ISSN 1977-1053

Euroopan unionin

virallinen lehti

C 449

European flag  

Suomenkielinen laitos

Tiedonantoja ja ilmoituksia

59. vuosikerta
1. joulukuuta 2016

Ilmoitusnumero

Sisältö

Sivu

IV   Tiedotteet

EUROOPAN UNIONIN TOIMIELINTEN, ELINTEN, TOIMISTOJEN JA VIRASTOJEN TIEDOTTEET

Tilintarkastustuomioistuin

2016/C 449/01

Yhteenveto EU:n virastoja ja muita elimiä koskevien tilintarkastustuomioistuimen vuotuisten tarkastusten tuloksista: varainhoitovuosi 2015

1

2016/C 449/02

Kertomus Energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyöviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

17

2016/C 449/03

Kertomus Euroopan sähköisen viestinnän sääntelyviranomaisten yhteistyöelimen viraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

22

2016/C 449/04

Kertomus Euroopan unionin elinten käännöskeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä keskuksen vastaus

27

2016/C 449/05

Kertomus Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä keskuksen vastaus

32

2016/C 449/06

Kertomus Euroopan poliisiakatemian tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä poliisiakatemian vastaus

36

2016/C 449/07

Kertomus kuluttaja-, terveys- ja elintarvikeasioiden toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

41

2016/C 449/08

Kertomus yhteisön kasvilajikeviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

46

2016/C 449/09

Kertomus koulutuksen, audiovisuaalialan ja kulttuurin toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

51

2016/C 449/10

Kertomus Euroopan lentoturvallisuusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

56

2016/C 449/11

Kertomus pienistä ja keskisuurista yrityksistä vastaavan toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

61

2016/C 449/12

Kertomus turvapaikka-asioiden tukiviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

66

2016/C 449/13

Kertomus Euroopan pankkiviranomaisen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viranomaisen vastaus

72

2016/C 449/14

Kertomus Euroopan tautien ehkäisy- ja valvontakeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä keskuksen vastaus

77

2016/C 449/15

Kertomus Euroopan kemikaaliviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

82

2016/C 449/16

Kertomus Euroopan ympäristökeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä keskuksen vastaus

87

2016/C 449/17

Kertomus Euroopan kalastuksenvalvontaviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

93

2016/C 449/18

Kertomus Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viranomaisen vastaus

97

2016/C 449/19

Kertomus Euroopan tasa-arvoinstituutin tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä instituutin vastaus

102

2016/C 449/20

Kertomus Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viranomaisen vastaus

107

2016/C 449/21

Kertomus Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutin tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä instituutin vastaus

112

2016/C 449/22

Kertomus Euroopan lääkeviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

123

2016/C 449/23

Kertomus Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä keskuksen vastaus

128

2016/C 449/24

Kertomus Euroopan meriturvallisuusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

133

2016/C 449/25

Kertomus Euroopan unionin verkko- ja tietoturvaviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

138

2016/C 449/26

Kertomus Europolin eläkerahaston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä rahaston vastaus

143

2016/C 449/27

Kertomus Europolin eläkerahaston purkamista 1. tammikuuta 2016 koskevan neuvoston päätöksen (EU) 2015/1889 mukaisesta lopullisesta tilinpäätöskertomuksesta sekä rahaston ja Europolin vastaukset

148

2016/C 449/28

Kertomus Euroopan rautatieviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

151

2016/C 449/29

Kertomus Euroopan tutkimusneuvoston toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

157

2016/C 449/30

Kertomus Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viranomaisen vastaus

162

2016/C 449/31

Kertomus Euroopan koulutussäätiön tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä säätiön vastaus

168

2016/C 449/32

Kertomus vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen laaja-alaisten tietojärjestelmien operatiivisesta hallinnoinnista vastaavan eurooppalaisen viraston (eu-LISA) tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

173

2016/C 449/33

Kertomus Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

179

2016/C 449/34

Kertomus Euratomin hankintakeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä keskuksen vastaus

184

2016/C 449/35

Kertomus Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiön tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä säätiön vastaus

188

2016/C 449/36

Kertomus Euroopan unionin oikeudellisen yhteistyöyksikön (Eurojust) tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä Eurojust-yksikön vastaus

193

2016/C 449/37

Kertomus Euroopan poliisiviraston tilipäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

198

2016/C 449/38

Kertomus Euroopan unionin perusoikeusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

203

2016/C 449/39

Kertomus Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä huolehtivan viraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

208

2016/C 449/40

Kertomus Euroopan GNSS-viraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

214

2016/C 449/41

Kertomus innovoinnin ja verkkojen toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

219

2016/C 449/42

Kertomus sisämarkkinoilla toimivan yhdenmukaistamisviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

224

2016/C 449/43

Kertomus tutkimuksen toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

230

2016/C 449/44

Kertomus yhteisen kriisinratkaisuneuvoston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä kriisinratkaisuneuvoston vastaus

234

FI

IV Tiedotteet

EUROOPAN UNIONIN TOIMIELINTEN, ELINTEN, TOIMISTOJEN JA VIRASTOJEN TIEDOTTEET

Tilintarkastustuomioistuin

1.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 449/1

Yhteenveto EU:n virastoja ja muita elimiä koskevien tilintarkastustuomioistuimen vuotuisten tarkastusten tuloksista: varainhoitovuosi 2015

(2016/C 449/01)

SISÄLLYS

Kohta

Sivu

JOHDANTO

1

1

TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMEN TARKASTUSLAUSUNTOJEN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT

11

2

TARKASTUSTULOKSET

3

Lausunnot tilien luotettavuudesta

15

3

Lausunnot tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta

17

3

Muu seikka – taseen antamispäivän jälkeinen tapahtuma

19

4

Erityisvuosikertomuksissa esitetyt huomautukset

20

4

Aiempina vuosina esitettyjen huomautusten seuranta

27

5

JOHTOPÄÄTÖKSET

29

5

LIITE I –

Virastojen määrärahat ja henkilöstö

6

LIITE II –

Tilintarkastustuomioistuimen huomautukset; huomautukset eivät aseta sen lausuntoja kyseenalaiseksi

11

LIITE III –

Avoinna olevien huomautusten seuranta; huomautukset eivät aseta tilintarkastustuomioistuimen lausuntoja kyseenalaiseksi

14

JOHDANTO

1.

Euroopan tilintarkastustuomioistuin (jäljempänä ”tilintarkastustuomioistuin”) on kohdistanut Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (1) 287 artiklassa tarkoitetun tarkastuksen 41 virastoon, laitokseen ja elimeen (jäljempänä ”virastot”) sekä Europolin eläkerahastoon (EPF). Tilintarkastustuomioistuin on antanut lausunnon niiden tilien luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta 31. joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta.

2.

Tässä yhteenvedossa annetaan kokonaiskuva tarkastusten tuloksista. Yhteenvedon tarkoituksena on auttaa lukijaa analysoimaan ja vertailemaan tilintarkastustuomioistuimen laatimia erityisvuosikertomuksia. Erityisvuosikertomukset sisältävät sekä tilintarkastustuomioistuimen lausunnot ja huomautukset että virastojen vastaukset. Yhteenveto ei ole tarkastuskertomus eikä lausunto.

3.

Virastot ovat varsin näkyviä jäsenvaltioissa, ja ne voivat vaikuttaa merkittävästi toimintapolitiikkojen laatimiseen, päätöksentekoon sekä ohjelmien täytäntöönpanoon aloilla, jotka ovat äärimmäisen tärkeitä Euroopan unionin kansalaisille. Näitä aloja ovat mm. terveys, turvallisuus, turvajärjestelyt, vapaus ja oikeus. Virastot voidaan jaotella tehtäviensä, rakenteensa ja rahoituksensa perusteella hajautetuiksi erillisvirastoiksi, toimeenpanovirastoiksi, omarahoitteisiksi erillisvirastoiksi tai muiksi elimiksi.

4.

Hajautettuja erillisvirastoja on 30, ja niillä on keskeinen asema EU:n toimintapolitiikkojen täytäntöönpanossa. Ne huolehtivat esimerkiksi teknisistä, tieteellisistä, operatiivisista ja/tai sääntelyyn liittyvistä tehtävistä. Niiden tehtävänä on varmistaa, että komissio voi keskittyä toimintapolitiikkojen määrittelyyn, ja tehostaa EU:n ja kansallisten viranomaisten yhteistyötä kokoamalla yhteen teknistä ja erityisalojen asiantuntemusta kummaltakin taholta. Erillisvirastoja on eri puolilla EU:ta.

5.

Toimeenpanovirastot on perustettu ennalta määrätyksi ajaksi huolehtimaan yhden tai useamman unionin ohjelman hallinnointiin liittyvistä tehtävistä. Kuudesta toimeenpanovirastosta viisi sijaitsee Brysselissä ja yksi Luxemburgissa.

6.

Omarahoitteisia erillisvirastoja on kolme: sisämarkkinoiden harmonisointivirasto (tavaramerkit ja mallit) (OHMI) (2), yhteisön kasvilajikevirasto (CPVO) ja yhteinen kriisinratkaisuneuvosto (SRB) (3). Brysselissä sijaitsevasta kriisinratkaisuneuvostosta tuli täysin toimintakykyinen 1. tammikuuta 2016. Sen tehtävänä on varmistaa, että kaatumassa olevia pankkeja koskeva kriisinratkaisu hoidetaan hallitusti siten, että reaalitaloudelle ja julkistaloudelle aiheutuu mahdollisimman vähän vahinkoa.

7.

Muita elimiä ovat Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutti (EIT), Euratomin hankintakeskus (Euratom) ja Europolin eläkerahasto (EPF). Budapestissä toimiva Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutti on riippumaton hajautettu EU:n elin, johon on koottu tiede-, liiketoiminta- ja koulutusalan resursseja tukemaan unionin innovaatiovalmiuksia. Euratom perustettiin Luxemburgiin tukemaan Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimuksen päämäärien toteuttamista. Haagissa sijaitsevan Europolin eläkerahaston tavoitteena on rahoittaa ja maksaa niiden toimihenkilöiden eläkkeet, jotka olivat Euroopan poliisiviraston (Europol) palveluksessa ennen kuin siitä tuli erillisvirasto 1. tammikuuta 2010. Europolin eläkerahasto lakkautettiin 1. tammikuuta 2016.

8.

Virastojen vuoden 2015 määrärahat olivat noin 2,8 miljardia euroa (2014: 2,6 miljardia euroa). Niiden osuus EU:n yleisestä talousarviosta oli noin 2,0 prosenttia vuonna 2015 (2014: 1,9 prosenttia). Virastojen talousarvioita rahoitetaan suurimmaksi osaksi komission avustuksilla. Loppuosan ne saavat palkkioista ja muista lähteistä.

9.

Vuoden 2015 lopussa virastoissa työskenteli 9 965 henkilöä (2014: 9 379) (4). Henkilöstön määrä kasvoi useimmissa maahanmuuttoasioita (Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirasto, EASO) sekä terrorismia ja vakavaa rikollisuutta (Europol) käsittelevissä virastoissa. Henkilöstömäärä nousi niissä toimeenpanovirastoissa, joiden toimikautta pidennettiin ja joille osoitettiin lisää tehtäviä.

10.

Tarkastetuista virastoista, niiden talousarvioista ja henkilöstöstä esitetään lisätietoja Liitteessä I.

TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMEN TARKASTUSLAUSUNTOJEN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT

11.

Virastojen tilinpäätöksiä koskevat tarkastusjärjestelyt esitetään Taulukossa.

Taulukko

Virastojen tilinpäätöksiä koskevat tarkastusjärjestelyt

Virasto

Tarkastaja

Yhteensä

Tilintarkastustuomioistuin

Tilintarkastustuomioistuin + tilintarkastusyritys

Hajautetut erillisvirastot

30

30

Toimeenpanovirastot

6

6

Omarahoitteiset erillisvirastot

2

1 (5)

3

Muut elimet

2 (6)

1

3

Yhteensä

10

32

42

12.

Riippumaton ulkoinen tarkastaja (tilintarkastusyritys) tarkasti 32 viraston tilinpäätökset EU:n varainhoitoasetuksen 208 artiklan 4 kohdan (7) sekä virastojen varainhoidon puiteasetuksen 107 artiklan 1 kohdan (8) mukaisesti. Tilintarkastustuomioistuin otti tilinpäätöksistä antamissaan lausunnoissa huomioon tilintarkastusyrityksen suorittaman tarkastustyön sekä toimet, joihin tilintarkastusyrityksen havaintojen perusteella oli ryhdytty. Tilintarkastustuomioistuin kävi läpi tilintarkastusyritysten suorittaman tarkastustyön kansainvälisten tarkastusstandardien mukaisesti. Läpikäynnin ansiosta tilintarkastustuomioistuimella on riittävä varmuus siitä, että se voi hyödyntää tilintarkastusyritysten työtä laatiessaan tilien luotettavuutta koskevia tarkastuslausuntojaan.

13.

Loppujen yhdeksän viraston ja Europolin eläkerahaston tilien luotettavuuden tarkasti jälleen tilintarkastustuomioistuin. Tarkastuksen yhteydessä tutkittiin, oliko kirjanpitosääntöjä noudatettu ja olivatko taseessa ja talousarviossa esitetyt luvut täydellisiä ja oikeellisia, ja analysoitiin tuloslaskelmaa ja talousarvion toteutumista.

14.

Kuten aiempina vuosina, tilintarkastustuomioistuin on yksinomaisesti vastuussa kaikkien virastojen ja Europolin eläkerahaston tilien perustana olevien toimien laillisuuden ja asianmukaisuuden (sääntöjenmukaisuuden) tarkastuksista. Tarkastustapa käsitti analyyttiset tarkastustoimenpiteet, tapahtumien suoran testaamisen ja virastojen sisäisten kontrollien arvioinnin.

TARKASTUSTULOKSET

Lausunnot tilien luotettavuudesta

15.

Mainittujen 40 viraston ja Europolin eläkerahaston taloudellinen asema 31 päivänä joulukuuta 2015 sekä niiden toimien tulokset ja rahavirrat mainittuna päivänä päättyneeltä varainhoitovuodelta on esitetty niiden lopullisissa tilinpäätöksissä kaikilta olennaisilta osiltaan oikein voimassa olevien varainhoitoa koskevien säännösten ja komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti.

16.

Tilintarkastustuomioistuin antoi varauman sisältävän lausunnon Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä huolehtivan viraston lopullisen tilinpäätöksen luotettavuudesta varainhoitovuodelta 2015. Varauman syynä on se, että siirtovelat oli arvioitu olennaisesti eli 1,7 miljoonan euron verran liian pieniksi.

Lausunnot tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta

17.

Tilintarkastustuomioistuin katsoi, että 40 viraston ja Europolin eläkerahaston 31 päivänä joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta annettujen tilinpäätösten perustana olevat toimet olivat kaikilta olennaisilta osiltaan lailliset ja asianmukaiset.

18.

Tilintarkastustuomioistuin antoi varauman sisältävän lausunnon Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutin tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Varauma johtui pääasiassa siitä, että avustuksiin oli sovellettu sääntöjenvastaista kiinteää prosenttiosuutta.

Muu seikka – taseen antamispäivän jälkeinen tapahtuma

19.

Tilintarkastustuomioistuin tuo Euroopan pankkiviranomaista (EBA) ja Euroopan lääkevirastoa (EMA) koskevien erityisvuosikertomusten ”Muut seikat” – kohdassa esiin taseen antamispäivän jälkeisen tapahtuman. Sekä pankkiviranomainen että lääkevirasto sijaitsevat Lontoossa. Kohdassa käsitellään Yhdistyneessä kuningaskunnassa 23. kesäkuuta 2016 järjestettyä kansanäänestystä ja täsmennetään, että kummankin viraston tilinpäätös ja sen liitetiedot on laadittu käyttäen tietoja, jotka olivat saatavilla tilinpäätöksen allekirjoittamispäivänä, jolloin kansanäänestyksen tulos ei ollut vielä tiedossa. Virallista ilmoitusta Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 50 artiklaan vetoamisesta ei myöskään ole vielä annettu (9).

Erityisvuosikertomuksissa esitetyt huomautukset

20.

Asettamatta lausuntojaan kyseenalaiseksi tilintarkastustuomioistuin esitti yhteensä 90 (2014: 79) huomautusta 36 (2014: 35) viraston ja Europolin eläkerahaston osalta. Huomautuksissa tuotiin esiin tärkeitä seikkoja sekä osoitettiin, missä kohdin olisi parannettavaa. Erityisvuosikertomusten eri otsikoiden yhteydessä esitettyjen huomautusten lukumäärä ilmenee Kaaviosta.

Kaavio

Erityisvuosikertomuksissa esitetyt huomautukset otsikoittain jaoteltuna

Image

Lähde: Erityisvuosikertomukset virastojen tilinpäätöksistä varainhoitovuodelta 2015

21.

Katsaus kunkin viraston ja Europolin eläkerahaston osalta esitettyihin huomautuksiin esitetään Liitteessä II.

22.

Tärkeimmät huomautukset käydään läpi seuraavassa. Niissä tuodaan esiin merkittävät seikat, joita ilmenee usein ja/tai jotka ovat vakavia. Näillä seikoilla katsotaan olevan myös laajempaa merkitystä (saatujen kokemusten hyödyntäminen).

23.

Useimmiten huomaukset koskivat jälleen sitä, että suuri määrä sidottuja määrärahoja on siirretty seuraavalle varainhoitovuodelle . Tämä huomautus esitettiin 32 viraston (2014: 28) osalta. Virastoista 22 (2014: 18) siirsi osastoon 2 (hallintomenot) sidotuista määrärahoista seuraavalle varainhoitovuodelle keskimäärin 36 prosenttia (2014: 39 prosenttia) ja 18 virastoa (2014: 18) siirsi osastoon 3 (toimintamenot) sidotuista määrärahoista seuraavalle varainhoitovuodelle keskimäärin 48 prosenttia (2014: 56 prosenttia). Määrärahasiirrot johtuivat pääosin tekijöistä, joihin virastot eivät (kaikilta osin) voi vaikuttaa (esim. laskuja tai kuluilmoituksia ei saatu vuoden loppuun mennessä). Siirtojen suurta määrää voidaan myös perustella tukitoimenpiteiden, hankintamenettelyjen tai hankkeiden monivuotisuudella. Tilintarkastustuomioistuin raportoi näistä seikoista edelleen virastojen talousarvioihin sisältyville eri osastoille sisäisesti määrittelemiensä raja-arvojen pohjalta. Raportointimenettelyn muutos vaatisi, että siihen osallistuvat keskeiset osapuolet (tilintarkastustuomioistuin, parlamentti, neuvosto ja virastot) sopivat yhdessä, mitä virastoista laadittavissa erityisvuosikertomuksissa on raportoitava määrärahojen siirroista varainhoitovuodelta toiselle. Tällöin olisi hyödyllistä sopia perusteltujen määrärahasiirtojen käsitteestä, jota voitaisiin soveltaa virastoissa.

24.

Julkisissa hankinnoissa perussääntönä on varmistaa talouden toimijoiden kilpailuttaminen. Tilintarkastustuomioistuin raportoi neljässä erityisvuosikertomuksessa, että virastot eivät olleet noudattaneet tätä sääntöä kaikilta osin. Tilintarkastustuomioistuin totesi, että neuvottelumenettelyä, josta ei julkaista etukäteen hankintailmoitusta, oli käytetty tapauksissa, joita ei voida pitää poikkeuksellisina. Lisäksi tilintarkastustuomioistuin toi esiin kilpailun puuttumisen tilanteissa, joissa käytetään puitesopimusta määrittelemättä tilattavia palveluja ja yksittäisiä hintoja selkeästi.

25.

Toiminnan jatkuvuus sisältää suunnittelu- ja valmistelutyön, jolla varmistetaan toiminnan jatkuminen vakavien häiriöiden tai katastrofien sattuessa ja taataan toimintakyvyn palauttaminen kohtuullisen lyhyessä ajassa. Tilintarkastustuomioistuin havaitsi, että neljä virastoa ei vielä noudattanut asiasta annettua sisäisen valvonnan standardia täysimääräisesti.

26.

Tarkastetut virastojen tilinpäätökset sisältävät tilinpäätöslaskelmat ja talousarvion toteuttamista koskevan selvityksen. Tilintarkastustuomioistuin totesi, että kolmen viraston talousarvion toteuttamista koskevat selvitykset eivät olleet yhtä yksityiskohtaiset kuin useimpien muiden virastojen. Tämä vaikeuttaa virastojen vertailua ja vähentää selvitysten informatiivisuutta. Komissio aikoo antaa aiheesta ohjeita.

Aiempina vuosina esitettyjen huomautusten seuranta

27.

Varainhoitovuoden 2015 erityisvuosikertomuksissa esitetään yleiskatsaus seurantatoimista, jotka virastot ovat toteuttaneet aiempina vuosina esitettyjen huomautusten perusteella. Liitteestä III käy ilmi, että vuoden 2014 lopussa avoimina olleiden 134 huomautuksen (2013: 153) perusteella oli vuonna 2015 saatu korjaavat toimet päätökseen 37 tapauksessa. Korjaavat toimet olivat kesken 44:ssä ja toteuttamatta yhdeksässä tapauksessa. Korjaavia toimia ei vaadittu 44 huomautuksessa. Ne koskivat lähinnä sidottujen määrärahojen siirtoja varainhoitovuodelta toiselle.

28.

Kokonaistilanne on kohentunut edellisvuoteen verrattuna (avoinna olevien huomautusten määrä väheni), mutta toteuttamatta olevien korjaavien toimien määrä kasvoi kolmen huomautuksen verran. Toimi on ”toteuttamatta”, jos se ei ole suunnitteilla eikä kesken. Kyseisistä yhdeksästä tapauksesta viidessä korjaavien toimien toteuttaminen edellyttää kolmannen osapuolen (esimerkiksi isäntäjäsenvaltion, tuomioistuimen tai lainsäätäjän) panosta eikä siksi riipu yksinomaan virastosta. Lopuista neljästä huomautuksesta kolmen osalta kyseiset virastot (yhteisön kasvilajikevirasto ja Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirasto) eivät ole toistaiseksi ryhtyneet vaikuttaviin toimiin; yhdessä tapauksessa virasto (Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutti) ei hyväksy tilintarkastustuomioistuimen huomautusta eikä siis aio toteuttaa korjaavia toimia sen osalta.

JOHTOPÄÄTÖKSET

29.

Tilintarkastustuomioistuin antoi vakiomuotoisen lausunnon kaikkien virastojen tilinpäätöksistä Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä huolehtivaa virastoa lukuun ottamatta. Kaikkien virastojen tilien perustana olevat toimet olivat lailliset ja asianmukaiset lukuun ottamatta Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituuttia, jonka osalta tilintarkastustuomioistuin antoi varauman sisältävän lausunnon.

30.

Virastot paransivat edelleen menettelyjään toteuttamalla korjaavia toimia tilintarkastustuomioistuimen aiempina vuosina esittämien huomautusten perusteella. Tästä huolimatta parantamisen varaa on vielä, kuten vuodelta 2015 esitetyistä huomautuksista ilmenee.

(1)  EUVL C 326, 26.10.2012. s. 1.

(2)  Viraston nimi on 23. maaliskuuta 2016 alkaen Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto (EUIPO).

(3)  Kriisinratkaisuneuvoston varainhoitoasetuksen 102 artikla.

(4)  Virkamiehiä, väliaikaisia toimihenkilöitä ja sopimussuhteisia toimihenkilöitä sekä kansallisia asiantuntijoita.

(5)  Kriisinratkaisuneuvoston tilit tarkastaa tilintarkastustuomioistuin ja tilintarkastusyritys.

(6)  Euratomin hankintakeskuksen resurssien ja toimien vähäisyyden vuoksi sen tarkastaa ainoastaan tilintarkastustuomioistuin.

(7)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU, Euratom) N:o 966/2012 (EUVL L 298, 26.10.2012, s. 1).

(8)  Komission delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013 (EUVL L 328, 7.12.2013, s. 42), 107 artikla.

(9)  Pankkiviranomaisen tilinpitäjä allekirjoitti tilinpäätöksen 24. toukokuuta 2016 ja lääkeviraston tilinpitäjä 1. kesäkuuta 2016.

LIITE I

Virastojen määrärahat ja henkilöstö (1)

Määrärahat (2)

Henkilöstö (3)

Virasto

Vastuupääosasto

Toimintalohko

2014

2015

2014

2015

(miljoonaa euroa)

(miljoonaa euroa)

(miljoonaa euroa)

(miljoonaa euroa)

Hajautetut erillisvirastot

Euroopan lääkevirasto – EMA

SANTE

Terveys ja kuluttajansuoja

272,0

304,0

752

775

Sisämarkkinoiden harmonisointivirasto – OHIM

GROW

Sisämarkkinat

419,6

384,2

928

998

Euroopan lentoturvallisuusvirasto – EASA

MOVE

Liikenne ja liikkuminen

162,3

185,4

740

779

Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä huolehtiva virasto – FRONTEX

HOME

Sisäasiat

86,7

143,3

311

309

Euroopan poliisivirasto – EUROPOL

HOME

Sisäasiat

84,0

95,0

574

666

Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen – EFSA

SANTE

Terveys ja kuluttajansuoja

79,9

78,8

442

434

Euroopan meriturvallisuusvirasto – EMSA

MOVE

Liikenne ja liikkuminen

57,9

64,8

245

246

Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskus – ECDC

SANTE

Terveys ja kuluttajansuoja

60,5

58,5

277

260

Euroopan unionin elinten käännöskeskus – CDT

DGT

Kielipalvelut

56,3

49,6

216

218

Euroopan ympäristökeskus – EEA

ENV

Ympäristö

52,6

49,2

204

198

Euroopan unionin oikeudellisen yhteistyön yksikkö – EUROJUST

JUST

Oikeusala

34,0

34,0

252

246

Euroopan kemikaalivirasto – ECHA

GROW

Yritystoiminta

113,2

115,1

587

572

Euroopan rautatieturvallisuusvirasto – ERA

MOVE

Liikenne ja liikkuminen

25,7

26,3

159

157

Euroopan unionin perusoikeusvirasto – FRA

JUST

Oikeusala

21,5

21,6

110

107

Euroopan pankkiviranomainen – EBA

FISMA

Rahoituspalvelut ja pääomamarkkinat

33,6

33,4

146

156

Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiö – EUROFOUND

EMPL

Työllisyys- ja sosiaaliasiat

21,5

21,2

111

111

Euroopan koulutussäätiö – ETF

EAC

Koulutus ja kulttuuri

22,5

21,0

133

129

Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen – ESMA

FISMA

Rahoituspalvelut ja pääomamarkkinat

33,3

36,7

168

186

Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskus – CEDEFOP

EAC

Koulutus ja kulttuuri

18,4

18,4

120

123

Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomainen – EIOPA

FISMA

Rahoituspalvelut ja pääomamarkkinat

21,6

20,2

129

133

Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskus – EMCDDA

HOME

Sisäasiat

15,7

18,5

101

100

Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto – EU-OSHA

EMPL

Työllisyys- ja sosiaaliasiat

17,3

16,9

65

65

Yhteisön kasvilajikevirasto – CPVO

SANTE

Maatalous ja maaseudun kehittäminen

14,7

14,7

45

46

Euroopan GNSS-virasto – GSA

GROW

Yritystoiminta

403,7

363,8

131

139

Euroopan kalastuksenvalvontavirasto – EFCA

MARE

Meri- ja kalastusasiat

9,2

9,2

58

64

Euroopan tasa-arvoinstituutti – EIGE

JUST

Oikeusala

7,4

7,9

41

42

Euroopan poliisiakatemia – CEPOL

HOME

Sisäasiat

8,9

8,8

43

45

Euroopan unionin verkko- ja tietoturvavirasto – ENISA

CNECT

Digitaaliset sisämarkkinat

10,0

10,0

62

69

Energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyövirasto – ACER

ENER

Energia-ala

10,9

11,3

72

80

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirasto – EASO

HOME

Sisäasiat

15,6

15,9

79

93

Euroopan sähköisen viestinnän sääntelyviranomaisten yhteistyöelimen virasto – BEREC

CNECT

Digitaaliset sisämarkkinat

4,2

4,0

27

26

Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen laaja-alaisten tietojärjestelmien operatiivisesta hallinnoinnista vastaava eurooppalainen virasto – EU-LISA

HOME

Sisäasiat

64,9

71,7

129

134

Yhteinen kriisinratkaisuneuvosto – SRB(4)  (4)

FISMA

Rahoituspalvelut ja pääomamarkkinat

Ei relevantti

22,0

Ei relevantti

108

Toimeenpanovirastot

Koulutuksen, audiovisuaalialan ja kulttuurin toimeenpanovirasto – EACEA

EAC, CNECT, HOME, ECHO

Koulutus ja kulttuuri

46,9

46,9

437

441

Tutkimuksen toimeenpanovirasto – REA

RTD, EAC, GROW, HOME, CNECT, AGRI

Tutkimus ja innovointi

51,6

54,6

548

618

Euroopan tutkimusneuvoston toimeenpanovirasto – ERCEA

RTD

Tutkimus ja innovointi

36,3

39,6

388

417

Pienistä ja keskisuurista yrityksistä vastaava toimeenpanovirasto – EASME

ENTR, RTD, ENR, ENV, CLIMA, CNECT, MARE

Energia, yrittäjyys ja innovointi

24,5

36,4

283

373

Innovoinnin ja verkkojen toimeenpanovirasto – INEA

MOVE, ENER, CNECT, RTD

Liikenne ja liikkuminen

13,4

18,4

151

186

Kuluttaja-, terveys-, maatalous- ja elintarvikeasioiden toimeenpanovirasto – CHAFEA

SANTE, JUST, AGRI

Kuluttaja-asiat

7,2

7,4

49

49

Muut elimet

Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutti – EIT

EAC

Innovaatio ja teknologia

174,9

231,7

48

50

Euratomin hankintakeskus – EURATOM(4)  (4)

ENER & RTD

Energia ja innovointi

0,1

0,1

18

17

Europolin eläkerahasto – EPF

HOME

Europolin hallintomenot

Ei relevantti

Ei relevantti

Ei relevantti

Ei relevantti

Yhteensä

2 614,5

2 770,5

9 379

9 965

(1)  Lähde: Virastojen toimittamat tiedot.

(2)  Talousarviota koskevat luvut perustuvat maksumäärärahoihin.

(3)  Virkamiehiä, väliaikaisia ja sopimussuhteisia toimihenkilöitä sekä kansallisia asiantuntijoita.

(4)  Kriisinratkaisuneuvoston ja Euratomin tilinpäätökset eivät ole osa EU:n konsolidoitua tilinpäätöstä.

LIITE II

Tilintarkastustuomioistuimen huomautukset; huomautukset eivät aseta sen lausuntoja kyseenalaiseksi

Huomautusten kokonaismäärä

Tilien luotettavuus

Toimien laillisuus/asianmukaisuus

Sisäiset kontrollit

Budjettihallinto

Muut huomautukset

Hankintamenettelyt

Muut

Sisäisen valvonnan standardit

Muut

Runsaasti määrärahasiirtoja seuraavalle varainhoitovuodelle

Vuodelta 2014 tehtyjen siirtojen suuri peruuntumisaste

Talousarvion toteuttaminen

Talousarviorahoitus

Muut

Varainhoidon moitteettomuus

Henkilöstöhallinto

Muut

1

ACER- Ljubljana

2

XX

2

BEREC -Riika

3

X

X

X

3

CdT – Luxemburg

4

X

X

X

X

4

CEDEFOP – Thessaloniki

2

X

X

5

CEPOL – Budapest

2

X

X

6

CHAFEA – Luxemburg

3

XX

X

7

CPVO – Angers

4

X

X

X

X

8

EACEA – Bryssel

1

X

9

EASA – Köln

2

XX

10

EASME – Bryssel

2

X

X

11

EASO – Valletta

2

X

X

12

EBA – Lontoo

2

X

X

13

ECDC – Tukholma

4

X

XX

X

14

ECHA – Helsinki

2

X

X

15

EEA – Kööpenhamina

1

X

16

EFCA – Vigo

1

X

17

EFSA – Parma

1

X

18

EIGE – Vilna

1

X

19

EIOPA – Frankfurt

1

X

20

EIT – Budapest

10

X

X

X

XX

XX

XXX

21

EMA – Lontoo

0

22

EMCDDA – Lissabon

1

X

23

EMSA – Lissabon

0

24

ENISA – Heraklion

2

X

X

25

EPF – Haag

1

X

26

ERA – Valenciennes

0

27

ERCEA – Bryssel

1

X

28

ESMA – Pariisi

2

XX

29

ETF – Torino

0

30

EU-LISA – Tallinna

5

XX

X

X

X

31

EU-OSHA – Bilbao

2

XX

32

EURATOM – Luxemburg

1

X

33

EUROFOUND – Dublin

1

X

34

EUROJUST – Haag

1

X

35

EUROPOL – Haag

1

X

36

FRA – Wien

1

X

37

FRONTEX – Varsova

5

XX

XX

X

38

GSA – Praha

6

X

X

X

X

X

X

39

INEA – Bryssel

1

X

40

OHIM – Alicante

4

X

XX

X

41

REA – Bryssel

0

42

SRB – Bryssel

5

X

XX

X

X

Yhteensä:

90

1

4

4

4

3

40

3

2

3

6

9

4

7

Kaikki yhteensä:

1

8

7

54

20

LIITE III

Avoinna olevien huomautusten seuranta; huomautukset eivät aseta tilintarkastustuomioistuimen lausuntoja kyseenalaiseksi

Kokonaismäärä

Toteutettu

Kesken

Tekemättä

Ei relevantti

Hajautetut erillisvirastot

1

Euroopan lääkevirasto – EMA

4

3

1

2

Sisämarkkinoiden harmonisointivirasto – OHIM

6

3

2

1

3

Euroopan lentoturvallisuusvirasto – EASA

4

1

1

2

4

Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä huolehtiva virasto – FRONTEX

8

1

5

1

1

5

Euroopan poliisivirasto – EUROPOL

4

1

1

2

6

Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen – EFSA

3

2

1

7

Euroopan meriturvallisuusvirasto – EMSA

1

1

8

Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskus – ECDC

2

1

1

9

Euroopan unionin elinten käännöskeskus – CDT

2

1

1

10

Euroopan ympäristökeskus – EEA

8

3

2

1

2

11

Euroopan oikeudellisen yhteistyön yksikkö – EUROJUST

3

2

1

12

Euroopan kemikaalivirasto – ECHA

2

1

1

13

Euroopan rautatievirasto – ERA

4

2

2

14

Euroopan unionin perusoikeusvirasto – FRA

3

1

2

15

Euroopan pankkiviranomainen – EBA

2

1

1

16

Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiö – EUROFOUND

3

2

1

17

Euroopan koulutussäätiö – ETF

4

1

1

2

18

Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen – ESMA

9

3

4

2

19

Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskus – CEDEFOP

0

20

Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomainen – EIOPA

2

2

21

Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskus – EMCDDA

1

1

22

Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto – EU-OSHA

2

1

1

23

yhteisön kasvilajikevirasto – CPVO

2

1

1

24

Euroopan GNSS-virasto – GSA

3

1

2

25

Euroopan kalastuksenvalvontavirasto – EFCA

0

26

Euroopan tasa-arvoinstituutti – EIGE

1

1

27

Euroopan poliisiakatemia – CEPOL

5

1

4

28

Euroopan unionin verkko- ja tietoturvavirasto – ENISA

2

1

1

29

energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyövirasto – ACER

3

1

2

30

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirasto – EASO

10

5

2

3

31

Euroopan sähköisen viestinnän sääntelyviranomaisten yhteistyöelimen virasto – BEREC

5

3

1

1

32

vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen laaja-alaisten tietojärjestelmien operatiivisesta hallinnoinnista vastaava eurooppalainen virasto – EU-LISA

5

1

2

2

Toimeenpanovirastot

33

koulutuksen, audiovisuaalialan ja kulttuurin toimeenpanovirasto – EACEA

1

1

34

tutkimuksen toimeenpanovirasto – REA

0

35

Euroopan tutkimusneuvoston toimeenpanovirasto – ERCEA

1

1

36

pienistä ja keskisuurista yrityksistä vastaava toimeenpanovirasto – EASME

4

2

2

37

innovoinnin ja verkkojen toimeenpanovirasto – INEA (aiemmin Euroopan laajuisen liikenneverkon toimeenpanovirasto)

1

1

38

kuluttaja-, terveys-, maatalous- ja elintarvikeasioiden toimeenpanovirasto – CHAFEA (aiemmin terveys- ja kuluttaja-asioiden toimeenpanovirasto)

1

1

Muut elimet

39

Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutti – EIT

12

5

5

1

1

40

Euratomin hankintakeskus – EURATOM

0

41

Europolin eläkerahasto – EPF

1

1

Yhteensä

134

37

44

9

44

1.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 449/17

KERTOMUS

Energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyöviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

(2016/C 449/02)

JOHDANTO

1.

Energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyövirasto (jäljempänä ”virasto”) perustettiin Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 713/2009 (1). Ljubljanassa sijaitsevan viraston päätehtävänä on avustaa kansallisia sääntelyviranomaisia jäsenvaltiossa suoritettavien sääntelytehtävien suorittamisessa unionin tasolla ja tarvittaessa koordinoida näiden sääntelyviranomaisten toimintaa. Energiamarkkinoiden eheydestä ja läpinäkyvyydestä annetussa REMIT-asetuksessa (2) virastolle ja kansallisille sääntelyviranomaisille osoitettiin lisää tehtäviä, jotka koskevat energian tukkumarkkinoiden seurantaa EU:ssa.

2.

Taulukossa esitetään viraston avainluvut (3).

Taulukko

Viraston avainluvut

2014

2015

Talousarvio (miljoonaa euroa)

10,9

11,3

Henkilöstö 31. joulukuuta (1)

72

80

TARKASTUSLAUSUMAN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT

3.

Tilintarkastustuomioistuimen valitsema tarkastustapa käsittää analyyttiset tarkastustoimenpiteet, tapahtumien suoran testaamisen ja viraston valvontajärjestelmien keskeisten kontrollien arvioinnin. Tämän lisäksi hyödynnetään muiden tarkastajien työhön perustuvaa evidenssiä ja analysoidaan toimivan johdon vahvistusilmoitukset.

TARKASTUSLAUSUMA

4.

Tilintarkastustuomioistuin on tarkastanut Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 287 artiklan mukaisesti

a)

viraston tilinpäätöksen, joka sisältää tilinpäätöslaskelmat (4) ja selvityksen talousarvion toteuttamisesta (5)31. joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta, ja

b)

tilien perustana olevien toimien laillisuuden ja asianmukaisuuden.

Toimivan johdon velvollisuus

5.

Toimiva johto vastaa viraston tilinpäätöksen laatimisesta ja sen oikein esittämisestä sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta (6).

a)

Viraston tilinpäätöksen laatimista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää sisäisen valvonnan järjestelmä, jonka pohjalta on mahdollista laatia ja esittää oikein tilinpäätös, jossa ei ole petoksesta tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, valita asianmukaiset tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja soveltaa niitä komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen (7) mukaisesti sekä laatia kirjanpidolliset arviot, jotka ovat kyseisissä olosuhteissa kohtuulliset. Johtaja vahvistaa viraston tilinpäätöksen sen jälkeen, kun viraston tilinpitäjä on laatinut tilinpäätöksen kaiken käytettävissä olevan tiedon pohjalta ja liittänyt tilinpäätökseen laatimansa ilmoituksen, jossa hän toteaa muun muassa saaneensa kohtuullisen varmuuden siitä, että tilinpäätös antaa kaikilta olennaisilta osiltaan oikean ja riittävän kuvan viraston taloudellisesta asemasta.

b)

Tilien perustana olevien toimien laillisuutta ja asianmukaisuutta sekä varainhoidon moitteettomuuden periaatteen noudattamista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää vaikuttava ja tehokas sisäisen valvonnan järjestelmä, joka sisältää riittävän valvonnan ja tarkoituksenmukaiset toimenpiteet sääntöjenvastaisuuksien ja petosten estämiseksi sekä oikeudelliset toimet, joiden avulla tarvittaessa peritään takaisin aiheettomasti maksetut tai käytetyt varat.

Tarkastajan velvollisuus

6.

Tilintarkastustuomioistuimen vastuulla on antaa tarkastuksensa perusteella tarkastuslausuma Euroopan parlamentille ja neuvostolle (8) tilinpäätöksen luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Tilintarkastustuomioistuin toimittaa tarkastuksensa kansainvälisten tilinpäätösstandardien ja eettisten ohjeiden (IFAC) sekä ylimpien tarkastuselinten kansainvälisten standardien (INTOSAI) mukaisesti. Kyseisissä standardeissa edellytetään, että tilintarkastustuomioistuin suunnittelee ja toimittaa tarkastuksen siten, että sen avulla saadaan kohtuullinen varmuus siitä, onko viraston tilinpäätöksessä olennaisia virheellisyyksiä ja ovatko tilien perustana olevat toimet lailliset ja asianmukaiset.

7.

Tarkastuksessa suoritetaan toimenpiteitä, joiden avulla hankitaan tarkastusevidenssiä tilinpäätökseen sisältyvistä luvuista ja siinä esitettävistä muista tiedoista sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tarkastajan harkintaan ja arvioon siitä, kuinka suuri on riski, että petoksesta tai virheestä johtuen tilinpäätökseen sisältyy olennainen virheellisyys tai tilien perustana olevien toimien kohdalla on jätetty olennaisella tavalla noudattamatta Euroopan unionin lainsäädännön vaatimuksia. Näitä riskejä arvioidessaan tarkastaja arvioi sisäisiä kontrolleja, jotka ovat relevantteja tilinpäätöksen laatimisen ja sen oikein esittämisen kannalta, sekä valvontajärjestelmiä, joiden avulla on tarkoitus varmistaa tilien perustana olevien toimien laillisuus ja asianmukaisuus. Tämän pohjalta tarkastaja suunnittelee olosuhteisiin nähden tarkoituksenmukaiset tarkastustoimenpiteet. Tarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätösperiaatteiden asianmukaisuuden ja esitettyjen kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen yleisen esittämistavan arvioiminen. EU:n varainhoitoasetuksen (9) 208 artiklan 4 kohdassa säädetyn mukaisesti tilintarkastustuomioistuin ottaa tätä kertomusta ja tarkastuslausumaa laatiessaan huomioon riippumattoman ulkopuolisen tarkastajan viraston tilien osalta suorittaman tarkastustyön.

8.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että se on saanut tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tarkastusevidenssiä tarkastuslausumansa perustaksi.

Lausunto tilien luotettavuudesta

9.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viraston taloudellinen asema 31 päivänä joulukuuta 2015 sekä sen toimien tulokset ja rahavirrat mainittuna päivänä päättyneeltä varainhoitovuodelta on esitetty tilinpäätöksessä kaikilta olennaisilta osiltaan oikein viraston varainhoitoa koskevien säännösten ja komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti.

Lausunto tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta

10.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viraston 31 päivänä joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta annetun tilinpäätöksen perustana olevat toimet ovat kaikilta olennaisilta osiltaan lailliset ja asianmukaiset.

11.

Jäljempänä esitettävät huomautukset eivät aseta tilintarkastustuomioistuimen lausuntoja kyseenalaiseksi.

HUOMAUTUKSET BUDJETTIHALLINNOSTA

12.

Virasto siirsi seuraavalle varainhoitovuodelle yli 1,36 miljoonaa euroa sidottuja määrärahoja (59 prosenttia) osastossa 3 (toimintamenot) (2014: 1,57 miljoonaa euroa eli 62 prosenttia). Siirrot liittyivät lähinnä REMIT-asetuksen täytäntöönpanoon (1,1 miljoonaa euroa); kyseessä on monimutkainen energian tukkumarkkinoiden eheyttä ja tarkasteltavuutta koskeva monivuotinen operatiivinen toiminta. Lisäksi virasto siirsi yli 0,79 miljoonaa euroa sidottuja määrärahoja seuraavalle varainhoitovuodelle osastossa 2 (hallintomenot); määrä on 35 prosenttia sidottujen määrärahojen kokonaismäärästä (vuonna 2014 siirretty määrä oli 0,98 miljoonaa euroa eli 41 prosenttia). Määrärahasiirrot liittyivät pääasiassa selvityksiin ja palveluihin, joita ei ollut vielä vuonna 2015 toteutettu.

EDELLISENÄ VUONNA ESITETTYJEN HUOMAUTUSTEN SEURANTA

13.

Liitteessä on yhteenveto korjaavista toimenpiteistä, jotka virasto on toteuttanut tilintarkastustuomioistuimen edellisenä vuonna esittämien huomautusten perusteella.

Tilintarkastustuomioistuimen IV jaosto on tilintarkastustuomioistuimen jäsenen Baudilio TOMÉ MUGURUZAN johdolla hyväksynyt tämän kertomuksen Luxemburgissa 13. syyskuuta 2016 pitämässään kokouksessa.

Tilintarkastustuomioistuimen puolesta

Vítor Manuel da SILVA CALDEIRA

presidentti

(1)  EUVL L 211, 14.8.2009, s. 1.

(2)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1227/2011 (EUVL L 326, 8.12.2011, s. 1.). Asetuksessa osoitetaan virastolle tärkeä rooli energian tukkumarkkinoiden valvonnassa Euroopassa.

(3)  Lisätietoja viraston toimivaltuuksista ja toiminnasta esitetään sen sivustolla: www.acer.europa.eu.

(1)  Virkamiehiä, väliaikaisia toimihenkilöitä ja sopimussuhteisia toimihenkilöitä ja kansallisia asiantuntijoita.

Lähde: Viraston toimittamat tiedot.

(4)  Sisältävät taseen, tuloslaskelman, rahavirtalaskelman, nettovarallisuuden muutoksia koskevan laskelman sekä yhteenvedon keskeisistä tilinpäätöksen laatimisperiaatteista ja muut liitetiedot.

(5)  Sisältää talousarvion toteutumalaskelman liitteineen.

(6)  Komission delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013 (EUVL L 328, 7.12.2013, s. 42), 39 ja 50 artikla.

(7)  Komission tilinpitäjän vahvistamat kirjanpitosäännöt perustuvat kansainvälisen tilintarkastajaliiton (International Federation of Accountants, IFAC) antamiin kansainvälisiin julkisen sektorin tilinpäätösstandardeihin (International Public Sector Accounting Standards, IPSAS) tai, silloin kuin se on relevanttia, kansainvälisen tilinpäätösstandardeja käsittelevän elimen (International Accounting Standards Board, IASB) antamiin kansainvälisiin IAS/IFRS-tilinpäätösstandardeihin (International Accounting Standards/International Financial Reporting Standards).

(8)  Asetus (EU) N:o 1271/2013, 107 artikla.

(9)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU, Euratom) N:o 966/2012 (EUVL L 298, 26.10.2012, s. 1).

LIITE

Edellisenä vuonna esitettyjen huomautusten seuranta

Vuosi

Tilintarkastustuomioistuimen huomautus

Korjaavan toimenpiteen tilanne

(Toteutettu / Kesken / Tekemättä / Ei relevantti)

2014

Virasto siirsi seuraavalle varainhoitovuodelle yli 1,57  miljoonaa euroa sidottuja määrärahoja (62 prosenttia) osastossa 3 (toimintamenot)(2013: 3,1  miljoonaa euroa eli 91 prosenttia). Määrärahasiirrot liittyivät pääasiassa REMIT-asetuksen täytäntöönpanoon. Kyseessä on monimutkainen monivuotinen toiminta, jota varten annettiin täytäntöönpanoasetus vasta 17. joulukuuta 2014 (1). Lisäksi virasto siirsi yli 0,98  miljoonan euron verran sidottuja määrärahoja seuraavalle varainhoitovuodelle osastossa 2 (hallintomenot); määrä on 41 prosenttia sidottujen määrärahojen kokonaismäärästä (siirretty määrä oli vuonna 2013 1,9  miljoonaa euroa eli 56 prosenttia). Myös nämä määrärahasiirrot liittyivät pääasiassa REMIT-asetuksen täytäntöönpanoa varten tehtyihin tutkimuksiin sekä vuotuisiin sopimuksiin, jotka uusittiin vuoden loppupuolella.

Ei relevantti

2014

Lokakuussa 2013 virasto sai talousarvioon tehdyn muutoksen avulla kolmen miljoonan euron lisämäärärahat REMIT-asetuksen täytäntöönpanoa varten; virasto siirsi kyseisen määrän varainhoitovuodelle 2014. Täytäntöönpanoasetuksen mukaan REMIT-kehys tulee kuitenkin käyttöön vasta lokakuussa 2015. Osa varoista käytettiin vuonna 2014 valmisteltaessa REMIT-asetuksen täytäntöönpanoa. Vuoden 2014 lopussa virasto suoritti kaksi ennakkomaksua, joiden määrä oli 1,56 miljoonaa euroa. Maksut suoritettiin REMITiin liittyviä, vuosina 2015–2017 tarjottavia palveluja koskevia sopimuksia varten; näin vältettiin käyttämättömien varojen automaattinen palautuminen komissioon (2). Vaikka viraston on näin mahdollista rahoittaa tulevaa REMIT-toimintaansa, toimintatapa on vastoin talousarvion vuotuisperiaatetta.

Ei relevantti

2014

Viraston ja Slovenian valtion välisen toimipaikkaa koskevan sopimuksen mukaan Sloveniaan perustetaan Eurooppa-koulu. Yli neljä vuotta sopimuksen tekemisen jälkeen Eurooppa-koulua ei kuitenkaan ole vielä perustettu.

Tekemättä

(1)  Komission täytäntöönpanoasetus (EU) N:o 1348/2014 (EUVL L 363, 18.12.2014, s. 121).

(2)  EU:n varainhoitoasetuksen 13 artiklassa säädetään, että määrärahoja voidaan siirtää vain seuraavalle varainhoitovuodelle

VIRASTON VASTAUS

13.

Virasto myöntää siirrettyjen määrärahojen todetun määrän, joka johtuu vuoden lopussa avoinna olevista sitoumuksista; niiden syynä on pääasiassa REMIT-hankkeen toteutuksen pitkäaikaisuus. Kun otetaan huomioon jatkuva epävarmuus vuotuisessa määrärahojen jakamisessa virastolle, on vaikeaa sovittaa yhteen vuotuisuuden periaate ja REMIT-hankkeen väistämättä monivuotinen luonne.

1.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 449/22

KERTOMUS

Euroopan sähköisen viestinnän sääntelyviranomaisten yhteistyöelimen viraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

(2016/C 449/03)

JOHDANTO

1.

Euroopan sähköisen viestinnän sääntelyviranomaisten yhteistyöelimen virasto (jäljempänä ”virasto”) perustettiin Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 1211/2009 (1). Riiassa sijaitsevan viraston pääasiallisena tehtävänä on, sääntelyneuvoston ohjaamana, antaa asiantuntijatukea ja hallinnollista tukea Euroopan sähköisen viestinnän sääntelyviranomaisten yhteistyöelimelle, kerätä ja analysoida tietoja sähköisestä viestinnästä sekä levittää parhaita sääntelykäytänteitä, kuten EU:n sääntelyjärjestelmän täytäntöönpanoa koskevia yhteisiä lähestymistapoja, menetelmiä tai suuntaviivoja, kansallisten sääntelyviranomaisten keskuudessa.

2.

Taulukossa esitetään viraston avainluvut (2).

Taulukko

Viraston avainluvut

2014

2015

Talousarvio (miljoonaa euroa) (1)

4,2

4,0

Henkilöstö 31. joulukuuta (2)

27

26

TARKASTUSLAUSUMAN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT

3.

Tilintarkastustuomioistuimen valitsema tarkastustapa käsittää analyyttiset tarkastustoimenpiteet, tapahtumien suoran testaamisen ja viraston valvontajärjestelmien keskeisten kontrollien arvioinnin. Tämän lisäksi hyödynnetään muiden tarkastajien työhön perustuvaa evidenssiä ja analysoidaan toimivan johdon vahvistusilmoitukset.

TARKASTUSLAUSUMA

4.

Tilintarkastustuomioistuin on tarkastanut Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 287 artiklan mukaisesti

a)

viraston tilinpäätöksen, joka sisältää tilinpäätöslaskelmat (3) ja selvityksen talousarvion toteuttamisesta (4)31. joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta, ja

b)

tilien perustana olevien toimien laillisuuden ja asianmukaisuuden.

Toimivan johdon velvollisuus

5.

Toimiva johto vastaa viraston tilinpäätöksen laatimisesta ja sen oikein esittämisestä sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta (5).

a)

Viraston tilinpäätöksen laatimista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää sisäisen valvonnan järjestelmä, jonka pohjalta on mahdollista laatia ja esittää oikein tilinpäätös, jossa ei ole petoksesta tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, valita asianmukaiset tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja soveltaa niitä komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen (6) mukaisesti sekä laatia kirjanpidolliset arviot, jotka ovat kyseisissä olosuhteissa kohtuulliset. Virasto on siirtänyt nämä vastuualueet komission tilinpitäjälle palvelutasosopimuksella. Hallintojohtaja vahvistaa viraston tilinpäätöksen sen jälkeen, kun komission tilinpitäjä on laatinut tilinpäätöksen kaiken käytettävissä olevan tiedon pohjalta ja liittänyt tilinpäätökseen laatimansa ilmoituksen, jossa hän toteaa muun muassa saaneensa kohtuullisen varmuuden siitä, että tilinpäätös antaa kaikilta olennaisilta osiltaan oikean ja riittävän kuvan viraston taloudellisesta asemasta.

b)

Tilien perustana olevien toimien laillisuutta ja asianmukaisuutta sekä varainhoidon moitteettomuuden periaatteen noudattamista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää vaikuttava ja tehokas sisäisen valvonnan järjestelmä, joka sisältää riittävän valvonnan ja tarkoituksenmukaiset toimenpiteet sääntöjenvastaisuuksien ja petosten estämiseksi sekä oikeudelliset toimet, joiden avulla tarvittaessa peritään takaisin aiheettomasti maksetut tai käytetyt varat.

Tarkastajan velvollisuus

6.

Tilintarkastustuomioistuimen vastuulla on antaa tarkastuksensa perusteella tarkastuslausuma Euroopan parlamentille ja neuvostolle (7) tilinpäätöksen luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Tilintarkastustuomioistuin toimittaa tarkastuksensa kansainvälisten tilinpäätösstandardien ja eettisten ohjeiden (IFAC) sekä ylimpien tarkastuselinten kansainvälisten standardien (INTOSAI) mukaisesti. Kyseisissä standardeissa edellytetään, että tilintarkastustuomioistuin suunnittelee ja toimittaa tarkastuksen siten, että sen avulla saadaan kohtuullinen varmuus siitä, onko viraston tilinpäätöksessä olennaisia virheellisyyksiä ja ovatko tilien perustana olevat toimet lailliset ja asianmukaiset.

7.

Tarkastuksessa suoritetaan toimenpiteitä, joiden avulla hankitaan tarkastusevidenssiä tilinpäätökseen sisältyvistä luvuista ja siinä esitettävistä muista tiedoista sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tarkastajan harkintaan ja arvioon siitä, kuinka suuri on riski, että petoksesta tai virheestä johtuen tilinpäätökseen sisältyy olennainen virheellisyys tai tilien perustana olevien toimien kohdalla on jätetty olennaisella tavalla noudattamatta Euroopan unionin lainsäädännön vaatimuksia. Näitä riskejä arvioidessaan tarkastaja arvioi sisäisiä kontrolleja, jotka ovat relevantteja tilinpäätöksen laatimisen ja sen oikein esittämisen kannalta, sekä valvontajärjestelmiä, joiden avulla on tarkoitus varmistaa tilien perustana olevien toimien laillisuus ja asianmukaisuus. Tämän pohjalta tarkastaja suunnittelee olosuhteisiin nähden tarkoituksenmukaiset tarkastustoimenpiteet. Tarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätösperiaatteiden asianmukaisuuden ja esitettyjen kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen yleisen esittämistavan arvioiminen. EU:n varainhoitoasetuksen 208 artiklan 4 kohdassa säädetyn mukaisesti tilintarkastustuomioistuin ottaa tätä kertomusta ja tarkastuslausumaa laatiessaan huomioon riippumattoman ulkopuolisen tarkastajan viraston tilien osalta suorittaman tarkastustyön (8).

8.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että se on saanut tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tarkastusevidenssiä tarkastuslausumansa perustaksi.

Lausunto tilien luotettavuudesta

9.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viraston taloudellinen asema 31 päivänä joulukuuta 2015 sekä sen toimien tulokset ja rahavirrat mainittuna päivänä päättyneeltä varainhoitovuodelta on esitetty tilinpäätöksessä kaikilta olennaisilta osiltaan oikein viraston varainhoitoa koskevien säännösten ja komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti.

Lausunto tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta

10.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viraston 31 päivänä joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta annetun tilinpäätöksen perustana olevat toimet ovat kaikilta olennaisilta osiltaan lailliset ja asianmukaiset.

11.

Jäljempänä esitettävät huomautukset eivät aseta tilintarkastustuomioistuimen lausuntoja kyseenalaiseksi.

HUOMAUTUKSET TOIMIEN LAILLISUUDESTA JA ASIANMUKAISUUDESTA

12.

Virasto teki vuonna 2013 nelivuotisen puitesopimuksen tapahtumanjärjestäjän palveluista. Se kuitenkin aliarvioi tarpeensa, ja joulukuussa 2014 sopimuksen mukainen enimmäismäärä varoja oli käytetty. Uutta puitesopimusta koskeva hankintamenettely käynnistettiin kuitenkin vasta elokuussa 2015. Tällä välin virasto jatkoi palvelujen hankintaa samalta palveluntarjoajalta tekemällä neuvottelumenettelyjen perusteella tilauksia ja arvoltaan vähäisiä sopimuksia (9). Tällä tavoin hankittujen palvelujen kokonaismäärä ylitti kynnysarvon (10). Olisi pitänyt soveltaa avointa menettelyä, jossa kaikki kiinnostuneet talouselämän toimijat voivat tehdä tarjouksen.

HUOMAUTUKSET BUDJETTIHALLINNOSTA

13.

Tarkastettu viraston talousarvion toteuttamista koskeva selvitys eroaa yksityiskohtaisuuden osalta useimpien muiden virastojen antamista selvityksistä. Tämä osoittaa, että virastojen talousarvioselvityksiä varten tarvitaan selvät suuntaviivat.

14.

Seuraavalle varainhoitovuodelle siirrettyjen sidottujen määrärahojen osuus oli suuri osastossa 2 (hallintomenot): niiden määrä oli 134 228 euroa eli 44 prosenttia (vuonna 2014: 91 757 euroa eli 40 prosenttia). Siirrot johtuivat lähinnä palveluista, joiden toimitukset jatkuvat vuoden 2015 jälkeen.

AIEMPINA VUOSINA ESITETTYJEN HUOMAUTUSTEN SEURANTA

15.

Liitteessä on yhteenveto korjaavista toimenpiteistä, jotka virasto on toteuttanut tilintarkastustuomioistuimen aiempina vuosina esittämien huomautusten perusteella.

Tilintarkastustuomioistuimen IV jaosto on tilintarkastustuomioistuimen jäsenen Baudilio TOMÉ MUGURUZAN johdolla hyväksynyt tämän kertomuksen Luxemburgissa 13. syyskuuta 2016 pitämässään kokouksessa.

Tilintarkastustuomioistuimen puolesta

Vítor Manuel da SILVA CALDEIRA

presidentti

(1)  EUVL L 337, 18.12.2009, s. 1.

(2)  Lisätietoja viraston toimivaltuuksista ja toiminnasta esitetään sen sivustolla: www.berec.europa.eu.

(1)  Talousarviota koskevat luvut perustuvat maksumäärärahoihin.

(2)  Virkamiehiä, väliaikaisia toimihenkilöitä ja sopimussuhteisia toimihenkilöitä ja kansallisia asiantuntijoita.

Lähde: Viraston toimittamat tiedot.

(3)  Sisältävät taseen, tuloslaskelman, rahavirtalaskelman, nettovarallisuuden muutoksia koskevan laskelman sekä yhteenvedon keskeisistä tilinpäätöksen laatimisperiaatteista ja muut liitetiedot.

(4)  Sisältää talousarvion toteutumalaskelman liitteineen.

(5)  Komission delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013 (EUVL L 328, 7.12.2013, s. 42), 39 ja 50 artikla.

(6)  Komission tilinpitäjän vahvistamat kirjanpitosäännöt perustuvat kansainvälisen tilintarkastajaliiton (International Federation of Accountants, IFAC) antamiin kansainvälisiin julkisen sektorin tilinpäätösstandardeihin (International Public Sector Accounting Standards, IPSAS) tai, silloin kuin se on relevanttia, kansainvälisen tilinpäätösstandardeja käsittelevän elimen (International Accounting Standards Board, IASB) antamiin kansainvälisiin IAS/IFRS-tilinpäätösstandardeihin (International Accounting Standards/International Financial Reporting Standards).

(7)  Delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013, 107 artikla.

(8)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU, Euratom) N:o 966/2012 (EUVL L 298, 26.10.2012, s. 1).

(9)  Hankintasäännöt rajoittavat kilpailun tilausten tapauksessa yhteen ehdokkaaseen ja arvoltaan vähäisten sopimusten tapauksessa kolmeen ehdokkaaseen.

(10)  Tehtyjen sopimusten yhteisarvo on noin 80 000 euroa, mutta delegoidun asetuksen (EU) N:o 1268/2012 137 artiklassa on vahvistettu 60 000 euron kynnysmäärä.

LIITE

Aiempina vuosina esitettyjen huomautusten seuranta

Vuosi

Tilintarkastustuomioistuimen huomautus

Korjaavan toimenpiteen tilanne

(Toteutettu / Kesken / Tekemättä / Ei relevantti)

2011

Virasto ei vielä ollut hyväksynyt ja pannut täytäntöön kaikkia sisäisen valvonnan standardeja.

Toteutettu

2013

Asiantuntijoille vuonna 2013 maksetuista 1 183 korvauksesta 1 078 viivästyi. Viivästyneet maksut myöhästyivät keskimäärin 78 päivää vuoden 2013 alkupuoliskolla ja 33 päivää vuoden 2013 jälkipuoliskolla.

Toteutettu

2014

Sidottujen määrärahojen kokonaistaso parani 98 prosenttiin (2013: 87 prosenttia). Sidottuja määrärahoja siirrettiin seuraavalle varainhoitovuodelle kuitenkin aiempaa enemmän: 0,9  miljoonaa euroa eli 23 prosenttia (vuonna 2013: 0,5  miljoonaa euroa eli 13 prosenttia). Määrärahasiirtoja tehtiin erityisesti operatiivisen toiminnan alalla (osasto 3). Ne koskivat esimerkiksi meneillään olevia sähköistä viestintää koskevia tutkimuksia.

Ei relevantti

2014

Talousarviosiirtojen suuri määrä muutti alkuperäisen talousarvion rakennetta huomattavasti: osastossa 1 (henkilöstömenot) määrärahat vähenivät 17 prosenttia ja osastossa 2 (hallintomenot) ne vähenivät 44 prosenttia; osastossa 3 (toimintamenot) määrärahat lisääntyivät 60 prosenttia, lähinnä meneillään olevien tutkimusten rahoittamista varten.

Toteutettu

2014

Vuoden 2014 talousarvioon tehty määrärahavaraus EFTA-maiden (1) kansallisten sääntelyviranomaisten maksuosuuksia varten ei EFTA-maiden kanssa tehtyjen sopimusten puuttuessa konkretisoitunut (kansalliset sääntelyviranomaiset olivat yhteistyöelimessä tarkkailijoina).

Tekemättä

(1)  Euroopan vapaakauppaliitto

BEREC-VIRASTON VASTAUS

12.

BEREC-virasto haluaa kiittää tilintarkastustuomioistuinta sen yksityiskohtaisesta tarkastelusta, joka koskee viraston hankintojen suunnittelun menettelyä, ja suosituksista parannuksiksi. BEREC-virasto tarkistaa nykyiset hankintoja koskevat sääntönsä ja harkitsee uudelleen nykyistä hajautettua hankintamalliaan menettelyn yksinkertaistamiseksi.

13.

BEREC-virasto panee merkille huomautuksen, että tarkastettu talousarvion toteutusta koskeva raportti eroaa yksityiskohtaisuuden tason suhteen useimpien muiden virastojen antamista raporteista. Tämä osoittaa, että virastojen talousarvioraportointia varten tarvitaan selkeät ohjeet. BEREC-virasto – joka on varainhoidon puiteasetuksen ehdotusten mukaisesti ulkoistanut tilinpitäjän tehtävät Euroopan komission tilinpitäjälle – on ymmärtänyt, että yksityiskohtaisuuden eritasoisuus perustuu komission raportointikäytäntöihin ja siihen, että näin vältettäisiin se, että kahdessa eri raportissa on pitkälti samat tiedot. BEREC-virasto noudattaa mahdollisia ohjeita virastojen talousarvioraportointia varten seuraavalle varainhoitovuodelle, jos sellaiset ohjeet annetaan.

14.

BEREC-virasto ottaa huomioon talousarvion hallintaa koskevan huomautuksen sidotuista määrärahoista, jotka liittyvät hallintomenoihin osastossa II.

Nämä siirrot liittyvät lähinnä sellaisten palvelujen toimittamiseen, jotka ulottuvat vuoden 2015 yli ja liittyvät BEREC-viraston tavanomaiseen toimintaan, joka on suunniteltu etukäteen.

BEREC-virasto on asettanut tavoitteeksi vähentää sidottujen määrärahojen siirtojen osuutta hallintomenojen osalta vuonna 2016.

1.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 449/27

KERTOMUS

Euroopan unionin elinten käännöskeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä keskuksen vastaus

(2016/C 449/04)

JOHDANTO

1.

Euroopan unionin elinten käännöskeskus (jäljempänä ”keskus”) perustettiin neuvoston asetuksella (EY) N:o 2965/94 (1). Luxemburgissa sijaitsevan keskuksen tehtävänä on tuottaa käännöspalveluja, joita Euroopan unionin toimielimet ja elimet tarvitsevat toiminnassaan.

2.

Taulukossa esitetään keskuksen avainluvut (2).

Taulukko

Keskuksen avainluvut

2014

2015

Talousarvio (miljoonaa euroa)

56,3

49,6

Henkilöstö 31. joulukuuta (1)

216

218

TARKASTUSLAUSUMAN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT

3.

Tilintarkastustuomioistuimen valitsema tarkastustapa käsittää analyyttiset tarkastustoimenpiteet, tapahtumien suoran testaamisen ja keskuksen valvontajärjestelmien keskeisten kontrollien arvioinnin. Tämän lisäksi hyödynnetään muiden tarkastajien työhön perustuvaa evidenssiä ja analysoidaan toimivan johdon vahvistusilmoitukset.

TARKASTUSLAUSUMA

4.

Tilintarkastustuomioistuin on tarkastanut Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 287 artiklan mukaisesti

a)

keskuksen tilinpäätöksen, joka sisältää tilinpäätöslaskelmat (3) ja selvityksen talousarvion toteuttamisesta (4)31. joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta, ja

b)

tilien perustana olevien toimien laillisuuden ja asianmukaisuuden.

Toimivan johdon velvollisuus

5.

Toimiva johto vastaa keskuksen tilinpäätöksen laatimisesta ja sen oikein esittämisestä sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta (5).

a)

Keskuksen tilinpäätöksen laatimista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää sisäisen valvonnan järjestelmä, jonka pohjalta on mahdollista laatia ja esittää oikein tilinpäätös, jossa ei ole petoksesta tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, valita asianmukaiset tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja soveltaa niitä komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen (6) mukaisesti sekä laatia kirjanpidolliset arviot, jotka ovat kyseisissä olosuhteissa kohtuulliset. Johtaja vahvistaa keskuksen tilinpäätöksen sen jälkeen, kun keskuksen tilinpitäjä on laatinut tilinpäätöksen kaiken käytettävissä olevan tiedon pohjalta ja liittänyt tilinpäätökseen laatimansa ilmoituksen, jossa hän toteaa muun muassa saaneensa kohtuullisen varmuuden siitä, että tilinpäätös antaa kaikilta olennaisilta osiltaan oikean ja riittävän kuvan keskuksen taloudellisesta asemasta.

b)

Tilien perustana olevien toimien laillisuutta ja asianmukaisuutta sekä varainhoidon moitteettomuuden periaatteen noudattamista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää vaikuttava ja tehokas sisäisen valvonnan järjestelmä, joka sisältää riittävän valvonnan ja tarkoituksenmukaiset toimenpiteet sääntöjenvastaisuuksien ja petosten estämiseksi sekä oikeudelliset toimet, joiden avulla tarvittaessa peritään takaisin aiheettomasti maksetut tai käytetyt varat.

Tarkastajan velvollisuus

6.

Tilintarkastustuomioistuimen vastuulla on antaa tarkastuksensa perusteella tarkastuslausuma Euroopan parlamentille ja neuvostolle (7) tilinpäätöksen luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Tilintarkastustuomioistuin toimittaa tarkastuksensa kansainvälisten tilinpäätösstandardien ja eettisten ohjeiden (IFAC) sekä ylimpien tarkastuselinten kansainvälisten standardien (INTOSAI) mukaisesti. Kyseisissä standardeissa edellytetään, että tilintarkastustuomioistuin suunnittelee ja toimittaa tarkastuksen siten, että sen avulla saadaan kohtuullinen varmuus siitä, onko keskuksen tilinpäätöksessä olennaisia virheellisyyksiä ja ovatko tilien perustana olevat toimet lailliset ja asianmukaiset.

7.

Tarkastuksessa suoritetaan toimenpiteitä, joiden avulla hankitaan tarkastusevidenssiä tilinpäätökseen sisältyvistä luvuista ja siinä esitettävistä muista tiedoista sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tarkastajan harkintaan ja arvioon siitä, kuinka suuri on riski, että petoksesta tai virheestä johtuen tilinpäätökseen sisältyy olennainen virheellisyys tai tilien perustana olevien toimien kohdalla on jätetty olennaisella tavalla noudattamatta Euroopan unionin lainsäädännön vaatimuksia. Näitä riskejä arvioidessaan tarkastaja arvioi sisäisiä kontrolleja, jotka ovat relevantteja tilinpäätöksen laatimisen ja sen oikein esittämisen kannalta, sekä valvontajärjestelmiä, joiden avulla on tarkoitus varmistaa tilien perustana olevien toimien laillisuus ja asianmukaisuus. Tämän pohjalta tarkastaja suunnittelee olosuhteisiin nähden tarkoituksenmukaiset tarkastustoimenpiteet. Tarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätösperiaatteiden asianmukaisuuden ja esitettyjen kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen yleisen esittämistavan arvioiminen. EU:n varainhoitoasetuksen 208 artiklan 4 kohdassa säädetyn mukaisesti tilintarkastustuomioistuin ottaa tätä kertomusta ja tarkastuslausumaa laatiessaan huomioon riippumattoman ulkopuolisen tarkastajan keskuksen tilien osalta suorittaman tarkastustyön (8).

8.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että se on saanut tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tarkastusevidenssiä tarkastuslausumansa perustaksi.

Lausunto tilien luotettavuudesta

9.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että keskuksen taloudellinen asema 31 päivänä joulukuuta 2015 sekä sen toimien tulokset ja rahavirrat mainittuna päivänä päättyneeltä varainhoitovuodelta on esitetty tilinpäätöksessä kaikilta olennaisilta osiltaan oikein keskuksen varainhoitoa koskevien säännösten ja komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti.

Lausunto tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta

10.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että keskuksen 31 päivänä joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta annetun tilinpäätöksen perustana olevat toimet ovat kaikilta olennaisilta osiltaan lailliset ja asianmukaiset.

11.

Jäljempänä esitettävät huomautukset eivät aseta tilintarkastustuomioistuimen lausuntoja kyseenalaiseksi.

HUOMAUTUKSET SISÄISISTÄ KONTROLLEISTA

12.

Keskuksella ei ole vielä käytössä jatkuvuussuunnitelmaa. Se ei niin ollen noudata sisäisen valvonnan standardia 10 (9).

HUOMAUTUKSET BUDJETTIHALLINNOSTA

13.

Keskuksella oli käteisvaroja ja lyhytaikaisia talletuksia vuoden 2015 lopussa 38,3 miljoonaa euroa (44 miljoonaa euroa vuoden 2014 lopussa) ja varauksia 34 miljoonaa euroa (40,4 miljoonaa euroa vuoden 2014 lopussa). Tämä johtuu siitä, että hinnat laskivat vuonna 2015.

14.

Siirrettyjen sidottujen määrärahojen osuus oli suuri osastossa 2 (hallintomenot): kaksi miljoonaa euroa eli 29 prosenttia (1,5 miljoonaa euroa eli 24 prosenttia vuonna 2014). Määrärahasiirrot koskevat lähinnä vuonna 2015 vuokrattujen lisätilojen kunnostamista ja IT-palveluja, joita ei ollut vielä toteutettu vuoden 2015 loppuun mennessä.

15.

Keskus peruutti käytettävissä olevista määrärahoista 5,9 miljoonaa (12 prosenttia) vuoden 2015 lopussa. Peruuntumiset johtuivat siitä, että ulkoisista kääntäjistä aiheutuvat kulut oli yliarvioitu.

AIEMPINA VUOSINA ESITETTYJEN HUOMAUTUSTEN SEURANTA

16.

Liitteessä on yhteenveto korjaavista toimenpiteistä, jotka keskus on toteuttanut tilintarkastustuomioistuimen aiempina vuosina esittämien huomautusten perusteella.

Tilintarkastustuomioistuimen IV jaosto on tilintarkastustuomioistuimen jäsenen Baudilio TOMÉ MUGURUZAN johdolla hyväksynyt tämän kertomuksen Luxemburgissa 13. syyskuuta 2016 pitämässään kokouksessa.

Tilintarkastustuomioistuimen puolesta

Vítor Manuel da SILVA CALDEIRA

presidentti

(1)  EYVL L 314, 7.12.1994, s. 1.

(2)  Lisätietoja keskuksen toimivaltuuksista ja toiminnasta esitetään sen sivustolla: www.cdt.europa.eu.

(1)  Virkamiehiä, väliaikaisia toimihenkilöitä ja sopimussuhteisia toimihenkilöitä ja kansallisia asiantuntijoita.

Lähde: Keskuksen toimittamat tiedot.

(3)  Sisältävät taseen, tuloslaskelman, rahavirtalaskelman, nettovarallisuuden muutoksia koskevan laskelman sekä yhteenvedon keskeisistä tilinpäätöksen laatimisperiaatteista ja muut liitetiedot.

(4)  Sisältää talousarvion toteutumalaskelman liitteineen.

(5)  Komission delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013 (EUVL L 328, 7.12.2013, s. 42), 39 ja 50 artikla.

(6)  Komission tilinpitäjän vahvistamat kirjanpitosäännöt perustuvat kansainvälisen tilintarkastajaliiton (International Federation of Accountants, IFAC) antamiin kansainvälisiin julkisen sektorin tilinpäätösstandardeihin (International Public Sector Accounting Standards, IPSAS) tai, silloin kuin se on relevanttia, kansainvälisen tilinpäätösstandardeja käsittelevän elimen (International Accounting Standards Board, IASB) antamiin kansainvälisiin IAS/IFRS-tilinpäätösstandardeihin (International Accounting Standards/International Financial Reporting Standards).

(7)  Delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013, 107 artikla.

(8)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU, Euratom) N:o 966/2012 (EUVL L 298, 26.10.2012, s. 1).

(9)  Keskuksen sisäisen valvonnan standardit perustuvat komission vahvistamiin vastaaviin standardeihin.

LIITE

Aiempina vuosina esitettyjen huomautusten seuranta

Vuosi

Tilintarkastustuomioistuimen huomautus

Korjaavan toimenpiteen tilanne

(Toteutettu / Kesken / Tekemättä / Ei relevantti)

Vuodesta 2012 alkaen (yhdistetty)

Keskuksen käteisvarat ja lyhytaikaiset talletukset sekä budjettiylijäämä ja varaukset ovat olleet liian suuria vuodesta 2012 alkaen. Tämä osoittaa, että hintoja on varaa alentaa.

Toteutettu

2012

Tilintarkastustuomioistuimen vuonna 2012 tarkastamien 20 sääntelyviraston perustamisasetuksen mukaan virastojen on käytettävä keskusta kaikkiin käännöstarpeisiinsa (keskuksen perustamisasetuksessa säädetään samaa neljän muun viraston osalta). Muut virastot eivät ole velvoitettuja käyttämään keskuksen palveluita. Muiden kuin teknisten asiakirjojen kohdalla virastot voisivat pienentää kulujaan käyttämällä paikallisia palveluita. Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että lainsäätäjän olisi harkittava tämän mahdollistamista kaikille virastoille.

Tekemättä

KÄÄNNÖSKESKUKSEN VASTAUS

12.

Toiminnan vaikutusanalyysin päätökseen saattamisen jälkeen käännöskeskuksen johto hyväksyi toiminnan jatkuvuuden strategian ja operatiiviset toiminnan jatkuvuuden suunnitelmat vuoden 2016 toisella vuosineljänneksellä sekä toiminnan jatkuvuuden asiakirjojen arvioinnin.

13.

Käännöskeskus on ryhtynyt moniin toimiin ylijäämiensä pienentämiseksi. Ensinnä vuonna 2015 käännöskeskus alensi asiakirjakäännösten hintaa 6,8 % ja tavaramerkkikäännösten kiinteän osan hintaa 1 miljoona euroa.

Toiseksi, jotta vältyttäisiin liiallisilta ylijäämiltä tulevaisuudessa, käännöskeskus on ottanut käyttöön edellisen vuoden toteutuneen saldon automaattisen palautuksen asiakkaille, jos summa ylittää 1 miljoona euroa. Uuden mekanismin perusteella 2,6 miljoonan euron ylijäämä vuodelta 2014 maksettiin takaisin asiakkaille vuonna 2015.

Kolmanneksi ohjelma-asiakirjan luonnos vuosille 2017–2019 on laadittu puutteet huomioon ottaen, ja hintavakautta koskevaa varausta on tarkoitus alentaa lisää seuraavanlaisesti: -3,9 miljoonaa euroa vuonna 2017, -3,0 miljoonaa euroa vuonna 2018 ja -3,2 miljoonaa euroa vuonna 2019.

14.

Käännöskeskus on pannut asianmukaisesti merkille tilintarkastustuomioistuimen havainnon ja jatkaa toimenpiteiden toteuttamista parantaakseen talousarviosuunnitteluaan ja valvontajärjestelmiään. Siirrot johtuvat pääosin tietoteknisten hankkeiden monivuotisesta luonteesta ja lisätilojen kunnostamisesta.

15.

Käännöskeskus on seurannut tiiviimmin ulkopuolisten käännösten hintakehitystä. Siten budjettiennusteet vuodelle 2016 ja siitä eteenpäin perustuvat ajantasaistettuihin lukuihin, ja kuluja seurataan tiiviisti vuoden mittaan sekä lisätalousarvioiden että tulevien vuosien talousarvioiden näkökulmasta.

1.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 449/32

KERTOMUS

Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä keskuksen vastaus

(2016/C 449/05)

JOHDANTO

1.

Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskus (jäljempänä ”keskus”) perustettiin neuvoston asetuksella (ETY) N:o 337/75 (1). Thessalonikissa sijaitsevan keskuksen pääasiallisena tehtävänä on edistää ammatillisen koulutuksen kehittämistä unionin tasolla. Keskuksen on tätä tarkoitusta varten koottava ja jaettava ammatillisen koulutuksen järjestelmiin liittyvää aineistoa.

2.

Taulukossa esitetään keskuksen avainluvut (2).

Taulukko

Keskuksen avainluvut

2014

2015

Talousarvio (miljoonaa euroa) (1)

18,4

18,4

Henkilöstö 31. joulukuuta (2)

120

123

TARKASTUSLAUSUMAN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT

3.

Tilintarkastustuomioistuimen valitsema tarkastustapa käsittää analyyttiset tarkastustoimenpiteet, tapahtumien suoran testaamisen ja keskuksen valvontajärjestelmien keskeisten kontrollien arvioinnin. Tämän lisäksi hyödynnetään muiden tarkastajien työhön perustuvaa evidenssiä ja analysoidaan toimivan johdon vahvistusilmoitukset.

TARKASTUSLAUSUMA

4.

Tilintarkastustuomioistuin on tarkastanut Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 287 artiklan mukaisesti

a)

keskuksen tilinpäätöksen, joka sisältää tilinpäätöslaskelmat (3) ja selvityksen talousarvion toteuttamisesta (4)31. joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta, ja

b)

tilien perustana olevien toimien laillisuuden ja asianmukaisuuden.

Toimivan johdon velvollisuus

5.

Toimiva johto vastaa keskuksen tilinpäätöksen laatimisesta ja sen oikein esittämisestä sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta (5).

a)

Keskuksen tilinpäätöksen laatimista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää sisäisen valvonnan järjestelmä, jonka pohjalta on mahdollista laatia ja esittää oikein tilinpäätös, jossa ei ole petoksesta tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, valita asianmukaiset tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja soveltaa niitä komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen (6) mukaisesti sekä laatia kirjanpidolliset arviot, jotka ovat kyseisissä olosuhteissa kohtuulliset. Johtaja vahvistaa keskuksen tilinpäätöksen sen jälkeen, kun keskuksen tilinpitäjä on laatinut tilinpäätöksen kaiken käytettävissä olevan tiedon pohjalta ja liittänyt tilinpäätökseen laatimansa ilmoituksen, jossa hän toteaa muun muassa saaneensa kohtuullisen varmuuden siitä, että tilinpäätös antaa kaikilta olennaisilta osiltaan oikean ja riittävän kuvan keskuksen taloudellisesta asemasta.

b)

Tilien perustana olevien toimien laillisuutta ja asianmukaisuutta sekä varainhoidon moitteettomuuden periaatteen noudattamista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää vaikuttava ja tehokas sisäisen valvonnan järjestelmä, joka sisältää riittävän valvonnan ja tarkoituksenmukaiset toimenpiteet sääntöjenvastaisuuksien ja petosten estämiseksi sekä oikeudelliset toimet, joiden avulla tarvittaessa peritään takaisin aiheettomasti maksetut tai käytetyt varat.

Tarkastajan velvollisuus

6.

Tilintarkastustuomioistuimen vastuulla on antaa tarkastuksensa perusteella tarkastuslausuma Euroopan parlamentille ja neuvostolle (7) tilinpäätöksen luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Tilintarkastustuomioistuin toimittaa tarkastuksensa kansainvälisten tilinpäätösstandardien ja eettisten ohjeiden (IFAC) sekä ylimpien tarkastuselinten kansainvälisten standardien (INTOSAI) mukaisesti. Kyseisissä standardeissa edellytetään, että tilintarkastustuomioistuin suunnittelee ja toimittaa tarkastuksen siten, että sen avulla saadaan kohtuullinen varmuus siitä, onko keskuksen tilinpäätöksessä olennaisia virheellisyyksiä ja ovatko tilien perustana olevat toimet lailliset ja asianmukaiset.

7.

Tarkastuksessa suoritetaan toimenpiteitä, joiden avulla hankitaan tarkastusevidenssiä tilinpäätökseen sisältyvistä luvuista ja siinä esitettävistä muista tiedoista sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tarkastajan harkintaan ja arvioon siitä, kuinka suuri on riski, että petoksesta tai virheestä johtuen tilinpäätökseen sisältyy olennainen virheellisyys tai tilien perustana olevien toimien kohdalla on jätetty olennaisella tavalla noudattamatta Euroopan unionin lainsäädännön vaatimuksia. Näitä riskejä arvioidessaan tarkastaja arvioi sisäisiä kontrolleja, jotka ovat relevantteja tilinpäätöksen laatimisen ja sen oikein esittämisen kannalta, sekä valvontajärjestelmiä, joiden avulla on tarkoitus varmistaa tilien perustana olevien toimien laillisuus ja asianmukaisuus. Tämän pohjalta tarkastaja suunnittelee olosuhteisiin nähden tarkoituksenmukaiset tarkastustoimenpiteet. Tarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätösperiaatteiden asianmukaisuuden ja esitettyjen kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen yleisen esittämistavan arvioiminen. EU:n varainhoitoasetuksen 208 artiklan 4 kohdassa säädetyn mukaisesti (8) tilintarkastustuomioistuin ottaa tätä kertomusta ja tarkastuslausumaa laatiessaan huomioon riippumattoman ulkopuolisen tarkastajan keskuksen tilien osalta suorittaman tarkastustyön.

8.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että se on saanut tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tarkastusevidenssiä tarkastuslausumansa perustaksi.

Lausunto tilien luotettavuudesta

9.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että keskuksen taloudellinen asema 31 päivänä joulukuuta 2015 sekä sen toimien tulokset ja rahavirrat mainittuna päivänä päättyneeltä varainhoitovuodelta on esitetty tilinpäätöksessä kaikilta olennaisilta osiltaan oikein keskuksen varainhoitoa koskevien säännösten ja komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti.

Lausunto tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta

10.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että keskuksen 31 päivänä joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta annetun tilinpäätöksen perustana olevat toimet ovat kaikilta olennaisilta osiltaan lailliset ja asianmukaiset.

11.

Jäljempänä esitettävät huomautukset eivät aseta tilintarkastustuomioistuimen lausuntoja kyseenalaiseksi.

HUOMAUTUKSET BUDJETTIHALLINNOSTA

12.

Seuraavalle varainhoitovuodelle siirrettyjen sidottujen määrärahojen osuus oli suuri osastossa 2 (hallintomenot): 477 994 euroa eli 28 prosenttia (vuonna 2013: 425 877 euroa eli 24 prosenttia). Tämä johtui pääasiallisesti siitä, että keskuksen korjattuihin ja kunnostettuihin tiloihin oli hankittu suuri määrä verkko- ja muita IT-laitteita, joita ei ollut vielä toimitettu tai laskutettu vuoden 2015 loppuun mennessä.

MUITA HUOMAUTUKSIA

13.

Kreikan valtion keskukselle tarjoama kiinteistö on rakennettu aktiiviselle siirroslinjalle. Tämän vuoksi kiinteistön rakenne on vaurioitunut. Kreikan viranomaiset saivat vuonna 2015 valmiiksi kiinteistön korjaustyöt ja rakenteen lujittamistyöt. Lisäksi keskuksella on tällä hetkellä ratkaistavanaan erilaisia rakennukseen liittyviä turvallisuusongelmia. Erityisen turvallisuusongelman muodostavat kiinteistön lasinen julkisivu ja keskuksen konferenssitilojen kattoikkunat. Tämä heikentää keskuksen tilojen käytettävyyttä.

Tilintarkastustuomioistuimen IV jaosto on tilintarkastustuomioistuimen jäsenen Baudilio TOMÉ MUGURUZAN johdolla hyväksynyt tämän kertomuksen Luxemburgissa 13. syyskuuta 2016 pitämässään kokouksessa.

Tilintarkastustuomioistuimen puolesta

Vítor Manuel da SILVA CALDEIRA

presidentti

(1)  EYVL L 39, 13.2.1975, s. 1.

(2)  Lisätietoja keskuksen toimivaltuuksista ja toiminnasta esitetään sen sivustolla: www.cedefop.europa.eu.

(1)  Talousarviota koskevat luvut perustuvat maksumäärärahoihin.

(2)  Virkamiehiä, väliaikaisia toimihenkilöitä ja sopimussuhteisia toimihenkilöitä ja kansallisia asiantuntijoita.

Lähde: Keskuksen toimittamat tiedot.

(3)  Sisältävät taseen, tuloslaskelman, rahavirtalaskelman, nettovarallisuuden muutoksia koskevan laskelman sekä yhteenvedon keskeisistä tilinpäätöksen laatimisperiaatteista ja muut liitetiedot.

(4)  Sisältää talousarvion toteutumalaskelman liitteineen.

(5)  Komission delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013 (EUVL L 328, 7.12.2013, s. 42), 39 ja 50 artikla.

(6)  Komission tilinpitäjän vahvistamat kirjanpitosäännöt perustuvat kansainvälisen tilintarkastajaliiton (International Federation of Accountants, IFAC) antamiin kansainvälisiin julkisen sektorin tilinpäätösstandardeihin (International Public Sector Accounting Standards, IPSAS) tai, silloin kuin se on relevanttia, kansainvälisen tilinpäätösstandardeja käsittelevän elimen (International Accounting Standards Board, IASB) antamiin kansainvälisiin IAS/IFRS-tilinpäätösstandardeihin (International Accounting Standards/International Financial Reporting Standards).

(7)  Delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013, 107 artikla.

(8)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 966/2012 (EUVL L 298, 26.10.2012, s. 1).

KESKUKSEN VASTAUS

1.

Cedefop käyttää edelleen varojaan tehokkaasti siten, että koko talousarvion toteuttamisaste on 98,5 %. Vuodelle 2015 siirretystä 425 877 euron määrästä vain 17 068 euroa (4 %) peruutettiin.

Vuonna 2015 Cedefop saattoi käyttää lisäsäästöjä, jotka johtuivat palkkojen korjauskertoimen mukautuksesta alaspäin, 83,8 prosentista 79,9 prosenttiin. Tästä mukautuksesta ilmoitettiin keskukselle vasta marraskuussa 2015. Näin ollen maksu suoritettiin vasta vuonna 2016, vaikka Cedefop saattoi käyttää näitä varoja heti ennen vuoden loppua.

2.

Korjaustyöt ja rakenteen vahvistaminen saatiin suoritetuiksi vuonna 2015 (1), ja ne olivat onnistuneita hiljattain (huhtikuussa 2016) suoritettujen halkeamamittausten mukaan, jotka osoittivat vähäistä liukumista ja sen tuloksena suurempaa vakautta. Lisäksi Cedefop on asentanut kaikki tarvittavat järjestelmät (kaltevuusmittarit) vakauden ja liukumistahdin seurantaan. Vuodesta 2014 lähtien on ollut myös voimassa vakuutus rakennuksen liukumisen varalle. Lyhyesti sanottuna rakenteellisen vaurion suhteen on suoritettu kattavat toimenpiteet, ja se on nyt merkityksetön.

Kuten tilintarkastustuomioistuin on todennut, Cedefop käsittelee parhaillaan erilaisia turvallisuuskysymyksiä, jotka liittyvät rakennuksen lasiseen julkisivuun ja keskuksen neuvotteluhuoneiden kattoikkunoihin, joissa on havaittu nopeutunutta kulumista. Tämä liittyy siihen, millä tavoin lasijulkisivu ja kattoikkunat on rakennettu, eikä rakennuksen sijaintiin aktiivisella siirroslinjalla. Tätä koskevan työn alihankintasopimus allekirjoitettiin 1. kesäkuuta, ja tilojen ennakoidaan olevan täysin käytettävissä elokuun 2016 loppuun mennessä.

Kun nämä korjaustyöt on tehty, edellä mainittujen turvallisuuskysymysten katsotaan olevan täysin hoidettu.

(1)  Kreikan valtio kattaa täysin kokonaiskustannukset, noin 1 700 000 euroa.

1.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 449/36

KERTOMUS

Euroopan poliisiakatemian tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä poliisiakatemian vastaus

(2016/C 449/06)

JOHDANTO

1.

Euroopan poliisiakatemia (jäljempänä ”poliisiakatemia”) perustettiin neuvoston päätöksellä 2000/820/YOS, joka kumottiin ja korvattiin vuonna 2005 neuvoston päätöksellä 2005/681/YOS (1). Budapestissä sijaitsevan poliisiakatemian tehtävänä on toimia verkostona, joka yhdistää jäsenvaltioiden poliisiviranomaisten koulutuksesta vastaavat kansalliset oppilaitokset, ja järjestää ylemmille poliisiviranomaisille yhteisiin vaatimuksiin perustuvia koulutusjaksoja.

2.

Taulukossa esitetään poliisiakatemian avainluvut (2).

Taulukko

Poliisiakatemian avainluvut

2014

2015

Talousarvio (miljoonaa euroa)

8,9

8,8

Henkilöstö 31. joulukuuta (1)

43

45

TARKASTUSLAUSUMAN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT

3.

Tilintarkastustuomioistuimen valitsema tarkastustapa käsittää analyyttiset tarkastustoimenpiteet, tapahtumien suoran testaamisen ja poliisiakatemian valvontajärjestelmien keskeisten kontrollien arvioinnin. Tämän lisäksi hyödynnetään muiden tarkastajien työhön perustuvaa evidenssiä ja analysoidaan toimivan johdon vahvistusilmoitukset.

TARKASTUSLAUSUMA

4.

Tilintarkastustuomioistuin on tarkastanut Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 287 artiklan mukaisesti

a)

poliisiakatemian tilinpäätöksen, joka sisältää tilinpäätöslaskelmat (3) ja selvityksen talousarvion toteuttamisesta (4)31. joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta, ja

b)

tilien perustana olevien toimien laillisuuden ja asianmukaisuuden.

Toimivan johdon velvollisuus

5.

Toimiva johto vastaa poliisiakatemian tilinpäätöksen laatimisesta ja sen oikein esittämisestä sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta (5).

a)

Poliisiakatemian tilinpäätöksen laatimista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää sisäisen valvonnan järjestelmä, jonka pohjalta on mahdollista laatia ja esittää oikein tilinpäätös, jossa ei ole petoksesta tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, valita asianmukaiset tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja soveltaa niitä komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen (6) mukaisesti sekä laatia kirjanpidolliset arviot, jotka ovat kyseisissä olosuhteissa kohtuulliset. Poliisiakatemia on siirtänyt nämä vastuualueet komission tilinpitäjälle palvelutasosopimuksella. Johtaja vahvistaa poliisiakatemian tilinpäätöksen sen jälkeen, kun komission tilinpitäjä on laatinut tilinpäätöksen kaiken käytettävissä olevan tiedon pohjalta ja liittänyt tilinpäätökseen laatimansa ilmoituksen, jossa hän toteaa muun muassa saaneensa kohtuullisen varmuuden siitä, että tilinpäätös antaa kaikilta olennaisilta osiltaan oikean ja riittävän kuvan poliisiakatemian taloudellisesta asemasta.

b)

Tilien perustana olevien toimien laillisuutta ja asianmukaisuutta sekä varainhoidon moitteettomuuden periaatteen noudattamista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää vaikuttava ja tehokas sisäisen valvonnan järjestelmä, joka sisältää riittävän valvonnan ja tarkoituksenmukaiset toimenpiteet sääntöjenvastaisuuksien ja petosten estämiseksi sekä oikeudelliset toimet, joiden avulla tarvittaessa peritään takaisin aiheettomasti maksetut tai käytetyt varat.

Tarkastajan velvollisuus

6.

Tilintarkastustuomioistuimen vastuulla on antaa tarkastuksensa perusteella tarkastuslausuma Euroopan parlamentille ja neuvostolle (7) tilinpäätöksen luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Tilintarkastustuomioistuin toimittaa tarkastuksensa kansainvälisten tilinpäätösstandardien ja eettisten ohjeiden (IFAC) sekä ylimpien tarkastuselinten kansainvälisten standardien (INTOSAI) mukaisesti. Kyseisissä standardeissa edellytetään, että tilintarkastustuomioistuin suunnittelee ja toimittaa tarkastuksen siten, että sen avulla saadaan kohtuullinen varmuus siitä, onko poliisiakatemian tilinpäätöksessä olennaisia virheellisyyksiä ja ovatko tilien perustana olevat toimet lailliset ja asianmukaiset.

7.

Tarkastuksessa suoritetaan toimenpiteitä, joiden avulla hankitaan tarkastusevidenssiä tilinpäätökseen sisältyvistä luvuista ja siinä esitettävistä muista tiedoista sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tarkastajan harkintaan ja arvioon siitä, kuinka suuri on riski, että petoksesta tai virheestä johtuen tilinpäätökseen sisältyy olennainen virheellisyys tai tilien perustana olevien toimien kohdalla on jätetty olennaisella tavalla noudattamatta Euroopan unionin lainsäädännön vaatimuksia. Näitä riskejä arvioidessaan tarkastaja arvioi sisäisiä kontrolleja, jotka ovat relevantteja tilinpäätöksen laatimisen ja sen oikein esittämisen kannalta, sekä valvontajärjestelmiä, joiden avulla on tarkoitus varmistaa tilien perustana olevien toimien laillisuus ja asianmukaisuus. Tämän pohjalta tarkastaja suunnittelee olosuhteisiin nähden tarkoituksenmukaiset tarkastustoimenpiteet. Tarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätösperiaatteiden asianmukaisuuden ja esitettyjen kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen yleisen esittämistavan arvioiminen. EU:n varainhoitoasetuksen 208 artiklan 4 kohdassa säädetyn mukaisesti (8) tilintarkastustuomioistuin ottaa tätä kertomusta ja tarkastuslausumaa laatiessaan huomioon riippumattoman ulkopuolisen tarkastajan poliisiakatemian tilien osalta suorittaman tarkastustyön.

8.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että se on saanut tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tarkastusevidenssiä tarkastuslausumansa perustaksi.

Lausunto tilien luotettavuudesta

9.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että poliisiakatemian taloudellinen asema 31. päivänä joulukuuta 2015 sekä sen toimien tulokset ja rahavirrat mainittuna päivänä päättyneeltä varainhoitovuodelta on esitetty tilinpäätöksessä kaikilta olennaisilta osiltaan oikein poliisiakatemian varainhoitoa koskevien säännösten ja komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti.

Lausunto tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta

10.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että poliisiakatemian 31. päivänä joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta annetun tilinpäätöksen perustana olevat toimet ovat kaikilta olennaisilta osiltaan lailliset ja asianmukaiset.

11.

Jäljempänä esitettävät huomautukset eivät aseta tilintarkastustuomioistuimen lausuntoja kyseenalaiseksi.

HUOMAUTUKSET BUDJETTIHALLINNOSTA

12.

Tarkastettu poliisiakatemian talousarvion toteuttamista koskeva selvitys eroaa yksityiskohtaisuuden osalta useimpien muiden virastojen antamista selvityksistä. Tämä osoittaa, että virastojen talousarvioselvityksiä varten tarvitaan selvät suuntaviivat.

13.

Siirrettyjen sidottujen määrärahojen osuus oli suuri osastossa 2 (hallintomenot): 212 456 euroa eli 49 prosenttia (2014: 383 940 euroa eli 59 prosenttia). Tämä johtui siitä, että poliisiakatemia siirrettiin Yhdistyneestä kuningaskunnasta Unkariin syyskuussa 2014, minkä seurauksena oli tehtävä uudet palvelu- ja tavarahankintasopimukset. Suurinta osaa näiden vuotuisten sopimusten perusteella hankituista palveluista ei ollut toimitettu vuoden 2015 loppuun mennessä.

AIEMPINA VUOSINA ESITETTYJEN HUOMAUTUSTEN SEURANTA

14.

Liitteessä on yhteenveto korjaavista toimenpiteistä, jotka poliisiakatemia on toteuttanut tilintarkastustuomioistuimen aiempina vuosina esittämien huomautusten perusteella.

Tilintarkastustuomioistuimen IV jaosto on tilintarkastustuomioistuimen jäsenen Baudilio TOMÉ MUGURUZAN johdolla hyväksynyt tämän kertomuksen Luxemburgissa 13. syyskuuta 2016 pitämässään kokouksessa.

Tilintarkastustuomioistuimen puolesta

Vítor Manuel da SILVA CALDEIRA

presidentti

(1)  EUVL L 256, 1.10.2005, s. 63.

(2)  Lisätietoja poliisiakatemian toimivaltuuksista ja toiminnasta esitetään sen sivustolla: www.cepol.europa.eu.

(1)  Virkamiehiä, väliaikaisia toimihenkilöitä ja sopimussuhteisia toimihenkilöitä ja kansallisia asiantuntijoita.

Lähde: Poliisiakatemian toimittamat tiedot.

(3)  Sisältävät taseen, tuloslaskelman, rahavirtalaskelman, nettovarallisuuden muutoksia koskevan laskelman sekä yhteenvedon keskeisistä tilinpäätöksen laatimisperiaatteista ja muut liitetiedot.

(4)  Sisältää talousarvion toteutumalaskelman liitteineen.

(5)  Komission delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013 (EUVL L 328, 7.12.2013, s. 42), 39 ja 50 artikla.

(6)  Komission tilinpitäjän vahvistamat kirjanpitosäännöt perustuvat kansainvälisen tilintarkastajaliiton (International Federation of Accountants, IFAC) antamiin kansainvälisiin julkisen sektorin tilinpäätösstandardeihin (International Public Sector Accounting Standards, IPSAS) tai, silloin kuin se on relevanttia, kansainvälisen tilinpäätösstandardeja käsittelevän elimen (International Accounting Standards Board, IASB) antamiin kansainvälisiin IAS/IFRS-tilinpäätösstandardeihin (International Accounting Standards/International Financial Reporting Standards).

(7)  Asetus (EU) N:o 1271/2013, 107 artikla.

(8)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 966/2012 (EUVL L 298, 26.10.2012, s. 1).

LIITE I

Aiempina vuosina esitettyjen huomautusten seuranta

Vuosi

Tilintarkastustuomioistuimen huomautus

Korjaavan toimenpiteen tilanne

(Toteutettu / Kesken / Tekemättä / Ei relevantti)

2012

Varainhoitovuodelta 2011 siirretyistä sidotuista määrärahoista (1,7  miljoonaa euroa) peruuntui 0,7  miljoonaa euroa (41,2  prosenttia) vuonna 2012. Syynä oli lähinnä se, että vuoden 2011 avustussopimusten perusteella korvattiin oletettua vähemmän kuluja (0,44  miljoonaa euroa eli 62 prosenttia peruuntuneista siirretyistä määrärahoista).

Ei relevantti

2013

Varainhoitovuodelta 2012 siirretyistä sidotuista määrärahoista (1,7  miljoonaa euroa) peruuntui 0,3  miljoonaa euroa (17,6  prosenttia) vuonna 2013. Syynä oli lähinnä se, että vuoden 2012 avustussopimuksilla korvattiin oletettua vähemmän kuluja (0,21  miljoonaa euroa eli 70 prosenttia peruuntuneista siirretyistä määrärahoista). Tämä osoittaa, että edunsaajilta on saatava vuoden päättyessä tarkemmat tiedot tosiasiallisesti aiheutuneista kuluista.

Ei relevantti

2013

Poliisiakatemian rekrytointimenettelyt eivät vielä ole täysin avoimet. Valintalautakuntien jäsenille ei ole annettu riittävän selkeitä ohjeita valintakriteerien johdonmukaiseen arviointiin. Työkokemusta koskevat vaatimukset eivät aina ole poliisiakatemian henkilöstösääntöjen täytäntöönpanosäännösten mukaisia. Rekrytointia ei ole dokumentoitu kattavasti.

Toteutettu

2014

Vuodelta 2013 siirrettyjen sidottujen määrärahojen peruuntumisaste oli suuri (129 828  euroa eli 15 prosenttia). Tämä johtui lähinnä siitä, että Matrix-hanke peruuntui (15 090 euroa) ja että vuoden 2013 avustussopimusten perusteella korvattiin oletettua vähemmän kuluja (57 285  euroa). Matrix-hanke peruuntui jo toteutuksen alkuvaiheessa, koska se ei vastannut operatiivisia tarpeita. Tämä olisi voitu välttää, jos poliisiakatemia olisi analysoinut käyttäjät asianmukaisesti. Avustuskulujen yliarviointi merkitsee sitä, että poliisiakatemian edunsaajilta on saatava tarkempia tietoja.

Ei relevantti

2014

Seuraavalle varainhoitovuodelle siirrettyjen sidottujen määrärahojen osuus oli suuri osastossa 2 (hallintomenot): 383 940  miljoonaa euroa eli 59 prosenttia (vuonna 2013: 145 414  miljoonaa euroa eli 30 prosenttia). Tämä johtui suurelta osin siitä, että poliisiakatemian uusiin toimitiloihin oli tilattu suuri määrä kalusteita ja it-välineitä sekä niiden edellyttämät huoltopalvelut, mutta niitä ei ollut vielä toimitettu ja/tai maksettu vuoden 2014 viimeisellä neljänneksellä (poliisiakatemian muutto Budapestiin päättyi lokakuussa 2014).

Ei relevantti

AKATEMIAN VASTAUS

12.

Akatemia on pannut merkille tilintarkastustuomioistuimen huomautukset. CEPOL on ulkoistanut tilinpitäjän tehtävät Euroopan komissiolle varainhoidon puiteasetuksen suositusten mukaisesti ja on siinä käsityksessä, että erot yksityiskohtaisten tietojen tasossa perustuvat komission raportointikäytäntöön, jossa on tarkoituksena välttyä siltä, että kaksi eri raporttia sisältäisi laajasti samanlaista tietoa. CEPOL tukee komission aikomusta laatia ohjeet virastojen talousarvioraportoinnille vuoden 2016 tilejä varten.

13.

Akatemia on pannut merkille tilintarkastustuomioistuimen huomautukset. Siirtojen osuus osastossa 2 (hallintomenot) on korkea mutta perusteltu, kun ottaa huomioon sopimusten uudistamiset tai vireillä olevat laskut vuoden lopussa. CEPOL on parantanut talousarvionsa hallintaa ja on sitoutunut jatkossakin noudattamaan varainhoitoasetuksen edellyttämää talousarvion vuotuisuusperiaatetta.

1.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 449/41

KERTOMUS

kuluttaja-, terveys- ja elintarvikeasioiden toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

(2016/C 449/07)

JOHDANTO

1.

Kuluttaja-, terveys- ja elintarvikeasioiden toimeenpanovirasto (jäljempänä ”virasto”) perustettiin 1. tammikuuta 2005 (kansanterveysalan toimintaohjelman toimeenpanovirasto vuosina 2005–2008, terveys- ja kuluttaja-asioiden toimeenpanovirasto vuosina 2008–2013 ja kuluttaja-, terveys- ja elintarvikeasioiden toimeenpanovirasto 1. tammikuuta 2014 alkaen) (1). Luxemburgissa sijaitseva virasto perustettiin ajanjaksoksi, joka päättyy 31. joulukuuta 2024. Virasto panee täytäntöön EU:n terveysalan toimintaohjelmaa, kuluttajaohjelmaa ja aloitetta ”Koulutuksen parantaminen elintarviketurvallisuuden lisäämiseksi” (BTSF).

2.

Taulukossa esitetään viraston avainluvut (2).

Taulukko

Viraston avainluvut

2014

2015

Talousarvio (miljoonaa euroa)

7,2

7,4

Henkilöstö 31. joulukuuta (1)

49

49

TARKASTUSLAUSUMAN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT

3.

Tilintarkastustuomioistuimen valitsema tarkastustapa käsittää analyyttiset tarkastustoimenpiteet, tapahtumien suoran testaamisen ja viraston valvontajärjestelmien keskeisten kontrollien arvioinnin. Tämän lisäksi hyödynnetään muiden tarkastajien työhön perustuvaa evidenssiä (kun relevanttia evidenssiä on saatavilla) ja analysoidaan toimivan johdon vahvistusilmoitukset.

TARKASTUSLAUSUMA

4.

Tilintarkastustuomioistuin on tarkastanut Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 287 artiklan mukaisesti

a)

viraston tilinpäätöksen, joka sisältää tilinpäätöslaskelmat (3) ja selvityksen talousarvion toteuttamisesta (4)31. joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta, ja

b)

tilien perustana olevien toimien laillisuuden ja asianmukaisuuden.

Toimivan johdon velvollisuus

5.

Toimiva johto vastaa viraston tilinpäätöksen laatimisesta ja sen oikein esittämisestä sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta (5).

a)

Viraston tilinpäätöksen laatimista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää sisäisen valvonnan järjestelmä, jonka pohjalta on mahdollista laatia ja esittää oikein tilinpäätös, jossa ei ole petoksesta tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, valita asianmukaiset tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja soveltaa niitä komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen (6) mukaisesti sekä laatia kirjanpidolliset arviot, jotka ovat kyseisissä olosuhteissa kohtuulliset. Johtaja vahvistaa viraston tilinpäätöksen sen jälkeen, kun viraston tilinpitäjä on laatinut tilinpäätöksen kaiken käytettävissä olevan tiedon pohjalta ja liittänyt tilinpäätökseen laatimansa ilmoituksen, jossa hän toteaa muun muassa saaneensa kohtuullisen varmuuden siitä, että tilinpäätös antaa kaikilta olennaisilta osiltaan oikean ja riittävän kuvan viraston taloudellisesta asemasta.

b)

Tilien perustana olevien toimien laillisuutta ja asianmukaisuutta sekä varainhoidon moitteettomuuden periaatteen noudattamista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää vaikuttava ja tehokas sisäisen valvonnan järjestelmä, joka sisältää riittävän valvonnan ja tarkoituksenmukaiset toimenpiteet sääntöjenvastaisuuksien ja petosten estämiseksi sekä oikeudelliset toimet, joiden avulla tarvittaessa peritään takaisin perusteettomasti maksetut tai käytetyt varat.

Tarkastajan velvollisuus

6.

Tilintarkastustuomioistuimen vastuulla on antaa tarkastuksensa perusteella tarkastuslausuma Euroopan parlamentille ja neuvostolle (7) tilinpäätöksen luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Tilintarkastustuomioistuin toimittaa tarkastuksensa kansainvälisten tilinpäätösstandardien ja eettisten ohjeiden (IFAC) sekä ylimpien tarkastuselinten kansainvälisten standardien (INTOSAI) mukaisesti. Kyseisissä standardeissa edellytetään, että tilintarkastustuomioistuin suunnittelee ja toimittaa tarkastuksen siten, että sen avulla saadaan kohtuullinen varmuus siitä, onko viraston tilinpäätöksessä olennaisia virheellisyyksiä ja ovatko tilien perustana olevat toimet lailliset ja asianmukaiset.

7.

Tarkastuksessa suoritetaan toimenpiteitä, joiden avulla hankitaan tarkastusevidenssiä tilinpäätökseen sisältyvistä luvuista ja siinä esitettävistä muista tiedoista sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tarkastajan harkintaan ja arvioon siitä, kuinka suuri on riski, että petoksesta tai virheestä johtuen tilinpäätökseen sisältyy olennainen virheellisyys tai tilien perustana olevien toimien kohdalla on jätetty olennaisella tavalla noudattamatta Euroopan unionin lainsäädännön vaatimuksia. Näitä riskejä arvioidessaan tarkastaja arvioi sisäisiä kontrolleja, jotka ovat relevantteja tilinpäätöksen laatimisen ja sen oikein esittämisen kannalta, sekä valvontajärjestelmiä, joiden avulla on tarkoitus varmistaa tilien perustana olevien toimien laillisuus ja asianmukaisuus. Tämän pohjalta tarkastaja suunnittelee olosuhteisiin nähden tarkoituksenmukaiset tarkastustoimenpiteet. Tarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätösperiaatteiden asianmukaisuuden ja esitettyjen kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen yleisen esittämistavan arvioiminen.

8.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että se on saanut tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tarkastusevidenssiä tarkastuslausumansa perustaksi.

Lausunto tilien luotettavuudesta

9.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viraston taloudellinen asema 31. päivänä joulukuuta 2015 sekä sen toimien tulokset ja rahavirrat mainittuna päivänä päättyneeltä varainhoitovuodelta on esitetty tilinpäätöksessä kaikilta olennaisilta osiltaan oikein viraston varainhoitoa koskevien säännösten ja komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti.

Lausunto tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta

10.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viraston 31. päivänä joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta annetun tilinpäätöksen perustana olevat toimet ovat kaikilta olennaisilta osiltaan lailliset ja asianmukaiset.

11.

Jäljempänä esitettävät huomautukset eivät aseta tilintarkastustuomioistuimen lausuntoja kyseenalaiseksi.

HUOMAUTUKSET BUDJETTIHALLINNOSTA

12.

Virasto siirsi sidotuista määrärahoista seuraavalle varainhoitovuodelle osastossa 2 (hallintomenot) yli 0,5 miljoonaa euroa eli 36,4 prosenttia (vuonna 2014: 0,1 miljoonaa euroa eli 13 prosenttia). Määrärahasiirrot liittyvät lähinnä viraston toimistotilojen laajennukseen ja sen vaatimaan toimistojen kalustamiseen (0,3 miljoonaa euroa).

13.

Virasto siirsi sidotuista määrärahoista seuraavalle varainhoitovuodelle osastossa 3 (viraston toimintamenot) yli 0,9 miljoonaa euroa eli 52 prosenttia (vuonna 2014: 0,9 miljoonaa euroa eli 50 prosenttia). Määrärahat siirrettiin lähinnä siitä syystä, että komissio hyväksyi viraston työsuunnitelman myöhään eli kesäkuussa 2015.

14.

Virasto peruutti 0,2 miljoonaa euroa eli 18 prosenttia varainhoitovuodelle 2015 tekemistään määrärahasiirroista (vuonna 2014: 0,1 miljoonaa euroa eli 14 prosenttia). Tämä osoittaa, että määrärahojen suunnittelussa esiintyy puutteita.

AIEMPINA VUOSINA ESITETTYJEN HUOMAUTUSTEN SEURANTA

15.

Liitteessä on yhteenveto korjaavista toimenpiteistä, jotka virasto on toteuttanut tilintarkastustuomioistuimen aiempina vuosina esittämien huomautusten perusteella.

Tilintarkastustuomioistuimen IV jaosto on tilintarkastustuomioistuimen jäsenen Baudilio TOMÉ MUGURUZAN johdolla hyväksynyt tämän kertomuksen Luxemburgissa 13. syyskuuta 2016 pitämässään kokouksessa.

Tilintarkastustuomioistuimen puolesta

Vítor Manuel da SILVA CALDEIRA

presidentti

(1)  Komission päätös 2013/770/EU (EUVL L 341, 18.12.2013, s. 69).

(2)  Lisätietoja viraston toimivaltuuksista ja toiminnasta esitetään sen sivustolla: http://ec.europa.eu/chafea/ .

(1)  Virkamiehiä, väliaikaisia toimihenkilöitä ja sopimussuhteisia toimihenkilöitä ja kansallisia asiantuntijoita.

Lähde: Viraston toimittamat tiedot.

(3)  Sisältävät taseen, tuloslaskelman, rahavirtalaskelman, nettovarallisuuden muutoksia koskevan laskelman sekä yhteenvedon keskeisistä tilinpäätöksen laatimisperiaatteista ja muut liitetiedot.

(4)  Sisältää talousarvion toteutumalaskelman ja talousarvion toteuttamista koskevan selvityksen liitteineen.

(5)  Viraston varainhoitoasetuksen 38–42 artikla.

(6)  Komission tilinpitäjän vahvistamat kirjanpitosäännöt perustuvat kansainvälisen tilintarkastajaliiton (International Federation of Accountants, IFAC) antamiin kansainvälisiin julkisen sektorin tilinpäätösstandardeihin (International Public Sector Accounting Standards, IPSAS) tai, silloin kuin se on relevanttia, kansainvälisen tilinpäätösstandardeja käsittelevän elimen (International Accounting Standards Board, IASB) antamiin kansainvälisiin IAS/IFRS-tilinpäätösstandardeihin (International Accounting Standards/International Financial Reporting Standards).

(7)  Viraston varainhoitoasetuksen 87–92 artikla.

LIITE

Aiempina vuosina esitettyjen huomautusten seuranta

Vuosi

Tilintarkastustuomioistuimen huomautus

Korjaavan toimenpiteen tilanne

(Toteutettu / Kesken / Tekemättä / Ei relevantti)

2014

Osastossa 3 (viraston toimintamenot) siirrettiin seuraavalle varainhoitovuodelle suuri määrä varoja eli 0,9  miljoonaa euroa (vuonna 2013: 1,0  miljoonaa euroa). Määrä vastaa 50:ttä prosenttia sidotuista määrärahoista (vuonna 2013: 43 prosenttia). Seuraavalle varainhoitovuodelle siirrettyjen varojen näin suuri osuus on vastoin talousarvion vuotuisperiaatetta, mutta siirrot liittyvät vuonna 2014 hankittuihin palveluihin (0,6  miljoonaa euroa) ja vuotuisiin sopimuksiin, jotka kattavan osan vuotta 2015 (0,3  miljoonaa euroa).

Ei relevantti

VIRASTON VASTAUS

12.

Virastolla ei ole lisäkommentteja tilintarkastustuomioistuimen huomautuksiin.

Virasto hyväksyy tilintarkastustuomioistuimen huomautukset. Virasto pyrkii vähentämään edelleen määrärahasiirtoja seuraavalle vuodelle ja kohdan C8 peruutusten osuutta.

1.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 449/46

KERTOMUS

yhteisön kasvilajikeviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

(2016/C 449/08)

JOHDANTO

1.

Yhteisön kasvilajikevirasto (jäljempänä ”virasto”) perustettiin neuvoston asetuksella (EY) N:o 2100/94 (1). Angersissa sijaitsevan viraston pääasiallisena tehtävänä on kirjata ja käsitellä kasvilajikkeille myönnettävää unionin tason teollisoikeudellista suojaa koskevat hakemukset sekä varmistaa, että tarvittavat tekniset tutkimukset tehdään jäsenvaltioiden toimivaltaisissa virastoissa.

2.

Taulukossa esitetään viraston avainluvut (2).

Taulukko

Viraston avainluvut

2014

2015

Talousarvio (miljoonaa euroa)

14,7

14,7

Henkilöstö 31. joulukuuta (1)

45

46

TARKASTUSLAUSUMAN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT

3.

Tilintarkastustuomioistuimen valitsema tarkastustapa käsittää analyyttiset tarkastustoimenpiteet, tapahtumien suoran testaamisen ja viraston valvontajärjestelmien keskeisten kontrollien arvioinnin. Tämän lisäksi hyödynnetään muiden tarkastajien työhön perustuvaa evidenssiä (kun relevanttia evidenssiä on saatavilla) ja analysoidaan toimivan johdon vahvistusilmoitukset.

TARKASTUSLAUSUMA

4.

Tilintarkastustuomioistuin on tarkastanut Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 287 artiklan mukaisesti

a)

viraston tilinpäätöksen, joka sisältää tilinpäätöslaskelmat (3) ja selvityksen talousarvion toteuttamisesta (4)31. joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta, ja

b)

tilien perustana olevien toimien laillisuuden ja asianmukaisuuden.

Toimivan johdon velvollisuus

5.

Toimiva johto vastaa viraston tilinpäätöksen laatimisesta ja sen oikein esittämisestä sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta (5).

a)

Viraston tilinpäätöksen laatimista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää sisäisen valvonnan järjestelmä, jonka pohjalta on mahdollista laatia ja esittää oikein tilinpäätös, jossa ei ole petoksesta tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, valita asianmukaiset tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja soveltaa niitä komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen (6) mukaisesti sekä laatia kirjanpidolliset arviot, jotka ovat kyseisissä olosuhteissa kohtuulliset. Pääjohtaja vahvistaa viraston tilinpäätöksen sen jälkeen, kun viraston tilinpitäjä on laatinut tilinpäätöksen kaiken käytettävissä olevan tiedon pohjalta ja liittänyt tilinpäätökseen laatimansa ilmoituksen, jossa hän toteaa muun muassa saaneensa kohtuullisen varmuuden siitä, että tilinpäätös antaa kaikilta olennaisilta osiltaan oikean ja riittävän kuvan viraston taloudellisesta asemasta.

b)

Tilien perustana olevien toimien laillisuutta ja asianmukaisuutta sekä varainhoidon moitteettomuuden periaatteen noudattamista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää vaikuttava ja tehokas sisäisen valvonnan järjestelmä, joka sisältää riittävän valvonnan ja tarkoituksenmukaiset toimenpiteet sääntöjenvastaisuuksien ja petosten estämiseksi sekä oikeudelliset toimet, joiden avulla tarvittaessa peritään takaisin aiheettomasti maksetut tai käytetyt varat.

Tarkastajan velvollisuus

6.

Tilintarkastustuomioistuimen vastuulla on antaa tarkastuksensa perusteella tarkastuslausuma Euroopan parlamentille ja neuvostolle (7) tilinpäätöksen luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Tilintarkastustuomioistuin toimittaa tarkastuksensa kansainvälisten tilinpäätösstandardien ja eettisten ohjeiden (IFAC) sekä ylimpien tarkastuselinten kansainvälisten standardien (INTOSAI) mukaisesti. Kyseisissä standardeissa edellytetään, että tilintarkastustuomioistuin suunnittelee ja toimittaa tarkastuksen siten, että sen avulla saadaan kohtuullinen varmuus siitä, onko viraston tilinpäätöksessä olennaisia virheellisyyksiä ja ovatko tilien perustana olevat toimet lailliset ja asianmukaiset.

7.

Tarkastuksessa suoritetaan toimenpiteitä, joiden avulla hankitaan tarkastusevidenssiä tilinpäätökseen sisältyvistä luvuista ja siinä esitettävistä muista tiedoista sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tarkastajan harkintaan ja arvioon siitä, kuinka suuri on riski, että petoksesta tai virheestä johtuen tilinpäätökseen sisältyy olennainen virheellisyys tai tilien perustana olevien toimien kohdalla on jätetty olennaisella tavalla noudattamatta Euroopan unionin lainsäädännön vaatimuksia. Näitä riskejä arvioidessaan tarkastaja arvioi sisäisiä kontrolleja, jotka ovat relevantteja tilinpäätöksen laatimisen ja sen oikein esittämisen kannalta, sekä valvontajärjestelmiä, joiden avulla on tarkoitus varmistaa tilien perustana olevien toimien laillisuus ja asianmukaisuus. Tämän pohjalta tarkastaja suunnittelee olosuhteisiin nähden tarkoituksenmukaiset tarkastustoimenpiteet. Tarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätösperiaatteiden asianmukaisuuden ja esitettyjen kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen yleisen esittämistavan arvioiminen.

8.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että se on saanut tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tarkastusevidenssiä tarkastuslausumansa perustaksi.

Lausunto tilien luotettavuudesta

9.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viraston taloudellinen asema 31 päivänä joulukuuta 2015 sekä sen toimien tulokset ja rahavirrat mainittuna päivänä päättyneeltä varainhoitovuodelta on esitetty tilinpäätöksessä kaikilta olennaisilta osiltaan oikein viraston varainhoitoa koskevien säännösten ja komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti.

Lausunto tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta

10.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viraston 31 päivänä joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta annetun tilinpäätöksen perustana olevat toimet ovat kaikilta olennaisilta osiltaan lailliset ja asianmukaiset.

11.

Jäljempänä esitettävät huomautukset eivät aseta tilintarkastustuomioistuimen lausuntoja kyseenalaiseksi.

HUOMAUTUKSET BUDJETTIHALLINNOSTA

12.

Seuraavalle varainhoitovuodelle siirrettyjen sidottujen määrärahojen osuus oli suuri osastossa 2 (hallintomenot): 395 882 euroa eli 28 prosenttia (vuonna 2014: 394 599 euroa eli 30 prosenttia). Määrärahasiirrot liittyvät lähinnä IT-hankkeisiin (134 030 euroa), virkamatkakuluihin (96 368 euroa) sekä sisäisen tarkastuksen kuluihin (82 070 euroa), jotka toteutuvat tai joihin liittyvät laskut tulevat vasta vuonna 2016.

13.

Varainhoitovuodelta 2014 siirrettyjen määrärahojen peruuntumisaste oli korkea osastossa 2: määrärahoista peruuntui 20 prosenttia (2014: 26 prosenttia). Tämä osoittaa, että määrärahojen suunnittelussa oli puutteita.

MUITA HUOMAUTUKSIA

14.

Muutoksenhakumenettelyihin liittyvät menot oli periaatteessa määrä kattaa valitusmaksujen avulla (8). Valitusmaksut kattavat kuitenkin vain pienen osan aiheutuneista tosiasiallisista kuluista. Valitusmaksuista kertyneet tulot olivat vuonna 2015 yhteensä 11 000 euroa (2014: 12 500 euroa). Valituslautakunnan jäsenten kulut olivat puolestaan noin 62 037 euroa (2014: 80 114 euroa).

15.

Yli 90 päivää viivästyneiden maksujen (lähinnä vuosimaksuja) määrä oli 31. joulukuuta 2015 yhteensä 240 766 euroa. Virasto ei käyttänyt maksamattomien maksujen perintään kaikkia sen varainhoitoasetuksen tarjoamia vaihtoehtoja; se ei soveltanut esimerkiksi pakkoperintätoimia (9).

AIEMPINA VUOSINA ESITETTYJEN HUOMAUTUSTEN SEURANTA

16.

Liitteessä on yhteenveto korjaavista toimenpiteistä, jotka virasto on toteuttanut tilintarkastustuomioistuimen aiempina vuosina esittämien huomautusten perusteella.

Tilintarkastustuomioistuimen IV jaosto on tilintarkastustuomioistuimen jäsenen Baudilio TOMÉ MUGURUZAN johdolla hyväksynyt tämän kertomuksen Luxemburgissa 13. syyskuuta 2016 pitämässään kokouksessa.

Tilintarkastustuomioistuimen puolesta

Vítor Manuel da SILVA CALDEIRA

presidentti

(1)  EYVL L 227, 1.9.1994, s. 1.

(2)  Lisätietoja viraston toimivaltuuksista ja toiminnasta esitetään sen sivustolla: www.cpvo.europa.eu.

(1)  Virkamiehiä, väliaikaisia toimihenkilöitä ja sopimussuhteisia toimihenkilöitä ja kansallisia asiantuntijoita.

Lähde: Viraston toimittamat tiedot.

(3)  Sisältävät taseen, tuloslaskelman, rahavirtalaskelman, nettovarallisuuden muutoksia koskevan laskelman sekä yhteenvedon keskeisistä tilinpäätöksen laatimisperiaatteista ja muut liitetiedot.

(4)  Sisältää talousarvion toteutumalaskelman liitteineen.

(5)  Viraston varainhoitoasetuksen 38–42 artikla.

(6)  Komission tilinpitäjän vahvistamat kirjanpitosäännöt perustuvat kansainvälisen tilintarkastajaliiton (International Federation of Accountants, IFAC) antamiin kansainvälisiin julkisen sektorin tilinpäätösstandardeihin (International Public Sector Accounting Standards, IPSAS) tai, silloin kuin se on relevanttia, kansainvälisen tilinpäätösstandardeja käsittelevän elimen (International Accounting Standards Board, IASB) antamiin kansainvälisiin IAS/IFRS-tilinpäätösstandardeihin (International Accounting Standards/International Financial Reporting Standards).

(7)  Viraston varainhoitoasetuksen 87–92 artikla.

(8)  Komission asetus (EY) N:o 1238/95 (EYVL L 121, 1.6.1995, s. 31), johdanto-osan kappaleet.

(9)  Viraston varainhoitoasetuksen 53 artikla.

LIITE

Aiempina vuosina esitettyjen huomautusten seuranta

Vuosi

Tilintarkastustuomioistuimen huomautus

Korjaavan toimenpiteen tilanne

(Toteutettu / Kesken / Tekemättä / Ei relevantti)

2014

Virasto käyttää useimpien maksujensa suorittamiseen sähköisiä pankkipalveluja. Tilinpitäjä ja hänen kaksi apulaistilinpitäjäänsä voivat allekirjoittaa maksut sähköisesti. Toisen henkilön allekirjoitusta ei vaadita, mistä aiheutuu virastolle taloudellinen riski.

Tekemättä

2014

Virasto aloitti toimintansa vuonna 1995, mutta se ei vieläkään ole tehnyt isäntäjäsenvaltion kanssa toimipaikkasopimusta, joka selkeyttäisi viraston toimintaehtoja sekä ehtoja, joita se voi tarjota henkilöstölleen.

Kesken

VIRASTON VASTAUS

12.

Virasto ottaa huomioon tilintarkastustuomioistuimen huomautukset siirtojen määrästä osastossa 2 ja katsoo, että siirrot olivat perusteltuja.

13.

Virasto ottaa huomioon tilintarkastustuomioistuimen huomautukset vuoden 2014 siirtojen peruuntumisesta.

14.

Valitusmaksu on komission asetuksessa (EY) N:o 1238/95 säädetty 1 500 euron suuruiseksi, ja virasto soveltaa maksua sellaisenaan.

15.

Virasto ottaa huomioon huomautukset maksamattomista maksuista ja tarkastelee mahdollisuutta periä takaisin maksamattomia summia kustannustehokkaasti huolimatta siitä, että CPVO:n perusasetuksessa on säädetty erityisistä seuraamuksista, joita sovelletaan silloin, kun maksu jätetään maksamatta.

1.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 449/51

KERTOMUS

koulutuksen, audiovisuaalialan ja kulttuurin toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

(2016/C 449/09)

JOHDANTO

1.

Koulutuksen, audiovisuaalialan ja kulttuurin toimeenpanovirasto (jäljempänä ”virasto”) perustettiin komission täytäntöönpanopäätöksellä 2013/776/EU (1), joka kumoaa päätöksen 2009/336/EY. Brysselissä sijaitseva virasto hallinnoi koulutukseen, audiovisuaalialaan ja kulttuuriin liittyviä komission päätösten mukaisia ohjelmia, mukaan lukien teknisten hankkeiden yksityiskohtainen täytäntöönpano.

2.

Taulukossa esitetään viraston avainluvut (2).

Taulukko

Viraston avainluvut

2014

2015

Talousarvio (miljoonaa euroa)

46,9

46,9

Henkilöstö 31. joulukuuta (1)

437

441

TARKASTUSLAUSUMAN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT

3.

Tilintarkastustuomioistuimen valitsema tarkastustapa käsittää analyyttiset tarkastustoimenpiteet, tapahtumien suoran testaamisen ja viraston valvontajärjestelmien keskeisten kontrollien arvioinnin. Tämän lisäksi hyödynnetään muiden tarkastajien työhön perustuvaa evidenssiä (kun relevanttia evidenssiä on saatavilla) ja analysoidaan toimivan johdon vahvistusilmoitukset.

TARKASTUSLAUSUMA

4.

Tilintarkastustuomioistuin on tarkastanut Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 287 artiklan mukaisesti

a)

viraston tilinpäätöksen, joka sisältää tilinpäätöslaskelmat (3) ja selvityksen talousarvion toteuttamisesta (4)31. joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta, ja

b)

tilien perustana olevien toimien laillisuuden ja asianmukaisuuden.

Toimivan johdon velvollisuus

5.

Toimiva johto vastaa viraston tilinpäätöksen laatimisesta ja sen oikein esittämisestä sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta (5).

a)

Viraston tilinpäätöksen laatimista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää sisäisen valvonnan järjestelmä, jonka pohjalta on mahdollista laatia ja esittää oikein tilinpäätös, jossa ei ole petoksesta tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, valita asianmukaiset tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja soveltaa niitä komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti (6) sekä laatia kirjanpidolliset arviot, jotka ovat kyseisissä olosuhteissa kohtuulliset. Johtaja vahvistaa viraston tilinpäätöksen sen jälkeen, kun viraston tilinpitäjä on laatinut tilinpäätöksen kaiken käytettävissä olevan tiedon pohjalta ja liittänyt tilinpäätökseen laatimansa ilmoituksen, jossa hän toteaa muun muassa saaneensa kohtuullisen varmuuden siitä, että tilinpäätös antaa kaikilta olennaisilta osiltaan oikean ja riittävän kuvan viraston taloudellisesta asemasta.

b)

Tilien perustana olevien toimien laillisuutta ja asianmukaisuutta sekä varainhoidon moitteettomuuden periaatteen noudattamista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää vaikuttava ja tehokas sisäisen valvonnan järjestelmä, joka sisältää riittävän valvonnan ja tarkoituksenmukaiset toimenpiteet sääntöjenvastaisuuksien ja petosten estämiseksi sekä oikeudelliset toimet, joiden avulla tarvittaessa peritään takaisin aiheettomasti maksetut tai käytetyt varat.

Tarkastajan velvollisuus

6.

Tilintarkastustuomioistuimen vastuulla on antaa tarkastuksensa perusteella tarkastuslausuma Euroopan parlamentille ja neuvostolle (7) tilinpäätöksen luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Tilintarkastustuomioistuin toimittaa tarkastuksensa kansainvälisten tilinpäätösstandardien ja eettisten ohjeiden (IFAC) sekä ylimpien tarkastuselinten kansainvälisten standardien (INTOSAI) mukaisesti. Kyseisissä standardeissa edellytetään, että tilintarkastustuomioistuin suunnittelee ja toimittaa tarkastuksen siten, että sen avulla saadaan kohtuullinen varmuus siitä, onko viraston tilinpäätöksessä olennaisia virheellisyyksiä ja ovatko tilien perustana olevat toimet lailliset ja asianmukaiset.

7.

Tarkastuksessa suoritetaan toimenpiteitä, joiden avulla hankitaan tarkastusevidenssiä tilinpäätökseen sisältyvistä luvuista ja siinä esitettävistä muista tiedoista sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tarkastajan harkintaan ja arvioon siitä, kuinka suuri on riski, että petoksesta tai virheestä johtuen tilinpäätökseen sisältyy olennainen virheellisyys tai tilien perustana olevien toimien kohdalla on jätetty olennaisella tavalla noudattamatta Euroopan unionin lainsäädännön vaatimuksia. Näitä riskejä arvioidessaan tarkastaja arvioi sisäisiä kontrolleja, jotka ovat relevantteja tilinpäätöksen laatimisen ja sen oikein esittämisen kannalta, sekä valvontajärjestelmiä, joiden avulla on tarkoitus varmistaa tilien perustana olevien toimien laillisuus ja asianmukaisuus. Tämän pohjalta tarkastaja suunnittelee olosuhteisiin nähden asianmukaiset tarkastustoimenpiteet. Tarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätösperiaatteiden asianmukaisuuden ja esitettyjen kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen yleisen esittämistavan arvioiminen.

8.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että se on saanut tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tarkastusevidenssiä tarkastuslausumansa perustaksi.

Lausunto tilien luotettavuudesta

9.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viraston taloudellinen asema 31. päivänä joulukuuta 2015 sekä sen toimien tulokset ja rahavirrat mainittuna päivänä päättyneeltä varainhoitovuodelta on esitetty tilinpäätöksessä kaikilta olennaisilta osiltaan oikein viraston varainhoitoa koskevien säännösten ja komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti.

Lausunto tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta

10.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viraston 31. päivänä joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta annetun tilinpäätöksen perustana olevat toimet ovat kaikilta olennaisilta osiltaan lailliset ja asianmukaiset.

11.

Jäljempänä esitettävät huomautukset eivät aseta tilintarkastustuomioistuimen lausuntoja kyseenalaiseksi.

HUOMAUTUKSET BUDJETTIHALLINNOSTA

12.

Seuraavalle varainhoitovuodelle siirrettyjen sidottujen määrärahojen osuus oli suuri osastossa 3 (viraston toimille annettava tuki): niiden määrä oli 2,8 miljoonaa euroa eli 50 prosenttia (vuonna 2014: 3,2 miljoonaa euroa eli 56 prosenttia). Ne liittyivät lähinnä meneillään oleviin hanketarkastuksiin (miljoona euroa), IT-palveluihin (0,8 miljoonaa euroa), tiedotus-, viestintä- ja julkaisupalveluihin (0,5 miljoonaa euroa) sekä käännöspalveluihin (0,2 miljoonaa euroa), jotka oli tilattu vuonna 2015, mutta joita ei ollut vielä vuoden loppuun mennessä laskutettu tai jotka toimitetaan vasta vuonna 2016.

AIEMPINA VUOSINA ESITETTYJEN HUOMAUTUSTEN SEURANTA

13.

Liitteessä on yhteenveto korjaavista toimenpiteistä, jotka virasto on toteuttanut tilintarkastustuomioistuimen aiempina vuosina esittämien huomautusten perusteella.

Tilintarkastustuomioistuimen IV jaosto on tilintarkastustuomioistuimen jäsenen Baudilio TOMÉ MUGURUZAN johdolla hyväksynyt tämän kertomuksen Luxemburgissa 13. syyskuuta 2016 pitämässään kokouksessa.

Tilintarkastustuomioistuimen puolesta

Vítor Manuel da SILVA CALDEIRA

presidentti

(1)  EUVL L 343, 19.12.2013, s. 46.

(2)  Lisätietoja viraston toimivaltuuksista ja toiminnasta esitetään sen sivustolla: www.eacea.ec.europa.eu

(1)  Virkamiehiä, väliaikaisia toimihenkilöitä ja sopimussuhteisia toimihenkilöitä ja kansallisia asiantuntijoita.

Lähde: Viraston toimittamat tiedot.

(3)  Sisältävät taseen, tuloslaskelman, rahavirtalaskelman, nettovarallisuuden muutoksia koskevan laskelman sekä yhteenvedon keskeisistä tilinpäätöksen laatimisperiaatteista ja muut liitetiedot.

(4)  Sisältää talousarvion toteutumalaskelman liitteineen.

(5)  Asetus (EU, Euratom) N:o 966/2012 (EUVL L 298, 26.10.2012, s. 1), 53 ja 58 artikla sekä 62 ja 68 artikla.

(6)  Komission tilinpitäjän vahvistamat kirjanpitosäännöt perustuvat kansainvälisen tilintarkastajaliiton (International Federation of Accountants, IFAC) antamiin kansainvälisiin julkisen sektorin tilinpäätösstandardeihin (International Public Sector Accounting Standards, IPSAS) tai, silloin kuin se on relevanttia, kansainvälisen tilinpäätösstandardeja käsittelevän elimen (International Accounting Standards Board, IASB) antamiin kansainvälisiin IAS/IFRS-tilinpäätösstandardeihin (International Accounting Standards/International Financial Reporting Standards).

(7)  Asetus (EU, Euratom) N:o 966/2012, 162 artikla.

LIITE

Aiempina vuosina esitettyjen huomautusten seuranta

Vuosi

Tilintarkastustuomioistuimen huomautus

Korjaavan toimenpiteen tilanne

(Toteutettu / Kesken / Tekemättä / Ei relevantti)

2014

Sidottujen määrärahojen osuus oli kaiken kaikkiaan suuri, 98 prosenttia (97 prosenttia vuonna 2013). Myös seuraavalle varainhoitovuodelle siirrettyjen sidottujen määrärahojen osuus oli suuri osastossa 3 (viraston toimille annettava tuki): 56 prosenttia eli 3,2  miljoonaa euroa (1). Ne liittyivät lähinnä tietotekniikan palveluihin, jotka oli tilattu vuonna 2014, mutta joita ei ollut vielä laskutettu vuoden loppuun mennessä (1,2 miljoonaa euroa), meneillään oleviin hanketarkastuksiin (miljoona euroa) ja viraston hallinnoimiin uusiin ohjelmiin liittyviin viestintä-, julkaisu- ja käännöspalveluihin (0,9  miljoonaa euroa).

Ei relevantti

(1)  Viraston talousarvion uudelleenjärjestelyn vuoksi vuonna 2014 otettiin käyttöön osasto 3 ”viraston toimille annettava tuki”.

VIRASTON VASTAUS

Virasto ottaa huomioon tilintarkastustuomioistuimen huomautukset. Virasto jatkaa pyrkimyksiään vähentää siirtojen määrää.

1.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 449/56

KERTOMUS

Euroopan lentoturvallisuusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

(2016/C 449/10)

JOHDANTO

1.

Euroopan lentoturvallisuusvirasto EASA (jäljempänä ”virasto”) perustettiin Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 1592/2002 (1), joka kumottiin asetuksella (EY) N:o 216/2008 (2). Kölnissä sijaitsevalla virastolla on erityisiä sääntely- ja toimeenpanotehtäviä lentoturvallisuuden alalla.

2.

Taulukossa esitetään viraston avainluvut (3).

Taulukko

Viraston avainluvut

2014

2015

Talousarvio (miljoonaa euroa)

162,3

185,4

Henkilöstö 31. joulukuuta (1)

740

779

TARKASTUSLAUSUMAN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT

3.

Tilintarkastustuomioistuimen valitsema tarkastustapa käsittää analyyttiset tarkastustoimenpiteet, tapahtumien suoran testaamisen ja viraston valvontajärjestelmien keskeisten kontrollien arvioinnin. Tämän lisäksi hyödynnetään muiden tarkastajien työhön perustuvaa evidenssiä ja analysoidaan toimivan johdon vahvistusilmoitukset.

TARKASTUSLAUSUMA

4.

Tilintarkastustuomioistuin on tarkastanut Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 287 artiklan mukaisesti

a)

viraston tilinpäätöksen, joka sisältää tilinpäätöslaskelmat (4) ja selvityksen talousarvion toteuttamisesta (5)31. joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta, ja

b)

tilien perustana olevien toimien laillisuuden ja asianmukaisuuden.

Toimivan johdon velvollisuus

5.

Toimiva johto vastaa viraston tilinpäätöksen laatimisesta ja sen oikein esittämisestä sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta (6):

a)

Viraston tilinpäätöksen laatimista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää sisäisen valvonnan järjestelmä, jonka pohjalta on mahdollista laatia ja esittää oikein tilinpäätös, jossa ei ole petoksesta tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, valita asianmukaiset tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja soveltaa niitä komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen (7) mukaisesti sekä laatia kirjanpidolliset arviot, jotka ovat kyseisissä olosuhteissa kohtuulliset. Pääjohtaja vahvistaa viraston tilinpäätöksen sen jälkeen, kun viraston tilinpitäjä on laatinut tilinpäätöksen kaiken käytettävissä olevan tiedon pohjalta ja liittänyt tilinpäätökseen laatimansa ilmoituksen, jossa hän toteaa muun muassa saaneensa kohtuullisen varmuuden siitä, että tilinpäätös antaa kaikilta olennaisilta osiltaan oikean ja riittävän kuvan viraston taloudellisesta asemasta.

b)

Tilien perustana olevien toimien laillisuutta ja asianmukaisuutta sekä varainhoidon moitteettomuuden periaatteen noudattamista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää vaikuttava ja tehokas sisäisen valvonnan järjestelmä, joka sisältää riittävän valvonnan ja tarkoituksenmukaiset toimenpiteet sääntöjenvastaisuuksien ja petosten estämiseksi sekä oikeudelliset toimet, joiden avulla tarvittaessa peritään takaisin aiheettomasti maksetut tai käytetyt varat.

Tarkastajan velvollisuus

6.

Tilintarkastustuomioistuimen vastuulla on antaa tarkastuksensa perusteella tarkastuslausuma Euroopan parlamentille ja neuvostolle (8) tilinpäätöksen luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Tilintarkastustuomioistuin toimittaa tarkastuksensa kansainvälisten tilinpäätösstandardien ja eettisten ohjeiden (IFAC) sekä ylimpien tarkastuselinten kansainvälisten standardien (INTOSAI) mukaisesti. Kyseisissä standardeissa edellytetään, että tilintarkastustuomioistuin suunnittelee ja toimittaa tarkastuksen siten, että sen avulla saadaan kohtuullinen varmuus siitä, onko viraston tilinpäätöksessä olennaisia virheellisyyksiä ja ovatko tilien perustana olevat toimet lailliset ja asianmukaiset.

7.

Tarkastuksessa suoritetaan toimenpiteitä, joiden avulla hankitaan tarkastusevidenssiä tilinpäätökseen sisältyvistä luvuista ja siinä esitettävistä muista tiedoista sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tarkastajan harkintaan ja arvioon siitä, kuinka suuri on riski, että petoksesta tai virheestä johtuen tilinpäätökseen sisältyy olennainen virheellisyys tai tilien perustana olevien toimien kohdalla on jätetty olennaisella tavalla noudattamatta Euroopan unionin lainsäädännön vaatimuksia. Näitä riskejä arvioidessaan tarkastaja arvioi sisäisiä kontrolleja, jotka ovat relevantteja tilinpäätöksen laatimisen ja sen oikein esittämisen kannalta, sekä valvontajärjestelmiä, joiden avulla on tarkoitus varmistaa tilien perustana olevien toimien laillisuus ja asianmukaisuus. Tämän pohjalta tarkastaja suunnittelee olosuhteisiin nähden tarkoituksenmukaiset tarkastustoimenpiteet. Tarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätösperiaatteiden asianmukaisuuden ja esitettyjen kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen yleisen esittämistavan arvioiminen. EU:n varainhoitoasetuksen 208 artiklan 4 kohdassa säädetyn mukaisesti (9) tilintarkastustuomioistuin on tätä kertomusta ja tarkastuslausumaa laatiessaan ottanut huomioon riippumattoman ulkopuolisen tarkastajan viraston tilien osalta suorittaman tarkastustyön.

8.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että se on saanut tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tarkastusevidenssiä tarkastuslausumansa perustaksi.

Lausunto tilien luotettavuudesta

9.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viraston taloudellinen asema 31. päivänä joulukuuta 2015 sekä sen toimien tulokset ja rahavirrat mainittuna päivänä päättyneeltä varainhoitovuodelta on esitetty tilinpäätöksessä kaikilta olennaisilta osiltaan oikein viraston varainhoitoa koskevien säännösten ja komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti.

Lausunto tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta

10.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viraston 31. päivänä joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta annetun tilinpäätöksen perustana olevat toimet ovat kaikilta olennaisilta osiltaan lailliset ja asianmukaiset.

11.

Jäljempänä esitettävät huomautukset eivät aseta tilintarkastustuomioistuimen lausuntoja kyseenalaiseksi.

HUOMAUTUKSET BUDJETTIHALLINNOSTA

12.

Seuraavalle varainhoitovuodelle siirrettyjen sidottujen määrärahojen määrä oli suuri: osastossa 2 (hallintomenot) se oli 4,4 miljoonaa euroa eli 20,2 prosenttia (vuonna 2013: 3,6 miljoonaa euroa eli 22 prosenttia) ja osastossa 3 (toimintamenot) kaksi miljoonaa euroa eli 32,0 prosenttia (vuonna 2013: kaksi miljoonaa euroa eli 38,1 prosenttia). Määrärahasiirrot liittyvät lähinnä IT-alan kehittämispalveluihin, jotka tilattiin aivan loppuvuodesta, sekä sääntöjen laadintatoimiin ja tutkimushankkeisiin, jotka jatkuivat vuoden 2015 jälkeen.

AIEMPINA VUOSINA ESITETTYJEN HUOMAUTUSTEN SEURANTA

13.

Liitteessä on yhteenveto korjaavista toimenpiteistä, jotka virasto on toteuttanut tilintarkastustuomioistuimen aiempina vuosina esittämien huomautusten perusteella.

Tilintarkastustuomioistuimen IV jaosto on tilintarkastustuomioistuimen jäsenen Baudilio TOMÉ MUGURUZAN johdolla hyväksynyt tämän kertomuksen Luxemburgissa 13 päivänä syyskuuta 2016 pitämässään kokouksessa.

Tilintarkastustuomioistuimen puolesta

Vítor Manuel da SILVA CALDEIRA

presidentti

(1)  EYVL L 240, 7.9.2002, s. 1.

(2)  EUVL L 79, 19.3.2008, s. 1

(3)  Lisätietoja viraston toimivaltuuksista ja toiminnasta esitetään sen sivustolla: www.easa.europa.eu.

(1)  Virkamiehiä, väliaikaisia toimihenkilöitä ja sopimussuhteisia toimihenkilöitä ja kansallisia asiantuntijoita.

Lähde: Viraston toimittamat tiedot.

(4)  Sisältävät taseen, tuloslaskelman, rahavirtalaskelman, nettovarallisuuden muutoksia koskevan laskelman sekä yhteenvedon keskeisistä tilinpäätöksen laatimisperiaatteista ja muut liitetiedot.

(5)  Sisältää talousarvion toteutumalaskelman liitteineen.

(6)  Komission delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013 (EUVL L 328, 7.12.2013, s. 42), 39 ja 50 artikla.

(7)  Komission tilinpitäjän vahvistamat kirjanpitosäännöt perustuvat kansainvälisen tilintarkastajaliiton (International Federation of Accountants, IFAC) antamiin kansainvälisiin julkisen sektorin tilinpäätösstandardeihin (International Public Sector Accounting Standards, IPSAS) tai, silloin kuin se on relevanttia, kansainvälisen tilinpäätösstandardeja käsittelevän elimen (International Accounting Standards Board, IASB) antamiin kansainvälisiin IAS/IFRS-tilinpäätösstandardeihin (International Accounting Standards/International Financial Reporting Standards).

(8)  Asetus (EU) N:o 1271/2013, 107 artikla.

(9)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU, Euratom) N:o 966/2012 (EUVL L 298, 26.10.2012, s. 1).

LIITE

Aiempina vuosina esitettyjen huomautusten seuranta

Vuosi

Tilintarkastustuomioistuimen huomautus

Korjaavan toimenpiteen tilanne

(Toteutettu / Kesken / Tekemättä / Ei relevantti)

2013

Vuonna 2012 virasto valitsi hankintamenettelyjen kautta 14 kansallista ilmailuviranomaista ja 10 pätevää yksikköä, joille se ulkoisti osan hyväksyntätoimistaan. Ulkoistetuista hyväksynnöistä aiheutui menoja noin 22 miljoonaa euroa vuonna 2013. Viraston laatimissa ohjeissa kuvataan prosessi, jolla tietyt hyväksyntätehtävät osoitetaan kansallisille viranomaisille ja päteville yksiköille. Lisäksi ohjeissa esitetään sovellettavat kriteerit. Ulkoistamisen avoimuutta voitaisiin kuitenkin lisätä, jos osoittamisprosessit ja ohjeissa asetettujen kriteerien pohjalta suoritetut arvioinnit dokumentoitaisiin paremmin. Tämä koskee myös tapauksia, joissa tarjoajille annetaan useita muita arvoltaan vähäisiä sopimuksia.

Toteutettu

2013

Virasto aloitti toimintansa vuonna 2004, ja sen työskentely on tähän saakka pohjautunut kirjeenvaihtoon ja muuhun yhteydenpitoon isäntäjäsenvaltion kanssa. Virasto ja jäsenvaltio eivät kuitenkaan ole tehneet kattavaa toimipaikkasopimusta. Sopimus edistäisi vielä lisää viraston ja sen henkilöstön toimintaolosuhteita koskevaa avoimuutta.

Kesken

2014

Sidottujen määrärahojen kokonaistaso oli korkea (97,1  prosenttia). Virasto on edelleen vähentänyt sidottujen määrärahojen siirtojen kokonaismäärää 7,2  miljoonasta eurosta (7,7  prosenttia) 5,9  miljoonaan euroon (6,2  prosenttia) vuodesta 2013 vuoteen 2014. Sidottuja määrärahoja siirrettiin kuitenkin yhä suuri määrä: 3,6  miljoonaa euroa (22 prosenttia) osastossa 2 (hallintomenot) ja 2,0  miljoonaa euroa (38,1 prosenttia) osastossa 3 (toimintamenot). Vaikka tämä selittyy osittain viraston toimien monivuotisuudella ja vaikka tilintarkastustuomioistuimen otokseen poimimat määrärahasiirrot olivat asianmukaisesti perusteltuja, näin suuri määrärahasiirtojen osuus on vastoin talousarvion vuotuisperiaatetta.

Ei relevantti

2014

Viraston hankintojen suunnittelussa on parantamisen varaa erityisesti puitesopimusten osalta. Vuonna 2014 kolme hankintamenettelyä käynnistettiin voimassa olevien puitesopimusten korvaamisen kannalta liian myöhään, joten sopimukset ehtivät umpeutua. Toiminnan jatkuvuus varmistettiin jatkamalla kahden puitesopimuksen voimassaoloa siihen saakka, kunnes uudet sopimukset tulivat voimaan; eräässä toisessa tapauksessa ongelma ratkaistiin käynnistämällä neuvottelumenettely. Sopimuksen alkuperäisen keston muuttaminen vaikuttaa kilpailun tasapuolisuuteen eikä neuvottelumenettelyn soveltaminen ole varainhoitoasetuksen mukaista.

Ei relevantti

VIRASTON VASTAUS

13.

Vuodesta 2012 virasto on vähentänyt huomattavasti määrärahasiirtoja, 24 prosentista 20,2 prosenttiin osastossa II ja 46,3 prosentista 32 prosenttiin osastossa III. Kuten tarkastajat ovat myöntäneet, siirrot seuraavalle vuodelle ovat perusteltuja ottaen huomioon viraston toiminnan luonteen, ja niiden määrä on nyt hyvin lähellä hyväksyttävää tasoa (+0,2 % ja + 2 %). Virasto on kuitenkin edelleen sitoutunut vähentämään lisää siirtojen määrää.

1.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 449/61

KERTOMUS

pienistä ja keskisuurista yrityksistä vastaavan toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

(2016/C 449/11)

JOHDANTO

1.

Pienistä ja keskisuurista yrityksistä vastaava toimeenpanovirasto (jäljempänä ”virasto”) korvasi kilpailukyvyn ja innovoinnin toimeenpanoviraston. Virasto perustettiin 1. tammikuuta 2014 ja 31. joulukuuta 2024 väliseksi ajaksi komission täytäntöönpanopäätöksellä 2013/771/EU (1), joka kumoaa komission päätöksen 2007/372/EY (2). Brysselissä toimivan viraston tehtäväala on huomattavasti laajempi kuin kilpailukyvyn ja innovoinnin toimeenpanoviraston. Se hallinnoi tiiviissä yhteistyössä seitsemän komission pääosaston kanssa EU:n toimia tutkimuksen ja innovoinnin, pk-yritysten kilpailukyvyn, ympäristö- ja ilmastotoimien sekä meri- ja kalastusasioiden aloilla. Virasto hallinnoi myös edelleen kilpailukyvyn ja innovoinnin ohjelman 2007–2013 jäljellä olevia osia.

2.

Taulukossa esitetään viraston avainluvut (3).

Taulukko

Viraston avainluvut

2014

2015

Talousarvio (miljoonaa euroa)

24,5

36,4

Henkilöstö 31. joulukuuta (1)

283

373

TARKASTUSLAUSUMAN PERUSTANA OLEVAT TIEDOt

3.

Tilintarkastustuomioistuimen valitsema tarkastustapa käsittää analyyttiset tarkastustoimenpiteet, tapahtumien suoran testaamisen ja viraston valvontajärjestelmien keskeisten kontrollien arvioinnin. Tämän lisäksi hyödynnetään muiden tarkastajien työhön perustuvaa evidenssiä (kun relevanttia evidenssiä on saatavilla) ja analysoidaan toimivan johdon vahvistusilmoitukset.

TARKASTUSLAUSUMA

4.

Tilintarkastustuomioistuin on tarkastanut Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 287 artiklan mukaisesti

a)

viraston tilinpäätöksen, joka sisältää tilinpäätöslaskelmat (4) ja selvityksen talousarvion toteuttamisesta (5)31. joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta, ja

b)

tilien perustana olevien toimien laillisuuden ja asianmukaisuuden.

Toimivan johdon velvollisuus

5.

Toimiva johto vastaa viraston tilinpäätöksen laatimisesta ja sen oikein esittämisestä sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta (6).

a)

Viraston tilinpäätöksen laatimista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää sisäisen valvonnan järjestelmä, jonka pohjalta on mahdollista laatia ja esittää oikein tilinpäätös, jossa ei ole petoksesta tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, valita asianmukaiset tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja soveltaa niitä komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen (7) mukaisesti sekä laatia kirjanpidolliset arviot, jotka ovat kyseisissä olosuhteissa kohtuulliset. Johtaja vahvistaa viraston tilinpäätöksen sen jälkeen, kun viraston tilinpitäjä on laatinut tilinpäätöksen kaiken käytettävissä olevan tiedon pohjalta ja liittänyt tilinpäätökseen laatimansa ilmoituksen, jossa hän toteaa muun muassa saaneensa kohtuullisen varmuuden siitä, että tilinpäätös antaa kaikilta olennaisilta osiltaan oikean ja riittävän kuvan viraston taloudellisesta asemasta.

b)

Tilien perustana olevien toimien laillisuutta ja asianmukaisuutta sekä varainhoidon moitteettomuuden periaatteen noudattamista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää vaikuttava ja tehokas sisäisen valvonnan järjestelmä, joka sisältää riittävän valvonnan ja tarkoituksenmukaiset toimenpiteet sääntöjenvastaisuuksien ja petosten estämiseksi sekä oikeudelliset toimet, joiden avulla tarvittaessa peritään takaisin aiheettomasti maksetut tai käytetyt varat.

Tarkastajan velvollisuus

6.

Tilintarkastustuomioistuimen vastuulla on antaa tarkastuksensa perusteella tarkastuslausuma Euroopan parlamentille ja neuvostolle (8) tilinpäätöksen luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Tilintarkastustuomioistuin toimittaa tarkastuksensa kansainvälisten tilinpäätösstandardien ja eettisten ohjeiden (IFAC) sekä ylimpien tarkastuselinten kansainvälisten standardien (INTOSAI) mukaisesti. Kyseisissä standardeissa edellytetään, että tilintarkastustuomioistuin suunnittelee ja toimittaa tarkastuksen siten, että sen avulla saadaan kohtuullinen varmuus siitä, onko viraston tilinpäätöksessä olennaisia virheellisyyksiä ja ovatko tilien perustana olevat toimet lailliset ja asianmukaiset.

7.

Tarkastuksessa suoritetaan toimenpiteitä, joiden avulla hankitaan tarkastusevidenssiä tilinpäätökseen sisältyvistä luvuista ja siinä esitettävistä muista tiedoista sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tarkastajan harkintaan ja arvioon siitä, kuinka suuri on riski, että petoksesta tai virheestä johtuen tilinpäätökseen sisältyy olennainen virheellisyys tai tilien perustana olevien toimien kohdalla on jätetty olennaisella tavalla noudattamatta Euroopan unionin lainsäädännön vaatimuksia. Näitä riskejä arvioidessaan tarkastaja arvioi sisäisiä kontrolleja, jotka ovat relevantteja tilinpäätöksen laatimisen ja sen oikein esittämisen kannalta, sekä valvontajärjestelmiä, joiden avulla on tarkoitus varmistaa tilien perustana olevien toimien laillisuus ja asianmukaisuus. Tämän pohjalta tarkastaja suunnittelee olosuhteisiin nähden tarkoituksenmukaiset tarkastustoimenpiteet. Tarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätösperiaatteiden asianmukaisuuden ja esitettyjen kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen yleisen esittämistavan arvioiminen.

8.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että se on saanut tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tarkastusevidenssiä tarkastuslausumansa perustaksi.

Lausunto tilien luotettavuudesta

9.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viraston taloudellinen asema 31. päivänä joulukuuta 2015 sekä sen toimien tulokset ja rahavirrat mainittuna päivänä päättyneeltä varainhoitovuodelta on esitetty tilinpäätöksessä kaikilta olennaisilta osiltaan oikein viraston varainhoitoa koskevien säännösten ja komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti.

Lausunto tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta

10.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viraston 31. päivänä joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta annetun tilinpäätöksen perustana olevat toimet ovat kaikilta olennaisilta osiltaan lailliset ja asianmukaiset.

11.

Jäljempänä esitettävät huomautukset eivät aseta tilintarkastustuomioistuimen lausuntoja kyseenalaiseksi.

HUOMAUTUKSET BUDJETTIHALLINNOSTA

12.

Osastossa 3 (ohjelmatukeen liittyvät menot) siirrettiin sidottuja määrärahoja seuraavalle varainhoitovuodelle neljä miljoonaa euroa eli 65 prosenttia (2013: 2,6 miljoonaa euroa eli 72 prosenttia). Siirrot liittyivät lähinnä asiantuntijoiden kanssa tehtyihin erillissopimuksiin (kolme miljoonaa euroa) ja ulkoisia tarkastuksia koskeviin (0,6 miljoonaa euroa) erillissopimuksiin. Niistä 0,8 miljoonan euron osalta tehtiin sopimus vuoden 2015 lopussa. Siirrot liittyvät pääasiassa palveluihin, jotka on määrä toimittaa vuonna 2016.

13.

Virasto suoritti joulukuussa 2015 yhteensä 2,2 miljoonan euron suuruisen maksun, joka kattoi sen tiloja koskevan vuokran vuodelta 2016 sekä muita asiaan liittyviä kuluja. Maksut suoritettiin viraston varainhoitovuoden 2015 talousarviosta, joten menettely on vastoin talousarvion vuotuisperiaatetta (9).

AIEMPINA VUOSINA ESITETTYJEN HUOMAUTUSTEN SEURANTA

14.

Liitteessä on yhteenveto korjaavista toimenpiteistä, jotka virasto on toteuttanut tilintarkastustuomioistuimen aiempina vuosina esittämien huomautusten perusteella.

Tilintarkastustuomioistuimen IV jaosto on tilintarkastustuomioistuimen jäsenen Baudilio TOMÉ MUGURUZAN johdolla hyväksynyt tämän kertomuksen Luxemburgissa 13. syyskuuta 2016 pitämässään kokouksessa.

Tilintarkastustuomioistuimen puolesta

Vítor Manuel da SILVA CALDEIRA

presidentti

(1)  EUVL L 341, 18.12.2013, s. 73.

(2)  EUVL L 140, 1.6.2007, s. 52.

(3)  Lisätietoja viraston toimivaltuuksista ja toiminnasta esitetään sen sivustolla: www.ec.europa.eu/easme/

(1)  Virkamiehiä, väliaikaisia toimihenkilöitä ja sopimussuhteisia toimihenkilöitä ja kansallisia asiantuntijoita.

Lähde: Viraston toimittamat tiedot.

(4)  Sisältävät taseen, tuloslaskelman, rahavirtalaskelman, nettovarallisuuden muutoksia koskevan laskelman sekä yhteenvedon keskeisistä tilinpäätöksen laatimisperiaatteista ja muut liitetiedot.

(5)  Sisältää talousarvion toteutumalaskelman liitteineen.

(6)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU, Euratom) N:o 966/2012 (EUVL L 298, 26.10.2012, s. 1) 53 ja 58 artikla sekä 62 ja 68 artikla.

(7)  Komission tilinpitäjän vahvistamat kirjanpitosäännöt perustuvat kansainvälisen tilintarkastajaliiton (International Federation of Accountants, IFAC) antamiin kansainvälisiin julkisen sektorin tilinpäätösstandardeihin (International Public Sector Accounting Standards, IPSAS) tai, silloin kuin se on relevanttia, kansainvälisen tilinpäätösstandardeja käsittelevän elimen (International Accounting Standards Board, IASB) antamiin kansainvälisiin IAS/IFRS-tilinpäätösstandardeihin (International Accounting Standards/International Financial Reporting Standards).

(8)  Asetus (EU, Euratom) N:o 966/2012, 162 artikla.

(9)  Komission asetus (EY) N:o 1653/2004 (EUVL L 297, 22.9.2004, s. 6), 7 artikla.

LIITE

Aiempina vuosina esitettyjen huomautusten seuranta

Vuosi

Tilintarkastustuomioistuimen huomautus

Korjaavan toimenpiteen tilanne

(Toteutettu / Kesken / Tekemättä / Ei relevantti)

2013

Varainhoitovuoden 2013 talousarvion toteuttamisasteet olivat hyväksyttävät. Varainhoitovuodelta 2012 siirrettyjä määrärahoja peruuntui vuonna 2013 kuitenkin runsaasti (215 000 euroa eli 19 prosenttia siirretyistä määrärahoista), mikä osoittaa, että viraston talousarviosuunnittelu on puutteellista eikä noudata vuotuisperiaatetta. Peruuntumiset liittyivät pääosin tavanomaisia hallinnollisia menoja varten tehtyihin alustaviin sitoumuksiin.

Toteutettu

2014

Huomattava osa varainhoitovuodelta 2013 siirretyistä talousarviomäärärahoista peruuntui vuonna 2014 (260 209 euroa eli 20 prosenttia siirretyistä määrärahoista (19 prosenttia vuonna 2013)). Tämä ilmentää sitä, että määrärahatarpeet arvioitiin vuoden 2013 lopussa liian suuriksi edeltävän vuoden tapaan.

Toteutettu

2014

Viraston alkuperäistä talousarviota muutettiin ja pienennettiin syyskuussa 2014 kolmella miljoonalla eurolla. Tästä huolimatta virasto sitoi pienennetyistä talousarviomäärärahoista ainoastaan 91 prosenttia. Alhaista toteuttamisastetta selittävät lähinnä viraston laajennettuun tehtäväalaan liittyneet organisatoriset ja toiminnalliset haasteet, joita aiheutui uusien ohjelmien ja tehtävien toteuttamisesta tiiviissä yhteistyössä komission kanssa. Talousarvion huomattava vajaakäyttö osoittaa kuitenkin, että viraston talousarviosuunnittelua on parannettava.

Kesken (1)

2014

Tätä ilmentää myös se, että varainhoitovuodelle 2015 siirrettiin aiempaa suurempi sidottujen määrärahojen osuus, 3,8 miljoonaa euroa eli 17 prosenttia (2013: 1,3 miljoonaa euroa eli 8 prosenttia). Siirrot liittyivät lähinnä osastoon 3 (ohjelmatukeen liittyvät menot), jossa siirtojen määrä oli 2,6 miljoonaa euroa eli 72 prosenttia (2013: 0,6 miljoonaa euroa eli 35 prosenttia). Menettely on vastoin talousarvion vuotuisperiaatetta.

Kesken

(1)  Vuonna 2015 talousarvion toteuttamisaste oli alhainen (93 prosenttia), lukuun ottamatta edellä kohdassa 14 tarkoitettuja maksuja.

VIRASTON VASTAUS

12.

Virasto teki vuoden 2015 aikana tarvittavat toimenpiteet vuodelle 2016 siirrettävien määrärahojen pienentämiseksi. Tarkastuksista tehtyihin sopimuksiin liittyvien sidottujen määrärahojen siirrot eivät anna aihetta korjaaviin toimiin, koska määrärahasiirrot ovat luonteensa vuoksi perusteltuja.

13.

Virasto teki alustavan talousarviosuunnitelman sen perusteella, että se mahdollisesti muuttaisi uusiin toimitiloihin. Infrastruktuuri- ja logistiikkatoimisto odottamattomasti perui muuton, mistä johtuen viraston käytettävissä oli suuri määrä määrärahoja. Tämän lisäksi virasto paransi palkanlaskumenetelmiään ja tarkisti keskiansiotasoja kaikissa palkkaluokissa, millä oli vaikutusta kokonaistalousarvioon. Ylijäämän pienentämiseksi ryhdyttiin useisiin toimiin. EASMEn ohjausryhmän jäseniä kuultuaan ja taloudellisuuden ja tehokkuuden periaatteiden mukaisesti virasto kuitenkin päätti käyttää ylijäämän poikkeuksellisesti nykyisen rakennuksen vuokraukseen ja kunnossapitoon seuraavan varainhoitovuoden aikana.

1.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 449/66

KERTOMUS

turvapaikka-asioiden tukiviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

(2016/C 449/12)

JOHDANTO

1.

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirasto (jäljempänä ”virasto”) perustettiin Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 439/2010 (1). Vallettassa sijaitsevan viraston tehtävänä on tukea yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän kehittämistä. Viraston tarkoituksena on lujittaa turvapaikka-asioihin liittyvää käytännön yhteistyötä ja auttaa jäsenvaltioita täyttämään unionin tason ja kansainväliset velvoitteensa, jotka koskevat avun tarpeessa olevien ihmisten suojelua. Virasto toimii turvapaikka-asiantuntemuksen keskuksena. Lisäksi se avustaa jäsenvaltioita, joiden turvapaikka- ja vastaanottojärjestelmiin kohdistuu erityisiä paineita.

2.

Taulukossa esitetään viraston avainluvut (2).

Taulukko

Viraston avainluvut

2014

2015

Talousarvio (miljoonaa euroa) (1)

15,6

15,9

Henkilöstö 31. joulukuuta (2)

79

93

TARKASTUSLAUSUMAN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT

3.

Tilintarkastustuomioistuimen valitsema tarkastustapa käsittää analyyttiset tarkastustoimenpiteet, tapahtumien suoran testaamisen ja viraston valvontajärjestelmien keskeisten kontrollien arvioinnin. Tämän lisäksi hyödynnetään muiden tarkastajien työhön perustuvaa evidenssiä ja analysoidaan toimivan johdon vahvistusilmoitukset.

TARKASTUSLAUSUMA

4.

Tilintarkastustuomioistuin on tarkastanut Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 287 artiklan mukaisesti

a)

viraston tilinpäätöksen, joka sisältää tilinpäätöslaskelmat (3) ja selvityksen talousarvion toteuttamisesta (4)31. joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta, ja

b)

tilien perustana olevien toimien laillisuuden ja asianmukaisuuden.

Toimivan johdon velvollisuus

5.

Toimiva johto vastaa viraston tilinpäätöksen laatimisesta ja sen oikein esittämisestä sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta (5).

a)

Viraston tilinpäätöksen laatimista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää sisäisen valvonnan järjestelmä, jonka pohjalta on mahdollista laatia ja esittää oikein tilinpäätös, jossa ei ole petoksesta tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, valita asianmukaiset tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja soveltaa niitä komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen (6) mukaisesti sekä laatia kirjanpidolliset arviot, jotka ovat kyseisissä olosuhteissa kohtuulliset. Pääjohtaja vahvistaa viraston tilinpäätöksen sen jälkeen, kun viraston tilinpitäjä on laatinut tilinpäätöksen kaiken käytettävissä olevan tiedon pohjalta ja liittänyt tilinpäätökseen laatimansa ilmoituksen, jossa hän toteaa muun muassa saaneensa kohtuullisen varmuuden siitä, että tilinpäätös antaa kaikilta olennaisilta osiltaan oikean ja riittävän kuvan viraston taloudellisesta asemasta.

b)

Tilien perustana olevien toimien laillisuutta ja asianmukaisuutta sekä varainhoidon moitteettomuuden periaatteen noudattamista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää vaikuttava ja tehokas sisäisen valvonnan järjestelmä, joka sisältää riittävän valvonnan ja tarkoituksenmukaiset toimenpiteet sääntöjenvastaisuuksien ja petosten estämiseksi sekä oikeudelliset toimet, joiden avulla tarvittaessa peritään takaisin aiheettomasti maksetut tai käytetyt varat.

Tarkastajan velvollisuus

6.

Tilintarkastustuomioistuimen vastuulla on antaa tarkastuksensa perusteella tarkastuslausuma Euroopan parlamentille ja neuvostolle (7) tilinpäätöksen luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Tilintarkastustuomioistuin toimittaa tarkastuksensa kansainvälisten tilinpäätösstandardien ja eettisten ohjeiden (IFAC) sekä ylimpien tarkastuselinten kansainvälisten standardien (INTOSAI) mukaisesti. Kyseisissä standardeissa edellytetään, että tilintarkastustuomioistuin suunnittelee ja toimittaa tarkastuksen siten, että sen avulla saadaan kohtuullinen varmuus siitä, onko viraston tilinpäätöksessä olennaisia virheellisyyksiä ja ovatko tilien perustana olevat toimet lailliset ja asianmukaiset.

7.

Tarkastuksessa suoritetaan toimenpiteitä, joiden avulla hankitaan tarkastusevidenssiä tilinpäätökseen sisältyvistä luvuista ja siinä esitettävistä muista tiedoista sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tarkastajan harkintaan ja arvioon siitä, kuinka suuri on riski, että petoksesta tai virheestä johtuen tilinpäätökseen sisältyy olennainen virheellisyys tai tilien perustana olevien toimien kohdalla on jätetty olennaisella tavalla noudattamatta Euroopan unionin lainsäädännön vaatimuksia. Näitä riskejä arvioidessaan tarkastaja arvioi sisäisiä kontrolleja, jotka ovat relevantteja tilinpäätöksen laatimisen ja sen oikein esittämisen kannalta, sekä valvontajärjestelmiä, joiden avulla on tarkoitus varmistaa tilien perustana olevien toimien laillisuus ja asianmukaisuus. Tämän pohjalta tarkastaja suunnittelee olosuhteisiin nähden tarkoituksenmukaiset tarkastustoimenpiteet. Tarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätösperiaatteiden asianmukaisuuden ja esitettyjen kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen yleisen esittämistavan arvioiminen. EU:n varainhoitoasetuksen 208 artiklan 4 kohdassa säädetyn mukaisesti tilintarkastustuomioistuin ottaa tätä kertomusta ja tarkastuslausumaa laatiessaan huomioon riippumattoman ulkopuolisen tarkastajan viraston tilien osalta suorittaman tarkastustyön (8).

8.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että se on saanut tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tarkastusevidenssiä tarkastuslausumansa perustaksi.

Lausunto tilien luotettavuudesta

9.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viraston taloudellinen asema 31 päivänä joulukuuta 2015 sekä sen toimien tulokset ja rahavirrat mainittuna päivänä päättyneeltä varainhoitovuodelta on esitetty tilinpäätöksessä kaikilta olennaisilta osiltaan oikein viraston varainhoitoa koskevien säännösten ja komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti.

Lausunto tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta

10.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viraston 1. tammikuuta ja 31. joulukuuta 2015 väliseltä ajalta annetun tilinpäätöksen perustana olevat toimet ovat kaikilta olennaisilta osiltaan lailliset ja asianmukaiset.

11.

Jäljempänä esitettävät huomautukset eivät aseta tilintarkastustuomioistuimen lausuntoja kyseenalaiseksi.

HUOMAUTUKSET BUDJETTIHALLINNOSTA

12.

Virasto sitoi hyväksytystä talousarviosta vain 14,5 miljoonaa euroa eli 93,7 prosenttia (vuonna 2014: 12,4 miljoonaa euroa eli 84,7 prosenttia). Siirrettyjen sidottujen määrärahojen osuus oli suuri osastossa 2 (hallintomenot): 1 076 583 euroa eli 36,9 prosenttia (vuonna 2014: 635 492 euroa eli 28,7 prosenttia). Määrärahasiirrot liittyvät lähinnä tieto- ja viestintätekniikan kehittämisen konsulttipalveluihin, joista tehtiin sopimus vuoden 2015 viimeisellä neljänneksellä (0,4 miljoonaa euroa) ja tietotekniikkainfrastruktuuria koskeviin investointeihin (0,3 miljoonaa euroa). Tällä tavoin valmistaudutaan oletettuihin lisähenkilöstön rekrytointeihin, jotka perustuvat budjettivallan käyttäjän vuoden 2015 lopussa tekemään päätökseen uusien toimien lisäämisestä henkilöstötaulukkoon.

MUITA HUOMAUTUKSIA

13.

Viraston johtaja vahvisti marraskuussa 2015 uuden palvelukseenottopolitiikan, joka koskee väliaikaisia ja sopimussuhteisia toimihenkilöitä. Uudessa palvelukseenottopolitiikassa huomioidaan useimmat tilintarkastustuomioistuimen aiempien tarkastusten yhteydessä havaitsemat puutteet. Palvelukseenottopolitiikan täytäntöönpanoa seurataan vuonna 2016, jolloin viraston odotetaan rekrytoivan huomattavan määrän uutta henkilöstöä.

AIEMPINA VUOSINA ESITETTYJEN HUOMAUTUSTEN SEURANTA

14.

Liitteessä on yhteenveto korjaavista toimenpiteistä, jotka virasto on toteuttanut tilintarkastustuomioistuimen aiempina vuosina esittämien huomautusten perusteella.

Tilintarkastustuomioistuimen IV jaosto on tilintarkastustuomioistuimen jäsenen Baudilio TOMÉ MUGURUZAN johdolla hyväksynyt tämän kertomuksen Luxemburgissa 13. syyskuuta 2016 pitämässään kokouksessa.

Tilintarkastustuomioistuimen puolesta

Vítor Manuel da SILVA CALDEIRA

presidentti

(1)  EUVL L 132, 29.5.2010, s. 11.

(2)  Lisätietoja viraston toimivaltuuksista ja toiminnasta esitetään sen sivustolla: www.easo.europa.eu

(1)  Talousarviota koskevat luvut perustuvat maksumäärärahoihin.

(2)  Virkamiehiä, väliaikaisia toimihenkilöitä ja sopimussuhteisia toimihenkilöitä ja kansallisia asiantuntijoita.

Lähde: Viraston toimittamat tiedot.

(3)  Sisältävät taseen, tuloslaskelman, rahavirtalaskelman, nettovarallisuuden muutoksia koskevan laskelman sekä yhteenvedon keskeisistä tilinpäätöksen laatimisperiaatteista ja muut liitetiedot.

(4)  Sisältää talousarvion toteutumalaskelman liitteineen.

(5)  Komission delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013 (EUVL L 328, 7.12.2013, s. 42), 39 ja 50 artikla.

(6)  Komission tilinpitäjän vahvistamat kirjanpitosäännöt perustuvat kansainvälisen tilintarkastajaliiton (International Federation of Accountants, IFAC) antamiin kansainvälisiin julkisen sektorin tilinpäätösstandardeihin (International Public Sector Accounting Standards, IPSAS) tai, silloin kuin se on relevanttia, kansainvälisen tilinpäätösstandardeja käsittelevän elimen (International Accounting Standards Board, IASB) antamiin kansainvälisiin IAS/IFRS-tilinpäätösstandardeihin (International Accounting Standards/International Financial Reporting Standards).

(7)  Delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013, 107 artikla.

(8)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU, Euratom) N:o 966/2012 (EUVL L 298, 26.10.2012, s. 1).

LIITE

Aiempina vuosina esitettyjen huomautusten seuranta

Vuosi

Tilintarkastustuomioistuimen huomautus

Korjaavan toimenpiteen tilanne

(Toteutettu / Kesken / Tekemättä / Ei relevantti)

2012

Rekrytointimenettelyjen avoimuutta on aihetta parantaa: näyttöä ei saatu siitä, että haastatteluihin kutsumisessa ja varallaololuetteloon kirjaamisessa sovellettavista painotuksista ja pisterajoista oli päätetty ennen hakemusten tutkimista, eikä siitä, että haastattelujen ja kirjallisten kokeiden kysymykset oli määritetty ennen kuin hakemukset tutkittiin.

Kesken

2013

Kaikista maksuista 446 kappaletta (18 prosenttia) maksettiin varainhoitoasetuksessa asetettujen määräaikojen jälkeen. Myöhässä olevat maksut viivästyivät keskimäärin 21 päivää.

Tekemättä (1)

2013

Kuudestatoista sisäisen valvonnan standardista kuutta ei ole vielä pantu täytäntöön kaikilta osin.

Kesken (2)

2013

Rekrytointimenettelyjen avoimuutta on aihetta parantaa: haastattelujen ja kirjallisten kokeiden kysymykset laadittiin hakemusten tutkimisen jälkeen, mikä lisää riskiä siitä, että yksittäiset hakemukset vaikuttavat kysymyksiin; valintalautakunnat eivät aina antaneet pisteitä kaikista työpaikkailmoituksessa mainituista valintakriteereistä; valintalautakunnan jäsenten eturistiriidattomuudesta antamissa ilmoituksissa katsottiin, että ainoastaan henkilökohtaiset suhteet voivat aiheuttaa eturistiriidan ja nimenomaisesti jätettiin ammatilliset suhteet ilmoituksen ulkopuolelle; yhdessä rekrytointimenettelyssä havaittiin, että työpaikkailmoituksessa mainittu valintakelpoisuuskriteeri ja asianomainen, osoitetun työkokemuksen pituutta koskeva valintakriteeri eivät vastanneet toisiaan.

Kesken

2014

Virasto siirsi talousarviohallintojärjestelmässään (ABAC) vuodelta 2014 seuraavalle varainhoitovuodelle noin 1,3  miljoonan euron talousarviositoumukset, joista ei ollut tehty oikeudellisia sitoumuksia. Tämä ei ole varainhoitoasetuksen mukaista. Tilintarkastustuomioistuimen toimittaman tarkastuksen jälkeen virasto päätti oikaista sääntöjenvastaiset siirrot seuraavalle varainhoitovuodelle, mikä vaikutti varainhoitovuoden 2014 lopullisiin tileihin. Tilikausi 2014 oli kuitenkin jo päätetty, joten oikaisua ei ollut enää mahdollista tehdä järjestelmässä, vaan se on tehtävä tilikauden 2015 yhteydessä.

Ei relevantti

2014

Virasto suoritti 1 062 maksua (28,6 prosenttia) varainhoitoasetuksessa asetettujen määräaikojen jälkeen. Myöhässä olevat maksut viivästyivät keskimäärin 24 päivää.

Tekemättä

2014

Varainhoitovuodelta 2013 siirretyistä jaksottamattomista sidotuista määrärahoista (689 875 euroa) peruuntui vuonna 2014 yhteensä 146 417 euroa eli 21,2 prosenttia (vuonna 2013 niistä peruuntui 16,5 prosenttia). Tämä osoittaa, että viraston talousarviosuunnittelu on puutteellista. Tilanne on talousarvion vuotuisperiaatteen vastainen. Peruuntumiset liittyvät lähinnä tilapäispalveluihin ja henkilöstön koulutukseen sekä hallinnollisiin tukipalveluihin ja käännöskuluihin.

Ei relevantti

2014

Virasto käytti hyväksytyn talousarvion sidotuista määrärahoista vain 12,4 miljoonaa euroa eli 84,7 prosenttia (2013: 10,5 miljoonaa euroa eli 87,3 prosenttia). Vuodelle 2015 siirrettyjen sidottujen määrärahojen osuus oli suuri osastossa 2 (hallintomenot): noin 608 848 euroa eli 27,9 prosenttia (2013: 540 269 euroa eli 30,7 prosenttia). Siirrot liittyivät pääosin neuvonta- ja tietoteknisiin konsultointipalveluihin, jotka toimitettiin vuonna 2014 ja joita ei ollut vielä laskutettu tai jotka oli tarkoitus toimittaa vuonna 2015.

Ei relevantti

2014

Viraston henkilöstön vaihtuvuus on suuri: vuonna 2014 virastosta lähti 14 työntekijää, joista neljä oli keskeisissä tehtävissä. Henkilöstön suuri vaihtuvuus muodostaa huomattavan riskin vuotuisessa ja monivuotisessa työohjelmassa asetettujen tavoitteiden saavuttamiselle.

Kesken

2014

Pääjohtajan päätöksen mukaisesti viraston järjestämiin kokouksiin osallistujat luokitellaan yhteen kolmesta kulukorvausluokasta (A, B tai C). Vuonna 2014 kokouksiin osallistujille maksettiin korvauksia yhteensä 997 506 euroa. Luokan A osallistujilla on oltava kokouksissa erityistehtävä. He saavat kiinteämääräisen korvauksen, joka kattaa matkakulut ja päivärahat. Luokan B osallistujat sitä vastoin saavat kiinteämääräisen korvauksen, joka kattaa ainoastaan matkakulut. Luokan C osallistujat eivät ole oikeutettuja korvauksiin. Luokkaan A luokiteltujen korvausten saajien osuus kasvoi 61 prosentista (vuonna 2013) 69 prosenttiin (vuonna 2014). Ei ole olemassa dokumentaatiota, jolla perusteltaisiin osallistujien luokittelu näihin kolmeen ryhmään.

Kesken (3)

(1)  Vuonna 2015 virasto suoritti 1 024 maksua (29,2 prosenttia) varainhoitoasetuksessa asetettujen määräaikojen jälkeen. Myöhässä olevat maksut viivästyivät keskimäärin 29 päivää.

(2)  Yhtä sisäisen valvonnan standardia ei ollut vielä vuoden 2015 lopussa pantu täytäntöön.

(3)  Vuonna 2015 kokouksiin osallistujille maksettiin korvauksia yhteensä 987 515 euroa. Luokkaan A luokiteltujen korvausten saajien osuus pieneni 69 prosentista (vuonna 2014) 52 prosenttiin (vuonna 2015).

VIRASTON VASTAUS

13.

Mitä tulee määrärahasiirtoihin, ne oli suunniteltu etukäteen, ja ne olivat hyvin perusteltuja, mikä johtui EASOn roolista muuttoliikekriisissä. Tämän huomioon ottaen budjettivallan käyttäjä teki merkittävän lisäyksen EASOn talousarvioon ja henkilöstömäärään vuodelle 2016. Tämän seurauksena vuoden 2015 lopussa EASOn piti valmistautua vastaanottamaan lisää henkilöstöä (30 väliaikaista toimihenkilöä) hankkimalla tarvittavia tavaroita ja palveluja.

14.

Euroopan tilintarkastustuomioistuimen yleisten huomautusten mukaisesti EASO on sitoutunut noudattamaan täysin avoimia rekrytointimenettelyitä viraston uutta palvelukseenottopolitiikkaa soveltaen. Tätä on sovellettu rekrytointeihin marraskuusta 2015 alkaen ottaen siten huomioon aiempien tarkastusten yhteydessä havaitut puutteet.

1.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 449/72

KERTOMUS

Euroopan pankkiviranomaisen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viranomaisen vastaus

(2016/C 449/13)

JOHDANTO

1.

Euroopan pankkiviranomainen (jäljempänä ”viranomainen”) perustettiin Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 1093/2010 (1). Lontoossa sijaitsevan viranomaisen tehtävänä on auttaa luomaan yhteisiä, laadukkaita sääntely- ja valvontastandardeja ja -käytäntöjä, myötävaikuttaa oikeudellisesti sitovien unionin säädösten yhdenmukaiseen soveltamiseen, edistää ja helpottaa tehtävien ja vastuun siirtoa toimivaltaisten viranomaisten välillä, seurata ja arvioida markkinakehitystä omalla vastuualueellaan sekä parantaa tallettajien ja sijoittajien suojaa.

2.

Taulukossa esitetään viranomaisen avainluvut (2).

Taulukko

Viranomaisen avainluvut

2014

2015

Talousarvio (miljoonaa euroa)

33,6

33,4

Henkilöstö yhteensä 31. joulukuuta (1)

146

156

TARKASTUSLAUSUMAN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT

3.

Tilintarkastustuomioistuimen valitsema tarkastustapa käsittää analyyttiset tarkastustoimenpiteet, tapahtumien suoran testaamisen ja viranomaisen valvontajärjestelmien keskeisten kontrollien arvioinnin. Tämän lisäksi hyödynnetään muiden tarkastajien työhön perustuvaa evidenssiä ja analysoidaan toimivan johdon vahvistusilmoitukset.

TARKASTUSLAUSUMA

4.

Tilintarkastustuomioistuin on tarkastanut Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 287 artiklan mukaisesti

a)

viranomaisen tilinpäätöksen, joka sisältää tilinpäätöslaskelmat (3) ja selvityksen talousarvion toteuttamisesta (4)31. joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta, ja

b)

tilien perustana olevien toimien laillisuuden ja asianmukaisuuden.

Toimivan johdon velvollisuus

5.

Toimiva johto vastaa viranomaisen tilinpäätöksen laatimisesta ja sen oikein esittämisestä sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta (5).

a)

Viranomaisen tilinpäätöksen laatimista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää sisäisen valvonnan järjestelmä, jonka pohjalta on mahdollista laatia ja esittää oikein tilinpäätös, jossa ei ole petoksesta tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, valita asianmukaiset tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja soveltaa niitä komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti (6) sekä laatia kirjanpidolliset arviot, jotka ovat kyseisissä olosuhteissa kohtuulliset. Pääjohtaja vahvistaa viranomaisen tilinpäätöksen sen jälkeen, kun viranomaisen tilinpitäjä on laatinut tilinpäätöksen kaiken käytettävissä olevan tiedon pohjalta ja liittänyt tilinpäätökseen laatimansa ilmoituksen, jossa hän toteaa muun muassa saaneensa kohtuullisen varmuuden siitä, että tilinpäätös antaa kaikilta olennaisilta osiltaan oikean ja riittävän kuvan viranomaisen taloudellisesta asemasta.

b)

Tilien perustana olevien toimien laillisuutta ja asianmukaisuutta sekä varainhoidon moitteettomuuden periaatteen noudattamista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää vaikuttava ja tehokas sisäisen valvonnan järjestelmä, joka sisältää riittävän valvonnan ja tarkoituksenmukaiset toimenpiteet sääntöjenvastaisuuksien ja petosten estämiseksi sekä oikeudelliset toimet, joiden avulla tarvittaessa peritään takaisin aiheettomasti maksetut tai käytetyt varat.

Tarkastajan velvollisuus

6.

Tilintarkastustuomioistuimen vastuulla on antaa tarkastuksensa perusteella tarkastuslausuma Euroopan parlamentille ja neuvostolle (7) tilinpäätöksen luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Tilintarkastustuomioistuin toimittaa tarkastuksensa kansainvälisten tilinpäätösstandardien ja eettisten ohjeiden (IFAC) sekä ylimpien tarkastuselinten kansainvälisten standardien (INTOSAI) mukaisesti. Kyseisissä standardeissa edellytetään, että tilintarkastustuomioistuin suunnittelee ja toimittaa tarkastuksen siten, että sen avulla saadaan kohtuullinen varmuus siitä, onko viranomaisen tilinpäätöksessä olennaisia virheellisyyksiä ja ovatko tilien perustana olevat toimet lailliset ja asianmukaiset.

7.

Tarkastuksessa suoritetaan toimenpiteitä, joiden avulla hankitaan tarkastusevidenssiä tilinpäätökseen sisältyvistä luvuista ja siinä esitettävistä muista tiedoista sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tarkastajan harkintaan ja arvioon siitä, kuinka suuri on riski, että petoksesta tai virheestä johtuen tilinpäätökseen sisältyy olennainen virheellisyys tai tilien perustana olevien toimien kohdalla on jätetty olennaisella tavalla noudattamatta Euroopan unionin lainsäädännön vaatimuksia. Näitä riskejä arvioidessaan tarkastaja arvioi sisäisiä kontrolleja, jotka ovat relevantteja tilinpäätöksen laatimisen ja sen oikein esittämisen kannalta, sekä valvontajärjestelmiä, joiden avulla on tarkoitus varmistaa tilien perustana olevien toimien laillisuus ja asianmukaisuus. Tämän pohjalta tarkastaja suunnittelee olosuhteisiin nähden tarkoituksenmukaiset tarkastustoimenpiteet. Tarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätösperiaatteiden asianmukaisuuden ja esitettyjen kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen yleisen esittämistavan arvioiminen. EU:n varainhoitoasetuksen 208 artiklan 4 kohdassa säädetyn mukaisesti (8) tilintarkastustuomioistuin ottaa tätä kertomusta ja tarkastuslausumaa laatiessaan huomioon riippumattoman ulkopuolisen tarkastajan viranomaisen tilien osalta suorittaman tarkastustyön.

8.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että se on saanut tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tarkastusevidenssiä tarkastuslausumansa perustaksi.

Lausunto tilien luotettavuudesta

9.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viranomaisen taloudellinen asema 31. päivänä joulukuuta 2015 sekä sen toimien tulokset ja rahavirrat mainittuna päivänä päättyneeltä varainhoitovuodelta on esitetty tilinpäätöksessä kaikilta olennaisilta osiltaan oikein viranomaisen varainhoitoa koskevien säännösten ja komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti.

Lausunto tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta

10.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viranomaisen 31. päivänä joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta annetun tilinpäätöksen perustana olevat toimet ovat kaikilta olennaisilta osiltaan lailliset ja asianmukaiset.

Muu seikka – taseen antamispäivän jälkeinen tapahtuma

11.

Yhdistyneen kuningaskunnan (UK) kansalaiset äänestivät 23. kesäkuuta 2016 Euroopan unionista eroamisen puolesta. Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 50 artiklassa määrätään, että jäsenvaltio, joka päättää erota, ilmoittaa aikomuksestaan Eurooppa-neuvostolle ja että unioni neuvottelee ja tekee kyseisen jäsenvaltion kanssa sopimuksen eroamiseen sovellettavista yksityiskohtaisista määräyksistä. Lontoossa sijaitsevan pankkiviranomaisen tilinpäätös ja sen liitetiedot laadittiin käyttäen tietoja, jotka olivat saatavilla tilinpäätöksen allekirjoittamispäivänä, jolloin kansanäänestyksen tulos ei ollut vielä tiedossa. Virallista ilmoitusta 50 artiklaan vetoamisesta ei myöskään ole vielä annettu (9).

12.

Jäljempänä esitettävät huomautukset eivät aseta tilintarkastustuomioistuimen lausuntoja kyseenalaiseksi.

HUOMAUTUKSET BUDJETTIHALLINNOSTA

13.

Seuraavalle varainhoitovuodelle siirrettyjen sidottujen määrärahojen osuus oli suuri osastossa 2 (hallintomenot): niiden määrä oli 1 487 794 euroa eli 28 prosenttia osaston 2 sidottujen määrärahojen kokonaismäärästä (vuonna 2014: 3 431 070 euroa eli 48 prosenttia). Määrä käsittää ratkaisemattoman kysymyksen, joka koskee vielä maksamatonta alv:a, joka on maksettava viranomaisen uuteen rakennukseen liittyvän tasausmaksun (balancing charge) osalta; lisäksi määrä kattaa laskun, joka liittyy Valuations Officen (Yhdistyneen kuningaskunnan verohallintoon kuuluva elin) määrittämiin kiinteistöveroihin (yhteensä 538 938 euroa).

14.

It-tarpeiden arvioinnissa havaittiin puutteita, erityisesti ulkoistettujen palvelujen kohdalla. Tämä vaikutti viranomaisen talousarviohallintoon asianomaisten menojen osalta.

AIEMPINA VUOSINA ESITETTYJEN HUOMAUTUSTEN SEURANTA

15.

Liitteessä on yhteenveto korjaavista toimenpiteistä, jotka viranomainen on toteuttanut tilintarkastustuomioistuimen aiempina vuosina esittämien huomautusten perusteella.

Tilintarkastustuomioistuimen IV jaosto on tilintarkastustuomioistuimen jäsenen Baudilio TOMÉ MUGURUZAN johdolla hyväksynyt tämän kertomuksen Luxemburgissa 4 päivänä lokakuuta 2016 pitämässään kokouksessa.

Tilintarkastustuomioistuimen puolesta

Klaus-Heiner LEHNE

presidentti

(1)  EUVL L 331, 15.12.2010, s. 12.

(2)  Lisätietoja viranomaisen toimivaltuuksista ja toiminnasta esitetään sen sivustolla: www.eba.europa.eu.

(1)  Virkamiehiä, väliaikaisia toimihenkilöitä ja sopimussuhteisia toimihenkilöitä ja kansallisia asiantuntijoita.

Lähde: Viranomaisen toimittamat tiedot.

(3)  Sisältävät taseen, tuloslaskelman, rahavirtalaskelman, nettovarallisuuden muutoksia koskevan laskelman sekä yhteenvedon keskeisistä tilinpäätöksen laatimisperiaatteista ja muut liitetiedot.

(4)  Sisältää talousarvion toteutumalaskelman liitteineen.

(5)  Komission delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013 (EUVL L 328, 7.12.2013, s. 42), 39 ja 50 artikla.

(6)  Komission tilinpitäjän vahvistamat kirjanpitosäännöt perustuvat kansainvälisen tilintarkastajaliiton (International Federation of Accountants, IFAC) antamiin kansainvälisiin julkisen sektorin tilinpäätösstandardeihin (International Public Sector Accounting Standards, IPSAS) tai, silloin kuin se on relevanttia, kansainvälisen tilinpäätösstandardeja käsittelevän elimen (International Accounting Standards Board, IASB) antamiin kansainvälisiin IAS/IFRS-tilinpäätösstandardeihin (International Accounting Standards/International Financial Reporting Standards).

(7)  Asetus (EU) N:o 1271/2013, 107 artikla.

(8)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 966/2012 (EUVL L 298, 26.10.2012, s. 1).

(9)  Pankkiviranomaisen tilinpitäjä allekirjoitti tilinpäätöksen 24. toukokuuta 2016.

LIITE

Aiempina vuosina esitettyjen huomautusten seuranta

Vuosi

Tilintarkastustuomioistuimen huomautus

Korjaavan toimenpiteen tilanne

(Toteutettu / Kesken / Tekemättä / Ei relevantti)

2012

Korkeampien koulumaksujen vuoksi viranomainen myöntää henkilöstösääntöjen mukaisen koulutuslisän lisäksi koulutusavustusta henkilöstölle, jonka lapset ovat peruskoulussa tai keskiasteen oppilaitoksessa (1). Vuonna 2012 koulutusavustusta myönnettiin kaikkiaan noin 76 000  euroa. Avustuksesta ei määrätä henkilöstösäännöissä, joten se on sääntöjenvastainen.

Käynnissä (2)

2014

Seuraavalle varainhoitovuodelle siirrettyjen sidottujen määrärahojen osuus oli suuri osastossa 2 (hallintomenot) – 3 431 070  euroa eli 48 prosenttia (2013: 1 974 511  euroa eli 35 prosenttia). Siirrot aiheutuivat pääasiassa viranomaisen muutosta uusiin toimitiloihin joulukuun 2014 puolivälissä.

ei relevantti

(1)  Liitteessä VII olevan 3 artiklan mukaan määrä voi olla peruslisä (252,81 euroa) kaksinkertaisena eli 505,62 euroa.

(2)  Vuoden 2014 loppuun mennessä viranomainen oli tehnyt sopimuksen 20 koulun kanssa, joissa oli oppilaina sen henkilöstön jäsenten lapsia (heitä oli yhteensä 21 koulussa).

EUROOPAN PANKKIVIRANOMAISEN VASTAUS

11.

Virasto ottaa huomioon tilintarkastustuomioistuimen kertomuksen.

13.

EPV pyrkii määrätietoisesti vähentämään perusteltuja siirtoja. Kyseinen siirto oli perusteltu.

14.

Ulkoistettuja palveluja hallitaan asianmukaisesti laadittujen puitesopimusten mukaisesti. Näitä palveluja käytetään EVP:n työohjelman nojalla ja niiden käyttö on tietotekniikan ja varainhoidon jatkuvassa seurannassa. EVP on entisestään parantanut hankintamenettelyjä koskevan tarvearvioinnin dokumentointia. Verrattuna vuoden 2015 alkuperäisiin tietotekniikalle osoitettuihin talousarviomäärärahoihin EPV on vuoden aikana vähentänyt tietotekniikan määrärahoja 4,3 prosenttia.

1.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 449/77

KERTOMUS

Euroopan tautien ehkäisy- ja valvontakeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä keskuksen vastaus

(2016/C 449/14)

JOHDANTO

1.

Euroopan tautienehkäisy- ja valvontakeskus (jäljempänä ”keskus”) perustettiin Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 851/2004 (1). Tukholmassa sijaitsevan keskuksen ensisijaisiin tehtäviin kuuluu ihmisillä esiintyvien tautien ehkäisyyn ja valvontaan liittyvien tietojen kokoaminen ja niistä tiedottaminen sekä tieteellisten lausuntojen antaminen. Sen on myös koordinoitava keskuksen toimeksiantoon kuuluvilla aloilla toimivien elinten eurooppalaista verkostoitumista.

2.

Taulukossa esitetään keskuksen avainluvut (2).

Taulukko

Keskuksen avainluvut

2014

2015

Talousarvio (miljoonaa euroa)

60,5

58,5

Henkilöstö 31. joulukuuta (1)

277

260

TARKASTUSLAUSUMAN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT

3.

Tilintarkastustuomioistuimen valitsema tarkastustapa käsittää analyyttiset tarkastustoimenpiteet, tapahtumien suoran testaamisen ja keskuksen valvontajärjestelmien keskeisten kontrollien arvioinnin. Tämän lisäksi hyödynnetään muiden tarkastajien työhön perustuvaa evidenssiä ja analysoidaan toimivan johdon vahvistusilmoitukset.

TARKASTUSLAUSUMA

4.

Tilintarkastustuomioistuin on tarkastanut Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 287 artiklan mukaisesti

a)

keskuksen tilinpäätöksen, joka sisältää tilinpäätöslaskelmat (3) ja selvityksen talousarvion toteuttamisesta (4)31. joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta, ja

b)

tilien perustana olevien toimien laillisuuden ja asianmukaisuuden.

Toimivan johdon velvollisuus

5.

Toimiva johto vastaa keskuksen tilinpäätöksen laatimisesta ja sen oikein esittämisestä sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta (5).

a)

Keskuksen tilinpäätöksen laatimista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää sisäisen valvonnan järjestelmä, jonka pohjalta on mahdollista laatia ja esittää oikein tilinpäätös, jossa ei ole petoksesta tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, valita asianmukaiset tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja soveltaa niitä komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen (6) mukaisesti sekä laatia kirjanpidolliset arviot, jotka ovat kyseisissä olosuhteissa kohtuulliset. Johtaja vahvistaa keskuksen tilinpäätöksen sen jälkeen, kun keskuksen tilinpitäjä on laatinut tilinpäätöksen kaiken käytettävissä olevan tiedon pohjalta ja liittänyt tilinpäätökseen laatimansa ilmoituksen, jossa hän toteaa muun muassa saaneensa kohtuullisen varmuuden siitä, että tilinpäätös antaa kaikilta olennaisilta osiltaan oikean ja riittävän kuvan keskuksen taloudellisesta asemasta.

b)

Tilien perustana olevien toimien laillisuutta ja asianmukaisuutta sekä varainhoidon moitteettomuuden periaatteen noudattamista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää vaikuttava ja tehokas sisäisen valvonnan järjestelmä, joka sisältää riittävän valvonnan ja tarkoituksenmukaiset toimenpiteet sääntöjenvastaisuuksien ja petosten estämiseksi sekä oikeudelliset toimet, joiden avulla tarvittaessa peritään takaisin aiheettomasti maksetut tai käytetyt varat.

Tarkastajan velvollisuus

6.

Tilintarkastustuomioistuimen vastuulla on antaa tarkastuksensa perusteella tarkastuslausuma Euroopan parlamentille ja neuvostolle (7) tilinpäätöksen luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Tilintarkastustuomioistuin toimittaa tarkastuksensa kansainvälisten tilinpäätösstandardien ja eettisten ohjeiden (IFAC) sekä ylimpien tarkastuselinten kansainvälisten standardien (INTOSAI) mukaisesti. Kyseisissä standardeissa edellytetään, että tilintarkastustuomioistuin suunnittelee ja toimittaa tarkastuksen siten, että sen avulla saadaan kohtuullinen varmuus siitä, onko keskuksen tilinpäätöksessä olennaisia virheellisyyksiä ja ovatko tilien perustana olevat toimet lailliset ja asianmukaiset.

7.

Tarkastuksessa suoritetaan toimenpiteitä, joiden avulla hankitaan tarkastusevidenssiä tilinpäätökseen sisältyvistä luvuista ja siinä esitettävistä muista tiedoista sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tarkastajan harkintaan ja arvioon siitä, kuinka suuri on riski, että petoksesta tai virheestä johtuen tilinpäätökseen sisältyy olennainen virheellisyys tai tilien perustana olevien toimien kohdalla on jätetty olennaisella tavalla noudattamatta Euroopan unionin lainsäädännön vaatimuksia. Näitä riskejä arvioidessaan tarkastaja arvioi sisäisiä kontrolleja, jotka ovat relevantteja tilinpäätöksen laatimisen ja sen oikein esittämisen kannalta, sekä valvontajärjestelmiä, joiden avulla on tarkoitus varmistaa tilien perustana olevien toimien laillisuus ja asianmukaisuus. Tämän pohjalta tarkastaja suunnittelee olosuhteisiin nähden tarkoituksenmukaiset tarkastustoimenpiteet. Tarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätösperiaatteiden asianmukaisuuden ja esitettyjen kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen yleisen esittämistavan arvioiminen. EU:n varainhoitoasetuksen 208 artiklan 4 kohdassa säädetyn mukaisesti (8) tilintarkastustuomioistuin ottaa tätä kertomusta ja tarkastuslausumaa laatiessaan huomioon riippumattoman ulkopuolisen tarkastajan keskuksen tilien osalta suorittaman tarkastustyön.

8.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että se on saanut tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tarkastusevidenssiä tarkastuslausumansa perustaksi.

Lausunto tilien luotettavuudesta

9.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että keskuksen taloudellinen asema 31. päivänä joulukuuta 2015 sekä sen toimien tulokset ja rahavirrat mainittuna päivänä päättyneeltä varainhoitovuodelta on esitetty tilinpäätöksessä kaikilta olennaisilta osiltaan oikein keskuksen varainhoitoa koskevien säännösten ja komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti.

Lausunto tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta

10.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että keskuksen 31. päivänä joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta annetun tilinpäätöksen perustana olevat toimet ovat kaikilta olennaisilta osiltaan lailliset ja asianmukaiset.

11.

Jäljempänä esitettävät huomautukset eivät aseta tilintarkastustuomioistuimen lausuntoja kyseenalaiseksi.

HUOMAUTUKSET TOIMIEN LAILLISUUDESTA JA ASIANMUKAISUUDESTA (SÄÄNTÖJENMUKAISUUDESTA)

12.

Tilintarkastustuomioistuin havaitsi tarkastetuissa hankintamenettelyissä erilaisia avoimuuteen liittyviä puutteita, mm. hankintamenettelyjen ja keskuksen vuotuisen työohjelman välillä ei ollut selkeää yhteyttä, arvioitua sopimusarvoa ei perusteltu riittävän hyvin eikä tarjoajan vakavaraisuuden arviointiin ollut määritetty vertailuarvoa (kynnysarvoa).

HUOMAUTUKSET BUDJETTIHALLINNOSTA

13.

Talousarvion kokonaiskäyttöaste oli 94 prosenttia (99 prosenttia vuonna 2014). Se on laskenut, koska Ruotsissa palkkoihin on sovellettu 1. kesäkuuta 2014 alkaen matalampaa painotuskerrointa ja rekrytointi on viivästynyt. Tämän vuoksi henkilöstöstä on aiheutunut ennakoitua vähemmän kuluja.

14.

Seuraavalle varainhoitovuodelle siirrettyjen sidottujen määrärahojen osuus oli suuri osastossa 2 (hallintomenot): niiden määrä oli 1,6 miljoonaa euroa eli 23 prosenttia (vuonna 2014: 1,5 miljoonaa euroa eli 25 prosenttia määrärahoista). Määrärahasiirrot liittyivät lähinnä IT-laitteiden ja ohjelmistojen hankintaan (0,8 miljoonaa euroa) sekä uusia tiloja koskeviin kiinteistöalan konsultointipalveluihin (0,3 miljoonaa euroa), joita koskevat maksut on määrä suorittaa vasta vuonna 2016.

15.

Seuraavalle varainhoitovuodelle siirrettyjen sidottujen määrärahojen osuus oli suuri osastossa 3 (toimintamenot): niiden määrä oli 7,5 miljoonaa euroa eli 42 prosenttia (vuonna 2014: 8,1 miljoonaa euroa eli 49 prosenttia). Siirrot johtuivat lähinnä monivuotisista hankkeista (viisi miljoonaa euroa) ja operatiivisen toiminnan IT-tuesta (1,7 miljoonaa euroa), jotka toteutettiin ja maksettiin suunnitelmien mukaisesti.

AIEMPINA VUOSINA ESITETTYJEN HUOMAUTUSTEN SEURANTA

16.

Liitteessä on yhteenveto korjaavista toimenpiteistä, jotka keskus on toteuttanut tilintarkastustuomioistuimen aiempina vuosina esittämien huomautusten perusteella.

Tilintarkastustuomioistuimen IV jaosto on tilintarkastustuomioistuimen jäsenen Baudilio TOMÉ MUGURUZAN johdolla hyväksynyt tämän kertomuksen Luxemburgissa 13. syyskuuta 2016 pitämässään kokouksessa.

Tilintarkastustuomioistuimen puolesta

Vítor Manuel da SILVA CALDEIRA

presidentti

(1)  EUVL L 142, 30.4.2004, s. 1.

(2)  Lisätietoja keskuksen toimivaltuuksista ja toiminnasta esitetään sen sivustolla: www.ecdc.europa.eu.

(1)  Virkamiehiä, väliaikaisia toimihenkilöitä ja sopimussuhteisia toimihenkilöitä ja kansallisia asiantuntijoita.

Lähde: Keskuksen toimittamat tiedot.

(3)  Sisältävät taseen, tuloslaskelman, rahavirtalaskelman, nettovarallisuuden muutoksia koskevan laskelman sekä yhteenvedon keskeisistä tilinpäätöksen laatimisperiaatteista ja muut liitetiedot.

(4)  Sisältää talousarvion toteutumalaskelman liitteineen.

(5)  Komission delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013 (EUVL L 328, 7.12.2013, s. 42), 39 ja 50 artikla.

(6)  Komission tilinpitäjän vahvistamat kirjanpitosäännöt perustuvat kansainvälisen tilintarkastajaliiton (International Federation of Accountants, IFAC) antamiin kansainvälisiin julkisen sektorin tilinpäätösstandardeihin (International Public Sector Accounting Standards, IPSAS) tai, silloin kuin se on relevanttia, kansainvälisen tilinpäätösstandardeja käsittelevän elimen (International Accounting Standards Board, IASB) antamiin kansainvälisiin IAS/IFRS-tilinpäätösstandardeihin (International Accounting Standards/International Financial Reporting Standards).

(7)  Delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013, 107 artikla.

(8)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 966/2012 (EUVL L 298, 26.10.2012, s. 1).

LIITE

Aiempina vuosina esitettyjen huomautusten seuranta

Vuosi

Tilintarkastustuomioistuimen huomautus

Korjaavan toimenpiteen tilanne

(Toteutettu / Kesken / Tekemättä / Ei relevantti)

2012

Keskus myönsi vuonna 2012 avustuksia tutkimuslaitoksille ja yksityishenkilöille. Vuonna 2012 avustusmenojen kokonaismäärä oli 752 000  euroa; niiden osuus vuoden 2012 toimintamenoista oli 1,4  prosenttia. Ennen kuin keskus korvaa edunsaajien ilmoittamat kulut, se toimittaa ennakkotarkastuksia, joissa tarkastetaan asiakirjojen perusteella menoilmoitukset ja osittain myös edunsaajien palkkaamien riippumattomien tarkastusyritysten antamat tarkastuslausunnot. Keskus ei yleensä saa edunsaajilta minkäänlaisia ilmoitettujen kulujen tukikelpoisuuden ja oikeellisuuden vahvistavia asiakirjoja. Keskus on kontrollien tehostamiseksi hyväksynyt jälkitarkastusstrategian, jonka se aikoi ottaa käyttöön vuonna 2012. Liittyminen tarkastusta koskevaan toimielinten väliseen sopimukseen kuitenkin viivästyi kymmenellä kuukaudella, eikä vuoden 2012 avustusmenoihin ollut vielä tilintarkastustuomioistuimen toimittamaan tarkastukseen mennessä kohdistettu jälkitarkastuksia. Keskus hankki tilintarkastustuomioistuimen tarkastamista tapahtumista todentavat asiakirjat tilintarkastustuomioistuimen puolesta; tapahtumien laillisuudesta ja sääntöjenmukaisuudesta saatiin todentavien asiakirjojen perusteella kohtuullinen varmuus.

Toteutettu

2014

Talousarvion kokonaiskäyttöaste oli korkea, 99 prosenttia (92 prosenttia vuonna 2013). Myös sidottujen määrärahojen siirtoja tehtiin kuitenkin suhteellisen suuri määrä: 1,6  miljoonaa euroa eli 25 prosenttia osastossa 2 – hallintomenot (2013: 1,7  miljoonaa euroa eli 26 prosenttia), ja 8,1  miljoonaa euroa eli 49 prosenttia osastossa 3 – toimintamenot (2013: 7,9  miljoonaa euroa eli 44 prosenttia). Osastossa 2 tehdyt siirrot liittyivät lähinnä vuoden 2014 jälkimmäisellä vuosipuoliskolla suunnitellun mukaisesti tehtyihin tietoteknisiin laite- ja ohjelmistohankintoihin (miljoona euroa), joihin liittyvät maksut on määrä suorittaa vasta vuonna 2015. Osaston 3 määrärahasiirrot liittyivät monivuotisiin hankkeisiin (4,7  miljoonaa euroa) ja sellaisia operatiivisia toimia tukevaan tieto- ja viestintätekniikkaan (1,6  miljoonaa euroa), joiden yhteydessä toimet pantiin täytäntöön ja maksut suoritettiin toiminnasta aiheutuvien tarpeiden perusteella. Siirrot liittyivät myös vuonna 2014 pidettyjen kokousten järjestämistä koskevan asiantuntijoiden konsultoinnin kuluihin (1,2  miljoonaa euroa), joita ei ollut laskutettu vielä vuoden loppuun mennessä; siirtoja tehtiin myös vuoden 2015 ensimmäisellä neljänneksellä pidettäviin kokouksiin liittyen.

Ei relevantti

KESKUKSEN VASTAUS

13.

ECDC on selkiyttänyt hankintamenettelyjensä ja vuotuisen työhjelmansa välisen yhteyden ottamalla käyttöön ECDC:n hankintojen seurantasovelluksen uuden version 2016. Ennen minkään yli 25 000 euron hankintamenettelyn aloittamista on vahvistettava kyseisen sopimuksen arvioitu kokonaisarvo. Vakavaraisuuden arvioimiseksi otettiin käyttöön kynnysarvo vuonna 2016.

14. /15. /16.

Keskus ottaa huomioon tilintarkastustuomioistuimen huomautukset.

1.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 449/82

KERTOMUS

Euroopan kemikaaliviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

(2016/C 449/15)

JOHDANTO

1.

Euroopan kemikaalivirasto (jäljempänä ”virasto”) perustettiin Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 1907/2006 (1). Helsingissä sijaitsevan viraston keskeisinä tehtävinä on varmistaa korkeatasoinen ihmisten terveyden ja ympäristön suojelu sekä aineiden vapaa liikkuvuus sisämarkkinoilla ja edistää samalla kilpailukykyä ja innovaatioita. Virasto edistää myös vaihtoehtoisten menetelmien kehittämistä aineiden vaarojen arvioimiseksi.

2.

Taulukossa esitetään viraston avainluvut (2).

Taulukko 1

Viraston avainluvut

2014

2015

Talousarvio (miljoonaa euroa) (1)

113,2

115,1

Henkilöstö 31. joulukuuta (2)

587

572

TARKASTUSLAUSUMAN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT

3.

Tilintarkastustuomioistuimen valitsema tarkastustapa käsittää analyyttiset tarkastustoimenpiteet, tapahtumien suoran testaamisen ja viraston valvontajärjestelmien keskeisten kontrollien arvioinnin. Tämän lisäksi hyödynnetään muiden tarkastajien työhön perustuvaa evidenssiä ja analysoidaan toimivan johdon vahvistusilmoitukset.

TARKASTUSLAUSUMA

4.

Tilintarkastustuomioistuin on tarkastanut Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 287 artiklan mukaisesti

a)

Viraston tilinpäätöksen, joka sisältää tilinpäätöslaskelmat (3) ja selvityksen talousarvion toteuttamisesta (4)31. joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta, ja

b)

tilien perustana olevien toimien laillisuuden ja asianmukaisuuden.

Toimivan johdon velvollisuus

5.

Toimiva johto vastaa viraston tilinpäätöksen laatimisesta ja sen oikein esittämisestä sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta (5).

a)

Viraston tilinpäätöksen laatimista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää sisäisen valvonnan järjestelmä, jonka pohjalta on mahdollista laatia ja esittää oikein tilinpäätös, jossa ei ole petoksesta tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, valita asianmukaiset tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja soveltaa niitä komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen (6) mukaisesti sekä laatia kirjanpidolliset arviot, jotka ovat kyseisissä olosuhteissa kohtuulliset. Johtaja vahvistaa viraston tilinpäätöksen sen jälkeen, kun viraston tilinpitäjä on laatinut tilinpäätöksen kaiken käytettävissä olevan tiedon pohjalta ja liittänyt tilinpäätökseen laatimansa ilmoituksen, jossa hän toteaa muun muassa saaneensa kohtuullisen varmuuden siitä, että tilinpäätös antaa kaikilta olennaisilta osiltaan oikean ja riittävän kuvan viraston taloudellisesta asemasta.

b)

Tilien perustana olevien toimien laillisuutta ja asianmukaisuutta sekä varainhoidon moitteettomuuden periaatteen noudattamista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää vaikuttava ja tehokas sisäisen valvonnan järjestelmä, joka sisältää riittävän valvonnan ja tarkoituksenmukaiset toimenpiteet sääntöjenvastaisuuksien ja petosten estämiseksi sekä oikeudelliset toimet, joiden avulla tarvittaessa peritään takaisin aiheettomasti maksetut tai käytetyt varat.

Tarkastajan velvollisuus

6.

Tilintarkastustuomioistuimen vastuulla on antaa tarkastuksensa perusteella tarkastuslausuma Euroopan parlamentille ja neuvostolle (7) tilinpäätöksen luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Tilintarkastustuomioistuin toimittaa tarkastuksensa kansainvälisten tilinpäätösstandardien ja eettisten ohjeiden (IFAC) sekä ylimpien tarkastuselinten kansainvälisten standardien (INTOSAI) mukaisesti. Kyseisissä standardeissa edellytetään, että tilintarkastustuomioistuin suunnittelee ja toimittaa tarkastuksen siten, että sen avulla saadaan kohtuullinen varmuus siitä, onko viraston tilinpäätöksessä olennaisia virheellisyyksiä ja ovatko tilien perustana olevat toimet lailliset ja asianmukaiset.

7.

Tarkastuksessa suoritetaan toimenpiteitä, joiden avulla hankitaan tarkastusevidenssiä tilinpäätökseen sisältyvistä luvuista ja siinä esitettävistä muista tiedoista sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tarkastajan harkintaan ja arvioon siitä, kuinka suuri on riski, että petoksesta tai virheestä johtuen tilinpäätökseen sisältyy olennainen virheellisyys tai tilien perustana olevien toimien kohdalla on jätetty olennaisella tavalla noudattamatta Euroopan unionin lainsäädännön vaatimuksia. Näitä riskejä arvioidessaan tarkastaja arvioi sisäisiä kontrolleja, jotka ovat relevantteja tilinpäätöksen laatimisen ja sen oikein esittämisen kannalta, sekä valvontajärjestelmiä, joiden avulla on tarkoitus varmistaa tilien perustana olevien toimien laillisuus ja asianmukaisuus. Tämän pohjalta tarkastaja suunnittelee olosuhteisiin nähden tarkoituksenmukaiset tarkastustoimenpiteet. Tarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätösperiaatteiden asianmukaisuuden ja esitettyjen kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen yleisen esittämistavan arvioiminen. EU:n varainhoitoasetuksen 208 artiklan 4 kohdassa säädetyn mukaisesti (8) tilintarkastustuomioistuin on tätä kertomusta ja tarkastuslausumaa laatiessaan ottanut huomioon riippumattoman ulkopuolisen tarkastajan viraston tilien osalta suorittaman tarkastustyön.

8.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että se on saanut tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tarkastusevidenssiä tarkastuslausumansa perustaksi.

Lausunto tilien luotettavuudesta

9.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viraston taloudellinen asema 31 päivänä joulukuuta 2015 sekä sen toimien tulokset ja rahavirrat mainittuna päivänä päättyneeltä varainhoitovuodelta on esitetty tilinpäätöksessä kaikilta olennaisilta osiltaan oikein viraston varainhoitoa koskevien säännösten ja komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti.

Lausunto tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta

10.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viraston 31 päivänä joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta annetun tilinpäätöksen perustana olevat toimet ovat kaikilta olennaisilta osiltaan lailliset ja asianmukaiset.

11.

Jäljempänä esitettävät huomautukset eivät aseta tilintarkastustuomioistuimen lausuntoja kyseenalaiseksi.

HUOMAUTUKSET TOIMIEN LAILLISUUDESTA JA ASIANMUKAISUUDESTA

12.

Virasto maksaa 50 prosenttia henkilöstönsä Helsingin Eurooppa-koulua käyvien lapsien iltapäivähoitokuluista. Sen rahoitusosuus on enintään 1 000 euroa lasta kohti vuodessa; vuonna 2015 kokonaismäärä oli noin 95 000 euroa. Viraston johtaja hyväksyi kyseisen sosiaalialan toimenpiteen vuonna 2008, mutta siitä ei ilmoitettu budjettivallan käyttäjälle talousarviomenettelyn yhteydessä (9).

HUOMAUTUKSET BUDJETTIHALLINNOSTA

13.

Seuraavalle varainhoitovuodelle siirrettyjen sidottujen määrärahojen osuus oli suuri osastossa 4 (biosideja koskevat toimintamenot): niiden määrä oli 1,5 miljoonaa euroa eli 74 prosenttia. Ne koskivat lähinnä yhtä IT-alan suurhanketta (1,4 miljoonaa euroa). Hanke voitiin aloittaa vasta vuoden 2015 toisella puoliskolla, kun sen rahoittamiseen riittävät maksutulot oli saatu kerätyksi.

AIEMPINA VUOSINA ESITETTYJEN HUOMAUTUSTEN SEURANTA

14.

Liitteessä on yhteenveto korjaavista toimenpiteistä, jotka virasto on toteuttanut tilintarkastustuomioistuimen aiempina vuosina esittämien huomautusten perusteella.

Tilintarkastustuomioistuimen IV jaosto on tilintarkastustuomioistuimen jäsenen Baudilio TOMÉ MUGURUZAN johdolla hyväksynyt tämän kertomuksen Luxemburgissa 13. syyskuuta 2016 pitämässään kokouksessa.

Tilintarkastustuomioistuimen puolesta

Vítor Manuel da SILVA CALDEIRA

presidentti

(1)  EUVL L 396, 30.12.2006, s. 1.

(2)  Lisätietoja viraston toimivaltuuksista ja toiminnasta esitetään sen sivustolla: www.echa.europa.eu.

(1)  Talousarviota koskevat luvut perustuvat maksumäärärahoihin.

(2)  Virkamiehiä, väliaikaisia toimihenkilöitä ja sopimussuhteisia toimihenkilöitä ja kansallisia asiantuntijoita.

Lähde: Viraston toimittamat tiedot.

(3)  Sisältävät taseen, tuloslaskelman, rahavirtalaskelman, nettovarallisuuden muutoksia koskevan laskelman sekä yhteenvedon keskeisistä tilinpäätöksen laatimisperiaatteista ja muut liitetiedot.

(4)  Sisältää talousarvion toteutumalaskelman liitteineen.

(5)  Komission delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013 (EUVL L 328, 7.12.2013, s. 42), 39 ja 50 artikla.

(6)  Komission tilinpitäjän vahvistamat kirjanpitosäännöt perustuvat kansainvälisen tilintarkastajaliiton (International Federation of Accountants, IFAC) antamiin kansainvälisiin julkisen sektorin tilinpäätösstandardeihin (International Public Sector Accounting Standards, IPSAS) tai, silloin kuin se on relevanttia, kansainvälisen tilinpäätösstandardeja käsittelevän elimen (International Accounting Standards Board, IASB) antamiin kansainvälisiin IAS/IFRS-tilinpäätösstandardeihin (International Accounting Standards/International Financial Reporting Standards).

(7)  Delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013, 107 artikla.

(8)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 966/2012 (EUVL L 298, 26.10.2012, s. 1).

(9)  Asetus N:o 31/ETY, 11/Euratom Euroopan talousyhteisön ja Euroopan atomienergiajärjestön virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen ja näiden yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevien palvelussuhteen ehtojen vahvistamisesta (EYVL 45, 14.6.1962, s. 1385), 1 artikla.

LIITE

Aiempina vuosina esitettyjen huomautusten seuranta

Vuosi

Tilintarkastustuomioistuimen huomautus

Korjaavan toimenpiteen tilanne

(Toteutettu / Kesken / Tekemättä / Ei relevantti)

2014

Talousarvion toteuttamisaste on vuonna 2014 parantunut edellisestä vuodesta. Vuodelle 2014 siirrettyjen sidottujen määrärahojen osuus oli osastoissa 3, 4 ja 5 (toimintamenot) 8,5 miljoonaa euroa eli 35 prosenttia (vuonna 2013: 10,6 miljoonaa euroa eli 46 prosenttia). Siirrot johtuvat pääasiassa suunniteltujen tietotekniikan kehittämishankkeiden (4,5 miljoonaa euroa) monivuotisuudesta. Siirtoja aiheutui myös vuonna 2014 tilattuihin, vuoden lopussa vielä saamatta ja maksamatta olleisiin käännöksiin liittyvistä kuluista (0,5 miljoonaa euroa) sekä ainearvioinneista, joiden lakisääteinen määräaika on vuonna 2015 (1,9 miljoonaa euroa).

Ei relevantti

Viraston uusiin tehtäviin kuuluu biosidivalmisteita koskevan asetuksen täytäntöönpano. Täytäntöönpanomenettelyistä aiheutuneet menot piti periaatteessa kattaa kyseisten valmisteiden rekisteröintiin liittyvillä hakemusmaksuilla. Vuonna 2014 kerätyt maksut kattoivat kuitenkin menoista ainoastaan 17 prosenttia. Loppuosa rahoitettiinkin viraston talousarvioon maksetuilla unionin rahoitusosuuksilla (6,3 miljoonaa euroa) ja EFTA-maiden rahoitusosuuksilla (0,2 miljoonaa euroa) (1).

Kesken

(1)  Vuonna 2015 kerätyt maksut kattoivat 62 prosenttia asianomaisista menoista.

EUROOPAN KEMIKAALIVIRASTON VASTAUS

12.

Euroopan kemikaalivirasto ilmoittaa tästä sosiaalialan luonteisesta toimenpiteestä budjettivallan käyttäjälle vuosien 2018–2020 ohjelma-asiakirjassaan ja vuoden 2018 tilinpäätöksessä. Lisäksi Euroopan kemikaalivirasto saattaa asianomaista budjettikohtaa koskevat huomautukset ajan tasalle vuoden 2016 ensimmäisessä lisätalousarviossa.

13.

Euroopan kemikaalivirasto antaa arvoa Euroopan tilintarkastustuomioistuimen päätelmille ja pyrkii edelleenkin huolellisesti välttämään perusteettomia määrärahasiirtoja.

1.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 449/87

KERTOMUS

Euroopan ympäristökeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä keskuksen vastaus

(2016/C 449/16)

JOHDANTO

1.

Euroopan ympäristökeskus (jäljempänä ”keskus”) perustettiin neuvoston asetuksella (ETY) N:o 1210/90 (1). Kööpenhaminassa sijaitsevan keskuksen tehtävänä on toteuttaa seurantaverkosto, jonka tarkoituksena on toimittaa komissiolle, parlamentille, jäsenvaltioille ja yleisemmin kansalaisille luotettavia tietoja ympäristön tilasta. Näiden tietojen on erityisesti mahdollistettava se, että Euroopan unioni ja jäsenvaltiot voivat toteuttaa ympäristönsuojelutoimia ja arvioida toimien vaikutuksia.

2.

Taulukossa esitetään keskuksen avainluvut (2).

Taulukko

Keskuksen avainluvut

2014

2015

Talousarvio (miljoonaa euroa)

52,6

49,2

Henkilöstö 31. joulukuuta (1)

204

198

TARKASTUSLAUSUMAN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT

3.

Tilintarkastustuomioistuimen valitsema tarkastustapa käsittää analyyttiset tarkastustoimenpiteet, tapahtumien suoran testaamisen ja keskuksen valvontajärjestelmien keskeisten kontrollien arvioinnin. Tämän lisäksi hyödynnetään muiden tarkastajien työhön perustuvaa evidenssiä ja analysoidaan toimivan johdon vahvistusilmoitukset.

TARKASTUSLAUSUMA

4.

Tilintarkastustuomioistuin on tarkastanut Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 287 artiklan mukaisesti

a)

Keskuksen tilinpäätöksen, joka sisältää tilinpäätöslaskelmat (3) ja selvityksen talousarvion toteuttamisesta (4)31. joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta, ja

b)

tilien perustana olevien toimien laillisuuden ja asianmukaisuuden.

Toimivan johdon velvollisuus

5.

Toimiva johto vastaa keskuksen tilinpäätöksen laatimisesta ja sen oikein esittämisestä sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta (5).

a)

Keskuksen tilinpäätöksen laatimista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää sisäisen valvonnan järjestelmä, jonka pohjalta on mahdollista laatia ja esittää oikein tilinpäätös, jossa ei ole petoksesta tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, valita asianmukaiset tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja soveltaa niitä komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen (6) mukaisesti sekä laatia kirjanpidolliset arviot, jotka ovat kyseisissä olosuhteissa kohtuulliset. Toiminnanjohtaja vahvistaa keskuksen tilinpäätöksen sen jälkeen, kun keskuksen tilinpitäjä on laatinut tilinpäätöksen kaiken käytettävissä olevan tiedon pohjalta ja liittänyt tilinpäätökseen laatimansa ilmoituksen, jossa hän toteaa muun muassa saaneensa kohtuullisen varmuuden siitä, että tilinpäätös antaa kaikilta olennaisilta osiltaan oikean ja riittävän kuvan keskuksen taloudellisesta asemasta.

b)

Tilien perustana olevien toimien laillisuutta ja asianmukaisuutta sekä varainhoidon moitteettomuuden periaatteen noudattamista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää vaikuttava ja tehokas sisäisen valvonnan järjestelmä, joka sisältää riittävän valvonnan ja tarkoituksenmukaiset toimenpiteet sääntöjenvastaisuuksien ja petosten estämiseksi sekä oikeudelliset toimet, joiden avulla tarvittaessa peritään takaisin aiheettomasti maksetut tai käytetyt varat.

Tarkastajan velvollisuus

6.

Tilintarkastustuomioistuimen vastuulla on antaa tarkastuksensa perusteella tarkastuslausuma Euroopan parlamentille ja neuvostolle (7) tilinpäätöksen luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Tilintarkastustuomioistuin toimittaa tarkastuksensa kansainvälisten tilinpäätösstandardien ja eettisten ohjeiden (IFAC) sekä ylimpien tarkastuselinten kansainvälisten standardien (INTOSAI) mukaisesti. Kyseisissä standardeissa edellytetään, että tilintarkastustuomioistuin suunnittelee ja toimittaa tarkastuksen siten, että sen avulla saadaan kohtuullinen varmuus siitä, onko keskuksen tilinpäätöksessä olennaisia virheellisyyksiä ja ovatko tilien perustana olevat toimet lailliset ja asianmukaiset.

7.

Tarkastuksessa suoritetaan toimenpiteitä, joiden avulla hankitaan tarkastusevidenssiä tilinpäätökseen sisältyvistä luvuista ja siinä esitettävistä muista tiedoista sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tarkastajan harkintaan ja arvioon siitä, kuinka suuri on riski, että petoksesta tai virheestä johtuen tilinpäätökseen sisältyy olennainen virheellisyys tai tilien perustana olevien toimien kohdalla on jätetty olennaisella tavalla noudattamatta Euroopan unionin lainsäädännön vaatimuksia. Näitä riskejä arvioidessaan tarkastaja arvioi sisäisiä kontrolleja, jotka ovat relevantteja tilinpäätöksen laatimisen ja sen oikein esittämisen kannalta, sekä valvontajärjestelmiä, joiden avulla on tarkoitus varmistaa tilien perustana olevien toimien laillisuus ja asianmukaisuus. Tämän pohjalta tarkastaja suunnittelee olosuhteisiin nähden tarkoituksenmukaiset tarkastustoimenpiteet. Tarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätösperiaatteiden asianmukaisuuden ja esitettyjen kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen yleisen esittämistavan arvioiminen. EU:n varainhoitoasetuksen 208 artiklan 4 kohdassa säädetyn mukaisesti (8) tilintarkastustuomioistuin on tätä kertomusta ja tarkastuslausumaa laatiessaan ottanut huomioon riippumattoman ulkopuolisen tarkastajan keskuksen tilien osalta suorittaman tarkastustyön.

8.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että se on saanut tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tarkastusevidenssiä tarkastuslausumansa perustaksi.

Lausunto tilien luotettavuudesta

9.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että keskuksen taloudellinen asema 31 päivänä joulukuuta 2015 sekä sen toimien tulokset ja rahavirrat mainittuna päivänä päättyneeltä varainhoitovuodelta on esitetty tilinpäätöksessä kaikilta olennaisilta osiltaan oikein keskuksen varainhoitoa koskevien säännösten ja komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti.

Lausunto tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta

10.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että keskuksen 31 päivänä joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta annetun tilinpäätöksen perustana olevat toimet ovat kaikilta olennaisilta osiltaan lailliset ja asianmukaiset.

11.

Jäljempänä esitettävät huomautukset eivät aseta tilintarkastustuomioistuimen lausuntoja kyseenalaiseksi.

MUITA HUOMAUTUKSIA

12.

Tarkastetuista hankintamenettelyistä kävi ilmi, että keskus teki puitesopimuksia yhden ainoan toimeksisaajan kanssa, ja näitä puitesopimuksia käytetään erilaisiin palveluihin erityisten kiinteään hintaan perustuvien sopimusten alaisuudessa. Toimittaessa niin, että pyydetään puitesopimusten alaisuudessa kiinteää hintatarjousta yhdeltä ainoalta toimeksisaajalta, hintakilpailu häviää ja riippuvuus kyseisestä toimeksisaajasta lisääntyy. Keskuksen olisi tehtävä sopimuksia useiden palveluntoimittajien kanssa uudelleenkilpailuttamisen tai suorien palvelusopimusten avulla, mikäli mahdollista.

AIEMPINA VUOSINA ESITETTYJEN HUOMAUTUSTEN SEURANTA

13.

Liitteessä on yhteenveto korjaavista toimenpiteistä, jotka keskus on toteuttanut tilintarkastustuomioistuimen aiempina vuosina esittämien huomautusten perusteella.

Tilintarkastustuomioistuimen IV jaosto on tilintarkastustuomioistuimen jäsenen Baudilio TOMÉ MUGURUZAN johdolla hyväksynyt tämän kertomuksen Luxemburgissa 13. syyskuuta 2016 pitämässään kokouksessa.

Tilintarkastustuomioistuimen puolesta

Vítor Manuel da SILVA CALDEIRA

presidentti

(1)  EYVL L 120, 11.5.1990, s. 1.

(2)  Lisätietoja keskuksen toimivaltuuksista ja toiminnasta esitetään sen sivustolla: www.eea.europa.eu.

(1)  Virkamiehiä, väliaikaisia toimihenkilöitä ja sopimussuhteisia toimihenkilöitä ja kansallisia asiantuntijoita.

Lähde: Keskuksen toimittamat tiedot.

(3)  Sisältävät taseen, tuloslaskelman, rahavirtalaskelman, nettovarallisuuden muutoksia koskevan laskelman sekä yhteenvedon keskeisistä tilinpäätöksen laatimisperiaatteista ja muut liitetiedot.

(4)  Sisältää talousarvion toteutumalaskelman liitteineen.

(5)  Komission delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013 (EUVL L 328, 7.12.2013, s. 42), 39 ja 50 artikla.

(6)  Komission tilinpitäjän vahvistamat kirjanpitosäännöt perustuvat kansainvälisen tilintarkastajaliiton (International Federation of Accountants, IFAC) antamiin kansainvälisiin julkisen sektorin tilinpäätösstandardeihin (International Public Sector Accounting Standards, IPSAS) tai, silloin kuin se on relevanttia, kansainvälisen tilinpäätösstandardeja käsittelevän elimen (International Accounting Standards Board, IASB) antamiin kansainvälisiin IAS/IFRS-tilinpäätösstandardeihin (International Accounting Standards/International Financial Reporting Standards).

(7)  Delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013, 107 artikla.

(8)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU, Euratom) N:o 966/2012 (EUVL L 298, 26.10.2012, s. 1).

LIITE

Aiempina vuosina esitettyjen huomautusten seuranta

Vuosi

Tilintarkastustuomioistuimen huomautus

Korjaavan toimenpiteen tilanne

(Toteutettu / Kesken / Tekemättä / Ei relevantti)

2012

Vuonna 2012 keskus myönsi avustuksia kolmesta suuresta avustusohjelmasta (1) eurooppalaisten ympäristöalan laitosten ja elinten, YK:n järjestöjen ja kansallisten ympäristöalan organisaatioiden yhteenliittymille. Vuonna 2012 avustusmenojen kokonaismäärä oli 11,9 miljoonaa euroa; niiden osuus kaikista toimintamenoista oli 27 prosenttia. Keskus toimittaa ennen edunsaajien ilmoittamien kulujen korvaamista ennakkotarkastuksia, joissa menoilmoitukset analysoidaan asiakirjojen perusteella. Se ei yleensä saa edunsaajilta ilmoitettujen henkilöstökulujen tukikelpoisuuden ja oikeellisuuden vahvistavia asiakirjoja; suurin osa kuluista on henkilöstökuluja (2).

Toteutettu

2013

Vuonna 2013 keskus myönsi avustuksia viidestä suuresta avustusohjelmasta (3) eurooppalaisten ympäristöalan laitosten ja elinten, YK:n järjestöjen ja kansallisten ympäristöalan organisaatioiden yhteenliittymille. Vuonna 2013 avustusmenojen kokonaismäärä oli 13,9 miljoonaa euroa; niiden osuus toimintamenojen kokonaismäärästä oli 31 prosenttia. Keskus toimittaa ennakkotarkastuksia, joissa kuluilmoitukset analysoidaan asiakirjojen perusteella. Keskus tehosti tilintarkastustuomioistuimen viime vuonna esittämän huomautuksen perusteella tarkastuksiaan, jotka koskevat avustusohjelmien yhteydessä korvattavaksi ilmoitettujen henkilöstökulujen tukikelpoisuutta ja oikeellisuutta, sillä kyseiset kulut muodostavat suurimman osan kuluista. Edunsaajista poimitun otoksen osalta hankittiin ajankäyttölomakkeet, joiden avulla tarkastettiin ilmoitetut palkkakulut. Palkkakuitteja ei kuitenkaan saatu. Tilintarkastustuomioistuimen tarkastamista tapahtumista hankittiin todentavat asiakirjat, joiden perusteella saatiin kohtuullinen varmuus tapahtumien laillisuudesta ja sääntöjenmukaisuudesta.

Toteutettu

2012 ja 2013

[Avustusohjelmien yhteydessä ilmoitetut] kulut tarkastetaan (jälkikäteen) edunsaajan tasolla paikan päällä vain harvoin (4).

Nykyisten kontrollien avulla saadaan vain rajallinen varmuus edunsaajien ilmoittamien kulujen tukikelpoisuudesta ja oikeellisuudesta.

Kesken (5)

2014

Keskus käynnisti vuonna 2014 tarjouspyyntömenettelyn tietoteknisiä ja maantieteellisiä tietojärjestelmiä koskevien konsulttipalvelujen hankintaa varten. Tarkoituksena oli tukea viitetietojärjestelmäosion täytäntöönpanoa sekä tarjota keskukselle tukea muissa Copernicus-ohjelmaan liittyvissä toimissa yhteensä 1,7  miljoonan euron arvosta. Teknisissä eritelmissä ei määritetty tarjouspyynnössä esitettyä keskeistä näkökohtaa, joka koski ”tiedossa olevia puutteita”. Selkeämmät tarjouseritelmät olisivat edistäneet hankintamenettelyn vaikuttavuutta ja siihen kohdistuvaa kilpailua.

Ei relevantti

2014

Keskus on alkanut soveltaa avustuksiin uutta ennakko- ja jälkitarkastusstrategiaa, mutta tarkastusmenetelmiä ei ole vielä dokumentoitu. Kuluilmoitusten laadinnasta on kuitenkin annettu ohjeet edunsaajille (Euroopan teemakeskukset).

Toteutettu

2014

Tarkastetuissa avustuksia koskeneissa tapahtumissa havaittiin tästä huolimatta puutteita. Erään teemakeskuksen tapauksessa tarkastuksen suorittaja oli havainnut kuluilmoituksessa tukeen oikeuttamattomia menoja, mutta tulojen ja menojen hyväksyjä hyväksyi ilmoitetun määrän kokonaisuudessaan. Eräässä toisessa tapauksessa kuluilmoitukseen sisältynyt määrä maksettiin kokonaisuudessaan, vaikka useimmat ennakkotarkastukseen valitut yhteistyökumppanit eivät olleet toimittaneet vaadittuja asiakirjoja keskukselle.

Ei relevantti

2014

Lisäksi sisäinen tarkastaja osallistui sekä ennakko- että jälkitarkastukseen, vaikka ne ovat keskenään yhteensopimattomia tehtäviä. On syytä panna merkille, että tilintarkastustuomioistuin ja keskus ovat käyneet keskustelua ennakkotarkastusjärjestelmästä vuodesta 2012 lähtien.

Kesken

2014

Keskus on tehnyt tukipalvelusopimuksen pilvipalveluiden tarjoajan kanssa hyödyntäen tietotekniikan pääosaston tekemää toimielinten yhteistä hankintasopimusta. Tukipalvelusopimus kattaa myös sähköpostipalvelut. Sopimusehdoissa ei määritetä riittävän tarkasti keskuksen tietojen sijaintia. Toimeksisaaja on pidättänyt itsellään oikeuden siirtää keskuksen tietoja Euroopan unionin maantieteellisen alueen ulkopuolelle ilman erillistä ilmoitusta. Esimerkiksi viiveistä aiheutuviin ongelmiin puuttuminen saattaa edellyttää reititystietojen kopiointia eri alueilla sijaitseviin tietokeskuksiin. Keskus ei näin ollen ole varmistanut, että siihen sovellettavat Euroopan yhteisöjen erioikeudet ja vapaudet kyetään takaamaan ja että palveluntarjoaja noudattaa täysimääräisesti Euroopan unionin perusoikeuskirjan 7 artiklassa määritettyä yksityisyyden suojaa.

Tekemättä (6)

(1)  Euroopan teemakeskukset, eurooppalainen naapuruuden ja kumppanuuden väline sekä ympäristön ja turvallisuuden maailmanlaajuisen seurannan ensivaiheen toiminta.

(2)  Todentavat asiakirjat pyydetään ja analysoidaan, kun kyse on muuntyyppisistä kustannuksista (eli alihankinnasta tai laitehankinnoista).

(3)  Euroopan teemakeskukset, eurooppalainen naapuruuden ja kumppanuuden väline, ympäristön ja turvallisuuden maailmanlaajuisen seurannan ensivaiheen toiminta, ympäristön ja turvallisuuden maailmanlaajuinen seuranta (GMES in-situ coordination, GISC) sekä liittymistä valmisteleva tukiväline (IPA2).

(4)  Vuonna 2012 ja vuonna 2011 toimitettiin yksi ennakkotarkastus, jossa tarkastettiin yhden edunsaajan valvontajärjestelmät. Vuonna 2010 toimitettiin yksi ennakkotarkastus, jossa tarkastettiin yhden edunsaajan ilmoittamien menojen tukikelpoisuus.

(5)  Keskus toimitti paikalla viisi jälkitarkastusta, jotka liittyivät viidelle eurooppalaiselle teemakeskukselle varainhoitovuosina 2015, 2014 ja 2013 suoritettuihin maksuihin.

(6)  Keskus pitää asiaa loppuun käsiteltynä sopimusmuutosten jälkeen. Tilintarkastustuomioistuimen arvio ottaa huomioon vireillä olevan oikeustapauksen Microsoft vs. Yhdysvallat (nro 14–2985-cv) käsittelyn tulokset.

VIRASTON VASTAUS

12.

Virasto haluaa korostaa, että satelliittikuvien tuotannon ja analysoinnin markkinoilla kilpailu on verrattain rajallista johtuen kyseisillä aloilla toimivien palveluntarjoajien pienestä määrästä ja sovellettujen hintojen vakaudesta ja yhteneväisyydestä. Tämän lisäksi toimitettavien palvelujen tekninen luonne ja vaikeusaste edellyttävät eri asiantuntemusten yhdistämistä. Tähän näillä markkinoilla toimivat palveluntarjoajat pystyvät ainoastaan yhdistämällä voimavaransa yhteenliittymän muodossa. Tästä johtuen tehtiin tietoinen valinta siitä, että puitesopimus tehdään yhden talouden toimijan kanssa. Päätös perustuu pikemminkin tosiasioihin kuin olettamuksiin pohjautuvaan arviointiin.

Liite I, huomautukset 2012 ja 2013:

Varainhoitovuosien 2012 ja 2013 avustuksia koskevista tilintarkastustuomioistuimen huomautuksista johtuen tehtiin viisi ennakkotarkastusta paikan päällä. Ne koskivat Euroopan teemakeskuksille varainhoitovuosina 2013, 2014 ja 2015 suoritettuja maksuja. Paikan päällä tehtävät tarkastukset koskivat 20:tä prosenttia kaikkien edunsaajien ilmoittamista henkilöstöön liittyvistä kokonaiskuluista, ja 0,12:n prosentin tarkastetuista kuluista todettiin olevan avustuskelpoisuuden piiriin kuulumattomia.

Toukokuussa 2014 laadittiin Euroopan teemakeskuksiin sovellettavat EYK:n toimintaperiaatteet tarkastuksille. Niillä varmistetaan, että pyydettyihin tukiasiakirjoihin perustuvilla tarkastuksilla varmennetaan edunsaajien ilmoittamien kulujen tukikelpoisuus ja oikeellisuus. Näitä toimintaperiaatteita on tarkastettu lokakuussa 2015, ja siitä lähtien sisäisen tarkastuksen yksikkö on suorittanut ainoastaan paikan päällä tehtäviä jälkitarkastuksia, joista ensimmäinen tehtiin keväällä 2016. Vuonna 2015 suoritettuun ulkopuoliseen arvioon viitaten viraston sisäisen tarkastuksen yksikön vahvistettiin tämän lisäksi noudattavan IIA:n standardeja, joilla arvioidaan erityisesti toiminnan riippumattomuutta.

1.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 449/93

KERTOMUS

Euroopan kalastuksenvalvontaviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

(2016/C 449/17)

JOHDANTO

1.

Euroopan kalastuksenvalvontavirasto (jäljempänä ”virasto”) perustettiin neuvoston asetuksella (EY) N:o 768/2005 (1). Vigossa sijaitsevan viraston päätehtävänä on järjestää jäsenvaltioiden kalastuksen valvonta- ja tarkastustoimien koordinointi ja varmistaa näin, että yhteisen kalastuspolitiikan sääntöjä noudatetaan tehokkaasti ja yhdenmukaisesti.

2.

Taulukossa esitetään viraston avainluvut (2).

Taulukko

Viraston avainluvut

2014

2015

Talousarvio (miljoonaa euroa) (1)

9,2

9,2

Henkilöstö 31. joulukuuta (2)

58

64

TARKASTUSLAUSUMAN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT

3.

Tilintarkastustuomioistuimen valitsema tarkastustapa käsittää analyyttiset tarkastustoimenpiteet, tapahtumien suoran testaamisen ja viraston valvontajärjestelmien keskeisten kontrollien arvioinnin. Tämän lisäksi hyödynnetään muiden tarkastajien työhön perustuvaa evidenssiä ja analysoidaan toimivan johdon vahvistusilmoitukset.

TARKASTUSLAUSUMA

4.

Tilintarkastustuomioistuin on tarkastanut Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 287 artiklan mukaisesti

a)

viraston tilinpäätöksen, joka sisältää tilinpäätöslaskelmat (3) ja selvityksen talousarvion toteuttamisesta (4)31. joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta, ja

b)

tilien perustana olevien toimien laillisuuden ja asianmukaisuuden.

Toimivan johdon velvollisuus

5.

Toimiva johto vastaa viraston tilinpäätöksen laatimisesta ja sen oikein esittämisestä sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta (5).

a)

Viraston tilinpäätöksen laatimista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää sisäisen valvonnan järjestelmä, jonka pohjalta on mahdollista laatia ja esittää oikein tilinpäätös, jossa ei ole petoksesta tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, valita asianmukaiset tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja soveltaa niitä komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen (6) mukaisesti sekä laatia kirjanpidolliset arviot, jotka ovat kyseisissä olosuhteissa kohtuulliset. Pääjohtaja vahvistaa viraston tilinpäätöksen sen jälkeen, kun viraston tilinpitäjä on laatinut tilinpäätöksen kaiken käytettävissä olevan tiedon pohjalta ja liittänyt tilinpäätökseen laatimansa ilmoituksen, jossa hän toteaa muun muassa saaneensa kohtuullisen varmuuden siitä, että tilinpäätös antaa kaikilta olennaisilta osiltaan oikean ja riittävän kuvan viraston taloudellisesta asemasta.

b)

Tilien perustana olevien toimien laillisuutta ja asianmukaisuutta sekä varainhoidon moitteettomuuden periaatteen noudattamista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää vaikuttava ja tehokas sisäisen valvonnan järjestelmä, joka sisältää riittävän valvonnan ja tarkoituksenmukaiset toimenpiteet sääntöjenvastaisuuksien ja petosten estämiseksi sekä oikeudelliset toimet, joiden avulla tarvittaessa peritään takaisin aiheettomasti maksetut tai käytetyt varat.

Tarkastajan velvollisuus

6.

Tilintarkastustuomioistuimen vastuulla on antaa tarkastuksensa perusteella tarkastuslausuma Euroopan parlamentille ja neuvostolle (7) tilinpäätöksen luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Tilintarkastustuomioistuin toimittaa tarkastuksensa kansainvälisten tilinpäätösstandardien ja eettisten ohjeiden (IFAC) sekä ylimpien tarkastuselinten kansainvälisten standardien (INTOSAI) mukaisesti. Kyseisissä standardeissa edellytetään, että tilintarkastustuomioistuin suunnittelee ja toimittaa tarkastuksen siten, että sen avulla saadaan kohtuullinen varmuus siitä, onko viraston tilinpäätöksessä olennaisia virheellisyyksiä ja ovatko tilien perustana olevat toimet lailliset ja asianmukaiset.

7.

Tarkastuksessa suoritetaan toimenpiteitä, joiden avulla hankitaan tarkastusevidenssiä tilinpäätökseen sisältyvistä luvuista ja siinä esitettävistä muista tiedoista sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tarkastajan harkintaan ja arvioon siitä, kuinka suuri on riski, että petoksesta tai virheestä johtuen tilinpäätökseen sisältyy olennainen virheellisyys tai tilien perustana olevien toimien kohdalla on jätetty olennaisella tavalla noudattamatta Euroopan unionin lainsäädännön vaatimuksia. Näitä riskejä arvioidessaan tarkastaja arvioi sisäisiä kontrolleja, jotka ovat relevantteja tilinpäätöksen laatimisen ja sen oikein esittämisen kannalta, sekä valvontajärjestelmiä, joiden avulla on tarkoitus varmistaa tilien perustana olevien toimien laillisuus ja asianmukaisuus. Tämän pohjalta tarkastaja suunnittelee olosuhteisiin nähden tarkoituksenmukaiset tarkastustoimenpiteet. Tarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätösperiaatteiden asianmukaisuuden ja esitettyjen kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen yleisen esittämistavan arvioiminen. EU:n varainhoitoasetuksen 208 artiklan 4 kohdassa säädetyn mukaisesti (8) tilintarkastustuomioistuin on tätä kertomusta ja tarkastuslausumaa laatiessaan ottanut huomioon riippumattoman ulkopuolisen tarkastajan viraston tilien osalta suorittaman tarkastustyön.

8.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että se on saanut tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tarkastusevidenssiä tarkastuslausumansa perustaksi.

Lausunto tilien luotettavuudesta

9.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viraston taloudellinen asema 31. päivänä joulukuuta 2015 sekä sen toimien tulokset ja rahavirrat mainittuna päivänä päättyneeltä varainhoitovuodelta on esitetty tilinpäätöksessä kaikilta olennaisilta osiltaan oikein viraston varainhoitoa koskevien säännösten ja komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti.

Lausunto tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta

10.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viraston 31. päivänä joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta annetun tilinpäätöksen perustana olevat toimet ovat kaikilta olennaisilta osiltaan lailliset ja asianmukaiset.

11.

Jäljempänä esitettävät huomautukset eivät aseta tilintarkastustuomioistuimen lausuntoja kyseenalaiseksi.

HUOMAUTUKSET SISÄISISTÄ KONTROLLEISTA

12.

Virasto ei vielä noudata täysimääräisesti sisäisen valvonnan standardeja 10 (toiminnan jatkuvuus), 11 (asiakirjahallinto) ja 12 (tiedotus ja viestintä) (9).

Tilintarkastustuomioistuimen IV jaosto on tilintarkastustuomioistuimen jäsenen Baudilio TOMÉ MUGURUZAN johdolla hyväksynyt tämän kertomuksen Luxemburgissa 13. syyskuuta 2016 pitämässään kokouksessa.

Tilintarkastustuomioistuimen puolesta

Vítor Manuel da SILVA CALDEIRA

presidentti

(1)  EUVL L 128, 21.5.2005, s. 1.

(2)  Lisätietoja viraston toimivaltuuksista ja toiminnasta esitetään sen sivustolla: www.efca.europa.eu

(1)  Talousarviota koskevat luvut perustuvat maksumäärärahoihin.

(2)  Virkamiehiä, väliaikaisia toimihenkilöitä ja sopimussuhteisia toimihenkilöitä ja kansallisia asiantuntijoita.

Lähde: Viraston toimittamat tiedot.

(3)  Sisältävät taseen, tuloslaskelman, rahavirtalaskelman, nettovarallisuuden muutoksia koskevan laskelman sekä yhteenvedon keskeisistä tilinpäätöksen laatimisperiaatteista ja muut liitetiedot.

(4)  Sisältää talousarvion toteutumalaskelman liitteineen.

(5)  Komission delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013 (EUVL L 328, 7.12.2013, s. 42), 39 ja 50 artikla.

(6)  Komission tilinpitäjän vahvistamat kirjanpitosäännöt perustuvat kansainvälisen tilintarkastajaliiton (International Federation of Accountants, IFAC) antamiin kansainvälisiin julkisen sektorin tilinpäätösstandardeihin (International Public Sector Accounting Standards, IPSAS) tai, silloin kuin se on relevanttia, kansainvälisen tilinpäätösstandardeja käsittelevän elimen (International Accounting Standards Board, IASB) antamiin kansainvälisiin IAS/IFRS-tilinpäätösstandardeihin (International Accounting Standards/International Financial Reporting Standards).

(7)  Delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013, 107 artikla.

(8)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU, Euratom) N:o 966/2012 (EUVL L 298, 26.10.2012, s. 1).

(9)  Viraston sisäisen valvonnan standardit perustuvat komission vahvistamiin vastaaviin standardeihin.

VIRASTON VASTAUS

12.

EFCA arvioi vuosittain tasoa, jolla sisäisen valvonnan standardeja on noudatettu, ja raportoi tuloksista vuosikertomuksessaan. Myös odotettavissa olevaa kehitystä kunkin standardin osalta käsitellään vuosikertomuksessa. EFCA on selvillä kunkin standardin noudattamisen tasosta ja riskeistä. Siten se myös toteuttaa parannuksia käytettävissä olevin voimavaroin parantaakseen standardien noudattamisen tasoa.

1.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 449/97

KERTOMUS

Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viranomaisen vastaus

(2016/C 449/18)

JOHDANTO

1.

Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen (jäljempänä ”viranomainen”), perustettiin Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 178/2002 (1). Parmassa sijaitsevan viranomaisen pääasiallisena tehtävänä on toimittaa elintarvikkeita ja elintarviketurvaa koskevan unionin lainsäädännön laatimisessa tarvittavaa tieteellistä tietoa ja kerätä ja analysoida tietoja, joiden avulla voidaan kartoittaa ja valvoa riskejä, sekä tiedottaa näistä riskeistä riippumattomasti.

2.

Taulukossa esitetään viranomaisen avainluvut (2).

Taulukko

Viranomaisen avainluvut

2014

2015

Talousarvio (miljoonaa euroa) (1)

79,9

78,8

Henkilöstö 31. joulukuuta (2)

442

434

TARKASTUSLAUSUMAN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT

3.

Tilintarkastustuomioistuimen valitsema tarkastustapa käsittää analyyttiset tarkastustoimenpiteet, tapahtumien suoran testaamisen ja viranomaisen valvontajärjestelmien keskeisten kontrollien arvioinnin. Tämän lisäksi hyödynnetään muiden tarkastajien työhön perustuvaa evidenssiä ja analysoidaan toimivan johdon vahvistusilmoitukset.

TARKASTUSLAUSUMA

4.

Tilintarkastustuomioistuin on tarkastanut Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 287 artiklan mukaisesti

a)

viranomaisen tilinpäätöksen, joka sisältää tilinpäätöslaskelmat (3) ja selvityksen talousarvion toteuttamisesta (4)31. joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta, ja

b)

tilien perustana olevien toimien laillisuuden ja asianmukaisuuden.

Toimivan johdon velvollisuus

5.

Toimiva johto vastaa viranomaisen tilinpäätöksen laatimisesta ja sen oikein esittämisestä sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta (5).

a)

Viranomaisen tilinpäätöksen laatimista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää sisäisen valvonnan järjestelmä, jonka pohjalta on mahdollista laatia ja esittää oikein tilinpäätös, jossa ei ole petoksesta tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, valita asianmukaiset tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja soveltaa niitä komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti (6) sekä laatia kirjanpidolliset arviot, jotka ovat kyseisissä olosuhteissa kohtuulliset. Toiminnanjohtaja vahvistaa viranomaisen tilinpäätöksen sen jälkeen, kun viranomaisen tilinpitäjä on laatinut tilinpäätöksen kaiken käytettävissä olevan tiedon pohjalta ja liittänyt tilinpäätökseen laatimansa ilmoituksen, jossa hän toteaa muun muassa saaneensa kohtuullisen varmuuden siitä, että tilinpäätös antaa kaikilta olennaisilta osiltaan oikean ja riittävän kuvan viranomaisen taloudellisesta asemasta.

b)

Tilien perustana olevien toimien laillisuutta ja asianmukaisuutta sekä varainhoidon moitteettomuuden periaatteen noudattamista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää vaikuttava ja tehokas sisäisen valvonnan järjestelmä, joka sisältää riittävän valvonnan ja tarkoituksenmukaiset toimenpiteet sääntöjenvastaisuuksien ja petosten estämiseksi sekä oikeudelliset toimet, joiden avulla tarvittaessa peritään takaisin aiheettomasti maksetut tai käytetyt varat.

Tarkastajan velvollisuus

6.

Tilintarkastustuomioistuimen vastuulla on antaa tarkastuksensa perusteella tarkastuslausuma Euroopan parlamentille ja neuvostolle (7) tilinpäätöksen luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Tilintarkastustuomioistuin toimittaa tarkastuksensa kansainvälisten tilinpäätösstandardien ja eettisten ohjeiden (IFAC) sekä ylimpien tarkastuselinten kansainvälisten standardien (INTOSAI) mukaisesti. Kyseisissä standardeissa edellytetään, että tilintarkastustuomioistuin suunnittelee ja toimittaa tarkastuksen siten, että sen avulla saadaan kohtuullinen varmuus siitä, onko viranomaisen tilinpäätöksessä olennaisia virheellisyyksiä ja ovatko tilien perustana olevat toimet lailliset ja asianmukaiset.

7.

Tarkastuksessa suoritetaan toimenpiteitä, joiden avulla hankitaan tarkastusevidenssiä tilinpäätökseen sisältyvistä luvuista ja siinä esitettävistä muista tiedoista sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tarkastajan harkintaan ja arvioon siitä, kuinka suuri on riski, että petoksesta tai virheestä johtuen tilinpäätökseen sisältyy olennainen virheellisyys tai tilien perustana olevien toimien kohdalla on jätetty olennaisella tavalla noudattamatta Euroopan unionin lainsäädännön vaatimuksia. Näitä riskejä arvioidessaan tarkastaja arvioi sisäisiä kontrolleja, jotka ovat relevantteja tilinpäätöksen laatimisen ja sen oikein esittämisen kannalta, sekä valvontajärjestelmiä, joiden avulla on tarkoitus varmistaa tilien perustana olevien toimien laillisuus ja asianmukaisuus. Tämän pohjalta tarkastaja suunnittelee olosuhteisiin nähden tarkoituksenmukaiset tarkastustoimenpiteet. Tarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätösperiaatteiden asianmukaisuuden ja esitettyjen kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen yleisen esittämistavan arvioiminen. EU:n varainhoitoasetuksen 208 artiklan 4 kohdassa säädetyn mukaisesti (8) tilintarkastustuomioistuin ottaa tätä kertomusta ja tarkastuslausumaa laatiessaan huomioon riippumattoman ulkopuolisen tarkastajan viranomaisen tilien osalta suorittaman tarkastustyön.

8.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että se on saanut tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tarkastusevidenssiä tarkastuslausumansa perustaksi.

Lausunto tilien luotettavuudesta

9.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viranomaisen taloudellinen asema 31. päivänä joulukuuta 2015 sekä sen toimien tulokset ja rahavirrat mainittuna päivänä päättyneeltä varainhoitovuodelta on esitetty tilinpäätöksessä kaikilta olennaisilta osiltaan oikein viranomaisen varainhoitoa koskevien säännösten ja komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti.

Lausunto tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta

10.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viranomaisen 31. päivänä joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta annetun tilinpäätöksen perustana olevat toimet ovat kaikilta olennaisilta osiltaan lailliset ja asianmukaiset.

11.

Jäljempänä esitettävät huomautukset eivät aseta tilintarkastustuomioistuimen lausuntoja kyseenalaiseksi.

HUOMAUTUKSET SISÄISISTÄ KONTROLLEISTA

12.

Viranomainen ei ole vielä ottanut käyttöön selkeää ja kattavaa varainhoidon jälkitarkastusstrategiaa, jolla katetaan kaikki toiminta-alueet ja jossa täsmennetään tarkastusten tiheys ja laajuus.

AIEMPINA VUOSINA ESITETTYJEN HUOMAUTUSTEN SEURANTA

13.

Liitteessä on yhteenveto korjaavista toimenpiteistä, jotka viranomainen on toteuttanut tilintarkastustuomioistuimen aiempina vuosina esittämien huomautusten perusteella.

Tilintarkastustuomioistuimen IV jaosto on tilintarkastustuomioistuimen jäsenen Baudilio TOMÉ MUGURUZAN johdolla hyväksynyt tämän kertomuksen Luxemburgissa 13 päivänä syyskuuta 2016 pitämässään kokouksessa.

Tilintarkastustuomioistuimen puolesta

Vítor Manuel da SILVA CALDEIRA

presidentti

(1)  EYVL L 31, 1.2.2002, s. 1.

(2)  Lisätietoja viranomaisen toimivaltuuksista ja toiminnasta esitetään sen sivustolla: www.efsa.europa.eu.

(1)  Talousarviota koskevat luvut perustuvat maksumäärärahoihin.

(2)  Virkamiehiä, väliaikaisia toimihenkilöitä ja sopimussuhteisia toimihenkilöitä ja kansallisia asiantuntijoita.

Lähde: Viranomaisen toimittamat tiedot.

(3)  Sisältävät taseen, tuloslaskelman, rahavirtalaskelman, nettovarallisuuden muutoksia koskevan laskelman sekä yhteenvedon keskeisistä tilinpäätöksen laatimisperiaatteista ja muut liitetiedot.

(4)  Sisältää talousarvion toteutumalaskelman liitteineen.

(5)  Komission delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013 (EUVL L 328, 7.12.2013, s. 42), 39 ja 50 artikla.

(6)  Komission tilinpitäjän vahvistamat kirjanpitosäännöt perustuvat kansainvälisen tilintarkastajaliiton (International Federation of Accountants, IFAC) antamiin kansainvälisiin julkisen sektorin tilinpäätösstandardeihin (International Public Sector Accounting Standards, IPSAS) tai, silloin kuin se on relevanttia, kansainvälisen tilinpäätösstandardeja käsittelevän elimen (International Accounting Standards Board, IASB) antamiin kansainvälisiin IAS/IFRS-tilinpäätösstandardeihin (International Accounting Standards/International Financial Reporting Standards).

(7)  Delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013, 107 artikla.

(8)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 966/2012 (EUVL L 298, 26.10.2012, s. 1).

LIITE

Aiempina vuosina esitettyjen huomautusten seuranta

Vuosi

Tilintarkastustuomioistuimen huomautus

Korjaavan toimenpiteen tilanne

(Toteutettu / Kesken / Tekemättä / Ei relevantti)

2012

Ulkoisen konsultin vuonna 2012 ja komission sisäisen tarkastuksen osaston helmikuussa 2013 suorittamien korkean tason riskienarviointien yhteydessä ilmeni joukko mahdollisia kriittisiä riskejä viranomaisen sisäisten kontrollien toiminnassa, erityisesti tiedonhallinnan, toiminnan jatkuvuuden ja tietoturvallisuuden alalla. Viranomainen käynnisti tämän perusteella vuonna 2012 sisäisen valvonnan järjestelmänsä laajan itsearvioinnin. Prosessi jatkuu edelleen, ja korjaavat toimenpiteet on määrä toteuttaa vuonna 2013.

Toteutettu

tiedonhallinnan ja tietoturvallisuuden osalta

Kesken

toiminnan jatkuvuuden osalta

2014

EU:n uudet henkilöstösäännöt tulivat voimaan vuonna 2005. Niissä määrättiin muun muassa, että ennen 1. toukokuuta 2004 palvelukseen otettujen virkamiesten palkat eivät saa olla pienempiä kuin edellisten EU:n henkilöstösääntöjen aikana. Tilintarkastustuomioistuimen tarkastuksessa kävi ilmi, että mainittua sääntöä ei noudatettu. Tuolloin palveluksessa olleista 71 virkamiehestä kahdeksalle maksettiin yhteensä 87 000 euroa liian vähän kaudella 2005–2014. Viranomainen suorittaa palkkaan liittyvät täydentävät maksut mahdollisimman pian.

Toteutettu

VIRANOMAISEN VASTAUS

12.

EFSA on tyytyväinen tilintarkastustuomioistuimen vakiomuotoiseen lausuntoon tilien luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Tämä osoittaa EFSAn käyttämän valvontajärjestelmän varmistavan riittävästi yleisen vaatimustenmukaisuuden. Sisäisessä valvontajärjestelmässä on aina kehitettävää. Siksi EFSA harkitsee tilintarkastustuomioistuimen huomautusta ja sitä, sopisiko tämä valinnainen ja täydentävä valvonnan vaihe riskipohjaiseen arviointiympäristöön.

1.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 449/102

KERTOMUS

Euroopan tasa-arvoinstituutin tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä instituutin vastaus

(2016/C 449/19)

JOHDANTO

1.

Euroopan tasa-arvoinstituutti (jäljempänä ”instituutti”) perustettiin Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 1922/2006 (1). Vilnassa sijaitsevan instituutin tehtävänä on kerätä, analysoida ja levittää tietoja sukupuolten tasa-arvosta sekä kehittää, analysoida, arvioida ja levittää soveltuvia menetelmiä, jotta voidaan tukea tasa-arvonäkökohdan sisällyttämistä osaksi kaikkia unionin politiikkoja ja niihin perustuvia kansallisia politiikkoja.

2.

Taulukossa esitetään instituutin avainluvut (2).

Taulukko

Instituutin avainluvut

2014

2015

Talousarvio (miljoonaa euroa)

7,4

7,9

Henkilöstö 31. joulukuuta (1)

41

42

TARKASTUSLAUSUMAN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT

3.

Tilintarkastustuomioistuimen valitsema tarkastustapa käsittää analyyttiset tarkastustoimenpiteet, tapahtumien suoran testaamisen ja instituutin valvontajärjestelmien keskeisten kontrollien arvioinnin. Tämän lisäksi hyödynnetään muiden tarkastajien työhön perustuvaa evidenssiä ja analysoidaan toimivan johdon vahvistusilmoitukset.

TARKASTUSLAUSUMA

4.

Tilintarkastustuomioistuin on tarkastanut Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 287 artiklan mukaisesti

a)

instituutin tilinpäätöksen, joka sisältää tilinpäätöslaskelmat (3) ja selvityksen talousarvion toteuttamisesta (4)31. joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta, ja

b)

tilien perustana olevien toimien laillisuuden ja asianmukaisuuden.

Toimivan johdon velvollisuus

5.

Toimiva johto vastaa instituutin tilinpäätöksen laatimisesta ja sen oikein esittämisestä sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta (5).

c)

Instituutin tilinpäätöksen laatimista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää sisäisen valvonnan järjestelmä, jonka pohjalta on mahdollista laatia ja esittää oikein tilinpäätös, jossa ei ole petoksesta tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, valita asianmukaiset tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja soveltaa niitä komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen (6) mukaisesti sekä laatia kirjanpidolliset arviot, jotka ovat kyseisissä olosuhteissa kohtuulliset. Johtaja vahvistaa instituutin tilinpäätöksen sen jälkeen, kun instituutin tilinpitäjä on laatinut tilinpäätöksen kaiken käytettävissä olevan tiedon pohjalta ja liittänyt tilinpäätökseen laatimansa ilmoituksen, jossa hän toteaa muun muassa saaneensa kohtuullisen varmuuden siitä, että tilinpäätös antaa kaikilta olennaisilta osiltaan oikean ja riittävän kuvan instituutin taloudellisesta asemasta.

d)

Tilien perustana olevien toimien laillisuutta ja asianmukaisuutta sekä varainhoidon moitteettomuuden periaatteen noudattamista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää vaikuttava ja tehokas sisäisen valvonnan järjestelmä, joka sisältää riittävän valvonnan ja tarkoituksenmukaiset toimenpiteet sääntöjenvastaisuuksien ja petosten estämiseksi sekä oikeudelliset toimet, joiden avulla tarvittaessa peritään takaisin aiheettomasti maksetut tai käytetyt varat.

Tarkastajan velvollisuus

6.

Tilintarkastustuomioistuimen vastuulla on antaa tarkastuksensa perusteella tarkastuslausuma Euroopan parlamentille ja neuvostolle (7) tilinpäätöksen luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Tilintarkastustuomioistuin toimittaa tarkastuksensa kansainvälisten tilinpäätösstandardien ja eettisten ohjeiden (IFAC) sekä ylimpien tarkastuselinten kansainvälisten standardien (INTOSAI) mukaisesti. Kyseisissä standardeissa edellytetään, että tilintarkastustuomioistuin suunnittelee ja toimittaa tarkastuksen siten, että sen avulla saadaan kohtuullinen varmuus siitä, onko instituutin tilinpäätöksessä olennaisia virheellisyyksiä ja ovatko tilien perustana olevat toimet lailliset ja asianmukaiset.

7.

Tarkastuksessa suoritetaan toimenpiteitä, joiden avulla hankitaan tarkastusevidenssiä tilinpäätökseen sisältyvistä luvuista ja siinä esitettävistä muista tiedoista sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tarkastajan harkintaan ja arvioon siitä, kuinka suuri on riski, että petoksesta tai virheestä johtuen tilinpäätökseen sisältyy olennainen virheellisyys tai tilien perustana olevien toimien kohdalla on jätetty olennaisella tavalla noudattamatta Euroopan unionin lainsäädännön vaatimuksia. Näitä riskejä arvioidessaan tarkastaja arvioi sisäisiä kontrolleja, jotka ovat relevantteja tilinpäätöksen laatimisen ja sen oikein esittämisen kannalta, sekä valvontajärjestelmiä, joiden avulla on tarkoitus varmistaa tilien perustana olevien toimien laillisuus ja asianmukaisuus. Tämän pohjalta tarkastaja suunnittelee olosuhteisiin nähden tarkoituksenmukaiset tarkastustoimenpiteet. Tarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätösperiaatteiden asianmukaisuuden ja esitettyjen kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen yleisen esittämistavan arvioiminen. EU:n varainhoitoasetuksen 208 artiklan 4 kohdassa säädetyn mukaisesti (8) tilintarkastustuomioistuin ottaa tätä kertomusta ja tarkastuslausumaa laatiessaan huomioon riippumattoman ulkopuolisen tarkastajan instituutin tilien osalta suorittaman tarkastustyön.

8.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että se on saanut tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tarkastusevidenssiä tarkastuslausumansa perustaksi.

Lausunto tilien luotettavuudesta

9.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että instituutin taloudellinen asema 31 päivänä joulukuuta 2015 sekä sen toimien tulokset ja rahavirrat mainittuna päivänä päättyneeltä varainhoitovuodelta on esitetty tilinpäätöksessä kaikilta olennaisilta osiltaan oikein instituutin varainhoitoa koskevien säännösten ja komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti.

Lausunto tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta

10.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että instituutin 31 päivänä joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta annetun tilinpäätöksen perustana olevat toimet ovat kaikilta olennaisilta osiltaan lailliset ja asianmukaiset.

11.

Jäljempänä esitettävät huomautukset eivät aseta tilintarkastustuomioistuimen lausuntoja kyseenalaiseksi.

HUOMAUTUKSET BUDJETTIHALLINNOSTA

12.

Siirrettyjen sidottujen määrärahojen osuus oli osastossa 3 edelleen suuri eli 61 prosenttia (vuonna 2014: 54 prosenttia). Tämä johtuu lähinnä instituutin toiminnan luonteesta. Instituutti tekee tutkimuksia, jotka kestävät useita kuukausia ja jatkuvat usein vuodenvaihteen jälkeenkin.

AIEMPINA VUOSINA ESITETTYJEN HUOMAUTUSTEN SEURANTA

13.

Liitteessä on yhteenveto korjaavista toimenpiteistä, jotka instituutti on toteuttanut tilintarkastustuomioistuimen aiempina vuosina esittämien huomautusten perusteella.

Tilintarkastustuomioistuimen IV jaosto on tilintarkastustuomioistuimen jäsenen Baudilio TOMÉ MUGURUZAN johdolla hyväksynyt tämän kertomuksen Luxemburgissa 13 päivänä syyskuuta 2016 pitämässään kokouksessa.

Tilintarkastustuomioistuimen puolesta

Vítor Manuel da SILVA CALDEIRA

presidentti

(1)  EUVL L 403, 30.12.2006, s. 9.

(2)  Lisätietoja instituutin toimivaltuuksista ja toiminnasta esitetään sen sivustolla: www.eige.europa.eu.

(1)  Virkamiehiä, väliaikaisia toimihenkilöitä ja sopimussuhteisia toimihenkilöitä ja kansallisia asiantuntijoita.

Lähde: Instituutin toimittamat tiedot.

(3)  Sisältävät taseen, tuloslaskelman, rahavirtalaskelman, nettovarallisuuden muutoksia koskevan laskelman sekä yhteenvedon keskeisistä tilinpäätöksen laatimisperiaatteista ja muut liitetiedot.

(4)  Sisältää talousarvion toteutumalaskelman liitteineen.

(5)  Komission delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013 (EUVL L 328, 7.12.2013, s. 42), 39 ja 50 artikla.

(6)  Komission tilinpitäjän vahvistamat kirjanpitosäännöt perustuvat kansainvälisen tilintarkastajaliiton (International Federation of Accountants, IFAC) antamiin kansainvälisiin julkisen sektorin tilinpäätösstandardeihin (International Public Sector Accounting Standards, IPSAS) tai, silloin kuin se on relevanttia, kansainvälisen tilinpäätösstandardeja käsittelevän elimen (International Accounting Standards Board, IASB) antamiin kansainvälisiin IAS/IFRS-tilinpäätösstandardeihin (International Accounting Standards/International Financial Reporting Standards).

(7)  Delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013, 107 artikla.

(8)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 966/2012 (EUVL L 298, 26.10.2012, s. 1).

LIITE

Aiempina vuosina esitettyjen huomautusten seuranta

Vuosi

Tilintarkastustuomioistuimen huomautus

Korjaavan toimenpiteen tilanne

(Toteutettu / Kesken / Tekemättä / Ei relevantti)

2014

Seuraavalle varainhoitovuodelle siirrettyjen sidottujen määrärahojen osuus oli suuri osastossa 3 (toimintamenot): niiden määrä oli 1,8 miljoonaa euroa eli 54 prosenttia (vuonna 2013 siirrettiin kaksi miljoonaa euroa eli 56 prosenttia määrärahoista). Tämä johtui lähinnä kyselyitä ja tutkimuksia koskevien hankintamenettelyjen viivästymisestä ja meneillään olevista tutkimuksista, jotka on suunnitelmien mukaan tarkoitus saada valmiiksi vuonna 2015.

Ei relevantti

INSTITUUTIN VASTAUS

12.

Instituutti on samaa mieltä. Vaikka Euroopan tasa-arvoinstituutti pyrkii kaikin tavoin vähentämään toimintabudjetin siirtojen määrää, viivästykset toiminnassa johtuvat usein instituutin ulkopuolisista tekijöistä, kuten esimerkiksi Euroopan unionin neuvoston puheenjohtajan viivästyneestä päätöksestä koskien tutkimuksen aihetta.

1.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 449/107

KERTOMUS

Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viranomaisen vastaus

(2016/C 449/20)

JOHDANTO

1.

Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomainen (jäljempänä ”viranomainen”) perustettiin Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 1094/2010 (1). Frankfurtissa sijaitsevan viranomaisen tehtävänä on auttaa luomaan yhteisiä, laadukkaita sääntely- ja valvontastandardeja ja -käytäntöjä, myötävaikuttaa oikeudellisesti sitovien unionin säädösten yhdenmukaiseen soveltamiseen, edistää ja helpottaa tehtävien ja vastuun siirtoa toimivaltaisten viranomaisten välillä, seurata ja arvioida markkinakehitystä omalla vastuualueellaan sekä edistää vakuutuksenottajien, eläkejärjestelmien jäsenten ja edunsaajien suojaa.

2.

Taulukossa esitetään viranomaisen avainluvut (2).

Taulukko

Viranomaisen avainluvut

2014

2015

Talousarvio (miljoonaa euroa)

21,6

20,2

Henkilöstö 31. joulukuuta (1)

129

133

TARKASTUSLAUSUMAN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT

3.

Tilintarkastustuomioistuimen valitsema tarkastustapa käsittää analyyttiset tarkastustoimenpiteet, tapahtumien suoran testaamisen ja viranomaisen valvontajärjestelmien keskeisten kontrollien arvioinnin. Tämän lisäksi hyödynnetään muiden tarkastajien työhön perustuvaa evidenssiä ja analysoidaan toimivan johdon vahvistusilmoitukset.

TARKASTUSLAUSUMA

4.

Tilintarkastustuomioistuin on tarkastanut Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 287 artiklan mukaisesti

a)

viranomaisen tilinpäätöksen, joka sisältää tilinpäätöslaskelmat (3) ja selvityksen talousarvion toteuttamisesta (4)31. joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta, ja

b)

tilien perustana olevien toimien laillisuuden ja asianmukaisuuden.

Toimivan johdon velvollisuus

5.

Toimiva johto vastaa viranomaisen tilinpäätöksen laatimisesta ja sen oikein esittämisestä sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta (5).

a)

Viranomaisen tilinpäätöksen laatimista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää sisäisen valvonnan järjestelmä, jonka pohjalta on mahdollista laatia ja esittää oikein tilinpäätös, jossa ei ole petoksesta tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, valita asianmukaiset tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja soveltaa niitä komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti (6) sekä laatia kirjanpidolliset arviot, jotka ovat kyseisissä olosuhteissa kohtuulliset. Johtaja vahvistaa viranomaisen tilinpäätöksen sen jälkeen, kun viranomaisen tilinpitäjä on laatinut tilinpäätöksen kaiken käytettävissä olevan tiedon pohjalta ja liittänyt tilinpäätökseen laatimansa ilmoituksen, jossa hän toteaa muun muassa saaneensa kohtuullisen varmuuden siitä, että tilinpäätös antaa kaikilta olennaisilta osiltaan oikean ja riittävän kuvan viranomaisen taloudellisesta asemasta.

b)

Tilien perustana olevien toimien laillisuutta ja asianmukaisuutta sekä varainhoidon moitteettomuuden periaatteen noudattamista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää vaikuttava ja tehokas sisäisen valvonnan järjestelmä, joka sisältää riittävän valvonnan ja tarkoituksenmukaiset toimenpiteet sääntöjenvastaisuuksien ja petosten estämiseksi sekä oikeudelliset toimet, joiden avulla tarvittaessa peritään takaisin aiheettomasti maksetut tai käytetyt varat.

Tarkastajan velvollisuus

6.

Tilintarkastustuomioistuimen vastuulla on antaa tarkastuksensa perusteella tarkastuslausuma Euroopan parlamentille ja neuvostolle (7) tilinpäätöksen luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Tilintarkastustuomioistuin toimittaa tarkastuksensa kansainvälisten tilinpäätösstandardien ja eettisten ohjeiden (IFAC) sekä ylimpien tarkastuselinten kansainvälisten standardien (INTOSAI) mukaisesti. Kyseisissä standardeissa edellytetään, että tilintarkastustuomioistuin suunnittelee ja toimittaa tarkastuksen siten, että sen avulla saadaan kohtuullinen varmuus siitä, onko viranomaisen tilinpäätöksessä olennaisia virheellisyyksiä ja ovatko tilien perustana olevat toimet lailliset ja asianmukaiset.

7.

Tarkastuksessa suoritetaan toimenpiteitä, joiden avulla hankitaan tarkastusevidenssiä tilinpäätökseen sisältyvistä luvuista ja siinä esitettävistä muista tiedoista sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tarkastajan harkintaan ja arvioon siitä, kuinka suuri on riski, että petoksista tai virheistä johtuen tilinpäätökseen sisältyy olennainen virheellisyys tai tilien perustana olevien toimien kohdalla on jätetty olennaisella tavalla noudattamatta Euroopan unionin lainsäädännön vaatimuksia. Näitä riskejä arvioidessaan tarkastaja arvioi sisäisiä kontrolleja, jotka ovat relevantteja tilinpäätöksen laatimisen ja sen oikein esittämisen kannalta, sekä valvontajärjestelmiä, joiden avulla on tarkoitus varmistaa tilien perustana olevien toimien laillisuus ja asianmukaisuus. Tämän pohjalta tarkastaja suunnittelee olosuhteisiin nähden tarkoituksenmukaiset tarkastustoimenpiteet. Tarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätösperiaatteiden asianmukaisuuden ja esitettyjen kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen yleisen esittämistavan arvioiminen. EU:n varainhoitoasetuksen 208 artiklan 4 kohdassa säädetyn mukaisesti (8) tilintarkastustuomioistuin ottaa tätä kertomusta ja tarkastuslausumaa laatiessaan huomioon riippumattoman ulkopuolisen tarkastajan viranomaisen tilien osalta suorittaman tarkastustyön.

8.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että se on saanut tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tarkastusevidenssiä tarkastuslausumansa perustaksi.

Lausunto tilien luotettavuudesta

9.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viranomaisen taloudellinen asema 31. päivänä joulukuuta 2015 sekä sen toimien tulokset ja rahavirrat mainittuna päivänä päättyneeltä varainhoitovuodelta on esitetty tilinpäätöksessä kaikilta olennaisilta osiltaan oikein viranomaisen varainhoitoa koskevien säännösten ja komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti.

Lausunto tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta

10.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viranomaisen 31. päivänä joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta annetun tilinpäätöksen perustana olevat toimet ovat kaikilta olennaisilta osiltaan lailliset ja asianmukaiset.

11.

Jäljempänä esitettävät huomautukset eivät aseta tilintarkastustuomioistuimen lausuntoja kyseenalaiseksi.

HUOMAUTUKSET BUDJETTIHALLINNOSTA

12.

Siirrettyjen sidottujen määrärahojen osuus oli suuri osastossa 3 (toimintamenot): 2,3 miljoonaa euroa eli 45 prosenttia (2014: 4,7 miljoonaa euroa eli 66 prosenttia). Määrärahasiirrot liittyvät lähinnä tiettyihin operatiivista tietoa ja tiedonhallintaa koskeviin sopimuksiin (1,9 miljoonaa euroa). Vuoden loppupuolella tehdyt sopimukset, joiden määrä oli 0,9 miljoonaa euroa, koskivat pääasiassa vuonna 2016 toimitettavia palveluja.

AIEMPINA VUOSINA ESITETTYJEN HUOMAUTUSTEN SEURANTA

13.

Liitteessä on yhteenveto korjaavista toimenpiteistä, jotka viranomainen on toteuttanut tilintarkastustuomioistuimen aiempina vuosina esittämien huomautusten perusteella.

Tilintarkastustuomioistuimen IV jaosto on tilintarkastustuomioistuimen jäsenen Baudilio TOMÉ MUGURUZAN johdolla hyväksynyt tämän kertomuksen Luxemburgissa 13 päivänä syyskuuta 2016 pitämässään kokouksessa.

Tilintarkastustuomioistuimen puolesta

Vítor Manuel da SILVA CALDEIRA

presidentti

(1)  EUVL L 331, 15.12.2010, s. 48.

(2)  Lisätietoja viranomaisen toimivaltuuksista ja toiminnasta esitetään sen sivustolla: www.eiopa.europa.eu.

(1)  Virkamiehiä, väliaikaisia toimihenkilöitä ja sopimussuhteisia toimihenkilöitä ja kansallisia asiantuntijoita.

Lähde: Viranomaisen toimittamat tiedot.

(3)  Sisältävät taseen, tuloslaskelman, rahavirtalaskelman, nettovarallisuuden muutoksia koskevan laskelman sekä yhteenvedon keskeisistä tilinpäätöksen laatimisperiaatteista ja muut liitetiedot.

(4)  Sisältää talousarvion toteutumalaskelman liitteineen.

(5)  Komission delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013 (EUVL L 328, 7.12.2013, s. 42), 39 ja 50 artikla.

(6)  Komission tilinpitäjän vahvistamat kirjanpitosäännöt perustuvat kansainvälisen tilintarkastajaliiton (International Federation of Accountants, IFAC) antamiin kansainvälisiin julkisen sektorin tilinpäätösstandardeihin (International Public Sector Accounting Standards, IPSAS) tai, silloin kuin se on relevanttia, kansainvälisen tilinpäätösstandardeja käsittelevän elimen (International Accounting Standards Board, IASB) antamiin kansainvälisiin IAS/IFRS-tilinpäätösstandardeihin (International Accounting Standards/International Financial Reporting Standards).

(7)  Delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013, 107 artikla.

(8)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 966/2012 (EUVL L 298, 26.10.2012, s. 1).

LIITE

Aiempina vuosina esitettyjen huomautusten seuranta

Vuosi

Tilintarkastustuomioistuimen huomautus

Korjaavan toimenpiteen tilanne

(Toteutettu / Kesken / Tekemättä / Ei relevantti)

2014

Sidottujen määrärahojen kokonaistaso oli korkea – 95 prosenttia. Seuraavalle varainhoitovuodelle siirrettyjen sidottujen määrärahojen määrä oli suuri: 5,6  miljoonaa euroa eli 26 prosenttia (2013: 5,2  miljoonaa euroa eli 28 prosenttia). Etenkin toimintamäärärahoja (osasto 3) siirrettiin paljon, 4,7  miljoonaa euroa eli 66 prosenttia (2013: 3,7  miljoonaa euroa eli 85 prosenttia). Siirrot johtuivat lähinnä tietyistä vuoden lopulla tehdyistä sopimuksista, joiden kokonaisarvo oli 2,4  miljoonaa euroa. Sopimukset liittyivät erityisesti tietokannan kehittämiseen ja ylläpitoon (1,8  miljoonaa euroa) ja muihin vuonna 2015 toimitettaviin tietotekniikan alan palveluihin. Osa sidottujen määrärahojen siirroista liittyi marras- ja joulukuussa 2014 tehtyihin talousarviosiirtoihin, joiden avulla viranomainen lisäsi toimintamäärärahoja (osasto 3) 1,1  miljoonalla eurolla (19 prosenttia) (1) siirtämällä henkilöstömäärärahoista (osasto 1) 858 828  euroa (2) ja hallintomäärärahoista (osasto 2) 266 360  euroa (3). Siirtojen tarkoituksena oli korvata viranomaisen vuoden 2015 talousarviovaje, joka aiheutui vastuuvapauden myöntävien viranomaisten päättämistä huomattavista määrärahaleikkauksista. Talousarviovajeen seurauksena viranomainen ei olisi voinut jatkaa keskeisiin toimintatavoitteisiinsa lukeutuvan monivuotisen tietotekniikkastrategian täytäntöönpanoa.

Kesken

2014

Talousarviosiirrot, määrärahasiirrot ja niihin liittyvät sitoumukset ovat EU:n varainhoitoasetuksen säännösten mukaisia ja ne toteutettiin johtokunnan päätösten perusteella. Se, missä määrin vuoden 2015 toimia katetaan vuoden 2014 määrärahojen avulla, on kuitenkin vastoin talousarvion vuotuisperiaatetta. Viranomaisen vuotuisen talousarvion määrärahat on mukautettava paremmin sen monivuotisen tietotekniikkastrategian täytäntöönpanosta aiheutuviin taloudellisiin tarpeisiin.

Kesken

(1)  2015: 0,6 miljoonaa euroa (16 %)

(2)  2015: 317 737 euroa

(3)  2015: 322 737 euroa

EUROOPAN VAKUUTUS- JA LISÄELÄKEVIRANOMAISEN VASTAUS

12.

Siirtojen verrattain suuri prosentuaalinen osuus liittyi pääasiassa EIOPAn monivuotiseen tietotekniikkaohjelmaan, jota toteutettiin Solvenssi II -direktiivin täytäntöönpanon tueksi. Viime vuosina tehdyt parannukset ovat huomattavasti vähentäneet vuosina 2013–2016 tehtyjen siirtojen määrää. Määrärahojen siirrot vähenevät vuodesta 2016 alkaen hyväksyttävälle tasolle EIOPAn tietotekniikkaohjelman täytäntöönpanon edistyessä.

1.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 449/112

KERTOMUS

Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutin tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä instituutin vastaus

(2016/C 449/21)

JOHDANTO

1.

Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutti (jäljempänä ”instituutti”) perustettiin Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 294/2008 (1). Budapestissä sijaitsevan instituutin tavoitteena on edistää Euroopan kestävää talouskasvua ja kilpailukykyä tehostamalla jäsenvaltioiden ja Euroopan unionin innovaatiokapasiteettia. Instituutti myöntää avustuksia kasvavalle määrälle ”osaamis- ja innovaatioyhteisöjä”, jotka toimivat linkkinä korkeakoulutuksen, tutkimuksen ja elinkeinoelämän välillä edistäen näin innovointia ja yrittäjyyttä. Osaamis- ja innovaatioyhteisöt koordinoivat satojen yhteistyökumppaneiden toimia. Instituutin myöntämin avustuksin korvataan yhteistyökumppaneille aiheutuneita kuluja sekä osaamis- ja innovaatioyhteisöjen koordinointitoimista aiheutuneita kuluja.

2.

Taulukossa esitetään instituutin avainluvut (2).

Taulukko

Instituutin avainluvut

2014

2015

Talousarvio (miljoonaa euroa) (1)

174,9

231,7

Henkilöstö 31. joulukuuta (2)

48

50

TARKASTUSLAUSUMAN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT

3.

Tilintarkastustuomioistuimen valitsema tarkastustapa käsittää analyyttiset tarkastustoimenpiteet, tapahtumien suoran testaamisen ja instituutin valvontajärjestelmien keskeisten kontrollien arvioinnin. Tämän lisäksi hyödynnetään muiden tarkastajien työhön perustuvaa evidenssiä ja analysoidaan toimivan johdon vahvistusilmoitukset.

TARKASTUSLAUSUMA

4.

Tilintarkastustuomioistuin on tarkastanut Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 287 artiklan mukaisesti

a)

instituutin tilinpäätöksen, joka sisältää tilinpäätöslaskelmat (3) ja selvityksen talousarvion toteuttamisesta (4)31. joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta; ja

b)

tilien perustana olevien toimien laillisuuden ja asianmukaisuuden.

Toimivan johdon velvollisuus

5.

Toimiva johto vastaa instituutin tilinpäätöksen laatimisesta ja sen oikein esittämisestä sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta (5).

a)

Instituutin tilinpäätöksen laatimista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää sisäisen valvonnan järjestelmä, jonka pohjalta on mahdollista laatia ja esittää oikein tilinpäätös, jossa ei ole petoksesta tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, valita asianmukaiset tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja soveltaa niitä komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen (6) mukaisesti sekä laatia kirjanpidolliset arviot, jotka ovat kyseisissä olosuhteissa kohtuulliset. Johtaja vahvistaa instituutin tilinpäätöksen sen jälkeen, kun instituutin tilinpitäjä on laatinut tilinpäätöksen kaiken käytettävissä olevan tiedon pohjalta ja liittänyt tilinpäätökseen laatimansa ilmoituksen, jossa hän toteaa muun muassa saaneensa kohtuullisen varmuuden siitä, että tilinpäätös antaa kaikilta olennaisilta osiltaan oikean ja riittävän kuvan instituutin taloudellisesta asemasta.

b)

Tilien perustana olevien toimien laillisuutta ja asianmukaisuutta sekä varainhoidon moitteettomuuden periaatteen noudattamista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää vaikuttava ja tehokas sisäisen valvonnan järjestelmä, joka sisältää riittävän valvonnan ja tarkoituksenmukaiset toimenpiteet sääntöjenvastaisuuksien ja petosten estämiseksi sekä oikeudelliset toimet, joiden avulla tarvittaessa peritään takaisin aiheettomasti maksetut tai käytetyt varat.

Tarkastajan velvollisuus

6.

Tilintarkastustuomioistuimen vastuulla on antaa tarkastuksensa perusteella tarkastuslausuma Euroopan parlamentille ja neuvostolle (7) tilinpäätöksen luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Tilintarkastustuomioistuin toimittaa tarkastuksensa kansainvälisten tilinpäätösstandardien ja eettisten ohjeiden (IFAC) sekä ylimpien tarkastuselinten kansainvälisten standardien (INTOSAI) mukaisesti. Kyseisissä standardeissa edellytetään, että tilintarkastustuomioistuin suunnittelee ja toimittaa tarkastuksen siten, että sen avulla saadaan kohtuullinen varmuus siitä, onko instituutin tilinpäätöksessä olennaisia virheellisyyksiä ja ovatko tilien perustana olevat toimet lailliset ja asianmukaiset.

7.

Tarkastuksessa suoritetaan toimenpiteitä, joiden avulla hankitaan tarkastusevidenssiä tilinpäätökseen sisältyvistä luvuista ja siinä esitettävistä muista tiedoista sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tarkastajan harkintaan ja arvioon siitä, kuinka suuri on riski, että petoksesta tai virheestä johtuen tilinpäätökseen sisältyy olennainen virheellisyys tai tilien perustana olevien toimien kohdalla on jätetty olennaisella tavalla noudattamatta Euroopan unionin lainsäädännön vaatimuksia. Näitä riskejä arvioidessaan tarkastaja arvioi sisäisiä kontrolleja, jotka ovat relevantteja tilinpäätöksen laatimisen ja sen oikein esittämisen kannalta, sekä valvontajärjestelmiä, joiden avulla on tarkoitus varmistaa tilien perustana olevien toimien laillisuus ja asianmukaisuus. Tämän pohjalta tarkastaja suunnittelee olosuhteisiin nähden tarkoituksenmukaiset tarkastustoimenpiteet. Tarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätösperiaatteiden asianmukaisuuden ja esitettyjen kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen yleisen esittämistavan arvioiminen. EU:n varainhoitoasetuksen 208 artiklan 4 kohdassa säädetyn mukaisesti tilintarkastustuomioistuin ottaa tätä kertomusta ja tarkastuslausumaa laatiessaan huomioon riippumattoman ulkopuolisen tarkastajan instituutin tilien osalta suorittaman tarkastustyön (8).

8.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että se on saanut tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tarkastusevidenssiä tarkastuslausumansa perustaksi.

Lausunto tilien luotettavuudesta

9.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että instituutin taloudellinen asema 31. päivänä joulukuuta 2015 sekä sen toimien tulokset ja rahavirrat mainittuna päivänä päättyneeltä varainhoitovuodelta on esitetty tilinpäätöksessä kaikilta olennaisilta osiltaan oikein instituutin varainhoitoa koskevien säännösten ja komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti.

Perustelut varauman sisältävälle lausunnolle tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta

Avustuksiin liittyvät välilliset tukikelpoiset kulut laskettiin käyttäen sääntöjenvastaista kiinteää prosenttiosuutta

10.

EU suorittaa kaudella 1. tammikuuta 2014 – 31. joulukuuta 2020 rahoitusosuutensa instituutin talousarvioon Horisontti 2020 -puiteohjelman (H2020) määrärahoista. Tämä merkitsee, että instituutin on noudatettava H2020-puiteohjelman sääntöjä. H2020-puiteohjelma seuraa vuosina 2007–2013 toteutettua seitsemättä tutkimuksen, teknologian kehittämisen ja demonstroinnin puiteohjelmaa, joka hyväksyttiin Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksellä N:o 1982/2006/EY (9). Instituutti ei osallistunut seitsemänteen puiteohjelmaan.

11.

Instituutti mukautti varainhoitoasetustaan vastaamaan H2020-puiteohjelman sääntöjä 1. tammikuuta 2014 alkaen. Avustuksiin liittyvien välillisten tukikelpoisten kulujen laskennassa on tästä ajankohdasta alkaen voitu soveltaa vain 25 prosentin yhtenäistä kiinteää prosenttiosuutta (10). Instituutti ilmoitti vuoden 2014 liiketoimintasuunnitelmien arvioinnin jälkeen lokakuussa 2013 osaamis- ja innovaatioyhteisöille virallisella kirjeellä, että näin saatetaan tehdä. Vuoden 2014 avustussopimuksissa, jotka tehtiin osaamis- ja innovaatioyhteisöjen kanssa helmikuussa 2014, sovelletaan voittoa tavoittelemattomien julkisyhteisöjen, korkea-asteen oppilaitosten, tutkimusorganisaatioiden sekä pk-yritysten osalta yhä kiinteää 40 prosentin osuutta. Toimintatapa on säännöksen vastainen.

12.

Kiinteästä 40 prosentin osuudesta säädettiin instituutin varainhoitoa koskevien sääntöjen 75 artiklan 8 kohdassa. Nämä (instituutin varainhoitoasetusta edeltäneet) säännöt kumottiin 1. tammikuuta 2014 alkaen. Instituutin varainhoitoasetuksessa säädetään edellä mainittujen varainhoitoa koskevien sääntöjen kahteen artiklaan sovellettavasta siirtymäajasta, mutta siinä ei säädetä 75 artiklan 8 kohtaan liittyvästä siirtymäajasta, joka mahdollistaisi kiinteän 40 prosentin osuuden käytön. Asianomaiseen kohtaan liittyvästä siirtymäajasta ei määrätä myöskään H2020-puiteohjelman säännöissä. H2020-puiteohjelman sääntöjen 57 artiklassa käsitellään siirtymää seitsemännestä puiteohjelmasta H2020-puiteohjelmaan. Artiklan 2 kohdan mukaan ”tämän asetuksen [Horisontti 2020 -puiteohjelman säännöt] estämättä toimia voidaan jatkaa, muuttaa … ja komissio tai rahoituselimet voivat myöntää rahoitustukea päätöksen N:o 1982/2006/EY [seitsemäs puiteohjelma] tai minkä tahansa muun kyseiseen tukitoimeen 31 päivänä joulukuuta 2013 sovellettavan lainsäädännön mukaisesti, jota sovelletaan kyseisiin toimiin niiden päättämiseen asti”. Instituutti ei kuitenkaan osallistunut seitsemänteen puiteohjelmaan eikä siis myöntänyt avustuksia sen mukaisesti. Instituutin varainhoitoa koskevat säännöt eivät näin ollen kuulu sen lainsäädännön piiriin, jota sovelletaan näihin avustuksiin [seitsemäs puiteohjelma]. H2020-puiteohjelman sääntöjen 57 artiklan 2 kohdassa olevia siirtymäsäännöksiä ei tämän vuoksi voida soveltaa vuoden 2014 avustussopimuksiin ja niihin liittyviin maksuihin.

13.

Kiinteän 40 prosentin osuuden soveltaminen korvattaessa välillisiä tukikelpoisia kuluja on voimassa olevan oikeusperustan puuttuessa sääntöjenvastaista. Varoja maksettiin prosenttiosuuden soveltamisen vuoksi liikaa yhteensä 5,5 miljoonaa euroa. Määrä vastaa kolmea prosenttia vuonna 2015 suoritetuista avustuksia koskevista maksuista (11).

Vuoden 2014 avustuksia koskeviin maksuihin kohdistetun jälkitarkastuksen tulos

14.

Vuoden 2015 avustuksia koskevista maksuista poimittuun otokseen kohdistetun jälkitarkastuksen tuloksena havaitut virheet johtivat siihen, että vuoden 2014 avustuksia koskevien maksujen jäännösvirhetasoksi todettiin kaksi prosenttia, kun kohdassa 13 kuvattu liian suurena maksettu määrä on korjattu (ilman korjausta 1,46 prosenttia).

Yhdistetty virhetaso

15.

Kohdissa 10–14 kuvattujen seikkojen yhdistetty virhetaso vastaa viittä prosenttia vuoden 2015 avustuksia koskevista maksuista ja 4,9:ää prosenttia vuoden 2015 kokonaismenoista.

Varauman sisältävä lausunto tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta

16.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että varauman sisältävän lausunnon antamista perustelevissa kohdissa 10–15 kuvattujen seikkojen vaikutuksia lukuun ottamatta instituutin 31. päivänä joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta annetun tilinpäätöksen perustana olevat toimet ovat kaikilta olennaisilta osiltaan lailliset ja asianmukaiset.

17.

Jäljempänä esitettävät huomautukset eivät aseta tilintarkastustuomioistuimen lausuntoja kyseenalaiseksi.

HUOMAUTUKSET TOIMIEN LAILLISUUDESTA JA ASIANMUKAISUUDESTA

18.

Instituutti tiedotti osaamis- ja innovaatioyhteisöille vuonna 2015, että sen rahoitusosuus ensimmäisten viiden vuoden aikana (2010–2014) jäi alle raja-arvon, joka on 25 prosenttia kunkin yhteisön kokonaismenoista. Osaamis- ja innovaatioyhteisöjen täydentävät toimet oli kuitenkin määritelty epäselvästi, mikä esti arvioimasta yksiselitteisesti, olisiko täydentäviin toimiin liittyvät kulut syytä hyväksyä osaksi instituutin myöntämää enimmäisosuutta. Tilintarkastustuomioistuimen erityiskertomuksessa nro 4/2016 todettiin, että tämä rahoitusehto (jota sovelletaan myös uudella kaudella 2014–2020) tuottaa hyvin vähän tai ei lainkaan lisäarvoa. Ehdon poistaminen keventäisi huomattavasti osaamis- ja innovaatioyhteisöjen kumppanien toimintaa ja varainhoitoa koskevaa raportointitaakkaa (12).

HUOMAUTUKSET SISÄISISTÄ KONTROLLEISTA

19.

Osaamis- ja innovaatioyhteisöjen kumppanien, jotka hakevat korvauksia enemmän kuin 325 000 euron arvosta, on esitettävä kustannusselvityksiä koskeva lausunto, jonka on tarkoitus edistää instituutin toimittamia kuluilmoitusten ennakkotarkastuksia (13). Lausuntojen laatu vaihtelee kuitenkin merkittävästi, mikä rajoittaa niiden avulla saatavaa varmuutta ja pakottaa instituutin toimittamaan lisätarkastuksia.

HUOMAUTUKSET BUDJETTIHALLINNOSTA

20.

Instituutin perustamisasetuksessa säädetään, että instituutti ”hankkii varoja julkisista ja yksityisistä lähteistä sekä käyttää resurssejaan tämän asetuksen mukaisesti. Se pyrkii erityisesti rahoittamaan toimintansa suurelta osin yksityisistä lähteistä ja sen omasta toiminnasta saaduilla tuloilla sekä kasvattamaan tätä osuutta” (14). Vaikka säännöksessä viitataan selvästi instituutin talousarvioon, instituutin varainhoitovuoden 2015 talousarviosta 99 prosenttia on peräisin Horisontti 2020 -puiteohjelman määrärahoista.

21.

Instituutti voi ottaa käyttämättömät määrärahat (joita ei ole sidottu varainhoitovuoden aikana tai jotka on vapautettu vuoden lopussa) uudelleen seuraavien kolmen vuoden talousarvioihin (15). Se ei kuitenkaan mukauttanut prosessejaan ajoissa niin, että se olisi voinut ottaa vuoden 2014 avustussopimuksiin liittyvät 26,6 miljoonaa euroa varainhoitovuosien 2015–2017 talousarvioihinsa. Määrät olivat käytettävissä, koska osaamis- ja innovaatioyhteisöt hyödynsivät oletettua vähemmän varoja.

22.

Seuraavalle varainhoitovuodelle siirrettyjen sidottujen määrärahojen osuus oli suuri osastossa 2: niiden määrä oli 0,4 miljoonaa euroa eli 44 prosenttia (vuonna 2014: 0,5 miljoonaa euroa eli 36 prosenttia). Pääosin siirrot liittyvät it-palveluista tehtyihin sopimuksiin, jotka jatkuvat vuodenvaihteen jälkeen, ja kokouksiin, joita koskevia laskuja ei ollut vielä saatu.

MUITA HUOMAUTUKSIA

23.

Komissio asetti alun perin tavoitteeksi, että instituutista tulisi taloudellisesti itsenäinen vuonna 2010. Instituutti saavutti kuitenkin vain osittaisen taloudellisen itsenäisyyden kesäkuussa 2011. Edellytyksenä oli, että instituutista vastaava koulutuksen ja kulttuurin pääosasto jatkossakin hyväksyy avustuksia koskevat maksut ja yli 60 000 euron hankinnat ennakolta.

24.

Vuoden 2014 avustussopimukset kolmen osaamis- ja innovaatioyhteisön kanssa tehtiin sen jälkeen, kun avustuksin rahoitettavat toimet olivat käynnistyneet 1. tammikuuta 2014. Avustussopimukset tehtiin alun perin helmikuussa 2014, mutta sopimusmuutokset, jotka koskevat 38 miljoonan euron lisärahoitusta, tehtiin vasta maaliskuun 2014 lopussa.

25.

Instituutti rahoittaa EIT Digital Master -ohjelmaa, johon osallistuu 16 eurooppalaista yliopistoa. Yliopistoille aiheutuvat kulut korvataan siten, että myönnetään enintään 8 000 euron kertakorvaus opiskelijaa kohden (Erasmus Mundus -ohjelman sääntöjen mukaisesti) sekä korvataan tosiasialliset kulut (sisältää välillisiin kuluihin tarkoitetun kiinteämääräisen korvauksen). Tämän mallin mukaisesti yliopistoille maksettiin vuonna 2015 keskimäärin kaikkiaan 15 000 euroa opiskelijaa kohden (sisältää kertakorvauksen). Mallia ei kuitenkaan ole missään vaiheessa määritelty virallisesti, eikä sen avulla ole mahdollista erottaa toisistaan kertakorvauksen kattamia toimia niistä, jotka korvataan tosiasiallisten kulujen perusteella. Instituutin olisi siirryttävä käyttämään selkeää virallisesti määriteltyä mallia, jossa kulut ilmoitetaan yhtä menetelmää käyttäen (esimerkiksi perusteltu kiinteämääräinen kertakorvaus).

26.

Eräs osaamis- ja innovaatioyhteisön muodostama oikeussubjekti maksoi osaamis- ja innovaatioyhteisön valvontalautakunnan päätöksen mukaisesti 55:lle henkilöstönsä jäsenelle bruttomääräisinä lisäpalkkiona 646 000 euroa (jopa 100 000 euron yksittäisiä lisäpalkkioita). Instituutti korvasi määrän kokonaisuudessaan. Tällaisten lisäpalkkioiden maksaminen käyttäen ainoastaan julkisia varoja on epätavallinen käytäntö. Lisäpalkkioiden olisi katsottava sisältyvän yksittäisten palkkojen rahoittamiseen tarkoitetulle instituutin osuudelle asetettuun enimmäismäärään, jota sovelletaan vuoden 2016 avustussopimuksista alkaen. Tätä moitteettoman varainhoidon periaatetta rikottiin myös silloin, kun eräs osaamis- ja innovaatioyhteisön kumppani osti PR-suhteisiin liittyviä palveluja, joiden päiväkohtainen hinta vaihteli 800 eurosta 3 250 euroon henkilöä kohden. Instituutti korvasi myös nämä kulut kokonaisuudessaan.

27.

Instituutti käytti komission puitesopimusta innovointikonferenssien järjestämisessä vuosina 2015 ja 2016. Tämän puitesopimuksen perusteella tilattiin alihankintana palveluita, joiden hinnoista ei määrätty puitesopimuksessa. Näiden palveluiden hinnat vaihtelivat nuorelle konsultille maksetusta 800 euron päiväpalkkiosta vanhemmalle konsultille maksettuun 2 250 euron päiväpalkkioon (lähes nelinkertainen määrä puitesopimuksen mukaiseen ylemmän johdon palkkioon nähden). Tällaisin hinnoin ostetuista palveluista aiheutui yli 100 000 euron kulut konferenssia kohden.

AIEMPINA VUOSINA ESITETTYJEN HUOMAUTUSTEN SEURANTA

28.

Liitteessä on yhteenveto korjaavista toimenpiteistä, jotka instituutti on toteuttanut tilintarkastustuomioistuimen aiempina vuosina esittämien huomautusten perusteella.

Tilintarkastustuomioistuimen IV jaosto on tilintarkastustuomioistuimen jäsenen Baudilio TOMÉ MUGURUZAN johdolla hyväksynyt tämän kertomuksen Luxemburgissa 13. syyskuuta 2016 pitämässään kokouksessa.

Tilintarkastustuomioistuimen puolesta

Vítor Manuel da SILVA CALDEIRA

presidentti

(1)  EUVL L 97, 9.4.2008, s. 1.

(2)  Lisätietoja instituutin toimivaltuuksista ja toiminnasta esitetään sen sivustolla (www.eit.europa.eu).

(1)  Talousarviota koskevat luvut perustuvat maksumäärärahoihin.

(2)  Virkamiehiä, väliaikaisia toimihenkilöitä ja sopimussuhteisia toimihenkilöitä ja kansallisia asiantuntijoita.

Lähde: Instituutin toimittamat tiedot.

(3)  Sisältävät taseen, tuloslaskelman, rahavirtalaskelman, nettovarallisuuden muutoksia koskevan laskelman sekä yhteenvedon keskeisistä tilinpäätöksen laatimisperiaatteista ja muut liitetiedot.

(4)  Sisältää talousarvion toteutumalaskelman liitteineen.

(5)  Komission delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013 (EUVL L 328, 7.12.2013, s. 42), 39 ja 50 artikla.

(6)  Komission tilinpitäjän vahvistamat kirjanpitosäännöt perustuvat kansainvälisen tilintarkastajaliiton (International Federation of Accountants, IFAC) antamiin kansainvälisiin julkisen sektorin tilinpäätösstandardeihin (International Public Sector Accounting Standards, IPSAS) tai, silloin kun se on relevanttia, kansainvälisen tilinpäätösstandardeja käsittelevän elimen (International Accounting Standards Board, IASB) antamiin kansainvälisiin IAS/IFRS-tilinpäätösstandardeihin (International Accounting Standards / International Financial Reporting Standards).

(7)  Delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013, 107 artikla.

(8)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU, Euratom) N:o 966/2012 (EUVL L 298, 26.10.2012, s. 1).

(9)  EUVL L 412, 30.12.2006, s. 1.

(10)  Instituutin varainhoitoasetus, 90 artiklan 1 kohta.

(11)  Vuoden 2015 avustuksia koskevat maksut sisältävät loppumaksut ja ennakkomaksujen selvittämisen, jotka suoritettiin vuonna 2015 kaikkiaan 183,3 miljoonan euron avustusten osalta.

(12)  Erityiskertomus nro 4/2016: Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutin on muutettava täytäntöönpanomekanismejaan ja osittain suunnitteluaan odotetun vaikutuksen aikaansaamiseksi.

(13)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1290/2013 (EUVL L 347, 20.12.2013, s. 81), 34 artikla.

(14)  Asetus (EY) N:o 294/2008, 5 artiklan 1 kohdan d alakohta.

(15)  Instituutin varainhoitoasetus, 14 artiklan 1 kohta.

LIITE

Aiempina vuosina esitettyjen huomautusten seuranta

Vuosi

Tilintarkastustuomioistuimen huomautus

Korjaavan toimenpiteen tilanne

(toteutettu / kesken / tekemättä / ei relevantti)

2012

Kohdissa 9–13 kuvattujen seikkojen lisäksi vuosina 2010 ja 2011 tehtyjä avustussopimuksia koskevia määrärahoja, joihin liittyvät maksut suoritettiin vuonna 2012, ei ollut eritelty riittävän tarkasti. Hyväksyttyjen määrärahojen ja täytäntöön pantavien toimien välillä ei ollut yhteyttä. […] eivätkä ne [avustussopimukset] sisältäneet osaamis- ja innovaatioyhteisöihin ja niiden yhteistyökumppaneihin sovellettavia tavaroiden ja palveluiden hankintasääntöjä.

toteutettu

Avustussopimuksissa ei asetettu erillisiä raja-arvoja yksittäisille kustannusluokille (esim. henkilöstömenot, alihankintamenot ja oikeudellisista palveluista aiheutuvat menot).

tekemättä (1)

2012

Instituutti kohdisti ennakkotarkastuksiensa yhteydessä kaikkiin rahoitettuihin hankkeisiin myös tekniset tarkastukset. Hanketoimien ja -tulosten vaikuttavaa arviointia haittasi kuitenkin kvantitatiivisesti ilmaistavissa olevien tavoitteiden puuttuminen. Toimintasuunnitelmissa ei määritetty täytäntöön pantavia toimia tarkasti eikä asetettu selkeitä välitavoitteita, toimintokohtaisia suoritteita tai laatukriteerejä.

toteutettu

2012

Varainhoitovuodelta 2011 siirretyistä sidotuista määrärahoista (noin 22 miljoonaa euroa) peruuntui vuonna 2012 noin 10 miljoonaa euroa (45 prosenttia). Syynä oli lähinnä se, että edunsaajat ilmoittivat vuoden 2011 avustussopimusten perusteella oletettua vähemmän kustannuksia (9,2 miljoonaa euroa eli 92 prosenttia peruuntuneista siirretyistä määrärahoista).

ei relevantti

2013

Kolmen osaamis- ja innovaatioyhteisön kanssa tehdyissä puitekumppanuussopimuksissa määrätään, että instituutin rahoitusosuus voi ensimmäisten neljän vuoden aikana kattaa enintään 25 prosenttia osaamis- ja innovaatioyhteisöjen kokonaismenoista (1. tammikuuta 2010 alkaen joulukuuhun 2013 saakka). Osaamis- ja innovaatioyhteisöjen ilmoittamien lukujen mukaan kaikki kolme yhteisöä noudattivat tätä enimmäisosuutta. Luvut tarkastetaan kuitenkin vasta vuonna 2015, joten asianmukaista tarkastusevidenssiä ei ole saatavilla siitä, että instituutin myöntämä rahoitus ei ylittänyt 25 prosentin enimmäisosuutta.

toteutettu

2014

Instituutti on vähitellen parantanut osaamis- ja innovaatioyhteisöjen kuluilmoitusten tarkastamista. Tuotosten operatiivinen tarkastaminen on sitä vastoin edennyt hitaasti. Osaamis- ja innovaatioyhteisöjen vuotuisiin toimintasuunnitelmiin sisältyvä tuotosten määritelmä ei edelleenkään ole riittävä, eikä suunniteltujen tuotosten ja kumppani- ja kululuokkakohtaisten tukikelpoisten kulujen välillä ole selvää yhteyttä. Lisäksi tilintarkastustuomioistuin havaitsi tapauksia, joissa instituutin avustuksen kokonaismäärä oli maksettu, vaikka joitakin liiketaloussuunnitelmassa asetettuja tavoitteita ei ollut saavutettu.

toteutettu

2014

Instituutti yliarvioi vuoden 2014 talousarviotarpeensa 13,1 miljoonalla eurolla eli 5,6 prosentilla (vuonna 2013 vastaava luku oli 3,4 miljoonaa euroa eli 2,5 prosenttia). Käytettävissä olevasta 233,1 miljoonasta eurosta sidottiin ainoastaan 220 miljoonaa euroa. Syynä alhaiseen täytäntöönpanoasteeseen on lähinnä se, että avustuksiin tarkoitettuja määrärahoja (11,4 miljoonaa euroa) ei käytetty osaamis- ja innovaatioyhteisöjen rahoitukseen. Avustussopimukset tehtiin osaamis- ja innovaatioyhteisön toimintasuunnitelmien perusteella. Toimintasuunnitelmissa ei vaadittu, että kaikki instituutin käytettävissä vuonna 2014 olevat varat olisi hyödynnettävä. Käyttämättä jääneet määrärahat otetaan uudelleen instituutin talousarvioihin vuosille 2015–2017 instituutin varainhoitoa koskevien säännöksien mukaisesti.

kesken (2)

2014

Osaamis- ja innovaatioyhteisöjen on kehitettävä taloudellista kestävyyttä koskevia strategioita, mutta tästä huolimatta osaamis- ja innovaatioyhteisöt ovat tähän mennessä (niiden olemassaolon viidenteen vuoteen saakka) olleet täysin riippuvaisia instituutin sekä osaamis- ja innovaatioyhteisöjen kumppanien rahoituksesta.

kesken (3)

2014

Instituutti on perustamisestaan eli vuodesta 2009 alkaen kärsinyt suuresta henkilöstön vaihtuvuudesta ja epävakaudesta hallinnon tasolla. Hallintoneuvosto päätti kesäkuussa 2014 lähettää instituutin johtajan pitkäaikaiseen tutkimustehtävään Firenzen yliopistolliseen Eurooppa-instituuttiin toimikautensa jäljellä oleviksi 11 kuukaudeksi. Väliaikainen johtaja aloitti tehtävissä elokuussa 2014 (heti sen jälkeen, kun hänet oli rekrytoitu ja nimitetty hallintopääjohtajaksi). Hän on tätä nykyä neljäs johtajan virkaa hoitava henkilö kuuden vuoden aikana. Avointa virkaa koskeva ilmoitus uuden johtajan rekrytointia varten julkaistiin heinäkuussa 2015.

kesken (4)

2014

Kaksi kolmesta yksikönpäällikönvirasta on ollut avoinna vuodesta 2013 alkaen. Yhtä on hoidettu väliaikaisesti vuodesta 2013 saakka. Tämä on henkilöstösääntöjen vastaista, sillä enimmäiskausi on niiden mukaan yksi vuosi. Toista yksikönpäällikönvirkaa hoitaa nykyään hallintopääjohtaja, joka toimii myös väliaikaisena johtajana ja niin ollen hoitaa kolmea tehtävää samanaikaisesti.

kesken (5)

2014

Tilanne on parantunut vuodesta 2013, mutta instituutin henkilöstötaulukon toimista oli vuoden 2014 lopussa edelleen avoinna 20 prosenttia (vuoden 2013 lopussa avoinna oli kolmannes toimista).

kesken (6)

2014

Tiettyjä seikkoja painottava kappale

Asettamatta kyseenalaiseksi kohdassa 9 esitettyä vakiomuotoista lausuntoa tilintarkastustuomioistuin pyytää kiinnittämään huomiota siihen, että instituutin rahoitusosuus ei voi olla yli 25 prosenttia osaamis- ja innovaatioyhteisön kokonaismenoista ensimmäisten viiden vuoden aikana eli 1. tammikuuta 2010 ja 31. joulukuuta 2014 välisenä aikana. Osaamis- ja innovaatioyhteisöjen ilmoittamien lukujen mukaan tätä enimmäismäärää noudatettiin. Instituutti sai 31. maaliskuuta 2015 mennessä tarkastuslausunnot osaamis- ja innovaatioyhteisölle täydentävistä toimista vuosina 2010–2014 aiheutuneista kuluista. Tarkastuslausuntojen saamisen lisäksi instituutti arvioi vuonna 2015 osaamis- ja innovaatioyhteisön täydentävät toimet varmistaakseen, että ainoastaan sellaiset toimet hyväksytään, jotka täyttävät kaikki täydentäville toimille asetetut lailliset ja operatiiviset vaatimukset. Tämä käsittää myös toimet, joilla täytyy myös olla yhteys instituutin rahoittamiin osaamis- ja innovaatioyhteisön lisäarvotoimiin.

toteutettu

(1)  Instituutti on ottanut käyttöön enimmäismäärän, jota sovelletaan vuodesta 2016 alkaen osaamis- ja innovaatioyhteisöjen yleiseen hallintoon ja yleiskuluihin myönnettävään rahoitusosuuteen sekä osaamis- ja innovaatioyhteisöjen yksittäisistä johtohenkilöstön jäsenistä aiheutuviin kuluihin. Instituutti ei kuitenkaan ole suunnitellut muita erityisiä korjaavia toimenpiteitä tältä osin, kuten käy ilmi sen vastauksesta tilintarkastustuomioistuimen erityisvuosikertomukseen varainhoitovuodelta 2012.

(2)  Varainhoitovuoden 2015 talousarviotarpeet yliarvioitiin 25 miljoonalla eurolla eli 9,4 prosentilla; käytettävissä olevista varoista sidottiin vain 241,6 miljoonaa euroa. Alhaisen käyttöasteen syy oli sama kuin aiemmin. Käyttämättömät määrärahat voidaan ottaa vuosien 2016–2018 talousarvioihin.

(3)  Osaamis- ja innovaatioyhteisöjen kumppanit ilmoittivat vuoden 2014 avustussopimuksiin liittyvistä 0,3 miljoonan euron tuloista.

(4)  Henkilöstön vaihtuvuusaste oli 17 prosenttia vuonna 2015 (vuoden 2015 alussa täytettynä olleet toimet). Uuden johtajan nimitysmenettely on edelleen käynnissä.

(5)  Yksi avoinna ollut yksikönpäällikön toimi on täytetty; toinen yksikönpäällikön toimi on edelleen avoinna, ja se on ollut täytettynä väliaikaisesti vuodesta 2013.

(6)  Vuoden 2015 lopussa instituutin henkilöstötaulukon toimista oli avoinna 16 prosenttia.

INSTITUUTIN VASTAUS

10–13.

EIT ei ole samaa mieltä tilintarkastustuomioistuimen johtopäätöksestä, koska ”liian suurta määrää” tai sääntöjenvastaista maksua ei maksettu osaamis- ja innovaatioyhteisöjen välillisten kulujen korvauksessa vuoden 2014 avustussopimusten mukaisesti.

EIT on osa Horisontti 2020 -puiteohjelmaa, ja sen on ollut noudatettava Horisontti 2020 -puiteohjelman osallistumista ja tulosten levittämistä koskevia sääntöjä 1. tammikuuta 2014 alkaen. Horisontti 2020 -puiteohjelman osallistumista ja tulosten levittämistä koskevien sääntöjen 57 artiklan kohdassa 2 esitetään nimenomaisesti seuraava siirtymämenettely: ”Tämän asetuksen estämättä toimia voidaan jatkaa, muuttaa tai peruuttaa kokonaan tai osittain aina niiden päättämiseen saakka, ja komissio tai rahoituselimet voivat myöntää rahoitustukea päätöksen N:o 1982/2006/EY tai minkä tahansa muun kyseiseen tukitoimeen 31 päivänä joulukuuta 2013 sovellettavan lainsäädännön mukaisesti, jota sovelletaan kyseisiin toimiin niiden päättämiseen asti.” EIT määritetään ”rahoituselimeksi” ja EIT-asetuksen katsotaan olevan ”kuin mikä tahansa lainsäädäntö” tätä tiettyä säännöstä sovellettaessa. EIT:n varainhoitoon sovellettava lainsäädäntö, 31. joulukuuta 2013, EIT:n varainhoitoa koskevat säännökset, nimenomaisesti salli, että korkea-asteen oppilaitokset, tutkimusorganisaatiot, voittoa tavoittelemattomat julkisyhteisöt ja pk-yritykset käyttävät kiinteää 40 prosentin osuutta välillisten kulujen raportointiin. Siksi näiden elinten käyttämä kiinteä 40 prosentin osuus oli lainmukainen ja säännönmukainen vuoden 2014 avustussopimusten mukaisesti. Tämän seurauksena EIT ei hyväksy tilintarkastustuomioistuimen johtopäätöstä, koska liian suurta määrää ei maksettu. Kun EIT ilmoitti osaamis- ja innovaatioyhteisöille lokakuussa 2013 mahdollisista muutoksista Horisontti 2020 -puiteohjelman välillisten kulujen raportointisääntöihin, tämä ilmoitus tapahtui ennen kuin Horisontti 2020 -puiteohjelman osallistumista ja tulosten levittämistä koskevat säännöt, mukaan lukien edellä mainitut siirtymämenettelyt 57 artiklassa, hyväksyttiin Euroopan parlamentissa ja neuvostossa 11. joulukuuta 2013. Hyväksyttyjen siirtymämenettelyiden perusteella EIT:n ei tarvinnut evätä korkea-asteen oppilaitoksilta, tutkimusorganisaatioilta, voittoa tavoittelemattomilta julkisyhteisöiltä ja pk-yrityksiltä kiinteän 40 prosentin osuuden käyttöä välillisten kulujen raportointiin.

Merkityksellisen asiayhteyden tarjoamiseksi on tärkeää muistaa prosessi, jolla vuoden 2014 avustussopimukset vahvistettiin. Vuoden 2014 EIT:n ja osaamis- ja innovaatioyhteisöjen väliset avustussopimukset perustuivat vuoden 2014 osaamis- ja innovaatioyhteisöjen liiketoimintasuunnitelmiin, jotka osaamis- ja innovaatioyhteisöt valmistelivat vuoden 2013 aikana. EIT käynnisti vuoden 2014 liiketoimintasuunnitelmien vuosittaisen haun lähettämällä liiketoimintasuunnitelman ohjeet osaamis- ja innovaatioyhteisöille huhtikuussa 2013. EIT:n ohjeiden mukaisesti osaamis- ja innovaatioyhteisöt valmistelivat ne yhdessä kumppaneidensa kanssa ja lähettivät vuoden 2014 liiketoimintasuunnitelmansa EIT:lle 30. syyskuuta 2013 mennessä. EIT:n yhdessä ulkoisten asiantuntijoiden tekemän, vuoden 2014 liiketoimintasuunnitelmien arvioinnin perusteella EIT:n hallintoneuvosto päätti vuoden 2014 rahoituksesta osaamis- ja innovaatioyhteisöille 5. joulukuuta 2013. Tämän hallintoneuvoston päätöksen perusteella osaamis- ja innovaatioyhteisöt korjasivat liiketoimintasuunnitelmiaan tammikuussa 2014, jotta ne vastaisivat jaettuja varoja. EIT:n johtaja myönsi avustukset, ja avustussopimukset allekirjoitettiin helmikuussa 2014. Oikeusvarmuuden periaatteen mukaisesti rahoitussääntöjä ei muuteta sen jälkeen, kun suunnitelmahaku on käynnistetty.

Näin ollen ja Horisontti 2020 -puiteohjelman osallistumista ja tulosten levittämistä koskevien sääntöjen siirtymäkauden järjestelyjen mukaisesti uuden Horisontti 2020 -puiteohjelman osallistumista ja tulosten levittämistä koskevan sääntöasetuksen voimaantulon ei olisi pitänyt vaikuttaa kyseisten toimien jatkoon (so. osaamis- ja innovaatioyhteisöjen vuoden 2014 liiketoimintasuunnitelmiin, jotka EIT vahvisti ja arvioi vuonna 2013), ennen kuin EIT olisi myöntänyt rahoitustuen. Avustus olisi pitänyt suorittaa 31. joulukuuta 2013 sovelletun lainsäädännön mukaisesti.

EIT ei ollut osa seitsemättä tutkimuksen, teknologisen kehittämisen ja demonstroinnin puiteohjelmaa (FP7). EIT on kuitenkin osa Horisontti 2020 -puiteohjelmaa, ja suurin osa osaamis- ja innovaatioyhteisökumppaneista on sekä FP7:n että muiden Horisontti 2020 -ohjelmien edunsaajia. Siksi on johdonmukaista soveltaa samaa kiinteää 40 prosentin osuutta siirtymässä esi-H2020 EIT:n rahoitustuesta Horisontti 2020:een kuin FP7:stä Horisontti 2020:een.

Lisäksi on tärkeää muistaa, että tutkimuksen ja innovoinnin pääosasto käynnisti FP7:n mukaiset ehdotuspyynnöt niinkin myöhään kuin joulukuussa 2013 ja näistä pyynnöistä syntyneet avustussopimukset allekirjoitettiin vasta lokakuussa 2014. Monet näistä avustussopimuksista ovat voimassa vuonna 2016 ja noudattavat FP7:n oikeudellisen kehyksen sääntöjä samojen Horisontti 2020 -puiteohjelman osallistumista ja tulosten levittämistä koskevien sääntöjen siirtymäehtojen perusteella. EIT ei tarjonnut erityiskohtelua edunsaajilleen (osaamis- ja innovaatioyhteisökumppanit), joihin vaikuttaa kiinteä 40 prosentin osuus vuoden 2014 avustussopimuksissa.

14.

Kuten EIT:n konsolidoidussa vuosittaisessa toimintaraportissa vuodelta 2015 ilmoitettiin, vuoden 2015 avustustapahtumien jäännösvirhetaso, joka tehtiin vuoden 2014 avustussopimusten nojalla, ennakko- ja jälkitarkastusten jälkeen, on 1,46 prosenttia.

15.

Syistä, jotka on kuvattu vastauksissa kohtiin 10–14, vuoden 2015 avustustapahtumien virhetaso EIT:n laskemana on 1,46 prosenttia.

18.

EIT oli saanut itsenäisiltä tilintarkastajilta tilintarkastuslausunnot osaamis- ja innovaatioyhteisöjen täydennystoimien kustannuksista 31. maaliskuuta 2015 mennessä varmistaakseen, että EIT:n rahoitusosuus ei ylittänyt 25 prosentin kattoa vuosien 2010–2014 aikana. Tarkastettujen lukujen perusteella rahoitusosuudet ajanjaksolla 2010–2014 ovat seuraavat: Climate KIC – 16 prosenttia, KIC InnoEnergy – 19 prosenttia ja EIT Digital – 21 prosenttia.

Koska prosenttiosuudet ovat selkeästi 25 prosentin katon alapuolella, joka on asetettu EIT:n ja osaamis- ja innovaatioyhteisöjen välisen puiteohjelman kumppanuussopimuksissa, EIT on saanut varmuuden sovellettavan oikeusperustan noudattamisesta.

Komissio ja EIT kuitenkin hyväksyivät tuomioistuimen erityiskertomus nro 4/2016 suosituksen ehdottaa korjausta EIT:n oikeusperustaan poistamalla 25 prosentin rahoitusehdon osaamis- ja innovaatioyhteisökumppaneiden toimintaa ja varainhoitoa koskevan raportointitaakan keventämiseksi. EIT toimeenpanee tällä hetkellä sovellettavaa oikeusperustaa, kunnes tällainen lisäys on hyväksytty.

19.

EIT soveltaa tilintarkastuslausunnon menetelmää, jonka tutkimuksen ja innovoinnin pääosasto on kehittänyt Horisontti 2020 -puiteohjelmalle vuoden 2014 avustussopimuksista alkaen. Uudistettu menetelmä sisältää tarkemmat ohjeet ja sovitut menettelyt sekä 63 vakiohavaintoa, jotka kattavat kaikki kululuokat.

Lisäksi EIT on kehittänyt kattavan avustusvakuutusstrategian, joka rakentuu sekä ennakko- että jälkitarkastuksille, mukaan lukien kustannusselvitys, jotta varmistettaisiin tapahtumien lainmukaisuus ja säännönmukaisuus.

20.

EIT tulkitsee sovellettavaa oikeusperustaa eri tavalla. EIT:n perustamisasetuksen johdanto-osan 16 kappale esittää 5 artiklan d kohdan selityksen edellä mainitusta asetuksesta seuraavasti: ”Siksi odotamme, että teollisuus-, rahoitus- ja palvelusektorit osallistuvat merkittävästi EIT:n talousarvioon, ja erityisesti, osaamis- ja innovaatioyhteisöjen talousarvioon. Osaamis- ja innovaatioyhteisöjen tulisi tähdätä rahoitusosuuksien maksimointiin yksityissektorilta.”

Tässä valossa EIT on sitä mieltä, että EIT:n tulisi ensisijaisesti mobilisoida varoja julkisista ja yksityisistä lähteistä sen osaamis- ja innovaatioyhteisöjen kautta. Näin ollen EIT tulkitsee lainattua artiklaa siten, että viitattaessa EIT:n talousarvioon se sisältää osaamis- ja innovaatioyhteisöjen talousarvion. Tässä valossa EIT on onnistunut mobilisoimaan varoja muista julkisista ja yksityisistä lähteistä sen osaamis- ja innovaatioyhteisöjen kautta. Muista lähteistä kuin EIT:stä tulevan rahoituksen osuus kolmen ensimmäisen aallon osaamis- ja innovaatioyhteisöjen talousarvioon koskee pääosin täydentävää toimintaa, jonka osaamis- ja innovaatioyhteisöt ovat ilmoittaneet, ja oli 84 prosenttia (Climate-KIC), 81 prosenttia (KIC InnoEnergy) ja 79 prosenttia (EIT Digital) ajanjaksona 2010–2014.

21.

26,6 miljoonan euron määrä, jota osaamis- ja innovaatioyhteisöt eivät käyttäneet vuoden 2014 avustussopimuksista, tuli EIT:n tietoon, kun osaamis- ja innovaatioyhteisöt vaativat 187,2 miljoonan euron todellista summaa maaliskuussa 2015. Tuona hetkenä ei ollut enää mahdollista peruuttaa vuodelta 2014 käyttämättä jääneitä määrärahoja, jotka voitiin siinä vaiheessa vain lisätä uudestaan seuraavien kolmen vuoden jaksoon.

Vuoden 2014 avustussopimusten kehyksestä saadun opin suorana seurauksena EIT suoritti talousarvion tarkastuksen, ja osaamis- ja innovaatioyhteisöjä pyydettiin tarkistamaan vuoden 2015 toimintasuunnitelmansa ja talousarvionsa lokakuussa 2015, ja ne lähettivät korjatut liiketoimintasuunnitelmansa ja talousarvionsa marraskuussa 2015. Osaamis- ja innovaatioyhteisöjen talousarvioiden pienentämisen seurauksena EIT pystyi vapauttamaan käyttämättömät summat, jotka on peruutettu ja siirretty uudestaan tulo- ja menoarvioon vuodelle 2016. Tämä osoittaa, että EIT:n talousarvion hallinta on merkittävästi parantunut läheisessä yhteistyössä osaamis- ja innovaatioyhteisöjen kanssa.

Tässä asiayhteydessä tilintarkastustuomioistuimen erityiskertomuksen nro 4/2016 suositukset ovat tärkeitä. EIT:n ja osaamis- ja innovaatioyhteisöjen välisten avustussopimusten, jotka on allekirjoitettu ennen toiminnan aloittamista ja jotka kattavat kalenterivuotta pidemmän ajanjakson, tulisi parantaa osaamis- ja innovaatioyhteisöjen käytettävissä olevien varojen hyödyntämistä.

22.

Tuomioistuimen raportoima kokonaissumma koostuu suunnitelluista siirroista, jotka olivat välttämättömiä toiminnan luonteen vuoksi, mukaan lukien vuodenvaihteen yli jatkuneet palvelut ja kokoukset, jotka pidettiin joulukuussa 2015 ja joiden laskut saatiin vasta tammikuussa 2016. Nämä suunnitellut siirrot eivät osoita heikkouksia EIT:n talousarvion hallinnassa, vaan ovat tavanomaisia talousarvion hallintatyökaluja.

23.

EIT pyysi komissiota käynnistämään uudestaan prosessin, joka johtaa täyteen taloudelliseen autonomiaan. Komissio laati prosessin etenemissuunnitelman ja aikataulun toukokuussa 2016. Suuntaa antavan aikataulun mukaisesti komissio viimeistelee taloudellisen autonomian arviointiraporttinsa joulukuussa 2016 – tammikuussa 2017.

24.

EIT:n talousarvion vuotuisen luonteen vuoksi ja siksi, että EU:n talousarviota ei yleensä hyväksytä ennen joulukuun puoliväliä, kyseisten vuosien avustussopimuksia ei voida allekirjoittaa ennen kyseisen vuoden tammikuun 1. päivää. EIT sitoutui pienentämään eroa osaamis- ja innovaatioyhteisöjen liiketoimintasuunnitelmissa määritetyn toiminnan aloituspäivän ja avustussopimusten allekirjoituspäivän välillä. Tämän tuloksena vuoden 2014 avustussopimukset allekirjoitettiin kolmen osaamis- ja innovaatioyhteisön kanssa vuoden 2014 helmikuussa.

Mitä tulee maaliskuussa 2014 allekirjoitettujen avustussopimusten muutoksiin, on tärkeää huomata, että EIT:n vuoden 2014 talousarvioon liittyi merkittävää epävarmuutta, joka johtuu meneillään olevista neuvotteluista liittyen vuosien 2014–2020 monivuotiseen rahoituskehykseen ja Horisontti 2020 -puiteohjelmaan. Tämän vuoksi EIT:n hallintoneuvosto omaksui varovaisen lähestymistavan ja päätti syyskuussa 2013 jakaa aluksi vain 180 miljoonaa euroa vuoden 2014 avustussopimuksiin. Kun vuoden 2014 talousarvio oli vahvistettu, EIT myönsi näille kolmelle osaamis- ja innovaatioyhteisölle toisessa vaiheessa maaliskuussa 2014 lisää avustuksia. Näiden kokonaismäärä oli 38,5 miljoonaa euroa.

25.

Kertasummien kattamat koulutustoimet ja todelliset kustannukset voidaan erottaa EIT Digital Master -ohjelmassa. Kertasummaiset lukukausimaksut kattavat yliopistojen kustannukset, jotka liittyvät opiskelijoiden osallistumiseen teknisille kursseille. Toisaalta todellisiin kustannuksiin perustuvat raportoidut toimet liittyvät EIT Digitalin erityisiin oppimistuloksiin ja tarjoavat lisäarvoa opiskelijoille verrattuna tavanomaisiin Masters-ohjelmiin, joita osallistuvat yliopistot tarjoavat.

EIT hyväksyy, että sen tulisi siirtyä eteenpäin kohti yksittäistä kertamaksumallia osaamis- ja innovaatioyhteisöjen rahoittamisessa kuluraportoinnin yksinkertaistamiseksi, kun riittävät tilastotiedot ovat käytettävissä, jotta vahvistettaisiin, että tällainen kertasumma on EU:n varainhoitoasetuksen 124 artiklan kohdan 2 ehtojen mukainen.

26.

EIT on sitä mieltä, että lisäpalkkiot, osaamis- ja innovaatioyhteisöjen hallintohenkilöstön peruspalkkauksen muuttuvina osatekijöinä, noudattavat kaikkia asiaankuuluvia sääntöjä ja määräyksiä, erityisesti Horisontti 2020 -puiteohjelman selitetyn vakioavustussopimuksen osaa 1.1.3, joka määrittelee edunsaajien maksamien muuttuvien osatekijöiden kelpoisuusehdot. Tarkemmin sanoen muuttuvat osatekijät valtuutettiin työsopimuksilla, ne määritettiin objektiivisten ehtojen perusteella, jotka osaamis- ja innovaatioyhteisöjen oikeussubjekti kirjasi ja EIT tarkisti. Todellinen työntekijöille maksettu nettosumma riippuu sovellettavasta ennakonpidätysasteesta ja työntekijöiden yksilöllisestä verotilanteesta. Bruttosumman noin 40–50 prosentin veron perusteella, jonka tilintarkastustuomioistuin raportoi, nettosumma on keskimäärin 6 000–7 000 euroa/henkilö.

Vaikka lisäpalkkioiden korvaamiskäytäntö – palkkion muuttuvana ja suoritusperusteisena osana – voi olla epätavallinen, osaamis- ja innovaatioyhteisöjen ajamat tavoitteet liiketoimintaorganisaationa, kuten rahoituksen kestävyyteen tähtääminen, ovat myös epätavallisia, eikä niitä löydy muista ohjelmista. Muuttuvien elementtien käyttö peruspalkkion osana voi tarjota voimakkaan kannustimen hyvään suoriutumiseen ja varmistaa, että rahalle saadaan vastinetta. Itse asiassa osaamis- ja innovaatioyhteisöjen hallintohenkilöstön suoritusperusteinen palkitseminen on asianmukaisin voittoa tavoittelevassa mallissa. Lisäksi on tärkeää huomata, että EIT:n osuus osaamis- ja innovaatioyhteisöjen hallintohenkilöstölle maksetuista palkkioista, lisäpalkkiot mukaan luettuna, pidetään EIT:n vuoden 2016 avustussopimuksissa vahvistetun katon alapuolella.

Lopuksi EIT on sitä mieltä, että tilintarkastustuomioistuimen erityiskertomuksen nro 4/2016 suositus nro 3 on merkityksellinen tässä asiayhteydessä. Tilintarkastustuomioistuimen mukaisesti ”EIT:n tulisi hakea suurempaa autonomiaa ja hyödyntää joustavuuttaan Horisontti 2020:n oikeusperustassa. Erityisesti sen tulisi ottaa käyttöön erityissääntöjä, jotka on räätälöity sen osaamis- ja innovaatioyhteisökumppaneiden tarpeisiin”. Tämä on täsmälleen sitä, mitä EIT on tehnyt hyväksyessään suoritusperusteisen palkkiojärjestelmän, jonka kyseessä oleva osaamis- ja innovaatioyhteisön oikeussubjekti on esitellyt.

Mitä tulee PR-suhteisiin liittyviin palveluihin, joita toinen osaamis- ja innovaatioyhteisö, arvostettu julkinen yliopisto, on ostanut, on tärkeää huomata, että PR-palveluita tarjoava alihankkija on valittu kilpailutetulla tarjousprosessilla, joka on suoritettu täysin osaamis- ja innovaatiokumppanin hankintasääntöjä noudattaen. Siksi EIT on sitä mieltä, että paras vastine rahalle on varmistettu ja moitteettoman varainhoidon periaatteita on noudatettu. Tilintarkastuksen päätelmä moitteettomasta varainhoidosta on epäselvä, koska tuomioistuin ei ole tarjonnut vertailevia viitehintoja osaamis- ja innovaatiokumppanin hankkimista palveluista.

27.

Puiteohjelman toimeksisaaja määritti ja palkkasi alihankkijan komission puiteohjelmasopimuksen ehtojen mukaisesti. Se tarjosi asiantuntijapalveluita, kuten konseptiluonnoksen kehittelyn INNOVEIT-tapahtumalle, houkuttavan ja johdonmukaisen ohjelman suunnittelun ja kolmipäiväisen tapahtuman järjestämisen.

Puiteohjelman toimeksisaajalta saatujen tietojen mukaisesti he ovat työskennelleet kyseisen alihankkijan kanssa järjestäessään useita tapahtumia useille komission pääosastoille viime vuosina. Alihankkijan veloittamat vakiosummat noissa tapahtumissa olivat vanhemmalle konsultille maksettu 2 500 euroa ja nuoremmalle konsultille maksettu 900 euroa. Alihankkija sovelsi 10 prosentin alennusta INNOVEIT-tapahtuman tapauksessa. Puiteohjelman toimeksisaaja, joka tekee yhteistyötä myös muiden järjestäjien kanssa, vakuutti EIT:lle, että veloitetut summat ovat kilpailukykyisiä tällaisten palveluiden markkinahintojen valossa.

Vanhemmalle konsultille maksettu 2 250 euron hinta on siten markkinahinta, joka heijastaa sekä korkeaa taidon ja pätevyyden tasoa, jota tarvitaan pyydettyjen tehtävien suorittamiseen, että suoritettua työn tyyppiä, joka oli pääasiassa käsitteellistä (eikä logistista liittyen konferenssin järjestelyyn). Lopuksi on tärkeää huomata, että koulutuksen ja kulttuurin pääosaston ja EIT:n välillä allekirjoitettu yhteisymmärryspöytäkirja liittyen tämän puitesopimuksen hankintoihin määrää, että EIT ei voinut ottaa osaa instituuttien välisiin tarjouskilpailuihin ja sitten hankkia samoja tavaroita ja palveluita muilla tavoin. EIT:n oli siten käytettävä komission puitesopimusta INNOVEIT-tapahtumien järjestämiseen.

1.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 449/123

KERTOMUS

Euroopan lääkeviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

(2016/C 449/22)

JOHDANTO

1.

Euroopan lääkevirasto (jäljempänä ”virasto”) perustettiin neuvoston asetuksella (ETY) N:o 2309/93, joka on korvattu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 726/2004 (1). Lontoossa sijaitseva virasto toimii osana verkostoa ja sovittaa yhteen kansallisten viranomaisten sen käyttöön asettamia tieteellisiä voimavaroja. Viraston toiminnan tavoitteena on varmistaa ihmisille ja eläimille tarkoitettujen lääkkeiden arviointi ja valvonta.

2.

Taulukossa esitetään viraston avainluvut (2).

Taulukko

Viraston avainluvut

2014

2015

Talousarvio (miljoonaa euroa)

272

304

Henkilöstö 31. joulukuuta (1)

752

775

TARKASTUSLAUSUMAN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT

3.

Tilintarkastustuomioistuimen valitsema tarkastustapa käsittää analyyttiset tarkastusmenetelmät, tapahtumien suoran testaamisen ja viraston valvontajärjestelmien keskeisten kontrollien arvioinnin. Tämän lisäksi hyödynnetään muiden tarkastajien työhön perustuvaa evidenssiä ja analysoidaan toimivan johdon vahvistusilmoitukset.

TARKASTUSLAUSUMA

4.

Tilintarkastustuomioistuin on tarkastanut Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 287 artiklan mukaisesti

a)

viraston tilinpäätöksen, joka sisältää tilinpäätöslaskelmat (3) ja selvityksen talousarvion toteuttamisesta (4)31. joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta, ja

b)

tilien perustana olevien toimien laillisuuden ja asianmukaisuuden.

Toimivan johdon velvollisuus

5.

Toimiva johto vastaa viraston tilinpäätöksen laatimisesta ja sen oikein esittämisestä sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta (5).

a)

Viraston tilinpäätöksen laatimista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää sisäisen valvonnan järjestelmä, jonka pohjalta on mahdollista laatia ja esittää oikein tilinpäätös, jossa ei ole petoksesta tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, valita asianmukaiset tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja soveltaa niitä komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen (6) mukaisesti sekä laatia kirjanpidolliset arviot, jotka ovat kyseisissä olosuhteissa kohtuulliset. Toimitusjohtaja vahvistaa viraston tilinpäätöksen sen jälkeen, kun viraston tilinpitäjä on laatinut tilinpäätöksen kaiken käytettävissä olevan tiedon pohjalta ja liittänyt tilinpäätökseen laatimansa ilmoituksen, jossa hän toteaa muun muassa saaneensa kohtuullisen varmuuden siitä, että tilinpäätös antaa kaikilta olennaisilta osiltaan oikean ja riittävän kuvan viraston taloudellisesta asemasta.

b)

Tilien perustana olevien toimien laillisuutta ja asianmukaisuutta sekä varainhoidon moitteettomuuden periaatteen noudattamista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää vaikuttava ja tehokas sisäisen valvonnan järjestelmä, joka sisältää riittävän valvonnan ja tarkoituksenmukaiset toimenpiteet sääntöjenvastaisuuksien ja petosten estämiseksi sekä oikeudelliset toimet, joiden avulla tarvittaessa peritään takaisin aiheettomasti maksetut tai käytetyt varat.

Tarkastajan velvollisuus

6.

Tilintarkastustuomioistuimen vastuulla on antaa tarkastuksensa perusteella tarkastuslausuma Euroopan parlamentille ja neuvostolle (7) tilinpäätöksen luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Tilintarkastustuomioistuin toimittaa tarkastuksensa kansainvälisten tilinpäätösstandardien ja eettisten ohjeiden (IFAC) sekä ylimpien tarkastuselinten kansainvälisten standardien (INTOSAI) mukaisesti. Kyseisissä standardeissa edellytetään, että tilintarkastustuomioistuin suunnittelee ja toimittaa tarkastuksen siten, että sen avulla saadaan kohtuullinen varmuus siitä, onko viraston tilinpäätöksessä olennaisia virheellisyyksiä ja ovatko tilien perustana olevat toimet lailliset ja asianmukaiset.

7.

Tarkastuksessa suoritetaan toimenpiteitä, joiden avulla hankitaan tarkastusevidenssiä tilinpäätökseen sisältyvistä luvuista ja siinä esitettävistä muista tiedoista sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tarkastajan harkintaan ja arvioon siitä, kuinka suuri on riski, että petoksesta tai virheestä johtuen tilinpäätökseen sisältyy olennainen virheellisyys tai tilien perustana olevien toimien kohdalla on jätetty olennaisella tavalla noudattamatta Euroopan unionin lainsäädännön vaatimuksia. Näitä riskejä arvioidessaan tarkastaja arvioi sisäisiä kontrolleja, jotka ovat relevantteja tilinpäätöksen laatimisen ja sen oikein esittämisen kannalta, sekä valvontajärjestelmiä, joiden avulla on tarkoitus varmistaa tilien perustana olevien toimien laillisuus ja asianmukaisuus. Tämän pohjalta tarkastaja suunnittelee olosuhteisiin nähden tarkoituksenmukaiset tarkastustoimenpiteet. Tarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätösperiaatteiden asianmukaisuuden ja esitettyjen kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen yleisen esittämistavan arvioiminen. EU:n varainhoitoasetuksen 208 artiklan 4 kohdassa säädetyn mukaisesti (8) tilintarkastustuomioistuin on tätä kertomusta ja tarkastuslausumaa laatiessaan ottanut huomioon riippumattoman ulkopuolisen tarkastajan viraston tilien osalta suorittaman tarkastustyön.

8.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että se on saanut tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tarkastusevidenssiä tarkastuslausumansa perustaksi.

Lausunto tilien luotettavuudesta

9.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viraston taloudellinen asema 31 päivänä joulukuuta 2015 sekä sen toimien tulokset ja rahavirrat mainittuna päivänä päättyneeltä varainhoitovuodelta on esitetty tilinpäätöksessä kaikilta olennaisilta osiltaan oikein viraston varainhoitoa koskevien säännösten ja komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti.

Lausunto tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta

10.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viraston 31 päivänä joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta annetun tilinpäätöksen perustana olevat toimet ovat kaikilta olennaisilta osiltaan lailliset ja asianmukaiset.

Muu seikka – taseen antamispäivän jälkeinen tapahtuma

11.

Yhdistyneen kuningaskunnan (UK) kansalaiset äänestivät 23. kesäkuuta 2016 Euroopan unionista eroamisen puolesta. Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 50 artiklassa määrätään, että jäsenvaltio, joka päättää erota, ilmoittaa aikomuksestaan Eurooppa-neuvostolle ja että unioni neuvottelee ja tekee kyseisen jäsenvaltion kanssa sopimuksen eroamiseen sovellettavista yksityiskohtaisista määräyksistä. Lontoossa sijaitsevan viraston tilinpäätös ja sen liitetiedot laadittiin käyttäen tietoja, jotka olivat saatavilla tilinpäätöksen allekirjoittamispäivänä, jolloin kansanäänestyksen tulos ei ollut vielä tiedossa. Virallista ilmoitusta 50 artiklaan vetoamisesta ei myöskään ole vielä annettu (9).

AIEMPINA VUOSINA ESITETTYJEN HUOMAUTUSTEN SEURANTA

12.

Liitteessä on yhteenveto korjaavista toimenpiteistä, jotka virasto on toteuttanut tilintarkastustuomioistuimen aiempina vuosina esittämien huomautusten perusteella.

Tilintarkastustuomioistuimen IV jaosto on tilintarkastustuomioistuimen jäsenen Baudilio TOMÉ MUGURUZANjohdolla hyväksynyt tämän kertomuksen Luxemburgissa 4. lokakuuta 2016 pitämässään kokouksessa.

Tilintarkastustuomioistuimen puolesta

Klaus-Heiner LEHNE

presidentti

(1)  EYVL L 214, 24.8.1993, s. 1, ja EUVL L 136, 30.4.2004, s. 1. Jälkimmäisessä asetuksessa viraston alkuperäinen nimi ”Euroopan lääkearviointivirasto” muutettiin ”Euroopan lääkevirastoksi”.

(2)  Lisätietoja viraston toimivaltuuksista ja toiminnasta esitetään sen sivustolla: www.ema.europa.eu.

(1)  Virkamiehiä, väliaikaisia toimihenkilöitä ja sopimussuhteisia toimihenkilöitä ja kansallisia asiantuntijoita.

Lähde: Viraston toimittamat tiedot.

(3)  Sisältävät taseen, tuloslaskelman, rahavirtalaskelman, nettovarallisuuden muutoksia koskevan laskelman sekä yhteenvedon keskeisistä tilinpäätöksen laatimisperiaatteista ja muut liitetiedot.

(4)  Sisältää talousarvion toteutumalaskelman liitteineen.

(5)  Komission delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013 (EUVL L 328, 7.12.2013, s. 42), 39 ja 50 artikla.

(6)  Komission tilinpitäjän vahvistamat kirjanpitosäännöt perustuvat kansainvälisen tilintarkastajaliiton (International Federation of Accountants, IFAC) antamiin kansainvälisiin julkisen sektorin tilinpäätösstandardeihin (International Public Sector Accounting Standards, IPSAS) tai, silloin kuin se on relevanttia, kansainvälisen tilinpäätösstandardeja käsittelevän elimen (International Accounting Standards Board, IASB) antamiin kansainvälisiin IAS/IFRS-tilinpäätösstandardeihin (International Accounting Standards/International Financial Reporting Standards).

(7)  Delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013, 107 artikla.

(8)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU, Euratom) N:o 966/2012 (EUVL L 298, 26.10.2012, s. 1).

(9)  Viraston tilinpitäjä allekirjoitti tilinpäätöksen 1. kesäkuuta 2016.

LIITE

Aiempina vuosina esitettyjen huomautusten seuranta

Vuosi

Tilintarkastustuomioistuimen huomautus

Korjaavan toimenpiteen tilanne

(Toteutettu / Kesken / Tekemättä / Ei relevantti)

2014

Viraston palkkioista annetussa asetuksessa säädetään hakijoiden suorittamien palkkioiden keräämisen eräpäivistä ja viraston vastaavista maksuista toimivaltaisille kansallisille viranomaisille (1). Suurimmassa osassa tilintarkastustuomioistuimen tarkastamista maksutapahtumista näitä eräpäiviä ei ollut noudatettu.

Käynnissä

2014

Virasto kohdisti vuonna 2014 hallinnollisen menettelyn tieto-, viestintä- ja teknologiavastaavaansa. Johdon toteuttamassa valvonnassa raportointiin ilmenneen merkittäviä puutteita, joista aiheutui virastolle huomattavia operatiivisia ja taloudellisia riskejä. Tilanne pyrittiin korjaamaan laatimalla ja toteuttamalla toimintasuunnitelma. Virasto ei kuitenkaan ole vielä arvioinut toteutettujen toimenpiteiden vaikuttavuutta.

Käynnissä

2014

Yksi viraston tehtävistä on jakaa jäsenvaltioille ja väestölle tarkoituksenmukaisia lääketurvatoimintaa koskevia tietoja. Tiedot kerätään yksittäisiltä kansallisilta viranomaisilta ja tarkistetaan asianomaisten lääkeyhtiöiden kanssa. Virasto on kuitenkin suurelta osin riippuvainen jäsenvaltioiden viranomaisten toimittamista kontrolleista ja tarkastuksista, joihin väestölle jaetun tiedon kattavuus ja oikeellisuus perustuvat.

Käynnissä

2014

Vuonna 2014 virasto teki 15 miljoonan euron puitesopimuksen (vuosiksi 2014–2017) ylemmälle johdolle tarkoitetuista konsulttipalveluista. Toteutettavia tavoitteita ja toimia ei ollut määritelty riittävän tarkasti niin, että hankintamenettelyn käynnistämispäätös ja sopimuksen suuruus olisivat olleet perusteltuja. Tarkastuksessa ei saatu näyttöä siitä, että hallintoneuvostoa olisi kuultu hankintamenettelyn käynnistämispäätöksestä. Vaikka varainhoitoasetuksessa ei tällaista kuulemista vaadita, kuuleminen olisi ollut asianmukaista ottaen huomioon sopimuksen luonne ja arvo.

Ei relevantti

(1)  Viraston palkkioista annettu asetus, 10 artiklan 1 kohta ja 11 artiklan 1 kohta.

VIRASTON VASTAUKSET

Virasto ottaa huomioon tilintarkastustuomioistuimen kertomuksen.

1.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 449/128

KERTOMUS

Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä keskuksen vastaus

(2016/C 449/23)

JOHDANTO

1.

Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskus (jäljempänä ”keskus”) perustettiin neuvoston asetuksella (ETY) N:o 302/93 (1). Lissabonissa sijaitsevan keskuksen päätehtävänä on kerätä, analysoida ja levittää tietoja huumausaineista ja niiden väärinkäytöstä sekä laatia ja julkaista puolueettomia, luotettavia ja vertailukelpoisia tietoja eurooppalaisella tasolla. Tietojen avulla on tarkoitus analysoida huumekysyntää ja sen vähentämiseen tähtääviä keinoja sekä yleisesti huumekauppaan liittyviä ilmiöitä.

2.

Taulukossa esitetään keskuksen avainluvut (2).

Taulukko

Keskuksen avainluvut

2014

2015

Talousarvio (miljoonaa euroa) (1)

15,7

18,5

Henkilöstö 31. joulukuuta (2)

101

100

TARKASTUSLAUSUMAN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT

3.

Tilintarkastustuomioistuimen valitsema tarkastustapa käsittää analyyttiset tarkastustoimenpiteet, tapahtumien suoran testaamisen ja keskuksen valvontajärjestelmien keskeisten kontrollien arvioinnin. Tämän lisäksi hyödynnetään muiden tarkastajien työhön perustuvaa evidenssiä ja analysoidaan toimivan johdon vahvistusilmoitukset.

TARKASTUSLAUSUMA

4.

Tilintarkastustuomioistuin on tarkastanut Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 287 artiklan mukaisesti

a)

keskuksen tilinpäätöksen, joka sisältää tilinpäätöslaskelmat (3) ja selvityksen talousarvion toteuttamisesta (4)31. joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta, ja

b)

tilien perustana olevien toimien laillisuuden ja asianmukaisuuden.

Toimivan johdon velvollisuus

5.

Toimiva johto vastaa keskuksen tilinpäätöksen laatimisesta ja sen oikein esittämisestä sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta (5).

a)

Keskuksen tilinpäätöksen laatimista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää sisäisen valvonnan järjestelmä, jonka pohjalta on mahdollista laatia ja esittää oikein tilinpäätös, jossa ei ole petoksesta tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, valita asianmukaiset tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja soveltaa niitä komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen (6) mukaisesti sekä laatia kirjanpidolliset arviot, jotka ovat kyseisissä olosuhteissa kohtuulliset. Johtaja vahvistaa keskuksen tilinpäätöksen sen jälkeen, kun keskuksen tilinpitäjä on laatinut tilinpäätöksen kaiken käytettävissä olevan tiedon pohjalta ja liittänyt tilinpäätökseen laatimansa ilmoituksen, jossa hän toteaa muun muassa saaneensa kohtuullisen varmuuden siitä, että tilinpäätös antaa kaikilta olennaisilta osiltaan oikean ja riittävän kuvan keskuksen taloudellisesta asemasta.

b)

Tilien perustana olevien toimien laillisuutta ja asianmukaisuutta sekä varainhoidon moitteettomuuden periaatteen noudattamista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää vaikuttava ja tehokas sisäisen valvonnan järjestelmä, joka sisältää riittävän valvonnan ja tarkoituksenmukaiset toimenpiteet sääntöjenvastaisuuksien ja petosten estämiseksi sekä oikeudelliset toimet, joiden avulla tarvittaessa peritään takaisin aiheettomasti maksetut tai käytetyt varat.

Tarkastajan velvollisuus

6.

Tilintarkastustuomioistuimen vastuulla on antaa tarkastuksensa perusteella tarkastuslausuma Euroopan parlamentille ja neuvostolle (7) tilinpäätöksen luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Tilintarkastustuomioistuin toimittaa tarkastuksensa kansainvälisten tilinpäätösstandardien ja eettisten ohjeiden (IFAC) sekä ylimpien tarkastuselinten kansainvälisten standardien (INTOSAI) mukaisesti. Kyseisissä standardeissa edellytetään, että tilintarkastustuomioistuin suunnittelee ja toimittaa tarkastuksen siten, että sen avulla saadaan kohtuullinen varmuus siitä, onko keskuksen tilinpäätöksessä olennaisia virheellisyyksiä ja ovatko tilien perustana olevat toimet lailliset ja asianmukaiset.

7.

Tarkastuksessa suoritetaan toimenpiteitä, joiden avulla hankitaan tarkastusevidenssiä tilinpäätökseen sisältyvistä luvuista ja siinä esitettävistä muista tiedoista sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tarkastajan harkintaan ja arvioon siitä, kuinka suuri on riski, että petoksesta tai virheestä johtuen tilinpäätökseen sisältyy olennainen virheellisyys tai tilien perustana olevien toimien kohdalla on jätetty olennaisella tavalla noudattamatta Euroopan unionin lainsäädännön vaatimuksia. Näitä riskejä arvioidessaan tarkastaja arvioi sisäisiä kontrolleja, jotka ovat relevantteja tilinpäätöksen laatimisen ja sen oikein esittämisen kannalta, sekä valvontajärjestelmiä, joiden avulla on tarkoitus varmistaa tilien perustana olevien toimien laillisuus ja asianmukaisuus. Tämän pohjalta tarkastaja suunnittelee olosuhteisiin nähden tarkoituksenmukaiset tarkastustoimenpiteet. Tarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätösperiaatteiden asianmukaisuuden ja esitettyjen kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen yleisen esittämistavan arvioiminen. EU:n varainhoitoasetuksen 208 artiklan 4 kohdassa säädetyn mukaisesti (8) tilintarkastustuomioistuin ottaa tätä kertomusta ja tarkastuslausumaa laatiessaan huomioon riippumattoman ulkopuolisen tarkastajan keskuksen tilien osalta suorittaman tarkastustyön.

8.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että se on saanut tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tarkastusevidenssiä tarkastuslausumansa perustaksi.

Lausunto tilien luotettavuudesta

9.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että keskuksen taloudellinen asema 31. päivänä joulukuuta 2015 sekä sen toimien tulokset ja rahavirrat mainittuna päivänä päättyneeltä varainhoitovuodelta on esitetty tilinpäätöksessä kaikilta olennaisilta osiltaan oikein keskuksen varainhoitoa koskevien säännösten ja komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti.

Lausunto tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta

10.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että keskuksen 31. päivänä joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta annetun tilinpäätöksen perustana olevat toimet ovat kaikilta olennaisilta osiltaan lailliset ja asianmukaiset.

11.

Jäljempänä esitettävät huomautukset eivät aseta tilintarkastustuomioistuimen lausuntoja kyseenalaiseksi.

HUOMAUTUKSET SISÄISISTÄ KONTROLLEISTA

12.

Vuonna 2012 keskus teki puitesopimuksen, jonka perusteella se voi tehdä erillissopimuksia enintään 250 000 euron arvosta. Tämä seikka oli mainittu hankintailmoituksessa. Keskus ei kuitenkaan noudattanut enimmäismäärää. Vuoden 2015 loppuun mennessä sopimuksen perusteella oli suoritettu yhteensä 382 181 euron maksut eli enimmäismäärä oli ylitetty 50 prosentilla. Enimmäismäärän ylittävät maksut osoittavat, että keskuksen puitesopimusten seurantaan soveltamaa menettelyä on parannettava.

EDELLISENÄ VUONNA ESITETTYJEN HUOMAUTUSTEN SEURANTA

13.

Liitteessä on yhteenveto korjaavista toimenpiteistä, jotka keskus on toteuttanut tilintarkastustuomioistuimen aiempina vuosina esittämien huomautusten perusteella.

Tilintarkastustuomioistuimen IV jaosto on tilintarkastustuomioistuimen jäsenen Baudilio TOMÉ MUGURUZAN johdolla hyväksynyt tämän kertomuksen Luxemburgissa 13. syyskuuta 2016 pitämässään kokouksessa.

Tilintarkastustuomioistuimen puolesta

Vítor Manuel da SILVA CALDEIRA

presidentti

(1)  EUVL L 36, 12.2.1993, s. 1. Asetus ja siihen tehdyt muutokset kumottiin Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 1920/2006 (EUVL L 376, 27.12.2006, s. 1).

(2)  Lisätietoja keskuksen toimivaltuuksista ja toiminnasta esitetään sen sivustolla: www.emcdda.europa.eu

(1)  Talousarviota koskevat luvut perustuvat maksumäärärahoihin.

(2)  Virkamiehiä, väliaikaisia toimihenkilöitä ja sopimussuhteisia toimihenkilöitä ja kansallisia asiantuntijoita.

Lähde: Keskuksen toimittamat tiedot.

(3)  Sisältävät taseen, tuloslaskelman, rahavirtalaskelman, nettovarallisuuden muutoksia koskevan laskelman sekä yhteenvedon keskeisistä tilinpäätöksen laatimisperiaatteista ja muut liitetiedot.

(4)  Sisältää talousarvion toteutumalaskelman liitteineen.

(5)  Komission delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013 (EUVL L 328, 7.12.2013, s. 42), 39 ja 50 artikla.

(6)  Komission tilinpitäjän vahvistamat kirjanpitosäännöt perustuvat kansainvälisen tilintarkastajaliiton (International Federation of Accountants, IFAC) antamiin kansainvälisiin julkisen sektorin tilinpäätösstandardeihin (International Public Sector Accounting Standards, IPSAS) tai, silloin kuin se on relevanttia, kansainvälisen tilinpäätösstandardeja käsittelevän elimen (International Accounting Standards Board, IASB) antamiin kansainvälisiin IAS/IFRS-tilinpäätösstandardeihin (International Accounting Standards/International Financial Reporting Standards).

(7)  Delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013, 107 artikla.

(8)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 966/2012 (EUVL L 298, 26.10.2012, s. 1).

LIITE

Aiempina vuosina esitettyjen huomautusten seuranta

Vuosi

Tilintarkastustuomioistuimen huomautus

Korjaavan toimenpiteen tilanne

(Toteutettu / Kesken / Tekemättä / Ei relevantti)

2014

Seuraavalle varainhoitovuodelle siirrettyjen sidottujen määrärahojen osuus oli suuri osastossa 2 (hallintomenot): niiden määrä oli 673 534 euroa eli 26 prosenttia (vuonna 2013: 217 061 euroa eli yhdeksän prosenttia). Siirrot liittyvät lähinnä monivuotisen TVT-strategian nopeutettuun täytäntöönpanoon. Kyseiset varat oli alunperin suunniteltu käytettäviksi palkkojenkorotuksiin, mutta Euroopan unionin tuomioistuimen päätöksen myötä niitä ei enää tarvittu siihen.

Ei relevantti

KESKUKSEN VASTAUS

12.

Asiaan liittyvien varainhoitosääntöjen mukaisesti asianomainen summa mainittiin arviona kyseistä hankintaa varten julkaistussa hankintailmoituksessa. Puitesopimus vietiin päätökseen tämän menettelyn mukaisesti mainitsematta tätä summaa ja viittaamatta mihinkään enimmäiskynnykseen.

EMCDDA on päättänyt sopimuksen ja käynnistänyt uuden hankintamenettelyn kyseisiä palveluja varten. Seurantakeskus allekirjoitti sopimuksen heinäkuussa 2016. Lisäksi se on ottanut käyttöön erityisen menettelyn parantamaan hankintojensa, mukaan lukien puitesopimukset, keskitettyä suunnittelua ja seurantaa.

1.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 449/133

KERTOMUS

Euroopan meriturvallisuusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

(2016/C 449/24)

JOHDANTO

1.

Euroopan meriturvallisuusvirasto (jäljempänä ”virasto”) perustettiin Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 1406/2002 (1). Lissabonissa sijaitsevan viraston tehtävänä on varmistaa meriturvallisuuden korkea taso ja ehkäistä alusten aiheuttamaa merien pilaantumista, tarjota komissiolle ja jäsenvaltioille teknistä tukea sekä seurata unionin lainsäädännön soveltamista ja arvioida säännösten vaikuttavuutta.

2.

Taulukossa esitetään viraston avainluvut (2).

Taulukko

Viraston avainluvut

2014

2015

Talousarvio (miljoonaa euroa) (1)

57,9

64,8

Henkilöstö 31. joulukuuta (2)

245

246

TARKASTUSLAUSUMAN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT

3.

Tilintarkastustuomioistuimen valitsema tarkastustapa käsittää analyyttiset tarkastustoimenpiteet, tapahtumien suoran testaamisen ja viraston valvontajärjestelmien keskeisten kontrollien arvioinnin. Tämän lisäksi hyödynnetään muiden tarkastajien työhön perustuvaa evidenssiä ja analysoidaan toimivan johdon vahvistusilmoitukset.

TARKASTUSLAUSUMA

4.

Tilintarkastustuomioistuin on tarkastanut Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 287 artiklan mukaisesti

a)

viraston tilinpäätöksen, joka sisältää tilinpäätöslaskelmat (3) ja selvityksen talousarvion toteuttamisesta (4)31. joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta, ja

b)

tilien perustana olevien toimien laillisuuden ja asianmukaisuuden.

Toimivan johdon velvollisuus

5.

Toimiva johto vastaa viraston tilinpäätöksen laatimisesta ja sen oikein esittämisestä sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta (5).

a)

Viraston tilinpäätöksen laatimista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää sisäisen valvonnan järjestelmä, jonka pohjalta on mahdollista laatia ja esittää oikein tilinpäätös, jossa ei ole petoksesta tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, valita asianmukaiset tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja soveltaa niitä komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen (6) mukaisesti sekä laatia kirjanpidolliset arviot, jotka ovat kyseisissä olosuhteissa kohtuulliset. Pääjohtaja vahvistaa viraston tilinpäätöksen sen jälkeen, kun viraston tilinpitäjä on laatinut tilinpäätöksen kaiken käytettävissä olevan tiedon pohjalta ja liittänyt tilinpäätökseen laatimansa ilmoituksen, jossa hän toteaa muun muassa saaneensa kohtuullisen varmuuden siitä, että tilinpäätös antaa kaikilta olennaisilta osiltaan oikean ja riittävän kuvan viraston taloudellisesta asemasta.

b)

Tilien perustana olevien toimien laillisuutta ja asianmukaisuutta sekä varainhoidon moitteettomuuden periaatteen noudattamista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää vaikuttava ja tehokas sisäisen valvonnan järjestelmä, joka sisältää riittävän valvonnan ja tarkoituksenmukaiset toimenpiteet sääntöjenvastaisuuksien ja petosten estämiseksi sekä oikeudelliset toimet, joiden avulla tarvittaessa peritään takaisin aiheettomasti maksetut tai käytetyt varat.

Tarkastajan velvollisuus

6.

Tilintarkastustuomioistuimen vastuulla on antaa tarkastuksensa perusteella tarkastuslausuma Euroopan parlamentille ja neuvostolle (7) tilinpäätöksen luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Tilintarkastustuomioistuin toimittaa tarkastuksensa kansainvälisten tilinpäätösstandardien ja eettisten ohjeiden (IFAC) sekä ylimpien tarkastuselinten kansainvälisten standardien (INTOSAI) mukaisesti. Kyseisissä standardeissa edellytetään, että tilintarkastustuomioistuin suunnittelee ja toimittaa tarkastuksen siten, että sen avulla saadaan kohtuullinen varmuus siitä, onko viraston tilinpäätöksessä olennaisia virheellisyyksiä ja ovatko tilien perustana olevat toimet lailliset ja asianmukaiset.

7.

Tarkastuksessa suoritetaan toimenpiteitä, joiden avulla hankitaan tarkastusevidenssiä tilinpäätökseen sisältyvistä luvuista ja siinä esitettävistä muista tiedoista sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tarkastajan harkintaan ja arvioon siitä, kuinka suuri on riski, että petoksesta tai virheestä johtuen tilinpäätökseen sisältyy olennainen virheellisyys tai tilien perustana olevien toimien kohdalla on jätetty olennaisella tavalla noudattamatta Euroopan unionin lainsäädännön vaatimuksia. Näitä riskejä arvioidessaan tarkastaja arvioi sisäisiä kontrolleja, jotka ovat relevantteja tilinpäätöksen laatimisen ja sen oikein esittämisen kannalta, sekä valvontajärjestelmiä, joiden avulla on tarkoitus varmistaa tilien perustana olevien toimien laillisuus ja asianmukaisuus. Tämän pohjalta tarkastaja suunnittelee olosuhteisiin nähden tarkoituksenmukaiset tarkastustoimenpiteet. Tarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätösperiaatteiden asianmukaisuuden ja esitettyjen kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen yleisen esittämistavan arvioiminen. EU:n varainhoitoasetuksen 208 artiklan 4 kohdassa säädetyn mukaisesti (8) tilintarkastustuomioistuin on tätä kertomusta ja tarkastuslausumaa laatiessaan ottanut huomioon riippumattoman ulkopuolisen tarkastajan viraston tilien osalta suorittaman tarkastustyön.

8.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että se on saanut tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tarkastusevidenssiä tarkastuslausumansa perustaksi.

Lausunto tilien luotettavuudesta

9.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viraston taloudellinen asema 31 päivänä joulukuuta 2015 sekä sen toimien tulokset ja rahavirrat mainittuna päivänä päättyneeltä varainhoitovuodelta on esitetty tilinpäätöksessä kaikilta olennaisilta osiltaan oikein viraston varainhoitoa koskevien säännösten ja komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti.

Lausunto tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta

10.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viraston 31 päivänä joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta annetun tilinpäätöksen perustana olevat toimet ovat kaikilta olennaisilta osiltaan lailliset ja asianmukaiset.

AIEMPINA VUOSINA ESITETTYJEN HUOMAUTUSTEN SEURANTA

11.

Liitteessä on yhteenveto korjaavista toimenpiteistä, jotka virasto on toteuttanut tilintarkastustuomioistuimen aiempina vuosina esittämien huomautusten perusteella.

Tilintarkastustuomioistuimen IV jaosto on tilintarkastustuomioistuimen jäsenen Baudilio TOMÉ MUGURUZAN johdolla hyväksynyt tämän kertomuksen Luxemburgissa 4. lokakuuta 2016 pitämässään kokouksessa.

Tilintarkastustuomioistuimen puolesta

Klaus-Heiner LEHNE

presidentti

(1)  EYVL L 208, 5.8.2002, s. 1.

(2)  Lisätietoja viraston toimivaltuuksista ja toiminnasta esitetään sen sivustolla: www.emsa.europa.eu

(1)  Talousarviota koskevat luvut perustuvat maksumäärärahoihin.

(2)  Virkamiehiä, väliaikaisia toimihenkilöitä ja sopimussuhteisia toimihenkilöitä ja kansallisia asiantuntijoita.

Lähde: Viraston toimittamat tiedot.

(3)  Sisältävät taseen, tuloslaskelman, rahavirtalaskelman, nettovarallisuuden muutoksia koskevan laskelman sekä yhteenvedon keskeisistä tilinpäätöksen laatimisperiaatteista ja muut liitetiedot.

(4)  Sisältää talousarvion toteutumalaskelman liitteineen.

(5)  Komission delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013 (EUVL L 328, 7.12.2013, s. 42), 39 ja 50 artikla.

(6)  Komission tilinpitäjän vahvistamat kirjanpitosäännöt perustuvat kansainvälisen tilintarkastajaliiton (International Federation of Accountants, IFAC) antamiin kansainvälisiin julkisen sektorin tilinpäätösstandardeihin (International Public Sector Accounting Standards, IPSAS) tai, silloin kuin se on relevanttia, kansainvälisen tilinpäätösstandardeja käsittelevän elimen (International Accounting Standards Board, IASB) antamiin kansainvälisiin IAS/IFRS-tilinpäätösstandardeihin (International Accounting Standards/International Financial Reporting Standards).

(7)  Delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013, 107 artikla.

(8)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU, Euratom) N:o 966/2012 (EUVL L 298, 26.10.2012, s. 1).

LIITE

Aiempina vuosina esitettyjen huomautusten seuranta

Vuosi

Tilintarkastustuomioistuimen huomautus

Korjaavan toimenpiteen tilanne

(Toteutettu / Kesken / Tekemättä / Ei relevantti)

2012

Kirjanpitomenettelyt ja kuluja koskevat tiedot eivät ole täysin luotettavia sisäisesti kehitetyn aineettoman käyttöomaisuuden osalta.

Toteutettu

VIRASTON VASTAUS

Virasto ottaa huomioon tilintarkastustuomioistuimen kertomuksen.

1.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 449/138

KERTOMUS

Euroopan unionin verkko- ja tietoturvaviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

(2016/C 449/25)

JOHDANTO

1.

Euroopan unionin verkko- ja tietoturvavirasto (jäljempänä ”virasto”) perustettiin Ateenaan ja Heraklioniin (1) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 460/2004 (2), joka usean eri muutoksen jälkeen korvattiin asetuksella (EU) N:o 526/2013 (3). Viraston päätehtävänä on edistää unionin valmiuksia ehkäistä ja torjua verkko- ja tietoturvaongelmia ja puuttua niihin kansallisten ja unionin toimien avulla.

2.

Taulukossa esitetään viraston avainluvut (4).

Taulukko

Viraston avainluvut

2014

2015

Talousarvio (miljoonaa euroa)

10

10

Henkilöstö 31. joulukuuta (1)

62

69

TARKASTUSLAUSUMAN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT

3.

Tilintarkastustuomioistuimen valitsema tarkastustapa käsittää analyyttiset tarkastustoimenpiteet, tapahtumien suoran testaamisen ja viraston valvontajärjestelmien keskeisten kontrollien arvioinnin. Tämän lisäksi hyödynnetään muiden tarkastajien työhön perustuvaa evidenssiä ja analysoidaan toimivan johdon vahvistusilmoitukset.

TARKASTUSLAUSUMA

4.

Tilintarkastustuomioistuin on tarkastanut Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 287 artiklan mukaisesti

a)

viraston tilinpäätöksen, joka sisältää tilinpäätöslaskelmat (5) ja selvityksen talousarvion toteuttamisesta (6)31. joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta, ja

b)

tilien perustana olevien toimien laillisuuden ja asianmukaisuuden.

Toimivan johdon velvollisuus

5.

Toimiva johto vastaa viraston tilinpäätöksen laatimisesta ja sen oikein esittämisestä sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta (7).

a)

Viraston tilinpäätöksen laatimista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää sisäisen valvonnan järjestelmä, jonka pohjalta on mahdollista laatia ja esittää oikein tilinpäätös, jossa ei ole petoksesta tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, valita asianmukaiset tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja soveltaa niitä komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen (8) mukaisesti sekä laatia kirjanpidolliset arviot, jotka ovat kyseisissä olosuhteissa kohtuulliset. Pääjohtaja vahvistaa viraston tilinpäätöksen sen jälkeen, kun viraston tilinpitäjä on laatinut tilinpäätöksen kaiken käytettävissä olevan tiedon pohjalta ja liittänyt tilinpäätökseen laatimansa ilmoituksen, jossa hän toteaa muun muassa saaneensa kohtuullisen varmuuden siitä, että tilinpäätös antaa kaikilta olennaisilta osiltaan oikean ja riittävän kuvan viraston taloudellisesta asemasta.

b)

Tilien perustana olevien toimien laillisuutta ja asianmukaisuutta sekä varainhoidon moitteettomuuden periaatteen noudattamista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää vaikuttava ja tehokas sisäisen valvonnan järjestelmä, joka sisältää riittävän valvonnan ja tarkoituksenmukaiset toimenpiteet sääntöjenvastaisuuksien ja petosten estämiseksi sekä oikeudelliset toimet, joiden avulla tarvittaessa peritään takaisin aiheettomasti maksetut tai käytetyt varat.

Tarkastajan velvollisuus

6.

Tilintarkastustuomioistuimen vastuulla on antaa tarkastuksensa perusteella tarkastuslausuma Euroopan parlamentille ja neuvostolle (9) tilinpäätöksen luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Tilintarkastustuomioistuin toimittaa tarkastuksensa kansainvälisten tilinpäätösstandardien ja eettisten ohjeiden (IFAC) sekä ylimpien tarkastuselinten kansainvälisten standardien (INTOSAI) mukaisesti. Kyseisissä standardeissa edellytetään, että tilintarkastustuomioistuin suunnittelee ja toimittaa tarkastuksen siten, että sen avulla saadaan kohtuullinen varmuus siitä, onko viraston tilinpäätöksessä olennaisia virheellisyyksiä ja ovatko tilien perustana olevat toimet lailliset ja asianmukaiset.

7.

Tarkastuksessa suoritetaan toimenpiteitä, joiden avulla hankitaan tarkastusevidenssiä tilinpäätökseen sisältyvistä luvuista ja siinä esitettävistä muista tiedoista sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tarkastajan harkintaan ja arvioon siitä, kuinka suuri on riski, että petoksesta tai virheestä johtuen tilinpäätökseen sisältyy olennainen virheellisyys tai tilien perustana olevien toimien kohdalla on jätetty olennaisella tavalla noudattamatta Euroopan unionin lainsäädännön vaatimuksia. Näitä riskejä arvioidessaan tarkastaja arvioi sisäisiä kontrolleja, jotka ovat relevantteja tilinpäätöksen laatimisen ja sen oikein esittämisen kannalta, sekä valvontajärjestelmiä, joiden avulla on tarkoitus varmistaa tilien perustana olevien toimien laillisuus ja asianmukaisuus. Tämän pohjalta tarkastaja suunnittelee olosuhteisiin nähden tarkoituksenmukaiset tarkastustoimenpiteet. Tarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätösperiaatteiden asianmukaisuuden ja esitettyjen kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen yleisen esittämistavan arvioiminen. EU:n varainhoitoasetuksen 208 artiklan 4 kohdassa säädetyn mukaisesti (10) tilintarkastustuomioistuin on tätä kertomusta ja tarkastuslausumaa laatiessaan ottanut huomioon riippumattoman ulkopuolisen tarkastajan viraston tilien osalta suorittaman tarkastustyön.

8.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että se on saanut tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tarkastusevidenssiä tarkastuslausumansa perustaksi.

Lausunto tilien luotettavuudesta

9.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viraston taloudellinen asema 31. päivänä joulukuuta 2015 sekä sen toimien tulokset ja rahavirrat mainittuna päivänä päättyneeltä varainhoitovuodelta on esitetty tilinpäätöksessä kaikilta olennaisilta osiltaan oikein viraston varainhoitoa koskevien säännösten ja komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti.

Lausunto tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta

10.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viraston 31. päivänä joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta annetun tilinpäätöksen perustana olevat toimet ovat kaikilta olennaisilta osiltaan lailliset ja asianmukaiset.

11.

Jäljempänä esitettävät huomautukset eivät aseta tilintarkastustuomioistuimen lausuntoja kyseenalaiseksi.

HUOMAUTUKSET BUDJETTIHALLINNOSTA

12.

Seuraavalle varainhoitovuodelle siirrettyjen sidottujen määrärahojen osuus oli suuri osastossa 2 (hallintomenot): niiden määrä oli 0,15 miljoonaa euroa eli 22 prosenttia (vuonna 2014: 0,6 miljoonaa euroa eli 49 prosenttia). Määrärahasiirrot liittyivät lähinnä IT-infrastruktuuri-investointeihin, jotka oli suunnitelmien mukaisesti tilattu aivan loppuvuodesta.

MUITA HUOMAUTUKSIA

13.

Vuonna 2016 virasto aikoo siirtää osan hallintohenkilöstöstään Heraklionista Ateenaan. Viraston perusasetuksessa kuitenkin säädetään, että ensisijaisesti viraston hallinnollisia tehtäviä hoitavan henkilöstön olisi oltava Heraklionissa.

AIEMPINA VUOSINA ESITETTYJEN HUOMAUTUSTEN SEURANTA

14.

Liitteessä on yhteenveto korjaavista toimenpiteistä, jotka virasto on toteuttanut tilintarkastustuomioistuimen aiempina vuosina esittämien huomautusten perusteella.

Tilintarkastustuomioistuimen IV jaosto on tilintarkastustuomioistuimen jäsenen Baudilio TOMÉ MUGURUZANjohdolla hyväksynyt tämän kertomuksen Luxemburgissa 13. syyskuuta 2016 pitämässään kokouksessa.

Tilintarkastustuomioistuimen puolesta

Vítor Manuel da SILVA CALDEIRA

presidentti

(1)  Viraston operatiivinen henkilöstö siirrettiin Ateenaan maaliskuussa 2013.

(2)  EUVL L 77, 13.3.2004, s. 1.

(3)  EUVL L 165, 18.6.2013, s. 41.

(4)  Lisätietoja viraston toimivaltuuksista ja toiminnasta esitetään sen sivustolla: www.enisa.europa.eu.

(1)  Virkamiehiä, väliaikaisia toimihenkilöitä ja sopimussuhteisia toimihenkilöitä ja kansallisia asiantuntijoita.

Lähde: Viraston toimittamat tiedot.

(5)  Sisältävät taseen, tuloslaskelman, rahavirtalaskelman, nettovarallisuuden muutoksia koskevan laskelman sekä yhteenvedon keskeisistä tilinpäätöksen laatimisperiaatteista ja muut liitetiedot.

(6)  Sisältää talousarvion toteutumalaskelman liitteineen.

(7)  Komission delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013 (EUVL L 328, 7.12.2013, s. 42), 39 ja 50 artikla.

(8)  Komission tilinpitäjän vahvistamat kirjanpitosäännöt perustuvat kansainvälisen tilintarkastajaliiton (International Federation of Accountants, IFAC) antamiin kansainvälisiin julkisen sektorin tilinpäätösstandardeihin (International Public Sector Accounting Standards, IPSAS) tai, silloin kuin se on relevanttia, kansainvälisen tilinpäätösstandardeja käsittelevän elimen (International Accounting Standards Board, IASB) antamiin kansainvälisiin IAS/IFRS-tilinpäätösstandardeihin (International Accounting Standards/International Financial Reporting Standards).

(9)  Delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013, 107 artikla.

(10)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU, Euratom) N:o 966/2012 (EUVL L 298, 26.10.2012, s. 1).

LIITE

Aiempina vuosina esitettyjen huomautusten seuranta

Vuosi

Tilintarkastustuomioistuimen huomautus

Korjaavan toimenpiteen tilanne

(Toteutettu / Kesken / Tekemättä / Ei relevantti)

2012

Viraston varainhoitoasetuksessa ja sen soveltamissäännöissä vaaditaan käyttöomaisuuden fyysisen inventaarion suorittamista vähintään kolmen vuoden välein, mutta virastossa on tehty viimeksi perusteellinen fyysinen inventaario vuonna 2009.

Toteutettu

2014

Sidottujen määrärahojen osuus oli kaiken kaikkiaan suuri, 100 prosenttia (94 prosenttia vuonna 2013). Sidottuja määrärahoja siirrettiin varainhoitovuodelle 2015 yhteensä 1,3  miljoonaa euroa (eli 15 prosenttia kaikista määrärahoista) (2013: 1,2  miljoonaa euroa euro eli 13,5  prosenttia). Seuraavalle varainhoitovuodelle siirrettyjen sidottujen määrärahojen osuus oli suuri osastossa 2 (hallintomenot): niiden määrä oli 0,6  miljoonaa euroa, mikä on 49 prosenttia sidottujen määrärahojen kokonaismäärästä (vuonna 2013 siirrettiin 0,8  miljoonaa euroa eli 59 prosenttia määrärahoista). Siirrot liittyivät tietotekniikkainfrastruktuuria koskeviin investointeihin, joiden osalta tilaukset tehtiin suunnitellusti lähellä vuoden loppua viraston kahta toimistoa varten.

Ei relevantti

VIRASTON VASTAUS

12.

ENISA toteaa seuraavalle vuodelle siirrettyjen määrärahojen osuuden laskeneen 15 prosentista vuonna 2014 7 prosenttiin vuonna 2015. Tämä johtuu ENISAn jatkuvasti parantuneesta suorituksesta tällä alueella. Siirto on perusteltu. Se liittyy rakennushankkeeseen (0,05 miljoonaa euroa) Ateenan toimiston vuokratun tietokeskuksen muuttoa varten (1), joka saatiin päätökseen vasta joulukuussa 2015. Lisäksi niiden 26 sylimikron hankinta (0,05 miljoonaa euroa), joiden takuuaika umpeutui, saatiin päätökseen joulukuussa 2015, kun hankintamenettelystä oli käyty neuvotteluja.

13.

ENISAn perustamisasetuksen 526/2013 johdanto-osan 7 luetelmakohdan mukaan ”henkilöstö, joka vastaa ensisijaisesti viraston hallintotehtävistä […] olisi sijoitettava Heraklioniin”. Johdanto-osan tekstin ei kuitenkaan katsota olevan rajoittava tekijä (2).

(1)  Vuokratun tietokeskuksen muutto johtui neuvoston turvallisuuspääosastosta, joka havaitsi riskejä ja ehdotti, että kolmannen osapuolen omistama tietokeskus siirrettäisiin välittömästi pois ENISAn tiloista.

(2)  Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan EU-säädöksen johdanto-osalla ei ole sitovaa oikeusvaikutusta (asia C-162/97, Nilsson ym., ECLI:EU:C:1998:554, kohta 54).

1.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 449/143

KERTOMUS

Europolin eläkerahaston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä rahaston vastaus

(2016/C 449/26)

JOHDANTO

1.

Europolin eläkerahasto (jäljempänä ”rahasto”) perustettiin Euroopan poliisiviraston (Europol, Haag) edellisten henkilöstösääntöjen liitteessä 6 olevan 37 artiklan mukaisesti. Haagissa sijaitsevan rahaston täytäntöönpanoa koskevat yksityiskohtaiset säännöt vahvistettiin 12 päivänä maaliskuuta 1999 (1) annetulla neuvoston säädöksellä. Sääntöjä muutettiin neuvoston päätöksellä 2011/400/EU (2). Rahaston tavoitteena oli rahoittaa ja maksaa niiden toimihenkilöiden eläkkeet, jotka olivat Europolin palveluksessa ennen kuin siitä tuli EU:n virasto 1. tammikuuta 2010. Rahasto on lakkautettu 1. tammikuuta 2016 alkaen (ks. kohta 11).

TARKASTUSLAUSUMAN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT

2.

Tilintarkastustuomioistuimen valitsema tarkastustapa käsittää analyyttiset tarkastustoimenpiteet, tapahtumien suoran testaamisen ja rahaston sisäisten kontrollien arvioinnin. Tämän lisäksi hyödynnetään muiden tarkastajien työhön perustuvaa evidenssiä ja analysoidaan toimivan johdon vahvistusilmoitukset.

TARKASTUSLAUSUMA

3.

Tilintarkastustuomioistuin on tarkastanut Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 287 artiklan mukaisesti

a)

rahaston tilinpäätöksen (3)31. joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta, ja

b)

tilien perustana olevien toimien laillisuuden ja asianmukaisuuden.

Toimivan johdon velvollisuus

4.

Toimiva johto vastaa rahaston tilinpäätöksen laatimisesta ja sen oikein esittämisestä sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta (4).

a)

Rahaston tilinpäätöksen laatimista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää sisäisen valvonnan järjestelmä, jonka pohjalta on mahdollista laatia ja esittää oikein tilinpäätös, jossa ei ole petoksesta tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, soveltaa neuvoston vahvistamia rahaston kirjanpitosääntöjä (5) sekä laatia kirjanpidolliset arviot, jotka ovat kyseisissä olosuhteissa kohtuulliset. Rahaston hallintoneuvosto ja Euroopan poliisiviraston johtaja vahvistavat rahaston tilinpäätöksen sen jälkeen, kun rahaston tilinpitäjä on laatinut tilinpäätöksen kaiken käytettävissä olevan tiedon pohjalta. Lisäksi he liittävät tilinpäätökseen laatimansa ilmoituksen, jossa he toteavat muun muassa saaneensa kohtuullisen varmuuden siitä, että tilinpäätös antaa kaikilta olennaisilta osiltaan oikean ja riittävän kuvan rahaston taloudellisesta asemasta.

b)

Tilien perustana olevien toimien laillisuutta ja asianmukaisuutta sekä varainhoidon moitteettomuuden periaatteen noudattamista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää vaikuttava ja tehokas sisäisen valvonnan järjestelmä, joka sisältää riittävän valvonnan ja tarkoituksenmukaiset toimenpiteet sääntöjenvastaisuuksien ja petosten estämiseksi sekä oikeudelliset toimet, joiden avulla tarvittaessa peritään takaisin aiheettomasti maksetut tai käytetyt varat.

Tarkastajan velvollisuus

5.

Tilintarkastustuomioistuimen vastuulla on antaa tarkastuksensa perusteella tarkastuslausuma Euroopan parlamentille ja neuvostolle (6) tilinpäätöksen luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Tilintarkastustuomioistuin toimittaa tarkastuksensa kansainvälisten tilinpäätösstandardien ja eettisten ohjeiden (IFAC) sekä ylimpien tarkastuselinten kansainvälisten standardien (INTOSAI) mukaisesti. Kyseisissä standardeissa edellytetään, että tilintarkastustuomioistuin suunnittelee ja toimittaa tarkastuksen siten, että sen avulla saadaan kohtuullinen varmuus siitä, onko rahaston tilinpäätöksessä olennaisia virheellisyyksiä ja ovatko tilien perustana olevat toimet lailliset ja asianmukaiset.

6.

Tarkastuksessa suoritetaan toimenpiteitä, joiden avulla hankitaan tarkastusevidenssiä tilinpäätökseen sisältyvistä luvuista ja siinä esitettävistä muista tiedoista sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tarkastajan harkintaan ja arvioon siitä, kuinka suuri on riski, että petoksesta tai virheestä johtuen tilinpäätökseen sisältyy olennainen virheellisyys tai tilien perustana olevien toimien kohdalla on jätetty olennaisella tavalla noudattamatta Euroopan unionin lainsäädännön vaatimuksia. Näitä riskejä arvioidessaan tarkastaja arvioi sisäisiä kontrolleja, jotka ovat relevantteja tilinpäätöksen laatimisen ja sen oikein esittämisen kannalta, sekä valvontajärjestelmiä, joiden avulla on tarkoitus varmistaa tilien perustana olevien toimien laillisuus ja asianmukaisuus. Tämän pohjalta tarkastaja suunnittelee olosuhteisiin nähden tarkoituksenmukaiset tarkastustoimenpiteet. Tarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätösperiaatteiden asianmukaisuuden ja esitettyjen kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen yleisen esittämistavan arvioiminen.

7.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että se on saanut tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tarkastusevidenssiä tarkastuslausumansa perustaksi.

Lausunto tilien luotettavuudesta

8.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että rahaston taloudellinen asema 31. päivänä joulukuuta 2015 sekä sen toimien tulokset ja rahavirrat mainittuna päivänä päättyneeltä varainhoitovuodelta on esitetty tilinpäätöksessä kaikilta olennaisilta osiltaan oikein rahaston varainhoitoa koskevien säännösten ja neuvoston vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti.

Lausunto tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta

9.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että rahaston 31. päivänä joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta annetun tilinpäätöksen perustana olevat toimet ovat kaikilta olennaisilta osiltaan lailliset ja asianmukaiset.

10.

Jäljempänä esitettävät huomautukset eivät aseta tilintarkastustuomioistuimen lausuntoja kyseenalaiseksi.

MUITA HUOMAUTUKSIA

11.

Tilintarkastustuomioistuin raportoi varainhoitovuotta 2014 koskevassa erityiskertomuksessaan, että rahaston hallintoneuvosto, Europolin hallintoneuvosto ja neuvosto arvioivat rahaston tulevaisuuden toimintavaihtoehtoja. Neuvosto päätti 8. lokakuuta 2015, että rahasto lakkautetaan 1. tammikuuta 2016 alkaen. Rahaston omaisuuserät on selvitetty ja sen jäljellä oleva toiminta on siirretty Europolille 1. tammikuuta 2016 alkaen. Europol jää vastuuseen etuuksien maksamisesta hyvin pienelle joukolle eläkeläisiä ja entisiä henkilöstön jäseniä (7). Tilintarkastustuomioistuin raportoi erikseen rahaston lopullisesta tilinpäätöskertomuksesta, josta käy ilmi sen varat ja vastuut (8).

AIEMPINA VUOSINA ESITETTYJEN HUOMAUTUSTEN SEURANTA

12.

Liitteessä on yhteenveto korjaavista toimenpiteistä, jotka rahasto on toteuttanut tilintarkastustuomioistuimen aiempina vuosina esittämien huomautusten perusteella.

Tilintarkastustuomioistuimen IV jaosto on tilintarkastustuomioistuimen jäsenen Baudilio TOMÉ MUGURUZAN johdolla hyväksynyt tämän kertomuksen Luxemburgissa 13 päivänä syyskuuta 2016 pitämässään kokouksessa.

Tilintarkastustuomioistuimen puolesta

Vítor Manuel da SILVA CALDEIRA

presidentti

(1)  Asiakirja 5397/99, neuvoston julkinen asiakirjahakemisto: http://register.consilium.europa.eu/.

(2)  EUVL L 179, 7.7.2011, s. 5.

(3)  Sisältää taseen, tuloslaskelman, rahavirtalaskelman ja liitetiedot.

(4)  Komission asetus (EY, Euratom) N:o 2343/2002 (EYVL L 357, 31.12.2002, s. 72), 33 ja 43 artikla.

(5)  Neuvoston 12 päivänä maaliskuuta 1999 Europolin eläkerahaston säännöistä antama säädös, jota on muutettu neuvoston 28 päivänä kesäkuuta 2011 antamalla päätöksellä. Säädöksen mukaisesti tilinpäätös laaditaan Alankomaiden eläkerahastoja koskevan lainsäädännön (Alankomaiden tilinpäätösraportointia koskevan direktiivin 610) sekä kansainvälisen tilinpäätösstandardeja käsittelevän elimen (International Accounting Standards Board, IASB) antamien kansainvälisten IFRS-tilinpäätösstandardien (International Financial Reporting Standards) mukaisesti.

(6)  Neuvoston asetus (EY, Euratom) N:o 1605/2002 (EYVL L 248, 16.9.2002, s. 1), 185 artiklan 2 kohta.

(7)  Neuvoston päätös (EU) 2015/1889 annettu, 8 päivänä lokakuuta 2015, Europolin eläkerahaston purkamisesta (EUVL L 276, 21.10.2015, s. 60), 1, 2 ja 3 artikla.

(8)  Päätöksen (EU) 2015/1889 3 artiklan 3 kohta.

LIITE

Aiempina vuosina esitettyjen huomautusten seuranta

Vuosi

Tilintarkastustuomioistuimen huomautus

Korjaavan toimenpiteen tilanne

(Toteutettu / Kesken / Tekemättä / Ei relevantti)

2014

Tiettyjä seikkoja painottava kappale

Tilintarkastustuomioistuin kiinnittää huomiota rahaston vuotta 2014 koskevan vuosikertomuksen liitetietoihin 2.6 ja 2.7. Rahaston hallintoneuvosto laati tilinpäätöksen toimintojen jatkuvuuden periaatteen mukaisesti. On kuitenkin odotettavissa, että vuonna 2015 suurin osa vielä maksamatta olevista eläkeoikeuksista selvitetään siirtämällä ne toiseen eläkejärjestelmään ja että 31. joulukuuta 2015 rahastossa ei enää ole aktiivisia osallistujia. Rahaston hallintoneuvosto, Europolin hallintoneuvosto ja neuvosto arvioivat parhaillaan rahaston tulevaisuuden toimintavaihtoehtoja. Yhtenä vaihtoehtona on purkaa rahasto pian 31. joulukuuta 2015 jälkeen.

Toteutettu

RAHASTON VASTAUS

Rahasto ottaa huomioon tilintarkastustuomioistuimen kertomuksen vuosittaisesta tilinpäätöksestä.

1.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 449/148

KERTOMUS

Europolin eläkerahaston purkamista 1. tammikuuta 2016 koskevan neuvoston päätöksen (EU) 2015/1889 mukaisesta lopullisesta tilinpäätöskertomuksesta sekä rahaston ja Europolin vastaukset

(2016/C 449/27)

JOHDANTO

1.

Europolin eläkerahasto (jäljempänä ”rahasto”) perustettiin Euroopan poliisiviraston (Europol) edellisten henkilöstösääntöjen liitteessä 6 olevan 37 artiklan mukaisesti. Rahaston täytäntöönpanoa koskevat säännöt vahvistettiin 12 päivänä maaliskuuta 1999 annetulla neuvoston säädöksellä (1). Sääntöjä muutettiin neuvoston päätöksellä 2011/400/EU (2). Rahaston tavoitteena oli rahoittaa ja maksaa niiden toimihenkilöiden eläkkeet, jotka olivat Europolin palveluksessa ennen kuin siitä tuli EU:n virasto 1. tammikuuta 2010. Neuvosto päätti 8. lokakuuta 2015, että rahasto puretaan 1. tammikuuta 2016 alkaen ja sen jäljellä oleva toiminta uskotaan Europolille (3). Rahaston hallintoneuvosto on laatinut kertomuksen, jossa esitetään lopullinen tilinpäätös rahaston varoista ja vastuista (”lopullinen tilinpäätöskertomus”) (4).

TARKASTUSLAUSUMAN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT

2.

Tilintarkastustuomioistuimen valitsema tarkastustapa käsittää analyyttiset tarkastustoimenpiteet, tapahtumien suoran testaamisen ja rahaston sisäisten kontrollien arvioinnin. Tämän lisäksi hyödynnetään muiden tarkastajien työhön perustuvaa evidenssiä (5) ja analysoidaan toimivan johdon vahvistusilmoitukset.

RIIPPUMATTOMAN TARKASTAJAN KERTOMUS

3.

Tilintarkastustuomioistuin on tarkastanut rahaston 1. tammikuuta 2016 laaditun lopullisen tilinpäätöskertomuksen Europolin eläkerahaston purkamisesta 8 päivänä lokakuuta 2015 annetun neuvoston päätöksen (EU) 2015/1889 3 artiklan mukaisesti.

Hallintoneuvoston velvollisuus

4.

Rahaston hallintoneuvosto vastaa lopullisen tilinpäätöskertomuksen laatimisesta ja sen oikein esittämisestä (6). Hallintoneuvoston velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää sisäisen valvonnan järjestelmä, jonka pohjalta on mahdollista laatia ja esittää oikein lopullinen tilinpäätöskertomus, jossa ei ole petoksesta tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, soveltaa neuvoston (7) vahvistamia rahaston kirjanpitosääntöjä sekä laatia kirjanpidolliset arviot, jotka ovat kyseisissä olosuhteissa kohtuulliset.

Tarkastajan velvollisuus

5.

Tilintarkastustuomioistuimen vastuulla on antaa tarkastuksensa perusteella Euroopan parlamentille ja neuvostolle (8) kertomus lopullisesta tilinpäätöskertomuksesta. Tilintarkastustuomioistuin toimittaa tarkastuksensa kansainvälisten tilinpäätösstandardien ja eettisten ohjeiden (IFAC) sekä ylimpien tarkastuselinten kansainvälisten standardien (INTOSAI) mukaisesti. Standardeissa edellytetään, että tilintarkastustuomioistuin suunnittelee ja suorittaa tarkastuksen siten, että sen avulla saadaan kohtuullinen varmuus siitä, sisältyykö lopulliseen tilinpäätöskertomukseen olennaisia virheellisyyksiä.

6.

Tarkastuksessa suoritetaan toimenpiteitä, joiden avulla hankitaan tarkastusevidenssiä lopulliseen tilinpäätöskertomukseen sisältyvistä luvuista ja siinä esitettävistä muista tiedoista. Toimenpiteiden valinta perustuu tarkastajan harkintaan ja arvioon siitä, kuinka suuri on riski, että lopulliseen tilinpäätöskertomukseen sisältyvät määrät on esitetty petoksesta tai virheestä johtuen olennaisella tavalla virheellisesti. Näitä riskejä arvioidessaan tarkastaja arvioi sisäisiä kontrolleja, jotka ovat relevantteja lopullisen tilinpäätöskertomuksen laatimisen ja sen oikein esittämisen kannalta. Tarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätösperiaatteiden asianmukaisuuden ja esitettyjen kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä lopulliseen tilinpäätöskertomukseen sisältyvien määrien yleisen esittämistavan arvioiminen.

7.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että se on saanut tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tarkastusevidenssiä kertomuksensa perustaksi.

Tilintarkastustuomioistuimen lausunto

8.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että rahaston taloudellinen asema 1. tammikuuta 2016 on esitetty lopullisessa tilinpäätöskertomuksessa kaikilta olennaisilta osiltaan oikein 8 päivänä lokakuuta 2015 annetun neuvoston päätöksen (EU) 2015/1889 ja neuvoston vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti.

9.

Jäljempänä esitettävät huomautukset eivät aseta tilintarkastustuomioistuimen lausuntoa kyseenalaiseksi.

MUITA HUOMAUTUKSIA

10.

Lopullisen tilinpäätöskertomuksen liitteissä esitetään Europolille siirrettävät sekä jäsenvaltioille ja Euroopan unionin yleiseen talousarvioon palautettavat määrät. Lisäksi niissä esitetään rahastoon aktiivisesti osallistuneille ja heidän laillisille perillisilleen palautettavat määrät (9). Liitteet tarkasti riippumaton ulkoinen tarkastusyritys. Se katsoi varmennuskertomuksessaan, että liitteet on kaikilta olennaisilta osiltaan laadittu neuvoston päätöksen mukaisesti.

Tilintarkastustuomioistuimen IV jaosto on tilintarkastustuomioistuimen jäsenen Baudilio TOMÉ MUGURUZAN johdolla hyväksynyt tämän kertomuksen Luxemburgissa 13 päivänä syyskuuta 2016 pitämässään kokouksessa.

Tilintarkastustuomioistuimen puolesta

Vítor Manuel da SILVA CALDEIRA

presidentti

(1)  Asiakirja 5397/99, neuvoston julkinen asiakirjahakemisto: http://register.consilium.europa.eu/.

(2)  EUVL L 179, 7.7.2011, s. 5.

(3)  Neuvoston päätös (EU) 2015/1889, annettu 8 päivänä lokakuuta 2015, Europolin eläkerahaston purkamisesta (EUVL L 276, 21.10.2015, s. 60).

(4)  Neuvoston asetuksen (EU) 2015/1889 3 artikla.

(5)  Riippumaton ulkoinen tarkastusyritys on tarkastanut lopullisen tilinpäätöskertomuksen.

(6)  Ks. alaviite 4.

(7)  Neuvoston 12 päivänä maaliskuuta 1999 Europolin eläkerahaston säännöistä antama säädös, jota on muutettu neuvoston 28 päivänä kesäkuuta 2011 antamalla päätöksellä. Säädöksen mukaisesti tilinpäätös laaditaan Alankomaiden eläkerahastoja koskevan lainsäädännön (Alankomaiden tilinpäätösraportointia koskevan direktiivin 610) sekä kansainvälisen tilinpäätösstandardeja käsittelevän elimen (International Accounting Standards Board, IASB) antamien kansainvälisten IFRS-tilinpäätösstandardien (International Financial Reporting Standards) mukaisesti.

(8)  Ks. alaviite 4.

(9)  Neuvoston asetuksen (EU) 2015/1889 4 artikla.

RAHASTON JA EUROPOLIN VASTAUS

Rahasto ja Europol ottavat huomioon tilintarkastustuomioistuimen kertomuksen rahaston lopullisesta tilinpäätöskertomuksesta.

1.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 449/151

KERTOMUS

Euroopan rautatieviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

(2016/C 449/28)

JOHDANTO

1.

Euroopan rautatievirasto (jäljempänä ”virasto”) perustettiin Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 881/2004 (1). Lillessä ja Valenciennesissa sijaitsevan viraston tehtävänä on parantaa Euroopan rautatiealan kilpailuasemaa nostamalla rautatiejärjestelmien yhteentoimivuuden tasoa ja luomalla turvallisuutta koskeva yhteinen lähestymistapa.

2.

Taulukossa esitetään viraston avainluvut (2).

Taulukko

Viraston avainluvut

2014

2015

Talousarvio (miljoonaa euroa)

25,7

26,3

Henkilöstö 31. joulukuuta (1)

159

157

TARKASTUSLAUSUMAN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT

3.

Tilintarkastustuomioistuimen valitsema tarkastustapa käsittää analyyttiset tarkastustoimenpiteet, tapahtumien suoran testaamisen ja viraston valvontajärjestelmien keskeisten kontrollien arvioinnin. Tämän lisäksi hyödynnetään muiden tarkastajien työhön perustuvaa evidenssiä ja analysoidaan toimivan johdon vahvistusilmoitukset.

TARKASTUSLAUSUMA

4.

Tilintarkastustuomioistuin on tarkastanut Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 287 artiklan mukaisesti

a)

viraston tilinpäätöksen, joka sisältää tilinpäätöslaskelmat (3) ja selvityksen talousarvion toteuttamisesta (4)31. joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta, ja

b)

tilien perustana olevien toimien laillisuuden ja asianmukaisuuden.

Toimivan johdon velvollisuus

5.

Toimiva johto vastaa viraston tilinpäätöksen laatimisesta ja sen oikein esittämisestä sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta (5).

a)

Viraston tilinpäätöksen laatimista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää sisäisen valvonnan järjestelmä, jonka pohjalta on mahdollista laatia ja esittää oikein tilinpäätös, jossa ei ole petoksesta tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, valita asianmukaiset tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja soveltaa niitä komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen (6) mukaisesti sekä laatia kirjanpidolliset arviot, jotka ovat kyseisissä olosuhteissa kohtuulliset. Johtaja vahvistaa viraston tilinpäätöksen sen jälkeen, kun viraston tilinpitäjä on laatinut tilinpäätöksen kaiken käytettävissä olevan tiedon pohjalta ja liittänyt tilinpäätökseen laatimansa ilmoituksen, jossa hän toteaa muun muassa saaneensa kohtuullisen varmuuden siitä, että tilinpäätös antaa kaikilta olennaisilta osiltaan oikean ja riittävän kuvan viraston taloudellisesta asemasta.

b)

Tilien perustana olevien toimien laillisuutta ja asianmukaisuutta sekä varainhoidon moitteettomuuden periaatteen noudattamista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää vaikuttava ja tehokas sisäisen valvonnan järjestelmä, joka sisältää riittävän valvonnan ja tarkoituksenmukaiset toimenpiteet sääntöjenvastaisuuksien ja petosten estämiseksi sekä oikeudelliset toimet, joiden avulla tarvittaessa peritään takaisin aiheettomasti maksetut tai käytetyt varat.

Tarkastajan velvollisuus

6.

Tilintarkastustuomioistuimen vastuulla on antaa tarkastuksensa perusteella tarkastuslausuma Euroopan parlamentille ja neuvostolle (7) tilinpäätöksen luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Tilintarkastustuomioistuin toimittaa tarkastuksensa kansainvälisten tilinpäätösstandardien ja eettisten ohjeiden (IFAC) sekä ylimpien tarkastuselinten kansainvälisten standardien (INTOSAI) mukaisesti. Kyseisissä standardeissa edellytetään, että tilintarkastustuomioistuin suunnittelee ja toimittaa tarkastuksen siten, että sen avulla saadaan kohtuullinen varmuus siitä, onko viraston tilinpäätöksessä olennaisia virheellisyyksiä ja ovatko tilien perustana olevat toimet lailliset ja asianmukaiset.

7.

Tarkastuksessa suoritetaan toimenpiteitä, joiden avulla hankitaan tarkastusevidenssiä tilinpäätökseen sisältyvistä luvuista ja siinä esitettävistä muista tiedoista sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tarkastajan harkintaan ja arvioon siitä, kuinka suuri on riski, että petoksesta tai virheestä johtuen tilinpäätökseen sisältyy olennainen virheellisyys tai tilien perustana olevien toimien kohdalla on jätetty olennaisella tavalla noudattamatta Euroopan unionin lainsäädännön vaatimuksia. Näitä riskejä arvioidessaan tarkastaja arvioi sisäisiä kontrolleja, jotka ovat relevantteja tilinpäätöksen laatimisen ja sen oikein esittämisen kannalta, sekä valvontajärjestelmiä, joiden avulla on tarkoitus varmistaa tilien perustana olevien toimien laillisuus ja asianmukaisuus. Tämän pohjalta tarkastaja suunnittelee olosuhteisiin nähden tarkoituksenmukaiset tarkastustoimenpiteet. Tarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätösperiaatteiden asianmukaisuuden ja esitettyjen kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen yleisen esittämistavan arvioiminen. EU:n varainhoitoasetuksen 208 artiklan 4 kohdassa säädetyn mukaisesti (8) tilintarkastustuomioistuin ottaa tätä kertomusta ja tarkastuslausumaa laatiessaan huomioon riippumattoman ulkopuolisen tarkastajan viraston tilien osalta suorittaman tarkastustyön.

8.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että se on saanut tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tarkastusevidenssiä tarkastuslausumansa perustaksi.

Lausunto tilien luotettavuudesta

9.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viraston taloudellinen asema 31. päivänä joulukuuta 2015 sekä sen toimien tulokset ja rahavirrat mainittuna päivänä päättyneeltä varainhoitovuodelta on esitetty tilinpäätöksessä kaikilta olennaisilta osiltaan oikein viraston varainhoitoa koskevien säännösten ja komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti.

Lausunto tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta

10.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viraston 31. päivänä joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta annetun tilinpäätöksen perustana olevat toimet ovat kaikilta olennaisilta osiltaan lailliset ja asianmukaiset.

AIEMPINA VUOSINA ESITETTYJEN HUOMAUTUSTEN SEURANTA

11.

Liitteessä on yhteenveto korjaavista toimenpiteistä, jotka virasto on toteuttanut tilintarkastustuomioistuimen aiempina vuosina esittämien huomautusten perusteella.

Tilintarkastustuomioistuimen IV jaosto on tilintarkastustuomioistuimen jäsenen Baudilio TOMÉ MUGURUZAN johdolla hyväksynyt tämän kertomuksen Luxemburgissa 13. syyskuuta 2016 pitämässään kokouksessa.

Tilintarkastustuomioistuimen puolesta

Vítor Manuel da SILVA CALDEIRA

presidentti

(1)  EUVL L 220, 21.6.2004, s. 3.

(2)  Lisätietoja viraston toimivaltuuksista ja toiminnasta esitetään sen sivustolla: www.era.europa.eu.

(1)  Virkamiehiä, väliaikaisia toimihenkilöitä ja sopimussuhteisia toimihenkilöitä ja kansallisia asiantuntijoita.

Lähde: Viraston toimittamat tiedot.

(3)  Sisältävät taseen, tuloslaskelman, rahavirtalaskelman, nettovarallisuuden muutoksia koskevan laskelman sekä yhteenvedon keskeisistä tilinpäätöksen laatimisperiaatteista ja muut liitetiedot.

(4)  Sisältää talousarvion toteutumalaskelman liitteineen.

(5)  Komission delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013 (EUVL L 328, 7.12.2013, s. 42), 39 ja 50 artikla.

(6)  Komission tilinpitäjän vahvistamat kirjanpitosäännöt perustuvat kansainvälisen tilintarkastajaliiton (International Federation of Accountants, IFAC) antamiin kansainvälisiin julkisen sektorin tilinpäätösstandardeihin (International Public Sector Accounting Standards, IPSAS) tai, silloin kuin se on relevanttia, kansainvälisen tilinpäätösstandardeja käsittelevän elimen (International Accounting Standards Board, IASB) antamiin kansainvälisiin IAS/IFRS-tilinpäätösstandardeihin (International Accounting Standards/International Financial Reporting Standards).

(7)  Delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013, 107 artikla.

(8)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU, Euratom) N:o 966/2012 (EUVL L 298, 26.10.2012, s. 1).

LIITE

Aiempina vuosina esitettyjen huomautusten seuranta

Vuosi

Tilintarkastustuomioistuimen huomautus

Korjaavan toimenpiteen tilanne

(Toteutettu / Kesken / Tekemättä / Ei relevantti)

2013

Viraston perustamisasetuksen (1) mukaan sen henkilöstö koostuu

määräaikaisista työntekijöistä, jotka virasto on ottanut palvelukseensa enintään viideksi vuodeksi alan asiantuntijoiden keskuudesta sen pätevyyden ja kokemuksen perusteella, jota heillä on rautateiden turvallisuuden ja yhteentoimivuuden alalla,

virkamiehistä, jotka komissio tai jäsenvaltiot ovat nimittäneet tai siirtäneet viraston palvelukseen enintään viideksi vuodeksi, ja

muista toimihenkilöistä, jotka on otettu palvelukseen suorittamaan toimeenpanevia tai sihteeristötehtäviä.

Kesken

Vuoden 2013 lopussa viraston palveluksessa työskenteli 136 määräaikaista työntekijää. Viraston perustamisasetuksessa säädetään myös, että viraston ensimmäisten kymmenen toimintavuoden aikana määräaikaisten työntekijöiden palvelussuhteeseen sovellettavaa viiden vuoden jaksoa voidaan jatkaa kerran enintään kolmella vuodella, jos se on tarpeen viraston toiminnan jatkuvuuden takaamiseksi. Virasto sovelsi tätä toimintatapaa vakiokäytäntönä vuoden 2013 puoliväliin saakka. Lisäksi virasto otti syyskuun 2013 ja maaliskuun 2014 välisenä aikana uudelleen palvelukseen (kahdeksaksi vuodeksi) neljä määräaikaista työntekijää, joiden työsopimukset virastossa olivat päättyneet vuonna 2013 kahdeksan vuoden enimmäisjakson loputtua.

Vuonna 2013 virasto teki hallintoneuvostonsa ja komission hyväksymän uuden päätöksen, jonka mukaan määräaikaisten työntekijöiden kanssa voidaan tehdä toistaiseksi voimassa olevia sopimuksia. Viraston perustamisasetuksen muutosehdotukseen sisältyy samansuuntaisia säännöksiä, mutta epäselvää on, milloin parlamentti ja neuvosto mahdollisesti hyväksyvät asetusehdotuksen.

2013

Virasto sijaitsee Lillessä ja Valenciennesissa. Tilintarkastustuomioistuin mainitsi jo varainhoitovuotta 2006 koskevassa erityisvuosikertomuksessaan, että kaikkien toimintojen keskittäminen yhteen toimipaikkaan todennäköisesti pienentäisi kustannuksia. Tämä saattaisi myös helpottaa kattavan toimipaikkasopimuksen tekoa isäntävaltion kanssa, kun viraston ja sen henkilöstön toimintaehdot määritettäisiin selkeästi.

Kesken

2014

Sidottujen määrärahojen kokonaistaso oli korkea – 97 prosenttia. Ilmeni kuitenkin, että seuraavalle varainhoitovuodelle siirrettyjen sidottujen määrärahojen määrä oli myös suuri toimintatalousarviossa (osasto 3): 2,2  miljoonaa euroa eli 37,7  prosenttia (2013: 1,6  miljoonaa euroa eli 25 prosenttia). Tämä johtui operatiivisten hankkeiden (turvallisuus, Euroopan rautatieliikenteen hallintajärjestelmä) viivästymisestä ja tietotekniikkahankkeiden viivästymisestä. Tilanne on vastoin talousarvion vuotuisperiaatetta.

Ei relevantti

2014

Pannessaan täytäntöön rinnakkaista puitesopimusta, joka koski Euroopan rautatieliikenteen hallintajärjestelmään liittyvää hankeseurantaa, virasto käynnisti uudelleen kilpailumenettelyn tietyn sopimuksen tekemiseksi. Laadun liiallinen painottaminen ja sopimuksen korkea enimmäisarvo johtivat kuitenkin tarjouskilpailua uudelleen käynnistettäessä hintatarjouksiin, jotka olivat lähellä sopimuksen enimmäisarvoa. Tämä on ristiriidassa kilpailumenettelyn uudelleen käynnistämisen tavoitteen kanssa, sillä tavoitteena on varmistaa hintojen kilpailuttaminen.

Ei relevantti

(1)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 881/2004 (EUVL L 220, 21.6.2004, s. 3), 24 artiklan 3 kohta.

VIRASTON VASTAUKSET

Virasto ottaa huomioon tilintarkastustuomioistuimen kertomuksen.

1.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 449/157

KERTOMUS

Euroopan tutkimusneuvoston toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

(2016/C 449/29)

JOHDANTO

1.

Euroopan tutkimusneuvoston toimeenpanovirasto (jäljempänä ”virasto”), perustettiin komission päätöksellä 2008/37/EY (1). Brysselissä sijaitseva virasto perustettiin 1. tammikuuta 2008 ja 31. joulukuuta 2017 väliseksi ajaksi hallinnoimaan tutkimuksen seitsemännen puiteohjelman yhteydessä toteutettavaa Ideat-erityisohjelmaa.

2.

Taulukossa esitetään viraston avainluvut (2).

Taulukko

Viraston avainluvut

2014

2015

Talousarvio (miljoonaa euroa)

36,3

39,6

Henkilöstö 31. joulukuuta (1)

388

417

TARKASTUSLAUSUMAN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT

3.

Tilintarkastustuomioistuimen valitsema tarkastustapa käsittää analyyttiset tarkastustoimenpiteet, tapahtumien suoran testaamisen ja viraston valvontajärjestelmien keskeisten kontrollien arvioinnin. Tämän lisäksi hyödynnetään muiden tarkastajien työhön perustuvaa evidenssiä (kun relevanttia evidenssiä on saatavilla) ja analysoidaan toimivan johdon vahvistusilmoitukset.

TARKASTUSLAUSUMA

4.

Tilintarkastustuomioistuin on tarkastanut Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 287 artiklan mukaisesti

a)

viraston tilinpäätöksen, joka sisältää tilinpäätöslaskelmat (3) ja selvityksen talousarvion toteuttamisesta (4)31. joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta, ja

b)

tilien perustana olevien toimien laillisuuden ja asianmukaisuuden.

Toimivan johdon velvollisuus

5.

Toimiva johto vastaa viraston tilinpäätöksen laatimisesta ja sen oikein esittämisestä sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta (5):

a)

Viraston tilinpäätöksen laatimista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää sisäisen valvonnan järjestelmä, jonka pohjalta on mahdollista laatia ja esittää oikein tilinpäätös, jossa ei ole petoksesta tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, valita asianmukaiset tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja soveltaa niitä komission tilinpitäjän (6) vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti sekä laatia kirjanpidolliset arviot, jotka ovat kyseisissä olosuhteissa kohtuulliset. Johtokunta vahvistaa viraston tilinpäätöksen sen jälkeen, kun viraston tilinpitäjä on laatinut tilinpäätöksen kaiken käytettävissä olevan tiedon pohjalta ja liittänyt tilinpäätökseen laatimansa ilmoituksen, jossa hän toteaa muun muassa saaneensa kohtuullisen varmuuden siitä, että tilinpäätös antaa kaikilta olennaisilta osiltaan oikean ja riittävän kuvan viraston taloudellisesta asemasta.

b)

Tilien perustana olevien toimien laillisuutta ja asianmukaisuutta sekä varainhoidon moitteettomuuden periaatteen noudattamista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää vaikuttava ja tehokas sisäisen valvonnan järjestelmä, joka sisältää riittävän valvonnan ja tarkoituksenmukaiset toimenpiteet sääntöjenvastaisuuksien ja petosten estämiseksi sekä oikeudelliset toimet, joiden avulla tarvittaessa peritään takaisin aiheettomasti maksetut tai käytetyt varat.

Tarkastajan velvollisuus

6.

Tilintarkastustuomioistuimen vastuulla on antaa tarkastuksensa perusteella tarkastuslausuma Euroopan parlamentille ja neuvostolle (7) tilinpäätöksen luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Tilintarkastustuomioistuin toimittaa tarkastuksensa kansainvälisten tilinpäätösstandardien ja eettisten ohjeiden (IFAC) sekä ylimpien tarkastuselinten kansainvälisten standardien (INTOSAI) mukaisesti. Kyseisissä standardeissa edellytetään, että tilintarkastustuomioistuin suunnittelee ja toimittaa tarkastuksen siten, että sen avulla saadaan kohtuullinen varmuus siitä, onko viraston tilinpäätöksessä olennaisia virheellisyyksiä ja ovatko tilien perustana olevat toimet lailliset ja asianmukaiset.

7.

Tarkastuksessa suoritetaan toimenpiteitä, joiden avulla hankitaan tarkastusevidenssiä tilinpäätökseen sisältyvistä luvuista ja siinä esitettävistä muista tiedoista sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tarkastajan harkintaan ja arvioon siitä, kuinka suuri on riski, että petoksesta tai virheestä johtuen tilinpäätökseen sisältyy olennainen virheellisyys tai tilien perustana olevien toimien kohdalla on jätetty olennaisella tavalla noudattamatta Euroopan unionin lainsäädännön vaatimuksia. Näitä riskejä arvioidessaan tarkastaja arvioi sisäisiä kontrolleja, jotka ovat relevantteja tilinpäätöksen laatimisen ja sen oikein esittämisen kannalta, sekä valvontajärjestelmiä, joiden avulla on tarkoitus varmistaa tilien perustana olevien toimien laillisuus ja asianmukaisuus. Tämän pohjalta tarkastaja suunnittelee olosuhteisiin nähden tarkoituksenmukaiset tarkastustoimenpiteet. Tarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätösperiaatteiden asianmukaisuuden ja esitettyjen kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen yleisen esittämistavan arvioiminen.

8.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että se on saanut tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tarkastusevidenssiä tarkastuslausumansa perustaksi.

Lausunto tilien luotettavuudesta

9.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viraston taloudellinen asema 31. päivänä joulukuuta 2015 sekä sen toimien tulokset ja rahavirrat mainittuna päivänä päättyneeltä varainhoitovuodelta on esitetty tilinpäätöksessä kaikilta olennaisilta osiltaan oikein viraston varainhoitoa koskevien säännösten ja komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti.

Lausunto tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta

10.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viraston 31. päivänä joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta annetun tilinpäätöksen perustana olevat toimet ovat kaikilta olennaisilta osiltaan lailliset ja asianmukaiset.

11.

Jäljempänä esitettävät huomautukset eivät aseta tilintarkastustuomioistuimen lausuntoja kyseenalaiseksi.

HUOMAUTUKSET BUDJETTIHALLINNOSTA

12.

Seuraavalle varainhoitovuodelle siirrettyjen sidottujen määrärahojen osuus oli suuri osastossa 3 (toimintamenot): niiden määrä oli 1 457 920 euroa eli 43,14 prosenttia kokonaismäärärahoista (2014: 1 126 275 euroa eli 38,50 prosenttia). Siirrot liittyvät lähinnä vuonna 2015 aloitettuihin monivuotisiin it-sopimuksiin (504 473 euroa) ja avustusohjelmien (687 522,50 euroa) jälkitarkastuksiin, joita ei saatu päätökseen vuoden loppuun mennessä.

AIEMPINA VUOSINA ESITETTYJEN HUOMAUTUSTEN SEURANTA

13.

Liitteessä on yhteenveto korjaavista toimenpiteistä, jotka virasto on toteuttanut tilintarkastustuomioistuimen aiempina vuosina esittämien huomautusten perusteella.

Tilintarkastustuomioistuimen IV jaosto on tilintarkastustuomioistuimen jäsenen Baudilio TOMÉ MUGURUZAN johdolla hyväksynyt tämän kertomuksen Luxemburgissa 13 päivänä syyskuuta 2016 pitämässään kokouksessa.

Tilintarkastustuomioistuimen puolesta

Vítor Manuel da SILVA CALDEIRA

presidentti

(1)  EUVL L 9, 12.1.2008, s. 15.

(2)  Lisätietoja viraston toimivaltuuksista ja toiminnasta esitetään sen sivustolla: www.erc.europa.eu.

(1)  Virkamiehiä, väliaikaisia toimihenkilöitä ja sopimussuhteisia toimihenkilöitä ja kansallisia asiantuntijoita.

Lähde: Viraston toimittamat tiedot.

(3)  Sisältävät taseen, tuloslaskelman, rahavirtalaskelman, nettovarallisuuden muutoksia koskevan laskelman sekä yhteenvedon keskeisistä tilinpäätöksen laatimisperiaatteista ja muut liitetiedot.

(4)  Sisältää talousarvion toteutumalaskelman liitteineen.

(5)  Viraston varainhoitoasetuksen 38–42 artikla.

(6)  Komission tilinpitäjän vahvistamat kirjanpitosäännöt perustuvat kansainvälisen tilintarkastajaliiton (International Federation of Accountants, IFAC) antamiin kansainvälisiin julkisen sektorin tilinpäätösstandardeihin (International Public Sector Accounting Standards, IPSAS) tai, silloin kuin se on relevanttia, kansainvälisen tilinpäätösstandardeja käsittelevän elimen (International Accounting Standards Board, IASB) antamiin kansainvälisiin IAS/IFRS-tilinpäätösstandardeihin (International Accounting Standards/International Financial Reporting Standards).

(7)  Viraston varainhoitoasetuksen 87–92 artikla.

LIITE

Aiempina vuosina esitettyjen huomautusten seuranta

Vuosi

Tilintarkastustuomioistuimen huomautus

Korjaavan toimenpiteen tilanne

(Toteutettu / Kesken / Tekemättä / Ei relevantti)

2014

Aineellista ja aineetonta käyttöomaisuutta koskevia menettelyjä on tehostettava, jotta kyetään varmistamaan käyttöomaisuuden asianmukainen suojaaminen sekä oikea-aikaisten, oikeellisten ja kattavien tietojen kokoaminen tällä alalla. Käyttöomaisuusrekisteri on pidettävä ajan tasalla käyttöomaisuuden sijainnin osalta. Lisäksi on määritettävä vakiomuotoiset inventointimenettelyt, ja sisäisesti tuotettujen aineettomien käyttöomaisuushyödykkeiden aktivointia koskevien viraston ohjeiden on oltava riittävän yksityiskohtaiset, jotta sovellettavan lähestymistavan johdonmukaisuus kyetään varmistamaan.

Toteutettu

VIRASTON VASTAUS

12.

”Virasto panee merkille tilintarkastustuomioistuimen kertomuksen ja katsoo, että huomautus kohdassa 12 seuraavalle varainhoitovuodelle siirrettyjen sidottujen määrärahojen osuudesta osastossa III ei anna aihetta korjaaviin toimiin, koska määrärahasiirrot ovat luonteensa vuoksi perusteltuja.”

1.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 449/162

KERTOMUS

Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viranomaisen vastaus

(2016/C 449/30)

JOHDANTO

1.

Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen (jäljempänä ”viranomainen”) perustettiin Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 1095/2010 (1). Pariisissa sijaitsevan viranomaisen tehtävänä on parantaa EU:n rahoitusalan sisämarkkinoiden toimintaa erityisesti turvaamalla korkeatasoinen, tehokas ja yhdenmukainen sääntely ja valvonta, edistää finanssijärjestelmien eheyttä ja vakautta sekä tehostaa valvonnan kansainvälistä yhteensovittamista ja varmistaa siten finanssijärjestelmän vakaus ja tehokkuus.

2.

Taulukossa esitetään viranomaisen avainluvut (2).

Taulukko

Viranomaisen avainluvut

2014

2015

Talousarvio (miljoonaa euroa) (1)

33,3

36,7

Henkilöstö 31. joulukuuta (2)

168

186

TARKASTUSLAUSUMAN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT

3.

Tilintarkastustuomioistuimen valitsema tarkastustapa käsittää analyyttiset tarkastustoimenpiteet, tapahtumien suoran testaamisen ja viranomaisen valvontajärjestelmien keskeisten kontrollien arvioinnin. Tämän lisäksi hyödynnetään muiden tarkastajien työhön perustuvaa evidenssiä ja analysoidaan toimivan johdon vahvistusilmoitukset.

TARKASTUSLAUSUMA

4.

Tilintarkastustuomioistuin on tarkastanut Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 287 artiklan mukaisesti

a)

viranomaisen tilinpäätöksen, joka sisältää tilinpäätöslaskelmat (3) ja selvityksen talousarvion toteuttamisesta (4)31. joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta, ja

b)

tilien perustana olevien toimien laillisuuden ja asianmukaisuuden.

Toimivan johdon velvollisuus

5.

Toimiva johto vastaa viranomaisen tilinpäätöksen laatimisesta ja sen oikein esittämisestä sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta (5).

a)

Viranomaisen tilinpäätöksen laatimista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää sisäisen valvonnan järjestelmä, jonka pohjalta on mahdollista laatia ja esittää oikein tilinpäätös, jossa ei ole petoksesta tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, valita asianmukaiset tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja soveltaa niitä komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen (6) mukaisesti sekä laatia kirjanpidolliset arviot, jotka ovat kyseisissä olosuhteissa kohtuulliset. Toimitusjohtaja vahvistaa viranomaisen tilinpäätöksen sen jälkeen, kun viranomaisen tilinpitäjä on laatinut tilinpäätöksen kaiken käytettävissä olevan tiedon pohjalta ja liittänyt tilinpäätökseen laatimansa ilmoituksen, jossa hän toteaa muun muassa saaneensa kohtuullisen varmuuden siitä, että tilinpäätös antaa kaikilta olennaisilta osiltaan oikean ja riittävän kuvan viranomaisen taloudellisesta asemasta.

b)

Tilien perustana olevien toimien laillisuutta ja asianmukaisuutta sekä varainhoidon moitteettomuuden periaatteen noudattamista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää vaikuttava ja tehokas sisäisen valvonnan järjestelmä, joka sisältää riittävän valvonnan ja tarkoituksenmukaiset toimenpiteet sääntöjenvastaisuuksien ja petosten estämiseksi sekä oikeudelliset toimet, joiden avulla tarvittaessa peritään takaisin aiheettomasti maksetut tai käytetyt varat.

Tarkastajan velvollisuus

6.

Tilintarkastustuomioistuimen vastuulla on antaa tarkastuksensa perusteella tarkastuslausuma Euroopan parlamentille ja neuvostolle (7) tilinpäätöksen luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Tilintarkastustuomioistuin toimittaa tarkastuksensa kansainvälisten tilinpäätösstandardien ja eettisten ohjeiden (IFAC) sekä ylimpien tarkastuselinten kansainvälisten standardien (INTOSAI) mukaisesti. Kyseisissä standardeissa edellytetään, että tilintarkastustuomioistuin suunnittelee ja toimittaa tarkastuksen siten, että sen avulla saadaan kohtuullinen varmuus siitä, onko viranomaisen tilinpäätöksessä olennaisia virheellisyyksiä ja ovatko tilien perustana olevat toimet lailliset ja asianmukaiset.

7.

Tarkastuksessa suoritetaan toimenpiteitä, joiden avulla hankitaan tarkastusevidenssiä tilinpäätökseen sisältyvistä luvuista ja siinä esitettävistä muista tiedoista sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tarkastajan harkintaan ja arvioon siitä, kuinka suuri on riski, että petoksesta tai virheestä johtuen tilinpäätökseen sisältyy olennainen virheellisyys tai tilien perustana olevien toimien kohdalla on jätetty olennaisella tavalla noudattamatta Euroopan unionin lainsäädännön vaatimuksia. Näitä riskejä arvioidessaan tarkastaja arvioi sisäisiä kontrolleja, jotka ovat relevantteja tilinpäätöksen laatimisen ja sen oikein esittämisen kannalta, sekä valvontajärjestelmiä, joiden avulla on tarkoitus varmistaa tilien perustana olevien toimien laillisuus ja asianmukaisuus. Tämän pohjalta tarkastaja suunnittelee olosuhteisiin nähden tarkoituksenmukaiset tarkastustoimenpiteet. Tarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätösperiaatteiden asianmukaisuuden ja esitettyjen kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen yleisen esittämistavan arvioiminen. EU:n varainhoitoasetuksen 208 artiklan 4 kohdassa säädetyn mukaisesti (8) tilintarkastustuomioistuin ottaa tätä kertomusta ja tarkastuslausumaa laatiessaan huomioon riippumattoman ulkopuolisen tarkastajan viranomaisen tilien osalta suorittaman tarkastustyön.

8.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että se on saanut tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tarkastusevidenssiä tarkastuslausumansa perustaksi.

Lausunto tilien luotettavuudesta

9.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viranomaisen taloudellinen asema 31 päivänä joulukuuta 2015 sekä sen toimien tulokset ja rahavirrat mainittuna päivänä päättyneeltä varainhoitovuodelta on esitetty tilinpäätöksessä kaikilta olennaisilta osiltaan oikein viranomaisen varainhoitoa koskevien säännösten ja komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti.

Lausunto tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta

10.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viranomaisen 31 päivänä joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta annetun tilinpäätöksen perustana olevat toimet ovat kaikilta olennaisilta osiltaan lailliset ja asianmukaiset.

11.

Jäljempänä esitettävät huomautukset eivät aseta tilintarkastustuomioistuimen lausuntoja kyseenalaiseksi.

HUOMAUTUKSET BUDJETTIHALLINNOSTA

12.

Siirrettyjen sidottujen määrärahojen osuus oli suuri osastossa 2 (hallintomenot): 2,2 miljoonaa euroa eli 26 prosenttia (vuonna 2014: 1,4 miljoonaa euroa eli 19 prosenttia). Määrärahasiirrot johtuivat lähinnä IT-hankkeista, joiden osalta palveluja ei ollut vielä toimitettu tai laskut saadaan vasta vuonna 2016.

13.

Siirrettyjen sidottujen määrärahojen osuus oli suuri myös osastossa 3 (toimintamenot): 2,3 miljoonaa euroa eli 33 prosenttia (2014: 4,1 miljoonaa euroa eli 45 prosenttia). Määrärahasiirrot johtuivat lähinnä IT-hankkeista, joiden osalta palveluja ei ollut vielä toimitettu tai laskut saadaan vasta vuonna 2016 (1,7 miljoonaa euroa), sekä vasta vuonna 2016 korvattavista virkamatkakuluista (0,1 miljoonaa euroa).

AIEMPINA VUOSINA ESITETTYJEN HUOMAUTUSTEN SEURANTA

14.

Liitteessä on yhteenveto korjaavista toimenpiteistä, jotka viranomainen on toteuttanut tilintarkastustuomioistuimen aiempina vuosina esittämien huomautusten perusteella.

Tilintarkastustuomioistuimen IV jaosto on tilintarkastustuomioistuimen jäsenen Baudilio TOMÉ MUGURUZAN johdolla hyväksynyt tämän kertomuksen Luxemburgissa 13. syyskuuta 2016 pitämässään kokouksessa.

Tilintarkastustuomioistuimen puolesta

Vítor Manuel da SILVA CALDEIRA

presidentti

(1)  EUVL L 331, 15.12.2010, s. 84.

(2)  Lisätietoja viranomaisen toimivaltuuksista ja toiminnasta esitetään sen sivustolla: www.esma.europa.eu.

(1)  Talousarviota koskevat luvut perustuvat maksumäärärahoihin.

(2)  Virkamiehiä, väliaikaisia toimihenkilöitä ja sopimussuhteisia toimihenkilöitä ja kansallisia asiantuntijoita.

Lähde: Viranomaisen toimittamat tiedot.

(3)  Sisältävät taseen, tuloslaskelman, rahavirtalaskelman, nettovarallisuuden muutoksia koskevan laskelman sekä yhteenvedon keskeisistä tilinpäätöksen laatimisperiaatteista ja muut liitetiedot.

(4)  Sisältää talousarvion toteutumalaskelman liitteineen.

(5)  Komission delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013 (EUVL L 328, 7.12.2013, s. 42), 39 ja 50 artikla.

(6)  Komission tilinpitäjän vahvistamat kirjanpitosäännöt perustuvat kansainvälisen tilintarkastajaliiton (International Federation of Accountants, IFAC) antamiin kansainvälisiin julkisen sektorin tilinpäätösstandardeihin (International Public Sector Accounting Standards, IPSAS) tai, silloin kuin se on relevanttia, kansainvälisen tilinpäätösstandardeja käsittelevän elimen (International Accounting Standards Board, IASB) antamiin kansainvälisiin IAS/IFRS-tilinpäätösstandardeihin (International Accounting Standards/International Financial Reporting Standards).

(7)  Delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013, 107 artikla.

(8)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU, Euratom) N:o 966/2012 (EUVL L 298, 26.10.2012, s. 1).

LIITE

Aiempina vuosina esitettyjen huomautusten seuranta

Vuosi

Tilintarkastustuomioistuimen huomautus

Korjaavan toimenpiteen tilanne

(Toteutettu / Kesken / Tekemättä / Ei relevantti)

2011

Viranomaisen talousarvio oli 16,9 miljoonaa euroa varainhoitovuonna 2011. Viranomaisen perustamisasetuksen 62 artiklan 1 kohdan mukaisesti varainhoitovuoden 2011 talousarviosta rahoitettiin 60 prosenttia jäsenvaltioiden ja EFTA-maiden maksuosuuksilla ja 40 prosenttia unionin talousarviosta. Vuoden 2011 lopussa viranomaisen talousarviotulos oli positiivinen (4,3 miljoonaa euroa). Viranomaisen varainhoitoasetuksen mukaisesti kyseinen määrä kirjattiin kokonaisuudessaan tilinpäätökseen velaksi Euroopan komissiolle.

Toteutettu

2011

Havaittiin puutteita, jotka liittyivät kuuden oikeudellisen sitoumuksen tekemiseen ennen talousarviositoumuksia (483 845 euroa).

Kesken (1)

2012

Toisen toimintavuotensa aikana viranomainen edistyi merkittävästi sisäisen valvonnan standardien osalta: se hyväksyi ja pani täytäntöön kaikkiin standardeihin liittyviä perusvaatimuksia. Standardeja ei kuitenkaan vielä sovelleta täysimääräisesti.

Kesken

2012

Hankintamenettelyjen aikatauluissa ja dokumentoinnissa on huomattavasti parannettavaa.

Kesken

2013

Vuonna 2013 suoritetuista, tavaroita ja palveluja koskevista maksuista noin 27 prosenttia viivästyi. Viivästyneet maksut ylittivät eräpäivän keskimäärin 32 päivällä. Viivästyskorkoa maksettiin 3 834  euroa vuonna 2013.

Toteutettu

2014

Valvonnan kohteena olevilta organisaatioilta (luottoluokituslaitokset ja kauppatietorekisterit) perittyjen maksujen määrä (6 623 000  euroa) on esitetty vuoden 2014 lopullisessa tuloslaskelmassa tuloina. Määrä perustuu arvioon eikä suoritettujen valvontatoimien tosiasiallisiin kuluihin. Valvonnan kohteena olevilta organisaatioilta perittyjen maksujen olisi vastattava mahdollisimman tarkoin alalla tosiasiallisesti aiheutuneita kuluja. Viranomainen on käynnistänyt toimintoperustaisen kustannusten mallintamisprosessin, jotta tämä toteutuisi.

Kesken (2)

2014

Kun viranomainen perustettiin vuonna 2010, se peri edeltäjältään (Euroopan arvopaperimarkkinavalvojat) useita tietokeskustensa ylläpitoa ja it-järjestelmiensä kehittämistä ja huoltoa koskevia IT-puitesopimuksia. Niitä ei korvattu uusilla puitesopimuksilla, sillä tarjouskilpailuja ei järjestetty ajoissa. Tämän seurauksena kahden puitesopimuksen kestoa jatkettiin alkuperäistä pidemmäksi. Tämän seurauksena viranomainen hankki joitakin it-palveluja ranskalaisen yhteishankintayksikön (Union de Groupements d’Achats Publics – UGAP) kautta. Viranomainen hankki UGAPin kautta kyseisen vuoden aikana myös kalusteita ja paperitarvikkeita. Maksuja oli vuonna 2014 yhteensä 956 000 euroa. Tilintarkastustuomioistuin ilmoitti viranomaiselle, että UGAPin käyttö ei ollut varainhoitoasetuksen mukaista ja viranomainen lakkasi käyttämästä sitä. Viranomainen on nyt myös korvannut kaikki Euroopan arvopaperimarkkinavalvojien puitesopimukset omilla puitesopimuksillaan.

Toteutettu

2014

Vuodelta 2013 siirrettyjen määrärahojen peruuntumisaste oli korkea: määrärahoista peruuntui yhteensä 19 prosenttia eli 940 054 euroa. Tämä johtuu lähinnä siitä, että toimeksisaajat toimittivat pyydetyt palvelut viipeellä. Tilanteeseen vaikuttivat myös muut syyt: lisenssien hankinnan peruuntuminen peruuntuneiden hankkeiden yhteydessä ja vaikeudet väliaikaista henkilöstöä koskevan sopimuksen täytäntöönpanossa sekä edeltävästä puitesopimuksesta uuteen tietoteknistä konsultointia koskevaan puitesopimukseen siirtymisessä.

Ei relevantti

2014

Sidottujen määrärahojen kokonaistaso kasvoi 93 prosentista 99 prosenttiin vuodesta 2013 vuoteen 2014. Tämä osoittaa, että sitoumukset tehtiin aiempaa oikea-aikaisemmin. Vuodelle 2015 siirrettyjen sidottujen määrärahojen osuus oli kuitenkin edelleen suuri osastossa 3 (toimintamenot): 4 063 580 miljoonaa euroa eli 45 prosenttia (vuonna 2013: 3 688 487 miljoonaa euroa eli 58 prosenttia). Tästä määrästä noin kaksi miljoonaa euroa liittyi vuonna 2014 toimitettuihin IT-alan ja muihin palveluihin, joita viranomainen ei ollut maksanut vuoden loppuun mennessä. Vuoden päättyessä sopimuksia oli tehty vielä 1,3  miljoonan euron arvosta. Niihin liittyvät palvelut oli määrä suorittaa vuonna 2015. Jäljellä oleva siirtojen määrä johtuu tehtyjen sopimusten monivuotisuudesta.

Ei relevantti

(1)  Vuonna 2015 jälkikäteen tehtyjen sitoumusten määrä oli 165 000 euroa.

(2)  Viranomaisen on otettava tällä alalla käyttöön menetelmiä.

VIRANOMAISEN VASTAUS

13.

ESMA myöntää siirrettyjen sidottujen määrärahojen osuuden osastossa II ja III. Tilintarkastustuomioistuimen huomautus on otettu huomioon; syyn vahvistetaan liittyvän ESMAn laajojen EU:n IT-hankkeiden monivuotiseen luonteeseen.

1.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 449/168

KERTOMUS

Euroopan koulutussäätiön tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä säätiön vastaus

(2016/C 449/31)

JOHDANTO

1.

Euroopan koulutussäätiö (jäljempänä ”säätiö”) perustettiin neuvoston asetuksella (ETY) N:o 1360/1990 (1) (uudelleenlaadittu toisinto (EY) N:o 1339/2008). Torinossa sijaitsevan säätiön tehtävänä on tukea ammatillisen koulutuksen uudistamista Euroopan unionin kumppanimaissa. Tätä varten säätiö avustaa komissiota ohjelmien (esim. IPA, FRAME ja GEMM) toteuttamisessa.

2.

Taulukossa esitetään säätiön avainluvut (2).

Taulukko

Säätiön avainluvut

2014

2015

Talousarvio (miljoonaa euroa)

22,5

21

Henkilöstö 31. joulukuuta (1)

133

129

TARKASTUSLAUSUMAN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT

3.

Tilintarkastustuomioistuimen valitsema tarkastustapa käsittää analyyttiset tarkastustoimenpiteet, tapahtumien suoran testaamisen ja säätiön valvontajärjestelmien keskeisten kontrollien arvioinnin. Tämän lisäksi hyödynnetään muiden tarkastajien työhön perustuvaa evidenssiä ja analysoidaan toimivan johdon vahvistusilmoitukset.

TARKASTUSLAUSUMA

4.

Tilintarkastustuomioistuin on tarkastanut Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 287 artiklan mukaisesti

a)

säätiön tilinpäätöksen, joka sisältää tilinpäätöslaskelmat (3) ja selvityksen talousarvion toteuttamisesta (4)31. joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta, ja

b)

tilien perustana olevien toimien laillisuuden ja asianmukaisuuden.

Toimivan johdon velvollisuus

5.

Toimiva johto vastaa säätiön tilinpäätöksen laatimisesta ja sen oikein esittämisestä sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta (5).

a)

Säätiön tilinpäätöksen laatimista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää sisäisen valvonnan järjestelmä, jonka pohjalta on mahdollista laatia ja esittää oikein tilinpäätös, jossa ei ole petoksesta tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, valita asianmukaiset tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja soveltaa niitä komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen (6) mukaisesti sekä laatia kirjanpidolliset arviot, jotka ovat kyseisissä olosuhteissa kohtuulliset. Johtaja vahvistaa säätiön tilinpäätöksen sen jälkeen, kun säätiön tilinpitäjä on laatinut tilinpäätöksen kaiken käytettävissä olevan tiedon pohjalta ja liittänyt tilinpäätökseen laatimansa ilmoituksen, jossa hän toteaa muun muassa saaneensa kohtuullisen varmuuden siitä, että tilinpäätös antaa kaikilta olennaisilta osiltaan oikean ja riittävän kuvan säätiön taloudellisesta asemasta.

b)

Tilien perustana olevien toimien laillisuutta ja asianmukaisuutta sekä varainhoidon moitteettomuuden periaatteen noudattamista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää vaikuttava ja tehokas sisäisen valvonnan järjestelmä, joka sisältää riittävän valvonnan ja tarkoituksenmukaiset toimenpiteet sääntöjenvastaisuuksien ja petosten estämiseksi sekä oikeudelliset toimet, joiden avulla tarvittaessa peritään takaisin aiheettomasti maksetut tai käytetyt varat.

Tarkastajan velvollisuus

6.

Tilintarkastustuomioistuimen vastuulla on antaa tarkastuksensa perusteella tarkastuslausuma Euroopan parlamentille ja neuvostolle (7) tilinpäätöksen luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Tilintarkastustuomioistuin toimittaa tarkastuksensa kansainvälisten tilinpäätösstandardien ja eettisten ohjeiden (IFAC) sekä ylimpien tarkastuselinten kansainvälisten standardien (INTOSAI) mukaisesti. Kyseisissä standardeissa edellytetään, että tilintarkastustuomioistuin suunnittelee ja toimittaa tarkastuksen siten, että sen avulla saadaan kohtuullinen varmuus siitä, onko säätiön tilinpäätöksessä olennaisia virheellisyyksiä ja ovatko tilien perustana olevat toimet lailliset ja asianmukaiset.

7.

Tarkastuksessa suoritetaan toimenpiteitä, joiden avulla hankitaan tarkastusevidenssiä tilinpäätökseen sisältyvistä luvuista ja siinä esitettävistä muista tiedoista sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tarkastajan harkintaan ja arvioon siitä, kuinka suuri on riski, että petoksesta tai virheestä johtuen tilinpäätökseen sisältyy olennainen virheellisyys tai tilien perustana olevien toimien kohdalla on jätetty olennaisella tavalla noudattamatta Euroopan unionin lainsäädännön vaatimuksia. Näitä riskejä arvioidessaan tarkastaja arvioi sisäisiä kontrolleja, jotka ovat relevantteja tilinpäätöksen laatimisen ja sen oikein esittämisen kannalta, sekä valvontajärjestelmiä, joiden avulla on tarkoitus varmistaa tilien perustana olevien toimien laillisuus ja asianmukaisuus. Tämän pohjalta tarkastaja suunnittelee olosuhteisiin nähden tarkoituksenmukaiset tarkastustoimenpiteet. Tarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätösperiaatteiden asianmukaisuuden ja esitettyjen kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen yleisen esittämistavan arvioiminen. EU:n varainhoitoasetuksen 208 artiklan 4 kohdassa säädetyn mukaisesti (8) tilintarkastustuomioistuin on tätä kertomusta ja tarkastuslausumaa laatiessaan ottanut huomioon riippumattoman ulkopuolisen tarkastajan säätiön tilien osalta suorittaman tarkastustyön.

8.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että se on saanut tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tarkastusevidenssiä tarkastuslausumansa perustaksi.

Lausunto tilien luotettavuudesta

9.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että säätiön taloudellinen asema 31. päivänä joulukuuta 2015 sekä sen toimien tulokset ja rahavirrat mainittuna päivänä päättyneeltä varainhoitovuodelta on esitetty tilinpäätöksessä kaikilta olennaisilta osiltaan oikein säätiön varainhoitoa koskevien säännösten ja komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti.

Lausunto tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta

10.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että säätiön 31. päivänä joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta annetun tilinpäätöksen perustana olevat toimet ovat kaikilta olennaisilta osiltaan lailliset ja asianmukaiset.

AIEMPINA VUOSINA ESITETTYJEN HUOMAUTUSTEN SEURANTA

11.

Liitteessä on yhteenveto korjaavista toimenpiteistä, jotka säätiö on toteuttanut tilintarkastustuomioistuimen aiempina vuosina esittämien huomautusten perusteella.

Tilintarkastustuomioistuimen IV jaosto on tilintarkastustuomioistuimen jäsenen Baudilio TOMÉ MUGURUZAN johdolla hyväksynyt tämän kertomuksen Luxemburgissa 13. syyskuuta 2016 pitämässään kokouksessa.

Tilintarkastustuomioistuimen puolesta

Vítor Manuel da SILVA CALDEIRA

presidentti

(1)  EYVL L 131, 23.5.1990, s. 1.

(2)  Lisätietoja säätiön toimivaltuuksista ja toiminnasta esitetään sen sivustolla: www.etf.europa.eu

(1)  Virkamiehiä, väliaikaisia toimihenkilöitä ja sopimussuhteisia toimihenkilöitä ja kansallisia asiantuntijoita.

Lähde: Säätiön toimittamat tiedot.

(3)  Sisältävät taseen, tuloslaskelman, rahavirtalaskelman, nettovarallisuuden muutoksia koskevan laskelman sekä yhteenvedon keskeisistä tilinpäätöksen laatimisperiaatteista ja muut liitetiedot.

(4)  Sisältää talousarvion toteutumalaskelman liitteineen.

(5)  Komission delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013 (EUVL L 328, 7.12.2013, s. 42), 39 ja 50 artikla.

(6)  Komission tilinpitäjän vahvistamat kirjanpitosäännöt perustuvat kansainvälisen tilintarkastajaliiton (International Federation of Accountants, IFAC) antamiin kansainvälisiin julkisen sektorin tilinpäätösstandardeihin (International Public Sector Accounting Standards, IPSAS) tai, silloin kuin se on relevanttia, kansainvälisen tilinpäätösstandardeja käsittelevän elimen (International Accounting Standards Board, IASB) antamiin kansainvälisiin IAS/IFRS-tilinpäätösstandardeihin (International Accounting Standards/International Financial Reporting Standards).

(7)  Delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013, 107 artikla.

(8)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU, Euratom) N:o 966/2012 (EUVL L 298, 26.10.2012, s. 1).

LIITE

Aiempina vuosina esitettyjen huomautusten seuranta

Vuosi

Tilintarkastustuomioistuimen huomautus

Korjaavan toimenpiteen tilanne

(Toteutettu / Kesken / Tekemättä / Ei relevantti)

2013

Vuoden 2013 lopussa säätiöllä oli tileillään 7,5 miljoonaa euroa yhdessä ainoassa pankissa, jonka luottoluokitus oli alhainen (F3, BBB) (1).

Kesken

2014

Vuodelta 2013 siirrettyjä määrärahoja peruuntui suuri määrä osastossa 1 (15,9 prosenttia) ja osastossa 2 (7,6 prosenttia). Tämä osoittaa, että rahoitustarpeet oli yliarvioitu.

Ei relevantti

2014

Sidottujen määrärahojen kokonaistaso oli korkea – 99,9 prosenttia. Vuodelle 2015 siirrettyjen sidottujen määrärahojen osuus oli suuri osastossa 2 (hallintomenot): 0,75 miljoonaa euroa eli 36,2 prosenttia (vuonna 2013: 0,55 miljoonaa euroa eli 30 prosenttia). Tämä johtui lähinnä vuoden 2014 lopussa tehdyistä suunnitelluista hankinnoista, jotka koskivat toimistokalusteiden uusimista (0,37 miljoonaa euroa), ohjelmistoja (0,14 miljoonaa euroa) ja laitteistoja (0,1 miljoonaa euroa).

Ei relevantti

2014

EU:n uudet henkilöstösäännöt tulivat voimaan vuonna 2005. Niissä määrättiin muun muassa, että ennen 1. toukokuuta 2004 palvelukseen otettujen virkamiesten palkat eivät saa olla pienempiä kuin edellisten EU:n henkilöstösääntöjen aikana. Tilintarkastustuomioistuimen tarkastuksessa kävi ilmi, että mainittua sääntöä ei noudatettu. Tuolloin palveluksessa olleista 96 väliaikaisesta toimihenkilöstä kahdelle maksettiin yhteensä 14 745 euroa (säätiölle aiheutuvat palkkakustannukset) liian vähän kaudella 2005–2014. Säätiö suoritti palkkaan liittyvät täydentävät maksut kesäkuussa 2015.

Toteutettu

(1)  Määrä on vähentynyt 1,8 miljoonaan euroon.

SÄÄTIÖN VASTAUS

Säätiö ottaa huomioon tilintarkastustuomioistuimen kertomuksen.

1.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 449/173

KERTOMUS

vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen laaja-alaisten tietojärjestelmien operatiivisesta hallinnoinnista vastaavan eurooppalaisen viraston (eu-LISA) tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

(2016/C 449/32)

JOHDANTO

1.

Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen laaja-alaisten tietojärjestelmien operatiivisesta hallinnoinnista vastaava eurooppalainen virasto (eu-LISA), jäljempänä ”virasto”, perustettiin Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 1077/2011 (1). Tallinnassa, Strasbourgissa ja Sankt Johann im Pongaussa sijaitseva virasto vastaa toisen sukupolven Schengenin tietojärjestelmän (SIS II), viisumitietojärjestelmän (VIS) ja Eurodac-järjestelmän operatiivisesta hallinnoinnista.

2.

Taulukossa esitetään viraston avainluvut (2).

Taulukko

Viraston avainluvut

2014

2015

Talousarvio (miljoonaa euroa) (1)

64,9

71,7

Henkilöstö 31. joulukuuta (2)

129

134

TARKASTUSLAUSUMAN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT

3.

Tilintarkastustuomioistuimen valitsema tarkastustapa käsittää analyyttiset tarkastustoimenpiteet, tapahtumien suoran testaamisen ja viraston valvontajärjestelmien keskeisten kontrollien arvioinnin. Tämän lisäksi hyödynnetään muiden tarkastajien työhön perustuvaa evidenssiä ja analysoidaan toimivan johdon vahvistusilmoitukset.

TARKASTUSLAUSUMA

4.

Tilintarkastustuomioistuin on tarkastanut Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 287 artiklan mukaisesti

a)

viraston tilinpäätöksen, joka sisältää tilinpäätöslaskelmat (3) ja selvityksen talousarvion toteuttamisesta (4)31. joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta, ja

b)

tilien perustana olevien toimien laillisuuden ja asianmukaisuuden.

Toimivan johdon velvollisuus

5.

Toimiva johto vastaa viraston tilinpäätöksen laatimisesta ja sen oikein esittämisestä sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta (5).

a)

Viraston tilinpäätöksen laatimista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää sisäisen valvonnan järjestelmä, jonka pohjalta on mahdollista laatia ja esittää oikein tilinpäätös, jossa ei ole petoksesta tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, valita asianmukaiset tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja soveltaa niitä komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen (6) mukaisesti sekä laatia kirjanpidolliset arviot, jotka ovat kyseisissä olosuhteissa kohtuulliset. Toimitusjohtaja vahvistaa viraston tilinpäätöksen sen jälkeen, kun viraston tilinpitäjä on laatinut tilinpäätöksen kaiken käytettävissä olevan tiedon pohjalta ja liittänyt tilinpäätökseen laatimansa ilmoituksen, jossa hän toteaa muun muassa saaneensa kohtuullisen varmuuden siitä, että tilinpäätös antaa kaikilta olennaisilta osiltaan oikean ja riittävän kuvan viraston taloudellisesta asemasta.

b)

Tilien perustana olevien toimien laillisuutta ja asianmukaisuutta sekä varainhoidon moitteettomuuden periaatteen noudattamista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää vaikuttava ja tehokas sisäisen valvonnan järjestelmä, joka sisältää riittävän valvonnan ja tarkoituksenmukaiset toimenpiteet sääntöjenvastaisuuksien ja petosten estämiseksi sekä oikeudelliset toimet, joiden avulla tarvittaessa peritään takaisin aiheettomasti maksetut tai käytetyt varat.

Tarkastajan velvollisuus

6.

Tilintarkastustuomioistuimen vastuulla on antaa tarkastuksensa perusteella tarkastuslausuma Euroopan parlamentille ja neuvostolle (7) tilinpäätöksen luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Tilintarkastustuomioistuin toimittaa tarkastuksensa kansainvälisten tilinpäätösstandardien ja eettisten ohjeiden (IFAC) sekä ylimpien tarkastuselinten kansainvälisten standardien (INTOSAI) mukaisesti. Kyseisissä standardeissa edellytetään, että tilintarkastustuomioistuin suunnittelee ja toimittaa tarkastuksen siten, että sen avulla saadaan kohtuullinen varmuus siitä, onko viraston tilinpäätöksessä olennaisia virheellisyyksiä ja ovatko tilien perustana olevat toimet lailliset ja asianmukaiset.

7.

Tarkastuksessa suoritetaan toimenpiteitä, joiden avulla hankitaan tarkastusevidenssiä tilinpäätökseen sisältyvistä luvuista ja siinä esitettävistä muista tiedoista sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tarkastajan harkintaan ja arvioon siitä, kuinka suuri on riski, että petoksesta tai virheestä johtuen tilinpäätökseen sisältyy olennainen virheellisyys tai tilien perustana olevien toimien kohdalla on jätetty olennaisella tavalla noudattamatta Euroopan unionin lainsäädännön vaatimuksia. Näitä riskejä arvioidessaan tarkastaja arvioi sisäisiä kontrolleja, jotka ovat relevantteja tilinpäätöksen laatimisen ja sen oikein esittämisen kannalta, sekä valvontajärjestelmiä, joiden avulla on tarkoitus varmistaa tilien perustana olevien toimien laillisuus ja asianmukaisuus. Tämän pohjalta tarkastaja suunnittelee olosuhteisiin nähden tarkoituksenmukaiset tarkastustoimenpiteet. Tarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätösperiaatteiden asianmukaisuuden ja esitettyjen kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen yleisen esittämistavan arvioiminen. EU:n varainhoitoasetuksen 208 artiklan 4 kohdassa säädetyn mukaisesti (8) tilintarkastustuomioistuin on tätä kertomusta ja tarkastuslausumaa laatiessaan ottanut huomioon riippumattoman ulkopuolisen tarkastajan viraston tilien osalta suorittaman tarkastustyön.

8.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että se on saanut tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tarkastusevidenssiä tarkastuslausumansa perustaksi.

Lausunto tilien luotettavuudesta

9.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viraston taloudellinen asema 31 päivänä joulukuuta 2015 sekä sen toimien tulokset ja rahavirrat mainittuna päivänä päättyneeltä varainhoitovuodelta on esitetty tilinpäätöksessä kaikilta olennaisilta osiltaan oikein viraston varainhoitoa koskevien säännösten ja komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti.

Lausunto tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta

10.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viraston 31 päivänä joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta annetun tilinpäätöksen perustana olevat toimet ovat kaikilta olennaisilta osiltaan lailliset ja asianmukaiset.

11.

Jäljempänä esitettävät huomautukset eivät aseta tilintarkastustuomioistuimen lausuntoja kyseenalaiseksi.

HUOMAUTUKSET TOIMIEN LAILLISUUDESTA JA ASIANMUKAISUUDESTA

12.

Virasto teki kahden miljoonan euron puitesopimuksen toimeksisaajan kanssa hankintapalveluista (hankintapalvelut), jotka koskivat palveluntarjoajana olevan kolmannen osapuolen koulutus-, valmennus- ja oppisopimuspalveluja (koulutuspalvelut). Toimeksisaaja yksilöi sopivat koulutuspalvelut pyyntöjen mukaan ja esittää koulutuspalveluista hintatarjouksen sekä omasta hankintapalvelustaan maksun (tulospalkkion). Puitesopimuksessa ei kuitenkaan täsmennetty, että hankintapalveluiden olisi oltava viraston varainhoitosääntöihin sisältyvien hankintasäännösten mukaisia. Niin ollen nykyisellä prosessilla, jossa hintatarjous annetaan viraston hyväksyttäväksi, ei taata, että palveluhankinnat ovat kaikkien varainhoitosääntöihin sisältyvien vaatimusten mukaisia.

13.

Kiinnostuksenilmaisupyynnöt ja ehdokkaiden esivalinta noin 20 miljoonan euron neuvottelumenettelyyn toteutettiin ilman tulojen ja menojen hyväksyjän valtuutusta.

HUOMAUTUKSET BUDJETTIHALLINNOSTA

14.

Sidottuja määrärahoja siirrettiin osastossa 2 (hallintomenot) yhdeksän miljoonaa euroa eli 50 prosenttia kaikista sidotuista määrärahoista (vuonna 2014: 15 miljoonaa euroa eli 87 prosenttia). Määrärahasiirrot liittyvät lähinnä Strasbourgissa sijaitsevan kiinteistön laajennuksesta tehtyyn suureen sopimukseen (4,6 miljoonaa euroa) sekä monivuotisten sopimusten perusteella toteutuneisiin palveluihin.

15.

Schengenin säännöstöön liittyneiden maiden (Sveitsi, Liechtenstein, Islanti ja Norja) kanssa ei ole vieläkään ole sovittu järjestelyistä, joiden yhteydessä määritettäisiin tarkat säännöt asianomaisten maiden osallistumisesta viraston työhön sekä niiden äänioikeudesta ja maksuosuuksista viraston talousarvioon. Sääntöjen puuttuessa Schengenin säännöstöön liittyneet maat osallistuvat viraston talousarvion osaston 3 (toimintamenot) rahoittamiseen EU:n kanssa tehtyjen assosiaatiosopimusten mukaisesti. Maat eivät kuitenkaan vielä osallistu viraston talousarvion osastoihin 1 ja 2 (palkat ja muut hallintomenot) kuuluvien toimien rahoittamiseen.

MUITA HUOMAUTUKSIA

16.

Tarkastetuista hankintamenettelyistä kävi ilmi, että virasto teki puitesopimuksia yhden ainoan toimeksisaajan kanssa määrittelemättä pyytämiään palveluja tarkasti. Tämä rajoittaa kilpailua ja lisää riippuvuutta kyseisestä toimeksisaajasta. Viraston olisi tehtävä sopimuksia useiden palveluntoimittajien kanssa tai määriteltävä vaaditut palvelut tarkemmin, mikäli se on mahdollista.

AIEMPINA VUOSINA ESITETTYJEN HUOMAUTUSTEN SEURANTA

17.

Liitteessä on yhteenveto korjaavista toimenpiteistä, jotka virasto on toteuttanut tilintarkastustuomioistuimen aiempina vuosina esittämien huomautusten perusteella.

Tilintarkastustuomioistuimen IV jaosto on tilintarkastustuomioistuimen jäsenen Baudilio TOMÉ MUGURUZAN johdolla hyväksynyt tämän kertomuksen Luxemburgissa 13. syyskuuta 2016 pitämässään kokouksessa.

Tilintarkastustuomioistuimen puolesta

Vítor Manuel da SILVA CALDEIRA

presidentti

(1)  EUVL L 286, 1.11.2011, s. 1.

(2)  Lisätietoja viraston toimivaltuuksista ja toiminnasta esitetään sen sivustolla: www.eulisa.europa.eu.

(1)  Talousarviota koskevat luvut perustuvat maksumäärärahoihin.

(2)  Virkamiehiä, väliaikaisia toimihenkilöitä ja sopimussuhteisia toimihenkilöitä ja kansallisia asiantuntijoita.

Lähde: Viraston toimittamat tiedot.

(3)  Sisältävät taseen, tuloslaskelman, rahavirtalaskelman, nettovarallisuuden muutoksia koskevan laskelman sekä yhteenvedon keskeisistä tilinpäätöksen laatimisperiaatteista ja muut liitetiedot.

(4)  Sisältää talousarvion toteutumalaskelman liitteineen.

(5)  Komission delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013 (EUVL L 328, 7.12.2013, s. 42), 39 ja 50 artikla.

(6)  Komission tilinpitäjän vahvistamat kirjanpitosäännöt perustuvat kansainvälisen tilintarkastajaliiton (International Federation of Accountants, IFAC) antamiin kansainvälisiin julkisen sektorin tilinpäätösstandardeihin (International Public Sector Accounting Standards, IPSAS) tai, silloin kuin se on relevanttia, kansainvälisen tilinpäätösstandardeja käsittelevän elimen (International Accounting Standards Board, IASB) antamiin kansainvälisiin IAS/IFRS-tilinpäätösstandardeihin (International Accounting Standards/International Financial Reporting Standards).

(7)  Delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013, 107 artikla.

(8)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU, Euratom) N:o 966/2012 (EUVL L 298, 26.10.2012, s. 1).

LIITE

Aiempina vuosina esitettyjen huomautusten seuranta

Vuosi

Tilintarkastustuomioistuimen huomautus

Korjaavan toimenpiteen tilanne

(Toteutettu / Kesken / Tekemättä / Ei relevantti)

2013

Aineellisia käyttöomaisuushyödykkeitä ei ole vakuutettu, lukuun ottamatta usean riskin palovakuutusta, joka kattaa Tallinnassa sijaitsevat toimitilat.

Toteutettu

2013

Viraston perustamisasetuksen mukaan kunkin Schengenin säännöstön täytäntöönpanoon, soveltamiseen ja kehittämiseen sekä Eurodacia koskeviin toimenpiteisiin osallistuvan valtion on suoritettava maksuosuus viraston talousarvioon. Schengenin säännöstöön liittyneet maat käyttivät viraston hallinnoimia järjestelmiä vuonna 2013, vaikka komission neuvottelut olivat edelleen kesken.

Kesken (1)

2014

Tilien luotettavuus: tiettyjä seikkoja painottava kappale

Asettamatta kyseenalaiseksi kohdassa 8 esitettyä kantaa, tilintarkastustuomioistuin kiinnittää huomiota siihen, miten Schengenin tietojärjestelmä (SIS II), viisumitietojärjestelmä (VIS) ja Eurodac (-järjestelmät) on arvostettu viraston tilinpäätöksessä. Näiden järjestelmien operatiivinen hallinnointi on viraston ydintehtävä. Järjestelmien kehittämisestä aiheutuvien kulujen kokonaismäärästä ei ole luotettavia ja täydellisiä tietoja, joten järjestelmät on kirjattu viraston tileihin komission kirjanpitoon sisältyvän nettokirjanpitoarvon mukaan; kirjauksia päivitettiin vuoden päättyessä (noin 6,6  miljoonaa euroa siirron ajankohtana ja 2,1 miljoonaa euroa 31. joulukuuta 2014) (2). Nettokirjanpitoarvot liittyvät lähinnä tietokonelaitteisiin ja valmiina ostettavien ohjelmistojen osiin eikä niihin sisälly ohjelmistojen kehittämiskuluja (ks. viraston tilinpäätöksen liitetieto 6.3.1).

Kesken

2014

Sidottuja määrärahoja siirrettiin varainhoitovuodelta 2013 varainhoitovuodelle 2014 osastossa 1 (henkilöstömenot) ja osastossa 2 (hallintomenot) yhteensä 6,6 miljoonaa euroa, josta 1,7 miljoonaa euroa (26 prosenttia) peruuntui vuonna 2014. Tämä osoittaa, että talousarviotarpeet yliarvioitiin vuoden 2013 lopussa.

ei relevantti

2014

Varainhoitovuodelle 2015 siirrettyjen sidottujen määrärahojen osuus oli erittäin suuri osastossa 2 (hallintomenot): niiden määrä oli 15 miljoonaa euroa eli 87 prosenttia (vuonna 2013 siirrettiin kuusi miljoonaa euroa eli 79 prosenttia sidotuista määrärahoista). Määrärahasiirrot johtuivat lähinnä siitä, että viraston Strasbourgin toimipaikan laajennusta ja kunnostusta koskevat hankintamenettelyt viivästyivät. Sidottujen määrärahojen siirtojen osuus oli suuri myös osastossa 3 (toimintamenot): niiden määrä oli 24,5 miljoonaa euroa eli 85 prosenttia määrärahoista (vuodelta 2013 ei ole saatavilla vertailukelpoisia lukuja). Siirrot johtuivat lähinnä it-järjestelmien ylläpitoon liittyvien sopimusten monivuotisuudesta. Peruuntuneiden varainhoitovuodelta 2013 tehtyjen siirtojen ja varainhoitovuodelta 2014 varainhoitovuodelle 2015 tehtyjen siirtojen suuri määrä on vastoin talousarvion vuotuisperiaatetta. Viraston on otettava käyttöön luotettavat menettelyt talousarvion suunnittelua, toteuttamista ja valvontaa varten.

ei relevantti

(1)  Lisätietoja kohdasta 15 sekä viraston vastauksesta.

(2)  Määrä oli 0,2 miljoonaa euroa 31. joulukuuta 2015 eli alle olennaisuusrajan.

VIRASTON VASTAUS

14.

Kyseinen puitesopimus tehtiin avoimessa menettelyssä viraston varainhoitoasetuksen sääntöjen mukaisesti. Vaikka menettelyssä ei yksiselitteisesti edellytetty, että sopimuksensaajan tulisi noudattaa EU:n hankintasääntöjä, eritelmissä on maininta pakollisesta markkinoiden alhaisimman hintatarjouksen ehdosta. Virastolla on oikeus määrätä hinnantarkistus, jos tarjolla on edullisempi hinta.

Virasto ei ole tietoinen lakisääteisestä toimeksisaajia koskevasta velvoitteesta noudattaa erityisiä hankintasääntöjä.

15.

Viraston kantana on, että varainhoitoasetuksen ja sen soveltamissääntöjen tarkoittamaa esivalintaa (eli etukäteen laadittujen valintaperusteiden muodollinen soveltaminen) ei tehty ennen neuvottelumenettelyn aloittamista. Kiinnostuksenilmaisupyyntöä käytettiin osana markkinakartoitusta eikä tarjouskilpailumenettelynä. Markkinakartoituksen tulokset sisältyivät asiakirjoihin, jotka tulojen ja menojen hyväksyjä hyväksyi ennen tarjouskilpailun käynnistämistä.

16.

Kuten tilintarkastustuomioistuin Strasbourgin toimitilan laajennukseen liittyvästä määrärahasiirrosta toteaa, maksusuunnitelman tiedettiin edellyttävän suuria C 1:n ja C 2:n määrärahojen siirtoja, ja hallintoneuvosto oli suunnitellut ja hyväksynyt nämä toimet.

Virasto käytti huomattavia voimavaroja suunnitteluun ja koordinointiin tarkistaakseen, että jaksottamattomat määrärahasiirrot olivat kaikissa tapauksissa perusteltuja, mistä osoituksena on peruutusten voimakas väheneminen 1 690 194,29 eurosta (eli 25,53 % kaikista määrärahasiirroista vuonna 2014) 457 590,48 euroon (eli 8,7 % määrärahasiirroista vuonna 2015).

17.

Virasto katsoo huomautuksen olevan aiheellinen ja toteaa, että kaikki oikeudellisesti mahdolliset toimet on tehty, jotta saataisiin assosioituneet maat suorittamaan maksuosuutensa viraston talousarvioon, ja että neuvotteluja näiden maiden kanssa johtaa Euroopan komissio eikä virasto. Sopimukset edellyttävät kyseisten maiden kansallisten parlamenttien hyväksymistä.

18.

Virasto määrittelee tekniset vaatimukset parhaimman tietonsa perusteella tarjouskilpailujen alkamisen aikana tai, kun neuvottelut nykyisen toimeksisaajan kanssa ovat vääjäämättömät.

Erityisesti viraston hallinnoimien järjestelmien osalta virastosta riippumattomat ulkopuoliset tekijät rajoittavat mahdollisuuksia avata tarjouskilpailuja uudelleen. Näitä tekijöitä ovat muiden muassa seuraavat: järjestelmien muuttuneet tekniset ja oikeudelliset vaatimukset, joita joudutaan vertailemaan tarjouskilpailussa; tarjouskilpailuja järjestävien työntekijöiden rajoitettu määrä; operatiivisen toiminnan sopimusten vaatimuksille asettamat aikarajoitukset.

1.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 449/179

KERTOMUS

Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

(2016/C 449/33)

JOHDANTO

1.

Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto (jäljempänä ”virasto”) perustettiin neuvoston asetuksella (EY) N:o 2062/94 (1). Bilbaossa sijaitsevan viraston tehtävänä on koota ja jakaa tietoa työterveys- ja työturvallisuusalan kansallisen ja unionin tason toimien painopistealoista, tukea toimintapolitiikkojen laadintaan ja täytäntöönpanoon osallistuvia kansallisia ja unionin elimiä ja tiedottaa ennalta ehkäisevistä toimista.

2.

Taulukossa esitetään viraston avainluvut (2).

Taulukko

Viraston avainluvut

2014

2015

Talousarvio (miljoonaa euroa)

17,3

16,9

Henkilöstö 31. joulukuuta (1)

65

65

TARKASTUSLAUSUMAN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT

3.

Tilintarkastustuomioistuimen valitsema tarkastustapa käsittää analyyttiset tarkastustoimenpiteet, tapahtumien suoran testaamisen ja viraston valvontajärjestelmien keskeisten kontrollien arvioinnin. Tämän lisäksi hyödynnetään muiden tarkastajien työhön perustuvaa evidenssiä ja analysoidaan toimivan johdon vahvistusilmoitukset.

TARKASTUSLAUSUMA

4.

Tilintarkastustuomioistuin on tarkastanut Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 287 artiklan mukaisesti

a)

Viraston tilinpäätöksen, joka sisältää tilinpäätöslaskelmat (3) ja selvityksen talousarvion toteuttamisesta (4)31. joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta, ja

b)

tilien perustana olevien toimien laillisuuden ja asianmukaisuuden.

Toimivan johdon velvollisuus

5.

Toimiva johto vastaa viraston tilinpäätöksen laatimisesta ja sen oikein esittämisestä sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta (5).

a)

Viraston tilinpäätöksen laatimista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää sisäisen valvonnan järjestelmä, jonka pohjalta on mahdollista laatia ja esittää oikein tilinpäätös, jossa ei ole petoksesta tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, valita asianmukaiset tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja soveltaa niitä komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen (6) mukaisesti sekä laatia kirjanpidolliset arviot, jotka ovat kyseisissä olosuhteissa kohtuulliset. Johtaja vahvistaa viraston tilinpäätöksen sen jälkeen, kun viraston tilinpitäjä on laatinut tilinpäätöksen kaiken käytettävissä olevan tiedon pohjalta ja liittänyt tilinpäätökseen laatimansa ilmoituksen, jossa hän toteaa muun muassa saaneensa kohtuullisen varmuuden siitä, että tilinpäätös antaa kaikilta olennaisilta osiltaan oikean ja riittävän kuvan viraston taloudellisesta asemasta.

b)

Tilien perustana olevien toimien laillisuutta ja asianmukaisuutta sekä varainhoidon moitteettomuuden periaatteen noudattamista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää vaikuttava ja tehokas sisäisen valvonnan järjestelmä, joka sisältää riittävän valvonnan ja tarkoituksenmukaiset toimenpiteet sääntöjenvastaisuuksien ja petosten estämiseksi sekä oikeudelliset toimet, joiden avulla tarvittaessa peritään takaisin aiheettomasti maksetut tai käytetyt varat.

Tarkastajan velvollisuus

6.

Tilintarkastustuomioistuimen vastuulla on antaa tarkastuksensa perusteella tarkastuslausuma Euroopan parlamentille ja neuvostolle (7) tilinpäätöksen luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Tilintarkastustuomioistuin toimittaa tarkastuksensa kansainvälisten tilinpäätösstandardien ja eettisten ohjeiden (IFAC) sekä ylimpien tarkastuselinten kansainvälisten standardien (INTOSAI) mukaisesti. Kyseisissä standardeissa edellytetään, että tilintarkastustuomioistuin suunnittelee ja toimittaa tarkastuksen siten, että sen avulla saadaan kohtuullinen varmuus siitä, onko viraston tilinpäätöksessä olennaisia virheellisyyksiä ja ovatko tilien perustana olevat toimet lailliset ja asianmukaiset.

7.

Tarkastuksessa suoritetaan toimenpiteitä, joiden avulla hankitaan tarkastusevidenssiä tilinpäätökseen sisältyvistä luvuista ja siinä esitettävistä muista tiedoista sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tarkastajan harkintaan ja arvioon siitä, kuinka suuri on riski, että petoksesta tai virheestä johtuen tilinpäätökseen sisältyy olennainen virheellisyys tai tilien perustana olevien toimien kohdalla on jätetty olennaisella tavalla noudattamatta Euroopan unionin lainsäädännön vaatimuksia. Näitä riskejä arvioidessaan tarkastaja arvioi sisäisiä kontrolleja, jotka ovat relevantteja tilinpäätöksen laatimisen ja sen oikein esittämisen kannalta, sekä valvontajärjestelmiä, joiden avulla on tarkoitus varmistaa tilien perustana olevien toimien laillisuus ja asianmukaisuus. Tämän pohjalta tarkastaja suunnittelee olosuhteisiin nähden tarkoituksenmukaiset tarkastustoimenpiteet. Tarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätösperiaatteiden asianmukaisuuden ja esitettyjen kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen yleisen esittämistavan arvioiminen. EU:n varainhoitoasetuksen 208 artiklan 4 kohdassa säädetyn mukaisesti (8) tilintarkastustuomioistuin on tätä kertomusta ja tarkastuslausumaa laatiessaan ottanut huomioon riippumattoman ulkopuolisen tarkastajan viraston tilien osalta suorittaman tarkastustyön.

8.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että se on saanut tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tarkastusevidenssiä tarkastuslausumansa perustaksi.

Lausunto tilien luotettavuudesta

9.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viraston taloudellinen asema 31. päivänä joulukuuta 2015 sekä sen toimien tulokset ja rahavirrat mainittuna päivänä päättyneeltä varainhoitovuodelta on esitetty tilinpäätöksessä kaikilta olennaisilta osiltaan oikein viraston varainhoitoa koskevien säännösten ja komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti.

Lausunto tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta

10.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viraston 31. päivänä joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta annetun tilinpäätöksen perustana olevat toimet ovat kaikilta olennaisilta osiltaan lailliset ja asianmukaiset.

11.

Jäljempänä esitettävät huomautukset eivät aseta tilintarkastustuomioistuimen lausuntoja kyseenalaiseksi.

HUOMAUTUKSET BUDJETTIHALLINNOSTA

12.

Siirrettyjen sidottujen määrärahojen osuus oli edelleen suuri osastossa 2 (hallintomenot): 364 740 miljoonaa euroa eli 26 prosenttia (vuonna 2014: 443 412 euroa eli 34 prosenttia). Määrärahasiirrot johtuivat lähinnä palveluista, joista on tehty sopimus kaksi kalenterivuotta kattavaksi ajaksi, sekä IT-palveluista, joita ei ollut vielä kokonaan toimitettu tai laskutettu vuoden 2015 loppuun mennessä.

13.

Siirrettyjen sidottujen määrärahojen osuus oli edelleen suuri osastossa 3 (toimintamenot):3 383 052 euroa eli 41 prosenttia (vuonna 2014: 4 277 160 euroa eli 42 prosenttia). Määrärahasiirrot johtuvat lähinnä tutkimusalan suurhankkeista, jotka kestävät yli vuoden, sekä johtokunnan kokouksesta, joka oli määrä pitää vuoden 2015 viimeisellä neljänneksellä, mutta pidettiin vasta tammikuussa 2016.

AIEMPINA VUOSINA ESITETTYJEN HUOMAUTUSTEN SEURANTA

14.

Liitteessä on yhteenveto korjaavista toimenpiteistä, jotka virasto on toteuttanut tilintarkastustuomioistuimen aiempina vuosina esittämien huomautusten perusteella.

Tilintarkastustuomioistuimen IV jaosto on tilintarkastustuomioistuimen jäsenen Baudilio TOMÉ MUGURUZAN johdolla hyväksynyt tämän kertomuksen Luxemburgissa 13 päivänä syyskuuta 2016 pitämässään kokouksessa.

Tilintarkastustuomioistuimen puolesta

Vítor Manuel da SILVA CALDEIRA

presidentti

(1)  EYVL L 216, 20.8.1994, s. 1. Asetusta on viimeksi muutettu asetuksella (EY) N:o 1112/2005 (EUVL L 184, 15.7.2005, s. 5).

(2)  Lisätietoja viraston toimivaltuuksista ja toiminnasta esitetään sen sivustolla: www.osha.europa.eu.

(1)  Virkamiehiä, väliaikaisia toimihenkilöitä ja sopimussuhteisia toimihenkilöitä ja kansallisia asiantuntijoita.

Lähde: Viraston toimittamat tiedot.

(3)  Sisältävät taseen, tuloslaskelman, rahavirtalaskelman, nettovarallisuuden muutoksia koskevan laskelman sekä yhteenvedon keskeisistä tilinpäätöksen laatimisperiaatteista ja muut liitetiedot.

(4)  Sisältää talousarvion toteutumalaskelman liitteineen.

(5)  Komission delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013 (EUVL L 328, 7.12.2013, s. 42), 39 ja 50 artikla.

(6)  Komission tilinpitäjän vahvistamat kirjanpitosäännöt perustuvat kansainvälisen tilintarkastajaliiton (International Federation of Accountants, IFAC) antamiin kansainvälisiin julkisen sektorin tilinpäätösstandardeihin (International Public Sector Accounting Standards, IPSAS) tai, silloin kuin se on relevanttia, kansainvälisen tilinpäätösstandardeja käsittelevän elimen (International Accounting Standards Board, IASB) antamiin kansainvälisiin IAS/IFRS-tilinpäätösstandardeihin (International Accounting Standards/International Financial Reporting Standards).

(7)  Asetus (EU) N:o 1271/2013, 107 artikla.

(8)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU, Euratom) N:o 966/2012 (EUVL L 298, 26.10.2012, s. 1).

LIITE

Aiempina vuosina esitettyjen huomautusten seuranta

Vuosi

Tilintarkastustuomioistuimen huomautus

Korjaavan toimenpiteen tilanne

(Toteutettu / Kesken / Tekemättä / Ei relevantti)

2014

Sidottujen määrärahojen osuus oli kaiken kaikkiaan 99 prosenttia (saman verran kuin vuonna 2013). Vuodelle 2015 siirrettyjen sidottujen määrärahojen osuus oli kuitenkin suuri osastossa 2 (hallintomenot): 443 412  euroa eli 34 prosenttia (vuonna 2013 vastaava luku oli 601 426  miljoonaa euroa eli 30 prosenttia).

Pääasiassa siirrot aiheutuivat vuoden lopussa toteutetuista suunnitelmien mukaisista tavaroiden ja palveluiden hankinnoista, jotka liittyivät viraston uusien toimitilojen kunnostamiseen ja vuotuisten IT-sopimusten uusimiseen, sekä tarkastuspalveluista aiheutuneista kuluista.

Ei relevantti

2014

EU:n uudet henkilöstösäännöt tulivat voimaan vuonna 2005. Niissä määrättiin muun muassa, että ennen 1. toukokuuta 2004 palvelukseen otettujen virkamiesten palkat eivät saa olla pienempiä kuin edellisten EU:n henkilöstösääntöjen aikana. Tilintarkastustuomioistuimen tarkastuksessa kävi ilmi, että mainittua sääntöä ei noudatettu: tuolloin palveluksessa olleista 26 virkamiehestä yhdelle maksettiin 5 300  euroa liian vähän kaudella 2005–2014. Virasto suorittaa palkkaan liittyvät täydentävät maksut mahdollisimman pian.

Toteutettu

VIRASTON VASTAUKSET

Virasto ottaa huomioon tilintarkastustuomioistuimen kertomuksen.

1.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 449/184

KERTOMUS

Euratomin hankintakeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä keskuksen vastaus

(2016/C 449/34)

JOHDANTO

1.

Euratomin hankintakeskus (jäljempänä ”keskus”) perustettiin vuonna 1958 (1). Keskuksen perussääntö on korvattu neuvoston päätöksellä 2008/114/EY, Euratom (2). Luxemburgissa sijaitsevan keskuksen päätehtävänä on huolehtia siitä, että Euroopan unionissa toimiville käyttäjille toimitetaan säännöllisesti ydinmateriaaleja (erityisesti ydinpolttoaineita). Tässä yhteydessä keskus soveltaa yhteistä hankintapolitiikkaa, jonka perustana on yhtäläinen pääsy hankintalähteille.

2.

Keskus ei saanut vuosina 2008–2011 omaa talousarviota toimintansa rahoittamiseen. Komissio vastasi kaikista kuluista, jotka aiheutuivat keskuksen toimien täytäntöönpanosta. Vuodesta 2012 lähtien komissio on myöntänyt keskukselle oman talousarvion, joka kuitenkin kattaa vain pienen osan keskuksen menoista.

3.

Taulukossa esitetään keskuksen avainluvut (3).

Taulukko

Keskuksen avainluvut

2014

2015

Talousarvio (miljoonaa euroa)

0,1

0,1

Henkilöstö 31. joulukuuta (1)

18

17

TARKASTUSLAUSUMAN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT

4.

Tilintarkastustuomioistuimen valitsema tarkastustapa käsittää analyyttiset tarkastustoimenpiteet, tapahtumien suoran testaamisen ja keskuksen valvontajärjestelmien keskeisten kontrollien arvioinnin. Tämän lisäksi hyödynnetään muiden tarkastajien työhön perustuvaa evidenssiä (kun relevanttia evidenssiä on saatavilla) ja analysoidaan toimivan johdon vahvistusilmoitukset.

TARKASTUSLAUSUMA

5.

Tilintarkastustuomioistuin on tarkastanut Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 287 artiklan mukaisesti

a)

keskuksen tilinpäätöksen, joka sisältää tilinpäätöslaskelmat (4) ja selvityksen talousarvion toteuttamisesta (5)31. joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta, ja

b)

tilien perustana olevien toimien laillisuuden ja asianmukaisuuden.

Toimivan johdon velvollisuus

6.

Toimiva johto vastaa keskuksen tilinpäätöksen laatimisesta ja sen oikein esittämisestä sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta (6).

a)

Keskuksen tilinpäätöksen laatimista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää sisäisen valvonnan järjestelmä, jonka pohjalta on mahdollista laatia ja esittää oikein tilinpäätös, jossa ei ole petoksesta tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, valita asianmukaiset tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja soveltaa niitä komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen (7) mukaisesti sekä laatia kirjanpidolliset arviot, jotka ovat kyseisissä olosuhteissa kohtuulliset. Pääjohtaja vahvistaa keskuksen tilinpäätöksen sen jälkeen, kun keskuksen tilinpitäjä on laatinut tilinpäätöksen kaiken käytettävissä olevan tiedon pohjalta ja liittänyt tilinpäätökseen laatimansa ilmoituksen, jossa hän toteaa muun muassa saaneensa kohtuullisen varmuuden siitä, että tilinpäätös antaa kaikilta olennaisilta osiltaan oikean ja riittävän kuvan keskuksen taloudellisesta asemasta.

b)

Tilien perustana olevien toimien laillisuutta ja asianmukaisuutta sekä varainhoidon moitteettomuuden periaatteen noudattamista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää vaikuttava ja tehokas sisäisen valvonnan järjestelmä, joka sisältää riittävän valvonnan ja tarkoituksenmukaiset toimenpiteet sääntöjenvastaisuuksien ja petosten estämiseksi sekä oikeudelliset toimet, joiden avulla tarvittaessa peritään takaisin aiheettomasti maksetut tai käytetyt varat.

Tarkastajan velvollisuus

7.

Tilintarkastustuomioistuimen vastuulla on antaa tarkastuksensa perusteella tarkastuslausuma Euroopan parlamentille ja neuvostolle (8) tilinpäätöksen luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Tilintarkastustuomioistuin toimittaa tarkastuksensa kansainvälisten tilinpäätösstandardien ja eettisten ohjeiden (IFAC) sekä ylimpien tarkastuselinten kansainvälisten standardien (INTOSAI) mukaisesti. Kyseisissä standardeissa edellytetään, että tilintarkastustuomioistuin suunnittelee ja toimittaa tarkastuksen siten, että sen avulla saadaan kohtuullinen varmuus siitä, onko keskuksen tilinpäätöksessä olennaisia virheellisyyksiä ja ovatko tilien perustana olevat toimet lailliset ja asianmukaiset.

8.

Tarkastuksessa suoritetaan toimenpiteitä, joiden avulla hankitaan tarkastusevidenssiä tilinpäätökseen sisältyvistä luvuista ja siinä esitettävistä muista tiedoista sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tarkastajan harkintaan ja arvioon siitä, kuinka suuri on riski, että petoksesta tai virheestä johtuen tilinpäätökseen sisältyy olennainen virheellisyys tai tilien perustana olevien toimien kohdalla on jätetty olennaisella tavalla noudattamatta Euroopan unionin lainsäädännön vaatimuksia. Näitä riskejä arvioidessaan tarkastaja arvioi sisäisiä kontrolleja, jotka ovat relevantteja tilinpäätöksen laatimisen ja sen oikein esittämisen kannalta, sekä valvontajärjestelmiä, joiden avulla on tarkoitus varmistaa tilien perustana olevien toimien laillisuus ja asianmukaisuus. Tämän pohjalta tarkastaja suunnittelee olosuhteisiin nähden tarkoituksenmukaiset tarkastustoimenpiteet. Tarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätösperiaatteiden asianmukaisuuden ja esitettyjen kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen yleisen esittämistavan arvioiminen.

9.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että se on saanut tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tarkastusevidenssiä tarkastuslausumansa perustaksi.

Lausunto tilien luotettavuudesta

10.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että keskuksen taloudellinen asema 31 päivänä joulukuuta 2015 sekä sen toimien tulokset ja rahavirrat mainittuna päivänä päättyneeltä varainhoitovuodelta on esitetty tilinpäätöksessä kaikilta olennaisilta osiltaan oikein keskuksen varainhoitoa koskevien säännösten ja komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti.

Lausunto tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta

11.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että keskuksen 31 päivänä joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta annetun tilinpäätöksen perustana olevat toimet ovat kaikilta olennaisilta osiltaan lailliset ja asianmukaiset.

12.

Jäljempänä esitettävät huomautukset eivät aseta tilintarkastustuomioistuimen lausuntoja kyseenalaiseksi.

HUOMAUTUKSET BUDJETTIHALLINNOSTA

13.

Seuraavalle varainhoitovuodelle siirrettyjen sidottujen määrärahojen osuus oli suuri osastossa 2: niiden määrä oli 41 482 euroa eli 50,5 prosenttia (vuonna 2014: 8 970 euroa eli 14,9 prosenttia). Määrärahasiirrot liittyivät lähinnä joulukuussa 2015 tilattujen IT-laitteiden (palvelinten ja kannettavien tietokoneiden) hankintaan ja IT-alan konsulttipalveluihin, jotka jatkuvat seuraavana kalenterivuonna.

Tilintarkastustuomioistuimen IV jaosto on tilintarkastustuomioistuimen jäsenen Baudilio TOMÉ MUGURUZAN johdolla hyväksynyt tämän kertomuksen Luxemburgissa 13. syyskuuta 2016 pitämässään kokouksessa.

Tilintarkastustuomioistuimen puolesta

Vítor Manuel da SILVA CALDEIRA

presidentti

(1)  EYVL 27, 6.12.1958, s. 534/58.

(2)  EUVL L 41, 15.2.2008, s. 15.

(3)  Lisätietoja keskuksen toimivaltuuksista ja toiminnasta esitetään sen sivustolla: http://ec.europa.eu/euratom/index.html.

(1)  Virkamiehiä, väliaikaisia toimihenkilöitä ja sopimussuhteisia toimihenkilöitä ja kansallisia asiantuntijoita.

Lähde: Keskuksen toimittamat tiedot.

(4)  Sisältävät taseen, tuloslaskelman, rahavirtalaskelman, nettovarallisuuden muutoksia koskevan laskelman sekä yhteenvedon keskeisistä tilinpäätöksen laatimisperiaatteista ja muut liitetiedot.

(5)  Sisältää talousarvion toteutumalaskelman liitteineen.

(6)  Komission delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013 (EUVL L 328, 7.12.2013, s. 42), 39 ja 50 artikla.

(7)  Komission tilinpitäjän vahvistamat kirjanpitosäännöt perustuvat kansainvälisen tilintarkastajaliiton (International Federation of Accountants, IFAC) antamiin kansainvälisiin julkisen sektorin tilinpäätösstandardeihin (International Public Sector Accounting Standards, IPSAS) tai, silloin kuin se on relevanttia, kansainvälisen tilinpäätösstandardeja käsittelevän elimen (International Accounting Standards Board, IASB) antamiin kansainvälisiin IAS/IFRS-tilinpäätösstandardeihin (International Accounting Standards/International Financial Reporting Standards).

(8)  Delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013, 107 artikla.

HANKINTAKESKUKSEN VASTAUS

13.

Sitoumukset toteutettiin vuoden 2015 viimeisellä vuosineljänneksellä, koska päätös siitä, oliko mahdollista hyödyntää DIGITin puitesopimuksia vaiko ei, viivästyi, samoin kuin malliratkaisun laatiminen ja neuvottelumenettely. Sen seurauksena toimitukset ja maksut siirtyivät yli vuoden 2015.

Hankintakeskus pyrkii noudattamaan vastaisuudessa mahdollisimman pitkälle vuotuisperiaatetta.

1.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 449/188

KERTOMUS

Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiön tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä säätiön vastaus

(2016/C 449/35)

JOHDANTO

1.

Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiö (jäljempänä ”säätiö”) perustettiin neuvoston asetuksella (ETY) N:o 1365/75 (1). Dublinissa sijaitsevan säätiön tarkoituksena on edistää parempien elin- ja työolojen suunnittelua ja luomista unionissa kehittämällä ja levittämällä alan tietämystä.

2.

Taulukossa esitetään säätiön avainluvut (2).

Taulukko

Säätiön avainluvut

2014

2015

Talousarvio (miljoonaa euroa)

21,5

21,2

Henkilöstö 31. joulukuuta (1)

111

111

TARKASTUSLAUSUMAN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT

3.

Tilintarkastustuomioistuimen valitsema tarkastustapa käsittää analyyttiset tarkastustoimenpiteet, tapahtumien suoran testaamisen ja säätiön valvontajärjestelmien keskeisten kontrollien arvioinnin. Tämän lisäksi hyödynnetään muiden tarkastajien työhön perustuvaa evidenssiä ja analysoidaan toimivan johdon vahvistusilmoitukset.

TARKASTUSLAUSUMA

4.

Tilintarkastustuomioistuin on tarkastanut Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 287 artiklan mukaisesti

a)

säätiön tilinpäätöksen, joka sisältää tilinpäätöslaskelmat (3) ja selvityksen talousarvion toteuttamisesta (4)31. joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta, ja

b)

tilien perustana olevien toimien laillisuuden ja asianmukaisuuden.

Toimivan johdon velvollisuus

5.

Toimiva johto vastaa säätiön tilinpäätöksen laatimisesta ja sen oikein esittämisestä sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta (5).

a)

Säätiön tilinpäätöksen laatimista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää sisäisen valvonnan järjestelmä, jonka pohjalta on mahdollista laatia ja esittää oikein tilinpäätös, jossa ei ole petoksesta tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, valita asianmukaiset tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja soveltaa niitä komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen (6) mukaisesti sekä laatia kirjanpidolliset arviot, jotka ovat kyseisissä olosuhteissa kohtuulliset. Johtaja vahvistaa säätiön tilinpäätöksen sen jälkeen, kun säätiön tilinpitäjä on laatinut tilinpäätöksen kaiken käytettävissä olevan tiedon pohjalta ja liittänyt tilinpäätökseen laatimansa ilmoituksen, jossa hän toteaa muun muassa saaneensa kohtuullisen varmuuden siitä, että tilinpäätös antaa kaikilta olennaisilta osiltaan oikean ja riittävän kuvan säätiön taloudellisesta asemasta.

b)

Tilien perustana olevien toimien laillisuutta ja asianmukaisuutta sekä varainhoidon moitteettomuuden periaatteen noudattamista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää vaikuttava ja tehokas sisäisen valvonnan järjestelmä, joka sisältää riittävän valvonnan ja tarkoituksenmukaiset toimenpiteet sääntöjenvastaisuuksien ja petosten estämiseksi sekä oikeudelliset toimet, joiden avulla tarvittaessa peritään takaisin aiheettomasti maksetut tai käytetyt varat.

Tarkastajan velvollisuus

6.

Tilintarkastustuomioistuimen vastuulla on antaa tarkastuksensa perusteella tarkastuslausuma Euroopan parlamentille ja neuvostolle (7) tilinpäätöksen luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Tilintarkastustuomioistuin toimittaa tarkastuksensa kansainvälisten tilinpäätösstandardien ja eettisten ohjeiden (IFAC) sekä ylimpien tarkastuselinten kansainvälisten standardien (INTOSAI) mukaisesti. Kyseisissä standardeissa edellytetään, että tilintarkastustuomioistuin suunnittelee ja toimittaa tarkastuksen siten, että sen avulla saadaan kohtuullinen varmuus siitä, onko säätiön tilinpäätöksessä olennaisia virheellisyyksiä ja ovatko tilien perustana olevat toimet lailliset ja asianmukaiset.

7.

Tarkastuksessa suoritetaan toimenpiteitä, joiden avulla hankitaan tarkastusevidenssiä tilinpäätökseen sisältyvistä luvuista ja siinä esitettävistä muista tiedoista sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tarkastajan harkintaan ja arvioon siitä, kuinka suuri on riski, että petoksesta tai virheestä johtuen tilinpäätökseen sisältyy olennainen virheellisyys tai tilien perustana olevien toimien kohdalla on jätetty olennaisella tavalla noudattamatta Euroopan unionin lainsäädännön vaatimuksia. Näitä riskejä arvioidessaan tarkastaja arvioi sisäisiä kontrolleja, jotka ovat relevantteja tilinpäätöksen laatimisen ja sen oikein esittämisen kannalta, sekä valvontajärjestelmiä, joiden avulla on tarkoitus varmistaa tilien perustana olevien toimien laillisuus ja asianmukaisuus. Tämän pohjalta tarkastaja suunnittelee olosuhteisiin nähden tarkoituksenmukaiset tarkastustoimenpiteet. Tarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätösperiaatteiden asianmukaisuuden ja esitettyjen kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen yleisen esittämistavan arvioiminen. EU:n varainhoitoasetuksen 208 artiklan 4 kohdassa säädetyn mukaisesti (8) tilintarkastustuomioistuin on tätä kertomusta ja tarkastuslausumaa laatiessaan ottanut huomioon riippumattoman ulkopuolisen tarkastajan säätiön tilien osalta suorittaman tarkastustyön.

8.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että se on saanut tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tarkastusevidenssiä tarkastuslausumansa perustaksi.

Lausunto tilien luotettavuudesta

9.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että säätiön taloudellinen asema 31. päivänä joulukuuta 2015 sekä sen toimien tulokset ja rahavirrat mainittuna päivänä päättyneeltä varainhoitovuodelta on esitetty tilinpäätöksessä kaikilta olennaisilta osiltaan oikein säätiön varainhoitoa koskevien säännösten ja komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti.

Lausunto tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta

10.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että säätiön 31. päivänä joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta annetun tilinpäätöksen perustana olevat toimet ovat kaikilta olennaisilta osiltaan lailliset ja asianmukaiset.

11.

Jäljempänä esitettävät huomautukset eivät aseta tilintarkastustuomioistuimen lausuntoja kyseenalaiseksi.

HUOMAUTUKSET BUDJETTIHALLINNOSTA

12.

Varainhoitovuodelle 2016 siirrettyjen sidottujen määrärahojen osuus oli suuri osastossa 3 (toimintamenot): niiden määrä oli 2 135 164 euroa eli 31,2 prosenttia (vuonna 2014: 3 814 156 euroa eli 53,7 prosenttia). Siirrot liittyivät lähinnä aikataulun mukaisesti toteutettaviin monivuotisiin hankkeisiin.

AIEMPINA VUOSINA ESITETTYJEN HUOMAUTUSTEN SEURANTA

13.

Liitteessä on yhteenveto korjaavista toimenpiteistä, jotka säätiö on toteuttanut tilintarkastustuomioistuimen aiempina vuosina esittämien huomautusten perusteella.

Tilintarkastustuomioistuimen IV jaosto on tilintarkastustuomioistuimen jäsenen Baudilio TOMÉ MUGURUZAN johdolla hyväksynyt tämän kertomuksen Luxemburgissa 13. syyskuuta 2016 pitämässään kokouksessa.

Tilintarkastustuomioistuimen puolesta

Vítor Manuel da SILVA CALDEIRA

presidentti

(1)  EYVL L 139, 30.5.1975, s. 1.

(2)  Lisätietoja säätiön toimivaltuuksista ja toiminnasta esitetään sen sivustolla: www.eurofound.europa.eu.

(1)  Virkamiehiä, väliaikaisia toimihenkilöitä ja sopimussuhteisia toimihenkilöitä ja kansallisia asiantuntijoita.

Lähde: Säätiön toimittamat tiedot.

(3)  Sisältävät taseen, tuloslaskelman, rahavirtalaskelman, nettovarallisuuden muutoksia koskevan laskelman sekä yhteenvedon keskeisistä tilinpäätöksen laatimisperiaatteista ja muut liitetiedot.

(4)  Sisältää talousarvion toteutumalaskelman liitteineen.

(5)  Komission delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013 (EUVL L 328, 7.12.2013, s. 42), 39 ja 50 artikla.

(6)  Komission tilinpitäjän vahvistamat kirjanpitosäännöt perustuvat kansainvälisen tilintarkastajaliiton (International Federation of Accountants, IFAC) antamiin kansainvälisiin julkisen sektorin tilinpäätösstandardeihin (International Public Sector Accounting Standards, IPSAS) tai, silloin kuin se on relevanttia, kansainvälisen tilinpäätösstandardeja käsittelevän elimen (International Accounting Standards Board, IASB) antamiin kansainvälisiin IAS/IFRS-tilinpäätösstandardeihin (International Accounting Standards/International Financial Reporting Standards).

(7)  Delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013, 107 artikla.

(8)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU, Euratom) N:o 966/2012 (EUVL L 298, 26.10.2012, s. 1).

LIITE

Aiempina vuosina esitettyjen huomautusten seuranta

Vuosi

Tilintarkastustuomioistuimen huomautus

Korjaavan toimenpiteen tilanne

(Toteutettu / Kesken / Tekemättä / Ei relevantti)

2013

Säätiö aloitti toimintansa vuonna 1975, ja sen työskentely on tähän saakka pohjautunut kirjeenvaihtoon ja muuhun yhteydenpitoon isäntäjäsenvaltion kanssa. Säätiö ja jäsenvaltio eivät kuitenkaan ole tehneet kattavaa toimipaikkasopimusta. Sopimus edistäisi vielä lisää säätiön ja sen henkilöstön toimintaolosuhteita koskevaa avoimuutta.

Toteutettu

2014

Sidottujen määrärahojen osuus oli vuonna 2014 suuri, kaikkiaan 99,7 prosenttia, mikä osoittaa, että sitoumukset tehtiin oikea-aikaisesti. Sidottuja määrärahoja siirrettiin kuitenkin osastossa 3 (toimintamenot) suuri määrä varainhoitovuodelle 2015: siirtojen määrä oli 3 814 156 euroa eli 53,7  prosenttia (2013: 3 375 781  euroa eli 48,6  prosenttia). Siirrot koskivat lähinnä monivuotisia hankkeita, joihin liittyvät toimet toteutettiin ja maksut suoritettiin aikataulun mukaisesti, sekä yhteen monivuotiseen hankkeeseen, jonka täytäntöönpano siirrettiin vuodelle 2014, mutta maksut erääntyvät vasta vuonna 2015.

Ei relevantti

2014

EU:n uudet henkilöstösäännöt tulivat voimaan vuonna 2005. Niissä määrättiin muun muassa, että ennen 5. elokuuta 2005 palvelukseen otettujen virkamiesten palkat eivät saa olla pienempiä kuin edellisten henkilöstösääntöjen aikana. Tilintarkastustuomioistuimen tarkastuksessa kävi ilmi, että mainittua sääntöä ei noudatettu. Tuolloin palveluksessa olleista 75 virkamiehestä 20:lle maksettiin yhteensä 128 735  euroa liian vähän kaudella 2005–2014. Säätiön tileillä on tätä määrää koskeva varaus.

Toteutettu

SÄÄTIÖN VASTAUS

13.

Eurofound hyväksyy tilintarkastustuomioistuimen huomautuksen. Olemme tyytyväisiä analyysiin siirtojen syistä, siirtojen johtuessa pääasiallisesti aikataulun mukaisesti toteutettavista monivuotisista hankkeista.

1.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 449/193

KERTOMUS

Euroopan unionin oikeudellisen yhteistyöyksikön (Eurojust) tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä Eurojust-yksikön vastaus

(2016/C 449/36)

JOHDANTO

1.

Euroopan unionin oikeudellinen yhteistyöyksikkö (jäljempänä ”Eurojust-yksikkö”) perustettiin neuvoston päätöksellä 2002/187/YOS (1) vakavan järjestäytyneen rikollisuuden torjunnan tehostamiseksi. Haagissa sijaitsevan Eurojust-yksikön tavoitteena on parantaa kansainvälisten tutkinta- ja syytetoimien koordinointia Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä sekä jäsenvaltioiden ja Euroopan unionin ulkopuolisten valtioiden välillä.

2.

Taulukossa esitetään Eurojust-yksikön avainluvut (2).

Taulukko

Eurojust-yksikön avainluvut

2014

2015

Talousarvio (miljoonaa euroa)

34

34

Henkilöstö 31. joulukuuta (1)

252

246

TARKASTUSLAUSUMAN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT

3.

Tilintarkastustuomioistuimen valitsema tarkastustapa käsittää analyyttiset tarkastustoimenpiteet, tapahtumien suoran testaamisen ja Eurojust-yksikön valvontajärjestelmien keskeisten kontrollien arvioinnin. Tämän lisäksi hyödynnetään muiden tarkastajien työhön perustuvaa evidenssiä ja analysoidaan toimivan johdon vahvistusilmoitukset.

TARKASTUSLAUSUMA

4.

Tilintarkastustuomioistuin on tarkastanut Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 287 artiklan mukaisesti

a)

Eurojust-yksikön tilinpäätöksen, joka sisältää tilinpäätöslaskelmat (3) ja selvityksen talousarvion toteuttamisesta (4)31. joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta, ja

b)

tilien perustana olevien toimien laillisuuden ja asianmukaisuuden.

Toimivan johdon velvollisuus

5.

Toimiva johto vastaa Eurojust-yksikön tilinpäätöksen laatimisesta ja sen oikein esittämisestä sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta (5).

a)

Eurojust-yksikön tilinpäätöksen laatimista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää sisäisen valvonnan järjestelmä, jonka pohjalta on mahdollista laatia ja esittää oikein tilinpäätös, jossa ei ole petoksesta tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, valita asianmukaiset tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja soveltaa niitä komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen (6) mukaisesti sekä laatia kirjanpidolliset arviot, jotka ovat kyseisissä olosuhteissa kohtuulliset. Hallinnollinen johtaja vahvistaa Eurojust-yksikön tilinpäätöksen sen jälkeen, kun Eurojust-yksikön tilinpitäjä on laatinut tilinpäätöksen kaiken käytettävissä olevan tiedon pohjalta ja liittänyt tilinpäätökseen laatimansa ilmoituksen, jossa hän toteaa muun muassa saaneensa kohtuullisen varmuuden siitä, että tilinpäätös antaa kaikilta olennaisilta osiltaan oikean ja riittävän kuvan Eurojust-yksikön taloudellisesta asemasta.

b)

Tilien perustana olevien toimien laillisuutta ja asianmukaisuutta sekä varainhoidon moitteettomuuden periaatteen noudattamista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää vaikuttava ja tehokas sisäisen valvonnan järjestelmä, joka sisältää riittävän valvonnan ja tarkoituksenmukaiset toimenpiteet sääntöjenvastaisuuksien ja petosten estämiseksi sekä oikeudelliset toimet, joiden avulla tarvittaessa peritään takaisin aiheettomasti maksetut tai käytetyt varat.

Tarkastajan velvollisuus

6.

Tilintarkastustuomioistuimen vastuulla on antaa tarkastuksensa perusteella tarkastuslausuma Euroopan parlamentille ja neuvostolle (7) tilinpäätöksen luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Tilintarkastustuomioistuin toimittaa tarkastuksensa kansainvälisten tilinpäätösstandardien ja eettisten ohjeiden (IFAC) sekä ylimpien tarkastuselinten kansainvälisten standardien (INTOSAI) mukaisesti. Kyseisissä standardeissa edellytetään, että tilintarkastustuomioistuin suunnittelee ja toimittaa tarkastuksen siten, että sen avulla saadaan kohtuullinen varmuus siitä, onko Eurojust-yksikön tilinpäätöksessä olennaisia virheellisyyksiä ja ovatko tilien perustana olevat toimet lailliset ja asianmukaiset.

7.

Tarkastuksessa suoritetaan toimenpiteitä, joiden avulla hankitaan tarkastusevidenssiä tilinpäätökseen sisältyvistä luvuista ja siinä esitettävistä muista tiedoista sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tarkastajan harkintaan ja arvioon siitä, kuinka suuri on riski, että petoksesta tai virheestä johtuen tilinpäätökseen sisältyy olennainen virheellisyys tai tilien perustana olevien toimien kohdalla on jätetty olennaisella tavalla noudattamatta Euroopan unionin lainsäädännön vaatimuksia. Näitä riskejä arvioidessaan tarkastaja arvioi sisäisiä kontrolleja, jotka ovat relevantteja tilinpäätöksen laatimisen ja sen oikein esittämisen kannalta, sekä valvontajärjestelmiä, joiden avulla on tarkoitus varmistaa tilien perustana olevien toimien laillisuus ja asianmukaisuus. Tämän pohjalta tarkastaja suunnittelee olosuhteisiin nähden tarkoituksenmukaiset tarkastustoimenpiteet. Tarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätösperiaatteiden asianmukaisuuden ja esitettyjen kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen yleisen esittämistavan arvioiminen. EU:n varainhoitoasetuksen 208 artiklan 4 kohdassa säädetyn mukaisesti (8) tilintarkastustuomioistuin ottaa tätä kertomusta ja tarkastuslausumaa laatiessaan huomioon riippumattoman ulkopuolisen tarkastajan Eurojust-yksikön tilien osalta suorittaman tarkastustyön.

8.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että se on saanut tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tarkastusevidenssiä tarkastuslausumansa perustaksi.

Lausunto tilien luotettavuudesta

9.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että Eurojust-yksikön taloudellinen asema 31 päivänä joulukuuta 2015 sekä sen toimien tulokset ja rahavirrat mainittuna päivänä päättyneeltä varainhoitovuodelta on esitetty tilinpäätöksessä kaikilta olennaisilta osiltaan oikein Eurojust-yksikön varainhoitoa koskevien säännösten ja komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti.

Lausunto tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta

10.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että Eurojust-yksikön 31 päivänä joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta annetun tilinpäätöksen perustana olevat toimet ovat kaikilta olennaisilta osiltaan lailliset ja asianmukaiset.

11.

Jäljempänä esitettävät huomautukset eivät aseta tilintarkastustuomioistuimen lausuntoja kyseenalaiseksi.

HUOMAUTUKSET BUDJETTIHALLINNOSTA

12.

Siirrettyjen sidottujen määrärahojen osuus oli suuri osastossa 2 (hallintomenot): 1,6 miljoonaa euroa eli 21 prosenttia (2014: 1,5 miljoonaa euroa eli 20 prosenttia). Määrärahasiirrot liittyvät lähinnä turva- ja kestityspalveluihin (0,3 miljoonaa euroa) ja tieto- ja viestintäalan hankkeisiin, laitteisiin ja huoltoon (0,6 miljoonaa euroa) sekä uusia tiloja koskeviin konsultti- ja hankekuluihin (0,3 miljoonaa euroa). Määrärahoista 0,5 miljoonaa euroa sidottiin vuoden loppupuolella; nämä sitoumukset koskivat suurelta osin vuonna 2016 toimitettavia palveluja.

AIEMPINA VUOSINA ESITETTYJEN HUOMAUTUSTEN SEURANTA

13.

Liitteessä on yhteenveto korjaavista toimenpiteistä, jotka Eurojust-yksikkö on toteuttanut tilintarkastustuomioistuimen aiempina vuosina esittämien huomautusten perusteella.

Tilintarkastustuomioistuimen IV jaosto on tilintarkastustuomioistuimen jäsenen Baudilio TOMÉ MUGURUZAN johdolla hyväksynyt tämän kertomuksen Luxemburgissa 13. syyskuuta 2016 pitämässään kokouksessa.

Tilintarkastustuomioistuimen puolesta

Vítor Manuel da SILVA CALDEIRA

presidentti

(1)  EYVL L 63, 6.3.2002, s. 1.

(2)  Lisätietoja Eurojust-yksikön toimivaltuuksista ja toiminnasta esitetään sen sivustolla: www.eurojust.europa.eu.

(1)  Virkamiehiä, väliaikaisia toimihenkilöitä ja sopimussuhteisia toimihenkilöitä ja kansallisia asiantuntijoita.

Lähde: Eurojust-yksikön toimittamat tiedot.

(3)  Sisältävät taseen, tuloslaskelman, rahavirtalaskelman, nettovarallisuuden muutoksia koskevan laskelman sekä yhteenvedon keskeisistä tilinpäätöksen laatimisperiaatteista ja muut liitetiedot.

(4)  Sisältää talousarvion toteutumalaskelman liitteineen.

(5)  Komission delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013 (EUVL L 328, 7.12.2013, s. 42), 39 ja 50 artikla.

(6)  Komission tilinpitäjän vahvistamat kirjanpitosäännöt perustuvat kansainvälisen tilintarkastajaliiton (International Federation of Accountants, IFAC) antamiin kansainvälisiin julkisen sektorin tilinpäätösstandardeihin (International Public Sector Accounting Standards, IPSAS) tai, silloin kuin se on relevanttia, kansainvälisen tilinpäätösstandardeja käsittelevän elimen (International Accounting Standards Board, IASB) antamiin kansainvälisiin IAS/IFRS-tilinpäätösstandardeihin (International Accounting Standards/International Financial Reporting Standards).

(7)  Delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013, 107 artikla.

(8)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 966/2012 (EUVL L 298, 26.10.2012, s. 1).

LIITE

Aiempina vuosina esitettyjen huomautusten seuranta

Vuosi

Tilintarkastustuomioistuimen huomautus

Korjaavan toimenpiteen tilanne

(Toteutettu / Kesken / Tekemättä / Ei relevantti)

2011

Tilintarkastustuomioistuin pani merkille varainhoitovuotta 2010 koskevassa kertomuksessa, että Eurojust-yksikön hallinnollisen johtajan ja kollegion roolien ja vastuualueiden uudelleenmäärittämistä oli aiheellista harkita, jotta vältettäisiin vastuualueiden päällekkäisyys. Tämänhetkinen päällekkäisyys on seurausta perustamisasetuksesta. Korjaaviin toimiin ei ryhdytty vuonna 2011 (1).

Kesken

2014

Vuoden 2014 alkuperäisessä talousarviossa ei otettu huomioon talousarvioviranomaisten huhtikuussa 2014 päättämien palkkamukautusten ja edellistä ja nykyistä vuotta koskevien korjauskertoimien kasvun taloudellista vaikutusta. Palkkamäärärahoihin liittyvä noin 1,8  miljoonan euron (2) määrärahavaje edellytti toimintamenojen tilapäistä leikkaamista, erityisesti tietojenkäsittely- ja tiedonhallintahankkeiden osalta. Lisäksi vuoden lopussa jouduttiin tekemään huomattavia varainsiirtoja hallinnollisen ja toimintatalousarvion budjettikohdista. Marraskuun 2014 lopussa määrärahavaje oli osittain kompensoitu lisätalousarvion avulla. Lisätalousarviossa myönnettiin Eurojust-yksikölle 1,2 miljoonaa euroa (3), mikä mahdollisti sitoumukset, joiden avulla hankkeiden täytäntöönpanon vaje kurottiin kiinni.

Kesken

2014

Sidottujen määrärahojen kokonaistaso oli korkea – 99 prosenttia. Sidottuja määrärahoja kuitenkin siirrettiin varainhoitovuodelle 2015 suuri määrä osastossa 3 (toimintamenot): 2,6 miljoonaa euroa eli 35 prosenttia (2013: 2,3 miljoonaa euroa eli 32 prosenttia). Tämä johtui pääasiassa vuoden aikana ilmenneestä tilapäisestä budjettivajeesta, jonka vuoksi sitoumukset voitiin tehdä vasta myöhään kyseisenä vuonna (ks. kohta 11) sekä yhteisiin tutkintaryhmiin liittyvistä avustushankkeista, jotka käynnistettiin vuoden 2014 viimeisten kuukausien aikana ja joiden osalta maksut oli suoritettava vasta vuonna 2015.

Ei relevantti

(1)  Uusi Eurojust-asetus on yhä lainsäätäjän käsittelyssä.

(2)  2015: 1,7 miljoonaa euroa.

(3)  Syyskuu 2015: 0,8 miljoonaa euroa.

EUROJUST-YKSIKÖN VASTAUS

13.

Eurojust hyväksyy, että osaston II siirto vuodelle 2016 on suhteellisen korkea viitaten hallituksen antamaan selvitykseen. Eurojust pysyy kuitenkin tarkkaavaisena välttääkseen perusteettomia siirtoja, jotka eivät ole suoria seurauksia jatkuvista turvavaatimuksista ja toimintamenoista.

1.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 449/198

KERTOMUS

Euroopan poliisiviraston tilipäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

(2016/C 449/37)

JOHDANTO

1.

Euroopan poliisivirasto Europol (jäljempänä ”virasto”) perustettiin neuvoston päätöksellä 2009/371/YOS (1). Haagissa sijaitsevan viraston tavoitteena on tukea ja tehostaa jäsenvaltioiden poliisiviranomaisten ja muiden lainvalvontaviranomaisten toimintaa ja niiden keskinäistä yhteistyötä, jolla ehkäistään ja torjutaan kahta tai useampaa jäsenvaltiota koskevaa vakavaa rikollisuutta, terrorismia ja johonkin unionin politiikkaan kuuluvaa yhteistä etua vahingoittavia rikollisuuden muotoja.

2.

Taulukossa esitetään viraston avainluvut (2).

Taulukko

Viraston avainluvut

2014

2015

Talousarvio (miljoonaa euroa)

84

95

Henkilöstö 31. joulukuuta (1)

574

666

TARKASTUSLAUSUMAN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT

3.

Tilintarkastustuomioistuimen valitsema tarkastustapa käsittää analyyttiset tarkastustoimenpiteet, tapahtumien suoran testaamisen ja viraston valvontajärjestelmien keskeisten kontrollien arvioinnin. Tämän lisäksi hyödynnetään muiden tarkastajien työhön perustuvaa evidenssiä ja analysoidaan toimivan johdon vahvistusilmoitukset.

TARKASTUSLAUSUMA

4.

Tilintarkastustuomioistuin on tarkastanut Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 287 artiklan mukaisesti

a)

viraston tilinpäätöksen, joka sisältää tilinpäätöslaskelmat (3) ja selvityksen talousarvion toteuttamisesta (4)31. joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta, ja

b)

tilien perustana olevien toimien laillisuuden ja asianmukaisuuden.

Toimivan johdon velvollisuus

5.

Toimiva johto vastaa viraston tilinpäätöksen laatimisesta ja sen oikein esittämisestä sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta (5).

a)

Viraston tilinpäätöksen laatimista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää sisäisen valvonnan järjestelmä, jonka pohjalta on mahdollista laatia ja esittää oikein tilinpäätös, jossa ei ole petoksesta tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, valita asianmukaiset tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja soveltaa niitä komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen (6) mukaisesti sekä laatia kirjanpidolliset arviot, jotka ovat kyseisissä olosuhteissa kohtuulliset. Johtaja vahvistaa viraston tilinpäätöksen sen jälkeen, kun viraston tilinpitäjä on laatinut tilinpäätöksen kaiken käytettävissä olevan tiedon pohjalta ja liittänyt tilinpäätökseen laatimansa ilmoituksen, jossa hän toteaa muun muassa saaneensa kohtuullisen varmuuden siitä, että tilinpäätös antaa kaikilta olennaisilta osiltaan oikean ja riittävän kuvan viraston taloudellisesta asemasta.

b)

Tilien perustana olevien toimien laillisuutta ja asianmukaisuutta sekä varainhoidon moitteettomuuden periaatteen noudattamista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää vaikuttava ja tehokas sisäisen valvonnan järjestelmä, joka sisältää riittävän valvonnan ja tarkoituksenmukaiset toimenpiteet sääntöjenvastaisuuksien ja petosten estämiseksi sekä oikeudelliset toimet, joiden avulla tarvittaessa peritään takaisin perusteettomasti maksetut tai käytetyt varat.

Tarkastajan velvollisuus

6.

Tilintarkastustuomioistuimen vastuulla on antaa tarkastuksensa perusteella tarkastuslausuma Euroopan parlamentille ja neuvostolle (7) tilinpäätöksen luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Tilintarkastustuomioistuin toimittaa tarkastuksensa kansainvälisten tilinpäätösstandardien ja eettisten ohjeiden (IFAC) sekä ylimpien tarkastuselinten kansainvälisten standardien (INTOSAI) mukaisesti. Kyseisissä standardeissa edellytetään, että tilintarkastustuomioistuin suunnittelee ja toimittaa tarkastuksen siten, että sen avulla saadaan kohtuullinen varmuus siitä, onko viraston tilinpäätöksessä olennaisia virheellisyyksiä ja ovatko tilien perustana olevat toimet lailliset ja asianmukaiset.

7.

Tarkastuksessa suoritetaan toimenpiteitä, joiden avulla hankitaan tarkastusevidenssiä tilinpäätökseen sisältyvistä luvuista ja siinä esitettävistä muista tiedoista sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tarkastajan harkintaan ja arvioon siitä, kuinka suuri on riski, että petoksesta tai virheestä johtuen tilinpäätökseen sisältyy olennainen virheellisyys tai tilien perustana olevien toimien kohdalla on jätetty olennaisella tavalla noudattamatta Euroopan unionin lainsäädännön vaatimuksia. Näitä riskejä arvioidessaan tarkastaja arvioi sisäisiä kontrolleja, jotka ovat relevantteja tilinpäätöksen laatimisen ja sen oikein esittämisen kannalta, sekä valvontajärjestelmiä, joiden avulla on tarkoitus varmistaa tilien perustana olevien toimien laillisuus ja asianmukaisuus. Tämän pohjalta tarkastaja suunnittelee olosuhteisiin nähden asianmukaiset tarkastustoimenpiteet. Tarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätösperiaatteiden asianmukaisuuden ja esitettyjen kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen yleisen esittämistavan arvioiminen. EU:n varainhoitoasetuksen 208 artiklan 4 kohdassa säädetyn mukaisesti (8) tilintarkastustuomioistuin ottaa tätä kertomusta ja tarkastuslausumaa laatiessaan huomioon riippumattoman ulkopuolisen tarkastajan viraston tilien osalta suorittaman tarkastustyön.

8.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että se on saanut tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tarkastusevidenssiä tarkastuslausumansa perustaksi.

Lausunto tilien luotettavuudesta

9.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viraston taloudellinen asema 31. päivänä joulukuuta 2015 sekä sen toimien tulokset ja rahavirrat mainittuna päivänä päättyneeltä varainhoitovuodelta on esitetty tilinpäätöksessä kaikilta olennaisilta osiltaan oikein viraston varainhoitoa koskevien säännösten ja komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti.

Lausunto tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta

10.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viraston 31. päivänä joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta annetun tilinpäätöksen perustana olevat toimet ovat kaikilta olennaisilta osiltaan lailliset ja asianmukaiset.

11.

Jäljempänä esitettävät huomautukset eivät aseta tilintarkastustuomioistuimen lausuntoja kyseenalaiseksi.

HUOMAUTUKSET BUDJETTIHALLINNOSTA

12.

Seuraavalle varainhoitovuodelle siirrettyjen sidottujen määrärahojen osuus oli suuri osastossa 2 (hallintomenot): niiden määrä oli 4,2 miljoonaa euroa eli 41 prosenttia (vuonna 2014: 1,9 miljoonaa euroa eli 27 prosenttia). Määrärahasiirrot koskevat lähinnä kiinteistöihin liittyviä kunnostustöitä, kuten operatiivisten tilojen toiminnallisia ja teknisiä parannuksia viraston päätoimipaikassa (1,5 miljoonaa euroa) ja ennaltaehkäisevää/korjaavaa ylläpitoa sekä lisätöitä (0,8 miljoonaa euroa). Työt olivat vuoden 2015 lopussa vielä kesken tai niitä ei ollut vielä laskutettu.

AIEMPINA VUOSINA ESITETTYJEN HUOMAUTUSTEN SEURANTA

13.

Liitteessä on yhteenveto korjaavista toimenpiteistä, jotka virasto on toteuttanut tilintarkastustuomioistuimen aiempina vuosina esittämien huomautusten perusteella.

Tilintarkastustuomioistuimen IV jaosto on tilintarkastustuomioistuimen jäsenen Baudilio TOMÉ MUGURUZAN johdolla hyväksynyt tämän kertomuksen Luxemburgissa 13 päivänä syyskuuta 2016 pitämässään kokouksessa.

Tilintarkastustuomioistuimen puolesta

Vítor Manuel da SILVA CALDEIRA

presidentti

(1)  EUVL L 121, 15.5.2009, s. 37.

(2)  Lisätietoja viraston toimivaltuuksista ja toiminnasta esitetään sen sivustolla: www.europol.europa.eu.

(1)  Virkamiehiä, väliaikaisia toimihenkilöitä ja sopimussuhteisia toimihenkilöitä ja kansallisia asiantuntijoita.

Lähde: Viraston toimittamat tiedot.

(3)  Sisältävät taseen, tuloslaskelman, rahavirtalaskelman, nettovarallisuuden muutoksia koskevan laskelman sekä yhteenvedon keskeisistä tilinpäätöksen laatimisperiaatteista ja muut liitetiedot.

(4)  Sisältää talousarvion toteutumalaskelman liitteineen.

(5)  Komission delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013 (EUVL L 328, 7.12.2013, s. 42), 39 ja 50 artikla.

(6)  Komission tilinpitäjän vahvistamat kirjanpitosäännöt perustuvat kansainvälisen tilintarkastajaliiton (International Federation of Accountants, IFAC) antamiin kansainvälisiin julkisen sektorin tilinpäätösstandardeihin (International Public Sector Accounting Standards, IPSAS) tai, silloin kuin se on relevanttia, kansainvälisen tilinpäätösstandardeja käsittelevän elimen (International Accounting Standards Board, IASB) antamiin kansainvälisiin IAS/IFRS-tilinpäätösstandardeihin (International Accounting Standards/International Financial Reporting Standards).

(7)  Delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013, 107 artikla.

(8)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 966/2012 (EUVL L 298, 26.10.2012, s. 1).

LIITE

Aiempina vuosina esitettyjen huomautusten seuranta

Vuosi

Tilintarkastustuomioistuimen huomautus

Korjaavan toimenpiteen tilanne

(Toteutettu / Kesken / Tekemättä / Ei relevantti)

2011

Poikkeuksia ja poikkeamia kirjattiin seitsemässä prosentissa vuoden 2011 maksuista.

Kesken

2013

Virasto on vuosien mittaan parantanut hankintamenettelyjen valmistelua, toteuttamista ja dokumentointia. Vuonna 2013 tehdyistä hankintapäätöksistä kaikki eivät kuitenkaan perustuneet riittävän tarkkoihin valintaperusteisiin, realistisiin hintatarjouksiin tai asetettuihin ammatillisiin vaatimuksiin. Tilanne heikensi hankintamenettelyjen vaikuttavuutta.

Toteutettu

2014

Talousarvion toteuttamisaste parani merkittävästi varainhoitovuonna 2014. Seuraavalle varainhoitovuodelle siirrettyjen sidottujen määrärahojen kokonaismäärä laski 5,7  miljoonaan euroon eli määrärahoista siirrettiin 6,7  prosenttia (vuonna 2013 siirrettiin 11,6  prosenttia ja vuonna 2012 siirrettiin 19,6  prosenttia). Seuraavalle varainhoitovuodelle siirrettyjen sidottujen määrärahojen osuus oli edelleen suhteellisen suuri osastossa 2 (hallintomenot): niiden määrä oli 1,9  miljoonaa euroa, mikä on 27 prosenttia sidottujen määrärahojen kokonaismäärästä (vuonna 2013 siirrettiin 3,0  miljoonaa euroa eli 41 prosenttia määrärahoista). Siirrot liittyivät lähinnä kunnostus- ja muutostöihin, joita tehtiin vuonna 2011 avatussa Europolin päämajassa (1,1  miljoonaa euroa).

ei relevantti

2014

Edelliseltä vuodelta siirrettyjen sidottujen määrärahojen peruuntumisaste oli suuri, 22 prosenttia (yhdeksän prosenttia vuonna 2013). Suurin osa peruutuksista liittyi ulkoisten toimittajien toteuttamien tietoteknisten hankkeiden viivästymiseen (hankkeet koskivat etenkin asiakirjahallintoa ja omaisuudenhoitoa sekä poliisitietojen vaihtoa).

ei relevantti

VIRASTON VASTAUS

12.

Europol ottaa huomioon Euroopan tilintarkastustuomioistuimen huomautuksen ja pyrkii edelleenkin huolehtimaan talousarvion toimivasta ja sääntöjenmukaisesta toteuttamisesta, erityisesti hallintomenoihin liittyvien siirtojen osalta. Rakennukseen tehtävät muutokset olivat tarpeellisia ottaen huomioon Europolin laajentuvat tehtävät erityisesti terrorismin torjunnan alalla.

1.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 449/203

KERTOMUS

Euroopan unionin perusoikeusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

(2016/C 449/38)

JOHDANTO

1.

Euroopan unionin perusoikeusvirasto (jäljempänä ”virasto”) perustettiin neuvoston asetuksella (EY) N:o 168/2007 (1). Wienissä sijaitsevan viraston tavoitteena on tarjota perusoikeuksia koskevaa apua ja asiantuntemusta asianomaisille unionin viranomaisille ja jäsenvaltioille, kun ne panevat täytäntöön unionin oikeutta.

2.

Taulukossa esitetään viraston avainluvut (2).

Taulukko

Viraston avainluvut

2014

2015

Talousarvio (miljoonaa euroa)

21,5

21,6

Henkilöstö 31. joulukuuta (1)

110

107

TARKASTUSLAUSUMAN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT

3.

Tilintarkastustuomioistuimen valitsema tarkastustapa käsittää analyyttiset tarkastustoimenpiteet, tapahtumien suoran testaamisen ja viraston valvontajärjestelmien keskeisten kontrollien arvioinnin. Tämän lisäksi hyödynnetään muiden tarkastajien työhön perustuvaa evidenssiä ja analysoidaan toimivan johdon vahvistusilmoitukset.

TARKASTUSLAUSUMA

4.

Tilintarkastustuomioistuin on tarkastanut Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 287 artiklan mukaisesti

a)

viraston tilinpäätöksen, joka sisältää tilinpäätöslaskelmat (3) ja selvityksen talousarvion toteuttamisesta (4)31. joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta, ja

b)

tilien perustana olevien toimien laillisuuden ja asianmukaisuuden.

Toimivan johdon velvollisuus

5.

Toimiva johto vastaa viraston tilinpäätöksen laatimisesta ja sen oikein esittämisestä sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta (5).

a)

Viraston tilinpäätöksen laatimista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää sisäisen valvonnan järjestelmä, jonka pohjalta on mahdollista laatia ja esittää oikein tilinpäätös, jossa ei ole petoksesta tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, valita asianmukaiset tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja soveltaa niitä komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen (6) mukaisesti sekä laatia kirjanpidolliset arviot, jotka ovat kyseisissä olosuhteissa kohtuulliset. Johtaja vahvistaa viraston tilinpäätöksen sen jälkeen, kun viraston tilinpitäjä on laatinut tilinpäätöksen kaiken käytettävissä olevan tiedon pohjalta ja liittänyt tilinpäätökseen laatimansa ilmoituksen, jossa hän toteaa muun muassa saaneensa kohtuullisen varmuuden siitä, että tilinpäätös antaa kaikilta olennaisilta osiltaan oikean ja riittävän kuvan viraston taloudellisesta asemasta.

b)

Tilien perustana olevien toimien laillisuutta ja asianmukaisuutta sekä varainhoidon moitteettomuuden periaatteen noudattamista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää vaikuttava ja tehokas sisäisen valvonnan järjestelmä, joka sisältää riittävän valvonnan ja tarkoituksenmukaiset toimenpiteet sääntöjenvastaisuuksien ja petosten estämiseksi sekä oikeudelliset toimet, joiden avulla tarvittaessa peritään takaisin aiheettomasti maksetut tai käytetyt varat.

Tarkastajan velvollisuus

6.

Tilintarkastustuomioistuimen vastuulla on antaa tarkastuksensa perusteella tarkastuslausuma Euroopan parlamentille ja neuvostolle (7) tilinpäätöksen luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Tilintarkastustuomioistuin toimittaa tarkastuksensa kansainvälisten tilinpäätösstandardien ja eettisten ohjeiden (IFAC) sekä ylimpien tarkastuselinten kansainvälisten standardien (INTOSAI) mukaisesti. Kyseisissä standardeissa edellytetään, että tilintarkastustuomioistuin suunnittelee ja toimittaa tarkastuksen siten, että sen avulla saadaan kohtuullinen varmuus siitä, onko viraston tilinpäätöksessä olennaisia virheellisyyksiä ja ovatko tilien perustana olevat toimet lailliset ja asianmukaiset.

7.

Tarkastuksessa suoritetaan toimenpiteitä, joiden avulla hankitaan tarkastusevidenssiä tilinpäätökseen sisältyvistä luvuista ja siinä esitettävistä muista tiedoista sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tarkastajan harkintaan ja arvioon siitä, kuinka suuri on riski, että petoksesta tai virheestä johtuen tilinpäätökseen sisältyy olennainen virheellisyys tai tilien perustana olevien toimien kohdalla on jätetty olennaisella tavalla noudattamatta Euroopan unionin lainsäädännön vaatimuksia. Näitä riskejä arvioidessaan tarkastaja arvioi sisäisiä kontrolleja, jotka ovat relevantteja tilinpäätöksen laatimisen ja sen oikein esittämisen kannalta, sekä valvontajärjestelmiä, joiden avulla on tarkoitus varmistaa tilien perustana olevien toimien laillisuus ja asianmukaisuus. Tämän pohjalta tarkastaja suunnittelee olosuhteisiin nähden tarkoituksenmukaiset tarkastustoimenpiteet. Tarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätösperiaatteiden asianmukaisuuden ja esitettyjen kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen yleisen esittämistavan arvioiminen. EU:n varainhoitoasetuksen 208 artiklan 4 kohdassa säädetyn mukaisesti (8) tilintarkastustuomioistuin on tätä kertomusta ja tarkastuslausumaa laatiessaan ottanut huomioon riippumattoman ulkopuolisen tarkastajan viraston tilien osalta suorittaman tarkastustyön.

8.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että se on saanut tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tarkastusevidenssiä tarkastuslausumansa perustaksi.

Lausunto tilien luotettavuudesta

9.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viraston taloudellinen asema 31. päivänä joulukuuta 2015 sekä sen toimien tulokset ja rahavirrat mainittuna päivänä päättyneeltä varainhoitovuodelta on esitetty tilinpäätöksessä kaikilta olennaisilta osiltaan oikein viraston varainhoitoa koskevien säännösten ja komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti.

Lausunto tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta

10.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viraston 31. päivänä joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta annetun tilinpäätöksen perustana olevat toimet ovat kaikilta olennaisilta osiltaan lailliset ja asianmukaiset.

11.

Jäljempänä esitettävät huomautukset eivät aseta tilintarkastustuomioistuimen lausuntoja kyseenalaiseksi.

HUOMAUTUKSET BUDJETTIHALLINNOSTA

12.

Seuraavalle varainhoitovuodelle siirrettyjen sidottujen määrärahojen osuus oli edelleen suuri osastossa 3: niiden määrä oli 5 723 282 euroa eli 70 prosenttia (vuonna 2014: 5 848 956 euroa eli 75 prosenttia). Tämä johtuu lähinnä viraston toiminnan luonteesta. Virasto tekee tutkimuksia, jotka kestävät useita kuukausia ja jatkuvat usein vuodenvaihteen jälkeenkin.

AIEMPINA VUOSINA ESITETTYJEN HUOMAUTUSTEN SEURANTA

13.

Liitteessä I on yhteenveto korjaavista toimenpiteistä, jotka virasto on toteuttanut tilintarkastustuomioistuimen aiempina vuosina esittämien huomautusten perusteella.

Tilintarkastustuomioistuimen IV jaosto on tilintarkastustuomioistuimen jäsenen Baudilio TOMÉ MUGURUZAN johdolla hyväksynyt tämän kertomuksen Luxemburgissa 13 päivänä syyskuuta 2016 pitämässään kokouksessa.

Tilintarkastustuomioistuimen puolesta

Vítor Manuel da SILVA CALDEIRA

presidentti

(1)  EUVL L 53, 22.2.2007, s. 1.

(2)  Lisätietoja viraston toimivaltuuksista ja toiminnasta esitetään sen sivustolla: www.fra.europa.eu.

(1)  Virkamiehiä, väliaikaisia toimihenkilöitä ja sopimussuhteisia toimihenkilöitä ja kansallisia asiantuntijoita.

Lähde: Viraston toimittamat tiedot.

(3)  Sisältävät taseen, tuloslaskelman, rahavirtalaskelman, nettovarallisuuden muutoksia koskevan laskelman sekä yhteenvedon keskeisistä tilinpäätöksen laatimisperiaatteista ja muut liitetiedot.

(4)  Sisältää talousarvion toteutumalaskelman liitteineen.

(5)  Komission delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013 (EUVL L 328, 7.12.2013, s. 42), 39 ja 50 artikla.

(6)  Komission tilinpitäjän vahvistamat kirjanpitosäännöt perustuvat kansainvälisen tilintarkastajaliiton (International Federation of Accountants, IFAC) antamiin kansainvälisiin julkisen sektorin tilinpäätösstandardeihin (International Public Sector Accounting Standards, IPSAS) tai, silloin kuin se on relevanttia, kansainvälisen tilinpäätösstandardeja käsittelevän elimen (International Accounting Standards Board, IASB) antamiin kansainvälisiin IAS/IFRS-tilinpäätösstandardeihin (International Accounting Standards/International Financial Reporting Standards).

(7)  Delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013, 107 artikla.

(8)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU, Euratom) N:o 966/2012 (EUVL L 298, 26.10.2012, s. 1).

LIITE

Aiempina vuosina esitettyjen huomautusten seuranta

Vuosi

Tilintarkastustuomioistuimen huomautus

Korjaavan toimenpiteen tilanne

(Toteutettu / Kesken / Tekemättä / Ei relevantti)

2014

Varainhoitovuoden 2014 talousarviomäärärahat sidottiin kokonaisuudessaan. Varainhoitovuodelle 2015 siirrettyjen sidottujen määrärahojen osuus oli kuitenkin suuri osastossa 2 (hallintomenot), 551 466  euroa eli 25 prosenttia (2013: 579 429  euroa eli 27 prosenttia), sekä osastossa 3 (toimintamenot), 5 848 956  euroa eli 75 prosenttia (2013: 5 625 444  euroa eli 69 prosenttia).

Ei relevantti

2014

Osaston 2 määrärahasiirrot liittyvät lähinnä suunniteltuihin IT-tarvikkeiden ja -palveluiden ostoihin, joiden osalta maksut erääntyivät vasta vuonna 2015. Osaston 3 määrärahasiirrot kuvastavat lähinnä viraston operatiivisten hankkeiden monivuotista luonnetta. Hankemaksut suoritetaan suunniteltujen aikataulujen mukaisesti.

Ei relevantti

2014

EU:n uudet henkilöstösäännöt tulivat voimaan vuonna 2005. Niissä määrättiin muun muassa, että ennen 1. toukokuuta 2004 palvelukseen otettujen virkamiesten palkat eivät saa olla pienempiä kuin edellisten EU:n henkilöstösääntöjen aikana. Tilintarkastustuomioistuimen tarkastuksessa kävi ilmi, että mainittua sääntöä ei noudatettu: tuolloin palveluksessa olleista 26 virkamiehestä kymmenelle maksettiin yhteensä 45 892 euroa liian vähän kaudella 2005–2014. Virasto suorittaa palkkaan liittyvät täydentävät maksut mahdollisimman pian.

Toteutettu

VIRASTON VASTAUS

13.

Virasto tekee suunnitelmia seuraavalle varainhoitovuodelle siirrettävistä määrärahoista ja seuraa tarkasti niiden kehitystä. Määrärahojen peruuttamisen määrä (vähemmän kuin 2 prosenttia) on osoituksena määrärahasiirtojen tarkasta suunnittelusta ja hallinnoinnista. Virastolle myönnettyjen EU-tukien käyttöaste on parina viime vuotena ollut yli 99 prosenttia.

1.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 449/208

KERTOMUS

Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä huolehtivan viraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

(2016/C 449/39)

JOHDANTO

1.

Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä huolehtiva virasto (jäljempänä ”virasto”) perustettiin neuvoston asetuksella (EY) N:o 2007/2004 (1). Varsovassa sijaitsevan viraston tehtävänä on jäsenvaltioiden välisen yhteistyön yhteensovittaminen ulkorajavalvonnan alalla (avustaminen operatiivisessa yhteistyössä, tekninen ja operatiivinen lisäapu sekä riskianalyysi).

2.

Taulukossa esitetään viraston avainluvut (2).

Taulukko

Viraston avainluvut

2014

2015

Talousarvio (miljoonaa euroa)

86,7

143,3

Henkilöstö 31. joulukuuta (1)

311

309

TARKASTUSLAUSUMAN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT

3.

Tilintarkastustuomioistuimen valitsema tarkastustapa käsittää analyyttiset tarkastustoimenpiteet, tapahtumien suoran testaamisen ja viraston valvontajärjestelmien keskeisten kontrollien arvioinnin. Tämän lisäksi hyödynnetään muiden tarkastajien työhön perustuvaa evidenssiä ja analysoidaan toimivan johdon vahvistusilmoitukset.

TARKASTUSLAUSUMA

4.

Tilintarkastustuomioistuin on tarkastanut Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 287 artiklan mukaisesti

a)

viraston tilinpäätöksen, joka sisältää tilinpäätöslaskelmat (3) ja selvityksen talousarvion toteuttamisesta (4)31. joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta, ja

b)

tilien perustana olevien toimien laillisuuden ja asianmukaisuuden.

Toimivan johdon velvollisuus

5.

Toimiva johto vastaa viraston tilinpäätöksen laatimisesta ja sen oikein esittämisestä sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta (5).

a)

Viraston tilinpäätöksen laatimista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää sisäisen valvonnan järjestelmä, jonka pohjalta on mahdollista laatia ja esittää oikein tilinpäätös, jossa ei ole petoksesta tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, valita asianmukaiset tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja soveltaa niitä komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen (6) mukaisesti sekä laatia kirjanpidolliset arviot, jotka ovat kyseisissä olosuhteissa kohtuulliset. Pääjohtaja vahvistaa viraston tilinpäätöksen sen jälkeen, kun viraston tilinpitäjä on laatinut tilinpäätöksen kaiken käytettävissä olevan tiedon pohjalta ja liittänyt tilinpäätökseen laatimansa ilmoituksen, jossa hän toteaa muun muassa saaneensa kohtuullisen varmuuden siitä, että tilinpäätös antaa kaikilta olennaisilta osiltaan oikean ja riittävän kuvan viraston taloudellisesta asemasta.

b)

Tilien perustana olevien toimien laillisuutta ja asianmukaisuutta sekä varainhoidon moitteettomuuden periaatteen noudattamista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää vaikuttava ja tehokas sisäisen valvonnan järjestelmä, joka sisältää riittävän valvonnan ja tarkoituksenmukaiset toimenpiteet sääntöjenvastaisuuksien ja petosten estämiseksi sekä oikeudelliset toimet, joiden avulla tarvittaessa peritään takaisin aiheettomasti maksetut tai käytetyt varat.

Tarkastajan velvollisuus

6.

Tilintarkastustuomioistuimen vastuulla on antaa tarkastuksensa perusteella tarkastuslausuma Euroopan parlamentille ja neuvostolle (7) tilinpäätöksen luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Tilintarkastustuomioistuin toimittaa tarkastuksensa kansainvälisten tilinpäätösstandardien ja eettisten ohjeiden (IFAC) sekä ylimpien tarkastuselinten kansainvälisten standardien (INTOSAI) mukaisesti. Kyseisissä standardeissa edellytetään, että tilintarkastustuomioistuin suunnittelee ja toimittaa tarkastuksen siten, että sen avulla saadaan kohtuullinen varmuus siitä, onko viraston tilinpäätöksessä olennaisia virheellisyyksiä ja ovatko tilien perustana olevat toimet lailliset ja asianmukaiset.

7.

Tarkastuksessa suoritetaan toimenpiteitä, joiden avulla hankitaan tarkastusevidenssiä tilinpäätökseen sisältyvistä luvuista ja siinä esitettävistä muista tiedoista sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tarkastajan harkintaan ja arvioon siitä, kuinka suuri on riski, että petoksesta tai virheestä johtuen tilinpäätökseen sisältyy olennainen virheellisyys tai tilien perustana olevien toimien kohdalla on jätetty olennaisella tavalla noudattamatta Euroopan unionin lainsäädännön vaatimuksia. Näitä riskejä arvioidessaan tarkastaja arvioi sisäisiä kontrolleja, jotka ovat relevantteja tilinpäätöksen laatimisen ja sen oikein esittämisen kannalta, sekä valvontajärjestelmiä, joiden avulla on tarkoitus varmistaa tilien perustana olevien toimien laillisuus ja asianmukaisuus. Tämän pohjalta tarkastaja suunnittelee olosuhteisiin nähden tarkoituksenmukaiset tarkastustoimenpiteet. Tarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätösperiaatteiden asianmukaisuuden ja esitettyjen kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen yleisen esittämistavan arvioiminen. EU:n varainhoitoasetuksen 208 artiklan 4 kohdassa säädetyn mukaisesti (8) tilintarkastustuomioistuin on tätä kertomusta ja tarkastuslausumaa laatiessaan ottanut huomioon riippumattoman ulkopuolisen tarkastajan viraston tilien osalta suorittaman tarkastustyön.

8.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että se on saanut tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tarkastusevidenssiä tarkastuslausumansa perustaksi.

Perustelut varauman sisältävälle lausunnolle tilien luotettavuudesta

9.

Virasto arvioi 1 723 336 euroa liian alhaisiksi vuonna 2015 aiheutuneet mutta ei vielä laskutetut kulut, jotka aiheutuivat merivalvontaan liittyvistä ennakkoon rahoitetuista palveluista. Tämä vaikutti siirtovelkoihin ja aiheutti olennaisen virheellisyyden viraston taseen ja tuloslaskelmaan.

Varauman sisältävä lausunto tilien luotettavuudesta

10.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että varauman sisältävän lausunnon antamista perustelevassa kohdassa esitettyjen seikkojen vaikutuksia lukuun ottamatta viraston taloudellinen asema 31 päivänä joulukuuta 2015 sekä sen toimien tulokset ja rahavirrat mainittuna päivänä päättyneeltä varainhoitovuodelta on esitetty tilinpäätöksessä kaikilta olennaisilta osiltaan oikein viraston varainhoitoa koskevien säännösten ja komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti.

Lausunto tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta

11.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viraston 31 päivänä joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta annetun tilinpäätöksen perustana olevat toimet ovat kaikilta olennaisilta osiltaan lailliset ja asianmukaiset.

12.

Jäljempänä esitettävät huomautukset eivät aseta tilintarkastustuomioistuimen lausuntoja kyseenalaiseksi.

HUOMAUTUKSET TOIMIEN LAILLISUUDESTA JA ASIANMUKAISUUDESTA

13.

Virasto toimitti lokakuussa 2015 Islannissa jälkitarkastuksen, jossa havaittiin, että sääntöjenvastaisia maksuja oli suoritettu yhteensä 1,4 miljoonan euron edestä. Maksut liittyivät seitsemään yhteisoperaatioon vuosina 2011–2015 osallistuneen aluksen poistoihin. Islannin rannikkovartiosto oli hakenut korvausta asianomaisen aluksen poistoihin, vaikka alus oli jo ylittänyt viraston ohjeissa mainitun käyttöiän. Virastolla on oikeus periä takaisin viimeisten viiden vuoden aikana suoritetut sääntöjenvastaiset maksut, mutta se ilmoitti perivänsä takaisin ainoastaan tammikuusta 2015 alkaen suoritetut maksut, joiden määrä on 0,6 miljoonaa euroa.

14.

Sisäisen turvallisuuden rahasto perustettiin kaudelle 2014–2020. Rahasto muodostuu ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineistä sekä poliisiyhteistyöstä. Toimien rahoittamiseen on mainittujen kahden rahoitusvälineen yhteydessä käytettävissä 2,8 miljardia euroa ja poliisiyhteistyön yhteydessä miljardi euroa. Komissio korvaa ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineiden avulla jäsenvaltioille laitehankintoja, kuten ajoneuvo- tai alushankintoja sekä juoksevia kuluja, kuten polttoaine- tai ylläpitokuluja. Virasto korvaa tällaisia kuluja myös yhteisoperaatioiden osallistujille. Olemassa on näin ollen päällekkäisen rahoituksen riski, johon ei ole puututtu (9).

HUOMAUTUKSET BUDJETTIHALLINNOSTA

15.

Seuraavalle varainhoitovuodelle siirrettyjen sidottujen määrärahojen määrä oli suuri: osastossa 2 (hallintomenot) se oli 3,2 miljoonaa euroa eli 38 prosenttia (2014: 4,5 miljoonaa euroa eli 36 prosenttia) ja osastossa 3 (toimintamenot) yhteensä 40,2 miljoonaa euroa eli 35 prosenttia (2014: 28,4 miljoonaa euroa eli 44 prosenttia). Osastossa 2 siirtojen suuret määrät johtuivat lähinnä yli vuoden lopun jatkuvista IT-sopimuksista. Osastossa 3 pääsyynä oli puolestaan viraston operaatioiden monivuotinen luonne.

MUITA HUOMAUTUKSIA

16.

Rajaoperaatioihin osallistuvat valtiot ilmoittavat aiheutuneet kulut kuluilmoituksilla, joihin sisältyvät ”kiinteät kulut” (poistot ja ylläpito), ”muuttuvat kulut” (lähinnä polttoainekulut) ja ”virkamatkakulut” (lähinnä korvaukset ja muut miehistökulut). Kulut ilmoitetaan todellisten arvojen perusteella. Niiden osalta noudatetaan kansallisia standardeja, joten toimintatavat vaihtelevat osallistujavaltioiden välillä. Järjestelmä on siis erittäin työläs kaikille osapuolille. Tilintarkastustuomioistuin suositteli erityiskertomuksessa nro 12/2016, että virastojen olisi käytettävä yksinkertaistettuja kustannusvaihtoehtoja aina kun se on tarkoituksenmukaista, jotta tällaiset tehottomuudet kyettäisiin välttämään (10).

AIEMPINA VUOSINA ESITETTYJEN HUOMAUTUSTEN SEURANTA

17.

Liitteessä on yhteenveto korjaavista toimenpiteistä, jotka virasto on toteuttanut tilintarkastustuomioistuimen aiempina vuosina esittämien huomautusten perusteella.

Tilintarkastustuomioistuimen IV jaosto on tilintarkastustuomioistuimen jäsenen Baudilio TOMÉ MUGURUZAN johdolla hyväksynyt tämän kertomuksen Luxemburgissa 4. lokakuuta 2016 pitämässään kokouksessa.

Tilintarkastustuomioistuimen puolesta

Klaus-Heiner LEHNE

presidentti

(1)  EUVL L 349, 25.11.2004, s. 1.

(2)  Lisätietoja viraston toimivaltuuksista ja toiminnasta esitetään sen sivustolla: www.frontex.europa.eu.

(1)  Virkamiehiä, väliaikaisia toimihenkilöitä ja sopimussuhteisia toimihenkilöitä ja kansallisia asiantuntijoita.

Lähde: Viraston toimittamat tiedot.

(3)  Sisältävät taseen, tuloslaskelman, rahavirtalaskelman, nettovarallisuuden muutoksia koskevan laskelman sekä yhteenvedon keskeisistä tilinpäätöksen laatimisperiaatteista ja muut liitetiedot.

(4)  Sisältää talousarvion toteutumalaskelman liitteineen.

(5)  Komission delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013 (EUVL L 328, 7.12.2013, s. 42), 39 ja 50 artikla.

(6)  Komission tilinpitäjän vahvistamat kirjanpitosäännöt perustuvat kansainvälisen tilintarkastajaliiton (International Federation of Accountants, IFAC) antamiin kansainvälisiin julkisen sektorin tilinpäätösstandardeihin (International Public Sector Accounting Standards, IPSAS) tai, silloin kuin se on relevanttia, kansainvälisen tilinpäätösstandardeja käsittelevän elimen (International Accounting Standards Board, IASB) antamiin kansainvälisiin IAS/IFRS-tilinpäätösstandardeihin (International Accounting Standards/International Financial Reporting Standards).

(7)  Delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013, 107 artikla.

(8)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU, Euratom) N:o 966/2012 (EUVL L 298, 26.10.2012, s. 1).

(9)  Tilintarkastustuomioistuin toi tämän riskin aiemmin esille erityiskertomuksessa nro 15/2014 ”Ulkorajarahasto on edistänyt yhteisvastuuta rahoituksesta, mutta tulosmittausta on parannettava ja eurooppalaista lisäarvoa on tuotettava enemmän”, kohta 39 ja suositus 4.

(10)  Tilintarkastustuomioistuimen erityiskertomus nro 12/2016 ”Erillisvirastot eivät käytä avustuksia aina tarkoituksenmukaisesti tai ilmeisen vaikuttavalla tavalla”.

LIITE

Aiempina vuosina esitettyjen huomautusten seuranta

Vuosi

Tilintarkastustuomioistuimen huomautus

Korjaavan toimenpiteen tilanne

(Toteutettu / Kesken / Tekemättä / Ei relevantti)

2012

Tarkastetuissa palvelukseenottomenettelyissä havaittiin merkittäviä puutteita, jotka vaikuttivat avoimuuteen ja hakijoiden yhdenvertaiseen kohteluun: kirjallisten kokeiden kysymykset ja haastattelukysymykset oli määritetty vasta sen jälkeen, kun valintalautakunta oli tutkinut hakemukset; kirjallisiin kokeisiin ja haastatteluihin pääsemistä sekä soveltuvien hakijoiden luetteloon kirjaamista varten tarvittavia vähimmäispistemääriä ei asetettu; valintalautakunta ei dokumentoinut kaikkia kokouksiaan ja päätöksiään.

Kesken

2013

Tavarantoimittajilta varainhoitovuoden lopussa saatujen ilmoitusten täsmäyttämisessä oli huomattavia hankaluuksia. Tavarantoimittajien saldoja on seurattava säännöllisemmin ja eroja analysoitava oikea-aikaisemmin.

Kesken

2013

Virasto aloitti toimintansa vuonna 2005, ja sen työskentely on tähän saakka pohjautunut kirjeenvaihtoon ja muuhun yhteydenpitoon isäntäjäsenvaltion kanssa. Virasto ja jäsenvaltio eivät kuitenkaan ole tehneet kattavaa toimipaikkasopimusta. Sopimus edistäisi vielä lisää viraston ja sen henkilöstön toimintaolosuhteita koskevaa avoimuutta.

Kesken

2014

Yhteistyökumppanimaiden avustussopimusten nojalla ilmoittamien menojen ennakko- ja jälkitarkastuksissa havaittiin huomattavaa parannusta. Yhteistyökumppanimaiden ilmoitettujen menojen tueksi esittämä dokumentaatio ei kuitenkaan ole aina riittävää. Lisäksi tarkastuslausuntoja ei pyydetty, vaikka EU:n varainhoitoasetuksen soveltamissäännöissä suositellaan sitä tietyn raja-arvon ylittävien avustusten osalta (1). Tarkastuslausuntojen avulla avustusmaksujen laillisuudesta ja asianmukaisuudesta (sääntöjenmukaisuudesta) saataisiin parempi varmuus.

Kesken

2014

Seuraavalle varainhoitovuodelle siirrettyjen sidottujen määrärahojen määrä oli suuri: osastossa 2 (hallintomenot) se oli 4,5  miljoonaa euroa eli 36 prosenttia (2013: 2,4  miljoonaa euroa eli 27 prosenttia) ja osastossa 3 (toimintamenot) yhteensä 28,4  miljoonaa euroa eli 44 prosenttia (2013: 29,2  miljoonaa euroa eli 47 prosenttia). Osastossa 2 siirtojen pääsyynä olivat vuoden lopussa tehdyt hankinnat, jotka aiheutuivat viraston muutosta uuteen rakennukseen joulukuussa 2014. Osastossa 3 siirtojen suuri määrä johtui lähinnä viraston toimien monivuotisesta luonteesta ja 4,2  miljoonan euron lisätalousarvion hyväksymisestä lokakuussa 2014.

Ei relevantti

2014

Avustussopimusten määrä on suuri ja kasvaa jatkuvasti. Viraston on tarkastettava ja korvattava niiden osalta suuri määrä menoja. Tämä nostaa esille kysymyksen, olisiko viraston käytettävissä tehokkaampia ja kustannustehokkaampia vaihtoehtoisia rahoitusmekanismeja.

Tekemättä (2)

2014

Schengenin säännöstöön liittyneiden maiden (Sveitsi, Liechtenstein, Islanti ja Norja) rahoitusosuuksien laskentatapaa on tarpeen hioa, jotta se vastaisi paremmin säännöksiä (3). Laskennan olisi esimerkiksi perustuttava komissiolta saatavan budjetoidun vuotuisen tuen sijasta lopulliseen tukeen.

Kesken

2014

Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin (jotka ovat Schengen-alueen ulkopuolisia maita) maksuosuudet viraston talousarvioon ovat pysyneet useiden vuosien ajan vakaina huolimatta siitä, että maat osallistuvat jatkuvasti laajempaan toimien kirjoon. Osuudet olisi näin ollen pitänyt tarkistaa jo paljon aiemmin.

Toteutettu

(1)  Komission delegoitu asetus (EU) N:o 1268/2012 (EUVL L 362, 31.12.2012, s. 1).

(2)  Neuvoston asetuksen (EU) No 2007/2004 (EUVL L 349, 25.11.2004, S. 1) 3 artiklan 4 kohdassa rajoitetaan viraston yhteisoperaatioihin antama osarahoitus avustuksiin.

(3)  Euroopan yhteisön sekä Sveitsin valaliiton ja Liechtensteinin ruhtinaskunnan välinen järjestely näiden valtioiden osallistumista Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä huolehtivan viraston toimintaan (EUVL L 243 16.9.2010, s. 4); järjestelyasiakirja Euroopan yhteisön sekä Islannin tasavallan ja Norjan kuningaskunnan välillä yksityiskohtaisista säännöistä näiden valtioiden osallistumiseksi Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä huolehtivan viraston toimintaan (EUVL L 188, 20.7.2007, s. 19).

VIRASTON VASTAUS

9.

Virasto parantaa edelleen menettelyään kertyneiden kulujen arvioimiseksi.

13.

Frontexin varainhoitoasetusta koskevien toimeenpanosääntöjen mukaan tulojen ja menojen hyväksyjä voi luopua saatavaksi vahvistetun saamisen perimisestä, jos periminen on ristiriidassa suhteellisuusperiaatteen kanssa. Kyseisen periaatteen mukaisesti ja saatuaan ulkopuolisia oikeudellisia neuvoja tulojen ja menojen hyväksyjä ilmoitti perittävän summan olevan 0,6 milj. euroa; takaisin perittävä summa kattaa vuodesta 2014 myönnettyjä avustuksia. Samasta syystä hyväksyjä ilmoitti, että vuonna 2016 erääntyvää 0,2 milj. euron summaa ei myöskään tulisi maksaa.

14.

Yhteistyössä sisäasioiden pääosaston kanssa otettiin vuonna 2016 käyttöön lieventäviä toimenpiteitä. Niistä on tähän mennessä toteutettu pääsy sisäisen turvallisuuden rahaston tietokantaan, jossa on saatavilla kaikki edunsaajien suunnitelmat ja raportit. Sisäasioiden pääosasto aikoo kutsua myös Frontexin turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston sekä sisäisen turvallisuuden rahaston komitean kokoukseen vuoden 2016 syksyllä kertomaan tilanteesta omasta näkökulmastaan ja keskustelemaan jäsenvaltioiden kanssa.

15.

Frontex ottaa huomioon tilintarkastustuomioistuimen siirrettyjä summia koskevat huomautukset. Virasto pyrkii tulevaisuudessakin vähentämään siirtoja noudattamalla paremmin vuotuisuuden periaatetta.

16.

Käytössä oleva kulujenkorvausjärjestelmä pyrkii varmistamaan edunsaajien samanarvoisen kohtelun, kun samasta kustannuskategoriasta voidaan maksaa kullekin edunsaajalle.

Virasto on kuitenkin samaa mieltä tilintarkastustuomioistuimen kanssa siitä, että todellisiin kuluihin perustuva kulujen korvaaminen on työlästä, ja pitää yksikkökustannuksiin siirtymistä varteenotettavana vaihtoehtona, johon se pyrkii. Ehdotus raja- ja rannikkovartioviraston perustamisesta poistaisi mahdollisesti velvoitteen käyttää avustuksia, mikä loisi perustan viraston uusille rahoitusmekanismeille avustusten lisäksi.

1.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 449/214

KERTOMUS

Euroopan GNSS-viraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

(2016/C 449/40)

JOHDANTO

1.

Euroopan GNSS-virasto (jäljempänä ”virasto”) perustettiin Euroopan GNSS-viraston perustamisesta, eurooppalaisten satelliittinavigointiohjelmien hallintorakenteista annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1321/2004 (1) kumoamisesta ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 683/2008 (2) muuttamisesta annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 912/2010 (3). Virasto siirrettiin Brysselistä Prahaan 1. syyskuuta 2012 (4). Virasto otti 1. tammikuuta 2007 alkaen virallisesti vastuulleen kaikki aiemmin Galileo-yhteisyritykselle kuuluneet tehtävät, joita se jatkaa muutetun asetuksen (EU) 912/2010 soveltamisaloilla ”Euroopan GNSS-virastona”. Lisäksi komissio antoi tehtävien siirtoa koskevalla sopimuksella viraston tehtäväksi vastata Euroopan geostationaarisen navigointilisäjärjestelmän (EGNOS) käytöstä.

2.

Taulukossa esitetään viraston avainluvut (5).

Taulukko

Viraston avainluvut

2014

2015

Talousarvio (miljoonaa euroa) (1)

403,7

363,8

Henkilöstö 31. joulukuuta (2)

131

139

TARKASTUSLAUSUMAN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT

3.

Tilintarkastustuomioistuimen valitsema tarkastustapa käsittää analyyttiset tarkastustoimenpiteet, tapahtumien suoran testaamisen ja viraston valvontajärjestelmien keskeisten kontrollien arvioinnin. Tämän lisäksi hyödynnetään muiden tarkastajien työhön perustuvaa evidenssiä ja analysoidaan toimivan johdon vahvistusilmoitukset.

TARKASTUSLAUSUMA

4.

Tilintarkastustuomioistuin on tarkastanut Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 287 artiklan mukaisesti

a)

viraston tilinpäätöksen, joka sisältää tilinpäätöslaskelmat (6) ja selvityksen talousarvion toteuttamisesta (7)31. joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta, ja

b)

tilien perustana olevien toimien laillisuuden ja asianmukaisuuden.

Toimivan johdon velvollisuus

5.

Toimiva johto vastaa viraston tilinpäätöksen laatimisesta ja sen oikein esittämisestä sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta (8).

a)

Viraston tilinpäätöksen laatimista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää sisäisen valvonnan järjestelmä, jonka pohjalta on mahdollista laatia ja esittää oikein tilinpäätös, jossa ei ole petoksesta tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, valita asianmukaiset tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja soveltaa niitä komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen (9) mukaisesti sekä laatia kirjanpidolliset arviot, jotka ovat kyseisissä olosuhteissa kohtuulliset. Virasto on siirtänyt nämä vastuualueet komission tilinpitäjälle palvelutasosopimuksella. Toimitusjohtaja vahvistaa viraston tilinpäätöksen sen jälkeen, kun komission tilinpitäjä on laatinut tilinpäätöksen kaiken käytettävissä olevan tiedon pohjalta ja liittänyt tilinpäätökseen laatimansa ilmoituksen, jossa hän toteaa muun muassa saaneensa kohtuullisen varmuuden siitä, että tilinpäätös antaa kaikilta olennaisilta osiltaan oikean ja riittävän kuvan viraston taloudellisesta asemasta.

b)

Tilien perustana olevien toimien laillisuutta ja asianmukaisuutta sekä varainhoidon moitteettomuuden periaatteen noudattamista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää vaikuttava ja tehokas sisäisen valvonnan järjestelmä, joka sisältää riittävän valvonnan ja tarkoituksenmukaiset toimenpiteet sääntöjenvastaisuuksien ja petosten estämiseksi sekä oikeudelliset toimet, joiden avulla tarvittaessa peritään takaisin aiheettomasti maksetut tai käytetyt varat.

Tarkastajan velvollisuus

6.

Tilintarkastustuomioistuimen vastuulla on antaa tarkastuksensa perusteella tarkastuslausuma Euroopan parlamentille ja neuvostolle (10) tilinpäätöksen luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Tilintarkastustuomioistuin toimittaa tarkastuksensa kansainvälisten tilinpäätösstandardien ja eettisten ohjeiden (IFAC) sekä ylimpien tarkastuselinten kansainvälisten standardien (INTOSAI) mukaisesti. Kyseisissä standardeissa edellytetään, että tilintarkastustuomioistuin suunnittelee ja toimittaa tarkastuksen siten, että sen avulla saadaan kohtuullinen varmuus siitä, onko viraston tilinpäätöksessä olennaisia virheellisyyksiä ja ovatko tilien perustana olevat toimet lailliset ja asianmukaiset.

7.

Tarkastuksessa suoritetaan toimenpiteitä, joiden avulla hankitaan tarkastusevidenssiä tilinpäätökseen sisältyvistä luvuista ja siinä esitettävistä muista tiedoista sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tarkastajan harkintaan ja arvioon siitä, kuinka suuri on riski, että petoksesta tai virheestä johtuen tilinpäätökseen sisältyy olennainen virheellisyys tai tilien perustana olevien toimien kohdalla on jätetty olennaisella tavalla noudattamatta Euroopan unionin lainsäädännön vaatimuksia. Näitä riskejä arvioidessaan tarkastaja arvioi sisäisiä kontrolleja, jotka ovat relevantteja tilinpäätöksen laatimisen ja sen oikein esittämisen kannalta, sekä valvontajärjestelmiä, joiden avulla on tarkoitus varmistaa tilien perustana olevien toimien laillisuus ja asianmukaisuus. Tämän pohjalta tarkastaja suunnittelee olosuhteisiin nähden tarkoituksenmukaiset tarkastustoimenpiteet. Tarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätösperiaatteiden asianmukaisuuden ja esitettyjen kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen yleisen esittämistavan arvioiminen. EU:n varainhoitoasetuksen 208 artiklan 4 kohdassa säädetyn mukaisesti (11) tilintarkastustuomioistuin on tätä kertomusta ja tarkastuslausumaa laatiessaan ottanut huomioon riippumattoman ulkopuolisen tarkastajan viraston tilien osalta suorittaman tarkastustyön.

8.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että se on saanut tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tarkastusevidenssiä tarkastuslausumansa perustaksi.

Lausunto tilien luotettavuudesta

9.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viraston taloudellinen asema 31. päivänä joulukuuta 2015 sekä sen toimien tulokset ja rahavirrat mainittuna päivänä päättyneeltä varainhoitovuodelta on esitetty tilinpäätöksessä kaikilta olennaisilta osiltaan oikein viraston varainhoitoa koskevien säännösten ja komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti.

Lausunto tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta

10.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viraston 31. päivänä joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta annetun tilinpäätöksen perustana olevat toimet ovat kaikilta olennaisilta osiltaan lailliset ja asianmukaiset.

11.

Jäljempänä esitettävät huomautukset eivät aseta tilintarkastustuomioistuimen lausuntoja kyseenalaiseksi.

HUOMAUTUKSET TILIEN LUOTETTAVUUDESTA

12.

Kirjanpitojärjestelmät validoitiin viimeksi vuonna 2012. Viraston siirron seurauksena oli odotettavissa suuria muutoksia menettelyihin ja tiedonkulkuun, mutta luvattua validointia ei suoritettu. Uusi tilinpitäjä suunnittelee seuraavaa validointia vuodelle 2020.

HUOMAUTUKSET SISÄISISTÄ KONTROLLEISTA

13.

Virasto on laatinut toiminnan jatkuvuutta koskevan suunnitelman Ranskassa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Alankomaissa sijaitseville turva-alueille. Prahan päätoimipaikan ja koko viraston osalta ei kuitenkaan ole laadittu toiminnan jatkuvuutta koskevaa suunnitelmaa.

HUOMAUTUKSET BUDJETTIHALLINNOSTA

14.

Tarkastettu viraston talousarvion toteuttamista koskeva selvitys eroaa yksityiskohtaisuuden osalta useimpien muiden virastojen antamista selvityksistä. Tämä osoittaa, että virastojen talousarvioselvityksiä varten tarvitaan selvät suuntaviivat.

15.

Seuraavalle varainhoitovuodelle siirrettyjen sidottujen määrärahojen osuus oli suuri osastossa 2 (hallintomenot): niiden määrä oli 2,5 miljoonaa euroa eli 42 prosenttia (vuonna 2014 siirrettiin 3,4 miljoonaa euroa eli 54 prosenttia kyseisistä määrärahoista). Siirrot liittyivät pääosin palveluihin, jotka virasto oli vastaanottanut vuonna 2015 mutta joista laskutetaan vasta vuonna 2016, sekä useisiin suuriarvoisiin tietoteknisen alan sopimuksiin ja riskinarviointisopimukseen, jotka tehtiin vuoden 2015 lopussa. Asianomaiset hankkeet oli alun perin suunniteltu vuodelle 2016, mutta ne käynnistettiin vuonna 2015, jotta voitiin hyödyntää muissa budjettikohdissa säästyneitä varoja.

MUITA HUOMAUTUKSIA

16.

Viraston työohjelma vuodelle 2015 hyväksyttiin vasta maaliskuussa 2015 ja sen monivuotista työohjelmaa kaudelle 2014–2020 ei ole vielä hyväksytty. Keskeisten suunnitteluasiakirjojen hyväksymisen viivästyminen vaarantaa viraston tavoitteiden saavuttamisen.

17.

Viraston henkilöstön vaihtuvuus oli vuonna 2015 suuri: palveluksesta poistui 14 henkilöstön jäsentä ja palvelukseen tuli 26 uutta henkilöstön jäsentä.

AIEMPINA VUOSINA ESITETTYJEN HUOMAUTUSTEN SEURANTA

18.

Liitteessä on yhteenveto korjaavista toimenpiteistä, jotka virasto on toteuttanut tilintarkastustuomioistuimen aiempina vuosina esittämien huomautusten perusteella.

Tilintarkastustuomioistuimen IV jaosto on tilintarkastustuomioistuimen jäsenen Baudilio TOMÉ MUGURUZAN johdolla hyväksynyt tämän kertomuksen Luxemburgissa 4. lokakuuta 2016 pitämässään kokouksessa.

Tilintarkastustuomioistuimen puolesta

Klaus-Heiner LEHNE

presidentti

(1)  EUVL L 246, 20.7.2004, s. 1.

(2)  EUVL L 196, 24.7.2008, s. 1.

(3)  EUVL L 276, 20.10.2010, s. 11.

(4)  Jäsenvaltioiden hallitusten edustajien yhteisellä sopimuksella hyväksymä päätös 2010/803/EU (EUVL L 342, 28.12.2010, s. 15).

(5)  Lisätietoja viraston toimivaltuuksista ja toiminnasta esitetään sen sivustolla: https://www.gsa.europa.eu/

(1)  Talousarviota koskevat luvut perustuvat maksumäärärahoihin.

(2)  Virkamiehiä, väliaikaisia toimihenkilöitä ja sopimussuhteisia toimihenkilöitä ja kansallisia asiantuntijoita.

Lähde: Viraston toimittamat tiedot.

(6)  Sisältävät taseen, tuloslaskelman, rahavirtalaskelman, nettovarallisuuden muutoksia koskevan laskelman sekä yhteenvedon keskeisistä tilinpäätöksen laatimisperiaatteista ja muut liitetiedot.

(7)  Sisältää talousarvion toteutumalaskelman liitteineen.

(8)  Komission delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013 (EUVL L 328, 7.12.2013, s. 42), 39 ja 50 artikla.

(9)  Komission tilinpitäjän vahvistamat kirjanpitosäännöt perustuvat kansainvälisen tilintarkastajaliiton (International Federation of Accountants, IFAC) antamiin kansainvälisiin julkisen sektorin tilinpäätösstandardeihin (International Public Sector Accounting Standards, IPSAS) tai, silloin kuin se on relevanttia, kansainvälisen tilinpäätösstandardeja käsittelevän elimen (International Accounting Standards Board, IASB) antamiin kansainvälisiin IAS/IFRS-tilinpäätösstandardeihin (International Accounting Standards/International Financial Reporting Standards).

(10)  Delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013, 107 artikla.

(11)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU, Euratom) N:o 966/2012 (EUVL L 298, 26.10.2012, s. 1).

LIITE

Aiempina vuosina esitettyjen huomautusten seuranta

Vuosi

Tilintarkastustuomioistuimen huomautus

Korjaavan toimenpiteen tilanne

(Toteutettu / Kesken / Tekemättä / Ei relevantti)

2014

Seuraavalle varainhoitovuodelle siirrettyjen sidottujen määrärahojen osuus oli suuri osastossa 2 (hallintomenot): niiden määrä oli 3,4  miljoonaa euroa eli 54 prosenttia (vuonna 2013 siirrettiin 1,8  miljoonaa euroa eli 52 prosenttia kyseisistä määrärahoista). Siirrot liittyivät pääosin palveluihin, jotka virasto oli vastaanottanut vuonna 2014 mutta joista laskutetaan vasta vuonna 2015, sekä useisiin suuriarvoisiin tietoteknisen alan sopimuksiin, jotka tehtiin vuoden 2014 lopussa. Asianomaiset tietotekniset hankkeet oli alun perin suunniteltu vuodelle 2015, mutta ne käynnistettiin vuonna 2014, jotta voitiin hyödyntää muissa budjettikohdissa säästyneitä varoja.

Ei relevantti

2014

Virasto teki vuonna 2013 kahdeksan vuoden ajaksi (1. tammikuuta 2014–31. joulukuuta 2021) sopimuspuolen kanssa palvelusopimuksen, joka koskee Euroopan geostationaarisen navigointilisäjärjestelmän (EGNOS) käyttöä. Sopimuksen arvo oli alun perin 436 miljoonaa euroa. Virasto muutti vuonna 2014 alkuperäistä sopimusta suoraa neuvottelumenettelyä käyttäen. Muutos koski 6,3 :a miljoonaa euroa ja liittyi 14 satelliittisignaalivastaanottimen ja 14 signaaligeneraattorin ostoon ja kunnossapitoon sekä eräisiin muihin EGNOS-järjestelmän laitteisiin. Sopimuspuoli ja sen kumpikin alihankkija sopivat uudesta järjestelystä, joka vastasi alkuperäistä sopimusta. Tämä johti yleiskustannusten ja tuottojen kasautumiseen. Edellä mainitusta 6,3  miljoonan euron määrästä ainoastaan 3,2 miljoonaa euroa liittyi välittömiin kustannuksiin (materiaali-, työvoima-, kuljetus-, vakuutus- ja matkakulut ja päivärahat). Yleiskustannusten ja muiden kustannusten määrä oli 1,4 miljoonaa euroa ja (ali)hankkijoiden tuottojen ja palkkojen määrä oli 1,7 miljoonaa euroa.

Ei relevantti

2014

Aineellisia hyödykkeitä (nettokirjanpitoarvo 1,0 miljoonaa euroa) ei ole vakuutettu.

Kesken

VIRASTON VASTAUS

12.

Paikallisen järjestelmän viimeisimmän, vuonna 2012 tehdyn validoinnin jälkeen paikallisissa järjestelmissä ei ole ollut muutoksia. GSA:n muutto Prahaan ei aiheuttanut muutoksia rahoitusketjuissa tai -prosesseissa eikä tietovirroissa. GSA käyttää Euroopan komission vakiojärjestelmiä, jotka on validoitu maailmanlaajuisesti; ABAC:n kanssa kytkeytyviä järjestelmiä ei ole eikä siten vaikutusta taloudellisiin tietoihin eikä vuotuiseen tilinpäätökseen.

Paikalliset järjestelmät esiteltiin uudelle kirjanpitäjälle ennen tehtävän hyväksymistä. Määräajoin tehtävä kirjanpitojärjestelmien validointi tehdään budjettipääosaston ja GSA:n välisen palvelutasosopimuksen määräysten mukaisesti budjettipääosaston riskinarvioinnin perusteella. Tällä hetkellä riskin on arvioitu olevan vähäinen. Seuraava validointi tehdään normaalisti viiden vuoden kuluessa tai, jos järjestelmiin tehdään muutoksia, kolmen vuoden kuluessa.

13.

Viraston maailmanlaajuista toiminnan jatkuvuutta koskevaa suunnitelmaa ei ole tähän mennessä päivitetty. Syynä tähän on viraston päätös keskittyä ensisijaisesti turvaamaan toiminnan jatkuvuutta koskevat suunnitelmat uusien sijaintipaikkojensa osalta. Tämä perustuu arvioon siitä, että 10 sisäisen valvonnan standardin näkökulmasta nykyinen toiminnan jatkuvuuden suunnitelma on riittävä viraston toimipaikoille siihen saakka, kunnes operaatiot ja toiminta ovat vakiintuneet kyseisissä toimipaikoissa. Viraston on tarkoitus ajantasaistaa toiminnan jatkuvuutta koskeva suunnitelma maailmanlaajuisella tasolla tulevina vuosina.

14.

Budjettipääosaston kanssa allekirjoitetun palvelutasosopimuksen mukaisesti viraston tilit ja niihin liittyvät kertomukset ovat komission kirjanpitäjän laatimat, ja virasto olettaa niiden olevan hyväksytyn käytännön mukaisia.

15.

GSA näki paljon vaivaa vähentääkseen osastossa 2 siirtoja, joiden määrä on ollut pitkään korkea. Virasto onnistui alentamaan osuuden 54 %:sta vuonna 2014 enää 42 %:iin vuonna 2015. Useiden suurten sopimusten neljännesvuosittaisen laskutuksen vuoksi tietyt suuriarvoiset laskut, jotka koskivat vuoden 2015 palveluja, saatiin vasta vuonna 2016. Henkilöstön vaihtuvuus oli odottamattoman suurta vuonna 2015. Sen seurauksena henkilöstömenot olivat paljon ennakoitua alhaisemmat vuoden lopussa, mitä hyödynnettiin alun perin myöhemmille vuosille suunnitellun toiminnan rahoittamista varten.

Siirtojen korkea osuus mahdollisti siten tulevaisuuteen suuntautuneen uudelleenpriorisoinnin ja samalla vältyttiin peruutuksilta.

16.

GSA huomauttaa, että kaikki työohjelman laatimiseen ja toimittamiseen liittyvät vaiheet GSA:n tasolla vietiin päätökseen ajoissa. Siksi GSA työskentelee jatkossakin tiiviisti komission kanssa, joka on keskeinen kumppani varmistettaessa tulevien vuotuisten työohjelmien ja monivuotisten työohjelmien oikea-aikainen hyväksyminen.

GSA muistuttaa, että vuotuisen työohjelman hyväksymisen ajoitus ei vaikuta suoraan valtaosaan sen toiminnasta, joka on delegoitua toimintaa.

17.

Virasto myöntää suhteellisen korkean henkilöstön vaihtuvuuden, mikä johtuu tietyistä vaikeuksista houkutella henkilöstöä ja saada se pysymään työmarkkinoiden hyvin kilpaillulla ja teknisellä segmentillä sekä olennaisesti päätoimipaikan sijainnista ja siihen liittyvästi suhteettoman alhaisesta ja tasaisesti laskevasta EU:n korjauskertoimesta, joka vaikuttaa palkkatasoon Prahassa Tšekissä. Virasto pyrkii kaikin mahdollisin tavoin lisäämään houkuttelevuuttaan, esimerkiksi tiedottamalla tehtävänsä tärkeydestä.

1.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 449/219

KERTOMUS

innovoinnin ja verkkojen toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

(2016/C 449/41)

JOHDANTO

1.

Innovoinnin ja verkkojen toimeenpanovirasto (jäljempänä ”virasto”) perustettiin komission päätöksellä 2013/801/EU (1) korvaamaan Euroopan laajuisen liikenneverkon toimeenpanovirasto ja toimimaan sen seuraajana. Brysselissä sijaitseva virasto perustettiin 1. tammikuuta 2014 ja 31. joulukuuta 2024 väliseksi ajaksi hallinnoimaan unionin toimia, jotka liittyvät Verkkojen Eurooppa -välineeseen, tutkimuksen ja innovoinnin rahoitusohjelmaan ”Horisontti 2020”, Euroopan laajuiseen liikenneverkkoon ja Marco Polo -ohjelmaan.

2.

Taulukossa esitetään viraston avainluvut (2).

Taulukko

Viraston avainluvut

2014

2015

Talousarvio (miljoonaa euroa)

13,4

18,4

Henkilöstö 31. joulukuuta (1)

151

186

TARKASTUSLAUSUMAN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT

3.

Tilintarkastustuomioistuimen valitsema tarkastustapa käsittää analyyttiset tarkastustoimenpiteet, tapahtumien suoran testaamisen ja viraston valvontajärjestelmien keskeisten kontrollien arvioinnin. Tämän lisäksi hyödynnetään muiden tarkastajien työhön perustuvaa evidenssiä (kun relevanttia evidenssiä on saatavilla) ja analysoidaan toimivan johdon vahvistusilmoitukset.

TARKASTUSLAUSUMA

4.

Tilintarkastustuomioistuin on tarkastanut Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 287 artiklan mukaisesti

a)

viraston tilinpäätöksen, joka sisältää tilinpäätöslaskelmat (3) ja selvityksen talousarvion toteuttamisesta (4)31. joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta, ja

b)

tilien perustana olevien toimien laillisuuden ja asianmukaisuuden.

Toimivan johdon velvollisuus

5.

Toimiva johto vastaa viraston tilinpäätöksen laatimisesta ja sen oikein esittämisestä sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta (5).

a)

Viraston tilinpäätöksen laatimista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää sisäisen valvonnan järjestelmä, jonka pohjalta on mahdollista laatia ja esittää oikein tilinpäätös, jossa ei ole petoksesta tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, valita asianmukaiset tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja soveltaa niitä komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen (6) mukaisesti sekä laatia kirjanpidolliset arviot, jotka ovat kyseisissä olosuhteissa kohtuulliset. Johtaja vahvistaa viraston tilinpäätöksen sen jälkeen, kun viraston tilinpitäjä on laatinut tilinpäätöksen kaiken käytettävissä olevan tiedon pohjalta ja liittänyt tilinpäätökseen laatimansa ilmoituksen, jossa hän toteaa muun muassa saaneensa kohtuullisen varmuuden siitä, että tilinpäätös antaa kaikilta olennaisilta osiltaan oikean ja riittävän kuvan viraston taloudellisesta asemasta.

b)

Tilien perustana olevien toimien laillisuutta ja asianmukaisuutta sekä varainhoidon moitteettomuuden periaatteen noudattamista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää vaikuttava ja tehokas sisäisen valvonnan järjestelmä, joka sisältää riittävän valvonnan ja tarkoituksenmukaiset toimenpiteet sääntöjenvastaisuuksien ja petosten estämiseksi sekä oikeudelliset toimet, joiden avulla tarvittaessa peritään takaisin aiheettomasti maksetut tai käytetyt varat.

Tarkastajan velvollisuus

6.

Tilintarkastustuomioistuimen vastuulla on antaa tarkastuksensa perusteella tarkastuslausuma Euroopan parlamentille ja neuvostolle (7) tilinpäätöksen luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Tilintarkastustuomioistuin toimittaa tarkastuksensa kansainvälisten tilinpäätösstandardien ja eettisten ohjeiden (IFAC) sekä ylimpien tarkastuselinten kansainvälisten standardien (INTOSAI) mukaisesti. Kyseisissä standardeissa edellytetään, että tilintarkastustuomioistuin suunnittelee ja toimittaa tarkastuksen siten, että sen avulla saadaan kohtuullinen varmuus siitä, onko viraston tilinpäätöksessä olennaisia virheellisyyksiä ja ovatko tilien perustana olevat toimet lailliset ja asianmukaiset.

7.

Tarkastuksessa suoritetaan toimenpiteitä, joiden avulla hankitaan tarkastusevidenssiä tilinpäätökseen sisältyvistä luvuista ja siinä esitettävistä muista tiedoista sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tarkastajan harkintaan ja arvioon siitä, kuinka suuri on riski, että petoksesta tai virheestä johtuen tilinpäätökseen sisältyy olennainen virheellisyys tai tilien perustana olevien toimien kohdalla on jätetty olennaisella tavalla noudattamatta Euroopan unionin lainsäädännön vaatimuksia. Näitä riskejä arvioidessaan tarkastaja arvioi sisäisiä kontrolleja, jotka ovat relevantteja tilinpäätöksen laatimisen ja sen oikein esittämisen kannalta, sekä valvontajärjestelmiä, joiden avulla on tarkoitus varmistaa tilien perustana olevien toimien laillisuus ja asianmukaisuus. Tämän pohjalta tarkastaja suunnittelee olosuhteisiin nähden tarkoituksenmukaiset tarkastustoimenpiteet. Tarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätösperiaatteiden asianmukaisuuden ja esitettyjen kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen yleisen esittämistavan arvioiminen.

8.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että se on saanut tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tarkastusevidenssiä tarkastuslausumansa perustaksi.

Lausunto tilien luotettavuudesta

9.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viraston taloudellinen asema 31. päivänä joulukuuta 2015 sekä sen toimien tulokset ja rahavirrat mainittuna päivänä päättyneeltä varainhoitovuodelta on esitetty tilinpäätöksessä kaikilta olennaisilta osiltaan oikein viraston varainhoitoa koskevien säännösten ja komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti.

Lausunto tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta

10.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viraston 31. päivänä joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta annetun tilinpäätöksen perustana olevat toimet ovat kaikilta olennaisilta osiltaan lailliset ja asianmukaiset.

11.

Jäljempänä esitettävät huomautukset eivät aseta tilintarkastustuomioistuimen lausuntoja kyseenalaiseksi.

HUOMAUTUKSET BUDJETTIHALLINNOSTA

12.

Seuraavalle varainhoitovuodelle siirrettyjen sidottujen määrärahojen osuus oli suuri osastossa 3 (toimintamenot): niiden määrä oli 0,5 miljoonaa euroa eli 51 prosenttia (vuonna 2014: 0,4 miljoonaa euroa eli 56 prosenttia). Tämä johtui pääasiassa it- ja tarkastussopimuksista, joiden kattamat palvelut suoritetaan vuodenvaihteen jälkeen.

AIEMPINA VUOSINA ESITETTYJEN HUOMAUTUSTEN SEURANTA

13.

Liitteessä on yhteenveto korjaavista toimenpiteistä, jotka virasto on toteuttanut tilintarkastustuomioistuimen aiempina vuosina esittämien huomautusten perusteella.

Tilintarkastustuomioistuimen IV jaosto on tilintarkastustuomioistuimen jäsenen Baudilio TOMÉ MUGURUZAN johdolla hyväksynyt tämän kertomuksen Luxemburgissa 13. syyskuuta 2016 pitämässään kokouksessa.

Tilintarkastustuomioistuimen puolesta

Vítor Manuel da SILVA CALDEIRA

presidentti

(1)  EUVL L 352, 24.12.2013, s. 65.

(2)  Lisätietoja viraston toimivaltuuksista ja toiminnasta esitetään sen sivustolla: www.ec.europa.eu/inea

(1)  Virkamiehiä, väliaikaisia toimihenkilöitä ja sopimussuhteisia toimihenkilöitä ja kansallisia asiantuntijoita.

Lähde: Viraston toimittamat tiedot.

(3)  Sisältävät taseen, tuloslaskelman, rahavirtalaskelman, nettovarallisuuden muutoksia koskevan laskelman sekä yhteenvedon keskeisistä tilinpäätöksen laatimisperiaatteista ja muut liitetiedot.

(4)  Sisältää talousarvion toteutumalaskelman liitteineen.

(5)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU, Euratom) N:o 966/2012 (EUVL L 298, 26.10.2012, s. 1) 53 ja 58 artikla sekä 62 ja 68 artikla.

(6)  Komission tilinpitäjän vahvistamat kirjanpitosäännöt perustuvat kansainvälisen tilintarkastajaliiton (International Federation of Accountants, IFAC) antamiin kansainvälisiin julkisen sektorin tilinpäätösstandardeihin (International Public Sector Accounting Standards, IPSAS) tai, silloin kuin se on relevanttia, kansainvälisen tilinpäätösstandardeja käsittelevän elimen (International Accounting Standards Board, IASB) antamiin kansainvälisiin IAS/IFRS-tilinpäätösstandardeihin (International Accounting Standards/International Financial Reporting Standards).

(7)  Asetus (EU, Euratom) N:o 966/2012, 162 artikla.

LIITE

Aiempina vuosina esitettyjen huomautusten seuranta

Vuosi

Tilintarkastustuomioistuimen huomautus

Korjaavan toimenpiteen tilanne

(Toteutettu / Kesken / Tekemättä / Ei relevantti)

2014

Seuraavalle varainhoitovuodelle siirrettyjen sidottujen määrärahojen määrä oli suuri: osastossa 2 se oli 0,8 miljoonaa euroa eli 25 prosenttia (2013: 0,7 miljoonaa euroa / 27 prosenttia) ja osastossa 3 yhteensä 0,4 miljoonaa euroa eli 56 prosenttia (2013: 0,1 miljoonaa euroa / 22 prosenttia). Tämä johtui lähinnä viraston henkilöstömäärän kasvun vuoksi vuokrattujen lisätilojen varustamiseen liittyvistä hankinnoista, it-sopimuksista, jotka oli tehty suunnitelmien mukaisesti vuoden 2014 toisella puoliskolla mutta laskutettu vuonna 2015, ja komission kanssa tehdyistä palvelutasosopimuksista, joiden osalta laskut saatiin vasta vuonna 2015.

Ei relevantti

VIRASTON VASTAUS

12.

Vuoden 2015 alussa virasto teki it-alan sopimuksia, joiden kattamat palvelut suoritettiin maaliskuun 2015 ja maaliskuun 2016 välisenä aikana. Lokakuun 2015 ja maaliskuun 2016 välisenä aikana suoritetuista palveluista laskutetaan vasta 2016. Mitä tulee ulkoistettuihin edunsaajien tarkastuksiin vuonna 2015, lopulliset maksut voidaan suorittaa vasta kuulemismenettelyjen jälkeen. Kuulemismenettelyjä ei voitu saattaa loppuun vuoden loppuun mennessä.

1.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 449/224

KERTOMUS

sisämarkkinoilla toimivan yhdenmukaistamisviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

(2016/C 449/42)

JOHDANTO

1.

Sisämarkkinoilla toimiva yhdenmukaistamisvirasto (1) (jäljempänä ”virasto”), perustettiin neuvoston asetuksella (EY) N:o 40/94 (2), joka on kumottu ja korvattu asetuksella (EY) N:o 207/2009 (3). Alicantessa sijaitsevan viraston tehtävänä on tavaramerkkejä, piirustuksia ja malleja koskevan unionin lainsäädännön täytäntöönpano. Tarkoituksena on taata yrityksille yhtenäinen suoja koko Euroopan unionin alueella.

2.

Taulukossa esitetään viraston avainluvut (4).

Taulukko

Viraston avainluvut

2014

2015

Talousarvio (miljoonaa euroa) (1)

419,6

384,2

Henkilöstö 31. joulukuuta (2)

928

998

TARKASTUSLAUSUMAN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT

3.

Tilintarkastustuomioistuimen valitsema tarkastustapa käsittää analyyttiset tarkastustoimenpiteet, tapahtumien suoran testaamisen ja viraston valvontajärjestelmien keskeisten kontrollien arvioinnin. Tämän lisäksi hyödynnetään muiden tarkastajien työhön perustuvaa evidenssiä (kun relevanttia evidenssiä on saatavilla) ja analysoidaan toimivan johdon vahvistusilmoitukset.

TARKASTUSLAUSUMA

4.

Tilintarkastustuomioistuin on tarkastanut Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 287 artiklan mukaisesti

a)

viraston tilinpäätöksen, joka sisältää tilinpäätöslaskelmat (5) ja selvityksen talousarvion toteuttamisesta (6)31. joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta, ja

b)

tilien perustana olevien toimien laillisuuden ja asianmukaisuuden.

Toimivan johdon velvollisuus

5.

Toimiva johto vastaa viraston tilinpäätöksen laatimisesta ja sen oikein esittämisestä sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta (7).

a)

Viraston tilinpäätöksen laatimista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää sisäisen valvonnan järjestelmä, jonka pohjalta on mahdollista laatia ja esittää oikein tilinpäätös, jossa ei ole petoksesta tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, valita asianmukaiset tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja soveltaa niitä komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen (8) mukaisesti sekä laatia kirjanpidolliset arviot, jotka ovat kyseisissä olosuhteissa kohtuulliset. Pääjohtaja vahvistaa viraston tilinpäätöksen sen jälkeen, kun viraston tilinpitäjä on laatinut tilinpäätöksen kaiken käytettävissä olevan tiedon pohjalta ja liittänyt tilinpäätökseen laatimansa ilmoituksen, jossa hän toteaa muun muassa saaneensa kohtuullisen varmuuden siitä, että tilinpäätös antaa kaikilta olennaisilta osiltaan oikean ja riittävän kuvan viraston taloudellisesta asemasta.

b)

Tilien perustana olevien toimien laillisuutta ja asianmukaisuutta sekä varainhoidon moitteettomuuden periaatteen noudattamista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää vaikuttava ja tehokas sisäisen valvonnan järjestelmä, joka sisältää riittävän valvonnan ja tarkoituksenmukaiset toimenpiteet sääntöjenvastaisuuksien ja petosten estämiseksi sekä oikeudelliset toimet, joiden avulla tarvittaessa peritään takaisin aiheettomasti maksetut tai käytetyt varat.

Tarkastajan velvollisuus

6.

Tilintarkastustuomioistuimen vastuulla on antaa tarkastuksensa perusteella tarkastuslausuma viraston talousarviokomitealle tilinpäätöksen luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta (9). Tilintarkastustuomioistuin toimittaa tarkastuksensa kansainvälisten tilinpäätösstandardien ja eettisten ohjeiden (IFAC) sekä ylimpien tarkastuselinten kansainvälisten standardien (INTOSAI) mukaisesti. Kyseisissä standardeissa edellytetään, että tilintarkastustuomioistuin suunnittelee ja toimittaa tarkastuksen siten, että sen avulla saadaan kohtuullinen varmuus siitä, onko viraston tilinpäätöksessä olennaisia virheellisyyksiä ja ovatko tilien perustana olevat toimet lailliset ja asianmukaiset.

7.

Tarkastuksessa suoritetaan toimenpiteitä, joiden avulla hankitaan tarkastusevidenssiä tilinpäätökseen sisältyvistä luvuista ja siinä esitettävistä muista tiedoista sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tarkastajan harkintaan ja arvioon siitä, kuinka suuri on riski, että petoksesta tai virheestä johtuen tilinpäätökseen sisältyy olennainen virheellisyys tai tilien perustana olevien toimien kohdalla on jätetty olennaisella tavalla noudattamatta Euroopan unionin lainsäädännön vaatimuksia. Näitä riskejä arvioidessaan tarkastaja arvioi sisäisiä kontrolleja, jotka ovat relevantteja tilinpäätöksen laatimisen ja sen oikein esittämisen kannalta, sekä valvontajärjestelmiä, joiden avulla on tarkoitus varmistaa tilien perustana olevien toimien laillisuus ja asianmukaisuus. Tämän pohjalta tarkastaja suunnittelee olosuhteisiin nähden tarkoituksenmukaiset tarkastustoimenpiteet. Tarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätösperiaatteiden asianmukaisuuden ja esitettyjen kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen yleisen esittämistavan arvioiminen.

8.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että se on saanut tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tarkastusevidenssiä tarkastuslausumansa perustaksi.

Lausunto tilien luotettavuudesta

9.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viraston taloudellinen asema 31. päivänä joulukuuta 2015 sekä sen toimien tulokset ja rahavirrat mainittuna päivänä päättyneeltä varainhoitovuodelta on esitetty tilinpäätöksessä kaikilta olennaisilta osiltaan oikein viraston varainhoitoa koskevien säännösten ja komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti.

Lausunto tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta

10.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viraston 31. päivänä joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta annetun tilinpäätöksen perustana olevat toimet ovat kaikilta olennaisilta osiltaan lailliset ja asianmukaiset.

11.

Jäljempänä esitettävät huomautukset eivät aseta tilintarkastustuomioistuimen lausuntoja kyseenalaiseksi.

HUOMAUTUKSET BUDJETTIHALLINNOSTA

12.

Vuodelle 2016 siirrettyjen sidottujen määrärahojen osuus oli osastossa 3 suuri, 12,9 miljoonaa euroa eli 36 prosenttia (vuonna 2014 siirrettiin 14,1 miljoonaa euroa eli 38 prosenttia määrärahoista). Pääosin siirrot liittyvät kansallisten virastojen kanssa tehtyihin yhteistyösopimuksiin. Kansalliset virastot esittävät kuluilmoituksensa vasta vuodenvaihteen jälkeen.

MUITA HUOMAUTUKSIA

13.

Palvelujen hankinta neuvottelumenettelyjen perusteella julkaisematta hankintailmoitusta rajaa kilpailun yhteen neuvotteluosapuoleen, joten sitä olisi käytettävä vain poikkeustapauksissa. Virasto jatkoi vuonna 2015 neuvottelumenettelyn perusteella kuutta puitesopimusta, joihin liittyvien lisäpalvelujen arvo oli 1,9 miljoonaa euroa (vuonna 2014: 12 puitesopimusta, joiden lisäpalvelujen arvo oli 12,6 miljoonan euron) (10). Virasto on käyttänyt tätä menettelyä tapauksissa, joita ei voida pitää ”poikkeuksellisina”, kun otetaan huomioon näin tehtyjen sopimusten lukumäärä, arvo ja tiheys. Viraston toimintatapa ei täysin vastannut muotovaatimuksia (11).

14.

Virasto korvaa kansallisten asiantuntijoiden bruttopalkan heidän työnantajilleen osittain tai kokonaan. Tämä poikkeaa komission käytännöstä, jonka mukaan kansallisten asiantuntijoiden työnantaja edelleen maksaa heidän palkkansa. Vuonna 2015 näiden korvausten määrä oli 1,9 miljoonaa euroa.

15.

Yhdeksän viraston työntekijää siirrettiin yksikön edun vuoksi työskentelemään tilapäisesti viraston valituslautakunnassa 31. joulukuuta 2015 alkaen. EU:n henkilöstösäännöissä ei kuitenkaan määrätä tällaisista tilapäisistä siirroista (12).

AIEMPINA VUOSINA ESITETTYJEN HUOMAUTUSTEN SEURANTA

16.

Liitteessä on yhteenveto korjaavista toimenpiteistä, jotka virasto on toteuttanut tilintarkastustuomioistuimen aiempina vuosina esittämien huomautusten perusteella.

Tilintarkastustuomioistuimen IV jaosto on tilintarkastustuomioistuimen jäsenen Baudilio TOMÉ MUGURUZAN johdolla hyväksynyt tämän kertomuksen Luxemburgissa 13. syyskuuta 2016 pitämässään kokouksessa.

Tilintarkastustuomioistuimen puolesta

Vítor Manuel da SILVA CALDEIRA

presidentti

(1)  Viraston nimi on 23. maaliskuuta 2016 alkaen Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto (EUIPO), ja yhteisön tavaramerkkiä kutsutaan Euroopan unionin tavaramerkiksi.

(2)  EYVL L 11, 14.1.1994, s. 1.

(3)  EUVL L 78, 24.3.2009, s. 1.

(4)  Lisätietoja viraston toimivaltuuksista ja toiminnasta esitetään sen sivustolla: https://euipo.europa.eu/ohimportal/en.

(1)  Talousarviota koskeva luku sisältää varauksen ennakoimattomiin tapahtumiin.

(2)  Virkamiehiä, väliaikaisia toimihenkilöitä ja sopimussuhteisia toimihenkilöitä ja kansallisia asiantuntijoita.

Lähde: Viraston toimittamat tiedot.

(5)  Sisältävät taseen, tuloslaskelman, rahavirtalaskelman, nettovarallisuuden muutoksia koskevan laskelman sekä yhteenvedon keskeisistä tilinpäätöksen laatimisperiaatteista ja muut liitetiedot.

(6)  Sisältää talousarvion toteutumalaskelman liitteineen.

(7)  Sisämarkkinoilla toimivan yhdenmukaistamisviraston talousarviokomitean asetus N:o CB-3-09, 38 ja 43 artikla.

(8)  Komission tilinpitäjän vahvistamat kirjanpitosäännöt perustuvat kansainvälisen tilintarkastajaliiton (International Federation of Accountants, IFAC) antamiin kansainvälisiin julkisen sektorin tilinpäätösstandardeihin (International Public Sector Accounting Standards, IPSAS) tai, silloin kuin se on relevanttia, kansainvälisen tilinpäätösstandardeja käsittelevän elimen (International Accounting Standards Board, IASB) antamiin kansainvälisiin IAS/IFRS-tilinpäätösstandardeihin (International Accounting Standards/International Financial Reporting Standards).

(9)  Sisämarkkinoilla toimivan yhdenmukaistamisviraston talousarviokomitean asetus N:o CB-3-09, 91–95 artikla.

(10)  Puitesopimusten voimassaoloa jatkettiin komission delegoidun asetuksen (EU) N:o 1268/2012 (EUVL L 362, 31.12.2012, s. 1) 134 artiklan 1 kohdan f alakohdan perusteella.

(11)  Ks. delegoitu asetus (EU) N:o 1268/2012, 134 artiklan 3 kohta.

(12)  Asetus N:o 31/ETY, 11/Euratom Euroopan talousyhteisön ja Euroopan atomienergiajärjestön virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen ja näiden yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevien palvelussuhteen ehtojen vahvistamisesta (EYVL 45, 14.6.1962, s. 1385/62), 37 artiklan a kohta.

LIITE

Aiempina vuosina esitettyjen huomautusten seuranta

Vuosi

Tilintarkastustuomioistuimen huomautus

Korjaavan toimenpiteen tilanne

(Toteutettu / Kesken / Tekemättä / Ei relevantti)

2013

Aiemmilta varainhoitovuosilta siirrettyjen, peruuntuneiden määrärahojen määrä kasvoi 4,2 miljoonasta eurosta (13 prosenttia) 6,0  miljoonaan euroon (16 prosenttia) vuosina 2012–2013. Tämä johtui kumpanakin vuonna pääasiassa siitä, että jäsenvaltioiden kansallisten virastojen kanssa tehtyihin yhteistyösopimuksiin perustuvia korvattavia kuluja oli arvioitua vähemmän (1,9  miljoonaa euroa vuonna 2012 ja 3,8  miljoonaa euroa vuonna 2013). Tämä osoittaa, että kansallisista virastoilta on saatava vuoden päättyessä tarkemmat tiedot tosiasiallisesti aiheutuneista kuluista.

Toteutettu

2013

Virastolla on toiminnan jatkuvuus- ja kriisinhallintasuunnitelma, jossa edellytetään, että päivystävä henkilöstö pystyy jatkuvasti huolehtimaan 25 toiminnosta. Viraston talousarviokomitea hyväksyy vuosittain määrärahat päivystyskorvauksia varten, mutta vuonna 2013 maksettu määrä (402 458  euroa) on huomattavasti suurempi kuin muiden sellaisten virastojen, joiden on oltava jatkuvasti toimintakykyisiä, maksama määrä.

Kesken

2014

Viraston varainhoitovuoden 2013 tilinpäätöksestä laatimassaan kertomuksessa tilintarkastustuomioistuin kyseenalaisti määrän, jonka virasto oli käyttänyt päivystyskorvauksiin (0,40 miljoonaa euroa). Päivystyskorvauksiin käytettiin vielä suurempi määrä vuonna 2014 (0,44 miljoonaa euroa). Virasto tarkisti toimintaperiaatteitaan marraskuussa 2014 ja vähensi päivystyskorvauksiin oikeuttavien toimintojen määrää 25:stä 17:ään. Vähennyksen taloudelliset vaikutukset tulevat näkyviin varainhoitovuodesta 2015 alkaen (1). Yhdeksän henkilöstön jäsentä sai päivystyskorvauksina yli 11 000  euroa. Heistä seitsemän työskentelee johtotehtävissä.

Kesken

Järjestelmän [päivystyskorvausten] valvonta on kuitenkin puutteellista, ja päivystyskorvauksia on maksettu henkilöstölle, joka on sairauslomalla, työmatkalla ulkomailla tai lomalla.

Toteutettu

2014

Aiemmilta varainhoitovuosilta siirrettyjen, peruuntuneiden määrärahojen määrä väheni 6,0 miljoonasta eurosta (16 prosenttia) 5,1  miljoonaan euroon (13 prosenttia) vuodesta 2013 vuoteen 2014. Tämä johtui kumpanakin vuonna pääasiassa siitä, että jäsenvaltioiden kansallisten virastojen kanssa tehtyihin yhteistyösopimuksiin perustuvia korvattavia kuluja oli arvioitua vähemmän (3,2 miljoonaa euroa vuonna 2014 ja 3,8 miljoonaa euroa vuonna 2013). Tämä osoittaa, että kansallisilta virastoilta on saatava vuoden päättyessä tarkemmat tiedot tosiasiallisesti aiheutuneista kuluista. Varainhoitovuoden 2014 sidottujen määrärahojen osuus kokonaismäärärahoista vaihteli eri osastoissa 94 ja 97 prosentin välillä, mikä osoittaa, että oikeudelliset sitoumukset oli tehty oikea-aikaisesti. Vuodelle 2015 siirrettyjen sidottujen määrärahojen osuus oli osastossa 3 edelleen suuri, 14,1 miljoonaa euroa eli 38 prosenttia (vuonna 2013 siirrettiin 13,3 miljoonaa euroa eli 38 prosenttia määrärahoista). Kyseiset määrärahasiirrot liittyivät lähinnä kansallisten virastojen kanssa tehtyihin yhteistyösopimuksiin, joita koskevat kuluilmoitukset kansallisten virastojen täytyy esittää vasta vuonna 2015. Lisäksi syynä olivat vuoden 2014 kahtena viimeisenä kuukautena tehdyt tavanomaiset käännöstilaukset, jotka on maksettava vasta vuonna 2015.

Ei relevantti

2014

EU:n uudet henkilöstösäännöt tulivat voimaan vuonna 2004. Niissä määrättiin muun muassa, että ennen toukokuuta 2004 palvelukseen otettujen virkamiesten palkat eivät saa olla pienempiä kuin edellisten EU:n henkilöstösääntöjen aikana. Tilintarkastustuomioistuimen tarkastuksessa kävi ilmi, että mainittua sääntöä ei noudatettu: tuolloin palveluksessa olleista 648 työntekijästä neljälle maksettiin yhteensä 96 998 euroa liian vähän kaudella 2005–2014. Määrä ei ole olennainen eikä vaaranna viraston tilien luotettavuutta. Virasto päätti suorittaa palkkaan liittyvät täydentävät maksut mahdollisimman pian.

Toteutettu (2)

(1)  Vuonna 2015 virasto maksoi päivystyskorvauksina 285 242 euroa. Näihin korvauksiin oikeuttavia toimintoja oli 13.

(2)  Virasto suoritti palkkaan liittyvät täydentävät maksut elokuussa 2015.

VIRASTON VASTAUS

12.

Vähentääkseen historiallisen suurta siirtojen osuutta virasto toteutti vuonna 2015 useita toimenpiteitä. Se esimerkiksi lisäsi tietämystä tarjoamalla valmennusta, koulutusta ja taustatietoja sekä pitämällä kokouksia taloushallinnon toimijoiden kanssa. Kaikkien yli 100 000 euron sitoumusten perusteellinen analyysi joulukuussa ja muun muassa taloushallinnon toimijoiden päivystykset koko joulun tienoon ajan, jotta laskut voitaisiin maksaa 31.12.2015 mennessä, mahdollistivat sen, että siirtojen osuus väheni osastossa II vuoden 2014 21 %:sta 16 %:iin vuonna 2015 ja osastossa III vuoden 2014 38 %:sta 36 %:iin vuonna 2015. Virasto ottaa jatkossakin käyttöön lisää toimia siirtojen suuren osuuden vähentämiseksi osastossa III. Kuten tilintarkastustuomioistuin totesi, siirrot liittyvät pääosin jäsenvaltioiden kansallisten teollisoikeuksien virastojen kanssa tehtävän yhteistyön rakenteellisiin ominaisuuksiin (suurin osa on katsottava suunnitelluiksi siirroiksi).

13.

Virasto myöntää nojanneensa usein artiklan 134 soveltamissääntöihin, ja se ryhtyy lyhyen, keskipitkän ja pitkän aikavälin toimenpiteisiin parantaakseen hankinta- ja sopimusmenettelyidensä hallintaa ja valvontaa. Näihin toimiin sisältyy se, että ilman etukäteen julkaistavaa hankintailmoitusta järjestettävää neuvottelumenettelyä käytetään vain, kun tapaukset on perusteltu asianmukaisesti.

14.

Virasto ymmärtää, että oikeudellista velvoitetta soveltaa tiukasti molempia tekstejä ei ole, koska henkilöstösäännöt eivät kata kansallisia asiantuntijoita. Uudessa perustamisasetuksessa (116 artikla) määrätään, että viraston hallintoneuvosto tekee päätöksen säännöistä, jotka koskevat kansallisten asiantuntijoiden määräaikaista siirtoa virastoon. Viraston hallintoneuvoston 31. toukokuuta tekemässä päätöksessä nykyinen käytäntö on otettu huomioon.

15.

Virasto ymmärtää, etteivät henkilöstösäännöt anna selkeää vastausta hallinnollisesta statuksesta, jota sovelletaan hallintoneuvoston nimittämiin viraston virkamiehiin ja väliaikaisiin toimihenkilöihin. Virasto pani kuitenkin merkille tilintarkastustuomioistuimen huomautuksen ja vei asian 26.5.2016 hallintoneuvostoon, joka teki päätöksen nykyisen käytännön säilyttämisestä.

1.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 449/230

KERTOMUS

tutkimuksen toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

(2016/C 449/43)

JOHDANTO

1.

Tutkimuksen toimeenpanovirasto (jäljempänä ”virasto”) perustettiin komission päätöksellä 2008/46/EY (1). Brysselissä sijaitseva virasto perustettiin 1. tammikuuta 2008 ja 31. joulukuuta 2017 väliseksi ajaksi hallinnoimaan unionin toimia tutkimuksen alalla. Euroopan komissio myönsi virastolle 15. kesäkuuta 2009 hallinnollisen ja toiminnallisen riippumattomuuden.

2.

Taulukossa esitetään viraston avainluvut (2).

Taulukko

Viraston avainluvut

2014

2015

Talousarvio (miljoonaa euroa) (1)

51,6

54,6

Henkilöstö 31. joulukuuta (2)

548

618

TARKASTUSLAUSUMAN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT

3.

Tilintarkastustuomioistuimen valitsema tarkastustapa käsittää analyyttiset tarkastustoimenpiteet, tapahtumien suoran testaamisen ja viraston valvontajärjestelmien keskeisten kontrollien arvioinnin. Tämän lisäksi hyödynnetään muiden tarkastajien työhön perustuvaa evidenssiä (kun relevanttia evidenssiä on saatavilla) ja analysoidaan toimivan johdon vahvistusilmoitukset.

TARKASTUSLAUSUMA

4.

Tilintarkastustuomioistuin on tarkastanut Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 287 artiklan mukaisesti

a)

viraston tilinpäätöksen, joka sisältää tilinpäätöslaskelmat (3) ja selvityksen talousarvion toteuttamisesta (4)31. joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta, ja

b)

tilien perustana olevien toimien laillisuuden ja asianmukaisuuden.

Toimivan johdon velvollisuus

5.

Toimiva johto vastaa viraston tilinpäätöksen laatimisesta ja sen oikein esittämisestä sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta (5).

a)

Viraston tilinpäätöksen laatimista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää sisäisen valvonnan järjestelmä, jonka pohjalta on mahdollista laatia ja esittää oikein tilinpäätös, jossa ei ole petoksesta tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, valita asianmukaiset tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja soveltaa niitä komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti (6) sekä laatia kirjanpidolliset arviot, jotka ovat kyseisissä olosuhteissa kohtuulliset. Johtaja vahvistaa viraston tilinpäätöksen sen jälkeen, kun viraston tilinpitäjä on laatinut tilinpäätöksen kaiken käytettävissä olevan tiedon pohjalta ja liittänyt tilinpäätökseen laatimansa ilmoituksen, jossa hän toteaa muun muassa saaneensa kohtuullisen varmuuden siitä, että tilinpäätös antaa kaikilta olennaisilta osiltaan oikean ja riittävän kuvan viraston taloudellisesta asemasta.

b)

Tilien perustana olevien toimien laillisuutta ja asianmukaisuutta sekä varainhoidon moitteettomuuden periaatteen noudattamista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää vaikuttava ja tehokas sisäisen valvonnan järjestelmä, joka sisältää riittävän valvonnan ja tarkoituksenmukaiset toimenpiteet sääntöjenvastaisuuksien ja petosten estämiseksi sekä oikeudelliset toimet, joiden avulla tarvittaessa peritään takaisin aiheettomasti maksetut tai käytetyt varat.

Tarkastajan velvollisuus

6.

Tilintarkastustuomioistuimen vastuulla on antaa tarkastuksensa perusteella tarkastuslausuma Euroopan parlamentille ja neuvostolle (7) tilinpäätöksen luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Tilintarkastustuomioistuin toimittaa tarkastuksensa kansainvälisten tilinpäätösstandardien ja eettisten ohjeiden (IFAC) sekä ylimpien tarkastuselinten kansainvälisten standardien (INTOSAI) mukaisesti. Kyseisissä standardeissa edellytetään, että tilintarkastustuomioistuin suunnittelee ja toimittaa tarkastuksen siten, että sen avulla saadaan kohtuullinen varmuus siitä, onko viraston tilinpäätöksessä olennaisia virheellisyyksiä ja ovatko tilien perustana olevat toimet lailliset ja asianmukaiset.

7.

Tarkastuksessa suoritetaan toimenpiteitä, joiden avulla hankitaan tarkastusevidenssiä tilinpäätökseen sisältyvistä luvuista ja siinä esitettävistä muista tiedoista sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tarkastajan harkintaan ja arvioon siitä, kuinka suuri on riski, että petoksesta tai virheestä johtuen tilinpäätökseen sisältyy olennainen virheellisyys tai tilien perustana olevien toimien kohdalla on jätetty olennaisella tavalla noudattamatta Euroopan unionin lainsäädännön vaatimuksia. Näitä riskejä arvioidessaan tarkastaja arvioi sisäisiä kontrolleja, jotka ovat relevantteja tilinpäätöksen laatimisen ja sen oikein esittämisen kannalta, sekä valvontajärjestelmiä, joiden avulla on tarkoitus varmistaa tilien perustana olevien toimien laillisuus ja asianmukaisuus. Tämän pohjalta tarkastaja suunnittelee olosuhteisiin nähden tarkoituksenmukaiset tarkastustoimenpiteet. Tarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätösperiaatteiden asianmukaisuuden ja esitettyjen kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen yleisen esittämistavan arvioiminen.

8.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että se on saanut tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tarkastusevidenssiä tarkastuslausumansa perustaksi.

Lausunto tilien luotettavuudesta

9.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viraston taloudellinen asema 31. päivänä joulukuuta 2015 sekä sen toimien tulokset ja rahavirrat mainittuna päivänä päättyneeltä varainhoitovuodelta on esitetty tilinpäätöksessä kaikilta olennaisilta osiltaan oikein viraston varainhoitoa koskevien säännösten ja komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti.

Lausunto tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta

10.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viraston 31. päivänä joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta annetun tilinpäätöksen perustana olevat toimet ovat kaikilta olennaisilta osiltaan lailliset ja asianmukaiset.

Tilintarkastustuomioistuimen IV jaosto on tilintarkastustuomioistuimen jäsenen Baudilio TOMÉ MUGURUZAN johdolla hyväksynyt tämän kertomuksen Luxemburgissa 13 päivänä syyskuuta 2016 pitämässään kokouksessa.

Tilintarkastustuomioistuimen puolesta

Vítor Manuel da SILVA CALDEIRA

presidentti

(1)  EUVL L 11, 15.1.2008, s. 9.

(2)  Lisätietoja viraston toimivaltuuksista ja toiminnasta esitetään sen sivustolla: www.ec.europa.eu/rea.

(1)  Talousarviota koskevat luvut perustuvat maksumäärärahoihin.

(2)  Virkamiehiä, väliaikaisia toimihenkilöitä ja sopimussuhteisia toimihenkilöitä ja kansallisia asiantuntijoita.

Lähde: Viraston toimittamat tiedot.

(3)  Sisältävät taseen, tuloslaskelman, rahavirtalaskelman, nettovarallisuuden muutoksia koskevan laskelman sekä yhteenvedon keskeisistä tilinpäätöksen laatimisperiaatteista ja muut liitetiedot.

(4)  Sisältää talousarvion toteutumalaskelman liitteineen.

(5)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU, Euratom) N:o 966/2012 (EUVL L 298, 26.10.2012, s. 1), 53 ja 58 artikla sekä 62 ja 68 artikla.

(6)  Komission tilinpitäjän vahvistamat kirjanpitosäännöt perustuvat kansainvälisen tilintarkastajaliiton (International Federation of Accountants, IFAC) antamiin kansainvälisiin julkisen sektorin tilinpäätösstandardeihin (International Public Sector Accounting Standards, IPSAS) tai, silloin kuin se on relevanttia, kansainvälisen tilinpäätösstandardeja käsittelevän elimen (International Accounting Standards Board, IASB) antamiin kansainvälisiin IAS/IFRS-tilinpäätösstandardeihin (International Accounting Standards/International Financial Reporting Standards).

(7)  Asetus (EU, Euratom) N:o 966/2012, 162 artikla.

VIRASTON VASTAUKSET

Virasto ottaa huomioon tilintarkastustuomioistuimen kertomuksen.

1.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 449/234

KERTOMUS

yhteisen kriisinratkaisuneuvoston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä kriisinratkaisuneuvoston vastaus

(2016/C 449/44)

JOHDANTO

1.

Yhteinen kriisinratkaisuneuvosto (jäljempänä ”kriisinratkaisuneuvosto”) perustettiin yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetulla asetuksella (EU) N:o 806/2014 (”kriisinratkaisumekanismista annettu asetus”) (1). Brysselissä sijaitsevan kriisinratkaisuneuvoston tehtävänä on varmistaa, että ongelmapankkien kriisinratkaisu sujuu hallitusti ja vaikuttaa mahdollisimman vähän euroalueeseen osallistuvien jäsenvaltioiden ja muidenkin maiden reaalitalouteen ja valtiontalouteen.

2.

Kriisinratkaisuneuvosto aloitti toimintansa riippumattomana EU:n virastona 1. tammikuuta 2015. Kriisinratkaisuneuvoston perustamisesta ja toiminnan käynnistämisestä vastasi kuitenkin komissio. Kriisinratkaisuneuvostolla oli riittävä toimintakapasiteetti resurssien itsenäiseen hallinnontiin vasta 8. huhtikuuta 2015 alkaen.

3.

Taulukossa esitetään kriisinratkaisuneuvoston avainluvut (2).

Taulukko

Kriisinratkaisuneuvoston avainluvut

2014

2015

Talousarvio (miljoonaa euroa)

Ei relevantti

22

Henkilöstö 31. joulukuuta (1)

Ei relevantti

108

TARKASTUSLAUSUMAN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT

4.

Tilintarkastustuomioistuimen valitsema tarkastustapa käsittää analyyttiset tarkastustoimenpiteet, tapahtumien suoran testaamisen ja kriisinratkaisuneuvoston valvontajärjestelmien keskeisten kontrollien arvioinnin. Tämän lisäksi hyödynnetään muiden tarkastajien työhön perustuvaa evidenssiä ja analysoidaan toimivan johdon vahvistusilmoitukset.

TARKASTUSLAUSUMA

5.

Tilintarkastustuomioistuin on tarkastanut Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 287 artiklan mukaisesti

a)

kriisinratkaisuneuvoston tilinpäätöksen, joka sisältää tilinpäätöslaskelmat (3) ja selvityksen talousarvion toteuttamisesta (4)31. joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta, ja

b)

tilien perustana olevien toimien laillisuuden ja asianmukaisuuden.

Toimivan johdon velvollisuus

6.

Toimiva johto vastaa kriisinratkaisuneuvoston tilinpäätöksen laatimisesta ja sen oikein esittämisestä sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta (5).

a)

Kriisinratkaisuneuvoston tilinpäätöksen laatimista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää sisäisen valvonnan järjestelmä, jonka pohjalta on mahdollista laatia ja esittää oikein tilinpäätös, jossa ei ole petoksesta tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, valita asianmukaiset tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja soveltaa niitä komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen (6) mukaisesti sekä laatia kirjanpidolliset arviot, jotka ovat kyseisissä olosuhteissa kohtuulliset. Johtaja vahvistaa kriisinratkaisuneuvoston tilinpäätöksen sen jälkeen, kun kriisinratkaisuneuvoston tilinpitäjä on laatinut tilinpäätöksen kaiken käytettävissä olevan tiedon pohjalta ja liittänyt tilinpäätökseen laatimansa ilmoituksen, jossa hän toteaa muun muassa saaneensa kohtuullisen varmuuden siitä, että tilinpäätös antaa kaikilta olennaisilta osiltaan oikean ja riittävän kuvan kriisinratkaisuneuvoston taloudellisesta asemasta.

b)

Tilien perustana olevien toimien laillisuutta ja asianmukaisuutta sekä varainhoidon moitteettomuuden periaatteen noudattamista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää vaikuttava ja tehokas sisäisen valvonnan järjestelmä, joka sisältää riittävän valvonnan ja tarkoituksenmukaiset toimenpiteet sääntöjenvastaisuuksien ja petosten estämiseksi sekä oikeudelliset toimet, joiden avulla tarvittaessa peritään takaisin aiheettomasti maksetut tai käytetyt varat.

Tarkastajan velvollisuus

7.

Tilintarkastustuomioistuimen vastuulla on antaa tarkastuksensa perusteella tarkastuslausuma Euroopan parlamentille ja neuvostolle (7) tilinpäätöksen luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Tilintarkastustuomioistuin toimittaa tarkastuksensa kansainvälisten tilinpäätösstandardien ja eettisten ohjeiden (IFAC) sekä ylimpien tarkastuselinten kansainvälisten standardien (INTOSAI) mukaisesti. Kyseisissä standardeissa edellytetään, että tilintarkastustuomioistuin suunnittelee ja toimittaa tarkastuksen siten, että sen avulla saadaan kohtuullinen varmuus siitä, onko kriisinratkaisuneuvoston tilinpäätöksessä olennaisia virheellisyyksiä ja ovatko tilien perustana olevat toimet lailliset ja asianmukaiset.

8.

Tarkastuksessa suoritetaan toimenpiteitä, joiden avulla hankitaan tarkastusevidenssiä tilinpäätökseen sisältyvistä luvuista ja siinä esitettävistä muista tiedoista sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tarkastajan harkintaan ja arvioon siitä, kuinka suuri on riski, että petoksesta tai virheestä johtuen tilinpäätökseen sisältyy olennainen virheellisyys tai tilien perustana olevien toimien kohdalla on jätetty olennaisella tavalla noudattamatta Euroopan unionin lainsäädännön vaatimuksia. Näitä riskejä arvioidessaan tarkastaja arvioi sisäisiä kontrolleja, jotka ovat relevantteja tilinpäätöksen laatimisen ja sen oikein esittämisen kannalta, sekä valvontajärjestelmiä, joiden avulla on tarkoitus varmistaa tilien perustana olevien toimien laillisuus ja asianmukaisuus. Tämän pohjalta tarkastaja suunnittelee olosuhteisiin nähden asianmukaiset tarkastustoimenpiteet. Tarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätösperiaatteiden asianmukaisuuden ja esitettyjen kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen yleisen esittämistavan arvioiminen. EU:n varainhoitoasetuksen 208 artiklan 4 kohdassa säädetyn mukaisesti (8) tilintarkastustuomioistuin on tätä kertomusta ja tarkastuslausumaa laatiessaan ottanut huomioon riippumattoman ulkopuolisen tarkastajan kriisinratkaisuneuvoston tilien osalta suorittaman tarkastustyön.

9.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että se on saanut tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tarkastusevidenssiä tarkastuslausumansa perustaksi.

Lausunto tilien luotettavuudesta

10.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että kriisinratkaisuneuvoston taloudellinen asema 31. päivänä joulukuuta 2015 sekä sen toimien tulokset ja rahavirrat mainittuna päivänä päättyneeltä varainhoitovuodelta on esitetty tilinpäätöksessä kaikilta olennaisilta osiltaan oikein kriisinratkaisuneuvoston varainhoitoa koskevien säännösten ja komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti.

Lausunto tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta

11.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että kriisinratkaisuneuvoston 31. päivänä joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta annetun tilinpäätöksen perustana olevat toimet ovat kaikilta olennaisilta osiltaan lailliset ja asianmukaiset.

12.

Jäljempänä esitettävät huomautukset eivät aseta tilintarkastustuomioistuimen lausuntoja kyseenalaiseksi.

HUOMAUTUKSET TILIEN LUOTETTAVUUDESTA

13.

Kriisinratkaisumekanismiasetuksen 92 artiklan 4 kohdassa säädetään, että tilintarkastustuomioistuin raportoi erityisesti kriisinratkaisuneuvoston, neuvoston ja komission ehdollisista vastuista, jotka ovat aiheutuneet niiden suorittaessa tämän asetuksen mukaisia tehtäviään. Tilintarkastustuomioistuin raportoi asiasta erillisessä kertomuksessa.

HUOMAUTUKSET SISÄISISTÄ KONTROLLEISTA

14.

Kriisinratkaisuneuvosto aloitti vuonna 2015 toimintansa ja perusti vaiheittain sisäisen valvontaympäristönsä. Useita olennaisia menettelyjä ja kontrolleja on kuitenkin vielä suunnittelematta, hyväksymättä tai toteuttamatta. Näihin kuuluvat muun muassa riskienhallinta- ja valvontastrategia, sisäisen valvonnan standardit, sisäisen valvonnan järjestelmän asianmukaista toimintaa koskeva säännöllinen arviointi ja petostentorjuntastrategia.

HUOMAUTUKSET BUDJETTIHALLINNOSTA

15.

Kriisinratkaisuneuvoston talousarvio rahoitetaan luottolaitosten maksuosuuksien avulla. Vuonna 2015 talousarvion suuruus oli 22 miljoonaa euroa. Kriisinratkaisuneuvosto sitoi talousarviosta 67 prosenttia ja käytti siitä 45 prosenttia. Alhainen täytäntöönpanoaste johti huomattavaa talousarvioylijäämään (7,7 miljoonaa euroa).

16.

Seuraavalle varainhoitovuodelle siirrettyjen sidottujen määrärahojen osuus oli suuri osastossa 2 (hallintomenot): niiden määrä oli 3,6 miljoonaa euroa (70,4 prosenttia). Siirrot liittyivät lähinnä sopimuksiin, joita tehtiin vuonna 2015 kriisinratkaisuneuvoston uusiin toimitiloihin liittyen (esim. tietotekniikkainfrastruktuuri, turvallisuusinfrastruktuuri ja toimistolaitteet) mutta joihin liittyviä palveluita ja tavaroita ei ollut toimitettu kokonaisuudessaan tai laskutettu vuoden 2015 loppuun mennessä.

17.

Seuraavalle varainhoitovuodelle siirrettyjen sidottujen määrärahojen osuus oli suuri osastossa 3 (toimintamenot): niiden määrä oli 0,6 miljoonaa euroa (40,3 prosenttia). Siirrot koskivat lähinnä maksuosuuksien keruuhankkeeseen (Collection of contributions project) liittyviä konsulttipalveluja, joita ei ollut toimitettu kokonaisuudessaan tai laskutettu vuoden 2015 loppuun mennessä.

MUITA HUOMAUTUKSIA

18.

Kriisinratkaisuneuvosto teki vuonna 2015 Brysselin uuden päätoimipaikan tiloista ainakin 15 vuotta kattavan sopimuksen, jonka kokonaisarvo on vähintään 42,4 miljoonaa euroa. Hankintamenettely dokumentoitiin heikosti ja hankintailmoitus rajoitti toimipaikan sijainnin yhdelle Brysselin kalleimmista alueista ja sulki näin pois mahdolliset edullisemmat vaihtoehdot.

Tilintarkastustuomioistuimen IV jaosto on tilintarkastustuomioistuimen jäsenen Baudilio TOMÉ MUGURUZAN johdolla hyväksynyt tämän kertomuksen Luxemburgissa 13. syyskuuta 2016 pitämässään kokouksessa.

Tilintarkastustuomioistuimen puolesta

Vítor Manuel da SILVA CALDEIRA

presidentti

(1)  EUVL L 225, 30.7.2014, s. 1.

(2)  Lisätietoja kriisinratkaisuneuvoston toimivaltuuksista ja toiminnasta esitetään sen sivustolla: http://srb.europa.eu.

(1)  Virkamiehiä, väliaikaisia toimihenkilöitä ja sopimussuhteisia toimihenkilöitä ja kansallisia asiantuntijoita.

Lähde: Kriisinratkaisuneuvoston toimittamat tiedot.

(3)  Sisältävät taseen, tuloslaskelman, rahavirtalaskelman, nettovarallisuuden muutoksia koskevan laskelman sekä yhteenvedon keskeisistä tilinpäätöksen laatimisperiaatteista ja muut liitetiedot.

(4)  Sisältää talousarvion toteutumalaskelman liitteineen.

(5)  Komission delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013 (EUVL L 328, 7.12.2013, s. 42), 39 ja 50 artikla.

(6)  Komission tilinpitäjän vahvistamat kirjanpitosäännöt perustuvat kansainvälisen tilintarkastajaliiton (International Federation of Accountants, IFAC) antamiin kansainvälisiin julkisen sektorin tilinpäätösstandardeihin (International Public Sector Accounting Standards, IPSAS) tai, silloin kuin se on relevanttia, kansainvälisen tilinpäätösstandardeja käsittelevän elimen (International Accounting Standards Board, IASB) antamiin kansainvälisiin IAS/IFRS-tilinpäätösstandardeihin (International Accounting Standards/International Financial Reporting Standards).

(7)  Delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013, 107 artikla.

(8)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU, Euratom) N:o 966/2012 (EUVL L 298, 26.10.2012, s. 1).

YHTEISEN KRIISINRATKAISUNEUVOSTON VASTAUS

14.

Vaikka yhteinen kriisinratkaisuneuvosto (jäljempänä ”SRB” tai ”virasto”) on vielä aloitusvaiheessaan, sisäisten prosessien virallistamiseen liittyvä työ on jo ensisijaisen tärkeänä asiana käynnissä, ja sen odotetaan olevan valmis vuoden 2017 loppuun mennessä. Tärkeitä toiminta-alueita ja toimia ollaan parhaillaan määrittämässä, ja toimenpiteitä otetaan käyttöön sääntöjen noudattamiseksi. Virasto ei ole ottanut virallisesti käyttöön sisäisen valvonnan normeja, mutta se on jo noudattanut useita niistä.

15.

Euroopan komission työryhmä laati vuosien 2014–2015 määräraha-arviot epävarmoissa olosuhteissa, ennen kuin virastoa oli edes perustettu. Lisäksi virasto kerää yhteistä kriisinratkaisumekanismia koskevan asetuksen mukaan kunkin vuoden maksusosuudet etukäteen. On myös säädetty, että mikään positiivinen talousarvion toteutuma ei aiheuta varauksien kertymistä, vaan se vähentää vastaavasti rahoituslaitoksilta seuraavana vuonna perittäviä maksuja.

16.

Virasto hyväksyy huomautuksen ja toteaa, että siirrot liittyvät pääasiassa alkuvaiheen investointeihin, jotka olivat välttämättömiä SRB:n toiminnan aloittamiselle.

17.

Virasto hyväksyy huomautuksen, mutta korostaa, että osastossa III siirretystä 0,6 miljoonan euron kokonaissummasta pääosa (82 %) liittyi tapahtumiin/palveluihin, jotka oli toteutettu tai toimitettu vuonna 2015. Siksi ne oli kerätty vastaavasti tileille. Vuoden lopussa palvelujen toimittajat eivät yksinkertaisesti olleet vielä laskuttaneet palveluista.

18.

Koska SRB oli vielä aloitusvaiheessaan, virasto käytti hyväkseen komission asiantuntemusta (OIB) käynnistääkseen uusia tilojaan koskevan neuvottelumenettelyn.

Tässä suhteessa todettakoon, että

OIB julkaisi menettelyn erityisessä muodossa, ja kriteerit ilmoitettiin OIB:n vakiokäytännön ja sen käyttöön ottaman metodologian mukaisesti;

moitteettoman varainhoidon periaatteiden mukaisesti OIB:n vakioläpimitta alueelle, 500 m, suurennettiin 700 metriin aidon kilpailun varmistamiseksi.

Sijainnin osalta todettakoon, että vaatimukset perustuivat SRB:n tarpeisiin ottaen huomioon sen tehtävien luonteen ja tarpeen olla komission (PO FISMA, PO COMP) ja neuvoston läheisyydessä siinä tapauksessa, että syntyy pankkeja koskevia kriisinratkaisutilanteita, jotka täytyy hoitaa 24 tunnin säännön mukaisesti, minkä vuoksi sijainnin on oltava kävelymatkan päässä kyseisistä toimielimistä. Edellä todetun valossa Euroopan komission työryhmä teki strategisen ja poliittisen päätöksen, että pysyttäisiin EU-elinten alueella.