25.3.2010   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 76/1

A.

ottaa huomioon, että Gazan alueen konflikti on pahentanut entisestään alueen humanitaarista kriisiä, joka on saavuttanut epäinhimillisen tason; ottaa huomioon, että 88 prosenttia Gazan väestöstä on riippuvainen ruoka-avusta,

B.

ottaa huomioon, että rajanylityspaikat Gazaan ja Gazasta ovat olleet suljettuina jo 18 kuukautta, että ihmisten ja tavaroiden liikkumista koskeva saarto estää humanitaarisen avun toimittamisen väestölle ja että Gazan alueelle toimitettavien tavaroiden sallittu määrä ei ole riittävä vastaamaan edes humanitaarisiin perustarpeisiin,

C.

ottaa huomioon, että Gazan alueen tärkeimmät julkiset palvelut kärsivät vakavista puutteista, koska niiden toimintaan tarvittavista perustarvikkeista on pulaa ja että palestiinalaisten henki on edelleen vaarassa sairaaloiden lääke- ja polttoainepulan vuoksi,

D.

katsoo, että UNRWA:lla ja Maailman elintarvikeohjelmalla (WFP) on ratkaiseva rooli perustarvikkeiden toimittamisessa Gazan alueelle ja että kansainvälinen yhteisö antaa niille täyden tukensa; ottaa huomioon, että osa alueelle suunnatusta elinolojen parantamiseen tarkoitetusta humanitaarisesta elintarvikeavusta on pilaantunut toimitusketjuissa esiintyneiden esteiden vuoksi; ottaa huomioon, että Hamas takavarikoi 3. ja 5. helmikuuta 2009 satoja elintarvikepaketteja ja tuhansia Gazan siviiliväestölle tarkoitettuja vilttejä, jotka palautettiin sen jälkeen, kun UNRWA:n avuntuonti Gazan alueelle keskeytettiin kokonaan,

E.

katsoo, että Euroopan unionin palestiinalaisille myöntämällä taloudellisella tuella on ollut merkittävä rooli humanitaarisen katastrofin torjumisessa Gazan alueella; ottaa huomioon, että Euroopan unioni jatkaa humanitaarisen avun antamista esteistä huolimatta,

F.

ottaa huomioon, että kansainvälinen konferenssi Palestiinan talouden tukemiseksi Gazan alueen jälleenrakentamista varten järjestetään Sharm El Sheikhissä2. maaliskuuta 2009,

1.

tunnustaa Gazan alueen palestiinalaisväestön kärsimykset ja kehottaa lisäämään näille annettavan välittömän ja esteettömän humanitaarisen avun määrää, jota sillä on moraalinen vastuu antaa ja toimittaa ehdoitta ja rajoituksitta; kehottaa Israelin viranomaisia sallimaan jatkuvan ja riittävän humanitaarisen avun sekä aineellisten resurssien toimittamisen, joita UNRWA:n ja muut YK:n järjestöt ja kansainväliset järjestöt tarvitsevat väestön tarpeita vastaavien tehtäviensä hoitamiseen;

2.

kehottaa jälleen kerran lopettamaan Gazan alueen saarron 15. marraskuuta 2005 tehdyn liikkumista ja alueelle pääsyä koskevan sopimuksen mukaisesti, avaamaan välittömästi ja pysyvästi rajanylityspaikat ihmisille ja tavaraliikenteelle ja torjumaan aseiden ja ampumatarvikkeiden salakuljetusta ja laitonta kauppaa;

3.

kehottaa arvioimaan vahinkoja Gazan alueella seikkaperäisesti ja laatimaan Gazan väestön tarpeita koskevan perusteellisen arvion, joita voidaan käyttää pohjana jälleenrakennusuunnitelmia varten;

4.

kehottaa ryhtymään rahoituksellisiin, taloudellisiin ja sosiaalisiin elvytystoimiin Gazan alueella, mikä on oleellista alueen turvallisuuden kannalta; muistuttaa, että kansainvälisen yhteisön ja Euroopan unionin sitoumusten mukaisesti avunantoon on sisällytettävä käteismaksuja kaikkein heikoimmassa asemassa olevien henkilöiden ja perheiden palkkojen, eläkkeiden ja avustusten maksamiseksi, ja kehottaa Israelin viranomaisia olemaan häiritsemättä pankkisiirtoja;

5.

katsoo, että – ottaen huomioon myös Sharm El Sheikhissä 2. maaliskuuta 2009 pidettävän kansainvälisen konferenssin Palestiinan talouden tukemiseksi Gazan alueen jälleenrakentamista varten – pysyvä aselepo, jota tuetaan käynnistämällä uudelleen tosissaan israelilaisten ja palestiinalaisten väliset rauhanneuvottelut ja Palestiinan kansallinen sovinnontekoprosessi, on välttämätön edellytys kestävälle jälleenrakentamiselle ja kehityspolitiikalle Gazan alueella;

6.

korostaa toistamiseen, että Euroopan unionin palestiinalaisille myöntämän rahoitusavun ei pitäisi heikentyä jatkuvan tuhoamisen vuoksi, joka vähentää eurooppalaisten kannatusta jälleenrakennushankkeille;

7.

kehottaa komissiota laatimaan yleiskatsauksen ja arvion Gazan alueen keskipitkän ja pitkän aikavälin jälleenrakennushankkeista, jotka Euroopan unioni rahoittaa eurooppalaisen palestiinalaisille suunnatun tukimekanismin (PEGASE) ja komission humanitaarisen avun pääosaston (ECHO) puitteissa, ja niiden talousarviovaikutuksista; kehottaa muita avustajamaita sitoutumaan edellä mainitussa kansainvälisessä konferenssissa niihin lupauksiin, joita ne tekivät edellisessä avustajamaiden konferenssissa Pariisissa 17. joulukuuta 2007;

8.

tähdentää jälleen kerran, että EU:n talousarvion otsakkeessa 4 on krooninen rahoitusvaje ja että avustusten lisääminen Gazaan ei saa tapahtua muiden toimintalinjojen kustannuksella; tähdentää edelleen, että lisärahoitusta voidaan saada vain käyttämällä kaikkia talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta ja moitteettomasta varainhoidosta 17. toukokuuta 2006 tehdyn Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission välisen toimielinten sopimuksen (5) mukaisia keinoja;

9.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkealle edustajalle, jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille, Lähi-idän kvartetin erityisedustajalle, palestiinalaishallinnon presidentille, Palestiinan lakiasäätävälle neuvostolle sekä Israelin hallitukselle ja knessetille.

25.3.2010   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 76/3

A.

katsoo, että lasten oikeuksien toteutuminen on ratkaisevan tärkeää heidän yksilöllisille mahdollisuuksilleen elämässä sekä edistymiselle köyhyyden poistamisessa,

B.

katsoo, että yhteiskunnan lapsilleen asettamilla sukupuolirooleilla on ratkaiseva merkitys heidän tulevaisuudelleen: heidän mahdollisuuksiinsa saada ravintoa ja koulutusta, heidän työelämään osallistumiseensa, heidän asemaansa ihmissuhteissaan ja heidän fyysiseen ja psyykkiseen terveyteensä,

C.

panee merkille, että lapsen oikeuksien yleissopimuksessa asetetut tavoitteet ovat edelleen suurelta osin saavuttamatta,

D.

ottaa huomioon, että maailman 2,2 miljardista lapsesta 1,9 miljardia (86 prosenttia) elää kehitysmaissa ja että yli 98 prosenttia äärimmäisessä köyhyydessä elävistä lapsista elää kehitysmaissa,

E.

panee merkille, että joka päivä yli 26 000 alle 5-vuotiasta lasta kuolee eri puolilla maailmaa syistä, joista suurin osa olisi voitu ehkäistä, ja jos kehitys jatkuu ennallaan, lasten kuolemien vähentämistä kahdella kolmasosalla koskevaa vuosituhannen kehitystavoitetta ei saavuteta vuoteen 2045 mennessä,

F.

ottaa huomioon Pekingissä 4.–15. syyskuuta 1995 pidetyn YK:n neljännen naisten maailmankonferenssin hyväksymän toimintaohjelman 9 kohdan, joka on myös viime vuosikymmenen kaikissa kansainvälisissä lasten oikeuksia käsitelleissä kokouksissa esitetty perusperiaate,

G.

ottaa huomioon, että jos kaikki jäsenvaltiot ratifioivat Lissabonin sopimuksen, lasten oikeuksien suojelusta tulee unionin ulkopolitiikan erityinen tavoite,

H.

panee merkille, että komissio on antanut neuvostolle tehtäväksi selvittää kannusteiden vaikutusta ilman lapsityövoimaa valmistettujen tuotteiden myyntiin sekä tutkia mahdollisuutta ryhtyä lisätoimiin sellaisten tuotteiden kohdalla, jotka on valmistettu lapsityövoiman pahimpia muotoja käyttäen, sekä raportoida tästä,

I.

katsoo, että lasten oikeus koulutukseen on asia, josta ei voida tinkiä, ja että yleissivistävällä ja ammatillisella koulutuksella on tärkeä rooli lapsityön vaiheittaisen poistamisen strategiassa,

J.

katsoo, että lasten kaupallinen hyväksikäyttö merkitsee heidän ihmisarvonsa törkeää loukkaamista ja on vastoin yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden periaatteita,

K.

katsoo, että kehitysmaista tavaroita ostavat tahot ovat avainasemassa selvitettäessä sitä, mitkä tavarat on valmistettu kokonaan tai osittain lapsityövoimaa käyttäen, ja voivat kieltäytyä ostamasta tällaisia tavaroita ja harjoittaa näin suoraa ja tehokasta taloudellista painostusta,

1.

panee tyytyväisenä merkille edellä mainitun komission tiedonannon ”Lapsille erikoisasema EU:n ulkoisissa toimissa” ja sitä täydentävät komission yksiköiden työasiakirjat samoin kuin siihen liittyvät neuvoston päätelmät, sillä nämä ovat tärkeitä askeleita kohti lasten oikeuksia koskevaa EU:n strategiaa;

2.

myöntää, että EU:n toimielimet ovat kiinnittäneet aikaisempaa enemmän huomiota lasten oikeuksiin, mutta korostaa, että tehtävää on vielä paljon poliittisten sitoumusten toteuttamiseksi käytännössä, ja tähdentää, että yhtäkään suunnitelmaa ei pystytä toteuttamaan, ellei siihen myönnetä riittävää rahoitusta;

3.

korostaa, että on tärkeää saavuttaa lasten oikeuksien turvaamista koskevat vuosituhannen kehitystavoitteet, ja kehottaa jäsenvaltioita täyttämään lupauksensa riittävän ja ennustettavissa olevan rahoituksen myöntämiseksi ja varaamaan talousarvioissaan aikataulutetut määrärahat vuoden 2010 tavoitteiden saavuttamiseksi;

4.

kehottaa Euroopan unionia toimimaan päättäväisesti tyttöjen (jo ennen syntymää alkavan) syrjinnän lopettamiseksi ja myöntämään riittävästi varoja syrjinnästä johtuvan epätasa-arvoisuuden poistamiseksi;

5.

pitää myönteisinä lasten erikoisasemaa ulkoisissa suhteissa koskevan komission toimintasuunnitelman neljää perusperiaatetta, joihin sisältyy kokonaisvaltainen ja johdonmukainen lasten oikeuksiin perustuva lähestymistapa;

6.

tunnustaa, että lasten oikeuksiin perustuva lähestymistapa lähtee lapsen oikeuksien yleissopimuksessa vahvistetuista normeista ja periaatteista ja on suunnattu näiden toteuttamiseen;

7.

kehottaa Euroopan yhteisöä liittymään Euroopan ihmisoikeussopimukseen ja muihin yleissopimuksiin, jotka koskevat lapsen oikeuksia, adoptiota, seksuaalista hyväksikäyttöä, lapsityötä, lasten suojelua aseellisissa konflikteissa ja huonoa kohtelua;

8.

kehottaa komissiota ja EU:n jäsenvaltioita edistämään lapsen oikeuksien yleissopimuksen ja siihen liitettyjen pöytäkirjojen täytäntöönpanoa sekä tehostamaan tukeaan kolmansien maiden oikeusjärjestelmien uudistuksille, joiden tavoitteena on lastensuojelu;

9.

korostaa, että kaikissa lasten oikeuksien edistämiseksi tehtävissä toimissa olisi kunnioitettava lapsen vanhempien ja lähimmän perheen sekä pääasiallisten huoltajien ja holhoojien ensisijaista asemaa ja kiinnitettävä huomiota erityisesti äitien aseman parantamiseen;

10.

muistuttaa kuitenkin, että jos lapsella on vaikeuksia perheessään, voi olla hänen etunsa mukaista olla tilapäisesti erossa perheestä suojelutarkoituksessa etenkin, jos vanhemmilla on psykososiaalisia tai psykiatrisia ongelmia tai jos tapaukseen liittyy perheväkivaltaa, kaltoin kohtelua ja seksuaalista hyväksikäyttöä;

11.

korostaa, että on erittäin tärkeää kiinnittää erityistä huomiota kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleviin ja sosiaalisesti syrjäytyneisiin tyttöihin ja poikiin, joista voidaan mainita esimerkkeinä vammaiset lapset, maahanmuuttajalapset, vähemmistöihin kuuluvat lapset, vanhemmista eroon joutuneet tai yksin jääneet lapset sekä vailla vanhempien huolenpitoa olevat lapset;

12.

korostaa, että lasten oikeuksiin perustuvan lähestymistavan toteuttamiseksi EU:n on tehtävä perinpohjainen selvitys lasten oikeuksista, mieluiten siinä yhteydessä, kun hyväksytään tai tarkistetaan maa-, alue- ja aihekohtaisia strategia-asiakirjoja, joiden perusteella voidaan valita lapsiasioita koskevia toimia ja ohjelmia; kehottaa tässä yhteydessä komissiota toimittamaan parlamentille mahdollisimman varhaisessa vaiheessa tai kehitysyhteistyöohjelmien väliarvioinnin yhteydessä yleiskatsauksen lapsia koskevista toimista ja niille osoitetuista varoista;

13.

korostaa, että lasten oikeudet on sisällytettävä järjestelmällisesti poliittiseen vuoropuheluun ja poliittisiin keskusteluihin, joita EU käy kumppanimaiden kanssa;

14.

vaatii komissiota esittämään tarkastelukertomuksen siitä, sisältyykö Euroopan unionin ja kolmansien maiden välisiin nykyisiin kansainvälisiin sopimuksiin jo oikeudellisesti sitova lapsen oikeuksien suojelua koskeva lauseke tai voidaanko sellainen lisätä niihin jälkikäteen;

15.

on sitä mieltä, että lasten osallisuus kumppanimaissa ja yhteisön tasolla on vakiinnutettava ja sen määrärahoja on lisättävä;

16.

korostaa nuorten ja lasten olemassa olevien verkostojen kehittämistä, sillä ne ovat kestäviä perustoja lasten mukaan ottamiselle ja kuulemiselle, ja kehottaa komissiota järjestelmällisesti pyytämään näitä verkostoja antamaan oman panoksensa maakohtaisista strategia-asiakirjoista käytäviin keskusteluihin ja kannustamaan niiden osallistumista kansallisten suunnitteluvälineiden kehittämiseen;

17.

kehottaa komissiota auttamaan kumppanimaita laatimaan lasten kannalta edullisia talousarvioita, erityisesti silloin, kun Euroopan unioni antaa talousarvioapua, ja kehittämään lapsia koskevia yhdennettyjä, laaja-alaisia kansallisia toimintasuunnitelmia, joihin liitetään lasten oikeuksia koskevat selkeät viitearvot, mitattavissa olevat tavoitteet sekä aikataulut ja raportointijärjestelmät;

18.

vaatii, että EU:n yleiseen talousarviotukeen olisi sisällytettävä varoja tärkeiden ministeriöiden toimintaedellytysten kehittämiseen (esimerkiksi sosiaali-, terveys-, opetus- ja oikeusministeriö) sen varmistamiseksi, että niillä on asianmukainen politiikka ja välineet, jotta ne voivat budjetoida ja panna täytäntöön lapsille suunnattuja palveluja;

19.

korostaa, että EU:n tulisi ulkoisissa toimissaan kehottaa kolmansien maiden hallituksia kunnioittamaan kansainvälisiä lasten oikeuksien normeja erityisesti lapsille tarjottavien sosiaalisten perushyvinvointipalvelujen osalta, mukaan luettuina maksuton ruokailu kouluissa ja päiväkodeissa ja terveydenhuollon saatavuus; korostaa lisäksi, että lasten yhtäläisten koulunkäyntimahdollisuuksien varmistaminen aseellisten konfliktien tilanteissa sekä konfliktien jälkitilanteissa ovat tärkeä investointi, joka osaltaan auttaa ehkäisemään konflikteja;

20.

panee merkille, että vaikka EU:n tasolla on viime aikoina tapahtunut myönteistä kehitystä, lapsille varatut toimielin- ja henkilöstöresurssit ovat edelleen riittämättömät;

21.

suosittaa EU:n erityisedustajan nimittämistä, jotta voitaisiin varmistaa EU:n näkyvyys ja johtava asema lasten oikeuksia koskevissa asioissa;

22.

katsoo, että vastuu lapsia koskevista asioista olisi annettava yhdelle tietylle henkilölle kussakin komission lähetystössä, ja kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita varmistamaan, että kaikki päätoimipaikoissa ja ulkomaanedustustoissa/lähetystöissä työskentelevät henkilöstön jäsenet ovat saaneet asianmukaisen koulutuksen ja ohjeet siitä, miten lasten oikeudet on sisällytettävä ulkoiseen toimintaan, sekä hallinnoimaan lasten turvallista ja tehokasta osallistumista;

23.

vaatii, että lapsen oikeuksien suojelu lapsen oikeuksia koskevan YK:n yleissopimuksen mukaisesti asetetaan keskeiselle sijalle Euroopan unionin perusoikeusviraston monivuotisessa kehyksessä; katsoo, että viraston on rakennettava kansainvälisten organisaatioiden, lapsiasiavaltuutettujen ja kansalaisjärjestöjen kanssa verkko sen tietojen ja kokemusten hyödyntämiseksi;

24.

panee tyytyväisenä merkille komission sitoumuksen puuttua lasten oikeuksien loukkauksiin, kuten lapsityövoiman käyttöön, lapsikauppaan, lapsisotilaiden käyttöön, aseellisista konflikteista kärsimään joutuvien lasten tilanteeseen sekä kaikenlaiseen lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan, myös seksuaaliseen hyväksikäyttöön sekä vahingollisiin perinteisiin käytänteisiin; vaatii kuitenkin, että olisi keskityttävä lasten oikeuksien loukkausten perimmäisiin syihin ja ehkäisemiseen;

25.

pyytää, että komissio sisällyttää rankaisemattomuuden torjunnan ulkoisiin toimiinsa ja suhteisiinsa kolmansiin valtioihin, koska se on tärkeä lasten oikeuksien rikkomista ehkäisevä toimi;

26.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita asettamaan etusijalle sellaisten kansallisten lastensuojelustrategioiden ja -järjestelmien laatimisen kumppanimaissa, jotka voivat tarjota lapsille ja perheille tukipalveluja, ennen kuin lapsille aiheutuu vahinkoa;

27.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita tukemaan kumppanivaltioiden institutionaalisia rakenteita lasten oikeuksien suojelemiseksi ja edistämiseksi, riippumattomat lapsiasiavaltuutetut mukaan lukien;

28.

katsoo, että olisi myös ponnisteltava lasten oikeuksia koskevan ymmärryksen ja kunnioituksen lisäämiseksi vanhempien ja hoitajien keskuudessa sekä lasten kanssa työskentelevien henkilöiden kuten opettajien ja terveysalan työntekijöiden parissa;

29.

kehottaa neuvostoa ja komissiota sisällyttämään syntyvien lasten virallisen rekisteröinnin kehitysyhteistyöpolitiikkaan, sillä se on perusoikeus ja tärkeä keino lapsen oikeuksien suojelemiseksi;

30.

tunnustaa, että varhaislapsuudessa saatu hoiva ja kasvatus, mukaan luettuina rokotukset, vanhempien huolenpito, päiväkodit ja lastentarhat, kuuluvat lapsen oikeuksiin, ja tunnustaa, että varhaislapsuus on merkittävää kehittymisen aikaa ja että heikko ravitsemus ja puutteellinen hoito voivat aiheuttaa sekä fyysisiä että älyllisiä kehityshäiriöitä;

31.

tähdentää, että yleismaailmallista perusopetusta koskevan vuosituhannen kehitystavoitteen nro 2 ja sukupuolten tasa-arvoa koskevan vuosituhannen kehitystavoitteen nro 3 saavuttaminen on keskeisen tärkeää lasten oikeuksien loukkausten ehkäisemiseksi;

32.

korostaa, että tarvitaan erityisesti tyttöjen hyväksi toteutettavia kohdistettuja toimia, jotta he saisivat poikien kanssa samat mahdollisuudet koulunkäyntiin, riittävään ravintoon, mielipiteidensä ilmaisuun ja terveydenhoitoon;

33.

kehottaa Euroopan unionia asettamaan etenkin tyttölasten koulutuksen painopisteeksi avustusohjelmissa ja kumppanimaiden kanssa käytävässä poliittisessa vuoropuhelussa; korostaa, että on torjuttava syrjintää, jota esiintyy edelleen köyhissä perheissä, joilla ei ole varaa kaikkien lasten koulumaksuihin ja jotka lähettävät siksi vain pojat kouluun;

34.

korostaa, että koulutusmahdollisuuksien ja -ohjelmien on oltava tytöille sopivia ja tarjottava esimerkiksi virallisten laitosten ulkopuolisia vaihtoehtoisia koulutusmuotoja tai joustavia aikatauluja, jotta ne palvelisivat sellaisia tyttöjä, joiden on huolehdittava sisaruksistaan;

35.

korostaa, että tyttöjen koulutukseen investoiminen on investointi, jolla on mitä suurin vaikutus köyhyyden poistamiseen, väestönkasvun hillitsemiseen, imeväis- ja lapsikuolleisuuden alentamiseen, aliravitsemuksen vähentämiseen, koulunkäynnin lisäämiseen ja kansanterveyden parantamiseen;

36.

korostaa, että laadukkaan koulutuksen olisi oltava ensisijaista myös konfliktitilanteissa ja epävakaissa tilanteissa, ja panee tyytyväisenä merkille komission suunnitelman ottaa koulutus huomioon humanitaariseen apuun liittyvissä toimissa; korostaa sellaisten toimintaohjeiden tarvetta, joilla EU sitoutuu ottamaan koulutuksen huomioon kaikissa humanitaarisissa toimissaan hätätilanteissa tapahtuvaa koulutusta käsittelevän verkoston (Interagency Network for Education in Emergencies, INEE) laatimien vähimmäisvaatimusten mukaisesti, ja kehottaa varaamaan EU:n tasolla riittävän rahoituksen ja henkilöstön tämän uuden poliittisen sitoumuksen täytäntöönpanoa varten;

37.

vaatii, ettei yhdeltäkään lapselta saa riistää perustavaa oikeutta koulutukseen taloudellisten puutteiden vuoksi, ja toistaa kaikkien kehitysmaiden hallituksille osoittamansa vetoomuksen, että ne laatisivat selkeän aikataulun välittömien ja välillisten koulumaksujen poistamiseksi peruskoulutuksesta säilyttäen samalla opetuksen korkean tason;

38.

painottaa, että EU:n suhteissa kolmansiin maihin on erittäin tärkeää perustaa hankkeita lasten sosiaalisten valmiuksien, suvaitsevaisuuden, solidaarisuuden ja ympäristöä koskevan vastuullisuuden kehittämiseksi erityisesti ilmastonmuutoksen torjunnan yhteydessä;

39.

muistuttaa, että poliittinen sitoutuminen johdonmukaisten poliittisten valintojen tekemiseen köyhyyden vähentämisen, laadukkaan opetuksen ja ihmisoikeuksien aloilla on ratkaisevan tärkeää lapsityövoiman käytön kannustinten vähentämiseksi;

40.

kehottaa yhteisöä ja jäsenvaltioita tukemaan voimakkaammin reilua kauppaa ja merkintöjä koskevia aloitteita, jotka kannustavat yrityksiä pidättymään lapsityövoiman käytöstä; suosittelee, että työntekijöiden perusoikeuksia koskevien vapaaehtoisten menettelysääntöjen noudattamista olisi kontrolloitava paremmin ja niistä olisi tehtävä avoimempia eurooppalaisten kuluttajien silmissä; katsoo, että kansainvälisten lapsityönormien noudattaminen olisi asetettava julkisten hankintasopimusten antamisen ehdoksi;

41.

pitää myönteisenä neuvoston aloitetta käynnistää tutkimus kannustimien vaikutuksesta ilman lapsityövoimaa valmistettujen tuotteiden myyntiin sekä mahdollisista lisätoimista, kauppaan liittyvät toimet mukaan luettuina; kehottaa komissiota tiedottamaan parlamentille tämän tutkimuksen suunnittelusta, täytäntöönpanosta ja tuloksista;

42.

kehottaa komissiota ehdottamaan yhtenäistä menettelyä EU:hun tuotavien tuotteiden varustamiseksi merkinnöillä, joilla varmennetaan, että ne on valmistettu käyttämättä lapsityövoimaa missään tuotantoketjun vaiheessa, esimerkiksi varustamalla kyseisten tuotteiden pakkaukset merkinnällä ”valmistettu ilman lapsityövoimaa”, ja varmistamaan samalla, että järjestelmä on WTO:n kansainvälisten kauppasääntöjen mukainen;

43.

korostaa lapsikuolleisuuden vähentämistä koskevaa vuosituhannen kehitystavoitetta nro 4 sekä HI-viruksen/aidsin, malarian ja muiden tautien torjuntaa koskevaa vuosituhannen kehitystavoitetta nro 6 ja kehottaa yhteisöä ja muita avunantajia tehostamaan julkisia terveydenhuoltojärjestelmiä, jotka tarjoavat odottavien äitien, vastasyntyneiden ja lasten terveyspalveluja koko väestölle, sekä sisällyttämään näihin terveyspalveluihin tautikohtaisia erityistoimia, kuten vuoteisiin tarkoitettujen hyttysverkkojen ja antiretroviraalisten lääkkeiden tarjoaminen;

44.

pitää valitettavana paineita, jotka horjuttavat seksuaali- ja lisääntymisterveyttä koskeviin oikeuksiin liittyvää politiikkaa, minkä vuoksi nuorten naisten ei-toivottujen raskauksien ja vaarallisten aborttien määrä kasvaa, ja kehottaa EU:ta pitämään kaikkien seksuaali- ja lisääntymisterveyspalvelujen rahoituksen entisellä tasollaan vuosituhannen kehitystavoitteen nro 5 (äitiysterveydenhuollon parantaminen) saavuttamiseksi;

45.

panee merkille elintarvikkeiden hintakriisin erityisen kielteiset vaikutukset lapsiin ja korostaa laajojen strategioiden tarvetta elintarvikehuollon tehostamiseksi, mikä tarkoittaa paitsi riittävää elintarvikkeiden saatavuutta myös asianmukaisten mikroravinteiden, puhtaan veden, hygienian ja viemäröinnin, terveydenhoidon, riittävien lastenhoitopalvelujen ja terveellisen ympäristön saatavuutta;

46.

antaa tunnustusta EU:n vaikuttavalle politiikalle aseellisten konfliktien vaikutuksista kärsimään joutuvien lasten auttamisessa ja kehottaa lisäämään seurantaa, tiedotusta ja koulutustoimia sen varmistamiseksi, että politiikka pannaan asianmukaisesti täytäntöön käytännössä;

47.

katsoo, että lastensuojelualan neuvonantajan olisi osallistuttava kaikkiin ETPP-operaatioihin ja korostaa, että ETPP-operaatioiden henkilöstön koulutuksen olisi katettava lastensuojelukysymykset;

48.

korostaa, että ETPP:n operaatioiden tukemissa aseistariisuntaa, sotilaiden kotiuttamista ja yhteiskuntaan sopeuttamista koskevissa ohjelmissa olisi otettava huomioon lasten erityistarpeet;

49.

kehottaa kiinnittämään erityistä huomiota teini- ja lapsiäitien tarpeisiin konfliktitilanteissa ja konfliktien jälkitilanteissa ja pakolaisiin ja kotimaansa sisällä siirtymään joutuneisiin tyttöihin sekä tyttöihin, jotka ovat joutuneet raiskauksen ja seksuaalisen väkivallan uhreiksi;

50.

kehottaa komissiota investoimaan ohjelmiin, jotka on tarkoitettu ehkäisemään tyttöihin ja poikiin kohdistuvaa seksuaalista ja sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa ja reagoimaan tällaiseen väkivaltaan; katsoo, että näihin ohjelmiin olisi sisällytettävä altistumisen jälkeisen estolääkityksen sisältävien pakkausten toimittaminen HIV-tartunnan torjumiseksi, toipumista ja sosiaalista kuntoutumista koskevien palveluiden tukeminen sekä luottamuksellisia raportointijärjestelmiä;

51.

korostaa, että EU:n olisi myös tuettava toimia, joilla vältetään leimatuksi tuleminen ja syrjinnän kohteeksi joutuminen, koska usein haavoittuvassa asemassa olevat tytöt tai nuoret naiset – esimerkiksi HIV-positiiviset, raiskauksen tai seksuaalisen väkivallan uhreiksi joutuneet, raiskauksen seurauksena lapsen saaneet tai abortin tehneet – joutuvat oman yhteisönsä hylkäämiksi;

52.

tuo esiin HIV-tartunnan saaneiden ja aidsia sairastavien lasten sekä aids-orpojen erityisen vaikean tilanteen; tuomitsee erityisesti naisten ja tyttöjen raiskaukset, jotka perustuvat sellaiseen uskomukseen, että aidsista voi parantua olemalla sukupuoliyhteydessä neitsyen kanssa, sekä kehottaa kitkemään tämän harhaluulon paikallisilla valistuskampanjoilla ja parantamaan näin erityisesti tyttöjen suojelua;

53.

korostaa, että on tarpeen noudattaa siirtotyöläisten ja heidän perheidensä oikeuksia koskevaa YK:n yleissopimusta, jotta voidaan turvata siirtolaisperheiden lasten oikeudet;

54.

kehottaa EU:ta käyttämään kehitysyhteistyön rahoitusvälineeseen sisältyvää turvapaikkaa ja maahanmuuttoa koskevaa aihepiirikohtaista ohjelmaa, jotta voidaan tukea erityisen haavoittuvassa asemassa olevia ryhmiä, kuten maahanmuuttajien lapsia ja köyhyydessä eläviä lapsia;

55.

kehottaa Euroopan unionia kiinnittämään ulkoisissa toimissaan erityistä huomiota syrjinnän kohteena oleviin lapsiin, kuten lain kanssa selkkauksiin joutuneisiin lapsiin ja vapautensa menettäneisiin ja suljettuihin laitoksiin sijoitettuihin lapsiin; korostaa, että lapsille olisi taattava helpotettu oikeussuojan saatavuus ja annettava erityistä oikeusapua ja että lasten ikä on otettava huomioon oikeusprosessin kaikissa vaiheissa erityisten suojelutoimien avulla;

56.

kehottaa neuvostoa ja komissiota siinä yhteydessä, kun ne suunnittelevat avustusohjelmia ja neuvottelevat kolmansien maiden kanssa oikeus- ja sisäasioita koskevista toimintasuunnitelmista, kiinnittämään huomiota nuorisotuomioistuinten lainkäyttöön sen osalta, mikä koskee asianmukaisten kansainvälisten ja alueellisten oikeusnormien ratifiointia ja myös mainittujen oikeusnormien tehokasta täytäntöönpanoa;

57.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita edistämään lapsia koskevan politiikan johdonmukaisuutta ja sisällyttämään lasten oikeuksia koskevat seikat samaan joukkoon muiden tärkeiden politiikan alojen kanssa, joista voidaan mainita esimerkkeinä turvallisuus, ilmastonmuutos, maahanmuutto ja avun tehokkuus;

58.

vaatii, että kaikki EU:n politiikka, joka todennäköisesti vaikuttaa lapsiin kolmansissa maissa, saatetaan ennen sen hyväksymistä johdonmukaisen arvioinnin kohteeksi lasten oikeuksiin kohdistuvan vaikutuksen osalta ja alistetaan myös myöhemmille arvioinneille; korostaa, että lapsia olisi pidettävä erillisenä ja erottuvana ryhmänä, koska vaikutukset eivät ole heidän kohdallaan samoja kuin aikuisten;

59.

pitää myönteisenä edellä mainittuihin neuvoston päätelmiin sisältyvää aloitetta, jonka mukaan olisi koordinoitava paremmin ja tehostettava lasten oikeuksien alan työnjakoa kartoittamalla nykyiset komission ja jäsenvaltioiden politiikat ja kokeilumaissa toteutetut toimet;

60.

on huolestunut siitä, että kokeilumaita ei vieläkään ole yksilöity, ja kehottaa jäsenvaltioita työskentelemään tiiviisti komission kanssa sen varmistamiseksi, että tämä toimenpide suoritetaan nopeasti;

61.

kehottaa komissiota kehittämään menetelmiä, arviointiperusteita ja osoittimia sen varmistamiseksi, että kaikilla politiikan aloilla huomioon otettavat lasten oikeudet eivät katoa asialistalta, ja yhtyy komission käsitykseen, että sen lisäksi, että lasten oikeudet on otettava huomioon kaikilla politiikan aloilla, tarvitaan myös erityisiä toimia, jotka toteutetaan maantieteellisten rahastojen sekä Euroopan kehitysrahaston kautta, mahdollisesti muilla kuin keskeisillä aloilla;

62.

katsoo, että parlamentti voisi osallistua entistä koordinoidummin ja järjestelmällisemmin EU:n lapsia koskevien sitoumusten valvontaan, esimerkiksi vuosittaisen ihmisoikeusraportin yhteydessä;

63.

ehdottaa, että parlamenttien väliset edustajakokoukset (AKT:n ja EU:n yhteinen parlamentaarinen edustajakokous, Eurolat, Euro–Välimeri-alueen parlamentaarinen edustajakokous) kutsuvat isäntämaan lastenjärjestöjä kokouksiinsa, ja puoltaa sellaisten alueiden välisten nuorisofoorumeiden perustamista, kuten EU:n ja Afrikan välinen nuorisofoorumi;

64.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle, jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille, Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerille sekä AKT:n ja EU:n yhteisen parlamentaarisen edustajakokouksen yhteispuheenjohtajille.

25.3.2010   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 76/11

A.

katsoo, että jäsenvaltiot ovat saattaneet direktiivin 2002/14/EY osaksi kansallista lainsäädäntöään myöhässä ja että eräät jäsenvaltiot ovat eräiden seikkojen osalta siirtäneet kansalliseen lainsäädäntöönsä vain direktiivissä säädetyt sovellettavat vähimmäisvaatimukset,

B.

katsoo, että nykyinen rahoituskriisi vaikuttaa Euroopan talouteen siten, että yritysten rakenteita muutetaan, yrityksiä sulautetaan ja niiden toimintoja siirretään koko Euroopassa,

C.

katsoo, että direktiivillä 2002/14/EY pyritään luomaan yleiset puitteet yritysten tulevaisuudesta työntekijöille tiedottamiselle ja työntekijöiden tehokkaalle kuulemiselle yritysten taloudellisen kehityksen valmistelemiseksi,

D.

katsoo, että työntekijöille tiedottaminen ja heidän kuulemisensa ovat sosiaalisen markkinatalouden keskeisiä osatekijöitä ja ettei niitä saa pitää yritysten taloudellisen kehityksen esteenä,

E.

ottaa huomioon, että Euroopan unionissa on 23 miljoonaa alle 250 työntekijän yritystä (joiden osuus on 99 prosenttia kaikista yrityksistä ja jotka työllistävät yli 100 miljoonaa henkilöä) ja että EU:n toimielimillä on velvollisuus taata työntekijöille oikeudet saada tietoa ja tulla kuulluksi sekä velvollisuus edistää näiden oikeuksien toteutumista,

1.

toteaa, että direktiivin 2002/14/EY saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä on viivästynyt huomattavasti useissa jäsenvaltioissa ja siksi sen toimivuuden arvioiminen vaatii lisäaikaa; korostaa, että jäsenvaltioissa, joissa ei ole mitään yleistä työntekijöille tiedottamista ja heidän kuulemistaan koskevaa järjestelmää, direktiivin vaikutus on kuitenkin ilmeinen;

2.

kehottaa jäsenvaltioita, jotka eivät vielä ole saattaneet direktiiviä 2002/14/EY osaksi kansallista lainsäädäntöään, tekemään sen mahdollisimman pian;

3.

katsoo, että komission on tämän suuntaisilla aloitteilla tiiviissä yhteistyössä asianomaisten jäsenvaltioiden kansallisten viranomaisten ja työmarkkinaosapuolten kanssa kyettävä täsmentämään ja ratkaisemaan direktiivin 2002/14/EY tulkintaan ja sen täytäntöönpanosäännösten yhteensoveltuvuuteen liittyviä ongelmakohtia;

4.

toteaa, että jotkut jäsenvaltiot eivät ole ottaneet huomioon direktiivin 2002/14/EY täytäntöönpanotoimissaan tiettyjä nuoria työntekijöitä, osa-aikatyötä tekeviä naisia eivätkä lyhyillä määräaikaisilla sopimuksilla työskenteleviä työntekijöitä; kehottaa jäsenvaltioita mukauttamaan näitä tapauksia silmälläpitäen yritysten työvoiman määrän laskentaa koskevia säännöksiään direktiivin hengen ja kirjaimen mukaisiksi eli siten, että kynnysarvojen laskeminen perustuu aina työntekijöiden todelliseen lukumäärään eikä muihin tekijöihin;

5.

katsoo, että jäsenvaltioiden on syytä määritellä omia kansallisia käytäntöjään noudattaen tarkasti ne direktiivin 2002/14/EY 6 artiklassa tarkoitetut ehdot ja rajoitukset, jotka koskevat luottamuksellisia tietoja, ja kiinnittää huomiota seuraaviin seikkoihin:

6.

pyytää jäsenvaltioita täytäntöönpanotoimissaan

7.

kannustaa jäsenvaltioita, jotka eivät ole ottaneet käyttöön 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuja tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia seuraamuksia niiden sääntöjen noudattamatta jättämisestä, joilla säännellään työntekijöille tiedottamista ja heidän kuulemistaan koskevien oikeuksien toteutusta, ottamaan sellaiset seuraamukset käyttöön;

8.

pyytää kaikkia jäsenvaltioita, jotka eivät ole käytössä työntekijöiden edustajien suojelujärjestelmää, ottamaan sellaisen käyttöön;

9.

kehottaa jäsenvaltioita, joissa työntekijöiden edustajia on tavallisesti suojeltu ammattiliittojen ja työnantajien järjestöjen välisellä sopimuksella, säätämään työntekijöiden edustajille vankan toissijaisen suojelun neuvottelujen epäonnistuessa;

10.

katsoo, että on laadittava ja annettava jäsenvaltioiden käyttöön luokittelu mahdollisista seuraamuksista, jotka voidaan määrätä työnantajille, jotka laiminlyövät direktiivin 2002/14/EY mukaista työntekijöiden oikeutta saada tietoa ja tulla kuulluksi;

11.

korostaa, etteivät jäsenvaltiot voi toissijaisuusperiaatteeseen vedoten jättää noudattamatta velvollisuuttaan määritellä riittävän ankaria seuraamuksia, jotta työnantajat eivät toimi direktiivin 2002/14/EY vastaisesti;

12.

kiinnittää huomiota Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen 8. kesäkuuta 1994 antamaan tuomioon (10), jossa omaksutun periaatteen mukaan jäsenvaltiot, joissa on puutteellinen prosessi- ja toimielinjärjestelmä, ovat velvollisia luomaan asianmukaiset oikeussuojakeinot sekä määrittelemään asianmukaiset hallinnolliset ja oikeudelliset muutoksenhakukeinot sekä riittävät, tehokkaat, oikeasuhteiset ja varoittavat seuraamukset työnantajille, jotka eivät noudata työntekijöille tiedottamista ja heidän kuulemistaan koskevia velvoitteitaan;

13.

kehottaa jäsenvaltioita direktiivin 2002/14/EY tarkistamista odotettaessa noudattamaan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntöä määritellessään asianmukaisia hallinnollisia tai oikeudellisia muutoksenhakukeinoja ja seuraamuksia työnantajille, jotka eivät noudata työntekijöille tiedottamista ja heidän kuulemistaan koskevia velvoitteita;

14.

pitää välttämättömänä varmistaa, että jäsenvaltioiden antamissa täytäntöönpanosäännöksissä taataan työntekijöiden edustajien tiedottamista ja kuulemista koskevan oikeuden automaattisuus direktiivin 2002/14/EY oikean tulkinnan mukaisesti;

15.

pitää välttämättömänä määritellä työntekijöiden edustajan tehtävän hoitamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt, jotta tehtävää hoidetaan työaikana ja siitä maksetaan vastaava korvaus;

16.

pitää välttämättömänä taata julkishallinnon sekä julkis- ja rahoitussektorin yritysten työntekijöiden edustajille samat tiedottamista ja kuulemista koskevat oikeudet kuin muille työntekijöille;

17.

pitää välttämättömänä mahdollisuutta harkita suoraan kuulemiseen turvautumista silloin, kun käytettävissä on valittuja tai liiton edustajia, ja varmistaa siten, ettei työnantaja puutu suoran kuulemisen kautta etujärjestöjen tavallisesti käsittelemiin työehtosopimusneuvotteluihin sisältyviin asioihin, kuten palkkakysymyksiin;

18.

pyytää arvioimaan tarvetta muuttaa direktiivin 2002/14/EY soveltamisen edellyttämiä yritysten tai työpaikkojen työntekijöiden määrää koskevia kynnysarvoja, jotta vain erittäin pienet yritykset jätetään direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle;

19.

huomauttaa jäsenvaltioille, että jos direktiivissä 2002/14/EY käytetyn termin ”yritys” tarkasta merkityksestä on epäilyjä, asiasta on olemassa laaja yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntö, ja kehottaa jäsenvaltioita vetoamaan siihen täytäntöönpanotoimissaan, jolloin niitä vastaan ei voida nostaa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevaa kannetta;

20.

vaatii komissiota toteuttamaan mahdollisimman pian toimia sen varmistamiseksi, että jäsenvaltiot saattavat direktiivin 2002/14/EY asianmukaiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöään ja tarkistavat kaikki seikat, joissa ilmenee puutteita tai vaikeuksia, kuten yritysten työntekijöiden määrän laskentaa koskevat kansalliset säännökset ja käytännöt, direktiivin 3 artiklan 2 ja 3 kohdassa tarkoitettujen erityissäännösten soveltaminen sekä 6 artiklassa säädettyyn luottamuksellisuuslausekkeeseen sovellettavat takuut; kehottaa komissiota aloittamaan rikkomismenettelyn sellaisia jäsenvaltioita vastaan, jotka eivät ole panneet direktiiviä lainkaan tai asianmukaisesti täytäntöön;

21.

pyytää komissiota esittämään arviointikertomuksen direktiivin 2002/14/EY täytäntöönpanosta saaduista tuloksista sosiaalisen vuoropuhelun vahvistamisen sekä työmarkkinoiden ennakoinnin, ennaltaehkäisyn ja työllistettävyyden osalta samoin kuin sen osalta, kuinka hyvin direktiivin avulla on onnistuttu ehkäisemään pienten ja keskisuurten yritysten hallinnollisia, oikeudellisia ja rahoitusongelmia, ja tekemään tarvittaessa aiheelliset ehdotukset;

22.

kannattaa ehdotusta neuvoston asetukseksi yksityisen eurooppayhtiön säännöistä (KOM(2008)0396), jossa otetaan huomioon pienten yritysten erityistarpeet;

23.

kehottaa komissiota, joka vastaa fuusioiden ja yrityskauppojen valvonnasta, huolehtimaan siitä, että niistä tehtävien päätösten yhteydessä noudatetaan kansallisia ja yhteisöoikeudellisia säännöksiä työntekijöille tiedottamisesta ja heidän kuulemisestaan;

24.

katsoo, että tietojen, jotka voivat paljastuessaan vahingoittaa yrityksen taloutta, on pysyttävä äärimmäisen luottamuksellisina, kunnes yritystä koskevista tärkeistä taloudellisista kysymyksistä on päätetty (esim. yhteisymmärryspöytäkirjan ”Letter of intent” muodossa);

25.

kehottaa komissiota edistämään jatkuvasti työntekijöille tiedottamista ja heidän kuulemistaan koskevan oikeuden parantamista sekä sisällyttämään sen sekä alojen väliseen että alakohtaiseen Euroopan työmarkkinaosapuolten vuoropuheluun;

26.

pyytää, että komissio kannustaa työmarkkinaosapuolia vaikuttamaan kansallisiin täytäntöönpanotoimiin myönteisesti ja tulevaisuuteen suuntautuen muun muassa levittämällä hyväksi osoittautuneita käytäntöjä;

27.

pyytää komissiota käynnistämään mahdollisimman pian aloitteita, joilla vahvistetaan työmarkkinaosapuolien välisen tehokkaan yhteistyön kulttuuria työntekijöille tiedottamisen ja heidän kuulemisensa alalla unionissa, ottaen huomioon aiheiden luonne sekä yritysten erityispiirteet ja koko;

28.

toteaa tyytyväisenä, että Euroopan yhteisön kansallisten varustamoyhdistysten keskusjärjestön ja Euroopan kuljetustyöntekijöiden liiton välisessä sopimuksessa vuonna 2006 tehdystä merityötä koskevasta yleissopimuksesta viitataan kuulemiseen tietyissä asioissa, jotka koskevat esimerkiksi työntekijöiden terveys- ja turvallisuusriskejä tai työsopimuksen ennenaikaista purkamista;

29.

suhtautuu myönteisesti siihen, että komissio ehdotti 10. lokakuuta 2007 päivätyssä tiedonannossaan ”Sosiaalisen sääntelykehyksen uudelleenarvioimisesta uusien ja parempien merenkulkualan työpaikkojen luomiseksi EU:ssa” (KOM(2007)0591) direktiivin 2002/14/EY käsittelyä, ja kehottaa sitä näin ollen tutkimaan mahdollisuutta poiketa direktiivin 2002/14/EY soveltamisesta, joka on ollut mahdollista direktiivin 3 artiklan 3 kohdan nojalla;

30.

pyytää komissiota selvittämään direktiivien 94/45/EY, 98/59/EY, 2001/23/EY, 2001/86/EY, 2002/14/EY, 2003/72/EY ja asetuksen (EY) N:o 2157/2001 koordinointitarpeen, jotta voidaan arvioida mahdollisten muutosten tarkoitustenmukaisuutta päällekkäisyyksien tai ristiriitaisuuksien poistamiseksi; katsoo, että mahdolliset muutokset olisi tehtävä yhtä aikaa;

31.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle, alueiden komitealle sekä jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille.

25.3.2010   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 76/16

A.

katsoo, että Euroopan sosiaalimalli rakentuu pääasiassa korkeatasoisille palveluille, tuotteille ja työpaikoille, joita syntyy osuus- ja yhteisötaloudessa sekä mallin liikkeelle panevien voimien kehittämien ennakointi- ja innovaatiovalmiuksien tuella,

B.

ottaa huomioon, että osuus- ja yhteisötalous perustuu sosiaaliseen paradigmaan, joka on Euroopan sosiaali- ja hyvinvointimallin perusperiaatteiden mukainen, ja ottaa huomioon, että osuus- ja yhteisötaloudella on nykyään merkittävä asema tämän mallin säilyttämisessä ja vahvistamisessa, kun se säätelee lukuisten yleishyödyllisten sosiaalisten palvelujen tuottamista ja tarjontaa,

C.

katsoo, että osuus- ja yhteisötalouden mallien kehittämisessä olisi siten pyrittävä saavuttamaan talouskasvua, työllistettävyyttä, koulutusta ja henkilökohtaisia palveluja koskevat yhteiset tavoitteet, jotka sisältyvät kaikkiin EU:n politiikkoihin,

D.

katsoo, että yhteiskunnan vauraus ja tasapaino johtuvat sen moninaisuudesta ja että osuus- ja yhteisötalous myötävaikuttaa tähän moninaisuuteen aktiivisesti parantamalla ja lujittamalla Euroopan sosiaalimallia ja tuottamalla oman liiketoimintamallin, jonka ansiosta osuus- ja yhteisötaloudella voidaan edistää vakaata ja kestävää kehitystä,

E.

ottaa huomioon, että osuus- ja yhteisötalouden arvot vastaavat suurelta osin EU:n yhteisiä sosiaalisen osallistamisen tavoitteita, ja katsoo, että hyvien työpaikkojen, koulutuksen ja uudelleen osallistamisen olisi oltava yhteydessä tähän; ottaa huomioon, että osuus- ja yhteisötalous on osoittanut, että se voi suuresti parantaa epäedullisessa asemassa olevien ihmisten yhteiskunnallista asemaa (kuten on osoitettu esimerkiksi Nobel-palkitun professori Mohammed Yunusin suunnittelemilla mikroluotto-osuuskunnilla, jotka taloudellisen osallistamisen kautta lisäsivät naisten vaikutusvaltaa) ja että sillä on merkittävää kapasiteettia sosiaalisiin innovaatioihin, joilla tuetaan henkilöitä, joiden on vaikea löytää ratkaisuja omiin sosiaalisiin ongelmiinsa esim. suhteessa työ- ja yksityiselämän yhdistämiseen, sukupuolten tasa-arvoon, perhe-elämän laatuun ja kykyyn huolehtia lapsista, vanhuksista ja vammaisista,

F.

katsoo, että osuus- ja yhteisötalouden osuus on 10 prosenttia kaikista eurooppalaisista yrityksistä, toisin sanoen 2 miljoonaa yritystä tai 6 prosenttia kokonaistyöllisyydestä, ja että sillä on runsaasti potentiaalia luoda ja pitää yllä kestävää työllisyyttä pääasiassa siksi, että toiminta on luonteeltaan sellaista, että sitä ei todennäköisesti siirretä muualle,

G.

ottaa huomioon, että osuus- ja yhteisötalouden yritykset ovat tavallisesti pieniä ja keskisuuria yrityksiä (pk-yrityksiä), jotka ylläpitävät kestävää talousmallia, jossa yksilöt ovat tärkeämpiä kuin pääoma, ja ottaa huomioon, että tällaiset yritykset toimivat usein sisämarkkinoilla, minkä vuoksi on varmistettava, että niiden toiminta on sovellettavan lainsäädännön mukaista,

H.

katsoo, että osuus- ja yhteisötalous on kehittynyt tietyistä liiketoiminnan järjestäytymis- tai yritysmuodoista, kuten osuuskunnat, keskinäiset yhtiöt, yhdistykset, sosiaaliset yritykset ja järjestöt, säätiöt ja muut yksiköt kussakin jäsenvaltiossa; ottaa huomioon, että osuus- ja yhteisötalous kattaa eri jäsenvaltioissa käytetyt käsitteet, joita ovat esimerkiksi ”solidaarinen talous” ja ”kolmas sektori”, ja että vaikka näitä ei katsottaisi ”osuus- ja yhteisötalouden” osaksi kaikissa jäsenvaltioissa, kaikkialla Euroopan unionissa harjoitetaan vastaavia toimintoja, joilla on yhteisiä piirteitä,

I.

katsoo, että EU:n tasolla on hyväksyttävä joidenkin osuus- ja yhteisötalouteen sisältyvien organisaatiomuotojen säännöt siten, että otetaan huomioon sisämarkkinasäännöt, jotta vähennettäisiin yhteisön varojen saamiseen liittyviä hallinnollisia esteitä,

J.

katsoo, että osuus- ja yhteisötaloudella korostetaan yritysmallia, jota ei voida luonnehtia koolla tai toiminta-aloilla, vaan sellaisten yhteisten arvojen kunnioituksella, joita ovat erityisesti demokratian, sosiaalisten sidosryhmien osallistumisen sekä henkilökohtaisten ja sosiaalisten tavoitteiden ensisijaisuus voiton tavoitteluun nähden, yhteisvastuullisuuden ja vastuun periaatteiden puolustaminen ja täytäntöönpano, käyttäjäjäsenten etujen ja yhteisen edun yhdistäminen, jäsenten toteuttama demokraattinen valvonta, vapaaehtoinen ja avoin liittyminen, itsenäinen hallinta ja riippumattomuus viranomaisiin nähden sekä ylijäämän käyttö pääasiassa kestävään kehitykseen ja jäsenten palvelemiseen yleishyödyllisten tavoitteiden mukaisesti,

K.

ottaa huomioon, että osuus- ja yhteisötalouden ja sen muodostavien organisaatioiden kasvavasta merkityksestä huolimatta sen tunnettuus on edelleen vähäinen ja siihen kohdistuu usein virheellisestä teknisestä lähestymistavasta aiheutuvaa arvostelua; ottaa huomioon, että institutionaalisen näkyvyyden puute on yksi osuus- ja yhteisötalouden suurimmista esteistä EU:ssa ja joissakin sen jäsenvaltioissa, mikä aiheutuu osaksi kansallisten kirjanpitojärjestelmien erityispiirteistä,

L.

katsoo, että parlamentin osuus- ja yhteisötaloutta tarkasteleva epävirallinen työryhmä on tehnyt yksityiskohtaista työtä,

1.

korostaa, että osuus- ja yhteisötaloudella on olennainen rooli Euroopan taloudessa, kun se yhdistää kannattavuuden solidaarisuuteen, luo korkealaatuisia työpaikkoja, lujittaa sosiaalista, taloudellista ja alueellista yhteenkuuluvuutta, luo sosiaalista pääomaa, edistää aktiivista kansalaisuutta, yhteisvastuullisuutta ja demokraattisiin arvoihin perustuvaa talousmallia, joka asettaa ihmiset etusijalle, ja lisäksi tukee kestävää kehitystä sekä sosiaalista, ympäristöön liittyvää ja teknologista innovaatiota;

2.

katsoo, että osuus- ja yhteisötalous on tärkeää sekä symbolisesti että toimintansa kannalta teollisen ja taloudellisen demokratian lujittamisessa;

3.

toteaa, että osuus- ja yhteisötalous voi menestyä ja hyödyntää kaikki mahdollisuutensa vain, jos sillä on tarkoituksenmukaiset poliittiset, lainsäädännölliset ja toiminnalliset olosuhteet ja edellytykset ja jos otetaan asianmukaisesti huomioon osuus- ja yhteisötalouden yritysten kirjavuus ja niiden erityisominaisuudet;

4.

katsoo, että osuus- ja yhteisötalouden yrityksiin ei pitäisi soveltaa samoja kilpailusääntöjä kuin muihin yrityksiin ja että ne tarvitsevat turvallisen lainsäädäntökehyksen, jonka perustana on niiden erityisarvojen tunnustaminen, jotta ne voivat toimia tasavertaisesti muiden vastaavien yritysten kanssa;

5.

korostaa, että talousjärjestelmä, jossa osuus- ja yhteisötalouden yrityksillä on merkittävämpi asema, vähentäisi alttiutta joutua keinottelun kohteeksi rahoitusmarkkinoilla, joilla jotkin yksityisyritykset ovat osakkeenomistajien ja sääntelyelinten valvonnan ulkopuolella;

6.

muistuttaa, että yritysmuotojen moninaisuus tunnustetaan EY:n perustamissopimuksessa ja eurooppaosuuskunnan sääntöjen hyväksymisellä;

7.

muistuttaa, että komissio on jo tunnustanut useaan otteeseen osuus- ja yhteisötalouden käsitteen;

8.

kehottaa komissiota edistämään osuus- ja yhteisötaloutta uusilla politiikoilla ja puolustamaan osuus- ja yhteisötalouden ”erilaisen yrittämisen” käsitettä, jonka liikkeelle paneva voima ei ole ensisijaisesti taloudellinen vaan yhteiskunnallinen hyöty niin, että osuus- ja yhteisötalouden erityispiirteet otetaan asiaankuuluvasti huomioon oikeudellisen kehyksen laatimisessa;

9.

katsoo, että EU:n ja jäsenvaltioiden olisi tunnustettava osuus- ja yhteisötalous ja sen toimijat – osuuskunnat, keskinäiset yhtiöt, yhdistykset ja säätiöt – omassa lainsäädännössään ja politiikassaan; ehdottaa, että näihin toimiin sisällytetään luottojen saannin helpottaminen ja verohelpotukset, mikroluottojen kehittäminen, yhdistysten, säätiöiden ja keskinäisten yhtiöiden eurooppalaisten sääntöjen kehittäminen sekä räätälöity EU-rahoitus ja kannustimet, joilla paremmin tuetaan markkinaehtoisia ja ei-markkinaehtoisia osuus- ja yhteisötalouden organisaatioita, jotka on perustettu tuottamaan yhteiskunnallista hyötyä;

10.

toteaa, että yhdistyksiä, keskinäisiä yhtiöitä ja säätiöitä koskevien yhteisön sääntöjen tunnustaminen on välttämätöntä, jotta voidaan taata, että osuus- ja yhteisötalouden yritykset nauttivat sisämarkkinalainsäädännössä yhdenvertaista kohtelua; pitää näiden osuus- ja yhteisötalouden muotojen EU:ssa tapahtuvan kehityksen kannalta merkittävänä takaiskuna sitä, että komissio peruutti ehdotuksensa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi yhdistysten eurooppalaisista säännöistä ja ehdotuksensa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi keskinäisten yhtiöiden eurooppalaisista säännöistä (KOM(1991)0273); kehottaa siksi komissiota tarkistamaan työohjelmaansa vastaavasti;

11.

kehottaa komissiota noudattamaan eurooppalaisen säätiön sääntöjen toteuttamiskelpoisuutta koskevaa kertomusta, joka oli määrä julkaista vuoden 2008 loppuun mennessä, ja aloittamaan eurooppayhdistyksen sääntöjen ja eurooppalaisen keskinäisen yhtiön sääntöjen vaikutusten arvioinnin;

12.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita laatimaan lainsäädäntökehyksen, jossa osuus- ja yhteisötalouden eri osatekijät tunnustetaan;

13.

kehottaa komissiota varmistamaan, että yksityisestä eurooppayhtiöstä tulee yhtiömuoto, joka voidaan hyväksyä kaikentyyppiseen liiketoimintaan;

14.

kehottaa komissiota laatimaan selkeät säännöt siitä, mitkä yhteisöt voivat lain mukaan toimia osuus- ja yhteisötalouden yrityksinä, ja ottamaan käyttöön tehokkaat lainsäädännölliset markkinoille pääsyä koskevat rajoitukset, jotta ainoastaan osuus- ja yhteisötalouden organisaatiot voivat hyötyä osuus- ja yhteisötalouden yrityksille tarkoitetusta rahoituksesta tai näiden rohkaisemiseksi laadituista menettelytavoista;

15.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita tukemaan osuus- ja yhteisötalouden yritysten kansallisten tilastorekisterien perustamista, käynnistämään sektori- ja toimialakohtaisen kansallisen satelliittitilinpidon ja mahdollistamaan sen, että Eurostat kerää näitä tietoja, myös käyttämällä yliopistoissa saatavilla olevaa ammattitaitoa;

16.

korostaa, että osuus- ja yhteisötalouden mittaaminen täydentää voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen mittausta; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita lisäämään voittoa tavoittelemattomasta toiminnasta kansantalouden tilinpidossa annetun YK:n käsikirjan käyttöä ja valmistelemaan satelliittitilit, joiden avulla voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen sekä osuus- ja yhteisötalouden organisaatioiden näkyvyys paranee;

17.

kannattaa sitä, että osuus- ja yhteisötalouden osat olisi tunnustettava EU:n alojen sisäisessä ja välisessä sosiaalisessa vuoropuhelussa, ja kehottaa sekä komissiota että jäsenvaltioita voimakkaasti tukemaan osuus- ja yhteisötalouden toimijoiden ottamista mukaan sosiaaliseen vuoropuheluun ja kansalaiskeskusteluun;

18.

huomauttaa, että osuus- ja yhteisötalouden yritykset ja organisaatiot lujittavat osaltaan yrittäjähenkeä, tehostavat yritysmaailman demokraattista toimintaa, tuovat mukanaan yhteiskuntavastuuta ja edistävät heikossa asemassa olevien ryhmien aktiivista sosiaalista integraatiota;

19.

painottaa, että osuus- ja yhteisötalouden työnantajat ovat ratkaisevia toimijoita työelämään palauttamisen alalla, ja panee tyytyväisenä merkille näiden pyrkimykset luoda ja säilyttää laadukkaita, hyviä ja pysyviä työpaikkoja sekä investoida työntekijöihin; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita tukemaan ja vahvistamaan osuus- ja yhteisötalouden roolia hyvänä työnantajana ja kunnioittamaan sen erityisasemaa;

20.

tähdentää, että osuus- ja yhteisötalous auttaa korjaamaan työmarkkinoiden kolme merkittävää epätasapainoa: työttömyys, työpaikkojen epävarmuus sekä työttömyyden aiheuttama syrjäytyminen yhteiskunnasta ja työmarkkinoilta; panee lisäksi merkille, että osuus- ja yhteisötaloudella on rooli työllistettävyyden kehittämisessä ja että se luo työpaikkoja, jotka eivät tavallisesti siirry muualle, mikä auttaa täyttämään Lissabonin strategian tavoitteet;

21.

katsoo, että jäsenvaltioiden tuki osuus- ja yhteisötalouden yrityksille olisi tulkittava aitona investointina sellaisten yhteisvastuullisuusverkostojen luomiseen, joiden avulla voidaan vahvistaa paikallisyhteisöjen ja -viranomaisten roolia sosiaalipolitiikan kehittämisessä;

22.

katsoo, että sosiaaliset ongelmat edellyttävät harkintaa mutta että nykytilanteessa tarvitaan ennen kaikkea toimintaa; katsoo, että useimpia sosiaalisia ongelmia olisi lähestyttävä paikallisten ratkaisujen kautta, jotta voitaisiin käsitellä käytännön tilanteita ja ongelmia; katsoo, että tehokkuuden saavuttamiseksi tällaiset toimet edellyttävät koordinaatiota koskevia tiukkoja sääntöjä, mikä merkitsee tiivistä yhteistyötä viranomaisten ja osuus- ja yhteisötalouden yritysten välillä;

23.

toteaa, että osuus- ja yhteisöalan yritysten vahva paikallinen sitoutuminen mahdollistaa kansalaisten ja heidän alueellisten, kansallisten ja EU:n tasoisten edustuksellisten elintensä välisten yhteyksien luomisen, ja ne pystyvät siis edistämään osaltaan tehokasta eurooppalaista hallintotapaa ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta; suhtautuu erittäin myönteisesti osuus- ja yhteisötalouden yritysten ja organisaatioiden pyrkimyksiin ryhmittäytyä EU:n tasoisiin koordinaatiofoorumeihin;

24.

korostaa, että osuus- ja yhteisötaloudella on ratkaiseva merkitys Lissabonin strategian kestävää kasvua ja täystyöllisyyttä koskevien tavoitteiden saavuttamisessa, sillä sen avulla voidaan tasoittaa monia työmarkkinoiden epätasapainotekijöitä erityisesti tukemalla naisten työllistymistä, sekä luoda ja tarjota yhteisöllisiä hoitopalveluja (kuten sosiaali-, terveys- ja hyvinvointipalveluja) sekä luoda ja ylläpitää yhteiskunnan taloudellista rakennetta, mikä osaltaan edistää paikallista kehitystä ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta;

25.

katsoo, että Euroopan unionin pitäisi laatia puitteet osuus- ja yhteisötalouden toimintaohjelmalle, sillä se vahvistaisi kilpailukykyä ja innovointikapasiteettia paikallisella ja EU:n tasolla, koska osuus- ja yhteisötaloudella voidaan tuoda vakautta erittäin suhdanneherkille talouden alueille jakamalla voittoja ja investoimalla niitä uudelleen paikallisesti tarpeen mukaan, edistämällä yrittäjyyttä, yhdistämällä taloudellinen toiminta paikallisiin tarpeisiin, tukemalla uhanalaista toimintaa (esimerkiksi käsityöläisammatteja) ja synnyttämällä sosiaalista pääomaa;

26.

kehottaa asiasta vastaavia viranomaisia ja alan toimijoita arvioimaan ja vahvistamaan naisten asemaa osuus- ja yhteisötaloudessa sekä määrällisesti (kun otetaan huomioon naisten korkea työllisyystaso kaikilla tähän sektoriin liittyvillä aloilla, mukaan luettuna yhdistys- ja vapaaehtoistoiminta) että työn ja palvelujen suorittamisen laatuun ja organisointiin liittyvien näkökohtien osalta; on huolissaan osuus- ja yhteisötalouteenkin tiukasti juurtuneesta vertikaalisesta eriytymisestä, joka rajoittaa naisten osallistumista päätöksentekoon;

27.

kehottaa jäsenvaltioiden hallituksia ja paikallisviranomaisia sekä alan toimijoita edistämään ja tukemaan mahdollista synergiaa palvelujen alalla osuus- ja yhteisötalouden toimijoiden ja käyttäjien välillä lisäämällä osallistumista sekä laajentamalla kuulemista ja yhteisvastuuta;

28.

pyytää komissiota ottamaan huomioon osuus- ja yhteisötalouden realiteetit, kun tarkistetaan valtiontukia koskevaa politiikkaa, sillä pienyrityksillä ja aktiivisilla paikallistason järjestöillä on suuria rahoitusvaikeuksia erityisesti nykyisessä talous- ja rahoituskriisissä; toivoo lisäksi, että komissio ei estäisi soveltamasta kansallisia yritysoikeus- ja verotussäännöksiä, jotka koskevat esimerkiksi osuustoimintaa pankkialalla ja vähittäismyymälöissä, joiden toiminta perustuu keskinäisyyden periaatteeseen, yritysdemokratiaan, omaisuuden siirtymiseen sukupolvien välillä, varantojen jakamattomuuteen ja solidaarisuuteen sekä työ- ja yritysetiikkaan;

29.

korostaa, että osa osuus- ja yhteisötalouden yrityksistä on mikroyrityksiä sekä pieniä ja keskisuuria yrityksiä, joilla ei ehkä ole sisämarkkinoilla toimimisen sekä kansallisiin ja eurooppalaisiin ohjelmiin osallistumisen edellyttämiä välineitä, ja kehottaa ottamaan käyttöön kohdennettuja tukia ja välineitä, joilla mahdollistetaan se, että yritykset voivat lisätä panostaan EU:n kestävän talouskasvun tukemisessa, sekä tarjotaan talouskriisin tapauksessa mahdollisuutta muuntaa yritykset työntekijöiden omistamiksi yrityksiksi;

30.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita kehittämään tuleville ja olemassa oleville osuus- ja yhteisötalouden yrityksille suunnattuja ohjelmia, jotka tarjoavat taloudellista tukea, tietoa, neuvoja ja koulutusta yrityksen perustamisprosessin yksinkertaistamiseen (mukaan lukien yritysten alkupääomavaatimusten vähentäminen), jotta yritykset selviäisivät yhä globaalimmassa talouselämässä, jota rahoituskriisi parhaillaan heikentää;

31.

korostaa, että osuus- ja yhteisötalouden yritykset kohtaavat enemmän ongelmia kuin suuryritykset esimerkiksi lainsäädännöllisistä vaatimuksista selviytymisessä, rahoituksen saamisessa ja uuden tekniikan ja uusien tietojen saavuttamisessa;

32.

korostaa osuus- ja yhteisötalouden merkitystä yleishyödyllisissä palveluissa; korostaa julkisen ja yksityisen alan integroitujen verkostojen tuottamaa lisäarvoa, mutta myös väärinkäytösten vaaraa esimerkiksi silloin, kun työtä ulkoistetaan pyrittäessä leikkaamaan viranomaisten kuluja, mutta tässä hyödynnetäänkin vapaaehtoistyötä;

33.

kehottaa komissiota jatkamaan vuoropuhelua ja selvityksiä jäsenvaltioiden sidos- ja tukiryhmien kanssa yleispalveluja ja yleishyödyllisiä sosiaalisia palveluja koskevissa asioissa ja hyödyntämään yhdistettyihin indikaattoreihin perustuvaa menetelmää;

34.

kehottaa komissiota varmistamaan, että osuus- ja yhteisötalouden ominaisuudet (tavoitteet, arvot ja toimintamenetelmät) otetaan huomioon eurooppalaisia politiikkoja laadittaessa, ja erityisesti yhdistämään osuus- ja yhteisötalouden muihin yhteiskunnan, talouden ja yritysten kehittämiseksi suunniteltuihin toimiinsa ja strategioihinsa erityisesti eurooppalaisia pk-yrityksiä tukevan aloitteen (KOM(2008)0394) puitteissa; vaatii suorittamaan vaikutusten arvioinnin sekä kunnioittamaan osuus- ja sosiaalitalouden etuja ja asettamaan ne etusijalle, kun jokin politiikka vaikuttaa osuus- ja sosiaalitalouteen; kehottaa komissiota lisäksi harkitsemaan uudelleen mahdollisuutta perustaa osuus- ja yhteisötalouden yksikkö yhdistämällä kyseiset pääosastot;

35.

kehottaa komissiota varmistamaan, että Euroopan pk-yritysten seurantakeskus ottaa osuus- ja yhteisötalouden yritykset järjestelmällisesti mukaan tutkimuksiinsa, sekä laatimaan suosituksia toimenpiteistä, joiden avulla tarjotaan avustusta näiden yritysten toimintaan ja kehitykseen; kehottaa komissiota toteuttamaan tarvittavat toimenpiteet, jotta osuus- ja yhteisötalouden yritykset voisivat olla yhteyksissä toisiinsa ja jotta ne voisivat saada tukea sähköisen liiketoiminnan eurooppalaiselta tukiverkostolta;

36.

kehottaa jäsenvaltioita tukemaan pieniä ja keskisuuria osuus- ja yhteisötalouden yrityksiä, jotka pyrkivät vähentämään riippuvuutta apurahoista ja parantamaan kestävyyttä;

37.

toivoo, että komissio kutsuu osuus- ja yhteisötalouden osallistujia mukaan pysyviin keskusteluelimiin sekä osallistumaan ja tekemään yhteistyötä korkean tason asiantuntijaryhmissä, jotka saattavat käsitellä osuus- ja yhteisötalouden kysymyksiä; kehottaa komissiota osallistumaan osuus- ja yhteisötaloutta edustavien organisaatioiden lujittamiseen alueellisella, kansallisella ja yhteisön tasolla ja laatimaan lainsäädäntökehyksen, jonka tarkoituksena on edistää paikallisviranomaisten ja osuus- ja yhteisötalouden yritysten aktiivista kumppanuutta;

38.

kehottaa komissiota lisäämään julkisten virastojen ja osuus- ja yhteisötalouden edustajien välistä vuoropuhelua kansallisella ja yhteisön tasolla ja näin edistämään keskinäistä ymmärrystä ja hyviä käytäntöjä;

39.

kehottaa komissiota tukemaan alan toimijoiden perustamaa osuustoiminnallisia pankkeja tai muita osuus- ja yhteistalouden kannalta kiinnostavia rahoituspalveluja tutkivaa eurooppalaista ajatushautomoa, joka tutkisi sitä, kuinka nämä osuus- ja yhteisötalouden yritykset ovat tähän mennessä suoriutuneet EU:n tasolla – erityisesti nykyisessä globaalissa luotto- ja rahoituskriisissä – ja millä tavoin ne voivat välttää vastaavat tulevat riskit;

40.

kehottaa komissiota harkitsemaan erityisesti osuus- ja yhteisötaloutta koskevan budjettikohdan ottamista uudelleen käyttöön;

41.

kehottaa toteuttamaan ohjelmia, joilla edistetään uusien taloudellisten ja sosiaalisten mallien kokeilua, käynnistämään tutkimuksen puiteohjelmia sisällyttämällä osuus- ja yhteisötaloutta käsitteleviä aiheita seitsemännen puiteohjelman mukaisiin tarjouspyyntöihin, tutkimaan virallisiin tilastotietoihin sovellettavan ”kertoimen” käyttöä ja ottamaan käyttöön talouskasvua laadulliselta ja määrälliseltä kannalta mittaavia välineitä;

42.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita yhdistämään ”osuus- ja yhteisötalouden” ulottuvuuden yhteisön ja kansallisten politiikkojen toteuttamiseen sekä tutkimuksen, innovaation, rahoituksen, aluekehityksen ja kehitysyhteistyön alan yrityksille tarkoitettuihin EU-ohjelmiin sekä tukemaan EU:n, kansallisten ja paikallisten viranomaisten osuus- ja yhteisöalalle suuntaamien koulutusohjelmien toteuttamista ja varmistamaan osuus- ja yhteisötalouden yritysten pääsyn kehitysyhteistyöhön ja ulkosuhteisiin tarkoitettuihin ohjelmiin ja toimiin;

43.

kehottaa jäsenvaltioita luomaan korkeakoulutuksen, yliopisto-opetuksen ja ammattikoulutuksen aloilla hankkeita, joiden avulla välitetään tietoa osuus- ja yhteisötaloudesta ja sen arvoihin perustuvista liikeideoista;

44.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita tukemaan tietojen ja ammattitaidon vahvistamista alalla, jotta voitaisiin lisätä osuus- ja yhteisötalouden asemaa työmarkkinoiden integraatiossa;

45.

kehottaa komissiota laatimaan eurooppalaisten lainsäädäntökehyksen, joka sallii alueellisten kumppanuuksien perustamisen ja ylläpitämisen osuus- ja yhteisötalouden ja paikallisviranomaisten välillä, sekä määrittämään kriteerejä osuus- ja yhteisötalouden tunnustamiseksi ja vahvistamiseksi, kestävän paikallisen kehityksen voimistamiseksi ja yleisen edun parantamiseksi;

46.

kehottaa komissiota etsimään keinoja, joiden avulla helpotettaisiin investointeja osuus- ja yhteisötalouteen esimerkiksi investointirahastojen varoilla, taattujen lainojen avulla ja tukien muodossa;

47.

kehottaa komissiota arvioimaan uudelleen:

48.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle, jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle, alueiden komitealle sekä sosiaalisen suojelun komitealle.

25.3.2010   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 76/23

A.

ottaa huomioon, että mielenterveys ja hyvinvointi ovat keskeisiä ihmisten ja yhteiskunnan elämänlaadun kannalta ja avaintekijä niiden tavoitteiden osalta, joita EU on asettanut Lissabonin strategian ja uudistetun kestävän kehityksen strategian puitteissa, ja että mielenterveyshäiriöiden ennaltaehkäisy, aikainen havaitseminen, niihin puuttuminen ja niiden hoitaminen vähentävät huomattavasti niistä aiheutuvia henkilökohtaisia, taloudellisia ja sosiaalisia seurauksia,

B.

ottaa huomioon, että monissa EU:n strategia-asiakirjoissa on tuotu esiin mielenterveyden merkitys mainittujen tavoitteiden toteuttamisessa, ja näiden pohjalta on tarpeen ryhtyä käytännön toimiin,

C.

ottaa huomioon, että yhteisön mielenterveysstrategia tuo lisäarvoa ennen kaikkea ennaltaehkäisyn alalla sekä mielenterveysongelmista kärsivien henkilöiden ihmis- ja kansalaisoikeuksien edistämisessä,

D.

ottaa huomioon, että mielenterveysongelmat ovat yleisiä Euroopassa, että joka neljäs henkilö ilmoittaa kärsivänsä mielenterveysongelmista ainakin kerran elämänsä aikana ja että nämä ongelmat vaikuttavat välillisesti huomattavasti useampiin, sekä ottaa huomioon, että mielenterveyspalvelujen normeissa on huomattavia eroja jäsenvaltioiden välillä, erityisesti vanhojen ja joidenkin uusien jäsenvaltioiden välillä,

E.

katsoo, että sukupuolinäkökohdat olisi otettava huomioon, kun käsitellään mielenterveysasioita, ja ottaa huomioon, että mielenterveyshäiriöistä kärsivät useammat naiset kuin miehet ja että naisia useammin miehet tekevät itsemurhan,

F.

ottaa huomioon, että itsemurhat ovat edelleen ennenaikaisen kuoleman tärkeä syy Euroopassa, sillä itsemurhat aiheuttavat vuosittain yli 50 000 kuolemantapausta Euroopan unionissa, ja että yhdeksässä tapauksessa kymmenestä itsemurhaa edeltää mielenterveyshäiriöiden, usein masennuksen, esiintyminen; ottaa lisäksi huomioon, että itsemurhien ja itsemurhayritysten osuus on korkeampi vankeina tai pidätettyinä olevien henkilöiden kuin valtaväestön keskuudessa,

G.

ottaa huomioon, että sellaisten menettelytapojen suunnittelulla, joiden avulla vähennetään masennustapauksia ja itsemurhia, on läheinen yhteys ihmisarvon suojeluun,

H.

ottaa huomioon, että vaikka masennus kuuluu yleisimpiin ja vakavimpiin mielenterveyden häiriöihin, sen torjuminen on yhä usein riittämätöntä ja että vain harvat jäsenvaltiot ovat toteuttaneet sitä koskevia ehkäisyohjelmia,

I.

ottaa huomioon, että mielenterveyden edistämisen ja sen häiriöiden ennaltaehkäisemisen alalla esiintyy vielä ymmärtämyksen ja investointien puutetta, eikä lääketieteellistä tutkimusta ja mielenterveysongelmista kärsiviä henkilöitä tueta riittävästi,

J.

ottaa huomioon, että psyykkisen pahoinvoinnin yhteiskunnalle aiheuttamien taloudellisten kustannusten arvioidaan olevan 3–4 prosenttia jäsenvaltioiden BKT:sta, että vuonna 2006 psyykkisten sairauksien EU:lle aiheuttamat kustannukset olivat 436 miljardia euroa ja että suurin osa näistä menoista oli terveysalan ulkopuolisia, aiheutuen pääasiassa toistuvista poissaoloista työpaikalta, työkyvyttömyydestä ja varhaisesta eläkkeelle jäämisestä, ja että arvioituihin kustannuksiin eivät monissakaan tapauksissa sisälly taloudelliset lisärasitteet, joita syntyy sairauksien yhteisesiintymisen yhteydessä, jolle mielenterveysongelmista kärsivät henkilöt ovat muita alttiimpia,

K.

ottaa huomioon, että sosiaalis-taloudellinen eriarvoisuus voi lisätä mielenterveysongelmia ja että psyykkisestä pahoinvoinnista johtuvien mielenterveysongelmien suhteellinen määrä on korkeampi haavoittuvassa asemassa olevissa ja syrjäytyneissä ryhmissä, kuten työttömät, maahanmuuttajat, vangit ja entiset vangit, psykotrooppisten aineiden käyttäjät, vammaiset ja pitkäaikaissairaat, ja että erityistoimet ja asianmukaiset toimintalinjat ovat välttämättömiä, jotta voitaisiin auttaa heidän integroitumistaan ja parantaa heidän sosiaalista osallisuuttaan,

L.

ottaa huomioon, että mielenterveyden alalla esiintyy merkittäviä eroja jäsenvaltioiden välillä ja sisällä, muun muassa mielenterveyshoidossa ja sosiaalisessa osallistamisessa,

M.

ottaa huomioon, että mielenterveysongelmista kärsivillä henkilöillä on muuta väestöä suurempi riski sairastua fyysisesti ja heidän kohdallaan todennäköisyys saada hoitoa fyysisiin sairauksiin on muita pienempi,

N.

ottaa huomioon, että vaikka fyysinen terveys ja mielenterveys ovat yhtä tärkeitä ja vaikuttavat toisiinsa, mielenterveyden tila jää usein diagnosoimatta tai sitä väheksytään ja sen ongelmiin annetaan riittämätöntä hoitoa,

O.

ottaa huomioon, että useimmissa jäsenvaltioissa on siirrytty pitkäaikaisesta laitoshoidosta kohti tuettua yhteisössä elämistä ja ettei tätä kuitenkaan ole toteutettu asianmukaisen suunnittelun ja varojen käyttöön asettamisen kautta, eikä valvontamekanismeja ole luotu, ja usein on toteutettu budjettileikkauksia, joiden seurauksena tuhannet mielenterveyspotilaat uhkaavat joutua takaisin laitoshoitoon,

P.

ottaa huomioon, että Euroopan mielenterveyden ja fyysisen terveyden foorumi perustettiin vuonna 2008 ja että se kokoaa yhteen korkean tason edustajia keskeisistä järjestöistä,

Q.

ottaa huomioon, että elinikäisen mielenterveyden perusta luodaan ensimmäisten elinvuosien aikana ja että mielenterveysongelmat ovat yleisiä nuorilla henkilöillä, joiden kannalta aikainen diagnoosi ja hoito ovat äärimmäisen tärkeitä,

R.

ottaa huomioon, että EU:n väestön ikääntymiseen liittyy hermoston rappeutumissairauksien yleistyminen,

S.

ottaa huomioon, että mielenterveysongelmaisten ja heidän perheidensä kokema syrjintä ja sosiaalinen syrjäytyminen eivät ole ainoastaan mielenterveysongelmien vaan myös heidän kokemansa leimautumisen, hylkäämisen ja sosiaalisen syrjinnän seurauksia, ja ne ovat vaaratekijöitä, jotka asettavat esteitä avun ja hoidon hakemiselle,

T.

ottaa huomioon, että Euroopan unioni on nimennyt vuoden 2010 Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuodeksi,

U.

ottaa huomioon, että tutkimus tuo uutta tietoa mielenterveyden lääketieteellisistä ja yhteiskunnallisista ulottuvuuksista ja että tietämyksessä on kuitenkin vielä merkittäviä aukkoja, joten ei ole syytä hankaloittaa lääketieteellisen tutkimuksen (julkisen tai yksityisen) ponnisteluja kasaamalla hallinnollisia esteitä, jotka usein ovat hyvin raskaita, eikä rajoittamalla liikaa asiaankuuluvien mallien käyttöä varmojen ja tehokkaiden lääkkeiden kehityksessä,

V.

ottaa huomioon, että oppimisvaikeuksiin (kehitysvamma) liittyy monia samoja piirteitä kuin mielenterveyshäiriöihin ja ne aiheuttavat samoja tarpeita,

W.

ottaa huomioon, että mielenterveysongelmista kärsiviä henkilöitä kohtaavien lääketieteen ammattilaisten, mukaan lukien niin ammatin harjoittajat kuin oikeusjärjestelmän edustajatkin, koulutusta on parannettava tuntuvasti,

X.

ottaa huomioon, että mielenterveyshäiriöt ovat ihmisten sairauksista yleisimpiä,

1.

pitää myönteisenä mielenterveyttä ja hyvinvointia koskevaa eurooppalaista sopimusta sekä sitä, että mielenterveys ja hyvinvointi on tunnustettu keskeiseksi toiminnan prioriteetiksi;

2.

puoltaa voimakkaasti kehotusta EU:n toimielinten, jäsenvaltioiden, alue- ja paikallisviranomaisten sekä työmarkkinaosapuolten väliseen yhteistyöhön ja toimintaan viidellä painopistealalla väestön, mukaan luettuina kaikki ikäryhmät ja sukupuoleltaan, etniseltä taustaltaan ja sosioekonomiselta taustaltaan erilaiset ryhmät, mielenterveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi, leimautumisen ja sosiaalisen syrjäytymisen torjumiseksi, ehkäisy- ja itseaputoimien tukemiseksi ja tuen sekä riittävän hoidon tarjoamiseksi henkilöille, joilla on mielenterveysongelmia, sekä heidän perheilleen ja hoitajilleen; painottaa, että kaikenlaisen yhteistyön on kaikilta osin oltava toissijaisuusperiaatteen mukaista;

3.

kehottaa jäsenvaltioita lisäämään hyvän mielenterveyden merkityksen tiedostamista, erityisesti terveysalan ammateissa, mutta myös sellaisissa kohderyhmissä kuten vanhemmat, opettajat,, sosiaalipalvelujen ja oikeudellisten palvelujen tarjoajat, työnantajat, hoitajat ja ennen kaikkea laaja yleisö;

4.

kehottaa jäsenvaltioita yhteistyössä komission ja Eurostatin kanssa parantamaan tietämystä, mitä tulee mielenterveyteen sekä sen ja terveiden elinvuosien väliseen yhteyteen, ottamalla käyttöön mekanismeja, joiden avulla tietoja voidaan vaihtaa ja levittää selkeällä, helposti käytettävissä olevalla ja ymmärrettävällä tavalla;

5.

kehottaa komissiota ehdottamaan yhteisiä indikaattoreita tietojen vertailtavuuden parantamiseksi, helpottamaan parhaiden käytänteiden vaihtamista ja mielenterveyden edistämiseksi jäsenvaltioiden välillä tehtävää yhteistyötä;

6.

katsoo, että on painotettava psyykkisen pahoinvoinnin ehkäisemistä sosiaalisten toimien avulla, ottaen erityisesti huomioon haavoittuvimmassa asemassa olevat ryhmät; painottaa, että tapauksissa, joissa ennaltaehkäisy on riittämätöntä, olisi rohkaistava ja helpotettava syrjimätöntä pääsyä lääkärinhoitoon ja että innovatiivisia hoitomuotoja koskevan tiedon olisi oltava täysin niiden ihmisten saatavilla, joilla on mielenterveysongelmia;

7.

kehottaa EU:ta käyttämään seitsemännen puiteohjelman yhteydessä tarjolla olevia rahoitusmahdollisuuksia mielenterveyden ja hyvinvoinnin alalla tehtävän sekä psyykkisten ja fyysisten terveysongelmien välisiin yhteyksiin liittyvän tutkimuksen lisäämiseen; kehottaa jäsenvaltioita tutkimaan Euroopan sosiaalirahastossa ja Euroopan aluekehitysrahastossa mielenterveysaloitteita varten tarjolla olevia rahoitusmahdollisuuksia;

8.

kehottaa jäsenvaltioita hyödyntämään käytettävissä olevia yhteisön välineitä ja kansallisia välineitä parhaalla mahdollisella tavalla mielenterveysasioiden edistämiseksi ja valistus- ja koulutuskampanjoiden järjestämiseksi kaikille henkilöille, jotka ovat avainasemassa varhaisen diagnosoinnin, välittömiin toimiin ryhtymisen ja mielenterveysongelmien asianmukaisen käsittelyn edistämisen kannalta;

9.

kehottaa komissiota toteuttamaan ja julkaisemaan tutkimuksen mielenterveyspalveluista ja mielenterveyden edistämistoimista kaikkialla Euroopan unionissa;

10.

kehottaa jäsenvaltioita hyväksymään mielenterveysongelmista kärsivien henkilöiden suojelua ja mielenterveyspalvelujen parantamista käsittelevän YK:n päätöslauselman 46/119, jonka YK:n ihmisoikeustoimikunta laati ja jonka YK:n yleiskokous hyväksyi vuonna 1991;

11.

kehottaa jäsenvaltioita tarjoamaan mielenterveysongelmista kärsiville henkilöille tasavertaisen, täysimääräisen ja asianmukaisen pääsyn koulutukseen ja työhön elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti sekä varmistamaan, että he saavat riittävästi tukea tarpeisiinsa nähden;

12.

korostaa, että tarvitaan selkeää ja pitkäaikaista suunnittelua korkealaatuisten, tehokkaiden ja helposti saatavien yleisten, yhteisöllisten ja sairaalahoidon yhteydessä annettavien mielenterveyspalvelujen tarjoamiseksi sekä riippumattomien tahojen harjoittaman valvonnan kriteerien asettamista; kehottaa parantamaan perusterveydenhoidon ja mielenterveyden ammattilaisten välistä yhteistyötä ja yhteydenpitoa, jotta mielenterveyden ja fyysisen terveyden ongelmat hoidettaisiin tehokkaammin siten, että sovelletaan kokonaisvaltaista lähestymistapaa ja yksilö otetaan huomioon kokonaisuutena fyysisen terveyden ja mielenterveyden näkökulmasta;

13.

kehottaa jäsenvaltioita ottamaan käyttöön mielenterveysongelmien seulonnan yleisissä terveydenhuoltopalveluissa ja fyysisten terveysongelmien seulonnan mielenterveyspalveluissa; kehottaa jäsenvaltioita lisäksi laatimaan kattavan hoitomallin;

14.

kehottaa komissiota keräämään ja kirjaamaan ylös potilaiden kokemukset lääkityksen sivuvaikutuksista Euroopan lääkeviraston ohjeiden mukaisesti;

15.

kehottaa komissiota laajentamaan tautien ehkäisyn ja valvonnan eurooppalaisen keskuksen (ECDC) toimivaltuudet käsittämään myös mielenterveyden;

16.

kehottaa komissiota tiedottamaan eurooppalaisen sopimuksen tavoitteiden toteuttamiseksi järjestettävien aihekohtaisten konferenssien tuloksista ja ehdottamaan ”kansalaisten mielenterveyttä ja hyvinvointia ja lääketieteellistä tutkimusta koskevaa eurooppalaista toimintasuunnitelmaa”;

17.

kannustaa perustamaan eurooppalaisen sopimuksen täytäntöönpanemiseksi mielenterveyttä ja hyvinvointia käsittelevän Euroopan unionin tason foorumin, joka koostuu komission, neuvoston puheenjohtajavaltion, parlamentin, WHO:n ja palveluiden käyttäjien, mielenterveysongelmista kärsivien henkilöiden, perheiden, hoitajien, kansalaisjärjestöjen, lääketeollisuuden, akateemisten asiantuntijoiden ja muiden asiaankuuluvien sidosryhmien edustajista, mutta pitää valitettavana sitä, ettei Euroopan unionin tasolla ole annettu direktiiviä niin kuin edellä mainitussa, komission vihreästä kirjasta ”Väestön mielenterveyden parantaminen” annetussa Euroopan parlamentin päätöslauselmassa kehotettiin tekemään;

18.

kehottaa komissiota pitämään ehdotusta mielenterveyttä ja hyvinvointia koskevasta eurooppalaisesta strategiasta pitkän aikavälin tavoitteenaan;

19.

kehottaa jäsenvaltioita antamaan mielenterveyttä koskevia uudenaikaisia säädöksiä, jotka ovat ihmisoikeuksia – tasa-arvo ja syrjinnän kitkeminen, yksityiselämän loukkaamattomuus, itsenäisyys, kehon koskemattomuus, tiedonsaanti- ja osallistumisoikeus – koskevien kansainvälisten velvoitteiden mukaisia ja joissa vakiinnutetaan ja määritetään mielenterveyden alan politiikan perusperiaatteet, arvot ja tavoitteet;

20.

pyytää antamaan yhteiset eurooppalaiset ohjeet, joissa vammaisuus määritellään YK:n vammaisten oikeuksia koskevan yleissopimuksen määräysten mukaisesti;

21.

kehottaa jäsenvaltioita toteuttamaan itsemurhien ehkäisemistä koskevia monialaisia ohjelmia erityisesti nuorten ja teini-ikäisten keskuudessa edistäen terveellisiä elämäntapoja, vähentäen vaaratekijöitä, kuten lääkkeiden, huumeiden ja haitallisten kemiallisten aineiden helppoa saantia ja alkoholin väärinkäyttöä; katsoo, että erityisesti on taattava hoidon tarjoaminen sellaisille henkilöille, jotka ovat yrittäneet tehdä itsemurhan, sekä psykoterapian tarjoaminen itsemurhan tehneiden henkilöiden perheille;

22.

kehottaa jäsenvaltioita luomaan terveysalan ammattilaisten, palvelujen käyttäjien ja mielenterveysongelmista kärsivien henkilöiden, heidän perheidensä, oppilaitostensa ja työpaikkojensa sekä paikallisten toimijoiden ja yleisön välisiä alueellisia tiedotusverkkoja masennuksen ja itsemurhakäyttäytymisen vähentämiseksi;

23.

pyytää lisäämään tiedottamista yhteisestä eurooppalaisesta hätänumerosta 112, johon voi soittaa hätätapauksissa, kuten itsemurhayrityksen tai psyykkisten kriisien yhteydessä, jotta nopeat toimenpiteet ja kiireellisen lääkärinavun saanti olisi mahdollista;

24.

kehottaa jäsenvaltioita järjestämään masennuksen ennaltaehkäisyä ja hoitoa sekä itsemurhariskin tunnistamista ja hallintaa käsitteleviä erityiskoulutuskursseja yleislääkäreille ja psykiatristen palveluiden henkilökunnalle, mukaan lukien lääkärit, psykologit ja sairaanhoitajat;

25.

kehottaa jäsenvaltioita tarjoamaan tukea koulujen henkilöstölle terveen ilmapiirin kehittämiseksi ja koulun, vanhempien, terveyspalvelujen tarjoajien ja yhteisön välisten suhteiden rakentamiseksi, jotta vahvistetaan nuorten sosiaalista osallisuutta;

26.

kehottaa jäsenvaltioita järjestämään vanhemmille ja erityisesti epäsuotuisassa asemassa olevien perheiden vanhemmille tukiohjelmia ja edistämään koulupsykologin virkojen perustamista kaikkiin keskiasteen kouluihin, jotta voitaisiin tarjota apua nuorten sosiaaliseen elämään ja tunne-elämään liittyviin tarpeisiin ja keskittyä erityisesti ennalta ehkäiseviin, esimerkiksi itseluottamuksen parantamista ja kriisien hallintaa koskeviin, ohjelmiin;

27.

korostaa tarvetta suunnitella terveydenhuoltojärjestelmiä, joilla vastataan erityisten mielenterveyspalvelujen tarjoamista lapsille ja nuorille koskevaan vaatimukseen, ottaen huomioon siirtymisen pitkäaikaisesta laitoshoidosta kohti tuettua yhteisössä elämistä;

28.

korostaa tarvetta havaita ja hoitaa haavoittuvissa ryhmissä esiintyvät mielenterveysongelmat varhaisessa vaiheessa, kiinnittäen erityistä huomiota alaikäisiin;

29.

ehdottaa, että mielenterveys sisällytettäisiin kaikkien terveysalan ammattilaisten opinto-ohjelmiin ja että tällä alalla tarjottaisiin jatkuvaa koulutusta;

30.

kehottaa jäsenvaltioita ja Euroopan unionia tekemään yhteistyötä sen hyväksi, että lisätään tietoisuutta maasta muuttaneiden henkilöiden lasten mielenterveystilanteen heikkenemisestä, ja laatimaan koulutusohjelmia, joiden avulla autetaan kyseisiä nuoria käsittelemään psyykkisiä ongelmia, jotka liittyvät siihen, etteivät heidän vanhempansa ole läsnä;

31.

toteaa, että työpaikoilla on keskeinen rooli mielenterveysongelmista kärsivien henkilöiden sosiaalisessa osallistamisessa, ja pyytää tukemaan heidän työhönottoaan, pitämistään työssä, kuntouttamistaan ja integroimistaan takaisin työelämään, painottaen haavoittuvimmassa asemassa olevien ryhmien osallistamista, etniset vähemmistöyhteisöt mukaan lukien;

32.

kehottaa jäsenvaltioita kannustamaan sellaisten työskentelyolosuhteiden tutkimusta, jotka saattavat lisätä mielisairaustapauksia, erityisesti naisten keskuudessa;

33.

kehottaa jäsenvaltioita edistämään ja järjestämään mielenterveysongelmista kärsiville henkilöille ammatillista koulutusta tarjoavia erityiskursseja, joissa otetaan huomioon kyseisten henkilöiden taidot ja mahdollisuudet oppia, jotta helpotetaan heidän integroitumistaan työmarkkinoille, sekä kehittämään työhön palaamista koskevia integrointiohjelmia; painottaa myös työnantajien ja työntekijöiden asianmukaisen koulutuksen tarvetta, jotta nämä pystyisivät käsittelemään mielenterveysongelmista kärsivien ihmisten erityistarpeita;

34.

kehottaa työnantajia edistämään tervettä työilmapiiriä, kiinnittäen huomiota työperäisen stressin vähentämiseen, mielenterveyden häiriöiden työpaikalla ilmenemisen taustalla vaikuttaviin syihin sekä niiden torjumiseen;

35.

kehottaa komissiota vaatimaan yrityksiä ja julkisyhteisöjä laatimaan vuosittain – fyysisestä työterveydestä ja työturvallisuudesta laatimiensa kertomusten tavoin – kertomuksen työntekijöiden mielenterveyden hyväksi vahvistetuista toimintatavoista ja toteutetuista toimista;

36.

kannustaa työnantajia ottamaan työterveys- ja työturvallisuusstrategioidensa yhteydessä käyttöön ohjelmia, joilla edistetään työntekijöiden tunne-elämän ja mielen terveyttä, tarjoamaan luottamuksellisia tukivaihtoehtoja, jotka eivät ole leimaavia, sekä ottamaan käyttöön kiusaamista torjuvia toimintalinjoja; kehottaa komissiota julkaisemaan nämä strategiat internetissä myönteisten mallien levittämiseksi;

37.

pyytää jäsenvaltioita varmistamaan, että mielenterveyden ongelmien vuoksi sairaus- tai työkyvyttömyyskorvauksiin oikeutetuilta henkilöiltä ei viedä heidän oikeuttaan päästä työhön ja etteivät he menetä työkyvyttömyyteensä/sairauteensa liittyviä etuuksia heti uuden työpaikan löydettyään;

38.

kehottaa jäsenvaltioita panemaan täysimittaisesti ja tehokkaasti täytäntöön yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevista yleisistä puitteista 27. marraskuuta 2000 annetun neuvoston direktiivin 2000/78/EY (3);

39.

kehottaa jäsenvaltioita ottamaan käyttöön sopivat keinot parantaakseen ja pitääkseen yllä ikääntyvien korkeaa elämänlaatua sekä edistämään tervettä ja aktiivista ikääntymistä yhteisön elämään osallistumisen kautta, mukaan lukien joustavien eläkejärjestelmien kehittäminen;

40.

korostaa tarvetta edistää hermoston rappeutumissairauksien ja muiden ikään liittyvien mielenterveysongelmien ehkäisemistä ja hoitoa koskevaa tutkimusta; kehottaa komission tulevien toimien tai ehdotusten yhteydessä painokkaasti erottamaan Alzheimerin taudin ja samankaltaiset hermostoa rappeuttavat sairaudet muista mielisairauksista;

41.

kannattaa tutkimuksen ja politiikan välisen yhteistoiminnan kehittämistä mielenterveyden ja hyvinvoinnin alalla;

42.

toteaa, että on tarpeen arvioida sairauksien yhteisesiintymistä ikääntyneillä ja tarvetta kouluttaa terveydenhuoltohenkilöstöä mielenterveysongelmista kärsivien ikääntyneiden tarpeita koskevan tietämyksen lisäämiseksi;

43.

pyytää komissiota ja jäsenvaltioita – sosiaalista suojelua ja sosiaalista osallisuutta koskevan avoimen koordinointimenettelyn puitteissa – ryhtymään toimenpiteisiin hoitajien tukemiseksi, kehittämään suuntaviivoja terveydenhuollolle ja pitkäaikaishoidolle edistäen siten ikääntyneiden huonon kohtelun ehkäisemistä ja antaen heille mahdollisuuden elää arvokkaasti asianmukaisessa ympäristössä;

44.

pyytää toteuttamaan julkisia tiedotus- ja valistustoimia tiedotusvälineiden, internetin, koulujen ja työpaikkojen kautta, jotta edistettäisiin mielenterveyttä, lisättäisiin tietämystä masennuksen ja itsemurhataipumuksen yleisimmistä oireista, torjuttaisiin mielenterveyden häiriöiden aiheuttamaa leimautumista, rohkaistaisiin ihmisiä hakemaan parasta ja tehokkainta apua ja edistettäisiin mielenterveyden ongelmista kärsivien henkilöiden aktiivista integrointia;

45.

korostaa tiedotusvälineiden ratkaisevaa roolia mielenterveysongelmia koskevien käsitysten muuttamisessa ja pyytää laatimaan eurooppalaiset suuntaviivat mielenterveyden käsittelemiselle vastuullisella tavalla tiedotusvälineissä;

46.

kehottaa jäsenvaltioita tukemaan ja edistämään mielenterveysongelmista kärsiviä henkilöitä ja heidän hoitajiaan edustavien organisaatioiden vaikutusvallan lisäämistä, jotta helpotettaisiin niiden osallistumista menettelyihin, joilla toimintalinjoja laaditaan ja pannaan täytäntöön sekä mielenterveyttä koskevan tutkimuksen kaikkiin vaiheisiin;

47.

katsoo, että mielenterveysongelmien aiheuttaman leimautumisen torjuminen edellyttää luopumista loukkaavista ja epäinhimillisistä käytännöistä sekä holhoukseen perustuvista käytännöistä,

48.

katsoo, että on välttämätöntä tukea ja edistää psykologista ja sosiaalista kuntoutustoimintaa, jota järjestävät pienet julkiset, yksityiset tai julkisen ja yksityisen alan yhdessä ylläpitämät asuntolat, jotka tarjoavat päivähoitopalveluja tai jatkuvaa hoitoa, ovat samankaltaisia kooltaan ja luonteeltaan kuin perheyksiköt ja sijaitsevat kaupunkiympäristössä, jotta asukkaiden integroitumista edistetään hoito- ja kuntoutusprosessin kaikissa vaiheissa;

49.

panee tyytyväisenä merkille komission ehdotuksen uudeksi direktiiviksi uskontoon tai vakaumukseen, vammaan, ikään tai seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvan syrjinnän torjumisesta työelämän ulkopuolellakin, ja kehottaa hyväksymään kyseisen direktiivin välittömästi, jotta voitaisiin tehokkaasti suojella mielenterveysongelmista kärsiviä henkilöitä syrjäytymiseltä;

50.

kehottaa kaikkia jäsenvaltioita viipymättä ratifioimaan aikuisten kansainvälisestä suojelusta 13. tammikuuta 2000 annetun Haagin yleissopimuksen;

51.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille sekä WHO:n Euroopan aluetoimistolle.

25.3.2010   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 76/30

A.

ottaa huomioon, että EU tuhlaa tehottomuuden vuoksi yli 20 prosenttia energiastaan ja että jos EU onnistuu täyttämään 20 prosentin säästötavoitteen, se käyttää noin 400 öljyekvivalenttitonnia vähemmän primaarienergiaa ja vähentää hiilidioksidipäästöjään noin 860 Mt:lla;

B.

katsoo, että energiankulutus ja lähinnä perinteisiin energialähteisiin perustuva kansallinen energialähteiden valinta ovat edelleen merkittävimpiä kasvihuonekaasujen päästölähteitä Euroopan unionissa,

C.

katsoo, että energianlähteiden ja EU:hun suuntautuvan tuonnin yhteydessä ilmenee yhä moninaisempia huoltovarmuutta ja riippuvaisuutta koskevia riskejä,

D.

katsoo, että taloutta voitaisiin elvyttää lisäämällä energiatehokkuutta koskevia kannustimia rahoituskriisin, taantuman tai öljyn hinnan volatiliteetin tai ennakoimattomuuden aikoina,

E.

katsoo, että energian hinnan nousemisesta saattaa tulla yksi tärkeimmistä köyhyyteen johtavista syistä; katsoo, että energiatehokkuuden kehittäminen on tehokkain tapa energiaa tarvitsevien turvattomuuden vähentämiseksi,

F.

katsoo, että energiatehokkuuden lisääminen on kustannustehokkain tapa EU:n itselleen asettamien sitovien päästövähennysten ja uusiutuvia energialähteitä koskevien tavoitteiden saavuttamiseksi,

G.

katsoo, että energiatehokkuuden kehittäminen ja sen tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntäminen on jäsenvaltioiden yhteisen edun mukaista; pitää asianmukaisena, että jäsenvaltioihin sovelletaan erilaisia toimenpidekokonaisuuksia, joissa otetaan huomioon niiden erilaiset taloutta ja ilmastoa koskevat olosuhteet,

H.

katsoo, että energiatehokkuutta koskevilla toimilla voidaan saavuttaa haluttu tulos ainoastaan siinä tapauksessa, että niitä sovelletaan kaikilla politiikan aloilla,

I.

katsoo, että koska useat jäsenvaltiot eivät ole toimittaneet energiatehokkuutta koskevia kansallisia suunnitelmia, komission on ryhdyttävä toimiin kannustaakseen useampia jäsenvaltioita tekemään päätöksiä kyseisellä alalla,

J.

katsoo, että kansainvälinen talouskriisi ja energialähteiden hintojen voimistuva volatiliteetti korostavat entisestään energiatehokkuuden merkitystä, mikä saattaa parantaa merkittävästi eurooppalaisten yritysten kilpailukykyä,

K.

ottaa huomioon, että komission ”Energiatehokkuus: 20 prosentin tavoitteen saavuttaminen” -tiedonannossa pidettiin todellisena uhkana, että vuodeksi 2020 asetettuja energiatehokkuustavoitteita ei kyetä saavuttamaan,

L.

toteaa, että uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämistä koskevan direktiiviehdotuksen mukaisesti jäsenvaltioilta edellytetään energiatehokkuuden ja energiasäästöjen edistämistä ja niihin kannustamista, jotta ne voivat saavuttaa helpommin uusiutuvia energialähteitä koskevat tavoitteensa,

M.

ottaa huomioon, että asuinrakennuksista saadaan noin 27 prosentin energiasäästömahdollisuudet,

N.

toteaa, että sen paremmin EU:n tasolla kuin kansallisella tasolla ei ole edelleenkään oikeudellisesti sitovia energiatehokkuustavoitteita,

O.

katsoo, että energiatehokkuushankkeiden toteuttamiseen ei selvästikään ole kapasiteettia,

1.

pitää myönteisenä, että jäsenvaltiot ovat laatineet toimintasuunnitelmia; on toisaalta huolissaan siitä, että suunnitelmien toimittaminen on viivästynyt ja että useammassa kansallisessa toimintasuunnitelmassa viitataan puutteisiin, jotka saattavat vaarantaa Euroopan unionin energiatehokkuus- ja ilmastonsuojelutavoitteiden toteutumisen; korostaa, että nyt on panostettava energiatehokkuutta koskevien toimien täytäntöönpanoon, mukaan luettuina parhaiden käytänteiden ja synergian luominen sekä energiatehokkuutta koskevan tiedottamisen ja neuvonnan parantaminen loppukäyttäjien kannalta;

2.

pitää oikea-aikaisena, että osana vuonna 2009 toteutettavaa toimintasuunnitelmien uudelleen tarkastelua tutkitaan yksityiskohtaisesti, missä määrin lainsäädäntö ja toimintasuunnitelmat kattavat kaikki energiatehokkuuden säästömahdollisuudet ja täytäntöönpanoa ja voimaansaattamista koskevan vastuun jakamisen Euroopan unionin ja jäsenvaltioiden välillä;

3.

kehottaa komissiota asettamaan energiatehokkuuden ja energiasäästöt Euroopan energiapolitiikan kulmakiviksi; pitää myönteisenä, että komissio on ilmoittanut edellä mainitussa ”Energiatehokkuus: 20 prosentin tavoitteen saavuttaminen” -tiedonannossaan tarkistavansa energiatehokkuutta koskevaa EU:n toimintasuunnitelmaa; kehottaa komissiota tekemään vuodeksi 2020 asetetun 20 prosentin energiatehokkuuden tavoitteesta oikeudellisesti sitovan osana arviointia, joka komission on laadittava yhteisön edistymisestä mainitun tavoitteen osalta jäsenvaltioiden pyrkimyksistä vähentää kasvihuonekaasupäästöjään osana yhteisön kasvihuonekaasupäästöjen vähentämissitoumusten täyttämistä vuoteen 2020 mennessä tehdyn Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen N:o 406/2009/EY mukaisesti (13);

4.

pitää myönteisenä, että komissio on lisännyt energiatehokkuutta koskevia henkilöstöresursseja, vaikka ne ovat edelleen täyden toimivuuden kannalta riittämättömät, mutta lisäyksen seurauksena muun muassa ympäristöystävällistä suunnittelua, rakennusten energiatehokkuutta ja energiamerkintöjä, liikenteen alaa ja loppukäyttäjien järjestelmiä koskevien lainsäädäntöehdotusten valmistelu on nopeutunut; korostaa, että mainituilla aloilla tarvitaan edelleen lainsäädäntöä;

5.

pitää direktiiviä 2006/32/EY hyvänä sääntelykehyksenä; toteaa toisaalta, että direktiivin soveltamisaika on rajattu vuoteen 2016 ja että se on joka tapauksessa liian ponneton, jotta tavoite energiatehokkuuden parantamisesta vähintään 20 prosentilla vuoteen 2020 mennessä kyettäisiin saavuttamaan, joten asiaa on tarkasteltava uudelleen vuonna 2012 jäsenvaltioiden kokemuksia koskevan kattavan tutkimuksen perusteella;

6.

pitää myönteisenä sitä, että useiden jäsenvaltioiden energiantoimittajat ja ammattijärjestöt ovat direktiivin perusteella alkaneet kohentaa omia älykkäitä mittausjärjestelmiään käynnistäneet niiden yhteensovittamisen; toteaa kuitenkin, että nykyisen sääntelykehyksen vuoksi on epätodennäköistä, että kotitaloudet alkavat laajalti soveltaa älykkäitä mittausjärjestelmiä; kannattaa siksi älykkäiden mittareiden pakollista käyttöön ottamista 10 vuoden kuluessa sähkön sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä annetun direktiivin 2003/54/EY muuttamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/72/EY (14) voimaan tulosta; kehottaa komissiota huolehtimaan tiukemmin direktiivin 2006/32/EY 13 artiklan vaatimuksista älykkäiden mittausjärjestelmien markkinoille tuomisen nopeuttamiseksi;

7.

pitää välttämättömänä sitä, että komissio tukee älykkäiden mittausjärjestelmien pakollista käyttöönottoa ja laatii laajan tutkimuksen jäsenvaltioiden kokemuksista mainitulla alalla; katsoo, että tuleviin määräyksiin olisi sisällytettävä vaatimus kuluttajien koteihin asennettavista helppolukuisista mittareista mittausjärjestelmä käyttöönoton yhteydessä, ja että komission olisi lisäksi kiinnitettävä huomiota mittausjärjestelmien täydentävyyttä, tietoviestintää, eriteltyjä tariffeja ja mikrotuotantoa koskeviin määräyksiin;

8.

katsoo, että julkisen sektorin esimerkillistä asemaa vahvistavia säännöksiä olisi kannatettava; katsoo energiakustannusten nousun perusteella, että julkisen sektorin laitosten julkisia hankintoja koskevia menettelyjä varten olisi määriteltävä energiatehokkuutta koskevia kriteereitä;

9.

myöntää, että rakennusten energiatehokkuuden lisääminen saattaa edistää valtavasti kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä ja ilmastonmuutoksen torjuntaa sekä ilmastonmuutokseen sopeuduttaessa että sen syitä torjuttaessa;

10.

kehottaa jäsenvaltioita käyttämään huomattavasti enemmän vaihtoehtoisia uusiutuvan energian lähteitä, kuten tuulivoimaa, biomassaa, biopolttoaineita ja mahdollisuuksien mukaan myös aalto- ja vuorovesienergiaa;

11.

pitää myönteisenä, että komissio aikoo laajentaa direktiivin 2002/91/EY kattamaan matalaenergiarakennusten ja hiilen nettopäästöjä aiheuttamattomien rakennusten standardoinnin, ja vaatii koko EU:ssa sovellettavia energiataseeltaan positiivisia rakennuksia koskevien vaatimusten käyttöönottoa, koska ne saattaisivat alentaa loppukäyttäjien kustannuksia; vaatii standardoinnin ja uusiutuvista energialähteistä peräisin olevan energian vähimmäisosuuksien täsmällisen aikataulun vahvistamista sekä uusia että nykyisiä rakennuksia varten;

12.

korostaa, että asuinrakennukset ovat pahimpia energian tuhlaajia, ja kehottaa näin ollen lisäämään rakennusten energiatehokkuuteen kohdennettavaa rahoitustukea sekä kansallisella että yhteisön tasolla ja vertaamaan nykyisiä rahoituskannustimia kansallisissa toimintasuunnitelmissa vahvistettuihin tavoitteisiin osana komission suorittamaa toimintasuunnitelmien arviointia;

13.

kehottaa erityisesti jäsenvaltioita ja alueita käyttämään rakennerahastoja perustaakseen alueilleen Euroopan älykästä energiahuoltoa koskevan vuoden 2008 työohjelman alaiseen yhteiseen toimintaan liittyviä aihepiirikohtaisia verkkoja, joiden avulla jäsenvaltiot ja alueet saavat tietoa siitä, miten muut EU:n alueet käyttävät energiaa tehokkaasti, ja voivat hyötyä toistensa energiatehokkuutta koskevasta taitotiedosta ja kokemuksesta tällä alalla;

14.

korostaa, että kansallisten toimintasuunnitelmien asuinrakennusten energiapolitiikkaa koskevissa osuuksissa olisi asetettava etusijalle matalan tulotason kansalaisten asumusten kokonaislaadun parantaminen, kun otetaan huomioon, että polttoaineiden ennakoimattomat hinnanmuutokset haittaavat vakavasti mainittujen kotitalouksien taloudellista tilannetta, mistä saattaa aiheutua vakavia yhteiskunnallisia ongelmia;

15.

pitää myönteisenä, että toimintasuunnitelmaan ja direktiiviin 2005/32/EY sisällytetään järjestelmällisesti ja jatkuvasti välineiden merkintöjä ja vähimmäisenergiatehokkuutta koskevia määräyksiä; pitää tärkeänä, että lainsäädännön piiriin kuuluvaa välineistöä laajennetaan ja että kulutustottumuksia seurataan;

16.

suosittelee valmiustilakäytön vähentämiseksi, että komissio tarkastelee mahdollisuutta säännellä ulkoisia voimanlähteitä, joita hyödynnetään useissa laitteissa; kehottaa komissiota varmistamaan direktiivin 2005/32/EY mukaisesti, että tuotteen koko elinkaarta koskeviin säännöksiin sisällytetään energiatehokkuusvaikutukset; edellyttää tässä yhteydessä, että tätä direktiiviä täydennetään säännöksillä, jotka koskevat koko elinkaarta, tuotevastuuta ja korjattavuutta;

17.

pitää tärkeänä, että Euroopan päästökauppajärjestelmään osallistumattomat yritykset osallistuvat energiatehokkuuden lisäämiseen erityisesti silloin kun piilokustannukset tai muut hankaluudet haittaavat energiatehokkuusmarkkinoiden muodostumista; pitää tämän saavuttamiseksi tarpeellisena – ekologisen suunnittelun laajentamisen lisäksi – niin kutsuttujen valkoisten todistusten käyttöön ottoa; katsoo, että mainitun mahdollistamiseksi komission olisi saatettava asiaa koskevat tarkastukset päätökseen mahdollisimman pian; toteaa, että energiatehokkuus saattaa auttaa jäsenvaltioita ratkaisevasti pakollisten taakanjakotavoitteiden saavuttamisessa; korostaa, että rakennusten energiatehokkuuden parantaminen antaa erityisiä mahdollisuuksia kustannustehokkaisiin vähennyksiin;

18.

pitää myönteisenä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 443/2009 päästönormien asettamisesta uusille henkilöautoille (15) ja kuulemista ajoneuvojen energiatehokkuuden kohentamista koskevasta uudesta lainsäädännöstä; korostaa, että tulevat tiukat päästötavoitteet on asetettava mahdollisimman pian, jotta alalle saataisiin varmuutta; ilmaisee pettymyksensä, koska parlamentin vuodelle 2020 edellyttämää 95 g:n hiilidioksidirajaa ei ole vahvistettu; toteaa kuitenkin huolestuneena, että uusi lainsäädäntö ei korvaa liikenteen energiantarpeen lisääntymistä;

19.

pitää kaupunkiliikennettä koskevan vihreän kirjan (KOM(2007)0551) laatimista myönteisenä, mutta katsoo, että tehokkuusvarantoja ei voida ottaa käyttöön, sillä konkreettiset ja numerotietoihin perustuvat toimenpiteet puuttuvat; kehottaa komissiota tarkastelemaan tapoja, kuinka energiatehokkaan kaupunkiliikenteen edistämisellä ja julkisen liikenteen kehittämisellä voidaan vahvistaa rakenne- ja koheesiopolitiikkaa ja kuinka liikkuvuuden tehokkuutta voidaan painottaa enemmän yhteisön yhteisrahoitusta saavien hankkeiden ehdoissa;

20.

korostaa, että tiedotus- ja viestintävälineiden leviäminen on mahdollistanut maanteiden tavaraliikenteen tietullien perimisen muuallakin kuin moottoriteillä; katsoo, että on tarkasteltava mahdollisuuksia sisämarkkinoita koskevan lainsäädännön seurannan yhdenmukaistamiseksi;

21.

pitää myönteisenä komission ehdotusta tehokkaan yhteistuotannon edistämisestä, mutta toteaa, että yhteistuotannon edistäminen on hyödyllisintä, kun se edistää tehokkaasti paikallisen lämmöntarpeen tyydyttämistä; toteaa, että verkoston tehokkuus on kaukolämpöjärjestelmissä yhtä tärkeää kuin kuluttajien käyttämien laitteiden tehokkuus; katsoo, että rakennerahoitusta kohdennettaessa olisi kiinnitettävä selvästi enemmän huomiota jo olemassa olevien kaukolämpöjärjestelmien energiatehokkuuteen;

22.

katsoo edelleen, että yksittäiset politiikan alat ovat ristiriidassa Euroopan unionin energiatehokkuuspyrkimysten kanssa; katsoo, että sama pätee rakenne- ja koheesiotuen nykyisiin rakenteisiin;

23.

katsoo, että pk- yrityksillä on tärkeä asema energiatehokkuuden edistämisessä mutta niillä ei ole suuyritysten kaltaisia mahdollisuuksia energia-alan lainsäädännön tai uusien standardien noudattamiseen; katsoo näin ollen, että eurooppalaisia pk-yrityksiä tukevassa aloitteessa olisi käsiteltävä myös energiatehokkuutta koskevia tietoja ja yhteyksiä pk-yritysten kanssa;

24.

kehottaa jäsenvaltioita suhtautumaan asiaan kunnianhimoisemmin ja muuntamaan energiatehokkuutta koskevat kansalliset toimintasuunnitelmat käytännölliseksi välineeksi, jonka avulla huolehditaan direktiivin 2006/32/EY mukaisten energiatehokkuustavoitteiden ja laajempien ja pidemmän aikavälin tavoitteiden saavuttamisesta, erityisesti energiatehokkuuden parantamisesta vähintään 20 prosentilla vuoteen 2020 mennessä sekä päästövähennyksiä koskevista sitovista kansallisista taakanjakovelvoitteista;

25.

kehottaa jäsenvaltioita ylittämään direktiivissä 2006/32/EY vuodeksi 2016 asetetun ohjeellisen vähimmäismääräisen 9 prosentin energiansäästötavoitteen ja asettamaan selviä välitavoitteita lopullisen tavoitteen saavuttamiseksi;

26.

pitää tarpeellisena, että kansallisissa toimintasuunnitelmissa asetetaan realistiset, konkreettiset ja sitovat tavoitteet ja yksilöidään toimet, jotka on toteutettava näiden tavoitteiden saavuttamiseksi;

27.

pitää erittäin tärkeänä, että kansalliset toimintasuunnitelmat mukautetaan maantiedettä, ilmastoa, talouden rakennetta ja kulutustottumuksia koskeviin erityispiirteisiin, joissa saattaa ilmetä tuntuvia alueellisia eroavaisuuksia;

28.

korostaa alueellista yhteenkuuluvuutta koskevan komission vihreän kirjan (KOM(2008)0616) osoittamaa energian ja alueellisen yhteenkuuluvuuden välistä suhdetta, mikä koskee energiatehokkaiden toimien myönteistä vaikutusta kestävään kehitykseen ja energian huoltovarmuuteen, hyvän aluesuunnittelun merkitykseen ja pitkän aikavälin ratkaisuihin kaikille alueille;

29.

pitää välttämättömänä sitä, että kansallisissa toimintasuunnitelmissa saavutetaan energiatehokkuustavoitteet kustannustehokkaasti ja että valtion tuesta saatava lisäarvo taataan;

30.

kehottaa jäsenvaltioita vahvistamaan nykyisissä viranomaisrakenteissa kansalaisyhteyksiä energiatehokkuuden, kyseisen alan parhaiden käytänteiden ja energia- ja ilmastoalalla luotujen kuluttajaoikeuksien yhteydessä;

31.

pitää useiden jäsenvaltioiden nykykäytänteistä poiketen välttämättömänä, että alue- ja paikallishallinnot sekä kansalais- ja työmarkkinajärjestöt osallistuvat merkittävällä tavalla kansallisten toimintasuunnitelmien laatimiseen, jotta toteutus ruohonjuuritasolla on aiempaa tehokkaampaa;

32.

pitää tärkeänä tavoitteena sitä, että kansallisissa toimintasuunnitelmissa kiinnitetään erityistä huomiota energian hintojen noususta aiheutuvaan köyhyyteen ja annetaan takeet köyhyyden uhan alla elävien asianmukaisesta suojaamisesta; katsoo, että energiatehokkuutta koskeva valistus ja tiedottaminen on erittäin tärkeää ja toteutettava viipymättä;

33.

pitää hyvin tärkeänä, että jäsenvaltiot sisällyttävät energiatehokkuutta koskeviin kansallisiin toimintasuunnitelmiinsa asianmukaiset energiansäästöön tarkoitetut rahoitusvälineet direktiivin 2006/32/EY 9 artiklan vaatimusten mukaisesti; katsoo, että rahoitusvälineet olisi suunniteltava siten, että niillä pyritään poistamaan energiatehokkuuden parantamiselle tyypillisiä esteitä, mikä tarkoittaa muun muassa kustannusten ja hyödyn jakamista omistajan ja vuokralaisen kesken sekä pidempiä takaisinmaksuaikoja, joita tarvitaan, kun vanhempia ja vaikeasti hoidettavia kiinteistöjä saatetaan kulloistenkin energiatehokkuusstandardien mukaisiksi;

34.

katsoo, että kansallisissa toimintasuunnitelmissa on korostettava erityisesti sitä, millä tavoin hallitukset aikovat edistää ja tukea pk-yritysten energiatehokkuutta koskevia investointeja; korostaa näin ollen, että nämä asiat olisi otettava erityisesti huomioon kansallisia toimintasuunnitelmia laadittaessa;

35.

pitää valitettavana, että useimmissa jäsenvaltioissa energiatehokkuuteen liittyviin hankkeisiin myönnetyt määrärahat ovat yhä riittämättömiä, ja että rahoituksessa ei oteta riittävästi huomioon alueellisia eroja; kehottaa jäsenvaltioita ja alueita keskittymään innovoivia toimia koskevien toimintaohjelmien täytäntöönpanoon, jotta kyetään kehittämään kustannustehokkaita energiatehokkuusratkaisuja;

36.

korostaa, että nämä toimenpiteet on toteutettava jatkossa tehokkaasti, mihin sisältyy parhaiden käytänteiden ja synergian kehittäminen sekä energiatehokkuusalan hajautuneiden eri toimijoiden tietojenvaihdon ja niiden toiminnan yhteensovittamisen järjestäminen;

37.

korostaa, että vuonna 2011 annettavissa uusissa kansallisissa toimintasuunnitelmissa on oltava kattavampia ja selvempiä sitoumuksia, jotta markkinoilla toimiville saadaan suotuisampi toimintaympäristö ja ennakoitavissa olevat investointiolosuhteet;

38.

korostaa, että yksityiselle sektorille olisi kansallisten toimien tukemana annettava näkyvä rooli uuteen ja kestävään energiateknologiaan liittyvässä sijoitus- ja kehitystoiminnassa ja että sen olisi samalla oltava innovatiivinen ja omaksuttava laajemmin energiatehokkuuteen keskittyvä ajattelutapa;

39.

korostaa EU:n viranomaisten strategista roolia etenkin alueellisella ja paikallisella tasolla sen varmistamisessa, että energiatehokkaat aloitteet saavat tarvittavan kannatuksen toimielimissä direktiivin 2006/32/EY mukaisesti; suosittelee tiedotus- ja valistuskampanjoiden tehostamista, esimerkiksi helppotajuisten energiatehokkuutta osoittavien merkintöjen käyttämistä, energiaan liittyviä kokeiluhankkeita ja alueellisten ja paikallisten viranomaisten alueilla tapahtuvaa koulutusta, joiden tarkoituksena on lisätä kansalaisten tietoisuutta energia-asioista ja muuttaa heidän käyttäytymistään;

40.

kehottaa jäsenvaltioita kehittämään pitkän aikavälin energiatehokkuuskampanjoita, joissa keskitytään sekä julkisten että yksityisten rakennusten energiatehokkuuteen ja kansalaisten saamiseen vakuuttuneiksi siitä, että energiatehokkuus voi tuoda heille todellista säästöä;

41.

kehottaa komissiota laatimaan kaikista toimitetuista ensimmäisen kierroksen suunnitelmista yksityiskohtaisen analyysin, jotta viivästymisien syyt saadaan täydellisesti selville, ja toteuttamaan tiukkoja toimenpiteitä viivästymisiä ja laiminlyöntejä vastaan;

42.

pyytää komissiota tarkastelemaan sekä yhteisön että jäsenvaltioiden tasolla, että kaikki alakohtaiset politiikat ovat yhdenmukaisia energiatehokkuustavoitteiden kanssa, ja pitää tässä yhteydessä välttämättömänä tukijärjestelyjen yksityiskohtaista tarkastelua;

43.

kehottaa komissiota lisäämään merkittävästi rakenne- ja koheesiorahastojen osuutta, joka olisi kohdennettava nykyisten asuntojen energiatehokkuuden parantamiseen Euroopan aluekehitysrahastosta 5. heinäkuuta 2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1080/2006 (16) 7 artiklan mukaisesti, ja edellyttämään, että jäsenvaltiot hyödyntävät tätä mahdollisuutta täysipainoisesti; edellyttää tämän alan toimien tukikelpoisuutta koskevien ehtojen lieventämistä;

44.

kehottaa jäsenvaltioita ja alueita käyttämään erityisesti rakennerahastoja perustaakseen alueilleen Euroopan älykästä energiahuoltoa koskevan vuoden 2008 työohjelman alaiseen yhteiseen toimintaan liittyviä aihepiirikohtaisia verkkoja, joiden avulla jäsenvaltiot ja alueet saavat tietoa siitä, kuinka muut EU:n alueet käyttävät energiaa tehokkaasti, ja voivat hyötyä toistensa energiatehokkuutta koskevasta taitotiedosta ja kokemuksesta;

45.

pyytää komissiota rakennerahastojen seuraavaa ohjelmakautta ajatellen tukemaan energiatehokkuustavoitteita, vahvistamaan mainittuja tavoitteita koskevat ensisijaiset kriteerit sekä tukemaan sellaisten konkreettisten toimenpiteiden toteuttamista ja tekniikoiden käyttöä, joilla voidaan säästää energiaa ja edistää sen tehokasta käyttöä, mukaan lukien kumppanuuksien edistäminen erilaisissa hankkeissa, kuten rakennusten kunnostamisessa, katuvalaistuksen nykyaikaistamisessa, liikenteen ympäristöystävällisyyden lisäämisessä, kaukolämpöjärjestelmien nykyaikaistamisessa sekä sähkön ja lämmön tuotannossa;

46.

pyytää komissiota toteuttamaan tarvittavia toimia sen varmistamiseksi, että jäsenvaltioiden institutionaaliset valmiudet ovat riittävät energiatehokkuuden kansallisten toimintasuunnitelmien valmistelemiseen ja toteuttamiseen, mihin sisältyy yksittäisten toimien, kuten rakennusten energiatodistuksista aiheutuvia velvoitteita koskevien toimien, virallinen seuranta ja laadunvalvonta, ja tukemaan energiatehokkuutta koskevaa neuvontaa ja julkisia koulutusohjelmia; kehottaa komissiota luomaan julkisen tietokannan jäsenvaltioiden energiatehokkuustoimista ja/tai niiden soveltamisen kriittisistä osatekijöistä;

47.

kehottaa komissiota laatimaan vähimmäisvaatimukset energiatehokkuuden kansallisten toimintasuunnitelmien yhdenmukaistettua mallia, menettelyjä ja arviointiprosessia varten; toteaa, että tämä vähentää jäsenvaltioiden hallinnollista rasitusta ja varmistaa sen, että energiatehokkuuden kansalliset toimintasuunnitelmat ovat vankalla pohjalla ja että ne mahdollistavat vertailevan analysoinnin; katsoo, että mainitun yhdenmukaistetun mallin ja metodologian mukaisesti olisi vaadittava alakohtaisia lukuja ja että niiden mukaisesti on erotettava selvästi toisistaan jäsenvaltioiden aikaisemmin toteuttamat energiatehokkuustoimet ja uudet, ylimääräiset toimet; muistuttaa uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämistä koskevan direktiiviehdotuksen vastaavista säännöksistä; korostaa, että se, että komissio tarkastaa ja tarvittaessa hylkää kansalliset toimintasuunnitelmat niiden komissiolle toimittamisen yhteydessä, varmistaa täytäntöönpanon laadun parantamisen myöhemmissä vaiheissa; edellyttää kansallisten toimintasuunnitelmien ja ilmastonmuutostavoitteisiin kytkeytyvien, eri lainsäädäntövälineiden mukaisten selontekojen yhteensovittamista; kehottaa komissiota tarkastamaan energiatehokkuuden kansalliset toimintasuunnitelmat verraten niitä muihin vastaaviin kansallisiin toimintasuunnitelmiin, kuten Kioton pöytäkirjan yhteydessä toimitettuihin kansallisiin selontekoihin ja rakennerahastojen kansallista strategista viitekehystä koskeviin asiakirjoihin;

48.

kehottaa komissiota kehittämään yhteiset periaatteet menetelmille, joilla energiasäästöjä mitataan siten, että toissijaisuusperiaate otetaan asianmukaisesti huomioon; katsoo, että energiatehokkuuden kohentamistoimista aiheutuvien energiasäästöjen määrän selvittäminen ja todentaminen kuuluu direktiivin 2006/32/EY soveltamisalaan ja että se palvelee myös vuodelle 2020 asetetun 20 prosentin energiansäästötavoitteen ja muiden tulevien energiasäästötavoitteiden saavuttamisen mittaamista;

49.

vaatii komissiota varmistamaan, että energiatehokkuuden kansallisissa toimintasuunnitelmissa sovelletaan selvää ja yhdenmukaista lähestymistapaa ja että direktiivin 2002/91/EY ja sen mahdollisten tulevien uudelleenlaadittujen toisintojen vaatimukset sisällytetään täysimääräisinä energiatehokkuuden kansallisiin toimintasuunnitelmiin, jotta niissä ehdotettaisiin toimia, jotka aidosti täydentävät jo voimassaolevan kansallisen lainsäädännön tai yhteisön lainsäädännön mukaista energiatehokkuuden parantamista;

50.

kehottaa komissiota vaatimaan, että energiatehokkuuden kansallisissa toimintasuunnitelmissa on ilmaistava selkeästi, millä tavoin direktiivissä 2006/32/EY julkiselle sektorille asetettu velvollisuus näyttää esimerkkiä on tarkoitus täyttää, ja tekemään tarvittaessa ehdotus yhteisön säädökseksi, jolla varmistettaisiin julkisen sektorin johtava asema energiatehokkuutta koskevissa investoinneissa;

51.

pyytää komissiota kartoittamaan tapoja, joilla julkisia hankintoja koskevia menettelyjä voidaan vahvistaa energiatehokkuutta koskevilla ehdoilla siten, että julkisissa sopimuksissa etusija annetaan ”vihreille” tuotteille, mukaan lukien energiatehokkuusstandardien pakollinen soveltaminen ja energian elinkaarikustannusten pakollinen sisällyttäminen investointiarvioihin, ja korostaa, että joka tason viranomaisten olisi näytettävä menettelyissään esimerkkiä ympäristöystävällisten julkisten hankintojen täytäntöönpanosta;

52.

kehottaa komissiota tarkastelemaan tutkimukseen ja kehittämiseen kohdennettuja yhteisöjen määrärahoja, jotta energiatehokkuuden parantamiseen osoitettuja määrärahoja voidaan lisätä seuraavassa rahoituskehyksessä;

53.

katsoo, että komission on kannustettava jäsenvaltioita, jotka eivät ole vielä tehneet päätöstä kansallisesta energiatehokkuussuunnitelmastaan, panemaan täytäntöön alalla tehdyt päätökset;

54.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle sekä jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille.

25.3.2010   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 76/38

A.

ottaa huomioon, että komissio on neljännestä puiteohjelmasta alkaen pyrkinyt kannustamaan eurooppalaista kalastuksen ja vesiviljelyn tutkimusta yhteisen kalastuspolitiikan tukemiseksi,

B.

ottaa huomioon, että seitsemännessä puiteohjelmassa kaikki kalastuksen ja vesiviljelyn tutkimus sisältyy maatalouden tutkimusta koskevaan laajaan kokonaisuuteen (aihealue 2), kun taas meritieteet ja rannikkoalueiden hoito on sisällytetty ympäristötieteisiin,

C.

katsoo, että Yhdistyneiden Kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) laatimissa vastuullisen kalastuksen toimintasäännöissä sekä sopimuksessa hajallaan olevien kalakantojen ja laajasti vaeltavien kalakantojen säilyttämistä ja hoitoa koskevien Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimuksen määräysten täytäntöönpanosta korostetaan, että on tarpeen kehittää tutkimusta ja tietojen keruuta alaa koskevien tieteellisten tietojen parantamiseksi,

D.

katsoo, että yhteinen kalastuspolitiikka kuuluu niihin yhteisön politiikan aloihin, jotka ovat kaikkein riippuvaisimpia tieteellisestä tutkimuksesta, ja että tämän politiikan puitteissa toteutettujen toimenpiteiden uskottavuus edellyttää korkeatasoisia tieteellisiä tietoja,

E.

ottaa huomioon, että yhteinen kalastuspolitiikka pohjautuu hyvän hallintotavan periaatteisiin, joiden mukaan päätöksenteon on perustuttava moitteettomille tieteellisille lausunnoille ja tuotettava oikea-aikaisia tuloksia,

F.

katsoo, että kiintiöt on asetettava ja kestävä enimmäistuotto on määriteltävä tieteellisten tietojen pohjalta,

G.

ottaa huomioon, että kalastajien ja tutkijoiden arviot meren ja kalakantojen tilasta poikkeavat usein toisistaan,

H.

ottaa huomioon, että strategiassa merien ja merenkulkualan tutkimusta varten todetaan, että on tärkeää jatkaa toimia merentutkimuksen ja merenkulkualan tutkimuksen eri osa-alueilla, mutta siinä myös keskitytään parantamaan vuorovaikutusta merentutkimuksen ja merenkulkualan tutkimuksen välillä sen sijaan, että siinä keskityttäisiin jo vakiintuneisiin tutkimusaloihin,

I.

katsoo, että syrjäisimmillä alueilla olevat osaamiskeskukset ovat etuoikeutettuja Euroopan meriympäristön seurantakeskuksia merien ja merenkulkualan tutkimusstrategian puitteissa,

J.

katsoo, että yhteisen kalastuspolitiikan tuleva uudelleentarkastelu, jossa asetetaan etusijalle alueellinen ja ekosysteemeihin pohjautuva hallinta, edellyttää tieteellisten tietojen muodostamaa vankkaa perustaa,

1.

katsoo, että tutkimuspolitiikassa on tarpeen kiinnittää entistä enemmän huomiota kalastuksen ja vesiviljelyn erityisongelmiin, koska tällä alalla on unionissa taloudellista, sosiaalista ja poliittista merkitystä;

2.

on tyytyväinen siihen, että komissio on strategiassaan merien ja merenkulkualan tutkimusta varten pyrkinyt ohjaamaan uudelleen resursseja merentutkimuksen ja merenkulkualan tutkimuksen integroinnin parantamiseksi;

3.

muistuttaa komissiolle, että sillä on asetuksen (EY) N:o 2371/2002 mukaisesti oikeudellinen velvoite perustaa yhteistä kalastuspolitiikkaa koskevat ehdotuksensa ”moitteettomiin tieteellisiin lausuntoihin ja ennalta varautumisen periaatteeseen”; kehottaa komissiota korostamaan ja tuomaan esiin meren ja kalakantojen tilaa koskevan tieteellisen tutkimuksen merkitystä;

4.

on huolissaan seitsemännen puiteohjelman aihealueiden uudelleenjärjestelystä, jonka takia kalantuotannon tutkimus on erotettu kalastuksesta ja meriekologiasta, vaikka yhteisen kalastuspolitiikan selkeä suunnanmuutos kohti ekosysteemiperustaista lähestymistapaa edellyttäisi integroinnin lisäämistä;

5.

pitää valitettavana, ettei seitsemännessä puiteohjelmassa pidetä kalastusta eikä vesiviljelyä erityisinä toimintalinjoina ja että siinä vain viitataan aihealueeseen 2 ”Elintarvikkeet, maatalous, kalastus ja bioteknologia”, joka voisi hyvin laajasti ymmärrettynä kattaa kalastusta koskevan tutkimuksen; huomauttaa, että sama pätee aihealueeseen 6 ”Ympäristö (mukaan luettuna ilmastonmuutos)”;

6.

pyytää komissiota tarkistamaan seitsemättä puiteohjelmaa vuodeksi 2010 suunnitellun väliarvioinnin yhteydessä siten, että se ottaa huomioon tämän päätöslauselman ja kiinnittää entistä enemmän huomiota kalastuksen ja vesiviljelyn erityisongelmiin;

7.

on vakuuttunut siitä, että niin poliittiset päättäjät kuin kalatalousalan toimijatkin tarvitsevat pikaisesti entistä käytännöllisempää tutkimusta ja että seitsemännen puiteohjelman keston vuoksi on ensiarvoisen tärkeää sisällyttää siihen tavoitteita, jotka on saavutettava;

8.

katsoo, että kalastusta ja vesiviljelyä koskevien erityisten toimintalinjojen puuttuminen seitsemännestä puiteohjelmasta tarkoittaa, ettei näillä aloilla valmistella riittävää määrää tutkimushankkeita, ja että se siten heikentää valittujen hankkeiden kiinnostavuutta ja merkitystä;

9.

korostaa, että yhteisen kalastuspolitiikan tehokkaan soveltamisen varmistamiseksi on tarpeen perustaa soveltavan tutkimuksen erityisohjelmia ja varmistaa niiden rahoitus osoittamalla niihin riittävästi määrärahoja; katsoo sen vuoksi, että seitsemänteen puiteohjelmaan on sisällytettävä asiaankuuluva jakoperuste;

10.

pyytää komissiota käyttämään seitsemännestä puiteohjelmasta soveltavaan tutkimukseen yhteisen kalastuspolitiikan alalla myönnettävää rahoitusta siten, että sillä tuetaan eri jäsenvaltioiden tutkimustoimien välistä synergiaa ja saadaan aikaan kriittinen massa, jota suuriin monialaisiin merentutkimushaasteisiin vastaaminen edellyttää;

11.

suosittaa, että tieteellisessä merentutkimuksessa asetettaisiin etusijalle paitsi tutkimus, jonka tarkoituksena on selvittää elollisten vesiluonnonvarojen tila, myös ekosysteemiset, kaupalliset, taloudelliset ja sosiaaliset näkökohdat, jotka ovat ratkaisevassa asemassa kalastuksenhoidossa ja siten olennaisia;

12.

katsoo, että etenkin kalastuksessa ja vesiviljelyssä on asetettava etusijalle soveltava tutkimus, jonka perimmäisenä tavoitteena on oltava lainsäädännön perustana olevien tieteellisten tietojen ja kalastuksenhoidon parantaminen, erityisesti suurimmassa biologisessa vaarassa olevien lajien elvytyssuunnitelmien osalta;

13.

toteaa, että kalastajien ja tutkijoiden välillä on lyhyellä aikavälillä ilmeinen eturistiriita, kun taas pitkän aikavälin tavoitteet ovat yhteensopivampia; katsoo, että kestävän kalastuspolitiikan on perustuttava yhteisymmärrykseen meren tilasta; kehottaa komissiota parantamaan kalastajien ja tutkijoiden välistä yhteistyötä;

14.

pyytää komissiota ja jäsenvaltioita tähdentämään ja toteamaan selvästi kalastajille, että oletettuja lyhyen aikavälin taloudellisia menetyksiä arvioitaessa on heidän etunsa mukaista ottaa huomioon keskipitkällä tai pitkällä aikavälillä odotettavissa olevat taloudelliset hyödyt;

15.

korostaa, että nuorten tutkijoiden kato kalastusta koskevassa soveltavassa tutkimuksessa on huolestuttava ongelma, joka liittyy siihen, ettei tällainen ammattiura juuri houkuttele verrattuna perustutkimukseen ja muihin tieteenaloihin;

16.

korostaa, että tätä tieteenhaaraa varten yliopistoihin on tarpeen luoda uudelleen kiinnostavia ja palkitsevia uramahdollisuuksia, joista voidaan edetä hyväpalkkaiselle ammattiuralle;

17.

tukee koulutuspolitiikkaa, jossa nuoria tutkijoita kannustetaan entistä enemmän valitsemaan kalastusta koskeva soveltava tutkimus perustutkimuksen sijasta;

18.

kehottaa komissiota edistämään sellaisen pysyvän eurooppalaisen verkoston perustamista, joka perustuu jäsenvaltioissa jo olemassa olevaan fyysiseen infrastruktuuriin ja jonka tarkoituksena on havainnoida meriympäristöä ja kerätä sitä koskevia tietoja, sillä tämä helpottaisi tietojen vaihtoa alan toimijoiden ja tutkimuslaitosten välillä sekä pitäisi Euroopan unionin kärkiasemassa; kehottaa komissiota ottamaan erityisesti huomioon tässä verkostossa syrjäisimmillä alueilla olevat tutkimuskeskukset;

19.

palauttaa mieliin, että on tarpeen yhdenmukaistaa jäsenvaltioissa käytettyjä erilaisia soveltavan tutkimuksen malleja, jolloin tuloksia voidaan entistä paremmin vertailla ja tietojen yhdistäminen helpottuu;

20.

pyytää komissiota kannustamaan tiedeyhteisöä, jotta se kehittäisi edelleen yhteisiä metodologiasääntöjä elollisten vesiluonnonvarojen tutkimukseen ja tehostaisi yhteistyötä kansallisten tutkimuslaitosten välillä;

21.

pyytää komissiota kokoamaan erityistietoja tutkijoiden ja kalastajien välisen vuoropuhelun nykytilasta eri jäsenvaltioissa ja selvittämään parhaat käytännöt;

22.

korostaa, että alueellisilla neuvoa-antavilla toimikunnilla on tärkeä tehtävä soveltavassa tutkimuksessa, ja pyytää sen vuoksi, että tutkijat voivat olla tällaisten elinten täysivaltaisia jäseniä;

23.

panee huolestuneena merkille, että kokonaissumma, jonka jäsenvaltiot käyttävät kalatalousalaa koskevien tietojen keräämiseen, on pienentynyt jatkuvasti vuodesta 2006 lähtien;

24.

pyytää komissiota ja jäsenvaltioita osoittamaan EU:n talousarviossa saatavilla olevia määrärahoja, erityisesti budjettikohdan 11 07 02 ”Tuki kalavarojen hoitoon (tieteellisten lausuntojen parantaminen)” määrärahoja, kalatalousalan tietojen keruuseen;

25.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle sekä jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille.

25.3.2010   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 76/42

A.

ottaa huomioon, että Euroopan unionin kansalaisten oikeus sijoittautua mihin tahansa tai tarjota palvelujaan missä tahansa unionin alueella kuuluu yhteismarkkinoiden perusvapauksiin, joihin sisältyy oikeus harjoittaa ammattia itsenäisenä ammatinharjoittajana tai palkattuna työntekijänä muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa he ovat hankkineet ammattipätevyytensä,

B.

ottaa huomioon, että perustamissopimuksen 3 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan yhteisön toimintaan kuuluu, että jäsenvaltioiden väliltä poistetaan henkilöiden ja palvelujen vapaata liikkuvuutta rajoittavat esteet,

C.

katsoo, että henkilöiden ja palvelujen suurempi liikkuvuus jäsenvaltioiden ja alueiden välillä on välttämätön osa Lissabonin kasvuun ja työllisyyteen tähtäävää strategiaa ja voi lisätä tuottavuutta tuomalla uusia näkökulmia, ajatuksia ja taitoja,

D.

ottaa huomioon, että Euroopan unionissa liikkuvuus on edelleen vähäistä; ainoastaan 4 prosenttia työvoimasta on koskaan asunut tai työskennellyt toisessa jäsenvaltiossa, ja noin 2 prosenttia asuu ja työskentelee tällä hetkellä toisessa jäsenvaltiossa (7),

E.

ottaa huomioon, että henkilöt, jotka haluavat työskennellä toisessa jäsenvaltiossa kohtaavat edelleen suuria esteitä, ja että SOLVIT-verkostoon vuonna 2007 saapuneista valituksista 20 prosenttia koski säännellyn ammatin harjoittamista varten edellytetyn ammattipätevyyden tunnustamista,

F.

ottaa huomioon, että komissio on käynnistänyt komission perustamissopimuksen 226 artiklan mukaisen rikkomismenettelyn useita jäsenvaltioita vastaan, koska ne eivät ole ilmoittaneet sille, mihin toimenpiteisiin on ryhdytty direktiivin 2005/36/EY saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä,

G.

ottaa huomioon, että direktiivin 2005/36/EY johdanto-osan 32 kappaleessa todetaan, että ”ammattihenkilöiden vapaata liikkuvuutta voisi helpottaa se, että ammattiyhdistykset ja -järjestöt ottaisivat käyttöön Euroopan tason ammattikortin, jolloin erityisesti tiedonvaihto vastaanottavan jäsenvaltion ja kotijäsenvaltionvälillä nopeutuisi. Ammattikortin olisi mahdollistettavaeri jäsenvaltioihin sijoittautuvien ammattihenkilöidenuran seuranta. Kortti voisi tietosuojasäännöksiä tarkasti noudattaen sisältää tiedot henkilön ammattipätevyydestä (yliopisto tai laitokset, joissa tämä on opiskellut, hankittu pätevyys, ammattikokemus), henkilön laillisesta sijoittautumisesta, hänelle mahdollisesti langetetuista ammatin harjoittamiseen liittyvistä rangaistuksista ja tiedot vastaavasta toimivaltaisesta viranomaisesta”,

H.

ottaa huomioon, että parlamentti kehotti edellä mainitussa päätöslauselmassaan terveyspalvelujen poistamisesta sisämarkkinoilla tarjottavia palveluja koskevasta direktiivistä ”luomaan eurooppalaisen kortin, jossa olisi tietoa terveydenhuollon ammattilaisten pätevyydestä, ja antamaan nämä tiedot potilaiden saataville”,

1.

kannustaa kaikkiin sellaisiin aloitteisiin, joiden tarkoituksena on helpottaa rajat ylittävää liikkuvuutta, joka edistää palvelu- ja työmarkkinoiden tehokasta toimintaa ja vahvistaa talouskasvua Euroopan yhteisössä;

2.

korostaa Euroopan unionin vastuuta maantieteellisen ja ammatillisen liikkuvuuden helpottamisesta avoimuuden lisäämisen kautta, tutkintojen tunnustamisesta ja vastaavuudesta sekä potilaiden ja kuluttajien turvallisuuden takaamisesta;

3.

korostaa kuitenkin, että komission olisi ryhdyttävä tehokkaammin koordinoimaan yhteisesti ammattityöntekijöiden liikkuvuuden helpottamiseen ja lisäämiseen tähtääviä aloitteita jäsenvaltioiden välillä, joita ovat esimerkiksi EUROPASS (eurooppalainen ansioluettelo), EURES (työnvälitysportaali) sekä eurooppalainen tutkintojen viitekehys (EQF), jäsenvaltioiden välillä samoin kuin näitä kysymyksiä käsittelevien yhteisön rahoittamien tai osarahoittamien verkostojen välillä (esimerkiksi SOLVIT, IMI, EUROGUIDANCE ja ENIC/NARIC);

4.

korostaa, että vastuu sisämarkkinoiden liikkuvuuden helpottamisesta ja parantamisesta kuuluu osaltaan myös kansalaisyhteiskunnalle, kuten työnantajille, liitoille, ammattijärjestöille ja asiasta vastaaville viranomaisille;

5.

vaatii niitä jäsenvaltioita, jotka eivät ole vielä saattaneet direktiiviä 2005/36/EY osaksi kansallista lainsäädäntöään, minkä olisi pitänyt tapahtua 20. lokakuuta 2007 mennessä, saattamaan tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan;

6.

kehottaa komissiota ryhtymään toimenpiteisiin niitä jäsenvaltioita vastaan, jotka eivät vielä ole saattaneet direktiiviä 2005/36/EY osaksi kansallisia lainsäädäntöjään;

7.

kehottaa komissiota arvioimaan direktiivin 2005/36/EY 7 artiklan soveltamisen vaikutukset liikkuvuuteen kertomuksessaan, jonka se laatii kyseisen direktiivin 60 artiklan 2 kohdan mukaisesti;

8.

vaatii jäsenvaltioita yhdenmukaistamaan tutkintojen ja pätevyyden tunnustamista, yksinkertaistamaan tähän liittyviä hallinnollisia prosesseja ja pienentämään ammattityöntekijöille koituvia kuluja;

9.

katsoo, että eurooppalaisen ammattikortin tuoma lisäarvo sekä jo käynnissä olevat, liikkuvuuden helpottamiseen ja lisäämiseen tähtäävät toimet on vakiinnutettava koskemaan useimpia ammatteja;

10.

toteaa, että joillakin säännellyillä ja yhdenmukaistetuilla ammattialoilla, esim. asianajajat ja terveydenhuollon ammattilaiset, eurooppalainen ammattikortti on jo voimassa tai kehitettävänä, mutta toisilla vähemmän tai ei lainkaan säännellyillä ammattialoilla ammattikorttien käyttöönotto näyttää vaikealta, koska sääntely vaihtelee jäsenvaltioittain ja tutkintotiedot on ensin tarkistettava ja tunnustettava vastavuoroisesti;

11.

korostaa, että eurooppalainen ammattikortti voisi tarjota etua myös sääntelemättömille ja yhdenmukaistamattomille ammateille, koska sillä olisi tiedottava rooli erityisesti työnantajien ja kuluttajien kannalta useimpien vapaiden ammattien tapauksessa;

12.

kehottaa komissiota arvioimaan ammattikorttien kehittämiseen liittyviä eri aloitteita ja antamaan parlamentille niistä kattavan selvityksen;

13.

pyytää komissiota tutkimaan nämä aloitteet, jotta nähtäisiin, voisiko eurooppalainen ammattikortti muiden toimien ohella

katsoo, että mahdollisiin julkisiin jatkotoimenpiteisiin tulee sisällyttää tarkoin määritelty kuvaus siitä, minkä tyyppiset ammatit ja mitkä erityiset tarpeet kortin halutaan kattavan;

14.

katsoo, että jos ammattikortin kehittämiselle on riittävä tarve, sen on oltava niin yksinkertainen, helppo ja joustava kuin mahdollista ja vältettävä kaikki uudet byrokraattiset rasitukset, ja sen on pystyttävä luomaan tiettyjen ammattialan tutkintojen ”yhteinen kieli”;

15.

huomauttaa, että eurooppalainen ammattikortti ei saisi aiheuttaa kielteisiä vaikutuksia rajat ylittävälle liikkuvuudelle ja että korttia olisi käytettävä ainoastaan todistuksena muutto-oikeudesta eikä tällaisen liikkumisen ehtona; painottaa, ettei mitään tiettyjä ryhmiä saisi kieltää tarjoamasta palveluitaan muissa jäsenvaltioissa eikä kortti saa luoda uusia esteitä etenkään harvempia tai vähemmän täsmällisiä tutkintoja suorittaneille;

16.

korostaa, että yhden tai useamman eurooppalaisen ammattikortin käytössä on otettava huomioon monimuotoisuutta koskevat näkökohdat, muun muassa siten, että kyetään mukautumaan eri ammattien tai eri jäsenvaltioiden välisiin eroihin; katsoo, että ammattikuntien tulisi itse rahoittaa eurooppalaisen ammattikortin kehittäminen ja toteutus, jos tätä pidetään tarkoituksenmukaisena;

17.

korostaa, että jos kyseisellä ammattiryhmällä jo on kansallinen ammattikortti, olisi käytännön syistä suotavaa sisällyttää kansallisen kortin toiminnot eurooppalaiseen ammattikorttiin;

18.

korostaa, että eurooppalaisen ammattikortin tietojen olisi oltava luotettavia sekä toimivaltaisten kansallisten viranomaisten vahvistamia ja päivittämiä; katsoo, että tarvittaessa EUROPASS-ansioluetteloiden sisältämät tiedot voitaisiin myös sisällyttää eurooppalaiseen ammattikorttiin;

19.

korostaa, että korttiin sisältyvien tietojen käytössä olisi noudatettava korkeimpia mahdollisia yksityisyydensuojanormeja;

20.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.

25.3.2010   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 76/46

A.

katsoo, että päätavoitteena on oltava biologisen monimuotoisuuden, myös lajien suojelu,

B.

katsoo, että eläinten hyvinvointi on otettava aina huomioon,

C.

toteaa, että kyse on kuitenkin myös elintarvikehuollon turvaamisesta erityisesti yhteisöissä, jotka ovat perinteisesti harjoittaneet valaanpyyntiä,

D.

ottaa huomioon, että kaikkien valaslajien ”tahallinen häiritseminen, kiinniotto ja tappaminen” yhteisön vesillä on kielletty luontotyyppidirektiivillä,

E.

ottaa huomioon, että lähes joka neljännen valaslajin katsotaan nykyään olevan vaarassa ja että yhdeksän lajia on luokiteltu joko uhanalaiseksi tai erittäin uhanalaiseksi ja että useiden lajien ja populaatioiden tila on epäselvä,

F.

toteaa, että vaikka jotkut valaspopulaatiot ovat elpyneet jossakin määrin moratorion käyttöönoton jälkeen, toiset eivät, ja niiden kykyä sopeutua muuttuvin ilmasto-olosuhteisiin ei tiedetä,

G.

toteaa, että moratorion oli alun perin tarkoitus kestää vain kunnes saadaan luotua asianmukainen hallinnointijärjestelmä ja jotta harventuneille kannoille voitaisiin antaa riittävästi aikaa toipua,

H.

ottaa huomioon, että kaikki IWC-jäsenet eivät hyväksy moratoriota,

I.

ottaa huomioon, että moratorio ei koske valaiden tappamista tieteellisiin tarkoituksiin,

J.

toteaa, että valaita on moratorion käyttöönoton jälkeen tapettu erikoisluvalla aiempaa enemmän,

K.

toteaa, että sekä IWC (yli 30 päätöslauselmassaan) että joukko kansalaisjärjestöjä ja muita elimiä ovat esittäneet vakavan huolensa, että nykyinen valaanpyynnin erikoislupa on kaupallista valaanpyyntiä koskevan moratorion hengen vastainen (IWC 2003-2); katsoo, että tällaisesta valaanpyynnistä saatua lihaa ei pitäisi käyttää kaupallisiin tarkoituksiin,

L.

katsoo, että viimeaikaisista parannuksista huolimatta valaiden tappamismenetelmät eivät edelleenkään täytä haluttuja normeja,

M.

toteaa, että valaiden uhkana ei ole vain valaanpyynti, vaan uhkia ovat myös muun muassa ilmastonmuutos, merten saastuminen, laivaliikenne, pyyntivälineet ja kaikuluotaimet,

N.

ottaa huomioon, että edellä mainittu neuvoston päätös perustuu pelkästään EY:n perustamissopimuksen 175 artiklaan, ja siinä viitataan ainoastaan edellä mainittuun, kesäkuussa 2008 Santiagossa Chilessä pidettyyn IWC-kokoukseen,

1.

pitää erittäin tervetulleena valaanpyyntiin liittyvistä yhteisön toimista annettua edellä mainittua komission tiedonantoa, joka hyväksyttiin määräenemmistöllä neuvostossa, ja tukee kaupallista valaanpyyntiä koskevan yleisen moratorion ja valastuotteiden kansainvälistä kauppaa koskevan kiellon säilyttämistä; pyrkii lopettamaan ”tieteellisen valaanpyynnin” ja kannattaa merkittävien valtameri- ja merialueiden nimeämistä valaiden suojelualueiksi, joilla kaikenlainen valaanpyynti on kielletty toistaiseksi;

2.

kehottaa neuvostoa hyväksymään uuden yhteisen kannan EY:n perustamissopimuksen 37 ja 175 artiklan perusteella,

3.

katsoo, että valaiden ja muiden valaansukuisten eläinten suojelu riippuu loppujen lopuksi siitä, että kehitetään toimenpiteitä, joista tehdään riittävän kattava sopimus, joka pannaan tehokkaasti täytäntöön;

4.

kehottaa neuvostoa, komissiota ja työryhmään osallistuvia jäsenvaltioita pyrkimään tällaisen sopimuksen aikaansaamiseen;

5.

katsoo, että työryhmässä käytävien keskustelujen olisi oltava mahdollisimman avoimia;

6.

toivoo, että työryhmä käsittelee valaiden tappamista tieteellisiin tarkoituksiin, jotta siitä päästäisiin eroon;

7.

hyväksyy rajoitetun valaanpyynnin sitä perinteisesti harjoittavien toimesta toimeentulon turvaamiseksi, mutta korostaa, että on tutkittava tieteellisesti inhimillisiä tappamismenetelmiä ja niiden käyttöä;

8.

kehottaa harjoittamaan tällaista pyyntiä vain selkein kiintiöin, jotka perustuvat IWC:n tiedekomitealta saatuun näyttöön, valvomaan sitä tarkasti ja pitämään siitä tyhjentävällä tavalla kirjaa ja ilmoittamaan siitä IWC:lle;

9.

kehottaa myös perustamaan eri puolille maailmaa sopiviin paikkoihin lisää suojeltuja merialueita, joissa valaat saavat erityissuojelua;

10.

huomauttaa, että EU:n luontotyyppidirektiivissä, jossa määritellään valaita (ja delfiinejä) koskeva yhteisön kanta, ei sallittaisi kaupallisen valaanpyynnin jatkamista minkään valaskannan osalta EU:n vesillä;

11.

kiinnittää huomiota tarpeeseen käyttää entistä valikoivampia pyydyksiä, jotta vältetään muista lajeista, etenkin valaista, muodostuvat sivusaaliit;

12.

katsoo, että kaupallisen valaanpyynnin murheellinen historia sekä valaskantoihin nykyisin kohdistuvat lukuisat uhkat (mukaan luettuina muun muassa tahattomat saaliit kalastustoiminnassa, yhteentörmäykset alusten kanssa, maailmanlaajuinen ilmastonmuutos ja valtamerten melusaaste) edellyttävät, että EU edistää kansainvälisillä foorumeilla koordinoidusti ja johdonmukaisesti valaiden suojelun mahdollisimman korkeaa tasoa maailmanlaajuisesti;

13.

kehottaa lisäksi torjumaan tällaisten suojeltujen alueiden ulkopuolella ilmastonmuutoksen, merten saastumisen, laivaliikenteen, pyyntivälineiden, ihmisten aiheuttamien valtameren äänten (kaikuluotain, seismiset tutkimukset ja alusten melu mukaan luettuina) ja muiden tekijöiden valaseläinpopulaatioille aiheuttamia uhkia;

14.

katsoo, että komission olisi maailmanlaajuisia toimia odoteltaessa esitettävä uusia ehdotuksia tällaisten uhkien torjumiseksi yhteisön vesillä ja yhteisön alusten osalta;

15.

katsoo, että komission olisi määriteltävä ”valaiden tarkkailua” koskeva tarkistettu sääntelykehys, jolla puolustetaan taloudellisia ja sosiaalisia etuja tätä toimintaa harjoittavilla rannikkoalueilla niiden viimeaikainen kehitys huomioon ottaen;

16.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle, jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille, kansainväliselle valaanpyyntikomissiolle, alueellisille neuvoa-antaville toimikunnille, neuvoa-antavalle kalatalous- ja vesiviljelykomitealle ja alueellisille kalastuksenhoitojärjestöille, joiden jäsen Euroopan unioni on.

25.3.2010   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 76/49

A.

katsoo, että audiovisuaaliala osallistuu vahvasti eurooppalaisen luovuus- ja tietotalouden edistämiseen ja että sillä on keskeinen merkitys kulttuurisen monimuotoisuuden ja moniarvoisuuden edistäjänä Euroopan unionissa,

B.

katsoo, että tietoyhteiskunnan palvelujen ja mediapalvelujen, verkkojen ja laitteiden lähentyminen asettaa monilla aloilla uusia haasteita, jotka liittyvät olemassa olevan lainsäädännön mukauttamiseen siihen liittyviin oikeuksiin ja velvollisuuksiin, sekä tarjoaa lukuisia uusia mahdollisuuksia,

C.

katsoo, että Euroopan audiovisuaalialaa koskevan luotettavan ja vertailukelpoisen tiedon avoimuus ja saatavuus voivat parantaa alan toimijoiden, erityisesti pk-yritysten, kilpailukykyä lisäämällä tietoisuutta alan mahdollisuuksista sekä tuoda etuja käyttäjille,

D.

katsoo, että Euroopan audiovisuaalinen observatorio (jäljempänä observatorio) edistää näin Euroopan audiovisuaalialan kilpailukykyä keräämällä ja levittämällä alaa koskevaa yksityiskohtaista tietoa,

E.

ottaa huomioon, että observatorio tarjoaa laajan valikoiman tuotteita, kuten verkkopalveluja, julkaisuja ja tietokantoja, jotka ovat osoittautuneet arvokkaiksi sekä teollisuudelle että poliittisille päättäjille niin kansallisella kuin yhteisön tasolla,

F.

katsoo, että yhteisön toimet audiovisuaalialan kilpailukyvyn tukemisessa edistävät Lissabonin strategiassa asetettujen tavoitteiden saavuttamista,

1.

on tietoinen siitä, että observatorio on ainoa yleiseurooppalainen julkinen palveluorganisaatio, jonka tehtävänä on kerätä ja jakaa Euroopan audiovisuaalialaa koskevaa tietoa ja jolla on äärimmäisen tärkeä rooli yksityiskohtaisen tiedon välittäjänä sekä alan julkisille että yksityisille elimille;

2.

korostaa, että tietoyhteiskunnan palvelujen ja mediapalvelujen, verkkojen ja laitteiden lähentyminen on nostanut audiovisuaalialan tutkimuksen saralla esiin uusia haasteita, minkä tulisi heijastua observatorion toimintaan;

3.

toistaa, että multimedialla ja uudella teknologialla on tulevaisuuden audiovisuaalialalla yhä merkittävämpi rooli ja että pysyäkseen alalla tärkeänä toimijana observatorion tulee vastaisuudessa vahvistaa kykyään seurata tätä kehitystä;

4.

korostaa, että observatoriolla tulee olla jatkossakin tavoitteidensa toteuttamiseen tarvittavat voimavarat, joiden avulla se voi pysyä tehokkaasti ajan tasalla multimedian ja uuden teknologian kehityksen suhteen;

5.

kehottaa observatoriota tässä suhteessa laajentamaan toimiaan siten, että ne kattaisivat erityisesti viestinten lähentymisen ja uusien kehitysaskelten mukanaan tuomat haasteet, ja kiinnittämään erityistä huomiota elokuva-alan ja audiovisuaalialan digitalisoitumisella yleisesti olevien vaikutusten arviointiin sekä verkossa tarjottavien audiovisuaalisten palvelujen, mobiilitelevision ja videopelien analysointiin;

6.

korostaa, että lisäarvon takaamiseksi audiovisuaalisten medioiden alalla on tärkeää ylläpitää yhteyksiä ja huolehtia koordinoinnista kansallisten sääntelyelinten ja sidosryhmien kanssa;

7.

pitää observatorion tekijänoikeuksia ja muita vastaavia oikeuksia käsittelevää julkaisua tervetulleena ja ehdottaa, että observatorio käsittelisi näitä kysymyksiä järjestelmällisesti ja sisällyttäisi käsittelemiinsä aiheisiin myös vero- ja työlainsäädännön Euroopan audiovisuaalialalla mahdollisuuksien mukaan kulttuurillista monimuotoisuutta koskevaa Unescon yleissopimusta (4) noudattaen;

8.

kehottaa observatoriota asiantuntijaelimenä tekemään ehdotuksia ja esittämään toimintavaihtoehtoja, joille Euroopan yhteinen toiminta voisi pohjautua, ottaen huomioon audiovisuaalisten medioiden alan parhaat käytännöt, joita noudatetaan muualla maailmassa, missä kehitys on vastaavaa (kuten Aasiassa tai Pohjois-Amerikassa);

9.

pitää tervetulleena observatorion tutkimusta kolmansista maista tulevien audiovisuaalisten teosten merkityksestä Euroopan markkinoilla ja suosittelee analyysiä, jolla kehitetään malleja kolmansista maista tulevien kumppanien kanssa tehtävälle yhteistyölle, jotta kulttuurillista monimuotoisuutta koskevaa Unescon yleissopimusta ja edellä mainittua audiovisuaalisia mediapalveluja koskevaa direktiiviä voidaan soveltaa kyseisen direktiivin 1 artiklan n alakohdassa tarkoitettujen eurooppalaisten teosten osalta, pilottihanke ”Media International” mukaan lukien;

10.

tunnistaa jäsenvaltioiden väliset kulttuuriset eroavaisuudet, jotka voivat johtaa eroihin myös siinä, miten haitallista tai loukkaavaa audiovisuaalista materiaalia käsitellään erityisesti suhteessa alaikäisiin, ja ottaa samalla huomioon myös audiovisuaalisia mediapalveluja koskevassa direktiivissä määritellyn yhdenmukaistamisen vähimmäistason alaikäisten suojelun osalta sekä Safer Internet plus -ohjelman puitteissa toteutetut toimet; toteaa, että ohjelma pyrkii parantamaan internetin ja uuden verkkoteknologian käyttöturvallisuutta, etenkin lasten osalta, ja torjumaan laitonta sisältöä tai sisältöä, jota loppukäyttäjä ei koneelleen halua;

11.

kehottaa observatoriota tässä suhteessa seuraamaan erilaisia (oikeudellisia) välineitä ja kehittämään toimintavaihtoehtoja;

12.

rohkaisee observatorion julkaisujen laajempaan levittämiseen tehostetun viestintäpolitiikan avulla, jotta sen toiminta tulisi yleisölle tutummaksi;

13.

pitää observatorion verkkosivujen kaavailtua uudistusta tervetulleena (sivujen tulisi heijastaa multimedian ja teknologian uusimpia ja korkeimpia standardeja) ja antaa tukensa suunnitelluille toimille, joiden tarkoituksena on parantaa sivuston suunnittelua ja interaktiivisuutta ja tehdä siitä siten informatiivisempi ja käyttäjäystävällisempi;

14.

toteaa, että vaikka tietyt aihepiirit, kuten esimerkiksi medialukutaito, eivät tällä hetkellä kuulu observatorion toiminta-alaan, myös tällaisten kysymysten tutkiminen tulisi ottaa suunnitelmiin;

15.

kannustaa observatoriota tarjoamaan jäsentensä kanssa yhteistyössä enemmän tietoa tiettyjen audiovisuaalisten palvelujen, esimerkiksi vammaisten henkilöiden avuksi tarkoitetun tekstityksen, kuvailutulkkauksen ja viittomakielen tulkkauksen, saatavuudesta;

16.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille sekä Euroopan neuvostolle ja Euroopan audiovisuaaliselle observatoriolle.

25.3.2010   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 76/51

A.

ottaa huomioon, että 14. helmikuuta 2007 annetussa päätöslauselmassa jäsenvaltioille, neuvostolle ja komissiolle esitettiin 46 yksityiskohtaista suositusta,

B.

ottaa huomioon, että sen jälkeen, kun parlamentti hyväksyi päätöslauselman 14. helmikuuta 2007, EU:n jäsenvaltioissa on tapahtunut paljon kehitystä, ja erityisesti mainittakoon:

C.

ottaa huomioon, että oikeuteen, vapauteen ja turvallisuuteen liittyvistä asioista vastaava komission jäsen totesi 3. helmikuuta 2009 parlamentissa ryhtyneensä toimiin parlamentin suositusten panemiseksi täytäntöön esimerkiksi kirjoittamalla Puolan ja Romanian viranomaisille pyytäen heitä selvittämään perin pohjin väitteet salaisten vankiloiden olemassaolosta alueellaan ja laatimalla tiedonannon siviili-ilmailualalle ehdotetuista uusista toimista,

D.

ottaa huomioon, että poikkeukselliset luovutukset ja salaiset pidätykset ovat vastoin ihmisoikeuksia koskevaa kansainvälistä oikeutta, kidutuksen vastaista YK:n yleissopimusta, Euroopan yleissopimusta ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojelemiseksi ja Euroopan unionin perusoikeuskirjaa, ja ottaa huomioon, että Yhdysvaltojen viranomaiset ovat parhaillaan tarkistamassa näitä käytänteitä,

E.

ottaa huomioon, että Yhdysvaltojen viranomaiset ovat lennättäneet joissakin jäsenvaltioissa siepatut poikkeuksellisten luovutusten ohjelman mukaisesti Guantánamoon tai muihin valtioihin sotilas- tai CIA-lennoilla, jotka ovat usein lentäneet EU:n alueen yli ja joissakin tapauksissa ne ovat myös tehneet välilaskun tiettyihin jäsenvaltioihin; ottaa huomioon, että kolmansiin maihin vietyjä on kidutettu paikallisissa vankiloissa,

F.

ottaa huomioon, että jotkut jäsenvaltiot ovat ottaneet yhteyttä Yhdysvaltojen viranomaisiin ja pyytäneet vapauttamaan ja palauttamaan kotimaahansa henkilöitä, jotka on luovutettu poikkeuksellisesti ja jotka ovat niiden kansalaisia tai jotka ovat aiemmin oleskelleet niiden alueella; ottaa huomioon, että joidenkin jäsenvaltioiden viranomaiset ovat päässeet tapaamaan vankeja Guantánamossa tai muissa pidätyskeskuksissa ja he ovat myös kuulustelleet näitä todentaakseen Yhdysvaltojen viranomaisten näitä vastaan nostamat syytteet oikeuttaen näin tällaisten pidätyskeskusten olemassaolon,

G.

ottaa huomioon, että 14. helmikuuta 2007 annetusta päätöslauselmasta ja sitä seuranneista tapahtumista on ilmennyt, että useat jäsenvaltiot ovat osallistuneet CIA:n ja Yhdysvaltojen armeijan laittomiin vankikuljetuksiin ja/tai vankien pitämiseen Guantánamossa ja ”salaisissa vankiloissa”, joiden olemassaolon presidentti Bush on myöntänyt, tai ne ovat toimineet aktiivisesti tai passiivisesti yhteistyössä Yhdysvaltojen viranomaisten kanssa – mistä ovat todistuksena äskettäin ilmi tulleet tiedot eri hallitusten hyväksymistä Yhdysvaltojen ylilentopyynnöistä ja hallitusten tiedot salaisista vankiloista – ja että EU:n jäsenvaltiot ovat osaltaan poliittisessa, moraalisessa ja oikeudellisessa vastuussa vankien kuljetuksista ja pitämisestä Guantánamossa ja salaisissa pidätyskeskuksissa,

H.

ottaa huomioon, että Yhdysvaltojen senaatti ratifioi EU:n ja Yhdysvaltojen väliset luovutuksia ja keskinäistä oikeudellista apua koskevat sopimukset, jotka kaikki jäsenvaltiot Italiaa lukuun ottamatta ovat ratifioineet,

I.

ottaa huomioon presidentti Obaman 22. tammikuuta 2009 antamat täytäntöönpanomääräykset, jotka ovat iso edistysaskel mutta eivät kuitenkaan näytä koskevan täysimääräisesti salaisia pidätyksiä ja sieppauksia eikä kidutuksen käyttöä,

1.

pitää valitettavana, että jäsenvaltiot ja neuvosto eivät ole toistaiseksi toteuttaneet toimia ottaakseen selvää poikkeuksellisten luovutusten ohjelmasta ja pannakseen Euroopan parlamentin suositukset täytäntöön; pitää valitettavana, että neuvosto ei kyennyt 3. helmikuuta 2009 antamaan parlamentille tyydyttäviä vastauksia;

2.

kehottaa jäsenvaltioita, neuvostoa ja komissiota panemaan täysimääräisesti täytäntöön suositukset, jotka parlamentti esitti 14. helmikuuta 2007 hyväksymässään päätöslauselmassa, sekä avustamaan totuuden selville saamista käynnistämällä tutkimuksia tai tekemällä yhteistyötä toimivaltaisten elinten kanssa, paljastamalla ja antamalla kaiken asiaan kuuluvan tiedon ja varmistamalla salaisen palvelun toiminnan tehokkaan parlamentaarisen valvonnan; pyytää neuvostoa antamaan kaikki asianmukaiset tiedot vankikuljetuksista ja laittomista pidätyksistä myös kansainvälisen julkisoikeuden työryhmän (COJUR) yhteydessä; kehottaa jäsenvaltioita ja EU:n toimielimiä tekemään yhteistyötä kaikkien toimivaltaisten kansainvälisten elinten, kuten YK:n ja Euroopan neuvoston, kanssa ja toimittamaan Euroopan parlamentille kaikki asianmukaiset tiedot, selonteon parlamentaarisesta tutkinnasta tai asiasta annetut tuomiot;

3.

kehottaa Euroopan unionia ja Yhdysvaltoja vahvistamaan transatlanttista vuoropuhelua uudesta yhteisestä lähestymistavasta terrorismin torjuntaan, joka perustuu yhteisiin arvoihin ihmisoikeuksia koskevan kansainvälisen oikeuden, demokratian ja oikeusvaltion periaatteiden kunnioittamisesta osana kansainvälistä yhteistyötä;

4.

uskoo, että luovutuksia ja keskinäistä oikeudellista apua koskevat EU:n ja Yhdysvaltojen sopimukset ovat asianmukainen väline oikeudellisesti hyväksyttävään lainvalvontaan ja oikeudelliseen yhteistyöhön terrorismin torjunnassa; pitää siksi myönteisenä, että Yhdysvaltojen senaatti on ratifioinut nämä sopimukset, ja kehottaa Italiaa ratifioimaan ne mahdollisimman pian;

5.

pitää myönteisenä, että presidentti Obama on antanut kolme täytäntöönpanomääräystä, jotka koskevat Guantánamon pidätyskeskuksen sulkemista, sotilaslautakuntien lakkauttamista, kidutuksen lopettamista ja ulkomailla sijaitsevien salaisten vankiloiden sulkemista;

6.

korostaa kuitenkin, että muutamien luovutusjärjestelmien ja salaisten pidätyskeskusten säilyttämisen suhteen vallitsee edelleen epäselvyyttä, ja uskoo, että kaikkien muiden, Yhdysvaltain viranomaisten välittömässä tai välillisessä hallinnassa olevien salaisten pidätyskeskusten sulkemisesta ja kieltämisestä Yhdysvalloissa ja ulkomailla annetaan lisäselvityksiä; muistuttaa, että salaiset pidätykset rikkovat itsessään vakavasti perusihmisoikeuksia;

7.

vahvistaa uudelleen, että kidutuksen vastaisen YK:n yleissopimuksen 14 artiklan mukaan jokaisella kidutuksen uhrilla on laillisesti toimeenpantavissa oleva oikeus hyvitykseen ja oikeudenmukaiseen ja riittävään korvaukseen;

8.

pitää myönteisenä, että oikeudesta, vapaudesta ja turvallisuudesta vastaava komission jäsen, puheenjohtajavaltio Tšekin edustaja ja terrorismin torjunnan EU-koordinaattori vierailevat 16. ja 17. maaliskuuta 2009 Yhdysvalloissa, ja pyytää EU:n edustajia ottamaan esille poikkeukselliset luovutukset ja salaiset pidätyskeskukset, koska ne loukkaavat räikeästi kansainvälistä oikeutta ja Euroopan ihmisoikeuslainsäädäntöä; kehottaa 26. helmikuuta 2009 kokoontuvaa oikeus- ja sisäasioiden neuvostoa pitämään tästä tiukasti kiinni sekä keskustelemaan Guantánamon sulkemisesta ja vankien uudelleensijoittamisesta ottaen asianmukaisesti huomioon parlamentin asiasta 4. helmikuuta 2009 antaman päätöslauselman;

9.

kehottaa Euroopan unionia, jäsenvaltioita ja Yhdysvaltojen viranomaisia tutkimaan ja selvittämään perusteellisesti ihmisoikeuksia, perusvapauksia, kidutuksen ja huonon kohtelun kieltämistä, tahdonvastaisia katoamisia ja oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin koskevaan kansainväliseen oikeuteen ja kansalliseen lainsäädäntöön liittyvät väärinkäytökset ja loukkaukset, joihin ”terrorismin vastaisen sodan” yhteydessä on syyllistytty, jotta voidaan määrittää, mitkä tahot ovat vastuussa salaisista pidätyskeskuksista, kuten Guantánamo, ja poikkeuksellisten luovutusten ohjelmasta, ja varmistaa, etteivät tällaiset loukkaukset toistu tulevaisuudessa ja että terrorismin torjunnassa ei loukata ihmisoikeuksia, perusvapauksia, demokratiaa ja oikeusvaltion periaatteita;

10.

kehottaa neuvostoa, komissiota ja terrorismin torjunnan EU-koordinaattoria antamaan – EU:n valtuuskunnan vierailtua Yhdysvalloissa – parlamentille selonteon luovutuksia ja keskinäistä oikeudellista apua koskevien sopimusten soveltamisesta sekä EU:n ja Yhdysvaltojen yhteistyöstä terrorismin vastaisessa toiminnassa kunnioittaen samalla ihmisoikeuksia täysimääräisesti, jotta asiasta vastaava valiokunta voi käsitellä näitä kysymyksiä mietinnössään, joka laaditaan muun muassa 14. helmikuuta 2007 annetun päätöslauselman 232 kohdan perusteella;

11.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkealle edustajalle, terrorismin torjunnan EU-koordinaattorille, jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille, Naton pääsihteerille, Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen pääsihteerille ja puhemiehelle, Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerille sekä Amerikan yhdysvaltojen presidentille ja kongressille.

25.3.2010   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 76/54

A.

katsoo, että EU:n yhteisten etujen selkeä määrittely on keskeisen tärkeää EU:n ulkoisen toiminnan ja erityisesti sen yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan (YUTP) tavoitteiden saavuttamiseksi,

B.

ottaa huomioon, että aina kun EU on puhunut yhdellä äänellä, se on nauttinut huomattavaa arvovaltaa, saavuttanut konkreettisia tuloksia ja sillä on ollut merkittävä vaikutus tapahtumien kulkuun ja taloudellista voimaansa vastaava vaikutusvalta,

C.

katsoo, että tällä hetkellä useista vakiintuneista operatiivisista välineistä riippuvainen YUTP on siirtymässä uuteen vaiheeseen, jota leimaa strategisen ajattelun korostaminen ja selkeästi priorisoitu toiminta,

D.

katsoo, että parantaakseen toimintansa tehokkuutta ja johdonmukaisuutta maailman näyttämöllä EU tarvitsee ennen kaikkea Lissabonin sopimuksen mukaisia ulkopolitiikan välineitä; katsoo, että kaikkia nykyisten perussopimusten tarjoamia käytännön mahdollisuuksia olisi kuitenkin käytettävä yhdessä vahvan yhteisen poliittisen tahdon kanssa vahvistamaan EU:n ulkoisten toimien institutionaalista johdonmukaisuutta,

E.

ottaa huomioon, että neuvosto ja komissio ovat jo tehneet aloitteita, jotka koskevat niiden välisen synergian ja toimien yhdenmukaisuuden lisäämisen edistämistä; katsoo, että näin ollen Euroopan parlamentin olisi ryhdyttävä vastaaviin toimiin ulkopolitiikan sisäisen eriävyyden estämiseksi,

1.

toistaa, että YUTP:tä on tuettava ja ohjattava EU:n ja sen jäsenvaltioiden vaalimilla arvoilla, joita ovat erityisesti demokratia, oikeusvaltio sekä ihmisarvon, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittaminen ja rauhan ja aidon monenvälisyyden edistäminen;

2.

painottaa, että EU:n on käytettävä YUTP:tä sen kansalaisten yhteisten etujen puolustamiseen, mukaan lukien oikeus rauhalliseen ja turvalliseen elämään puhtaassa ympäristössä ja oikeus erilaisten elintärkeiden resurssien, kuten energian, käyttöön;

3.

uskoo vakaasti, että EU voi tehdä vaikutuksen vain, jos se puhuu yhdellä äänellä, jos sillä on asianmukaiset välineet käytettävissään, jos se vahvistaa edelleen yhteistyötään YK:n kanssa ja jos sille annetaan vahva demokraattinen oikeutus, joka on tulosta tiedottamiseen perustuvasta valvonnasta, jota harjoittavat sekä Euroopan parlamentti että kansalliset parlamentit tasoillaan ja omien valtuuksiensa mukaisesti; katsoo tässä yhteydessä, että Euroopan parlamentin olisi kutsuttava jäsenvaltioiden parlamenttien ulko- ja turvallisuusasiain valiokuntien jäseniä säännöllisesti käsittelemään YUTP:n tärkeimpiä edistysaskelia asianmukaisten analyyttisten välineiden ja menetelmien perusteella; katsoo, että uusia ponnisteluita olisi tehtävä Euroopan unionin kansalaisten YUTP:tä koskevan tietoisuuden lisäämiseksi;

4.

katsoo myös, että Euroopan parlamentin rakenteita ja organisaatiota olisi tarkistettava, jotta voidaan yhdistää ja käyttää paremmin hyödyksi kaikki YUTP:tä koskeva asiantuntemus, jotta parlamentti voi vaikuttaa tehokkaammin ja johdonmukaisemmin strategisemman ja demokraattisemman YUTP:n kehittämiseen;

5.

pahoittelee, että YUTP:n talousarvio on vakavasti alimitoitettu, ja muistuttaa, että YUTP:n uskottavuus ja EU:n kansalaisten odotuksiin vastaaminen edellyttää sen päämäärien ja erityistavoitteiden mukaista rahoitusta;

6.

pitää myönteisenä säännöllisten yhteistä YUTP:aa koskevien neuvottelukokousten järjestämistä parlamentin ja neuvoston puheenjohtajavaltion välillä, kuten edellä mainitussa toimielinten sopimuksessa talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta ja moitteettomasta varainhoidosta määrätään; korostaa kuitenkin, että nämä kokoukset olisi ymmärrettävä mahdollisuutena vaihtaa näkemyksiä tulevista tarpeista, YUTP:n alalla suunnitelluista toimista ja EU:n keskipitkän ja pitkän aikavälin strategioista kolmansissa maissa;

7.

pitäisi myönteisenä neuvoston antamia lisätietoja neuvoston talousarviosta tai niin kutsutun Athena-mekanismin kautta rahoitetuista toimista ja erityisesti siitä, kuinka kyseiset määrärahat täydentävät EU:n yleisestä talousarviosta YUTP:n toimiin myönnettyjä varoja;

8.

vaatii, että YUTP:n talousarvio on täysin avoin budjettivallan käyttäjälle ja vastuuvapauden myöntävälle viranomaiselle; toistaa huolensa käytännöstä siirtää seuraavalle varainhoitovuodelle YUTP:aa koskevan luvun käyttämättä jääneet määrärahat ja kehottaa komissiota ilmoittamaan parlamentille ajoissa sisäisistä siirroista, varsinkin kun monet näistä YUTP:n toimista, etenkin Georgiassa toteutettava Euroopan unionin tarkkailuoperaatio (EUMM) ja Kosovossa toteutettava Euroopan unionin oikeusvaltio-operaatio (EULEX), ovat poliittisesti arkaluonteisia ja liittyvät julkisuudessa hyvin tunnettuihin kriiseihin;

9.

panee tyytyväisenä merkille, että ensimmäistä kertaa neuvoston selvityksessä viitataan järjestelmällisesti parlamentin antamiin päätöslauselmiin; pahoittelee kuitenkin, ettei neuvosto käy konkreettista vuoropuhelua Euroopan parlamentin esittämistä näkemyksistä eikä viittaa näihin päätöslauselmiin operatiivisissa asiakirjoissa, kuten yhteisissä toiminnoissa ja yhteisissä kannoissa;

10.

katsoo, että neuvoston olisi toteutettuja toimia koskevan kattavan luettelon esittämisen sijasta hyödynnettävä vuotuisen selvityksen suomaa tilaisuutta sellaisen parlamentin kanssa käytävän vuoropuhelun aloittamiseen, jolla pyritään YUTP:tä koskevaan entistä strategisempaan lähestymistapaan, joka perustuu tärkeimpien haasteiden tunnistamiseen ja tulevia toimia koskevien painopistealueiden ja tavoitteiden määrittelemiseen;

11.

kehottaa siksi neuvostoa tarkastelemaan uudelleen selvityksen yleisen rakenteen loogisuutta ja erityismuotoa varmistaakseen, että se sisältää syvällisen analyysin kolmansia maita tai alueellisia ryhmittymiä koskevasta EU:n politiikasta ja EU:n panoksesta humanitaaristen ja turvallisuuskriisien ratkaisemiseen sekä tulevia toimia koskevia erityisehdotuksia;

12.

katsoo, että tulevina kuukausina EU:lla on ainutlaatuinen mahdollisuus laatia USA:n uuden hallinnon kanssa uusi transatlanttinen toimintasuunnitelma, joka kattaa yhteisenä huolenaiheena olevat strategiset kysymykset, kuten vahvempiin monenvälisiin organisaatioihin perustuva uusi osallistavampi ja toimivampi maailmanlaajuinen hallintotapa, rahoituskriisi, uusien euroatlanttisten instituutioiden sekä syvien ja kattavien atlanttisten markkinoiden perustaminen, toimet ilmastonmuutoksen torjumiseksi, energian toimitusvarmuus, kestävän rauhan edistäminen Lähi-idässä, Iranin, Irakin ja Afganistanin tilanne, terrorismin ja järjestäytyneen rikollisuuden torjunta, ydinaseiden leviämisen estäminen ja aseriisunta sekä vuosituhannen kehitystavoitteet;

13.

katsoo, että YUTP:n olisi keskityttävä edelleen ihmisoikeuksista kiinni pitämiseen, rauhan ja turvallisuuden edistämiseen Euroopan lähialueilla ja koko maailmassa, aidon monenvälisyyden tukemiseen ja kansainvälisen oikeuden noudattamiseen, terrorismin torjuntaan, joukkotuhoaseiden leviämisen estämiseen ja aseriisuntaan, ilmastonmuutoksen torjuntaan ja energian toimitusvarmuuden takaamiseen, koska nämä kysymykset ovat suurimpia haasteita planeetallemme ja huolestuttavat siten EU:n kansalaisia;

14.

korostaa islamilaisten terroristien harjoittaman pankkivankien kaappaamisen ja murhaamisen osalta EU:n jäsenvaltioiden, Yhdysvaltojen ja Naton tehostetun yhteistyön ja koordinoinnin tarvetta terrorismin torjunnassa tarkoituksena tehostaa erityisesti panttivankien hengen pelastamiseen tähtääviä pelastustoimia;

15.

kehottaa neuvostoa toteuttamaan päättäväisesti Euroopan parlamentin suosituksia, jotka tähtäävät yhteisen eurooppalaisen ulkoisen energiapolitiikan luomiseen erityisesti edistämällä EU:n yhtenäisyyttä energiantoimittajien ja kauttakulkumaiden kanssa käytävissä neuvotteluissa ja puolustamalla EU:n yhteisiä etuja, kehittämällä tehokkaan energiadiplomatian ja entistä tehokkaampia mekanismeja kriisitilanteisiin vastaamiseksi sekä varmistamalla energiahuollon monipuolistamisen, kestävän energiankäytön ja uusiutuvien energialähteiden kehittämisen;

16.

panee tyytyväisenä merkille, että meneillään olevassa Euroopan turvallisuusstrategian (ETS) tarkistamisessa otetaan huomioon uudet turvallisuushaasteet, kuten energiavarmuus, ilmastonmuutos ja verkkoavaruuden turvallisuus, ja pyritään parantamaan itse strategian täytäntöönpanon laatua; panee merkille neuvoston, Euroopan parlamentin ja jäsenvaltioiden parlamenttien käynnistämän keskustelun Euroopan turvallisuusnäkymistä; korostaa, että täysin uusien rakenteiden suunnittelun sijasta näiden keskustelujen, joihin osallistuvat EU, Venäjä, USA ja EU:n ulkopuoliset Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön jäsenvaltiot, perustana olisi oltava EU:n saavutukset ja arvot, jotka sisältyvät Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 11 artiklaan sekä Helsingin päätösasiakirjaan ja Pariisin peruskirjaan;

17.

katsoo Georgian sodan osoittaneen, että on tarpeen kehittää edelleen Euroopan turvallisuusstrategian (ETS) tarkistamisen yhteydessä EU:n ennakoivaa diplomatiaa ja liittää siihen asianmukaiset kriisinehkäisykeinot, myös vakauttamisväline, valmiussuunnitelmat ja luotettava pitkän aikavälin rahoitus sekä tarpeen hyödyntää täysimääräisesti EU:n kriisinhallintavalmiuksia ja kriisien ja katastrofien hoitamisesta saatuja kokemuksia;

18.

muistuttaa, että Kosovon aseman vahvistaminen on olennaista Länsi-Balkanin vakauden saavuttamiselle; pitää siksi myönteisenä YK:n turvallisuusneuvostossa 26. marraskuuta 2008 saavutettua yhteisymmärrystä, joka on mahdollistanut EULEX-operaation saattamisen täysin toimintavalmiiksi koko Kosovossa, ja kehottaa neuvostoa yhteistyössä YK:n Kosovon väliaikaishallinnon (UNMIK) kanssa varmistamaan, että saavutetaan selkeä työnjako ja joustava siirtyminen näiden kahden operaation välillä oikeusvaltion alalla; toivoo EULEXin tuottavan nopeita tuloksia järjestäytyneen rikollisuuden torjunnassa ja sotarikoksista syytettyjen saamisessa oikeuteen; ilmaisee myös tukensa EU:n Kosovon erityisedustajalle ja rohkaisee tätä jatkamaan tehtävänsä täytäntöönpanoa ja edistämään Kosovon ja Serbian viranomaisten käytännön yhteistyötä, joka koituu Kosovossa elävien serbiyhteisöjen eduksi;

19.

korostaa, että EU:n tavoitteena Bosnia ja Hertsegovinassa on edelleen saada aikaan vakaa, rauhanomainen ja multietninen maa, joka on peruuttamattomasti matkalla kohti EU-jäsenyyttä; kannustaa Bosnia ja Hertsegovinan johtajia panemaan täytäntöön 8. marraskuuta 2008 tehdyn sopimuksen, jotta voidaan käsitellä pikaisesti rauhan täytäntöönpanoneuvoston asettamia tavoitteita ja ehtoja, jotka koskevat siirtymistä korkeasta edustajasta EU:n erityisedustajaan vuoden 2009 puoliväliin mennessä; ilmaisee huolestuneisuutensa mahdollisesta kansainvälisen yhteisön vetäytymisestä Bosnia ja Hertsegovinasta; katsoo, että itse asiassa kansainvälisen yhteisön läsnäolo voi päättyä vain täydessä yhteisymmärryksessä Bosnian viranomaisten kanssa ja vasta, kun Bosnia ja Hertsegovinasta viimein tulee vakaa valtio, jolla on toimivat toimielimet;

20.

katsoo edelleen, että Euroopan naapuruuspolitiikkaan osallistuville kumppanuusmaille tarkoitettuja kannustimia uudistusten toteuttamiseksi on tehostettava, ja on sitä mieltä, että äskettäinen Etelä-Kaukasuksen kriisi on selkeästi osoittanut EU:n entistä vahvemman läsnäolon tarpeen sen itäisissä naapurimaissa; kannattaa 3. joulukuuta 2008 päivätyssä komission tiedonannossa itäisestä kumppanuudesta (KOM(2008)0823) valittua lähestymistapaa, jonka tavoitteena on luoda kattava ja syvä vapaakauppa-alue, poistaa vähitellen kaikkien henkilöiden vapaan liikkuvuuden esteet (siirtyminen lopulta viisumivapaaseen matkustamiseen) ja tehdä yhteistyötä kaikkien turvallisuutta koskevien kysymysten, erityisesti energiavarmuuden, alalla; katsoo, että itäisen kumppanuuden ja Mustanmeren yhteistyön olisi vahvistettava toisiaan ja luotava siten rauhallinen, turvallinen ja vakaa alue, jolla kunnioitetaan alueellista koskemattomuutta; katsoo, että kumppanuutta olisi tuettava EU:n rahoitusavun lisäämisellä ja sen vahvaa poliittista ulottuvuutta korostamalla, mihin Euroopan parlamentin ja EU:n itäisten naapurimaiden parlamenttien jäsenistä koostuvan yhteisen parlamentaarisen edustajakokouksen EURONESTin pitäisi osallistua yhtenä keskeisenä tekijänä;

21.

tukee neuvoston päätöstä aloittaa jälleen vuoropuhelu Valko-Venäjän viranomaisten kanssa, samalla kun vuoropuhelua jatketaan kaikkien maan demokraattisten voimien kanssa, edellyttäen, että Valko-Venäjän viranomaiset vastaavat myönteisesti tähän tarjoukseen demokraattisten arvojen, oikeusvaltioperiaatteen, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittamiseen liittyvillä konkreettisilla edistysaskeleilla; katsoo, että tältä pohjalta olisi tehtävä tiukkaan ehdollisuuteen perustuvaa askel askeleelta etenevää yhteistyötä ja saatettava Valko-Venäjä siten vähitellen osallistumaan itäiseen kumppanuuteen; kehottaa komissiota ja neuvostoa toteuttamaan viipymättä tehokkaita toimia Valko-Venäjän kansalaisia koskevien viisumimenettelyiden helpottamiseksi sekä heidän Schengenin alueelle pääsyään koskevien kustannusten alentamiseksi;

22.

antaa tunnustusta neuvoston puheenjohtajavaltiolle Ranskalle sen varmistamisesta, että EU:lla on ollut keskeinen tehtävä Georgian sodan lopettamisessa; kehottaa EU:ta ja varsinkin Georgian kriisiä varten nimitettyä EU:n erityisedustajaa pitämään kiinni Georgian alueellista koskemattomuutta koskevasta periaatteesta ja vähemmistöjen kunnioittamisesta sekä pyrkimään samalla sopimukseen tehokkaista keinoista, joilla tuetaan kotiseuduiltaan pakenemaan joutuneiden turvallista palaamista ja alueen turvallisuuden tehokasta valvontaa;

23.

kehottaa neuvostoa vaatimaan tulitaukosopimuksen täydellistä täytäntöönpanoa ja varmistamaan, että EU:n tarkkailijoille annetaan EU:n tarkkailuoperaatiotehtävän mukainen rajoittamaton pääsy kaikille konfliktialueille; pitää erittäin tärkeänä, että se saa säännöllisesti ja täysipainoisesti tietoa EU:n tarkkailuoperaation raporteista;

24.

katsoo, että EU:n olisi seurattava tiiviisti tilannetta ja sitouduttava myötävaikuttamaan tässä EU:n naapurialueen osassa mahdollisesti puhkeavien uusien konfliktien ratkaisemiseen myös luomalla yhteyksiä ja avaamalla viestintäkanavia kaikkien asiaan liittyvien alueellisten toimijoiden kesken; korostaa tässä yhteydessä, että olisi aloitettava läheinen yhteistyö Turkin kanssa;

25.

katsoo, että EU:n ja Venäjän kumppanuuden on perustuttava johdonmukaiseen strategiaan ja molempien selkeään sitoumukseen toimia täysin kansainvälisen lainsäädännön ja asianomaisten kahdenvälisten ja monenvälisten sopimusten mukaisesti; painottaa, että 1. syyskuuta ja 15.-16. lokakuuta 2008 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston päätelmien mukaisesti Venäjän on noudatettava 12. elokuuta ja 8. syyskuuta 2008 tekemiensä sopimusten mukaisia sitoumuksiaan; on siksi vakuuttunut siitä, että Venäjän suostumus sallia kansainvälisten tarkkailijoiden seurata tilannetta Etelä-Ossetiassa ja Abhasiassa ja sen täysimääräinen kuusikohtaisen ohjelman ehtojen noudattaminen on välttämätöntä EU:n ja Venäjän suhteiden normalisoinnille; katsoo myös, että strategista kumppanuutta ei ole mahdollista toteuttaa, elleivät demokratia, ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja oikeusvaltioperiaate ole kaikille yhteisiä arvoja ja ellei niitä kunnioiteta; kehottaa neuvostoa asettamaan nämä arvot ensisijaiseen asemaan meneillään olevien uutta kumppanuus- ja yhteistyösopimusta Venäjän kanssa koskevien neuvottelujen yhteydessä;

26.

pahoittelee Lähi-idän tilanteen pahenemista ja Gazan alueella käynnissä olevassa aseellisessa konfliktissa kuolleiden siviilien suurta määrää, mihin liittyy se, ettei Lähi-idän rauhanprosessissa ole saavutettu tuntuvaa edistystä; varoittaa Annapolisin kokouksessa sovitun määräajan umpeutumisesta ja on vakuuttunut, että transatlanttisen yhteistyön tehostaminen voi tuoda lisäarvoa Annapolisin prosessille; katsoo, että Euroopan unionin olisi otettava myöntämiensä taloudellisten resurssien mukainen vahva ja näkyvä poliittinen rooli alueella ja puututtava erityisesti Gazan alueen dramaattiseen humanitaariseen kriisiin; kehottaa neuvostoa jatkamaan ponnistelujaan pysyvän tulitauon saamiseksi Gazan alueelle YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1860 (2009) mukaisesti, jotta voidaan käynnistää muiden alueellisten toimijoiden koordinoimat rauhanneuvottelut Israelin ja Palestiinan kansan välillä; kehottaa neuvostoa harkitsemaan kaikkia keinoja pysyvän rauhan edistämiseksi alueella, myös ETPP:n (Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikka) operaatiota;

27.

on tyytyväinen neuvoston aikomukseen uudistaa EU:n poliisioperaation mandaatti palestiinalaisalueilla ja katsoo, että oikeusvaltioperiaatteen toteutumiseen ja poliisitoiminnan kehittämiseen tarvitaan edelleen vahvaa tukea; panee myös merkille neuvoston päätöksen laajentaa Euroopan unionin rajanvalvontaoperaatiota Rafahissa ja sen päättäväisyyden ja valmiuden käynnistää uudelleen kyseinen operaatio; katsoo, että tämän päättäväisyyden pitäisi johtaa konkreettisiin aloitteisiin liikkumisvapauden palauttamiseksi palestiinalaisalueille;

28.

on tyytyväinen Marseillesissa 3. ja 4. marraskuuta 2008 pidetyn Euro–Välimeri-alueen ministereiden huippukokouksessa saavutettuun edistykseen Välimeren unionin institutionaalisen kehyksen määrittelyssä; on sitä mieltä, ettei Välimeren alueen ihmisoikeuksia, rauhaa, turvallisuutta ja kehitystä koskevia ongelmia voida ratkaista erillään; korostaa, että poliittisen ja kulttuurisen vuoropuhelun, taloussuhteiden, muuttovirtojen hallinnan, ympäristöpolitiikan ja turvallisuuden – terrorismin torjunta mukaan luettuna – on oltava olennainen osa Euro–Välimeri-alueen yhteistyötä; kehottaa neuvostoa ja komissiota antamaan merkittävän ja asianmukaisen roolin Turkille Välimeren unionissa; pitää olennaisena Euro–Välimeri-alueen parlamentaarisen edustajakokouksen sisällyttämistä Välimeren unionin rakenteeseen sen parlamentaarisena ulottuvuutena;

29.

katsoo, että EU:n olisi vahvistettava sitoutumistaan Irakiin ja tuettava yhteistyössä Irakin hallituksen ja YK:n kanssa demokraattisten instituutioiden kehittämisprosessia, oikeusvaltioperiaatteen ja ihmisoikeuksien noudattamista ja lujitettava sovintoprosessia paitsi Irakissa myös Irakin ja sen naapureiden välillä; on tyytyväinen EUJUST LEX -operaation (Euroopan unionin yhdennetty oikeusvaltio-operaatio Irakin osalta) laajentamiseen ja aivan ensimmäisen EU:n ja Irakin välisen kauppa- ja yhteistyösopimuksen valmistelussa saavutettuun edistykseen;

30.

kehottaa tehostamaan ja syventämään EU:n ja Irakin suhteita, joiden puitteissa olisi käsiteltävä ydinasekysymyksen lisäksi kauppaa ja energiayhteistyötä, alueellista vakautta sekä ennen kaikkea hyvää hallintotapaa ja ihmisoikeuksien noudattamista;

31.

katsoo, että EU:n olisi edistettävä uutta lähestymistapaa Afganistaniin ja koordinoitava se Yhdysvaltojen uuden hallinnon kanssa tavoitteenaan tarjota mahdollisuus neuvotteluille Afganistanin hallituksen ja niiden tahojen välillä, jotka ovat halukkaita hyväksymään perustuslain ja luopumaan väkivallasta; katsoo, että avunannossa olisi keskityttävä oikeusvaltioperiaatteen, hyvän hallintotavan ja peruspalvelujen toteuttamiseen ja kiinnitettävä erityistä huomiota terveydenhoitoon sekä talouden ja maaseudun kehitykseen edistämällä muun muassa todellisia vaihtoehtoja oopiumin tuotannolle;

32.

on huolestunut Afganistanin turvallisuustilanteen huononemisesta; painottaa jälleen kiireellistä tarvetta poistaa institutionaaliset esteet ja parantaa EU:n ja Naton välistä yhteistyötä EU:n poliisioperaation (EUPOL) toiminnan helpottamiseksi Afganistanissa; katsoo, että EU:n ja Yhdysvaltojen olisi koordinoitava paremmin poliisin uudistamista koskevia aloitteitaan; pitää myönteisenä EU:n jäsenvaltioiden sitoutumista EUPOL-henkilöstövoimavarojen lisäämiseen ja suosittaa niiden nopeaa käyttöönottamista; on vakuuttunut siitä, että operaation onnistuminen on erittäin tärkeää transatlanttisen liiton tulevaisuudelle ja että sen vuoksi kaikkien jäsenvaltioiden olisi sitouduttava tiukemmin Afganistanin vakauteen;

33.

kehottaa neuvostoa laajentamaan Afrikan kanssa tehtävää yhteistyötä siten, että se kattaa useampia politiikan aloja kuin nykyään ja tekemään siitä EU:n ulkoisten toimien painopistealueen;

34.

katsoo, että EU:n tuki YK:lle Itä-Tšadissa on edelleen tärkeä osana Darfuria koskevaa alueenlaajuista ratkaisua; toteaa, että Euroopan unionin Euroopan unionin sotilasoperaatio Tšadin tasavallassa (EUFOR Tšad -operaatio) päätetään suunnitellusti ja sen toiminnot siirtyvät YK:n operaation alaisuuteen; kehottaa neuvostoa helpottamaan joustavaa siirtymistä ja pohtimaan, kuinka EU voi koordinoidusti auttaa tällä hetkellä ylikuormitettua YK:n rauhanturvaoperaatioista vastaavaa osastoa YK:n operaation käynnistysvaiheessa;

35.

on syvästi huolestunut Somalian vaikeasta humanitaarisesta tilanteesta; kehottaa EU:ta pohtimaan, miten se voi läheisessä yhteistyössä Afrikan unionin kanssa auttaa YK:ta vastaaman nopeasti tähän turvallisuuteen liittyvään sekä poliittiseen ja humanitaariseen haasteeseen; kiinnittää huomiota Somalian rannikon pahenevaan merirosvousuhkaan ja pitää myönteisenä tähän liittyvää EU:n päätöstä käynnistää ETPP:n merioperaatio;

36.

on huolestunut väkivallan ja konfliktin eskaloitumisesta Kongon demokraattisessa tasavallassa, koska se saattaa johtaa vaikeaan humanitaariseen kriisiin; kehottaa kaikkia osapuolia, mukaan lukien hallituksen joukkoja, lopettamaan siviiliväestöön kohdistuvan mielivaltaisen väkivallan ja ihmisoikeuksien rikkomiset, aloittamaan uudelleen Gomassa ja Nairobissa käynnistetyt rauhanneuvottelut ja noudattamaan Kongon demokraattisen tasavallan kansalliskokouksen hyväksymää ohjelmaa; katsoo, että EU:n toiminnan Kongon demokraattisessa tasavallassa olisi ulotuttava EUSECin (Kongon demokraattisen tasavallan turvallisuusalan uudistusta koskeva Euroopan unionin neuvonta- ja avustusoperaatio) ja EUPOLin (Euroopan unionin poliisioperaatio) tarjoamaa teknistä apua pidemmälle ja että sen olisi johdettava konkreettisen tuen tarjoamiseen YK:n rauhanturvaoperaatiolle, joka ei ole tähän mennessä kyennyt lopettamaan väkivaltaa;

37.

on tyytyväinen huomattavaan jännityksen lientymiseen Formosansalmen alueella ja meneillään olevaan kahdenvälistä vuorovaikutusta ja Taiwanin merkityksellistä osallistumista kansainvälisiin organisaatioihin koskevaan Beijingin ja Taipein väliseen vuoropuheluun; tukee voimakkaasti neuvoston 19. syyskuuta 2008 antamaa julkilausumaa, jossa se painottaa tukevansa Taiwanin osallistumista erityisiin monenvälisiin foorumeihin tai tarkkailijan aseman myöntämistä Taiwanille silloin kun Taiwanin jäsenyys ei ole mahdollinen;

38.

toteaa, että EU:n ja Kiinan väliset taloussuhteet ovat kehittyneet vakaasti ja ihmisten väliset yhteydet ovat lisääntyneet huomattavasti eri aloilla; on kuitenkin syvästi huolestunut Kiinan viranomaisten haluttomuudesta puuttua lukuisiin ihmisoikeusloukkauksiin ja varmistaa, että Kiinan kansalaiset nauttisivat perusoikeuksista ja -vapauksista; ilmaisee tässä yhteydessä syvän pettymyksensä siitä, miten Kiinan viranomaiset perustelivat päätöstään lykätä yhdettätoista EU:n ja Kiinan välistä huippukokousta; panee merkille, että EU:n ja Kiinan huippukokousta suunnitellaan pidettäväksi vuoden 2009 ensimmäisellä puoliskolla ja toivoo, että siinä yhteydessä edistystä voidaan saavuttaa kaikilla yhteistyön aloilla;

39.

pahoittelee Kiinan viranomaisten päätöstä lopettaa keskustelut Dalai Laman edustajien kanssa ja muistuttaa viranomaisia niiden maaliskuun 2008 traagisten tapahtumien jälkeen, ennen olympialaisia, antamista sitoumuksista; kehottaa toistamiseen neuvostoa nimittämään erityislähettilään hoitamaan Tiibetin asioita, jotta tilannetta voitaisiin seurata läheltä ja jotta voitaisiin helpottaa asianomaisten osapuolten vuoropuhelun uudelleen käynnistämistä;

40.

muistuttaa siitä, että se on Euroopan unionin ja Latinalaisen Amerikan suhteita koskevasta yhteisestä strategiasta ja yleisestä kumppanuudesta 15. marraskuuta 2001 antamassaan päätöslauselmassa (6) sekä Wienissä ja Limassa järjestettäviä EU:n ja Latinalaisen Amerikan huippukokouksia silmällä pitäen 27. huhtikuuta 2006 (7) ja 24. huhtikuuta 2008 (8) antamissaan päätöslauselmissa toistamiseen esittänyt ehdotuksen laatia rauhaa ja turvallisuutta koskeva Euroopan unionin ja Latinalaisen Amerikan peruskirja, joka Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan pohjalta antaisimahdollisuuden esittää yhteisiä poliittisia, strategisia ja turvallisuuteen liittyviä ehdotuksia; kehottaa neuvostoa ja komissiota ryhtymään aktiivisiin toimiin tämän kunnianhimoisen tavoitteen toteuttamiseksi;

41.

pitää myönteisinä toimia, jotka johtavat kahden alueen välisten kumppanuussopimusten tekemiseen Latinalaisen Amerikan kanssa, ja ottaa huomioon, että kyseessä ovat ensimmäiset EU:n tekemät tämänkaltaiset sopimukset;

42.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille, Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerille, Naton pääsihteerille, Etyjin puheenjohtajalle, Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen puheenjohtajalle, Euroopan neuvoston ministerikomitean puheenjohtajalle ja Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen puheenjohtajalle.

25.3.2010   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 76/61

1.

painottaa, että Euroopan unionin on kehitettävä strategista riippumattomuuttaan vahvan ja toimivan ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kautta edistääkseen rauhaa ja kansainvälistä turvallisuutta, puolustaakseen omia etujaan maailmanlaajuisesti, varmistaakseen kansalaistensa turvallisuuden, myötävaikuttaakseen tehokkaaseen monenvälisyyteen, edistääkseen ihmisoikeuksien kunnioittamista kaikkialla maailmassa ja turvatakseen maailmanrauhan;

2.

tunnustaa EU:n tarpeen pyrkiä näihin tavoitteisiin monenvälisellä yhteistyöllä kansainvälisten järjestöjen ja ennen kaikkea Yhdistyneiden Kansakuntien piirissä sekä kumppanuuksilla muiden avaintoimijoiden kanssa Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan, Helsingin päätösasiakirjan periaatteiden ja Pariisin peruskirjan tavoitteiden mukaisesti;

3.

toistaa, että Yhdistyneiden Kansakuntien organisaatiota on tarpeen uudistaa, jotta se kykenisi täyttämään täysimittaisesti velvollisuutensa sekä pystyisi tehokkaasti tarjoamaan ratkaisuja maailmanlaajuisiin haasteisiin ja reagoimaan tärkeimpiin uhkiin;

4.

toistaa näkemyksensä transatlanttisten suhteiden merkityksestä ja tunnustaa tarpeen koordinoida ETPP:n ja Naton toimia, mutta korostaa samalla tasapainoisemman kumppanuuden tarvetta vailla kilpailua, toisen osapuolen itsemääräämisoikeuden kunnioittamista sekä molemminpuolista ymmärtämystä siinä tapauksessa, että strategiset näkökannat eroavat;

5.

katsoo, että monet uusista uhista eivät ole ainoastaan sotilaallisia, eikä niitä voida torjua pelkästään sotilaallisin keinoin;

6.

toteaa, että tässä politiikassa on yhdistettävä sekä siviili- että sotilaallisten keinojen ja voimavarojen käyttö ja että se vaatii kaikkien osapuolten välistä läheistä ja saumatonta yhteistyötä;

7.

suhtautuu myönteisesti YK:n vuonna 2005 hyväksymään ”suojeluvelvollisuuden” käsitteeseen sekä ”inhimillisen turvallisuuden” käsitteeseen, joka ei perustu valtion vaan yksilön aseman ensisijaisuuteen; korostaa, että nämä käsitteet edellyttävät sekä käytännön seurauksia että vahvoja poliittisia suuntaviivoja Euroopan turvallisuuspolitiikan strategisia linjauksia varten, jotta kriisitilanteissa voitaisiin toimia tehokkaasti; korostaa kuitenkin, että Euroopan unionilla ei ole automaattista velvoitetta eikä käytettävissä olevia keinoja ETPP:n tehtävien toteuttamiseksi, oli sitten kyse siviili- tai sotilastehtävistä erilaisissa kriisitilanteissa;

8.

korostaa, että toimien ja voimavarojen yhdistäminen EU:n tasolla on ratkaisevan tärkeää puolustustarvikkeiden kohoavien kustannusten ja puolustusmenojen nykyisten rajoitusten yhteisvaikutusten voittamiseksi;

9.

panee merkille, että Euroopan yhteinen puolustuspolitiikka edellyttää integroituja Euroopan asevoimia, joilla näin ollen on oltava yhteiset asejärjestelmät yhteneväisyyden ja yhteentoimivuuden takaamiseksi;

10.

korostaa, että avoimuus ja kustannustehokkuus sekä parlamentaarinen vastuullisuus ja kansainvälisen ihmisoikeuslainsäädännön ja humanitaarisen oikeuden noudattaminen ovat ratkaisevan tärkeitä julkisen tuen varmistamiseksi Euroopan puolustukselle; korostaa tässä yhteydessä erityisesti Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan tehokasta parlamentaarista valvontaa, joka toteutetaan Euroopan parlamentin ja EU:n jäsenvaltioiden parlamenttien välisellä tiiviillä yhteistyöllä;

11.

katsoo, että uudistetun Euroopan turvallisuusstrategian ja Naton tulevan strategisen toimintaperiaatteen olisi oltava keskenään yhdenmukaiset ja että tämän olisi käytävä ilmi Strasbourgissa ja Kehlissä 3. ja 4. huhtikuuta 2009 pidettävässä Naton 60-vuotisjuhlahuippukokouksessa hyväksyttävässä julkilausumassa;

12.

korostaa, että Euroopan turvallisuusstrategian täysimittainen ja oikea-aikainen toimeenpano on ratkaisevan tärkeää;

13.

suhtautuu myönteisesti neuvoston selvitykseen Euroopan turvallisuusstrategian täytäntöönpanosta; toteaa kuitenkin, että koska monet vuoden 2003 turvallisuusstrategian päämääristä ovat enimmäkseen jääneet toteutumatta, Euroopan unionin – jota Lissabonin sopimus on vahvistanut – olisi toimittava päättäväisemmin maailmanlaajuisten hallintoelinten legitiimiyden, avoimuuden ja tehokkuuden lisäämiseksi;

14.

suhtautuu myönteisesti edellä mainittuun ETPP:n Atalanta-operaatioon, jolla torjutaan merirosvousta Somalian rannikkovesillä; muistuttaa kuitenkin neuvostoa, komissiota ja EU:n jäsenvaltioita siitä, että syyt merirosvousongelmaan kyseisellä alueella juontavat juurensa syvemmälle, muun muassa köyhyyteen hajonneessa valtiossa, ja vaatii Euroopalta syvällisiä toimia näiden ongelmien ratkaisemiseksi;

15.

ottaa huomioon, että muslimiterroristit ovat siepanneet ja murhanneet panttivankeja, ja korostaa tähän liittyen tarvetta tehostaa terrorismin torjuntaan liittyvää yhteistyötä ja koordinointia EU:n jäsenvaltioiden, Yhdysvaltojen ja Naton välillä etenkin panttivankien hengen pelastamiseksi käynnistettävien pelastusoperaatioiden tehokkuuden parantamiseksi;

16.

toistaa ponnekkaasti vaatimuksensa, että EU:n turvallisuusstrategian ja ETPP:n avulla olisi annettava kaikki tarvittavat takuut YK:n turvallisuusneuvoston naisista, rauhasta ja turvallisuudesta antamien päätöslauselmien eli 31. lokakuuta 2000 annetun päätöslauselman 1325 (S/RES/1325) ja 19. kesäkuuta 2008 annetun päätöslauselman 1820 (S/RES/1820) onnistuneen täytäntöönpanon varmistamiseksi edistämällä naisten tasaveroista osallistumista kaikkiin rauhaa ja turvallisuutta koskeviin kysymyksiin ja päätöksiin sekä luokittelemalla naisiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan järjestelmällinen käyttö konfliktitilanteissa sotarikokseksi ja rikokseksi ihmisyyttä vastaan; pahoittelee sukupuolten tasa-arvon tähän asti aivan liian hidasta edistymistä ETPP:n operaatioissa;

17.

panee merkille, että jäsenvaltioiden ajattelutapa rajoittuu vieläkin liian usein kansallisiin turvallisuusetuihin ja että yhteinen vastuu yhteisten eurooppalaisten etujen suojelusta näin ollen laiminlyödään; pitää tätä lähestymistapaa vahingollisena ja kehottaa jäsenvaltioita ajattelemaan laaja-alaisemmin, jotta EU:sta tulisi merkittävämpi toimija kansainvälisellä näyttämöllä ja jotta Euroopan turvallisuusjärjestelyt voitaisiin hoitaa tehokkaammin;

18.

katsoo tästä syystä olevan välttämätöntä määritellä EU:n yhteiset turvallisuusedut; painottaa, että ainoastaan silloin, kun EU:lla on selkeä näkemys yhteisistä eduistaan, sen on mahdollista tehdä yhteisestä politiikastaan johdonmukaisempaa ja tehokkaampaa;

19.

katsoo, että vuoden 2003 Euroopan turvallisuusstrategiassa lueteltujen haasteiden lisäksi EU:n turvallisuusetuihin kuuluu sen kansalaisten ja etujen suojeleminen EU:n sisä- ja ulkopuolella, sen naapuruston turvallisuus, sen ulkorajojen ja elintärkeiden infrastruktuurien suojeleminen, sen tietoverkkoturvallisuuden parantaminen, energiatoimitusten varmuus ja laivaväylien turvallisuus, sen avaruuden voimavarojen suojeleminen sekä suojautuminen ilmastonmuutoksen seurauksilta;

20.

katsoo, että EU:n olisi tunnustettava kansainvälisen oikeuden pohjalta tehokkaaseen monenvälisyyteen perustuva kansainvälinen järjestys; katsoo, että näin ilmaistaan eurooppalaisten vakaumus, jonka mukaan mikään valtio ei voi vastata uusiin uhkiin yksin;

21.

katsoo, että EU:n on määriteltävä tarkemmin, mitä se tavoittelee maailmanlaajuisessa roolissaan; katsoo, että EU:n ei pitäisi pyrkiä Yhdysvaltojen kaltaiseksi supervallaksi, vaan sen olisi sen sijaan varmistettava oma turvallisuutensa, edistettävä vakautta naapurustossaan sekä myötävaikutettava maailmanlaajuisen monenkeskisen turvallisuusjärjestelmän luomiseen Yhdistyneiden Kansakuntien puitteissa huolehtien kansainvälisen oikeuden kunnioittamisesta ja tehokkaasta kriisin- ja konfliktinehkäisystä sekä konfliktien jälkeisestä hallinnosta ja päätöksenteosta;

22.

korostaa, että EU asettaa turvallisuus- ja puolustuspolitiikassaan ensisijalle kriisien ennaltaehkäisyn; muistuttaa, että turvallisuus ja oikeusvaltio ovat kehityksen ja pitkäaikaisen vakauden välttämättömiä ehtoja;

23.

panee merkille, että vuoden 2003 Euroopan turvallisuusstrategiassa korostetaan EU:ta koskevia suurimpia uhkia (terrorismi, joukkotuhoaseiden leviäminen, alueelliset konfliktit, valtioiden hajoaminen ja järjestäytynyt rikollisuus) ja yksilöidään strategiset tavoitteet, joihin osastrategioiden laatiminen perustuu;

24.

onnittelee Ranskaa sen äskettäisen EU:n puheenjohtajakauden ETPP:hen liittyvistä kunnianhimoisista aloitteista; ottaa huomioon edellä mainitun neuvoston hyväksymän 11. joulukuuta 2008 päivätyn korkean edustajan selvityksen Euroopan turvallisuusstrategian täytäntöönpanosta ja suhtautuu myönteisesti siihen, että monet parlamentin aiemmista Euroopan turvallisuusstrategiaa ja ETPP:tä koskevista suosituksista on otettu huomioon, etenkin seuraaviin asioihin liittyen:

25.

suhtautuu myönteisesti neuvoston sitoutumiseen ajatukseen, että EU tulevina vuosina pystyisi päätetyn tavoitetason puitteissa muun muassa lähettämään 60 000 miestä 60 päivässä mittaviin operaatioihin, jotka vastaavat vuoden 2010 yleistavoitteissa tarkoitettua tasoa ja vuoden 2010 siviilikriisihallinnan yleistavoitteita siten, että yhtäaikaisesti voidaan suunnitella ja toteuttaa

26.

pahoittelee kuitenkin Euroopan turvallisuusstrategiaa ja ETPP:tä koskevien päätelmien epäselvää esitystapaa (neljä asiakirjaa yhden sijasta); pahoittelee usein epämääräistä sanamuotoa, joka ei kuvaa todellista strategiaa; arvostelee sitä, että neuvosto ei ole suostunut parlamentin pyyntöön valkoisen kirjan laatimisesta, minkä johdosta laaja-alaisen ja tuloksekkaan julkisen keskustelun syntyminen on epätodennäköistä;

27.

pahoittelee myös sitä, että neuvosto ei ole käsitellyt parlamentin aiemmissa Euroopan turvallisuusstrategiaa ja turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa käsittelevissä kertomuksissa esitettyjä vaatimuksia, ennen kaikkea

28.

ehdottaa Euroopan turvallisuusstrategian uudelleen tarkastelemista joka viides vuosi aina EU:n uuden vaalikauden alussa;

29.

pahoittelee suhteellista edistyksen puutetta vuodesta 2003 EU:n puolustusyhteistyön vahvistamisessa; vaatii tästä syystä taas kerran valkoisen kirjan laatimista Euroopan turvallisuudesta ja puolustuksesta keinona käynnistää laaja-alainen julkinen keskustelu ja varmistaa, että Euroopan turvallisuusstrategia pannaan täytäntöön tehokkaasti;

30.

pahoittelee, että kattavasta valmistelusta huolimatta ja Lissabonin sopimuksen umpikujasta aiheutuneen liikevoiman menetyksen takia Euroopan turvallisuusstrategian uudelleen tarkastelun tuloksena ei ole ollut uusi strateginen linjaus vaan pelkästään selvitys, jossa kuvaillaan päiväkohtaisia poliittisia huolenaiheita sitä mukaa kun niitä ilmenee; panee merkille, että uhkien joukko on laajentunut kattamaan muun muassa tietoverkkoturvallisuuden ja merirosvouksen; suhtautuu myönteisesti uudelleentarkastelun uusiin piirteisiin, kuten keskittyminen ilmastonmuutokseen, energiahuollon turvaamiseen (mukaan luettuna ydinalalla monenvälisen ydinpolttoainekierron tukeminen ja halkeamiskelpoisen ydinaseisiin soveltuvan materiaalin tuotantokiellosta tehtävän monenvälisen sopimuksen tukeminen) ja kansainväliseen asekauppasopimukseen sekä muihin aseistariisuntaan tähtääviin sopimuksiin, kuten uusi Oslon sopimus rypälepommien kieltämisestä;

31.

ei voi hyväksyä sitä, että ennen Euroopan turvallisuusstrategian uudelleenarviointia koskevan selvityksen hyväksymistä parlamentaarista keskustelua oli käyty vain rajallisesti eikä julkista keskustelua lainkaan;

32.

katsoo, että tähän asti vaiennettujen ristiriitojen väkivaltainen kärjistyminen Etelä-Ossetiassa ja Abhasiassa sekä Venäjän tätä seurannut mainittujen maakuntien tunnustaminen itsenäisiksi valtioiksi korostaa kiireellistä tarvetta panostaa vastaavien naapurustossamme esiintyvien selkkausten kestävään poliittiseen ratkaisuun; toistaa näkemyksenään, että Kaukasuksen ristiriitoja ei voida ratkaista sotilaallisin keinoin, ja tuomitsee jälleen jyrkästi kaikki ne, jotka turvautuivat väkivaltaan selkkauksen aikana; korostaa, että EU:n strategisen kumppanuussuhteen kehittämiseen Venäjän kanssa on jatkossa sisällytettävä turvallisuutta koskevaa merkityksellistä vuoropuhelua, joka perustuu kummankin osapuolen julki lausumaan sitoutumiseen yhteisiin arvoihin, kansainvälisen oikeuden ja alueellisen koskemattomuuden kunnioittamiseen sekä Helsingin päätösasiakirjaan sitoutumiseen ja sen velvoitteiden täyttämiseen;

33.

korostaa, että EU:n ja Venäjän suhteiden turvallisuusulottuvuuksia sekä YUTP:n ja ETPP:n roolia ei voida tarkastella erillään laajemmista Euroopan turvallisuusrakenteesta, johon kuuluvat Nato, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö (Etyj) ja kansainväliset järjestelyt, kuten torjuntaohjukset kieltävä sopimus ja Euroopan tavanomaisten aseiden rajoittamissopimus; katsoo, että tämän laajemman turvallisuusrakenteen ajankohtaisia kysymyksiä olisi käsiteltävä vuoropuhelussa sekä Venäjän että Yhdysvaltojen kanssa, ja kehottaa neuvostoa suhtautumaan avoimesti ja rakentavasti mahdollisiin neuvotteluihin EU:n, Yhdysvaltojen, Venäjän ja EU:n ulkopuolisten Etyj:n jäsenvaltioiden välillä, jotta transatlanttinen turvallisuutta koskeva yhteisymmärrys voidaan uudistaa Helsingin päätösasiakirjan pohjalta;

34.

suhtautuu myönteisesti EU:n yhtenäiseen toimintaan välittäjänä Venäjän ja Georgian välillä vastauksena Georgian sodan haasteeseen; painottaa, että EU:n nopea reaktio ja yhtenäisyys, joka johti tulitaukosopimuksen allekirjoittamiseen ja ETPP:n alaisen valvontaoperaation nopeaan käynnistämiseen, on osoittanut sen kykenevän kriisinhallintaan ja yhteiseen toimintaan; kiittää EU:n puheenjohtajavaltiona toiminutta Ranskaa tämän myönteisestä roolista yhteisen eurooppalaisen lähestymistavan ylläpitäjänä;

35.

on tyytyväinen neuvoston 2. joulukuuta 2008 tekemään päätökseen perustaa EU:n johtama riippumaton komitea tutkimaan Georgian selkkauksen syitä;

36.

panee merkille Baltian maiden ilmaisemat huolenaiheet ja huomioi, että Nato ja sen jäsenvaltiot ovat selkeästi vahvistaneet niiden Pohjois-Atlantin sopimuksen 5 artiklan nojalla antamien sitoumusten pätevyyden;

37.

on tyytyväinen siihen, että Nato on päättänyt taas käyttää olemassa olevia tiedonvälityskanavia ja että Nato–Venäjä-neuvoston toiminta on määrä käynnistää uudelleen;

38.

katsoo, että sekä EU:n että Naton olisi jatkettava Venäjän kanssa rehellistä ja realistista vuoropuhelua aiheista kuten alueellinen turvallisuus, energia, ohjuspuolustus, joukkotuhoaseiden leviämisen estäminen, asevoimien rajoittaminen ja avaruuspolitiikka;

39.

pitää tärkeänä turvallisuuskysymyksiä koskevan monenvälisen vuoropuhelun tehostamista euro-atlanttisessa kumppanuusneuvostossa;

40.

huomauttaa, että Venäjä on geopoliittisen asemansa, sotilaallisen voimansa ja poliittisen painoarvonsa, energiavarojensa ja taloudellisen potentiaalinsa vuoksi strategisesti tärkeä Euroopalle;

41.

korostaa, että EU:lla on oltava keinot politiikkansa täytäntöönpanemiseen ja että diplomaattisten valmiuksiensa vahvistamisen lisäksi se tarvitsee tästä syystä sekä siviili- että sotilaallisia valmiuksia ETPP:n vahvistamiseen ja velvollisuuksiensa täyttämiseen maailmassa;

42.

muistuttaa, että ETPP:n voimaantulon jälkeen sen puitteissa on toteutettu 22 operaatiota, joista 16 on ollut siviilioperaatioita; korostaa ETPP:n siviilipuolen merkitystä; on tässä yhteydessä tyytyväinen siviilialan suunnittelu- ja toteutusvoimavaran perustamiseen Euroopan unionin neuvostossa; kehottaa jäsenvaltioita ponnistelemaan voimakkaammin pätevän henkilöstön tarjoamiseksi ETPP:n siviilioperaatioihin; korostaa tässä yhteydessä siviilikriisinhallinnan yleistavoitteen 2010 merkitystä;

43.

korostaa myös, että koska ETPP:ssä pääpaino on sotilaallisessa ulottuvuudessa, edistys siviilivalmiuksien ja konfliktien ehkäisemisen alalla on aivan liian hidasta ja että niin neuvoston kuin komission on kiireellisesti ehdotettava tälle alalle uutta dynamiikkaa;

44.

kehottaa kehittämään rauhankumppanuutta edelleen Euroopan siviilirauhanturvajoukoiksi;

45.

katsoo, että EU:n olisi jatkettava valmiuksiensa rakentamista siviili- ja sotilaallisen yleistavoitteen mukaisesti; katsoo, että olisi pyrittävä siihen, että 60 000 sotilaan joukko olisi pysyvästi EU:n käytettävissä; toistaa ehdotuksensa, että Eurocorps olisi kyseisten joukkojen ytimenä ja sitä voitaisiin vahvistaa tarvittaessa meri- ja ilmavoimien joukoilla; on tyytyväinen Saksan ja Ranskan sopimukseen saksalais-ranskalaisen prikaatin toiminnan jatkamisesta yhteisissä sijoituspaikoissa; katsoo lisäksi, että EU:n olisi asetettava riittävä määrä poliisiupseereja, tuomareita ja syyttäjiä pysyvästi käyttöönsä; pitää hämmentävänä, että EU:n taisteluryhmien käsite ja erityissuunnitelmat mahdollisille operaatioille eivät tunnu johtavan näiden käyttöön EU:n ulkopuolisissa operaatioissa;

46.

korostaa, että EU:n jäsenvaltiot käyttävät yhteensä yli 200 000 000 000 euroa vuodessa puolustukseen, mikä on yli puolet Yhdysvaltojen puolustusmenoista; on syvästi huolestunut kyseisten varojen käytön tehottomuudesta ja koordinoinnin puutteesta; kehottaa siksi tehostamaan ponnisteluja tarpeettomien päällekkäisyyksien poistamiseksi EU:n jäsenvaltioiden välillä etenkin erikoistumisella, olemassa olevien valmiuksien yhdistämisellä ja yhteiskäytöllä sekä uusien valmiuksien kehittämisellä yhteisesti; kiittää Euroopan puolustusvirastoa (EDA) sen tähän mennessä tekemästä erinomaisesta työstä ja kehottaa EU:n jäsenvaltioita käyttämään täysimittaisesti hyväkseen puolustusviraston potentiaalia;

47.

painottaa, että asevoimien operaatioita, rajavalvontaa, kriittisten infrastruktuurien suojelua ja katastrofien hallintaa koskevat voimavaratarpeet ovat teknisesti usein hyvin samanlaisia tai jopa samoja; korostaa, että tällä tavoin luodaan uusia mahdollisuuksia hyödyntää asevoimien ja turvallisuusjoukkojen välisiä synergiavaikutuksia ja parantaa niiden yhteentoimivuutta;

48.

kehottaa painokkaasti EU:ta ja sen jäsenvaltioita keskittämään ponnistuksensa yhteisiin valmiuksiin, joita voidaan käyttää sekä puolustus- että turvallisuustarkoituksiin; katsoo tässä yhteydessä, että satelliittiperustaisen tiedustelun, valvonta- ja varoituslaitteiden, miehittämättömien ilma-alusten, helikopterien ja televiestintävälineiden sekä ilma- ja merikuljetusten merkitys on ratkaiseva; pyytää yhteisten teknisten standardien käyttöönottoa televiestinnän suojaamiseksi ja keinona suojata ratkaisevan tärkeitä infrastruktuureja;

49.

suhtautuu myönteisesti Euroopan puolustusviraston johtoryhmän 10. marraskuuta 2008 tekemään päätökseen perustaa Euroopan kuljetuslennosto ja panee merkille kahdentoista EU:n jäsenvaltion puolustusministerien tähän aloitteeseen osallistumisesta allekirjoittaman aiejulistuksen;

50.

katsoo, että on välttämätöntä mahdollistaa Galileo- ja GMES-järjestelmien (ympäristön ja turvallisuuden maailmanlaajuinen seuranta) käyttö turvallisuus- ja puolustustarkoituksessa;

51.

kannattaa kansallisten joukkojen yhteistyön dynaamista kehittämistä yhä tiiviimmäksi synkronoinniksi; ehdottaa, että tälle prosessille ja joukoille annetaan nimeksi SAFE (Synchronized Armed Forces Europe);

52.

katsoo, että SAFEssa on riittävästi liikkumavaraa puolueettomille EU:n jäsenvaltioille, sotilasliittoon kuuluville jäsenvaltioille sekä niille jotka jo nyt tekevät tiivistä yhteistyötä ja niille jotka ovat vielä taka-alalla; ehdottaa SAFEn organisaatiolle osallistumista koskevaa lauseketta, joka perustuu vapaaehtoisen synkronoinnin vahvistamiseen;

53.

kannattaa SAFEn puitteissa sotilaita koskevaa eurooppalaista perussääntöä, jolla säännellään koulutustasoa, sotilaallista doktriinia ja toimintavapautta operaation aikana, velvollisuuksiin ja oikeuksiin liittyviä asioita sekä varusteiden laatutasoa, sairaanhoitoa ja sosiaaliturvajärjestelyjä kuoleman, haavoittumisen ja palveluskyvyttömyyden tapauksessa;

54.

kannattaa sitä, että SAFEssa noudatetaan sotilaallisten voimavarojen alalla Euroopan laajuisen työnjaon periaatetta;

55.

kannattaa tiivistä Euroopan laajuista yhteistyötä koulutuksen, huollon ja logistiikan alalla turvallisuusmäärärahojen kustannustehokkaan käytön eräänä ratkaisevana edellytyksenä;

56.

katsoo, että EU:n kykyä toimia itsenäisesti ulko- ja turvallisuuspolitiikassa olisi parannettava vahvistamalla määrätietoisesti sen analysointi-, suunnittelu-, johtamis- ja tiedusteluvalmiuksia; suhtautuu tässä yhteydessä myönteisesti neuvoston päätökseen pyrkiä perustamaan integroitu strategisen suunnittelun siviili- ja sotilaallinen rakenne ETPP:n operaatioille ja tehtäville;

57.

suhtautuu samoin myönteisesti neuvoston päätökseen perustaa epävirallinen EU:n ja Naton välinen korkean tason työryhmä, jonka tehtäväksi tulee vahvistaa näiden organisaatioiden välistä yhteistyötä käytännön tasolla;

58.

kehottaa perustamaan riippumattoman ja pysyvän EU:n operationaalisen päämajan, jolla on valmiudet strategiseen suunnitteluun sekä ETPP:n operaatioiden ja tehtävien suorittamiseen;

59.

tukee ajatusta puolustusministerien neuvoston perustamisesta eri kansallisten puolustuspolitiikkojen keskinäisen johdonmukaisuuden parantamiseksi ja siten asianomaisten kansallisten tahojen osallistumisen vahvistamiseksi Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa; korostaa, että tavoitteena on oltava ETPP:n operaatioiden täydellinen parlamentaarinen valvonta, johon myös Euroopan parlamentti osallistuu;

60.

tukee voimakkaasti Euroopan puolustus- ja turvallisuusmarkkinoiden vahvistamista hyväksymällä julkisia hankintakilpailuja ja yhteisön sisäisiä siirtoja koskevia komission lainsäädäntöehdotuksia ja ehdottaa erityisesti huoltovarmuuteen ja tietoturvallisuuteen liittyvien uusien aloitteiden tekemistä tämän tavoitteen saavuttamiseksi;

61.

suhtautuu tässä yhteydessä myönteisesti sotilasteknologian ja puolustustarvikkeiden viennin valvontaa koskevien yhteisten sääntöjen määrittämisestä 8. joulukuuta 2008 vahvistetun neuvoston yhteisen kannan 2008/944/YUTP (8) hyväksymiseen, jolla aseiden vientiä koskevista käytännesäännöistä tehdään oikeudellisesti sitova väline; suhtautuu myönteisesti myös siihen, että EU:n jäsenvaltiot saavat edelleen määrätä vieläkin tiukempia yksittäisiä toimia;

62.

muistuttaa, että yhteiset asejärjestelmät edellyttävät vahvaa eurooppalaista puolustusteollisuutta, joka pystyy tyydyttämään Euroopan asevoimien nykyiset ja tulevat vaatimukset ja mahdollistavat Euroopan omavaraisuuden ja itsenäisyyden;

63.

kehottaa lisäämään yhteisön rahoitusta turvallisuustutkimukseen sekä komission ja Euroopan puolustusviraston välisten yhteisten tutkimusohjelmien tukemiseen;

64.

pitää erityisen tärkeänä Euroopan turvallisuus- ja puolustusakatemian vahvistamista ja sen muuttamista pysyväksi rakenteeksi, jolla vahvistetaan entisestään erityisesti Euroopan turvallisuuskulttuurin kehittämistä poliittisen ja sotilaallisen eliitin parissa; kehottaa komissiota jatkamaan EU:n tasoisten siviilikriisinhallinnan alan koulutustoimien rahoitusta vuoden 2009 jälkeen;

65.

kehottaa tekemään uusia aloitteita, jotka koskisivat siviili- ja sotilasoperaatioissa käytettävän ja niissä yhdessä työskentelevän henkilöstön yhteistä koulutusta ja yhteisiä normeja, vuorovaikutuksen lisäämistä EU:n jäsenvaltioiden asevoimien ja siviilihenkilöstön välillä, kriisikoulutuksen koordinointia, Euroopan asevoimien välisiä vaihto-ohjelmia ja armeijoihin pääsyn mahdollistamista muiden EU:n jäsenvaltioiden kansalaisille;

66.

tukee voimakkaasti menestyksekkäitä eurooppalaisia ohjelmia kuten Eurofighter-ohjelmaa, joka on viiden Euroopan valtion ilmavoimien selkäranka tulevina vuosikymmeninä; katsoo tästä syystä, että EU:n jäsenvaltioiden olisi rohkaistava ja tuettava vastaavia aloitteita;

67.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, jäsenvaltioiden parlamenteille sekä Yhdistyneiden Kansakuntien, Pohjois-Atlantin liiton, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön ja Euroopan neuvoston pääsihteereille.