20.3.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 66/1

—

ottaa huomioon 8. ja 9. maaliskuuta 2007 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan päätelmät, jotka koskevat Eurooppa-neuvoston hyväksymää asiakirjaa ”Eurooppa-neuvoston toimintaohjelma (2007–2009) — Euroopan energiapolitiikka” (7224/1/07),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon Euroopan satamapolitiikasta (KOM(2007)0616),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon ”Tavoitteena ensisijaisesti tavaraliikenteelle suunnattu rautatieverkko” (KOM(2007)0608),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon ”Tavaraliikenteen logistiikkaa koskeva toimintasuunnitelma” (KOM(2007)0607),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon ”EU:n tavaraliikenteen asialista: tehokkaampaa, yhdennetympää ja kestävämpää tavaraliikennettä Eurooppaan” (KOM(2007)0606),

—

ottaa huomioon komission esittämän vihreän kirjan ”Uutta ajattelua kaupunkiliikenteeseen” (KOM(2007)0551),

—

ottaa huomioon komission esittämän ”vihreän kirjan markkinapohjaisista ohjauskeinoista ympäristöä ja asiaan liittyviä toimintapoliittisia tarkoituksia varten” (KOM(2007)0140),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon ”kilpailukykyisen autoteollisuuden sääntelykehyksestä 2000-lukua varten: Komission kanta korkean tason CARS 21 -työryhmän loppuraporttiin: EU:n kasvu- ja työllisyysstrategiaan liittyvä tiedonanto” (KOM(2007)0022),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon ”Yhteisön strategia henkilöautojen ja kevyiden hyötyajoneuvojen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi: uudelleentarkastelun tulokset” (KOM(2007)0019),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon ”Maailmanlaajuisen ilmastonmuutoksen rajoittaminen kahteen celsiusasteeseen: Toimet vuoteen 2020 ja sen jälkeen” (KOM(2007)0002),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon ”Energiapolitiikka Euroopalle” (KOM(2007)0001),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon ”Uusiutuvia energialähteitä koskeva etenemissuunnitelma: Uusiutuvat energialähteet 2000-luvulla: kestävämmän tulevaisuuden rakentaminen” (KOM(2006)0848),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon ”Biopolttoaineiden kehitystä koskeva kertomus: Kertomus biopolttoaineiden ja muiden uusiutuvien polttoaineiden käytössä Euroopan unionin jäsenvaltioissa saavutetusta edistymisestä” (KOM(2006)0845),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon ”Energiatehokkuuden toimintasuunnitelma: Mahdollisuuksien toteuttaminen” (KOM(2006)0545),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon ”Kestävää liikkuvuutta Eurooppaan: Euroopan komission vuoden 2001 liikennepolitiikan valkoisen kirjan väliarviointi” (KOM(2006)0314),

—

ottaa huomioon 24. lokakuuta 2007 antamansa päätöslauselman yhteisön strategiasta henkilöautojen ja kevyiden hyötyajoneuvojen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi (1),

—

ottaa huomioon 5. syyskuuta 2007 antamansa päätöslauselman Euroopan tavaraliikenteen logistiikasta kestävän liikkuvuuden avaintekijänä (2),

—

ottaa huomioon 12. heinäkuuta 2007 antamansa päätöslauselman Euroopan kestävästä liikkuvuudesta (3),

—

ottaa huomioon ensimmäisessä käsittelyssä 5. syyskuuta 2006 esittämänsä kannan ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi henkilöautojen verotuksesta (4),

—

ottaa huomioon verojen ja maksujen kantamisesta raskailta tavaraliikenteen ajoneuvoilta tiettyjen infrastruktuurien käytöstä 17 päivänä kesäkuuta 1999 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 1999/62/EY (5) (eurovinjettidirektiivi),

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 45 artiklan,

—

ottaa huomioon liikenne- ja matkailuvaliokunnan mietinnön sekä teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnan ja ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan lausunnot (A6-0014/2008),

A.

katsoo, että kestävän kehityksen — joka on Euroopan unionin yleinen päämäärä — tavoitteena on jatkuvasti parantaa elämän laatua ja maapallon hyvinvointia nykyisiä ja tulevia sukupolvia varten,

B.

toteaa, että noin kolmasosa 25 jäsenvaltion muodostaman Euroopan unionin kokonaisenergiankulutuksesta koskee liikennealaa, meriliikennettä ja putkilinjoja lukuun ottamatta, ja että maantieliikenne, jonka osuus on 83 prosenttia, on eniten energiaa kuluttava liikennemuoto,

C.

toteaa, että liikenneala vastaa 70 prosentista öljyn kysynnästä 25 jäsenvaltion muodostamassa Euroopan unionissa, että 97 prosenttia sen käyttämästä energiasta on peräisin fossiilisista polttoaineista ja että vain kaksi prosenttia energiasta saadaan sähköenergiasta (josta suuri osa tuotetaan ydinvoimaloissa) ja ainoastaan yksi prosentti biopolttoaineista,

D.

toteaa, että eri liikennemuotojen energiatehokkuus on viime vuosina huomattavasti parantunut ja että tämä on mahdollistanut hiilidioksidipäästöjen tuntuvan vähentämisen kilometriä kohden; katsoo kuitenkin, että liikennealan kysynnän jatkuvan kasvun vaikutukset kumoavat näiden parannusten merkityksen,

E.

toteaa näin ollen, että kaiken kaikkiaan liikennealan päästöt ovat jatkuvasti kasvussa: pelkästään vuonna 2005 liikennealan osuus kaikista kasvihuonekaasuista (CO2, CH4, N2O) oli 24,1 prosenttia 27 jäsenvaltion muodostaman Euroopan unionin päästöistä, ja komission ennusteiden mukaan vuodesta 2007 vuoteen 2030 energian kysyntä liikennealalla kasvaa ainakin 30 prosenttia,

F.

ottaa huomioon, että maantieliikenteen tuottamat haitalliset päästöt ovat vähentyneet teknologisten innovaatioiden ja autoteollisuuden voimakkaiden ponnistelujen ansiosta; toteaa, että etenkin katalysaattorit, pienhiukkassuodattimet ja muut teknologiat ovat myötävaikuttaneet NOx-päästöjen ja saastuttavien hiukkasten päästöjen vähenemiseen 30–40 prosentilla viimeksi kuluneiden viidentoista vuoden aikana; katsoo kuitenkin, että mainituista parannuksista huolimatta tavoitteet, jotka koskevat hiilidioksidipäästöjen vähentämistä autojen valmistajien vapaaehtoisella sopimuksella, on saavutettu vain osittain,

G.

toteaa, että kaupunkiliikenne aiheuttaa 40 prosenttia hiilidioksidipäästöistä ja 70 prosenttia muista autojen saastepäästöistä ja että pääasiassa suurkaupunkialueille keskittyneistä liikenneruuhkista Euroopan unionille aiheutuvat kustannukset vastaavat noin yhtä prosenttia BKT:sta,

H.

ottaa huomioon, että 70 prosenttia vuonna 2004 hyväksytyistä ensisijaisista Euroopan laajuisista liikennehankkeista liittyi rautatie- ja laivaliikenteeseen, jotka on tunnustettu vähemmän saastuttaviksi liikennemuodoiksi,

I.

toteaa, että edellä mainituissa Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan päätelmissä Euroopan unioni sitoutuu määrätietoisesti ja riippumattomasti vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä vähintään 20 prosentilla vuoden 1990 tasosta,

1.

katsoo, että liikkuvuus on ollut yksi viime vuosisadan suurimpia saavutuksia ja haasteita ja että kestävällä liikennepolitiikalla pitäisi löytää tasapaino erilaisten ja usein ristiriitaisten etujen välillä ja olisi yritettävä sovittaa yhteen samanaikaisesti kansalaisten perusoikeus liikkumiseen, liikennealan taloudellinen ja työllistävä merkitys, vastuu ympäristöstä paikallisesti ja maailmanlaajuisesti sekä kansalaisten oikeus turvallisuuteen, elämänlaatuun ja terveyteen;

2.

korostaa, että myös liikennealan tulee täyttää EU:n tavoitteet siten, että öljyn käyttöä ja kasvihuonekaasupäästöjä vähennetään vuoteen 2020 mennessä vähintään 20 prosenttia vuoden 1990 tasosta;

3.

korostaa liikennealan merkitystä työllisyydelle, kasvulle ja innovoinnille ja katsoo, että taattu, turvallinen ja kohtuuhintainen liikkuvuus on nykyisen elämäntyylimme ehdoton edellytys; ottaa huomioon etusijan, joka on annettava kestävän liikkuvuuden vaatimuksille ympäristön kannalta, ja toteaa, että kansalaiset tulevat todennäköisesti tukemaan toimia, joilla taataan heidän liikkuvuutensa pitkällä aikavälillä (6);

4.

on sitä mieltä, että kestävän eurooppalaisen liikennepolitiikan tavoitteen saavuttamiseksi energian ja ympäristön kannalta on yhdistettävä eri politiikat, jotka tukevat ja täydentävät toisiaan läheisesti, ja saatava siten mukaan yhä suurempi määrä toimijoita, jotka edustavat liikennealaa, hallintoa sekä kansalaisia; on vakuuttunut siitä, että vain eri toimien sopivalla yhdistelyllä voidaan lieventää yksittäisten kielteisten toimien vaikutuksia ja myötävaikuttaa samalla siihen, että kansalaiset hyväksyvät ne;

5.

katsoo, että tässä eri politiikan alojen yhdistelmässä olisi pohdittava erityisesti seuraavia seikkoja:

6.

painottaa, että Euroopan unionin ja jäsenvaltioiden on keskitettävä oma toimintansa järjestelmän tärkeimpiin osatekijöihin:

7.

korostaa Euroopan unionin neuvoston joulukuussa 2006 allekirjoittamassa Alppien suojelua koskevassa yleissopimuksessa olevan liikennepöytäkirjan allekirjoittamisen merkitystä; korostaa, että pöytäkirjan ratifioinnin vuoksi komission on viipymättä käynnistettävä konkreettisia täytäntöönpanotoimia kestävän liikenteen edistämiseksi haavoittuvilla vuoristoalueilla ja tiheään asutuilla alueilla;

8.

painottaa tältä osin sen merkitystä, että samanaikaisesti otetaan käyttöön markkinapohjaisia välineitä vähän polttoainetta kuluttavien ja vähäpäästöisten ajoneuvojen menekin edistämiseksi, kuten verohelpotukset, autojen valmisteverotuksen uudistus saastepäästöjen ja polttoainetehokkuuden perusteella, kannustimet saastuttavimpien ajoneuvojen romuttamiseksi ja uusien vähäpäästöisten autojen ostamiseksi — nämä ovat tärkeitä toimia, joilla samalla autettaisiin ajoneuvojen valmistajia selviytymään uuden lainsäädännön mukanaan tuomista velvoitteista;

9.

kehottaa neuvostoa ja jäsenvaltioita osoittamaan samaa päättäväisyyttä kuin ne osoittivat 8. ja 9. maaliskuuta 2007 kokoontuneessa Eurooppa-neuvostossa

10.

yhtyy komission edellä mainitussa vihreässä kirjassa ”Markkinapohjaiset ohjauskeinot ympäristöä ja asiaan liittyviä toimintapoliittisia tarkoituksia varten” esille nostamaan kysymykseen mahdollisuudesta edistää ja samalla seurata aktiivisemmin liikenteen maksujärjestelmien ja ympäristöverotuksen uudistuksia kansallisella tasolla koordinointimenettelyn ja kokemusten ja parhaiden käytäntöjen vaihdon kautta; kehottaa komissiota ryhtymään tämän suuntaisiin toimiin;

11.

kehottaa neuvostoa ja jäsenvaltioita lisäämään investointeja infrastruktuureihin ja älykkäisiin liikennejärjestelmiin, jotka olisi suunnattu erityisesti

12.

kehottaa komissiota esittämään viimeistään kesäkuussa 2008 yleisesti sovellettavissa olevan, avoimen ja perustellun sellaisen mallin kaikkien liikennemuotojen ulkoisten kustannusten arviointia varten, jonka tarkoitus olisi toimia perustana infrastruktuurien käytön kustannusten tuleville laskelmille; huomauttaa, että kyseisen mallin yhteydessä tulee eurovinjettidirektiivin mukaisesti toimittaa analyysi kaikkien kuljetusmuotojen ulkoisten kustannusten sisällyttämisen vaikutuksista ja strategia kaikissa liikennemuodoissa tapahtuvaa mallin asteittaista käyttöönottoa varten; odottaa komissiolta, että tähän aloitteeseen liitetään lainsäädäntöehdotuksia, muun muassa eurovinjettidirektiivin tarkistusehdotus;

13.

on vakuuttunut siitä, että kaupunkien ruuhkautumisongelmaan, josta aiheutuu 40 prosenttia ajoneuvojen hiilidioksidipäästöistä ja 70 prosenttia niiden muista päästöistä, on toissijaisuusperiaatetta kuitenkin noudattaen tartuttava kunnianhimoisemmin soveltamalla Euroopan tason yhteistyö- ja koordinointistrategiaa;

14.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita analysoimaan tapaa, jolla liikenneinfrastruktuuri ja siihen sovelletut maksut vaikuttavat kaupunkialueiden kehitykseen ja kuljetuspalveluiden tarpeeseen tulevaisuudessa;

15.

katsoo, että tehokkaassa kaupunkiliikennepolitiikassa tulisi ottaa huomioon henkilöiden ja tavaran kuljettaminen, ja siksi siihen on sovellettava mahdollisimman integroitua lähestymistapaa, joka mahdollistaa soveltuvimmat ratkaisut kuhunkin ongelmaan; uskoo vakaasti, että kaupunkialueilla on annettavanaan taloudellisesti järkevää potentiaalia liikkumismuotojen painopisteen siirtämiseksi julkisen liikenteen, kävelyn ja pyöräilyn suuntaan sekä uudelle lähestymistavalle kaupunkilogistiikkaan; pitää näiltä osin olennaisena, että investoidaan teknologiseen innovointiin (laajempi älykkäiden liikennemuotojen (ITS) käyttö), nykyisten infrastruktuurien parempaan hyödyntämiseen, etenkin kysyntään vaikuttavilla toimilla (ruuhka- ja tiemaksujen avulla) sekä edistämällä uusia ratkaisuja yksityisautojen käytön optimoimiseksi, kuten auton yhteiskäyttö tai kimppakyyti ja järjestelyt kotona työskentelyä varten;

16.

painottaa ”pehmeiden” toimien merkitystä kestävämmän liikennepolitiikan tavoitteen saavuttamisessa ja pitää tärkeänä, että kansalaiset voivat tehdä tietoon perustuvia valintoja liikennevälineestä ja ajokäyttäytymisestä; pyytää parantamaan kuluttajien tiedottamista ja tehostamaan uusia käyttäytymismuotoja koskevia koulutus- ja edistämiskampanjoita kestävimpien liikennemuotojen tai -mallien suosimiseksi;

17.

katsoo, että rautatieliikenteellä energiankulutukseltaan ja hiilidioksidipäästöiltään eri liikennemuotojen matalimpiin kuuluvana on merkittävää potentiaalia kehittää tavaraliikenteen logistiikan lisäksi myös lyhyen ja keskipitkän matkan matkustajaliikennettä;

18.

kehottaa näin ollen komissiota, jäsenvaltioita ja rautatiealaa

19.

katsoo, että — huolimatta siitä, että lentoyhtiöt ovat vähentäneet polttoaineen kulutusta 1–2 prosenttia matkustajakilometriä kohden kymmenen viime vuoden aikana ja että lentokoneiden melupäästöt ovat huomattavasti vähentyneet — siviililentoliikenteen kokonaisvaikutus ympäristöön on kasvanut liikenteen voimakkaan lisääntymisen takia; pyytää tämän vuoksi, että

20.

panee merkille, että lentoliikenteessä kustannusvastaavuus ja lentolippujen hintojen avoimuus ovat hyvin tärkeitä tekijöitä matkustajien etujen ja liikennealan oikeudenmukaisen kilpailun kannalta, ja kannustaa näin ollen komissiota tekemään lisää asiaa koskevia aloitteita;

21.

panee merkille meriliikenteen päästöjen jatkuvan lisääntymisen ja suosittaa erityisesti

22.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita investoimaan satamien modernisoimiseen sekä Euroopan unionin merisatamissa että sisävesiväylillä sijaitsevissa satamissa tavaroiden ja matkustajien nopean siirtymisen mahdollistamiseksi eri liikennejärjestelmien välillä ja näin mahdollistamaan energiankulutuksen vähentämisen liikennealalla;

23.

pitää olennaisen tärkeänä logistiikan, tavarakuljetusten lastausta ja purkua koskevien tekijöiden sekä intermodaalisuuden parantamista; tästä syystä tukee liikenteen sisämarkkinoiden täydellistä toteuttamista ja kehottaa komissiota kehittämään edellä mainittua toimintasuunnitelmaa Euroopan tavaraliikenteen logistiikasta ja painottaa erityisesti niin sanottujen vihreiden käytävien kehittämistä;

24.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita sijoittamaan enemmän tutkimukseen liikenteen alalla energiatehokkaampien ja hiilidioksidipäästöjä vähentävien tekniikoiden kehittämiseksi; kehottaa komissiota huomattavasti lisäämään ympäristö-, energia- ja liikennealan tutkimuksen ja kehityksen kokonaisrahoitusta monivuotisen rahoituskehyksen tarkistamisen yhteydessä;

25.

tukee komissiota aloitteissa, joilla liitetään tehokkaammin yhteen kestävä liikenne ja matkailu, kuten ympäristöystävällisempien liikennemuotojen käyttäminen esimerkiksi yhdistämällä julkinen liikenne ja pyöräily;

26.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle sekä jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille.

20.3.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 66/6

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 116 artiklan,

A.

pitää tärkeänä kansalaisille tarkoitetun tehokkaan varhaisvaroitusjärjestelmän olemassaoloa uhkaavia tai kehittymässä olevia katastrofitilanteita varten ihmisten kärsimysten lievittämiseksi ja ihmishenkien menetysten ehkäisemiseksi,

B.

on tietoinen, että Euroopan parlamentti on vaatinut moneen otteeseen varhaisvaroitus- ja hälytysjärjestelmien laatimista ja että tästä säädetään useissa nykyisissä ja valmisteilla olevissa säädöksissä,

C.

toteaa, että varhaisvaroitusjärjestelmät edellyttävät, että viranomaisia varoitetaan sellaisten alueellisten verkostojen välityksellä, joilla pyritään estämään (luontoon, teknologiaan tai yhteiskuntaan liittyviä) riskejä, ja että kansalaisia varoitetaan televiestintäverkkojen (muun muassa radion, television, sireenien ja matkapuhelinten) avulla,

D.

katsoo, että EU:lta puuttuu yleinen, monikielinen, yksinkertainen ja tehokas järjestelmä, jolla kansalaisia varoitetaan uhkaavista tai todellisista katastrofitilanteista, ja että tällaisen järjestelmän toteuttaminen koskee suoraan EU:n politiikan monia eri aloja (televiestintä, ympäristö, terveys, sisäinen turvallisuus ja väestönsuojelu) ja vaikuttaa myös muihin politiikkoihin (liikenne, energia ja matkailu),

E.

toteaa, että EU:n olisi laadittava tällainen järjestelmä sekä toteutettava tarkoituksenmukaisia tiedotus- ja koulutuskampanjoita, jotta edistetään ihmishenkiä säästävää käyttäytymistä vaaraan joutuneiden kansalaisten keskuudessa,

1.

kehottaa jäsenvaltioita ja komissiota huolehtimaan tarvittavista toimenpiteistä ja resursseista kansalaisille suunnatun tehokkaan varhaisvaroitusjärjestelmän laatimiseksi uhkaavien tai kehittymässä olevien katastrofitilanteiden varalta kaikkialla EU:ssa;

2.

kehottaa komissiota esittämään tätä alaa koskevia asianmukaisia lainsäädäntöehdotuksia ja ottamaan huomioon asiaa koskevat riskit ja toimenpiteet;

3.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän kannanoton ja allekirjoittajien nimet neuvostolle ja komissiolle.

20.3.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 66/9

—

ottaa huomioon komission 20. marraskuuta 2007 neuvostolle ja Euroopan parlamentille esittämän tiedonannon YMP:n uudistuksen ”terveystarkastuksen” valmistelusta (KOM(2007)0722),

—

ottaa huomioon yhteisen maatalouspolitiikan suoria tukijärjestelmiä koskevista yhteisistä säännöistä ja tietyistä viljelijöiden tukijärjestelmistä 29. syyskuuta 2003 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1782/2003 (1),

—

ottaa huomioon 11. joulukuuta 2007 esittämänsä kannan ehdotuksesta neuvoston asetukseksi asetuksen (EY) N:o 1782/2003 ja Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahaston) tuesta maaseudun kehittämiseen annetun asetuksen (EY) N:o 1698/2005 muuttamisesta (2),

—

ottaa huomioon 25. lokakuuta 2007 antamansa päätöslauselman rehujen ja elintarvikkeiden hintojen noususta (3),

—

ottaa huomioon 26. syyskuuta 2007 esittämänsä kannan ehdotuksesta neuvoston asetukseksi asetuksesta (EY) N:o 1782/2003 poikkeamisesta kesannoinnin osalta vuonna 2008 (4),

—

ottaa huomioon 14. helmikuuta 2007 esittämänsä kannan ehdotuksesta neuvoston asetukseksi asetuksessa (EY) N:o 1782/2003 säädettyjen suorien tukien vapaaehtoista mukauttamista koskevista säännöistä sekä asetuksen (EY) N:o 1290/2005 muuttamisesta (5),

—

ottaa huomioon 8. kesäkuuta 2005 antamansa päätöslauselman politiikan haasteista ja rahoitusmahdollisuuksista laajentuneessa unionissa 2007–2013 (6),

—

ottaa huomioon talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta ja moitteettomasta varainhoidosta 17. toukokuuta 2006 Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission välillä tehdyn toimielinten sopimuksen (7) ja erityisesti sen liitteet I ja III ja julistukset N:o 3 ja 9,

—

ottaa huomioon asiakirjan Tšekin tasavallan, Viron tasavallan, Kyproksen tasavallan, Latvian tasavallan, Liettuan tasavallan, Unkarin tasavallan, Maltan tasavallan, Puolan tasavallan, Slovenian tasavallan ja Slovakian tasavallan liittymisehdoista ja niiden sopimusten mukautuksista, joihin Euroopan unioni perustuu (8),

—

ottaa huomioon 22. maaliskuuta 2004 tehdyn neuvoston päätöksen Tšekin tasavallan, Viron tasavallan, Kyproksen tasavallan, Latvian tasavallan, Liettuan tasavallan, Unkarin tasavallan, Maltan tasavallan, Puolan tasavallan, Slovenian tasavallan ja Slovakian tasavallan liittymisehtoja ja niiden sopimusten mukautuksia, joihin Euroopan unioni perustuu, koskevan asiakirjan mukauttamisesta yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksen vuoksi (9),

—

ottaa huomioon Eurooppa-neuvoston WTO:n kolmannen ministerikokouksen (26. lokakuuta 1999) valmistelemiseksi puheenjohtajan päätelmissään Euroopan komissiolle antamat toimivaltuudet neuvotella maatalouden alalla,

—

ottaa huomioon EY:n perustamissopimuksen 33 artiklan 2 kohdan, joka on otettu sellaisenaan Lissabonin sopimukseen,

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 45 artiklan,

—

ottaa huomioon maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnan mietinnön ja ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan lausunnon (A6-0047/2008),

A.

katsoo, että maatalous ja tuotantoketjussa sitä seuraava elintarviketeollisuus ovat yksi EU:n suurimmista talousaloista ja että ne ovat ratkaisevan tärkeitä EU:n elintarviketurvalle ja vaikuttavat yhä enenevässä määrin energiaturvallisuuteen,

B.

katsoo, että myös tulevaisuudessa tarvitaan EU:n yhteistä maatalouspolitiikkaa (YMP), joka perustuu taloudelliseen, ekologiseen ja sosiaaliseen eurooppalaiseen maatalousmalliin ja joka takaa kestävyyden ja elintarvikevarmuuden, mutta että menestyksekästä uudistuslinjaa, johon kuuluu maaseudun kehittämisen vahvistaminen, on jatkettava,

C.

katsoo, että YMP:ssä on pyrittävä poistamaan esteet, joita nuorilla on heidän aloittaessaan maataloustoimintaa, ja että sukupolvenvaihdoksesta on tehtävä yksi YMP:n painopistealoista,

D.

katsoo, että vähentämällä maatalousalan byrokratiaa avoimempien, yksinkertaisempien ja vähemmän rajoittavien sääntöjen avulla voidaan vähentää maatalousyritysten ja tuottajien kuluja sekä keventää hallinnollista taakkaa,

E.

katsoo, että jos YMP:ssä on otettava huomioon erittäin suuret erot maatalous- ja aluerakenteissa ja samanaikaisesti löydettävä vastauksia uusiin haasteisiin, joita asettavat ilmastonmuutos, maaperän ja vesistön suojelu, yhä voimakkaampi avautuminen kohti maailmanmarkkinoita tai biomassan ja raaka-aineiden saanti sekä uusiutuvien energialähteiden hyödyntäminen, siihen on sisällytettävä riittävät keinot ja sillä on säilytettävä YMP:n alkuperäiset tavoitteet, jotka on äskettäin vahvistettu Lissabonin sopimuksella, ja siinä on voitava taata puhtaiden ja laadukkaiden elintarvikkeiden tuotanto ja siten taata kaikille Euroopan kansalaisille elintarvikkeiden saatavuus kohtuullisin hinnoin ja säilyttää maanviljelijöiden tulotaso,

F.

katsoo, että kaikissa YMP:hen tehtävissä muutoksissa olisi otettava huomioon kehitysmaiden, erityisesti kaikkein vähiten kehittyneiden maiden, erityistilanne ja olisi vältettävä sitä, että kyseisten maiden maataloustuotteiden tuotanto ja markkinoille saattaminen vaarannetaan,

G.

ottaa huomioon, että suorien tukien järjestelmää on uudistettu — pääosin onnistuneesti -perusteellisesti kolme kertaa vuodesta 1992 lähtien ja kaikkia keskeisiä markkinajärjestelyjä maitosektoria lukuun ottamatta vuodesta 2004 lähtien,

H.

katsoo, että kaikilla kehittyneillä mailla on maatalouspolitiikka ja että uudet tilanteet, kuten maailman väestönkasvu, ilmastonmuutos, kasvava energiantarve, hintatukien poistaminen ja lisääntyvä avautuminen kohti maailmanmarkkinoita, johtavat maataloustuotteiden markkinahintojen kohoamiseen EU:ssa ja toisaalta selvästi voimakkaampiin satovaihteluihin ja hintojen suurempaan epävakaisuuteen, minkä takia yhteisen maatalouspolitiikan säilyttäminen on tärkeämpää kuin koskaan,

I.

katsoo, että elintarvikevarmuus (määrällinen ja laadullinen) on tulevaisuudessakin yksi YMP:n keskeisimmistä tavoitteista ekosysteemien suojelun ohella, sillä ilman sitä tuotanto ei voi olla tervettä ja kestävää, mutta että lisäksi on optimoitava maankäyttöä koko unionissa,

J.

ottaa huomioon Euroopan unionin huomattavan pyrkimyksen vähentää maatalousmenojaan suhteessa kokonaistalousarvioon; niiden osuus on vähentynyt 1970-luvun lähes 80 prosentista 33 prosenttiin nykyisen rahoituskehyksen loppuun mennessä, kun taas maatalouteen käytetty maa-alue on samalla lisääntynyt 37 prosentilla vuodesta 2003 alkaen uusien jäsenvaltioiden liittymisen takia,

K.

ottaa huomioon, että valtion- ja hallitusten päämiehet antoivat Berliinin Eurooppa-neuvoston kokouksessa lupauksia takuusta YMP:n ensimmäisen pilarin kokonaismenojen osalta vuoteen 2013 saakka,

L.

ottaa huomioon, että vuoden 2004 liittymisasiakirjassa säädetään tiettyjä YMP:n sääntöjä koskevista poikkeuksista uusille jäsenmaille suorien tukien matalamman tason kattamiseksi,

M.

ottaa huomioon, että eräillä alueilla tietyille perinteisille maatalouden tuotantomuodoille ei ole vaihtoehtoja, että nämä muodot ovat usein kyseisten alueiden tärkeintä maataloustoimintaa ja että ne on siksi ehdottomasti säilytettävä ja niitä on ehdottomasti tuettava ympäristö- ja aluepoliittisten pakottavien syiden takia sekä taloudellisen ja sosiaalisen verkoston säilyttämiseksi; ottaa huomioon YMP:n aseman Euroopan tietyillä alueilla, erityisesti lähentymisalueiksi kutsutuilla alueilla, joilla maanviljely ja kotieläintalous ovat olleet perinteisesti tärkeitä taloudellisen kehityksen ja työpaikkojen luomisen välineitä,

N.

katsoo, että eurooppalaisille maanviljelijöille on taattava vakaus, jotta heidän odotuksensa toteutuvat ja investointinsa eivät ole turhia ja jotta tietyillä aloilla voidaan sääntelyjärjestelmien avulla tehdä keskipitkän ja pitkän aikavälin ennusteita,

O.

katsoo, että yhteisön lainsäätäjän on estettävä EU:n maanviljelijöiden ja kotieläintuottajien syrjintä niin EU:ssa kuin kolmansien maiden kilpailijoihin nähden tai luotava sopivilla välineillä EU:n maanviljelijöille ja kotieläintuottajille tasapuoliset toimintaedellytykset; katsoo, että erityisesti on valvottava, että myös maataloustuotteita kolmansista maista Euroopan unioniin tuovat henkilöt noudattavat laatuun, terveyteen, ympäristöön, eläinten hyvinvointiin jne. liittyviä normeja, jotka ovat pakollisia unionin viljelijöille,

P.

ottaa huomioon, että YMP:n tavoitteet määritellään EY:n perustamissopimuksen 33 artiklassa ja edellyttäen että Lissabonin sopimus ratifioidaan täysimääräisesti, kaikissa keskeisissä YMP:tä koskevissa oikeudellisissa ja talousarvioon liittyvissä ratkaisuissa tarvitaan Euroopan parlamentin hyväksyntä,

Q.

katsoo, että ensisijaisena tavoitteena on EU:n kansalaisten elintarviketurva ja että tähän päästään parhaiten tukemalla EU:n elintarviketuotantoa sekä Maailman kauppajärjestön sääntöjen mukaisella tuonnilla; tällainen elintarviketurva riippuu myös siitä, millä tavoin EU osallistuu maailman ruokavarastojen rakentamiseen (jotka tällä hetkellä ovat dramaattisen vähäiset), jolloin EU voi sekä suojella itseään elintarvikepulalta että kantaa vastuuta maailmanlaajuisesta elintarvikehuollosta,

R.

katsoo, että on tehtävä perusteellisempi analyysi markkinoiden kehityksestä ja niiden vaikutuksista sisämarkkinoihin ottaen huomioon hintojen kansainvälinen taso ja raaka-aineiden tuotanto,

1.

pitää tavoitteena sellaisen kestävän, kilpailukykyisen ja monimuotoisen maatalouden puolustamista, jossa säilytetään kunkin tuotantoalan ja -alueen erityispiirteet ja jonka perustavoitteena on terveellisten ja turvallisten elintarvikkeiden riittävä ja kohtuuhintainen tarjoaminen kuluttajille;

2.

katsoo, että YMP:n vuoden 2003 uudistus oli pääosin erittäin onnistunut, koska se on lisännyt selvästi YMP:n avoimuutta ja tehokkuutta sekä viljelijöiden vastuullisuutta ja markkinasuuntautuneisuutta, ja katsoo, että tätä prosessia on jatkettava, jotta noudatetaan valtion ja hallitusten päämiesten joulukuussa 2002 antamia lupauksia säilyttää ensimmäisen pilarin maatalousrahastot koskemattomina vuoteen 2013 saakka; korostaa, että vastineeksi YMP:n hallintoa ja monia viljelijöihin vaikuttavia EU:n direktiivejä ja asetuksia on jatkossa selvästi yksinkertaistettava, jotta viljelijöiden taakkaa voidaan vähentää ilman, että tämä yksinkertaistaminen johtaa YMP:n uudelleenkansallistamiseen ja eurooppalaisten viljelijöiden saamien tukien huomattavampaan typistämiseen;

3.

katsoo, että kaikenlaisen sääntelyn hylkääminen yhteisten markkinajärjestelyjen yhteydessä ei ole poliittisesti toivottavaa, sillä kuten nykytilanne osoittaa, Euroopan ja maailman varastot ovat tällä hetkellä dramaattisen vähäisiä, mikä vaikuttaa kielteisesti kuluttajien ostovoimaan ja maanviljelijöiden tuloihin edistäen samalla keinottelua; korostaa lisäksi, että käytössä on oltava välineet mahdollisen taloudellisen taantuman tai terveydellisten ongelmien varalta sekä ilmaston muuttumisen takia yhä yleisempien luonnonkatastrofien riskin varalta;

4.

suhtautuu siksi myönteisesti teknisiin muutoksiin, joita edellä mainitusta komission tiedonannosta voi seurata ja joiden tavoitteena on saada vuoden 2003 uudistus toimimaan, ja kehottaa komissiota varmistamaan YMP:n vakautta koskevan taloudellisen perusperiaatteen;

5.

kehottaa komissiota tulevia uudistuksia silmällä pitäen tekemään kustannus-hyötyanalyysin YMP:stä elintarvikevarmuuden, omavaraisuuden ja maaseutuyhteisöjen säilyttämisen osalta; kehottaa komissiota analysoimaan maailman kysynnän kasvusta johtuvasta elintarvikkeiden hintojen noususta kuluttajille todennäköisesti aiheutuvat kustannukset suhteessa kansalaisille nykyisin aiheutuviin maatalouspolitiikan kustannuksiin;

6.

katsoo, että EU:n haasteena WTO:n neuvotteluissa on vastata tuleviin rajoituksiin niin, että sisäinen hyvinvointi on mahdollisimman suurta; korostaa, että EU:n on hyödynnettävä mahdollisimman hyvin käytettävissä olevaa joustavuutta, esimerkiksi ”arkojen tuotteiden” tapauksessa; korostaa kuitenkin, että kaikkien WTO:ssa tehtävien maataloussopimusten ehtona on sopimuksen saavuttaminen maantieteelliset merkinnät kattavista tekijänoikeuksista ja muiden kuin kauppaan liittyvien näkökohtien tunnustaminen tuonnin perusteeksi;

7.

kehottaa komissiota meneillään olevien WTO-neuvottelujen puitteissa ottamaan huomioon elintarviketuotannosta vastaavaa talouselämän alaa edustavan maataloustuotannon erityispiirteet sekä sen tosiseikan, että maatalous edistää osaltaan merkittävästi alueellista tasapainoa, ympäristönsuojelua ja elintarvikkeiden turvallisuuden pysymistä määrällisesti ja laadullisesti asianmukaisella tasolla;

8.

katsoo kuitenkin, että EU:lla on tulevaisuudessakin oltava riittävästi välineitä, jotta se voi varautua maatalousalan markkina- ja toimituskriiseihin sekä terveyteen liittyviin kriiseihin;

9.

korostaa, että on määritettävä tehokkaasti ja asianmukaisten välineiden — rahoitusvälineiden tai muiden välineiden — avulla tuotantoon, ympäristöön ja maaseutuun liittyvät maatalouden tehtävät;

10.

kannattaa periaatteessa erityisesti elintarvikevarmuuden, alueellisen yhteenkuuluvuuden, kuluttajansuojan, ympäristön- ja ilmastonsuojelun, eläinsuojelun, uusiutuvien energialähteiden ja biologisen monimuotoisuuden yleisten tavoitteiden sisällyttämistä yhteiseen maatalouspolitiikkaan; korostaa kuitenkin, että tämä on tehtävä kestävän kehityksen puitteissa ja että siihen on yhdistettävä taloudellinen tulos, luonnonympäristön ja -varojen suojelu, alueellinen kehitys ja yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus; muistuttaa kuitenkin, että valtioiden ja hallitusten päämiehet ovat vahvistaneet YMP:n tavoitteet säilyttämällä EY-sopimuksen 33 artiklan sisällön 13. joulukuuta 2007 allekirjoitetussa Lissabonin sopimuksessa;

11.

korostaa, että yleisten tavoitteiden sisällyttämisessä YMP:hen ei pitäisi kyseenalaistaa maataloustuotantoa ja kotieläintaloutta Euroopan unionin vuoristoalueilla, epäsuotuisilla alueilla, syrjäisillä alueilla ja saaristoalueilla, joilla tuotanto on laajaperäistä ja joilla maatalous- ja kotieläintaloustuotanto suuntautuu pääosin paikallisille markkinoille, mutta jotka myyvät näitä tuotteita myös jäsenvaltioiden kansallisilla markkinoilla;

12.

katsoo, että jos unioni määrää tiukempia vaatimuksia viljelijöilleen ja tuottajilleen, sen on myös valvottava, että ne, jotka unionin ulkopuolella vievät maataloustuotteita unioniin, noudattavat samoja vaatimuksia, ja katsoo, että EU:n on vaadittava kyseisten yleisten tavoitteiden huomioon ottamista WTO:n neuvotteluissa;

13.

vastustaa vuoteen 2013 ulottuvan ensimmäisen pilarin kokonaisbudjetin vähennyksiä ja korostaa, että maatalous- ja kotieläintalousmarkkinoiden nopeiden mullistusten aikoina ja meneillään olevien uudistusten ollessa puolivälissä viljelijät tarvitsevat ehdottomasti tiedon siitä, mihin he voivat luottaa, ja että he tarvitsevat myös turvallisuutta ja erityisesti sitä, että vuonna 2003 tehtyjä päätöksiä noudatetaan;

14.

vastustaa kaikkea tilakokoon tai oikeudelliseen muotoon perustuvaa syrjintää suorissa tuissa mutta katsoo samalla, että kaikkien ensimmäisen pilarin tukien uudelleenjakamisen on perustuttava kokonaisvaltaiseen arvioon sen vaikutuksista yhteiskunnalliseen ja alueelliseen yhteenkuuluvuuteen, työllisyyteen, ympäristöön, kilpailukykyyn ja innovaatioihin;

15.

pyytää tukemaan yksinomaan maataloustoimintaa harjoittavia viljelijöitä;

16.

korostaa, että edellä mainitussa komission tiedonannossa käsitellään vain vähän 12 uuden jäsenvaltion maatalousalan kohtaamia ongelmia, tarpeita ja haasteita, ja vaatii, että tämä otetaan tulossa olevissa uudistuksissa huomioon ja että harkitaan myös kohdennettua lisärahoitusta rakenneuudistusta ja uudenaikaistamista varten;

17.

pitää suoria tukia tulevaisuudessakin ehdottoman välttämättöminä, koska ne toimivat maanviljelijöiden perustulonlähteenä markkinahäiriötilanteissa ja korvauksena julkisten hyödykkeiden tuottamisesta sekä Euroopassa vallitsevista kansainvälisesti vertaillen hyvin korkeista ympäristöä, elintarviketurvallisuutta, omavaraisuutta, jäljitettävyyttä ja eläinten hyvinvointia koskevista ja sosiaalisista standardeista;

18.

huomauttaa kuitenkin, että tukitaso ei aina näytä vastaavan tasapainoisesti kyseisten viljelijöiden ponnisteluja, koska tuet riippuvat vieläkin suurelta osin aikaisemmin maksetuista tuista;

19.

kehottaa siksi komissiota laatimaan kertomuksen, jossa keskitytään ulkoisiin kuluihin, joita viljelijöillä on sen takia, että heidän on noudatettava ympäristöön, eläinten hyvinvointiin ja elintarviketurvallisuuteen liittyviä yhteisiä normeja, joita maailmanmarkkinoiden tärkeimpien kilpailijoiden ei tarvitse noudattaa; kertomuksessa olisi myös verrattava näiden kulujen ja viljelijöille maksettujen suorien tukien määrää; katsoo, että kertomuksen pitäisi olla riittävän yksityiskohtainen eri jäsenvaltioiden erilaisten viljelijöiden osalta; katsoo, että kertomus on julkaistava ennen kuin vuoden 2013 jälkeistä yhteistä maatalouspolitiikkaa koskevat päätöksentekomenettelyt alkavat;

20.

suhtautuu myönteisesti komission ehdotukseen, jonka mukaan jäsenvaltiot voisivat siirtyä vapaaehtoisesti ja joustavammin suorien tukien irrottamiseen historiallisista viitearvoista kohti kiinteämpää järjestelmää ja kehottaa komissiota täsmentämään lainsäädäntöehdotuksen yhteydessä, onko jäsenvaltioissa saadut myönteiset kokemukset huomioon ottaen jäsenvaltioiden mahdollista siirtyä nopeammin vapaaehtoisesti vuoteen 2013 mennessä tuotannosta irrotetuissa tuissa pinta-alakohtaiseen alueelliseen tai kansalliseen yhtenäistukeen: panee kuitenkin merkille, että ne jäsenvaltiot, jotka saavat historiallisiin viitearvoihin perustuvaa täysin (tai osittain) tuotannosta irrotettua tukea, voivat halutessaan soveltaa tätä järjestelmää vuoteen 2013; kehottaa komissiota toteuttamaan tutkimuksen pinta-alaan perustuvan palkkion mahdollisista vaikutuksista erityisesti niihin maatiloihin, joiden kotieläintalous keskittyy suhteellisen pienelle viljelyalueelle;

21.

korostaa, että kun valitaan alueellisiin malleihin siirtyminen, on otettava huomioon kotieläintalouden erikoisoikeuksiin liittyvät vaikeudet eli se, että jotkut tuottajat eivät omista ollenkaan tai omistavat vain vähän laitumia, sekä se, että laajaperäinen kotieläintalous perustuu Euroopan unionin monilla alueilla kunnille tai valtion organisaatioille kuuluvien laidunten yhteiskäyttöön;

22.

katsoo, että ottaen huomioon tilatukijärjestelmän kattamien alojen koko ajan lisääntyvän määrän ja järjestelmästä saadut kokemukset, tietyt päätökset ja soveltamissäännöt vaikuttavat liian tiukoilta ja monimutkaisilta, joten normien, soveltamisalan ja hallinnon määrittely uudelleen näyttää välttämättömältä; tällä helpotetaan niiden täytäntöönpanoa sitä haluavissa jäsenvaltioissa ja sitä haluavilla aloilla;

23.

katsoo, että suorien tukien irrottaminen on yleisesti johtanut EU:n maatalouden onnistuneeseen markkinalähtöisyyteen, sillä se on kasvattanut viljelijöiden tuloja ja lisännyt heidän toimintavapauttaan ja yksinkertaistanut YMP:tä näiltä osin, ja kehottaa komissiota vauhdittamaan tukien irrottamisen politiikkaa, ellei se johda huomattaviin yhteiskuntaan, talouteen tai ympäristöön liittyviin haittoihin tietyillä alueilla, etenkin epäsuotuisilla alueilla; toteaa kuitenkin, että tarvitaan lisää tutkimuksia, jotta voidaan kattavasti arvioida tukien tuotannosta irrottamisen vaikutuksia tiettyihin alueisiin, tuotantoon ja maakaupan markkinoihin;

24.

katsoo, että yleisesti ottaen suoran tuen irrottaminen maataloustuotannosta voi auttaa pitkällä aikavälillä vähentämään EU:n maatalouden haittavaikutuksia ympäristöön, kunhan tämän lisäksi tuetaan tehokkaammin kestäviä käytäntöjä maaseudun kehittämisen alalla;

25.

panee merkille, että tukien irrottamista tuotannosta pitäisi jatkaa vasta, kun on tarkasteltu perusteellisesti mahdollisia vaikutuksia, muun muassa maatalouden eri alojen tasapainoa, lisääntynyttä vaaraa yhden lajin viljelyyn ja työvoimavaltaisiin maatalousaloihin kohdistuvaa uhkaa;

26.

myöntää, että eläinkohtaisten palkkioiden, mukaan lukien maidon tuotantoa koskevien palkkioiden, tilanne on erilainen, mikä johtuu muun muassa rehujen hinnannoususta johtuvista vakavista markkinahäiriöistä, sillä hinnannousulla on suuri vaikutus tiettyihin EU:ssa voimassa oleviin eläintuotantoa koskeviin järjestelmiin;

27.

katsoo, että mikäli eläinkohtaiset palkkiot irrotetaan täysin tuotannosta, tietyillä alueilla, esimerkiksi vuoristoalueilla ja muilla erityisistä haitoista kärsivillä alueilla (saaret, kuivat ja kosteat alueet, syrjäisimmät alueet), joilla suhteellisen työvoimavaltaiselle kotieläintaloudelle ei ole vaihtoehtoja, uhkaa syntyä huomattavia sosiaalisia, taloudellisia ja ympäristöön liittyviä haittoja tuotantopanosten hintojen muutosten seurauksena, mikä ei ole perustamissopimuksen tavoitteiden mukaista; kehottaa käyttämään tarkkoja viitetietoja tukien myöntämisessä, mikäli (osittaista) tukien irrottamista sovelletaan;

28.

on tietoinen kotieläintalouden avainasemasta Euroopan maataloudessa, eritoten tietyissä maissa ja tietyillä alueilla, missä harjoitetaan laajamittaista karjankasvatusta, ja pitää siksi aiheellisena säilyttää osittain tuotantoon sidotut eläinpalkkiot vuoteen 2013; tunnustaa merkittävän aseman, joka näillä hyvin menestyksekkäillä tiloilla on alueellisessa taloudessa; muistuttaa, että asetuksen (EY) N:o 1782/2003 47–50 artiklassa on ratkaisu tehomaatalouteen ja että sitä pitäisi tutkia enemmän vuoden 2013 jälkeen;

29.

katsoo kuitenkin, että tämä ei riitä ja että siksi ehdotettu asetuksen (EY) N:o 1782/2003 69 artiklan (jäljempänä ’69 artikla’) muuttaminen on ensiaskel oikeaan suuntaan; huomauttaa kuitenkin, että tätä ei pitäisi käyttää peiteltynä keinona vapaaehtoiseen mukauttamiseen ja toisen pilarin kaksinkertaiseen vahvistamiseen; katsoo lisäksi, että tämä väline ei saisi johtaa YMP:n uudelleenkansallistamiseen ja että jäsenvaltioiden tasapuolisia toimintaedellytyksiä pitäisi kunnioittaa mahdollisimman paljon;

30.

vaatii, että 69 artiklaan perustuvia määrärahoja on käytettävä ensisijaisesti toimiin, joilla vahvistetaan alueellista yhteenkuuluvuutta ja yksittäisiä aloja, erityisesti toimiin, joilla estetään maataloustuotannosta ja varsinkin kotieläintaloudesta luopuminen alueilla, joilla siitä koituisi huomattavaa haittaa luonnolle, maisemalle tai alueelliselle kehitykselle (erityisesti vuoristoalueet, kosteikot, veden puutteesta kärsivät alueet, muut erityisen epäsuotuisat alueet ja erittäin syrjäiset laidunmaat), toimiin, joilla voidaan uudistaa ja vahvistaa maatalouden avainaloja (esim. maidon- ja lihantuotantoon tarkoitettu karjatalous ja lammastalous), pinta-alaan perustuviin ympäristötoimiin (esim. luomuviljely), jotka eivät tähän asti ole kuuluneet toiseen pilariin ja riskinhallintatoimiin;

31.

katsoo, että uudelleen määriteltävään 69 artiklaan voitaisiin vapaaehtoisesti osoittaa 12 prosenttia suorista tuista jäsenvaltiota kohden, ellei seurausten arvioinnissa päädytä toisenlaisiin tuloksiin;

32.

kehottaa komissiota tekemään ehdotuksen, jossa laaditaan jäsenvaltioille yhteiset säännöt 69 artiklan soveltamisesta, jotta voitaisiin torjua mahdollisimman hyvin kaupan esteet ja kilpailun vääristyminen, ja pyytää, että tarvittaessa tämä ehdotus sisällytettäisiin yhteisen markkinajärjestelyn kehykseen; kehottaa lisäksi, että kaikista 69 artiklan soveltamiseen liittyvistä toimenpiteistä tiedotetaan komissiolle; vaatii lopuksi komissiota toteuttamaan ehdotukseensa sisällytettävän vaikutustenarvioinnin;

33.

katsoo, että yksittäisten alojen vahvistamiseen tarkoitetut toimet olisi pitkällä aikavälillä rahoitettava ensimmäisestä pilarista; katsoo siksi, että komission on arvioitava muutetun 69 artiklan tuloksia perinpohjaisesti vuoden 2013 jälkeisen uudistuksen valmistelussa;

34.

kehottaa komissiota esittämään 30. kesäkuuta 2010 mennessä kertomuksen, jossa se esittää kattavasti, miten on mahdollista taata pitkällä aikavälillä kasvien tuotannon suojelu yhteisössä sekä Euroopan kotieläintalouden huoltovarmuus, kun otetaan huomioon tuotantojärjestelmien erot EU:n sisällä, monitoiminnallisuus ja alueelliset näkökohdat (esimerkiksi vuoristoalueet, epäsuotuisat alueet ja pienet saaristoalueet); katsoo, että kertomuksessa olisi käsiteltävä myös kysymystä siitä, kuinka tuotannosta irrotetuilla välillisillä tuilla, esimerkiksi laajaperäisen laidunmaan palkkioilla, maidon- ja lihantuotannon erityisellä tuella, palkkioilla niille tiloille, jotka on rakennettu ja joita hoidetaan yhteisten eläinten hyvinvointia ja ympäristöä koskevien normien mukaisesti, tai kriisinhallinnan erityisvälineillä, YMP:n tavoitteet voidaan toteuttaa tehokkaammin ja kohdistetummin erityisesti kestävyyden ja sosiaalisten kysymysten kannalta; korostaa, että kertomuksessa on vastattava kysymykseen siitä, tarvitaanko vielä vuoden 2013 jälkeen tuotantomääriin sidottuja eläinpalkkioita tai asetuksen (EY) N:o 1782/2003 47–50 artiklassa tarkoitettuja ratkaisuja alueilla, joilla on karjan tehotuotantotiloja, ja jos tarvitaan, missä määrin;

35.

suosittelee, että uudet jäsenvaltiot voivat halutessaan soveltaa vuoteen 2013 asti yhtenäisten pinta-alatukien järjestelmää (SAPS), ja kehottaa komissiota selvittämään, onko SAPS-tukien käyttöä mahdollista yksinkertaistaa tukikelpoisia pinta-aloja koskevien sääntöjen muuttamisen avulla;

36.

katsoo, että kaikki YMP:n täytäntöönpanoon tarkoitetut määrärahat, jotka on säästetty tai joita ei ole käytetty, on käytettävä YMP:n puitteissa;

37.

katsoo, että suorat tuet ovat vuoden 2013 jälkeenkin tarpeellisia mutta että niiden pitäisi perustua uusiin objektiivisiin tavoitteisiin, erityisesti työpaikkojen suoraan luomiseen tiloilla, tai että niiden on kehityttävä selkeästi maatalousyrittäjille maan hoidosta maksettavan palkkion taikka tietyistä yleishyödyllisistä palveluista tai tiettyjen vaatimusten, eläinsuojelustandardit mukaan luettuina, noudattamisesta myönnettävän korvauksen suuntaan; katsoo, että olisi tarkasteltava, miten mielekkäitä ovat yhteisön pinta-alatukien huomattavat alueelliset erot ja erot toisen pilarin määrärahoissa; kehottaa komissiota ehdottamaan asianmukaisia toimenpiteitä, jotta suorat tuet maksetaan täysimääräisesti ainoastaan sellaisille henkilöille ja tiloille, jotka todella harjoittavat maataloustoimintaa;

38.

kannattaa asianmukaisen vaiheittaisen käytöstäpoistamisvaiheen jälkeen pienehköjen ja siksi työläästi hallinnoitavien tuotantomääristä riippuvien tukijärjestelmien (kuivattu rehu, hamppu, pellava, perunatärkkelys) asteittaista sisällyttämistä yhtenäisen pinta-alatuen järjestelmään, ellei tämä johda huomattaviin yhteiskuntaan, talouteen tai ympäristöön liittyviin haittoihin kyseisillä alueilla; katsoo, että mikäli aluepoliittisista syistä on tarpeen, on varauduttava 69 artiklan mukaisiin liitännäistoimenpiteisiin; kehottaa komissiota tekemään jokaisen tuotteen taloudellisista ja alueellisista vaikutuksista analyysin, joka osoittaa, että se on asianmukainen ratkaisu, ja jossa määritellään tarpeellinen aikataulu sen täytäntöönpanemiselle; painottaa, että tukien tuotannosta irrottamisella ei saa vaarantaa kyseisten tuotantomuotojen olemassaoloa;

39.

kannattaa kesannointivelvoitteen välitöntä poistamista, koska se ei tuotannosta irrotettujen suorien tukien järjestelmässä ole enää järkevä tuotantomääriä ohjaava väline ja koska se on myös erittäin työläästi hallinnoitavissa; kannattaa myös kesannointitukien muuttamista tavallisiksi tuiksi;

40.

katsoo, että ympäristöön liittyvät edut, joita kesannoinnista saatiin muun muassa mehiläisten pölytyksen myötä, ovat maataloustuotteiden kasvavasta kysynnästä johtuvan kesannointialueen vähentämisen yhteydessä saavutettavissa paremmin ja kohdennetummin toisen pilarin toimenpiteiden kautta tai siten, että jäsenvaltiot tekevät muutoksia eläimistön ja luontotyyppien biologisen monimuotoisuuden kehittymistä edistävän maatalouden ja ympäristön hyvän tilan säilyttämisen määritelmään;

41.

vaatii energiakasvituen asteittaista poistamista vaiheittaisen käytöstäpoistamisvaiheen puitteissa, koska energiakasvituki on erittäin työläästi hallinnoitavissa ja koska nykyisessä markkinaympäristössä tuella ei voida katsoa olevan paljon tai ollenkaan energiapoliittisia etuja;

42.

vaatii, että energiakasvituen poistamisesta säästyneet varat osoitetaan muun muassa 69 artiklan säännösten mukaisesti kohdennetusti maidon markkinajärjestelyyn liittyviin liitännäistoimenpiteisiin (erityisesti vuoristoalueilla ja muilla alueilla, joilla on erityisiä vaikeuksia);

43.

kehottaa komissiota osoittamaan maatalousbudjetin käyttämättömät määrärahat, jotka on ollut tarkoitus käyttää markkinoiden hallintaan, kuten interventioihin, vientitukiin tai varastointiin, ensisijaisesti 69 artiklan kautta maaseutualueiden talouden, erityisesti maatilojen vahvistamiseen maaseudun kehittämisen tavoitteiden saavuttamiseksi;

44.

katsoo, että suorat tuet ilman täydentävien ehtojen noudattamista eivät ole enää perusteltuja; korostaa tässä yhteydessä, että EU:n on tuettava uusia jäsenvaltioita täydentävien ehtojen soveltamisessa siirtymäkauden aikana;

45.

vastustaa suorien tukien vähentämisen huomioon ottaen täydentävien ehtojen soveltamisalan laajentamista, kunnes jäsenvaltiot ja komissio saavuttavat jotain olennaista edistystä valvontamääräysten yksinkertaistamisessa ja yhdenmukaistamisessa ja komissio esittää yhteenvedon viljelijöille aiheutuvista täydentäviin ehtoihin liittyvistä kustannuksista; viittaa tältä osin 11. joulukuuta 2007 esittämäänsä kantaan;

46.

katsoo, että täydentävien ehtojen olisi rajoituttava tuotannon eurooppalaisen mallin olennaisten vaatimusten ja sellaisten vaatimusten valvontaan, joita voidaan valvoa järjestelmällisesti ja yhdenmukaisesti eri jäsenvaltioissa;

47.

kehottaa varmistamaan täydentävien ehtojen suuremman tehokkuuden suhteessa niiden tavoitteisiin ja yhdenmukaisemman täytäntöönpanon kaikissa jäsenvaltioissa; kehottaa komissiota kehittämään selvemmät suuntaviivat jäsenvaltioiden tukemiseksi täytäntöönpanossa;

48.

vaatii luopumaan kotieläintalouden kohtuuttomasta rasittamisesta täydentävien ehtojen noudattamisvaatimuksilla ja kehottaa erityisesti tarkastelemaan kriittisesti eräitä hygienia- ja merkintävaatimuksia (esim. korvamerkit);

49.

pitää mahdollisena maatalouden ja ympäristön hyvän tilan säilyttämistä koskevien vaatimusten sekä alueiden kestävää hallintaa koskevien käytäntöjen järkevää mukauttamista muuttuneisiin ympäristö- ja tuotanto-olosuhteisiin (ilmastonmuutos, biomassa), kunhan varmistetaan, että näitä uusia vaatimuksia sovelletaan vertailukelpoisella tavalla koko Euroopassa;

50.

katsoo, että yhtenäisten pinta-alatukien järjestelmiä soveltavilla jäsenvaltioilla on oltava mahdollisuus panna täydentäviä ehtoja koskeva periaate täytäntöön porrastetusti, jotta ne voivat valmistella asianmukaisesti valvontajärjestelmiä ja saada viljelijät vakuuttuneiksi määrättyjen normien noudattamisen tarpeellisuudesta;

51.

kehottaa komissiota jatkamaan YMP:n yksinkertaistamista ja tarkastelemaan säännöllisesti lainsäädäntöä sen konkreettisten säännösten tarpeellisuuden ja tehokkuuden kannalta; katsoo tässä yhteydessä, että sitä varten on ehdotettava lisätoimenpiteitä, joita ovat muun muassa selkeämmät tukioikeuksien siirtoa koskevat säännöt tapauksissa, joissa tukioikeuksia ei aktivoida, hyvin vähäisten tukioikeuksien sulauttaminen, yhtenäistuen käyttöönotto vähän tukea saavien tuensaajien tapauksessa, kansallista varantoa koskevien sääntöjen yksinkertaistaminen tai niiden supistaminen tai poistaminen sitä mukaa kuin siirrytään alueellisesti/kansallisesti yhtenäiseen pinta-alatukeen ja tukioikeuden menettämisen soveltamatta jättäminen käyttämättä jääneiden maksujen osalta sekä nautaeläimistä ja muista kotieläimistä pidettävästä manuaalisesta rekisteristä luopuminen;

52.

kehottaa edelleen jäsenvaltioita varmistamaan tukien oikea-aikaiset maksut ja komissiota sallimaan ennakkojen maksamisen viljelijöille;

53.

pyytää komissiota ottamaan käyttöön tarvittavat mekanismit, jotta kolmansista maista tapahtuva tuonti vastaisi yhteisön tuotannolle asetettuja normeja täydentävien ehtojen, elintarviketurvallisuuden jne. osalta;

54.

katsoo, että odotettavissa olevat lisääntyvät ympäristö-, ilmasto- ja epidemiavaarat sekä maatalousmarkkinoiden suuret hintavaihtelut huomioon ottaen tehostettu riskinehkäisy on turvaverkkona ehdottoman tärkeä;

55.

korostaa, että markkinasuuntautunut tuotanto, mukautettu vuoroviljely, monipuolistaminen, markkinoiden rahoitusvälineet, hankintaverkostosopimukset ja vakuutus ovat kaikki tärkeitä tapoja, joilla viljelijät voivat suojella itseään riskeiltä, ja että vastuu asianmukaisesta riskeihin varautumisesta on viljelijöillä;

56.

katsoo, että markkinoiden epäkohtiin vastaamiseksi interventiojärjestelmä on säilytettävä ja sitä on uudistettava tiukaksi turvaverkoksi poikkeuksellisia tilanteita varten sekä maailmanmarkkinoiden kehityssuuntiin pohjautuvien sääntöjen mukaisesti;

57.

kannattaa siksi komission ehdotusta viljan interventiokynnyksen alentamisesta nollatasolle ja mahdollisesti alennetun interventiokynnyksen säilyttämisestä vain vehnän osalta;

58.

katsoo, että lisääntyvien riskien vuoksi yksityissektorin ennaltavarautumisjärjestelmiä tai sekajärjestelmiä, kuten useat riskit kattavia vakuutuksia, on ehdottomasti kehitettävä; on tietoinen siitä tosiasiasta, että tämä ei voi onnistua ilman julkista rahoitusta; korostaa, että näiden järjestelmien käyttöönotto ei saa missään tapauksessa vaarantaa eri jäsenvaltioiden yhdenvertaisia toimintamahdollisuuksia; kehottaa komissiota harkitsemaan sellaisen yhteisönlaajuisen uudelleenvakuutusjärjestelmän käyttöönottoa tai tukemista, jonka avulla voidaan vastata ilmasto- ja ympäristökatastrofeista aiheutuviin ongelmiin;

59.

korostaa, että käytännöllisesti katsoen kaikissa asian kannalta merkityksellisissä kolmansissa valtioissa käytetään tällaisia valtion tukemia järjestelmiä;

60.

katsoo, että tämän vuoksi ensimmäisessä vaiheessa on luotava rahoitusmahdollisuudet, joilla voidaan vuodesta 2009 alkaen tukea kansallisesti tai alueellisesti sellaisia riskeihinvarautumisjärjestelmiä, joissa otetaan huomioon Euroopassa vallitsevat erilaiset riskitasot; kehottaa komissiota tutkimaan, missä määrin tuottajaryhmittymät, alan järjestöt ja toimialakohtaiset järjestöt sekä yksityiset vakuutusyhtiöt voidaan saada mukaan järjestelmiin;

61.

katsoo, että eri alojen täysin erilaisista olosuhteista johtuen eriytetyt alakohtaiset ratkaisut (kuten hedelmä- ja vihannesalan ratkaisu) ovat todennäköisesti parempia kuin horisontaalinen lähestymistapa;

62.

katsoo, että nämä toimenpiteet olisi rahoitettava 69 artiklan mukaisesti osittain ensimmäisestä pilarista, koska kyseessä ovat erityisesti markkinapolitiikkaan liittyvät toimenpiteet;

63.

kehottaa komissiota tutkimaan sellaisten markkinoita ja ilmastoa koskevien kriisien hallintavälineiden käyttöönottoa, jotka on tarkoitettu tuottajajärjestöille ja osuuskunnille, jotta niitä voidaan auttaa selviämään niiden jäsenten tuottamien tuotteiden vähenemisestä aiheutuvista kustannuksista;

64.

katsoo, että riskinhallinta- ja riskeihinvarautumistoimet eivät saa johtaa tuotantoperusteisten tukitoimien ottamiseen uudelleen käyttöön;

65.

katsoo siksi, että komission on kilpailua ja kauppaa vääristävien vaikutusten minimoimiseksi kehitettävä yhteiset puitteet, esimerkiksi yhteiseen markkinajärjestelmään sisällytettävät yhteisön säännöt jäsenvaltioiden riskienhallintajärjestelmien rahoittamiselle rajoittamatta kuitenkaan nykyisiä järjestelmiä, joiden käyttöä jatketaan ja joista komissiolle on jo tähän mennessä pitänyt ilmoittaa;

66.

kehottaa komissiota esittämään 30. kesäkuuta 2010 mennessä kattavan analyysin nykyisistä riskinhallintajärjestelmistä ja mahdollisuuksista jatkaa niiden kehittämistä yhteisön tasolla vuoden 2013 jälkeen;

67.

korostaa, että ylärajan alentamisesta, tuen mukauttamisesta sekä talousarvion kurinalaisuudesta komission ehdotusten täytäntöönpanossa saattaa seurata merkittävä uudelleenjako tietyillä alueilla;

68.

katsoo, että kaikista maaseudun kehittämistä koskevien määrärahojen muutoksista, jotka eivät ole yhteensopivia 17. toukokuuta 2006 tehdyn toimielinten välisen sopimuksen liitteen III otsakkeiden tai alaotsakkeiden kanssa, on sovittava sopimuksen kaikkien kolmen allekirjoittajan kesken;

69.

korostaa, että tuen mukauttamisen, asteittaisen vähentämisen ja vähimmäismäärien vaikutuksia maaseutualueiden työmarkkinoihin ja alueelliseen yhteenkuuluvuuteen ei tähän mennessä ole arvioitu; katsoo siksi, että on välttämätöntä tehdä arviointi ensimmäisestä pilarista;

70.

korostaa, että komission ehdottamilla alemmilla rajoilla voisi olla merkittävä vaikutus joissakin jäsenvaltioissa ja että ne voisivat vaikuttaa YMP:n tukien jakoon jäsenvaltioiden välillä, kun taas ylempi raja tarkoittaa noin 500 miljoonan euron siirtoa ensimmäisestä toiseen pilariin; muistuttaa, että toisen pilarin toimenpiteiden nykyistä kustannustehokkuutta epäillään edelleen vahvasti; katsoo, että tämän toimenpiteen soveltamisesta mahdollisesti koituvat säästöt pitäisi säilyttää ensimmäisessä pilarissa;

71.

vastustaa tuen asteittaista vähentämistä (enintään 45 prosenttia) koskevaa komission ehdotusta sen nykyisessä muodossa, koska tilan koon ja vaurauden välillä ei ole suoraa yhteyttä eikä siinä oteta huomioon suurikokoisen tilan viljelyssä tarvittavaa työvoimaa; katsoo, että komission ehdotus saattaisi suuret maatilat tai yhdistykset perusteettomasti epäsuotuisaan asemaan ja johtaisi työvoiman vähentämiseen ja kehittyneiden, kilpailukykyisten rakenteiden pirstoutumiseen sekä tilojen hajoamiseen yksinomaan tukiteknisistä syistä, minkä seurauksena olisi rakenteiden murtuminen eräillä Euroopan alueilla;

72.

katsoo, että tuen asteittainen vähentäminen ja/tai ylärajan määrittäminen voidaan hyväksyä vain työmarkkina- ja aluepoliittisten seurausten laajan arvioinnin perusteella ja vain sillä edellytyksellä, että tukien vähentämisen määrittelyssä voidaan ottaa lieventävinä tekijöinä huomioon sosiaaliturvajärjestelmän piiriin kuuluvien kokopäiväisten työntekijöiden lukumäärä tai tietyt tilarakenteet (muun muassa tilayhtymät ja osuuskunnat) tai tilan kokonaistyökustannukset; kehottaa komissiota pitämään mielessä, etteivät ne pientilat, jotka liittyvät yhteen muodostaakseen yhden oikeushenkilön, jotta ne saisivat mittakaavaetuja ja tulisivat kilpailukykyisemmiksi, saisi joutua muita epäedullisempaan asemaan;

73.

vaatii, että tuen asteittaisesta vähentämisestä mahdollisesti syntyvät varat jäävät asianomaisen jäsenvaltion alueelle ja että ne käytetään siellä esimerkiksi 69 artiklan tai toisen pilarin mukaisten toimenpiteiden rahoittamiseen; pyytää näiden varojen keskittämistä suoraan viljelijöille;

74.

kannattaa myös Euroopan tilintarkastustuomioistuimen vuoden 2006 vuosikertomuksen perusteella vähimmäismäärien ehdotettua korottamista esimerkiksi yhdellä hehtaarilla tai vastaavasti 250 eurolla ja sen yhdistämistä edunsaajina olevien pienviljelijöiden yhtenäisen palkkion tai kiinteämääräisen vähimmäismäärän käyttöönottoon; katsoo kuitenkin, että asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa, joissa todetaan suuria eroja maatalousrakenteissa, on annettava jäsenvaltioille mahdollisuus määrittää vähimmäismäärät;

75.

kannattaa kuitenkin komission pyrkimyksiä asianmukaisen rahoituksen saamiseksi maaseutua koskevalle kestävälle politiikalle YMP:n toisesta pilarista, mutta katsoo, että tämän tavoitteen toteuttamisen ei pitäisi tapahtua ensimmäisen pilarin kustannuksella;

76.

korostaa, että koska yksittäiset vähennykset ovat joka tapauksessa huomattavat, ei voida hyväksyä suorien tukien vähentämistä vielä 8 prosentilla esittämättä vaikutusten arviointia;

77.

katsoo, että koska suurten tukien vähentämistä vaaditaan yleisesti, tukea voitaisiin mukauttaa progressiivisesti käytettävissä olevien tietojen ja vaikutustenarvioinnin perusteella ottaen huomioon asianomaisen tilan rakenteen (yhdistys jne.), työvoiman ja/tai työvoimakustannukset sekä erityiset tuotantomallit, joihin sovelletaan erilaisia suoramaksujärjestelmiä (esimerkiksi sellaisten tilojen ja alueiden erikoisongelmat, joilla on suuri eläintiheys suhteellisen pienillä alueilla);

katsoo, että progressiivisesta mukauttamisesta saatavat varat on jaettava mukauttamisesta peräisin olevia varoja koskevien yleisesti sovellettavien sääntöjen mukaisesti, ja niiden on jäätävä niille alueille, joilla ne syntyvät, tai siihen jäsenvaltioon, jossa ne syntyvät;

katsoo, että progressiivinen mukautus voitaisiin tehdä seuraavalla tavalla:

78.

vaatii vapaaehtoisen mukauttamisen korvaamista pakollisella mukauttamisella;

79.

katsoo, että mukauttamisesta peräisin olevat varat on osoitettava ensisijaisesti Leader-menetelmän puitteissa luonnon monimuotoisuuden häviämisen torjuntaa ja riskeihin varautumista koskeviin toimenpiteisiin, ilmastonmuutokseen sopeutumiseen, biomassan kestävää käyttöä edistäviin toimenpiteisiin ja rakenneuudistusten (esimerkiksi maidon markkinajärjestely) liitännäistoimenpiteisiin, tuotannon varmistamiseen vuoristo- ja pienillä saaristoalueilla ja muilla vastaavilla epäsuotuisilla alueilla, laadunvarmistukseen ja eläinsuojelutoimiin, luonnonmukaiseen maataloustuotantoon, myyntitoimenpiteisiin ja tekniikan kehitykseen sopeutumiseen; kehottaa kohdistamaan kaikki nämä toimenpiteet suoraan viljelijöihin;

80.

on tietoinen siitä, että nykyistä maitokiintiöjärjestelmää ei todennäköisesti jatketa vuoden 2015 jälkeen, ja kehottaa komissiota tarkastelemaan, millainen maidon markkinajärjestely voisi olla tulevaisuudessa; kehottaa komissiota esittämään vuoden 2015 jälkeiselle kaudelle maitoalaa koskevan johdonmukaisen suunnitelman, jolla varmistetaan maidontuotannon jatkuminen Euroopassa, myös vuoristoalueilla, syrjäisillä alueilla ja muilla erityisistä vaikeuksista kärsivillä alueilla;

81.

huomauttaa komissiolle Euroopan parlamentin maidon yhteisen markkinajärjestelyn uudistusten ”minipaketin” puitteissa tekemistä päätöksistä (10), jotka koskevat markkinatoimenpiteitä ja maitorahastoja;

82.

kehottaa kaikkia osapuolia käyttämään vuotta 2015 edeltävän ajan markkina-asemien vakiinnuttamiseen tai vahvistamiseen ja ”pehmeän laskun” takaamiseen Euroopan maitoalalle, mielellään kiintiöiden rakenteellisilla korotuksilla;

83.

vaatii maitokiintiön mukauttamista markkinatilanteeseen maailmanmarkkinoiden kysynnän muuttuessa; katsoo, että sen vuoksi kiintiöitä olisi korotettava kahdella prosentilla tuotantovuonna 2008–2009 vapaaehtoisuuteen perustuen kaikissa jäsenvaltioissa; kehottaa komissiota osoittamaan tämän korotuksen kansalliseen varantoon; katsoo, että kiintiöitä olisi tarkistettava vuosittain;

84.

vaatii lisäksi ylimääräisen tuotantomaksun alentamista merkittävästi tuotantovuonna 2009–2010 ja alentamisen jatkamista seuraavina vuosina kiintiöiden hinnannousun estämiseksi ja kiintiöiden jälkikäteistä tasaamista yhteisön laajuisesti, jotta kiintiöt tulevat paremmin hyödynnetyiksi;

85.

vaatii erityisiä liitännäistoimenpiteitä, joilla pyritään estämään maitotaloudesta luopuminen vuoristoalueilla ja muilla alueilla, joilla on erityisiä vaikeuksia, jos niillä ei ole vaihtoehtoja perinteiselle maitotaloudelle tai jos maataloudesta luopuminen johtaisi tärkeiden luonnonalueiden tuhoutumiseen;

86.

katsoo, että ensisijaisesti 69 artiklan nojalla on osoitettava etenkin vuoristoalueilla, syrjäisimmillä alueilla (kuten Azorit) tai muilla alueilla, joilla on vastaavia ongelmia, pehmeään laskuun valmistautumista ja maitotalouden säilyttämistä varten esimerkiksi pinta-alatukien lisäämisen avulla (sokerialan toimia vastaavasti) riittävästi määrärahoja, jotka käytettäisiin esimerkiksi lypsylehmiä, laidunmaita tai laajaperäistä laiduntamista koskeviin palkkioihin tai erityiseen maitotukeen taikka alan rakenteiden uudistamiseen tähtääviin alueellisiin erityisohjelmiin ja tiettyjen laatutuotteiden edistämiseen;

87.

katsoo, että tuottajayhdistysten ja toimialakohtaisten ja eri ammattikuntien välisten organisaatioiden vahvistaminen voisi olla yhtenä tekijänä muutetussa 69 artiklassa;

88.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita tarkastelemaan kansallisten kiintiöiden muuta kuin lineaarista lisäämistä, jotta voitaisiin antaa lisäkiintiöitä jäsenvaltioille, joiden tuotantokiintiöt ovat perinteisesti alijäämäisiä;

89.

katsoo, että näiden toimenpiteiden rahoittamiseksi on perustettava erityisrahasto (maitorahasto), jota voitaisiin rahoittaa osittain alan uudistuksesta saatavista säästöistä;

90.

korostaa, että Euroopan maatalouden vahvoja ja lupaavia aloja ovat alueelliset, perinteiset ja muut tunnetut korkealaatuiset tuotteet ja jalosteet;

91.

kehottaa tässä yhteydessä komissiota ottamaan käyttöön ”eurooppalaisen merkin”, jonka avulla voidaan määritellä eurooppalaisen maatalous- ja elintarviketuotannon laatu Euroopan markkinoilla ja kansainvälisillä markkinoilla, ja määrittelemään tuotannolle tiukat ympäristöä, eläinten hyvinvointia ja elintarvikkeiden turvallisuutta koskevat normit;

92.

kehottaa sen vuoksi komissiota esittämään kattavan suunnitelman eurooppalaisten korkealaatuisten tuotteiden markkinoinnin parantamiseksi koti- ja ulkomaisilla markkinoilla esimerkiksi toteuttamalla tiedotus- ja myynninedistämiskampanjoita ja tukemalla tuottajajärjestöjä niiden toiminnan suunnittelussa ja tehostamisessa tai alan muiden järjestöjen vahvistamisen tai sellaisten erityismerkintöjen käyttöönoton avulla, joissa on muun muassa käytettyjen maatalouden raaka-aineiden alkuperämerkintä ja jotka ovat kuluttajan kannalta selvempiä ja helpommin tulkittavissa;

93.

kehottaa komissiota lisäämään talousarvion mukauttamisen puitteissa tiedotus- ja myynninedistämiskampanjoihin sisämarkkinoilla ja EU:n ulkopuolisilla markkinoilla tarkoitettuja varoja;

94.

kehottaa komissiota tutkimaan tarvetta YMP:hen liittyvälle todelliselle tiedotuspolitiikalle, jolla vähennettäisiin kuilua maatalousmaailman ja muun yhteiskunnan välillä ja joka ei olisi vain myynninedistämis- ja mainostamisväline;

95.

katsoo, että on vahvistettava ja tuettava entisestään tuottajajärjestöjä ja toimialakohtaisia järjestöjä erityisesti niissä jäsenvaltioissa, joissa järjestöjä ei ole paljon, paremman markkina-aseman tarjoamiseksi viljelijöille vähittäismyynnin ja kaupan alalla; katsoo, että samalla on tuettava elintarvikkeiden tuotantoketjun laadunvarmistusjärjestelmiä sekä vaihtoehtoja nykyisille valmistuskäytännöille;

96.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin elintarvikeyritysten keinottelutoimien, elintarvikemarkkinoiden valtaamisen ja kartellien muodostumisen estämiseksi, sillä yritykset käyttävät hyväksi tämänhetkistä lainsäädännön ja valvonnan puutetta, tuottajien ja kuluttajien järjestäytymättömyyttä ja asianmukaisten infrastruktuurien puutetta, ja niiden yksinomaisena tavoitteena on kasvattaa voittojaan, alentaa tuottajahintoja ja vaatia kuluttajilta korkeampia hintoja;

97.

pitää valitettavana, että komissio menetti tilaisuuden puuttua laajemmin ongelmiin, jotka liittyvät sellaisten elintarvikkeiden ja rehun tuonnin lisääntymiseen, joiden osalta ei ole noudatettu EU:n normeja ja jotka uhkaavat näin ollen vaarantaa EU:n saavutukset julkisen tuen sitomisesta ympäristöä, eläinten hyvinvointia ja yhteiskunnallisia näkökohtia koskeviin ehtoihin; kehottaa komissiota ehdottamaan toimenpiteitä tilanteen korjaamiseksi niin pian kuin mahdollista ja yhteisön ympäristö- ja terveydenhuoltolainsäädännön noudattamisen varmistamiseksi;

98.

kehottaa komissiota kehittämään kiireellisesti kattavan suunnitelman, jonka avulla saadaan muita kuin kauppaan liittyviä eurooppalaisia kysymyksiä maailmankauppaa koskevien neuvottelujen asialistalle, kuten kysymys maantieteellisten merkintöjen tunnustamisesta ja suojelusta, eläinten hyvinvointi, tuontieläin- ja -kasvituotteiden puhtaus, jotta voidaan estää eurooppalaisiin tuottajiin kohdistuva epäoikeudenmukainen kilpailu ja välttää eläinten hyvinvointia ja ympäristöä koskevien ongelmien vieminen kolmansiin maihin; kehottaa komissiota ajamaan aktiivisesti WTO-neuvotteluissa ajatusta ehdollisesta markkinoille pääsystä maatalouden kestävää hallintaa koskevien normien edistämiseksi;

99.

korostaa, että Euroopan maatalous ei tulevaisuudessakaan tule toimeen ilman asianmukaista ulkoista suojaa, ja pyytää siksi, että kolmansista maista tuotaviin tuotteisiin sovelletaan samoja laatu- ja turvallisuusnormeja kuin EU:n tuotteisiin;

100.

katsoo, että vientitukien poistaminen olisi korvattava kolmansissa maissa järjestettävillä edistämistoimilla;

101.

muistuttaa, että kaksi suurinta maataloutta koskevaa poliittista haastetta ovat ilmastonmuutoksen taustalla olevien kasvihuonekaasujen vähentäminen ja sopeutuminen ilmastonmuutoksen vaikutuksiin; korostaa, että tämä tarkoittaa sitä, että maataloutta koskeva haaste on kaksinkertainen: maatalouden on vähennettävä omia päästöjään ja samalla mukauduttava ilmaston lämpenemisen odotettuihin vaikutuksiin;

102.

korostaa, että ilmastonmuutos on ongelma, joka koskee ympäristön lisäksi myös talous- ja yhteiskuntaelämää, ja että tämän takia ympäristöä koskevissa kysymyksissä ja toimissa maatalousalalla, joka on yksi herkimmistä ilmastotekijöistä riippuvista aloista, olisi otettava huomioon tarve taata maaseutualueiden taloudellinen ja sosiaalinen elinkelpoisuus;

103.

muistuttaa, että maatalouden vaikutus kasvihuoneilmiöön (kahden merkittävimmän kasvihuonekaasun, metaanin ja typenoksidin, lähteenä) on rajallinen ja se vähenee EU:ssa niiden toimenpiteiden täytäntöönpanon ansiosta, jotka ovat jo voimassa YMP:n puitteissa, kuten täydentävät ehdot, maataloutta ja ympäristöä koskevat suunnitelmat ja muut maaseudun kehittämistä koskevat toimenpiteet;

104.

kehottaa komissiota tutkimaan, miltä osin näitä saavutuksia voidaan parantaa entisestään ottamalla maatalous osaksi Kioton mekanismeja;

105.

katsoo, että maataloudesta saatavan uusiutuvan energian tarjontaa ei saa tavoitella yksipuolisesti kotieläintalouden, EU:n ja koko maailman ihmisten elintarvikevarmuuden, kestävän kehityksen eikä biologisen monimuotoisuuden kustannuksella; vaatii sen vuoksi komissiota tekemään tutkimuksen uusiutuvien energialähteiden edistämisen vaikutuksesta elintarvikevarmuuteen ja ympäristöön sekä takaamaan riittävän taloudellisen tuen tutkimukselle ja kaikkea biomassaa käyttävän uuden ja tehokkaan energiatekniikan (muun muassa toisen sukupolven biopolttoaineiden) käyttöönotolle; muistuttaa vielä kerran painokkaasti, että biokaasulaitoksilla on suurimmat ja kestävimmät mahdollisuudet tuottaa biomassasta saatavaa lisänenergiaa lyhyellä aikavälillä eläinperäistä jätettä käyttämällä;

106.

korostaa maataloustoiminnan sekä veden laadun ja määrän välistä tiivistä yhteyttä ja sitä, että maatalouden aiheuttamia paineita vesiympäristöön on hallittava kestävällä tavalla; katsoo, että ympäristölainsäädäntöä yhdessä saastuttaja maksaa -periaatteen kanssa olisi pidettävä pääperiaatteena vesivarojen kestävän hoidon ja ympäristötavoitteiden tehokkaan saavuttamisen kannalta;

107.

katsoo, että maatalousmaksujen järjestelmää on kehitettävä vielä vuoden 2013 jälkeenkin ja kehottaa komissiota esittämään 30. kesäkuuta 2010 mennessä kattavan analyysin mahdollisista uudistuksista ottaen erityisesti huomioon, että eurooppalaiset viljelijät tarvitsevat toimintaansa varten luotettavia pitkän aikavälin suunnitelmia, erityisesti määrittämällä strategiset tavoitteet, joiden tarkoituksena on kehittää eurooppalaista maataloutta niin, että siinä hyödynnetään innovointia, kehitetään alueita, taataan laadukas tuotanto, säilytetään viljelijöiden tulot, varmistetaan ympäristönsuojelu ja elintarvikevarmuus; kehottaa komissiota analysoimaan hallinnollisten menettelyjen perusteellista yksinkertaistamista, erityisesti sellaisten tukien osalta, joita edunsaaja saa vuosittain alle 20 000 euroa;

108.

huomauttaa, että sen lisäksi, että maatalous vaikuttaa luonnon monimuotoisuuteen, se myös synnyttää ja uhkaa sitä; katsoo, että tarvitaan maailmanlaajuisia, paikallisia ja EU:n toimia niiden arvokkaiden ekosysteemipalvelujen suojelemiseksi, joita luonnon monimuotoisuus tarjoaa, nimittäin ilman ja veden puhdistus, kasvien pölytys ja suojautuminen eroosiolta;

109.

huomauttaa, että nykyisellä ohjelmakaudella 2007–2013 maaseudun kehittämisellä (ja sen EMOTR-rahoitusvälineellä) on YMP:n toisena pilarina tärkeä alueellinen vaikutus; kehottaa komissiota tutkimaan mahdollisuuksia johdonmukaisempaan toimeenpanoon suhteessa alueellisiin toimintaohjelmiin (rakennerahastot) integroidun lähestymistavan aikaansaamiseksi aloilla, joilla synergiaan voidaan päästä;

110.

katsoo, että maaseudun kehittäminen ei ole mahdollista ilman maataloustoimintaa ja että tavoitteena on oltava maaseudun taloudellinen elinkelpoisuus ja asukkaiden elämänlaadun parantaminen;

111.

kehottaa komissiota esittämään johdonmukaisia ehdotuksia kestävän viljelytoiminnan jatkamiseksi ja kehittämiseksi erityisesti epäsuotuisilla alueilla ja luonnonhaitoista kärsivillä alueilla, sillä ne ovat ratkaisevan tärkeitä luonnon monimuotoisuuden ja ekosysteemien suojelemisen kannalta;

112.

kehottaa komissiota vauhdittamaan tutkimustoimia ja teknologian siirtotoimia erityisesti ympäristön ja ekosysteemin kannalta ystävällisempien tuotantomenetelmien edistämiseksi kestävän maatalouden hyväksi;

113.

kiinnittää huomion niihin onnistuneisiin hankkeisiin EU:ssa, joissa maanviljelijöiden, ympäristöryhmittymien ja viranomaisten paikallisella ja alueellisella yhteistyöllä on onnistuttu vähentämään maatalouden ympäristövaikutuksia;

114.

katsoo erityisesti, että tulevassa järjestelmässä on keskityttävä vahvemmin maaseudun ja myös kaupunkien ympäristöalueiden sosiaalisen, taloudellisen ja alueellisen yhteenkuuluvuuden ja integroidun kehittämisen näkökohtiin, maatalouden avainalojen lujittamiseen, työsuorituksista maksamiseen tai taloudellisten tappioiden korvaamiseen ja riskinhallintaan; katsoo, että ensimmäisen ja toisen pilarin välinen suhde on tätä tarkoitusta varten määriteltävä kokonaan uudelleen;

115.

katsoo, että eurooppalaisella maataloudella voidaan löytää ympäristöä kunnioittavia ratkaisuja kaupungistuneen yhteiskunnan polttavimpiin ongelmiin, mukaan luettuna kaupunkien lähialueet, ja että se voi edistää myös Lissabonin ja Göteborgin tavoitteiden toteuttamista;

116.

kiinnittää huomiota siihen erityiseen asemaan, jossa viljelijät ovat kaupunkien lähialueilla, sillä näillä alueilla toimivat viljelijät ja maanomistajat voivat edistää ratkaisuja, joilla vastataan sekä Lissabonin tavoitteisiin (tieto, tutkimus ja innovointi) että Göteborgin tavoitteisiin (kestävyys);

*

**

117.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.

20.3.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 66/23

—

ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja etenkin sen 3 ja 13 artiklan,

—

ottaa huomioon maaseudun kehittämistä koskevista yhteisön strategisista suuntaviivoista (ohjelmakausi 2007–2013) 20. helmikuuta 2006 tehdyn neuvoston päätöksen 2006/144/EY (1),

—

ottaa huomioon Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahaston) tuesta maaseudun kehittämiseen 20. syyskuuta 2005 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1698/2005 (2),

—

ottaa huomioon Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahaston) tuesta maaseudun kehittämiseen annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1698/2005 soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 15. joulukuuta 2006 annetun komission asetuksen (EY) N:o 1974/2006 (3),

—

ottaa huomioon yhteisen maatalouspolitiikan rahoituksesta 21. kesäkuuta 2005 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1290/2005 (4),

—

ottaa huomioon miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen soveltamisesta itsenäisiin ammatinharjoittajiin, maatalousalalla toimivat ammatinharjoittajat mukaan lukien, ja itsenäisinä ammatinharjoittajina toimivien naisten suojeluun raskauden ja synnytyksen perusteella 11. joulukuuta 1986 annetun neuvoston direktiivin 86/613/ETY (5),

—

ottaa huomioon miesten ja naisten yhtäläisten mahdollisuuksien ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen täytäntöönpanosta työhön ja ammattiin liittyvissä asioissa 5. heinäkuuta 2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/54/EY (6),

—

ottaa huomioon rakennerahastoja koskevista yleisistä säännöksistä 21. kesäkuuta 1999 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1260/1999 (7),

—

ottaa huomioon miesten ja naisten yhtäläisten mahdollisuuksien periaatteen sisällyttämisestä Euroopan rakennerahastojen politiikkaan 2. joulukuuta 1996 annetun neuvoston päätöslauselman (8),

—

ottaa huomioon naisten ja miesten yhtäläisten mahdollisuuksien tavoitteista rakennerahastojen käytössä 13. maaliskuuta 2003 antamansa päätöslauselman (9),

—

ottaa huomioon maaseudun työllisyydestä osana Euroopan työllisyysstrategiaa 22. heinäkuuta 2003 annetut neuvoston päätelmät (10),

—

ottaa huomioon asiakirjan ”EU:n kestävän kehityksen uudelleentarkastelu — uudistettu strategia” (11),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon kevään Eurooppa-neuvostolle ”Kasvua ja työtä Euroopan tulevaisuuden hyväksi — Uusi alku Lissabonin strategialle” (KOM(2005)0024),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon ”Naisten ja miesten välisen palkkaeron torjunta” (KOM(2007)0424),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon ”Työllistäminen maaseutualueilla: eroon työllisyyskuilusta” (KOM(2006)0857) sekä siihen liitetyn komission yksiköiden valmisteluasiakirjan (SEK(2006)1772),

—

ottaa huomioon julkaisun ”Naiset maaseudun kehittäjinä — Euroopan maaseudun tulevaisuuden turvaaminen” (12),

—

ottaa huomioon vuoden 2006 tutkimuksen työllisyydestä maaseutualueilla (SERA),

—

ottaa huomioon julkaisun ”Maaseudun kehittäminen Euroopan unionissa — tilastollisia ja kansantaloudellisia tietoja vuodelta 2006”,

—

ottaa huomioon Lissabonissa 23. ja 24. maaliskuuta 2000 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston päätelmät Lissabonin kasvu- ja työllisyysstrategiasta,

—

ottaa huomioon Salzburgissa 12.–14. marraskuuta 2003 järjestetyn toisen eurooppalaisen maaseudun kehittämiskonferenssin päätelmät ”Siementen kylväminen huomisen maaseutua varten — politiikka, jolla tavoitteet saavutetaan”,

—

ottaa huomioon Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiön (Eurofound) ensimmäisen eurooppalaisten elämänlaatua kartoittavan selvityksen kaupunkien ja maaseudun eroista sekä sen laatimat kertomukset, jotka koskevat sosiaalista pääomaa ja työpaikkojen luomista Euroopan maaseudulla sekä naisyrittäjyyttä maaseutualueilla,

—

ottaa huomioon jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikkojen suuntaviivoista 12. heinäkuuta 2005 tehdyn neuvoston päätöksen 2005/600/EY (13),

—

ottaa huomioon sosiaalista suojelua ja sosiaalista osallisuutta koskevan yhteisen raportin 2007 (14),

—

ottaa huomioon Brysselissä 23. ja 24. maaliskuuta 2006 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston hyväksymän eurooppalaisen sopimuksen sukupuolten tasa-arvosta,

—

ottaa huomioon naisten palkattoman työn arvioinnista 25. kesäkuuta 1993 antamansa päätöslauselman (15),

—

ottaa huomioon Euroopan unionin maaseutualueiden naisista osana yhteisen maatalouspolitiikan väliarviointia 3. heinäkuuta 2003 antamansa päätöslauselman (16) sekä naisten ja miesten tasa-arvon etenemissuunnitelmasta 2006–2010 13. maaliskuuta 2007 antamansa päätöslauselman (17),

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 45 artiklan,

—

ottaa huomioon naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnan mietinnön (A6-0031/2008),

A.

ottaa huomioon, että Euroopan tasolla maaseutualueita (18) käsitellään yhteisen maatalouspolitiikan (YMP) puitteissa; ottaa huomioon, että tämä päätöslauselma koskee YMP:n toista pilaria eli maaseudun kehittämistä, mutta myös sosiaali- ja talouspolitiikkaa on tarkasteltava,

B.

ottaa huomioon, että Euroopan unionin maaseudun kehittämispolitiikan tärkeimpiin tavoitteisiin kuuluu maaseutualueiden elämänlaadun parantaminen ja elinkeinoelämän monipuolistaminen,

C.

ottaa huomioon, että maaseudun houkuttelevuuden parantaminen edellyttää kestävän ja yhtenäisen kasvun edistämistä ja uusien työllistymismahdollisuuksien luomista etenkin naisille ja nuorille, sekä laadukkaita terveydenhuolto- ja sosiaalipalveluja,

D.

ottaa huomioon, että maaseutualueiden kokemat taloudelliset ja yhteiskunnalliset muutokset vaikuttavat naisiin eri tavoin, tarjoten mahdollisuuksia eräille ja aiheuttaen suuria haasteita ja ongelmia toisille,

E.

ottaa huomioon, että talouskasvun ja sosiaalisen markkinatalouden edistämistä koskevat Lissabonin tavoitteet voidaan saavuttaa vain hyödyntämällä täysimääräisesti naisten huomattavaa potentiaalia työmarkkinoilla niin maaseudulla kuin kaupungeissakin,

F.

katsoo, että naisten työtä pidetään usein rajattomasti hyödynnettävänä luonnonvarana ja että työmarkkinoiden epätasa-arvoisesta jakautumisesta on tulossa joustamattomampaa,

G.

ottaa huomioon, että sekä naisten että miesten työllisyysaste on maaseudulla muita alueita matalampi, minkä lisäksi monet maaseudun naisista eivät koskaan osallistu työmarkkinoille, heitä ei siten myöskään rekisteröidä työttömiksi eikä sisällytetä työttömyystilastoihin, ja että maaseutualueet kärsivät pahoin laadukkaiden työpaikkojen puutteesta,

H.

katsoo, että direktiivin 86/613/ETY täytäntöönpano ei ole tähän mennessä ollut tehokasta, eikä se ole täyttänyt direktiivin alkuperäisiä tavoitteita, erityisesti toiminnassa avustavien aviopuolisoiden aseman parantamisen osalta,

I.

ottaa huomioon, että monet maaseudun naiset tekevät ammatilliseen toimintaan rinnastettavaa työtä, jota ei kuitenkaan tunnusteta sellaiseksi eikä suojata samoin ja josta ei myöskään makseta vastaavaa palkkaa,

J.

ottaa huomioon, että naiset omistavat vain pienen osan tiloista ja että ne ovat tavallisesti pieniä tiloja, joiden taloudellinen tuotto on alhainen; ottaa myös huomioon, että maaseudulla useimmat naiset työskentelevät miesten (isien, veljien tai aviomiesten) kanssa ja että miehillä on tilan (viljely- tai karjankasvatustilan) yksinomainen omistusoikeus,

K.

ottaa huomioon, että maaseutualueiden tilanteissa on suuria eroja eri jäsenvaltioissa ja maiden sisällä, ja katsoo siksi, että erilaisen kehityspotentiaalin omaaville maaseutualueille ja niiden asukkaille on annettava tarkoituksenmukaista tukea,

L.

ottaa huomioon, että maaseutu voi tarjota korkean elämänlaadun lapsiperheille ja vanhuksille, mutta nämä kohtaavat silti edelleen lukuisia haasteita, joihin kuuluu opetus- ja koulutusrakenteiden puute kaikilla tasoilla, yhteiskunnallisten peruspalvelujen kuten asianmukaisten lastenhoitolaitosten, tukipalvelujen ja vanhusten tai sairaiden tai vammaisten hoidon riittämättömyys sekä maatalouden rakennemuutoksen ja ympäristönsuojelun aiheuttamat paineet,

M.

ottaa huomioon, että naisten paikalliseen ja yhteisölliseen kehitykseen antama merkittävä panos ei heijastu riittävästi heidän osallistumisessaan päätöksentekomenettelyihin,

N.

ottaa huomioon, että naiset ovat enemmistönä sekä perheen sisällä että perheeseen liittyen tehtävässä vapaaehtoistyössä ja että perhe on yhteiskunnan perusta,

O.

ottaa huomioon, että maaseutualueet kärsivät erityisesti väestön ikääntymisestä, alhaisesta väestötiheydestä ja joillakin alueilla myös väestökadosta,

P.

ottaa huomioon, että taloudellisesti aktiivisiin ikäryhmiin kuuluvien naisten poismuutto johtaa jossain määrin maaseutuväestön ”miehistymiseen”, jolla on haitallisia seurauksia yhteisön elämänlaatuun ja väestönkehityksen suuntauksiin,

Q.

ottaa huomioon, että etenkin maaseutualueilla naiset käyttävät paljon aikaa lasten ja muiden perheenjäsenten kuljettamiseen lääkäriin, kouluun ja liikuntaharrastuksiin ja että paikallisten julkisten liikennevälineiden puute haittaa nuoria ja siten heidän mahdollisuuksiaan löytää ammatillista koulutusta tai työtä,

R.

ottaa huomioon, että maaseudulla ja siellä etenkin naisilla on suurempia vaikeuksia saada käyttää tieto- ja viestintätekniikkaa,

S.

ottaa huomioon, että maaseutualueet tarjoavat todellisia mahdollisuuksia ja niillä on potentiaalia kasvuun uusilla aloilla samoin kuin maaseutupalvelujen kehittämisessä, käsityöammateissa sekä matkailussa, jotka ovat naisvaltaisia aloja ja tärkeitä taloudellisia tekijöitä alikehittyneillä mutta maisemallisesti kiinnostavilla alueilla,

T.

ottaa huomioon, että tasa-arvonäkökohdat huomioivaan budjetointiin olisi kiinnitettävä suurempaa huomiota maaseudun kehittämisohjelmien hallinnon tehostamiseksi ja että erityistä huomiota olisi kiinnitettävä rahoituksen parempaan kohdentamiseen kyseisten alueiden naisten erityistarpeisiin,

U.

ottaa huomioon, että epätasa-arvoisuuden poistaminen ja yhtäläisten mahdollisuuksien edistäminen ovat asetuksen (EY) N:o 1260/1999 ensisijaisia tavoitteita,

1.

on vakuuttunut, että sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen maataloussektorilla on olennaista niin naisten ja miesten tasa-arvon edistämiselle kuin talouskasvulle ja maaseudun kestävälle kehityksellekin;

2.

kehottaa komissiota parantamaan tähän liittyviä tilastotietoja ja tietoa yleensä ja analysoimaan maaseudulta poismuuttoa EU:ssa koskevia suuntauksia sekä sen pääasiallisia syitä ja seurauksia; kehottaa jäsenvaltioita laatimaan strategioita naisten, erityisesti korkeasti koulutettujen naisten poismuuton ehkäisemiseksi maaseudulla;

3.

kehottaa jäsenvaltioita luomaan yhdessä alueellisten ja paikallishallintojen ja liikeyritysten kanssa kannusteita, joiden avulla voidaan parantaa naisten koulutustasoa ja edistää heidän osallistumistaan työelämään, erityisesti poistamalla naisiin työmarkkinoilla kohdistuva syrjintä, maaseutualueiden köyhyyteen ja sosiaaliseen syrjäytymiseen vastaamiseksi; panee merkille, että maaseutuyhteisöissä on laajalle levinnyttä köyhyyttä etenkin uusissa jäsenvaltioissa;

4.

kehottaa jäsenvaltioita hyväksymään tarvittavat toimenpiteet itsenäisinä ammatinharjoittajina toimivien naisten äitiys- ja sairauslomien osalta;

5.

kehottaa komissiota laatimaan köyhyyteen ja sosiaaliseen syrjäytymiseen liittyviä tilastoja, jotka on eritelty sukupuolen ja iän mukaan ja joihin sisältyy myös kaupunki-maaseutu-ulottuvuus;

6.

kehottaa jäsenvaltioita tukemaan maaseutualueiden siirtymistä maatalouteen perustuvasta taloudesta laajempaan elinkeinoelämään;

7.

kehottaa jäsenvaltioita toteuttamaan politiikkoja, joilla voidaan parantaa maaseudun yleisiä elinoloja, kiinnittäen erityistä huomiota vammaisiin naisiin, sukupuoleen perustuvan väkivallan kohteeksi joutuneisiin naisiin, maahanmuuttajanaisiin, etnisiin vähemmistöihin kuuluviin naisiin ja useista syrjinnän muodoista kärsiviin naisiin, ja politiikkoja, joilla voidaan turvata maaseudun tulevaisuus tarjoamalla palveluja, kuten posti- ja laajakaistapalvelut, uudet soveltavan tekniikan palvelut, kulttuuri- ja urheilukeskukset, palokunta ja yleiset julkiset palvelut;

8.

kehottaa EU:n toimielimiä, jäsenvaltioita ja alueellisia ja paikallisia viranomaisia parantamaan tieto- ja viestintätekniikoiden saatavuutta maaseudulla ja edistämään yhdenvertaisia mahdollisuuksia maaseudun naisille kohdistettujen toimien ja politiikan avulla;

9.

kehottaa jäsenvaltioita edistämään naisyrittäjyyttä, tukemaan liike-elämän naisverkostoja, kuten koulutus- ja valmennusjärjestelmiä tai naisyrittäjien liittoja, sekä laatimaan aloitteita maaseudun naisten yrittäjyysasenteen, taitojen ja kykyjen parantamiseksi ja edistämään naisten ottamista mukaan yritysten ja yhdistysten hallintoelimiin;

10.

kehottaa EU:n toimielimiä, jäsenvaltioita ja alueellisia ja paikallisia viranomaisia tukemaan hankkeita, joilla edistetään maatalouden innovatiivisten alkutuotantoyritysten perustamista maaseudulle ja neuvotaan niitä, minkä tavoitteena on tarjota uusia työpaikkoja etupäässä naisille toiminnan pääaloilla käyttämällä ylimääräisiä tai vähän hyödynnettyjä tuotteita, lisäämällä maataloustuotteiden arvoa ja etsimällä niille myyntipisteitä, käyttämällä uusia tekniikoita ja edistämällä alueellista taloudellista eriytymistä ja tarjoamalla palveluja, joiden avulla työ- ja perhe-elämän yhdistäminen on helpompaa;

11.

kehottaa neuvostoa, komissiota ja jäsenvaltioita lisäämään taloudellisen tuen avulla maaseudun naisia koskevia innovatiivisia toimenpiteitä; kehottaa komissiota perustamaan Leader-verkostohankkeita kokemusten ja parhaiden käytäntöjen vaihtoa varten;

12.

korostaa, että on tarpeen arvostaa enemmän naisten tekemää työtä, perheen ulkopuolisten maahanmuuttajanaisten maatiloilla tekemä työ mukaan luettuna, sillä he kärsivät eniten naisten maataloudessa kohtaamista vaikeuksista;

13.

kehottaa jäsenvaltioita ja komissiota ottamaan huomioon maatilan töissä ja pienissä ja keskisuurissa yrityksissä avustavien kumppaneiden, tavallisesti naisten, huomattavan ryhmän, jolla ei monissa jäsenvaltioissa ole oikeudellista asemaa, mikä johtaa erityisiin taloudellisiin ja lainsäädännöllisiin ongelmiin äitiys- ja sairausloman, eläkeoikeuksien saannin ja sosiaaliturvan piiriin pääsyn osalta sekä avioeron sattuessa;

14.

kehottaa jäsenvaltioita edistämään yhteisomistajuutta oikeudellisena käsitteenä, jotta naisten oikeudet maatalousalalla tunnustettaisiin täysimääräisesti, jotta he saisivat vastaavan sosiaaliturvan ja jotta heidän työlleen annettaisiin tunnustusta;

15.

kehottaa jäsenvaltioita antamaan aatteellista ja taloudellista tukea palkattomalle työlle ja vapaaehtoistyölle; korostaa naisten järjestöjen tällä alalla tekemää merkittävää sosiaalista työtä; kehottaa kuitenkin muuttamaan rakenteita, jotta naiset saisivat paremmin palkkatyötä;

16.

huomauttaa, että piilotyöttömyys vaikuttaa maaseutualueilla suhteellisesti enemmän naisiin kuin miehiin perinteisten roolimallien ja monien alueiden heikon infrastruktuurin, kuten lastenhoitopalvelujen puutteen takia;

17.

kehottaa jäsenvaltioita yhdessä alueviranomaisten kanssa kannustamaan naisten alueellisten resurssikeskusten perustamista etenkin 25–60-vuotiaita työttömiä naisia varten ja kannustamaan heitä yrittäjyyteen tai palvelujen kehittämiseen omissa yhteisöissään ruohonjuuritason konsultoinnin ja tarpeiden arvioinnin kautta;

18.

kehottaa jäsenvaltioita tehostamaan opetus- ja koulutuslaitoksia ja edistämään lastenhoidon järjestelmiä, vanhustenhoitoa, sairaanhoitoa ja vammaistenhoitoa koskevien sosiaalipalvelujen verkoston kehittämistä välineenä, jonka avulla maaseudun miehet ja naiset voivat yhdistää työ-, perhe- ja yksityiselämän; kehottaa niitä myös parantamaan terveydenhuoltopalveluja ja etenkin perustason terveydenhuoltopalvelujen tarjontaa; kehottaa jäsenvaltioita takaamaan avustavien hoitopalvelujen ja ensiavusta vastaavien lääkärien palvelujen saatavuuden maaseudulla;

19.

kiinnittää huomiota siihen, että maaseudun naisiin ja tyttöihin kohdistuva seksuaalinen väkivalta ja/tai perheväkivalta on vaiettu puheenaihe; kehottaa jäsenvaltioita ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin, jotta voidaan varmistaa parempi suoja ja tuki väkivallan uhreille ja niille, jotka ovat vaarassa joutua tällaisen väkivallan uhreiksi;

20.

kehottaa painokkaasti jäsenvaltioita vastaamaan liikenteen perusrakenteiden puutteeseen maaseudulla sekä kehittämään politiikkoja liikennevälineiden saatavuuden parantamiseksi erityisesti vammaisten osalta, sillä liikenne on edelleen ensisijaisesti naisiin vaikuttava sosiaalista syrjäytymistä ja yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta vahvistava tekijä;

21.

kehottaa komissiota valvomaan tiiviisti sukupuolinäkökulman sisällyttämistä jäsenvaltioiden esittämiin maaseudun kehittämisohjelmiin niiden uudelleentarkastelun yhteydessä;

22.

pitää tässä yhteydessä myönteisenä Euroopan sosiaalirahaston hankkeita/Equal-hankkeita, joilla pyritään korostamaan ja parantamaan naisten asemaa maataloudessa ja maaseutualueilla; kehottaa tässä yhteydessä komissiota ja jäsenvaltioita edistämään tällaisia hankkeita Euroopan unionissa;

23.

kehottaa jäsenvaltioita tukemaan yrityksiä, jotka investoivat maaseutualueisiin ja tarjoavat laadukkaita työpaikkoja naisille;

24.

kehottaa EU:n toimielimiä, jäsenvaltioita ja alueellisia ja paikallisia viranomaisia kannustamaan sellaisten foorumien järjestämistä, joissa vaihdetaan tietoja samankaltaisista toimista sekä kansallisesti että kansainvälisesti ja joissa otetaan erityisesti huomioon maaseudun naisten asema;

25.

huomauttaa, että naiset ovat aliedustettuja virallisissa alueellisissa tai maaseudun johtoasemissa huolimatta siitä, että heillä on merkittävä asema ”epävirallisessa” yhteisössä, jossa he usein vaikuttavat merkittävästi sosiaaliseen elämään kasvattamalla sosiaalista pääomaa, sillä he ovat mukana epävirallisissa paikallisissa verkostoissa (esimerkiksi vapaaehtoistyön tai erilaisten aihekohtaisten yhdistysten puitteissa);

26.

kehottaa asiasta vastaavia kansallisia, alueellisia ja paikallisia viranomaisia kannustamaan naisten osallistumista paikallisiin toimintaryhmiin sekä paikallisten kumppanuuksien kehittämistä Leader-hankkeen puitteissa ja varmistamaan naisten tasa-arvoisen osallistumisen johtokuntiin;

27.

pitää valitettavana, että komissio ei ole vastannut edellä mainittuun parlamentin 3. heinäkuuta 2003 antamaan päätöslauselmaan ryhtymällä tarkistamaan perusteellisesti direktiiviä 86/613/ETY huolimatta siitä, että komissio tunnustaa itse, että direktiivin täytäntöönpano ei ole tähän mennessä ollut tehokasta ja että ei ole juuri edistytty jäsenvaltioiden itsenäisiä ammatinharjoittajia tai maataloustoiminnassa mukana olevia henkilöitä avustavien aviopuolisoiden työn tunnustamisessa ja heidän asianmukaisessa suojaamisessa; kehottaa jälleen komissiota antamaan vuoden 2008 loppuun mennessä ehdotuksen tarkistetuksi direktiiviksi maatalousyrityksissä sekä pienissä ja keskisuurissa yrityksissä avustavien naisten riippumattomista sosiaali- ja eläkeoikeuksista;

28.

pitää erittäin valitettavana, että komissio ei ole vielä vastannut käytännössä itsenäisten ammatinharjoittajien toiminnassa avustavien aviopuolisoiden tilanteesta annettuihin parlamentin edellisiin päätöslauselmiin, jotka sisälsivät kehotuksen

29.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle sekä tasa-arvokysymyksistä paikallisella, alueellisella ja kansallisella tasolla vastaaville täytäntöönpanoviranomaisille ja vaaleilla valituille elimille.

—

maaseutuvoittoiset alueet: jos yli 50 prosenttia alueen väestöstä elää maalaiskunnissa (joiden väestötiheys on alle 150 asukasta/km2)

—

välialueet: jos 15–50 prosenttia alueen väestöstä elää maaseudun paikallisyhteisöissä

—

kaupunkivoittoiset alueet: jos alle 15 prosenttia alueen väestöstä elää maaseudun paikallisyhteisöissä.

20.3.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 66/29

—

ottaa huomioon 7. joulukuuta 2005 annetun komission tiedonannon ”Biomassaa koskeva toimintasuunnitelma” (KOM(2005)0628),

—

ottaa huomioon 10. tammikuuta 2007 annetun komission tiedonannon neuvostolle ja Euroopan parlamentille ”Uusiutuvia energialähteitä koskeva etenemissuunnitelma — Uusiutuvat energialähteet 2000-luvulla: kestävämmän tulevaisuuden rakentaminen” (KOM(2006)0848),

—

ottaa huomioon 26. marraskuuta 1997 annetun komission tiedonannon ”Tulevaisuuden energia: uusiutuvat energialähteet — Yhteisön strategiaa ja toimintasuunnitelmaa koskeva valkoinen kirja” (KOM(1997)0599),

—

ottaa huomioon sähköntuotannon edistämisestä uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön sisämarkkinoilla 27. syyskuuta 2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/77/EY (1),

—

ottaa huomioon 26. toukokuuta 2004 annetun komission tiedonannon neuvostolle ja Euroopan parlamentille ”Uusiutuvien energialähteiden osuus EU:ssa — Direktiivin 2001/77/EY 3 artiklan mukainen komission kertomus, arvio lainsäädännön ja muiden toimenpiteiden vaikutuksista uusiutuvien energialähteiden osuuteen EU:ssa sekä ehdotuksia konkreettisiksi toimiksi” (KOM(2004)0366),

—

ottaa huomioon energia-alan monivuotisesta ohjelmasta ”Älykäs energiahuolto Euroopassa” (2003–2006) 26. kesäkuuta 2003 tehdyn Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen N:o 1230/2003/EY (2) ja 8. helmikuuta 2006 annetun komission tiedonannon EU:n biopolttoainestrategiasta (KOM(2006)0034),

—

ottaa huomioon liikenteen biopolttoaineiden ja muiden uusiutuvien polttoaineiden käytön edistämisestä 8. toukokuuta 2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/30/EY (3),

—

ottaa huomioon yhteisen maatalouspolitiikan suoria tukijärjestelmiä koskevista yhteisistä säännöistä ja tietyistä viljelijöiden tukijärjestelmistä 29. syyskuuta 2003 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1782/2003 (4) sekä Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahaston) tuesta maaseudun kehittämiseen 20. syyskuuta 2005 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1698/2005 (5),

—

ottaa huomioon järjestelmästä yhteisön kasvihuonekaasupäästöjen seuraamiseksi ja Kioton pöytäkirjan täytäntöönpanemiseksi 11. helmikuuta 2004 tehdyn Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen N:o 280/2004/EY (6),

—

ottaa huomioon energiatuotteiden ja sähkön verotusta koskevan yhteisön kehyksen uudistamisesta 27. lokakuuta 2003 annetun neuvoston direktiivin 2003/96/EY (7),

—

ottaa huomioon uusiutuvien energialähteiden osuudesta EU:ssa sekä ehdotuksista konkreettisiksi toimiksi 29. syyskuuta 2005 antamansa päätöslauselman (8),

—

ottaa huomioon non food -viljelyn edistämisestä 23. maaliskuuta 2006 antamansa päätöslauselman (9),

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 45 artiklan,

—

ottaa huomioon maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnan mietinnön sekä teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnan ja ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan lausunnot (A6-0034/2008),

A.

ottaa huomioon, että edellä mainitussa, 26. marraskuuta 1997 päivätyssä komission tiedonannossa asetetaan tavoitteeksi uusiutuvien energialähteiden osuuden nostaminen 6 prosentista 12 prosenttiin vuosien 1995 ja 2010 välisenä aikana,

B.

ottaa huomioon, että edellä mainitussa, 7. joulukuuta 2005 päivätyssä tiedonannossaan komissio toteaa, että tämän tavoitteen saavuttaminen edellyttää, että biomassasta tuotettavan energian määrä on yli kaksinkertaistettava,

C.

ottaa huomioon, että EU:n maa- ja metsätalous ovat lieventäneet voimakkaasti omalta osaltaan ilmastonmuutoksen vaikutuksia, josta osoituksena on se, että vuosina 1990–2004 maatalouden kasvihuonekaasupäästöt laskivat 15 jäsenvaltion EU:ssa 10 prosenttia ja 25 jäsenvaltion EU:ssa 14 prosenttia; ottaa huomioon, että EU:n maatalouden päästöjen odotetaan laskevan vuoteen 2010 mennessä tasolle, joka alittaa 16 prosentilla vuoden 1990 tason,

D.

ottaa huomioon, että biokaasuntuotantoa on mahdollista lisätä huomattavasti, etenkin kun otetaan huomioon kotieläintuotannosta saatavan karjanlannan sekä lietteen, jätteiden ja ruoan- ja rehuntuotantoon soveltumattomien kasvien mahdollinen käyttö biokaasun ensisijaisina raaka-aineina; toteaa, että tällöin on kuitenkin otettava huomioon lannan energeettisen käytön vaikutukset maaperän rakenteeseen ja maaperän elämään,

E.

ottaa huomioon, että karjanlannasta, energiakasveista, lietteestä ja orgaanisesta jätteestä on tuotettu toistaiseksi vuosittain vasta 50 petajoulea (PJ) biokaasua, vaikka pelkästä lannasta olisi mahdollista tuottaa 827 petajoulea,

F.

ottaa huomioon, että biokaasuntuotanto ja biokaasulaitokset jakautuvat EU:ssa epätasaisesti, mikä myös osoittaa, ettei mahdollisuuksia ole hyödynnetty täysin,

G.

ottaa huomioon, että biokaasua voidaan käyttää moneen hyötytarkoitukseen, muun muassa sähköntuotantoon, lämmitykseen, jäähdytykseen ja autojen polttoaineena,

H.

ottaa huomioon, että biomassan käyttö sähköntuotannossa voi osaltaan vähentää kasvihuonekaasupäästöjä ja että biokaasulämmitystä pidetään kustannuksiltaan erityisen edullisena,

I.

ottaa huomioon, että energiakasvien käyttöön perustuvien biokaasulaitosten kehittäminen on hidastunut huomattavasti viljan hinnan nopean nousun, ruoan tarjonnan ja ympäristöön liittyvien huolenaiheiden vuoksi,

J.

ottaa huomioon, etteivät huolenaiheet, jotka liittyvät bioenergiantuotannon (lähinnä bioetanolin ja biodieselin tuotannon) sekä viljan ja ruoan maailmanmarkkinahintojen nousun väliseen yhteyteen, koske biokaasuntuotantoa, jossa käytetään raaka-aineena karjanlantaa, lietettä, orgaanista jätettä sekä ruoan- ja rehuntuotantoon soveltumattomien viljelykasvien sivutuotteita, ja että näiden aineiden turvallinen käsittely on joka tapauksessa välttämätöntä,

K.

ottaa huomioon, että uusissa jäsenvaltioissa karjanlanta on pääasiassa lanta-olkiseosta, josta olkia on vähintään 20 prosenttia, ja lannan tuotannon ja luomisen välinen aika on liian pitkä, mikä vaikeuttaa lannan käymisprosessia,

1.

huomauttaa, että biokaasu on erittäin tärkeä energiavara, jolla edistetään talouden, maatalouden ja maaseudun kestävää kehitystä ja ympäristönsuojelua;

2.

painottaa, että biokaasu voi osaltaan vähentää EU:n energiariippuvuutta;

3.

korostaa, että biokaasun tuotanto karjanlannasta, lietteestä sekä yhdyskunta-, eläin- ja orgaanisesta jätteestä osaltaan monipuolistaa energialähteitä, ja että biokaasu voi näin ollen lisääntyvässä määrin tukea eurooppalaisen energiansaannin turvallisuutta, kilpailukykyä ja kestävyyttä sekä avata maanviljelijöille uusia tulonsaantimahdollisuuksia;

4.

katsoo, että käyttämällä biokaasua erityisesti lämmön ja sähkön tuotantoon voidaan merkittävästi edistää sitovaa tavoitetta, jonka mukaan 20 prosenttia EU:n kaikesta energiankulutuksesta tuotetaan uusiutuvilla energialähteillä vuoteen 2020 mennessä;

5.

korostaa, että uusiutuvien energialähteiden kuten biokaasun ja biopolttoaineen avulla yhdessä aurinko- ja tuulienergian kanssa ja ottamalla huomioon myös tehokkaan tutkimustyön tulokset voidaan pitkällä aikavälillä saavuttaa laajempi riippumattomuus fossiilisista polttoaineista ja ydinenergiasta;

6.

kannustaa sekä EU:ta että jäsenvaltioita hyödyntämään biokaasuun liittyviä valtavia mahdollisuuksia luomalla suotuisan ympäristön sekä ylläpitämällä ja kehittämällä tukijärjestelmiä, jotka lisäävät investointeja biokaasulaitoksiin ja edistävät niiden ylläpitoa;

7.

korostaa, että karjanlannasta valmistettavaan biokaasuun liittyy lukuisia ympäristöhyötyjä, kuten metaani-, hiilidioksidi-, hiukkas- ja typpioksidipäästöjen pieneneminen, kaasun epämiellyttävän hajun huomattava lieventäminen, lietteen hygienisointi sekä se, että käsitellyn annan sisältämän typen lannoituskapasiteetti paranee, mikä tarkoittaa, että saman lannoitusvaikutuksen aikaan saaminen edellyttää vähemmän typpeä;

8.

korostaa, että jätteisiin perustuvasta biopolttoaineiden tuotannosta ei itsessään pitäisi tulla tavoitetta; katsoo, että jätteiden määrän vähentämisen olisi edelleen oltava etusijalla EU:n ja sen jäsenvaltioiden ympäristöpolitiikassa;

9.

kehottaa lisäämään lietelannan käyttöä biokaasun osa-aineena, sillä lietelanta tarjoaa vielä monia mahdollisuuksia ja sillä samanaikaisesti vahvistetaan biokaasulaitosten hajautettua luonnetta energian tuottajina; toteaa, että lisäämällä lietelannan käyttöä voidaan huomattavasti vähentää lietelannan varastoinnin aikana tapahtuvia metaanipäästöjä;

10.

korostaa, että karjanlanta, kunnan jätevesi ja maatalousteollisuuden jätteet voivat sisältää aineita (bakteereita, viruksia, loisia, raskasmetalleja, haitallisia orgaanisia aineita), jotka saattavat olla uhka kansanterveydelle tai ympäristölle; kehottaa komissiota varmistamaan, että toteutetaan riittäviä varotoimenpiteitä saastumisen, näiden aineiden leviämisen ja niiden aiheuttamien sairauksien välttämiseksi;

11.

toteaa, että lietteen ja eläinperäisen tai orgaanisen jätteen käyttö lisää biokaasulaitosten tehokkuutta; toteaa, että eläinperäisen jätteen käyttöön liittyvät hygieniaongelmat ovat useimmissa tapauksissa suhteellisen helposti hallittavissa;

12.

kehottaa myös käyttämään perunan kuorien tai hedelmälihan kaltaisia ensimmäisen asteen jalostettuja tuotteita biomassana biokaasulaitoksissa;

13.

korostaa, että lähitulevaisuudessa tekniikan ja jätteenkäsittelyn alalla on odotettavissa kehitystä, joka lisää entisestään lannalla, lietteellä ja orgaanisella jätteellä toimivien biokaasulaitosten ympäristö- ja terveyshyötyjä;

14.

katsoo, että biokaasulaitosten, samoin kuin eläimiä kasvattavien tilojen, toiminnan on oltava kestävän kehityksen mukaista ja laajuudeltaan alueellisiin oloihin mukautettua, niin että ympäristöhyötyjen myötä hyväksytään myös laajemmin sellaiset eläintilat, joilla on paljon ongelmia sekä naapuristossa että julkisesti esitettyjen valitusten vuoksi;

15.

korostaa, että biokaasulaitoksesta, jossa käytetään karjanlantaa, lietettä tai orgaanista jätettä, saattaa huuhtoutua enemmän ammoniakkia, mutta toteaa, että tämän sivuvaikutuksen rajaaminen on suhteellisen helppoa ja että ennaltaehkäisevistä toimenpiteistä pitäisi säätää biokaasulaitoksia koskevassa kansallisessa lainsäädännössä tai määrätä biokaasulaitoksille myönnettävien tukien ehdoissa;

16.

vaatii jäsenvaltioita ja komissiota varmistamaan, että biokaasulaitteistoista ei vuoda metaania, koska se voisi vaarantaa biokaasutuotannon myönteisen vaikutuksen ilmaston lämpenemiseen;

17.

toistaa, että kaiken biokaasulaitoksille myönnettävän taloudellisen tuen pitäisi perustua tehokkuuteen, tekniseen kehitykseen, positiiviseen kasvihuonekaasutaseeseen, maatiloille ja maaseutualueille koituvan lisäarvon luomiseen sekä tällaisten laitosten muihin taloudellisiin ja ekologisiin hyötynäkökohtiin; katsoo, että väestön elintarviketurvaa ei saa vaarantaa;

18.

panee syvästi huolestuneena merkille, että monissa jäsenvaltioissa toisaalta energia- ja toisaalta elintarvike- ja rehutuotanto kilpailevat yhä enemmän tietyistä maissin kaltaisista maataloustuotteista; korostaa, että tämä kilpailu, joka on johtanut rehun hintojen huomattavaan nousuun;

19.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita tutkimaan tulevissa biokaasusektorin sääntelyehdotuksissa ympäristönäkökohtien lisäksi myös vaikutukset laadullisesti korkeatasoiseen ja kestävään elintarviketuotantoon;

20.

korostaa, että karjanlannan, lietteen sekä eläinperäisen ja orgaanisen jätteen käyttöön perustuva biokaasutuotanto pitäisi asettaa etusijalle, sillä näiden menetelmien hyödyt ovat kestävyyden ja ympäristön kannalta kiistattomat;

21.

panee merkille, että biokaasulaitoksen ihanteellinen koko riippuu monista seikoista, jotka ratkaisevat mittakaavaedut ja joita pitäisi tutkia tarkkaan; katsoo, että liiketaloudellisen arvioinnin ja ilmastokaasutaseen lisäksi on ennen kaikkea arvioitava, miten laitoksen koko vaikuttaa ympäröivään maaseutuun, kun on kyse tiettyjen viljelykasvien monokulttuurisen viljelyn laajentamisesta;

22.

korostaa, että biokaasulaitosten toiminnanharjoittajien olisi sekä ekologiselta että taloudelliselta kannalta parasta hyödyntää kaikkia saatavilla olevia orgaanisia raaka-aineita;

23.

katsoo, että nuori ja innovatiivinen biokaasusektori tarvitsee käynnistystukea, mutta tällaisen rahoituksen tarjoaminen on kuitenkin lopetettava tuotteen ollessa valmis markkinoille;

24.

korostaa, että pelkkien kasvien käyttöön perustuvien biokaasulaitosten rahoitusta on jatkettava huolehtien tarkasta seurannasta ja keskittyen edistyneimpiin ja tehokkaimpiin laitoksiin ja järjestelmiin, jotta voidaan turvata EU:n taloudellinen ja tekninen etulyöntiasema tällä alalla ja tarkastella tulevia vaihtoehtoja;

25.

pyytää komissiota selvittämään, kuinka energiakasveille voidaan asettaa taloudellista ja ekologista tehokkuutta ja kestävyyttä koskevat kriteerit, jotka tekisivät tästä suhteellisen uudesta tekniikasta ympäristöystävällisemmän ja joilla varmistettaisiin, että ruoan tuotantoon ja tarjontaan liittyviin huolenaiheisiin puututaan kunnolla;

26.

kehottaa tehostamaan ponnisteluja uusien biokaasuteknologioiden tutkimiseksi ja edistämiseksi, etenkin biomassan (toisen sukupolven biokaasu) kierrättämiseksi, sen käyttämiseksi biopolttoaineena ja sellaisten biokaasulaitosten kannattavuuden lisäämiseksi, jotka tarjoavat eniten ympäristöhyötyjä, sillä ainoastaan innovatiivisen teknologian kuten kaasun käsittelytekniikan avulla voidaan huomattavasti parantaa biokaasulaitosten tehokkuutta;

27.

muistuttaa jäsenvaltioita ja komissiota siitä, ettei biokaasun käyttöä voida edistää ilman lisärahoitusta; muistuttaa, että rahoitusta on osoitettava tutkimukseen ja kehitykseen sekä siihen, että laitoksille tiedotetaan erityisten hankkeiden tuloksista ja että ”vihreän sähkön” ja ”vihreän kaasun” tukea lisätään;

28.

muistuttaa, että jäsenvaltiot, jotka kannustavat ”vihreän energian” käyttöön riittävillä hintatuilla tai muilla toimenpiteillä, ovat myös onnistuneet parhaiten edistämään biokaasun käyttöä;

29.

katsoo, että ”vihreän kaasun” tuotantoa pitäisi tukea samalla tavalla kuin ”vihreää sähköä”;

30.

vaatii komissiota ja jäsenvaltioita varmistamaan, että EU:n ja kansallisten ohjelmien varat ohjataan tehokkaimpiin ja kestävimpiin laitoksiin, erityisesti sähkövoimaloihin ja lämmöntuotantolaitoksiin sekä laitosten ja verkkojen rakentamiseen, jotta niitä voidaan kehittää ja jotta biokaasua voidaan syöttää maakaasuverkkoon;

31.

korostaa tässä yhteydessä, että sähkön, lämmön ja maakaasun syöttämisen verkkoihin täytyy tapahtua syrjimättömällä tavalla; vaatii, että biokaasu asetetaan maakaasun kanssa samanlaiseen asemaan, jotta biokaasun kaikki mahdollisuudet voidaan käyttää hyväksi maakaasuverkkoon syöttämisen jälkeen;

32.

katsoo, että biokaasulaitosten taloudellista elinkelpoisuutta ja kestävyyttä voidaan lisätä huomattavasti yksinkertaistamalla hiilidioksidikauppaan liittyviä menettelyjä;

33.

korostaa, että biokaasulaitokset voivat auttaa viljelijöitä, joiden karjanlannan varastointikapasiteetti ei ole vielä riittävä, ratkaisemaan tämän ongelman taloudellisesti elinkelpoisella tavalla;

34.

pyytää komissiota ja jäsenvaltioita varmistamaan, etteivät tarpeettoman pitkät hallinnolliset menettelyt ja säännöt estä biokaasulaitosten perustamista ja lupien myöntämistä orgaanisen jätteen ja lietteen käytölle;

35.

toteaa, että biokaasulaitosten hyväksymistä koskevien kansallisten menettelyjen sisällössä ja pituudessa on suuria eroja ja kehottaa jäsenvaltioita huolehtimaan siitä, etteivät aluesuunnittelua ja luvan saantia koskevat kansalliset vaatimukset hidasta tarpeettomasti biokaasulaitosten hyväksymistä;

36.

kehottaa, että biokaasulaitosten rakentamista varten otetaan käyttöön yksinkertaistettu rakennuslupamenettely;

37. kehottaa komissiota laatimaan yhteisen positiivilistan tuotteista, joiden käyttö on sallittu biokaasu

laitoksissa, jotta taataan yhtäläiset mahdollisuudet viljelijöille eri jäsenvaltioissa;

38.

rohkaisee viljelijöitä toimimaan yhteistyössä biokaasulaitosten perustamisessa ja niiden toiminnan harjoittamisessa;

39.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita kehittämään johdonmukaista biokaasupolitiikkaa; pyytää komissiota esittämään biokaasusta ja sen käytön edistämisestä EU:ssa erityisen kertomuksen, jossa kerrotaan pääpiirteittäin, mitä muutoksia yhteisön ja jäsenvaltioiden lainsäädäntöön on tehtävä biokaasualan kasvun helpottamiseksi entisestään, ja jossa kerrotaan tehokkaimmista tavoista käyttää EU:n rahastoja ja ohjelmia ja annetaan esimerkkejä parhaista käytännöistä; vaatii lisäksi, että tehdään arvio eri biokaasuntuotantotapojen vaikutuksista ilmastoon, maaseudun ekologiaan, maaseutualueiden tuloihin sekä maailmanlaajuiseen elintarviketurvaan;

40.

kannattaa biokaasun käytön edistämisen sisällyttämistä täysimääräisesti ehdotettuun uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämistä koskevaan direktiiviin (KOM(2008)0019) seuraavia osatekijöitä painottaen:

41.

vaatii komissiota esittelemään mahdollisimman pian ehdotuksen biojätedirektiiviksi, jossa säädetään myös laatuvaatimuksista; kehottaa komissiota tarkastelemaan mahdollisuutta antaa yhdistetty biokaasu- ja biojätedirektiivi;

42.

pyytää komissiota esittämään säädösehdotuksia biokaasulaitosten jätteiden käytöstä; pyytää komissiota varmistamaan, että biokaasulaitoksissa saa käyttää ainoastaan sellaista orgaanista ainesta, joka ei ole este jätteiden käytölle ympäristöä vaarantamatta; pyytää komissiota harkitsemaan, että se kieltäisi kasvua edistävien aineiden käytön raskasmetalleja sisältävässä eläinrehussa, mikäli tämä osoittautuu EU:n laajuiseksi ongelmaksi biokaasulaitosten jätteiden myöhemmässä käytössä pelloilla;

43.

pyytää komissiota varmistamaan, että ympäristön pilaantumisen ehkäisemisen ja vähentämisen yhtenäistämiseksi annettu 15. tammikuuta 2008 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/1/EY (10), nitraattidirektiivit (11), puhdistamolietedirektiivi (12), vesipuitedirektiivi (13), lintudirektiivi (14), luontotyyppidirektiivi (15) ja raskasmetalleja koskeva lainsäädäntö pannaan tehokkaasti täytäntöön kaikissa jäsenvaltioissa ja kaikilla alueilla, mikä tekee karjanlannan ja lietteen käyttöön perustuvista biokaasulaitoksista houkuttelevamman vaihtoehdon;

44.

vaatii komissiota esittelemään mahdollisimman pian strategian biokaasulaitosten liittämisestä Kioton mekanismiin esimerkiksi ottamalla käyttöön vihreät sertifikaatit, myöntämällä biokaasulaitosten tuottamalle sähkölle ja lämmölle erityisiä hyvityksiä tai verohelpotuksia tai toteuttamalla muita toimenpiteitä; korostaa, että tämä lisäisi biokaasulaitosten kustannustehokkuutta ja muuttaisi samalla maatalousalan pyrkimyksiä torjua ilmastonmuutosta avoimempaan suuntaan;

45.

kehottaa arvioimaan nitraattidirektiivin tarpeellisuuden pohjavesidirektiivin täysimääräisen täytäntöönpanon jälkeen;

46.

korostaa, että keinolannoitteiden käyttöä ei saa suosia EU:n lainsäädännössä eläinten lannan käytön ja biokaasulaitosten sivutuotteiden käytön kustannuksella; kehottaa sen vuoksi ensimmäisenä askeleena tarkistamaan pikaisesti karjanlannan määritelmän nitraattidirektiivissä;

47.

pyytää komissiota edistämään biokaasun syöttämistä maakaasuverkkoihin antamalla asiasta suosituksia tai direktiivin;

48.

pyytää komissiota esittelemään mahdollisimman pian ehdotuksia eläinperäisten sivutuotteiden ja maatalouskasvien viljelystä syntyvien sivutuotteiden käytön lisäämisestä biokaasuntuotannossa, kuten edellä mainitussa, 7. joulukuuta 2005 päivätyssä komission tiedonannossa todetaan;

49.

vaatii, että jäsenvaltiot, joiden nykyisiin kansallisiin kehitysohjelmiin ei ole sisällytetty lainkaan tai riittävästi toimenpiteitä, sisällyttävät biokaasun nykyisten, maaseudun kehittämistä tai aluekehitystä koskevien ohjelmiensa väliarviointiin ja ehdottavat tulevia toimia;

50.

kehottaa komissiota varmistamaan jäsenvaltioiden välisen yhteistyön ja koordinaation myös niiden jäsenvaltioiden kanssa, joissa ei ole tällä hetkellä biokaasulaitoksia tai joissa niitä on vain muutama, jotta ne voivat oppia toistensa parhaista käytännöistä biokaasulaitosten osalta tiedon ja teknologian jakamisen avulla;

51.

pyytää komissiota esittelemään Euroopan parlamentille 15. joulukuuta 2008 mennessä EU:n biokaasuntuotannosta ja sen tulevaisuudennäkymistä johdonmukaisen kertomuksen, johon sisältyy vaikutustenarviointi ja jossa otetaan huomioon parlamentin ehdotukset ja alalla saavutettu edistys;

52.

kehottaa Euroopan unionin neuvoston nykyistä puheenjohtajavaltiota ja tulevia puheenjohtajavaltioita jatkamaan keskusteluja siitä, miten edistää kestävää biokaasutuotantoa; huomauttaa, että biokaasulaitosten kestävän tukemisen olisi myös sisällettävä lämmön ja sähkön yhteistuotanto;

*

**

53.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle sekä jäsenvaltioiden parlamenteille ja hallituksille.

20.3.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 66/35

—

ottaa huomioon komission tiedonannon ”Julkisen ja yksityisen rahoituksen kanavointi ilmastoystävällisten, kohtuuhintaisten ja varmojen energiapalvelujen maailmanlaajuisen saatavuuden parantamiseksi: energiatehokkuutta ja uusiutuvien energialähteiden käyttöä edistävä maailmanlaajuinen rahasto” (KOM(2006)0583),

—

ottaa huomioon Brysselissä 8. ja 9. maaliskuuta 2007 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan päätelmät,

—

ottaa huomioon 25. syyskuuta 2007 antamansa päätöslauselman Euroopan etenemissuunnitelmasta uusiutuvia energiamuotoja varten (1),

—

ottaa huomioon 1. kesäkuuta 2006 antamansa päätöslauselman energiatehokkuudesta annetusta vihreästä kirjasta ”Enemmän tuloksia vähemmällä” (2),

—

ottaa huomioon 14. joulukuuta 2006 antamansa päätöslauselman biomassaan ja biopolttoaineisiin sovellettavasta strategiasta (3),

—

ottaa huomioon 29. syyskuuta 2005 antamansa päätöslauselman uusiutuvien energialähteiden osuudesta EU:ssa sekä ehdotuksista konkreettisiksi toimiksi (4),

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 45 artiklan,

—

ottaa huomioon teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnan mietinnön sekä kehitysyhteistyövaliokunnan ja ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan lausunnot (A6-0006/2008),

A.

katsoo, että tavoite, jonka mukaan koko maailman keskimääräisen lämpötilan nousu saa olla enintään 2 °C, voidaan saavuttaa vain lisäämällä uusiutuvien energialähteiden käyttöä ja energiatehokkuutta niin, että saavutettuaan huipputasonsa vuonna 2015 koko maailman päästöt vähenevät,

B.

ottaa huomioon, että ilmastonmuutoksen taloudellisia näkökohtia koskevan Sternin raportin (lokakuu 2006) sekä hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin raporttien mukaan köyhimmät maat ja kansat kärsivät aikaisimmin ja eniten ilmastonmuutoksen vaikutuksista,

C.

katsoo, että uusiutuvat energialähteet ja energiansäästö ovat energiapalvelujen kestävän saatavuuden keskeisiä osatekijöitä ja auttavat osaltaan

D.

ottaa huomioon, että maailman valtioiden päämiehet sopivat kestävän kehityksen maailmanlaajuisessa huippukokouksessa vuonna 2002 puolittavansa niiden ihmisten määrän, joilla ei ole mahdollisuutta käyttää perusenergiapalveluja — tällä hetkellä 1,6 miljardia ihmistä; katsoo, että jos nykysuuntaus jatkuu, tätä tavoitetta ei koskaan saavuteta,

E.

katsoo, että kestäviä ratkaisuja kehitysmaiden energiahaasteisiin olisi pyrittävä saavuttamaan lisäämällä uusiutuvien energialähteiden käyttöä, parantamalla edelleen energiatehokkuutta ja säästämällä energiaa,

F.

katsoo, että avoimuus ja vastuuvelvollisuus julkisia ja yksityisiä sijoittajia kohtaan on erittäin tärkeää arvioitaessa ja mahdollisesti lisättäessä energiatehokkuutta ja uusiutuvien energialähteiden käyttöä edistävän maailmanlaajuisen rahaston tarjoamaa tukea ja että valvonta tulee olemaan tiivistä varsinkin rahaston täytäntöönpanon ensimmäisinä vuosina,

1.

pitää tervetulleena komission ehdotusta energiatehokkuutta ja uusiutuvien energialähteiden käyttöä edistävästä maailmanlaajuisesta rahastosta (Global Energy Efficiency and Renewable Energy Fund, Geeref);

2.

uskoo, että etenkin kehitysmaiden ja nousevien talouksien kestävä kehitys, jolle ovat ominaisia alhaiset kasvihuonekaasupäästöt, puhdas ilma ja kestävät energiatoimitukset, on saavutettavissa vain varmistamalla uusiutuvaan energiaan perustuvien teknologioiden käyttö paikallisia energialähteitä hyödyntäen ja parantamalla energian saatavuutta siten, että suositaan investointeja jakeluun syrjäisillä alueilla ja hajautettuihin toimitusyksiköihin;

3.

katsoo, että rahaston keskeisinä tavoitteina tulisi olla energiatehokkuuden, energian säästämisen ja uusiutuvien energialähteiden käytön edistäminen, kasvihuonekaasupäästöjen sekä muiden uhkien vähentäminen, energiapalvelujen saavutettavuuden parantaminen köyhimmissä maissa sekä energialähteiden monipuolistaminen kehitysmaissa;

4.

suhtautuu erityisen myönteisesti siihen, että rahastossa keskitytään lisäämään yksityisiä investointeja tarjoamalla riskipääomaa, sillä tämä on ratkaisevan tärkeää, jotta kehitysmaissa pystytään pitkällä aikavälillä toteuttamaan menestyksekkäästi kestäviä energiahankkeita;

5.

kehottaa komissiota varmistamaan, että kaiken hankkeille ja teknologian valinnalle myönnettävän tuen edellytyksenä on, että täytetään kattavat kestävyyskriteerit ja edistetään kestävää kehitystä, ja että tuki riippuu myös maantieteellisistä erityispiirteistä ja käytettävissä olevista alueellisista resursseista;

6.

kehottaa komissiota keskittymään rahaston täytäntöönpanossa pieniin hankkeisiin, joiden osalta on vaikeinta houkutella yksityissektorin investointeja; katsoo, että komission tulisi tarkistaa säännöllisesti yksittäisille hankkeille asetettua 10 miljoonan euron ylärajaa ja varata vähintään kolmasosa käytettävissä olevista varoista pieniin alle miljoonan euron hankkeisiin;

7.

kehottaa komissiota varmistamaan, että saadakseen tukea kehitysmaiden kaikkien biomassahankkeiden, myös vesien ja jätevesien käsittelyhankkeiden, on täytettävä tiukat kestävyyskriteerit, joilla varmistetaan, että tuetaan vain kaikkein kestävimpiä teknologioita, ja että otetaan huomioon biomassan koko elinkaaren aikaiset vaikutukset kasvihuonekaasupäästöihin, ilman laatuun, maaseudun kehittämiseen, sosiaalis-taloudellisiin oloihin ja luonnon monimuotoisuuteen sekä luonnonmetsien suojeluun ja ruokatuotannon turvaamiseen kaikille parhaita paikallisia maatalouskäytänteitä kehittämällä;

8.

kehottaa komissiota varmistamaan, että Geeref tukee aurinkosähköhankkeita, ja kehottaa komissiota tukemaan älykkäiden verkkoteknologioiden kehittämistä; kannustaa erityisesti tekemään maaseudun köyhille asukkaille soveltuvia investointeja, kuten sähköistys uusiutuvalla energialla (vesivoima, aurinko- ja tuulienergia sekä biomassa), aurinkoenergialla toimivat lämmittimet, pastörointilaitteet ja keittimet, tuulipumput ja entistä paremmat liedet; pitää tärkeänä myös tukea mikroluottojärjestelmille, joilla edistetään paikallista osallistumista energiahankkeisiin;

9.

vaatii, että Geeref ei saa tukea yli miljoonan euron suuruisia hankkeita, jotka koskevat perinteisiä energialähteitä ja biomassan yhteispolttoa nykyisissä tai uusissa hiilivoimaloissa, fossiilisten polttoaineiden pienimuotoista käyttöä (esimerkiksi dieselgeneraattoreissa) tai maatalousperäisten polttoaineiden laajamittaista tuotantoa; kehottaa komissiota varmistamaan, että Geerefin rahoittamien alarahastojen investoinneilla ei tueta tämän tyyppisiä teknologioita; kehottaa sen vuoksi komissiota varmistamaan, että hallintosopimuksilla ja hankkeiden valintakriteereillä suljetaan pois tällaisten hankkeiden valinta;

10.

katsoo, että tuki olisi mahdollisuuksien mukaan keskitettävä hankkeisiin, joissa yhdistyvät uusiutuvia energialähteitä hyödyntävä teknologia ja energiatehokkuuden parantaminen, kuten rakennuskannan, valaistuksen ja kylmäketjun parannushankkeisiin;

11.

kehottaa koordinoimaan Geerefin ja komission ehdottaman energiatehokkuutta käsittelevän kansainvälisen yhteistyöfoorumin tulevat toimet tutkimus-, kehitys- ja esikuva-analyysiyhteistyön parantamiseksi;

12.

kehottaa komissiota varmistamaan, että rahasto tukee kehitysmaiden paikallisten markkinoiden, teollisuuden ja valmiuksien kehittämistä esimerkiksi tukemalla paikallisia pk-yrityksiä, jotta ne voivat ottaa vastuun uusien teknologioiden myynninedistämisestä tietyllä alueella;

13.

katsoo, että rahastoa tulisi käyttää myös siihen, että luodaan mahdollisuuksia erityisesti jäsenvaltioiden pk-yrityksille antaa teknistä taitotietoaan kestävien energiateknologioiden kehittämiseen ja käyttöönottoon kehitysmaissa;

14.

kehottaa komissiota varmistamaan, että rahasto on johdonmukainen jäsenvaltioiden ja EU:n muiden kehitysyhteistyöpolitiikkojen ja kehitysmaihin suunnattujen energia-aloitteiden kanssa ja täydentää niitä;

15.

kehottaa komissiota varmistamaan, että rahasto toimii tehokkaasti monien muiden kestäviä energiahankkeita kehitysmaissa tukevien kansainvälisten aloitteiden ja rahastojen rinnalla ja täydentää niitä, Maailmanpankin ja alueellisten kehityspankkien johtamat ja kestävän kehityksen huippukokouksessa vuonna 2002 käynnistetyt aloitteet mukaan luettuina;

16.

kehottaa komissiota huolehtimaan siitä, että rahasto osaltaan poistaa puhtaan kehityksen mekanismin (CDM) käyttämisen esteitä tietyissä maissa, erityisesti vähiten kehittyneissä maissa, ja että sillä edelleen kannustetaan CDM-hankkeisiin, jotka tuovat todellista lisäarvoa, joilla on myönteisiä vaikutuksia kestävään kehitykseen ja jotka täyttävät Gold Standard -kriteerit;

17.

kehottaa komissiota miettimään mahdollisuuksia laajentaa rahastoa ilmastonmuutosta koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimuksen mukaisen vuoden 2012 jälkeisen järjestelyn yhteydessä ottaen huomioon, että kestävän energian aikaansaaminen kehitysmaissa on ratkaisevan tärkeää tämän sopimuksen tavoitteen saavuttamisen kannalta;

18.

pahoittelee sitä, että Geeref-rahaston ehdotettu vähimmäisrahoitustavoite 100 miljoonaa euroa, josta vain 15 miljoonaa euroa annettaisiin kummallekin vuosista 2007 ja 2008, on täysin riittämätön Geerefin osuudeksi, kun tavoitteena on lisätä energiatehokkuutta ja uusiutuvia energialähteitä koskevien hankkeiden osuutta ja edistää olennaisesti kestävää kehitystä, ja että toistaiseksi vain harvat maat ovat päättäneet osallistua rahaston rahoitukseen; kehottaa siksi komissiota lisäämään rahoitusosuuttaan ja kannustamaan samalla jäsenvaltioita ja monenvälisiä rahoituslaitoksia yhdistämään voimansa rahaston koon kasvattamiseksi merkittävästi; kehottaa nykyistä useampia jäsenvaltioita tarjoamaan rahoitustukea;

19.

katsoo, että avoimen Geeref-rahaston keskeisenä tavoitteena tulisi ensimmäisinä vuosina olla kehittää lisärahoitusta houkuttelevia esimerkkejä ja lisätä siten investointeja uusiutuvaan energiaan ja energiatehokkuuteen kehitysmaissa ja siirtymätalousmaissa sekä pelastaa energiaköyhyydeltä huomattavasti enemmän ihmisiä kuin vain arvioidut 1–3 miljoonaa ihmistä;

20.

korostaa, että Geerefissä on annettava etusija vähiten kehittyneiden maiden erityistarpeiden tyydyttämiselle ja interventioille, joilla on todistetusti vahvoja kytköksiä köyhyyden vähentämiseen; toteaa, että Geeref tukee alueellisia alarahastoja, jotka koskevat Saharan eteläpuolista Afrikkaa, Karibiaa ja Tyynenmeren saarivaltioita, Euroopan naapuruusmaita (mukaan luettuna Pohjois-Afrikka ja EU:n ulkopuolinen Itä-Eurooppa), Latinalaista Amerikkaa ja Aasiaa; kehottaa kuitenkin kiinnittämään erityistä huomiota AKT-maiden tarpeisiin; kehottaa komissiota varmistamaan varoja jaettaessa, että niitä ei jaeta vain yhteen tai kahteen alarahastoon; suosittaa painokkaasti, että Kiinaa ja Venäjää koskevat alarahastot, jos ne sisällytetään investointisalkkuun, eivät saisi viedä kaikkia käytettävissä olevia resursseja ja että niitä käytettäisiin varsinkin pilottihankkeisiin;

21.

tunnustaa kuitenkin, että Geeref-välineellä saattaa nykyisessä muodossaan olla vaikeuksia täyttää OECD:n kehitysapukomitean (DAC) asettamia julkisen kehitysavun (ODA) kriteereitä, koska sijoitukset ohjautuvat ennemminkin ennakoidun taloudellisen tuoton kuin kehitysaputarpeiden mukaisesti; tunnustaa riskin, että köyhyyden vähentäminen, joka on mainittu Geerefin keskeisenä tavoitteena, saattaa jäädä ainoastaan rahaston toissijaiseksi tavoitteeksi; painottaa tämän vuoksi, että sen lisäksi, että luodaan selkeät kehittämiskriteerit Geeref-rahoitukseen oikeutettujen hankkeiden valitsemiseksi, komission on merkittävästi lisättävä myös tukeen perustuvaa kehitysapua, jotta köyhimmille yhteisöille voitaisiin tarjota kestäviä energiapalveluja;

22.

kehottaa komissiota raportoimaan säännöllisesti rahaston täytäntöönpanon edistymisestä ja siitä tuetuista hankkeista ja erityisesti toimittamaan parlamentille vuosittain kertomuksen edistymisestä;

23.

kehottaa komissiota ehdottamaan keinoja, joilla voidaan helpottaa tiivistä yhteydenpitoa ja eri hankkeista, niiden tuloksista ja niiden kestävän kehityksen panoksesta saatujen kokemusten vaihtoa;

24.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.

20.3.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 66/38

—

ottaa huomioon EY:n perustamissopimuksen 177–181 artiklan,

—

ottaa huomioon Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden ryhmän jäsenten sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden välisen Cotonoussa 23. kesäkuuta 2000 allekirjoitetun kumppanuussopimuksen (1), sellaisena kuin se on muutettuna Luxemburgissa 25. kesäkuuta 2005 allekirjoitetulla kumppanuussopimuksen muuttamista koskevalla sopimuksella (2),

—

ottaa huomioon Yhdistyneiden kansakuntien vuonna 2000 antaman vuosituhatjulistuksen, YK:n vuonna 2005 laatiman raportin ”Investing in Development” sekä vuosituhannen kehitystavoitteet (vuosituhattavoitteet),

—

ottaa huomioon 2. maaliskuuta 2005 annetun Pariisin julistuksen kehitysavun tuloksellisuudesta,

—

ottaa huomioon vuoden 2002 Monterreyn konsensuksen kehitysrahoituksesta,

—

ottaa huomioon neuvoston ja neuvostossa kokoontuneiden jäsenvaltioiden hallitusten edustajien, Euroopan parlamentin ja komission yhteisen julkilausuman Euroopan unionin kehityspolitiikasta: ”Eurooppalainen konsensus” (kehityspolitiikkaa koskeva eurooppalainen konsensus) (3),

—

ottaa huomioon neuvoston ja neuvostossa kokoontuneiden jäsenvaltioiden hallitusten edustajien, Euroopan parlamentin ja komission yhteisen julkilausuman ”Eurooppalainen konsensus humanitaarisesta avusta” (4),

—

ottaa huomioon neuvoston ja neuvostossa kokoontuneiden jäsenvaltioiden hallitusten edustajien 15. toukokuuta 2007 antamat päätelmät kehitysyhteistyöpolitiikan täydentävyyttä ja työnjakoa koskevista EU:n menettelysäännöistä,

—

ottaa huomioon komission tiedonannon ”Kehitykseen vaikuttavien politiikkojen johdonmukaisuus — Kehityksen vauhdittaminen vuosituhattavoitteiden saavuttamiseksi” (KOM(2005)0134),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon ”Kehityksen vauhdittaminen vuosituhattavoitteiden saavuttamiseksi — Kehityksen rahoittaminen ja avun tuloksellisuus” (KOM(2005)0133),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon ”EU:n kehitysavun määrän lisääminen, laadun parantaminen ja täytäntöönpanon nopeuttaminen” (KOM(2006)0087) sekä siihen perustuvat yleisten asioiden ja ulkosuhteiden neuvoston 11. huhtikuuta 2006 antamat päätelmät,

—

ottaa huomioon komission tiedonannon ”Vuosikertomus 2006 Euroopan yhteisön kehitysyhteistyöpolitiikasta ja ulkoisen avun täytäntöönpanosta” (KOM(2006)0326),

—

ottaa huomioon kehitysyhteistyön rahoitusvälineen perustamisesta 18. joulukuuta 2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1905/2006 (5),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon ”Kehityspolitiikkaa koskeva eurooppalainen konsensus ja hallintotapa: kohti yhdenmukaista lähestymistapaa Euroopan unionissa” (KOM(2006)0421),

—

ottaa huomioon Tšekin tasavallan kansainvälisen kehitysyhteistyöpolitiikan ja muun muassa kahdenvälistä kehitysyhteistyötä vuonna 2007 koskevan suunnitelman sekä Angolaa ja Sambiaa koskevat maakohtaiset strategia-asiakirjat,

—

ottaa huomioon Unkarin kansainvälisen kehitysyhteistyöpolitiikan,

—

ottaa huomioon Latvian kehitysyhteistyöpoliittisen ohjelman vuosiksi 2006–2010,

—

ottaa huomioon Liettuan kehitysyhteistyöpolitiikan vuosiksi 2006–2010,

—

ottaa huomioon Viron kehitysyhteistyö- ja humanitaarisen avun strategian vuosiksi 2006–2010,

—

ottaa huomioon Puolan vuonna 2003 laatiman kehitysyhteistyöstrategian sekä Puolan vuoden 2007 kehitysapuohjelman,

—

ottaa huomioon Romanian kansallisen strategian kansainvälistä kehitysyhteistyötä varten,

—

ottaa huomioon Slovakian julkisen kehitysavun keskipitkän aikavälin strategian vuosiksi 2003–2008 sekä Slovakian vuoden 2006 julkisen kehitysapuohjelman,

—

ottaa huomioon Slovenian kehitysyhteistyön vuosina 2002–2004,

—

ottaa huomioon hätäavun ja kehitysyhteistyön alalla toimivien eurooppalaisten kansalaisjärjestöjen yhteenliittymän (Concord) vuoden 2007 kehitysavun seurantaraportin ”Hold the Applause! EU governments risk breaking aid promises”, johon sisältyy kansalaisjärjestöjen arvio kunkin jäsenvaltion antamasta julkisesta kehitysavusta,

—

ottaa huomioon EU:n Keski-Aasian strategian (uusi kumppanuusstrategia) vuosiksi 2007–2013,

—

ottaa huomioon EU:n toimielinten, jäsenvaltioiden sekä kansalaisyhteiskunnan ja muiden sidosryhmien edustajien laatiman, kehitysyhteistyötä koskevaa opetusta ja tietoisuuden lisäämistä käsittelevän strategisen puiteasiakirjan ”European Consensus on Development: the Contribution of Development Education and Awareness Raising”, joka esiteltiin Lissabonissa marraskuussa 2007 järjestetyillä Euroopan kehitysyhteistyöpäivillä,

—

ottaa huomioon 7.–9. marraskuuta 2006 järjestetyn eurooppalaisen konferenssin kansalaisjärjestöjen viestinnästä,

—

ottaa huomioon (kehitysyhteistyöasioiden) neuvoston 8. marraskuuta 2001 antaman päätöslauselman kehitysyhteistyötä koskevasta opetuksesta ja eurooppalaisen yleisön kehitysyhteistyötä koskevan tietoisuuden lisäämisestä,

—

ottaa huomioon julkilausuman eurooppalaisesta puitestrategiasta vuoteen 2015 saakka globaalikasvatuksen parantamiseksi ja lisäämiseksi Euroopassa, jonka antoi Maastrichtissa 15.–17. marraskuuta 2002 kokoontunut Euroopan laajuisen globaalikasvatuksen foorumi, johon osallistui Euroopan neuvoston jäsenvaltioiden parlamenttien jäseniä, paikallis- ja alueviranomaisia ja kansalaisyhteiskunnan järjestöjä,

—

ottaa huomioon Palermossa vuonna 2003 aloitetut keskustelut, joiden tavoitteena oli perustaa epävirallinen keskustelufoorumi, jonka puitteissa alan toimijat voisivat vaihtaa mielipiteitä eurooppalaisen kehitysavun edistysaskelista ja ongelmista ja täydentää siten epävirallisesti komission virallisia kuulemismenettelyjä,

—

ottaa huomioon Brysselissä 19. ja 20. toukokuuta 2005 järjestetyn tietoisuuden lisäämistä ja kehitysyhteistyötä koskevaa opetusta sekä pohjoisen ja eteläisen pallonpuoliskon välisen yhteenkuuluvuuden edistämistä käsitelleen eurooppalaisen konferenssin,

—

ottaa huomioon Helsingissä 3. ja 4. heinäkuuta 2006 järjestetyn konferenssin kehitysyhteistyötä koskevasta opetuksesta Euroopassa,

—

ottaa huomioon Saksan, Portugalin ja Slovenian puheenjohtajuuskausien 18 kuukauden kehityspoliittisen ohjelman,

—

ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 49 artiklan,

—

ottaa huomioon komission tiedonannon ”Laajempi Eurooppa ja naapuruus: uusi kehys suhteille EU:n itäisiin ja eteläisiin naapureihin” (KOM(2003)0104) sekä 20. marraskuuta 2003 antamansa päätöslauselman laajemmasta Euroopasta ja naapuruudesta: uusi kehys suhteille EU:n itäisiin ja eteläisiin naapureihin (6),

—

ottaa huomioon Eurooppa-neuvoston Brysselissä 12. joulukuuta 2003 hyväksymän asiakirjan ”Turvallinen Eurooppa entistä paremmassa maailmassa: Euroopan turvallisuusstrategia”,

—

ottaa huomioon komission tiedonannon ”Euroopan naapuruuspolitiikka — Strategia-asiakirja” (KOM(2004)0373),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon Euroopan naapuruuspolitiikan toimintasuunnitelmia koskevista komission ehdotuksista (KOM(2004)0795),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon ”Euroopan naapuruuspolitiikka — Armeniaa, Azerbaidžania, Georgiaa, Egyptiä ja Libanonia koskevat suositukset” (KOM(2005)0072),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon neuvostolle ja Euroopan parlamentille Euroopan naapuruuspolitiikan lujittamisesta (KOM(2006)0726),

—

ottaa huomioon komission 14. marraskuuta 2006 hyväksymän Etelä-Kaukasiaa (Armenia, Azerbaidžan, Georgia) koskevan toimintasuunnitelman,

—

ottaa huomioon Euroopan naapuruuspolitiikan lujittamista koskevaan komission tiedonantoon liitetyn komission yksiköiden valmisteluasiakirjan (SEC(2006)1504),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon ”Vuosikertomus 2007 Euroopan yhteisön kehitysyhteistyöpolitiikasta ja ulkomaanavun täytäntöönpanosta vuonna 2006” (KOM(2007)0349) liitteenä olevan komission työasiakirjan (SEC(2007)0840),

—

ottaa huomioon selvitykset Euroopan naapuruuspolitiikan edistymisestä Ukrainassa (SEC(2006)1505) ja Moldovassa (SEC(2006)1506),

—

ottaa huomioon komission 24. marraskuuta 2005 antaman lehdistötiedotteen ”European Neighbourhood Policy: A Year of Progress” (IP/05/1467),

—

ottaa huomioon komission jäsenen Ferrero-Waldnerin komissiolle antaman tiedonannon Euroopan naapuruuspolitiikan toteuttamisesta ja tukemisesta (SEC(2005)1521),

—

ottaa huomioon eurooppalaista naapuruuden ja kumppanuuden välinettä koskevista yleisistä määräyksistä 24. lokakuuta 2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1638/2006 (7) (ENPI-väline),

—

ottaa huomioon eurooppalaisen naapuruuspolitiikan edunsaajamaiden sekä Venäjän oikeudesta saada tiedonvaihto-ohjelman (TAIEX) tukea 23. tammikuuta 2006 tehdyn neuvoston päätöksen 2006/62/EY (8),

—

ottaa huomioon päätöksen 2000/24/EY muuttamisesta Euroopan unionin laajentumisen ja Euroopan naapuruuspolitiikan huomioon ottamiseksi 22. joulukuuta 2004 tehdyn neuvoston päätöksen 2005/47/EY (9),

—

ottaa huomioon Valkovenäjää, Moldovaa, Ukrainaa, Armeniaa, Azerbaidžania ja Georgiaa koskevan kertomuksen ”Eurooppalainen naapuruuden ja kumppanuuden väline: maakohtainen strategia-asiakirja 2007–2013 ja kansallinen maaohjelma 2007–2010”,

—

ottaa huomioon EY:n ja ENPI:n laatiman itäisiä alueita koskevan alueellisen strategia-asiakirjan vuosiksi 2007–2013, joka täydentää komission laatimia maakohtaisia strategia-asiakirjoja,

—

ottaa huomioon ENPI:n laatiman itäisiä alueita koskevan alustavan alueellisen ohjelman vuosiksi 2007–2010, jossa määritellään yksityiskohtaisemmin uuden ENPI:n itäisten alueiden kiintiön puitteissa toteutettujen toimien painopisteet,

—

ottaa huomioon komission tiedonannon ”Mustanmeren synergia — uusi alueellinen yhteistyöaloite” (KOM(2007)0160),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon yleisestä toimintamallista Euroopan naapuruuspolitiikan piiriin kuuluvien maiden osallistumiselle yhteisön virastojen ja ohjelmien toimintaan (KOM(2006)0724),

—

ottaa huomioon talouden ja rahoituksen pääosaston Occasional Papers -julkaisusarjassa kesäkuussa 2006 julkaistun asiakirjan ”European Neighbourhood Policy: Economic Review of ENP Countries”,

—

ottaa huomioon komission heinäkuussa 2007 alulle paneman valmiuksien toisen kehittämisjärjestelmän (CBSII), jonka avulla uusia jäsenvaltioita ja ehdokasvaltioita tuetaan kehitysyhteistyön alalla,

—

ottaa huomioon 19. tammikuuta 2006 antamansa päätöslauselman Euroopan naapuruuspolitiikasta (10),

—

ottaa huomioon kumppanuus- ja yhteistyösopimukset,

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 45 artiklan,

—

ottaa huomioon kehitysyhteistyövaliokunnan mietinnön (A6-0036/2008),

A.

ottaa huomioon, että EU antoi vuonna 2006 kaikkiaan 47 524 miljoonaa euroa julkista kehitysapua, mikä on 57 prosenttia maailmanlaajuisesta kehitysavusta, ja summan odotetaan nousevan 78 626 miljoonaan euroon vuoteen 2010 mennessä,

B.

ottaa huomioon, että uudet jäsenvaltiot ovat sitoutuneet saavuttamaan kehitysaputavoitteen, joka on 0,17 prosenttia bruttokansantulosta (BKTL) vuoteen 2010 mennessä ja 0,33 prosenttia BKTL:sta vuoteen 2015 mennessä sekä antamaan panoksensa EU:n roolin vahvistamiseen kansainvälisen kehitysyhteistyön kentällä,

C.

ottaa huomioon, että uusien jäsenvaltioiden kehitysavulla on merkitystä sekä EU:n kehitysyhteistyöpolitiikalle että Euroopan naapuruuspolitiikalle,

D.

ottaa huomioon, että uusien jäsenvaltioiden kehitysyhteistyö painottuu itsenäisten valtioiden yhteisön (IVY) maihin ja Länsi-Balkanin maihin sekä muutamiin maihin, jotka ovat Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden (AKT-maat) ryhmän jäseniä,

E.

ottaa huomioon, että institutionaalinen kehys on edelleen yksi tärkeimmistä haasteista uusien jäsenvaltioiden tehokkaalle kehitysyhteistyölle,

F.

katsoo, että yksi uusien jäsenvaltioiden suurimmista haasteista on tarve saada puoluerajoista riippumaton poliittinen tuki sekä julkinen tuki kehitysyhteistyölle, maailman vähiten kehittyneille mailla annettava tuki mukaan lukien,

G.

ottaa huomioon, että useimmissa jäsenvaltioissa on edelleen tarvetta lisätä tietoisuutta kehitysyhteistyökysymyksistä,

H.

ottaa huomioon, että jäsenvaltioiden oikeus soveltaa kansallisten prioriteettiensa mukaisia kehitysyhteistyöstrategioita on niiden suvereniteetin täysin oikeutettu ilmentymä, joka on tunnustettava ja jota on kunnioitettava sellaisenaan,

I.

ottaa huomioon, että valtaosa Viron ja Latvian kahdenvälisestä kehitysavusta keskittyy IVY-maihin ja etenkin Georgiaan, Moldovaan ja Ukrainaan, sekä Afganistaniin; ottaa huomioon, että Viron julkinen kehitysapu vuonna 2005 oli 0,08 prosenttia ja Latvian julkinen kehitysapu vuonna 2005 oli 0,07 prosenttia,

J.

ottaa huomioon, että valtaosa Liettuan antamasta kahdenvälisestä kehitysavusta suuntautuu Valkovenäjälle, Ukrainaan, Moldovaan, Etelä-Kaukasian maihin, Afganistaniin (Ghorin maakunta) ja Irakiin ja vain yhteen AKT-maahan eli Mauritaniaan ja että Liettuan julkinen kehitysapu vuonna 2005 oli 0,06 prosenttia,

K.

ottaa huomioon, että valtaosa Puolan antamasta kahdenvälisestä kehitysavusta suuntautuu Valkovenäjälle, Ukrainaan, Moldovaan ja Georgiaan ja että Puolan julkinen kehitysapu vuonna 2005 oli 0,07 prosenttia,

L.

ottaa huomioon, että valtaosa Unkarin antamasta kahdenvälisestä kehitysavusta suuntautuu Länsi-Balkanille (Montenegro, Serbia, Bosnia ja Hertsegovina) ja että Unkarin julkinen kehitysapu vuonna 2005 oli 0,11 prosenttia,

M.

ottaa huomioon, että valtaosa Romanian antamasta kahdenvälisestä kehitysavusta suuntautuu Moldovaan, Serbiaan ja Georgiaan ja että Romanian julkinen kehitysapu vuonna 2006 oli 0,04 prosenttia,

N.

ottaa huomioon, että valtaosa Slovenian antamasta kahdenvälisestä kehitysavusta suuntautuu Länsi-Balkanille (Bosnia ja Hertsegovina, Montenegro, Serbia, entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia (EJTM) ja Albania) sekä Moldovaan ja että Slovenian julkinen kehitysapu vuonna 2005 oli 0,11 prosenttia,

O.

ottaa huomioon, että Slovakian kahdenvälinen kehitysapu on suunnattu pääosin Serbiaan, Montenegroon, Kirgisiaan, Kazakstaniin, Ukrainaan ja Valkovenäjälle ja että Slovakian julkinen kehitysapu vuonna 2005 oli 0,12 prosenttia,

P.

ottaa huomioon, että Tšekin tasavallan kahdenvälisestä kehitysavusta valtaosa keskittyy Bosnia ja Hertsegovinaan, Moldovaan, Mongoliaan, Serbiaan, Montenegroon sekä Vietnamiin ja että Tšekin tasavallan julkinen kehitysapu vuonna 2005 oli 0,11 prosenttia,

Q.

ottaa huomioon, että Bulgaria hyväksyi johdonmukaisen kansallisen strategian kansainvälistä kehitysyhteistyötä varten vasta vuoden 2007 lopussa, että sen ensisijaisia kohdemaita ovat Albania, EJTM, Bosnia ja Hertsegovina, Ukraina ja Moldova ja että Bulgarian julkinen kehitysapu vuonna 2005 oli arviolta noin 0,04 prosenttia, mikä vastaa maan monenvälisiin instituutioihin antamaa panosta,

R.

ottaa huomioon, että Viro, Latvia ja Romania eivät anna kehitysapua AKT-maihin EU:n kehitysyhteistyöpolitiikan puitteissa, mutta Viro ei ole sulkenut pois kahdenvälisen yhteistyön käynnistämistä yhden Saharan eteläpuolisen Afrikan vähiten kehittyneen maan kanssa,

S.

ottaa huomioon, että Bulgaria aikoo suunnata kehitysapua niihin Afrikan maihin, joiden kanssa se oli tehnyt kahdenvälisen sopimuksen ennen vuotta 1989, kuten Ghanaan,

T.

ottaa huomioon, että Tšekin tasavalta antaa kehitysapua Angolaan ja Sambiaan, joista Angola saa 8 prosenttia (956 000euroa vuonna 2007) ja Sambia 4 prosenttia (775 000euroa vuonna 2007) myönnetyistä varoista; ottaa huomioon, että Angolassa Tšekki rahoittaa lisäksi maatalouden ja maaseudun kehittämishankkeita ja koulutusohjelmia sekä muun muassa miinanraivaukseen, julkisen sektorin tehostamiseen, kansalaisyhteiskunnan ja sukupuolten tasa-arvon edistämiseen ja ympäristönsuojeluun liittyviä monialaisia ohjelmia; ottaa huomioon, että Sambiassa Tšekin tasavalta rahoittaa terveydenhuollon hankkeita, joilla pyritään saavuttamaan vuosituhattavoitteet, kuten lapsikuolleisuuden vähentäminen, äitien terveyden parantaminen sekä HI-viruksen/aidsin ja muiden tautien torjunta, ja rahoitus keskittyy erityisen epäsuotuisista luonnonolosuhteista kärsivään läntiseen maakuntaan,

U.

ottaa huomioon, että Unkarin kehitysapu kohdistuu Etiopiaan, kun taas Puola keskittyy pääasiassa Angolaan ja Tansaniaan,

V.

ottaa huomioon, että Slovakia antaa kehitysapua Keniaan, Sudaniin ja Mosambikiin; Keniassa se tukee yrityssektoria ja terveysalaa sekä uusiutuvien luonnonvarojen käyttöä; ottaa huomioon, että Slovakian kehitysyhteistyö Sudanissa käsittää velan vähentämisen ja kehitysapu on suunnattu vesihuollon kaltaisiin teknisiin perusrakenteisiin ja sosiaalialaan, etenkin peruskoulutuksen ja perusterveydenhuollon edistämiseen,

W.

ottaa huomioon, että Slovenia aikoo suunnata kehitysapua Madagaskarille, Nigeriin, Maliin, Burkina Fasoon, Ugandaan ja Malawiin kehitysyhteistyötä tekevien kansalaisjärjestöjensä kautta ja tukea paikallisyhteisöjä esimerkiksi infrastruktuurien, koulutuksen, vesi- ja viemärihuollon sekä kestävän energiahuollon alalla,

X.

ottaa huomioon, että Liettua aloitti vuonna 2006 ensimmäisen kahdenvälisen kehityshankkeensa Mauritaniassa (tuki luonnonvarojen kehittämiselle),

Y.

ottaa huomioon, että merkittävä osa kaikkien uusien jäsenvaltioiden kehitysavusta kanavoidaan kansainvälisten tahojen, myös EU:n välityksellä, ja että näin kaikki nämä maat osallistuvat välillisesti AKT-maiden kehitykseen,

Z.

ottaa huomioon, että Euroopan naapuruuspolitiikka on EU:n ulkosuhteissa etusijalla ja sen avulla pyritään edistämään hyvää hallintotapaa ja talouskehitystä unionin lähialueilla, mikä puolestaan kaventaa jäsenvaltioiden ja niiden naapureiden välisiä poliittisia, taloudellisia ja sosiaalisia eroja,

AA.

ottaa huomioon, että kolmea Etelä-Kaukasian maata (Georgia, Armenia ja Azerbaidžan) koskevat Euroopan naapuruuspolitiikan toimintasuunnitelmat julkistettiin 14. marraskuuta 2006, vaikka ajatus Etelä-Kaukasian maiden ottamisesta mukaan naapuruuspolitiikkaan oli alun perin hylätty edellä mainitun laajempaa Eurooppaa koskevan komission tiedonannon alaviitteessä,

AB.

katsoo, että toimintasuunnitelmia on mukautettava maakohtaisesti,

AC.

toteaa, että EU suosii ulkosuhteissaan perinteisesti alueellista lähestymistapaa,

AD.

panee merkille, että Georgian hallitus on ilmaissut haluavansa kuulua Ukrainan ja Moldovan kanssa Mustanmeren alueeseen Etelä-Kaukasuksen alueen asemesta, mikä on otettu huomioon myös toimintasuunnitelmassa,

AE.

toteaa EU:n ja Georgian välisen toimintasuunnitelman osoittavan, että EU on valmis antamaan Georgialle entistä enemmän konfliktien ratkaisemista koskevaa poliittista tukea, mistä se on tähän asti kieltäytynyt,

AF.

ottaa huomioon, että uudet jäsenvaltiot osallistuivat Euroopan naapuruuspolitiikan laatimiseen ennen kuin niistä tuli EU:n jäseniä,

AG.

toteaa, etteivät uudet jäsenvaltiot pystyneet vaikuttamaan toimintasuunnitelmaan eivätkä ne osallistuneet päätöksentekoon ja menettelyyn ennen jäsenyyttään,

AH.

toteaa, että osallistuakseen Euroopan naapuruuspolitiikkaan naapurivaltioilla on oltava voimassa oleva sopimussuhde, kuten kumppanuus- ja yhteistyösopimus tai assosiaatiosopimus; toteaa, että Valkovenäjä, Libya ja Syyria jäävät Euroopan naapuruuspolitiikan ulkopuolelle, koska niillä ei ole voimassa olevaa sopimussuhdetta,

AI.

ottaa huomioon, että Keski-Aasian osalta EU pyrkii tasapainoiseen kahdenväliseen ja alueelliseen toimintamalliin,

AJ.

toteaa, että Kazakstanin, Kirgistanin, Venäjän federaation, Tadžikistanin, Turkmenistanin, Uzbekistanin ja EU:n välinen suhde perustuu kumppanuus- ja yhteistyösopimuksiin ja Bakun aloitteen kaltaisiin yhteistyökehyksiin sekä erilaisiin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan välineisiin,

AK.

toteaa, että kaikilla EU:n naapureilla on mahdollisesta jäsenyyskysymyksestä riippumatta yhtäläinen mahdollisuus solmia halutessaan EU:n kanssa etuoikeutettuja suhteita, jotka perustuvat yhteisiin etuihin ja arvoihin,

AL.

toteaa, että toimintasuunnitelman suurin etu on, että sen avulla voidaan auttaa maita määrittämään prioriteetteja ja ohjata EU:n tukea maiden pyrkimyksille,

AM.

toteaa, että Bulgaria ja Romania ovat jo mukana rajat ylittävässä yhteistyössä Euroopan naapuruspolitiikkaan liittyvien relevanttien kumppanien kanssa,

AN.

toteaa, että uusien jäsenvaltioiden roolia siirtymään liittyvien kokemustensa jakamisessa hyödynnetään ja sitä käytetään täydentämään ”vanhojen” jäsenvaltioiden tietämystä TAIEXin ja kumppanuusohjelmien avulla,

AO.

ottaa huomioon, että useimpien taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön (OECD) maiden kehitysyhteistyökysymyksiä koskevan yleisen tietoisuuden lisäämiseen käyttämien varojen määrä on tällä hetkellä yhteensä noin 190 miljoonaa euroa eli 0,25 prosenttia kaikesta julkisesta kehitysavusta,

AP.

ottaa huomioon, että Puolaa ja Maltaa lukuun ottamatta kaikki uudet jäsenvaltiot pitävät kehitysyhteistyöopetusta alan kansalaisjärjestöjen kansallisten kattojärjestöjen ensisijaisena tehtävänä,

AQ.

toteaa, että yhdelläkään uudella jäsenvaltiolla ei vielä ole kehitysyhteistyöopetusta koskevaa kansallista strategiaa,

AR.

ottaa huomioon, että vain 12 prosenttia OECD-maiden kansalaisista on edes kuullut vuosituhattavoitteista ja näistä 62 prosenttia ei tiedä, mitä ne tarkoittavat, ja että 17 prosenttia Euroopan kansalaisista ei osaa sanoa, onko kehitysavulla todellista merkitystä, mikä johtuu korruptiosta ja näkemyksestä, että köyhät eivät hyödy kehitysavusta (luku on Portugalissa 34 prosenttia, Italiassa 24, Irlannissa 23 ja Espanjassa 22 prosenttia),

AS.

ottaa huomioon, että vain 29 prosenttia Euroopan kansalaisista uskoo, että äärimmäistä köyhyyttä ja nälkää voidaan vähentää vuoteen 2015 mennessä, ja että kansalaisten mukaan suurimmat esteet köyhyyden vähentämiselle ovat rahan tai resurssien puute (18 prosenttia), tahdon puute (18 prosenttia) ja edessä olevan tehtävän suuruus (14 prosenttia),

AT.

panee merkille, että YK:n kehitysohjelman kertomuksessa ehdotettiin, että komissio ja jäsenvaltiot pyrkisivät saavuttamaan julkisessa kehitysavussa 3 prosentin tason tai ylittämään sen vähimmäistavoitteena yleisen tietämyksen parantamista ja kehitysyhteistyöopetusta koskevissa menoissa,

1.

korostaa, että kehityspolitiikka kuuluu erottamattomasti yhteisön säännöstöön, ja muistuttaa uusien jäsenvaltioiden kansainvälisistä sitoumuksista tällä alalla; korostaa EU:n tarvetta tukea uusia jäsenvaltioita ja auttaa niitä saattamaan yhteisön säännöstö osaksi kansallista lainsäädäntöään;

2.

ottaa huomioon, että 10 uutta jäsenvaltiota allekirjoitti kehityspolitiikkaa koskevan eurooppalaisen konsensuksen vuoden kuluessa liittymisestään ja samalla sitoutui panemaan täytäntöön kunnianhimoisen kehitysmallin sekä työskentelemään vuosituhattavoitteiden saavuttamiseksi asetetussa määräajassa;

3.

ilmaisee huolensa siitä, että monet uudet jäsenvaltiot eivät ole oikealla tiellä saavuttaakseen kehitysaputavoitteen, joka on 0,17 prosenttia BKTL:sta vuoteen 2010 mennessä, ja julkisen kehitysavun määrää saatetaan laskea edelleen joissain maissa valtionvelan vähentämiseksi tarpeellisten yleisten budjettileikkausten yhteydessä;

4.

korostaa jäsenvaltioiden omia kokemuksia etenkin siirtymäprosessin aikana ja katsoo, että hyvän hallintotavan ja demokratian edistämisen tulee olla etusijalla kehitysyhteistyötä koskevissa kysymyksissä; kehottaa EU:n toimielimiä kehitysyhteistyöpolitiikkaa tehostaakseen hyödyntämään näissä asioissa uusissa jäsenvaltioissa saatuja kokemuksia;

5.

uskoo, että aktiivisen kehitysyhteistyöpolitiikan ansiosta uudet jäsenvaltiot edistävät osaltaan perusoikeuksien kunnioittamista ja yhteisvastuullisuutta uusien sukupolvien keskuudessa niissä kolmansissa maissa, jotka kuuluvat Euroopan naapuruuspolitiikan piiriin;

6.

korostaa kehitysyhteistyöpolitiikkaan osallistumisen uusille jäsenvaltioille tuomaa konkreettista hyötyä etenkin talouskehityksen ja kaupan alalla;

7.

pitää myönteisenä, että komission uudessa lähestymistavassa ei rajoituta perinteisiin kehitysyhteistyöpolitiikkoihin ja luodaan uusia kumppanuussuhteita kehitysmaiden kanssa;

8.

pitää myönteisenä, että kansainvälinen yhteisö on valmis tunnustamaan yhteisvastuuperiaatteen humanitaarisissa kriiseissä;

9.

ehdottaa, että uudet ja vanhat jäsenvaltiot tekevät entistä aktiivisempaa yhteistyötä EU:n kanssa sen takaamiseksi, että tiettyjen Euroopan naapuruuspolitiikkaan kuuluvien maiden tilannetta seurataan entistä ajantasaisemmin, jolloin EU voi reagoida nykyistä joustavammin näitä maita koskevassa politiikassaan;

10.

korostaa kehityksen olevan yhteydessä muuttoliikkeeseen, joka on merkittävä haaste useimmille unionin ulkorajoilla sijaitseville uusille jäsenvaltioille;

11.

panee merkille uusien jäsenvaltioiden edistymisen avunsaajamaista avunantajamaiksi ja on tietoinen edessä olevista haasteista;

12.

ottaa huomioon, että uusien jäsenvaltioiden siirtymäkauden jälkeiset painopisteet määrittyvät pitkälti jäsenvaltioilla naapurimaidensa kanssa olevien historiallisten suhteiden ja siteiden perusteella ja että valtaosa uusien jäsenvaltioiden kehitysyhteistyömäärärahoista on suunnattu niiden lähinaapureille ja IVY-maihin; kehottaa EU:ta hyödyntämään näiden uusien jäsenvaltioiden kautta avautunutta tilaisuutta ja vahvistamaan näin strategista läsnäoloaan Itä-Euroopassa, Keski-Aasiassa ja Kaukasian alueella eli alueilla, jotka eivät ole olleet mitenkään keskeisiä eurooppalaisen tuen saajia mutta joilla on edessään lukuisia kehityshaasteita;

13.

korostaa, että tehokkaat toimet uusille jäsenvaltioille tärkeiden asioiden eli demokratian ja oikeusvaltioperiaatteen edistämisessä ovat nekin keino vähentää pitkällä aikavälillä köyhyyttä, mikä on yksi kehitysyhteistyön rahoitusvälineessä vahvistetuista EU:n kehitysyhteistyöpolitiikan ensisijaisista tavoitteista;

14.

muistuttaa EU:n ulkosuhteiden itäisen ulottuvuuden tärkeydestä ja uskoo, että historiallisen kokemuksen pohjalle rakentuva EU:n ja sen naapurimaiden uusi liitto (AKT:n ja EU:n yhteisen parlamentaarisen edustajakokouksen, Euro—Välimeri-kumppanuuden Euromedin ja EU:n ja Latinalaisen Amerikan parlamentaarisen yleiskokouksen Eurolatin mallin mukaisesti) voisi lisätä uusien jäsenvaltioiden unionin politiikkaan antamaa panosta, edistää Euroopan naapuruuspolitiikan kehittämistä ja lisätä naapurimaiden tietoisuutta uusista politiikanaloista;

15.

ottaa huomioon, että useimmilla jäsenvaltioilla on ulkoministeriöissään kehitysyhteistyölle omistettu osasto, mutta suosittaa kuitenkin, että ne koordinoisivat paremmin sekä ministeriöiden sisäistä että kehitysyhteistyöosastojen keskinäistä ja muiden jäsenvaltioiden kanssa tehtävää yhteistyötä päätöksentekoprosesseissa kansallisten parlamenttien ja paikallisviranomaisten hyväksymässä laajuudessa;

16.

myöntää tarvittavien rakenteiden kehittämisen ja politiikan toteuttamisen olevan aikaa vievä prosessi;

17.

katsoo, että uusien jäsenvaltioiden tulevien vuosien suurimmat haasteet ovat määrärahojen lisääminen ja tietoisuuden lisäämiseen tähtäävien toimien tehostaminen;

18.

pitää myönteisenä edellä mainittua strategista puiteasiakirjaa ”European Consensus on Development: The Contribution of Development Education and Awareness Raising” ja katsoo, että parlamentin on tärkeää korostaa kehitysyhteistyötä koskevan opetuksen ja tietoisuuden lisäämisen nykyistä ja mahdollista asemaa niin uusien jäsenvaltioiden virallisissa kuin epävirallisissa koulutusjärjestelmissä;

19.

katsoo, että maailmanlaajuisen köyhyyden poistamisessa todella hyödyllisiä ovat pitkän aikavälin hankkeet, jotka on kohdistettu sellaisiin yhteistyökumppaneihin ja aloihin, joilla uusilla jäsenvaltioilla on suhteellinen etu ja ne voivat siirtää kokemukseen perustuvaa tietämystään;

20.

kehottaa jäsenvaltioita huolehtimaan keskinäisestä työnjaosta kunkin toimijan panoksen lisäarvon ja toimivan yhteistyön aikaansaamiseksi;

21.

katsoo, että valtaosa uusista jäsenvaltioista voisi priorisoida aiempaa enemmän kehitysyhteistyöpolitiikkaansa ja huolehtia kattavasta, sisäisesti entistä tehokkaammin koordinoidusta strategiasuunnittelusta (lukuun ottamatta Liettuaa, jossa ulkoasiainministeriö vastaa julkisen kehitysavun suunnittelusta ja hallinnoinnista);

22.

toteaa, että EU:n tavoitteena ei ole vain hyödyntää uusien jäsenvaltioiden kokemuksia vaan se pyrkii myös auttamaan niitä lujittamaan rooliaan uusina avunantajina; kannustaa siksi vanhoja ja uusia jäsenvaltioita sopimaan yhdessä realistisesta aikataulusta, jolla uudet jäsenvaltiot saadaan unionin kehitysyhteistyötavoitteiden tasalle ja jossa otetaan huomioon uusien ja vanhojen jäsenvaltioiden mahdollisuudet ja rajallisuudet;

23.

korostaa, että uudet jäsenvaltiot on otettava täysipainoisesti mukaan kokemusten jakamiseen ja erityiskoulutukseen kehitysyhteistyöpolitiikan ohjelmointia, toteutusta ja arviointia koskevissa asioissa; ottaa huomioon valmiuksien kehittämistä koskevista eri järjestelmistä saadut kokemukset ja kehottaa lisäparannuksiin (pysäyttämään erityisesti virkamiesten vaihtuvuuden);

24.

toistaa uusista jäsenvaltioista ja liittyvistä valtioista tai ehdokasmaista vastaavien virkamiesten kanssa käytävän jatkuvan vuoropuhelun olevan ehdottoman tärkeää; korostaa EuropeAid-yhteistyötoimiston toiminnan tärkeyttä teknisen tuen antamisessa koulutuskurssien, seminaarien ja konferenssien järjestämiseksi ja asianomaisten maiden ilmaisemiin tarpeisiin vastaavan kohdistetun teknisen tuen antamisessa; painottaa tältä osin komission kehitysyhteistyön pääosaston rahoittamien toimien merkitystä;

25.

pitää valitettavana, että uusien jäsenvaltioiden kapasiteetin kehittämistä käsittelevä erityistyöryhmä ei kokoontunut enää vuonna 2007, vaikka on erittäin suuri tarve lisätä uusien jäsenvaltioiden kehitysyhteistyövalmiuksia ja vaikka EU:n laajentumisprosessi on edelleen käynnissä;

26.

vaatii käynnistämään työryhmän toiminnan uudelleen ja huolehtimaan siitä, että ryhmässä ovat edustettuina parlamentin kehitysyhteistyövaliokunta tai sen sihteeristö ja Trialog-hanke (hanke, jonka yhteydessä tehdään tiivistä yhteistyötä kehitysyhteistyöalan eurooppalaisten kansalaisjärjestöjen kanssa) sekä siitä, että työryhmän tehtävät ulotetaan kattamaan uusien jäsenvaltioiden erityisongelmat kehitysyhteistyön alalla;

27.

pitää hyvin tärkeinä kumppanuushankkeita ja ”kevennettyjä kumppanuushankkeita”, uusien jäsenvaltioiden henkilöstön kouluttamiseksi korkeatasoista teknistä apua antamalla, mihin vain Unkari ja Slovakia ovat pyytäneet varoja;

28.

kehottaa järjestämään kahdesti vuodessa kehitys- ja yhteistyökysymyksiin keskittyviä parlamentin ja uusien jäsenvaltioiden parlamenttien välisiä tapaamisia ja luomaan tätä varten erityisen verkoston;

29.

uskoo, että uusien jäsenvaltioiden osallistuminen Euroopan kehitysrahaston komiteaan toisi keskusteluihin uuden ulottuvuuden ja edistäisi uusien jäsenvaltioiden teknisen kapasiteetin luomista;

30.

panee merkille, että kehitysyhteistyöprioriteetit eivät ole julkisesti tunnustettuja eräissä uusissa jäsenvaltioissa, ja kehottaa laatimaan kattavan viestintä- ja koulutusstrategian tämän puutteen korjaamiseksi; pitää tärkeänä kehitysyhteistyöasioiden sisällyttämistä koulujen opetusohjelmiin ja tiedotusvälineiden roolia yleisen tietoisuuden lisäämisessä ja kansainvälisen vapaaehtoisperinteen luomisessa;

31.

suhtautuu myönteisesti kertomukseen kehitysyhteistyöopetuksesta ja tietoisuuden lisäämisestä sekä niiden roolista kehityspolitiikkaa koskevan eurooppalaisen konsensuksen täytäntöönpanossa, jossa käsitellään kehitysyhteistyötä koskevan opetuksen ja tietoisuuden lisäämisen nykyistä ja mahdollista asemaa Euroopan ja erityisesti uusien jäsenvaltioiden virallisissa ja epävirallisissa koulutusjärjestelmissä;

32.

katsoo, että uusien jäsenvaltioiden kansalaiset ovat jo tietoisia humanitaarista apua koskevista kysymyksistä, minkä osoitti niiden suuri aktiivisuus vuoden 2004 tsunamin yhteydessä, ja että tätä voidaan hyödyntää yleisen mielipiteen tekemisessä tietoiseksi siitä, että toimivassa kehitysyhteistyössä tarvitaan konkreettisia pitkän aikavälin sitoumuksia;

33.

kehottaa komissiota käynnistämään kohdistetun tiedotuskampanjan, jossa keskitytään uusien jäsenvaltioiden suhteellisiin etuihin ja lisäarvoon kehitys- ja yhteistyökysymyksissä;

34.

kehottaa tehostamaan asiassa mukana olevien kansallisten sidosryhmien koordinointia ja varmistamaan kansalaisjärjestöjen ja paikallisen tason viranomaisten riittävän osallistumisen kansallisiin toimintalinjoihin;

35.

kehottaa komissiota ottamaan uudet jäsenvaltiot aktiivisesti mukaan toimintasuunnitelmien valmisteluun ja niitä koskeviin neuvotteluihin sekä niiden toteutuksen seurantaan;

36.

toteaa, että uudet jäsenvaltiot voisivat kehitysapunsa sidonnaisuuden täysimääräisellä purkamisella näyttää myönteistä esimerkkiä kaikille jäsenvaltioille;

37.

katsoo, että jäsenvaltioiden olisi luotava aikataulu kehitysapunsa sidonnaisuuden purkamiselle, koska sidonnaisuus ei pitkällä aikavälillä palvele hyvää hallinnointia eikä varojen tehokasta jakamista eikä edistä kehitysyhteistyötavoitteiden saavuttamista;

38.

katsoo, että yksityisen sektorin ja kehitysyhteistyön väliset yhteydet avaavat lupaavia uusia näkymiä uusille jäsenvaltioille ja että niiden yksityisten yritysten aktiivisempi osallistuminen kehitysyhteistyöhankkeita koskeviin yhteisön tason tarjouskilpailuihin voisi lisätä tietoisuutta kehitysyhteistyöstä;

*

**

39.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle sekä jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille.

20.3.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 66/48

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 103 artiklan 4 kohdan,

A.

ottaa huomioon, että aseiden vientiä koskevat Euroopan unionin käytännesäännöt ovat vuonna 2008 olleet voimassa 10 vuotta,

B.

ottaa huomioon, että pysyvien edustajien komitea (Coreper) sopi teknisellä tasolla yhteisen kannan tekstistä yli kaksi vuotta sitten 30. kesäkuuta 2005 sen jälkeen, kun oli saatu päätökseen aseiden vientiä koskevien käytännesääntöjen perinpohjainen tarkistamisprosessi, jonka tavoitteena oli muuttaa käytännesäännöt tehokkaaksi välineeksi EU:n alueelta suuntautuvan ja EU:ssa toimivien yritysten aseviennin valvomiseksi,

C.

ottaa huomioon, että yhteisen kannan hyväksymisen myötä käytännesäännöistä tulee oikeudellisesti sitova aseviennin valvontaväline kaikissa jäsenvaltioissa,

D.

ottaa huomioon, että Euroopan parlamentti on useaan otteeseen pitänyt tätä yhteistä kantaa erittäin myönteisenä, muun muassa 18. tammikuuta 2007 antamassaan päätöslauselmassa aseiden vientiä koskevien Euroopan unionin käytännesääntöjen toimintaohjeen 8 mukaisesta neuvoston seitsemännestä ja kahdeksannesta vuosikertomuksesta (1),

E.

ottaa huomioon, että neuvosto on vuodesta 2005 lähtien epäonnistunut yrityksissään hyväksyä yhteinen kanta poliittisella tasolla,

F.

ottaa huomioon, että syitä tähän epäonnistumiseen ei ole koskaan virallisesti selitetty, mutta ne ovat ilmeisesti sidoksissa joidenkin EU:n jäsenvaltioiden toiveeseen poistaa EU:n Kiinan kansantasavallalle asettama nykyinen aseidenvientikielto,

G.

ottaa huomioon, että tästä kysymyksestä on jälleen tullut kiireellinen seuraavista syistä:

H.

ottaa huomioon, että neuvoston aseita käsittelevän työryhmän (COARM) myönteisiltä pyrkimyksiltä kehittää edelleen käytännesääntöjä ja niiden soveltamista vie pohjaa asevienti EU:n jäsenvaltioista maihin, joissa vallitsee konfliktitilanne tai epävakaus tai joissa ei kunnioiteta ihmisoikeuksia ja jotka käytännesäännöissä katsotaan ”vastuuttomiksi kohteiksi”,

I.

ottaa huomioon, että poliittisen tahdon puute muuttaa käytännesäännöt yhteiseksi kannaksi on vastoin Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden roolia johtavana toimijana edistettäessä maailmanlaajuisia oikeudellisia välineitä, joilla pyritään julkisten ja yksityisten asesiirtojen valvontaan, erityisesti asekauppaa koskevaa sopimusta,

1.

pahoittelee nykyistä poliittista umpikujaa, johon yhteisen kannan hyväksymisessä on ajauduttu, kun otetaan huomioon, että käytännesääntöjen voimaantulosta on kulunut 10 vuotta;

2.

kehottaa puheenjohtajavaltio Sloveniaa ottamaan yhteisen kannan hyväksymisen pysyväksi asiakohdaksi kunkin yleisten asioiden neuvoston istunnon esityslistalla, kunnes asia saadaan ratkaistuksi;

3.

kehottaa niitä jäsenvaltioita, jotka vastustavat oikeudellisesti sitovia käytännesääntöjä, harkitsemaan kantaansa uudelleen;

4.

katsoo, että EU:n panos kansainvälisesti sitovan asekauppaa koskevan sopimuksen laatimiseen on uskottavampi sen jälkeen, kun sen omasta asevalvontajärjestelmästä tulee oikeudellisesti sitova;

5.

on vakuuttunut, että yhteisen kannan hyväksymisen ohella olisi ryhdyttävä esimerkiksi seuraaviin toimiin:

6.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle sekä jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille.

20.3.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 66/49

—

ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 6 ja 7 artiklan ja 12. joulukuuta 2007 allekirjoitetun Euroopan unionin perusoikeuskirjan (1) 4 artiklan, jotka koskevat ihmisoikeuksien suojaamista,

—

ottaa huomioon ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen, erityisesti sen 5 artiklan, kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen, erityisesti sen 7 artiklan, kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastaisen eurooppalaisen yleissopimuksen (kidutuksen vastainen eurooppalainen yleissopimus) vuodelta 1987 sekä siihen liittyvän vapaaehtoisen pöytäkirjan riippumattomien kansainvälisten ja kansallisten elinten laatimasta säännöllisiä vankilavierailuja koskevasta järjestelmästä,

—

ottaa huomioon ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamisesta tehdyn Euroopan yleissopimuksen 3 artiklan, sen pöytäkirjat ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön,

—

ottaa huomioon edellä mainitun kidutuksen vastaisen eurooppalaisen yleissopimuksen, jolla perustettiin Euroopan neuvoston eurooppalainen komitea kidutuksen ja epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen estämiseksi, sekä komitean raportit,

—

ottaa huomioon Yhdistyneiden kansakuntien vankeinhoidon vähimmäissäännöt vuodelta 1957 sekä asiaa koskevat YK:n yleiskokouksen vahvistamat julistukset ja periaatteet,

—

ottaa huomioon lapsen oikeuksista 20. marraskuuta 1989 tehdyn Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimuksen,

—

ottaa huomioon Euroopan neuvoston ministerineuvoston päätöslauselmat ja suositukset sekä erityisesti vankeinhoidon vähimmäissääntöjä koskevan päätöslauselman N:o 73(5), Euroopan vankeinhoitosäännöistä annetun suosituksen N:o R(87)3 ja Euroopan vankeinhoitosäännöistä annetun suosituksen N:o R(2006)2,

—

ottaa huomioon Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen antamat suositukset ja etenkin Euroopan vankeinhoidon peruskirjan laatimisesta annetun suosituksen N:o (2006)1747 sekä vankilassa olevista äideistä ja lapsista annetun suosituksen N:o (2000)1469,

—

ottaa huomioon 26. toukokuuta 1989 vankilassa olevista naisista ja lapsista (2), 18. tammikuuta 1996 huonoista vankeusoloista Euroopan unionin vankiloissa (3), 17. joulukuuta 1998 vankilaoloista Euroopan unionissa: järjestelyt ja korvaavat rangaistukset (4) antamansa päätöslauselmat sekä vankien oikeuksista Euroopan unionissa neuvostolle 9. maaliskuuta 2004 antamansa suosituksen (5),

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 45 artiklan,

—

ottaa huomioon naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnan mietinnön (A6-0033/2008),

A.

katsoo, että kansainvälisten ja eurooppalaisten yleissopimusten nojalla (6) kaikkia vankeja on kohdeltava ihmisoikeuksia kunnioittaen, että vankeusolojen on oltava ihmisarvon, syrjimättömyyden sekä yksityis- ja perhe-elämän kunnioittamisen periaatteiden mukaiset ja että riippumattomien elinten on arvioitava vankeusoloja säännöllisin väliajoin,

B.

katsoo, että vankilassa olevien naisten erityistarpeet ja -olosuhteet on otettava huomioon tuomioistuimen päätöksissä, rikoslainsäädännössä ja jäsenvaltioiden rangaistuslaitoksissa,

C.

ottaa huomioon, että on otettava käyttöön konkreettisia ja naisten erityistarpeita vastaavia toimenpiteitä, jollainen on esimerkiksi vaihtoehtoisten rangaistusten soveltaminen,

D.

katsoo, että vankilassa raskaana olevien naisten pitää saada tukea, tietoa ja raskauden ja äitiyden kannalta tarpeellisia asioita ja erityisesti tasapainoista ravintoa, asianmukaiset hygieeniset olosuhteet, raitista ilmaa, liikuntaa ja synnytystä edeltävää ja synnytyksen jälkeistä hoitoa,

E.

katsoo, että mies- ja naisvangeilla on oltava yhtäläiset mahdollisuudet terveydenhuoltoon mutta että vankeinhoitopolitiikassa on kiinnitettävä erityistä huomiota etenkin naisille ominaisten fyysisten ja psyykkisten terveysongelmien ennaltaehkäisyyn, seurantaan ja hoitoon,

F.

ottaa huomioon, että äidin fyysinen ja henkinen hyvinvointi on yhteydessä lapsen hyvinvointiin,

G.

ottaa huomioon, että suuri osa vankilassa olevista naisista kärsii tai on kärsinyt päihteiden tai muiden aineiden aiheuttamasta riippuvuudesta, joka saattaa aiheuttaa mielenterveys- ja käytöshäiriöitä ja siten edellyttää lääkehoitoa sekä vankeinhoidon kokonaisvaltaiseen terveydenhuoltopolitiikkaan pohjautuvaa asianmukaista sosiaalista ja psykologista tukea,

H.

ottaa huomioon, että nykyään tiedetään, että hyvin suuri osa naisvangeista on joutunut menneisyydessään väkivallan, sukupuolisen hyväksikäytön tai perhe- ja parisuhdeväkivallan uhriksi ja ovat taloudellisesti ja psykologisesti hyvin riippuvaisia; kaikilla näillä seikoilla on suora yhteys heidän rikolliseen menneisyyteensä sekä fyysisten ja henkisten seurausten kuten posttraumaattisen stressin esiintymiseen,

I.

katsoo, että vankilahenkilökunnalla on oltava riittävästi koulutusta ja tietoa tasa-arvoon liittyvien näkökohtien huomioon ottamisesta sekä vankilassa olevien naisten erityistarpeista ja tilanteista; ottaa huomioon, että haavoittuvimmassa asemassa oleviin vankeihin eli alaikäisiin ja vammaisiin olisi kiinnitettävä erityistä huomiota,

J.

katsoo, että perhesuhteiden säilyttämisellä on keskeinen merkitys rikosten uusimisen ennaltaehkäisyssä ja vangin sopeuttamisessa uudelleen yhteiskuntaan ja että se on kaikkien vankien sekä heidän lastensa ja muiden perheenjäsentensä oikeus, mutta toteaa, että naisten on usein erittäin hankala käyttää tätä oikeutta siitä syystä, että naisvankilat ovat harvinaisia ja etäisyydet saattavat olla pitkiä,

K.

katsoo, että päätöksissä, jotka koskevat lapsen erottamista vankilassa olevasta vanhemmasta tai lapsen pysymistä hänen luonaan, on aina otettava ensisijaisesti huomioon lapsen etu siten, että turvataan toisen vanhemman huoltajuusoikeudet sekä luodaan toimintatapoja, joiden avulla tunnesiteet perheeseen (sisarukset, isovanhemmat ja muut perheenjäsenet) voidaan säilyttää,

L.

katsoo, että allekirjoittaessaan edellä mainitun, lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen (sekä muiden kansainvälisten oikeusvälineiden) sopimusvaltiot sitoutuivat varmistamaan kaikille lapsille täysin syrjimättä ja näiden vanhempien oikeudellisesta asemasta riippumatta kaikki kyseisessä yleissopimuksessa määrätyt oikeudet, etenkin oikeuden asianmukaiseen terveydenhuoltoon, vapaa-aikaan ja koulutukseen, ja että tämän sitoumuksen on koskettava myös vankilassa olevan vanhemman luona asuvia lapsia,

M.

katsoo, että rikoksista rankaisemisen lisäksi rangaistuslaitosten pitäisi pyrkiä sopeuttamaan vangit uudelleen yhteiskuntaan ja työelämään samalla kun otetaan huomioon, että suuri osa mies- ja naisvangeista on aiemmin kärsinyt sosiaalisesta syrjäytymisestä ja köyhyydestä,

N.

ottaa huomioon, että monet naisvangit ovat vangitsemisajankohtanaan asianosaisina vireillä olevassa oikeudenkäynnissä (lasten huostaanotto, sijoittaminen tai adoptio, avio- tai asumusero, häätö jne.), jota ei vangitsemisajankohtana ole ratkaistu, minkä vuoksi naiset ovat jatkuvassa epävarmuuden ja stressin tilassa,

O.

ottaa huomioon, että vangit eivät usein ole tietoisia olemassa olevista sosiaalisista mahdollisuuksista ja että monissa tapauksissa heidän asemaansa koskevien hallinnollisten asiakirjojen (henkilötodistus, sosiaalivakuutuskortti, ”perhekirja” ym.) puuttuminen tai voimassaolon päättyminen käytännössä estää heitä käyttämästä kunkin jäsenvaltion kaikille kansalaisille kuuluvia oikeuksia,

P.

katsoo, että niin mies- kuin naisvankienkin yhtäläiset mahdollisuudet työhön, ammatilliseen koulutukseen ja vapaa-aikaan vankeusaikana ovat olennaisen tärkeitä heidän henkiselle tasapainolleen ja heidän sopeutumiselleen uudelleen yhteiskuntaan ja työelämään,

Q.

ottaa huomioon, että opetukseen, koulutukseen, työhön, vapaa-aikaan ja henkilökohtaiseen ohjaukseen liittyvien toimenpiteiden tarjoaminen mies- ja naisvangeille ei niiden laajuudesta riippumatta riitä vaan on myös toteutettava oheisohjelmia, jotka mahdollistavat heidän osallistumisensa sopeutumisprosessin valmisteluun ja toteuttamiseen,

R.

katsoo, että vankilassa olevilla naisilla on oltava täysin syrjimätön mahdollisuus tehdä palkka- ja vapaaehtoistyötä sekä osallistua monipuolisiin ja työmarkkinoiden tarpeita vastaaviin ammattikoulutus- ja kansalaiskasvatustoimiin, jotka helpottavat heidän sopeutumistaan yhteiskuntaan tuomion päättymisen jälkeen,

S.

katsoo, että mies- ja naisvankien onnistunut sopeuttaminen yhteiskuntaan ja rikosten uusimisen ennaltaehkäisy perustuvat vankeusaikana tarjottujen mahdollisuuksien laatuun ja etenkin yritysten ja sosiaaliturvajärjestöjen kanssa perustettuihin kumppanuuksiin sekä rangaistuksen suorittamisen jälkeen tarjolla olevaan seurantaan ja sosiaalis-ammatilliseen tukeen,

T.

ottaa huomioon, että tarvitaan kipeästi sukupuolittain jakautuvia, kattavia, vertailukelpoisia ja ajantasaisia tietoja ja tilastoja,

1.

kehottaa jäsenvaltioita investoimaan riittävästi varoja vankilainfrastruktuurinsa ajanmukaistamiseen ja uudistamiseen sekä panemaan täytäntöön edellä mainitun Euroopan neuvoston suosituksen N:o R(2006)2, jotta taataan ihmisarvon ja perusoikeuksien kunnioittaminen vankeusolojen yhteydessä etenkin asumisen, terveyden, puhtauden, ravinnon, ilmanvaihdon ja valaistuksen osalta;

2.

toistaa komissiolle ja neuvostolle esittämänsä vaatimuksen vankien oikeuksien turvaamisen vähimmäissääntöjä koskevan puitepäätöksen tekemisestä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 6 artiklan nojalla (mitä myös Euroopan neuvosto suosittaa edellä mainitussa suosituksessaan R(2006)2) ja kehottaa neuvostoa levittämään tietoa Euroopan neuvoston vankeinhoitoa koskevista säännöistä ja edistämään niiden täytäntöönpanoa, jotta voidaan yhdenmukaistaa vankeusoloja Euroopassa ja muun muassa ottaa huomioon naisten erityistarpeet ja selkeyttää mies- ja naisvankien oikeuksia ja velvollisuuksia;

3.

kehottaa komissiota sisällyttämään ihmisoikeuksia koskevaan vuosikertomukseensa mies- ja naisvankien perusoikeuksien kunnioittamista ja naisille määrättyjä erityisiä vankeusoloja koskevan arvioinnin;

4.

kannustaa jäsenvaltioita ja ehdokasmaita ratifioimaan kidutuksen vastaisen eurooppalaisen yleissopimuksen vapaaehtoisen pöytäkirjan vankiloiden riippumattoman valvontajärjestelmän perustamisesta ja kehottaa neuvostoa ja komissiota edistämään tämän yleissopimuksen ja sen pöytäkirjan ratifiointia osana EU:n ulkopolitiikkaa;

5.

muistuttaa, että toimivaltaisten viranomaisten säännöllisillä tarkistuksilla olisi varmistettava, että vankiloiden toiminta noudattaa kansallisia ja kansainvälisiä oikeudellisia standardeja;

6.

kehottaa jäsenvaltioita hyväksymään tarvittavat toimenpiteet, joilla varmistetaan vankiloiden moitteeton toiminta sekä henkilöstön ja kaikkien vankien turvallisuus lopettamalla väkivalta ja väärinkäytökset, joille naiset sekä etnisten tai sosiaalisten vähemmistöjen edustajat ovat erityisen alttiita;

7.

kehottaa kaikkia jäsenvaltioita antamaan naisvangeille mahdollisuuden osallistua väestön keskuudessa yleisesti toteutettaviin ehkäiseviin kampanjoihin, jotka koskevat esimerkiksi rintasyövän ja kohdunkaulan syövän seulontaa, sekä antamaan heille muiden naisten tavoin mahdollisuuden hyödyntää kansallisia perhesuunnitteluohjelmia;