5.2.2013   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 33/1

—

ottaa huomioon yleispalvelusta ja käyttäjien oikeuksista sähköisten viestintäverkkojen ja -palvelujen alalla 7. maaliskuuta 2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/22/EY (yleispalveludirektiivi) (1),

—

ottaa huomioon kuluttajansuojalainsäädännön täytäntöönpanosta vastaavien kansallisten viranomaisten yhteistyöstä 27 päivänä lokakuuta 2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 2006/2004 (2),

—

ottaa huomioon yleispalvelusta ja käyttäjien oikeuksista sähköisten viestintäverkkojen ja -palvelujen alalla annetun direktiivin 2002/22/EY, henkilötietojen käsittelystä ja yksityisyyden suojasta sähköisen viestinnän alalla annetun direktiivin 2002/58/EY ja kuluttajansuojalainsäädännön täytäntöönpanosta vastaavien kansallisten viranomaisten yhteistyöstä annetun asetuksen (EY) N:o 2006/2004 muuttamisesta 25. marraskuuta 2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/136/EY (3),

—

ottaa huomioon sähköisten viestintäverkkojen ja -palvelujen yhteisestä sääntelyjärjestelmästä 7. maaliskuuta 2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/21/EY (puitedirektiivi) (4),

—

ottaa huomioon sähköisten viestintäverkkojen ja niiden liitännäistoimintojen käyttöoikeuksista ja yhteenliittämisestä 7. maaliskuuta 2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/19/EY (käyttöoikeusdirektiivi) (5),

—

ottaa huomioon sähköisiä viestintäverkkoja ja -palveluja koskevista valtuutuksista 7. maaliskuuta 2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/20/EY (valtuutusdirektiivi) (6),

—

ottaa huomioon sähköisten viestintäverkkojen ja -palvelujen yhteisestä sääntelyjärjestelmästä annetun direktiivin 2002/21/EY, sähköisten viestintäverkkojen ja niiden liitännäistoimintojen käyttöoikeuksista ja yhteenliittämisestä annetun direktiivin 2002/19/EY sekä sähköisiä viestintäverkkoja ja -palveluja koskevista valtuutuksista annetun direktiivin 2002/20/EY muuttamisesta 25. marraskuuta 2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/140/EY (7),

—

ottaa huomioon Euroopan sähköisen viestinnän sääntelyviranomaisten yhteistyöelimen (BEREC) ja viraston perustamisesta 25. marraskuuta 2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1211/2009 (8),

—

ottaa huomioon henkilötietojen käsittelystä ja yksityisyyden suojasta sähköisen viestinnän alalla 12. heinäkuuta 2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/58/EY (9),

—

ottaa huomioon komission 2. maaliskuuta 2010 julkaiseman yleisen kuulemisen yleispalveluja koskevista tulevaisuuden periaatteista sähköisten viestintäverkkojen ja -palvelujen alalla,

—

ottaa huomioon komission 20. syyskuuta 2010 antaman tiedonannon "Laajakaista Euroopassa: investointi digitaalivetoiseen kasvuun" (KOM(2010)0472),

—

ottaa huomioon komission esittämän ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi ensimmäisen radiotaajuuspoliittisen ohjelman perustamisesta (KOM(2010)0471),

—

ottaa huomioon komission 20. syyskuuta 2010 antaman suosituksen säännellystä pääsystä seuraavan sukupolven liityntäverkkoihin (next generation access, NGA);

—

ottaa huomioon komission viestintäkomitean valmisteluasiakirjan aiheesta "Laajakaistayhteydet EU:ssa: tilanne 1. heinäkuuta 2010",

—

ottaa huomioon 25. elokuuta 2010 annetun komission tiedonannon "Seurantakertomus Euroopan sähköisen viestinnän sisämarkkinoista 2009 (15. kertomus) SEC(2010)0630" (KOM(2010)0253),

—

ottaa huomioon lokakuussa 2010 julkaistun neljännen kuluttajamarkkinoiden tulostaulun, jossa käsitellään markkinoiden toimintaa kuluttajia hyödyttävällä tavalla,

—

ottaa huomioon yhtenäisen Euroopan hätänumeron käyttöön ottamisesta 29. heinäkuuta 1991 annetun neuvoston päätöksen 91/396/ETY (10),

—

ottaa huomioon komission suosituksen soittajan sijaintia koskevien tietojen käsittelystä sähköisissä viestintäverkoissa paikannustoiminnon käsittäviä hätäpuhelupalveluja varten,

—

ottaa huomioon verkkovierailuista yleisissä matkapuhelinverkoissa yhteisön alueella ja direktiivin 2002/21/EY muuttamisesta 27. kesäkuuta 2007 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 717/2007 (11),

—

ottaa huomioon 23. joulukuuta 2010 ratifioidun Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimuksen vammaisten henkilöiden oikeuksista,

—

ottaa huomioon Euroopan unionin perusoikeuskirjan ja erityisesti sen 2 artiklan (oikeus elämään), 3 artiklan (oikeus henkilökohtaiseen koskemattomuuteen), 6 artiklan (oikeus vapauteen ja turvallisuuteen), 26 artiklan (vammaisten sopeutuminen yhteiskuntaan) ja 35 artiklan (terveyden suojelu),

—

ottaa huomioon tutkimuksen aiheesta "Euroopan hätänumero 112 (Flash Eurobarometri 314)",

—

ottaa huomioon eurooppalaisen hätänumeron 112 täytäntöönpanoa koskevan komission viestintäkomitean valmisteluasiakirjan "Implementation of the European emergency number 112 – Results of the fourth data-gathering round" (10. helmikuuta 2011),

—

ottaa huomioon 25. syyskuuta 2007 esittämänsä kannanoton eurooppalaisesta hätänumerosta 112 (12),

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 48 artiklan,

—

ottaa huomioon sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan mietinnön sekä ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan lausunnon (A7-0220/2011),

A.

ottaa huomioon, että yleispalveludirektiivi ehkäisee sosiaalista syrjäytymistä varmistamalla, että olennaiset perusteleviestintäpalvelut ovat maaseutualueiden ja syrjäisten alueiden kansalaisten ja pienituloisten kotitalouksien saatavilla kohtuuhintaan,

B.

ottaa huomioon, että on kiinnitettävä erityistä huomiota sen varmistamiseen, ettei haavoittuvia ryhmiä unohdeta ja että niiden sosiaalisen osallisuuden ja kaikkien kansalaisten kanssa yhtäläisen palvelujen saannin takaamiseksi toteutetaan aina tehokkaita erityistoimia,

C.

ottaa huomioon, että teknologian kehittymisellä, erityisesti edullisilla matkapuhelimilla, myötävaikutetaan siihen, että suurimmalla osalla kansalaisista on mahdollisuus käyttää perusteleviestintäpalveluja,

D.

ottaa huomioon, että yleispalvelun määritelmä on "tiettyä laatutasoa edustavat vähimmäispalvelut, jotka ovat kansalliset erityisolosuhteet huomioon ottaen kohtuuhintaan kaikkien loppukäyttäjien saatavilla siten, että kilpailu ei vääristy",

E.

ottaa huomioon, että yleispalveluiden avulla olisi tarjottava kaikille kansalaisille mahdollisuus saada palveluita, jotka ovat kansalaisten yhteiskunnallisen osallistumisen kannalta olennaisia, elleivät markkinavoimat yksinään tähän kykene,

F.

ottaa huomioon, että peruslaajakaistayhteyden saaminen vuoteen 2013 mennessä sadalle prosentille EU:n kansalaisista on yksi Euroopan digitaalistrategian keskeisistä suoritustavoitteista; ottaa kuitenkin huomioon, että noin puolet kotitalouksista käyttää laajakaistayhteyksiä alueilla, joilla niitä on jo mahdollista hyödyntää,

G.

ottaa huomioon, että tarkistetun yleispalveludirektiivin ja käyttäjien oikeuksia koskevan direktiivin täytäntöönpanoa on vielä mahdotonta arvioida, sillä kansallisen lainsäädännön osaksi saattamista koskeva määräaika on 25. toukokuuta 2011 ja kaikkien säännösten asianmukaisen ja kokonaisvaltaisen täytäntöönpanon arviointia edeltävä vaatimusten mukainen kolmen vuoden aikajakso on vastikään alkanut,

H.

ottaa huomioon, että vaikka voimassa oleva lainsäädäntö tuottaa myönteisiä tuloksia kansalaisille, tämä ei ole sinänsä lopullinen tavoite, minkä lisäksi uusilla toimenpiteillä saadut edut on maksimoitava jäsenvaltioiden jatkuvasti toteuttamalla valvonnalla sekä toimilla tiedon laadun, kattavuuden ja sen näkyvyyden parantamiseksi,

I.

ottaa huomioon, ettei sisämarkkinoita voida koskaan aidosti pitää täysin valmiina vaan niitä olisi jatkuvasti arvioitava uudestaan siten, että otetaan huomioon sosiaaliturvan toteutuminen, yhteiskunnan tarpeet, tekniikan kehittyminen ja innovatiivisten ratkaisujen löytyminen; ottaa huomioon, että kasvua ja työpaikkojen luomista edistävät lisätoimenpiteet ovat ratkaisevan tärkeitä, jotta voidaan varmistaa, että sisämarkkinat ja digitaaliset sisämarkkinat mahdollistetaan ja toteutetaan viipymättä Euroopan kansalaisten, kuluttajien ja yritysten hyväksi,

J.

ottaa huomioon, että edistyksen tavoitteleminen on eurooppalaisten lainsäätäjien vahvistamien tavoitteiden ja visioiden liikkeellepaneva ja eteenpäinvievä voima; ottaa huomioon, että uudessa lainsäädännössä tai voimassa olevan lainsäädännön muuttamista koskevissa ehdotuksissa on otettava huomioon konkreettiset kokemukset ja täytäntöönpanomahdollisuudet; ottaa huomioon, että lainsäädännön tarkistamiseen on saatava selkeä poliittinen tuki, jonka on myös perustuttava puolueettomaan kustannushyötyarvioon ja sosioekonomiseen arvioon, jotka ovat ratkaisevia tekijöitä,

K.

toteaa, että eurooppalainen hätänumero 112, joka luotiin neuvoston päätöksellä vuonna 1991 kaikkien hätäpalvelujen (kuten palokunta-, poliisi- ja terveyspalvelut) saannin varmistamiseksi kansalaisille, on ainoa kaikissa EU:n jäsenvaltioissa käytettävissä oleva hätänumero, ja ottaa huomioon, että samanaikaisesti suurin osa eurooppalaisista ei edelleenkään tunne sitä eikä asiassa ole tapahtunut edistystä vuoden 2000 jälkeen,

L.

ottaa huomioon, että 432 Euroopan parlamentin jäsentä allekirjoitti 11. maaliskuuta 2008 annetun kannanoton kansalaisten varhaiseen varoittamiseen katastrofitilanteissa (13),

M.

ottaa huomioon, että on edelleen ponnisteltava hätänumeron 112 tarjoaman palvelun arvioimiseksi ja varmistamiseksi sekä televiestinnän että hätäpalvelujen toteutumisen ja koordinoinnin näkökulmasta, sillä ne ovat riippuvaisia monista tekijöistä, ja toteaa, että kokonaisvaltaista ja yksityiskohtaista arviointia hätänumeron 112 todellisesta täytäntöönpanotilanteesta EU:n kansalaisten kannalta, erityisesti palvelun saatavuuden, yhteentoimivuuden ja avunsaantiajan osalta, ei ole toteutettu,

N.

ottaa huomioon, että useat viimeaikaiset katastrofit ovat osoittaneet, että kansalaisten varoittaminen ja aikaisessa vaiheessa annetut hälytykset uhkaavien tai odotettavissa olevien suurten hätätilanteiden ja katastrofien sattuessa ovat tarpeen kärsimysten ja ihmishenkien menetysten vähentämiseksi,

1.

korostaa yleispalveluvelvoitteiden merkitystä sosiaalisen osallisuuden turvaverkkona silloin kun markkinavoimat eivät yksin ole pystyneet tuottamaan peruspalveluita kansalaisille ja yrityksille;

2.

kannattaa osana yleispalveluja ja käyttäjien oikeuksia koskevaa direktiiviä säännöllistä uudelleenarviointia, jossa tarkastellaan, miten tarkoituksenmukaisia voimassa olevat yleispalveluja koskevat EU:n säännökset ovat sosiaalisen, taloudellisen ja teknologisen kehityksen valossa, jotta voidaan tunnistaa ja ottaa käyttöön tarkoituksenmukaisia määritelmiä, joissa otetaan huomioon todelliset kehitystarpeet ja kansalaisten vaatimukset ja joilla parannetaan palvelujen laatua;

3.

kehottaa komissiota antamaan suuntaviivoja tarkistetun yleispalveludirektiivin parhaasta mahdollisesta täytäntöönpanosta ja voimaan saattamisesta siten, että vältetään kilpailun vääristyminen mutta samalla kuitenkin niin, että jäsenvaltioille annetaan lupa hyväksyä sellaisia säännöksiä, jotka sopivat parhaiten niiden kansallisiin oloihin;

4.

kannattaa digitaalistrategian "laajakaista kaikille" -tavoitteita ja on vakuuttunut, että mahdollisuudella käyttää laajakaistaa autetaan kansalaisia ja yrityksiä saamaan täysi hyöty digitaalisista sisämarkkinoista erityisesti parantamalla sosiaalista osallisuutta, tarjoamalla uusia mahdollisuuksia sosiaalisesti ja ympäristönäkökulmasta innovatiivisille työpaikkojen luomista edistäville yrityksille, edistämällä kasvua ja luomalla lisää mahdollisuuksia rajatylittävälle kaupankäynnille; kannattaa tätä tarkoitusta varten digitaalisen lukutaidon edistämistä;

5.

kehottaa komissiota antamaan enemmän rahoitustukea digitaalisen yhteyden tarjoaville paikallisille hankkeille sekä kaikille yhteisöille, jotka auttavat muita heikommassa asemassa olevia ryhmiä käyttämään teknisiä laitteita järjestämällä julkisiin rakennuksiin ilmaisen internet-yhteyden;

6.

korostaa, että yhdistämällä toimintalinjoja ja teknologioita (kuten lanka-, kaapeli-, kuitu-, matkapuhelin- ja satelliittiverkot) voidaan tukea yrityksiä ja julkisia elimiä kehittämään uusia verkkopalveluja ja sovelluksia, kuten sähköinen hallinto, sähköinen terveydenhuolto ja verkko-opiskelu, mikä kasvattaa nopeampien verkkoyhteyksien kysyntää, tekee investoinneista avoimiin laajakaistaverkostoihin tuottavampia ja kannustaa näin ollen julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksia parantaen samalla myös syrjäytyneiden kansalaisten osallistamista;

7.

korostaa EU:n julkisia hankintoja koskevien sääntöjen merkitystä ja pitää näiden sääntöjen laajan tarkistuksen yhteydessä erittäin tärkeänä, että sekä paikalliset että alueelliset viranomaiset hyötyvät toimenpiteistä, jotta edistetään niiden osallistumista viestintäteknisiin investointeihin ja esikaupallisiin hankintoihin (keinona saattaa tutkimuksen hyödyt markkinoille) ja että sähköiset hankinnat otetaan käyttöön laajalti;

8.

kehottaa saattamaan televiestintäalan puitteet tehokkaasti osaksi kansallista lainsäädäntöä, erityisesti verkon teknologiariippumattomuuden osalta siten, että loppukäyttäjät voivat hyödyntää palveluita ja sisältöä ja käyttää valitsemiaan internet-sovelluksia;

9.

korostaa, että yleispalvelu ei ole ainoa keino tai tärkein tekijä "laajakaista kaikille" -tavoitteen saavuttamisessa, koska sen edellyttämät investointikulut ovat korkeita ja koska sen avulla ei välttämättä voida tuottaa huomattavasti parempia palveluja kuluttajille; huomauttaa kuitenkin, että yleispalveludirektiivin 15 artiklassa todetaan, että yleispalvelun laajuutta on tarkasteltava säännöllisesti uudelleen, ja painottaa, että uudelleentarkastelussa olisi otettava huomioon direktiivin säännösten täytäntöönpanon arviointi ja meneillään olevan vaikutustenarvioinnin tulokset etenkin siltä osin kuin ne koskevat laajakaistaverkkojen käytön laajuutta ja kotitalouksien tosiasiallista käyttöönottoastetta;

10.

katsoo, että laajakaistayhteyden saattaminen pakolliseksi ei automaattisesti johda käytön lisääntymiseen; kehottaa tästä syystä komissiota ja jäsenvaltioita tehostamaan toimia kysynnän vauhdittamiseksi ja käytön lisäämiseksi sen sijaan, että ne ainoastaan takaavat yhteyden; katsoo lisäksi, että yleispalveluvelvoitteet saattaisivat myöhemmin, mahdollisesti keskipitkän aikavälin tavoitteena, toimia laajakaistan kehittämisen lisäkannustimena, mutta yleiset laajakaistatavoitteet olisi saavutettava asianmukaisesti suunnitelluilla kansallisilla ohjelmilla;

11.

katsoo, että tehokas radiotaajuuspolitiikka, joka mahdollistaa taajuusylijäämän harmonisoidun käytön, sekä investointiystävällinen sääntely ovat myös tärkeitä välineitä laajakaistayhteyden saatavuuden lisäämisessä;

12.

kehottaa komissiota saattamaan loppuun tekeillä olevan vaikutustenarvioinnin ja toimittamaan lainsäätäjille luotettavia tietoja käyttöönotosta, yleispalveluvelvoitteiden odotetusta kysynnästä ja niitä koskevista laajakaistan välityksellä toteutetuista parannuksista sekä selvityksen jäsenvaltioiden, kuluttajien ja yritysten kannalta tehokkaimmasta rahoitusjärjestelmästä yleispalveluvelvoitteiden toteuttamiseksi ja tehottomien kustannusten sekä liiallisten rasitteiden välttämiseksi;

13.

kehottaa komissiota samanaikaisesti ja yhteistyössä kansallisten sääntelyviranomaisten kanssa seuraamaan tiiviisti markkinoita, jotta varmistetaan, että jäsenvaltioilla, joilla on jo valmiudet tai jotka haluavat tarjota yleispalveluvelvoitteita laajakaistateknologioiden ja -nopeuksien koko valikoimassa, on valmiudet ryhtyä näihin toimiin markkinahäiriön tapauksessa aiheuttamatta silti markkinoiden vääristymistä;

14.

suhtautuu myönteisesti komission päätökseen toteuttaa verkkopalvelujen tarjoamista koskeva laaja tutkimus neljännen kuluttajamarkkinoiden tulostaulun julkaisemisen seurauksena;

15.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita tutkimaan kansallisten sääntelyviranomaisten avustuksella yleispalveluvelvoitteiden ja käyttäjien oikeuksia koskevien säännösten yhdenmukaiseen soveltamiseen liittyviä vaihtoehtoja, joiden avulla voitaisiin taata muita heikossa asemassa olevien ryhmien ja erityisesti vammaisten mahdollisuudet käyttää yhteyksiä, ei ainoastaan erityispäätteiden ja kohtuullisten tariffien avulla, vaan myös huolehtimalla riittävän tiedon saannista sekä tarjoamalla kuluttajille todellinen mahdollisuus valita saatavilla olevia palveluja ja myynnin jälkeisiä palveluja;

16.

katsoo kuitenkin, että yleispalvelujen rahoittamista koskeva perussäännös, jolla taataan rahoituksen syrjimätön ja avoin käsittely, olisi säilytettävä EU:n lainsäädännössä ja se olisi ulotettava sekä tietoa että ääntä koskeviin velvoitteisiin;

17.

korostaa, että hätänumerolla 112 voidaan pelastaa ihmishenkiä ja lisätä EU:n kansalaisten suojelua, sillä se toimii sisämarkkinoilla asuvien kansalaisten ja kuluttajien tärkeänä tukijärjestelmänä; korostaa, että on tärkeätä varmistaa hätänumeron 112 moitteeton toiminta koko unionissa; katsoo, että komission olisi varmistettava, että yhteiskunnan kaikilla osilla on mahdollisuus hyödyntää tätä palvelua, mukaan luettuina vammaiset henkilöt (kuulo- ja puhevammaiset jne.) ja muut haavoittuvat ryhmät;

18.

pitää kuitenkin valitettavana, ettei läheskään kaikkia eurooppalaiseen hätänumeroon 112 liittyviä mahdollisuuksia ole hyödynnetty; katsoo sen vuoksi, että on vielä toteutettava perustoimenpiteitä, jotka liittyvät tekniikkaan ja parempaan koordinointiin ja siihen, että hätänumero on tehtävä tutuksi kansalaisille;

19.

toteaa, että helmikuussa 2011 julkaistun Eurobarometri-tutkimuksen mukaan vain 26 prosenttia EU:n kansalaisista tunnistaa numeron 112 välittömästi hätäpalveluiden puhelinnumeroksi EU:ssa ja että 58 prosenttia EU:n kansalaisista ei vieläkään yhdy lausumaan, jonka mukaan heidän maansa kansalaisille on tiedotettu tarpeeksi 112-hätänumerosta (14);

20.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita yhdessä tehostamaan edelleen toimia, joilla lisätään yleisön tietoja hätänumerosta 112 ja sen käytöstä, erityisesti kehittämällä kohdennetun ja kauaskantoisen viestintästrategian, jossa puututaan kansalaisten kyseistä järjestelmää koskeviin huolenaiheisiin ja tiedusteluihin;

21.

kehottaa jäsenvaltioita edelleen tehostamaan tiedotustoimintaansa, jotta hätänumero 112 EU-maat kattavana hätänumerona saavuttaa kaikki unionin kansalaiset ja matkailijat joukkoviestimien ja erityisesti kirjallisten ja audiovisuaalisten joukkoviestimien välityksellä ja näille suunnattujen, "EU:n laajuisen hätänumeron" kaltaisten tiedotuskampanjoiden avulla sekä järjestämään ja tukemaan tiedotustoimia ja tapahtumia, joita pidetään vuosittain 11. helmikuuta Euroopan 112-päiväksi vakiintuneena päivänä; huomauttaa, että erityistä huomiota olisi kiinnitettävä käytännön tietoon ja korostettava esimerkiksi, että 112 on eurooppalainen hätänumero ja että siihen voidaan soittaa lankapuhelimista ja matkapuhelimista ilmaiseksi koko EU:ssa;

22.

havaitsee huomattavia eroja jäsenvaltioiden kansalaisten tiedoissa Euroopan hätänumerosta 112 ja kehottaa jäsenvaltioita jakamaan kokemuksiaan ja vaihtamaan parhaita käytäntöjään, jotta vuoteen 2020 mennessä vähintään 80 prosenttia EU:n kansalaisista tunnistaisi 112-hätänumeron välittömästi numerona, jolla voi soittaa hätäpalveluihin koko Euroopan unionissa;

23.

kehottaa jäsenvaltioita hyödyntämään parhaita tiedotuspisteitä, joista suuri määrä kotitalouksia saa helposti tietoa, hätänumeroa 112 koskevan tietoisuuden lisäämiseksi, kuten lääkäreiden vastaanotot ja apteekit, sairaalat ja klinikat, oppilaitokset, kuten koulut ja yliopistot, sekä lentokentät, satamat ja juna-asemat, sillä hätänumero 112 on erityisen hyödyllinen matkailijoille, sekä levittämään tietoa kansallisilla hätäpalvelusivustoilla;

24.

kehottaa lisäksi komissiota ja jäsenvaltioita edistämään hätänumeroa 112 EU:n laajuisena hätänumerona internetissä ja radiossa, sillä ne ovat kaksi yleisintä tiedotusvälinettä, joita nuoret ja usein matkustavat henkilöt käyttävät; korostaa, että hätänumeron 112 tuntevista ihmisistä vain 16 prosenttia on kuullut siitä radiosta ja vain 11 prosenttia internetistä,

25.

kehottaa kaikkia jäsenvaltioita varmistamaan, että hätänumero 112 on näkyvästi esillä kaikissa hälytysajoneuvoissa, myös poliisiautoissa, ambulansseissa, paloautoissa ja muissa palveluajoneuvoissa;

26.

toteaa kuitenkin, että jäsenvaltioilla on voimassa olevia ja pitkään käytössä olleita hätänumeroita, ja korostaa, että jos ne aikovat pitää käytössä nämä kansalliset hätänumerot, on tärkeätä, ettei anneta ristiriitaista tai hämmentävää tietoa siitä, mikä numero olisi valittava;

27.

pitää valitettavana, etteivät jäsenvaltiot vielä takaa oikea-aikaisen, tarkan ja luotettavan paikannustoiminnon saantia hätänumeron 112 palveluihin; kehottaa siksi komissiota tiiviissä yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa parantamaan huomattavasti ja mahdollisimman pian soittajan paikannustietojen tarkkuutta ja luotettavuutta EU:n uusien televiestintäsääntöjen mukaisesti ja päivittämään tekniikkaansa, sillä lopullisena päämääränä on pakollinen automaattisen paikannuksen mahdollistaminen muutamassa sekunnissa kaikissa hätänumeroon 112 tulevissa puheluissa, verkkovierailuasiakkaiden puhelut mukaan lukien, jotta päivystäjät ja avunpyyntöön vastaavat saavat nämä keskeiset tiedot ja tarjoavat kansalaisille näin ollen korvaamattoman arvokkaita palveluita; kehottaa komissiota harkitsemaan toimia niitä jäsenvaltioita vastaan, jotka eivät täytä tätä asiaa koskevia velvollisuuksiaan;

28.

vaatii jäsenvaltioita ja komissiota ryhtymään toimenpiteisiin, joilla parannetaan rahoituksen saantia ja tuetaan tutkimushankkeita, joiden avulla varmistetaan soittajan sijainnin määrittämiseen tarkoitettujen parhaiden mahdollisten tekniikoiden kehittäminen, mukaan luettuna puheensiirto internetissä (VoIP-tekniikka), ja kannattaa sen vuoksi seuraavan sukupolven standardien ja sääntöjen kehittämistä; vaatii EU:n vuosien 2009, 2010 ja 2011 talousarvioon sisältyvän ICT-PSP-rahoituksen myöntämistä innovatiivisten palvelujen (VoIP-tekniikkaan ja internet-protokollaan perustuva hätänumeron 112 käyttö) testaamista ja täytäntöönpanoa varten, sillä nämä palvelut voidaan käynnistää verkoista riippumattomien sovellusten kautta odotettaessa seuraavan sukupolven hätänumero 112 -järjestelmän luomista EU:hun; kehottaa komissiota tarkastelemaan myös seuraavan sukupolven 112-sovellusten täytäntöönpanoa, kuten tekstiviestit, videot ja verkkoyhteisöt sekä sitä, millä tavoin tällaiset nyt kansalaisten saatavilla olevat sovellukset voidaan toteuttaa hätäpalveluviestinnässä, jotta parannetaan hätänumeron 112 käytettävyyttä ja edistetään kansalaislähtöistä hätätilanteisiin reagointia;

29.

katsoo, että e-Call-toiminto olisi sääntelyn avulla otettava käyttöön pakollisena palveluna;

30.

tähdentää pelastuspalvelujen keskinäisen koordinoinnin parantamisen merkitystä sekä kansallisella että rajatylittävällä / Euroopan unionin tasolla mahdollisimman suuren tehokkuuden saavuttamiseksi ja kehottaa tätä tarkoitusta varten komissiota tukemaan jäsenvaltioiden viranomaisia ja koordinoimaan toimia niiden kanssa, jotta voidaan tutkia keinoja parantaa niiden järjestelmien keskinäistä yhteentoimivuutta;

31.

kehottaa komissiota tiiviissä yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa asettamaan mahdollisimman pian luotettavuus- ja laatuvaatimuksia hätänumeron 112 koko palveluketjulle ja määrittämään suoritusindikaattorit ja suuntaviivat, jotka koskevat hätänumero 112-palvelun laatua sellaisena kuin kansalaiset sen kokevat ottaen huomioon hätäpalvelujen saatavuuden, yhteentoimivuuden, monikielisyyden sekä oikea-aikaisen ja korkealaatuisen toiminnan tarpeen;

32.

katsoo, että 112-hätäpalvelua on parannettava EU:ssa, ja suosittelee sen vuoksi sellaisen toimintaohjelman luomista, jonka avulla tuetaan jäsenvaltioiden kansallisten sääntelyviranomaisten, hätäpalveluiden ja kansalaisjärjestöjen kokemusten ja parhaiden käytänteiden keskinäistä vaihtoa siten, että vaihto ulotetaan koskemaan myös EU:n ehdokasvaltioiden ja naapurimaiden järjestöjä; ehdottaa, että tämän tavoitteen saavuttamiseksi voitaisiin perustaa asiantuntijaverkosto; suosittelee erityisesti parhaiden käytäntöjen vaihtoa jäsenvaltioiden välillä siltä osin kuin ne koskevat hätänumeroon 112 tulevia puheluita, etenkin operaattoreiden koulutusta ja yhden operaattorin käyttöä puhelujen vastaanottamisessa sekä verkko- ja tulkkipalveluja, joilla voitaisiin auttaa niitä, jotka eivät osaa sen maan kieltä, jonka hätäpalveluja he käyttävät;

33.

kehottaa jäsenvaltioita ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin epäonnistuneiden hätäpuheluyritysten määrän vähentämiseksi, puheluiden yhdistämis- ja vastausaikojen lyhentämiseksi ja huijaussoittojen ja väärien puheluiden määrän vähentämiseksi; kehottaa jäsenvaltioita vaihtamaan parhaita käytänteitä SIM-kortittomista matkapuhelimista tulevien puheluiden estämisestä;

34.

korostaa, että eri tavoin vammaisille ja heikossa asemassa oleville väestöryhmille on taattava mahdollisuus käyttää 112-hätänumeroa ja kehottaa erityisesti standardoimaan hätänumeron saavutettavuuden näitä ryhmiä varten mahdollisesti huonokuuloisille tai heikkonäköisille käyttäjille tarkoitettujen erityisten päätelaitteiden, tekstipuhelinpalvelujen, viittomakielisten palvelujen tai erityisvälineiden avulla; kehottaa myös komissiota ja jäsenvaltioita tehostamaan ponnistelujaan näiden henkilöiden 112-hätänumeroa koskevan tietoisuuden lisäämiseksi erityisesti heille soveltuvien viestintävälineiden välityksellä;

35.

kehottaa komissiota tekemään selvityksen 112-hätänumeropalvelujen täytäntöönpanon tilanteesta, niiden tahojen välisestä yhteistyöstä, joiden tehtävänä on palvelun parantaminen, sekä jäsenvaltioiden tähän mennessä toteuttamista yksittäisistä toimenpiteistä; kehottaa komissiota lisäksi harkitsemaan mahdollisuutta laajentaa 112-hätänumeropalvelua puheluista tekstiviesteihin siten, että numeron 112 kirjoittaminen tekstiviestiin käynnistäisi hätäpalvelutoiminnan;

36.

kehottaa komissiota arvioimaan riippumattomien elinten avulla viimeistään vuoden 2012 loppuun mennessä hätänumeron 112 todellisen ja kansalaisten kokemuksiin perustuvan täytäntöönpanotilanteen koko EU:ssa ja arvioimaan erityisesti sen saatavuutta, yhteentoimivuutta ja toimenpideaikoja; kehottaa tässä yhteydessä komissiota lisäksi antamaan samaan määräaikaan mennessä yleiskatsauksen laillisesti sitovista ja todellisuudessa noudatettavista toimenpideajoista EU:ssa ja ulottamaan eCall-palveluiden yhteydessä valmistellun vaikutustutkimuksen hätänumeron 112 toiminnan inhimillisiin ja taloudellisiin seurauksiin;

37.

kehottaa jäsenvaltioita ja komissiota edistämään "käänteisen 112-järjestelmän" eli sellaisen EU:n laajuisen, yleismaailmallisen, monikielisen, helposti käytettävän, yksinkertaistetun ja tehokkaan yhteenliitetyn järjestelmän käyttöönottoa, jolla varoitetaan kansalaisia kaikista uhkaavista tai lähestyvistä luonnonkatastrofeista ja/tai ihmisen aiheuttamista hätätilanteista ja katastrofeista, ottaen huomioon, että tarvittava teknologia on jo olemassa; katsoo, että tällainen järjestelmä olisi pantava täytäntöön ilman, että se haittaa yksityisyyttä, ja siihen olisi liitettävä asianmukaiset kansalaisille suunnatut tiedotus- ja koulutuskampanjat;

38.

kehottaa komissiota tarkastelemaan, olisiko mahdollista toteuttaa 112-palvelua muistuttava 116-palvelu, joka auttaisi tunneperäisistä ongelmista, masennuksesta tai muista mielenterveysongelmista kärsiviä kansalaisia;

39.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle sekä jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille.

5.2.2013   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 33/9

—

ottaa huomioon komission 5. heinäkuuta 2010 esittämän kertomuksen "Kaupan jakelu ja markkinaseuranta – Kaupan ja jakelun alan sisämarkkinoiden tehokkuuden ja oikeudenmukaisuuden lisääminen vuoteen 2020 mennessä" (KOM(2010)0355) ja siihen liittyvän komission työasiakirjan kaupan ja jakelun alan sisämarkkinoista (SEC(2010)0807),

—

ottaa huomioon vastaukset komission julkiseen kuulemiseen, joka koski kaupan ja jakelun alan sisämarkkinoiden seurantakertomusta (ja joka järjestettiin 5. heinäkuuta–10. syyskuuta 2010),

—

ottaa huomioon kaupan ja jakelun alan sisämarkkinoiden tehokkuuden ja oikeudenmukaisuuden lisäämistä yritysten ja kuluttajien kannalta koskevan pyöreän pöydän kokouksen, jonka sen sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta järjesti 25. tammikuuta 2011,

—

ottaa huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean 20. tammikuuta 2011 esittämän lausunnon kertomuksesta "Kaupan ja jakelun markkinaseuranta – Kaupan ja jakelun alan sisämarkkinoiden tehokkuuden ja oikeudenmukaisuuden lisääminen vuoteen 2020 mennessä",

—

ottaa huomioon komission 13. huhtikuuta 2011 antaman tiedonannon Sisämarkkinoiden toimenpidepaketti – 12 viputekijää kasvun vauhdittamiseksi ja luottamuksen lisäämiseksi – "Yhdessä uuteen kasvuun" (KOM(2011)0206),

—

ottaa huomioon komission 27. lokakuuta 2010 antaman tiedonannon "Sisämarkkinoiden toimenpidepaketti – Kohti kilpailukykyistä sosiaalista markkinataloutta: 50 ehdotusta yhteistyön, yritystoiminnan ja vuorovaikutuksen parantamiseksi" (KOM(2010)0608),

—

ottaa huomioon professori Mario Montin 9. toukokuuta 2010 julkistaman raportin uudesta sisämarkkinastrategiasta,

—

ottaa huomioon neuvoston 10. joulukuuta 2010 esittämät päätelmät sisämarkkinoiden toimenpidepaketista,

—

ottaa huomioon 8. lokakuuta 2010 julkaistun komission tiedonannon järkevästä sääntelystä Euroopan unionissa (KOM(2010)0543),

—

ottaa huomioon neljännen kuluttajamarkkinoiden tulostaulun "Making markets work for consumers" (syksyn versio – lokakuu 2010) sekä viidennen kuluttajien ehtoja koskevan tulostaulun "Consumers at home in the single market" (kevään versio – maaliskuu 2011),

—

ottaa huomioon sisämarkkinoiden 21. tulostaulun, joka julkistettiin 23. syyskuuta 2010,

—

ottaa huomioon komission 3. maaliskuuta 2010 antaman tiedonannon "Eurooppa 2020: Älykkään, kestävän ja osallistavan kasvun strategia" (KOM(2010)2020),

—

ottaa huomioon komission 28. lokakuuta 2009 antaman tiedonannon "Toimivampi elintarvikeketju Eurooppaan" (KOM(2009)0591),

—

ottaa huomioon komission 25. kesäkuuta 2008 antaman tiedonannon "Pienet ensin" – Eurooppalaisia pk-yrityksiä tukeva aloite ("Small Business Act") (KOM(2008)0394),

—

ottaa huomioon kaupallisissa toimissa tapahtuvien maksuviivästysten torjumisesta 16. helmikuuta 2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/7/EU (1),

—

ottaa huomioon tiettyjen kansallisten teknisten määräysten soveltamista toisessa jäsenvaltiossa laillisesti kaupan pidettyihin tuotteisiin koskevista menettelyistä sekä päätöksen N:o 3052/95/EY kumoamisesta 9. heinäkuuta 2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 764/2008 (2),

—

ottaa huomioon tuotteiden kaupan pitämiseen liittyvää akkreditointia ja markkinavalvontaa koskevista vaatimuksista ja neuvoston asetuksen (ETY) N:o 339/93 kumoamisesta 9. heinäkuuta 2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 765/2008 (3),

—

ottaa huomioon tuotteiden kaupan pitämiseen liittyvistä yhteisistä puitteista ja neuvoston päätöksen 93/465/ETY kumoamisesta 9. heinäkuuta 2008 tehdyn Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen N:o 768/2008/EY (4),

—

ottaa huomioon palveluista sisämarkkinoilla 12. joulukuuta 2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/123/EY (5),

—

ottaa huomioon 23. kesäkuuta 2011 vahvistamansa kannan ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi kuluttajien oikeuksista (6),

—

ottaa huomioon 6. huhtikuuta 2011 antamansa päätöslauselman hallintotavasta ja kumppanuudesta sisämarkkinoilla (7),

—

ottaa huomioon 6. huhtikuuta 2011 antamansa päätöslauselman yrityksiä ja kasvua koskevista yhtenäismarkkinoista (8),

—

ottaa huomioon 6. huhtikuuta 2011 antamansa päätöslauselman sisämarkkinoista eurooppalaisia varten (9),

—

ottaa huomioon 21. lokakuuta 2010 antamansa päätöslauselman eurooppalaisen standardoinnin tulevaisuudesta (10),

—

ottaa huomioon 21. syyskuuta 2010 antamansa päätöslauselman sisämarkkinoiden täydentämisestä sähköistä kaupankäyntiä ajatellen (11),

—

ottaa huomioon 7. syyskuuta 2010 antamansa päätöslauselman oikeudenmukaisista tuloista maanviljelijöille: toimivampi elintarvikeketju Eurooppaan (12),

—

ottaa huomioon 20. toukokuuta 2010 antamansa päätöslauselman kuluttajille ja kansalaisille tarkoitettujen yhtenäismarkkinoiden toteuttamisesta (13),

—

ottaa huomioon 9. maaliskuuta 2010 antamansa päätöslauselman kuluttajien suojelusta (14),

—

ottaa huomioon 9. maaliskuuta 2010 antamansa päätöslauselman sisämarkkinoiden tulostaulusta (15),

—

ottaa huomioon 9. maaliskuuta 2010 antamansa päätöslauselman tehokkaasta ongelmanratkaisusta sisämarkkinoilla (SOLVIT) (16),

—

ottaa huomioon 19. helmikuuta 2008 päivätyn kannanottonsa Euroopan unionissa toimivien suurten supermarkettien vallan väärinkäytön tutkimiseen ja tilanteen korjaamiseen (17),

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 48 artiklan,

—

ottaa huomioon sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan mietinnön (A7-0217/2011),

A.

katsoo, että Eurooppaa pyyhkivä protektionismin aalto on huolestuttava,

B.

katsoo, että reaalitalous on palautettava poliittisen esityslistan keskiöön yhtenäismarkkinoiden täyden potentiaalin toteuttamiseksi,

C.

katsoo, että vähittäismarkkinat ovat keskeinen osa sitoutumistamme yhtenäismarkkinoiden uudelleenkäynnistämiseen,

D.

katsoo, että vähittäismarkkinat voivat merkittävänä energian käyttäjänä ja jätteiden tuottajana edistää merkittävästi kestävyyttä ja EU:n 20-20-20 -energiatavoitteiden saavuttamista,

E.

katsoo, että rajojen yli käytävän verkkokaupan huomattava potentiaali ei ole konkretisoitunut riittävästi, koska sillä on erilaisia esteitä, kuten kielimuurit, järjestelmää kohtaan tunnettu epävarmuus, puutteelliset ja riittämättömät tiedot sekä hallinnollisen koordinoinnin ja yhteistyön puuttuminen, joiden vuoksi kuluttajat ovat haluttomia ostamaan muiden jäsenvaltioiden vähittäismyyjiltä verkkokaupassa ja vähittäismyyjät puolestaan haluttomia myymään rajojen yli verkkokaupassa,

1.

korostaa, että vähittäiskauppa on kasvua, kilpailukykyä ja työpaikkoja unionissa edistävä tekijä, joka on keskeisessä asemassa Eurooppa 2020 -strategian tavoitteiden saavuttamisessa;

2.

korostaa, että vähittäiskauppiaat tarjoavat erilaisia ja nykyaikaisia tapoja tavaroiden ja palveluiden ostamiseen ja myyntiin ja lisäävät kuluttajien valinnanvaraa sekä tarjoavat joustavia ja asianmukaisia työmahdollisuuksia etenkin nuorille;

3.

kehottaa EU:n toimielimiä antamaan korkeimman poliittisen prioriteetin vähittäiskaupalle yhtenä sisämarkkinoiden toimenpidepaketin osista ja välineenä, jolla palautetaan eurooppalaisten luottamus yhtenäismarkkinoihin;

4.

kehottaa komissiota vahvistamaan eri politiikanalojen välistä koordinointia ja omaksumaan vähittäiskauppaa koskevan kokonaisvaltaisen pitkän aikavälin menettelytavan;

5.

pahoittelee, että vakavat esteet estävät vähittäiskauppaa edelleen toteuttamasta koko potentiaaliaan verkkokaupassa ja tavanomaisessa kaupankäynnissä; korostaa, että esteisiin on puututtava viipymättä;

6.

korostaa, että vähittäiskauppiailla ja toimittajilla on yhteinen vastuu entistä tehokkaampien, avoimempien ja oikeudenmukaisempien vähittäismarkkinoiden luomisesta;

7.

katsoo, että ensisijaisesti on painotettava perussopimusten periaatteiden, sisämarkkinoita koskevien nykyisten sääntöjen ja välineiden ja itsesääntelyn tehokasta toteuttamista ennen kuin, tarvittaessa, harkitaan sääntelyä;

8.

on huolissaan siitä, että rajoittavat kansalliset säännöt, eriävät tulkinnat ja riittämätön täytäntöönpanon valvonta haittaavat tavaroiden ja palveluiden vapaata liikkumista EU:ssa; korostaa, että vaatimukset, jotka koskevat ylimääräisiä testejä ja rekisteröintejä, sertifikaattien ja standardien tunnustamisen puuttuminen, alueellista toimittamista koskevat rajoitukset ja vastaavat toimet aiheuttavat lisäkustannuksia kuluttajille ja vähittäiskauppiaille ja erityisesti pk-yrityksille ja rajoittavat siten yhtenäismarkkinoiden mahdollisia hyötyjä Euroopan kansalaisille ja liike-elämälle;

9.

tunnustaa, että on tarpeen, että komissio analysoi edelleen asianmukaisia tilastollisia välineitä käyttäen syitä hintaeroihin EU:ssa, jotta voidaan taata kuluttajien kannalta avoimemmat ja vertailukelpoisemmat hinnat, puuttumatta kuitenkaan EU:n ja jäsenvaltioiden finanssipoliittisiin ja työmarkkinoita koskeviin sääntöihin, jolloin voidaan edistää valistuneempia valintoja ja vahvistaa luottamusta rajojen yli käytävään kauppaan; palauttaa mieliin, että kansallisten tilastokeskusten on tehtävä tätä varten aktiivisesti yhteistyötä;

10.

kehottaa jäsenvaltioita panemaan täysin ja asianmukaisesti täytäntöön sisämarkkinoita koskevat säännöt ja lainsäädännön ja erityisesti tavarapaketin, palveludirektiivin, maksuviivästysdirektiivin, sähköistä kauppaa koskevan direktiivin, pk-yrityksiä tukevan aloitteen ja sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin; pyytää jäsenvaltioita myös poistamaan päällekkäisyydet sekä vähentämään hallinnollista taakkaa ja sääntelyyn liittyviä esteitä, jotka voivat rajoittaa kasvua ja työpaikkojen luomista;

11.

pyytää komissiota valvomaan jäsenvaltioita entistä tarkemmin, jotta voidaan vähentää täytäntöönpanovajetta ja taata tavaroiden ja palveluiden tehokas vastavuoroinen tunnustaminen; kehottaa komissiota takaamaan myös nykyisten sääntöjen yksinkertaistamisen;

12.

ottaa huomioon Euroopan itsenäisten vähittäismyyjien hankaluudet ja katsoo, että vähittäismarkkinoita koskevan lainsäädännön olisi perustuttava suuremmassa määrin näyttöön, etenkin mitä tulee tarpeeseen tarkastella asianmukaisesti lainsäädännön vaikutuksia pienyrityksiin ja ymmärtää kyseiset vaikutukset;

13.

kehottaa yritysten etujärjestöjä ja kuluttajajärjestöjä antamaan komission tuella sidosryhmille entistä enemmän tietoa, koulutusta ja oikeudellisia neuvoja niiden oikeuksista ja niiden käytettävissä olevista ongelmanratkaisuvälineistä, kuten SOLVIT-järjestelmästä, sekä tukemaan niiden keskinäistä tietojen vaihtamista;

14.

korostaa, että pirstaleinen maksujärjestelmä on kaupan este; kehottaa komissiota parantamaan SEPA-järjestelmää kehittääkseen kaikille korteille tarjolla olevan perusmaksupalvelun, edistääkseen kilpailua eri maksutapojen välillä poistamalla esteet, lisätäkseen maksutapahtumista aiheutuvien kulujen avoimuutta ja poistaakseen perusteettomat toimituskulut; kehottaa komissiota myös varmistamaan entistä nopeammat pankkisiirrot EU:ssa; korostaa lisäksi, että SEPA-järjestelmää voidaan pitää hyödyllisenä välineenä, jolla torjutaan epävirallista taloutta;

15.

kiinnittää huomiota siihen, että kansalaisyhteiskunnan osat ja pk-yritykset ovat esittäneet huolensa kauppakeskusten yleistymisestä ja lähikauppojen ja -torien vähenemisestä syrjäisillä alueilla ja kaupunkien keskustoissa;

16.

korostaa, että vähittäiskaupan suunnittelussa olisi luotava yrityksille edellytykset kilpailuun, lisättävä kuluttajien valinnanmahdollisuuksia ja saatettava tavarat ja palvelut heidän ulottuvilleen erityisesti vaikeapääsyisillä ja harvaan asutuilla alueilla tai tapauksissa, joissa kuluttaja on liikuntarajoitteinen; korostaa lisäksi paikallisten kauppojen ja markkinoiden yhteiskunnallista, kulttuurista ja ympäristöllistä merkitystä maaseutualueiden ja kaupunkialueiden elvyttämisessä; kehottaa siksi jäsenvaltioita kannustamaan kestäviä paikallisyhteisöjä edistämällä pk-yritysten innovaatiota ja kasvua;

17.

korostaa, että pk-yritykset ovat Euroopan talouden selkäranka ja että niillä on ainutlaatuinen asema työpaikkojen luomisessa etenkin maaseutualueilla sekä innovaation ja kasvun edistäjinä vähittäismyyntialalla paikallisyhteisöissä koko EU:ssa;

18.

katsoo, että markkinoille pääsyn käsittelyssä on noudatettava täysin toissijaisuusperiaatetta;

19.

myöntää, että jäsenvaltiot ovat vastuussa kauppojen sijoittamista koskevasta politiikasta ja että kestävyys, liikkuvuus, aluesuunnittelu ja ydinkeskustan vahvistaminen ovat tärkeitä tekijöitä, jotka on otettava huomioon päätettäessä uusien kauppojen sijaintipaikkojen sallimisesta;

20.

katsoo, että kaupunkien rakennuskannan kunnostamista koskevilla aloitteilla, joissa hyödynnetään myös rakennerahastoja, voitaisiin alentaa vuokria (julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus) ja helpottaa yritysten ja etenkin paikallisten yritysten palaamista, sillä ne edistävät taloudellista ja sosiaalista kehitystä;

21.

kehottaa komissiota teettämään yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa selvityksen hypermarkettien tai ostoskeskusten perustamisen seurauksista työmarkkinoille, pk-yrityksille ja kuluttajille;

22.

ottaa huomioon, että julkisilla alueilla toimivat kiertävät katukauppiaat ovat huolissaan siitä, että jäsenvaltioissa saatetaan panna direktiivi 2006/123/EY täytäntöön siten, että julkisessa omistuksessa oleva maa katsotaan myös luonnonvaraksi, jolloin kaupankäyntiä julkisilla alueilla koskevien lupien kestoa rajoitettaisiin; katsoo, että tämä olisi erittäin haitallista työllisyyden, kuluttajien valinnanvapauden ja itse perinteisten paikallisten katumarkkinoiden säilymisen kannalta;

23.

korostaa, että sähköinen kauppa on tärkeä tavallista kauppaa täydentävä tekijä ja että on toteutettava asianmukaisia toimia sen kaikkien mahdollisuuksien kehittämiseksi, mukaan luettuna internetin saatavuuden parantaminen kaikkein syrjäisimmillä alueilla; kehottaa komissiota sisällyttämään sähköistä kauppaa koskevaan tulevaan tiedonantoon toimenpiteitä, joilla lisätään luottamusta erityisesti yksinkertaistamalla rajat ylittävää verkkotunnusten rekisteröintiä, parannetaan verkkomaksujen turvallisuutta, helpotetaan rajat ylittävää velkojen perintää ja tiedotetaan kuluttajille paremmin heidän oikeuksistaan, erityisesti peruuttamisoikeudesta ja valitusmahdollisuuksista;

24.

pitää valitettavina monia esteitä, jotka koskevat vähittäiskauppiaiden vapaata sijoittautumista EU:ssa; on huolissaan erityisesti tietyistä kansallisista kauppaa ja verotusta koskevista laeista, jotka käytännössä syrjivät ulkomaisia vähittäiskauppiaita;

25.

kehottaa komissiota toimimaan jämäkämmin sisämarkkinoiden periaatteita rikkovien jäsenvaltioiden suhteen, nopeuttamaan rikkomismenettelyjä pikakäsittelyn avulla ja tiedottamaan Euroopan parlamentille vuosittain kaupan alan ratkaistuista tapauksista;

26.

vahvistaa, että vapaa ja oikeudenmukainen kilpailu, vapaus tehdä sopimuksia ja asianomaisen lainsäädännön asianmukainen valvonta ovat keskeisiä tekijöitä hyvin toimivien vähittäismarkkinoiden kannalta;

27.

tunnustaa, että yrityksillä on erilainen markkinavoima, niiden on toimittava taloudellisesti järkevällä tavalla ja että EU tarvitsee talouden voimatekijöitä voidakseen kilpailla globaalisti;

28.

painottaa kuitenkin laajalle levinnyttä huolta siitä, että markkinoita hallitsevien suurten toimijoiden katsotaan usein asettavan heikommille toimittajille ja vähittäiskauppiaille syrjiviä ehtoja esimerkiksi käyttämällä valikoivaan jakeluun liittyviä epäoikeudenmukaisia mekanismeja, maantieteellistä erottelua, hintavalvontaa, tuotteiden poistamista valikoimasta ilman ilmoitusta sekä muita rajoittavia käytäntöjä vääristäen näin kilpailua; korostaa, että tällaiset käytännöt vaikuttavat kaupan koko toimitusketjuun; tuomitsee käytänteet, joissa hyödynnetään talouden toimijoiden voimasuhteissa ilmenevää epätasapainoa ja jotka estävät todellisen vapauden sopimusten teossa; korostaa, että näiden käytänteiden torjumista voitaisiin edistää valistamalla kaikkia toimijoita ja etenkin pk-yrityksiä heidän sopimuksiin perustuvista oikeuksistaan;

29.

myöntää, että luvakemyynti on riippumattomien vähittäismyyjien kannalta hyvä malli, jonka avulla he voivat selvitä erittäin kilpailuhenkisessä ympäristössä; panee huolestuneena merkille, että luvakemyyntiin osallistuvien vähittäismyyjien sopimuksista tulee yhä tiukempia;

30.

korostaa, että yksityisiä tuotemerkkejä olisi kehitettävä siten, että kuluttajien valinnanmahdollisuuksia parannetaan, erityisesti kun on kyse avoimuudesta, tiedotuksen laadusta ja monimuotoisuudesta, ja että pk-yrityksille tarjotaan selkeät mahdollisuudet innovointiin ja laajentumiseen;

31.

katsoo, että toisten kustannuksella tapahtuva kopiointi, joka voi olla seurausta muun muassa vähittäiskauppiaan kahtalaisesta roolista merkkivalmistajien asiakkaana ja kilpailijana, on tuomittava käytäntö, johon olisi puututtava viipymättä; pitää myönteisenä komission pyytämää tutkimusta, jolla pyritään selventämään liikesalaisuuksia ja toisten kustannuksella tapahtuvaa kopiointia koskevia säädöksiä ja käytänteitä EU:n 27 jäsenvaltiossa;

32.

tunnustaa tarpeen parantaa suhteiden tasapainoa ja avoimuutta kaupan toimitusketjussa; korostaa tarvetta siirtyä vastakkainasettelusta tosiseikkoihin perustuvaan vuoropuheluun luottamuksen palauttamiseksi, entistä oikeudenmukaisempien neuvottelujen mahdollistamiseksi sekä kaikkia koskevien yhtäläisten toimintaedellytysten turvaamiseksi, jolloin kaikki toimitusketjujen taloudelliset toimijat voivat hyötyä tuotteidensa lisäarvosta ja hyödyntää täysipainoisesti yhtenäismarkkinoita;

33.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita panemaan täysin ja yhdenmukaisesti täytäntöön kilpailulainsäädännön ja tarvittaessa kansallisella tasolla vilpillisen kilpailun ja kartellien vastaisen lainsäädännön;

34.

korostaa, että kilpailusääntöjen asianmukaisen täytäntöönpanon varmistamiseksi ja määräävän aseman väärinkäytön estämiseksi on ennen muuta vahvistettava kilpailua valvovia paikallisia viranomaisia ja varmistettava jatkuvat ja katkeamattomat viestintäyhteydet ja yhteistyö niiden ja kilpailuasioista vastaavan komission pääosaston kanssa;

35.

tukee elintarvikkeiden toimitusketjun toiminnan parantamista käsittelevän korkean tason foorumin asiantuntijaryhmän hyvää työtä, joka koskee yritysten välisiä sopimuskäytäntöjä ja jonka avulla määritellään, luetteloidaan ja arvioidaan tietojen ja käytännön esimerkkien pohjalta erityisesti sitä, mitä selvästi sopimaton kaupallinen menettely merkitsee; edellyttää, että osapuolten tätä kysymystä käsittelevää vuoropuhelua koskevia aloitteita tuetaan vankasti; on huolissaan siitä, ettei se pääse osallistumaan virallisesti asiantuntijaryhmän eikä korkean tason foorumin työhön; katsoo, että sen olisi käsiteltävä asiaa kiireellisesti ja osallistuttava aktiivisesti foorumin työhön;

36.

tukee sidosryhmiä, jotka ovat esittäneet, että on tarve soveltaa entistä laajempaa horisontaalista menettelyä ja laajentaa soveltamisalaa maatalouden elintarviketeollisuutta pidemmälle; pyytää komissiota ja yritysten etujärjestöjä käyttämään pohjana asiantuntijaryhmän käynnissä olevaa työtä ja tutkimaan mahdollisuuksia luoda uusi ja avoin foorumi, joka keskittyy koko kauppaan;

37.

tukee samalla voimakkaasti käynnissä olevaa vähittäiskauppiaiden ja toimittajien etujärjestöjen intensiivistä työtä, jolla pyritään saamaan aikaan kilpailulainsäädäntöä koskeva epävirallinen vuoropuhelu ja säännölliset kuulemismekanismit; pitää myönteisenä niiden vapaaehtoista aloitetta sopia julistuksesta, joka koskee hyvän kaupankäyntikäytännön yhteisiä periaatteita kaupan koko toimitusketjussa;

38.

pitää lisäksi myönteisinä komission elintarvikkeiden hintojen seurantavälinettä sekä jäsenvaltioiden toteuttamia vastaavia aloitteita, joilla mahdollistetaan oikeudenmukaiset tulot koko elintarvikkeiden toimitusketjussa analysoimalla kustannuksia, prosesseja, lisäarvoa, määriä, hintoja ja marginaaleja elintarvikkeiden toimitusketjun kaikilla osuuksilla;

39.

panee huolestuneena merkille, että etenkään pk-yritykset eivät hyödynnä täysimääräisesti nykyisiä oikeudellisia välineitä oikeuksiensa puolustamiseksi, mikä johtuu taloudellisesta riippuvuudesta ja liiketoimien vähenemisen pelosta; pyytää komissiota, jäsenvaltioita ja yritysten etujärjestöjä pyrkimään löytämään keinoja luottamuksen palauttamiseksi, oikeusjärjestelmien käytön helpottamiseksi sekä nimettömien valitusten esittämiseksi ja EU:n asiamiehen viran perustamiseksi tälle alalle; uskoo lisäksi, että on kehitettävä käsitejärjestelmää, jotta voidaan varmistaa oikeudenmukainen kilpailu sekä horisontaalisissa että vertikaalisissa yritysten välisissä suhteissa, millä valmistellaan yritysten tasapuolisia toimintaedellytyksiä;

40.

pyytää komissiota julkistamaan vuoden 2011 loppuun mennessä tiedonannon, jossa kartoitetaan nykyistä kansallista lainsäädäntöä ja välineitä, jotka koskevat kaupan käytäntöjä ja sopimussuhteita, ja arvioimaan perinpohjaisesti, sovelletaanko näitä sääntöjä asianmukaisesti ja tarvitaanko lisätoimia;

41.

katsoo, että tulisi tutkia vaihtoehtoisia ja epävirallisia kiistanratkaisu- ja korvausmekanismeja ja arvioida niiden tehokkuutta, koska niiden avulla voitaisiin ehkä ratkaista vähittäiskauppiaiden kiistoja; kehottaa komissiota ehdottamaan vaihtoehtoista kiistanratkaisua koskevia toimia vuoden 2011 loppuun mennessä yritysten ja kuluttajien luottamuksen vahvistamiseksi;

42.

pyytää komissiota ja kaupan toimitusketjun toimijoita tiedottamaan parlamentille vuosittain nykyisten foorumien ja epävirallisten vuoropuhelumekanismien kehityksestä; ehdottaa, että tuloksista keskusteltaisiin vuosittain kaupan markkinoita koskevassa paneelissa, jonka sen sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta järjestää;

43.

korostaa vähittäismyyntialan vastuuta toiminnan kestävyydestä; pitää myönteisenä sitä, että vähittäiskauppiaat ja toimittajat ovat olleet vihreän vastuullisuuden etulinjassa, erityisesti kun on kyse jätteistä, energiankulutuksesta, kuljetuksista ja hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä; tukee vähittäiskauppiaiden jo tekemiä kestävää kulutusta koskevia sitoumuksia, mutta pitää lisätoimia tarpeellisina; katsoo, että yritysten olisi kiinnitettävä enemmän huomiota yhteiskunnalliseen ja ympäristöasioita koskevaan vastuuseensa;

44.

korostaa, että vähittäiskauppiaat ja toimittajat ovat innovaatiota, tutkimusta ja kehittämistä edistäviä toimijoita; korostaa, että koko alan on jatkettava innovatiiviseen tekniikkaan ja käytänteisiin investoimista, jotta voidaan parantaa entisestään koko toimitusketjun kilpailukykyä, mukaan luettuina logistiikka ja kuljetukset, energiatehokkuus, pakkaaminen, jätteidenkäsittely ja tuotekierrätys, ja vaihtaa parhaita käytäntöjä;

45.

kehottaa komissiota kehittämään tuotteen koko elinkaareen perustuvan yhteisen arviointi- ja merkintäjärjestelmän, kuten se vaati yrityksiä ja kasvua koskevista yhtenäismarkkinoista antamassaan päätöslauselmassa, ja kehottaa tekemään tämän erityisesti pirstoutumisesta yrityksille ja kuluttajille aiheutuvien kulujen yksinkertaistamiseksi, yhdenmukaistamiseksi ja poistamiseksi;

46.

kehottaa sidosryhmiä toteuttamaan lisää aloitteita ruokajätteen vähentämiseksi;

47.

pitää myönteisenä EuroCommercen ja UNI-Europan yhteistä sopimusta, joka osoittaa, että työmarkkinaosapuolten vuoropuhelu toimii hyvin kaupan alalla; tunnustaa, että kuluttajien tietämystä vähittäiskauppiaiden sosiaalisesta vastuusta on parannettava lisätoimilla, jotta saataisiin uuteen tekniikkaan tehtyjä investointeja vastaava inhimillinen pääoma erityisesti pätevyyttä kehittämällä ja jotta voidaan torjua epävirallista taloutta;

48.

muistuttaa, että on tärkeää panna nykyinen sosiaali- ja työlainsäädäntö asianmukaisesti täytäntöön; pitää valitettavana pimeästi tehdyn työn suurta määrää, koska se merkitsee mittavaa veronkiertoa ja estää sisämarkkinoilla toimivien kauppiaiden yhdenvertaiset lähtökohdat;

49.

korostaa, että alan tärkeimpiä haasteita ovat työolojen kohentaminen, epävirallisen talouden torjuminen sekä työllisyystason ja kilpailukyvyn säilyttäminen sovittamalla vähittäismyyjien tarpeet ja työntekijöiden pätevyyden paremmin yhteen; korostaa siksi tarvetta investoida koulutukseen ja pätevyyden kehittämiseen, koska se auttaa kyseistä alaa mukautumaan nopeasti uuteen teknologiaan;

50.

pyytää komissiota valmistelemaan vähittäismyyntialaa kuullen kattavan Euroopan kaupan toimintasuunnitelman, jotta voidaan määrittää saavutettujen tulosten avulla strategia, jonka avulla käsitellään vielä ratkaisematta olevia kysymyksiä ja jossa annetaan alakohtaisia suosituksia; pitää myönteisenä, että aloitetta tuettiin sen yrityksiä ja kasvua koskevista yhtenäismarkkinoista antamassa päätöslauselmassa;

51.

korostaa, että toimintasuunnitelmassa olisi otettava huomioon komission jo kehittämät aloitteet, kuten elintarvikkeiden toimitusketjun toiminnan parantamista käsittelevä korkean tason foorumi, kestävyyttä ja ilmastonmuutosta koskevat aloitteet sekä merkitykselliset sisämarkkinoiden toimenpidepakettia koskevat ehdotukset;

52.

ehdottaa, että toimintasuunnitelmassa suositeltujen toimien seurantaa, mukaan lukien sidosryhmien kanssa käytävässä vuoropuhelussa saavutettu edistys, olisi esiteltävä ja siitä olisi keskusteltava ensimmäisessä vähittäismyynnin markkinoita koskevassa paneelissa;

53.

uskoo, että osto- ja myyntiprosessien optimoinnin jatkaminen koko vähittäiskaupan toimitusketjussa aina markkinatutkimuksesta ja tuotteiden markkinoinnista toimittajasuhteisiin, logistiikkaan ja varastojen hallinnointiin sekä virheellisten tavaroiden ja asiakkaiden valitusten käsittelemiseen ja asiakassuhteiden hoitamiseen parantaa EU:n vähittäiskaupan kilpailukykyä, alentaa kuluttajahintoja ja parantaa palvelujen laatua;

54.

kannustaa vähittäiskauppiaita ja toimittajia osallistumaan aktiivisesti avoimeen, rakentavaan ja jatkuvaan vuoropuheluun pragmaattisten ratkaisujen löytämiseksi; kehottaa jäsenvaltioita ja EU:ta tukemaan prosessia aktiivisesti;

55.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle sekä jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille.

5.2.2013   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 33/17

—

ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 2, 3, 4, 6 ja 7 artiklan, Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 49, 56, 114, 167 ja 258 artiklan, Euroopan unionin perusoikeuskirjan ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen, jotka käsittelevät perusoikeuksien kunnioittamista, edistämistä ja suojelua,

—

ottaa huomioon 1. tammikuuta 2012 voimaan tulevan Unkarin perustuslain, jonka Unkarin tasavallan kansalliskokous hyväksyi 18. huhtikuuta 2011 (jäljempänä "uusi perustuslaki"),

—

ottaa huomioon Demokratiaa oikeusteitse -komission (Venetsian komissio) lausunnot n:o CDL(2011)016 ja CDL(2011)001 Unkarin uudesta perustuslaista ja sen laatimisen yhteydessä esille nousseista kolmesta juridisesta kysymyksestä,

—

ottaa huomioon Unkarin vakavista takaiskuista oikeusvaltion periaatteiden ja ihmisoikeuksien noudattamisessa 25. tammikuuta 2011 esitetyn Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen päätöslauselmaesityksen n:o 12490,

—

ottaa huomioon Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomion n:o 30141/04 (Schalk ja Kopf v. Itävalta) ja erityisesti sen obiter dicta -lausumat,

—

ottaa huomioon Euroopan parlamentissa esitetyt suulliset kysymykset Unkarin uudesta perustuslaista sekä neuvoston ja komission lausunnot Unkarin perustuslain tarkistamisesta ja sitä 8. kesäkuuta 2011 seuranneesta keskustelusta,

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 115 artiklan 5 kohdan ja 110 artiklan 4 kohdan,

A.

katsoo, että Euroopan unionin perustana ovat demokratian ja oikeusvaltion periaatteet, kuten Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 2 artiklassa määrätään, ja perusoikeuksien ja -vapauksien kunnioittaminen, kuten Euroopan unionin perusoikeuskirjaan ja Euroopan ihmisoikeussopimukseen on kirjattu, sekä näiden oikeuksien, vapauksien ja periaatteiden oikeudellisen arvon tunnustaminen, mitä ilmentää EU:n tuleva liittyminen Euroopan ihmisoikeussopimukseen,

B.

ottaa huomioon, että Unkari on allekirjoittanut Euroopan ihmisoikeussopimuksen, kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen ja muita kansainvälisiä oikeudellisia välineitä, jotka velvoittavat sitä kunnioittamaan ja panemaan täytäntöön periaatteita, jotka koskevat vallanjakoa, toimielinten demokraattista valvontaa sekä demokratian ja ihmisoikeuksien edistämistä,

C.

katsoo, että vaikka uuden perustuslain laatiminen ja hyväksyminen kuuluu jäsenvaltioiden toimivaltaan, nykyisillä ja tulevilla jäsenvaltioilla sekä Euroopan unionilla on velvollisuus varmistaa, että perustuslakien sisältö ja menettelyt ovat EU:n arvojen, perusoikeuskirjan ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaisia ja että hyväksyttyjen perustuslakien henki ja kirjain eivät ole ristiriidassa näiden arvojen ja välineiden kanssa; katsoo, että tämä käy selvästi ilmi siitä, että moni EU:n nykyisistä jäsenvaltioista joutui tarkistamaan ja muuttamaan perustuslakiaan unionin jäsenyyden varmistamiseksi tai mukauttamaan perustuslakiaan EU:n perussopimusten myöhempien vaatimusten mukaiseksi varsinkin komission pyynnöstä,

D.

katsoo, että perustuslain säätämisprosessi kärsi avoimuuden puutteesta ja että uusi perustuslaki laadittiin ja hyväksyttiin poikkeuksellisen lyhyessä ajassa, joka ei sallinut riittävästi aikaa perusteelliselle julkiselle keskustelulle lakitekstistä; katsoo, että menestyksellisen ja legitiimin perustuslain olisi perustuttava mahdollisimman laajaan konsensukseen,

E.

toteaa, että kansalliset, eurooppalaiset ja kansainväliset kansalaisjärjestöt ja organisaatiot, Venetsian komissio ja jäsenvaltioiden hallitusten edustajat ovat arvostelleet uutta perustuslakia laajalti ja että se hyväksyttiin yksinomaan hallituspuolueiden edustajien äänin, joten poliittista ja yhteiskunnallista konsensusta ei saatu aikaan,

F.

toteaa, että Euroopan parlamentti jakaa Venetsian komission huolenaineet etenkin uuden perustuslain hyväksymisprosessin läpinäkyvyydestä, avoimuudesta, osallistavuudesta ja siihen käytetystä ajasta sekä demokraattisen valvonnan heikkenemisestä erityisesti perustuslakituomioistuinta, tuomioistuimia ja tuomareita koskevien määräysten osalta, mikä saattaa vaarantaa Unkarin oikeuslaitoksen riippumattomuuden,

G.

toteaa, että uudessa perustuslaissa ei selkeästi ilmoiteta eräitä Unkarin oikeudellisesti sitovien kansainvälisten sopimusten nojalla omaksumia velvoitteita, joita sen on noudatettava ja edistettävä, kuten kuolemanrangaistuksen kieltäminen ja elinkautisen vankeusrangaistuksen kieltäminen, jos siihen ei liity mahdollisuutta päästä ehdonalaiseen vapauteen, sukupuoliseen suuntautumiseen perustuvan syrjinnän kieltäminen sekä erityisellä oikeusmääräyksellä toteutettavat perusoikeuksien epäämiset tai rajoitukset,

H.

katsoo, että arvopohjallaan ja määritellessään perheen kaltaisia peruskäsitteitä epäselvin sanamuodoin ja määritellessään oikeuden elämään alkavaksi hedelmöityksestä uusi perustuslaki sisältää riskin tiettyjen kansanryhmien, kuten etnisten, uskonnollisten ja seksuaalisten vähemmistöjen, yksinhuoltajaperheiden, rekisteröidyssä parisuhteessa elävien sekä naisten syrjinnästä,

I.

katsoo, että johdanto-osan epäselvä sanamuoto erityisesti ulkomailla asuviin unkarilaisiin kohdistuvien Unkarin valtion velvoitteiden osalta saattaa luoda oikeusperustan sellaisille toimille, joita naapurivaltiot pitäisivät puuttumisena oman maansa sisäisiin asioihin, mikä voi aiheuttaa jännitteitä alueella,

J.

toteaa, että uudessa perustuslaissa säädetään, että sen johdanto-osa on oikeudellisesti sitova, millä voi olla oikeudellisia ja poliittisia seurauksia ja mikä voi johtaa oikeudelliseen epävarmuuteen,

K.

katsoo, että Euroopan unionin perusoikeuskirjan sisällyttäminen uuteen perustuslakiin saattaa aiheuttaa toimivaltuuksien päällekkäisyyttä Unkarin tuomioistuinten ja kansainvälisten tuomioistuinten välillä, kuten Venetsian komission lausunnossa todetaan,

L.

toteaa, että uudessa perustuslaissa säädetään kahden kolmasosan enemmistöä edellyttävien sellaisten päälakien laajasta käytöstä, joiden piiriin kuuluu monia Unkarin institutionaalista järjestelmää, perusoikeuksien käyttöä ja yhteiskunnan tärkeitä sopimuksia koskevia kysymyksiä; ottaa huomioon, että käytännössä tämä tekee kyseisten lakien hyväksymisestä osan Unkarin uutta perustuslaillista prosessia,

M.

toteaa, että uuden perustuslain nojalla eräitä kysymyksiä, kuten perhelainsäädäntöä ja verotus- ja eläkejärjestelmää koskevia näkökohtia, jotka kuuluvat yleensä hallituksen toimivaltaan tai lainsäädäntöelimen tavanomaiseen päätösvaltaan, säännellään myös näillä päälaeilla, mikä vähentää tulevien vaalien merkitystä ja antaa kahden kolmasosan enemmistöhallitukselle lisää mahdollisuuksia poliittisen tahtonsa vahvistamiseen; katsoo, että erityisten ja yksityiskohtaisten sääntöjen voimaan saattaminen päälaeilla saattaa siten vaarantaa demokratian periaatteen,

N.

toteaa Venetsian komission korostaneen, että kulttuuria ja uskontoa koskevaa ja sosioekonomista politiikkaa sekä finanssipolitiikkaa ei pitäisi vahvistaa päälaeilla,

O.

toteaa, että demokraattiselta legitimiteetiltään rajallisella epäparlamentaarisella elimellä, talousarviota käsittelevällä neuvostolla, on veto-oikeus yleisen talousarvion suhteen, jolloin valtion päämies voi hajottaa kansalliskokouksen, mikä rajoittaa tuntuvasti demokraattisesti valitun lainsäädäntöelimen toimintamahdollisuuksia,

P.

katsoo, että neljän oikeusasiamiehen tehokas järjestelmä vesitetään nimittämällä yksi varsinainen oikeusasiamies ja kaksi varajäsentä, millä ei ehkä kyetä suojelemaan oikeuksia yhtä hyvin ja jolloin aiemman tietosuojasta ja tiedonvälityksen vapaudesta vastaavan oikeusasiamiehen toimivalta poistuu; toteaa, että viimeksi mainitun toimivalta siirtyy viranomaiselle, jonka toimintatapaa ei ole eritelty,

Q.

katsoo, että uuden perustuslain hyväksymisen ohella Unkarin hallitus ja hallitsevat puolueet tekivät monia muutoksia avaintehtävien hoitajien suhteen (uusi oikeuskansleri, valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtaja ja talousarviota käsittelevän neuvoston puheenjohtaja); toteaa, että Unkarin parlamentti valitsi äskettäin tuomarit uuden perustuslain edellyttämään Unkarin uuteen perustuslakituomioistuimeen; toteaa, että nimitys- ja valintaprosessi eivät perustuneet poliittiseen yhteisymmärrykseen,

R.

ottaa huomioon, että uudessa perustuslaissa on hyvin yleisluonteisia oikeusjärjestelmää koskevia säännöksiä ja että jää epäselväksi, jatkaako uudelleen nimetty korkein oikeus toimintaansa nykyisen presidentin johdolla,

S.

panee merkille, että Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous on päättänyt laatia raportin Unkarin uudesta perustuslaista Venetsian komission lausunnon perusteella,

T.

ottaa huomioon, että uuden perustuslain laatimista ja hyväksymistä ei mainittu hallituspuolueiden vaaliohjelmassa,

U.

toteaa, että Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteeri Ban Ki-moon on ilmoittanut arvostavansa sitä, että Unkarin hallitus pyytäisi neuvoja ja suosituksia maansa sisäpuolelta ja Euroopan neuvostosta tai Yhdistyneiltä kansakunnilta, ja että hänen mielestään Unkarin pitäisi Euroopan unionin jäsenvaltiona kääntyä Euroopan unionin toimielinten puoleen saadakseen neuvoja uuden perustuslain tarkistamista varten,

1.

kehottaa Unkarin viranomaisia käsittelemään Venetsian komission esiin nostamia kysymyksiä ja huolenaiheita ja panemaan sen suositukset täytäntöön joko tarkistamalla uutta perustuslakia tai tulevien päälakien tai tavallisten lakien avulla ja varsinkin ottamaan tavoitteeksi, että

2.

kehottaa komissiota teettämään perinpohjaisen analyysin uudesta perustuslaista ja tulevista päälaeista tarkistaakseen, että ne ovat yhteisön säännöstön ja erityisesti Euroopan unionin perusoikeuskirjan sekä perussopimusten kirjaimen ja hengen mukaisia;

3.

kehottaa asiasta vastaavia valiokuntiaan seuraamaan asiaa yhteistyössä Venetsian komission ja Euroopan neuvoston kanssa ja arvioimaan, onko suositukset pantu täytäntöön ja millä tavalla;

4.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, Euroopan neuvostolle, jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille, perusoikeusvirastolle, Etyjille ja YK:n pääsihteerille.

5.2.2013   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 33/21

—

ottaa huomioon 9. marraskuuta 2010 päivätyn komission tiedonannon "Taloudellista, sosiaalista ja alueellista yhteenkuuluvuutta käsittelevän viidennen kertomuksen päätelmät: koheesiopolitiikan tulevaisuus (KOM(2010)0642) (jäljempänä "päätelmät"),

—

ottaa huomioon 9. marraskuuta 2010 päivätyn komission tiedonannon "Sijoituksia Euroopan tulevaisuuteen – Viides kertomus taloudellisesta, sosiaalisesta ja alueellisesta yhteenkuuluvuudesta" (jäljempänä "viides koheesiokertomus"),

—

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen XVIII osaston III osan,

—

ottaa huomioon Euroopan aluekehitysrahastosta ja asetuksen (EY) N:o 1783/1999 kumoamisesta 5. heinäkuuta 2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1080/2006 (1),

—

ottaa huomioon Euroopan sosiaalirahastosta ja asetuksen (EY) N:o 1784/1999 kumoamisesta 5. heinäkuuta 2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1081/2006 (2),

—

ottaa huomioon eurooppalaisesta alueellisen yhteistyön yhtymästä (EAYY) 5. heinäkuuta 2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1082/2006 (3),

—

ottaa huomioon Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan sosiaalirahastoa ja koheesiorahastoa koskevista yleisistä säännöksistä 11. heinäkuuta 2006 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1083/2006 (4),

—

ottaa huomioon koheesiorahaston perustamisesta ja asetuksen (EY) N:o 1164/94 kumoamisesta 11. heinäkuuta 2006 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1084/2006 (5),

—

ottaa huomioon liittymistä valmistelevasta tukivälineestä 17. heinäkuuta 2006 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1085/2006 (6),

—

ottaa huomioon säännöistä, jotka koskevat yritysten, tutkimuskeskusten ja korkeakoulujen osallistumista seitsemännen puiteohjelman toimiin sekä tutkimustulosten levittämistä 18. joulukuuta 2006 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1906/2006 (7),

—

ottaa huomioon 24. huhtikuuta 2007 antamansa päätöslauselman tulevien laajentumisten vaikutuksista koheesiopolitiikan tehokkuuteen (8),

—

ottaa huomioon 24. maaliskuuta 2009 antamansa päätöslauselman alueellista koheesiota koskevasta vihreästä kirjasta ja koheesiopolitiikan tulevaa uudistusta koskevan keskustelun tilasta (9),

—

ottaa huomioon 20. toukokuuta 2010 antamansa päätöslauselman koheesiopolitiikan osuudesta Lissabonin ja Eurooppa 2020 -strategian tavoitteiden saavuttamisessa (10),

—

ottaa huomioon 22. syyskuuta 2010 antamansa päätöslauselman taloudellista ja sosiaalista kehitystä koskevasta Euroopan unionin strategiasta vuoristo- ja saarialueilla sekä harvaan asutuilla alueilla (11),

—

ottaa huomioon 7. lokakuuta 2010 antamansa päätöslauselman EU:n koheesio- ja aluepolitiikasta vuoden 2013 jälkeen (12),

—

ottaa huomioon 7. lokakuuta 2010 antamansa päätöslauselman Euroopan sosiaalirahaston tulevaisuudesta (13),

—

ottaa huomioon 23. kesäkuuta 2011 antamansa päätöslauselman EAKR:n ja muiden rakennerahastojen tilanteesta ja tulevasta synergiasta tehokkuuden lisäämiseksi (14),

—

ottaa huomioon 26. toukokuuta 2004 julkaistun komission tiedonannon "Syrjäisimpien alueiden tiiviimpi kumppanuus" (KOM(2004)0343) sekä 17. lokakuuta 2008 julkaistun komission tiedonannon "Syrjäisimmät alueet: Euroopan voimavara" (KOM(2008)0642),

—

ottaa huomioon 3. maaliskuuta 2010 julkaistun komission tiedonannon "Eurooppa 2020: Älykkään, kestävän ja osallistavan kasvun strategia" (KOM(2010)2020),

—

ottaa huomioon 6. lokakuuta 2010 julkaistun komission tiedonannon "Aluepolitiikan panos Eurooppa 2020 -strategian mukaisessa älykkäässä kasvussa" (KOM(2010)0553),

—

ottaa huomioon 26. tammikuuta 2011 julkaistun komission tiedonannon "Aluepolitiikan panos Eurooppa 2020 -strategian mukaisessa kestävässä kasvussa" (KOM(2011)0017),

—

ottaa huomioon yleisten asioiden neuvoston 21. helmikuuta 2011 antamat päätelmät taloudellista, sosiaalista ja alueellista yhteenkuuluvuutta EU:ssa käsittelevästä viidennestä kertomuksesta (06762/2011),

—

ottaa huomioon 1. huhtikuuta 2011 julkaistun alueiden komitean lausunnon viidennestä koheesiokertomuksesta (15),

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 48 artiklan,

—

ottaa huomioon aluekehitysvaliokunnan mietinnön sekä työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnan, talousarvion valvontavaliokunnan sekä naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnan lausunnot (A7-0222/2011),

A.

ottaa huomioon, että EU:n koheesiopolitiikka on vaikuttanut merkittävällä tavalla siihen, että kaikilla EU:n alueilla on menneillä ja nykyisillä tukikausilla voitu todeta tuottavuuden nousua; korostaa, että jälkiarvioinnit osoittavat lisäksi taloudellisten, sosiaalisten ja alueellisten erojen vähentyneen merkittävästi; ottaa huomioon, että nämä kehityssuunnat ovat vaikuttaneet vastaavasti myönteisellä tavalla sosiaaliseen suojeluun sekä ympäristönsuojeluinvestointeihin,

B.

ottaa huomioon, että koheesiopolitiikka on tarkoitettu yhtenäismarkkinoiden vastapainoksi ja solidaarisuuteen perustuvan innovoivan ja suojelevan Euroopan kehittämiseksi globalisaatioon, väestörakenteen muutokseen ja luonnonvarojen säästämiseen liittyvien haasteiden edessä ja että kaikkien alueiden omat voimavarat on hyödynnettävä kasvun sekä alueellisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden edistämiseksi,

C.

katsoo, että koheesiopolitiikassa on todella kyse kansalaisten kannalta merkittävästä asiasta, sillä se tuo EU:n osaksi jokapäiväistä elämää ja tekee EU:sta konkreettisen ja tuo sille näkyvyyttä kaikkialla EU:ssa,

D.

ottaa huomioon, että koheesio- ja rakennepolitiikka ovat osoittautuneet kriisitilanteissa joustaviksi ja pystyneet vaikuttamaan ratkaisevalla tavalla erilaisiin kansallisiin talouden elvytysohjelmiin ja ammattitaidon kehittämisohjelmiin ja että tämä joustavuus on tärkeää säilyttää,

E.

ottaa huomioon, että Euroopan unionin rakennepolitiikka vaikuttaa merkittävästi talous- ja finanssikriisin voittamiseen, sillä sen samalla sekä kehityseroja tasoittava että innovatiivinen lähestymistapa rohkaisee Euroopan alueita merkittävästi parantamaan infrastruktuuria, vahvistamaan alueellista innovaatiovoimaa ja edistämään ekologisesti kestävää kehitystä,

F.

ottaa huomioon, että rakennerahastojen kohdentaminen Lissabonin strategian tavoitteisiin on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi, mistä todistavat vakuuttavat sitomisasteet tavoitteiden "lähentyminen" ja "alueellinen kilpailukyky ja työllisyys" aloilla, ja että 20 prosenttia Euroopan alueellisen yhteistyön hankkeista on vastannut Lissabonin tavoitteita,

G.

ottaa huomioon, että alueellisen yhteistyön tavoitteena on kannustaa alueita vastaamaan yhdessä yhteisiin haasteisiin, purkamaan yhteistyön fyysisiä, hallinnollisia ja lainsäädännöllisiä esteitä sekä lieventämään "rajailmiötä",

H.

ottaa huomioon, että Lissabonin strategian osittaisen epäonnistumisen syyt eivät ole koheesiopolitiikan puutteellisessa täytäntöönpanossa vaan syypäitä ovat pikemminkin monitasoisen hallinnon puute ja se, etteivät alue- ja paikallistaso ole ottaneet strategiasta vastuuta, rahoituskriisin vaikutukset ja yhtenäismarkkinoiden toteuttamisen puutteet, puutteellinen budjettikuri sekä joidenkin jäsenvaltioiden riittämättömät makrotaloudelliset edellytykset,

I.

ottaa huomioon, että virheiden määrä ja tukivarojen väärinkäyttö ovat viime jaksoilla huomattavasti vähentyneet; pahoittelee kuitenkin sitä, että rakennepolitiikka on politiikan ala, jolla säännönvastaisuudet ovat yleisiä, ja että joillakin jäsenvaltioilla ei edelleenkään ole tehokkaita mekanismeja varojen väärinkäyttöä vastaan eikä keinoja periä perusteettomasti maksettuja rahoja takaisin; toteaa, että kaikista säännönvastaisuuksista ei kenties joko tahattomasti tai tahallisesti ole raportoitu, ja huomauttaa, että koheesiopolitiikkaan liitetyistä virheistä suuren osan voidaan katsoa johtuvan koheesiopolitiikan ulkopuolisen lainsäädännön, kuten julkisia hankintoja, ympäristöä ja valtiontukia koskevan lainsäädännön, vaatimuksista,

J.

ottaa huomioon, että koheesio- ja rakennepolitiikan nykyinen tavoitejärjestelmä (lähentyminen, kilpailukyky ja työllisyys, Euroopan alueellinen yhteistyö) on osoittautunut yleisesti hyväksi ratkaisuksi, kun huolehditaan monitasoisesta hallinnosta ja suunnitteluvarmuudesta, jotka perustuvat luotettavaan rahoitukseen ja hyväksyttyyn aikatauluun (7 vuotta), mutta panee merkille suunnittelun huomattavat viipeet, jotka aiheutuvat EU:n päätöksentekoprosessin liian pitkistä rahoitus- ja lainsäädäntöneuvotteluista sekä koheesiopolitiikan sääntöjen merkittävistä muutoksista,

K.

ottaa huomioon, että lähentymisalueiden kestävä tukeminen ja kehittäminen vaikuttaa myönteisesti tavaroiden ja palvelujen kysyntään niiden markkinoilla ja tuo siten mukanaan todistettavasti myönteisiä vaikutuksia myös rikkaampien EU-jäsenmaiden kannalta,

L.

ottaa huomioon, että aluetaloudellinen ja sosiaalinen epätasapaino, tiettyjen alueiden (etenkin syrjäisimpien alueiden) maantieteelliset haitat sekä erityiset rakenteelliset ongelmat ja mukautuminen uusiin haasteisiin edellyttävät edelleen kattavaa EU:n koheesiopolitiikkaa kaikilla Euroopan alueilla; toteaa, että tätä edellytetään myös Lissabonin sopimuksessa,

M.

katsoo, että koska koheesiopolitiikalla on tulevaisuuden kannalta strateginen merkitys, siitä ei saa tulla budjettineuvotteluissa tekijää, jonka kohdalla voidaan joustaa,

1.

kehottaa korostamaan koheesio- ja rakennepolitiikan ohjelmissa enemmän eurooppalaista lisäarvoa; katsoo tällaisen lisäarvon toteutuvan, kun EU:n hankkeilla saavutetaan kyseisillä heikosti kehittyneillä alueilla kestäviä taloudellisia, infrastruktuureihin liittyviä, sosiaalisia ja/tai ekologisia parannuksia, joita ei olisi voitu toteuttaa ilman unionin panosta;

2.

pitää unionin tuen lisäarvona myös sitä, kun vaikuttavat kansallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla tuetut hankkeet vaikuttavat osaltaan siihen, että saavutetaan yleiseurooppalaisia tavoitteita, jotka liittyvät Euroopan yhdentymiseen, talouskasvuun, tutkimustoimintaan, ympäristönsuojeluun, kulttuuriin, luonnonvarojen hoitoon, urheiluun, väestörakenteen muutokseen, kestävään energiahuoltoon, sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen tai rajatylittävään kehitykseen, kun tätä ei olisi voitu toteuttaa ilman unionin panosta;

3.

katsoo, että yksi koheesiopolitiikan suurista, lisäarvoa tuovista eduista on siinä, että unionin tavoitteita toteutetaan noudattamalla hajautettua lähestymistapaa sekä yhteisen talousvastuun ja taloushallinnon (monitasoinen hallinto) ja yhteisen hallinnoinnin periaatteita; katsoo, että monitasoinen hallinto ja selvästi määritellyt rakenteet ja vastuualueet ovat konkreettinen esimerkki toissijaisuusperiaatteesta ja koheesiopolitiikkaa hoitavien alueellisten viranomaisten merkityksen asianmukaisesta tunnustamisesta; vaatii tämän kumppanuusperiaatteen ja asiaankuuluvien toimijoiden sitoutumisen jatkuvaa vahvistamista ottamalla käyttöön yksityiskohtaisia sitovia määräyksiä alueellisessa sopimuksessa, josta päätetään kussakin jäsenvaltiossa tuloslähtöisemmän suunnittelun ja täytäntöönpanon varmistamiseksi;

4.

katsoo, että koheesiopolitiikkaan, sen ohjelmakauteen ja menojen kohdentamiseen liittyvä avoimuus ja rakennerahastojen potentiaalisten tuensaajien mahdollisuus saada tietoa ovat tärkeitä edellytyksiä koheesiopolitiikan yleisten tavoitteiden saavuttamiselle ja että avoimuus pitäisi siksi ottaa seuraavalla rahoituskaudella koheesiopolitiikan suunnittelu- ja päätöksentekoprosesseissa alojen rajat ylittäväksi ohjaavaksi periaatteeksi; korostaa, että edunsaajien luettelo olisi julkaistava jatkossakin, etenkin verkossa, koska siten lisätään tehokkaasti avoimuutta;

5.

pitää avoimuusvaatimuksia (lopullisten tuensaajien julkistamisvelvollisuus) myös asiantuntijoille, suurelle yleisölle ja poliittisille päättäjille välttämättömänä välineenä tarkistaa, onko rakennerahastojen varoja käytetty tavoitteiden mukaisesti ja laillisesti; vaatii esittämistä maan kielen lisäksi jollakin EU:n kolmesta työkielestä (englanti, ranska tai saksa) ja suosittelee pyydettyjen tietojen yhdenmukaistamista entisestään;

6.

korostaa, että vaikka alueelliset erot ovatkin vähenemään päin, epätasapaino on kuitenkin edelleen suuri – joissakin jäsenvaltioissa jopa kasvava muun muassa talous- ja finanssiriisin vuoksi – ja että tästä syystä koheesiopolitiikassa on edelleen keskityttävä erojen kaventamiseen ja sopusointuisen kehityksen saavuttamiseen kaikilla EU:n alueilla riippumatta siitä, missä jäsenvaltiossa ne sijaitsevat;

7.

tunnustaa maantieteellisesti ja luonto-olojen perusteella erityisen epäedullisessa asemassa olevien alueiden erityistarpeet; vaatii entiseen tapaan, että jäsenvaltioiden ja komission on säilytettävä Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä sopimuksessa tarkoitettujen erityisen epäedullisessa asemassa olevien alueiden (syrjäisimmät alueet, pohjoisimmat alueet, joiden väestöntiheys on erittäin alhainen sekä saaristo-, vuoristo- ja rajaseutualueet) erityisen suosituimmuusaseman edellyttäen, että tällä on vaikutusta ja että se tuottaa eurooppalaista lisäarvoa;

8.

tunnustaa tiettyjen alueiden erityisaseman ja -tarpeet, jotka johtuvat niiden sijainnista, väestörakenteen muutoksesta tai luonto-olojen kaltaisista erityisrajoitteista, ja ottaa huomioon myös näiden alueiden potentiaalin; vaatii entiseen tapaan, että tällaiset alueet ja etenkin Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 349 ja 174 artiklassa tarkoitetut erityisen epäedullisessa asemassa olevat alueet (kuten syrjäisimmät alueet, mukaan luettuina syrjäisimmät maaseudun alueet, pohjoisimmat alueet, joiden väestötiheys on erittäin alhainen ja jotka kärsivät muun muassa pitkistä etäisyyksistä ja pohjoisista olosuhteista, sekä saaristo-, vuoristo- ja rajaseutualueet) säilyttävät erityisen suosituimmuusaseman, niitä kohdellaan joustavasti ja ne saavat erityisrahoitusta ja että tällaisille alueille tehtäviä investointeja suositaan joko suoran tuen tai verohuojennusten avulla; vaatii myös selvityksiä tietynlaisten suosituimmuusasemien jatkamisesta tai myöntämisestä tällaisille alueille siten, että pyritään varmistamaan, että koheesiopolitiikan välineiden käyttö mukautetaan niiden talouksiin ottaen asianmukaisesti huomioon tällaisten alueiden pk-yritysten merkitys ja kilpailukyvyn ja yhdenvertaisten mahdollisuuksien tarve, jotta näistä alueista tulisi olennainen osa EU:n sisämarkkinoita;

9.

korostaa, että unioni voi olla maailmanlaajuisessa kilpailussa kilpailukykyinen vain, jos sen koheesiopolitiikassa voidaan hyödyntää täysipainoisesti kaikkien alueiden, taajama-alueiden ja kaupunkien kehityspotentiaalia ja jos koheesiopolitiikka mahdollistaa riittävän joustavan reagoinnin Eurooppa 2020 -strategiassa yksilöityihin haasteisiin ja pullonkauloihin; painottaa tässä yhteydessä, että rakennerahastovarojen kohdentaminen laajan alueellisen lähestymistavan mukaan on toteutettava siten, että sillä tasoitetaan myös vahvempien alueiden rakenteellisia puutteita; korostaa kuitenkin, että koheesiopolitiikka ei ole pelkästään Eurooppa 2020 -strategian täytäntöönpanoväline ja että jatkuva keskittyminen koheesiopolitiikan keskeisiin periaatteisiin tuottaa lisäarvoa ylläpitämällä Eurooppa 2020 -strategian saavutuksia myös strategian päätyttyä;

10.

korostaa, että koheesiopolitiikassa on edelleen keskityttävä alueelliseen yhteenkuuluvuuteen, ja korostaa että alueellinen yhteenkuuluvuus lisättiin Lissabonin sopimuksessa taloudellisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden rinnalle; toteaa, että tämä tavoitteenasettelu on edelleen erottamattomasti sidoksissa taloudellisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden haasteisiin ja vahvistaa koheesiopolitiikan eurooppalaista lisäarvoa; korostaa lisäksi, että alueellista yhteenkuuluvuutta on edistettävä myös paikallistasolla, erityisesti taajama-alueilla (ongelmalähiöt, huonosti hallittu kaupunkien levittäytyminen), jopa vauraina pidettyjen alueiden sisällä;

11.

katsoo, että makroaluestrategiat – edellyttäen, että alueviranomaiset osallistuvat niiden hallinnointiin – tarjoavat hyvän mahdollisuuden ylikansallisen potentiaalin hyödyntämiseen, eri hallintotasojen yhteistyön kohentamiseen ja yhteisen lähestymistavan kehittämiseen ympäristönsuojelun tai luonnonvarojen ja kehittämiskapasiteetin käytön kaltaisia haasteita varten, mikä mahdollistaa tehokkaamman, tasapainoisen ja kestävän kehityksen; korostaa, että alueellisen yhteistyön ohjelmat on nivottava tehokkaammin alueellisiin strategioihin (kuten alueellisiin kehittämissuunnitelmiin, paikallisiin kehittämisstrategioihin ja paikallisiin kehittämissuunnitelmiin); näkee tässä mahdollisuuden hyödyntää EU:n rakennerahastojen nykyisiä tukimahdollisuuksia määrätietoisemmin paremman koordinoinnin avulla, ilman että tämä edellyttää näille alueiden välisille yhteistyöaloille osoitettujen resurssien korottamista; katsoo lisäksi, että näitä strategioita varten ei pitäisi luoda uusia välineitä, varoja tai täytäntöönpanorakenteita ja että näiden strategioiden ei pidä vaikuttaa rahoitustukeen, jota alueet saavat pienemmän mittakaavan kehittämishankkeita varten; katsoo, että makroalueellisella lähestymistavalla voitaisiin vahvistaa koheesiopolitiikan ja naapuruuspolitiikan välisiä yhteyksiä; kannustaa tässä yhteydessä komissiota ja jäsenvaltioita ottamaan paremmin huomioon Euroopan sosiaalirahaston alueellisen ulottuvuuden etenkin työllistymisen yhteydessä;

12.

suhtautuu epäillen siihen, että toiminnallisten maantieteellisten yksiköiden (kuten viranomaisten ryhmät, esimerkiksi paikallisalueet, merialueet tai jokialueet) erityiset toimintaohjelmat voisivat tuoda lisähyötyjä etenkään silloin, kun ei ole olemassa poliittista (tai demokraattista) elintä, jolla olisi riittävä vastuu ohjelman täytäntöönpanosta; vaatii tämän sijasta sovittamaan makroalueelliset, metropolialueita koskevat tai ekologiset maantieteelliset strategiat tehokkaammin yhteen valtioiden välisellä tasolla ja kiinnittämään kansallisissa toimintaohjelmissa asianmukaisesti huomiota näihin toiminnallisiin maantieteellisiin yksiköihin EU:n rahoituksen käytön helpottamiseksi alueiden välisissä kehityshankkeissa; katsoo, että erityisten toimintaohjelmien olisi oltava vaihtoehto niillä alueilla, joilla paikallinen toteutus tuottaa lisäarvoa kansallisiin ja alueellisiin ohjelmiin verrattuna ja joilla poliittiset elimet ovat muodostaneet kumppanuuksia täytäntöönpanoa varten; vaatii rajatylittävien ohjelmien kohdalla rajatylittävien yhtymien mukaan ottamista toimintaohjelmien suunnitteluun EAYY-asetuksen mukaisesti;

13.

korostaa taajama-alueiden ja alueiden – myös pääkaupunkien ja niiden alueiden – avainroolia Eurooppa 2020 -strategian taloudellisten, ekologisten ja sosiaalisten tavoitteiden saavuttamisen kannalta; tukee edistää edellisellä ohjelmakaudella käynnistettyä, kaupungeille suunnattuja integroituja ohjelmia hyödyttävää muutosvoimaa ja korostaa meneillään olevien kokeilujen hyödyllisyyttä; vaatii tukea paikkakohtaisiin integroituihin kehityssuunnitelmiin perustuville mallikonsepteille ja -hankkeille sekä kaupunkien ja niihin toiminnallisesti kytkettyjen maaseutualueiden välisten yhteyksien parantamista molempien edun mukaisesti; pitää näiden alueiden yhteenkuuluvuuden vahvistamista erityisen tärkeänä keinona puuttua heikommassa asemassa olevien yhteisöjen asuinalueiden ongelmiin; korostaa tässä yhteydessä, että suurimmat sosioekonomiset erot löytyvät usein kaupungeista ja että myös vaurailla alueilla on kaupunkeja, joissa on kovaosaisia alueita ja köyhyyssaarekkeita;

14.

korostaa, että kaupungit ja suurkaupungit voivat kasvukeskuksina ja kasvun vauhdittajina tarjota keskeisen panoksen tietylle alueelle; korostaa samalla, että maaseututaajamien on voitava osallistua tietyn toiminnallisen maantieteellisen yksikön integroituihin ratkaisuihin kumppanuuksien ja verkostojen edistämisen avulla; painottaa, että suuret kaupunkikeskukset kohtaavat erityisiä, niiden sosiaalisten, taloudellisten ja ympäristöön liittyvien tehtävien monimutkaisuudesta johtuvia haasteita; katsoo tässä yhteydessä, että maaseutualueiden ja kaupunkien lähialueiden paikallinen potentiaali ei ole kehitysmahdollisuus pelkästään suurten taajamien ja kaupunkien lähistöllä; panee lisäksi merkille erityisen epäedullisessa asemassa olevien alueiden taloudellisen kehityksen mahdollisuuden käyttämällä asianmukaisesti ja tukemalla maaseutualueiden paikallista potentiaalia, myös niiden ympäristöllisiä ja kulttuuriarvoja; katsoo myös, että rakenne- ja koheesiopolitiikassa on tarkasteltava maaseutualueiden ja kaupunkialueiden kumppanuuksia vahvemmin siltä kannalta, että maaseutualueille on varmistettava samanlaiset kehitys- ja elämänlaadun edellytykset sosiaalisiin ja taloudellisiin tekijöihin nähden; kehottaa jäsenvaltioita takaamaan resurssit, joita tarvitaan vaadittujen kaupunki- ja esikaupunkihankkeiden toteuttamiseen, koska kaupungeilla ja suurkaupungeilla on dynaaminen vaikutus alueiden taloudelliseen kehitykseen ja koska ne elvyttävät ympäröivien maaseutualueiden taloutta;

15.

torjuu pakolliset määrälliset vaatimukset (kiintiöt) erityisesti ohjelmien (ESR/EAKR) kansallisten rahoitusosuuksien, paikallis- ja kaupunkikehityksen, maaseutualueiden ja muiden taajamaluokkien tai toiminnallisten alueiden osalta, koska näin voitaisiin turvata toimenpiteiden suurempi kriittinen massa; katsoo, että tukikelpoisten kaupunkien ja alueiden määrittäminen jo toimintaohjelmien yhteydessä on vaihtoehto, joka olisi asetettava etusijalle silloin, kun tämä menetelmä takaa lisäarvon ja tuen määrän keskittämisen, ja että tästä on neuvoteltava monitasoisen hallinnon periaatteiden pohjalta; katsoo, että jäsenvaltioille ja alueille olisi annettava tässä yhteydessä lisää vastuuta kilpailuun ja suoritukseen perustuvien valintamenettelyjen kautta;

16.

korostaa, että rakenne- ja koheesiopolitiikassa ei saa esiintyä aluetyyppien yksipuolista suosimista; vaatii tarkastelemaan maaseutualueiden ja kaupunkialueiden kumppanuuksia vahvemmin sosiaalisessa, taloudellisessa ja ympäristöasioiden yhteydessä;

17.

korostaa, että rakenne- ja koheesiotuessa olisi myös otettava huomioon Eurooppa 2020 -strategian koulutusta, kulttuuria ja sosiaalipolitiikkaa koskevat haasteet samalla kun pitäydytään perussopimukseen kirjatussa taloudellisen, yhteiskunnallisen ja alueellisen yhteenkuuluvuuden tavoitteessa ja noudatetaan toissijaisuusperiaatetta; katsoo kuitenkin, että vastaavien politiikan alojen kattava yhteisöllistäminen epäonnistuisi taloudellisista syistä; vaatii siksi luomaan lisää paikkakohtaisia paikallisia mallihankkeita siten, että vastuu säilytetään kansallisella ja alueellisella tasolla;

18.

korostaa myös, että koheesiopolitiikasta ei saa tulla tutkimusta ja kehitystä, teollisuuden innovaatioita ja ilmastonmuutoksen torjumista koskevien politiikkojen kaltaisia alakohtaisia kysymyksiä palveleva väline, jotta voidaan välttää koheesiopolitiikan ensisijaisen tavoitteen heikkeneminen ja ehtojen asettaminen koheesiopolitiikan hyödyntämiselle alueiden potentiaalin kehittämiseksi, mikä on välttämätöntä epäsuotuisimpien alueiden ja kehittyneimpien alueiden välisten erojen vähentämiseksi;

19.

vaatii, että erityisesti koska energialähteiden alalla on väistämättä edessä siirtyminen kohti uusiutuvia energiamuotoja ja koska ilmastosta keskustellaan, koheesiopolitiikalla on voimakkaammin pyrittävä ympäristöteknologian ja uusiutuvien energiamuotojen nopeaan kehittämiseen; katsoo, että tämän olisi oltava yksi painopisteistä, jos ohjelmiin on saatavana riittävästi rahoitusta ja uusiutuvaan energiaan keskittyminen tuottaa eurooppalaista lisäarvoa sellaisten hajautettuja energiakonsepteja koskevien suunnitelmien pohjalta, jotka käsittävät tehokkaat varastointiteknologiat alueilla; tukee tässä yhteydessä alueellisen talouden voimavarojen hyödyntämistä;

20.

pitää mahdollisena, että rakennerahastoista tuetaan erityiseen energia-infrastruktuuriin tehtäviä investointeja, joiden on kuitenkin rajoituttava alueisiin, joilla mahdollisuudet markkinataloudellisiin energiahuoltoratkaisuihin ovat poliittisista ja maantieteellisistä syistä merkittävästi rajoittuneet; vaatii lisäksi kytkemään rakennerahastojen tuen aina energian sisämarkkinoiden vahvistamiseen ja toimitusvarmuuden parantamiseen sekä siihen, että noudatetaan jaetun taloudellisen vastuun periaatetta;

21.

pitää koheesiopolitiikan tehtävänä myös Euroopan kannalta merkittävien liikennereittien TEN-pääverkossa olevien aukkojen paikkaamista ja pullonkaulojen poistamista, erityisesti raja-alueilla, joita tässä suhteessa on pahasti laiminlyöty;

22.

korostaa, että Euroopan laajuisilla liikenneverkoilla on ratkaiseva rooli Euroopan alueiden yhteenkuuluvuuden kannalta ja siksi TEN-infrastruktuurien, merten moottoriteiden ja luokiteltujen Eurooppa-väylien laajentamista ja niiden yhteyksiä on parannettava erityisesti rajaseutualueilla ja syrjäisimmillä alueilla; kehottaa toteuttamaan kaikki tarvittavat toimenpiteet riittävän rahoituksen varmistamiseksi ja turvaamaan ensisijaisten TEN-T-hankkeiden oikea-aikaisen täytäntöönpanon; ehdottaa, että tiettyjä rajat ylittäviä "infrastruktuureja" olisi pidettävä ensisijaisina hankkeina, joille voidaan myöntää tavoitteiden 1, 2 ja 3 varoja, ja pyytää aluetasolle pakollista oikeutta tehdä tällaisesta toimenpiteestä ensimmäinen ehdotus sekä raja-alueiden ja paikallisviranomaisten tasaveroista osallistumista suunnitteluun;

23.

rohkaisee käyttämään kansallisia varoja, koska näillä toimenpiteillä on lisäarvoa alueellisen lähentymisen, alueellisen koheesion ja kehittämistoimien, kuten matkailun, vahvistamisessa, sillä nämä ovat tärkeitä syrjäisille alueille, kuten saaristoalueille;

24.

tukee pk-yritysten ja mikroyritysten taloudellista kehitystä ja työllistämistä; pyytää siksi tarkastelemaan eurooppalaisia pk-yrityksiä tukevan aloitteen (Small Business Act) "pienet ensin" ja "vain kerran" -perusperiaatteita koheesiopolitiikan yhtenä perustana ja katsoo, että jäsenvaltioiden ja alueiden olisi sovellettava näitä periaatteita toimintaohjelmiaan laatiessaan;

25.

korostaa, että Eurooppa 2020 -strategian ydinelementit (innovointi, koulutus, energia, ympäristö, työllisyys, kilpailukyky, pätevyys, köyhyyden torjunta) ovat jo osa koheesio- ja rakennepolitiikkaa; katsoo, että Eurooppa 2020 -haasteet pystytään integroimaan mainiosti nykyiseen tehokkaaksi osoittautuneeseen kolmen tavoitteen järjestelmään (lähentyminen, alueellinen kilpailukyky ja työllisyys sekä Euroopan alueellinen kehitys);

26.

painottaa, että sijoitukset innovaatioon ja koulutukseen voivat edistää kasvua; huomauttaa kuitenkin, että vastaavan infrastruktuurin (liikenne, laajakaistainternet, energia) ja soveltuvien instituutioiden (tasapainoinen sekoitus julkisia sijoituksia ja finanssipolitiikan lujittamista makrotaloudellisin keinoin, sähköiset hallinnointipalvelut, rajatylittävä oppiminen) on oltava tässä tukena;

27.

katsoo, että myös perusinfrastruktuurien edistämistä on pidettävä Eurooppa 2020 -tavoitteiden mukaisena, koska vasta kilpailukykyiset liikenne-, energia- ja viestintäverkostot sekä jätehuoltoinfrastruktuurit antavat lähentymisalueille mahdollisuuden olla mukana pyrkimässä Eurooppa 2020 -tavoitteisiin – tästä syystä Eurooppa 2020 -tavoitteita on voitava tulkita jossain määrin joustavasti juuri heikoimpien ja epäsuotuisimpien alueiden tapauksessa;

28.

korostaa, että Euroopan sosiaalirahasto on tärkein väline toteutettaessa Eurooppa 2020 -strategian sosiaalista ulottuvuutta ja että se voi edistää merkittävästi Eurooppa 2020 -strategian keskeisiä prioriteetteja eli työllisyyttä, siirtymistä kestävään talouteen, koulupudokkaiden määrän vähentämistä ja köyhyyden, syrjinnän ja sosiaalisen syrjäytymisen torjumista sekä ratkaisujen löytämistä ihmisten erilaisiin sosiaalisiin tilanteisiin; korostaa tässä yhteydessä, että SWOT-analyysissa olisi hyödyllistä käyttää BKT:n ohella muita yhteiskunnallisia indikaattoreita;

29.

katsoo, että Euroopan sosiaalirahasto on keskeisellä sijalla koheesiopolitiikan kannalta ja että se voi lisätä koheesiopolitiikan tukea Eurooppa 2020 -strategian tavoitteiden saavuttamiseksi myös kestävän kehityksen alalla tukemalla pk-yrityksiä ympäristöystävällisten työpaikkojen luonnissa;

30.

katsoo, että sukupuoleen, sukupuoliseen suuntautumiseen, etniseen alkuperään, ikään, vammaisuuteen ja asuinpaikkaan perustuvan syrjinnän torjuminen työmarkkinoilla on olennaisen tärkeää todella yhtäläisten mahdollisuuksien edistämisessä; toteaa, että naisten työllisyysasteen parantaminen on keskeistä Eurooppa 2020 -strategian työllisyystavoitteen saavuttamiseksi ja että siksi on käsiteltävä kattavasti naisten työmarkkinoille osallistumisen esteitä;

31.

katsoo, että BKT:tä on edelleen pidettävä keskeisenä perusteena eniten tukea saavien alueiden (alle 75 prosenttia EU:n keskimääräisestä henkeä kohden lasketusta BKT:stä) ja tarvittaessa lähentymisvaltioiden (alle 90 prosenttia) määrityksessä; katsoo, että toimivaltaisten kansallisten ja alueellisten viranomaisten olisi voitava ottaa tarkoituksenmukaisissa päätöksentekoelimissä käyttöön kutakin tavoitetta varten ja maantieteellistä keskittymistä kunnioittaen muita indikaattoreita, joilla voidaan mitata erilaisia sosiaalisia, taloudellisia, ympäristöön liittyviä, väestörakenteellisia ja maantieteellisiä haasteita ja joista sovitaan kehitys- ja investointikumppanuussopimuksissa;

32.

vaatii, että ennen kaikkea kehityksessä eniten jäljessä olevien alueiden on Lissabonin sopimuksen mukaisesti oltava edelleen koheesiopolitiikan ensisijaisena kohteena; korostaa, että epäedullisimmassa asemassa oleville alueille on tavoitteen 1 (lähentyminen) puitteissa osoitettava kehitysongelmia vastaava osuus;

33.

vaatii sellaisten alueiden tukikelpoisuusajan rajoittamista, jotka ovat saaneet enimmäistukea usean ohjelmakauden ajan, mutta jotka eivät ole kyenneet osoittamaan saaneensa aikaan merkittäviä parannuksia taloudellisessa, sosiaalisessa ja ekologisessa tilanteessaan;

34.

kehottaa komissiota tekemään koko seuraavaa ohjelmakautta varten ehdotuksen, jolla varmistetaan joustava, vakaa ja oikeasuhteinen siirtymäkauden tuki alueille, jotka eivät kuulu enää lähentymistavoitteen piiriin – niiden erityistilanteen huomioon ottamiseksi –, ja väliluokassa alueille, joiden henkeä kohti laskettu BKT on 75–90 prosenttia EU:n keskiarvosta, jotta voitaisiin välttää samanlaisissa tilanteissa olevien alueiden eriarvoinen kohtelu; katsoo, että tällä erityisjärjestelyllä on korvattava nykyiset asteittaista poistamista ja asteittaista käyttöönottamista koskevat järjestelmät, ja luotava siten oikeudenmukainen järjestelmä, jolla voidaan reagoida paremmin kielteisiin vaikutuksiin, joita näille alueille on koitunut talous- ja finanssikriisistä, ja vahvistaa samalla koheesiopolitiikan perustana olevaa oikeudenmukaisuutta ja yhteisvastuullisuutta; korostaa, että näitä siirtymätoimia ei pitäisi toteuttaa nykyisten, lähentymistä (tavoite 1), kilpailukykyä (tavoite 2) tai Euroopan alueellista yhteistyötä (tavoite 3) koskevien tavoitteiden kustannuksella;

35.

edellyttää tulosten saavuttamiseksi tavoitteen 2 (alueellinen kilpailukyky ja työllisyys) monialaisuuden vahvistamista EU:n joissakin painopisteissä, joita ovat esimerkiksi pk-yritysten tukeminen, ympäristöystävälliset innovaatiot, paikallistaloudet, yleissivistävä ja ammatillinen koulutus, infrastruktuuri, kestävä liikkuvuus, uusiutuvat energialähteet ja energiahuolto, luonnonvarojen käytön tehokkuus ja sosiaalinen osallisuus; korostaa, että hyväksi havaittu järjestelmä eli sen varmistaminen, että kehittyneemmät alueet voivat poistaa alueellisia rakenteellisia heikkouksia, pienentää alueellisia eroja, edistää EU:n yhteisiä tavoitteita ja vastata tulevaisuuden haasteisiin käyttämällä rakenteita, joilla voidaan vastata joustavasti muuttuviin tilanteisiin, kuten innovointiklustereja ja tukea koskevia kilpailuja, on säilytettävä ja sitä on kehitettävä edelleen; pyytää rakennemuutoksen hyvin voimakkaasti koettelemille alueille lisätoimia, joilla voidaan edistää sosioekonomista kehitystä ja infrastruktuurin parantamista; toteaa tältä osin, että strategiat on suunniteltava riittävän joustaviksi, jotta niillä voidaan puuttua kunkin alueen ongelmiin ja erityispiirteisiin;

36.

edellyttää toimia sen varmistamiseksi, että kehittyneemmät alueet voivat nykyaikaistaa sosiaalista ja taloudellista pääomaansa ja puuttua köyhyyssaarekkeisiin ja riittämättömään talouskehitykseen;

37.

on selkeästi sitä mieltä, että tavoitetta 3 (Euroopan alueellinen yhteistyö) koskevia toimia on vauhditettava EU:n kaikilla sisärajoilla ja sen kolmea ulottuvuutta (rajatylittävä, alueiden välinen, ylikansallinen) on vahvistettava, ja vaatii rakennerahasto-osuuden korottamista seitsemään prosenttiin; edellyttää, että varojen kohdentamisen kuhunkin alueellisen yhteistyön ohjelmaan on perustuttava yhdenmukaistettuihin kriteereihin, jotta se vastaisi strategisella ja kokonaisvaltaisella tavalla kunkin alueen ja maantieteellisen alueen tarpeita ja erityispiirteitä; korostaa raja-alueiden merkitystä Eurooppa 2020 -tavoitteiden saavuttamisen kannalta; katsoo, että Euroopan laajuisten verkkojen, erityisesti liikenne- ja energiaverkkojen ja rajatylittävän infrastruktuurin yhteen sovittamista on parannettava ja että verkkojen tukea on lisättävä eurooppalaisten painopisteiden mukaisesti, ja vaatii vastaavaa lisätukea kaikille raja-alueille; vaatii yksinkertaistamaan tavoite 3 -ohjelmia ohjaavia täytäntöönpanosääntöjä suhteellisuusperiaatteen mukaisesti sekä kehittämään yhteiset tukikelpoisuussäännöt, joita näiden ohjelmien tehostaminen ja näkyvyyden lisääminen edellyttää; painottaa paikallisten päättäjien sitouttamisen tärkeyttä, sillä vain siten voidaan taata ohjelmien elinvoimaisuus;

38.

katsoo, että EAYY:t ovat ainutlaatuinen ja erittäin arvokas aluehallinnon väline, joka vastaa jäsenneltyä yhteistyötä koskevia tarpeita, ja että niitä on edistettävä keinona luoda rajat ylittäviä hallintojärjestelmiä, joilla varmistetaan alueellinen ja paikallinen vastuunotto eri politiikoista;

39.

Torjuu ehdottomasti kaikki ehdotukset koheesiopolitiikan kansallistamisesta tai alueellistamisesta; katsoo, että uudet temaattiset rahastot (ilmasto, energia, liikenne) heikentäisivät jaetun taloudellisen vastuun ja integroitujen kehitysohjelmien hyväksi havaittua periaatetta ja vaarantaisivat synergiaetujen saavutettavuuden, toimien tehokkuuden ja siten alueellisen osallistumisen Eurooppa 2020 -tavoitteiden toteuttamiseen;

40.

edellyttää, että Euroopan sosiaalirahaston on pysyttävä osana koheesiopolitiikkaa, koska se on ainoa tapa taloudellisten ja yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemista koskevien integroitujen strategioiden kehittämiseen ja toteuttamiseen;

41.

tukee komission pyrkimystä varmistaa, että Euroopan sosiaalirahasto on vahvempi, tehokkaampi ja näkyvämpi; kehottaa tätä varten komissiota ja jäsenvaltioita sopimaan neuvotteluissa, mikä on Euroopan sosiaalirahaston tarvittava osuus rakennerahastoissa;

42.

katsoo, että Euroopan sosiaalirahaston suorituskykyä on parannettava ensisijaisesti kannustimien avulla seuraamusten asemesta;

43.

korostaa, että talouskriisi on entisestään lisännyt tarvetta kiireellisiin toimiin Euroopan sosiaalirahaston kattamilla aloilla etenkin, jotta voitaisiin edistää työllisyyttä, alanvaihtoa ja sosiaalista osallisuutta ja torjua köyhyyttä;

44.

korostaa, että Euroopan sosiaalirahaston toiminta tukee olennaisella tavalla työmarkkinapolitiikkoja ja etenkin ennalta ehkäisevää ja paikallista politiikkaa sekä politiikkaa, jolla pyritään saamaan nuoria työmarkkinoille ja torjumaan työttömyyttä; korostaa, että jäsenvaltioiden olisi hyödynnettävä Euroopan sosiaalirahastoa investointeihin, jotka suuntautuvat uusiin pätevyyksiin, koulutukseen (mukaan luettuna varhaislapsuudessa saatu koulutus), elinikäiseen oppimiseen, uudelleenkoulutukseen ja ammatin vaihtamiseen, ja tähdentää, että rahasto on merkittävässä roolissa kaikilla sosiaaliseen osallisuuteen liittyvillä aloilla, mukaan luettuina vähäosaisimpia ja heikoimmassa asemassa olevia koskevat kysymykset;

45.

pyytää komissiota tehostamaan Euroopan sosiaalirahaston toimia, joilla pyritään tukemaan pääsyä työmarkkinoille; kannustaa jäsenvaltioita investoimaan lapsiin jo hyvin varhain koulutuksen avulla ja myöhemmin edistämällä alueellisia ja paikallisia työllisyysmahdollisuuksia vastaavaa ohjausta sekä elinikäistä oppimista, joka auttaa sovittamaan työntekijöiden osaamista työmarkkinoiden tarpeisiin toteuttaen samalla toimia, joilla torjutaan nuorisotyöttömyyttä ja töissäkäyvien köyhyyttä ja ottaen käyttöön räätälöityjä ohjelmia heikommassa ja haavoittuvassa asemassa olevia ryhmiä, kuten romaneja, siirtolaisia, vammaisia henkilöitä ja koulupudokkaita, varten vaikuttavan ja osallistavan kasvun sekä Euroopan tietotalouden edistämiseksi;

46.

pyytää parempaa kohdentamista ja lisää teknistä tukea niille kokonaisuuksille, joihin vaikea köyhyys sekä enemmistö- ja vähemmistökulttuurien yhteiseloon usein liittyvät jännitteet vaikuttavat aluetta pienemmillä tasoilla; katsoo, että tällaiset aluetta pienemmät kokonaisuudet voivat jäädä helposti vaikean köyhyyden saarekkeiksi ja eristyksiin myös alueilla, jotka eivät välttämättä ole jäljessä tilastollisista keskiarvoista; toteaa, että näiden aluetta pienempien kokonaisuuksien kehittämiseksi pitäisi ryhtyä yhteistoimiin;

47.

pitää myönteisenä, että joissakin jäsenvaltioissa perustettiin Euroopan sosiaalirahastoa varten tukikaudella 2007–2013 ensimmäisen kerran myös kaikki tavoitteet kattava toimenpideohjelma;

48.

korostaa, että yhteisön EQUAL-aloitteesta saaduilla arvokkailla kokemuksilla on merkitystä vieläkin erityisesti, mitä tulee paikallisten ja alueellisten toimien yhdistämiseen ja EU:n laajuiseen parhaiden käytäntöjen vaihtoon;

49.

viittaa yhdistettyjen paikallisten ja alueellisten kehittämistoimien synergiaetuihin erityisesti ESR:n ja EAKR:n keskinäisissä yhteyksissä ja vaatii erityisesti paikkakohtaisen kehityksen integroitua suunnittelua silmällä pitäen yhteisten tukikelpoisuussääntöjen käyttöä ja mahdollisuutta rahastojen välisen ristiinrahoituksen lisäämiseen ja helpottamiseen; kannattaa mahdollisuutta ottaa käyttöön monen rahaston toimintaohjelmia, jotka helpottaisivat entisestään kokonaisvaltaisia lähestymistapoja; pyytää lisäksi parantamaan EKR:n ja EAKR:n välistä synergiaa;

50.

edellyttää synergiaetujen lisäämiseksi, että alakohtaiset politiikat (liikenne-, energia-, tutkimus-, ympäristö-, koulutuspolitiikka) otetaan paremmin huomioon koheesio- ja rakennepolitiikassa, mikä tehostaa rakennerahastoja, kilpailukyvyn ja innovoinnin puiteohjelmaa sekä tutkimuksen ja kehityksen puiteohjelmaa ja parantaa niiden välistä koordinointia; ehdottaa, että monen rahaston ohjelmasuunnittelulla voitaisiin edistää kokonaisvaltaisempaa työskentelytapaa ja lisätä näiden eri rahastojen välistä tehokkuutta; pitää kansallisia/alueellisia kehityskumppanuuksia sopivana keinona yhdistää eri politiikkoja; korostaa tältä osin tarvetta asettaa selvät tavoitteet ja arvioida, onko tavoitteet saavutettu jäsenvaltioissa;

51.

ehdottaa tutkimus- ja kehityspolitiikkojen alueellistamista; korostaa siksi, että on tärkeää mukauttaa koheesiopolitiikkaa sekä tutkimus- ja innovointipolitiikkaa alueiden erityistarpeisiin, koska alue- ja paikallisviranomaisten tiiviimpi osallistuminen aluekehitysvarojen ja tutkimus- ja innovointiohjelmien suunnitteluun on erittäin tärkeää, koska kaikkiin alueisiin ei voida soveltaa samaa kehittämisstrategiaa;

52.

vaatii EAKR:lle, ESR:lle, koheesiorahastolle, puiteohjelmille, maaseudun kehittämisrahastolle ja kalastusrahastolle yhteistä strategiakehystä vuoden 2013 jälkeen; katsoo, että yhdenmukaistetun sääntelyn mallia (hallinto, tukikelpoisuus, tilien tarkastus, raportointimääräykset) on edelleen kehitettävä yhteisellä puiteasetuksella; korostaa tältä osin, miten tärkeää on, että eri rahastot toimivat saumattomasti yhdessä hyvien tulosten saavuttamiseksi; kehottaa komissiota tekemään tarvittavat muutokset, jotta asiaankuuluvat rahastot voivat mahdollisuuksien mukaan täydentää toisiaan;

53.

pyytää neuvostoa ja parlamenttia hyväksymään uuden yhteisen strategisen kehyksen tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä SEUT:n 177 artiklan mukaisesti;

54.

katsoo, että Euroopan sosiaalirahasto on sisällytettävä yhteiseen strategiseen kehykseen muuttamatta kuitenkaan sen käyttöön liittyviä erityisiä sääntöjä ja varmistaen asianmukaisten varojen järjestämisen; kehottaa komissiota vahvistamaan Euroopan sosiaalirahaston merkitystä, nostamaan sen profiilia ja yksinkertaistamaan sen talousarvion valvontajärjestelyjä ottamalla käyttöön yksinkertaiset ja tehokkaat yhteistyömenettelyt hallintoviranomaisten ja talousarvion valvonnasta vastaavien yksikköjen välille;

55.

ehdottaa, että olisi harkittava aluekohtaisten maaseudun kehittämisohjelmien (nykyiset rahoituksen painopisteet 3 ja 4) palauttamista tähän kehykseen; vastustaa kuitenkin sitä, että tämä johtaisi EAKR:n ja maaseudun kehittämisrahaston määrärahojen supistumiseen; vaatii jäsenvaltioille ja alueille sitovia tavoitteita, jotta voidaan luoda yhdenmukaistetut hallintorakenteet EU:n rakennerahastoja ja maaseudun kehittämisen aluekohtaisia ohjelmia varten;

56.

edellyttää, että on tarkistettava säännöksiä, jotka koskevat rajat ylittävää yhteistyötä ulkorajoilla, ja nykyistä Euroopan naapuruus- ja kumppanuusvälinettä, jotta niitä koskevat varat voidaan liittää tavoitteeseen 3 (Euroopan alueellinen yhteistyö);

57.

pitää tervetulleina komission ehdottamien, EU:n ja jäsenvaltioiden välisten kehitys- ja investointikumppanuussopimusten tavoitteita (aikaisempien valtiokohtaisten strategisten suunnitelmien sijasta); vaatii, että tässä yhteydessä määritetään avaininvestointien painopisteet Eurooppa 2020 -strategian tavoitteiden sekä muiden koheesiopoliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi; pitää välttämättömänä, että selvitetään mahdollisimman nopeasti, miten vastuu jaetaan asianomaisten tahojen välillä, ja vaatii kunnioittamaan kansallista tai alueellista ja paikallista toimivaltaa toissijaisuusperiaatetta vastaavalla tavalla; vaatii, että kehitys- ja investointikumppanuussopimuksissa sitoudutaan selvästi kumppanien asianmukaiseen osallistamiseen;

58.

tukee toimenpideohjelmien säilyttämistä tärkeimpänä välineenä, jolla strategiset suunnitelmat pannaan täytäntöön käytännön investointipainopisteinä; vaatii tätä varten selkeitä ja mitattavissa olevia tavoitteita;

59.

edellyttää alue- ja paikallisviranomaisten ja niitä koskevien yhdistysten pakollista mukaan ottamista yksittäisten jäsenvaltioiden perustuslaillisten ja institutionaalisten järjestelmien mukaisesti kaikkiin koheesiopolitiikan toteuttamisvaiheisiin (kehitys- ja investointikumppanuussopimusten ja toimenpideohjelmien strateginen suunnittelu, laatiminen ja neuvottelu, seuranta ja arviointi) jäsennellyllä ja järjestelmällisellä tavalla; pitää välttämättömänä, että tämä mainitaan vastaavasti rakennerahastoasetuksissa;

60.

katsoo, että Euroopan sosiaalirahaston varojen käyttöä koskeva tuleva strategia on tehokkaampi, jos se käsittää alueellisen ja paikallisen hallintotason, joka pystyy ohjaamaan strategisia tavoitteita alueellisten erityispiirteiden mukaisesti rakentavan vuoropuhelun avulla, joka käsittää kaikki sidosryhmät;

61.

tukee komission esittämää temaattisten painopistealojen järjestelmää; katsoo, että mitä alhaisempi jäsenvaltioiden tai alueiden kehitystaso, olisi oltava laajempi tällainen painopistealojen luettelo, ja siinä on otettava huomioon erityiset alueelliset kehitystarpeet, samalla kun varmistetaan, ettei tämä temaattinen lähestymistapa rakenne- ja koheesiorahastojen ohjelmasuunnitteluun haittaa kokonaisvaltaista paikkakohtaista lähestymistapaa;

62.

vaatii jäsenvaltioita – mikäli kaikkia jäsenvaltioita varten asetetaan sitovia painopisteitä – sisällyttämään painopisteisiinsä innovoinnin, infrastruktuurin tilanteen ja luonnonvarojen säästämisen alan ja pitämään valikoiman vielä jossakin määrin joustavana ottaen huomioon myös ohjelmien ulottuvuudet, kunkin alueen lähtötilanteen ja saavutettavat tavoitteet, jotta painopisteet voidaan räätälöidä kunkin alueen erityistarpeisiin; korostaa tässä yhteydessä, että innovaatio on ymmärrettävä Innovaatiounioni-lippulaivahankkeen mukaisessa laajassa merkityksessä; toteaa, että pk-yritykset luovat EU:ssa eniten työpaikkoja ja ovat liiketoimintaideoiden kasvualusta; korostaa, että pk-yritysten tukemista on jatkettava ja vahvistettava pitäen silmällä keskeistä roolia, joka niillä voi olla Eurooppa 2020 -strategian täytäntöönpanossa; korostaa, että Innovaatiounioni-lippulaivahankkeessa on sovellettava laajaa "innovaation" käsitettä ja että samalla pk-yritysten mahdollisuuksia saada rahoitusta on yhä helpotettava; korostaa, että muita painopisteitä on ehdotettava ja pantava täytäntöön vapaaehtoiselta pohjalta ja toissijaisuusperiaatetta noudattaen; vaatii, että energiaa, koulutusta ja köyhyyden torjuntaa on tarkasteltava osana ehdotettuja painopisteitä;

63.

vaatii välttämään ohjelmien käynnistämiseen liittyviä viivytyksiä ja yleisesti toteuttamaan päätöksenteko- ja arviointiprosessit periaatteessa nopeammin; painottaa, että tällä on merkitystä etenkin pk-yrityksille; vaatii, että osallistuvien hallintoelinten teknistä välineistöä ja verkottumista on parannettava, että vähennetään julkistamisvelvoitteita ja että tarjouspyyntöjen ja hakemusten laatimis- ja esittämismääräaikoja lyhennetään huomattavasti; pyytää komissiota arvioimaan, olisiko mahdollista perustaa pilottialueita, joilla uusia säännöksiä testattaisiin pienemmässä mittakaavassa, ennen kuin niitä ryhdytään soveltamaan muihin alueisiin, mahdollisten täytäntöönpano-ongelmien määrittämiseksi;

64.

vaatii, että kehitys- ja investointikumppanuuksien tukien maksamiselle asetetaan tietyt erityisehdot, jotka määritetään ennalta komission ja jäsenvaltioiden vuoropuhelussa; katsoo, että ennakkoehdoissa on edellytettävä jäsenvaltioilta uudistusten käynnistämistä, jotta taataan tukivarojen tehokas hyödyntäminen suoranaisesti koheesiopolitiikkaan liittyvillä aloilla, että jäsenvaltioita olisi tarvittaessa kehotettava toimimaan näin ja että varoja ei myönnetä, ellei kyseisiä ehtoja noudateta; edellyttää, että toimenpideohjelmien hallinnointiin osallistuvien toimijoiden olisi voitava vaikuttaa ehtoihin; pitää perusteltuna, että tämä kytkös yhdistetään erityisesti jo hyväksytyn EU-lainsäädännön (hintasääntely, tarjousmenettelyt, liikenne, ympäristö, terveys ym.) moitteettomaan täytäntöönpanoon, jotta voidaan näin torjua säännönvastaisuuksia ja turvata tehokkuus; torjuu kuitenkin ehdot, joissa jäsenvaltioilta vaaditaan perustavanlaatuisia sosiaali- ja talousuudistuksia; katsoo, että kaikkien ehtojen olisi oltava täysin toissijaisuus- ja kumppanuusperiaatteiden mukaisia;

65.

katsoo, että uudet ehdot eivät saa lisätä asianosaisten toimijoiden hallinnollista taakkaa; kannustaa kehittämään sekä EAKR:lle että ESR:lle johdonmukaisia, vakiomuotoisia ehtoja, joiden pitäisi olla myös objektiivisesti arvioitavissa;

66.

pitää komissiota vastuullisena ehtojen asettamisesta ja niiden täytäntöönpanon valvomisesta ja kehottaa harkitsemaan jäsenvaltioille ja alueille vastaavia toimintasuunnitelmia;

67.

pitää tervetulleena, että komissio esittää koheesiopolitiikan tuloskeskeisyyden lisäämistä siten, että sopivat tavoitteet ja indikaattorit on määritettävä etukäteen; korostaa, että tähän voidaan käyttää vain muutamia selkeästi määriteltäviä ja mitattavissa olevia indikaattoreita, joiden on oltava suorassa yhteydessä tuen vaikutukseen ja joista alueet/jäsenvaltiot sopivat yhdessä; katsoo kuitenkin, että kaikissa näissä tulosten mittaamiseen tarkoitetuissa välineissä ja kriteereissä on otettava edelleen huomioon ohjelmien laatu;

68.

katsoo, että rakennerahastojen ja koheesiorahaston tuet määrittävien indikaattorien on perustuttava Eurostatin uusimpiin tilastotietoihin, jotta kriisin taloudellinen ja yhteiskunnallinen vaikutus alueisiin voidaan ottaa täysimääräisesti huomioon;

69.

kehottaa tehostamaan Euroopan sosiaalirahaston toimintaa ja avoimuutta toteuttamalla entistä tuloskeskeisempiä toimia ja pitää tämän vuoksi tarpeellisena, että määritetään ennalta selkeät ja mitattavissa olevat rahoituksen tarkoitukseen selvästi kytkeytyvät tavoitteet ja tulosindikaattorit, joilla mitataan erityisesti menestystä köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnassa sekä työllistymistä korkealaatuisiin työpaikkoihin; katsoo, että hallinnon kaikkien tasojen sidosryhmien on osallistuttava näiden tavoitteiden ja indikaattoreiden vahvistamiseen ja että indikaattorit olisi määriteltävä selkeästi hyvissä ajoin ennen rahoituksen järjestämistä, jotta sekä jäsenvaltiot että komissio voivat arvioida saavutettuja tuloksia ja hyödyntää kokemuksia seuraavalla suunnittelukaudella; tukee komission ehdotusta tehdä Euroopan sosiaalirahaston varoista riippuvaisia etukäteisehdoista, kuten ehdosta, joka koskee EU:n lainsäädännön saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä ja EU:n tavoitteita, jotka ovat välttämättömiä Euroopan sosiaalirahaston toimien onnistumisen kannalta, sekä rakenteellisia uudistuksia ja hallinnon riittävää kapasiteettia; korostaa, että tuloskeskeisyys ei saa johtaa hankkeiden pienten edunsaajien muita huonompaan asemaan ja että ne eivät saa aiheuttaa uusia pääsyn esteitä tai riskejä;

70.

pitää julkista ja yksityistä yhteisrahoitusta yhtenä koheesiopolitiikan perusperiaatteista; vaatii tarkistamaan EU:n maksuosuuden ylärajaa siten, että se vastaisi paremmin vastattava alueellista kehitystasoa, eurooppalaista lisäarvoa ja toimenpiteiden tyyppiä ja sitä korotettaisiin tai alennettaisiin vastaavasti;

71.

vaatii jäsenvaltioita ja alueita suunnittelemaan yhteisrahoitusvarat etukäteen ja vahvistamaan niitä uusien rahoitusjärjestelyjen avulla;

72.

vaatii ottamaan suorien yritystukien alalla huomioon, että erityisesti suurten yritysten tapauksessa koheesiopolitiikalla pikemminkin rahoitetaan seurannaisvaikutuksia kuin vaikutetaan sijoittautumista ohjaavasti, ja vaatii siksi, että suurten yksityisten yritysten avustustuki on keskitettävä tutkimus- ja kehittämisinvestointeihin tai että sitä on tarjottava nykyistä useammin rahoittamalla epäsuorasti infrastruktuuria; vaatii lisäksi yleiseen rakennerahastoasetukseen selvää sääntöä, jolla suljetaan pois kaikenlainen EU:n rahoitus unionin sisällä tapahtuvalle tuotannon siirtämiselle ja jolla alennetaan merkittävästi tällaisten investointien tarkistamiskynnystä sulkemalla suuret yritykset pois suoran tuen piiristä ja asettamalla toimintojen kestolle kymmenen vuoden enimmäisaika;

73.

tunnustaa uusien rahoitusvälineiden vipuvaikutuksen ja investointien mobilisointipotentiaalin ja kannattaa yleensä voimakkaampaa lainarahoitusta ja vaatii uudelleen nostettavissa olevien lainojen laajentamista tarkoituksenmukaisiksi osoittautuville tukialoille; vaatii siksi menettelyjen yksinkertaistamista ja oikeusvarmuuden parantamista koko rahoitusjakson ajan sekä sellaisen EU-rekisterin perustamista, josta käy ilmi, mitkä hankkeet rahoitetaan lainoilla ja mitkä suoralla tuella; vaatii, että välineiden on oltava joustavia, jotta ne ovat varmasti toteuttamiskelpoisia ja mahdollisia kaikille alueille ja kaupungeille; katsoo, että viimeistään yhden tukijakson jälkeen vastuu varojen käytöstä olisi siirrettävä kansalliselle tai hankkeen tasolle; toteaa, että nykyisellä jaksolla kaikki jäsenvaltiot eivät ole omaksuneet hajautettua lähestymistapaa rahoitusvälineiden, kuten Jessican, käyttämiseen; korostaa, että kaupungeilla on oltava suora käyttömahdollisuus;

74.

korostaa, että täydentävän tuen tulee aina säilyä valinnaisena ja että toimijoiden on itse paikalla voitava käyttää kulloinkin sopivaa rahoitusvälineiden yhdistelmää alueellisia vaatimuksia vastaavasti;

75.

katsoo, että EIP:n on omaksuttava voimakkaampi rooli TEN-infrastruktuurien rahoittamisessa; vaatii lisää tukea itsenäisille julkisten ja yksityisten osapuolten kumppanuuksille; katsoo, että Euroopan parlamentilla on periaatteessa tärkeä vastuu tähän liittyvästä avoimuudesta sekä päätöksenteko- ja valvontatehtävistä;

76.

suhtautuu myönteisesti EIP:n ja komission väliseen tehokkaaseen yhteistyöhön kolmen yhteisen aloitteen – Jessican, Jeremien ja Jasminen – täytäntöönpanossa, jonka pitäisi lisätä koheesiopolitiikan tehokkuutta ja vaikuttavuutta ja parantaa rakennerahastojen toimintaa; kehottaa komissiota hyväksymään edelleen aktiivisesti yhteisiä aloitteita EIP:n kanssa, erityisesti koheesiopolitiikan alalla, ja varmistamaan pk-yritysten rahoitustuen;

77.

pitää alueita pienemmällä tasolla käytettäviä yleiskattavia tukia soveliaana välineenä eurooppalaisia aluepoliittisia tavoitteita vastaaviin itse määriteltyihin innovointistrategioihin;

78.

torjuu kuitenkin kiintiöiden asettamisen tai velvollisuudet yleiskattavien tukien maksamiseen, sillä ne voisivat vaikuttaa epäsuotuisasti alueiden tarpeisiin sovitettavien ensisijaisten tavoitteiden määrittelyyn;

79.

katsoo, että seitsemän vuoden ohjelmakausien käyttöönotto koheesiopolitiikassa on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi ja että se olisi säilytettävä vähintään seuraavan suunnittelukauden loppuun asti (2020); vaatii kuitenkin ottamaan käytön järjestelmän, joka mahdollistaa toimintaedellytysten nopeamman strategisen uudelleenarvioinnin, jotta EU voi nopeammin ja joustavammin reagoida erityistilanteisiin (talouskriisi, energiakriisi, luonnonkatastrofit);

80.

korostaa, että EU:n talousarvion nykyinen rakenne ja kohdennusmekanismit ovat perustan muodostavien rahastoasetusten ansiosta osoittautuneet hyväksi ratkaisuksi etenkin koheesio- ja rakennepolitiikan kannalta, joten muutoksia on tehtävä vain tapauksissa, joissa menettelyt eivät ole toimineet tai joissa esiintyy ristiriitoja nykyisen varainhoitoasetuksen kanssa; tukee tässä yhteydessä komission ehdotuksia aluekehitykseen käytettävissä olevia varoja koskevien sääntöjen yhdenmukaistamisesta; vaatii kuitenkin, että jos vakiintuneisiin ja hyväksi havaittuihin rakenteisiin tehdä pieniäkin muutoksia, on toimittava äärimmäisen varovasti, jotta vältetään aiheuttamasta, toimintahäiriöitä ja epävarmuutta hallinnasta vastaaville kansallisille ja alueellisille elimille ja suurempaa byrokraatista taakkaa edunsaajille, etenkin sellaisille, joilla on pienet rakenteet ja rajallisesti kapasiteettia;

81.

pitää Eurooppa 2020 -tavoitteiden sisällyttämistä nykyisiin tavoite- ja rahastorakenteisiin mahdollisena; torjuu EU:n talousarvion jakamisen teoreettisiin kasvualueisiin "älykkyyden", "osallistavuuden" tai "kestävyyden" mukaan ja koheesiopolitiikan jakamisen eri budjettikohtiin; katsoo, että koheesiopolitiikalla olisi oltava oma budjettikohtansa EU:n talousarviossa;

82.

pitää vuoden 2013 jälkeistä koheesiopolitiikkaa entistäkin tärkeämpänä EU:n alueiden jatkuvaan ja kestävään kehitykseen vaikuttavana tekijänä sekä ratkaisevana politiikan alana Eurooppa 2020 -strategian monialaisen täytäntöönpanon kannalta, ja vaatii siksi vähintään samoja budjettivaroja;

83.

palauttaa mieliin, että tilintarkastustuomioistuin on raportoinut useiden vuosien ajan, että koheesiopolitiikan alan maksujen virhetaso on yli 5 prosenttia, vaikka toteaakin, että se on laskenut edellisen vastuuvapausmenettelyn 11 prosentista, kuten tilintarkastustuomioistuimen vuosikertomuksesta käy ilmi, ja että valvontajärjestelmät ovat vain osittain vaikuttavia; kehottaa edelleen selkeyttämään virheiden laskemismenetelmää, koska tilintarkastustuomioistuimen ja komission toimittamien numerotietojen eroavaisuudet saavat aikaan sekaannusta ja epäluottamusta virallisiin lukuihin;

84.

vaatii, että jäsenvaltioille, joissa esiintyy merkittäviä virheitä rakennevarojen käytössä, ehdotetaan tiukempia säännönvastaisuuksien valvontaa koskevia sääntöjä ja menettelyä, jossa maksut keskeytetään järjestelmällisesti heti, kun todisteet viittaavat siihen, että akkreditoitujen viranomaisten toiminnassa on huomattavia puutteita; vaatii samalla, että jäsenvaltioissa, joilla on sopiva varainhoitojärjestelmä, lopetetaan turhat tarkastukset; katsoo, että "luottamussopimuksen" ja "yhtenäisen tarkastusmallin" periaatteita olisi toteutettava mahdollisimman usein;

85.

vaatii jäsenvaltioita tai viranomaisia määrittämään viranomaiset tai yksiköt, jotka ovat yksin vastuussa rakennerahastovarojen moitteettomasta hallinnoinnista;

86.

pitää tukirahoja hallinnoivien viranomaisten johtoyksikköjen (maksuyksikkö/hallintoviranomainen) toimittamia vuosittaisia, tarkastettuja hallintoselvityksiä soveltuvana keinona vahvistaa raportointi- ja valvontaketjua ja korostaa tällaisten selvitysten sisällön oikeellisuutta ehdottomana välttämättömyytenä; vaatii siksi seuraamusjärjestelmää väärille selvityksille; kannattaa edelleen kansallisia tarkastuslausumia;

87.

pyytää komissiota ottamaan jo seuraavan ohjelmakauden alusta lähtien suuremman vastuun kansallisten hallintomenettelyjen parantamisesta; pitää tässä yhteydessä tarpeellisena pikaista tukiohjelmien hallinnoinnin yksinkertaistamista ja selkiyttämistä erityisesti varainhoidon ja varainhoidon valvonnan alalla; pitää komissiota siksi vastuussa kansallisten tai unionin hallinto- ja tarkastuselinten hyväksymismenettelyjen toteuttamisesta; katsoo, että oikeus yksinkertaisempaan ja harvempaan raportointiin olisi kytkettävä onnistuneisiin akkreditointeihin ja virheasteen pienentämiseen;

88.

kehottaa myös lujittamaan komission valvontaroolia ottamalla käyttöön maksujen järjestelmällisen keskeyttämisen ja lykkäämisen heti, jos on asianmukaisesti perusteltua näyttöä merkittävistä puutteista akkreditoitujen viranomaisten toiminnassa; kehottaa komissiota edelleen laatimaan entistä parempia suunnitelmia, joiden avulla lisätään virheellisten maksujen takaisinperintää;

89.

vaatii tarkastusjärjestelmän yksinkertaistamista, tarkastustasojen vähentämistä sekä komission ja jäsenvaltioiden välisten vastuiden selventämistä; kehottaa käyttämään yhden tason tarkastusmenettelyä, jolloin jäsenmaat tarkastavat projektit ja komissio tarkastaa jäsenmaiden tarkastusjärjestelmät;

90.

on sitä mieltä, että toimenpideohjelmien tehokkuuden parantamiseksi hankkeiden valinnassa tulisi alueiden sisällä tehostetusti hyödyntää kilpailumenettelyjä;

91.

vaatii, että standardimenettelyjä laajennetaan hallinnon yksinkertaistamista varten korkeammilla standardiyksikkökustannuksilla sekä yleiskustannuspaketeilla, kun tällainen järjestelmä on tarkoituksenmukainen; edellyttää, että suhteellisuusperiaate otetaan vahvemmin huomioon eli että pienten hankkeiden toteuttamisen yhteydessä vaaditaan huomattavasti vähemmän raportointia ja todentamista;

92.

vaatii komissiota julkaisemaan vuosittain riittämätöntä ja/tai myöhästynyttä raportointi- ja julkistamisvelvollisuuksien täyttämistä ja rakennerahastojen varojen käytössä ilmenneitä virheitä, väärinkäyttöä ja petoksia koskevan "rikkomusseurannan"; vaatii siinä erottelua jäsenvaltioiden ja rahastojen mukaan;

93.

on huolestunut siitä, että hallinnollinen taakka estää pieniä yrityksiä ja organisaatioita hyödyntämästä rakennerahastoja; pyytää, että säädöstekstit ja tekniset asiakirjat olisivat mahdollisimman selviä;

94.

vaatii uudelle ohjelmakaudelle vuosittaisia tilinpäätösmenettelyjä myös monivuotisten ohjelmien kohdalla;

95.

pitää tehokkaampia sähköisiä hallinnointiratkaisuja (yhtenäiset lomakkeet) välttämättömänä koko toteutus- ja valvontajärjestelmälle; vaatii komission koordinoimaa kokemusten vaihtoa jäsenvaltioiden kesken sekä koordinoituja hallintoyksikköjen ja tarkastuslaitosten toimeenpanoliitoksia;

96.

tukee komission ehdotusta, jonka mukaan kulut korvataan kansallisille viranomaisille vasta sitten, kun vastaavat EU-tuet on maksettu edunsaajille; katsoo, että tällä nopeutetaan maksamista sekä tarjotaan ratkaiseva kannustin tiukkaan kansalliseen tarkastustoimintaan; toteaa kuitenkin, että jäsenvaltioilla ja alueilla saattaa olla likviditeettiongelmia ja että siksi on etsittävä varmistavia ratkaisuja;

97.

pitää komission ehdottamaa vaatimusta maksettavien tukien vahvemmasta tuloskeskeisyydestä ristiriitaisena, sillä tuloksia on tarkoitus saavuttaa vasta rahoitettujen hankkeiden avulla; pelkää erittäin byrokraattista seurantaa ja pitää lisävaatimuksia, jotka sitoisivat tukien maksun hankkeiden todistettuun johdonmukaisuuteen kuten Eurooppa 2020 -strategiassa, tarvittaessa mahdollisina;

98.

katsoo, että vaikka korvaukset pitäisi maksaa vasta sitten, kun EU:n rahoitus on maksettu hankkeissa, pankkien tai muiden rahoituslaitosten ei pidä aiheuttaa tuensaajille ylimääräistä taakkaa sellaisten korkojen muodossa, jotka eivät vastaa näihin lainoihin liittyvää pientä riskiä;

99.

vaatii seuraamusmekanismien eriyttämistä muun muassa bonusjärjestelmän muodossa tarjoamalla säädöksiä oikein toimeenpaneville jäsenvaltioille helpotuksia hallinnointiin;

100.

muistuttaa, että toisin kuin muissa rakennerahastoissa Euroopan sosiaalirahastolle tunnusomaista on, että se liittyy tiiviisti tukemiinsa kohderyhmiin ja että se on muotoiltava tavalla, joka mahdollistaa monia pienen mittakaavan paikallisia hankkeita; edellyttää, että jäsenvaltiot on velvoitettava ohjaamaan varat hankkeisiin välittömästi, jotta pienemmille edunsaajille ei aiheudu ongelmia; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita varmistamaan ohjelmien rahoitusta koskevan joustavuuden, ottamaan huomioon aikaa, vaivaa ja rahoitusosuutta koskevan suhteellisuusperiaatteen määrittäessään valvontaan ja tarkastukseen liittyviä velvoitteita ja yksinkertaistamaan menettelyjä sekä vähentämään liiallisia hallinnollisia rasitteita ja muita esteitä tavalla, joka hyödyttää hankkeita ja mahdollisia edunsaajia, jotta Euroopan sosiaalirahastolla voitaisiin edistää paremmin kasvua ja työpaikkojen luomista koskevien Euroopan unionin tavoitteiden saavuttamista; kehottaa komissiota lisäämään hallinnoivien viranomaisten ja edunsaajien vaihtoehtoja rahoituksen suhteen ja ehdottamaan vakiokustannusten vaihtoehtoa yhdessä perinteisen kirjanpidon rinnalla;

101.

kannattaa komission ehdotusta, että N+2- ja N+3-sääntöjä olisi sovellettava ensimmäistä rahoitusvuotta ja rajatylittäviä ohjelmia lukuun ottamatta järjestelmällisesti mahdollisesti jäsenvaltioiden osuuksien tasolla, jotta voidaan lisätä joustavuutta, ja että muutoin varojen automaattista vapauttamista koskevaan sääntöön tehdyissä poikkeuksissa olisi aina otettava huomioon ylimääräinen hallinnollinen rasitus, joka johtuu uusista säännöksistä, jotka liittyvät strategiseen ohjelmasuunnitteluun, tuloslähtöisyyteen ja ennakkoehtoihin; puoltaa rajatylittävien ohjelmien kohdalla jopa "N+3-säännön" soveltamista, jolla voitaisiin vastata kielellisten ja kulttuuristen haasteiden vuoksi hitaampien hallinnointiprosessien tarpeisiin; katsoo, että tällä turvataan tasapainoinen suhde laadukkaiden investointien sekä ohjelmien kitkattoman ja nopean täytäntöönpanon välillä;

102.

korostaa Euroopan naapuruus- ja kumppanuusvälineen (ENPI) koheesiopoliittista merkitystä Euroopan unioniin kuulumattomien maiden kanssa tehtävän rajatylittävän yhteistyön kannalta; panee merkille ohjelman täytäntöönpanossa ilmenevät nykyiset ongelmat; uskoo, että ENPI:n rajatylittävän yhteistyön ohjelmat on viime kädessä liitettävä uudelleen koheesiopolitiikkaan; katsoo, että erityisesti naapurimaiden infrastruktuurien kytkemisellä (liikenne, energia ja ympäristö) on myönteisiä vaikutuksia myös unionin raja-alueille; vaatii, että ENPI-varat keskitetään strategisesti välttämättömiin energiansaantiin ja liikenneinfrastruktuureihin; korostaa makroalueiden mahdollista tehtävää tässä yhteydessä; kehottaa komissiota tarkastelemaan mahdollisuutta luoda lisää synergiaetuja EAKR:stä, liittymistä valmistelevasta tukivälineestä, Euroopan naapuruus- ja kumppanuusvälineestä (ENPI) ja Euroopan kehitysrahastosta (EKR) riippuvaisten aloitteiden välillä; pyytää lisäksi komissiota arvioimaan, voitaisiinko aluepolitiikassa jo nyt käytettyjä rakenteita soveltaa myös ENPI:n hallinnointiin;

103.

korostaa lisäksi, että EU:n laajentumisprosessilla on valmistelevan tukivälineen (IPA) myötä merkitystä koheesion kannalta, sillä se auttaa ehdokasmaita koheesiorakenteiden sisällöllisessä ja organisatorisessa valmistelussa; kiinnittää huomiota jäsenvaltioissa ilmenneisiin täytäntöönpano-ongelmiin; muistuttaa IPA:n alkuperäisestä tarkoituksesta, varsinkin tavoitteesta kehittää rahoitusvalmiuksia ja institutionaalisia rakenteita sekä tukea ehdokasmaiden valmistautumista yhteisön koheesiopolitiikan täytäntöönpanoon, jotta niitä voidaan valmistella unionin säännöstön täydelliseen täytäntöönpanoon liittymishetkellä; kehottaa komissiota määrittämään IPA:n nykyiset toimintaongelmat;

104.

toistaa vaativansa, että aluekehitysvaliokunta on otettava vastuullisesti mukaan välineiden jatkokehitykseen;

105.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle sekä EU:n alueiden ja osavaltioiden ylimmille johtajille.

5.2.2013   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 33/38

—

ottaa huomioon Gleneaglesissa vuonna 2005 pidetyssä G8-huippukokouksessa ja kaikissa sen jälkeen pidetyissä G8- ja G20-kokouksissa annetut tuen määrää, Saharan eteläpuolisen Afrikan tukea ja tuen laatua koskevat sitoumukset,

—

ottaa huomioon Yhdistyneiden Kansakuntien 8. syyskuuta 2000 antaman vuosituhatjulistuksen,

—

ottaa huomioon kehityspolitiikkaa koskevan eurooppalaisen konsensuksen (1) ja Euroopan unionin menettelysäännöt täydentävyydestä ja työnjaosta kehitysyhteistyöpolitiikassa (2),

—

ottaa huomioon Pariisin julistuksen avun tuloksellisuudesta ja Accran toimintasuunnitelman,

—

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 208 artiklan, jonka mukaan "unioni ottaa huomioon kehitysyhteistyöpolitiikan tavoitteet toteuttaessaan muita sellaisia politiikkoja, jotka voivat vaikuttaa kehitysmaihin",

—

ottaa huomioon kehitysyhteistyön rahoitusvälineen perustamisesta 18. joulukuuta 2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1905/2006 (3) 25 artiklan 1 kohdan b alakohdan,

—

ottaa huomioon Cotonoun sopimuksen 61 artiklan 2 kohdan,

—

ottaa huomioon 6. huhtikuuta 2006 antamansa päätöslauselman kehitysavun tehokkuudesta ja korruptiosta kehitysmaissa (4),

—

ottaa huomioon 5. toukokuuta 2010 antamansa päätöslauselman, joka sisältää huomautukset, jotka ovat erottamaton osa päätöstä vastuuvapauden myöntämisestä seitsemännen, kahdeksannen, yhdeksännen ja kymmenennen Euroopan kehitysrahaston talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna 2008 (5),

—

ottaa huomioon 3. helmikuuta 2011 vahvistamansa kannan neuvoston ensimmäisessä käsittelyssä vahvistamasta kannasta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen hyväksymiseksi kehitysyhteistyön rahoitusvälineen perustamisesta annetun asetuksen (EY) N:o 1905/2006 muuttamisesta (6),

—

ottaa huomioon Euroopan tilintarkastustuomioistuimen erityiskertomuksen nro 11/2010 "Miten komissio on hallinnoinut suoraa talousarviotukea Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioissa sekä Latinalaisen Amerikan ja Aasian maissa?",

—

ottaa huomioon komission vihreän kirjan neuvostolle, Euroopan parlamentille, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle "Kolmansille maille annettavan EU:n budjettituen tulevaisuus" (KOM(2010)0586),

—

ottaa huomioon komission vuonna 2007 julkaisemat suoran budjettituen ohjelmointia, suunnittelua ja hallinnointia koskevat ohjeet ("Guidelines on the Programming, Design & Management of General Budget Support"),

—

ottaa huomioon vuonna 2008 julkaistun komission kertomuksen budjettituen tehokkuudesta kehityksen rahoittamisessa (Budget Support – The Effective Way To Finance Development?),

—

ottaa huomioon AKT:n ja EU:n yhteisen parlamentaarisen edustajakokouksen taloudellisen kehityksen, rahoituksen ja kaupan valiokunnan mietinnön budjettituesta julkisen kehitysavun antamisen välineenä AKT-maissa,

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 48 artiklan,

—

ottaa huomioon kehitysyhteistyövaliokunnan mietinnön sekä ulkoasiainvaliokunnan, budjettivaliokunnan ja talousarvion valvontavaliokunnan lausunnot (A7-0206/2011),

A.

toteaa, että Lissabonin sopimuksen mukaisesti köyhyyden vähentäminen ja lopulta sen poistaminen on Euroopan unionin kehitysyhteistyöpolitiikan päätavoite,

B.

katsoo, että budjettituesta on tullut yksi merkittävimmistä tukimuodoista,

C.

toteaa, että monet avunantajat pitävät yleistä ja alakohtaista budjettitukea keinona tukea kumppanimaiden omaa vastuuta kestävistä kehityspolitiikoista ja uudistusprosesseista, vahvistaa vastuullisia kansallisia instituutioita ja järjestelmiä, edistää kasvua ja kehitystavoitteiden saavuttamista sekä vähentää köyhyyttä,

D.

ottaa huomioon, että toimiva valmiuksien kehittäminen on välttämätöntä, jotta ylipäänsä voidaan luoda edellytykset ohjelmaan perustuvalle lähestymistavalle, budjettituki tai pidemmälle viety malli mukaan luettuina,

E.

toteaa, että budjettituella on tarkoitus korjata perinteisen hankekohtaisen toimintamallin tiettyjä heikkouksia (korkeat transaktiokustannukset, hajanaiset rinnakkaisjärjestelmät) ja vahvistaa Lissabonin sopimuksessa painotettua EU:n toimien johdonmukaisuutta ja tehokkuutta,

F.

katsoo, että budjettituen avulla olisi voitava parantaa kehitysavun laatua ja tehokkuutta ja erityisesti tukea oman vastuun ja yhdenmukaistamisen periaatteita, sillä poliittinen vuoropuhelu tuenantajien ja -saajien välillä mahdollistaa tuen sovittamisen maiden köyhyyden vähentämiseen tähtäävissä kansallisissa strategioissa vahvistamien painopisteiden mukaiseksi,

G.

katsoo, että huolimatta riskeistä, joihin Euroopan tilintarkastustuomioistuin viittaa budjettituesta antamissaan kertomuksissa, budjettituen yleisten ehtojen "dynaaminen" tulkinta on yhä hyvin tärkeä poliittisen vuoropuhelun väline; huomauttaa kuitenkin, että budjettitukea ei tule missään tapauksessa pitää "avoimena sekkinä",

H.

toteaa, että tuensaajamaiden kaikille kumppaneilleen antamat sitoumukset saattavat silloin tällöin tehdä niiden käytön vaikeaksi, koska avunantajien asettamat ehdot osoittautuvat joskus keskenään ristiriitaisiksi,

I.

toteaa, että tähän asti Euroopan unioni on viitannut kumppanuussopimuksissa pikemminkin perusihmisoikeuksien (nk. ihmisoikeuksien ensimmäinen sukupolvi) loukkauksiin kuin sosiaalisten, taloudellisten ja sivistyksellisten oikeuksien (nk. ihmisoikeuksien toinen sukupolvi) loukkauksiin,

J.

katsoo, että kaikkien avunantajien olisi oltava yhteydessä toisiinsa, jotta vältetään ehtojen epäjohdonmukaisuus,

K.

ottaa huomioon, että Lissabonin sopimuksen 2 artiklan 3 kohdan mukaisesti yksi Euroopan unionin tavoitteista on kestävän sosiaalisen markkinatalouden edistäminen ja että tätä pitäisi soveltaa myös kehitysyhteistyöpolitiikan ja naapuruuspolitiikan suhteen,

L.

katsoo, että lisäämällä kumppanimaan hallituksen varainhoitoon liittyvää vastuuta kansalaisilleen voidaan merkittävästi edistää sen valmiuksien kehittämistä maan parlamentin harjoittaman valvonnan ja sen kansalaisyhteiskunnan harjoittaman julkisen talouden hoitoa koskevan tiedonvälityksen ansiosta,

1.

pitää tervetulleena komission aloitetta, joka määriteltiin budjettituesta annetussa vihreässä kirjassa ja jonka ensisijaisena päämääränä on edistää kumppanimaiden sisäsyntyistä kehitystä, ja kehottaa tarkentamaan budjettituen kelpoisuusehtoja siten, että vältetään mahdollisten poikkeamien ja tämäntyyppisen tuen väärinkäytön riskit ottamalla huomioon sellaiset tekijät kuin maiden sijoittuminen korruptioindeksissä;

2.

pitää myönteisenä Euroopan tason kuulemisprosessia; toivoo, että budjettituen myöntämiskäytäntöä analysoidaan objektiivisesti ja että sitä parannetaan sen tehokkuuden lisäämiseksi;

3.

muistuttaa, että Lissabonin sopimuksen määräysten mukaisesti köyhyyden vähentäminen ja poistaminen ovat Euroopan unionin kehitysyhteistyöpolitiikan päätavoite; korostaa, että köyhyydellä on monia ulottuvuuksia, kuten inhimillinen, taloudellinen, sosiokulttuurinen, sukupuoleen liittyvä, ympäristöön liittyvä ja poliittinen ulottuvuus, jotka kaikki on otettava huomioon EU:n kehitysyhteistyöpolitiikassa;

4.

katsoo, että EU:n tuella olisi saatava aikaan todellinen laadullinen muutos kumppanimaissa; tunnustaa, että budjettituki on tehokas väline tämän tavoitteen saavuttamiseksi edellyttäen, että sitä käytetään budjettituen ehtoja soveltaen ja rinnatusten tehokkaan poliittisen ja strategisen vuoropuhelun kanssa;

5.

korostaa, että politiikan johdonmukaisuus on olennaisen tärkeää ja ehdottoman välttämätöntä vaikuttavan kehitysyhteistyöpolitiikan täytäntöönpanossa; vaatii, että EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikassa olisi keskityttävä demokratian ja ihmisoikeuksien sekä rauhan ja turvallisuuden edistämiseen, sillä ne kaikki ovat kestävän kasvun perusedellytyksiä; kehottaa toteuttamaan järjestelmällisempiä toimia ilmastonmuutokseen sopeutumisen ja katastrofiriskien vähentämisen valtavirtaistamiseksi;

6.

katsoo, että verotus varmistaa riippumattoman rahoituslähteen kestävälle kehitykselle ja tarjoaa tärkeän linkin hallitusten ja kansalaisten välille kehitysmaissa; kehottaa julistamaan kestävän verohallinnon ja kattavan verotusinfrastruktuurin kehittämisen yhdeksi budjettituen painopisteeksi; suosittelee, että budjettitukeen sisällytetään veroparatiisien, veronkierron ja laittoman pääomapaon torjuminen;

7.

korostaa, että tarvittaessa on turvauduttava alakohtaiseen budjettitukeen, jotta voidaan kohdistaa enemmän tukea keskeisille perussosiaalialoille ja etenkin terveydenhuoltoon, koulutukseen sekä heikommassa asemassa olevien henkilöiden ja erityisesti vammaisten henkilöiden tukemiseen;

8.

korostaa, että budjettitukea ei saa käyttää EU:n taloudellisten ja strategisten etujen vahvistamiseen, vaan kehitysmaiden kehitystavoitteiden saavuttamiseen ja erityisesti köyhyyden ja nälän poistamiseen;

9.

palauttaa mieliin Euroopan unionin innovoivan roolin budjettituen alalla ja komission alan asiantuntemuksesta saatavan lisäarvon;

10.

panee merkille, että budjettituki voi parantaa hallitusten vastuunalaisuutta ja myös avunantajien koordinointia sitä seuraavan budjettikysymyksistä käytävän vuoropuhelun kautta; korostaa, että tämä saattaa parantaa koordinaatiota uusien avunantajien kanssa;

11.

korostaa, että EU:n tehtävänä on tarjota muille institutionaalisille toimijoille asiantuntemustaan erityisesti avun tuloksellisuutta käsitelleessä korkean tason Busanin foorumissa;

12.

painottaa, että komission ja budjettituen tarjoajien enemmistön soveltama dynaaminen toimintamalli sisältää riskejä, jotka on otettava asianmukaisesti huomioon; pyytää komissiota arvioimaan kansallisella tasolla budjettituen mahdollisia riskejä ja hyötyjä kumppanimaissa;

13.

pyytää unionia hallinnoimaan budjettitukea siten, että pyritään hyödyntämään sen täydentävyyttä muiden tukimuotojen kanssa;

14.

korostaa tarvetta lujittaa sekä komission valvontamekanismeja että kunkin budjettitukea saavan maan parlamentin suorittamaa valvontaa ja kansalaisyhteiskunnan harjoittamaa tiedonvälitystä; painottaa myös, että tuensaajamaiden julkisen talouden mahdollisimman tarkan valvonnan on oltava ennakkoehto mille tahansa varainsiirrolle;

15.

muistuttaa, että selvästi määritellyt, laajaa tukea nauttivat ja tiiviisti seuratut indikaattorit ovat välttämättömiä kolmansiin maihin annettavan budjettituen konkreettisten vaikutusten osoittamiseksi ja että budjettivallan käyttäjien olisi saatava säännöllisesti tietoja indikaattoreista ja ohjeista, jotka vaikuttavat budjettitukea koskevaan päätöksentekoon; korostaa, että indikaattorit on räätälöitävä paremmin kumppanimaiden erityistarpeisiin, jotta voidaan välttää komission soveltama yhden ainoan mallin periaate, joka saattaa haitata tavoitteiden saavuttamista;

16.

kehottaa asettamaan budjettituen ehdoksi saajamaiden talousarvioiden demokraattisen parlamentaarisen valvonnan; pyytää parlamenttien laajaa osallistumista ja kansalaisyhteiskunnan kuulemista kumppanimaissa, jotta budjettituen varojen käytöstä voidaan päättää demokraattisesti;

17.

kehottaa komissiota varmistamaan ennen budjettituen myöntämistä, että toimenpiteiden toteuttamisen tavoitteet ovat osa tuensaajamaan kansallisia ohjelmia ja että koordinoinnin, täydentävyyden ja johdonmukaisuuden periaatteita noudatetaan suhteessa muihin avunantajiin sekä täydentävyyden periaatetta suhteessa tuensaajamaan resursseihin;

18.

kehottaa komissiota EU:n budjettituen merkityksellisyyden varmistamiseksi rationalisoimaan ohjelmatyö- ja suunnitteluprosessinsa parantamalla budjettitukitoimien käynnistämistä koskevien päätösten valmistelua ja dokumentointia; kehottaa komissiota – ottaen huomioon että resurssien asettamat rajoitukset edustustoissa usein vähentävät niiden kykyä suorittaa tiettyjä toimintoja – tarjoamaan riittävästi pätevää henkilöstöä täytäntöönpanoprosessiin, sillä budjettituki edellyttää erilaisia analyyttisia taitoja hanke- ja ohjelmarahoituksen alalla;

19.

tähdentää, että tuensaajamaiden parlamenteilla ja kansalaisyhteiskunnan järjestöillä sekä paikallisviranomaisilla olisi oltava johtava rooli, sillä ne pystyvät parhaiten nimeämään painopistealat, valmistelemaan maakohtaiset strategia-asiakirjat ja seuraamaan määrärahojen kohdentamista; vaatii, että kansalliset parlamentit hyväksyvät maakohtaiset strategia-asiakirjat ja monivuotisen talousarvion kansalaisyhteiskunnan järjestöjä kuullen ennen tuenantajien kanssa budjettituesta käytävää poliittista vuoropuhelua parlamentaarisen valvonnan vahvistamiseksi;

20.

korostaa EU:n kehitysavun tehokkuuden merkitystä; kehottaa kehittämään EU:n tason riippumattomia arviointijärjestelmiä sekä valitusmekanismin, joka olisi avoin EU:n tukea saaville, sekä tukemaan maiden sisäisiä vastuumekanismeja;

21.

pyytää komissiota toimittamaan eritellyn kokonaisselvityksen paikallishallinnolle myönnetystä budjettituesta yleisesti ja aloittain ja selvittämään, millaisia mahdollisuuksia ja riskejä liittyy budjettituen osittaiseen hajauttamiseen, jotta paikallishallinnon toimijat saataisiin todella ottamaan vastuuta siitä;

22.

kehottaa unionia kunnioittamaan ja edistämään kehitysmaiden omaa vastuuta kehitysstrategiastaan ja olemaan syrjäyttämättä kotimaisia päätöksentekijöitä budjettituen ympärillä käydyllä politiikkaa koskevalla vuoropuhelulla, joka vaarantaa demokraattisen vastuun ja epäpolitisoi kotimaisen poliittisen todellisuuden;

23.

katsoo, että budjettituki on priorisoitava sellaisille hallinnon aloille, joilla on suurin vaikutus köyhyyden vähentämisessä, erityisesti terveys- ja opetusministeriöt;

24.

katsoo myös, että sukupuolinäkökohdat on sisällytettävä budjettitukeen ottamalla ne huomioon kaikissa talousarvioprosessin vaiheissa, edistämällä vuoropuhelua naisjärjestöjen kanssa ja ottamalla käyttöön sukupuolittain eriteltyjä indikaattoreita;

25.

korostaa, että keskinäisen vastuun vahvistamiseksi komission olisi vahvistettava välittävää rooliaan hallitusten, parlamentaarikkojen ja kansalaisyhteiskunnan välillä, ja katsoo, että tätä varten alakohtaisten ministeriöiden tukemiseen varattu osa budjettituesta voitaisiin käyttää myös parlamenttien ja kansalaisyhteiskuntien valmiuksien kehittämiseen, jotta ne voisivat hoitaa budjettituen valvojan tehtäväänsä täysimääräisesti;

26.

korostaa tuenantajien merkittävää asemaa kumppanimaiden tukemisessa niiden valmiuksien kehittämisessä ja paikallisen hankekohtaisen rahoituksen myönteisiä vaikutuksia köyhyyden vähentämisessä, osallistavassa kasvussa ja kestävässä kehityksessä kumppanimaissa;

27.

on huolissaan makrotaloudellisen vakauden mahdollisesta järkkymisestä ja heikoimmassa asemassa olevaan väestöön kohdistuvista vaikutuksista, jos budjettituki katkaistaisiin yhtäkkiä; esittää, että tuenantajien yhteisin toimin ja sen jälkeen kun kansalaisyhteiskuntaa ja kumppanimaiden parlamentteja on kuultu, otetaan käyttöön järjestely budjettitukimaksujen asteittaiseksi vähentämiseksi, jolla voitaisiin lieventää näitä vaikutuksia, edistää poliittista vuoropuhelua ja löytää yhdessä ratkaisuja ilmi tulleisiin ongelmiin;

28.

katsoo, että budjettitukea on ohjelmoidun avun tapaan syytä käsitellä siirtymäkauden välineenä ja että se ei saa haitata ponnisteluja maiden kapasiteetin vahvistamiseksi niiden kerätessä omia varoja, kuten veroja, tullakseen riippumattomiksi kolmansien maiden avusta;

29.

pyytää tuenantajia lisäämään budjettituen koordinointia ja ennustettavuutta ja korostaa, että on valmistauduttava pitkäaikaiseen sitoumukseen kumppanimaiden kanssa;

30.

kehottaa unionia ryhtymään asianmukaisiin toimiin saadakseen kolmansilta mailta sitoumuksen, että ne panostavat rahoitusvakauttansa edistävään mekanismiin;

31.

pitää välttämättömänä panna tehokkaasti täytäntöön kehitysyhteistyön rahoitusvälineen perustamisesta 18. joulukuuta 2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1905/2006 25 artiklan 1 kohdan b alakohtaan sisältyvä vaatimus, jossa edellytetään, että "komissio käyttää johdonmukaisesti tuloksiin ja tulosindikaattoreihin perustuvaa toimintatapaa ja määrittelee selkeästi asetetut ehdot sekä seuraa niiden noudattamista, tukee kumppanimaiden pyrkimyksiä kehittää parlamentaarista valvontaa ja tilintarkastusvalmiuksia ja lisätä avoimuutta ja yleisön tiedonsaantimahdollisuuksia", ja kehottaa komissiota laajentamaan nämä säännökset koskemaan myös Euroopan kehitysrahaston edunsaajamaiden (AKT-maiden) budjettitukea, johon toistaiseksi pätevät vain Cotonoun sopimuksen 61 artiklan 2 kohdan teknisemmät kriteerit;

32.

katsoo, että koska budjettituen käyttö on tärkeä strateginen päätös unionin suhteissa kumppanimaihinsa, SEUT-sopimuksen 290 artiklaa (delegoidut säädökset) on sovellettava tämän tukimuodon tukikelpoisuusehtojen määrittelyyn, ja neuvostolle ja parlamentille olisi lainsäädäntövallan käyttäjinä annettava täysi yhteispäätösvalta budjettituen hyväksymisessä, mukaan lukien oikeus tarvittaessa peruuttaa delegoitu säädös;

33.

huomauttaa, että selvästi riittämättömät valmiudet ja eritoten hallinnon heikkoudet estävät monia kehitysmaita saamasta budjettitukea;

34.

katsoo, että budjettitukea koskevissa rahoituspäätöksissä on odotettavissa olevien etujen ohella otettava huomioon myös tuenantaja- ja kumppanimaissa syntyvät lyhyen ja pitkän aikavälin riskit; toteaa, että tilintarkastustuomioistuin on samaa mieltä tästä arviosta, sillä se korostaa erityiskertomuksessaan (7), että on kehitettävä vakaa riskinhallintajärjestelmä ja pantava se täytäntöön;

35.

on huolissaan siitä, että tilintarkastustuomioistuin on vuosikertomuksessaan kahdeksannesta, yhdeksännestä ja kymmenennestä Euroopan kehitysrahastosta (EKR) rahoitetuista toimista varainhoitovuonna 2009 havainnut, että budjettitukimaksujen virhetaso on korkea sellaisten virheiden osalta, jotka eivät ole ilmaistavissa kvantitatiivisesti, mikä johtuu maksujen suorittamisehtojen noudattamista koskevan vakiomuotoisen ja jäsennellyn esitystavan puuttumisesta; panee samanaikaisesti merkille tukikelpoisuuden osoittamisessa aikaansaadun huomattavan parannuksen, jonka tilintarkastustuomioistuin on havainnut kymmenennen EKR:n yhteydessä ja joka johtuu nykyään rutiininomaisesti käytetyistä selkeämmistä arviointikehyksistä, ja pitää sitä myönteisenä;

36.

muistuttaa, että julkiset investoinnit julkishyödykkeisiin kuten koulutukseen, sosiaaliturvaan, infrastruktuuriin ja tuotantokapasiteettiin erityisesti pienviljelyssä ja paikallisten markkinoiden tukemisessa ovat onnistuneen kehitysstrategian kannalta ratkaisevan tärkeitä;

37.

kehottaa komissiota varmistamaan, että tulosten perusteella maksettaviin vaihtelevan suuruisiin eriin sovellettavissa erityisehdoissa yksilöidään selkeästi indikaattorit, tavoitteet, laskentamenetelmät ja varmennuslähteet ja että edustustojen raporteissa tarjotaan jäsennelty ja vakiomuotoinen esitys julkisen varainhoidon edistymisestä esittämällä selkeästi kriteerit, joiden perusteella edistymistä on määrä arvioida, sekä esitellään saavutettu edistys ja syyt siihen, miksi uudistusohjelmaa ei kenties ole toteutettu suunnitelman mukaisesti;

38.

kehottaa komissiota toteuttamaan kaikki tarvittavat toimenpiteet torjuakseen korruptiota tuensaajamaissa, muun muassa tarvittaessa keskeyttämään maksut; kehottaa tässä yhteydessä komissiota ylläpitämään tiivistä ja säännöllistä vuoropuhelua kumppanimaiden hallitusten kanssa korruptioon liittyvistä asioista ja kiinnittämään riittävästi huomiota tiettyjen tuensaajamaiden valmiuksien parantamista koskeviin tarpeisiin vastuujärjestelmien ja korruption torjuntamekanismien vahvistamiseksi;

39.

pitää avustusvirtojen ennustettavuutta yhtenä tärkeimmistä varojen käytön laadukkuuden varmistavista tekijöistä, koska sen avulla kumppanimaat voivat suunnitella menoja pitkällä aikavälillä ja rahoittaa alakohtaisten politiikkojen parantamistoimia; kannattaa sitä, että tätä olisi vahvistettava kumppanimaiden finanssipolitiikalla ja kansallisten tulojen hyödyntämisellä, jonka pitäisi pitkällä aikavälillä vähentää riippuvaisuutta tuesta;

40.

palauttaa mieliin, että riittämätön edistys julkisen talouden hoidossa sulkee yhä lukuisia maita budjettituen ulkopuolelle;

41.

katsoo, että budjettituki olisi toteutettava kehitysmaissa asteittain niin, että lähdetään liikkeelle rajatulla määrällä maita ja että määrää nostetaan sitä mukaa kun kumppanimaiden valmiudet paranevat;

42.

toistaa, että budjettitukea olisi käytettävä köyhyyden vähentämiseksi ja etenkin vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttamiseksi ja muun muassa kumppanuuden, avun tehokkuuden ja kehitysyhteistyöpolitiikan johdonmukaisuuden periaatteiden edistämiseksi; kannattaa tuloksiin perustuvia kannustimia, mutta korostaa, että maksujen suorittamisessa esiintyvien vaihtelujen olisi oltava mahdollisimman ennustettavia, jolloin vaihtelu ei vaikuta kielteisesti talousarviosuunnitteluun; toistaa, että budjettitukea olisi myönnettävä ainoastaan maille, jotka täyttävät hallintoa ja ihmisoikeuksien kunnioittamista koskevat vähimmäisvaatimukset ja vaalivat niitä; korostaa, että makrotaloudellisiin uudistuksiin liittyvien ehtojen on oltava yhteensopivia inhimillisen ja sosiaalisen kehityksen kanssa;

43.

kannustaa kehitysmaita ja komissiota edistämään osallistavaa kehitystä Cotonoun sopimuksen asiaankuuluvien määräysten ja asetuksen (EY) N:o 1905/2006 19 ja 20 artiklan mukaisesti ja erityisesti kansalaisyhteiskunnan sekä paikallisten ja alueellisten viranomaisten osallistumista ja kuulemista;

44.

painottaa, että kun budjettitukea myönnetään banaaneja toimittaville alan liitännäistoimenpiteiden piiriin kuuluville AKT-valtioille, on tärkeää sisällyttää hallinnon indikaattoreihin perustuvaan vaihtelevaan tukiosaan erityisehdot, joita ehdotettiin uudessa 17 a artiklassa, jota parlamentti ehdotti edellä mainitun 3. helmikuuta 2011 vahvistamansa kannan mukaisesti sisällyttämään asetukseen (EY) N:o 1905/2006;

45.

vaatii komissiota julkistamaan kehitysmaiden kanssa tehdyt budjettitukea koskevat sopimukset sekä vuosituhattavoitesopimukset;

46.

korostaa, että alakohtainen budjettituki voi joissakin olosuhteissa olla hyödyllinen välivaihtoehto, jonka ansiosta asianomaisille hallituksille ja parlamenteille voidaan antaa enemmän vastuuta tukivaroista samalla kun varat korvamerkitään vuosituhannen kehitystavoitteita varten;

47.

katsoo, että öljy- ja mineraalirikkaat maat pystyvät rahoittamaan oman kehityksensä ja torjumaan köyhyyttä läpinäkyvien veronkantojärjestelmien ja oikeudenmukaisten tulonsiirtojen avulla;

48.

arvioi, että vuosituhattavoitesopimukset ovat periaatteessa esimerkkejä tuloksiin sidotusta laadukkaasta budjettituesta (pitkäkestoisia, ennustettavia, keskittyneitä sosiaalialaan jne.); pyytääkin komissiota julkaisemaan vuonna 2011 arvion vuosituhattavoitesopimuksista ja arvioimaan, miten niitä voidaan levittää useampiin maihin;

49.

pyytää komissiota julkistamaan myös maakohtaisiin strategia-asiakirjoihin liittyvät ehdot ja tulosindikaattorit välitarkistuksen yhteydessä; katsoo, että budjettituen tulosindikaattorit on asetettava köyhyyden vähentämistavoitteiden ja vuosituhattavoitteiden saavuttamisen perusteella;

50.

kehottaa jälleen komissiota siirtymään panosten valvojasta tuotosten tarkastajaksi indikaattoreiden perusteella parantamalla raportointijärjestelmää niin, että se keskittyy ohjelmien vaikuttavuuteen;

51.

toteaa, että kehitysyhteistyöpolitiikan toimenpiteiden vaikuttavuudessa kumppanimaissa on otettava täysimääräisesti huomioon paikalliset olosuhteet ja niissä on kunnioitettava perussopimuksissa esitettyjä EU:n arvoja ja etenkin oikeusvaltio- ja demokratiaperiaatteita; korostaa, että tarpeiden on jatkossakin oltava ratkaiseva ehto EU:n kehitysavun myöntämiselle;

52.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita perustamaan julkisen rekisterin, johon budjettitukisopimukset, menettelyt ja kehitysindikaattorit listattaisiin avoimesti, maiden demokraattisten instituutioiden vahvistamiseksi ja keskinäisen vastuun varmistamiseksi;

53.

pyytää jäsenvaltioita toimimaan kansallisella ja unionin tasolla johdonmukaisemmin, kun on kyse kehitysyhteistyön toimintalinjoista; pyytää jäsenvaltioita hyödyntämään Euroopan ulkosuhdehallintoa budjettitukea koskevan koordinoinnin lisäämiseksi komission kanssa, jotta vältetään tietojen hajautuminen ja epäjohdonmukaisuudet;

54.

muistuttaa komissiota ja jäsenvaltioita siitä, että niiden on yhdenmukaistettava kehitysyhteistyönsä ja parannettava vastuunalaisuuttaan, joka koskee kaikkia osapuolia;

55.

on vakuuttunut siitä, että kolmansille maille tulevaisuudessa annettavan EU:n budjettituen perusteellisessa analysoinnissa on käsiteltävä myös Euroopan kehitysrahaston sisällyttämistä talousarvioon; on tietoinen nykytilanteen historiallisista ja institutionaalisista taustoista mutta uskoo, että neuvoston, jäsenvaltioiden ja AKT-maiden on aika tunnustaa, että nykytilanne haittaa EU:n budjettitukea koskevaa tehokkuutta, avoimuutta ja vastuuvelvollisuutta; korostaa kuitenkin, että talousarvioon sisällyttämisen ei pidä johtaa kehitysyhteistyöpolitiikan kokonaisrahoituskehyksen pienenemiseen;

56.

kehottaa jäsenvaltioita, komissiota ja Euroopan ulkosuhdehallintoa kohentamaan muilla politiikan aloilla vakiintuneiden käytäntöjen mukaisesti kolmansille maille annettavan budjettituen yhteensovittamista, jotta voidaan välttää tai poistaa päällekkäisyydet, epäjohdonmukaisuudet ja epäyhtenäisyydet; pitää valitettavana, että tarkasteluissa on käynyt ilmi, että alakohtaisella tasolla heikko politiikka ja heikot instituutiot ja palvelujen tuottamisjärjestelmät ovat saaneet tuenantajat käyttämään omia järjestelmiään hankkeiden toteuttamiseen ja toimimaan pikemminkin kahdenvälisesti kuin yhteensovitetusti, mitä ei voida hyväksyä etenkään rahoituksen ollessa niukkaa ja mikä hankaloittaa EU:n asemaa sen pyrkiessä pitämään sanansa tuen ennustettavuuden parantamisesta; vahvistaa, että EU:n budjettituen kaikissa vaiheissa aina valmistelusta toteutukseen on keskityttävä niihin erityisaloihin, joista saadaan eniten lisäarvoa;

57.

kehottaa komissiota lisäämään yleistä tietoutta budjettituen käyttöön sisältyvistä riskeistä mutta tuomaan samalla esiin tuen myönteisen vaikutuksen, joka ilmenee kumppanien voimaantumisena;

58.

kehottaa Euroopan unionia ja sen jäsenvaltioita jatkamaan rahoitustukeaan turvallisesti ja samaan aikaan antamaan neuvontatukea julkisten varojen teknokraattisen hallinnoinnin alalla;

59.

korostaa, että koordinoinnin kohentamisella olisi pyrittävä optimoimaan varojen käyttöä, tehostamaan parhaiden käytänteiden vaihtamista ja lisäämään budjettituen tehokkuutta;

60.

katsoo, että unionin olisi tiedostettava mittava poliittinen painoarvonsa ja sen tuottama lisäarvo ja omien toimiensa potentiaalisesti suuri merkitys, jotta unionin poliittinen vaikutus on oikeassa suhteessa annettuun rahoitustukeen;

61.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.

5.2.2013   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 33/46

—

ottaa huomion komission tiedonannon "Energiainfrastruktuurien painopisteet vuodelle 2020 ja sen jälkeen – Suunnitelma integroitua eurooppalaista energiaverkkoa varten" (KOM(2010)0677),

—

ottaa huomion komission yksiköiden valmisteluasiakirjan vaikutustenarvioinnista energiainfrastruktuurien painopisteistä vuodelle 2020 ja sen jälkeen – Suunnitelma integroitua eurooppalaista energiaverkkoa varten (SEC(2010)1395),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon "Energia 2020: Strategia kilpailukykyisen, kestävän ja varman energiansaannin turvaamiseksi" (KOM(2010)0639),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon "Eurooppa 2020 – Älykkään, kestävän ja osallistavan kasvun strategia" (KOM(2010)2020),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon "Uusiutuva energia: edistyminen vuoden 2020 tavoitteen saavuttamisessa" (KOM(2011)0031),

—

ottaa huomioon 23. huhtikuuta 2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/28/EY uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä sekä direktiivien 2001/77/EY ja 2003/30/EY muuttamisesta ja myöhemmästä kumoamisesta (1),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon "Vaihtoehdot kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi yli 20 prosentin tavoitteen ja hiilivuodon riskin arviointi" (KOM(2010)0265),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon "Etenemissuunnitelma – siirtyminen kilpailukykyiseen vähähiiliseen talouteen vuonna 2050" (KOM(2011)0112),

—

ottaa huomioon energia-alan sisämarkkinoiden kolmannen lainsäädäntöpaketin, jonka nimi on "Energiaa Euroopalle: todelliset ja toimitusvarmat energiamarkkinat" (2),

—

ottaa huomioon 20. lokakuuta 2010 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 994/2010 toimista kaasunsaannin turvaamiseksi (3),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon "Resurssitehokas Eurooppa – Eurooppa 2020 -strategian lippulaivahanke" (KOM(2011)0021),

—

ottaa huomioon 6. syyskuuta 2006 tehdyn Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen N:o 1364/2006/EY Euroopan laajuisia energiaverkostoja koskevien suuntaviivojen vahvistamisesta sekä päätöksen 96/391/EY ja päätöksen N:o 1229/2003/EY (4) kumoamisesta,

—

ottaa huomioon 13. heinäkuuta 2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 663/2009 yhteisön rahoitustukea energia-alan hankkeille koskevasta talouden elvytysohjelmasta (5),

—

ottaa huomioon komission kertomuksen Euroopan laajuisten energiaverkkojen toteuttamisesta vuosina 2007–2009 (KOM(2010)0203),

—

ottaa huomioon 6. toukokuuta 2010 antamansa päätöslauselman tieto- ja viestintätekniikan (TVT) hyödyntämisestä siirryttäessä energiatehokkaaseen ja vähähiiliseen talouteen (6),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon neuvostolle ja Euroopan parlamentille "Energiapolitiikka Euroopalle" (KOM(2007)0001),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon neuvostolle ja Euroopan parlamentille tärkeimpiä yhteenliitäntöjä koskevasta suunnitelmasta (KOM(2006)0846),

—

ottaa huomioon Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/72/EY (7), annettu 13 päivänä heinäkuuta 2009, sähkön sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä ja direktiivin 2003/54/EY kumoamisesta,

—

ottaa huomioon Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/73/EY (8), annettu 13 päivänä heinäkuuta 2009, maakaasun sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä ja direktiivin 2003/55/EY kumoamisesta,

—

ottaa huomioon 25. marraskuuta 2010 antamansa päätöslauselman asiakirjasta "Kohti uutta Euroopan energiastrategiaa kaudelle 2011–2010" (9),

—

ottaa huomioon 15. joulukuuta 2010 antamansa päätöslauselman energiatehokkuustoimintasuunnitelman tarkistamisesta (10),

—

ottaa huomioon 17. helmikuuta 2011 antamansa päätöslauselman Eurooppa 2020 -strategiasta (11),

—

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 194 artiklan,

—

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 170 artiklan, jonka mukaan unionin on myötävaikutettava Euroopan laajuisten verkkojen perustamiseen ja kehittämiseen liikenteen, teletoiminnan ja energian infrastruktuurien aloilla,

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 48 artiklan,

—

ottaa huomioon teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnan mietinnön sekä ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan ja aluekehitysvaliokunnan lausunnot (A7-0226/2011),

A.

ottaa huomioon, että suurimmat energiahaasteemme ovat ilmastonmuutokseen vastaaminen, energian toimitusvarmuuden ja energiariippumattomuuden vahvistaminen ja energian kokonaiskulutuksen sekä fossiilisten polttoaineiden tuonnin ja niitä koskevan riippuvuuden vähentäminen, energian toimittajamaiden ja energialähteiden monipuolistaminen, kilpailukyisten energian sisämarkkinoiden aikaansaaminen ja kestävän, kohtuuhintaisen, varman, tehokkaan ja yleisen energiansaannin turvaaminen,

B.

katsoo, että Euroopan unionin yhteinen energiapolitiikka on rakentunut yhteisestä tavoitteesta taata energiatuotteiden ja -palveluiden fyysisesti keskeytymätön saatavuus markkinoilla kaikille kuluttajille (kotitalouksille ja teollisuudelle) kohtuulliseen hintaan,

C.

katsoo, että on välttämätöntä taata toimitusvarmuus ja jäsenvaltioiden välisen solidaarisuuden vahvistuminen tilanteissa, joissa yksi jäsenvaltioista kohtaa energiakriisin,

D.

ottaa huomioon, että Lissabonin sopimus tarjoaa oikeusperustan sellaisen EU:n energiapolitiikan kehittämiselle, jolla edistetään jäsenvaltioiden välisten kansallisten ja alueellisten rajojen yli ulottuvien energiaverkkojen menestyksekästä yhteenliitettävyyttä, joka on välttämätöntä EU:n energiapolitiikan ja energia-alan solidaarisuuden muiden tavoitteiden saavuttamiseksi(energiamarkkinoiden toiminta, energiatehokkuus ja uusiutuva energia, toimitusvarmuus sekä energialähteiden ja toimitusmuotojen monipuolistaminen),

E.

katsoo, että mikäli unionin energiainfrastruktuuria ei ajoissa ajanmukaisteta, paranneta, liitetä yhteen ja mukauteta aiempaa kestävämpään ja tehokkaampaan energiantuotannon, -siirron ja -kulutuksen malliin, voidaan vaarantaa valmiudet saavuttaa vuoden 2020 energia- ja ilmastotavoitteet – erityisesti uusiutuvien energialähteiden sisällyttämistä ja niiden osuuden lisäämistä koskevat tavoitteet – ja heikentää EU:n vuoteen 2050 ulottuvaa pitkän aikavälin tavoitetta vähentää kasvihuonekaasupäästöjä 80–95 prosenttia,

F.

katsoo, että näin toteutettavia infrastruktuurin investointisuunnitelmia ja niihin liittyviä päätöksiä on tuettava pitkän aikavälin skenaarioilla, joissa otetaan huomioon oletetut saavutukset ja teknisen kehityksen lisätarpeet,

G.

katsoo, että uusiutuvien energialähteiden laajempi integrointi edellyttää, että Euroopan energiainfrastruktuuria on mukautettava jonkin verran siirron ja jakelun tasolla,

H.

toteaa, että kilpailukykyisten energianhintojen, toimitusvarmuuden ja kestävyyden sekä uusiutuvien energialähteiden tehokkaan laajamittaisen käytön aikaansaamiseksi tarvitaan avoimet, yhdennetyt ja kilpailukykyiset EU:n energiamarkkinat, ja katsoo, että kyseisten markkinoiden valmiiksi saattaminen on edelleen huomattava haaste kaikille jäsenvaltioille,

I.

pitää olennaisen tärkeänä voimassa olevan lainsäädännön oikea-aikaista ja täysimääräistä täytäntöönpanoa, mikä kattaa myös energia-alan kolmannen sisämarkkinapaketin vaatiman sääntelytyön ja riittävän ilmoittamisen energiainfrastruktuuriin tehtävistä investoinneista odotettaessa unionin tuomioistuimen tuomiota (12) asiasta, jotta käytössä on yhteenveto kysyntää ja tarjontaa koskevista mahdollisista puutteista sekä investoinneille aiheutetuista esteistä;

J.

toteaa, että jäsenvaltioiden välinen yhteenliitäntäkapasiteetti tai sen saatavuus on edelleen riittämätön unionin yhdessä kolmasosassa Eurooppa-neuvoston vuonna 2002 asettamaan kymmenen prosentin yhteenliitäntäkapasiteetin tavoitteeseen verrattuna, ja ottaa huomioon, että tietyt jäsenvaltiot ja alueet ovat edelleen eristyksissä ja riippuvaisia yhdestä ainoasta toimittajasta, mikä estää todellisen markkinoiden yhdentymisen, likviditeetin ja energiansiirrot,

K.

katsoo, että saarten ja syrjäisimpien alueiden, kuten Kanariansaarten, Madeiran, Azoreiden ja Ranskan syrjäisimpien alueiden energiainfrastruktuureihin liittyvät erityistarpeet olisi otettava huomioon,

L.

toteaa, että energiansiirtoverkosto ei ole Kaakkois-Euroopassa niin tiheä kuin mantereen muissa osissa,

M.

katsoo, että vaihtoehtoiset toimitus- ja siirtoreitit ja uudet yhteydet ovat tärkeitä, jotta voidaan varmistaa, että jäsenvaltioiden välinen yhteisvastuullisuus toimii,

N.

katsoo, että olisi kiinnitettävä erityistä huomiota hankkeisiin, joita ei vielä ole saatettu päätökseen mutta jotka EU on valinnut ensisijaisiksi hankkeiksi 6. syyskuuta 2006 Euroopan laajuisia energiaverkostoja koskevien suuntaviivojen vahvistamisesta sekä päätöksen 96/391/EY ja päätöksen N:o 1229/2003/EY kumoamisesta tehdyn Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen N:o 1364/2006/EY mukaisesti,

O.

katsoo, että kolmannen energiapaketin perusteella on luotu oikeudelliset puitteet, joilla pitäisi parantaa kilpailukykyä energiamarkkinoilla,

P.

katsoo, että nyt suunniteltujen energiainfrastruktuurien on oltava johdonmukaisia markkinoiden tarpeiden ja EU:n pitkän aikavälin ilmasto- ja energiatavoitteiden kanssa sekä näiden tavoitteiden täytäntöönpanon kanssa eri jäsenvaltioiden kansallisessa energiapolitiikassa ja että niissä olisi annettava etusija sellaisille energialähteille, joista ei aiheudu mitään yhteiskunnallisia ja ympäristökustannuksia,

Q.

katsoo, että kaasun ja sähkön siirtokapasiteettiin tehtävien investointien vahvistaminen on tarpeen, kun otetaan huomioon EU:n 20-20-20-energiatavoitteet sekä uusi erittäin vähähiilinen energiaympäristö vuoden 2020 jälkeen,

R.

ottaa huomioon energiainfrastruktuurin luomisen strategisen merkityksen Euroopan strategisen energiateknologiasuunnitelman (SET-suunnitelma) tavoitteiden saavuttamiseksi,

S.

katsoo, että energiatehokkuus tarjoaa tehokkaan ja kustannustehokkaan välineen kestävän energiatulevaisuuden aikaansaamiseksi ja että se voi energian kysyntää alentamalla myös vähentää tuontiriippuvuutta ja kasvavista kustannuksista johtuvaa teollisuuden siirtymistä muihin maihin sekä älykkäillä investoinneilla olemassa olevaan ja uuteen infrastruktuuriin vähentää tarvetta energiainfrastruktuuria koskeviin julkisen ja yksityisen sektorin investointeihin,

T.

katsoo, että älykkäät verkot tarjoavat merkittävän tilaisuuden luoda tehokas suhde energiantuotannon, energiansiirron ja -jakelun sekä loppukäyttäjien välille, mikä lisää energiatehokkuutta,

U.

katsoo, että kaakkoisakselin kaasujärjestelmien yhteenliitäntäkapasiteetin vahvistaminen pohjoisen ja etelän välisellä käytävällä edistää nesteytetyn maakaasun tuontikapasiteetin ja Iberian niemimaan maanalaisen varastointikapasiteetin avulla EU:n toimitusvarmuutta ja on samalla tärkeä askel kohti energian sisämarkkinoiden aitoa yhdentymistä,

V.

ottaa huomioon, että pitkälliset lupamenettelyt ja hallintoelinten välisen koordinaation puute voivat johtaa merkittäviin viivästyksiin ja lisäkustannuksiin, erityisesti rajat ylittävissä hankkeissa,

W.

toteaa, että rajatylittävien hankkeiden pitkällistä lupamenettelyä sekä kustannusten kohdentamista koskevien menetelmien ja hyötyjen ja kustannusten jakamista koskevien välineiden puutetta pidetään merkittävänä esteenä niiden kehitykselle,

X.

katsoo, että on taattava korkealaatuinen julkinen keskustelu ja että EU:n ympäristölainsäädäntö on otettava asianmukaisesti huomioon,

Y.

ottaa huomioon, että sääntelyviranomaisilla on tärkeä tehtävä luoda kuluttajiin suuntautuvat, yhdennetyt ja kilpailukykyiset energian sisämarkkinat,

Z.

katsoo, että komission tiedonannon "Energiainfrastruktuurien painopisteet vuodelle 2020 ja sen jälkeen – Suunnitelma integroitua eurooppalaista energiaverkkoa varten" mukaan tulevan vuosikymmenen aikana tarvitaan 200 miljardia euroa energiainfrastruktuuritarpeiden rahoittamiseen; katsoo myös, että puolet tästä summasta täytyy saada jäsenvaltioista,

AA.

toteaa, että markkinapohjaiset välineet sekä käyttäjä maksaa -periaate ovat edelleen energiainfrastruktuurin rahoituksen perusta mutta että avointen ja tapauskohtaisten kriteerien perusteella julkista rahoitusta on kuitenkin käytettävä rajallisesti tiettyjen Euroopan edun mukaisten hankkeiden rahoittamiseen, jotka eivät ole kaupallisesti täysin toteuttamiskelpoisia, koska on välttämätöntä turvata yhtäläiset toimintaolosuhteet unionin energian sisämarkkinoilla, huolehtia toimitusvarmuudesta, estää kilpailun vääristyminen ja edistää uusiutuvan energian tehokasta integrointia,

AB.

katsoo, että hyvin laajamittaisia investointeja on pantava täytäntöön mahdollisimman nopeasti,

AC.

katsoo, että alueellisilla yhteisöillä on olennaisen tärkeä rooli siinä mielessä, että ne ovat huomattavia toimijoita energia-alalla, koska niillä on vastuuta monissa toimissa, jotka liittyvät aluesuunnitteluun ja -hallintoon, toimilupien myöntämiseen, suuria infrastruktuurihankkeita, investointeja, julkisia hankintoja ja tuotantoa koskevien lupien myöntämiseen, sekä siitä syystä, että ne toimivat kuluttajan lähellä,

1.

korostaa, että viranomaisilla on yleinen velvollisuus täyttää yleisen edun mukaiset yhteiskunnalliset ja ympäristötavoitteet mutta että asianmukaisesti säännellyillä markkinoilla olisi oltava päävastuu energiainfrastruktuurin kehittämisestä;

2.

pitää olennaisen tärkeänä voimassa olevan lainsäädännön oikea-aikaista, moitteetonta ja täysimääräistä täytäntöönpanoa, mikä kattaa myös energia-alan kolmannen sisämarkkinapaketin vaatiman sääntelytyön, jotta saadaan aikaan yhdennetyt ja kilpailukykyiset EU:n sisämarkkinat viimeistään vuoteen 2014 mennessä;

3.

korostaa tarvetta toteuttaa voimassa olevia toimintalinjoja ja säännöksiä siten, että nykyistä energiainfrastruktuuria käytetään paremmin EU:n kuluttajien hyödyksi; kehottaa komissiota ja energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyövirastoa (ACER) valvomaan tiukemmin säännösten, kuten "käytä tai menetä" -periaatetta koskevien sääntöjen, kansallista täytäntöönpanoa;

4.

katsoo, että uuden infrastruktuurin hyödyntämiseksi täysimääräisesti tarvitaan EU:n strategiaa, joka on kehitetty yhteistyössä kaikkien sidosryhmien kanssa, ja korostaa, että infrastruktuurihankkeiden valintaa varten on kehitettävä sisämarkkinasääntöjen mukainen täydentävä, yhtenäinen menetelmä, katsoo, että tässä menetelmässä olisi otettava huomioon eurooppalainen ja alueellinen näkökulma, jotta voidaan poistaa asianomaiset erot ja optimoida sosioekonomiset ja ympäristövaikutukset;

5.

korostaa, että energiainfrastruktuurihankkeiden suunnittelussa on noudatettava täysin ennalta varautumisen periaatetta; katsoo, että toimintasuunnitelmista on tehtävä tapauskohtaisesti kattava ympäristövaikutusten arviointi, jossa otetaan huomioon paikalliset ja alueelliset ympäristöolot;

6.

pitää tarpeellisena turvata EU:n energiaraaka-aineiden toimitusvarmuuden asianmukainen taso ja luoda hyvät suhteet unionin ulkopuolisten maiden, toisin sanoen energiaraaka-aineita toimittavien maiden ja energiaraaka-aineiden kauttakulkumaiden kanssa tekemällä yhteistyötä alueellisten ja maailmanlaajuisten energiaraaka-aineiden toimitus- ja kuljetusjärjestelmien puitteissa;

7.

korostaa, että vuoden 2020 energiainfrastruktuurin arvioinnissa käytettävän viiteskenaarion on oltava avoin ja johdonmukainen Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 194 artiklan mukaisten yleisten energiapolitiikan tavoitteiden ja EU:n vuoden 2050 etenemissuunnitelman sekä muiden EU:n politiikanalojen (esimerkiksi liikenne, rakennukset ja päästökauppajärjestelmä), 20 prosentin energiansäästötavoitteen saavuttamiseen tarvittavien energiatehokkuustoimien (erityisesti energiatehokkuutta koskeva suunnitelma) ja erityisesti uusiutuvaa energiaa koskevan teknologian kehityksen mahdollisen vaikutuksen ja sähköajoneuvojen merkittävämmän aseman sekä älykkäiden verkkojen käyttöönoton ja "älykkäät kaupungit ja alueet" -aloitteiden käynnistämisen kanssa;

8.

tukee Smart Cities -innovaatiokumppanuuden nopeaa aloittamista ja kehottaa kestävän kaupunkikehityksen suunnitteluprosessiin osallisia asianomaisia kumppaneita edistämään enemmän ja käyttämään paremmin hyödyksi JESSICA- ja ELENA-aloitteiden tarjoamia mahdollisuuksia kestävään energiaan investoimiseksi paikallistasolla, jotta voidaan auttaa kaupunkeja ja alueita panemaan alulle toteuttamiskelpoisia investointihankkeita energiatehokkuuden, puhtaasti palavien ja uusiutuvien energialähteiden sekä kestävän kaupunkiliikenteen aloilla; viittaa lisäksi mahdolliseen rajat ylittävään rahoitukseen naapurimaiden kanssa eurooppalaisen naapuruuden ja kumppanuuden välineen (ENPI) rajoissa;

9.

korostaa, että on määritettävä tärkeysjärjestyksen ja kustannustehokkuuden mukaan, missä infrastruktuuri voitaisiin minimoida energiatehokkuustoimilla, missä nykyistä kansallista ja rajatylittävää infrastruktuuria voidaan parantaa tai nykyaikaistaa ja missä tarvitaan uutta infrastruktuuria ja missä se voidaan rakentaa nykyisen energia- tai energiansiirtoinfrastruktuurin oheen;

10.

katsoo, että energiankulutuksen ja saastepäästöjen vähentäminen ja energiatehokkuuden lisääminen voidaan toteuttaa ottamalla käyttöön energiatehokkuutta lisääviä ohjelmia rakennus- ja kuljetusaloilla;

11.

pitää tärkeänä määritellä energian kysynnän ja tarjonnan mahdollisia tulevia aukkoja sekä tuotannon ja siirtoinfrastruktuurin mahdollisia tulevia puutteita;

12.

pitää tärkeänä yhdenmukaistaa EU:n markkinasuunnittelua ja yhteisten eurooppalaisten infrastruktuurihankkeiden kehittämistä, jotta varmistetaan Euroopan sisäisten yhteenliitäntöjen ja kolmansien maiden kanssa tehtyjen yhteenliitäntöjen hallinnointi;

13.

katsoo, että sähköinfrastruktuurin kehittäminen EU:n ja kolmansien maiden välille ja joissakin tapauksissa olemassa oleva sähköinfrastruktuuri voi luoda hiilivuodon riskin tai lisätä sen riskiä siellä, missä se on jo olemassa; kehottaa komissiota arvioimaan tätä mahdollisuutta ja tarvittaessa esittämään toimenpiteitä, joilla EU voi puuttua tähän ongelmaan tehokkaasti esimerkiksi vaatimalla uusiutuvaa energiaa koskevan direktiivin 2009/28/EY noudattamista;

14.

kehottaa verkkopalvelujen tarjoajia, sääntelyviranomaisia, ACER mukaan luettuna, ja komissiota luomaan yhteistyössä verkkopalvelujen tarjoajien ja viranomaisten kanssa kolmansiin maihin tarvittavat olosuhteet EU:n ja kolmansien maiden sähköinfrastruktuurien yhteentoimivuuden ja vakauden varmistamiseksi ja siten jäsenvaltioiden energiavarmuuden edistämiseksi;

15.

korostaa, että olisi keskityttävä rajat ylittävien hankkeiden ohella myös sisäisiin siirtojärjestelmiin, jotka ovat ratkaisevia energiamarkkinoiden yhdentymiselle, ja uusiutuvan energian tuotannon markkinoille pääsyyn ja järjestelmien varmuuteen, sekä sellaisista energiasaarekkeista ja maiden sisäisten siirtojen pullonkauloista eroon pääsemiseen, jotka vaikuttavat Euroopan sähköjärjestelmään kokonaisuudessaan; pitää tärkeänä varmistaa, että syrjäiset alueet ja niiden paikalliset tarpeet otetaan asianmukaisesti huomioon;

16.

korostaa, että on luotava uusi infrastruktuuri, jolla päästään eroon energiasaarekkeista ja riippuvuudesta yhdestä toimittajasta ja jolla parannetaan toimitusvarmuutta;

17.

korostaa, että yksikään EU:n jäsenvaltioiden alue, saarialueet mukaan luettuina, ei saa jäädä eristyksiin EU:n kaasu- ja sähköverkoista vuoden 2015 jälkeen tai kokea energiavarmuutensa olevan uhattuna asianmukaisten liitäntöjen puuttumisen vuoksi;

18.

suhtautuu myönteisesti komission ponnistuksiin edistää alueellista yhteistyötä ja kehottaa antamaan enemmän ohjausta kyseisten alueellisten aloitteiden osalta;

19.

kiinnittää huomiota mahdollisuuksiin, joita nykyiset EU:n alueelliset yhteistyöjärjestelyt tarjoavat rajat ylittävien energiainfrastruktuurihankkeiden, erityisesti uusiutuvaan energiaan liittyvien hankkeiden kehittämiseen ja tehostamiseen, ja vaatii, että alueellisen yhteistyön välineitä (Euregiot, EAYY:t) käytetään tähän tarkoitukseen;

20.

on sitä mieltä, että alueellisia aloitteita pitäisi syventää ja kehittää edelleen, koska ne heijastavat parhaiten kunkin alueen energiajärjestelmän toimintaehtoja (esim. alueen tuotantolähteiden rakenne, tuulivoima, verkkorajoitteet, lähteiden saatavuus);

21.

korostaa, että kansallisella ja EU:n laajuisella kuntien ja alueiden välisellä yhteistyöllä edistetään energiasaarekkeiden poistamista sekä energian sisämarkkinoiden aikaansaamista ja energiainfrastruktuurihankkeiden toteuttamista; katsoo, että Euroopan alueellista yhteistyötä koskeva koheesiopolitiikan tavoite sekä makroalueelliset strategiat voivat lisätä alueiden välisten hankkeiden yhteistyömahdollisuuksia, jotta paikalliset ja alueelliset epätavanomaiset energialähteet liitetään tehokkaasti ja älykkäästi suuriin energiaverkkoihin; tähdentää, että infrastruktuurihankkeiden asianmukaisella koordinoinnilla voidaan taata paras mahdollinen kustannus-hyötysuhde ja maksimoida EU:n rahoituksen käytön tehokkuus; katsoo tässä yhteydessä, että alueellista yhteistyötä olisi parannettava etenkin määriteltyjen painopisteiden ja EU:n alueiden välisen johdonmukaisuuden kannalta;

22.

pyytää komissiota ja jäsenvaltioita ottamaan käyttöön toimia, joilla varmistetaan, että siirtoverkonhaltijoilla on asianmukaisia kannustimia tutkia mahdollisia yhteenliitäntöjä alueellisesta tai EU:n näkökulmasta ja että niiden investointisuunnitelmat perustuvat energiaverkkojen yhteenliitäntöjen sosioekonomisiin vaikutuksiin eivätkä pelkästään hankkeiden taloudellisiin näkökohtiin, ja katsoo, että näin vältetään siirtokapasiteetin riittämätön rahoittaminen;

23.

kehottaa komissiota esittämään vuoden 2011 loppuun mennessä ratkaisuehdotuksia Euroopan unionin koordinaattorin Georg Wilhelm Adamowitschin kolmannessa vuosikertomuksessaan 15. marraskuuta 2010 kuvailemiin, tavoitteita koskeviin konflikteihin, joita ilmenee esimerkiksi kiireellisen ja välttämättömän uuden infrastruktuurin rakentamistarpeen ja tiukkojen ympäristönsuojelusääntöjen välillä;

24.

vaatii kansainvälisten yleissopimusten, kuten Espoon yleissopimuksen, noudattamisen varmistamista ennen alueiden välisten hankkeiden toteuttamista tai kehittämistä ja korostaa, että energiaverkkoja laajennettaessa on tarpeen tavoitella erityisesti Venäjän ja Valkovenäjän sekä Baltian maiden yhteistyön vahvistamista ja edistää tässä yhteydessä EU:n ja Venäjän välistä energia-alan vuoropuhelua erityisesti EU:n jäsenvaltioiden ja alueiden energiavarmuuden takaamiseksi;

25.

pitää myönteisenä komission päätöstä ottaa käyttöön stressitestejä Euroopan ydinvoimalaitoksia varten; katsoo, että uudet säädösehdotukset ydinturvallisuutta koskevan yhteisen kehyksen käyttöönottamiseksi ovat välttämättömiä, jotta turvallisuusvaatimuksia parannetaan jatkuvasti Euroopassa;

26.

toteaa, että energiainfrastruktuureihin liittyy huomattavia riskejä, mukaan lukien toiminnallisia riskejä (esimerkiksi ylikuormitus ja toimitusten katkeaminen), luonnon aiheuttamia riskejä (esimerkiksi maanjäristykset ja tulvat), ympäristöön liittyviä riskejä (esimerkiksi saastuminen sekä elinympäristöjen ja biologisen monimuotoisuuden katoaminen) taikka ihmisen aiheuttamia ja poliittisia riskejä (kuten turvallisuusriskit ja terrorismi); kehottaa siksi toteuttamaan älykkäiden verkkojen kehittämistä koskevat päätökset, kuten elintärkeästä infrastruktuurista annetussa direktiivissä 2008/114/EY säädetään; ehdottaa jäsenvaltioille, että ne kartoittavat riskit älykkäiden verkkojen toteutusta koskevaa päätöksentekoa ja niiden tulosten seurantaa varten, jotta voidaan parantaa verkkojen yhteenliitettävyyttä;

27.

kehottaa komissiota arvioimaan mahdollisuutta sisällyttää toimiin sellaiset energiainfrastruktuurin ensisijaiset hankkeet, joilla parannetaan Euroopan nykyisten tärkeiden energiainfrastruktuurien (kaasu- ja öljyputket, sähköverkot, ydinvoimalat, nesteytetyn maakaasun vastaanottoterminaalit ja niin edelleen) turvallisuutta ja varmuutta onnettomuuksien, luonnonilmiöiden ja ihmisten aiheuttamien katastrofien varalta;

28.

katsoo, että kymmenvuotisessa verkon kehittämissuunnitelmassa määritellään asiaankuuluvat sähkö- ja kaasuinfrastruktuurihankkeet ja että siinä olisi myös vahvistettava painopistealat, joiden perusteella valitaan ne Euroopan edun mukaiset hankkeet, joita on kehitettävä EU:n energia- ja ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi, häiritsemättä sisämarkkinoiden toimintaa; katsoo tässä yhteydessä, että yhteenliitäntäkapasiteettia pitäisi tarkastella samalla tasolla kuin 20-20-20-tavoitteita ja että kymmenvuotista verkon kehittämissuunnitelmaa olisi siten pidettävä välineenä, jolla valvotaan 10 prosentin yhteenliitäntätavoitteen noudattamista;

29.

kehottaa komissiota esittämään EU:n tulevan sähkö- ja kaasuinfrastruktuurisuunnittelun hallinnan parantamiseksi konkreettisen ehdotuksen, jolla parannetaan avoimuutta ja lisätään yleisön osallistumista EU:n ensisijaisten tavoitteiden määrittelyyn sellaisen laajemman sidosryhmien osallistumisprosessin puitteissa (mukaan lukien esimerkiksi energia-ala, riippumattomat asiantuntijat, kuluttajajärjestöt ja kansalaisjärjestöt); katsoo, että teknisten suunnittelutietojen julkaiseminen on keskeistä tämän osallistumisen varmistamiseksi;

30.

katsoo, että olisi kiinnitettävä huomiota sellaisten ulkomaisten yritysten tai niiden tytäryhtiöiden omistuksessa olevaan EU:n energiainfrastruktuuriin, joilla ei ole avointa hallintorakennetta ja joihin ulkomaiset hallitukset vaikuttavat kohtuuttomasti; kehottaa komissiota tekemään ehdotuksia, joilla otetaan käyttöön riittävät oikeudelliset ja institutionaaliset takeet tältä osin erityisesti, kun on kyseessä mahdollisuus saada EU:n julkista rahoitusta;

31.

katsoo, että kymmenvuotisen verkon kehittämissuunnitelman avulla edistetään jatkuvaa EU:n kaasunsiirto- ja sähkönsiirtoinfrastruktuurin kehittämisohjelmaa EU:n pitkän aikavälin suunnittelunäkymien puitteissa energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyöviraston valvonnassa ottaen asianmukaisesti huomioon kolmannen sisämarkkinapaketin keskeiset säädökset;

32.

korostaa, että tätä alhaalta ylöspäin suuntautuvaa lähestymistapaa on täydennettävä hyvin jäsennellyllä ylhäältä alaspäin suuntautuvalla näkemyksellä, jossa on eurooppalainen näkökulma;

33.

korostaa, että siirto- ja jakeluinfrastruktuurin rakentamisen edistäminen uusiutuvan energian ja uusien sähkönkäytön muotojen (esimerkiksi sähkö- ja plug-in-hybridiajoneuvot) tehokasta ja älykästä integrointia varten on olennainen edellytys yleisten energiatavoitteiden menestyksekkäälle saavuttamiselle; suhtautuu myönteisesti tulevalle Euroopan superverkolle ja Firenzen foorumissa vahvistetuille pilottihankkeille annettuun ensisijaiseen asemaan; pyytää komissiota kuulemaan kaikkia asiaankuuluvia sidosryhmiä, jotta sähkönsiirron valtaväylien toteuttamista voidaan vauhdittaa integroituna ja siirtokeskuksiin pohjautuvana verkkona liitäntöjen, järjestelmän selviytymiskyvyn ja toiminnan joustavuuden optimoimiseksi ja kustannusten vähentämiseksi, sulkematta ulkopuolelle laajempaa eurooppalaista maantieteellistä aluetta, ja kehottaa komissiota esittämään Euroopan parlamentille vuoden 2014 puoliväliin mennessä luonnoksen, jossa otetaan mahdollisimman täydellisesti huomioon uusiutuvan energian siirtoon liittyvät erityistarpeet;

34.

muistuttaa, että saari- ja vuoristoalueille ominaiset maantieteelliset esteet vaikeuttavat pahoin niiden yhdistämistä EU:n energiaverkkoon; kehottaa siksi komissiota ottamaan huomioon alueiden erilaiset olosuhteet ja kiinnittämään erityistä huomiota alueisiin, joilla on erityisiä maantieteellisiä ja väestörakenteeseen liittyviä ominaisuuksia, kuten saariin, vuoristoalueisiin ja harvaan asuttuihin alueisiin, energialähteiden monipuolistamiseksi ja uusiutuvan energian käytön edistämiseksi, jotta vähennetään riippuvaisuutta tuontienergiasta; vaatii komissiota sisällyttämään saarien energiajärjestelmien erityistilanteen energiainfrastruktuurien painopisteisiinsä vuodeksi 2020;

35.

korostaa, että on välttämätöntä, että energiainfrastruktuureja ja niiden merialuesuunnitteluun liittyvää suhdetta koskevat eri politiikat ovat johdonmukaisia, ja katsoo, että tämä voisi olla hyödyllistä myös suurten offshore-tuulipuistohankkeiden kokonaisstrategiaan sisällyttämisen kannalta;

36.

muistuttaa kuitenkin komissiota siitä, että jokaista jäsenvaltioita olisi tuettava turvallisuuteen liittyvistä ja taloudellisista syistä sekä kestävän energian tuottajana että kuluttajana;

37.

korostaa alueellisen energiantuotannon kehittämisen tärkeyttä energiaomavaraisuuden takaamisessa Euroopan eri alueilla ja erityisesti Baltian alueella, joka on yhä erillään muista ja riippuvainen yhdestä toimituslähteestä; ottaa huomioon alueiden monipuoliset resurssit ja luonnonvarojen mukanaan tuomat mahdollisuudet, joita olisi vastedes pyrittävä hyödyntämään täysimääräisesti energiantuotannon monipuolistamiseksi;

38.

hyväksyy tehokkaiden kaasuinfrastruktuurien merkityksen toimituslähteiden monipuolistamisen ja toimitusvarmuuden lisäämisessä, energian sisämarkkinoiden toiminnan parantamisessa ja näin ollen energiariippuvuuden vähentämisessä ja ottaa samalla huomioon tarpeen vähentää energia-alan päästöjä huomattavasti vuoteen 2050 mennessä; korostaa, että kaasuinfrastruktuureja koskevia joustavuusvaatimuksia olisi lisättävä ja täydennettävä erityisesti, jotta voidaan varmistaa virtaussuuntien kääntäminen ja yhteenliitännät; korostaa, että kaasuinfrastruktuuria olisi kehitettävä ja otettava siinä täysimääräisesti huomioon nesteytetyn maakaasun ja paineistetun maakaasun terminaalien, kuljetusalusten ja varastointikapasiteetin osuus sekä haihduttamisen avulla saatavan biomassan ja biokaasun kehittäminen;

39.

pitää myönteisenä komission lausuntoa siitä, että maakaasu tulee olemaan tärkeä varapolttoaine; korostaa kuitenkin, että myös muilla energiamuodoilla ja energiavarastoilla on oltava tällainen rooli toimitusvarmuuden takaamiseksi; painottaa, että kattava energiamuotojen yhdistelmä on myös jatkossa varman ja kustannustehokkaan energiahuollon perusta;

40.

huomauttaa, että toisin kuin kaikki muut infrastruktuureja koskevat investoinnit, joita EU on suunnitellut kannustavansa, kaasuverkkojen yhteenliitännät ja kaasun varastointi ovat vuonna 2009 annetun kaasunsaannin turvaamisasetuksen mukaan pakollisia infrastruktuureja; pyytää komissiota arvioimaan EU:n rahoituksen tarpeen vuonna 2009 annetussa asetuksessa edellytettävien infrastruktuuriparannusten toteuttamiseksi;

41.

kehottaa komissiota arvioimaan epätavanomaisia kaasulähteitä ottaen huomioon oikeudelliset seikat, elinkaariarvion, käytettävissä olevat varannot, ympäristövaikutukset ja taloudellisen kannattavuuden; pyytää komissiota tekemään perusteellisen arvioinnin epätavanomaisten maakaasulähteiden käytön potentiaaleista eduista ja riskeistä Euroopan unionissa niin, että arviointi perustuu tärkeimpien energialähteiden yhtäläiseen kohteluun;

42.

katsoo, että vaikka talouden hiilidioksidipäästöjen vähentyminen johtaa fossiilisen energian käytön asteittaiseen vähentymiseen, öljyn osuus EU:n energian tuotannosta on vielä useiden vuosien ajan huomattava, minkä vuoksi EU:n öljynkuljetus ja öljynjalostusinfrastruktuurin kilpailukykyä on ylläpidettävä siirtymävaiheen aikana, jotta EU:n kuluttajille voidaan taata varma ja edullinen tuotteiden tarjonta;

43.

korostaa yhdennetyn energiainfrastruktuurisuunnittelun merkitystä maatalouden ja pienimuotoisille maaseudun energialähteille, jotta voidaan edistää hajautettua energiantuotantoa, markkinoille osallistumista ja maaseudun kehittämistä; painottaa EU:n direktiivissä 2009/28/EY määritellyn uusiutuvien energialähteiden ensisijaisen verkkoon pääsyn merkitystä;

44.

huomauttaa, että verkkoja on valmisteltava ja mukautettava uudistetun yhteisen maatalouspolitiikan seurauksena maa- ja metsätaloudesta saatavan sähkön ja biokaasun kaltaisen energian tuotantoa varten;

45.

katsoo, että huomiota olisi kiinnitettävä uusiin teknologisiin ratkaisuihin soihdutetun kaasun, hukkalämmön ja muun vastaavan teollisuuden jäte-energian hyödyntämiseksi;

46.

korostaa infrastruktuurin merkitystä jakelutasolla sekä tuottajakuluttajien ja jakeluverkonhaltijoiden tärkeää osuutta hajautettujen energiatuotteiden ja kysyntäpuolen tehokkuustoimien liittämisessä järjestelmään; huomauttaa, että antamalla kysyntäpuolen hallinnalle ja energiantuotannolle ensisijainen asema vahvistettaisiin huomattavasti hajautettujen energialähteiden integrointia ja edistettäisiin energiapolitiikan kokonaistavoitteiden saavuttamista; uskoo, että tämä pätee myös kansallisiin infrastruktuurihankkeisiin, joilla on jäsenvaltioiden rajojen ulkopuolelle ulottuvia myönteisiä vaikutuksia energia-alan sisämarkkinoiden tuotannon tai yhteenliitäntöjen kannalta;

47.

kehottaa komissiota esittämään vuoteen 2012 mennessä konkreettisia aloitteita energian varastointivalmiuksien kehittämisen edistämiseksi (mukaan luettuina monikäyttöiset kaasu- ja vetylaitokset, älykkäät sähköajoneuvojen kääntövirta-akut, pumpattavan vesivoiman varastointi, hajautettu biokaasun varastointi, korkean lämpötilan aurinkoteknologia, paineilman varastointi ja muut innovatiiviset teknologiat); kehottaa komissiot arvioimaan muita energian varastointia koskevia aloitteita, jotta uusiutuvan energian integrointi voidaan toteuttaa mahdollisimman tehokkaasti;

48.

katsoo, että kaupunkien kaukolämpö- ja jäähdytysverkostojen nykyaikaistamisen ja tehokkuuden parantamisen täytyy olla Euroopan unionille avainasia ja että se täytyy ottaa huomioon ja sitä täytyy tukea vastaavalla tavalla yhtä lailla nykyisen rahoituskehyksen tarkistamisella kuin tulevien rahoitusnäkymienkin puitteissa;

49.

on tyytyväinen tähän mennessä laadittuihin hiilidioksidin talteenotto-, kuljetus- ja varastointihankkeisiin; kehottaa komissiota laatimaan pikaisesti väliraportin, jossa arvioidaan myös tekniseltä ja taloudelliselta kannalta hiilivoimaloissa käytettävän hiilidioksidin talteenottoon ja varastointiin liittyvän EU:n tukeman kokeellisen teknologian tuloksia;

50.

kehottaa komissiota – yhteistyössä asianomaisten sidosryhmien, mukaan lukien asianomaisten verkkopalvelujen tarjoajien ja markkinatoimijoiden, kanssa – arvioimaan kriittisesti ja tarvittaessa tarkistamaan energiainfrastruktuurien painopisteitä koskevassa tiedonannossa annettuja investointitarpeita koskevia lukuja erityisesti energiatehokkuutta parantavien toimenpiteiden avulla saavutettavan kysynnän vähentämisen osalta ja pyytää sitä tiedottamaan neuvostolle ja parlamentille todennäköisesti tarvittavista investoinneista;

51.

toteaa, että pääoma- ja käyttökustannusten ohella merkittäviä ympäristöön liittyviä kustannuksia aiheutuu energiainfrastruktuurihankkeiden rakentamisesta, käytöstä ja käytöstäpoistosta; pitää hyvin tärkeänä, että nämä ympäristöön liittyvät kustannukset otetaan huomioon kustannus-hyötyanalyysissa koko elinkaaren kustannusten perusteella;

52.

katsoo, että siirtoverkonhaltijoita olisi vaadittava asettamaan kaikki voimansiirtojohdot kokonaan markkinoiden käytettäviksi, jolloin voitaisiin estää siirtokapasiteetin varaaminen rajat ylittävää tasapainottamista varten jne.; katsoo, että tämä on toteutettava Euroopan sähkö- ja kaasualan sääntelyviranomaisten ryhmän (ERGEG) nykyisiin hyviä käytäntöjä koskeviin suuntaviivoihin perustuvan sitovan lainsäädännön avulla;

53.

tukee jäsenvaltioiden välisen yhteistyön tehostamista useita jäsenvaltioita kattavien alueellisten sääntelyviranomaisten perustamiseksi; pitää tervetulleina vastaavia aloitteita yksittäisten alueellisten siirtoverkonhaltijoiden perustamiseksi;

54.

vaatii komissiota ja energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyövirastoa pyrkimään luomaan EU:n yhteiset päivänsisäiset markkinat vuoteen 2014 mennessä, koska ne mahdollistaisivat energiaa koskevan vapaan kaupankäynnin kaikkien jäsenvaltioiden ja/tai eri hinta-alueiden välisten siirtoverkon liitosyksiköiden osalta;

55.

katsoo, että energiainfrastruktuureja olisi suunnattava aiempaa enemmän loppukäyttäjille ja että niissä olisi keskityttävä aiempaa enemmän jakelujärjestelmän kapasiteetin ja kulutuksen väliseen vuorovaikutukseen, ja korostaa reaaliaikaisten ja kaksisuuntaisten sähkövirtojen ja tiedonkulun tarvetta; panee merkille uuden luotettavan sähköjärjestelmän edut, sillä se yhdistää tehokkaat tekniikat, materiaalit ja palvelut, kuten älykkäät mittarit, älykkäät verkot ja yhteentoimivat tieto- ja viestintätekniikkapohjaiset tarjonta- ja kysyntäpuolen energianhallintapalvelut, joihin kuuluu kuluttajia hyödyttävä innovatiivisten ja dynaamisten hinnoittelumallien ja kysynnän hallintajärjestelmien kehittäminen;

56.

pitää tärkeänä edistää käyttäjäystävällisten tekniikoiden kehittämistä ja kysyntäpuolen hallintaa, jotta voidaan varmistaa älyverkkoteknologian ja kysynnän hallintajärjestelmien käyttöönotto ja hyödyntää älyverkkoja täysimääräisesti kaikkien sidosryhmien eduksi;

57.

korostaa, että älykkäiden verkkojen käyttöönoton olisi oltava energiainfrastruktuurien painopistealueita, jotta voidaan saavuttaa EU:n energia- ja ilmastotavoitteet, koska sen avulla mahdollistetaan jaetun uusiutuvan energian integrointi, sähköajoneuvojen käyttöönotto, energiariippuvuuden vähentäminen, energiatehokkuuden parantaminen sekä sähköjärjestelmän joustavuuden ja kapasiteetin lisääminen; uskoo, että älykkäät verkot tarjoavat ainutlaatuisen tilaisuuden edistää Euroopan teollisuuden ja erityisesti pk-yritysten innovointia, työpaikkojen syntymistä ja kilpailukykyä;

58.

pyytää komissiota edistämään suuria älykkäiden verkkojen demonstrointihankkeita parhaana keinona mitata näiden verkkojen kustannus-hyötysuhdetta eurooppalaiselle yhteiskunnalle; huomauttaa, että näitä hankkeita varten tarvittaviin investointeihin liittyvien riskien jakamiseksi tarvitaan Euroopan sähköverkkoaloitteen (EEGI) tosiasiallisesti tarjoaman julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksien kehyksen alaista julkista rahoitusta;

59.

huomauttaa, että älykkäät verkot ovat syntyneet sähkö- sekä ja tieto- ja viestintäteknologian yhdistymisestä, joten erityistä huomiota on kiinnitettävä näiden kahden alan väliseen yhteistyöhön esimerkiksi Euroopan radiotaajuuksien tehokkaan käytön ja älykkäiden energiatoimintojen ymmärtämiseksi suunniteltaessa tulevaa tavaroiden internetiä; kehottaa komissiota laatimaan yhteistyösuunnitelman asianomaisten yksikköjen (muun muassa tutkimuksen pääosasto, energian pääosasto ja tietoyhteiskunnan ja viestinten pääosasto) kesken, jotta ne edistävät mahdollisimman johdonmukaisesti ja yleisesti ottaen tehokkaasti älykkäiden verkkojen käyttöönottoa ja käyttöä energiapolitiikan toimien perusperustana;

60.

kehottaa komissiota arvioimaan muiden lainsäädäntöaloitteiden tarpeen älykkäiden verkkojen täytäntöönpanoa varten kolmannen energian sisämarkkinapaketin sääntöjen mukaisesti; katsoo, että arvioinnin toteuttamisen yhteydessä on otettava huomioon seuraavat tavoitteet: i) käyttöön liittyvien tietojen riittävän avoimuuden ja toimijoiden ja fyysisten käyttöliittymien välisen jakamisen varmistaminen, ii) hyvin toimivien energiapalvelumarkkinoiden luominen ja iii) asianmukaisten kannustimien tarjoaminen verkko-operaattoreille investointien tekemiseksi älykkäisiin verkkoihin liittyviin älykkäisiin teknologioihin;

61.

vaatii panostamaan voimakkaammin jakelujärjestelmän kapasiteetin ja kulutuksen väliseen vuorovaikutukseen EU:n yhteisen älykkäitä verkkoja koskevan strategian avulla ja katsoo, että älykkäitä verkkoja koskevat tekniset standardit olisi hyväksyttävä Eurooppa-neuvoston 4. helmikuuta 2011 antamissa päätelmissä korostetun mukaisesti viimeistään vuoden 2012 loppuun mennessä;

62.

korostaa, että verkkojen olisi sovelluttava uusille osallistujille kotitalouksien ja pk-yritysten kaltaisten uusien pienimuotoisten tuotantolähteiden toiminnan helpottamiseksi;

63.

katsoo, että tutkimuksen ja kehityksen seitsemännessä ja kahdeksannessa puiteohjelmassa pitäisi ensisijaisesti luoda soveltamisala sähköautojen yksityiseen latausinfrastruktuuriin liittyvää älykkäiden energiaverkkojen teknologiaa varten, jotta kyseisellä alalla voidaan ottaa nopeasti käyttöön hajautettu kaksisuuntainen energiaverkko;

64.

panee merkille tarpeen vakaan sääntelykehyksen laatimiseksi, jotta älykkäiden verkkojen rakentamista varten Euroopassa tarvittavia erittäin suuria investointeja voidaan edistää;

65.

korostaa, että älykkäiden verkkojen standardointi ja yhteentoimivuus on asetettava etusijalle; kehottaa jäsenvaltioita vauhdittamaan yhdessä eurooppalaisten ja kansainvälisten standardointielinten ja teollisuuden kanssa sähköajoneuvojen, latausinfrastruktuurin ja älykkäiden verkkojen ja älykkäiden mittausjärjestelmien teknisiä ja turvastandardeja koskevaa työtä, jotta se saadaan päätökseen vuoden 2012 loppuun mennessä; korostaa, että teknologioiden olisi perustuttava kansainvälisiin standardeihin teknologioiden kustannustehokkuuden varmistamiseksi, mikä parantaisi järjestelmän yhteentoimivuutta ja tarjoaisi kuluttajille eri ratkaisuvaihtoehtoja;

66.

tunnustaa, että älykkäiden mittausjärjestelmien standardointityö etenee Euroopan komission eurooppalaisille standardointielimille (CEN, Cenelec ja ETSI) antaman standardointia koskevan toimeksiannon M/441 mukaisesti, ja korostaa, että älykkäitä mittareita koskevissa teknisissä standardeissa olisi otettava huomioon seuraavat älykkäitä mittareita koskevan CEN/Cenelec/ETSI-koordinointiryhmän (SM-CG) loppuraportissa määritellyt lisätoiminnot:

67.

pitää tervetulleena Euroopan sähköverkkoaloitteen (EEGI) puitteissa tehtyä ja komission älykkäisiin siirtoverkkoihin keskittyvän asiantuntijaryhmän tekemää työtä; vaatii komissiota ottamaan mitä suurimmissa määrin huomioon niiden vuoden 2011 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana annettavat päätelmät älykkäitä verkkoja koskevasta erityislainsäädännöstä;

68.

painottaa, että älykkäiden mittareiden tavoitteena on antaa kuluttajille mahdollisuus valvoa ja hallita tehokkaasti omaa sähkönkulutustaan;

69.

huomauttaa, että jos asiasta tehdään myönteinen päätös, jäsenvaltiot ovat velvollisia asentamaan älykkäät mittarit vähintään 80 prosentille loppukäyttäjistään vuoteen 2020 mennessä, ja palauttaa mieliin Euroopan uudessa digitaalisessa asialistassa: 2015.eu sovitun välitavoitteen, jonka mukaan 50 prosentilla kotitalouksista olisi oltava käytössään älykkäät mittarit vuoteen 2015 mennessä;

70.

korostaa, että jäsenvaltioiden olisi tuettava riittävää määrää kotitalouskuluttajia koskevia pilottihankkeita lisätäkseen niiden julkista hyväksyntää ja vauhdittaakseen innovaatioprosessia kolmannen energiamarkkinapaketin mukaisesti; kehottaa komissiota ehdottamaan kolmannessa energiapaketissa edellytetyn arvioinnin perusteella lisätoimia sen varmistamiseksi, että älykkäät mittarit asennetaan kaikille muille kuin kotitalousasiakkaille vuoteen 2014 mennessä; katsoo, että tätä vaatimusta ei tule soveltaa toistaiseksi mikroyrityksiin; kehottaa laatimaan selkeät säännöt turvallisuuden, yksityisyyden ja tietojen suojaamisesta voimassa olevan EU:n lainsäädännön mukaisesti;

71.

painottaa, että energianhallintalaitteiden käyttöönotosta, erityisesti älykkäiden mittarien asentamisesta kotitalousasiakkaiden käyttöön, on oltava ennen kaikkea selvästi tuntuvaa hyötyä loppukäyttäjälle; korostaa, että kuluttajille on tiedotettava heidän energiankulutuksestaan, jotta kuluttajat saadaan osallistumaan aktiivisesti energian säästämispyrkimyksiin, ja vaatii keskittymään erityisesti tiedotuskampanjojen luomiseen, koulutuksen tarjoamiseen, selkeään laskutukseen, kustannustehokkuuden varmistamiseen ja käyttäjäystävällisten tekniikoiden kehittämisen edistämiseen;

72.

korostaa tältä osin tutkimuksen ja innovoinnin tukemisen olevan ehdottoman tärkeää; tutkimusta ja innovointia on tuettava aktiivisella rahoituspolitiikalla sekä jatkossa kehitettävillä uusilla innovatiivisilla välineillä, kuten eurooppalaisella innovoinnin tukirahastolla tai eurooppalaisella patenttirahastolla;

73.

vaatii komissiota ja jäsenvaltioita edistämään standardoitujen ja toimilupiin perustuvien radiotaajuusalueiden valikoiman tarjoamista älykkäitä mittareita ja verkkoja varten;

74.

kehottaa komissiota arvioimaan yhdessä Euroopan tietosuojavaltuutetun kanssa uusien tietosuojatoimenpiteiden tarpeen, eri toimijoiden roolit ja vastuualueet muun muassa omistajuuteen, hallussapitoon ja tietojen saamiseen ja luku- ja muuttamisoikeuksiin liittyvien tietojen saantia, hallussapitoa ja käsittelyä koskevien kysymysten osalta ja antamaan tarvittaessa asianmukaisia säädöksiä ja/tai suuntaviivoja;

75.

suhtautuu myönteisesti komission määrittämiin ensisijaisiin käytäviin ja on samaa mieltä siitä, että rajallisten varojen käyttö on optimoitava; toistaa, että vaikka infrastruktuurihankkeiden suunnittelu ja kehittäminen ovat ensisijaisesti markkinoiden vastuulla, EU:n tehtävänä on edistää tiettyjä hankkeita myöntämällä niille "Euroopan edun mukaisen hankkeen" asema ja tarjoamalla joillekin niistä julkista rahoitusta;

76.

kehottaa laatimaan selkeät ja avoimet menetelmät, joiden avulla voidaan valita ensisijaiset hankkeet, joilla vastataan EU:n välittömiin tarpeisiin; korostaa, että Euroopan edun mukaiset hankkeet olisi valittava puolueettomien ja avointen perusteiden nojalla ja että kaikkien sidosryhmien olisi osallistuttava valintaan;

77.

korostaa, että kaikkien Euroopan edun mukaisten hankkeiden olisi edistettävä EU:n energiapolitiikan tavoitteiden – sisämarkkinoiden aikaansaaminen, energiatehokkuuden ja uusiutuvan energian sekä toimitusvarmuuden edistäminen – saavuttamista ja että niiden avulla olisi voitava myötävaikuttaa merkittävästi

78.

katsoo, että hankkeiden ensisijaisuuden perustelemiseksi olisi otettava huomioon seuraavat perusteet:

79.

katsoo, että hankkeiden ensisijaisuuden perustelemiseksi olisi otettava huomioon myös seuraavat kriteerit:

80.

painottaa alueellisen yhteistyön merkitystä periaatteiden suunnittelussa, toteuttamisessa ja valvomisessa sekä investointisuunnitelmien ja erityisten hankkeiden laatimisessa; uskoo, että suuralueita (kuten Baltian ja Tonavan alueita) koskevat olemassa olevat suunnitelmat voivat olla myös malleina yhteistyöfoorumeille, kun energiahankkeista sovitaan ja niitä toteutetaan;

81.

huomauttaa, että on tarpeen jatkaa energian sisämarkkinoiden yhdentämistä tukemalla erityisesti hankkeita, joilla varmistetaan naapurimaiden kansallisten energialähdevalikoimien tasapainoinen koostumus;

82.

korostaa, että kilpailun ja kaiken energiainfrastruktuurin markkinavetoisen kehityksen, myös kaukolämpö- ja jäähdytysjärjestelmien, tiellä olevat esteet on poistettava;

83.

muistuttaa, että saaristoalueiden olosuhteista johtuvat maantieteelliset esteet tekevät alueiden integroitumisen unionin energiaverkkoon erittäin vaikeaksi ja että näille alueille olisi annettava erityiskeinoja niiden energiariippuvuuden vähentämiseen joko kehittämällä niiden sisäsyntyistä potentiaalia uusiutuvien energiamuotojen alalla tai edistämällä energiatalouden energiatehokkuutta;

84.

korostaa, että avoimuutta olisi edistettävä tiedottamalla yleisölle selkeästi kunkin hankkeen tarkoituksesta ja teknisistä suunnittelutiedoista; katsoo, että perusteiden noudattamista koskevat todisteet olisi tarkistettava julkisten kuulemisten puitteissa;

85.

katsoo, että suurten infrastruktuurihankkeiden lisäksi on tuettava myös pienempiä hankkeita, joista voidaan saada paljon lisäarvoa ja jotka saadaan vietyä nopeammin päätökseen;

86.

vaatii komissiota varmistamaan, että Euroopan edun mukaisiksi hankkeiksi katsottavat hankkeet täyttävät edellä esitetyt perusteet myös hyväksymisen jälkeen; on sitä mieltä, että jos hankkeeseen tehdään suuria muutoksia, on arvioitava uudelleen, voidaanko hanke katsoa Euroopan edun mukaiseksi;

87.

on samaa mieltä siitä, että Euroopan edun mukaisten hankkeiden oikea-aikainen täytäntöönpano on taattava, ja suhtautuu myönteisesti komission ehdotukseen lupien myöntämismenettelyjen sujuvoittamisesta, paremmasta koordinoinnista ja parantamisesta sekä nopeuttamisesta edellyttäen, että toissijaisuusperiaatetta ja lupamenettelyjä koskevaa kansallista toimivaltaa kunnioitetaan, ja katsoo, että olisi toimittava näin, jotta kyseisten alojen olemassa olevat määräajat eivät jarruttaisi kaikkia yksityisten sijoittajien innovaatioaikeita;

88.

suhtautuu myönteisesti siihen, että kullekin Euroopan edun mukaiselle hankkeelle perustetaan kansallinen yhteysviranomainen (keskitetty palvelupiste), joka toimii ainoana hallinnollisena yhteystahona hankkeen toteuttajien ja lupamenettelyssä mukana olevien eri viranomaisten välillä; katsoo, että rajat ylittävissä hankkeissa on taattava kansallisten keskitettyjen palvelupisteiden laajempi koordinointi ja komission vahvempi asema kyseisessä koordinoinnissa; huomauttaa, että ennen uusien keskitettyjen palvelupisteiden perustamista komission ja kansallisten viranomaisten on hyödynnettävä nykyisiä elimiä täysimääräisesti;

89.

painottaa, että kansallisen yhteysviranomaisen on oltava riippumaton ja vapaa poliittisista tai taloudellisista vaikutteista; on sitä mieltä, että Euroopan edun mukaiset hankkeet on käsiteltävä saapumisjärjestyksessä ja komission tulevassa ehdotuksessa asetettavan määräajan kuluessa;

90.

pitää tärkeänä hankkeiden oikea-aikaista päätökseen saattamista ja laadukasta sidosryhmien vuoropuhelua; kehottaa komissiota käyttämään varoitusjärjestelmää, jossa varoituksen vakavuus kasvaa asteittain, jos jäsenvaltio ei käsittele hyväksymisehdotusta kohtuullisen ajan kuluessa, ja seuraamaan tarkkaan, varmistetaanko kansallisilla hallintomenettelyillä Euroopan edun mukaisten hankkeiden asianmukainen ja nopea toteuttaminen; suhtautuu myönteisesti siihen, että vaikeuksien ilmetessä otetaan käyttöön viitteellinen määräaika, jonka kuluessa asianomaisten toimivaltaisten viranomaisten on tehtävä lopullinen päätös; kehottaa komissiota siinä tapauksessa, että lopullista päätöstä ei anneta, tutkimaan, voidaanko tällaisen viivästyksen katsoa merkitsevän sitä, että jäsenvaltio estää EU:n energia-alan sisämarkkinoiden asianmukaisen ja nopean toteuttamisen;

91.

kehottaa komissiota määrittämään ottaen huomioon hankkeiden moninaiset erityisominaisuudet ja hankkeiden alueelliset piirteet; olisiko mahdollista luoda yhteisiä tai koordinoituja menettelyjä, joiden mukaisesti aloitetaan keskeisiä ad hoc -toimenpiteitä ja parhaita käytäntöjä (muun muassa säännöllinen tiedonvaihto, oikea-aikainen päätöksistä tiedottaminen ja yhteiset ongelmanratkaisumekanismit), ja arvioimaan välimiesmenettelyn sopivuutta käytettäväksi lopullisena päätöksentekovälineenä;

92.

painottaa tarvetta omaksua osallistavampi toimintaperiaate ja tunnustaa, että paikallisväestön laajemman hyväksynnän varmistaminen energiainfrastruktuurihankkeille liittyy tiiviisti siihen, että paikallisväestölle annetaan riittävästi tietoa hankkeiden tarkoituksista ja mahdollistamalla paikallisväestön osallistuminen hankkeiden kehittämiseen mahdollisimman varhain; vaatii, että kansalaisyhteiskunta osallistuu kaikilla tasoilla – kansalaisjärjestöt, teollisuus, työmarkkinaosapuolet ja kuluttajajärjestöt – Euroopan edun mukaisia hankkeita koskevaan kuulemismenettelyyn; kehottaa komissiota ottamaan käyttöön kuulemis- ja arviointijärjestelmän parhaiden käytäntöjen ja infrastruktuurien saaman kansalaisten hyväksynnän erittelemiseksi ja levittämiseksi;

93.

ottaen huomioon, että alueiden kestävät energiastrategiat ovat tärkeitä niiden kehitysmahdollisuuksille, tähdentää tarvetta perustaa foorumi, jossa vaihdetaan alueilta saatuja parhaita käytänteitä ottamalla huomioon sellaisten kuntien ja alueiden menestysesimerkit, jotka ovat erikoistuneet uusiutuvaan energiaan sekä energiasäästöihin ja -tehokkuuteen; kehottaa tässä yhteydessä perustamaan konsultointi- ja arviointijärjestelmän, jonka avulla määritetään mahdollisuuksien mukaan parhaat käytänteet ja infrastruktuurin yleistä tukea koskeva tietämys sekä levitetään niitä;

94.

painottaa, että energiainfrastruktuurihankkeiden suurin haaste on saada niille paikallisen yleisön hyväksyntä; on vakuuttunut siitä, että kansalaisten ja päättäjien hyväksyntä ja luottamus voidaan saavuttaa vain energiainfrastruktuurihankkeita koskevia päätöksiä edeltävillä avoimilla keskusteluilla;

95.

pyytää komissiota arvioimaan, onko olemassa olevien energiakäytävien nykyaikaistaminen ja parantaminen parempi vaihtoehto kuin uusien käytävien luominen energiatehokkuuden ja yleisen hyväksyttävyyden kannalta;

96.

suosittaa kattavampia tietoja Euroopan unionissa sijaitsevien energiaverkostojen merkityksestä; kehottaa komissiota harkitsemaan eurooppalaista tieto- ja viestintäkampanjaa, joka ulottuu energiaverkostojen kansalliselle ja paikalliselle tasolle;

97.

huomauttaa, että verkkoinvestoinnit ovat riippuvaisia suhdanteista ja että niitä pitäisi tarkastella historiallisesta näkökulmasta; panee merkille, että suuri osa viime vuosikymmeninä rakennetusta ja keskitettyihin voimaloihin liitetystä infrastruktuurista vanhenee; panee merkille, että yhteiskunta edellyttää nykyisen infrastruktuurin toiminnan jatkamisen ja uuden infrastruktuurin käyttöönoton kustannusten optimointia julkisten ja yksityisten toimijoiden välisten yhteistyökumppanuuksien ja innovatiivisten rahoitusvälineiden kehittämisen avulla; korostaa, että infrastruktuuria koskevista vaatimuksista on varmistuttava asianmukaisesti ja on vältettävä lukitsemasta ylijäämäkapasiteettia ottamalla kustannustehokas energiatehokkuuspotentiaali täysimääräisesti huomioon;

98.

korostaa, että markkinoiden tehokkaalla toiminnalla olisi rahoitettava suuri osa tarvittavien infrastruktuuri-investointien kustannuksista asianmukaisen kustannustenjaon, läpinäkyvyyden, syrjimättömyyden ja kustannustehokkuuden periaatteiden perusteella sekä käyttäjä maksaa -periaatteen mukaisesti; kehottaa komissiota arvioimaan, missä määrin voimassa oleva kannustinsääntely riittää antamaan tarvittavia suuntaviivoja markkinoille ja mitä täydentäviä toimia, mukaan lukien kustannusten jakoa koskevien sääntöjen parantamista koskevia toimia, tarvitaan;

99.

katsoo, että jos mitään sääntelyvaihtoehtoa ei ole käytettävissä eivätkä markkinat yksin kykene kattamaan tarvittavia investointeja, EU:n rahoitusta voidaan pyytää joidenkin rajoitettujen Euroopan edun mukaisten hankkeiden rahoittamiseen, jotka eivät ole erityispiirteidensä vuoksi kaupallisesti kannattavia mutta joiden kehittäminen on välttämätöntä EU:n energiatavoitteiden saavuttamiselle; katsoo, että julkista rahoitusta voidaan käyttää edistämään yksityisiä investointeja siten, että laaditaan innovatiivinen valikoima rahoitusvälineitä, ja edellyttäen, että sillä ei vääristetä kilpailua;

100.

toteaa, että Euroopan aluekehitysrahastosta rahoitetaan runsaasti energia- ja muita infrastruktuurihankkeita ja tähdentää koheesiopolitiikan merkittävää paikallista ja alueellista asemaa energiatehokkuuden parantamisessa ja unionin uusiutuvan energian tavoitteiden saavuttamisessa;

101.

korostaa, että koheesiorahaston ja rakennerahastojen olisi oltava jatkossakin keskeisellä sijalla infrastruktuurihankkeissa; katsoo, että olisi erehdys pyrkiä luomaan koheesiopolitiikan varoista uusi alakohtainen rahasto;

102.

kehottaa komissiota kilpailun vääristymisen ja vääränlaisten investointikannusteiden luomisen sekä jäsenvaltioiden välisten perusteettomien vaihtelujen välttämiseksi varmistamaan, että infrastruktuuri-investointien rahoitus on markkinapohjaista, edellyttäen kuitenkin, että myös yleinen etu – erityisesti paikallisella ja alueellisella tasolla sekä alueilla, joilla on maantieteellisiä erityispiirteitä, kuten saaret, vuoristoalueet ja hyvin harvaan asutut alueet – taataan rajallisella määrällä julkista rahoitusta, josta on oltava tuloksena innovatiivinen valikoima rahoitusvälineitä, joka edistää yksityisiä investointeja;

103.

katsoo, että Euroopan unionin olisi rahoitettava hankkeita, jotka eivät ole kaupallisesti houkuttelevia ja jotka eivät pysty houkuttelemaan yksityisiä sijoittajia mutta jotka ovat välttämättömiä unionin eristäytyneiden alueiden liittämiseksi Euroopan unionin sähkö- ja kaasuverkkoihin, sillä tämä on olennainen osa yhtenäisten energiamarkkinoiden luomista Euroopan unioniin;

104.

kehottaa komissiota tekemään julkisen rahoituksen mahdolliseksi vain niille jäsenvaltioille, jotka ovat kaikilta osin saattaneet voimassa olevan EU:n lainsäädännön osaksi kansallista lainsäädäntöään ja jotka soveltavat sitä oikein, kolmannessa sisämarkkinapaketissa annetut sääntelysäädökset mukaan luettuina;

105.

kehottaa komissiota tarkistamaan energiainfrastruktuureja koskevia valtiontukisääntöjä ja esittämään tarvittaessa ehdotuksia näiden sääntöjen muuttamiseksi, jotta valtiot voivat kannustaa infrastruktuurien nykyaikaistamiseen; kehottaa samalla komissiota antamaan uuden ohjeasiakirjan hankkeiden julkisesta rahoituksesta ja voimassa olevasta valtiontukilainsäädännöstä, jossa esitetään selkeät perusteet energiainfrastruktuurien julkiselle rahoitukselle; painottaa, että tämä asiakirja on laadittava yhteistyössä energian pääosaston, kilpailun pääosaston ja aluepolitiikan pääosaston kesken, jotta voidaan välttää epäjohdonmukaisuus komission säännöissä;

106.

kehottaa strategisten tavoitteiden perusteella ottamaan huomioon maantieteellisen periaatteen tulevien energia-alan tukien yhteydessä infrastruktuurin sekä tutkimuksen ja kehityksen alalla; vaatii lisäksi, että kehittyneiden alueiden olisi saatava lisää tutkimukseen ja kehitykseen osoitettuja tukia vain siinä tapauksessa, että tuettua toimintaa toteutetaan yhdessä muita alueita heikommin kehittyneiden alueiden kanssa;

107.

korostaa, että vakaa, ennakoitavissa oleva ja asianmukainen sääntelykehys sekä uusien infrastruktuurien asianmukainen tuotto ja kannustimet ovat olennaisen tärkeitä investointien edistämisen kannalta; painottaa, että sääntelijöiden olisi tehostettava uuden teknologian toteutusta markkinakannustimien ja kokeiluhankkeiden avulla;

108.

uskoo, että yksityisellä rahoituksella voidaan auttaa tarvittavien energiainfrastruktuurien rakentamista ajallaan, sillä yksin infrastruktuureihin liittyvä haaste on niin suuri, että yksityisiä varoja on saatava asianmukaisesti käyttöön; katsoo, että kun yksityiset sijoittajat tarttuvat infrastruktuureihin liittyviin haasteisiin, komission olisi laadittava selkeät ohjeet markkinatoimijoiden ja yksityisten sijoittajien osallistumisesta niin kutsuttuihin "yksityisiin linjoihin"; uskoo, että markkinoiden toimintaan kohdistuvaa mahdollista vaikutusta koskevat huolet saadaan hälvennettyä, jos yksityisten linjojen on pakko luovuttaa koko kapasiteettinsa markkinoille;

109.

korostaa, että markkinapohjaisia välineitä, kuten kustannusten jakamista koskevien sääntöjen parantaminen, hankkeiden joukkovelkakirjalainat, kiertävät rahastot, uusiutuvan energian sijoitusrahastot, muut kuin kaupalliset riskinjakovälineet, julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuden rahoittamista koskevat kannustimet, kumppanuudet EIP:n kanssa – parantamalla sen toimintavalmiuksia ja lisäämällä sen käytettävissä olevia resursseja – sekä päästökauppajärjestelmän tulojen ja tarvittaessa muiden innovatiivisten rahoitusvälineiden käyttö uusiutuviin energialähteisiin ja energiatehokkuuteen liittyviin hankkeisiin, olisi hyödynnettävä mahdollisimman paljon; kehottaa komissiota ottamaan huomioon heikoimmin kehittyneiden jäsenvaltioiden talouden kantokyvyn ja niiden markkinaolosuhteet;

110.

korostaa, että on tärkeää tehdä tiiviimpää ja tehokkaampaa yhteistyötä yksityisen sektorin ja rahoituslaitosten, erityisesti Euroopan investointipankin ja Euroopan kehitys- ja jälleenrakennuspankin, kanssa erityisesti ensisijaisina pidettyihin hankkeisiin tarvittavan rahoituksen saamisen edistämiseksi; kehottaa komissiota tutkimaan muita innovatiivisia rahoitusvälineitä ja edistämään yksityisten ja julkisten toimijoiden välisiä yhteistyökumppanuuksia, joihin paikalliset, alueelliset tai kansalliset viranomaiset tarjoavat kannustimia sekä lainsäädäntökehyksen ja poliittista tukea; tähdentää tässä yhteydessä, että paikallis- ja alueviranomaisten tasolla on kehitettävä teknistä avustusta ja taloussuunnittelua paikallisten toimijoiden tukemiseksi energiatehokkuushankkeiden laatimisessa – esimerkiksi hyödyntämällä EIP:n teknistä ELENA-tukipalvelua ja ESCO:n kokemusta energiatehokkuusinfrastruktuurista;

111.

kannattaa ajatusta yhteisten EU:n joukkovelkakirjalainojen liikkeeseenlaskusta Euroopan merkittävien infrastruktuuritarpeiden ja Eurooppa 2020 -strategiaan kuuluvien rakenteellisten hankkeiden, myös energiainfrastruktuurien kehittämistä varten laadittavan uuden strategian, rahoittamiseksi; uskoo, että EU:n joukkovelkakirjalainoilla voidaan turvata tarvittavat investoinnit ja luoda riittävä luottamus, niin että suuret investointihankkeet saavat tarvitsemansa tuen, ja näin niistä tulisi merkittävä keino saada julkiselle tuelle mahdollisimman suuri vipuvaikutus; huomauttaa, että jos EU:n halutaan toimivan kestävällä pohjalla, näiden hankkeiden avulla on myös muutettava talouttamme ekologisempaan suuntaan;

112.

katsoo erityisesti, että EU:n joukkovelkakirjalainoista voi tulla Euroopassa tarvittavien energiainfrastruktuurien investoinnin keskeinen rahoitusväline, joka auttaa yksityisiä hankeyhtiöitä saamaan rahoitusta pääomamarkkinoiden sijoittajilta; kehottaa komissiota antamaan nopeasti lainsäädäntöehdotuksen EU:n joukkovelkakirjalainoista;

113.

korostaa, että sääntelijöiden on tärkeää laatia yhteinen menetelmä kustannusten jakamiseksi rajat ylittävissä infrastruktuurihankkeissa, sillä monet markkinahäiriöt ovat luonteenomaisia tällaisille verkkoinfrastruktuurin kannustimille pääasiassa luonnollisten monopolien ja kilpailun puutteen vuoksi;

114.

painottaa avointen, oikeasuhteisten, oikeudenmukaisten ja syrjimättömien tariffien merkitystä, jotta voidaan taata asianmukainen kustannustenjako rajat ylittävää ja maan sisäistä siirtoinfrastruktuuria koskevissa investoinneissa, joilla on rajat ylittävät vaikutukset ja jotka myötävaikuttavat merkittävästi EU:n politiikan tavoitteiden, oikeudenmukaisten kuluttajahintojen ja paremman kilpailukyvyn saavuttamiseen; kehottaa jäsenvaltioita pidättäytymään liian alhaisten säänneltyjen tariffien soveltamisesta; panee tyytyväisenä merkille komission esittämän REMIT-ehdotuksen;

115.

muistuttaa, että kolmas paketti velvoittaa tariffeja määrittävät sääntelijät arvioimaan investointeja sekä kyseisessä jäsenvaltiossa saavutettavien hyötyjen että EU:n laajuisten hyötyjen kannalta; kehottaa energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyövirastoa varmistamaan, että sen jäsenet täyttävät tämän velvoitteen; pyytää komissiota arvioimaan edelleen tapauksissa, joissa kustannuksia ja hyötyjä ei voida kohdentaa tasapuolisesti tariffimääritysten avulla, voisivatko ehdottomaan läpinäkyvyyteen perustuvat korvausmekanismit osoittautua hyödyllisiksi sellaisten rajat ylittävien hankkeiden tai muiden olennaisten maan sisäisten hankkeiden hyväksynnässä, jotka ovat välttämättömiä EU:n energiatavoitteiden saavuttamiselle;

116.

korostaa energiaverkkojen rajatylittävän yhteenliitäntäkapasiteetin kasvattamisen tärkeyttä ja toteaa, että on tärkeää varata riittävästi rahoitusta asetettujen tavoitteiden, alueellinen yhteenkuuluvuus mukaan lukien, saavuttamiseksi;

117.

kehottaa ottamaan käyttöön parannettuja rahoitusvälineitä Euroopan unionin tasolla, jotta tuettaisiin alueellisten yhteisöjen ponnisteluja kestävän energiantuotannon investoinneissa;

118.

suhtautuu myönteisesti komission aloitteeseen antaa vuonna 2011 ehdotus teknisesti monimutkaisten tai rajat ylittävien hankkeiden kustannustenjaon käsittelemisestä, sillä tämän katsotaan olevan yksi merkittävimmistä esteistä rajat ylittävän infrastruktuurin ja uuden rahoitusvälineen kehittämiselle, joiden avulla pyritään tukemaan vuosien 2014–2020 ensisijaisia hankkeita;

119.

pitää tärkeänä, että tulevaisuudessa kiinnitetään enemmän huomiota investointien rahoitusvakuuksien käsittelyyn ja että suunniteltuja rahoituskehyksiä kehitetään rinnakkain kaavailtaessa vuosien 2014–2020 budjettikautta;

120.

katsoo, että kaikkia Euroopan unionin alueelle ulottuvia ulkoisia putkistoja ja muita energiaverkkoja olisi hallinnoitava avoimin hallitustenvälisin sopimuksin ja niihin olisi sovellettava sisämarkkinasääntöjä, myös kolmansien osapuolten pääsyä ja määräpaikkaa, käytön valvontaa ja ruuhkien hallintaa ja sopimusten kestoa koskevia sääntöjä sekä ota tai maksa -lausekkeita; kehottaa komissiota varmistamaan, että nykyisissä ja tulevissa putkistoja koskevissa ja kaupallisissa sopimuksissa noudatetaan EU:n energia-alan säännöstöä, ja ryhtymään tarvittaessa toimenpiteisiin;

121.

kehottaa komissiota rajoittamaan energiainfrastruktuureihin liittyvien, kolmansien osapuolten pääsyä koskevien poikkeuksien myöntämistä ja tarkistamaan, ovatko jo myönnetyt poikkeukset edelleen tarpeen; toteaa, että antamalla hankkeille julkista rahoitusta tai tukea EIP:n takaamien joukkovelkakirjalainojen kaltaisten ja muiden vastaavien välineiden kautta pitäisi vähentää tarvetta tai jopa poistaa tarve saada kolmansien osapuolten pääsyä koskevia poikkeuksia;

122.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle ja jäsenvaltioille.

5.2.2013   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 33/65