31.3.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 77/1

1.1

ETSK on hiilidioksidipäästöjen vähentämistä koskevissa lausunnoissaan kannattanut aina painokkaasti kaikkia komission lainsäädäntöaloitteita, joilla pyritään konkreettisiin ja näkyviin tavoitteisiin kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä, sillä se on perustavaa laatua oleva tekijä ilmastonmuutoksen torjumisessa.

1.2

ETSK kannattaa käsillä olevan asetuksen tavoitteita, joilla pyritään hiilidioksidipäästöjen konkreettiseen ja asteittaiseen vähentämiseen. Ehdotuksen mukaan hiilidioksidipäästöjä vähennettäisiin 130 grammaan kilometrillä vuoteen 2012 mennessä ajoneuvojen moottoreihin tehtävien teknisten parannusten avulla.

1.3

Komitea toivoo lisäksi kaikkien asianomaisten osapuolten sitoutumista, jotta kokonaisvaltaisen lähestymistavan avulla voitaisiin saavuttaa vuoteen 2012 mennessä tavoite 120 g CO2/km, joka on määritelty komission helmikuussa 2007 antamassa tiedonannossa. Komitea kehottaa neuvostoa ja Euroopan parlamenttia hyväksymään nopeasti kaikki säädökset, joilla voidaan vaikuttaa myönteisesti ilmastonmuutoksen torjuntaan.

1.3.1

ETSK suosittaa Euroopan parlamentin tapaan, että komissio asettaisi pitkän aikavälin tavoitteita. On esitettävä rohkeampia ratkaisuja vuotta 2020 silmällä pitäen.

1.4

Erityisesti komitea toivoo henkilöautojen verotusta koskevan ehdotetun direktiivin (KOM(2005) 261 lopullinen) nopeaa hyväksymistä ja hiilidioksidipäästöjä koskevista merkinnöistä annetun direktiivin 1999/94/ETY parantamista. Komitea kehottaa komissiota koordinoimaan ja ehdottamaan aloitteita, jotka koskevat mainontaa ja markkinointia autoteollisuudessa, jotta voitaisiin edistää vähemmän kuluttavia ajoneuvoja.

1.5

Autoteollisuudelle suunnatun erityisen asetuksen valitseminen lainsäädäntövälineeksi vaikuttaa välttämättömältä, jotta päästäisiin eroon yritysten vapaaehtoisista sitoumuksista. Vaikka nämä sitoumukset ovat tärkeitä, kun otetaan huomioon merkittävä edistys henkilöautoihin tehdyissä hiilidioksidipäästöjen vähentämistä koskevissa parannuksissa, ne ovat kuitenkin osoittautuneet riittämättömiksi asetettujen tavoitteiden saavuttamisen kannalta.

1.6

ETSK hyväksyy strategian ja suunnitellut toimet, mutta edellyttää, että toimenpiteet ovat realistisesti toteutettavissa siten, että saavutetaan asianmukainen tasapaino seuraavien tekijöiden välillä: välttämättömät ympäristöön liittyvät parannukset, teollisuuden työpaikkojen säilyttäminen — ala työllistää 13 miljoonaa työntekijää — ja eurooppalaisen teollisuuden kilpailukyvyn ylläpitäminen Euroopan talouden kannalta selkeästi strategisella alalla.

1.7

Komitea pitää myönteisenä sitä, että lainsäädäntövälineeksi on valittu asetus, sillä sen avulla voidaan varmistaa tehtyjen päätösten välitön noudattaminen ja välttää näin mahdolliset kilpailuvääristymät. On tärkeää arvioida tarkkaan ehdotettujen toimenpiteiden aikatauluja ja konkreettista perustaa sekä päästä niistä yleisesti yksimielisyyteen, jotta eurooppalaisten yritysten kilpailukykyä voidaan vahvistaa ja ylläpitää maailmanlaajuisilla markkinoilla ja jotta voidaan estää se, että alan sisällä syntyy keinotekoisia etuja tuotannon eri segmenttien välillä.

1.8

ETSK ehdottaakin, että komissio pohtisi mahdollisuutta luopua nykyisestä järjestelmästä, jossa päästörajat määritellään yksinomaan ajoneuvojen massan perusteella (käytössä Japanissa), ja tutkisi tarkemmin vaihtoehtoisia parametreja, esimerkiksi jalanjälkeä (auton akseliväli kerrottuna auton raidevälillä), jota sovelletaan jo tavaroiden kuljetuksessa käytettäviin ajoneuvoihin Yhdysvalloissa.

1.9

ETSK kehottaa kiinnittämään tarkemmin huomiota lineaarisen funktion (prosenttimääräiseen) kaltevuuteen, sillä se vaikuttaa suoraan valmistajien väliseen taakanjakoon. Komissio toteaa itse tiivistelmässä vaikutusten arvioinnista (SEK(2007) 1724) seuraavaa: ”Alustavan analyysin perusteella voidaan todeta, että tässä vaiheessa olisi tutkittava tarkemmin 50–80 prosentin kaltevuuksia, jotta eri perusteiden välille voitaisiin luoda tasapaino.” Komissio myöntää implisiittisesti, että näin arkaluonteisesta aiheesta tehtyä vaikutusten arviointia olisi parannettava huomattavasti. 60 prosentin kaltevuuden valitseminen jättää ongelmat avoimeksi, ja se saattaa johtaa oikeudenkäynteihin niiden valmistajien kanssa, jotka katsovat, ettei valinta ole oikeudenmukainen eikä tasapainoinen. ETSK toivoo, että kaikkien tarkennusten jälkeen päädytään lopulliseen valintaan, joka ei aiheuta etuja eikä haittoja.

1.10

Toinen näkökohta, jota olisi arvioitava tarkkaan, on käsiteltävänä olevan asetuksen 7 artiklassa ehdotettujen liikapäästömaksujen käyttöönotto. ETSK on samaa mieltä siitä, että niillä on ehkäisevä vaikutus, mutta katsoo, ettei niiden vahvasti progressiivinen luonne anna eurooppalaiselle teollisuudelle mahdollisuutta sopeuttaa tuotantoaan vaaditussa ajassa raja-arvoihin. Toimenpiteet vaikuttavat suhteettomilta muille aloille asetettuihin toimenpiteisiin verrattuna. Lisäksi pienten ja keskisuurten sekä suurten ajoneuvovalmistajien välillä on epätasapaino, sillä toimenpiteet vaikuttavat paljon enemmän ensiksi mainittuihin.

1.11

ETSK katsoo, että maksut nousevat progressiivisesti merkittävällä tavalla ja että ne vaikuttavat loppuhintoihin ja päätyvät siten lopulta ostajan maksettaviksi ja vääristävät mahdollisesti kilpailua sekä hidastavat autokannan uudistumista. Komitea kehottaa komissiota varmistamaan, että toimenpiteestä mahdollisesti saatavat varat jäävät autoteollisuudelle ja että niitä voidaan käyttää kannustimena saastuttavampien ajoneuvojen korvaamiseksi sekä valistusohjelmiin, joiden avulla pyritään saamaan ostajat ostopäätöstä tehdessään kiinnittämään entistä enemmän huomiota hiilidioksidipäästöarvoihin. Niitä voitaisiin myös käyttää lisänä tutkimuksen ja kehittämisen alalla tarvittaviin huomattaviin varoihin.

1.12

Kun otetaan huomioon mahdollisten tulosten merkitys, ETSK katsoo, että tieteellinen tutkimus on oleellisen tärkeää alalta odotetun edistyksen kannalta. Ensimmäisessä vaiheessa tuloksia voidaan saada nykyisellä teknologialla, mutta perustellusti voidaan olettaa, että tulevaisuudessa nykyinen teknologinen taso on kuitenkin ylitettävä ja on otettava käyttöön kehittyneempää teknologiaa.

1.13

Tutkimus vaatii ETSK:n mukaan valtavia resursseja ja vahvaa määrätietoista sitoutumista. Yksittäisissä jäsenvaltioissa, korkeakouluissa ja kaikissa eri tasoilla toimivissa huipputeknologiakeskuksissa käynnissä olevat aloitteet on ensinnäkin koordinoitava ja valmistajien suoraa osallistumista on edistettävä.

1.14

ETSK katsoo, että kaikki tieteelliset piirit voitaisiin saada mobilisoitua luomalla autoteollisuutta varten erillinen yhteinen teknologia-aloite.

1.15

ETSK:n mielestä vaikutusten arviointi ei ole riittävän perusteellinen, kuten vaikutustenarviointikomiteakin toteaa. Asiakirjassa SEC(2007) 1725 kehotetaankin selvittämään mahdolliset vaikutukset tavoitteiden saavuttamiseen ja selittämään ennakkoanalyysien ja TREMOVE-mallin tulosten mahdollisia eroja. Lisäksi tulee tehdä herkkyysanalyysejä muista muuttujista, kuten polttoaineen hinnoista ja autokannan massan autonomisesta kasvusta. Alueellisten vaikutusten arviointia ja analyysiä on vahvistettava erityisesti, kun kyseessä ovat vaikutukset työllisyyteen, autoteollisuuden hankkijoihin ja kansainväliseen kilpailuun.

1.16

ETSK katsoo, että näin laaja-alaisen strategian onnistumiseksi tarvitaan toimenpiteitä Euroopan teollisuusrakenteen tukemiseksi ja puolustamiseksi, jotta kilpailukyky voitaisiin säilyttää nykyisellä tasolla tai mahdollisesti vahvistaa sitä ja jotta voitaisiin turvata alan laadukkaat työpaikat. ETSK pitää toivottavana asteittaista etenemistä, jossa vuoteen 2012 mennessä olisi täytettävä vähintään 80 prosenttia lopullisista tavoitteista. Osuus kasvaisi asteittain, ja lopullinen tavoite tulisi saavuttaa vuoteen 2015 mennessä.

1.17

Tärkeänä tekijänä ympäristötavoitteiden saavuttamisessa ja kilpailukyvyn säilyttämisessä on päästörajojen ehdoton soveltaminen kaikkiin Euroopassa kaupan oleviin henkilöautoihin, vaikka ne olisi valmistettu yhteisön alueen ulkopuolella. Rajoja sovelletaan tuontiautoihin.

1.18

Ehdotusta voidaan pitää alkuna prosessille, jossa liikenteeseen liittyviä ympäristöongelmia käsitellään kokonaisvaltaisesti. ETSK kehottaakin komissiota antamaan pikaisesti asianmukaiset säädökset kevyiden hyötyajoneuvojen, raskaiden ajoneuvojen ja kaksipyöräisten ajoneuvojen hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä ja keräämään kaikki kyseisten ajoneuvojen päästöjä koskevat tiedot.

1.19

ETSK toteaa, että vaikka autoteollisuuden alakohtainen politiikka on todella tärkeää, se ei edusta kattavampaa yleisen liikennepolitiikan sitoumusta. Se antaa kuitenkin ratkaisevat suuntaviivat koko alalle pyrittäessä Euroopan teollisuuden muiden alojen jo saavuttamiin ympäristötavoitteisiin.

1.20

ETSK toivoo hartaasti, että kyseiselle alalle tarkoitettujen erityisten toimien toteuttamisen ohella odotettujen tulosten saavuttamiseen pyritään myös toteuttamalla toimia liikenteen kysynnän alalla. ETSK katsoo, että on välttämätöntä toteuttaa tiukkaa politiikkaa kuljetusten siirtämiseksi maanteiltä yhä enemmän muihin liikennemuotoihin, jotka tuottavat vähemmän kasvihuonekaasupäästöjä. Näistä voidaan mainita rautatieliikenne, sisävesiliikenne sekä joukkoliikenne mahdollisuuksien mukaan vähän päästöjä tuottavilla liikennevälineillä.

1.21

ETSK ei kannata asetuksen 9 artiklassa ehdotettua väliaikaista poikkeusta esitetyin ehdoin, sillä se merkitsee valmistajien eriarvoista kohtelua. ETSK:n mielestä sääntely ei saa aiheuttaa mitään etuja, jotka vääristävät kilpailua.

1.22

ETSK suosittaa laatimaan mallin, jossa hiilidioksidipäästöjen laskentaan sisällytetään kaikki autojen tuotantoon liittyvät päästöt. Hiilidioksidijalanjäljessä tulisi ottaa huomioon ajoneuvojen koko elinkaari.

1.23

Jotta tavoitteeseen päästäisiin, on käynnistettävä keskustelu elämäntavoista. ETSK on antanut aiheesta hiljattain erillisiä lausuntoja. Yleisen näkemyksen mukaan hiilidioksidipäästöjen 20 prosentin vähennystä ei saavuteta, jos yksityisautojen määrä ja koko kasvaa jatkuvasti ja jos edelleenkin suositaan kuljetusajoneuvoja, jotka tuottavat paljon kasvihuonekaasupäästöjä ja typen oksideja. Tätä ei voida eikä pidä hyväksyä.

2.1

Ilmastonmuutosta koskeva Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimus, joka hyväksyttiin 15. joulukuuta 1993 Euroopan yhteisön puolesta päätöksellä 94/69/EY, edellyttää, että kaikki sopimuspuolet laativat ja panevat täytäntöön ohjelmia, jotka sisältävät ilmastonmuutosta lieventäviä toimia.

2.2

Komissio onkin kehittänyt asteittain lainsäädäntötoimia, joiden johdosta Euroopan unioni ehdotti tammikuussa 2007 kansainvälisissä neuvotteluissa, että kasvihuonekaasupäästöjä pyrittäisiin vähentämään 30 prosentilla vuoden 1990 tasosta ja 20 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Neuvosto ja Euroopan parlamentti hyväksyivät nämä tavoitteet.

2.3

Yksittäisten alojen tarkastelu osoittaa, että kun kasvihuonekaasupäästöt vähenivät kaudella 1990–2004 kokonaisuudessaan noin 5 prosenttia, ne kasvoivat samana ajanjaksona liikennealalla 26 prosenttia.

2.4

Näin ollen tarvittiin erityisiä lainsäädäntötoimia, jotta autoteollisuus saataisiin seuraamaan kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen tähtäävää yleistä suuntausta. Tämä koskee erityisesti henkilöautoteollisuutta, jonka tilanne on kriittinen, sillä se tuottaa noin 12 prosenttia kaikista hiilidioksidipäästöistä. Hiilidioksidi on tunnetusti pääasiallinen kasvihuonekaasu.

2.5

Autoteollisuudessa on tapahtunut huomattavaa teknologista kehitystä, jonka ansiosta hiilidioksidipäästöt ovat vähentyneet 12,4 prosenttia kaudella 1995–2004 polttoainetehokkuuden kasvaessa. Toisaalta liikenne ja ajoneuvojen koko kasvavat jatkuvasti. Tämä on kumonnut täysin saavutetut edut, ja itse asiassa liikenteen kasvihuonekaasupäästöt ovat kokonaisuudessaan kasvaneet.

2.6

Kyseisestä kehityksestä johtuen on hyvin epätodennäköistä, että uuden autokannan keskimääräisiä päästöjä koskeva tavoite 120 g CO2/km voitaisiin saavuttaa ilman erityisiä aloitteita.

3.1

Hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen tähtäävää yhteisön strategiaa alettiin kehittää vuonna 1995. Strategia perustui seuraaviin tekijöihin:

3.2

Vuonna 1998 Euroopan autonvalmistajien liitto (ACEA) sitoutui vähentämään uusien autojen keskimääräisiä päästöjä niin, että ne saadaan tasolle 140 g CO2/km vuoteen 2008 mennessä, ja vuonna 1999 Japanin autonvalmistajien liitto (JAMA) ja Etelä-Korean autonvalmistajien liitto (KAMA) sitoutuivat saavuttamaan saman tason vuoteen 2009 mennessä.

3.3

Komissio tunnusti nämä sitoumukset ja antoi suosituksen 1999/125/EY (vapaaehtoisesta ACEA-sopimuksesta), suosituksen 2000/303/EY (vapaaehtoisesta KAMA-sopimuksesta) ja suosituksen 2000/304/EY (vapaaehtoisesta JAMA-sopimuksesta). Päästöjen valvonnan alalla komissio hyväksyi Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen N:o 1753/2000/EY uusien henkilöautojen keskimääräisten hiilidioksidipäästöjen seurantajärjestelmästä.

3.4

Komissio antoi 7. helmikuuta 2007 kaksi alaa koskevaa tiedonantoa:

3.5

Tiedonannoissa korostetaan, että vaikka vuosiin 2008–2009 mennessä saavutettavaksi asetetussa tavoitteessa eli 140 g CO2/km on edistytty jonkin verran, uudelle autokannalle asetettua tavoitetta 120 g CO2/km ei saavuteta, jos lisätoimenpiteitä ei toteuteta.

3.6

Molemmissa tiedonannoissa ehdotetaan kahdella rintamalla etenevää kokonaisvaltaista lähestymistapaa:

3.7

Komissio totesi edellä mainituissa tiedonannoissa, että uudelle autokannalle asetetussa keskimääräisessä tavoitteessa tulisi ottaa huomioon seuraavat tekijät:

3.8

Kilpailukykyneuvoston ja liikenneneuvoston ehdottamat ja tukemat puitteet perustuvat siihen, että kaikki ajoneuvovalmistajat tiivistävät toimiaan, jotta ajoneuvotuotannosta voitaisiin tehdä entistä ympäristöystävällisempää kustannustehokkaalla tavalla.

3.9

Tämä tarkoittaa, että hiilidioksidipäästöjen vähentämisen tulee olla osa kokonaisvaltaista lähestymistapaa, johon kaikki toimijat osallistuvat. Tarvitaankin lainsäädäntöehdotusta, jossa varmistetaan tavoitteiden saavuttaminen ja autoteollisuuden maailmanlaajuisen kilpailukyvyn säilyminen.

4.1

Käsiteltävänä olevan asetusehdotuksen (KOM(2007) 856 lopullinen) tavoitteena on vähentää uusien henkilöautojen hiilidioksidipäästöjä ja saavuttaa taso 130 g/km vuoteen 2012 mennessä. Sitä sovelletaan direktiivin 2007/46/EY liitteessä II määriteltyihin M1-luokan moottoriajoneuvoihin ja asetuksen (EY) N:o 715/2007 2 artiklan 2 kohdan mukaisiin ajoneuvoihin, jotka rekisteröidään yhteisössä ensimmäistä kertaa ja joita ei ole aiemmin rekisteröity yhteisön ulkopuolella.

4.2

Ehdotus on osa kokonaisvaltaista lähestymistapaa, jota täydennetään toimilla, joilla pyritään saamaan aikaan lisävähennys 10 g CO2/km ja siten saavuttamaan yhteisön tavoite 120 g CO2/km, joka on määritelty tiedonannossa KOM(2007) 19 lopullinen.

4.3

Asetuksessa otetaan huomioon seuraavat seikat hiilidioksidipäästötasojen määrittelemiseksi:

4.4

Käsillä olevalla asetuksella pyritään myös seuraaviin tavoitteisiin:

4.5

Komission mukaan käsillä oleva asetus on johdonmukainen unionin muiden tavoitteiden ja politiikkojen kanssa. Sitä on edeltänyt laaja kuuleminen, ja unionin ilmastonmuutosohjelman yhteydessä perustettu työryhmä (CARS 21) on antanut siihen panoksensa kaikkien osapuolien osallistuessa työskentelyyn.

4.6

Oikeusperusta. Oikeusperusta on Euroopan yhteisöjen perustamissopimuksen 95 artikla, joka vaikuttaa asianmukaiselta yhtäläisten toimintaolosuhteiden varmistamiseksi kaikille toimijoille sekä terveyden ja ympäristön suojelun korkean tason takaamiseksi.

4.7

Toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaate. Ehdotuksessa noudatetaan molempia periaatteita. Vaikka asia ei kuulu yhteisön yksinomaiseen toimivaltaan, ehdotuksella pyritään välttämään sisämarkkinoiden toimintaa haittaavien esteiden syntyminen. Yhteisön tason lainsäädäntötoimien hyväksyminen yksinkertaistaa toimenpiteitä henkilöautojen ilmastovaikutusten yhdenmukaiseksi vähentämiseksi.

4.8

Sääntelytavan valinta. Komission mukaan asetus vaikuttaa asianmukaisimmalta tavalta varmistaa säännösten välitön noudattaminen, ja sillä voidaan välttää sisämarkkinoihin mahdollisesti vaikuttavat kilpailun vääristymät.

4.9

Seuranta. Uusien henkilöautojen hiilidioksidipäästöt mitataan yhdenmukaistetulla menetelmällä, josta säädetään asetuksessa (EY) N:o 715/2007. Jokaisen jäsenvaltion on kerättävä tiedot ja toimitettava ne komissiolle 6 artiklassa säädetyn menettelyn mukaisesti.

4.10

Vaatimustenmukaisuustodistus. Direktiivissä 2007/46/EY säädetään, että valmistajien on annettava vaatimustenmukaisuustodistus, jonka on seurattava jokaisen henkilöauton mukana. Se on välttämätön väline, jonka perusteella jäsenvaltiot rekisteröivät uudet ajoneuvot ja sallivat niiden käyttöönoton. Ainoista poikkeuksista säädetään asetuksen 9 artiklassa.

4.11

Liikapäästömaksu. Käsiteltävänä olevan asetuksen 7 artiklassa ehdotetaan, että jos päästöt ylittävät vuodesta 2012 lähtien asetetun päästötavoitteen, valmistajalle tai ryhmittymän johtajalle langetetaan liikapäästömaksu. Kyseisen artiklan mukaan liikapäästömaksu nousee asteittain huomattavasti määräajan jälkeisinä vuosina, ja maksuista kertyviä summia pidetään Euroopan unionin talousarvioon otettavina tuloina.

5.1

Euroopan parlamentti kannatti 24. lokakuuta 2007 antamassaan päätöslauselmassa komission strategiaa, mutta esitti, että päästötavoitteita sovellettaisiin vuodesta 2011 alkaen, jotta keskimääräiset päästöt saataisiin tasolle 125 g CO2/km vuoteen 2015 mennessä pelkästään ajoneuvojen teknisillä parannuksilla. Euroopan parlamentti vaati, että toisen vaiheen täytäntöönpanossa otetaan huomioon pidemmän aikavälin tavoitteet: 95 g CO2/km viimeistään vuonna 2020 ja mahdollisesti 70 g CO2/km viimeistään vuonna 2025 komission vuoteen 2016 mennessä toteuttaman tarkastelun perusteella.

6.1

Kuluttajien käyttäytymisellä on huomattava merkitys myönteisten tulosten saavuttamiseksi henkilöautojen hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä. Komissio onkin käynnistänyt valmistelut direktiivin 1999/94/EY muuttamiseksi. Kyseinen direktiivi koskee kuluttajien mahdollisuutta saada tietoa siitä, noudatetaanko uusissa henkilöautoissa päästötavoitteita ja säästävätkö ne siten polttoainetta. Tavoitteena on lisätä käyttäjien panosta asetettujen tavoitteiden saavuttamiseen.

7.1

Samaan tapaan kuin aiemmissa lausunnoissaan hiilidioksidipäästöjen vähentämistä koskevista säädösehdotuksista, ETSK vahvistaa tukevansa kaikkia yhteisön aloitteita, joilla pyritään konkreettisiin ja näkyviin tavoitteisiin kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä, sillä se on perustavaa laatua oleva tekijä ilmastonmuutoksen torjumisessa.

7.2

ETSK on samaa mieltä käsillä olevan asetusehdotuksen tavoitteista jäljempänä esitetyin huomioin. Komitea kehottaa neuvostoa ja Euroopan parlamenttia hyväksymään pikaisesti kaikki säädökset, joilla voidaan vaikuttaa myönteisesti käynnissä olevaan ilmastonmuutokseen.

7.3

ETSK kehottaa unionin toimielimiä hyväksymään joutuisasti henkilöautojen verotusta koskevan ehdotetun direktiivin (KOM(2005) 261 lopullinen), jonka avulla voidaan nopeuttaa tavoitteen saavuttamista ja kannustaa yrityksiä entistä suurempiin sitoumuksiin. Toimielinten tulisi myös ryhtyä pikaisesti parantamaan hiilidioksidipäästöjä koskevista merkinnöistä annettua direktiiviä 1999/94/ETY sekä koordinoida ja ehdottaa autoteollisuuden mainontaa ja markkinointia koskevia aloitteita, joihin sisältyy toimenpiteitä vähemmän kuluttavien ajoneuvojen edistämiseksi ja enemmän saastuttavien ajoneuvojen mainonnan kieltämiseksi.

7.4

ETSK kannattaa sitä, että asetuksen oikeusperustaksi on valittu perustamissopimuksen 95 artikla, joka vaikuttaa asianmukaiselta yhtäläisten toimintaolosuhteiden varmistamiseksi kaikille toimijoille sekä terveyden ja ympäristön suojelun korkean tason takaamiseksi.

7.5

Komitea pitää myönteisenä sitä, että lainsäädäntövälineeksi on valittu asetus, sillä sen avulla voidaan varmistaa tehtyjen päätösten välitön noudattaminen ja välttää näin mahdolliset kilpailuvääristymät. Valinta vaikuttaa välttämättömältä, kun otetaan huomioon, että autoteollisuuden tähän asti tekemät vapaaehtoiset sitoumukset, jotka ovat sinänsä tuottaneet merkittäviä tuloksia henkilöautojen suorituskyvyn parantamisessa hiilidioksidipäästöjen osalta, ovat osoittautuneet riittämättömiksi asetettujen tavoitteiden saavuttamisen kannalta.

7.6

ETSK kannattaa ehdotusta vähentää hiilidioksidipäästöjä 130 g/km moottoreihin tehtävien teknisten parannusten avulla. Komitea pahoittelee kuitenkin, ettei enää vaikuta käytännössä mahdolliselta pyrkiä alun perin asetettua tiukempaan tavoitteeseen, jonka mukaan hiilidioksidipäästöt vähennettäisiin 120 grammaan kilometriltä vuoteen 2012 mennessä. Komitea toteaa, että komissio ehdottaa nyt kyseisen tavoitteen (120 g/km) saavuttamista eri tavalla osana kokonaisvaltaista lähestymistapaa, johon kuuluu muun muassa renkaita koskevien vaatimusten tiukentaminen, kuluttajien tietoisuuden lisääminen, ekologisen ajotavan edistäminen (1) sekä erityisesti biopolttoaineiden käytön lisääminen. Kun otetaan huomioon lisääntyvät epäilyt biopolttoaineiden liikennekäyttöä koskevan tavoitteen toteutettavuudesta ja hyväksyttävyydestä, komitea ei kuitenkaan pidä tätä vaihtoehtoa tyydyttävänä.

7.7

Komitea suosittaakin, että komission olisi nyt asetettava autoteollisuudelle lisätavoitteita ajoneuvojen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi tulevina vuosina. Komitea katsoo, että kun nyt asetetaan joukko asteittain tiukkenevia tavoitteita tulevia vuosia varten, annetaan selvä merkki siitä, minkälaisia vaatimuksia on noudatettava kyseisinä vuosina, jotta Euroopan teollisuus voi mukauttaa tuotantosuunnitelmansa näihin vaatimuksiin.

7.8

Komitea katsoo, että tavoitteen saavuttaminen merkitsisi autoteollisuuden merkittävää panosta liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen torjuntaan, sillä se vähentäisi kyseisellä ajanjaksolla hiilidioksidipäästöjä 400 miljoonalla tonnilla.

7.9

Kun otetaan huomioon saavutettaviksi asetetut kunnianhimoiset tavoitteet ja pidemmälle tulevaisuuteen ulottuvat toivotut tavoitteet, ETSK katsoo, että tarvitaan huomattavia investointeja tutkimukseen ja kehittämiseen. Tavoitteena on koota yhteen ja koordinoida yksittäisissä jäsenvaltioissa, korkeakouluissa ja kaikissa alan huipputeknologiakeskuksissa käynnissä olevat aloitteet ja varmistaa lisäksi valmistajien suora osallistuminen.

7.9.1

ETSK huomauttaa komissiolle ja jäsenvaltioille, että suurperheille, joiden on käytettävä suuria autoja, on annettava tulotukea myös verokannustimien muodossa. Olisi myös tutkittava markkinatilannetta Itä-Euroopassa, jossa autokannan keski-ikä on hyvin korkea ja jossa myydään muita saastuttavampia käytettyjä autoja. Kyseisissä maissa olisi löydettävä mahdollisuuksia auton vaihdon kannustamiseen erityisin toimenpitein. On selvää, että maissa, joissa asukaskohtaiset tulot ovat alhaiset, ei voida saavuttaa päästöjen yleisestä vähentymisestä saatavia hyötyjä, sillä uusien, tehokkaampien ja mitä luultavimmin siten myös kalliimpien autojen hankkiminen ei ole mahdollista.

7.10

Vaikka lähivuosina kohtuullisiin tuloksiin voidaan päästä käyttämällä nykyistä teknologiaa, tulevaisuudessa nykyinen teknologinen taso on kuitenkin ylitettävä ja otettava käyttöön kehittyneempää teknologiaa.

7.11

ETSK katsookin, että koko tieteellinen maailma voidaan saada mobilisoitua perustamalla yhteinen teknologia-aloite, joka yhteisrahoitussuunnitelman mukaisesti saisi merkittävän rahoitusosuuden unionilta ja saman verran varoja yrityksiltä. Vastaavaa menettelyä on hiljattain ehdotettu sellaisilla tärkeillä aloilla kuin vety- ja polttokennot, ilmailu ja lentoliikenne, innovatiiviset lääkkeet, tietojärjestelmät ja nanoelektroniikka.

7.12

ETSK kannattaa käsillä olevan asetuksen 7 artiklan säännöstä, jonka mukaan vuodesta 2012 ne, jotka eivät ole saavuttaneet ehdotettuja tavoitteita, joutuvat maksamaan sakkomaksun. Komitea on samaa mieltä toimenpiteen ehkäisevästä vaikutuksesta, mutta katsoo, että maksuista kerääntyneet varat tulisi kohdentaa autoteollisuuteen liittyvään toimintaan esimerkiksi seuraavasti:

7.13

ETSK katsoo, etteivät kyseiset toimenpiteet ja niiden vahva asteittainen kasvu vastaa Euroopan teollisuuden kapasiteettia mukauttaa tuotantoaan uusiin raja-arvoihin. Sakkomaksut heijastuvat jokseenkin varmasti loppuhintoihin, ja ne vaikuttavat varsin korkeilta, joten ne voivat vääristää kilpailua ja aiheuttaa tilanteen, jossa ala joutuu epäedulliseen asemaan verrattuna muihin aloihin. On löydettävä ratkaisu maksujen yhdenmukaistamiseksi ottaen samalla huomioon ne keskimääräiset kustannukset, jotka aiheutuvat muille tuotantolohkoille, joita hiilidioksidipäästöjen kurissa pitäminen koskee.

7.14

ETSK ehdottaakin, että komissio pohtisi mahdollisuutta luopua nykyisestä järjestelmästä, jossa päästörajat määritellään yksinomaan ajoneuvojen massan perusteella, ja tutkisi tarkemmin vaihtoehtoisia parametreja, esimerkiksi jalanjälkeä (joka lasketaan siten, että auton akseliväli kerrotaan auton raidevälillä).

7.15

Lineaarisen funktion (prosenttimääräinen) kaltevuus vaikuttaa valmistajien väliseen taakanjakoon ja ympäristövaikutuksiin. Mitä lähempänä kaltevuus on sataa, sitä pienempi on massaltaan suurien autojen valmistajien taakka, ja vastaavasti mitä lähempänä kaltevuus on nollaa, sitä enemmän työtä joudutaan tekemään tavoitteiden saavuttamiseksi (80 prosentin kaltevuus mahdollistaa 6 g:n päästöylijäämän, 20 prosentin kaltevuus vain 1,5 g:n päästöylijäämän). Komissio ehdottaa 60 prosentin kaltevuutta (4,6 g:n ylijäämä). Komitea kehottaa komissiota miettimään vielä ehdotusta, jotta voitaisiin ehdottomasti välttää sellaisen asetuksen antaminen, joka suosii tiettyjä eurooppalaisia yrityksiä tai asettaa tietyt yritykset epäedulliseen asemaan.

7.16

Jos komissio säilyttää tämän massaan perustuvan lähestymistavan, ei ole varsinaisesti järkeä tarkistaa kaltevuutta vuonna 2010, ja massan lisäystä tulisi harkita vuodesta 2013 lähtien.

7.17

ETSK kehottaa komissiota antamaan pikaisesti uusia asianmukaisia säädöksiä, joiden avulla voitaisiin rajoittaa kevyiden hyötyajoneuvojen, raskaiden ajoneuvojen ja kaksipyöräisten ajoneuvojen hiilidioksidipäästöjä. Kyseisten ajoneuvojen todellisista päästöistä tarvitaan luotettavia ja todennettuja tietoja.

7.18

ETSK kehottaa komissiota välttämättömien ympäristönsuojelullisten näkökohtien ohella ottamaan asianmukaisesti huomioon myös kyseisen monimutkaisen prosessin mahdolliset vaikutukset työllisyyteen autoteollisuudessa, joka työllistää nykyään kokonaisuudessaan 13 miljoonaa henkeä. Kun öljyn hinta jatkaa nousuaan ja kuluttajat toivovat voivansa säästää polttoainemenoissa, EU:n autonvalmistajat voisivat saada kilpailuetua valmistamalla entistä tehokkaampia autoja, mikä saattaisi edistää työllisyyttä EU:ssa.

7.19

ETSK katsoo, että on toteutettava asianmukaisia ja konkreettisia tutkimustoimia uusien, innovatiivisten ja tehokkaiden teknologioiden alalla, jotta voitaisiin säilyttää Euroopan autoteollisuuden kilpailukyky nykyisellä tasolla ja mahdollisesti vahvistaa sitä ja jotta voitaisiin turvata alan laadukkaat työpaikat.

7.20

Tärkeänä tekijänä prosessissa on ETSK:n mielestä päästörajojen tarkka ja ehdoton soveltaminen kaikkiin Euroopassa kaupan oleviin henkilöautoihin, vaikka ne olisi valmistettu yhteisön alueen ulkopuolella. Päästörajat lasketaan tuonnin pohjalta.

7.21

ETSK katsoo, että edistymistä koskevat kertomukset, jotka on tarkoitus antaa vuonna 2010, tarjoavat erinomaisen tilaisuuden tarkistaa koko strategiaa. Komitea toivoo kuitenkin voivansa osallistua näihin säännöllisesti tehtäviin arviointeihin ja antaa aiheesta lausunnon.

7.22

ETSK:n mielestä vaikutustenarviointi ei ole riittävän perusteellinen. Asian keskeisen merkityksen vuoksi myös vaikutustenarviointikomitea on todennut, että eräitä keskeisiä kohtia olisi pitänyt tarkentaa.

7.23

Asiakirjassa SEC(2007) 1725 kehotetaankin selvittämään vaikutukset autokannan rakenteeseen sekä mahdolliset vaikutukset tavoitteiden saavuttamiseen ja selittämään ennakkoanalyysien ja TREMOVE-mallin (2) tulosten mahdollisia eroja. Lisäksi tulee tehdä herkkyysanalyysejä muista muuttujista, kuten polttoaineen hinnoista ja autokannan massan autonomisesta kasvusta. Olisi myös arvioitava alueellisia vaikutuksia erityisesti työllisyyteen. Lopuksi ehdotetaan arvion tekemistä autoteollisuuden hankkijoista ja kansainvälisestä kilpailukyvystä. ETSK kannattaa näitä ehdotuksia ja toivoo, että vaikutustenarviointi on tarkka ja täydellinen.

7.24

ETSK katsoo, että ehdotettujen toimien lisäksi on lujitettava politiikkaa, jolla pyritään vähentämään kuljetuksen kysyntää siirtämällä kuljetuksia maanteiltä yhä enemmän muihin liikennemuotoihin, jotka tuottavat vähemmän kasvihuonekaasupäästöjä. Näistä voidaan mainita mm. rautatieliikenne, sisävesiliikenne sekä joukkoliikenne.

7.25

ETSK ei kannata asetuksen 9 artiklassa ehdotettua väliaikaista poikkeusta. Esitetyssä muodossaan se on ristiriidassa yritysten yhdenvertaisen kohtelun kanssa, ja se vääristää kilpailua kyseisellä vastaavien, ominaisuuksiltaan samanlaisten tuotteiden erityisellä markkinalohkolla. ETSK katsookin, että poikkeus tulisi myöntää kaikille (toisiinsa sidoksissa oleville tai toisistaan riippumattomille) valmistajille, jotka kilpailevat samalla markkinalohkolla, joka on sitä paitsi vain 0,2 prosenttia.

7.26

ETSK suosittaa Euroopan parlamentin tapaan, että komissio asettaisi pitkän aikavälin tavoitteita. On esitettävä rohkeampia ratkaisuja vuoden 2020 jälkeiselle ajalle ja on kiinnitettävä erityistä huomiota niiden toteuttamiskelpoisuuteen. Päästöjä on edelleenkin vähennettävä ja on annettava yksiselitteisiä viestejä halusta jatkaa tällä tiellä.

7.27

ETSK suosittaa laatimaan mallin, jossa hiilidioksidipäästöjen laskentaan sisällytetään kaikki autojen tuotantoon liittyvät päästöt. Joissain maissa esimerkiksi monet osat tulevat hyvin kaukaa, jolloin valmistettua autoa kohden lasketut päästöt kasvavat jo ennen kuin auto tulee liikenteeseen. Hiilidioksidijalanjäljessä tulisi ottaa huomioon ajoneuvojen koko elinkaari, mukaan lukien sen hävittämisen tuottama hiilidioksidi.

7.28

ETSK on kehottanut eräissä hiljattain antamissa lausunnoissaan komissiota käynnistämään keskustelun elämäntavoista. Komitea kannattaa kyllä ehdotettuja tavoitteita, mutta huomauttaa, että jos yksityisautojen, tieliikenteen tavarankuljetusajoneuvojen ja muiden kasvihuonekaasupäästöjä ja typen oksideja paljon tuottavien liikennemuotojen määrä jatkaa kasvuaan entiseen tahtiin ja jos komission ennakoimat kasvuennusteet toteutuvat, komission tuoreissa ehdotuksissa esittämää hiilidioksidipäästöjen 20 prosentin vähennystavoitetta on mahdotonta saavuttaa.

31.3.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 77/8

1.1

Siitä huolimatta, että aloite on viivästynyt eikä ole riittävän kunnianhimoinen, ETSK on tyytyväinen komission aloitteeseen tarkistaa direktiivi lelujen turvallisuudesta.

1.2

ETSK panee merkille, että vaikutustenarviointi, johon ehdotus tukeutuu, on vuodelta 2004, eikä siinä oteta huomioon kaikkia EU:n nykyisiä jäsenvaltioita.

1.3

Kun otetaan huomioon leluja koskevien varoitusilmoitusten kasvava lukumäärä, johon viitataan viimeisimmässä, vuoden 2007 Rapex-kertomuksessa, komiteaa hämmästyttää, että samaisessa vaikutusten arvioinnissa ei esitetä päätelmiä nykyisen direktiivin ja leluista johtuvien lasten tapaturmien välisestä suhteesta, sekä etenkin se, että tarkasteltavana olevassa ehdotuksessa myönnetään, että sen vaikutuksia leluista johtuvien tapaturmien lukumäärään ja vakavuuteen tulevaisuudessa ei tiedetä, vaikka kyseisen seikan tulisi olla aloitteen keskeisin huolenaihe ja oleellisin peruste.

1.4

Koska komissio myöntää Euroopan unionissa lelujen aiheuttamia tapaturmia koskevien luotettavien ja uskottavien tilastotietojen puuttumisen tai puutteellisuuden, ETSK ehdottaa, että komissio loisi yhteistyössä jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten kanssa kyseisiä tapaturmia koskevan asianmukaisen tilastotietojärjestelmän. Järjestelmän tulisi olla ainakin yhtä kattava kuin eräissä oikeusjärjestelmissä jo käytössä oleva järjestelmä, ja sen tulisi olla kaikkien tuotanto- ja markkinointiketjun toimijoiden käytettävissä tapaturmien syntymisen ehkäisemiseksi (1).

1.5

ETSK:n mielestä ehdotetun direktiivin oikeusperustana tulisi olla ennemminkin perustamissopimuksen 153 artikla eikä yksinomaan 95 artikla. Komitea katsoo, että kaikkein keskeisimpänä intressinä on lasten tehokas suojelu, joka on oleellisempi asia kuin pelkkä lelujen rajatylittävän kaupan edistäminen.

1.6

ETSK katsoo niin ikään, että kun otetaan huomioon ehdotetun uuden säädöksen soveltamisala ja luonne sekä nykyisen direktiivin soveltamisesta eri jäsenvaltioissa saatu kokemus, asetus olisi direktiiviä soveltuvampi oikeudellinen väline mikäli täydellinen yhdenmukaistaminen hyväksytään.

1.7

ETSK on tyytyväinen ehdotuksen johdonmukaiseen ja teknis-juridisesti hyvin jäsenneltyyn muotoon ja on yleisellä tasolla komission kanssa samaa mieltä innovatiivisista toimenpiteistä, joista voidaan mainita erityisesti seuraavat:

1.8

ETSK kuitenkin pahoittelee, että eräitä äärimmäisen keskeisiä ja merkittäviä näkökohtia ei ole tarkasteltu tai niitä on tarkasteltu riittämättömästi. Kyse on muun muassa seuraavista seikoista:

1.9

Näin ollen komitea kehottaa painokkaasti komissiota tarkistamaan ehdotustaan tässä lausunnossa esitetyllä tavalla, jotta säädöksestä tulisi uskottavampi väline, jolla varmistetaan leluja käyttävien lasten tehokas suojelu ja turvallisuus.

1.10

Komitea kehottaa Euroopan parlamenttia ja neuvostoa ottamaan huomioon tässä esitetyt ehdotukset ja suositukset ja hyväksymään ne uuden direktiivin hyväksymiseen tähtäävässä lainsäädäntöprosessissa.

2.1

Komissio ilmoitti ensimmäisen kerran aikomuksestaan puuttua lainsäädännöllisesti lelujen turvallisuutta koskevaan kysymykseen 1970-luvulla. Se teki useita ehdotuksia, jotka se kerta toisensa jälkeen veti pois, koska asiasta ei päästy poliittiseen yhteisymmärrykseen. Lopulta kuluttajan suojelusta ja turvallisuudesta 23. kesäkuuta 1986 annetun neuvoston päätöslauselman (2) jälkeen komission uudessa ehdotuksessa tuotiin aiempaa konsensushenkisemmin esiin tarve yhdenmukaistaa unionin tasolla ”lelun” määritelmä, lelujen valmistusstandardit, keskeiset turvallisuusvaatimukset, kaupan pitämistä koskevat edellytykset sekä takeet lelujen vaarattomuudesta lasten käytössä.

2.2

Toukokuun 3 päivänä 1988 annettu direktiivi 88/378/EY, joka tuolloin julkaistiin (3), on yksi ensimmäisistä lainsäädäntöaloitteista, jonka lähtökohtana on 7. toukokuuta 1985 annettuun neuvoston päätöslauselmaan (4) perustuva, teknistä yhdenmukaistamista ja standardointia koskeva uusi lähestymistapa.

2.3

ETSK antoi tuolloin tehdystä ehdotuksesta direktiiviksi (5) pakollisen lausuntonsa, jossa se suhtautui myönteisesti hankkeeseen, mutta pahoitteli sen valmistelun pitkää viivästymistä. Komitea piti lisäksi peruslähtökohtana sitä, että kaikkien lelujen on oltava luotettavia ja että lapset ovat alttiita vaaratilanteille ja heidän on saatava erityistä suojelua, ja painotti, että lelujen turvallisuuskysymystä on tarkasteltava tuotevastuudirektiivin laajemman soveltamisalan puitteissa (6).

2.4

Vuonna 1988 annettuun direktiiviin tehtiin sittemmin useita korjauksia (7) sekä merkittävä muutos, joka perustui 22. heinäkuuta 1993 annettuun direktiiviin 93/68/ETY (8), ja sen täytäntöönpanosta annettiin komission tiedonanto (9).

2.5

Vuosina 1992 ja 2001 annettiin ja julkaistiin kaksi direktiiviä yleisestä tuoteturvallisuudesta (10). Ne kattavat yleisellä tasolla lelujen turvallisuuden, ja niistä jälkimmäisessä painotetaan erityisesti perustamissopimukseen ja varsinkin sen kansanterveyttä koskevaan 152 artiklaan ja kuluttajansuojaa koskevaan 153 artiklaan tehtyjä muutoksia sekä ennalta varautumisen periaatetta.

2.6

Kaksikymmentä vuotta vuoden 1988 direktiivin julkaisemisen jälkeen komissio ehdottaa uutta aihealueeseen liittyvää direktiiviä havaittuaan, että voimassa oleva säännöstö on tällä välin vanhentunut, että sen soveltamisalaa ja käytettyjä käsitteitä on muokattava uudelleen niiden selkiyttämiseksi ja mukauttamiseksi vallitseviin uusiin olosuhteisiin, että on kiireellistä taata sen säännösten johdonmukaisuus äskettäin ehdotetun, tuotteiden kaupan pitämistä koskevan yleisen lainsäädäntökehyksen (11) kanssa sekä ennen kaikkea, että direktiivin saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä ja sen täytäntöönpano eri jäsenvaltioissa ovat paljastaneet vakavia, korjaamista edellyttäviä epäkohtia sekä eroja sen soveltamisessa.

2.7

Tarkasteltavana oleva ehdotus perustuu kolmeen merkittävään tekniseen selvitykseen, jotka on nähtävä erottamattomana osana ehdotusta. Selvityksistä kaksi käsittelee tiettyjä, vaarallisina pidettyjä ja lelujen valmistuksessa käytettäviä kemiallisia aineita koskevia vaatimuksia sekä niiden käyttöä ja kolmas on yleisluonteinen vaikutustenarviointi, jota koskeva loppuraportti on vuodelta 2004.

2.8

Lyhyesti sanottuna komissio pyrkii tarkasteltavana olevan ehdotuksen avulla saavuttamaan seuraavat tavoitteet:

3.1

ETSK on tyytyväinen komission aloitteeseen, jonka puutteena on sen myöhäinen ajankohta, kun otetaan huomioon, että tarkistettava direktiivi on yli 20 vuotta vanha ja että lelujen valmistusta ja kaupan pitämistä koskevat parametrit ja menetelmät, kuten myös niiden tyypillisen kohderyhmän mieltymykset ja tottumukset, ovat tällä välin muuttuneet merkittävästi. ETSK katsoo myös, että tarkasteltavana oleva ehdotus voisi olla tavoitteiltaan kunnianhimoisempi niin, että säädöstekstissä mainittaisiin viimeaikaisista julkisesti kommentoiduista tapahtumista esiin nousseet huolenaiheet. Niitä on tarkasteltu kuluttajansuojasta vastaavan komission jäsenen painokkaissa puheenvuoroissa ja kannanotoissa sekä EP:n syyskuussa 2007 antamassa päätöslauselmassa, jonka sisältöä komitea kannattaa (12). Siksi ETSK pahoittelee, että komitean kanssa käytyyn keskusteluun ei ottanut osaa myös terveys- ja kuluttaja-asioiden PO, joka ei ole osallistunut suoraan ehdotuksen laadintaan.

3.2

ETSK ei voi olla hämmästelemättä sitä, että vaikutustenarviointi, johon tarkasteltavana oleva ehdotus perustuu, on yli neljä vuotta vanha eikä kata tilannetta kaikkien jäsenvaltioiden osalta. Lisäksi komitea toteaa, ettei ole selvää, miten kuluttajien ja kotitalouksien edustajat on otettu huomioon ja missä määrin he todella osallistuivat ja heitä kuultiin vaikutustenarviointia laadittaessa.

3.3

Kun otetaan huomioon komission ilmaisema kritiikki direktiivin täytäntöönpanon väitettyjä epäkohtia kohtaan, ETSK hämmästelee sitä, että komissio ei ole kritiikin lisäksi tehnyt aloitteita, jotta kyseisiä yhteisön sääntöjä noudatettaisiin asianmukaisesti.

3.4

Koska tilastotietoja ei tunnetusti ole tai ne ovat puutteellisia, minkä myös komissio myöntää, komitean on vaikea ymmärtää, kuinka on mahdollista tehdä asianmukaisia päätelmiä yhtäältä tilanteesta, johon halutaan puuttua, ja toisaalta ehdotettujen toimenpiteiden tehokkuudesta. On kuitenkin tunnettua, että Euroopan lelumarkkinat, joiden suuruudeksi arvioidaan 17,3 miljardia euroa vuoden 2002 vähittäishinnoilla ja joiden tuonnin volyymin arvo on yli yhdeksän miljardia euroa, on vauras toimiala, joka käsittää noin 2 000 etupäässä pientä ja keskisuurta yritystä, jotka työllistävät suoraan yli 100 000 työntekijää (13).

3.5

ETSK katsoo, että tarkasteltavana olevan ehdotuksen luonne edellyttää, että oikeusperustana ei pidetä yksinomaan 95 artiklaa, vaan ehdottomasti myös 153 artiklaa, sillä ehdotuksen sisältö ei koske pelkästään sisämarkkinoiden toteuttamista, vaan ennemminkin erityisen haavoittuvaa kuluttajien ryhmää, jota ei voida mitenkään pitää ”keskivertokuluttajien” ryhmänä.

3.6

Lapset ovat lisäksi lelujen kuluttajia välillisesti siinä mielessä, että leluja eivät hanki lapset, vaan heidän vanhempansa ja muut aikuiset, jotka antavat lelut heidän käyttöönsä. Tämän tulisi antaa komissiolle aiheen tarkastella entistä perusteellisemmin kyseiselle kuluttajaryhmälle suunnatun tiedottamisen ja valistamisen tarpeen mainitsemista säädöstekstissä.

3.7

ETSK ymmärtää sen, että komissio on tässä tapauksessa tehnyt valinnan täydellisen yhdenmukaistamisen puolesta, mutta toistaa olevansa täysin vakuuttunut siitä, että tämänkaltaisissa tapauksissa olisi kaikilta osin hyödyllistä käyttää välineenä asetusta direktiivin sijasta asetuksen tarjoamien ilmeisten oikeusvarmuuteen ja -turvaan liittyvien etujen vuoksi. Näin vältettäisiin myös mahdolliset viivästymiset ja virheet kansallisessa täytäntöönpanossa sekä erot soveltamisessa, kuten komissio myöntää tapahtuneen voimassa olevan direktiivin (14) kohdalla.

3.8

Kun otetaan huomioon aiheen luonne, tieteen ja tekniikan jatkuva kehittyminen, odottamattomien tapaturmien mahdollisuus, minkä tapaukset Mattel ja Fisher Price selkeästi osoittavat, leluja koskevien varoitusilmoitusten lukumäärän huolestuttava lisääntyminen, kuten todetaan viimeisimmässä, vuoden 2007 Rapex-kertomuksessa, sekä se, että kyse on toimialasta, jolla on tehty selkeästi eniten ilmoituksia (31 prosenttia) (15), voisi odottaa, että käsillä olevassa ehdotuksessa olisi otettu huomioon kaikki aiemmat opetukset — etenkin markkinoille saattamisen jälkeistä seurantaa (post market surveillance) koskevan järjestelmän epäonnistuminen — ja laadittu käyttökelpoisempi ja täytäntöönpanokelpoisempi direktiivi, joka voisi johtaa nykyistä turvallisempiin lelumarkkinoihin. Periaate tarkoittaa, että epäilyksen vallitessa kielletään kaikki, minkä — olematta asiasta kuitenkaan täysin varmoja — voidaan perustellusti epäillä aiheuttavan vaaran, vaikka se olisi vähäinenkin, lasten käyttäessä leluja ja otetaan huomioon heidän odottamaton käyttäytymisensä. Näin ei asian laita kuitenkaan ole.

3.9

CE-merkinnän osalta ETSK ainoastaan muistuttaa tässä yhteydessä tuotteiden kaupan pitämiseen liittyviä yhteisiä puitteita käsittelevässä aiemmassa lausunnossaan ilmaisemastaan kannasta, jonka mukaan ”CE-merkinnän uskottavuuden puute johtaa koko järjestelmän uskottavuuden puutteeseen, joka ulottuu — viime kädessä uuteen lähestymistapaan perustuvan lainsäädännön soveltuvuuteen” (16).

Näin ollen ETSK kehottaa komissiota sovittamaan yhteen tarkasteltavana olevan ehdotuksen lopullisen tekstin edellä mainittuja yhteisiä puitteita koskevaa ehdotuskokonaisuutta varten hyväksytyn tekstin kanssa (17).

3.10

ETSK kannattaa täysin EP:n ehdotusta luoda leluja varten eurooppalainen turvallisuusmerkintä, jonka voivat myöntää riippumattomat kolmannet osapuolet, ja pahoittelee, ettei ehdotuksessa vastata täysin kaikkiin EP:n syyskuussa 2007 antamassa päätöslauselmassa esitettyihin ehdotuksiin. ETSK kiinnittää kuitenkin huomiota pk-yritysten huolenaiheisiin, ei siinä mielessä, että niiden valmistamat ja markkinoimat lelut olisivat vähemmän turvallisia, vaan — kuten myös edellä mainitussa lausunnossa todetaan — suhteessa vaatimustenmukaisuuden arvioinnissa käytettävien keinojen oikeasuhtaisuuteen, etenkin kun kyse on tuotteista, joita ei valmisteta sarjatuotantona tai joita valmistetaan pienissä sarjoissa (18).

3.11

ETSK katsoo, että kaikki asianmukaisella tavalla mahdollisesti vaarallisiksi tunnistetut aineet on poistettava kokonaan lelujen valmistuksesta vastuullisten valmistajien kannalta suhteellisissa, tasapainoisissa ja toteutettavissa olevissa sekä viranomaisten kannalta täytäntöönpanokelpoisissa puitteissa.

3.12

ETSK on tyytyväinen ”magneettisia leluja” koskevaan komission äskettäiseen päätökseen, mutta hämmästelee sitä, että kyseistä seikkaa ei edes mainita tarkasteltavana olevassa direktiiviehdotuksessa. Komission reaktio kyseisenlaisiin leluihin liittyvien, jo todennettujen vaarojen ja tapaturmien vakavuuteen ei vaikuta tarpeeksi jämerältä, sillä se rajoittuu pelkkään jäsenvaltioille annettuun kehotukseen liittää — kukin omalla tavallaan — leluun ”varoitus”.

3.13

ETSK katsoo, että seuraamusten osalta olisi perusteltua määritellä täsmällisemmin niiden taso ja laatu, kuten komissio on jo toiminut aloilla, joilla määräysten vastaisen toiminnan haitallisuus on yhteiskunnallisesta näkökulmasta huomattavasti vähäisempi.

3.14

Yleisesti ottaen ETSK pahoittelee sitä, että tarkasteltavana olevalla alalla menetetään tilaisuus saattaa lasten suojelu unionissa vähintään tasolle, joka vallitsee — vieläpä valmistajien omasta aloitteesta — eräissä jäsenvaltioissa ja muissa maissa, joissa tietynlaiset lelut on yksinkertaisesti kielletty, kuten käy ilmi EP:n tilaamasta vastikään laaditusta tutkimuksesta (19).

3.15

ETSK on tietoinen leluteollisuuden kovasta kansainvälisestä kilpailusta. Komitea kehottaakin Euroopan komissiota, Euroopan parlamenttia ja neuvostoa ottamaan huomioon alan kilpailukyvyn, kun lainsäädäntöön tehdään muutoksia käsillä olevan direktiivin hyväksymisen yhteydessä. Tarkoituksena ei ole tinkiä lelujen turvallisuusstandardeista ja heikentää näin kuluttajien, erityisesti lasten, suojaa, vaan noudattaa tiukasti kansainvälisen kaupan sääntöjä, jotta eurooppalaiset yritykset voisivat kilpailla muiden kanssa tasavertaisin ehdoin.

3.16

Lisäksi ETSK kehottaa komissiota tiedostamaan lelujen valmistukseen liittyvät sosiaaliset huolenaiheet erityisesti unionin ulkopuolisissa maissa, joissa pikkulapsia käytetään hyväksi lelujen valmistuksessa inhimillisesti katsoen tuomittavissa olosuhteissa työaikojen ja -tilojen osalta ja joissa he joutuvat päivittäin käsittelemään myrkyllisiä ja erittäin vaarallisia aineita. Komitea kehottaakin komissiota omaksumaan selkeän kannan ”ekologisten” ja ”eettisten” lelujen puolesta.

—

tuotteiden pakkaukset ja erityisesti tilanteet, joissa lelut on pakattu muovipusseihin

—

mahdollisuus, että lelujen tietyt osat irtoavat ja että lapset nielevät ne

—

lelujen ominaisuudet niiden rikkoutuessa.

—

Olisi tehtävä selväksi, ettei merkintää tule käyttää eikä sitä tule pitää merkintä- tai merkkijärjestelmänä kulutusta varten 28 eikä laadun tai sertifioinnin takeena tai riippumattoman kolmannen osapuolen hyväksyntänä, vaan ainoastaan vaatimuksenmukaisuuden ilmaisuna ja teknisenä dokumentointina, joka valmistajan tai maahantuojan on esitettävä tuotteelle asetettujen vaatimusten mukaisesti ja josta ne ovat täysin vastuussa viranomaisiin ja kuluttajiin nähden.

—

Erilaiset vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyt olisi rationalisoitava.

—

Olisi vahvistettava CE-merkinnän oikeudellinen suoja rekisteröimällä se yhteisön yhteismerkiksi. Näin viranomaiset voisivat toimia nopeasti väärinkäytösten estämiseksi, ja samalla säilytettäisiin mahdollisuus kansallisiin lisämerkintöihin.

—

Markkinavalvontamekanismeja ja tullivalvontaa rajoilla olisi vahvistettava.

—

Olisi saatava tuottajat ja kuluttajat tutkimaan mahdollisten vapaaehtoisten käytännesääntöjen hyötyjä ja haittoja, kun ajatellaan eurooppalaisten ja kansallisen — vapaaehtoisten tai pakollisten — laatumerkintöjen ja -merkkien levittämisen tehokkuutta sekä kyseisten merkintöjen ja merkkien suhdetta CE-merkintään.”

31.3.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 77/15

1.1

ETSK korostaa Lissabonin sopimuksen tärkeyttä, sillä se auttaa säilyttämään yhtenäismarkkinoiden hyödyt ja ylläpitämään niiden kehitystä ja vakautta.

1.2

Toimivat, kilpailuhenkiset ja innovaatiomyönteiset yhtenäismarkkinat ovat olennaisen tärkeät Euroopan unionille globalisaation optimaalisen hyödyntämisen ja hyvinvointinormien suojelemisen kannalta. Siksi ETSK:ta huolettavat EY:n tuomioistuimen tuomiot, jotka se on hiljattain antanut työntekijöiden lähettämisestä työhön toiseen jäsenvaltioon. ETSK selvittää parhaillaan tuomioistuimen oikeuskäytännön vaikutusta yhteisön sosiaalipolitiikan alan säännöstöön (1).

1.3

ETSK korostaa, että yhtenäismarkkinoiden kehittämisen kannalta on tärkeää edistää ja hyödyntää tieteellistä tutkimusta ja innovaatioiden tuloksia, avustaa kansallisia teknologian tarjoajia innovatiivisten tuotteiden ja tekniikoiden edistämisessä Euroopan tasolla sekä edistää tutkimustulosten levittämistä ja kansainvälistä hyödyntämistä. Yhtenäismarkkinat muodostavat tärkeän välineen Lissabonin toimintasuunnitelman toteuttamiseksi. Yhtenäismarkkinoiden tavoitteena on hyödyttää kuluttajia, lisätä talouskasvua ja työllisyyttä sitä mukaa kuin ihmisten, tavaroiden, palveluiden ja pääoman vapaan liikkumisen tiellä olevat esteet asteittain väistyvät, vaikka monet niistä ovatkin vielä ennallaan. Enenevän yhdentymisen tuomat edut ovat kiistattomat.

1.4

Komission laatiman yhtenäismarkkinoiden tarkistamiseen tähdätyn paketin (Single Market Review Package) avulla luodaan hyvä pohja yhtenäismarkkinoiden uudelleenvoimistamista varten, mutta sen menestys riippuu suurelta osin jäsenvaltioiden hallitusten ja niiden työmarkkinaosapuolten kyvystä ja halukkuudesta ottaa tarvittava vastuu kannettavakseen ja osoittaa tarvittavat voimavarat tämän tavoitteen toteuttamiseksi.

1.5

Voimassa olevan lainsäädännön ja nykyisten normien asianmukainen ja yhtenäinen toimeenpano on yksi kaikkein keskeisimmistä haasteista. Vaikutusten arvioinnilla, hallinnollisten rasitteiden vähentämisellä ja sääntöjen noudattamisesta aiheutuvien kulujen, jotka johtuvat sisämarkkinoiden verotuksellisesta hajanaisuudesta, karsimiselle sekä työmarkkinaosapuolien ja sidosryhmien, etenkin pienten ja keskisuurten yritysten, kuulemisella voidaan huomattavasti parantaa sekä sääntelyn tavoitteiden ymmärtämistä että sääntelyn ulkopuolisten ratkaisujen löytämistä.

1.6

Pienet ja keskisuuret yritykset edistävät olennaisesti yhtenäismarkkinoiden tehokasta toimintaa. Erilaisilla pienillä ja keskisuurilla yrityksillä on erittäin tärkeä rooli palvelusektorilla, ja ne ovat olennaisen tärkeitä EU:n taloutta tukevien sosiaalisten kompromissien osalta. Eurooppalaisia pienyrityksiä koskevassa periaateasiakirjassa Small Business Act ja pieniä ja keskisuuria yrityksiä koskevassa peruskirjassa (SME Charter) tunnustetaan pienten ja keskisuurten yritysten merkitys EU:n ja sen jäsenvaltioiden politiikkaan liittyvien toimintamenetelmien ja toimielinten suhteen. Euroopan talous- ja sosiaalikomitea uskoo, että politiikan täytäntöönpanossa on kuitenkin keskityttävä entistä enemmän pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, etenkin niiden myönteiseen vaikutukseen politiikan taloudellisten, ympäristöä koskevien ja yhteiskunnallisten tavoitteiden saavuttamisessa.

1.7

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea painottaa, että Euroopan globalisaatiorahasto muodostaa tärkeän yhteisvastuuta luovan välineen, joka tukee erityisesti maailmanlaajuisten kaupankäynnin muutosten vuoksi irtisanottuja työntekijöitä uuden työpaikan etsinnässä. Vaikka komitea pitää tervetulleena, että järjestelmää sovelletaan pk-yritysten työntekijöihin, komitea pahoittelee, että se ei koske itsenäisiä ammatinharjoittajia, jotka ovat yhtä haavoittuvia kyseisten muutosten suhteen.

1.8

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea kehottaa komissiota ja jäsenvaltiota takaamaan tarvittavat voimavarat sitä varten, että yhtenäismarkkinoita koskevat säännöt pannaan tehokkaammin täytäntöön. On myös kehitettävä toimenpiteitä yhtenäismarkkinapolitiikan sekä yhtenäismarkkinoiden toimivuuden kannalta tärkeiden kilpailupolitiikan, sosiaalipolitiikan ja ympäristöpolitiikan välisten yhteisvaikutusten takaamiseksi.

1.9

Komission ja jäsenvaltioiden on turvattava, että uusissa sosiaalialan sääntelytoimenpiteissä, joilla pyritään edistämään yhtenäismarkkinoiden kitkatonta toimintaa, otetaan huomioon niiden vaikutus paitsi eurooppalaisten yritysten kilpailukykyyn, myös ympäristöön ja sosiaalikysymyksiin. Jotta yrityksille ja kuluttajille voidaan taata johdonmukaisuus ja oikeusvarmuus ja jotta uudet ehdotukset eivät ole keskenään ristiriitaisia, niiden yhteensopivuus yhtenäismarkkinoiden kanssa on selvitettävä EU:n ja jäsenvaltioiden tasolla ”yhteensopivuustestin” (Single Market Compatibility Test) (2) avulla, ja niiden yhteiskunnalliset ja ympäristövaikutukset on arvioitava.

1.10

Kansalaisille ja yrityksille on tarjottava oikeuspalvelut vaivattomasti ja kohtuuhintaisesti, mm. asianmukaiset muutoksenhaku- ja riidanratkaisumenetelmät. Tuomioistuinlaitoksen ulkopuolisten riidanratkaisuvälineiden kehittämistä on parannettava tältä osin.

1.11

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea suhtautuu erittäin myönteisesti 20. päivänä marraskuuta 2007 julkistetun yleishyödyllisiä palveluita koskevan tiedonannon tavoitteeseen. Sen tarkoituksena on ”jatkaa yleishyödyllisiin palveluihin ja myös sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluihin sovellettavien EU:n puitteiden koontamista sekä tarjota tarvittaessa konkreettisia ratkaisuja konkreettisiin ongelmiin”, ja komissio aikoo lisäksi ”ottaa käyttöön ala- ja aihekohtaisen toimenpidepaketin”.

1.12

EU:n primaarilainsäädännössä tai perussopimuksissa katsotaan, että yleistä taloudellista etua koskevat palvelut kuuluvat kokonaisuutena EU:n yhteisiin arvoihin ja että ne tukevat sosiaalista ja alueellista yhteenkuuluvuutta, minkä vuoksi alakohtaiset toimenpiteet (ottaen huomioon kunkin alan ominaispiirteet) tarvitsevat rinnalleen aihekohtaisia toimintamalleja.

1.13

Yleishyödyllisiä palveluita koskeva pöytäkirja on osoitus siitä, että tarkasteltavana olevien käsitteiden ja järjestelmien selkiyttämisprosessi on nyt tärkeämpi kuin milloinkaan aiemmin, jotta taataan, että kyseisten palveluiden yhteydessä ei enää tarvitse olla riippuvainen nimenomaisesta lainsäädännöstä tai tapauskohtaisista tuomioistuinratkaisuista. Pöytäkirjassa nimittäin kirjataan primaarilainsäädäntöön taloudellisten ja muiden kuin taloudellisten yleishyödyllisten palveluiden välinen ero sekä tarve turvata yleistä taloudellista etua koskevien palveluiden yleisten toimintaperiaatteiden noudattaminen.

1.14

Vaikka Euroopan parlamentti on useaan otteeseen vaatinut, että yleishyödyllisten sosiaalipalveluiden aito oikeusvarmuus taataan, yleishyödyllisiä palveluita koskevassa tiedonannossa tehdyt ehdotukset ovat pelkästään joukko ”vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin”, mikä on varmastikin hyödyllistä mutta millä ei ole minkäänlaista oikeudellisesti sitovaa arvoa.

1.15

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea ehdottaakin monitahoista ja asteittaista toimintamallia, jossa yhdistetään alakohtaiset ja aihekohtaiset aspektit ja jonka käyttö johtaisi tarpeen mukaan lainsäädännöllisten aloitteiden hyväksymiseen ja/tai asiaankuuluvien periaatteiden ja ehtojen mukauttamiseen kulloistenkin alojen osalta (monialainen, aihekohtainen lähestymistapa).

2.1

Puheena oleva komission asiakirjakokonaisuus koostuu aloitteista, jotka nojautuvat viiteen valmisteluasiakirjaan ja kahteen tiedonantoon (3). Toisessa niistä käsitellään yleishyödyllisiä palveluita ja toisessa yhtenäismarkkinoiden sosiaalista ulottuvuutta.

2.2

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea on antanut lausunnot kaikista kyseisistä aiheista (4). Se on hiljattain antanut oma-aloitteisen lausunnon yhtenäismarkkinoiden ulkoisesta ulottuvuudesta ja se valmistelee parhaillaan lausuntoa yhtenäismarkkinoiden sosiaalisesta ja ympäristöulottuvuudesta (5).

3.1

Komitea suhtautuu myönteisesti siihen, että tiedonannossa (KOM(2007) 724 lopullinen) painotetaan kuluttajien sekä pienten ja keskisuurten yritysten tukemista, jotta nämä voivat hyötyä yhtenäismarkkinoista ja jotta näiden odotuksiin ja huoliin voidaan vastata paremmin. Myönteistä tämä on siksi, että yhtenäismarkkinoita koskevassa politiikassa kiinnitetään erityistä huomiota kuluttajia koskeviin aloihin, kuten esimerkiksi energiaan, televiestintään, vähittäisrahoituspalveluihin sekä tukkukauppaan ja vähittäiskauppaan.

3.2

Tulevan yhtenäismarkkinapolitiikan onnistuminen riippuu jäsenvaltioiden ja komission yhteisestä kyvystä kehittää kyseisen politiikan toimivuutta. Yhtenäismarkkinat ovat ”keskeneräinen hanke” ja ne muodostavat myös yhteisen vastuun. Jäsenvaltioiden on sitouduttava niihin enemmän. Jäsenvaltioiden viranomaisten toiminta ei kaikissa tapauksissa vastaa niille uskottua vastuuta yhtenäismarkkinoiden hallinnoinnista, mikä aiheuttaa uusia ongelmia, jotka puolestaan horjuttavat luottamusta, jota yhtenäismarkkinoiden pitäisi herättää. Työmarkkinaosapuolten tärkeä rooli yhtenäismarkkinoiden tukemisessa on tunnustettava entistä paremmin.

3.2.1

Komissio pyrkii painottamaan entistä enemmän asianmukaista täytäntöönpanoa. On luotava välineitä, joilla voidaan varmistaa, että lainsäädäntö toimii entistä paremmin käytännössä. Oikea-aikainen ja asianmukainen yhteisön lainsäädännön saattaminen jäsenvaltion lainsäädännön osaksi ja hallinnon yksinkertaistaminen ovat ratkaisevan tärkeitä tekijöitä täytäntöönpanon sujuvoittamisessa. Palveludirektiivin asianmukainen saattaminen osaksi jäsenvaltioiden lainsäädäntöä on erityisen tärkeää direktiivin tavoitteiden saavuttamisen ja työpaikkojen sekä kasvun luomisen osalta.

3.3

Nopean ja vaivattoman ratkaisun löytäminen kansalaisten ja yritysten yhtenäismarkkinoita koskeviin ongelmiin on myös jatkossa oltava ensisijaista. Sisämarkkinoiden ratkaisujärjestelmä (SOLVIT) on erittäin hyödyllinen väline, mutta sitä käytetään valitettavasti liian vähän, koska siitä ja sen hyödyllisyydestä ei tiedetä tarpeeksi yleisesti ja koska asianmukaisia voimavaroja puuttuu etenkin kansalliselta tasolta. Kyseisen tilanteen korjaamiseksi tarkoitetut toimenpiteet, mukaan lukien toimet asianmukaisten sekä henkilö- että taloudellisten voimavarojen takaamiseksi SOLVIT-keskuksille, ovat erittäin suositeltavia, samoin keskusten tehtäväkenttää laajentavat aloitteet.

3.4

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea tukee komission tavoitteita, joilla pyritään yksinkertaistamaan ja nopeuttamaan rikkomusten käsittelyä asettamalla etusijalle rikkomustapaukset, jotka muodostavat suurimman riskin ja ovat taloudellisesti tärkeitä — mutta kuitenkin siten, ettei nykyisten pelotteiden tehokkuutta heikennetä.

3.5

Paikallisesti tuotettujen tuotteiden ja maahan tuotujen tuotteiden markkinavalvonnan osalta on yhä paljon parannettavaa. Tämä on sekä jäsenvaltioiden viranomaisten että Euroopan komission velvollisuus.

3.6

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea toivoisi komission painottavan enemmän pienten ja keskisuurten yritysten tukemista yhdistämällä pieniä ja keskisuuria yrityksiä koskevan politiikan osaksi Euroopan unionin sosiaalisia ja ympäristötavoitteita ja poistamalla lopuksi kaikki kansalliset, muut kuin tullitariffiesteet, mukaan luettuina pääoman ja työntekijöiden vapaan liikkumisen tiellä olevat esteet (6).

3.7

Yleisemmällä tasolla on yhä ratkaisevan tärkeää, että komissiolla on jatkossakin vahva rooli perustussopimusten noudattamisen valvojana ja että se harjoittaa aloiteoikeuttaan varmistaakseen yhtenäismarkkinoiden sujuvan toimimisen.

3.8

ETSK katsoo, että on tärkeää jatkuvasti pyrkiä pienentämään yhtenäismarkkinoiden veropoliittisesta pirstaleisuudesta aiheutuvia kustannuksia edistämällä yhteisön säädöksiä, joilla tuetaan rajatylittävien toimintojen kehittämistä ja vahvistetaan yhtenäismarkkinoita.

4.1

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea suhtautuu myönteisesti tavoitteeseen turvata politiikan osallistavampi valmistelu ja haluun laajentaa sidosryhmien osallistumista. Vaikutusten järjestelmällinen arviointi on erittäin tärkeää.

4.2

Edustavien sidosryhmien kuuleminen vaikutustenarviointia pohjustettaessa on olennaisen tärkeää. Puolueettoman ja ulkoisen asiantuntijaryhmän sekä lainsäädännön loppukäyttäjäryhmien on tarkasteltava vaikutustenarviointia seikkaperäisesti.

4.3

Yritysten hallinnollisten rasitteiden keventäminen on myös taattava heikentämättä sosiaalisia hyötyjä.

4.4

Jotta johdonmukaisuus ja oikeusvarmuus voidaan taata yrityksille ja kuluttajille ja jotta voidaan välttyä uusien aloitteiden luomilta uusilta esteiltä, uusien ehdotuksien yhteensopivuus yhtenäismarkkinoiden kanssa on selvitettävä EU:n ja jäsenvaltioiden tasolla ”yhteensopivuustestin” (Single Market Compatibility Test) avulla, johon liittyy myös yhteiskunnallisten ja ympäristövaikutusten arviointi (7). Epäselvät lakitekstit, joita usein sovelletaan ja tulkitaan eri tavoin, aiheuttavat ristiriitaisuuksia yhteisön lainsäädännössä.

4.5

Yhtenäismarkkinasääntöjen konkreettista soveltamista koskevien tietoaineistojen kehittäminen on ratkaisevan tärkeää. Komission on julkaistava avoimemmin tietoa jäsenmaista, jotka eivät suoriudu velvollisuuksistaan, ja sen on tuettava enemmän jäsenvaltioiden työmarkkinaosapuolien roolia tekemällä kansallisen tason selvityksistä yhdenmukaisempia ja avoimempia.

5.1

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea on samaa mieltä komission kanssa siitä, että globalisaatio on valtaisa dynaamisuuden ja kilpailukyvyn lähde ja että yhtenäismarkkinat muodostavat voimavaran, jota pitää hyödyntää globalisaation mukanaan tuomien haasteiden voittamiseksi.

5.2

Kaupan vapauttaminen on asianmukaisesti määritetty kyseistä alaa koskevan EU:n strategian ensimmäiseksi pilariksi. Dohan kierroksen päättäminen kunnianhimoisesti ja Globaali Eurooppa -ohjelman puitteissa aloitettujen kauaskantoisiin vapaakauppasopimuksiin tähtäävien neuvottelujen vieminen loppuun ovat ne toimenpiteet, joilla osoitetaan EU:n menestys.

5.3

Säätelyyn ja standardeihin liittyvät kysymykset vaikuttavat yhä kasvavassa määrin yritysten kansainväliseen toimintakykyyn. Eurooppalaisten standardointijärjestöjen, kuten CENin, Cenelecin ja ETSIn on yhteistyössä neuvontaelinten, kuten NORMAPMEn (9), kanssa huolehdittava siitä, että kaikki yritykset, etenkin pienet yritykset, voivat hyödyntää kyseisiä standardeja kaikkialla EU:ssa ja kaikissa kehitysmaissa.

5.4

Komissio painottaa asianmukaisesti tarvetta saada kansainvälisellä tasolla aikaan entistä parempi sääntelyä koskeva yhteistoiminta, vastaavuus ja lähentyminen. Pitkän aikavälin tavoitteena on oltava ”yksi testi, yksi standardi, hyväksyntä kaikkialla”.

5.5

EU:n harjoittaman sääntelyn on ylläpidettävä kilpailukykyä. EU:n normien kansainvälinen hyväksyntä ei kompensoi EU:n alueella olevien yhtiöiden liiallisia rasitteita. Sääntelyä koskeva yhteistyö kumppanimaiden kanssa ei ole tehokasta ilman vastaanottavaa ja innovoivaa ilmapiiriä toisiin lähestymistapoihin nähden.

5.6

Sitoutuminen EU:n sääntelytoiminnan ja kansainvälisten parhaiden käytäntöjen väliseen vertailuun, etenkin EU:n tärkeimpien kauppakumppanien kanssa, on Euroopan talous- ja sosiaalikomiteasta rohkaisevaa. Kyseisen kaltainen vertailu pitää järjestelmällisesti sisällyttää EU:n vaikutustenarviointeihin, ja EU:n pitää suhtautua avoimesti sääntelyä koskevaan yhteistyöhön tärkeiden kauppakumppaniensa kanssa. EU:n pitää hyväksyä virallisesti tunnustetut kansainväliset vaatimustenmukaisuuden arviointia koskevat standardit.

5.7

On tuettava EU:n aloitteita, joilla pyritään saavuttamaan maailmanlaajuinen johtoasema sääntelyn osalta sekä teollisia tuotteita ja elintarvikkeita koskevien korkealaatuisten, tieteellisiin näkökohtiin perustuvien kansainvälisten standardien suhteen. Yhteisiä standardeja on tuettava yhteisillä sääntelytavoitteilla. Komitea ehdottaa tästä syystä, että kahdenvälisiä sopimuksia ja kansainvälisten sääntelyviranomaisten välisiä verkostoja painotetaan entistä enemmän.

5.8

Euroopan unionin on edelleen tuettava vapaakauppaa ja sen on samalla harjoitettava asianmukaista markkinavalvontaa vaarallisten tuotteiden maahantuonnin estämiseksi. Komission on kuitenkin varmistettava, että kyseisiä toimenpiteitä ja yksityisiin standardeihin perustuvia alati kehittyviä järjestelmiä ei käytetä väärin protektionististen tavoitteiden saavuttamiseen (10).

6.1

Komitea tukee näkökantaa, jonka mukaan sosiaalinen ulottuvuus edistää yhtenäismarkkinoiden toimintaa, koska se vastaa kasvuun ja työpaikkojen luomiseen tähtäävää strategiaa ja koska siinä painottuu pienten ja keskisuurten yritysten varaan rakentuva terve talous.

6.2

Koska työmarkkinoille osallistuminen on paras keino sosiaalisen syrjäytymisen estämiseksi, komission ”mahdollisuudet, väylät ja yhteisvastuu” -ohjelman keskeisiin toimiin on kuuluttava eurooppalaisen työvoimapotentiaalin tehokkaampi hyödyntäminen nopeasti muuttuvissa yhteiskunnissa. Komission on toimittava yhdessä työmarkkinaosapuolien kanssa varmistaakseen, että tämä koskee etenkin heikossa asemassa olevia väestöryhmiä, maahanmuuttajia ja vähemmistöjä.

6.3

Globalisaation, teknologian muuttumisen sekä sosiaalisten ja ympäristöön liittyvien ilmiöiden kehityksen haasteisiin vastaamiseksi poliittisilla toimilla on pyrittävä saavuttamaan sosiaaliset tavoitteet niin, että nostetaan työllisyysastetta ja luodaan olosuhteet tuottavuuden mittavalle kasvulle.

6.4

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea on korostanut lausunnossaan (11)tarvetta sisällyttää ”joustoturvan” (12) (flexicurity) käsite EU:n kaikkiin politiikanaloihin. Pienet ja keskisuuret yritykset ja erityisesti itsenäiset ammatinharjoittajat ovat keskeisessä asemassa joustavien työmarkkinoiden toimivuuden kannalta. Tätä tavoitetta ajatellen on sosiaalipolitiikkaa laadittaessa ymmärrettävä paremmin pk-yritysten rooli.

7.1

ETSK korostaa, että yhtenäismarkkinoiden kehittämisen kannalta on tärkeää edistää ja hyödyntää tieteellistä tutkimusta ja innovaatioiden tuloksia, avustaa kansallisia teknologian tarjoajia innovatiivisten tuotteiden ja tekniikoiden edistämisessä Euroopan tasolla sekä edistää tutkimustulosten levittämistä ja kansainvälistä hyödyntämistä. Yhtenäismarkkinoiden laatu voi vaikuttaa huomattavasti Euroopan innovointikapasiteettiin. Tutkimus- ja kehitystyötä on koordinoitava Euroopan tasolla pienten ja keskisuurten yritysten ryhmittymien, suurten yritysten, tutkimuslaitosten, yliopistojen ja uuden laitoksen, Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutin välillä.

7.2

Kehitys kohti oikeusvarmuuden kustannuksia ajatellen kilpailukykyisempää patenttijärjestelmää on ratkaisevan tärkeää Euroopan innovaatiokapasiteetille. Siihen kuuluu edistyminen sellaisen yhteisen eurooppalaisen patenttioikeusjärjestelmän luomisessa, jonka toiminta on korkealuokkaista, kustannustehokasta ja luotettavaa kaikkia yrityksiä ajatellen, ja edistyminen sellaisen yhteisöpatentin aikaansaamisessa, joka myös täyttää mainitut arviointiperusteet ja joka hyödyttää eritoten pk-yrityksiä. Tarvitaan lisäksi voimakasta teollis- ja tekijänoikeuksien suojaa, johon kuuluu vaikuttavia EU- ja kansainvälisen tason toimenpiteitä väärentämisen ja laittoman jäljentämisen muodostamaa pahenevaa vitsausta vastaan.

7.3

Sosiaalipolitiikan hallinnointia koskevassa innovoinnissa pitää ottaa lukuun monenkaltaiset osuus- ja yhteisötalouden organisaatiot (muun muassa osuuskunnat), jotka kykenevät tuomaan palvelun lähemmäksi käyttäjäyhteisöjä asianmukaisen valvonnan puitteissa.

7.4

Uudella yhtenäismarkkinapolitiikalla on oltava keskeinen rooli ympäristön kannalta kestävän maailmantalouden luomisessa.

8.1

Tasapainoinen kuluttajapolitiikka on tärkeää yhtenäismarkkinoiden sujuvan toiminnan kannalta. Euroopan talous- ja sosiaalikomitea katsoo, että kuluttajilla on olennaisen tärkeä rooli komission uudessa, aidosti osallistavia yhtenäismarkkinoita koskevassa visiossa. On kiinnitettävä enemmän huomiota kuluttajien markkinoilta saamiin kokemuksiin esimerkiksi vaikutustenarvioinnin avulla tai sisällyttämällä kuluttajien edut Lissabonin toimintasuunnitelmaan.

8.2

On keskityttävä sellaisiin yhtenäismarkkinoihin, jotka ovat hyödylliset kuluttajille ja yrityksille, ja palvelusektorin laadullisesti eteenpäin vievään ja kuluttajien luottamusta vahvistavaan roolin talouden alalla. Kuluttajien käsillä on oltava tosiasiallisesti kaikki EU:n alueella tarjottavat tuotteet ja palvelut ja yrityksillä on oltava mahdollisuus tarjota tuotteitaan ja palveluitaan kaikkialla EU:ssa yhtä vaivattomasti kuin kotimarkkinoillaan. Yhdenmukaistaminen ja keskinäinen tunnustaminen tarjoavat asianmukaisen lähtökohdan kaikkia osapuolia hyödyttävällä tilanteelle (13).

9.1

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea on ilmaissut useissa lausunnoissa (15) huolensa yleis-hyödyllisiin palveluihin vaikuttavasta oikeudellisesta epävarmuudesta.

9.2

Tiedonannossa painotetaan erityisen yleishyödyllisiä sosiaalipalveluita koskevan pöytäkirjan liittämistä Lissabonin sopimukseen (yleishyödyllisiä palveluita koskeva pöytäkirja), jonka tarkoituksena on komission mukaan luoda yhtenäinen kehys EU:n toiminnalle ja tarjota pohja yleishyödyllisten palveluiden määrittelemiselle (16).

9.3

Yleishyödyllisiä palveluita koskevassa tiedonannossa viitataan toisaalta vain ohimennen Lissabonin sopimuksen uuteen 16 artiklaan asian vaikutuksia sen enempää selventämättä, vaikka siinä itse asiassa luodaan uusi oikeusperusta yleistä taloudellista etua koskeville palveluille ja sen myötä neuvostolle ja parlamentille annetaan tehtäväksi luoda säädösten avulla tavanomaisen lainsäätämisjärjestystä noudattaen periaatteet ja ehdot, joiden pohjalta yleistä taloudellista etua koskevat palvelut voivat täyttää tehtävänsä.

9.4

Lissabonin sopimuksen uuden 16 artiklan nyttemmin mahdollistama yleishyödyllisten tehtävien etusijalle asettamista koskevan periaatteen onnistunut toteuttaminen on omiaan vähentämään tarvetta turvautua taajaan Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisuihin.

9.5

Lissabonin sopimukseen sisältyy useita innovaatioita, joiden joukossa erottuu eritoten uusi 16 artikla, johon on viitattu edellä, sekä yleinen viittaus yleishyödyllisiin palveluihin ja muihin kuin taloudellista etua koskeviin palveluihin. Tällä tavoin voidaan keskittyä yleishyödyllisiin palveluihin liittyviin asioihin yhteisön toiminnassa uudella tavalla ja toissijaisuusperiaatteen mukaisesti.

9.6

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea katsoo, että Lissabonin sopimus (Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 16 artikla ja pöytäkirja yleishyödyllisistä palveluista) muodostaa edellä mainitusta syystä vain alkupisteen uudelle lähestymistavalle, jonka avulla voidaan saavuttaa parempi oikeusvarmuus ja säännellä yleishyödyllisiä palveluita koskevia jäsenvaltioiden ja yhteisön järjestelmiä yhdenmukaisemmin.

9.7

Yhteishyödyllisiä palveluita koskeva pöytäkirja muodostaa yleishyödyllisiin palveluihin — sekä yleistä taloudellista etua koskeviin palveluihin että muihin kuin taloudellista etua koskeviin palveluihin — sovellettavien sääntöjen käsikirjan, mutta siinä ei yritetä ratkaista ongelmaa, miten erottaa kyseiset kaksi kategoriaa toisistaan.

9.8

Yleishyödyllisiä palveluita koskeva pöytäkirja on osoitus siitä, että tarkasteltavana olevien käsitteiden ja järjestelmien selkiyttämisprosessi on nyt tärkeämpi kuin koskaan aiemmin, jotta kyseisten palvelujen hallinnoinnista vastuussa oleville yhtiöille ja elimille sekä pääasiallisille palveluista hyötyville tahoille voidaan tarjota oikeusvarmuus. Pöytäkirjassa nimittäin kirjataan primaarilainsäädäntöön taloudellisten ja muiden kuin taloudellisten yleishyödyllisten palveluiden välinen ero sekä tarve turvata yleistä taloudellista etua koskevien palveluiden yleisten toimintaperiaatteiden noudattaminen.

9.9

Yleishyödyllisiä palveluita koskevassa tiedonannossa on tarkoitus ”jatkaa yleishyödyllisiin palveluihin ja myös sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluihin sovellettavien EU:n puitteiden koontamista sekä tarjota tarvittaessa konkreettisia ratkaisuja konkreettisiin ongelmiin”, ja komissio aikoo lisäksi ”ottaa käyttöön ala- ja aihekohtaisen toimenpidepaketin”.

9.10

Kyseisessä toiminnassa on luonnollisesti otettava huomioon jokaisen kyseessä olevan toimialan erityispiirteet. Koska EU:n primaarilainsäädännössä kuitenkin katsotaan, että yleistä taloudellista etua koskevat palvelut kuuluvat kokonaisuutena EU:n yhteisiin arvoihin ja että ne tukevat sosiaalista ja alueellista yhteenkuuluvuutta, alakohtaiset toimenpiteet (ottaen huomioon kunkin alan erityispiirteet) tarvitsevat rinnalleen aihekohtaisia toimintamalleja.

9.11

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea ehdottaakin monitahoista ja asteittaista toimintamallia, jossa yhdistetään alakohtaiset ja aihekohtaiset aspektit ja jonka käyttö johtaisi tarpeen mukaan lainsäädännöllisten aloitteiden hyväksymiseen ja/tai asiaankuuluvien periaatteiden ja ehtojen mukauttamiseen kulloistenkin alojen osalta (monialainen, aihekohtainen lähestymistapa).

10.1

ETSK korostaa Lissabonin sopimuksen tärkeyttä, sillä se auttaa säilyttämään yhtenäismarkkinoiden hyödyt ja ylläpitämään niiden kehitystä ja vakautta.

10.2

Komissio on ottanut käytäntöön yleishyödyllisten sosiaalipalveluiden käsitteen ja tekee siitä yksityiskohtaisesti selkoa yleishyödyllisiä palveluita käsittelevässä valkoisessa kirjassa sekä kahdessa tiedonannossa (17) ja yhdessä komission yksiköiden valmisteluasiakirjassa (18).

10.3

Tiedonannossa ei esitetä kyseisten yleishyödyllisten sosiaalipalveluiden määritelmää, vaan siinä tehdään sen sijaan ero kahden yleisluonteisen yleishyödyllisiin sosiaalipalveluihin kuuluvan ryhmän välillä: ensimmäiseen ryhmään kuuluvat lakisääteiset ja täydentävät sosiaalisen suojelun ohjelmat ja toiseen ryhmään kuuluvat muut suoraan asianomaiselle myönnettävät peruspalvelut.

10.4

Komission tunnusteleva lähestymistapa osoittaa, kuinka vaikeaa yhteishyödyllisten sosiaalipalveluiden luokitteleminen on, sillä ne koostuvat erityisistä ja äärimmäisen erilaisista toimista, jotka ovat vahvasti sidoksissa maakohtaisiin ja jopa paikallisiin ratkaisuihin.

10.5

Vuoden 2003 vihreään kirjaan liittyneen kuulemisen yhteydessä useimmat kyseisen alan sidosryhmistä (paikallisviranomaiset, toimijat ja palvelunkäyttäjien edustajat) totesivat, että he tunsivat kasvavaa oikeudellista epävarmuutta yhteisön heihin kohdistuvien säädösten suhteen — ottaen huomioon heidän erityispiirteensä, etenkin liittyen lupaan tarjota kyseistä palvelua. He totesivat, että he olivat joutumassa harmaalle alueelle, mikä vaikeutti heidän työtään. Tämä johti seuraaviin toimenpiteisiin:

10.6

Komissio ei ole kuitenkaan omaksunut kyseistä lähestymistapaa, joka on selkeästi ristiriidassa komission suosiman alakohtaisen lähestymistavan kanssa, ja komissio aikookin muotoilla ehdotuksensa joukoksi vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin ja perustaa vuorovaikutteisen tietopalvelun, mitkä ovat kiistatta hyödyllisiä toimenpiteitä, joskin vailla oikeudellista sitovuutta.

10.7

Oikeusvarmuutta koskevien vaatimusten täyttämiseksi, kuten edellytetään muun muassa Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 16 artiklassa, joka avaa uusia näkymiä yleistä taloudellista etua koskevien palvelujen sekä yleishyödyllisten sosiaalipalvelujen asemasta ja roolista Euroopan unionissa, on jatkettava asiaankuuluvien käsitteiden ja yleishyödylliseen toimintaan sovellettavien yhteisön puitteiden selkeyttämistä.

11.1

Komitea suhtautuu myönteisesti tavoitteisiin, jotka mainitaan tiedonannossa ”Mahdollisuudet, väylät ja yhteisvastuu: 2000-luvun Euroopan uusi sosiaalinen visio” (21), joka puhuttelee EU:n kansalaisia, kansalaisyhteiskuntaa ja yrityksiä, mukaan lukien pieniä ja keskisuuria yrityksiä, ja joka pohjautuu Euroopan unionin keskeisiin välineisiin, kuten yhtenäismarkkinoihin, Lissabonin kasvu- ja työllisyysstrategiaan ja Euroopan kestävän kehityksen mukaiseen strategiaan.

11.2

Eurooppalaisten yhteiskuntien nykyiset muutokset (joista mainittakoon 27 jäsenvaltiosta koostuva EU, johon kuuluu 500 miljoonaa kansalaista; väestötilanteenmuutos, globalisaatio, teknologinen edistys ja taloudellinen kehitys) voivat tarjota uusia työllistymismahdollisuuksia ja taitoja, mutta muutoksen sopeutumiseen liittyy työttömyyden ja syrjäytymisen uhka.

11.3

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea kannattaa EU:n entistä merkittävämpää roolia kyseisten rakenteellisten muutoksien ennakoimisessa ja niihin sopeutumisen helpottamisessa ja edistämisessä sekä eurooppalaisten arvojen tekemisessä tunnetuksi maailmanlaajuisella tasolla. Tiedonannossa esitetään 2000-luvun Euroopan uusi sosiaalinen visio ”elämisen mahdollisuuksista” ja siinä pyritään täydentämään 15. päivänä helmikuuta 2008 päättynyttä kuulemista. Muun muassa Eurooppa-politiikan neuvonantajien toimisto (BEPA) sekä jäsenvaltiot ja EU:n toimielimet ovat osallistuneet sosiaalisia muutoksia ja Euroopan sosiaalisen todellisuuden käsitettä koskevaan keskusteluun. Euroopan talous- ja sosiaalikomitea suhtautuu myönteisesti tavoitteeseen taata, että kyseisten keskusteluiden lopullisella analyysillä edistetään vuonna 2008 esiteltävän uudistetun sosiaalipoliittisen ohjelman valmistelua ja että keskustelussa otetaan huomioon Lissabonin sopimuksen mahdollistamat uudet institutionaaliset puutteet.

—

Mahdollisuudet: hyvät eväät elämään, omien kykyjen kehittäminen ja innovatiivisen, avoimen ja nykyaikaisen Euroopan tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntäminen

—

Väylät: uusia ja tehokkaampia tapoja hankkia koulutusta, edetä työmarkkinoilla, saada laadukasta terveydenhuoltoa ja sosiaaliturvaa sekä osallistua kulttuuriin ja yhteiskuntaelämään

—

Yhteisvastuu: sosiaalisen yhteenkuuluvuuden ja kestävyyden lujittaminen ja sen varmistaminen, ettei kukaan putoa yhteisön ulkopuolelle.

11.4.2.1

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea on samaa mieltä komission kanssa siitä, että unionia varten ei ole olemassa yhtä yleistä kaikille jäsenvaltioille soveltuvaa ratkaisua ja että yhteiset haasteet edellyttävät aktiivisen kansalaistoiminnan tukemaa yhteistoimintaa.

11.4.2.2

Sosiaalisen syrjäytymisen torjuminen ja elinolojen parantaminen luomalla ihmisille mahdollisuuksia on olennaisen tärkeää taloudellisen kasvun ylläpitämiseksi ja hyvinvointijärjestelmän puutteisiin liittyvien riskien pienentämiseksi. Luottamus on erittäin tärkeää edistyksen, uudistamisen ja muutoshalukkuuden kannalta.

1)

nuoriin: Uudet sosiaaliset muutokset ja uusi innovaatioon ja teknologiaan perustuva talous edellyttävät enemmän huomiota koulutuksen ja taitojen osalta; nuoriin investoiminen vaikuttaa myönteisesti sekä taloudelliseen kehitykseen että sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen. Lissabonin ohjelmassa koulutus ja opetus on asetettu Euroopan sosiaalisen ja taloudellisen järjestelmän keskustaan ja tieto on muunnettu tekijäksi, joka edistää unionin kilpailukykyä maailmanlaajuisesti.

2)

mielekkääseen työuraan: Dynaaminen talous ja dynaamiset työmarkkinat edellyttävät joustavia työmarkkinasääntöjä ja korkealaatuisia sosiaalisia standardeja (vrt. ”joustoturva”).

3)

pitempään ja terveempään elämään: Pitempi odotettavissa oleva elinikä rasittaa sosiaaliturvajärjestelmää, mutta se luo myös uusia taloudellisia mahdollisuuksia uusien palveluiden, tavaroiden ja teknologioiden suhteen. EU:n on edistettävä uusia sosiaalipolitiikan aloja kyseisten mahdollisuuksien hyödyntämiseksi ja nykyisten sosiaaliturvajärjestelmien puutteiden korjaamiseksi.

4)

sukupuolten tasa-arvoon: Uudet taloudelliset mallit luovat uusia sosiaalisia järjestelmiä. Esimerkiksi työllisyyspolitiikka on tästä syystä sopeutettava sukupuolten välisen tasa-arvon uusien vaatimusten mukaiseksi. Osa komission ehdotuksista koskee palkkaeroja, verotusjärjestelmää ja työpaikkojen perheystävällisiä käytäntöjä.

5)

aktiiviseen osallisuuteen ja syrjimättömyyteen: Unionin viimeisimmät laajentumiset ovat paljastaneet syviä jäsenvaltioiden ja alueiden välisiä taloudellisia ja sosiaalisia eroja. Euroopan komissio pyrkii edistämään uutta koheesiopolitiikkaa, joka perustuu moninaisuuden hyväksyntään, aktiiviseen osallisuuteen, tasa-arvon edistämiseen ja syrjinnän poistamiseen.

6)

liikkuvuuteen ja onnistuneeseen kotoutumiseen: Yhtenäismarkkinat ovat lisänneet kansalaisten liikkuvuutta, mikä on vaikuttanut myös pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Tämä edellyttää uutta EU:n kattavaa integraatioon perustuvaa lähestymistapaa.

7)

kansalaisaktiivisuuteen, kulttuuriin ja vuoropuheluun: Kyseisillä tekijöillä on tärkeä rooli sosiaalisen yhteenkuuluvuuden kannalta, ja niihin sisältyy taloudellisia voimavaroja, jotka liittyvät innovaatioon ja tekniseen kehitykseen.

11.4.4.1

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea painottaa, että vaikka jäsenvaltioilla on pääasiallinen kyseisiin politiikanaloihin liittyvä toimivalta, on EU:lla ja työmarkkinaosapuolilla tärkeä rooli niihin liittyvien toimien ja uudistusten ohjaamisessa ja niiden tukemisessa. Acquis communautaire eli yhteisön säännöstö muodostaa tärkeän välineen etenkin unionin laajentumista sekä koheesiota koskevan politiikan, Lissabonin sopimuksen ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan suhteen.

11.4.4.2

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea yhtyy viiteen tiedonannossa määriteltyyn ja alla mainittuun strategiaan:

—

”The single market: review of achievements” (SEC(2007) 1521)

—

”Instruments for a modernised single market policy”(SEC(2007) 1518)

—

”Implementing the new methodology for product, market and sector monitoring: Results of a first sector screening” (SEC(2007) 1517)

—

”The external dimension of the single market review” (SEC(2007) 1519)

—

”Initiatives in the area of retail financial services” (SEC(2007) 1520).

—

tiedonanto ”Yleishyödyllisiä palveluita ja yleishyödyllisiä sosiaalipalveluita koskeva uusi eurooppalainen sitoumus” (KOM (2007) 725 lopullinen) ja useita muita valmisteluasiakirjoja (komission yksiköiden valmisteluasiakirjat SEC(2007) 1514, SEC(2007) 1515 ja SEC(2007) 1516)

—

tiedonanto ”Mahdollisuudet, väylät ja yhteisvastuu: 2000-luvun Euroopan uusi sosiaalinen visio” (KOM (2007) 726 lopullinen).

31.3.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 77/23

1.1

Komitea suhtautuu myönteisesti komission aloitteisiin, joiden tavoitteena on vahvistaa tukea mikroyritysten perustamiselle ja kasvulle, yrittäjyyden lujittamiselle ja sen kannustamiselle. Tavoitteena on laajentaa Euroopan yhteisön tuotanto- ja työllisyysperustaa, jotta kilpailukyky ja yhteenkuuluvuus lisääntyisivät, ja osaamisperustainen talous paranisi uudistetun Lissabonin strategian tavoitteiden mukaisesti.

1.2

Vaikka komitea suhtautuukin myönteisesti aloitteeseen, jonka tavoitteena on uusi yhteisön rakenne mikroluottojen tukemiseksi, se pitää pelkkään jäsenvaltioiden kannustamiseen tarkoitettuja toimia riittämättöminä ottaen huomioon, että pankkialan ulkopuolisella sektorilla, joka toimii erillään EU:n pankkidirektiiveistä, on epätäydellinen oikeudellinen perusta, ja sitä koskevat lukuisissa jäsenvaltioissa hyvin erilaiset perustavanlaatuiset määräykset.

1.3

Sosiaalisesti vastuullisiin mikroinvestointeihin liittyvä kokeiluhanke, joka eri instituutioiden ja alakohtaisten järjestöjen yhteisymmärryspöytäkirjan myötä kokoaisi yhteen mikroluottoja myöntävät pankit ja muut rahoituslaitoksen eurooppalaiseksi verkoksi, tulisi komitean mielestä suunnata ensisijaisesti ryhmille, joiden mahdollisuudet saada pankkilainaa ovat huonot. Tavoitteena on:

1.4

Komitea on vakuuttunut, että soveltamalla verkon ansiosta mikroluottoihin innovatiivisesti uusia teknologioita on mahdollista laajentaa mikrorahoituksen käyttöä, lisätä kilpailua ja alentaa käyttäjien kustannuksia.

1.5

Komitea katsoo myös, että mikroluottojen tukitoimiin on yhdistettävä koulutustoimenpiteitä helpottamaan kehitystä ja markkinoilla onnistumista ajatellen sosiaalisen syrjäytymisen välttämistä ja Lissabonin strategian tavoitteiden yhä parempaa saavuttamista.

1.6

Vaikka komitea myöntääkin, että mikroluottojen tukemisen toimielin- ja oikeuskehykseen liittyvät muutokset kuuluvat pääasiallisesti jäsenvaltioiden tasolle, ja niitä toteutetaan Lissabonin prosessin vuotuiseen hallintosykliin sisällytettyjen järjestelmien välityksellä, se pitää välttämättömänä Euroopan viitejärjestelmän vahvistamista pitäen silmällä etenkin seuraavia asioita:

1.7

Mitä tulee ehdotukseen EIR:n Jeremie-osaston piirissä toimivasta yhteisön erityisestä tukirakenteesta, komitea katsoo, että tämän ratkaisun avulla aloitteelle ei voida antaa parasta mahdollista näkyvyyttä eikä lisätä muuta toimintaa tekniseen aputoimintaan. Lisäksi ratkaisu rajoittaisi aloitteen erilaisia olemassa olevia aloitteita koskevaa koordinointiroolia. Komitea katsookin, että on asianmukaista luoda erillinen osasto, joka voi toimia mikroluottorahastona.

1.8

Kilpailun vääristymisen torjumiseksi uuden rakenteen tarjoaman rahoituksen ja teknisen avun ei lisäksi tulisi koskea yksinomaan uusia mikrorahoituslaitoksia ja pankkialan ulkopuolella toimivia mikrorahoituslaitoksia vaan kaikkia.

1.9

Yhteisön aloitteeseen mikrorahoituksen hyväksi tulisi lisäksi sisältyä suunnitelma työmarkkinaosapuolten vuoropuhelun ja kansalaisyhteiskunnan eri toimijoiden vuoropuhelun vahvistamisesta sekä eurooppalaisten hyvien käytäntöjen vaihtoverkostojen, kuten Euroopan pienluotottajien verkosto, Keski- ja Itä-Euroopan mikrorahoituskeskus sekä Euroopan mikrorahoitusfoorumi, hyödyntämisestä.

1.10

Komitea katsoo, että mikrorahoitusta edistävässä aloitteessa on hyödynnettävä yritysjärjestöjen osaamista, kun on kyse mahdollisten rahoittajien luotettavuuden ja osaamisen varmistamisesta, kestävien ja luottamuksellisten suhteiden luomisesta sekä tuesta ja seurannasta myös koulutuksen ja neuvonnan aloilla. Näin pyritään edistämään rahoitusta hakevien riippumattomuutta ja vähentämään erityisesti liiketoimintasuunnitelman valmisteluun liittyviä hallintomenettelyä ja karsimaan niistä aiheutuvia kuluja.

1.11

Rahoituslaitoksiin, valtionhallintoon (2), toimialaorganisaatioihin, takausosuuskuntiin ja konsortioihin luontevasti liittyvän mikroluottorahaston perustaminen voi soittautua tärkeäksi, kun on kyse rahoitusvälineiden suuntaamisesta luottojen ”sosiaalisen hallinnan” suuntaan.

1.12

Sosiaalinen näkökulma luottorahoitukseen voi olla myös mikroluottorahaston perustana. Se liittyy tiiviisti yritysten sosiaaliseen vastuuseen sekä arvoihin, jotka ovat entistä parempien työpaikkojen ja kattavamman työllisyyden taustalla.

1.13

Tukemalla EMAS-ympäristösertifiointia voidaan edistää muita keinoja tehokkaammin yritysten sosiaalista kasvua ja helpottaa tietoisesti mikroluottorahaston yleistymistä.

2.1

Huhtikuussa 2007 eurooppalaisten pk-yritysten seurantakeskus ilmoitti, että eurooppalaisissa pk-yrityksissä tuotteiden ja prosessien innovaatioiden esteenä on luoton saatavuus sekä vaikeus löytää pätevää henkilöstöä, kun taas suurempien yritysten ongelmat liittyvät ennen kaikkea henkilöstövoimavaroihin.

2.2

Markkinoilla havaitut pääasialliset puutteet ovat alkupääoman puuttuminen, riittämätön varojen tarjonta ja kysynnän epätarkoituksenmukaisuus. Komissio käsitteli näitä kysymyksiä aiheesta ”Yhteisön Lissabon-ohjelman täytäntöönpano: Pk-yritysten kasvun rahoittaminen — enemmän eurooppalaista lisäarvoa” (3) antamassaan tiedonannossa, josta komitealla oli useita kertoja tilaisuus ilmaista kantansa (4).

2.3

ETSK huomautti erityisesti, että nyt tulisi ”vahvistaa toimintalinjoja liikeyritysten perustamisen ja kehittämisen tukemiseksi. Niihin tulisi kuulua muun muassa yrityksen perustamiseen kuluvan ajan ja perustamiskustannusten pienentäminen, riskipääoman saatavuuden parantaminen, yrittäjäkoulutusohjelmien lisääminen ja pienyritysten tukipalveluverkoston tiivistäminen” (5).

2.3.1

Kuten komitea useissa aikaisemmin antamissaan lausunnoissa korostaa, on tärkeä muistaa, että ”osuuskunnat, osakkuusyhtiöt ja keskinäiset yhtiöt (mutuals) sekä innovatiiviset uudet yritykset ja mikroyritykset voivat osaltaan vahvistaa kilpailu- ja innovointikykyä EU:ssa (6).”

2.4

Lisäksi komitea korostaa, että ”keskeinen tarve on helpottaa pääsyä rahoitusmarkkinoille” ja että ”pankkeja ja muita rahoitusalan toimijoita, kuten pääomasijoitusrahastoja, tulisi kannustaa omaksumaan myönteisempi asenne riskinottoon” (7).

2.5

Komissio ilmoitti syksyllä 2007 pk-yritysten hyväksi tehtyä aloitesarjaa koskevasta tulevasta tutkimuksesta. Sarjaan kuului eurooppalainen aloite uuden mikroluottojen tukirakenteen luomiseksi (8).

2.6

Mikroluotot tunnetaan yleisesti rahoitusvälineenä, joka vaikuttaa voimakkaasti yrittäjyyteen, taloudelliseen kehitykseen ja tuottavaan sosiaaliseen osallisuuteen mutta johon liittyy edelleen useita puutteita ja vikoja. Ne johtuvat vaikeudesta hankkia sijoituksia yritysten alkupääomaksi etenkin silloin, kun hakija on työtön, äskettäin maahan muuttanut, etniseen vähemmistöön kuuluva tai lähentymisalueella asuva.

2.7

Toinen ongelma liittyy siihen, että rahoituslaitos voi saavuttaa mittakaavaetuja kiinteissä liiketoimikustannuksissa, joita aiheuttavat esimerkiksi tietojen keruu, arviointi tai lainojen seuranta. Tämä koskee etenkin mikrorahoitusta, joka on myönnetty itsenäiseen toimintaan sekä pk-yrityksille, jotka eivät ole riittävän avoimia ja joiden kyky toimittaa rahoituslaitokselle tarkoituksenmukaisia tietoja on rajallinen.

2.8

Kansainvälisen määritelmän mukaan mikroluotto vastaa ”määrältään pieniä lainoja — Euroopassa alle 25 000 euroa (9) ja Yhdysvalloissa alle 100 000 dollaria, jotka on tarkoitettu pienituloisille henkilöille, joille pankit eivät tavallisesti myönnä lainaa, koska heitä ei pidetä riittävän vakavaraisina ja/tai koska tällaisten lainojen hallinnointikustannuksia pidetään liian suurina (10).” Mikroluottojen määritelmä ei kata kulutusluottoja.

2.9

Komitea on komission kanssa samaa mieltä mikroluottojen tärkeästä merkityksestä toteutettaessa kasvua ja työllisyyttä koskevaa Lissabonin strategiaa ja edistettäessä sosiaalista osallisuutta. ETSK pitääkin ratkaisevan tärkeänä niiden päätehtävän eli itsenäisen ammatinharjoittamisen lisäämisen ja mikroyritysten kehittämisen säilyttämistä muuttamatta mikroluottoja kuitenkaan sosiaaliavustuksiksi.

2.10

Komitean mukaan mikroluottojen on vastattava EU:ssa markkinoiden puutteista johtuviin ongelmiin takaamalla yrittäjien luototuksen, jota tarvitaan taloudellisesti tuottavan toiminnan käynnistämiseksi tai kehittämiseksi myös kehitysapu- ja kehitysyhteistyöpolitiikan puitteissa (11).

2.11

Yhteisön tasolla EIR:n (12) tukema CIP — mikroluotto-osajärjestelmä on paikallisten laitosten mikroyrityksille (13) myöntämän mikroluottojen takausjärjestelmä. Tällä hetkellä ei kuitenkaan ole olemassa erityistä mikroluottoja koskevaa eurooppalaista lainsäädäntöä lukuun ottamatta pankkien myöntämiä mikroluottoja koskevaa lainsäädäntöä, joka kuuluu eurooppalaisen pankkitoiminnan sääntelyn piiriin (14). Myös erilaisissa ohjelmissa ja yhteisön aloitteissa viitataan mikroluottoihin (15).

2.12

Lisäksi mikroluottoalaa säännellään ja hoidetaan eri tavoin eri jäsenvaltioissa. Vain kahdessa jäsenvaltiossa pankkialan ulkopuolella toimivaa mikrorahoitusta ohjaavaa erityislainsäädäntöä (16), vaikka lainojen kohtuuttoman korkeat korot on lailla kielletty neljässä muussa jäsenvaltiossa (17).

2.13

Keväällä kokoontunut Eurooppa-neuvosto katsoi muun muassa, että etusijalle tulisi välittömästi asettaa rahoituksen saatavuuden parantaminen ”myös olemassa olevien EU:n rahoitusvälineiden kautta” (18) sekä yleisen työvoimaan osallistumisen nostaminen ja lohkoutumisen torjuminen, ”jotta turvataan aktiivinen sosiaalinen osallisuus”.

2.14

Komitea katsoo, että oikeudelliset puitteet ja laajempi tuki voivat edistää paremmin uusien tuottavien yritysten perustamista ja niiden vahvistamista ja torjua tuotantojärjestelmän marginalisoitumista ja syrjäytymisriskejä, jotka saattavat lisätä sosiaalisia ongelmia ja rikollisuutta, kuten kiskontaa.

3.1

Komissio esittää kahta toimintalinjaa:

4.1

Mikroluotto on sosiaalista integraatiota edistävä kannustin, jonka avulla taloudellisesti heikossa asemassa olevat henkilöt ja yritykset, jotka jäävät perinteisen pankkilainajärjestelmän ulkopuolelle, saavat käyttöönsä taloudellisia resursseja, jotka ovat välttämättömiä tuloja tuottavan toiminnan perustamiselle ja kehittämiselle.

4.2

Yhteisön tasolla esteet, jotka haittaavat pienten yritysten toimintamahdollisuuksien vapaata hyödyntämistä, on tarkoitus tunnistaa ja poistaa yhteisön Small Business Act -periaatteiston myötä (19). Sen tavoitteeksi on ilmoitettu konkreettisten periaatteiden ja toimenpiteiden määrittäminen eurooppalaisten pk-yritysten toimintaympäristön parantamiseksi. Tavoitteisiin pyritään tehostamalla yksinkertaistamista, parantamalla luotonsaantia sekä laatimalla asianmukaiset energia-alaa ja ympäristöä koskevat säännöt.

4.3

Komitean mielestä on asianmukaista tehostaa mikroluottojen alalla lukuisien olemassa olevien välineiden koordinointia. Kuten komissio tiedonannossaan (20) muistuttaa, tulisi tässä yhteydessä hyödyntää aiemmista ja nykyisistä mikroluottoihin liittyvistä välineistä saatuja kokemuksia. Näitä välineitä ovat

4.3.1

Komiteasta olisi asianmukaista, että yhteisön uuden mikroluottojen edistämistoimen määrittelyssä otettaisiin huomioon myönteiset kokemukset, joita on saatu komission EuropeAid-yhteistyötoimiston EU:n ja AKT-maiden välisen mikrorahoituksen puiteohjelman ajantasaistamisesta ja käytännön toteutuksesta.

4.4.1

Rahoituslaitokset ovat 1980-luvun alusta lähtien (24) levittäneet ja kannustaneet etenkin eurooppalaisten käsityöalan ja pienyritysten konferenssien puitteissa (25) rahoitusjärjestelykulttuuria (26) Euroopan unionin jäsenvaltioissa.

4.4.2

Tarve toteuttaa konkreettisia toimia, joilla helpotetaan luotonsaantia ja edistetään rahoitusjärjestelyjen toteuttamista, johti siihen, että komissio ja EIP, joihin myös kohdistui paineita eurooppalaisten pienyritysjärjestöjen taholta, perustivat EIR:n (27). Ensimmäisen lyhyen välivaiheen jälkeen, jolloin EIR myönsi tukeaan myös tietoliikenneverkoille (28), sen tehtäväksi vakiintui tukea erilaisten takuiden muodossa ja etenkin rahoitusjärjestelytoimien avulla mikroyrityksiä sekä pieniä ja keskisuuria yrityksiä (pk-yrityksiä).

4.4.3

Mikroyrityksille sekä pienille ja keskisuurille yrityksille ja yhteistyöhön suunnattujen komission monivuotisten ohjelmien ansiosta ja äskettäin ensimmäisen CIP:n erityisohjelman avulla (29) rahoitusjärjestelytoimet ovat kehittyneet seuraavalla tavalla:

4.4.4

ETSK:lla on ollut useita tilaisuuksia ilmaista tyytyväisyytensä toimenpiteisiin, joihin komissio, EIP ja EIR ovat etenkin kuluneiden 15 vuoden aikana ryhtyneet pienyritysten tukemiseksi. ETSK antaa tunnustusta EIP:n pk-yrityksille antaman tuen laajentamiselle ja ajanmukaistamiselle (32), mutta katsoo kuitenkin, että ponnistuksia voitaisiin vahvistaa etenkin yhdessä seuraavien instituutioiden kanssa määritettyjen ohjelmien avulla:

4.4.5

Jäsenvaltioiden tasolla voitaisiin luoda ”mikroluottorahastojen verkko”, jolle EIP myöntää vuorottelujärjestelmän mukaisesti varoja ja EIR lisätakuut. Verkolla olisi sivutoimipisteitä eri tasoilla. Aluetasolla (NUTS II) ja maakuntatasolla (NUTS III) lainojen myöntäminen voisi tapahtua takauskonsortioiden välityksellä silloin, kun niiden puoleen voidaan kääntyä (33). Niillä on jo runsaasti kokemusta käynnistysvaiheen rahoituksesta, ja varustettuna riittävällä riskipääomalla, jolla on EIR:n vastatakaus, ne voisivat puolestaan tarjota vakuustakauksen.

4.4.5.1

Tämä uusi ehdotus kaipaa selvennystä EIP:n ja komission luoman mikroluottorahaston osalta. Aloitteen tavoitteena on tukea mikrorahoituslaitoksia kaikkialla Euroopassa sekä rahoittamalla (avustukset, lainat, välirahoitus, oman pääoman ehtoiset instrumentit) että tarjoamalla teknistä tukea. Mikrorahaston perustaa EIR, ja tukitoimintaan varattu alkupääoma on noin 40 miljoonaa euroa (josta EIP:n osuus on 20 miljoonaa euroa). ETSK:n mielestä EIR:n tulisi vastedes hallinnoida rahastoa.

4.4.6

Mikroluotto voisi riittää yksinkertaisten tarvikkeiden tai varusteiden hankintaan, joita tarvitaan yritystoiminnan käynnistämiseen, tai mikroyrityksessä (34) varusteiden kunnostamiseen, joka on aina tarpeen.

4.4.6.1

Erityistä huomiota tulisi komitean mielestä kiinnittää naisyrittäjille suunnattuihin mikroluotoihin. Kyseisissä tapauksissa olisi kiinnitettävä entistä enemmän huomiota joustavuuteen, menettelyihin ja luoton myöntämisen kriteereihin, jotta voitaisiin helpottaa sosiaalista ja psykologista pahoinvointia aiheuttavia yleisiä olosuhteita, jotka saattavat kärjistyä seuraavissa tilanteissa:

4.4.6.2

Naisten yritystoiminnan kehittämiseen tarkoitettujen mikroluottojen menettelyissä ja hallinnoinnissa tulisi ottaa ennen kaikkea huomioon naisten sosiaalinen ja taloudellisen sijoittautuminen ja uudelleensijoittautuminen yhteiskunnan tuotantorakenteisiin pitäen mielessä, että on ryhdyttävä toimiin naisten itseluottamuksen tukemiseksi sekä lujitettava yrityskulttuurin kehittämistä ja parannettava vastuun- ja riskinottokykyä.

4.4.7

Mikrolainojen tulisi tarjota mahdollisuuksia myös oman yrityksen perustamisesta kiinnostuneille nuorille, joilla on riittävät ammatilliset valmiudet, mutta joilta puuttuu itsenäisen toiminnan aloittamiseen tarvittava rahoitus.

4.4.7.1

Pankin tai muun rahoituslaitoksen myöntämän lainan ensimmäisenä vakuutena on joka tapauksessa hankittu välineistö. Se, mikä kuitenkin kannustaa rahoituslaitoksia suhtautumaan lainan myöntämiseen joustavammin, on (35) se, että käytössä on Euroopan mikroluottorahasto varoineen ja asiantuntemuksineen, eli taho, joka pystyy puuttumaan määräajoin EIR:n ja takauskonsortioiden sekä alan organisaatioiden välityksellä tilanteeseen ja korjaamaan mahdollisia maksukyvyttömyystapauksia. Samalla se kuitenkin pystyisi ja haluaisi edistää tuotannon vakautta, monipuolistamista ja tehostamista sekä avoimuutta ja koronkiskonnan torjuntaa (36).

4.4.8

Keskeisissä Euroopan maissa kuluneiden kymmenen vuoden aikana tehdyt mikro- ja pienyritysten maksukyvyttömyyttä koskevat tutkimukset osoittavat, että maksukyvyttömyysaste ei ylitä 4 % myönnetyistä lainoista (37). Tämä merkitsee, että koska maksukyvyttömyysaste on alle 5 %, kerroin, jota voidaan käyttää rahoituslaitoksen myöntämän lainan takaukseen, on 20.

4.4.9

Kun kerroin on 20 ja vakuustakaus kattaa 50 % kunkin velallisen maksukyvyttömyydestä, takauskonsortio, jolla on käytössään miljoonan euron riskipääoma, voisi myöntää lainoja 40 miljoonan arvosta suurelle määrälle yrittäjiä (38).

4.4.9.1

Takauskonsortiojärjestelmän avulla rahoitettiin vuonna 2007 takauksien myöntämisen ansiosta italialaisia käsiteollisuusyrityksiä noin kuudella miljardilla eurolla.

4.4.10

EU:ssa (27 jäsenvaltiota) perustetaan vuosittain noin 500 000 uutta yritystä. Vuosittain toimintansa lopettavien yritysten määrä on hieman pienempi (39). Vuosittain perustetuista yrityksistä 99 % on pk-yrityksiä, ja niistä vähintään 240 000 on yhden henkilön yrityksiä (40).

4.4.11

Palataksemme kohdassa 4.4.9 mainittuun esimerkkiin, miljoonan euron riskipääoman ja rahoitusjärjestelyjen avulla voitaisiin taata mikroluottorahaston välityksellä 25 000 euron laina 1 600 pienyritykselle.

4.5.1

Kuten edellä todetaan, luottorahoitus on yksi taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen sekä ”sosiaalisen markkinatalouden” perusvälineistä.

4.5.2

Tästä syystä luottorahoitusta koskevat käsitykset ja näkemykset ovatkin vähitellen muuttuneet. Näkemys, jonka mukaan luottorahoituksessa ei ole kyse pelkästään asiakkaan ja rahoituslaitoksen välisestä suhteesta, vaan entistä parempiin ja varmempiin työpaikkoihin ja taloudelliseen kehitykseen liittyvien yhteyksiensä ansiosta sosiaalisesti arvokkaasta välineestä, on entistä yleisempi.

4.5.3

Tämä entistä avarampi näkemys edellyttää luotonantoon liittyvien riskien jakamista usean toimijan kesken.

4.5.4

Riskin hajauttaminen

4.5.5

Sosiaalisen merkityksen ansiosta luoton myöntämisen tulee entistä enemmän pohjautua ajatukseen yritysten sosiaalisesta vastuusta. Yrittäjältä edellytetäänkin, että hän on valmis sitoutumaan kestävän kehityksen periaatteisiin.

4.5.6

EMAS-ympäristösertifiointi (41) voisi soveltua muita paremmin ehdoksi, kun on kyse rahoitusjärjestelyistä ja luototuksen sosiaalisesta ulottuvuudesta.

4.5.7

Viime vuosina vain muutamia kymmeniä tuhansia yrityksiä on voinut käyttää hyödykseen yhteisön rahoitusvälineitä (42). Ongelman olemuksen ja saavutettujen tulosten välillä on siis merkittävä ero. Tämän on kannustettava meitä pohtimaan konkreettisia mahdollisuuksia tilanteeseen puuttumiseksi sellaisten järjestelmien avulla, joiden ansiosta rahoituslaitokset saadaan paremmin mukaan ja tulokset moninkertaistetaan.

4.5.8

Luxemburgissa 20. ja 21. marraskuuta 1997 kokoontunut ylimääräinen Eurooppa-neuvoston kokous, joka oli omistettu yksinomaan työllisyydelle, esityslistan ainoalle kohdalle, teki muun muassa kolme konkreettista aloitetta auttaakseen yrityksiä säilyttämään kilpailukykynsä markkinoilla ja pyysi komissiota muotoilemaan ehdotuksia antaakseen talouden toimijoille mahdollisuuden vahvistua ja lisätä työllisyyttä. Nämä kolme aloitetta olivat Euroopan teknologinen rahoitusjärjestelmä (ETF), eurooppalainen yhteisyritysohjelma (Joint European venture — JEV) sekä pk-yritysten takausjärjestelmä. Kolmesta aloitteesta kaksi — Euroopan teknologinen rahoitusjärjestelmä ja pk-yritysten takausjärjestelmä — oli tarkoitettu helpottamaan luoton saatavuutta.

4.5.8.1

Vuoden 2005 loppuun mennessä yli 277 000 (43) pk-yritystä oli hyödyntänyt kasvu- ja työllisyysohjelman ja monivuotisen ohjelman mekanismeja.

4.5.8.2

Pk-yritysten takausjärjestelmä (SME Guarantee Facility) on yksi tärkeimmistä pk-yrityksille suunnatuista eurooppalaisista ohjelmista (44).

4.5.9

Puhuttaessa riskipääomasta mikroyrityksissä (23 miljoonaa yritystä Euroopassa) ja pienyrityksissä (1,1 miljoonaa yritystä Euroopassa), joista 90 % on yhden henkilön yrityksiä tai yhden miehen yhtiöitä, todellisuudessa viitataan vain 5 tai 6 prosenttiin kokonaisuudesta.

4.5.10

Komitea katsoo, että onkin välttämättä suunniteltava myös henkilöyhtiöille tarkoitettuja tukimuotoja, kuten on tehty rahoitusjärjestelyvälineiden kohdalla, jotta niiden soveltaminen ei jää marginaaliseksi ja siten estä mikroyrityksiä ja pienyrityksiä kasvamasta rahoituskulttuurin suhteen.

31.3.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 77/29

1.1

Komission ehdotuksen tarkoituksena on tarkistaa neuvoston direktiiviä 76/769/ETY lisäämällä siihen säännöksiä, joilla rajoitetaan dikloorimetaanin markkinoille saattamista ja käyttöä ammatti- ja kuluttajakäytössä olevien maalinpoistoaineiden keskeisenä ainesosana.

1.2

Kyseessä on viimeinen tällainen muutos ennen kuin neuvoston direktiivi 76/769/ETY korvataan 1. kesäkuuta 2009 asetuksella (EY) 1907/2006 (REACH).

1.3

ETSK panee merkille huomattavat tieteelliset ja poliittiset ongelmat, joita komissio on kohdannut, kun se on pyrkinyt tekemään kaikkien hyväksyttävissä olevan, kustannustehokkaan ja oikeasuhteisen ehdotuksen, jolla direktiivin 76/769/ETY vaatimusten mukaisesti suojataan sisämarkkinoita ja samanaikaisesti taataan ihmisten terveyden ja ympäristönsuojelun korkea taso.

1.4

ETSK toteaa olevan kiistatonta näyttöä siitä, että korkeista dikloorimetaanipitoisuuksista johtuvat suuret höyrypitoisuudet voivat aiheuttaa tajuttomuutta ja lopulta kuoleman. Syynä ovat huonot teollisuuskäytännöt, muun muassa riittämätön ilmanvaihto. Näyttö kuluttajille satunnaisen kotikäytön seurauksena aiheutuvista jatkuvista vakavista riskeistä on sen sijaan vähemmän vakuuttava. Myyntikieltoehdotus on sen vuoksi suhteeton, ja kun otetaan huomioon vaihtoehtoisten tuotteiden ja prosessien tunnetut, mutta toistaiseksi tarkkaan määrittämättömät riskit, vaikuttaa epätodennäköiseltä, että kiellolla voitaisiin vähentää ilmoitettujen tapaturmien melko pientä kokonaismäärää.

1.5

ETSK panee lisäksi komission käyttämien asiantuntijoiden tavoin merkille, ettei dikloorimetaanin käyttöön liittyviä erityisriskejä ole kaikilta osin otettu huomioon nykyisissä varoitusmerkeissä eikä vaaraa ja turvallisuusohjeita koskevissa vakiolausekkeissa. Sama huomio pätee myös lapsiin yleensä kotioloissa kohdistuviin vaaroihin. Tämä johtuu kuitenkin merkintäjärjestelmän puutteista eikä asianomaisista tuotteista tai henkilöistä. Tilanteen korjaamiseksi annetaan siksi pakkaamista ja merkintöjä koskevia suosituksia.

1.6

Muita havaittuja ongelmia ovat erityisesti yleisesti hyväksyttyjen työperäisten altistumisraja-arvojen sekä hyviä teollisuuskäytäntöjä koskevien ohjeiden tai säännösten puuttuminen. Vaarallisia aineita koskevaa saksalaista TRGS (Technische Regeln für Gefahrstoffe) 612-sääntöä pidetään erinomaisena esikuvana asiassa.

1.7

Komission, Euroopan parlamentin ja jäsenvaltioiden harkittaviksi esitetään joukko muitakin yleisiä näkökohtia siinä toivossa, että asiassa päästäisiin yksimielisyyteen. Ellei yksimielisyyttä löydy, seurauksena on sisämarkkinoiden pirstoutuminen. Lisäksi aineiden käyttäjiin työpaikoilla ja muualla kohdistuvat riskit säilyvät.

2.1

Kuten edellä todettiin, kemikaalien rekisteröintiä, arviointia, lupamenettelyjä ja rajoittamista koskeva Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1907/2006 (REACH), joka annettiin 18. joulukuuta 2006, tulee voimaan 1. kesäkuuta 2009. Se korvaa ja kumoaa monia nykyisiä neuvoston ja komission asetuksia ja direktiivejä, muun muassa 27. heinäkuuta 1976 annetun tiettyjen vaarallisten aineiden ja valmisteiden markkinoille saattamisen ja käytön rajoituksia koskevan neuvoston direktiivin 76/769/ETY.

2.2

Neuvoston direktiivin 76/769/ETY liitteessä I luetellaan tiettyjen vaarallisten aineiden ja valmisteiden markkinoille saattamiselle ja käytölle asetetut rajoitukset, joista on sovittu ja jotka on toteutettu viimeisten 30 vuoden aikana. Niistä tulee 1. kesäkuuta 2009 voimaan tulevan asetuksen (EY) N:o 1907/2007 (REACH) liitteen XVII kulmakivi.

2.3

Aiemmat neuvoston direktiiviin 76/769/ETY ehdotetut muutokset (rajoittavien toimenpiteiden lisäämiseksi) on tehty direktiivien muodossa, jolloin ne edellyttävät jäsenvaltioiden täytäntöönpanotoimia. Nyt käsiteltävänä oleva komission ehdotus koskee kuitenkin välittömästi voimaan tulevaa päätöstä eikä direktiiviä. Sitä ei sen vuoksi tarvitse saattaa osaksi kansallista lainsäädäntöä, mikä sitä paitsi tulisi kumota 1. kesäkuuta 2009, kun asetus (EY) N:o 1907/2007 (REACH) tulee voimaan.

2.4

Kaikki sen jälkeen tehtävät ehdotukset vaarallisten aineiden ja valmisteiden markkinoille saattamisen ja käytön rajoituksista kuuluvat asetuksen (EY) N:o 1907/2007 (REACH) soveltamisalaan.

2.5

Tiettyjen aineiden (ja niitä sisältävien valmisteiden) markkinoille saattamisen ja käytön rajoittaminen on yleensä tulosta tiettyjen ensisijaisten aineiden arvioinneista. Kyseiset jäsenvaltioiden yksilöimät aineet on julkaistu neljässä, neuvoston asetuksen (ETY) N:o 793/93 mukaisessa ensisijaisten aineiden luettelossa.

2.6

Lisäksi on arvioitu useiden edellä mainittuihin luetteloihin kuulumattomien aineiden vaikutuksia ihmisten terveyteen ja ympäristöön ja/tai tehty ehdotuksia niiden markkinoille saattamisen ja käytön rajoittamisesta, koska jäsenvaltiot ovat pyytäneet käsittelemään ilmenneitä uusia ongelmia. Dikloorimetaani kuuluu tällaisiin aineisiin. Eräät jäsenvaltiot ovat eri syistä jo rajoittaneet tai pyrkineet rajoittamaan sen käyttöä maalinpoistoaineiden ainesosana, kun taas toisten jäsenvaltioiden mielestä tällaiset toimenpiteet ovat suhteettomia ja kalliita ja johtavat kuluttajien näkökulmasta epätyydyttävään tilanteeseen. Kummankin näkemyksen puolesta ja vastaan on (enemmän tai vähemmän) todisteita.

2.7

Neuvosto käsitteli ehdotusta perusteellisesti ensimmäisen kerran kesäkuun alussa. Jos lähikuukausina onnistutaan löytämään kompromissiratkaisu, ehdotuksen käsittely etenee todennäköisesti suunnitelmien mukaisesti. Jos ratkaisua ei löydy, ehdotus raukeaa. Siinä tapauksessa dikloorimetaanipohjaisten maalinpoistoaineiden sisämarkkinat pysyvät pirstaleisina ja saattavat pirstoutua entisestään. Dikloorimetaani arvioitaisiin silloin aikanaan asetuksen (EY) N:o 1907/2007 (REACH) perusteella, jolloin sen käyttö maalinpoistoaineissa olisi vain yksi monista tarkasteltavista altistumistavoista. On ilmeisen epäselvää, mitkä tämän vaihtoehdon vaikutukset olisivat ja milloin asiasta voitaisiin antaa lopullinen suositus.

3.1

Dikloorimetaani on väritön, halogenoitu alifaattinen hiilivety-yhdiste, jonka haju on miedosti makea. Sitä on vuosien ajan käytetty laajasti huonosti syttyvänä voimakkaana liuottimena lääkkeiden, aerosolien ja liimojen valmistuksessa, muissa prosesseissa, kuten maalinpoistossa ja metallien rasvanpoistossa, sekä elintarvikkeissa käytettävissä uuttamisliuottimissa.

3.2

Vaikka dikloorimetaania pidetään yhtenä melko turvallisena molekyylipainoltaan pienenä halogenoituna hiilivetynä, sitä on kuitenkin käytettävä varovaisesti. Se on EU:ssa luokiteltu luokkaan 3 kuuluvaksi syöpää aiheuttavaksi aineeksi, eli kyseessä on aine, joka mahdollisesti aiheuttaa syöpää ihmiselle mutta josta ei ole riittävästi tietoja tyydyttävän arvion tekemiseksi. Siihen on sen vuoksi liitettävä vaaralauseke R40 (rajallista näyttöä karsinogeenisista vaikutuksista). Se on myös vesipuitedirektiivin mukainen prioriteettiaine.

3.3

Suurempi huolenaihe on kuitenkin se, että dikloorimetaani on myös voimakas narkoottinen aine, joka voi lamaannuttaa keskushermoston ja aiheuttaa tajuttomuutta tai lopulta kuoleman. Tästä on aiheutunut joukko onnettomuuksia ja kuolemantapauksia, joihin on usein liittynyt epäturvallisia työskentelykäytäntöjä ja liiallista altistumista. Tällöin kyseessä on yleensä ollut aineen käyttö avoimissa altaissa teollisuudessa tai laajamittainen ammattikäyttö. Suljetuttujen järjestelmien käyttö, aina kun se on mahdollista, poistaa tällaiset riskit.

3.4

Dikloorimetaanin tuotantomäärät Euroopassa (Saksassa, Ranskassa, Italiassa, Espanjassa, Alankomaissa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Romaniassa sijaitsevissa tuotantolaitoksissa) ovat hitaasti pienentymässä sitä mukaa kuin muita tuotteita alkaa olla saatavissa. Euroopassa nykyään tuotetuista noin 240 000 tonnista noin 100 000 tonnia menee vientiin. Jäljelle jäävästä määrästä 30–50 prosenttia menee lääketeollisuuden käyttöön ja 10–20 prosenttia myydään puhtaana dikloorimetaanina maalinpoistoaineissa. Lääketeollisuudesta saadaan vastaava tonnimäärä kierrätettyä dikloorimetaania. Nyt tarkasteltavana olevassa ehdotuksessa käsitellään yksinomaan dikloorimetaanin käyttöä maalinpoistoaineissa.

3.5

Maalinpoisto on useimmille kotitalouksille tuttua perustoimintaa, jota tehdään puu-, metalli-, kivi- ja kipsiesineiden ja -pintojen kunnostamiseksi ja somistamiseksi sekä sisällä että ulkona. Alan useista erityismarkkinoista mainittakoon taideteosten restaurointi, graffitien poisto sekä junien ja lentokoneiden kaltaisten suurten liikkuvien esineiden uudelleenmaalaus.

3.6

Maalinpoistoaineet jaetaan melko mielivaltaisesti kolmeen luokkaan eli teollisuuskäyttöön tarkoitettuihin aineisiin (suuria määriä aineita käytetään jatkuvasti samassa paikassa), ammattikäyttöön tarkoitettuihin aineisiin (ammattilaiset, rakentajat ja somistajat käyttävät aineita useissa eri paikoissa) ja kuluttajakäyttöön tarkoitettuihin aineisiin (yksityishenkilöt käyttävät aineita satunnaisesti kodin kunnossapitoon).

3.7

Todellisten tapaturmien määrää kussakin näissä luokassa on vaikeaa määrittää. Koska dikloorimetaanin yliannostuksen oireet muistuttavat sydämen toimintavajauksen oireita, ilmoitettujen tapausten määrä saattaa olla jonkin verran todellista määrää pienempi (tai sitten ei). RPA:n (Risk & Policy Analysts Limited) konsulttien komissiolle esittämien tietojen mukaan dikloorimetaanipohjaisten maalinpoistoaineiden käyttö on Euroopassa viimeisten 20 vuoden aikana aiheuttanut vuosittain 3–4 tapaturmaa, joista yksi johtaa kuolemaan. Kuolemantapauksia on ollut eniten Ranskassa (6), Saksassa (6) ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa (5) ja muita tapaturmia Yhdistyneessä kuningaskunnassa (36), Ruotsissa (12) ja Ranskassa (6). Etelä-Euroopassa on RPA:n tutkimana ajanjaksona (1930–2007) ilmoitettu vain yksi kuolemantapaus, Espanjassa vuonna 2000 tapahtunut kuolemaan johtanut teollisuustapaturma. Paikalliset ilmasto-olot ja työskentelykäytännöt saattavat hyvin vaikuttaa asiaan. Lämpimällä säällä ikkunat ovat aina auki, ilmanvaihto toimii ja riskit jäävät vähäisiksi. Viileämmässä ilmastossa tilanne saattaa olla päinvastainen.

3.8

Kuolemantapaukset jakaantuivat tasan teollisuus- ja ammattikäytön välillä. Valtaosan muista tapaturmista ilmoitettiin tapahtuneen ammattilaisiksi luokitelluille käyttäjille. Kuolemantapauksien syyksi on ilmoitettu lähes yksinomaan riittämätön ilmanvaihto ja epätarkoituksenmukaiset henkilönsuojaimet erityisesti kun on käytetty suuria avoimia altaita.

3.9

Ranskassa vuonna 1993 tapahtunutta, tavallisen kuluttajan (tai ammattilaisen) kuolemaan mahdollisesti johtanutta onnettomuutta ei enää voida tarkistaa, ja tämä yksittäinen erityistapaus onkin asetettu kyseenalaiseksi. Ainoan toisen kuluttajan kuolemaan johtaneen tapaturman ilmoitetaan tapahtuneen Alankomaissa vuonna 1960. Myös muut tekijät ovat voineet vaikuttaa asiaan.

3.10

Dikloorimetaanipohjaisille kemiallisille maalinpoistoaineille on tietysti olemassa vaihtoehtoja. Vaihtoehtoiset menetelmät jaetaan yleensä seuraaviin kolmeen ryhmään: fyysinen tai mekaaninen poisto (hionta, kaavinta, hiekkapuhallus), pyroliittinen tai lämpöpoisto (käyttämällä uuneja, leijupolttotekniikkaa, puhalluslamppuja tai lämpöpistooleja) sekä kemiallinen poisto (käyttämällä tehokkaita liuottimia, muun muassa dikloorimetaania, syövyttäviä, tavallisesti erittäin emäksisiä nesteitä tai tahnoja tai muurahaishappo- tai vetyperoksidipohjaisia seoksia). Kukin näistä menetelmistä voi olla toimiva ja suosituin vaihtoehto tietyissä erityisoloissa. Niillä kaikilla on omat riskinsä, jotka voivat liittyä hiukkasaltistukseen, korkeisiin lämpötiloihin, tulen käyttöön, räjähdysvaaraan, silmien tai ihon ärsyyntymiseen tai ennen vuotta 1960 käytetyillä maaleilla maalattujen poistettavien pintojen koostumukseen. Käsiteltäessä 100-vuotiaita tai vanhempia monikerroksisia maalipintoja vanhoissa, mutta edelleen käyttökelpoisissa tai jopa erittäin halutuissa rakennuksissa, joissa ehkä myös on arkoja pintoja, jotka eivät saa vahingoittua, on harkittava useampaa kuin yhtä menettelytapaa ja työhön tarvitaan tietty määrä kokemusta.

3.11

Näiden kolmen eri vaihtoehtoisen ratkaisun markkinaosuuksista tai neliömetriä kohden lasketuista maalinpoistokustannuksista ei ole annettu tietoa. Dikloorimetaanin arvellaan edelleen olevan kuluttajien yleisimmin käyttämä liuotin. Myös natriumhydroksidipohjaiset sovellukset ovat suosittuja. Jopa kyseisen kemikaaliryhmän sisällä kustannusvertailu on vaikeaa. Yleisesti ollaan yhtä mieltä siitä, että dikloorimetaanipohjaiset maalinpoistoaineet vaikuttavat kilpailevia tuotteita halvemmilta, kun hintaa arvioidaan käytettävän määrän perusteella. Tämä hintaetu häviää todennäköisesti, jos suojavarusteista (mikäli niitä käytetään) ja jätehuollosta (silloin kun niillä on merkitystä) aiheutuvat kustannukset otetaan täysimääräisesti huomioon.

3.12

Kokonaiskustannukset riippuvat myös halutun tehon saamiseksi tarvittavista vaikutusajoista. Terveydelle vähemmän haitalliset mutta hitaammin vaikuttavat tuotteet ja prosessit lisäävät työkustannuksia ja pienentävät voittoja. Korkeammassa lämpötilassa höyrystyvät liuottimet antavat mahdollisuuden peittää suurempia pintoja samalla kertaa, mutta pidentävät työaikaa. Kuluttajien lyhytaikainen altistuminen aineille korvautuu pidempiaikaisella altistumisella, ja aineiden käytöstä aiheutuu kotitalouksille enemmän häiriötä. (RPA:n oletus, että kuluttajat kiinnittävät muita vähemmän huomiota työhön kuluvaan aikaan, koska he tekevät tavallisesti maalinpoistotyöt vapaa-ajallaan, on ilman muuta syytä asettaa kyseenalaiseksi.) Kaikille käyttäjille on oleellista, että otetaan käyttöön uusia työskentelymenetelmiä ja että muutetaan työprosesseja. Teollisuudessa siirtyminen vesipohjaisten tuotteiden käyttöön pienentää ilmanvaihtokustannuksia mutta lisää merkittävästi allas- ja putkityökustannuksia korroosion minimoimiseksi. Kaikkien näiden eri tekijöiden valossa on erittäin vaikea ennustaa, minkälaisia vaikutuksia jonkin vaihtoehtoisen ratkaisun rajoittamisella olisi. Näissä olosuhteissa kuluttajiin kohdistuu erityisriskejä, ja eri hallintotason ristiriitaisten näkemysten perusteella on vain vähän näyttöä siitä, että vaihtoehtoisia tuotteita tai prosesseja koskevat kuluttajien valinnat olisivat heidän omien etujensa mukaisia.

3.13

Yksi suosittu vaihtoehto liuottimena käytettävälle dikloorimetaanille, N-metyyli-2-pyrrolidoni, luokiteltiin äskettäin kuuluvaksi lisääntymiselle vaarallisten aineiden luokkaan 2, minkä seurauksena kyseistä ainetta sisältävien yhdisteiden myynti yleisölle (mutta ei ammattilais- tai teollisuuskäyttöön) mahdollisesti kielletään. Muut liuottimet, kuten 1,3-dioksolaani, ovat erittäin helposti syttyviä.

3.14

Kaksiemäksisiin estereihin (DBE) — dimetyyliadipaatin, sukkinaatin ja glutaraatin seoksiin –perustuvat järjestelmät vaikuttavat nykyään lupaavimmilta vaihtoehdoilta, sillä on vain vähän syitä olla huolestunut siitä, että niillä olisi merkittäviä terveys- tai ympäristövaikutuksia. Myös dimetyylisulfoksidi (DMSO) ja bentsyylialkoholi vaikuttavat melko turvallisista vaihtoehdoilta. Se, pitävätkö käyttäjät mitään niistä kustannustehokkaana vaihtoehtona, riippuu kuitenkin monista tekijöistä, eikä voida taata, että niitä alettaisiin yleisesti käyttää ”turvallisina” vaihtoehtoina.

3.15

Yleisesti ottaen on selvää, ettei ole yhtä, kaikilta osin hyväksyttävissä olevaa lähestymistapaa — ja että epäasianmukaiset toimet voivat hyvin lisätä ilmoitettujen tapaturmien nykyistä, suhteellisen pientä määrää. Ongelmana on löytää ratkaisu, joka tyydyttää kaikkia asianomaisia tahoja, erityisesti jäsenvaltioita, joiden kokemukset poikkeavat toisistaan ja jotka täysin perustellusti pitävät tiukasti kiinni omista kannoistaan.

4.1

Komission ehdotuksen tarkoituksena on suojella ihmisten terveyttä ja ympäristöä sekä säilyttää dikloorimetaanin sisämarkkinat, erityisesti kun sitä käytetään maalinpoistoaineiden keskeisenä ainesosana teollisuus-, ammatti- ja kuluttajakäytössä.

4.2

Ehdotuksella pyritään kieltämään dikloorimetaanipohjaisten maalinpoistoaineiden myynti muille kuluttajille ja ammattikäyttäjille kuin niille, jotka ovat saaneet jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten hyväksymän erityiskoulutuksen ja myöntämän luvan. Myynti teollisuuslaitoksille olisi mahdollista vain, jos noudatetaan tiettyjä turvatoimia, jotka koskevat erityisesti tehokasta ilmanvaihtoa sekä asianmukaisten henkilönsuojainten hankkimista ja käyttöä. Kaikissa dikloorimetaanipohjaisissa yhdisteissä on oltava pysyvällä tavalla merkittynä seuraava maininta: ”Vain teollisuus- ja ammattikäyttöön” (aineita saavat tällöin oletettavasti käyttää vain henkilöt, joilla on siihen asianmukainen lupa).

4.3

Uusia dikloorimetaanipohjaisia maalinpoistoaineita ei saisi saattaa markkinoille luovutettaviksi yleisölle tai ammattikäyttäjille 12 kuukautta päätöksen voimaantulon jälkeen. Aineiden luovuttaminen näille kahdelle käyttäjäryhmälle olisi kiellettyä 24 kuukautta päätöksen voimaantulon jälkeen.

4.4

Päätöksen on määrä tulla voimaan kolmantena päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

4.5

Ehdotukseen liittyy perusteluosa sekä komission valmisteluasiakirja (vaikutustenarviointi). Lisätietoja on ulkopuolisten konsulttien (RPA, TNO) komissiolle tekemissä vaikutustenarvioinneissa sekä erityisaiheita käsittelevissä raporteissa (ETVAREAD-asiantuntijaryhmän raportti höyrystymisenestoaineiden tehosta). Nämä asiakirjat on lisäksi käsitelty asianomaisessa tiedekomiteassa (SCHER). Dikloorimetaanista ei ole tehty EU:n virallista riskinarviointia (Risk Assessment Report, RAR), koska mikään sidosryhmä ei ole määrittänyt sitä prioriteettiaineeksi jo esille tulleista huolenaiheista huolimatta.

4.6

Eräät EU:n jäsenvaltiot (ja eräät muut tärkeät taloudet ja kauppakumppanit, kuten Sveitsi ja Yhdysvallat) ovat lisäksi tehneet tutkimuksia tukeakseen asiaa koskevia erityissäännöksiään ja poliittisia kantojaan, jotka ovat usein erittäin ristiriitaisia keskenään. Asianomaiset elinkeinoalat ovat tuottaneet runsaasti tietoa eri tuotteiden prosessien mahdollisista riskeistä ja suhteellisista eduista. Ei ole mitenkään yllättävää, että myös nämä tiedot ovat keskenään ristiriitaisia. Muiden sidosryhmien kommentteja kerättiin työturvallisuutta ja työterveyttä koskeneen eurooppalaisen teemaviikon Building in Safety yhteydessä vuonna 2004 järjestetyn, Tanskan maalariliiton isännöimän asiantuntijakonferenssin jälkeen. RPA:n mukaan Euroopan kuluttajaliitto BEUC, Euroopan kaivos-, kemikaali- ja energiatyöläisten liitto EMCEF ja Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö EAY eivät huhtikuuhun 2007 mennessä olleet vielä ilmoittaneet virallisia kantojaan asiaan.

5.1

ETSK panee merkille ongelmat, joita komissio on kohdannut, kun se tehnyt kustannustehokkaan ja oikeasuhteisen ehdotuksen direktiivin 76/769/ETY muuttamiseksi siten, että siihen lisätään säännöksiä dikloorimetaanin käytöstä liuottimena maalinpoistoaineissa. Dikloorimetaanin käytöstä aiheutuneita tarkistettuja tapaturmia on ilmoitettu ja todennettu suhteellisen vähän. Tapauksia on saatettu ilmoittaa niiden todellista määrää vähemmän (tai sitten ei). Nykyistä lainsäädäntöä ei aina ole noudatettu, ja myös merkintäsääntöjen noudattaminen vaikuttaa puutteelliselta. Vaihtoehtoisia tuotteita ja prosesseja on olemassa, mutta niitä ei ole arvioitu ja niihin kaikkiin liittyy riskejä. Näin ollen on hyviä perusteita sille, että jäsenvaltioiden näkemykset poikkeavat toisistaan. Ei ole mitään takeita siitä, että ehdotuksen kokonaistulos hyödyttäisi yhtäkään sen vaikutuspiiriin todennäköisimmin kuuluvista ryhmistä.

5.2

ETSK toteaa myös, että ilmeisistä aikataulusyistä tämä on viimeinen mahdollisuus ryhtyä mihinkään toimenpiteisiin kyseisen direktiivin puitteissa. Jos jäsenvaltiot ja Euroopan parlamentti eivät pääse yksimielisyyteen asiassa eikä ehdotettua päätöstä (tai jotakin sen muunnelmaa) hyväksytä eikä panna täytäntöön, uusiin toimenpiteisiin ei voida ryhtyä ennen kuin dikloorimetaanin kaikki käyttötarkoitukset arvioidaan asetuksen (EY) N:o 1907/2007 (REACH) perusteella.

5.3

ETSK on vahvasti sitä mieltä, että tällainen viivästys on tarpeeton ja epätarkoituksenmukainen, kun otetaan huomioon tarve suojella ympäristöä ja kaikkien käyttäjien terveyttä työpaikalla ja muualla. ETSK on tässä kuten myös kaikissa muissa kysymyksissä erittäin huolestunut sisämarkkinoiden pirstoutumisesta. Kaikille asianosaisille tulisi olla selvää, että asiassa on päästävä yhteisymmärrykseen ja että yhteisymmärryksen on perustuttava siihen, että pyritään hallitsemaan riskit eikä korvaamaan yhtä riskiä toisella.

5.4

ETSK toteaa tässä yhteydessä, että dikloorimetaania voidaan tuottaa, varastoida, kuljettaa ja käyttää turvallisesti suljetuissa järjestelmissä. Dikloorimetaani ei syty helposti eikä se edistä alailmakehän otsonin muodostumista. Avoimissa järjestelmissä, kuten maalinpoistoaineissa, dikloorimetaanin käyttö aiheuttaa kuitenkin ongelmia, jotka johtuvat sen haihtuvuudesta (se höyryyntyy helposti), muodostuvan höyryn tiheydestä (höyry kerääntyy kulloisenkin tilan pohjalle tai sinne missä ilmanvaihto on puutteellinen) ja sen narkoottisista vaikutuksista (se saattaa aiheuttaa tajuttomuutta ja lopulta kuoleman). Kaikki nämä seikat lisäävät lapsiin kohdistuvia riskejä. Dikloorimetaani on myös luokiteltu luokkaan 3 kuuluvaksi syöpää aiheuttavaksi aineeksi, ja dikloorimetaania sisältävien tuotteiden merkinnät perustuvat pääasiassa juuri tähän mahdolliseen riskiin.

5.5

RPA ja muut tahot ovat kaikki huomauttaneet, että tämä on sekä harhaanjohtavaa että riittämätöntä, jos halutaan varmistaa käyttäjien asianmukainen suojelu työpaikoilla ja muualla. Nykyiseen lainsäädäntöön tai Yhdistyneiden Kansakuntien tarkistetun, maailmanlaajuisesti yhdenmukaistetun kemikaalien luokitus- ja merkintäjärjestelmän (GHS) perusteella annettuihin muihin vastaaviin säännöksiin ei sisälly riskiä tai turvallisuutta koskevia R (Risk) tai S (Safety) -lausekkeita eikä niissä säädetä merkinnöistä, joilla varoitettaisiin riittävästi aineen narkoottisista vaikutuksista (ja siitä aiheutuvasta kuolemanvaarasta) tai — mikä on vielä yllättävämpää — lapsiin kohdistuvista vakavista vaaroista (tämä koskee luonnollisesti useita kotitalouksissa käytettävä tuotteita ja prosesseja).

5.6

Myös keskittyminen mahdolliseen, mutta toistaiseksi todistamattomaan syöpäriskiin on harhaanjohtavaa. Terveys- ja ympäristöriskejä käsittelevä tiedekomitea SCHER huomautti höyrystymisenestoaineita käsittelevästä ETVAREAD-asiantuntijaryhmän raportista antamassaan lausunnossa, etteivät metaboliset mekanismit ole päätepisteitä testattaessa hiirillä samanlaiset kuin ihmisillä ja että esitetyn näytön perusteella on siten epätodennäköistä, että dikloorimetaani aiheuttaisi syöpää. Todelliseen käyttöön perustuvaa näyttöä on vain vähän. Yhdysvalloissa on käynnissä kaksi merkittävää tutkimusta kohderyhmien altistumisesta dikloorimetaanille muilla teollisuudenaloilla, mutta niiden tulokset eivät kuitenkaan vielä ole saatavissa. EU:ssa tutkitut kohderyhmät ovat voineet altistua muille tunnetuille syöpää aiheuttaville aineille kuten styreenille. RPA ei esitä mitään näyttöä siitä, että altistuminen maalinpoistoaineissa käytettävälle dikloorimetaanille aiheuttaisi todellisen syöpäriskin. Vaatimus tuotteiden merkitsemisestä vaaralausekkeella R68 (pysyvien vaurioiden vaara) ei siten näissä olosuhteissa ole kovin hyödyllinen.

5.7

Olisi myös pantava merkille, että RPA:n esittämistä, vuosia 1930–2007 koskevista tapaturmatilastoista käyvät selvästi ilmi vaarat, jotka liittyvät liialliseen altistumiseen dikloorimetaanille yleensä huonojen työskentelykäytäntöjen seurauksena. Vastaavia tietoja vaihtoehtoisista prosesseista ja tuotteista ei kuitenkaan ole kerätty. Voidaankin kysyä, missä määrin nämä tiedot voidaan laajentaa koskemaan muunlaista ammattikäyttöä tai kotioloissa tapahtuvaa kuluttajakäyttöä. Näyttö teollisuuskäytössä todetuista kroonisista (pitkäkestoisista) terveysvaikutuksista saattaa olla (tai saattaa olla olematta) osoitus myös akuuteista (lyhytkestoisista) haittavaikutuksista kuluttajakäytössä. Tapaturmatilastoja — joihin kyseisten tietojen voidaan ehkä katsoa kuuluvan — on vaikeampi jakaa oikeasuhteisesti.

5.8

Tutkimuksissa korostetaan myös työpaikoilla kaikkialla EU:ssa sovellettavien johdonmukaisten työperäisten altistumisraja-arvojen puuttumista. Yhtä ainetta (dikloorimetaania) koskevat raja-arvot vaihtelevat huomattavasti eri jäsenvaltioissa, minkä lisäksi myös eri aineita (esim. dikloorimetaania, kaksiemäksisiä estereitä ja dimetyylisulfoksidia) koskevissa raja-arvoissa on suuria eroja. Tuottajien on otettava vastuu työntekijöidensä hyvinvoinnista, ja sääntelyviranomaisten on luotava tietoon perustuva, selvä ja johdonmukainen sääntelykehys tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

5.9

ETSK panee tässä yhteydessä merkille erityisesti Saksan liittotasavallan työ- ja sosiaaliministeriön laatimat, dikloorimetaanipohjaisia maalinpoistoaineita koskevat tekniset säännöt (vaarallisia aineita koskevat tekniset säännöt TRGS 612, helmikuussa 2006 päivätty versio). Muut tahot voisivat käyttää kyseisiä sääntöjä mallina pyrkiessään varmistamaan työturvallisuuden. Säännöt ovat myös paljon yksityiskohtaisemmat kuin nyt tarkasteltavana oleva komission ehdotus.

5.10

Useimmissa tapauksissa olisi siten esitettävä seuraavat kysymykset seuraavassa järjestyksessä: a) voidaanko käyttämienne prosessien turvallisuutta parantaa korvaavilla ratkaisuilla? b) jos ei, niin miksi? ja c) oletteko ryhtyneet kaikkiin asianmukaisiin toimenpiteisiin työturvallisuuden parantamiseksi työpaikallanne? Vaihtoehtoisten prosessien ja tuotteiden mahdolliset riskit ja edut olisi selvitettävä perusteellisesti. Ennen kaikkea on tehtävä jonkinlainen arvio siitä, minkälaisia todennäköisiä vaikutuksia on mahdollisella päätöksellä poistaa merkittäviä määriä tiettyä ainetta joiltakin markkinoilta, miten käyttäjät reagoivat ja parantavatko käyttäjien tekemät valinnat heidän henkilökohtaista terveyttään.

5.11

Esimerkkinä mainittakoon erään jäsenvaltion jo toteuttama dikloorimetaanipohjaisten tuotteiden kielto, joka koskee sekä teollisuus- että ammattikäyttöä. Kyseessä on dikloorimetaania sisältävien tuotteiden myyntikielto, eikä itse dikloorimetaania kielletä. Tehokasta maalinpoistoainetta voidaan edelleen valmistaa sekoittamalla dikloorimetaania metanoliin käyttöpaikalla. Näin syntyvä tuote on halvempi, mutta siitä puuttuvat asianmukaisesti valmistetun tuotteen tehoa ja turvallisuutta parantavat pinta-aktiiviset ja höyrystymisenestoaineet. Kiellon vaikutukset eivät siten ole toivotut.

5.12

Kuten RPA ja komissio toteavat, eri käyttäjien erottelemista eri luokkiin on vaikea perustella ja noudattaa todellisissa oloissa. Ainoa todellinen ero on, että samassa paikassa tapahtuva, erittäin tehokas ja jatkuva maalinpoisto vaatii tuotteiden upottamista suuriin avoimiin kemikaalialtaisiin. Muualla tehtävä maalinpoisto ei yleensä vaadi upottamista eikä siten suurten avoaltaiden käyttöä. Tuotantolaitoksissa tehtävää maalinpoistoa säännellään muilla, esimerkiksi liuotinpäästöjä ja jäteveden laatua koskevilla direktiiveillä, ja niitä olisi sovellettava tiukasti. Muualla tehtävän työn sujuminen riippuu enemmän yksittäisten henkilöiden huolellisuudesta ja terveestä järjestä. Työnantajan (niissä tapauksissa, joissa sellainen on) velvollisuutena on luonnollisesti varmistaa, että kaikilla työntekijöillä on mahdollisimman asianmukaiset työskentelyolosuhteet.

5.13

Ammattikäyttäjien luokka olisi lisäksi jaettava kahteen osaan eli niihin, jotka osallistuvat säännöllisesti erityisiin puhdistusoperaatioihin (esim. graffitien poistamiseen, julkisivuremontteihin tai junien ja lentokoneiden uudelleenmaalaamiseen) ja niihin, joiden on vain satunnaisesti tehtävä maalinpoistotyötä tuottoisamman toiminnan välttämättömänä mutta aikaa vievänä esivaiheena (rakentajat, somistajat ja kuluttajat). Viimeksi mainitun ryhmän tarpeet, valmiudet ja heikkoudet vaikuttavat yhteneviltä, ja niitä olisikin kohdeltava samalla tavalla.

5.14

Lisäksi eri näkemysten yhteensovittamiseksi ehdotetaan, että säännöksistä voitaisiin poiketa kouluttamalla tiettyjä toimijoita ja myöntämällä niille lupia. On kuitenkin vaikeaa rinnastaa dikloorimetaanipohjaisten maalinpoistoaineiden käyttöä esimerkiksi asbestinpoistoon tai ydinjätteen käsittelyyn, joita varten tarvitaan ilman muuta lupa. Kun otetaan huomioon tällaisen järjestelmän täytäntöönpanosta ja valvonnasta aiheutuvat suuret kustannukset, on vaikea nähdä, miten kyseinen ehdotus vastaisi kenenkään tarpeita.

6.1

Edellä mainituista syistä ETSK ei pidä nyt käsiteltävänä olevaa ehdotusta oikeasuhteisena. Komitean mielestä ei myöskään ole todennäköistä, että se itsessään vähentäisi tapaturmia työpaikoilla tai muualla. Kun otetaan huomioon suuret erot jäsenvaltioiden käytännön toimissa ja politiikassa, on viipymättä harkittava muiden lähestymistapojen soveltamista.

6.2

Niihin voisi sisältyä dikloorimetaanipohjaisten maalinpoistoaineiden pakkaamista ja merkitsemistä koskevien säännösten muuttaminen onnettomuusriskin minimoimiseksi ja todellisten riskien korostamiseksi. Tuotteiden myymistä henkilöille, jotka eivät jatkuvasti tee maalinpoistotöitä tuotantolaitoksissa tai muualla, tulisi rajoittaa riippumatta siitä, onko kyseessä ammattilainen vai tavallinen kuluttaja. Pakkaus- ja ostoskohtainen enimmäismyyntimäärä voisi tällöin olla 1 litra. Pakkaukset olisi suljettava siten, etteivät lapset saa niitä auki, siten kuin asiaa koskevissa nykyisissä tai tulevissa EU:n asetuksissa ja direktiiveissä ja/tai EN ISO standardeissa 8317:2004 ja 862:2005 määritetään. Myös läikkymisen estävät kapeat kaulat olisivat hyödyllisiä, joskin tästä johtuva tarve dekantoida tuote ennen pensselillä käsittelyä heikentää niiden tehoa. Valmistajien olisi aktiivisesti pyrittävä kehittämään uusia entistä turvallisempia jakelujärjestelmiä, jos ne haluavat varmistaa kyseisten tuotteiden elinkelpoisuuden pitkällä aikavälillä. Tuotteita tulisi myydä vähintään 20 litran suuruisissa tukkuerissä kaikille muille käyttäjille teolliseen tai jatkuvaan ammattikäyttöön. Valmistajien ja tavarantoimittajien olisi otettava vastuu siitä, että tuotteista huolehditaan asianmukaisesti kyseisissä olosuhteissa, sekä taattava riittävä tiedotus ja koulutus niiden turvallisen käsittelyn ja loppusijoituksen varmistamiseksi kaikissa käyttöoloissa.

6.3

Jo käytössä olevia varoitusmerkkejä ja lausekkeita täydentämään olisi kiireesti kehitettävä narkoottisista vaikutuksista varoittavia uusia merkkejä ja R- ja S-lausekkeita. Samalla olisi varoitettava lapsiin kohdistuvista vaaroista. Dikloorimetaanipohjaisten maalinpoistoaineiden (ja muiden samalla tavalla vaikuttavien tuotteiden) yhteydessä kaikille käyttäjille sopiva varoitus voisi olla sanamuodoltaan seuraavanlainen: ”Narkoottinen aine: suuret pitoisuudet voivat aiheuttaa tajuttomuutta ja lopulta kuoleman. Ei saa käyttää lasten tai herkästi altistuvien aikuisten läsnä ollessa eikä suljetussa tilassa. Voimakas höyrystyminen voi aiheuttaa tukehtumisvaaran”. Tällainen varoitus vaikuttaa saatujen todisteiden perusteella aiheelliselta, ja se tuntuu vastaavan todellisia tarpeita. Varoituslauseet eivät saisi hukkua muiden, vähemmän tärkeiden varoitusten joukkoon. Tehokas varoituslauseke sekä täysin selvä varoitusmerkki olisivat varmasti parempi tapa muistuttaa tarpeesta suojella lapsia kuin useat paljon monimutkaisemmat ohjeet. Nykyinen S2-lauseke (Säilytettävä lasten ulottumattomissa) on tässä suhteessa riittämätön.

6.4

Työturvallisuuden parantamiseksi entisestään tarvitaan selvästi myös standardoidut ja johdonmukaiset EU:n laajuiset työperäiset altistumisraja-arvot. Ne saattaisivat olla yksi REACH-ohjelman hyödyllisistä tuloksista lähivuosina.

6.5

Hyvät työkäytännöt ja kaikkien nykyisten varotoimien tiivis seuranta ovat epäilemättä riskinhallinnan avaintekijöitä työpaikalla ja muualla. Valmistajat ja vähittäismyyjät ovat yhdessä vastuussa asianmukaisesta neuvonnasta sekä sen varmistamisesta, että suuri yleisö ja muut vaarallisia aineita tai menetelmiä epäsäännöllisesti käyttävät henkilöt ovat selvillä suosituksista. Turvallisuusneuvontaa ja turvavälineitä olisi parannettava yhtä innokkaasti ja aloitteellisesti kuin aineita, joiden käsittelemiseksi niitä tarvitaan.

6.6

Saksalaisen TRGS 612 -säännön yhteydessä sovellettavan lähestymistavan olisi muodostettava perusta EU:n laajuisille varotoimille. Tarvittaessa voidaan lisätä ilmanvaihtoa tai jätteiden käsittelyä koskevia teknisiä lisäohjeita. Parhaat käytänteet olisi julkaistava ja saatava yhteiseen käyttöön.

6.7

Yhdysvalloissa parhaillaan tekeillä olevat tutkimukset pitkäaikaisen dikloorimetaanialtistumisen vaikutuksista olisi saatava päätökseen mahdollisimman pian, ja niiden tulokset olisi esitettävä terveys- ja ympäristöriskejä käsittelevän tiedekomitean SCHER:n arvioitaviksi. Olisi myös selvitettävä mahdollisuus määrittää sopivia kohderyhmiä asian tutkimiseksi Euroopassa.

6.8

Lisäksi maalinpoistoon liittyvät riskit olisi arvioitava järjestelmällisesti, jotta kaikki tuotteet ja prosessit voidaan arvioida vertailukelpoisella tavalla. Siten ymmärrettäisiin paremmin niiden suhteelliset suoritusarvot ja riskit, ja kuluttajilla olisi paremmat mahdollisuudet tehdä tietoon perustuvia valintoja työpaikalla ja muualla. Minkään näistä ehdotuksista ei kuitenkaan tulisi viivästyttää edellä käsiteltyjen varotoimien hyväksymistä.

31.3.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 77/35

1.1

ETSK kannattaa ehdotetun direktiivin sisältöä ja katsoo, että kyseessä on edistysaskel pyrittäessä yksinkertaistamaan hallintomenettelyjä tiedonannon ”Strateginen katsaus: sääntelyn parantaminen Euroopan unionissa” mukaisesti.

1.2

Ehdotus on jatkoa ETSK:ssa toimivan yhtenäismarkkinoiden seurantaryhmän esittämille myönteisille arvioille. Ryhmä on lukuisissa lausunnoissaan tukenut hallinnon yksinkertaistamiseen suunnattuja aloitteita yhtiöoikeuden alalla. Se katsoo, että vähentämällä yritysten kustannuksia tällaiset toimet lisäävät merkittävästi eurooppalaisten yritysten kilpailukykyä, kunhan samalla suojataan muiden sidosryhmien edut.

1.3

ETSK korostaa, että käsillä oleva ehdotus koskee direktiivien 68/151/ETY (ensimmäinen direktiivi yhtiöoikeudesta) ja 89/666/ETY (yhdestoista direktiivi yhtiöoikeudesta) muuttamista ja että sen tarkoituksena on yksinkertaistaa ja vähentää hallinnollisia rasitteita tietyntyyppisten yritysten julkaisu- ja käännösvelvoitteiden kaltaisilla arkaluonteisilla aihealueilla. Ne aiheuttavat yrityksille usein kohtuuttomia ja toisinaan myös perusteettomia rasitteita.

1.4

ETSK tukee ehdotettuja toimenpiteitä, koska niiden avulla voidaan tekemällä yhteisön lainsäädäntöön pieniä muutoksia vähentää yritysten hallinnollisia rasitteita vaikutustenarvioinnissa esitetyllä tavalla ja poistaa mahdollisuudet luoda tarpeettomia esteitä tavaroiden ja palveluiden vapaalle liikkuvuudelle unionissa.

1.5

ETSK suhtautuukin myönteisesti ehdotettuihin toimenpiteisiin ja kehottaa neuvoston tavoin komissiota käynnistämään jatkossa uusia toimia eri aloilla vielä olemassa olevien aiheettomien hallintovelvoitteiden vähentämiseksi, koska ne rasittavat yrityksiä ja heikentävät niiden valmiuksia vastata maailmanlaajuisen kilpailun aiheuttamiin haasteisiin tuomatta mitään lisäarvoa käyttäjille.

1.6

ETSK suosittaa, että komissio kehottaa jäsenvaltioita jatkamaan yrityshallinnon yksinkertaistamista ja siirtämään internetiin kaikki tiedot, jotka voimassaolevien lakien ja asetusten mukaan on julkaistava.

2.1

Vuonna 2005 tehtyjen tarkistusten jälkeen komissio käynnisti lainsäädännön yksinkertaistamista koskevan ohjelman vähentääkseen voimassaolevista säännöksistä yrityksille aiheutuvia kustannuksia ja hallinnollisia rasitteita, koska tarpeettomat kustannukset jarruttavat yhteisön taloudellista toimintaa ja vahingoittavat yritysten kilpailukykyä.

2.2

Komissio julkisti 14. marraskuuta 2006 tiedonannon ”Strateginen katsaus: sääntelyn parantaminen Euroopan unionissa” (1) ja työasiakirjan ”Hallintomenojen määrittäminen ja hallinnollisen rasituksen keventäminen Euroopan unionissa” (2). Näissä aloitteissa korostetaan, että yrityksille voidaan tuottaa konkreettista taloudellista hyötyä silloin, kun yksinkertaistaminen on mahdollista ilman kielteisiä vaikutuksia kyseisten tietojen tarvitsijoille.

2.3

Strategista ohjausta on sen jälkeen vahvistettu maaliskuussa 2007 käynnistetyllä hallinnollisten rasitteiden vähentämiseen tähtäävällä toimintaohjelmalla (3) (jota ei ole vielä julkaistu virallisessa lehdessä), jossa asetetaan tavoitteeksi niistä johtuvien kustannusten vähentäminen 25 prosentilla vuoteen 2012 mennessä.

2.4

Maaliskuussa 2007 hyväksyttiin nopeutetulla menettelyllä useampia hallinnollisten rasitteiden vähentämistä koskevia ehdotuksia, ja 10. heinäkuuta 2007 komissio julkisti tiedonannon, joka sisältää sen ehdotukset yhtiöoikeutta, kirjanpitoa ja tilintarkastusta koskevien säädösten yksinkertaistamiseksi (4).

2.5

Eurooppa-neuvosto kehotti 13.–14. maaliskuuta 2008 pidetyssä kokouksessaan komissiota jatkamaan samansuuntaisia toimia ja esittämään uusia ehdotuksia hallintorasitteiden vähentämiseksi (5).

2.6

Käsillä oleva direktiiviehdotus liittyy tähän yhteyteen ja koskee yhtiöoikeuden alaan kuuluvia julkaisu- ja käännösvelvoitteita ja sen tarkoituksena on vähentää rasitteita, jotka eivät tarjoa käyttäjille lisäarvoa, tai poistaa ne kokonaan.

3.1

Komission mukaan käsillä olevan ehdotuksen tarkoituksena on vahvistaa eurooppalaisten yritysten kilpailukykyä vähentämällä ja/tai poistamalla nykyisestä lainsäädännöstä johtuvia hallinnollisia velvoitteita, jotka eivät vastaa kyseisten tietojen käyttäjien vaatimuksia ja aiheuttavat yrityksille tarpeettomia lisäkustannuksia.

3.2

Ehdotukseen sisältyy neuvoston direktiivien 68/151/ETY (ensimmäinen direktiivi) ja 89/666/ETY (yhdestoista direktiivi) muuttaminen tietyntyyppisten yritysten julkaisu- ja käännösvelvoitteiden osalta.

3.3

Ensimmäisen direktiivin osalta ehdotuksessa määritellään uusi vähimmäisvelvoite, joka sisältyy nykyisin yhtiöoikeutta koskevan direktiivin 68/151/ETY 3 artiklan 4 kohtaan. Artiklan muuttamisella pyritään poistamaan tiettyjä velvoitteita, jotka koskevat yhtiöiden perustamisesta ilmoittavien kansallisten tiedotteiden ja tilinpäätösten julkaisemista. Nykyisen lainsäädännön mukaan ne on julkaistava vuosittain.

3.4

Yksinkertaistaminen ei vähennä tietojen käyttäjien saamaa lisäarvoa, koska nykyisin kaupparekisterin sisältämät tarpeelliset tiedot (joiden saatavuus jäsenvaltioiden on varmistettava) ovat käytettävissä verkossa sähköisten palveluiden yleistymisen ansiosta.

3.5

Jäsenvaltioiden on asetettava tiedot aikajärjestyksessä olevaan sähköiseen julkaisuun ja ne voivat edelleen määrätä lisävelvoitteita edellyttäen, että niistä ei aiheudu yrityksille lisäkustannuksia.

3.6

Yhtiöoikeutta koskevan direktiivin 89/666/ETY (yhdestoista direktiivi) osalta muutetaan nykyistä käytäntöä, jonka mukaan kaikki yritystä koskevat tiedot on käännettävä myös siinä tapauksessa, että yritys perustaa uuden sivuliikkeen.

3.7

Uuden direktiiviin 4 artiklassa säädetään, että asiakirjat on julkaistava jollakin yhteisön virallisista kielistä, mutta sen mukaan riittää, että käännökset todistetaan oikeaksi jonkin jäsenvaltion viranomaisten tunnustamaa menettelyä noudattaen. Kyseinen todistus on hyväksyttävä kaikissa jäsenvaltioissa, ja ne eivät voi asettaa muita muodollisia vaatimuksia kohdissa 1 ja 2 mainittujen velvoitteiden lisäksi. Näin saavutetaan tavoite minimoida käännöksistä ja oikeaksi todistamisesta aiheutuvat kustannukset.

3.8

Uuden direktiivin oikeusperustaa ei muuteta edellisiin nähden, joten perustana on siis edelleen EY:n perustamissopimuksen 44 artiklan 2 kohdan g alakohta. Lisäksi komissio katsoo, että muutokset ovat perusteltuja ja että ne ovat toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden mukaisia.

3.9

Komissio toteaa, että ehdotettuja muutoksia ja vaikutustenarviointia on tarkasteltu perusteellisesti ja ne on hyväksytty menettelyssä, jossa sidosryhmien edustus oli kattava (110 osapuolta 22 jäsenvaltiosta). Nämä myönteiset tulokset on julkaistu sisämarkkinoiden ja palvelujen pääosaston Internet-sivustolla.

3.10

Esittämässään vaikutustenarvioinnissa komissio arvioi tilinpäätösten julkaisemisesta aiheutuvien kustannusten vähenevän noin 410 miljoonaa euroa ja rekistereihin tehtävien muutosten julkaisemisesta aiheutuvien kustannusten vähenevän noin 200 miljoonaa euroa vuodessa. Käännösten ja oikeaksi todistamisen osalta säästettäneen noin 22 miljoonaa euroa.

4.1

ETSK on useissa yhtenäismarkkinoiden seurantaryhmän toimintaan kuuluvissa lausunnoissaan ilmaissut kannattavansa hallintokäytäntöjen yksinkertaistamista ”Strateginen katsaus: sääntelyn parantaminen Euroopan unionissa” -aloitteen mukaisesti.

4.2

Komitean lausunnoissa tuetaan täysimääräisesti ohjelmaa, jonka tavoitteena on parantaa konkreettisesti yritysten kilpailukykyä vähentämällä yhtiöoikeuden alaan kuuluvia laajalti tarpeettomia ja liiallisia kustannuksia ilman, että ehdotetut toimet asettaisivat muiden sidosryhmien edut kyseenalaisiksi.

4.3

ETSK korostaa, että kyseinen ohjelma, jolla esitetään toimia julkaisu- ja käännösvelvoitteiden kaltaisilla arkaluonteisilla aihealueilla, paitsi vähentää kustannuksia merkittävästi vaikutustenarvioinnissa osoitetulla tavalla, myös lisää Euroopan unionin uskottavuutta, koska se poistaa mahdollisuudet luoda keinotekoisia ja perusteettomia esteitä tavaroiden ja palveluiden vapaalle liikkuvuudelle.

4.4

Komitea panee merkille, että tähän mennessä käynnistettyjen aloitteiden tavoitteita on arvioitu perusteellisesti ennakolta kiinnittäen huomiota toissijaisuuden ja suhteellisuuden kaltaisiin keskeisiin periaatteisiin ja että samalla on kuultu laajalti kaikkia sidosryhmiä.

4.5

ETSK suhtautuu siis myönteisesti ehdotettuun direktiiviin, jota se pitää merkittävänä edistysaskeleena yksinkertaistamisstrategian kannalta. Lisäksi se kehottaa neuvoston tavoin komissiota käynnistämään uusia toimia muilla aloilla, joilla yksinkertaistamiseen tähtäävät toimenpiteet ovat tarpeen yrityksiä vielä rasittavien lukuisten velvoitteiden vähentämiseksi.

31.3.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 77/37

1.1

ETSK suhtautuu myönteisesti siihen, että neljännessä yhtiöoikeusdirektiivissä säädetyt, pieniä yrityksiä koskevat poikkeukset laajennetaan koskemaan keskisuuria yrityksiä, sillä se keventää kyseisten yritysten raportointitaakkaa.

1.2

ETSK suhtautuu niin ikään myönteisesti seitsemännen yhtiöoikeusdirektiivin muutoksiin, sillä ne selkeyttävät mainitun direktiivin ja kansainvälisten kirjanpitostandardien (IFRS-standardien) sisältämien konsolidointisääntöjen välistä vuorovaikutusta.

1.3

ETSK arvostaa erityisesti sitä, että ehdotuksessa noudatetaan tilinpäätösraportoinnin yksinkertaistamistavoitetta: tilinpäätöstietojen käyttäjät eivät menetä tietoja merkittävässä määrin, eikä muihin sidosryhmiin kohdistu periaatteessa vaikutuksia. Ehdotettu yksinkertaistaminen perustuu pk-yritysten ja taloudellisten tietojen käyttäjien tarpeisiin.

1.4

Käyttäjien tarpeet voivat vaihdella EU:n eri jäsenvaltioissa, eikä tähän mennessä ole ollut saatavilla riittävästi tutkimustietoa ja perusteluja niiden määrittelemiseksi. Ennen kuin pk-yrityksiin sovellettaviin, tilinpäätöstä koskeviin vaatimuksiin tehdään lisämuutoksia, olisi tarkasteltava neljännen ja seitsemännen yhtiölainsäädäntödirektiivin sisältämien vaihtoehtojen nykytilannetta jäsenvaltioissa. Tutkimuksesta tulisi selvitä a) nykyisten vaihtoehtojen käyttö, b) jäsenvaltioiden ilmoittamat perusteet valitsemansa vaihtoehdon käytölle ja c) selvitys siitä, miten jäsenvaltiot ovat onnistuneet saavuttamaan tavoitteensa.

1.5

ETSK suosittelee sen vuoksi, että alalla tehdään tutkimuksia, jotka toimisivat tulevaisuudessa järkevien toimintalinjaehdotusten pohjana.

1.6

Tilinpäätösvaatimukset kuuluivat ensimmäisiin yhteisön tasolla yhdenmukaistettuihin lainsäädäntöaloihin. ETSK muistuttaa, että ala on keskeinen yhteismarkkinoiden toteutumisen kannalta, ja korostaa yhdenmukaistamisen merkitystä yhtäläisten toimintaedellytysten luomiseksi EU:ssa.

1.7

Pk-yritysten rajatylittävä kaupankäynti lisääntyy EU:ssa. On siis olemassa vahvat perusteet tilinpäätösraportointia koskevien puitteiden ja sääntöjen yhdenmukaistamisen kehittämiselle, jotta voidaan yhtäältä tukea kyseistä kaupan kasvua ja toisaalta luoda kaupalle yhdenmukaiset toimintaedellytykset.

2.1

Maaliskuun 8 ja 9 päivänä 2007 kokoontunut Eurooppa-neuvosto korosti päätelmissään, että hallinnollisten rasitteiden vähentäminen on tärkeää Euroopan talouden elvyttämiselle erityisesti siksi, että siitä voi olla hyötyä pk-yrityksille.

2.2

Se painotti, että hallinnollisten rasitteiden vähentäminen EU:ssa pk-yritysten tilinpäätössääntöjä yksinkertaistamalla edellyttää Euroopan unionin ja jäsenvaltioiden vahvaa yhteistä pyrkimystä. Tällaisten toimien oikeusperusta olisi Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 44 artiklan 1 kohta (1).

2.3

Tilinpäätökset ja tilintarkastus on määritelty aloiksi, joilla yritysten hallinnollista taakkaa voidaan yhteisössä vähentää (2).

2.4

Erityishuomiota on kiinnitetty pk-yritysten raportointivaatimusten keventämiseen entisestään.

2.5

Aiemmin on tehty joitakin muutoksia, jotta direktiivien 78/660/ETY ja 83/349/ETY soveltamisalaan kuuluvat yritykset voisivat käyttää IFRS-standardien (International Financial Reporting Standards) mukaisia tilinpäätösmenetelmiä.

2.6

Kansainvälisten tilinpäätösstandardien soveltamisesta 19. heinäkuuta 2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1606/2002 (3) nojalla yhtiöiden, joiden arvopapereita otetaan kaupankäynnin kohteeksi säännellyillä markkinoilla jossakin jäsenvaltiossa, on laadittava konsolidoidut tilinpäätöksensä IFRS-standardien mukaisesti, ja ne on tästä syystä vapautettu useimmista direktiivien 78/660/ETY ja 83/349/ETY vaatimuksista. Mainitut direktiivit luovat kuitenkin edelleen perustan pk-yritysten tilinpäätöksille yhteisössä.

2.7

Pk-yrityksiin sovelletaan usein samoja sääntöjä kuin suurempiin yrityksiin, mutta niiden erityisiä tilinpäätöstarpeita on vain harvoin arvioitu. Erityisesti julkistamisvaatimusten määrän kasvu aiheuttaa kyseisille yrityksille huolta. Laaja-alaiset raportointisäännöt aiheuttavat taloudellisen taakan ja voivat ehkäistä pääoman tehokasta käyttöä tuotantotarkoituksiin.

2.8

Asetuksen (EY) N:o 1606/2002 soveltaminen on myös korostanut tarvetta selkeyttää direktiivissä 83/349/ETY vaadittujen tilinpäätösstandardien ja IFRS-standardien välistä suhdetta.

2.9

Direktiivin 78/660/ETY 34 artiklan 2 kohdassa säädetään, että jos perustamismenot voidaan kirjata taseen vastaavaa-puolelle, niistä on annettava selvitys liitetiedoissa.

2.10

Pienyritykset voidaan mainitun direktiivin 44 artiklan 2 kohdan mukaisesti vapauttaa tästä julkistamisvelvoitteesta. Tarpeettomien hallinnollisten rasitteiden vähentämiseksi myös keskisuuret yritykset olisi voitava vapauttaa tällaisesta julkistamisesta.

2.11

Direktiivissä 78/660/ETY edellytetään toimialoittain ja maantieteellisten markkinoiden mukaan eritellyn liikevaihdon julkistamista. Tätä edellytetään kaikilta yrityksiltä, mutta pienyrityksille voidaan myöntää siitä poikkeus mainitun direktiivin 44 artiklan 2 kohdan mukaisesti. Tarpeettomien hallinnollisten rasitteiden vähentämiseksi myös keskisuuret yritykset olisi voitava vapauttaa tästä julkistamisvaatimuksesta.

2.12

Direktiivissä 83/349/ETY edellytetään, että emoyhtiö laatii konsolidoidun tilinpäätöksen, vaikka sen ainoa tytäryritys tai ne kaikki kokonaisuudessaan olisivat vähämerkityksisiä samaisen direktiivin 16 artiklan 3 kohdan soveltamiseksi. Tästä syystä kyseiset yhtiöt kuuluvat asetuksen (EY) N:o 1606/2002 soveltamisalaan, ja niiden on laadittava konsolidoidut tilinpäätökset IFRS-standardien mukaisesti. Tätä vaatimusta pidetään työläänä, jos emoyhtiöllä on ainoastaan vähämerkityksisiä tytäryrityksiä.

2.13

Sen vuoksi emoyhtiö olisi voitava vapauttaa velvoitteesta laatia konsolidoitu tilinpäätös ja konsolidoitu toimintakertomus, jos sillä on ainoastaan sellaisia tytäryrityksiä, jotka katsotaan vähämerkityksisiksi sekä yksittäin että kokonaisuutena.

2.14

Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla toteuttaa tämän direktiivin tavoitteita eli keskisuuria yrityksiä koskeviin tiettyihin julkistamisvaatimuksiin sekä tiettyjen, yhteisön alueella toimivien yritysten konsolidoitujen tilinpäätösten laatimisvelvoitteeseen liittyvien hallinnollisten rasitteiden vähentämistä, vaan ne voidaan toiminnan laajuuden ja vaikutusten vuoksi saavuttaa paremmin yhteisön tasolla. Yhteisö voi näin ollen toteuttaa toimenpiteitä perustamissopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti.

2.15

Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä direktiivissä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen kyseisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

2.16

Sen vuoksi direktiivejä 78/660/ETY ja 83/349/ETY olisi muutettava.

3.1

Direktiivin 78/660/ETY (neljäs yhtiöoikeusdirektiivi) (4) muutoksella pyritään yksinkertaistamaan keskisuurten yritysten (5) tilinpäätösraportointia ja keventämään niiden raportointitaakkaa lyhyellä aikavälillä. Muutosten pitäisi johtaa hallinnollisen taakan kevenemiseen ilman, että merkityksellisiä tietoja jää puuttumaan.

3.2

Direktiivin 83/349/ETY (seitsemäs yhtiöoikeusdirektiivi) (6) muutoksella pyritään selkeyttämään mainitun direktiivin ja IFRS-standardien sisältämien konsolidointisääntöjen välistä vuorovaikutusta.

3.3.1

Euroopan komissio käynnisti hyvissä ajoin keskustelun ja kuulemisprosessin siitä, miten pk-yrityksiin kohdistuvaa sääntelytaakkaa voidaan keventää tarkoituksenmukaisesti neljännen ja seitsemännen yhtiölainsäädäntödirektiivin avulla, kun otetaan huomioon tavoite pk-yritysten menestyksen varmistamisesta Euroopan yhtenäismarkkinoilla. Sääntelytaakan pk-yrityksille aiheuttamien ongelmien syynä on poikkeuksetta se, että alkuperäiset säännökset on suunniteltu suuria yrityksiä ajatellen. Tällaiset säännökset eivät ole välttämättä merkityksellisiä pk-yrityksille, ja ne aiheuttavat usein huomattavan hallinnollisen taakan ja kustannuksia.

3.4.1

On tärkeää, että keskusteluissa pohditaan yksinkertaistamisen lisäksi myös tilinpäätösraportointia koskevien vaatimusten merkitystä pk-yrityksille (suuriin julkisesti noteerattuihin yhtiöihin verrattuna). Yksinkertaistamista koskevalla keskustelulla on taipumus keskittyä kustannuksiin, kun taas merkitystä koskevassa keskustelussa olennaista ovat tilinpäätösraportoinnin hyödyt sekä yksittäiset käyttäjät ja heidän tarpeensa.

3.4.2

Tilinpäätösdirektiivin yksinkertaistamisessa pitää lähtökohdaksi ottaa pk-yritysten ja niiden tilinpäätöstietojen käyttäjien todelliset tarpeet. Käyttäjien ja heidän tarpeidensa tutkiminen on keskeisen tärkeää pk-yritysten eurooppalaista tilinpäätösraportoinnin kehystä luotaessa, jotta tilinpäätösraportit olisivat hyödyllisiä ja merkityksellisiä. Käyttäjiä on monenlaisia: mm. rahoituslaitokset (luokittelu) ja viranomaiset (verotus, rahanpesun tarjonta jne.).

3.4.3

On niin ikään tärkeää muistaa, että pk-yritykset ovat mm. muiden pk-yritysten tavaran- tai palveluntoimittajina ja sopimusosapuolina toimiessaan itse merkittäviä taloudellisen tiedon käyttäjiä tilanteissa, joissa on tärkeää arvioida luottokelpoisuutta.

3.4.4

Pk-yritysten tilinpäätössääntöjen yksinkertaistamisen yhteydessä on tärkeää laatia tarkka vaikutustenarviointi, jossa arvioidaan sekä tilinpäätösraportoinnin hyötyjä että siitä aiheutuvia kustannuksia ja hallinnollista taakkaa. Kyseisenlaisessa vaikutustenarvioinnissa tulisi ottaa huomioon syyt, joiden vuoksi tilinpäätösraportointia koskevat vaatimukset alun perin asetettiin, sekä sidosryhmien edut (avoimuus jne.), joita vaatimuksilla oli tarkoitus suojella.

3.5.1

Pk-yritysten rajatylittävä kaupankäynti (7) lisääntyy EU:ssa. On siis olemassa vahvat perusteet tilinpäätösraportointia koskevien puitteiden ja sääntöjen yhdenmukaistamisen kehittämiselle, jotta voidaan yhtäältä tukea kyseistä kaupan kasvua ja toisaalta luoda yhdenmukaiset toimintaedellytykset. Tämä saattaa edellyttää vaihtoehtojen vähentämistä ja yhdenmukaistamisen maksimointia esimerkiksi silloin, kun on kyse taloudellisten tietojen julkistamisesta ja niiden yleisestä saatavuudesta.

3.6.1

Kansainvälisen tilinpäätösstandardilautakunnan IASB:n pk-yrityksiä koskeva hanke on seurausta vaatimuksista, joita tilinpäätösnormien antajat, kirjanpitäjät ja muut sidosryhmät ovat esittäneet vaihtoehdon luomisesta täydellisille kansainvälisille kirjanpitostandardeille (IFRS). Vaikka lautakunta oli alun perin vastahakoinen ottamaan hanketta vastuulleen, se saatiin vakuuttuneeksi siitä, että enemmistö kyseisistä sidosryhmistä halusi sen jatkavan hanketta ja että vain IASB:llä katsottiin olevan riittävä uskottavuus ja arvovalta korkealaatuisten, täytäntöönpanokelpoisten tilinpäätösstandardien luomiseksi. Lähtökohtana hankkeelle olivat kuitenkin julkisesti noteerattuja yhtiöitä varten kehitetyt täysimääräiset IFRS-standardit.

3.6.2

Täydellisiä IFRS-standardeja kehitettäessä tilinpäätösraporttien käyttäjiksi ajateltiin julkisesti noteerattuja yhtiöitä ja niiden sidosryhmiä. Kuten edellä mainitaan, pk-yritysten tilinpäätösraportteja ei laadita niinkään siksi, että yrityksillä on lakisääteinen tai muu velvollisuus raportoida laajalle käyttäjäkunnalle, vaan ne on tarkoitettu ennemminkin sisäiseen tai epäviralliseen käyttöön (yhteyksissä tavaran- ja palveluntoimittajiin, sopimusosapuoliin, rahoituslaitoksiin jne.).

3.6.3

IFRS-standardien tai jonkin muun julkisesti noteerattuja yhtiöitä varten kehitettyihin sääntöihin perustuvan uuden säännöstön pakollinen soveltaminen olisi pk-yrityksille huomattava hallinnollinen taakka ja aiheuttaisi kustannuksia, jotka todennäköisesti mitätöisivät mahdolliset myönteiset vaikutukset. Tilinpäätösten ja veroilmoitusten läheinen yhteys pakottaisi lisäksi pk-yritykset, joilla on toimintaa eri jäsenvaltioissa, ylläpitämään kahta eri tilinpäätöstä, mikä myös lisää hallinnollista taakkaa.

3.7.1

Vaihtoehdot tilinpäätösdirektiivien yksinkertaistamiseksi pk-yrityksiä ajatellen muodostuvat pääasiassa direktiivien mukaisten nykyisten vaihtoehtojen laajennuksista, ja niitä pohdittaessa on tärkeää, että ennen uusien direktiivien antamista tutkitaan, miten kyseiset vaihtoehdot toimivat jäsenvaltioissa. Lisäksi ETSK suosittelee ottamaan ”vain kerran” -periaatteen järjestelmällisesti käyttöön kaikilla tasoilla (8).

3.7.2

Ennen kuin pk-yrityksiin sovellettaviin tilinpäätösraportointia koskeviin vaatimuksiin tehdään lisämuutoksia, olisi tarkasteltava, mikä on neljännen ja seitsemännen yhtiölainsäädäntödirektiivin sisältämien vaihtoehtojen käytön nykytilanne. Tutkimuksesta tulisi selvitä a) nykyisten vaihtoehtojen käyttö b) jäsenvaltioiden ilmoittamat perusteet valitsemalleen vaihtoehdolle ja c) selvitys siitä, miten jäsenvaltiot ovat onnistuneet saavuttamaan tavoitteensa.

3.7.3

Huomattava ongelma nykytilanteessa on ylhäältä alaspäin suuntautuva lähestymistapa, joka aiheuttaa yhtäältä hallinnollista taakkaa pk-yrityksille ja toisaalta heikentää kyseisten yritysten tilinpäätöspuitteiden ja -standardien merkityksellisyyttä. Kun tilinpäätösvaatimuksia tulevaisuudessa tarkastellaan EU:ssa uudelleen, ongelmaan tulisi puuttua soveltamalla alhaalta ylöspäin suuntautuvaa lähestymistapaa. Tällaisessa lähestymistavassa tulisi keskittyä pk-yritysten ja muiden sidosryhmien tarpeisiin, ja sitä varten kerättäisiin tietoa tutkimalla käyttäjiä ja heidän tarpeitaan, kuten edellä ehdotetaan.

—

CESE 952/2006, lausunto aiheesta ”Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle — Yhteisön Lissabon-ohjelman toteuttaminen: strategia sääntely-ympäristön yksinkertaistamiseksi” (INT/296), EUVL C 309, 16.12.2006, s. 18

—

CESE 89/2007, valmisteleva lausunto aiheesta ”Yhtenäismarkkinoiden tarkastelu” (INT/332), EUVL C 93, 27.4.2007, s. 25

—

CESE 1187/2008, valmisteleva lausunto aiheesta ”Pienten ja keskisuurten yritysten kasvua ja kehitystä mahdollisesti edistävät poliittiset toimenpiteet (asianmukainen rahoitus pois luettuna)” (INT/390) (ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä)

—

CESE 979/2008 valmisteleva lausunto aiheesta ”Kansainväliset julkiset hankinnat” (INT/394) (ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä).

31.3.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 77/41

31.3.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 77/41

31.3.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 77/42

31.3.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 77/42

31.3.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 77/43

1.1

ETSK on tyytyväinen Eurooppa-neuvoston vuonna 2007 esittämiin ilmastonsuojelusuunnitelmiin, jotka on tarkoitus toteuttaa muun muassa tässä lausunnossa käsiteltävän direktiivin avulla.

1.2

Komitea kannattaa painokkaasti komission esittämää näkemystä, jonka mukaan uusiutuvien energialähteiden käytön lisääminen tavoitteiden mukaisesti ei ole järkevää pelkästään ilmastopoliittisesti vaan sillä on tai voi olla selviä myönteisiä vaikutuksia myös energiansaannin varmuuteen, alueelliseen ja paikalliseen kehitykseen, maaseudun kehittymiseen, vientinäkymiin, sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen sekä työllistymismahdollisuuksiin erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten ja itsenäisten sähköntuottajien osalta.

1.3

Näin ollen ETSK on tyytyväinen ehdotettuun direktiiviin sekä tavoitteeseen kasvattaa uusiutuvien energialähteiden osuus 20 prosenttiin. Komitean mielestä uusiutuvien energialähteiden käytön lisääminen ei ainoastaan edistä ilmastonsuojelua, vaan se on myös strategisesti oikeanlainen energiapoliittinen tavoite, joka lisää energiaomavaraisuutta ja näin ollen parantaa toimitusvarmuutta.

1.4

Muiden direktiivien (1) mukainen tavoite vähentää hiilidioksidipäästöjä 20 prosenttia vuoteen 2020 mennessä sekä käsiteltävänä olevassa direktiiviehdotuksessa asetettava tavoite kasvattaa uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian osuus 20 prosenttiin energian loppukulutuksesta vuoteen 2020 mennessä vaikuttavat tiivisti toisiinsa ja täydentävät toisiaan. Niitä on kuitenkin tarkasteltava toisistaan erillisinä. Näin on erityisesti siksi, että muutamien uusiutuvien energialähteiden vaikutukset eivät välttämättä aina ole ilmastopoliittisesti yksinomaan myönteisiä (ks. agropolttoaineita käsittelevä kohta 6).

1.5

Koska välttämättömäksi todettu energiajärjestelmän muutos aiheuttaa suuria investointikustannuksia, on huolehdittava siitä, että jäsenvaltioille jätetään runsaasti joustovaraa, jotta ne voivat ryhtyä toimiin aina siellä, missä voidaan pienimmin kustannuksin saavuttaa suurin hyöty ilmastonsuojelua ja työpaikkojen luomista ajatellen.

1.6

ETSK korostaa kannattavansa selvästi uusiutuvien energialähteiden käytön lisäämistä. Komitea on myös tietoinen siitä, että niiden osuuden on keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä oltava huomattavasti vuodeksi 2020 asetettua 20 prosentin tavoitetta suurempi, jotta Eurooppa-neuvoston asettamat kunnianhimoiset tavoitteet (hiilidioksidipäästöjen 60–80 prosentin vähennys ja energiaomavaraisuuden lisääntyminen) voidaan saavuttaa.

1.7

ETSK:n mielestä strategia, jonka mukaan osa dieselistä tai bensiinistä korvataan agropolttoaineilla, on yksi tehottomimmista ja kalleimmista ilmastonsuojelutoimista ja merkitsee tätä nykyä huomattavaa varojen väärinkohdentamista. Komitea ei ymmärrä, miksi juuri kalleimpia toimia tulisi edistää poliittisesti intensiivisimmin, etenkin kun taloudellisten seikkojen ohella lukuisat ekologiset ja sosiaaliset kysymyksetkin ovat vielä täysin vailla vastausta (ks. kohta 6). Siksi komitea vastustaa agropolttoaineiden käytölle asetettavaa erillistä 10 prosentin tavoitetta.

1.8

Komitea suhtautuu myönteisesti EU:n suunnitelmiin laatia kriteerit agropolttoaineiden kestävälle käytölle. Komission ehdotuksessa esitetyt ympäristökriteerit eivät kuitenkaan mene riittävän pitkälle eikä sosiaalisiin näkökohtiin puututa lainkaan, joten ehdotettu direktiivi on tältä osin täysin riittämätön (2).

2.1

Käsiteltävänä olevalla direktiivillä on tarkoitus asettaa sitovat tavoitteet uusiutuvien energialähteiden käytön lisäämiseksi. Tavoitteena on, että vuonna 2020 uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian osuus energian loppukulutuksesta EU:ssa on yhteensä 20 prosenttia ja että kussakin jäsenvaltiossa biopolttoaineiden (3) osuus liikenteen polttoainekulutuksesta on vähintään 10 prosenttia (4).

2.2

Unionia koskeva 20 prosentin tavoite on tarkoitus saavuttaa sitovien kansallisten yksittäistavoitteiden avulla, jotka luetellaan ehdotetun direktiivin liitteessä I olevassa A-osassa. Jäsenvaltioiden onkin kansallisissa toimintasuunnitelmissaan asetettava sähköntuotantoa, lämmitystä, jäähdytystä sekä liikennettä tai agropolttoaineiden osuutta koskevia alakohtaisia tavoitteita ja esiteltävä toimenpiteitä niiden saavuttamiseksi.

2.3

Direktiivi perustuu keväällä 2007 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston tekemiin päätöksiin. Direktiivin antamista perustellaan sillä, että uusiutuvia energialähteitä hyödyntämällä pyritään torjumaan ilmastonmuutosta. Samalla todetaan kuitenkin myös, että juuri uusiutuvien energialähteiden ”käytön avulla voidaan hyödyntää paikallista ja hajautettua energiantuotantoa ja edistää huipputason teknologiaa”.

2.4

Komission mukaan uusiutuvat energianlähteet ”ovat pitkälti kotoperäisiä, ne eivät ole riippuvaisia perinteisten energianlähteiden tulevasta saatavuudesta ja niiden lähtökohtaisesti hajautettu luonne tekee niiden käytön myötä talouksistamme vähemmän haavoittuvaisia energiansaannin heilahteluille”. Ilmastonsuojelun, innovoinnin edistämisen ja talouskehityksen lisäksi komission esittämiin tärkeisiin perusteisiin kuuluu siis myös toimitusvarmuus.

2.5

Komitea toteaa perusteluissaan seuraavaa: ”Uusiutuvien energialähteiden ja niihin liittyvän teknologian markkinoiden kehittymisellä on selviä myönteisiä vaikutuksia myös energiansaannin varmuuteen, alueellisiin ja paikallisiin kehittämismahdollisuuksiin, maaseudun kehittymiseen, vientinäkymiin, sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen sekä työllistymismahdollisuuksiin erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten ja itsenäisten sähköntuottajien osalta.”

2.6

Ehdotetussa direktiivissä ei säädetä pelkästään edellä mainituista määrällisistä tavoitteista vaan myös

2.7

Uudella direktiivillä kumotaan direktiivi 2001/77/EY sähköntuotannon edistämisestä uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön sisämarkkinoilla. Kyseisen direktiivin mukaan tähänastisena tavoitteena on ollut kasvattaa uusiutuvista energianlähteistä tuotetun sähkön osuus kokonaissähkönkulutuksesta 21 prosenttiin vuoteen 2010 mennessä. Niin ikään kumotaan liikenteen agropolttoaineiden ja muiden uusiutuvien polttoaineiden käytön edistämisestä annettu direktiivi 2003/30/EY, jonka avulla oli tarkoitus saavuttaa 5,75 prosentin osuus vuoteen 2010 mennessä.

3.1

Eurooppa-neuvosto vahvisti vuonna 2007, ”että ehdottomat päästövähennyssitoumukset ovat maailmanlaajuisten hiilidioksidimarkkinoiden tukiranka. Kehittyneiden maiden olisi edelleen pysyttävä johtoasemassa sitoutumalla vähentämään kollektiivisesti kasvihuonekaasupäästöjään vuoteen 2020 mennessä noin 30 prosentilla vuoteen 1990 verrattuna. Tämä olisi tarpeen myös siksi, että ne voisivat vähentää kollektiivisesti päästöjään vuoteen 2050 mennessä 60–80 prosentilla vuoteen 1990 verrattuna”.

3.2

Komission esittämä direktiiviehdotus on osa Eurooppa-neuvoston tekemän päätöksen täytäntöönpanoa. ETSK on suhtautunut Eurooppa-neuvoston ilmastopäätöksiin myönteisesti ja korostanut, että energiansäästön ja energiatehokkuuden on oltava ensisijaisessa asemassa. Uusiutuvien energialähteiden käytön erittäin tuntuvaa lisäämistä ei voida välttää, sillä se on tarpeen ilmastopoliittisista syistä ja tulee keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä olemaan välttämätöntä jo yksistään fossiilisten luonnonvarojen ennakoidun niukkenemisen vuoksi. Fossiilisten energialähteiden hintojen tämänhetkinen nopea nousu vaikuttaa osaltaan siihen, että monista uusiutuvista energialähteistä tulee taloudellisia entistä nopeammin.

3.3

ETSK on erittäin tyytyväinen siihen, että komissio ei tuo ehdotuksensa perusteluosassa esiin pelkästään ilmastonäkökohtia vaan pitää myös toimitusvarmuutta ja työpaikkakysymyksiä tärkeinä. Perusteluissa korostetaan useaan otteeseen, miten suuri merkitys hajautetuilla energiahuoltorakenteilla voi olla esimerkiksi alueiden taloudelliselle suorituskyvylle ja maaseutualueille (kohdat 2.4 ja 2.5). Komitea on asiasta samaa mieltä, mutta katsoo, että uusiutuvia energialähteitä koskevia yksittäisiä strategioita on välttämättä tarkasteltava huomattavasti tähänastista monipuolisemmin juuri näiden näkökohtien pohjalta.

3.4

ETSK yhtyy komission näkemykseen, jonka mukaan Euroopan johtoasema uusiutuvien energialähteiden kehittämisessä ja käyttöönotossa on myönteinen asia ilmastopolitiikan kannalta ja tuo Euroopalle liiketoiminta-alueena tulevaisuudessa kilpailuetuja. Ehdotettu direktiivi on selkeä energia-, ympäristö- ja teollisuuspoliittinen viesti; tulevia kansainvälisiä ilmastoneuvotteluita ajatellen se on signaali myös kansainväliselle yhteisölle.

3.5

Rasitteiden varsinainen jakautuminen eli jäsenvaltiokohtaiset panokset hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi unionin asettaman 20 prosentin kokonaistavoitteen mukaisesti määritellään asiakirjoissa ”Ehdotus: Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös jäsenvaltioiden pyrkimyksistä vähentää kasvihuonekaasupäästöjään osana yhteisön kasvihuonekaasupäästöjen vähentämissitoumusten täyttämistä vuoteen 2020 mennessä” (KOM(2008) 17 lopullinen) ja ”Ehdotus: Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi direktiivin 2003/87/EY muuttamisesta kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kauppaa koskevan yhteisön järjestelmän parantamiseksi ja laajentamiseksi” (KOM(2008) 16 lopullinen).

3.6

ETSK katsoo, että tavoite kasvattaa uusiutuvien energialähteiden osuus 20 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä on poliittisesti ja strategisesti järkevä ja teknisesti ja taloudellisesti realistinen. Se ilmentää siirtymää uuteen, fossiilisiin energialähteisiin perustuvan politiikan jälkeiseen energiapolitiikkaan. Komitea pitää myös yksittäisten kansallisten tavoitteiden saavuttamista mahdollisena, etenkin kun jäsenvaltioille annetaan hyvin joustavia toimintamahdollisuuksia (lisäostot, osallistuminen hankkeisiin jne.). On kuitenkin selvää, että energiajärjestelmän muuttaminen maksaa ja edellyttää myös rakenteellisia muutoksia. Investointeja ei tarvita pelkästään uusiutuvia energialähteitä hyödyntäviin sähköntuotantolaitoksiin vaan myös energian varastointiteknologiaan ja -kapasiteettiin liian heikosta tuulesta tai vähäisestä auringon säteilystä johtuvien sähköntuotannon heilahteluiden tasapainottamiseksi sekä valtioidenvälisten voimalinjojen rakentamiseen EU:ssa. Pelkkää sähköntuotantoa korostamalla emme saavuta suunniteltuja tavoitteita.

3.7

Esimerkiksi Saksassa uusiutuviin energialähteisiin perustuvaa sähköntuotantoa edistetään sähkönsyöttöä koskevan lain avulla ja uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön osuus on nykyään 15 prosenttia. Lisäkustannukset ovat vuosittain noin 3,5 miljardia, ja ne katetaan sähkökuluttajilta perittävin aiempaa suuremmin syöttömaksuin. Laskelmassa ei kuitenkaan ole otettu huomioon uusista työpaikoista, ympäristönvahinkojen välttämisestä tai uusista verotuloista saatavaa kansantaloudellista hyötyä.

3.8

Jotta tavoitteen saavuttamisesta aiheutuisi mahdollisimman vähän kustannuksia, direktiivissä säädetään, että yksittäiset kansalliset tavoitteet voidaan saavuttaa myös tukemalla muissa jäsenvaltioissa toteutettavia toimia uusiutuvien energialähteiden käytön edistämiseksi. Lisäksi on mahdollista tuoda maahan uusiutuvista energialähteistä tuotettua sähköä, jolle on myönnetty alkuperätakuu. ETSK:n mielestä tämä on periaatteessa järkevää. Komitea tukee kuitenkin tiettyjen jäsenvaltioiden esittämää vaatimusta, jonka mukaan tällainen kaupankäynti tulee säätää luvanvaraiseksi, jotta voidaan välttyä siltä, että yhden valtion (5) rahoittamien edistämistoimien avulla pyritään toisessa valtiossa säästämään kustannuksia.

4.1

ETSK pitää asianmukaisena komission aikomusta asettaa kaikille kolmelle alalle, joilla uusiutuvilla energialähteillä on merkitystä (sähköntuotanto, lämmitys ja jäädytys sekä liikenne), yhteinen tavoite kolmen erillistavoitteen sijaan. Tällöin jäsenvaltiot voivat vapaasti päättää, miten ne yhdistelevät näiden kolmen alan toimia saavuttaakseen asetetut kansalliset kokonaistavoitteet.

4.2

Joustavoittamista rajoittaa kuitenkin huomattavasti se, että yhden edellä mainitun kolmen alan yksittäiselle osa-alueelle on tarkoitus asettaa myös oma sitova tavoitteensa. Se koskee liikenteessä käytettävän dieselpolttoaineen ja bensiinin korvaamista uusiutuvista lähteistä tuotettavalla polttoaineella.

5.1

Komissio antaa argropolttoaineille siis erityisen roolin.

5.2

Monissa viime kuukausina julkaistuissa agropolttoaineita käsittelevissä tutkimuksissa todetaan, että toisin kuin aurinkoenergia biomassa on rajallinen luonnonvara ja että maa-alasta syntyy väistämättä kilpailua elintarviketuotannon ja biologisen monimuotoisuuden säilyttämiseen tähtäävien toimien kanssa. Kiistanalaista on vielä se, millaiset mittasuhteet kilpailu saa. Näin ollen ennen poliittisten ohjaustoimien toteuttamista on syytä pohtia strategisesti erittäin tarkoin, millä alalla mitäkin uusiutuvaa energialähdettä on järkevintä käyttää. Tämä edellyttää erittäin seikkaperäistä vaikutustenarviointia.

5.3

Saksan maatalousministeriön tieteellinen neuvottelukunta katsoo marraskuussa 2007 esittämässään suosituksessa ”Biomassan käyttö energiantuotannossa”, että pitkällä aikavälillä aurinko- ja tuulienergia saavat hallitsevan aseman uusiutuvien energialähteiden joukossa, koska ne tarjoavat esimerkiksi biomassaan verrattuna huomattavasti enemmän potentiaalia. Neuvottelukunta esittää näkemyksensä tueksi kolme perustetta:

5.4

Kun luonnonvaroja on niukasti ja välttämätön siirtyminen uudenlaisiin, uusiutuvia lähteitä hyödyntäviin ja mahdollisimman hajautettuihin energiahuoltorakenteisiin edellyttää suhteellisen suuria investointeja, on pidettävä erityisesti mielessä periaate, jonka mukaan varat tulee keskittää kaikkein tehokkaimpiin ilmastosuojelustrategioihin.

5.5

Muutamien yleisimmin käytettyjen ja osittain valtion tukemien bioenergiamuotojen, nimittäin agropolttoaineiden ja maissipohjaisen biokaasun, tuotanto merkitsee unionitasolla kuitenkin erittäin suuria hiilidioksidipäästöjen (6) torjuntakustannuksia (150 eurosta yli 300 euroon hiilidioksiditonnilta).

5.6

Muiden bioenergiamuotojen aiheuttamat päästöntorjuntakustannukset ovat vain 50 euroa hiilidioksiditonnilta (7). Niistä mainittakoon esimerkkeinä biokaasun tuottaminen lietelannasta (mieluiten yhdistettynä lämmön ja energian yhteistuotantoon), sähkön ja lämmön yhteistuotanto hakkeen (haketetun hakkuujätteen tai lyhytkiertoisen energiapuun) pohjalta sekä hakkeen polttaminen muun polttoaineen mukana nykyisissä suurvoimaloissa.

5.7

Euroopan komission yhteinen tutkimuskeskus on todennut, että hehtaarikohtaisten kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi on huomattavasti tehokkaampaa käyttää biomassaa sähköntuotantoon kuin nestemäisten agropolttoaineiden tuotantoon (8). Nykyaikaiset biomassapolttimet ovat lähes yhtä tehokkaita kuin fossiilisten polttoaineiden polttolaitteistot, joten lämmön- ja sähköntuotannossa yksi megajoule biomassapohjaista energiaa korvaa noin 0,95 megajoulea fossiilisista polttoaineista tuotettua energiaa. Kun biomassa muunnetaan liikenteessä käytettäväksi nestemäiseksi polttoaineeksi, energiatehokkuus on yleensä vain 30–40 prosenttia. Liikennealalla yksi megajoule biomassapohjaista energiaa korvaa siis vain noin 0,35–0,45 megajoulea öljystä tuotettua energiaa.

5.8

Agropolttoaineiden tuotannon avulla hiilidioksidipäästöjä voidaan vähentää noin kolme tonnia hehtaarilta, kohdassa 6.6 esiteltyjen bioenergiamuotojen avulla taas yli 12 tonnia hehtaarilta.

5.9

Tätä taustaa vasten ETSK ihmetteleekin, miksi komissio aikoo asettaa agropolttoaineiden käytölle selkeän 10 prosentin tavoitteen. Komitea muistuttaa keväällä kokoontuneen Eurooppa-neuvoston todenneen, että tavoite on saavutettava kustannustehokkaasti ja että seuraavien kolmen edellytyksen on täytyttävä:

5.10

Tuotannon kestävyyden osalta kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia (katso myös kohta 9), eikä toisen sukupolven agropolttoaineita ole vielä saatavilla. Näin ollen ainakin kaksi Eurooppa-neuvoston asettamista kolmesta ehdosta on täyttämättä. Tämä ei kuitenkaan estä komissiota yrittämästä säätää 10 prosentin tavoitetta.

5.11

Komissio perustelee tavoitteen asettamista muun muassa sillä, että liikenne on nopeimmin kasvihuonekaasupäästöjään kasvattava taloudenala ja agropolttoaineita ”on tällä hetkellä kalliimpaa tuottaa kuin muita uusiutuvan energian muotoja, joten niitä ei ehkä kehitettäisi edelleen ilman erityistä velvoitetta”.

5.12

ETSK ei ymmärrä komission argumentointia.

5.12.1

On totta, että liikenteen kasvihuonekaasupäästöt ovat ryöstäytymässä hallinnasta. Ongelmaa ei ETSK:n mielestä kuitenkaan ratkaista tiukentamalla päästörajoja eikä säätämällä agropolttoaineen 10 prosentin osuudesta bensiinissä ja dieselöljyssä. Näin ei voida edes kompensoida liikenteen päästöjen kasvua, joka tulevina vuosina kuormittaa ympäristöä.

5.12.2

Komitea on useaan otteeseen todennut, että ongelmaan tulisi puuttua harjoittamalla liikenteen vähentämiseen tähtäävää politiikkaa ja muuttamalla liikennevälinejakaumaa siten, että lisätään juna-, joukko- ja laivaliikenteen kaltaisten ilmastoystävällisten liikennemuotojen osuutta.

5.12.3

Tekniikan osalta ETSK uskoo, ettei yksityisen moottoriajoneuvoliikenteen tulevaisuus perustu polttomoottoriin vaan uusiutuvia energialähteitä hyödyntäviin sähkömoottoreihin. Jotta VW-Golf voi taittaa 10 000 kilometrin matkan, agrodieseliä varten tarvittaisiin Empan (9) laskelmien mukaan 2 062 neliömetrin rapsiviljelmän vuosisato. Aurinkokennoja sitä vastoin tarvittaisiin 37 neliömetriä eli vain noin kuudeskymmenesosa rapsipellon pinta-alasta, jotta niiden vuosittainen energiatuotanto riittäisi kattamaan kyseisen 10 000 kilometrin matkan energiantarpeen.

5.12.4

Strategia, jonka mukaan osa dieselistä tai bensiinistä korvataan agropolttoaineilla, on siis yksi tehottomimmista ja kalleimmista ilmastonsuojelutoimista ja johtaa huomattavaan varojen väärinkohdentamiseen. ETSK ei ymmärrä, miksi juuri kalleimpia toimia tulisi edistää poliittisesti intensiivisimmin, etenkin kun taloudellisten seikkojen ohella lukuisat ekologiset ja sosiaaliset kysymyksetkin ovat vielä täysin vailla vastausta.

5.12.5

Komitea ei näin ollen ole samaa mieltä komission kanssa siitä, että ”[b]iopolttoaineiden käytön lisääminen liikenteessä on tehokkaimpia tapoja” vastata haasteisiin.

5.13

Kun ajatellaan, että komissio aikoo sallia agropolttoaineet sitten, kun ne alentavat kasvihuonekaasupäästöjä — fossiilisiin polttoaineisiin verrattuna — vähintään 35 prosenttia, 10 prosentin tavoite johtaa siihen, että liikenteen kasvihuonekaasupäästöt vähenevät — liikenteen säilyessä ennallaan — hädin tuskin 3,5 prosenttia. Koska liikenne aiheuttaa noin neljänneksen kasvihuonekaasujen kokonaispäästöistä, kaikkien kasvihuonekaasupäästöjen potentiaalinen vähennys on siis 1 prosentti. Tällainen määrä ei ole missään suhteessa sen edellyttämään rahoitukseen ja siihen liittyviin riskeihin.

5.14

Vaikka agropolttoaineita pidettäisiinkin liikennealalla biomassan järkevänä käyttönä, olisi ehdottomasti painotettava tehokkuutta. Ehdotetun direktiivin liitteestä VII ilmenee, ettei biomassan jalostaminen esteriksi tai etanoliksi ole oikea toimintatapa. Kaikki (teollinen) molekyylitasolla tapahtuva muuntaminen edellyttää nimittäin energian käyttöä, ja siihen liittyy näin ollen energiahävikkejä. Järkevämpää olisi hyödyntää biomassaa mahdollisimman suoraan ilman teollis-kemiallista jalostusta.

5.15

Muutamat traktorinvalmistajat ovat osoittaneet, että tämä on teknisesti mahdollista, ja tarjoavat nykyisin puhtaalla kasviöljyllä toimivia moottoreita.

5.16

Direktiivin liitteestä VII ilmenee, että kasvihuonekaasupäästöjä voidaan kyseisellä tekniikalla vähentää kaikkein eniten. Puhtaan rapsiöljyn käyttö vähentää kasvihuonekaasupäästöjä yleensä 55 prosenttia, rapsista valmistettu agrodiesel vain 36 prosenttia ja vehnästä valmistettu etanoli 0 prosenttia öljystä valmistettujen fossiilisten polttoaineiden käytöstä aiheutuviin päästöihin verrattuna. ETSK ei ymmärrä, miksi komissio ei nimenomaan esitä tätä vaihtoehtoa erityisen käyttökelpoisena, etenkin kun näin voisi myös syntyä eniten hajautettuja energiahuoltorakenteita — ja näin ollen työpaikkoja maatalousalalle ja maaseudulle.

5.17

ETSK:n mielestä olisi hyvä strategia edistää esimerkiksi ympäristöystävällisin sekaviljelymenetelmin tuotettujen puhtaiden kasviöljyjen käyttöä niin maataloudessa kuin esimerkiksi kunnan ajoneuvoissa tai vesiliikenteessä (10). Viljelijät voisivat näin välittömästi nivoutua alueellisten energiakiertojen kehittämiseen ja hyötyä siitä suoraan. Agropolttoainestrategian myötä viljelijöistä sitä vastoin saattaa tulla öljyteollisuuden mahdollisimman halvan raaka-aineen tuottajia, sikäli kun eurooppalaista raaka-ainetta ylipäätään käytetään.

6.1

Komissio toteaa, että suuri osa agropolttoaineiden valmistukseen tarvittavasta biomassasta tuotetaan oletettavasti EU:n ulkopuolisilla, ilmastoltaan suotuisammilla alueilla. Tuontiöljyn korvaaminen biomassan tuonnilla ei kuitenkaan vähennä vaan ainoastaan monipuolistaa tuontiriippuvuutta.

6.2

EU:n uudessa energiapolitiikassa ei voida vakavissaan pyrkiä korvaamaan yhdenlaista tuontiriippuvuutta toisenlaisella.

6.3

Ensisijaisena pyrkimyksenä tulisi pikemmin olla se, että uusiutuvia energiamuotoja koskevassa uudessa strategiassa todella keskitytään hajautettuihin, paikallisesti tai alueellisesti käytettävissä oleviin energialähteisiin. Tässä yhteydessä myös bioenergialla voi ja tulee olla oma roolinsa, mutta sen ei pidä olla agropolttoainestrategiassa esitetynlainen.

7.1

Komission mukaan ”uusiutuva energia muodostaa perinteisen energian kattavan korvaajan ja sitä tarjotaan samojen verkkojen ja kuljetusjärjestelmien kautta”. ETSK:n mielestä komission kanta on ilmeisen harhauttava: hajautettuihin rakenteisiin perustuvat uusiutuvat energiamuodot eroavat osittain täysin ”perinteisestä” energiasta, joka on peräisin lähinnä keskitetysti organisoiduista suurista rakenteista.

7.2

Agropolttoainestrategia, joka perustuu tuontienergiaan sekä dieselin ja bensiinin osittaiseen korvaamiseen biopolttoaineilla, hyödyttää ”perinteisten” eli maailmanlaajuisesti toimivien öljykonsernien keskitettyjä rakenteita. Strategia vahvistaa niiden tuotanto- ja jakelurakenteita, mikä on täysin öljyteollisuuden intressien mukaista. Näin kuitenkaan tuskin luodaan Eurooppaan uusia työpaikkoja (11).

7.3

Jos sitä vastoin panostettaisiin esimerkiksi hakkeen energiatehokkaampaan käyttöön lämmön- ja sähköntuotannossa, alueellisesti tuotettuihin puhtaisiin kasviöljyihin, biokaasun käyttöön ajoneuvoissa tai maakaasuverkkoon kuulumattomien alueiden energiahuollossa, hajautettuihin aurinkoenergiateknologioihin tms., voitaisiin avata uusia, alueellisia valmistus- ja jakelujärjestelmiä, jotka tarjoavat huomattavia työllisyysmahdollisuuksia.

7.4

Kun aurinkolämpöä ja aurinkosähköä hyödynnetään hajautetusti, (energian) kuluttajat tuottavat suuren osan tarvitsemastaan energiasta itse. Myös tämä osoittaa, että uusiutuviin energialähteisiin perustuva energiahuolto on järjestetty toisin kuin nykyinen energiahuoltorakenne.

7.5

Myös muilla toimilla, joilla pyritään esimerkiksi parantamaan energiatehokkuutta ja säästämään energiaa, voidaan luoda jo rakennusvaiheessa satoja tuhansia työpaikkoja pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Mainittakoon esimerkkeinä rakennusten eristäminen, aurinko- ja tuulivoimaloiden asentaminen tai biokaasulaitosten rakentaminen. Poliittisten päättäjien tehtävänä on varmistaa, että kyseisiä mahdollisuuksia myös hyödynnetään. Ehdotetussa direktiivissä esitetty agropolttoainestrategia ei ole tehokkain tapa.

7.6

Toisin sanoen erilaisia uusiutuvia energialähteitä on ehdottomasti syytä tarkastella erittäin huolellisesti ja nykyistä paljon monipuolisemmin myös työllisyyskysymyksen yhteydessä. Uusiutuvien energialähteiden avulla voidaan nimittäin edistää ja tukea talouden rakenteita, mutta niillä voidaan toisaalta myös osaltaan vahvistaa keskitettyjä suuria rakenteita.

7.7

Tämä koskee myös maita, joissa biomassaa viljellään agropolttoaineita varten. Saksan kehitysyhteistyöministeriössä maaliskuussa 2008 laaditussa keskusteluasiakirjassa Entwicklungspolitische Positionierung zu Agrartreibstoffen (”Kehitysyhteistyöpoliittinen kanta agropolttoaineisiin”) tullaan siihen tulokseen, että kehitysmaiden taloudellisen, ekologisen ja sosiaalisen kehityksen kannalta vientiin suunnattuun biomassan suurtuotantoon ”reaktiona teollisuusmaiden voimakkaasti kasvaneeseen kysyntään liittyy huomattavia riskejä, eikä se luo työpaikkoja”. Sitä vastoin hajautetun energiahuollon tarpeisiin suunnattua biomassan tuotantoa pientiloilla arvioidaan yleisesti ottaen myönteisesti.

8.1

ETSK on tyytyväinen siihen, että komissio suunnittelee ehdotetun direktiivin avulla myös agropolttoaineiden tuotantoon sovellettavien kestävyyskriteerien käyttöönottoa. Tämä on tärkeä edistysaskel, mutta esitetty ehdotus on komitean mielestä ehdottomasti riittämätön.

8.2

Komissio on itse toistuvasti painottanut, että taloudellisen, ympäristöä koskevan ja sosiaalisen pilarin tasapaino on erittäin tärkeä kestävän kehityksen politiikassa. Sosiaalikysymykset on kuitenkin jätetty kokonaan kestävyyskriteerien ulkopuolelle, ja jo tästä syystä ETSK katsoo, ettei ehdotetussa direktiivissä pyritä soveltamaan agropolttoaineisiin hallittua kestävän kehityksen strategiaa tai kriteereitä. Ehdotettu direktiivi on tätä silmällä pitäen tarkistettava kokonaan.

8.3

ETSK:n mielestä tässä yhteydessä olisi tärkeää, että maakäytön välillisten muutosten vuoksi tehokkaat ekologiset ja sosiaaliset kriteerit laadittaisiin sekä agropolttoaineita että kaikkia unioniin tuotavia maataloustuotteita varten rehut mukaan luettuina.

8.4

Ei myöskään pidä uskoa, että asettamalla määräaika (tässä tapauksessa tammikuu 2008) voitaisiin säästää esimerkiksi aarniometsät tai turvemaat siltä, että ne muutetaan agropolttoaineiden viljelyalaksi. Tämä edellyttäisi sekä toimivaa maarekisteriä että toimivaa hallinto- ja valvontajärjestelmää. Kokemusten mukaan useimmissa kasvavan talouden maissa tai kehitysmaissa ei ole kumpaakaan.

8.5

ETSK pitää riittämättöminä 15 artiklan 3 ja 4 kohdassa lueteltuja kriteereitä biologisen monimuotoisuuden säilyttämiseksi ja sen välttämiseksi, että maa-alat, joihin on sitoutunut paljon hiiltä, otetaan käyttöön. Kyseisen artiklan 3 kohdan a–c alakohdassa mainittujen alueiden lisäksi biologisen monimuotoisuuden säilyttämiselle ovat tärkeitä myös hyvin monet muut alueet. Sama koskee 4 kohdan a ja b alakohtaa niiden maa-alojen osalta, joihin on sitoutunut hiiltä.

8.6

Liitteen VII B-osassa komissio luettelee ”arvioidut tyypilliset ja oletusarvot tuleville biopolttoaineille”, joita on markkinoilla ainoastaan vähäisiä määriä tai ei vielä lainkaan. ETSK:n mielestä arvioitujen arvojen sijaan tulisi tarkastella ainoastaan todennettuja arvoja.

31.3.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 77/49

1.1

ETSK kannattaa komission tiedonannossa esitettyä mekanismia, jolla edistetään hiilidioksidin talteenoton ja varastoinnin (Carbon Capture and Storage, CCS) demonstrointia sähkövoimalaitoksissa. Rahoituskapasiteetin ja selkeiden rahoitusvaihtoehtojen puute keskipitkällä (2010–2020) ja pitkällä aikavälillä (2020 ja sen jälkeen) aiheuttaa kuitenkin huolta.

1.2

Olisi varmistettava, että komission rahoituskapasiteetin puute voidaan osittain korvata Euroopan päästökauppajärjestelmästä (European Emission Trading Scheme, EU-ETS) saatavilla tuloilla esimerkiksi huutokauppaamalla sähköntuotantoalan päästöoikeuksia vuoden 2013 jälkeen. On muistettava, ettei EU-tasolla ole tähän mennessä ehdotettu tarvittavat vakuudet sisältävää erityistä rahoitusjärjestelmää.

1.3

On tärkeää, että rahoitusehdot ovat selkeät ja vakaat viimeistään vuoden 2009 loppuun mennessä. Ainoastaan näin varmistetaan rahoitusperusta, jotta voidaan alkaa valmistella laajamittaisten CCS-demonstraatiolaitosten käyttöönottoa vuoteen 2015 mennessä.

1.4

Euroopan päästökauppajärjestelmästä saatavat tulot tulisi kerätä jäsenvaltiotasolla tarkistetun EU-ETS-direktiivin täytäntöönpanon yhteydessä vuodesta 2013 lähtien.

1.5

Komission ajatus kansallisista Euroopan päästökauppajärjestelmään kuuluvista huutokaupoista, joiden yhteydessä 20 prosenttia kokonaistuloista voidaan kohdentaa hiilidioksidipäästöjen vähentämistä edistäviin toimiin, on täysin riittämätön ja hukkaan heitetty rahoitusmahdollisuus. Jäsenvaltioita tulisi painokkaasti kehottaa muuttamaan täysin kantansa Euroopan päästökauppajärjestelmästä saataviin tuloihin ja kohdentamaan kaikki siitä saatavat tulot vähän ja ei lainkaan hiilidioksidipäästöjä aiheuttaviin teknologioihin ja etenkin hiilidioksidin talteenottoon ja varastointiin. Tällä tavoin voitaisiin saada käyttöön miljardeja euroja, joita komissiolla ei tällä hetkellä ole mutta joita tarvitaan edistämään hiilidioksidin talteenoton ja varastoinnin laaja-alaista varhaista demonstrointia.

1.6

Komission tulisi laatia suunnitelma, jossa määritellään eurooppalaisen teollisuusaloitteen (European Industrial Initiative) organisaatio ja rooli, ja varmistettava, että se täydentää mutta ei mene päällekkäin muiden aloitteiden, kuten seitsemännen puiteohjelman, fossiilisia polttoaineita käyttäviä päästöttömiä voimalaitoksia käsittelevän eurooppalaisen teknologiayhteisön (European Technology Platform for Zero Emission Fossil Fuel Power Plants) ja eurooppalaisen lippulaivaohjelman (European Flagship Programme), kanssa.

1.7

ETSK on samaa mieltä siitä, että tarvitaan yhteistä eurooppalaista infrastruktuuria hiilidioksidin kuljetusta ja varastointia varten. Tarvitaan Euroopan laajuinen kuljetusjärjestelmä sellaisten jäsenvaltioiden liittämiseksi järjestelmään, jotka eivät pysty itse rakentamaan maakohtaisia varastointilaitoksia.

1.8

Koska kuljetus on tärkeä ja olennainen osa laajamittaisen CCS-infrastruktuurin luomista, voitaisiin ottaa käyttöön lyhenne CCTS (Carbon Capture, Transport and Storage, hiilidioksidin talteenotto, kuljetus ja varastointi, ts. kuljetus mukaan luettuna).

2.1

CCS:n lisäarvoketjun kehittäminen, mukaan luettuina hiilidioksidien talteenotto, kuljetus ja varastointi, on vasta alullaan ja eräissä tapauksissa vielä tutkimusvaiheessa. Sen sijaan tavanomaisen voimalaitostekniikan hyötysuhteen parantamisessa edistytään askel askeleelta. Koska korvaavaa voimalaitoskapasiteettia tarvitaan seuraavilla vuosikymmenillä kipeästi, komitea suosittaa käytännönläheistä toimintatapaa, jossa molempia teknologioita kehitetään ja käytetään rinnakkain. Voimalaitosten hyötysuhteiden parantaminen voi tapahtua pitkälti markkinalähtöisesti, mutta CCS-teknologian — sekä voimalaitosten että infrastruktuurin — kehittäminen edellyttää demonstrointi- ja kaupallistamisvaiheessa lisätukea.

2.2

CCS-teknologian kehittämisessä on kaksi suuntausta: (a) integroidussa voimalaitosteknologiassa hiilidioksidi otetaan talteen ennen polttoprosessia, ja (b) jälkipolttoteknologiana tunnetussa menetelmässä hiilidioksidi taas pestään savukaasusta polton jälkeen (hiilidioksidin pesu). Asianmukaisesti kehitettynä viimeksi mainittu teknologia soveltuu käytettäväksi jo nyt rakenteilla olevissa ja erittäin tehokkaissa uusissa voimalaitoksissa, mikäli ne rakennetaan tätä mahdollisuutta silmällä pitäen (talteenottovalmius). Molemmille kehityssuuntauksille on yhteistä se, että talteen otettu hiilidioksidi on siirrettävä voimalaitoksen sijaintipaikasta sopivaan varastointipaikkaan.

2.3

Yhteiskunnallisen ja poliittisen hyväksynnän kannalta kysymys hiilidioksidin varastoinnin turvallisuudesta ja pitkäaikaisuudesta on ratkaisevan tärkeä. Viime kädessä se on merkittävin puheena olevaan teknologiaan liittyvä ympäristökysymys (2).

2.4

Kahdeksan johtavaa teollisuusmaata (G8) sopi Aomorissa Japanissa 9. kesäkuuta 2008 pitämässään kokouksessa käynnistävänsä vuoteen 2010 mennessä 20 laaja-alaista hiilidioksidin talteenottoa ja varastointia koskevaa esittelyhanketta tavoitteena tukea teknologista kehitystä ja alentaa CCS-teknologian laaja-alaisen käytön kustannuksia vuodesta 2020 lähtien.

2.5

G8-kokoukseen osallistuivat Yhdistyneen kuningaskunnan, Kanadan, Italian, Japanin, Ranskan, Saksan, Venäjän, Yhdysvaltojen, Kiinan, Intian ja Etelä-Korean edustajat.

2.6

Yhdysvaltojen energiaministeriö (DOE) lupautui G8-kokouksen antaman sitoumuksen tueksi rahoittamaan FutureGen-ohjelmassaan CCS-teknologian käytön edistämistä useissa kaupallisissa, integroitua kaasutuskombitekniikkaa (Integrated Gasification Combined Cycle, IGCC) tai muita edistynyttä saastuttamatonta hiiliteknologiaa käyttävissä voimalaitoksissa. Yhdysvallat rahoittaa myös seitsemää alueellista hiilidioksidin talteenottoon keskittynyttä kumppanuutta osoittaakseen hiilidioksidin laaja-alaisen ja pitkän aikavälin maanpäällisen varastoinnin tehokkuuden.

2.7

G8-kokouksen CCS-teknologiaa koskeva ilmoitus vastaa Kansainvälisen energiajärjestön (IEA) suositusta hyödyntää myös CCS-teknologiaa kasvihuonekaasupäästöjen puolittamisessa vuoteen 2050 mennessä.

3.1

Hiilidioksidin talteenoton ja varastoinnin (Carbon Capture and Storage, CCS) teknologiat kuluvat keskeisiin jo käytössä tai kehitteillä oleviin teknologioihin, joiden avulla hiilidioksidipäästöjä voidaan vähentää vuoden 2020 jälkeiseen aikaan ulottuvien tavoitteiden edellyttämällä tavalla (3).

3.2

CCS:n laajamittaisesta käytöstä sähkövoimalaitoksissa voi tulla taloudellisesti kannattavaa 10–15 vuodessa, jolloin CCS:stä voi vuoteen 2020 mennessä tai pian sen jälkeen tulla täysipainoinen osa päästökauppajärjestelmää (ETS) ja siten keskeinen väline eliminoitaessa fossiilisiin polttoaineisiin perustuvan sähköntuotannon hiilidioksidipäästöjä.

3.3

Näin ei kuitenkaan käy, ellei tarvittaviin valmistelutoimiin ryhdytä välittömästi. Erityisesti tarvitaan maailmanlaajuisesti jo kehitettyjen ja muissa sovelluksissa käytössä olevien CCS-teknologioiden varhaisen vaiheen demonstrointia, jotta kyseiset teknologiat voidaan mukauttaa laajamittaiseen käyttöön sähköntuotannossa.

3.4

Eurooppa-neuvosto hyväksyi maaliskuussa 2007 ja uudelleen maaliskuussa 2008 komission aikomuksen tukea jopa 12:n demonstrointikohteen rakentamista ja käyttöönottoa vuoteen 2015 mennessä. Kohteissa on määrä demonstroida fossiilisia polttoaineita käyttävien, ympäristövaikutuksiltaan kestävien teknologioiden käyttökelpoisuutta kaupallisessa sähköntuotannossa.

3.5

Puheena olevalla tiedonannolla viedään CCS:ään liittyviä toimia eteenpäin. Se täydentää komission ehdotusta hiilidioksidin geologista varastointia koskevaksi direktiiviksi (CCS-direktiivi), jolla luodaan oikeudelliset puitteet CCS:lle EU:ssa. Tiedonannon tavoitteena on luoda rakenne CCS:n laajamittaisten demonstraatioiden koordinoimiseksi ja tukemiseksi tehokkaasti sekä edellytykset rohkeille teollisille investoinneille useisiin laitoksiin.

3.6

Euroopan toimet CCS:n demonstroimiseksi on käynnistettävä mahdollisimman nopeasti. Toimia varten tarvitaan yhtenäinen strategiakehys, joka kattaa myös t&k-toimet sekä toimet yleisen tietoisuuden ja hyväksynnän lisäämiseksi. Euroopan komission mukaan seitsemän vuoden viive demonstroinnissa ja sen myötä CCS:n maailmanlaajuisessa käyttöönotossa voisi merkitä sitä, että maailmassa syntyy vuoteen 2050 mennessä yli 90 Gt sellaisia hiilidioksidipäästöjä, jotka olisi voitu välttää (4). Määrä vastaisi nykypäästöinä yli 20 vuoden hiilidioksidipäästöjä koko EU:ssa.

3.7

Euroopan elinkeinoelämän selkeät ja määrätietoiset sitoumukset, joita komissio tukee aloittein ja vakuuksin, ovat välttämättömiä, jotta rahoitusta voidaan myöntää julkisista varoista. Etenkin niiden jäsenvaltioiden, jotka aikovat tukeutua kivihiileen energian hankintalähteenä, tulisi ryhtyä tukitoimiin CCS:n varhaisvaiheen demonstrointia varten.

3.8

Tiedonannossa mainitaan kahdentyyppisiä esteitä:

Komission asiakirjassa esitetään, että EU:lla on mahdollisuus omaksua johtoasema kansainvälisen säännöstön muovaamisessa.

3.9

Ehdotetussa eurooppalaisessa teollisuusaloitteessa tulisi yhdistää nopeiden toimijoiden toimet demonstraatiohankkeiden verkostossa. Tämä helpottaisi kokemusten ja tietojen vaihtoa, lisäisi yleistä tietoisuutta ja antaisi politiikoille palautetta sekä mahdollistaisi täydellisen CCS-arvoketjun. Lisäksi ehdotetun eurooppalaisen teollisuusaloitteen odotetaan myös olevan omiaan houkuttelemaan kansallista ja kansainvälistä rahoitusta.

3.10

Komissio toteaa, että se voi antaa vain vähän tukea, ja siksi se painottaa nopeiden toimijoiden sekä valtioiden ja kansainvälisten valtiovallasta riippumattomien organisaatoiden myöntämää rahoitusta.

3.11

Tiedonannossa määritellään kolme toimenpidettä:

Lisäksi komissio totetaa, että mitä kauemmin elinkeinoelämältä menee CCS-teknologian käyttöönottoon, sitä vakavammin poliittisen päätöksentekijöiden on harkittava sitovia toimenpiteitä.

3.12

Tiedonannossa käsitellään myös tarvetta rakentaa yhteinen infrastruktuuri hiilidioksidin kuljetusta ja varastointia varten. TEN-E-suuntaviivoja suunnitellaan muutettavan siten, että niihin sisällytetään myös CCS-teknologia.

4.1

Neuvoston maaliskuussa 2007 tekemien ilmastonmuutos- ja energiavarmuusuhkia koskevien päätösten jälkeen komissio ehdotti toimenpidepakettia erillisten asiakirjojen muodossa neuvoston päätöksissä asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Toimenpiteissä painotetaan energiatehokkuutta, uusiutuvien energialähteiden edistämistä ja asianomaisten innovatiivisten teknologioiden kehittämistä ja käyttöä. Komitea on laatinut erityiset lausunnot kustakin toimenpiteestä (5).

4.2

Tässä yhteydessä on erittäin tärkeää kehittää menetelmiä, joilla vähennetään kestävällä tavalla fossiilisten polttoaineiden käytöstä aiheutuvia kasvihuonekaasupäästöjä. Se on aiheena tässä lausunnossa.

4.3

Käsillä oleva lausunto liittyy mainittua teknologiaa koskevaan komitean lausuntoon (6), jossa käsitellään komission ehdotusta direktiiviksi hiilidioksidin geologisesta varastoinnista.

5.1

Komissio painottaa tiedonannossaan useita kertoja sitä, että sen suunnitelmien onnistumiseksi on erittäin tärkeää osoittaa varhaisessa vaiheessa, että (a) Euroopan päästökauppajärjestelmällä on avainrooli ja että (b) todelliset kaupalliset hyödyt ovat mahdollisia. Luonnollisesti Euroopan päästökauppajärjestelmä tarjoaa todellista kaupallista hyötyä nopeille toimijoille. Se tulee kuitenkin liian myöhään, jos komissio ei laadi selkeitä ja lopullisia perussääntöjä vuoden 2012 jälkeistä Euroopan päästökauppajärjestelmää varten ennen vuoden 2009 loppua.

Teollisuudella on vuoden 2009 loppuun mennessä oltava investointipäätösten edellyttämä vakaa perusta, jotta voidaan aloittaa ensimmäisten ja vuonna 2015 toimintansa aloittavien CCS-laitosten suunnittelu ja rakentaminen. Tätä näkökohtaa ei ole korostettu riittävästi, etenkin kun otetaan huomioon Euroopan päästökauppajärjestelmään liittyvät epäselvyydet ja komission teollisuudelle ja jäsenvaltioiden hallituksille esittämät epäselvät vaatimukset, joiden vuoksi rahoitus on edelleen ratkaisematta.

5.2

Euroopan päästökauppajärjestelmä muodostaa todellakin tärkeät hiilidioksidimarkkinat, jotka voivat osoittautua erittäin tehokkaiksi, jos järjestelmää ohjataan voimakkaasti määrittämään päästöoikeuksille sellainen hinta, joka kattaa reilusti hiilipäästöjen vähentämistoimien aiheuttamat lisäkustannukset. Jos komissio ei anna selkeitä sääntöjä huutokaupasta ja sen laajuudesta sekä näin saatujen tulojen asianmukaisesta käytöstä eikä ota valvovaa roolia, mahdolliset investoijat omaksuvat odottavan asenteen liiallisten epävarmuustekijöiden vuoksi.

5.3

Yhteinen eurooppalainen hiilidioksidin kuljetus- ja varastoinfrastruktuuri helpottaisi selkeästi CCS:n laajamittaista hyödyntämistä koko Euroopassa. Eräät jäsenvaltiot eivät ehkä pysty rakentamaan maakohtaisia varastointilaitoksia itse (7). Olisi mahdollisuuksien mukaan hyödynnettävä olemassa muttei käytössä olevaa infrastruktuuria tai uusia laitoksia, jotka yhdistetään muuhun infrastruktuuriin. Koska kuljetus on tärkeä tekijä, ETSK ehdottaa jopa kuljetuksen sisältävän lyhenteen CCTS (Carbon Capture Transport and Storage) käyttöönottoa, vaikka lyhenne CCS on jo kansainvälisesti tunnettu ja tunnustettu.

5.4

Komissio asettaa jäsenvaltioiden viranomaisille huomattavan rasitteen CSS:n rahoittamiseksi, sillä komissio ei pysty myöntämään merkittävää rahoitusta nykyisestä talousarviostaan. Kun otetaan huomioon, että käsiteltävä asia on EU:lle tärkeä ja että tarvitaan EU-tason valvontaa demonstraatiohankkeiden menestyksen takaamiseksi, komission tulisi rahoittaa CCS-hankkeita huomattavasti suunniteltua enemmän. Jäsenvaltioiden tulisi tarvittaessa tukea hankkeita omalla rahoituksellaan (8).

5.4.1

Päästöoikeuksien huutokauppaaminen Euroopan päästöoikeusjärjestelmässä tarjoaa mahdollisuuden kompensoida komission riittämätön rahoitus. Tällä hetkellä vain 20 prosenttia tuloista kohdennetaan vähän hiilidioksidipäästöjä aiheuttavan energiateknologian edistämiseen. Jäsenvaltioita tulisi painokkaasti kehottaa muuttamaan täysin kantansa Euroopan päästökauppajärjestelmästä saataviin tuloihin ja kohdentamaan kaikki siitä saatavat tulot vähän ja ei lainkaan hiilidioksidipäästöjä aiheuttaviin teknologioihin ja etenkin hiilidioksidin talteenottoon ja varastointiin (9). Tällä tavoin voitaisiin saada käyttöön miljardeja euroja, joita komissiolla ei tällä hetkellä ole mutta joita tarvitaan edistämään hiilidioksidin talteenoton ja varastoinnin laaja-alaista varhaista demonstrointia.

5.4.2

Lisäksi ETSK on jo aiemmin esittänyt, että seitsemännessä puiteohjelmassa energia-alaan kohdennettua rahoitusta voitaisiin lisätä huomattavasti, (15 prosentilla) jolloin t&k-toimintaan investoitu osuus BKT:stä nousisi kahdesta prosentista kolmeen prosenttiin. Seitsemännen puiteohjelman avulla voitaisiin CCS-demonstraatiota näin todella edistää.

5.4.3

Seitsemännestä puiteohjelmasta tuetaan eräitä muitakin toimia, joilla myös voidaan edistää laaja-alaisten demonstraatiohankkeiden valmistelua. Eri toimet tulisi nivoa selkeästi ehdotettuihin demonstroinnin edistämismekanismeihin.

5.5

Tiedonannossa ei kerrota, miten eurooppalainen teollisuusaloite liittyy muihin toimenpiteisiin ja aloitteisiin, joihin komissio osallistuu (10). Yhtenäisen lähestymistavan varmistamiseksi on tärkeää mainita, mitkä toimenpiteet on määrä toteuttaa.

5.6

CCS-teknologioiden kehityksellä ja käyttöönotolla odotetaan olevan huomattava myönteinen vaikutus Euroopan työllisyyteen. Eräiden tärkeiden CCS-varusteiden ja kuljetusinfrastruktuurin tarjoajien toimipaikka on Euroopassa. Ne paitsi kehittävät myös myyvät ja asentavat esim. välineitä ja putkistoja, kun CCS otetaan käyttöön maailmalaajuisesti. Euroopalla on vahva maailmanlaajuinen asema CCS-teknologiassa, ja se vahvistuu edelleen, jos EU onnistuu CCS-teknologian laajamittaisessa varhaisvaiheen demonstroinnissa Euroopassa (11).

5.7

ETSK ehdottaa, että ”kestävien” fossiilisten polttoaineiden sijasta käytetään sanaa ”ympäristömyönteinen”. Ilmaus ”kestävä” sopii paremmin esimerkiksi aurinko- ja bioenergian, mutta huonommin CCS-teknologian, joka kuroo umpeen eroa käyttämällä fossiilisia polttoaineita ympäristömyönteisellä tavalla, kunnes siirtyminen täysin kestävällä pohjalla olevaan energiahuoltoon on mahdollista.

5.8

Hiilidioksidin turvallisen varastoinnin toteutettavuudesta on jo saatu viljalti kokemusta, kuten seuraavasta luettelosta käy ilmi:

6.1

ETSK kannattaa komission tiedonannossa esitettyä mekanismia, jolla edistetään CCS:n demonstrointia voimalaitoksissa, mutta esittää samalla eräitä huomioita.

6.1.1

Komissiolla pitäisi olla strategia, jolla varmistetaan, että eurooppalainen teollisuusaloite ei mene päällekkäin eurooppalaisen lippulaivaohjelman ja fossiilisia polttoaineita käyttäviä päästöttömiä voimalaitoksia käsittelevän eurooppalaisen teknologiayhteisön (ZEP) kanssa. Nämä toimet olisi koordinoitava asianmukaisesti, ja niiden tulisi vahvistaa toisiaan.

6.1.2

Tiedonannossaan komissio puhuu mahdollisuudesta ”laajentaa eurooppalaista teollisuusaloitetta hankeverkoston ulkopuolelle”. Tämän toteamuksen päämäärä ei ole selvä. Tiedonannossa todetaan myös, että tarvittava rahoitus on vielä järjestettävä. Mitä lisäarvoa tällainen laajentaminen tarjoaa, ja miten se liittyy edellä mainittuihin CCS-alan toimenpiteisiin?

6.2

ETSK ei kannata ehdotusta, joka koskee rahoituksen mobilisointia CCS-demonstrointia varten, koska ei pidä sitä riittävänä.

6.2.1

Ehdotuksessa kannatetaan tapauskohtaista lähestymistapaa, jossa komissiolle ehdotetaan kansallisia aloitteita ja se päättää, mitkä valtionavun ja muiden kansallisten toimenpiteiden muodot ovat sallittuja. Jos eurooppalaisten lippulaivademonstraatiohankkeiden halutaan menestyvän, komissiolla tulisi olla keskeinen koordinointi- ja valvontatehtävä. Tämä tarkoittaisi sitä, että komissio vastaisi yleisestä rahoituksesta. Komission rahoitusta voitaisiin täydentää jäsenvaltioiden korvamerkityillä osuuksilla, jotka tunnustettaisiin hyväksytyksi valtionavuksi. Samalla elinkeinoelämän olisi sitouduttava rahoitukseen ja toteutukseen.

6.2.2

Jos komissio takaisi tietyin edellytyksin EU:n osarahoituksen, joka olisi suhteessa korvamerkittyyn kansalliseen osuuteen, näin voitaisiin kannustaa jäsenvaltioiden viranomaisia. Ennalta määritelty osarahoitus voisi poistaa eräitä hankkeiden rahoitukseen liittyviä epävarmuustekijöitä ja nopeuttaa niiden kehittämistä.

6.2.3

Demonstraatiohankkeiden rahoituksen edistäminen uusien rahoitusmahdollisuuksien avulla on sinällään houkutteleva ajatus. Viime kädessä tällaiset suunnitelmat voivat osoittautua tehokkaiksi vain, jos riski on hyväksyttävissä ja jos on selvää, millä tavoin pitkän aikavälin lisäkustannukset voidaan kattaa kussakin tapauksessa.

6.3

ETSK on valmis yhtymään näkemykseen, jonka mukaan CCS:n sisällyttäminen Euroopan päästökauppajärjestelmään tarjoaa tärkeän kannustimen laajamittaisten demonstraatiohankkeiden kehittämiselle ja toteuttamiselle eurooppalaisissa yhteyksissä. Tiedonannossaan komissio myös toteaa, että nopeiden toimijoille on annettava mahdollisuus ”todelliseen kaupalliseen hyötyyn”.

6.4

Tiedonannossa todetaan kuitenkin myös, että Euroopan päästökauppajärjestelmästä saatavilla tuloilla on voitava kompensoida — tai jopa enemmänkin kuin kompensoida — kussakin tapauksessa aiheutuvat lisäkustannukset. Kun otetaan huomioon asioiden nykytila, tätä skenaariota ei voida taata seuraavista syistä: