31.5.2011   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 161/1

A.

katsoo, että Euroopan unionin oikeudenmukaisen ja realistisen maahanmuuttopolitiikan, johon sisältyy yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän perustaminen, on oltava todellinen, vakaa ja kestävä uudelleensijoittamisohjelma, joka tarjoaa kestävän ratkaisun niille pakolaisille, jotka eivät voi palata kotimaahansa ja joiden suojelua tai toimeentuloa ei voida varmistaa ensimmäisessä turvapaikkamaassa,

B.

katsoo, että uudelleensijoittamista ei tehdä vain kyseisten henkilöiden auttamiseksi humanitaarisessa mielessä, vaan sillä halutaan myös lievittää kolmansien maiden taakkaa suurten pakolaismäärien käsittelemisessä ja se on hyvin hyödyllinen väline vastuun jakamisessa,

C.

ottaa huomioon, että tällä hetkellä vain kymmenen jäsenvaltiota sijoittaa pakolaisia uudelleen vuosittain eikä niillä ole juurikaan koordinointia uudelleensijoitusta koskevista prioriteeteista, mikä aiheuttaa sen, ettei uudelleensijoittamista käytetä strategisesti EU:n ulkopolitiikan välineenä,

D.

katsoo, että uudelleensijoittamisohjelman strateginen käyttö voisi hyödyttää välittömästi ja välillisesti uudelleensijoitettavien pakolaisten lisäksi myös ensimmäisessä turvapaikkamaassa olevia muita pakolaisia, vastaanottavaa maata ja muita maita sekä pakolaisten suojelua koskevia kaikkia kansainvälisiä sopimuksia,

E.

katsoo, että uudelleensijoittamisohjelmalla voidaan auttaa vähentämään laittoman maahanmuuton houkuttelevuutta Euroopan unioniin pyrkiville pakolaisille,

F.

katsoo, että tarve osoittaa solidaarisuutta kolmansille maille, jotka antavat suojan suurille määrille kansainvälisen suojelun tarpeessa olevia pakolaisia, on keskeinen tekijä ja että se kertoo tarpeesta osoittaa solidaarisuutta myös EU:n sisällä,

G.

katsoo, että EU:n osuus maailman pakolaisten uudelleensijoittamisesta on edelleen varsin vaatimaton; katsoo, että tällä on kielteisiä vaikutuksia EU:n pyrkimyksille ottaa johtava asema maailmanlaajuisessa humanitaarisessa toiminnassa ja kansainvälisillä foorumeilla,

H.

katsoo, että jäsenvaltioiden välisen todellisen yhteisvastuun on oltava keskeisessä roolissa yhteisessä maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikassa, minkä pitäisi tarkoittaa varsin suuren vastuun ottamista sellaisista kansainvälisistä velvoitteista, jotka koskevat pakolaisten suojelua sekä sellaisia kolmansia maita, joilla on raskas vastuu suurten pakolaismäärien vastaanottamisesta,

I.

ottaa huomioon, että 7. toukokuuta 2009 antamassaan päätöslauselmassa Euroopan parlamentti on myös peräänkuuluttanut sitovaa solidaarisuutta sijoitettaessa pakolaisia uudelleen toisiin jäsenvaltioihin, muun muassa silloin, jos yhden jäsenvaltion vastaanottokyky on riittämätön, jotta kansainvälistä suojelua saavien henkilöiden sijoittamista uudelleen toisiin jäsenvaltioihin saadaan helpotettua, edellyttäen että kyseiset henkilöt antavat siihen suostumuksensa ja että heidän perusoikeuksiaan kunnioitetaan,

J.

katsoo, että olisi edistettävä yhteistyötä sellaisten kolmansien maiden kanssa, jotka ovat jo toteuttaneet useita uudelleensijoittamisohjelmia, jotta vastaanotto- ja integrointitoimia koskevista kokemuksista ja uudelleensijoittamisaloitteiden yleisestä laadusta voidaan hyötyä parhaiden käytäntöjen vaihdon avulla,

K.

katsoo, että paikallisten ja kansainvälisten, valtiollisten ja hallituksista riippumattomien järjestöjen, ja etenkin YK:n pakolaisasioiden päävaltuutetun, olisi oltava mukana EU:n uudelleensijoittamisohjelman kaikissa vaiheissa tarjoamassa omia erityistietojaan, teknistä asiantuntemusta, logistista ennakointia ja kokemusta,

L.

katsoo, että EU:n uudelleensijoittamisohjelmalla ei pidä tehdä uudelleensijoittamisprosessista monimutkaisempaa,

M.

ottaa huomioon, että Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston (EASO) toiminnan on määrä alkaa vuonna 2010; ottaa huomioon, että se kykenee tarjoamaan tukea jäsenvaltioille uudelleensijoittamisaloitteiden toteuttamisessa samalla kun se varmistaa EU:n sisäisen politiikan koordinoinnin; katsoo, että Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston on osallistuttava aktiivisesti jäsenvaltioiden, komission ja YK:n pakolaisasioiden päävaltuutetun välisiin keskusteluihin,

N.

katsoo, että huomiota olisi kiinnitettävä jäsenvaltioiden saamiseksi mukaan pakolaisten uudelleensijoittamiseen samoin kuin uudelleensijoittamisen laatuun ja tehokkuuteen ja olisi keskityttävä integrointitoimiin,

O.

katsoo, että pakolaisille olisi myönnettävä heti pääsy kieli- ja kulttuurikursseille ja tarvittaessa terveydenhoitoon ja psykologisiin palveluihin,

P.

ottaa huomioon, että aikuisten työnsaantimahdollisuudet ja alaikäisten välitön integrointi kouluihin muodostavat oleellisen vaiheen tehokkaan uudelleensijoittamisaloitteen onnistumisessa ja että heillä pitäisi siksi olla saatavillaan koulutukseen ja työelämään liittyvää ohjausta,

Q.

ottaa huomioon, että julkishallinnossa (kuten kunnissa) ja kansalaisyhteiskunnan piirissä on paljon kansalaisjärjestöjen, hyväntekeväisyysyhdistysten, koulujen ja sosiaalipalvelujen kaltaisia toimijoita, joilla on kokemusta ja tarpeellista asiantuntemusta seurantatoimien toteuttamiseen,

R.

ottaa huomioon, että pakolaisia vastaanotettaessa ja integroitaessa yhteistyö edellä mainittujen toimijoiden ja erityisesti kuntien kanssa on ollut arvokasta sellaisissa maissa, joissa on vakiintunut uudelleensijoituskäytäntö,

S.

katsoo, että prioriteettien asettamisesta pitäisi tehdä mahdollisimman joustavaa, mutta kuitenkin niin, että YK:n pakolaisasioiden päävaltuutetun kaikkein haavoittuvimmaksi ryhmäksi osoittamia ihmisiä ei koskaan poisteta tärkeimmän prioriteetin paikalta,

T.

katsoo, että uudelleensijoittaminen on toteutettava siten, että EU:sta kansainvälistä suojelua hakeville ihmisille tarjolla olevat muut kestävät ratkaisut otetaan huomioon ja niitä täydennetään, ja katsoo, että pakolaisten uudelleensijoittamiseksi tehtävien ponnistelujen ei pitäisi heikentää pyrkimystä taata oikeudenmukainen ja tehokas turvapaikan saanti EU:ssa,

U.

ottaa huomioon, että sisäisillä muutto-ohjelmilla on myös tärkeä asema ja että niitä pitäisi tukea tässä mietinnössä käsiteltävien uudelleensijoitustoimien ohella,

V.

ottaa huomioon, että 7. toukokuuta 2009 antamassaan päätöslauselmassa Euroopan parlamentti on myös peräänkuuluttanut järjestelmää kansainvälistä suojelua saavien henkilöiden uudelleensijoittamiseksi erityisiä ja suhteettomia paineita kohtaavista jäsenvaltioista muihin jäsenvaltioihin yhteistyössä YK:n pakolaisasiain päävaltuutetun viraston kanssa siten, että uudelleensijoittamisessa varmistetaan ei-harkinnanvaraisten, avoimien ja yksiselitteisten sääntöjen noudattaminen; katsoo, että näitä sääntöjä on sovellettava myös parlamentin erillisestä pyynnöstä,

W.

katsoo, että jos uudelleensijoittamisohjelmien suhteen ensikertalaisilla jäsenvaltioilla ei ole mahdollisuuksia tiedonsaantiin, henkilöstöresursseihin, asiantuntija-apuun ja uudelleensijoittamistoimien pysyvään seurantaan, niillä tulee olemaan vaikeuksia osallistua ohjelmaan ja useamman jäsenvaltion osallistumista koskevan tavoitteen saavuttaminen tulee olemaan vaikeaa,

1.

pitää myönteisenä komission aloitetta Euroopan pakolaisrahaston muuttamiseksi siten, että EU:n uudelleensijoittamisohjelman vaikutukset voidaan sisällyttää siihen;

2.

arvostaa EU:n uudelleensijoittamisohjelmasta annetussa tiedonannossa asetettuja yleisiä tavoitteita ja sitä kasvavaa mielenkiintoa, jota EU:n turvapaikkapolitiikan piirissä tunnetaan uudelleensijoittamista kohtaan;

3.

kehottaa toteuttamaan toimenpiteitä jäsenvaltioiden ja paikallisviranomaisten tiedottamiseksi pakolaisten uudelleensijoittamisesta koituvista eduista;

4.

palauttaa kuitenkin mieliin, että pelkkä budjettikohta ja rahoitustuki eivät riitä koko unionin käsittävän todellisen uudelleensijoittamisohjelman perustamiseen;

5.

kehottaa jäsenvaltioita edistämään yksityisten rahoitusmekanismien ja laajempien julkisen ja yksityisen sektorin aloitteiden luomista EU:n uudelleensijoittamisohjelman tueksi;

6.

kehottaa luomaan tavoitteellisemman ohjelman, jossa varmistetaan uudelleensijoittamisen laatu ja tehokkuus, johon sisältyy erityisiä ohjeita uusista prioriteettien asettamistavoista, jossa kannustimilla houkutellaan useampia jäsenvaltioita pakolaisten uudelleensijoittamiseen, jossa uudelleensijoittaminen on johdonmukaista EU:n muun turvapaikkapolitiikan kanssa ja johon sisältyy vastaanotto-olosuhteita ja seurantatoimia koskevat normit jokaista uudelleensijoittamisaloitetta varten;

7.

katsoo, että uusiin rahoitusnäkymiin (2013–2017) pitäisi sisällyttää erityinen uudelleensijoittamista koskeva määräraha; katsoo, että määräraha voitaisiin toteuttaa erityisen uudelleensijoittamisrahaston muodossa ja että sen pitäisi tarjota taloudellista tukea kunnianhimoisemmalle uudelleensijoittamisohjelmalle;

8.

pitää myönteisenä, että Romaniaan on avattu uusi hätätapauksissa käytettävä kauttakulkukeskus, joka tarjoaa tilapäistä majoitusta välittömästi uudelleensijoittamisen tarpeessa oleville pakolaisille ja/tai pakolaisille, jotka eivät voi jäädä ensimmäiseen turvapaikkamaahan; kehottaa komissiota hyödyntämään sitä ja edistämään myös uudelleensijoittamista hätätapauksissa käytettävän kauttakulkukeskuksen avulla;

9.

pitää myönteisenä monien jäsenvaltioiden käynnistämiä väliaikaisia aloitteita, jotka koskevat välittömästi uudelleensijoittamisen tarpeessa olevien pakolaisten majoittamista, mutta tunnustaa samalla, että kyseisten aloitteiden on oltava jäsennellympiä;

10.

tähdentää, että EU:n tehokkaan uudelleensijoittamisohjelman olisi tarjottava suojaa ja kestäviä ratkaisuja sekä pitkällä aikavälillä pitkittyneisiin pakolaistilanteisiin että nopeita ja riittäviä vastauksia odottamattomissa hätätilanteissa ja että vuotuiset prioriteetit pitäisi asettaa niin, että ohjelma kykenee vastaamaan asianmukaisesti vuoden aikana tapahtuviin äkillisiin humanitaarisiin kriiseihin;

11.

pitää erittäin tärkeänä kenttätyön sallimista, kun valmistellaan pakolaisten uudelleensijoittamista, arvioidaan heidän tarpeitaan ja suunnitellaan uudelleensijoittamisen tulevia vaiheita, niiden tietojen lisäksi, mitä YK:n pakolaisasioiden päävaltuutettu, kansalaisjärjestöt ja muut organisaatiot antavat;

12.

kannustaa julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuutta kansalaisjärjestöjen ja muiden yhteiskunnassa vaikuttavien kumppaneiden, kuten uskonnollisten ja etnisten järjestöjen, kanssa edistämään uudelleensijoittamista ja vapaaehtoistyötä tällä alalla;

13.

uskoo, että uudelleensijoittamiseen jo osallistuvien tai sitä aloittavien kuntien pitäisi luoda kumppanuuksia ja ystävyystoimintaa muiden kuntien kanssa kotimaassaan ja EU:n jäsenvaltioissa, jotta ne voisivat vaihtaa kokemuksiaan tällä alalla ja vahvistaa yhteistyötä EU:ssa;

14.

korostaa, että on luotava jäsennellyt yhteistyöpuitteet asiantuntemuksen kokoamiseen ja tietojen keräämiseen ja jakamiseen kannustavien toimenpiteiden avulla; korostaa myös, että todellisessa EU:n uudelleensijoittamisohjelmassa siihen osallistuville tai osallistumishaluisille jäsenvaltioille on annettava kaikki henkilöstöresurssit, asiantuntemus ja jaetut tiedot, jotka voivat olla hyödyksi uudelleensijoittamisaloitteen jossakin vaiheessa; myöntää, että kaikki uudelleensijoittamisessa osallisena olevat ja erityisesti uudelleensijoitetut pakolaiset ovat arvokas tietolähde uudelleensijoittamisaloitteiden arvioinnissa;

15.

kehottaa harkitsemaan ja vaihtamaan sellaisia parhaita käytäntöjä, joilla edistetään jäsenvaltioiden välistä tehokkuutta, joihin voi kuulua yhteisten ohjelmien edistäminen, vertaisarviointi, yhteisten virkamatkojen valmistelu, yhteisen infrastruktuurin käyttö (esimerkiksi kauttakulkukeskukset) ja virkamatkojen järjestäminen jäsenvaltioihin meneillään olevan uudelleensijoittamisen arvioimiseksi;

16.

kehottaa olemaan laiminlyömättä isäntävaltioiden vastaanoton ja integroinnin laatua koskevia seurantatoimia; katsoo, että uudelleensijoittamisen onnistumisen määrittelyssä ei tarkoiteta ainoastaan pakolaisten fyysistä sijoittamista kolmannesta maasta jäsenvaltioon, vaan myös toimia, joilla mahdollistetaan pakolaisten integroituminen isäntävaltioon;

17.

kehottaa kiinnittämään erityistä huomiota EU:n nykyisten tai tulevien uudelleensijoittamisohjelmien henkilöstöresursseihin sellaisten menettelyjen varmistamiseksi, joilla mahdollistetaan pakolaisten sopeutuminen ja integroituminen isäntämaan yhteiskuntaan, koska kokemusten mukaan uudelleensijoittaminen on toteutettava virkamiesten ja asiantuntijoiden suorittaman seurannan avulla;

18.

myöntää, että EU:ssa ei ole järjestelmällistä yhteistyötä uudelleensijoittamistoiminnan suhteen, koska se edellyttäisi huomattavia logistisia valmisteluja, kuten valinta- ja perehdyttämismatkoja, terveys- ja turvallisuustarkastuksia, matkustus- ja viisumijärjestelyjä sekä vastaanotto- ja integrointiohjelmia tiedonannon KOM(2009)0447 mukaisesti;

19.

vahvistaa lisäksi, että jäsenvaltioiden yhteistyö- ja koordinointimekanismien puuttuminen nostaa uudelleensijoittamiseen liittyvien toimien hintaa, vähentää niiden houkuttelevuutta ja vähentää niiden strategista vaikutusta;

20.

suosittelee siksi luomaan erityisyksikön, jolla on asianmukainen henkilöstö toteuttamaan tarvittavan koordinoinnin kaikkien jäsenvaltioissa meneillä olevien uudelleensijoitustoimien kohdalla;

21.

katsoo, että kaikkein sopivin institutionaalinen kehys tälle uudelleensijoittamisyksikölle olisi Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa, jossa se voisi tehdä yhteistyötä EU:n turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikan puitteissa;

22.

katsoo, että tämä yksikkö voisi solmia läheiset yhteydet YK:n pakolaisasioiden päävaltuutettuun ja paikallisiin kansalaisjärjestöihin, jotta se saisi kiireellisiä prioriteetteja, integrointitekniikoita ym. koskevaa tärkeää tietoa toimitettavaksi jäsenvaltioille ja EU:n toimielimille;

23.

toteaa myös, että uudelleensijoittamisyksikkö voisi olla tärkeässä roolissa, kun valvotaan ja arvioidaan uudelleensijoittamisohjelman tehokkuutta ja laatua EU:n tasolla, ja tämä voisi tapahtua julkaisemalla kaikesta toiminnasta vuosikertomuksia, joiden perustana on jäsenvaltioiden uudelleensijoittamisaloitteissa mukana olevien toimielinten tai viranomaisten keräämät tiedot;

24.

haluaa painottaa, että uudelleensijoittamisyksikön olisi pidettävä kirjaa kansalaisjärjestöistä, hyväntekeväisyysyhdistyksistä ja muista toimijoista, jotka voivat toimia yhteistyössä julkisten viranomaisten kanssa pakolaisten uudelleensijoittamisessa; huomauttaa lisäksi, että edellä mainitun yksikön olisi säännöllisesti julkaistava asiakirjoja, joista ilmenevät ne normit ja vaatimukset, joita näiden toimijoiden on noudatettava voidakseen ottaa osaa EU:n uudelleensijoittamisohjelmiin;

25.

korostaa myös, että Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirasto voisi tarjota erittäin hyödyllistä osaamista EU:n uudelleensijoittamisohjelman ja EU:n muun turvapaikkapolitiikan johdonmukaisuuden ja täydentävyyden varmistamisessa;

26.

tunnustaa, että asianmukainen uudelleensijoittamisohjelma edellyttää pakolaisten kansallisuuksien ja ryhmien säännöllistä päivittämistä, jonka pitäisi olla uudelleensijoittamisprosessin tärkeimpiä prioriteetteja, ja erityistä huomiota olisi kiinnitettävä maantieteellisiin hätätapauksiin ja erityisen haavoittuvassa asemassa oleviin henkilöihin, jotka tarvitsevat eniten suojelua;

27.

katsoo, että EU:n vuosittaiset prioriteetit olisi ehdotuksen mukaisesti päätettävä komissiossa siten, että YK:n pakolaisasioiden päävaltuutettu ja Euroopan parlamentti olisivat vahvasti ja tehokkaasti mukana kaikissa vaiheissa, joissa uudelleensijoittamiseen ehdolla olevia henkilöitä tunnistetaan ja arvioidaan;

28.

ehdottaa, että Euroopan parlamentin kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden (LIBE), ulkoasioiden (AFET) ja kehitysyhteistyövaliokunnan (DEVE) jäsenistä muodostettu valtuuskunta osallistuu uudelleensijoittamista käsittelevän asiantuntijaryhmän vuosittaiseen kokoukseen;

29.

katsoo, että EU:n uudelleensijoittamisohjelmaan pitäisi sisältyä erityisiä menettelyjä, joiden kautta Euroopan parlamentti osallistuisi EU:n vuosittaisten prioriteettien valmisteluun;

30.

kannustaa Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastoa omaksumaan merkittävän roolin EU:n uudelleensijoittamisasioita koskevan esityslistan määrittelyssä;

31.

puolustaa periaatetta, että EU:n vuosittaisten prioriteettien sopeuttamistarpeen mukaisesti joka vuosi pitäisi olla ennallaan pysyviä ryhmiä siten, että jäsenvaltiot voivat sijoittaa uudelleen erityisen haavoittuvassa asemassa olevia henkilöitä ympäri vuoden;

32.

ehdottaa, että yksittäisille jäsenvaltioille voidaan antaa mahdollisuus valmistella yllättävien humanitaaristen tilanteiden hätätilamenettelyjä – jos esimerkiksi pakolaiset joutuvat aseellisen hyökkäyksen kohteeksi tai jos luonnonkatastrofeilla on vakavia seurauksia pakolaisleireille; katsoo, että nämä menettelyt mahdollistavat uudelleensijoittamisen lyhyellä varoitusajalla, koska hallintomenettelyt suoritetaan joko tiivistetyllä aikataululla tai joissakin tapauksissa pakolaisten siirtämisen jälkeen; suosittelee, että näitä toimia pitäisi harkita otettavaksi mukaan EU:n uudelleensijoittamisohjelman tavoitteisiin;

33.

pahoittelee, että vain kymmenellä jäsenvaltiolla on tällä hetkellä uudelleensijoittamisohjelmat, jotka on laadittu ilman jäsenvaltioiden keskeistä koordinointia;

34.

myöntää, että jäsenvaltioiden osallistuminen on edelleen vapaaehtoista, koska erilaiset vastaanotto-olot, yhteistyökumppanit ja oikeudelliset vaatimukset määrittelevät, kenet voidaan uudelleensijoittaa;

35.

tunnustaa, että tietyillä jäsenvaltioilla, erityisesti Etelä-Euroopassa, on erityisiä vaikeuksia, koska ne sijaitsevat unionin ulkorajoilla;

36.

kehottaa kuitenkin lisäämään kannustimia, jotta useammat jäsenvaltiot osallistuisivat EU:n uudelleensijoittamisohjelmaan; tunnustaa, että rahoitusavun lisäämisestä huolimatta ei pidä unohtaa Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston roolia tässä suhteessa, sillä se voi saattaa pakolaisille eri jäsenvaltioissa tarjottavat palvelut yhtäläiselle tasolle parantamalla niiden laatua ja tarjota apua vastaanottoa ja integroitumista koskevien tehokkaimpien käytäntöjen selvittämisessä;

37.

ehdottaa tuntuvampaa taloudellista tukea jäsenvaltioille, jotka haluavat ottaa osaa EU:n uudelleensijoittamisohjelmaan, jotta niitä autettaisiin luomaan kestävä uudelleensijoittamisohjelma ja jotta kyseisen aloitteen perustamista koskevaa alkuvaiheen taakkaa kevennettäisiin; ehdottaa, että Euroopan pakolaisrahastolle aiheutuvien liiallisten kustannusten välttämiseksi taloudellisen tuen arvo on jaettava tasan muille jäsenvaltioille ensimmäisten ohjelmaan osallistumisvuosien jälkeen;

38.

katsoo, että EU:n alueelle uudelleensijoitettavien pakolaisten lukumäärän lisääminen ei ole mahdollista ilman ohjelmaa tukevaa hallinto- ja asiantuntemuskehystä ja ilman sellaisten pysyvien rakenteiden luomista, joilla valmistellaan uudelleensijoittamista ja seurataan integroitumisprosessia;

39.

katsoo, että toimivaan EU:n uudelleensijoittamisohjelmaan on kuuluttava säännökset seurantatoimista, joilla vaaditaan uudelleensijoittamiselta korkeaa laatua kaikissa jäsenvaltioissa, hyvää tasoa kaikissa vaiheissa pakolaisten tunnustamisesta vastaanottoon ja integrointiin;

40.

kehottaa uudelleensijoittamisohjelmaan osallistuvia jäsenvaltioita arvioimaan uudelleensijoittamismenettelyn yhteydessä toteuttamansa toimet, jotta varmistetaan pakolaisten integrointi ja parannetaan sitä; katsoo, että jäsenvaltioiden pitäisi myös seurata säännöllisesti pakolaisten integrointia;

41.

katsoo, että valtion viranomaisten olisi edistettävä mahdollisimman laaja-alaista yhteistyötä hallituksista riippumattomien toimijoiden (esimerkiksi kansainväliset ja paikalliset kansalaisjärjestöt) kanssa ja käytettävä hyväksi niiden asiantuntemusta ja paikallisuutta parhaiden ja tehokkaimpien aloitteiden aikaansaamiseksi pakolaisten uudelleensijoittamisen alalla; katsoo, että kansalaisyhteiskunnan osallistuminen EU:n uudelleensijoittamisohjelmaan edistää jäsenvaltioiden ja paikallisviranomaisten tukea ja vastaanottoa koskevia aloitteita;

42.

toivoo, että kaikki etenkin haavoittuvimmassa asemassa oleville pakolaisille asianmukaisia asuntoja, terveydenhoitoa, koulutusta, kielikursseja ja psykologista apua sekä työmarkkinoille pääsyä tarjoavat toimijat tehostaisivat pyrkimyksiään integroitumisen onnistumiseksi;

43.

kehottaa Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastoa luomaan esitetyn uudelleensijoittamisyksikkönsä avulla selkeät vaatimukset uudelleensijoittamisen korkeasta laadusta tiiviissä yhteistyössä YK:n pakolaisasioiden päävaltuutetun, kansalaisjärjestöjen ja paikallisviranomaisten kanssa ja seuraamaan pakolaisten uudelleensijoittamista, jotta jäsenvaltioiden uudelleensijoittamistoimintaa voidaan arvioida ja parantaa edelleen;

44.

korostaa jälleen Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston roolia toimijana, joka voisi tuoda esille tiettyjä puutteita uudelleensijoittamisaloitteissa, avustaa jäsenvaltioita täsmällisten ratkaisujen löytämisessä ja kannustaa parempiin käytäntöihin, jos sille annettaisiin pysyvä uudelleensijoittamisyksikkö;

45.

kehottaa järjestämään vuosittain yhteisen keskustelun ohjelman kehittämisestä parlamentin kansalaisvapauksien valiokunnan, oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan ja ulkoasiainvaliokunnan välillä;

46.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.

31.5.2011   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 161/8

A.

katsoo, että laadukas koulutus on ehdoton edellytys yksilöiden itsensä kehittämiselle, tasa-arvolle ja sosiaalisen syrjäytymisen ja köyhyyden torjumiselle sekä aktiiviselle kansalaisuudelle ja sosiaaliselle yhteenkuuluvuudelle,

B.

ottaa huomioon, että on ensisijaisen tärkeää parantaa kaikille oppilaille suunnattavan opetuksen ja koulutuksen laatua, jotta saavutetaan mahdollisimman hyviä tuloksia ja taitoja; katsoo, että tämä on toteutettava ensisijaisesti uusin ja entistä tiukemmin toimin, joilla lisätään koulutuksen tarjontaa,

C.

katsoo, että vaikka Euroopan unioni onkin suoriutunut koulutuksen alalla jonkin verran aikaisempaa paremmin, suurinta osaa vuoden 2010 tavoitteiksi asetetuista vertailuarvoista ei saavuteta; katsoo, että erityisesti taidot ovat edelleen riittämättömällä tasolla ja että kolmasosalla Euroopan väestöstä on hyvin alhainen koulutustaso,

D.

ottaa huomioon, että toivottua jäsenvaltioiden korkeakoulutuksen lähentymistä ei ole saavutettu kymmenen vuotta Bolognan prosessin käynnistämisen jälkeen,

E.

katsoo, että koulutuspolitiikan pitäisi tarjota kaikille kansalaisille heidän iästään, sukupuolestaan, terveydentilastaan tai fyysisestä, henkisestä ja psyykkisestä tilastaan ja kielellisestä, etnisestä, kansallisesta, uskonnollisesta ja sosioekonomisesta taustastaan riippumatta mahdollisuus hankkia, päivittää ja kehittää taitojaan ja valmiuksiaan koko elinikänsä ajan,

F.

katsoo, että koulutus on tärkeä tekijä mahdollisuuksia, väyliä ja yhteisvastuuta koskevan uudistetun sosiaalisen toimintaohjelman täytäntöönpanon onnistumisen kannalta; katsoo, että tämän toimintaohjelman täytäntöönpano auttaisi luomaan uusia ja parempia työpaikkoja ja antaisi EU:n kansalaisille mahdollisuuden hyödyntää kykyjään täysimääräisesti,

G.

katsoo, että jatkuvia ponnisteluja tarvitaan sen varmistamiseksi, että naisilla on yhtäläinen pääsy kaikentasoiseen koulutukseen ja että sukupuolistereotypiat eivät määritä koulutukseen liittyviä valintoja,

H.

katsoo, että avaintaitoihin liittyvien tavoitteiden täysimääräinen toteutuminen edellyttää lisätoimia niin unionin kuin jäsenvaltioiden tasolla,

I.

katsoo, että koulutuksen suurin haaste Euroopassa on koulutuksen uudistaminen kohti oppimiskeskeistä ja kokonaisvaltaista koulutusjärjestelmää, joka valmistaa nuorista ihmisistä onnellisia ja aktiivisia maailmankansalaisia, jotka ovat valmiita siirtymään työmarkkinoille,

J.

katsoo, että elinikäisen oppimisen strategioiden toteuttaminen ja kehittäminen on edelleen erittäin iso haaste monille jäsenvaltioille; katsoo, että olisi keskityttävä enemmän koko elinkaareen eikä niinkään tiettyihin aloihin tai ryhmiin,

K.

katsoo, että koulutusinvestointien hyödyt havaitaan vasta pitkällä aikavälillä ja että on tärkeää varmistaa, että niihin kiinnitetään huomiota poliittisessa ohjelmassa; katsoo, että EU:lta olisi pyydettävä koulutusjärjestelmien laatua koskevia ohjeita ja välttämään talousarvion tiukentamista, tai ainakin huolehdittava siitä, että koulutukseen varattuja varoja lisätään sen sijaan, että niitä vähennetään; katsoo näin ollen, että EU:n on luotava talousarviomekanismit, jotka eivät ole sidoksissa koulutusta koskevaan vuosittaiseen ohjelmasuunnitteluun,

L.

katsoo, että investoinnit koulutukseen, uudelleenkoulutukseen sekä tietojen ja taitojen mukauttamiseen ja ajan tasalle saattamiseen ovat välttämättömiä kriisistä selviytymiseksi ja maailmanlaajuista taloudellista kilpailukykyä, työllisyyttä, liikkuvuutta ja sosiaalista osallisuutta koskevien pitkän aikavälin haasteiden ratkaisemiseksi,

M.

ottaa huomioon, että Euroopan unionissa peruskoulujen opettajista yli 80 prosenttia ja esikoulujen opettajista 97 prosenttia on naisia, kun taas keskiasteella naisten osuus on vain 60 prosenttia, ja että korkeakouluissa ja tutkimuksen parissa naisten osuus on alle 40 prosenttia,

N.

katsoo, että opettajat kohtaavat yhä enemmän vaikeuksia koulutusympäristöjen muuttuessa yhä monimutkaisemmiksi ja epäyhtenäisemmiksi esimerkiksi tieto- ja viestintätekniikan kehityksen, talouskriisin aiheuttamien taloudellisten rajoitusten, yhteiskunta- ja perherakenteiden muutosten ja monikulttuurisuuden seurauksena,

O.

katsoo, että eurooppalaisen koulutusyhteistyön strategisten puitteiden (ET 2020) täytäntöönpano on tärkeää, jotta voidaan vastata näihin keskeisiin haasteisiin,

P.

katsoo, että digitaaliset taidot ovat yhä tärkeämpiä EU:n kehittyvässä tietopohjaisessa taloudessa ja tietopohjaisilla työmarkkinoilla; ottaa huomioon, että nämä taidot tarjoavat mahdollisuuksia taloudellista elpymistä, yrittäjähengen edistämistä ja työmarkkinoille pääsyn parantamista varten,

Q.

katsoo, että urheilu on yksi tehokkaimmista keinoista torjua päihteiden väärinkäyttöä (tupakointi, alkoholismi ja huumeidenkäyttö), sillä koululaiset ja korkeakouluopiskelijat ovat yksi päihteiden väärinkäytön osalta suurimmassa vaarassa olevista ryhmistä; katsoo, että koululaisten ja opiskelijoiden urheilun harrastaminen on kiinni pääasiassa asianmukaisen infrastruktuurin olemassaolosta,

1.

pitää myönteisenä edellä mainittua komission tiedonantoa ”Avaintaidot muuttuvassa maailmassa”;

2.

huomauttaa, että viime vuosina tapahtuneesta edistyksestä huolimatta monilla Euroopan kansalaisilla ei silti ole vielä riittävää ammattitaitoa; toteaa, että yksi seitsemästä (18–24-vuotiaasta) nuoresta lopettaa koulun aikaisessa vaiheessa (kuusi miljoonaa koulunkäynnin keskeyttäjää EU-27:ssa), että yhdellä neljästä 15-vuotiaasta nuoresta on heikko lukutaito, että noin 77 miljoonalla ihmisellä (lähes kolmanneksella 25–64-vuotiaista eurooppalaisista) ei ole muodollista pätevyyttä tai on vain alhainen pätevyys, että ainoastaan neljänneksellä on korkea pätevyys ja että liian monelta Euroopan kansalaiselta puuttuvat tarvittavat tieto- ja viestintätekniikan taidot; korostaa, että taidot ovat edelleen hyvin alhaisella tasolla koko EU:n alueella ja on huolissaan 15-vuotiaana lukemisvaikeuksista kärsivien nuorten kasvavasta määrästä (21,3 prosenttia vuonna 2000 ja 24,1 prosenttia vuonna 2006);

3.

kehottaa komissiota jatkamaan keskustelua aiheesta ”Uudet taidot uusia työpaikkoja varten”; huomauttaa, että vuoteen 2020 mennessä syntyy 16 miljoonaa uutta korkeaa pätevyyttä vaativaa työpaikkaa ja neljä miljoonaa keskitason pätevyyttä vaativaa työpaikkaa, kun taas alhaista pätevyyttä vaativien työpaikkojen määrä vähenee 12 miljoonalla; huomauttaa, että vuoteen 2015 mennessä suurimmassa osassa kaikkien alojen työpaikkoja edellytetään tieto- ja viestintätekniikan taitoja; kehottaa ottamaan keskusteluun mukaan kaikki asianomaiset osapuolet, kuten opettajat, opiskelijat, toimivaltaiset ammatilliset järjestöt, asiaankuuluvat kansalaisjärjestöt ja ammattiyhdistykset, kansalaisyhteiskunnan toimijat ja erityisesti vanhempainyhdistykset ja oppilasjärjestöt sekä liike-elämän edustajat;

4.

Pitää välttämättömänä toteuttaa sellaisia toimia, joilla tähdätään opetuksen ja koulutuksen laadun parantamiseen kaikkien opiskelijoiden hyväksi; korostaa, että mikäli eurooppalaiset koulutusjärjestelmät halutaan saattaa maailmanlaajuisen kilpailukyvyn asettaman haasteen tasolle, on lisättävä koulutustarjontaa, jonka on oltava runsaampaa ja laajempaa kuin nykyinen ammattialojen ja työmarkkinoiden kysyntä;

5.

katsoo, että kielten opiskelu on välttämätöntä nuorten työmarkkinoille pääsyn helpottamiseksi ja nuorten liikkuvuuden ja yhtäläisten mahdollisuuksien edistämiseksi;

6.

kehottaa jäsenvaltioita etenemään pidemmälle eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen täytäntöönpanossa;

7.

kehottaa kiinnittämään huomiota niin kutsuttujen uusien ”vihreiden työpaikkojen” lisäksi myös ”valkoisiin työpaikkoihin”; huomauttaa, että vuoteen 2030 mennessä yli 65-vuotiaiden osuus kasvaa 15–64-vuotiaisiin verrattuna vuoden 2008 26 prosentista 38 prosenttiin vuonna 2030; panee merkille, että näin ollen on entistä tärkeämpää laatia aktiivista ikääntymistä koskevia yhteisiä toimia kiinnittäen erityistä huomiota peruslukutaitoa sekä tieto- ja viestintätekniikan alan avaintaitojen palauttamista ja päivittämistä koskeviin aloitteisiin, jotta voitaisiin torjua digitaalista kuilua, joka on entistä yleisempi syy vanhusten sosiaaliseen syrjäytymiseen;

8.

panee merkille, että komission EU 2020 -strategiasta antamassa tiedonannossa korostetaan, että naisten ”työllisyysaste on erityisen alhainen” (vain 63 prosenttia naisista on töissä verrattuna miesten 76 prosentin osuuteen) ja että ”tarvitaan sukupuolten tasa-arvoa edistäviä toimia, joilla voidaan lisätä osallistumista työvoimaan”; katsoo tämän perusteella, että koulutuspolitiikan tavoitteena on oltava tämän eron poistaminen työmarkkinoilta, jotta voidaan edistää kestävän kasvun ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden toteutumista; korostaa sukupuolineutraalin koulutuksen merkitystä mahdollisimman nuoresta iästä alkaen;

9.

kehottaa kiinnittämään erityistä huomiota siihen, että vammaisten osallistumista koulutukseen on helpotettava heidän iästään riippumatta kiinnittäen erityistä huomiota vammaisten lasten todelliseen mahdollisuuteen osallistua koulujen tarjoamaan opetukseen varhaislapsuudesta lähtien; korostaa tarvetta asianmukaisille investoinneille ja pitkäkestoiselle strategialle kaikkien tähän alueeseen liittyvien kynnysten poistamiseksi;

10.

katsoo, että kaiken koulutuksen olisi edistettävä demokratiaan liittyvien taitojen oppimista siten, että tuetaan oppilasneuvostoja ja annetaan opiskelijoille mahdollisuus ottaa vastuuta koulutuksestaan opiskelijoiden oikeuksia koskevan peruskirjan mukaisesti; kehottaa tältä osin Euroopan yhteiskuntia käymään läpikotaisen keskustelun koulutuksen tehtävästä ja roolista ja ehdottaa, että Agora-kansalaisfoorumi voisi olla sopiva paikka tällaiselle keskustelulle;

11.

kehottaa komissiota, jäsenvaltioita ja työnantajia kannustamaan tiiviissä yhteistyössä koulutuksen tarjoajien kanssa epäedullisista lähtökohdista tulevia ihmisiä uusien taitojen oppimiseen;

12.

tunnustaa, että globalisaatio on muuttanut syvällisesti eurooppalaisia yhteiskuntia, ja suosittelee kansainvälisyys- ja kehitysyhteistyökasvatuksen sisällyttämistä osaksi kaikkea koulutusta, jotta kansalaiset kykenevät käsittelemään muuttuvan maailman uhkia ja mahdollisuuksia;

13.

pitää välttämättömänä, että kaikilla koulutuksen tasoilla edistetään digitaalista ja medialukutaitoa ja esitellään uusia teknologioita sekä opetetaan kaikkia yhtäläisellä tavalla käyttämään taitavasti ja kriittisesti nykyaikaisia viestintämuotoja ja mediasisältöjä; korostaa, että EU:n kansalaisten tietoteknisiä taitoja on pikaisesti parannettava; huomauttaa, että tieto- ja viestintätekniikan koulutuksen järjestäminen kansallisella ja EU:n tasolla on välttämätöntä, kun otetaan huomioon näiden taitojen kasvava merkitys kehittyvillä työmarkkinoilla;

14.

korostaa, että on tärkeää tarjota riittävää ja korkealaatuista tukea, jotta opettajat voivat kehittää taitojaan ja jotta käyttöön voidaan ottaa uusia oppimisjärjestelyjä houkuttelevissa kouluympäristöissä;

15.

painottaa taiteen, kulttuurin ja liikunnan merkitystä koulutuksessa sekä sitä, että näihin aiheisiin on kiinnitettävä erityistä huomiota esi- ja peruskouluissa, keskiasteen kouluissa ja elinikäisessä oppimisessa; katsoo, että samoin kuin ammatillisten ja teknisten kykyjen kehittäminen, myös kulttuurinen ja sosiaalinen kasvatus ovat olennainen osa koulutuspolitiikkaa, koska ne auttavat kehittämään muita kuin koulunkäyntiin liittyviä taitoja ja vahvistavat yksilön kehitystä ja perustaitojen oppimista;

16.

kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan, että käytettävässä on riittävästi varoja koulutuslaitosten liikunnanopetusta koskevia investointeja varten, ja kehottaa jäsenvaltioita lisäämään julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä tällä alalla;

17.

kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan koulutusinvestointien riittävyyden työmarkkinoille pääsyn takaamiseksi kaikille väestöryhmille;

18.

korostaa historian ja kielten merkitystä Euroopan sosiaalisen ja kulttuurisen yhdentymisen saavuttamisen työkaluina;

19.

kiinnittää huomiota laadukkaan varhaiskasvatuksen merkitykseen avaintaitojen varhaisessa omaksumisessa, paitsi oman äidinkielen myös oleskelumaan kielen omaksumisessa ja erityisesti sellaisten lasten tukemisessa, joiden lähtökohdat ovat heikommat tai joilla on erityistarpeita (erityisopetuksen tarve), jotta köyhyyttä ja sosiaalista syrjäytymistä voidaan torjua tulevaisuudessa;

20.

kiinnittää huomiota lukemiskulttuurin edistämisen tärkeyteen esikoulusta alkaen ja luettavan aineiston saatavuuden merkitykseen jo esikouluiässä;

21.

kiinnittää huomiota äidinkielellä tarjottavan koulutuksen tärkeyteen myös perinteisten vähemmistöjen osalta;

22.

korostaa monikielisyyden merkitystä liikkuvuudelle: kehottaa sen vuoksi jäsenvaltioita käynnistämään vieraan kielen oppimisen jo nuoresta iästä alkaen;

23.

korostaa, että maahanmuuttajalapsia varten käyttöön on otettava pedagogisia tukitoimia, jotta voidaan helpottaa maahanmuuttajalasten sopeutumista vastaanottajamaan koulutus- ja yhteiskuntajärjestelmään;

24.

painottaa tarvetta kannustaa ja tukea toimia, joilla parannetaan lasten luovuutta jo varhaisessa vaiheessa ja pohjustetaan siten tietä Euroopan innovaatiokulttuurille;

25.

kiinnittää huomiota Barcelonan tavoitteisiin, joilla pyritään vuoteen 2010 mennessä tarjoamaan päivähoitopaikka vähintään 90 prosentille kolmivuotiaista ja sitä vanhemmista alle kouluikäisistä lapsista ja vähintään 33 prosentille alle kolmivuotiaista lapsista sekä tekemään lastenhoidosta taloudellisesti mahdollista mahdollisimman monelle ihmiselle;

26.

korostaa tarvetta jatkaa kielen oppimisen kehittämistä ja vahvistamista perus- ja keskiasteen kouluissa, myös maahanmuuttajalasten kohdalla, ja painottaa omalla äidinkielellä saatavan opetuksen merkitystä perinteisten vähemmistöjen osalta;

27.

kannattaa ajatusta opetusmenetelmästä, jossa oppilaita kuullaan säännöllisemmin, jossa oppilaat osallistuvat enemmän koulutusprosessin hallintaan ja oppilaiden vanhemmat osallistuvat aktiivisesti koulutusyhteisöön ja jossa oppilaiden ja opettajien välisen luottamussuhteen kehittyminen edistää aloitteellisuutta ja aktiivista kansalaisuutta varten tarpeellisten sosiaalisten taitojen ja kansalaistaitojen oppimista;

28.

korostaa, että on tärkeää sisällyttää opinto-ohjelmiin nykyaikaisessa koulutusjärjestelmässä välttämättömiksi oppimistyökaluiksi muodostuneita uusia teknologioita; tukee ajatusta siitä, että lapset hankkivat taidot mediasisältöjen ja erityisesti internetin vastuuntuntoista ja kriittistä käyttöä varten varhaisessa vaiheessa asianmukaisessa ohjauksessa, ja pitää välttämättömänä lisätä lasten tietoisuutta yksityiselämän ja henkilötietojen suojeluun sekä tekijänoikeuksiin liittyvistä kysymyksistä;

29.

pitää myönteisenä edistystä, jota on saavutettu muokattaessa opetusohjelmia avaintaitojen mukaisesti, mutta pitää välttämättömänä tukea ponnekkaammin sellaisten henkilöiden avaintaitojen omaksumista, jotka ovat vaarassa alisuoriutua opinnoissaan ja joita uhkaa sosiaalinen syrjäytyminen; katsoo, että tämän toteuttamisessa on kiinnitettävä huomiota epävirallisessa ja epämuodollisessa koulutuksessa hankittujen taitojen tunnustamiseen ja vahvistamiseen todistuksin;

30.

pyytää edistämään kouluissa liikuntaa sekä koulujen kilpailuja ja niihin osallistumista, mikä parantaa terveyttä, edistää integraatiota ja auttaa kehittämään arvoja, jotka vaikuttavat osaltaan myönteisten käyttäytymismallien luomiseen;

31.

kannattaa maahanmuuttajaperheiden lasten koulutusta ja painottaa koulutuksen merkittävää panosta maahanmuuttajien sopeuttamiseen onnistuneesti osaksi eurooppalaista yhteiskuntaa;

32.

vaatii varmistamaan avaintaitojen oppimisen kattavalla strategialla, joka ulottuu opetusohjelmien uudistamisesta opettajien jatkokoulutuksen ja ammatillisen kehityksen tukemiseen ja joka siten tarjoaa hyvin koulutetun opetusyhteisön; katsoo, että opettajille olisi tarjottava kannustimia, jotta he kehittäisivät opetustaan ja keskittyisivät ammatilliseen kehittymiseen;

33.

kehottaa jäsenvaltioita ottamaan yleissivistävässä koulutuksessa käyttöön uusia oppiaineyhdistelmiä ja materiaaleja niitä nuoria varten, jotka kärsivät yleisimpiin oppimisvaikeuksiin kuuluvasta ongelmasta, lukihäiriöstä, ja näin antamaan näille nuorille mahdollisuuden päättää koulunsa menestyksekkäästi oppimisvaikeuksista huolimatta;

34.

korostaa integroidun koulutuksen merkitystä sosiaalisten ennakkoluulojen ja sosiaalisen syrjinnän ehkäisemiseksi ja Euroopan sosiaalisen yhteisvastuun edistämiseksi;

35.

vaatii kehittämään liikkuvuutta korkeakoulujen, liikeyritysten ja ammatillisten koulutuslaitosten välillä (esim. opiskelijat, opettajat, työntekijät, kouluttajat) ja edistämään tällä tavoin oppilaskeskeistä oppimista ja työmarkkinoilla yhä kysytympien taitojen, kuten yrittäjyyden, kulttuurien välisen ymmärtämyksen, kriittisen ajattelun ja luovuuden, omaksumista; katsoo, että tämän saavuttamiseksi EU:ssa olemassa olevia esteitä on purettava pikaisesti keskittyen erityisesti rahoitukseen ja tunnustamiseen liittyviin esteisiin kaikkien opiskelijoiden liikkuvuuden laadun parantamiseksi; kannattaa korkeakoulutuksen laadunvarmistusta akateemista oppimista ja tutkimusta koskevan liikkuvuuden vahvistamisen välineenä ja EU:n kansalaisten yhtäläisten työskentelymahdollisuuksien edellytyksenä;

36.

korostaa, että on tärkeää opettaa nuorille vankat perustaidot, jotka ovat välttämättömiä elinikäisen liikkuvuuden edistämiseksi ja työmarkkinoiden muutoksiin ja uusiin taloudellisiin ja sosiaalisiin tarpeisiin vastaamiseksi;

37.

pyytää edistämään tutkimusohjelmia Euroopan unionin kasvun ja työllisyyden edistämisen kannalta välttämättömän ”osaamiskolmion” vahvistamiseksi;

38.

kehottaa jäsenvaltioita nykyaikaistamaan korkeakoulutusta koskevat suunnitelmansa ja erityisesti järjestelemään opetusohjelmia työmarkkinoiden tarpeiden mukaisesti;

39.

kehottaa korkeakouluja nykyaikaistamaan kurssitarjontaansa ja nopeuttamaan yleisesti ottaen Bolognan prosessia;

40.

katsoo, että korkeakouluja pitäisi kehittää niin, että ne olisivat entistä avoimempia ja valmiita ottamaan vastaan kaikkia opiskelijoita, erityisesti perinteisessä mielessä epätyypillisiä opiskelijoita, opiskelijoita, joilla on erityistarpeita ja heikommassa asemassa olevia ryhmiä; katsoo, että tähän soveltuvat erityisesti rahoituspohjaltaan vahvat stipendijärjestelmät, joiden avulla sosiaalisesti heikossa asemassa olevien perheiden nuoria rohkaistaan aloittamaan opinnot; katsoo lisäksi, että jäsenvaltioiden olisi pantava täytäntöön erityisiä politiikkoja, joilla perusoikeus koulutukseen varmistettaisiin kaikille, myös vähävaraisemmille nuorille; katsoo, että tulevaisuudessa olisi etsittävä korkeakouluopetuksen yhdenvertaisuutta koskevia yhdistettyjä mittareita osana koulutusalan strategisia puitteita;

41.

palauttaa mieliin tässä yhteydessä neuvoston toukokuussa 2007 vahvistamat päätelmät (6) naisten koulutusta ja erityisesti naisten korkeakoulutusta ja tutkimusta koskevan Pekingin toimintaohjelman seurantaa varten kehitetyistä indikaattoreista; pahoittelee kuitenkin, että näitä indikaattoreita ei ole täysin huomioitu Koulutus 2010 -työohjelman täytäntöönpanon seurannassa; kannustaa tältä osin käyttämään niitä koulutusalan sukupuolten tasa-arvon kehittymisen valvonnassa;

42.

panee merkille, että huolimatta naisten pääsyssä korkeakoulutukseen saavutetusta kehityksestä naiset ovat yhä aliedustettuina matematiikan, luonnontieteiden ja teknologian oppiaineissa (vain 32 prosenttia valmistuneista on naisia verrattuna miesten 68 prosentin osuuteen); huomauttaa, että sukupuolten välisen epätasapainon vähentäminen näillä aloilla auttaisi vähentämään EU:n näillä aloilla kärsimää ammattitaidon puutetta;

43.

katsoo, että epävirallinen koulutus täydentää koulutusalana virallista koulutusta, ja suosittelee, että epävirallista koulutusta käsitellään tällaisena täydentävänä koulutuksena eurooppalaisen koulutusyhteistyön strategisiin puitteisiin (ET 2020) liittyvässä koulutuspolitiikassa;

44.

vaatii suurempia, tehokkaampia ja laajempialaisia investointeja korkeakoulutukseen;

45.

kehottaa jäsenvaltioita kannustamaan korkeakoulujen, yliopistojen, tutkimuskeskusten ja liikeyritysten välisiä kumppanuuksia (kansainvälisellä, kansallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla) ja liikeyritysten taloudellisia investointeja korkeakoulutukseen;

46.

kehottaa jäsenvaltioita osoittamaan tarvittavat varat korkeakoulutusalalle, jotta korkeakoulutuksen avulla voidaan vastata maailmanlaajuisiin haasteisiin ja jotta sitä voidaan käyttää merkittävänä työkaluna äskettäisen taantuman jälkeisessä taloudellisessa ja sosiaalisessa elpymisessä;

47.

kehottaa jäsenvaltioita tukemaan lainsäädännöllisin, hallinnollisin ja rahoituksellisin keinoin äidinkielellä järjestettävää koulutusta vähemmistöjä varten;

48.

korostaa, että laadukas ammatillinen koulutus on ratkaisevan tärkeää uusien ammattilaisten hankkimisessa ja välttämätöntä ”Uudet taidot uusia työpaikkoja varten” -aloitteelle, ja kiinnittää erityistä huomiota työssä tapahtuvan oppimisen ja oppisopimuskoulutuksen laajentamiseen muun muassa nuorten korkeakoulusta valmistuneiden hyväksi ja katsoo, että tämä olisi toteutettava yliopistojen ja yritysten välisten sopimusten pohjalta; katsoo myös, että on tärkeää edistää muissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa suoritettavia opinto- ja harjoittelujaksoja yliopisto-opiskelijoille tarkoitetun Erasmus-ohjelman tapaan; pyytää lisäämään ammatillista koulutusta koskevaa tukea ja arvostusta;

49.

korostaa tarvetta jatkaa ammatillisten koulutusohjelmien nykyaikaistamista ottamalla huomioon keskeiset taidot toisaalta koulutusohjelmien laadun parantamiseksi ja nuorten kiinnostuksen lisäämiseksi ja toisaalta koulutusohjelmien muokkaamiseksi paremmin työmarkkinoiden kehittyviä tarpeita vastaaviksi; katsoo, että ammattikoulutusohjelmien olisi parannettava monialaisia avaintaitoja;

50.

korostaa tarvetta ottaa nykyisten hyvien käytäntöjen pohjalta käyttöön malli, jolla tunnustetaan kansalaistaitoihin liittyvät koulutusansiot sellaisten nuorten hyväksi, jotka osallistuvat voittoa tavoittelemattomien järjestöjen alkuun panemiin tai kehitysyhteistyöhön liittyviin vapaaehtoispalvelua ja yleishyödyllistä työtä koskeviin aloitteisiin;

51.

vaatii ammatillisen toisen asteen koulutuksen ja korkeakoulutuksen välisen siirtymän lisäämistä paremman pätevyystason varmistamiseksi;

52.

painottaa avaintaitoja koskevan suosituksen elinikäistä oppimista koskevaa ulottuvuutta ja korostaa, että ammatillisen koulutuksen ja aikuiskoulutuksen aloilla on edettävä pidemmälle, jotta elinikäinen oppiminen voisi toteutua täysimääräisesti; katsoo, että tämä voitaisiin toteuttaa myös niin, että tunnustetaan laillisesti jokaisen oikeus koulutukseen koko eliniän ajan;

53.

korostaa jäsenvaltioiden välisen tietojen ja hyvien ja onnistuneiden käytäntöjen vaihdon merkitystä ammatillisen koulutuksen alalla;

54.

vaatii pikaisia toimia, joilla puututaan lukutaidoltaan heikkojen ihmisten määrän kasvuun, ja kiinnittää erityistä huomiota kansalaisten helpoiten saavutettavissa olevien paikallishallintojen tukemiseen; kehottaa jäsenvaltioita ja komissiota kiinnittämään huomiota lukutaidottomien edelleen liian suureen määrään ja johdonmukaisesti puuttumaan tähän myös aikuisia koskettavaan ongelmaan;

55.

on äärimmäisen huolestunut nuorisotyöttömyyden lisääntymisestä erityisesti nykyisen talouskriisin aikana; kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan, että työmarkkinat ovat mahdollisimman joustavat, jotta nuoret voivat helposti löytää työtä tai vaihtaa työpaikkaa;

56.

korostaa, että koulutuksen tarjoajien osallisuutta yleisten kansallisten tutkintojen viitekehysten laatimisessa on lisättävä ja että aiemman koulutuksen, mukaan lukien epävirallinen ja erityiskoulutus, merkitys on tunnustettava laajemmin;

57.

toteaa, että vuonna 2003 asetetuista viidestä vertailuarvosta neljän tavoitteita ei onnistuta saavuttamaan; kehottaa komissiota, jäsenvaltioita, alue- ja paikallisviranomaisia sekä muita toimijoita tarkastelemaan tähän johtaneita syitä ja ryhtymään toimiin tilanteen muuttamiseksi;

58.

korostaa jatkuvan rakenteellisen vuoropuhelun ja kuulemisen tärkeyttä koulutuksensa loppuvaiheessa olevien opiskelijoiden, korkeakoulujen ja liike-elämän välillä;

59.

kannattaa tavoitetta lisätä elinikäiseen oppimiseen osallistuvien aikuisten määrää 12,5 prosentista 15 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä ja vaatii asianmukaisia toimia; kehottaa tämän vuoksi korkeakouluja helpottamaan opiskelemaan pääsyä, monimuotoistamaan ja laajentamaan oppilaspohjaansa ja tarkistamaan opinto-ohjelmansa, jotta aikuisia voitaisiin houkutella palaamaan opintojen pariin; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita ryhtymään entistä päättäväisempiin toimiin elinikäistä oppimista varten tarkoitettujen laitosten, kuten ”uuden mahdollisuuden tarjoavien koulujen”, tukemiseksi ja levittämiseksi; kehottaa ottamaan huomioon sukupuolinäkökulman ja edistämään sitä elinikäistä oppimista koskevien strategioiden täytäntöönpanossa; kiinnittää huomiota kolmannen iän yliopistojen erittäin tärkeään rooliin elinikäisessä oppimisessa;

60.

huomauttaa, että yksi tärkeimmistä esteistä, joita koulutukseen osallistumisesta kiinnostuneet aikuiset kohtaavat, on heidän perheidensä tarvitsemien tukijärjestelyjen puuttuminen; kannustaa sen vuoksi jäsenvaltioita luomaan tukitoimia, joilla varmistetaan, että kaikilla opiskelijoilla ja työntekijöillä, joilla on perhevelvollisuuksia (esimerkiksi lapsia tai muita huollettavia), on tilaisuus päivittää ja/tai kehittää taitojaan ja valmiuksiaan; katsoo, että tämä voitaisiin toteuttaa palvelusetelien ja yhteensovittamistoimien muodossa Euroopan sosiaalirahaston mukaisten ohjelmien puitteissa kokeiltujen hyvien käytäntöjen pohjalta; katsoo, että erityisesti verkko-opiskelun tarjoamia mahdollisuuksia olisi tutkittava, koska ne tarjoavat enemmän joustavuutta opiskelun, työn ja muista huolehtimisen yhteensovittamiseksi;

61.

kannustaa Euroopan tasa-arvoinstituuttia ryhtymään tarpeellisiin toimenpiteisiin koulutusalaan liittyvien sukupuolten tasa-arvoa koskevien vertailtavissa olevien tietojen keruuta ja arvioimista varten ja varmistamaan, että tilastotiedot Pekingin toimintaohjelmaan liittyvistä indikaattoreista ovat helposti saatavilla ja että niitä päivitetään säännöllisin väliajoin;

62.

suosittelee, että koulutuslaitokset pyrkivät parantamaan tiedotustaan aikuisille avoimista ohjelmista ja yksinkertaistamaan näihin ohjelmiin osallistumista varten edellytettäviä hallinnollisia menettelyjä;

63.

vaatii komissiota huomioimaan täysimääräisesti sidosryhmien asiantuntemuksen ja niiden roolin ET 2020 -strategian täytäntöönpanossa;

64.

vaatii komissiota sisällyttämään epävirallisen koulutuksen, ammatillisen koulutuksen ja koululaiset tulevaan eurooppalaisen koulutusyhteistyön strategisiin puitteisiin (ET 2020) liittyvään liikkuvuutta koskevaan vertailuarvoon ja ryhtymään soveltamaan Bolognan prosessiin liittyvää opiskelijoiden liikkuvuutta koskevaa vertailuarvoa;

65.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle sekä jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille.

31.5.2011   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 161/16

A.

ottaa huomioon, että Euroopan unioni ja koko maailma ovat joutuneet kohtaamaan vakavimman talouskriisin 60 vuoteen, että reaalitalous on syöksynyt kyseisen ajanjakson pahimpaan lamaan ja että työllisyyden odotetaan heikkenevän talouden suhteellisesta elpymisestä huolimatta,

B.

ottaa huomioon, että monet yritysten johtamiseen liittyvät kysymykset ovat yritystoiminnan etiikan kannalta tärkeitä yritystyypistä tai yrityksen toiminta-alasta riippumatta ja että näihin kysymyksiin sisältyvät huolellisuusvelvollisuus, avoimuus, yrityksen sosiaalinen vastuu, riskinhallinta, investointipäätösten taloudellinen kestävyys, hallitusten ja hallintoneuvostojen toimintatavat ja osakkeenomistajien oikeuksien käyttö; katsoo viimeaikaisen talouskriisin osoittaneen, että näitä kysymyksiä on tarkasteltava siten, että pidetään mielessä taloudellisen vakauden säilyttäminen, ja analysoitava jatkuvasti, jotta voidaan löytää ratkaisuja, joiden avulla yritykset voivat kohdata nykyiset haasteet, ja edistää talouskasvua ja työllisyyttä EU:ssa,

C.

ottaa huomioon, että kriisi osoitti myös riskinhallinnan sekä palkkio- ja palkkapolitiikan välisen läheisen yhdyssiteen sekä palkkio- ja palkkapolitiikan merkityksen yritysten asianmukaista toimintaa säätelevissä menettelyissä; katsoo tästä syystä, että riskinhallinta olisi otettava asianmukaisesti huomioon palkkio- ja palkkapolitiikan tarkastelussa, siten, että voidaan kehittää tehokkaita riskinhallintajärjestelmiä, jotka sisällytetään laajaan tasapainoiseen hallintotapaan, sekä varmistaa, että kannustinjärjestelmiä perustettaessa huolehditaan asianmukaisten riskinhallintajärjestelmien luomisesta niiden vastapainoksi,

D.

ottaa huomioon, että kaikkien alojen yrityksillä on useita samanlaisia riskejä, mutta tietynlaiset riskit ovat alakohtaisia (kuten rahoitusalalla toimivien yritysten riskit); ottaa huomioon, että tehokkaan riskinhallinnan epäonnistuminen, joka johtui valvontasääntöjen noudattamisen puutteellisesta valvonnasta sekä palkkio- ja palkkapolitiikan epäsuhteisista kannustimista, oli keskeisessä asemassa viimeaikaisessa rahoituskriisissä,

E.

ottaa huomioon, että riskinhallintaa olisi ymmärrettävä ja sovellettava koko organisaation tasolla eikä ainoastaan sen eri yksiköissä, ja katsoo, että sen pitäisi olla julkista ja avointa ja siihen pitäisi soveltaa raportointivelvollisuutta,

F.

katsoo, että kaikissa ratkaisuissa olisi varmistettava, että riskinotto on tarkoituksenmukaista yrityksen liiketoiminnan ja strategian kannalta, ja huolehdittava samalla tehokkaasta riskinhallinnasta; katsoo, että tehokasta riskinhallintaa olisi pidettävä yhtenä tärkeimmistä hyvän hallintotavan tekijöistä kaikissa yrityksissä,

G.

ottaa huomioon, että yksi komission ensimmäisistä kriisin jälkeisistä toimista kohdistui palkkio- ja palkkapolitiikkaan komission suosituksiin 2004/913/EY ja 2005/162/EY tehdyillä täydennyksillä, ja ottaa huomioon, että tällä pyrittiin varmistamaan asianmukainen palkkio- ja palkkapolitiikka siten, että määriteltiin sen suunnittelua koskevat parhaat käytännöt, joihin liittyi suositus julkisesti noteerattujen yhtiöiden johtajien palkkoja ja palkkioita koskevasta järjestelmästä, ja julkistettiin suositus rahoituspalvelualan palkkio- ja palkkapolitiikasta,

H.

ottaa huomioon, että suosituksiin sisältyvät yksityiskohdat eroavat sen perusteella, minkä tyyppinen yritys on kyseessä ottaen huomioon sen koko, sisäinen organisaatio ja toimintojen monimutkaisuus; ottaa huomioon, että ero voidaan tehdä rahoitusalan yritysten (noteerattujen tai ei) ja noteerattujen mutta ei rahoitusalan yritysten välillä sekä rahoitusalan eri sektoreiden, esimerkiksi pankki-, vakuutus- ja omaisuudenhoitotoiminnan välillä,

I.

katsoo, että palkkio- ja palkkapolitiikan yhteydessä on otettava huomioon monia seikkoja, kuten i) korvausjärjestelmät mukaan lukien niiden rakenne, avoimuus ja symmetria sekä palkkioiden ja kannustimen välinen yhteys, ii) palkkio- ja palkkajärjestelmien määrittelyä koskeva menettely, mukaan lukien toimijoiden, tehtävien ja vastuun määrittely, iii) palkkio- ja palkkajärjestelmien valvonta, jossa otetaan erityisesti huomioon osakkeenomistajat, ja iv) kokonaispalkka ja -palkkio, mukaan lukien palkat ja eläkkeet,

J.

ottaa huomioon, että tietyt suosituksiin sisältyvät ratkaisevan tärkeät periaatteet ovat edelleen epäselviä, ja niitä on sovellettava asianmukaisesti, kuten tulosperusteita koskeva käsite, jolla pitäisi edistää palkkion ja tuloksen välisen yhteyden luomista, epätyydyttävää suoritusta koskeva käsite erorahojen yhteydessä, eroraha ja rahoituspalvelualan palkkioiden muuttuvat osat,

K.

katsoo, että koska palkan ja tuloksen välisen yhteyden määritteleminen aiheuttaa toistuvasti ongelmia, painopisteen pitäisi olla palkka- ja palkkiopolitiikan määrittelyä koskevan prosessin tehokkuudessa ja avoimuudessa, ja katsoo, että näiden kummankin pitäisi perustua hyvään hallintotapaan, joka määritellään ja jota arvioidaan keskipitkälle tai pitkälle ajanjaksolle laaditun asianmukaisen aikataulun pohjalta, jotta vältetään vaaralliset kestämättömät riskinhallintapolitiikat, jotka on suunniteltu lyhyelle (ellei erittäin lyhyelle) aikavälille ja jossa asiaan osallistuvien tehtävät ja vastuualueet on selkeästi määritelty ja eriytetty,

L.

katsoo, että kaikkiin ratkaisuihin ei pitäisi soveltaa yhtenäistä mallia ja että yrityksillä pitäisi olla edelleen joustavuutta mukauttaa järjestelmiä omiin tarpeisiinsa,

M.

katsoo, että jälkikäteen tehtävä arvio aikaansaannoksista ja palkka- ja palkkiopolitiikasta on tarpeellinen,

N.

katsoo, että avoimuuspolitiikka on osoittautunut hyvän hallintotavan tärkeäksi osatekijäksi; katsoo, että avoimuuspolitiikkaa ei pitäisi rajoittaa pelkkään tietojen antamiseen, vaan sen pitäisi merkitä, että yritykset voivat perustella tietyn palkkio- ja palkkapolitiikan valinnan,

O.

katsoo, että jos johtajien palkkio- ja palkkapolitiikka esitetään selkeällä ja ymmärrettävällä tavalla, tällä periaatteessa edistetään palkkio- ja palkkapolitiikkaa koskevaa päätöksentekoa erityisesti osakkeenomistajien näkökulmasta; katsoo, että tällaiseen esittämisen voisi sisältyä johtajien kokonaispalkan ja palkkioiden sekä muiden myönnettyjen etujen yksityiskohtainen esittäminen tilinpäätöksessä tai palkkioraportissa,

P.

ottaa huomioon, että yrityksen tavoitteena pitäisi olla osakkeenomistajien ja sen työntekijöiden rakentava osallistuminen; katsoo, että tämä edellyttää muiden toimien tarkastelua, jotta osakkeenomistajat voivat osallistua tehokkaasti yrityksen palkkio- ja palkkapolitiikan kehittämiseen (kuten Saksassa käyttöön otettu mahdollisuus, jonka mukaan yritykset pyytävät neuvoa-antavalla äänestyksellä osakkeenomistajien hyväksyntää palkkio- ja palkkapolitiikalle), varsinkin sen vuoksi, että osakkeenomistajat eivät ole aina halukkaita tai valmiita aktiivisempaan rooliin; katsoo, että tämän pitäisi merkitä myös, että olisi tarkasteltava tapoja varmistaa, että osakkeenomistajat toimivat yritysten hallinnon osalta ennakoivammin reaktiivisen toiminnan sijasta,

Q.

katsoo, että erityisesti noteeratuissa yhtiöissä osakkaiden osallistuminen on vähäistä ja että osakkeenomistajien kokouksissa olisi näin ollen kannustettava sähköiseen äänestämiseen,

R.

katsoo, että voimassa oleva lainsäädäntö työntekijöille tiedottamisesta ja heidän kuulemisestaan on pantava asianmukaisesti täytäntöön yritysten hallinnoinnissa, jotta he voivat käydä todellista vuoropuhelua yritysjohtajien kanssa, ja että yritysten palkkio- ja palkkakäytännöt ja tavoitteet on määriteltävä selkeästi,

S.

ottaa huomioon, että johtoportaan palkkoja ja palkkioita koskevien arviointiperusteiden sekä näiden määrien vahvistaminen kuuluu yritysten valvontaelinten lakisääteiseen toimivaltaan,

T.

katsoo, että vapaaehtoiset standardit ovat välttämättömiä hallinto- ja valvontaelinten suorituskyvyn parantamiseksi ja että hyvien toimintatapojen uudelleentarkastelu voi olla tarpeen,

U.

katsoo, että tavoitteena pitäisi olla sellaisten pätevien hallitusten ja hallintoneuvostojen luominen, jotka pystyvät tekemään päätöksensä objektiivisesti ja riippumattomasti; katsoo, että hallinto- ja valvontaelinten vaikuttavuutta ja tehokkuutta olisi myös arvioitava,

V.

katsoo, että nykyisen hallintojärjestelmän tunnustettujen heikkouksien vuoksi tietyn prosenttiosuuden (esim. 1/3) johtajista (hallintoneuvoston jäsenistä) olisi oltava ammattilaisia, palkkaa saavia, vastuullisia ja ainoastaan osakkeenomistajien alaisia; katsoo, että heidän vastuullisuuttaan ja alaisuuttaan olisi arvioitava ammatillisen asiantuntemuksen perusteella,

W.

ottaa huomioon, että vaikka lainsäädännön antaminen tällä alalla voi olla vaikeampi ja aikaavievämpi vaihtoehto kuin suositusten hyväksyminen, ei-sitovaan sääntelyyn perustuva lähestymistapa ei ole tyydyttävä,

X.

ottaa huomioon, että komissio aikoo esittää suositusten täydennykseksi lainsäädäntöaloitteita, jotta palkkio- ja palkkajärjestelmät saatetaan vakauden valvonnan rajoihin, ja että se on ehdottanut muun muassa vakavaraisuusdirektiivin uudelleentarkastelua; ottaa huomioon, että komissio aikoo tarkastella pankkijärjestelmän ulkopuolisia rahoituspalveluita koskevia täydentäviä toimia,

Y.

ottaa huomioon, että komission antamat, julkisesti noteerattuja yhtiöitä koskevat suositukset eivät välttämättä vastaa sopivia yleisohjeita parhaiden käytäntöjen kehittämiseksi muissa kuin julkisesti noteeratuissa yhtiöissä,

Z.

pitää välttämättömänä, että kukin tällä alalla hyväksytty väline pannaan yhtenäisesti ja johdonmukaisesti täytäntöön kaikkialla Euroopassa ja että niin toimivat kaikki osapuolet, joita asia koskee,

1.

pitää myönteisinä toimia, joilla puututaan yrityshallinnon eettisiin näkökohtiin, joiden äskettäinen rahoituskriisi on osoittanut edelleen olevan täysin ratkaisematta; pitää tässä yhteydessä myönteisenä komission antamaa kahta suositusta;

2.

huomauttaa, että oikeudellisesti sitomaton lähestymistapa ei ole kuitenkaan tyydyttävä;

3.

pitää sen vuoksi myönteisenä komission ensimmäistä lainsäädäntöehdotusta, eli vakavaraisuusdirektiivin tarkistamista, jonka perusteella EU:n lainsäätäjä voi vastata asianmukaisesti asiaan liittyviin kysymyksiin;

4.

kannattaa komission 30. huhtikuuta 2009 esittämiin suosituksiin sisältyneitä periaatteita, jotka koskevat ensinnäkin pörssiyhtiöiden hallinto- ja valvontaelinten jäsenten ja johtajien palkkojen ja palkkioiden rakennetta ja palkkioiden valvontajärjestelmää sekä toiseksi palkkio- ja palkkarakennetta, palkkio- ja palkkapolitiikan suunnittelua ja toteutusta (päätöksenteko- ja valvontajärjestelmä), palkkio- ja palkkapolitiikan avoimuutta sekä rahoituspalvelualan toiminnan vakauden valvontaa, mutta korostaa, että jäsenvaltiot eivät ole saattaneet näitä suosituksia tyydyttävällä tavalla osaksi kansallista lainsäädäntöään;

5.

katsoo, että EU tarvitsee pitkälle aikavälille suunnitellun elinkeino- sosiaali- ja ympäristömallin, joka on niin yritysten, osakkeenomistajien kuin työntekijöiden yleisen edun mukainen ja jossa on uudenlainen rahoitusjärjestelmä, joka perustuu toiminnan vakautta koskevien ja eettisten sääntöjen järjestelmään sekä kansallisiin ja EU:n valvontaviranomaisiin, joilla on sitovat valtuudet; katsoo myös, että rahoitusalan olisi vastattava reaalitalouden tarpeisiin, edistettävä kestävää kasvua ja osoitettava mahdollisimman paljon sosiaalista vastuuta;

6.

palauttaa mieliin, että talouden rakenteiden uudistamisprosessin aikana toimenpiteet, joilla turvataan työpaikat, koulutus ja työskentelyolosuhteet, ovat erittäin tärkeitä ja että kaikkien toimijoiden on otettava ne huomioon reaalitalouden tukemisen lisäksi;

7.

katsoo, että hyvän, kestävän hallintotavan mukaiset palkkio- ja palkkapolitiikat ovat tarpeen paitsi eettisistä myös puhtaasti taloudellisista syistä, kun otetaan huomioon, että tällaisilla politiikoilla on välitön vaikutus osakkeisiin ja yhtiöiden kehittämisnäkymiin sekä talouteen yleensä samoin kuin työpaikkojen säilyttämiseen ja lisäämiseen;

8.

katsoo, että pankkien ja luottolaitosten johtajien palkkioita ja palkkoja koskevien säännösten on mentävä pelkkiä suosituksia pidemmälle ja että niiden on oltava sitovia säädöksiä, jotka kytketään valvontajärjestelmään, jolla pyritään varmistamaan, että palkkioiden muuttuva osa – bonukset, osakeoptiot ja kannustimet – ei ohjaa yhtiöitä hyväksymään sellaisia sijoitus- ja johtamiskäytäntöjä, joiden riskit ovat liian suuret ja joissa ei kiinnitetä huomiota reaalitaloudelle aiheutuviin seurauksiin;

9.

korostaa, että yrityshallinnon sekä palkkio- ja palkkapolitiikan on noudatettava ja edistettävä Euroopan unionin perussopimuksiin kirjattuja periaatteita sekä miesten ja naisten palkkauksen tasa-arvoisuudesta ja tasavertaisesta kohtelusta annettuja direktiivejä;

10.

panee merkille, että tarvitaan täydentäviä EU:n lainsäädäntötoimia, jotta yritysten erilaisia kansallisia palkkio- ja palkkasääntöjä koskeva ongelma ratkaistaan sellaisissa tapauksissa, joissa johtajat liikkuvat jäsenvaltiosta toiseen saman yhtiön (hallintayhtiön) sisällä tai yhdestä yrityksestä eri jäsenvaltiossa sijaitsevaan toiseen yritykseen, tai kun yritykset hyödyntävät vapautta liikkua sisämarkkinoilla esimerkiksi rajatylittäviä sulautumia koskevassa tapauksessa;

11.

katsoo, että on tärkeää korostaa valvontaelinten yhteiskunnallista yhteisvastuuta jossakin EU:n jäsenvaltiossa kotipaikkaansa pitävän yrityksen kestävästä ja pitkän aikavälin kehityksestä, ja katsoo, että näiden valvontaelinten tehtäviin kuuluu vahvistaa tähän tavoitteeseen nähden kohtuulliset johtoportaan palkat ja palkkiot ja saattaa ne avoimesti yleisön tietoon Euroopan tasolla;

12.

kehottaa komissiota esittämään alakohtaisia tarkistuksia rahoituspalveluja koskevaan lainsäädäntöön, jotta voidaan varmistaa yhdenmukaisuus pankkien ja muiden kuin pankkilaitosten välillä palkkio- ja palkkapolitiikassa; kehottaa komissiota lisäksi esittämään säädösehdotuksia yhtiöoikeuden alalla, jotta voidaan edistää yritysjohtajuutta koskevien kysymysten käsittelyä ja varmistaa palkkio- ja palkkapolitiikan yhdenmukaisuus kaikentyyppisissä yhtiöissä;

13.

kehottaa komissiota kannustamaan ja tukemaan EU:n tasolla hyväksyttyjen toimien tehokasta täytäntöönpanoa keskittyen pääasiassa rajatylittäviin yhtiöihin sekä täyttämään sitoumuksensa, joka koskee arviointikertomuksen esittämistä kummankin suosituksen täytäntöönpanosta jäsenvaltioissa; kehottaa tässä yhteydessä komissiota sisällyttämään arviointikertomuksen päätelmiin aikataulun asianmukaisista lainsäädännöllisistä ja muista kuin lainsäädännöllisistä toimista, jotka voivat olla tarpeellisia seurantatoimia;

14.

vaatii panemaan tehokkaasti täytäntöön säännöt, jotka koskevat eurooppayhtiön sääntöjen täydentämisestä annetun direktiivin 2001/86/EY (5) puitteissa valittuja erilaisia työntekijöiden kuulemista sekä osallistumista koskevia järjestelmävaihtoehtoja;

15.

pitää eurooppayhtiötä (SE) sopivana foorumina hyville käytännöille eettisten periaatteiden ankkuroimiseksi valtioiden rajojen yli toimivien yritysten valvontaan ja niiden toteuttamiseksi käytännössä;

16.

kehottaa jäsenvaltioita toteuttamaan tehokkaasti EU:n osakkeenomistajien oikeuksia koskevan direktiivin kaltaisia toimia, jotta poistetaan esteet ja tehostetaan osakkeenomistajan osallistumista äänestykseen erityisesti rajatylittävän äänestyksen osalta;

17.

kehottaa kaikkia sidosryhmiä osallistumaan aktiivisesti liiketoimintakäytäntöjen ja yrityskulttuurin muutoksien tarkasteluun;

18.

kehottaa edistämään naisten nimittämistä johtavaan asemaan komission suosituksella, joka koskee yritysten päätöksentekoelinten, muiden elinten ja yleensäkin paikkojen täyttämisessä sovellettavan järjestelmän käyttöönottoa;

19.

ehdottaa, että kansallisten valvontaviranomaisten olisi arvioitava yritysten hallintoelinten jäsenten riippumattomuutta entistä tiukemmin ja että niiden olisi laadittava aikaisempaa tehokkaampia korruption vastaisia järjestelmiä, joiden käyttöönotto edistäisi yrityshallinnon eettisyyttä ja voisi myös lisätä yritysten taloudellista menestystä;

20.

kannattaa yhdenmukaisten ja kattavien riskinhallintaohjeiden käyttöönottoa, koska vaikuttaa siltä, että asiaan puututaan monilla säännöillä ja standardeilla, joita sovelletaan jäsenvaltioissa vain hajanaisella tavalla;

21.

korostaa, että talousrikosten yhteydessä on mahdollista käynnistää rikosoikeudellisia menettelyjä rikoksista vastuussa olevia yksittäisiä yhtiön hallituksen jäseniä vastaan;

22.

kehottaa komissiota edistämään sitä, että käytetään noteeraamattomia yhtiöitä koskevia parhaan käytännön ohjeita, joissa otettaisiin huomioon kyseisten yhtiöiden erityispiirteet ja erot;

23.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.

31.5.2011   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 161/21

A.

ottaa huomioon, että nuoria koskeviin toimiin sijoittaminen on ratkaisevan tärkeää Euroopan valtioiden tulevaisuuden kannalta erityisesti aikana, jolloin nuorten suhteellinen osuus väestön kokonaismäärästä on jatkuvasti vähentymässä,

B.

ottaa huomioon, että kaikki nuoret ovat lisäarvo yhteiskunnalle ja että tämä tosiasia on tunnustettava,

C.

katsoo, että poliittisia päätöksiä tekevät nykyiset sukupolvet ovat erittäin suuressa vastuussa nuorisosta ja tulevista sukupolvista; katsoo, että päätöksentekijöiden ja tutkijoiden on otettava huomioon nuorten mielipiteet ja kuunneltava niitä,

D.

ottaa huomioon, että vaikka Euroopan unionilla on käytössään tärkeitä nuorisopolitiikan välineitä, jäsenvaltioiden on käytettävä niitä tehokkaasti, tiedotettava niistä ja sisällytettävä ne toimiinsa,

E.

katsoo, että työ tarkoittaa muutakin kuin palkkatyötä: se auttaa sosiaalisissa suhteissa ja voi antaa tukea, jäsentää ja auttaa identiteetin rakentamisessa,

F.

ottaa huomioon, että epävarmuus työtilanteesta saattaa aiheuttaa sen, että nuoret jättävät perheen perustamatta tai lykkäävät sen perustamista, millä on vaikutusta väestörakenteen kehittymiseen,

G.

ottaa huomioon, että nykypäivän nuoriso joutuu kohtamaan kasvavaa työttömyyttä ja kärsimään talouskriisin seurauksista, että erityisesti heikosti koulussa menestyneet nuoret joutuvat todennäköisemmin työttömiksi ja että siksi on tärkeää varmistaa nuorille paras mahdollinen koulutus, joka takaa heille nopean pääsyn työmarkkinoille ja mahdollisuuden pysyä niillä pitkään,

H.

katsoo, että nuorten yhtäläisiä korkealaatuisen opetuksen ja koulutuksen mahdollisuuksia olisi tuettava kaikilla tasoilla ja että elinikäisen oppimisen mahdollisuuksia olisi edistettävä entisestään,

I.

katsoo, että nuorten siirtymistä koulutuksesta työmarkkinoille olisi edistettävä,

J.

katsoo, että erityisesti teini-ikäisten ja nuorisovankiloissa olevien nuorten varhaista koulunkäynnin keskeyttämistä ja lukutaidottomuutta koskevat ongelmat olisi viipymättä asetettava ehdottomalle etusijalle,

K.

katsoo, että terveyteen, asumiseen ja ympäristöön liittyvät kysymykset ovat erityisen tärkeitä nuorille ja niillä voi olla vakavia seurauksia nuorten elämälle ja tulevaisuudelle, katsoo, että olisi edistettävä koulutukselle, työllisyydelle, sosiaaliselle osallisuudelle ja terveydenhoidolle suotuisia olosuhteita,

L.

ottaa huomioon, että vaikka nuorten on voitava luottaa perheen tukeen, he tarvitsevat silti tukea itsemääräämisoikeuden ja riippumattomuuden tarpeensa tyydyttämiseen,

M.

ottaa huomioon, että ympäristönäkökohtia ei ole sisällytetty komission tiedonantoon ja neuvoston päätöslauselmaan, vaikka ne ovat elintärkeitä nuorille ja niillä on vakavia vaikutuksia tulevien sukupolvien terveydelle, elämänlaadulle ja hyvinvoinnille; katsoo siksi, että EU:n nuorisostrategiassa ympäristöasiat olisi mainittava selkeästi toiminta-alojen joukossa,

N.

ottaa huomioon, että aktiivinen osallistuminen yhteiskuntaan on tärkeää sekä nuorten vaikutusmahdollisuuksien että nuorten henkilökohtaisen kehittymisen, yhteiskuntaan sopeutumisen, ammatillisten taitojen hankkimisen ja vastuullisuuden kehittymisen kannalta,

O.

ottaa huomioon, että nuorisotyö on tärkeää EU:n nuorisostrategialle, sillä se on arvokasta nuorten toteuttamaa vapaa-ajantoimintaa nuorille, joka myös auttaa taitojen hankkimisessa ja henkilökohtaisessa kehityksessä,

P.

katsoo, että yhteiskunnallisen osallisuuden käsitteen oppiminen ja kokeminen edistää demokratian ja sen prosessien ymmärtämistä ja siihen osallistumista,

Q.

ottaa huomioon, että nuoria hyödyttävistä Euroopan tason ohjelmista olisi tiedotettava paremmin nuorille heidän osallistumisensa tehostamiseksi,

R.

ottaa huomioon, että tehokas nuorisopolitiikka voi osaltaan edistää eurooppalaisen ajattelutavan kehittymistä,

1.

pitää myönteisenä komission tiedonantoa ”EU:n nuorisostrategia – Satsataan nuorten vaikutusmahdollisuuksiin”;

2.

pitää myönteisenä neuvoston päätöslauselmaa nuorisoalan eurooppalaisen yhteistyön uudistetuista puitteista (2010–2018);

3.

huomauttaa, että ”nuorison” määritelmän sisältö on erilainen eri jäsenvaltioissa; toteaa, että tähän käsitteeseen vaikuttavat erilaiset sosiaaliset olosuhteet, mikä mahdollistaa erilaisten lähestymistapojen soveltamisen eri jäsenvaltioissa;

4.

katsoo, että yhteisön ohjelmien ja rahastojen tulisi heijastaa nuoriin kohdistuvia EU:n kunnianhimoisia tavoitteita;

5.

kehottaa jäsenvaltioita panemaan täysimääräisesti täytäntöön Lissabonin sopimuksen nuorisopolitiikkaa koskevat säännökset, joita ovat esimerkiksi nuorten kannustaminen politiikkaan, erityishuomion kiinnittäminen nuoriin urheilijoihin ja perusoikeuskirjan oikeudellinen täytäntöönpano;

6.

tunnustaa, että vahvistettu avoin koordinointimenetelmä, jonka yhteydessä toissijaisuusperiaate otetaan asianmukaisesti huomioon, on asianmukainen nuorisopoliittisen yhteistyön väline rajoittuneen käytön, legitimiteettivajeen, asiantuntijoiden ja poliitikkojen välisen yhteistyön puuttumisen, kansallisten prioriteettien asianmukaisen integroinnin puuttumisen sekä eri tasojen välisen vastuunjaon hämärtymisen riskin kaltaisista puutteistaan huolimatta; katsoo, että avointa koordinointimenetelmää olisi vahvistettava pitkän aikavälin tulosten saavuttamiseksi;

7.

korostaa, että avoin vahvistettu koordinointimenetelmä edellyttää kaikkien osapuolten vahvaa poliittista tukea parhaan mahdollisen tuloksen saavuttamiseksi; pitää täytäntöönpanon puutteita vakavana esteenä asetettujen tavoitteiden saavuttamiselle;

8.

tunnustaa toimielinten yhteistyön merkityksen paikallisella, alueellisella, kansallisella ja unionin tasolla tämän strategian tavoitteiden saavuttamiseksi ja kehottaa komissiota, jäsenvaltioita ja nuorison edustajia toimimaan aktiivisesti nuorisostrategian täytäntöönpanossa;

9.

vaatii Euroopan parlamentilta, komissiolta ja neuvostolta läheisempää yhteistyötä nuorisoasioissa, ja korostaa tarvetta läheisempään yhteistyöhön kansallisten parlamenttien kanssa ja niiden kesken avoimen koordinointimenettelyn soveltamisessa;

10.

pitää myönteisenä kahden lähtökohdan selkeää määritelmää, toimintatapojen käyttöönottoa ja erityisesti sitä, että neuvosto on määrittänyt selkeän täytäntöönpanovälineiden luettelon; pyytää, että Euroopan parlamentti voi osallistua työskentelyjaksojen ensisijaisten tavoitteiden määrittämiseen; vaatii, että nuorisoalan eurooppalaisen yhteistyön on oltava näyttöön perustuvaa, asiaankuuluvaa ja konkreettista;

11.

korostaa selkeiden ja käyttäjäystävällisten indikaattoreiden kehittämisen tarvetta sekä EU:n että kansallisella tasolla, koska niiden avulla voidaan parantaa, laajentaa ja ajanmukaistaa todellista tietämystämme nuorten ihmisten tilanteesta sekä mitata ja vertailla yhteisesti asetettujen tavoitteiden täytäntöönpanon edistymistä; korostaa jatkuvan seurannan ja arvioinnin merkitystä;

12.

korostaa EU:n nuorisostrategian täytäntöönpanon asteen arvioinnin merkitystä; korostaa, että nuorisoa koskevat jäsenvaltioiden edistymiskertomukset olisi saatettava julkisuuteen yleisen tietoisuuden lisäämiseksi; korostaa tarvetta seurata Euroopan nuorten elämäntapojen kehittymistä ja muuttumista, jotta todellista edistymistä voidaan arvioida;

13.

katsoo, että vertaisoppimista olisi kehitettävä edelleen keinona helpottaa hyvien käytäntöjen vaihtoa ja osaltaan lisätä kansallisella tasolla toteutettavien toimien johdonmukaisuutta;

14.

katsoo, että täydellisen EU:n nuorisostrategian luominen edellyttää nuorisopolitiikan ja EU:n ohjelmien ja toimien täsmällistä ja läpinäkyvää yhteensovittamista; korostaa erityisesti, että EU:n ohjelmien täytäntöönpanosta saatavilla tuloksilla olisi vaikutettava nuorisopolitiikan ja yleisemminkin EU:n nuorisostrategian muotoiluun ja päinvastoin;

15.

korostaa lisäksi jo toteutettujen ohjelmien syvällisen analysoinnin tarvetta, jotta tehokas laatujohtaminen olisi mahdollista ja jotta sen perusteella voidaan laatia tulevaisuuden ohjelmiin mahdollisesti tarvittavia parannuksia;

16.

toteaa, että nuorisoa koskevia EU:n ohjelmia ja sosiaalisia rahastoja on hyödynnettävä ja mukautettava ja että niiden käyttömahdollisuuksia on edistettävä ja yksinkertaistettava; korostaa, että on tärkeää tarkastella näitä asioita käytännöllisesti ja byrokratiaa välttäen, jotta voidaan panna täytäntöön yhteinen strategia nuorten elämän parantamiseksi; tähdentää, että nuorten ihmisten on tärkeää olla mukana nuoriso-ohjelmien täytäntöönpanossa, jotta heidän tarpeensa voidaan ottaa paremmin huomioon;

17.

korostaa, että Comenius-, Erasmus- ja Leonardo da Vinci –ohjelmat ovat tärkeässä roolissa Euroopan koulutus- ja ammattikoulutuspolitiikan kehityksessä; toistaa pitävänsä poliittisesti ensisijaisen tärkeänä, että nämä ohjelmat ovat EU:n nuorisostrategian kulmakivi etenkin seuraavien monivuotisten ohjelmien ajan;

18.

katsoo, että olisi pyrittävä edistämään nuorten liikkuvuutta Euroopassa ja että liikkuvuusohjelmilla pitäisi olla riittävän laaja soveltamisala ja resurssit muodollisen koulutuksen ulkopuolisiin nuorisovaihto-ohjelmiin;

19.

kehottaa komissiota uusien liikkuvuusohjelmien puitteissa kiinnittämään erityistä huomiota nuorten työntekijöiden liikkuvuuteen, ja kehottaa tässä mielessä laajentamaan tällä hetkellä opiskelijoille suunnatun erityisen viisumijärjestelmän laajentamista nuoriin työntekijöihin;

20.

kiinnittää huomiota siihen, että joukkotiedotusvälineet on saatava mukaan nuoriso-ohjelmien suosion lisäämiseksi;

21.

ymmärtää, että nuorten ihmisten elämän parantaminen on monitahoinen tehtävä, joka on otettava huomioon kaikilla politiikan aloilla; kannustaa Euroopan unionin toimielimiä ja jäsenvaltioita edistämään nuorisoyksikön luomista kaikkiin osastoihin ja ministeriöihin, mikä auttaisi lujittamaan asianmukaisen nuorisopolitiikan laatimista; kehottaa lisäksi komissiota nimittämään pääosastoihinsa ”nuorisovirkamiehiä” ja antamaan heille lisäkoulutusta; katsoo, että tavoitteena pitäisi olla komission asiakirjojen arviointi nuorisopolitiikan tavoitteiden näkökulmasta; pitää erityisen myönteisenä monialaista lähestymistapaa, koska se on välttämätön tehokkuuden maksimoimiseksi; katsoo, että nuorisonäkökulman sisällyttäminen kaikkiin politiikan aloihin on keskeinen tekijä nuorisostrategian onnistumisessa;

22.

korostaa tarvetta sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden vahvistamiseen Euroopan tasolla ja tämän periaatteen hyväksymistä jäsenvaltioissa sukupolvien välisten suhteiden säätelemiseksi oikeudenmukaisella tavalla;

23.

korostaa erityisesti, että maailmanlaajuinen talouskriisi vaikuttaa merkittävästi nuorisoon ja että näin ollen sen tulisi vaikuttaa ratkaisevasti nuorisoa koskevien toimien ensisijaisiin tavoitteisiin; katsoo, että tavoitteisiin olisi pyrittävä yksilöimällä toimia, joilla varmennetaan strategia sosiaalisten ohjelmien hallintaan kaikissa tilanteissa ja että erityistä huomiota olisi kiinnitettävä sosiaalisten turvaverkkojen ja sosiaaliturvajärjestelmien tarkistamiseen;

24.

korostaa kaikenlaisen syrjinnän, kuten sukupuoleen, rotuun tai etniseen alkuperään, uskontoon, vammaisuuteen, ikään tai seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvan syrjinnän poistamista nuorten keskuudesta;

25.

korostaa, että on tärkeää pitää nuoria ihmisiä EU:n sosiaalisen vision ensisijaisena ryhmänä;

26.

korostaa ehdottomasti tarvetta antaa nuorille vammaisille henkilöille tehokasta ja räätälöityä tukea sekä todellisia ja yhtäläisiä fyysisiä, sensorisia ja kognitiivisia mahdollisuuksia osallistua koulutukseen, työelämään, kulttuuriin, vapaa-aikaan, urheiluun, sosiaalisiin aktiviteetteihin sekä julkisen ja yksityisen sektorin toimintaan;

27.

vaatii toimia, jotka varmistavat monimuotoisuuden kunnioittamisen ja nuorten ja -lasten onnistuneen kotouttamisen;

28.

kehottaa jäsenvaltioita etsimään nuorisopolitiikan ja koulutuksen, ammattikoulutuksen, työllisyyden, kulttuurin ja muiden politiikan alojen välisiä monialaisia yhteyksiä;

29.

painottaa tarvetta luoda vahvoja yhteyksiä nuoriso- ja lapsipolitiikan välille;

30.

kehottaa jäsenvaltioita tehostamaan ns. osaamiskolmion kolmen sivun (koulutuksen, tutkimuksen ja innovoinnin) keskinäistä vuorovaikutusta kasvun ja työpaikkojen luomisen keskeisenä tekijänä; suosittelee vahvasti yhteisten kriteerien edistämistä epävirallisen koulutuksen ja ammattikoulutuksen tehokkaamman keskinäisen tunnustamisen tukemiseksi esimerkiksi vauhdittamalla Euroopan tutkintojen viitekehysjärjestelmän käyttöönottoa tutkintojen tunnustamiseksi, avoimuuden lisäämiseksi ja taitojen validoimiseksi;

31.

kehottaa jäsenvaltioita tekemään enemmän aloitteita tarvittavaan ammattitaitoon investoimiseksi ja kannustaa niitä luomaan kytköksiä koulutusohjelmien ja työmarkkinoiden vaatimusten välille, säätämään lakeja lyhytkestoisesta ammattikoulutuksesta (jos tarvetta yhä on) ja käyttämään mahdollisuuksien mukaan taitojen validointia ja tutkintojen tunnustamista;

32.

kiinnittää huomiota koulun keskeyttämisen ongelmaan ja pitää tärkeänä toteuttaa toimia, joilla varmistetaan että mahdollisimman suuri prosenttiosuus nuorista suorittaa oppivelvollisuutensa loppuun saakka;

33.

vaatii jäsenvaltioita edistämään lisämäärärahoilla kaikkien nuorten oppimisen ja koulutuksen liikkuvuutta, koska se on ratkaiseva tekijä oppimisen ja työkokemuksen kannalta; korostaa, että nuorten liikkuvuus on tärkeässä asemassa myös EU:n rajanaapurialueilla ja että on taattava laaja-alainen osallistuminen eurooppalaisiin, nuorisoa hyödyttäviin ohjelmiin;

34.

vaatii jäsenvaltioita tekemään kaikkensa, jotta strategiset tavoitteet täytetään ja jotta eurooppalaisen koulutusyhteistyön strategisten puitteiden (”ET 2020”) mukaiset vertailuarvot saavutetaan, erityisesti kun on kyse nuorista, joilla on vajavaiset perustaidot tai jotka keskeyttävät koulunkäynnin varhain;

35.

kehottaa jäsenvaltioita luomaan riittäviä kanavia koulunsa jo lopettaneiden ihmisten paluulle koulutusjärjestelmään ja varmistamaan, että ammattikoulutuksen kursseilla olleilla ihmisillä on asianmukaisia keinoja jatkaa korkeamman koulutuksen tasoille; vaatii jäsenvaltioita toteuttamaan toimia ja tarjoamaan kohdennettuja ohjelmia nuorille, jotka ovat jääneet muista jälkeen tai keskeyttäneet koulunkäynnin varhain vaikeiden olosuhteiden tai huonojen valintojen takia;

36.

korostaa, että on tärkeää tarjota nuorille opastusta ja neuvontaa heidän siirtyessään koulutuksesta työelämään;

37.

kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan, että lapsilla ja nuorilla on heidän perheensä oikeudellisesta asemasta riippumatta oikeus valtion antamaan koulutukseen, joka auttaa heitä, heidän oma kielensä ja kulttuurinsa asianmukaisesti huomioon ottaen, oppimaan riittävästi isäntämaan kieltä ja kulttuuria, jotka toimivat integroinnin välineinä;

38.

kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan nuorille yhtäläiset mahdollisuudet koulutukseen sosiaalisesta alkuperästä ja taloudellisista olosuhteista riippumatta sekä takaamaan vähätuloisista perheistä tuleville heikommassa asemassa oleville nuorille yhtäläisen pääsyn koulutukseen;

39.

kehottaa jäsenvaltioita panemaan täytäntöön YK:n yleissopimuksen vammaisten henkilöiden oikeuksista ja toteuttamaan osallistavan koulutuksen, joka kattaa sekä virallisen ja epävirallisen koulutuksen;

40.

korostaa uuden, tehokkaan ja jatkuvan opettajankoulutusjärjestelmän merkitystä, sillä sen avulla nuoria opiskelijoita voidaan auttaa vastaamaan paremmin nopeasti muuttuvan yhteiskunnan haasteisiin;

41.

korostaa medialukutaidon merkitystä;

42.

toteaa, että koulutuksella on oleellinen rooli henkilökohtaisten asenteiden kehittymisessä;

43.

on äärimmäisen huolestunut työttömien, alityöllistettyjen tai epävarmassa työsuhteessa olevien nuorten lukumäärän kasvusta erityisesti nykyisen talouskriisin aikana; kannattaa vahvasti Eurooppa-neuvostolle lähetettyä pyyntöä nuorten näkökulman varmistamiseksi vuoden 2010 jälkeisessä Lissabonin strategiassa ja Eurooppa 2020 -strategioissa ja tukee Euroopan nuorisosopimuksen kokonaistavoitteiden mukaisten aloitteiden jatkamista; tukee voimakkaasti ehdotusta nuorisoon kohdistettujen asianmukaisten toimien kehittämisestä talous- ja finanssikriisiä koskeviin suunnitelmiin sisältyvissä elvytyssuunnitelmissa;

44.

korostaa, että on erittäin tärkeää saavuttaa Euroopan unionin Lissabonin strategian tavoitteet kasvun ja työpaikkojen suhteen ja katsoo, että uudistettu EU 2020 -ohjelma antaa EU:lle mahdollisuudet toipua kriisistä täysin suuntaamalla nopeammin kohti taloutta, joka on innovatiivinen ja uusia työpaikkoja luova; vaatii tässä yhteydessä, että uusittu ohjelma keskittyy enemmän nuoriin;

45.

kehottaa jäsenvaltioita ryhtymään toimiin nuorison työmarkkinoilla kokeman työsuhteiden epävarmuuden ja huonojen työolojen torjumiseksi ja tukemaan aktiivisesti työelämän sekä perhe-elämän ja vapaa-ajan yhteensovittamista;

46.

vaatii jäsenvaltioita ottamaan huomioon sukupolvien välisen ulottuvuuden työllisyyspolitiikassaan;

47.

kehottaa jäsenvaltioita helpottamaan nuorten pääsyä kaikenlaisiin työpaikkoihin, joissa on hyvät työolot, jotta vältettäisiin taitojen ja työpaikkojen välinen epäsuhta, joka on kykyjen haaskausta; suosittelee siksi tarjolla olevien harjoittelupaikkojen laadun ja harjoittelijoiden oikeuksien parantamista varmistamalla, että valtaosa harjoitteluohjelmista antaa nuorille pätevyyksiä ja johtaa palkkatyöhön;

48.

kehottaa jäsenvaltioita myös tarjoamaan enemmän työmahdollisuuksia, toteuttamaan sosiaalisia toimia heikossa asemassa olevien nuorten aseman parantamiseksi, takaamaan yhtäläiset mahdollisuudet syrjäisillä alueilla ja kaupunkikeskuksissa asuville nuorille sekä antamaan erityistukea nuorille äideille;

49.

muistuttaa aivovuoden riskistä ja sen kielteisistä seurauksista nuorten alkuperämaalle; kehottaa jäsenvaltioita tutkimaan ja kehittämään nuorten maastamuuttoa ehkäiseviä strategioita sellaisissa maissa, joista maastamuuttoa ulkomaille esiintyy eri muodoissaan, kuten aivovuotoina, ammattitaitovajauksen paikkaajina sekä halpana, joustavana, ammattitaidottomana ja usein kausiluonteisena työvoimana;

50.

kehottaa jäsenvaltioita poistamaan sukupuoleen perustuvat nuorten miesten ja nuorten naisten väliset tuloerot;

51.

kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan globalisaation aikanakin kohtuulliset työehdot ja sosiaaliturvan saattamalla tasapainoon joustavuuden ja turvallisuuden;

52.

kehottaa jäsenvaltioita turvaamaan hankittujen sosiaalietujen täydellisen siirrettävyyden, jotta liikkuvan elämäntyylin valinneiden nuorten työntekijöiden sosiaaliturvaa ei heikennetä;

53.

korostaa opiskeluaikana yrityksissä ja virastoissa tapahtuvien käytännön harjoittelujaksojen merkitystä, sillä ne saattavat myöhemmin johtaa työpaikan löytämiseen;

54.

ehdottaa, että yrittäjyyskulttuuria edistetään nuorten keskuudessa parantamalla yrittäjyydestä tiedottamista, tukemalla eurooppalaisten rakenteiden ja verkostojen kehittämistä tähän tarkoitukseen ja kannustamalla nuoria ryhtymään itsenäisiksi yrittäjiksi ja käyttämään mikroluottoja ja mikrorahoitusvälineitä; korostaa elinikäisen oppimisen merkitystä;

55.

korostaa koulutuksen ja teollisuuden välisen synergian tarvetta sekä yliopistojen ja liike-elämän välisen pitkälle kehittyneen integraation tarvetta;

56.

kannustaa jäsenvaltioita tukemaan nuorisoa koskevia yksityisiä aloitteita muun muassa eurooppalaisia ohjelmia täydentävien kansallisten ohjelmien välityksellä;

57.

pitää tärkeänä laatia toimintamalleja työelämän ja vapaa-ajan yhdistämiseksi ja nuorten kannustamiseksi perheen perustamiseen; kiinnittää myös huomiota tarpeeseen varmistaa, että nuorilla on riittävät tulot, jotta he voivat tehdä päätöksiä itsenäisesti, päätös perheen perustamisesta mukaan lukien;

58.

korostaa, että ilmastonmuutos, ympäristön muuttuminen sekä ympäristön tilan heikentyminen vaikuttavat kielteisesti nuorison elämään ja vaatii toteuttamaan kestäviä toimia tällä alalla;

59.

kehottaa jäsenvaltioita sisällyttämään opintosuunnitelmiinsa asianmukaista koulutusta terveyteen ja ympäristöön liittyvien riskien ehkäisemisestä;

60.

pahoittelee syvästi, että yhteistyökehyksessä ei mainita lainkaan kuluttajapolitiikkaa; katsoo, että eräät terveysongelmat voivat liittyä epäterveellisten elintarvikkeiden tuotantoon ja markkinointiin;

61.

painottaa, että kuluttaja- ja ympäristöpolitiikan valmistelussa on tärkeää ottaa huomioon nuorten ja lasten erityisen haavoittuva asema; korostaa tarvetta huolehtia nuorten kuluttajien suojelusta tiedotus- ja koulutuskampanjoiden kaltaisilla toimilla;

62.

korostaa, että on tärkeää torjua huumeiden ja alkoholin käyttöä sekä tupakan aiheuttamia haittoja ja kaikkia muita riippuvuuden muotoja, uhkapeliriippuvuus mukaan luettuna, erityisesti ennaltaehkäisyn ja kuntouttamisen avulla; kehottaa jäsenvaltioita hyödyntämään mahdollisimman suuressa määrin huumeiden vastaista EU:n toimintasuunnitelmaa ja EU:n strategiaa jäsenvaltioiden auttamiseksi torjumaan alkoholin aiheuttamia haittoja ja muita riippuvuuden muotoja;

63.

palauttaa myös mieliin, että lapset ja nuoret ovat alttiita lukemattomille väkivaltaisille kohtauksille tiedotusvälineissä; ehdottaa, että asiaa tutkittaisiin lisää ja että ryhdyttäisiin kaikkiin tarvittaviin toimiin, jotta ne eivät vaikuttaisi kielteisesti lasten ja nuorten mielenterveyteen;

64.

suosittelee ohjaamaan nuorisoa uuden tekniikan käytössä mediakasvatuspolitiikan ja hallitsemattomasta käytöstä varoittavien tiedotuskampanjoiden avulla;

65.

korostaa, että nuorille on annettava sukupuolivalistusta heidän terveytensä suojelemiseksi;

66.

kiinnittää huomiota siihen, että alaikäisten tyttöjen raskauksien lukumäärä on edelleen korkea, ja kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita lisäämään nuorten tietoisuutta tästä ongelmasta ja tiedottamaan heille siitä;

67.

kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan, että maahanmuuttajalapsilla ja -nuorilla on heidän perheensä oikeudellisesta asemasta riippumatta mahdollisuus saada perusterveydenhuoltopalveluja;

68.

korostaa urheilun merkitystä toimintakokonaisuutena, joka edistää nuorison terveitä elämäntapoja ja tukee ryhmätyötä, reilua peliä ja vastuullisuutta, ja korostaa nuorille tiedottamisen merkitystä urheilukentillä ilmenevän väkivallan torjumisessa; kehottaa luomaan erityisohjelmia vammaisille nuorille;

69.

kehottaa jäsenvaltioita niiden kannustaessa nuoria harrastamaan urheilua ottamaan huomioon sukupuolinäkökohdat ja myöntämään tukea myös vähemmän suosituille urheilulajeille;

70.

korostaa, että on tärkeää edistää nuorille suunnattavia dopingin vastaisia tiedotuskampanjoita ja tukea puhdasta urheilua;

71.

painottaa jatkuvan nuorten kanssa käytävän rakenteellisen vuoropuhelun tärkeyttä ja nuorten kuulemista; kannustaa ehdottomasti edistämään nuorten ja nuorisojärjestöjen osallistumista kaikilla tasoilla (paikallinen, kansallinen ja kansainvälinen) politiikan ja erityisesti nuorisopolitiikan muotoiluun rakenteellisen vuoropuhelun avulla;

72.

korostaa, että on tärkeää pohtia menetelmää nuorten kuulemiseksi, jotta varmistetaan, että laaja kirjo nuorten mielipiteitä otetaan huomioon; tukee sellaisten rakenteiden kehittämistä, joissa kaikki toimijat voivat olla yhteistyössä sekä vaikuttaa politiikkaan ja päätöksiin yhdenvertaisesti, ja myöntää tarvittavat varat näiden rakenteiden luomiseen;

73.

kannustaa jäsenvaltioita ottamaan nuorisojärjestöt mukaan poliittiseen päätöksentekoon myös paikallistasolla;

74.

korostaa nuorisojärjestöjen edustajien merkitystä rakenteellisessa vuoropuhelussa ja suosittelee, että komissio kuulisi kansallisten nuorisoneuvostojen edustajia nuorille tärkeistä asioista;

75.

yhtyy usein ilmaistuun näkemykseen, että nuorisojärjestöille on annettava tunnustusta ja niitä on tuettava ja että niillä on merkittävä rooli epävirallisessa koulutuksessa; kehottaa komissiota ja neuvostoa kannustamaan jäsenvaltioita perustamaan paikallisia nuorisoparlamentteja ja -neuvostoja, tukemaan niitä ja käynnistämään vastaavia ohjelmia;

76.

tähdentää, että edustavuuden lisäämiseksi useampien nuorten ja eri ryhmiin kuuluvien nuorten on voitava osallistua; kannattaa osallistumisen edistämistä lapsuudesta alkaen; kannustaa siksi harkitsemaan yhteyksien lujittamista koulujen, nuorisojärjestöjen ja muiden kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden välillä, ja suosittelee ehdottomasti antamaan enemmän tunnustusta epäviralliselle koulutukselle;

77.

ehdottaa, että perustetaan palkintojärjestelmiä nuorille, jotka osallistuvat aktiivisesti yhteiskuntaan, minkä lopullisena tarkoituksena on välittää oikeuksille ja velvollisuuksille perustuvaa toimintamallia;

78.

korostaa tarvetta erityistoimiin, joilla kannustetaan syrjäisillä seuduilla, maaseutualueilla ja köyhillä alueilla asuvia nuoria osallistumaan aktiivisesti eurooppalaisiin toimiin; pitää siksi valitettavana sitä, että yhteistyökehyksessä ei ehdoteta mitään EU:n ohjelmista nuorisolle tiedottamisen parantamista koskevia erityisiä toimia etenkään nuorille, jotka asuvat syrjäisillä alueilla ja jotka eivät ole mukana poliittisissa, sosiaalisissa tai hallituksista riippumattomissa järjestöissä; kehottaa komissiota sitoutumaan tähän asiaan ehdottomasti;

79.

korostaa tarvetta lisätä toimia tiedeyhteisöjen, elinkeinoelämän ja poliittisten yhteisöjen tehokkaan näkemysten ja tiedon vaihdon varmistamiseksi paikallisella, alueellisella ja kansallisella tasolla sekä unionin tasolla;

80.

kehottaa jäsenvaltioita helpottamaan uuden teknologian saatavuutta, jotta voidaan tehostaa nuorten luovuutta ja innovointikykyä sekä saada nuoret kiinnostumaan kulttuurista, taiteista ja luonnontieteistä;

81.

on hämmästynyt siitä, että komission tiedonannossa ei kertaakaan selkeästi viitata kulttuurikysymyksiin; lisää, että tällaiset kysymykset eivät voi rajoittua vain yrittäjyyteen ja uuden teknologian käyttöön;

82.

pitää myönteisenä, että neuvoston päätöslauselmassa otetaan huomioon yhteiskunnallisten toimien ja kulttuurin osuus koulutusjärjestelmien ja perheen antaman kasvatuksen täydentäjänä; toteaa, että edellä mainituilla toimilla voidaan myös ratkaisevasti edistää syrjinnän ja epätasa-arvon torjuntaa ja helpottaa nuorten mahdollisuuksia osallistua vapaa-ajan harrastuksiin, kulttuuriin ja urheiluun;

83.

korostaa, että on tärkeää tukea nuorisokulttuuria ja antaa sille tunnustusta jäsenvaltioiden jakaessa määrärahoja, koska tämä on olennaisen tärkeää nuorten luovuuden kehittämisen kannalta;

84.

pitää myönteisenä neuvoston päätöslauselmaan sisältyvää ehdotusta, joka koskee nuorisotyöntekijöille annettavan muiden kulttuurien tuntemusta, uutta mediaa ja monikulttuurisia taitoja koskevan koulutuksen edistämistä;

85.

ehdottaa nuorten näkökulman sisällyttämistä kulttuurin ja tiedotusvälineiden alalla toteutettaviin politiikkoihin, ohjelmiin ja toimiin;

86.

katsoo, että kulttuurilaitoksia (esim. museoita, kirjastoja ja teattereita) olisi kannustettava osallistuttamaan lapsia ja nuoria enemmän;

87.

kehottaa komissiota ja neuvostoa laatimaan eurooppalaisen nuorisopassin, joka mahdollistaa nuorten pääsyn kulttuurilaitoksiin kaikkialla EU:ssa hyvin alhaisin hinnoin;

88.

pitää myönteisenä neuvoston päätöstä nimittää vuosi 2011 Euroopan vapaaehtoistyön teemavuodeksi ja neuvoston suosituksessa nuorten vapaaehtoisten liikkuvuudesta Euroopan unionissa vahvistettuja toimia;

89.

katsoo, että nuorten vapaaehtoistyötä olisi tuettava myös laajentamalla eurooppalaista vapaaehtoistyöohjelmaa ja auttamalla vammaisia nuoria sitoutumaan vapaaehtoistyöhön;

90.

katsoo, että olisi suunniteltava lisää tämänkaltaisia toimia Amicus-valmistelutoimien arvioinnin tulosten perusteella;

91.

katsoo, että vapaaehtoistyöllä ei pitäisi korvata palkallisia ammatillisia työllistymismahdollisuuksia, vaan että sen pitäisi tuottaa lisäarvoa yhteiskunnalle;

92.

kehottaa ottamaan käyttöön nykyisen eurooppalaisen nuorisopassin lisäksi eurooppalaisen vapaaehtoispassin ja tunnustamaan sen vastavuoroisesti; toteaa, että tähän passiin merkittäisiin lasten ja nuorten tekemä vapaaehtoistyö ja että se voitaisiin esittää mahdollisille työantajille todisteena pätevyydestä;

93.

pitää myönteisenä, että vuosi 2010 on nimetty köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan eurooppalaiseksi teemavuodeksi, mikä on erityisen myönteistä ottaen huomioon talous- ja rahoituskriisi, jolla on erityisen vakavia vaikutuksia nuoriin;

94.

katsoo, että sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus on yhteiskunnan ikääntyessä tärkeä haaste; kehottaa jäsenvaltioita ottamaan huomioon nuorten ja tulevien sukupolvien edut määritellessään politiikkojaan erityisesti talous- ja rahoituskriisin aikana;

95.

korostaa myös tarvetta kehittää ohjelmia, jotka ulotetaan koskemaan myös syrjäytyneitä ryhmiä, kuten nuoria maahanmuuttajia ja kaikkia joilla on erityisiä tarpeita (vammaiset, nuoret, jotka on integroitava takaisin yhteiskuntaan vankilassaolon jälkeen, kodittomat, tilapäistyöntekijät jne.);

96.

tunnustaa tarpeen lisätä tietoisuutta nuorista vammaisista ja kehottaa eurooppalaisia toimielimiä varmistamaan, että nuoret vammaiset integroidaan vastedes täydellisesti yhteiskuntaan;

97.

toistaa pyyntönsä sukupuolten välisen tasa-arvon varmistamisesta jo varhaisessa iässä ja kaikilla elämänalueilla; pitää siksi erityisen myönteisenä, että neuvoston suosituksella on tarkoitus parantaa lasten päivähoitoa ja edistää vanhempien välistä vastuunjakoa työn ja yksityiselämän yhdistämisen helpottamiseksi sekä nuorille naisille että nuorille miehille;

98.

korostaa tarvetta saada lapset ja nuoret tiedostamaan, että syrjintää ei voida hyväksyä missään muodossa eikä millään alalla, sekä tarvetta toteuttaa päättäväisiä toimia kaikenlaisten ääriliikkeiden torjumiseksi;

99.

suosittelee, että kaikissa jäsenvaltioissa annetaan etusija sen varmistamiselle, että alaikäisiltä ei evätä sosiaalipalveluja;

100.

korostaa integroivan digitaalisen ympäristön merkitystä; kannustaa jäsenvaltioita kehittämään osana virallisia ja epävirallisia koulutusjärjestelmiään käytäntöjä, joilla taataan tiedonsaanti, koulutukseen pääsy ja kulttuurista osalliseksi pääseminen sekä parannetaan nuorten mediataitoja;

101.

suosittelee suoraa kehittämistukea nuorisoa tukeville toimille sekä huumeiden käytön ja huumekaupan torjumiseksi kehitysmaissa;

102.

puoltaa yleishyödyllisten tehtävien, kuten ilmastonmuutokseen, kehitysapuun tai humanitaariseen apuun liittyvän vapaaehtoistyön, edistämistä, koska ne tekevät nuorista vastuuntuntoisia; pitää siksi myönteisinä Euroopan humanitaarisen avun vapaaehtoisjoukkojen perustamisen nuorille tarjoamia mahdollisuuksia osallistua EU:n humanitaariseen työhön ja kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan, että nuoret ovat täysin tietoisia sen olemassaolosta;

103.

kannustaa komissiota tutkimaan edelleen mahdollisuutta tehostaa kansainvälistä yhteistyötä nuorten vapaaehtoistoiminnassa;

104.

kehottaa jäsenvaltioita kehittämään vaihto- ja ystävyystoimintajärjestelmiä kolmansien maiden ja yhteisöjen kanssa kulttuurien välisen vuoropuhelun edistämiseksi ja nuorten rohkaisemiseksi osallistumaan yhteisiin hankkeisiin;

105.

kehottaa parantamaan Erasmus Mundus -ohjelmaa ja panemaan sen laajamittaisesti täytäntöön;

106.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle sekä jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille.

31.5.2011   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 161/32

A.

toteaa, että kaiken lainsäädännön on oltava oikeassa suhteessa asetettuun tavoitteeseen ja että se olisi pantava täytäntöön vasta kun on tehty perusteellinen vaikutustenarviointi, jossa analysoidaan lainsäädännön aiheuttama rahoitusrasite ja esitetään täydellinen kustannus-hyötyanalyysi,

B.

huomauttaa, että yksinkertaistamisen on hyödytettävä ensisijaisesti viljelijöitä eikä vain kansallisia viranomaisia ja jäsenvaltioiden maksajavirastoja, kuten aiemmin on useimmiten käynyt,

C.

katsoo, että uuden yhteisen maatalouspolitiikan (YMP) olisi sallittava viljelijöiden keskittyä päätavoitteeseen eli turvallisten, laadukkaiden ja jäljitettävissä olevien elintarvikkeiden tuottamiseen ja samalla kannustettava heitä tuottamaan ei-kaupallisia julkisia hyödykkeitä,

D.

katsoo, että tavoitteena olisi oltava alentaa YMP:n täytäntöönpanon kustannuksia, vähentää yhteisön tuottajille aiheutuvaa hallinnollista taakkaa ja antaa viljelijöille mahdollisuus käyttää enemmän aikaa viljelytyöhönsä,

E.

katsoo, että uuden YMP:n olisi oltava kestävällä tavalla kilpailukykyinen,

F.

toteaa tarpeen tehdä lainsäädännöstä selkeää ja ymmärrettävää, jotta toimivaltaisille viranomaisille ja viljelijöille voidaan taata oikeusvarmuus, ja poistaa tarpeeton lainsäädäntö,

G.

painottaa tarvetta varmistaa oikeudenmukaisuus tilatuen jaossa,

H.

pitää toimivaa lainsäädäntökehystä välttämättömänä, jotta voidaan huolehtia YMP:aan sisältyvistä tärkeistä lainsäädäntökysymyksistä,

I.

katsoo, että uuden YMP:n olisi oltava markkinalähtöisempi, siinä olisi otettava huomioon yhteisen maatalouspolitiikan viimeaikaiset uudistukset ja keskityttävä liiallisen protektionismin vähentämiseen mutta samalla tarjottava välineitä, joilla viljelijöitä tuetaan taloudellisesti erittäin epävakaina aikoina,

J.

katsoo, että uuden YMP:n olisi oltava yksinkertaisempaa ja herkemmin reagoivaa,

K.

huomauttaa, että lainsäädännön olisi oltava joustavampaa, jotta YMP voidaan mukauttaa ottamaan huomioon erityiset alueet sen yhteistä ominaisluonnetta vaarantamatta,

L.

korostaa tarvetta edistää hyvien käytäntöjen vaihtoa jäsenvaltioiden ja paikallisten viranomaisten kesken,

M.

painottaa yhteisen maatalouspolitiikan suurta merkitystä 27 jäsenvaltion EU:ssa, sillä se auttaa varmistamaan, että tarjolla on riittävästi turvallisia elintarvikkeita, ja että jatkossakin voidaan selvitä haasteista, joihin kuuluu maaseutu-, vuoristo- ja epäsuotuisten alueiden ja erittäin syrjäisten alueiden sekä Euroopan maatalouden monitoimisuuden säilyminen,

1.

korostaa, että YMP:n avulla olisi pyrittävä yhdenmukaistamaan sääntelyä poistamalla päällekkäisyydet; pyytää myös, että ottaessaan uuden sääntelyn käyttöön komissio pyrkii samanaikaisesti poistamaan tarpeettomat rasitteet;

2.

kehottaa komissiota kuulemaan laajasti ja säännöllisesti maatalousalan sidosryhmiä voidakseen paremmin arvioida sääntelyn vaikutusta kentällä ja määritelläkseen viljelijöille käytännölliset, yksinkertaiset ja avoimet säännöt;

3.

korostaa, että YMP:aa on yksinkertaistettava edelleen, jotta siitä EU:n toimielimille, jäsenvaltioille ja edunsaajille itselleen aiheutuvia täytäntöönpanokustannuksia voidaan alentaa; katsoo, että näin politiikasta tulee viljelijöille ja veronmaksajille helpommin ymmärrettävää;

4.

kehottaa komissiota yhdenmukaistamaan YMP-määräyksiä poistamalla päällekkäisiä tehtäviä ja karsimalla byrokratiaa, jotta maatalousalan kilpailukyky kohenisi kaikissa jäsenvaltioissa;

5.

korostaa, että YMP:n toimien olisi oltava oikeassa suhteessa tavoitteeseen ja että lainsäädäntöön olisi turvauduttava vain silloin, kun se on todella perusteltua, koska näin vältetään viljelijöille vaikeasti ymmärrettäviä lainsäädäntörakenteita;

6.

kehottaa korostamaan YMP:ssä tulossuuntautuneisuutta sääntelyyn keskittymisen sijasta ja katsoo, että kaikkien jäsenvaltioiden ja niiden alueviranomaisten olisi tarjottava enemmän tukea ja neuvontaa viljelijöille ottamalla käyttöön neuvontavälineitä ja tarkoituksenmukaisia tiedotusmenetelmiä;

7.

toivoo, että paremman sääntelyn periaatteen mukaisesti kaikkeen tulevaan lainsäädäntöön liitetään täydellinen vaikutustenarviointi, jossa otetaan huomioon sääntelyn ja hallinnon aiheuttamat rasitteet, ja varmistetaan, että uusi sääntely on oikeasuhtaista verrattuna tavoitteisiin, joita sillä pyritään saavuttamaan;

8.

katsoo, että jäsenvaltioiden olisi mahdollisuuksien mukaan sallittava vaatimustenmukaisuusvakuutusten antaminen;

9.

katsoo, että jäsenvaltioiden olisi voitava ottaa maaseudun kehittämissuunnitelmissa erityisesti pientiloja varten käyttöön kiinteä viljelymaan tukijärjestelmä edellyttäen, että hyväksyttyjen velvoitteiden täyttäminen kyetään varmistamaan;

10.

myöntää, että täydentävien ehtojen periaate on yhtenä YMP:n suorien tukien avainkäsitteenä merkittävä, mutta suosittaa, että menettelyä yksinkertaistetaan huomattavasti sen tehokkuutta vähentämättä;

11.

tähdentää, että YMP:n olisi oltava yksinkertaisempaa, avoimempaa ja oikeudenmukaisempaa;

12.

korostaa, että YMP:n yksinkertaistamisen ei tarvitse merkitä viljelijöille myönnettävän tuen pienenemistä eikä markkinoiden perinteisten hallintamekanismien purkamista; pyytää, että Euroopan unioni ottaa tulevaisuudessa käyttöön tehokkaita mekanismeja, joilla hillitään hintojen vaihteluita;

13.

korostaa, että YMP:n yksinkertaistamiseen on liitettävä edunsaajille suunnattuja tiedotustoimia, ja kehottaa komissiota laajentamaan ja kehittämään YMP:aa koskevia tiedotustoimia;

14.

pyytää sallimaan oma-aloitteisen virheiden oikaisemisen niin, että maksunsaaja voi tiedottaa tekemästään tahattomasta virheestä viranomaisille ilman, että hänelle koituu siitä seuraamuksia;

15.

korostaa, että viljelijöiltä maksupyyntövirheiden vuoksi perittävien sakkojen olisi oltava suhteessa rikkomuksen merkittävyyteen ja että seuraamuksia ei pitäisi langettaa, kun virheet ovat merkityksettömiä, eikä etenkään silloin, kun virhe ei johdu viljelijän menettelystä;

16.

korostaa, että hallinnollisen sakon tai viljelijän saaman tuen takaisinmaksuvelvoitteen ei pitäisi perustua olosuhteisiin, jotka eivät ole objektiivisesti tarkasteltuna viljelijän hallinnassa;

17.

korostaa niiden viljelijöiden ongelmia, joiden puolisoilla on oma maatilansa, ja joilla olisi siis oltava erilliset YMP-maksupyyntöjä koskevat oikeudet ja velvollisuudet;

18.

uskoo, että tarkastusten perustarkoituksena on neuvoa viljelijöitä ja ohjata heitä oikeaan suuntaan, jotta he voivat paremmin ja vaivattomammin noudattaa lainsäädännön vaatimuksia; katsoo, että tämän vuoksi viranomaisten olisi jatkossakin suoritettava tarkastukset riippumattomuuden ja puolueettomuuden varmistamiseksi;

19.

korostaa, että Yhdistyneiden kansakuntien mukaan maailman elintarviketuotannon on kasvettava 70 prosenttia vuoteen 2050 mennessä yhdeksän miljardin ihmisen tarpeiden täyttämiseksi;

20.

katsoo, että täydentäviä ehtoja koskevat vaatimukset olisi vahvistettava ja niissä olisi otettava huomioon myös tilakoko, jotta voidaan vähentää pientiloihin kohdistuvaa taakkaa, sillä niiden riski on muita alhaisempi;

21.

vaatii, että kun jäsenvaltiot langettavat viljelijöille seuraamuksia määräysten noudattamatta jättämisestä, seuraamukset on pantava täytäntöön avoimesti, yksinkertaisesti ja oikeasuhtaisesti sekä tilojen realiteetit huomioon ottaen;

22.

katsoo, että täydentävien ehtojen valvontaa koskevien lakisääteisten vaatimusten olisi oltava maanviljelijöille ja valvontaviranomaisille helposti ymmärrettäviä;

23.

uskoo, että tarkastusten perimmäisenä tarkoituksena on saada maanviljelijät noudattamaan paremmin säännöksiä ja että täydentäviin ehtoihin kuuluvien lakisääteisten hoitovaatimusten vuosittaista valvontaa voitaisiin vähentää tai se voitaisiin korvata satunnaistarkastuksilla, jos edeltävinä vuosina on todettu vain vähän rikkomuksia;

24.

korostaa, että pienten rikkomusten (alaraja) johdosta toteutettavat seurantatarkastukset voitaisiin rajata pistokokeisiin;

25.

katsoo, että lakisääteiset hoitovaatimukset, joita ei voida helposti valvoa ja jotka eivät ole mitattavissa, olisi poistettava;

26.

katsoo, että jäsenvaltioilla tai alueellisilla ja paikallisilla viranomaisilla olisi oltava tarvittaessa mahdollisuus vähentää tarkastusten määrää tiettyyn rajaan saakka, jos niillä on yhteisön lainsäädännön vaatimusten mukainen riskianalyysijärjestelmä, ja jos ne voivat osoittaa, että vaatimuksia on noudatettu hyvin;

27.

edellyttää, että kussakin jäsenvaltiossa otetaan käyttöön yhteisön lainsäädännön mukainen riskianalyysijärjestelmä, jotta tarkastusten määrää voidaan vähentää tiettyyn rajaan saakka;

28.

uskoo, että jos viljelijöille annettaisiin tehokkaiden tiedotus- ja neuvontavälineiden, kuten puhelinneuvonnan tai internetin, avulla enemmän tukea ja neuvontaa, se ehkäisisi rikkomuksia ja antaisi jäsenvaltioille mahdollisuuden vähentää tasaisesti tarkastusten määrää;

29.

kehottaa tarkastuskäyntien määrän vähentämiseksi koordinoimaan maatiloilla tehtyjä tai tehtäviä tarkastuksia, joita eri osapuolet suorittavat työnään tai lakisääteisenä velvoitteenaan;

30.

katsoo, että olisi laadittava täydentäviä ehtoja koskeva tiedotussuunnitelma, jotta sekä viljelijät että kuluttajat saisivat mahdollisimman paljon tietoa täydentäviä ehtoja koskevista vaatimuksista sekä nämä vaatimukset täyttävien viljelijöiden tuottamien julkisten hyödykkeiden ja palvelujen hyödyistä;

31.

katsoo, että täydentävien ehtojen määrää on vähennettävä ja että niiden soveltamisala on saatettava ajan tasalle;

32.

kehottaa hyväksymään toteutuskelpoisen ja avoimen indikaattorijärjestelmän, joka yksinkertaistaa täydentäviä ehtoja koskevissa tarkastuksissa käytettäviä arviointivälineitä, sekä lakkauttamaan nykyisen järjestelmän ja poistamaan mahdollisuuden langettaa yhdestä virheestä kaksin- tai moninkertaisia seuraamuksia; kehottaa komissiota analysoimaan eläinten tunnistusmääräysten rikkomusten – joiden osuus kaikista rikkomuksista on noin 70 prosenttia – ja muita vaatimuksia koskevien rikkomusten epäsuhtaa ja tekemään tarvittavat muutokset;

33.

katsoo, että täydentävistä ehdoista olisi annettava yksi ainoa säädös ja että maatilojen myönteisistä ulkoisista vaikutuksista, jotka ilmenevät julkisina hyödykkeinä ja palveluina, olisi maksettava oikeudenmukainen korvaus;

34.

edellyttää, että säilytetään tietyt tiukat ja muuttumattomat täydentäviä ehtoja koskevat säännöt, jotka jäsenvaltiot voivat hyväksyä ja joita ne kykenevät noudattamaan;

35.

katsoo, että viljelijöillä on oltava käytettävissään toimivat järjestelmät, joiden avulla he voivat jättää suoria tukia koskevia hakemuksia helposti ja ilman turhaa byrokratiaa, yleensä asuinpaikastaan käsin;

36.

katsoo, että tilatukijärjestelmän sääntöjen yksinkertaistamiseksi olisi poistettava vaatimus samojen yksityiskohtaisten tietojen toimittamisesta vuosittain;

37.

toteaa, että hakemuksessa tarvitaan vähemmän tietoja, kun tarvittavat tiedot ovat löydettävissä jäsenvaltioiden maksajavirastoista;

38.

pyytää sallimaan joustavammat maksujärjestelyt, joiden ansiosta maksuja voidaan suorittaa jo ennen kuin kaikki tarkastukset on saatettu päätökseen;

39.

kehottaa komissiota tarkastelemaan tukikelpoisen maatalousmaan määritelmää ja sen tulkintaa jäsenvaltioissa;

40.

katsoo, että tilatuen määrittämisessä käytettävää maataloustoiminnan nykyistä määritelmää olisi tarkistettava, jottei tukea myönnetä hakijoille, jotka eivät ole aktiivisia viljelijöitä;

41.

katsoo, että tulevassa järjestelmässä olisi otettava huomioon yksinkertaistamisen periaate ja että YMP:n uudistuksen päätavoitteina tulisi olla yksinkertaistaminen, avoimuus ja oikeudenmukaisuus;

42.

kehottaa komissiota uudistamaan tilinpidon valvontajärjestelmän;

43.

katsoo, että komission olisi omaksuttava entistä suhteellisempi ja viime kädessä riskiperusteinen lähestymistapa sääntelyn valvontaan, vaatimustenmukaisuutta koskeviin tarkastuksiin ja varainhoidon puutteiden oikaisemiseen;

44.

kehottaa komissiota tekemään ehdotuksia, joilla voitaisiin parantaa YMP:n tilintarkastus- ja valvontajärjestelyitä;

45.

katsoo, että nykyiset suoriin tukiin liittyvät jäsenvaltioiden väliset suuret erot on estettävä, jotta varmistetaan viljelijöiden yhdenvertainen kohtelu kaikkialla Euroopan unionissa ja vältetään markkina- ja kilpailuhäiriöt;

46.

myöntää, että viljelijöillä on merkittävä rooli pyrittäessä selviämään ympäristöhaasteista, ilmastonmuutokseen sopeutuminen ja sen vaikutusten lieventäminen mukaan luettuina, sillä he osallistuvat ympäristötavoitteiden saavuttamisen edellyttämien käytännön toimenpiteiden määrittelyyn, ja katsoo, että tulossopimukset ovat sääntelyä parempi keino saavuttaa nämä tavoitteet;

47.

korostaa, että hedelmä- ja vihannesalan tuottajajärjestöille määrättyyn seurantaan ja raportointiin liittyvien hallinnollisten rasitteiden vähentäminen tekisi näistä järjestöistä houkuttelevampia viljelijöiden silmissä ja rohkaisisi heitä järjestäytymään ja toimimaan yhdessä;

48.

korostaa, että kun maksut suoritetaan olemassa olevan sertifiointijärjestelmän perusteella (esimerkiksi luonnonmukaista tuotantoa tai ympäristötoimia koskevat tukijärjestelmät), yksi tarkastus riittää;

49.

pitää huolestuttavana, että eräissä jäsenvaltioissa on havaittu kosolti virheitä suoria tukia koskevissa hakemuksissa; korostaa, että virheet ovat johtuneet yleensä pikemminkin käytetyistä ortokuvausvälineistä kuin viljelijöistä; edellyttää, että tällaisista virheistä langetetaan seuraamuksia ainoastaan, jos on kyse selvästä petosyrityksestä;

50.

katsoo, että lainsäädännön ristiriitaisuudet muun lainsäädännön kanssa olisi poistettava ennen kuin viljelijältä edellytetään sen noudattamista (esimerkiksi ympäristölainsäädäntö ja tilatukijärjestelmä);

51.

katsoo, että maaseudun kehittämistä koskevan lainsäädännön määritelmiä olisi tarkistettava ja tarvittaessa laajennettava, jotta varmistetaan yhdenmukaisuus suoria tukia koskevan lainsäädännön kanssa;

52.

katsoo, että tiedotusta viljelijöiden seuraamuksista ja velvollisuuksista olisi parannettava;

53.

edellyttää, että viljelijöiden velvollisuudet määritellään selvästi, jotta seuraamuksiin liittyvä avoimuuden puute saadaan poistettua;

54.

toivoo, että näitä järjestelmiä valvottaisiin laajemmin ja pidemmällä aikavälillä ja että lopullista vaikutusta ja tuloksia korostettaisiin enemmän sen sijaan, että keskitytään erityisiin virheasteisiin, jotka johtuvat maaseudun kehityksestä tai ympäristötoimista;

55.

korostaa, että nykyistä monimutkaista indikaattorijärjestelmää on tarkistettava ja yksinkertaistettava ja että seurantajärjestelmä, vuosittaiset raportit ja ennakko-, väli- ja jälkiarvioinnit ovat luoneet liian monimutkaisen indikaattori- ja raportointijärjestelmän;

56.

pyytää komissiota tutkimaan tulossopimusten käyttöä yksinkertaisena ja tehokkaampana menetelmänä turvata julkisten hyödykkeiden tarjoaminen tulevaisuudessa;

57.

edellyttää yksinkertaistetun ja johdonmukaisen indikaattorijärjestelmän käyttöön ottamista, sillä se helpottaisi tuntuvasti hahmotettavuutta, soveltamista ja asiaankuuluvia arviointeja sekä vähentäisi byrokratiaa;

58.

katsoo, että YMP:n toisesta pilarista rahoitettavan arvonlisäveron tukikelpoisuutta koskevat säännöt olisi yhdenmukaistettava rakennerahastojen sääntöjen kanssa erityisesti, kun toiminnan toteuttajana on julkisoikeudellinen elin;

59.

tähdentää, että YMP:n yksinkertaistaminen on kytkettävä sen toteuttamisen yksinkertaistamiseen, ja kehottaa jäsenvaltioita minimoimaan erityisesti maaseudun kehittämisen saralla mahdollisilta YMP:n edunsaajilta vaadittavan paperityön;

60.

kehottaa jäsenvaltioita tarjoamaan kansallisissa maaseudun kehittämisen ohjelmissaan mahdollisille edunsaajille täysin avoimet järjestelmät ja suomaan heille riittävästi aikaa rahoitushakemusten laatimiseen ja tukijärjestelmien kelpoisuuskriteerien täyttämiseen; kehottaa komissiota varmistamaan, että tämä kysymys pidetään jatkuvasti esillä jäsenvaltioiden kanssa käytävissä kahdenvälisissä neuvotteluissa;

61.

vaatii komissiota selvittämään, minkälaista järjestelmää kussakin jäsenvaltiossa käytetään eläinten tunnistamiseksi, kehittämään yhtenäisen eläinten tunnistusjärjestelmän ja varmistamaan, että turha sääntely poistetaan: erityishuomiota olisi kiinnitettävä tuottaja- ja tilanumeroihin, vaadittujen rekistereiden lukumäärään sekä tuottajan ja tilan väliseen eroon;

62.

edellyttää, että nykyisellään hyvin erilaiset eläinten tunnisteita koskevat määräykset yhdenmukaistetaan kauaskantoisesti;

63.

katsoo, että lampaiden ja vuohien liikkeistä raportointia sekä tietojen välittämistä tietokantoihin ja viranomaisille olisi yksinkertaistettava mahdollisimman paljon ja että kaikki viestintävälineet, myös uusi tekniikka, olisi sallittava;

64.

katsoo, että lampaille ja vuohille riittää sikojen tapaan laumatunniste;

65.

pyytää lykkäämään 31. joulukuuta 2009 voimaan tulevaksi kaavailtua velvoitetta huolehtia lampaiden ja vuohien sähköisestä tunnistamisesta, sillä siitä aiheutuisi liian mittavat kustannukset nykyisessä talouskriisissä;

66.

pyytää, että lampaiden ja vuohien sähköiseen tunnistamiseen liittyviä täydentäviä ehtoja koskevia seuraamuksia ei panna täytäntöön kolmeen vuoteen, koska kyseessä on uusi ja mutkikas tekniikka ja viljelijöiltä vie aikaa tottua siihen ja testata sitä; kehottaa komissiota lisäksi tarkastelemaan asiaa koskevaa asetusta perinpohjaisesti uudelleen;

67.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.

31.5.2011   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 161/38

—

asiassa C-295/05, Tragsa, 19. huhtikuuta 2007 annettu tuomio,

—

asiassa C-532/03, komissio v. Irlanti (Irlannin sairaankuljetuspalvelut), 18. joulukuuta 2007 annettu tuomio,

—

asiassa C-324/07, Coditel Brabant, 13. marraskuuta 2008 annettu tuomio,

—

asiassa C-480/06, komissio v. Saksa (Hampurin kaupungin laitokset), 9. kesäkuuta 2009 annettu tuomio,

—

asiassa C-206/08, Eurawasser, 10. syyskuuta 2009 annettu tuomio,

—

asiassa C-573/07, Sea Srl, 9. lokakuuta 2009 annettu tuomio,

—

asiassa C-196/08, Acoset, 15. lokakuuta 2009 annettu tuomio,

—

asiassa C-275/08, komissio v. Saksa (Datenzentrale Baden-Württemberg), 15. lokakuuta 2009 annettu tuomio,

—

asiassa C-451/08, Helmut Müller, 25. maaliskuuta 2010 annettu tuomio,

—

Europe Economics -konsulttiyrityksen 15. syyskuuta 2006 laatima arvio julkisia hankintoja koskevien direktiivien markkinoista (Markt/2004/10/D Final Report),

—

julkisen hallinnon Eurooppa-instituutin (EIPA) syyskuussa 2009 tekemä tutkimus, joka koskee EU:n lainsäädännön institutionaalisia vaikutuksia paikallis- ja aluehallintoon ja jossa käsiteltiin kaatopaikkadirektiiviä 1999/31/EY ja julkisia hankintoja koskevaa direktiiviä 2004/18/EY,

A.

katsoo, että talous- ja rahoitusmarkkinakriisi on osoittanut selvästi julkisten hankintojen suuren taloudellisen merkityksen, että kriisin vaikutukset paikallisiin viranomaisiin näkyvät jo selvästi ja että viranomaiset voivat suoriutua yleisen edun mukaisista tehtävistään hyvin vain, jos niillä on tarvittava oikeusvarmuus ja jos hankintamenettelyt eivät ole liian monimutkaisia,

B.

ottaa huomioon, että hyvin toimivat hankintamarkkinat ovat olennaiset sisämarkkinoilla, jotta voidaan edistää rajat ylittävää kilpailua, kannustaa innovointiin, tukea vähähiilistä taloutta ja antaa viranomaisille paras mahdollinen vastine,

C.

katsoo, että julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön avulla voidaan varmistaa julkisten varojen moitteeton ja tehokas hoito ja antaa asiasta kiinnostuneille yrityksille mahdollisuus saada hankintasopimuksia tasapuolisen kilpailun vallitessa,

D.

ottaa huomioon, että julkisia hankintoja koskevien direktiivien tarkistamisella vuonna 2004 pyrittiin yksinkertaistamaan ja nykyaikaistamaan asiaankuuluvia menettelyjä, lisäämään niiden joustavuutta ja parantamaan oikeusvarmuutta,

E.

katsoo, että Lissabonin sopimuksen tultua voimaan Euroopan unionin primaarioikeudessa tunnustetaan ensimmäisen kerran oikeus alueelliseen ja paikalliseen itsehallintoon, vahvistetaan toissijaisuusperiaatetta ja annetaan sekä kansallisille parlamenteille että alueiden komitealle oikeus nostaa kanteita Euroopan unionin tuomioistuimessa,

F.

panee merkille, että unionin tuomioistuimessa on ollut vireillä suhteettoman paljon jäsenyysvelvoitteen noudattamatta jättämistä tällä alalla koskevia menettelyjä, mikä osoittaa, että monilla jäsenvaltioilla on ollut ongelmia julkisia hankintoja koskevien direktiivien noudattamisessa,

G.

ottaa huomioon, että Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen on sisällytetty sosiaalisen markkinatalouden käsite, sosiaalilauseke ja pöytäkirja yleistä etua koskevista palveluista sekä unionin yhteisten arvojen määritelmä, jotta voidaan varmistaa, että unionin politiikkaa kehitetään Euroopan kansalaisten toiveiden mukaisesti,

H.

ottaa huomioon, että kansainvälisen työjärjestön (ILO) yleissopimuksen nro 94 mukaan yleisiä julkisia hankintoja koskevien sopimusten on sisällettävä lausekkeita, jotka takaavat tasapuolisen palkan ja työehdot, jotka eivät ole epäedullisemmat kuin esimerkiksi työehtosopimuksella määrätyt ehdot,

1.

pitää valitettavana, ettei julkisia hankintoja koskevia direktiivejä vuonna 2004 tarkistettaessa asetettuja tavoitteita ole vielä saavutettu etenkään hankintasääntöjen yksinkertaistamisen ja oikeusvarmuuden lisäämisen osalta; toivoo kuitenkin, että unionin tuomioistuimen viimeaikaiset tuomiot edistävät avoimiksi jääneiden oikeudellisten kysymysten selvittämistä ja että muutoksenhakumenettelyjen määrä laskee; kehottaa komissiota unionin sääntöjä tarkistaessaan ottamaan huomioon tavoitteet julkisia hankintoja koskevien menettelyjen yksinkertaistamisesta ja pyrkimään niihin aktiivisesti;

2.

pitää myös valitettavana, että nykyiset säännöt – samoin kuin puutteelliset täytäntöönpanotoimet kansallisella ja alueellisella tasolla, komission lukuisat ei-sitovia säädöksiä koskevat ehdotukset sekä asiaa koskevien määräysten ja säännösten tulkinta eurooppalaisissa ja kansallisissa tuomioistuimissa – ovat monimutkaisia ja hämäriä ja että tästä aiheutuu etenkin julkisille laitoksille, yksityisille yrityksille ja yleistä etua koskevien palvelujen tarjoajille vakavia oikeudellisia ongelmia, joista ne eivät voi enää selvitä ilman huomattavia hallinnollisia kustannuksia tai ulkopuolista oikeudellista neuvontaa; kehottaa komissiota puuttumaan asiaan ja parempaa lainsäädäntöä koskevan aloitteen yhteydessä tutkimaan ei-sitovia säädöksiä koskevien ehdotusten vaikutuksia, rajoittamaan tällaiset ehdotukset keskeisiin näkökohtiin ja arvioimaan niitä toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen kannalta sekä ottamaan huomioon eurooppalaisesta hallintotavasta vuonna 2001 annettuun valkoiseen kirjaan sisältyvät viisi periaatetta (avoimuus, osallistuminen, vastuun selkeys, tehokkuus ja johdonmukaisuus);

3.

huomauttaa, että tämän kehityksen vuoksi hankintaviranomaisten on usein asetettava oikeusvarmuus politiikkaa koskevien tarpeiden edelle ja julkiseen talouteen kohdistuvien paineiden takia usein myönnettävä hankinta- tai palvelusopimus halvimmalle tarjoukselle kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen sijasta; pelkää, että tämä heikentää EU:n innovaatiopohjaa ja kansainvälistä kilpailukykyä; kehottaa komissiota korjaamaan tilanteen ja kehittämään strategisia toimia, joilla hankintaviranomaisille annetaan kannustimia ja mahdollisuuksia myöntää sopimuksia kokonaistaloudellisesti edullisimpien, laadukkaimpien tarjousten perusteella;

4.

korostaa, että julkisia hankintoja koskevien eurooppalaisten aloitteiden koordinointia on tehostettava, jotta niiden yhdenmukaisuus julkisia hankintoja koskevien direktiivien kanssa ei vaarantuisi ja jotta sääntöjen soveltajille ei aiheutuisi oikeudellisia ongelmia; kehottaa sen vuoksi toteuttamaan pakollisia koordinointitoimia komissiossa julkisista hankinnoista vastaavan sisämarkkinoiden ja palvelujen pääosaston johdolla sekä muiden asiaankuuluvien pääosastojen kanssa; pyytää asiaa koskevan lainsäädännön avoimuuden ja helppokäyttöisyyden parantamiseksi yhtenäistä verkkotiedottamista ja säännöllistä tiedottamista hankintaviranomaisille;

5.

pitää valitettavana, että komission sisäisen julkisia hankintoja käsittelevän neuvoa-antavan komitean kokoonpano ja toiminta sekä julkisten hankintojen avaamista käsittelevän neuvoa-antavan komitean rooli ja toimivalta eivät ole avoimia, ja kehottaa komissiota ryhtymään toimiin, jotta edellä mainitun komitean sekä julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksia käsittelevän kaavaillun uuden neuvoa-antavan komitean kokoonpano on tasapainoinen ja niihin kuuluu ammattiyhdistysten ja yritysmaailman, varsinkin pk-yritysten, edustajia ja ne toimivat avoimesti; vaatii, että Euroopan parlamentille tiedotetaan tilanteesta asianmukaisesti ja että sille annetaan saatavilla olevat tiedot kaikissa vaiheissa ja prosessin päättyessä;

6.

katsoo, että julkisia hankintoja koskevat sopimukset koskevat julkisia varoja, joten niiden on oltava avoimia ja niitä on valvottava julkisesti; pyytää komissiolta selvennystä, jotta varmistetaan, että paikallisilla ja muilla viranomaisilla on oikeusvarmuus ja että ne voivat tiedottaa kansalaisille sopimusvelvoitteistaan;

7.

korostaa, että julkisia hankintoja koskevia sopimuksia tehtäessä on sovellettava avoimia ehtoja, joiden mukaan kaikkia asianosaisia kohdellaan tasa-arvoisesti ja hinnan ja tuloksen välinen suhde on tärkein peruste, jotta voidaan ottaa huomioon paras tarjous eikä vain ja yksinomaan halvinta tarjousta;

8.

kehottaa komissiota tekemään jälkiarvioinnin julkisia hankintoja koskevista direktiiveistä ja ottamaan huomioon tässä mietinnössä esitetyt näkökannat; odottaa, että uudelleentarkasteluun otetaan täysimääräisesti mukaan kaikki sidosryhmät ja että siinä tehdään tiivistä yhteistyötä Euroopan parlamentin kanssa; katsoo, että tarkistamisessa on otettava huomioon koko lainsäädäntökehys ja että sen on sisällettävä muutoksenhakumenettelyjä koskeva direktiivi sekä analyysi kyseisen direktiivin täytäntöönpanemiseksi annetuista kansallisista laeista, jotta julkisia hankintoja koskeva lainsäädäntö ei entisestään sirpaloituisi; katsoo, ettei tämän direktiivin käytännön vaikutuksia voida vielä arvioida, koska sitä ei ole saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä kaikissa jäsenvaltioissa;

9.

huomauttaa, että Lissabonin sopimuksen tultua voimaan 1. joulukuuta 2009 Euroopan unionin primaarioikeudessa tunnustetaan ensimmäisen kerran oikeus alueelliseen ja paikalliseen itsehallintoon (Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 4 artiklan 2 kohta); korostaa, että unionin tuomioistuin on jo useassa tuomiossa vahvistanut oikeuden paikalliseen itsehallintoon ja todennut, että ”viranomainen voi käyttää tätä mahdollisuutta toteuttaa julkisia palveluja koskevat tehtävänsä omilla voimavaroillaan yhdessä muiden viranomaisten kanssa” (asiassa C-324/07 annettu tuomio); kiinnittää lisäksi huomiota unionin tuomioistuimen (suuri jaosto) asiassa C-480/06 9. kesäkuuta 2009 antamaan tuomioon, jonka mukaan yhteisön oikeudessa ei mitenkään edellytetä viranomaisilta tietyn oikeudellisen muodon käyttämistä, kun ne suorittavat yhdessä niiden julkisen palvelun tehtäviä; katsoo sen vuoksi, että julkisen sektorin sisäiset kumppanuudet, kuten paikallisten viranomaisten yhteistyösopimukset ja kansallisen yhteistyön muodot, eivät kuulu julkisia hankintoja koskevien direktiivien soveltamisalaan, jos kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät:

10.

huomauttaa, että komissio on täsmentänyt, ettei viranomaisten kaikkiin toimiin sovelleta julkisia hankintoja koskevaa lainsäädäntöä ja että niin kauan kuin unionin oikeudessa ei edellytetä markkinoiden luomista tietyllä alalla, jäsenvaltio voi päättää, hoitaako se itse julkiset tehtävät ja missä määrin se hoitaa ne;

11.

huomauttaa, että unionin tuomioistuimen päätelmät edellä mainitussa tuomiossa eivät koske suoraan vain paikallisten viranomaisten välistä yhteistyötä vaan ovat yleispäteviä, joten ne ovat siirrettävissä muiden hankintaviranomaisten väliseen yhteistyöhön;

12.

muistuttaa, että unionin tuomioistuin totesi asiassa C-573/07 10. syyskuuta 2009 antamassaan tuomiossa, että pelkkää mahdollisuutta aiemmin julkisessa omistuksessa olleen yhtiön osake- tai osuuskannan avaamisesta yksityisille sijoittajille ei voida ottaa huomioon tekijänä, joka edellyttää kilpailuttamista, paitsi jos julkisessa omistuksessa olevan yhtiön luonne muuttuu sopimuksen voimassaoloaikana siten, että hankintasopimuksen perustavanlaatuinen edellytys muuttuu ja kilpailuttamista edellytetään; toteaa, että julkisen sektorin sisäistä yhteistyötä koskevat säännöt ovat kehittyneet merkittävästi unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön myötä, ja suhtautuu myönteisesti unionin tuomioistuimen viimeaikaisiin tuomioihin tällä alalla; kehottaa sen vuoksi komissiota ja jäsenvaltioita tiedottamaan laajalti näiden tuomioiden oikeudellisista seurauksista;

13.

huomauttaa, että palveluja koskevat käyttöoikeussopimukset määritellään direktiivin 2004/17/EY 1 artiklan 3 kohdan b alakohdassa ja direktiivin 2004/18/EY 4 artiklassa sopimuksiksi, joissa ”palvelujen suorittamisen vastikkeena on joko yksinomaan palvelun käyttöoikeus tai tällainen oikeus ja maksu yhdessä”; korostaa, että palveluja koskevat käyttöoikeussopimukset on jätetty julkisia hankintoja koskevien direktiivien soveltamisalan ulkopuolelle, jotta hankintaviranomaisilla ja toimeksisaajilla olisi enemmän joustavuutta; muistuttaa myös unionin tuomioistuimen vahvistaneen lukuisissa tuomioissaan, että palveluja koskevat käyttöoikeussopimukset eivät kuulu näiden direktiivien soveltamisalaan, vaan niihin sovelletaan Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen yleisiä periaatteita (syrjintäkielto, yhdenvertaisen kohtelun periaate ja avoimuus), ja että hankintaviranomaisten on voitava päättää hankkia palvelut käyttöoikeussopimuksella, jos ne katsovat, että kyseessä on paras tapa varmistaa kyseinen julkinen palvelu, vaikka toimintaan liittyvä riski olisikin huomattavan pieni mutta kyseinen pieni riski siirretään täysimääräisesti käyttöoikeussopimuksen haltijalle (asiassa C-206/08 10. syyskuuta 2009 annetun tuomion 72–75 kohta);

14.

panee merkille 19. marraskuuta 2009 annetun komission tiedonannon, joka koskee julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksien kehittämistä, ja odottaa kiinnostuneena vastaavaa vaikutustenarviointia; edellyttää, että komissio ottaa huomioon epäonnistuneet julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuudet; korostaa, että menettelyjen monimutkaisuus ja jäsenvaltioiden oikeuskulttuurien ja -käytäntöjen suuret erot on otettava asianmukaisesti huomioon palveluja koskevien käyttöoikeussopimusten yhteydessä; katsoo, että vuonna 2004 annetut julkisia hankintoja koskevat direktiivit ja unionin tuomioistuimen täydentävä oikeuskäytäntö ovat johtaneet palveluja koskevien käyttöoikeussopimusten ja niiden oikeudellisen kehyksen lopulliseen määrittelemiseen; korostaa, että säädösehdotukset palveluja koskevista käyttöoikeussopimuksista ovat perusteltuja ainoastaan silloin, kun niillä pyritään korjaamaan sisämarkkinoiden toiminnan vääristymiä; huomauttaa, ettei tällaisia vääristymiä ole toistaiseksi havaittu ja että säädös palveluja koskevista käyttöoikeussopimuksista on sen vuoksi tarpeeton, ellei sillä tehosteta näkyvästi sisämarkkinoiden toimintaa;

15.

pitää myönteisenä, että julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön soveltamista institutionalisoituihin julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksin koskevia edellytyksiä on täsmennetty oikeudellisesti, varsinkin kun komissio on 19. marraskuuta 2009 antamassaan tiedonannossa korostanut niiden merkitystä ilmastonmuutoksen torjunnassa sekä uusiutuvien energialähteiden ja kestävän liikenteen edistämisessä; muistuttaa, että julkisia hankintoja koskevia direktiivejä sovelletaan aina, kun yksityisessä omistuksessa olevalle yritykselle annetaan tehtävä, oli sen osuus sitten miten vähäinen tahansa; korostaa kuitenkin, että komissio 5. helmikuuta 2008 antamassaan tiedonannossa ja unionin tuomioistuin asiassa C-196/08 15. lokakuuta 2009 antamassaan tuomiossa ovat todenneet, että sopimusten myöntäminen tai tiettyjen tehtävien antaminen uusille julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksille ei edellytä kahta tarjouskilpailumenettelyä mutta että käyttöoikeussopimuksen myöntäminen tätä tarkoitusta varten perustetulle julkisessa ja yksityisessä sekaomistuksessa olevalle yritykselle ilman tarjouskilpailua vaatii kaikkien seuraavien edellytysten täyttymistä:

pitää sen vuoksi kysymystä julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön soveltamisesta institutionalisoituihin julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksiin selvitettynä ja pyytää komissiota ja jäsenvaltioita toteamaan saman;

16.

korostaa kuitenkin, että viimeaikainen rahoituskriisi on tuonut esille, miten julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksia usein rahoitetaan ja miten taloudellisia riskejä jaetaan; pyytää komissiota arvioimaan asianmukaisesti julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksien luomiseen liittyviä taloudellisia riskejä;

17.

pitää myönteisenä unionin tuomioistuimen asiassa C-451/08 antamaa tuomiota; katsoo, että direktiivin laajat ja kunnianhimoiset päämäärät, jotka on otettava huomioon sen tulkinnassa, eivät saa kuitenkaan antaa aihetta katsoa, että kyseisen lainsäädännön soveltamisalaa voitaisiin laajentaa rajattomasti sen tavoitteen perusteella, sillä muuten vaarana olisi, että direktiivin säännösten soveltamisalaan kuuluu kaikki kaupunkisuunnittelutoiminta – lähtökohtaisesti näet toimenpiteillä, jotka koskevat mahdollisuuksia toteuttaa rakennusurakoita, muutetaan huomattavastikin niiden maa-alueiden arvoa, joihin ne liittyvät; katsoo, että julkisia hankintoja koskeva lainsäädäntö on viime vuosina tunkeutunut alueille, joita alun perin ei voida laskea kuuluviksi julkisiin hankintoihin, ja vaatii tästä syystä tuomaan hankintojen tunnusmerkit jälkeen voimakkaammin esille julkisia hankintoja koskevaa lainsäädäntöä sovellettaessa;

18.

huomauttaa, että Euroopan parlamentti on osapuolena asiassa Saksa v. komissio, joka on pantu vireille unionin tuomioistuimessa 14. syyskuuta 2006 komission 1. elokuuta 2006 antamasta selittävästä tiedonannosta yhteisön lainsäädännöstä siltä osin kuin se koskee sopimuksia, jotka eivät kuulu tai kuuluvat vain osittain julkisia hankintoja koskevien direktiivien soveltamisalaan, ja odottaa pikaista ratkaisua;

19.

pyytää komissiota arvioimaan julkisia hankintoja koskevien direktiivien vaikutuksia mikroyrityksiin sekä pieniin ja keskisuuriin yrityksiin erityisesti niiden ollessa alihankkijoina sekä arvioimaan direktiivien myöhempää uudelleentarkastelua varten, tarvitaanko täydentäviä sääntöjä alihankintasopimusten myöntämisestä, jotta vältetään erityisesti, että alihankkijoina olevien pk-yritysten ehdot ovat huonommat kuin hankintasopimuksen pääasiallisella toimeksisaajalla;

20.

kehottaa komissiota yksinkertaistamaan julkisia hankintoja koskevia menettelyjä, jotta paikallishallinnon ja yritysten ei tarvitse käyttää paljon aikaa ja rahaa pelkästään hallinnollisten asioiden hoitoon; korostaa, että menettelyjen yksinkertaistamisen ansiosta pk-yritykset voivat helpommin saada tällaisia sopimuksia ja osallistua niihin tasa-arvoisemmin ja oikeudenmukaisemmin;

21.

katsoo, että alihankkijoiden käyttäminen on työjärjestelymuoto, joka sopii urakoiden toteuttamiseen vaadittavaan erityisosaamiseen; korostaa, että alihankintasopimuksissa on noudatettava kaikkia pääasiallisille toimeksisaajille asetettuja velvoitteita, jotka koskevat etenkin työlainsäädäntöä ja turvallisuutta; katsoo, että tätä varten olisi asianmukaista vakiinnuttaa toimeksisaajan ja alihankkijan välinen vastuu;

22.

kannattaa vaihtoehtoisten tarjousten (tai vaihtoehtojen) järjestelmällistä hyväksymistä; muistuttaa, että tarjouskilpailujen ehdot, erityisesti vaihtoehtoisten tarjousten hyväksyminen, ovat ratkaisevan tärkeitä innovatiivisten ratkaisujen tukemiseksi ja levittämiseksi; korostaa, että suorituskykyä ja toiminnallisia vaatimuksia koskevat tarjouseritelmät sekä erilaisten vaihtoehtojen nimenomainen hyväksyminen antavat tarjoajille mahdollisuuden ehdottaa innovatiivisia ratkaisuja;

23.

kannustaa perustamaan yhteisen verkkoportaalin, josta löytyisivät kaikki julkisiin hankintasopimuksiin liittyvät tiedot ja joka muodostaisi kaikki tarjouspyynnöt käsittävän verkoston; katsoo, että verkoston tavoitteena olisi oltava kouluttaa, tiedottaa ja ohjata yrityksiä hankintasopimuksissa ja selvittää sovellettavaa lainsäädäntöä erityisesti pk-yrityksille (joilla ei yleensä ole suuria henkilö- eikä hallintoresursseja, joilla olisi asiantuntemusta julkisiin hankintoihin liittyvästä terminologiasta ja menettelyistä) ja että erikoistuneet tukipalvelut voisivat myös auttaa yrityksiä arvioimaan, täyttävätkö ne todella tarjouskilpailun ehdot, ja tarvittaessa täydentämään niiden tarjouksia;

24.

panee merkille, että pk-yrityksillä on ollut vaikeuksia päästä julkisten hankintojen markkinoille ja että olisi pyrittävä kehittämään pk-yrityksiä koskeva strategia; kehottaa sen vuoksi tämän strategian osana jäsenvaltioita toimimaan yhdessä hankintaviranomaisten kanssa, jotta kannustetaan tarvittaessa alihankintamahdollisuuksia, kehitetään ja levitetään parhaan käytännön mukaisia tekniikoita, vältetään liian ohjailevat tarjousta edeltävät menettelyt, käytetään vakiomuotoisia tarjousasiakirjoja, niin ettei tarjoajien tarvitse aloittaa menettelyä alusta, ja luodaan portaali, jossa sopimuksista ilmoitetaan keskitetysti; kehottaa myös komissiota arvioimaan jäsenvaltioiden aloitteita tällä alalla ja kannustamaan pk-yrityksiä tukevan aloitteen eurooppalaisten käytännesääntöjen laajempaa levittämistä;

25.

kannustaa jäsenvaltioita edistämään ”tarjoajia koskevaa kehitysohjelmaa”, jollainen on jo kehitetty joissakin maissa; panee merkille, että tällaista välinettä voidaan käyttää tarjoajien ja hankkijoiden välisen vuoropuhelun edistämiseen, jotta toimijat voivat tavata hankintamenettelyn varhaisessa vaiheessa; korostaa, että tällainen väline on välttämätön, jotta voidaan edistää innovointia ja parantaa pk-yritysten pääsyä julkisten hankintojen markkinoille;

26.

kehottaa komissiota toimimaan entistä ponnekkaammin, jotta eurooppalaisille pk-yrityksille varmistetaan suurempi rooli kansainvälisissä julkisissa hankinnoissa, ja tehostamaan toimia eurooppalaisten pk-yritysten syrjinnän torjumiseksi ottamalla käyttöön samanlaisia erityissäännöksiä, joita tietyillä julkisia hankintoja koskevan sopimuksen osapuolilla (kuten Kanadalla ja Yhdysvalloilla) jo on; toteaa, että avoimuutta ja kansallisille hankintamarkkinoille pääsyä edistävillä toimilla voitaisiin helpottaa pk-yritysten pääsyä kyseisille markkinoille;

27.

kehottaa komissiota varmistamaan, että WTO:ssa uudelleen neuvoteltuun julkisia hankintoja koskevaan sopimukseen (GPA) sisällytetään lauseke, jonka nojalla Euroopan unioni voi antaa etusijan pk-yrityksille julkisten hankintasopimusten myöntämisessä muiden sopimuspuolina olevien valtioiden jo soveltamien käytäntöjen mukaisesti;

28.

muistuttaa julkisten hankintojen suuresta merkityksestä ilmaston ja ympäristön suojelussa, energiatehokkuudessa, innovoinnissa ja kilpailun edistämisessä, ja toistaa, että viranomaisille olisi annettava kannustimia ja mahdollisuuksia ympäristöä koskevien, sosiaalisten ja muiden perusteiden soveltamiseen julkisissa hankinnoissa; pitää myönteisenä, että viranomaisille ja muille julkisille laitoksille annetaan käytännön apua kestävien hankintojen tekemiseksi; kehottaa komissiota tutkimaan mahdollisuutta käyttää ympäristöä säästäviä julkisia hankintoja kestävän kehityksen edistämiseen;

29.

toistaa helmikuussa 2009 antamassaan mietinnössä esittämänsä kehotuksen, että komissio laatisi esikaupallisista hankinnoista käsikirjan, jossa olisi oltava käytännön esimerkkejä riskien ja hyötyjen jakamisesta markkinaehtojen mukaisesti; katsoo lisäksi, että esikaupallisiin hankintoihin osallistuvilla yrityksillä on oltava teollis- ja tekijänoikeudet, mikä edistää viranomaisten myötämielisyyttä ja rohkaisee tarjoajia osallistumaan esikaupallisiin hankintamenettelyihin;

30.

pitää myönteisenä komission perustamaa EMAS-neuvontapalvelua, joka tarjoaa käytännön tietoja ja tukea, jotta yritykset ja muut organisaatiot voivat arvioida ympäristötehokkuuttaan julkisissa hankinnoissa, raportoida siitä ja parantaa sitä; kehottaa komissiota harkitsemaan sellaisen yleisluonteisen verkkoportaalin kehittämistä, jossa voidaan tarjota käytännön neuvoja ja tukea julkisia hankintoja koskevan menettelyn käyttäjille, erityisesti monimutkaisiin ja yhteistyötä edellyttäviin hankintamenettelyihin osallistuville toimijoille;

31.

toteaa, että sosiaalisesti vastuullisissa julkisissa hankinnoissa on epäselvyyksiä, ja kehottaa komissiota laatimaan avuksi käsikirjoja; muistuttaa tässä yhteydessä, että Lissabonin sopimus ja perusoikeuskirja ovat muuttaneet lainsäädäntökehystä, ja odottaa, että komissio panee määräykset asianmukaisesti täytäntöön; muistuttaa myös perusluonteisesta ongelmasta, että sosiaaliset perusteet liittyvät valmistusprosessiin, joten niiden vaikutusta ei yleensä voida erottaa lopputuotteessa ja niiden noudattamista on vaikea valvoa globaalistuneiden tuotantojärjestelmien ja monimutkaisten toimitusketjujen vuoksi; odottaa siksi, että myös sosiaalisesti vastuullisia julkisia hankintoja varten kehitetään täsmälliset ja todennettavissa olevat perusteet sekä tietokanta, jossa on tuotekohtaiset perusteet; muistuttaa, että hankintaviranomaisilla on ongelmia ja niille aiheutuu kustannuksia tällaisten perusteiden noudattamisen todentamisessa, ja kehottaa komissiota tarjoamaan asiaankuuluvaa apua ja edistämään välineitä, joilla voidaan todentaa toimitusketjujen luotettavuus;

32.

pyytää komissiota täsmentämään, että viranomaiset voivat soveltaa julkisissa hankinnoissa sosiaalisia perusteita, kuten asiaankuuluvien sopimuspalkkojen maksamista ja muita vaatimuksia; pyytää komissiota kehittämään suuntaviivoja tai muuta käytännön apua viranomaisia ja muita julkisia laitoksia varten kestävien hankintojen tekemiseksi ja kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita antamaan usein koulutusta ja järjestämään valistuskampanjoita; kannattaa perusteiden jatkokehittämistä varten avointa prosessia, jossa ovat mukana jäsenvaltiot ja paikalliset viranomaiset; muistuttaa, että tällainen prosessi on lupaava erityisesti sosiaalisten perusteiden yhteydessä;

33.

kehottaa komissiota kannustamaan viranomaisia, jotta nämä käyttäisivät reilun kaupan perusteita tarjouskilpailuissaan ja hankintapolitiikassaan reilusta kaupasta ja kehityksestä 6. heinäkuuta 2006 annetussa Euroopan parlamentin päätöslauselmassa ja 5. toukokuuta 2009 annetussa komission tiedonannossa vahvistetun reilun kaupan määritelmän perusteella; pyytää uudelleen komissiota edistämään tällaisten perusteiden käyttöä esimerkiksi siten, että se laatii tulkinnalliset suuntaviivat reilun kaupan hankinnoista; pitää myönteisenä, että 11. helmikuuta 2010 yksimielisesti hyväksytyssä alueiden komitean lausunnossa vaadittiin yhteistä eurooppalaista reilun kaupan strategiaa paikallisille ja alueellisille viranomaisille;

34.

pyytää kehittämään usein päivitettävän tietokannan viranomaisille annettavista vaatimuksista, mukaan luettuina ympäristöä koskevat ja sosiaaliset perusteet, jotta varmistetaan, että hankkijoilla on käytössään asianmukaiset ohjeet ja selkeät säännöt tarjousten laatimisesta, jolloin voidaan helposti tarkistaa, noudattavatko ne asiaankuuluvaa vaatimusta; odottaa, että jäsenvaltiot ja kaikki sidosryhmät otetaan täysipainoisesti mukaan tähän prosessiin; katsoo, että tässä alhaalta ylöspäin suuntautuvassa prosessissa olisi otettava huomioon paikallisella, alueellisella ja kansallisella tasolla usein saatu arvokas kokemus ja osaaminen; muistuttaa lisäksi, että monet erilaiset alueelliset, kansalliset, eurooppalaiset ja kansainväliset merkinnät merkitsevät markkinoiden sirpaloitumista, jonka kielteiset vaikutukset tuntuvat erityisesti innovoinnin ja tutkimuksen alalla;

35.

panee merkille julkisia hankintoja koskevien standardien merkityksen, koska niiden avulla hankintaviranomaiset voivat saavuttaa tavoitteensa ja soveltaa kokeiltuja ja hyväksi havaittuja prosesseja tuotteiden ja palvelujen hankintaan, jolloin parannetaan tarjouskilpailumenettelyn kustannustehokkuutta ja varmistetaan, että hankinnat vastaavat kestävyyden tai pienyrityksiltä ostamisen kaltaisia muita poliittisia tavoitteita;

36.

katsoo, että koulutus ja kokemusten vaihto viranomaisten ja komission välillä on välttämätöntä, jotta julkisten hankintojen markkinoiden tietyt monimutkaiset kysymykset voidaan ratkaista; pelkää kuitenkin, että tällaiset aloitteet voivat olla vaarassa julkisen talouden kiristyessä; pyytää sen vuoksi jäsenvaltioita ja komissiota käyttämään niiden saatavilla olevia nykyisiä resursseja ja järjestelyjä, kuten palveludirektiivissä tarkoitettuja vertaisarviointeja, jotta voidaan kannustaa tietyn alueen julkisten hankintojen pieniä asiantuntijaryhmiä tarkastelemaan toimintaa toisella EU:n alueella ja siten lisätä luottamusta ja vakiinnuttaa parhaita käytäntöjä eri jäsenvaltioissa;

37.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita järjestämään koulutusta ja valistuskampanjoita paikallisille viranomaisille ja päättäjille sekä ottamaan niihin mukaan muita sidosryhmiä, erityisesti sosiaalisten palvelujen tarjoajia;

38.

painottaa, että tilintarkastustuomioistuin osoittaa säännöllisesti vuosikertomuksissaan EU:n talousarvion toteutuksesta sekä viimeisessä vuosikertomuksessaan varainhoitovuodelta 2008 EU:n hankintasääntöjen noudattamatta jättämisen olevan toinen kahdesta yleisimmästä syystä virheisiin ja sääntöjenvastaisuuksiin sellaisten unionin hankkeiden toteutuksessa, joita rahoitetaan osaksi rakennerahastoista ja koheesiorahastosta; korostaa tässä yhteydessä, että sääntöjenvastaisuudet johtuvat usein EU:n säännösten saattamisesta osaksi kansallista lainsäädäntöä väärällä tavalla sekä jäsenvaltioiden soveltamien sääntöjen eroista; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita tarkistamaan julkisiin hankintoihin sovellettavia säännöstöjä yhteistyössä alue- ja paikallisviranomaisten kanssa yhtenäistääkseen nämä säännöt ja erityisesti yksinkertaistaakseen koko julkisia hankintoja koskevan lainsäädäntökehyksen, jotta vähennetään virheiden riskiä ja lisätään rakennerahastojen käytön tehokkuutta;

39.

katsoo, etteivät ainoastaan kustannukset ja monimutkaisuus mahdollisesti vaikuta estävästi, vaan myös aika, joka tarvitaan julkisia hankintoja koskevan prosessin läpikäymiseen, sekä uhka oikeustoimista ja niihin liittyvistä pitkällisistä valitusmenettelyistä, joita usein hankaloittavat monet toimijat, ja pitää näin ollen myönteisenä, että elvytyssuunnitelma mahdollistaa julkisia hankintoja koskevissa direktiiveissä säädettyjen menettelyjen nopeutettujen versioiden soveltamisen tärkeimmissä julkisissa hankkeissa, erityisesti vuosina 2009 ja 2010; kehottaa jäsenvaltioita käyttämään näitä menettelyjä ja avustamaan paikallis- ja alueviranomaisia niiden toteuttamisessa ja käyttämisessä, kussakin tapauksessa julkisia hankintoja koskevia vakiosääntöjä ja -säännöksiä noudattaen;

40.

vaatii komissiota tutkimaan mahdollisuutta soveltaa nopeutettua menettelyä rakennerahastojen yhteydessä myös vuoden 2010 jälkeen sekä kynnysarvojen määräaikaisen korottamisen jatkamista erityisesti investointien nopeuttamiseksi;

41.

huomauttaa, että sisämarkkinat ja kansainväliset markkinat liittyvät yhä kiinteämmin toisiinsa; katsoo tässä yhteydessä, että EU:n sisämarkkinoiden alalla toimivien lainsäätäjien ja kansainvälisen kaupan alalla toimivien EU:n neuvottelijoiden olisi otettava toiminnassaan huomioon mahdolliset molemminpuoliset seuraukset ja otettava käyttöön johdonmukainen politiikka, jolla pyrittäisiin aina edistämään hankintapolitiikassa EU:n arvoja, kuten avoimuutta, periaatteellista korruption vastaista kantaa sekä sosiaalisten oikeuksien ja ihmisoikeuksien kunnioittamista; kehottaa sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokuntaa ja kansainvälisen kaupan valiokuntaa pitämään yhteisiä tiedotustilaisuuksia synergioiden edistämiseksi;

42.

korostaa, että asianmukainen julkisia hankintoja koskeva kehys on edellytys oikeudenmukaisille ja vapaaseen kilpailuun perustuville markkinoille ja tehostaa korruption torjuntaa;

43.

huomauttaa lisäksi, että kansainvälisiä julkisia hankintoja koskevien Euroopan unionin sitoumusten yhteydessä on tärkeää vahvistaa korruption vastaisia mekanismeja julkisten hankintojen alalla, ja kiinnittää huomiota tarpeeseen keskittää ponnistelut avoimuuden ja oikeudenmukaisuuden varmistamiseen julkisten varojen käytössä;

44.

kehottaa GPA-komiteassa tarkkailijoina olevia 22 valtiota nopeuttamaan liittymisprosessiaan GPA:han;

45.

kehottaa komissiota arvioimaan mahdollisuutta sisällyttää kansainvälisten kumppanien kanssa tehtäviin julkisia hankintoja koskeviin sopimuksiin määräyksiä yleissopimusten ja kansainvälisten sopimusten mukaisten perusluonteisia ihmisoikeuksia koskevien velvoitteiden noudattamisesta;

46.

vastustaa ponnekkaasti protektionistisia toimia maailmanlaajuisten julkisten hankintojen alalla mutta uskoo vahvasti vastavuoroisuuden ja suhteellisuuden periaatteeseen kyseisellä alalla; kehottaa komissiota harkitsemaan suhteutettujen ja kohdennettujen, osaa EU:n julkisten hankintojen markkinoista koskevien pääsyrajoitusten asettamista niille kauppakumppaneille, jotka hyötyvät EU:n markkinoiden avoimuudesta mutta jotka eivät ole osoittaneet aikomusta avata omia markkinoitaan EU:n yrityksille, kannustaakseen kumppaneitamme tarjoamaan vastavuoroisia ja suhteutettuja markkinoillepääsyjärjestelyjä eurooppalaisille yrityksille;

47.

kiinnittää huomiota direktiivin 2004/17/EY 58 ja 59 artiklan säännöksiin; kehottaa jäsenvaltioita käyttämään täysimääräisesti mahdollisuutta ilmoittaa komissiolle ongelmista, jotka koskevat niiden yritysten pääsyä kolmansien maiden markkinoille, ja kehottaa komissiota toteuttamaan tehokkaita toimia, jotta varmistetaan, että EU:n yrityksillä on todellinen pääsy kolmansien maiden markkinoille;

48.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.

31.5.2011   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 161/47

A.

ottaa huomioon, että OECD on ehdottanut käsitteen ”kehitykseen vaikuttavien politiikkojen johdonmukaisuus” (PCD) määrittelemistä siten, että se tarkoittaa pyrkimistä siihen, että hallituksen kehitysyhteistyöpolitiikkojen tavoitteita ja tuloksia ei heikennetä muilla kyseisen hallituksen politiikoilla, jotka vaikuttavat kehittyviin maihin, ja että nämä muut politiikat tukevat kehitysyhteistyötavoitteita silloin kuin se on mahdollista (13), ottaa huomioon, että Euroopan unioni on ottanut käyttöön PCD-käsitteen, jonka tarkoituksena on vahvistaa EU:n politiikkojen välistä synergiaa, ja ottaa huomioon, että sitä koskevan poliittisen toiminnan puute voi vaikuttaa haitallisesti kehitysyhteistyön odotettuihin tuloksiin,

B.

muistuttaa, että Euroopan unioni on Eurooppa-neuvoston vuonna 2005 antamien päätelmien (14) mukaisesti sitoutunut toimimaan kehityspoliittisen johdonmukaisuuden edistämiseksi,

C.

huomauttaa, että johdonmukainen politiikka (ulkoisen politiikan eri alojen välisten ristiriitaisuuksien välttäminen) on eri asia kuin kehitykseen vaikuttavien politiikkojen johdonmukaisuus (velvollisuus ottaa huomioon kehitystavoitteet kaikilla kehitysmaihin vaikuttavilla unionin politiikan aloilla),

D.

ottaa huomioon, että Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 208 artiklassa asetetaan köyhyyden vähentäminen ja lopulta sen poistaminen EU:n kehitysyhteistyöpolitiikan ensisijaiseksi tavoitteeksi, ja ottaa huomioon, että PCD:llä pyritään unionin kehitysyhteistyötavoitteiden toteuttamiseen kaikissa sen politiikoissa,

E.

ottaa huomioon, että EU:n kauppa-, maatalous-, kalastus-, ilmasto-, teollis- ja tekijänoikeus-, maahanmuutto-, finanssi-, varustelu- ja raaka-ainepolitiikoissa on selkeitä epäjohdonmukaisuuksia, ja että PCD voi johtaa köyhyyden vähentämiseen, sillä se luo perustavanlaatuista synergiaa unionin politiikan eri alojen välille,

F.

ottaa huomioon, että PCD:tä rajoittavat poliittisen tuen puuttuminen, epäselvät toimivaltuudet, riittämättömät voimavarat, tehokkaiden valvontavälineiden ja -indikaattorien puute sekä PCD:n toissijainen asema ristiriitatilanteissa,

G.

ottaa huomioon, että ne taloudelliset korvaukset, joita unioni on myöntänyt kalastuskumppanuussopimuksien perusteella, eivät ole auttaneet kumppanimaita vahvistamaan kalastuspolitiikkojaan, ja tämä on johtunut suurelta osin kyseisten sopimusten täytäntöönpanon seurannan laiminlyönnistä, avun hitaasta toimittamisesta ja toisinaan jopa avun käyttämättä jäämisestä,

H.

ottaa huomioon, että kehitysyhteistyötä koskevan ensimmäisen vuosituhattavoitteen tarkoituksena on vähentää nälästä kärsivien ihmisten määrä puoleen nykyisestä vuoteen 2015 mennessä ja että noin miljardi ihmistä näkee edelleen nälkää päivittäin huolimatta siitä, että maailmassa tuotetaan riittävästi ruokaa koko väestön tarpeisiin,

I.

ottaa huomioon, että eurooppalaisille maataloustuotteille myönnetyillä unionin vientituilla on katastrofaalinen vaikutus kehitysmaiden elintarviketurvaan ja elinvoimaisen maataloussektorin kehittymiseen kehitysmaissa,

J.

ottaa huomioon, että EU on sitoutunut saavuttamaan YK:n tavoitteen, jonka mukaan 0,7 prosenttia BKTL:stä olisi annettava viralliseen kehitysapuun (ODA) vuoteen 2015 mennessä, ja että koko EU:n väliaikainen tavoite on 0,56 prosenttia vuoteen 2010 mennessä,

K.

ottaa huomioon marraskuussa 2008 tehdyn Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen päätöksen, jonka mukaan kehitys on asetettava taloudellisten tai poliittisten tavoitteiden edelle kehitysmaissa toteutettavissa Euroopan investointipankin (EIP) toimissa,

L.

toteaa talouskriisin osoittaneen virallisen kehitysavun ainutlaatuisuuden, sillä sitä annetaan kaikkein köyhimmille maille ja se on muita rahavirtoja luotettavampi ja ennustettavampi kehityksen rahoittamisen väline,

M.

muistuttaa lukuisten tutkimusten osoittaneen, että kehitysmaista valuu vuosittain pois laittomasti arviolta 900 miljardin euron edestä rahavirtoja, mikä rajoittaa suuresti verotulojen kartuttamista ja siten kehitysmaiden omaa kehityskapasiteettia,

1.

pitää tervetulleena sitä, että komissio, neuvosto ja jäsenvaltiot osoittavat kasvavaa kiinnostusta PCD:tä kohtaan ja ovat sitoutuneempia siihen, kuten kahden vuoden välein esitettävä kertomus osoittaa;

2.

vahvistaa olevansa itse sitoutunut lujittamaan PCD:tä EU:ssa ja parlamentaarisessa toiminnassaan;

3.

korostaa, että Euroopan unioni on ylivoimaisesti merkittävin tuenantaja maailmassa (EU:n tuki oli 49 miljardia euroa vuonna 2008 eli 0,40 % BKTL:sta) ja että tukimäärien odotetaan nousevan 69 miljardiin euroon vuonna 2010, jotta kunnioitetaan Gleneaglesin G8-huippukokouksessa vuonna 2005 annettua yhteistä lupausta eli että annetaan 0,56 prosenttia Euroopan unionin BKTL:sta; huomauttaa, että näin saataisiin 20 miljardia euroa lisävaroja kehitystavoitteisiin;

4.

muistuttaa, että lokakuussa 2007 hyväksyttiin kauppaa tukevaa kehitysyhteistyötä koskeva EU-strategia (Aid for Trade), jossa EU:n kollektiivista kauppaan liittyvää apua sitouduttiin kasvattamaan vuoteen 2010 mennessä kahteen miljardiin euroon vuodessa (miljardi yhteisöltä, miljardi jäsenvaltioilta);

5.

kehottaa kehitysmaita ja etenkin niitä, jotka saavat eniten tukea EU:lta, varmistamaan hyvän hallintotavan kaikissa julkisissa yhteyksissä ja etenkin saadun tuen hallinnoinnissa; kehottaa komissiota ryhtymään tarvittaviin toimiin tuen avoimen ja tehokkaan täytäntöönpanon varmistamiseksi;

6.

panee tyytyväisenä merkille PCD-työohjelman vuosiksi 2010–2013 ohjenuorana EU:n toimielimille ja jäsenvaltioille ja tunnustaa sen roolin tulevien poliittisten aloitteiden varhaisvaroitusjärjestelmänä; panee myös tyytyväisenä merkille eri politiikan alojen kytkemisen toisiinsa;

7.

muistuttaa, että Euroopan unionin on otettava huomioon kehitysmaiden ja niiden kansalaisten edut;

8.

katsoo, että kun EU:n politiikoilla on ulkoisia vaikutuksia, politiikat on suunniteltava siten, että ne eivät ole ristiriidassa vaan tukevat köyhyyden torjuntaa, vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttamista sekä ihmisoikeuksien saavuttamista, mukaan luettuna sukupuolten tasa-arvo ja sosiaaliset, taloudelliset ja ympäristölliset oikeudet;

9.

korostaa kehitykseen vaikuttavien politiikkojen johdonmukaisuutta koskevien merkityksellisten näkökohtien huomioonottamista kahdenvälisissä ja alueellisissa kauppasopimuksissa ja WTO-sääntöjärjestelmään vakaasti pohjautuvissa monenvälisissä kauppasopimuksissa; kehottaa tässä yhteydessä komissiota ja jäsenvaltioita toimimaan aktiivisesti kaikkien sellaisten muiden WTO-kumppanien kanssa, jotka voivat myötävaikuttaa siihen, että Dohan kierrokselle saadaan tasapainoinen, kunnianhimoinen ja kehityssuuntautunut päätös aivan lähitulevaisuudessa;

10.

painottaa, että nk. Singaporen aiheet, kuten palvelujen vapauttaminen, investoinnit ja julkiset hankinnat, kilpailusääntöjen käyttöönotto ja teollis- ja tekijänoikeuksien noudattamisen tiukempi valvonta, eivät auta saavuttamaan kahdeksaa vuosituhannen kehitystavoitetta;

11.

vaatii, että Euroopan unioni, jäsenvaltiot ja EIP toimivat tältä osin suunnannäyttäjinä ja vähentävät veroparatiisien välityksellä tehtyjen investointien houkuttelevuutta antamalla julkisista hankinnoista ja julkisten varojen kohdentamisesta sääntöjä, joilla kielletään kaikilta veroparatiisiin rekisteröidyiltä yrityksiltä, pankeilta tai muilta laitoksilta julkisten varojen saanti; pyytää tältä osin komissiota ja jäsenvaltioita hyödyntämään EIP:n ulkoisen luotonannon puolivälitarkistuksen tarjoamaa tilaisuutta parantaa konkreettisesti EIP:n valmiuksia arvioida luotonsaajiaan ja varmistaa, että sen investoinnit kehitysmaissa todellakin auttavat poistamaan köyhyyttä antamalla vuosittaiset edistymiskertomukset;

12.

pyytää komissiota ja jäsenvaltioita laatimaan kolmansien maiden kanssa tehtyjä kalastuskumppanuussopimuksia koskevan yleisarvion, jotta unionin ulkopolitiikka kalastusalalla olisi täysin johdonmukaista sen kehitysyhteistyöpolitiikan kanssa ja voitaisiin vahvistaa unionin kumppanimaiden valmiuksia taata kalastuksen kestävyys omilla vesillään sekä parantaa elintarviketurvaa ja kalastusalan paikallista työllisyyttä;

13.

muistuttaa, että kehitysavun antaminen kolmansille maille ei saisi missään nimessä edellyttää, että EU voi hyödyntää niiden kalakantoja;

14.

kehottaa painokkaasti komissiota sisällyttämään kaikkiin kalastuskumppanuussopimuksiin sosiaalisten lausekkeiden lisäksi ihmisoikeuksia koskevia lausekkeita, jotta Euroopan unioni voisi ryhtyä asianmukaisiin toimiin silloin, kun käy ilmi, että unionin kanssa kalastuskumppanuussopimuksen allekirjoittaneissa kolmansissa maissa on loukattu ihmisoikeuksia;

15.

muistuttaa, että 75 prosenttia maailman köyhästä väestöstä asuu maaseutualueilla, mutta vain neljä prosenttia julkisesta kehitysavusta ohjataan maatalouteen; kehottaa sen vuoksi komissiota, jäsenvaltioita sekä kehitysmaita huomioimaan maatalouden tehokkaammin kehityspolitiikassa;

16.

on huolestunut siitä, että veronkierron järjestämiseen keskittyneillä rahoituslaitoksilla on negatiivinen vaikutus kolmansien maiden kehitykseen; pyytää komissiota tältä osin tehostamaan verohallinnon alalla tehtävää yhteistyötä varsinkin niiden maiden kanssa, jotka on mainittu 24. huhtikuuta 2009 tehdyn parlamentin lainsäädäntöehdotuksen (A6-0244/2009) liitteessä 1 ja jotka saavat EU:n kehitysyhteistyövaroja;

17.

pitää myönteisenä 14. toukokuuta 2008 pidetyn neuvoston kokouksen päätelmissä olevaa suositusta hyvää verohallintoa koskevan lausekkeen sisällyttämisestä kauppasopimuksiin, sillä tämä on ensimmäinen askel veronkiertoa ja veropetoksia suosivien verosäännösten ja verotuskäytäntöjen vastaisessa toiminnassa; kehottaa komissiota sisällyttämään välittömästi tällaisen lausekkeen tulevia kauppasopimuksia koskeviin neuvotteluihin;

18.

kehottaa komissiota ja AKT-valtioita jatkamaan vuoropuheluaan maahanmuutosta kiertomuuton periaatteen vahvistamiseksi ja sen helpottamiseksi kiertoviisumien myöntämisen avulla; korostaa, että kauttakulkumaiden kanssa tehdyt kahdenväliset takaisinottosopimukset heikentävät vakavasti ihmisoikeuksien kunnioittamisen ja AKT-valtioiden kansalaisten tasavertainen kohtelun periaatteita Euroopan ulkoistaessa muuttovirtojen hallinnan, sillä kyseisissä sopimuksissa ei taata maahanmuuttajien oikeuksien kunnioittamista ja ne voivat johtaa peräkkäisiin takaisinottoihin, joissa maahanmuuttajien henki ja turvallisuus vaarantuvat;

19.

velvoittaa neuvoston löytämään nopeasti mahdollisimman laajan yksimielisyyden säästöjen tuottamien korkotulojen verotusta koskevan direktiivin tarkistusehdotuksesta ja varsinkin niiden maiden osalta, jotka mainitaan edellä mainitussa parlamentin lainsäädäntöehdotuksen liitteessä 1 ja jotka saavat EU:n kehitysyhteistyövaroja;

20.

korostaa, että EU:n kehitysyhteistyön keskeinen rahoitusväline, Euroopan kehitysrahasto, on otettava mukaan PCD:hen; vahvistaa tukevansa EKR:n ottamista kokonaisuudessaan talousarvioon ja siten demokraattisen parlamentaarisen valvonnan piiriin ja sen täytäntöönpanon avoimuutta, ottaen huomioon, että EU:n kehitysyhteistyöpolitiikan täytäntöönpanossa yhä tärkeämpää on erityisten toimintakokonaisuuksien laatiminen (kuten EU–Afrikka-strategia);

21.

kehottaa komissiota talouden kasvutavoitteiden seuraamisen ohella kiinnittämään erityistä huomiota epätasa-arvon vähentämiseen tulonjaossa sekä yksittäisissä kehitysmaissa että maailmanlaajuisesti; katsoo, että huomiota on kiinnitettävä erityisesti kestävän omaehtoisen kehityksen mukaisten osallistavien prosessien lisäämiseen osuuskuntien ja osallistavien suunnittelumenetelmien (”Participatory Reflection and Action”) kautta; katsoo, että ne perustuvat paikallisyhteisöjen yhteisymmärrykseen ja osallistumiseen, jolloin voidaan varmistaa mahdollisimman tehokkaat ja vaikutuksiltaan kestävät organisointimallit sekä hyödyntää sosiaalisen talouden merkitystä kehitysyhteistyössä;

22.

kehottaa komissiota edistämään kehitystä tukevia toimia, joissa otetaan huomioon rahoituskriisin vaikutukset, jolloin niillä voidaan ehkäistä epävarmuuden ja ristiriitojen, maailmanlaajuisen poliittisen ja taloudellisen epävakauden lisääntymistä sekä pakon saneleman siirtolaisuuden kasvua (”nälkäpakolaiset”);

23.

kehottaa kehitysmaita tarjoamaan julkiset peruspalvelut ja varmistamaan mahdollisuus maanomistukseen myös pienviljelijöille tarjottavilla luotoilla, jotta voidaan edistää elintarviketurvaa ja köyhyyden torjuntaa ja vähentää suurtilojen keskittymistä ja luonnonvarojen laajamittaista hyödyntämistä keinottelutarkoituksiin, mikä johtaa ekosysteemien tuhoutumiseen; kehottaa lisäksi komissiota tukemaan edellä mainittuja toimia;

24.

kehottaa komissiota arvioimaan rikkaiden maiden ja köyhien maiden välisen digitaalisen kahtiajaon vaikutusta ja kiinnittämään erityistä huomiota vaaraan, että tietotekniikka aiheuttaa syrjintää, koska se jättää väliinputoajan asemaan sellaiset ihmiset, jotka jäävät sosiaalisista, taloudellisista ja poliittisista syistä vaille mahdollisuutta saada käyttöönsä uusia tuotteita, jotka tuovat tullessaan tietoteknisen mullistuksen;

25.

pyytää selkeitä valtuuksia PCD:n arviointiin, selkeitä ja täsmällisiä operatiivisia tavoitteita sekä yksityiskohtaisia menettelyjä tämän tehtävän toteuttamista varten;

26.

korostaa ratkaisevan tärkeää tarvetta lähestyä PCD:tä pitkän aikavälin hankkeena, jotta voidaan turvata kestävä tuki PCD:lle; korostaa, että on tärkeää arvioida politiikat ajoissa, jotta vältetään kehitysmaihin kohdistuvat kielteiset vaikutukset; kehottaa tässä tarkoituksessa tutkimaan eurooppalaisten ja muiden kuin eurooppalaisten yksityisten toimijoiden toiminnan vaikutusta ja kiinnittämään tässä yhteydessä erityistä huomiota monikansallisiin yrityksiin;

27.

kehottaa arvioimaan vertailuanalyysin avulla Euroopan ulkopuolisten maiden yhteistyö- ja avustuspolitiikkojen lähestymistapaa, menetelmiä ja tuloksia sekä niihin liittyvää kansainvälisen yhteistyön tasoa ja kiinnittämään erityistä huomiota Kiinan toimiin Afrikassa;

28.

korostaa, että neuvoston päätös valita viisi laajaa aluetta PCD:tä varten vuonna 2009 ei saisi korvata kahdentoista perinteisen politiikan alan valvontaa, jotka ovat kauppa, ympäristö, ilmastonmuutos, turvallisuus, maatalous, kahdenväliset kalastussopimukset, sosiaalipolitiikka (työllisyys), muuttoliike, tutkimus ja kehittäminen, tietoyhteiskunta, liikenne ja energia; kehottaa lisäksi komissiota yksilöimään epäjohdonmukaisuudet aina kun EU:n politiikalla on negatiivinen vaikutus kehitykseen, ja esittämään ratkaisuja; kehottaa komissiota luomaan mekanismeja, joiden avulla voitaisiin tarvittaessa sisällyttää uusia politiikan aloja, kuten raaka-aineet, joita ei ole tyydyttävästi katettu nykyisten kahdentoista alan puitteissa;

29.

palauttaa mieliin unionin keskeiset kansainväliset sitoumukset virallisen kehitysavun määrän nostamisesta 0,7 prosenttiin BKTL:stä vuoteen 2015 mennessä ja sen kohdistamisesta yksinomaan köyhyyden poistamiseen; on huolissaan siitä, että ”ODA+” -lähestymistapa uhkaa vesittää EU:n virallisen kehitysavun köyhyyden torjunnassa; kritisoi sitä, että ”ODA+”-lähestymistavalla kerättyihin varoihin ei liity juridista velvoitetta myötävaikuttaa köyhyyden poistamiseen ja vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttamiseen;

30.

ilmaisee huolensa siitä, että ”ODA+”-lähestymistavan mukaisten epäjohdonmukaisten politiikkojen aiheuttamaa pääomien virtaamista kehitysmaista EU:hun ei mainita ja että haittoja, joita kehitysmaille koituu epäreilusta verokilpailusta ja laittomasta pääomapaosta, ei huomioida;

31.

on huolissaan siitä, että ”ODA+”-toimintamalli keskittyy vain Euroopan unionista kehitysmaihin suuntautuviin rahavirtoihin huomioimatta lainkaan kehitysmaista unioniin saapuvia varoja, josta syystä se antaa harhaanjohtavan kuvan rahavirtojen suunnista;

32.

kehottaa komissiota edelleen täsmentämään koko unionin kattavaa lähestymistapaa ja sen vaikutusta EU:n kehitysyhteistyöpolitiikkaan; katsoo, että tämä lähestymistapa voitaisiin sisällyttää seuraavaan rahoituskehykseen;

33.

kehottaa OECD:n kehitysapukomitean eurooppalaisia jäseniä torjumaan kaikenlaiset yritykset laajentaa virallisen kehitysavun määritelmää kattamaan esimerkiksi komission hiljattain ehdottamat koko unionin ja ODA+-lähestymistavat taikka kehitysapuun kuulumattomat kohteet, joita ovat muun muassa rahavirrat, sotilasmenot, velkojen anteeksianto ja erityisesti vientiluottovelkojen mitätöinti sekä opiskelijoiden ja pakolaisten hyväksi Euroopassa käytetyt varat;

34.

myöntää, että virallista kehitysapua koskevien sitoumusten täyttäminen on välttämätöntä, mutta se ei vielä riitä ratkaisemaan kehitystä koskevaa hätätilannetta, ja pyytää toistamiseen komissiota löytämään kiireisesti uudenlaisia kehitysavun rahoituslähteitä ja tekemään ehdotuksia, jotta käyttöön otettaisiin kansainvälisistä rahoitustoimista perittävä vero, joka tuottaisi lisäresursseja talouskriisin pahimmista seurauksista selviämiseksi sekä edistymisen jatkamiseksi kohti vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttamista;

35.

muistuttaa päättäväisesti komissiota ja jäsenvaltioita siitä, että virallisen kehitysavun on oltava jatkossakin köyhyyden poistamiseen tähtäävän eurooppalaisen kehitysyhteistyöpolitiikan kulmakivi; painottaa siksi, että vaikka innovatiivisia kehitysrahoituslähteitä onkin edistettävä laajalti, ne ovat vain virallista kehitysapua täydentäviä, niitä on käytettävä kaikkein köyhimpien väestönosien auttamiseen, eivätkä ne voi millään muodoin korvata virallista kehitysapua;

36.

pelkää pahoin, että vuosituhannen kehitystavoitteita ei useimmissa kehitysmaissa saavuteta vuoteen 2015 mennessä; kehottaa siksi painokkaasti jäsenvaltioita saavuttamaan yhteisen tavoitteen sekä säätämään sitovia säädöksiä ja laatimaan vuosittaiset aikataulut annettujen lupausten täyttämiseksi; pitää tältä osin myönteisenä Yhdistyneen kuningaskunnan hallituksen tammikuussa 2010 tekemää kansainvälistä kehitysapua koskevaa lakiesitystä;

37.

muistuttaa ehdottaneensa unionin toimielinrakenteen mukaisesti, että nimetään kehitykseen vaikuttavien politiikkojen johdonmukaisuudesta vastaava pysyvä esittelijä, jonka tehtävänä on seurata Euroopan unionin politiikkaa ja tiedottaa kehitysyhteistyövaliokunnalle mahdollisista epäjohdonmukaisuuksista;

38.

kehottaa komissiota käyttämään PCD:n mittaamiseen järjestelmällisiä ja selkeitä kriteereitä ja säännöllisesti päivitettäviä indikaattoreita, esimerkiksi kestävän kehityksen indikaattoreita, sekä lisäämään avoimuutta suhteessa Euroopan parlamenttiin, avunsaajamaihin ja kansalaisyhteiskuntaan;

39.

kehottaa kehitysmaita luomaan EU:n yleisten indikaattorien mukaisesti maakohtaisia PCD:tä koskevia indikaattoreita kehityksen todellisten tarpeiden ja saavutusten objektiivista mittaamista varten;

40.

katsoo, että jos EU:n kehitysyhteistyöpolitiikan puitteissa toteutettavissa toimissa ja toimenpiteissä ei noudateta Lissabonin sopimuksen 208 artiklassa ja Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 21 artiklassa lueteltuja unionin ulkoisen toiminnan periaatteita ja tavoitteita, kyseessä on velvoitteen laiminlyönti, josta voidaan nostaa kanne Euroopan unionin tuomioistuimessa Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 263 ja 265 artiklan nojalla;

41.

korostaa kauppa- ja kehityspolitiikan välisen johdonmukaisuuden merkitystä kehityksen edistämiselle ja konkreettiselle toteuttamiselle; panee tältä osin tyytyväisenä merkille vuoden 2009 EU:n kertomuksen kehitykseen vaikuttavien politiikkojen johdonmukaisuudesta (KOM(2009)0461);

42.

toistaa, että kauppapolitiikan on oltava johdonmukaista muiden politiikkojen kanssa (ympäristö- ja sosiaalipolitiikka), etenkin mitä tulee kauppasopimuksiin, jotka sisältävät kannustimia biopolttoaineiden tuottamiselle kehitysmaissa;

43.

palauttaa mieliin, että kauppa- ja kehityspolitiikan on ehdottomasti oltava johdonmukaista, ja korostaa, että kauppasopimusten kestävää kehitystä koskevien lausekkeiden täytäntöönpanon pitäisi antaa komissiolle mahdollisuuksia edistää hyvää hallintotapaa ja eurooppalaisten perusarvojen noudattamista;

44.

katsoo, että Euroopan unionin hiljattain tekemä päätös maitojauheen ja muiden maitotuotteiden vientituen palauttamisesta, millä pääasiassa tuetaan Euroopan maatalousliiketoimintaa kehitysmaiden köyhien viljelijöiden kustannuksella, rikkoo räikeästi kehitykseen vaikuttavien politiikanalojen johdonmukaisuuden perusperiaatteita, ja kehottaakin neuvostoa ja komissiota kumoamaan päätöksen välittömästi;

45.

kehottaa lopettamaan vientituet; muistuttaa tässä yhteydessä kaikkien Maailman kauppajärjestön jäsenten Dohassa vuonna 2001 antamasta sitoumuksesta saattaa päätökseen kehitystä koskeva neuvottelukierros, jonka tarkoituksena on korjata kauppajärjestelmän nykyiset epäsuhdat, asettaa kauppa kehityksen palvelukseen ja edistää köyhyyden poistamista sekä vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttamista;

46.

kehottaa komissiota ottamaan asianmukaisesti huomioon ne ehdot, joita parlamentti asettaa puoltavan lausunnon antamiselle kauppasopimusten tekemiseksi, jotta varmistetaan, että kauppapolitiikan pääosastolla on johdonmukainen mandaatti kauppaneuvotteluihin;

47.

kehottaa komissiota tekemään kaikkensa, jotta varmistetaan, että kun sokeripöytäkirjan soveltaminen päättyy ja EU:n sokerijärjestelmän uudistus astuu voimaan, se suojaa asianomaisia kumppaneita mahdollisilta väliaikaisilta markkinoiden mullistuksilta;

48.

ehdottaa, että tullien alentamiseen tähtääviä EU:n nykyisiä välineitä, kuten yleistä tullietuusjärjestelmää (GSP) ja erityistä kannustusmenettelyä (GSP+) sekä tiettyjä vapaakauppasopimusten ja talouskumppanuussopimusten lukuja, kehitetään edelleen ja niihin liitetään tiiviimmin kansainvälisesti sovitut työ- ja ympäristönormit;

49.

kehottaa jälleen komissiota hyödyntämään täysimääräisesti yleistä tullietuusjärjestelmää ja erityistä kannustusmenettelyä kehitysmaiden institutionaalisten valmiuksien kehittämiseksi, sillä siten parannetaan niiden omaa sisäistä johdonmukaisuutta kehitysstrategioiden laadinnassa;

50.

korostaa, että ammattijärjestöjen ja -liittojen järjestelmällinen kuuleminen sosiaalisten ja ympäristönormien täytäntöönpanosta EU:n ulkopuolisissa maissa ja erityisesti ennen talouskumppanuussopimusten tekemistä tai GSP +:n myöntämistä voisi varmistaa paremman johdonmukaisuuden kestävää kehitystä kehitysmaissa hyödyttävässä kauppapolitiikassa;

51.

toteaa, että komission kauppaa tukevasta avusta esittämän seurantakertomuksen 2009 (KOM(2009)0160 lopullinen, s. 30) mukaan kauppaa tukevaa EU:n apua koskevat sitoumukset Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren (AKT) valtioille romahtivat 2 975 miljoonasta eurosta vuonna 2005 aina 2 097 miljoonaan euroon vuonna 2007 ja että AKT-valtioiden osuus EU:n kauppaa tukevan avun kokonaissitoumuksista putosi tuona samana aikana 50 prosentista 36 prosenttiin, mikä ei ole johdonmukaista, kun muistetaan aiemmat lupaukset asettaa köyhyyden poistaminen ja kehitys etusijalle;

52.

panee tässä yhteydessä tyytyväisenä merkille kaikki nykyiset kauppaa kehitysmaiden kanssa koskevat aloitteet EU:n ja WTO:n tasolla ja erityisesti ”Kaikki paitsi aseet” -aloitteen (EBA), yleisen tullietuusjärjestelmän (GSP ja GSP+), epäsymmetrisyyden ja siirtymäkaudet kaikissa eurooppalaisissa kumppanuussopimuksissa (EPA) sekä kauppaa tukevaa kehitysyhteistyötä koskevan työohjelman 2010–2011; kehottaa tarkistamaan viimeksi mainitun, jotta se voisi vaikuttaa laajemmin kestävään kehitykseen;

53.

tunnustaa EU:n GSP+ -järjestelmän merkittävän aseman hyvän hallintotavan ja kestävän kehityksen edistämisessä kehitysmaissa ja kannustaa komissiota varmistamaan, että tämä väline on tehokas ja että ILO:n ja YK:n yleissopimukset pannaan asianmukaisesti täytäntöön paikan päällä;

54.

toistaa kantansa, että EU:n olisi tuettava kehitysmaita, jotka käyttävät TRIPS-sopimukseen sisältyviä joustomahdollisuuksia voidakseen tarjota kohtuuhintaisia lääkkeitä osana omia kansanterveysohjelmiaan;

55.

panee tyytyväisenä merkille elintarviketurvaa koskevan suojalausekkeen talouskumppanuussopimuksissa ja kehottaa komissiota varmistamaan sen tehokkaan täytäntöönpanon;

56.

pitää valitettavana, että TRIPS+-määräykset on sisällytetty EY:n ja CARIFORUM-valtioiden talouskumppanuussopimukseen ja sopimuksiin, joista neuvotellaan Andien yhteisön ja Keski-Amerikan maiden kanssa, koska ne vaikeuttavat elintärkeiden lääkkeiden saatavuutta;

57.

kehottaa komissiota lopettamaan nykyisen ”TRIPS+”-käytännön taloudellisesta kumppanuudesta käytävissä neuvotteluissa lääkkeiden ja rohdosten osalta, jotta kehitysmaat voivat tarjota lääkkeitä kohtuullisilla hinnoilla kotimaisten kansanterveysohjelmien puitteissa;

58.

korostaa, että rajat ylittäviä tarkastuksia ja takavarikointia koskevien valtuuksien vahvistamiseen tähtäävät toimet ACTA-neuvotteluissa eivät saisi haitata laillisten, kohtuuhintaisten ja turvallisten lääkkeiden maailmanlaajuista saatavuutta;

59.

on huolissaan viimeaikaisista tapauksista, joissa EU:n jäsenvaltioiden tulliviranomaiset ovat takavarikoineet Euroopan satamien ja lentokenttien kautta kulkeneita rinnakkaislääkkeitä, ja painottaa, että tällainen toiminta vaarantaa lääkkeiden saatavuutta koskevan Maailman kauppajärjestön julistuksen; pyytää asianomaisia jäsenvaltioita lopettamaan viipymättä tämän käytännön; kehottaa komissiota vakuuttamaan parlamentille, että parhaillaan neuvoteltava väärentämisenvastainen kauppasopimus ei estä lääkkeiden saantia kehitysmaissa;

60.

katsoo, että ilmastonmuutoksen haaste on kohdattava rakenteellisten uudistusten avulla ja kehottaa toteuttamaan järjestelmällisen ilmastonmuutokseen liittyvien riskien arvioinnin kaikkien politiikan alojen suunnittelun ja päätöksenteon yhteydessä, esimerkiksi kauppa-, maatalous- ja elintarviketurvallisuuspolitiikassa; vaatii hyödyntämään arvioinnin tuloksia selkeiden ja johdonmukaisten maa- ja aluekohtaisten strategioiden laadinnassa sekä kaikissa kehitysohjelmissa ja -hankkeissa;

61.

panee tyytyväisenä merkille komission hiljattain esittämät kommentit, joiden mukaan se aikoo tarkastella uudelleen asetusta (EY) N:o 1383/2003, jolla on ollut tahattomia vaikutuksia kehitysmaihin tarkoitettujen rinnakkaislääkkeiden kauttakulkuun EU:ssa;

62.

katsoo, että sellaiset aloitteet, kuten Unitaidin patenttipooli HIV/AIDS-lääkkeille, voivat auttaa lisäämään johdonmukaisuutta EU:n terveys- ja tekijänoikeuspolitiikoissa;

63.

panee tyytyväisenä merkille, että komissio tukee ehdotuksia alkuperäisväestöjen auttamisesta niiden perinnetiedon ja geneettisten resurssien hyödyntämisessä;

64.

panee tyytyväisenä merkille komission todenneen, että EU voisi alentaa ympäristöystävällisten tuotteiden tariffeja yhdessä samanhenkisten maiden kanssa, jos WTO:ssa ei saada aikaan sopimusta asiasta;

65.

tukee komissiota sen pyrkiessä helpottamaan teknologian siirtoa kehitysmaihin ja etenkin sellaisen vähäpäästöisen ja ilmastonmuutoksen kestävän teknologian siirtoa, joka on välttämätöntä ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi;

66.

tunnustaa rahalähetysten taloudellisen merkityksen kehitysmaille, mutta korostaa tarvetta käsitellä ns. aivovientiä kahdenvälisten kauppasopimusten täytäntöönpanon yhteydessä ja etenkin terveydenhuollon alalla;

67.

korostaa monien kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden työtä EU:n monikansallisten yritysten kehitysmaissa harjoittaman veronkierron estämiseksi; pyytää komissiota ottamaan niiden suositukset huomioon tulevissa neuvotteluissa;

68.

pitää tervetulleena komission mekanismeja PCD:n vahvistamiseksi (erityisesti yksiköiden välinen kuulemisjärjestelmä, vaikutustenarviointiprosessi, kestävyysvaikutusten arviointi ja yksiköiden välinen laatutukiryhmä sekä strateginen ympäristövaikutusten arviointi tarvittaessa); kysyy kuitenkin, mitä kriteerejä kehitysyhteistyön pääosasto käytti päättäessään epäjohdonmukaisten politiikkojen hylkäämisestä, ja pyytää lisäämään yksiköiden välisten kuulemisten tulosten avoimuutta; pyytää antamaan vaikutustenarvioinneissa kerätyt tiedot Euroopan parlamentille nykyistä ymmärrettävämmässä muodossa ja vaatii lisäksi ottamaan Euroopan parlamentin, kansalliset parlamentit ja kehitysmaiden parlamentit tiiviimmin mukaan näihin mekanismeihin;

69.

pyytää, että kauppaa tukevan avun strategiaa sovelletaan kaikkiin kehitysmaihin eikä ainoastaan niihin, jotka suostuvat markkinoidensa laajempaan vapauttamiseen; vaatii kauppaneuvottelujen ja erityisesti talouskumppanuussopimusten yhteydessä, että komissio ei määrää neuvotteluluvuksi nk. Singaporen aiheita ja rahoituspalveluja silloin, kun kehitysmaat eivät sitä halua, ja että se ei tee tällaista sopimusta ennen kuin kyseiset maat ovat saaneet mahdollisuuden laatia asian vaatimat kansalliset säädös- ja valvontapuitteet;

70.

pyytää komissiota sisällyttämään oikeudellisesti sitovia sosiaalisia normeja ja ympäristönormeja järjestelmällisesti kaikkiin Euroopan unionin neuvottelemiin kauppasopimuksiin kehitystä tukevan kaupan tavoitteen eteenpäin viemiseksi;

71.

kehottaa komissiota käynnistämään vaikutustenarvioinnit aikaisemmin, ts. ennen kuin politiikka-aloitteiden luonnostelu on edennyt pitkälle, ja perustamaan ne aiempiin tai varta vasten toteutettaviin, todisteisiin pohjautuviin tutkimuksiin sekä huomioimaan niissä järjestelmällisesti sosiaaliset, ympäristölliset ja ihmisoikeusnäkökohdat, sillä tiedon puutteesta ja kehityspoliittiseen johdonmukaisuuteen tähtäävän toiminnan monimutkaisuudesta johtuen ennakoiva analyysi on kaikkein hyödyllisin ja käytännöllisin keino; kehottaa komissiota sisällyttämään vaikutustenarviointien tulokset sekä seurantaa koskevia ehdotuksia kehitysyhteistyön rahoitusvälineen (DCI) alue- ja maakohtaisiin strategia-asiakirjoihin;

72.

ilmaisee huolensa siitä, että komission vuonna 2009 suorittamista 82 vaikutustenarvioinnista ainoastaan yksi käsitteli kehitystä; korostaa tarvetta mitata järjestelmällisesti kehityspoliittiseen johdonmukaisuuteen tähtäävän toiminnan tuloksellisuutta; kehottaa sen vuoksi komissiota asettamaan ennusteista ja politiikan johdonmukaisuudesta vastaavan kehitysyhteistyön pääosaston yksikön keskeiseen asemaan kehityspoliittisen johdonmukaisuuden tehokkaamman huomioimisen varmistamisessa;

73.

kehottaa komissiota ottamaan Euroopan parlamentin mukaan komission PCD-kertomuksen käsittelyyn (esim. kyselylomake, parempi ajoitus ja parlamentin omasta aloitteestaan laatimien mietintöjen huomioon ottaminen);

74.

kehottaa komissiota ottamaan EU:n edustustot mukaan PCD-työhönsä nimittämällä kuhunkin edustustoon PCD-vastaavat, jotka valvovat EU:n politiikan vaikutusta kumppanimaan tasolla; kehottaa sisällyttämään PCD:n henkilöstön koulutukseen; kehottaa komissiota julkistamaan vuosittain EU:n edustustojen suorittamien kuulemisten tulokset; kehottaa komissiota varmistamaan, että EU:n edustustoilla on riittävät valmiudet kuulla laajalti paikallisia hallituksia ja parlamentteja ja huolehtia, että valtiosta riippumattomilla toimijoilla ja kansalaisyhteiskunnalla on mahdollisuus osallistua aktiivisesti kehityspoliittiseen johdonmukaisuuteen liittyviin asioihin;

75.

ehdottaa, että PCD-asioiden parissa työskentelevälle komission henkilöstölle ja neuvoston valtuuskuntien jäsenille annetaan koulutusta kyseistä poliittista tavoitetta koskevan tietoisuuden lisäämiseksi;

76.

kehottaa komissiota antamaan kehitysyhteistyöstä vastaavalle komission jäsenelle yksinomaisen vastuun maakohtaisista määrärahoista, alue- ja maa- ja alakohtaisista strategia-asiakirjoista, kansallisista ja monivuotisista tavoiteohjelmista, vuotuisista toimintaohjelmista sekä avun täytäntöönpanosta kaikissa kehitysmaissa tiiviissä yhteistyössä korkean edustajan ja humanitaarisesta avusta vastaavan komission jäsenen kanssa kollegion ja neuvoston toimien johdonmukaisuuden varmistamiseksi;

77.

kehottaa jäsenvaltioita ja kansallisia parlamentteja edistämään kehityspoliittista johdonmukaisuutta soveltamalla erityistä toimintaohjelmaa ja sitovia aikatauluja, ja tehostamaan siten eurooppalaista kehityspoliittisen johdonmukaisuuden toimintaohjelmaa ja avustustyötä varmistaen samalla, että ohjelma ei ole ristiriidassa kumppanimaiden kehitysstrategioiden kanssa;

78.

suosittelee PCD:n sisällyttämistä kehitysyhteistyön rahoitusvälineen puolivälin tarkasteluun erityisesti kyseisissä temaattisissa ohjelmissa;

79.

suosittelee erityisten PCD-sitoumusten sisällyttämistä kunkin puheenjohtajavaltion työohjelmaan;

80.

ehdottaa, että neuvosto parantaa PCD:n tehostamiseen tarkoitettujen nykyisten rakenteiden toimintaa esimerkiksi järjestämällä enemmän työryhmien yhteisiä kokouksia ja asettamalla työohjelman yleisesti saataville;

81.

ehdottaa Euroopan parlamentin PCD-mietinnön laatimista kahden vuoden välein; suosittaa, että kaikki valiokunnat laativat mietintöjä, joissa tarkastellaan kunkin valiokunnan kehitysyhteistyönäkökulmaa;

82.

painottaa valiokuntien välisen yhteistyön merkitystä Euroopan parlamentissa; esittää sen vuoksi, että kun jossakin valiokunnassa keskustellaan kehityspoliittiseen johdonmukaisuuteen liittyvästä arkaluonteisesta kysymyksestä, muut asianomaiset valiokunnat osallistuvat tiiviisti asian käsittelyyn, ja valiokunnan järjestäessä asiaa koskevan asiantuntijakuulemisen muut toimivaltaiset valiokunnat otetaan mukaan järjestelyihin;

83.

pyytää selventämään eri toimielinten roolia politiikkojen johdonmukaisuudesta annetussa komission tiedonannossa (KOM(2009)0458) tarkoitetussa tehostetussa kumppanuudessa ja vuoropuhelussa, jota harjoitetaan kehitysmaiden kanssa PCD-kysymyksissä; kysyy, käsittääkö mainittu tehostettu kumppanuus menettelyn kehitysmaiden neuvomiseksi sen suhteen, kuinka ne itse voivat edistää kehityspoliittista johdonmukaisuutta, sekä suunnitelman kehityspoliittisen johdonmukaisuuden arviointivalmiuksien lisäämiseksi eri maissa;

84.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.

31.5.2011   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 161/58

A.

ottaa huomioon, että Euroopan unioni on viime vuosina luonut tieliikenteen sosiaalilainsäädäntöjärjestelmän hyväksymällä asetuksen (ETY) N:o 3821/85 ja asetuksen (EY) N:o 561/2006 sekä direktiivin 2006/22/EY liikenneturvallisuuden parantamiseksi ja reilun kilpailun takaamiseksi,

B.

ottaa huomioon, että Euroopan unionin jäsenvaltioiden rangaistusjärjestelmät ovat historian muokkaamia ja siksi hyvin erilaisia, joten äärimmäisissä tapauksissa sakot voivat olla jossakin maassa kymmenkertaiset toiseen maahan verrattuna,

C.

katsoo, että kansainvälisten kuljetusten oikeusasema on muuttunut yrittäjille ja erityisesti kuljettajille vaikeaselkoiseksi; ottaa huomioon, että jäsenvaltioilla on edessään suuria haasteita säädösten saattamisessa osaksi kansallista lainsäädäntöä ja että nykytilanne ei sovellu sisämarkkinoille,

D.

on huolestunut tiedoista, joiden mukaan digitaalisissa ajopiirtureissa on puutteita, minkä vuoksi niitä voidaan helposti peukaloida,

1.

pitää myönteisenä komission kertomusta jäsenvaltioiden lainsäädännössä tieliikenteen sosiaalilainsäädännön vakaville rikkomisille säädetyistä seuraamuksista; pahoittelee kuitenkin, ettei kertomus joidenkin jäsenvaltioiden puuttuvien tietojen takia tarjoa kattavaa analyysia Euroopan nykytilanteesta; kehottaa komissiota vaatimaan puuttuvia tietoja jäsenvaltioilta;

2.

toteaa, että komission kertomuksessa viitataan direktiivin 2006/22/EY uuden liitteen III mukaiseen rikkomusten luokitteluun ottamatta huomioon komission direktiivin 2009/5/EY 2 artiklan 1 kohdan mukaista täytäntöönpanon määräaikaa;

3.

kehottaa siksi komissiota esittämään vuoden 2010 loppuun mennessä päivitetyn ja kattavan kertomuksen direktiivin 2006/22/EY uuden liitteen III täytäntöönpanosta;

4.

huomauttaa, että aiemmilla kertomuskausilla on esiintynyt huomattavia viivästyksiä, ja esimerkiksi 3. elokuuta 2009 annetussa uusimmassa kertomuksessa (24. komission kertomus tieliikenteen sosiaalilainsäädännön vakaville rikkomisille säädetyistä seuraamuksista) käsitellään vasta vuosilta 2005 ja 2006 peräisin olevia lukuja, joten näin ollen tuskin voidaan tehdä johtopäätöksiä kuljettajia koskevan tieliikenteen sosiaalilainsäädännön yhdenmukaistamisen nykytilasta;

5.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita tekemään voitavansa sen varmistamiseksi, että asetuksen (EY) N:o 561/2006 17 artiklassa asetetut tavoitteet täytetään nopeammin, jotta tulevia yhdenmukaistamistoimenpiteitä varten olisi käytettävissä ajankohtaisia tilastoja;

6.

huomauttaa, että myös asetuksen (EY) N:o 1071/2009 liitteessä IV on luettelo tässä asetuksessa tarkoitetuista vakavista rikkomuksista; katsoo siten, että sosiaalilainsäädännön vakavien rikkomisten yhdenmukaistettu luokittelu on äärimmäisen tärkeää;

7.

toteaa, että jäsenvaltioiden lainsäädännössä tieliikenteen sosiaalilainsäädännön vakaville rikkomisille säädetyt seuraamukset eroavat toisistaan sekä sakkorangaistuksen tason että seuraamustyyppien ja niiden luokittelun osalta;

8.

huomauttaa, että erot voivat johtua taloudellisten ja maantieteellisten tekijöiden lisäksi jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmien eroista rikosoikeudellisissa menettelyissä ja erilaisista poliittisista toimintatavoista tieliikenneturvallisuuden alalla;

9.

toteaa, että tieliikenteen sosiaalilainsäädäntö, erityisesti asetus (ETY) N:o 3821/85 ja asetus (EY) N:o 561/2006 sekä direktiivi 2006/22/EY, jättävät jäsenvaltioille erittäin paljon tulkinnanvaraa; pahoittelee, että lukuisat epätarkat muotoilut EU:n säännöksissä johtavat väistämättä epäyhtenäiseen täytäntöönpanoon jäsenvaltioiden kansallisessa lainsäädännössä; katsoo, että yhdenmukaistamisen lisääminen edellyttää ensin näiden asetusten ja tämän direktiivin yhtenäistä ja sitovaa tulkintaa;

10.

pahoittelee, etteivät jotkin jäsenvaltiot ole säätäneet seuraamusten erittelystä rikkomuksen vakavuuden mukaan; kehottaa jäsenvaltioita antamaan kansallisia säädöksiä, joilla on tehokas, oikeasuhtainen ja varoittava vaikutus ja joissa otetaan huomioon rikkomuksen vakavuus;

11.

korostaa, että tehokas, tasapainoinen ja varoittava rangaistusjärjestelmä voi perustua ainoastaan selkeisiin, avoimiin ja jäsenvaltioiden välillä vertailukelpoisiin rangaistuksiin; kehottaa jäsenvaltioita etsimään lainsäädännöllisiä ja käytännöllisiä ratkaisuja rangaistustyyppien ja rangaistusten tason osittain hyvin suurten erojen vähentämiseksi;

12.

kehottaa Euroopan komissiota esittämään liikennealan tarkastuselimiä ja edustajia kuultuaan ajo- ja lepoaikoja koskevan asetuksen yhtenäistä ja sitovaa tulkintatapaa; katsoo, että tarkastuselinten pitäisi ottaa tämä tulkintatapa huomioon;

13.

katsoo, että seuraamustyyppien ja sakkojen tason lähentämiseksi edelleen tarvitaan rangaistusten luokitusjärjestelmään kytketty sakkojen luokitusjärjestelmä ja on säädettävä vähimmäis- ja enimmäisrangaistuksista tieliikenteen sosiaalilainsäädännön yksittäisten rikkomisten kohdalla; korostaa, että seuraamuksia yhtenäistettäessä tarvetta suhteuttaa oikeudenmukaiset sakkorangaistukset eri jäsenvaltioissa objektiivisten kriteereiden (esimerkiksi BKT:n tai maantieteellisten tekijöiden) mukaan on tasapainotettava tehokkailla pelotteilla, jotka ehkäisevät vakavia rikkomuksia;

14.

huomauttaa, että komission direktiivillä 2009/5/EY käyttöön otettu direktiivin 2006/22/EY uusi liite III on katsottava perustaksi yhteiselle toimintatavalle jäsenvaltioiden lainsäädännössä määriteltyjen tieliikenteen sosiaalilainsäädännön rikkomisten luokittelussa; kehottaa jäsenvaltioita painokkaasti hyväksymään lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset, jotka tarvitaan komission direktiivin 2009/5/EY pikaiseksi saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä;

15.

muistuttaa lisäksi, että Lissabonin sopimuksella lisättiin Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen uusi 83 artiklan 2 kohta jäsenvaltioiden lakien ja asetusten lähentämisestä rikosoikeuden alalla; kehottaa komissiota tutkimaan näitä rikosasioihin liittyvän oikeudellisen yhteistyön uusia lainsäädännöllisiä välineitä ja toimittamaan kahdentoista kuukauden kuluessa neuvostolle ja Euroopan parlamentille kertomuksen mahdollisista yhdenmukaistamistoimista, myös tieturvallisuuteen ja rajat ylittävään sakkojärjestelmään liittyvistä näkökohdista, ellei se ole tehnyt näin aikaisemmin;

16.

suhtautuu myönteisesti siihen, että komissio on asetuksen (EY) N:o 561/2006 22 artiklan 4 kohdan mukaisesti valmistellut ohjeita jäsenvaltioiden tukemiseksi tämän asetuksen kansallisessa tulkinnassa ja soveltamisessa; toteaa kuitenkin, etteivät ohjeet ole oikeudellisesti sitovia eivätkä siten ole johtaneet tavoitteeseen yhtenäisestä soveltamisesta jäsenvaltioissa;

17.

katsoo, että kuljetusalan sisämarkkinoiden luomiseksi sekä kuljettajien ja kuljetusliikkeiden oikeusturvan parantamiseksi sosiaalilainsäädännön tulkintatapaa pitäisi yhdenmukaistaa; kehottaa näin ollen komissiota esittämään yhteistyössä Corten, Tispolin ja Euro Contrôle Routen kanssa ehdotuksia, joiden tavoitteena olisi panna piste sosiaalilainsäädännön syrjivälle soveltamiselle tieliikenteessä; korostaa tässä yhteydessä, että alalle tarvitaan asetuksen (EY) N:o 561/2006 ja asetuksen (ETY) N:o 3821/85 yhteinen, artiklakohtainen tulkintatapa;

18.

pyytää jäsenvaltioita hyödyntämään näitä ohjeita sosiaalilainsäädännön täytäntöönpanossa, jotta varmistetaan yhdenmukainen saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä;

19.

korostaa, että vilpillistä kilpailua voidaan torjua ja tieliikenneturvallisuus voidaan taata ainoastaan voimassa olevan lainsäädännön johdonmukaisella ja syrjimättömällä voimaansaattamisella; korostaa, että tieliikenteen sosiaalilainsäädännön saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä edellyttää yhdenmukaistettua ja tehokasta valvontaa;

20.

huomauttaa, että liikenneolosuhteet vaihtelevat eri jäsenvaltioissa suuresti infrastruktuurin, liikenteen määrän ja liikenteen aiheuttaman kuormituksen osalta, ja katsoo siksi, että muun muassa nämä tekijät voitaisiin ottaa huomioon määritettäessä tarkastusten tiheyttä pitäen kuitenkin mielessä, että yksi tarkastusten päätavoitteista on varmistaa, että sosiaalilainsäädäntöä noudatetaan;

21.

katsoo, että komissio voisi kehittää ja edistää tällaisia yhdenmukaistettuja tarkastusmenettelyjä ja toteuttaa sääntelytoimia Euroopan sisämarkkinoiden esteiden poistamiseksi ja tieturvallisuuden parantamiseksi; kehottaa komissiota näiden tavoitteiden saavuttamiseksi luomaan tehokkaan ja asianmukaisen EU:n tason koordinointivälineen;

22.

kehottaa komissiota laatimaan suosituksia ja EU:n vähimmäisnormeja valvontahenkilöstön koulutusta ja valvontaelinten yhteistyön koordinointia varten; pyytää komissiota parantamaan tilastotiedon hankkimista, jotta tehokasta valvontaa voitaisiin analysoida luotettavammin ja jotta voitaisiin tukea jäsenvaltioiden yhdenmukaistettuja menettelyjä valvontakysymyksissä;

23.

kehottaa jäsenvaltioita kouluttamaan valvonnasta vastaavaa henkilöstöään jatkuvasti tiedonhankinnan uusimman kehityksen mukaisesti ja tekemään yhteisten standardien täytäntöönpanossa tiivistä yhteistyötä Euroopan komission kanssa yhdenmukaisten tarkastusmenettelyjen edistämiseksi ja siten oikeusvarmuuden aikaansaamiseksi;

24.

katsoo, että teiden varsilla ja yritysten tiloissa on tehtävä tarkastuksia useammin ja perusteellisemmin; kehottaa komissiota varmistamaan, että jäsenvaltiot noudattavat järjestettävien tarkastusten määrää, josta säädetään direktiivin 2006/22/EY 2 artiklan 3 kohdassa; kehottaa komissiota tiedottamaan Euroopan parlamentille jatkotoimista näiden tarkastusten osalta;

25.

kehottaa komissiota esittelemään parlamentille mahdollisimman pian kertomuksen digitaalisen ajopiirturin puutteiden valvonnasta sekä tällaisen suojattomuuden välttämiseksi toteutetuista toimenpiteistä;

26.

korostaa, että asetukseen (ETY) N:o 3821/85 perustuvaa digitaalista ajopiirturia pitäisi parantaa valvontalaitteena; katsoo, että komission pitäisi tutkia, miten valvontaviranomaiset voisivat ladata tietoja nopeammin digitaalisesta ajopiirturista;

27.

kiinnittää huomiota Euro Contrôle Routen perustamaan suhteettomia sakkoja käsittelevään valituselimeen, ja kehottaa kuljettajia ja kuljetusliikkeitä kääntymään tämän valituselimen puoleen tilanteissa, joissa tieliikennealan sosiaalilainsäädäntöä sovelletaan suhteettomalla tavalla;

28.

katsoo, että helppotajuinen esite kaikilla Euroopan unionin virallisilla kielillä olisi hyödyllinen yrityksille ja kuorma-autonkuljettajille; korostaa, että esitteessä pitäisi tiedottaa asianomaisille kuljettajille ja yrityksille paremmin voimassa olevasta sosiaalilainsäädännöstä ja siihen liittyvistä seuraamuksista eri jäsenvaltioissa; katsoo, että tällaisen tiedon pitäisi olla myös kolmansien maiden yritysten ja niistä tulevien kuljettajien käytössä; korostaa, miten hyödyllistä olisi toimittaa nämä tiedot kuljettajille reaaliajassa käyttämällä älykkäitä liikennejärjestelmiä;

29.

on vakuuttunut siitä, että modernin tieto- ja viestintätekniikan sekä älykkäiden liikennejärjestelmien käytön yhteydessä yrityksille ja kuljettajille pitäisi tarjoutua mahdollisuus saada tietoa voimassa olevasta sosiaalilainsäädännöstä ja sen noudattamatta jättämiseen liittyvistä seuraamuksista;

30.

kehottaa kaikkia jäsenvaltioita vahvistamaan yhteistyötä jo olemassa olevien rakenteiden, kuten Euro Contrôle Route -järjestön, pohjalta ja näin parantamaan yhteisten tarkastusten koordinointia, parhaiden käytäntöjen vaihtoa ja valvontaelinten koulutusten yhteistä järjestämistä;

31.

katsoo, että kuorma-autonkuljettajille, naapurimaiden kuorma-autonkuljettajat mukaan luettuina, pitäisi tiedottaa reaaliaikaisesti asiaankuuluvista sosiaalilainsäädännöstä sekä eri jäsenvaltioissa rikkomuksista langetettavista seuraamuksista hyödyntämällä kaikkea saatavilla olevaa teknologiaa, kuten GPS:ää tai muita käytettävissä olevia välineitä;

32.

kehottaa jäsenvaltioita huolehtimaan Euroopan tieverkoston tarvittavasta infrastruktuurista, kuten riittävästä määrästä turvallisia pysäköintialueista ja -palveluja, jotta kuljettajat todella voivat noudattaa ajo- ja lepoaikoja koskevia määräyksiä ja tarkastukset voidaan suorittaa tehokkaasti; huomauttaa, että taukoalueiden turvallisuusnäkökohdille on annettava erityinen painoarvo; kehottaa komissiota julkaisemaan säännöllisesti sopivimmassa muodossa käytettävissä olevat, EU:n maantieverkoston varrella sijaitsevat julkiset ja yksityiset taukoalueet, niin että julkaisussa kerrotaan myös tieliikennealan ammattilaisille tarjottavista palveluista;

33.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita edistämään ja rahoittamaan järjestelyjä turvallisten pysäköintialueiden rakentamiseksi, koska ne ovat välttämättömiä, jos kuljettajien on määrä noudattaa asetuksen (EY) N:o 561/2006 säännöksiä;

34.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.

31.5.2011   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 161/62

A.

on huolissaan, että korruptio, jolla on osansa myös nykyisen talouskriisin synnyssä, tekee tyhjäksi oikeusvaltioperiaatteen, johtaa veronmaksajien mahdollistamien EU-varojen väärinkäyttöön ja vääristää markkinoita,

B.

ottaa huomioon, että Euroopan unioni on ratifioinut YK:n korruption vastaisen yleissopimuksen ja 78 prosenttia unionin kansalaisista pitää korruptiota maansa suurimpana huolenaiheena (Eurobarometri, joulukuu 2009),

C.

ottaa huomioon, että Euroopan parlamentti on korostanut korruption torjuntaa vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvaa aluetta koskevasta Tukholman ohjelmasta antamassaan päätöslauselmassa,

D.

panee merkille kansainvälisen korruption vastaisen päivän (9. joulukuuta), jolloin tämä kannanotto on laadittu,

1.

kehottaa EU:n toimielimiä ottamaan käyttöön laajan korruption vastaisen politiikan ja luomaan selkeän järjestelmän tilanteen säännöllistä seurantaa varten jäsenvaltioissa;

2.

kehottaa komissiota antamaan kaikki tarvittavat resurssit tämän seurantajärjestelmän täytäntöönpanemiseksi ja varmistamaan, että sen päätelmiä ja päätöksiä noudatetaan tehokkaasti;

3.

kehottaa komissiota ja asianomaisia EU:n virastoja ryhtymään tarvittaviin toimiin ja mahdollistamaan riittävät resurssit, joilla varmistetaan, ettei EU:n varojen käyttöön liity korruptiota ja että korruptiota tai petoksia havaittaessa sovelletaan seuraamuksia;

4.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän kannanoton ja allekirjoittajien nimet (1) neuvostolle, komissiolle ja jäsenvaltioille.

31.5.2011   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 161/63

A.

toteaa, että komissio voi asetuksen (EY) N:o 1333/2008 31 artiklan mukaan toteuttaa toimenpiteitä muun muassa direktiivin 95/2/EY liitteiden tarkistamiseksi siihen saakka, kun asetuksen 30 artiklassa tarkoitettu yhteisön elintarvikelisäaineiden luettelojen laadinta on saatettu päätökseen,

B.

toteaa, että direktiivin 95/2/EY liitteessä IV on luettelo elintarvikelisäaineista, joita Euroopan unionissa voidaan käyttää, ja että siinä säädetään niiden käytön edellytyksistä,

C.

ottaa huomioon, että elintarvikelisäaineiden käytön yleisistä edellytyksistä säädetään myös direktiivin 89/107/ETY liitteessä II ja että kyseinen direktiivi on kumottu ja korvattu asetuksella (EY) N:o 1333/2008, joten näistä edellytyksistä säädetään nyt muun muassa asetuksen 6 artiklassa, jossa vahvistetaan elintarvikelisäaineiden sisällyttämistä yhteisön luetteloihin ja lisäaineiden käyttöä koskevat yleiset edellytykset,

D.

ottaa huomioon, että asetuksen 6 artiklan mukaan elintarvikelisäaine voidaan sallia käytettäväksi EU:ssa vain, jos se täyttää tietyt edellytykset, kuten 1 kohdan c alakohdassa asetetun edellytyksen, että sen käyttö ei johda kuluttajia harhaan, ja 2 kohdassa asetetun edellytyksen, että siitä on etua ja hyötyä kuluttajille,

E.

huomauttaa, että asetuksen 6 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetään myös, että elintarvikelisäaine voidaan sallia käytettäväksi vain, jos se ei vaaranna kuluttajien terveyttä,

F.

toteaa, että asetuksessa (EY) N:o 178/2002 (eli yleisessä elintarvikelainsäädäntöasetuksessa) ja erityisesti sen 8 artiklassa säädetään muun muassa, että elintarvikelainsäädännön on pyrittävä suojaamaan kuluttajien etuja sekä tarjoamaan kuluttajille lähtökohdat tietoon perustuvien elintarvikevalintojen tekemiseksi ja että sen tavoitteena on ehkäistä kaikki menettelytavat, jotka voivat johtaa kuluttajia harhaan,

G.

ottaa huomioon, että luonnoksessa komission direktiiviksi ja erityisesti sen johdanto-osan 25 kappaleessa ja liitteen 3 kohdan h alakohdassa direktiivin 95/2/EY liitteeseen IV sisällytetään fibrinogeenia sisältävään trombiiniin perustuva entsyymivalmiste, jota käytetään elintarvikelisäaineena elintarvikkeiden palauttamiseksi ennalleen,

H.

toteaa, että eläinten syötävistä osista saatava trombiini on eräänlaista lihaliimaa ja että elintarvikelisäaineena sen tarkoituksena on sitoa yhteen erilliset lihapalaset yhtenäiseksi lihatuotteeksi,

I.

toteaa, että trombiinin käytön tarkoituksena on siten esittää lihapalaset kuluttajille yhtenäisenä lihatuotteena ja että riski kuluttajien johtamisesta harhaan on ilmeinen,

J.

ottaa huomioon, että komission direktiiviluonnoksen johdanto-osan 25 kappaleessakin todetaan, että fibrinogeenia sisältävän trombiinin käyttö elintarvikelisäaineena voisi johtaa kuluttajia harhaan lopullisen elintarvikkeen laadun suhteen,

K.

ottaa huomioon, että komission direktiiviluonnoksen liitteen 3 kohdan h alakohdassa nautaeläimistä ja/tai sioista peräisin oleva trombiini sisällytetään direktiivin 95/2/EY liitteessä IV olevaan sallittujen elintarvikelisäaineiden luetteloon lopulliselle kuluttajille tarkoitetuissa esipakatuissa lihavalmisteissa ja esipakatuissa lihatuotteissa siten, että sen enimmäismäärä on 1 mg/kg, sitä on käytettävä yhdessä fibrinogeenin kanssa ja elintarvikkeessa on sen kauppanimen yhteydessä oltava merkintä siitä, että tuote on ”koostettu lihapalasista”,

L.

ottaa huomioon, että luonnoksessa komission direktiiviksi ei sallita trombiinin käyttöä elintarvikelisäaineena ravintoloissa tai muissa elintarvikkeita tarjoavissa julkisissa tiloissa tarjottavissa lihatuotteissa, mutta on olemassa selvä riski siitä, että trombiinia sisältävää lihaa päätyy ravintoloissa tai muissa elintarvikkeita tarjoavissa julkisissa tiloissa tarjottaviin lihatuotteisiin, sillä yhtenäisenä lihatuotteena tarjottavista lihapalasista voidaan saada korkeampi hinta,