4.12.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 295/1

A.

ottaa huomioon, että rannikkoalueiden yhdennetty käyttö ja hoito ei ole ainoastaan ympäristöpolitiikkaa, vaan jatkuva prosessi, jonka tavoitteena on parantaa rannikkoalueiden taloudellista ja sosiaalista tilannetta ja turvata kyseisillä alueilla harjoitettavien toimintojen, kuten kalastuksen ja vesiviljelyn, kestävä kehitys,

B.

ottaa huomioon, että rannikkoalueiden yhdennetty käyttö ja hoito on pitkän aikavälin prosessi ja että useimpia edellä mainitun suosituksen mukaisista kansallisista strategioista ryhdyttiin panemaan täytäntöön vasta vuonna 2006,

C.

ottaa huomioon, että rannikkoalueiden käytössä ja hoidossa on sovellettu tähän asti keskipitkän aikavälin tavoitteita unohtaen sen tosiseikan, että rannikkoalueet ovat monimuotoisia luonnon ekosysteemejä, jotka muuttuvat ajan myötä,

D.

ottaa huomioon erillisiä toimintoja koskevat päätökset ja toimenpiteet, joiden avulla ei ole pystytty ratkaisemaan rannikkoalueiden pilaantumiseen liittyvää kokonaisongelmaa,

E.

ottaa huomioon, että nykyiset suunnittelurakenteet on tarkoitettu enimmäkseen maa-alueiden suunnitteluun, eikä niissä ole pystytty ottamaan huomioon vaikutuksia, joita rannikkoalueella harjoitettavalla toiminnalla on muihin samalla alueella harjoitettuihin toimintoihin,

F.

ottaa huomioon, että kansallisten rannikkoalueiden yhdennettyä käyttöä ja hoitoa koskevien strategioiden täytäntöönpanosta aiheutuvat kustannukset ovat alhaisia ja että niiden täytäntöönpano tuottaa huomattavia taloudellisia etuja,

G.

ottaa huomioon, että kaikkia osa-alueita ei ole pystytty sisällyttämään tarpeeksi laajasti rannikkoalueiden ongelmien ratkaisemiseksi suunnattujen toimenpiteiden suunnittelussa ja toimeenpanossa, mistä johtuen tietyt osa-alueet kärsivät,

H.

yhdennetyn hoidon täytäntöönpanoon sisältyy väestöön, matkailuun ja talouteen liittyvän käytön sekä maiseman ja ympäristön suojelun suunnittelu rannikkoalueilla,

I.

ottaa huomioon, että rannikkoalueiden käytöstä ja hoidosta vastaavien hallintoelimien tehokasta yhteistyötä ei ole vielä voitu järjestää muutamaa yksityistapausta lukuun ottamatta,

J.

ottaa huomioon, että rannikkoalueiden yhdennettyä käyttöä ja hoitoa edistävät toimet voivat joissain tapauksissa edellyttää kalliita investointeja, joita paikalliset yhteisöt eivät kykene rahoittamaan, mikä johtaa ylempiin hallintoelimiin vetoamiseen ja täytäntöönpanon viivästymiseen,

K.

ottaa huomioon, että monet rannikkoalueita koskevat kysymykset ovat rajatylittäviä, minkä vuoksi tarvitaan myös alueiden välistä ja jopa kolmansien maiden kanssa harjoitettavaa koordinointia ja yhteistyötä,

L.

ottaa huomioon, että kalastus ja vesiviljely ovat rannikkoalueiden kaksi keskeisintä toimintoa, jotka ovat riippuvaisia rannikkovesien vedenlaadusta,

M.

ottaa huomioon, että vesiviljelyssä ei ole vielä saavutettu sellaista teknologista kehitystasoa, joka antaisi mahdollisuuden harjoittaa tätä (luonteeltaan intensiivistä) toimintaa muualla kuin rannikkoalueilla,

N.

katsoo, että naisten erittäin tärkeä ja tähän mennessä vähän tunnustusta saanut rooli kalastusteollisuudesta riippuvaisilla alueilla on otettava paremmin huomioon,

O.

ottaa huomioon, että rannikkokalastuksen osuus yhteisön kalastuslaivastosta on 80 prosenttia ja että rannikkokalastus edistää rannikkoalueen yhteisöjen taloudellista ja sosiaalista koheesiota sekä kyseisten yhteisöjen kulttuuriperinteiden säilymistä,

P.

ottaa huomioon, että vaikka kalastus ei itsessään saastuta, se kärsii muiden rannikkoalueilla harjoitettavien toimien ympäristösaasteista, mikä heikentää sen elinvoimaisuutta entisestään,

Q.

ottaa huomioon, että kalastuksella ja vesiviljelyllä on merkittävä taloudellinen ja sosiaalinen merkitys, sillä niitä harjoitetaan pääsääntöisesti taloudellisesti haavoittuvilla alueilla, joista monet ovat taloudellisesti epäsuotuisassa asemassa ja eivätkä pysty tarjoamaan asukkailleen vaihtoehtoisia työmahdollisuuksia,

R.

ottaa huomioon, että saasteeton ja terve meriympäristö edistää kalataloustuotannon kasvua ja parantaa täten kyseisen toimialan tulevaisuudennäkymiä,

S.

ottaa huomioon, että vesiviljely perustuu vankasti kestävän kehityksen periaatteeseen ja että yhteisön säännöt kattavat kaikki mahdolliset ympäristövaikutukset,

T.

ottaa huomioon, että kalakantojen pieneneminen ja kalan, äyriäisten ja simpukoiden kysynnän kasvu maailmanmarkkinoilla lisää tasaisesti vesiviljelyksen merkitystä Euroopassa,

U.

ottaa huomioon, että kaikki jäsenvaltiot eivät vielä ole saaneet valmiiksi rannikkoalueiden yhdennetyn käytön ja hoidon periaatteiden mukaista aluesuunnittelua, joka koskee kyseisillä alueilla harjoitettavien toimintojen tasapainoista kehittämistä,

V.

ottaa huomioon tiukan kilpailun rannikkoalueiden tilasta ja sen, että vesiviljelyn harjoittajilla ja kalastajilla on samat oikeudet ja velvoitteet kuin muilla rannikkoalueiden käyttäjillä,

W.

ottaa huomioon, että syrjäisimmät alueet, sellaisina kuin ne on määritelty EY:n perustamissopimuksen 299 artiklan 2 kohdassa ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 349 artiklassa, saattavat tarvita rannikkoalueiden yhdennettyä käyttöä ja hoitoa koskevien erityisten yhdennettyjen kansallisten strategioiden laatimista ja rannikkoalueiden yhdennettyä käyttöä ja hoidon asianmukaista mukauttamista EU:n tasolla;

1.

painottaa kalastuksen ja vesiviljelyn taloudellista ja sosiaalista merkitystä rannikkoalueille ja vaatii rannikkoalueille tukea rannikkoalueiden yhdennetyn käytön ja hoidon puitteissa;

2.

huomauttaa, että on varmistettava, että kalastus- ja vesiviljelyalat osallistuvat ja ovat hyvin edustettuina kansainvälisissä meriklustereissa, ja kehottaa komissiota panemaan alulle tämän prosessin;

3.

korostaa, että Euroopan kalatalousrahasto voi edistää rannikkoalueiden yhdennetyn käytön ja hoidon puitteissa pitkän aikavälin toimenpiteiden rahoitusta, sillä se tukee toimia kalastusalueiden kehittämiseksi kestävän kehityksen mukaisesti;

4.

huomauttaa, että kyseisten rannikkoalueiden hallinnollisten elinten toimivaltaa on selvennettävä ja laadittava koordinoituja strategioita niin, että niiden toimia voidaan koordinoida entistä tehokkaammin;

5.

tunnustaa, että rannikkoalueiden käyttöön ja hoitoon liittyviä toimia on hankala koordinoida, ja pyytää komissiota rannikkoalueiden yhdennetyn käytön ja hoidon täytäntöönpanon tarkkailun yhteydessä jäsenvaltioita kuultuaan selvittämään, onko tarpeen luoda täytäntöönpanoa koordinoiva toimielin;

6.

painottaa, että kalastusalan ja vesiviljelyalan edustajien tulisi osallistua rannikkoalueiden yhdennettyyn käyttöön ja hoitoon liittyvien toimien suunnitteluun ja kehittämiseen (niiden osallistuminen kestävän kehityksen strategioihin lisää niiden tuotteiden lisäarvoa), ja muistuttaa, että Euroopan kalatalousrahasto voi tukea tällaisia kollektiivisia toimia;

7.

tunnustaa naisten merkittävän roolin kalastuksesta riippuvaisilla alueilla ja kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita toimimaan yhteistyössä, jotta ne edistävät ja sisällyttävät yhtäläisten mahdollisuuksien periaatteen Euroopan kalatalousrahaston täytäntöönpanon eri vaiheissa (suunnittelu-, täytäntöönpano-, seuranta- ja arviointivaihe mukaan luettuina), kuten asetuksen (EY) N:o 1198/2006 11 artiklassa säädetään;

8.

vaatii, että toimivaltaiset toimielimet työskentelevät tiiviissä yhteistyössä alueellisella tasolla vaihtaen rannikkoalueiden tilaan liittyviä tietoja ja omaksumalla yhteisiä hankkeita paikallisten merien ekosysteemien ympäristötilanteen parantamiseksi;

9.

kehottaa syrjäisimpien alueiden kansallisia ja alueellisia hallituksia laatimaan rannikkoalueiden yhdennettyä käyttöä ja hoitoa koskevia yhdennettyjä strategioita, jotta voidaan varmistaa rannikkoalueiden kestävä kehitys;

10.

korostaa tässä yhteydessä asianmukaisen aluesuunnittelun merkitystä;

11.

katsoo, että vesiviljely kannan uudelleenistuttamistarkoituksessa on tärkeä ympäristönsuojelun väline tietyillä rannikkoalueilla ja sitä on sen vuoksi edistettävä, kannustettava ja tuettava taloudellisesti;

12.

korostaa vesiviljelyn merkitystä elintarviketuotannolle EU:n tiettyjen rannikkoyhteisöjen sosiaalisen ja taloudellisen kehityksen edistämiseksi;

13.

katsoo, että kalastus- ja vesiviljelyalat on sisällytettävä laaja-alaiseen lähestymistapaan kaikkeen rannikkoalueilla harjoitettavaan merenkulkutoimintaan kestävän kehityksen saavuttamiseksi uuden merenkulkupolitiikan suuntaviivojen mukaisesti;

14.

painottaa, että strategioita on kehitettävä ja sovellettava rannikkoalueita kohtaavien uhkien, mukaan lukien ilmastonmuutoksen, mukaisesti siten, että uhkien vaikutukset kalastukseen ja vesiviljelyyn otetaan täysin huomioon;

15.

uskoo, että tiedonkeräämisen on jatkuttava, jotta tiedonvaihtoa ja tietojen käyttöä vertailevissa tutkimuksissa voidaan edistää, mukaan lukien merien monimuotoisuuteen ja kalakantoihin liittyvä tieto;

16.

katsoo, että vesiviljelyä olisi tutkittava enemmän, jotta voidaan ottaa käyttöön suljettuun intensiiviseen tuotantoon perustuvia viljelyjärjestelmiä;

17.

ehdottaa, että vesiviljelyhankkeille, jotka käyttävät uusiutuvia energialähteitä ja jotka eivät uhkaa EU:n ympäristölainsäädännöllä suojeltuja alueita, olisi annettava etusija rannikkoalueiden yhdennetyssä käytössä ja hoidossa;

18.

vaatii komissiota asettamaan jäsenvaltioita kuultuaan selvän aikataulun Euroopan unionin rannikkoalueiden yhdennetyn käytön ja hoidon täytäntöönpanon arvioimiseksi;

19.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle sekä jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille.

4.12.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 295/4

A.

ottaa huomioon, että jokaisella turvapaikanhakijalla on oikeus saada hakemuksensa käsitellyksi yksilöllisesti ja perusteellisesti,

B.

ottaa huomioon, että turvapaikkalainsäädäntö ja -käytäntö vaihtelevat yhä laajasti maittain ja että tämän seurauksena turvapaikanhakijoita kohdellaan eri tavoin Dublinin yleissopimukseen liittyneissä eri valtioissa,

C.

ottaa huomioon, että Dublinin yleissopimukseen perustuva järjestelmä perustuu muun muassa keskinäiseen luottamukseen ja luotettavuuteen, ja jos nämä edellytykset eivät täyty eli jos tietojenkeruussa on vakavia puutteita tai päätöksenteossa on epäjohdonmukaisuuksia tietyissä jäsenvaltioissa, koko järjestelmä kärsii,

D.

ottaa huomioon, että on olemassa todisteita siitä, että joissakin jäsenvaltioissa ei tosiasiallisesti taata pääsyä pakolaisaseman määrittämistä koskeviin menettelyihin,

E.

ottaa huomioon, että jotkin valtiot eivät sovella vastaanottodirektiiviä tehokkaasti joko turvapaikanhakijoihin, jotka odottavat siirtoa toiseen jäsenvaltioon Dublin-asetuksen mukaisesti, tai palautettaessa turvapaikanhakijaa vastuussa olevaan jäsenvaltioon,

F.

katsoo, että joissakin jäsenvaltioissa Dublinin yleissopimukseen perustuvan järjestelmän soveltamisalaan kuuluvat henkilöt ohjataan automaattisesti säilöönottokeskuksiin,

G.

ottaa huomioon, että moninkertaisten pyyntöjen korkea määrä ja toteutuneiden siirtojen alhainen määrä viittaavat Dublinin yleissopimukseen perustuvan järjestelmän puutteisiin ja tarpeeseen perustaa EU:n yhteinen turvapaikkajärjestelmä,

H.

ottaa huomioon, että Dublin-asetuksen asianmukainen täytäntöönpano voi johtaa vastuun epätasaiseen jakautumiseen suojelua hakevien henkilöiden osalta maantieteellisen sijainnin takia maahanmuuttovirroille erityisen alttiina olevien jäsenvaltioiden haitaksi,

I.

ottaa huomioon, että komission arvioinnista käy ilmi, että unionin rajoilla sijaitsevat kolmetoista jäsenvaltiota joutuivat vuonna 2005 kohtaamaan enenevässä määrin Dublinin yleissopimukseen perustuvan järjestelmän asettamia haasteita,

J.

ottaa huomioon, että eteläisten jäsenvaltioiden on otettava vastaan turvapaikkahakemuksia matkalla Eurooppaan vaaratilanteeseen joutuneilta laittomilta maahanmuuttajilta, jotka on pelastettu,

K.

ottaa huomioon, että eteläisten jäsenvaltioiden on hyväksyttävä sellaisten laittomien maahanmuuttajien turvapaikkahakemuksia, jotka eivät ole saaneet apua kolmansilta mailta, jotka ovat kansainvälisen oikeuden mukaan velvollisia tarjoamaan apua,

L.

ottaa huomioon, että jäsenvaltioilla ei ehkä ole kiinnostusta noudattaa velvoitetta rekisteröidä laittomasti maahan tulevat henkilöt Eurodac-tietokantaan, sillä tämä voi johtaa käsiteltävien turvapaikkahakemusten määrän kasvuun,

M.

ottaa huomioon, että Dublin-asetuksella perustetaan järjestelmä, jolla määritetään hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio, mutta sitä ei alun perin luotu rasitusten jakamista koskevaksi mekanismiksi ja siksi se ei voi sellaisena toimia,

N.

pitää välttämättömänä, että Dublinin yleissopimukseen perustuvan järjestelmän arviointiin liitetään aina konkreettinen, pysyvä, tasapuolinen ja toimiva rasitustenjakomekanismi,

O.

ottaa huomioon, että Dublinin yleissopimukseen perustuvaan järjestelmään sisältyvä ensimmäisen maahantulomaan kriteeri luo voimakkaita paineita rajajäsenvaltioille,

P.

ottaa huomioon, että tiettyjen kolmansien maiden kansalaisten osalta pakolaisaseman tunnustamisen määrät vaihtelevat jäsenvaltioissa noin 0 prosentista 90 prosenttiin,

Q.

katsoo, että on olennaista, että hakemuksia tekeville henkilöille tiedotetaan perusteellisesti Dublin-menettelystä ja sen mahdollisista seurauksista kielellä, jota he ymmärtävät,

R.

ottaa huomioon, että Euroopan unionin perusoikeuskirjan 24 artiklan 2 kohdassa määrätään, että kaikissa lasta koskevissa viranomaisten tai yksityisten laitosten toimissa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu,

S.

ottaa huomioon, että vaikka perheen yhtenäisyys on mainittu ensimmäiseksi Dublin-asetuksessa sovellettavien perusteiden hierarkiassa, kyseistä säännöstä ei useinkaan sovelleta,

T.

katsoo, että siirtoja koskevat tilastotiedot eivät ole riittävän tarkkoja, sillä niistä ei käy ilmi esimerkiksi turvapaikanhakijaa koskevien rajan luvattomaan ylitykseen perustuvien vastaanottopyyntöjen lukumääriä tai vastaanotto- ja takaisinottopyyntöjen välistä suhdetta,

U.

ottaa huomioon, että yhdeksän uutta jäsenvaltiota ilmoitti vuonna 2005 rekisteröineensä enemmän ”maahantulijoiden” siirtoja Dublin-asetuksen soveltamiseksi, kun taas jäsenvaltiot, jotka eivät ole unionin ulkorajalla, ilmoittivat rekisteröineensä enemmän ”maasta poistuneiden” siirtoja,

V.

ottaa huomioon, ettei komissio ole kyennyt arvioimaan Dublinin yleissopimukseen perustuvan järjestelmän kustannuksia ja että tämä kustannustieto olisi tärkeä järjestelmän tehokkuuden arvioimiseksi,

W.

ottaa huomioon, että oikeus- ja sisäasiain neuvoston Luxemburgissa 12. ja 13. kesäkuuta 2007 pidetyssä kokouksessa komissiota pyydettiin mahdollisimman pian muuttamaan Eurodac-asetusta tarkoituksena mahdollistaa jäsenvaltioiden poliisin ja lainvalvontaviranomaisten sekä Europolin pääsy tietyin edellytyksin Eurodac-tietokantaan, joka on alun perin tarkoitettu Dublin-asetuksen täytäntöönpanovälineeksi,

1.

uskoo vahvasti, että jollei saada aikaan tyydyttävää ja yhdenmukaista suojelun tasoa koko Euroopan unionissa, Dublinin yleissopimukseen perustuva järjestelmä tuottaa aina epätyydyttäviä tuloksia sekä teknisestä että inhimillisestä näkökulmasta katsottuna, ja turvapaikanhakijoilla tulee edelleen olemaan perusteltuja syitä haluta tehdä hakemus tietyssä jäsenvaltiossa hyödyntääkseen heidän kannaltaan kaikkein edullisinta kansallista päätöksentekoa;

2.

uskoo vakaasti, että ilman todellista EU:n yhteistä turvapaikkajärjestelmää ja yhtenäistä turvapaikkamenettelyä Dublinin yleissopimukseen perustuva järjestelmä on edelleen epätasa-arvoinen sekä turvapaikanhakijoille että joillekin jäsenvaltioille;

3.

toteaa jälleen, että on olemassa pikainen tarve parantaa päätöksentekomenettelyn laatua ja johdonmukaisuutta; on vakuuttunut siitä, että Euroopan turvapaikanhakijoiden tukivirastolla voisi olla merkittävä tehtävä tässä suhteessa esimerkiksi koulutuksen tarjoamisessa korkeiden yhteisten standardien alalla sekä asiantuntijatukijärjestelmien tarjoamisessa;

4.

kehottaa komissiota harkitsemaan tapoja antaa Yhdistyneiden Kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetulle (UNHCR) suoraa rahoitusta hankekohtaisen rahoituksen täydennykseksi, jotta se voi tehostaa seuranta- ja neuvoa-antavaa työtänsä EU:ssa ja kehittää edelleen menetelmiä, joilla tuetaan kansallisia viranomaisia niiden pyrkiessä parantamaan päätöksenteon laatua;

5.

kehottaa komissiota esittämään ehdotuksia rasitusten jakamista koskevasta mekanismeista, jotka voitaisiin ottaa käyttöön helpottamaan tiettyihin jäsenvaltioihin, erityisesti rajajäsenvaltioihin, mahdollisesti kohdistuvaa kohtuutonta rasitusta mutta jotka eivät sovi Dublinin yleissopimukseen perustuvaan järjestelmään;

6.

kehottaa komissiota harkitsemaan ennen EU:n rasitustenjakomekanismin käyttöönottoa muiden kuin rahoitusmekanismien sisällyttämistä Dublin-asetukseen tarkoituksena korjata asetuksen soveltamisesta unionin ulkorajoilla sijaitseville pienille jäsenvaltioille aiheutuvia haittoja;

7.

kehottaa komissiota luomaan sitovan menettelyn, jolla lopetetaan turvapaikanhakijoiden siirto jäsenvaltioihin, jotka eivät takaa hakemusten täysimääräistä ja oikeudenmukaista käsittelyä, sekä ryhtymään järjestelmällisiin toimiin kyseisiä valtioita vastaan;

8.

kehottaa komissiota luomaan mielekkäät kahdenväliset työsuhteet Libyan kaltaisiin kolmansiin maihin yhteistyön edistämiseksi ja sen varmistamiseksi että kolmannet maat täyttävät pakolaisten oikeusasemaa koskevaa 28 päivänä heinäkuuta 1951 tehtyä Geneven yleissopimusta ja merillä tapahtuvia pelastustoimia koskevat kansainväliset oikeudelliset velvollisuutensa;

9.

kehottaa komissiota sisällyttämään uuteen asetukseen selkeämmät ja tiukemmat säännökset keinoista, joilla suojelua hakeville henkilöille kerrotaan Dublin-asetuksen seurauksista, ja harkitsemaan vakiomuotoisen esitteen laatimista, joka voitaisiin kääntää tietyille kielille ja jakaa kaikkiin jäsenvaltioihin ja jossa olisi otettava huomioon myös luku- ja kirjoitustaito yksilötasolla;

10.

kehottaa komissiota muuttamaan Dublin-asetuksen vastaanottoa ja takaisinottoa koskevia 19 ja 20 artiklaa, jotta hakijoilla olisi automaattisesti oikeus muutoksenhakuun, jolla on lykkäävä vaikutus, päätöksestä, jossa vastuu siirretään toiselle jäsenvaltiolle Dublin-asetuksen mukaisesti;

11.

toistaa jälleen, että palauttamiskiellon periaatteen pitäisi olla yksi yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän kulmakivistä, ja vaatii, että Dublin-asetuksen täytäntöönpano ei saisi koskaan johtaa siihen, että hakemusta ei käsitellä menettelyllisistä syistä ja että käsittelyä ei aloiteta uudestaan alkuperäisen hakemuksen tarkastelemiseksi täysimääräisesti ja oikeudenmukaisesti Dublin-menettelyn perusteella tehdyn siirron jälkeen; katsoo, että tämä pitäisi ilmaista selvästi asetuksessa;

12.

katsoo, että jäsenvaltioiden välistä tietojenvaihtoa olisi parannettava, erityisesti siirrettävien henkilöiden erityisen sairaanhoidon tarpeen osalta;

13.

kehottaa komissiota Dublinin yleissopimukseen perustuvan järjestelmän soveltamiseksi arvioimaan mahdollisuutta siirtää toiseen jäsenvaltioon siirtoa pyytänyt henkilö tämän alkuperämaahan yksinomaan silloin, jos hän sitä nimenomaisesti pyytää, ja siten, että menettelyä koskevia oikeuksia noudatetaan täysimääräisesti;

14.

suosittelee, että Euroopan unionin tasolla annetaan iänmääritystä koskevat yleiset suuntaviivat ja että epäselvissä tapauksissa asiaa pitäisi tulkita lapsen edun mukaisesti;

15.

muistuttaa, että kaikissa lasta koskevissa päätöksissä on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu; katsoo, että ilman huoltajaa maahan tulleilta lapsilta ei pidä koskaan riistää vapautta tai siirtää toiseen jäsenvaltioon, paitsi perheen yhdistämisen tapauksessa, ja että jos tällainen siirto on tarpeen, lapselle on järjestettävä asianmukainen edustus ja hänen mukanaan on oltava aikuinen koko menettelyn ajan; suhtautuu näin ollen myönteisesti komission aikomukseen selventää edelleen Dublinin sääntöjen sovellettavuutta ilman huoltajaa maahan saapuviin alaikäisiin;

16.

pitää valitettavana, että perheenjäsenen määritelmä voimassa olevassa asetuksessa on liian suppea, ja kehottaa komissiota laajentamaan nykyistä määritelmää koskemaan kaikkia läheisiä sukulaisia ja pitkäaikaisia kumppaneita, erityisesti niitä, jotka eivät saa muuta perheen tukea, ja aikuisia lapsia, jotka eivät pysty huolehtimaan itsestään;

17.

suhtautuu myönteisesti komission aikomukseen laajentaa Dublin-asetuksen soveltamisalaa sisällyttämällä siihen toissijainen suojelu, sillä tämän avulla toissijaista suojelua hakevat henkilöt voivat siirtyä perheenjäsentensä luo, jos näille on myönnetty tämäntyyppinen suojelu tai jos he pyytävät sitä toisessa jäsenvaltiossa;

18.

kehottaa komissiota lisäämään säännöksen, jonka mukaan Dublin-turvapaikanhakijoiden säilöönottoon voitaisiin turvautua vasta viime kädessä ja jossa täten määritettäisiin säilöönoton käyttöä koskevat perusteet ja vaadittavat menettelylliset turvatoimet;

19.

kehottaa komissiota toteamaan Dublin-asetuksessa yksiselitteisesti, että Dublin-menettelyn alaisilla turvapaikanhakijoilla on oikeus samanlaisiin vastaanotto-olosuhteisiin kuin muilla turvapaikanhakijoilla vastaanottodirektiivin – jossa säädetään yleisesti muun muassa aineellisista vastaanotto-olosuhteista, terveyden-huollosta, liikkumisvapaudesta ja alaikäisten koulunkäynnistä – 3 artiklan 1 kohdan mukaisesti;

20.

katsoo, että Dublin-asetuksen 15 artiklassa oleva humanitaarinen lauseke antaa huomattavan liikkumavaran Dublin yleissopimukseen perustuvalle järjestelmälle, mutta sitä pitäisi soveltaa laajemmin, jotta estettäisiin perheille erosta aiheutuvaa aiheetonta kärsimystä;

21.

katsoo, että jos turvapaikanhakija on erityisen haavoittuvassa tilassa vakavan sairauden tai vamman, korkean iän tai raskauden takia ja hän on siksi riippuvainen muun kuin hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion alueella olevan sukulaisen avusta, hänet voidaan mahdollisuuksien rajoissa saattaa yhteen kyseisen sukulaisen kanssa; kehottaa komissiota harkitsemaan 15 artiklan 2 kohdan humanitaarisen lausekkeen säännösten tekemistä pakollisiksi;

22.

katsoo, että Punaisen ristin ja Punaisen puolikuun kaltaiset järjestöt olisi velvoitettava aktiivisesti huolehtimaan perheenjäsenten jäljittämisestä;

23.

suhtautuu myönteisesti komission aikomukseen määrittää tarkemmin suvereniteettilausekkeen soveltamista koskevat olosuhteet ja menettelyt, erityisesti turvapaikanhakijan suostumusta koskevan ehdon käyttöönottamiseksi;

24.

ilmaisee olevansa huolestunut komission suorittamassa Dublinin yleissopimukseen perustuvan järjestelmän arvioinnissa ilmenneistä eroista ja puutteista tietojen keräämisessä, erityisesti ilman lupaa unionin rajat ylittävien henkilöiden sormenjälkien ottamisessa, mikä herättää vakavia epäilyjä järjestelmän pätevyydestä; luottaa siihen, että edellä mainittu muuttoliikettä ja kansainvälistä suojelua koskevista yhteisön tilastoista annettu asetus (EY) N:o 862/2007 antaa sidosryhmille tarkemman kuvan Dublinin yleissopimukseen perustuvan järjestelmän ja muiden kansainvälistä suojelua koskevien yhteisön välineiden toiminnasta;

25.

ilmaisee huolensa siitä, ettei Dublinin yleissopimukseen perustuvan järjestelmän kustannuksista ole tällä hetkellä saatavilla arvioita; kehottaa komissiota korjaamaan tämän ongelman, sillä kustannusarviolla on tärkeä osa järjestelmän arvioinnissa;

26.

panee kiinnostuneena merkille komission ilmaisemat huolenaiheet Eurodac-keskusyksikköön lähetettyjen tietojen keräämisestä ja laadusta sekä tiettyjen tietojen poistamisesta koskevan velvoitteen ja henkilötietojen suojelua koskevien sääntöjen noudattamatta jättämisestä; katsoo, että näitä puutteita, jotka kyseenalaistavat Eurodacin luotettavuuden, pitäisi käsitellä asianmukaisesti ennen kuin tietokannan muuta käyttöä suunnitellaan;

27.

katsoo, että kunkin jäsenvaltion olisi ilmoitettava kattavassa luettelossa ne virastot ja viranomaiset, joilla on pääsy Eurodac-järjestelmän tietoihin, sekä tietojen käyttötarkoitus, jotta estetään tietojen laiton käyttö;

28.

korostaa, että Eurodac-tietokantaan pääsyn laajentaminen koskemaan jäsenvaltioiden poliisia ja lainvalvontaviranomaisia sekä Europolia sisältää riskin, että tiedot leviävät kolmansiin maihin, millä voi olla kielteisiä vaikutuksia turvapaikanhakijoille ja heidän perheilleen; on vakuuttunut, että tämä lisäisi myös turvapaikanhakijoiden leimautumisen riskiä;

29.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.

4.12.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 295/10

A.

ottaa huomioon, että henkilöiden vapaa liikkuvuus Euroopan unionissa on erityisesti kahden viimeisimmän laajentumisen ja vastaavan Schengen-alueen laajentumisen yhteydessä johtanut valtioiden välillä ammatillisista ja yksityisistä syistä liikkuvien henkilöiden ja ajoneuvojen määrän nopeaan kasvuun,

B.

katsoo, että ensisijainen tavoite onnettomuuksien uhrien suojelusta edellyttää selkeää, täsmällistä ja tehokasta liikennevakuutuslainsäädäntöä EU:n tasolla,

C.

ottaa huomioon, että neljännessä liikennevakuutusdirektiivissä komissiota kehotettiin antamaan Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomus perustellun tarjouksen tai vastauksen antamismenettelyyn liittyvien kansallisten seuraamusten tehokkuudesta ja niiden vastaavuudesta ja tekemään tarvittaessa ehdotuksia,

D.

ottaa huomioon, että komission kertomuksessa tarkastellaan kansallisia seuraamussäännöksiä, korvausedustajajärjestelmän tehokkuutta ja tieliikenneonnettomuuksien potentiaalisten uhrien hankittavissa olevan vapaaehtoisen oikeusturvavakuutuksen saatavuutta,

E.

ottaa huomioon, että neljännen liikennevakuutusdirektiivin 4 artiklan 6 kohdassa säädetään perustellun tarjouksen antamismenettelystä, jonka mukaan ulkomailla sattuneiden auto-onnettomuuksien uhreilla on oikeus hakea korvausta asuinmaassaan nimetyltä vakuutuksenantajan korvausedustajalta,

F.

ottaa huomioon, että uhrin on saatava perusteltu vastaus vakuutuksenantajalta kolmen kuukauden kuluessa seuraamusten uhalla,

G.

katsoo, että kyseisen säännöksen toimivuudesta tarvitaan vielä selvitystä,

H.

katsoo, että komission on otettava täysimääräisesti huomioon EU:n laajentuminen, kun se panee täytäntöön EU:n politiikkaa, ja sen on erityisesti otettava huomioon liikennevakuutusten suhteellisen korkea hinta uusissa jäsenvaltioissa,

I.

ottaa huomioon, että perustellun tarjouksen tai vastauksen antamismenettelyyn liittyviä erilaisia seuraamussäännöksiä on pantu täytäntöön jäsenvaltioissa,

J.

ottaa huomioon, että kansallisten viranomaisten kuulemiset, myös uusissa jäsenvaltioissa, ovat vahvistaneet, että tämänhetkiset seuraamussäännökset, sikäli kuin niitä on annettu, ovat asianmukaisia ja että niiden täytäntöönpano on tehokasta kaikkialla EU:ssa,

K.

ottaa kuitenkin huomioon, että eräissä jäsenvaltioissa ei ole voimassa erityisiä seuraamuksia vaan nojaudutaan pelkästään siihen, että vakuutuslaitoksen on maksettava korvaussummasta lakisääteistä korkoa, jos perusteltua tarjousta tai vastausta ei ole annettu kolmen kuukauden kuluessa;

L.

katsoo, että korvausedustajajärjestelmä on suhteellisen tunnettu suurimmassa osassa EU:n jäsenvaltioita,

M.

ottaa huomioon, että arvioidessaan, miten hyvin kansalaiset tuntevat korvausedustajajärjestelmän, Euroopan komissio kuuli vain jäsenvaltioita ja vakuutusalan edustajia eikä onnistunut lähestymään riittävästi kansalaisia ja kuluttajajärjestöjä eli niitä osapuolia, joille on kaikkein tärkeintä, että järjestelmä toimii asianmukaisesti,

N.

ottaa huomioon, että oikeusturvavakuutuksia liikenneonnettomuuksien uhrien oikeuskulujen korvaamiseksi on saatavilla useimmissa jäsenvaltioissa; ottaa huomioon, että yli 90 prosenttia kaikista tapauksista sovitaan ilman oikeudenkäyntiä ja että oikeudenkäyntikulut korvataan monissa jäsenvaltioissa; ottaa huomioon, että oikeusturvavakuutusten antajat ovat lisäksi jo vuosia tarjonneet vakuutusturvaa kaikentyyppisten rajatylittävien tapausten osalta ja perustaneet omat osastonsa käsittelemään ulkomaisia korvausvaatimuksia ja helpottamaan nopeaa käsittelyä,

O.

ottaa huomioon, että kysymys siitä, pitäisikö moottoriajoneuvon vastuuvakuutuksen korvata kohtuulliset oikeudenkäyntikulut kaikissa jäsenvaltioissa, on edelleen avoin,

P.

katsoo, että kohtuullisten oikeudenkäyntikulujen kattaminen moottoriajoneuvon vastuuvakuutuksesta parantaa eurooppalaista kuluttajansuojaa ja lisää kuluttajien luottamusta,

Q.

ottaa huomioon, että vakuutusmarkkinat uusissa jäsenvaltioissa kehittyvät jatkuvasti; katsoo, että monessa näistä jäsenvaltioista oikeusturvavakuutus on kuitenkin suhteellisen uusi tuote, jota on markkinoitava, koska yleisön tietoisuus oikeusturvavakuutuksesta on uusissa jäsenvaltioissa suhteellisen vähäistä,

R.

katsoo, että oikeudenkäyntikulujen pakollinen korvaaminen lisäisi kuluttajien luottamusta moottoriajoneuvon vastuuvakuutusta kohtaan etenkin oikeussuojaa haettaessa, koska monet uusien jäsenvaltioiden kuluttajat suhtautuvat varovaisesti suuriin oikeudenkäyntikuluihin, jotka pakollinen vakuutus kattaisi,

S.

ottaa huomioon, että pakollinen oikeusturvavakuutus lisäisi ja vaikeuttaisi tuomioistuinten työtä ja mahdollisesti johtaisi viivytyksiin riitojen ratkaisussa ja suurempaan osuuteen aiheettomia korvausvaatimuksia,

T.

ottaa huomioon, että moottoriajoneuvon vastuuvakuutuksella ja oikeusturvavakuutuksella on eri tavoitteet ja että niillä on erilaiset tehtävät, sillä moottoriajoneuvon vastuuvakuutuksen avulla kuluttajat voivat korvata tieliikenneonnettomuudesta johtuvat kulut heitä vastaan esitettyjen korvausvaatimusten osalta, kun taas oikeusturvavakuutus korvaa tieliikenneonnettomuudesta johtuvat oikeudenkäyntikulut, jotka aiheutuvat korvausvaatimuksen esittämisestä kolmannelle osapuolelle,

U.

ottaa huomioon, että kansallisten viranomaisten, vakuutusalan ja kuluttajajärjestöjen julkiset kampanjat ovat tärkeitä kansallisten markkinoiden kehittymisen kannalta;

1.

on tyytyväinen komission kertomukseen ja korostaa, että on tärkeää ottaa täysimääräisesti ja tehokkaasti mukaan kaikki sidosryhmät ja erityisesti kuluttajat kuulemismenettelyyn, joka koskee EU:n politiikan kehitystä tällä alalla;

2.

kehottaa näin ollen erityisesti uhreja edustavia kuluttajajärjestöjä osallistumaan järjestelmällisesti jäsenvaltioissa voimassa olevien järjestelmien tehokkuuden arviointiprosessiin;

3.

on tyytyväinen kyseiseen lainsäädäntötoimenpiteitä koskevaan jälkiarviointiin, jolla varmistetaan sääntöjen tarkoituksenmukainen toimiminen ja nostetaan esiin kaikki ennakoimattomat tapaukset, joissa lakia on sovellettu väärin;

4.

korostaa, että on tärkeää lisätä kuluttajien luottamusta EU:n sisäisten rajojen yli tehtäviä automatkoja koskevaa liikennevakuutuspolitiikkaa kohtaan, erityisesti sellaisten autoilijoiden osalta, jotka matkustavat vanhoista jäsenvaltioista uusissa jäsenvaltioissa sijaitseviin kohteisiin ja päinvastoin;

5.

ottaa huomioon, että nykyisten kuluttajia suojelevien oikeudellisten ja markkinalähtöisten ratkaisujen edistäminen vahvistaa kuluttajien luottamusta liikennevakuutuksiin;

6.

katsoo, että jäsenvaltiot ovat myös vastuussa kansallisten vakuutusjärjestelmiensä hyvästä toimivuudesta perustellun tarjouksen tai vastauksen antamismenettelyä ja uhrien oikeudenkäyntikuluja koskevan EU:n lainsäädännön osalta;

7.

kehottaa komissiota jatkamaan tarkasti markkinamekanismien tehokkaan toiminnan valvomista ja tiedottamaan parlamentille asiasta säännöllisesti;

8.

katsoo, että vakuutuslaitoksen velvollisuus maksaa pelkästään lakisääteistä viivästyskorkoa ei ole seuraamus ja että Euroopan komission on tiukennettava valvontaa ja toteutettava aiheellisia toimia, jotta markkinat toimivat kaikissa jäsenvaltioissa kitkattomasti ja kuluttajia suojellaan tehokkaasti;

9.

korostaa, että hyviä yhteistyösuhteita komission, kansallisten viranomaisten, vakuutusalan ja kuluttajien välillä olisi vahvistettava nykyisiä täytäntöönpanojärjestelmiä koskevien täsmällisten tietojen jatkuvan saatavuuden varmistamiseksi;

10.

katsoo seuraamuksia koskevan EU:n yleisesti vakiintuneen kannan mukaisesti, että toissijaisuusperiaatetta olisi sovellettava ja että tarvetta kansallisten seuraamussääntöjen yhdenmukaistamiselle ei ole;

11.

katsoo, että kansalliset sääntelyelimet ovat kansallisilla markkinoillaan parhaassa asemassa takaamaan mahdollisimman korkean kuluttajasuojan tason;

12.

suosittelee näin ollen perustellun tarjouksen tai vastauksen antamismenettelyn osalta, että seuraamusten asettaminen ja säännösten asianmukaisten tyypin ja tason valinta olisi jätettävä jäsenvaltioiden harkintavaltaan;

13.

kehottaa jäsenvaltioita takaamaan seuraamusten tehokkuuden tapauksessa, jossa ei ole noudatettu kolmen kuukauden määräaikaa perustellun vastauksen tai tarjouksen antamiseksi korvausvaatimukseen;

14.

katsoo, että on harkittava huolellisesti syitä, joista vakuutusyhtiöt eivät ole maksaneet korvauksia, ennen kuin seuraamuksia määrätään, ottaen huomioon etenkin tekijät, jotka eivät riipu vakuutusyhtiöistä; toivoo, että komissio jatkaa kansallisten markkinoiden seurantaa ja tarjoaa apuaan sitä haluaville kansallisille viranomaisille;

15.

toistaa, että on tärkeää parantaa kansalaisten luottamusta korvausedustajärjestelmän toimivuutta kohtaan edistämällä sitä julkisilla kampanjoilla ja muilla asianmukaisilla menetelmillä;

16.

kehottaa jäsenvaltioita ja komissiota parantamaan kuluttajien luottamusta edistämällä asianmukaisia toimenpiteitä vakuutustietokeskuksia koskevan tietämyksen ja käytön lisäämiseksi, kuten edellyttämään vakuutuslaitoksia sisällyttämään kyseisessä jäsenvaltiossa toimivan vakuutustietokeskuksen yhteystiedot vakuutussopimukseen liittyvään tietopakettiin;

17.

kehottaa lisäksi jäsenvaltioita velvoittamaan vakuutuksenantajat tarjoamaan kuluttajille osana ennen sopimuksen tekemistä annettavaa tietopakettia tietoa siitä, kuinka korvausedustajajärjestelmä toimii ja mitkä sen hyödyt ja edut ovat vakuutetulle osapuolelle;

18.

kehottaa komissiota jatkamaan järjestelmän toiminnan valvontaa ja koordinoimaan ja auttamaan tarvittaessa tai silloin, kun kansalliset viranomaiset pyytävät apua;

19.

katsoo lisäksi moottoriajoneuvojen vastuuvakuutusten osalta, että oikeudenkäyntikulujen pakollinen korvaaminen haittaisi selkeästi oikeudenkäynnin ulkopuolisen sopimisen käyttämistä, lisäisi mahdollisesti oikeudenkäyntien määrää ja näin ollen johtaisi oikeuslaitoksen työmäärän epäoikeudenmukaiseen kasvuun sekä saattaisi horjuttaa olemassa olevia ja kehittyviä vapaaehtoiseen oikeusturvavakuutukseen liittyviä markkinoita;

20.

katsoo näin ollen myös, että oikeudenkäyntikulujen pakollisen korvaamisen käyttöönotolla moottoriajoneuvojen vastuuvakuutuksessa olisi enemmän kielteisiä vaikutuksia kuin mahdollisia etuja;

21.

pyytää komissiota ryhtymään yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa tarvittaviin lisätoimiin oikeusturvavakuutuksen sekä muiden vakuutustuotteiden tunnettuuden lisäämiseksi erityisesti uusissa jäsenvaltioissa ja keskittymään kuluttajien tiedottamiseen niistä eduista, joita tarjousten saamisella jostakin vakuutussuojasta ja sen hankkimisella on,

22.

katsoo tässä yhteydessä, että kansallisten sääntelyelinten rooli muiden jäsenvaltioiden parhaiden käytänteiden täytäntöönpanossa on ratkaiseva;

23.

pyytää näin ollen komissiota vahvistamaan kuluttajansuojaa erityisesti kehottamalla jäsenvaltioita kannustamaan niiden kansallisia sääntelyelimiä ja kansallisia vakuutusyhtiöitä tiedottamaan vapaaehtoisesta oikeusturvavakuutuksesta;

24.

katsoo, että ennen moottoriajoneuvovakuutussopimusten tekemistä saatavat tiedot voisivat sisältää tietoa mahdollisuudesta ottaa oikeusturvavakuutus;

25.

pyytää jäsenvaltioita suosittelemaan kansallisille sääntelyviranomaisille ja välittäjille, että ne tiedottavat asiakkaille mahdollisista riskeistä ja kuluttajaa mahdollisesti hyödyttävistä vapaaehtoisista vakuutuksista, kuten oikeusturvavakuutuksesta, lisävakuutuksesta ja varkausvakuutuksesta;

26.

kehottaa niitä jäsenvaltioita, joilla ei ole vakiintuneita vaihtoehtoisia riidanratkaisumenettelyjä, harkitsemaan muiden jäsenvaltioiden parhaisiin käytänteisiin perustuvien menettelyjen ottamista käyttöön;

27.

pyytää, ettei komissio ennakoisi niiden selvitysten tuloksia, jotka Rooma II -asetuksen (2) seurauksena on teetetty henkilövahingoista maksettavien vahingonkorvausten eroista ja joissa saatetaan esittää vakuutuspohjaista ratkaisua ja vastaavasti neljännen liikennevakuutusdirektiivin muuttamista.

28.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.

4.12.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 295/13

A.

katsoo, että veropetoksista aiheutuu vakavia seurauksia jäsenvaltioiden talousarvioille ja Euroopan unionin varojen järjestelmälle, että ne johtavat tasapuolisen ja avoimen verotuksen periaatteen rikkomiseen ja että ne saavat todennäköisesti aikaan kilpailun vääristymistä, minkä vuoksi niistä on haittaa sisämarkkinoiden toiminnalle; katsoo, että rehelliset yritykset joutuvat veropetosten takia huonompaan kilpailuasemaan, ja unionin veronmaksajat maksavat menetetyt verotulot loppujen lopuksi muussa verotuksessa,

B.

katsoo, että veropetokset vaarantavat verotuksen tasapuolisuuden ja oikeudenmukaisuuden, koska julkistalouden tulonmenetykset korvataan usein veronkorotuksilla, jotka kohdistuvat pienituloisimpiin ja rehellisimpiin veronmaksajiin, joilla ei ole mahdollisuutta tai halua kiertää tai jättää noudattamatta verotukseen liittyviä velvollisuuksiaan,

C.

katsoo, että sisämarkkinoiden perustamisesta alkunsa saanut rajat ylittävän kaupan kasvu merkitsee sellaisten liiketoimien lisääntymistä, joissa verotuspaikka ja arvonlisäverovelvollisen sijoittautumispaikka ovat eri jäsenvaltioissa,

D.

ottaa huomioon, että uusissa veropetosmuodoissa, jotka liittyvät rajatylittäviin liiketoimiin, esimerkiksi yhteisön sisäisissä karuselli- tai missing trader -petoksissa, on käytetty hyväksi nykyisten verojärjestelmien pirstaleisuutta ja porsaanreikiä, ja katsoo, että arvolisäverotuksen toimintatapaa on muutettava,

E.

ottaa huomioon, että arvonlisäveron kiertäminen ja arvonlisäveropetokset vaikuttavat Euroopan unionin talousarvion rahoittamiseen, sillä ne lisäävät tarvetta käyttää bruttokansantuloon perustuvia jäsenvaltioiden omia varoja,

F.

katsoo, että vaikka petosten torjunta kuuluu suurelta osin jäsenvaltioiden toimivaltaan, se ei ole ongelma, joka voidaan ratkaista pelkästään kansallisella tasolla,

G.

katsoo, että globalisaatio on vaikeuttanut veropetosten torjuntaa kansainvälisellä tasolla, koska karusellipetoksissa on mukana yhä enemmän kolmansiin maihin sijoittautuneita yrityksiä, sähköinen kaupankäynti on laajentunut ja palvelumarkkinat ovat globalisoituneet; katsoo, että nämä tekijät puhuvat voimakkaasti sen puolesta, että kansainvälistä yhteistyötä parannetaan etenkin arvonlisäveron osalta,

H.

katsoo, että veropetosten laajuus Euroopan unionissa johtuu nykyisestä siirtymävaiheen arvonlisäverojärjestelmästä, jonka liiallinen mutkikkuus tekee yhteisön sisäisistä liiketoimista vaikeasti jäljitettäviä ja vaikeaselkoisia ja siksi alttiita väärinkäytölle,

I.

katsoo, että tarkastellessaan eri vaihtoehtoja veropetoksiin puuttumiseksi komission ja jäsenvaltioiden olisi mahdollisuuksien mukaan vältettävä toimenpiteitä, jotka voivat aiheuttaa kohtuuttoman hallinnollisen rasitteen yrityksille ja verohallinnolle tai syrjiä joitakin kaupan alan toimijoita,

J.

ottaa huomioon, että sekä komissio että tilintarkastustuomioistuin ovat johdonmukaisesti todenneet, että järjestelmästä yhteisön sisäisiä tavaratoimituksia koskevien tietojen vaihtamiseksi jäsenvaltioiden kesken ei saada ajoissa tarvittavia tietoja arvonlisäveropetosten torjumiseksi tehokkaasti; katsoo, että tämä edellyttää selvempiä ja sitovampia sääntöjä jäsenvaltioiden keskinäisestä yhteistyöstä ja yhteistyöstä Euroopan petostentorjuntaviraston (OLAF) kanssa,

K.

pitää kaikkien saatavilla olevien tekniikoiden käyttöä, muun muassa tiettyjen arvonlisävero- ja valmisteverotietojen sähköistä tallentamista ja siirtämistä, jäsenvaltioiden verojärjestelmien toimivuuden kannalta välttämättömänä; katsoo, että sähköisesti tallennettujen tietojen vaihtamiselle ja suoralle käytölle jäsenvaltioissa asetettuja ehtoja olisi parannettava; katsoo, että jäsenvaltioiden veroviranomaisten olisi käsiteltävä henkilötietoja asianmukaista huolellisuutta noudattaen erikseen määriteltyihin tarkoituksiin ja asianomaisen suostumuksella tai muiden lakisääteisten oikeutettujen perusteiden mukaan,

L.

katsoo, että kaupan alan toimijoiden tiedot asiakkaidensa asemasta arvonlisäverotuksen kannalta ovat usein hyvin hajanaisia,

M.

katsoo, että veropetosten havaitsemiseen tarkoitettujen välineiden lujittamisen lisäksi olisi vahvistettava nykyistä lainsäädäntöä, joka koskee verojen perintään liittyvää apua, yhdenvertaista verotuskohtelua ja järjestelmän toteuttamiskelpoisuutta yritysten kannalta,

1.

panee merkille, että EU:n veropetoksia koskevan strategian tarkoituksena on oltava veropetoksista johtuvien verotulojen menetysten estäminen tunnistamalla alueet, joilla voidaan tehdä EY:n lainsäädäntöä ja jäsenvaltioiden hallinnollista yhteistyötä koskevia parannuksia, jotka vähentävät tehokkaasti veropetoksia mahdollisuuksien mukaan aiheuttamatta tarpeetonta taakkaa verohallinnolle ja veronmaksajille;

2.

kehottaa jäsenvaltioita ottamaan veropetosten torjunnan vihdoin vakavasti;

3.

muistuttaa, että arvonlisäverojärjestelmä, joka perustuu ”alkuperäperiaatteeseen”, jonka mukaan nollaverokannan soveltamisen sijaan arvonlisäveron alaisista jäsenvaltioiden välisistä liiketoimista perittäisiin vero alkuperämaassa, on pitkän aikavälin ratkaisu veropetosten tehokkaaseen torjuntaan; panee merkille, että ”alkuperäperiaate” tekisi tarpeettomaksi sen, että sisämarkkinoilla kaupattavat hyödykkeet vapautetaan ensin arvonlisäverosta ja myöhemmin niitä verotetaan kohdemaassa; muistuttaa, että toimiakseen ”alkuperäperiaatteeseen” perustuva arvonlisäverojärjestelmä edellyttää selvitysjärjestelmän perustamista, kuten komissio alun perin ehdotti vuonna 1987;

4.

pitää valitettavana eräiden jäsenvaltioiden 10 viime vuoden aikana harjoittamaa jarrutusta, joka on tehnyt tyhjäksi unionin jokaisen tehokkaan veropetosten vastaisen strategian;

5.

pahoittelee, että monenlaisista analyyseistä, vaatimuksista ja vastaväitteistä huolimatta neuvostossa ei vielä ole hyväksytty tehokasta veropetosten torjuntastrategiaa;

6.

kehottaa komissiota viime vuosikymmenten lukuisista epäonnistumisista huolimatta puuttumaan hellittämättä ongelmaan;

7.

toteaa, että arviot veropetosten yhteensä aiheuttamista (välittömien tai välillisten) verotulojen menetyksistä vaihtelevat 200 miljardista 250 miljardiin euroon, mikä on 2–2,25 prosenttia Euroopan unionin BKT:stä, ja että menetyksistä 40 miljardia euroa aiheutuu arvonlisäveropetoksista ja petokset kattavat arviolta 10 prosenttia arvonlisäverotuloista, 8 prosenttia alkoholijuomien koko valmisteverotulosta vuonna 1998 ja 9 prosenttia tupakkatuotteiden koko arvonlisäverotulosta; pitää kuitenkin valitettavana, ettei käytettävissä ole tarkkoja lukuja, koska kansalliset raportointistandardit vaihtelevat niin huomattavasti;

8.

kehottaa kaikkia jäsenvaltioita ottamaan käyttöön yhtenäisen tiedonkeruujärjestelmän, sillä se on avoimuuden ja kansallisten veropetosten torjuntatoimien perusta;

9.

pitää valitettavana, että kansallisella tasolla kerättyjen tietojen puuttumisen vuoksi ongelman todellista laajuutta tai myönteiseen tai kielteiseen suuntaan tapahtuneiden muutosten seurantaa ei voida arvioida asianmukaisesti;

10.

kehottaa komissiota tutkimaan yhdenmukaistettua eurooppalaista järjestelmää veropetoksia koskevaa tiedonkeruuta ja tilastotietojen tuottamista varten, jotta voidaan saada mahdollisimman tarkka arvio ilmiön todellisesta laajuudesta;

11.

muistuttaa, että epävirallisesta taloudesta ei päästä eroon, ellei oteta käyttöön asianmukaisia kannusteita; esittää lisäksi, että jäsenvaltioiden olisi raportoitava Lissabonin strategian edistymistä mittaavassa tulostaulussa, missä määrin ne ovat onnistuneet pienentämään epävirallista talouttaan;

12.

panee merkille, että arvonlisäveroon liittyvät veropetokset huolestuttavat erityisesti sisämarkkinoiden toiminnan kannalta, koska niillä on suora rajojen yli ulottuva vaikutus, tuloja menetetään merkittävästi ja ne vaikuttavat suoraan EU:n talousarvioon;

13.

muistuttaa, että nykyinen arvonlisäverojärjestelmä luotiin vuonna 1993 vain siirtymäajan järjestelmäksi ja että parlamentti on pyytänyt komissiolta ehdotuksia lopullista arvonlisäverojärjestelmää koskevan lopullisen päätöksen tekemiseksi vuoteen 2010 mennessä;

14.

toteaa, että henkilöiden, tavaroiden, palvelujen ja pääoman vapaa liikkuvuus sisämarkkinoilla vuodesta 1993 lähtien samoin kuin uutta teknologiaa käyttävien pienten, arvokkaiden tavaroiden lisääntyminen ovat yhdessä aiheuttaneet sen, että arvonlisäveropetoksia on yhä vaikeampi torjua, kun tilannetta vielä pahentaa nykyisen järjestelmän monimutkaisuus ja hajanaisuus, mikä tekee liiketoimista vaikeita jäljittää ja näin alttiimpia väärinkäytöksille;

15.

panee merkille missing trader -petosten lisääntymisen sekä arvonlisäverojärjestelmän tahallisen väärinkäytön, joiden avulla rikollisjärjestöt yrittävät hyötyä järjestelmän puutteista; tuo esiin Eurojustin käynnistämän arvonlisäveroon liittyvän karusellipetostutkinnan, jonka kohteena on 18 jäsenvaltiota ja jossa petossumma nousee arviolta 2,1 miljardiin euroon;

16.

tukee komission pyrkimyksiä muuttaa perusteellisesti nykyistä arvonlisäverojärjestelmää; panee tyytyväisenä merkille, että jäsenvaltiotkin nyt ymmärtävät asian tärkeyden, ja kehottaa jäsenvaltioita valmistautumaan tässä yhteydessä tarvittaviin konkreettisiin toimiin;

17.

katsoo, että nykyinen järjestelmä on vanhentunut ja vaatii perinpohjaista korjausta niin, ettei kunniallisia yrityksiä rasiteta liikaa hallinnollisesti; katsoo, ettei nykyisen tilanteen säilyttäminen ole varteenotettava vaihtoehto;

18.

panee merkille, että käännetyn verovelvollisuuden järjestelmässä arvonlisäveron maksamisesta vastaa verovelvollinen asiakas eikä luovuttaja; toteaa, että järjestelmän etuna on missing trader -petosten mahdollisuuden poistuminen, koska arvonlisäverovelvolliseksi on nimetty verovelvollinen, jolle tavarat luovutetaan;

19.

panee merkille, että kaksinkertaisen arvonlisäverojärjestelmän luominen haittaisi sisämarkkinoiden tehokasta toimintaa ja aiheuttaisi yritysinvestointeja lamauttavaa veroympäristön monimutkaistumista, ja tämä ongelma voitaisiin pitkällä aikavälillä poistaa vain luomalla yleinen ja pakollinen käännetyn verovelvollisuuden järjestelmä vapaaehtoisen tai vain valittuja toimituksia koskevan järjestelmän sijaan;

20.

panee lisäksi merkille, että käännetyn verovelvollisuuden järjestelmässä erissä maksaminen ei ole mahdollista ja että koko arvonlisävero maksetaan vain toimitusketjun lopussa, jolloin arvonlisäveron itseään valvova mekanismi ei toimi; varoittaa, että voi ilmaantua uudentyyppisiä petoksia, kuten lisääntyviä verotulojen menetyksiä vähittäismyyntialalla ja arvonlisäverotunnusten väärinkäyttöä, joiden torjunta lisävarmistusten avulla voi lisätä kunniallisten yrittäjien hallinnollista taakkaa; kehottaa tämän vuoksi varovaisuuteen ja tarkkaan harkintaan ennen käänteisen verovelvollisuuden käyttöönottoa; panee kuitenkin merkille, että kynnys, jonka avulla vähennetään verottamatta jäävän loppukulutuksen riskiä, auttaa torjumaan petoksia, ja pitää neuvoston ehdottamaa 5 000 euron kynnystä kohtuullisena;

21.

toteaa, että pilottihanke voi auttaa jäsenvaltioita ymmärtämään paremmin käänteisen verovelvollisuuden järjestelmään liittyvät riskit, mutta suhtautuu siihen kuitenkin varauksin ja kriittisesti ja kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita antamaan riittävät takeet siitä, ettei pilottihankkeeseen osallistuva jäsenvaltio eikä mikään mukaan jäsenvaltio joudu alttiiksi suurille riskeille hankkeen aikana;

22.

katsoo, että paras keino torjua rajat ylittäviin luovutuksiin liittyviä arvonlisäveropetoksia on ottaa käyttöön järjestelmä, jossa yhteisön sisäiset luovutukset eivät olisi enää arvonlisäverottomia, vaan niiden verokannaksi vahvistettaisiin 15 prosenttia; panee merkille, että järjestelmä toimisi paremmin, jos erilaisia ja monimutkaisia alennettuja arvonlisäverotuksessa sovellettavia verokantoja yksinkertaistetaan huomattavasti, mikä vähentää yritysten ja veroviranomaisten hallinnollista taakkaa; toteaa, että olisi tutkittava ja arvioitava tarkkaan, onko ennen vuotta 1992 vahvistettujen yksittäisten arvonlisäveroalennusten säilyttäminen taloudellisesti perusteltua;

23.

toteaa, että arvonlisäverotuksessa sovellettavien verokantojen erilaisuudesta johtuen yhteisön sisäisten luovutusten verotuksessa vaadittaisiin tasapainoa korjaavia maksuja jäsenvaltioiden välillä; katsoo, että tasausmaksua varten tarvitaan selvityskeskus, ”clearing house”, joka helpottaisi tulojen siirtämistä jäsenvaltioiden välillä; korostaa, että selvityskeskuksen toiminta on teknisesti toteutettavissa;

24.

katsoo, että hajautettu selvityskeskusjärjestelmä voi olla sopivampi, ja se voitaisiin toteuttaa nopeammin, koska se antaa jäsenvaltioille mahdollisuudet sopia kahdenvälisesti tärkeistä yksityiskohdista ja ottaa huomioon kummankin maan kauppatase, maiden yhtäläisyydet arvonlisäverojärjestelmän käytössä ja valvontamekanismeissa sekä keskinäinen luottamus;

25.

korostaa, että luovutuksen lähtöjäsenvaltion veroviranomaisten olisi vastattava arvonlisäveron perimisestä luovuttajalta ja arvonlisäveron siirtämisestä selvitysjärjestelmän kautta sen maan veroviranomaisille, jossa yhteisön sisäinen hankinta on tapahtunut; myöntää, että keskinäisen luottamuksen muodostuminen veroviranomaisten välille on tarpeen;

26.

korostaa, että jäsenvaltiot eivät pysty torjumaan rajat ylittäviä veropetoksia yksinään; katsoo, ettei jäsenvaltioiden välinen eikä jäsenvaltioiden ja komission välinen tietojenvaihto ja yhteistyö ole ollut sisällöltään ja nopeudeltaan riittävän tehokasta veropetosten torjumiseksi; katsoo, ettei paikallisten tai kansallisten petostentorjuntavirastojen välisiä suoria kontakteja ole kehitetty eikä käytetty riittävästi hyväksi, mikä on johtanut tehottomuuteen, hallinnolliseen yhteistyöhön liittyvien järjestelmien alikäyttöön ja tietojenvaihdon hitauteen;

27.

painottaa, että jäsenvaltioiden olisi kaikkien jäsenvaltioiden sisämarkkinoihin liittyvien verotulojen suojelemiseksi kohdistettava petoksentekijöihin vertailukelpoisia toimenpiteitä riippumatta siitä, missä tulonmenetykset tapahtuvat; kehottaa komissiota ehdottamaan mahdollisia mekanismeja tällaisen jäsenvaltioiden välisen yhteistyön edistämiseksi;

28.

pitää myönteisinä yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä 28 päivänä marraskuuta 2006 annetun neuvoston direktiivin 2006/112/EY (2) ja hallinnollisesta yhteistyöstä arvonlisäverotuksen alalla 7 päivänä lokakuuta 2003 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1798/2003 (3) muuttamista koskevia komission ehdotuksia, joiden tarkoituksena on nopeuttaa yhteisön sisäisiä liiketoimia koskevien tietojen keräämistä ja vaihtoa vuodesta 2010 lähtien; myöntää, että ehdotuksiin sisältyvät säännöt kuukauden raportointiajasta lisäävät niiden yritysten hallinnollista taakkaa, jotka tarjoavat vain palveluja, jotka eivät nyt kuulu säännön piiriin, mutta katsoo, että tämä on tarpeen joidenkin palvelujen yhteydessä mahdollisten karusellipetosten vuoksi;

29.

kehottaa neuvostoa hyväksymään ehdotetut toimenpiteet nopeasti ja kehottaa komissiota antamaan lisäehdotuksia kaikkien muiden jäsenvaltioiden automaattisesta pääsystä jäsenvaltioiden verovelvollisia koskeviin tiettyihin muihin kuin arkaluontoisiin tietoihin (kuten liiketoiminnassa tietyt liikevaihtoa koskevat tiedot) sekä arvonlisäverovelvollisten rekisteröintiä ja rekisteristä poistamista koskevien menettelyjen yhdenmukaistamisesta, jotta varmistetaan tekaistujen verovelvollisten nopea havaitseminen ja rekisteristä poistaminen; korostaa, että jäsenvaltioiden on otettava vastuu tietojensa pitämisestä ajan tasalla ja erityisesti verovelvollisten rekisteristä poistamisesta ja tekaistujen rekisteröintien havaitsemisesta;

30.

muistuttaa, että veroparatiisit voivat muodostaa esteen Lissabonin strategian toteuttamiselle, jos ne aiheuttavat veroasteiden alentamispaineita ja yleisesti vähentävät verotuloja;

31.

korostaa myös, että talousarviota koskevan kurinalaisuuden aikoina veropohjan murentuminen vaarantaa jäsenvaltioiden kyvyn noudattaa uudistettua vakaus- ja kasvusopimusta;

32.

korostaa, että veroparatiisien poistaminen edellyttää muun muassa kolmiosaista strategiaa: on puututtava veronkiertoon, laajennettava säästöjen tuottamien korkotulojen verotuksesta 3 päivänä kesäkuuta 2003 annetun neuvoston direktiivin 2003/48/EY (4) soveltamisalaa ja pyydettävä OECD:tä kohdistamaan jäsentensä välityksellä seuraamuksia yhteistyöhaluttomille veroparatiiseille;

33.

pitää valitettavana, että jäsenvaltiot estävät aina uusilla varaumilla ja viivytystaktiikoilla direktiivin 2003/48/EY uudistamisen, ja kannustaa komissiota esittämään ehdotuksensa vastarinnasta huolimatta mahdollisimman pian;

34.

korostaa, että direktiiviä 2003/48/EY uudistettaessa on korjattava sen erilaiset puutteet ja porsaanreiät, jotka estävät havaitsemasta veronkiertoa ja veropetoksia;

35.

kehottaa komissiota tutkimaan direktiivin 2003/48/EY uudistamisen yhteydessä vaihtoehtoisia uudistustapoja, kuten tarkastelemaan direktiivin soveltamisalan laajentamista kaikkiin oikeushenkilöihin ja kaikkiin rahoitustulojen lähteisiin;

36.

kehottaa Euroopan unionia pitämään esillä veroparatiiseista eroon pääsemisen maailmanlaajuisesti, koska niillä on haitallisia vaikutuksia yksittäisten jäsenvaltioiden verotuloihin; kehottaa neuvostoa ja komissiota käyttämään hyväkseen EU:n vaikutusvaltaa kauppamahtina neuvotellessaan kauppa- ja yhteistyösopimuksista veroparatiisien hallitusten kanssa, jotta ne voitaisiin taivuttaa poistamaan käytöstä veronkiertoa ja veropetoksia suosivia verosäännöksiä ja verotuskäytäntöjä; pitää neuvoston 14. toukokuuta 2008 pidetyn kokouksen päätelmissä olevia suosituksia hyvää hallintotapaa verotuksen alalla koskevan lausekkeen sisällyttämisestä kauppasopimuksiin myönteisenä ensimmäisenä askelena; kehottaa komissiota esittämään välittömästi tällaista lauseketta tulevia kauppasopimuksia koskevissa neuvotteluissaan;

37.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle ja jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille.

4.12.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 295/19

A.

ottaa huomioon, että vapaaehtoisina toimii yli 100 miljoonaa eurooppalaista, jotka edustavat kaikkia ikäryhmiä, vakaumuksia ja kansallisuuksia,

B.

ottaa huomioon, että helmikuussa 2007 julkaistun Eurobarometri-tutkimuksen mukaan kolme kymmenestä eurooppalaisesta sanoo toimivansa vapaaehtoisena ja lähes 80 prosenttia vastaajista pitää vapaaehtoistyötä tärkeänä osana Euroopan demokraattista elämää (3),

C.

ottaa huomioon, että vapaaehtoisalan osuus arvioidaan viideksi prosentiksi jäsenvaltioiden talouksien bruttokansantuotteesta ja että vapaaehtoisala kehittää innovatiivisia toimia, joiden avulla voidaan tunnistaa ja tuoda esiin yhteiskunnassa esiintyviä tarpeita ja vastata niihin,

D.

ottaa huomioon, että European Volunteer Centre, Euroopan nuorisofoorumi, Association of Voluntary Service Organisations, Maailman partioliike, Punaisen ristin toimisto Euroopan unionissa, volonteurope, European Older People's Forum (AGE), Solidar, Caritas Europa, ENGAGE, Johanniter International, European Non-Governmental Sports Organisation ja muut – jotka yhdessä edustavat tuhansia järjestöjä, joissa on mukana miljoonia vapaaehtoisia – ovat kaikki pyytäneet Euroopan unionin toimielimiä julistamaan vuoden 2011 Euroopan vapaaehtoistyön teemavuodeksi;

1.

kehottaa komissiota EU:n muiden toimielimien tukemana julistamaan vuoden 2011 Euroopan vapaaehtoistyön teemavuodeksi;

2.

kehottaa puhemiestä toimittamaan tämän kannanoton sekä allekirjoittajien nimet komissiolle ja neuvostolle.

4.12.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 295/21

A.

toteaa, että valkoisessa kirjassaan EU:n nuorisopolitiikan uusista tuulista (KOM(2001)0681), jota parlamentti tarkasteli 14. toukokuuta 2002 antamassaan päätöslauselmassa, (1) komissio otti tavoitteeksi nuoriin kiinnitettävän huomion lisäämisen muilla politiikan aloilla ja erityisesti liittyen koulutukseen ja elinikäiseen oppimiseen, työllisyyteen, sosiaaliseen integroitumiseen, terveyteen, nuorison itsenäisyyteen, liikkuvuuteen, perusoikeuksiin sekä syrjimättömyyteen,

B.

toteaa, että Eurooppa-neuvosto hyväksyi 22.–23. maaliskuuta 2005 pitämässään kokouksessa eurooppalaisen nuorisopimuksen yhdeksi Lissabonin tavoitteiden saavuttamisen välineeksi, ja se uudisti sitoumuksensa maaliskuussa 2008 korostaen tarvetta investoida nuorisoon sekä nyt että tulevaisuudessa,

C.

toteaa komission ottaneen huomioon nuorisoa koskeviin kysymyksiin liittyvän vastuullistamisen tarpeen 5. syyskuuta 2007 antamassaan tiedonannossa ”Nuorten saaminen täysipainoisemmin mukaan koulutukseen, työelämään ja yhteiskunnan toimintaan” (KOM(2007)0498),

D.

toteaa parlamentin hyväksyneen 19. kesäkuuta 2007 sääntelykehyksestä nuorten naisten perhe-elämän ja opiskeluajan yhteensovittamistoimenpiteiksi Euroopan unionissa antamansa päätöslauselman (2) ja 21. helmikuuta 2008 Euroopan väestönkehityksestä antamansa päätöslauselman (3), millä korostettiin täten tarvetta ottaa nuoret huomioon entistä paremmin;

1.

kehottaa komissiota lainsäädäntöaloitteiden valmistelussa arvioimaan ja ottamaan huomioon vaikutukset nuorisoon sekä nuorisojärjestöjen kanssa käytävän jäsennellyn vuoropuhelun tulokset erityisesti A kappaleessa tarkoitetuilla politiikan aloilla;

2.

kehottaa jäsenvaltioita keskittymään nuorisoon kansallisten Lissabonin uudistusohjelmien toteutuksen yhteydessä ja kehottaa ottamaan nuorison huomioon asianomaisilla politiikan aloilla;

3.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän kannanoton ja allekirjoittajien nimet neuvostolle, komissiolle sekä Euroopan nuorisofoorumille.

4.12.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 295/23

A.

ottaa huomioon, että lapsen sieppaaminen on yksi epäinhimillisimmistä rikoksista,

B.

ottaa huomioon, että kyseiset rikokset ovat yleistyneet Euroopassa ja että niihin saattaa liittyä uhrien kuljettaminen valtioiden rajojen yli,

C.

ottaa huomioon, että ajan kuluessa mahdollisuudet siepatun lapsen hengen pelastamiseksi vähenevät,

D.

ottaa huomioon, että lasten katoamisille ei ole olemassa Euroopan laajuista hälytysjärjestelmää eikä suurimmassa osassa Euroopan unionia ole paikallisia tai kansallisia järjestelmiä;

1.

kehottaa jäsenvaltioita ottamaan käyttöön lasten katoamisia varten hälytysjärjestelmän, jonka aktivointi tarkoittaisi sitä, että asianmukaisille tiedotusvälineille, rajaviranomaisille sekä tulli- ja lainvalvontaviranomaisille ilmoitettaisiin yksityiskohtaisesti:

2.

kehottaa jäsenvaltioita tekemään yhteistyösopimuksia kaikkien rajanaapureidensa kanssa, jotta hälytys voidaan tehdä pikaisesti kaikilla tarvittavilla alueilla;

3.

vaatii kehittämään yhteistä organisaatiota, joka voi antaa apua ja koulutusta kansallisille elimille;

4.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän kannanoton ja allekirjoittajien nimet neuvostolle ja komissiolle.

4.12.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 295/26

A.

ottaa huomioon, että EU antaa täyden tukensa Georgian itsenäisyydelle, suvereniteetille ja alueelliselle koskemattomuudelle sen kansainvälisesti tunnustettujen rajojen sisällä,

B.

ottaa huomioon, että Venäjän passien jakelu Etelä-Ossetian kansalaisille ja separatistiliikkeelle annettu tuki sekä separatistien lisääntynyt sotilaallinen toiminta georgialaisten asuttamia kyliä vastaan ovat lisänneet jännitteitä Etelä-Ossetiassa yhdessä Venäjän heinäkuun 2005 aikana Georgian rajan läheisyydessä toteuttamien laajamittaisten sotilasoperaatioiden kanssa,

C.

katsoo, että viime viikkoina voimistuneet jännitteet, osapuolten väliset kahakat ja Etelä-Ossetian separatistijoukkojen järjestämät pommi-iskuina, tappavina selkkauksina, ammuskeluna ja kranaattitulena ilmenneet provokaatiot, jotka tappoivat useita siviilejä ja haavoittivat vielä useampia, johtivat siihen, että Georgian armeija teki 7. ja 8. elokuuta 2008 vastaisena yönä yllättävän tykistöiskun Tshinvaliin, minkä jälkeen maavoimien operaatiolla, johon osallistui sekä tankkeja että sotilaita, pyrittiin palauttamaan Etelä-Ossetian hallinta,

D.

ottaa huomioon, että Venäjä, joka tukee alueen itsenäistymisvaatimuksia, vastasi välittömästi massiivisella vastahyökkäyksellä ja lähetti alueelle panssareitaan ja maavoimien joukkoja sekä pommitti lukuisia kohteita Georgiassa, Gorin kaupunki mukaan luettuna, ja esti pääsyn Georgian satamiin Mustallamerellä,

E.

ottaa huomioon, että noin 158 000 ihmistä joutui lähtemään kodeistaan kriisiä pakoon ja että näitä ihmisiä on nyt autettava pyrkimyksessään palata takaisin; ottaa huomioon, että rypäleammukset, räjähtämättä jääneet ammukset ja maamiinat sekä Venäjän varoitukset ja yhteistyön puute tekevät palaamisesta turvatonta;

F.

toteaa, että Venäjän sotilaalliset toimet ovat vahingoittaneet Georgian infrastruktuuria pahoin ja että tarvitaan humanitaarista apua,

G.

ottaa huomioon, että kansainväliset ihmisoikeustarkkailijat ja sotilasanalyytikot ovat todenneet Venäjän joukkojen käyttäneen Georgiassa rypäleammuksia, jolloin konfliktialueille on jäänyt tuhansia räjähtämättä jääneitä ammuksia; ottaa huomioon, että myös Georgia on myöntänyt käyttäneensä rypäleammuksia Etelä-Ossetiassa Rokin tunnelin läheisyydessä,

H.

ottaa huomioon, että 12. elokuuta 2008 Georgian ja Venäjän presidentit sitoutuivat EU:n välitysponnisteluihin perustuvaan sopimukseen, jossa määrättiin välittömästä aselevosta, Georgian ja Venäjän joukkojen vetäytymisestä niillä ennen 7. elokuuta 2008 olleisiin asemiin sekä kansainvälisten neuvottelujen käynnistämisestä, jotta voidaan nopeasti luoda kansainvälinen mekanismi valmistelemaan konfliktin rauhanomaista ja kestävää ratkaisua,

I.

ottaa huomioon, että Nato jäädytti 19. elokuuta 2008 korkean tason suhteensa Venäjään ja totesi, että Venäjän sotilaalliset toimet olivat olleet ”suhteettomia” ja ”ristiriidassa sillä Georgian joissakin osissa olevan rauhanturvaajan roolin kanssa” ja että ”normaalitilanne” ei voisi jatkua niin kauan kuin Georgiassa on venäläisiä joukkoja,

J.

ottaa huomioon, että Venäjä veti 22. elokuuta 2008 panssarivaunuja, tykistöä ja satamäärin joukkoja niiden pisimmälle viedyistä asemista Georgiassa mutta että se valvoo edelleen pääsyä Abhasiasta etelään sijaitsevaan Potin satamakaupunkiin ja että Venäjän hallitus ilmoitti, että se pitäisi joukkoja turvavyöhykkeellä Etelä-Ossetian ympärillä ja on perustanut kahdeksan tarkastuspistettä, joihin Venäjän joukkoja siirretään,

K.

ottaa huomioon, että 25. elokuuta 2008 Venäjän duuman ylähuone äänesti päätöslauselmasta, jossa kehotettiin presidenttiä tunnustamaan Georgiasta irtaantumaan pyrkivien Abhasian ja Etelä-Ossetian alueiden itsenäisyys, minkä jälkeen presidentti Dimitri Medvedev teki päätöksen, että Venäjä tunnustaisi muodollisesti nämä kaksi aluetta itsenäisiksi valtioiksi 26. elokuuta 2008,

L.

ottaa huomioon, että tällä konfliktilla on kauaskantoisia vaikutuksia alueen vakauden ja turvallisuuden kannalta ja että se ulottuu selvästi konfliktin kaikkien osapuolten suoria suhteita kauemmas ja vaikuttaa mahdollisesti EU:n ja Venäjän suhteisiin, Euroopan naapuruuspolitiikkaan, Mustanmeren alueeseen ja sitä kauemmas,

M.

katsoo, että EU:n on säilytettävä täysi poliittinen yhtenäisyys vastauksena Georgian kriisiin ja puhuttava yhdellä äänellä varsinkin suhteissaan Venäjän kanssa; katsoo, että prosessi kohti rauhanomaista ja vakaata ratkaisua Georgian ja Kaukasian konflikteissa edellyttää Euroopan naapuruuspolitiikan kattavaa tarkistusta ja uutta sitoumusta koko alueen kanssa yhteistyössä kaikkien eurooppalaisten ja kansainvälisten järjestöjen, varsinkin Etyjin, kanssa,

N.

ottaa huomioon, että Georgian hallitus katkaisi viime viikolla diplomaattiset suhteensa Venäjään ja Venäjän federaatio reagoi tähän menettelemällä samalla tavalla;

1.

katsoo, että Kaukasuksen konflikteihin ei voi olla olemassa sotilaallista ratkaisua, ja pitää valitettavana kaikkien niiden osapuolten toimintaa, jotka ovat turvautuneet voimaan ja väkivaltaan muuttaakseen Georgiasta irtaantumaan pyrkivissä Etelä-Ossetiassa ja Abhasiassa vallinnutta tilannetta;

2.

kehottaa Venäjää kunnioittamaan Georgian tasavallan itsenäisyyttä ja alueellista yhtenäisyyttä sekä sen kansainvälisesti tunnustettujen rajojen koskemattomuutta, ja tuomitsee siksi voimakkaasti kansainvälisen oikeuden vastaisena Venäjän federaation tunnustuksen Georgiasta irti pyrkivien Etelä-Ossetian ja Abhasian alueiden itsenäisyydelle,

3.

korostaa, että kaikkien Etelä-Ossetian ja Abhasian lopullista asemaa koskevien päätösten ehtona on oltava kansainvälisen oikeuden perusperiaatteiden noudattaminen, vuoden 1975 Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksen päätösasiakirja (Helsingin päätösasiakirja) mukaan luettuna, erityisesti pakolaisten palaamisen ja heidän omaisuutensa kunnioittamisen sekä vähemmistöjen oikeuksien kunnioittamisen osalta;

4.

tuomitsee Venäjän paheksuttavat ja suhteettomat sotilaalliset toimet ja tunkeutumisen syvälle Georgian alueelle, mikä loukkaa kansainvälistä oikeutta; korostaa, että Venäjällä ei ole legitiimiä syytä hyökätä Georgiaan, miehittää osia siitä ja uhata kaataa demokraattisen maan hallitus;

5.

pahoittelee summittaisesta voimankäytöstä johtuneita ihmishenkien menetyksiä ja inhimillisiä kärsimyksiä kaikkien konfliktin osapuolten keskuudessa;

6.

on syvästi huolissaan venäläisten miinojen vaikutuksesta Georgian sosiaaliseen ja taloudelliseen toimintaan ja erityisesti Kaspin lähellä sijaitsevan rautatiesillan räjäyttämisestä 16. elokuuta 2008 Tbilisistä Potiin johtavan keskeisen rautatielinjan varrella sekä räjähdyksestä, joka kohdistui 24. elokuuta 2008 Gorin lähistöllä polttoainejunaan, joka kuljetti kazakstanilaista raakaöljyä vietäväksi Potin kautta; korostaa, että kummatkin toimet loukkasivat tulitaukoa koskevia sitoumuksia;

7.

toistaa uskovansa vahvasti periaatteeseen, jonka mukaan millään kolmannella maalla ei ole veto-oikeutta suhteessa toisen maan päätökseen liittyä johonkin kansainväliseen järjestöön tai liittoumaan tai oikeutta horjuttaa demokraattisesti valittua hallitusta;

8.

korostaa, että Euroopan ja Venäjän kumppanuuden on perustuttava eurooppalaisen yhteistyön perussääntöihin, joita ei tueta pelkillä sanoilla vaan teoilla;

9.

pitää kiitettävänä EU:n puheenjohtajavaltion tehokkuutta ja nopeutta, joilla se reagoi tähän konfliktiin, sekä jäsenvaltioiden osoittamaa yhtenäisyyttä kumpaakin osapuolta koskevissa välitystoimissa, joiden avulla ne pystyivät allekirjoittamaan tulitaukosopimuksen; suhtautuu tässä suhteessa myönteisesti Eurooppa-neuvoston edellä mainitun ylimääräisen kokouksen päätelmiin;

10.

kehottaa voimakkaasti Venäjää kunnioittamana kaikkia EU:n diplomaattisten ponnistelujen tuloksena saavutetun ja allekirjoitetun aseleposopimuksen sitoumuksia, alkaen sen joukkojen täydellisestä ja välittömästä vetäytymisestä itse Georgian alueelta sekä sen sotilaallisen läsnäolon vähentämisestä Etelä-Ossetiassa ja Abhasiassa näillä alueilla ennen konfliktin syttymistä rauhanturvaajina toimineiden venäläisjoukkojen tasolle; tuomitsee laajat ryöstelyt, joihin Venäjän miehitysjoukot ja niiden mukana olevat palkkasoturit ovat syyllistyneet;

11.

vaatii tekemään pikaisesti riippumattoman kansainvälisen tutkimuksen tosiasioiden selvittämiseksi ja tiettyjen väitteiden selkeyttämiseksi entisestään;

12.

pyytää kansainvälisen rikostuomioistuimen Rooman perussäännön ratifioinutta Georgiaa ja Venäjän viranomaisia antamaan tukensa kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjänvirastolle ja tekemään sen kanssa täyttä yhteistyötä näiden traagisten tapausten ja siviileihin konfliktin aikana kohdistettujen iskujen tutkimiseksi, jotta vastuukysymykset voidaan selvittää ja vastuussa olevat saattaa oikeuden eteen;

13.

kehottaa Venäjän ja Georgian viranomaisia antamaan kaikki tiedot siitä, millä alueilla niiden asevoimat ovat käyttäneet rypälepommeja, jotta miinanraivaus voidaan käynnistää välittömästi ja jotta näin voidaan välttää uudet viattomat siviiliuhrit ja auttaa asuinseudultaan siirtymään joutuneiden turvallista palaamista;

14.

kehottaa EU:ta, Natoa ja sen jäseniä käyttämään yhteisen kannan pohjalta kaikki mahdollisuudet saada Venäjän hallitus noudattamaan kansainvälistä oikeutta, joka on välttämätön edellytys vastuulliselle roolille kansainvälisessä yhteisössä; muistuttaa Venäjää sen vastuusta YK:ssa veto-oikeutta käyttävänä valtana maailmanlaajuisen rauhan ja järjestyksen puolesta;

15.

kehottaa neuvostoa ja komissiota tarkistamaan Venäjän-politiikkaansa, jos Venäjä ei täytä tulitaukosopimuksesta johtuvia sitoumuksiaan; tukee näin ollen Eurooppa-neuvoston päätöstä lykätä kumppanuus- ja yhteistyösopimuksesta käytäviä neuvotteluita, kunnes Venäjän joukot ovat vetäytyneet 7. elokuuta 2008 edeltäviin asemiinsa;

16.

kehottaa komissiota esittämään Georgian kanssa tehtäviä sopimuksia, jotka koskevat viisuminsaannin helpottamista ja takaisinottoa ja jotka ovat vähintään yhtä laajoja kuin Venäjän kanssa tehdyt sopimukset;

17.

kehottaa jäsenvaltioita tarkistamaan Etelä-Ossetiasta ja Abhasiasta harjoitettavaa taloudellista toimintaa varten tapahtuvaa viisumien myöntämistä;

18.

tuomitsee voimakkaasti georgialaisten pakkosiirrot Etelä-Ossetiasta ja Abhasiasta ja kehottaa Etelä-Ossetian ja Abhasian tosiasiassa valtaa käyttäviä viranomaisia varmistamaan muualle siirretyn siviiliväestön turvallisen paluun kansainvälisen humanitaarisen oikeuden mukaisesti;

19.

suhtautuu myönteisesti Etyjin aloitteisiin aseistamattomien tarkkailijoiden lukumäärän lisäämiseksi; kehottaa vahvistamaan entisestään Georgiassa toimivaa Etyjin valtuuskuntaa, jolla on oltava täysi vapaus liikkua kaikkialla maassa, ja rohkaisee EU:n jäsenvaltioita tukemaan näitä ponnisteluita;

20.

kehottaa EU:ta osallistumaan merkittävällä panoksella kaavailtuun kansainväliseen konfliktinratkaisumekanismiin ja panee siksi tyytyväisenä merkille Eurooppa-neuvoston päätöksen käynnistää Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan (ETPP) tarkkailuoperaatio, jolla tuetaan YK:n ja Etyjin operaatioita, ja pyytää YK:lta tai Etyjiltä valtuutusta ETPP-operaatiota varten;

21.

suhtautuu myönteisesti siihen, että EU tukee aktiivisesti ja jatkuvasti kaikkia kansainvälisiä ponnisteluita, jotta konfliktiin löydetään rauhanomainen ja kestävä ratkaisu, ja erityisesti neuvoston sitoumukseen tukea kaikkia YK:n, Etyjin ja muiden ponnisteluja konfliktin ratkaisemiseksi; suhtautuu myönteisesti erityisesti päätökseen nimittää EU:n erityisedustaja Georgian kriisiä varten;

22.

suhtautuu myönteisesti siviileille tarkoitettuun komission 6 miljoonan euron suuruiseen nopeaan humanitaariseen apupakettiin, jota on tuettava lisävaroin paikan päällä tehdyn tarpeita koskevan arvion perusteella; huomauttaa, että konfliktin jälkiseurausten vuoksi jälleenrakentamiseen tarvitaan kiireellisesti apua;

23.

suhtautuu myönteisesti neuvoston päätökseen kutsua koolle kansainvälisen lahjoittajien konferenssi Georgian jälleenrakentamiseksi ja kehottaa neuvostoa ja komissiota tutkimaan mahdollisuuksia perustaa merkittävä EU-ohjelma tukemaan taloudellisesti sodasta kärsineiden Georgian alueiden jälleenrakentamista sekä varmistamaan EU:n voimakkaampi poliittinen läsnäolo maassa ja koko alueella;

24.

kehottaa kaikkia konfliktin osapuolia sallimaan humanitaarisen avun täysimittaisen ja esteettömän pääsyn uhreille, mukaan luettuna pakolaiset ja maan sisällä siirtymään joutuneet henkilöt;

25.

katsoo, että pyrkimyksessä Georgian konfliktin ratkaisujen löytämiseen yhdessä muiden Etelä-Kaukasian ratkaisemattomien konfliktien kanssa hyödytään konfliktinratkaisumekanismien lisääntyvästä kansainvälistymisestä; ehdottaa siksi, että EU kutsuu koolle ”Taka-Kaukasian rauhankonferenssin” tämän prosessin avainelementtinä; katsoo, että tällaisessa konferenssissa olisi keskusteltava kansainvälisistä takeista kansalaisoikeuksien ja poliittisten oikeuksien täysimääräistä noudattamista varten ja demokratian edistämisestä kansainvälisen oikeuden kautta; korostaa, että konferenssin olisi myös tarjottava mahdollisuus kuulla Kaukasian alueella edustamattomina olevien tai hiljennettyjen ryhmien ääniä;

26.

kehottaa neuvostoa ja komissiota kehittämään Euroopan naapuruuspolitiikkaa edelleen siten, että se paremmin vastaa itäisten kumppaniemme tarpeita, mukaan luettuna EU:lla Mustallamerellä olevan panoksen vahvistaminen, käsittelemään parlamentin EEAplus-ehdotusta tai ruotsalais-puolalaista ehdotusta itäisestä kumppanuudesta sekä nopeuttamaan vapaakauppa-alueen perustamista erityisesti Georgian, Ukrainan ja Moldovan osalta; huomauttaa, että EU:n viisumipolitiikan vapauttamisessa näiden maiden osalta on otettava huomioon se, että Venäjälle on myönnetty niitä paremmat ehdot tällä alalla;

27.

korostaa, että lukuisat ongelmat Etelä-Kaukasuksen alueella liittyvät toisiinsa ja että on tarpeen saada aikaan vakaussopimuksen muodossa laadittava kattava ratkaisu tärkeimpien ulkoisten toimijoiden myötävaikutuksella; korostaa, että on tarpeen tehostaa yhteistyötä Mustanmeren alueen naapurimaiden kanssa luomalla erityinen institutionaalinen ja monenkeskinen mekanismi, kuten Mustanmeren unioni, ja järjestämällä Etelä-Kaukasuksen aluetta käsittelevä kansainvälinen turvallisuus- ja yhteistyökonferenssi; kehottaa komissiota siksi tekemään Euroopan parlamentille ja neuvostolle erityisen ehdotuksen siitä, että laaditaan Mustanmeren aluetta koskevat monenkeskiset puitteet, Turkki ja Ukraina mukaan luettuina; katsoo, että naapurimaat kuten Kazakstan olisi otettava mukaan koko alueen vakauden ja energiavirtojen edun vuoksi;

28.

muistuttaa, että Nato sopi Bukarestin huippukokouksessa 3. huhtikuuta 2008, että Georgiasta tulee liittoutuman jäsen;

29.

korostaa, että Georgian on tärkeää parantaa EU:n energian toimitusvarmuutta luomalla vaihtoehto Venäjän energiansiirtoreitille; katsoo, että on ratkaisevan tärkeää suojella tehokkaasti nykyisiä infrastruktuureja, kuten Baku–Tbilisi–Ceyhan-öljyputkea, ja kehottaa komissiota tarjoamaan Georgialle kaiken tarvittavan tuen tässä suhteessa; toivoo, että EU sitoutuu voimakkaasti sekä poliittisesti että talousarvion kautta Nabuccon öljyputkihankkeeseen, jonka EU on tunnustanut ensisijaiseksi hankkeeksi ja joka kulkisi Georgian alueen kautta ja olisi varteenotettavin vaihtoehto hankkeille, joita toteutetaan yhteistyössä Venäjän kanssa ja jotka kaikki mahdollisesti johtavat jäsenvaltioiden kasvavaan taloudelliseen riippuvuuteen Venäjästä;

30.

kehottaa neuvostoa ja komissiota jatkamaan pyrkimyksiä saada aikaan todellinen EU:n yhteinen energiapolitiikka, johon kuuluu muun muassa tarve monipuolistaa toimituskanavia;

31.

katsoo, että Etelä-Kaukasuksen yhteistyössä ei pitäisi olla kyse EU:n ja Venäjän välisistä yksinomaisista vaikutusalueista (”spheres of interest”);

32.

katsoo, että EU:n rooli tässä kriisissä korostaa tarvetta vahvistaa Euroopan ulko-, puolustus- ja turvallisuuspolitiikkaa, ja uskoo, että Lissabonin sopimus, mukaan luettuna korkean edustajan asettaminen, solidaarisuuslauseke ja EU:n energiavarmuuspolitiikka, muodostavat oikean tavan toteuttaa tämä;

33.

korostaa, että on tarpeen turvata vakaus Etelä-Kaukasuksen alueella, ja kehottaa Armenian ja Azerbaidžanin hallituksia tukemaan tämän tavoitteen saavuttamista ja samalla noudattamaan kaikkia kansainvälisiä sitoumuksiaan;

34.

toteaa, että moniarvoisen ja demokraattisen hallinnon periaate, toimivat oppositiopuolueet sekä ihmisoikeuksien ja kansalaisoikeuksien kunnioittaminen muodostavat parhaat takeet vakaudelle koko Etelä-Kaukasuksen alueella;

35.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, jäsenvaltioille, Venäjän federaation ja Georgian presidenteille ja parlamenteille, Natolle, Etyjille sekä Euroopan neuvostolle.

4.12.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 295/31

A.

ottaa huomioon, että tutkijoiden luonnos yhteiseksi viitekehykseksi (8) (luonnos) toimitettiin komissiolle vuoden 2007 lopussa,

B.

ottaa huomioon, että luonnosta arvioi parhaillaan verkosto, joka koostuu useista tutkijaryhmistä, mukaan lukien ”Association Henri Capitant des Amis de la Culture Juridique Francaise” ja ”Société de législation comparée”, jotka ovat jo julkaisseet teokset ”Principes contractuels communs” ja ”Terminologie contractuelle commune” (9),

C.

ottaa huomioon, että komissio on käynnistänyt sisäisen valintaprosessin, jonka tarkoituksena on määrittää, mitkä osat luonnoksesta sisällytetään tulevaan asiakirjaan eli komission valkoiseen kirjaan yhteisestä viitekehyksestä,

D.

ottaa huomioon, että luonnos on puhtaasti tieteellinen asiakirja ja sen osien mahdollinen valinta osaksi tulevaa komission asiakirjaa on erittäin poliittinen prosessi;

1.

pitää myönteisenä luonnoksen esittämistä ja odottaa, että lopullinen tutkijoiden luonnos yhteiseksi viitekehykseksi toimitetaan komissiolle joulukuun 2008 loppuun mennessä;

2.

kehottaa komissiota esittämään tarkan ja avoimen suunnitelman siitä, miten valintaprosessi komission asiakirjaa varten järjestetään ja koordinoidaan, erityisesti kaikkien osallistuvien pääosastojen osalta;

3.

kehottaa komissiota varmistamaan, että luonnos on saatavilla mahdollisimman monella tarvittavalla kielellä, jotta varmistetaan, että se on kaikkien asianomaisten sidosryhmien käytettävissä;

4.

kehottaa komissiota harkitsemaan hankkeen antamista oikeuteen, vapauteen ja turvallisuuteen liittyviä asioita käsittelevälle pääosastolle, siten että kaikki muut asianosaiset pääosastot osallistuvat siihen täysimääräisesti, sillä yhteinen viitekehys kattaa muutakin kuin kuluttajia koskevan sopimusoikeuden, ja kehottaa komissiota antamaan käyttöön tarvittavat aineelliset ja henkilöstövoimavarat;

5.

toteaa, että komission asiakirja tulee olemaan pohjana unionin toimielinten ja kaikkien asianosaisten sidosryhmien yhteiselle päätökselle viitekehyksen tarkoituksesta ja sisällöstä sekä oikeudellisesta asemasta, joka voi vaihdella ei-sitovasta lainsäädäntövälineestä aina erityisen vaihtoehtoisen välineen perustamiseen Euroopan sopimusoikeudessa;

6.

katsoo, että yhteisen viitekehyksen tulevasta muodosta riippumatta on otettava käyttöön toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että viitekehys saatetaan säännöllisesti ajan tasalle sopimusoikeudessa tapahtuvien muutosten ja kansallisen kehityksen huomioon ottamiseksi;

7.

huomauttaa, että päättäessään yhteisen viitekehyksen sisällöstä komission olisi pidettävä mielessä neuvoston 18. huhtikuuta 2008 esittämä lausunto, jonka mukaan yhteisen viitekehyksen olisi oltava väline parempaa lainsäädäntötyötä varten ja koostuttava joukosta ei-sitovia suuntaviivoja, joita lainlaatijat käyttävät yhteisön tasolla;

8.

esittää, että tässä tapauksessa yhteisen viitekehyksen olisi oltava mahdollisimman laaja eikä tässä vaiheessa ehkä ole tarvetta jättää sen ulkopuolelle mitään materiaalia tai sisältöä;

9.

korostaa jälleen kerran, että viimeaikaisten yhteistä viitekehystä käsitelleiden työkokousten tulokset olisi otettava huomioon valintaprosesseissa; korostaa, että tulevien kuulemisten olisi oltava laajoja ja niissä olisi taattava kaikkien relevanttien sidosryhmien tasapainoinen osallistuminen;

10.

ehdottaa, että jos yhteistä viitekehystä käytetään ei-sitovana lainsäädäntövälineenä, sen keskeiset osat olisi sisällytettävä sopimusoikeutta koskeviin komission tuleviin lainsäädäntöehdotuksiin tai tiedonantoihin, jotta varmistetaan, että yhteisön lainsäätäjä ottaa viitekehyksen huomioon;

11.

huomauttaa, että tehdessään päätöstä yhteisen viitekehyksen sisällöstä komission olisi pidettävä mielessä, että viitekehys voi olla enemmän kuin pelkkä lainsäädäntöväline ja johtaa vaihtoehtoiseen välineeseen;

12.

esittää, että jos yhteisen viitekehyksen tuleva muoto on todennäköisesti vaihtoehtoinen väline, sen olisi rajoituttava niille aloille, joilla yhteisön lainsäätäjä on ollut aktiivinen tai todennäköisesti on aktiivinen lähitulevaisuudessa taikka jotka liittyvät läheisesti sopimusoikeuteen; ehdottaa, että vaihtoehtoisen välineen olisi perustuttava luonnokseen yhteiseksi viitekehykseksi; katsoo, että kaikissa vaiheissa olisi pyrittävä varmistamaan, että vaihtoehtoisen välineen johdonmukaisuutta ei vaaranneta valintaprosessilla;

13.

vaatii, että parlamenttia olisi kuultava ja sen olisi osallistuttava täysimääräisesti kaikkiin valintaprosesseihin, jotka liittyvät komission tulevaan asiakirjaan yhteisestä viitekehyksestä;

14.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.

4.12.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 295/33

A.

ottaa huomioon, että EY:n perustamissopimuksen 195 artiklan mukaan oikeusasiamiehellä on valtuudet ottaa vastaan unionin kansalaisilta kanteluja, jotka voivat koskea hallinnollisia epäkohtia yhteisön toimi-elinten ja elinten toiminnassa,

B.

katsoo, että kansalaisten kantelut antavat tärkeää tietoa mahdollisista yhteisön oikeuden rikkomisista,

C.

ottaa huomioon, että EY:n perustamissopimuksen 211 artiklan mukaan komissio huolehtii perussopimusten valvojana siitä, että perussopimuksen määräyksiä sekä toimielinten sen nojalla antamia säännöksiä ja määräyksiä sovelletaan,

D.

ottaa huomioon, että perustamissopimuksen 226 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan jos komissio katsoo, että jäsenvaltio on jättänyt täyttämättä sille perustamissopimuksen mukaan kuuluvan velvollisuuden, komissio antaa asiasta lausunnon perusteluineen varattuaan ensin sille valtiolle, jota asia koskee, tilaisuuden esittää huomautuksensa, ja että kyseisen artiklan toisen kohdan mukaan jos valtio, jota asia koskee, ei noudata lausuntoa komission asettamassa määräajassa, komissio voi saattaa asian yhteisön tuomioistuimen käsiteltäväksi,

E.

ottaa huomioon, että oikeusasiamies on aiemmin korostanut kantelua 995/98/OV koskevassa päätöksessään, että vaikka komissiolla on rikkomismenettelyn täytäntöönpanoa koskeva harkintavalta, siihen kuitenkin sovelletaan oikeudellisia rajoituksia, ”jotka on vahvistettu yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä, jonka mukaan hallinnollisten viranomaisten on esimerkiksi toimittava johdonmukaisesti ja hyvässä uskossa, vältettävä syrjintää, noudatettava suhteellisuuden, yhdenvertaisuuden ja oikeutettujen odotusten periaatteita sekä kunnioitettava ihmisoikeuksia ja perusvapauksia”,

F.

ottaa huomioon, että komissio on painottanut tämän tehtävän olevan olennaisen tärkeä Euroopan kansalaisten etujen kannalta ja tunnustanut oikeusvaltion merkityksen tässä yhteydessä (3),

G.

ottaa huomioon, että komissio vahvistaa, että sen edellä mainitussa tiedonannossa 20. maaliskuuta 2002 määritetään hallinnolliset toimenpiteet kantelijan hyväksi, joiden noudattamiseen komissio sitoutuu käsitellessään kantelua ja tutkiessaan siihen liittyvää rikkomista koskevaa asiaa,

H.

katsoo, että oikeusasiamiehen mukaan kyseessä on hallinnollinen epäkohta, jos komissio jättää tekemättä lopullisen päätöksen kantelijan esittämästä rikkomista koskevasta kantelusta,

I.

katsoo, että oikeusasiamiehen komissiolle esittämän suosituksen mukaan komission olisi käsiteltävä kantelijan esittämä kantelu mahdollisimman nopeasti ja huolellisesti;

1.

yhtyy Euroopan oikeusasiamiehen suositukseen komissiolle;

2.

painottaa, että komission olisi käsitellessään kansalaisten esittämiä kanteluja, joissa väitetään jäsenvaltioiden rikkoneen yhteisön oikeutta, aina meneteltävä hyvää hallintoa koskevien periaatteiden mukaisesti;

3.

huomauttaa, että komissio on edellä mainitussa tiedonannossaan 20. maaliskuuta 2002 sitoutunut noudattamaan tiettyjä käytäntöjä rikkomiseen liittyvien kantelujen käsittelyssä;

4.

huomauttaa komission ilmoittaneen kyseisessä tiedonannossa, että yleensä se päättää rikkomisesta johtuvien menettelyjen aloittamisesta tai asian käsittelyn lopettamisesta vuoden kuluessa kantelun kirjaamisesta ja ilmoittaa kantelijalle kirjallisesti, kun tämä aikaraja ylittyy;

5.

hyväksyy, että vaikeissa ja monimutkaisissa tapauksissa komission tutkimukset voivat kestää yli vuoden; katsoo kuitenkin, että yhden vuoden aikarajan ylittäminen on perusteltua ainoastaan, jos tutkiminen jatkuu tosiasiallisesti edelleen;

6.

huomauttaa, että nyt käsiteltävässä tapauksessa, joka koskee Saksan hallituksen laiminlyöntiä työaikadirektiivin (4) asianmukaisessa soveltamisessa, komissio aikoi ottaa kantelun käsittelyssä huomioon ehdotuksensa direktiivin muuttamisesta ja päätti odottaa tuloksia keskusteluista, joissa komission ehdotusta käsiteltiin yhteisön muiden toimielinten kanssa;

7.

muistuttaa, että ehdotus esitettiin syyskuussa 2004 eikä mikään viittaa siihen, että komissio olisi ryhtynyt sen jälkeen mihinkään muihin toimiin kantelun tutkimiseksi;

8.

huomauttaa, että sen sijaan, että komissio olisi päätynyt toiseen kahdesta mahdollisesta päätöksestä – joko aloittaa rikkomisesta johtuva virallinen menettely tai lopettaa asian käsittely – se on pidättäytynyt kaikista tutkimiseen liittyvistä jatkotoimista;

9.

katsoo, että yhteisön oikeus ei anna mahdollisuutta sivuuttaa voimassa olevia säädöksiä ja tuomioita sillä perusteella, että uusien sääntöjen antamista ollaan harkitsemassa; huomauttaa, että komissio ei ole käsitellyt myöskään kanteluun sisältyviä sellaisia kysymyksiä, jotka eivät liity sovellettavaan direktiiviin tehtäviksi ehdotettuihin muutoksiin;

10.

myöntää, että komissiolla on jossain määrin harkintavaltaa kantelujen ja rikkomisesta johtuvien menettelyjen hallinnoinnissa, etenkin asian saattamisessa yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi, mutta huomauttaa, että perustamissopimuksen 226 artiklassa määrätään, että komission on aloitettava kanteen nostamista edeltävä menettely, jos se katsoo, että jäsenvaltio on jättänyt täyttämättä sille perustamissopimuksen mukaan kuuluvan velvollisuuden;

11.

katsoo, että tähän harkintavaltaan on myös sovellettava hallinto-oikeuden yleisistä periaatteista johtuvia oikeudellisia rajoja, siten kuin ne on vahvistettu yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä, eikä se saisi ylittää komission edellä mainitussa tiedonannossaan 20. maaliskuuta 2002 itse määrittämiä rajoja;

12.

toistaa huolensa siitä, että komissio käyttää rikkomismenettelyjen läpiviemiseen ja päättämiseen perusteettoman ja kohtuuttoman paljon aikaa, usein jopa vuosia, sekä tyytymättömyytensä niihin toistuvasti esiintyviin tapauksiin, joissa jäsenvaltiot eivät noudata yhteisöjen tuomioistuimen päätöksiä; katsoo, että tämä heikentää yhteisön oikeuden laatimisen ja yhtenäisen soveltamisen uskottavuutta sekä saattaa EU:n tavoitteet epäilyttävään valoon;

13.

painottaa jälleen kerran jäsenvaltioiden keskeistä merkitystä yhteisön lainsäädännön moitteettomassa täytäntöönpanossa ja korostaa, että yhteisön lainsäädännön täytäntöönpano käytännön tasolla on ratkaisevaa pyrittäessä lisäämään Euroopan unionin merkitystä sen kansalaisille;

14.

kehottaa komissiota toimittamaan luettelon jäsenvaltioista, joiden lainsäädäntö ei täytä kaikkia työaikadirektiivin säännöksiä, sekä erittelemään toimet, joihin komissio on tässä asiassa ryhtynyt; kehottaa komissiota ryhtymään toimivaltansa puitteissa viipymättä toimenpiteisiin kaikissa tapauksissa ja kaikissa jäsenvaltioissa, joissa kyseisen direktiivin saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä tai sen täytäntöönpano ei ole lainsäätäjän ja yhteisöjen tuomioistuimen vahvistaman yhteisön oikeuden mukaista;

15.

kehottaa komissiota analysoimaan välittömästi Saksassa 1. tammikuuta 2004 hyväksyttyä ja 1. tammikuuta 2007 voimaan astunutta uutta lakia määrittääkseen, onko se kaikkien työaikadirektiivin säännösten ja kaikkien asiaan sovellettavien yhteisöjen tuomioistuimen tuomioiden mukainen; painottaa, että komission on tarpeen tutkia kyseisen direktiivin täytäntöönpanoa koskevat yksityiskohdat;

16.

huomauttaa, että komissio on äskettäin tarkistanut rikkomismenettelyjä koskevat suuntaviivansa; ymmärtää kyseisen asiakirjan perusteella, että luettelo päätöksistä toimitetaan etukäteen pysyville edustajille ja jäsenvaltioille ja että rikkomista koskevia päätöksiä koskevat lehdistötiedotteet voidaan julkaista virallisena päätöksentekopäivänä; toteaa kuitenkin, ettei ole olemassa määräyksiä asiasta tiedottamiseksi parlamentille tai sen asiasta vastaaville valiokunnille;

17.

toistaa komissiolle esittämänsä kiireellisen kehotuksen tiedottaa parlamentille ja erityisesti vetoomusvaliokunnalle täysimääräisesti rikkomisasioita koskevista päätöksistä kaikissa menettelyn vaiheissa;

18.

painottaa, että EY:n perustamissopimuksen 230 artiklan mukaisesti parlamentilla on oikeus nostaa kanne yhteisöjen tuomioistuimessa samoin edellytyksin kuin neuvostolla ja komissiolla ja että perustamissopimuksen 201 artiklan mukaan parlamentilla on valta valvoa komission toimintaa;

19.

vaatii näin ollen kaikkia jäsenvaltioita soveltamaan työterveyttä ja työturvallisuutta koskevia sääntöjä lainmukaisesti ja noudattaen periaatetta, jonka mukaan vähänkin tulkinnanvaraisessa tapauksessa on noudatettava työntekijän terveyden ja turvallisuuden kannalta suotuisinta tulkintaa (in dubio pro operario);

20.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle ja Euroopan oikeusasiamiehelle.

4.12.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 295/35

A.

katsoo, että naisten ja miesten välinen tasa-arvo kuuluu Euroopan unionin perusperiaatteisiin, jotka tunnustetaan Euroopan yhteisön perustamissopimuksessa ja Euroopan unionin perusoikeuskirjassa; katsoo kuitenkin, että huolimatta merkittävästä edistyksestä tällä alalla naisten ja miesten välinen eriarvoisuus on edelleen suurta,

B.

katsoo, että naisiin kohdistuva väkivalta on merkittävä este naisten ja miesten tasa-arvon toteutumiselle ja että se on ihmisoikeuksien loukkauksista laaja-alaisimpia eikä tunne maantieteellisiä, taloudellisia eikä sosiaalisia rajoja; katsoo, että hälyttävän suuri joukko naisia joutuu kohtaamaan väkivaltaa,

C.

katsoo, että ”naisiin kohdistuva väkivalta” tarkoittaa kaikkia naisia vastaan suunnattuja väkivaltatekoja, joista näille aiheutuu tai voi aiheutua vahinkoa taikka fyysistä, seksuaalista tai psyykkistä kärsimystä, mukaan lukien tällaisella väkivallalla uhkaaminen, pakottaminen tai mielivaltainen vapaudenriisto riippumatta siitä, tapahtuuko se julkisesti tai yksityisesti,

D.

katsoo, että seksuaalista hyväksikäyttöä varten käytävä ihmiskauppa on törkeä ihmisoikeusloukkaus ja moderni orjuuden muoto sekä tiiviissä yhteydessä muihin rikollisuuden muotoihin, ja se haittaa huomattavasti kaikkia ponnisteluja naisten ja miesten tasa-arvon saavuttamiseksi,

E.

katsoo, että joustavan yrittäjyyspolitiikan edistämisen työmarkkinoilla ei tule vastata ensikädessä yritysten tai julkishallintojen tarpeisiin, vaan joustavuuden lisäämisessä on ennen kaikkea pidettävä lähtökohtana aikaa, jonka naiset ja miehet tarvitsevat vastuun kantamiseksi perhe-elämän velvoitteista,

F.

katsoo, että erityisiä tasa-arvosuuntaviivoja sen paremmin kuin yhtäläisten mahdollisuuksien pilariakaan ei ole jäljellä Euroopan työllisyysstrategiassa,

G.

katsoo, että sukupuolten väliset erot työllisyydessä osoittavat, että naisten ja miesten välillä on edelleen määrällistä ja laadullista eriarvoisuutta,

H.

ottaa huomioon, että palkkaero on ollut vakaasti 15 prosentin tasolla vuodesta 2003 ja että se on laskenut vain prosenttiyksikön vuodesta 2000,

I.

ottaa huomioon, että naisten ja miesten alakohtainen ja ammatillinen eriytyminen ei ole vähentynyt vaan jopa lisääntynyt joissakin maissa,

J.

katsoo, että naisten osallistuminen päätöksentekoon on ratkaiseva naisten ja miesten tasa-arvon indikaattori; katsoo, että johtotehtävissä olevien naisten osuus yrityksissä ja yliopistoissa on edelleen pieni ja että edistys on erittäin hidasta politiikassa ja tutkimustyössä,

K.

katsoo, että naisten koulutuksellisiin ja ammatillisiin vaihtoehtoihin edelleen liittyvät perinteiset stereotypiat auttavat pitämään yllä eriarvoisuutta,

L.

katsoo, että talouskasvun ja sosiaalisen markkinatalouden edistämistä koskevat Lissabonin tavoitteet voidaan saavuttaa vain hyödyntämällä täysimääräisesti naisten huomattavaa potentiaalia työmarkkinoilla,

M.

ottaa huomioon, että etenkin naiset ovat vaarassa joutua pakosta osa-aikatöihin kohtuuhintaisten lasten hoitopaikkojen puutteen vuoksi,

N.

katsoo, että naiset ovat miehiä alttiimpia monille haasteille ja ongelmille, jotka liittyvät esimerkiksi työllisyyden laatuun, ”avustavien aviopuolisoiden” tilanteeseen tietyillä aloilla kuten maataloudessa, kalastuksessa ja pienissä perheyrityksissä, työterveyteen ja -turvallisuuteen, äitiyssuojeluun sekä korkeampaan köyhyysriskiin,

O.

ottaa huomioon, että sekä naisten että miesten työllisyysaste on maaseudulla muita alueita matalampi; ottaa lisäksi huomioon, että monet naisista eivät koskaan ole virallisesti työmarkkinoiden käytettävissä eikä heitä siten myöskään rekisteröidä työttömiksi tai sisällytetä työttömyystilastoihin, mikä aiheuttaa tiettyjä taloudellisia ja juridisia ongelmia sairaus- ja äitiyslomaan, eläkeoikeuksien kertymiseen ja sosiaaliturvaan liittyen sekä ongelmia avioeron yhteydessä; ottaa huomioon, että maaseutualueet kärsivät pahoin laadukkaiden työpaikkojen puutteesta,

P.

katsoo, että tiettyjen, samanaikaisesti useita ongelmia ja riskejä sekä kaksinkertaista syrjintää kohtaavien naisryhmien olosuhteissa on havaittavissa heikkenemistä ja että erityisen alttiita ovat vammaiset ja naiset, joilla on huollettavia, sekä iäkkäät, vähemmistöihin kuuluvat ja maahanmuuttajat,

Q.

ottaa huomioon, että naisten ja miesten välillä esiintyy edelleen suuria eroja muilla työympäristön laatuun vaikuttavilla osa-alueilla, joita ovat työ- ja yksityiselämän yhteensovittaminen, työjärjestelyt, jotka eivät hyödynnä täysimääräisesti ihmisten kykyjä, sekä työterveys ja -turvallisuus; ottaa huomioon, että niiden naisten työllistymisaste, joilla on huollettavia lapsia, on vain 62,4 prosenttia verrattuna miesten 91,4 prosenttiin; ottaa huomioon, että naisten työmarkkinoille osallistumiselle on edelleen ominaista osa-aikatyön suuri ja kasvava osuus, joka oli 27 jäsenvaltion EU:ssa vuonna 2007 naisten keskuudessa 31,4 prosenttia, mutta miesten keskuudessa vain 7,8 prosenttia, ja että kaikista osa-aikaisista työntekijöistä 76,5 prosenttia on naisia; ottaa huomioon, että myös tilapäiset työsuhteet ovat naisten keskuudessa yleisempiä (15,1 prosenttia, joka on yhden prosenttiyksikön verran enemmän kuin miesten vastaava luku); ottaa huomioon, että pitkäaikaistyöttömyys on edelleen huomattavasti yleisempää naisten keskuudessa (4,5 prosenttia) kuin miesten (3,5 prosenttia),

R.

ottaa huomioon, että naisten köyhyysriski on miehiä korkeampi etenkin yli 65-vuotiaiden osalta (21 prosenttia, eli viiden prosenttiyksikön verran enemmän kuin miesten vastaava luku),

S.

katsoo, että työn, perhe-elämän ja yksityiselämän yhteensovittaminen on edelleen hankala ongelma sekä naisille että miehille,

T.

katsoo, että työmarkkinaosapuolilla on tärkeä tehtävä määritettäessä ja toteutettaessa käytännössä miesten ja naisten tasa-arvoon liittyviä toimia eurooppalaisella, kansallisella, alueellisella ja alakohtaisella tasolla sekä yrityksissä,

U.

katsoo, että vastuun jakaminen miesten ja naisten kesken perheestä ja kodista, etenkin hyödyntämällä vanhempainvapaata ja isyyslomia, on välttämätöntä naisten ja miesten tasa-arvon edistämiselle ja toteutumiselle; katsoo, että äitiysloman ja vanhempainvapaan poissulkeminen kokonaistyöajan laskelmista syrjii naisia ja saattaa heidät epäedulliseen asemaan työmarkkinoilla,

V.

katsoo, että lasten, vanhusten ja muiden huollettavien hoitopalvelujen saatavuus on olennaista, jotta miehet ja naiset voivat osallistua työmarkkinoille ja koulutukseen yhdenvertaisesti,

W.

katsoo, että rakennerahastojen säännöksissä säädetään, että jäsenvaltiot ja komissio varmistavat, että miesten ja naisten välistä tasa-arvoa ja sukupuolinäkökohtien huomioon ottamista edistetään rahastojen täytäntöönpanon eri vaiheissa;

1.

pitää myönteisenä edellä mainittua komission kertomusta tasa-arvosta, ja toistaa, että naisten ja miesten yhtäläisiä mahdollisuuksia koskeva EU:n tason politiikka on kaksitasoista: toisaalta sillä varmistetaan, että miesten ja naisten tasa-arvo huomioidaan kaikilla politiikan aloilla (sukupuolten tasa-arvon valtavirtaistaminen), ja toisaalta samanaikaisesti toteutetaan tarkoin suunnattuja toimia naisten syrjimisen poistamiseksi esimerkiksi tiedotuskampanjoiden, parhaiden käytäntöjen vaihdon, kansalaisten kanssa käytävän keskustelun ja julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuusaloitteiden avulla;

2.

korostaa naisiin kohdistuvan väkivallan torjunnan tärkeyttä naisten ja miesten tasa-arvon saavuttamiseksi; kehottaa jäsenvaltioita ja komissiota ryhtymään yhtenäiseen toimintaan tällä alalla; vaatii komissiota harkitsemaan mahdollisia uusia toimia naisiin kohdistuvan väkivallan torjumiseksi;

3.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita yhdistämään voimansa järjestäytyneen rikollisuuden ja ihmiskauppaa harjoittavien verkostojen torjunnassa ja toteuttamaan uusia lainsäädännöllisiä, hallinnollisia, koulutuksellisia, sosiaalisia ja kulttuurisia toimia prostituution kysynnän vähentämiseksi;

4.

kehottaa jäsenvaltioita ratifioimaan viipymättä Euroopan neuvoston ihmiskaupan vastaisen yleissopimuksen;

5.

katsoo, että naisten yleinen osallistuminen päätöksentekoon paikallisella ja kansallisella tasolla sekä EU:n tasolla ei ole riittävää; kehottaa komissiota, jäsenvaltioita ja poliittisia puolueita näin ollen harkitsemaan toimia tilanteen parantamiseksi; huomauttaa tässä yhteydessä, että vaalikiintiöillä on myönteinen vaikutus naisten edustukseen;

6.

kiinnittää huomiota vastaavuussuhteeseen sen välillä, miten naiset osallistuvat politiikkaan ja päätöksentekoon sekä sen välillä, miten he osallistuvat kansalaisjärjestöjen ja kansalaisyhteiskunnan toimintaan; vaatii komissiota ja jäsenvaltioita näin ollen tukemaan toimia, jotka edistävät naisten osallistumista;

7.

korostaa, että naisten aktiivinen osallistuminen ammattiyhdistystoimintaan on tärkeää, ja että tehtävien tulisi keskittyä naisten työpaikkasuojeluun ja näiden oikeuksien kunnioittamisen varmistamiseen;

8.

panee merkille, että naisten sukupuoli- ja lisääntymisterveyteen liittyvien oikeuksien oma valvonta on tärkeää naisten vaikutusmahdollisuuksien parantamisessa; tukee siksi toimenpiteitä ja toimia, jotka edistävät naisille suunnatun seksuaali- ja lisääntymisterveyden palvelujen saatavuutta ja tietämystä heidän oikeuksistaan ja saatavilla olevista palveluista;

9.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita toteuttamaan tarvittavat toimet sukupuolten tasa-arvon valtavirtaistamiseksi kaikessa sosiaalipolitiikassa sekä työllisyyttä ja sosiaaliturvaa koskevassa politiikassa, erityisesti joustoturvastrategiassa, ja torjumaan kaikkia syrjinnän muotoja;

10.

tukee Euroopan sosiaalirahaston ja vuosien 2007–2013 Progress-ohjelman puitteissa toteutettavia toimia, joilla parannetaan naisten asemaa työmarkkinoilla ja edistetään syrjinnän poistamista;

11.

on huolissaan siitä, että sukupuolten välistä palkkakuilua ei ole onnistuttu kaventamaan muutaman viime vuoden aikana; vaatii komissiota ja jäsenvaltioita näin ollen arvioimaan strategioita ja toimia tällä alalla ja määrittelemään tarvittaessa yhteistyössä työmarkkinaosapuolten kanssa sellaisia uusia toimenpiteitä tai nykyisten toimenpiteiden täytäntöönpanoa koskevia uusia lähestymistapoja, joilla voidaan parantaa tilannetta; kannattaa tässä yhteydessä miesten ja naisten yhtäläisiä mahdollisuuksia käsittelevän neuvoa-antavan komitean ehdotusta, jolla pyritään vahvistamaan kyseisessä asiassa sovellettavaa eurooppalaista lainsäädäntöä velvoittamalla työnantajat kartoittamaan palkkatilanteen ja kehittämään toimintasuunnitelmia palkkakuilun kaventamiseksi; korostaa, että tarvitaan yhtenäistä toimintaa, etenkin kasvun ja työllisyyden edistämistä ja yhteisiä joustoturvaperiaatteita koskevien eurooppalaisten strategioiden uuden jakson yhteydessä;

12.

on huolissaan naisten epäedullisesta asemasta työmarkkinoilla, jonka vuoksi naisille kertyy vähemmän oikeuksia eläkkeeseen ja muihin sosiaalisiin tulonsiirtoihin, näin etenkin sellaisissa järjestelmissä, joissa oikeudet ovat pääosin sidoksissa asianomaisen suorittamiin maksuihin tai työtuloihin; pyytää siksi jäsenvaltioita ryhtymään tehokkaisiin toimiin, joilla varmistetaan sosiaalisten normien noudattaminen ja oikeuksien turvaaminen eri toimialojen työpaikoilla takaamalla työntekijöille ja erityisesti naisille kohtuulliset tulot sekä oikeuden työturvallisuuteen ja -terveyteen, sosiaaliseen suojeluun ja ammatilliseen järjestäytymiseen ja edistämällä miesten ja naisten epätasa-arvon poistamista työelämässä;

13.

pyytää jäsenvaltioita tukemaan komissiota kansallisten toimenpiteiden toteuttamisen valvonnassa tasa-arvoperiaatteen noudattamisen arvioimiseksi etenkin laillisten oikeuksien ja eläke- ja sosiaaliturvajärjestelmien osalta;

14.

pyytää yhteisön toimielimiä ja jäsenvaltioita julistamaan helmikuun 22. päivän kansainväliseksi palkkatasa-arvon päiväksi;

15.

on huolissaan toisaalta ennallaan pysyvästä erosta naisten ja miesten koulutustasojen välillä, jossa on kyse siitä, että naiset pärjäävät koulutuksessa paremmin, ja toisaalta tilanteesta työmarkkinoilla, joilla naiset ansaitsevat matalampia palkkoja, tekevät useammin epävarmaa työtä ja etenevät hitaammin urallaan kuin miehet; vaatii komissiota ja jäsenvaltioita tutkimaan syitä ja löytämään ratkaisuja tähän tilanteeseen;

16.

suosittelee, että jäsenvaltiot edistävät aktiivisesti oppilaiden tasa-arvoista kohtelua ja toteuttavat toimenpiteitä, joilla vastustetaan työhön liittyvää erottelua, jota esiintyy edelleen koulutuksen alalla; siellä naisopettajien osuus esikoulussa ja ala-asteella ylittää selvästi heidän osuutensa yläasteella, jossa miesten määrä, tunnustus, palkkaus ja yhteiskunnallinen arvostus ovat suurempia;

17.

ehdottaa, että komissio tutkii toteutettavia toimenpiteitä, joilla edistetään tieteen ja tekniikan alan akateemisia opintoja naisten ja miesten keskuudessa ja joilla lisätään alan ammattilaisten tarjontaa ja kysyntä tyydytetään;

18.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita ryhtymään lisätoimiin naisten työmarkkinoille pääsyn ja työmarkkinoihin osallistumisen parantamiseksi erityisesti sellaisilla aloilla, joilla naiset ovat edelleen aliedustettuina, kuten huipputeknologia, tutkimus, tieteet ja insinööritieteet, sekä naisten työllisyyden laadun parantamiseksi erityisesti kaikkien tasojen elinikäisen oppimisen ohjelmien avulla; vaatii komissiota ja jäsenvaltioita hyödyntämään Euroopan unionin rakennerahastoja tämän saavuttamiseksi;

19.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita kiinnittämään huomiota avustavien aviopuolisoiden tilanteeseen käsityöläisammateissa, kaupan alalla, maataloudessa, kalastuksessa ja pienissä perheyrityksissä sukupuolten tasa-arvon näkökulmasta ja ottaen huomioon sen, että naiset ovat huomattavasti haavoittuvammassa asemassa kuin miehet; pyytää komissiota esittämään viipymättä ehdotuksen, jonka tarkoituksena on muuttaa miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen soveltamisesta itsenäisiin ammatinharjoittajiin, maatalousalalla toimivat ammatinharjoittajat mukaan lukien, ja itsenäisinä ammatinharjoittajina toimivien naisten suojeluun raskauden ja synnytyksen perusteella annettua direktiiviä 86/613/ETY (12) välillisen syrjinnän torjumiseksi, tasa-arvoista kohtelua koskevan positiivisen velvoitteen asettamiseksi ja avustavien aviopuolisoiden oikeudellisen aseman parantamiseksi;

20.

kehottaa jäsenvaltioita kehittämään yhteisomistuksen laillisen käsitteen, jotta varmistettaisiin naisten oikeuksien täysimääräinen tunnustaminen maatalousalalla, naisten asianmukainen suojelu sosiaaliturvan alalla ja heidän työnsä tunnustaminen;

21.

kannustaa jäsenvaltioita edistämään naisten yrittäjyyttä teollisuusalalla ja tukemaan naisten yritysten perustamista taloudellisesti sekä tarjoamalla näille ammatillista neuvontaa ja asianmukaista koulutusta;

22.

kehottaa jäsenvaltioita kiinnittämään erityistä huomiota itsenäisinä ammatinharjoittajina toimivien naisten äitiyteen liittyviin järjestelyihin;

23.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita kiinnittämään huomiota niiden yhä useampien henkilöiden tilanteeseen, jotka toimivat virallisesti itsenäisinä ammatinharjoittajina, mutta jotka voidaan todellisuudessa luokitella taloudellisessa riippuvuussuhteessa oleviksi työntekijöiksi;

24.

kehottaa jäsenvaltioita antamaan tunnustusta niille yrityksille, jotka toteuttavat toimia naisten ja miesten tasa-arvon edistämiseksi ja työ- ja yksityiselämän yhteensovittamisen helpottamiseksi, kannustaakseen tämän alan parhaiden käytänteiden levittämistä;

25.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita asettamaan etusijalle heikommassa asemassa olevien naisten ryhmät ja kiinnittämään niihin erityistä huomiota sekä kehittämään toimia niiden tarpeisiin vastaamiseksi; katsoo, että tällaisia ryhmiä ovat erityisesti vammaiset ja naiset, joilla on huollettavia, sekä iäkkäät, vähemmistöihin kuuluvat, maahanmuuttajat ja vankilassa olevat naiset;

26.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita hyväksymään ja toteuttamaan tarvittavat toimet tukeakseen vammaisten naisten etenemistä yhteiskunta-, työ- ja kulttuurielämässä sekä politiikassa, joissa he ovat edelleen aliedustettuina;

27.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita edistämään maahanmuuttajanaisten pääsyä koulutukseen ja työhön ottamalla käyttöön toimia maahanmuuttajanaisten työmarkkinoilla kohtaaman kaksinkertaisen syrjinnän torjumiseksi sekä luomaan tarvittavat otolliset olosuhteet, jotka mahdollistavat näiden naisten työmarkkinoille pääsyn sekä työ- ja yksityiselämän yhteensovittamisen, ja varmistamaan asianmukaisen ammatillisen koulutuksen;

28.

panee tyytyväisenä merkille komission ja työmarkkinaosapuolten väliset neuvottelut, joiden tavoitteena on kehittää lainsäädännöllisiä ja muita puitteita työn, perhe-elämän ja yksityiselämän yhteensovittamiseksi; odottaa lisäksi kiinnostuneena analyysia neuvotteluista ja niiden pohjalta tehtyjä ehdotuksia, erityisesti äitiyslomaan ja sen huomioimiseen kokonaistyöajan laskennassa, vanhempainvapaaseen, isyyslomaan, adoptiovapaaseen ja huollettavien hoitovapaaseen liittyviä ehdotuksia; katsoo lisäksi, että vanhempainvapaata koskevaa puitesopimusta voidaan parantaa seuraavilta osin: kannusteiden käyttöönotto isien kannustamiseksi vanhempainvapaan pitämiseen, vanhempainvapaata ottavien työntekijöiden oikeuksien lujittaminen sekä vanhempainvapaajärjestelmän joustavuuden lisääminen, vanhempainvapaan pidentäminen ja tällaisten vapaan aikana maksettavien korvausten kasvattaminen;

29.

muistuttaa, että työ- ja perhe-elämän yhteensovittamiseen tähtäävän politiikan on perustuttava aina yksilöiden valinnanvapauden periaatteeseen ja se on mukautettava eri elämänvaiheisiin;

30.

kehottaa jäsenvaltioita toteuttamaan erityisiä toimenpiteitä, joilla torjutaan naisten ja miesten välistä eriarvoisuutta, joka aiheutuu työuran keskeytymisestä, etenkin äitiyden tai huollettavien hoitamisen vuoksi, ja vähentämään sen kielteisiä vaikutuksia uriin, palkkoihin ja eläkeoikeuksiin;

31.

panee merkille, että työn, yksityiselämän ja perhe-elämän yhteensovittaminen on tärkeimpiä työllisyyttä kasvattavia tekijöitä; kehottaa komissiota keräämään ja levittämään parhaita käytänteitä, jotka koskevat toimivaa tasapainoa työ- ja yksityiselämän välillä sekä miesten aktiivisempaa osallistumista perhe-elämään;

32.

kehottaa painokkaasti komissiota ja jäsenvaltioita kannustamaan miesten osallistumista tasa-arvopolitiikan toteuttamiseen etenkin mitä tulee työ-, perhe- ja yksityiselämän yhteensovittamiseen;

33.

kehottaa jäsenvaltioita sekä alueellisia ja paikallisia viranomaisia edistämään lastenhoitopalvelujen ja muiden huollettavien henkilöiden hoitopalveluiden saatavuutta, laatua ja niihin pääsyä Barcelonan tavoitteiden mukaisesti ja varmistamaan, että kyseisten palvelujen saatavuus on sovitettavissa yhteen lasten tai muiden henkilöiden nais- tai miespuolisten huoltajien kokopäivätöiden aikataulujen kanssa;

34.

kehottaa yritysten vastuuhenkilöitä sisällyttämään joustavat perhepoliittiset toimenpiteet henkilöstöhallintosuunnitelmaansa, jotta voidaan helpottaa työntekijöiden palaamista työhön työurasta pidetyn tauon jälkeen;

35.

kiinnittää komission ja jäsenvaltioiden huomion naisten köyhyyden lisääntymiseen aikana, jolloin naiset ja erityisesti iäkkäät naiset ja yksinhuoltajaäidit ovat syrjäytymis- ja köyhyysvaarassa, ja vaatii komissiota ja jäsenvaltioita kehittämään toimia, joilla estetään tämänsuuntainen kehitys;

36.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita kehittämään koulutus- ja täytäntöönpanovälineitä, joiden avulla sidosryhmät voivat ottaa käyttöön naisten ja miesten yhdenvertaisiin mahdollisuuksiin perustuvan näkökulman omilla toimivallan aloillansa, esimerkiksi arvioinnin politiikanalojen vaikutuksista naisiin ja miehiin;

37.

vaatii jäsenvaltioita ja alueellisia sekä paikallisia viranomaisia varmistamaan, että olemassa olevia välineitä, kuten komission antamia käsikirjoja naisten ja miesten tasavertaisten mahdollisuuksien sisällyttämisestä työllisyyspolitiikkaan, käytetään tehokkaasti;

38.

kehottaa painokkaasti jäsenvaltioita varmistamaan, että yhteisön ohjelmien täytäntöönpanosta kansallisella, alueellisella ja paikallistasolla vastaaville virkamiehille tarjotaan asianmukaista koulutusta tasa-arvonäkökohtien huomioimiseksi;

39.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita laatimaan monia laadullisia indikaattoreita sekä luotettavia, vertailukelpoisia ja tarpeen mukaan käytettävissä olevia sukupuolen mukaan eriteltyjä tilastoja Lissabonin kasvu- ja työllisyysstrategian täytäntöönpanon seurantaa varten sukupuolinäkökohtien huomioon ottamiseksi ja politiikan tehokkaan toteuttamisen ja seurannan varmistamiseksi;

40.

pitää myönteisenä Euroopan tasa-arvoinstituutin perustamista ja jäsenten nimittämistä hallintoneuvostoon, joka toimii instituutin päätöksentekoelimenä; on kuitenkin huolissaan siitä, että instituutille ei ole vielä valittu johtajaa, ja vaatii komissiota korjaamaan tilanteen;

41.

pyytää komissiota yhdessä Euroopan tasa-arvoinstituutin kanssa sisällyttämään tuleviin miesten ja naisten tasa-arvoa koskeviin vuosikertomuksiinsa tilastotietoja unionin jäsenehdokasmaista ja mahdollisista jäsenehdokasmaista;

42.

pyytää jäsenvaltioita edistämään urheilun harrastamista ja tervettä elämäntapaa koko väestön keskuudessa ottaen huomioon, että naisten urheiluun osallistuminen on vähäisempää;

43.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle sekä jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille.

4.12.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 295/42

A.

ottaa huomioon, että EY:n perustamissopimukseen liitetyssä pöytäkirjassa eläinten suojelusta ja hyvinvoinnista edellytetään, että laatiessaan ja pannessaan täytäntöön yhteisön maatalous- ja tutkimuspolitiikkaa yhteisö ja jäsenvaltiot ottavat eläinten hyvinvoinnin vaatimukset täysimääräisesti huomioon,

B.

ottaa huomioon, että kloonausprosesseissa vain pieni osa siirretyistä alkioista ja kloonatuista elämistä jää henkiin, koska monet kloonatut eläimet kuolevat varhaisessa vaiheessa sydän- ja verisuonitauteihin, immuunikatoon, maksan vajaatoimintaan, hengitystievaivoihin sekä munuaisten ja tuki- ja liikuntaelinten poikkeavuuksiin,

C.

ottaa huomioon, että Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen (EFSA) on vuonna 2008 antamassaan lausunnossa todennut, että kloonattujen eläinten kuolleisuus- ja sairastuvuusasteet ovat korkeampia kuin suvullisesti tuotetuilla eläimillä ja että raskauden keskeytyminen myöhemmässä vaiheessa ja raskausajan häiriöt vaikuttavat todennäköisesti sijaissynnyttäjien hyvinvointiin,

D.

ottaa huomioon, että sijaisemien ja kloonattujen eläinten nykyisten kärsimysten ja terveysongelmien vuoksi luonnontieteiden ja uusien teknologioiden etiikkaa käsittelevä eurooppalainen työryhmä (EGE) asettaa kyseenalaiseksi, onko eläinten kloonaus elintarviketuotantoa varten eettisesti perusteltua, ja katsoo, että elintarviketuotannolle kloonatuista eläimistä ja niiden jälkeläisistä ei ole olemassa vakuuttavia perusteluja,

E.

ottaa huomioon, että tuotantoeläinten suojelusta 20. heinäkuuta 1998 annetun neuvoston direktiivin 98/58/EY (1) mukaan ”sellaisia luonnonmukaisia tai keinotekoisia kasvatusmenetelmiä, jotka aiheuttavat tai voivat aiheuttaa kärsimystä tai vammoja kyseisille eläimille, ei saa käyttää” (liitteen 20 kohta),

F.

katsoo, että kloonaus vähentäisi karjakantojen geneettistä monimuotoisuutta huomattavasti ja että sen myötä kokonaiset karjalaumat voisivat altistua sairauksille ja menehtyä niihin,

G.

ottaa huomioon, että EFSA julkaisi 24. heinäkuuta 2008 tieteellisen lausunnon eläinten kloonauksen vaikutuksista elintarviketurvallisuuteen, eläinten terveyteen ja hyvinvointiin sekä ympäristöön ja että lausunnon mukaan merkittävällä osalla kloonattuja eläimiä terveys ja hyvinvointi oli kärsinyt ja niillä oli usein vakavia ja kuolemaan johtavia vaurioita,

H.

ottaa huomioon, että vaikka kloonauksen päätarkoituksena on tuottaa useita kopioita nopeasti kasvavista tai runsastuottoisista eläimistä, myös perinteinen valikoiva kasvattaminen on jo johtanut jalkojen kehityshäiriöihin ja sydän- ja verisuonitauteihin nopeasti kasvavilla sioilla sekä runsastuottoisen nautakarjan raajarikkoisuuteen, utaretulehduksiin ja ennenaikaiseen teurastamiseen; ottaa huomioon, että nopeimmin kasvavien ja runsastuottoisimpien eläinten kloonaus johtaa yhä pahempiin terveys- ja hyvinvointiongelmiin,

I.

ottaa huomioon, että sen lisäksi, että elintarviketuotantotarkoituksiin tehtävän eläinten kloonauksen vaikutuksia ei ole riittävästi tutkittu, se muodostaa vakavan uhan eurooppalaisen maatalousmallin julkisuuskuvalle ja sisällölle, joka perustuu laadukkaaseen tuotantoon, ympäristöystävällisyyteen ja eläinten hyvinvointia koskevien tiukkojen ehtojen noudattamiseen;

1.

kehottaa komissiota laatimaan ehdotuksia, joilla kielletään elintarviketuotantoa varten i) eläinten kloonaus elintarviketuotantoa varten, ii) kloonattujen eläinten ja niiden jälkeläisten kasvattaminen, iii) kloonatuista eläimistä ja niiden jälkeläisistä saatavan lihan tai maitotuotteiden markkinoille saattaminen ja iv) kloonattujen eläinten ja niiden jälkeläisten, kloonatuista eläimistä ja niiden jälkeläisistä saatavan siemennesteen ja alkioiden sekä kloonatuista eläimistä ja niiden jälkeläisistä saatavan lihan ja maitotuotteiden tuonti, ottaen huomioon EFSAn ja EGEn suositukset;

2.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.

4.12.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 295/43

A.

katsoo, että sosiaalistuminen (koulun, perheen ja sosiokulttuurisen ympäristön välityksellä) on prosessi, joka luo identiteettiä ja arvostuksia, uskomuksia ja asenteita, jotka antavat yksilölle paikan ja tehtävän yhteiskunnassa, jossa hän kasvaa aikuiseksi; samastuminen on avainkäsite tämän prosessin etenemisen ymmärtämisessä,

B.

katsoo, että koulussa ja kotona on tehtävä enemmän, jotta lapset ja nuoret oppivat varhaisessa vaiheessa käyttämään televisiota ja uutta tekniikkaa järkevällä ja vastuuntuntoisella tavalla;

C.

katsoo, että syrjivät ja/tai halventavat mainossanomat, jotka perustuvat sukupuoleen tai mihin tahansa sukupuolistereotypioihin, muodostavat esteen nykyaikaiselle ja tasa-arvoiselle yhteiskunnalle,

D.

katsoo, että stereotypiat voivat edistää tiettyjä käyttäytymismalleja, jotka toimivat samastumisen välineinä,

E.

katsoo, että mainonta ja markkinointi kuvastavat kulttuuria ja myös myötävaikuttavat sen luomiseen,

F.

katsoo, että mainonta on osa markkinataloutta ja yksi niistä realiteeteista, joita jokainen kohtaa jokapäiväisessä elämässä,

G.

katsoo, että mainoksissa voidaan toisinaan esittää karrikoitu todellisuus naisten ja miesten elämästä,

H.

toteaa, että sukupuoleen perustuva syrjintä on tiedotusvälineissä edelleen laajamittaista; katsoo, että mainoksissa ja tiedotusvälineissä esiintyviä sukupuolistereotypioita voidaan pitää osana tätä syrjintää,

I.

katsoo, että sukupuolistereotypioita sisältävä mainonta ilmentää eriarvoisia valtasuhteita,

J.

katsoo, että naisten ja miesten välisen tasa-arvon ja yhteistyön mahdollistamiseksi sekä yksityiselämässä että julkisessa elämässä on taisteltava sukupuolistereotypioita vastaan yhteiskunnan kaikilla tasoilla,

K.

katsoo, että sukupuolistereotypiat saattavat edistää sukupuolten välistä syrjintää jo lapsen sosiaalis-tumisen ensimmäisistä vuosista, mikä vahvistaa naisten ja miesten välisen elinikäisen epätasa-arvon ylläpitämistä sekä sukupuolikliseiden syntymistä,

L.

katsoo, että sukupuolistereotypiat vaikuttavat kielteisesti ja edistävät työmarkkinoiden jakautumista sukupuolen mukaan eri ammatteihin siten, että naisten ammateissa ansaitaan yleensä vähemmän kuin miesten,

M.

katsoo, että sukupuolistereotypioiden jatkumisen välttämiseksi koko yhteiskunnan on tultava asiaan mukaan; katsoo, että kyse on kaikkien kesken jaetusta vastuusta,

N.

katsoo, että on poistettava esteet, jotka haittaavat myönteisten kuvien välittämistä naisista ja miehistä erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa,

O.

ottaa huomioon, että lapset ovat erityisen suojaton ryhmä; he uskovat paitsi auktoriteetteihin myös muun muassa satuhahmoihin, tv-ohjelmiin, kuvakirjoihin, oppimateriaali mukaan luettuna, tv-peleihin ja lelumainoksiin; lapset oppivat kokemuksistaan matkimalla ja jäljittelemällä; katsoo, että tästä syystä sukupuolistereotypioita sisältävä mainonta vaikuttaa yksilön kehitykseen ja korostaa käsitystä, jonka mukaan, että sukupuoli ratkaisee sen, mikä on mahdollista ja mikä ei,

P.

katsoo, että mainonta eri tiedotusvälineissä on osa arkipäiväämme; pitää erityisen tärkeänä, että tiedotusvälineiden kautta tapahtuvaan mainontaan sovelletaan voimassaolevia eettisesti ja/tai oikeudellisesti sitovia sääntöjä ja/tai käytännesääntöjä, jotka estävät mainonnan, joka antaa sellaisia syrjiviä tai halventavia viestejä, jotka perustuvat sukupuolistereotypioihin ja väkivallan lietsontaan,

Q.

katsoo, että vastuuntuntoisella mainonnalla voi olla myönteinen vaikutus yhteiskunnan käsitykseen siitä, mitä tarkoittavat esimerkiksi käsitteet ”kehokuva”, ”sukupuoliroolit” ja ”normaalius”; toteaa, että mainonta voi olla tehokas väline stereotypioiden kyseenalaistamisessa ja poistamisessa;

1.

korostaa, että on tärkeää antaa naisille ja miehille samat mahdollisuudet kehittyä yksilöinä;

2.

panee merkille, että stereotyyppisiä kuvia sukupuolesta esiintyy edelleen suuressa määrin, huolimatta erilaisista yhteisön ohjelmista, joilla on pyritty saavuttamaan sukupuolten välinen tasa-arvo;

3.

huomauttaa, että lisätutkimukset voisivat selkiyttää sukupuolistereotypioita sisältävän mainonnan ja sukupuolten välisen puutteellisen tasa-arvon välisiä yhteyksiä;

4.

kehottaa neuvostoa, komissiota ja jäsenvaltioita hyödyntämään edellä mainittua tutkimusaluetta ja sen tuloksia – ja levittämään tietoa niistä;

5.

korostaa sen tärkeyttä, että jäsenvaltiot noudattavat edellä mainitun Euroopan tasa-arvosopimuksen nojalla tekemiään sitoumuksia;

6.

kehottaa neuvostoa, komissiota ja jäsenvaltioita noudattamaan suuntaviivoja, joita on hyväksytty erilaisten yhteisön ohjelmien, esimerkiksi Equal-ohjelman, yhteydessä, sekä sukupuolten välisen tasa-arvon edistämistä koskevia suuntaviivoja;

7.

kehottaa neuvostoa ja komissiota valvomaan sukupuoleen perustuvaa syrjintää ja vihan lietsontaa koskevan yhteisön lainsäädännön täytäntöönpanoa;

8.

kehottaa neuvostoa, komissiota ja jäsenvaltioita laatimaan toimintaohjelmia kaikkialla EU:ssa tietoisuuden lisäämiseksi siitä, että sukupuoleen perustuvia loukkauksia ja naisten ja miesten halventamista mainonnassa ja markkinoinnissa on vastustettava;

9.

kehottaa jäsenvaltioita tarkastelemaan ja raportoimaan naisten ja miesten antamasta kuvasta mainonnassa ja markkinoinnissa;

10.

korostaa, että lasten televisio-ohjelmien mainoksissa esiintyvät stereotypiat ovat varsinainen ongelma, koska ne voivat vaikuttaa sukupuoleen sosiaalistamiseen ja myöhemmin lasten näkemykseen itsestään, perheenjäsenistään ja ympäröivästä maailmasta;

11.

toteaa, että tiedotusvälineissä ja mainoksissa esiintyvien sukupuolistereotypioiden torjumiseksi toteutettaviin ponnisteluihin olisi liitettävä valistusstrategioita ja toimia tiedostamisen kehittämiseksi varhaisesta iästä alkaen sekä kriittisen ajattelun kehittämiseksi teini-iästä lähtien;

12.

korostaa koulujärjestelmän perustavanlaatuista merkitystä lapsen kriittisen ajattelun kehittymisessä kuvien ja yleensäkin tiedotusvälineiden suhteen sekä markkinoinnissa ja mainoksissa jatkuvasti esiintyvien sukupuolistereotypioiden vahingollisten vaikutusten ehkäisemisessä;

13.

toteaa, että on tarpeen kyseenalaistaa perinteiset sukupuoliroolit, jotta sukupuolten välinen tasa-arvo voitaisiin saavuttaa;

14.

panee erityisesti merkille tarpeen poistaa oppikirjoista, leluista, video- ja tietokonepeleistä, Internetistä ja uusista tieto- ja viestintätekniikoista sekä erityyppisten tiedotusvälineiden kautta tapahtuvasta mainonnasta ihmisarvoa loukkaavat tai sukupuolistereotypioita välittävät viestit;

15.

panee hyvin huolestuneena merkille, että erilaisissa julkaisuissa, esimerkiksi paikallislehdissä, on seksipalveluja koskevia mainoksia, mikä vahvistaa stereotyyppistä kuvaa naisesta objektina, ja että tällainen mainonta on varsin helposti lasten nähtävissä ja saatavilla;

16.

toteaa, että on tarpeen toteuttaa tiedotusvälineiden ammattilaisia koskevia jatkokoulutustoimia yhteistyössä heidän kanssaan sekä valistaa yhteiskuntaa sukupuolistereotypioiden kielteisistä vaikutuksista;

17.

muistuttaa, että television ja uuden tekniikan käyttö lisääntyy lasten ja nuorten keskuudessa; toteaa, että tämä käyttö alkaa varsin varhaisessa iässä ja että television katselu ilman valvontaa on yhä yleisempää;

18.

huomauttaa, että markkinoinnin ja mainonnan välittämä kuva ihanteellisesta kehosta voi vaikuttaa haitallisesti naisten ja miesten, etenkin teini-ikäisten sekä syömishäiriöihin, kuten anoreksiaan ja bulimiaan, taipuvaisten naisten itsetuntoon; kehottaa etenkin mainostajia harkitsemaan tarkasti erittäin laihojen naisten käyttämistä tuotteiden mainonnassa;

19.

kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan asianmukaisin keinoin, että markkinoinnissa ja mainonnassa kunnioitetaan ihmisarvoa ja henkilökohtaista koskemattomuutta ja etteivät ne ole suoraan tai välillisesti syrjiviä taikka sukupuoleen, rotuun tai etniseen alkuperään, uskontoon tai elämänkatsomukseen, vammaisuuteen, ikään tai sukupuoliseen suuntautuneisuuteen perustuvaa vihan lietsontaa, ja etteivät ne sisällä aineistoa, joka omassa yhteydessään arvioituna sallii naisiin kohdistuvan väkivallan tai edistää tai ihannoi sitä;

20.

arvostaa työtä, jonka tiettyjen jäsenvaltioiden viestintäviranomaiset ovat jo tehneet tutkiakseen sukupuolistereotypioiden vaikutuksia; kannustaa kaikkien jäsenvaltioiden viestintäviranomaisia vaihtamaan tietoja näitä kysymyksiä koskevista parhaista käytänteistä;

21.

muistuttaa komissiota siitä, että edellä mainittu direktiivin 2004/113/EY alkuperäinen komission ehdotus kattoi myös syrjinnän tiedotusvälineissä; kehottaa komissiota tehostamaan tällaisen syrjinnän vastaisia toimiaan;

22.

korostaa sukupuolinäkökulmasta katsoen myönteisien esimerkkien antamisen tarvetta viestimien ja mainonnan maailmassa, jotta osoitetaan muutoksen olevan mahdollinen ja toivottava; katsoo, että jäsenvaltioiden olisi otettava käyttöön virallisia palkintoja, joita mainostajat antaisivat kollegoilleen ja suuri yleisö antaisi mainostajille sellaisen mainoksen palkitsemiseksi, joka murtaa parhaalla mahdollisella tavalla sukupuolistereotypioita ja antaa myönteisen tai arvostusta lisäävän kuvan naisista ja miehistä tai heidän välisestä suhteestaan;

23.

korostaa, että on tärkeää tiedottaa tasa-arvoa koskevista periaatteista tiedotusvälineissä erilaisten julkaisujen ja ohjelmien avulla, jotka on suunnattu eri ikäryhmille parhaiden käytänteiden tekemiseksi tutuksi ja sukupuolten välisten erojen kunnioittamiseksi;

24.

korostaa tarvetta käydä jatkuvaa vuoropuhelua markkinoinnista ja mainonnasta ja niiden roolista, mitä tulee sukupuolistereotypioiden tuottamiseen ja ylläpitämiseen;

25.

kehottaa jäsenvaltioita suunnittelemaan ja käynnistämään koulutusta koskevia aloitteita, jotka on laadittu suvaitsevaisuuden hengessä ja jotka on tarkoitettu stereotypioiden välttämiseen ja sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseen;

26.

painottaa, että sukupuolistereotypioista on päästävä eroon;

27.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle sekä jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille.

4.12.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 295/47

A.

ottaa huomioon, että Israelin siviiliväestöä vastaan on tehty viime vuosina useita tappavia terrori-iskuja ja että Israelin viranomaiset ovat toteuttaneet toimia, kuten pidättäneet palestiinalaistaistelijoiksi epäiltyjä, estääkseen terroristien toiminnan, mutta toteaa, että terrorismin torjuntaa ei saa käyttää verukkeena humanitaarisen oikeuden loukkaamiselle,

B.

ottaa huomioon, että tällä hetkellä Israelin vankiloissa ja pidätyskeskuksissa on yli 11 000 palestiinalaista, mukaan lukien satoja naisia ja lapsia, ja ottaa huomioon, että suurin osa pidätetyistä pidätettiin Palestiinan miehitetyillä alueilla,

C.

ottaa huomioon, että lapsen oikeuksia koskevassa yleissopimuksessa, jonka Israel on allekirjoittanut, lapsella tarkoitetaan alle 18-vuotiasta henkilöä; ottaa huomioon, että miehitetyillä palestiinalaisalueilla voimassa olevien Israelin sotilaslakien mukaan palestiinalaiset lapset kuitenkin lasketaan aikuisiksi 16 ikävuodesta alkaen ja heitä pidetään usein epäasianmukaisissa oloissa,

D.

ottaa huomioon, että Israelin hallitus vapautti 25. elokuuta 2008 palestiinalaista hyvän tahdon ja molemminpuolisen luottamuksen rakentamisen eleenä ja että osapuolet käyvät uusia neuvotteluja päästäkseen kattavampaan sopimukseen muiden vankien vapauttamisesta,

E.

ottaa huomioon Israelin ja Libanonin hallitusten äskeiset myönteiset toimet vankien vaihtamiseksi israelilaisten sotilaiden jäännöksiin,

F.

ottaa huomioon, että noin tuhat vankia on Israelissa ”hallinnollisen pidätysmääräyksen” perusteella pidätettynä – ja heillä oikeus hakea muutosta – mutta ilman syytteeseenpanoa, oikeudenkäyntiä ja puolustautumisoikeutta; ottaa huomioon, että nämä hallinnolliset pidätysmääräykset voidaan uusia vuosiksi ja joissakin tapauksissa niin tehdäänkin,

G.

ottaa huomioon, että ihmisoikeusraporteissa todetaan, että palestiinalaisvankeja pahoinpidellään ja kidutetaan,

H.

ottaa huomioon, että valtaosaa palestiinalaisvangeista pidetään Israelin alueella sijaitsevissa vankiloissa, joten heidän perheidensä on usein mahdotonta tai hyvin vaikeaa saada vierailuoikeutta Punaisen Ristin kansainvälisen komitean Israelille osoittamista vetoomuksista huolimatta,

I.

katsoo, että vankeja koskevalla kysymyksellä on merkittäviä poliittisia, sosiaalisia ja humanitaarisia vaikutuksia ja että vaaleilla valittujen Palestiinan lakia säätävän neuvoston 48 jäsenen ja kunnanvaltuutettujen vangitseminen haittaa vakavasti poliittista kehitystä miehitetyillä palestiinalaisalueilla; ottaa huomioon, että eri ryhmittymiä edustavien vangittujen poliittisten johtajien toukokuussa 2006 hyväksymä vankien asiakirja toimi perustana kansallista sovintoa koskevalle asiakirjalle ja pohjusti tietä kansallisen yhtenäisyyden hallituksen muodostamiselle,

J.

ottaa huomioon, että EU:n ja Israelin assosiaatiosopimuksen 2 artiklan nojalla Euroopan yhteisöjen ja Israelin väliset suhteet perustuvat ihmisoikeuksien ja demokratian periaatteiden kunnioittamiseen, jotka ovat olennainen osa kyseistä sopimusta; ottaa huomioon, että EU:n ja Israelin välisessä toimintasuunnitelmassa painotetaan ihmisoikeuksien ja kansainvälisen humanitaarisen oikeuden kunnioittamista osapuolten yhteisinä arvoina;

1.

pitää tervetulleena Israelin hallituksen äskeistä päätöstä vapauttaa palestiinalaisvankeja, koska se on positiivinen ele, jolla vahvistetaan palestiinalaisviranomaisen auktoriteettia ja palautetaan keskinäisen luottamuksen ilmapiiri;

2.

vaatii Hamasin ja Israelin välisiä toimia israelilaisen korpraali Gilad Shalitin välittömäksi vapauttamiseksi;

3.

korostaa, että palestiinalaisvankien kysymys vaikuttaa merkittävästi palestiinalaisyhteisöön sekä Israelin ja Palestiinan konfliktiin, ja katsoo tässä yhteydessä, että huomattavan palestiinalaisvankijoukon vapauttaminen ja Palestiinan lakiasäätävään neuvostoon kuuluvien henkilöiden ja Marwan Barghoutin välitön vapauttaminen saattaisivat edistää molemminpuolisen luottamuksen ilmapiirin luomista, jota tarvitaan, jotta rauhanneuvotteluissa tapahtuisi konkreettista edistymistä;

4.

tukee Israelin oikeutettuja turvallisuushuolenaiheita; katsoo, että kaikkien vankien kohtelussa on demokraattisen maan kannalta merkittävänä askeleena sovellettava oikeusvaltion periaatteita;

5.

kehottaa Israelia takaamaan, että pidätyksissä noudatetaan vähimmäisstandardeja, saattamaan kaikki pidätetyt oikeuteen, lopettamaan hallinnollisten pidätysmääräysten käytön ja toteuttamaan asianmukaisia toimia alaikäisiä ja vankien luona tehtäviä vierailuja varten soveltaen täysipainoisesti kansainvälisiä standardeja, kuten lapsen oikeuksia koskevaa yleissopimusta ja kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastaista YK:n yleissopimusta;

6.

on huolissaan palestiinalaisnaisten ja haavoittuvassa asemassa olevien vankien tilanteesta, sillä heitä kohdellaan raporttien mukaan huonosti eivätkä he saa terveydenhoitoa;

7.

kehottaa palestiinalaishallintoa tekemään kaikkensa estääkseen kaikki väkivaltaisuudet ja terroriteot, etenkin ne, jotka ovat entisten vankien tai lasten tekemiä;

8.

uskoo, että EU:n ja Israelin välisten suhteiden parantamisen pitäisi olla johdonmukaista ja sidoksissa siihen, että Israel noudattaa kaikkia kansainvälisen lainsäädännön mukaisia velvoitteitaan;

9.

on tyytyväinen EU:n ja Israelin assosiaationeuvoston kahdeksannen kokouksen päätökseen perustaa varsinainen ihmisoikeuksien alivaliokunta korvaamaan nykyinen ihmisoikeustyöryhmä; kehottaa kuulemaan kattavasti Israelissa ja miehitetyillä palestiinalaisalueilla toimivia ihmisoikeusjärjestöjä ja kansalaisjärjestöjä sekä ottamaan ne täysimittaisesti mukaan seuraamaan Israelin edistymistä kansainvälisen oikeuden mukaisten velvoitteidensa noudattamisessa;

10.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, Israelin hallitukselle ja knessetille, palestiinalaishallinnon presidentille, Palestiinan lakia säätävälle neuvostolle, yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkealle edustajalle, jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille, YK:n pääsihteerille, Lähi-idän kvartetin erityisedustajalle, parlamentaarisen Euro–Välimeri-yleiskokouksen puheenjohtajalle, YK:n ihmisoikeusvaltuutetulle ja Punaisen Ristin kansainväliselle komitealle.

4.12.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 295/49

A.

ottaa huomioon, että EU-sopimuksen 11 artiklan ensimmäisessä kohdassa tunnustetaan ihmisoikeuksien kunnioittaminen yhdeksi yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan (YUTP) tavoitteista, ja ottaa huomioon, että EU-sopimuksen uudessa 21 artiklassa, sellaisena kuin se lisätään sopimukseen Lissabonin sopimuksen 1 artiklan 24 kohdalla, tunnustetaan, että ”unionin toiminta kansainvälisellä tasolla perustuu sen perustamisen, kehittämisen ja laajentumisen johtoajatuksena oleviin periaatteisiin, joita unioni pyrkii edistämään muualla maailmassa: demokratia, oikeusvaltio, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien yleismaailmallisuus ja jakamattomuus, ihmisarvon kunnioittaminen, tasa-arvo ja yhteisvastuu sekä Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan periaatteiden ja kansainvälisen oikeuden noudattaminen”,

B.

ottaa huomioon, että pakotteita sovelletaan EU-sopimuksen 11 artiklassa asetettujen YUTP:n erityisten tavoitteiden mukaisesti ja että niihin kuuluu muun muassa ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittamisen, demokratian, oikeusvaltion periaatteiden ja hyvien hallintotapojen edistäminen,

C.

katsoo, että edellä mainitut rajoittavien toimenpiteiden (pakotteiden) käyttöä koskevat perusperiaatteet ovat ensimmäinen käytännöllinen asiakirja, jossa määritellään, missä yhteydessä EU määrää pakotteita; ottaa huomioon, että EU on kuitenkin käytännössä määrännyt niitä jo 1980-luvun alusta alkaen ja erityisesti EU-sopimuksen voimaantulosta vuonna 1993 alkaen; ottaa huomioon, että kyseisellä asiakirjalla pakotteet vahvistetaan virallisesti YUTP:n välineeksi, ja katsoo, että näin ollen sen voidaan katsoa olevan EU:n pakotepolitiikan perusta,

D.

katsoo, että tämä pakotepolitiikka perustuu pääasiassa seuraaviin viiteen YUTP:n tavoitteeseen: unionin yhteisten arvojen, perustavanlaatuisten etujen, riippumattomuuden ja koskemattomuuden turvaaminen YK:n peruskirjan periaatteiden mukaisesti; unionin turvallisuuden kaikkinainen vahvistaminen; rauhan säilyttäminen ja kansainvälisen turvallisuuden vahvistaminen, myös ulkorajoilla, YK:n peruskirjan ja Helsingin päätösasiakirjan periaatteiden ja Pariisin peruskirjan periaatteiden mukaisesti; kansainvälisen yhteistyön edistäminen; demokratian ja oikeusvaltion periaatteiden sekä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittamisen edistäminen ja vahvistaminen,

E.

katsoo, että kansainvälisellä tasolla vallitsee yhä suurempi yksimielisyys siitä, että kaikki vakava ja tietoisesti tehty ympäristön vahingoittaminen horjuttaa rauhaa ja kansainvälistä turvallisuutta ja rikkoo ihmisoikeuksia,

F.

ottaa huomioon, että EU on sitoutunut määräämään järjestelmällisesti YK:n peruskirjan VII luvussa määrätyt YK:n turvallisuusneuvoston pakotteet ja että se määrää myös pakotteita itsenäisesti, mikäli YK:n turvallisuusneuvostolla ei ole toimivaltaa ryhtyä toimenpiteisiin tai se ei voi toteuttaa toimenpiteitä jäsentensä yhteisymmärryksen puutteen takia; katsoo, että tässä yhteydessä on tärkeää korostaa YK:n ja EU:n velvoitetta määrätä pakotteita kansainvälisen oikeuden mukaisesti,

G.

katsoo, että YK:n turvallisuusneuvoston pakotteet kuuluvat näin ollen EU:n pakotepolitiikkaan, mutta että niiden soveltamisala ja tavoitteet ovat laajemmat kuin YK:n turvallisuusneuvoston politiikassa (kansainvälinen rauha ja turvallisuus),

H.

katsoo, että pakotteet ovat yksi välineistä, joita EU voi käyttää toteuttaakseen ihmisoikeuspolitiikkaansa; katsoo, että pakotteiden käytön on oltava kyseistä alaa koskevan unionin yleisen strategian mukaista; katsoo, että pakotteiden käytön on oltava viimeinen keino YUTP:n tavoitteiden saavuttamiseksi; katsoo, että pakotteiden tehokkuus riippuu siitä, soveltavatko kaikki jäsenvaltiot niitä samanaikaisesti,

I.

ottaa huomioon, ettei pakotteelle ole virallista määritelmää kansainvälisessä oikeudessa tai EU:n/yhteisön oikeudessa; ottaa kuitenkin huomioon, että YUTP:ssa pakotteet ja rajoittavat toimenpiteet katsotaan toimenpiteiksi, joilla katkaistaan tai supistetaan kokonaan tai osittain diplomaattiset suhteet tai taloussuhteet yhteen tai useampaan valtioon yhden tai useamman valtion kanssa, millä pyritään muuttamaan tiettyjä toimia tai tiettyä politiikkaa, kuten kansainvälisen oikeuden tai ihmisoikeuksien rikkomista, tai politiikkaa, jossa kolmansien maiden hallitukset, valtioista riippumattomat yhteisöt, luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt eivät noudata oikeusvaltion tai demokratian periaatteita,

J.

ottaa huomioon, että rajoittaviin toimenpiteisiin kuuluu eri toimenpiteitä, kuten asevientikielto, kauppapakotteet, rahoitukselliset ja taloudelliset pakotteet, varojen jäädyttäminen, lentokiellot, maahantulon rajoittaminen, diplomaattiset pakotteet, urheilu- ja kulttuuritapahtumien boikotointi ja kolmannen maan kanssa tehtävän yhteistyön keskeyttäminen,

K.

ottaa huomioon, että EU:n käytännön mukaisesti tässä päätöslauselmassa käytetään erottelematta termejä ”pakote” ja ”rajoittavat toimenpiteet”; ottaa huomioon, että tässä päätöslauselmassa aiheelliset toimenpiteet määritellään Cotonoun sopimuksen 96 artiklan (16) mukaisesti,

L.

ottaa huomioon, että EU:n pakotteet perustuvat useisiin oikeusperustoihin rajoittavien toimenpiteiden tarkan luonteen ja kyseiseen kolmanteen maahan sekä kyseisiin aloihin ja tavoitteisiin liittyvien suhteiden oikeudellisen luonteen mukaan; ottaa huomioon, että näillä tekijöillä määritetään pakotteiden hyväksymismenettely – joka edellyttää usein, muttei aina, YUTP:n yhteistä kantaa ja näin ollen yksimielisyyttä neuvostossa – ja noudatettava lainsäädäntömenettely, jotta pakotteista saadaan laillisesti sitovia ja täytäntöönpanokelpoisia EY:n perustamissopimuksen 301 artiklassa annetun yhteisen menettelyn mukaisesti,

M.

ottaa huomioon, että viisumikiellot ja asevientikiellot ovat nykyään yleisimmin määrättyjä YUTP:n pakotteita ja ensimmäinen vaihe EU:n pakotesarjassa; ottaa huomioon, että nämä kaksi toimenpidetyyppiä ovat ainoita, joita jäsenvaltiot voivat toteuttaa suoraan, koska ne eivät edellytä EY:n perustamissopimuksen mukaista erityistä pakotelainsäädäntöä; ottaa huomioon, että toisaalta taloudelliset pakotteet (varojen jäädyttäminen) ja kauppapakotteet edellyttävät erityisen pakotelainsäädännön antamista,

N.

ottaa huomioon, että edellä mainittujen rajoittavien toimenpiteiden (pakotteiden) käyttöä koskevien perusperiaatteiden ja niihin liittyvien suuntaviivojen mukaan kohdennetut pakotteet voivat olla yleisempiä pakotteita tehokkaampia ja siten suotavampia, koska niillä ensinnäkin vältetään mahdollisia suurempaan ihmisryhmään kohdistuvia kielteisiä vaikutuksia ja koska ne myös vaikuttavat suoraan vastuussa oleviin tahoihin ja ovat siten tehokkaampia poliittisten muutosten aikaan saamiseksi,

O.

ottaa huomioon, että on olemassa toimenpiteitä, joita ei nimitetä pakotteiksi, vaikka neuvosto on ne hyväksynyt puheenjohtajan päätelmissä, ja jotka poikkeavat myös muista YUTP:n välineissä luetelluista rajoittavista toimenpiteistä,

P.

ottaa huomioon, että EU:n ja kolmansien maiden välisiä taloussuhteita hallinnoidaan usein alakohtaisilla kahdenvälisillä tai monenvälisillä sopimuksilla, joita EU:n on noudatettava pakotteita määrätessään; katsoo, että EU:n olisi näin ollen tarvittaessa keskeytettävä tai irtisanottava kyseinen sopimus ennen sellaisten taloudellisten pakotteiden käyttöönottoa, jotka eivät ole yhteensopivia kyseiselle kolmannelle maalle voimassa olevalla sopimuksella taattujen oikeuksien kanssa,

Q.

ottaa huomioon, että EU:n ja kolmansien maiden välisiä suhteita hallinnoidaan usein kahden- tai monenvälisillä sopimuksilla, joilla sopimuspuolille annetaan mahdollisuus toteuttaa aiheellisia toimenpiteitä silloin, kun toinen sopimuspuoli rikkoo sopimuksen olennaista osaa, erityisesti ihmisoikeuksien, kansainvälisen oikeuden, demokratian ja oikeusvaltion periaatteiden kunnioittamista (ihmisoikeuslauseke), ja katsoo, että Cotonoun sopimus on tästä erinomainen esimerkki,

R.

katsoo, että rajoittavien toimenpiteiden käyttöönoton ja täytäntöönpanon on tapahduttava noudattaen ihmisoikeuksia ja kansainvälistä humanitaarista oikeutta, mukaan lukien oikeudenmukainen oikeudenkäynti ja oikeus tehokkaaseen oikeussuojaan sekä suhteellisuusperiaatteen noudattaminen, ja että niissä on säädettävä myös asianmukaisista poikkeuksista toimenpiteiden kohteena olevien henkilöiden inhimillisten perustarpeiden, kuten peruskoulutuksen, juomaveden sekä perusterveydenhoidon ja tavallisimpien lääkkeiden saannin huomioon ottamiseksi; katsoo, että pakotepolitiikassa on otettava täysimääräisesti huomioon Geneven sopimuksessa, lapsen oikeuksista tehdyssä yleissopimuksessa, taloudellisia, sosiaalisia ja kulttuurisia oikeuksia koskevassa yleissopimuksessa sekä siviilien ja lasten suojelua aseellisten selkkauksien yhteydessä koskevissa YK:n päätöslauselmissa vahvistetut standardit,

S.

katsoo, että EU:n ja sen yksittäisten jäsenvaltioiden uskottavuus vaarantuu, kun EU:n pakotteita näyttää rikotun, ja että Robert Mugabe kutsuttiin osallistumaan EU–Afrikka-huippukokoukseen Lissaboniin 8.–9. joulukuuta 2007 huolimatta siitä, että häneltä oli virallisesti evätty pääsy jäsenvaltioiden alueelle Zimbabween kohdistettavien rajoittavien toimenpiteiden muuttamisesta ja voimassaolon jatkamisesta 19. helmikuuta 2004 annetun neuvoston yhteisen kannan 2004/161/YUTP (17), perusteella, jota viimeksi jatkettiin 18. helmikuuta 2008 annetulla neuvoston yhteisellä kannalla 2008/135/YUTP (18).

1.

pahoittelee, että EU:n pakotepolitiikasta ei ole tähän mennessä tehty mitään arviointia tai tutkimusta ja että sen vuoksi on erityisen hankalaa arvioida politiikan vaikutuksia ja tehokkuutta käytännössä ja siten tehdä asiasta tarpeelliset päätelmät; vaatii neuvostoa ja komissiota tekemään tällaista arviointityötä; katsoo kuitenkin, että Etelä-Afrikan vastainen pakotepolitiikka osoittautui tehokkaaksi apartheid-järjestelmän lakkauttamisen edistämisessä;

2.

katsoo, että EU:n pakotepolitiikan täytäntöönpanoa koskevan oikeusperustan hajanaisuuden vuoksi päätöksenteko, toteuttaminen ja valvonta suoritetaan eri tasoilla, mikä on esteenä EU:n pakotepolitiikan avoimuudelle ja yhdenmukaisuudelle ja heikentää siten sen uskottavuutta;

3.

katsoo, että jotta pakotteet olisivat tehokkaita, niiden on oltava EU:n tasolla, kansainvälisellä tasolla sekä siinä maassa, jossa muutoksia edellytetään toteutettaviksi, vallitsevan yleisen mielipiteen mukaan oikeutettuja; korostaa, että Euroopan parlamentin kuuleminen päätöksentekoprosessissa vahvistaa niiden legitiimiyttä;

4.

huomauttaa, että pakotteilla voi olla symbolinen merkitys EU:n antaman moraalisen tuomion ilmentäjänä, mikä vahvistaa EU:n ulkopolitiikan näkyvyyttä ja uskottavuutta; varoittaa kuitenkin korostamasta liikaa ajatusta pakotteista vertauskuvallisina toimenpiteinä, sillä se saattaa johtaa niiden arvon täydelliseen häviämiseen;

5.

katsoo, että pakotteisiin turvautumista on harkittava silloin, kun hallinto tai muut kuin valtiolliset toimijat taikka luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt loukkaavat vakavasti henkilöiden turvallisuutta ja oikeuksia, tai silloin, kun kaikki sopimusperusteiset ja/tai diplomaattiset suhteet katkaistaan tai niissä ei selvästikään edistytä kolmannen osapuolen takia;

6.

katsoo, että kaikkea ympäristön tahallista ja peruuttamatonta pilaamista on pidettävä uhkana turvallisuudelle sekä vakavana ihmisoikeusrikkomuksena; pyytää tässä yhteydessä neuvostoa ja komissiota sisällyttämään ympäristön tahallisen ja peruuttamattoman pilaamiseen niihin perusteisiin, joiden vuoksi pakotteet voidaan ottaa käyttöön;

7.

panee merkille, että EU:n pakotteita koskevia välineitä sovelletaan kaiken kaikkiaan joustavasti ja niillä vastataan tarpeisiin tapauskohtaisin perustein; pitää kuitenkin valitettavana, että EU on soveltanut pakotepolitiikkaansa epäjohdonmukaisesti ja että se on kohdellut kolmansia maita eri tavoin, vaikka niiden ihmisoikeus- ja demokratiatausta on samankaltainen, ja että se on aiheuttanut kritiikkiä ”kahdenlaisten sääntöjen” soveltamisesta;

8.

katsoo tässä yhteydessä, että ihmisoikeusloukkauksien vuoksi määrättävien EU:n pakotteiden käyttöönotolle ja arvioinnille on periaatteessa annettava ensisijainen merkitys verrattuna Euroopan unionin ja sen kansalaisten kaupallisille eduille niiden soveltamisesta mahdollisesti aiheutuviin haittoihin;

9.

pahoittelee, että EU:n sisäiset kiistat tietyn maan, kuten Kuuban, osalta tai jäsenvaltioiden pyrkimykset olla suututtamatta tärkeitä kumppaneita, kuten Venäjää, ovat johtaneet siihen, että EU hyväksyy pakotteet vain epävirallisesti puheenjohtajavaltion päätelmissä, mikä osoittaa, että unionin pakotteet pannaan täytäntöön tavalla, joka ei ole tasapainoinen tai johdonmukainen; katsoo kuitenkin, että puheenjohtajavaltion päätelmiin kuuluvat toimet, kuten sopimusten allekirjoittamisen lykkääminen Serbian kaltaisten valtioiden kanssa, voivat olla asianmukainen väline painostettaessa kolmansia maita tekemään täysimääräistä yhteistyötä kansainvälisten järjestelmien kanssa;

10.

panee merkille, että Kuubaan osalta edellä mainittu vuonna 1996 hyväksytty ja määräajoin uusittu yhteinen kanta, joka noudattelee rauhanomaiseksi siirtymiseksi demokratiaan hyväksyttyä tiekarttaa, on edelleen sellaisenaan voimassa eikä Euroopan unionin toimielimissä esiinny sitä koskevia kiistoja; pahoittelee, että ihmisoikeuksien suhteen ei tähän mennessä ole tapahtunut minkäänlaista edistystä; panee merkille neuvoston 20. kesäkuuta 2008 tekemän päätöksen Kuubaan kohdistettujen epävirallisten pakotteiden poistamisesta vaatien samalla kaikkien poliittisten vankien välitöntä ja ehdotonta vapauttamista, vankiloihin tutustumisen helpottamista sekä kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen sopimuksen ratifiointia ja täytäntöönpanoa; toteaa, että neuvosto päättää vuoden kuluttua siitä, jatkaako se Kuuban kanssa käytävää poliittista vuoropuhelua riippuen siitä, onko ihmisoikeuksien alalla tapahtunut merkittävää edistymistä; palauttaa mieliin, että neuvoston kanta velvoittaa myös Euroopan unionin toimielimiä vuoropuheluun Kuuban viranomaisten ja kansalaisyhteiskunnan edustajien kanssa; toistaa mielipiteensä Saharov-palkinnon voittajien, Oswaldo Payá Sardiñasin ja Damas de Blanco -ryhmän (Ladies in White) suhteen;

11.

katsoo, että pakotteiden ”tehottomuutta” koskevaa näkökohtaa ei voida käyttää niiden poistamisen perusteena, vaan että sitä pitäisi käyttää pakotteiden uudelleensuuntaamiseen ja uudelleenarviointiin; katsoo lisäksi, että pakotteiden jatkamisen tai jatkamatta jättämisen pitäisi olla riippuvainen ainoastaan siitä, onko niiden tavoitteet saavutettu, koska niiden luonnetta voidaan vahvistaa tai muuttaa tarkastelun perusteella, ja katsoo siten, että niihin pitäisi aina sisältyä selkeät perusteet;

12.

katsoo, että pakotteiden tehokkuutta on arvioitava monella tasolla, kuten toimien tehokkuutta koskevalla tasolla, eli määriteltäessä niiden vaikutusta kohdehenkilöiden yksityiseen tai ammatilliseen toimintaan tietyn kohteena olevan hallinnon jäseninä tai vaikutusta sen toimintaan, taikka pakotteiden poliittisen tehokkuuden tasolla määriteltäessä pakotteiden soveltuvuutta niiden toimien tai toimintalinjojen lopettamiseksi tai muuttamiseksi, joiden vuoksi ne otettiin käyttöön;

13.

uskoo, että pakotteen tehokkuus riippuu Euroopan unionin kyvystä pitää sitä yllä sen koko voimassaoloajan, ja pitää tässä yhteydessä valitettavana tarkistuslauseiden kaltaisten määräysten soveltamista, joihin sisältyy pakotteiden automaattinen poistaminen;

14.

vastustaa kaikissa olosuhteissa yleisten, erotuksetta sovellettavien pakotteiden määräämistä millekään valtiolle, koska tällainen lähestymistapa johtaa tosiasiassa väestön täydelliseen eristämiseen; katsoo, että ellei talouspakotteita soviteta yhteen muiden poliittisten välineiden kanssa, niiden avulla voidaan vain suurin ponnistuksin onnistua helpottamaan kohteena olevan hallinnon poliittista uudistamista; korostaa siksi, että kaikkiin valtion hallintoa koskeviin pakotetoimiin on järjestelmällisesti yhdistettävä tuki kyseisen valtion kansalaisyhteiskunnalle;

15.

huomauttaa, että suurin osa EU:n pakotteista määrätään turvallisuusnäkökohtien perusteella; korostaa kuitenkin, että ihmisoikeusloukkauksia olisi pidettävä riittävänä perusteena pakotteiden soveltamiselle, sillä myös ne ovat uhka turvallisuudelle ja vakaudelle;

16.

huomauttaa, että pakotteiden pääasiallinen tarkoitus on saada aikaan poliittinen tai toiminnallinen muutos YUTP:n yhteisen kannan tai neuvoston hyväksymien päätelmien tai pakotteiden perustana olevan kansainvälisen päätöksen mukaisesti;

17.

korostaa, että neuvosto on edellä mainittujen rajoittavien toimien (pakotteiden) perusperiaatteet hyväksymällä sitoutunut käyttämään pakotteita osana kokonaisvaltaista ja yhdennettyä poliittista lähestymistapaa; korostaa tässä yhteydessä, että tähän lähestymistapaan kuuluu keskinäinen poliittinen vuoropuhelu, kannustimet ja ehdollisuus ja että siihen voi kuulua myös viimeisenä keinona pakkokeinojen käyttö, mikä määritellään perusperiaatteissa; katsoo, että ihmisoikeuksia ja demokratialausekkeita, etuusjärjestelmiä ja kehitysapua on käytettävä välineinä kyseisessä kokonaisvaltaisessa ja yhdennetyssä poliittisessa lähestymistavassa;

18.

katsoo, että ihmisoikeuslausekkeen täytäntöönpanoa ei voida pitää kokonaisuudessaan itsenäisenä tai yksipuolisena EU:n pakotteena, sillä se perustuu suoraan kahden- tai monenväliseen sopimukseen, jossa määritellään molemminpuolinen sitoutuminen ihmisoikeuksien kunnioittamiseen; katsoo, että tämän lausekkeen mukaan toteutettavat asianmukaiset toimet koskevat ainoastaan kyseisen sopimuksen täytäntöönpanoa ja että kummallakin osapuolella on oikeudelliset perusteet keskeyttää tai kumota sopimus; katsoo siten, että ihmisoikeuslausekkeiden täytäntöönpano ja itsenäiset tai yksipuoliset pakotteet ovat ehdottomasti toisiaan täydentäviä;

19.

on siksi tyytyväinen, että ihmisoikeuslausekkeet sisällytetään järjestelmällisesti kaikkiin kolmansien maiden kanssa allekirjoitettaviin uusiin kahdenvälisiin sopimuksiin, alakohtaiset sopimukset mukaan lukien, ja vaatii, että niihin sisällytetään myös erityinen täytäntöönpanomekanismi; palauttaa mieliin tässä yhteydessä lausekkeen tehokkaammasta ja järjestelmällisestä täytäntöönpanosta esitetyt suositukset: tavoitteiden ja kriteerien laatiminen ja säännöllinen arviointi; toistaa vaatimuksen, että ihmisoikeuslausekkeet pannaan täytäntöön avoimemman osapuolten – Euroopan parlamentti ja kansalaisyhteiskunta mukaan lukien – välisen kuulemisen avulla esittäen yksityiskohtaisesti poliittiset ja oikeudelliset menettelyt, joita käytetään, jos kahdenvälistä yhteistyötä koskeva pyyntö perutaan toistuvien ja/tai järjestelmällisten kansainvälisen oikeuden vastaisten ihmisoikeusloukkausten vuoksi; tukee Cotonoun sopimuksessa laadittua, ihmisoikeuksiin, demokratian periaatteisiin ja oikeusvaltioon kohdistuviin vakaviin loukkauksiin puuttumista koskevaa menettelymallia; uskoo, että intensiivisen poliittisen vuoropuhelun (Cotonoun sopimuksen 8 artikla) ja neuvottelujen (Cotonoun sopimuksen 96 artikla) järjestelmällä on ennen asianmukaisten toimenpiteiden hyväksymistä ja sen jälkeen voitu useassa tapauksessa parantaa tehokkaasti tilannetta kentällä;

20.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita olemaan esittämättä vapaakauppa- ja/tai assosiaatiosopimuksia – vaikka ne sisältäisivätkin ihmisoikeuslausekkeen – niiden maiden hallituksille, joissa YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimiston mukaan loukataan ihmisoikeuksia räikeästi;

21.

katsoo, että ellei asianmukaisiin tai rajoittaviin toimenpiteisiin ryhdytä tilanteissa, joita leimaavat jatkuvat ihmisoikeusrikkomukset, Euroopan unionin ihmisoikeusstrategia, pakotepolitiikka ja uskottavuus heikkenevät vakavasti;

22.

katsoo, että pakotepolitiikka saadaan huomattavasti tehokkaammaksi, kun se on osa johdonmukaista ihmisoikeusstrategiaa; esittää uudelleen pyyntönsä neuvostolle ja komissiolle laatia jokaisessa maakohtaisessa strategia-asiakirjassa sekä samankaltaisissa asiakirjoissa ihmisoikeuksia ja demokraattista tilannetta koskeva erityinen strategia;

23.

katsoo, että pakotteita sovellettaessa ihmisoikeuksia koskevaan vuoropuheluun ja neuvotteluun olisi välttämättä ja järjestelmällisesti sisällytettävä keskustelu niiden tavoitteiden ja kriteerien toteuttamisessa saavutetusta edistyksestä, jotka asetettiin rajoittavista toimenpiteistä päätettäessä; katsoo myös, että ihmisoikeuksia koskevalla vuoropuhelulla ja neuvotteluilla saavutetuilla tavoitteilla ei voida missään tapauksessa korvata niiden tavoitteiden toteuttamista, jotka olivat keskeisessä asemassa pakotteista päätettäessä;

24.

katsoo, että kansainvälisen yhteisön koordinoidulla toiminnalla on valtioiden tai alueellisten kokonaisuuksien hajanaista ja epätasoista toimintaa tehokkaampi vaikutus; on siksi tyytyväinen siihen, että EU:n pakotepolitiikka perustuisi edelleen etusijan antamiseen YK:n järjestelmälle;

25.

kehottaa neuvostoa siinä tapauksessa, että YK:n turvallisuusneuvoston pakotteita ei ole käytössä, tekemään yhteistyötä EU:n ulkopuolisten pakotteista päättävien valtioiden kanssa, jakamaan tietoa sekä koordinoimaan toimia kansainvälisellä tasolla, jotta estetään pakotteiden kiertäminen ja maksimoidaan EU:n ja muiden pakotteiden tehokkuus ja niiden täytäntöönpano kansainvälisen oikeuden mukaisesti;

26.

katsoo, että EU:n tulisi pyrkiä tekemään yhteistyötä muiden alueellisten järjestöjen, kuten Afrikan unionin ja Kaakkois-Aasian maiden järjestön (ASEAN) kanssa ihmisoikeuksien edistämiseksi sekä pakotteita koskevien toimien koordinoinnin varmistamiseksi;

27.

kehottaa EU:ta kehittämään järjestelmällisesti vuoropuhelua pakotteisiin osallistumattomien valtioiden kanssa, jotta päästään yhteiseen kantaan rajoittavista toimista erityisesti alueellisella tasolla; huomauttaa, että pakotteilla ei usein saada aikaan politiikan tai toimien tarpeellista muutosta silloin, kun kansainvälinen yhteisö ei ole asiasta yksimielinen ja pääasialliset toimijat eivät osallistu niiden täytäntöönpanoon, mikä käy ilmi Burman/Myanmarin tapauksessa;

28.

kehottaa neuvostoa ja komissiota ottamaan järjestelmällisesti käsiteltäväksi poliittisen vuoropuhelun pakotteisiin osallistumattomien valtioiden kanssa niiden osallistumista koskevan kysymyksen ja niiden mahdollisuudet vaikuttaa kohteena olevaan hallintoon tai valtioista riippumattomiin toimijoihin, kuten henkilöihin, järjestöihin tai yrityksiin;

29.

katsoo, että mahdollisuutta vapaakauppasopimuksen allekirjoittamiseen tulevaisuudessa sellaisten alueiden kanssa, joihin pakotteiden kohteena oleva maa kuuluu, voidaan käyttää ”porkkanana” ja painostuskeinona ja että sellaisen sopimuksen piiriin ei missään tapauksessa pitäisi sisällyttää pakotteiden kohteena olevaa maata;

30.

korostaa tarvetta tehdä ennen pakotteiden hyväksymistä perusteellinen arvio jokaisesta erityistilanteesta, jotta eri pakotteiden potentiaalista vaikutusta voidaan arvioida ja jotta voidaan määritellä, mitkä pakotteet ovat kaikkein tehokkaimmat, kun muut näkökohdat ja vertailukelpoiset kokemukset otetaan huomioon; katsoo että tällainen ennakkoarvio on perusteltu etenkin siksi, että pakotetoimien alettua on vaikeaa perääntyä ilman, että saatetaan kyseenalaiseksi EU:n uskottavuus tai EU:n kolmannen maan väestölle antama tuki ottaen huomioon se mahdollisuus, että kyseisen valtion viranomaiset käyttävät mahdollisesti hyväkseen EU:n päätöstä; panee tässä suhteessa merkille nykyisen käytännön, jonka mukaisesti ehdotettujen pakotteiden asianmukaisuudesta, luonteesta ja tehokkuudesta keskustellaan neuvostossa EU-edustustojen päälliköiden kyseisessä maassa tekemän arvion pohjalta, ja vaatii riippumattoman asiantuntijan raportin sisällyttämistä tähän arvioon;

31.

korostaa kuitenkin, että tällaista arviota ei tulisi käyttää pakotteiden hyväksymisen lykkäämiseksi; korostaa tässä suhteessa, että kaksivaiheinen menettely pakotteiden määräämiseksi YUTP:n mukaisesti antaa mahdollisuuden kiireelliseen poliittiseen reaktioon, aluksi hyväksyttäessä yhteinen kanta, joka esitetään asetuksen perusteellisemman arvioinnin jälkeen ja jossa ilmoitetaan yksityiskohtaisesti pakotteiden tarkka laatu ja laajuus;

32.

kehottaa sisällyttämään oikeudellisiin välineisiin järjestelmällisesti selkeät ja erityiset perusteet ennakkoehdoksi pakotteiden poistamiselle; painottaa erityisesti, että kyseiset perusteet pitäisi laatia riippumattoman asiantuntijalausunnon perusteella eikä niitä pitäisi myöhemmin muuttaa neuvoston sisäisten poliittisten muutosten mukaisesti;

33.

kehottaa neuvostoa ja komissiota perustamaan pakotteiden uudelleentarkastelua koskevan järjestelmän, johon sisältyy järjestelmällisesti uudelleentarkastelulauseke, jonka perusteella tarkastellaan uudelleen pakotetoimia sovittujen perusteiden mukaisesti sekä arvioidaan, onko tavoitteet saavutettu; painottaa, että aiejulistuksia tai tahdonilmauksia myönteisiä tuloksia antavien järjestelmien käyttöönottamiseksi on pidettävä tervetulleina, mutta korostaa, että pakotteita arvioitaessa niillä ei missään tapauksessa pidä korvata konkreettista ja todellista edistymistä asetettujen vaatimusten täyttämisessä;

34.

katsoo, että Kiinaan kohdistuva asevientikielto osoittaa yhtenäisyyden ja johdonmukaisuuden unionissa, koska kiellosta päätettiin ensin vuonna 1989 tapahtuneen Tiananmenin verilöylyn vuoksi, eikä EU:lle ei ole tähän mennessä annettu selityksiä verilöylystä, joten asevientikieltoa ei ole syytä poistaa;

35.

kehottaa ulkosuhdeneuvosten työryhmän pakotteet-kokoonpanoa (RELEX/pakotteet) hoitamaan toimeksiantonsa perusteellisesti; korostaa erityisesti tarvetta tutkimuksen tekemiseen ennen pakotteiden käyttöönottoa ja niiden käyttöönoton jälkeen säännöllisen ajantasaistetun tiedon saamiseksi kehityksestä sekä tarvetta kehittää rajoittavien toimenpiteiden täytäntöönpanoa ja soveltamista koskevia parhaita käytäntöjä;

36.

tunnustaa, että valtiot sekä kansainväliset ja alueelliset organisaatiot tulisi saattaa vastuuseen kansainvälisesti epäoikeudenmukaisista toimista pakotteita täytäntöönpantaessa, ja korostaa tässä yhteydessä tarvetta luoda oikeudellinen valvontajärjestelmä takaamaan kansainvälisen ja humanitaarisen oikeuden noudattaminen;

37.

vaatii, että parlamentti kytketään kaikkiin pakotteita koskevan prosessin vaiheisiin, kuten pakotteisiin johtavaan päätöksentekoprosessiin, tilanteeseen kaikkein soveltuvimman pakotteiden valintaan, perusteiden määrittelemiseen sekä niiden täytäntöönpanon arviointiin uudelleentarkastelumekanismin puitteissa ja pakotteiden poistamiseen;

38.

pitää valitettavana, että arvioinnin puutteellisuuden vuoksi on mahdotonta arvioida kohdennettujen toimien tehokkuutta; panee kuitenkin merkille EU:n humanitaarisia näkökohtia koskevan huolenaiheen, joka on johtanut yleisten talouspakotteiden lakkauttamiseen, kuten aikaisemmin Irakin tapauksessa, sekä sellaisten kohdennettujen ”älykkäiden” pakotteiden käyttöönottoon, joilla pyritään vaikuttamaan mahdollisimman paljon niihin tahoihin, joiden toimiin halutaan puuttua, ja jotka aiheuttavat mahdollisimman vähän kielteisiä humanitaarisia vaikutuksia tai seurauksia muille kuin kohdehenkilöille tai naapurimaille;

39.

katsoo, että taloudellisten pakotteiden käyttämisellä muista poliittisista välineistä erillään ei todennäköisesti pystytä painostamaan kohteena oleva hallintoa toteuttamaan merkittäviä poliittisia muutoksia; korostaa lisäksi, että kauaskantoisten taloudellisten rajoitteiden taloudellinen ja humanitaarinen hinta saattaa nousta liian korkeaksi, ja toistaa siksi uudelleen kehotuksensa laatia ja kohdentaa taloudelliset pakotteet paremmin, jotta ne vaikuttavat ensisijaisesti niiden kohteena olevan hallinnon tärkeimpiin johtajiin ja ihmisoikeusloukkauksiin syyllistyneisiin tahoihin;

40.

korostaa, että talouspakotteet on kohdennettava ennen kaikkea aloille, jotka eivät ole työvoimavaltaisia ja joilla on vähäinen merkitys pienille ja keskisuurille yrityksille, koska viime mainitut ovat tärkeitä sekä talouden kehityksen että tulonjaon kannalta;

41.

kannattaa rahoitusta koskevien kohdennettujen pakotteiden käyttöä kohteena olevan hallinnon tärkeimpiä johtajia ja heidän välittömiä perheenjäseniään vastaan, koska ne kohdistuvat kohdehenkilöiden tuloihin; korostaa tarvetta yhdistää näihin pakotteisiin asianmukaiset toimenpiteet tällaisten henkilöiden kanssa yhteistyötä tekeviä EU:n taloudellisia toimijoita vastaan; korostaa, että kun hyödykkeisiin kohdennetuilla pakotteilla vaikutetaan hallinnon pääasialliseen tulonlähteeseen, on mahdollista, että väestölle aiheutetaan laaja-alaisia ja harkitsemattomia seurauksia, ja ne voivat myös edistää harmaan talouden kehittymistä;

42.

katsoo, että taloudellisten ja rahoituksellisten pakotteiden soveltamiseen, silloinkin kun ne ovat kohdennettuja, tulee osallistua kaikkien luonnollisten ja oikeushenkilöiden, jotka harjoittavat EU:ssa kaupallista toimintaa, mukaan lukien kolmansien maiden kansalaiset sekä Euroopan unionin kansalaiset tai eurooppalaiset oikeushenkilöt, joiden rekisteröityä asuin- tai toimipaikkaa säätelee EU:n jäsenvaltion lainsäädäntö ja jotka harjoittavat kaupallista toimintaa EU:n ulkopuolella;

43.

kehottaa rajaamaan ”poikkeukselliset pakotteet” varojen jäädytykseen; kehottaa luomaan erityisen vastustamismenettelyn siinä tapauksessa, että jäsenvaltio haluaa myöntää poikkeuksen varojen jäädytyksen osalta, sillä kyseisen menettelyn puuttuminen heikentää rajoittavien toimien tehokkuutta, kun jäsenvaltioiden on ainoastaan ilmoitettava komissiolle etukäteen tällaisesta poikkeuksesta;

44.

kehottaa ryhtymään toimiin rahoitusta koskevien EU:n kohdennettujen pakotteiden täytäntöönpanon parantamiseksi, jotta varmistetaan, että toimilla todella estetään kohdehenkilöitä ja -laitoksia pääsemästä kaikkiin EU:n lainsäädännön alaisiin rahoituspalveluihin mukaan lukien EU:n tilisiirtoja käsittelevät pankit tai muut tahot, jotka käyttävät EU:n lainsäädännön alaisia rahoituspalveluita; korostaa tarvetta joustaa enemmän pakoteluetteloiden jakamisessa EU:ssa ja jäsenvaltioissa kaikille henkilöille, joita kolmannessa rahanpesudirektiivissä (19) säädetyt velvoitteet koskevat; ehdottaa, että jokainen jäsenvaltio nimittää yhden laitoksen vastaamaan näiden tietojen levittämisestä;

45.

kehottaa neuvostoa ja komissiota tiivistämään yhteistyötä SWIFT-hallinnon ja osakkeenomistajien kanssa Euroopassa, jotta mustalla listalla olevat pankkitilit voidaan jäädyttää tehokkaammin ja tilisiirrot näiltä tileiltä tai näille tileille voidaan estää;

46.

kehottaa neuvostoa ja komissiota tarkastelemaan mahdollisuuksia ja tapoja käyttää kohteena olevien viranomaisten jäädytettyjä varoja rakentavalla tavalla myöntäen niitä esimerkiksi ihmisoikeusrikkomusten uhreille tai YK:n peruskirjan VII luvun mukaisiin kehitystoimiin;

47.

panee merkille, että asevientikielto on pakotekeino, jolla pyritään estämään aseiden ja sotatarvikkeiden kulkeutuminen konfliktialueille tai sellaiselle hallinnolle, joka käyttää niitä sisäisiin rankaisutoimiin tai hyökkäykseen vierasta valtiota vastaan, mikä sisältyy asevientiä koskeviin käytännesääntöihin;

48.

kehottaa jäsenvaltioita ja komissiota toimimaan yhteisesti pantaessa täytäntöön EU:n asevientikieltoja, jotka kukin jäsenvaltio saattaa voimaan;

49.

kehottaa jäsenvaltioita hyväksymään aseidenvientiä koskevat yhteiset kannat, joiden perusteella nykyiset asevientiä koskevat käytännesäännöt tulevat oikeudellisesti sitoviksi;

50.

kehottaa neuvostoa, komissiota ja jäsenvaltioita jatkamaan työtään YK:n valvonnan ja täytäntöönpanon tehokkuuden parantamiseksi ja tukee näkemystä siitä, että olisi perustettava pysyvä YK:n yksikkö arvioimaan konfliktihyödykkeiden kauppaa sekä niitä koskevien pakotteiden merkitystä;

51.

muistuttaa, että maahantulo-oikeuden rajoittaminen (matkustuskiellot, viisumikiellot) on ensimmäisiä toimia EU:n pakotteiden asteikolla ja että sen perusteella mustalla listalla olevat henkilöt tai muuhun kuin valtioon kuuluvat tahot eivät voi osallistua EU:n virallisiin kokouksiin eivätkä matkustaa EU:n alueelle henkilökohtaisten syiden vuoksi;

52.

panee huolestuneena merkille, että jäsenvaltiot eivät noudata EU:n viisumikieltoa tehokkaimmalla mahdollisella tavalla; kehottaa jäsenvaltioita hyväksymään yhteisen lähestymistavan matkustuskiellon ja asianmukaisten poikkeuslausekkeiden soveltamisessa;

53.

ottaa huomioon, että yksittäiset EU:n määräämät terrorismin vastaiset pakotteet sekä EU:n täytäntöön panemat YK:n turvallisuusneuvoston määräämät terrorismin vastaiset pakotteet ovat oikeudenkäynnin kohteena monissa yhteisöjen tuomioistuimen ja yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen käsiteltäviksi saatetuissa asioissa;

54.

palauttaa mieliin, että jäsenvaltioiden on laadittava pakotteet EU-sopimuksen 6 artiklan 2 kohdan mukaisesti, jossa unionin edellytetään kunnioittavan Euroopan ihmisoikeussopimuksessa taattuja ja jäsenvaltioiden yhteisestä valtiosääntöperinteestä johtuvia perusoikeuksia; korostaa, että sekä EU:n että YK:n nykyisissä mustia listoja koskevissa menettelyissä on puutteita oikeusvarmuuden ja oikeussuojakeinojen näkökulmasta; kehottaa neuvostoa tekemään asiasta päätelmät sekä panemaan täysimääräisesti täytäntöön ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen antamat tuomiot asiaa koskevista EU:n omista pakotteista;

55.

kehottaa neuvostoa ja komissiota tarkastelemaan uudelleen mustille listoille kirjaamista ja niiltä poistamista koskevia nykyisiä menettelyitä, jotta kunnioitetaan kyseisille listoille kirjattujen henkilöiden ja tahojen menettelyllisiä ja aineellisia ihmisoikeuksia, ja erityisesti kansainvälisiä menettelyitä, joiden perusteella riippumattomalta ja puolueettomalta elimeltä voidaan asianmukaisen menettelyn perusteella hakea tehokkaita suojakeinoja mukaan lukien oikeus saada riittävää informaatiota kyseistä henkilöä tai tahoa vastaan nostetuista kanteista, tehdyistä päätöksistä sekä saada korvauksia ihmisoikeusrikkomuksista; pyytää EU:n jäsenvaltioita samalla edistämään YK:n menettelyjen vastaavanlaista uudelleentarkastelua, jotta terrorismin vastaisessa taistelussa käytettävien kohdennettujen pakotteiden toteuttamisessa varmistetaan perusoikeuksien kunnioittaminen;

56.

ottaa huomioon, että Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 75 artikla antaisi Euroopan parlamentille tilaisuuden korjata mustalle listalle kirjaamista koskevia nykyisiä käytäntöjä, ja tukee parlamentissa käynnissä olevaa työtä, joka on tarkoitus sisällyttää vuoden 2009 lainsäädäntöohjelmaan;

57.

pahoittelee, ettei millään lainkäyttöelimellä ole mahdollisuutta arvioida mustien listojen asianmukaisuutta, koska mustalle listalle merkitsemiseen johtava näyttö perustuu pääasiassa salaisten palvelujen – joiden toiminta on jo asian luonteen vuoksi salaista – hallussa olevaan tietoon; katsoo kuitenkin, että tämä perusluonteinen luottamuksellisuus ei saa johtaa kansainvälisen oikeuden rikkomisen rankaisematta jäämiseen; kehottaa tämän vuoksi jäsenvaltioita takaamaan salaisten palvelujen työskentelyn tehokkaan parlamentaarisen valvonnan; pitää siksi tarpeellisena Euroopan parlamentin yhteistoimintaa jo olemassa olevan jäsenvaltioiden tiedustelupalvelujen valvontakomiteoiden konferenssin kanssa;

58.

toistaa kuitenkin, että terrorismin vastaisten luetteloiden järjestelmä on Euroopan unionin terrorismin torjuntaan tarkoitetun politiikan tehokas väline edellyttäen, että siinä noudatetaan yhteisöjen tuomioistuimen uusinta oikeuskäytäntöä;

59.

korostaa, että terrorismi on uhka turvallisuudelle ja vapaudelle, ja kehottaa siksi neuvostoa tarkistamaan ja päivittämään luetteloa terroristijärjestöistä ottaen huomioon niiden toiminnan kaikilla mantereilla;

60.

korostaa, että EU on aina edistänyt pakotteiden käytössä myönteistä lähestymistapaa ja että sen päämäärä on kannustaa muutoksiin tasapainoisilla toimilla; korostaa siksi, että on tärkeää suosia kokonaisvaltaista yhdennettyä toimintaa asteittaisella strategialla, jossa sovelletaan painostustoimia ja kannustimia;

61.

katsoo, että avoimuusstrategia ja pakotepolitiikka eivät poissulje toisiaan; katsoo sen vuoksi, että EU:n pakotepolitiikka saattaa auttaa vahvistamaan ihmisoikeuksien kunnioittamista valtiossa, johon pakotteet kohdistuvat, kun sitä tarkistetaan erityisesti myönteisten toimien politiikan käyttöönottoa varten; panee tässä yhteydessä merkille Uzbekistania vastaan marraskuusta 2007 huhtikuuhun 2008 asetetut pakotetoimet, jolloin neuvosto jatkoi yhden vuoden ajan pakotteita, jotka otettiin käyttöön, koska Andijanin joukkomurhan tutkimista ja ihmisoikeuksien kunnioittamista koskevia alkuperäisiä tavoitteita ei täytetty, mutta neuvosto päätti keskeyttää viisumikiellon soveltamisen ja asettaa Uzbekistanin hallitukselle kuuden kuukauden määräajan, jonka kuluessa sen olisi täytettävä tietyt ihmisoikeuksia koskevat kriteerit, tai muussa tapauksessa se uhkasi ottaa viisumikiellon jälleen käyttöön; toteaa, että sitoutuminen ja pakotteet yhdessä saivat jossain määrin aikaan myönteistä kehitystä sen ansiosta, että pakotteiden automaattinen uudelleen käyttöön ottaminen oli mahdollista ja että täsmälliset edellytykset oli määritelty; korostaa, että nämä ehdot on täytettävä rajoitetun ajanjakson kuluessa ja niiden on oltava tarkoituksenmukaiset yleisessä pakotejärjestelmässä;pitää kuitenkin valitettavana, että myönteistä kehitystä ei ole vielä tapahtunut ja että Uzbekistanin hallituksen kanssa ei edelleenkään tehdä yhteistyötä;

62.

vaatii, että monikohtaisessa strategiassa pakotteisiin liitetään järjestelmällisesti tehokkaita myönteisiä toimia kansalaisyhteiskunnan, ihmisoikeuksien puolustajien sekä kaikkien ihmisoikeuksia ja demokratiaa edistävien hankkeiden tukemiseksi; pyytää, että ohjelmia ja aihekohtaisia välineitä (eurooppalainen ihmisoikeus- ja demokratia-aloite (20), valtioista riippumattomat toimijat, henkilöihin investointi) käytetään edistämään tehokkaasti tämän tavoitteen toteuttamista;

63.

kehottaa neuvostoa ja komissiota hyödyntämään Lissabonin sopimuksen ratifioinnin ja sen johdosta perustettavan Euroopan ulkosuhdehallinnon tarjoaman mahdollisuuden, jotta varmistetaan EU:n ulkoisen toiminnan eri välineiden optimaalinen yhdenmukaisuus, jolla on keskeinen merkitys EU:n pakotepolitiikan tehokkuuden lisäämisessä;

64.

kehottaa komissiota ja neuvostoa tekemään kattavan ja perusteellisen arvion EU:n pakotepolitiikasta, jotta voidaan määrittää sen vaikutukset ja toimenpiteet, joihin tulisi ryhtyä sen vahvistamiseksi; kehottaa neuvostoa ja komissiota esittämään tällaisia toimenpiteitä koskevan ohjelman; kehottaa neuvostoa ja komissiota arvioimaan, miten pakotteet vaikuttavat kyseessä olevien maiden kehityspolitiikkaan ja EU:n kauppapolitiikkaan;

65.

kehottaa komissiota varmistamaan, että kehitysyhteistyön rahoitusvälineen ja Euroopan kehitysrahaston alaiset kehitysapustrategiat ovat sovellettavien pakotejärjestelmien ja ihmisoikeusvuoropuhelujen mukaisia; kehottaa komissiota varmistamaan, että yleisen talousarviotuen ehdot sekä ns. vuosituhannen kehitystavoitteita koskevien sopimusten ehdot kytketään nimenomaisesti ihmisoikeuksiin ja demokratiakriteereihin;

66.

kehottaa neuvostoa ja komissiota hyödyntämään Lissabonin sopimuksen ratifioinnin tarjoaman mahdollisuuden yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan nimittämisen – joka on samalla komission varapuheenjohtaja ja ulkoasiainneuvoston puheenjohtaja – ja Euroopan ulkosuhdehallinnon perustamisen osalta, jotta EU:n ulkoisesta toiminnasta tulisi yhtenäisempää ja johdonmukaisempaa ja jotta pakotteiden alalla toimivien asianomaisten EU:n yksikköjen asiantuntemusta parannetaan sekä eri yksikköjen välistä yhteistyötä kohennetaan;

67.

kehottaa samalla jäsenvaltioiden toimivaltaisia viranomaisia ja komissiota parantamaan yhteistyötään, jotta varmistetaan rajoittavien toimien yhtenäisempi ja tehokkaampi täytäntöönpano;

68.

kehottaa myös YK:n turvallisuusneuvoston jäsenenä olevia jäsenvaltioita pyrkimään järjestelmällisesti laajentamaan EU:n käyttöön ottamat pakotteet kansainväliselle tasolle EU-sopimuksen 19 artiklan mukaisesti;

69.

kehottaa jäsenvaltioita olemaan Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvostossa toimiessaan loukkaamatta ihmisoikeuksia koskevia velvoitteitaan, kuten Euroopan ihmisoikeussopimusta;

70.

velvoittaa Euroopan parlamentin elimet, erityisesti pysyvät ja tilapäiset valtuuskunnat, hyödyntämään suhteitaan pakotteisiin osallistumattomien maiden parlamentteihin voidakseen parantaa kyseistä aluetta koskevien EU:n pakotejärjestelmien ymmärtämistä ja tarkastella mahdollisuuksia ryhtyä koordinoituihin toimiin ihmisoikeuksien edistämiseksi;

71.

kehottaa komissiota perustamaan riippumattoman asiantuntijaverkoston, jonka tehtävänä on esittää tilanteesta riippuen neuvostolle kaikkein asianmukaisimmat rajoittavat toimet sekä laatimaan säännöllisesti raportin tilanteen kehittymisestä tavoiteltujen perusteiden ja pyrkimysten osalta ja tarpeen tullen ehdottamaan parannuksia pakotteita koskevaan täytäntöönpanoon; katsoo, että kyseisen verkoston perustamisella edistetään avoimuutta ja keskustelua pakotteista yleisesti sekä vahvistetaan pakotteiden toteuttamista ja valvontaa erityistapauksissa; katsoo samalla, että komissiolla tulisi olla aktiivisempi rooli selkeän EU:n pakotteita koskevan politiikan määrittämisessä;

72.

katsoo, että EU:n pakotepolitiikan legitiimiyttä, jolla on keskeinen ja merkittävä osa YUTP:ssä, on vahvistettava siten, että parlamentti osallistuu päätöksenteon kaikille tasoille ja EU-sopimuksen 21 artiklan mukaisesti erityisesti pakotteita laadittaessa ja pantaessa täytäntöön siten, että neuvosto ja komissio kuulevat sitä ja raportoivat sille asiasta järjestelmällisesti; katsoo, että parlamentin pitäisi osallistua tarkasteluun, jossa arvioidaan, miten perusteet ovat vaikuttaneet pakotteiden kohteena oleviin tahoihin; kehottaa ihmisoikeuksien alivaliokuntaa järjestelmällistämään ja valvomaan tämän alan toimia kaikkien niiden pakotteiden osalta, joiden tavoitteet ja kriteerit koskevat ihmisoikeuksia;

73.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle, jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille sekä Yhdistyneiden Kansakuntien ja Euroopan neuvoston pääsihteereille.

1.

Tässä artiklassa käsitteellä ”osapuoli” tarkoitetaan toisaalta yhteisöä ja Euroopan unionin jäsenvaltioita ja toisaalta kutakin AKT-valtiota.

2.

4.12.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 295/62

A.

ottaa huomioon, että lisääntymisterveydenhuolto (tavoite 5) on vuosituhattavoitteista se, jossa edistystä on saavutettu vähiten, ja että tämän vuoksi tavoitteen 5 saavuttaminen on vähiten todennäköistä vuoteen 2015 mennessä erityisesti Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja Etelä-Aasiassa,

B.

ottaa huomioon, että raskauden tai synnytyksen takia kuolee vuosittain puoli miljoonaa naista ja että 99 prosenttia näistä kuolemantapauksista tapahtuu kehitysmaissa; ottaa huomioon, että Saharan eteläpuolisessa Afrikassa kuolleisuusaste on 20 vuoden aikana laskenut hädin tuskin 0,1 prosentilla vuodessa ja alueen naisten riski kuolla raskauteen tai synnytykseen on 1/16; ottaa huomioon, että äitiyskuolleisuus on terveyttä koskevan eriarvoisuuden huomattavin ilmentymä maailmassa,

C.

ottaa huomioon, että äitiyskuolleisuudesta saatu kokemus ja sitä koskeva tutkimus paljastavat, että maantieteellisten erojen lisäksi äitiyskuolleisuus vaihtelee suuresti varakkuuden, rodun, etnisen alkuperän, kaupunki- tai maaseutuympäristön, luku- ja kirjoitustaidon ja jopa maan kielellisen tai uskonnollisen jaon mukaan, myös teollisuusmaissa, ja että kyseessä on suurin ero kaikissa kansanterveydestä laadituissa tilastoissa,

D.

ottaa huomioon, että G8-maat hyväksyivät terveyttä koskevan toimenpidepaketin, jonka avulla koulutetaan ja palkataan 1,5 miljoonaa terveysalan työntekijää Afrikassa ja varmistetaan, että koulutuksen saanut terveysalan työntekijä on mukana 80 prosentissa synnytyksistä; ottaa huomioon, että tämä merkitsee sitoutumista siihen, että terveysalan työntekijöiden määrä nostetaan 2,3:een tuhatta asukasta kohti 36:ssa Afrikan maassa, joissa näistä on huutava pula; ottaa kuitenkin huomioon, että paketissa ei mainita lainkaan niitä 10 miljardia Yhdysvaltain dollaria, jotka kansalaisyhteiskunnan aktivistien mukaan olisi varattava siihen, että voitaisiin pelastaa kuuden miljoonan äidin ja lapsen elämä vuosittain,

E.

toteaa, että äitiyskuolleisuus ja äitien sairastavuus ovat maailmanlaajuinen hätätilanne, sillä synnytykseen kuolee vuosittain arviolta 536 000 naista ja joka kahdennellakymmenennellä on vakavia komplikaatioita, jotka vaihtelevat kroonisista infektioista aina synnytyskanavan avanteen kaltaisiin toimintakykyä heikentäviin vammoihin tai elinikäisiin vammoihin,

F.

toteaa, että siihen, miksi naiset kuolevat raskauteen tai synnytykseen, ei liity mitään mysteeriä, vaan äitiyskuolleisuuden syyt ovat selkeät ja ne tunnetaan hyvin, samoin kuin keinot äitiyskuolleisuuden välttämiseksi,

G.

katsoo, että äitiyskuolleisuuden syyt voitaisiin estää tarjoamalla odottaville äideille turvallista terveydenhoitoa sekä mahdollisuus tehokkaaseen ehkäisyyn ja lailliseen ja turvalliseen raskaudenkeskeytykseen,

H.

katsoo, että äitiyskuolleisuutta voitaisiin ehkäistä lisäämällä perhesuunnittelukeinojen saatavuutta ja hyväksymistä, varmistamalla turvallisen ja laadukkaan terveydenhoidon saatavuus ja takaamalla äitien pääsy siihen erityisesti raskauden ja synnytyksen aikana, myös hätätilanteissa, sekä synnytyksen jälkeen, samoin kuin parantamalla naisten terveydentilaa ja ravitsemustilaa sekä heidän asemaansa yhteiskunnassa,

I.

toteaa, että ennalta ehkäisevään lähestymistapaan kuuluu naisten ja terveydenhoitoalan työntekijöiden kouluttaminen tunnistamaan komplikaatioita raskauden ja synnytyksen aikana ja hakeutumaan asianmukaiseen hoitoon, asianmukainen terveydenhoitolaitosten verkosto, joka voidaan luoda järkevän ajan kuluessa käytettävissä olevan infrastruktuurin ja liikennemahdollisuuksien perusteella, ja se, että koulutettu henkilökunta tarjoaa asianmukaista hoitoa kyseisissä lähellä sijaitsevissa terveydenhoitolaitoksissa, joita hallinnoidaan tehokkaasti ja joiden sähkö-, vesi- ja lääketoimitukset varmistetaan, maaseutualueet mukaan luettuina,

J.

ottaa huomioon, että estettävissä olevat äitiyskuolemat rikkovat naisten ja nuorten tyttöjen oikeutta elämään, joka on vahvistettu useissa kansainvälisissä ihmisoikeuksia koskevissa sitoumuksissa, myös Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa, ja että äitiyskuolleisuus ja äitien sairastavuus voivat johtua myös muiden ihmisoikeuksien loukkauksista, joista voidaan mainita esimerkkeinä oikeus nauttia parhaimmasta mahdollisesta fyysisestä ja henkisestä terveydestä sekä oikeus syrjimättömyyteen perusterveydenhuollon saatavuuden yhteydessä,

K.

ottaa huomioon, että seksuaali- ja lisääntymisterveyttä koskeva itsemääräämisoikeus sisältää oikeuden solmia avioliitto, perustaa perhe ja ryhtyä sukupuolisuhteisiin vapaaehtoisesti sekä oikeuden olla joutumatta seksuaalisen väkivallan ja pakottamisen kohteeksi,

L.

katsoo, että on hallitusten tehtävä varmistaa joko itse tai muiden avulla terveydenhoitopalvelujen saatavuus, ja katsoo, että myös hallitukset, joiden toimintaedellytykset ovat rajoitetut, voivat toteuttaa lukemattomia äitien terveyteen vaikuttavia toimia,

M.

toteaa, että äitiyskuolleisuuden ja synnytykseen liittyvien vammojen syyt ovat perimmiltään harvoin käytännöstä tai rakenteista johtuvia, vaan niiden syyt löytyvät pikemminkin naisten alhaisesta arvostuksesta ja heikommasta asemasta yhteiskunnassa, ja panee merkille, että kun tarkastellaan taloudellisen kehityksen tasoltaan samankaltaisia maita, äitiyskuolleisuus on sitä alhaisempi, mitä korkeampi naisten asema on,

N.

toteaa, että naiset ovat erityisen haavoittuvassa asemassa raskauden ja synnytyksen aikana, mikä johtuu useista eri syrjinnän muodoista, joista voidaan mainita esimerkkeinä naisten ja miesten eriarvoisuus kotona, naisia vahingoittavat perinteiset käytännöt, naisiin kohdistuva väkivalta, se, että naiset eivät pysty määräämään itse lisääntymisterveydestään ja -oikeuksistaan, tyttövauvojen torjunta sekä stereotypiat, joiden mukaan naiset ovat ensi sijassa äitejä ja hoivaajia; ottaa huomioon, että kaikki EU:n jäsenvaltiot ovat ratifioineet kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen,

O.

ottaa huomioon, että YK:n yleiskokous sisällytti lisääntymisterveydenhuollon yleistä saatavuutta vuoteen 2015 mennessä koskevan tavoitteen yhdeksi kansainvälisen yhteisön vuosituhannen kehitystavoitteeksi äitiyskuolleisuutta koskevan tavoitteen 5 alatavoitteena,

P.

ottaa huomioon, että kansainvälinen yhteisö lupasi ICDP:ssä lisävaroja ja yksilöi lisääntymisterveyden (johon kuuluvat myös perhesuunnittelu ja äitien terveydenhoitopalvelut) kansainvälisten kehitysyhteistyötoimien keskeiseksi painopisteeksi,

Q.

ottaa huomioon, että tukea ei ole lisätty, vaan avunantajien perhesuunnitteluun antama kokonaisrahoitus on nyt paljon alempi kuin vuonna 1994, sillä se on laskenut absoluuttisesti mitattuna 723 miljoonasta Yhdysvaltain dollarista vuonna 1995 aina 442 miljoonaan Yhdysvaltain dollariin vuonna 2004,

R.

toteaa, että EU on tehnyt säännöllisiä ja johdonmukaisia sitoumuksia tavoitteen 5 saavuttamiseksi, ja näistä viimeisin on kesäkuussa 2008 hyväksytty EU:n toimintasuunnitelma,

S.

toteaa, että ongelman ja ihmisoikeuksien loukkauksen vakavuudesta huolimatta naisten terveydenhoitopalveluja pidetään edelleen vähemmän tärkeänä asiana kansainvälisellä asialistalla ja ne ovat jääneet tautikohtaisten erityistoimien varjoon, ja että tämä on johtanut äitiyskuolleisuuden marginalisoitumiseen, ja korkeat hiv-luvut ovat omalta osaltaan vaikuttaneet siihen, että äitiyskuolleisuuden ja äitien sairastavuuden vähentämistä koskeva kehitys on pysähtynyt paikoilleen tai taantunut;

1.

on erittäin huolissaan siitä, että äitiyskuolleisuus (tavoite 5) on vuosituhannen kehitystavoitteista ainoa, jossa ei ole tapahtunut edistystä sitten vuoden 2000, erityisesti Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja Etelä-Aasiassa, vaan luvut ovat samat kuin 20 vuotta sitten;

2.

panee merkille, että koulutuksen lisäksi naisten vaikutusmahdollisuuksien lisääminen edistää omalta osaltaan merkittävästi äitien terveyttä koskevan tavoitteen 5 saavuttamista;

3.

kehottaa neuvostoa ja komissiota vuosituhannen kehitystavoitteita koskevan YK:n korkean tason tapaamisen edellä asettamaan etusijalle toimet, joiden avulla tavoite 5 voidaan saavuttaa;

4.

kehottaa neuvostoa ja komissiota vähentämään äitiyskuolleisuudessa teollisuusmaiden ja kehitysmaiden välillä olevia eroja siten, että lisätään rahoitusta ja toimia terveydenhoitoalan henkilöstöresurssien parantamiseksi ja lisätään resursseja ja sitoumuksia terveydenhoitojärjestelmien ja perusterveydenhoitoinfrastruktuurin lujittamiseksi, myös seurantaan, valvontaan, kansanterveyttä koskeviin peruspalveluihin, yhteisön toimiin ja muihin tarvittaviin tukitoimiin osoitettavia varoja;

5.

kehottaa neuvostoa ja komissiota tehostamaan pyrkimyksiä ehkäistävissä olevan äitiyskuolleisuuden ja äitien sairastavuuden poistamiseksi kehittämällä, panemalla täytäntöön ja säännöllisesti arvioimalla äitiyskuolleisuuden ja äitien sairastavuuden maailmanlaajuisen taakan vähentämistä koskevia etenemissuunnitelmia ja toimintasuunnitelmia, joissa noudatetaan sellaista tasapuolista, järjestelmällistä ja kestävää ihmisoikeuksiin keskittyvää lähestymistapaa, jota tuetaan ja edistetään riittävästi vahvojen institutionaalisten järjestelyjen ja rahoituksen avulla;

6.

kehottaa neuvostoa ja komissiota laajentamaan odottavien äitien terveydenhuoltopalvelujen tarjontaa perusterveydenhuollon yhteydessä siten, että lähtökohtina ovat tietoon perustuvat valinnat, turvallista äitiyttä koskeva valistus, kohdennettu ja tehokas synnytystä edeltävä hoito, odottavien äitien ravinto-ohjelmat, asianmukainen synnytysavustus, jossa vältetään tarpeettomat keisarinleikkaukset ja varaudutaan synnytykseen liittyviin hätätilanteisiin, hoitoonohjauspalvelut raskauteen, synnytykseen ja aborttiin liittyvissä komplikaatioissa sekä synnytyksen jälkeinen hoito ja perhesuunnittelu;

7.

kehottaa neuvostoa ja komissiota edistämään kaikkien naisten mahdollisuuksia saada seksuaali- ja lisääntymisterveyttä koskevia kattavia tietoja ja palveluja;

8.

kehottaa neuvostoa ja komissiota hyväksymään uusia ja kehittämään jo vakiintuneita indikaattoreita ja vertailuarvoja äitiyskuolleisuuden vähentämiseksi (julkisen kehitysavun määrärahat mukaan luettuina) sekä luomaan seuranta- ja vastuumekanismeja, joiden avulla nykyisiä toimintalinjoja ja ohjelmia voidaan jatkuvasti parantaa;

9.

kehottaa neuvostoa ja komissiota takaamaan, että lisääntymisterveyttä koskevat terveydenhoitopalvelut ovat kohtuuhintaisia, kaikkien saatavilla ja laadukkaita, ja kohdentamaan kaikki saatavilla olevat voimavarat äitiyskuolleisuutta koskeviin toimintalinjoihin ja ohjelmiin;

10.

kehottaa neuvostoa ja komissiota varmistamaan, että täytäntöönpanon tueksi kerätään luotettavia ja oikea-aikaisia tietoja, jotta äitiyskuolleisuuteen ja äitien sairastavuuteen voidaan puuttua;

11.

kehottaa neuvostoa ja komissiota luomaan mahdollisuudet sille, että voidaan kouluttaa riittävä määrä ammattitaitoisia kätilöitä ja kehittää heidän valmiuksiaan, ja luomaan tarvittavan infrastruktuurin sekä varmistamaan, että kaikilla raskaana olevilla naisilla ja tytöillä on mahdollisuus käyttää näiden kätilöiden palveluita sekä varmistamaan, että etenemissuunnitelmat ja kansalliset toimintasuunnitelmat ovat tämän päämäärän mukaisia;

12.

kehottaa lisäämään kansallisissa terveydenhuolto-ohjelmissa hiv-testejä ennen raskautta ja sen aikana, hiv-positiivisille raskaina oleville naisille annettavaa antiretroviraalista lääkehoitoa ja hiv-viruksen torjuntatoimia, kuten tiedotuskampanjoita ja valistusta;

13.

kehottaa painokkaasti EU:ta olemaan jatkossakin seksuaali- ja lisääntymisterveyttä koskevien oikeuksien tukemisen eturintamassa ja säilyttämään ennallaan ICDP:n toimintaohjelman täytäntöönpanon rahoituksen ja pahoittelee, että vaikka äitien kuolleisuusluvut ovat korkeimmat juuri Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, myös ehkäisyvalmisteiden käyttöaste on siellä maailman alhaisin (19 prosenttia), ja 30 prosenttia kaikista äitien kuolemista alueella johtuu vaarallisissa oloissa tehdyistä aborteista;

14.

uskoo, että lisääntymisterveydenhuollon yleistä saatavuutta vuoteen 2015 mennessä koskevien vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttamiseksi EU:n myöntämän rahoituksen tasoa on nostettava tai muussa tapauksessa naisten kuoleminen raskauden ja siihen liittyvien syiden takia jatkuu;

15.

kehottaa neuvostoa ja komissiota kehittämään ohjelmia ja toimintalinjoja, joissa käsitellään äitiyskuolleisuuden ehkäisemisen kannalta olennaisia terveyden taustatekijöitä, kuten osallistumista terveyteen liittyvään päätöksentekoon, seksuaali- ja lisääntymisterveyttä koskevaa tietoa, luku- ja kirjoitustaitoa, ravintoa, syrjimättömyyttä ja sukupuolten tasa-arvoon vaikuttavia yhteiskunnallisia normeja;

16.

kehottaa neuvostoa ja komissiota äitiyskuolleisuuden vähentämisessä tapahtuvan edistyksen seuraamiseksi osallistumaan aktiivisesti maailmanlaajuisiin foorumeihin, kuten Countdown 2015 -aloitteeseen, vaihtamaan tällä alalla ohjelmia ja toimintalinjoja koskevia parhaita toimintatapoja ja tukemaan jatkuvaa edistymistä;

17.

kehottaa jäsenvaltioita olemaan rikkomatta rahoituslupauksiaan vuosituhannen kehitystavoitteiden, myös tavoitteen 5, saavuttamiseksi, ja kehottaa neuvoston puheenjohtajavaltiota ottamaan johtoaseman ja näyttämään esimerkkiä siten, että varmistetaan riittävän ja ennustettavissa olevan rahoituksen saatavuus ja toimien tehostaminen ihmishenkien pelastamiseksi;

18.

muistuttaa EU:n jäsenvaltioita, että ne ovat sitoutuneet saavuttamaan tavoitteen, jossa virallisen kehitysavun osuus bruttokansantulosta (BKTL) on 0,7 prosenttia vuoteen 2015 mennessä, ja kehottaa aikataulusta jäljessä olevia jäsenvaltioita tehostamaan toimia;