elämää uudessa yhteiskunnassaan; huomauttaa, että tähän olisi välttämättä sisällytettävä majoitus, luku- ja kirjoitustaidon kurssit sekä kielikurssit, kulttuurien välinen vuoropuhelu, yleissivistävä ja ammatillinen koulutus ja myös tosiasiallinen mahdollisuus osallistua yhteiskunnan demokraattisiin rakenteisiin – kuten aseman määrittelyä koskevassa direktiivissä (16) säädetään; toteaa, että pakolaisilla – aivan kuten unionin kansalaisillakin – on sekä oikeuksia että velvoitteita vastaanottavissa jäsenvaltioissa; korostaa sen vuoksi, että kotouttaminen on kaksisuuntainen prosessi ja että unionin perustana olevien arvojen kunnioittamisen, kuten myös pakolaisten perusoikeuksien kunnioittamisen, on oltava olennainen osa kotouttamisprosessia;

45.

toteaa jälleen, että vastaanotto-olosuhteita koskevan direktiivin 15 artiklan nojalla jäsenvaltioiden on päätettävä, millä edellytyksillä kansainvälistä suojelua hakevalle henkilölle sallitaan pääsy niiden työmarkkinoille, edellyttäen, että tällainen pääsy on tosiasiallista ja siinä noudatetaan kyseisen artiklan 1 kohdassa säädettyä määräaikaa; toteaa, että saman direktiivin 15 artiklan 2 kohdan mukaisesti jäsenvaltiot voivat työmarkkinapoliittisista syistä asettaa etusijalle unionin kansalaiset ja Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen sopimusvaltioiden kansalaiset sekä laillisesti oleskelevat kolmansien maiden kansalaiset;

46.

katsoo, että jos unionissa kansainvälistä suojelua saava henkilö on saanut työtarjouksen muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jossa hän saa kansainvälistä suojelua, hänen olisi voitava ottaa vastaan tällainen tarjous;

47.

toteaa, että ulkomaisten tutkintojen tunnustamisen tehostaminen on yksi käytännön keino varmistaa, että unionissa jo olevat kolmansien maiden kansalaiset voivat kotoutua sinne paremmin, ja vaatii komissiota esittämään tästä asianmukaisia ehdotuksia;

48.

kannustaa toteuttamaan yksityisiä ja yhteisöllisiä kotouttamisohjelmia henkilöille, jotka on otettu uudelleensijoittamisen piiriin, yhteistyössä jäsenvaltioiden ja paikallisviranomaisten kanssa ja niiden parhaita käytäntöjä hyödyntäen;

49.

kannustaa jäsenvaltioita pyrkimään siihen, että perheet pidetään yhdessä, sillä pitkän aikavälin kotoutumisnäkymät paranevat, kun ihmiset voivat keskittyä uuden elämän rakentamiseen eikä heidän tarvitse huolehtia epävarmoissa oloissa yhä elävien perheenjäsenten tilanteesta;

50.

korostaa, että jäsenvaltioiden olisi poistettava kaikki oikeudelliset ja käytännön esteet, jotta perheenyhdistämistä koskevia päätöksiä voitaisiin nopeuttaa;

51.

pitää tärkeänä, että ennen kuin Dublin-asetusta uudistetaan perusteellisesti, jäsenvaltiot hyödyntävät useammin harkintavaltalausekkeita kunnioittaakseen perheen yhtenäisyyden periaatetta;

52.

korostaa, että unioniin saapuvat lapset ovat haavoittuvassa asemassa, ja palauttaa mieliin, että jokaisella lapsella on oikeus tulla kohdelluksi ensisijaisesti lapsena; vaatii jäsenvaltioita soveltamaan täysimääräisesti vailla huoltajaa olevia alaikäisiä koskevia Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän erityissäännöksiä, jotka koskevat esimerkiksi oikeusavun saatavuutta, edunvalvontaa, terveydenhuollon, majoituksen ja koulutuksen saatavuutta sekä oikeutta siihen, että heille puhutaan heidän ymmärtämäänsä kieltä ja että heitä haastattelevat asianmukaisesti koulutetut virkailijat; toteaa jälleen, etteivät jäsenvaltiot saisi ottaa lapsia säilöön sillä perusteella, että he ovat siirtolaisia;

53.

huomauttaa, että tuki, tiedotus ja suojelu olisi ulotettava koskemaan vailla huoltajaa olevia ja huoltajastaan eroon joutuneita lapsia heidän etunsa mukaisesti ja että näiden lasten tekemien perheenyhdistämistä koskevien hakemusten käsittelyä olisi nopeutettava;

54.

toteaa, että tehokas edunvalvonta ja lapsen huomioon ottava suojelujärjestelmä ovat keskeisessä asemassa estettäessä vailla vanhempien huolenpitoa olevien lasten huonoa kohtelua, laiminlyöntiä ja hyväksikäyttöä; toteaa, että on tärkeää määritellä unionin suuntaviivat sellaiselle edunvalvontajärjestelmälle, jonka avulla pyritään antamaan riittävää tukea ja suojelua ja takaamaan ulkomaisten ja oman maan lasten yhdenvertainen kohtelu;

55.

katsoo, että iän arviointi olisi toteutettava tavalla, joka on vähiten invasiivinen, ja että sen olisi oltava monialainen, turvallinen ja lapsen fyysistä koskemattomuutta ja ihmisarvoa kunnioittava, siinä olisi kiinnitettävä erityistä huomiota tyttöihin ja se olisi annettava riippumattomien ja pätevien ammattihenkilöiden ja asiantuntijoiden tehtäväksi;

56.

kehottaa jäsenvaltioita keräämään eriteltyjä tietoja pakolais- ja siirtolaislasten tilanteesta, jotta voidaan parantaa järjestelmien valmiuksia kotouttaa nämä lapset;

57.

katsoo, että jos henkilön ei hänen turvapaikkahakemuksensa yksilöllisen arvioinnin jälkeen katsota voivan saada suojelua unionissa, hänet on palautettava turvallisesti osana Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän asianmukaista täytäntöönpanoa;

58.

toteaa, että unionin palauttamisjärjestelmää on tehostettava, sillä vuonna 2014 pystyttiin tosiasiallisesti palauttamaan 36 prosenttia niistä kolmansien maiden kansalaisista, jotka oli määrätty poistumaan unionista;

59.

katsoo, että takaisinottojen tehostamiseksi ja palauttamisten johdonmukaisuuden varmistamiseksi Euroopan tasolla on tarpeen tehdä uusia EU:n takaisinottosopimuksia, joiden olisi oltava etusijalla jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden tekemiin kahdenvälisiin sopimuksiin nähden;

60.

katsoo, että muuttajien palauttaminen olisi aina toteutettava turvallisesti noudattaen täysin asianosaisten perusoikeuksia ja prosessuaalisia oikeuksia ja vain silloin, kun maa, johon heidät palautetaan, on heille turvallinen; toistaa tältä osin, että vapaaehtoinen paluu olisi asetettava pakkoon perustuvan paluun edelle;

61.

katsoo, että jäsenvaltioiden yritykset ”käännyttää” maahantulijoita ilman, että heille annetaan mahdollisuutta hakea turvapaikkaa, ovat unionin lainsäädännön ja kansainvälisen oikeuden vastaisia ja että komission olisi ryhdyttävä asianmukaisiin toimiin kaikkia tällaisia ”käännytyksiä” yrittäviä jäsenvaltioita vastaan;

62.

panee merkille komission tuoreen ehdotuksen turvallisia alkuperämaita koskevan unionin luettelon laatimisesta ja turvapaikkamenettelydirektiivin (17) muuttamisesta; huomauttaa, että jos unionin luettelosta tulisi jäsenvaltioille pakollinen, se voisi periaatteessa olla tärkeä väline turvapaikkaprosessin ja myös palauttamisen helpottamiseksi;

63.

pitää valitettavana nykytilannetta, jossa jäsenvaltiot käyttävät toisistaan poikkeavia turvallisten maiden luetteloja, mikä estää yhdenmukaisen soveltamisen ja kannustaa edelleen liikkumiseen;

64.

korostaa, että turvallisten alkuperämaiden luettelo ei saisi missään tapauksessa heikentää periaatetta, jonka mukaan jokaiselle henkilölle on annettava mahdollisuus hänen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa asianmukaiseen yksilölliseen tarkasteluun;

65.

huomauttaa, että syyskuussa 2015 komissio joutui tekemään 40 rikkomispäätöstä Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän täytäntöönpanosta 19:ää jäsenvaltiota vastaan ja että niiden lisäksi vireillä oli jo 34 tapausta; toistaa, että parlamentti olisi pidettävä täysin ajan tasalla menettelyistä, jotka komissio panee vireille sellaisia jäsenvaltioita vastaan, jotka eivät ole panneet täytäntöön unionin lainsäädäntöä tällä alalla tai ovat panneet sen täytäntöön puutteellisesti;

66.

tähdentää jälleen pitävänsä olennaisen tärkeänä, että sitten kun unionin lainsäädäntö on hyväksytty, jäsenvaltiot pitävät lupauksensa ja panevat lainsäädännön täytäntöön;

67.

toteaa myös, että on mahdotonta arvioida asianmukaisesti Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän tiettyjen osatekijöiden etuja ja haittoja, sillä monet jäsenvaltiot eivät ole vielä panneet lainsäädäntöä täysimääräisesti täytäntöön;

68.

suosittaa, että EASOsta kehitetään pitkällä aikavälillä Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän pääkoordinaattori, jotta voidaan taata järjestelmän sääntöjen yhteinen soveltaminen; toistaa, että kun Euroopan yhteisestä turvapaikkajärjestelmästä tulee aidosti eurooppalainen, EASOn on kehityttävä jäsenvaltioiden asiantuntijoiden ryhmästä täysipainoiseksi unionin virastoksi, joka tarjoaa operatiivista tukea jäsenvaltioissa ja ulkorajoilla; korostaa tältä osin, että EASOlle on annettava lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä tarvittavat rahoitus- ja henkilöresurssit;

69.

huomauttaa, että EASOn vuoden 2015 talousarvio siirtoa, uudelleensijoittamista ja ulkoista toimintaa varten oli vain 30 000 euroa; toteaa, että näin pieneen talousarvioon ei voida suhtautua vakavasti Välimeren tämänhetkisten tapahtumien vuoksi eikä siirtopäätöksissä EASOon tehtyjen lukuisien viittausten vuoksi; huomauttaa, että EASOn talousarviota, sen henkilöresursseja sekä sen siirtoon ja uudelleensijoittamiseen osoittamia määriä on lisättävä huomattavasti lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä;

70.

panee merkille Frontexin viimeaikaisen roolin avun antamisessa merihädässä oleville aluksille tai henkilöille ja antaa tunnustusta panoksesta, jonka se on antanut yhteisissä Triton- ja Poseidon-operaatioissa monien ihmishenkien pelastamiseen Välimerellä;

71.

huomauttaa, että äskettäin ehdotetun Euroopan raja- ja rannikkovartioston on määrä korvata Frontex ja tarkoitus varmistaa eurooppalainen yhdennetty valvonta ulkorajoilla, jolloin tavoitteena on hallita muuttoliikettä tehokkaasti ja varmistaa korkea turvallisuuden taso unionissa ja samalla suojata henkilöiden vapaa liikkuvuus unionin sisällä perussopimusten ja niiden pöytäkirjojen mukaisesti; toteaa, että jäsenvaltiot, jotka ovat Schengenin sopimusten osapuolia mutta eivät vielä kuulu Schengen-alueeseen, jolta on poistettu sisärajavalvonta, voivat osallistua kaikkiin uuden ehdotuksen mukaisiin toimiin ja/tai hyötyä niistä;

72.

odottaa neuvotteluja, jotka ehdotuksesta käydään lainsäätäjien sisällä ja välillä tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen SEUT-sopimuksen 294 artiklan mukaisesti;

73.

toteaa, että unioni on Schengen-alueen perustamisesta lähtien ollut alue, jolla ei ole sisärajoja, ja Schengen-maat ovat kehittäneet Schengen-alueen ulkorajoja koskevan vaiheittaisen yhteisen politiikan, ja huomauttaa, että tällaisen järjestelmän perusajatuksena on aina ollut, että sisärajavalvonnan poistaminen edellyttää vastaavasti toimenpiteitä Schengen-alueen ulkorajojen vahvistamiseksi ja tietojenvaihtoa Schengenin tietojärjestelmässä (SIS);

74.

toteaa, että Schengen-alueen yhtenäisyys ja sisärajavalvonnan poistaminen edellyttävät ulkorajojen tehokasta valvontaa, jolloin kaikki jäsenvaltiot soveltavat ulkorajoilla korkeatasoisia yhteisiä vaatimuksia ja vaihtavat tehokkaasti tietoja keskenään;

75.

myöntää, että unionin on lujitettava ulkorajojensa suojelua ja kehitettävä edelleen Euroopan yhteistä turvapaikkajärjestelmää ja että tarvitaan toimia Schengen-alueen valmiuksien tehostamiseksi, jotta voidaan ratkaista Eurooppaan kohdistuvat uudet haasteet ja taata turvallisuuden ja henkilöiden vapaan liikkuvuuden perusperiaatteet;

76.

huomauttaa, että pääsyä Schengen-alueelle valvotaan yleensä ulkorajoilla Schengenin rajasäännöstön nojalla ja että lisäksi monien kolmansien maiden kansalaiset tarvitsevat viisumin päästäkseen Schengen-alueelle;

77.

toistaa UNHCR:n kannan, että perusoikeuksien ja kansainvälisten velvoitteiden kunnioittaminen voidaan varmistaa vain, jos toimintatavat ja suunnitelmat vastaavat näitä velvoitteita niin maa-, meri- kuin ilmarajoillakin toimiville rajavartijoille annettavassa selkeässä käytännön ohjeistuksessa; toteaa, että unionin pelastuspalvelumekanismia on vahvistettava edelleen, jotta voidaan vastata sellaisiin laajalle ulottuviin tapahtumiin, jotka vaikuttavat merkittävään määrään jäsenvaltioita;

78.

korostaa jälleen nimenomaan turvapaikka-asioita ja muuttoliikettä koskevan lainsäädännön osalta, että sisä- ja ulkorajoista annettu lainsäädäntö voi olla tehokasta vain, jos jäsenvaltiot toteuttavat asianmukaisesti unionin tasolla sovitut toimenpiteet; pitää olennaisen tärkeänä, että paineiden lisääntyessä jäsenvaltiot tehostavat toimenpiteiden toteuttamista ulkorajoilla, sillä näin voidaan jossakin määrin lievittää kansalaisten turvallisuuteen liittyviä pelkoja;

79.

panee merkille, että komissio teki 15. joulukuuta 2015 Schengenin rajasäännöstön kohdennettua tarkistamista koskevan ehdotuksen, jossa se esitti kaikkiin unionin kansalaisiin (ei ainoastaan kolmansien maiden kansalaisiin) kohdistuvia tietokantojen käyttöön perustuvia systemaattisia tarkastuksia Schengen-alueen ulkorajoilla;

80.

pitää Schengen-aluetta yhtenä Euroopan yhdentymisen suurimmista saavutuksista; huomauttaa, että Syyrian konfliktin ja muiden sen lähialueen selkkausten takia unioniin on saapunut ennätysmäärä pakolaisia ja siirtolaisia, mikä on puolestaan tuonut esille puutteita joissakin unionin ulkorajojen osissa; on huolestunut siitä, että tämän vuoksi tietyt jäsenvaltiot ovat kokeneet tarvetta sulkea sisärajansa tai ottaa käyttöön tilapäisiä rajatarkastuksia, mikä vaarantaa koko Schengen-alueen toimivuuden;

81.

muistuttaa, että Euroopan muuttoliikeagendassa komissio ehdotti ns. hotspot-lähestymistapaa, jossa ulkorajayhteistyöstä huolehtiva virasto, EASO, Europol ja Eurojust tarjoavat jäsenvaltioille operatiivista apua kukin oman toimeksiantonsa mukaisesti;

82.

huomauttaa tältä osin, että unionin virastoille on annettava tarvittavat resurssit, jotta ne voivat hoitaa niille osoitetut tehtävät; vaatii, että unionin virastot ja jäsenvaltiot pitävät parlamentin täysin ajan tasalla järjestelykeskuksissa tehdystä työstä;

83.

huomauttaa, että kummassakin siirtopäätöksessä säädetään Italialle ja Kreikalle järjestelykeskuksissa annettavasta operatiivisesta tuesta, joka koskee maahantulijoiden seulontaa heidän saapuessaan maahan ensimmäisen kerran, heidän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa kirjaamista, siirtämistä koskevan tiedon tarjoamista hakijoille, sellaisten henkilöiden palauttamisen järjestämistä, jotka eivät ole hakeneet kansainvälistä suojelua ja joilla ei muuten ole oikeutta jäädä maahan tai joiden hakemus on hylätty, sekä itse siirtomenettelyn kaikkien vaiheiden helpottamista;

84.

vaatii perustamaan järjestelykeskukset mahdollisimman pian, jotta kyseisille jäsenvaltioille voidaan antaa konkreettista operatiivista apua; kehottaa osoittamaan teknisiä ja taloudellisia resursseja sekä tukea jäsenvaltioille, joihin maahantulijat ensiksi saapuvat ja joihin kuuluvat esimerkiksi Italia ja Kreikka, jotta voidaan mahdollistaa kaikkien unioniin saapuvien henkilöiden nopea ja tehokas rekisteröinti ja ohjaaminen toimivaltaisten viranomaisten piiriin täysin heidän perusoikeuksiaan kunnioittaen; katsoo, että unionin nopea ja tehokas tuki jäsenvaltioille sekä tällaisen tuen vastaanottaminen ovat tärkeitä keskinäisen luottamuksen kannalta;

85.

huomauttaa, että yhtenä järjestelykeskusten tärkeimmistä tehtävistä on auttaa unionia tarjoamaan nopeasti suojelua ja humanitaarista apua niitä tarvitseville; painottaa, että on huolehdittava tarkasti siitä, että maahantulijoiden luokittelu järjestelykeskuksissa toteutetaan täysin heidän oikeuksiaan kunnioittaen; toteaa kuitenkin, että kansainvälistä suojelua hakevien henkilöiden henkilöllisyyden asianmukainen tarkistaminen ensimmäisessä unionin alueella sijaitsevassa saapumispaikassa on omiaan helpottamaan uudistetun Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän toimintaa yleensä;

86.

huomauttaa, että komissio toteaa salakuljetuksen vastaisessa toimintasuunnitelmassaan harkitsevansa sitä, että se tarkistaisi neuvoston direktiiviä 2004/81/EY oleskeluluvasta, joka myönnetään yhteistyötä toimivaltaisten viranomaisten kanssa tekeville kolmansien maiden kansalaisille, jotka ovat ihmiskaupan uhreja tai jotka ovat joutuneet laittomassa maahantulossa avustamisen kohteiksi;

87.

katsoo, että tarkistaminen on tarpeen ja että olisi harkittava sellaisen järjestelmän käyttöönottoa, jonka avulla ihmiskaupan ja ihmissalakuljetuksen uhrit voivat tulla esiin ja auttaa ihmiskauppiaan tai ihmissalakuljettajan asettamisessa syytteeseen pelkäämättä, että he itse joutuvat syytteeseen;

88.

toteaa, että komissio harkitsee laittomassa maahantulossa, kauttakulussa ja maassa oleskelussa avustamisen määrittelystä annetun neuvoston direktiivin 2002/90/EY tarkistamista; katsoo, ettei ketään, joka tarjoaa humanitaarista apua eri muodoissa sitä tarvitseville, saisi syyttää rikoksesta ja että tämä periaate olisi sisällytettävä unionin oikeuteen;

89.

korostaa, että ihmissalakuljetus- ja ihmiskauppaverkostojen hajottamisessa keskeistä on myös asettaa etusijalle talousrikostutkinta, sillä rikollisverkostojen voittojen jäljitys ja takavarikointi on välttämätöntä, jos verkostoja halutaan heikentää ja lopulta hajottaa; vaatii tältä osin jäsenvaltioita saattamaan neljännen rahanpesunvastaisen direktiivin pikaisesti ja tehokkaasti osaksi lainsäädäntöään;

90.

toteaa, että tehokkaan rikostutkinnan varmistamiseksi on välttämätöntä kouluttaa oikeusalan toimijoita, jotta asianosaiset ymmärtävät täysin, mistä on kyse tässä ilmiössä, jota he pyrkivät torjumaan, ja he osaavat tunnistaa sen varhaisessa vaiheessa;

91.

huomauttaa, että maahanmuuttoa ja liikkuvuutta koskevan kokonaisvaltaisen lähestymistavan (GAMM) turvapaikka-asioita ja kansainvälistä suojelua koskevaa pilaria olisi kehitettävä edelleen niin, että kolmannet maat osallistuvat siihen entistä tiiviimmin; toteaa, että tämän alan nykyisissä toimissa, joita toteutetaan alueellisissa suojeluohjelmissa sekä alueellisissa kehitys- ja suojeluohjelmissa, keskitytään kehittämään valmiuksia puuttua ihmissalakuljetus- ja ihmiskauppaverkostojen toimintaan kolmansissa lähtö- ja kauttakulkumaissa; toteaa samalla, että näiden ohjelmien uudelleensijoittamista koskevalla osa-alueella on edelleen puutteita; katsoo, että valmiuksien kehittämistä ja uudelleensijoittamista koskevia toimia olisi tehostettava ja toteutettava yhdessä sellaisten kolmansien maiden kanssa, joissa on paljon pakolaisia;

92.

toteaa, että GAMM on perusväline, jossa vahvistetaan unionin ulkoisten muuttoliike-, turvapaikka- ja rajavalvontapolitiikkojen tavoitteet; panee merkille, että sen piiriin kuuluu useita välineitä, kuten alueellinen vuoropuhelu, kahdenvälinen vuoropuhelu, liikkuvuuskumppanuudet, maahanmuuttoa ja liikkuvuutta koskevat yhteiset toimintasuunnitelmat, takaisinottosopimukset, viisumihelpotussopimukset, viisumivapaussopimukset, alueelliset suojeluohjelmat sekä alueelliset kehitys- ja suojeluohjelmat;

93.

toteaa, että ulkoisessa ulottuvuudessa olisi keskityttävä yhteistyöhön kolmansien maiden kanssa Eurooppaan suuntautuvien laittomien ihmisvirtojen perimmäisten syiden käsittelemiseksi ja ratkaisemiseksi; katsoo, että painopisteen olisi edelleen oltava kumppanuuksissa ja yhteistyössä keskeisten lähtö-, kauttakulku- ja kohdemaiden kanssa, esimerkiksi Khartumin ja Rabatin prosessin, muuttoliikettä ja liikkuvuutta koskevan EU:n ja Afrikan vuoropuhelun, Budapestin prosessin ja Prahan prosessin kautta;

94.

huomauttaa, että unionin ja sen jäsenvaltioiden on tuettava kolmansien maiden lainvalvontaviranomaisia valikoivasti ja otettava huomioon näiden viranomaisten maine siirtolaisten ihmisoikeuksien loukkaamisessa;

95.

suosittaa, että kaikessa yhteistyössä kolmansien maiden kanssa arvioitaisiin kyseisten maiden turvapaikkajärjestelmiä, niiden pakolaisille antamaa tukea ja niiden kykyä ja halukkuutta torjua näihin maihin suuntautuvaa ja niiden kautta kulkevaa ihmiskauppaa ja ihmissalakuljetusta;

96.

vaatii unionia auttamaan kolmansia maita vahvistamaan turvapaikkajärjestelmiään ja kotouttamisstrategioitaan, jotta kansainvälisen suojelun tarpeessa olevat kolmansien maiden kansalaiset voivat hakea suojelua näistä maista; katsoo, että unionin on otettava kolmansien maiden kanssa tehtävässä yhteistyössä käyttöön kaikkia osapuolia hyödyttävä lähestymistapa eli lähestymistapa, josta on hyötyä unionille, kyseiselle kolmannelle maalle sekä pakolaisille ja muuttajille tässä maassa;

97.

huomauttaa, että unioni on tehostanut ulkoista yhteistyötään kolmansien maiden kanssa muuttoliike- ja turvapaikka-asioissa puuttuakseen asianmukaisesti tämänhetkiseen pakolaiskriisiin ja se on käynnistänyt uusia yhteistyöaloitteita, kuten EU:n ja Turkin yhteisen toimintasuunnitelman; korostaa tältä osin, että kaikkien osapuolten on täytettävä toimintasuunnitelmasta johtuvat sitoumuksensa, kuten puututtava syyrialaisten joukoittaisen maahantulon perimmäisiin syihin ja tehostettava yhteistyötä tilapäisen suojelun saavien syyrialaisten ja heitä vastaanottavien yhteisöjen tukemiseksi Turkissa, ja Turkin on täytettävä sitoumuksensa estääkseen laittomat muuttovirrat sen alueelta unioniin;

98.

huomauttaa, että monet salakuljetettavat henkilöt ovat jossakin määrin tietoisia Eurooppaan suuntautuvan mahdollisesti vaarallisen matkan riskeistä mutta päättävät silti lähteä matkalle, koska he arvioivat sen riskit lähtemättä jäämisen riskejä pienemmiksi;

99.

pitää ilahduttavana, että salakuljetuksen vastaisessa toimintasuunnitelmassa uusien valistuskampanjoiden käynnistäminen kytketään nykyisten kampanjoiden arviointiin; suosittaa, että kampanjoissa annettaisiin tietoa suojeluaseman määrittämisperusteista unionissa, sillä jotkut voivat päättää olla lähtemättä, kun he tietävät, että vaarallisella matkalla riskin ottavat siirtolaiset palautetaan, jos heille ei myönnetä suojeluasemaa;

100.

toteaa, että unionin on laadittava pitkän aikavälin strategia, jolla autetaan torjumaan kolmansien maiden työntötekijöitä (konflikti, vaino, etninen puhdistus, yleinen väkivalta tai muut tekijät, kuten äärimmäinen köyhyys, ilmastonmuutos tai luonnonkatastrofit), jotka pakottavat ihmiset turvautumaan ihmissalakuljetusverkostoihin, koska he näkevät tämän ainoana keinonaan päästä unioniin;

101.

toteaa, että myös siirtolaisten ihmisoikeuksia käsittelevä YK:n erityisraportoija on kehottanut unionia avaamaan laillisia maahanmuuttoväyliä, jotta siirtolaiset voivat käyttää virallisia maahantulo- ja maastapoistumiskanavia eikä heidän tarvitse turvautua ihmissalakuljetusverkostoihin;

102.

korostaa, että unioniin saapuvien pakolaisten määrä on viime aikoina kasvanut, mikä osoittaa, että ennaltaehkäisytoimet eivät yksinään riitä tämänhetkisen muuttoliikeilmiön hallitsemiseen;

103.

katsoo, että pitkällä aikavälillä on vauhditettava muuttoliikkeen perimmäisiin syihin vaikuttavien geopoliittisten kysymysten ratkaisemista, sillä sota, köyhyys, korruptio, nälkä ja näköalattomuus ajavat ihmisiä edelleen pakoon Eurooppaan, ellei unioni yritä auttaa kyseisten maiden jälleenrakentamisessa; toteaa tämän tarkoittavan, että komission ja jäsenvaltioiden on myönnettävä varoja auttaakseen kolmansia maita niiden valmiuksien kehittämisessä esimerkiksi edistämällä investointeja ja koulutusta, lujittamalla turvapaikkajärjestelmiä ja parantamalla niiden täytäntöönpanoa, lisäämällä rajaturvallisuutta ja vahvistamalla oikeusjärjestelmää ja oikeuslaitosta;

104.

toteaa, että tärkein rahoitusväline kolmansille maille myönnettävässä rahoituksessa on kehitysyhteistyön rahoitusväline (DCI) ja siihen sisältyy unionin ainoa globaali temaattinen rahoitus muuttoliikkeelle globaaleja julkishyödykkeitä ja haasteita koskevassa ohjelmassa, jota hallinnoi kansainvälisen yhteistyön ja kehitysasioiden pääosasto (DEVCO); huomauttaa, että muut komission pääosastot ja unionin elimet osallistuvat DCI-välineen hallinnointiin, kuten toimitaan jäsenvaltioille suoraan kohdennettujen määrärahojen yhteydessä, siten, että unionin apua naapuruusmaille hallinnoi naapuruuspolitiikan ja laajentumisneuvottelujen pääosasto liittymistä valmistelevan tukivälineen avulla, humanitaarisesta avusta huolehtii humanitaarisen avun ja pelastuspalveluasioiden pääosasto (ECHO) ja Euroopan ulkosuhdehallinto (EUH) hallinnoi vakautta ja rauhaa edistävää välinettä; toteaa, että muuttoliike- ja sisäasioiden pääosaston (HOME) hallinnoimat kaksi rahastoa – turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto (AMIF) ja sisäisen turvallisuuden rahasto (ISF) – sisältävät myös ulkoisen ulottuvuuden, joten kyseessä on ulkoisen rahoituksen kannalta uusi sidosryhmä;

105.

on ilahtunut siitä, että äskettäin perustettuun Afrikka-hätärahastoon on luvattu osoittaa 1,8 miljardia euroa, mikä osaltaan lisää kolmansille maille myönnettävää rahoitusta; kehottaa jäsenvaltioita jatkamaan osuuksien suorittamista rahastoon;

106.

suosittaa, että maahanmuuttoa ja liikkuvuutta koskevan kokonaisvaltaisen lähestymistavan neljä temaattista pilaria eli i) laillinen muuttoliike ja liikkuvuus, ii) laiton muuttoliike ja ihmiskauppa, iii) kansainvälinen suojelu ja iv) muuttoliikkeen kehitysvaikutus olisivat yhtä tärkeitä unionin ulkopolitiikassa ja rahoituksessa;

107.

huomauttaa, että unionin muuttoliikepolitiikkaa toteutetaan erilaisilla toimintapoliittisilla välineillä, joista jokaisella on omat tavoitteensa, joilla ei välttämättä ole yhteyksiä toisiinsa, ja katsoo, että rahoituksen koordinointi monien eri toimijoiden välillä on riittämätöntä; toteaa, että budjettikohtien ja vastuualueiden hajanaisuus synnyttää hallinnointirakenteen, jonka vuoksi voi olla hankalaa saada kattava käsitys siitä, miten käytettävissä olevat eri määrärahat kohdennetaan ja miten ne viime kädessä käytetään; toteaa myös, että tämä hajanaisuus vaikeuttaa sen määrittämistä, paljonko unioni yhteensä käyttää varoja muuttoliikepolitiikkaan;

108.

katsoo, että muuttoliikkeeseen niin unionin sisällä kuin sen ulkopuolellakin liittyvästä unionin rahoituksesta on saatava kattava käsitys, sillä tällaisen käsityksen puuttuminen on selkeä este avoimuudelle ja järkevälle päätöksenteolle; huomauttaa tältä osin, että yksi mahdollinen vaihtoehto voisi olla verkkosivusto, jolla on tietokanta kaikista unionin rahoittamista muuttoliikepolitiikkaan liittyvistä hankkeista; korostaa, että avoimuutta tarvitaan myös budjettikohdissa, jotta voidaan varmistaa riittävä rahoitus kaikissa unionin muuttoliikepolitiikan tavoitteissa;

109.

muistuttaa, että EU:n muuttoliikerahastojen myönteinen vaikutus edellyttää kansallisia ja unionin tason prosesseja, joilla varmistetaan avoimuus, tehokas valvonta ja vastuuvelvollisuus; katsoo, että olisi syytä harkita, kuinka valvonnasta ja arvioinnista voidaan tehdä jatkuvia eikä pelkästään jälkikäteen toteutettavia prosesseja, ja että tilintarkastustuomioistuimen roolia tässä asiassa olisi vahvistettava; toteaa, että olisi otettava käyttöön vertailukelpoisia laadullisia ja määrällisiä indikaattoreita, jotta voidaan mitata EU:n rahastojen vaikutus ja arvioida, ovatko rahastot saavuttaneet niille asetetut tavoitteet;

110.

on tyytyväinen siihen, että unionin talousarvioon vuodeksi 2016 on otettu lisärahoitusta, jolla voidaan alkaa käsitellä tämänhetkistä muuttoliikeilmiötä; huomauttaa, että uusi rahoitus on enimmäkseen monivuotisen rahoituskehyksen 2014–2020 mukaista rahoitusta, jota on aikaistettu, joten unioni kuluttaa tänään sen, mikä oli tarkoitus kuluttaa huomenna;

111.

toteaa, että talousarviota koskeviin viimeaikaisiin ehdotuksiin ja unionin talousarviossa vuodeksi 2016 kaavailtuun lisärahoitukseen, kuten joustovälineen käyttöön, on syytä olla tyytyväinen, mutta keskipitkän ja pidemmän aikavälin rahoitus on edelleen ongelma; on huolestunut siitä, että turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston budjettikohtien määriin on ehdotettu korotuksia vuodeksi 2016, mutta rahastoon kaikkiaan rahoituskaudella 2014–2020 kohdennettavia varoja ei ole ehdotettu lisättäväksi; arvelee tämän tarkoittavan lopulta, että rahaston rahoitus ehtyy jo kauan ennen vuotta 2020;

112.

kannustaa jäsenvaltioita hyödyntämään täysin sellaisten rahastojen tarjoamia mahdollisuuksia, jotka eivät liity suoraan muuttoliikepolitiikkaan mutta joita voidaan käyttää alan toimien (kuten kotouttamistoimien) rahoittamiseen, ja mainitsee esimerkkinä Euroopan sosiaalirahaston, vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahaston, Horisontti 2020 -ohjelman, Euroopan aluekehitysrahaston sekä perusoikeus- ja kansalaisuusohjelman;

113.

suosittaa, että vuoden 2016 loppuun kaavaillussa monivuotisen rahoituskehyksen uudelleenarvioinnissa kohdennettaisiin huomattavasti lisävaroja unionin talousarvion otsakkeeseen 3 (Kansalaisuus, vapaus, turvallisuus ja oikeus), jotta rahoitusta olisi saatavilla riittävästi muuttoliikkeen suuntausten perusteella, kun otetaan huomioon niistä aiheutuvat taloudelliset vaatimukset unionin ja jäsenvaltioiden turvapaikka-, muuttoliike- ja kotouttamispolitiikassa;

114.

huomauttaa, että kansalaisjärjestöjen suurena haasteena on toiminnan rahoituksen turvaaminen, koska valtaosa rahoituksesta on hankesidonnaista; toteaa, että olisi edistettävä maahantulijoiden auttamiseen tähtääviä vapaaehtoistyöntekijöiden ja kansalaisyhteiskunnan aloitteita, joita komission ja jäsenvaltioiden olisi tarvittaessa rahoitettava; vaatii jäsenvaltioita ja komissiota tarvittaessa ja mahdollisuuksien mukaan rahoittamaan hankkeita, joita hallinnoivat muuttoliike-, turvapaikka- ja kotouttamisasioita käsittelevät kansalaisyhteiskunnan organisaatiot;

115.

toteaa, että on varmistettava kansalaisyhteiskunnan osallistuminen unionin toimien ja kansallisten ohjelmien laatimiseen turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahastossa vahvistetun kumppanuusperiaatteen mukaisesti; ehdottaa, että unionin tasolla harkittaisiin säännöllisiä kuulemisia komission sekä muuttoliike-, turvapaikka- ja kotouttamisasioita käsittelevien kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden välillä;

116.

huomauttaa, että ennen kuin muuttovirrat unioniin kasvoivat vuonna 2015, OECD:n ja komission tutkimuksessa vuodelta 2014 ennustettiin unionin työikäisen väestön (15–64-vuotiaiden) määrän supistuvan 7,5 miljoonalla vuosina 2013–2020 ja arveltiin laskun olevan vielä selvempää, jos laskelmista jätetään pois nettomuutto, jolloin työikäisen väestön määrä vähenisi 11,7 miljoonalla;

117.

huomauttaa kuitenkin, että marraskuussa 2015 nuorisotyöttömyysaste kaikissa jäsenvaltioissa oli 20 prosenttia;

118.

toteaa vielä, että Eurostatin tuoreiden ennusteiden mukaan 65 vuotta täyttäneiden ja 15–64-vuotiaiden välinen suhde kohoaa 27,5 prosentista vuoden 2013 alussa noin 50 prosenttiin vuoteen 2050 mennessä; huomauttaa, että tämä tarkoittaisi, että vanhushuoltosuhde laskisi nykyisestä neljästä työikäisestä henkilöstä jokaista 65 vuotta täyttänyttä kohti enää kahteen työikäiseen jokaista 65 vuotta täyttänyttä kohti;

119.

toteaa, että oikeusperusta laillisen muuttoliikkeen hallintaan unionin tasolla löytyy SEUT-sopimuksen 79 artiklasta;

120.

huomauttaa, että SEUT-sopimuksen 79 artiklan 5 artiklassa nimenomaisesti varataan jäsenvaltioille oikeus päättää siitä, kuinka paljon kolmansista maista tulevia kolmansien maiden kansalaisia päästetään niiden alueelle hakemaan työtä;

121.

huomauttaa, että Eurooppa 2020 -strategiassa mainitaan tarve harjoittaa työvoiman muuttoliikettä koskevaa kattavaa politiikkaa ja parantaa muuttajien kotouttamista, jotta unioni voi saavuttaa älykästä, kestävää ja osallistavaa kasvua koskevat tavoitteensa;

122.

toteaa, että nykyinen unionin lainsäädäntökehys, jolla säännellään kolmansien maiden kansalaisten maahanpääsyä unionissa työskentelyä varten, on varsin hajanainen, sillä siinä keskitytään tiettyihin työntekijäryhmiin sen sijaan, että se koskisi yleisesti kaikkia siirtotyöläisiä;

123.

katsoo, että unionin on pitkällä aikavälillä annettava yleisempiä sääntöjä, jotka koskevat unionista työtä hakevien kolmansien maiden kansalaisten maahantuloa ja oleskelua, jotta voidaan korjata unionin työmarkkinoilla havaitut puutteet;

124.

peräänkuuluttaa kattavaa näkemystä unionin työmarkkinoista, sillä se on välttämätön edellytys työmarkkinapolitiikan kehittämiselle; huomauttaa, että on tarpeen kehittää välineitä, joilla voidaan entistä paremmin havaita ja ennustaa unionin työmarkkinoiden nykyisiä ja tulevia tarpeita; ehdottaa tältä osin, että olemassa olevia välineitä – joita esimerkiksi Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskus (Cedefop) tai OECD ovat kehittäneet – voitaisiin parantaa tai jopa yhdistää käyttämällä kansainvälisiä tilastoja mahdollisesta kolmansien maiden työvoiman tarjonnasta, jolloin tilanteesta saataisiin tarkempi kuva;

125.

katsoo, että paremmat tiedot ja tehokkaammat välineet tällaisten tietojen analysoimiseksi auttavat päättäjiä linjaamaan työvoiman muuttoliikettä koskevia tulevia politiikkatoimia ja että unionin ja jäsenvaltioiden olisi määritettävä työmarkkinoidensa puutteet, jolloin ne voisivat saada täytettyä työpaikat, jotka muuten jäisivät avoimiksi;

126.

toteaa, että työvoiman hyväksikäyttöä voi tapahtua ihmiskaupan tai ihmissalakuljetuksen seurauksena tai jopa ilman niitä, jolloin laittomia siirtolaisia hyväksi käyttävät henkilöt jäävät rankaisematta jäsenvaltioissa, joissa hyväksikäyttöä ei ole tässä muodossa kriminalisoitu;

127.

pitää valitettavana, että on todettu, että vähäinen riski paljastua laittomien siirtolaisten työvoimaa hyväksi käyttäväksi työnantajaksi ja/tai joutua tästä syytteeseen on merkittävä tekijä työvoiman hyväksikäytössä etenkin niillä toimialoilla, joilla hyväksikäytön riski on suurin (maatalous, rakennusala, hotelli- ja ravintola-ala, kotitaloustyö ja hoitopalvelut); katsoo, että rankaisemattomuuden torjumiseksi on välttämätöntä ensinnäkin varmistaa, että kaikenlainen työvoiman vakava hyväksikäyttö säädetään rangaistavaksi teoksi ja siitä langetetaan kansallisen lainsäädännön nojalla asianmukainen rangaistus, ja toiseksi lisätä työsuojelutarkastuksia riskialoilla;

128.

panee merkille, että tällä hetkellä työvoiman hyväksikäyttö on rangaistava teko monissa jäsenvaltioissa vain silloin, kun se tapahtuu ihmiskaupan muotona, jolloin lainsäädäntöön jää ammottava aukko kaikissa tapauksissa, joissa työvoiman hyväksikäyttäjät eivät ole osallistuneet ihmiskauppaan tai heidän osallistumistaan ei voida näyttää toteen;

129.

toteaa, että maassa laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten työnantajiin kohdistettavia seuraamuksia ja toimenpiteitä koskevista vähimmäisvaatimuksista annetussa direktiivissä 2009/52/EY säädetyt erityismenettelyt kantelujen helpottamiseksi olisi pantava täysimääräisesti täytäntöön ja niitä olisi sovellettava oikein käytännössä; katsoo, että on välttämätöntä tarjota lisäsuojelua ihmiskaupan uhreille ja unioniin salakuljetetuille henkilöille, jotka tekevät yhteistyötä ja helpottavat siten ihmiskauppaa ja/tai ihmissalakuljetusta harjoittavien asettamista syytteeseen; kehottaa myös tukemaan (ihmiskaupan vastaisessa strategiassa vuonna 2014 esitettyä) ajatusta perustaa ihmiskaupan vastainen eurooppalaisten yritysten yhteenliittymä, jonka tarkoituksena olisi kehittää toimitusketjuja, joihin ei liity ihmiskauppaa;

130.

katsoo, että kaikissa toimissa, joilla pyritään kitkemään työvoiman hyväksikäyttö, on viime kädessä sovellettava kaksitahoista lähestymistapaa, jossa hyväksikäyttöä harjoittavat työnantajat saadaan asetettua tehokkaasti syytteeseen ja samalla suojellaan hyväksikäytön uhreja;

131.

muistuttaa, että komissio ilmoitti muuttoliikeagendassaan aikomuksestaan tarkistaa kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä korkeaa pätevyyttä vaativaa työtä varten annettua direktiiviä (jäljempänä ”sinistä korttia koskeva direktiivi”) tarkastelemalla erityisesti sen soveltamisalaa (mahdollisuus sisällyttää soveltamisalaan yrittäjät, jotka ovat halukkaita investoimaan Eurooppaan) ja parantamalla EU:n sisäistä liikkuvuutta koskevia sääntöjä;

132.

toistaa, että komission täytäntöönpanokertomuksessa nykyisestä sinistä korttia koskevasta direktiivistä korostettiin direktiivin puutteita, kuten sitä, että yhdenmukaistamisen taso on erittäin alhainen, sillä direktiivissä annetaan jäsenvaltioille paljon täytäntöönpanoon liittyvää harkintavaltaa, erityisesti jäsenvaltioiden oikeus pitää yllä rinnakkaisia kansallisia järjestelmiä;

133.

katsoo myös, että direktiivissä olisi ilman muuta keskityttävä paitsi korkeasti koulutettuihin henkilöihin myös tiettyihin korkeaa pätevyyttä vaativiin ammatteihin, joissa on todettu esiintyvän työvoimapulaa; katsoo lisäksi, että sinistä korttia koskevan direktiivin tarkistamisen olisi oltava kunnianhimoinen ja kohdennettu ja siinä olisi pyrittävä poistamaan voimassa olevan direktiivin epäjohdonmukaisuudet, jotka koskevat etenkin rinnakkaisia kansallisia järjestelmiä; suosittaa, että harkittaisiin soveltamisalan tarkistamista siten, että sen piiriin kuuluisivat ne kolmansien maiden kansalaiset, jotka voivat auttaa korjaamaan unionin työmarkkinoilla havaitut puutteet;

134.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle, jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille, EASOlle, Frontexille, Europolille, Eurojustille, perusoikeusvirastolle, eu-LISAlle, Euroopan neuvostolle, alueiden komitealle sekä Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle.

15.2.2018   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 58/33

—

ottaa huomioon toimielinten välisen sopimuksen paremmasta lainsäädännöstä (1),

—

ottaa huomioon Euroopan parlamentin ja neuvoston toimivaltaisten yksiköiden 22. heinäkuuta 2011 sopimat käytännön järjestelyt SEUT-sopimuksen 294 artiklan 4 kohdan täytäntöönpanosta päästäessä sopimukseen ensimmäisessä käsittelyssä,

—

ottaa huomioon 4. helmikuuta 2014 antamansa päätöslauselman EU:n sääntelyn tilasta ja toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteista – 19. kertomus, ”Parempi säädöskäytäntö vuonna 2011” (2),

—

ottaa huomioon 13. syyskuuta 2012 antamansa päätöslauselman toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden soveltamista EU:n säädöskäytäntöön koskevasta 18. vuosikertomuksesta (2010) (3),

—

ottaa huomioon 14. syyskuuta 2011 antamansa päätöslauselman paremmasta säädöskäytännöstä, toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteista sekä järkevästä sääntelystä (4),

—

ottaa huomioon komission vuosikertomuksen 2012 toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteista (COM(2013)0566) ja komission vuosikertomuksen 2013 toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteista (COM(2014)0506),

—

ottaa huomioon 4. joulukuuta 2014 annetut neuvoston päätelmät järkevästä sääntelystä,

—

ottaa huomioon Euroopan unionin parlamenttien puhemieskonferenssin 21. huhtikuuta 2015 antamat päätelmät,

—

ottaa huomioon COSACin puolivuosittaiset kertomukset parlamentaarisen valvonnan menettelyjen ja käytäntöjen kehityksestä Euroopan unionissa 27. syyskuuta 2012, 17. toukokuuta 2013, 4. lokakuuta 2013, 19. kesäkuuta 2014 ja 14. marraskuuta 2014,

—

ottaa huomioon hallinnollista taakkaa tutkineen korkean tason riippumattoman työryhmän 14. lokakuuta 2014 julkaiseman loppuraportin ”Cutting Red Tape in Europe – Legacy and Outlook” (5),

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 52 ja 132 artiklan,

—

ottaa huomioon oikeudellisten asioiden valiokunnan mietinnön ja kansainvälisen kaupan valiokunnan, talousarvion valvontavaliokunnan, työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnan sekä perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnan lausunnot (A8-0301/2015),

A.

ottaa huomioon, että vuonna 2012 komissio sai perusteltuja lausuntoja 83:stä lainsäädäntöehdotuksesta; ottaa huomioon, että vuonna 2012 huomautusten kokonaismäärä oli 292, mukaan luettuina ne huomautukset, joita ei voitu pitää perusteltuina lausuntoina;

B.

ottaa huomioon, että vuonna 2013 komissio sai perusteltuja lausuntoja 99:stä lainsäädäntöehdotuksesta; ottaa huomioon, että vuonna 2013 huomautusten kokonaismäärä oli 313, mukaan luettuina ne huomautukset, joita ei voitu pitää perusteltuina lausuntoina;

C.

ottaa huomioon, että vuonna 2012 kansalliset parlamentit antoivat 12 perusteltua lausuntoa Monti II -ehdotuksesta (6) ja että tämä edusti 19 ääntä (kynnys on 18), jolloin käynnistettiin ensimmäistä kertaa ns. keltaisen kortin menettely, joka edellyttää, että ehdotuksen esittänyt toimielin tarkistaa ehdotusta ja perustelee päätöksensä siitä, aikooko se peruuttaa ehdotuksensa, muuttaa sitä tai pitää sen voimassa;

D.

ottaa huomioon, että komissio peruutti Monti II -ehdotuksen mutta totesi, että ehdotus oli sen mielestä toissijaisuusperiaatteen mukainen ja että ehdotus peruutettiin, koska sillä ei ollut riittävästi tukea Euroopan parlamentissa ja neuvostossa (7);

E.

ottaa huomioon, että vuonna 2013 kansalliset parlamentit antoivat 13 perusteltua lausuntoa Euroopan syyttäjänviraston perustamisesta (8) ja että tämä edusti 18 ääntä, jolloin käynnistettiin toinen keltaisen kortin menettely;

F.

ottaa huomioon, että komissio totesi, että sen ehdotus oli toissijaisuusperiaatteen mukainen ja että ehdotuksen peruuttaminen tai muuttaminen ei ollut tarpeen; ottaa huomioon, että komissio ilmoitti aikovansa ottaa perustellut lausunnot asianmukaisesti huomioon lainsäädäntömenettelyssä (9);

G.

ottaa huomioon, että monet kansalliset parlamentit olivat huolissaan komission lähestymistavasta ja pitivät komission esittämiä perusteita ja argumentteja riittämättöminä; ottaa huomioon, että Euroopan parlamentin oikeudellisten asioiden valiokunta ja kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta keskustelivat aiheesta;

H.

ottaa huomioon, että neuvoston kanssa Euroopan syyttäjänvirastosta sittemmin käydyissä neuvotteluissa viraston toimialaa ja työmenetelmiä on kavennettu verrattuna alkuperäiseen ehdotukseen, josta perustellut lausunnot annettiin;

I.

ottaa huomioon, että koska komissiolla on aloiteoikeus, sen vastuulla on varmistaa, että politiikan suunnittelun alkuvaiheessa tehdään oikeat valinnat sen suhteen, onko EU:n tasolla toteutettavien toimien ehdottaminen aiheellista ja millaisia toimia tässä tapauksessa olisi ehdotettava;

J.

ottaa huomioon, että komissio on tarkistamassa vaikutustenarviointiprosessiin sovellettavia suuntaviivoja myös toissijaisuuden ja suhteellisuuden näkökulmasta;

K.

ottaa huomioon, että parlamentti on perustanut oman vaikutustenarviointiyksikön, joka laati vuoden 2013 aikana 50 alustavaa arviota ja kaksi yksityiskohtaista arviota komission vaikutustenarvioinneista;

L.

ottaa huomioon, että kansalliset parlamentit ovat todenneet, että merkittävien ja lukuisien delegoitujen valtuuksien käyttäminen tekee käytännössä vaikeaksi arvioida, noudattaisivatko lopulliset säännöt toissijaisuusperiaatetta;

M.

ottaa huomioon, että toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden tarkastaminen sekä vaikutustenarviointi suoritetaan ainoastaan lainsäädäntöprosessin alussa;

1.

toteaa, että toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteet ovat Euroopan unionin perusperiaatteita;

2.

korostaa, että toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden olisi ohjattava unionin toimivallan käyttöä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa määrätyllä tavalla; pitää myönteisenä, että unionin toimielimet ja kansalliset parlamentit valvoivat huolellisesti sitä, miten näitä kahta periaatetta noudatettiin vuosina 2012 ja 2013;

3.

pitää myönteisenä, että kansalliset parlamentit ovat viime vuosina osallistuneet entistä tiiviimmin ja aktiivisemmin unionin lainsäädäntöprosessiin, sillä tämä on lisännyt tietoisuutta EU:n perustana olevista periaatteista ja myös toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteista toimielinten välisissä yhteyksissä; panee kuitenkin merkille, että tässä asiassa tarvitaan vielä lisätoimia; ehdottaa, että komissio aloittaisi ensiksi vuotuisen keskustelun kunkin kansallisen parlamentin kanssa vahvistaakseen komission ja kansallisten parlamenttien välistä vuoropuhelua;

4.

uskoo lisäksi, että toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteet ovat kaiken politiikan suunnittelun lähtökohta; pitää siksi tärkeänä, että lainsäädäntöprosessin alussa arvioidaan, voidaanko politiikan tavoitteet saavuttaa paremmin unionin tasolla kuin kansallisilla tai alueellisilla aloitteilla;

5.

pitää tärkeänä parlamentteja sekä niiden alueellisia vaikutuksia ja läheisyyttä kansalaisiin ja kehottaa tarvittaessa lisäämään niiden osallistumista ennakkovaroitusjärjestelmään;

6.

toteaa kuitenkin, että muutamat kansalliset parlamentit antavat suurimman osan kansallisten parlamenttien lausunnoista; kannustaa muita parlamentteja osallistumaan enemmän eurooppalaiseen keskusteluun;

7.

korostaa, että unionin toimielinten on noudatettava toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteita, jotka on kirjattu Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklaan ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen pöytäkirjaan N:o 2, ja toteaa, että ne ovat yleisluonteisia ja velvoittavat toimielimiä unionin toimivaltaa käytettäessä lukuun ottamatta unionin yksinomaisen toimivallan piiriin kuuluvia aloja, joilla toissijaisuusperiaatetta ei sovelleta;

8.

katsoo, että toissijaisuusperiaatteen tarkistusmekanismi on erittäin tärkeä unionin toimielinten ja kansallisten instituutioiden yhteistyön kannalta;

9.

panee merkille, että komission valmistelemat vuosikertomukset ovat jossain määrin innottomia, ja kehottaa komissiota harkitsemaan, voisiko se paneutua kertomuksissaan yksityiskohtaisemmin siihen, miten toissijaisuutta ja suhteellisuutta noudatetaan unionin päätöksenteossa;

10.

panee merkille komission vuosien 2012 ja 2013 vuosikertomuksissa soveltaman käytännön, jossa tilastoja käytetään luokittelemaan kansallisten parlamenttien jostakin ehdotuspaketista antamat perustellut lausunnot vain yhdeksi perustelluksi lausunnoksi eikä kustakin yksittäisestä ehdotuksesta annetuksi perustelluksi lausunnoksi;

11.

toteaa, että kokonaisuutena perusteltujen lausuntojen osuus huomautusten kokonaismäärästä on kasvanut merkittävästi vuosiin 2010 ja 2011 verrattuna ja että vuonna 2012 perustellut lausunnot edustivat 25:tä prosenttia kaikista huomautuksista, mutta 2013 ne muodostivat 30 prosenttia kansallisten parlamenttien pöytäkirjan N:o 2 mukaisen menettelyn mukaisesti esittämistä huomautuksista; panee tältä osin merkille kansallisten parlamenttien kuulemisen lainsäädäntöprosessissa;

12.

toteaa, että vuonna 2012 kansalliset parlamentit käyttivät toissijaisuusperiaatteen osalta ensimmäistä kertaa ns. keltaisen kortin menettelyä vastauksena komission ehdotukseen asetukseksi työtaisteluoikeuden harjoittamisesta suhteessa sijoittautumisvapauteen ja palvelujen tarjoamisen vapauteen (Monti II); panee merkille, että vaikka komissio oli sitä mieltä, että toissijaisuusperiaatetta ei ollut rikottu, se peruutti ehdotuksen poliittisen tuen puutteen vuoksi; muistuttaa, että toinen ns. keltaisen kortin menettely käynnistettiin vuonna 2013 komission ehdotuksesta neuvoston asetukseksi Euroopan syyttäjänviraston perustamisesta; toteaa, että komissio oli sitä mieltä, että ehdotus oli toissijaisuusperiaatteen mukainen, ja päätti pitää sen voimassa;

13.

panee merkille, että kansallisten parlamenttien antamissa perustelluissa lausunnoissa viitataan siihen, että toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatetta tulkitaan monin tavoin; muistuttaa tässä yhteydessä, että perussopimuksissa vahvistettu toissijaisuusperiaate antaa unionille mahdollisuuden toimia ”aloilla, jotka eivät kuulu sen yksinomaiseen toimivaltaan, ainoastaan jos ja siltä osin kuin jäsenvaltiot eivät voi keskushallinnon tasolla tai alueellisella taikka paikallisella tasolla riittävällä tavalla saavuttaa suunnitellun toiminnan tavoitteita, vaan ne voidaan suunnitellun toiminnan laajuuden tai vaikutusten vuoksi saavuttaa paremmin unionin tasolla”; muistuttaa myös, että ”[s]uhteellisuusperiaatteen mukaisesti unionin toiminnan sisältö ja muoto eivät saa ylittää sitä, mikä on tarpeen perussopimusten tavoitteiden saavuttamiseksi”; kannustaa kansallisia parlamentteja toimimaan SEU-sopimuksen kirjaimen mukaisesti, kun ne arvioivat toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen noudattamista; suosittelee voimakkaasti, että kansalliset parlamentit ja unionin toimielimet vaihtavat toissijaisuuden ja suhteellisuuden arviointia koskevia näkemyksiä ja käytäntöjä;

14.

toteaa, että kansallisten parlamenttien antamat perustellut lausunnot vaihtelevat merkittävästi esiin tuotujen kysymysten tyypin ja muodon mukaan; pitää valitettavana yhteisten mallien puuttumista, minkä vuoksi on vaikea arvioida, minkä perusteella kansalliset parlamentit esittävät lausuntoja;

15.

palauttaa mieliin, että aikaisemmissa parlamentin mietinnöissä on oltu huolissaan siitä, että toissijaisuutta ei ole otettu riittävästi huomioon komission laatimissa vaikutustenarvioinneissa; muistuttaa lisäksi, että komission vaikutustenarviointilautakunnan (IAB) vuosikertomuksissa on käsitelty tätä kysymystä; panee merkille, että IAB katsoi, että yli 30 prosenttia sen vuosina 2012 ja 2013 arvioimista vaikutustenarvioinneista sisälsi epätyydyttävän analyysin toissijaisuusperiaatteesta; on huolissaan siitä, että tämä määrä nousi 50 prosenttiin vuonna 2014, ja kehottaa komissiota puuttumaan tähän asiaan ja kääntämään tämän suuntauksen, kun se tarkistaa vaikutustenarviointeja koskevia suuntaviivoja;

16.

korostaa vaikutustenarviointien ratkaisevan tärkeää merkitystä päätöksenteon tukivälineenä lainsäädäntömenettelyssä ja painottaa, että tässä yhteydessä on pohdittava asianmukaisella tavalla toissijaisuuteen ja suhteellisuuteen liittyviä kysymyksiä;

17.

korostaa, että perusteelliset vaikutustenarvioinnit, joissa perusteellisesti arvioidaan toissijaisuuden noudattamista, ovat tärkeitä kansalaisten luottamuksen parantamiseksi, koska kansalaiset pitävät usein toissijaisuusperiaatetta demokraattisen prosessin keskeisenä tekijänä; korostaa siksi, että toissijaisuuden tehostettua tarkastamista voitaisiin pitää merkittävänä välineenä ns. demokratiavajeen vähentämisessä;

18.

toistaa edellä mainitussa 14. syyskuuta 2011 antamassaan päätöslauselmassa esittämänsä pyynnön, että komission ehdotetun lainsäädännön tueksi tekemiä vaikutustenarviointeja – joiden uudistamisesta keskustellaan parhaillaan – täydennettäisiin käyttämällä kansallisia vaikutustenarviointeja; uskoo, että parlamenttiin äskettäin perustetut vaikutustenarviointiyksiköt täydentävät myönteisellä tavalla komission työtä;

19.

on pettynyt tapaan, jolla komissio on vastannut kansallisille parlamenteille tapauksissa, joissa on annettu keltainen kortti; uskoo, että komission on vastattava kattavasti kaikkiin kansallisten parlamenttien esiin ottamiin huolenaiheisiin ja että sen on vastattava yksilöllisesti osana vuoropuhelua mahdollisesti julkaistavan lausunnon lisäksi; pitää myös tarpeellisena, että komissio tulee parlamentin asiasta vastaavien valiokuntien kuultavaksi selittämään kantansa yksityiskohtaisesti;

20.

korostaa, että keltaisen kortin menettelyä, jolla voidaan vaikuttaa EU:n päätöksentekoon, voitaisiin vahvistaa tehokkaasti kansallisten parlamenttien kantoja koskevalla aiemmalla tietojenvaihdolla, ja kannustaa siksi kansallisia parlamentteja vaihtamaan näkemyksiä toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden noudattamisen arvioinnissa käytettävistä arviointimenetelmistä ja niiden laajuudesta;

21.

uskoo, että poliittinen vuoropuhelu on yhä tärkeämpää toissijaisuuden kunnioittamisen varmistamiseksi; katsoo, että poliittista vuoropuhelua olisi parannettava paitsi keltaisen tai oranssin kortin tapauksessa niin myös yleisesti; pitää tältä osin myönteisenä Junckerin komission sitoumusta vierailla useammassa kansallisessa parlamentissa, ja kehottaa Euroopan parlamenttia harkitsemaan vastaavia aloitteita; uskoo, että esittelijöitä voitaisiin kannustaa tiiviimpään toimintaan kansallisten parlamenttien kanssa, etenkin koska videokonferenssit ja muut verkko-osallistumisen muodot ovat helpottuneet ja tehostuneet;

22.

korostaa, että unionin toimielinten ja kansallisten parlamenttien on edelleen pyrittävä siihen, että Euroopan unionissa edistetään ”toissijaisuuskulttuuria”; suosittelee kahta eri aloitetta, jotka auttavat ottamaan toissijaisuuden paremmin huomioon lainsäädäntöprosessissa tällä hetkellä: kansallisten parlamenttien poliittisessa vuoropuhelussa ja erityisesti valmistelutyön yhteydessä (kuten komission vihreät ja valkoiset kirjat) esittämien kantojen, näkemysten tai muiden ehdotusten laajempi huomioon ottaminen sekä se, että harkitaan mahdollisuutta pidentää kansallisten parlamenttien kuulemiseen toissijaisuuden tarkastusmenettelyn mukaisesti käytössä olevaa aikaa, jos kansalliset parlamentit sitä pyytävät aikapulan vuoksi kansallisten parlamenttien ja komission välillä sovittavista perustelluista objektiivisista syistä, kuten luonnonkatastrofit tai lomakaudet; katsoo, että tämä voitaisiin saavuttaa ensimmäisessä vaiheessa toimielinten ja kansallisten parlamenttien poliittisella sitoumuksella ilman, että se viivyttää asiaa koskevan lainsäädännön hyväksymistä;

23.

katsoo, että jos jäsenvaltiot sopivat pidentävänsä toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden soveltamista koskevan pöytäkirjan 6 artiklan mukaisesti kansallisille parlamenteille perustellun lausunnon esittämiseksi annettua määräaikaa, se olisi sisällytettävä perussopimuksen seuraavaan tarkistukseen; toteaa, että määräajan pidennys voitaisiin siten määrittää myös johdetussa oikeudessa;

24.

pitää tärkeänä, että keltaisen kortin menettely on parlamenttien kannalta helposti toteutettava samalla kun se vahvistaa perussopimusten mukaista toissijaisuusperiaatetta;

25.

katsoo, että COSAC-ryhmässä useat kansalliset parlamentit ovat ilmoittaneet olevansa halukkaita ottamaan käyttöön vihreän kortin poliittisen vuoropuhelun parantamisen välineenä, joka antaisi kansallisille parlamenteille sen jälkeen, kun asialle on saatu Euroopan parlamentin tuki, mahdollisuuden esittää rakentavia ehdotuksia komission harkittavaksi ja komission aloiteoikeutta asianmukaisesti kunnioittaen;

26.

toteaa, että lainsäädäntöehdotukset voivat muuttua merkittävästi ennen toimielinten hyväksyntää; muistuttaa, että toissijaisuusperiaatteen noudattaminen tarkastetaan vain lainsäädäntömenettelyn alussa eikä sen päätteeksi; muistuttaa lisäksi, että vaikutustenarvioinnit laaditaan yleisemmin vain lainsäädäntöprosessin alkuvaiheessa eikä niinkään lopussa; korostaa tarvetta tehdä väliarviointi hyväksymismenettelyn käynnistämisen jälkeen ja lainsäädäntöprosessin lopussa, minkä ansiosta tietyissä tapauksissa voidaan antaa varoitus toissijaisuusperiaatetta rikkoneille jäsenvaltioille;

27.

kehottaa siksi suorittamaan uuden toissijaisuuden tarkastuksen ja täydellisen vaikutustenarvioinnin lainsäädäntöneuvottelujen päätteeksi ja ennen lopullisen tekstin hyväksymistä, jotta voidaan taata toissijaisuuden noudattaminen ja suorittaa arvioinnit, mukaan luettuna suhteellisuuden arviointi; uskoo, että tällainen ”jäähdyttelyaika” auttaisi päättäjiä arvioimaan, noudattaako lainsäädäntö unionin periaatteita, ja lisäisi usein hyvinkin intensiivisten neuvottelujen tuloksia koskevaa avoimuutta;

28.

panee merkille komission uudet toimintatavoitteet, jotka liittyvät EU:n lainsäädäntöä koskeviin aloitteisiin ja ehdotuksiin ja erityisesti vähimmäiskustannuksiin, kansalaisille, yrityksille ja työntekijöille koituviin hyötyihin sekä tarpeettoman sääntelytaakan välttämiseen;

29.

katsoo, että monivuotisen rahoituskehyksen mukaisissa ohjelmissa olisi arvioitava, ovatko ne toissijaisuusperiaatteen mukaisia siltä osin, että niistä saadaan todistettavissa olevaa lisäarvoa edunsaajina olevissa jäsenvaltioissa, ja tämä olisi myös osoitettava;

30.

pyytää komissiota suhteellisuus- ja toissijaisuusperiaatteita noudattaen yksinkertaistamaan EU:n varojen hakumenettelyä, jotta siitä voitaisiin tehdä entistä tehokkaampi ja tuloskeskeisempi;

31.

korostaa olevansa sitoutunut varmistamaan toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden noudattamisen arvioimalla omia valiokunta-aloitteisia lainsäädäntömietintöjään, tutkimalla komission vaikutustenarviointeja etukäteen sekä arvioimalla jatkuvasti mahdollista unionin lisäarvoa ja yhteisön tason toimien laiminlyönnistä aiheutuvia kustannuksia;

32.

panee merkille sijoittajan ja valtion välistä riitojenratkaisua (ISDS) koskevat viimeaikaiset keskustelut sekä komission ehdotukset nykyisen mallin korvaamiseksi; muistuttaa, että yhteinen kauppapolitiikka määritellään Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 3 artiklassa alaksi, jolla unionilla on yksinomainen, yhtenäisiin periaatteisiin perustuva toimivalta; toteaa siksi, ettei toissijaisuusperiaatetta sovelleta yhteiseen kauppapolitiikkaan;

33.

kehottaa jäsenvaltioita lakkaamaan jarruttamasta YK:n kansainvälisen kauppaoikeuden toimikunnan (UNCITRAL) sijoittajan ja valtion välisen sopimuspohjaisen sovittelun avoimuutta koskevan yleissopimuksen hyväksymistä, jotta komissio voi allekirjoittaa sen koko unionin puolesta; pitää valitettavana nykyistä tilannetta, jossa jotkut EU:n jäsenvaltiot ovat sopimuksen osapuolia ja toiset eivät; katsoo tämän esimerkin tuovan korostetusti esiin, että kaikki osapuolet tarvitsevat enemmän selkeyttä siihen, mikä on unionin toimivallan laajuus suorien ulkomaisten sijoitusten suhteen; muistuttaa, että jäsenvaltioiden toteuttamat erilaiset investointien suojaamista koskevat toimet ovat johtaneet nykyiseen tilanteeseen, jossa jäsenvaltiot ovat noin 1 400 kahdenvälisen investointisopimuksen osapuolia ja jossa näiden sopimusten määräykset toisinaan poikkeavat toisistaan, mikä saattaa johtaa EU:n sijoittajien erilaiseen kohteluun ulkomailla kyseessä olevan investoinnin alkuperämaan mukaan;

34.

katsoo, että EU:n muille maille antamaan rahoitustukeen ja erityisesti makrotaloudelliseen rahoitustukeen liittyvien toimenpide-ehdotusten suhteellisuus on arvioitava perusteellisemmin ennakkoon ja jälkikäteen, jotta apu olisi tehokasta ja hyödyttäisi apua tarvitsevia kumppaneita aidosti; painottaa, että on huolehdittava tuen maksamisen ehdollisuudesta ja varojen käytön asianmukaisesta valvonnasta, mukaan lukien petosten ja korruption estämistä ja torjumista koskevat toimenpiteet, sekä parlamentin yksityiskohtaisesta valvonnasta; kehottaa sisällyttämään toimintaan tiiviisti EU:n ulkoiset välineet, jolloin kauppa, kehitysyhteistyö sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikka yhdistetään toisiinsa; korostaa, että jäsenvaltioiden on sitouduttava tähän aktiivisemmin;

35.

pitää erittäin tärkeänä kansalaisten, yritysten (erityisesti pk-yritysten) ja kansalaisyhteiskunnan asianmukaista kuulemista, vuoropuhelua ja osallistumista EU:n kauppapoliittisen päätöksentekoprosessin yhteydessä.

36.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.

15.2.2018   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 58/39

—

ottaa huomioon toimielinten väliset sopimukset paremmasta lainsäädännöstä (1),

—

ottaa huomioon Euroopan parlamentin ja neuvoston toimivaltaisten yksiköiden 22. heinäkuuta 2011 sopimat käytännön järjestelyt SEUT-sopimuksen 294 artiklan 4 kohdan täytäntöönpanosta päästäessä sopimukseen ensimmäisessä käsittelyssä,

—

ottaa huomioon 4. helmikuuta 2014 antamansa päätöslauselman EU:n sääntelyn tilasta ja toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteista – 19. kertomus, ”Parempi säädöskäytäntö vuonna 2011” (2),

—

ottaa huomioon 27. marraskuuta 2014 antamansa päätöslauselman komission vaikutustenarvioinnin suuntaviivojen tarkistamisesta ja pk-yritystestin roolista (3),

—

ottaa huomioon 25. helmikuuta 2014 antamansa päätöslauselman säädösvallan siirron seurannasta ja komission täytäntöönpanovallan käytön valvonnasta jäsenvaltioissa (4),

—

ottaa huomioon 13. syyskuuta 2012 antamansa päätöslauselman toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden soveltamista EU:n säädöskäytäntöön koskevasta 18. vuosikertomuksesta (2010) (5),

—

ottaa huomioon 14. syyskuuta 2011 antamansa päätöslauselman paremmasta säädöskäytännöstä, toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteista sekä järkevästä sääntelystä (6),

—

ottaa huomioon 8. kesäkuuta 2011 antamansa päätöslauselman riippumattoman vaikutustenarvioinnin takaamisesta (7),

—

ottaa huomioon 4. joulukuuta 2014 annetut neuvoston päätelmät järkevästä sääntelystä,

—

ottaa huomioon komission tiedonannon ”Sääntelyn toimivuutta ja tuloksellisuutta koskeva ohjelma (REFIT): tilanne ja näkymät” (COM(2014)0368),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon EU:n sääntelyn tilasta (COM(2012)0746) ja komission tiedonannon sääntelyn toimivuudesta ja tuloksellisuudesta (COM(2013)0685),

—

ottaa huomioon komission kertomuksen toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteista (19. kertomus, ”Parempi säädöskäytäntö vuonna 2011”) (COM(2012)0373),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon ”Järkevä sääntely – Pienten ja keskisuurten yritysten tarpeet” (COM(2013)0122),

—

ottaa huomioon komission yksiköiden valmisteluasiakirjan pk-yritysten järkevää sääntelyä koskevasta seurannasta ja kuulemisesta (SWD(2013)0060),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon järkevästä sääntelystä Euroopan unionissa (COM(2010)0543),

—

ottaa huomioon sidosryhmien kuulemista koskevat komission ohjeet vuodelta 2014,

—

ottaa huomioon hallinnolliseen rasitukseen liittyviä kysymyksiä käsittelevän riippumattomien sidosryhmien korkean tason ryhmän 24. heinäkuuta 2014 julkaistun, byrokratian vähentämistä koskevan loppuraportin ”Cutting Red Tape in Europe – Legacy and Outlook” ja erityisesti ryhmän neljän jäsenen (työntekijöiden, kansanterveysalan, ympäristöalan ja kuluttajien edustajat) eriävän mielipiteen raportin liitteessä 12,

—

ottaa huomioon 10. joulukuuta 2014 annetun Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon (8),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle ”EU-agenda: paremmalla sääntelyllä parempiin tuloksiin” (COM(2015)0215),

—

ottaa huomioon yhteisen tiedonannon Euroopan parlamentille ja neuvostolle ehdotuksesta toimielinten väliseksi sopimukseksi paremmasta sääntelystä (COM(2015)0216),

—

ottaa huomioon komission päätöksen REFIT-foorumin perustamisesta (C(2015)3261) ja komission tiedonannon aiheesta ”REFIT-foorumi – Rakenne ja toimintatapa” (C(2015)3260),

—

ottaa huomioon komission puheenjohtajan päätöksen riippumattoman sääntelyvalvontalautakunnan perustamisesta (C(2015)3263), komission tiedonannon ”Sääntelyvalvontalautakunta – toimeksianto, tehtävät ja henkilöstö” (C(2015)3262) sekä komission tiedonannon ”Vakioperustelut” (C(2015)3264/2),

—

ottaa huomioon komission yksiköiden valmisteluasiakirjan aiheesta ”Parempaa sääntelyä koskevat suuntaviivat” (SWD(2015)0111),

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 52 artiklan,

—

ottaa huomioon oikeudellisten asioiden valiokunnan mietinnön sekä työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnan, ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan ja sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan lausunnot (A8-0208/2015),

A.

katsoo, että REFIT-ohjelma on keskeinen osa parempaa lainsäädäntöä koskevaa uutta komission strategiaa;

B.

ottaa huomioon, että REFIT-ohjelmalla pyritään lujittamaan parempaan säädöskäytäntöön liittyviä menettelyjä, yksinkertaistamaan EU:n lainsäädäntöä ja vähentämään hallinnollista ja/tai sääntelystä aiheutuvaa rasitusta sekä tavoitellaan hyvää hallintotapaa, joka pohjautuu tietoon perustuvaan poliittiseen päätöksentekoon, jossa vaikutustenarvioinnit ja jälkiarvioinnit ovat keskeisessä asemassa mutta eivät korvaa poliittisia päätöksiä;

C.

ottaa huomioon, että komissio on perustanut toimintansa tukemiseksi REFIT-ohjelman puitteissa uuden REFIT-foorumin, joka koostuu kahdesta ryhmästä: ”hallitusten edustajien ryhmä”, jossa on julkishallinnon huippuasiantuntijoita jokaisesta jäsenvaltiosta, ja ”sidosryhmien ryhmä”, jossa on korkeintaan 20 asiantuntijaa, joista kaksi edustaa Euroopan talous- ja sosiaalikomiteaa ja alueiden komiteaa ja muut asiantuntijat talouselämää, pk-yritykset, työmarkkinaosapuolet ja kansalaisjärjestöt mukaan luettuina;

D.

panee merkille REFIT-ohjelman vuositulostaulun, jonka avulla voidaan arvioida edistymistä kaikilla politiikan aloilla ja kunkin komission määrittämän aloitteen parissa, neuvoston ja Euroopan parlamentin toimet mukaan luettuina;

E.

katsoo, että vuonna 2003 tehty toimielinten välinen sopimus paremmasta lainsäädännöstä on vanhentunut Lissabonin sopimuksen myötä voimaan tulleen nykyisen lainsäädäntöympäristön johdosta;

F.

katsoo, että sääntelyn parantamista koskeva toimintaohjelma on viime vuosina joka tapauksessa myötävaikuttanut lainsäädäntömenettelyjen paranemiseen; katsoo, että komission alalla käynnistämät useat erinimiset ohjelmat (”parempi lainsäädäntö”, ”parempi säädöskäytäntö”, ”järkevä sääntely”, ”sääntelyn toimivuus”, ”pienet ensin -periaate”, ”toimivuustarkastukset”, ”ABR+”) eivät osoita kansalaisille riittävän selvästi ja avoimesti toimien tavoitteita ja siksi ne olisi koottava paremmin yhteen;

G.

katsoo, että komissio on esittänyt 19. toukokuuta 2015 antamallaan tiedonannolla ”EU-agenda: paremmalla sääntelyllä parempiin tuloksiin” parempaa lainsäädäntöä koskevan johdonmukaisen ja kokonaisvaltaisen lähestymistavan, jossa otetaan huomioon lainsäädännön koko poliittinen sykli ja vaaditaan kaikkien toimielinten tavoitehakuista vuorovaikutusta, minkä vuoksi parlamentti tutustuu siihen perusteellisesti, jotta päästään unionin kansalaisten kannalta parhaisiin mahdollisiin tuloksiin;

H.

pitää kaikkia SEU-sopimuksen 3 artiklassa esitettyjä unionin tavoitteita yhtä tärkeinä; ottaa huomioon, että komissio korostaa, että REFIT-ohjelmassa ei kyseenalaisteta nykyisiä politiikkatavoitteita eikä se vaikuta kielteisesti kansalaisten, kuluttajien ja työntekijöiden terveyteen ja turvallisuuteen tai ympäristöön;

I.

ottaa huomioon, että komissio järjesti vuoden 2014 jälkipuoliskolla julkisia kuulemisia vaikutustenarviointia koskevien suuntaviivojensa muuttamisesta sekä sidosryhmien kuulemista koskevista ohjeista;

J.

ottaa huomioon, että vahvistaessaan työohjelmansa vuodelle 2015 komissio sovelsi ensimmäistä kertaa ns. politiikan suunnanmuutoksen periaatetta perusteena sille, että se perui valtavan määrän vireillä olevia lainsäädäntöehdotuksia;

K.

ottaa huomioon, että työohjelmassaan vuodelle 2015 komissio suunnitteli keskittävänsä toimensa suuriin taloudellisiin ja sosiaalisiin haasteisiin ja että komission uuden rakenteen tavoitteena varmistaa johdonmukaisempi poliittinen lähestymistapa ja siten lisätä avoimuutta unionissa ja saada kansalaisten suurempi hyväksyntä;

1.

panee merkille komission puheenjohtajan Junckerin päätöksen antaa komission ensimmäiselle varapuheenjohtajalle tehtäväksi huolehtia sääntelyn parantamisesta, millä vastataan parlamentin tästä asiasta esittämiin kehotuksiin ja mikä korostaa aiheen suurta poliittista merkitystä; edellyttää kyseisen nimityksen johtavan siihen, että unionin lainsäädäntö on mahdollisimman korkealaatuista, vastaa kansalaisten ja sidosryhmien odotuksia ja sillä varmistetaan, että yhteiskuntapoliittiset tavoitteet, kuten kuluttaja- ja ympäristönormit, sosiaalialan normit ja terveys- ja turvallisuusnormit eivät vaarannu;

2.

ottaa huomioon koko unionin liiallisen byrokratian ja tarpeen yksinkertaistaa lainsäädäntöä ja toteaa siksi, että sääntelyn parantamisen olisi katettava unionin kaikkien tasojen julkishallinnon kulttuuri ja sisällettävä unionin säädösten täytäntöönpano ja soveltaminen sekä unionin tasolla että jäsenvaltioiden ja alueiden ja paikallistasolla, jotta voidaan varmistaa hyvä hallinto ja ”Eurooppa-myönteinen toiminta” kaikilla tasoilla;

3.

korostaa, että komission olisi asetettava etusijalle tiettyjen toimien laatiminen ja keskityttävä lainsäädännön laatuun ja nykyisen lainsäädännön täytäntöönpanon parantamiseen eikä säädösten määrään; korostaa tässä yhteydessä, että kustannusten ei pitäisi olla ratkaiseva tekijä vaan lainsäädännön laatu on ainoa asiaankuuluva vertailuarvo; korostaa lisäksi, että REFIT-ohjelmaa ei pidä käyttää kestävyyden eikä sosiaali-, työ-, ympäristö- ja kuluttajanormien heikentämiseen;

4.

ehdottaa, että komissio harkitsisi raukeamislausekkeiden käyttöönottoa lainsäädäntöaloitteissa, joiden voimassaoloaika on rajoitettu, mikäli tämä ei aiheuta oikeudellista epävarmuutta, ja että sisällyttäisi raukeamislausekkeen tarvittaessa kaikkiin säädöksiin, jotta unionin tason säädösten tarkoituksenmukaisuutta voidaan arvioida säännöllisesti;

5.

korostaa, että unionin normilla korvataan yleensä 28 kansallista normia, mikä vahvistaa sisämarkkinoita ja vähentää byrokratiaa;

6.

suhtautuu myönteisesti 19. toukokuuta 2015 hyväksyttyyn sääntelyn parantamista koskevaan toimenpidepakettiin; tukee komission jatkuvaa sitoutumista lainsäädännön parantamista koskevaan ohjelmaan; korostaa, että REFIT-ohjelmaa koskevassa tiedonannossa kaavailtuihin toimiin olisi suhtauduttava jatkuvana prosessina, jolla varmistetaan, että unionin voimassa oleva lainsäädäntö soveltuu tarkoitukseensa, että lainsäädännöllä saavutetaan lainsäätäjien yhteinen tavoite ja että se vastaa kansalaisten, varsinkin työntekijöiden, sekä yritysten ja muiden sidosryhmien odotuksia;

7.

panee merkille, että komissio on sitoutunut uuteen parempaa lainsäädäntöä koskevaan toimielinten väliseeen sopimukseeen, jossa otetaan huomioon Lissabonin sopimuksen sekä parlamentin ja komission välisen puitesopimuksen aiheuttamat muutokset sekä parannetaan käytäntöjä unionin lainsäädännön suunnittelun, vaikutustenarvioinnin ja järjestelmällisen jälkiarvioinnin sekä delegoitujen säädösten ja täytäntöönpanosäädösten täytäntöönpanon ja käsittelyn kaltaisilla aloilla, ja panee merkille että neuvottelut on saatu päätökseen;

8.

suhtautuu myönteisesti komission ilmoitukseen, jonka mukaan sen lainsäädännön parantamista koskevalla strategialla ei pyritä purkamaan tiettyjen politiikanalojen sääntelyä tai kyseenalaistamaan meille tärkeitä arvoja, kuten sosiaaliturvaa, ympäristönsuojelua ja perusoikeuksia, mukaan lukien oikeus terveyteen;

9.

panee merkille riippumattomien sidosryhmien korkean tason ryhmän pitkään jatkuneen intensiivisen työn ja toteaa sen antaneen komissiolle ehdotuksia hallintotaakan vähentämiseksi ja määrittänyt parhaita toimintatapoja unionin säännösten panemiseksi täytäntöön jäsenvaltioissa mahdollisimman epäbyrokraattisesti; panee merkille, että riippumattomien sidosryhmien korkean tason ryhmän neljä jäsentä ilmoitti vastustavansa useita ryhmän laatiman hallintotaakkaa koskevan loppuraportin päätelmiä ja julkaisi eriävän mielipiteen; edellyttää, että komissio ottaa kaikkien tässä prosessissa mukana olevien sidosryhmien huolenaiheet huomioon;

10.

painottaa työmarkkinaosapuolten vuoropuhelun ja niiden itsemääräämisoikeuden kunnioittamisen merkitystä; korostaa erityisesti SEUT-sopimuksen 9 artikla huomioon ottaen, että työmarkkinaosapuolet voivat tehdä SEUT-sopimuksen 155 artiklan mukaisesti sopimuksia, jotka voivat allekirjoittajien yhteisestä pyynnöstä johtaa unionin lainsäädännön antamiseen; odottaa komission kunnioittavan osapuolten itsemääräämisoikeutta ja niiden neuvottelemia sopimuksia ja ottavan niiden huolenaiheet vakavasti; korostaa, että sääntelyn parantamista koskeva ohjelma ei saisi olla tekosyy sivuuttaa työmarkkinaosapuolten tekemiä sopimuksia tai jättää ne huomiotta; suhtautuu tästä syystä torjuvasti työmarkkinaosapuolten tekemien sopimusten vaikutustenarviointeihin;

11.

muistuttaa, että edellisen vaalikauden aikana valinta täytäntöönpanosäädösten ja delegoitujen säädösten välillä aiheutti lukuisia toimielinten välisiä kiistoja; pitää näin ollen tärkeänä, että laaditaan täsmälliset suuntaviivat, kuten parlamentti kehotti tekemään 25. helmikuuta 2014 antamassaan päätöslauselmassa;

12.

on tyytyväinen komission ilmoitukseen tukien hallinnoinnin yksinkertaistamisesta yhteisessä maatalouspolitiikassa, unionin rakenne- ja investointirahastoissa ja Horisontti 2020 -ohjelmassa;

13.

panee tyytyväisenä merkille, että komissio tiedostaa, että kuulemisprosessilla on tärkeä asema REFIT-ohjelmassa; huomauttaa, että SEU-sopimuksen 11 artiklan 2 kohdan mukaisesti unionin toimielimet ovat velvollisia käymään avointa ja säännöllistä vuoropuhelua etujärjestöjen ja kansalaisyhteiskunnan kanssa; kehottaa toimielimiä kiinnittämään erityistä huomiota velvollisuuteen käydä säännöllistä vuoropuhelua etujärjestöjen ja kansalaisyhteiskunnan kanssa;

14.

toteaa, että lisäämällä avoimuutta voidaan tehostaa unionin toimintatapaa ja lisätä kansalaisyhteiskunnan luottamuta unioniin;

15.

panee tässä yhteydessä tyytyväisenä merkille, että komissio korostaa sitä, että kansalaisten, työmarkkinaosapuolten ja muiden elinkeinoelämän ja kansalaisyhteiskunnan sidosryhmien kanssa käytävä vuoropuhelu auttaa varmistamaan, että unionin lainsäädäntö on selkeää, vaikuttavaa ja johdonmukaista; tukee komission aikomusta ilmoittaa entistä tarkemmin, miten se on päätynyt ehdotuksiinsa, jotka annetaan esimerkiksi lainsäädäntötekstien tai komission tiedonantojen muodossa;

16.

toteaa, että komissio korostaa parempaa lainsäädäntöä koskevan strategiansa puitteissa julkisten kuulemisten asemaa huomattavasti; panee merkille, että vastaisuudessa komissio aikoo toteuttaa 12 viikkoa kestävän julkisen kuulemismenettelyn ennen uusien lainsäädäntöehdotusten laatimista, nykyisiä säädöksiä arvioitaessa ja niiden soveltuvuutta tarkastettaessa sekä etenemissuunnitelmien ja vaikutusten ennakkoarviointien yhteydessä; panee myös merkille, että komissio antaa kansalaisille ja sidosryhmille vielä ehdotuksen hyväksymisen jälkeen mahdollisuuden esittää kantansa kahdeksan viikon kuluessa ja että se toimittaa nämä lausunnot neuvostolle ja parlamentille;

17.

kehottaa tämän perusteella komissiota arvioimaan kuulemisprosessin kaikkien osapuolten lausunnot ja palaute tasapuolisesti ja avoimesti ja huolehtimaan erityisesti siitä, etteivät vauraat ja hyvin järjestäytyneet sidosryhmäorganisaatiot pääse käyttämään julkisia kuulemisia väärin omiin tarkoituksiinsa; kehottaa komissiota julkaisemaan kuulemisista tekemänsä päätelmät;

18.

toteaa, että vaikutustenarvioinnit on tarkoitus julkaista vain, jos komissio on hyväksynyt vastaavan poliittisen aloitteen; pitää komission päätösten avoimuuden kannalta tarpeellisena, että vaikutustenarvioinnit julkaistaan myös siinä tapauksessa, että se on tehnyt päätöksen olla antamatta lainsäädäntöehdotusta;

19.

toteaa, että neuvoa-antavassa roolissa toimiva talous- ja sosiaalikomitea on kansalaisyhteiskunnan tärkeä äänitorvi; toteaa, että samoin neuvoa-antavassa roolissa olevalla alueiden komitealla on tärkeä tehtävä unionin alueiden ja kuntien edustamisessa ja unionin lainsäädännön täytäntöönpanon arvioinnissa; huomauttaa, että parlamentti, neuvosto ja komissio voivat nykyisen lainsäädännön mukaan kuulla kumpaakin neuvoa-antavaa elintä etukäteen kaikissa tapauksissa, joissa parlamentti ja neuvosto katsovat sen aiheelliseksi; katsoo, että niiden asianmukainen kuuleminen määritetyistä aiheista riittävän hyvissä ajoin sekä niiden erityisen asiantuntemuksen käyttö voivat osaltaan auttaa parantamaan lainsäädäntöä;

20.

katsoo, että alue- ja paikallisviranomaisten olisi osallistuttava tiiviimmin unionin poliittiseen päätöksentekoon etenkin siten, että jäsenvaltioiden asiantuntemus ja kokemus alueellisella ja paikallisella tasolla otetaan käyttöön lainsäädännön valmistelun varhaisessa vaiheessa; toteaa, että kaikkien toimielinten on noudatettava lainsäädäntötoimissaan toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteita;

21.

suhtautuu myönteisesti komission aikeeseen parantaa lainsäädäntöprosessin avoimuutta ja ottaa kansalaiset ja sidosryhmien edustajat paremmin mukaan koko prosessiin;

22.

pitää myönteisenä komission päätöstä järjestää tulevaisuudessa neliviikkoisia julkisia kuulemisia myös ehdotuksista delegoiduiksi säädöksiksi, ennen kuin jäsenvaltiot äänestävät lausunnostaan asiasta vastaavassa valiokunnassa;

23.

kehottaa komissiota tarkistamaan arviointia koskevia suuntaviivojaan siten, että lisätään sidosryhmien osallistumista ja kuulemista ja käytetään mahdollisimman suoraa menetelmää, jotta unionin kansalaiset voivat osallistua päätöksentekoon;

24.

panee merkille uuden otsikon ”Taakan keventäminen – kerro mielipiteesi” (Lighten the Load – Have Your Say”) parempaa lainsäädäntöä koskevalla komission verkkosivustolla ja kehottaa komissiota ja uutta REFIT-foorumia tutkimaan tasapuolisesti ja avoimesti siellä esitetyt kommentit; katsoo kuitenkin, että REFIT-paneelin menettelyjen ja pohdintojen ei pitäisi olla liian työläitä, vaan sen olisi toimittava elimenä, joka pystyy reagoimaan nopeasti ja tarkastelemaan yksityiskohtaisemmin unionin lainsäädäntöprosessia; katsoo, että komission verkkosivun kautta toteutettavat julkiset kuulemiset eivät voi korvata sidosryhmien julkisia kuulemisia;

25.

panee merkille, että vaikutustenarvioinnit ovat tärkeä tukiväline kaikkien unionin toimielinten päätöstenteossa ja vaikuttavat merkittävästi sääntelyn parantamiseen; kehottaa tässä yhteydessä komissiota ja jäsenvaltioita huolehtimaan sitoumuksistaan tarkemmin ja arvioimaan nykyistä tiukemmin nykyisen ja tulevan sääntelyn vaikutuksia; tähdentää kuitenkin, että vaikutusarvioinnit eivät korvaa poliittisia arviointeja ja päätöksiä ja että parlamentin jäsenten vapautta heidän poliittisessa työssään ei saa rajoittaa millään tavalla;

26.

katsoo, että kilpailukykyyn kohdistuvan vaikutuksen arvioinnin olisi oltava merkittävä osa vaikutustenarviointiprosessia; katsoo, että tarkistettujen suuntaviivojen luonnoksen olisi sisällettävä ohjeet siitä, miten kilpailukykyyn kohdistuvia vaikutuksia olisi arvioitava ja painotettava lopullisessa analyysissa; tukee vallitsevaa olettamusta, jonka mukaan komission ei pitäisi hyväksyä kilpailukykyä heikentäviä ehdotuksia, ellei esitetä todisteita merkittävistä eduista, joita on mahdoton arvioida määrällisesti;

27.

katsoo, että paremman sääntelyn periaatteita olisi sovellettava sekä toissijaista lainsäädäntöä että ensisijaista lainsäädäntöä koskeviin päätöksiin; kehottaa komissiota esittämään delegoitujen säädösten ja täytäntöönpanosäädösten yhteydessä vaikutustenarvioinnit, joihin sisältyy myös eturyhmien ja sidosryhmien kuuleminen;

28.

katsoo, että vaikutustenarviointien on oltava perusteellisia, erityisesti taloudelliset, sosiaaliset ja ympäristöön liittyvät seuraukset on arvioitava tasapuolisesti ja vaikutus kansalaisten perusoikeuksiin ja naisten ja miesten tasa-arvoon on arvioitava; korostaa, että kustannus-hyötyanalyysi on ainoastaan yksi monista kriteereistä;

29.

muistuttaa, että monissa jäsenvaltioissa, kuten Ruotsissa, Tšekin tasavallassa, Alankomaissa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Saksassa, riippumattomat elimet tukevat rakentavasti hallituksia lainsäädäntöprosessissa, millä pyritään vähentämään yritysten ja kansalaisten hallinnollista rasitusta ja alentamaan mitattavasti ja todistettavasti ilmoitusvelvollisuuksiin liittyviä kustannuksia; katsoo, että olemassa olevien parempaa sääntelyä käsittelevien elinten parhaat käytännöt ja kokemus olisi otettava huomioon; panee merkille, että komission vaikutustenarviointilautakunta on muutettu ”sääntelyntarkastelulautakunnaksi”, ja odottaa, että riippumattomien asiantuntijoiden ottamisella mukaan on myönteinen vaikutus komission vaikutustenarviointiprosessiin; vaatii kuitenkin, että sääntelyntarkastelulautakunta toimii vain neuvoa-antavasti eikä anna sitovia lausuntoja; katsoo ehdottomasti, että vaikutustenarviointien on oltava johdonmukaisia, niissä on otettava huomioon kaikki sisäisen lausuntokierroksen aikana esitetyt muutokset ja niiden olisi perustuttava muun muassa arvioon siitä, mitä lisäkustannuksia jäsenvaltioille aiheutuisi, jos unionin tasolla ei löydettäisi ratkaisua; katsoo, että sääntelyntarkastelulautakunnan lausunto olisi liitettävä lopulliseen lainsäädäntöehdotukseen; ehdottaa, että tulevissa toimielinten välisestä sopimuksesta käytävissä neuvotteluissa keskustellaan ajatuksesta, olisiko puhtaasti neuvoa-antavana elimenä toimiva sääntelyvalvontaneuvosto toimielinten yhteisen edun mukainen;

30.

panee tyytyväisenä merkille, että neuvoston työryhmien on nyt lainsäädäntöehdotuksista keskusteltaessa määrä tarkastella aikaisessa vaiheessa komission asiaa koskevia vaikutustenarviointeja suuntaa-antavan tarkistuslistan pohjalta; pitää kuitenkin valitettavana, että neuvoston sihteeristössä ei vielä ole omaa vaikutustenarviointiyksikköä, ja katsoo, että edellä mainitun ratkaisun avulla voitaisiin edistää neuvoston velvoitteiden täyttämistä sen arvioidessa mahdolliset merkittävät muutokset komission ehdotuksiin;

31.

muistuttaa. että parlamentti on perustanut vaikutustenarviointia ja eurooppalaista lisäarvoa varten oman osaston, joka tarjoaa parlamentin valiokunnille monia vaikutusten ennakko- ja jälkiarviointiin liittyviä palveluja ja arvioi unionin tulevan tai nykyisen politiikan lisäarvoa sekä poliittisia vaihtoehtoja tieteen ja teknologian aloilla; panee merkille, että komission antamien tietojen mukaan parlamentissa on tehty noin kaksikymmentä vaikutustenarviointia, jotka koskevat komission ehdotuksiin tehtyjä muutoksia; muistuttaa parlamentin valiokuntia siitä, että niiden pitäisi hyödyntää johdonmukaisemmin käytössään olevia parlamentin omia vaikutustenarviointivälineitä etenkin silloin, kun komission alkuperäistä ehdotusta aiotaan muuttaa huomattavasti; huomauttaa kuitenkin, että tämä ei saa johtaa parlamentin jäsenten toimintavapauden rajoittamiseen;

32.

muistuttaa, että on otettava huomioon kaikki unionin perusperiaatteet, myös toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaate; kehottaa kaikkia unionin toimielimiä ottamaan aina huomioon lainsäädännön lyhyen ja pitkän aikavälin vaikutukset;

33.

toteaa, että neuvottelujen päättymisen ja lopullisen äänestyksen välistä aikaa – joka käytetään nykyään juristi-lingvistien tarkastusta varten – voisi käyttää myös vaikutustenarvioinnin päätökseen saattamista ja toissijaisuusperiaatteen noudattamisen tarkastuksen tekemistä varten;

34.

katsoo, että kaikkien unionin toimielinten olisi kehitettävä yhteinen menettelytapa vaikutustenarviointien osalta; korostaa, että parlamentin ja neuvoston lainsäädännöllistä oikeutta muuttaa komission ehdotusta ei pidä heikentää;

35.

kehottaa komissiota lisäämään sekä julkisia että yksityisiä kuulemismenettelyjä kaikkien sidosryhmien, myös kuluttajien, kanssa valmistellessaan delegoituja säädöksiä ja täytäntöönpanosäädöksiä, jotta on mahdollista pohtia, miten tietoa ehdotuksista voitaisiin lisätä sääntelyn valmisteluvaiheessa;

36.

panee merkille komission sitoutumisen pk-yritystestin parantamiseen edelleen etenkin, koska yli 20 miljoonaa pientä ja keskisuurta yritystä muodostavat 99 prosenttia kaikista unionin yrityksistä ja siten ne ovat talouden, kasvun ja työllisyyden selkäranka; kannattaa ajatusta harkita mukautettujen sopimusten ja vaikutustenarviointia koskevien joustavampien sääntöjen soveltamista pk-yrityksiin, mikäli voidaan osoittaa, että ne eivät heikennä lainsäädännön vaikuttavuutta ja että poikkeukset tai joustavammat säädökset eivät lisää sisämarkkinoiden hajanaisuutta tai vaikeuta pääsyä markkinoille; suhtautuu näin ollen myönteisesti siihen, että komissio on sitoutunut harkitsemaan joustavampien sääntöjen soveltamista pk-yrityksiin, mukaan lukien mikroyritysten vapauttaminen säännöistä kokonaan, mikäli se on tarkoituksenmukaista ja mahdollista eikä ehdotettujen säädösten sosiaalisten, taloudellisten ja ympäristöä koskevien tavoitteiden tehokas saavuttaminen vaarannu;

37.

kehottaa komissiota pitämään kiinni kunnianhimoisesta tavoitteestaan luoda perusta laadukkaiden työpaikkojen luomiselle keventämällä pk-yritysten hallinnollista taakkaa ja kehottaa sitä ryhtymään toimiin sen varmistamiseksi, että yleisen edun mukaiset tavoitteet, esimerkiksi kuluttajansuojaan, ympäristöön, terveyteen ja turvallisuuteen liittyvät normit, sosiaaliset normit sekä sukupuolten tasa-arvoa koskevat normit eivät vaarannu; korostaa, että hallinnollisen taakan keventäminen ei saa heikentää työelämän normeja eikä lisätä epävarmojen työsopimuksia, ja pk- ja mikroyritysten työntekijöille on taattava sama kohtelu ja korkealaatuinen suojelu kuin suurempien yritysten työntekijöille;

38.

korostaa, että uudesta sääntelystä pk-yrityksille aiheutuvien vaikutusten arviointi ei saa heikentää työntekijöiden oikeuksia;

39.

painottaa tarvetta laatia selvemmin muotoiltuja säädöksiä, jotka voidaan panna yksinkertaisesti täytäntöön ja joilla voidaan auttaa kaikkia toimijoita toimimaan lainmukaisesti; korostaa, että sääntelyn yksinkertaistaminen ja järkeistäminen voi helpottaa unionin säädösten siirtämistä johdonmukaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöä ja niiden tehokkaampaa ja yhtenäisempää täytäntöönpanoa jäsenvaltioissa;

40.

panee tyytyväisenä merkille, että komissio pitää jälkiarviointia sääntelyn parantamisen erottamattomana osana; korostaa, että kansalaisten ja yritysten oikeusvarmuuden vuoksi jälkiarviointi olisi tehtävä riittävän pitkän ajan kuluttua, mieluiten useita vuosia sen jälkeen, kun säädös on ollut määrä saattaa osaksi kansallista lainsäädäntöä; muistuttaa kuitenkin, että jälkiarviointi ei saisi koskaan korvata komissiolle perussopimusten vartijana kuuluvaa tehtävää valvoa tehokkaasti ja oikea-aikaisesti unionin lainsäädännön soveltamista jäsenvaltioissa ja toteuttaa kaikki tarvittavat toimet lainsäädännön moitteettoman soveltamisen varmistamiseksi;

41.

painottaa jälkiarvioinnin ja politiikanaloja koskevan tulosarvioinnin merkitystä unionin lainsäädännön ja politiikan täytäntöönpanon ja tehokkuuden arvioimiseksi lainsäätäjän tavoittelemiin tuloksiin verrattuna;

42.

katsoo, että kansallisten parlamenttien olisi osallistuttava uuden lainsäädännön jälkiarviointiin, koska se hyödyttäisi myös komission kertomuksia ja auttaisi tutkimaan yksittäisistä laeista ja säädöksistä aiheutuvia kansallisia haasteita;

43.

panee merkille, että komission mukaan kolmannes unionin lainsäädännöstä aiheutuvasta sääntely- ja hallintotaakasta johtuu jäsenvaltioiden toimenpiteistä lainsäädännön saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä;

44.

toteaa, että direktiivien tapauksessa jäsenvaltioilla on oikeus päättää, hyväksyvätkö ne kansallisesti korkeampia sosiaalisia tai ympäristönormeja tai kuluttajansuojanormeja kuin unionissa sovitut vähimmäisnormit, ja pitää myönteisenä, jos jäsenvaltiot päättävät tehdä niin; muistuttaa, että tiukempia normeja ei pidä katsoa ylisääntelyksi (gold plating); kehottaa asiasta vastaavia kansallisia viranomaisia ottamaan kuitenkin huomioon mahdolliset seuraukset ns. ylisääntelystä, jossa unionin lainsäädäntöön lisätään tarpeettomia byrokraattisia taakkoja, koska tämä saattaa aiheuttaa harhakäsityksen unionin lainsäädäntötoiminnasta, mikä saattaa puolestaan ruokkia EU-kielteisyyttä; kehottaa jäsenvaltioita käyttäjäystävällisyyden vuoksi poistamaan tarpeettomat hallinnolliset säännöt direktiivien ja asetusten täytäntöönpanosta;

45.

kannustaa komissiota ja jäsenvaltioita tehostamaan unionin direktiivien täytäntöönpanoa ja soveltamista koskevien parhaiden käytäntöjen vaihtamista; uskoo, että tämä kannustaisi sidosryhmiä sekä paikallis- ja alueviranomaisia osallistumaan unionin lainsäädännön täytäntöönpanossa havaittujen ongelmien määrittämiseen paikallisella, alueellisella ja kansallisella tasolla;

46.

korostaa, että parlamentti haluaa toisena lainsäädäntövallan käyttäjänä tietää, millaisia vaikutuksia unionin lainsäädännöllä tosiasiassa on täytäntöönpanon jälkeen; kehottaa siksi komissiota antamaan parlamentin tarkasteltaviksi kaikki tätä koskevat arvioinnit, mukaan lukien kootut lähdetiedot ja valmisteluasiakirjat;

47.

kehottaa komissiota tarkastelemaan uudelleen elintarvikkeita koskevista ravitsemus- ja terveysväitteistä annetun asetuksen (EY) N:o 1924/2006 tieteellistä perustaa, mielekkyyttä ja realistisuutta sen täytäntöönpanossa ilmenneiden vakavien, jatkuvien ja kilpailua vääristävien ongelmien vuoksi ja tarvittaessa poistamaan ravintoarvoprofiilien käsitteen; katsoo, että asetuksen (EY) N:o 1924/2006 tavoitteet, kuten elintarvikkeita koskevien tietojen todenmukaisuuden varmistaminen ja määrättyjen tietojen antaminen rasva-, sokeri- ja suolapitoisuudesta, on saavutettu elintarviketietojen antamisesta kuluttajille annetulla asetuksella (EU) N:o 1169/2011;

48.

viittaa jäsenvaltioiden ja komission 28. syyskuuta 2011 antamaan yhteiseen poliittiseen lausumaan selittävistä asiakirjoista ja Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission 27. lokakuuta 2011 antamaan yhteiseen poliittiseen lausumaan selittävistä asiakirjoista ja kehottaa komissiota huolehtimaan siitä, että parlamentti voi tutustua kyseisiin selittäviin asiakirjoihin;

49.

panee merkille, että hiljattain valittu komissio on vuotta 2015 koskevassa työohjelmassaan ottanut ensimmäistä kertaa kaikki vireillä olevat lainsäädäntöehdotukset tarkastettavaksi politiikan suunnanmuutoksen periaatteen mukaisesti;

50.

toteaa tuomioistuimen vahvistaneen 14. huhtikuuta 2015 antamassaan tuomiossa (9), että tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä komissio voi peruuttaa ehdotuksen milloin tahansa unionin säädöksen hyväksymismenettelyn aikana, jos neuvosto ei ole tehnyt päätöstä; pyytää siksi komissiota toimielinten välisen tasapainon vuoksi kuulemaan ensin parlamenttia peruuttaessaan ehdotuksen varsinkin ensimmäisen käsittelyn jälkeen ja ottamaan parlamentin kannat asianmukaisesti huomioon; viittaa tässä yhteydessä 15. tammikuuta 2015 antamaansa päätöslauselmaan;

51.

toteaa lisäksi tuomioistuimen käsitelleen samassa tuomiossa neuvoston argumentteja, joiden mukaan komission on lainsäädäntöehdotuksen peruuttaessaan noudatettava annetun toimivallan periaatetta, toimielinten välisen tasapainon periaatetta ja vilpittömän yhteistyön periaatetta, jotka vahvistetaan SEU-sopimuksen 13 artiklan 2 kohdassa, sekä SEU-sopimuksen 10 artiklan 1 ja 2 kohdassa vahvistettua demokratiaperiaatetta;

52.

korostaa tarvetta välttää lainsäädännön päällekkäisyyttä;

53.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle sekä kansallisille parlamenteille.

15.2.2018   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 58/48

—

ottaa huomioon 28. marraskuuta 2014 annetun komission tiedonannon ”Vuotuinen kasvuselvitys 2015” (COM(2014)0902),

—

ottaa huomioon 7. helmikuuta 2013 antamansa päätöslauselman suosituksista komissiolle sisämarkkinoiden hallinnoinnista (1) ja 8. toukokuuta 2013 annetun komission seurantavastauksen,

—

ottaa huomioon 8. kesäkuuta 2012 annetun komission tiedonannon ”Sisämarkkinoiden hallinnoinnin parantaminen” (COM(2012)0259),

—

ottaa huomioon 18. kesäkuuta 2014 annetun komission tiedonannon ”Sääntelyn toimivuutta ja tuloksellisuutta koskeva ohjelma (REFIT): Tilanne ja näkymät” (COM(2014)0368),

—

ottaa huomioon 7. maaliskuuta 2013 annetun komission tiedonannon ”Järkevä sääntely – Pienten ja keskisuurten yritysten tarpeet” (COM(2013)0122),

—

ottaa huomioon 26. ja 27. kesäkuuta 2014 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston päätelmät,

—

ottaa huomioon 4. joulukuuta 2014 annetut kilpailukykyneuvoston päätelmät järkevästä sääntelystä,

—

ottaa huomioon 11. maaliskuuta 2015 antamansa päätöslauselman sisämarkkinoiden hallinnoinnista eurooppalaisen ohjausjakson 2015 puitteissa (2),

—

ottaa huomioon 27. helmikuuta 2014 antamansa päätöslauselman sisämarkkinoiden ongelmanratkaisuverkosta (SOLVIT) (3) ja 28. toukokuuta 2014 annetun komission seurantavastauksen,

—

ottaa huomioon sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan tilaaman tutkimuksen ”Smart Single Market Regulation”,

—

ottaa huomioon huhtikuussa 2015 verkossa julkaistun sisämarkkinoiden tulostaulun,

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 52 artiklan,

—

ottaa huomioon sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan mietinnön (A8-0278/2015),

A.

katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin talouskasvua ja työpaikkojen luomista elvyttävä väline;

B.

toteaa, että yli 20 vuotta virallisen perustamisensa jälkeen sisämarkkinoiden puitteet ovat edelleen epäyhtenäiset erityisesti siksi, että jäsenvaltiot eivät ole täysimääräisesti saattaneet EU:n lainsäädäntöä osaksi kansallista lainsäädäntöä tai panneet sitä täytäntöön;

C.

katsoo, että sisämarkkinoiden hallinnointia on tehostettava puuttumalla toimintapoliittiseen sykliin;

D.

toteaa, että tulevalla sisämarkkinastrategialla olisi pyrittävä parantamaan sisämarkkinoiden sääntelyä ottamalla opiksi aikaisemmista kokemuksista tavaroiden ja palvelujen vapaan liikkuvuuden, digitaalisten sisämarkkinoiden, ammattipätevyyden ja julkisten hankintojen aloilla;

E.

toteaa, että yhteisvastuullisuuden periaatteen olisi oltava pohjana, kun unioni pyrkii parantamaan sisämarkkinoiden sääntelyä;

F.

toteaa, että vastuu toissijaisuusperiaatteen noudattamisesta ulottuu komissiota, neuvostoa ja parlamenttia laajemmalle ja että kansallisilla ja – tarvittaessa – alueellisilla parlamenteilla on siinä oma roolinsa; toteaa, että toissijaisuusperiaate tarkoittaa sitä, että politiikasta pitäisi päättää sopivimmalla institutionaalisella tasolla – joko paikallisella, alueellisella, kansallisella tai unionin tasolla;

G.

toteaa, että meillä on tavaroiden sisämarkkinat mutta ei palvelujen sisämarkkinoita;

H.

toteaa, että erityisiä välineitä olisi vahvistettava, tarkasteltava uudelleen tai edistettävä tehokkaammin, jotta voitaisiin vaikuttaa myönteisesti siihen, että yrityksille luodaan kilpailukykyinen sääntely-ympäristö, tuetaan kasvua ja työpaikkojen luomista ja parannetaan kuluttajien luottamusta unionin lainsäädäntöön;

I.

toteaa, että sekä kansalaiset että yritykset tuntevat huonosti erilaiset tukipalvelut, jollaisia ovat esimerkiksi Sinun Eurooppasi -portaali ja Solvit, ja tietävät niistä vain vähän;

J.

toteaa, ettei lainsäädännön onnistuneen täytäntöönpanon mittaamiseksi sisämarkkinoiden eri alueilla ole riittäviä indikaattoreita tai riittävää tietoa;

K.

toteaa, että tällaiset indikaattorit ja tiedot voisivat selventää kyseisen lainsäädännön pyrkimyksiä ja tarkoitusta;

L.

toteaa, että digitaalinen innovointi etenee politiikkaa nopeammin ja yrittäjät edistävät digitaalistrategiaa; toteaa, että on ensisijaisen tärkeää laatia tulevaisuuden vaatimukset huomioon ottavat säännöt, jotka ovat lähtökohtaisesti digitaalisia;

M.

toteaa, että kuluttajien oikeudet ja kuluttajalainsäädännön asianmukainen saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä sekä niiden täytäntöönpano ja valvonta ovat olennaisia, jotta saavutetaan kuluttajansuojan korkea taso unionissa;

N.

toteaa, että vuonna 2015 järjestetyssä Euroopan kuluttajafoorumissa, johon osallistui keskeisiä eurooppalaisia ja kansainvälisiä päätöksentekijöitä, yksi tärkeimmistä prioriteeteista oli lainsäädännön entistä parempi täytäntöönpano ja valvonta;

1.

kehottaa komissiota ottamaan uuden sisämarkkinastrategiansa täytäntöönpanossa huomioon tähän päätöslauselmaan sisältyvät suositukset;

2.

katsoo, että sisämarkkinoiden sääntelyn parantamisen olisi oltava etusijalla EU:n toimielimissä ja niiden olisi kannettava siitä yhteisesti vastuuta; katsoo, että hyvän lainsäädännön olisi toimittava kansalaisten eduksi ja edistettävä kilpailukykyä, työpaikkojen luomista, kasvua ja pk-yritysten kehitystä ja samalla tarjottava korkea kuluttajansuojan taso siten, että se pikemminkin edistää kuin heikentää Euroopan taloutta;

3.

katsoo, että ”parempi sääntely” liittyy kokonaisuudessaan toimintapoliittiseen sykliin, jossa kaikki osatekijät edistävät vaikuttavaa ja tehokasta sääntelyä; katsoo tästä syystä, että asiaa koskevan lainsäädännön onnistumisen mittaamiseen tarkoitetut erityiset indikaattorit olisi sisällytettävä jo alustavaan vaikutustenarviointiin ja niitä olisi käytettävä koko toimintapoliittisen syklin ajan, myös pantaessa lainsäädäntöä täytäntöön sen tullessa voimaan;

4.

palauttaa tässä yhteydessä mieliin avoimen ja helpon tiedonsaannin merkityksen; pitää valitettavana, että vaikka parlamentin asiakirjat ovat laajemman yleisön saatavilla, neuvoston asiakirjat eivät ole, ja niiden saatavuus on rajoitettua jatkossakin;

5.

katsoo, että toissijaisuuden periaatetta on noudatettava poliittisten toimien laadinnan alusta alkaen, jotta voidaan korostaa ”eurooppalaista lisäarvoa” sisämarkkinoiden hallinnossa;

6.

toteaa, että toissijaisuusmekanismiin liittyvien määräaikojen vuoksi parlamenteilla ei ole aina riittävästi aikaa pohtia yksityiskohtaisesti täytäntöönpanonäkökohtia, johdonmukaisuutta olemassa olevan lainsäädännön kanssa ja muita käytännön seikkoja; katsoo, että sen vuoksi parlamentit voisivat itse toimia aktiivisemmin erityisesti kuulemisprosesseissa;

7.

katsoo, että toimielinten olisi yhdessä sitouduttava varmistamaan, että suhteellisuusperiaate otetaan huomioon asiaa koskevaa lainsäädäntöä laadittaessa; katsoo lisäksi, että prosessissa olisi pyrittävä saavuttamaan yksinkertaisuuteen, avoimuuteen, johdonmukaisuuteen ja perusoikeuksien kunnioittamiseen liittyvät tavoitteet;

8.

kehottaa komissiota ja neuvostoa pohtimaan yhdessä parlamentin kanssa sitä, miten voidaan parhaiten varmistaa, että yksinkertaistaminen on jatkuva prosessi, koska toimet näillä aloilla hyödyttävät kuluttajia ja pk-yrityksiä;

9.

katsoo, että sisämarkkinoiden sääntelyssä olisi otettava huomioon digitaalisen vallankumouksen tarjoamat uudet mahdollisuudet ja sen olisi oltava täysin yhteensopivaa sähköisen hallinnon ulottuvuuden kanssa;

10.

kehottaa komissiota lujittamaan sisämarkkinoiden asemaa eurooppalaisen ohjausjakson erillisenä pilarina, jota olisi tuettava vuosittaisella sisämarkkinoiden yhdentymistä koskevalla kertomuksella osana vuotuista kasvuselvitystä;

11.

katsoo, että sisämarkkinalainsäädännön tavoitteena olisi oltava sisämarkkinoiden entistä parempi toiminta, sitä olisi kehitettävä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (SEU) 3 artiklan 3 kohdan mukaisesti ja sillä olisi edistettävä kilpailukykyä, innovointia, kasvua ja työpaikkojen luomista; pitää tehokkaita vaikutusten arviointeja tärkeänä välineenä, jonka avulla poliittisille päätöksentekijöille voidaan antaa tietoa siitä, miten sääntelyä on parasta suunnitella näiden tavoitteiden ja niihin liittyvien sisämarkkinatavoitteiden saavuttamiseksi ja minkälaisia olemassa olevaan lainsäädäntöön liittyviä mahdollisia vaikutuksia siitä aiheutuu;

12.

pitää valitettavana, että noin 40 prosenttia komission vaikutustenarviointilautakunnan 2010–2014 käsittelemistä vaikutustenarviointiluonnoksista katsottiin laadultaan riittämättömiksi ja lähetettiin takaisin parannuksia varten;

13.

katsoo, että jotta vaikutusten arvioinnit olisivat tehokkaita välineitä, ne olisi valmisteltava kattavien, objektiivisten ja täydellisten tietojen ja näytön pohjalta ja niihin olisi sisällytettävä kaikki vaihtoehdot, joilla on merkittävä vaikutus tai jotka ovat poliittisesti tärkeitä; katsoo, että vaikutuksen arvioinnit olisi tehtävä siten, että niissä otetaan huomioon myös saman alan olemassa olevan lainsäädännön jälkiarvioinnit ja tarkastellaan lainsäädäntöehdotuksen johdonmukaisuutta unionin muiden politiikan alojen ja yleisten tavoitteiden kanssa;

14.

pitää valitettavana, että parlamentille toimitetut ehdotusluonnoksiin liittyvät vaikutusten arvioinnit sisältävät edelleen puutteita, kuten esimerkiksi parlamentin ennakkoarviointiyksikkö korosti analyysissaan, jonka se laati radiolaitteen asettamista saataville markkinoilla koskevan ehdotuksen vaikutuksen arvioinnissa;

15.

katsoo, että tieteellisen tiedon huolellisen tarkastelun olisi oltava osa vaikutuksenarviointimenettelyä ja että sen avulla olisi erityisesti perusteltava, miten ja miksi politiikkavalinnat on tehty valmisteluvaiheissa, koska tämä helpottaa poliittista prosessia; katsoo lisäksi, että vaikutusten arvioinneissa on otettava huomioon digitaalisen innovoinnin ja kehityksen nopeus ja se, että lainsäädännön on oltava teknologianeutraalia ja tulevaisuuden vaatimukset mahdollisimman hyvin huomioon ottavaa;

16.

korostaa, ettei ole annettu selkeitä ohjeita siitä, olisiko REFIT-ehdotusten mahdolliset vaikutukset ilmaistava määrällisesti; korostaa, että REFIT-ehdotusten on oltava kohdennetumpia siten, että kunkin ehdotuksen potentiaaliset hyödyt ja kustannussäästöt ilmaistaan määrällisesti;

17.

korostaa, että ehdotukseen liitettyä vaikutuksen arviointia olisi täydennettävä lainsäädäntövallan käyttäjien hyväksymien huomattavien muutosten vaikutusten arvioinneilla; korostaa, että olisi laadittava selkeät ja avoimet säännöt, joissa vahvistettujen edellytysten mukaisesti tällaiset täydentävät vaikutusten arvioinnit olisi tehtävä; muistuttaa esimerkiksi, että parlamentti on arvioinut huolellisesti kahteen hankintoja koskevaan direktiiviin tekemiensä joidenkin muutosten mahdollista vaikutusta pk-yrityksiin; kehottaa tästä syystä neuvostoa, joka ei ole tehnyt omia muutoksiaan koskevaa vaikutuksen arviointia vuoden 2007 jälkeen, sitoutumaan paremmin asiaan;

18.

palauttaa mieliin, että vastuu toissijaisuusperiaatteen noudattamisesta ulottuu komissiota, neuvostoa ja parlamenttia laajemmalle ja että kansallisilla parlamenteilla on siinä oma roolinsa;

19.

panee merkille, että sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan teettämässä tutkimuksessa ”Smart Single Market Regulation” todetaan, että parlamentilla ja neuvostolla voi olla arvokasta annettavaa komission vaikutuksen arviointiin; kehottaa komissiota tarkastelemaan keinoja, joiden avulla parlamentti ja neuvosto voidaan ottaa mukaan vaikutuksenarviointiprosessiin;

20.

muistuttaa, että SEU-sopimuksen 11 artiklan 2 kohdan mukaisesti EU:n toimielimet ovat velvollisia käymään avointa ja säännöllistä vuoropuhelua etujärjestöjen, kansalaisyhteiskunnan ja työmarkkinaosapuolten kanssa;

21.

katsoo, että kuulemisvaiheeseen olisi aina sisällyttävä osuus, jossa digitaalisuutta pidetään lähtökohtana ja jossa komissio pyrkii syvällisesti ymmärtämään käyttäjien tarpeita ja sitä, mitä ”lähtökohtana digitaalisuus” tarkoittaa palvelun suunnittelun kannalta;

22.

toistaa kantansa, että kuulemisista olisi tehtävä avoimia, läpinäkyviä ja osallistavia ja niitä olisi laajennettava käsittämään hyvin monenlaisten sidosryhmien vaikutustenarviointiluonnoksia koskevat lausunnot; katsoo, että tämä on yhtä tärkeää johdetun oikeuden kannalta, koska se vaikuttaa suuresti sisämarkkinoiden sääntelyn täytäntöönpanoon ja edellyttää siksi suurempaa avoimuutta ja valvontaa; katsoo, että unionin tullikoodeksin osalta säännöllisillä sidosryhmien kuulemisella voitaisiin parantaa johdetun oikeuden täytäntöönpanoa;

23.

panee merkille sääntelyn parantamista koskevaan pakettiin sisältyvät strategisen suunnitteluvaiheen laajentamista koskevat ehdotukset, jollaisia ovat esimerkiksi alustavien vaikutusten arviointien mukaan ottaminen; toteaa kuitenkin, että komission työskentelymenettelyä koskeva yleiskatsaus puuttuu edelleen; kehottaa komissiota tekemään tiettyjen alojen politiikka-aloitteita hahmottelevista etenemissuunnitelmista entistä näkyvämpiä ja helpottamaan niiden käyttöä;

24.

katsoo, että kansalaisten ja yritysten panos erilaisissa tukipalveluissa, jollaisia ovat esimerkiksi Sinun Eurooppasi ja Solvit, on erittäin tärkeää lainsäädäntöprosessille, ja kehottaa tästä syystä komissiota arvioimaan kyseisten palvelujen toimittamia tietoja ja ottamaan ne huomioon asiaa koskevaa lainsäädäntöä tarkistettaessa;

25.

katsoo, että laaja, asianmukainen ja tasapuolinen kuuleminen on olennaista lainsäädäntöprosessissa; katsoo, että asiakirjojen ja aineiston julkistaminen sekä kaikkien sidosryhmien ottaminen vaikuttavalla tavalla mukaan tämän alan toimintalinjojen kehittämiseen on tärkeä innovointia ja sisämarkkinoiden vahvistamista edistävä tekijä erityisesti digitaalisia sisämarkkinoita koskevan toimintasuunnitelman kannalta;

26.

korostaa, että pienillä yrityksillä ei ole usein aikaa tai resursseja osallistua säännöllisiin kuulemisiin; katsoo, että komission olisi pyrittävä löytämään käyttäjäystävällisiä ja innovatiivisia tapoja auttaa pk-yrityksiä ja uusyrityksiä;

27.

katsoo, että olisi noudatettava sidosryhmien kuulemista koskevaa holistista lähestymistapaa, jonka olisi oltava pikemminkin koko lainsäädäntösyklin ajan jatkuva prosessi kuin tilapäistä toimintaa; muistuttaa tässä yhteydessä kehottaneensa komissiota harkitsemaan sääntelyn parantamista ja byrokratian vähentämistä käsittelevän eurooppalaisen sidosryhmäfoorumin perustamista;

28.

korostaa, että tällaisten sidosryhmien kuulemisten olisi oltava mahdollisimman osallistavia ja niihin olisi otettava erityisesti mukaan pk-yrityksiä, mikroyrityksiä ja kansalaisyhteiskunnan järjestöjä;

29.

katsoo, että julkisten kuulemisten julkistaminen kaikilla virallisilla kielillä sekä niiden saatavuuden ja ymmärrettävyyden parantaminen lisää vastaavasti kuulemismenettelyihin osallistumista ja niiden avoimuutta;

30.

katsoo, että sisämarkkinalainsäädännön täysimääräinen ja asianmukainen täytäntöönpano on erittäin tärkeää ja että selkeät, kattavat ja moniulotteiset indikaattorit ovat hyödyllisiä, jos sisämarkkinoiden etuja halutaan hyödyntää täysimääräisesti; on huolestunut siitä, että täytäntöönpanoa koskevia tavoitteita ei aina saavuteta; kehottaa erityisesti panemaan palveludirektiivin täysimääräisesti ja asianmukaisesti täytäntöön; muistuttaa, että jäsenvaltioiden ja alojen välillä on edelleen runsaasti heterogeenisyyttä;

31.

katsoo, että koska komissio pyrkii vähentämään lainsäädäntötoimiaan, tämän ansioista voidaan keskittyä enemmän toimintapoliittisiin aloitteisiin, minkä ansiosta on enemmän aikaa ja mahdollisuuksia syvempiin pohdintoihin, joilla voidaan edistää asianomaisten sidosryhmien osallistumista;

32.

korostaa vastaavuustaulukoiden merkitystä asianmukaisen täytäntöönpanon valvonnassa; kehottaa jäsenvaltioita laatimaan ja julkaisemaan omat vastaavuustaulukkonsa;

33.

pitää valitettavana, että huolimatta komission digitaalisia sisämarkkinoita koskevassa säädöksessä ehdottamasta 0,5 prosentin tavoitteesta jotkut jäsenvaltiot laahaavat edelleen jäljessä; korostaa, että kansallisen lainsäädännön osaksi saattamista ja täytäntöönpanoa koskevat viralliset tavoitteet eivät ole ainoita tärkeitä seikkoja vaan tärkeitä asioita ovat myös se, miten laadukkaasti säädökset saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä, käytännön täytäntöönpano sekä ongelmat tai haasteet, joita niistä voi aiheutua asianomaisten sidosryhmien todellisessa elämässä;

34.

katsoo, että täysin toimivien sisämarkkinoiden tarjoamien lukuisten etujen toteutumisen vuoksi komission ja parlamenttien olisi työskenneltävä yhdessä, jotta ne oppisivat EU:n lainsäädännön täytäntöönpanosta saaduista parhaista käytännöistä ja kokemuksesta ja jotta voidaan varmistaa, että erityislainsäädännön pyrkimyksiä ja tavoitteita ei menetetä jäsenvaltioiden heikon tai epäyhtenäisen täytäntöönpanon seurauksena;

35.

katsoo, että olisi selkeytettävä entisestään ylisääntelyä ja että tarvitaan entistä vahvempia toimenpiteitä, jotta voidaan havaita tilanteet, joissa tapahtuu ylisääntelyä ja joista aiheutuu haasteita ja ylimääräisiä kustannuksia ihmisille ja yrityksille, kun nämä pyrkivät ymmärtämään ja soveltamaan EU:n tasolta tulevaa lainsäädäntöä; kehottaa jäsenvaltioita selventämään ja määrittelemään täytäntöönpanoasiakirjoissa, mikä on seurausta EU:n lainsäädännöstä ja mikä kansallisista vaatimuksista; palauttaa mieliin jäsenvaltioiden mahdollisuuden soveltaa tiukempia normeja, jos EU:n lainsäädännöllä säädetään vain yhdenmukaistamisen vähimmäistasosta;

36.

kehottaa komissiota jatkamaan ponnistelujaan ja saattamaan sääntelymenetelmiä koskevat ohjeet ajan tasalle; vaatii erityisesti saattamaan nopeasti tiiviissä yhteistyössä parlamentin kanssa ajan tasalle sopimattomista kaupallisista menettelyistä annetun direktiivin 2005/29/EY täytäntöönpanoa ja soveltamista koskevat vuoden 2009 ohjeet, jotta varmistetaan sen soveltuvuus digitaaliselle aikakaudelle; pitää valitettavana, että palvelujen laatu poikkeaa huomattavasti jäsenvaltioiden keskuudessa sekä priorisoinnin että resurssien puutteesta johtuen; kehottaa siksi tehostamaan hallintopuitteita EU:n tasolla, jotta voidaan parantaa näiden välineiden ja palvelujen toimivuutta;

37.

katsoo, että vaihtoehtoinen ja verkkovälitteinen riidanratkaisu ovat tavaroiden ja palvelujen sisämarkkinoiden parantamisen kannalta keskeisiä välineitä; korostaa, että niiden avulla kuluttajat ja elinkeinonharjoittajat voivat ratkaista kustannustehokkaasti ja yksinkertaisesti riitansa ilman tuomioistuinkäsittelyä; kannustaa komissiota ja jäsenvaltioita lisäämään tietämystä näistä tärkeistä välineistä;

38.

korostaa, että Solvit-verkon, ECC-verkoston tai FIN-NET-verkoston kaltaiset keskitetyt konfliktien ratkaisun tukemiseen tarkoitetut yhteyspisteet ovat palveluja, joilla parannetaan sisämarkkinoiden toimintaa; kehottaa komissiota lisäämään tietämystä näistä välineistä ja kehittämään niiden välistä täydentävyyttä;

39.

antaa tunnustusta Solvit-verkostolle ja EU Pilot -hankkeille, jotka on suunniteltu sitä varten, että komission ei tarvitse käyttää rikkomusmenettelyä jäsenvaltioita vastaan; katsoo kuitenkin, että EU Pilot -hankkeen tarjoamia palveluja olisi parannettava ilmoitusten vastaanottamisen jälkeisen vastausajan osalta;

40.

katsoo, että sisämarkkinoiden tietojärjestelmää olisi laajennettava edelleen muihin sisämarkkinavälineisiin, jotta siitä voi tulla keskeinen tiedonsäilytyspaikka; korostaa, että tämä olisi yhdenmukaista ”vain kerran” -periaatteen ja komission äskettäisten aloitteiden kanssa;

41.

pitää keskitettyjen asiointipisteiden, sisämarkkinoiden tietojenvaihtojärjestelmän (IMI) ja yhteentoimivuusratkaisuja koskevan ohjelman (ISA2) kaltaisia digitaalisia foorumeja tärkeinä, koska niillä parannetaan sisämarkkinoiden toimintaa helpottamalla jäsenvaltioiden viranomaisten välistä rajat ylittävää tietojenvaihtoa;

42.

on huolissaan siitä, että eurooppalaisten keskuudessa tietoisuus ja ymmärtämys sellaisista saatavilla olevista palveluista kuin Sinun Eurooppasi, Sinun Eurooppasi -neuvonta, Eures-verkosto, CPC-verkosto, keskitetyt asiointipisteet, Solvit, vaihtoehtoinen riidanratkaisu ja verkkovälitteinen riidanratkaisu on hyvin vähäistä;

43.

katsoo, että Sinun Eurooppasi -palvelun, Sinun Eurooppasi -neuvonnan, Eures-verkoston, CPC-verkoston, keskitettyjen asiointipisteiden, Solvit- ja Solvit Plus -verkkojen, vaihtoehtoisen riidanratkaisun ja verkkovälitteisen riidanratkaisun kaltaiset palvelut ovat hyödyllinen ja huokea vaihtoehto oikeustoimille; panee merkille, että vain neljä prosenttia kuluttajista ja yrityksistä tietää näistä välineistä ja että näiden palvelujen hyödyntäminen on hyvin vähäistä tällä hetkellä; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita lisäämään tämän ongelman ratkaisemiseksi tietämystä tällaisista välineistä ja selvittämään, ovatko näiden välineiden tuottamat tulokset ja vastaukset riittäviä käyttäjille; kehottaa komissiota lisäksi parantamaan Sinun Eurooppasi -palvelun ja Solvit-verkon kaltaisten erilaisten tukipalvelujen välistä yhteistyötä, jotta voidaan lisätä käyttäjätyytyväisyyttä;

44.

kehottaa komissiota pohtimaan perusteellisesti näiden palvelujen vuorovaikutusta ja tutkimaan mahdollisuutta korvata ne yhdellä ainoalla kuluttajille tarkoitetulla asiointipisteellä, josta kuluttajat ohjattaisiin tarpeen mukaan käyttämään muita välineitä;

45.

katsoo, että tämän pohdinnan tuloksena olisi voitava määritellä kyseiset palvelut paremmin, jotta toimintaa voidaan jaotella paremmin ja välttää siten päällekkäisyys;

46.

kehottaa komissiota laatimaan viestintä- ja koulutusstrategian, jolla lisätään kansalaisten ja kaikenkokoisten yritysten keskuudessa tietoisuutta tukipalveluista; pyytää tässä yhteydessä kehittämään yhden ainoan portaalin, jonka kautta pääsee käyttämään kaikkia tukipalveluja;

47.

katsoo, että kuluttajansuojaa koskevasta yhteistyöstä annetun asetuksen tulevassa tarkistamisessa olisi otettava täysimääräisesti huomioon tarve parantaa sisämarkkinoiden eri välineiden välistä tiedonkulkua;

48.

korostaa komission ”EU:n tehoiskut” -valvontavälineen tärkeää roolia erityisesti hyvin toimivien digitaalisten sisämarkkinoiden kannalta;

49.

toteaa, että EU:n tehoiskutoimilla, jotka komissio käynnisti tehostaakseen koordinoitujen valvontatoimien avulla täytäntöönpanoa verkkoympäristössä, on myönteinen rooli; katsoo, että EU:n tehoiskuja voitaisiin laajentaa myös reaaliympäristöön;

50.

panee huolestuneena merkille, että Sinun Eurooppasi -raporttien mukaan oikeuksiaan käyttämään pyrkivät ihmiset tekevät jatkuvasti kyselyjä tietyistä asioista kuten sähköisestä kaupankäynnistä ja pätevyyksien tunnustamisesta; katsoo, että komission olisi yhdessä kansallisten ja alueellisten elinten kanssa puututtava tähän, jotta voidaan edistää näitä oikeuksia koskevaa ymmärtämystä;

51.

pitää täytäntöönpanon laadullista ja määrällistä arviointia – eikä pelkkiä lukuja siitä, onko direktiivit saatettu virallisesti osaksi kansallista lainsäädäntöä – asianmukaisena, jotta saadaan täydellinen käsitys siitä, miten sisämarkkinalainsäädäntö itse asiassa toimii kuluttajien ja yritysten puolesta;

52.

kehottaa komissiota pohtimaan, voitaisiinko luoda ”varhaisvaroitusjärjestelmä”, joka ilmoittaa, missä EU:n lainsäädännön täytäntöönpanoa tai soveltamista koskevat ongelmat ovat;

53.

katsoo, että EU:n tasolla toteutettavan kuluttajamarkkinoiden järjestelmällisen seurannan avulla uudet suuntaukset sekä kuluttajiin ja yrityksiin kohdistuvat uhat havaittaisiin aikaisemmin; korostaa tässä yhteydessä kaikkien osallistuvien sidosryhmien positiivista roolia, kuluttajajärjestöt mukaan luettuina;

54.

kehottaa komissiota arvioimaan tuoteyhteyspisteiden toimintaa, kuten vuonna 2009 annetussa vastavuoroista tunnustamista koskevassa asetuksessa ja vuonna 2011 annetussa rakennusalan tuotteita koskevassa asetuksessa säädetään;

55.

korostaa, että yhteistyötä lainvalvontaviranomaisten ja niiden sisämarkkinoiden hallintavälineiden välillä, joiden kautta kuluttajat tekevät valituksia EU:n lainsäädäntöä rikkovista kaupallisista toimijoista, on tiivistettävä tekemällä menettelyistä virallisia ja parantamalla tietojen jakamista;

56.

kehottaa komissiota arvioimaan vakavasti täytäntöönpanon – ja viime kädessä – erityisesti sisämarkkinalainsäädäntöön liittyvien rikkomismenettelyjen täytäntöönpanon johdonmukaisuutta ja tehokkuutta;

57.

pitää valitettavana, että parlamentin oikeutta saada rikkomusmenettelyä edeltävään vaiheeseen ja rikkomusmenettelyyn liittyviä olennaisia tietoja on rajoitettu, ja kehottaa lisäämään tällä alalla avoimuutta luottamuksellisuussääntöjä asianmukaisesti noudattaen;

58.

kehottaa komissiota käynnistämään oikea-aikaisesti ja entistä nopeammin rikkomismenettelyjä, jos on olemassa näyttöä täytäntöönpanon laiminlyönnistä ja jos kohtuulliset toimet ongelmien ratkaisemiseksi sellaisilla sovittelutoimilla kuten vaihtoehtoinen riidanratkaisu, verkkovälitteinen riidanratkaisu, EU Pilot -menettely, Solvit tai muut rikkomismenettelyä edeltävään vaiheeseen liittyvät mekanismit ovat epäonnistuneet; korostaa, että jäsenvaltiot ovat yhtäläisesti vastuussa EU:n lainsäädännön täytäntöönpanemisesta ja että niiden olisi varmistettava tehokas ja vaikuttava täytäntöönpano, jonka avulla suojellaan kuluttajien oikeuksia ja luodaan tasavertaiset toimintaedellytykset yrityksille kaikkialla Euroopassa;

59.

sitoutuu hoitamaan EU:n lainsäädännön täytäntöönpanoon liittyvän roolinsa muun muassa tarkistamalla lainsäädännön täytäntöönpanoa ja valvomalla komissiota erityisesti siten, että parlamentti osallistuu erityisesti täytäntöönpanoon liittyviin komission työohjelmia koskeviin kertomuksiin, joita laaditaan vuosittain tai ainakin entistä yksityiskohtaisemmin;

60.

korostaa, että sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 2005/29/EY täytäntöönpanosta 4. helmikuuta 2014 antamassaan päätöslauselmassa (4) parlamentti kehotti komissiota keräämään ja analysoimaan tietoja jäsenvaltioiden soveltamista seuraamuksista sekä täytäntöönpanojärjestelmien tehokkuudesta erityisesti täytäntöönpanomenetelmien monimutkaisuuden ja pituuden osalta; on toistuvasti pyytänyt komissiota toimittamaan parlamentille näiden analyysien tulokset;

61.

katsoo, että markkinavalvontavälineitä olisi käytettävä yhdessä sisämarkkinavälineiden kanssa, jotta tehostetaan EU:n lainsäädännön täytäntöönpanoa;

62.

huomauttaa tässä yhteydessä, että kansalliset viranomaiset eivät aina hyödynnä asianmukaisesti markkinavalvonnan tiedotus- ja viestintäjärjestelmää tai ryhdy ajoissa tarvittaviin toimenpiteisiin; korostaa erityisesti tarvetta parantaa tapauksia koskevaa viranomaisten välistä tiedonvälitystä;

63.

on huolissaan siitä, että komission vuonna 2014 toteuttaman näyteanalyysin mukaan 60 prosentissa toteutetuista tuotetutkimuksista ei mainittu alkuperämaata, 32 prosenttia laitetutkimuksista toteutettiin ilman riskiluokittelua ja 5 prosentissa rekisteröidyistä tapauksista ei viitattu unionin asetukseen tai direktiiviin, jota on rikottu; kehottaa neuvostoa ja jäsenvaltioita pohtimaan vakavasti asiaa ja tiedottamaan parlamentille seurantatoimista, joihin on ryhdytty;

64.

suhtautuu myönteisesti säännölliseen uudelleentarkastelujaksoon ja REFIT-ohjelman mukaisesti käyttöönotettuun alakohtaiseen analyysiin, joiden lopullisena tavoitteena olisi oltava EU:n lainsäädännön parantaminen ja yksinkertaistaminen ja näin ollen sen lähentäminen kansalaisten ja yritysten tarpeisiin siten, että kiinnitetään erityistä huomiota mikroyrityksiin sekä pieniin ja keskisuuriin yrityksiin;

65.

katsoo kuitenkin, että analyysia olisi parannettava siltä osin, että selvitetään, ovatko tähän mennessä toteutetut lainsäädännölliset toimenpiteet edistäneet tehokkaasti niiden tavoitteen saavuttamista ja ovatko ne nykyisten politiikkatavoitteiden mukaisia; korostaa myös REFIT-prosessin avoimuuden merkitystä; katsoo tässä yhteydessä, että hallinnollisen rasitteen ja sääntelyrasitteen vähentämistä koskeva säännöllisesti tarkistettava tavoite voi edistää sitä, että tavoitteiden saavuttaminen mahdollisimman tehokkaasti ja mahdollisimman pienin ihmisille ja yrityksille aiheutuvin kustannuksin voidaan varmistaa;

66.

panee merkille, että sääntelyn kumulatiiviset kustannukset ovat usein esteenä sisämarkkinoiden toimijoille ja erityisesti pk-yrityksille; suhtautuu siksi myönteisesti siihen, että komissio on sitoutunut tarkastelemaan tätä kysymystä; korostaa, että kaikissa tällaisissa analyyseissa olisi pyrittävä poistamaan esteet markkinoille pääsyltä ja varmistamaan reilu kilpailu kaikille toimijoille;

67.

kehottaa komissiota parantamaan ymmärtämystään politiikkatavoitteiden saavuttamiseen vaikuttavista tekijöistä, esimerkiksi EU:n tasolla tai kansallisella tasolla hyväksyttyjen täydentävien tai ristiriitaisten politiikkatoimien vaikutuksesta, mutta myös toiminnasta pidättymisen vaikutuksesta ja kustannuksista, jotta voidaan parantaa politiikan suunnittelua ja viime kädessä parantaa sisämarkkinoiden sääntelyä;

68.

katsoo, että päättymislausekkeita tai laajennettuja tarkistuslausekkeita voidaan harkita poikkeuksellisesti erityisesti tilapäisten ilmiöiden osalta siten, että toimielimet pitävät lainsäädännön ajan tasalla ja voimassa ainoastaan tarvittaessa; katsoo, että suojatoimenpiteet ovat tarpeellinen keino varmistaa, että olennainen lainsäädäntö säilyy;

69.

korostaa, että sisämarkkinalainsäädännön parantaminen ei tarkoita kaiken sääntelyn poistamista eikä sääntelyn tavoitetason vähentämistä esimerkiksi ympäristönsuojelun, turvallisuuden, turvatoimien, kuluttajansuojelun ja sosiaalinormien alalla vaan pikemminkin tarpeettoman sääntelyn, byrokratian ja kielteisten vaikutusten poistamista samalla, kun toimintapolitiikan tavoitteet saavutetaan, sekä Euroopan työllisyyttä ja yrityksiä tukevan kilpailukykyisen sääntely-ympäristön toteuttamista;

70.

korostaa, että tuotantoa, innovointia ja kauppaa liiaksi estämättömät sisämarkkinat ovat väline, joka tuo takaisin Eurooppaan työpaikkoja ja kasvua, jotka olisivat aikaisemmin siirtyneet muualle;

71.

korostaa sen vuoksi, että yhteinen vastuu paremmista sisämarkkinoista johtaa siihen, että saadaan aikaan yhteisiä hyötyjä, joita ovat vahvat ja elinvoimaiset sisämarkkinat, jotka edistävät Euroopan pitkän aikavälin kasvua ja sen kansalaisten hyvinvointia;

72.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman komissiolle, neuvostolle, Eurooppa-neuvostolle sekä jäsen valtioiden hallituksille ja parlamenteille.

15.2.2018   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 58/57

—

ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (SEU) 2 artiklan,

—

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 165 artiklan,

—

ottaa huomioon 11. joulukuuta 2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1288/2013 unionin koulutus-, nuoriso- ja urheiluohjelman ”Erasmus+” perustamisesta ja päätösten N:o 1719/2006/EY, 1720/2006/EY ja 1298/2008/EY kumoamisesta (1),

—

ottaa huomioon 21. marraskuuta 2012 tehdyn Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen N:o 1093/2012/EU Euroopan kansalaisten teemavuodesta (2013) (2),

—

ottaa huomioon 14. huhtikuuta 2014 annetun neuvoston asetuksen (EU) N:o 390/2014 Kansalaisten Eurooppa -ohjelmasta vuosina 2014–2020 (3),

—

ottaa huomioon 18. joulukuuta 2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston suosituksen elinikäisen oppimisen avaintaidoista (4),

—

ottaa huomioon 17. maaliskuuta 2015 pidetyssä unionin opetusministereiden epävirallisessa kokouksessa annetun julistuksen kansalaisuuden sekä vapauden, suvaitsevaisuuden ja syrjimättömyyden yhteisten arvojen edistämisestä koulutuksen avulla (Pariisin julistus),

—

ottaa huomioon 12. toukokuuta 2009 annetut neuvoston päätelmät eurooppalaisen koulutusyhteistyön strategisista puitteista (ET 2020) (5),

—

ottaa huomioon 26. elokuuta 2015 annetun komission tiedonannon ”Luonnos neuvoston ja komission vuoden 2015 yhteiseksi raportiksi eurooppalaisen koulutusyhteistyön strategisen kehyksen (ET 2020) täytäntöönpanemisesta” (COM(2015)0408),

—

ottaa huomioon komission 14. syyskuuta 2015 tekemän täytäntöönpanopäätöksen vuoden 2016 työohjelman hyväksymisestä Erasmus+ -ohjelman täytäntöön panemiseksi: EU:n koulutus-, nuoriso- ja urheiluohjelma (C(2015)6151),

—

ottaa huomioon 28. ja 29. marraskuuta 2011 annetut neuvoston päätelmät oppimiseen liittyvää liikkuvuutta koskevasta vertailuarvosta (6),

—

ottaa huomioon 15. syyskuuta 2015 annetun komission tiedonannon ”Luonnos neuvoston ja komission yhteiseksi vuoden 2015 raportiksi nuorisoalan eurooppalaisen yhteistyön uudistettujen puitteiden täytäntöönpanosta (2010–2018)” (COM(2015)0429),

—

ottaa huomioon 27. huhtikuuta 2009 annetun komission tiedonannon ”EU:n nuorisostrategia – Satsataan nuorten vaikutusmahdollisuuksiin. Uudistetulla avoimella koordinointimenetelmällä kiinni nuorison haasteisiin ja mahdollisuuksiin” (COM(2009)0200),

—

ottaa huomioon 27. marraskuuta 2009 annetun neuvoston päätöslauselman nuorisoalan eurooppalaisen yhteistyön uudistetuista puitteista (2010–2018) (7),

—

ottaa huomioon 20. joulukuuta 2012 annetun neuvoston suosituksen epävirallisen ja arkioppimisen validoinnista (8),

—

ottaa huomioon 15. toukokuuta 1992 antamansa päätöslauselman koulutuspolitiikasta ennen vuotta 1993 (9),

—

ottaa huomioon 26. syyskuuta 2006 antamansa päätöslauselman aloitteista, joilla pyritään täydentämään koulutusohjelmia eurooppalaisen ulottuvuuden sisältävillä asianmukaisilla tukitoimilla (10),

—

ottaa huomioon 23. syyskuuta 2008 antamansa päätöslauselman opettajankoulutuksen laadun parantamisesta (11),

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 52 artiklan,

—

ottaa huomioon kulttuuri- ja koulutusvaliokunnan mietinnön (A8-0021/2016),

A.

katsoo, että koulutus on perusihmisoikeus ja julkishyödyke, jonka olisi oltava tasapuolisesti kaikkien saatavilla;

B.

katsoo, että koulutuksen pääasiallinen tehtävä on tuottaa asioista hyvin perillä olevia kansalaisia ja että siinä näin ollen on kyse muustakin kuin EU:n ja jäsenvaltioiden strategioiden taloudellisten päämäärien saavuttamisesta;

C.

katsoo, että koulutuksen tavoitteisiin kuuluu yksilöiden valmistaminen elämää ja aktiivista kansalaisuutta varten yhteiskunnissa, jotka ovat yhä monimutkaisempia, vaativampia, monikulttuurisempia ja integroituneempia;

D.

ottaa huomioon, että vuoden 2014 eurobarometritutkimuksen mukaan 44 prosenttia EU:n kansalaisista katsoo, että he eivät ymmärrä kovin hyvin, miten EU toimii, ja 52 prosenttia heistä katsoo, että heidän äänellään ei ole merkitystä EU:ssa (12);

E.

ottaa huomioon, että vain 42,61 prosenttia EU:n kansalaisista ja vain 27,8 prosenttia 18–24-vuotiaista äänesti edellisissä Euroopan parlamentin vaaleissa, mikä oli alhaisin äänestysaktiivisuus vuoden 1979 jälkeen (13);

F.

katsoo, että hatarat tiedot EU:sta ja sen tuoman konkreettisen lisäarvon huono tuntemus voivat osaltaan aiheuttaa tunnetta demokratiavajeesta ja johtaa euroskeptisyyden yleistymiseen jäsenvaltioissa ja ehdokasvaltioissa; toteaa, että demokratiavajeeseen on puututtava, jotta voidaan torjua EU:n kansalaisten näkemysten ja EU:n toimielinten välistä kasvavaa kuilua;

G.

toteaa, että vuoden 2015 erityiseurobarometrin 437 mukaan suurin osa eurooppalaisista on sitä mieltä, että kouluissa annettavan opetuksen ja koulujen oppimateriaalin tulee sisältää tietoja uskontoon tai vakaumukseen, etniseen alkuperään, seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuoli-identiteettiin liittyvästä ihmisten erilaisuudesta (14);

H.

katsoo, että unionin politiikkojen, kuten ihmisten ja palvelujen vapaan liikkuvuuden ja EU:n liikkuvuusohjelmien, tuottaman hyödyn parempi tuntemus voi auttaa synnyttämään yhteenkuuluvuuden tunnetta unionia kohtaan, yhteisöllisyyttä ja monikulttuuristen ja monikansallisten yhteiskuntien hyväksyntää;

I.

toteaa, että onnistuneet koulutusjärjestelmät ja opetussuunnitelmat sekä eurooppalaisten lisääntyneet mahdollisuudet vaikuttaa ja osallistua EU-politiikan päätöksentekoon voivat lisätä mielenkiintoa EU-asioihin ja saada aikaan ymmärrystä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta ja samalla auttaa torjumaan yhteiskunnallista jakautumista, kulttuurista eriytymistä ja osattomuuden tunteita;

J.

toteaa, että suurimmassa osassa jäsenvaltioita EU-asioiden opetus on otettu osaksi opetussuunnitelmia ja opettajankoulutusohjelmia; ottaa huomioon, että jäsenvaltioiden välillä ja niiden sisällä on yhä eroja;

K.

toteaa, että vaikka joissakin jäsenvaltioissa EU-asioita opetetaan yleensä kaikilla koulutustasoilla ja monissa erilaisissa oppivelvollisuuden piiriin kuuluvan opetuksen oppiaineissa, ne muodostavat pääosin pienen osan opetussuunnitelmasta, jota kunkin opettajan on seurattava;

L.

toteaa, että opettajien ja muun opetushenkilökunnan taitoja ja osaamista EU-asioissa on kehitettävä edelleen ja päivitettävä perus- ja jatkokoulutuksessa ja että oppilaitokset ja opettajat tarvitsevat tehokasta tukea, joka on suunniteltu vastaamaan heidän erityistarpeisiinsa;

M.

toteaa, että yksityisen konsulttiyrityksen ICF GHK:n koulutuksen ja kulttuurin pääosastolle tekemän tutkimuksen ”Learning Europe at school” (15) mukaan opettajille opetetaan EU-asioita lähinnä laitoksissa ja yhdistyksissä, jotka toimivat korkeakouluopetuksen ulkopuolella;

N.

toteaa, että komission vuonna 2014 esittelemä Erasmus-ohjelman vaikutustenarviointi osoittaa, että koulutukseen liittyvällä liikkuvuudella ja opintojen kansainvälistymisellä on myönteinen vaikutus opetussuunnitelmien ja työllistymisen lisäksi myös Eurooppa-tuntemukseen, unionin kansalaisuuden tunteen kehittymiseen ja myönteiseen asennoitumiseen Eurooppaa kohtaan sekä halukkuuteen osallistua Euroopan parlamentin vaaleihin;

1.

korostaa eurooppalaisen ulottuvuuden kasvavaa merkitystä eri koulutusaloilla, -tasoilla ja muodoissa mutta korostaa samalla, että asia on ymmärrettävä laajasti ja syvällisesti niin, että otetaan huomioon sen monimutkainen, dynaaminen ja monikerroksinen luonne ja se, että EU-asioiden oppiminen koulussa on keskeinen osa koulutusta;

2.

korostaa, että koulutuksen EU-ulottuvuus on ratkaisevan tärkeää, jotta kansalaisten EU-tuntemus paranisi ja he tuntisivat jälleen yhteenkuuluvuutta unionia kohtaan, ja sen avulla voidaan korostaa SEU-sopimuksen 2 artiklassa tarkoitettujen arvojen merkitystä ja vahvistaa unionin ääntä keskinäisten riippuvuuksien maailmassa;

3.

korostaa tarvetta ymmärtää ja edistää sitoutumista EU:n perusarvoihin; huomauttaa, että EU:n ja sen jäsenvaltioiden yhteisen historian ja yhteisten arvojen tunteminen ja ymmärtäminen on avain keskinäiseen ymmärrykseen, rauhanomaiseen rinnakkaiseloon, suvaitsevaisuuteen ja yhteisvastuuseen sekä EU:n perusperiaatteiden ymmärtämiseen;

4.

huomauttaa, että EU:n olisi oltava näkyvämmin esillä opetusmateriaaleissa ja opetussuunnitelmien ulkopuolisessa toiminnassa ja muodostettava kiinteämpi osa niitä, sillä se vaikuttaa kansalaisten jokapäiväiseen elämään; katsoo, että nimenomaisesti EU:hun liittyvä sisältö voi tuoda arvokkaan lisän koulujen opetussuunnitelmiin ja oppijoiden henkilökohtaiseen kehitykseen ja kasvuun;

5.

korostaa, että on käytettävä aktiivisia ja osallistumista korostavia opetusmenetelmiä, jotka on räätälöity oppilaiden iän, tason, tarpeiden ja kiinnostuksen mukaan, ja hyödynnettävä täysimääräisesti tieto- ja viestintätekniikan ja median, myös sosiaalisen median, tarjoamia mahdollisuuksia;

6.

korostaa, että koulutuksen EU-ulottuvuuden avulla oppilaiden pitäisi pystyä paitsi hankkimaan tietoa, tuntemaan yhteenkuuluvuutta ja omaksumaan EU-kansalaisuuden edellyttämiä taitoja myös osallistumaan kriittiseen EU-asioiden pohdintaan muun muassa saamalla tietoa EU:n perusarvoista, jotka perustuvat oikeusvaltioperiaatteeseen ja ihmisoikeuksiin, sekä EU:n hallinto- ja päätöksentekomenettelyistä ja niiden vaikutuksista heidän jäsenvaltioihinsa ja heidän omaan demokraattiseen osallistumiseensa; kannustaa käyttämään Euroopan nuorisoparlamenttiin liittyviä roolipelejä, jotta lasten ja opiskelijoiden olisi helpompi ymmärtää EU:n menettelytapoja ja jotta heidän EU-tuntemuksensa paranisi;

7.

korostaa, että EU:n ovat muovanneet sen jäsenvaltiot ainutlaatuisine historioineen ja kulttuureineen ja että unionin kehitys on yhä kiinteästi sidoksissa sen jäsenvaltioihin; painottaa samalla eri kulttuurien vaikutusta eurooppalaisiin yhteiskuntiin ja kulttuuriperintöön;

8.

toteaa, että EU:n vaikutus jäsenvaltioihin on huomattava ja että EU-asioiden opetuksessa koulussa olisi tuotava esiin sekä jäsenvaltioiden rooli unionin kehityksessä että EU:n vaikutus kansalliseen kehitykseen;

9.

toteaa, että jäsenvaltioiden ja EU:n on näytettävä esimerkkiä kaikille EU-asioiden opettamiseen ja oppimiseen kouluissa osallistuville toimijoille toteuttamalla käytännössä keskeisiä eurooppalaisia sosiaalisen osallistamisen sekä eurooppalaisen ja kansainvälisen yhteisvastuun arvoja;

10.

muistuttaa, että on varmistettava perus- ja jatkotason ammatilliset elinikäiset kehitysmahdollisuudet opettajille ja kasvattajille ja parannettava ja laajennettava niitä sekä tarjottava heille asianmukaista tukea ja asianmukaisia resursseja, jotta he pystyvät sisällyttämään EU-ulottuvuuden opetukseensa, erityisesti historian opetukseen ja kansalaisuuskasvatukseen, ja toteuttamaan oppijakeskeisiä strategioita sekä mukauttamaan opetusmenetelmiään oppijoiden tarpeisiin;

11.

korostaa, että on edistettävä kasvattajien monikielisiä ja monikulttuurisia taitoja ja rohkaistava niiden hankkimiseen sekä lisättävä opetushenkilökunnan liikkuvuusmahdollisuuksia, vertaisoppimismahdollisuuksia sekä parhaiden käytäntöjen vaihtoa esimerkiksi järjestämällä seminaareja Euroopan tasolla;

12.

painottaa yliopistojen merkitystä pätevien ja motivoituneiden opettajien ja kasvattajien valmennuksessa ja koulutuksessa; vaatii edistämään ja tukemaan jäsenvaltioiden toimia, kun ne pyrkivät tarjoamaan yliopistojen sisällä mahdollisuuksia erikoistuneeseen pätevöitymiskoulutukseen, joka olisi avointa ja sekä opiskelijoiden että ammatissa toimivien opettajien ja kasvattajien saatavilla;

13.

korostaa eurooppalaisen lähestymistavan merkitystä ja mahdollisuuksia historian opetuksessa pitäen kuitenkin mielessä jäsenvaltioiden toimivallan tällä alalla, koska tietyt historialliset tapahtumat ovat olleet ratkaisevia eurooppalaisten ihanteiden ja arvojen kehittymiselle; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita tukemaan historiaseuroja ja historian tutkimuskeskuksia ja korostamaan näin niiden merkittävää tieteellistä tehtävää Euroopan historian valottajana sekä niiden merkitystä kouluopettajien pitämisessä ajan tasalla;