13.7.2007   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 161/1

1.1

Tämä valmisteleva lausunto on ETSK:n vastaus Euroopan komission varapuheenjohtajan Margot Wallströmin pyyntöön. Sitä laadittaessa on otettu huomioon viime vuosina laaditut lausunnot, joissa esitetään näihin kysymyksiin liittyviä komitean näkemyksiä, analyyseja ja ehdotuksia.

1.2

ETSK katsoo, että väestöpolitiikassa on pyrittävä saavuttamaan Lissabonin strategian tavoitteet. Työmarkkinoiden ikärakenteen nopeat muutokset edellyttävät kiireellisiä toimenpiteitä niihin liittyvien ongelmien ratkaisemiseksi:

1.3

On välttämätöntä estää ikääntyneiden työntekijöiden sulkeminen työmarkkinoiden ulkopuolelle. Olisi paremminkin kiinnitettävä enemmän huomiota siihen, että ikääntyneet työntekijät kytketään mukaan tuotantosykliin.

1.4

Työpaikan tulee vastata työntekijän koulutusta ja ammattikokemusta, eikä minkäänlaista ikään perustuvaa syrjintää saisi esiintyä. Sen vuoksi ETSK kehottaakin kaikkia jäsenvaltioita panemaan mahdollisimman pian täytäntöön yhdenvertaisesta kohtelusta työssä ja ammatissa annetun direktiivin (2000/78/EY) ja soveltamaan sitä.

1.5

Työn organisoinnin parantaminen edellyttää valitun tehtävän laadun arvioimista (vaarallinen, raskas tai yksitoikkoinen työ).

1.6

Elinikäisen oppimisen ohjelmat ovat keskeisiä tekijöitä pyrittäessä parantamaan yli 50-vuotiaiden työntekijöiden arvostusta sekä yrityksissä että niiden ulkopuolella. Sen vuoksi on syytä levittää ja seurata parhaita käytäntöjä, kuten eurooppalaisten työmarkkinaosapuolten esittämissä vuosittaisissa seurantaraporteissa todetaan.

1.7

Korkealaatuisia työpaikkoja edistävään politiikkaan kuuluu kaikenikäisten kansalaisten kouluttaminen koko heidän työuransa ajan. Se edellyttää työmarkkinaosapuolten sekä kaikkien talous- ja yhteiskuntaelämän toimijoiden osallistumista paikallisella, kansallisella ja Euroopan tasolla.

1.8

Tutkimus ja innovointi ovat olennaisen tärkeä sijoitus sekä nykypäivän eurooppalaisten että tulevien sukupolvien kannalta. Sen vuoksi nuoria on kannustettava opiskelemaan yliopistoissa ja tiedekorkeakouluissa, ja teknologian ja tutkimuksen piiriin on luotava asianmukaiset työolot.

Euroopan unionin on kurottava kiinni välimatka muihin maihin, kuten Kiinaan ja Intiaan, jotka ovat viime vuosina edenneet näillä aloilla jättiaskelin.

1.9

Investoiminen epäsuotuisille alueille antaa nuorille mahdollisuuden pysyä niillä ja toimii alueellisen kehityksen ja elvyttämisen välineenä.

1.10

Yhdenvertaisten mahdollisuuksien teemavuonna 2007 olisi keskityttävä työ- ja yksityiselämän yhteensovittamista koskeviin analyyseihin, jotta lapsen syntymästä aiheutuvat taloudelliset kustannukset — jotka perheen olisi yksin kannettava — ja muut seuraukset, epävarmat olosuhteet ja huolet eivät estäisi äitiyden ja isyyden valitsemista.

1.11

ETSK katsoo, että esimerkiksi vanhempainlomia koskevia tärkeitä säännöksiä on hyödynnettävä nykyistä enemmän ja että päivähoito- ja vanhustenhuoltopalvelujen saatavuus on taattava. Lisäksi on kurottava nopeasti kiinni miesten ja naisten välinen palkkakuilu sekä vähennettävä työpaikkojen epävarmuutta ja epävakautta; ne aiheuttavat monien eurooppalaisten naisten köyhyyden. On myös kehitettävä kannustimia, jotka saisivat miehet osallistumaan enemmän perhevelvollisuuksien hoitoon. Syntyvyyden ja naisten työllisyyden ei pidä olla ristiriidassa. Sen vuoksi on otettava käyttöön kaikki mahdolliset välineet, joiden avulla lastenhoito ja äitien työskentely voidaan sovittaa yhteen.

1.12

Myös yritysmaailmassa on toteutettava toimia, joilla taataan naisille mahdollisuudet päästä johtotason tehtäviin.

1.13

Maahanmuutto on yksi välttämättömistä ratkaisuista pyrittäessä vastaamaan väestön ikääntymisen aiheuttamiin haasteisiin. Kokonaisvaltaiset kotouttamis- ja työllisyyspolitiikat voivat toimia kasvun ja kehityksen vauhdittajina. Niinpä on hyödynnettävä maahanmuuttajien asiantuntemusta, ammattikokemusta ja tutkintoja.

1.14

Sosiaaliturvajärjestelmien kestävyys on taattava toimenpiteillä, jotka ovat Euroopan unionin perustamissopimuksissa (2 artikla) määriteltyjen perimmäisten tavoitteiden mukaisia. Sen vuoksi on yhtäältä taattava eurooppalaisen yhteiskuntamallin kestävyys ja toisaalta pyrittävä saavuttamaan sille ominaiset yleispätevyyden ja oikeudenmukaisuuden tavoitteet.

1.15

Yleishyödylliset sosiaalipalvelut on taattava ja niitä on tuettava samoin kuin osuus- ja yhteisötalouden toimijoita. Vapaaehtoisjärjestöt, joissa iäkkäät kansalaiset toimivat, harjoittavat merkittävää sosiaalista toimintaa, jota on tuettava ja hyödynnettävä.

1.16

Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden olisi pyrittävä takaamaan tuleville sukupolville rauhallinen ja ihmisarvoinen vanhuus, mikä edellyttää riittäviä eläkejärjestelmiä. Mahdollisten täydentävien eläkejärjestelmien on oltava luotettavia ja turvallisia ja ne on suojattava rahoitusmarkkinoiden odottamattomilta heilahteluilta.

1.17

Työn epävarmuuden torjuminen tarkoittaa sitä, että nuorillekin työntekijöille annetaan varmuus kohtuullisesta eläkkeestä, ja myös sitä, että aikaistetaan nuorten pääsy työelämään.

1.18

Eläkejärjestelmien kestävyyttä analysoitaessa on väestön ikääntymisen ohella otettava huomioon monet muut monimutkaiset osatekijät.

1.19

Eräissä EU-maissa verojen ja maksujen kiertämisen tiukka torjuminen on keskeinen tavoite eläkejärjestelmien kestävyyden takaamiseksi.

1.20

Terveydenhuollon alalla väestön ikääntyminen edellyttää erityisesti sijoittamista ennaltaehkäisyyn, hoidon laatuun ja tutkimukseen. Tässä yhteydessä on keskityttävä erityisesti ikääntyneitä vaivaaviin sairauksiin, joihin on kohdennettava resursseja ja tutkimusponnisteluja.

1.21

Väestön ikääntyminen tuo myös työelämässä esille työterveyteen ja turvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä uudenlaisia näkökohtia ja muutoksia, joita on tarkasteltava ja arvioitava huolellisesti.

1.22

ETSK katsoo, että EU:n jäsenvaltioiden on toteutettava yhteistyössä työmarkkinaosapuolten kanssa yhteisiä ohjelmia erityisesti työntekijöiden ikään liittyvien onnettomuuksien ja työperäisten sairauksien estämiseksi. Tietojen seuranta ja vaihto ovat tässä yhteydessä tärkeitä välineitä.

1.23

Ikääntyneiden työntekijöiden on voitava vapaasti päättää työuransa pidentämisestä. Samalla on kuitenkin otettava huomioon työn laatu ja arvioitava kuhunkin ammattiin liittyvät riskit ja rasitukset sekä työn yksitoikkoisuus.

1.24

ETSK sitoutuu jatkamaan väestörakenteen muutoksia koskevaa tutkimus- ja arviointityötä sekä aloitteiden tekoa. Samalla se tiedostaa aiheen monimutkaisuuden, mikä edellyttää lähivuosina kaikkien institutionaalisten, taloudellisten ja yhteiskunnallisten toimijoiden osallistumista uusiin haasteisiin vastaamiseksi. Komitea sitoutuu työjärjestyksensä mukaisesti jatkamaan tässä lausunnossa käsiteltyjen teemojen tarkastelua.

2.1

Euroopan komission varapuheenjohtaja Margot Wallström on pyytänyt Euroopan talous- ja sosiaalikomiteaa laatimaan valmistelevan lausunnon selvityksestä, jonka komissio on äskettäin julkaissut yhdessä EU:n talouspoliittisen komitean kanssa ja joka käsittelee väestön ikääntymisen taloudellisia ja budjettivaikutuksia kaikissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa.

2.2

Koska Wallströmin esittämä pyyntö kattaa laajalti monenlaisia kysymyksiä ja politiikkoja, hän kehotti Euroopan talous- ja sosiaalikomiteaa esittämään näkemyksensä kysymyksistä, jotka koskevat suoraan tai epäsuorasti työelämää, ja eräistä siihen läheisesti liittyvistä näkökohdista, kuten terveydestä, eläkejärjestelmistä ja elinikäisestä oppimisesta.

2.3

Dublinissa toimiva Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiö on laatinut lukuisia tutkimuksia, jotka käsittelevät väestön ikääntymistä ja analysoivat ilmiön vaikutusta unionin kansalaisiin ja eurooppalaisiin työntekijöihin.

2.4

Väestön ikääntymistä määrittävät monet tekijät: syntyvyyden aleneminen, eliniänodotteen pidentyminen, sodanjälkeisen sukupolven ja ennemmin tai myöhemmin myös 1960-luvun suurten ikäluokkien asteittainen vetäytyminen työelämästä, mikä tulee vaikuttamaan suoraan työikäiseen väestöön (1).

2.5

Eurostatin ennusteiden mukaan yli 65-vuotiaiden määrä kasvaa 25 jäsenvaltion EU:ssa 75 miljoonasta (vuonna 2005) noin 135 miljoonaan vuonna 2050. Heidän prosentuaalisen osuutensa 25 jäsenvaltion väestöstä ennustetaan nousevan 30 prosenttiin. Ikääntyneiden osuus tulee olemaan suurin Espanjassa (36 prosenttia) ja Italiassa (35 prosenttia) ja pienin Luxemburgissa (22 prosenttia) ja Alankomaissa (23 prosenttia).

2.6

Väestön ikääntyminen vaikuttaa suoraan valtioiden yhteiskunta- ja talouselämään, minkä vuoksi budjetti- ja sosiaalipolitiikkojen nykyaikaistaminen on välttämätöntä.

2.7

Väestön ikääntyminen vaikuttaa kaikkiin talouden osa-alueisiin, kuten työmarkkinoihin, tuottavuuteen, teknologiseen innovointiin ja talouskasvuun, koska väestön tarpeet ja kapasiteetti muuttuvat väistämättä.

3.1

Lissabonin strategiassa kiinnitetään huomiota muun muassa ikääntyneiden työntekijöiden työllisyysasteeseen. Alun perin asetettiin tavoitteeksi, että ikääntyneistä on työelämässä vuoteen 2010 mennessä yli 50 prosenttia. Tätä tavoitetta ei ole vielä saavutettu.

3.2

Vaikka väestön ikääntyminen yhtäältä merkitseekin väestön keski-iän nousua, toisaalta sen vaikutuksena on työikäisten kansalaisten kokonaismäärän vähentyminen, koska vanhojen sukupolvien tilalle ei tule riittävästi nuoria. Lisäksi nuoret tulevat työmarkkinoille yhä myöhemmin (2).

3.3

Väestön ikääntyminen vaikuttaa siis huomattavasti työmarkkinoihin ja aiheuttaa niillä muutoksia. Tällaiset vaikutukset edellyttävät kiireellisiä toimenpiteitä, jotta voitaisiin ratkaista seuraavien tavoitteiden toteuttamiseen liittyvät ongelmat:

3.4

Väestön ikääntymisen vaikutukset koskevat työntekijöiden lisäksi myös yrittäjiä. Sukupolvenvaihdoksia varten on tärkeää luoda välineitä, joilla helpotetaan yrityksen toimintojen siirtämistä erityisesti pienissä ja keskisuurissa yrityksissä. Keski-iän asteittainen nousu on havaittavissa myös yrittäjien parissa. Se vaikuttaa suoraan ja välillisesti innovointiin ja pääomamarkkinoihin sekä yleisesti koko Euroopan teollisuuteen. Yrittäjäväestön ikääntyminen merkitsee sitä, että suuri osa heistä on jo jäänyt tai on jäämässä eläkkeelle, eikä uusia yrittäjäsukupolvia tule heidän tilalleen. Yrittäjien määrän vähentyminen merkitsee yritysten määrän ja siten myös työpaikkojen vähentymistä.

3.5

Ikääntyneiden työntekijöiden sulkeminen työmarkkinoiden ulkopuolelle on yhä huolestuttavampi ilmiö sekä teollisuudessa että palvelualoilla. Muita kaikkien eurooppalaisten työntekijöiden kohtaamia ongelmia ovat vaikeudet sijoittua uudelleen työelämään, yhteen tai muutamiin työpaikkoihin rajoittuva työkokemus ja syrjintä, jota ikääntyneet työntekijät epäilemättä kohtaavat uuden työpaikan etsinnässä.

3.6

Olisi siis kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota siihen, että myös ikääntyneet työntekijät kytketään mukaan tuotantosykliin. Tietyillä aloilla heidän kokemuksensa toimii perustana laadullisesti paremmalle tuotannolle. Myös yrittäjien on syytä siirtyä pelkästään iän perusteella tehtävistä arvioista todellisten kykyjen arviointiin. Tässä yhteydessä on sovellettava Euroopan unionin direktiivejä kaikenlaisen syrjinnän torjumisesta (2000/43/EY ja 2000/78/EY) ja seurattava niiden toteutumista.

3.7

Kaikilla työntekijöillä tulisi olla työpaikka, joka vastaa mahdollisimman hyvin heidän koulutustaan ja kokemustaan. Se lisäisi tuottavuutta ja kompensoisi ainakin osittain väestön ikääntymisestä johtuvia kielteisiä vaikutuksia (3).

3.8

Ikääntyneiden työntekijöiden työllisyyttä edistävissä politiikoissa on joka tapauksessa otettava huomioon valitun työn laatu. Vaaralliset, raskaat tai yksitoikkoiset työt edellyttävät kohdennettua analyysiä ja tehtävän vastaanottamisen on perustuttava entistä enemmän työntekijän vapaaehtoisuuteen (4).

4.1

Yksi ikääntyneiden työntekijöiden työllisyysasteen nostamiseen tarkoitetuista konkreettisista välineistä on tehokkaat ja toimivat elinikäisen oppimisen (lifelong learning) ohjelmat. Niitä toteutetaan osana EU:n 27:n jäsenvaltion välistä hyvien käytäntöjen vaihtoa ja työmarkkinaosapuolten säännöllistä vuoropuhelua, kuten monet eurooppalaiset instituutiot ovat toivoneet (5).

4.2

Euroopan työllisyysstrategialla on vuonna 1997 järjestetystä Luxemburgin huippukokouksesta lähtien vahvistettu vuosittain elinikäisen oppimisen suuntaviivat. Kaikissa yhteyksissä on korostettu ikääntyneiden työntekijöiden työllistettävyyden ja ammatillisen koulutuksen merkitystä väestön ikääntymisestä johtuvien ongelmien ratkaisemisessa.

4.3

Elinikäisellä oppimisella tarkoitetaan kaikenlaisia merkittäviä oppimistapahtumia, joiden tavoitteena on ammattitaidon, tietojen ja kykyjen kehittäminen. Tällaiseen toimintaan on syytä kiinnittää huomiota koko työelämän ajan, koska ammattitaidon menettäminen tai täydennyskoulutuksen puutteellisuus vaikuttaa vakavimmin ja kielteisimmin juuri ikääntyneisiin työntekijöihin.

4.4

Myös ETSK on korostanut, että sukupolvien välisten suhteiden epätasapaino johtuu usein teknologian tuntemuksen ja erilaisten taitojen puutteista (6).

4.5

Yritysten sisäinen koulutus on yksi tehokkaista välineistä työntekijöiden sopeutumiskyvyn lisäämiseksi. Eräissä jäsenvaltioissa (Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Espanjassa, Portugalissa, Alankomaissa ja Itävallassa) on suosittu erilaisia yrityksissä järjestettäviä ammatti- ja uudelleenkoulutuskursseja verokannustimien ja -vapautusten avulla.

4.6

On korostettu, että hyvin toimivat ja työmarkkinoiden vaatimuksiin tehokkaasti vastaavat koulutusmenetelmät ja -järjestelmät ovat keskeinen tekijä pyrittäessä rakentamaan osaamiseen perustuva talous, mikä on yksi Lissabonin strategian tärkeimmistä tavoitteista.

4.7

Vähentämällä ikääntyneiden työntekijöiden työllistymisen esteitä voidaan varautua ennakolta väestörakenteen muutosten vaikutuksiin.

5.1

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea korosti jo vuonna 2004 sukupolvien välisen sopimuksen merkitystä, jotta unionin jäsenvaltioiden kansalaisille voitaisiin taata sukupolvien asianmukainen kierto työmarkkinoilla, väestökehityksen muuttuneeseen todellisuuteen mukautettu hyvinvointivaltio sekä työllisyyspolitiikkaa, ammatillista uudelleenkoulutusta ja koulu- ja yritysmaailman lähentymistä edistävä unionin lainsäädäntö (7).

5.2

Hyvät työllisyyspolitiikat on laadittava siten, että ne edistävät myös nuorten pääsyä työelämään ja tukevat heidän toimintaansa koko työuran ajan ilman nuorten ja työssä jatkavien ikääntyneiden työntekijöiden välistä kahtiajakoa (8).

5.3

ETSK on esittänyt seuraavan haasteen: ”Tulee toimia sen puolesta, että tulevaisuudessa päästäisiin yhä paremmin yhteisymmärrykseen kyseisestä ratkaisevan tärkeästä aiheesta, joka edellyttää erilaisilta toimijoilta koordinoituja ja pitkäkestoisia toimia, jonka yhteydessä ei saa ajaa vain lyhyen aikavälin etuja ja joka edellyttää rakentavaa ja jatkuvaa suunnitelmallisuutta. Kaikkialla Euroopan unionissa on luotava asteittain uusi sukupolvien välinen sopimus.”

5.4

Jos halutaan taata tulevien eurooppalaisten sukupolvien hyvinvointi sekä tyydyttävä ja kestävä elämänlaatu, on ehdottomasti sijoitettava tutkimukseen ja innovointiin. Lisäksi on otettava huomioon myös eurooppalaisten tutkijoiden ja tieteentekijöiden keski-ikä ja saatava nuoria näille keskeisille aloille.

5.5

Tutkimukseen suunnatuissa investoinneissa Eurooppa on vielä kaukana Lissabonin strategian tavoitteiden saavuttamisesta. Riittämättömien investointien vuoksi nuoret tutkijat kaikkialla Euroopassa joutuvat usein työskentelemään erittäin epävarmoissa olosuhteissa eivätkä pysty rakentamaan tulevaisuuttaan ja uraansa tieteellisen ja teknisen tutkimuksen parissa. Eurooppalaisten tutkijoiden keski-ikä on korkeampi kuin muiden maailman valta-alueilla työskentelevien tutkijoiden, mikä on riskitekijä tulevaisuuden kannalta.

Esimerkiksi Intiassa ja Kiinassa tieteellisen tutkinnon suorittaneiden määrä on noussut niin, että Yhdysvalloissa 60 prosenttia tutkijoista on peräisin näistä maista. Sen sijaan monissa Euroopan maissa yliopistoihin ja tiedekorkeakouluihin kirjoittautuneiden opiskelijoiden määrä on viime vuosina selvästi vähentynyt.

5.6

Väestön ikääntyminen vaikuttaa suoraan myös alueelliseen yhteenkuuluvuuteen. Nuoret jättävät jotkut alueet etsiäkseen työtä seuduilta, joissa elin- ja työolot ovat paremmat. Se kärjistää eroja taloudeltaan kehittyneempien sekä nopeasti köyhtyvien ja väestöltään ikääntyvien alueiden välillä.

5.7

Mahdollisuus työ- ja yksityiselämän yhteensovittamiseen on yksi eurooppalaisen yhteiskuntamallin tukipilareista. Euroopan väestön keski-iän nousuun liittyy syntyvyyden elvyttämistä koskeva haaste. Se on pyrittävä ratkaisemaan siten, että kaikille pariskunnille annetaan mahdollisuus hankkia lapsia ilman että heidän olisi sen vuoksi luovuttava työelämästä tai alennettava perheen elintasoa huomattavasti jopa köyhyysrajalle, kuten usein käy. Nykypäivän nuorille ovat tyypillisiä epävarmat työolot, jotka eivät anna lainkaan tulevaisuuden turvaa, ja sen vuoksi heillä on usein vähän tai ei lainkaan lapsia.

5.8

Jotta asteittain kasvavan syntyvyyden tavoite voitaisiin saavuttaa, kaikkia sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluita (lastenhoito, sairaanhoito, terveydenhoito, ennaltaehkäisy, tukitoimet jne.) on kehitettävä, tehostettava ja mukautettava EU-maiden todellisen väestökehityksen perusteella.

6.1

Naisten työllisyysaste 25 jäsenvaltion EU:ssa oli 56,3 prosenttia vuonna 2005. Ongelma on vähäisempi Pohjois-Euroopan maissa ja vakavampi Välimeren alueen maissa. Työelämässä mukanakin olevat naiset joutuvat ponnistelemaan ankarasti luodakseen uraa, joka mahdollistaisi heille riittävän tasoisen sosiaaliturvan. Naiset joutuvat työelämässä kohtaamaan lukuisia ongelmia:

6.2

Komissio katsoo oikeutetusti, että työikäisten kansalaisten määrän vähentymistä voitaisiin osittain ja ainakin lyhyellä aikavälillä kompensoida monin toimenpitein, esimerkiksi lisäämällä naisten osallistumista työelämään. Kulttuuriset muutokset, jotka viime vuosikymmeninä ovat mahdollistaneet naisten työskentelyn ja itsenäistymisen, heijastuvat eri sukupolviin kuuluvien naisten työllisyysasteen eroissa. Euroopassa nuorten naisten osuus työelämässä on suurempi kuin keski-ikäisten.

6.3

Naisten osuuden kasvu työmarkkinoilla on epäilemättä myönteinen ja edistystä osoittava ilmiö. Monien äskettäistenkin tilastoanalyysien mukaan tämä ei kuitenkaan vielä riitä. Lisäksi naisiin olisi sovellettava tehokkaasti samoja työ- ja palkkausehtoja kuin miehiin, ja naisia olisi suojeltava hyväksikäytöltä ja syrjinnältä työpaikoilla sekä yleensä yhteiskunnassa. Lisäksi eroja naisten ja miesten työllisyydessä esiintyy myös yrittäjien keskuudessa; nais- ja miesyrittäjien määrässä on valtavia eroja. Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden on vahvistettava jo olemassa olevia välineitä ja luotava uusia keinoja naisten työnteon edistämiseksi ja suojelemiseksi.

7.1

Muuttoliike kasvaa jatkuvasti Euroopan unionissa. Euroopan maiden ja kehitysmaiden väliset suunnattomat talouden ja elintason erot lisäävät maahanmuuttoa maanosamme rikkaisiin maihin. Muuttoliikettä ei tule nähdä uhkana vaan pikemminkin ilmiönä, joka kokonaisvaltaisen politiikan avulla voi toimia kasvun, kehityksen ja yhdentymisen vauhdittajana.

7.2

Tilanteessa, jossa väestö yleisesti ikääntyy ja työikäisen väestön rakenne muuttuu, siirtotyöläiset hoitavat EU:ssa tehtäviä, jotka sopivat tarkoituksenmukaisesti yhteen vastaanottavan valtion tuotannollisten, taloudellisten ja yhteiskunnallisten tarpeiden kanssa. Työllisyys- ja integraatiopolitiikat onkin mukautettava siten, että käytettävissä olevat henkilöresurssit (maahanmuuttajat mukaan lukien) hyödynnetään parhaalla mahdollisella tavalla ottamalla huomioon työntekijöiden taidot, ammatillinen kokemus ja tutkinnot (9).

7.3

Myös komissio myöntää, että muuttoliikkeellä voi olla myönteinen rooli työmarkkinoiden mukautuksissa. Lisäksi, mikäli siirtotyöläiset työskentelevät säännönmukaisessa taloudessa, he rahoittavat osaltaan sosiaaliturvajärjestelmää maksamalla veroja ja sosiaaliturvamaksuja. Sen vuoksi he ovat lähivuosina Euroopan työmarkkinoiden tulevaisuuden kannalta tärkeä uusi tekijä. Ei tule myöskään aliarvioida siirtotyöläisten perheilleen lähettämien rahalähetysten taloudellista merkitystä. Usein ne ovat perheille ainoa toimeentulokeino. Maahanmuuttopolitiikan kehittäminen onkin EU:n jäsenvaltioiden keskeinen tavoite (10).

7.4

Säännönmukaisen talouden merkitys ei liity ainoastaan siirtotyöläisiin. Väestön ikääntymisen vuoksi on pohdittava kiireellisesti pimeän työn torjumista ja työpaikkojen epävarmuutta koskevia kysymyksiä, jotta kansantaloudet saataisiin terveemmiksi ja kestävämmiksi.

8.1

Euroopan komissio on useissa asiakirjoissa vahvistanut, että jäsenvaltioiden julkisen talouden kestävyys on pyrittävä turvaamaan valvomalla julkistalouden velkasuhdetta ja vähentämällä velkaa asteittain, säännöllisesti ja huomattavassa määrin. Sen vuoksi resurssit on jaettava tehokkaasti julkisten palveluiden laadun ja saatavuuden siitä kärsimättä.

8.2

Väestörakenteen muutokset herättävät huolta hyvinvointivaltion kestävyydestä. Juuri sen vuoksi Euroopan unionin jäsenvaltioiden sosiaaliturvan rahoitusjärjestelmien on eroistaan ja erityispiirteistään huolimatta voitava taata kansalaisten hyväksi tarkoitettujen järjestelmien toimivuus, oikeudenmukaisuus ja avoimuus.

8.3

ETSK korostaa, että yleishyödyllisillä sosiaalipalveluilla ja osuus- ja yhteisötalouden toimijoilla on tärkeä tehtävä perheille ja vanhuksille suunnatun tuen yhdistämisessä. Tällaista yhteiskunnan kannalta hyödyllistä ja merkittävää toimintaa on syytä tukea myös konkreettisesti yhteisesti sovittujen kriteerien perusteella.

8.4

Tässä yhteydessä Euroopan unionin rooli on tärkeä: Lissabonin strategia (talous-, sosiaali- ja työllisyyspolitiikan yhdistäminen) edusti ennennäkemätöntä innovatiivista lähestymistapaa, ja yhtä sen välineistä eli avointa koordinointimenetelmää voidaan pitää yhtenä yhteisön viime vuosien politiikan mielenkiintoisimmista uutuuksista. Valitettavasti kyseessä on liian vähän käytetty ja usein aliarvioitu väline, kun taas samaan aikaan vastaava lainsäädäntöväline hylättiin. On myönnettävä, että eurooppalainen yhteiskuntamalli on jäänyt vielä keskeneräiseksi tavoitteeksi, mutta tästä tavoitteesta ei varmastikaan tule luopua sisämarkkinoiden nimissä.

8.5

Eräissä Euroopan maissa verojen ja maksujen kiertäminen uhkaa vakavasti sosiaaliturva- ja eläkejärjestelmien rahoitusta erityisesti väestön keski-iän nousun kaltaisten laajojen ilmiöiden ohessa. Missään hyvinvointivaltiota, sosiaaliturvaa sekä terveys- ja työllisyyspolitiikkaa koskevissa uudistuksissa ei voida jättää huomioon ottamatta veronkierron ja veropetosten kaltaisia rikoksia, jotka vaarantavat valtion talousarvion kestävyyden.

8.6

Myös ETSK korostaa, että etsittäessä ratkaisuja ja mukautumistapoja väestörakenteen muutoksiin ja veronmaksajien määrän vähenemiseen on tärkeää pyrkiä torjumaan verojen ja maksujen kiertoa.

9.1

Työikäisen väestön väheneminen ja eläkeläisten määrän kasvu ovat eliniänodotteen noususta johtuvia ilmiöitä, joita käsitellään lukuisissa Euroopan komission esittämissä, eläkejärjestelmien kestävyyttä koskevissa asiakirjoissa.

9.2

On välttämätöntä, että eläkejärjestelmät pystyvät myös tulevina vuosikymmeninä varmistamaan tuleville sukupolville rauhallisen ja ihmisarvoisen vanhuuden. Väestön ikääntymisen eläkejärjestelmille aiheuttamia ongelmia ei voida suoraan ratkaista pelkästään kannustamalla yksityisten ja lisäeläkejärjestelmien käyttöön. Kyseessä olisi vaarallinen yksinkertaistus. Pikemminkin on pyrittävä kehittämään tehokkaita välineitä, joilla täydentävistä eläkejärjestelmistä voidaan tehdä yksinkertaisempia, turvallisempia ja luotettavampia ja joilla tällaiset järjestelmät voidaan suojata rahoitusmarkkinoiden odottamattomilta heilahteluilta. Lisäksi on tehostettava yksityisten eläkerahastojen tarkkailua laajentamalla niiden valvontajärjestelmää hallinnan johdonmukaisuuden varmistamiseksi.

9.3

Monissa EU-maissa eläkejärjestelmien kriisi ei johdu ainoastaan väestön ikääntymisestä, vaan myös siitä tosiasiasta, että kerättävien eläkemaksujen kokonaismäärä pienenee eikä korvaavia varoja saada muualta (esimerkiksi verojen ja maksujen kierron torjunnasta), kun taas eläkkeelle jäävien kansalaisten osuus kasvaa jatkuvasti.

9.4

Ilmiötä on vielä lisäksi pahentanut se, että uudet sukupolvet astuvat työelämään aina vain myöhemmin ja että heidän työsuhteensa ovat usein epävarmoja ja palkkansa alhainen. Siten he maksavat vähemmän eläkemaksuja suhteessa siihen, mitä heidän vanhempansa samanikäisinä maksoivat.

9.5

Väestön ikääntyminen saattaa tehdä työuran pidentämisen välttämättömäksi, mutta etenkin eräissä unionin jäsenvaltioissa on vielä kiireellisempää aikaistaa työelämään astumista ja taata yleisesti paremmat työskentelymahdollisuudet ja -olot työuran alussa.

9.6

Euroopan komission vuoteen 2050 asti ulottuvien ennusteiden mukaan eläkemenot kasvavat kaikissa EU:n jäsenmaissa paitsi Itävallassa, jossa toteutettiin tähän liittyviä uudistuksia vuonna 2000. Italiassa ja Ruotsissa eläkemenojen on arvioitu nousevan vain vähän, koska niiden julkiset eläkejärjestelmät perustuvat tietynlaiseen rahoitusjärjestelmään. Muissa maissa odotetaan erittäin suurta nousua, ja Portugalissa jopa 9,7 prosenttia.

9.7

Eläkejärjestelmien kestävyyttä ei siis voida analysoida ja ratkaista erillisenä ongelmana. Sen sijaan on saatava selkeä kuva sen syistä. Ne eivät rajoitu eurooppalaisen yhteiskunnan sisäisiin ilmiöihin, kuten väestön yleiseen ikääntymiseen, vaan liittyvät myös EU:n jäsenvaltioiden erilaisiin työmarkkinaoloihin, talouskasvun tekijöihin ja sosiaaliturvajärjestelmiin.

9.8

Eläkejärjestelmien kestävyyden parantamiseen tähtäävät tavoitteet eivät rajoitu ainoastaan eläkeiän yksinkertaiseen korottamiseen. Jos tällaisia toimia toteutetaan ilman erityisiä kriteereitä, ne voivat osoittautua täysin tehottomiksi ja myös vahingollisiksi Euroopan kansalaisten elämänlaadulle.

9.9

Kun otetaan huomioon erityyppisten töiden, kuten kuluttavien, yksitoikkoisten ja raskaiden töiden väliset erot, väestön ikääntymiseen liittyviä ongelmia ei voida ratkaista pelkästään nostamalla eläkeikää. Pitkä työura ei ole yhtä rasittava kaikissa ammateissa, ja on otettava huomioon lakisääteisen eläkeiän ja todellisen työmarkkinoiltapoistumisiän välinen ero.

9.10

Epävarmuuden ja pimeän työn torjuminen, palkkapolitiikkojen tukeminen, järkevät tulonsiirrot ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tehostaminen edellyttävät väistämättä asteittaista ja vapaaehtoista eläkeiän korottamista. Siitä on sovittava yhteisesti ja sitä on tuettava työmarkkinaosapuolten ja kansalaisyhteiskunnan jatkuvalla vuoropuhelulla.

10.1

On selvää, että väestön keski-iän nousu aiheuttaa terveydenhuoltomenojen lisääntymisen. On kuitenkin erittäin monimutkainen tehtävä ennakoida kulujen kehitystä ja määritellä, mille erityisaloille on välttämätöntä investoida nykyistä enemmän. Pelkästään väestökehityksen suuntausten perusteella ei ole mahdollista ennustaa, kuinka paljon julkisia varoja on käytettävä terveydenhuoltoon. Terveydenhuoltomenojen määrä riippuu myös politiikoista, joita tällä sektorilla päätetään soveltaa, lääketieteen edistyksestä, sairauksien kehityksestä, saastumisen tasosta sekä poliittisista ja teknologisista valinnoista, joita sen hillitsemiseksi tehdään.

10.2

Kuten jo todettiin, kaikki analyysit osoittavat, että tulevaisuudessa työura jatkuu nykyistä pidempään. Ikääntyneet työntekijät ovat luonnollisista syistä väistämättä alttiimpia sairauksille ja yleensä terveysongelmille kuin heidän nuoremmat kollegansa. Koska ikääntyvien työntekijöiden määrä kasvaa jatkuvasti, on mahdollisimman pian luotava ja otettava käyttöön terveydenhuoltojärjestelmä, jolla pystytään tehostamaan ennaltaehkäiseviä terveydenhuoltopolitiikkoja kaikissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa. Lisäksi epävarmassa asemassa pitkään olevat työntekijät kärsivät köyhyydestä eläkeiän saavutettuaan. Heistä on huolehdittava erilaisin tavoin jäsenvaltioiden sopimusten mukaisesti ja yhteisvastuullisesti myös terveydenhuollon ja hoitopalvelujen osalta. Sen vuoksi epävarmuuden lisääntyminen vaikuttaa suoraan sosiaaliturvamenoihin.

10.3

Jos tavoitteena on pitää julkiset menot kestävällä tasolla, Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden on yhdistettävä voimansa ja toteutettava asianmukaisia ohjelmia terveydenhoidon, onnettomuuksien ennaltaehkäisyn sekä tietojen seurannan ja vaihdon aloilla ja tiivistettävä siten työelämän ja terveydenhuollon välisiä yhteyksiä.

10.4

Kaikki työ ei ole samanlaista. Ikääntyminen vaikuttaa eri tavoin työvoimaan myös, koska on olemassa enemmän tai vähemmän raskaita, vaarallisia tai yksitoikkoisia töitä. Korkea ikä vaikuttaa eri tavoin eri ammateissa. Ikääntynyt työntekijä ei voi tehdä raskasta ruumiillista työtä, mutta hän saattaa kyetä mainiosti älylliseen tai toimistotyöhön.

10.5

Työiän pidentyminen aiheuttaa siis huomattavasti suurempia terveysongelmia raskaissa ammateissa toimiville työntekijöille. Tämä tekijä on otettava huomioon. Jos joillakin soveliailla aloilla suunnitellaan eläkeiän nostamista edelleen, niillä on toteutettava tarvittavat terveydenhuoltoon ja työturvallisuuteen liittyvät toimet.

13.7.2007   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 161/8

1.1

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea pahoittelee, etteivät jäsenvaltiot ole toistaiseksi tehneet riittävästi yhteistyötä tukeakseen komission aloitteita veropetosten torjumiseksi. Komitea kannattaa asiaa koskevia jatkoaloitteita ja kannustaa komissiota hyödyntämään kaikkia toimivaltuuksia, jotka EU:n toimielimillä jo on nykyisten perussopimusten nojalla.

1.2

ETSK katsoo, että komission tiedonanto on riittävän yksityiskohtainen ja että siinä tarkastellaan veropetosten torjuntaan liittyviä ongelmia oikeasta näkökulmasta toteamalla, että ilmiön leviämistä voidaan torjua pääasiassa jäsenvaltioiden hallinnollista yhteistyötä voimistamalla.

1.3

Tiedonannossa käsitellään konkreettisella tavalla ongelmaa, joka liittyy EU:n ja sen ulkopuolisten maiden suhteeseen, ja ehdotetaan yhteistä lähestymistapaa. ETSK kannattaa ehdotusta.

1.4

ETSK kannattaa myös ehdotusta alv:n uudelleentarkastelusta, jota se onkin jo useaan otteeseen toivonut. Tässä yhteydessä voidaan harkita pohdintaryhmän muodostamista miettimään alv-järjestelmästä luopumista sillä ehdolla, että mahdollinen alv:n korvaava uusi vero ei lisäisi yritysten ja kansalaisten verotaakkaa.

1.5

ETSK suosittaa komissiolle Euroopan petostentorjuntaviraston nykyisten toimivaltuuksien täysimääräistä hyödyntämistä. OLAFilla on toimivaltuuksiensa perusteella jo merkittäviä tehtäviä. Komission tulisi arvioida, onko petostentorjuntavirastolla käytettävissään asianmukaiset voimavarat institutionaalisten tehtäviensä hoitamiseksi.

1.6

ETSK pitää ehdottoman ensisijaisena ehdotusta kansallisten petostentorjuntaelinten yhteistyön tehostamisesta. Poliisivoimat ja tutkintaelimet voitaisiin verkottaa, jotta ne saisivat tietokantansa yhteiseen käyttöön. Lisäksi komitea suosittaa kyseiseen alaan liittyvien teknisten ja juridisten kysymysten lähempää tarkastelua.

1.7

Ehdotus hallintoyhteistyön korkean tason foorumista on oikeansuuntainen. On todellakin mahdotonta ymmärtää tämän ajatuksen hallinnollista vastustamista ja esteitä, joita sen tiellä näyttää olevan.

1.8

ETSK pitää tehokkaana keinona eräissä jäsenvaltioissa jo toteutettujen toimien sisällyttämistä yhteisön säännöksiin ja käypää markkina-arvoa koskevan kriteerin ottamista käyttöön petostentorjunnan yhteydessä.

1.9

ETSK suosittaa, että myyjän ja ostajan yhteisvastuullisuutta koskevien toimenpiteiden käyttöönotossa noudatettaisiin suurta varovaisuutta. Todistustaakan tulee kuitenkin yhteisöjen tuomioistuimen tuomioidenkin perusteella olla käänteinen, kun on kyse ilmeisen perusteettomista liiketapahtumista.

1.10

ETSK katsoo, että komission ehdotusta hallinnon kanssa yhteistyötä tekevien toimijoiden velvoitteiden yksinkertaistamisesta ja toisaalta riskiryhmään kuuluvien valvonnan ja menettelyjen tiukentamisesta kannattaa selvittää tarkemmin.

1.11

ETSK pyytää komissiota jatkamaan yhteisön taloudellisten etujen suojelua edistävien yhteisön ohjelmien rahoittamista. Tällaisiin kuuluu mm. Herkules II -ohjelma.

1.12

ETSK suosittaa direktiivin 77/799/ETY yhdenmukaistamista välillisestä verotuksesta jo annettujen säännösten kanssa sekä eri alv-järjestelmien yhtenäistämistä.

2.1

Komission tiedonannon tavoitteena on laatia koordinoitu strategia veropetosten torjunnan tehostamiseksi, kun otetaan huomioon, että kyseisen alan yhteisötason lainsäädäntöä ei juuri hyödynnetä, vaikka sitä on parannettu ja vahvistettu, ja että hallinnollinen yhteistyö ei ole yhtä kehittynyttä kuin yhteisön sisäinen kauppa.

2.2

Komissio ottaakin jälleen kerran puheeksi sen jo moneen otteeseen käsitellyn seikan, että jäsenvaltioiden veroviranomaisten hallinnollista yhteistyötä tulee voimistaa. Yhteistyön avulla voidaan torjua veropetoksia ja veronkiertoa, jotka aiheuttavat taloudellista tappiota, vääristävät kilpailuedellytyksiä ja haittaavat sisämarkkinoiden toimintaa.

2.3

Verotuksesta ja tulliliitosta vastaava komission jäsen László Kovács totesi tiedonannon esittelytilaisuudessa seuraavaa: ”Olen vakuuttunut siitä, että on tullut aika harkita uusia, yhä tehokkaampia tapoja torjua veropetoksia. Ilmiö on saavuttanut todella huolestuttavat mittasuhteet.”

2.4

Taloustieteilijöiden mukaan veropetosten kokonaisarvo on noin 2–2,5 prosenttia BKT:sta eli yhteensä 200–250 miljardia euroa. Pahimpiin ongelmiin kuuluvat arvonlisäveroa koskevat nk. karuselli- eli ketjupetokset, mutta vakavuudeltaan samaa luokkaa ovat alkoholin ja tupakan salakuljetus ja väärennökset sekä välitöntä verotusta koskevat petokset. Tavaroiden, palvelujen, henkilöiden ja pääoman vapaa liikkuvuus sisämarkkinoilla vuodesta 1993 lähtien on heikentänyt yksittäisten jäsenvaltioiden mahdollisuuksia torjua veropetoksia tehokkaasti.

2.5

Välillisessä verotuksessa jäsenvaltioita koskevat yhteisön yhteiset säännöt (yhtenäiset menettelyt, toimivaltaisten viranomaisten yksilöinti, tietojen välittämismuodot), joiden tarkoituksena on edistää hallinnollista yhteistyötä ja tietojenvaihtoa.

2.6

Komissio yksilöi seuraavat kolme ensisijaista toiminta-alaa:

2.6.1.1

Komissio katsoo, että veropetosten torjunnassa voidaan saavuttaa nykyistä parempia tuloksia seuraavin keinoin:

2.6.2.1

Veropetokset eivät pääty Euroopan unionin ulkorajoille. Komissio esittää yhteistä lähestymistapaa unionin ulkopuolisten maiden kanssa tehtävään yhteistyöhön. Nykyisin se perustuu yksittäisten valtioiden kahdenvälisiin sopimuksiin ja on vaihtelevaa, mitä veropetosten tekijöiden on helppo käyttää hyväksi. Lisäksi komissio ehdottaa veroalan yhteistyötä koskevan lausekkeen sisällyttämistä unionin tekemiin talouskumppanuussopimuksiin.

2.6.3.1

Komissio virittää keskustelua siitä, että alv:n maksamisessa voitaisiin lujittaa yhteisvastuun periaatetta suhteellisuusperiaate ja oikeusvarmuus huomioon ottaen.

2.6.3.2

Lisäksi komissio harkitsee mahdollisuutta laajentaa käännetyn verovelvollisuuden soveltamista myös jäsenvaltion sisäisiin liiketapahtumiin. Nykyisin sitä on sovellettava vain muutamissa liiketapahtumissa, kun taas muiden yhteydessä jäsenvaltiot voivat periä tai jättää perimättä veroa harkintansa mukaan. Komissio katsoo, että voimassa olevaa alv-järjestelmää voidaan muuttaa vain, jos muutos vähentää huomattavasti petosmahdollisuuksia ja sulkee pois uudet petosriskit eikä aiheuta yrityksille ja viranomaisille kohtuutonta hallinnollista taakkaa. Mahdollisen muutoksen yhteydessä tulee myös varmistaa verotuksen tasapuolisuus ja toimijoiden syrjimätön kohtelu.

2.7.1

Komissio ehdottaa lisäksi mm. seuraavien erityistoimenpiteiden pohtimista:

3.1

Komitea pitää voimassa olevaan yhteisön lainsäädäntöön sisältyviä säädöksiä riittävinä veropetosten torjumiseksi. Jäsenvaltioita tulee kuitenkin kiireesti kannustaa hyödyntämään voimassa olevia hallinnollisen yhteistyön välineitä yhä laajemmin ja noudattamaan tässä yhteydessä määräaikoja ja menettelysääntöjä. Nykypäivän globalisoituneessa taloudessa myös petokset ylittävät valtakunnalliset rajat, ja tarvittavat tiedot on saatava silloin, kun tutkimukset niitä edellyttävät.

3.2

Verotuksen kahdella osa-alueella — välittömässä ja välillisessä verotuksessa — sovellettavien järjestelmien yhtenäistämiseksi komissio voisi joka tapauksessa saattaa direktiivin 77/799/ETY yhdenmukaiseksi välittömän verotuksen alalla sovellettavien säännösten kanssa ja säätää tietojenvaihdon menetelmien tehostamisesta tietotekniikan tarjoamien mahdollisuuksien mukaisesti. Lisäksi tulee yhdenmukaistaa erilaiset alv-järjestelmät etenkin verovelvollisten velvoitteita koskevin osin.

3.3

Yhteisötason lainsäädännön viisi keskeistä aihe-aluetta ovat

3.4

Viittaukset yhteisön säädöksiin ja lyhyt tiivistelmä asiaankuuluvista säännöksistä esitetään liitteessä A.

4.1

Komitea katsoo, että yleistymään päin olevien veropetosten torjuntaa tulee tehostaa. Komitea harmittelee, että komissio joutuu toteamaan jäsenvaltioiden toiminnan ja yhteistyön olevan kattavasta ja yksityiskohtaisesta lainsäädännöstä huolimatta täysin riittämätöntä.

4.2

Veronkierron ja veropetosten vääristävä vaikutus talouden ja sisämarkkinoiden toimintaan on vakava ongelma, johon on toistaiseksi kiinnitetty liian vähän huomiota. Verottajalta saamatta jäävien varojen, rahanpesun ja talousrikollisuuden yhteydet ovat niin ikään jääneet vaille riittävää huomiota. Epärehellinen toiminta, jonka tavoitteena on kansallisten ja yhteisön tukien saaminen vaikka niihin ei ole oikeutta, perustuu usein veroasiakirjojen väärentämiseen. Toisaalta veropetosten ja myös rajatylittävien operaatioiden avulla hankittua pääomaa käytetään usein muiden laittomien tai rikollisten toimien toteuttamiseen.

4.3

Veropetoksesta poiketen veronkierto tarkoittaa sellaista toimintaa, joka ei sinänsä ole kiellettyä mutta jonka ainoana ennalta mietittynä tavoitteena on laiton verojen välttäminen. Komitea toteaa, ettei jäsenvaltioiden lainsäädännöissä käsitellä veronkiertoa ja sen merkitystä yhtenäisellä tavalla. Jotta paikoin epäyhtenäisten lainsäädäntöjen aiheuttamat hallinnolliset ja sosiaaliset kustannukset eivät kasvaisi, alan kansallisia lainsäädäntöjä tulisi komitean mielestä lähentää liittämällä niihin yleinen veronkierron vastainen lauseke tai määrittelemällä yhteisesti, millaisissa tapauksissa tunnusmerkistö täyttyy ja veroviranomaisilla on valtuudet jättää verotustarkoituksissa huomiotta veronkiertoon liittyvien toimien oikeusvaikutuksen.

4.4

Komitean mielestä komissio käsittelee ehdotuksissaan kyseistä aihetta liian varovasti, kun otetaan huomioon, että sillä on perussopimusten nojalla valtuudet toteuttaa kaikki tarvittavat toimenpiteet unionin toimielinten taloudellisen tasapainon varmistamiseksi. Neuvosto on siirtänyt komissiolle huomattavat täytäntöönpanovaltuudet 28. kesäkuuta 1999 antamallaan päätöksellä 1999/468/EY. Tässä yhteydessä komitea muistuttaa, että EY:n perustamissopimuksen 5 artiklassa esitetyn toissijaisuusperiaatteen mukaisesti yhteisö toimii myös aloilla, jotka eivät kuulu yhteisön yksinomaiseen toimivaltaan, siinä tapauksessa, että jäsenvaltiot eivät voi toteuttaa asetettuja tavoitteita tai ne voidaan toteuttaa paremmin yhteisön tasolla. Komitea kehottaa komissiota hyödyntämään täysimääräisesti kyseisiä toimivaltuuksiaan.

4.5

Komissio on korostanut jo siitä lähtien, kun se julkaisi kesäkuussa 2001 tiedonannon Euroopan unionin veropolitiikan ensisijaisista tavoitteista tulevina vuosina (KOM(2001) 260 lopullinen), että ensisijaisten tavoitteiden saavuttamiseksi tulee hyödyntää säädösten lisäksi kaikkia muitakin käytettävissä olevia välineitä. Kyseisessä yhteydessä kiinnitettiin huomiota siihen, että veropolitiikan alan päätökset edellyttävät — tuolloin ja vielä nykyäänkin — yksimielisyyttä (1).

4.6

Komitea esitti tuolloin siirtymäjärjestelmän muuttamista ja ripeää siirtymistä lopulliseen verotusjärjestelmään, joka perustuisi alkuperämaassa tapahtuvaan verotukseen. Komitea pohti lausunnossaan painokkaasti, ”montako vuotta vielä joudutaan turvautumaan horjuvaan siirtymäjärjestelmään ennen kuin tavoite saavutetaan”, ja kehotti yksinkertaistamaan ja uudenaikaistamaan sääntöjä, yhtenäistämään niiden soveltamista ja lisäämään hallinnollista yhteistyötä. Vaikuttaisi siltä, ettei tavoitteessa ole ollenkaan edistytty.

4.7

Komitea kannattaa yleistä pyrkimystä vahvistaa yhteistyötä menemällä nykyistä tietojenvaihtojärjestelmää (VIES) pidemmälle ja kehittämällä toimenpiteitä, jotka liittyvät jäsenvaltioiden väliseen automaattiseen tai spontaaniin tietojenvaihtoon.

4.8

Komitea arvostaa keskustelunavausta alv-järjestelmän muuttamisesta mutta korostaa, että muutoksista tulee tehdä perusteellinen vaikutusarviointi. Perusedellytyksenä on, että mahdolliset muutokset tehostavat ja yksinkertaistavat järjestelmää eivätkä lisää kansalaisten ja yritysten verotaakkaa. Komitea palauttaa tässä yhteydessä mieliin jo aiemmin esittämänsä ehdotuksen (2) siitä, että lisäksi tulisi pohtia sellaisia alv-järjestelmälle vaihtoehtoisia tapoja verottaa kulutusta, joiden avulla saataisiin vähintään nykyisen tasoiset verotulot mutta jotka eivät tulisi niin kalliiksi koko yhteisölle ja joissa verojen perintä olisi tehokkaampaa.

5.1.1.1

Menetettyjen verotulojen määrän takia vaarallisimpiin ja salakavaluuden vuoksi vaikeimmin havaittaviin alv-petosten lajeihin kuuluu karuselli- eli ketjupetos. Se tarkoittaa arvonlisäveron kiertämisen mahdollistavien menetelmien hyödyntämistä varta vasten tässä tarkoituksessa perustettujen, kansainvälisessä ympäristössä toimivien yritysten avulla. Tavoitteena on jättää maksettavana oleva arvonlisävero maksamatta, jotta petosketjun muut lenkit voivat vähentää verosta fiktiivisiä summia saadakseen palautuksen tai pienentääkseen tilitettävän alv:n määrää. Velvollisuutensa laiminlyövällä toimijalla ei yleensä ole laittoman päämääränsä saavuttamiseksi todellista taloudellista toimintaa eikä operatiivisia rakenteita, ja sen ”toimipaikkana” on usein pelkkä postilokero-osoite. Toimittuaan muutamia kuukausia nimellisesti tällainen toimija katoaa tekemättä tarvittavaa ilmoitusta ja tilittämättä arvonlisäveroa, joka sen pitäisi maksaa. Tarkoituksena on toimia siten, että veroviranomaisten on vaikea päästä tekijän jäljille.

5.1.1.2

Komitea katsoo, että erilaisten verokantojen ohella myös jäsenvaltioiden riittämätön yhteistyö on luonut mahdollisuuksia karusellipetosten tekoon. Komitea ehdottaakin, että käyttöön otettaisiin kaikki yhteistyön ja tietojenvaihdon muodot, joiden avulla tätä ilmiötä voidaan torjua tehokkaasti.

5.1.2.1

Koska arvonlisäveroa kierretään, jäsenvaltioiden viranomaiset pyrkivät yhä aktiivisemmin parantamaan tutkintatekniikoita veronkierron torjunnan tehostamiseksi.

Hallinnollisella yhteistyöllä on alv-petosten torjunnassa keskeinen rooli, sillä petosten tekoon osallistuu useita eri jäsenvaltioihin sijoittautuneita taloudellisia toimijoita.

Jäsenvaltiot ovat luoneet tavanomaisten välineiden avulla tietojenvaihtojärjestelmän, joka on osoittautunut hyödylliseksi verovelvollisten verotuksellisen aseman määrittelyssä sekä kansainvälisten veropetosten torjunnassa ja estämisessä.

Komitea on jo aikaa sitten huomauttanut, että komission pitäisi olla yhteistyöasioissa nykyistä aktiivisempi. Komitea suhtautuukin myönteisesti seurantajärjestelmän luomiseen avunannon laadun ja määrän tarkkailemiseksi.

5.1.2.2

Tietojenvaihto ei ole vielä nykyisin kovin yleistä, koska toimintakulttuurit ovat erilaisia, tietotekniikkaa hyödynnetään eriasteisesti ja jäsenvaltioiden rankaisemiseksi toimettomuudesta ei ole sääntöjä. Onkin tarpeen luoda yhtenäinen toimintakulttuuri, jossa tiedostetaan, että tietopyyntöjen lähettämiseen ulkomaille ei tule turvautua vain poikkeustapauksissa, vaan sen tulee valvonnan niin vaatiessa olla normaali osa tarkastusmenettelyä.

Jotta tavoite saavutettaisiin, tulisi poistaa yhteisen hallintokulttuurin leviämisen tiellä olevat esteet ja kannustaa hyödyntämään täysimääräisesti jo olemassa olevia yhteistyövälineitä. Yhteistyössä tulee noudattaa määräaikoja ja menettelysääntöjä, jotta tutkintaelimet saisivat tarvittavat tiedot silloin, kun tutkimukset niitä edellyttävät.

5.1.2.3

Sen mukaisesti, mitä komissio esittää vakiomuotoisten tiedonvaihtojärjestelmien käytöstä, voitaisiin lisäksi harkita veropetosten torjuntaan osallistuvien yksittäisten jäsenvaltioiden poliisivoimien ja tutkintaelinten verkottamista, jotta ne voisivat suoraan vaihtaa tietoja varmennetun sähköpostijärjestelmän avulla ja käyttää — VIES-järjestelmän ensimmäisen ja toisen tason tietojen tapaan — toistensa tietokantoja, jotka sisältävät tietoja jäsenvaltioissa tehdyistä veroilmoituksista.

Tällainen aloite edellyttää kuitenkin, että kyseisiin arkistoihin tallennettavien tietojen sisällöstä sovitaan ennakkoon ja että toiminta on jäsenvaltioiden tietosuojalainsäädännön mukaista. Aloite parantaisi huomattavasti veropetosten torjuntaa, sillä sen ansiosta tutkintaelimet saisivat tarvittavat tiedot käyttöönsä suoraan, reaaliaikaisesti ja ilman turhaa byrokratiaa.

5.1.2.4

Jäsenvaltioiden välistä tiedonvaihtoa sääntelevä lainsäädäntö on kyllä järjestelmällistä ja aivan kelvollista, mutta EU:ssa esiintyvän petostoiminnan hillitsemistä haittaa pahiten yksittäisten kansallisten viranomaistahojen tutkintavaltuuksien käyttöä sääntelevän lainsäädännön epäyhtenäisyys sekä se, että torjuntatoimenpiteet ovat voimakkuudeltaan erilaisia.

Onkin ennakoitavissa, että petoksia tapahtuu maissa, joiden valvontaelimillä on heikot tutkintavaltuudet tai joissa rangaistukset eivät ole riittäviä ollakseen ennalta ehkäiseviä.

5.1.2.5

Tästä syystä EU:n tasolla tulisi yhdenmukaistaa — jäsenvaltioiden suvereeniuden periaatetta noudattaen — vakavuudeltaan samantasoisten tapausten rangaistuskohtelut, kuten on jo tehty esimerkiksi rahanpesunvastaisille säännöille. Näin tulisi tehdä, jotta muita lievemmät lainsäädännöt tai tehottomammat tarkastusjärjestelmät eivät synnyttäisi käytännössä lievien rangaistusten ”paratiiseja”, joihin voidaan ohjata rikollisen toiminnan tuotto tai sijoittaa karuselli- eli ketjurikosten päätepisteet.

5.1.3.1

Kuten yhteisöjen tuomioistuin on moneen otteeseen korostanut, petostoiminnan estämisen tarpeeseen tulee vastata loukkaamatta mm. syrjimättömyyttä ja suhteellisuutta koskevia yhteisön periaatteita. Eri järjestelmien väliset erot ovat suurimpia kysymyksissä, jotka koskevat muun kuin osapuolten sopiman vastikkeen käyttöä verotettavan summan määritysperusteena. Kyse voi olla omasta käytöstä tai yrityksen ulkopuolisesta käyttötarkoituksesta taikka mistä tahansa tilanteesta, johon katsotaan liittyvän veropetoksen tai veronkierron riski.

Komitea huomauttaa tässä yhteydessä, että verotettavaa summaa määritettäessä kaikkien jäsenvaltioiden järjestelmissä korostuu osapuolten neuvottelutahto. Tavoitteena on varmistaa, että verotettavaksi tulee suoritettu vastike, sillä veron määräytymisperusteena on yleensä tavaran luovuttamisesta tai palvelun suorittamisesta maksettavaksi sovittu vastike. Kyseisen peruskriteerin rinnalla käytetään myös käypää markkina-arvoa, jonka avulla pyritään oikaisemaan tai palauttamaan veron laskentaperusta eräiden ehtojen täyttyessä.

5.1.3.2

Alv-tarkoituksissa sovellettava käyvän markkina-arvon käsite on lähes samanlainen kaikissa jäsenvaltioissa. Se perustuu keskeisin osin 17. toukokuuta 1977 annetun direktiivin 77/388/ETY (kuudennen alv-direktiivin) sisältämään määritelmään, jonka mukaan käyvällä markkina-arvolla tarkoitetaan keskimääräistä hintaa, joka samanlaisista tavaroista ja palveluista pitäisi maksaa vapaassa kilpailussa samassa vaihdannan vaiheessa sekä samalla hetkellä ja samassa paikassa tai, mikäli tämä ei käy päinsä, mahdollisimman lähellä suorittamisajankohtaa ja -paikkaa.

5.1.3.3

Käypää arvoa käytetään kaikissa yhteisön järjestelmissä veron vaihtoehtoisena määritysperusteena seuraavissa tapauksissa:

5.1.3.4

Periaatteesta, jonka mukaan veron määräytymisperusteena on suoritettu vastike, voidaan edellä mainittujen tilanteiden lisäksi poiketa, mikäli

5.1.3.5

Yhteisöjen tuomioistuin (4) on todennut kyseisistä seikoista, että veropetosten tai veronkierron ennalta ehkäisemiseen tähtäävien kansallisten toimenpiteiden yhteydessä ei yleisesti ottaen voida poiketa kuudennen alv-direktiivin periaatteesta, jonka mukaan alv:n määräytymisperusteena on sovittu vastike. Poikkeaminen on mahdollista vain, jos se on ehdottoman välttämätöntä ennaltaehkäisytavoitteen saavuttamiseksi.

5.1.3.6

Käypä arvo on siis mahdollisen petoksen havaitsemisen perustekijä. Jos veron määräytymisperusteena oleva sovittu vastike on käypää arvoa alempi, sitä ei korvata käyvällä arvolla, mutta veroviranomaiset voivat olettaa petoksen tapahtuneen ja todistustaakan olevan käänteinen.

5.1.4.1

Eräiden jäsenvaltioiden lainsäädäntöön on karusellipetosten leviämisen hillitsemistä koskevien lainsäädäntöaloitteiden yhteydessä lisätty säännöksiä, joiden mukaan ostajan on yhteisvastuullisesti maksettava arvonlisävero, jos myyjä on jättänyt sen tekemättä. Tällaiset säännökset koskevat tiettyihin kategorioihin kuuluvien hyödykkeiden kauppaa tapauksissa, joissa hinta on ollut käypää arvoa alempi.

5.1.4.1.1

Kyseisten säännösten perustana on kuudennen alv-direktiivin 21 artikla, jonka mukaan jäsenvaltiot voivat suhteellisuusperiaatetta noudattaen määrätä muun henkilön kuin veronmaksuvelvollisen yhteisvastuullisesti maksamaan veron.

5.1.4.2

Jos näin päätetään tehdä, olettamuksena on, että markkina-arvosta poikkeavin hinnoin toteutettu liiketoimi saattaa olla kulissi, jonka taakse kätkeytyy petosaikeita. Periaatteena on, että lainsäädännössä mainittujen edellytysten täyttyessä ostajan oletetaan toimineen vilpillisessä mielessä, koska hänen oli maksamansa hinnan johdosta oltava tietoinen siitä, että kyseessä on petos (5). Kyse on relatiivisesta olettamuksesta, sillä ostajan on mahdollista todistaa asiakirjojen avulla, että hinta oli käypää arvoa alempi objektiivisten ja todellisten tapahtumien ja tilanteiden takia tai lainsäädännön perusteella ja että asialla ei ole yhteyttä veron maksamatta jättämiseen. Tämä heikentää ostajan yhteisvastuullisuutta myyjän maksamatta jättämästä verosta.

5.1.4.3

Komitea yhtyy lukuisten toimijoiden ilmaisemaan huoleen yhteisvastuun periaatteesta ja katsoo, että yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön (6) perusteella mahdolliset toimenpiteet tulee rajoittaa pyrkimyksiin saada takeet veron maksamisesta niiltä toimijoilta, joiden on selvästi todettu olevan veronmaksuvelvollisia. Olisi siis mahdollista säätää, että ostaja on myyjän kanssa yhteisvastuullisesti velvollinen maksamaan veron, jos kauppa on tehty hyödykkeen käypää arvoa alemmasta hinnasta. Näin ankara säännös rankaisisi ostajaa velvoittamalla hänet maksamaan muiden maksamatta jättämän veron. Sen konkreettinen soveltaminen tuleekin rajata vain tilanteisiin, joissa täyttyvät seuraavat erityisedellytykset:

5.1.5

Komitea kannattaa mahdollisuutta alkaa soveltaa käännettyä verovelvollisuutta myös jäsenvaltioiden sisäisiin liiketoimiin. Komitea toteaa hiljattain antamassaan lausunnossa pitävänsä kyseistä mekanismia ”välttämättömänä välineenä veropetosten ja veronkierron ehkäisemiseksi. Mekanismi on erityisen soveltuva tapauksissa, joissa luovuttaja on taloudellisissa vaikeuksissa — –.” (7) Komissio on jo laajentanut käännetyn verovelvollisuuden vapaaehtoista soveltamista, kun siitä oli saatu positiivisia kokemuksia rakennusmateriaalien ja -palvelujen yhteydessä. Kyseisten toimenpiteiden ei kuitenkaan tulisi haitata yhteisön sisäistä tavaroiden ja palvelujen kauppaa. Laskutukseen liittyvät erilaiset velvoitteet voivat häiritä sisämarkkinoiden tehokasta toimintaa.

5.2.1

Veropetoksia on torjuttava myös yleisemmällä tasolla lähentämällä välitöntä verotusta ja tarkistuksia koskevia jäsenvaltioiden lainsäädäntöjä.

5.2.1.1

Koska Euroopan unionin jäsenvaltioiden määrä on kasvanut, verojärjestelmien erot vaikuttavat yhä enenevässä määrin päätöksiin pääomien allokoinnista eri maihin sekä yritystoiminnan organisointiin. Talouspolitiikan huomattavan koordinoinnin ansiosta jäsenvaltiot pystyvät vaikuttamaan investointien ja resurssien kohdentamiseen Euroopan unionissa juuri erilaisten kansallisten verolainsäädäntöjen avulla. Jäsenvaltioiden välittömän verotuksen järjestelmissä on kuitenkin edelleen huomattavia eroja, ja nämä erot voivat paikoin haitata markkinoiden yhdentämistä (8) ja heikentää Euroopan talouden kilpailukykyä.

5.2.2

Komissio analysoi jäsenvaltioiden verolainsäädäntöjen lähentämistä 24. marraskuuta 2003 antamassaan tiedonannossa KOM(2003) 726 lopullinen. Yhtiöverotukseen ja etenkin laaja-alaisiin (comprehensive) toimenpiteisiin, jotka koskevat yhteisesti sovituin perustein määräytyvän eurooppalaisen yhtiöveron käyttöönottoa (9), liittyy kuitenkin huomattavia soveltamisvaikeuksia. Ne johtuvat jäsenvaltioiden välisistä sitkeistä eroista siinä, millä perusteilla vero määritetään. Yhteisen veron käyttöönotto edellyttää talouspolitiikkojen pitkälleviedyn lähentämisen lisäksi myös asianmukaisia oikeudellisia puitteita. Nykyisellään EY:n perustamissopimuksen 94 artiklassa määrätään, että neuvosto antaa yksimielisesti komission ehdotuksesta direktiivejä jäsenvaltioiden sellaisten lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä, jotka suoraan vaikuttavat yhteismarkkinoiden toteuttamiseen tai toimintaan.

5.2.3

Se, että tällainen määräys on olemassa, että veropolitiikka kuuluu edelleen jäsenvaltioiden määräysvaltaan ja etteivät jäsenvaltiot vaikuta suopeilta aloitteille, joiden tavoitteena on veron määrittäminen Euroopan unionissa toimiville yrityksille yhteisesti sovituin perustein, haittaa edelleen huomattavasti yhtiöverojärjestelmien lähentämistä. Yksimielisyyden saavuttaminen on nimittäin erittäin vaikeaa jäsenvaltioiden lukumäärän kasvettua. Lisäksi asiaan vaikuttaa se, että Euroopan perustuslakisopimuksen lopullisessa versiossa ei määrätä, että yhtiöveroalan toimenpiteitä koskevat lait tai puitelait hyväksyttäisiin määräenemmistöllä.

5.2.4

Yksimielisyyssäännön poistamista ajatellen otettiin konkreettinen askel kohti yhtiöveron määräytymisperusteiden todellista yhdenmukaistamista, kun 23. joulukuuta 2005 annetussa tiedonannossa aiheesta ”Pienten ja keskisuurten yritysten yhtiöveroesteiden poistaminen sisämarkkinoilla — kotivaltioverotusta (Home State Taxation) koskevan mahdollisen kokeiluhankkeen suuntaviivat” (SEC(2005) 1785) tarkasteltiin kotivaltioverotuksen kokeilemista pienissä ja keskisuurissa yrityksissä (10). Kyseisestä selvityksestä ilmenee, että EU:n 25 jäsenvaltiossa sijaitsevat 23 miljoonaa pk-yritystä muodostavat Euroopan talouden selkärangan, sillä 99,8 prosenttia kaikista Euroopan yrityksistä on pk-yrityksiä, ja 66 prosenttia yksityisen sektorin työpaikoista on kyseisissä yrityksissä (11). Jos edellä mainittua järjestelmää ryhdyttäisiin todella soveltamaan, pk-yritykset voisivat lisätä toimintansa kansainvälisyyttä nk. noudattamiskustannusten (12) pienentymisen johdosta. Kyseiset kustannukset ovat pk-yrityksillä aivan eri luokkaa kuin suuryrityksillä (13). Lisäksi järjestelmän käyttöönotto laajentaisi tappioiden siirtomahdollisuuksia, joiden puute on rajatylittävän taloudellisen toiminnan kehittämisen suurin este. Se edistäisi osaltaan yhtiöverotusta koskevan lainsäädännön lähentämistä yhteisössä.

5.3.1

Sähköisen kaupankäynnin lisääntyminen ja tekninen kehittyminen avaa taloudellisille toimijoille uusia mahdollisuuksia, mutta uusien kaupankäyntitapojen johdosta verojärjestelmiä ja etenkin kulutusverotuksen toteuttamiseen liittyviä näkökohtia tulee mukauttaa. Keskeisiltä osiltaan perinteisen kaupankäynnin sääntöihin perustuvissa verojärjestelmissä tulee ottaa huomioon kyseiset muutokset, ja järjestelmät tulee sopeuttaa uusia kehittyviä kaupankäynnin muotoja vastaaviksi.

5.3.2

Telemaattisten liiketapahtumien verotuksen pääongelmana on syrjinnän vaara, kun erilaisia tapahtumia kohdellaan eri tavoin sen mukaan, miten liiketapahtuman kohteena oleva hyödyke toimitetaan perille.

5.3.2.1

Kun harkitaan, voitaisiinko digitaaliajalle tyypillisissä tilanteissa soveltaa perinteisiä veroperiaatteita, tulee varmistaa verotuksen tasapuolisuus. Samanlaisia toimia, jotka kyseisessä tapauksessa eroavat toisistaan vain toimitusmuodoltaan (online tai offline), ei tasapuolisuusperiaatteen mukaan saa kohdella syrjivästi.

5.3.3

Erityisen suuria ongelmia liittyy aineettomien (tai digitalisoitujen) hyödykkeiden välittömään ja välilliseen verotukseen, sillä niitä koskevan kauppatapahtuman kaikki vaiheet (luovutus ja toimitus) tapahtuvat telemaattisesti (verkon välityksellä) siten, että tuotteet toimitetaan verkossa virtuaalisesti. Itse asiassa palvelun ja tavaran tarjoaja muuttaa ne ensin aineettomaan muotoon, ja lopuksi vastaanottaja muuttaa ne jälleen aineelliseen muotoon. Tällaisessa tapauksessa ei ole olemassa käsin kosketeltavaa tavaraa, joka voitaisiin materiaalisesti tarkastaa edes tutkintatarkoituksessa.

5.4.1

Komitea katsoo, että OLAFilla on jo yhteisön nykyisen lainsäädännön — Euroopan petostentorjuntaviraston perustamisen oikeusperustan — nojalla merkittäviä tehtäviä. Niistä säädetään komission päätöksen 1999/352/EY, EHTY, Euratom 2 artiklassa. Komitea vetoaakin komissioon, jotta se ryhtyisi aktiivisiin toimiin petostentorjuntaviraston nykyisten toimivaltuuksien toteuttamiseksi käytännössä ja myöntäisi virastolle tarvittaessa lisäresursseja, jotta se voi täyttää institutionaaliset tehtävänsä. Tässä yhteydessä mallina voitaisiin käyttää esimerkiksi kilpailuviranomaisen toimintaa säänteleviä 81–86 artiklaa.

5.4.2

OLAF voisi toimia myös veropetosten torjunnassa EU-tason analysointi- ja koordinointielimenä, ja sille voitaisiin antaa veroalan (välitön, välillinen ja valmisteverotus) hallinnollista yhteistyötä koskevia tehtäviä ja toimivaltuuksia, jotta se voisi helpottaa tietojenvaihtoa kansallisten lainsäädäntöjen mukaan veropetosten torjuntaan osallistuvien elinten välillä.

5.5

Yhteistyötä riskienhallintaa koskevien tietojen vaihdossa tulee lisätä yhteisön sisäisen kaupan kehittymisen johdosta. Komissio ei kuitenkaan ole esittänyt konkreettisia aloitteita vaan vain kehottanut jäsenvaltioita käyttämään verohallintojen käyttöön tarkoitettua riskinhallintaopasta. Komitea ehdottaa, että luotaisiin riskienhallinta-asioita koskeva keskitetty tietokanta, johon voidaan koota tietoja eri hallintoelimistä. Tätä nykyä tiedot ovat saatavilla vakiomuotoisina vain tulliasioista ja kahdenvälisten sopimusten perusteella.

5.5.1

Lisäksi voitaisiin laatia luettelo tuotteista, joiden kohdalla karusellipetosten riski on jäsenvaltioiden toimivaltaisten elinten tekemien tutkimusten mukaan erityisen suuri. Esimerkkinä voidaan mainita ajoneuvot ja huipputeknologiatuotteet, kuten tietotekniset laitteet ja puhelimet. Kyseinen analysointi voitaisiin myös antaa OLAFin tehtäväksi. Se voisi toimittaa jäsenvaltioille tutkimusten tuloksia säännöllisin väliajoin ohjatakseen tällä tavoin ilmiön tulevaa seurantaa ja luodakseen mahdollisuuksia toteuttaa kohdennettuja operatiivisia toimia. Lisäksi tulisi järjestää ja organisoida vastaava tiedonkulku jäsenvaltioista OLAFille.

5.6

Komitea katsoo, että esitetty yhteinen lähestymistapa EU:n ja sen ulkopuolisten maiden suhteisiin on taatusti kahdenvälisiä sopimuksia parempi vaihtoehto. Tätä tarkoitusta varten voitaisiin lisätä erityissäännöksiä luonnokseen, jonka tavoitteena on kaksoisverotuksen ehkäisemistä koskevan yhteisön mallisopimuksen hyväksyminen. Asiaa käsitellään Euroopan komission tiedonannossa yhtiöverotuksesta sisämarkkinoilla (SEC(2001) 1681) sekä tiedonannossa aiheesta ”Sisämarkkinat ilman yhtiöveroesteitä — saavutuksia, toteuttamisvaiheessa olevia aloitteita ja jäljellä olevia haasteita” (KOM(2003) 726 lopullinen), jota myös Euroopan parlamentti on tarkastellut asiakirjassaan (SEC A5-0048 2003). Komitea kannattaa erityisen yhteistyösopimuksen laatimista talouskumppanuussopimuksiin liitettäväksi. Koska jäsenvaltiot eivät ole osoittaneet selvää ja määrätietoista tahtoaan kyseisessä asiassa, laadintaprosessia jatkettaessa on kuitenkin pakko soveltaa edelleenkin kahdenvälisiä sopimuksia.

5.7

Komitea katsoo, että komission kaavaileman ilmoitusvelvoitteiden lisäämisen yhteydessä on noudatettava tinkimättömästi suhteellisuutta ja yksinkertaistamista koskevia periaatteita. Vaikka veropetokset on pyrittävä estämään, tämä ei saa tarkoittaa kohtuuttomien velvoitteiden sälyttämistä koko joukolle rehellisiä veronmaksajia ja yrityksiä. Komitea katsookin, että veroviranomaisten kanssa todellista yhteistyötä tekevien rehellisten yritysten velvoitteita tulee keventää huomattavasti ja että niiden toimijoiden velvoitteita, jotka kuuluvat objektiivisin perustein tarkasteltuna riskiryhmiin, tulee tiukentaa perustellussa määrin.

5.8

Komitea ei ole komission kanssa samaa mieltä tupakan ja alkoholin verottamisesta muiden, ”normaalien” kauppatavaroiden tapaan. Eräille jäsenvaltioille tupakan ja alkoholituotteiden valmisteveron ohjailu tarjoaa ratkaisun kyseisiin tuotteisiin liittyviin kansanterveydellisiin ongelmiin, minkä johdosta nämä seikat ajavat selvästikin sisämarkkinoiden toiminnan edelle. Komissio esittää kyseisten vääristymien poistamista, mutta tavoitteen saavuttaminen kestää vielä pitkään, sillä tulotaso vaihtelee jäsenvaltioittain huomattavasti ja jäsenvaltioiden tuloja ja terveyspolitiikkaa koskevissa tavoitteissa ja toimissa on eroja. Niin kauan kuin verokantoja ei ole asianmukaisesti yhdenmukaistettu, olisi löydettävä muita ratkaisuja sen takaamiseksi, että jäsenvaltiot voivat edelleen toimia omien vero- ja terveyspoliittisten tavoitteidensa mukaisesti. Joka tapauksessa on otettava huomioon, että vain murto-osa tupakan salakuljetuksesta tapahtuu EU:n jäsenvaltioista käsin. Salakuljetusta hallitsevat kansainväliset rikollisliigat. Komitea on tietoinen kyseisten aineiden väärinkäytön korkeista sosiaalisista ja kansanterveydellisistä kustannuksista ja toivoo, että toimivaltaiset tahot pyrkisivät rajoittamaan väärinkäyttöä asianmukaisin toimenpitein. Se katsoo kuitenkin, että tupakan ja alkoholin valmisteveroista päättämisen tulisi vastaisuudessakin kuulua tiukasti jäsenvaltioiden toimivaltaan.

5.9

Komitea kehottaa komissiota jatkamaan Herkules II -ohjelmaa ja toivoo, että parlamentti ja neuvosto hyväksyisivät ripeästi asiakirjassa KOM(2006) 339 lopullinen ehdotetun säädöksen. Sen aiheena on yhteisön taloudellisten etujen suojaamiseksi toteutettavien toimien tukemista koskevan yhteisön tukiohjelman jatkaminen. Kyseisen ohjelman avulla on jo saavutettu merkittäviä tuloksia ja toteutettu 19 koulutustoimea, joihin on osallistunut 2 236 osanottajaa eri jäsenvaltioista, viidestä EU:n ulkopuolisesta maasta sekä muista eurooppalaisista toimielimistä. Erityisesti tulee ottaa huomioon tarve voimistaa yhteistyötä Bulgarian ja Romanian EU-jäsenyyden johdosta, sillä niidenkin tulee voida hyödyntää kyseisiä toimia.

5.10

Komitea pitää tarkoituksenmukaisena korkean tason pysyvän keskustelu- ja/tai neuvottelufoorumin perustamista, jotta petoksiin ja jäsenvaltioiden yhteistyöhön liittyviä kysymyksiä voidaan tarkastella yhä kokonaisvaltaisemmin. Neuvonpito on nykyisin hajautunut useisiin vastuualoittain jakautuneisiin korkean tason komiteoihin, mikä estää hyödyllisen käytänteiden vaihdon, jonka avulla voitaisiin vahvistaa hallintojen yhteistyötä ja menettelytapoja. Komitea pitää talous- ja rahoitusasioiden neuvostossa esille tullutta kaikkea byrokraattista vastustusta ja päättämättömyyttä käsittämättömänä ja moitittavana.

13.7.2007   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 161/17

1.1

Asunto on ennen kaikkea perusoikeus, jonka saatavuus vaikuttaa muiden perusoikeuksien saatavuuteen ja mahdollisuuteen elää ihmisarvoista elämää. Oikeus tunnustetaan ihmisoikeuksien peruskirjassa ja tarkistetussa Euroopan neuvoston sosiaalisessa peruskirjassa sekä erittäin monien eurooppalaisten valtioiden perustuslaeissa. Yksilö tarvitsee katon päänsä päälle voidakseen kehittyä ja integroitua yhteiskuntaan.

1.2.1

ETSK pitää tervetulleena sitä, että kaupunkien asuntokysymyksiä käsittelevä Euroopan parlamentin laajennettu työryhmä on hyväksynyt asumisen eurooppalaisen peruskirjan, jossa osoitetaan EU:n politiikkojen ja asumispolitiikkojen olevan alati kasvavassa vuorovaikutuksessa keskenään. Peruskirjassa muistutetaan myös, kuinka tärkeä on oikeus asuntoon.

1.2.2

ETSK pyytääkin tästä syystä, että asumisen eurooppalainen peruskirja sisällytettäisiin Euroopan parlamentin valiokunta-aloitteiseen mietintöön, jossa käsitellään asumista ja aluepolitiikkaa.

1.3.1

ETSK toivoo, että EU:n tasolla laadittaisiin ehdotus asuntojen saatavuutta koskeviksi yhteisiksi tavoitteiksi, ja asetettaisiin asuntojen laadulle vähimmäisstandardit, joissa määriteltäisiin asianmukaisen asunnon käsite. Ilman tällaisia kriteereitä oikeutta asuntoon on vaikea toteuttaa käytännössä. Vaikuttaa myös siltä, että asunto on vähimmäisedellytys kunnolliselle elämälle.

1.3.2

ETSK muistuttaa, että sosiaalipalvelut ja lähipalvelut ovat kasvava haaste yhteiskunnassa, jonka väestö ikääntyy. Näitä palveluja tarjotaan usein asumisen yhteydessä. Komitea toivoo, että EU:n tasolla vaihdettaisiin näkemyksiä näistä palveluista ja että niiden tunnettuutta parannettaisiin. Komitea muistuttaa lisäksi, että sosiaaliasuntoja on käsiteltävä erikseen eikä niitä pidä sellaisenaan alistaa markkinasäännöille, kuten palveludirektiivissä todetaan.

1.4.1

ETSK korostaa olevan tärkeää, että EU-12-maat, mutta myös EU-15 -maat, jotka voivat käyttää rakennerahastoja taajamien yhtenäisiin kehittämistoimiin, hyödyntävät mahdollisuutta käyttää rakennerahastoja asumisolojen parantamiseksi. Tällaisilla toimilla olisi myönteinen vaikutus sosiaaliseen ja alueelliseen yhteenkuuluvuuteen ja talouskasvuun. ETSK ehdottaa tässä yhteydessä, että eurooppalaiset rahoituslaitokset voisivat myöntää hyvin edullisia lainoja yhdennettyihin rakennusohjelmiin, jotka on tarkoitettu asuntojen rakentamiseksi nuorille, maahanmuuttajille, iäkkäille ja vammaisille, ja näin edistää työntekijöiden liikkuvuutta sekä varmistaa, että alueiden asukasrakenne koostuu eri sosiaaliluokkiin kuuluvista ihmisistä ja kustannukset eivät ole liian korkeita asukkaiden maksettaviksi.

1.4.2

ETSK huomauttaa, että Jessica-rahoitusvälineen käyttäminen tarjoaisi tarvittavat elementit takuurahaston luomiseen mittavia sosiaaliasuntohankkeita varten. Komitea pyytää, että kysymystä tarkasteltaisiin rakennerahastojen väliarvioinnissa.

1.4.3

ETSK kannattaa sitä, että kautena 2007–2013 otetaan käyttöön teknisen avun aloite asumishankkeita varten yhteistyössä alue- ja paikallisviranomaisten edustajien ja verkostojen kanssa sekä komission ja jäsenvaltioiden tuella. Tämän aloitteen avulla voitaisiin kehittää hankkeita ja menetelmiä, joilla asumista koskevat hankkeet voitaisiin integroida entistä paremmin kaupunkialueiden elvyttämistä koskeviin ohjelmiin. Näin voitaisiin myös keskittää osaamista ja helpottaa kokemustenvaihtoa. Näyttäisi olevan erittäin tärkeää luoda asumista koskeva erityisväline, jonka avulla voitaisiin edistää rakennerahastojen hyödyntämistä. Pohjana voisi olla rakennerahastoja koskevien yleisten säännösten 45 artikla, jossa komissiota pyydetään tutkimaan mahdollisuutta teknisen avun aloitteen toteuttamiseen.

1.5.1

ETSK ehdottaa, että perustetaan asumista ja energiatehokkuutta koskeva tiedonvaihtoverkosto, jonka avulla alan toimijat voivat vaihtaa tietoa keskenään ja hyödyntää kokemuksiaan. Näin voitaisiin luoda järkevä ja kunnianhimoinen energiapolitiikka. Tämä väline voi olla yhteydessä rakennerahastojen tukeen, mutta niiden tavoitteet ovat erilaiset: kyse on siis hyvän koordinoinnin varmistamisesta näiden kahden kokonaisuuden välillä.

1.5.2

ETSK ehdottaa, että alalla toimivien verkostojen kanssa yhteistyössä käynnistettäisiin EU:n laajuinen informaatiokampanja asumisen energiansäästömahdollisuuksista. Kampanjan tavoitteena tulisi olla kuluttajien käyttäytymistapojen muutos. Tämä lähestymistapa edellyttää kansalaisten osallistumista ja mahdollistaa kaikkien toimijoiden aktivoinnin myönteisen aloitteen ympärille. ”Sustainable Energy Europe” -kampanja ei ole tarpeeksi hyvin kohdennettu ollakseen näkyvä, ja sen resurssit ovat rajalliset.

1.5.3

ETSK pyytää komissiota tekemään ehdotuksia, jotka pohjautuvat tähänastista laajempaan lähestymistapaan, sillä toistaiseksi huomio on kiinnitetty pääasiassa rakennusten energiatehokkuuden parantamiseen. Asiaa on pohdittava yhteistyössä asukkaiden kanssa, ja vanha rakennuskanta on otettava entistä paremmin huomioon.

1.6.1

ETSK kannattaa aloitetta perustaa komissioon kaupunkikysymyksiä käsittelevä yksiköiden välinen ryhmä. Komitea ehdottaa, että kaupunkikysymyksiä käsittelevä komission yksiköiden välinen ryhmä käsittelisi myös asumista ja nimeäisi kysymystä varten vastuuhenkilön.

1.6.2

Lisäksi on tärkeää, että asumiskysymyksiä käsitellään myös alue- ja kaupunkipolitiikasta vastaavien ministereiden kokouksissa.

2.1.1

Nizzassa 7. joulukuuta 2000 vahvistetun Euroopan unionin perusoikeuskirjan II–34 artiklassa todetaan seuraavaa: ”Yhteiskunnallisen syrjäytymisen ja köyhyyden torjumiseksi unioni tunnustaa oikeuden toimeentulotukeen ja asumistukeen tarkoituksena turvata ihmisarvoinen elämä vähävaraisille, unionin oikeuden sekä kansallisten lainsäädäntöjen ja käytäntöjen mukaisesti, ja se kunnioittaa tätä oikeutta.”

2.1.2

ETSK muistuttaa, että asuntopolitiikka ei kuulu Euroopan unionin toimivaltaan ja että siihen sovelletaan täysimääräisesti toissijaisuusperiaatetta, mutta katsoo kuitenkin, että kyseinen perusoikeuskirjan artikla tulisi ottaa huomioon EU:n toimintalinjojen toteuttamisessa, jotta voidaan ratkaista sosiaalisia kriisejä ja vähentää kaikkein vähävaraisimpien (mutta myös pienituloisten sekä työ- ja perhe-elämää aloittamassa olevien nuorten) asunnottomuutta.

2.1.3

Joulukuussa 2001 Laekenissa pidetyssä Eurooppa-neuvoston huippukokouksessa tunnustettiin kuitenkin, että asuntopoliittisilla kysymyksillä on merkitystä, kun pyritään välttämään köyhyyden lisääntymisen vaaraa. ETSK pitää hyvin tärkeänä sitä seikkaa, että huippukokouksessa avattiin keskustelu tarpeesta kehittää nykyistä runsaampi sosiaaliasuntojen tarjonta köyhyyden torjumiseksi Euroopassa.

2.1.4

Oikeus asuntoon sisältyy useiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden, kuten Belgian, Espanjan, Kreikan, Portugalin, Suomen ja Alankomaiden, perustuslakiin. On siis ajateltavissa, että oikeudesta asuntoon säädettäisiin Euroopan unionin tasolla. ETSK pitää strategisesti tärkeänä, että asuntokysymys mainitaan Euroopan perustuslakisopimukseen liitetyssä Euroopan unionin perusoikeuskirjassa, ja pitää valitettavana, että siihen ei ole sisällytetty oikeutta asuntoon tai vähintäänkin ”oikeutta asumiseen”.

2.1.4.1

ETSK:n mielestä on erittäin tärkeää, että luodaan Euroopan unionin asuntopoliittinen strategia, sillä se, että kaikilla ihmisillä on asunto, on ehtona muiden unionin tasolla tunnustettujen ihmisoikeuksien todelliselle toteutumiselle. Tällaisia oikeuksia ovat mm. yksityis- ja perhe-elämän sekä kodin ja viestien kunnioittaminen ja oikeus solmia avioliitto ja perustaa perhe.

2.1.5

Periaate oikeudesta asuntoon tunnustetaan, joten kysymys kuuluu, minkälainen on oikeuden täytäntöönpanokelpoisuus eli mitkä ovat yksilön valitusmahdollisuudet, jos asuntoa ei löydy. EU:n tulee siis pohtia, mitkä ovat asunto-oikeuden toteutumisen edellytykset. Mikäli ei ole mahdollista määritellä yhtä ainoaa ratkaisua, kunkin jäsenvaltion, joka vahvistaa oikeuden asuntoon, tulee pystyä määräämään tarkasti,

2.1.6

ETSK suhtautuu myönteisesti Euroopan parlamentin aloitteeseen laatia mietintö aiheesta ”Asuminen ja aluepolitiikka”. Mietintö on jatkoa kaupunkien asuntokysymyksiä käsittelevän parlamentin laajennetun työryhmän 26. huhtikuuta 2006 hyväksymälle asumisen eurooppalaiselle peruskirjalle, jossa asunto määritellään välttämättömäksi hyödykkeeksi. ETSK toivoo parlamentin tukevan esitystään siitä, että oikeus asuntoon tunnustetaan, ja ehdottaa kumppanuutta alue- ja paikallisviranomaisten kanssa, jotta voidaan pyrkiä takaamaan asuntojen riittävä taso ja varmistamaan kohtuuhintainen asunto niille, jotka eivät pysty hankkimaan asuntoa vapailta markkinoilta.

2.1.7

Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiön vuonna 2006 julkaisema tutkimus elinoloista ja asumisen sosiaaliulottuvuuksista (1) osoittaa, että EU:n viidentoista ”vanhan” jäsenvaltion ja kymmenen uuden jäsenvaltion välillä on huomattavia eroja asuntojen laadussa ja määrässä. On myös syytä muistuttaa siitä, että kaikille Euroopan kansalaisille ei ole taattu lämpimän veden saantia ja sisäkäymälää, jotka kuuluvat vähimmäiskriteereihin asunnon asianmukaisuutta määriteltäessä.

2.1.8

Asumiskysymykset ovat yksi eurooppalaisen sosiaalimallin kulmakivistä. Sen vuoksi sosiaalisten ja väestörakenteen muutosten Euroopalle muodostamien haasteiden tulee heijastua myös asuntopolitiikkaan. Muita huomioon otettavia seikkoja ovat väestön ikääntyminen, varojen puutteen vuoksi edelleen vanhempiensa luona asuvan nuoren sukupolven köyhtyminen, vammaisten mahdollisuudet löytää asianmukainen asunto sekä maahanmuuttajien mahdollisuudet löytää asunto. ETSK ehdottaa joulukuussa 2001 Laekenissa kokoontuneen Eurooppa-neuvoston päätelmien mukaisesti, että unionin tasolla

2.1.9

Lisäksi työntekijöiden liikkuvuuden takaamiseksi on olennaisen tärkeää edistää liikkuvuutta asuntomarkkinoilla. Monet kansalaiset, asuvatpa he sitten sosiaali- tai omistusasunnossa, ovat asuntoloukussa tarjonnan puutteen vuoksi, verotukseen liittyvistä syistä tai esimerkiksi lainaehtojen johdosta. Asuinpaikkaliikkuvuuden lisääminen on välttämätöntä työmarkkinoiden joustavuuden lisäämiselle.

2.1.10

Koska asuntokysymykset vaikuttavat yhteiskuntaelämään ja kaupunkien talouteen, niihin ei voida enää soveltaa osittaisia strategioita tai toimenpiteitä. ETSK katsoo, että asuntoasiat tulisi nähdä tärkeänä poliittisena kysymyksenä, jolla on vaikutuksia kansalaisten jokapäiväiseen elämään, sekä keinona lähentää kansalaisia yhä epämääräisemmältä vaikuttavaan Euroopan yhdentymisprosessiin, toissijaisuusperiaatetta kuitenkaan unohtamatta.

2.1.11

Asuntopolitiikkojen panosta Lissabonin tavoitteiden saavuttamisessa ja etenkin asuntoalan roolia talouskasvua vauhdittavana sektorina on selkeytettävä. ETSK korostaa, että koska asuntopolitiikat vaikuttavat työntekijöiden liikkuvuuteen, ne täydentävät kasvu- ja työllisyysstrategian osana toteutettavia yhteisön politiikkoja ja edesauttavat samalla alueellista yhteenkuuluvuutta. Sen tulee ilmetä myös ja ennen muuta unioniin hiljattain liittyneissä maissa taajamien ja maaseudun infrastruktuuriverkkojen rahoituksen kehittämisenä sekä tarkoituksenmukaisena energiapolitiikkana.

2.2.1

Asuinalueet ovat aina olleet yhteiskuntia jäsentäviä tekijöitä. Kohtaamispaikkoina toimivat julkiset tilat ja alueet ovat yhteydessä omakotitalo- ja kerrostaloalueisiin. Kaupunkisuunnittelu ja sellaisten asuinalueiden luominen, joissa on miellyttävä elää ja joissa asuinympäristöllä on olennainen rooli, ovat sosiaalisen ja alueellisen yhteenkuuluvuuden ennakkoehtoja.

2.2.2

Vaikka asuminen ja asuntopolitiikka vaihtelevat jäsenvaltioittain, yhteistä Euroopan unionille on kaupunkien suuri asukastiheys. Euroopan kaupungit ovat kompakteja, mutta talot ovat usein keskikokoisia, ja elinympäristö jäsentää kaupunkia.

2.2.3

Asuminen on näin ollen kaikkien Euroopan maiden kaupunki-, talous- ja sosiaalipolitiikoissa keskeisellä sijalla. Jäsenvaltioiden olisi nykyistä enemmän jaettava keskenään erilaisia ratkaisumalleja, etenkin kun otetaan huomioon ongelmien kärjistyminen useiden jäsenvaltioiden epäsuotuisilla asuinalueilla.

2.2.4

Euroopan aluepolitiikan tavoitteena on vahvistaa alueellista, sosiaalista ja taloudellista yhteenkuuluvuutta edistämällä taloudellista kehitystä heikoimmin kehittyneillä alueilla. Vuodesta 2005 aluepolitiikassa on keskitytty tarkistetun Lissabonin strategian ensisijaisiin kasvun ja työllisyyden tavoitteisiin.

2.2.5

Kaikkien alueiden kilpailukyvyn takaamiseksi ja työvoiman liikkuvuuden edistämiseksi on ensiarvoisen tärkeää monipuolistaa asuntotarjontaa paitsi tarjoamalla eri asumismuotoja, myös sekoittamalla asuin- ja kauppakorttelit toisiinsa, tai huolehtimalla siitä, että alueiden asukasrakenne koostuu eri sosiaaliluokkiin kuuluvista ihmisistä, mikä takaa sosiaalisen koheesion. Eräillä alueilla ghettoutuminen tekee taloudellisen toiminnan harjoittamisen erittäin vaikeaksi.

2.2.6

Edellisestä seuraa, että on tarjottava kohtuuhintaisia asuntoja. Sen lisäksi, että ihmisillä pitää olla oikeus asuntoon, viranomaisten on varmistettava, että niiden vastuulla olevan alueen kaikissa osissa on tarjolla laadukkaita ja hinnaltaan talouksien varoihin sopivia asuntoja.

2.2.7

Asuntoalueiden kehittämisellä on suuri vaikutus maaseutualueisiin. Kestävän kehityksen kannalta on erittäin tärkeää, että asuntopolitiikassa otetaan entistä paremmin huomioon maaseutu- ja kaupunkialueiden välinen vuorovaikutus.

2.3.1

Eräissä Euroopan maissa, etenkin sellaisissa, jotka viime rahoituskaudella saivat tukea koheesiorahastosta, talouskasvu on kiinteästi sidoksissa asuntosektorin dynaamisuuteen. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että kansalaisilla olisi mahdollisuus saada helposti kohtuuhintaisia asuntoja. Lissabonin strategiaan liittyvässä Irlannin vuoden 2006 kansallisessa uudistusohjelmassa korostetaan, että talouskasvu ei ole kestävällä pohjalla, koska kohtuuhintaisia asuntoja ei ole kyetty takaamaan. Portugali muistuttaa vuoden 2006 uudistussuunnitelmassaan, että rakennusalaa ja kuntia on tuettava nykyistä enemmän, jotta asuntoasioissa voidaan edistää kestävää kehitystä.

2.3.2

Työssäkäyntialueiden kehityksen ehdoton edellytys on asuntojen tarjoaminen kaikille työntekijöille. Asuntojen puute jarruttaa useiden työssäkäyntialueiden kasvua Euroopassa. Asuntoasiat saattavat näin jähmettää paikallisia työmarkkinoita ja heikentää työntekijöiden liikkuvuutta.

2.3.2.1

Mainittakoon tässä yhteydessä mielenkiintoinen esimerkki Ranskasta, jossa työnantajat osallistuvat asuntopolitiikan rahoittamiseen 0,45 prosentilla palkkatuloista ja antavat näin täydentävää tukea työntekijöiden asuntokysymyksen ratkaisemiseen. Lisäksi työmarkkinaosapuolet ylläpitävät erilaisia järjestelmiä, joiden avulla tuetaan nuoria ja heikossa asemassa olevia kotitalouksia (vakuudet).

2.3.3

Asuntokysymys on päivänpolttava asia alueilla, jotka ottavat vastaan yhä enenevässä määrin maahanmuuttajia, sillä maahanmuuttajien on vaikea löytää asuntoa kireiltä asuntomarkkinoilta. He kohtaavat usein myös syrjintää, joka aiheuttaa yhteisöjen eriytymistä.

2.3.4

Asuntosektori on Euroopassa yksi eniten työllistävä ala. Asuntosektorilla piilee valtavasti käyttämättömiä työllisyysmahdollisuuksia, erityisesti kestävien asumistekniikoiden ja ekologisen rakentamisen saralla; niiden odotetaan tulevaisuudessa kehittyvän huomattavasti. Lisäksi rakennusala kärsii ammattitaitoisten työntekijöiden puutteesta.

2.3.5

Lähipalvelut ja etenkin henkilökohtaiset palvelut tarjoavat lukuisia työllistymismahdollisuuksia, ja niiden organisointi ja tarjoaminen ovat usein yhteydessä asuntoon liittyviin palveluihin. Sosiaalisen asuntotuotannon toimijat yhteistyössä sosiaalipalvelujen tarjoajien kanssa eivät tarjoa ainoastaan kodinhoitopalveluja iäkkäille tai vammaisille, vaan myös koko joukon yhdistettyjä terveys-, koulutus-, ja lastenhoitopalveluja. Esimerkkinä voidaan mainita ns. monen sukupolven talot. Lähipalveluja koskevien aloitteiden tukemisella voidaan parantaa vaikeuksissa olevien asuinalueiden kulttuurista ja sosiaalista dynaamisuutta.

2.4

Asumiseen liittyvät lähipalvelut tarjoavat potentiaalisten työpaikkojen lisäksi myös mahdollisuuden vastata väestönkehityksen mukanaan tuomiin haasteisiin, jotka väistämättä vaikuttavat työllisyyteen alueellisella tasolla. Esimerkiksi Saksassa monen sukupolven talot, joihin sovelletaan kohdennettuja poliittisia toimia, ovat vastaus tarpeeseen saattaa yhteen eri sukupolvia, ja niiden avulla voidaan ehkäistä yksinäisten ikääntyneiden ihmisten syrjäytymistä. Hyviä käytäntöjä olisi tuettava, kun otetaan huomioon väestön ikääntyminen ympäri Eurooppaa.

2.4.1

ETSK katsoo, että oikeutta asuntoon ei pitäisi tarkastella ainoastaan syrjäytymisen ehkäisemisen kannalta, vaan myös väestön ikääntymisen, maahanmuuttajavirtojen ja köyhyyden uusien muotojen kannalta sekä ottaen huomioon Lissabonin strategia, jolla pyritään elvyttämään Euroopan taloutta parantamalla liikkuvuutta työmarkkinoilla.

2.4.2

Työntekijöiden liikkuvuus jää vain haaveeksi, jos sosiaalisten perusoikeuksien toteutumista ei paranneta. Asumistuki kuuluu näihin oikeuksiin. Sosiaaliasunnoissa asuu nykyään aikaisempaa köyhempiä asukkaita. Ne rakennettiin alun perin työntekijöitä silmällä pitäen, mutta työntekijät eivät ole enää etusijalla myönnettäessä sosiaaliasuntoa, ja heillä on suuria vaikeuksia löytää kunnollista asuntoa alueilla, joilla asuntomarkkinat ovat kuumentuneet.

2.4.3

Viimeisen vuosikymmenen aikana asuntojen hinnat ovat nousseet jatkuvasti miltei kaikissa EU:n jäsenvaltioissa. Tämä on puolestaan aiheuttanut sen, että kotitaloudet kuluttavat entistä vähemmän muihin hyödykkeisiin, mikä pitkällä aikavälillä jarruttaa kestävää kasvua. Lisäksi alhaiset korkokannat ovat johtaneet liialliseen investointiin asuntosektorilla, mikä on aiheuttanut painetta asumiseen myönnettävissä tuissa (vrt. Ruotsin kansallinen uudistusohjelma). Sosiaalisen asuntotuotannon avulla voidaan säädellä asuntojen hintaa (vuokraaminen) ja edesauttaa asuntosektorin kestävyyttä.

2.4.4

ETSK toteaa lisäksi, että sosiaalista asuntotuotantoa koskevien politiikkojen täytäntöönpanossa yhteisön oikeus sitoo yhä enemmän jäsenvaltioiden viranomaisia ja asuntosektorin toimijoita näiden toimissa. On ensiarvoisen tärkeää, ettei kilpailu- tai sisämarkkinapoliittisilla toimilla haitata asuntopolitiikkaa, jonka tavoitteena on taata kunnollinen ja kohtuuhintainen asunto kaikille, sillä asuntopolitiikalla edesautetaan Euroopan talouskasvua ja työllisyyttä. Asuntopolitiikan tehtäväkenttä on laajentunut, ja sosiaaliasuntotuotannon vuokranantajien on kehitettävä sosiaalipalveluja vastatakseen etenkin maahanmuuttajille suunnatun sosiaalista osallisuutta koskevan politiikan puutteeseen.

2.5.1

Asuntosektori voi osaltaan vaikuttaa energiankulutuksen vähentämiseen huomattavasti. Energian hinnan vuoksi tämä näkökohta voi muodostua alueille yhä houkuttelevammaksi.

2.5.2

Kuten Euroopan komissio korostaa energiatehokkuutta koskevassa toimintasuunnitelmassaan, eniten energiaa voidaan säästää asuntosektorilla (kotitaloudet), jolla säästöpotentiaalin arvioidaan olevan 27 prosenttia kulutetusta energiasta.

2.5.3

Yhä useammat kotitaloudet Euroopassa kärsivät köyhyydestä korkeiden asumiseen liittyvien energiakustannusten vuoksi (niin kutsuttu energiaköyhyys).

2.5.4

Energian säästömahdollisuudet ovat vielä suuremmat, mikäli Euroopan tasolla ryhdytään asianmukaisiin energiansäästön edistämistoimiin.

2.5.5

Tässä yhteydessä on yllättävää, että komission energiatehokkuutta koskevassa toimintasuunnitelmassa keskitytään pääosin uusien rakennusten rakentamiseen ja ehdotetaan määräysten laajentamista koskemaan tätä alaa.

2.5.6

Tällainen lähestymistapa on liian kapea-alainen, sillä siinä ei oteta huomioon sitä, että meidän on muutettava elintapojamme sellaisen kattavamman kestävän kehityksen nimissä, johon kuuluu myös yksilökohtainen käyttäytyminen (esimerkiksi luopuminen siitä utopiasta, että kaikilla olisi omakotitalo, tai jokapäiväisen ympäristön kannalta suotuisan käyttäytymisen omaksuminen). Komission lähestymistapa lisää huomattavasti keskikokoisille ja heikommassa asemassa oleville kotitalouksille jo muutenkin liian korkeita tuotantokuluja, eikä siinä ehdoteta mitään nykyisen rakennuskannan parantamiseksi tai asenteiden muuttamiseksi, vaikka lukuisat tutkimukset osoittavat tällaisten toimien tarpeellisuuden.

2.5.7

Yhteisön aluepolitiikan vaikutusta koheesion ja elinolojen parantamiseen ei voi kiistää. Ottamalla asuminen entistä paremmin huomioon näissä politiikoissa voitaisiin kuitenkin saada aikaan myönteistä yhteisvaikutusta.

2.5.8

Energiansäästöä koskevissa politiikoissa keskitytään uusiin rakennuksiin, jolloin nykyinen rakennuskanta jätetään huomiotta tai siihen sovelletaan uusiin rakennuksiin tarkoitettua sääntelyä. Ei kuitenkaan riitä, että nykyinen rakennuskanta otetaan vain huomioon, vaan olisi kehitettävä sellainen lähestymistapa, jossa vanhojen rakennusten ominaispiirteet ja erityisen korkeat kustannukset standardien noudattamisessa huomioidaan.

2.5.8.1

Julkisissa tuissa on otettava huomioon sosiaalisen asuntotuotannon erityispiirteet: asukkaiden heikko taloudellinen tilanne ja verotuet, joita ei ole mukautettu niin hyvin kuin yksityissektorilla.

2.5.8.2

Energiakysymys on vain kestävän kehityksen yksi ulottuvuus: ratkaistava on myös asuntojen vesikysymys, jätehuolto, turvallisuus, ilman laatu ja terveysnäkökohdat sekä vammaisten esteetön liikkuminen asunnoissa. Asuntoala voi vaikuttaa ratkaisevasti kestävään kehitykseen sillä edellytyksellä, että käytössä on asianmukaiset välineet etenkin nykyistä rakennuskantaa silmällä pitäen.

2.6.1

ETSK on kannattanut sitä, että EAKR:sta voitaisiin myöntää tukea asumiseen liittyviin toimiin EU-12 -maissa sekä kaupunkien kestävään kehitykseen ja energiatehokkuuteen liittyviin toimiin EU-15 -maissa osana epäsuotuisten asuinalueiden kehittämistä koskevia integroituja lähestymistapoja. Asuntokysymyksen tärkeän merkityksen vuoksi rakennerahastojen avulla on kannustettava jäsenvaltioita ja alueita suunnittelemaan asuinalueiden uudistamista ja asumisasioiden aseman parantamista.

2.6.2

Asuinalueiden yhtenäisiä kehitysstrategioita on vaikea toteuttaa ilman asumisasioille omistettua erityisosiota. Sosiaalista osallisuutta koskevan EU:n strategian lähestymistapa, jossa yhtenä tavoitteena oli mahdollisuus kohtuuhintaiseen, kunnolliseen asuntoon edellytyksenä sosiaalisen osallisuuden toteutumiselle, on tässä mielessä edelleen ajankohtainen. ETSK:n mielestä on tärkeää, että kaikkia EU:n välineitä voidaan käyttää sosiaalisen osallisuuden parantamiseen.

2.6.3

Tämän vuoksi Euroopan sosiaalirahaston on tuettava entistä paremmin muitakin sosiaalisen osallisuuden parantamiseen tähtääviä toimia kuin työmarkkinoille integroitumista: kuten on nähty, asunto- ja työmarkkinat ovat tiiviissä yhteydessä toisiinsa. Myöskään maahanmuuttopolitiikassa, joka nykyään määritellään EU:n tasolla, ei voida välttää pohtimasta asuntokysymystä alueellisen eriytymisen ehkäisemiseksi. Komission on määrä julkaista suuntaviivat, jotka koskevat maahanmuuttajien kotouttamista asuntopolitiikan keinoin. Niiden on oltava ensimmäinen askel tässä lähestymistavassa. Sen on heijastuttava myös Progress-ohjelmassa (2) niin, että siinä tuetaan entistä paremmin asumiseen liittyviä hankkeita.

2.6.4

On tärkeää huomata, että rakennusten energiatehokkuuden parantamisen ei pidä olla ainoastaan EU:n kymmenen uuden jäsenvaltion prioriteetti, vaan koko unionin. Energiatehokkuuteen liittyviin toimiin voi saada tukea rakennerahastoista kaikissa jäsenvaltioissa, aivan kuten julkisten tilojen parantamiseen, uusiutuvien energialähteiden käyttöön ja edistämiseen tai sosiaalisen osallisuuden edistämiseen.

2.6.5

ETSK kannattaa komission ja Euroopan investointipankin aloitetta luoda uusi rahoitusväline, Jessica (3), jolla tuetaan erityisesti kaupunkien epäsuotuisten asuinalueiden kehittämistä, mukaan lukien näin alueiden sosiaalinen asuntotuotanto. Tarjoamalla sekä lainoja että takuita kaupunkialueiden elvyttämisen ja sosiaalisen asuntotuotannon parissa toimiville tämän välineen avulla voidaan mobilisoida tarvittavia pääomia epäsuotuisten asuinalueiden uudistamiseksi. Välineen hallinnointi on annettava kaupunkiympäristön elvyttämiseen ja asumiseen erikoistuneiden toimijoiden tehtäväksi, ja niiden on toimittava tiiviissä yhteistyössä paikallisviranomaisten kanssa. Välineellä tulee olla vipuvaikutus näillä alueilla asukkaiden elinolosuhteiden parantamiseksi. Myös Jeremie-väline (4) tarjoaa mahdollisuuksia sosiaalisen asuntotuotannon toimijoille, jotka pyrkivät luomaan kaikille miellyttäviä asuinalueita.

2.6.6

Energiapolitiikan alalla komissio ehdotti ”Älykäs energiahuolto” -ohjelman yhteydessä sosiaalisen asuntotuotannon pilottihanketta, jonka avulla on voitu valita ja edistää energiatehokkuuden esimerkkihankkeita ja kokemustenvaihtoa alan toimijoiden välillä. Kun otetaan huomioon EU:n pyrkimykset luoda yhteinen energiapolitiikka ja koordinoida mahdollisimman hyvin jäsenvaltioiden toimia tällä alalla, on tärkeää varmistaa tämän välineen jatkuvuus ja viedä sitä pidemmälle kuin pelkkien pilottihankkeiden tukeminen.

2.6.7

Teknisten ja sosiaalisten innovaatioiden alalla tutkimuksen ja kehittämisen seitsemännen puiteohjelman tuen avulla voidaan etsiä mahdollisuuksia energiankulutuksen vähentämiseen asumisessa ja kestävään kaupunkikehitykseen.

2.6.8

Eurooppalaiset standardit koskevat hyvin paljon asumista ja siihen liittyviä palveluita. Tämä on kuitenkin ala, jolla tekniset ja kaupunkisuunnitteluun liittyvät valinnat limittyvät yhteiskunnan valintoihin, eikä voida hyväksyä sitä, että työryhmät asettavat standardit toimijoille alistamatta standardointiprosessia poliittiselle kontrollille. Esimerkkinä mainittakoon standardi, joka koskee rikosten estämistä kaupunkisuunnittelun ja rakennussuunnittelun keinoin. Se hyväksyttiin ilman todellista poliittista pohdintaa siitä, kuinka riskianalyysin soveltaminen vaikuttaa kaupunkimalliin. Tämä esimerkki kannustaa pohtimaan uudelleen alan standardointiprosessia.

2.6.9

Komissio on laatinut kestävää kaupunkikehitystä koskevan strategian, jonka on määrä kannustaa kaupunkeja pohtimaan kehitystään esimerkiksi liikennepolitiikan alalla. Strategia on kuitenkin vain ohjeellinen, ja vaarana on, ettei sen mahdollisuuksia pystytä täysin hyödyntämään, ellei siinä käsitellä kestävän kaupunkikehityksen sosiaalista ulottuvuutta.

13.7.2007   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 161/23

1.1

Ehdotus koskee useaan kertaan muutetun, yritysten pääoman hankintaveroa koskevan neuvoston direktiivin 69/335/ETY uudelleenlaatimista. Direktiivin alkuperäisenä tarkoituksena oli yhdenmukaistaa verotusjärjestelmiä ja estää jäsenvaltioita ottamasta käyttöön tai kantamasta muita vastaavia veroja. Direktiiviä on muutettu useaan otteeseen, ja vuonna 1985 annetussa direktiivissä 85/303/ETY säädetään, että pääoman hankintaverosta olisi luovuttava kokonaan sen yrityksille aiheuttamien haitallisten taloudellisten vaikutusten vuoksi.

1.2

Eräät jäsenvaltiot eivät kuitenkaan voineet hyväksyä veron poistamisesta aiheutuvia verotulojen menetyksiä. Vuonna 1985 annettuun direktiiviin on siis myönnetty poikkeus, joka antaa jäsenvaltioille mahdollisuuden vapauttaa liiketoimet pääoman hankintaverosta tai ottaa käyttöön enintään yhden prosentin suuruinen kiinteä verokanta.

1.3

Pääperiaate säilyy entisellään käsiteltävänä olevassa direktiiviehdotuksessa, jossa on kyse pelkästään aiemman säännöksen uudelleenlaadinnasta. Komitea voi vain merkitä asian tiedoksi ja antaa hyväksyntänsä. Komission kertomus antaa kuitenkin aihetta harkita joitakin seikkoja, joita neuvosto voisi koota yhteen jatkotoimien varalta.

2.1

Suurin osa 25 jäsenvaltiosta on ottanut huomioon neuvoston vuonna 1985 antamat ohjeet ja luopunut verosta kokonaan. Tällä hetkellä vain seitsemän jäsenvaltiota soveltaa sitä edelleen: Puolassa ja Portugalissa vero on 0,50 prosenttia tai sitä pienempi ja Kyproksessa se on 0,60 prosenttia. Kreikka, Espanja, Luxemburg ja Itävalta soveltavat täysimääräistä yhden prosentin veroa. Tällaiset erot estävät eurooppalaisten yritysten tasa-arvoisen kohtelun, joka on eräs yhtenäismarkkinoiden tehokkaan toiminnan edellytyksistä. Vaikka verotuksen alalla esiintyy edelleenkin paljon muitakin eroja ja esteitä, se ei ole peruste luopua tämän veron poistamisesta kokonaan.

2.2

Poikkeuksesta vielä hyötyvien jäsenvaltioiden olisi hyödyllistä pohtia verotuloista saatavia hyötyjä ja verrata niitä todennäköisiin (ja tietyssä määrin laskettavissa oleviin), muista yhteisömaista tai unionin ulkopuolisista maista tulevien investointien menetyksiin, kun otetaan huomioon, että kyseinen vero on poistettu melkein kaikkialta. ETSK katsoo, että poikkeuksen poistaminen olisi kaikkien osapuolten etu ja että se edistäisi yhtenäismarkkinoiden tehokasta toimintaa kokonaisuutena.

2.3

ETSK kiinnittää lisäksi huomiota eräiden jäsenvaltioiden omaksumaan käytäntöön eli uusien maksujen käyttöönottamiseen veron poistamisen jälkeen, mikä merkitsee veron epäsuoraa korvaamista toisella. Eräissä tapauksissa komissio on puuttunut asiaan ja käynnistänyt rikkomisesta johtuvan menettelyn. On silti mahdollista, että on olemassa muitakin vastaavia tapauksia, jotka eivät ole tulleet esiin. Työmarkkinaosapuolten valppaus voi auttaa tällaisten tapausten torjumisessa.

13.7.2007   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 161/24

1.1

ETSK on tyytyväinen Euroopan komission toimiin tieliikenneturvallisuuden parantamiseksi ja kannattaa täysin käsillä olevassa lausunnossa tarkasteltavaa ehdotusta, joka kuuluu oikeutetusti kyseisen tavoitteen saavuttamista edistäviin aloitteisiin.

1.2

ETSK suhtautuu myönteisesti siihen, että komissio on ennen ehdotuksen esittämistä laatinut kustannus-hyötyanalyysin ja hyvin huolellisen vaikutusten arvioinnin. Näin ehdotus on voitu jäsentää pragmaattisesti, ja siinä on otettu asianmukaisesti huomioon kaikki aiheeseen liittyvät näkökohdat. Samalla on onnettomuuksille alttiimpien tienkäyttäjien turvallisuus asetettu oikeutetusti etusijalle.

1.3

ETSK pitää kuitenkin tarpeellisena tuoda esiin eräitä nykyisen ehdotuksen heikkouksia ja ehdottaa siihen täydennyksiä ja tarkennuksia. Niiden myötä direktiivin soveltaminen olisi määräaikojen noudattamisen, varmentamisen ja valvonnan kannalta helpompaa ja asianmukaisempaa.

1.4

ETSK toivoo, että komissio ottaa vakavasti huomioon komitean suositukset todellisen tasapuolisen kohtelun tarpeesta jäsenvaltioiden välisten kilpailuvääristymien välttämiseksi. Jäsenvaltioille olisi myös annettava nykyistä enemmän ohjeita sellaisia varmennusjärjestelmiä varten, joita alalla toimivien jäsenvaltioiden viranomaisten olisi helppo soveltaa.

1.5

ETSK suosittelee painokkaasti neuvostolle ja Euroopan parlamentille, että ehdotettu direktiivi pantaisiin täytäntöön mahdollisimman nopeasti ja että sen soveltamisalan piiriin kuuluisi suurin osa liikenteessä olevista ajoneuvoista, jotta voidaan varmistaa ihmishenkien säästyminen suunnitellussa mitassa.

2.1

Liikenneturvallisuus on aina ollut yksi yhteisön toimielinten ensisijaisista tavoitteista. Merkittävä tämänsuuntainen toimenpide oli epäilemättä liikennepolitiikkaa käsittelevän valkoisen kirjan (1) julkaiseminen. Valkoisen kirjan tavoitteita on liikennekuolemien määrän puolittaminen vuoteen 2010 mennessä.

2.2

Valkoista kirjaa seuranneissa aloitteissa, kuten tieliikenneturvallisuuden toimintaohjelmassa (Road Safety Action Programme) (2), eSafety-aloitteessa ja monissa muissa, on aiheeseen sovellettu integroitua lähestymistapaa ja nivottu mukaan teollisuus, viranomaiset ja tienkäyttäjiä edustavat järjestöt. Näin on ylitetty aiemmat esteet, jotka muun muassa toissijaisuusperiaatteen nimissä rajoittivat unionitason konkreettisia ja sitovia toimia.

2.3

Asiassa on edistytty huomattavasti. Viimeisten 30 vuoden aikana tieliikenne on kolminkertaistunut, mutta liikennekuolemien määrä puolittunut. Tähän tulokseen ei kuitenkaan missään nimessä pidä tyytyä. Liikenteen jatkuvan kasvun hinta on Euroopassa edelleen liian korkea, sillä liikenteessä kuolee vuosittain noin 40 000 henkeä, ja vuonna 2001 annetussa valkoisessa kirjassa asetetut tavoitteet ovat vaarassa jäädä saavuttamatta.

2.4

ETSK on tietoinen siitä, että ratkaisevaa edistystä liikenneturvallisuudessa voidaan saavuttaa vain parantamalla sen kolmea ”pilaria”, jotka ovat autoteollisuus, perusrakenteet ja liikennekäyttäytyminen. Komitea kannattaakin kaikkia vuonna 2001 asetetun tavoitteen saavuttamiseen tähtääviä aloitteita, vaikka ne koskisivat vain yhtä kyseisistä pilareista.

2.5

Tätä silmällä pitäen ETSK kannatti aikanaan (3) direktiiviä 2003/97/EY (4), jossa ehdotettiin liikenneturvallisuutta ajatellen jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämistä, jotta vähennettäisiin vaaratilanteita, jotka aiheutuvat raskaiden tavarankuljetusajoneuvojen kuljettajien riittämättömästä sivuttaissuuntaisesta näkökentästä.

2.6

Direktiivin 2003/97/EY tavoitteena oli vähentää onnettomuusriskiä, joka johtuu raskaiden tavarankuljetusajoneuvojen matkustajan puoleiselle sivulle jäävästä kuolleesta kulmasta, ja ottaa käyttöön parannettu peilivarustus vuosista 2006–2007 alkaen.

2.7

Monien onnettomuuksien syynä on se, että suurten ajoneuvojen kuljettajat eivät ajoneuvonsa kuolleen kulman vuoksi huomaa muita tienkäyttäjiä, jotka ovat hyvin lähellä heidän ajoneuvoaan.

2.8

Tällaiset onnettomuudet sattuvat etenkin risteyksissä tai liikenneympyröissä, kun kuljettaja vaihtaa suuntaa eikä huomaa matkustajan puoleiselle sivulle jäävän kuolleen kulman vuoksi ajoneuvon lähellä olevia ja onnettomuuksille alttiimpia tienkäyttäjiä, kuten jalankulkijoita, pyöräilijöitä ja moottoripyöräilijöitä.

2.9

Edellä mainituissa tilanteissa kuolee arvioiden mukaan vuosittain noin 400 henkeä. Jo tästäkin syystä muiden muassa ETSK kannatti aikanaan varauksetta direktiivin 2003/97/EY antamista. Direktiivillä kumottiin ja korvattiin epäsuoran näkemän tarjoavien järjestelmien tyyppihyväksynnästä annettu ensimmäinen direktiivi 71/127/ETY sekä siihen myöhemmin tehdyt muutokset. Kumotussa direktiivissä vahvistettiin vaatimukset, jotka koskevat taustapeilien rakennetta ja niiden asentamista ajoneuvoihin. Direktiivi ei kuitenkaan vaikuttanut asianomaisiin kansallisiin säännöksiin. Vasta direktiivissä 2003/97/EY tietynlainen peilivarustus tai muut epäsuoran näkemän tarjoavat järjestelmät säädettiin pakollisiksi, kun niiden käyttö oli aiemmin ollut vapaaehtoista koko Euroopassa.

2.10

Direktiivi 2003/97/EY koskee luokan N2 tavarankuljetusajoneuvoja, joiden massa on yli 7,5 tonnia sekä luokan N3 tavarankuljetusajoneuvoja (5). Direktiiviä on kuitenkin jo muutettu direktiivillä 2005/27/EY (6), jossa säädetään luokan IV ja luokan V peilien (7) asentaminen tietyin edellytyksin pakolliseksi ajoneuvoissa, joiden massa on 3,5 tonnia, kun vaatimus alun perin koski vain ajoneuvoja, joiden massa on 7,5 tonnia.

2.11

Direktiivin 2003/97/EY säännöksiä sovelletaan tyyppihyväksyttyihin ajoneuvoihin (uudet ajoneuvotyypit) tammikuun 26. päivästä 2006 sekä ensirekisteröityihin ajoneuvoihin (uudet ajoneuvot) tammikuun 26. päivästä 2007. Tämä tarkoittaa, että jo liikenteessä oleviin ajoneuvoihin, joita on suurin osa ajoneuvokannasta, ei sovellettaisi direktiivin säännöksiä.

2.12

Euroopan unionissa on paljon yli viisi miljoonaa raskasta ajoneuvoa (vähintään 3,5 tonnia). Kun otetaan huomioon kyseisten ajoneuvojen käyttöikä (ainakin 16 vuotta) sekä ajoneuvokannan hidas vaihtuminen (300 000 rekisteröintiä vuosittain), koko ajoneuvokanta olisi vuodesta 2007 laskettuna varustettu uusilla peileillä vasta vuonna 2023.

2.13

Komission ehdotuksessa, josta se on pyytänyt ETSK:n lausuntoa, pyritään löytämään ratkaisuja, joiden avulla varmistetaan nopeasti myös jo liikenteessä olevien ajoneuvojen turvallisuus.

3.1

Tiivistetysti komissio kehottaa käsillä olevassa lausunnossa tarkasteltavassa ehdotuksessa, joka on väliaikainen toimenpide, soveltamaan jo käytössä oleviin luokkien N2 ja N3 ajoneuvoihin direktiivin 2003/97/EY säännöksiä luokkien IV ja V uusien peilien osalta (matkustajan puoleisen sivun näkyvyys). Direktiiviä ei ole tarkoitus soveltaa

3.2

Jäsenvaltioiden on pantava direktiivi täytäntöön ja huolehdittava siitä, että uudet peilit asennetaan 12 kuukauden kuluessa direktiivin voimaantulosta. Seuraavat poikkeukset ovat mahdollisia:

3.3

Ajoneuvot, joihin on teknisesti mahdotonta asentaa direktiivin vaatimusten mukaisia peilejä, voidaan varustaa muilla epäsuoran näkemän tarjoavilla laitteilla (kameroilla tai muilla sähköisillä laitteilla) edellyttäen, että laitteilla katetaan 99 prosenttia näkökentästä. Näissä tapauksissa jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten on tyyppihyväksyttävä kyseiset ajoneuvot ajoneuvokohtaisesti.

3.4

Jäsenvaltiot voivat päättää, soveltavatko ne direktiiviä myös yli kymmenen vuotta vanhempiin ajoneuvoihin.

4.1

On korostettava, että ehdotus on järkevä ainoastaan, jos se pannaan riittävän nopeasti täytäntöön, jotta se voi vaikuttaa oleellisesti ajoneuvokantaan. Komission arvioiden mukaan uusilla peileillä varustettujen ajoneuvojen asteittainen lisääntyminen säästää yli 1 200 ihmishenkeä.

4.2

Komissio toteaa kuitenkin ehdotuksen vaikutusten arvioinnissa (9), että uusien säännösten välitön ja tiukka soveltaminen toisi mukanaan useita teknisiä ongelmia, jotka vaikuttaisivat — myös taloudelliselta kannalta — kielteisesti alan toimijoihin ja aiheuttaisivat mahdollisesti markkinavääristymiä.

4.3

Komission lähtökohtana on, että peilit voidaan vaihtaa helposti ja edullisesti eli noin 150 eurolla yli puoleen ajoneuvoista (10). Jäljelle jäävien ajoneuvojen osalta vaihtoehdot ulottuvat näkökenttävaatimusten (yli 99 prosenttia) vähäisestä lieventämisestä erittäin monimutkaisiin ratkaisuihin. Ne koskevat vanhempia ajoneuvoja, joissa vaatimusten soveltaminen voisi eräissä tapauksissa vaatia huomattavia muutoksia ohjaamon rakenteeseen, eikä lopputuloksesta kuitenkaan olisi varmuutta. Lisäksi tästä voisi aiheutua tuhansien eurojen kustannukset.

4.4

Kyseisten muuttujien vuoksi ja vaikeita tai (eräiden ajoneuvomallien tai -versioiden osalta) ilmeisesti ratkaisemattomia tapauksia ajatellen jäsenvaltioiden olisi komission mielestä ”säädettävä joustavista ja tapauskohtaisista ratkaisuista, joiden mukaisesti katsastusviranomainen voi hyväksyä vaihtoehtoisia ratkaisuja” kohtuuhintaan (11).

4.5

ETSK ymmärtää tällaisen epätarkkuuden syyt, jotka perustuvat ratkaistaviin monitahoisiin teknisiin ongelmiin, mutta katsoo kuitenkin, että näin muotoiltu ehdotus saattaa johtaa toisistaan huomattavasti eroaviin tulkintoihin, mikä vaikuttaa kielteisesti eurooppalaisiin tavarankuljetusmarkkinoihin.

4.6

ETSK kritisoi näin muotoillussa ehdotuksessa etenkin kahta näkökohtaa: tavarankuljetusalan toimijoiden epätasapuolisen kohtelun vaara ja siitä johtuvat kilpailuvääristymät sekä uusien säännösten soveltamista koskevan yksinkertaisen, yhtenäisen ja luotettavan varmennus- ja valvontajärjestelmän puuttuminen.

4.6.1

Ensimmäisen näkökohdan osalta ei vaikuta järkevältä vaatia, että uudet peilit kattavat 99 prosenttia näkökentästä, ja sallia samanaikaisesti jäsenvaltioille, jotka ovat jo säännelleet asiasta, 95 prosentin kattavuus. ETSK:n mielestä olisi oikeudenmukaisempaa ja valvonnan kannalta yksinkertaisempaa säätää EU:n laajuisesti yhtenäisestä kattavuudesta.

4.6.2

Lisäksi jäsenvaltioille annettu mahdollisuus lykätä oma-aloitteisesti uusien toimenpiteiden soveltamista vanhempiin ajoneuvoihin (12) saattaa aiheuttaa kilpailuvääristymiä kansainvälisessä liikenteessä olevien ajoneuvojen välille. ETSK suositteleekin, että kaikkien jäsenvaltioiden on toteutettava säädetyt toimenpiteet samanaikaisesti.

4.6.2.1

Ajoneuvojen suurta määrää ja monimutkaista varmentamista ajatellen ETSK katsoo, että kahden vuoden siirtymäaika sen jälkeen, kun direktiivi on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä, on tarpeellinen mutta myös riittävä. Äskettäin kokoontunut liikenneneuvosto (13) vaikuttaa yleislinjauksissaan olevan asiasta samaa mieltä. Sitä vastoin liikenneneuvosto näyttää kannattavan sitä, että direktiiviä sovelletaan ajoneuvoihin, jotka on rekisteröity tammikuun 1. päivän 2000 jälkeen eikä vuodesta 1998 lähtien. Näin ajoneuvokannasta 15 prosenttia suljetaan direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle.

4.6.3

ETSK suhtautuu vieläkin kriittisemmin toiseen edellä mainittuun ongelmaan eli uusien säännösten noudattamisen varmentamiseen ja valvontaan. On nimittäin epävarmaa, voidaanko näkökenttä tutkia ja varmentaa tehokkaasti kaikissa ajoneuvoissa säännöllisten katsastusten yhteydessä. Näkökentän määrittely on erittäin vaativa työ, johon sisältyy erilaisia monimutkaisia parametreja ja mittauksia.

4.6.3.1

Tyyppihyväksyntämerkintä annetaan yleensä, kuten myös edellä mainitun direktiivin 2003/97/EY tapauksessa, kokonaisuudelle (peili, varsi, ohjaamo, istuin ja peilin korkeus maanpinnasta). Merkintä ei riipu vain peilistä vaan myös ajoneuvomallista, johon peili on asennettu. Tutkimukset tehdään prototyypillä, ja sen hyväksyminen kattaa koko sarjatuotannon ja varmistaa sen vastaavuuden. Peilit tyyppihyväksytään näin ollen useista tekijöistä koostuvana yhtenä osana, ja niiden runkoon kiinnitetään tyyppihyväksyntämerkki, jota ei peililasia vaihdettaessa tarvitse vaihtaa. Tällöin vanhan direktiivin 71/127/ETY perusteella tyyppihyväksytyillä ja jo liikenteessä olevilla ajoneuvoilla, joiden peililasi vaihdetaan, olisi kumotun direktiivin mukainen tyyppihyväksyntämerkintä.

4.6.3.2

Jos kuitenkaan ei aseteta minkäänlaisia vaatimustenmukaisuustakuita (merkki, todistus jne.), on olemassa vaara, että kaikki ajoneuvot tulisi tarkastaa direktiivin 2003/97/EY mukaisesti eli näkökenttä tulisi jokaisen ajoneuvon kohdalla tyyppihyväksyä ajoneuvokohtaisesti aivan kuin tapauksissa, joissa säädetyn näkökentän varmistamiseksi käytetään sähköisiä laitteita. On helppo kuvitella, miten tämä vaikuttaisi varmennus- ja valvontaviranomaisten työtaakkaan, onhan kyse miljoonista ajoneuvoista.

4.6.3.3

Euroopan komission ja neuvoston ehdottamassa ratkaisussa vaatimustenmukaisuus varmistetaan vuosikatsastuksissa (road worthiness test), joista säädetään 20. joulukuuta 1996 annetussa direktiivissä 96/96/EY moottoriajoneuvoista, joiden paino on yli 3,5 tonnia.

4.6.3.4

Kyseisissä tarkastuksissa varmistetaan vain peilien oikea sijoitus, toimivuus ja kiinnitys. Näin ollen on epätodennäköistä, että tarkastuksissa voitaisiin varmentaa, että näkökentän suuruus vastaa edellä mainittuja vaatimuksia.

4.6.3.5

ETSK ehdottaa ratkaisua, joka vaikuttaa toteutuskelpoisemmalta ja jonka tulokset saattavat olla luotettavampia. Sen mukaan uusien peilien asentaja antaisi vaatimustenmukaisuusvakuutuksen. Kyseeseen voisi tulla yrityksen johtajan allekirjoittama asiakirja, jossa mainittaisiin kaikkien ajoneuvotietojen ohella myös vaihdettuja peilejä tai peililaseja koskevat tiedot. Asiakirjaa säilytettäisiin ajoneuvossa ja esitettäisiin sekä vuosikatsastuksessa että tienvarsitarkastuksissa. Koska asiakirjassa olisi lähes yksinomaan numerotietoja, sen kääntäminen yhteisön virallisille kielille olisi helppoa.

5.1

Ehdotuksen perusteluissa todetaan, että direktiiviä 2003/97/EY on muutettu direktiivillä 2005/27/EY, jossa luokan IV ja luokan V peilien asentamista koskeva vaatimus ulotetaan luokan N2 ajoneuvoihin, joiden massa on 3,5 tonnia, kun se alun perin koski vain ajoneuvoja, joiden massa on 7,5 tonnia.

5.1.1

Tällainen muotoilu on kuitenkin harhaanjohtava, sillä se voidaan ymmärtää siten, että säädös koskee kaikkia luokan N2 ajoneuvoja, joiden massa on alle 7,5 tonnia. Todellisuudessa direktiivissä 2005/27/EY säädetään, että velvoite koskee vain luokan N2 ajoneuvoja, joiden ohjaamo on samanlainen kuin luokan N3 ajoneuvoissa, joissa luokan V peili voidaan asentaa kahden metrin korkeudelle maanpinnasta. Vain tässä tapauksessa vaaditaan kahden uuden peilin asentamista.

5.1.2

ETSK ehdottaakin selvyyden vuoksi, että ehdotuksen 2 artiklan b kohtaa muutetaan siten, että direktiivin 2005/27/EY mukaisesti säännöksiä ei sovelleta niihin luokan N2 ajoneuvoihin, joiden massa on enintään 7,5 tonnia ja joihin ei voida asentaa luokan V peiliä.

5.2

Ehdotuksen johdanto-osan perustelukappaleessa 8 säädetään poikkeuksista ”ajoneuvoille, joiden jäljellä oleva käyttöikä on lyhyt”. Tällä tarkoitetaan ilmeisesti ajoneuvoja, jotka ovat olleet useita vuosia käytössä ja joiden jäljellä oleva käyttöikä on lyhyt. Koska ajoneuvojen keskimääräinen käyttöikä vaihtelee jäsenvaltioittain, komission tulisi selventää käsitettä määrällisesti.

5.3

Moniin jo liikenteessä oleviin ajoneuvoihin on asennettu kuljettajan puoleiselle sivulle lisävarusteena laajakulmapeili (luokka IV). Kun laajakulmapeili on nyt säädetty pakolliseksi matkustajan puoleiselle sivulle, tulisi myös kuljettajan puoleisen sivun peili vaihtaa. Kuljettajalla, jonka on seurattava useita peilejä, saattaisi olla arviointivaikeuksia kahden kaarevuudeltaan erilaisen laajakulmapeilin vuoksi.

13.7.2007   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 161/28

1.1

Tieteelliset ja tekniset huippusuoritukset ja niiden muuntaminen kilpailukykyiseksi taloudelliseksi voimaksi ovat keskeisiä edellytyksiä varmistettaessa unionin tulevaisuus, kun ajatellaan esimerkiksi nanoteknologiaa, tietoyhteiskuntaa, energia- ja ilmastokysymyksiä sekä unionin nykyisen aseman säilyttämistä ja parantamista maailmanlaajuisessa toimintaympäristössä ja eurooppalaisen yhteiskuntamallin kehittämistä sen sijaan, että se vaarannettaisiin.

1.2

Komitea on aina suhtautunut myönteisesti kaikkiin aloitteisiin, joiden avulla pyritään

1.3

ETSK kannattaa painokkaasti ja vakuuttuneena ajatusta perustaa Euroopan teknologiainstituutin (EIT) kaltainen väline, joka osaltaan auttaisi kehittämään laadukasta koulutusta, innovointia ja tutkimusta rohkaisemalla Euroopan huippuosaamiskeskusten yhteistyötä sekä teollisuuden, korkeakoulujen ja tieteen integroitumista.

1.4

ETSK painottaa, että on tärkeää laatia EIT:tä koskeva ehdotus, joka on yhdenmukainen sen oikeudellisen perustan kanssa ja jolla pyritään ”nopeuttamaan teollisuuden mukauttamista rakenteellisiin muutoksiin, edistämään kaikkialla yhteisössä yritysten, erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten, aloittamisen ja kehittämisen kannalta suotuisaa toimintaympäristöä, edistämään yritysten välisen yhteistyön kannalta suotuisaa toimintaympäristöä ja edistämään keksintöjä, tutkimusta ja teknologista kehittämistä koskevan politiikan antamien teollisten mahdollisuuksien parempaa hyväksikäyttöä” (2).

1.5

Komitean mielestä uuden välineen, joka integroi osaamisen, tutkimuksen ja innovoinnin, on onnistuakseen kyettävä erottumaan jo olemassa olevista yhteisön integroivista välineistä, joita ovat esimerkiksi eurooppalaiset teknologiayhteisöt, yhteiset teknologia-aloitteet, huippuosaamisverkot, integroidut hankkeet tai kehittyneet eurooppalaiset maisterintutkinto-ohjelmat (3).

1.6

Komitea on tietoinen siitä, ettei uutta Euroopan teknologiainstituuttia voida verrata yksinkertaisesti vaikkapa Yhdysvalloissa toimivaan MITiin, sillä MIT ei ole koskaan ollut liittovaltion huippuosaamishanke vaan huippukorkeakoulu, jonka yhteydessä toimii hallintoneuvosto (MIT Corporation) ja sijoitusyhtiö (Investment Management Company). MITin kaltaisten laitosten menestys osoittaa kuitenkin, että huippuosaaminen on oikeisiin periaatteisiin ja riittävään tukeen perustuvan kehitysprosessin tulos.

1.7

Komitea katsoo, että jos uudesta EIT:stä on määrä tulla ”suorittaja” ja ”huippuluokan toimija” eli eurooppalainen viitemalli ja huippuosaamisen ”suoritusten” symboli, sen on oltava muutakin kuin vain resurssien yhdistäjä.

1.8

Tätä silmällä pitäen EIT:n perusidean, rakenteen ja elinten on vastattava täysin perustamissopimuksessa mainittuja tavoitteita, jotka muodostavat sen keskeisen oikeudellisen perustan. Lisäksi sen on kehitettävä tieteeseen ja teknologiaan suuntautunutta pätevyys- ja huippuosaamiskulttuuria, joka houkuttelee parhaita opiskelijoita ja muovaa parhaita tutkijoita ja insinöörejä. Tämä on uuden osaamisen ja jatkuvan innovoinnin edellytys.

1.9

Komitean mielestä on myös tärkeää olla pysähtymättä ajatukseen ”kansainvälisen huippuosaamisen suunnannäyttäjästä” (4). Tarvitaan kaikkein asianomaisten toimijoiden panostusta, jotta päästään yksittäisille osaamis- ja innovointiyhteisöille ominaisiin erinomaisiin tuloksiin sekä konkreettisiin, markkinoilla vaikuttaviin tuloksiin. Tätä varten on

1.10

Teknologiainstituutin rakenne ja elimet tulisi suunnitella ja toteuttaa siten, että ne

1.10.1

Yhteisyritysmalli voitaisiin ottaa asianmukaisesti huomioon.

1.11

EIT:n menestys ainakin alkuvaiheessa riippuu voimakkaasti yhteisön ja jäsenvaltioiden riittävästä rahoituksesta. Rahoituksen ei kuitenkaan tulisi olla peräisin muiden jo hyväksyttyjen tutkimus- ja innovointiohjelmien määrärahoista.

1.11.1

Komitean mielestä uuden EIT:n kannalta yhä tärkeämpiä ovat yhtäältä patenttien tukijärjestelmät ja immateriaalioikeuksien hallinnointijärjestelmät ja toisaalta kyky saada rahoitusta yksityisistä lähteistä. Yksityisrahoituksen osuuden on oltava yhteisön rahoitusosuutta suurempi, jotta varoja ei siirrettäisi muista, etenkään tutkimus- ja kehittämistoimintaan suunnatuista yhteisön ohjelmista.

1.11.2

Komitean mielestä EIT:n alkumäärärahat tulisi saada yhteisön varoista. Tässä yhteydessä voitaisiin hyödyntää lisävaroja yhteisön seitsemännen puiteohjelman puolivälitarkistuksen yhteydessä. Lisäksi jäsenvaltioiden tulisi myöntää varoista huomattava osa suoraan osuuksiensa mukaisesti. On myös muistettava mahdollisuus hyödyntää innovointiverkkoihin ja korkeakoulututkimukseen liittyviä EIP:n toimia.

1.12

ETSK pitää myös tärkeänä kykyä kehittää teknologiainstituuttia osaamisen, innovoinnin ja tutkimuksen aloilla siten, että varmistetaan instituutin ja sen toimintahaarojen eli osaamis- ja innovointiyhteisöjen asteittain kasvava vuorovaikutus.

1.12.1

Tähän voidaan päästä myös EIT:n järjestämien suurten julkisten tapahtumien avulla. Näin pyrittäisiin luomaan kuva verkkorakenteeseen perustuvasta huippuosaamisesta, joka kykenee houkuttelemaan ja levittämään osaamista ja innovointia hajautetusti.

1.12.2

Innovointi ja menestys edellyttävät tasapainoa tavoitteiden mukaan suunnattujen menettelyjen ja henkilökohtaisen vapauden kehittää uusia ajatuksia ja käsitteitä, jotka testataan kilpailussa, välillä. Unionin tasolla standardisoitujen laadunvarmistuskriteerien noudattamisen on oltava tutkimuksen, osaamisen ja innovoinnin perusta EIT:n koko verkostorakenteessa. Ilman markkinasuuntautunutta tutkimuksen, innovoinnin ja teollisuuden välistä vuorovaikutusta julkisrahoitteisen tutkimuksen vaikutus talouteen jää rajalliseksi.

1.13

Osaamis- ja innovointiyhteisöiksi pyrkivien yritysverkostojen, tutkimuskeskusten, laboratorioiden ja korkeakoulujen valintajärjestelmän tulisi komitean mielestä perustua alhaalta ylöspäin suuntautuvaan lähestymistapaan sekä selkeisiin ja avoimiin kriteereihin, joita ovat huippuosaaminen ja ammatillinen menestys sekä kyky siirtää teknologiaa etenkin pk-yrityksiin ja siitä saadut kokemukset.

1.13.1

Osaamis- ja innovointiyhteisön uutta asemaa ei tulisi pitää pysyvänä, vaan sitä on arvioitava säännöllisesti laadun ja konkreettisten tulosten osalta. Yhteisöille on myös varattava asianmukainen aloitusvaihe.

1.14

Komitea on myös sitä mieltä, että EIT:n ”järjestelmään” tulisi tarvittaessa pyrkiä nivomaan valikoituja EU:n nykyisiä huippuosaamiskeskuksia. EIT:n ei kuitenkaan tulisi muuttua byrokraattiseksi ylärakenteeksi, joka tukee unionin jo olemassa olevia huippuosaamiskeskuksia. Näin ollen sen tulisi pyrkiä hyödyntämään entistä enemmän teollisuutta ja monialaista tutkimusta sekä perussääntönsä mukaisissa sisäisissä elimissä että valintaelimissä.

1.14.1

Tätä varten tulisi perustaa ”EIT:n sijoitusyhtiö” (EIT Investment Management Company). Näin voitaisiin korjata innovatiivisesti puutteet, jotka ovat usein ominaisia teollisuuden, korkeakoulujen ja tutkimuksen suhteille.

1.15

Komitean mielestä osaamis- ja innovointiyhteisöjen ja Euroopan teknologiainstituutin myöntämien EIT-tutkintojen määrittelyä on selkeytettävä. Ainakin riittävän pitkän aloitusvaiheen ajan tutkintojen myöntämisen tulisi olla osaamis- ja innovointiyhteisöihin kumppaneiksi valittujen jäsenvaltioiden korkeakoulujen ja/tai teknillisten korkeakoulujen (tekniset instituutit) erityisoikeus, ja niiden tulisi vastata tutkintojen myöntämisestä. Vähimmäisvaatimusten täytyttyä niiden tutkintoja voitaisiin täydentää EIT-nimikkeellä.

1.16

EIT-nimike voitaisiin komitean mielestä myöntää osaamis- ja innovointiverkon tutkinnoille, jos opinnot ja tutkimukset on suoritettu vähintään kolmen jäsenvaltion kolmessa eri oppilaitoksessa, jotta varmistetaan tutkinnon eurooppalainen ulottuvuus. Opinnoilla ja tutkimuksilla on oltava riittävä mahdollinen innovointivaikutus, ja EIT:n on hyväksyttävä ne.

1.17

Komitea on EIT:n perussäännön osalta sitä mieltä, että komission ehdottamaa perussäännön mukaista hallintoneuvostoa (5) on tuettava valvontakomitealla, joka koostuu jäsenvaltioiden edustajista ja jonka puheenjohtajana on komission edustaja, toimeenpanokomitealla, jossa yrityksillä, tutkimuskeskuksilla ja korkeakouluilla on kullakin kaksi edustajaa ja jonka puheenjohtajana on hallintoneuvoston puheenjohtaja, sekä hallintojohtajalla ja rehtorilla.

2.1

Eurooppa-neuvostolle keväällä 2005 annetussa välikertomuksessa ”Kasvua ja työtä Euroopan tulevaisuuden hyväksi — Uusi alku Lissabonin strategialle” (6) esitettiin joitakin perusperiaatteita elpymisen käynnistämiseksi, kuten toteutettavien toimien kohdennettu luonne, laaja osallistuminen, yhteiset tavoitteet ja tarkkaan määritellyt vastuutasot.

2.2

Lissabonin strategiaan kuuluu myös osaamisen levittäminen, joka on tarkoitus toteuttaa korkeatasoisen koulutusjärjestelmän avulla. Euroopan unionin on pyrittävä etenkin siihen, että eurooppalaiset korkeakoulut voivat kilpailla maailman parhaiden korkeakoulujen kanssa. Tavoitteen saavuttamiseksi on toteutettava eurooppalainen korkeakoulutusalue, jonka avulla on aiempaa helpompaa luoda ja levittää osaamista koko unionin alueella.

2.3

Tavoitteen saavuttamiseksi komissio on ilmoittanut ehdottavansa ”Euroopan teknologiainstituutin” perustamista sekä tuonut esiin halunsa edistää eurooppalaisten korkeakoulujen kansainvälistä kilpailukykyä, sillä ”nykyiset lähestymistavat rahoitukseen, hallintoon ja laatuun ovat osoittautumassa monin tavoin puutteellisiksi pyrittäessä vastaamaan haasteeseen, jonka tieteenharjoittajien, opiskelijoiden ja itse osaamisen markkinoiden maailmanlaajuistuminen asettaa”.

2.4

Komitea on useaan otteeseen ilmaissut kantansa asiasta (7) ja esittää muun muassa valmistelevassa lausunnossaan ”Eteneminen kohti eurooppalaista osaamisyhteiskuntaa — Järjestäytyneen kansalaisyhteiskunnan panos Lissabonin strategiaan” (8), että on luotava eurooppalainen osaamisalue, joka perustuu oppimisen, innovoinnin ja tutkimuksen aloilla tehtävään yhteistyöhön. ETSK kehottaa edellä mainitussa lausunnossaan myös yrityksiä, rahoituslaitoksia ja yksityisiä säätiöitä kantamaan vastuunsa ja lisäämään osaamistalouteen tehtäviä investointeja sekä tukemaan muun muassa julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuussopimuksia Euroopan tasolla.

2.5

Bostonissa Yhdysvalloissa vuonna 1861 perustetussa Massachusetts Institute of Technologyssa (MIT) on nykyään noin 10 000 opiskelijaa ja noin 10 000 opettajaa. He osallistuvat korkeatasoiseen monialaiseen järjestelmään, joka ulottuu taloustieteistä oikeustieteeseen, arkkitehtuurista insinööritieteisiin ja hallintotieteestä matematiikkaan, fysiikkaan ja biologiaan. MITin kustannukset ovat vuosittain 1 000 miljoonaa dollaria, mutta niin sanotulla Shanghain listalla, jossa luetellaan maailman parhaat korkeakoulut (9), se on viidennellä sijalla.

2.6

Euroopassa on määrä saavuttaa vuoteen 2010 mennessä Bolognan prosessissa asetetut tavoitteet eli saattaa päätökseen Euroopan unionin vuonna 1999 käynnistämä aloite Euroopan erilaisten korkeakoulujärjestelmien yhtenäistämiseksi tavoitteena luoda ”eurooppalainen korkeakoulutusalue” sekä edistää maailmanlaajuisesti eurooppalaista korkeakoulutusjärjestelmää. Tässä yhteydessä pyritään seuraaviin tavoitteisiin:

2.7

Euroopan parlamentti antoi 26. syyskuuta 2006 päätöslauselman eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen luomisesta (11). Siinä otetaan huomioon sekä Bolognan prosessi että vuonna 2002 käynnistetty Kööpenhaminan prosessi, ja se perustuu vahvistetun eurooppalaisen yhteistyön edistämiseen perus- ja ammattikoulutuksessa tavoitteena tietyt konkreettiset tulokset (12).

2.8

Komissio julkaisi vuonna 2005 toisen kertomuksen, jossa käsitellään edistystä Lissabonissa asetettujen koulutustavoitteiden saavuttamisessa (13). Siinä tuodaan muun muassa esiin vaikeudet nostaa tutkinnon suorittaneiden määrää Euroopassa; tarve ajantasaistaa ja täydentää tietoja, taitoja ja pätevyyksiä koko työelämän ajan elinikäisen oppimisen korkeatasoisten koulutusjärjestelmien avulla; tarve lisätä koulutukseen ja korkeakoulutukseen tehtäviä julkisia investointeja yksityisten investointien avulla; tarve kouluttaa riittävästi ammattitaitoisia ja päteviä professoreita ja muuta opetushenkilöstöä sukupolvenvaihdoksen johdosta (noin 1 000 000 henkilöä vuosina 2005–2015).

2.9

OECD toteutti vuonna 2006 kysyntään perustuvan tutkimuksen (14) aiheesta Programme for International Student Assessment (PISA) (15), jossa luodaan yleiskatsaus opiskelijoiden ominaispiirteisiin, asenteisiin sekä kykyihin hyödyntää opittuja tietoja.

2.10

Eurooppalaisen korkeakoulujärjestelmän heikkoudet näyttävät johtuvan pääasiassa neljästä syystä (16):

2.11

Euroopan teknologiainstituutin (EIT) perustamisella on määrä poistaa tärkeimmät yleiset ongelmat, jotka ovat seuraavat:

2.12

Vuoden 2007 talousarviosta antamassaan mietinnössä Euroopan parlamentti yhtäältä kannattaa osaamiskolmion (koulutus, tutkimus ja innovointi) valmiuksien ja osaamiskolmioon kuuluvien alojen välisten yhteyksien vahvistamista mutta toisaalta ”varoittaa, että Euroopan teknologiainstituutin perustaminen saattaa heikentää nykyisiä rakenteita tai olla osittain päällekkäinen niiden kanssa, minkä vuoksi teknologiainstituutti ei välttämättä ole tehokkain tapa käyttää varoja tällä alueella” (18).

2.13

Kesäkuun 15. ja 16. päivänä 2006 kokoontunut Eurooppa-neuvosto vahvisti näkemyksensä, jonka mukaan ”huipputason tutkimus- ja innovaatioyhteisöjen välistä verkottumista ja synergiaa Euroopassa lisäävien muiden toimien ohella Euroopan teknologiainstituutti, joka toimii yhteistyössä olemassa olevien kansallisten laitosten kanssa, on tärkeä askel korkeakoulutuksen, tutkimuksen ja innovoinnin lähentämisessä toisiinsa” ja kehotti komissiota esittämään ”virallisen ehdotuksen instituutin perustamisesta”. Vastauksena kehotukseen komissio esitti marraskuussa 2006 käsillä olevassa lausunnossa tarkasteltavan ehdotuksen (19), joka on jatkoa aiheesta annetuille kahdelle komission tiedonannolle (20).

2.13.1

Joulukuussa 2006 kokoontunut Eurooppa-neuvosto vahvisti aiemman myönteisen kantansa.

3.1

Komission ehdotus asetukseksi Euroopan teknologiainstituutin perustamisesta pohjautuu ajatukseen, että EIT voi edistää teollisuuden kilpailukykyä vahvistamalla jäsenvaltioiden ja yhteisön innovointikykyä. Ehdotuksen tavoitteina on

3.2

Komissio ehdottaa EIT:lle kaksitasoista integroitua rakennetta, jossa yhdistyvät ylhäältä alaspäin ja alhaalta ylöspäin suuntautuva lähestymistapa seuraavan mallin mukaisesti:

3.3

EIT:n kokonaistalousarvioksi vuosiksi 2007–2013 on ehdotettu noin 2 367,1 miljoonaa euroa. Talousarvio on määrä rahoittaa

4.1

Komitea on aina suhtautunut myönteisesti kaikkiin aloitteisiin, joiden avulla pyritään vahvistamaan yhteisön ja jäsenvaltioiden innovointikykyä, ja kannattanut osaamiskolmion integroitua lähtökohtaa etenkin korkeakoulujen ja yritysten välillä. Komitea kannattaa painokkaasti tutkimustoiminnan entistä paremman koordinoinnin varmistamista, innovoinnin ja koulutuksen vahvistamista EU:ssa, julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuden tehostamista tutkimus- ja kehittämistoiminnassa sekä uuden tiedon tuomista entistä paremmin pienten ja keskisuurten yritysten ulottuville (21).

4.2

Komitean on kuitenkin otettava huomioon Lissabonin strategian uudelleen käynnistämisen pohjana olevat kolme perusperiaatetta eli

4.3

Komitean mielestä tulisi arvioida huolellisesti sitä, miten tarkasteltava aloite nivoutuu käynnissä oleviin muihin, hyvin erilaisiin aloitteisiin, jotka koskevat useita muita politiikanaloja, kuten tutkimusta, yrityksiä, aluekehitystä, tietoyhteiskuntaa, koulutusta ja kulttuuria.

4.3.1

Komitea katsoo, että jos uudesta instituutista on määrä muodostua viitemalli ja eurooppalaisen huippuosaamisen symboli, sen ei tule vain koota yhteen resursseja vaan sen rakenne ja elimet tulee suunnitella siten, että instituutti on perustamissopimuksen eli keskeisen oikeusperustansa mukainen.

4.3.2

Komitea korostaa, että uuden EIT:n onnistumisen edellytyksenä on kyky markkinoida instituuttia ainutlaatuisena osaamiskeskuksena, joka perustuu hajautettuun verkostorakenteeseen ja joka kykenee houkuttelemaan ja levittämään osaamis- ja innovointiresursseja.

4.4

Komitea on samaa mieltä siitä, että EIT:n rakenteen on oltava mahdollisimman kevyt, joustava ja dynaaminen, jotta se kykenee vastaamaan uusiin vaatimuksiin. Komitea katsoo, että tulisi tutkia mahdollisuuksia perustaa yhteisyritys (22). Se korostaa kuitenkin, että instituutti on suunnattava selkeästi yritysmaailmaan ja työelämään ja että EIT:n päätavoitteena on oltava tutkimus- ja kehittämistoiminnan tulosten muuntaminen kaupallisiksi mahdollisuuksiksi.

4.4.1

Tämän vuoksi instituutin johtoelimiin valittavia henkilöitä koskevien kriteerien ei tulisi perustua vain tieteelliseen huippuosaamiseen vaan myös kykyyn houkutella innovointia varten tarvittavaa pääomaa, edistää uusien yritysten perustamista, kehittää ja hyödyntää patentteja sekä houkutella julkista ja yksityistä rahoitusta pk-yrityksiä unohtamatta.

4.5

Komitean mielestä tällaisen lähestymistavan on kuvastuttava osaamis- ja innovointiyhteisöjen valintakriteereissä siten, että yhteenliittymien on oltava avoimia tutkimus- ja innovointitoimintaa koskevan yhteisön monivuotisen ohjelmasuunnittelun painopisteiden mukaisesti. Näin helpotetaan yritysten ja pienten yksikköjen osallistumista ja varmistetaan mahdollisimman suuri joustavuus ja mahdollisimman pieni byrokraattinen taakka.

4.5.1

Osaamis- ja innovointiyhteisöille asetettuja vaatimuksia tulisi tarkentaa.

4.6

Jos Lissabonin strategian yhteydessä halutaan edistää eurooppalaista osaamisaluetta, on luotava kannustimia asiantuntijoiden sekä julkisen ja yksityisen sektorin välisen liikkuvuuden helpottamiseksi. Näin edistetään hallinnon asiantuntijoiden sekä johtajien, tutkijoiden ja insinöörien liikkuvuutta sekä helpotetaan siirtymistä julkiselta sektorilta yksityiselle sektorille ja päinvastoin (23). Liikkuvuuden on oltava unionin laajuisesti opetuksen, tutkimuksen ja teknologisten sovellutusten aloilla keskeisessä asemassa.

4.7

EIT:n toimintaa tukevien taloudellisten resurssien osalta ETSK katsoo, että ehdotetut alkumäärärahat ovat hyvin alhaiset. Komitean mielestä näyttää siltä, että rahoitus perustuu perinteisiin ohjelmiin (24) ja että se on peräisin vuosien 2007–2013 talousarviossa tutkimus-, innovointi- ja koulutustoimintaan suunnatuista jo vähäisistä määrärahoista. Määrärahoista kilpailevat muut tehokkaiksi osoittautuneet välineet, joiden yhteydessä sovelletaan integroitua lähestymistapaa, kuten integroidut hankkeet, huippuosaamisverkot ja muut äskettäin perustetut välineet, kuten yhteiset teknologia-aloitteet tai eurooppalaiset teknologiayhteisöt.

4.7.1

Tutkimuksen ja kehittämisen seitsemättä puiteohjelmaa varten vuosiksi 2007–2013 varattu rahoitus, joka on yhteisön kokonaisbudjetista noin 5,8 prosenttia, on jo osoittautunut riittämättömäksi kannustamaan tutkimusta. Puiteohjelman määrärahoja ei siis voida hyödyntää muutoin kuin osallistumalla tavanomaisin menettelyin tarjouskilpailuihin, joihin EIT:n ja osaamis- ja innovointiyhteisöjen tulisi voida osallistua samoin edellytyksin kuin muiden ehdokkaiden.

4.7.2

EIT:n menestys riippuu ainakin alussa voimakkaasti riittävästä yhteisön rahoituksesta. Varoja ei kuitenkaan tulisi ottaa muiden hyväksyttyjen tutkimus- ja innovointiohjelmien määrärahoista. Komission arvioima koko EIT-järjestelmän rahoitus ajanjaksoksi 2007–2013 vaikuttaa alimittaiselta, ja yhteisön talousarvion ylijäämästä saadut varat ovat erittäin vähäiset. Komitean mielestä voitaisiin arvioida yhteisyrityksen kaltaisten mallien hyödyntämistä. Yhteisyritykset mainitaan perustamissopimuksen 171 artiklassa, ja asianomaiset jäsenvaltiot osallistuvat niihin suoraan (ks. esimerkiksi Galileo-yhteisyrityksen tarjoama malli) (25).

4.7.3

Komitean mielestä tarvittavat alkumäärärahat voitaisiin saada lisävaroista yhteisön seitsemännen puiteohjelman puolivälitarkistuksen yhteydessä. Kyseisten määrärahojen lisäksi jäsenvaltioiden tulisi myöntää suoraan varoja osuuksiensa mukaisesti.

4.7.4

Lisärahoitusta voitaisiin saada EIP:ltä Innovation 2010 Initiative -aloitteen (i2i) sekä korkeakoulututkimusta (26) ja korkeakouluverkostoja edistävien EIP:n toimien yhteydessä.

4.8

Yhteisön tutkimus- ja kehittämispolitiikassa on valvottava nykyistä järjestelmällisemmin kaikkia niitä näkökohtia, jotka rajoittavat tutkijoiden liikkuvuutta. Tällaisia tekijöitä ovat nykyisin erilaiset akateemisten tutkintojen tunnustamista koskevat säännökset sekä vero-, vakuutus- ja sosiaaliturvamaksusäännökset (27).

4.9

Jos Euroopan teknologiainstituutista on määrä muodostua maailmanlaajuisesti tunnustettu toimija, joka kykenee kannustamaan osaamiskolmion muita toimijoita ja eurooppalaisia verkkoja parantamaan tuloksiaan, instituutin on komitean mielestä kyettävä houkuttelemaan huomattavia määriä yksityisrahoitusta, josta on asteittain tultava sen rahoituksen päälähde.

4.10

Merkittävä tekijä tässä yhteydessä voisi olla immateriaalioikeuksien suojaa koskevien kysymysten ratkaiseminen. Asiaa tulisi selvittää ehdotuksessa nykyistä syvällisemmin, samoin kuin EIT-tutkintojen määrittelyä ja myöntämistä.

4.11

Komitean mielestä on selkeytettävä osaamis- ja innovointiyhteisöjen ja EIT:n myöntämien EIT-tutkintojen määrittelyä.

4.11.1

Riittävän pitkälle ulottuvassa aloitusvaiheessa erityisoikeuden tutkintojen myöntämiseen ja vastuun siitä tulisi säilyä kuhunkin osaamis- ja innovointiyhteisöön valituilla jäsenvaltioiden korkeakouluilla ja/tai teknillisillä korkeakouluilla. Aloitusvaiheessakin tulisi tutkintojen myöntämisessä ottaa huomioon tietyt vähimmäisvaatimukset.

4.11.2

Kyseiset vaatimukset voisivat olla seuraavanlaiset:

4.12

Komitea katsoo, että hallintoneuvostoa, joka olisi komission ehdottamassa perussäännössä esitetyn kokoonpanon mukainen, eli siinä olisi viisi yritysten, viisi julkisten ja yksityisten tutkimuslaitosten ja viisi julkisten ja yksityisten korkeakoulujen edustajaa sekä neljä muuta jäsentä, jotka edustavat EIT:n sekä osaamis- ja innovaatioyhteisöjen henkilöstöä ja opiskelijoita (28), ja jonka puheenjohtajana olisi komission edustaja, tulisi EIT:n perussäännöissä tukea seuraavilla elimillä:

4.12.1

Jos EIT:n yhteisyritysmalli hyväksytään, yrityksen hallinnollisen ja tieteellisen henkilöstön kanssa tulisi tehdä määräaikaiset työsopimukset, jotka perustuvat Euroopan yhteisöjen muihin toimihenkilöihin sovellettaviin työehtoihin (29).

—

yhtenäinen kehys tietojen ja taitojen läpinäkyvyyden varmistamiseksi (eurooppalainen ansioluettelo, todistukset, tutkinnot, Europass-todistus jne.)

—

opintosuoritusten siirtojärjestelmä perus- ja ammattikoulutuksessa korkeakouluopintojen mallin mukaan

—

perus- ja ammattikoulutuksen yhteiset laadulliset periaatteet; tulisi laatia yhteisiä laadunvarmistuskriteereitä, joiden perusteella unionitasolla voidaan luoda suuntaviivoja ja muistilistoja perus- ja ammattikoulutusta varten

—

yhteiset periaatteet virallisen ja epävirallisen oppimisen validoimiseksi etenkin erilaisten kansallisten lähestymistapojen nykyistä paremman yhteensopivuuden varmistamiseksi eri tasoilla

—

tiedotus- ja neuvontapalvelujen eurooppalainen ulottuvuus, jotta elinikäinen oppiminen olisi entistä paremmin kansalaisten ulottuvilla.

1)

the measurement of learning progress over time & the comparison of progress across countries

2)

the relationship between aspects of instruction and learning outcomes

3)

the assessment of ICT competencies, as well as the use of technology as a means to capture a broader range of assessment tasks.

—

Hallintoneuvosto, joka koostuu perustajajäsenistä. Päätökset tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä, paitsi eräissä tärkeissä päätöksissä, joissa vaaditaan 75 prosentin ääntenenemmistö. Hallintoneuvosto tekee kaikki ohjelmia, raha-asioita ja talousarviota koskevat strategiset päätökset. Se nimittää myös yhteisyrityksen johtajan.

—

Toimeenpanokomitea, joka avustaa hallintoneuvostoa ja johtajaa.

—

Hallintojohtaja, joka edustaa toimeenpanoelintä. Hallintojohtaja vastaa yhteisyrityksen hallinnosta ja on sen laillinen edustaja. Hallintojohtaja johtaa henkilöstöä, ajantasaistaa ohjelman kehityssuunnitelman, valmistelee ja esittää hallintoneuvostolle vuotuisen tilinpäätöksen ja taseen sekä laatii vuosikertomuksen ohjelman edistymisestä ja sen rahoitustilanteesta.

13.7.2007   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 161/35

1.

Ehdotuksella on tarkoitus kodifioida pyörillä varustettujen maatalous- ja metsätraktoreiden näkyvyysalueita ja tuulilasin pyyhkimiä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 25. päivänä kesäkuuta 1974 annettu neuvoston direktiivi 74/347/ETY.

2.

Komitean mielestä on erittäin hyödyllistä koontaa kaikki asiaa koskevat säädökset yhteen direktiiviin. On vahvistettu, ettei kodifioinnilla muuteta säädösten asiasisältöä vaan että sillä pyritään ainoastaan yksinkertaistamaan ja selkeyttämään yhteisön lainsäädäntöä. Komitea on erittäin tyytyväinen kyseiseen tavoitteeseen ja kannattaa — edellä mainitun vahvistuksen huomioon ottaen — komission ehdotusta.

13.7.2007   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 161/36

1.

Ehdotuksella on tarkoitus kodifioida pyörillä varustettujen maatalous- ja metsätraktoreiden tiettyjä osia ja ominaisuuksia koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 4. maaliskuuta 1974 annettu neuvoston direktiivi 74/151/ETY.

2.

Komitean mielestä on erittäin hyödyllistä koontaa kaikki asiaa koskevat säädökset yhteen direktiiviin. On vahvistettu, ettei kodifioinnilla muuteta säädösten asiasisältöä vaan sillä pyritään ainoastaan yksinkertaistamaan ja selkeyttämään yhteisön lainsäädäntöä. Komitea on erittäin tyytyväinen kyseiseen tavoitteeseen ja kannattaa — edellä mainitun vahvistuksen huomioon ottaen — komission ehdotusta.

13.7.2007   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 161/37

1

Ehdotetulla direktiivillä on tarkoitus kodifioida pyörillä varustettujen maatalous- ja metsätraktoreiden suurinta suunniteltua nopeutta ja kuormalavoja koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 4. maaliskuuta 1974 annettu neuvoston direktiivi 74/152/ETY.

2

Komitean mielestä on erittäin hyödyllistä koontaa kaikki asiaa koskevat säädökset yhteen direktiiviin. On vahvistettu, ettei kodifioinnilla muuteta säädösten asiasisältöä vaan sillä pyritään ainoastaan yksinkertaistamaan ja selkeyttämään yhteisön lainsäädäntöä. Komitea on erittäin tyytyväinen kyseiseen tavoitteeseen ja kannattaa — edellä mainitun vahvistuksen huomioon ottaen — komission ehdotusta.

13.7.2007   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 161/38

1

Ehdotuksen tarkoituksena on kodifioida pyörillä varustettujen maatalous- ja metsätraktoreiden ohjauslaitteita koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 20. toukokuuta 1975 annettu neuvoston direktiivi 75/321/ETY.

2

Komitean mielestä on erittäin hyödyllistä koontaa kaikki asiaa koskevat säädökset yhteen direktiiviin. On vahvistettu, ettei kodifioinnilla muuteta säädösten asiasisältöä vaan sillä pyritään ainoastaan yksinkertaistamaan ja selkeyttämään yhteisön lainsäädäntöä. Komitea on erittäin tyytyväinen kyseiseen tavoitteeseen ja kannattaa — edellä mainitun vahvistuksen huomioon ottaen — komission ehdotusta.

13.7.2007   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 161/39

1.

Tarkasteltavana olevassa direktiiviehdotuksessa 19. toukokuuta 1998 annetun direktiivin 98/27/EY (1) kodifioimiseksi toistetaan muutoksin samaa aihetta koskeva ehdotus, joka esitettiin 12. toukokuuta 2003 (2) ja josta komitea antoi puoltavan lausuntonsa (3).

2.

Ehdotuksen laatiminen oli tarpeen, koska 11. kesäkuuta 2005 annettiin sopimattomia kaupallisia menettelyitä koskeva direktiivi 2005/29/EY. Siinä todetaan nimenomaisesti, että kyseisenlaiset menettelyt voivat olla edellä mainitun direktiivin tarkoittamien kieltokanteiden kohteena, ja asetetaan tavoitteeksi niiden estäminen ja lopettaminen sekä oikeutetaan kuluttajien yhteisiä etuja ajavat järjestöt nostamaan niitä koskeva kieltokanne.

3.

Komitea muistuttaa, että — kuten edellä mainitussa lausunnossa todetaan — Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission 20. joulukuuta 1994 tekemän toimielinten välisen sopimuksen mukaisesti kodifioinnin yhteydessä ei saa muuttaa kodifioitavien säädösten asiasisältöä. Tässä yhteydessä ehdotettujen muutosten tarkastelun pohjalta voidaan todeta, että kyseistä periaatetta on noudatettu. On syytä tähdentää, että komissio on ottanut huomioon komitean aiemmassa lausunnossaan esittämän pyynnön sisällyttää direktiiviehdotukseen muutettu teksti kokonaisuudessaan ja mainita kaikki tehdyt muutokset.

4.

Komitea katsoo kuitenkin aiheelliseksi muistuttaa, että jo lausunnossaan, joka koski aiheesta laadittua komission ensimmäistä ehdotusta (4), johon nykyinen direktiivi 98/27/EY perustuu, se huomautti, että direktiivin 1 artiklan 1 kohdan viittaus liitteen direktiiviluetteloon johtaa väistämättä siihen, että sitä on muutettava aina, kun julkaistaan — kuten nyt — uusi direktiivi, jota koskeva aineellinen oikeus edellyttää edellä mainitun direktiivin säädösten mukaisia täytäntöönpanotoimia kuluttajien yhteisten etujen suojaamiseksi (5).

4.1

Lisäksi säädösten tämänkaltainen muotoilu on tarpeettoman monimutkainen tapa laatia lainsäädäntöä ja ristiriidassa lainsäädännön parantamista ja yksinkertaistamista koskevien, ETSK:n ja komission yhdessä kannattamien tavoitteiden kanssa.

5.

Toisaalta direktiivin 2005/29/EY (6) julkaiseminen — sekä erityisesti sen 11 ja 14 artiklan säännökset — tukee suositusta, joka esitetään jo edellä mainitussa ETSK:n lausunnossa vuodelta 1996 ja joka koskee jo tuolloin esiin tuotua ”mahdollisuutta vastuuvelvollisuustoimiin, jotka täydentäisivät kieltokannetoimien tehokkuutta”.

5.1

Näin ollen ETSK kehottaa komissiota harkitsemaan uudelleen yhteisten, erityisesti kuluttajien etujen edustamista koskevan soveltamisalan laajentamisen tarkoituksenmukaisuutta.

6.

Komissio on toteuttanut kodifioinnin 1. huhtikuuta 1987 annettuun päätökseen (KOM(1987) 868 PV) perustuvien tiukkojen rajoitusten puitteissa. Komitea antaa näin ollen puoltavan lausuntonsa tarkasteltavana olevalle aloitteelle, kuten se teki jo aiemmin saman direktiivin ollessa kyseessä.

13.7.2007   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 161/40

1.1

Unionin lainsäädäntöä eli perussopimuksia, direktiivejä ja asetuksia, suosituksia, EY:n tuomioistuimen oikeuskäytäntöä ja muita unionin säädöksiä on annettu jatkuvasti 50 vuoden ajan ilman, että lainsäädäntöä olisi konsolidoitu johdonmukaisesti. Sen vuoksi unionin oikeudesta on tullut hyvin monimutkaista ja jopa asiantuntijoille hyvin vaikeasti ymmärrettävää.

1.2

Esimerkiksi tietyillä oikeuden aloilla on annettu uusia direktiivejä ilman, että samalla olisi selvitetty johdonmukaisesti, tekeekö uusi direktiivi voimassa olevista saman alan direktiiveistä vanhentuneita tai voitaisiinko ne sisällyttää uuteen direktiiviin, jotta samaa aihetta koskeva voimassa oleva direktiivi voitaisiin samalla kumota. Lisäksi sisällöllisesti yhteenkuuluvan oikeudenalan tiettyjä kysymyksiä on säädelty vuosien aikana toisistaan erillään aina uusissa direktiiveissä. Joskus direktiivejä on muutettu osittain ajan kuluessa eri säädöksillä, ilman että samalla olisi annettu uutta sitovaa konsolidoitua säädöstä.

1.3

Sen vuoksi nyt on aika muuttaa tilannetta. Ei ole mitään syytä vastustaa olemassa olevien direktiivien teknistä konsolidointia, kunhan se vain tehdään hyvin tarkoitusperin eikä sitä käytetä keinona saavuttaa muita tavoitteita, esimerkiksi selvitellä välejä muiden toimielinten kanssa tai viedä läpi sellaisia omia näkökantoja, joita ei ole vielä hyväksytty päätöksentekoprosessissa.

Näin ollen komitea kannattaa lähtökohtaisesti komission ilmoittamaa aikomusta ”siivota” lainsäädäntöä pelkästään lainsäädäntöteknisesti.

1.4

Lisäksi komission samanaikaisesti ilmoittama aikomus vähentää byrokratiaa ja turhaa hallinnollista työtä jäsenvaltioissa yksinkertaistamalla unionin oikeutta on erittäin tervetullut.

1.5

Asianomaisia komission direktiiviehdotuksia voimassa olevien säädösten muuttamiseksi tai kumoamiseksi tässä menettelyssä tulee kuitenkin tarkastella kummastakin mainitusta näkökulmasta.

2.1

Komissio ehdottaa uutta direktiiviä (2), joka kumoaisi voimassa olevan direktiivin 71/304/ETY.

2.2

Neuvoston 26. heinäkuuta 1971 antaman direktiivin 71/304/ETY tavoitteena on saada jäsenvaltiot poistamaan rajatylittävien palvelujen tarjoajiin kohdistuvat rajoitukset, jotka koskevat oikeutta tehdä sopimus rakennusurakasta, saada tai toteuttaa rakennusurakka tai osallistua rakennusurakkaan, jonka teettäjänä on valtio, mikä tahansa julkisyhteisö tai julkishallinnon oikeushenkilö. Direktiivillä pyritään torjumaan ulkomaisten palveluntarjoajien suoraa ja epäsuoraa syrjintää jäsenvaltioiden julkisissa hankintamenettelyissä. Lisäksi direktiivissä velvoitetaan jäsenvaltiot huolehtimaan siitä, että ulkomaiset yrittäjät saavat luottoja, avustuksia ja tukia samoin ehdoin kuin kotimaiset yritykset ja että ulkomaisilla yrityksillä on ”rajoittamaton ja joka tapauksessa samoilla ehdoilla kuin valtion omilla kansalaisilla toteutuva oikeus käyttää hyväkseen” (valtion valvomia) ”hankintalähteitä”, jotka ovat tarpeen rakennusurakan toteuttamiseksi.

2.3

Komissio perustelee ehdotustaan sillä, että mainittu direktiivi on vanhentunut sen hyväksymisen jälkeen tehtyjen muutosten takia.

2.3.1

Komissio toteaa ensinnäkin, että julkisia rakennusurakoita säännellään sittemmin direktiiveillä 2004/17/EY ja 2004/18/EY, minkä vuoksi mainittu direktiivi on vanhentunut.

2.3.2

Toiseksi komissio toteaa, että siltä osin kuin direktiivi 71/304/ETY koskee lisäksi palvelujen vapaata liikkuvuutta yleisesti, EY:n tuomioistuimen oikeuskäytäntö on sittemmin kehittynyt olennaisesti. Komissio perustelee tätä lainaamalla ehdotuksensa alaviitteessä samasanaisesti asiassa C-76/90, Säger, annetun tuomion perusteluja. Niiden mukaan perustamissopimuksen 59 artiklassa (palvelujen tarjoamisen vapaus, nykyisessä 49 artiklassa) kielletään paitsi kaikenlainen palveluntarjoajien kansalaisuuteen perustuva syrjintä myös kaikki sellaiset rajoitukset, jotka ”voivat estää tai haitata sellaisen palveluntarjoajan toimintaa, joka on sijoittautunut toiseen jäsenvaltioon tarjotakseen siellä laillisesti vastaavia palveluja”, vaikka rajoitukset koskisivat yhtä lailla oman maan kuin muidenkin jäsenvaltioiden palveluntarjoajia.

2.3.3

Perusteluosassa komissio tiivistää EY:n tuomioistuimen oikeuskäytäntöä toteamalla, että ”EY:n perustamissopimuksen 49 artiklassa kielletään sellaiset erottelematta sovellettavat toimet, jotka voivat haitata palvelujen tarjoamisen vapautta”.

2.4

Johdanto-osan kappaleissa komissio viittaa uudelleen uusiin hankintadirektiiveihin ja asiassa Säger annettuun tuomioon ja toteaa, että niiden avulla taataan talouden toimijoiden suojelun taso, joka on vähintään yhtä korkea kuin kumottavaan direktiivin perustuva taso.

2.5

Itse direktiiviteksti koostuu neljästä artiklasta. Direktiivin 1 artiklassa kumotaan direktiivi 71/304/ETY. Sen 2 artiklassa velvoitetaan jäsenvaltiot saattamaan voimaan mainitun direktiivin kumoavan direktiivin edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset. Niiden on toimitettava komissiolle kyseiset säädöstekstit sekä mainittujen säädösten ja tämän direktiivin säännösten välinen vastaavuustaulukko. Lisäksi jäsenvaltioiden antamissa säädöksissä on viitattava tähän direktiiviin tai niihin on liitettävä tällainen viittaus, kun ne virallisesti julkaistaan; jäsenvaltiot säätävät itse siitä, miten viittaukset tehdään. Ehdotetun direktiivin 3 artiklan mukaan direktiivi tulee voimaan päivänä, jona se julkaistaan, ja sen 4 artiklassa todetaan, että direktiivi on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

3.1

Ehdotus direktiiviksi direktiivin 71/304/ETY kumoamisesta ei täytä valitettavasti kaikilta osin tämän lausunnon ensimmäisessä kohdassa mainittuja kriteerejä.

3.2

Yleisenä huomiona mainittakoon, että kyseinen direktiiviehdotus toisen direktiivin kumoamisesta on lajissaan ensimmäisiä useista vastaavista ehdotuksista. Sen vuoksi on asianmukaista pohtia, voidaanko tulevien kuukausien ja vuosien työohjelma monien vanhentuneiden direktiivien kumoamiseksi todella toteuttaa tehokkaimmin siten, että kukin vanhentunut direktiivi kumotaan uudella direktiivillä. Jatkettaessa työohjelman täytäntöönpanoa tulisi selvittää vielä kerran, olisiko vaihtoehtoisesti mahdollista ja tehokkaampaa kumota useampia direktiivejä yhdellä uudella direktiivillä. Koska jäsenvaltioiden lainsäädännössä säädetään usein monen direktiivin samanaikaisesta voimaansaattamisesta, tällä tavoin voitaisiin välttää jäsenvaltioissa aina samojen lakien mukauttaminen moneen kertaan lyhyin väliajoin.

3.3

Tässä käsiteltävää direktiiviehdotusta tarkasteltaessa tulisi harkita vielä kerran, eikö 2 artiklassa tarkoitetulle voimaansaattamistavalle tosiaan ole vaihtoehtoa, vai riittäisikö tavoitteen saavuttamiseksi jäsenvaltioille osoitettu kehotus selvittää, onko lainsäädäntöä tarpeen mukauttaa ja tarvittaessa toteuttaa muutos.

3.4

Vuonna 1971 annetun, nyt kumottavaksi ehdotettavan direktiivin päätarkoitus oli jäsenvaltioiden silloisten syrjivien lakien ja säännösten kumoaminen sekä unionin säädösten yleisten periaatteiden voimaansaattaminen julkisten hankintojen alalla; periaatteita on sittemmin sisällytetty uusiin direktiiveihin ja tarkennettu.

3.5

Jäsenvaltioiden syrjivät säännökset piti poistaa jo saatettaessa direktiivi 71/304/ETY voimaan 1970-luvulla ja unioniin myöhemmin liittyneissä valtioissa yhteisön säännöstön voimaansaattamisen yhteydessä. Tämän direktiivin suunniteltu kumoaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että näiden aiempien syrjivien jäsenvaltioiden säännösten kumoaminen täytyy mitätöidä. Syrjivien säännösten kumoamiseksi aikoinaan annettuja jäsenvaltioiden lakeja ei siis tarvitse muuttaa direktiivin kumoamisen vuoksi, sillä ne ovat joka tapauksessa saavuttaneet tavoitteensa, kun syrjivät säännökset on poistettu. Perustamissopimuksessa ja kaikissa uudemmissa direktiiveissä säädetään joka tapauksessa syrjivien säännösten kumoamisesta tai kieltämisestä.

3.6

Julkisia hankintoja koskevat jäsenvaltioiden lait on joka tapauksessa saatettu useimmissa tapauksissa viimeistään direktiivien 2004/18/EY ja 2004/17/EY antamisen jälkeen vastaamaan vuoden 1971 jälkeistä unionin oikeuden kehitystä. Mikäli näin ei vielä ole tehty, komission uudet direktiivit voidaan yhä panna täytäntöön. Koska kaikki direktiivit kohdistuvat periaatteessa kuitenkin jäsenvaltioiden lainsäätäjiin, asetetun tavoitteen saavuttamiseen riittäisi tässä tapauksessa mitä ilmeisimmin täysin pelkkä direktiivin 71/304/ETY kumoaminen unionitasolla ja tarkistustoimeksianto jäsenvaltioille. Useimmissa tapauksissa kyse on enintään siitä, että poistetaan tässä yhteydessä toimituksellisena muutoksena viittaus vanhentuneeseen direktiiviin 71/304/ETY, mikäli viittauksia tähän direktiiviin ylipäätään vielä on jäljellä.

3.7

Valitettavasti nyt on liian myöhäistä muuttaa sitä, ettei direktiiviä 71/304/EY kumottu jo direktiivejä 2004/17/EY ja 2004/18/EY annettaessa. Sen vuoksi ehdotetaan, että kaikissa tulevissa direktiiviehdotuksissa selvitettäisiin, vanhentuuko uutta direktiiviä annettaessa aiemmin annettuja direktiivejä, jotka olisi mahdollisesti samalla kumottava. Myös tällä tavoin voitaisiin vähitellen parantaa unionin oikeuden johdonmukaisuutta ja selkeyttä.

4.

ETSK ehdottaa sen vuoksi, että direktiiviehdotusta muutetaan siten, että direktiivillä pelkästään kumotaan aiempi direktiivi ja velvoitetaan jäsenvaltiot selvittämään, tarvitseeko niiden muuttaa lainsäädäntöään, ja tekemään mahdollisesti tarvittavat muutokset.

13.7.2007   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 161/44

1.1

Useita kertoja muutetut säädökset on kodifioitava, jotta yhteisön oikeus olisi selkeää ja luettavaa.

1.2

Kodifiointi on toteutettava noudattaen kokonaisuudessaan yhteisön tavanomaista lainsäädäntömenettelyä.

1.3

Käsiteltävänä olevalla ehdotuksella on tarkoitus kodifioida jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä 21. päivänä joulukuuta 1988 annettu neuvoston direktiivi 89/104/ETY. Uudella direktiivillä korvataan siihen sisällytetyt säädökset. Kodifioitavien säädösten asiasisältöä ei ole ehdotuksessa muutettu, vaan niihin on yhdistettäessä tehty ainoastaan kodifioinnin edellyttämät muodolliset muutokset.

1.4

Komitea kannattaa ehdotettua kodifiointia.

13.7.2007   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 161/45

1.1

Komitea on tyytyväinen uuden valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn käyttöönottoon komiteamenettelyssä. Sen ansiosta neuvosto ja parlamentti voivat valvoa ja mahdollisesti muuttaa komission hyväksymiä täytäntöönpanoasetuksia silloin, kun komissiolle annetaan säädöksessä mahdollisuus käyttää täytäntöönpanovaltaa tietyillä aloilla ilman, että se voi kuitenkaan tehdä olennaisia muutoksia. Komissio voi periaatteessa tehdä vain tarvittavia mukautuksia ja ajantasaistuksia, joiden ansiosta säädöstä voidaan soveltaa asianmukaisesti EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan mukaisesti.

1.2

Komitea toteaa, että komission ehdotus tehdä pikaisesti muutoksia tiettyihin säädöksiin (1) vastaa päätöstä 2006/512/EY sekä yhteistä lausumaa, jossa esitetään luettelo mahdollisimman nopeasti hyväksyttävistä säädöksistä ja kehotetaan poistamaan komission täytäntöönpanovallan aikarajoitukset.

2.1

Heinäkuun 17. päivänä 2006 tehdyllä neuvoston päätöksellä 2006/512/EY (2) on muutettu menettelystä komissiolle siirrettyä täytäntöönpanovaltaa käytettäessä 28. kesäkuuta 1999 tehtyä neuvoston päätöstä 1999/468/EY (3). Merkille pantavaa on, että muutetun päätöksen 5 a artiklassa otetaan käyttöön uusi valvonnan käsittävä sääntelymenettely.

2.2

Komiteamenettelyihin, joilla varmistetaan säädösten seuranta, lisätään näin vaihtoehto, jolla vahvistetaan parlamentin harjoittamaa valvontaa silloin, kun säädöksessä säädetään menettelystä komissiolle siirrettyä täytäntöönpanovaltaa käytettäessä. Valvonnan käsittävää menettelyä sovelletaan säädöksiin, joissa säädetään kyseisestä uudesta vaihtoehdosta ja jotka on hyväksytty yhteispäätösmenettelyllä tai rahoitusasioita koskevalla Lamfalussyn menettelyllä.

2.3

Komissio, neuvosto ja parlamentti ovat vahvistaneet yhteisessä lausumassaan (4) luettelon säädöksistä, joihin olisi niiden mielestä viipymättä tehtävä muutetun päätöksen edellyttämät mukautukset, jotta voitaisiin ottaa käyttöön alkuperäisen menettelyn korvaava valvonnan käsittävä sääntelymenettely. Yhteisessä lausumassa todetaan lisäksi, että hyvän lainsäädännön periaatteiden mukaisesti komissiolle siirrettyä täytäntöönpanovaltaa ei tulisi rajoittaa ajallisesti.

2.4

Komissio ehdottaa nyt, että 26:tta ensisijaisena pidettyä säädöstä muutetaan jälkikäteen (5), uuden menettelyn käyttöön ottamiseksi ja jotta poistettaisiin tarvittaessa aikarajoitukset, joita kyseisistä säädöksistä saattaisi aiheutua.

2.5

Luetteloon sisältyvien yhteispäätösmenettelyä noudattaen annettujen säädösten joukossa on kolme sellaista säädöstä, joilla ei ainoastaan muuteta jo olemassa olevia perussäädöksiä vaan joissa viitataan lisäksi komiteamenettelysäännöksiin, jotka on mukautettava kyseisissä säädöksissä. Komissio on näissä tapauksissa ehdottanut kyseisten säädösten mukauttamista.

2.5.1

Erityisesti maaliskuun 9. päivänä 2005 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/1/EY mukauttamiseksi komissio ehdottaa seuraavien direktiivien mukauttamista:

2.5.2

Ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavien laitosten toiminnasta ja valvonnasta 3. kesäkuuta 2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/41/EY mukauttamiseksi komissio ehdottaa seuraavan direktiivin mukauttamista:

2.5.3

Tammikuun 21. päivänä 2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/107/EY mukauttamiseksi komissio ehdottaa seuraavan direktiivin mukauttamista:

2.6

Seuraavassa on täydellinen luettelo ensisijaisesti mukautettavista säädöksistä:

3.1

Komitea on aina ollut sitä mieltä, että komiteamenettelyjen — jotka edellyttävät ainoastaan komission ja jäsenvaltioiden hallitusten edustajien osallistumista ja joiden tehtävänä on perustetun komitean luonteesta riippuen hallinnointi, neuvonanto tai sääntely säädösten seurannan tai täytäntöönpanon johdosta — on oltava nykyistä avoimempia ja ymmärrettävämpiä niin EU:ssa asuvien kuin etenkin niiden henkilöiden kannalta, joita säädökset koskevat.

3.2

Komitea on näin ollen tyytyväinen päätökseen ottaa käyttöön uusi valvonnan käsittävä sääntelymenettely yhteispäätösmenettelyllä hyväksyttävien säädösten osalta. Koska parlamentti ei osallistu suoraan komiteoihin, oli toivottavaa, että komission täytäntöönpanovallan valvontajärjestelmällä voitaisiin tarkastaa, että komission automaattisesti hyväksymissä täytäntöönpanoasetuksissa ei ylitetä kyseistä täytäntöönpanovaltaa.

3.3

Tiettyihin säädöksiin sisältyvä täytäntöönpanovallan aikarajoituksen poistaminen on looginen seuraus siitä, että parlamentin ja neuvoston harjoittamaa valvontaa on vahvistettu ja että ne voivat muuttaa komission hyväksymiä täytäntöönpanoasetuksia kaikkien niiden säädösten osalta, jotka hyväksytään yhteispäätösmenettelyllä ja Lamfalussyn menettelyllä.

3.4

Lokakuun 21. päivänä 2006 annetussa yhteisessä lausumassa kehotettiin komissiota esittämään pikaisesti 17. heinäkuuta 2006 annetun päätöksen mukaisia ehdotuksia. Komitea toteaa, että komissio on noudattanut kehotusta asianmukaisesti.

3.5

Lisäksi komitea toteaa, että muutetut säädökset ovat edellä mainitussa päätöksessä esitettyjen painopisteiden mukaisia.

13.7.2007   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 161/48

1.1

Komitea yhtyy näkemykseen, jonka mukaan torjunta-aineiden käyttöä on tärkeä kehittää entistä kestävämmäksi. Tavoitteena on, että myönteisiä vaikutuksia saadaan mahdollisimman paljon ja että haitalliset vaikutukset maatalouteen, ympäristöön, kuluttajiin, käyttäjiin ja yleensä yhteiskuntaan vähenevät.

1.2

Komitea suhtautuu periaatteessa myönteisesti komission ehdotukseen, sillä siinä käsitellään kysymyksiä, jotka ovat erittäin merkittäviä eurooppalaisten hyvinvoinnin, elämänlaadun säilyttämisen, ekosysteemien suojelun ja maaseudun kehittämisen kannalta. Näillä kysymyksillä on toisaalta merkitystä myös tuotteiden suotuisalle kehitykselle ja sille, että tuotteet säilyttäisivät kilpailukykynsä yhteisön sisäisillä ja kansainvälisillä markkinoilla myös yhä paremman laatunsa ansiosta.

1.3

Komitea katsoo, että jäsenvaltiotasolla olisi tarkoituksenmukaista laatia toimintasuunnitelmia riskien vähentämistavoitteiden määrittelemiseksi ja todellisen harmonisoinnin käynnistämiseksi yhteisötasolla.

1.3.1

Suunnitelmat tulee toteuttaa asianmukaisin toimenpitein jäsenvaltio-, alue- ja paikallistasoilla, ja tässä yhteydessä tulee ottaa erityisesti huomioon kestävän kehityksen kolme ulottuvuutta eli taloudelliset, sosiaaliset ja ympäristövaikutukset.

1.4

Koulutus ja tiedotus ovat komitean mielestä olennainen osa maataloustuotteiden suojelujärjestelmien järkiperäistä ja kestävää käyttöä. Niiden avulla voidaan myös ehkäistä mahdollisia haitallisia ympäristövaikutuksia.

1.4.1

Koulutus tulee laajentaa kattamaan kaikki sidosryhmät, hallintoelimet ja viranomaiset sekä muut kuin ammattikäyttäjät. Tässä yhteydessä tulee tietenkin säilyttää vakiintuneiden organisaatioiden jo ylläpitämät kansalliset koulutusjärjestelmät.

1.5

Komitean mielestä tiedotuskampanjoiden tulisi olla tasapuolisia ja neutraaleja, ja niissä tulisi tuoda esille sekä tuotannolle koituva hyöty että riskit. Kampanjat tulisi suunnata erityisesti muille kuin ammattimaisille käyttäjille ja etenkin paikallisviranomaisille ja paikallisille hallintoelimille.

1.6

Määriteltäessä erityisen arkaluonteisten alojen varotoimia, kuten lentolevitysmääräyksiä, olisi komitean näkemyksen mukaan viisaampaa toimia tietyssä määrin toissijaisuusperiaatteen mukaan.

1.7

Komitea pitää tärkeänä varata maatalous- ja kasvinsuojelualan tutkimukselle asianmukaiset mahdollisuudet, jotta kemikaalien ja niiden seosten käyttöön väistämättä liittyvät riskit jäisivät mahdollisimman pieniksi.

1.8

Komitea katsoo, että asianmukaista huomiota tulee kohdistaa myös yhteistyöhön kansainvälisten organisaatioiden, kuten FAO:n, OECD:n ja WHO:n, sekä naapurialueiden kanssa.

1.9

Komitean mielestä maatalous- ja elintarvikemarkkinoiden maailmanlaajuistumisen johdosta tulee toteuttaa yhteisötason toimia tuotantoa ja terveyttä koskevien eurooppalaisten laatustandardien levittämiseksi maailmanlaajuisesti. Keinona voisi olla erityisesti niiden sisällyttäminen Codex Alimentarius -standardeihin.

2.1

Termillä ”torjunta-aine” tarkoitetaan tehoaineita ja tuotteita, joiden avulla pyritään vaikuttamaan elävien organismien perusprosesseihin. Niiden avulla voidaan siis tappaa tai kontrolloida haitallisia organismeja (1). Komission ehdotuksessa viitataan kuitenkin myös kasvinsuojeluaineisiin, joiden määritelmä on tarkempi (2).

2.2

Torjunta-aineita pidetään olennaisen tärkeinä viljelykasvien suojaamisessa hyönteisiltä, jyrsijöiltä ja luontaisilta taudinaiheuttajilta, mutta ne voivat myös kerääntyä ympäristöön ja aiheuttaa vakavia terveysriskejä ihmisille ja eläimille, etenkin jos ne päätyvät juomaveteen. Ihmisessä ne voivat aiheuttaa mm. syöpää ja geneettisiä häiriöitä sekä vaurioittaa pysyvästi immuunijärjestelmää.

2.3

Torjunta-aineet voivat aiheuttaa ihmisille terveysriskejä joko suoran tai epäsuoran altistuksen taikka epäasianmukaisen käytön tai onnettomuuksien takia. Kyseisille aineille altistutaan etenkin maataloudessa tapahtuvan käytön aikana tai sen jälkeen taikka viheralueiden hoidon tai muiden toimien yhteydessä.

2.4

Torjunta-aineiden sisältämien yksittäisten tehoaineiden riskit arvioidaan lupamenettelyn yhteydessä, mutta kemikaaliseoksille altistumisen seurauksia ei ole toistaiseksi analysoitu asianmukaisesti jäsenvaltiotasolla. Kaikkien nykyisin käytettävien aineiden yhteisvaikutusta ihmisten terveyteen olisi siis hyvin vaikea arvioida nykytilanteessa (3).

2.5

Käyttöalueella oleskelevien tai asuvien (lentäen levitettävät aineet) taikka kuluttajien (elintarvikkeiden tai veden sisältämät jäämät) epäsuoralla altistumisella voi olla vielä vakavampia seurauksia erityisen haavoittuvissa väestöryhmissä. Viimeaikaiset tutkimukset (4) osoittavat etenkin sikiöiden olevan erityisen herkkiä. Niiden neurologisen kehityksen on todettu häiriintyvän, kun äiti altistuu torjunta-aineille.

2.6

Torjunta-aineista puhuttaessa on otettava huomioon ympäristöriskit, joita kemikaalien liiallinen ja tahaton leviäminen veteen, ilmaan ja maaperään aiheuttaa. Tämä vaikuttaa haitallisesti viljelykasveihin, luonnonvaraisiin kasveihin ja eläimiin, ympäristön eri osatekijöiden laatuun ja yleensä biologiseen monimuotoisuuteen.

2.6.1

Unohtaa ei saa myöskään sitä, että nyky-yhteiskunnassa hyödynnetään runsaasti erilaisia lannoitteita, biosidejä, elintarvikelisäaineita sekä hyönteistorjunta-aineita, kasvinsuojeluaineita ja kasvintorjunta-aineita. Niillä on lukuisia hyötyvaikutuksia, sillä niiden avulla voidaan parantaa elintarvikkeiden laatua ja turvallisuutta.

2.7

Vastuullisesti käytettyinä kyseiset aineet takaavat, että markkinoilla olevat raaka-aineet, elintarvikkeet sekä vihannekset ja hedelmät ovat hyvälaatuisia, kohtuuhintaisia ja kaikkien kuluttajien ulottuvilla. Kasviensuojeluaineita käytettäessä saadaan suurempi sato, sienten ja bakteerien tuottamia luontaisia myrkkyaineita on vähemmän ja satohävikki jää pienemmäksi. Lisäksi kyseiset aineet auttavat varmistamaan, että yhteisön markkinoilla ja maailmanmarkkinoilla on tarjolla elintarvikkeita riittävästi ja jatkuvasti.

2.7.1

Sienitautien torjunta-aineiden sekä hyönteis- ja kasvintorjunta-aineiden markkinoille ja käyttöön saattaminen edellyttää jo nykyisinkin aina tiukan lupamenettelyn läpäisemistä.

2.8

Komitea on samaa mieltä siitä, että kasvinsuojeluaineiden käytöstä tulee tehdä entistä enemmän kestävän kehityksen mukaista, jotta siitä saataisiin mahdollisimman paljon myönteisiä vaikutuksia ja haitalliset vaikutukset ympäristöön, kuluttajiin ja käyttäjiin vähenisivät. Näin parannettaisiin myös kasvinsuojeluaineita harkiten käyttävien toimijoiden ja maatalouden julkisuuskuvaa.

2.9

Komitean mielestä tulee painottaa yhä enemmän myönteisiä vaikutuksia, joita viljelijät voivat saada aikaan käyttämällä kasvinsuojeluaineita järkiperäisesti ja harkitusti. Juuri viljelijät ovat jo vuosia pyrkineet kehittämään yhä tarkoituksenmukaisempia toimintatapoja, kuten integroitu viljely (ICM, Integrated Crop Management) ja integroitu tuholaistorjunta (IPM, Integrated Pest Management), voidakseen hyödyntää yhä konkreettisemmin integroituja viljelymenetelmiä. Tähän suuntaan tulisi kannustaa.

2.10

Sen lisäksi, että tavoitteena on tuottaa turvallisia ja korkealaatuisia sekä tavanomaisesti että luonnonmukaisesti viljeltyjä tuotteita valveutuneille kuluttajille, todellisena tulevaisuuden haasteena on vastata myös huokeita tuotteita haluavien kuluttajien tarpeisiin ja tarjota heille laadultaan vastaavantasoisia tuotteita.

2.11

Torjunta-aineiden käytön ympäristönäkökohtien integroinnin ongelmat ovat Euroopan unionin kuudennen ympäristöä koskevan toiminta-ohjelman (2002–2012) ensisijaisia aiheita. Ohjelman tavoitteena on laatia ja hyväksyä seitsemän teemakohtaista strategiaa.

2.12

Ehdotettu puitedirektiivi on selvästi vuorovaikutuksessa aiemmin hyväksyttyjen teemakohtaisten strategioiden kanssa. Niiden aiheina ovat pohjavesien sekä luonnonvaraisten eläinten ja kasvien suojelu, maaperän suojelu, jätteidenkäsittely sekä jätteet ja pakkaukset.

2.12.1

Torjunta-aineiden kestävän käytön teemakohtaiseen strategiaan sisältyy neljä uutta ympäristön ja terveyden suojeluun liittyvää toimenpidettä. Niistä yksi on käsillä olevan lausunnon aiheena oleva direktiiviehdotus torjunta-aineiden kestävää käyttöä koskevan yhteisön politiikan puitteista.

2.12.2

Komissio on lisäksi laatinut vaikutusarvioinnin erilaisista mahdollisista skenaarioista, joiden mukaan torjunta-aineiden kestävää käyttöä koskevia toimenpiteitä voidaan toteuttaa, sekä niiden kustannuksista. Arvioinnin mukaan ”tappiot (kasvinsuojeluaineita valmistavalle teollisuudelle ja viljelijöille koulutuksesta sekä levityskaluston sertifioinnista ja huollosta aiheutuvat kustannukset) ja hyödyt (vähemmän kuluttaville viljelijöille sekä koulutus-, huolto- tai sertifiointiyrityksille) ovat yhtä suuret” (5).

2.13

Ulkoisten kustannusten pienentymiseen liittyvät kokonaisvaikutukset ovat siis selvästi myönteisiä: ”Saksassa tehdystä kattavasta tutkimuksesta ekstrapoloimalla tehtyjen päätelmien mukaan torjunta-aineiden optimaalinen käyttö hyödyttäisi EU:ta yleisesti yli 200 miljoonalla eurolla vuodessa ulkoisvaikutusten (kuten ympäristöön ja ihmisten terveyteen kohdistuvat haitalliset vaikutukset) vähentyessä.” (6)

2.14

ETSK ilmaisi jo vuonna 2003 (7) kannattavansa komission aloitetta torjunta-aineiden käyttöä koskevan teemakohtaisen strategian laatimisesta. Komitean mielestä tässä yhteydessä tulee tuoda selvästi esille paitsi se näkökohta, että torjunta-aineiden avulla suojellaan viljelykasveja, myös muut menetelmät, kuten luonnonmukaiset torjunta-aineet, kasviuutteet, ennaltaehkäisy, luonnolliset menetelmät ja kasvien vastustuskyky tiettyjä tuholaisia vastaan. Niiden käytön riskit ja edut on tärkeää punnita vankkojen tieteellisten tietojen perusteella.

3.1

Komission ehdotuksen tavoitteena on suojella ihmisten ja eläinten terveyttä ja ympäristöä torjunta-aineiden vaaralliselta epäasianmukaiselta tai liialliselta käytöltä maataloudessa ja ekosysteemissä sekä vähentää käytön riskejä ja haittavaikutuksia ”siten, että viljelykasveja suojellaan samalla riittävästi”.

3.2

Ehdotuksen pääkohdat ovat seuraavat:

4.1

Komitea suhtautuu myönteisesti komission ehdotukseen, sillä siinä käsitellään kysymyksiä, jotka ovat erittäin merkittäviä EU:n kansalaisten ja kuluttajien hyvinvoinnin, elämänlaadun säilyttämisen, maatalouden ja ekosysteemien kannalta.

4.2

Torjunta-aineita arvioidaan myytävän maailmassa vuosittain noin 25 miljardin euron arvosta, ja niitä käytetään kehitysmaissa edelleen hyvin runsaasti, vaikka markkinoiden kasvu on pysähtynyt tai ne taantuvat (8). Toisaalta kaikkien osapuolten on kiinnitettävä maatalous- ja elintarvikemarkkinoiden globalisoitumisen johdosta yhä enemmän huomiota Codex Alimentarius -komission asianmukaisten tuotanto- ja terveysstandardien noudattamiseen, jotta Greshamin laki (9) ei kävisi toteen näilläkin markkinoilla.

4.3

Lisäksi tulee huomata, että eri puolilla maailmaa levitetään tai käytetään valtavia määriä torjunta-aineita turhaan ja että suuri joukko ihmisiä kärsii myrkytyksistä, koska viljelijöillä, käyttäjillä ja paikallisviranomaisilla ei ole lainkaan tai ajantasaisia tietoja uusista teknisistä sovelluksista ja koska torjunta-aineiden levityksessä käytetään usein vanhentunutta tai puutteellisesti huollettua kalustoa. Kehitysmaissa käytetään edelleen vaarallisia aineita, jotka EU:ssa on jo kielletty (10).

4.4

Komitea katsoo, että kansallisissa toimintasuunnitelmissa, joiden yhteydessä asetetaan määrälliset tavoitteet ja määräajat, voidaan erityisen hyvin määritellä toimenpiteet, joita riskien vähentämiseksi tarvitaan jäsenvaltio-, alue- ja paikallistasoilla. Tässä yhteydessä tulee ottaa huomioon kestävän kehityksen kolme ulottuvuutta eli taloudelliset, sosiaaliset ja ympäristövaikutukset.

4.5

Suojeluaineiden sosiaalisesti vastuullinen käyttö maataloustuotannossa on perustavan tärkeää, jotta voidaan saavuttaa yhä korkeammat sosiaaliset tavoitteet. Toisaalta viljelijöiden tulee kantaa elintarvikeketjussa oma vastuunsa ja tuottaa kuluttajille korkealaatuisia elintarvikkeita, ja toisaalta tulee varmistaa, että maatalous on sekä yhteisön markkinoilla että maailmanmarkkinoilla riittävän kilpailukykyistä Lissabonin strategian mukaisesti.

4.6

Kestävän kehityksen taloudellinen ulottuvuus takaa, että kyseisiä aineita käytetään vain siinä määrin kuin on tarpeen, jotta erilaisista sairauksista ei aiheudu vaaraa. Tällä tavoin parannetaan maatalousjärjestelmien taloudellisuuden lisäksi myös satomääriä ja elintarvikkeiden saatavuutta.

4.7

Tulisi pyrkiä välttämään ympäristöriskejä, joita aiheutuu liiallisten kemikaalimäärien joutumisesta vahingossa vesiin, maaperään, ilmaan sekä maataloustuotteisiin ja jalostettuihin elintarvikkeisiin. Kyseiset aineet vaikuttavat haitallisesti ihmisiin, eläimiin ja kasveihin, ympäristön laatuun ja yleensä biologiseen monimuotoisuuteen. Toisaalta tulee pitää mielessä, että kasvisairauksien leviämistä ja lisääntymistä on torjuttava.

4.8

Kansallisia toimintasuunnitelmia laadittaessa tulee varmistaa, että toimenpiteet perustuvat direktiiveihin ja koko EU:lle yhteisiin kriteereihin, jotta sisämarkkinoiden kilpailu ei vääristyisi.

4.9

Koulutus ja tiedotus ovat olennainen osa maataloustuotteiden suojelujärjestelmien järkiperäistä ja kestävää käyttöä. Ne ovat myös perusedellytyksiä, jotta voidaan varmistaa parhaiden maatalouskäytäntöjen hyödyntäminen ja välttää mahdollisia haitallisia ympäristövaikutuksia. Erityisen tärkeää on kouluttaa integroidusti kaikkia sidosryhmiä, hallintoelimet, viranomaiset ja muut kuin ammattimaiset käyttäjät mukaan luettuina.

4.10

Jäsenvaltioilla on erilaisia kansalliseen lainsäädäntöön ja sen vaatimuksiin perustuvia koulutusjärjestelmiä, joita pitävät yllä vakiintuneet organisaatiot. Komitea katsookin, että tarvitaan joustavaa yhteisötason viitekehystä, jonka avulla voidaan vastata eri käyttäjäryhmien tarpeisiin. Opetustavoista ja sisällöstä voidaan sopia EU:n tasolla (11) sidosryhmien kesken ja keskustella alakohtaisen vuoropuhelun yhteydessä ja osana kunkin alueen työmarkkinaosapuolten kumppanuutta.

4.11

Sama pätee tiedotus- ja valistuskampanjoihin. Niiden tulee olla tasapuolisia ja neutraaleja, ja niissä tulee tuoda esille erilaisten kasvinsuojelukäytäntöjen hyvät puolet ja haittavaikutusten riskit. Tällaisia kampanjoita voitaisiin rahoittaa jäsenvaltioissa myös perimällä kasvinsuojeluaineista erityinen maksu kyseiseen tarkoitukseen. Kerätyillä varoilla voitaisiin rahoittaa etenkin muille kuin ammattimaisille käyttäjille suunnattua tiedotusta, jossa välineenä olisivat erityisesti Internetin välityksellä päivitettävät yksinkertaiset tekniset oppaat.

4.12

Komitean mielestä on keskeisen tärkeää, että jäsenvaltiot luovat järjestelmiä, joiden avulla huolehditaan torjunta-aineiden levityksessä käytettävien laitteiden teknisestä tarkastuksesta ja säännöllisestä huollosta perusvaatimuksia koskevien yhteisten ja harmonisoitujen standardien mukaisesti.

4.13

Määriteltäessä varotoimia erityisen arkaluonteisissa aloilla — kuten vesiensuojelu (12), jonka on oltava alan puitelainsäädännön mukaista, ja Natura 2000 -alueet — tulee ottaa huomioon paikalliset olot ja erityyppisten viljelmien (esim. riisinviljelyn) ominaispiirteet.

4.13.1

ETSK:n mielestä on tärkeää varmistaa, että riskien vähentämistä koskevia parhaita käytänteitä noudatetaan, ja määritellä yhteiset säännöt ja vähimmäisparametrit tasapuolisuuteen pyrkien ja järkiperustein. Toimenpiteiden valinta ja niiden tiukka valvonta tulisi kuitenkin jättää jäsenvaltioiden vastuulle. Komitea pitää yleiskieltoa liian pitkälle menevänä, eikä sitä tulisi ottaa käyttöön.

4.14

Lentolevityksen jyrkkää rajoittamista harkittaessa tulisi ETSK:n mielestä pohtia tarkasti sitä, että tietyillä maantieteellisillä alueilla ja tietyissä tapauksissa lentolevitystä ei voida korvata muilla tekniikoilla ja että tämäntyyppisille toimenpiteille olisi ehkä viisainta myöntää erittäin rajoitettuja poikkeuksia. Näin voitaisiin ihmisten terveyteen ja ympäristöön kohdistuvien haittavaikutusten ehkäisemiseksi varmistaa, että toiminta on mahdollisimman turvallista käyttäjille ja että heillä on paras mahdollinen ammattitaito. Jäsenvaltioiden ja viranomaisten tulisi eri tasojen toimivaltuuksien mukaan valvoa järjestelmällisesti toiminnan turvallisuutta ja ammattitaidon tasoa yhtenäisten riskinarviointimenetelmien mukaisesti.

4.15

Maatalouspolitiikalla tuetaan yhä voimakkaammin (13) integroidun viljelyn (ICM) (14) menetelmien kehittämistä. Tällaiseen viljelyyn tulisi sisällyttää asteittain ja koordinoidusti uusia integroidun tuholaistorjunnan (IPM) menetelmiä. Komitea puoltaa voimakkaasti ICM-menetelmiä. Ne ovat tärkeä etappi kehityksessä, jonka päämääränä ovat kestävän kehityksen mukaiset maatalousjärjestelmät.

4.16

Toisaalta on hyvin vaikea tehdä eroa kasvinsuojelun erilaisten vaikutusten ja monenlaisten muiden maatalouskäytänteiden (vuoroviljely jne.) vaikutusten välillä. Jos jäsenvaltiot velvoitetaan laatimaan vuoteen 2014 mennessä yleiset IPM-viljelyä koskevat tavoitenormit, tässä yhteydessä tulee komitean mielestä kannustaa käyttäjiä osallistumaan kaikin tavoin ja ottaa täysimääräisesti huomioon yleiset ICM-menetelmät sekä alan tekniikan ja teknologisen tutkimuksen kehitys. Tutkimusta tulee tukea ja voimistaa myös yhteisön tutkimuksen ja kehityksen seitsemännen puiteohjelman työohjelmissa.

4.17

Komitea katsoo, että seitsemännen TTK-puiteohjelman (2007–2013) työohjelmissa ja tarjouskilpailuissa on tärkeää kiinnittää asianmukaista huomiota maatalous- ja kasvinsuojelualan tutkimukseen, jonka tavoitteena on saada selkoa uusien edistyneiden tekniikoiden vaarattomuudesta ja minimoida kemikaalien ja niiden seosten käytön riskit.

4.18

ETSK esittää aiheesta ”YMP:n tulevaisuus” antamassaan oma-aloitteisessa lausunnossa (15) useita mahdollisia tapoja nivoa ympäristönäkökohdat yhä tiiviimmin maatalouspolitiikkaan. Lausunnossa muistutetaan, että maatalouspolitiikan nk. toisen pilarin mukaan jäsenvaltioiden tulee rakennerahastojen uudella ohjelmakaudella 2007–2013 sekä kansallisissa ja alueellisissa maaseudun kehittämissuunnitelmissa kannustaa luomaan mekanismeja sellaisten viljelijöiden palkitsemiseksi, jotka ovat pystyneet pienentämään kemiallisten torjunta-aineiden käytön riskejä (16).

4.19

IPM-menetelmät tulee määritellä kasvinsuojeluaineiden markkinoille saattamista koskevien uusien sääntöjen mukaisesti, ja IPM-menetelmiä koskevissa standardeissa tulee ottaa huomioon EU:n eri alueiden erilaiset luonnon- ja ilmasto-olot.

4.20

Maataloudessa käytettäviä torjunta-aineita tulee käsitellä ja varastoida siten, ettei terveys- ja ympäristöriskejä aiheudu. Komitea katsoo, että ehdotettujen toimien lisäksi yhteisötasolla tulisi laatia tukku- ja vähittäiskauppiaille sekä viljelijöille varastointia koskevat vähimmäisvaatimukset (17).

4.21

Kysymyksissä, jotka koskevat yhtenäisten indikaattorien luomista torjunta-aineiden markkinoille saattamista ja käyttöä koskevien tietojen keruulle ja pakolliselle ilmoittamiselle, komitea on täysin samaa mieltä siitä, että tilastotietoja tarvitaan, että tietojen antamisen tulee olla pakollista ja että tietoja tulee kerätä säännöllisesti yhteisötasolla harmonisoitujen riskiä ja käyttöä koskevien indikaattorien pohjalta.

4.22

Komitea korostaa, että kaikilta sidosryhmiltä kerättävien tietojen on tärkeää olla vertailukelpoisia. Kaikenlaista päällekkäisyyttä tulee välttää, eikä tietojen keruu saa aiheuttaa kohtuutonta hallinnollista taakkaa eikä olla teknisesti liian monimutkaista.

4.23

Indikaattorien tulisi perustua pikemminkin riskitasoon kuin käytettyjen tuotteiden määrään tai jäämien esiintymiseen. Myös terveysvaikutusten tulisi olla lähtökohtana, ja tässä yhteydessä tulisi tarkastella myös WHO:n analyyseja. Indikaattoreissa tulisi ottaa huomioon myös viljelmiä uhkaavien sairauksien ja taudinaiheuttajien levinneisyys.

4.24

Komitean mielestä on syytä kiinnittää asianmukaista huomiota näkökohtiin, jotka liittyvät kansainväliseen yhteistyöhön FAO:n (18) ja OECD:n (19) kaltaisten elinten sekä lähialueiden (erityisesti Välimeren alueen ja Balkanin maiden sekä naapurimaiden) kanssa.

13.7.2007   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 161/53

1.1

Komission ehdotuksen tarkoituksena on raakapuun luokitusta koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 23. tammikuuta 1968 annetun neuvoston direktiivin 68/89/ETY kumoaminen.

1.2

Koska jäsenvaltiot sekä metsä- ja puunjalostusteollisuus ovat jo vuosien ajan sanoneet, että direktiiviä ei yleensä sovelleta puukaupassa, komissio on ehdottanut sen kumoamista.

2.1

Vuoden 2005 puolivälissä 19 jäsenvaltiota ja 11 kansallista teollisuusliittoa osallistui kuulemisiin, joiden avulla haluttiin selvittää, noudatetaanko direktiiviä vai ei ja olisiko sen kumoamisella kielteisiä vaikutuksia. Kyselyn tulokset vahvistivat, että enemmistö sekä jäsenvaltioista että teollisuusliitoista ei noudata direktiiviä puukaupassa. Ne katsoivat, että direktiivi ei ole riittävän yksityiskohtainen, että siinä ei oteta huomioon puun suunniteltuja käyttötarkoituksia ja että sitä ei ole mukautettu markkinoiden tarpeisiin.

2.2

Neuvoston direktiiviä on sovellettu hyvin rajoitetusti, koska se ei ole ollut sitova, koska siinä säädetyt mittaus- ja luokitusmenetelmät ovat vanhentuneita ja koska puualan toimijat ovat sopineet ja käyttäneet muita mittaus- ja luokitusmenetelmiä. Puuraaka-aineen sisämarkkinat sekä kolmansien maiden kanssa käytävä kauppa ovat tästä huolimatta laajentuneet nähtävästi esteettä.

Lisäksi puun mittausta ja luokitusta varten vahvistettuja eurooppalaisia standardeja, joita voidaan tarvittaessa käyttää puumarkkinoiden liiketoimissa, pidetään parempana vaihtoehtona.

2.3

Direktiivin kumoaminen on niin ollen jäsenvaltioiden ja metsä- ja puunjalostusteollisuuden kuulemisesta saatujen tulosten mukaista. Direktiivin tavoitteet voidaan saavuttaa ilman yhteisön lainsäädäntöä.

2.4

Edellä mainituista syistä ja ottaen huomioon, että direktiivin kumoaminen ei vaikuta talousarvioon ja että se auttaa yksinkertaistamaan EU:n lainsäädäntöä, komitea kannattaa komission ehdotusta. Komitea katsoo, että harvoin sovellettavaa lainsäädäntöä, joka ei ole kyseisen alan sisämarkkinoiden asianmukaisen toiminnan kannalta välttämätön, ei tulisi pitää voimassa.

13.7.2007   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 161/54

1.1

Euroopan unionissa ollaan entistä kiinnostuneempia tuotanto- ja kasvatusmenettelyistä, joissa kotieläinten hyvinvointi otetaan entistä paremmin huomioon. Tämän vuoksi ehdotetaan, että voimassa olevia eläinten hyvinvoinnille asetettuja vähimmäisvaatimuksia täydennetään vapaaehtoisella merkintäjärjestelmällä, jota voidaan käyttää sekä yleisten kaupallisten merkintöjen että niitä enemmän laatuun painottuvien, varsinkin laatujärjestelmiin kuuluvien merkintöjen yhteydessä. Merkinnät tukevat markkinoiden toimivuutta. Ne eivät myöskään rasita turhaan unionin poliittista järjestelmää tai jäsenvaltioiden valvontaviranomaisia. Keskinäisessä kilpailussa elintarvikealalla laatumerkinnät ovat oleellinen tekijä. Usein merkki kertoo lisäksi, että tietyt eläinten hyvinvointiin liittyvät seikat on otettu pakollista minimitasoa paremmin huomioon. Kuluttajien on kuitenkin vaikea saada selkeä kuva merkinnän perusteista ja sääntöjen sisällöstä. Myöskään eläinten hyvinvointiin liittyvillä näkökohdilla ei aina ole riittävää tieteellistä perustaa.

1.2

Tällainen markkinalähtöinen järjestelmä, joka perustuu objektiivisiin kriteereihin, joilla mitataan eläinten hyvinvointia määrällisesti, on poliittisin perustein asetettuja kriteereitä joustavampi, tehokkaampi ja ennakoivampi. Tästä syystä siinä otetaan myös paremmin huomioon tuotantotekijöiden kehitys, jolle on tyypillistä unionin laajentumisen myötä entistä vaihtelevammat tuotanto-olot, tuotannon erikoistumisen ja monipuolistumisen jatkuminen, vähittäiskaupan rakennemuutokset sekä tuotekehitykseen ja merkkituotteisiin liittyvät kumppanuudet.

1.3

On tärkeää, että tuotanto- ja kasvatusmenettelyjä, joissa eläinten hyvinvointi otetaan entistä enemmän huomioon, edistetään sekä välittömästi kouluttamalla ja soveltamalla uusia tutkimustuloksia että välillisesti seuraamalla markkinoiden kehityssuuntauksia, jotka luonnostaan tarjoavat tärkeän lähtökohdan esim. koulutuksen ja investointien priorisoinnille. Tällä tavoin merkintäjärjestelmä voi osaltaan luoda ”koko ketjun kattavaa” välttämätöntä synergiaa ja edistää resurssien nykyistä järkevämpää hyödyntämistä. Kotieläinten kasvattajat tarvitsevat vakautta, mutta nykyään heidän tuotanto- ja investointisuunnitelmiinsa voivat vaikuttaa kauppaketjujen enemmän tai vähemmän perustellut toiminnalliset muutokset.

1.4

Vähimmäisvaatimuksia korkeammasta eläinten hyvinvoinnista viestivä merkintäjärjestelmä on luotava vapaaehtoiseksi vaihtoehdoksi asianomaisille tuotanto-, kauppa- ja teollisuustahoille. Tavoitteena tulee olla, että yksityiset merkintäjärjestelmät voivat nojautua standardeihin, joilla puolestaan on tieteellinen ja käytännöllinen perusta ja jotka pidetään tuoreimman tiedon tasalla. Käytännössä voitaisiin soveltaa logoa ja sellaista väri- tai pistejärjestelmää, joilla kaupallisia merkkejä täydennettäisiin ja jotka yhdessä yksityisen ja riippumattoman valvonnan kanssa muodostaisivat markkinoinnille asianmukaisen perustan. Järjestelmää voitaisiin periaatteessa soveltaa kaikkiin kotieläimiin ja eläinperäisiin tuotteisiin. WTO:n sääntöjen mukaisesti sitä voitaisiin myös soveltaa samoin ehdoin unioniin tuotaviin tuotteisiin.

1.5

Kun on kyse vähimmäisvaatimusten asettamisesta EU:ssa tai munien tai luonnonmukaisten tuotteiden tuotantomenetelmistä kertovista merkinnöistä, tulee jatkossakin soveltaa perinteistä viranomaissääntelyä. Tällainen sääntely on kuitenkin poliittisesti ja hallinnollisesti kuormittavaa eikä siksi kannusta yhtä hyvin kehittämään eläinten hyvinvoinnin entistä paremmin huomioon ottavia tuotanto- ja kasvatusmenetelmiä. Lisäksi tuottajat, teollisuus ja kauppa pitävät järjestelmää jäykkänä ja byrokraattisena eivätkä katso sen tarjoavan olennaisia etuja kuluttajille.

1.6

Ehdotetulla järjestelmällä on olennaisia yhtymäkohtia yleisen ympäristömerkkijärjestelmän ja siten myös EU:n yhteisen ympäristömerkin kanssa. Ympäristömerkit perustuvat siten yhteisiin tuotantoperiaatteisiin, ja niitä käytetään hyvin erilaisten tuotteiden merkitsemiseen. Tämä auttaa luomaan synergiaa ja tekemään merkkiä entistä laajemmin tunnetuksi. Keskinäisen kilpailunsa vuoksi elintarvikealan toimijat haluavat tyypillisesti kuitenkin ensisijaisesti käyttää omia laatumerkkejään, minkä vuoksi ”ympäristömalli” ei ole suoraan sovellettavissa eläinten hyvinvoinnista kertovaan merkkiin. Lisäksi tällaisen merkin tulee välttämättä perustua erityistutkimukseen ja eläinten hyvinvointia osoittavien mittareiden keskinäiseen tarkasteluun.

1.7

Eläintensuojelualan tutkimus on siten EU:ssa aivan ratkaisevassa asemassa, jotta eläinten hyvinvointi voidaan tulevaisuudessa integroida maatalouden ja sitä seuraavien tuotanto- ja myyntivaiheiden ketjuun tieteelliseltä ja objektiiviselta pohjalta. Jotta asianosaiset voivat tutustua merkintäjärjestelmään, on sen osatekijöistä päätettävä mahdollisimman pian niin että tutkimustulokset ja standardoidut indikaattorit — objektiiviset sekä mitattavissa ja toistettavissa olevat — muutetaan sitä mukaa käytännön strategioiksi ja että asianosaiset perehtyvät merkintäjärjestelmään.

1.8

Joka tapauksessa tarvitaan huomattava mm. kuluttajille ja vähittäiskaupalle suunnattu tiedotuskampanja, jossa kerrotaan myös EU:n pakollisista vähimmäisstandardeista. Samalla voidaan avoimuudesta huolehtimisen vuoksi harkita unionin tukeman Internet-sivun ja tietokannan perustamista, sillä yhteisten suuntaviivojen soveltaminen edellyttää niiden tarkemman sisällön julkistamista. Lisäksi on harkittava nykyistä tiukempaa väärien ja harhaanjohtavien tietojen kieltoa ja kiellon valvontaa, jotta voidaan varmistaa, että yritykset vastaavat entistä paremmin esittämistään väittämistä.

2.1

Puheenjohtajavaltio Saksan pyynnön mukaisesti tämän lausunnon tavoitteena on kuvailla mahdollisia eläinten hyvinvoinnista tiedottavia merkintäjärjestelmiä ja niiden käytännön toteutusta. Tarkoituksena on edistää tuotanto- ja kasvatusmenetelmiä, joissa eläinten hyvinvointi otetaan nykyistä paremmin huomioon. Taustalla on, että eläinten hyvinvointi kiinnostaa EU:ssa aiempaa enemmän ja että se luetaan muiden eettisten näkökohtien tavoin entistä enemmän ”eurooppalaisen yhteiskuntamallin” osatekijäksi. Kuluttajat odottavat oikeutetusti — kuten Eurobarometri-kyselyjen perusteella tehdyt tutkimukset osoittavat –, että eläinperäiset elintarvikkeet tuotetaan sellaisia järjestelmiä noudattaen, joissa otetaan huomioon EU:n nykyinen, etenkin eläinten hyvinvointia koskeva lainsäädäntö, ja että on mahdollista valita objektiivisesti ja luotettavasti elintarvikkeita, joiden valmistuksessa eläinten hyvinvointiin on kiinnitetty erityistä huomiota (1). Lisäksi eläinten hyvinvoinnin ja terveyden yhteys sellaisten tautien kehittymiseen, jotka voivat tarttua ihmiseen, liittyy tähän asiaan monessakin mielessä.

2.2

Useimpien tutkimusten mukaan kuluttajat pitävät siten eläinten hyvinvointia olennaisena tuotteiden laadun osatekijänä. Tämä käsitys ei kuitenkaan ole kaikissa jäsenvaltioissa yhtä yleinen. Eläinten hyvinvointi tai elämänlaatu voidaan määritellä niiden myönteisten ja kielteisten kokemusten summaksi, jotka eläin kokee elämänsä aikana. Kipu, sairaudet, konfliktikäyttäytyminen, epänormaali käytös ja krooninen stressi voidaan lukea eläimen kannalta kielteisiksi kokemuksiksi, kun taas lepoa, unta, ruokintaa, poikastenhoitoa ja puhdistamista voidaan pitää myönteisinä kokemuksina. Eläinten hyvinvoinnille ei kuitenkaan ole olemassa yksiselitteistä ja hyväksyttyä määritelmää.

2.3

EU on mm. Euroopan neuvoston suosituksesta hyväksynyt monia eläinten hyvinvoinnin vähimmäisvaatimuksia perinteisinä viranomaissäännöksinä. Monet näistä minimistandardeista on tulevina vuosina aiempien säännösten tavoin tarkistettava ja mukautettava. Lisäksi on hyväksytty erityissääntöjä, jotka koskevat luonnonmukaisten tuotteiden vapaaehtoisia merkintöjä ja kananmunien kaupan pitämisessä pakollisia tuotantomenetelmiä koskevia merkintöjä, sekä muutamia vähemmän tärkeitä sääntöjä lihan vuoksi pidettävän siipikarjan ja naudanlihan kaupan pitämisestä.

2.4

Elintarviketeollisuudelle ja vähittäiskaupalle on tyypillistä keskittymisen lisääntyminen ja kiristyvä kilpailu. Ne käyttävät entistä enemmän laatumerkintöjä, jotka osoittavat, että eri laatunäkökohtiin, mm. jossain määrin myös eläinten hyvinvointiin, kiinnitetään erityistä huomiota. Näiden rinnalla tuottajaorganisaatiot ja osuustoimintaliikkeet ovat luoneet alueellisia laatumerkintöjä, jotka kertovat eläinten hyvinvoinnin ja ekologisten seikkojen huomioon ottamisesta. Osa näistä tuotteista voi hyödyntää suojattujen maantieteellisten ja erityisluonnetta koskevien merkintöjen EU-järjestelmää (2).

2.5

Tähän liittyvät maakohtaiset erot ovat huomattavia. Esimerkkinä voidaan mainita, että Iso-Britannian markkinoilla hallitsevassa asemassa ovat kaupan omat laatumerkinnät, kun taas esim. Ranskassa ja Italiassa käytettään monia alueellisia laatumerkintöjä. Alankomaissa merkinnät ovat perinteisesti pääasiassa jalostusteollisuuden omia laatumerkkejä, mutta vähittäiskauppa ja tuottajajärjestöt kehittävät kuitenkin entistä enemmän myös omia merkintöjään. Ruotsissa ovat vallitsevia tuottajien omat merkit. Kuten monissa muissakin maissa luonnollisena lähtökohtana on perinteinen käsitys, jonka mukaan kotimaiset tuotteet ovat muita korkealaatuisempia myös eläinten hyvinvointia ajatellen.

2.6

Vapaaehtoisista merkintäjärjestelmistä saatujen kokemusten perusteella komissio aikoo edistää erityisten, objektiivisten ja mitattavissa olevien eläinten hyvinvointia koskevien indikaattoreiden soveltamista yhteisön voimassa olevassa ja tulevassa lainsäädännössä. Siten luodaan perusta sellaisia tuotantojärjestelmiä koskevalle lainsäädännölle, joissa sovelletaan voimassa olevissa säädöksissä säädettyjä miniminormeja tiukempia hyvinvointivaatimuksia (3). Komission mukaan tämä edellyttää sovellettavien eläinten hyvinvointinormien luokittelemista. Tavoitteena on kehittää eläinten hyvinvoinnin nykyistä paremmin huomioon ottavia tuotanto- ja kasvatusmenetelmiä sekä helpottaa mainittujen normien soveltamista unionissa ja kansainvälisesti. Komissio harkitsee myös, onko tälle perustalle pohjautuva EU-merkintä mahdollinen.

3.1

Kansalaisyhteiskunnan edustajana ETSK:n on luonnollista osallistua sisämarkkinoiden ja EU:n ulkopuolisen kaupan kestävää kehitystä edistävien yhteiseurooppalaisten merkintäjärjestelmien muotoiluun ja kantaa osaltaan vastuuta niiden käyttöönotosta. Eläinten hyvinvointi kuuluu eurooppalaiseen kulttuuriperintöön ja unionin eettisiin arvoihin unionin lainsäädäntöön jossain määrin jo nyt sisältyvien yritysten sosiaalisen vastuun, ympäristönsuojelun ja ekologian rinnalla. Yhtymäkohtia on mm. luonnonmukaisuuteen, joka kestävänä maatalouden tuotantomuotona perustuu ympäristö- ja eläinten hyvinvointinäkökohtien huomioon ottamiseen.

3.2

ETSK kannattaakin komission aikomusta edistää eläinten hyvinvointia EU:ssa kestävältä asiapohjalta (4). Komitea pitää asianmukaisena yhteisen merkintäjärjestelmän luomista sellaisten tuotanto- ja kasvatusmenetelmien edistämiseksi, jotka nykyistä enemmän ottavat huomioon eläinten hyvinvoinnin. Tavoitteena on ennen kaikkea edistää sitä, että markkinavoimat toimivat objektiivisella perustalla ja ”vetävät oikeaan suuntaan”. Samalla on tärkeää, että eläinten hyvinvoinnin entistä paremmin huomioon ottavia tuotanto- ja kasvatusmenetelmiä edistetään koulutuksella ja soveltamalla käytäntöön tuoreimpia tutkimustuloksia. Myös markkinoilta saatavat signaalit tarjoavat luonnollisesti lähtökohdan tutkimuksen ja tuottajien, neuvojien ja eläinlääkäreiden koulutuksen sekä tuotantojärjestelmään tulevaisuudessa tehtävien investointien tärkeysjärjestykselle. Merkintäjärjestelmä voi siten luoda osaltaan synergiaa ja edistää resurssien järkevää käyttöä varsinkin tuottajien suunnittelussa ja investointistrategioissa.

3.3

Joka tapauksessa on kyse pitkästä prosessista, jonka rinnalla on samalla tieteelliseltä pohjalta kehitettävä objektiivisia, mitattavia ja toistettavissa olevia hyvinvointi-indikaattoreita sekä validoitava erilaisia tuotantojärjestelmiä. Samalla on tärkeää päättää riittävän aikaisin eläinten hyvinvoinnin yhteisen merkintäjärjestelmän muotoilussa noudatettavista suuntaviivoista ja periaatteista työskentelyn tehostamiseksi ja standardoitujen hyvinvointi-indikaattoreiden sisällyttämiseksi järjestelmään sitä mukaa, kun niitä kehitetään. Tämän vuoksi mukana olevien kumppaneiden on mahdollisimman aikaisin päästävä yhteisymmärrykseen yhteisen järjestelmän suuntaviivoista ja muotoilusta, ja niille on myös saatava kumppaneiden hyväksyntä. Yhteistä järjestelmää tulee voida soveltaa kaikkiin eläinperäisiin tuotteisiin, ja sen tulee perustua mahdollisimman pitkälti joustavuuteen ja vapaaehtoisuuteen.

3.4

On kuitenkin myönnettävä, että prosessia vaikeuttavia seikkoja on useita. Hyvinvointinäkökohtiin ja niiden keskinäiseen tärkeysjärjestyksen liittyvien käytettävissä olevien tietojen puutteen lisäksi tällaisia seikkoja ovat kuluttajien toiveiden moninaisuus, tuotanto-olot, perinteiden ja koulutustason vaihtelun vaikutus mielipiteenmuodostukseen, elintarvikealalla vallitseva kilpailu, voimassa olevan lainsäädännön monimutkaisuus, yksityisten laatumerkkien sisällön vertailun hankaluus sekä epäluottamus mm. unioniin tuotavien tuotteiden yksityiseen ja julkiseen valvontaan.

3.5

Selkä ja informatiivinen merkintä on joka tapauksessa keskeinen tekijä, kun halutaan edistää nykyistä paremmin eläinten hyvinvoinnin huomioon ottavia tuotanto- ja kasvatusmenetelmiä. Luonnonmukaisista tuotteista ja vaihtoehtoisista munantuotantojärjestelmistä saadut kokemukset ovat osoittaneet, että merkintäsäännöillä on mahdollista vaikuttaa tuotantojärjestelmiin ja edistää eläinten hyvinvointia.

3.6

Merkintäsäännöt kuuluvat EU:n toimivaltaan. Niistä keskustellaan jatkuvasti ja niihin liittyy vastakkaisia intressejä. Komission tavoitteena on tehdä vuoden 2007 loppuun mennessä (5) ehdotus merkintädirektiivin muuttamisesta. Asianmukainen ja selkeä merkintä on usein kompromissin tulos, vaikkei kaikkia toiveita ja vaatimuksia olekaan mahdollista ottaa huomioon. Tämä pätee myös elintarvikkeisiin, joiden kohdalla merkintävaatimusten katsotaan usein olevan liian kattavia. Elintarvikeviranomaiset suhtautuvat lisämerkintöihin varautuneesti: keskeinen tieto elintarvikkeen ominaisuuksista voi jäädä niiden sisältämän lisätiedon varjoon. Kuluttajat eivät lisäksi ole varmoja, kuinka hyödyllisiä lisätiedot erityisesti eettisistä oloista elintarvikkeissa ovat. Tämän vuoksi eläinten hyvinvoinnista kertovan merkinnän tulee muodostua pienehköstä logosta ja väritunnuksesta, tähdistä tai pisteistä, jotka täydentävät jo käytettävää merkintää.

4.1

EU:ssa käyttöön otettavat lakiperusteiset lisävaatimukset ja -rajoitukset voivat johtaa siihen, että tuonti sellaisista maista, joissa on EU:ta löyhemmät laatuvaatimukset, syrjäyttää EU:n tuotannon ja myynnin ja unioni mm. menettää markkinaosuuttaan maailmanmarkkinoilla. Lisähuomio eläinten hyvinvointiin 30 eurooppalaisen maan ja 500 miljoonan kansalaisen sisämarkkinoilla (6) leviää myös unionin ulkopuolisiin maihin ja vaikuttaa niiden EU:iin suuntautuvaan tuontiin. Maailmanpankkiryhmään kuuluva International Finance Corporation on todennut, että kiinnostus eläinten hyvinvointiin maailmassa kasvaa ja että alkutuotanto ja teollinen jalostus on sopeutettava tähän kehitykseen (7).