8.12.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 439/1

8.12.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 439/2

8.12.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 439/3

8.12.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 439/3

1)

Ihmisille tarkoitettuja lääkkeitä koskevista yhteisön säännöistä 6.11.2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/83/EY, sellaisena kuin se on muutettuna 13.11.2007 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 1394/2007, 10 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettua vertailulääkkeen käsitettä on tulkittava siten, että se käsittää lääkkeen, jonka markkinoille saattamista koskeva lupa on myönnetty kyseisen direktiivin 10 a artiklan perusteella.

2)

Direktiivin 2001/83, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella N:o 1394/2007, 10 artiklaa, luettuna yhdessä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan kanssa, on tulkittava siten, että lääkkeen, jota on käytetty vertailulääkkeenä haettaessa markkinoille saattamista koskevaa lupaa toisen valmistajan geneeriselle lääkkeelle kyseisen direktiivin 10 artiklan perusteella, markkinoille saattamista koskevan luvan haltijalla on oikeus hakea muutosta toimivaltaisen viranomaisen päätökseen, jolla myönnetään markkinoille saattamista koskeva lupa jälkimmäiselle lääkkeelle, kunhan kyse on oikeussuojasta oikeudelle, joka mainitussa 10 artiklassa annetaan kyseiselle luvanhaltijalle. Tällainen muutoksenhakuoikeus on olemassa erityisesti, jos luvanhaltija vaatii, ettei sen lääkettä käytetä markkinoille saattamista koskevan luvan saamiseksi mainitun 10 artiklan perusteella lääkkeelle, jonka osalta sen omaa lääkettä ei voida katsoa samaisen 10 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetuksi vertailulääkkeeksi.

8.12.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 439/4

8.12.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 439/5

1)

Kanne hylätään.

2)

Euroopan komissio velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

8.12.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 439/5

8.12.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 439/6

8.12.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 439/7

1)

Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 22.12.2000 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 44/2001 1 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että pääasiassa kyseessä olevan kaltainen vaatimus saada korvausta unionin kilpailuoikeuden väitettyyn rikkomiseen perustuvasta vahingosta kuuluu kyseisessä säännöksessä tarkoitetun siviili- ja kauppaoikeudellisen asian käsitteen alaan ja täten kyseisen asetuksen soveltamisalaan.

2)

Asetuksen N:o 44/2001 22 artiklan 2 alakohtaa on tulkittava siten, ettei pääasiassa kyseessä olevan kaltaista vaatimusta saada korvausta unionin kilpailuoikeuden väitettyyn rikkomiseen perustuvasta vahingosta voida pitää kyseisessä säännöksessä tarkoitettuna yhtiön toimielinten päätösten pätevyyttä koskevana asiana.

3)

Asetuksen N:o 44/2001 34 artiklan 1 alakohtaa on tulkittava siten, ettei sellaisena perusteena, jolla osoitetaan sen jäsenvaltion, jossa tunnustamista ja täytäntöönpanoa haetaan, oikeusjärjestyksen perusteiden loukkaaminen, jonka perusteella toisessa jäsenvaltiossa annetun päätöksen tunnustaminen ja täytäntöönpano voidaan evätä kyseisessä jäsenvaltiossa, voida pitää niiden rahamäärien, joita koskevista turvaamistoimista määrätään kyseisessä päätöksessä, jonka tunnustamista ja täytäntöönpanoa on vaadittu, laskentatapoja tilanteessa, jossa päättelynkulkua, jonka perusteella mainitut rahamäärät on laskettu, on mahdollista seurata, kun myös muutoksenhakukeinoja oli käytettävissä ja niitä oli käytetty tällaisten laskentatapojen riitauttamiseksi, eikä tällaisena perusteena voida myöskään pitää pelkkää vakaviin taloudellisiin seurauksiin vetoamista.

8.12.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 439/8

1)

Sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista tehdyn, Roomassa 19.6.1980 allekirjoitettavaksi avatun yleissopimuksen 4 artiklan 4 kohdan viimeistä virkettä on tulkittava siten, että tätä määräystä sovelletaan huolintasopimukseen vain, jos sopimuksen pääasiallisena kohteena on kyseisen tavaran varsinainen kuljetus, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkastettava.

2)

Mainitun yleissopimuksen 4 artiklan 4 kohtaa on tulkittava siten, että kun tavarankuljetussopimukseen sovellettavaa lakia ei voida vahvistaa tämän määräyksen toista virkettä soveltamalla, se on määritettävä tämän artiklan 1 kohdassa olevan yleissäännön avulla eli tähän sopimukseen sovelletaan sen valtion lakia, johon sopimus läheisimmin liittyy.

3)

Saman yleissopimuksen 4 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että jos sopimuksen väitetään liittyvän läheisemmin muuhun valtioon kuin siihen, jonka lakia mainitussa kohdassa olevan olettaman perusteella olisi sovellettava, kansallisen tuomioistuimen on vertailtava liittymää, joka tällä sopimuksella on yhtäältä valtioon, jonka lakia olettaman perusteella olisi sovellettava, ja toisaalta toiseen kyseessä olevaan valtioon. Tältä osin kansallisen tuomioistuimen on otettava huomioon kaikki asiaa koskevat seikat, mukaan luettuna kyseiseen sopimukseen liittyvät muut sopimukset.

8.12.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 439/8

8.12.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 439/9

8.12.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 439/10

1)

Unionin yleisen tuomioistuimen tuomio Espanja vastaan komissio (T-384/10, EU:T:2013:277) kumotaan.

2)

Sen tuen alentamisesta, joka koheesiorahastosta on myönnetty hankkeille tai hankeryhmille ”Guadiana-jokilaakson väestön vesihuolto: Andévalon seutukunta” (2000.ES.16.C.PE.133), ”Guadalquivir-jokilaakson maanparannus ja -puhdistus: Guadaira, Aljarafe ja Guadalquivirin luonnonsuojelualueet” (2000.ES.16.C.PE.066) ja ”Granadan ja Malagan maakuntien kuntayhtymien vesihuolto” (2002.ES.16.C.PE.061), 30.6.2010 tehty komission päätös K(2010) 4147 kumotaan.

3)

Euroopan komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Espanjan kuningaskunnalle sekä ensimmäisessä oikeusasteessa että tämän muutoksenhaun yhteydessä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

8.12.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 439/10

1)

Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklaa on tulkittava siten, ettei se ole esteenä sille, että tulliviranomaisten kansallisten menettelysääntöjen mukaisesti hankkima näyttö tuontitavaran alkuperästä perustuu kolmannen osapuolen tekemän tutkimuksen tuloksiin, joista kyseinen kolmas osapuoli ei anna lisätietoja tulliviranomaisille eikä tulli-ilmoituksen tekijälle, minkä seurauksena on vaikeampi tai mahdoton tutkia tai osoittaa vääräksi tehtyjen päätelmien oikeellisuus, kunhan tehokkuus- ja vastaavuusperiaatteita noudatetaan. Kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on tarkastaa, onko pääasian tilanne tällainen.

2)

Pääasian kaltaisessa tilanteessa – ja jos oletetaan, etteivät tulliviranomaiset kykene antamaan lisätietoja kyseessä olevista tutkimuksista – sitä, onko tulliviranomaisten hyväksyttävä asianosaisen pyyntö saada teettää tutkimuksia omalla kustannuksellaan alkuperämaaksi ilmoitetussa maassa, sekä sitä, onko tältä kannalta merkitystä sillä, että tavaroista otettujen näytteiden osia, jotka asianosainen olisi voinut saada haltuunsa toisessa laboratoriossa tehtävää tutkimusta varten, säilytetään tietyn aikaa, ja jos vastaus on myöntävä, sitä, onko tulliviranomaisten huomautettava asianosaiselle, että tavaroista otettujen näytteiden osia on vielä käytettävissä ja että tämä voi pyytää näitä näytteitä mainittua tutkimusta varten, on arvioitava kansallisten menettelysääntöjen perusteella.

8.12.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 439/11

1)

Yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä 28.11.2006 annetun neuvoston direktiivin 2006/112/EY, sellaisena kuin se on muutettuna 7.12.2010 annetulla neuvoston direktiivillä 2010/88/EU, 138 artiklan 1 kohtaa ja 139 artiklan 1 kohdan toista alakohtaa on tulkittava niin, että ne ovat esteenä sille, että pääasian kaltaisessa tilanteessa jäsenvaltion veroviranomainen epää oikeuden arvonlisäverovapautukseen yhteisöluovutuksen osalta sillä perusteella, ettei hankkijaa ollut rekisteröity arvonlisäverotusta varten toisessa jäsenvaltiossa eikä luovuttaja ole näyttänyt toteen väitetysti verosta vapautettua luovutusta koskevan ilmoituksensa tueksi esittämissään asiakirjoissa olevan allekirjoituksen aitoutta eikä sitä, että nämä asiakirjat hankkijan nimissä allekirjoittaneella henkilöllä oli edustajan valtuudet, vaikka luovuttajan ilmoituksensa tueksi esittämä verovapautuksen saamiseen oikeuttava selvitys koostui kansallisessa lainsäädännössä säädetyn luettelon mukaisista asiakirjoista, jotka oli esitettävä mainitulle veroviranomaiselle ja jotka tämä oli aluksi hyväksynyt tällaisena selvityksenä, mikä on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tutkittava.

2)

Direktiivin 2006/112, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2010/88, 138 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että sillä on välitön oikeusvaikutus, jolloin verovelvolliset voivat vedota siihen kansallisissa tuomioistuimissa valtiota vastaan saadakseen arvonlisäverovapautuksen yhteisöluovutuksen osalta.

8.12.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 439/12

8.12.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 439/12

8.12.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 439/13

8.12.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 439/13

1)

Valitus hylätään.

2)

British Telecommunications plc ja BT Pension Scheme Trustees Ltd velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

8.12.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 439/14

1)

Valitus hylätään.

2)

Espanjan kuningaskunta velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

8.12.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 439/14

1)

Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa ja asetuksen (EY) N:o 1347/2000 kumoamisesta 27.11.2003 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2201/2003 2 artiklan 11 alakohtaa ja 11 artiklaa on tulkittava siten, että tilanteessa, jossa lapsi on viety pois sellaisen väliaikaisesti täytäntöönpantavan tuomioistuimen päätöksen mukaisesti, joka on tämän jälkeen kumottu tuomioistuimen päätöksellä, jossa lapsen asuinpaikaksi vahvistetaan lähtöjäsenvaltiossa asuvan vanhemman kotipaikka, sen jäsenvaltion, johon lapsi on viety, tuomioistuimen, jossa lapsen palauttamispyyntö on pantu vireille, on tarkastettava kaikkia kullekin yksittäistapaukselle erityisiä olosuhteita arvioimalla, oliko lapsen asuinpaikka vielä välittömästi ennen väitetysti luvatonta palauttamatta jättämistä lähtöjäsenvaltiossa. Tämän arvioinnin yhteydessä on otettava huomioon se, että poisviemisen sallinut tuomioistuimen päätös voitiin panna täytäntöön väliaikaisesti ja että siihen oli haettu muutosta.

2)

Asetusta N:o 2201/2003 on tulkittava siten, että tilanteessa, jossa lapsi on viety pois sellaisen väliaikaisesti täytäntöönpantavan tuomioistuimen päätöksen mukaisesti, joka on tämän jälkeen kumottu tuomioistuimen päätöksellä, jossa lapsen asuinpaikaksi vahvistetaan lähtöjäsenvaltiossa asuvan vanhemman kotipaikka, lapsen palauttamatta jättäminen kyseiseen jäsenvaltioon on tuon jälkimmäisen päätöksen jälkeen luvatonta ja asetuksen 11 artiklaa on sovellettava, jos katsotaan, että lapsen asuinpaikka oli vielä välittömästi ennen kyseistä palauttamatta jättämistä mainitussa jäsenvaltiossa. Jos sitä vastoin katsotaan, ettei lapsen asuinpaikka ollut kyseisenä ajankohtana enää lähtöjäsenvaltiossa, mainittuun säännökseen perustuvan lapsen palauttamishakemuksen hylkäävä päätös tehdään sanotun kuitenkaan rajoittamatta asetuksen III luvussa vahvistettujen jäsenvaltiossa annetun tuomion tunnustamista koskevien sääntöjen soveltamista.

8.12.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 439/15

1)

Onko sähkö- ja elektroniikkalaiteromusta 27.1.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/96/EY (1) 2 artiklan 1 kohtaa, 3 artiklan a alakohtaa sekä liitteitä IA ja IB ja/tai sähkö- ja elektroniikkalaiteromusta 4.7.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2012/19/EU (2) 2 artiklan 1 kohdan a alakohtaa, 3 artiklan 1 kohdan a alakohtaa sekä liitteitä I ja II tulkittava siten, että noin 220–240 voltin sähköjännitteellä toimivat (autotallin) oven käyttölaitteet, jotka on tarkoitus asentaa yhdessä (autotallin) oven kanssa rakennuksen tekniseen järjestelmään, kuuluvat sähkö- ja elektroniikkalaitteiden käsitteeseen ja erityisesti sähkö- ja elektroniikkatyökalujen käsitteeseen?

2)

Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi:

Onko direktiivin 2002/96/EY liitteessä I A olevaa 6 kohtaa ja liitteessä I B olevaa 6 kohtaa ja/tai direktiivin 2012/19/EU 3 artiklan 1 kohdan b alakohtaa, liitteessä I olevaa 6 kohtaa ja liitteessä II olevaa 6 kohtaa tulkittava siten, että ensimmäisen kysymyksen mukaisia (autotallin oven) käyttölaitteita on pidettävä kyseisissä säännöksissä tarkoitettuina suurina, kiinteinä teollisuuden työkoneina?

3)

Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi ja toiseen kysymykseen kieltävästi:

Onko direktiivin 2002/96/EY 2 artiklan 1 kohtaa ja/tai direktiivin 2012/19/EU 2 artiklan 3 kohdan b alakohtaa tulkittava siten, että ensimmäisen kysymyksen mukaista (autotallin oven) käyttölaitetta on pidettävä osana sellaista toisenlaista laitetta, joka jää direktiivien soveltamisalan ulkopuolelle?

8.12.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 439/16

1)

Onko asetuksen (1) 5 artiklan 3 kohdassa tarkoitettujen poikkeuksellisten olosuhteiden liityttävä suoraan varattuun lentoon?

2)

Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan kieltävästi, kuinka monella edeltävällä lennolla, joilla kyseessä olevalla lennolla käytettäväksi suunniteltua lentokonetta on käytetty, on merkitystä poikkeuksellisten olosuhteiden olemassaolon kannalta? Onko aiempien lentojen aikana ilmenneiden poikkeuksellisten olosuhteiden huomioon ottamiselle olemassa aikarajaa? Jos näin on, miten kyseinen aikaraja on laskettava?

3)

Jos aiempien lentojen aikana ilmenneillä poikkeuksellisilla olosuhteilla on merkitystä myös myöhemmän lennon kannalta, onko kohtuudella edellytettyjä toimenpiteitä, jotka lennosta vastaavan lentoliikenteen harjoittajan on asetuksen 5 artiklan 3 kohdan mukaisesti toteutettava, tulkittava siten, että ne viittaavat vain poikkeuksellisten olosuhteiden estämiseen, vai viittaavatko ne myös pitempiaikaisen viivästymisen välttämiseen?

8.12.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 439/16

1)

Onko tariffi- ja tilastonimikkeistöstä ja yhteisestä tullitariffista annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2658/87 liitteen I muuttamisesta annetun komission asetuksen (EU) N:o 861/2010 (1) 24 ryhmässä (Tupakka ja valmistetut tupakankorvikkeet) olevassa CN-koodissa 2401 10 35 olevaa tullitavaran kuvausta ”tabaco light air-cured” tulkittava siten, että sillä tarkoitetaan vain sellaista luonnollisesti kuivattua lehtitupakkaa,

2)

Onko valmisteveroja koskevasta yleisestä järjestelmästä ja direktiivin 92/12/ETY kumoamisesta annetun neuvoston direktiivin 2008/118/EY 4 artiklan 6 kohdassa olevaa käsitettä ”tullisuspensiomenettely tai -järjestelmä” tulkittava siten, että se kattaa myös ulkoisessa passitusmenettelyssä olevan (valmisteveron alaisen) tullitavaran, joka on väliaikaisessa varastossa tai tullivarastossa ja josta annettuihin läheteasiakirjoihin on merkitty väärä CN-koodi (koodi 2401 10 35 koodin 2403 10 90 00 sijasta) mutta merkityksellinen ryhmä (24 ryhmä – tupakka) ja kaikki kyseisten asiakirjojen muut tiedot (konttinumero, määrä, nettopaino) pitävät paikkansa eikä sinettejä ole murrettu[?]

(Toisin sanoen voidaanko ajatella, että jokin tavara voi kuulua suspensiojärjestelmään, kun sen tavararyhmä on merkitty oikein mutta CN-koodi väärin läheteasiakirjoihin[?])

3)

Onko valmisteveroja koskevasta yleisestä järjestelmästä ja direktiivin 92/12/ETY kumoamisesta annetun neuvoston direktiivin 2008/118/EY (2) 2 artiklan b kohdassa olevaa käsitettä ”tuonti” ja saman direktiivin 4 artiklan 8 kohdassa olevaa käsitettä ”valmisteveron alaisten tavaroiden tuonti” tulkittava siten, että ne kattavat myös tilanteen, jossa ulkoisessa passitusmenettelyssä olevan todellisen tavaran CN-koodi eroaa sen läheteasiakirjoissa olevasta CN-koodista, kun otetaan huomioon, että tätä eroavuutta lukuun ottamatta sekä tavararyhmä (tässä tapauksessa 24 ryhmä – tupakka) että todellisen tavaran määrä ja nettopaino vastaavat läheteasiakirjoissa olevia tietoja[?]

4)

Onko tilanteessa, jossa tullisuspensiojärjestelmään kuuluvan tavaran läheteasiakirjoihin merkitty, tariffi- ja tilastonimikkeistöstä ja yhteisestä tullitariffista annetun neuvoston asetuksen N:o 2658/87 liitteen I muuttamisesta annetun komission asetuksen N:o 861/2010 mukainen CN-koodi on väärä, kyse edellä mainitun neuvoston direktiivin 2008/118/EY 38 artiklassa mainitusta sääntöjenvastaisuudesta?

8.12.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 439/17

1)

Onko yhteisestä arvonlisäverosta 28.11.2006 annetun neuvoston direktiivin 2006/112/ETY (1) (jäljempänä arvonlisäverodirektiivi) 2 artiklan 1 kohdan c alakohtaa, 24 artiklan 1 kohtaa ja 43 artiklaa tulkittaessa arvonlisäveron kannalta merkitystä sillä seikalla, että yksilöitäessä henkilöä, joka katsotaan arvonlisäveron kannalta palvelun suorittajaksi, ja tutkittaessa, onko liiketoimi keinotekoinen, puuttuuko siltä todellinen taloudellinen ja kaupallinen sisältö ja tavoitellaanko sillä yksinomaan veroetua, ratkaisevana tekijänä pääasiassa kyseessä olevissa olosuhteissa on pidettävä sitä, että kyseisen liikeyrityksen kokonaan omistava toimihenkilö on luonnollinen henkilö, joka on luonut lisenssisopimuksella luovutetun know-how’n?

2)

Jos edelliseen kysymykseen vastataan myöntävästi, onko arvonlisäverodirektiivin 2 artiklan 1 kohdan c alakohtaa, 24 artiklan 1 kohtaa ja 43 artiklaa tulkittaessa ja arvioitaessa, onko väärinkäytös tapahtunut, merkitystä sillä seikalla, että kyseinen luonnollinen henkilö käyttää tai voi epävirallisesti käyttää vaikutusvaltaa siihen, miten lisenssin saanut liikeyritys toimii, ja sen päätöksentekoon? Onko tämän tulkinnan kannalta merkitystä sillä, että know-how’n luoja osallistuu tai voi ammatillisesti avustamalla tai tarjoamalla know-how’n kehittämistä ja hyväksikäyttöä koskevia neuvoja osallistua suoraan tai välillisesti kyseiseen know-how’hun perustuvia palveluja koskevaan yrityksen päätöksentekoon?

3)

Onko pääasiassa kyseessä olevassa tilanteessa – ja ottaen huomioon toisessa kysymyksessä esitetty – yksilöitäessä henkilöä, joka katsotaan arvonlisäveron kannalta palvelun suorittajaksi, kyseisten palvelujen perustana olevan sopimusliiketoimen ohella merkitystä sillä, onko know how’n luojalla luonnollisena henkilönä vaikutusvalta eli määräävä vaikutusvalta tai antaako hän ohjeet siitä, miten know-how’hun perustuvaa palvelua on tarjottava?

4)

Jos kolmanteen kysymykseen vastataan myöntävästi, millaisia seikkoja voidaan kyseisten vaikutusvallan ja ohjauksen ulottuvuutta määritettäessä ottaa huomioon eli minkä perusteiden nojalla voidaan todeta, että [kyseinen henkilö] käyttää määräävää vaikutusvaltaa kyseistä palvelua tarjottaessa ja että taustalla olevasta liiketoimesta saatava taloudellinen hyöty koituu lisenssin myöntäjäyrityksen hyväksi?

5)

Kun nyt kyseessä olevissa olosuhteissa tutkitaan, onko veroetua saatu, onko taloudellisten toimijoiden ja liiketoimeen osallistuneiden henkilöiden suhteita tutkittaessa merkitystä sillä, että verovelvolliset, jotka ovat osallistuneet riidanalaiseen sopimusliiketoimeen, jolla pyritään veronkiertoon, ovat oikeushenkilöitä, vaikka jäsenvaltion veroviranomaiset katsovat, että liiketoimintaa harjoitettaessa tehdyt strategiset ja toiminnalliset päätökset ovat luonnollisen henkilön tekemiä, ja jos on, onko tällöin otettava huomioon se, missä jäsenvaltiossa kyseinen luonnollinen henkilö on nämä päätökset tehnyt? Jos pääasiassa vallitsevissa olosuhteissa voidaan todeta, ettei osapuolten sopimukseen perustuva asema ole määräävä, onko tulkinnan kannalta merkitystä sillä, että alihankkijat tarjoavat nyt kyseessä olevan internet-palvelun tarjoamiseksi tarvittavat tekniset välineet, henkilöstövoimavarat ja rahoitusliiketoimet?

6)

Jos voidaan todeta, etteivät lisenssisopimuksen ehdot heijasta sen todellista taloudellista sisältöä, seuraako sopimusehtojen uudelleenmäärittelystä ja sen tilanteen hahmottelusta, joka olisi ollut olemassa jos huomioon ei olisi otettu väärinkäytöksen kaltaisella käytännöllä toteutettua liiketointa, että jäsenvaltion veroviranomaiset voivat määrittää palvelun tarjoamispaikan jäsenvaltion ja siis sen paikan, missä vero on maksettava, eri tavoin silloinkin kun lisenssin saajayritys on täyttänyt veronmaksuvelvollisuutensa sijoittautumisjäsenvaltiossaan siellä voimassa olevien lakien mukaisesti?

7)

Onko SEUT 49 ja SEUT 56 artiklaa tulkittava siten, että pääasiassa kyseessä olevalla sopimusjärjestelyllä, jolla tietyssä jäsenvaltiossa sijaitseva verovelvollinen yritys siirtää lisenssisopimuksella toisessa jäsenvaltiossa sijaitsevalle verovelvolliselle yritykselle know-how’n, joka liittyy aikuisille tarkoitettuihin ohjelmasisältöihin liittyvien palvelujen tarjoamiseen internetissä interaktiivisen teknologian avulla, ja sen käyttöoikeuden, käytetään väärin sijoittautumisoikeutta ja palvelujen tarjoamisen vapautta tilanteessa, jossa luovutettuun palveluun liittyvä arvonlisäverokanta on edullisempi lisenssin saajayrityksen kotijäsenvaltiossa?

8)

Mikä merkitys nyt esillä olevan asian kaltaisissa olosuhteissa on oletettavasti saatavan veroedun vuoksi annettava lisenssin myöntäjäyrityksen tavoittelemille taloudellisille näkökohdille, ja onko tässä yhteydessä tulkinnan kannalta erityistä merkitystä sillä, että lisenssin myöntäjäyrityksen kokonaan omistava ja sitä johtava toimihenkilö on se luonnollinen henkilö, joka alun perin loi lisenssisopimuksella luovutetun know-how’n?

9)

Voidaanko väärinkäytöstä tarkasteltaessa ottaa huomioon pääasiassa kyseessä olevan kaltaiset tekniset ja infrastruktuuriin liittyvät olosuhteet, jotka liittyvät riidanalaisen liiketoimella tarjottavan palvelun käyttöönottoon ja tarjoamiseen ja siihen valmisteluun ja henkilöstövoimavaroihin, jotka lisenssin myöntäjäyrityksellä on käytössään kyseistä palvelua tarjotessaan, ja jos voidaan, mikä merkitys niille on annettava?

10)

Onko nyt esillä olevassa asiassa arvonlisäverodirektiivin 2 artiklan 1 kohdan c alakohtaa, 24 artiklan 1 kohtaa, 43 artiklaa ja 273 artiklaa yhdessä SEUT 325 artiklan kanssa tulkittava siten, että – sen takaamiseksi, että unionin jäsenvaltiot noudattavat tosiasiallisesti velvollisuuttaan kantaa tosiasiallisesti ja säännöllisesti koko arvonlisäveron määrä ja välttää jäsenvaltioiden rajat ylittävistä veropetoksista ja veronkierrosta talousarviolle aiheutuvat menetykset – jäsenvaltion veroviranomaisilla on verotukseen liittyvässä (hallinnollisessa) menettelyssä toimitettavassa todistelumenettelyssä oikeus palvelun tarjoamiseen liittyvän liiketoimen yhteydessä palvelun suorittajan yksilöimiseksi ottaa tosiseikkojen selvittämistä varten todisteina vastaan veroviranomaisen tutkintaelimen rikosoikeudellisessa menettelyssä salaa keräämiä tietoja, todistelukeinoja [tai] salakuuntelupöytäkirjoja, ja käyttää niitä ja perustaa niihin veroseuraamuksia koskevat arviointinsa, ja onko jäsenvaltion veroviranomaisten päätöksestä tehtyä valitusta käsittelevällä hallintotuomioistuimella oikeus todistusharkinnassaan arvioida kyseisiä seikkoja päätöksen laillisuutta arvioidessaan?

11)

Onko nyt esillä olevassa asiassa arvonlisäverodirektiivin 2 artiklan 1 kohdan c alakohtaa, 24 artiklan 1 kohtaa, 43 artiklaa ja 273 artiklaa yhdessä SEUT 325 artiklan kanssa tulkittava siten, että – sen takaamiseksi, että unionin jäsenvaltiot noudattavat tosiasiallisesti velvollisuuttaan kantaa tosiasiallisesti ja säännöllisesti koko arvonlisäveron määrä ja että ne panevat täytäntöön velvollisuutensa taata sen, että verovelvollinen maksaa veronsa – niihin keinoihin, joita jäsenvaltion veroviranomaiset saavat käyttää, kuuluu oikeus käyttää alun perin sellaisessa rikosoikeudellisessa menettelyssä saatuja tietoja, joka liittyi veronkierron rankaisemiseen, myös silloin, kun kansallisessa oikeudessa ei sinänsä sallita tietojen keräämistä salaa, kun kyse on hallintomenettelystä, jossa määrätään seuraamuksia veronkierroksi katsottavista käytännöistä, tai kun siinä rikosprosessin osalta säädetään tällaisen tietojen keräämisen edellytyksinä takeista, joista ei säädetä verotukseen liittyvän hallinnollisen menettelyn osalta, kun siinä kuitenkin tunnustetaan hallintoviranomaiselle oikeus toimia vapaan todistelun periaatteiden mukaisesti?

12)

Estääkö ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan 2 kohta yhdessä perusoikeuskirjan 52 artiklan 2 kohdan kanssa sen, että veroviranomaisilla katsottaisiin olevan [10. ja 11.] kysymyksessä tarkoitettu toimivalta, vai voidaanko nyt esillä olevan asian olosuhteissa veronkierron estämiseksi pitää perusteltuna sellaisten salaa kerätyistä tiedoista saatujen tutkimustulosten hyödyntämistä verotukseen liittyvässä hallinnollisessa menettelyssä tehokkaan veronkannon intressissä ”maan taloudellisen hyvinvoinnin takaamiseksi”?

13)

Jos 10.–12. kysymykseen vastataan siten, että jäsenvaltion veroviranomaiset voivat käyttää tällaisia todistelukeinoja hallinnollisessa menettelyssä, onko jäsenvaltion veroviranomaisilla, kun ne perusoikeuskirjan 7, 8, 41 ja 48 artiklan ja sen 51 artiklan 1 kohdan mukaisesti takaavat oikeuden hyvään hallintoon ja puolustautumisoikeudet, ehdoton velvollisuus kuulla verovelvollista hallinnollisessa menettelyssä, taata tälle mahdollisuus tutustua salaa kerättyihin tietoihin perustuviin tutkimustuloksiin ja noudattaa niitä päämääriä, joita varten kyseisissä todistelukeinoissa olevat tiedot hankittiin, vai estääkö tällöin se seikka, että salaa kerätyt tiedot oli tarkoitettu yksinomaan rikosoikeudellista menettelyä varten, tällaisten todistelukeinojen käytön?

14)

Jos todistuskeinot on hankittu tai niitä on käytetty – perusoikeuskirjan 47 artiklan huomioon ottaen – perusoikeuskirjan 7, 8, 41 ja 48 artiklaa rikkoen, tarjoaako sellainen kansallinen lainsäädäntö, jonka mukaan verotukseen liittyvässä hallinnollisessa menettelyssä tehtyjen päätösten menettelyllinen asianmukaisuus voidaan riitauttaa tuomioistuimessa menestyksellisesti ja riitauttaminen voi johtaa kyseisen päätöksen kumoamiseen ainoastaan, jos tuolloin kyseessä olevassa yksittäistapauksessa on olemassa konkreettinen mahdollisuus, että riitautettu päätös olisi ollut erilainen, jos menettelyvirhettä ei olisi tapahtunut ja jos lisäksi kyseinen virhe on vaikuttanut valittajan aineelliseen oikeudelliseen intressiin, tehokkaan valituskeinon, vai onko tällä tavoin tehtyjä menettelyvirheitä tarkasteltava laajempana asiayhteytenä, siitä riippumatta, miten menettelyvirhe, jolla perusoikeuskirjan määräystä on rikottu, vaikuttaa menettelyn lopputulokseen?

15)

Edellyttääkö perusoikeuskirjan 47 artiklan tehokas vaikutus, että nyt kyseessä olevan kaltaisessa prosessuaalisessa tilanteessa hallintotuomioistuin, joka käsittelee jäsenvaltion veronviranomaisen hallintopäätöksestä tehdyn valituksen, voi tutkia sellaisten todistelukeinojen hankkimisen laillisuuden, jotka on kerätty salaa ja rikosasian käsittelyä varten rikosoikeudellisen menettelyn yhteydessä silloin, kun verovelvollinen, jota vastaan on samanaikaisesti vireillä rikosprosessi, ei voinut tuntea näitä asiakirjoja eikä riitauttaa niiden laillisuutta tuomioistuimessa?

16)

Kun myös kuudes kysymys otetaan huomioon, onko hallinnollisesta yhteistyöstä ja petosten torjunnasta arvonlisäverotuksen alalla annettua neuvoston asetusta N:o 904/2010 (2) erityisesti sen seitsemännen perustelukappaleen – jossa todetaan, että maksettavan veron kantamiseksi jäsenvaltioiden on oltava yhteistyössä sen varmistamiseksi, että arvonlisäverotus toimitetaan oikein, ja että sen vuoksi niiden on paitsi valvottava, että niiden alueella toimitettava veronkanto suoritetaan oikein, myös tarjottava apua muille jäsenvaltioille sen varmistamiseksi, että niiden omalla alueella harjoitettavaan toimintaan liittyvä mutta toisessa jäsenvaltiossa kannettavaa veroa sovelletaan moitteettomasti – valossa tulkittava siten, että nyt esillä olevan kaltaisessa tilanteessa jäsenvaltion veroviranomaisilla on velvollisuus kääntyä sen jäsenvaltion veroviranomaisten puoleen, jossa verotarkastuksen alaisena ollut verovelvollinen noudatti veronmaksuvelvollisuuttaan?

17)

Jos 16. kysymykseen vastataan myöntävästi, miten jäsenvaltion veroviromaisen hallintopäätöstä tutkivan tuomioistuimen on tällä perusteella toimittava – 14. kysymyksessä todettu huomioon ottaen – mainitun hallintopäätöksen menettelyllisen virheen vuoksi, toisin sanoen, kun jäsenvaltion viranomaisen pyyntö ja tietojen keruussa tapahtunut laiminlyönti on riitautettu ja todettu?

8.12.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 439/20

1)

Onko unionin oikeuden ja erityisesti direktiivin 2006/112/EY (1) 78 artiklan a alakohdan vastaista se, että [– –] kaasunjakelijan maksama maankäyttömaksu vyörytetään loppukäyttäjälle saman määräisenä ja erillisenä suhteessa hintaan, jonka tämä maksaa käyttämästään kaasusta, eli siten, ettei sitä sisällytetä tähän hintaan?

Mikäli ensimmäiseen kysymykseen vastataan kieltävästi, esitetään vielä seuraava kysymys:

2)

Onko unionin oikeuden ja erityisesti direktiivin 2006/112/EY 73–79 artiklan vastaista se, että [– –] kaasunjakelijan maksaman maankäyttömaksun, joka vyörytetään loppukäyttäjälle saman määräisenä ja erillisenä suhteessa hintaan, jonka tämä maksaa käyttämästään kaasusta, ei katsota kuuluvan veron perusteeseen?

8.12.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 439/21

1)

Voidaanko yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun direktiivin (1) 213 artiklan 1 kohdan ja 214 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun ilmoitusvelvollisuuden mukaisena pitää sellaista unkarilaista käytäntöä, jossa yksityishenkilö, joka ei halua harjoittaa liikevaihtoverollista toimintaa ja joka toimii subjektiivisen liikevaihtoverovapauden rajoissa, velvoitetaan tekemään sääntöjenmukainen ilmoitus?

2)

Voiko veroviranomainen jälkikäteen suoritetussa tarkastuksessa määrätä seuraamuksen ilmoituksen laiminlyönnistä silloin, kun on pysytty subjektiivisen verovapauden rajoissa?

3)

Voiko veroviranomainen jälkikäteen suoritetussa tarkastuksessa yksityishenkilön päätösvallan ja oikeudenmukaista menettelyä koskevan periaatteen vastaisesti evätä mahdollisuuden subjektiivisen verovapauden valitsemiseen?

8.12.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 439/21

1)

Onko edellytys, jonka mukaan henkilön on asuttava jäsenvaltion maantieteellisesti rajatulla alueella (kunta (Gemeinde), piirikunta (Landkreis) tai alue (Region)), direktiivin 2011/95/EU (1) 33 artiklassa tarkoitettu vapaan liikkumisen rajoitus, jos ulkomaalainen voi muutoin liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltion alueella?

2)

Onko toissijaisen suojeluaseman saaneita henkilöitä koskeva asuinpaikkaedellytys yhteensopiva direktiivin 2011/95/EU 33 artiklan ja/tai 29 artiklan kanssa, jos sitä perustellaan pyrkimyksellä varmistaa julkisten sosiaalihuoltokustannusten asianmukainen jako kyseisten laitosten kesken jäsenvaltion alueella?

3)

Onko toissijaisen suojeluaseman saaneita henkilöitä koskeva asuinpaikkaedellytys yhteensopiva direktiivin 2011/95/EU 33 artiklan ja/tai 29 artiklan kanssa, jos sitä perustellaan maahanmuutto- tai kotouttamispoliittisilla syillä, esimerkiksi niiden sosiaalisten ongelma-alueiden ehkäisemisellä, jotka ovat seurausta siitä, että runsaasti ulkomaalaisia muuttaa asumaan tiettyihin kuntiin tai piirikuntiin? Riittävätkö tältä osin abstraktit maahanmuutto- tai kotouttamispoliittiset syyt, vai onko tällaiset syyt esitettävä konkreettisesti?

8.12.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 439/22

1)

Onko edellytys, jonka mukaan henkilön on asuttava jäsenvaltion maantieteellisesti rajatulla alueella (kunta (Gemeinde), piirikunta (Landkreis) tai alue (Region)), direktiivin 2011/95/EU (1) 33 artiklassa tarkoitettu vapaan liikkumisen rajoitus, jos ulkomaalainen voi muutoin liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltion alueella?

2)

Onko toissijaisen suojeluaseman saaneita henkilöitä koskeva asuinpaikkaedellytys yhteensopiva direktiivin 2011/95/EU 33 artiklan ja/tai 29 artiklan kanssa, jos sitä perustellaan pyrkimyksellä varmistaa julkisten sosiaalihuoltokustannusten asianmukainen jako kyseisten laitosten kesken jäsenvaltion alueella?

3)

Onko toissijaisen suojeluaseman saaneita henkilöitä koskeva asuinpaikkaedellytys yhteensopiva direktiivin 2011/95/EU 33 artiklan ja/tai 29 artiklan kanssa, jos sitä perustellaan maahanmuutto- tai kotouttamispoliittisilla syillä, esimerkiksi niiden sosiaalisten ongelma-alueiden ehkäisemisellä, jotka ovat seurausta siitä, että runsaasti ulkomaalaisia muuttaa asumaan tiettyihin kuntiin tai piirikuntiin? Riittävätkö tältä osin abstraktit maahanmuutto- tai kotouttamispoliittiset syyt, vai onko tällaiset syyt esitettävä konkreettisesti?

8.12.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 439/23

1)

Onko edellytys, jonka mukaan henkilön on asuttava jäsenvaltion maantieteellisesti rajatulla alueella (kunta (Gemeinde), piirikunta (Landkreis) tai alue (Region)), direktiivin 2011/95/EU (1) 33 artiklassa tarkoitettu vapaan liikkumisen rajoitus, jos ulkomaalainen voi muutoin liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltion alueella?

2)

Onko toissijaisen suojeluaseman saaneita henkilöitä koskeva asuinpaikkaedellytys yhteensopiva direktiivin 2011/95/EU 33 artiklan ja/tai 29 artiklan kanssa, jos sitä perustellaan pyrkimyksellä varmistaa julkisten sosiaalihuoltokustannusten asianmukainen jako kyseisten laitosten kesken jäsenvaltion alueella?

3)

Onko toissijaisen suojeluaseman saaneita henkilöitä koskeva asuinpaikkaedellytys yhteensopiva direktiivin 2011/95/EU 33 artiklan ja/tai 29 artiklan kanssa, jos sitä perustellaan maahanmuutto- tai kotouttamispoliittisilla syillä, esimerkiksi niiden sosiaalisten ongelma-alueiden ehkäisemisellä, jotka ovat seurausta siitä, että runsaasti ulkomaalaisia muuttaa asumaan tiettyihin kuntiin tai piirikuntiin? Riittävätkö tältä osin abstraktit maahanmuutto- tai kotouttamispoliittiset syyt, vai onko tällaiset syyt esitettävä konkreettisesti?

8.12.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 439/23

8.12.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 439/24

1)

Onko SEUT 49 artiklaa ja sitä seuraavia artikloja sekä SEUT 56 artiklaa ja sitä seuraavia artikloja ja Euroopan unionin tuomioistuimen [yhdistetyissä asioissa C-72/10 ja C-77/10] 16.2.2012 antamassaan tuomiossa vahvistamia periaatteita tulkittava siten, että ne ovat esteenä sille, että tarjouskilpailun kohteeksi asetetaan toimilupia, joiden kesto on lyhyempi kuin aiemmin myönnettyjen lupien kesto, kun kyseinen tarjouskilpailu on järjestetty joidenkin toimijoiden laittomasta tarjouskilpailujen ulkopuolelle sulkemisesta johtuvien seurausten korjaamiseksi?

2)

Onko SEUT 49 artiklaa ja sitä seuraavia artikloja sekä SEUT 56 artiklaa ja sitä seuraavia artikloja ja Euroopan unionin tuomioistuimen [yhdistetyissä asioissa C-72/10 ja C-77/10] 16.2.2012 antamassaan tuomiossa vahvistamia periaatteita tulkittava siten, että ne ovat esteenä sille, että tarve järjestää toimilupien myöntämisjärjestelmä uudelleen yhdenmukaistamalla toimilupien voimassaolon päättymisajankohdat katsotaan riittäväksi syyksi rajoittaa tarjouskilpailun kohteena olevien toimilupien kestoa aiemmin myönnettyjen toimilupien kestoon verrattuna?

8.12.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 439/24

1)

Onko direktiivin 2006/112 (1) 24 artiklan 1 kohtaa ja 25 artiklan b alakohtaa tulkittava siten, että palvelujen suorituksen käsite käsittää myös pääasiassa esillä olevien kaltaiset konsulttipalvelujen suorittamista koskevat tilaussopimukset, joissa palvelujen suorittajalla on käytettävissään pätevää henkilöstöä palvelujen suorittamiseksi ja joissa palvelujen suorittaja on asiakkaan käytettävissä sopimuksen kestoajan ja on sitoutunut olemaan tekemättä kohteeltaan vastaavanlaisia sopimuksia asiakkaan kilpailijoiden kanssa?

2)

Onko direktiivin 2006/112 64 artiklan 1 kohtaa ja 63 artiklaa tulkittava siten, että verotettava tapahtuma toteutuu tilattujen konsulttipalvelujen tapauksessa sen ajanjakson päätyttyä, jolta maksusta sovittiin, riippumatta siitä, käyttikö asiakas ja kuinka usein asiakas käytti palveluja, jotka konsultti asetti asiakkaan käyttöön?

3)

Onko direktiivin 2006/112 62 artiklan 2 kohtaa tulkittava siten, että konsultointia koskevan tilaussopimuksen mukaisesti palveluja suorittavalla on velvollisuus laskea arvonlisävero palveluista sen ajanjakson päätyttyä, jolta tilausmaksusta sovittiin, vai syntyykö tämä velvollisuus ainoastaan silloin, jos asiakas on kyseisenä verokautena käyttänyt konsultin palveluja?

8.12.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 439/25

—

on todettava, että Tanskan kuningaskunta ei ole noudattanut tupakkatuotteiden valmistamista, esittämistapaa ja myyntiä koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä 5.6.2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/37/EY (1) mukaisia velvoitteitaan, koska se on pysyttänyt oikeustilan, jossa irtonuuskan myynti sallitaan vastoin kyseisen direktiivin 8 artiklaa, tarkasteltuna yhdessä sen 2 artiklan 4 kohdan kanssa

—

Tanskan kuningaskunta on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

8.12.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 439/26

1)

Technische Universität Dresdenille sopimuksen – viitenumero 2003114 (SI2.377438) – joka liittyi ”Collection of European Data on Lifestyle Health Determinants – Coordinating Party (LiS)”-nimiseen, yhteisön kansanterveysalan toimintaohjelmaan perustuvaan hankkeeseen (2003–2008) toimeenpanosta aiheutuneet, H:ta koskevat 56,76 euron suuruiset henkilöstökulut, 1  354,08 euron suuruiset matkakulut ja 351,82 euron suuruiset kustannukset palvelujen suorituksista ovat tukikelpoisia, joten Euroopan komission näitä määriä koskeva saatava, joka on kirjattu 4.11.2010 annettuun maksukehotukseen nro 3241011712, on perusteeton.

2)

Kanne hylätään muilta osin.

3)

Technische Universität Dresden velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

8.12.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 439/27

1)

Sisämarkkinoiden harmonisointiviraston (tavaramerkit ja mallit) (SMHV) neljännen valituslautakunnan 11.10.2012 tekemä päätös (yhdistetyt asiat R 274/2011 4 ja R 520/2011 4) kumotaan.

2)

SMHV vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Xavier Grau Ferrerin oikeudenkäyntikulut.

3)

Juan Cándido Rubio Ferrer ja Alberto Rubio Ferrer vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

8.12.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 439/27

1)

Välitoimihakemus hylätään.

2)

Oikeudenkäyntikuluista päätetään myöhemmin.

8.12.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 439/28

—

toteamaan, että vastaajat ovat laiminlyöneet lainsäätämisen Euroopan unionin oikeuden yleisten periaatteiden täysimääräiseksi soveltamiseksi, ja erityisesti, että määräaikaista työtä koskevaa direktiiviä oli sovellettava, kun kantajat irtisanottiin entisestä Olympic Airwaysistä (Olympiaki Aeroporia), mitä edellytettiin Euroopan komission päätöksessä, joka saatettiin osaksi Kreikan kansallista oikeutta lailla 3717/2008

—

antamaan kantajille ja kaikille muille irtisanotuille entisen Olympic Airwaysin työntekijöille suoraan sovellettavalla unionin toimella, direktiivillä, asetuksella tai muulla unionin lailla mahdollisuuden saada korvaus, johon heillä olisi ollut oikeus pysyvän työsuhteen perusteella pakollisen irtisanomisensa/lähtönsä Olympic Airwaysistä yhteydessä, ja

—

määräämään 3 00  000 euroa vahingonkorvausta suoraan sovellettavalla unionin toimella, direktiivillä, asetuksella tai muulla unionin lailla jokaiselle kantajalle heidän kärsimästään vaivasta, ahdistuksesta, vakavasta perusoikeuksien loukkauksesta ja työelämän ennenaikaisesta päättymisestä.

1)

Ensimmäinen kanneperuste: Laki 3717/2008, jossa säädettiin Olympic Airwaysin sulkemisesta ja koko sen tilapäisen henkilöstön irtisanomisesta, on todellisuudessa unionin toimi, ja käytännössä Euroopan unionin toimielimet sekä erityisesti Euroopan keskuspankki ja Euroopan komissio edellyttivät sitä, ja kaikkien Kreikan hallituksen toteuttamien lainsäädäntötoimepiteiden taustalla oli euroryhmän, ECOFINin, Euroopan keskuspankin ja Euroopan komission ohjeistus tai pikemminkin päätös.

2)

Toinen kanneperuste: Se, että entisen Olympic Airwaysin tilapäistä henkilöstöä ei rinnastettu muihin Olympic Airwaysiin pysyvässä työsuhteessa olleisiin ja että heille ei nimenomaisesti määrätty korvausta heidän lähtönsä Olympic Airwaysistä yhteydessä, aiheutti heille välitöntä, henkilökohtaista ja vakavaa vahinkoa sekä riisti heiltä mahdollisuuden hyötyä perusoikeuksistaan.

8.12.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 439/29

—

toteamaan vastaajien laiminlyönnin antaa lainsäädäntöä, jonka seurauksena joukkovelkakirjat, jotka kantajat ostivat Kreikan valtiolta, olisi nimenomaisesti suljettu pois Kreikan valtion Kreikan oikeuden mukaisten joukkovelkakirjojen haltijoiden välttämättömästä osallistumisesta PSI-suunnitelmaan

—

antamaan kantajille suoraan sovellettavalla unionin toimella, direktiivillä, asetuksella tai muulla unionin lailla mahdollisuuden maksuun 100 prosentista sen joukkovelkakirjan arvosta, joka liitettiin PSI-suunnitelmaan heitä kuulematta ja ilman heidän suostumustaan, ja

—

määräämään 5 00  000 euroa vahingonkorvausta suoraan sovellettavalla unionin toimella, direktiivillä, asetuksella tai muulla unionin lailla jokaiselle kantajalle heidän kärsimästään vaivasta, ahdistuksesta ja vakavasta perusoikeuksien loukkauksesta.

1)

Ensimmäinen kanneperuste: Lainsäädäntö- ja muut toimenpiteet, jotka johtivat Kreikan siihen, että Kreikan valtion Kreikan oikeuden mukaisten joukkovelkakirjojen haltijat osallistuvat väistämättä PSI-suunnitelmaan, ovat todellisuudessa unionin toimia.

2)

Toinen kanneperuste: Kreikan hallituksen Kreikan valtionvelan hoitamiseksi toteuttamat toimenpiteet olivat käytännössä Euroopan unionin toimielinten ja etenkin EKP:n ja Euroopan komission määräämiä.

3)

Kolmas kanneperuste: Vastaajat laiminlöivät antaa lainsäädäntöä ja sulkea nimenomaisesti pois [PSI-suunnitelman] soveltamisalasta kantajien Kreikan valtion joukkovelkakirjat niillä ministerineuvoston päätöksillä, joissa täsmennettiin PSI-suunnitelman Kreikkaan soveltamisen ehdot.

4)

Neljäs kanneperuste: Se, ettei kantajia suljettu pois PSI-suunnitelman soveltamisalasta tai ettei heille siinä nimenomaisesti määrätty korvausta, aiheutti heille välitöntä, henkilökohtaista ja vakavaa vahinkoa sekä riisti heiltä mahdollisuuden hyötyä perusoikeuksistaan.

5)

Viides kanneperuste: Kaikki Kreikan hallituksen toteuttamat lainsäädäntötoimenpiteet toteutettiin euroryhmän, ECOFINin, EKP:n ja Euroopan komission ohjeistuksen tai pikemminkin päätöksen perusteella.

8.12.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 439/29

—

kumoamaan asiassa valtiontuki SA.38517 (2014/NN) – Micula v. Romania (ICSID:n välitystuomio) 26.5.2014 annetun päätöksen C(2014) 3192 lopullinen, jossa Romania velvoitettiin lykkäämään toimia, jotka saattaisivat johtaa sijoituksia koskevien riitaisuuksien kansainvälinen ratkaisukeskuksen (International Centre for Settlement of Investment Disputes) alaisuudessa perustetun välimiesoikeuden asiassa Ioan Micula, Viorel Micula ym. v. Romania (ICSID:n asia nro ARB/05/20), 11.12.2013 antaman tuomion täytäntöönpanoon, koska komissio katsoo, että tuomion täytäntöönpano merkitsee lainvastaista valtiontukea, siihen saakka, kunnes komissio on antanut lopullisen ratkaisun kyseisen valtiontuen soveltuvuudesta sisämarkkinoille

—

velvoittamaan vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee toimivallan puuttumista.

2)

Toinen kanneperuste, joka koskee ilmeistä oikeudellista virhettä ja arviointivirhettä.

8.12.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 439/30

—

kumoamaan vastaajan 9.7.2014 asiassa SA.32009 (2001/C) SEUT 263 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla antaman päätöksen siltä osin kuin siinä katsotaan, että 4 5 2 57  273 euron suuruisesta haetusta tuesta 17 miljoonaa euroa ylittävä osa eli 2 8 2 57  273 euroa ei sovellu sisämarkkinoille

—

toissijaisesti kumoaa vastaajan 9.7.2014 asiassa SA.32009 (2001/C) SEUT 263 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla antaman päätöksen siltä osin kuin siinä katsotaan, että 22,5 miljoonan euron suuruinen summa, joka oli vapautettu ilmoitusvelvollisuudesta asetuksen (EY) N:o 800/2008 (1) 6 artiklan 2 kohdan nojalla, ei sovellu sisämarkkinoille

—

velvoittamaan unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan mukaisesti vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste perustuu SEUT 108 artiklan 3 kohdan rikkomiseen.

2)

Toinen kanneperuste perustuu SEUT 107 artiklan 3 kohdan c alakohdan rikkomiseen.

3)

Toissijainen kanneperuste, joka perustuu SEUT 108 artiklan 3 kohdan ja asetuksen N:o 800/2008 rikkominen.

8.12.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 439/31

—

kumoamaan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/83/EY (1) 31 artiklan nojalla annetun komission täytäntöönpanopäätöksen K(2014) 6030, joka koskee sellaisten ihmisten käyttöön tarkoitettujen, paikallisesti käytettävien lääkkeiden markkinoille saattamista koskevia lupia, jotka sisältävät suuria estradioli-pitoisuuksia, koska jäsenvaltiot velvoitetaan kyseisellä päätöksellä noudattamaan siinä määrättyjä velvoitteita sellaisten paikallisesti käytettävien, päätöksen liitteessä I mainittujen ja mainitsemattomien lääkkeiden osalta, jotka sisältävät 0,01 painoprosenttia estradiolia, lukuun ottamatta rajoitusta, jonka perusteella liitteessä I mainittuja, 0,01 painoprosenttia estradiolia sisältäviä, paikallisesti käytettäviä lääkkeitä saadaan käyttää yksinomaan emättimen sisäisesti.

—

velvoittamaan komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu direktiivin 2001/83/EY 31 artiklan ja sitä seuraavien artikloiden rikkomiseen

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu direktiivin 2001/83/EY 116 artiklan ensimmäisen virkkeen ja 126 artiklan ensimmäisen virkkeen rikkomiseen

3)

Kolmas kanneperuste, joka perustuu suhteellisuusperiaatteen ja yhdenvertaista kohtelua koskevan periaatteen loukkaamiseen

8.12.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 439/33

—

julistamaan päätöksen pätemättömäksi siltä osin kuin siinä todettiin Lupinin rikkoneen SEUT 101 artiklaa ja/tai

—

kumoamaan Lupinille määrätyn sakon tai alentamaan sen määrää ja

—

velvoittamaan komission korvaamaan Lupinille tästä oikeudenkäynnistä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

1.

Ensimmäisessä kanneperusteessa väitetään, että komissio teki oikeudellisen virheen siltä osin kuin se totesi kantajan toteuttaneen tarkoitukseen perustuvan SEUT 101 artiklan rikkomisen. Kantaja väittää, että

2.

Toisessa kanneperusteessa väitetään, että komissio teki oikeudellisen virheen siltä osin kuin se totesi kantajan toteuttaneen vaikutukseen perustuvan SEUT 101 artiklan rikkomisen. Kantaja katsoo, että komission lähestymistapaa sen määrittämiseksi, oliko patentteja koskevaa sovintosopimusta pidettävä vaikutukseen perustuvana kilpailusääntöjen rikkomisena, rasittaa samat virheet kuin sen lähestymistapaa tarkoitukseen perustuvien kilpailusääntöjen rikkomisten osalta.

3.

Kolmannessa kanneperusteessa väitetään, että komissio teki virheen määrätessään kantajalle sakkoja, tai vaihtoehtoisesti, että asetettu sakko oli liian korkea ja sitä pitäisi alentaa. Kantaja väittää, että