ISSN 1725-2490

Euroopan unionin

virallinen lehti

C 290E

European flag  

Suomenkielinen laitos

Tiedonantoja ja ilmoituksia

49. vuosikerta
29. marraskuuta 2006


Ilmoitusnumero

Sisältö

Sivu

 

I   (Tiedonantoja)

 

EUROOPAN PARLAMENTTI

 

ISTUNTOKAUSI 2005-2006

 

Istunnot 13.-16. helmikuuta 2006

 

Maanantai 13. helmikuuta 2006

2006/C 290E/01

PÖYTÄKIRJA

1

ISTUNNON KULKU

Istuntokauden uudelleen avaaminen

Edellisen istunnon pöytäkirjan hyväksyminen

Vastaanotetut asiakirjat

Kirjalliset kannanotot (työjärjestyksen 116 artikla)

Parlamentin kantojen ja päätöslauselmien johdosta toteutetut toimet

Vetoomukset

Neuvoston toimittamat sopimustekstit

Yhteispäätösmenettelyä noudattaen hyväksyttyjen säädösten allekirjoittaminen

Käsittelyjärjestys

Minuutin puheenvuorot poliittisesti tärkeistä asioista

Lihantuotantoa varten pidettävien kanojen suojelua koskevat vähimmäisvaatimukset * (keskustelu)

Valtiontuen uudistaminen 2005-2009 (keskustelu)

Globalisaation vaikutukset sisämarkkinoihin (keskustelu)

SOLVIT (keskustelu)

Kreikan viranomaisten suorittama autojen takavarikointi (keskustelu)

Työntekijöiden suojeleminen altistumiselta keinotekoiselle optiselle säteilylle *** III (keskustelu)

Seuraavan istunnon esityslista

Istunnon päättäminen

LÄSNÄOLOLISTA

11

 

Tiistai 14. helmikuuta 2006

2006/C 290E/02

PÖYTÄKIRJA

13

ISTUNNON KULKU

Istunnon avaaminen

Vastaanotetut asiakirjat

Keskustelu ihmisoikeuksien sekä demokratian ja oikeusvaltion periaatteiden loukkauksia koskevista tapauksista (käsiteltäväksi jätetyt päätöslauselmaesitykset)

Ihmisoikeus- ja demokratialauseke Euroopan unionin sopimuksissa (keskustelu)

Paikallinen rajaliikenne *** I (keskustelu)

Uusiutuvista energialähteistä tuotettu lämpö ja jäähdytys (keskustelu)

Äänestykset

Pinnoitetut renkaat *** (työjärjestyksen 131 artikla) (äänestys)

Ajoneuvoyhdistelmien mekaanisten kytkinosien hyväksyminen *** (työjärjestyksen 131 artikla) (äänestys)

Kuivatun rehun yhteinen markkinajärjestely * (työjärjestyksen 131 artikla) (äänestys)

Kahden rahapolitiikan alalla annetun asetuksen kumoaminen * (työjärjestyksen 131 artikla) (äänestys)

Paikallinen rajaliikenne *** I (työjärjestyksen 131 artikla) (äänestys)

EY:n ja Salomonsaarten välinen kalastusta koskeva kumppanuussopimus * (työjärjestyksen 131 artikla) (äänestys)

Kreikan viranomaisten suorittama autojen takavarikointi (työjärjestyksen 131 artikla) (äänestys)

Työntekijöiden suojeleminen altistumiselta keinotekoiselle optiselle säteilylle *** III (äänestys)

Lihantuotantoa varten pidettävien kanojen suojelua koskevat vähimmäisvaatimukset * (äänestys)

Valtiontuen uudistaminen 2005-2009 (äänestys)

Globalisaation vaikutukset sisämarkkinoihin (äänestys)

Ihmisoikeus- ja demokratialauseke Euroopan unionin sopimuksissa (äänestys)

Tiettyjen yhteisen kalastuspolitiikan mukaisten vesialueille pääsyn rajoitusten tarkistaminen (Shetlandin kieltoalue ja punakampelan suoja-alue) (äänestys)

Lämmittäminen ja jäähdyttäminen uusiutuvien energialähteiden avulla (äänestys)

Äänestysselitykset

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Edellisen istunnon pöytäkirjan hyväksyminen

Edellisten istuntojen äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Palvelut sisämarkkinoilla *** I (keskustelu)

Kyselytunti (kysymykset neuvostolle)

Palvelut sisämarkkinoilla *** I (jatkoa keskustelulle)

Vuosituhattavoitteiden uusi kehitysrahoitusjärjestelmä (keskustelu)

Seuraavan istunnon esityslista

Istunnon päättäminen

LÄSNÄOLOLISTA

25

LIITE I

27

LIITE II

36

HYVÄKSYTYT TEKSTIT

70

P6_TA(2006)0045Pinnoitetut renkaat ***Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma ehdotuksesta neuvoston päätökseksi päätösten 2001/507/EY ja 2001/509/EY muuttamisesta tarkoituksena tehdä pinnoitettuja renkaita koskevista Yhdistyneiden kansakuntien Euroopan talouskomission (UN-ECE) säännöistä N:o 109 ja 108 pakollisia (KOM(2004)0774 — 9916/2005 — C6-0315/2005 — 2004/0271(AVC))

70

P6_TA(2006)0046Ajoneuvoyhdistelmien mekaanisten kytkinosien hyväksyminen ***Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma ehdotuksesta neuvoston päätökseksi yhteisön liittymisestä Yhdistyneiden Kansakuntien Euroopan talouskomission sääntöön n:o 55 ajoneuvoyhdistelmien mekaanisten kytkinosien hyväksymisedellytyksistä (KOM(2005)0019 — 11233/2005 — C6-0317/2005 — 2005/0002(AVC))

71

P6_TA(2006)0047Kuivatun rehun yhteinen markkinajärjestely *Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma ehdotuksesta neuvoston asetukseksi kuivatun rehun yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1786/2003 oikaisemisesta (KOM(2005)0572 — C6-0410/2005 — 2005/0225(CNS))

71

P6_TA(2006)0048Kahden rahapolitiikan alalla annetun asetuksen kumoaminen *Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma ehdotuksesta neuvoston asetukseksi rahapolitiikan alalla annettujen neuvoston asetusten (ETY) N:o 3181/78 ja (ETY) N:o 1736/79 kumoamisesta (KOM(2005)0611 — C6-0010/2006 — 2005/0233(CNS))

72

P6_TA(2006)0049Paikallinen rajaliikenne *** IEuroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi paikallista rajaliikennettä koskevan järjestelyn käyttöönotosta jäsenvaltioiden maaulkorajoilla sekä Schengenin yleissopimuksen ja yleisen konsuliohjeiston muuttamisesta (KOM(2005)0056 — C6-0049/2005 — 2005/0006(COD))

73

P6_TC1-COD(2005)0006Euroopan parlamentin kanta, vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 14. helmikuuta 2006, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o .../2006 antamiseksi paikallista rajaliikennettä koskevan järjestelyn käyttöönotosta jäsenvaltioiden maaulkorajoilla sekä Schengenin yleissopimuksen muuttamisesta

73

P6_TA(2006)0050EY:n ja Salomonsaarten välinen kalastusta koskeva kumppanuussopimus *Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma ehdotuksesta neuvoston asetukseksi Euroopan yhteisön ja Salomonsaarten välisen Salomonsaarten edustalla harjoitettavaa kalastusta koskevan kumppanuussopimuksen tekemisestä (KOM(2005)0404 — C6-0320/2005 — 2005/0168(CNS))

82

P6_TA(2006)0051Kreikan viranomaisten suorittama autojen takavarikointiEuroopan parlamentin päätöslauselma Kreikan viranomaisten suorittamasta autojen takavarikoinnista (2005/2005(INI))

83

P6_TA(2006)0052Työntekijöiden altistuminen keinotekoiselle optiselle säteilylle *** IIIEuroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma sovittelukomitean hyväksymästä yhteisestä tekstistä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi terveyttä ja turvallisuutta koskevista vähimmäisvaatimuksista työntekijöiden suojelemiseksi altistumiselta fysikaalisista tekijöistä (keinotekoinen optinen säteily) aiheutuville riskeille (yhdeksästoista direktiivin 89/391/ETY 16 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu erityisdirektiivi) (PE-CONS 3668/3/2005 — C6-0001/2006 — 1992/0449B(COD))

85

P6_TA(2006)0053Lihantuotantoa varten pidettävien kanojen suojelua koskevat vähimmäisvaatimukset *Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi lihantuotantoa varten pidettävien kanojen suojelua koskevista vähimmäisvaatimuksista (KOM(2005)0221 — C6-0190/2005 — 2005/0099(CNS))

86

P6_TA(2006)0054Valtiontuen uudistaminen 2005-2009Euroopan parlamentin päätöslauselma valtiontuen uudistamisesta vuosina 2005-2009 (2005/2165(INI))

97

P6_TA(2006)0055Globalisaation vaikutukset sisämarkkinoihinEuroopan parlamentin päätöslauselma globalisaation vaikutuksista sisämarkkinoihin (2004/2225(INI))

104

P6_TA(2006)0056Ihmisoikeus- ja demokratialauseke Euroopan unionin sopimuksissaEuroopan parlamentin päätöslauselma ihmisoikeus- ja demokratialausekkeesta Euroopan unionin sopimuksissa (2005/2057(INI))

107

P6_TA(2006)0057Tiettyjen yhteisen kalastuspolitiikan mukaisten vesialueille pääsyn rajoitusten tarkistaminen (Shetlandin kieltoalue ja punakampelan suoja-alue)Euroopan parlamentin päätöslauselma tiettyjen yhteisen kalastuspolitiikan mukaisten vesialueille pääsyn rajoitusten tarkistamisesta (Shetlandin kieltoalue ja punakampelan suoja-alue) (2005/2190(INI))

113

P6_TA(2006)0058Uusiutuvista energialähteistä tuotettu lämpö ja jäähdytysEuroopan parlamentin päätöslauselma, johon sisältyy komissiolle osoitettuja suosituksia uusiutuvista energialähteistä tuotetusta lämmöstä ja jäähdytyksestä (2005/2122(INI))

115

LIITEYKSITYISKOHTAISET SUOSITUKSET PYYDETYN EHDOTUKSEN SISÄLLÖSTÄ

116

 

Keskiviikko 15. helmikuuta 2006

2006/C 290E/03

PÖYTÄKIRJA

120

ISTUNNON KULKU

Istunnon avaaminen

Ilmaisunvapaus ja uskonnollisen vakaumuksen kunnioittaminen (keskustelu)

Iranin suhteet kansainväliseen yhteisöön (keskustelu)

Äänestykset

Yhteisön lennonjohtajien lupakirjajärjestelmä *** II (työjärjestyksen 131 artikla) (äänestys)

Iranin suhteet kansainväliseen yhteisöön (äänestys)

Äänestysselitykset

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Juhlaistunto - Itävalta

Edellisen istunnon pöytäkirjan hyväksyminen

Bosnia ja Hertsegovinan tulevaisuudennäkymät (keskustelu)

Valko-Venäjän tilanne 19. maaliskuuta 2006 toimitettavan presidentinvaalin edellä (keskustelu)

Rasismin kitkeminen jalkapallosta (kirjallinen kannanotto)

Kyselytunti (kysymykset komissiolle)

Riskin- ja kriisinhallinta maatalouden alalla (keskustelu)

Euroopan unionin metsästrategian toteuttaminen (keskustelu)

Maaseudun kehittämisen strategiset suuntaviivat (2007-2013) * (keskustelu)

Seuraavan istunnon esityslista

Istunnon päättäminen

LÄSNÄOLOLISTA

128

LIITE I

130

LIITE II

132

HYVÄKSYTYT TEKSTIT

145

P6_TA(2006)0059Yhteisön lennonjohtajan lupakirja *** IIEuroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma neuvoston yhteisestä kannasta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin antamiseksi yhteisön lennonjohtajan lupakirjasta (10724/2/2005 — C6-0399/2005 — 2004/0146(COD))

145

P6_TA(2006)0060Iranin ja kansainvälisen yhteisön välinen selkkausEuroopan parlamentin päätöslauselma Iranin ja kansainvälisen yhteisön välisestä selkkauksesta

145

 

Torstai 16. helmikuuta 2006

2006/C 290E/04

PÖYTÄKIRJA

149

ISTUNNON KULKU

Istunnon avaaminen

Esityslista

Vastaanotetut asiakirjat

Määrärahojen siirrot

Kirjalliset kannanotot (työjärjestyksen 116 artikla)

Äänestykset

Palvelut sisämarkkinoilla *** I (äänestys)

Maaseudun kehittämisen strategiset suuntaviivat (2007-2013) * (työjärjestyksen 131 artikla) (äänestys)

Vuosituhannen kehitystavoitteet (äänestys)

Ilmaisunvapaus ja uskonnollisen vakaumuksen kunnioittaminen (äänestys)

Bosnia ja Hertsegovinan tulevaisuudennäkymät (äänestys)

Valko-Venäjä (äänestys)

Riskin- ja kriisinhallinta maatalouden alalla (äänestys)

Euroopan unionin metsästrategian toteuttaminen (äänestys)

Äänestysselitykset

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Ulkomaisia osakkuus- ja tytäryhtiöitä koskevat tilastot *** I (keskustelu)

Edellisen istunnon pöytäkirjan hyväksyminen

Ilmoitus neuvoston toimittamista yhteisistä kannoista

Kansainvälisen valuuttarahaston toiminnan strateginen tarkistaminen (keskustelu)

Valiokuntien ja valtuuskuntien kokoonpano

Keskustelu ihmisoikeuksien sekä demokratian ja oikeusvaltion periaatteiden loukkauksia koskevista tapauksista (keskustelu)

Armenialainen kulttuuriperintö Azerbaidžanissa

Sri Lankan tilanne

Guantanamo

Äänestykset

Armenialainen kulttuuriperintö Azerbaidžanissa (äänestys)

Guantanamo (äänestys)

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Tiettyjä asiakirjoja koskevat päätökset

Luetteloon kirjatut kirjalliset kannanotot (työjärjestyksen 116 artikla)

Tämän istuntojakson aikana hyväksyttyjen tekstien edelleen välittäminen

Seuraavien istuntojen aikataulu

Istuntokauden keskeyttäminen

LÄSNÄOLOLISTA

163

LIITE I

165

LIITE II

184

HYVÄKSYTYT TEKSTIT

343

P6_TA(2006)0061Palvelut sisämarkkinoilla *** IEuroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi palveluista sisämarkkinoilla (KOM(2004)0002 — C5-0069/2004 — 2004/0001(COD))

343

P6_TC1-COD(2004)0001Euroopan parlamentin kanta, vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 16. helmikuuta 2006, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/.../EY antamiseksi palveluista sisämarkkinoilla

343

P6_TA(2006)0062Maaseudun kehittämisen strategiset suuntaviivat (2007-2013) *Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma ehdotuksesta neuvoston päätökseksi maaseudun kehittämistä koskevista yhteisön strategisista suuntaviivoista (Ohjelmakausi 2007-2013) (KOM(2005)0304 — C6-0349/2005 — 2005/0129(CNS))

379

P6_TA(2006)0063Vuosituhannen kehitystavoitteetEuroopan parlamentin päätöslauselma uusista kehitysyhteistyön rahoitusvälineistä vuosituhannen kehitystavoitteiden yhteydessä

396

P6_TA(2006)0064Ilmaisunvapaus ja uskonnollisen vakaumuksen kunnioittaminenEuroopan parlamentin päätöslauselma ilmaisunvapaudesta ja uskonnollisten vakaumusten kunnioittamisesta

399

P6_TA(2006)0065Bosnia ja Hertsegovinan tulevaisuudennäkymätEuroopan parlamentin päätöslauselma Bosnia ja Hertsegovinan tulevaisuudennäkymistä

401

P6_TA(2006)0066Valko-VenäjäEuroopan parlamentin päätöslauselma Valko-Venäjän tilanteesta 19. maaliskuuta 2006 järjestettävien presidentinvaalien edellä

404

P6_TA(2006)0067Riskin- ja kriisinhallinta maatalouden alallaEuroopan parlamentin päätöslauselma riskin- ja kriisinhallinnasta maatalouden alalla (2005/2053(INI))

407

P6_TA(2006)0068Euroopan unionin metsästrategian toteuttaminenEuroopan parlamentin päätöslauselma Euroopan unionin metsästrategian toteuttamisesta (2005/2054(INI))

413

P6_TA(2006)0069Armenialainen kulttuuriperintö AzerbaidžanissaEuroopan parlamentin päätöslauselma Azerbaidžanista

421

P6_TA(2006)0070GuantanamoEuroopan parlamentin päätöslauselma Guantanamosta

423

Käytettyjen merkkien selitykset

*

Kuulemismenettely

** I

Yhteistoimintamenettely: ensimmäinen käsittely

** II

Yhteistoimintamenettely: toinen käsittely

***

Hyväksyntämenettely

*** I

Yhteispäätösmenettely: ensimmäinen käsittely

*** II

Yhteispäätösmenettely: toinen käsittely

*** III

Yhteispäätösmenettely: kolmas käsittely

(Menettely määräytyy komission ehdottaman oikeusperustan mukaan.)Tietoa äänestyksistäJollei toisin ole määrätty, esittelijät ovat kirjallisesti ilmoittaneet puhemiehelle kantansa tarkistuksiin.Valiokunnista käytetyt lyhenteet

AFET

ulkoasiainvaliokunta

DEVE

kehitysyhteistyövaliokunta

INTA

kansainvälisen kaupan valiokunta

BUDG

budjettivaliokunta

CONT

talousarvion valvontavaliokunta

ECON

talous- ja raha-asioiden valiokunta

EMPL

työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta

ENVI

ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta

ITRE

teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta

IMCO

sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta

TRAN

liikenne- ja matkailuvaliokunta

REGI

aluekehitysvaliokunta

AGRI

maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta

PECH

kalatalousvaliokunta

CULT

kulttuuri- ja koulutusvaliokunta

JURI

oikeudellisten asioiden valiokunta

LIBE

kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

AFCO

perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta

FEMM

naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta

PETI

vetoomusvaliokunta

Poliittisista ryhmistä käytetyt lyhenteet

PPE-DE

Euroopan kansanpuolueen (kristillisdemokraatit) ja Euroopan demokraattien ryhmä

PSE

Euroopan parlamentin sosialidemokraattien ryhmä

ALDE

Euroopan liberaalidemokraattien liiton ryhmä

Verts/ALE

Vihreät / Euroopan vapaa allianssi -ryhmä

GUE/NGL

Euroopan yhtyneen vasemmiston konfederaatioryhmä / Pohjoismaiden vihreä vasemmisto

IND/DEM

Itsenäisyys/demokratia -ryhmä

UEN

Unioni kansakuntien Euroopan puolesta -ryhmä

NI

Sitoutumattomat

FI

 


I (Tiedonantoja)

EUROOPAN PARLAMENTTI

ISTUNTOKAUSI 2005-2006

Istunnot 13.-16. helmikuuta 2006

Maanantai 13. helmikuuta 2006

29.11.2006   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 290/1


PÖYTÄKIRJA

(2006/C 290 E/01)

ISTUNNON KULKU

Puhetta johti Josep BORRELL FONTELLES

puhemies

1.   Istuntokauden uudelleen avaaminen

Istunto avattiin klo 17.05.

2.   Edellisen istunnon pöytäkirjan hyväksyminen

Romano Maria La Russa ja Giovanni Rivera ovat ilmoittaneet olleensa läsnä, mutta heidän nimensä eivät ole läsnäololistassa.

Edellisen istunnon pöytäkirja hyväksyttiin.

3.   Vastaanotetut asiakirjat

Seuraavat asiakirjat on vastaanotettu

1)

parlamentin valiokunnilta:

1.1)

mietinnöt:

Mietintö ihmisoikeus- ja demokratialausekkeesta Euroopan unionin sopimuksissa (2005/2057(INI)) — Ulkoasiainvaliokunta.

Esittelijä: Agnoletto Vittorio (A6-0004/2006)

* Mietintö ehdotuksesta neuvoston asetukseksi kuivatun rehun yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1786/2003 oikaisemisesta (KOM(2005)0572 — C6-0410/2005 — 2005/0225(CNS)) — Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta.

Esittelijä: Daul Joseph (A6-0008/2006)

Mietintö valtiontuen uudistamisesta 2005-2009 (KOM(2005)0107 — 2005/2165(INI)) — Talous- ja raha-asioiden valiokunta.

Esittelijä: Hökmark Gunnar (A6-0009/2006)

* Mietintö ehdotuksesta neuvoston asetukseksi rahapolitiikan alalla annettujen neuvoston asetusten (ETY) N:o 3181/78 ja (ETY) N:o 1736/79 kumoamisesta (KOM(2005)0611 — C6-0010/2006 — 2005/0233(CNS)) — Talous- ja raha-asioiden valiokunta.

Esittelijä: Berès Pervenche (A6-0010/2006)

*** Suositus ehdotuksesta neuvoston päätökseksi yhteisön sitoutumisesta soveltamaan Yhdistyneiden Kansakuntien Euroopan talouskomission sääntöä nro 55 ajoneuvoyhdistelmien mekaanisten kytkinosien hyväksyntää koskevista vaatimuksista (11233/2005 — C6-0317/2005 — 2005/0002(AVC)) — Kansainvälisen kaupan valiokunta.

Esittelijä: Barón Crespo Enrique (A6-0011/2006)

*** Suositus ehdotuksesta neuvoston päätökseksi päätösten 2001/507/EY ja 2001/509/EY muuttamisesta tarkoituksena tehdä pinnoitettuja renkaita koskevista UN-ECE-säännöistä N:o 109 ja 108 pakollisia (09916/2005 — C6-0315/2005 — 2004/0271(AVC)) — Kansainvälisen kaupan valiokunta.

Esittelijä: Barón Crespo Enrique (A6-0012/2006)

Mietintö riskin- ja kriisinhallinnasta maatalouden alalla (KOM(2005)0074 — 2005/2053(INI)) — Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta.

Esittelijä: Graefe zu Baringdorf Friedrich-Wilhelm (A6-0014/2006)

Mietintö Euroopan unionin metsästrategian toteuttamisesta (KOM(2005)0084 — 2005/2054(INI)) — Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta.

Esittelijä: Kindermann Heinz (A6-0015/2006)

Mietintö tiettyjen yhteisen kalastuspolitiikan mukaisten vesialueille pääsyn rajoitusten tarkistamisesta (Shetlandin kieltoalue ja punakampelan suoja-alue) (KOM(2005)0422 — 2005/2190(INI)) — Kalatalousvaliokunta.

Esittelijä: Stihler Catherine (A6-0016/2006)

* Mietintö ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi lihantuotantoa varten pidettävien kanojen suojelua koskevista vähimmäisvaatimuksista (KOM(2005)0221 — C6-0190/2005 — 2005/0099(CNS)) — Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta.

Esittelijä: Berman Thijs (A6-0017/2006)

* Mietintö ehdotuksesta neuvoston asetukseksi Euroopan yhteisön ja Salomonsaarten välisen Salomonsaarten edustalla harjoitettavaa kalastusta koskevan kumppanuussopimuksen tekemisestä (KOM(2005)0404 — C6-0320/2005 — 2005/0168(CNS)) — Kalatalousvaliokunta.

Esittelijä: Fraga Estévez Carmen (A6-0018/2006)

Mietintö, johon sisältyy komissiolle osoitettuja suosituksia uusiutuvista energialähteistä tuotetusta lämmöstä ja jäähdytyksestä (2005/2122(INI)) — Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta.

Esittelijä: Rothe Mechtild (A6-0020/2006)

Mietintö globalisaation vaikutuksista sisämarkkinoihin (2004/2225(INI)) — Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta.

Esittelijä: Herczog Edit (A6-0021/2006)

Mietintö Kansainvälisen valuuttarahaston toiminnan strategisesta tarkistamisesta (2005/2121(INI)) — Talous- ja raha-asioiden valiokunta.

Esittelijä: Hamon Benoît (A6-0022/2006)

* Mietintö ehdotuksesta neuvoston päätökseksi maaseudun kehittämistä koskevista yhteisön strategisista suuntaviivoista (Ohjelmakausi 2007-2013) (KOM(2005)0304 — C6-0349/2005 — 2005/0129(CNS)) — Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta.

Esittelijä: McGuinness Mairead (A6-0023/2006)

1.2)

suositukset toiseen käsittelyyn:

*** II Suositus toiseen käsittelyyn neuvoston yhteisestä kannasta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin antamiseksi yhteisön lennonjohtajan lupakirjasta (10724/2/2005 — C6-0399/2005 — 2004/0146(COD)) — Liikenne- ja matkailuvaliokunta.

Esittelijä: De Veyrac Christine (A6-0007/2006)

2)

jäseniltä:

2.1)

suulliset kysymykset kyselytunnille (työjärjestyksen 109 artikla) (B6-0002/2006):

Papadimoulis Dimitrios, Corbett Richard, Landsbergis Vytautas, De Rossa Proinsias, Andrikienė Laima Liucija, Posselt Bernd, Mitchell Gay, Sakalas Aloyzas, Karas Othmar, Panayotopoulos-Cassiotou Marie, Paleckis Justas Vincas, Brejc Mihael, Matsouka Maria, Lynne Elizabeth, Rack Reinhard, Schierhuber Agnes, Moraes Claude, Crowley Brian, Rübig Paul, Pirker Hubert, Ryan Eoin, Ó Neachtain Seán, Czarnecki Ryszard, Guerreiro Pedro, Doyle Avril, Svensson Eva-Britt, Caspary Daniel, Belohorská Irena, Casaca Paulo, Hennicot-Schoepges Erna, Batzeli Katerina, Manolakou Diamanto- Schwab Andreas, Evans Robert, Kratsa-Tsagaropoulou Rodi, Paleckis Justas Vincas, Ó Neachtain Seán, Riera Madurell Teresa, Goudin Hélène, Corbett Richard, Panayotopoulos-Cassiotou Marie, Starkevičiūtė Margarita, Kristensen Henrik Dam, Kuźmiuk Zbigniew Krzysztof, Kinnock Glenys, Gklavakis Ioannis, Salinas García María Isabel, Papadimoulis Dimitrios, McGuinness Mairead, Papastamkos Georgios, Coveney Simon, Rutowicz Leopold Józef, Miguélez Ramos Rosa, Ebner Michl, Staes Bart, Harkin Marian, Martin David, Doyle Avril, Mölzer Andreas, Posselt Bernd, Vanhecke Frank, Garriga Polledo Salvador, Herranz García María Esther, Gutiérrez-Cortines Cristina, Badia I Cutchet Maria, Carnero González Carlos, del Castillo Vera Pilar, Matsis Yiannakis, Masip Hidalgo Antonio, Purvis John, Moraes Claude, Vidal-Quadras Roca Alejo, Deß Albert, Mitchell Gay, Toussas Georgios, Gahler Michael, Karatzaferis Georgios, Belohorská Irena, Beglitis Panagiotis, Hennicot-Schoepges Erna, Lulling Astrid, Van Hecke Johan, Newton Dunn Bill, Maat Albert Jan, De Rossa Proinsias, Szejna Andrzej Jan, Manolakou Diamanto, Reul Herbert, Andrikienė Laima Liucija, Guerreiro Pedro, Crowley Brian, Aylward Liam, Ryan Eoin, Jensen Anne E., Czarnecki Ryszard, van Nistelrooij Lambert, Montoro Romero Cristobal

2.2)

päätöslauselmaesitykset (työjärjestyksen 113 artikla):

Gentvilas Eugenijus — Päätöslauselmaesitys 20 vuotta sitten tapahtuneesta Tšernobylin katastrofista (B6-0085/2006)

lähetetty

asiasta vastaavaan valiokuntaan: ENVI

 

lausuntoa varten: AFET, ITRE

Muscardini Cristiana — Päätöslauselmaesitys direktiivistä palveluista sisämarkkinoilla (B6-0092/2006)

lähetetty

asiasta vastaavaan valiokuntaan: IMCO

 

lausuntoa varten: ECON, TRAN

Berlato Sergio, Muscardini Cristiana — Päätöslauselmaesitys biomassaa koskevasta toimintasuunnitelmasta (B6-0093/2006)

lähetetty

asiasta vastaavaan valiokuntaan: ITRE

 

lausuntoa varten: AGRI, ENVI

Muscardini Cristiana — Päätöslauselmaesitys EU:n energiapolitiikasta (B6-0094/2006)

lähetetty

asiasta vastaavaan valiokuntaan: ITRE

 

lausuntoa varten: ENVI

2.3)

kirjalliset kannanotot luetteloon kirjattavaksi (työjärjestyksen 116 artikla):

Filip Kaczmarek uskonnonvapauteen Kiinassa (0008/2006)

Mario Borghezio Euroopan sanomalehtien sananvapauteen kohdistuvaan uhkailuun Muhammadista ja islamista tehtyjen pilakuvien julkaisemisen seurauksena (0009/2006)

Frank Vanhecke, Philip Claeys ja Koenraad Dillen islamilaisen maailman reaktioihin tanskalaisessa sanomalehdessä Jyllands Postenissa julkaistujen pilapiirrosten johdosta (0010/2006)

3)

parlamentin sovittelukomiteavaltuuskunnalta:

*** III Mietintö sovittelukomitean hyväksymästä yhteisestä tekstistä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi terveyttä ja turvallisuutta koskevista vähimmäisvaatimuksista työntekijöiden suojelemiseksi altistumiselta fysikaalisista tekijöistä (keinotekoinen optinen säteily) aiheutuville riskeille (yhdeksästoista direktiivin 89/391/ETY 16 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu erityisdirektiivi) (03668/2005 — C6-0001/2006 — 1992/0449B(COD)) — Parlamentin sovittelukomiteavaltuuskunta

Esittelijä: Őry Csaba (A6-0026/2006).

4.   Kirjalliset kannanotot (työjärjestyksen 116 artikla)

Kirjalliset kannanotot 59, 60, 61, 62, 63/2005 ovat työjärjestyksen 116 artiklan 5 kohdan mukaisesti rauenneet, koska ne eivät ole saaneet riittävää määrää allekirjoituksia.

5.   Parlamentin kantojen ja päätöslauselmien johdosta toteutetut toimet

Komission ilmoitus toimista, joihin on ryhdytty parlamentin joulukuun 2005 istuntojakson aikana hyväksymien kantojen ja päätöslauselmien johdosta, on jaettu.

6.   Vetoomukset

Seuraavat vetoomukset, jotka on merkitty luetteloon alla ilmoitettuina päivinä, on työjärjestyksen 191 artiklan 5 kohdan mukaisesti lähetetty asiasta vastaavaan valiokuntaan:

31.1.2006

Hedi Feibel (nro 1/2006)

Ferdo Colak (nro 2/2006)

Lutz Krajinski ja Gottfried Preising (Velo-Pilgertour-Team) (nro 3/2006)

Ursula Winter ja Hans-Jürgen Mielenz (nro 4/2006)

Irmgard Ghodss (nro 5/2006)

Gerhard Bühler (nro 6/2006)

Rüdiger Vosloh (nro 7/2006)

Angelika Samuels (nro 8/2006)

Corinna Gram (nro 9/2006)

Patrick Culhane (Cappagh Farmers Support Group) (nro 10/2006)

Vaclav Sroub (nro 11/2006)

David McKee (nro 12/2006)

David Hernandez (nro 13/2006)

Timothy Harrington (nro 14/2006)

Arum Rattan (nro 15/2006)

Sinéad Quinn (nro 16/2006)

Anston Park Junior School (ja 30 allekirjoittanutta) (nro 17/2006)

Darryl Williams (nro 18/2006)

Rafael Cañada Núñez (Asociación ciudadana ”Autopista No”) (nro 19/2006)

Parque y Jardín de la Plaza José-María Orense y colindantes, de Valencia, Asociación de Vecinos (nro 20/2006)

Juan Ignacio Valero Gómez (nro 21/2006)

Matti Niemelä (Dynamic Therapy Center Oy) (nro 22/2006)

Luigina De Santis (Fédération Européenne des Retraités et Personnes Agées) (ja 400 000 allekirjoittanutta) (nro 23/2006)

Jacques Suchet (nro 24/2006)

Teresa Jakubowska (Parti anticlerical RACJA) (nro 25/2006)

Rita Pirrotte (nro 26/2006)

Angelo Morini (Movimento federalista europeo) (ja 97 allekirjoittanutta) (nro 27/2006)

Comunità Montana Bassa Valle di Susa e Val Cenischia (nro 28/2006)

Giovanna Cavalieri (nro 29/2006)

Maria Gabriella Gavioli (nro 30/2006)

Giampiero Angeli (ja 21 allekirjoittanutta) (nro 31/2006)

Carmine D'Imperio (nro 32/2006)

Giuseppe Borriello (nro 33/2006)

Constant Verbraeken (nro 34/2006)

Loohuis (Gemeente Haaksbergen) (nro 35/2006)

Th. van der Ven (nro 36/2006)

Rolf Edman (Träkumla Rom AB) (nro 37/2006).

Wojciech Pomorski (nro 38/2006)

Thaleia Kokka (nro 39/2006)

Georgios Foutsitzis (nro 40/2006)

Emmanouil Nikolaidis (nro 41/2006)

Konstantinos Antzas (nro 42/2006)

Christian Schulz (nro 43/2006)

Konstantinos Lympouridis (nro 44/2006).

7.   Neuvoston toimittamat sopimustekstit

Neuvosto on toimittanut seuraavan asiakirjan oikeaksi todistetun jäljennöksen:

Euroopan yhteisön ja Ukrainan sopimus tietyistä lentoliikenteen näkökohdista.

8.   Yhteispäätösmenettelyä noudattaen hyväksyttyjen säädösten allekirjoittaminen

Puhemies on ilmoittanut, että hän allekirjoittaa keskiviikkona parlamentin työjärjestyksen 68 artiklan mukaisesti yhdessä neuvoston puheenjohtajan kanssa seuraavat yhteispäätösmenettelyä noudattaen hyväksytyt säädökset:

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi tiettyjen yhteisön vesiympäristöön päästettyjen vaarallisten aineiden aiheuttamasta pilaantumisesta (kodifioitu toisinto) (3649/2/2005 — C6-0049/2006 — 2003/0333(COD))

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi uimaveden laadun hallinnasta ja direktiivin 76/160/ETY kumoamisesta (3659/6/2005 — C6-0050/2006 — 2002/0254(COD))

Euroopan parlamentin ja neuvoston suositus eurooppalaisen yhteistyön jatkamisesta korkea-asteen koulutuksen laadun varmistamisessa (3666/1/2005 — C6-0044/2006 — 2004/0239(COD))

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan unionin sokerijärjestelmän uudistuksen aiheuttamien vaikutusten kohteiksi joutuviin sokeripöytäkirjan maihin sovellettavista liitännäistoimenpiteistä (3673/1/2005 — C6-0043/2006 — 2005/0117(COD))

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus kansainvälisen turvallisuusjohtamissäännöstön täytäntöönpanosta yhteisössä ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 3051/95 kumoamisesta (3601/2006 — C6-0048/2006 — 2003/0291(COD)).

9.   Käsittelyjärjestys

Esityslistalla oli seuraavana käsittelyjärjestyksen vahvistaminen.

Helmikuun istuntojakson lopullinen esityslistaluonnos (PE 368.298/PDOJ) on jaettu ja siihen on ehdotettu seuraavia muutoksia (työjärjestyksen 132 artikla):

Istunnot 13.-16.2.2006

Maanantai

ei muutoksia

Tiistai

ei muutoksia

Keskiviikko

ALDE-ryhmä esitti kolme pyyntöä työjärjestyksen 132 artiklan 1 kohdassa määrätyn määräajan ulkopuolella. Puhemies päätti kuitenkin, että parlamentti äänestää ehdotuksista todettuaan, että sitä ei vastusteta.

ALDE-ryhmän pyyntö, joka koski useamman kuin yhden puhujan sallimista poliittista ryhmää kohden keskustelussa, joka käydään neuvoston ja komission julkilausumista ilmaisunvapaudesta ja uskonnollisen vakaumuksen kunnioittamisesta (PDOJ:n kohta 55)

ALDE-ryhmän pyyntö, joka koski keskustelun päättämistä päätöslauselmaesitysten käsiteltäväksi jättämisellä

ALDE-ryhmän pyyntö, joka koski neuvoston ja komission julkilausumien Bosnian ja Hertsegovinan tulevaisuudennäkymistä siirtämistä tämän seurauksena myöhempään istuntojaksoon (PDOJ:n kohta 30)

Annemie Neyts-Uyttebroeck käytti puheenvuoron ALDE-ryhmän puolesta perustellakseen pyynnöt.

Puheenvuorot: näistä pyynnöistä Daniel Marc Cohn-Bendit, joka pyysi Verts/ALE-ryhmän puolesta, että kolmesta pyynnöstä äänestetään yhtenä ryhmänä, Martin Schulz PSE-ryhmän puolesta, Hans-Gert Poettering PPE-DE-ryhmän puolesta, joka vastusti yhtenä ryhmänä toimitettavaa äänestystä ja Daniel Cohn-Bendit.

Äänestys ALDE-ryhmän ensimmäisestä pyynnöstä:

Parlamentti hylkäsi pyynnön.

Äänestys ALDE-ryhmän toisesta pyynnöstä:

Parlamentti hyväksyi pyynnön KÄ:ssä (108 puolesta, 72 vastaan, 15 tyhjää).

Hannes Swoboda käytti puheenvuoron PSE-ryhmän puolesta, jossa hän pyysi, että päätöslauselmaesityksistä toimitettava äänestys otettaisiin seuraavan istuntojakson esityslistalle.

Puheenvuorot: tästä pyynnöstä Monica Frassoni, Johannes Voggenhuber, Hans-Gert Poettering, Daniel Cohn-Bendit, Martin Schulz, Bernd Posselt ja Johannes Voggenhuber.

Parlamentti hylkäsi Hannes Swobodan pyynnön KÄ:ssä (99 puolesta, 113 vastaan, 9 tyhjää). Äänestys otetaan näin ollen tämän istuntojakson esityslistalle.

Määräajat:

päätöslauselmaesitykset: tiistaina 14.2.2006 klo 10.00

yhteiset päätöslauselmaesitykset ja tarkistukset: keskiviikko 15.2.2006 klo 10.00

Äänestys: torstaina 16.2.2006.

Äänestys ALDE-ryhmän kolmannesta pyynnöstä:

José Ignacio Salafranca Sánchez-Neyra käytti puheenvuoron, jossa hän totesi, että tästä pyynnöstä ei tulisi toimittaa äänestystä. Puhemies asettui tukemaan tätä kantaa.

Torstai

ei muutoksia

Käsittelyjärjestys vahvistettiin.

10.   Minuutin puheenvuorot poliittisesti tärkeistä asioista

Puhemies myönsi työjärjestyksen 144 artiklan nojalla minuutin puheenvuoron seuraaville jäsenille, jotka halusivat kiinnittää parlamentin huomion poliittisesti tärkeään asiaan:

Nirj Deva, Magda Kósáné Kovács, Antolín Sánchez Presedo, Gisela Kallenbach, Jean-Claude Martinez, Mojca Drčar Murko, Pedro Guerreiro, Catherine Trautmann, Georgios Karatzaferis, Józef Pinior, Tunne Kelam, Jan Tadeusz Masiel, Stavros Lambrinidis, Marie Panayotopoulos-Cassiotou, Pasqualina Napoletano, Urszula Krupa, Marc Tarabella, Sarah Ludford, Zita Pleštinská, Alexander Lambsdorff, Marie-Noëlle Lienemann, Nikolaos Sifunakis, Eugenijus Gentvilas, Gerard Batten, Henri Weber, Maria Badia I Cutchet, Bruno Gollnisch, Véronique De Keyser, Evangelia Tzampazi, Marios Matsakis, Eluned Morgan, Georgios Toussas, James Hugh Allister, Danutė Budreikaitė, Csaba Sándor Tabajdi, Dariusz Rosati, Bogusław Rogalski ja Jeffrey Titford.

11.   Lihantuotantoa varten pidettävien kanojen suojelua koskevat vähimmäisvaatimukset * (keskustelu)

Mietintö: Ehdotus neuvoston direktiiviksi lihantuotantoa varten pidettävien kanojen suojelua koskevista vähimmäisvaatimuksista [KOM(2005)0221 — C6-0190/2005 — 2005/0099(CNS)] — Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta.

Esittelijä: Thijs Berman (A6-0017/2006).

Markos Kyprianou (komission jäsen) käytti puheenvuoron.

Puhetta johti Sylvia-Yvonne KAUFMANN

varapuhemies

Thijs Berman esitteli laatimansa mietinnön.

Puheenvuorot: Åsa Westlund (ENVI-valiokunnan lausunnon valmistelija), Esther Herranz García PPEDE-ryhmän puolesta, Marc Tarabella PSE-ryhmän puolesta, Jan Mulder ALDE-ryhmän puolesta, Friedrich-Wilhelm Graefe zu Baringdorf Verts/ALE-ryhmän puolesta, Kartika Tamara Liotard GUE/NGL-ryhmän puolesta, Jeffrey Titford IND/DEM-ryhmän puolesta, Janusz Wojciechowski UEN-ryhmän puolesta, sitoutumaton Jean-Claude Martinez, Elisabeth Jeggle, María Isabel Salinas García, Carl Schlyter, Albert Jan Maat ja Csaba Sándor Tabajdi.

Puhetta johti Edward McMILLAN-SCOTT

varapuhemies

Puheenvuorot: Mojca Drčar Murko, James Nicholson, David Martin, Ioannis Gklavakis, Karin Scheele, Neil Parish, Ambroise Guellec ja Markos Kyprianou.

Keskustelu julistettiin päättyneeksi.

Äänestys: istunnon pöytäkirja 14.2.2006, kohta 7.9.

12.   Valtiontuen uudistaminen 2005-2009 (keskustelu)

Mietintö: Valtiontuen uudistaminen vuosina 2005-2009 [2005/2165(INI)] — Talous- ja raha-asioiden valiokunta.

Esittelijä: Gunnar Hökmark (A6-0009/2006).

Gunnar Hökmark esitteli laatimansa mietinnön.

Neelie Kroes (komission jäsen) käytti puheenvuoron.

Puheenvuorot: Miloš Koterec (REGI-valiokunnan lausunnon valmistelija), José Manuel García-Margallo y Marfil PPE-DE-ryhmän puolesta, Gilles Savary PSE-ryhmän puolesta, Sophia in 't Veld ALDE-ryhmän puolesta, Elisabeth Schroedter Verts/ALE-ryhmän puolesta, Diamanto Manolakou GUE/NGL-ryhmän puolesta, Graham Booth IND/DEM-ryhmän puolesta, sitoutumaton James Hugh Allister, Karsten Friedrich Hoppenstedt, Ieke van den Burg, Helmuth Markov, Zsolt László Becsey ja Katerina Batzeli.

Puhetta johti Pierre MOSCOVICI

varapuhemies

Puheenvuorot: David Casa, Antolín Sánchez Presedo, Ján Hudacký, Giovanni Pittella, Corien Wortmann-Kool, Riitta Myller, Rolf Berend, Paolo Cirino Pomicino ja Neelie Kroes.

Keskustelu julistettiin päättyneeksi.

Äänestys: istunnon pöytäkirja 14.2.2006, kohta 7.10.

13.   Globalisaation vaikutukset sisämarkkinoihin (keskustelu)

Mietintö: Globalisaation vaikutukset sisämarkkinoihin [2004/2225(INI)] — Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta.

Esittelijä: Edit Herczog (A6-0021/2006).

Edit Herczog esitteli laatimansa mietinnön.

Charlie McCreevy (komission jäsen) käytti puheenvuoron.

Puheenvuorot: Helmuth Markov (INTA-valiokunnan lausunnon valmistelija), Zuzana Roithová PPE-DE-ryhmän puolesta, Danutė Budreikaitė ALDE-ryhmän puolesta, Kyriacos Triantaphyllides GUE/NGLryhmän puolesta, Godfrey Bloom IND/DEM-ryhmän puolesta, Konrad Szymański UEN-ryhmän puolesta, sitoutumaton Andreas Mölzer, Othmar Karas, Zita Pleštinská ja Charlie McCreevy.

Keskustelu julistettiin päättyneeksi.

Äänestys: istunnon pöytäkirja 14.2.2006, kohta 7.11.

14.   SOLVIT (keskustelu)

Arlene McCarthyn IMCO-valiokunnan puolesta laatima suullinen kysymys (O-0087/2005/rev.) komissiolle: SOLVIT-järjestelmä (B6-0001/2006)

Arlene McCarthy (laatija) esitteli suullisen kysymyksen.

Puhetta johti Alejo VIDAL-QUADRAS

varapuhemies

Charlie McCreevy (komission jäsen) vastasi suulliseen kysymykseen.

Puheenvuorot: Malcolm Harbour PPE-DE-ryhmän puolesta, Edit Herczog PSE-ryhmän puolesta, Diana Wallis ALDE-ryhmän puolesta, Godfrey Bloom IND/DEM-ryhmän puolesta, Adam Jerzy Bielan UEN-ryhmän puolesta, Danutė Budreikaitė ja Charlie McCreevy.

Keskustelu julistettiin päättyneeksi.

15.   Kreikan viranomaisten suorittama autojen takavarikointi (keskustelu)

Mietintö: Kreikan viranomaisten suorittama autojen takavarikointi [2005/2005(INI)] — Vetoomusvaliokunta.

Esittelijä: Michael Cashman (A6-0394/2005).

Michael Cashman esitteli laatimansa mietinnön.

László Kovács (komission jäsen) käytti puheenvuoron.

Puheenvuorot: Marie Panayotopoulos-Cassiotou PPE-DE-ryhmän puolesta, Maria Matsouka PSE-ryhmän puolesta, David Hammerstein Mintz Verts/ALE-ryhmän puolesta, sitoutumaton Alessandro Battilocchio, László Kovács, Michael Cashman, joka täsmensi mietintönsä sisältöä, Marie Panayotopoulos-Cassiotou ja László Kovács.

Keskustelu julistettiin päättyneeksi.

Äänestys: istunnon pöytäkirja 14.2.2006, kohta 7.7.

16.   Työntekijöiden suojeleminen altistumiselta keinotekoiselle optiselle säteilylle *** III (keskustelu)

Mietintö: Sovittelukomitean hyväksymä yhteinen teksti Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi terveyttä ja turvallisuutta koskevista vähimmäisvaatimuksista työntekijöiden suojelemiseksi altistumiselta fysikaalisista tekijöistä (keinotekoinen optinen säteily) aiheutuville riskeille (yhdeksästoista direktiivin 89/391/ETY 16 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu erityisdirektiivi) [PE-CONS 3668/2005 — C6-0001/2006 — 1992/0449B(COD)] — Parlamentin sovittelukomiteavaltuuskunta.

Esittelijä: Csaba Őry (A6-0026/2006).

Csaba Őry esitteli laatimansa mietinnön.

Vladimír Špidla (komission jäsen) käytti puheenvuoron.

Puheenvuorot: Thomas Mann PPE-DE-ryhmän puolesta, Stephen Hughes PSE-ryhmän puolesta, Elizabeth Lynne ALDE-ryhmän puolesta, Sepp Kusstatscher Verts/ALE-ryhmän puolesta, Jiří Maštálka GUE/NGL-ryhmän puolesta, Anja Weisgerber, Karin Jöns, Marian Harkin, Harald Ettl, Marios Matsakis ja Vladimír Špidla.

Keskustelu julistettiin päättyneeksi.

Äänestys: istunnon pöytäkirja 14.2.2006, kohta 7.8.

17.   Seuraavan istunnon esityslista

Huomisen istunnon esityslista on vahvistettu (ks. ”Esityslista” PE 368.298/OJMA).

18.   Istunnon päättäminen

Istunto päättyi klo 22.25.

Julian Priestley

Pääsihteeri

Josep Borrell Fontelles

Puhemies


LÄSNÄOLOLISTA

Allekirjoittaneet:

Adamou, Allister, Andersson, Andrejevs, Andria, Angelilli, Arif, Ashworth, Atkins, Attard-Montalto, Aubert, Audy, Auken, Ayala Sender, Aylward, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Baco, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Barsi-Pataky, Batten, Battilocchio, Batzeli, Bauer, Beazley, Becsey, Beer, Beglitis, Belder, Belet, Belohorská, Beňová, Berend, Berès, Berger, Berlato, Berman, Bersani, Bertinotti, Bielan, Birutis, Blokland, Bloom, Bobošíková, Böge, Bösch, Bonde, Bono, Booth, Borrell Fontelles, Bourlanges, Bourzai, Bowis, Bowles, Bozkurt, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Breyer, Březina, Brie, Brok, Budreikaitė, van Buitenen, Buitenweg, Bullmann, van den Burg, Bushill-Matthews, Busk, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Calabuig Rull, Callanan, Camre, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Carollo, Casa, Casaca, Cashman, Caspary, Castex, Catania, Cederschiöld, Cercas, Chatzimarkakis, Chichester, Chmielewski, Christensen, Chruszcz, Cirino Pomicino, Claeys, Clark, Coelho, Cohn-Bendit, Corbett, Corbey, Cornillet, Correia, Cottigny, Coûteaux, Coveney, Cramer, Ryszard Czarnecki, Daul, de Brún, Degutis, De Keyser, Demetriou, De Michelis, Deprez, De Rossa, De Sarnez, Descamps, Désir, Deß, Deva, De Veyrac, De Vits, Díaz de Mera García Consuegra, Dičkutė, Didžiokas, Díez González, Dillen, Dimitrakopoulos, Dobolyi, Dombrovskis, Doorn, Douay, Dover, Doyle, Drčar Murko, Duchoň, Duff, Duka-Zólyomi, Duquesne, Ek, Elles, Estrela, Ettl, Eurlings, Jonathan Evans, Falbr, Farage, Fava, Fazakas, Ferber, Fernandes, Fernández Martín, Anne Ferreira, Elisa Ferreira, Figueiredo, Fjellner, Flasarová, Flautre, Foglietta, Foltyn-Kubicka, Ford, Fourtou, Fraga Estévez, Frassoni, Friedrich, Fruteau, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote, García-Margallo y Marfil, García Pérez, Gauzès, Gawronski, Gebhardt, Gentvilas, Geremek, Geringer de Oedenberg, Gewalt, Gierek, Giertych, Gill, Gklavakis, Glante, Glattfelder, Goebbels, Goepel, Gollnisch, Gomes, Gomolka, Goudin, Grabowska, Grabowski, Graça Moura, Graefe zu Baringdorf, Gräßle, Grech, Griesbeck, Gröner, de Groen-Kouwenhoven, Groote, Grosch, Grossetête, Guardans Cambó, Guellec, Guerreiro, Guidoni, Gurmai, Gutiérrez-Cortines, Guy-Quint, Gyürk, Hänsch, Hammerstein Mintz, Hamon, Handzlik, Harbour, Harkin, Harms, Hasse Ferreira, Hassi, Hatzidakis, Haug, Hazan, Heaton-Harris, Hedh, Hedkvist Petersen, Henin, Hennicot-Schoepges, Hennis-Plasschaert, Herczog, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Honeyball, Hoppenstedt, Horáček, Howitt, Hudacký, Hughes, Hutchinson, Hybášková, Ibrisagic, in 't Veld, Isler Béguin, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jäätteenmäki, Jałowiecki, Janowski, Járóka, Jeggle, Jensen, Joan i Marí, Jöns, Jørgensen, Jonckheer, Jordan Cizelj, Juknevičienė, Kacin, Kaczmarek, Kallenbach, Kamall, Kamiński, Karas, Karatzaferis, Karim, Kasoulides, Kaufmann, Tunne Kelam, Kindermann, Kinnock, Klamt, Klaß, Klich, Klinz, Knapman, Koch-Mehrin, Kohlíček, Konrad, Kósáné Kovács, Koterec, Kozlík, Krahmer, Krasts, Kratsa-Tsagaropoulou, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristovskis, Krupa, Kuc, Kudrycka, Kuhne, Kułakowski, Kusstatscher, Kuźmiuk, Lagendijk, Laignel, Lambert, Lambrinidis, Lambsdorff, Landsbergis, Lang, Langen, Langendries, Laperrouze, Lauk, Lavarra, Lax, Lechner, Le Foll, Lehideux, Lehne, Leichtfried, Leinen, Jean-Marie Le Pen, Marine Le Pen, Le Rachinel, Letta, Lewandowski, Liberadzki, Lichtenberger, Lienemann, Liese, Liotard, Lipietz, Locatelli, Lombardo, López-Istúriz White, Louis, Ludford, Lulling, Lynne, Maat, Maaten, McAvan, McCarthy, McGuinness, McMillan-Scott, Madeira, Malmström, Manders, Maňka, Erika Mann, Thomas Mann, Manolakou, Mantovani, Markov, Marques, David Martin, Hans-Peter Martin, Martinez, Martínez Martínez, Masiel, Masip Hidalgo, Maštálka, Mathieu, Mato Adrover, Matsakis, Matsis, Matsouka, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Medina Ortega, Meijer, Méndez de Vigo, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Mölzer, Montoro Romero, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Morgantini, Morillon, Moscovici, Mote, Mulder, Musacchio, Muscardini, Muscat, Musotto, Mussolini, Myller, Napoletano, Nassauer, Nattrass, Newton Dunn, Annemie Neyts-Uyttebroeck, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Obiols i Germà, Olajos, Olbrycht, Ó Neachtain, Onesta, Onyszkiewicz, Őry, Ouzký, Oviir, Paasilinna, Pack, Pahor, Paleckis, Panayotopoulos-Cassiotou, Pannella, Papadimoulis, Papastamkos, Parish, Patrie, Pavilionis, Peillon, Pęk, Pflüger, Piecyk, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pinior, Piotrowski, Pirker, Piskorski, Pittella, Pleguezuelos Aguilar, Pleštinská, Podkański, Poettering, Poignant, Portas, Posselt, Prets, Prodi, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Ransdorf, Rapkay, Remek, Resetarits, Reul, Reynaud, Riera Madurell, Ries, Riis-Jørgensen, Rogalski, Roithová, Romagnoli, Rosati, Roszkowski, Roth-Behrendt, Rothe, Rouček, Roure, Rudi Ubeda, Rübig, Rühle, Rutowicz, Ryan, Sacconi, Saïfi, Sakalas, Salafranca Sánchez-Neyra, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Sartori, Saryusz-Wolski, Savary, Schapira, Scheele, Schenardi, Schierhuber, Schlyter, Schmidt, Schmitt, Schnellhardt, Schröder, Schroedter, Schulz, Schuth, Schwab, Seeber, Seeberg, Segelström, Seppänen, Siekierski, Sifunakis, Silva Peneda, Sinnott, Siwiec, Sjöstedt, Škottová, Smith, Sommer, Sonik, Sornosa Martínez, Speroni, Staes, Staniszewska, Starkevičiūtė, Šťastný, Stauner, Sterckx, Stevenson, Stihler, Strejček, Strož, Stubb, Sturdy, Sudre, Sumberg, Surján, Swoboda, Szájer, Szejna, Szent-Iványi, Szymański, Tabajdi, Tajani, Takkula, Tannock, Tarabella, Tarand, Tatarella, Thyssen, Titford, Titley, Toia, Tomczak, Toussas, Trakatellis, Trautmann, Triantaphyllides, Trüpel, Turmes, Tzampazi, Uca, Ulmer, Väyrynen, Vaidere, Vakalis, Valenciano Martínez-Orozco, Vanhecke, Van Lancker, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vaugrenard, Ventre, Verges, Vergnaud, Vernola, Vidal-Quadras, de Villiers, Vincenzi, Virrankoski, Voggenhuber, Wagenknecht, Wallis, Walter, Henri Weber, Manfred Weber, Weiler, Weisgerber, Westlund, Wieland, Wiersma, Willmott, Wise, von Wogau, Wohlin, Bernard Piotr Wojciechowski, Janusz Wojciechowski, Wortmann-Kool, Wurtz, Yañez-Barnuevo García, Záborská, Zaleski, Zani, Zapałowski, Zappalà, Zatloukal, Ždanoka, Železný, Zieleniec, Zīle, Zimmer, Zingaretti, Zvěřina, Zwiefka.

Tarkkailijat:

Abadjiev Dimitar, Anastase Roberta Alma, Arabadjiev Alexander, Athanasiu Alexandru, Bărbuleţiu Tiberiu, Becşenescu Dumitru, Bliznashki Georgi, Buruiană Aprodu Daniela, Ciornei Silvia, Cioroianu Adrian Mihai, Coşea Dumitru Gheorghe Mircea, Creţu Corina, Creţu Gabriela, Dimitrov Martin, Dîncu Vasile, Duca Viorel, Dumitrescu Cristian, Ganţ Ovidiu Victor, Hogea Vlad Gabriel, Iacob Ridzi Monica Maria, Ivanova Iglika, Kelemen Atilla Béla Ladislau, Kirilov Evgeni, Kónya-Hamar Sándor, Marinescu Marian-Jean, Mihăescu Eugen, Morţun Alexandru Ioan, Muscă Monica Octavia, Nicolae Şerban, Paparizov Atanas Atanassov, Paşcu Ioan Mircea, Petre Maria, Podgorean Radu, Popa Nicolae Vlad, Popeangă Petre, Severin Adrian, Shouleva Lydia, Silaghi Ovidiu Ioan, Sofianski Stefan, Stoyanov Dimitar, Szabó Károly Ferenc, Tîrle Radu, Vigenin Kristian, Zgonea Valeriu Ştefan.


Tiistai 14. helmikuuta 2006

29.11.2006   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 290/13


PÖYTÄKIRJA

(2006/C 290 E/02)

ISTUNNON KULKU

Puhetta johti Miroslav OUZKÝ

varapuhemies

1.   Istunnon avaaminen

Istunto avattiin klo 9.00.

2.   Vastaanotetut asiakirjat

Seuraavat asiakirjat on vastaanotettu

1)

neuvostolta ja komissiolta:

Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta annetun asetuksen (EY) N:o 883/2004 muuttamisesta ja liitteen XI sisällön määrittämisestä (KOM(2006)0007 — C6-0029/2006 — 2006/0008(COD))

lähetetty

asiasta vastaavaan valiokuntaan: EMPL

Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi alusten tarkastamiseen ja katsastamiseen valtuutettuja laitoksia sekä merenkulun viranomaisten asiaan liittyviä toimia koskevista yhteisistä säännöistä ja standardeista (uudelleenlaadittu) (KOM(2005)0587 — C6-0038/2006 — 2005/0237(COD))

lähetetty

asiasta vastaavaan valiokuntaan: TRAN

 

lausuntoa varten: ENVI

Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi alusten omistajien siviilioikeudellisesta vastuusta ja rahavakuuksista (KOM(2005)0593 — C6-0039/2006 — 2005/0242(COD))

lähetetty

asiasta vastaavaan valiokuntaan: TRAN

 

lausuntoa varten: JURI

Ehdotus neuvoston asetukseksi Euroopan yhteisön ja Marokon kuningaskunnan välisen kalastuskumppanuussopimuksen tekemisestä (KOM(2005)0692 — C6-0040/2006 — 2005/0280(CNS))

lähetetty

asiasta vastaavaan valiokuntaan: PECH

 

lausuntoa varten: DEVE, BUDG

Ehdotus neuvoston asetukseksi erityistoimenpiteistä silkkiäistoukkien kasvatuksen edistämiseksi (kodifioitu toisinto) (KOM(2006)0004 — C6-0042/2006 — 2006/0003(CNS))

lähetetty

asiasta vastaavaan valiokuntaan: JURI

Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1408/71 sekä asetuksen (ETY) N:o 1408/71 täytäntöönpanomenettelystä annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 574/72 muuttamisesta (KOM(2005)0676 — C6-0442/2005 — 2005/0258(COD))

lähetetty

asiasta vastaavaan valiokuntaan: EMPL

2)

sovittelukomitealta:

Sovittelukomitean hyväksymä yhteinen teksti Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi terveyttä ja turvallisuutta koskevista vähimmäisvaatimuksista työntekijöiden suojelemiseksi altistumiselta fysikaalisista tekijöistä (keinotekoinen optinen säteily) aiheutuville riskeille (yhdeksästoista direktiivin 89/391/ETY 16 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu erityisdirektiivi) (03668/2005 — C6-0001/2006 — 1992/0449B(COD)).

3.   Keskustelu ihmisoikeuksien sekä demokratian ja oikeusvaltion periaatteiden loukkauksia koskevista tapauksista (käsiteltäväksi jätetyt päätöslauselmaesitykset)

Seuraavat jäsenet tai poliittiset ryhmät ovat esittäneet työjärjestyksen 115 artiklan mukaisesti pyynnön ottaa kyseiseen keskusteluun seuraavat päätöslauselmaesitykset:

I.

ARMENIALAINEN KULTTUURIPERINTÖ AZERBAIDŽANISSA

Pasqualina Napoletano, Jan Marinus Wiersma, Hannes Swoboda ja Panagiotis Beglitis PSE-ryhmän puolesta kulttuuriperinnöstä Azerbaidžanissa (B6-0111/2006)

Vittorio Agnoletto GUE/NGL-ryhmän puolesta kulttuuriperinnön suojelemisesta Etelä-Kaukasiassa (B6-0115/2006)

Frédérique Ries, Thierry Cornillet ja Bernard Lehideux ALDE-ryhmän puolesta kulttuuriperinnön tuhoamisesta Azerbaidžanissa (B6-0126/2006)

Charles Tannock, Bernd Posselt, Ioannis Kasoulides, Jürgen Schröder ja Jacques Toubon PPE-DEryhmän puolesta kulttuuriperinnöstä Azerbaidžanissa (B6-0129/2006)

Michał Tomasz Kamiński ja Konrad Szymański UEN-ryhmän puolesta armenialaisen kulttuuriperinnön tuhoamisesta Azerbaidžanissa (B6-0130/2006)

Marie Anne Isler Béguin Verts/ALE-ryhmän puolesta kulttuuriperinnöstä Azerbaidžanin alueella (B6-0134/2006).

II.

SRI LANKAN TILANNE

Pasqualina Napoletano ja Emilio Menéndez del Valle PSE-ryhmän puolesta Sri Lankasta (B6-0110/2006)

Esko Seppänen ja André Brie GUE/NGL-ryhmän puolesta Sri Lankasta (B6-0116/2006)

Eoin Ryan UEN-ryhmän puolesta Sri Lankasta (B6-0128/2006)

Sajjad Karim ja Elizabeth Lynne ALDE-ryhmän puolesta Sri Lankan tilanteesta (B6-0131/2006)

Geoffrey Van Orden, Bernd Posselt, Jürgen Schröder, Charles Tannock ja Philip Bradbourn PPE-DEryhmän puolesta Sri Lankan tilanteesta (B6-0132/2006)

Frithjof Schmidt, Jean Lambert, Gérard Onesta ja Raül Romeva i Rueda Verts/ALE-ryhmän puolesta Sri Lankan tilanteesta (B6-0133/2006).

III.

GUANTANAMO

Pasqualina Napoletano, Elena Valenciano Martínez-Orozco, Martine Roure ja Panagiotis Beglitis PSE-ryhmän puolesta Guantanamosta (B6-0112/2006)

Giusto Catania, Gabriele Zimmer, Vittorio Agnoletto, André Brie, Marco Rizzo ja Willy Meyer Pleite GUE/NGL-ryhmän puolesta kuolemantuomiosta Yhdysvalloissa ja Guantanamosta (B6-0117/2006)

Simon Coveney ja Bernd Posselt PPE-DE-ryhmän puolesta Guantanamosta (B6-0118/2006)

Sarah Ludford, Cecilia Malmström ja Sajjad Karim ALDE-ryhmän puolesta Guantanamosta (B6-0127/2006)

Cem Özdemir, Kathalijne Maria Buitenweg, Hélène Flautre, Angelika Beer, Raül Romeva i Rueda ja Jean Lambert Verts/ALE-ryhmän puolesta Guantanamosta (B6-0135/2006).

Puheaika jaetaan työjärjestyksen 142 artiklan mukaisesti.

4.   Ihmisoikeus- ja demokratialauseke Euroopan unionin sopimuksissa (keskustelu)

Mietintö: Ihmisoikeus- ja demokratialauseke Euroopan unionin sopimuksissa [2005/2057(INI)] — Ulkoasiainvaliokunta.

Esittelijä: Vittorio Agnoletto (A6-0004/2006)

Vittorio Agnoletto esitteli laatimansa mietinnön.

Benita Ferrero-Waldner (komission jäsen) käytti puheenvuoron.

Puheenvuorot: Fernando Fernández Martín (DEVE-valiokunnan lausunnon valmistelija), Glyn Ford (INTAvaliokunnan lausunnon valmistelija), Giorgos Dimitrakopoulos PPE-DE-ryhmän puolesta, Elena Valenciano Martínez-Orozco PSE-ryhmän puolesta, Sajjad Karim ALDE-ryhmän puolesta, Hélène Flautre Verts/ALE-ryhmän puolesta, Jiří Maštálka GUE/NGL-ryhmän puolesta, Gerard Batten IND/DEM-ryhmän puolesta, sitoutumaton Ryszard Czarnecki, Simon Coveney, Richard Howitt, Raül Romeva i Rueda, Bruno Gollnisch, Georgios Papastamkos, Panagiotis Beglitis, Cem Özdemir, Philip Claeys ja Bogusław Sonik.

Puhetta johti Janusz ONYSZKIEWICZ

varapuhemies

Puheenvuorot: Józef Pinior, Bernat Joan i Marí, Justas Vincas Paleckis, Libor Rouček, John Attard-Montalto, Ana Maria Gomes, Lidia Joanna Geringer de Oedenberg, Katalin Lévai ja Benita Ferrero-Waldner.

Keskustelu julistettiin päättyneeksi.

Äänestys: istunnon pöytäkirja 14.2.2006, kohta 7.12.

5.   Paikallinen rajaliikenne *** I (keskustelu)

Mietintö: Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi paikallista rajaliikennettä koskevan järjestelyn käyttöönotosta jäsenvaltioiden maaulkorajoilla sekä Schengenin yleissopimuksen ja yleisen konsuliohjeiston muuttamisesta [KOM(2005)0056 — C6-0049/2005 — 2005/0006(COD)] — Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta.

Esittelijä: Mihael Brejc (A6-0406/2005)

Franco Frattini (komission varapuheenjohtaja) käytti puheenvuoron.

Mihael Brejc esitteli laatimansa mietinnön.

Puheenvuorot: Karl von Wogau (AFET-valiokunnan lausunnon valmistelija), Ewa Klamt PPE-DE-ryhmän puolesta, Michael Cashman PSE-ryhmän puolesta, Henrik Lax ALDE-ryhmän puolesta, Jaromír Kohlíček GUE/NGL-ryhmän puolesta, sitoutumaton Andreas Mölzer, Carlos Coelho, Genowefa Grabowska, István Szent-Iványi, Barbara Kudrycka, Kinga Gál ja Franco Frattini.

Keskustelu julistettiin päättyneeksi.

Äänestys: istunnon pöytäkirja 14.2.2006, kohta 7.5.

6.   Uusiutuvista energialähteistä tuotettu lämpö ja jäähdytys (keskustelu)

Mietintö: Komissiolle osoitetut suositukset uusiutuvista energialähteistä tuotetusta lämmöstä ja jäähdytyksestä [2005/2122(INI)] — Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta.

Esittelijä: Mechtild Rothe (A6-0020/2006).

Mechtild Rothe esitteli laatimansa mietinnön.

Puheenvuorot: Andris Piebalgs (komission jäsen) käytti puheenvuoron.

Puhetta johti Jacek Emil SARYUSZ-WOLSKI

varapuhemies

Puheenvuorot: Lambert van Nistelrooij PPE-DE-ryhmän puolesta, Reino Paasilinna PSE-ryhmän puolesta, Lena Ek ALDE-ryhmän puolesta, Claude Turmes Verts/ALE-ryhmän puolesta, Vladimír Remek GUE/NGLryhmän puolesta, sitoutumaton Leopold Józef Rutowicz, Jan Březina, Andres Tarand, Patrizia Toia, Peter Liese, Vladimír Maňka, Alejo Vidal-Quadras, Justas Vincas Paleckis, Den Dover, Bernadette Bourzai, Romana Jordan Cizelj, Péter Olajos, Paul Rübig, Herbert Reul ja Andris Piebalgs.

Keskustelu julistettiin päättyneeksi.

Äänestys: istunnon pöytäkirja 14.2.2006, kohta 7.14.

(Istunto keskeytettiin klo 11.55 äänestysten alkamista odotettaessa ja sitä jatkettiin klo 12.05.)

Puhetta johti Edward McMILLAN-SCOTT

varapuhemies

7.   Äänestykset

Äänestysten kulkua koskevat yksityiskohdat (tarkistukset, erilliset äänestykset, kohta kohdalta -äänestykset,...) esitetään pöytäkirjaan sisältyvässä liitteessä ”Äänestysten tulokset”.

7.1.   Pinnoitetut renkaat *** (työjärjestyksen 131 artikla) (äänestys)

Suositus: Ehdotus neuvoston päätökseksi päätösten 2001/507/EY ja 2001/509/EY muuttamisesta tarkoituksena tehdä pinnoitettuja renkaita koskevista Yhdistyneiden Kansakuntien Euroopan talouskomission (UN-ECE) säännöistä N:o 109 ja 108 pakollisia [KOM(2004)0774 — 9916/2005 — C6-0315/2005 — 2004/0271(AVC)] — Kansainvälisen kaupan valiokunta.

Esittelijä: Enrique Barón Crespo (A6-0012/2006)

(yksinkertainen enemmistö)

(äänestystulokset: ”Äänestysten tulokset” -liite, kohta 1)

LUONNOS LAINSÄÄDÄNTÖPÄÄTÖSLAUSELMAKSI

Hyväksyttiin kertaäänestyksessä (P6_TA(2006)0045)

Parlamentti antoi näin ollen puoltavan lausuntonsa.

7.2.   Ajoneuvoyhdistelmien mekaanisten kytkinosien hyväksyminen *** (työjärjestyksen 131 artikla) (äänestys)

Suositus: Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan yhteisön liittymisestä Yhdistyneiden Kansakuntien Euroopan talouskomission sääntöön n:o 55 ajoneuvoyhdistelmien mekaanisten kytkinosien hyväksymisedellytyksistä [KOM(2005)0019 — 11233/2005 — C6-0317/2005 — 2005/0002(AVC)] — Kansainvälisen kaupan valiokunta.

Esittelijä: Enrique Barón Crespo (A6-0011/2006)

(yksinkertainen enemmistö)

(äänestystulokset: ”Äänestysten tulokset” -liite, kohta 2)

LUONNOS LAINSÄÄDÄNTÖPÄÄTÖSLAUSELMAKSI

Hyväksyttiin kertaäänestyksessä (P6_TA(2006)0046)

Parlamentti antoi näin ollen puoltavan lausuntonsa.

7.3.   Kuivatun rehun yhteinen markkinajärjestely * (työjärjestyksen 131 artikla) (äänestys)

Mietintö: Ehdotus neuvoston asetukseksi kuivatun rehun yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1786/2003 oikaisemisesta [KOM(2005)0572 — C6-0410/2005 — 2005/0225(CNS)] — Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta.

Esittelijä: Joseph Daul (A6-0008/2006).

(yksinkertainen enemmistö)

(äänestystulokset: ”Äänestysten tulokset” -liite, kohta 3)

KOMISSION EHDOTUS ja LUONNOS LAINSÄÄDÄNTÖPÄÄTÖSLAUSELMAKSI

Hyväksyttiin kertaäänestyksessä (P6_TA(2006)0047)

7.4.   Kahden rahapolitiikan alalla annetun asetuksen kumoaminen * (työjärjestyksen 131 artikla) (äänestys)

Mietintö: Ehdotus neuvoston asetukseksi rahapolitiikan alalla annettujen neuvoston asetusten (ETY) N:o 3181/78 ja (ETY) N:o 1736/79 kumoamisesta [KOM(2005)0611 — C6-0010/2006 — 2005/0233(CNS)] — Talous- ja raha-asioiden valiokunta.

Esittelijä: Pervenche Berès (A6-0010/2006)

(yksinkertainen enemmistö)

(äänestystulokset: ”Äänestysten tulokset” -liite, kohta 4)

KOMISSION EHDOTUS ja LUONNOS LAINSÄÄDÄNTÖPÄÄTÖSLAUSELMAKSI

Hyväksyttiin kertaäänestyksessä (P6_TA(2006)0048)

7.5.   Paikallinen rajaliikenne *** I (työjärjestyksen 131 artikla) (äänestys)

Mietintö: Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi paikallista rajaliikennettä koskevan järjestelyn käyttöönotosta jäsenvaltioiden maaulkorajoilla sekä Schengenin yleissopimuksen ja yleisen konsuliohjeiston muuttamisesta [KOM(2005)0056 — C6-0049/2005 — 2005/0006(COD)] — Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta.

Esittelijä: Mihael Brejc (A6-0406/2005)

(yksinkertainen enemmistö)

(äänestystulokset: ”Äänestysten tulokset” -liite, kohta 5)

KOMISSION EHDOTUS, TARKISTUKSET ja LUONNOS LAINSÄÄDÄNTÖPÄÄTÖSLAUSELMAKSI

Hyväksyttiin kertaäänestyksessä (P6_TA(2006)0049)

7.6.   EY:n ja Salomonsaarten välinen kalastusta koskeva kumppanuussopimus * (työjärjestyksen 131 artikla) (äänestys)

Mietintö: Ehdotus neuvoston asetukseksi Euroopan yhteisön ja Salomonsaarten välisen Salomonsaarten edustalla harjoitettavaa kalastusta koskevan kumppanuussopimuksen tekemisestä [KOM(2005)0404 — C6-0320/2005 — 2005/0168(CNS)] — Kalatalousvaliokunta.

Esittelijä: Carmen Fraga Estévez (A6-0018/2006).

(yksinkertainen enemmistö)

(äänestystulokset: ”Äänestysten tulokset” -liite, kohta 6)

KOMISSION EHDOTUS, TARKISTUKSET ja LUONNOS LAINSÄÄDÄNTÖPÄÄTÖSLAUSELMAKSI

Hyväksyttiin kertaäänestyksessä (P6_TA(2006)0050)

7.7.   Kreikan viranomaisten suorittama autojen takavarikointi (työjärjestyksen 131 artikla) (äänestys)

Mietintö: Kreikan viranomaisten suorittama autojen takavarikointi [2005/2005(INI)] — Vetoomusvaliokunta.

Esittelijä: Michael Cashman (A6-0394/2005)

(yksinkertainen enemmistö)

(äänestystulokset: ”Äänestysten tulokset” -liite, kohta 7)

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

Hyväksyttiin kertaäänestyksessä (P6_TA(2006)0051)

7.8.   Työntekijöiden suojeleminen altistumiselta keinotekoiselle optiselle säteilylle *** III (äänestys)

Mietintö: Sovittelukomitean hyväksymä yhteinen teksti Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi terveyttä ja turvallisuutta koskevista vähimmäisvaatimuksista työntekijöiden suojelemiseksi altistumiselta fysikaalisista tekijöistä (keinotekoinen optinen säteily) aiheutuville riskeille (yhdeksästoista direktiivin 89/391/ETY 16 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu erityisdirektiivi) [PE-CONS 3668/2005 — C6-0001/2006 — 1992/0449B(COD)] — Parlamentin sovittelukomiteavaltuuskunta.

Esittelijä: Csaba Őry: (A6-0026/2006)

(yksinkertainen enemmistö)

(äänestystulokset: ”Äänestysten tulokset” -liite, kohta 8)

YHTEINEN TEKSTI

Hyväksyttiin (P6_TA(2006)0052)

7.9.   Lihantuotantoa varten pidettävien kanojen suojelua koskevat vähimmäisvaatimukset * (äänestys)

Mietintö: Ehdotus neuvoston direktiiviksi lihantuotantoa varten pidettävien kanojen suojelua koskevista vähimmäisvaatimuksista [KOM(2005)0221 — C6-0190/2005 — 2005/0099(CNS)] — Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta.

Esittelijä: Thijs Berman (A6-0017/2006)

(yksinkertainen enemmistö)

(äänestystulokset: ”Äänestysten tulokset” -liite, kohta 9)

KOMISSION EHDOTUS

Hyväksyttiin tarkistettuna (P6_TA(2006)0053)

LUONNOS LAINSÄÄDÄNTÖPÄÄTÖSLAUSELMAKSI

Hyväksyttiin (P6_TA(2006)0053)

Äänestystä koskevat puheenvuorot:

Graham Booth äänestysten toimittamisesta.

7.10.   Valtiontuen uudistaminen 2005-2009 (äänestys)

Mietintö: Valtiontuen uudistaminen vuosina 2005-2009 [2005/2165(INI)] — Talous- ja raha-asioiden valiokunta.

Esittelijä: Gunnar Hökmark (A6-0009/2006)

(yksinkertainen enemmistö)

(äänestystulokset: ”Äänestysten tulokset” -liite, kohta 10)

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

Hyväksyttiin (P6_TA(2006)0054)

Äänestystä koskevat puheenvuorot:

Gunnar Hökmark (esittelijä) tarkistuksen 8 1. osan hylkäämisestä aiheutuneesta 2. ja 3. osan raukeamisesta

Gunnar Hökmark esitti tarkistukseen 5 suullisen tarkistuksen, joka hyväksyttiin.

7.11.   Globalisaation vaikutukset sisämarkkinoihin (äänestys)

Mietintö: Globalisaation vaikutukset sisämarkkinoihin [2004/2225(INI)] — Sisämarkkina- ja kuluttajan suojavaliokunta.

Esittelijä: Edit Herczog (A6-0021/2006)

(yksinkertainen enemmistö)

(äänestystulokset: ”Äänestysten tulokset” -liite, kohta 11)

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

Hyväksyttiin (P6_TA(2006)0055)

7.12.   Ihmisoikeus- ja demokratialauseke Euroopan unionin sopimuksissa (äänestys)

Mietintö: Ihmisoikeus- ja demokratialauseke Euroopan unionin sopimuksissa [2005/2057(INI)] — Ulkoasiainvaliokunta.

Esittelijä: Vittorio Agnoletto (A6-0004/2006)

(yksinkertainen enemmistö)

(äänestystulokset: ”Äänestysten tulokset” -liite, kohta 12)

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

Hyväksyttiin (P6_TA(2006)0056)

Äänestystä koskevat puheenvuorot:

Vittorio Agnoletto (esittelijä) esitti tarkistukseen 7 suullisen tarkistuksen, joka hyväksyttiin.

7.13.   Tiettyjen yhteisen kalastuspolitiikan mukaisten vesialueille pääsyn rajoitusten tarkistaminen (Shetlandin kieltoalue ja punakampelan suoja-alue) (äänestys)

Mietintö: Tiettyjen yhteisen kalastuspolitiikan mukaisten vesialueille pääsyn rajoitusten tarkistaminen (Shetlandin kieltoalue ja punakampelan suoja-alue) [2005/2190(INI)] — Kalatalousvaliokunta.

Esittelijä: Catherine Stihler (A6-0016/2006)

(yksinkertainen enemmistö)

(äänestystulokset: ”Äänestysten tulokset” -liite, kohta 13)

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

Hyväksyttiin (P6_TA(2006)0057)

Äänestystä koskevat puheenvuorot:

Catherine Stihler (esittelijä) ennen äänestystä.

7.14.   Lämmittäminen ja jäähdyttäminen uusiutuvien energialähteiden avulla (äänestys)

Mietintö: Komissiolle osoitetut suositukset uusiutuvista energialähteistä tuotetusta lämmöstä ja jäähdytyksestä [2005/2122(INI)] — Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta.

Esittelijä: Mechtild Rothe (A6-0020/2006)

(Määräenemmistö 1 kohta ja liite)

(äänestystulokset: ”Äänestysten tulokset” -liite, kohta 14)

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

Hyväksyttiin (P6_TA(2006)0058)

8.   Äänestysselitykset

Kirjalliset äänestysselitykset:

Työjärjestyksen 163 artiklan 3 kohdan mukaiset kirjalliset äänestysselitykset julkaistaan tämän istunnon sanatarkoissa istuntoselostuksissa.

Suulliset äänestysselitykset:

Mietintö: Csaba Őry — A6-0026/2006

Roselyne Bachelot-Narquin

Mietintö: Thijs Berman — A6-0017/2006

Albert Jan Maat, Mairead McGuinness ja Frank Vanhecke

Mietintö: Vittorio Agnoletto — A6-0004/2006

Bruno Gollnisch, Andreas Mölzer

9.   Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset ovat nähtävissä verkkosivulla ”Séance en direct” kohdassa ”Résultats des votes (appels nominaux)/Results of votes (roll-call votes)” sekä liitteen ”Nimenhuutoäänestysten tulokset” painetussa versiossa.

Europarlin sähköistä versiota päivitetään säännöllisesti enintään kahden viikon ajan äänestyspäivästä.

Tämän määräajan jälkeen äänestyskäyttäytymistä koskevien ilmoitusten luettelo on lopullinen, ja se toimitetaan käännettäväksi ja julkaistavaksi virallisessa lehdessä.

(Istunto keskeytettiin klo 12.45 ja sitä jatkettiin klo 15.00.)

Puhetta johti Josep BORRELL FONTELLES

puhemies

10.   Edellisen istunnon pöytäkirjan hyväksyminen

Edellisen istunnon pöytäkirja hyväksyttiin.

11.   Edellisten istuntojen äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Seuraavat jäsenet ovat ilmoittaneet halunneensa äänestää seuraavasti:

Istunto 12.5.2005

Toisen maailmansodan päättymisen 60-vuotispäivä — B6-0290/2005/rev.

päätöslauselma (kokonaisuudessaan)

puolesta: Ģirts Valdis Kristovskis

12.   Palvelut sisämarkkinoilla *** I (keskustelu)

Mietintö: Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi palveluista sisämarkkinoilla [KOM(2004)0002 — C5-0069/2004 — 2004/0001(COD)] — Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta.

Esittelijä: Evelyne Gebhardt (A6-0409/2005).

Evelyne Gebhardt esitteli laatimansa mietinnön.

Puheenvuorot: Martin Bartenstein (neuvoston puheenjohtaja), José Manuel Barroso (komission puheenjohtaja) ja Charlie McCreevy (komission jäsen).

Puhemies ilmoitti jäsenille, että palveluja sisämarkkinoilla koskevan direktiivin vastainen mielenosoitus oli parhaillaan käynnissä parlamentin ulkopuolella ja se sujui välikohtauksitta.

Puheenvuorot: Hans-Gert Poettering PPE-DE-ryhmän puolesta, Martin Schulz PSE-ryhmän puolesta, Graham Watson ALDE-ryhmän puolesta, Heide Rühle Verts/ALE-ryhmän puolesta, Francis Wurtz GUE/NGL-ryhmän puolesta, Nigel Farage IND/DEM-ryhmän puolesta, Adam Jerzy Bielan UEN-ryhmän puolesta, sitoutumaton Marine Le Pen, Christopher Heaton-Harris (CONT-valiokunnan lausunnon valmistelija), Pervenche Berès (ECON-valiokunnan lausunnon valmistelija), Kartika Tamara Liotard (ENVI-valiokunnan lausunnon valmistelija), Jorgo Chatzimarkakis (ITRE-valiokunnan lausunnon valmistelija), Marie-Hélène Descamps (CULTvaliokunnan lausunnon valmistelija), Kurt Lechner (JURI-valiokunnan lausunnon valmistelija), Raül Romeva i Rueda (FEMM-valiokunnan lausunnon valmistelija), Marcin Libicki (PETI-valiokunnan lausunnon valmistelija), Anne Van Lancker (EMPL-valiokunnan lausunnon valmistelija) ja Malcolm Harbour.

Puhetta johti Dagmar ROTH-BEHRENDT

varapuhemies

Puheenvuorot: Robert Goebbels, Anneli Jäätteenmäki, Pierre Jonckheer, Sahra Wagenknecht, Philippe de Villiers, Guntars Krasts, Jan Tadeusz Masiel, Marianne Thyssen, Richard Falbr, Philippe de Villiers täydentääkseen puheenvuoroaan, sillä hänellä oli vielä puheaikaa jäljellä, Bernard Lehideux, Jean Lambert, Roberto Musacchio, Mario Borghezio, Roberta Angelilli, James Hugh Allister, Othmar Karas, Hannes Swoboda, Martin Bartenstein, Toine Manders, Elisabeth Schroedter, Ilda Figueiredo, Johannes Blokland, Eoin Ryan ja Jana Bobošíková.

Kyselytunnin alkamisen vuoksi keskustelu keskeytettiin tässä vaiheessa.

Puhetta johti Manuel António dos SANTOS

varapuhemies

13.   Kyselytunti (kysymykset neuvostolle)

Puhemies palautti mieliin kyselytuntia koskevan uuden menettelyn (istunnon pöytäkirja 18.1.2006, kohta 11).

Parlamentti käsitteli neuvostolle osoitettuja kysymyksiä (B6-0002/2006).

Ensimmäinen osa

Kysymys 1 (Dimitrios Papadimoulis): Serbia ja Montenegron liittymistä koskevat neuvottelut.

Hans Winkler (neuvoston puheenjohtaja) vastasi kysymykseen sekä lisäkysymyksiin, joita esittivät Dimitrios Papadimoulis, Bart Staes ja Hubert Pirker.

Kysymys 2 (Richard Corbett): Neuvoston puheenjohtajan esittämä yhteisöjen tuomioistuinta koskeva arvostelu.

Hans Winkler vastasi kysymykseen sekä lisäkysymyksiin, joita esittivät Richard Corbett, Reinhard Rack ja Paul Rübig.

Kysymys 3 (Vytautas Landsbergis): EU:n (erityisesti Viron) ja Venäjän välinen raja.

Hans Winkler vastasi kysymykseen sekä lisäkysymyksiin, joita esittivät Vytautas Landsbergis, Richard Seeber ja Bernd Posselt.

Kysymys 4 (Proinsias De Rossa): Neuvoston julkiset äänestykset.

Hans Winkler vastasi kysymykseen sekä lisäkysymyksiin, joita esittivät Proinsias De Rossa, Richard Corbett ja Gay Mitchell.

Kysymys 5 (Laima Liucija Andrikienė): Uudet rahoitusnäkymät 2007-2013.

Hans Winkler vastasi kysymykseen sekä lisäkysymyksiin, joita esittivät Laima Liucija Andrikienė, Reinhard Rack ja Agnes Schierhuber.

Toinen osa

Kysymys 6 (Bernd Posselt): EU:n energiariippuvuus.

Kysymys 7 (Gay Mitchell): Energian huoltovarmuus.

Martin Bartenstein (neuvoston puheenjohtaja) vastasi kysymyksiin sekä lisäkysymyksiin, joita esittivät Bernd Posselt, Gay Mitchell, Paul Rübig ja Richard Seeber.

Kysymys 8 raukesi laatijan poissaolon vuoksi.

Kysymys 9 (Othmar Karas): Yritysten lisäeläkkeet.

Martin Bartenstein vastasi kysymykseen sekä lisäkysymyksiin, joita esittivät Othmar Karas, Hubert Pirker ja Richard Seeber.

Kysymyksiin, joihin ei ajanpuutteen vuoksi voitu vastata, vastataan kirjallisesti (ks. sanatarkkojen istuntoselostusten liite).

Neuvostolle varattu kyselytunti julistettiin päättyneeksi.

(Istunto keskeytettiin klo 19.00 ja sitä jatkettiin klo 21.00.)

Puhetta johti Janusz ONYSZKIEWICZ

varapuhemies

14.   Palvelut sisämarkkinoilla *** I (jatkoa keskustelulle)

Puheenvuorot: Jacques Toubon, Harlem Désir, Ona Juknevičienė, Jean-Luc Bennahmias, joka pyysi Verts/ALEryhmän puolesta, että istunto keskeytetään ennen torstain lopullista äänestystä, Jonas Sjöstedt, Jens-Peter Bonde, Rolandas Pavilionis, Hans-Peter Martin, Ria Oomen-Ruijten, Poul Nyrup Rasmussen, Cecilia Malmström, Carl Schlyter, Georgios Toussas, Hélène Goudin, Zbigniew Krzysztof Kuźmiuk, Roselyne Bachelot-Narquin, Edit Herczog, Karin Riis-Jørgensen, Hélène Flautre, Bairbre de Brún, Dariusz Maciej Grabowski, Jacek Protasiewicz, Arlene McCarthy, Bronisław Geremek, Dimitrios Papadimoulis, Mirosław Mariusz Piotrowski, Avril Doyle, Jan Andersson, Luigi Cocilovo, Vladimír Železný ja Zuzana Roithová.

Puhetta johti Luigi COCILOVO

varapuhemies

Puheenvuorot: Barbara Weiler, Sophia in 't Veld, Charlotte Cederschiöld, Maria Matsouka, Diana Wallis, Małgorzata Handzlik, Proinsias De Rossa, Šarūnas Birutis, Zita Pleštinská, Ieke van den Burg, Luisa Fernanda Rudi Ubeda, Dariusz Rosati, Alexander Stubb, Manuel Medina Ortega, Konstantinos Hatzidakis, Bernadette Vergnaud, Stefano Zappalà, Joel Hasse Ferreira, José Manuel García-Margallo y Marfil, Mia De Vits, József Szájer, Pier Antonio Panzeri, Thomas Mann, Lasse Lehtinen, Bogusław Sonik, Joseph Muscat, Astrid Lulling, Vladimír Maňka, Gunnar Hökmark, Amalia Sartori, Simon Busuttil, Ivo Strejček, Simon Coveney, Riccardo Ventre, John Purvis, Cristina Gutiérrez-Cortines, Valdis Dombrovskis ja Charlie McCreevy (komission jäsen).

Keskustelu julistettiin päättyneeksi.

Äänestys: istunnon pöytäkirja 16.2.2006, kohta 6.1.

15.   Vuosituhattavoitteiden uusi kehitysrahoitusjärjestelmä (keskustelu)

Komission julkilausuma: Vuosituhattavoitteiden uusi kehitysrahoitusjärjestelmä

Charlie McCreevy (komission jäsen) antoi julkilausuman.

Puheenvuorot: Tokia Saïfi PPE-DE-ryhmän puolesta, Glenys Kinnock PSE-ryhmän puolesta, Fiona Hall ALDEryhmän puolesta, Caroline Lucas Verts/ALE-ryhmän puolesta, sitoutumaton Alessandro Battilocchio, Karin Scheele ja Michel Rocard.

Työjärjestyksen 103 artiklan 2 kohdan mukaisesti keskustelun päätteeksi käsiteltäväksi jätetyt päätöslauselmaesitykset:

Nirj Deva, Tokia Saïfi PPE-DE-ryhmän puolesta, Ģirts Valdis Kristovskis, Eoin Ryan, Roberts Zīle ja Roberta Angelilli UEN-ryhmän puolesta uusista kehityksen rahoitusmekanismeista vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttamiseksi (B6-0119/2006)

Luisa Morgantini, Gabriele Zimmer, Feleknas Uca ja Vittorio Agnoletto GUE/NGL-ryhmän puolesta kehitysyhteistyön rahoittamisesta (B6-0121/2006)

Fiona Hall ALDE-ryhmän puolesta uusista kehityksen rahoitusvälineistä vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttamiseksi (B6-0124/2006)

Pasqualina Napoletano, Miguel Angel Martínez Martínez, Glenys Kinnock, Marie-Arlette Carlotti, Poul Nyrup Rasmussen, Glyn Ford, Claude Moraes, Jan Marinus Wiersma, Reino Paasilinna, Thijs Berman ja Proinsias De Rossa PSE-ryhmän puolesta uusista kehitysyhteistyön rahoitusmenetelmistä vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttamiseksi (B6-0142/2006)

Caroline Lucas, Margrete Auken ja Frithjof Schmidt Verts/ALE-ryhmän puolesta uudesta kehitysyhteistyön rahoitusvälineestä vuosituhattavoitteiden yhteydessä (B6-0143/2006).

Keskustelu julistettiin päättyneeksi.

Äänestys: istunnon pöytäkirja 16.2.2006, kohta 6.3.

16.   Seuraavan istunnon esityslista

Huomisen istunnon esityslista on vahvistettu (ks. ”Esityslista” PE 368.298/OJME).

17.   Istunnon päättäminen

Istunto päättyi klo 23.40.

Julian Priestley

Pääsihteeri

Antonios Trakatellis

Varapuhemies


LÄSNÄOLOLISTA

Allekirjoittaneet:

Adamou, Agnoletto, Albertini, Allister, Alvaro, Andersson, Andrejevs, Andria, Andrikienė, Angelilli, Antoniozzi, Arif, Arnaoutakis, Ashworth, Atkins, Attard-Montalto, Attwooll, Aubert, Audy, Auken, Ayala Sender, Aylward, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Baco, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Barsi-Pataky, Batten, Battilocchio, Batzeli, Bauer, Beaupuy, Beazley, Becsey, Beer, Beglitis, Belder, Belet, Belohorská, Bennahmias, Beňová, Berend, Berès, van den Berg, Berger, Berlato, Berlinguer, Berman, Bersani, Bertinotti, Bielan, Birutis, Blokland, Bloom, Bobošíková, Böge, Bösch, Bonde, Bono, Bonsignore, Booth, Borghezio, Borrell Fontelles, Bourlanges, Bourzai, Bowis, Bowles, Bozkurt, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Breyer, Březina, Brie, Budreikaitė, van Buitenen, Bullmann, van den Burg, Bushill-Matthews, Busk, Busquin, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Calabuig Rull, Callanan, Camre, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Carollo, Casa, Casaca, Cashman, Caspary, Castex, Castiglione, Catania, Cavada, Cederschiöld, Cercas, Cesa, Chatzimarkakis, Chichester, Chiesa, Chmielewski, Christensen, Chruszcz, Cirino Pomicino, Claeys, Clark, Cocilovo, Coelho, Cohn-Bendit, Corbett, Corbey, Cornillet, Correia, Costa, Cottigny, Coveney, Cramer, Crowley, Marek Aleksander Czarnecki, Ryszard Czarnecki, D'Alema, Daul, de Brún, Degutis, Dehaene, De Keyser, Demetriou, De Michelis, Deprez, De Rossa, De Sarnez, Descamps, Désir, Deß, Deva, De Veyrac, De Vits, Díaz de Mera García Consuegra, Dičkutė, Didžiokas, Díez González, Dimitrakopoulos, Dionisi, Di Pietro, Dobolyi, Dombrovskis, Doorn, Douay, Dover, Doyle, Drčar Murko, Duchoň, Duff, Duka-Zólyomi, Duquesne, Ebner, Ehler, Ek, El Khadraoui, Elles, Estrela, Ettl, Eurlings, Jonathan Evans, Robert Evans, Falbr, Farage, Fatuzzo, Fava, Fazakas, Ferber, Fernandes, Fernández Martín, Anne Ferreira, Elisa Ferreira, Figueiredo, Fjellner, Flasarová, Flautre, Florenz, Foglietta, Foltyn-Kubicka, Fontaine, Ford, Fourtou, Fraga Estévez, Frassoni, Freitas, Friedrich, Fruteau, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote, García-Margallo y Marfil, García Pérez, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gawronski, Gebhardt, Gentvilas, Geremek, Geringer de Oedenberg, Gewalt, Gibault, Gierek, Giertych, Gill, Gklavakis, Glattfelder, Goebbels, Goepel, Gollnisch, Gomes, Gomolka, Goudin, Grabowska, Grabowski, Graça Moura, Graefe zu Baringdorf, Gräßle, de Grandes Pascual, Grech, Griesbeck, Gröner, de Groen-Kouwenhoven, Groote, Grosch, Grossetête, Gruber, Guardans Cambó, Guellec, Guerreiro, Guidoni, Gurmai, Gutiérrez-Cortines, Guy-Quint, Gyürk, Hänsch, Hall, Hammerstein Mintz, Hamon, Handzlik, Hannan, Harbour, Harkin, Harms, Hasse Ferreira, Hassi, Hatzidakis, Haug, Hazan, Heaton-Harris, Hedh, Hedkvist Petersen, Helmer, Henin, Hennicot-Schoepges, Hennis-Plasschaert, Herczog, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Honeyball, Hoppenstedt, Horáček, Howitt, Hudacký, Hudghton, Hughes, Hutchinson, Ibrisagic, Ilves, in 't Veld, Isler Béguin, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jäätteenmäki, Jałowiecki, Janowski, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jensen, Joan i Marí, Jöns, Jørgensen, Jonckheer, Jordan Cizelj, Juknevičienė, Kacin, Kaczmarek, Kallenbach, Kamall, Kamiński, Karas, Karatzaferis, Karim, Kasoulides, Kaufmann, Kauppi, Tunne Kelam, Kindermann, Kinnock, Kirkhope, Klamt, Klaß, Klich, Klinz, Knapman, Koch, Koch-Mehrin, Kohlíček, Konrad, Korhola, Kósáné Kovács, Koterec, Kozlík, Krahmer, Krasts, Kratsa-Tsagaropoulou, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kristovskis, Krupa, Kuc, Kudrycka, Kuhne, Kułakowski, Kušķis, Kusstatscher, Kuźmiuk, Lagendijk, Laignel, Lamassoure, Lambert, Lambrinidis, Lambsdorff, Landsbergis, Lang, Langen, Langendries, Laperrouze, La Russa, Lauk, Lavarra, Lax, Lechner, Le Foll, Lehideux, Lehne, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Jean-Marie Le Pen, Marine Le Pen, Le Rachinel, Letta, Lévai, Lewandowski, Liberadzki, Libicki, Lichtenberger, Lienemann, Liese, Liotard, Lipietz, Locatelli, Lombardo, López-Istúriz White, Louis, Lucas, Ludford, Lulling, Lundgren, Lynne, Maat, Maaten, McAvan, McCarthy, McGuinness, McMillan-Scott, Madeira, Malmström, Manders, Maňka, Erika Mann, Thomas Mann, Manolakou, Mantovani, Markov, Marques, Martens, David Martin, Hans-Peter Martin, Martínez Martínez, Masiel, Masip Hidalgo, Maštálka, Mastenbroek, Mathieu, Mato Adrover, Matsakis, Matsis, Matsouka, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Medina Ortega, Meijer, Méndez de Vigo, Menéndez del Valle, Meyer Pleite, Miguélez Ramos, Mikko, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Morgantini, Morillon, Moscovici, Mote, Mulder, Musacchio, Muscardini, Muscat, Musotto, Mussolini, Myller, Napoletano, Nassauer, Nattrass, Navarro, Newton Dunn, Annemie Neyts-Uyttebroeck, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Obiols i Germà, Öger, Özdemir, Olajos, Olbrycht, Ó Neachtain, Onesta, Onyszkiewicz, Oomen-Ruijten, Ortuondo Larrea, Ouzký, Oviir, Paasilinna, Pack, Pafilis, Pahor, Paleckis, Panayotopoulos-Cassiotou, Pannella, Panzeri, Papadimoulis, Parish, Patrie, Pavilionis, Peillon, Pęk, Alojz Peterle, Pflüger, Piecyk, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pinior, Piotrowski, Pirker, Piskorski, Pittella, Pleguezuelos Aguilar, Pleštinská, Podkański, Poettering, Poignant, Polfer, Poli Bortone, Pomés Ruiz, Portas, Posselt, Prets, Procacci, Prodi, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Quisthoudt-Rowohl, Rack, Radwan, Ransdorf, Rapkay, Rasmussen, Remek, Resetarits, Reul, Reynaud, Ribeiro e Castro, Riera Madurell, Ries, Riis-Jørgensen, Rivera, Rocard, Rogalski, Roithová, Romagnoli, Romeva i Rueda, Rosati, Roszkowski, Roth-Behrendt, Rothe, Rouček, Roure, Rudi Ubeda, Rübig, Rühle, Rutowicz, Ryan, Sacconi, Saïfi, Sakalas, Salafranca Sánchez-Neyra, Salinas García, Salvini, Samaras, Sánchez Presedo, dos Santos, Sartori, Saryusz-Wolski, Savary, Savi, Schapira, Scheele, Schenardi, Schierhuber, Schlyter, Schmidt, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schroedter, Schulz, Schuth, Schwab, Seeber, Seeberg, Segelström, Seppänen, Siekierski, Sifunakis, Silva Peneda, Sinnott, Siwiec, Sjöstedt, Škottová, Smith, Sommer, Sonik, Sornosa Martínez, Sousa Pinto, Spautz, Speroni, Staes, Staniszewska, Starkevičiūtė, Šťastný, Stauner, Sterckx, Stevenson, Stihler, Stockmann, Strejček, Strož, Stubb, Sturdy, Sudre, Sumberg, Surján, Swoboda, Szájer, Szejna, Szent-Iványi, Szymański, Tabajdi, Tajani, Tannock, Tarabella, Tarand, Tatarella, Thyssen, Titford, Titley, Toia, Tomczak, Toubon, Toussas, Trakatellis, Trautmann, Triantaphyllides, Trüpel, Turmes, Tzampazi, Uca, Ulmer, Väyrynen, Vaidere, Vakalis, Valenciano Martínez-Orozco, Vanhecke, Van Lancker, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vaugrenard, Ventre, Verges, Vergnaud, Vernola, Vidal-Quadras, de Villiers, Vincenzi, Virrankoski, Vlasák, Voggenhuber, Wagenknecht, Wallis, Walter, Watson, Henri Weber, Manfred Weber, Weiler, Weisgerber, Westlund, Wieland, Wiersma, Wijkman, Willmott, Wise, von Wogau, Wohlin, Bernard Piotr Wojciechowski, Janusz Wojciechowski, Wortmann-Kool, Wurtz, Yañez-Barnuevo García, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zani, Zapałowski, Zappalà, Zatloukal, Ždanoka, Železný, Zieleniec, Zīle, Zimmer, Zingaretti, Zvěřina, Zwiefka.

Tarkkailijat:

Abadjiev Dimitar, Anastase Roberta Alma, Arabadjiev Alexander, Athanasiu Alexandru, Bărbuleţiu Tiberiu, Becşenescu Dumitru, Bliznashki Georgi, Buruiană Aprodu Daniela, Ciornei Silvia, Cioroianu Adrian Mihai, Coşea Dumitru Gheorghe Mircea, Creţu Corina, Creţu Gabriela, Dimitrov Martin, Dîncu Vasile, Duca Viorel, Dumitrescu Cristian, Ganţ Ovidiu Victor, Hogea Vlad Gabriel, Husmenova Filiz, Iacob Ridzi Monica Maria, Ivanova Iglika, Kazak Tchetin, Kelemen Atilla Béla Ladislau, Kirilov Evgeni, Kónya-Hamar Sándor, Marinescu Marian-Jean, Mihăescu Eugen, Morţun Alexandru Ioan, Muscă Monica Octavia, Nicolae Şerban, Paparizov Atanas Atanassov, Paşcu Ioan Mircea, Petre Maria, Podgorean Radu, Popa Nicolae Vlad, Popeangă Petre, Severin Adrian, Shouleva Lydia, Silaghi Ovidiu Ioan, Sofianski Stefan, Stoyanov Dimitar, Szabó Károly Ferenc, Tîrle Radu, Vigenin Kristian, Zgonea Valeriu Ştefan.


LIITE I

ÄÄNESTYSTEN TULOKSET

Käytettyjen merkkien ja lyhenteiden selitykset

+

hyväksytty

-

hylätty

 

rauennut

per.

peruutettu

NHÄ (..., ..., ...)

nimenhuutoäänestys (puolesta, vastaan, tyhjää)

KÄ (..., ..., ...)

koneäänestys (puolesta, vastaan, tyhjää)

osat

kohta kohdalta -äänestys

erillinen äänestys

tark.

tarkistus

KT

kompromissitarkistus

vo

vastaava osa

P

tekstiä poistava tarkistus

=

identtiset tarkistukset

§

kohta

art.

artikla

kappale

johdanto-osan kappale

PR

päätöslauselmaesitys

PRC

yhteinen päätöslauselmaesitys

SEC

salainen äänestys

1.   Pinnoitetut renkaat ***

Suositus: Enrique BARÓN CRESPO (A6-0012/2006)

Kohde

NHÄ jne.

Äänestys

NHÄ/KÄ ja huomautukset

kertaäänestys

 

+

 

2.   Ajoneuvoyhdistelmien mekaanisten kytkinosien hyväksyminen ***

Suositus: Enrique BARÓN CRESPO (A6-0011/2006)

Kohde

NHÄ jne.

Äänestys

NHÄ/KÄ ja huomautukset

kertaäänestys

 

+

 

3.   Kuivatun rehun yhteinen markkinajärjestely *

Mietintö: Joseph DAUL (A6-0008/2006)

Kohde

NHÄ jne.

Äänestys

NHÄ/KÄ ja huomautukset

kertaäänestys

NHÄ

+

578, 13, 10

Nimenhuutoäänestystä koskeva pyyntö

PPE-DE: lopullinen äänestys

4.   Kahden rahapolitiikan alalla annetun asetuksen kumoaminen *

Mietintö: Pervenche BERÈS (A6-0010/2006)

Kohde

NHÄ jne.

Äänestys

NHÄ/KÄ ja huomautukset

kertaäänestys

 

+

 

5.   Paikallinen rajaliikenne *** I

Mietintö: Mihael BREJC (A6-0406/2005)

Kohde

NHÄ jne.

Äänestys

NHÄ/KÄ ja huomautukset

kertaäänestys

 

+

 

6.   EY:n ja Salomonsaarten välinen kalastusta koskeva kumppanuussopimus *

Mietintö: Carmen FRAGA ESTÉVEZ (A6-0018/2006)

Kohde

NHÄ jne.

Äänestys

NHÄ/KÄ ja huomautukset

kertaäänestys

 

+

 

7.   Kreikan viranomaisten suorittama autojen takavarikointi

Mietintö: Michael CASHMAN (A6-0394/2005)

Kohde

NHÄ jne.

Äänestys

NHÄ/KÄ ja huomautukset

kertaäänestys

+

398, 161, 64

8.   Työntekijöiden suojeleminen altistumiselta keinotekoiselle optiselle säteilylle *** III

Mietintö: Csaba ŐRY (A6-0026/2006)

Kohde

NHÄ jne.

Äänestys

NHÄ/KÄ ja huomautukset

äänestys: yhteinen teksti

NHÄ

+

570, 16, 49

Nimenhuutoäänestystä koskeva pyyntö

ALDE: yhteinen teksti

9.   Lihantuotantoa varten pidettävien kanojen suojelua koskevat vähimmäisvaatimukset *

Mietintö: Thijs BERMAN (A6-0017/2006)

Kohde

Tark. nro

Laatija

NHÄ jne.

Äänestys

NHÄ/KÄ ja huomautukset

asiasta vastaavan valiokunnan tarkistus - yhtenä ryhmänä

1-7

9-11

14-16

18-20

22-23

28-31

35

37

39-40

valiokunta

 

+

 

asiasta vastaavan valiokunnan tarkistukset - erilliset äänestykset

8

valiokunta

NHÄ

+

591, 38, 10

21

valiokunta

NHÄ

+

613, 13, 8

26

valiokunta

osat

 

 

1/KÄ

+

508, 133, 7

2/KÄ

+

321, 315, 12

38

valiokunta

+

 

art. 3, § 2

47 =

53 =

Verts/ALE

JØRGENSEN ja muut

NHÄ

-

172, 460, 18

12

valiokunta

NHÄ

+

418, 129, 11

art. 3, § 2 jälkeen

48

Verts/ALE

NHÄ

-

259, 377, 16

art. 3, § 3, 1 alakohta

49 =

54 =

Verts/ALE

JØRGENSEN ja muut

NHÄ

-

171, 464, 14

13

valiokunta

NHÄ

+

431, 202, 14

art. 5

44

IND/DEM

NHÄ

-

47, 590, 16

17

valiokunta

 

+

 

5 art. jälkeen

42

ALDE

 

+

 

art. 6, § 1, 2 alakohta

50

Verts/ALE

+

346, 257, 36

liite 1, 2 alakohta

55

JØRGENSEN ja muut

+

379, 185, 74

24

valiokunta

 

 

 

liite 1, 3 alakohta

56

JØRGENSEN ja muut

osat

 

 

1

-

 

2/KÄ

+

359, 277, 6

liite 1, 4 alakohta

57

JØRGENSEN ja muut

 

-

 

25

valiokunta

 

+

 

liite 1, 7 alakohta

27

valiokunta

 

+

 

58

JØRGENSEN ja muut

 

-

 

liite 1, 7 kohdan jälkeen

59

JØRGENSEN ja muut

 

-

 

liite 1, 10 alakohta

60

JØRGENSEN ja muut

 

+

 

liite 1, 11 kohta, a alakohdan jälkeen

45

IND/DEM

 

-

 

liite 2, 1 alakohta

61

JØRGENSEN ja muut

NHÄ

-

172, 465, 15

liite 2, 3 alakohta

32

valiokunta

+

429, 210, 7

62

JØRGENSEN ja muut

 

 

 

liite 3, 1 kohta, johdanto-osa

33

valiokunta

 

+

 

63

JØRGENSEN ja muut

 

 

 

liite 3, 2 kohta, 1 alakohta

64 vo

JØRGENSEN ja muut

-

229, 409, 11

liite 3, 2 kohta, 2 alakohta

34

valiokunta

 

+

 

64 vo

JØRGENSEN ja muut

 

 

 

liite 4, 1 kohta, 1 alakohta

36

valiokunta

 

+

 

51 =

65 =

Verts/ALE

JØRGENSEN ja muut

-

213, 432, 2

liite 4, 3 kohta, taulukko 1, 2 rivi

52

Verts/ALE

 

-

 

43 =

66 =

PSE

JØRGENSEN ja muut

 

-

 

liite 4, 3 kohta, taulukko 1, rivi 3

68

Verts/ALE

 

-

 

liite 4, 4 kohta, § 2

46

IND/DEM

NHÄ

-

145, 445, 65

liite 5, d kohta

41

valiokunta

 

+

 

67

JØRGENSEN ja muut

 

 

 

äänestys: muutettu ehdotus

 

+

 

äänestys: lainsäädäntöpäätöslauselma

 

+

 

Nimenhuutoäänestystä koskeva pyyntö

Verts/ALE: tark. 47, 48 ja 49

PSE: tark. 8, 12, 13, 21, 47/53, 49/54 ja 61

IND/DEM: tark. 44 ja 46

Erillisiä äänestyksiä koskevat pyynnöt

PSE: tark. 38

Kohta kohdalta -äänestyksiä koskevat pyynnöt

PSE

tark. 26

1. osa: teksti kokonaisuudessaan ilman sanoja ”50 luxia”

2. osa: nämä sanat

tark. 56

1. osa:”Kaikkien kanojen on päästävä ... vähintään 5 cm”

2. osa:”Rakennuksen tyhjentämisen ... levitettävä puhdas pehku.”

10.   Valtiontuen uudistaminen vuosina 2005-2009

Mietintö: Gunnar HÖKMARK (A6-0009/2006)

Kohde

Tark. nro

Laatija

NHÄ jne.

Äänestys

NHÄ/KÄ ja huomautukset

§ 1

3

PPE-DE

+

555, 84, 7

§ 3 jälkeen

8

Verts/ALE

osat/NHÄ

 

 

1

-

285, 364, 6

2

 

 

3

 

 

§ 4 jälkeen

9

Verts/ALE

 

-

 

§ 7

10

Verts/ALE

 

-

 

§ 10 jälkeen

21

WEBER ja muut

 

+

 

§ 12

11

Verts/ALE

+

331, 304, 9

§ 17

1

PPE-DE

 

+

 

§ 19 jälkeen

12

Verts/ALE

NHÄ

+

342, 308, 4

§ 26 jälkeen

13

Verts/ALE

NHÄ

-

129, 354, 170

19

GUE/NGL

 

-

 

§ 27 jälkeen

20

GUE/NGL

 

-

 

§ 28

6

PSE

 

+

 

§ 32

14

Verts/ALE

 

-

 

§ 34

15

Verts/ALE

 

-

 

§35

§

alkuper. teksti

osat

 

 

1

+

 

2

+

 

§ 37

2

PPE-DE

 

+

 

§ 40

16

Verts/ALE

 

-

 

§ 40 jälkeen

17

Verts/ALE

NHÄ

-

281, 352, 20

§ 41 jälkeen

18

Verts/ALE

NHÄ

+

340, 296, 12

B kappale

7

Verts/ALE

 

-

 

§

alkuper. teksti

+

 

C kappale

§

alkuper. teksti

osat

 

 

1

+

 

2

+

 

C kappaleen jälkeen

4

PSE

 

+

 

F kappale

§

alkuper. teksti

osat

 

 

1

+

 

2

+

 

H kappaleen jälkeen

5

PSE

 

+

suullisesti muutettuna

äänestys: päätöslauselma (kokonaisuudessaan)

 

+

 

Nimenhuutoäänestystä koskeva pyyntö

Verts/ALE: tark. 8, 12, 13, 17 ja 18

Erillisiä äänestyksiä koskevat pyynnöt

PSE: johdanto-osan B kappale

Kohta kohdalta -äänestyksiä koskevat pyynnöt

PSE

johdanto-osan C kappale

1. osa:”ottaa huomioon, että ... oltava suhteellista”

2. osa:”ja ennen kaikkea ... myönnettävä tilapäisesti;”

ALDE

johdanto-osan F kappale

1. osa:”ottaa huomioon, että ... ja asianmukaisin väliajoin”

2. osa:”katsoo että valtiontukien ... kansallisille tarkastuselimille”

Verts/ALE

§35

1. osa:”katsoo, että valtiontuki ... hyödyntää tiettyä aluetta”

2. osa:”tukee siksi tehokkaampaa“ ... ”joihin kohdistuu tilastovaikutus”

GUE/NGL

tark. 8

1. osa:”katsoo, että ... voivat täyttää tehtävänsä”ilman sanoja”perustamissopimuksen ... artiklan mukaisesti ja”

2. osa:”perustamissopimuksen ... artiklan mukaisesti ja”

3. osa:”ehdottaa, että nämä ... rahoittaa tällaisia palveluja;”

Muuta

Esittelijä Gunnar Hökmark esitti tarkistukseen 5 suullisen tarkistuksen, jonka jälkeen tarkistus kuuluu seuraavasti:

H a. ottaa huomioon, että valtiontuki, joka ei vääristä kilpailua, on luvallinen keino edistää talouden kehitystä ja voi olla keino edistää talouskasvua ja työpaikkoja koskevaa Lissabonin agendaa muiden yhteisön rahoitusvälineiden, kuten rakennerahastojen, ohella,

11.   Globalisaation vaikutukset sisämarkkinoihin

Mietintö: Edit HERCZOG (A6-0021/2006)

Kohde

Tark. nro

Laatija

NHÄ jne.

Äänestys

NHÄ/KÄ ja huomautukset

§ 26 jälkeen

1

PPE-DE

NHÄ

+

448, 179, 16

äänestys: päätöslauselma (kokonaisuudessaan)

 

+

 

Nimenhuutoäänestystä koskeva pyyntö

IND/DEM: tark. 1

12.   Ihmisoikeus- ja demokratialauseke Euroopan unionin sopimuksissa

Mietintö: Vittorio AGNOLETTO (A6-0004/2006)

Kohde

Tark. nro

Laatija

NHÄ jne.

Äänestys

NHÄ/KÄ ja huomautukset

§4

§

alkuper. teksti

osat

 

 

1

+

 

2

+

 

§ 7, b alakohta, 2 alakohta

7

PPE-DE

+

391, 208, 34

suullisesti muutettuna

§ 7, f alakohta

11

Verts/ALE

NHÄ

+

325, 301, 10

§ 9

2

ALDE

 

+

 

§ 12, c alakohta

5

PSE

 

+

 

§ 12, d alakohta

6

PSE

 

+

 

§ 13

3=

8=

13 =

ALDE

PSE

Verts/ALE

 

+

 

§ 20 jälkeen

14

Verts/ALE

+

357, 251, 18

johdanto-osan 9 viite

1 =

9/rev. =

10 =

ALDE

PSE

Verts/ALE

 

+

 

D kappale

§

alkuper. teksti

osat

 

 

1

+

 

2

+

 

G kappaleen jälkeen

4

PSE

 

+

 

äänestys: päätöslauselma (kokonaisuudessaan)

 

+

 

Tarkistus 12 ei koske kaikkia kieliversioita, joten siitä ei äänestetty (katso työjärjestyksen 151 artiklan 1 kohdan d alakohta).

Nimenhuutoäänestystä koskeva pyyntö

Verts/ALE: tark. 11

Kohta kohdalta -äänestyksiä koskevat pyynnöt

UEN

D kappale

1. osa:”katsoo, että Euroopan unionin ... periaatteiden loukkauksiin”

2. osa:”ja että näin on ... arviointeihin katsomatta,”

§4

1. osa:”korostaa, että lausekkeen ... myönteisiin ja kielteisiin toimiin,”

2. osa:”ja jätetään yleisten ... käyttävät kansallisia pakotteita;”

Muuta

Agnoletto esitti tarkistukseen 7 suullisen tarkistuksen, joka ei vaikuta suomenkieliseen versioon.

13.   Tiettyjen yhteisen kalastuspolitiikan mukaisten vesialueille pääsyn rajoitusten tarkistaminen (Shetlandin kieltoalue ja punakampelan suoja-alue)

Mietintö: Catherine STIHLER (A6-0016/2006)

Kohde

Tark. nro

Laatija

NHÄ jne.

Äänestys

NHÄ/KÄ ja huomautukset

§8

§

alkuper. teksti

eä/KÄ

+

374, 245, 17

äänestys: päätöslauselma (kokonaisuudessaan)

NHÄ

+

560, 56, 15

Nimenhuutoäänestystä koskeva pyyntö

PPE-DE: lopullinen äänestys

Erillisiä äänestyksiä koskevat pyynnöt

PPE-DE: § 8

14.   Uusiutuvista energialähteistä tuotettu lämpö ja jäähdytys

Mietintö: Mechtild ROTHE (A6-0020/2006)

Kohde

Tark. nro

Laatija

NHÄ jne.

Äänestys

NHÄ/KÄ ja huomautukset

liite, osa A, § 1

3

Verts/ALE

 

-

määräenemmistö

liite, osa B, osasto 1, § 1

5

Verts/ALE

 

-

määräenemmistö

liite, osa B, osasto 1, § 2

1

PPE-DE, PSE, ALDE, Verts/ALE

 

+

määräenemmistö

liite, osa B, osasto 4, §11

§

alkuper. teksti

eä/KÄ

-

332, 272, 8

määräenemmistöa

liite, osa B, osasto 4, §12

§

alkuper. teksti

eä/KÄ

-

325, 280, 8

määräenemmistö

äänestys: § 1 ja liite (kokonaisuudessaan)

+

519, 60, 24

määräenemmistö

E kappaleen jälkeen

4

Verts/ALE

 

-

 

G kappale

2

PPE-DE, PSE, ALDE, Verts/ALE

 

+

 

äänestys: päätöslauselmaesitys (kokonaisuudessaan)

 

+

 

Erillisiä äänestyksiä koskevat pyynnöt

PPE-DE: liite, osa B, osasto 4, kohta 11 ja 12


LIITE II

NIMENHUUTOÄÄNESTYSTEN TULOKSET

1.   Mietintö: Daul A6-0008/2006

Päätöslauselma

Puolesta: 578

ALDE: Alvaro, Andria, Attwooll, Beaupuy, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Cavada, Chatzimarkakis, Chiesa, Cocilovo, Cornillet, Degutis, Deprez, De Sarnez, Dičkutė, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Kacin, Karim, Klinz, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Maaten, Malmström, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Prodi, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Liotard, Manolakou, Markov, Meijer, Morgantini, Musacchio, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Zimmer

IND/DEM: Belder, Blokland, Grabowski, Karatzaferis, Krupa, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Zapałowski, Železný

NI: Allister, Baco, Battilocchio, Bobošíková, Chruszcz, Claeys, Czarnecki Marek Aleksander, Dillen, Giertych, Gollnisch, Helmer, Kozlík, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Masiel, Mölzer, Mussolini, Romagnoli, Rutowicz, Schenardi, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Ashworth, Atkins, Audy, Bachelot-Narquin, Bauer, Beazley, Becsey, Berend, Böge, Bowis, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Carollo, Casa, Caspary, Castiglione, Cederschiöld, Chichester, Chmielewski, Cirino Pomicino, Coelho, Coveney, Daul, Demetriou, Descamps, Deß, Deva, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Ferber, Fjellner, Florenz, Fontaine, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Gaubert, Gauzès, Gawronski, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, Grosch, Grossetête, Guellec, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klich, Koch, Konrad, Kratsa- Tsagaropoulou, Kušķis, Lamassoure, Landsbergis, Langen, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, Lombardo, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, McMillan-Scott, Mann Thomas, Martens, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Quisthoudt-Rowohl, Rack, Radwan, Reul, Ribeiro e Castro, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Šťastný, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Ventre, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, von Wogau, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Calabuig Rull, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dobolyi, Douay, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kuc, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Lévai, Liberadzki, Lienemann, Locatelli, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Paasilinna, Paleckis, Panzeri, Peillon, Piecyk, Pinior, Pittella, Pleguezuelos Aguilar, Prets, Rapkay, Reynaud, Rocard, Rosati, Roth-Behrendt, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Sornosa Martínez, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Titley, Trautmann, Van Lancker, Vaugrenard, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Willmott, Yañez-Barnuevo García, Zani, Zingaretti

UEN: Aylward, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Poli Bortone, Roszkowski, Ryan, Szymański, Tatarella, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Frassoni, Graefe zu Baringdorf, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Joan i Marí, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Vastaan: 13

IND/DEM: Batten, Bloom, Bonde, Booth, Clark, Farage, Goudin, Knapman, Lundgren, Nattrass, Titford, Wise, Wohlin

Tyhjää: 10

IND/DEM: Borghezio, Coûteaux, Louis, Salvini, Speroni, de Villiers

NI: Belohorská, Mote

UEN: Camre

Verts/ALE: van Buitenen

2.   Mietintö: Őry A6-0026/2006

Päätöslauselma

Puolesta: 570

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Cavada, Chatzimarkakis, Chiesa, Cocilovo, Cornillet, Degutis, Deprez, De Sarnez, Dičkutė, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis- Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Kacin, Klinz, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Maaten, Malmström, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pannella, Prodi, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis

GUE/NGL: Flasarová, Kohlíček, Maštálka, Remek

IND/DEM: Belder, Blokland, Bonde, Goudin, Grabowski, Karatzaferis, Krupa, Lundgren, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Salvini, Sinnott, Speroni, Wohlin, Zapałowski, Železný

NI: Battilocchio, Belohorská, Claeys, Czarnecki Marek Aleksander, De Michelis, Dillen, Martin Hans-Peter, Masiel, Mölzer, Mussolini, Rutowicz, Vanhecke

PPE-DE: Albertini, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Berend, Böge, Bowis, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Carollo, Casa, Caspary, Castiglione, Cederschiöld, Chichester, Chmielewski, Cirino Pomicino, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, Deva, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fatuzzo, Ferber, Fjellner, Florenz, Fontaine, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Gaubert, Gauzès, Gawronski, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, Grosch, Grossetête, Guellec, Gyürk, Handzlik, Hannan, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero- Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klich, Koch, Konrad, Kudrycka, Lamassoure, Landsbergis, Langen, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, Lombardo, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, McMillan-Scott, Mann Thomas, Mantovani, Martens, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Pack, Papastamkos, Parish, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Pleštinská, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Quisthoudt-Rowohl, Rack, Radwan, Reul, Ribeiro e Castro, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz- Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Šťastný, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Sumberg, Surján, Szájer, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Ventre, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wortmann- Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Calabuig Rull, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dobolyi, Douay, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Gill, Glante, Goebbels, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kuc, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Lévai, Liberadzki, Lienemann, Locatelli, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Pinior, Pittella, Pleguezuelos Aguilar, Poignant, Prets, Rapkay, Reynaud, Rocard, Rosati, Roth- Behrendt, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Segelström, Siwiec, Sornosa Martínez, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tarabella, Tarand, Titley, Trautmann, Tzampazi, Valenciano Martínez-Orozco, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Willmott, Yañez-Barnuevo García, Zani, Zingaretti

UEN: Aylward, Bielan, Camre, Crowley, Didžiokas, Foglietta, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Muscardini, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Poli Bortone, Roszkowski, Ryan, Szymański, Tatarella, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Flautre, Frassoni, Graefe zu Baringdorf, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Joan i Marí, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Vastaan: 16

GUE/NGL: Adamou, Triantaphyllides

IND/DEM: Batten, Bloom, Booth, Clark, Farage, Knapman, Nattrass, Titford, Tomczak, Wise

NI: Chruszcz, Giertych, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: von Wogau

Tyhjää: 49

GUE/NGL: Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Liotard, Manolakou, Markov, Meijer, Morgantini, Musacchio, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Uca, Verges, Wagenknecht, Zimmer

IND/DEM: Borghezio, Coûteaux, Louis, de Villiers

NI: Allister, Baco, Bobošíková, Gollnisch, Helmer, Kozlík, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Martinez, Mote, Romagnoli, Schenardi

PPE-DE: Mathieu, Piskorski

PSE: Tabajdi

Verts/ALE: van Buitenen

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Puolesta: John Attard-Montalto, Sajjad Karim, Marie Panayotopoulos-Cassiotou

3.   Mietintö: Berman A6-0017/2005

Tarkistus 8

Puolesta: 591

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Cavada, Chatzimarkakis, Chiesa, Cocilovo, Cornillet, Degutis, Deprez, De Sarnez, Dičkutė, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis- Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Kacin, Klinz, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Maaten, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pannella, Prodi, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Manolakou, Markov, Maštálka, Musacchio, Papadimoulis, Pflüger, Ransdorf, Remek, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Zimmer

IND/DEM: Belder, Blokland, Goudin, Lundgren, Piotrowski, Sinnott, Tomczak, Wohlin

NI: Allister, Baco, Battilocchio, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Claeys, Czarnecki Marek Aleksander, De Michelis, Dillen, Giertych, Gollnisch, Helmer, Kozlík, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Masiel, Mölzer, Mussolini, Romagnoli, Rutowicz, Schenardi, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Berend, Böge, Bowis, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Carollo, Casa, Caspary, Castiglione, Chichester, Chmielewski, Cirino Pomicino, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, Deva, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fatuzzo, Ferber, Florenz, Fontaine, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Gaubert, Gauzès, Gawronski, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, Grosch, Grossetête, Gyürk, Handzlik, Hannan, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hoppenstedt, Hudacký, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klich, Koch, Konrad, Kratsa- Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Landsbergis, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, Lombardo, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, McMillan-Scott, Mann Thomas, Mantovani, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Quisthoudt-Rowohl, Rack, Radwan, Reul, Ribeiro e Castro, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Seeber, Seeberg, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Šťastný, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Sumberg, Surján, Szájer, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Ventre, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, von Wogau, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Calabuig Rull, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dobolyi, Douay, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Gill, Glante, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kuc, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Lévai, Liberadzki, Lienemann, Locatelli, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Piecyk, Pinior, Pittella, Pleguezuelos Aguilar, Poignant, Prets, Rapkay, Reynaud, Rocard, Rosati, Roth- Behrendt, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Sornosa Martínez, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Titley, Trautmann, Tzampazi, Valenciano Martínez-Orozco, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Yañez- Barnuevo García, Zani, Zingaretti

UEN: Aylward, Crowley, Didžiokas, Foglietta, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kuźmiuk, Libicki, Muscardini, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Poli Bortone, Roszkowski, Ryan, Szymański, Tatarella, Wojciechowski Janusz

Verts/ALE: Aubert, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Flautre, Frassoni, Graefe zu Baringdorf, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Joan i Marí, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Vastaan: 38

ALDE: Resetarits

GUE/NGL: de Brún, Liotard, Meijer, Portas, Seppänen, Sjöstedt

IND/DEM: Batten, Bloom, Bonde, Booth, Borghezio, Clark, Farage, Grabowski, Knapman, Krupa, Nattrass, Pęk, Rogalski, Salvini, Speroni, Titford, Wise, Zapałowski, Železný

NI: Mote

PPE-DE: Cederschiöld, Fjellner, Hökmark, Ibrisagic, Lamassoure, Siekierski, Zaleski, Zwiefka

PSE: Casaca

UEN: Camre

Verts/ALE: Auken

Tyhjää: 10

IND/DEM: Coûteaux, Karatzaferis, Louis, de Villiers

PPE-DE: Belet, Marques

UEN: Kristovskis, Vaidere, Zīle

Verts/ALE: van Buitenen

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Puolesta: Sajjad Karim

4.   Mietintö: Berman A6-0017/2005

Tarkistus 21

Puolesta: 613

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Cavada, Chatzimarkakis, Chiesa, Cocilovo, Cornillet, Degutis, Deprez, De Sarnez, Dičkutė, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Kacin, Klinz, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Maaten, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pannella, Prodi, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Morgantini, Musacchio, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Zimmer

IND/DEM: Belder, Blokland, Bonde, Coûteaux, Goudin, Grabowski, Krupa, Louis, Lundgren, Pęk, Piotrowski, Sinnott, Tomczak, de Villiers, Wohlin, Zapałowski

NI: Allister, Baco, Battilocchio, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, De Michelis, Giertych, Gollnisch, Helmer, Kozlík, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Masiel, Mölzer, Mussolini, Romagnoli, Rutowicz, Schenardi, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bowis, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Carollo, Casa, Caspary, Castiglione, Cederschiöld, Chichester, Chmielewski, Cirino Pomicino, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, Deva, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fatuzzo, Ferber, Fjellner, Florenz, Fontaine, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Gaubert, Gauzès, Gawronski, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, Grosch, Grossetête, Guellec, Gyürk, Handzlik, Hannan, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klich, Koch, Konrad, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Landsbergis, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, Lombardo, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, McMillan-Scott, Mann Thomas, Mantovani, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Quisthoudt-Rowohl, Rack, Radwan, Reul, Ribeiro e Castro, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Seeber, Seeberg, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Šťastný, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Sumberg, Surján, Szájer, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Ventre, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, von Wogau, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Calabuig Rull, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, De Vits, Díez González, Dobolyi, Douay, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Gill, Glante, Goebbels, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kuc, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Lévai, Liberadzki, Lienemann, Locatelli, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Pinior, Pittella, Pleguezuelos Aguilar, Prets, Rapkay, Reynaud, Rocard, Rosati, Roth-Behrendt, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Siwiec, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Titley, Trautmann, Tzampazi, Valenciano Martínez-Orozco, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Yañez-Barnuevo García, Zani, Zingaretti

UEN: Aylward, Bielan, Camre, Crowley, Didžiokas, Foglietta, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Muscardini, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Poli Bortone, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Flautre, Frassoni, Graefe zu Baringdorf, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Joan i Marí, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Vastaan: 13

IND/DEM: Batten, Bloom, Booth, Clark, Farage, Knapman, Nattrass, Titford, Wise

NI: Mote

PPE-DE: Lamassoure, Siekierski, Zwiefka

Tyhjää: 8

IND/DEM: Borghezio, Karatzaferis, Rogalski, Salvini, Speroni, Železný

PPE-DE: Marques

Verts/ALE: van Buitenen

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Puolesta: Sajjad Karim

5.   Mietintö: Berman A6-0017/2005

Tarkistukset 47 + 53

Puolesta: 172

ALDE: Bourlanges, Bowles, Hall, Resetarits

GUE/NGL: de Brún, Guidoni, Meijer, Portas, Seppänen, Sjöstedt

IND/DEM: Bonde, Goudin, Grabowski, Karatzaferis, Krupa, Lundgren, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Wohlin, Zapałowski

NI: Bobošíková, Czarnecki Marek Aleksander, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Martin Hans-Peter, Martinez, Masiel, Mölzer, Mussolini, Schenardi

PPE-DE: Ashworth, Atkins, Beazley, Bowis, Bradbourn, Bushill-Matthews, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Chichester, Deva, Dover, Duchoň, Ebner, Elles, Evans Jonathan, Fontaine, García-Margallo y Marfil, Hannan, Harbour, Heaton-Harris, Jackson, Kamall, Kirkhope, McMillan-Scott, Olajos, Parish, Purvis, Seeberg, Škottová, Stevenson, Strejček, Sturdy, Sumberg, Surján, Tannock, Van Orden, Vlasák, Wijkman, von Wogau, Zahradil, Zvěřina

PSE: Andersson, Bösch, Bullmann, Casaca, Cashman, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, El Khadraoui, Ettl, Evans Robert, Falbr, Ferreira Anne, Gill, Grech, Gröner, Groote, Haug, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Jørgensen, Kinnock, Kreissl-Dörfler, Lavarra, Leichtfried, Lienemann, McAvan, McCarthy, Mann Erika, Martin David, Masip Hidalgo, Moraes, Morgan, Myller, Napoletano, Piecyk, Pinior, Prets, Roth-Behrendt, Roure, Sacconi, Scheele, Segelström, Stihler, Titley, Tzampazi, Vincenzi, Westlund, Willmott, Zani, Zingaretti

UEN: Camre

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Flautre, Frassoni, Graefe zu Baringdorf, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Joan i Marí, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Vastaan: 460

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Beaupuy, Birutis, Budreikaitė, Busk, Cavada, Chatzimarkakis, Chiesa, Cocilovo, Cornillet, Degutis, Deprez, De Sarnez, Dičkutė, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Harkin, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Kacin, Klinz, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Maaten, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pannella, Polfer, Prodi, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Morgantini, Musacchio, Papadimoulis, Ransdorf, Remek, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Zimmer

IND/DEM: Belder, Blokland, Booth, Clark, Farage, Knapman, Sinnott, Wise

NI: Allister, Baco, Battilocchio, Chruszcz, Claeys, De Michelis, Giertych, Kozlík, Mote, Rutowicz, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Becsey, Belet, Berend, Böge, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Busuttil, Carollo, Casa, Caspary, Castiglione, Cederschiöld, Chmielewski, Cirino Pomicino, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dombrovskis, Doorn, Doyle, Duka-Zólyomi, Eurlings, Fatuzzo, Ferber, Fjellner, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, Gaubert, Gauzès, Gawronski, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, Grosch, Grossetête, Guellec, Gyürk, Handzlik, Hatzidakis, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kelam, Klamt, Klich, Koch, Konrad, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Landsbergis, Langen, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, Lombardo, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Mantovani, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Queiró, Quisthoudt-Rowohl, Rack, Radwan, Reul, Ribeiro e Castro, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Seeber, Siekierski, Silva Peneda, Sommer, Sonik, Spautz, Šťastný, Stauner, Stubb, Sudre, Szájer, Tajani, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Ventre, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wortmann-Kool, Záborská, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zwiefka

PSE: Arif, Arnaoutakis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bono, Bourzai, Bozkurt, van den Burg, Busquin, Calabuig Rull, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Castex, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dobolyi, Douay, Estrela, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Gomes, Grabowska, Gruber, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Hazan, Hutchinson, Ilves, Jöns, Kindermann, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kuc, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lehtinen, Leinen, Lévai, Liberadzki, Locatelli, Madeira, Maňka, Martínez Martínez, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moreno Sánchez, Moscovici, Muscat, Navarro, Obiols i Germà, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Pittella, Pleguezuelos Aguilar, Poignant, Rapkay, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rosati, Rothe, Rouček, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Schulz, Sifunakis, Siwiec, Sornosa Martínez, Stockmann, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Trautmann, Valenciano Martínez-Orozco, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Walter, Weber Henri, Weiler, Wiersma, Yañez-Barnuevo García

UEN: Aylward, Berlato, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foglietta, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Muscardini, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Poli Bortone, Roszkowski, Ryan, Szymański, Tatarella, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Tyhjää: 18

ALDE: Attwooll

GUE/NGL: Pflüger

IND/DEM: Batten, Bloom, Borghezio, Coûteaux, Louis, Nattrass, Salvini, Speroni, Titford, de Villiers, Železný

NI: Belohorská, Helmer

PPE-DE: Nicholson

PSE: Swoboda

Verts/ALE: van Buitenen

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Puolesta: Sajjad Karim

6.   Mietintö: Berman A6-0017/2005

Tarkistus 12

Puolesta: 498

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Cavada, Chatzimarkakis, Chiesa, Cocilovo, Cornillet, Degutis, Deprez, De Sarnez, Dičkutė, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jensen, Juknevičienė, Kacin, Karim, Klinz, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Maaten, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pannella, Polfer, Prodi, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Morgantini, Musacchio, Papadimoulis, Ransdorf, Remek, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Zimmer

IND/DEM: Belder, Blokland, Goudin, Grabowski, Krupa, Lundgren, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Zapałowski

NI: Allister, Baco, Battilocchio, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, De Michelis, Giertych, Kozlík, Masiel, Mussolini, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Ayuso González, Barsi-Pataky, Bauer, Becsey, Belet, Berend, Böge, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Busuttil, Buzek, Carollo, Casa, Caspary, Castiglione, Cederschiöld, Chmielewski, Coelho, Dehaene, Demetriou, Deß, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dombrovskis, Doorn, Duka-Zólyomi, Ebner, Eurlings, Ferber, Fjellner, Florenz, Fontaine, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, Gauzès, Gawronski, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, Grosch, Gyürk, Handzlik, Hatzidakis, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kelam, Klamt, Klich, Koch, Konrad, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Landsbergis, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, Mann Thomas, Mantovani, Martens, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Pack, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Queiró, Quisthoudt-Rowohl, Rack, Radwan, Reul, Ribeiro e Castro, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Seeber, Seeberg, Silva Peneda, Sommer, Sonik, Spautz, Šťastný, Stauner, Stubb, Surján, Szájer, Tajani, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Ventre, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, von Wogau, Wortmann-Kool, Záborská, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, van den Burg, Busquin, Calabuig Rull, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dobolyi, Douay, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Gill, Glante, Goebbels, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gruber, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kuc, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Leichtfried, Leinen, Lévai, Liberadzki, Lienemann, Locatelli, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Peillon, Piecyk, Pinior, Pittella, Pleguezuelos Aguilar, Poignant, Prets, Rapkay, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rosati, Roth-Behrendt, Rothe, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Sornosa Martínez, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Titley, Trautmann, Tzampazi, Valenciano Martínez-Orozco, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Yañez-Barnuevo García, Zani, Zingaretti

UEN: Berlato, Bielan, Camre, Didžiokas, Foglietta, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Muscardini, Pavilionis, Podkański, Poli Bortone, Roszkowski, Szymański, Tatarella, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Vastaan: 129

ALDE: Resetarits

GUE/NGL: de Brún, Meijer, Pflüger, Portas, Seppänen, Sjöstedt

IND/DEM: Batten, Bloom, Bonde, Booth, Clark, Farage, Knapman, Nattrass, Titford, Wise, Wohlin, Železný

NI: Gollnisch, Helmer, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Mölzer, Mote, Schenardi

PPE-DE: Ashworth, Atkins, Audy, Bachelot-Narquin, Beazley, Bowis, Bradbourn, Bushill-Matthews, Cabrnoch, Callanan, Chichester, Cirino Pomicino, Coveney, Daul, Descamps, Deva, De Veyrac, Dover, Duchoň, Elles, Evans Jonathan, Fatuzzo, García-Margallo y Marfil, Grossetête, Guellec, Hannan, Harbour, Heaton-Harris, Higgins, Jackson, Kamall, Kirkhope, Lamassoure, McGuinness, McMillan-Scott, Mathieu, Nicholson, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Purvis, Siekierski, Škottová, Stevenson, Strejček, Sturdy, Sudre, Sumberg, Tannock, Van Orden, Vatanen, Vlasák, Zahradil, Zaleski, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Lehtinen

UEN: Aylward, Crowley, Ó Neachtain, Ryan

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Flautre, Frassoni, Graefe zu Baringdorf, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Joan i Marí, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Tyhjää: 11

IND/DEM: Borghezio, Louis, Salvini, Sinnott, Speroni, de Villiers

NI: Romagnoli

PPE-DE: Doyle, Marques, Mitchell

Verts/ALE: van Buitenen

7.   Mietintö: Berman A6-0017/2005

Tarkistus 48

Puolesta: 259

ALDE: Attwooll, Bourlanges, Bowles, Chiesa, Drčar Murko, Hall, Malmström, Resetarits

GUE/NGL: de Brún, Guidoni, Meijer, Portas, Seppänen, Sjöstedt

IND/DEM: Belder, Blokland, Bonde, Goudin, Grabowski, Karatzaferis, Krupa, Lundgren, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Sinnott, Wohlin, Zapałowski

NI: Czarnecki Marek Aleksander, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Masiel, Mussolini, Romagnoli, Rutowicz, Schenardi

PPE-DE: Albertini, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Belet, Berend, Böge, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Busuttil, Buzek, Carollo, Casa, Caspary, Castiglione, Chmielewski, Cirino Pomicino, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dombrovskis, Doorn, Doyle, Ebner, Elles, Eurlings, Fatuzzo, Ferber, Florenz, Fontaine, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gaľa, Galeote Quecedo, Gaubert, Gauzès, Gawronski, Gklavakis, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, Grosch, Grossetête, Guellec, Handzlik, Hatzidakis, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hudacký, Itälä, Jałowiecki, Jarzembowski, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kelam, Klamt, Klich, Koch, Konrad, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Landsbergis, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Mantovani, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Pieper, Pīks, Pinheiro, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Queiró, Quisthoudt-Rowohl, Rack, Radwan, Reul, Ribeiro e Castro, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schnellhardt, Schröder, Seeber, Silva Peneda, Sommer, Sonik, Spautz, Šťastný, Stubb, Sudre, Sumberg, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Ventre, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, von Wogau, Wortmann-Kool, Záborská, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec

PSE: Bullmann, Casaca, Corbett, Kreissl-Dörfler, Napoletano, Roure, Zingaretti

UEN: Camre

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Flautre, Frassoni, Graefe zu Baringdorf, Hammerstein Mintz, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Joan i Marí, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Vastaan: 377

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Beaupuy, Birutis, Budreikaitė, Busk, Cavada, Chatzimarkakis, Cocilovo, Cornillet, Degutis, Deprez, De Sarnez, Dičkutė, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Harkin, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Kacin, Karim, Klinz, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Maaten, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pannella, Polfer, Prodi, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Morgantini, Musacchio, Papadimoulis, Ransdorf, Remek, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Zimmer

IND/DEM: Batten, Bloom, Booth, Clark, Farage, Knapman, Nattrass, Tomczak, Wise

NI: Allister, Battilocchio, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Claeys, De Michelis, Dillen, Giertych, Helmer, Mölzer, Mote, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Ashworth, Atkins, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Bowis, Bradbourn, Bushill-Matthews, Cabrnoch, Callanan, Cederschiöld, Chichester, Deß, Deva, Dover, Duchoň, Duka-Zólyomi, Evans Jonathan, Fjellner, Gál, García-Margallo y Marfil, Glattfelder, Gyürk, Hannan, Harbour, Heaton-Harris, Hökmark, Hoppenstedt, Ibrisagic, Iturgaiz Angulo, Jackson, Járóka, Jeggle, Kamall, Kirkhope, Lamassoure, McMillan-Scott, Nicholson, Őry, Parish, Purvis, Schmitt, Schöpflin, Seeberg, Siekierski, Škottová, Stevenson, Strejček, Sturdy, Surján, Toubon, Van Orden, Vlasák, Wijkman, Zahradil, Zaleski, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, van den Burg, Busquin, Calabuig Rull, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dobolyi, Douay, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Gill, Goebbels, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gruber, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kuc, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Lévai, Liberadzki, Lienemann, Locatelli, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Navarro, Obiols i Germà, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Pinior, Pittella, Pleguezuelos Aguilar, Poignant, Prets, Rapkay, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rosati, Roth-Behrendt, Rothe, Rouček, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Sornosa Martínez, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Titley, Trautmann, Tzampazi, Valenciano Martínez-Orozco, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Yañez-Barnuevo García, Zani

UEN: Aylward, Berlato, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foglietta, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Muscardini, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Poli Bortone, Roszkowski, Ryan, Szymański, Tatarella, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: de Groen-Kouwenhoven

Tyhjää: 16

ALDE: Lynne

GUE/NGL: Pflüger

IND/DEM: Borghezio, Coûteaux, Louis, Salvini, Speroni, Titford, de Villiers, Železný

NI: Baco, Kozlík

PPE-DE: Gewalt, Marques

PSE: Moraes

Verts/ALE: van Buitenen

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Puolesta: Stephen Hughes

8.   Mietintö: Berman A6-0017/2005

Tarkistukset 49 + 54

Puolesta: 171

ALDE: Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Cornillet, Drčar Murko, Hall, Resetarits, Riis-Jørgensen

GUE/NGL: de Brún, Guidoni, Liotard, Meijer, Portas, Seppänen, Sjöstedt

IND/DEM: Bonde, Goudin, Grabowski, Karatzaferis, Krupa, Lundgren, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Wohlin

NI: Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Mussolini, Romagnoli, Schenardi

PPE-DE: Albertini, Ashworth, Atkins, Beazley, Bowis, Bradbourn, Bushill-Matthews, Cabrnoch, Callanan, Cederschiöld, Chichester, Chmielewski, Deva, Dover, Duchoň, Elles, Evans Jonathan, Fatuzzo, Fontaine, García-Margallo y Marfil, Hannan, Harbour, Heaton-Harris, Hökmark, Jackson, Kamall, Kirkhope, McMillan-Scott, Nicholson, Olajos, Oomen-Ruijten, Parish, Purvis, Seeberg, Škottová, Stevenson, Strejček, Tannock, Van Orden, Vlasák, Wijkman, Zahradil, Zvěřina

PSE: Andersson, Bösch, Casaca, Cashman, Cercas, Christensen, Corbett, El Khadraoui, Ettl, Evans Robert, Falbr, Ferreira Anne, Gill, Groote, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Jørgensen, Kinnock, Koterec, Kreissl-Dörfler, Leichtfried, McAvan, McCarthy, Martin David, Mastenbroek, Moraes, Morgan, Muscat, Myller, Napoletano, Piecyk, Prets, Reynaud, Roth-Behrendt, Roure, Sacconi, Scheele, Segelström, Stihler, Swoboda, Titley, Tzampazi, Vincenzi, Westlund, Willmott, Zani, Zingaretti

UEN: Camre

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Flautre, Frassoni, Graefe zu Baringdorf, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Joan i Marí, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Vastaan: 464

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Beaupuy, Birutis, Busk, Cavada, Chatzimarkakis, Chiesa, Cocilovo, Degutis, Deprez, De Sarnez, Dičkutė, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Harkin, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Kacin, Karim, Klinz, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Maaten, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pannella, Polfer, Prodi, Ries, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Toia, Väyrynen, Virrankoski

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Manolakou, Markov, Maštálka, Morgantini, Musacchio, Papadimoulis, Ransdorf, Remek, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Zimmer

IND/DEM: Batten, Belder, Blokland, Bloom, Booth, Clark, Farage, Knapman, Nattrass, Salvini, Sinnott, Titford, Wise

NI: Allister, Baco, Battilocchio, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Claeys, De Michelis, Dillen, Giertych, Kozlík, Masiel, Mote, Rutowicz, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Becsey, Belet, Berend, Böge, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Busuttil, Buzek, Carollo, Casa, Caspary, Castiglione, Cirino Pomicino, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dombrovskis, Doorn, Doyle, Duka-Zólyomi, Ebner, Eurlings, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, Gaubert, Gauzès, Gawronski, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, Grosch, Grossetête, Guellec, Gyürk, Handzlik, Hatzidakis, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hoppenstedt, Hudacký, Ibrisagic, Itälä, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kelam, Klamt, Klich, Koch, Konrad, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Landsbergis, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, Lombardo, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Mantovani, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olbrycht, Őry, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Queiró, Quisthoudt-Rowohl, Rack, Radwan, Reul, Ribeiro e Castro, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Seeber, Siekierski, Silva Peneda, Sommer, Sonik, Spautz, Šťastný, Stubb, Sturdy, Sudre, Sumberg, Surján, Szájer, Tajani, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Ventre, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, von Wogau, Wortmann-Kool, Záborská, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zwiefka

PSE: Arif, Arnaoutakis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bono, Bourzai, Bozkurt, van den Burg, Busquin, Calabuig Rull, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Castex, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dobolyi, Douay, Estrela, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Grabowska, Grech, Gröner, Gruber, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hutchinson, Ilves, Jöns, Kindermann, Kósáné Kovács, Krehl, Kuc, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leinen, Lévai, Liberadzki, Lienemann, Locatelli, Madeira, Maňka, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moreno Sánchez, Moscovici, Navarro, Obiols i Germà, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Pinior, Pittella, Pleguezuelos Aguilar, Poignant, Rapkay, Riera Madurell, Rocard, Rosati, Rothe, Rouček, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Schulz, Sifunakis, Siwiec, Sornosa Martínez, Stockmann, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Trautmann, Valenciano Martínez-Orozco, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Walter, Weber Henri, Weiler, Wiersma, Yañez-Barnuevo García

UEN: Aylward, Berlato, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foglietta, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Muscardini, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Poli Bortone, Roszkowski, Ryan, Szymański, Tatarella, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Tyhjää: 14

ALDE: Attwooll, Ludford, Lynne, Wallis

GUE/NGL: Pflüger

IND/DEM: Borghezio, Coûteaux, Louis, Speroni, de Villiers, Železný

NI: Helmer

PSE: Mann Erika

Verts/ALE: van Buitenen

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Vastaan: Charlotte Cederschiöld, Gunnar Hökmark, Ria Oomen-Ruijten

9.   Mietintö: Berman A6-0017/2005

Tarkistus 13

Puolesta: 431

ALDE: Attwooll, Bourlanges, Bowles, Hall, in 't Veld, Malmström, Resetarits, Szent-Iványi, Väyrynen, Wallis

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Morgantini, Musacchio, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Zimmer

IND/DEM: Batten, Bonde, Borghezio, Goudin, Lundgren, Salvini, Speroni, Wohlin, Železný

NI: Battilocchio, Belohorská, Bobošíková, Claeys, Czarnecki Marek Aleksander, De Michelis, Dillen, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Masiel, Mussolini, Romagnoli, Rutowicz, Vanhecke

PPE-DE: Albertini, Ayuso González, Barsi-Pataky, Bauer, Becsey, Belet, Berend, Böge, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Busuttil, Buzek, Carollo, Casa, Caspary, Castiglione, Cederschiöld, Chmielewski, Cirino Pomicino, Coelho, Demetriou, Deß, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dombrovskis, Doorn, Duka-Zólyomi, Ebner, Fatuzzo, Ferber, Fjellner, Florenz, Fontaine, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Gaubert, Gauzès, Gawronski, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, Gyürk, Handzlik, Hatzidakis, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kelam, Klamt, Klich, Koch, Konrad, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Landsbergis, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, Lombardo, Lulling, Mann Thomas, Mantovani, Martens, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Niebler, Novak, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Pieper, Pīks, Pinheiro, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Queiró, Quisthoudt-Rowohl, Radwan, Reul, Ribeiro e Castro, Roithová, Rudi Ubeda, Salafranca Sánchez-Neyra, Sartori, Saryusz-Wolski, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Seeberg, Silva Peneda, Sommer, Spautz, Šťastný, Stubb, Surján, Szájer, Tajani, Thyssen, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Ventre, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, von Wogau, Záborská, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec

PSE: Andersson, Arnaoutakis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Calabuig Rull, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Cashman, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, De Vits, Díez González, Dobolyi, Douay, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Elisa, Ford, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Gill, Glante, Goebbels, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gruber, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hasse Ferreira, Haug, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kuc, Lambrinidis, Lavarra, Leichtfried, Leinen, Lévai, Liberadzki, Locatelli, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Navarro, Obiols i Germà, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Piecyk, Pinior, Pittella, Pleguezuelos Aguilar, Prets, Rapkay, Riera Madurell, Rosati, Roth-Behrendt, Rothe, Rouček, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Sornosa Martínez, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarand, Titley, Trautmann, Tzampazi, Valenciano Martínez-Orozco, Van Lancker, Vincenzi, Walter, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Yañez-Barnuevo García, Zani, Zingaretti

UEN: Didžiokas, Krasts, Kristovskis, Pavilionis, Vaidere, Zīle

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cramer, Flautre, Frassoni, Graefe zu Baringdorf, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Joan i Marí, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Vastaan: 202

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Beaupuy, Birutis, Budreikaitė, Busk, Cavada, Chiesa, Cocilovo, Degutis, Deprez, De Sarnez, Dičkutė, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Harkin, Hennis-Plasschaert, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Kacin, Karim, Klinz, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Maaten, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pannella, Polfer, Prodi, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Toia, Virrankoski

IND/DEM: Belder, Blokland, Bloom, Booth, Clark, Farage, Grabowski, Karatzaferis, Knapman, Krupa, Nattrass, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Titford, Tomczak, Wise, Zapałowski

NI: Allister, Chruszcz, Giertych, Gollnisch, Helmer, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Mölzer, Mote, Schenardi, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Ashworth, Atkins, Audy, Bachelot-Narquin, Beazley, Bowis, Bradbourn, Bushill-Matthews, Cabrnoch, Callanan, Chichester, Coveney, Daul, Dehaene, Descamps, Deva, Dover, Duchoň, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Grosch, Grossetête, Guellec, Hannan, Harbour, Heaton-Harris, Higgins, Jackson, Kamall, Kirkhope, Lamassoure, Langen, López-Istúriz White, Maat, McGuinness, McMillan-Scott, Mathieu, Nicholson, van Nistelrooij, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Parish, Pirker, Purvis, Rack, Rübig, Saïfi, Schierhuber, Siekierski, Škottová, Sonik, Stevenson, Strejček, Sturdy, Sudre, Sumberg, Toubon, Van Orden, Vatanen, Vlasák, Wortmann-Kool, Zahradil, Zaleski, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Arif, Casaca, Castex, Désir, Ferreira Anne, Fruteau, Hamon, Hazan, Kuhne, Laignel, Le Foll, Lienemann, Napoletano, Patrie, Poignant, Reynaud, Rocard, Roure, Savary, Schapira, Tarabella, Vaugrenard, Vergnaud, Weber Henri

UEN: Aylward, Berlato, Bielan, Camre, Crowley, Foglietta, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Kuźmiuk, Libicki, Muscardini, Ó Neachtain, Podkański, Poli Bortone, Roszkowski, Ryan, Szymański, Tatarella, Wojciechowski Janusz

Tyhjää: 14

ALDE: Ludford, Lynne

GUE/NGL: Guidoni

IND/DEM: Coûteaux, Louis, Sinnott, de Villiers

NI: Baco, Kozlík

PPE-DE: Doyle, Marques, Mitchell, Samaras

Verts/ALE: van Buitenen

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Vastaan: Gerard Batten

10.   Mietintö: Berman A6-0017/2005

Tarkistus 44

Puolesta: 47

ALDE: Drčar Murko, Hall

GUE/NGL: de Brún, Liotard, Markov, Meijer, Portas, Seppänen, Sjöstedt

IND/DEM: Batten, Belder, Blokland, Bonde, Booth, Farage, Grabowski, Karatzaferis, Knapman, Krupa, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Sinnott, Titford, Tomczak, Wise, Zapałowski, Železný

NI: Claeys, Dillen, Mölzer, Mussolini, Romagnoli, Vanhecke

PPE-DE: Cederschiöld, Fjellner, Hoppenstedt, Ibrisagic, Klich, Olajos, Olbrycht, Ventre, Zwiefka

PSE: Casaca, Napoletano, Roure

UEN: Camre

Vastaan: 590

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Cavada, Chatzimarkakis, Chiesa, Cocilovo, Cornillet, Degutis, Deprez, De Sarnez, Dičkutė, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Harkin, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Kacin, Karim, Klinz, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Maaten, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Oviir, Pannella, Polfer, Prodi, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Manolakou, Maštálka, Morgantini, Musacchio, Papadimoulis, Pflüger, Ransdorf, Remek, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Zimmer

IND/DEM: Clark, Goudin, Lundgren, Wohlin

NI: Allister, Battilocchio, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, De Michelis, Giertych, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martinez, Masiel, Rutowicz, Schenardi, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bowis, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Carollo, Casa, Caspary, Castiglione, Chichester, Chmielewski, Cirino Pomicino, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, Deva, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fatuzzo, Ferber, Florenz, Fontaine, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Gaubert, Gauzès, Gawronski, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, Grosch, Grossetête, Guellec, Gyürk, Handzlik, Hannan, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hudacký, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Koch, Konrad, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Landsbergis, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, McMillan-Scott, Mann Thomas, Mantovani, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Quisthoudt-Rowohl, Rack, Radwan, Reul, Ribeiro e Castro, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Šťastný, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Sumberg, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, von Wogau, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Calabuig Rull, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dobolyi, Douay, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Gill, Glante, Goebbels, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gruber, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kuc, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Lévai, Liberadzki, Lienemann, Locatelli, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Navarro, Obiols i Germà, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Pinior, Pittella, Pleguezuelos Aguilar, Poignant, Prets, Rapkay, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rosati, Roth-Behrendt, Rothe, Rouček, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Sornosa Martínez, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Titley, Trautmann, Tzampazi, Valenciano Martínez-Orozco, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Yañez-Barnuevo García, Zani, Zingaretti

UEN: Aylward, Berlato, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Muscardini, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Poli Bortone, Roszkowski, Ryan, Szymański, Tatarella, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Flautre, Frassoni, Graefe zu Baringdorf, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Joan i Marí, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Tyhjää: 16

IND/DEM: Bloom, Borghezio, Coûteaux, Louis, Nattrass, Salvini, Speroni, de Villiers

NI: Baco, Czarnecki Marek Aleksander, Helmer, Kozlík, Martin Hans-Peter, Mote

PSE: Moraes

Verts/ALE: van Buitenen

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Puolesta: Derek Roland Clark, Gunnar Hökmark

11.   Mietintö: Berman A6-0017/2005

Tarkistus 61

Puolesta: 172

ALDE: Bourlanges, Bowles, Drčar Murko, Hall, Jäätteenmäki, Onyszkiewicz, Resetarits

GUE/NGL: de Brún, Guidoni, Liotard, Meijer, Portas, Seppänen, Sjöstedt

IND/DEM: Bonde, Goudin, Grabowski, Karatzaferis, Krupa, Lundgren, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Wohlin, Zapałowski

NI: Czarnecki Marek Aleksander, De Michelis, Gollnisch, Helmer, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Masiel, Mussolini, Romagnoli, Schenardi

PPE-DE: Ashworth, Atkins, Beazley, Bowis, Bradbourn, Bushill-Matthews, Cabrnoch, Callanan, Chichester, Deva, Dover, Duchoň, Elles, Evans Jonathan, Fatuzzo, Hannan, Harbour, Heaton-Harris, Jackson, Kamall, Kirkhope, McMillan-Scott, Olajos, Ouzký, Parish, Purvis, Seeberg, Škottová, Stevenson, Strejček, Sumberg, Tannock, Van Orden, Vlasák, Wijkman, Zahradil, Zvěřina

PSE: Andersson, Bösch, Bullmann, van den Burg, Casaca, Cashman, Christensen, Corbett, Corbey, El Khadraoui, Ettl, Evans Robert, Ferreira Anne, Ford, Gill, Grech, Groote, Hasse Ferreira, Haug, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Jørgensen, Kinnock, Leichtfried, Lienemann, McAvan, McCarthy, Mann Erika, Martin David, Moraes, Morgan, Muscat, Myller, Napoletano, Piecyk, Poignant, Prets, Roth-Behrendt, Roure, Sacconi, Scheele, Segelström, Stihler, Swoboda, Titley, Tzampazi, Vincenzi, Weber Henri, Weiler, Westlund, Willmott, Zani, Zingaretti

UEN: Camre

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Flautre, Frassoni, Graefe zu Baringdorf, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Joan i Marí, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Vastaan: 465

ALDE: Andrejevs, Andria, Beaupuy, Birutis, Budreikaitė, Busk, Cavada, Chatzimarkakis, Chiesa, Cornillet, Degutis, Deprez, De Sarnez, Dičkutė, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Harkin, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jensen, Juknevičienė, Kacin, Karim, Klinz, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Maaten, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Ortuondo Larrea, Oviir, Pannella, Polfer, Prodi, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Toia, Väyrynen, Virrankoski

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Manolakou, Markov, Maštálka, Morgantini, Musacchio, Papadimoulis, Pflüger, Ransdorf, Remek, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Zimmer

IND/DEM: Batten, Belder, Blokland, Bloom, Booth, Clark, Coûteaux, Knapman, Louis, Nattrass, Sinnott, Tomczak, de Villiers, Wise, Železný

NI: Allister, Battilocchio, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Claeys, Dillen, Giertych, Mölzer, Mote, Rutowicz, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Becsey, Belet, Berend, Böge, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Busuttil, Buzek, Carollo, Casa, Caspary, Castiglione, Cederschiöld, Chmielewski, Cirino Pomicino, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dombrovskis, Doorn, Doyle, Duka-Zólyomi, Ebner, Eurlings, Ferber, Florenz, Fontaine, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Gaubert, Gauzès, Gawronski, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Hatzidakis, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kelam, Klamt, Klich, Koch, Konrad, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Landsbergis, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, Lombardo, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Mantovani, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Pieper, Pīks, Pinheiro, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Queiró, Quisthoudt-Rowohl, Radwan, Reul, Ribeiro e Castro, Roithová, Rudi Ubeda, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Siekierski, Silva Peneda, Sommer, Sonik, Spautz, Šťastný, Stauner, Stubb, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Ventre, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, von Wogau, Wortmann-Kool, Záborská, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zwiefka

PSE: Arif, Arnaoutakis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bono, Bourzai, Bozkurt, Busquin, Calabuig Rull, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Castex, Cercas, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dobolyi, Douay, Estrela, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Elisa, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Gomes, Grabowska, Gröner, Gruber, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hazan, Hutchinson, Ilves, Jöns, Kindermann, Kósáné Kovács, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kuc, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leinen, Lévai, Liberadzki, Locatelli, Madeira, Maňka, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moreno Sánchez, Moscovici, Navarro, Obiols i Germà, Paasilinna, Pahor, Panzeri, Patrie, Peillon, Pinior, Pittella, Pleguezuelos Aguilar, Rapkay, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rosati, Rothe, Rouček, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Sifunakis, Siwiec, Sornosa Martínez, Stockmann, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Trautmann, Valenciano Martínez-Orozco, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Walter, Wiersma, Yañez-Barnuevo García

UEN: Aylward, Berlato, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foglietta, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Muscardini, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Poli Bortone, Roszkowski, Ryan, Szymański, Tatarella, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Tyhjää: 15

ALDE: Attwooll, Wallis

IND/DEM: Borghezio, Salvini, Speroni, Titford

NI: Baco, Kozlík

PPE-DE: Nicholson, Pirker, Rack, Rübig, Schierhuber, Seeber

Verts/ALE: van Buitenen

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Vastaan: Henri Weber

12.   Mietintö: Berman A6-0017/2005

Tarkistus 46

Puolesta: 145

ALDE: Bourlanges, Bowles, Drčar Murko, Griesbeck, Hall

GUE/NGL: de Brún, Guidoni, Liotard, Meijer, Portas, Seppänen, Sjöstedt

IND/DEM: Bonde, Goudin, Grabowski, Karatzaferis, Krupa, Lundgren, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Wohlin, Zapałowski, Železný

NI: Gollnisch, Helmer, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martinez, Mussolini, Romagnoli, Schenardi

PPE-DE: Ashworth, Atkins, Beazley, Bowis, Bradbourn, Bushill-Matthews, Cabrnoch, Callanan, Chichester, Deva, Dover, Duchoň, Elles, Evans Jonathan, Fatuzzo, Fontaine, Hannan, Harbour, Heaton-Harris, Kamall, Kirkhope, McMillan-Scott, Nicholson, Olajos, Ouzký, Parish, Purvis, Seeberg, Škottová, Stevenson, Strejček, Sumberg, Tannock, Van Orden, Vlasák, von Wogau, Zahradil, Zvěřina

PSE: Andersson, Bösch, Casaca, Cashman, Christensen, Corbett, Corbey, El Khadraoui, Ettl, Evans Robert, Falbr, Ford, Gill, Gröner, Groote, Hedh, Hedkvist Petersen, Honeyball, Howitt, Hughes, Jørgensen, Kinnock, Kreissl-Dörfler, Leichtfried, Locatelli, McCarthy, Martin David, Morgan, Muscat, Myller, Napoletano, Patrie, Piecyk, Pinior, Pittella, Pleguezuelos Aguilar, Prets, Roth-Behrendt, Roure, Sacconi, Scheele, Segelström, Stihler, Titley, Tzampazi, Vincenzi, Weiler, Westlund, Willmott, Zani, Zingaretti

UEN: Camre

Verts/ALE: Auken, Cohn-Bendit, Graefe zu Baringdorf, Hassi, Horáček, Isler Béguin, Joan i Marí, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Romeva i Rueda, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Voggenhuber, Ždanoka

Vastaan: 445

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Budreikaitė, Busk, Cavada, Chatzimarkakis, Chiesa, Cocilovo, Cornillet, Degutis, Deprez, De Sarnez, Dičkutė, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Guardans Cambó, Harkin, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Kacin, Karim, Klinz, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Maaten, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pannella, Polfer, Prodi, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis

IND/DEM: Batten, Belder, Blokland, Bloom, Booth, Clark, Knapman, Nattrass, Sinnott, Titford, Wise

NI: Allister, Battilocchio, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, De Michelis, Giertych, Masiel, Mote, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Becsey, Belet, Berend, Böge, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Busuttil, Buzek, Carollo, Casa, Caspary, Castiglione, Cederschiöld, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dombrovskis, Doorn, Doyle, Duka-Zólyomi, Ebner, Eurlings, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Gaubert, Gauzès, Gawronski, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Hatzidakis, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kelam, Klamt, Klich, Koch, Konrad, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Landsbergis, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, Lombardo, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Mantovani, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Queiró, Quisthoudt-Rowohl, Rack, Radwan, Reul, Ribeiro e Castro, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Seeber, Siekierski, Silva Peneda, Sommer, Sonik, Spautz, Šťastný, Stauner, Stubb, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Ventre, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wortmann-Kool, Záborská, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zwiefka

PSE: Arif, Arnaoutakis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bono, Bourzai, Bozkurt, Busquin, Calabuig Rull, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Castex, Cercas, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dobolyi, Douay, Estrela, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Elisa, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Gomes, Grabowska, Grech, Gruber, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Herczog, Hutchinson, Ilves, Jöns, Kindermann, Kósáné Kovács, Krehl, Kuc, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leinen, Lévai, Liberadzki, Lienemann, McAvan, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moreno Sánchez, Moscovici, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Peillon, Rapkay, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rosati, Rothe, Rouček, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Schulz, Sifunakis, Siwiec, Sornosa Martínez, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Trautmann, Valenciano Martínez-Orozco, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Walter, Weber Henri, Wiersma, Yañez-Barnuevo García

UEN: Angelilli, Aylward, Berlato, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foglietta, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Poli Bortone, Roszkowski, Ryan, Szymański, Tatarella, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Tyhjää: 65

ALDE: Lynne, Resetarits

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Manolakou, Markov, Maštálka, Morgantini, Musacchio, Papadimoulis, Pflüger, Ransdorf, Remek, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Zimmer

IND/DEM: Borghezio, Coûteaux, Louis, Salvini, Speroni, de Villiers

NI: Baco, Claeys, Czarnecki Marek Aleksander, Dillen, Kozlík, Martin Hans-Peter, Mölzer, Vanhecke

PPE-DE: Wijkman

PSE: Ferreira Anne, Koterec, Moraes

Verts/ALE: Aubert, Beer, Bennahmias, Breyer, van Buitenen, Cramer, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Hudghton, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Onesta, Rühle, Turmes

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Puolesta: Linda McAvan

13.   Mietintö: Hökmark A6-0009/2006

Tarkistus 8, 1. osa

Puolesta: 285

ALDE: Chiesa, Cocilovo, Toia

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Morgantini, Musacchio, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Zimmer

IND/DEM: Belder, Blokland, Bonde, Borghezio, Coûteaux, Louis, Sinnott, Speroni, de Villiers

NI: Battilocchio, Claeys, De Michelis, Dillen, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Mölzer, Mussolini, Romagnoli, Rutowicz, Schenardi, Vanhecke

PPE-DE: Járóka, Ventre

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Calabuig Rull, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dobolyi, Douay, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Gill, Glante, Goebbels, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gruber, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kuc, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Lévai, Liberadzki, Lienemann, Locatelli, McAvan, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Pinior, Pittella, Pleguezuelos Aguilar, Prets, Rapkay, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rosati, Roth-Behrendt, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Sornosa Martínez, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Titley, Tzampazi, Valenciano Martínez-Orozco, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Yañez-Barnuevo García, Zani, Zingaretti

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Frassoni, Graefe zu Baringdorf, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Joan i Marí, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Vastaan: 364

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Cavada, Chatzimarkakis, Cornillet, Degutis, Deprez, De Sarnez, Dičkutė, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Kacin, Karim, Klinz, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Maaten, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pannella, Polfer, Prodi, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Väyrynen, Virrankoski, Wallis

IND/DEM: Batten, Bloom, Booth, Clark, Farage, Goudin, Grabowski, Karatzaferis, Knapman, Krupa, Lundgren, Nattrass, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Titford, Tomczak, Wise, Wohlin, Zapałowski, Železný

NI: Allister, Bobošíková, Chruszcz, Giertych, Helmer, Masiel, Mote, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bowis, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Carollo, Casa, Caspary, Castiglione, Cederschiöld, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, Deva, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fatuzzo, Ferber, Fjellner, Florenz, Fontaine, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Gaubert, Gauzès, Gawronski, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Hannan, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klich, Koch, Konrad, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Landsbergis, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, Lombardo, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, McMillan-Scott, Mann Thomas, Mantovani, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Quisthoudt-Rowohl, Rack, Radwan, Reul, Ribeiro e Castro, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Šťastný, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Sumberg, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, von Wogau, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

UEN: Angelilli, Aylward, Berlato, Bielan, Camre, Crowley, Didžiokas, Foglietta, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Muscardini, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Poli Bortone, Roszkowski, Ryan, Szymański, Tatarella, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Tyhjää: 6

NI: Baco, Belohorská, Czarnecki Marek Aleksander, Kozlík

PPE-DE: Schierhuber

Verts/ALE: van Buitenen

14.   Mietintö: Hökmark A6-0009/2006

Tarkistus 12

Puolesta: 342

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Cavada, Chatzimarkakis, Chiesa, Cocilovo, Cornillet, Degutis, Deprez, De Sarnez, Dičkutė, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jensen, Juknevičienė, Kacin, Karim, Klinz, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Maaten, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pannella, Polfer, Prodi, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Liotard, Markov, Maštálka, Meijer, Morgantini, Musacchio, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Zimmer

IND/DEM: Belder, Blokland, Bonde, Goudin, Grabowski, Karatzaferis, Krupa, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Sinnott, Tomczak, Zapałowski

NI: Battilocchio, Martin Hans-Peter

PPE-DE: Wijkman

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Calabuig Rull, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dobolyi, Douay, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Gill, Glante, Goebbels, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gruber, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kuc, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Lévai, Liberadzki, Lienemann, Locatelli, McAvan, McCarthy, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Pinior, Pittella, Pleguezuelos Aguilar, Prets, Rapkay, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rosati, Roth-Behrendt, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Sornosa Martínez, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Titley, Trautmann, Tzampazi, Valenciano Martínez-Orozco, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Yañez-Barnuevo García, Zani, Zingaretti

UEN: Camre

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Flautre, Frassoni, Graefe zu Baringdorf, Hammerstein Mintz, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Joan i Marí, Jonckheer, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Vastaan: 308

GUE/NGL: Manolakou, Toussas

IND/DEM: Batten, Bloom, Booth, Borghezio, Clark, Coûteaux, Farage, Knapman, Louis, Lundgren, Nattrass, Salvini, Speroni, Titford, de Villiers, Wise, Wohlin, Železný

NI: Allister, Baco, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Claeys, Czarnecki Marek Aleksander, De Michelis, Dillen, Giertych, Gollnisch, Helmer, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martinez, Masiel, Mölzer, Mote, Mussolini, Romagnoli, Schenardi, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bowis, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Březina, Brok, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Carollo, Casa, Caspary, Castiglione, Cederschiöld, Chichester, Chmielewski, Cirino Pomicino, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, Deva, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fatuzzo, Ferber, Fjellner, Florenz, Fontaine, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Gaubert, Gauzès, Gawronski, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Hannan, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klich, Koch, Konrad, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Landsbergis, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, Lombardo, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, McMillan-Scott, Mann Thomas, Mantovani, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Quisthoudt-Rowohl, Rack, Radwan, Reul, Ribeiro e Castro, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Šťastný, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Sumberg, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Ventre, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, von Wogau, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

UEN: Angelilli, Aylward, Berlato, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foglietta, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Muscardini, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Poli Bortone, Roszkowski, Ryan, Szymański, Tatarella, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Tyhjää: 4

NI: Kozlík

PPE-DE: Brepoels, Schierhuber

Verts/ALE: van Buitenen

15.   Mietintö: Hökmark A6-0009/2006

Tarkistus 13

Puolesta: 129

ALDE: Chiesa, Harkin, Manders, Newton Dunn, Szent-Iványi

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Morgantini, Musacchio, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Zimmer

IND/DEM: Belder, Blokland, Bonde, Borghezio, Coûteaux, Grabowski, Karatzaferis, Krupa, Louis, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Salvini, Sinnott, Speroni, Tomczak, de Villiers

NI: Allister, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Mölzer, Mussolini, Romagnoli

PPE-DE: Brepoels, Kušķis, Lamassoure

PSE: Arnaoutakis, Attard-Montalto, Batzeli, Beglitis, van den Berg, Grech, Kreissl-Dörfler, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Martínez Martínez, Matsouka, Moraes, Muscat, Öger, Paleckis, Prets, Sifunakis, Szejna, Tzampazi

UEN: Camre

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Flautre, Frassoni, Graefe zu Baringdorf, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Joan i Marí, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Vastaan: 354

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Cavada, Chatzimarkakis, Cocilovo, Cornillet, Degutis, Deprez, De Sarnez, Dičkutė, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Kacin, Karim, Klinz, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Maaten, Malmström, Matsakis, Morillon, Mulder, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pannella, Polfer, Prodi, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis

IND/DEM: Batten, Bloom, Booth, Clark, Farage, Knapman, Nattrass, Titford, Wise, Železný

NI: Baco, Belohorská, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Giertych, Helmer, Masiel, Mote, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bowis, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Březina, Brok, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Carollo, Casa, Caspary, Castiglione, Cederschiöld, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, Deva, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fatuzzo, Ferber, Fjellner, Florenz, Fontaine, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Gaubert, Gauzès, Gawronski, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Hannan, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klich, Koch, Konrad, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Landsbergis, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, Lombardo, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, McMillan-Scott, Mann Thomas, Mantovani, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Quisthoudt-Rowohl, Rack, Radwan, Reul, Ribeiro e Castro, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Šťastný, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Sumberg, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Ventre, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, von Wogau, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Busquin, Goebbels, Haug, Kuc

UEN: Angelilli, Aylward, Berlato, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foglietta, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Muscardini, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Poli Bortone, Roszkowski, Ryan, Szymański, Tatarella, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Tyhjää: 170

IND/DEM: Goudin, Lundgren, Wohlin

NI: Battilocchio, Bobošíková, Claeys, De Michelis, Dillen, Kozlík, Vanhecke

PPE-DE: Schierhuber

PSE: Andersson, Arif, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Beňová, Berès, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Calabuig Rull, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dobolyi, Douay, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Gill, Gomes, Grabowska, Gröner, Groote, Gruber, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kuhne, Laignel, Leichtfried, Leinen, Lévai, Liberadzki, Lienemann, Locatelli, McAvan, McCarthy, Maňka, Mann Erika, Martin David, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Paasilinna, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Pinior, Pittella, Pleguezuelos Aguilar, Poignant, Rapkay, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rosati, Roth-Behrendt, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Siwiec, Sornosa Martínez, Stihler, Stockmann, Swoboda, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Titley, Trautmann, Valenciano Martínez-Orozco, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Yañez-Barnuevo García, Zani, Zingaretti

Verts/ALE: van Buitenen

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Vastaan: Toine Manders

16.   Mietintö: Hökmark A6-0009/2006

Tarkistus 17

Puolesta: 281

ALDE: Chiesa, Cocilovo

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Liotard, Markov, Maštálka, Meijer, Morgantini, Musacchio, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Zimmer

IND/DEM: Belder, Blokland, Bonde, Borghezio, Grabowski, Karatzaferis, Krupa, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Salvini, Sinnott, Tomczak, Zapałowski

NI: Allister, Battilocchio, Chruszcz, De Michelis, Giertych, Martin Hans-Peter, Mussolini, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Brepoels, Kušķis, Lamassoure, Wijkman

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Calabuig Rull, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, De Vits, Díez González, Dobolyi, Douay, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Geringer de Oedenberg, Gierek, Gill, Glante, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gruber, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kuc, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Lévai, Liberadzki, Lienemann, Locatelli, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Pinior, Pittella, Pleguezuelos Aguilar, Prets, Rapkay, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rosati, Roth-Behrendt, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Sornosa Martínez, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Titley, Trautmann, Tzampazi, Valenciano Martínez-Orozco, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Yañez-Barnuevo García, Zani, Zingaretti

UEN: Camre

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Flautre, Frassoni, Graefe zu Baringdorf, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Joan i Marí, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Vastaan: 352

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Cavada, Chatzimarkakis, Degutis, Deprez, De Sarnez, Dičkutė, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Kacin, Karim, Klinz, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Maaten, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pannella, Polfer, Prodi, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis

IND/DEM: Batten, Bloom, Booth, Clark, Farage, Knapman, Lundgren, Nattrass, Titford, Wise, Wohlin

NI: Belohorská, Bobošíková, Claeys, Czarnecki Marek Aleksander, Dillen, Helmer, Le Pen Jean-Marie, Masiel, Rutowicz, Vanhecke

PPE-DE: Albertini, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bowis, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Březina, Brok, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Carollo, Casa, Caspary, Castiglione, Cederschiöld, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, Deva, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fatuzzo, Ferber, Fjellner, Florenz, Fontaine, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Gaubert, Gauzès, Gawronski, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Hannan, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klich, Koch, Konrad, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Landsbergis, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, Lombardo, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, McMillan-Scott, Mann Thomas, Mantovani, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Quisthoudt-Rowohl, Rack, Radwan, Reul, Ribeiro e Castro, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Šťastný, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Sumberg, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Ventre, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, von Wogau, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

UEN: Angelilli, Aylward, Berlato, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foglietta, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Muscardini, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Poli Bortone, Roszkowski, Ryan, Szymański, Tatarella, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Tyhjää: 20

GUE/NGL: Manolakou, Toussas

IND/DEM: Coûteaux, Goudin, Louis, de Villiers, Železný

NI: Baco, Gollnisch, Kozlík, Lang, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martinez, Mölzer, Mote, Romagnoli, Schenardi

PSE: Koterec

Verts/ALE: van Buitenen

17.   Mietintö: Hökmark A6-0009/2006

Tarkistus 18

Puolesta: 340

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Cavada, Chatzimarkakis, Chiesa, Cocilovo, Degutis, Deprez, De Sarnez, Dičkutė, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Kacin, Karim, Klinz, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Maaten, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pannella, Polfer, Prodi, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Flasarová, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Liotard, Markov, Maštálka, Meijer, Morgantini, Musacchio, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Zimmer

IND/DEM: Belder, Blokland, Bonde, Goudin, Grabowski, Karatzaferis, Krupa, Lundgren, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Sinnott, Wohlin, Zapałowski

NI: Battilocchio, De Michelis, Martin Hans-Peter

PPE-DE: Wijkman

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Calabuig Rull, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dobolyi, Douay, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Geringer de Oedenberg, Gierek, Gill, Glante, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gruber, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kuc, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Lévai, Liberadzki, Lienemann, Locatelli, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Pinior, Pittella, Pleguezuelos Aguilar, Poignant, Prets, Rapkay, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rosati, Roth-Behrendt, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Sornosa Martínez, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Titley, Trautmann, Tzampazi, Valenciano Martínez-Orozco, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Yañez-Barnuevo García, Zani, Zingaretti

UEN: Camre

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Flautre, Frassoni, Graefe zu Baringdorf, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Joan i Marí, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Vastaan: 296

IND/DEM: Batten, Bloom, Booth, Borghezio, Clark, Farage, Knapman, Nattrass, Salvini, Titford, Tomczak, Wise, Železný

NI: Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Giertych, Gollnisch, Helmer, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martinez, Masiel, Mölzer, Mussolini, Romagnoli, Rutowicz, Schenardi, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bowis, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Carollo, Casa, Caspary, Castiglione, Cederschiöld, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, Deva, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fatuzzo, Ferber, Fjellner, Florenz, Fontaine, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Gaubert, Gauzès, Gawronski, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Hannan, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klich, Koch, Konrad, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Landsbergis, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, Lombardo, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, McMillan-Scott, Mann Thomas, Mantovani, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Quisthoudt-Rowohl, Rack, Radwan, Reul, Ribeiro e Castro, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Šťastný, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Sumberg, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Ventre, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, von Wogau, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Hasse Ferreira, Haug, Paasilinna

UEN: Angelilli, Aylward, Berlato, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Muscardini, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Poli Bortone, Roszkowski, Ryan, Szymański, Tatarella, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Tyhjää: 12

GUE/NGL: Manolakou, Toussas

IND/DEM: Coûteaux

NI: Allister, Baco, Claeys, Dillen, Kozlík, Mote, Vanhecke

PSE: Koterec

Verts/ALE: van Buitenen

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Puolesta: Frederika Brepoels, Joel Hasse Ferreira

18.   Mietintö: Herczog A6-0021/2006

Tarkistus 1

Puolesta: 448

ALDE: Morillon

IND/DEM: Tomczak

NI: Battilocchio, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Claeys, Czarnecki Marek Aleksander, De Michelis, Dillen, Giertych, Martin Hans-Peter, Masiel, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Carollo, Casa, Caspary, Castiglione, Cederschiöld, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dombrovskis, Doorn, Doyle, Duka-Zólyomi, Ebner, Eurlings, Fatuzzo, Ferber, Fjellner, Florenz, Fontaine, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Gaubert, Gauzès, Gawronski, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Hatzidakis, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kelam, Klamt, Klich, Koch, Konrad, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Landsbergis, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Queiró, Quisthoudt-Rowohl, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Šťastný, Stauner, Stubb, Surján, Szájer, Tajani, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Ventre, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, von Wogau, Wortmann-Kool, Záborská, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zwiefka

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Calabuig Rull, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dobolyi, Douay, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Geringer de Oedenberg, Gierek, Gill, Glante, Gomes, Grabowska, Gröner, Groote, Gruber, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kuc, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Lévai, Liberadzki, Locatelli, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Pinior, Pittella, Pleguezuelos Aguilar, Poignant, Prets, Rapkay, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rosati, Roth-Behrendt, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Sornosa Martínez, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Titley, Trautmann, Tzampazi, Valenciano Martínez-Orozco, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Yañez-Barnuevo García, Zani, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Berlato, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foglietta, Krasts, Kristovskis, Libicki, Muscardini, Ó Neachtain, Pavilionis, Poli Bortone, Ryan, Tatarella, Vaidere, Wojciechowski Janusz

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Frassoni, Graefe zu Baringdorf, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Joan i Marí, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Vastaan: 179

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Cavada, Cornillet, Degutis, Deprez, De Sarnez, Dičkutė, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Kacin, Karim, Klinz, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Maaten, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pannella, Polfer, Prodi, Resetarits, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Morgantini, Musacchio, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Zimmer

IND/DEM: Batten, Belder, Blokland, Bloom, Bonde, Booth, Borghezio, Clark, Farage, Goudin, Grabowski, Karatzaferis, Knapman, Krupa, Louis, Lundgren, Nattrass, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Salvini, Sinnott, Titford, de Villiers, Wise, Wohlin, Zapałowski, Železný

NI: Allister, Gollnisch, Helmer, Lang, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martinez, Mölzer, Mote, Mussolini, Romagnoli, Schenardi, Vanhecke

PPE-DE: Ashworth, Atkins, Bowis, Bradbourn, Bushill-Matthews, Callanan, Chichester, Deva, Dover, Duchoň, Elles, Evans Jonathan, Hannan, Harbour, Heaton-Harris, Jackson, Kamall, Kirkhope, McMillan-Scott, Nicholson, Ouzký, Parish, Purvis, Stevenson, Strejček, Sturdy, Sumberg, Tannock, Van Orden, Vlasák, Zahradil, Zvěřina

UEN: Camre

Verts/ALE: Schlyter

Tyhjää: 16

NI: Baco, Kozlík

PPE-DE: Ribeiro e Castro

PSE: Attard-Montalto, Castex, Grech, Muscat

UEN: Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Kuźmiuk, Podkański, Roszkowski, Szymański

Verts/ALE: van Buitenen, Lucas

19.   Mietintö: Agnoletto A6-0004/2006

Tarkistus 11

Puolesta: 325

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Birutis, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Chiesa, Cocilovo, Dičkutė, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Gentvilas, Geremek, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Kacin, Karim, Klinz, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Lax, Ludford, Lynne, Maaten, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pannella, Polfer, Prodi, Resetarits, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Liotard, Markov, Maštálka, Meijer, Morgantini, Musacchio, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Seppänen, Sjöstedt, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Zimmer

IND/DEM: Grabowski, Karatzaferis, Krupa, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Zapałowski

NI: Allister, Battilocchio, Belohorská, Chruszcz, De Michelis, Martin Hans-Peter, Mussolini

PPE-DE: Gutiérrez-Cortines, Wijkman

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Calabuig Rull, Carlotti, Carnero González, Casaca, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dobolyi, Douay, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Geringer de Oedenberg, Gierek, Gill, Glante, Goebbels, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gruber, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kuc, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Leichtfried, Leinen, Lévai, Liberadzki, Lienemann, Locatelli, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Pinior, Pittella, Pleguezuelos Aguilar, Poignant, Prets, Rapkay, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rosati, Roth-Behrendt, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Sornosa Martínez, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Titley, Trautmann, Tzampazi, Valenciano Martínez-Orozco, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Yañez-Barnuevo García, Zani, Zingaretti

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Flautre, Frassoni, Graefe zu Baringdorf, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Joan i Marí, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Vastaan: 301

ALDE: Beaupuy, Cavada, Cornillet, Degutis, Deprez, De Sarnez, Fourtou, Gibault, Griesbeck, Laperrouze, Lehideux, Letta, Morillon

IND/DEM: Batten, Belder, Blokland, Bloom, Booth, Borghezio, Clark, Coûteaux, Farage, Goudin, Knapman, Louis, Lundgren, Nattrass, Salvini, Sinnott, Titford, de Villiers, Wise, Wohlin

NI: Bobošíková, Claeys, Dillen, Giertych, Gollnisch, Helmer, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martinez, Mölzer, Romagnoli, Schenardi, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bowis, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Březina, Brok, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Carollo, Casa, Caspary, Castiglione, Cederschiöld, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, Deva, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Eurlings, Fatuzzo, Ferber, Fjellner, Florenz, Fontaine, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Gaubert, Gauzès, Gawronski, Gewalt, Gklavakis, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, Grosch, Grossetête, Guellec, Gyürk, Handzlik, Hannan, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klich, Koch, Konrad, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Landsbergis, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, Lombardo, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, McMillan-Scott, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Quisthoudt-Rowohl, Rack, Radwan, Reul, Ribeiro e Castro, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Šťastný, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Sumberg, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Ventre, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, von Wogau, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

UEN: Angelilli, Aylward, Berlato, Bielan, Camre, Crowley, Didžiokas, Foglietta, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Muscardini, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Poli Bortone, Roszkowski, Ryan, Vaidere

Tyhjää: 10

GUE/NGL: Manolakou, Toussas

IND/DEM: Bonde, Železný

NI: Baco, Kozlík, Mote

PPE-DE: Brepoels

PSE: Mann Erika

Verts/ALE: van Buitenen

20.   Mietintö: Stihler A6-0016/2006

Päätöslauselma

Puolesta: 560

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Cavada, Chiesa, Cocilovo, Cornillet, Degutis, Deprez, Dičkutė, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Kacin, Karim, Klinz, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Maaten, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Oviir, Pannella, Polfer, Prodi, Resetarits, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Morgantini, Musacchio, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Zimmer

IND/DEM: Belder, Blokland, Grabowski, Krupa, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Sinnott, Tomczak, Zapałowski

NI: Allister, Battilocchio, Bobošíková, Claeys, Czarnecki Marek Aleksander, De Michelis, Dillen, Gollnisch, Helmer, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Masiel, Mölzer, Mote, Mussolini, Romagnoli, Rutowicz, Schenardi, Vanhecke

PPE-DE: Albertini, Ashworth, Atkins, Audy, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bowis, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Carollo, Casa, Caspary, Castiglione, Cederschiöld, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fatuzzo, Ferber, Fjellner, Florenz, Fontaine, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, García-Margallo y Marfil, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Hannan, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kirkhope, Klamt, Klich, Koch, Konrad, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Landsbergis, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, Lulling, Maat, McGuinness, McMillan-Scott, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mikolášik, Mitchell, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Quisthoudt-Rowohl, Rack, Radwan, Reul, Ribeiro e Castro, Roithová, Rübig, Saïfi, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Spautz, Šťastný, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sudre, Sumberg, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varvitsiotis, Vatanen, Ventre, Vernola, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, von Wogau, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Attard-Montalto, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Casaca, Cashman, Castex, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Dobolyi, Douay, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, Geringer de Oedenberg, Gierek, Gill, Glante, Goebbels, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gruber, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kuc, Kuhne, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Lévai, Liberadzki, Locatelli, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Mastenbroek, Matsouka, Mikko, Moraes, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Pinior, Pittella, Pleguezuelos Aguilar, Prets, Rapkay, Rocard, Rosati, Roth-Behrendt, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarand, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Zani, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Berlato, Bielan, Didžiokas, Foglietta, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Muscardini, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Poli Bortone, Roszkowski, Ryan, Tatarella, Vaidere, Wojciechowski Janusz

Verts/ALE: Aubert, Auken, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Flautre, Graefe zu Baringdorf, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Joan i Marí, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Voggenhuber, Ždanoka

Vastaan: 56

ALDE: Ortuondo Larrea

IND/DEM: Batten, Bloom, Bonde, Booth, Clark, Farage, Goudin, Knapman, Lundgren, Nattrass, Salvini, Titford, Wise, Wohlin

NI: Chruszcz, Giertych, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Ayuso González, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Fraga Estévez, Galeote Quecedo, Herranz García, Herrero-Tejedor, Iturgaiz Angulo, Kelam, López-Istúriz White, Mato Adrover, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Millán Mon, Montoro Romero, Rudi Ubeda, Salafranca Sánchez-Neyra, Toubon, Varela Suanzes-Carpegna, Vidal-Quadras Roca

PSE: Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Calabuig Rull, Carnero González, Cercas, Díez González, García Pérez, Martínez Martínez, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moreno Sánchez, Riera Madurell, Salinas García, Sánchez Presedo, Sornosa Martínez, Yañez-Barnuevo García

Tyhjää: 15

IND/DEM: Borghezio, Coûteaux, Karatzaferis, Louis, de Villiers, Železný

NI: Baco, Kozlík

PPE-DE: Deva, Kamall, Sonik, Sturdy

UEN: Camre, Libicki

Verts/ALE: van Buitenen


HYVÄKSYTYT TEKSTIT

 

P6_TA(2006)0045

Pinnoitetut renkaat ***

Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma ehdotuksesta neuvoston päätökseksi päätösten 2001/507/EY ja 2001/509/EY muuttamisesta tarkoituksena tehdä pinnoitettuja renkaita koskevista Yhdistyneiden kansakuntien Euroopan talouskomission (UN-ECE) säännöistä N:o 109 ja 108 pakollisia (KOM(2004)0774 — 9916/2005 — C6-0315/2005 — 2004/0271(AVC))

(Hyväksyntämenettely)

Euroopan parlamentti, joka

ottaa huomioon ehdotuksen neuvoston päätökseksi (KOM(2004)0774 — 9916/2005) (1),

ottaa huomioon neuvoston Euroopan yhteisön liittymisestä Yhdistyneiden Kansakuntien Euroopan talouskomission sopimukseen pyörillä varustettuihin ajoneuvoihin ja niihin asennettaviin tai niissä käytettäviin varusteisiin ja osiin sovellettavien yhdenmukaisten teknisten vaatimusten hyväksymisestä sekä näiden vaatimusten mukaisesti annettujen hyväksymisien vastavuoroista tunnustamista koskevista ehdoista (vuoden 1958 tarkistettu sopimus) 27 päivänä marraskuuta 1997 tehdyn neuvoston päätöksen 97/836/EY (2) (C6-0315/2005),

ottaa huomioon työjärjestyksen 75 artiklan 1 kohdan ja 43 artiklan 1 kohdan,

ottaa huomioon kansainvälisen kaupan valiokunnan suosituksen (A6-0012/2006);

1.

antaa puoltavan lausunnon ehdotuksesta neuvoston päätökseksi;

2.

kehottaa puhemiestä välittämään parlamentin kannan neuvostolle ja komissiolle.


(1)  Ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä.

(2)  EYVL L 346, 17.12.1997, s. 78.

P6_TA(2006)0046

Ajoneuvoyhdistelmien mekaanisten kytkinosien hyväksyminen ***

Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma ehdotuksesta neuvoston päätökseksi yhteisön liittymisestä Yhdistyneiden Kansakuntien Euroopan talouskomission sääntöön n:o 55 ajoneuvoyhdistelmien mekaanisten kytkinosien hyväksymisedellytyksistä (KOM(2005)0019 — 11233/2005 — C6-0317/2005 — 2005/0002(AVC))

(Hyväksyntämenettely)

Euroopan parlamentti, joka

ottaa huomioon ehdotuksen neuvoston päätökseksi (KOM(2005)0019 — 11233/2005) (1),

ottaa huomioon neuvoston Euroopan yhteisön liittymisestä Yhdistyneiden Kansakuntien Euroopan talouskomission sopimukseen pyörillä varustettuihin ajoneuvoihin ja niihin asennettaviin tai niissä käytettäviin varusteisiin ja osiin sovellettavien yhdenmukaisten teknisten vaatimusten hyväksymisestä sekä näiden vaatimusten mukaisesti annettujen hyväkymisien vastavuoroista tunnustamista koskevista ehdoista (vuoden 1958 tarkistettu sopimus) 27 päivänä marraskuuta 1997 tehdyn neuvoston päätöksen 97/836/EY (2) (C6-0317/2005),

ottaa huomioon työjärjestyksen 75 artiklan 1 kohdan ja 43 artiklan 1 kohdan,

ottaa huomioon kansainvälisen kaupan valiokunnan suosituksen (A6-0011/2006);

1.

antaa puoltavan lausunnon ehdotuksesta neuvoston päätökseksi;

2.

kehottaa puhemiestä välittämään parlamentin kannan neuvostolle ja komissiolle.


(1)  Ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä.

(2)  EYVL L 346, 17.12.1997, s. 78.

P6_TA(2006)0047

Kuivatun rehun yhteinen markkinajärjestely *

Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma ehdotuksesta neuvoston asetukseksi kuivatun rehun yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1786/2003 oikaisemisesta (KOM(2005)0572 — C6-0410/2005 — 2005/0225(CNS))

(Kuulemismenettely)

Euroopan parlamentti, joka

ottaa huomioon komission ehdotuksen neuvostolle (KOM(2005)0572) (1),

ottaa huomioon EY:n perustamissopimuksen 36 ja 37 artiklan, joiden mukaisesti neuvosto on kuullut parlamenttia (C6-0410/2005),

ottaa huomioon työjärjestyksen 51 artiklan ja 43 artiklan 1 kohdan,

ottaa huomioon maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnan mietinnön (A6-0008/2006);

1.

hyväksyy komission ehdotuksen;

2.

pyytää neuvostoa ilmoittamaan parlamentille, jos se aikoo poiketa parlamentin hyväksymästä sanamuodosta;

3.

pyytää tulla kuulluksi uudelleen, jos neuvosto aikoo tehdä huomattavia muutoksia komission ehdotukseen;

4.

kehottaa puhemiestä välittämään parlamentin kannan neuvostolle ja komissiolle.


(1)  Ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä.

P6_TA(2006)0048

Kahden rahapolitiikan alalla annetun asetuksen kumoaminen *

Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma ehdotuksesta neuvoston asetukseksi rahapolitiikan alalla annettujen neuvoston asetusten (ETY) N:o 3181/78 ja (ETY) N:o 1736/79 kumoamisesta (KOM(2005)0611 — C6-0010/2006 — 2005/0233(CNS))

(Kuulemismenettely)

Euroopan parlamentti, joka

ottaa huomioon komission ehdotuksen neuvostolle (KOM(2005)0611) (1),

ottaa huomioon EY:n perustamissopimuksen 308 artiklan, jonka mukaisesti neuvosto on kuullut parlamenttia (C6-0010/2006),

ottaa huomioon työjärjestyksen 51 artiklan ja 43 artiklan 1 kohdan,

ottaa huomioon talous- ja raha-asioiden valiokunnan mietinnön (A6-0010/2006);

1.

hyväksyy komission ehdotuksen;

2.

pyytää neuvostoa ilmoittamaan parlamentille, jos se aikoo poiketa parlamentin hyväksymästä sanamuodosta;

3.

vaatii aloittamaan 4. maaliskuuta 1975 annetun yhteisen julistuksen mukaisen neuvottelumenettelyn, jos neuvosto aikoo poiketa parlamentin hyväksymästä sanamuodosta;

4.

pyytää tulla kuulluksi uudelleen, jos neuvosto aikoo tehdä huomattavia muutoksia komission ehdotukseen;

5.

kehottaa puhemiestä välittämään parlamentin kannan neuvostolle ja komissiolle sekä jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille.


(1)  Ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä.

P6_TA(2006)0049

Paikallinen rajaliikenne *** I

Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi paikallista rajaliikennettä koskevan järjestelyn käyttöönotosta jäsenvaltioiden maaulkorajoilla sekä Schengenin yleissopimuksen ja yleisen konsuliohjeiston muuttamisesta (KOM(2005)0056 — C6-0049/2005 — 2005/0006(COD))

(Yhteispäätösmenettely: ensimmäinen käsittely)

Euroopan parlamentti, joka

ottaa huomioon komission ehdotuksen Euroopan parlamentille ja neuvostolle (KOM(2005)0056) (1),

ottaa huomioon EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan ja 62 artiklan 2 kohdan a alakohdan sekä 62 artiklan 2 kohdan b alakohdan ii ja iv alakohdan, joiden mukaisesti komissio on antanut ehdotuksen Euroopan parlamentille (C6-0049/2005),

panee merkille komission täysistunnossa 14. helmikuuta 2006 antaman sitoumuksen hyväksyä parlamentin kannan sekä neuvoston edustajan 20. joulukuuta 2005 antaman kirjallisen sitoumuksen hyväksyä ehdotuksen sellaisena kuin se on tarkistettuna EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan ensimmäisen luetelmakohdan mukaisesti,

ottaa huomioon työjärjestyksen 51 artiklan,

ottaa huomioon kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan mietinnön ja ulkoasiainvaliokunnan lausunnon (A6-0406/2005);

1.

hyväksyy komission ehdotuksen sellaisena kuin se on tarkistettuna;

2.

kehottaa puhemiestä välittämään parlamentin kannan neuvostolle ja komissiolle.


(1)  Ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä.

P6_TC1-COD(2005)0006

Euroopan parlamentin kanta, vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 14. helmikuuta 2006, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o .../2006 antamiseksi paikallista rajaliikennettä koskevan järjestelyn käyttöönotosta jäsenvaltioiden maaulkorajoilla sekä Schengenin yleissopimuksen muuttamisesta

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 62 artiklan 2 kohdan a alakohdan,

ottavat huomioon komission ehdotuksen (1),

noudattavat perustamissopimuksen 251 artiklassa määrättyä menettelyä (2),

sekä katsovat seuraavaa:

(1)

Komissio on korostanut tiedonannossaan ”Kohti Euroopan unionin jäsenvaltioiden ulkorajojen yhdennettyä valvontaa” (3), että on tarpeen kehittää paikallista rajaliikennettä koskevia sääntöjä ulkorajoja koskevan yhteisön lainsäädännön lujittamiseksi. Neuvosto on vahvistanut tämän 13 päivänä kesäkuuta 2002 hyväksymässään ”Suunnitelmassa Euroopan unionin jäsenvaltioiden ulkorajojen valvonnasta”, jonka Sevillassa 21 ja 22 päivänä kesäkuuta 2002 kokoontunut Eurooppa-neuvosto on edelleen hyväksynyt.

(2)

On laajentuneen yhteisön etujen mukaista varmistaa, että raja yhteisön ja sen naapurimaiden välillä ei muodosta estettä kaupalle, yhteiskunnalliselle ja kulttuuriselle vuorovaikutukselle tai alueelliselle yhteistyölle. Tämän vuoksi olisi luotava tehokas järjestely paikallista rajaliikennettä varten.

(3)

Paikallista rajaliikennettä koskeva järjestely on poikkeus Euroopan unionin jäsenvaltioiden ulkorajat ylittävien henkilöiden rajatarkastusta koskevista säännöistä, jotka on määritelty [henkilöiden liikkumista rajojen yli koskevasta yhteisön säännöstöstä (Schengenin rajasäännöstö)] ... annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o .../2006 (4).

(4)

Yhteisön olisi vahvistettava säännöt niitä kriteerejä ja edellytyksiä varten, joita on noudatettava silloin kun raja-alueiden asukkaille myönnetään jäsenvaltioiden maaulkorajojen ylitystä koskevia helpotuksia paikallista rajaliikennettä varten. Tällaisissa säännöissä tulisi ottaa tasapuolisesti huomioon yhtäältä rajanylityksenhelpottaminen niiden vilpittömässä mielessä toimivien raja-alueen asukkaiden kannalta, joilla on oikeutetut syyt ylittää toistuvasti jäsenvaltioiden ulkoraja, ja toisaalta tarve ehkäistä laitonta maahanmuuttoa sekä rikollisesta toiminnasta aiheutuvia mahdollisia turvallisuusuhkia.

(5)

Paikallinen rajaliikennelupa olisi väärinkäytösten välttämiseksi pääsääntöisesti myönnettävä vain henkilöille, jotka ovat laillisesti asuneet raja-alueella vähintään vuoden. Kahdenvälisissä sopimuksissa voidaan määrätä pitemmästä asumisajasta. Poikkeuksellisissa ja asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa, esimerkiksi kun on kyse alaikäisistä lapsista, siviilisäädyn muutoksesta tai maa-alueen perimisestä, voidaan kahdenvälisissä sopimuksissa määrätä myös lyhyemmästä asumisajasta.

(6)

Paikallinen rajaliikennelupa olisi myönnettävä raja-alueen asukkaille riippumatta siitä, vaaditaanko heiltä viisumia luettelon vahvistamisesta kolmansista maista, joiden kansalaisilla on oltava viisumi ulkorajoja ylittäessään, ja niistä kolmansista maista, joiden kansalaisia tämä vaatimus ei koske, 15 päivänä maaliskuuta 2001 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 539/2001 (5) mukaisesti vai ei. Kyseistä asetusta olisi siksi sovellettava yhdessä [asetuksen (EY) N:o 539/2001 muuttamisesta] ... annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o .../.../EY kanssa, jolla tässä asetuksessa vahvistetusta paikallisliikennettä koskevasta järjestelystä hyötyvät raja-alueen asukkaat vapautetaan viisumivelvoitteesta. Tämä asetus voi näin ollen tulla voimaan vain yhdessä kyseisen muutosasetuksen kanssa.

(7)

Yhteisön olisi laadittava säännöt niistä kriteereistä ja edellytyksistä, joiden perusteella raja-alueiden asukkaille myönnetään paikallisia rajaliikennelupia paikallista rajaliikennettä varten. Näiden kriteerien ja edellytysten olisi oltava johdonmukaisia niiden maahantuloa koskevien edellytysten kanssa, joita sovelletaan raja-alueen asukkaisiin silloin kun nämä ylittävät rajan paikallisen rajaliikenteen sääntöjen mukaisesti .

(8)

Paikallista rajaliikennettä koskevien sääntöjen käyttöönotto yhteisön tasolla ei saisi vaikuttaa niihin vapaata liikkuvuutta koskeviin oikeuksiin, jotka kuuluvat unionin kansalaisille ja heidän perheenjäsenilleen sekä niille kolmansien maiden kansalaisille ja heidän perheenjäsenilleen, joilla on vastaava oikeus yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä kyseisten kolmansien maiden välillä tehtyjen sopimusten nojalla. Kuitenkin silloin kun raja-alueiden asukkaiden rajanylitystä helpotetaan vähentämällä valvontaa paikallista rajaliikennettä koskevien sääntöjen puitteissa, tällainen helpotus olisi ulotettava koskemaan ilman eri toimenpiteitä myös raja-alueella asuvia unionin kansalaisia ja sellaisia kolmansien maiden kansalaisia, jotka kuuluvat vapaata liikkuvuutta koskevan yhteisön lainsäädännön piiriin.

(9)

Paikallista rajaliikennettä koskevan järjestelyn soveltamiseksi jäsenvaltioilla olisi oltava mahdollisuus pitää voimassa tai tehdä tarvittaessa kahdenvälisiä sopimuksia naapurissaan sijaitsevien kolmansien maiden kanssa, edellyttäen että nämä sopimukset ovat tässä asetuksessa vahvistettujen sääntöjen mukaiset .

(10)

Tämä asetus ei vaikuta Ceutan ja Melillan kaupunkeja koskevaan erityisjärjestelyyn, joka määritellään Espanjan kuningaskunnan liittymisestä 14 päivänä kesäkuuta 1985 tehdyn Schengenin sopimuksen soveltamista koskevaan yleissopimukseen tehdyn sopimuksen päätösasiakirjassa olevassa Espanjan kuningaskunnan julistuksessa (6).

(11)

Jäsenvaltioiden olisi sovellettava kansallisen lainsäädännön mukaisia seuraamuksia raja-alueen asukkaisiin, mikäli nämä käyttävät tällä asetuksella perustettua paikallista rajaliikennettä koskevaa järjestelyä väärin.

(12)

Komission olisi annettava kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle tämän asetuksen täytäntöönpanosta ja liitettävä siihen tarvittaessa lainsäädäntöehdotuksia.

(13)

Tässä asetuksessa kunnioitetaan perusoikeuksia ja -vapauksia, ja siinä otetaan huomioon erityisesti Euroopan unionin perusoikeuskirjassa tunnustetut periaatteet.

(14)

Koska toteutettavan toiminnan tavoite, eli sääntöjen määrittäminen niitä kriteerejä ja edellytyksiä varten, joiden perusteella toteutetaan paikallista rajaliikennettä koskeva järjestely jäsenvaltioiden maaulkorajoilla, vaikuttaa suoraan ulkorajoja koskevaan yhteisön säännöstöön, minkä vuoksi jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla toteuttaa sitä yksin vaan se voidaan toiminnan laajuuden ja vaikutusten takia toteuttaa paremmin yhteisön tasolla, yhteisö voi toteuttaa toimenpiteitä perustamissopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Kyseisessä artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä asetuksessa ei ylitetä sitä, mikä on näiden tavoitteiden saavuttamiseksi tarpeen.

(15)

Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan yhteisön perustamissopimukseen liitetyn, Tanskan asemaa koskevan pöytäkirjan 1 ja 2 artiklan mukaisesti Tanska ei osallistu tämän asetuksen antamiseen eikä se siten sido Tanskaa eikä sitä sovelleta Tanskaan. Koska kuitenkin tämän asetuksen tarkoituksena on kehittää Schengenin säännöstöä Euroopan yhteisön perustamissopimuksen kolmannen osan IV osaston määräysten nojalla, Tanskan olisi päätettävä edellä mainitun pöytäkirjan 5 artiklan mukaisesti kuuden kuukauden kuluessa tämän asetuksen antamispäivästä, saattaako se asetuksen osaksi kansallista lainsäädäntöään.

(16)

Islannin ja Norjan osalta tällä asetuksella kehitetään Schengenin säännöstön määräyksiä tietyistä Euroopan unionin neuvoston, Islannin tasavallan ja Norjan kuningaskunnan välillä näiden kahden valtion osallistumisesta Schengenin säännöstön täytäntöönpanoon, soveltamiseen ja kehittämiseen tehdyn sopimuksen (7) yksityiskohtaisista soveltamissäännöistä 17 päivänä toukokuuta 1999 tehdyn neuvoston päätöksen 1999/437/EY (8) 1 artiklan A kohdassa tarkoitetulla alalla.

(17)

Tämä asetus kehittää sellaisia Schengenin säännöstön määräyksiä, joihin Yhdistynyt kuningaskunta ei osallistu Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan pyynnöstä saada osallistua joihinkin Schengenin säännöstön määräyksiin 29 päivänä toukokuuta 2000 tehdyn neuvoston päätöksen 2000/365/EY (9) mukaisesti. Siksi Yhdistynyt kuningaskunta ei osallistu asetuksen antamiseen, asetus ei sido sitä, eikä asetusta sovelleta siihen.

(18)

Tämä asetus kehittää sellaisia Schengenin säännöstön määräyksiä, joihin Irlanti ei osallistu Irlannin pyynnöstä saada osallistua joihinkin Schengenin säännöstön määräyksiin 28 päivänä helmikuuta 2002 tehdyn neuvoston päätöksen 2002/192/EY (10) mukaisesti. Siksi Irlanti ei osallistu asetuksen antamiseen, asetus ei sido sitä, eikä asetusta sovelleta siihen.

(19)

Sveitsin osalta tällä asetuksella kehitetään Euroopan unionin, Euroopan yhteisön ja Sveitsin valaliiton välillä allekirjoitetussa sopimuksessa Sveitsin valaliiton osallistumisesta Schengenin säännöstön täytäntöönpanoon, soveltamiseen ja kehittämiseen (11) tarkoitettuja Schengenin säännöstön määräyksiä, jotka kuuluvat päätöksen 1999/437/EY 1 artiklan A kohdassa, kun se luetaan yhdessä neuvoston päätösten 2004/849/EY (12) ja 2004/860/EY  (13) 4 artiklan 1 kohdan kanssa, tarkoitettuun alaan.

(20)

Tämän asetuksen 4 artiklan b kohta ja 9 artiklan c kohta ovat vuonna 2003 tehdyn liittymisasiakirjan 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja Schengenin säännöstöön perustuvan tai muuten siihen liittyvän säädöksen säännöksiä,

OVAT ANTANEET TÄMÄN ASETUKSEN:

I luku

Yleiset säännökset

1 artikla

Kohde

1.   Tällä asetuksella perustetaan paikallista rajaliikennettä koskeva järjestely jäsenvaltioiden ulkorajoilla ja otetaan käyttöön erityinen asiakirja, joka oikeuttaa raja-alueen asukkaat ylittämään rajan paikallista rajaliikennettä koskevan järjestelyn mukaisesti. Asiakirja on nimeltään ”paikallinen rajaliikennelupa”.

2.   Tällä asetuksella valtuutetaan jäsenvaltiot tekemään tai pitämään voimassa tässä perustetun paikallista rajaliikennettä koskevan järjestelyn täytäntöönpanoa käsitteleviä kahdenvälisiä sopimuksia naapureinaan olevien kolmansien maiden kanssa.

2 artikla

Soveltamisala

Tämä asetus ei vaikuta kolmansien maiden kansalaisiin sovellettaviin yhteisön oikeuden tai kansallisen lainsäädännön säännöksiin, jotka koskevat:

a)

pitkäaikaista oleskelua;

b)

pääsyä palkkatyöhön tai itsenäiseksi ammatinharjoittajaksi sekä näiden toimien harjoittamista;

c)

tullimaksuja ja verotusta.

3 artikla

Määritelmät

Tässä asetuksessa sovelletaan seuraavia määritelmiä:

a)

”maaulkorajalla” tarkoitetaan jäsenvaltion ja sen naapurissa sijaitsevan kolmannen maan välistä yhteistä maarajaa;

b)

”raja-alueella” tarkoitetaan aluetta, joka ulottuu enintään 30 kilometrin päähän rajalta. Asianomaisten jäsenvaltioiden on määritettävä raja-alueeseen sisältyvät paikalliset hallintoalueet kahdenvälisissä sopimuksissaan. Mikäli tällainen hallintoalue ulottuu yli 30 kilometrin päähän mutta kuitenkin enintään 50 kilometrin päähän rajalta, se katsotaan osaksi raja-aluetta;

c)

”paikallisella rajaliikenteellä” tarkoitetaan liikennettä, jossa raja-alueen asukkaat ylittävät säännöllisesti jäsenvaltion maaulkorajan oleskellakseen raja-alueella esimerkiksi sosiaalisten, kulttuurillisten tai todellisten taloudellisten syiden tai perhesuhteiden vuoksi ajan, joka ei ylitä tässä asetuksessa määriteltyjä rajoituksia;

d)

”vapaata liikkuvuutta koskevan yhteisön lainsäädännön piiriin kuuluvilla henkilöillä ” tarkoitetaan

i)

perustamissopimuksen 17 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja unionin kansalaisia ja sellaisia kolmansien maiden kansalaisia, jotka ovat vapaata liikkuvuutta koskevia oikeuksiaan harjoittavan unionin kansalaisen perheenjäseniä ja joihin sovelletaan direktiiviä 2004/38/EY (14);

ii)

sellaisia kolmansien maiden kansalaisia ja heidän perheenjäseniään heidän kansalaisuudestaan riippumatta, joilla on yhtäältä yhteisön ja sen jäsenvaltioiden ja toisaalta kyseisten kolmansien maiden välillä tehtyjen sopimusten perusteella unionin kansalaisten kanssa yhtäläiset oikeudet vapaaseen liikkuvuuteen;

e)

”kolmannen maan kansalaisella” henkilöä, joka ei ole perustamissopimuksen 17 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu unionin kansalainen ja johon ei sovelleta d kohtaa;

f)

”raja-alueen asukkailla” tarkoitetaan sellaisia kolmansien maiden kansalaisia, jotka ovat asuneet jäsenvaltion naapurissa sijaitsevan maan raja-alueella laillisesti 13 artiklassa tarkoitetuissa kahdenvälisissä sopimuksissa määritellyn ajan, jonka on oltava vähintään yksi vuosi. Kahdenvälisissä sopimuksissa määritellyissä poikkeuksellisissa ja asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa vuotta lyhyempi asumisaika olisi asianmukainen;

g)

”paikallisella rajaliikenneluvalla” tarkoitetaan 5 artiklassa tarkoitettua asiakirjaa, joka oikeuttaa sen haltijan ylittämään maaulkorajan paikallisessa rajaliikenteessä tämän asetuksen säännösten mukaisesti;

h)

”Schengenin yleissopimuksella” tarkoitetaan Belgian kuningaskunnan, Saksan liittotasavallan, Ranskan tasavallan, Luxemburgin suurherttuakunnan ja Alankomaiden kuningaskunnan Schengenissä 19 päivänä kesäkuuta 1990 allekirjoittamaa yleissopimusta yhteisillä ulkorajoilla tehtävien tarkastusten asteittaisesta poistamisesta 14 päivänä kesäkuuta 1985 tehdyn Schengenin sopimuksen soveltamisesta .

II luku

Paikallista rajaliikennettä koskeva järjestely

4 artikla

Maahantulon edellytykset

Raja-alueen asukkaat voivat ylittää naapurissa sijaitsevan jäsenvaltion maaulkorajan paikallisen rajaliikenteen sääntöjen mukaisesti, edellyttäen että

a)

heillä on paikallinen rajaliikennelupa ja, mikäli 13 artiklassa tarkoitetuissa kahdenvälisissä sopimuksissa sitä edellytetään, voimassaoleva rajanylitykseen oikeuttava asiakirja tai asiakirjat;

b)

heitä ei ole määrätty Schengenin tietojärjestelmässä (SIS) maahantulokieltoon;

c)

heidän ei katsota voivan vaarantaa minkään jäsenvaltion yleistä järjestystä, sisäistä turvallisuutta, kansanterveyttä tai kansainvälisiä suhteita , ja myös silloin, jos jäsenvaltioiden kansallisissa tietokannoissa ei ole merkintää maahantulokiellosta mistään näistä syistä.

5 artikla

Paikallinen rajaliikennelupa — periaatteet

1.     Otetaan käyttöön rajan ylitykseen tarkoitettu paikallinen rajaliikennelupa.

2.     Edellä 1 kohdassa tarkoitettu lupa on voimassa sen myöntäneen jäsenvaltion raja-alueella.

3.     Paikallisessa rajaliikenneluvassa on oltava luvanhaltijan valokuva ja ainakin seuraavat tiedot:

a)

luvanhaltijan etunimi(-nimet), sukunimi(-nimet), syntymäaika, kansallisuus ja asuinpaikka;

b)

luvan myöntäneen viranomaisen nimi sekä luvan myöntämispäivä ja voimassaoloaika;

c)

raja-alue, jolla luvanhaltija on oikeutettu liikkumaan;

d)

sen voimassa olevan matkustusasiakirjan tai niiden voimassa olevien matkustusasiakirjojen numero(t), joka/jotka oikeuttavat sen/niiden haltijan ylittämään ulkorajat 9 artiklan a kohdan mukaisesti.

Luvassa on selkeästi mainittava, että luvanhaltija ei ole oikeutettu liikkumaan raja-alueen ulkopuolella ja että väärinkäytöksistä rangaistaan 17 artiklan mukaisesti.

6 artikla

Raja-alueella oleskelu

Edellä 13 artiklassa tarkoitetuissa kahdenvälisissä sopimuksissa on määriteltävä kunkin paikallista rajaliikennettä koskevassa järjestelyssä tapahtuvan keskeytymättömän oleskelun enimmäispituus. Enimmäispituus ei saa ylittää kolmea kuukautta.

7 artikla

Maahantulo- ja maastapoistumistarkastukset

1.     Jäsenvaltion on tehtävä raja-alueen asukkaille maahantulo- ja maastapoistumistarkastukset varmistaakseen, että nämä täyttävät 4 artiklassa tarkoitetut ehdot.

2.     Paikallista rajaliikennettä koskevassa järjestelyssä ei lyödä maahantulo- ja maastapoistumisleimoja paikalliseen rajaliikennelupaan.

3.     Edellä 1 kohta ei rajoita 15 artiklan säännösten soveltamista.

III luku

Paikallinen rajaliikennelupa — yksityiskohtaiset säännökset

8 artikla

Paikallisen rajaliikenneluvan turvaominaisuudet ja tekniset eritelmät

1.    Edellä 5 artiklassa tarkoitetun paikallisen rajaliikenneluvan on sisällettävä kolmansien maiden kansalaisten oleskeluluvan yhtenäisestä kaavasta 13 päivänä kesäkuuta 2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1030/2002 (15) mukaiset turvaominaisuudet ja tekniset eritelmät.

2.    Jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle ja muille jäsenvaltioille näyte 1 kohdan mukaisesti myönnetystä paikallisesta rajaliikenneluvasta.

9 artikla

Myöntämisehdot

Edellä 5 artiklassa tarkoitettu paikallinen rajaliikennelupa voidaan myöntää raja-alueen asukkaille,

a)

joilla on voimassaoleva matkustusasiakirja tai -asiakirjat, jotka oikeuttavat heidät ylittämään ulkorajat Schengenin yleissopimuksen 17 artiklan 3 kohdan a alakohdan mukaisesti;

b)

jotka voivat asiakirjoin osoittaa, että he ovat raja-alueen asukkaita ja että heillä on oikeutettu syy toistuvasti ylittää raja paikallisen rajaliikenteen perusteella;

c)

joita ei ole Schengenin tietojärjestelmässä (SIS) määrätty maahantulokieltoon;

d)

joiden ei katsota uhkaavan minkään jäsenvaltion yleistä järjestystä, sisäistä turvallisuutta, kansanterveyttä tai kansainvälisiä suhteita ja etenkään jos heitä ei jäsenvaltion kansallisissa tietokannoissa ole määrätty maahantulokieltoon näillä perusteilla.

10 artikla

Voimassaolo

Edellä 5 artiklassa tarkoitettu paikallinen rajaliikennelupa on voimassa vähintään yhden vuoden ja enintään viisi vuotta.

11 artikla

Myöntämismaksut

Edellä 5 artiklassa tarkoitettuja paikallisia rajaliikennelupia koskevien hakemusten käsittelymaksu ei saa ylittää lyhytaikaista toistuvaisviisumia koskevien hakemusten käsittelystä perittävää maksua.

Paikallinen rajaliikennelupa voidaan myöntää maksutta.

12 artikla

Myöntämisjärjestelyt

1.     Paikallisen rajaliikenneluvan voi myöntää joko konsulaatti tai mikä tahansa 13 artiklassa tarkoitetuissa kahdenvälisissä sopimuksissa nimetty jäsenvaltion paikallinen hallintoviranomainen.

2.     Jäsenvaltioiden on ylläpidettävä keskusrekisteriä haetuista, myönnetyistä, pidennetyistä ja peruutetuista luvista ja niiden on nimettävä kansallinen yhteyselin, joka vastaa siitä, että muille jäsenvaltioille toimitetaan pyynnöstä viipymättä tietoja tässä rekisterissä olevista luvista.

IV luku

Paikallista rajaliikennettä koskevan järjestelyn toteuttaminen

13 artikla

Jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden väliset sopimukset

1.   Jäsenvaltiot voivat tehdä naapurissaan sijaitsevien kolmansien maiden kanssa sopimuksia paikallista rajaliikennettä koskevan järjestelmän käyttöönottamisesta tässä asetuksessa vahvistettujen sääntöjen mukaisesti.

Jäsenvaltiot voivat myös pitää voimassa nykyiset paikallista rajaliikennettä koskevat sopimukset naapurissaan sijaitsevien kolmansien maiden kanssa. Jos nämä sopimukset eivät ole yhteensopivia tämän asetuksen kanssa, asianomaisten jäsenvaltioiden on muutettava sopimuksia niin että epäyhtenäisyys poistuu.

2.   Jäsenvaltioiden on kuultava komissiota ennen kuin ne tekevät naapurissaan sijaitsevien kolmansien maiden kanssa paikallista rajaliikennettä koskevan sopimuksen tai muuttavat tällaista sopimusta, jotta voidaan varmistaa sen yhteensopivuus tämän asetuksen kanssa.

Jos komissio katsoo, että sopimus ei ole yhteensopiva tämän asetuksen kanssa, se ilmoittaa tästä asianomaiselle jäsenvaltiolle , jonka on ryhdyttävä kaikkiin asianmukaisiin toimiin sopimuksen muuttamiseksi kohtuullisen ajan kuluessa, niin että epäyhtenäisyys poistuu.

3.    Jos yhteisö tai asianomaiset jäsenvaltiot eivät ole tehneet yleistä takaisinottosopimusta kolmannen maan kanssa, tämän kolmannen maan kanssa tehtäviin paikallista rajaliikennettä koskeviin sopimuksiin on sisällytettävä määräykset sellaisten henkilöiden takaisinottamisesta, joiden on todettu väärinkäyttävän tässä asetuksessa vahvistettua järjestelyä .

14 artikla

Kohtelun vastaavuus

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että niiden naapurissa sijaitsevat kolmannet maat myöntävät niiden kanssa tehtävissä 13 artiklassa tarkoitetuissa sopimuksissa vähintään vastaavan kohtelun henkilöille, jotka kuuluvat vapaata liikkuvuutta koskevan yhteisön lainsäädännön piiriin , ja kolmansien maiden kansalaisille, jotka asuvat laillisesti jäsenvaltion raja-alueella.

15 artikla

Rajanylitystä koskevat helpotukset

1.   Edellä 13 artiklassa tarkoitetuissa sopimuksissa voi olla määräyksiä rajanylityksen helpottamisesta, jonka perusteella jäsenvaltiot

a)

perustavat vain raja-alueen asukkaille tarkoitettuja erityisiä rajanylityspaikkoja;

b)

varaavat tavanomaisissa rajanylityspaikoissa tietyt kaistat raja-alueen asukkaille;

c)

antavat , paikalliset olosuhteet huomioon ottaen ja kun kyseessä on poikkeuksellisesti erityinen vaatimus , raja-alueen asukkaille mahdollisuuden ylittää rajan muissa määritellyissä paikoissa kuin sallituilla rajanylityspaikoilla ja niiden aukioloaikojen ulkopuolella.

2.   Kun jäsenvaltio on päättänyt helpottaa raja-alueen asukkaiden rajanylitystä 1 kohdan mukaisesti, tällaiset helpotukset ulotetaan koskemaan ilman eri toimenpiteitä myös raja-alueella asuvia henkilöitä , jotka kuuluvat vapaata liikkuvuutta koskevan yhteisön lainsäädännön piiriin.

3.    Henkilöille, jotka säännöllisesti ylittävät rajan ja jotka rajavartija tuntee hyvin , koska he ylittävät rajan usein, tehdään pääsääntöisesti vain satunnaisotantaan perustuvia tarkastuksia 1 kohdan a kohdassa tarkoitetuilla rajanylityspaikoilla ja 1 kohdan b kohdassa tarkoitetuilla kaistoilla.

Näille henkilöille on tehtävä perusteellinen tarkastus silloin tällöin, epäsäännöllisin väliajoin ja ilmoittamatta siitä etukäteen.

4.     Jos jäsenvaltio päättää helpottaa raja-alueen asukkaiden rajanylitystä 1 kohdan c alakohdan mukaisesti,

a)

5 artiklassa tarkoitetussa paikallisessa rajaliikenneluvassa on 5 artiklassa mainittujen tietojen lisäksi oltava tiedot sijainnista sekä niistä ehdoista, joilla raja voidaan ylittää;

b)

asianomaisen jäsenvaltion on tehtävä satunnaisia tarkastuksia ja suoritettava säännöllistä valvontaa laittomien rajanylitysten estämiseksi.

V luku

Loppusäännökset

16 artikla

Ceuta ja Melilla

Tämän asetuksen säännökset eivät vaikuta Ceutan ja Melillan kaupunkeja koskevaan erityisjärjestelyyn, joka määritellään Espanjan kuningaskunnan liittymisestä 14 päivänä kesäkuuta 1985 tehdyn Schengenin sopimuksen soveltamista koskevaan yleissopimukseen tehdyn sopimuksen päätösasiakirjassa olevassa Espanjan kuningaskunnan julistuksessa.

17 artikla

Seuraamukset

1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kansallisen lainsäädännön mukaisia seuraamuksia sovelletaan paikallista rajaliikennettä koskevan järjestelyn väärinkäyttöön, sellaisena kuin kyseinen järjestely on tällä asetuksella perustettuna sekä 13 artiklassa tarkoitetuilla kahdenvälisillä sopimuksilla täytäntöönpantuna.

2.    Seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia ja niihin on sisällyttävä mahdollisuus mitätöidä ja kumota 5 artiklassa tarkoitetut paikalliset rajaliikenneluvat.

3.    Jäsenvaltioiden on pidettävä kirjaa kaikista paikallista rajaliikennettä koskevan järjestelyn väärinkäytöksistä ja 1 kohdan mukaisesti määrätyistä seuraamuksista . Tiedot tästä on toimitettava kuuden kuukauden välein muille jäsenvaltioille ja komissiolle.

18 artikla

Tämän järjestelyn täytäntöönpanoa koskeva kertomus

Viimeistään ... (16) komissio toimittaa Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomuksen paikallista rajaliikennettä koskevan järjestelyn toiminnasta ja toteuttamisesta, sellaisena kuin se on tämän asetuksen perusteella tehdyillä ja tämän asetuksen kanssa yhteensopiviksi saatetuilla kahdenvälisillä sopimuksilla perustettuna. Kertomukseen liitetään tarvittaessa asianmukaisia lainsäädäntöehdotuksia.

19 artikla

Sopimuksia koskevat ilmoitukset

1.     Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle kaikista 13 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuista sopimuksista sekä niihin tehtävistä muutoksista ja niiden irtisanomisesta.

2.     Komissio saattaa 1 kohdan mukaisesti ilmoitetut tiedot jäsenvaltioiden ja yleisön saataville julkaisemalla ne Euroopan unionin virallisessa lehdessä ja muita soveltuvia keinoja käyttäen.

20 artikla

Schengenin yleissopimuksen muuttaminen

Korvataan Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehdyn yleissopimuksen 136 artiklan 3 kohdan määräykset seuraavasti:

”3.   Edellä olevaa 2 kohtaa ei sovelleta paikallista rajaliikennettä koskeviin sopimuksiin, joihin sovelletaan [asetuksen N:o ... tämä asetus] 13 artiklan säännöksiä

21 artikla

Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan Euroopan yhteisön perustamissopimuksen mukaisesti sellaisenaan jäsenvaltioissa.

Tehty

Euroopan parlamentin puolesta

Puhemies

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja


(1)  EUVL C ...

(2)  Euroopan parlamentin kanta, vahvistettu 14. helmikuuta 2006.

(3)  KOM(2002)0233.

(4)  EUVL L ...

(5)  EYVL L 81, 21.3.2001, s. 1, asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 851/2005 (EUVL L 141, 4.6.2005, s. 3).

(6)  EYVL L 239, 22.9.2000, s. 69.

(7)  EYVL L 176, 10.7.1999, s. 36.

(8)  EYVL L 176, 10.7.1999, s. 31.

(9)  EYVL L 131, 1.6.2000, s. 43.

(10)  EYVL L 64, 7.3.2002, s. 20.

(11)  Neuvoston asiakirja 13054/04, saatavissa osoitteesta http://register.consilium.eu.int.

(12)  Neuvoston päätös 2004/849/EY, tehty 25 päivänä lokakuuta 2004, Euroopan unionin, Euroopan yhteisön ja Sveitsin valaliiton välisen, Sveitsin valaliiton osallistumista Schengenin säännöstön täytäntöönpanoon, soveltamiseen ja kehittämiseen koskevan sopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta sekä sopimuksen tiettyjen määräysten väliaikaisesta soveltamisesta (EUVL L 368, 15.12.2004, s. 26).

(13)   Neuvoston päätös 2004/860/EY, tehty 25 päivänä lokakuuta 2004, Euroopan unionin, Euroopan yhteisön ja Sveitsin valaliiton välisen Sveitsin valaliiton osallistumista Schengenin säännöstön täytäntöönpanoon, soveltamiseen ja kehittämiseen koskevan sopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan yhteisön puolesta sekä sopimuksen tiettyjen määräysten väliaikaisesta soveltamisesta (EUVL L 370, 17.12.2004, s. 78).

(14)   Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/38/EY, annettu 29 päivänä huhtikuuta 2004, Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella (EUVL L 158, 30.4.2004, s. 77).

(15)  EYVL L 157, 15.6.2002, s. 1.

(16)  Kahden vuoden kuluttua tämän asetuksen voimaantulosta.

P6_TA(2006)0050

EY:n ja Salomonsaarten välinen kalastusta koskeva kumppanuussopimus *

Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma ehdotuksesta neuvoston asetukseksi Euroopan yhteisön ja Salomonsaarten välisen Salomonsaarten edustalla harjoitettavaa kalastusta koskevan kumppanuussopimuksen tekemisestä (KOM(2005)0404 — C6-0320/2005 — 2005/0168(CNS))

(Kuulemismenettely)

Euroopan parlamentti, joka

ottaa huomioon ehdotuksen neuvoston asetukseksi (KOM(2005)0404) (1),

ottaa huomioon EY:n perustamissopimuksen 37 artiklan ja 300 artiklan 2 kohdan,

ottaa huomioon EY:n perustamissopimuksen 300 artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan, jonka mukaisesti neuvosto on kuullut parlamenttia (C6-0320/2005),

ottaa huomioon työjärjestyksen 51 artiklan ja 83 artiklan 7 kohdan,

ottaa huomioon kalatalousvaliokunnan mietinnön ja budjettivaliokunnan sekä kehitysyhteistyövaliokunnan lausunnon (A6-0018/2006);

1.

hyväksyy ehdotuksen neuvoston asetukseksi sellaisena kuin se on tarkistettuna ja hyväksyy sopimuksen tekemisen;

2.

kehottaa puhemiestä välittämään parlamentin kannan neuvostolle ja komissiolle sekä jäsenvaltioiden ja Salomonsaarten hallituksille ja parlamenteille.

KOMISSION TEKSTI

PARLAMENTIN TARKISTUKSET

Tarkistus 1

Johdanto-osan 2 a kohta (uusi)

 

(2 a) Euroopan parlamentille suunnattua tiedotusta olisi parannettava; tämän vuoksi komission olisi laadittava vuosikertomus sopimuksen täytäntöönpanosta.

Tarkistus 2

2 a artikla (uusi)

 

2 a artikla

Pöytäkirjan viimeisen voimassaolovuoden aikana ja ennen sen uusimiseen tähtäävän sopimuksen tekemistä komissio esittää Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomuksen sopimuksen täytäntöönpanosta.

Tarkistus 3

2 b artikla (uusi)

 

2 b artikla

Edellä 2 a artiklassa tarkoitetun kertomuksen perusteella ja Euroopan parlamenttia kuultuaan neuvosto myöntää tarvittaessa komissiolle valtuudet neuvotella uuden pöytäkirjan hyväksymisestä.

Tarkistus 4

2 c artikla (uusi)

 

2 c artikla

Komissio välittää Euroopan parlamentille ja neuvostolle kappaleen pöytäkirjan 5 artiklassa tarkoitetusta alakohtaisesta monivuotisesta ohjelmasta ja sen soveltamistavoista.

Tarkistus 5

2 d artikla (uusi)

 

2 d artikla

Sopimuksen 9 artiklassa perustetun sekakomitean ensimmäisessä kokouksessa komissio tiedottaa Salomonsaarten viranomaisille varustajien edustajien osallistumisesta sekakomitean seuraaviin kokouksiin.


(1)  Ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä.

P6_TA(2006)0051

Kreikan viranomaisten suorittama autojen takavarikointi

Euroopan parlamentin päätöslauselma Kreikan viranomaisten suorittamasta autojen takavarikoinnista (2005/2005(INI))

Euroopan parlamentti, joka

ottaa huomioon lukuisat Euroopan parlamentille esitetyt vetoomukset Kreikan viranomaisten suorittamasta ajoneuvojen takavarikoinnista sekä huomattavan määrän komission vastaanottamia virallisia kanteluja,

ottaa huomioon EY:n perustamissopimuksen 21 artiklan, jossa annetaan jokaiselle unionin kansalaiselle oikeus vedota Euroopan parlamenttiin perustamissopimuksen 194 artiklan mukaisesti,

ottaa huomioon EY:n perustamissopimuksen 194 artiklan, jossa annetaan kaikille unionin kansalaisille sekä niille luonnollisille henkilöille ja oikeushenkilöille, joiden asuinpaikka tai sääntömääräinen kotipaikka on jossakin jäsenvaltiossa, oikeus yksin taikka yhdessä toisten kansalaisten tai henkilöiden kanssa esittää Euroopan parlamentille vetoomus asiassa, joka kuuluu yhteisön toiminnan alaan ja koskee häntä välittömästi,

ottaa huomioon yhteisön alueella tiettyjen kulkuneuvojen väliaikaisessa maahantuonnissa sovellettavista verovapautuksista 28 päivänä maaliskuuta 1983 annetun neuvoston direktiivin 83/182/ETY (1),

ottaa huomioon Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen asiassa C-262/99, Leulodakis, 12 päivänä heinäkuuta 2001 antaman tuomion (2),

ottaa huomioon Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa 26 päivänä maaliskuuta 2004 nostetun kanteen asiassa C-156/04, Komissio v. Kreikka (3),

ottaa huomioon työjärjestyksen 192 artiklan 1 kohdan,

ottaa huomioon vetoomusvaliokunnan mietinnön (A6-0394/2005),

A.

ottaa huomioon vetoomusten esittäjien esiin ottamat oleelliset seikat ja vakavat ongelmat ja muistuttaa, että Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on painottanut, että moottoriajoneuvoa koskevalla ajo-oikeudella on merkitystä henkilöiden vapaalle liikkuvuudelle (4),

B.

ottaa huomioon, että vetoomusten esittäjät täyttivät direktiivissä 83/182/ETY säädetyn, erityisesti liikevaihtoveroista, valmisteveroista ja muista kulutukseen kohdistuvista veroista myönnettävän vapautuksen edellytykset toisesta jäsenvaltiosta tapahtuvan moottorikäyttöisten maantieajoneuvojen väliaikaisen maahantuonnin osalta, koska heidän ”pysyvä asuinpaikkansa” eli paikka, jossa he asuvat vähintään 185 päivää kalenterivuodessa henkilökohtaisten ja ammatillisten siteidensä vuoksi, sijaitsi muussa jäsenvaltiossa kuin Kreikassa,

C.

ottaa huomioon, että vetoomusten esittäjät pystyivät todistamaan pysyvän asuinpaikkansa asianmukaisella tavalla, esimerkiksi henkilötodistuksellaan tai muulla voimassa olevalla asiakirjalla,

D.

ottaa huomioon, että erityisen hallinnollisen seuraamusmaksun ja erityisesti kiinteämääräisten sakkojen määrääminen pelkästään ajoneuvon sylinteritilavuuden perusteella ottamatta huomioon ajoneuvon ikää sekä korotettu tulli, joka voi olla kymmenen kertaa tullimaksun suuruinen, ovat yhteisön oikeuden suhteellisuusperiaatteen vastaisia,

E.

ottaa huomioon perussopimuksissa määrätyt Euroopan unionin toimielinten ja jäsenvaltioiden velvollisuudet kansalaisiaan kohtaan;

1.

ilmaisee huolestuneisuutensa siitä, että vetoomuksissa mainituissa nimenomaisissa tapauksissa Kreikan viranomaiset eivät soveltaneet direktiivissä 83/182/ETY säädettyä verovapautusta;

2.

toteaa, että tästä huolimatta Kreikan tulliviranomaiset katsoivat vetoomusten esittäjien syyllistyneen veronkiertoon tai veronkierron yrittämiseen ja Kreikan tullilaissa määrättyjen muodollisuuksien laiminlyöntiin; toteaa myös, että vetoomusten esittäjien oli maksettava korotettu tulli, joka oli jopa kymmenen kertaa tullimaksun suuruinen;

3.

katsoo, että ne hallinnolliset toimenpiteet kokonaisuudessaan, jotka Kreikka on katsonut asianmukaisiksi sopiviksi tullirikoksista ja jotka vetoomusten esittäjien tapauksessa johtavat sakkoihin, jotka ovat useita kertoja suurempia kuin ajoneuvon alkuperäinen hankinta-arvo, rajoittavat tavaroiden ja henkilöiden vapaata liikkuvuutta;

4.

on tietoinen siitä, että koska yhteisön lainsäädäntöä ei ole yhdenmukaistettu niiden seuraamusten osalta, joita sovelletaan yhteisön lainsäädännössä vahvistetussa järjestelmässä säädettyjen edellytysten noudattamatta jättämisen vuoksi, jäsenvaltiot ovat toimivaltaisia valitsemaan niistä asianmukaisilta vaikuttavat seuraamukset; katsoo kuitenkin, että jäsenvaltioiden on käytettävä toimivaltaansa yhteisön oikeuden ja sen yleisten periaatteiden ja näin ollen suhteellisuusperiaatteen mukaisesti;

5.

on tietoinen siitä, että samoin kuin tiettyjen kuljetusvälineiden väliaikaista maahantuontia koskevasta rikkomuksesta määrättävien seuraamusten valintaan, myös siihen, onko rikkomukseen syyllistyneen vilpitön mieli otettava huomioon, sovelletaan kansallista oikeutta; katsoo kuitenkin, että perussopimuksissa taattujen vapauksien edistämiseksi on rikkomukseen syyllistyneelle seuraamusta määrättäessä otettava huomioon rikkomukseen syyllistyneen vilpitön mieli, jos sovellettavien sääntöjen selvittäminen on ollut vaikeaa;

6.

toteaa, että huomattava määrä ajoneuvoja on otettu haltuun, takavarikoitu ja myyty huutokaupalla ja katsoo tämän olevan Euroopan unionin perusoikeuskirjan ja erityisesti sen VI luvun (”Lainkäyttö”) periaatteiden vastaista eikä pidä sitä ehdottoman välttämättömänä rikkomusten rankaisemiseksi ja ehkäisemiseksi niiden vakavuusaste huomioon ottaen; huomauttaa, että kuten yhteisöjen tuomioistuin on jo aikaisemmin todennut, ajoneuvon ”sääntöjenvastaisesta” käytöstä toisessa jäsenvaltiossa rankaisemiseksi on muitakin keinoja kuin takavarikointi;

7.

katsoo, että ajoneuvojen takavarikointi ja siitä vetoomusten esittäjille aiheutuva ajoneuvojen käyttömahdollisuuden menettäminen useaksi vuodeksi ovat omistusoikeuden ja liikkumisvapauden vastaisia ja että vetoomusten esittäjillä on oikeus asianmukaiseen korvaukseen ottaen huomioon heidän toimeentuloonsa ja hyvään maineeseensa kohdistunut haitta;

8.

kehottaa Kreikan viranomaisia viipymättä täyttämään perustamissopimuksen mukaiset Helleenien tasavallan velvollisuudet ja noudattamaan yhteisön lainsäädännössä ja erityisesti direktiivissä 83/182/ETY vahvistettuja sääntöjä, jotta komissio voi peruuttaa kanteensa;

9.

mikäli Kreikan viranomaiset eivät toimi näin, kehottaa komissiota viipymättä jatkamaan kannettaan Helleenien tasavaltaa vastaan;

10.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman ja asiasta vastaavan valiokunnan asiaankuuluvan mietinnön neuvostolle ja komissiolle sekä Kreikan hallitukselle ja parlamentille.


(1)  EYVL L 105, 23.4.1983, s. 59, direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna vuoden 2003 liittymisasiakirjalla.

(2)  Kok. 2001, s. I-5547.

(3)  EUVL C 106, 30.4.2004, s. 47.

(4)  Asia C-193/94, Skanavi ja Chryssanthakopoulos, Kok. 1996, s. I-929, 36 kohta.

P6_TA(2006)0052

Työntekijöiden altistuminen keinotekoiselle optiselle säteilylle *** III

Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma sovittelukomitean hyväksymästä yhteisestä tekstistä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi terveyttä ja turvallisuutta koskevista vähimmäisvaatimuksista työntekijöiden suojelemiseksi altistumiselta fysikaalisista tekijöistä (keinotekoinen optinen säteily) aiheutuville riskeille (yhdeksästoista direktiivin 89/391/ETY 16 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu erityisdirektiivi) (PE-CONS 3668/3/2005 — C6-0001/2006 — 1992/0449B(COD))

(Yhteispäätösmenettely: kolmas käsittely)

Euroopan parlamentti, joka

ottaa huomioon sovittelukomitean hyväksymän yhteisen tekstin (PE-CONS 3668/3/2005 — C6-0001/2006),

ottaa huomioon ensimmäisessä käsittelyssä esittämänsä kannan (1) komission ehdotuksesta Euroopan parlamentille ja neuvostolle (KOM(1992)0560) (2),

ottaa huomioon komission muutetun ehdotuksen (KOM(1994)0284) (3),

ottaa huomioon 16. syyskuuta 1999 antamansa päätöslauselman vireillä olevista lainsäädäntömenettelyistä työllisyys- ja sosiaaliasioiden alalla (Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle — Amsterdamin sopimuksen voimaantulon vaikutukset (SEC(1999)0581 — C4-0219/1999) (4),

ottaa huomioon toisessa käsittelyssä esittämänsä kannan (5) neuvoston yhteisestä kannasta (6),

ottaa huomioon komission lausunnon parlamentin tarkistuksista yhteiseen kantaan (KOM(2005)0526) (7),

ottaa huomioon EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 5 kohdan,

ottaa huomioon työjärjestyksen 65 artiklan,

ottaa huomioon sovittelukomiteavaltuuskunnan mietinnön (A6-0026/2006);

1.

hyväksyy yhteisen tekstin;

2.

kehottaa puhemiestä allekirjoittamaan säädöksen yhdessä neuvoston puheenjohtajan kanssa EY:n perustamissopimuksen 254 artiklan 1 kohdan mukaisesti;

3.

kehottaa pääsihteeriä allekirjoittamaan säädöksen tarkistettuaan, että kaikki menettelyt on suoritettu asianmukaisesti, ja julkaisemaan sen yhteisymmärryksessä neuvoston pääsihteerin kanssa Euroopan unionin virallisessa lehdessä;

4.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän lainsäädäntöpäätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.


(1)  EYVL C 128, 9.5.1994, s. 146.

(2)  EYVL C 77, 18.3.1993, s. 12.

(3)  EYVL C 230, 19.8.1994, s. 3.

(4)  EYVL C 54, 25.2.2000, s. 75.

(5)  Hyväksytyt tekstit, 7.9.2005, P6_TA(2005)0329.

(6)  EUVL C 172 E, 12.7.2005, s. 26.

(7)  Ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä.

P6_TA(2006)0053

Lihantuotantoa varten pidettävien kanojen suojelua koskevat vähimmäisvaatimukset *

Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi lihantuotantoa varten pidettävien kanojen suojelua koskevista vähimmäisvaatimuksista (KOM(2005)0221 — C6-0190/2005 — 2005/0099(CNS))

(Kuulemismenettely)

Euroopan parlamentti, joka

ottaa huomioon komission ehdotuksen neuvostolle (KOM(2005)0221) (1),

ottaa huomioon EY:n perustamissopimuksen 37 artiklan, jonka mukaisesti neuvosto on kuullut parlamenttia (C6-0190/2005),

ottaa huomioon työjärjestyksen 51 artiklan,

ottaa huomioon maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnan mietinnön sekä ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan lausunnon (A6-0017/2006);

1.

hyväksyy komission ehdotuksen sellaisena kuin se on tarkistettuna;

2.

pyytää komissiota muuttamaan ehdotustaan vastaavasti EY:n perustamissopimuksen 250 artiklan 2 kohdan mukaisesti;

3.

pyytää neuvostoa ilmoittamaan parlamentille, jos se aikoo poiketa parlamentin hyväksymästä sanamuodosta;

4.

pyytää tulla kuulluksi uudelleen, jos neuvosto aikoo tehdä huomattavia muutoksia komission ehdotukseen;

5.

kehottaa puhemiestä välittämään parlamentin kannan neuvostolle ja komissiolle.

KOMISSION TEKSTI

PARLAMENTIN TARKISTUKSET

Tarkistus 1

Johdanto-osan 1 a kappale (uusi)

 

(1 a) Tulosvelvollisuutta olisi käytettävä keinona saavuttaa eläinten hyvinvoinnin korkea taso. Kuolleisuusasteen ja jalkapohjatulehduksen esiintymisasteen pisteytysjärjestelmä osoittaa, onko saavutettu hyvä eläinten hyvinvoinnin taso. Tieteellisin tutkimuksin ollaan parhaillaan kehittämässä muitakin asianmukaisia indikaattoreita, ja ne otetaan käyttöön heti kun mahdollista.

Tarkistus 2

Johdanto-osan 9 kappale

(9) On tärkeää, että kanoja hoitavilla henkilöillä on tietoa eläinten hyvinvointia koskevista vaatimuksista ja he saavat asianmukaista koulutusta tehtäviensä hoitoon.

(9) On tärkeää, että kanoja hoitavilla henkilöillä on tietoa eläinten hyvinvointia koskevista vaatimuksista ja he saavat asianmukaista koulutusta tehtäviensä hoitoon. Koulutuksen puuttuessa toimivaltaisten viranomaisten on varmistettava, onko kyseisten henkilöiden ammatillinen kokemus riittävä.

Tarkistus 3

Johdanto-osan 10 kappale

(10) Vahvistettaessa sääntöjä lihantuotantoa varten pidettävien kanojen suojelemiseksi olisi otettava tasapuolisesti huomioon eri seikat, kuten eläinten hyvinvointi ja terveys, taloudelliset ja sosiaaliset näkökohdat sekä ympäristövaikutukset.

(10) Vahvistettaessa sääntöjä lihantuotantoa varten pidettävien kanojen suojelemiseksi olisi otettava tasapuolisesti huomioon eri seikat, kuten eläinten hyvinvointi ja terveys, taloudelliset ja sosiaaliset näkökohdat sekä ympäristövaikutukset. Perustamissopimuksen mukaisesti taloudelliset ja sosiaaliset näkökohdat eivät kuitenkaan saa mennä eläinten hyvinvoinnin ja terveyden edelle.

Tarkistus 4

Johdanto-osan 12 kappale

(12) Eri jäsenvaltioissa on jo käytössä erilaisia kananlihan pakkausmerkintöihin liittyviä vapaaehtoisia järjestelyitä, jotka perustuvat eläinten hyvinvointivaatimusten ja muiden parametrien noudattamiseen.

(12) Eri jäsenvaltioissa on jo käytössä erilaisia kananlihan pakkausmerkintöihin liittyviä vapaaehtoisia järjestelyitä, jotka perustuvat eläinten hyvinvointivaatimusten ja muiden parametrien noudattamiseen. Nämä järjestelyt ansaitsevat tuottajajärjestöjen, jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten ja komission vankkumattoman tuen, koska ne ovat vastaus kuluttajien osoittamaan kasvavaan kysyntään. Annetun tiedon ymmärrettävyys edesauttaa tietoista valintaa ostotilanteessa, mikä vastaa siipikarjan kasvattajan, kuluttajan ja eläinten etuja.

Tarkistus 5

Johdanto-osan 13 kappale

(13) Tällaisista vapaaehtoisista pakkausmerkintäjärjestelyistä saatujen kokemusten perusteella on aiheellista, että komissio laatii raportin, joka koskee kananlihaan sekä kananlihatuotteisiin ja valmisteisiin liittyvän ja eläinten hyvinvointia koskevien vaatimusten noudattamiseen perustuvan erityisen yhdenmukaistetun ja pakollisen pakkausmerkintäjärjestelmän mahdollista käyttöönottoa yhteisön tasolla; huomioon on otettava myös mahdolliset sosioekonomiset vaikutukset, vaikutukset yhteisön talouskumppaneihin sekä merkintäjärjestelmän noudattaminen Maailman kauppajärjestön sääntöjen puitteissa.

(13) Tällaisista vapaaehtoisista pakkausmerkintäjärjestelyistä saatujen kokemusten perusteella on aiheellista, että komissio laatii enintään kuuden kuukauden kuluessa tämän direktiivin antamisesta raportin, joka koskee kananlihaan sekä kananlihatuotteisiin ja valmisteisiin liittyvän ja eläinten hyvinvointia koskevien vaatimusten noudattamiseen perustuvan erityisen yhdenmukaistetun ja pakollisen pakkausmerkintäjärjestelmän mahdollista käyttöönottoa yhteisön tasolla; huomioon on otettava myös mahdolliset sosioekonomiset vaikutukset, vaikutukset yhteisön talouskumppaneihin sekä merkintäjärjestelmän noudattaminen Maailman kauppajärjestön sääntöjen puitteissa.

Tarkistus 6

Johdanto-osan 14 kappale

(14) On asianmukaista, että komissio laatii raportin tuoreiden tieteellisten tietojen perusteella ottaen huomioon tutkimustulokset ja käytännön kokemukset, jotta lihantuotantoa varten pidettävien kanojen, myös vanhempaispolven kanojen, hyvinvointia voitaisiin edelleen parantaa, etenkin tämän direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle jäävien seikkojen osalta. Raportissa olisi erityisesti tarkasteltava geneettisten parametrien vaikutusta tunnistettuihin puutteisiin, jotka heikentävät lihantuotantoa varten pidettävien kanojen hyvinvointia.

(14) On asianmukaista, että komissio laatii raportin tuoreiden tieteellisten tietojen perusteella ottaen huomioon tutkimustulokset ja käytännön kokemukset, jotta lihantuotantoa varten pidettävien kanojen, myös vanhempaispolven kanojen, hyvinvointia voitaisiin edelleen parantaa, etenkin tämän direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle jäävien seikkojen osalta. Raportissa olisi erityisesti tarkasteltava geneettisten parametrien vaikutusta tunnistettuihin puutteisiin, jotka heikentävät lihantuotantoa varten pidettävien kanojen hyvinvointia. Raportissa olisi myös tarkasteltava kustannuksia, jotka aiheutuvat geneettisten parametrien kielteisten vaikutusten poistamisesta.

Tarkistus 7

Johdanto-osan 14 a kappale (uusi)

 

(14 a) Olisi asianmukaista seurata lihantuotantoa varten pidettävien kanojen hyvinvoinnin mittaamiseen käytettävien uusien tekniikoiden kehittymistä ja arvioida niiden hyötyjä, jotta voitaisiin määritellä selkeästi huomioitavat parametrit ja vähentää mittausten kustannuksia.

Tarkistus 8

Johdanto-osan 15 kappale

(15) Jäsenvaltioiden olisi vahvistettava säännöt seuraamuksista, joita sovelletaan tämän direktiivin säännösten rikkomiseen, ja varmistettava niiden täytäntöönpano. Seuraamusten olisi oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia.

(15) Säännöt seuraamuksista, joita sovelletaan tämän direktiivin säännösten rikkomiseen, olisi yhdenmukaistettava jäsenvaltioiden kesken ja jäsenvaltioiden olisi varmistettava niiden täytäntöönpano. Seuraamusten olisi oltava tehokkaita, oikeasuhteisia , asteittaisia ja varoittavia. Samanaikaisesti on valvottava ja tarvittaessa kiellettävä kanojen tuonti kolmansista maista, jos ne ovat peräisin tiloilta, jotka eivät noudata lihantuotantoa varten pidettävien kanojen hyvinvointia koskevia ja osana yhteisön lainsäädäntöä annettaviin sääntöihin verrattavissa olevia sääntöjä.

Tarkistus 9

Johdanto-osan 15 a kappale (uusi)

 

(15 a) Komission on puolustettava ponnekkaasti eläinten hyvinvoinnin tärkeyttä Maailman kauppajärjestön kanssa käymissään neuvotteluissa yleismaailmallisen konsensuksen saavuttamiseksi tässä asiassa. Eläinten hyvinvoinnin korkea taso on välttämätöntä kestävälle maataloudelle, ja eläinten hyvinvoinnin kunnioituksen on oltava itsenäinen kriteeri muista kuin kaupallisista näkökohdista käytävissä neuvotteluissa (non trade concerns - NTC).

Tarkistus 10

Johdanto-osan 15 b kappale (uusi)

 

(15 b) Komission on pyrittävä laatimaan sääntö, jonka nojalla Euroopan markkinoille siipikarjanlihaa toimittavien viejien on täytettävä samat eläinten hyvinvointia koskevat vaatimukset kuin Euroopan unionin siipikarjan kasvattajien.

Tarkistus 11

3 artiklan 1 kohta

1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että omistaja tai pitäjä noudattaa liitteessä I asetettuja vaatimuksia.

1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että omistaja tai pitäjänoudattaa liitteessä I asetettuja vaatimuksia. Arvioitaessa sitä, noudattavatko tilat, joilla sovelletaan alhaista kanojen tiheyttä, sekä tilat, joilla sovelletaan korkeaa kanojen tiheyttä käytettävän alueen neliömetriä kohti, näitä vaatimuksia, on otettava huomioon sekä tuotannon eri vaiheet että vaihtelevat ilmasto-olot ja käytetyt kasvatusmenetelmät.

Tarkistus 12

3 artiklan 2 kohta

2. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kanojen tiheys käytettävän alueen neliömetriä kohti (”eläintiheys”) tilalla tai tilan yksiköissä on enintään 30 elopainokiloa.

2. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kanojen tiheys käytettävän alueen neliömetriä kohti (”eläintiheys”) tilalla tai tilan yksiköissä on enintään 30 elopainokiloa. Eläinten enimmäistiheys mitataan kolmen viimeisen parven keskiarvona. Hätätapauksissa sallitaan kahden päivän jousto. Yhden parven eläintiheys ei kuitenkaan saa koskaan olla suurempi kuin32 elopainokiloa .

Tarkistus 13

3 artiklan 3 kohdan 1 alakohta

3. Edellä 2 kohdasta poiketen jäsenvaltiot voivat säätää, että pidettävien kanojen eläintiheys on enintään 38 elopainokiloa tilalla tai tilan yksiköissä edellyttäen, että omistaja tai pitäjä noudattaa liitteessä II asetettuja vaatimuksia liitteessä I asetettujen vaatimusten lisäksi.

3. Edellä 2 kohdasta poiketen jäsenvaltiot voivat säätää, että pidettävien kanojen eläintiheys on enintään 38 elopainokiloa tilalla tai tilan yksiköissä edellyttäen, että omistaja tai pitäjä noudattaa liitteessä II asetettuja vaatimuksia liitteessä I asetettujen vaatimusten lisäksi. Eläinten enimmäistiheys mitataan kolmen viimeisen parven keskiarvona. Hätätapauksessa sallitaan kahden päivän jousto. Yhden parven eläintiheys ei kuitenkaan saa koskaan olla suurempi kuin 40 elopainokiloa.

 

Tammikuun 1 päivästä 2013 alkaen eläintiheys ei saa olla suurempi kuin 34 elopainokiloa. Eläinten enimmäistiheys mitataan kolmen viimeisen parven keskiarvona. Hätätapauksessa sallitaan kahden päivän jousto. Yhden parven eläintiheys ei kuitenkaan saa koskaan olla suurempi kuin 36 elopainokiloa.

Tarkistus 14

3 artiklan 3 kohdan 2 alakohdan johdantokappale

Tällaisissa poikkeustapauksissa jäsenvaltioiden on varmistettava, että

Valvonta on ulotettava kaikille direktiivin soveltamisalaan kuuluville tiloille. Lihantuotantoa varten pidettävien kanojen hyvinvointia on tarpeen valvoa myös alhaisempia eläintiheyksiä käyttävillä tiloilla, koska eläintiheys ei yksinään takaa eläinten hyvinvointia vaan siihen vaikuttavat monet muut tekijät. Näin ollen on varmistettava, että

Tarkistus 15

3 artiklan 3 kohdan 2 alakohdan b a alakohta (uusi)

 

b a)

toimivaltainen viranomainen vastaa virallisten tarkastusten kustannuksista.

Tarkistus 16

4 artiklan 3 kohta

3. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että koulutuksen valvontaa ja hyväksymistä varten luodaan järjestelmä. Kanojen omistajalla tai pitäjällä on oltava todistus, jonka jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset tunnustavat ja jossa todistetaan suoritettu koulutus tai koulutusta vastaava hankittu kokemus .

3. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että koulutuksen valvontaa ja hyväksymistä varten luodaan järjestelmä. Kanojen omistajalla tai pitäjällä on oltava todistus, jonka jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset tunnustavat ja jossa todistetaan , että todistuksen haltija hallitsee tyydyttävästi liitteessä V mainitut seikat .

Tarkistus 17

5 artiklan 1 kohta

Viimeistään kahden vuoden kuluttua tämän direktiivin antamisesta komissio toimittaa Euroopan parlamentille ja neuvostolle raportin, joka koskee kananlihaan sekä kananlihatuotteisiin ja -valmisteisiin liittyvän ja eläinten hyvinvointia koskevien vaatimusten noudattamiseen perustuvan erityisen yhdenmukaistetun ja pakollisen pakkausmerkintäjärjestelmän mahdollista käyttöönottoa yhteisön tasolla.

Viimeistään kuuden kuukauden kuluttua tämän direktiivin antamisesta komissio toimittaa Euroopan parlamentille ja neuvostolle raportin, joka koskee kananlihaan sekä kananlihatuotteisiin ja -valmisteisiin liittyvän ja eläinten hyvinvointia koskevien vaatimusten noudattamiseen perustuvan erityisen yhdenmukaistetun ja pakollisen pakkausmerkintäjärjestelmän mahdollista käyttöönottoa yhteisön tasolla ja joka sisältää selkeitä tietoja tuotantovaatimuksista ja tuotteen alkuperästä. Pakkausmerkinnässä on eritoten ilmoitettava eläintiheys tilalla. Siinä on myös mainittava eläimen ikä tai muut kuluttajien toivomat parametrit.

Tarkistus 42

5 a artikla (uusi)

 

5 a artikla

Itsesääntelyyn kannustaminen

Komissio toteuttaa toimia saadakseen EU:n kananlihantuojat vaatimaan hankkijoiltaan yhtä korkeiden eläinten hyvinvointia koskevien normien noudattamista.

Tarkistus 18

6 artiklan 1 kohdan 1 alakohta

1. Viimeistään viiden vuoden kuluttua tämän direktiivin antamisesta jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle tiivistelmä liitteessä IV olevan 1 ja 2 kohdan mukaisesti kerätyistä tiedoista.

1. Viimeistään kahden vuoden kuluttua tämän direktiivin antamisesta jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle tiivistelmä liitteessä IV olevan 1 ja 2 kohdan mukaisesti kerätyistä tiedoista.

Tarkistukset 19 ja 50

6 artiklan 1 kohdan 2 alakohta

Komissio toimittaa näiden tietojen sekä Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen tieteellisen lausunnon perusteella Euroopan parlamentille ja neuvostolle raportin, joka koskee geneettisten parametrien vaikutusta tunnistettuihin puutteisiin, jotka johtavat kanojen hyvinvoinnin heikkoon tasoon. Raporttiin liitetään tarvittaessa asianmukaiset lainsäädäntöehdotukset.

Komissio toimittaa viimeistään neljän vuoden kuluttua tämän direktiivin antamisesta Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen tieteellisen lausunnon perusteella Euroopan parlamentille ja neuvostolle raportin, joka koskee geneettisten parametrien vaikutusta tunnistettuihin puutteisiin ja kaikkiin terveysnäkökohtiin , jotka johtavat kanojen hyvinvoinnin heikkoon tasoon broileri- ja siitostiloilla, sekä kanankasvatuksen geneettisen monimuotoisuuden vähenemistä, mukaan lukien eri siitoskantojen käytön kustannus-hyötyanalyysi eläinten terveyden, tautikestävyyden sekä biosidien ja eläinlääkevalmisteiden käyttötarpeen kannalta. Raportti annetaan viimeistään 30 kuukauden kuluttua tämän direktiivin antamisesta, ja siihen liitetään asianmukaiset lainsäädäntöehdotukset. Ehdotuksissa noudatetaan periaatetta, jonka mukaan geneettinen valinta ei saa rajoittaa, vähentää tai uhata eläinten hyvinvointimahdollisuuksia.

 

On myös poistettava aikaisemmista geneettisistä valinnoista aiheutuneet kielteiset vaikutukset.

Tarkistus 20

6 artiklan 1 kohdan 2 a alakohta (uusi)

 

Raportissa ja lainsäädäntöehdotuksissa on käsiteltävä sekä lihantuotantoa varten pidettävien kanojen genetiikkaa että hyvinvointioloja, joissa vanhempaispolvi kasvatetaan, ja niissä on käsiteltävä erilaisia vaihtoehtoja, kuten hitaasti kasvavaan kantaan kuuluvaksi tunnustettujen lintujen kasvattamista, lintujen päiväkohtaisen painonlisäyksen rajoituksia, vähimmäisteurastusikää tai sellaisten broilereiden käytön kieltämistä, jotka ovat peräisin vanhempaispolvesta, jonka ruokinnalle on asetettu rajoituksia.

Tarkistus 21

6 artiklan 2 a kohta (uusi)

 

2 a. Komissio tarkastelee kahden vuoden kuluttua tämän direktiivin antamisesta direktiivin vaikutuksia lihantuotantoa varten pidettävien kanojen hyvinvointiin ja sen taloudellisia seurauksia kussakin jäsenvaltiossa.

Tarkistus 22

6 artiklan 2 b kohta (uusi)

 

2 b. Komissio toimittaa viiden vuoden kuluttua tämän direktiivin antamisesta arviointiraportin lihantuotantoa varten pidettävien kanojen hyvinvointia mittaavien parametrien valinnan optimoinnista ja hyvinvoinnin mittaamiseen soveltuvista tekniikoista, varsinkin käyttäytymistä sekä aineenvaihduntahäiriöitä ja luustovikoja mittaavista parametreista. Arviointiin otetaan mukaan täytäntöönpanotekniikka ja hyvinvoinnin mittaustekniikoiden kustannukset, mikä on siipikarjan kasvattajan ja kuluttajan etu.

Viimeistään kuuden kuukauden kuluttua arvion julkaisemisesta tehdään tarvittaessa ehdotuksia tämän direktiivin liitteiden mukauttamisesta.

Tarkistus 23

7 artikla

Jäsenvaltioiden on säädettävä tämän direktiivin mukaisesti annettujen kansallisten määräysten rikkomista koskevasta seuraamusjärjestelmästä ja toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet näiden seuraamusten täytäntöönpanon varmistamiseksi. Seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava näistä säännöksistä komissiolle viimeistään [1 päivänä joulukuuta 2006] ja ilmoitettava viipymättä niihin vaikuttavista myöhemmistä muutoksista.

Jäsenvaltioiden on säädettävä tämän direktiivin mukaisesti annettujen kansallisten määräysten rikkomista koskevasta seuraamusjärjestelmästä ja toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet näiden seuraamusten täytäntöönpanon varmistamiseksi. Seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia. Seuraamukset ovat asteittaisia lukuun ottamatta selviä laiminlyönti- tai pahoinpitelytapauksia, joihin on puututtava välittömästi. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava näistä säännöksistä komissiolle viimeistään [1 päivänä joulukuuta 2006] ja ilmoitettava viipymättä niihin vaikuttavista myöhemmistä muutoksista.

Tarkistus 55

Liite I, 2 kohta

2. Rehua on oltava jatkuvasti saatavilla, ja sen saa ottaa pois kanojen ulottuvilta vasta 12 tuntia ennen odotettua teurastusaikaa.

2. Rehua on oltava jatkuvasti saatavilla tai sitä on annettava annosruokintana , ja sen saa ottaa pois kanojen ulottuvilta vasta 12 tuntia ennen odotettua teurastusaikaa.

Tarkistus 56

Liite I, 3 kohta, 1 a alakohta (uusi)

 

Rakennuksen tyhjentämisen jälkeen kaikki pehku on poistettava, tilat on hygienisoitava asianmukaisesti (puhdistettava ja desinfioitava) ja uusia lintuja varten on levitettävä puhdas pehku.

Tarkistus 25

Liite I, väliotsikko ja 4 kohta

Ilmanvaihto ja lämmitys

Ilmanvaihto-, lämmitys- ja ilmastointijärjestelmät

4. Ilmanvaihdon on oltava riittävä, jotta vältetään ylilämpeneminen, ja tarvittaessa siihen on yhdistettävä lämmitysjärjestelmä kosteuden poistamiseksi.

4. Ilmanvaihtoa ja lämmitystä koskevissa vaatimuksissa on otettava huomioon tuotantovaihe, ilmasto-olot ja käytetyt kasvatusmenetelmät.

 

Omistajan tai pitäjän on varmistettava, että kukin tilan yksikkö on varustettu ilmanvaihto-, lämmitys- ja ilmastointijärjestelmällä, joka on suunniteltu ja rakennettu ja jota käytetään niin, että

a)

ammoniakkipitoisuus on enintään 20 ppm ja hiilidioksidipitoisuus enintään 3 000 ppm mitattuna kanojen pään tasolla

b)

ilmanvaihto on riittävä, jotta vältetään ylilämpeneminen, ja että tarvittaessa siihen yhdistetään lämmitysjärjestelmä kosteuden poistamiseksi

c)

sisälämpötila ei ole yli 3 °C korkeampi kuin ulkolämpötila, kun ulkolämpötila varjossa mitattuna on yli 30 °C

d)

suhteellinen kosteus tilan yksikössä on enintään 70 prosenttia, kun ulkolämpötila on alle 10 °C.

 

Ilmanvaihto-, lämmitys- ja ilmastointijärjestelmä on tarkastettava liitteessä II olevassa 2 kohdassa vaadituissa asiakirjoissa ilmoitetuin aikavälein.

Tarkistus 26

Liite I, 6 kohta

6. Kaikissa rakennuksissa on oltava valaistus, jonka teho on vähintään 20 luxia valoisina kausina, mitattuna linnun silmän tasolta, ja joka valaisee koko lattia-alan. Valaistusta voidaan tarvittaessa tilapäisesti vähentää eläinlääkärin ohjeiden mukaisesti.

6. Kaikissa rakennuksissa on oltava vilkkumaton valaistus, jonka teho on vähintään 50 luxia valoisina kausina, mitattuna linnun silmän tasolta, ja joka valaisee koko lattia-alan. Valaistusta voidaan tarvittaessa tilapäisesti vähentää eläinlääkärin ohjeiden mukaisesti.

Tarkistus 27

Liite I, 7 kohta

7. Alkaen viimeistään kolmen päivän kuluessa kanojen sijoittamisesta rakennukseen ja päättyen kolme päivää ennen ennakoitua teurastusaikaa valaistuksessa on noudatettava 24 tunnin rytmiä, johon on sisällyttävä yhteensä vähintään 8 tuntia pimeää aikaa, jossa on oltava ainakin yksi yhtäjaksoinen vähintään 4 tunnin pimeä aika.

7. Alkaen viimeistään seitsemän päivän kuluessa kanojen sijoittamisesta rakennukseen ja päättyen kolme päivää ennen ennakoitua teurastusaikaa valaistuksessa on noudatettava 24 tunnin rytmiä, johon on sisällyttävä yhteensä vähintään 6 tuntia pimeää aikaa, jossa on oltava ainakin yksi yhtäjaksoinen vähintään 4 tunnin pimeä aika.

Tarkistus 28

Liite I, 8 kohta

8. Kaikki tilalla pidettävät kanat on tarkastettava vähintään kahdesti päivässä. Pitäjän on luotava menettely, jolla varmistetaan, että tarkastaja kulkee kaikkien kanojen ohi enintään kolmen metrin etäisyydeltä .

8. Kaikki tilalla pidettävät kanat on tarkastettava vähintään kahdesti päivässä tai vähintään kerran päivässä, mikäli tilalla on edistyksellinen valvontajärjestelmä (tietokoneohjattu valvonta), joka tarkkailee eläinten käyttäytymiseen ja terveyteen liittyviä parametreja. On kiinnitettävä erityistä huomiota oireisiin, jotka kertovat eläinten hyvinvoinnin tason alentumisesta (niiden terveydentila mukaan luettuna). Tarvittaessa on otettava yhteyttä eläinlääkäriin.

Tarkistus 29

Liite I, 9 a kohta (uusi)

 

9 a. Toimivaltainen viranomainen tekee tarkastuksen vähintään kerran vuodessa.

Tarkistus 60

Liite I, 10 kohta

10. Kanojen kanssa kosketuksiin joutuvat rakennusten osat, laitteet tai välineet on puhdistettava ja desinfioitava perusteellisesti aina kun tilat tyhjennetään ja ennen kuin uusi parvi tuodaan yksikköön.

10. Kanojen kanssa kosketuksiin joutuvat rakennusten osat, laitteet tai välineet on puhdistettava ja desinfioitava perusteellisesti aina kun tilat tyhjennetään ja ennen kuin uusi parvi tuodaan yksikköön. Kertatäyttöiset järjestelmät, joissa yksikkö hygienisoidaan peräkkäisten erien välillä, ovat erittäin suositeltavia.

Tarkistus 30

Liite I, 11 kohdan b alakohta

b) kanojen alkuperä

b) kanojen alkuperä ja rotu

Tarkistus 31

Liite I, 12 kohdan 2 alakohta

Jäsenvaltiot voivat kuitenkin antaa ammattitaitoiselle henkilölle luvan alle 10 päivän ikäisten kananpoikien nokan typistämiseen sulkien nokkimisen ja kannibalismin estämiseksi. Lisäksi jäsenvaltiot voivat sallia kukkojen kastroinnin. Kastroinnin saa tehdä eläinlääkärin valvonnassa vain henkilö, jolla on toimivaltaisen viranomaisen hyväksymä erityiskoulutus.

Poistetaan.

Tarkistus 32

Liite II, 3 kohta

Tilaa ja henkilöstöä koskevat vaatimukset

3. Omistajan tai pitäjän on varmistettava, että kukin tilan yksikkö on varustettu ilmanvaihto-, lämmitys- ja ilmastointijärjestelmällä, joka on suunniteltu ja rakennettu ja jota käytetään niin, että

a)

ammoniakkipitoisuus on enintään 20 ppm ja hiilidioksidipitoisuus enintään 3 000 ppm mitattuna kanojen pään tasolla

b)

sisälämpötila ei ole yli 3 °C korkeampi kuin ulkolämpötila, kun ulkolämpötila varjossa mitattuna on yli 30 °C

c)

suhteellinen kosteus tilan yksikössä on enintään 70 %, kun ulkolämpötila on alle 10 °C

Ilmanvaihto-, lämmitys- ja ilmastointijärjestelmä on tarkastettava 2 kohdan c alakohdassa vaadituissa asiakirjoissa ilmoitetuin välein.

Poistetaan.

Tarkistus 33

Liite III, 1 kohdan johdantokappale

1. Toimivaltainen viranomainen tekee tarkastuksia varmentaakseen seuraavat seikat:

1. Toimivaltainen viranomainen tekee ennalta ilmoittamatta otettavien näytteiden muodossa ainakin kerran vuodessa tarkistuksen kaikilla tuotantotiloilla, joilla pidetään kanoja lihantuotantoa varten (alhainen tai korkea eläintiheys) varmentaakseen seuraavat seikat:

Tarkistus 34

Liite III, 2 kohdan 2 alakohta

Lisäksi toimivaltainen viranomainen voi määrätä alentamaan tilan tai tilan yksikön eläinten enimmäistiheyttä siinä määrin, että puutteet korjaantuvat , mikä yleensä tarkoittaa 30-38 elopainokilon eläintiheyttä, jos tarkastuksessa paljastuu, että liitteessä II esitettyjä vaatimuksia ei ole noudatettu tai jos on saatu liitteessä VI olevan 3 kohdan mukainen ilmoitus vakavasta puutteesta tai toinen ilmoitus puutteesta, josta aiemmin on tehty ilmoitus saman tilan osalta . Toimivaltainen viranomainen ilmoittaa omistajalle tai pitäjälle tehdystä päätöksestä ja erityisesti ajankohdasta, jona eläintiheyden alentaminen tulee voimaan.

Toimivaltainen viranomainen voi kuitenkin määrätä alentamaan tilan tai tilan yksikön eläinten enimmäistiheyttä siinä määrin, että puutteet korjaantuvat. Alennusten taso perustuu kolmesta perättäisestä parvesta laskettuun kuolleisuuden ja jalkapohjatulehduksen esiintyvyyden keskiarvoon liitteessä IV olevan 3 ja 4 kohdan säännösten mukaisesti. Parvessa esiintyvien puutteiden esiintymistiheydessä on erotettava kolme luokkaa:

Ensimmäinen luokka: puutteita ei ole ollenkaan tai niitä on vain vähän (nollasta kolmannekseen liitteessä IV olevan 3 ja 4 kohdan perusteella määritellyllä asteikolla). Tällöin sovelletaan ainoastaan tämän kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettuja vaatimuksia.

Toinen luokka: puutteita esiintyy kohtuullisesti (kolmanneksesta kahteen kolmasosaan liitteessä IV olevan 3 ja 4 kohdan perusteella määritellyllä asteikolla). Mikäli puutteiden toteamisen jälkeen seuraavan parven tilanne ei ole parantunut siinä määrin, että olisi mahdollista palata ensimmäiseen luokkaan, kasvattaja velvoitetaan alentamaan seuraavan parven enimmäistiheyttä yhdellä kilogrammalla neliömetriä kohti. Alennettu eläintiheys on säilytettävä kunnes siipikarjan tilanne on palautunut ensimmäisen luokan tasolle.

Kolmas luokka: puutteita esiintyy huomattavasti (kahdesta kolmasosasta enimmäismäärään liitteessä IV olevan 3 ja 4 kohdan perusteella määritellyllä asteikolla). Kasvattajan on alennettava toteamisen jälkeen kyseisen parven enimmäistiheyttä yhdellä kilogrammalla neliömetriä kohti.

Jos kasvattaja ei ole käyttänyt liitteessä III olevan 3 kohdan mukaista menettelyä, uusi tarkastus on suoritettava, kun edellisessä alakohdassa tarkoitetun alennuksen täytäntöönpanosta on kulunut 90 päivää ja ennen kuin siitä on kulunut 120 päivää. Jos tilanne ei ole parantunut, sovelletaan uutta alennusta, joka on yksi kilogramma neliömetriä kohti. Sama menettely toistetaan kunnes siipikarjan tilanne on palautunut ensimmäisen luokan tasolle.

Toimivaltainen viranomainen ilmoittaa omistajalle tai pitäjälle tehdystä päätöksestä ja erityisesti ajankohdasta, jona eläintiheyden alentaminen tulee voimaan.

Tarkistus 35

Liite III, 3 kohta

3. Tilan omistaja tai pitäjä voi pyytää 2 kohdassa tarkoitetuneläinten enimmäistiheyden alentamismääräyksen tarkistusta edellyttäen, että

3. Tilan omistajan tai pitäjän pyynnöstä toimivaltainen viranomainen voi poistaa 2 kohdassa tarkoitetun eläinten enimmäistiheyden alentamismääräyksen kokonaan ja välittömästi edellyttäen, että

a)

kahden edellisen parven osalta noudatettiin liitteessä IV olevassa 3 kohdassa asetettuja rajoja ja

a)

edellisen parven osalta noudatettiin liitteessä IV olevassa 3 kohdassa asetettuja rajoja ja

b)

tilalla käyvä eläinlääkäri on antanut myönteisen lausunnon pyynnöstä.

b)

tilalla käyvä eläinlääkäri on antanut myönteisen lausunnon pyynnöstä.

Toimivaltainen viranomainen tekee pyyntöä koskevan päätöksen tilan tarkastuksen perusteella; tällöin arvioidaan myös liitteessä II olevan 1 ja 2 kohdan mukaisesti toimitetut asiakirjat.

 

Tarkistus 36

Liite IV, 1 kohdan 1 alakohta

1. Teurastamossa kullekin lähetykselle tehdään virkaeläinlääkärin valvonnassa vähintään 200 kanan edustavalle näytteelle tarkastus, jossa tutkitaan jalkapohjatulehduksen esiintyminen ja laaditaan 4 kohdan mukainen pisteytys.

1. Teurastamossa kullekin lähetykselle tehdään virkaeläinlääkärin valvonnassa 100 kanan edustavalle näytteelle tarkastus, jossa tutkitaan jalkapohjatulehduksen esiintyminen ja laaditaan 4 kohdan mukainen pisteytys.

Tarkistus 37

Liite IV, 4 kohdan 2 a alakohta (uusi)

 

Komissio määrittelee yksityiskohtaiset kirjalliset kuvaukset, joita täydennetään valokuvilla vaurioista ryhmässä 1 ja 2, yhtenäisen luokittelun saamiseksi koko Euroopan unioniin.

Tarkistus 38

Liite IV, 4 kohdan 2 b kappale (uusi)

 

Jalkapohjatulehduksen arvioinnin pisteytysjärjestelmän täytäntöönpanolle annetaan vähintään kahden vuoden siirtymäkausi.

Tarkistus 39

Liite V, b alakohta

b)

fysiologia, erityisesti juotto- ja ruokintatarve, eläinten käyttäytyminen ja stressin käsite

b)

fysiologia, erityisesti juotto- ja ruokintatarve, eläinten käyttäytyminen , mukaan lukien normaalin ja epänormaalin käyttäytymisen sekä pelon tunnusmerkit, ja stressin käsite

Tarkistus 40

Liite V, c alakohta

c)

kanojen käsittelyyn liittyvät käytännön näkökohdat, myös kiinniottaminen ja kuljetus

c)

kanojen lempeään käsittelyyn liittyvät käytännön näkökohdat, myös kiinniottaminen ja kuljetus

Tarkistus 41

Liite V, d alakohta

d)

kanojen kiireellinen hoito ja hätäteurastus.

d)

yleisimpien tautien oireiden tunnistaminen ja vaaditut hoitotoimenpiteet sekä kanojen kiireellinen hoito ja hätäteurastus.


(1)  Ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä.

P6_TA(2006)0054

Valtiontuen uudistaminen 2005-2009

Euroopan parlamentin päätöslauselma valtiontuen uudistamisesta vuosina 2005-2009 (2005/2165(INI))

Euroopan parlamentti, joka

ottaa huomioon komission mietinnön ”Valtiontuen toimintasuunnitelma — valtiontukien vähentäminen ja tarkempi kohdentaminen: suunnitelma valtiontuen uudistamiseksi vuosina 2005-2009” (KOM(2005)0107),

ottaa huomioon komission tiedonannon ”Neuvotteluasiakirja innovaatiotuesta” (KOM(2005)0436),

ottaa huomioon 28. marraskuuta 2005 tehdyn komission päätöksen 2005/842/EY perustamissopimuksen 86 artiklan 2 kohdan määräysten soveltamisesta tietyille yleisiin taloudellisiin tarkoituksiinliittyviä palveluja tuottaville yrityksille korvauksena julkisista palveluista myönnettävään valtiontukeen (1),

ottaa huomioon 28. marraskuuta 2005 annetun komission direktiivin 2005/81/EY jäsenvaltioiden ja julkisten yritysten välisten taloudellisten suhteiden avoimuudesta sekä tiettyjen yritysten taloudellisen toiminnan avoimuudesta annetun direktiivin 80/723/ETY muuttamisesta (2),

ottaa huomioon parlamentille 8. syyskuuta 2004 tiedoksi toimitetun komission työasiakirjan julkisen palvelun korvaamista koskevasta yhteisön kehyksestä,

ottaa huomioon komission 21. joulukuuta 2005 antaman tiedonannon kansallisen aluetuen säännöksistä 2007-2013,

ottaa huomioon Lissabonin strategian tavoitteet,

ottaa huomioon 15. ja 16. maaliskuuta 2002 kokoontuneen Barcelonan Eurooppa-neuvoston ja 15. ja 16. kesäkuuta 2001 kokoontuneen Göteborgin Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan päätelmät, ja erityisesti määräykset, joiden mukaan jäsenvaltiot sopivat Euroopan unionin valtiontukien tason alentamisesta ja niiden uudelleensuuntaamisesta yhteisten etujen mukaisiin horisontaalisiin tavoitteisiin,

ottaa huomioon EY:n perustamissopimuksen 2, 5, 16, 73, 86, 87 ja 88 artiklan,

ottaa huomioon yleishyödyllisiä palveluja koskevat aiemmat päätöslauselmansa ja etenkin 17. joulukuuta 1997 antamansa päätöslauselman komission tiedonannosta yleishyödyllisistä palveluista Euroopassa (3), 18. toukokuuta 2000 antamansa päätöslauselman luonnoksesta komission direktiiviksi jäsenvaltioiden ja julkisten yritysten välisten taloudellisten suhteiden avoimuudesta annetun komission direktiivin 80/723/ETY muuttamisesta (4), 13. marraskuuta 2001 antamansa päätöslauselman komission tiedonannosta yleishyödyllisistä palveluista Euroopassa (5), 14. tammikuuta 2004 antamansa päätöslauselman komission vihreästä kirjasta yleishyödyllisistä palveluista (6) ja 22. helmikuuta 2005 antamansa päätöslauselman julkisen palvelun velvoitteesta maksettavana korvauksena myönnettävästä valtiontuesta (7),

ottaa huomioon 12. tammikuuta 2001 annetun komission asetuksen (EY) N:o 69/2001 EY:n perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen (8),

ottaa huomioon jäsenvaltioiden Roomassa 29. lokakuuta 2004 allekirjoittaman perustuslakisopimuksen I-3, I-5, II-96, III-122, III-166, III-167 ja III-238 artiklan,

ottaa huomioon yleishyödyllisiä palveluja koskevan Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeustapauskokoelman ja etenkin Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeusasiassa C-280/00, Altmark Trans GmbH ja Regierungspräsidium Magdeburg vastaan Nahverkehrsgesellschaft Altmark GmbH 24. heinäkuuta 2003 tekemän päätöksen (9),

ottaa huomioon työjärjestyksen 45 artiklan,

ottaa huomioon talous- ja raha-asioiden valiokunnan mietinnön ja aluekehitysvaliokunnan lausunnon (A6-0009/2006),

A.

ottaa huomioon, että valtiontukea koskevien määräysten olisi oltava yksinkertaisia, avoimia ja tehokkaita,

B.

ottaa huomioon, että markkinatalous on kaikkein tehokkain menetelmä rajallisten resurssien jakamiseksi; ottaa huomioon, että valtiontuen olisi oltava viimeinen käytettävissä oleva keino,

C.

ottaa huomioon, että valtiontuella olisi oltava selkeästi määritellyt tavoitteet, sen olisi oltava suhteellista ja ennen kaikkea sitä olisi myönnettävä tilapäisesti,

D.

ottaa huomioon, että valtiontuki voi olla tarpeellinen, kun pyritään saavuttamaan Euroopan kilpailukyvyn tai teknisen riippumattomuuden tavoitteet Euroopan yhteistä etua koskevien EY:n perustamissopimuksen 87 artiklan 3 kohdan b alakohdan mukaisten hankkeiden yhteydessä,

E.

ottaa huomioon, että EU:ssa vuosittain myönnettävä valtiontuki vastaa varovaisimpienkin arvioiden mukaan yli 50 prosenttia EU:n vuosibudjetista; ottaa huomioon, että laskettuna osuutena bruttokansantuotteesta valtiontuki vaihtelee huomattavasti eri jäsenvaltioissa (0,10 prosentista 2,76 prosenttiin vuonna 2003), mikä saattaa vääristää markkinoita huomattavasti,

F.

ottaa huomioon, että valtiontuki ovat veronmaksajien kustantamaa, ja sitä on käytettävä vastuullisesti siten, että rahalle saadaan kustannustehokasta vastinetta,

G.

ottaa huomioon, että valtiontuen myöntämisperusteita olisi tarkasteltava säännöllisesti ja asianmukaisin väliajoin; katsoo että valtiontukien säännöllisen seurannan ja tarkistamisen tehtävää ei saisi siirtää jäsenvaltioiden kansallisille tarkastuselimille,

H.

ottaa huomioon, että valtiontuen myöntämisen tehokas ja tiukka valvonta on tarpeen reilun kilpailun ja avoimuuden varmistamiseksi ja syrjinnän välttämiseksi,

I.

ottaa huomioon, että komission olisi toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteita soveltaessaan keskityttävä rikkomuksiin, joilla on merkittäviä seurauksia sisämarkkinoihin, koska valtiontuki ei sovellu yhteismarkkinoille perustamissopimuksen 87 artiklan mukaan vain ”siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan”,

J.

ottaa huomioon, että valtiontuki, joka ei vääristä kilpailua, on luvallinen keino edistää talouden kehitystä ja voi olla keino edistää talouskasvua ja työpaikkoja koskevaa Lissabonin agendaa muiden yhteisön rahoitusvälineiden, kuten rakennerahastojen, ohella,

K.

ottaa huomioon, että valtiontuen valvontapolitiikan tehokkuus edellyttää parempaa tiedonkulkua kyseisiä toimijoita koskevista vaikutuksista,

L.

katsoo, että valtiontuen käytöstä saatavat edut voivat ylittää selvästi kustannukset silloin, kun valtiontukea käytetään järkevästi ja toteutetaan perusteellinen kustannus-hyöty-analyysi,

M.

katsoo, että jäsenvaltioissa ei ole yhteisön tason tukien valvontaan verrattavissa olevaa seurantajärjestelmää,

N.

katsoo, että parlamentti on aikaisemmissa valtiontukea koskevissa päätöslauselmissaan ja säännöllisissä keskusteluissaan komission edustajien kanssa talous- ja raha-asioiden valiokunnassa toistuvasti vaatinut toimia avoimuuden lisäämiseksi,

Yleistä

1.

pitää myönteisenä komission aikomusta nykyaikaistaa valtiontukikäytäntöjä ja -menettelyjä, kuten valtiontuen uudistamissuunnitelmassa on esitetty, etenkin oikeusvarmuutta lisäämällä, rahoitusnäkökulmaa edistämällä, asianosaisten kuulemisesta saatavaa avoimuutta lisäämällä ja päätöksentekoprosesseja edistämällä;

2.

on yhtä mieltä komission kanssa siitä, että valtiontukipolitiikkaa on laajasti uudistettava;

3.

toteaa, että valtiontukipolitiikka on olennainen osa kilpailupolitiikkaa ja että valtiontuen valvonta heijastaa tarvetta taata tasapuoliset edellytykset kaikille Euroopan yhteismarkkinoilla toimiville yrityksille; painottaa kuitenkin, että valtiontuella voidaan perustamissopimuksen 87 artiklan mukaisesti edesauttaa myös muiden EU:n tavoitteiden, erityisesti perustamissopimuksen 2 artiklassa mainittujen tavoitteiden, saavuttamista;

4.

muistuttaa, että perustamissopimuksen 86 ja 87 artiklassa nimenomaisesti sallitaan joitakin poikkeuksia valtiontuen kieltämiselle, jos ehdotetuilla tukijärjestelmillä on selvästi määritelty hyödyllinen vaikutus väestöön ja ympäristöön ja jos tuki ei häiritse EU:n yleistä toimintaa; pitää näin ollen olennaisen tärkeänä, että arvioitaessa valtiontuen yhteensopivuutta perustamissopimuksen kanssa, säilytetään oikea tasapaino toisaalta sen välillä, että tuella on kielteinen vaikutus kilpailuun, ja toisaalta siihen liittyvien yhteisön yhteisen edun mukaisten myönteisten vaikutusten välillä;

5.

painottaa, että oikeudellisen epävarmuuden poistamiseksi komission päätösten olisi oltava yhteisöjen tuomioistuimen päätösten mukaisia; katsoo, että valtiontukea koskevaan toimintasuunnitelmaan on liityttävä tarvittavassa määrin lainsäädäntöaloitteita, jotka mahdollistavat valtiontuen uudistamisen EU:n toivomalla tavalla sekä oikeudellisen varmuuden lisäämisen;

6.

ehdottaa, että komissio julkaisee mahdollisimman johdonmukaisia ohjeita valtiontuen myöntämistä koskevien yhteisöjen tuomioistuimen päätösten tulkinnasta, riippumatta siitä perustuvatko päätökset perustamissopimuksen määräyksiin vai johdettuun oikeuteen sisältyviin säännöksiin;

7.

korostaa, että on tehtävä johtopäätökset sekä epäonnistuneen valtiontuen myöntämisestä että myös tapauksista, joissa tuki on osoittautunut tehokkaaksi välineeksi tavoitteiden saavuttamisessa; tähdentää, että kilpailua vääristävä valtiontuki olisi lakkautettava;

8.

toivoo, että komissio julkaisee parlamentille ja neuvostolle osoitetun vuotuisen kertomuksen jäsenvaltioissa myönnetyistä valtiontuista;

9.

pyytää komissiota tässä yhteydessä soveltamaan ankaria raportointisääntöjä, jotka koskevat jäsenvaltiota sekä tuen saajaa; pyytää komissiota tarkistamaan valtiontukien tulostaulua tämän mukaisesti;

10.

katsoo, että nykyisessä globaalitaloudessa on ensisijaisen tärkeää, että yhteisön tasolla asetetuissa säännöissä otetaan huomioon kansainvälisen kilpailun ehdot;

11.

kehottaa komissiota tutkimaan, vaikuttaako periaatteessa mahdollinen tuen enimmäismäärä (enimmillään 50 prosenttia) markkinataloudellisesta näkökulmasta liian korkealta, sillä näin suuri tukiosuus mahdollistaa yrityksen perustamisen ilman omaa pääomaa, mikä ei vastaa markkinatalouden periaatetta yritystaloudellisesta vastuusta;

12.

pitää myönteisenä valtiontukea koskevaan toimintasuunnitelmaan sisältyvää komission toteamusta, jonka mukaan yhteisön päätavoitteisiin kuuluu työllisyyden korkea taso, kestävä kasvu sekä taloudellinen ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus;

Vahvempi taloudellinen näkemys

13.

pitää myönteisenä komission tavoitetta valtiontukea koskevan taloudellisen lähestymistavan hienosäädöstä ja resurssiensa keskittämisestä kilpailun ja kaupan vääristymisen kannalta vaikeimpiin tapauksiin Lissabonin ja Göteborgin strategioiden tavoitteiden mukaisesti;

14.

kehottaa määrittelemään tiukasti komission taloudellisen lähestymistavan, jotta lisätään kyseisten toimijoiden oikeusvarmuutta; katsoo näin ollen, että komission taloudellisen analyysin on perustuttava määriteltyihin kriteereihin ja otettava mallia kilpailuoikeuden muilla aloilla voimassa olevista menettelyistä varmistaen kuitenkin, ettei menettelyistä tule liian raskaita;

15.

vaatii komissiota soveltamaan kumpaakin laittoman tuen arviointia koskevaa kriteeriä EY:n perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdan mukaisesti (kilpailun vääristyminen tai sen uhka ja vaikutukset jäsenvaltioiden väliseen kauppaan) kaikkiin sen taloudellista analyysia koskeviin päätöksiin; pyytää komissiota vahvistamaan ja täsmentämään näkemyksensä molemmista kriteereistä täsmällisinä säännöksinä;

16.

ehdottaa, että komissio antaa sekä täsmällisemmän määritelmän markkinoiden epäonnistumisesta, mukaan lukien selvitys siitä, milloin määritelmää sovelletaan, sekä kehittää yhtenäisen metodologian; vaatii, että konseptin on oltava käyttökelpoinen, niin että jäsenvaltiot ja edunsaajat voivat soveltaa sitä ja hyötyä siitä käytännössä; vaatii, että uuteen konseptiin on liityttävä menettelyjen lyheneminen; pyytää komissiota tarkentamaan markkinoiden epäonnistumista koskevan määritelmän rajoja ja selkeyttämään kyseisen määritelmän ja perustamissopimuksen 87 artiklan mukaisten valtiontuen kieltämistä koskevien ehtojen välistä suhdetta;

17.

panee merkille komission varapuheenjohtajan Siim Kallasin aloitteen maataloustukien myöntämismenettelyn avoimuuden lisäämiseksi, mikä edellyttäisi että jäsenvaltiot julkaisevat tuensaajien nimet ja tuen määrän Internetissä, ja suosittelee tämän järjestelyn ulottamista kaikkiin valtiontukiin; suosittelee että jäsenvaltiot vaativat yrityksiä julkaisemaan täsmälliset tiedot vastaanotetuista tuista, jotta osakkaat voisivat paremmin arvioida yrityksen todellista suorituskykyä etenkin tapauksissa, joissa valtiontukia saatetaan sitten leikata;

18.

varoittaa sekä jäsenvaltioiden että yhteisön myöntämän valtiontuen mahdollisesta haitallisuudesta silloin, kun se kannustaa potentiaalisia tuensaajayrityksiä siirtämään toimintansa jäsenvaltiosta toiseen, yritysten pyrkiessä ”kalastelemaan” tukia, ilman että se mitenkään edistää EU:n yhteisten tavoitteiden saavuttamista;

Innovaatiot sekä tutkimus ja kehittäminen

19.

korostaa innovaatioiden sekä tutkimuksen ja kehittämisen merkitystä EU:n kilpailukyvylle globaalisessa taloudessa;

20.

korostaa, että tutkimukseen ja kehitykseen myönnettävää valtiontukea on arvioitava Lissabonin tavoitteiden valossa ja että niiden avulla jäsenvaltiot voisivat sekä puuttua markkinahäiriöihin että kehittää toimia, jotka kannustavat teollisuutta investoimaan enemmän tutkimukseen ja kehitykseen; korostaa kuitenkin, että tutkimus- ja kehittämistuki ei saa johtaa kilpailua vääristävään tukeen, erityisesti suosimalla vakiintuneita markkinatoimijoita; tähdentää, että jäsenvaltioissa on ohitettava säännökselliset ja verotukselliset esteet, jotka estävät uuden ja innovatiivisen elinkeinoelämän kehittymistä;

21.

toteaa, että EU:n ympäristöteknologioiden, ja varsinkin energia-alan teknologioiden, kehittymistä ovat jarruttaneet EU-maiden fossiilisille polttoaineille ja ydinvoimalle maksamat huomattavat valtiontuet; uskoo lujasti periaatteeseen, että ulkoiset kustannukset olisi sisällytettävä eri lähteistä saatavan energian hintoihin ja että saman periaatteen olisi oltava perustana EU:n valtiontukia koskevien ohjeiden uudistamisessa;

22.

tukee voimakkaasti valtiontuen joustavuutta julkisen alan tutkimuslaitosten ja yliopistojen innovatiivisten ideoiden luomiseksi ja edistämiseksi, sekä selkeitä ja yksinkertaisia sääntöjä kyseisten ideoiden ja asiantuntemuksen siirtämisestä liike-elämään; tukee tässä yhteydessä julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyön avulla saavutettavia lisäinnovaatioita;

23.

korostaa, että tutkimus- ja kehittämisalan tuella ei saa suosia yksittäisiä yrityksiä; vaatii komissiota suuntaamaan tukea ”innovaatiokeskittymien” tutkimus- ja kehitystyöhön;

24.

tukee komissiota sen aikomuksessa joustavoida valtiontukijärjestelmää siten, että tavoitteena on tukea innovaatioprosesseja tavalla, joka on oikeassa suhteessa siihen, kuinka ”etäällä” ne ovat markkinoista;

Riskipääoma

25.

katsoo, että eräissä jäsenvaltioissa etenkin pienyrityksille tarkoitetun riskipääoman myöntäminen ei ole riittävää säännöksellisistä puutteista ja sellaisista verotusjärjestelmistä johtuen, jotka eivät tarjoa kannustimia; pitää siksi myönteisenä sitä, että komissio tarkistaa valtiontuesta ja riskipääomasta esittämäänsä tiedonantoa (10), jonka soveltamisen on määrä päättyä elokuussa 2006;

26.

korostaa, että uusien yritysten ja uusien innovatiivisten pk-yritysten kehitystä on tuettava esimerkiksi soveltuvien verotuksellisten kannustimien avulla;

27.

korostaa, että hyväksymismenettelyjen on oltava keveämpiä ja nopeampia; suosii tässä yhteydessä pk-yritysten pientukia koskevia poikkeuksia;

Yleishyödylliset palvelut

28.

kehottaa komissiota huolehtimaan vihdoin yleishyödyllisten palvelujen tuen juridisesta selkeydestä;

29.

katsoo, että liialliset korvaukset ovat tärkein peruste ja näin ollen yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvät palvelut ovat valtiontukea vain niissä tapauksissa, joissa perusteltujen korvausten ehdot eivät täyty eikä niiden täyttymistä voida osoittaa;

30.

pahoittelee, että siinä, miten komissio aikoo käytännössä tulkita yhteisöjen tuomioistuimen Altmarkpäätökseen sisältyviä kriteerejä, on edelleen suuria eroja; kehottaa komissiota esittämään Altmark-päätökseen sisältyvää neljättä kriteeriä koskevan selkeän ja tarkan tulkintatiedonannon, siten että otetaan huomioon eri alojen erityispiirteet;

31.

pyytää komissiota kiinnittämään erityistä huomiota valtiontuen järjestämiseen julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuussuhteille ja antamaan lainsäädäntöä koskevia ohjeita kaikissa kysymyksissä, jotka liittyvät valtiontukisääntöjen soveltamiseen tässä yhteydessä, sillä julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuussuhteet ovat yhä tärkeämpiä, kun rakennetaan vähemmän kehittyneiden alueiden infrastruktuuria, ja vaatii etenkin julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuden hyödyntämisen yksinkertaistamista asianmukaisin säännöksin; katsoo, että tässä yhteydessä on erityisesti varmistettava avoimuus;

32.

toteaa, että pienemmät julkisen palvelun yritykset on jätetty valtiontukisäännösten soveltamisen ulkopuolelle; pohtii kuitenkin, onko pienten ja suurten yritysten ero valtiontukisäännösten soveltamisessa riittävä; pyytää siksi komissiota arvioimaan valtiontukisäännösten vaikutuksia markkinoiden perusteella eikä kyseisen julkisen palvelun yrityksen koon perusteella;

Poikkeukset

33.

tukee komission antamaa yleistä poikkeusasetusta nykyisten poikkeusten yksinkertaistamiseksi ja konsolidoimiseksi, erityisesti kun on kyse koulutuksesta, pk-yrityksistä ja työllisyydestä, ja laajempien, etenkin pk-yrityksille ja tutkimus- ja kehittämistoimintaan osoitetun valtiontuen poikkeusten sisällyttämiseksi edellyttäen, että pienten yritysten suurille yrityksille myöntämää ristiinrahoitusta seurataan ja että se tarvittaessa kielletään; yhtyy komission näkemykseen resurssien keskittämisestä kaikkein vääristävimpiin tukiin; katsoo, että ilmoitusmenettelyjen ja viivytysten olisi oltava suhteessa kyseisestä tuesta johtuvaan vakavaan kilpailun vääristymiseen; katsoo, että yksi oikeudellinen väline voi helpottaa myös poikkeusten laajentamista tulevaisuudessa siten, että kunkin tukityypin pieniä summia ei enää tarvitse ilmoittaa;

34.

korostaa tarvetta varmistaa, että yleiset poikkeussäännökset johtavat menettelyjen todelliseen yksinkertaistamiseen ja selkeiden, täsmällisten ja yksiselitteisten määräysten syntymiseen siten, että ne eivät vaaranna valtiontuen vähentämistä koskevaa kokonaistavoitetta;

35.

pitää myönteisenä ehdotusta nostaa vähittäiskynnystä; ehdottaa, että kynnys asetetaan 200 000 euroon eli se kaksinkertaistetaan; pyytää komissiota tässä yhteydessä käsittelemään kumulaatiovalvonnan ongelmaa;

Aluetuet

36.

pitää myönteisenä komission suuntaviivoja kansallisen aluetuen säännöksistä 2007-2013 (11); painottaa, että aluetukien uudistamisessa olisi kiinnitettävä enemmän huomiota alueellisiin kriteereihin, jotta voidaan erottaa toisistaan EU:n vakaan talouden alueet alueista, joilla on teollisuuden rakennemuutokseen liittyviä ongelmia, ja alueista, jotka kärsivät pysyvistä luonnonhaitoista; katsoo, että koheesio- ja valtiontukipolitiikka täydentävät toisiaan; toteaa, että valtiontukipolitiikka on osoittautunut tehokkaaksi välineeksi tulojen lähentämisessä toisiinsa EU:ssa;

37.

katsoo, että valtiontuki olisi sallittava vain, jos avusta koituu lisäarvoa, jota ei voida saavuttaa minkään muun poliittisen toimen avulla ja joka hyödyttää tiettyä aluetta; tukee siksi tehokkaampaa lähestymistapaa aluetuen myöntämisessä siten, että painopiste olisi infrastruktuuriin ja alakohtaiseen tukeen sijoittamisessa EU:n epäsuotuisilla tai vähiten kehittyneillä alueilla, ja että enintään viiden vuoden siirtymäjakson ajan sovellettaisiin edullista verotusta; korostaa tässä yhteydessä tarvetta säilyttää mahdollisuudet myöntää asianmukaista tukea alueille, joihin kohdistuu tilastovaikutus;

38.

katsoo, että niiden alueiden, joihin tilastovaikutus kohdistuu, valtiontuen vähentämistä olisi tarkistettava, koska ne ovat hyötyneet tulojen suhteellisesta kasvusta laajentumisen ansiosta, mutta eivät ole saavuttaneet todellista kasvua tai lähentymistä ja kärsivät korkeasta työttömyysasteesta;

39.

kehottaa komissiota, ottaen huomioon EU:n tavoitteet ja sen taloudelliseen ja sosiaaliseen lähentymiseen pyrkivän koheesiopolitiikan EU:n alueiden välisten eroavaisuuksien kiinnikuromiseksi, varmistamaan, että niin jäsenvaltioiden kuin yhteisönkään myöntämä valtiontuki ei johda kilpailun vääristymiseen jäsenvaltioiden alueiden välillä eikä sitä käytetä yritystoiminnan siirtämiseen EU:n sisällä, mikä johtaisi työpaikkojen vähenemiseen yhdellä alueella toisen alueen hyväksi;

40.

kehottaa komissiota Lissabonin ja Göteborgin strategioiden mukaisesti arvioimaan laajemmin ja yksityiskohtaisemmin valtiontuen eri muotoja ja niiden tehokkuutta, jotta voitaisiin todeta, ovatko jotkut tukimuodot hyödyllisempiä kuin toiset, kun on kyse niiden mahdollisesta kestävästä, myönteisestä vaikutuksesta aluekehitykseen;

41.

pyytää komissiota soveltamaan valtiontuen uudistamissuunnitelmassa esitettyjä periaatteita myös erityissääntöihin, joita sovelletaan tiettyihin aloihin kuten maanviljelyyn, kalastukseen, kivihiiliteollisuuteen ja liikenteeseen, sillä ne keskittyvät usein rakennerahastojen piiriin kuuluville tukikelpoisille alueille, sekä tekemään ehdotuksia, joiden päätarkoituksena on näiden erityissääntöjen uudistaminen;

Ympäristötuki

42.

katsoo, että ympäristöalan valtiontuki voi, silloin kun sitä käytetään oikeudenmukaisesti ja avoimesti, olla tärkeässä asemassa EU:n kestävän kehityksen tavoitteen kannalta, erityisesti teknisten investointien ja niiden patentoinnin tehostamiseksi EU:ssa pitkällä aikavälillä, mikä on Yhdistyneiden Kansakuntien ilmastonmuutoksia koskevaan puitesopimukseen sisältyvän kasvihuonepäästöjen vakiinnuttamista koskevan tavoitteen mukaista;

43.

yhtyy komission näkemykseen, jonka mukaan nykyisiä suuntaviivoja ympäristönsuojeluun tarkoitetusta valtiontuesta ei ole asianmukaisesti mukautettu ympäristöteknologiainvestointien kasvavaan kehittyneisyyteen eikä julkisen ja yksityissektorin kumppanuuden uusiin muotoihin (12);

44.

vaatii komissiota ja jäsenvaltioita kiirehtimään toimenpiteitä, joilla ympäristön kannalta haitallista valtiontukea voidaan vähentää ja viime kädessä poistaa kokonaan; panee merkille, että tämän valtiontuen määrä on huomattava; pyytää Euroopan ympäristökeskusta laatimaan luettelon tuista, jotka suoraan tai välillisesti edistävät saastuttavaa tuotantoa ja kulutusta aiheuttaen tällä tavoin epäoikeudenmukaisen kilpailutilanteen puhtaammille teknologioille;

45.

pitää siksi myönteisenä, että on käynnistetty sidosryhmien kuuleminen näiden suuntaviivojen tarkistamiseksi, joiden voimassaolo päättyy 2007;

Parempi hallinnointi

46.

katsoo, että nykyisissä valtiontukea koskevissa käytännöissä ja menettelyissä on parantamisen varaa ja ne ovat liian byrokraattisia;

47.

pitää siksi myönteisenä, että parhaiden käytäntöjen suuntaviivat on otettu käyttöön valtiontukea koskevien ilmoitusmenettelyjen nopeuttamiseksi ja tehostamiseksi; pohtii, voisiko asetus olla suuntaviivoja soveltuvampi keino tämän tavoitteen saavuttamiseen;

48.

tukee voimakkaasti valvontaviranomaisten, kuten jäsenvaltioiden tilintarkastusvirastojen, tiiviimmän verkoston luomista, koska se voisi helpottaa valtiontukisääntöjen yhdenmukaista soveltamista;

49.

korostaa, että toimivaltuuksien hajaannuttaminen kansallisten viranomaisten eduksi edellyttää tiukkaa valvontaa ja koordinointia sen varmistamiseksi, että sääntöjä sovelletaan yhdenmukaisesti kaikissa jäsenvaltioissa; katsoo, että hajaannuttaminen voisi johtaa valtiontukisääntöjen epäyhtenäiseen täytäntöönpanoon, erityisesti ottaen huomioon jäsenvaltioiden asiasta vastaavien viranomaisten erilaiset rakenteet sekä niiden erilaisen kokemuksen ja asiantuntemuksen tason; painottaa jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välisen toimivan verkoston tärkeyttä;

50.

vaatii komissiota asettamaan selkeät rajat valtiontukimenettelyille ja niiden noudattamiselle;

51.

ilmaisee tyytymättömyytensä siihen, että sanktioita ilmoituksen tekemättä jättämisestä sovelletaan nykyisin vain tuensaajiin eikä jäsenvaltioihin; tukee siksi komissiota sen pyrkimyksissä löytää uusia pelotusmekanismeja ratkaistakseen valtiontukisääntöjen epäasianmukaiseen käyttöön jäsenvaltioissa liittyvät ongelmat, ja kehottaa komissiota esittämään tarkoitukseen soveltuvia sanktioita;

52.

kehottaa uudelleen ottamaan yhteispäätösmenettelyn käyttöön kaikissa kilpailupolitiikkaan liittyvissä kysymyksissä, joista neuvosto päättää määräenemmistöllä;

*

* *

53.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.


(1)  EUVL L 312, 29.11.2005, s. 67.

(2)  EUVL L 312, 29.11.2005, s. 47.

(3)  EYVL C 14, 19.1.1998, s. 74.

(4)  EYVL C 59, 23.2.2001, s. 238.

(5)  EYVL C 140 E, 13.6.2002, s. 153.

(6)  EUVL C 92 E, 16.4.2004, s. 294.

(7)  EUVL C 304 E, 1.12.2005, s. 117.

(8)  EYVL L 10, 13.1.2001, s. 30.

(9)  Kok. 2003, s. I-7747.

(10)  EYVL C 235, 21.8.2001, s. 3.

(11)  Ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä.

(12)  Komission tiedonanto ”Kestävän kehityksen teknologioiden edistäminen: Ympäristöteknologioita koskeva Euroopan unionin toimintasuunnitelma (KOM(2004)0038)”, annettu 28. tammikuuta 2004 (4.2.3 kohta).

P6_TA(2006)0055

Globalisaation vaikutukset sisämarkkinoihin

Euroopan parlamentin päätöslauselma globalisaation vaikutuksista sisämarkkinoihin (2004/2225(INI))

Euroopan parlamentti, joka

ottaa huomioon työjärjestyksen 45 artiklan,

ottaa huomioon sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan mietinnön ja kansainvälisen kaupan valiokunnan lausunnon (A6-0021/2006),

A.

ottaa huomioon, että globalisaation, jonka on määritelty tarkoittavan ”tiedon vallankumouksen voimistamaa tavaroiden, palvelujen, työvoiman ja pääoman lisääntynyttä maailmanlaajuista hankintaa”, on katsottu asettavan perustavia haasteita yhteiskuntaa, kulttuuria, päätöksentekoa ja taloutta koskeville perinteisille eurooppalaisille malleille sekä talousjärjestelmälle ja varsinkin EU:n sisämarkkinoille,

B.

ottaa huomioon, että EU:n sisämarkkinoiden ja maailmantalouden kehitys ovat kiinteästi kytköksissä toisiinsa ja että globalisaatio helpottaa teknisen kehityksen ja kaupan poliittisten ja teknisten esteiden poistamisen ansiosta kansainvälistä tavara- ja palvelukauppaa,

C.

katsoo, että tilastotietojen perusteella koko EU:n haasteena on viime vuosina ollut säilyttää johtoasemansa talouskasvun, työmarkkinoiden toimintakyvyn, tutkimuksen ja innovaation kaltaisilla keskeisillä aloilla, kuten Lissabonin prosessin väliarvioinnissa todettiin (Tiedonanto kevään Eurooppaneuvostolle: Kasvua ja työtä Euroopan tulevaisuuden hyväksi — Uusi alku Lissabonin strategialle (KOM(2005)0024); Komission tiedonanto neuvostolle ja Euroopan parlamentille: Yhteiset toimet kasvun ja työllisyyden hyväksi — Yhteisön Lissabon-ohjelma (KOM(2005)0330)),

D.

ottaa huomioon, että Lissabonin strategian tavoitteena on tehdä EU:sta maailmanlaajuisesti kilpailukykyinen, kuten väliarvioinnissa todettiin; ottaa huomioon, että Lissabonin strategian keskeisenä tavoitteena on luoda vuoteen 2010 mennessä maailman dynaamisin ja kilpailukykyisin tietoon perustuva talous, joka tarjoaa uusia ja parempia työpaikkoja, asettaa entistä tiukempia ympäristötavoitteita ja lisää sosiaalista yhteenkuuluvuutta,

E.

ottaa huomioon, että maailmanlaajuiseen kilpailuun on varsinkin Aasiassa vaikuttanut suurten, nopeasti kasvavien, tavaroiden ja enenevässä määrin palvelujen tuottamisen ja kaupan alalla kilpailevien talouksien kehitys, mikä voi johtaa odottamattomiin seurauksiin EU:n alueella ja uhata erityisesti yhteisön säännöstön mukaisia oikeuksia,

F.

katsoo, että globalisaatiota ei ole syytä pitää yksinomaan yhteiskunnan pirstaleisuuteen johtavana kielteisenä tekijänä, vaan kehyksenä, joka synnyttää uusia mahdollisuuksia maailmanlaajuisille markkinoille pääsyn muodossa, mutta myös toisaalta merkitsee sitä uhkaa, että EU tulee riippuvaiseksi maailmanlaajuisen kaupan kehityksestä, minkä vuoksi poliittisen hallinnon olisi tuettava myönteisiä ja poistettava kielteisiä sisämarkkinoihin kohdistuvia vaikutuksia,

G.

katsoo, että nopea monenvälisen kaupan vapauttaminen niiden kolmansien maiden kanssa, joissa työ- ja ympäristönormit ovat vaatimattomat, on asettanut huomattavan haasteen Euroopan talouden kilpailukyvylle ja edellyttää valtavia mukautuksia eurooppalaiseen talous- ja sosiaalimalliin,

H.

katsoo, että mahdollisen hyödyn saamiseksi globalisaatiosta EU:n on mukauduttava globaaleihin talouden muutoksiin, edistyttävä taloudellisesti vahvoilla aloilla, kuten keskikorkean ja korkean teknologian alalla, puututtava heikkouksiinsa, joita esiintyy muun muassa korkean teknologian alalla, tieto- ja viestintätekniikka sekä bioteknologia mukaan luettuina, sekä kehitettävä uusia, suhteellisen edun aloja,

I.

katsoo, että tietoon perustuvan talouden toteuttaminen ei ole mahdollista ilman asianmukaista toimintasuunnitelmaa ja vankkaa rahoitusta,

J.

katsoo, että 15 jäsenvaltion yhteisöstä ehkä pian 27 ja useamman jäsenvaltion yhteisöksi kasvavan EU:n on määriteltävä strategia, jonka avulla nämä haasteet kohdataan tekemällä sisämarkkinoista nykyistä joustavammat ja paremmin maailmanmarkkinoille suunnatut ja samalla löydetään tapoja luoda kasvua, työpaikkoja yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja saavuttaa ekologinen tasapaino säilyttäen arvomme ja yhteiskuntamallimme, jotta globalisaation haasteisiin vastataan yhtenäismarkkinoiden rakentamisesta saamiemme kokemusten perusteella,

K.

katsoo, että tähän strategiaan on sisällytettävä selkeä poliittinen sitoumus sisämarkkinoiden loppuunsaattamiseksi, mikä on EU:n merkittävin keino maksimoida globalisaation edut; katsoo, että sääntelytaakan keventämiseen tähtäävissä uudistuspyrkimyksissä on otettava huomioon Lissabonin strategian väliarvioinnin yhteydessä esitetyt seikat, kuten edellä mainituissa komission tiedonannoissa ja parempaa sääntelyä koskevassa tiedonannossa todetaan (KOM(2005)0097),

L.

katsoo, että EU haluaa saavuttaa omat tavoitteensa ja vastata omiin erityishaasteisiinsa ja säilyttää samalla historialliset ja yhteiskunnalliset arvonsa luopumatta eurooppalaista elämäntapaa muovaavista suurista vaatimuksista (sosiaaliturvan, yhteisvastuullisuuden ja ympäristöstandardien kaltaisissa näkökohdissa), kuitenkin valmiina ponnistelemaan sen eteen, että nämä arvot tunnustetaan maailmanlaajuisina vaatimuksina,

M.

katsoo, että EU:n mahdollisuudet ja velvollisuudet kolmannen maailman maita kohtaan ovat kasvaneet,

N.

katsoo, että solidaarisuus, ihmisoikeuksien kunnioittaminen, ekologiset ja yhteiskunnalliset normit, kestävä kehitys sekä jaettu vastuu köyhyyden voittamiseksi kehitysmaissa ovat Euroopan unionin tärkeimpiä arvoja;

1.

pitää myönteisenä hiljattain virinnyttä eurooppalaista keskustelua globalisaation haasteista sisämarkkinoille — kysymys, jonka tärkeyttä myös 27. lokakuuta 2005 epäviralliseen kokoukseen Hampton Courtiin kokoontuneet Euroopan unionin valtioiden ja hallitusten päämiehet painottivat;

2.

korostaa, että on tärkeää saattaa sisämarkkinat (rahoitusalalla ja muiden palveluiden alalla sekä työvoiman vapaan liikkuvuuden osalta) loppuun perussopimuksissa määrättyjen perusperiaatteiden ja -vapauksien mukaisesti;

3.

painottaa komission tiedonannossaan ”Eurooppalaiset arvot globaalistuvassa maailmassa” (KOM(2005)0525) ilmaisemia huolenaiheita globalisaation vaikutuksesta eurooppalaisiin työntekijöihin;

4.

kehottaa komissiota seuraamaan EU:n teollisuuden kilpailukykyä kokonaisuudessaan, kehittämään EU:lle aidon teollisuuspolitiikan ja käynnistämään tarkastusprosessin, jonka kohteena ovat alat, joihin globalisaatio on erityisesti vaikuttanut;

5.

kehottaa komissiota seuraamaan merkkejä protektionismista jäsenvaltioissa ja raportoimaan näistä merkeistä parlamentille säännöllisesti;

6.

tunnustaa tarpeen luoda pienille ja keskisuurille yrityksille terve ja kannustava ympäristö sekä vahvistaa niiden asemaa ja innovaatio- ja rahoitusvälineiden käyttömahdollisuuksia;

7.

korostaa myös, että on tärkeää varmistaa suurille eurooppalaisten markkinoiden toimijoille riittävästi tukea ja mahdollisuuksia sisämarkkinoilla, jotta ne voivat kehittyä maailmanlaajuisten markkinoiden toimijoiksi;

8.

lisää, että sisämarkkinoiden on oltava riittävän houkuttelevat, jotta ne olisivat maailmanlaajuisten yritysten ja sijoittajien kannalta paras saatavilla oleva vaihtoehto;

9.

on vakuuttunut siitä, että Lissabonin strategian täytäntöönpano edellyttää sen asianmukaista ja jatkuvaa huomioonottamista varsinkin väliarvioinnin jälkeistä edistymistä koskevien vuosittaisten arviointikertomusten muodossa;

10.

katsoo, että Lissabonin strategia ei yleisenä taloudellisena suunnitelmana ehkä ole riittävän kattava globalisaation käsittelemiseksi, ja kehottaa kehittämään muita toimintalinjoja, jotka on ehkä kehitetty nimenomaan lieventämään globalisaation kielteisiä vaikutuksia ja auttamaan sen myönteisten vaikutusten hyödyntämisessä (esimerkkinä mainittakoon mukautumista globalisaatioon helpottava rahasto);

11.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita kehittämään toimivia strategioita, joilla turvataan eurooppalaiset arvot maailmanlaajuisessa kilpailuympäristössä ja sovelletaan näitä arvoja maailmanlaajuisten politiikkojen kehittämiseen;

12.

kehottaa neuvostoa ja jäsenvaltioita säilyttämään eurooppalaisen osaamisen perinteen ja kehittämään sitä sekä yhtenä ensisijaisista tavoitteista varmistamaan korkeatasoisen koulutusjärjestelmän vakiintumisen, johon liittyy vastaavanlainen rahoituspohja tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnalle;

13.

tunnustaa tarpeen luoda yhteinen tiedonhallintajärjestelmä, johon kuuluu tehokkaita tiedonsuojausvälineitä, ja tarpeen luoda tehokas ohjelma, jonka avulla innovaatioista saadaan investointeja ja taloudellista arvoa;

14.

korostaa tältä osin, että teollis- ja tekijänoikeuksia on suojeltava muun muassa yhdennetyillä ja tehokkailla patenttijärjestelmillä ja väärentämistä koskevalla tehokkaalla sääntelyllä ja valvonnalla EU:n taloudellisten etujen suojelemiseksi;

15.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita jatkamaan parempaa sääntelyä koskevaa ohjelmaa sekä EU:n että kansallisella tasolla ja raportoimaan edistymisestä parlamentille;

16.

korostaa, että on tärkeää nopeuttaa ja tehostaa riitojen ratkaisemista sisämarkkinoilla;

17.

kehottaa jäsenvaltioita nopeuttamaan sisämarkkinasääntöjen saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä;

18.

sitoutuu ja kehottaa komissiota sitoutumaan tehokkaan ja säännöllisen vaikutusten jälkiarviointia koskevan menettelyn kehittämiseen talous- ja sisämarkkinasäädösten vaikutusten ja täytäntöönpanon arvioimiseksi;

19.

kehottaa komissiota jatkamaan sääntelyä koskevaa maailmanlaajuista vuoropuhelua ja esittämään sitä koskevia tilannekatsauksia parlamentille;

20.

kehottaa tekemään analyysin markkinoiden ulkopuolisista EU:n talouden osatekijöistä, jotka liittyvät globalisaation haasteisiin EU:n alueella (esimerkiksi väestönkehitystä koskevaan haasteeseen) ja maailmanlaajuisesti (esimerkiksi vastuuseen kolmannen maailman maita kohtaan);

21.

kehottaa tämän vuoksi EU:n ja kansallisen tason poliittisia toimijoita tekemään yhteistyötä vastuullisella tavalla toteuttaakseen osaamiseen liittyvät eurooppalaiset tavoitteet;

22.

pitää selkeiden etiketöintisääntöjen soveltamista ja alkuperämerkinnän noudattamista keinona taata eurooppalaisten tuotteiden ja arvojen suojelu;

23.

kehottaa komissiota lisäämään etuuskohtelun soveltamista EU:n markkinoille pääsyssä niiden kolmansien maiden suhteen, jotka ovat ratifioineet ja panneet asianmukaisesti täytäntöön keskeiset työtä ja ympäristöä koskevat kansainväliset sopimukset, sekä lisäämään niiden maiden etuuskohtelua EU:n markkinoille pääsyssä, jotka ovat hyväksyneet sosiaalista suojelua ja ympäristönsuojelua koskevaa lainsäädäntöä ja jotka kunnioittavat kulttuurista monimuotoisuutta;

24.

toteaa, että palvelujen sisämarkkinoiden luominen on olennaisen tärkeää Lissabonin strategiassa asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi ja näin ollen Euroopan unionin kilpailukyvyn lisäämiseksi maailmanmarkkinoilla;

25.

kiittää niitä jäsenvaltioita, jotka ovat avanneet työmarkkinansa uusien jäsenvaltioiden kansalaisille ja edistäneet siten osaltaan liikkuvampia ja kilpailukykyisempiä työllisyyden sisämarkkinoita; kehottaa niitä jäsenvaltioita, joilla on edelleen tätä koskevia rajoituksia, poistamaan olemassa olevat esteet työvoiman vapaalta liikkuvuudelta;

26.

pyytää komissiota tekemään arvioinnin monenvälisen kaupan edelleen avaamisen vaikutuksista sisämarkkinoihin maataloudessa, tehdasteollisuudessa ja palveluissa ja toimittamaan tämän arvioinnin kattavasti eri sidosryhmille ennen neuvottelustrategian laatimista kansainvälisiin kauppaneuvotteluihin;

27.

kehottaa komissiota ja neuvostoa laatimaan tasapainoisen ulkopolitiikan, jonka avulla EU voi saada enemmän kansainvälistä vaikutusvaltaa;

28.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle ja jäsenvaltioiden hallituksille.

P6_TA(2006)0056

Ihmisoikeus- ja demokratialauseke Euroopan unionin sopimuksissa

Euroopan parlamentin päätöslauselma ihmisoikeus- ja demokratialausekkeesta Euroopan unionin sopimuksissa (2005/2057(INI))

Euroopan parlamentti, joka

ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 3, 6, 11 ja 19 artiklan sekä EY:n perustamissopimuksen 177, 300 ja 310 artiklan,

ottaa huomioon 12. helmikuuta 2004 hyväksymänsä päätöslauselman Välimeren alueen kumppanimaiden kanssa toteutettavien ihmisoikeuksiin ja demokratiakehitykseen liittyvien EU:n toimien lujittamisesta (1),

ottaa huomioon 25. huhtikuuta 2002 hyväksymänsä päätöslauselman komission tiedonannosta neuvostolle ja Euroopan parlamentille Euroopan unionin tehtävästä ihmisoikeuksien ja demokratisoitumisen edistämisessä kolmansissa maissa (KOM(2001)0252) (2),

ottaa huomioon 20. syyskuuta 1996 hyväksymänsä päätöslauselman komission tiedonannosta kansanvallan periaatteiden ja ihmisoikeuksien sisällyttämisestä yhteisön ja kolmansien maiden sopimuksiin (KOM(1995)0216) (3),

ottaa huomioon 28. huhtikuuta 2005 (4), 22. huhtikuuta 2004 (5), 4. syyskuuta 2003 (6), 25. huhtikuuta 2002 (7), 5. heinäkuuta 2001 (8), 16. maaliskuuta 2000 (9), 17. joulukuuta 1998 (10), 12. joulukuuta 1996 (11), 26. huhtikuuta 1995 (12), 12. maaliskuuta 1993 (13), 12. syyskuuta 1991 (14), 18. tammikuuta 1989 (15), 12. maaliskuuta 1987 (16), 22. lokakuuta 1985 (17), 22. toukokuuta 1984 (18) ja 17. toukokuuta 1983 (19) hyväksymänsä päätöslauselmat ihmisoikeuksista maailmassa,

ottaa huomioon Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden ryhmän jäsenten (AKT-maat) sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden välisen kumppanuussopimuksen (Cotonoun sopimus), joka allekirjoitettiin Cotonoussa 23. kesäkuuta 2000 (20) ja jota tarkistettiin Luxemburgissa 25. kesäkuuta 2005 (21),

ottaa huomioon Euroopan unionin perusoikeuskirjan, josta annettiin julistus Nizzassa 7. joulukuuta 2000 (22),

ottaa huomioon ehdotuksen neuvoston asetukseksi Euroopan unionin perusoikeusviraston perustamisesta (KOM(2005)0280),

ottaa huomioon ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen (1948) sekä muut YK:n ihmisoikeusasiakirjat, erityisesti kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen (1966), taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan yleissopimuksen (1966), kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen (1965), kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen (1979), kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen ja halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastaisen yleissopimuksen (1984), yleissopimuksen lapsen oikeuksista (1989), Wienin ihmisoikeuksien maailmankonferenssin julistuksen ja toimintaohjelman (1993) sekä YK:n julkilausuman yksilöiden, ryhmien ja yhteiskunnan toimijoiden oikeuksista ja vastuusta kansainvälisesti tunnustettujen ihmisoikeuksien ja perusvapauksien edistämiseksi ja suojelemiseksi (1998),

ottaa huomioon Kansainvälisen työjärjestön (ILO) yleissopimukset,

ottaa huomioon monikansallisten yritysten ja muiden liikeyritysten vastuista ihmisoikeuksien alalla vuonna 2003 annetut YK:n normit, joissa kyseiset normit liitetään tiettyihin ihmisoikeuksia koskeviin velvollisuuksiin liiketoiminnan alalla,

ottaa huomioon kaikki Euroopan unionin ja unionin ulkopuolisten maiden väliset sopimukset,

ottaa huomioon työjärjestyksen 45 artiklan,

ottaa huomioon ulkoasiainvaliokunnan mietinnön sekä kansainvälisen kaupan valiokunnan ja kehitysyhteistyövaliokunnan lausunnot (A6-0004/2006),

A.

katsoo, että ihmisoikeuksien, ei ainoastaan kansalaisoikeuksien ja poliittisten oikeuksien vaan myös taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien, yleismaailmallisuus, yksilöllisyys ja jakamattomuus on säilytettävä ja että niitä on edistettävä ja että Euroopan unionin on jatkossakin otettava käyttöön tätä tarkoitusta varten mielekkäitä välineitä,

B.

katsoo, että demokratian ja oikeusvaltioperiaatteen kehittäminen ja vahvistaminen sekä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittaminen ovat yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kokonaisvaltainen tavoite, ja niiden on oltava erottamaton osa Euroopan unionin ulkopolitiikkaa,

C.

katsoo, että ponnistelut ihmisoikeuksien kunnioittamisen ja demokratian edistämiseksi Euroopan unionin ulkopolitiikan keskeisinä tavoitteina epäonnistuvat, jos tällaisille perusperiaatteille ei anneta riittävää etusijaa suhteessa turvallisuuteen liittyviin, taloudellisiin ja poliittisiin etuihin,

D.

katsoo, että Euroopan unionin täytyy kyetä puuttumaan nopeasti ja tehokkaasti vakaviin ja toistuviin ihmisoikeuksien ja demokratian periaatteiden loukkauksiin ja että näin on monta kertaa jäänyt tapahtumatta kolmansien maiden ihmisoikeus- ja demokratiatilanteen objektiivisista arvioinneista huolimatta,

E.

katsoo, että koska ihmisoikeus- ja demokratialauseke on luonteeltaan oikeudellisesti velvoittava, sen pitäisi olla perusoikeuksien edistämistä koskevan Euroopan politiikan tärkeä väline ja että nyt, kun sen laatimisesta on kulunut kymmenen vuotta, on aika arvioida, kuinka se on pantu täytäntöön ja kuinka sitä voitaisiin parantaa,

F.

ottaa huomioon, että lauseke on nyt sisällytetty yli 50 sopimukseen ja että sitä sovelletaan yli 120 maahan; muistuttaa samalla, että lauseke ei ole ainoa EU:n käytössä oleva väline perusoikeuksien edistämiseksi ja että unionin koko ulkopolitiikan, ottaen huomioon sen poliittiset, taloudelliset ja kaupalliset ulottuvuudet, olisi perustuttava demokraattisten perusoikeuksien edistämiseen,

G.

katsoo tässä yhteydessä, että Cotonoun sopimus on merkittävä, koska se on edistänyt siihen sisällytetyn ihmisoikeus- demokratialausekkeen käyttöä keskeisenä osatekijänä kaikissa sopimuksissa, joita Euroopan yhteisö tekee kolmansien maiden kanssa, ja koska se perustuu nyt ihmisoikeuksien, demokratian periaatteiden ja oikeusvaltioperiaatteen kunnioittamiseen, hyvään hallintotapaan ja julkisten asioiden asianmukaiseen hoitoon,

H.

katsoo, että yhteinen AKT—EU-edustajakokous on ainutlaatuinen AKT-maiden ja EU:n parlamentin jäsenten välinen keskustelufoorumi erityisesti ihmisoikeuksia ja demokratiaa koskevista kysymyksistä;

I.

ottaa huomioon, että tämä lauseke puuttuu yhä monista kehittyneiden maiden kanssa tehdyistä sopimuksista ja alakohtaisista sopimuksista, kuten tekstiili-, maatalous- ja kalastussopimuksista,

J.

katsoo, että ihmisoikeuksien olisi sisällyttävä tärkeänä osana ulkopoliittisten sopimusten neuvotteluvaltuuksiin, jotka neuvosto myöntää komissiolle, ja että neuvotteluvaltuuksien määrittelymenettelyn olisi oltava avoimempi,

K.

ottaa huomioon, että Euroopan parlamentin on annettava hyväksyntänsä, ennen kuin sopimus voi tulla voimaan, mutta sen hyväksyntää ei tarvita kuulemisen aloittamiseksi tai sopimuksen keskeyttämiseksi määräajaksi, ja katsoo, että tämä heikentää sen poliittista ja institutionaalista asemaa,

L.

katsoo, että kansalaisyhteiskunnalla ja ihmisoikeuksia puolustavien kansalaisjärjestöjen kansainvälisellä järjestelmällä on paljon annettavaa EU:n ja kolmansien maiden välisen ihmisoikeus- ja demokratialausekkeen suunnittelussa, täytäntöönpanossa ja arvioinnissa,

M.

katsoo, että Euroopan unionin on laadittava uusia menettelyjä ja uusia perusteita ihmisoikeus- ja demokratialausekkeen soveltamista varten ja että lauseketta on sovellettava ilman valtioiden välistä tai valtioiden kehitystasojen eroihin perustuvaa syrjintää,

N.

ottaa huomioon, että ihmisoikeus- ja demokratialauseke koskee niin Euroopan unionia kuin kolmatta maatakin, mutta katsoo, että lausekkeen vastavuoroisuutta ei ole täysin hyödynnetty,

O.

katsoo, että kansojen välisen yhteisvastuun perusperiaatteen mukaisesti humanitääristä hätäapua on annettava jatkossakin ihmisoikeus- ja demokratialausekkeen mahdollisesta rikkomisesta huolimatta;

1.

pitää myönteisenä vuodesta 1992 jatkunutta yhteisön yleistä käytäntöä sisällyttää ihmisoikeus- ja demokratialausekkeet - ns. ”olennaiset osat” ja ”täytäntöönpanematta jättämistä koskevat lausekkeet” - sen kansainvälisiin sopimuksiin;

2.

pyytää EU:n ulkopolitiikan avaintekijöihin kuuluvaa ihmisoikeus- ja demokratialauseketta sovellettaessa lisäämään avoimuutta ja Euroopan parlamentin osallistumista; muistuttaa, että mahdollisia sanktioita ei voi määrätä sen mukaan, missä maassa ihmisoikeusloukkaus on tapahtunut, vaan itse loukkauksen mukaan;

3.

katsoo, että kun unioni allekirjoittaa ihmisoikeuslausekkeen sisältävän kansainvälisen sopimuksen kolmannen maan kanssa, sen velvollisuuksiin kuuluu valvoa, että kyseinen kolmas maa kunnioittaa kansainvälisiä ihmisoikeusnormeja, kun sopimus allekirjoitetaan;

4.

korostaa, että lausekkeen soveltamista on haitannut muun muassa sen yleisluonteinen sanamuoto, koska lausekkeessa ei kuvata yksityiskohtaisesti, minkälaisin menettelyin EU voi puuttua yhteistyössään kolmansien maiden kanssa myönteisiin ja kielteisiin toimiin, ja jätetään yleisten ihmisoikeusvaatimusten noudattamisen varmistaminen neuvostolle ja jäsenvaltioille, jotka käyttävät kansallisia pakotteita;

5.

pitää kuitenkin erittäin myönteisenä kokeilua, jossa ihmisoikeus- ja demokratialauseke otettiin Cotonoun sopimuksen 9 ja 96 artiklaan, mikä on jopa johtanut joidenkin AKT-maiden kanssa tehdyn taloudellisen ja kaupan alan yhteistyön keskeyttämiseen määräajaksi vakavien ihmisoikeusloukkausten vuoksi ja luonut näin kuvan määrätietoisesta Euroopan unionista ja lisännyt sen uskottavuutta; kannattaa tämän kokeilun kehittämistä ja sen sisällyttämistä vakituisena osana EU:n ja kolmansien maiden sopimuksiin;

6.

korostaa, että ihmisoikeus- ja demokratialausekkeen poliittinen ja oikeudellinen sisältö käy selvästi ilmi Cotonoun sopimuksesta ja että myös kuulemis- ja tiedonvaihtomekanismit, jotka edeltävät kahdenvälisen yhteistyön keskeyttämistä määräajaksi, kuvataan niissä tarkasti;

7.

kannattaa uuden ”mallilausekkeen” laatimista niin sanotun ”2 artiklan” nykyisen sanamuodon parantamiseksi, jotta voidaan varmistaa, että Euroopan ihmisoikeuspolitiikkaa käsitellään yhdenmukaisella, tehokkaalla ja avoimella tavalla kolmansien maiden kanssa tehtävissä sopimuksissa; katsoo, että tekstissä pitäisi ottaa huomioon seuraavat periaatteet:

a)

demokratian, ihmisoikeuksien, oikeusvaltioperiaatteen ja hyvän hallintotavan edistäminen muodostaa monenvälisen yhteistyön peruspilarin; tätä sovelletaan sekä kehitysmaiden että teollisuusmaiden kanssa tehtyihin sopimuksiin;

b)

kun näiden oikeuksien juridista sanamuotoa laaditaan, osapuolten pitäisi viitata erityisesti jo ratifioituihin kansainvälisiin sitoumuksiinsa, ja tällöin pitäisi tehdä selväksi, että osapuolten edellytetään täyttävän sopimuksen ”olennaisen osan” muodostavat säännöt; osapuolten pitäisi sitoutua erityisesti edistämään niitä perusoikeuksia, jotka vahvistetaan vuonna 1948 hyväksytyssä YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa, kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevassa yleissopimuksessa sekä taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevassa yleissopimuksessa sekä kansainvälisesti tunnustetuissa YK:n yleissopimuksissa ja oikeudellisissa normeissa ja yleisen kansainvälisen oikeuden ehdottamissa normeissa (jus cogens);

muistuttaa, että Euroopan unionin tulee suhteissaan kolmansiin maihin ja edistäessään demokraattisia periaatteita ja ihmisoikeuksia ”ihmisoikeus- ja demokratialausekkeen” avulla kiinnittää erityistä huomiota sukupuolten tasa-arvoa ja naisten oikeuksia koskevan politiikan täytäntöönpanoon varmistaen, että kolmansien maiden viranomaiset kunnioittavat perusoikeuksia mielivaltaista pidättämistä, kidutusta tai teloitusta vastaan ja etenkin, että näiden valtioiden kansalaisilla on oikeus saada asiansa käsitellyksi riippumattomassa tuomioistuimessa;

korostaa, että Eurooppa-sopimusten mukaisesti EU sitoutuu myös toimimaan kaikkea sukupuoliseen suuntautumiseen perustuvaa tai vammaisten oikeuksiin kohdistuvaa syrjintää vastaan suhteissaan kolmansiin maihin ja edistäessään demokraattisia periaatteita ja ihmisoikeuksia ”ihmisoikeus- ja demokratialausekkeen” avulla;

c)

määrittäessään alakohtaisia oikeuksia, joita yhteistyöllä pitäisi edistää, osapuolten pitäisi viitata YK:n sitoviin yleissopimuksiin ja sen erityisvirastojen yleissopimuksiin, erityisesti ILO:n sopimuksiin, koska ILO on luonut kansainvälisesti hyväksytyn perusoikeuksia koskevan oikeussäännöstön;

d)

lausekkeessa pitäisi määrätä osapuolten välisestä kuulemismenettelystä ja määritellä yksityiskohtaisesti, millaisia poliittisia ja oikeudellisia mekanismeja sovelletaan, jos kahdenvälinen yhteistyö on keskeytettävä kansainvälisen oikeuden vastaisten toistuvien ja/tai järjestelmällisten ihmisoikeusloukkauksien vuoksi; keskeytys on luonnollisesti EU:n ja yhteisön ulkopuolisen valtion suhteita koskeva äärimmäinen toimenpide, minkä vuoksi pitäisi kehittää selkeä seuraamusjärjestelmä vaihtoehtoisen menettelytavan tarjoamiseksi, mutta se hyväksytty ja olennainen seikka, että ihmisoikeuksiin suhtaudutaan myönteisesti, ei saisi sulkea pois sitä mahdollisuutta, että yhteistyö voidaan keskeyttää määräajaksi ihmisoikeus- ja demokratialausekkeen rikkomisen vuoksi;

e)

lausekkeeseen pitäisi sisältyä myös tarkat tiedot mekanismista, jonka avulla yhteistyösopimus voidaan tilapäisesti keskeyttää, sekä ”varoitusmekanismi” reaktiona ihmisoikeus- ja demokratialausekkeen rikkomiseen;

f)

lausekkeen pitäisi perustua vastavuoroisuuteen, ja sen pitäisi olla oikeusperusta, jonka perusteella osapuolet voivat keskustella ja toimia yhteisesti, jolloin sitä sovelletaan sekä Euroopan unionin että kolmannen maan alueella; katsoo, että lausekkeen pitäisi olla kaksisuuntainen väline, jonka perusteella Euroopan unioni ja kolmannet valtiot ovat velvoitettuja välittämään tietoja ihmisoikeuksia ja perusvapauksia koskevista toimintalinjoista;

8.

kehottaa laajentamaan ihmisoikeus- ja demokratialausekkeen käytön kaikkiin Euroopan unionin ja kolmansien maiden välisiin uusiin sopimuksiin, olipa kyse teollisuusmaista tai kehitysmaista, ja alakohtaisiin sopimuksiin, kuten kalastusta, maataloutta, tekstiilejä, kauppaa ja teknistä tai taloudellista tukea koskeviin sopimuksiin, samansuuntaisesti kuin AKT-maiden kanssa on toimittu;

9.

kehottaa laajentamaan ihmisoikeus- ja demokratialausekkeen myönteistä ulottuvuutta, johon liittyy tarve toteuttaa tehokkaita toimenpiteitä, jotka edistäisivät ihmisoikeuksien kunnioittamista kyseisten osapuolten alueella ja niiden toimesta, sisällyttää siihen ihmisoikeuksien toteutumista koskevan sopimuksen vaikutuksen jatkuva arviointi ja seuranta sekä omaksua ihmisoikeusnäkökulmaan perustuva lähestymistapa sopimuksen kaikkien näkökohtien täytäntöönpanossa;

10.

korostaa, ettei se aio enää antaa puoltavaa lausuntoa sellaisista uusista kansainvälisistä sopimuksísta, jotka eivät sisällä ihmisoikeus- ja demokratialauseketta;

11.

katsoo, että sen on saatava osallistua kolmansien maiden kanssa tehtäviä uusia sopimuksia koskevien neuvotteluvaltuuksien määrittämiseen ja erityisesti niiden poliittisten tavoitteiden ja ihmisoikeuksien edistämistä koskevien määräysten laatimiseen; katsoo näin ollen, että komission ja neuvoston pitäisi ottaa Euroopan parlamentin asiaan kuuluvat valiokunnat paremmin mukaan EU:n ja kolmansien maiden välisiä sopimuksia koskevien neuvotteluvaltuuksien määrittelytyöhön; korostaa tässä yhteydessä tarvetta parantaa toimielinten välistä tietojenvaihtoa ja pääsyä komission ja neuvoston tietokantaan;

12.

katsoo, että tarvitaan tehokas mekanismi, jolla valvotaan, että kumppanit kunnioittavat ihmisoikeuksia ja demokratian periaatteita, ja

a)

pyytää neuvostoa ja komissiota käynnistämään järjestelmällistä vuoropuhelua koskevat menettelyt osana sen säännöllistä arviointia, miten kumppanit täyttävät ihmisoikeusvelvoitteitaan; katsoo, että ihmisoikeuksien järjestelmällinen sisällyttäminen assosiaationeuvoston työohjelmaan on osa tätä vuoropuhelua;

b)

suosittaa kolmansissa maissa olevien komission ulkoisten edustustojen päälliköiden aseman vahvistamista; kehottaa laatimaan ”monivuotisia maakohtaisia strategia-asiakirjoja” edustustojen päällikköjen alaisuudessa ja ottamaan maakohtaisissa strategia-asiakirjoissa paremmin huomioon ihmisoikeustilanteet sekä tuomaan esille prioriteetit ja täsmentämään, mitä keinoja ja välineitä käyttäen EU saa maat noudattamaan ihmisoikeus- ja demokratialauseketta ja lisäämään perusoikeuksien kunnioittamista; kehottaa myös arvioimaan säännöllisin väliajoin uudelleen kyseisten strategioiden sanamuotoa, erityisesti yhdessä Euroopan parlamentin kanssa, ja katsoo, että Euroopan parlamentin pitäisi käsitellä sitä asiaan kuuluvissa valiokunnissaan ja täysistunnossa, erityisesti kun on kyse strategioiden täytäntöönpanosta; suosittelee, että komission maakohtaisiin strategia-asiakirjoihin ja toimintasuunnitelmiin sisällytetään ihmisoikeusasioissa edistymistä kuvaavat selkeät vertailuarvot sekä aikataulu, jonka puitteissa muutokset pitäisi saada aikaan;

c)

katsoo, että jos jokin hallitus, jota asia koskee, Euroopan parlamentti tai kyseiset kansalliset parlamentit tai AKT-maiden kohdalla, yhteinen AKT-EU-edustajakokous katsoo, että on turvauduttava ihmisoikeusja demokratialausekkeeseen keskeyttämällä kahdenvälinen sopimus, harjoittamalla vuoropuhelua tai soveltamalla muita asianmukaisia toimenpiteitä, assosiaationeuvoston pitäisi ilman muuta ottaa tämä keskustelu esityslistalleen; panee merkille, että Euroopan parlamentti on tuonut muodollisesti esiin kantansa asiasta useaan otteeseen, mutta assosiaationeuvosto on yksinkertaisesti sivuuttanut pyynnöt;

d)

suosittelee, että assosiaationeuvoston ja/tai sen ihmisoikeuksien alakomitean, Euroopan parlamentin, tarpeen vaatiessa yhteisen AKT-EU-edustajakokouksen ja kansalaisjärjestöjen ja/tai riippumattomien ja demokraattisten ei-valtiollisten toimijoiden välillä käynnistetään ”rakenteellinen vuoropuhelu” keskusteluissa, jotka koskevat Euroopan unionin tekemiin sopimuksiin sisältyvien ihmisoikeus- ja demokratialausekkeiden rikkomisia ja että näissä keskusteluissa käsitellään myös (mitään vaihtoehtoa poissulkematta) toimenpiteitä lausekkeen soveltamisen tehostamiseksi;

e)

pitää valitettavana, ettei Euroopan parlamentti saa osallistua kuulemisen aloittamista tai sopimuksen keskeyttämistä koskevaan päätöksentekoprosessiin; korostaa siksi voimakkaasti, että näissä asioissa Euroopan parlamentin pitää voida käyttää päätösvaltaa yhdessä komission ja neuvoston kanssa ja että sama koskee päätöstä keskeyttää johonkin valtioon jo kohdistettu asianmukainen kielteinen toimenpide (”keskeyttämisen keskeytys”);

f)

kehottaa komissiota laatimaan yhdessä ihmisoikeusasioita käsittelevien alakomiteoiden kanssa voimassa olevien sopimusten ihmisoikeus- ja demokratialausekkeen noudattamista käsittelevän vuosittaisen kertomuksen, johon sisällytettäisiin kunkin kuulemisprosessin tapauskohtainen analyysi ja muita asianmukaisia toimenpiteitä, joihin neuvosto on ryhtynyt tai jotka se on torjunut kyseessä olevana vuonna ja johon liitettäisiin yksityiskohtaisia suosituksia ja toteutettujen toimien tehokkuuden ja johdonmukaisuuden arviointi ja josta keskusteltaisiin Euroopan parlamentissa;

13.

korostaa, että assosiaationeuvostot yleensä hallinnoivat EU:n ja kolmansien maiden välisiä suhteita, ja pyytää, että tällaisten sopimusten nojalla perustetaan yleisesti ihmisoikeusasioita käsitteleviä alakomiteoita, joilla on valtuudet

a)

valvoa ihmisoikeus- ja demokratialausekkeen noudattamista, soveltamista ja täytäntöönpanoa;

b)

ehdottaa tiettyjä myönteisiä toimenpiteitä demokratian ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen edistämiseksi; ja

c)

arvioida ja seurata sopimuksen täytäntöönpanon suoria ja epäsuoria vaikutuksia perusoikeuksien täyteen toteutumiseen sopimusvaltioissa sekä laatia siihen liittyviä erityisiä suosituksia;

katsoo, että tällaisten alakomiteoiden pitäisi kokoontua säännöllisesti (ja joka tapauksessa aina silloin, kun assosiaationeuvosto kokoontuu) ja että niihin pitäisi kuulua ja niiden pitäisi kuulla parlamenttien ja kansalaisyhteiskuntaa edustavien järjestöjen edustajia; katsoo, ettei tapauskohtainen lähestymistapa ole paras tapa sopia kumppanimaiden kanssa ihmisoikeusasioita käsittelevien alakomiteoiden perustamisesta ja niiden valtuutuksien määrittelystä; korostaa jälleen kerran tarvetta käsitellä yksittäiset tapaukset kyseisissä alakomiteoissa;

14.

pyytää, että Euroopan parlamentti otettaisiin mukaan assosiaationeuvostoihin ja ihmisoikeuksien alakomiteoihin ja että parlamenttien välisistä suhteista vastaavat Euroopan parlamentin valtuuskunnat saisivat niissä merkittävän aseman ja että lauseketta koskevat keskustelut sisällytettäisiin aina niiden vierailuohjelmiin;

15.

korostaa, että kuulemismenettelyn käynnistämisperusteiden tai asiaankuuluvien toimenpiteiden soveltamisperusteiden on oltava objektiivisia ja avoimia;

16.

korostaa, ettei mitään toimenpidettä voida keskeyttää niin kauan, kuin sen soveltamiseen johtaneet syyt eivät ole lakanneet olemasta, ja kehottaa ottamaan käyttöön lisätoimenpiteitä, jos jo toteutetut toimenpiteet eivät ole tuottaneet tulosta pitkähkön ajan kuluessa;

17.

tunnustaa, että lausekkeen soveltamista on vaikeuttanut se, että kuulemismenettelyn käynnistäminen edellyttää neuvoston yksimielisyyttä, ja pyytää, että vaatimus neuvoston yksimielisyydestä kuulemismenettelyn käynnistämiseksi poistetaan ja että EY:n perustamissopimuksen 300 artiklan 2 kohtaa tarkistetaan, koska se rajoittaa Euroopan parlamentin asemaa tällaisissa tapauksissa;

18.

korostaa, että on tärkeää saattaa yleisön tietoon, että EU:n ja kolmansien maiden välisissä sopimuksissa on ihmisoikeus- ja demokratialauseke;

19.

katsoo, että kun on kyse maista, joiden kanssa Euroopan unionilla on pitkään ollut yhteisiä perusarvoja ja yhteistä politiikkaa, kuten esimerkiksi uuteen naapuruuspolitiikkaan kuuluvat maat, voitaisiin harkita sellaisten sopimusten allekirjoittamista, jotka menevät pitemmälle kuin ”ihmisoikeus- ja demokratialauseke” ja jotka perustuvat demokraattisten periaatteiden ja ihmisoikeuksien edistämiseen yhteisten instituutioiden avulla, Euroopan neuvoston ja/tai muiden alueellisten instituutioiden esimerkin mukaisesti;

20.

kun on kyse Euroopan unionin naapuruuspolitiikkaan kuuluvista maista, joiden kanssa unionilla on erityisen läheiset suhteet assosiaatiosopimusten johdosta, lausekkeessa olisi täsmennettävä, että näiden sopimusten allekirjoittajien olisi - yhteiseltä pohjalta - myönnettävä toisilleen oikeus tarkkailla parlamentin ja presidentin vaaleja; pyytää neuvostoa ja komissiota rohkaisemaan asianomaisia maita siihen, että ne hyväksyisivät kansainvälisiä tarkkailijoita vaaleihinsa ja näin noudattaisivat avoimuutta;

21.

katsoo, että vaaleja voidaan pitää demokraattisina, vapaina ja oikeudenmukaisina, kun tietyt ennakkoehdot täyttyvät: kunnioitetaan poliittisia oikeuksia ja kansalaisoikeuksia sekä sananvapautta ja tiedonvälityksen vapautta, taataan yhtäläiset oikeudet saada tietoja julkisten tiedotusvälineiden kautta ja kunnioitetaan poliittista moniarvoisuutta, jotta äänestäjille annetaan todellinen valintamahdollisuus;

22.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.


(1)  EUVL C 97 E, 22.4.2004, s. 656.

(2)  EUVL C 131 E, 5.6.2003, s. 147.

(3)  EYVL C 320, 28.10.1996, s. 261.

(4)  Hyväksytyt tekstit, P6_TA(2005)0150.

(5)  EUVL C 104 E, 30.4.2004, s. 1048.

(6)  EUVL C 76 E, 25.3.2004, s. 386.

(7)  EUVL C 131 E, 5.6.2003, s. 138.

(8)  EYVL C 65 E, 14.3.2002, s. 336.

(9)  EYVL C 377, 29.12.2000, s. 336.

(10)  EYVL C 98, 9.4.1999, s. 267.

(11)  EYVL C 20, 20.1.1997, s. 161.

(12)  EYVL C 126, 22.5.1995, s. 15.

(13)  EYVL C 115, 26.4.1993, s. 214.

(14)  EYVL C 267, 14.10.1991, s. 165.

(15)  EYVL C 47, 27.2.1989, s. 61.

(16)  EYVL C 99, 13.4.1987, s. 157.

(17)  EYVL C 343, 31.12.1985, s. 29.

(18)  EYVL C 172, 2.7.1984, s. 36.

(19)  EYVL C 161, 10.6.1983, s. 58.

(20)  EYVL L 317, 15.12.2000, s. 3,.

(21)  EUVL L 287, 28.10.2005, s. 1.

(22)  EYVL C 364, 18.12.2000, s. 1.

P6_TA(2006)0057

Tiettyjen yhteisen kalastuspolitiikan mukaisten vesialueille pääsyn rajoitusten tarkistaminen (Shetlandin kieltoalue ja punakampelan suoja-alue)

Euroopan parlamentin päätöslauselma tiettyjen yhteisen kalastuspolitiikan mukaisten vesialueille pääsyn rajoitusten tarkistamisesta (Shetlandin kieltoalue ja punakampelan suoja-alue) (2005/2190(INI))

Euroopan parlamentti, joka

ottaa huomioon komission tiedonannon neuvostolle ja Euroopan parlamentille tiettyjen yhteisen kalastuspolitiikan mukaisten vesialueille pääsyn rajoitusten tarkistamisesta (Shetlandin kieltoalue ja punakampelan suoja-alue) KOM(2005)0422,

ottaa huomioon elollisten vesiluonnonvarojen säilyttämisestä ja kestävästä hyödyntämisestä yhteisessä kalastuspolitiikassa 20. joulukuuta 2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2371/2002 (1) 18 ja 19 artiklan,

ottaa huomioon kalavarojen säilyttämisestä nuorten meren eliöiden suojelemiseksi toteutettavien teknisten toimenpiteiden avulla 30. maaliskuuta 1998 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 850/98 (2) 29 artiklan,

ottaa huomioon työjärjestyksen 45 artiklan,

ottaa huomioon kalatalousvaliokunnan mietinnön (A6-0016/2006);

1.

toteaa, että komissio on nyt täyttänyt neuvoston asetuksen (EY) N:o 2371/2002 19 artiklan mukaisen velvoitteen ja tehnyt Shetlandin kieltoalueeseen ja punakampelan suoja-alueeseen liittyvän vesialueille pääsyn ja vesiluonnonvarojen hyödyntämisen rajoituksia 12 meripeninkulman vyöhykkeen ulkopuolella koskevien perusteiden arvioinnin;

2.

toteaa, että arvioinnit ovat monestakin syystä kestäneet huomattavasti kauemmin kuin alun perin ajateltiin;

3.

pitää myönteisenä komission päätöstä järjestää kalatalousalan ja jäsenvaltioiden laajamittainen kuuleminen ennen lausunnon antamista näin tärkeästä kysymyksestä;

4.

on tyytyväinen Pohjanmeren alueellisen neuvoa-antavan toimikunnan (NSRAC) asemaan komission neuvonantajana Shetlandin kieltoalueen ja punakampelan suoja-alueen toimivuuteen ja tehokkuuteen liittyvissä kysymyksissä; kehottaa komissiota edelleen käyttämään hyväkseen NSRAC:n neuvontaa arvioidessaan jatkossa kieltoalueita;

5.

on tyytyväinen komission päätökseen säilyttää Shetlandin kieltoalue vielä kolme vuotta, jolloin sen vaikutuksista voidaan tehdä tarkempi arviointi ensimmäisenä askeleena sen varmistamiseen, että alueella olevia kalastuksesta elantonsa saavia yhteisöjä suojellaan kalastusalan tulevan kestävyyden takaavan kalastuksenhallintajärjestelmän avulla;

6.

toteaa, että tieteellis-teknis-taloudellinen kalastuskomitea (STECF) suositteli Shetlandin kieltoalueen säilyttämistä;

7.

panee merkille, että NSRAC suositteli Shetlandin kieltoalueen säilyttämistä odotettaessa lisäarviointia;

8.

katsoo, että jos ehdotetut Shetlandin kieltoalueen lisäarvioinnit kestävät kauemmin kuin kolme vuotta, kuten tällä hetkellä oletetaan, nykyisen asetuksen olisi pysyttävä voimassa STECF:n suosituksen mukaisesti;

9.

muistuttaa, että STECF huomautti, että Shetlandin kieltoalueen lakkauttaminen saattaisi johtaa pyyntiponnistuksen jonkinasteiseen lisääntymiseen kyseisellä alueella ja että sellaisia toimia, jotka johtaisivat pyyntiponnistuksen lisääntymiseen alueella, pitäisi välttää;

10.

panee merkille, että Yhdistyneen kuningaskunnan ja Saksan viranomaiset kannattivat Shetlandinkieltoalueen säilyttämistä ja että Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus on todennut, että muutokset eivät ole tarpeellisia eivätkä toivottavia;

11.

huomauttaa, että Shetlandin kieltoalue on tärkeä koljalle, valkoturskalle ja merikrotille ja että STECF katsoo alueen merkityksen kyseisille lajeille mahdollisesti kasvaneen kieltoalueen perustamisen ajoista;

12.

panee myös huolestuneena merkille Shetlandin kieltoalueen ja punakampelan suoja-alueen tehokkuuden arviointia varten asetetun komission asiantuntijatyöryhmän havainnon, jonka mukaan Shetlandin kieltoalueen yleisesti ottaen kaupallisesti kiinnostavat kalakannat eivät pysy biologisesti turvallisissa rajoissa koljaa ja seitiä lukuun ottamatta;

13.

kehottaa komissiota toteuttamaan Shetlandin kieltoalueeseen tehtävien muutosten todennäköisten seurausten määrällisen arvioinnin;

14.

pitää myönteisenä komission päätöstä säilyttää punakampelan suoja-alue ja siihen liittyvät vesillepääsyn rajoitukset odotettaessa jatkotutkimuksia;

15.

toteaa, että Saksan viranomaiset kannattavat punakampelan suoja-alueen säilyttämistä ja että Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus huomautti, että päätökset olisi tehtävä osana kampelakalojen hoitosuunnitelmaa ja NSRAC:in lausunnon perusteella;

16.

huomauttaa, että tavoite säilyttää punakampelan suoja-alue on selkeä;

17.

pyytää komissiota tarkistamaan punakampelan suoja-alueen kampelakalojen hoitosuunnitelman huomioon ottaen, niin että siihen sisältyy punakampelan elvytysohjelma;

18.

huomauttaa, että asiantuntijatyöryhmä korosti kieltoalueen ja suoja-alueen sosioekonomista merkitystä;

19.

panee lisäksi merkille asiantuntijaryhmän näkemyksen, jonka mukaan yksi Shetlandin kielto-alueen tavoitteista on suojata Pohjois-Skotlannin kalastuksesta riippuvaisia yhteisöjä;

20.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.


(1)  EYVL L 358, 31.12.2002, s. 59.

(2)  EYVL L 125, 27.4.1998, s. 1, asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 2166/2005 (EUVL L 345, 28.12.2005, s. 5).

P6_TA(2006)0058

Uusiutuvista energialähteistä tuotettu lämpö ja jäähdytys

Euroopan parlamentin päätöslauselma, johon sisältyy komissiolle osoitettuja suosituksia uusiutuvista energialähteistä tuotetusta lämmöstä ja jäähdytyksestä (2005/2122(INI))

Euroopan parlamentti, joka

ottaa huomioon EY:n perustamissopimuksen 192 artiklan 2 kohdan,

ottaa huomioon työjärjestyksen 39 ja 45 artiklan,

ottaa huomioon 29. syyskuuta 2005 antamansa päätöslauselman uusiutuvien energialähteiden osuudesta EU:ssa sekä ehdotuksista konkreettisiksi toimiksi (1),

ottaa huomioon komission tiedonannon ”Tulevaisuuden energia: uusiutuvat energialähteet — Yhteisön strategiaa ja toimintasuunnitelmaa koskeva valkoinen kirja” (KOM(1997)0599),

ottaa huomioon oikeudellisten asioiden valiokunnan ehdotettua oikeusperustaa koskevan lausunnon,

ottaa huomioon teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnan mietinnön (A6-0020/2006),

A.

ottaa huomioon, että uusiutuvista energialähteistä tuotetusta lämmöstä ja jäähdytyksestä ei ole tällä hetkellä olemassa lainsäädäntöä,

B.

ottaa huomioon, että tällä hetkellä ei ole valmisteltavana yhtään työjärjestyksen 39 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua ehdotusta,

C.

ottaa huomioon, että uusiutuvien energialähteiden edistämisestä annetut direktiivit ovat sähköntuotannon ja liikenteen aloilla saaneet aikaan tai vahvistaneet kestävää kehitystä jäsenvaltioissa,

D.

ottaa huomioon, että uusiutuvien energialähteiden markkinoiden nykyisin täysin erilaiset kehityssuuntaukset yksittäisissä jäsenvaltioissa eivät suurimmalta osin perustu erilaisiin mahdollisuuksiin vaan pikemminkin erilaisiin, osittain riittämättömiin poliittisiin ja oikeudellisiin lähtökohtiin,

E.

ottaa huomioon, että uusiutuvien energialähteiden markkinat edistävät Lissabonin tavoitteiden saavuttamista lisäämällä sekä työllisyyttä jäsenvaltioissa että jäsenvaltioiden ja Euroopan unionin tutkimus- ja innovointipyrkimyksiä,

F.

panee myös merkille, että sähköntuotantoprosesseista tai teollisuusprosessista peräisin olevan hukkalämmön ja vapaajäähdytyksen käyttö myötävaikuttaa perinteisten energialähteiden kysynnän vähentämiseen, ja katsoo, että jäsenvaltioiden olisi identifioitava näiden lähteiden käytön mahdollisuudet, osoitettava, miten niitä voidaan hyödyntää tehokkaammin, sekä varmistettava oikeudellinen selkeys, parempi tiedottaminen kansalaisille ja tutkimustoimien lisääminen,

G.

painottaa jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta — yhteinen arvonlisäverojärjestelmä: yhdenmukainen määräytymisperuste 17. toukokuuta 1977 annetun kuudennen neuvoston direktiivin 77/388/ETY (2) merkittäviä vaikutuksia uusiutuvista energialähteistä tuotettavaan lämpöön ja jäähdytykseen;

1.

pyytää komissiota tekemään parlamentille 31. heinäkuuta 2006 mennessä EY:n perustamissopimuksen 175 artiklan 1 kohdan perusteella liitteessä esitettyjä yksityiskohtaisia suosituksia vastaavan lainsäädäntöehdotuksen uusiutuvien energialähteiden osuuden nostamisesta lämmöntuotannossa ja jäähdytysalalla;

2.

toteaa, että mainitut suositukset ovat toissijaisuusperiaatteen ja kansalaisten perusoikeuksien mukaisia;

3.

katsoo, että pyydetyllä ehdotuksella ei ole rahoitusvaikutuksia EU:n talousarvioon;

4.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman ja liitteessä esitetyt yksityiskohtaiset suositukset komissiolle ja neuvostolle.


(1)  Hyväksytyt tekstit, P6_TA(2005)0365.

(2)  EYVL L 145, 13.6.1977, s. 1.

LIITE

YKSITYISKOHTAISET SUOSITUKSET PYYDETYN EHDOTUKSEN SISÄLLÖSTÄ

A.   EHDOTUKSEN PERIAATTEET JA TAVOITTEET

1. Pyydetyn ehdotuksen tavoitteena on arvioida ja hyödyntää taloudellisia mahdollisuuksia päämääränä uusiutuvien energialähteiden osuuden nostaminen lämmöntuotannossa ja jäähdytysalalla nykyisestä noin 10 prosentista ainakin kaksinkertaiseksi vuoteen 2020 mennessä, mikä on realistista ja kunnianhimoista.

2. Nostamalla uusiutuvien energialähteiden osuutta lämmöntuotannossa ja jäähdytysalalla on tarkoitus parantaa energian toimitusvarmuutta huomattavasti, luoda työpaikkoja ja parantaa ympäristöä sekä vähentää merkittävästi perinteisten energialähteiden kysyntää EU:ssa, vähentää energian kokonaiskulutusta EU:n lämmöntuotanto- ja jäähdytysalalla, erityisesti EU:n riippuvuutta öljystä ja kaasusta, ja laskea kotitalous- ja teollisuuskäyttöön tarkoitetun energian kustannuksia kuluttajille.

3. Pyydetyllä direktiivillä on tarkoitus luoda lähtökohdat kansallisille tukivälineille ottaen huomioon toissijaisuusperiaate sekä voimassa oleva energia- ja ympäristöaloja koskeva unionin lainsäädäntö.

4. Toistaiseksi vain vähäisessä määrin hyödynnettyjä uusiutuvien energialähteiden mahdollisuuksia lämmöntuotannossa ja jäähdytysalalla olisi hyödynnettävä edellyttäen, että niiden käytöstä saatava energia ja niiden ympäristövaikutukset osoittautuvat myönteisiksi ja yhteensopiviksi kestävien tuotantomenetelmien kanssa. Tällainen toiminta ei kuitenkaan saa olla EU:lle syy olla pyrkimättä maailman energiatehokkaimmaksi taloudeksi vuoteen 2020 mennessä. Ensin olisi kuitenkin poistettava jo kilpailukykyisten tekniikkojen esteet mahdollisuuksien mukaan yhteistyössä kansallisten ja keskushallinnon ulkopuolisten elinten kanssa.

5. Pyydetyllä direktiivillä on tarkoitus mahdollistaa kaikkien kyseeseen tulevien tekniikkojen huomattava markkinaosuus koko EU:n alueella ja markkinoiden kehittyminen kaikissa jäsenvaltioissa. Alueiden välistä ja rajat ylittävää yhteistyötä voidaan edistää kyseisellä alalla. Tämän vuoksi asiaa koskevia yhteisön politiikkoja ja ohjelmia, kuten kilpailukyvyn ja innovoinnin puiteohjelmaa ja seitsemättä puiteohjelmaa, on sovellettava tässä yhteydessä asianmukaisesti.

6. Asiaan liittyvien tekniikkojen ja menettelytapojen taloudellisuutta on tehostettava massatuotannon ja -jakelun avulla.

B.   EHDOTETTAVAT TOIMENPITEET

I.   Tavoitteet, määritelmät ja seuranta

1. EU:lle asetetaan realistinen ja kunnianhimoinen tavoite ainakin kaksinkertaistaa uusiutuvien energialähteiden osuus lämmöntuotannossa ja jäähdytysalalla vuoteen 2020 mennessä tämän osuuden nostamiseksi koko EU:n alueella.

2. Tehokkailla kansallisilla tavoitteilla, joissa otetaan huomioon nykyiset jäsenvaltioiden ja niiden alueiden väliset erot uusiutuvien energialähteiden osuuksissa lämmöntuotannosta ja jäähdytysalalla sekä kunkin asiaankuuluvan tekniikan mahdollisuudet ja niihin liittyvät selvitykset, olisi osaltaan autettava saavuttamaan EU:n tavoitteet.

3. Lähtökohtana on oltava asianomaisten energialähteiden eli maalämpövoiman, aurinkovoiman (passiivinen energia mukaan lukien), uusiutuvia energialähteitä käyttäen tuotetun kaukolämmityksen ja kaukojäähdytyksen, luonnonvoimasta saatavan lämmön ja biomassan selkeästi rajattu määritelmä (sähköntuotannon edistämisestä uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön sisämarkkinoilla 27. syyskuuta 2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/77/EY (1) mukaisesti).

4. Viimeistään vuoden kuluessa pyydetyn direktiivin voimaantulosta jäsenvaltioiden on vahvistettava toimintasuunnitelmia tavoitteiden saavuttamiseksi omien kansallisten mahdollisuuksien perusteella ja ilmoitettava siinä myös kyseeseen tulevia uusiutuvia energialähteitä koskevat tavoitteet lämmöntuotannossa ja jäähdytysalalla. Jäsenvaltioiden toimintasuunnitelma on uudistettava kolmen vuoden välein ja esitettävä komissiolle.

5. Jotta voidaan arvioida EU:n laajuista energiantarvetta lämmöntuotannossa ja jäähdytysalalla ja seurata uusiutuvien energialähteiden osuuden kehitystä, on kehitettävä EU:n laajuinen, kaikissa jäsenvaltioissa voimassa oleva seurantajärjestelmä, jonka avulla saadaan luotettavia ja vertailukelpoisia tietoja.

II.   Hallinnollisten esteiden poistaminen

1. Jäsenvaltioita on vaadittava varmistamaan lämmöntuotannossa ja jäähdytysalalla tapahtuvan uusiutuvien energialähteiden käytön valtuutusta, valvontaa ja lupajärjestelmää koskevat selkeät säännöt ja määräykset.

2. Myöntäessään lupia uusiutuvia energialähteitä hyödyntävien järjestelmien ja niihin liittyvien lämmöntuotanto- ja jäähdytysverkkojen käyttöön jäsenvaltiot varmistavat, että viranomaisten toimivaltuudet on määritelty yksiselitteisesti, tehokkaasti ja avoimesti.

3. On säädettävä menettelyjen yksinkertaistamisesta ja nopeuttamisesta asianmukaisella hallintotasolla. Todistustaakka luvan kieltämisessä on viranomaisilla.

4. Hallinnollisten maksujen on oltava avoimia, oikeudenmukaisia ja ketään syrjimättömiä eikä niihin saa liittyä minkäänlaista resursseihin kohdistuvaa piiloverotusta.

III.   Kansalliset tukivälineet

1. Jäsenvaltioiden on luotava taloudellisia kannustimia toissijaisuusperiaatteen mukaisesti.

2. Kansallisten tukivälineiden on kuitenkin noudatettava seuraavia periaatteita tavoitteiden saavuttamiseksi:

a)

tukia on rajoitettava ajallisesti ja vähennettävä asteittain;

b)

investoinnit on varmistettava keskipitkällä ajalla vakaiden ja johdonmukaisten tukiedellytysten avulla;

c)

on vältettävä nykivää markkinakehitystä tukijärjestelmien luotettavien voimassaoloaikojen avulla;

d)

on taattava tehokas ja järjestelmällinen tuki nykyisten mahdollisuuksien hyödyntämiseksi ja tavoitteiden saavuttamiseksi;

e)

uusiutuviin energialähteisiin perustuvien tekniikkojen taloudellisuutta on tehostettava kehittämällä massatuotantoa;

f)

on huomioitava tekniikkojen erityiset tarpeet ja pyrittävä hyödyntämään eri tekniikkojen mahdollisuudet pitkällä aikavälillä;

g)

kustannustehokkaita uusiutuvia energialähteitä hyödyntäviä tekniikoita on tuettava niiden koosta riippumatta.

3. Tapauksissa, joissa uusiutuvia energialähteitä hyödyntäviä tekniikoita ei vielä ole runsaasti saatavilla markkinoilla kilpailukykyisin hinnoin jäsenvaltiot voivat harkita seuraavanlaisia kannustinjärjestelmiä:

a)

verohelpotukset/-vapaudet uusiutuvia energialähteitä hyödyntäville järjestelmille ja niihin liittyville lämmöntuotanto- ja jäähdytysverkoille;

b)

suorat investointituet;

c)

sääntelytoimet, esimerkiksi uusiutuvia energialähteitä hyödyntävien järjestelmien, sähkön ja lämmön yhteistuotannon ja uusiutuvia energialähteitä hyödyntävän paikallisen ja kaukotuotannon kaukolämmityksen ja -jäähdytyksen käytön edistäminen ja/tai velvoittaminen uudisrakentamisessa ja rakennusten korjaamisessa;

d)

tuettujen uusiutuvia energialähteitä hyödyntävien järjestelmien tai uusiutuvista energialähteistä tuotetun lämmön ja jäähdytyksen kustannusten jakaminen esimerkiksi kansallisten tavoitteiden kanssa yhteensopivan kiintiöjärjestelyn yhteydessä; erittäin tehokkaissa sähkön ja lämmön yhteistuotantojärjestelmissä sekä kaukolämmitys- ja kaukojäähdytysjärjestelmissä käytettäviä polttoaineita ei tulisi kuormittaa taloudellisesti;

e)

muut sisämarkkinoiden ja ympäristönsuojeluun, innovaatioon ja aluekehitykseen myönnetyistä valtiontuista annettujen direktiivien mukaiset järjestelmät.

4. Kannustinjärjestelmien yhteydessä on varmistettava, että loppukuluttajalle ei aiheudu lämmitys- ja jäähdytyskustannusten kohtuutonta kasvua.

IV.   Liitännäistoimenpiteet

1. Jäsenvaltioiden olisi pyrittävä varmistamaan, että kansalaisille tiedotetaan kattavasti uusiutuvien energialähteiden käyttömahdollisuuksista lämmöntuotannossa ja jäähdytysalalla.

2. Jäsenvaltioiden on huolehdittava, että julkaistaan tutkimuksia siitä, miten uusiutuvien energialähteiden hyödyntäminen lämmöntuotannossa ja jäähdytysalalla tuo mukanaan etuja kuluttajille.

3. Jäsenvaltioiden olisi pyrittävä varmistamaan, että täytäntöönpanosta vastaavat ammattiryhmät tuntevat ja hallitsevat asiaan liittyvät tekniikat. Perus- ja täydennyskoulutuksen avulla olisi varmistettava, että uusiutuviin energialähteisiin perustuviin tekniikkoihin pannaan riittävästi painoa.

4. Jäsenvaltioiden on kannustettava toteuttamaan asianmukaisia toimenpiteitä kyseisten tuotteiden ja palvelujen korkean laadun varmistamiseksi.

5. Jäsenvaltiot kannustavat julkista sektoria asettamaan uusiutuvista energialähteistä tuotetun lämmön ja jäähdytyksen etusijalle hankintamenettelyjen yhteydessä kustannustehokkuus asianmukaisesti huomioon ottaen erityisesti uusien tai korjattavien rakennusten osalta.

6. EU kannustaa järjestämään nykyisten budjettikohtien pohjalta EU:n laajuisia valistuskampanjoita, joiden painopiste on uusiutuvien energialähteiden käytössä lämmöntuotannossa ja jäähdytysalalla.

7. EU kannustaa käyttämään rakenne- ja koheesiorahastoja uusiutuvista energialähteistä tuotetun lämmön ja jäähdytyksen tukemiseen ja edistämiseen.

8. Tutkimustoimia lisätään uusiutuvista energialähteistä tuotetun lämmön ja jäähdytyksen suuremman markkinoille pääsyn helpottamiseksi.

9. Euroopan tasolla olisi kehitettävä lämmitys- ja jäähdytysalan ympäristömerkkejä.

10. Jäsenvaltioiden on ryhdyttävä toimenpiteisiin erittäin tehokkailla lämmön ja sähkön yhteistuotantomenetelmillä tuotettavan lämmityksen ja jäähdytyksen vähentämisen ehkäisemiseksi kehittämällä kansallisia tukijärjestelmiä hyötylämmön tarpeeseen perustuvan sähkön ja lämmön yhteistuotannon edistämisestä sisämarkkinoilla 11. helmikuuta 2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/8/EY (2) (CHP-direktiivi) mukaisesti.


(1)  EYVL L 283, 27.10.2001, s. 33.

(2)  EUVL L 52, 21.2.2004, s. 50.


Keskiviikko 15. helmikuuta 2006

29.11.2006   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 290/120


PÖYTÄKIRJA

(2006/C 290 E/03)

ISTUNNON KULKU

Puhetta johti Josep BORRELL FONTELLES

puhemies

1.   Istunnon avaaminen

Istunto avattiin klo 9.05.

*

* *

Pervenche Berès käytti puheenvuoron esityslistasta (se ei ollut työjärjestyspuheenvuoro, joten puhemies keskeytti hänet).

2.   Ilmaisunvapaus ja uskonnollisen vakaumuksen kunnioittaminen (keskustelu)

Neuvoston ja komission julkilausumat: Ilmaisunvapaus ja uskonnollisen vakaumuksen kunnioittaminen

Hans Winkler (neuvoston puheenjohtaja) ja José Manuel Barroso (komission puheenjohtaja) antoivat julkilausumat.

Puheenvuorot: Hans-Gert Poettering PPE-DE-ryhmän puolesta, Poul Nyrup Rasmussen PSE-ryhmän puolesta, Karin Riis-Jørgensen ALDE-ryhmän puolesta, Daniel Cohn-Bendit Verts/ALE-ryhmän puolesta, Francis Wurtz GUE/NGL-ryhmän puolesta, Jens-Peter Bonde IND/DEM-ryhmän puolesta, Brian Crowley UEN-ryhmän puolesta, sitoutumaton Frank Vanhecke ja Hans Winkler.

Työjärjestyksen 103 artiklan 2 kohdan mukaisesti keskustelun päätteeksi käsiteltäväksi jätetyt päätöslauselmaesitykset:

Elmar Brok, Gunnar Hökmark, Gitte Seeberg, José Ignacio Salafranca Sánchez-Neyra ja João de Deus Pinheiro PPE-DE-ryhmän puolesta sananvapaudesta ja uskonnollisten vakaumusten kunnioittamisesta (B6-0136/2006)

Pasqualina Napoletano, Martine Roure, Martin Schulz, Hannes Swoboda ja Jan Marinus Wiersma PSEryhmän puolesta sananvapaudesta ja uskonnollisten vakaumusten kunnioittamisesta (B6-0137/2006)

Daniel Cohn-Bendit ja Monica Frassoni Verts/ALE-ryhmän puolesta sananvapaudesta ja uskonnollisten vakaumusten kunnioittamisesta (B6-0138/2006)

Graham Watson, Karin Riis-Jørgensen, Jean-Marie Cavada, Annemie Neyts-Uyttebroeck, Sarah Ludford ja Jeanine Hennis-Plasschaert ALDE-ryhmän puolesta sananvapaudesta ja uskonnollisten vakaumusten kunnioittamisesta (B6-0139/2006)

Francis Wurtz ja Willy Meyer Pleite GUE/NGL-ryhmän puolesta ilmaisunvapaudesta ja uskonnollisten vakaumusten kunnioittamisesta (B6-0140/2006)

Cristiana Muscardini ja Konrad Szymański UEN-ryhmän puolesta ilmaisunvapaudesta ja uskonnollisten vakaumusten kunnioittamisesta (B6-0141/2006).

Keskustelu julistettiin päättyneeksi.

Äänestys: istunnon pöytäkirja 16.2.2005, kohta 6.4.

3.   Iranin suhteet kansainväliseen yhteisöön (keskustelu)

Neuvoston ja komission julkilausumat: Iranin suhteet kansainväliseen yhteisöön

Hans Winkler (neuvoston puheenjohtaja) antoi julkilausuman.

Puhetta johti Ingo FRIEDRICH

varapuhemies

Franco Frattini (komission varapuheenjohtaja) antoi julkilausuman.

Puheenvuorot: Michael Gahler PPE-DE-ryhmän puolesta, Martin Schulz PSE-ryhmän puolesta, Annemie Neyts-Uyttebroeck ALDE-ryhmän puolesta, Angelika Beer Verts/ALE-ryhmän puolesta, Miguel Portas GUE/NGL ryhmän puolesta, Bastiaan Belder IND/DEM-ryhmän puolesta, Konrad Szymański UEN-ryhmän puolesta, sitoutumaton Hans-Peter Martin, Charles Tannock, Lilli Gruber, Cecilia Malmström, Bernat Joan i Marí, Tobias Pflüger, Georgios Karatzaferis, Ģirts Valdis Kristovskis, Bruno Gollnisch, Elmar Brok, Christa Prets, Gerard Batten, Koenraad Dillen, Jana Hybášková, Marek Siwiec, Panagiotis Beglitis, Marcello Vernola, Monika Beňová, Luís Queiró, Libor Rouček, Pierre Schapira, Inger Segelström, Hans Winkler ja Franco Frattini.

Työjärjestyksen 103 artiklan 2 kohdan mukaisesti keskustelun päätteeksi käsiteltäväksi jätetyt päätöslauselmaesitykset:

Annemie Neyts-Uyttebroeck, Cecilia Malmström, István Szent-Iványi, Philippe Morillon ja Antoine Duquesne ALDE-ryhmän puolesta Iranin ja kansainvälisen yhteisön konfliktista (B6-0096/2006)

Michał Tomasz Kamiński, Konrad Szymański ja Ģirts Valdis Kristovskis UEN-ryhmän puolesta Iranista ja kansainvälisestä yhteisöstä (B6-0099/2006)

Lilli Gruber, Pasqualina Napoletano, Véronique De Keyser ja Christa Prets PSE-ryhmän puolesta Iranin ja kansainvälisen yhteisön konfliktista (B6-0102/2006)

Michael Gahler ja Charles Tannock PPE-DE-ryhmän puolesta Iranin ja kansainvälisen yhteisön konfliktista (B6-0103/2006)

Francis Wurtz GUE/NGL-ryhmän puolesta Iranista (B6-0104/2006)

Angelika Beer, Daniel Cohn-Bendit, Monica Frassoni, Rebecca Harms, Joost Lagendijk, Raül Romeva i Rueda ja Claude Turmes Verts/ALE-ryhmän puolesta Iranista (B6-0106/2006).

Keskustelu julistettiin päättyneeksi.

Äänestys: istunnon pöytäkirja 15.2.2006, kohta 4.2.

Puhetta johti Luigi COCILOVO

varapuhemies

4.   Äänestykset

Äänestysten kulkua koskevat yksityiskohdat (tarkistukset, erilliset äänestykset, kohta kohdalta -äänestykset, ...) esitetään pöytäkirjaan sisältyvässä liitteessä ”Äänestysten tulokset”.

4.1.   Yhteisön lennonjohtajien lupakirjajärjestelmä *** II (työjärjestyksen 131 artikla) (äänestys)

Suositus toiseen käsittelyyn: Neuvoston yhteinen kanta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin antamiseksi yhteisön lennonjohtajan lupakirjasta [10724/2/2005 — C6-0399/2005 — 2004/0146(COD)] — Liikenne- ja matkailuvaliokunta.

Esittelijä: Christine De Veyrac (A6-0007/2006)

(määräenemmistö)

(äänestystulokset: ”Äänestysten tulokset” -liite, kohta 1)

NEUVOSTON YHTEINEN KANTA

Julistettiin hyväksytyksi (P6_TA(2006)0059)

4.2.   Iranin suhteet kansainväliseen yhteisöön (äänestys)

Päätöslauselmaesitykset B6-0096/2006, B6-0099/2006, B6-0102/2006, B6-0103/2006, B6-0104/2006 ja B6-0106/2006

(yksinkertainen enemmistö)

(äänestystulokset: ”Äänestysten tulokset” -liite, kohta 2)

Bernd Posselt käytti puheenvuoron pahoitellakseen sitä, että yhteisen päätöslauselmaesityksen kaikki kieliversiot eivät ole saatavilla.

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS RC-B6-0096/2006/rev.

(korvaa päätöslauselmaesitykset B6-0096/2006, B6-0099/2006, B6-0102/2006 ja B6-0103/2006)

seuraavien jäsenten käsiteltäväksi jättämä:

Michael Gahler ja Charles Tannock PPE-DE-ryhmän puolesta

Pasqualina Napoletano PSE-ryhmän puolesta

Annemie Neyts-Uyttebroeck ALDE-ryhmän puolesta

Michał Tomasz Kamiński, Konrad Szymański ja Ģirts Valdis Kristovskis UEN-ryhmän puolesta

Hyväksyttiin (P6_TA(2006)0060)

(Päätöslauselmaesitykset B6-0104/2006 ja B6-0106/2006 raukesivat.)

5.   Äänestysselitykset

Kirjalliset äänestysselitykset:

Työjärjestyksen 163 artiklan 3 kohdan mukaiset kirjalliset äänestysselitykset julkaistaan tämän istunnon sanatarkoissa istuntoselostuksissa.

6.   Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset ovat nähtävissä verkkosivulla ”Séance en direct” kohdassa ”Résultats des votes (appels nominaux)/Results of votes (roll-call votes)” sekä liitteen ”Nimenhuutoäänestysten tulokset” painetussa versiossa.

Europarlin sähköistä versiota päivitetään säännöllisesti enintään kahden viikon ajan äänestyspäivästä.

Tämän määräajan jälkeen äänestyskäyttäytymistä koskevien ilmoitusten luettelo on lopullinen, ja se toimitetaan käännettäväksi ja julkaistavaksi virallisessa lehdessä.

Jäsenet, jotka eivät osallistuneet äänestyksiin:

Karl-Heinz Florenz, Robert Sturdy.

(Istunto keskeytettiin klo 11.45 juhlaistunnon alkamista odotettaessa.)

Puhetta johti Josep BORRELL FONTELLES

puhemies

7.   Juhlaistunto - Itävalta

Parlamentti kokoontui klo 12.05-12.30 juhlaistuntoon Itävallan tasavallan presidentin Heinz Fischerin vierailun johdosta.

(Istunto keskeytettiin klo 12.30 ja sitä jatkettiin klo 15.00.)

Puhetta johti Antonios TRAKATELLIS

varapuhemies

8.   Edellisen istunnon pöytäkirjan hyväksyminen

Edellisen istunnon pöytäkirja hyväksyttiin.

9.   Bosnia ja Hertsegovinan tulevaisuudennäkymät (keskustelu)

Neuvoston ja komission julkilausumat: Bosnia ja Hertsegovinan tulevaisuudennäkymät

Hans Winkler (neuvoston puheenjohtaja) ja Olli Rehn (komission jäsen) antoivat julkilausumat.

Puheenvuorot: Doris Pack PPE-DE-ryhmän puolesta, Jelko Kacin ALDE-ryhmän puolesta, Gisela Kallenbach Verts/ALE-ryhmän puolesta, Erik Meijer GUE/NGL-ryhmän puolesta, sitoutumaton Jan Tadeusz Masiel, Hannes Swoboda PSE-ryhmän puolesta, Anna Ibrisagic, Borut Pahor, Sarah Ludford, Angelika Beer, Bernd Posselt, Justas Vincas Paleckis, Annemie Neyts-Uyttebroeck, Jacek Protasiewicz, Ignasi Guardans Cambó, Alojz Peterle, Hans Winkler ja Olli Rehn.

Työjärjestyksen 103 artiklan 2 kohdan mukaisesti keskustelun päätteeksi käsiteltäväksi jätetyt päätöslauselmaesitykset:

Jelko Kacin, Annemie Neyts-Uyttebroeck, Sarah Ludford, Ignasi Guardans Cambó ja Philippe Morillon ALDE-ryhmän puolesta Bosnia ja Hertsegovinan tulevaisuudesta (B6-0095/2006)

Daniel Cohn-Bendit, Angelika Beer, Joost Lagendijk, Raül Romeva i Rueda, Gisela Kallenbach ja Sepp Kusstatscher Verts/ALE-ryhmän puolesta Bosnia ja Hertsegovinan tulevaisuudennäkymistä EU-jäsenyyden kannalta (B6-0097/2006)

Konrad Szymański, Rolandas Pavilionis, Adriana Poli Bortone ja Inese Vaidere UEN-ryhmän puolesta Bosnia ja Hertsegovinasta (B6-0098/2006)

Jan Marinus Wiersma, Hannes Swoboda ja Panagiotis Beglitis PSE-ryhmän puolesta Bosnia ja Hertsegovinan tulevaisuudesta (B6-0100/2006)

Doris Pack ja Anna Ibrisagic PPE-DE-ryhmän puolesta Bosnia ja Hertsegovinan tulevaisuudesta (B6-0101/2006)

Erik Meijer GUE/NGL-ryhmän puolesta Bosnia ja Hertsegovinan tulevaisuudesta (B6-0105/2006).

Keskustelu julistettiin päättyneeksi.

Äänestys: istunnon pöytäkirja 16.2.2006, kohta 6.5.

10.   Valko-Venäjän tilanne 19. maaliskuuta 2006 toimitettavan presidentinvaalin edellä (keskustelu)

Neuvoston ja komission julkilausumat: Valko-Venäjän tilanne 19. maaliskuuta 2006 toimitettavan presidentinvaalin edellä

Hans Winkler (neuvoston puheenjohtaja) antoi julkilausuman.

Puhetta johti Gérard ONESTA

varapuhemies

Joe Borg (komission jäsen) antoi julkilausuman.

Puheenvuorot: Charles Tannock PPE-DE-ryhmän puolesta, Jan Marinus Wiersma PSE-ryhmän puolesta, Elisabeth Schroedter Verts/ALE-ryhmän puolesta, Věra Flasarová GUE/NGL-ryhmän puolesta, Paul Marie Coûteaux IND/DEM-ryhmän puolesta, Konrad Szymański UEN-ryhmän puolesta, sitoutumaton Jan Tadeusz Masiel, Anna Záborská, Joseph Muscat, Anne E. Jensen, Jonas Sjöstedt, Inese Vaidere, Laima Liucija Andrikienė, Andrzej Jan Szejna, Rolandas Pavilionis, Hans Winkler ja Joe Borg.

Työjärjestyksen 103 artiklan 2 kohdan mukaisesti keskustelun päätteeksi käsiteltäväksi jätetyt päätöslauselmaesitykset:

Bogdan Klich ja Charles Tannock PPE-DE-ryhmän puolesta Valko-Venäjän tilanteesta ennen 19. maaliskuuta pidettäviä presidentinvaaleja (B6-0109/2006)

Jan Marinus Wiersma, Marek Siwiec ja Joseph Muscat PSE-ryhmän puolesta Valko-Venäjän tilanteesta19. maaliskuuta järjestettävien presidentinvaalien edellä (B6-0113/2006)

André Brie ja Jonas Sjöstedt GUE/NGL-ryhmän puolesta Valko-Venäjän tilanteesta 19. maaliskuuta järjestettävien presidentinvaalien edellä (B6-0120/2006)

Konrad Szymański ja Inese Vaidere UEN-ryhmän puolesta Valko-Venäjän tilanteesta (B6-0122/2006)

Elisabeth Schroedter ja Marie Anne Isler Béguin Verts/ALE-ryhmän puolesta Valko-Venäjän tilanteesta 19. maaliskuuta järjestettävien presidentinvaalien edellä (B6-0123/2006)

Janusz Onyszkiewicz ja Cecilia Malmström ALDE-ryhmän puolesta Valko-Venäjän tilanteesta 19. maaliskuuta järjestettävien presidentinvaalien edellä (B6-0125/2006).

Keskustelu julistettiin päättyneeksi.

Äänestys: istunnon pöytäkirja 16.2.2006, kohta 6.6.

(Istunto keskeytettiin klo 16.50 kyselytunnin alkamista odotettaessa ja sitä jatkettiin klo 17.30.)

Puhetta johti Sylvia-Yvonne KAUFMANN

varapuhemies

11.   Rasismin kitkeminen jalkapallosta (kirjallinen kannanotto)

Kirjallinen kannanotto 69/2005 aiheesta rasismin kitkeminen jalkapallosta, jonka Emine Bozkurt, Claude Moraes, Christopher Heaton-Harris, Cem Özdemir ja Alexander Alvaro ovat jättäneet käsiteltäväksi, on saanut parlamentin jäsenten enemmistön allekirjoitukset. Kannanotto toimitetaan näin ollen työjärjestyksen 116 artiklan 4 kohdan mukaisesti kannanotossa mainituille tahoille liitteenään allekirjoittajien nimet, ja se julkaistaan 14.3.2006 pidettävän istunnon hyväksytyissä teksteissä.

Emine Bozkurt käytti puheenvuoron.

12.   Kyselytunti (kysymykset komissiolle)

Parlamentti käsitteli komissiolle osoitettuja kysymyksiä (B6-0002/2006).

Ensimmäinen osa

Kysymys 33 (Andreas Schwab): Henkilöautoille asetettavan tiemaksun yhteensopivuus EU:n lainsäädännön kanssa.

Janez Potočnik (komission jäsen) vastasi kysymykseen sekä lisäkysymykseen, jonka esitti Richard Seeber (laatijan sijainen).

Kysymys 34 (Robert Evans): Roskaruoka.

Mariann Fischer Boel (komission jäsen) vastasi kysymykseen sekä lisäkysymyksiin, joita esittivät Robert Evans ja Philip Bushill-Matthews.

Kysymys 35 (Rodi Kratsa-Tsagaropoulou): Euroopan laajuisten liikenneverkkojen rahoitus.

Mariann Fischer Boel vastasi kysymykseen sekä lisäkysymyksiin, joita esittivät Rodi Kratsa-Tsagaropoulou, Justas Vincas Paleckis ja Richard Seeber.

Toinen osa

Kysymys 36 (Justas Vincas Paleckis): Tutkimuksen seitsemännen puiteohjelman rahoittaminen kaudella 2007-2013.

Janez Potočnik vastasi kysymykseen sekä lisäkysymyksiin, joita esittivät Justas Vincas Paleckis, Anne E. Jensen ja Richard Seeber.

Kysymys 37 (Seán Ó Neachtain): Euroopan alueiden tutkimusrahoitus.

Janez Potočnik vastasi kysymykseen sekä lisäkysymyksiin, joita esittivät Seán Ó Neachtain, Anne E. Jensen ja Paul Rübig.

Kysymys 38 (Teresa Riera Madurell): Yhteisön talousarvio sekä tutkimuksen ja kehityksen seitsemäs puiteohjelma.

Janez Potočnik vastasi kysymykseen sekä lisäkysymyksiin, joita esittivät Teresa Riera Madurell, Paul Rübig ja Margarita Starkevičiūtė.

Kysymys 39 (Hélène Goudin): ”Eurooppalaisia hyvän tahdon lähettiläitä” koskeva komission ehdotus.

Janez Potočnik vastasi kysymykseen sekä lisäkysymykseen, jonka esitti Hélène Goudin.

Kysymys 40 (Richard Corbett): Euroopan tulevaisuudesta käytävän keskustelun resurssit.

Janez Potočnik vastasi kysymykseen sekä lisäkysymyksiin, joita esittivät Richard Corbett ja James Hugh Allister.

Kysymys 41 (Marie Panayotopoulos-Cassiotou): Toimet Euroopan tietoverkkojen parantamiseksi.

Janez Potočnik vastasi kysymykseen sekä lisäkysymykseen, jonka esitti Marie Panayotopoulos-Cassiotou.

Kysymys 42 (Margarita Starkevičiūtė): Euronews-kanavan näkyvyys Liettuassa.

Janez Potočnik vastasi kysymykseen sekä lisäkysymykseen, jonka esitti Margarita Starkevičiūtė.

Kysymys 43 (Henrik Dam Kristensen): Sokeriuudistus ja yhteisen maatalouspolitiikan järkeistäminen.

Mariann Fischer Boel vastasi kysymykseen sekä lisäkysymykseen, jonka esitti Henrik Dam Kristensen.

Kysymys 44 (Zbigniew Krzysztof Kuźmiuk): Sokerimarkkinauudistus.

Mariann Fischer Boel vastasi kysymykseen sekä lisäkysymykseen, jonka esitti Zbigniew Krzysztof Kuźmiuk.

Kysymys 45 (Glenys Kinnock): Jalostustuki.

Mariann Fischer Boel vastasi kysymykseen sekä lisäkysymykseen, jonka esitti Glenys Kinnock.

Kysymyksiin, joihin ei ajanpuutteen vuoksi voitu vastata, vastataan kirjallisesti (ks. sanatarkkojen istuntoselostusten liite).

Komissiolle varattu kyselytunti julistettiin päättyneeksi.

(Istunto keskeytettiin klo 19.10 ja sitä jatkettiin klo 21.00.)

Puhetta johti Manuel António dos SANTOS

varapuhemies

13.   Riskin- ja kriisinhallinta maatalouden alalla (keskustelu)

Mietintö: Riskin- ja kriisinhallinta maatalouden alalla [2005/2053(INI)] — Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta.

Esittelijä: Friedrich-Wilhelm Graefe zu Baringdorf (A6-0014/2006)

Mariann Fischer Boel (komission jäsen) käytti puheenvuoron.

Friedrich-Wilhelm Graefe zu Baringdorf esitteli laatimansa mietinnön.

Puheenvuorot: Ioannis Gklavakis PPE-DE-ryhmän puolesta, Bogdan Golik PSE-ryhmän puolesta, Niels Busk ALDE-ryhmän puolesta, Margrete Auken Verts/ALE-ryhmän puolesta, Diamanto Manolakou GUE/NGL-ryhmän puolesta, Jeffrey Titford IND/DEM-ryhmän puolesta, sitoutumaton Jan Tadeusz Masiel, Markus Pieper, Katerina Batzeli, Ilda Figueiredo, Neil Parish, Luis Manuel Capoulas Santos, Jim Higgins, Wiesław Stefan Kuc, Friedrich-Wilhelm Graefe zu Baringdorf ja Mariann Fischer Boel.

Keskustelu julistettiin päättyneeksi.

Äänestys: istunnon pöytäkirja 16.2.2006, kohta 6.7.

14.   Euroopan unionin metsästrategian toteuttaminen (keskustelu)

Mietintö: Euroopan unionin metsästrategian toteuttaminen [2005/2054(INI)] — Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta.

Esittelijä: Heinz Kindermann (A6-0015/2006)

Mariann Fischer Boel (komission jäsen) käytti puheenvuoron.

Heinz Kindermann esitteli laatimansa mietinnön.

Puheenvuorot: Christofer Fjellner (ENVI-valiokunnan lausunnon valmistelija), Michl Ebner PPE-DE-ryhmän puolesta, Luis Manuel Capoulas Santos PSE-ryhmän puolesta, Anne Laperrouze ALDE-ryhmän puolesta, Ilda Figueiredo GUE/NGL-ryhmän puolesta, Andrzej Tomasz Zapałowski IND/DEM-ryhmän puolesta, Janusz Wojciechowski UEN-ryhmän puolesta, Agnes Schierhuber, María Isabel Salinas García, Kyösti Virrankoski, Dariusz Maciej Grabowski, Zdzisław Zbigniew Podkański, Duarte Freitas, Rosa Miguélez Ramos, Danutė Budreikaitė, Zbigniew Krzysztof Kuźmiuk, Elisabeth Jeggle, Bernadette Bourzai, Laima Liucija Andrikienė, Riitta Myller, Jan Březina, Wiesław Stefan Kuc, Czesław Adam Siekierski ja Mariann Fischer Boel.

Keskustelu julistettiin päättyneeksi.

Äänestys: istunnon pöytäkirja 16.2.2006, kohta 6.8.

15.   Maaseudun kehittämisen strategiset suuntaviivat (2007-2013) * (keskustelu)

Mietintö: Ehdotus neuvoston päätökseksi maaseudun kehittämistä koskevista yhteisön strategisista suuntaviivoista (Ohjelmakausi 2007-2013) [KOM(2005)0304 — C6-0349/2005 — 2005/0129(CNS)] — Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta.

Esittelijä: Mairead McGuinness (A6-0023/2006)

Mariann Fischer Boel (komission jäsen) käytti puheenvuoron.

Mairead McGuinness esitteli laatimansa mietinnön.

Puheenvuorot: Elspeth Attwooll (REGI-valiokunnan lausunnon valmistelija), Agnes Schierhuber PPE-DE-ryhmän puolesta, Csaba Sándor Tabajdi PSE-ryhmän puolesta, Kyösti Virrankoski ALDE-ryhmän puolesta, Kathy Sinnott IND/DEM-ryhmän puolesta, Janusz Wojciechowski UEN-ryhmän puolesta, sitoutumaton Peter Baco, Giuseppe Castiglione, Marc Tarabella, Marian Harkin, Zdzisław Zbigniew Podkański, James Hugh Allister, James Nicholson, Rosa Miguélez Ramos, Alfonso Andria, Zbigniew Krzysztof Kuźmiuk, Ambroise Guellec, Bernadette Bourzai, Ljudmila Novak, Zita Gurmai, Tomáš Zatloukal ja Mariann Fischer Boel.

Keskustelu julistettiin päättyneeksi.

Äänestys: istunnon pöytäkirja 16.2.2006, kohta 6.2.

16.   Seuraavan istunnon esityslista

Huomisen istunnon esityslista on vahvistettu (ks. ”Esityslista” PE 368.298/OJJE).

17.   Istunnon päättäminen

Istunto päättyi klo 00.05.

Julian Priestley

Pääsihteeri

Mario Mauro

Varapuhemies


LÄSNÄOLOLISTA

Allekirjoittaneet:

Adamou, Agnoletto, Albertini, Allister, Alvaro, Andersson, Andrejevs, Andria, Andrikienė, Angelilli, Antoniozzi, Arif, Arnaoutakis, Ashworth, Assis, Atkins, Attard-Montalto, Attwooll, Aubert, Audy, Auken, Ayala Sender, Aylward, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Baco, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Barsi-Pataky, Batten, Battilocchio, Batzeli, Bauer, Beaupuy, Beazley, Becsey, Beer, Beglitis, Belder, Belet, Belohorská, Bennahmias, Beňová, Berend, Berès, van den Berg, Berger, Berlato, Berlinguer, Berman, Bersani, Bertinotti, Bielan, Birutis, Blokland, Bloom, Bobošíková, Böge, Bösch, Bonino, Bono, Bonsignore, Booth, Borghezio, Borrell Fontelles, Bourlanges, Bourzai, Bowis, Bowles, Bozkurt, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Breyer, Březina, Brie, Brok, Brunetta, Budreikaitė, van Buitenen, Bullmann, van den Burg, Bushill-Matthews, Busk, Busquin, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Calabuig Rull, Callanan, Camre, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Carollo, Casa, Casaca, Cashman, Caspary, Castex, Castiglione, del Castillo Vera, Catania, Cavada, Cederschiöld, Cercas, Cesa, Chatzimarkakis, Chichester, Chiesa, Chmielewski, Christensen, Chruszcz, Claeys, Clark, Cocilovo, Coelho, Cohn-Bendit, Corbett, Corbey, Cornillet, Correia, Costa, Cottigny, Coûteaux, Coveney, Cramer, Crowley, Marek Aleksander Czarnecki, Ryszard Czarnecki, D'Alema, Daul, Davies, de Brún, Degutis, De Keyser, Demetriou, De Michelis, Deprez, De Rossa, De Sarnez, Descamps, Désir, Deß, Deva, De Veyrac, De Vits, Díaz de Mera García Consuegra, Dičkutė, Didžiokas, Díez González, Dillen, Dimitrakopoulos, Dionisi, Di Pietro, Dobolyi, Dombrovskis, Doorn, Douay, Dover, Doyle, Drčar Murko, Duchoň, Duff, Duka-Zólyomi, Duquesne, Ebner, Ehler, Ek, El Khadraoui, Elles, Estrela, Ettl, Eurlings, Jill Evans, Jonathan Evans, Robert Evans, Fajmon, Falbr, Farage, Fatuzzo, Fava, Fazakas, Ferber, Fernandes, Anne Ferreira, Elisa Ferreira, Figueiredo, Fjellner, Flasarová, Flautre, Florenz, Foglietta, Foltyn-Kubicka, Fontaine, Ford, Fourtou, Fraga Estévez, Frassoni, Freitas, Friedrich, Fruteau, Gahler, Gál, Gaľa, García-Margallo y Marfil, García Pérez, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gawronski, Gebhardt, Gentvilas, Geremek, Geringer de Oedenberg, Gewalt, Gibault, Gierek, Giertych, Gill, Gklavakis, Glante, Glattfelder, Goebbels, Goepel, Golik, Gollnisch, Gomes, Gomolka, Goudin, Grabowska, Grabowski, Graça Moura, Graefe zu Baringdorf, Gräßle, de Grandes Pascual, Grech, Griesbeck, Gröner, de Groen-Kouwenhoven, Groote, Grosch, Grossetête, Gruber, Guardans Cambó, Guellec, Guerreiro, Guidoni, Gurmai, Gutiérrez-Cortines, Guy-Quint, Gyürk, Hänsch, Hall, Hammerstein Mintz, Hamon, Handzlik, Hannan, Harbour, Harkin, Harms, Hasse Ferreira, Hassi, Hatzidakis, Haug, Hazan, Heaton-Harris, Hedh, Hedkvist Petersen, Helmer, Henin, Hennicot-Schoepges, Hennis-Plasschaert, Herczog, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Honeyball, Hoppenstedt, Horáček, Howitt, Hudacký, Hudghton, Hughes, Hutchinson, Hybášková, Ibrisagic, Ilves, in 't Veld, Isler Béguin, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jäätteenmäki, Jałowiecki, Janowski, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jensen, Joan i Marí, Jöns, Jørgensen, Jonckheer, Jordan Cizelj, Juknevičienė, Kacin, Kaczmarek, Kallenbach, Kamall, Kamiński, Karas, Karatzaferis, Karim, Kasoulides, Kaufmann, Kauppi, Tunne Kelam, Kindermann, Kinnock, Kirkhope, Klamt, Klaß, Klich, Klinz, Knapman, Koch, Koch-Mehrin, Kohlíček, Konrad, Korhola, Kósáné Kovács, Koterec, Kozlík, Krahmer, Krarup, Krasts, Kratsa-Tsagaropoulou, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kristovskis, Krupa, Kuc, Kudrycka, Kuhne, Kułakowski, Kušķis, Kusstatscher, Kuźmiuk, Lagendijk, Laignel, Lamassoure, Lambert, Lambrinidis, Lambsdorff, Landsbergis, Lang, Langen, Langendries, Laperrouze, La Russa, Lauk, Lavarra, Lax, Lechner, Le Foll, Lehideux, Lehne, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Jean-Marie Le Pen, Marine Le Pen, Le Rachinel, Letta, Lévai, Lewandowski, Liberadzki, Libicki, Lichtenberger, Lienemann, Liese, Liotard, Lipietz, Locatelli, López-Istúriz White, Louis, Lucas, Ludford, Lulling, Lundgren, Lynne, Maat, Maaten, McAvan, McGuinness, McMillan-Scott, Madeira, Malmström, Manders, Maňka, Erika Mann, Thomas Mann, Manolakou, Markov, Marques, Martens, David Martin, Hans-Peter Martin, Martínez Martínez, Masiel, Masip Hidalgo, Maštálka, Mastenbroek, Mathieu, Mato Adrover, Matsakis, Matsis, Matsouka, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Medina Ortega, Meijer, Méndez de Vigo, Menéndez del Valle, Meyer Pleite, Miguélez Ramos, Mikko, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Mölzer, Montoro Romero, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Morgantini, Morillon, Moscovici, Mote, Mulder, Musacchio, Muscardini, Muscat, Musotto, Mussolini, Musumeci, Myller, Napoletano, Nassauer, Nattrass, Navarro, Newton Dunn, Annemie Neyts-Uyttebroeck, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Obiols i Germà, Öger, Özdemir, Olajos, Olbrycht, Ó Neachtain, Onesta, Onyszkiewicz, Oomen-Ruijten, Ortuondo Larrea, Őry, Ouzký, Oviir, Paasilinna, Pack, Pafilis, Pahor, Paleckis, Panayotopoulos-Cassiotou, Pannella, Panzeri, Papadimoulis, Papastamkos, Parish, Patrie, Pavilionis, Peillon, Pęk, Alojz Peterle, Pflüger, Piecyk, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pinior, Piotrowski, Pirker, Piskorski, Pistelli, Pittella, Pleguezuelos Aguilar, Pleštinská, Podkański, Poettering, Poignant, Polfer, Pomés Ruiz, Portas, Posselt, Prets, Procacci, Prodi, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Ransdorf, Rapkay, Rasmussen, Remek, Resetarits, Reul, Reynaud, Ribeiro e Castro, Riera Madurell, Ries, Riis-Jørgensen, Rivera, Rizzo, Rocard, Rogalski, Roithová, Romagnoli, Romeva i Rueda, Rosati, Roszkowski, Rothe, Rouček, Roure, Rudi Ubeda, Rübig, Rühle, Rutowicz, Ryan, Saïfi, Sakalas, Salafranca Sánchez-Neyra, Salinas García, Salvini, Samaras, Sánchez Presedo, dos Santos, Sartori, Saryusz-Wolski, Savary, Savi, Schapira, Scheele, Schenardi, Schierhuber, Schlyter, Schmidt, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schroedter, Schulz, Schuth, Schwab, Seeber, Seeberg, Segelström, Seppänen, Siekierski, Sifunakis, Silva Peneda, Sinnott, Siwiec, Sjöstedt, Škottová, Smith, Sommer, Sonik, Sornosa Martínez, Sousa Pinto, Spautz, Speroni, Staes, Staniszewska, Starkevičiūtė, Stauner, Sterckx, Stevenson, Stihler, Stockmann, Strejček, Strož, Stubb, Sturdy, Sudre, Sumberg, Surján, Szájer, Szent-Iványi, Szymański, Tabajdi, Tajani, Takkula, Tannock, Tarabella, Tarand, Thyssen, Titford, Titley, Toia, Tomczak, Toubon, Toussas, Trautmann, Triantaphyllides, Trüpel, Turmes, Tzampazi, Uca, Ulmer, Väyrynen, Vaidere, Vakalis, Valenciano Martínez-Orozco, Vanhecke, Van Lancker, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vaugrenard, Ventre, Verges, Vergnaud, Vernola, Vidal-Quadras, de Villiers, Vincenzi, Virrankoski, Vlasák, Voggenhuber, Wagenknecht, Wallis, Walter, Watson, Henri Weber, Manfred Weber, Weiler, Weisgerber, Westlund, Wieland, Wiersma, Wijkman, Willmott, Wise, von Wogau, Wohlin, Bernard Piotr Wojciechowski, Janusz Wojciechowski, Wortmann-Kool, Wurtz, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zani, Zapałowski, Zappalà, Zatloukal, Ždanoka, Železný, Zieleniec, Zīle, Zimmer, Zingaretti, Zvěřina, Zwiefka.

Tarkkailijat:

Abadjiev Dimitar, Anastase Roberta Alma, Arabadjiev Alexander, Bărbuleţiu Tiberiu, Becşenescu Dumitru, Bliznashki Georgi, Buruiană Aprodu Daniela, Cappone Maria, Ciornei Silvia, Cioroianu Adrian Mihai, Coşea Dumitru Gheorghe Mircea, Creţu Corina, Creţu Gabriela, Dimitrov Martin, Duca Viorel, Dumitrescu Cristian, Ganţ Ovidiu Victor, Hogea Vlad Gabriel, Husmenova Filiz, Iacob Ridzi Monica Maria, Ivanova Iglika, Kazak Tchetin, Kelemen Atilla Béla Ladislau, Kirilov Evgeni, Kónya-Hamar Sándor, Marinescu Marian-Jean, Mihăescu Eugen, Morţun Alexandru Ioan, Muscă Monica Octavia, Nicolae Şerban, Paparizov Atanas Atanassov, Paşcu Ioan Mircea, Petre Maria, Podgorean Radu, Popa Nicolae Vlad, Popeangă Petre, Severin Adrian, Shouleva Lydia, Silaghi Ovidiu Ioan, Sofianski Stefan, Stoyanov Dimitar, Szabó Károly Ferenc, Tîrle Radu, Vigenin Kristian, Zgonea Valeriu Ştefan.


LIITE I

ÄÄNESTYSTEN TULOKSET

Käytettyjen merkkien ja lyhenteiden selitykset

+

hyväksytty

-

hylätty

 

rauennut

per.

peruutettu

NHÄ (..., ..., ...)

nimenhuutoäänestys (puolesta, vastaan, tyhjää)

KÄ (..., ..., ...)

koneäänestys (puolesta, vastaan, tyhjää)

osat

kohta kohdalta -äänestys

erillinen äänestys

tark.

tarkistus

KT

kompromissitarkistus

vo

vastaava osa

P

tekstiä poistava tarkistus

=

identtiset tarkistukset

§

kohta

art.

artikla

kappale

johdanto-osan kappale

PR

päätöslauselmaesitys

PRC

yhteinen päätöslauselmaesitys

SEC

salainen äänestys

1.   Yhteisön lennonjohtajan lupakirja *** II

Mietintö: Christine DE VEYRAC (A6-0007/2006)

Kohde

NHÄ jne.

Äänestys

NHÄ/KÄ ja huomautukset

hyväksyminen ilman äänestystä

 

+

 

2.   Iranin suhteet kansainväliseen yhteisöön

Päätöslauselmaesitykset: B6-0096/2006, B6-0099/2006, B6-0102/2006, B6-0103/2006, B6-0104/2006 ja B6-0106/2006

Kohde

Tark. nro

Laatija

NHÄ jne.

Äänestys

NHÄ/KÄ ja huomautukset

Yhteinen päätöslauselmaesitys RC-B6-0096/2006/rev.

(PPE-DE, PSE, ALDE ja UEN)

ennen § 1

1

GUE/NGL

NHÄ

-

245, 318, 18

§7

§

alkuper. teksti

NHÄ

+

513, 74, 22

§ 8

3

Verts/ALE

NHÄ

-

265, 340, 23

§ 10 jälkeen

4

Verts/ALE

NHÄ

-

80, 528, 27

5

Verts/ALE

osat/NHÄ

 

 

1

+

346, 278, 15

2

-

90, 533, 15

6

Verts/ALE

osat/NHÄ

 

 

1

-

297, 328, 19

2

 

 

§ 13

§

alkuper. teksti

osat

 

 

1

+

 

2

-

 

3

-

 

7 viitteen jälkeen

2

Verts/ALE

NHÄ

+

369, 256, 25

äänestys: päätöslauselma (kokonaisuudessaan)

 

+

 

poliittisten ryhmien päätöslauselmaesitykset

B6-0096/2006

 

ALDE

 

 

 

B6-0099/2006

 

UEN

 

 

 

B6-0102/2006

 

PSE

 

 

 

B6-0103/2006

 

PPE-DE

 

 

 

B6-0104/2006

 

GUE/NGL

 

 

 

B6-0106/2006

 

Verts/ALE

 

 

 

Nimenhuutoäänestyksiä koskevat pyynnöt

Verts/ALE: tark. 2, 3, 4, 5 ja 6

GUE/NGL: tark. 1 ja 7 kohta

Kohta kohdalta -äänestyksiä koskevat pyynnöt

PPE-DE

§13

1. osa:”katsoo, että ... turvallisuusongelmien ratkaisussa” ilman sanaa ”neuvottelut”

2. osa:”neuvottelut”

3. osa:”kehottaa EU-3:a ... käytävissä neuvotteluissa”

PSE

tark. 5

1. osa:”pitää erittäin ... YK-järjestelmää”

2. osa:”ja korostaa, että ... aseriisuntavelvoitettaan”

tark. 6

1. osa:”pahoittelee syvästi ... valtioiden johtoa vastaan”

2. osa:”mikä voi ... hankkimaan ydinaseen”


LIITE II

NIMENHUUTOÄÄNESTYSTEN TULOKSET

1.   Yhteinen päätöslauselmaesitys B6-0096/2006 — Iran

Tarkistus 1

Puolesta: 245

ALDE: Chiesa, Karim, Newton Dunn, Ortuondo Larrea

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Verges, Wagenknecht

IND/DEM: Bonde, Grabowski, Krupa, Pęk, Piotrowski, Tomczak, Zapałowski

NI: Bobošíková, Giertych, Martin Hans-Peter, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Ashworth, Bachelot-Narquin

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Batzeli, Beglitis, Beňová, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bullmann, van den Burg, Busquin, Calabuig Rull, Carlotti, Carnero González, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dobolyi, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Anne, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Goebbels, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gruber, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuc, Kuhne, Laignel, Lavarra, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, Lienemann, Locatelli, McAvan, Madeira, Maňka, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Peillon, Piecyk, Pinior, Pittella, Pleguezuelos Aguilar, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Roth-Behrendt, Rothe, Rouček, Roure, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Sornosa Martínez, Stihler, Stockmann, Swoboda, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Titley, Trautmann, Tzampazi, Valenciano Martínez-Orozco, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Yañez-Barnuevo García, Zani, Zingaretti

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Joan i Marí, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Onesta, Romeva i Rueda, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Ždanoka

Vastaan: 318

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bourlanges, Budreikaitė, Busk, Cavada, Chatzimarkakis, Cocilovo, Cornillet, Costa, Degutis, Deprez, Dičkutė, Di Pietro, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Kacin, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Maaten, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Oviir, Pannella, Pistelli, Polfer, Prodi, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Savi, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Batten, Belder, Blokland, Bloom, Booth, Borghezio, Clark, Coûteaux, Farage, Knapman, Louis, Salvini, Sinnott, Speroni, Titford, de Villiers, Wise

NI: Allister, Battilocchio, Claeys, De Michelis, Dillen, Helmer, Mölzer, Mote, Romagnoli, Vanhecke

PPE-DE: Antoniozzi, Atkins, Ayuso González, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bowis, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Bushill-Matthews, Busuttil, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, Cederschiöld, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Evans Jonathan, Fajmon, Ferber, Fjellner, Fontaine, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Gauzès, Gawronski, Gewalt, Gklavakis, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kauppi, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Klich, Koch, Konrad, Korhola, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lehne, Lewandowski, Liese, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olbrycht, Őry, Ouzký, Pack, Papastamkos, Parish, Peterle, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Ribeiro e Castro, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sudre, Sumberg, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Casaca, Mann Erika

UEN: Aylward, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Muscardini, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere

Tyhjää: 18

ALDE: Lynne

IND/DEM: Goudin, Lundgren, Wohlin, Železný

NI: Belohorská, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Mussolini, Rivera, Rutowicz, Schenardi

PSE: Hänsch, Rosati

Verts/ALE: van Buitenen

2.   Yhteinen päätöslauselmaesitys B6-0096/2006 — Iran

7 kohta

Puolesta: 513

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bourlanges, Budreikaitė, Busk, Cavada, Chatzimarkakis, Chiesa, Cocilovo, Cornillet, Costa, Degutis, Deprez, Dičkutė, Di Pietro, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Guardans Cambó, Hall, Harkin, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Kacin, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Maaten, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pannella, Pistelli, Polfer, Prodi, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Savi, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

GUE/NGL: Meijer

IND/DEM: Belder, Blokland, Bonde, Borghezio, Coûteaux, Grabowski, Krupa, Louis, Pęk, Piotrowski, Salvini, Sinnott, Speroni, Tomczak, de Villiers, Zapałowski, Železný

NI: Battilocchio, Bobošíková, De Michelis, Giertych, Gollnisch, Helmer, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Mölzer, Rivera, Schenardi, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Antoniozzi, Ashworth, Atkins, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bowis, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, Cederschiöld, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Demetriou, Descamps, Deß, Deva, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Ferber, Fjellner, Fontaine, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gauzès, Gawronski, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kauppi, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Klich, Koch, Konrad, Korhola, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lehne, Lewandowski, Liese, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olbrycht, Őry, Ouzký, Pack, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Ribeiro e Castro, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sudre, Sumberg, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bullmann, van den Burg, Busquin, Calabuig Rull, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dobolyi, Douay, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Anne, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Goebbels, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gruber, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Ilves, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuc, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, Lienemann, Locatelli, McAvan, Madeira, Maňka, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Peillon, Piecyk, Pinior, Pittella, Pleguezuelos Aguilar, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rosati, Roth-Behrendt, Rothe, Rouček, Roure, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Sornosa Martínez, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Titley, Trautmann, Tzampazi, Valenciano Martínez-Orozco, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zani, Zingaretti

UEN: Aylward, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Muscardini, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Zīle

Verts/ALE: Isler Béguin

Vastaan: 74

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Manolakou, Markov, Maštálka, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Zimmer

IND/DEM: Goudin, Lundgren, Wohlin

NI: Martin Hans-Peter, Mussolini

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, Graefe zu Baringdorf, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Onesta, Romeva i Rueda, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Tyhjää: 22

ALDE: Hennis-Plasschaert

IND/DEM: Batten, Bloom, Booth, Clark, Farage, Knapman, Nattrass, Titford, Wise

NI: Allister, Belohorská, Claeys, Dillen, Mote, Romagnoli, Rutowicz, Vanhecke

PPE-DE: Ventre

Verts/ALE: van Buitenen, Joan i Marí, Trüpel

3.   Yhteinen päätöslauselmaesitys B6-0096/2006 — Iran

Tarkistus 3

Puolesta: 265

ALDE: Chiesa, Di Pietro, Karim, Lynne, Resetarits

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Zimmer

IND/DEM: Bonde, Grabowski, Krupa, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Sinnott, Tomczak, Zapałowski

NI: Battilocchio, Bobošíková, De Michelis, Giertych, Martin Hans-Peter, Rivera, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Calabuig Rull, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dobolyi, Douay, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gruber, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Haug, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuc, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, Lienemann, Locatelli, McAvan, Madeira, Maňka, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Napoletano, Navarro, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Peillon, Piecyk, Pinior, Pittella, Pleguezuelos Aguilar, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Roth-Behrendt, Rothe, Rouček, Roure, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Sornosa Martínez, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Titley, Trautmann, Tzampazi, Valenciano Martínez-Orozco, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zani, Zingaretti

UEN: Berlato

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Graefe zu Baringdorf, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Hudghton, Isler Béguin, Joan i Marí, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Onesta, Romeva i Rueda, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Vastaan: 340

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bourlanges, Budreikaitė, Busk, Cavada, Chatzimarkakis, Cocilovo, Cornillet, Costa, Degutis, Deprez, Dičkutė, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Kacin, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Maaten, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Oviir, Pannella, Pistelli, Polfer, Prodi, Ries, Riis-Jørgensen, Savi, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Batten, Belder, Blokland, Bloom, Booth, Clark, Coûteaux, Farage, Knapman, Louis, Nattrass, Titford, de Villiers, Wise, Železný

NI: Allister, Claeys, Czarnecki Marek Aleksander, Dillen, Helmer, Masiel, Mölzer, Mote, Vanhecke

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Antoniozzi, Ashworth, Atkins, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bowis, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, Cederschiöld, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Demetriou, Descamps, Deß, Deva, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Ferber, Fjellner, Fontaine, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gauzès, Gawronski, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kauppi, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Klich, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lehne, Lewandowski, Liese, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Ribeiro e Castro, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sudre, Sumberg, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Ventre, Vernola, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, von Wogau, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Casaca, Ferreira Anne, Mann Erika

UEN: Aylward, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kuźmiuk, Libicki, Muscardini, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere

Tyhjää: 23

ALDE: Ortuondo Larrea

IND/DEM: Borghezio, Goudin, Lundgren, Salvini, Speroni, Wohlin

NI: Belohorská, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Mussolini, Romagnoli, Schenardi

PSE: Ilves, Rosati, Siwiec

UEN: Krasts, Kristovskis, Zīle

Verts/ALE: van Buitenen

4.   Yhteinen päätöslauselmaesitys B6-0096/2006 — Iran

Tarkistus 4

Puolesta: 80

ALDE: Lynne, Resetarits

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Zimmer

IND/DEM: Bonde, Sinnott

NI: Bobošíková, Martin Hans-Peter

PPE-DE: Pomés Ruiz

PSE: Navarro, Paasilinna, Westlund

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, Graefe zu Baringdorf, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Joan i Marí, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Onesta, Romeva i Rueda, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Vastaan: 528

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bourlanges, Budreikaitė, Busk, Cavada, Chatzimarkakis, Cocilovo, Cornillet, Costa, Degutis, Deprez, Dičkutė, Di Pietro, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Kacin, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Maaten, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pannella, Pistelli, Polfer, Prodi, Ries, Riis-Jørgensen, Savi, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Batten, Belder, Blokland, Bloom, Booth, Clark, Coûteaux, Farage, Karatzaferis, Knapman, Louis, Nattrass, Titford, Tomczak, de Villiers, Wise, Železný

NI: Allister, Battilocchio, Claeys, Czarnecki Marek Aleksander, De Michelis, Dillen, Giertych, Gollnisch, Helmer, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Masiel, Mölzer, Mote, Mussolini, Rivera, Romagnoli, Schenardi, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Antoniozzi, Ashworth, Atkins, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bowis, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, Cederschiöld, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Demetriou, Descamps, Deß, Deva, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Fatuzzo, Ferber, Fjellner, Fontaine, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gawronski, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kauppi, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Klich, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lehne, Lewandowski, Liese, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Ribeiro e Castro, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sudre, Sumberg, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Ventre, Vernola, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, von Wogau, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, van den Burg, Busquin, Calabuig Rull, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dobolyi, Douay, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gruber, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuc, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, Lienemann, Locatelli, McAvan, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Myller, Napoletano, Öger, Pahor, Paleckis, Peillon, Piecyk, Pinior, Pittella, Pleguezuelos Aguilar, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rosati, Roth-Behrendt, Rothe, Rouček, Roure, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Sornosa Martínez, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Titley, Trautmann, Tzampazi, Valenciano Martínez-Orozco, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zani, Zingaretti

UEN: Aylward, Berlato, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kuźmiuk, Libicki, Muscardini, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański

Tyhjää: 27

ALDE: Chiesa, Karim

GUE/NGL: Manolakou, Pafilis, Toussas

IND/DEM: Borghezio, Goudin, Grabowski, Krupa, Lundgren, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Salvini, Speroni, Wohlin, Zapałowski

NI: Belohorská, Rutowicz

PPE-DE: Wijkman

PSE: Moraes, Muscat

UEN: Krasts, Kristovskis, Vaidere, Zīle

Verts/ALE: van Buitenen

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Vastaan: Åsa Westlund

5.   Yhteinen päätöslauselmaesitys B6-0096/2006 — Iran

Tarkistus 5, 1. osa

Puolesta: 346

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bourlanges, Budreikaitė, Busk, Cavada, Chatzimarkakis, Chiesa, Cocilovo, Cornillet, Costa, Degutis, Deprez, Dičkutė, Di Pietro, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Kacin, Karim, Klinz, Kch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Maaten, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pannella, Pistelli, Polfer, Prodi, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Savi, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Zimmer

IND/DEM: Bonde, Borghezio, Salvini, Speroni

NI: Battilocchio, Bobošíková, De Michelis, Martin Hans-Peter, Rivera

PPE-DE: Wijkman

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Calabuig Rull, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dobolyi, Douay, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gruber, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuc, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, Lienemann, Locatelli, McAvan, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Peillon, Piecyk, Pinior, Pittella, Pleguezuelos Aguilar, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rosati, Roth-Behrendt, Rothe, Rouček, Roure, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Sornosa Martínez, Sousa Pinto, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Titley, Trautmann, Tzampazi, Valenciano Martínez-Orozco, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zani, Zingaretti

UEN: Krasts, Kristovskis, Vaidere, Zīle

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, Graefe zu Baringdorf, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Joan i Marí, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Onesta, Romeva i Rueda, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Vastaan: 278

IND/DEM: Batten, Belder, Blokland, Bloom, Booth, Clark, Farage, Knapman, Nattrass, Sinnott, Titford, Tomczak, Wise, Železný

NI: Allister, Claeys, Czarnecki Marek Aleksander, Dillen, Giertych, Gollnisch, Helmer, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Masiel, Mölzer, Mote, Mussolini, Romagnoli, Rutowicz, Schenardi, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Antoniozzi, Ashworth, Atkins, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bowis, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Bushill- Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, Cederschiöld, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Demetriou, Descamps, Deß, Deva, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Fatuzzo, Ferber, Fjellner, Fontaine, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gawronski, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kauppi, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Klich, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lehne, Lewandowski, Liese, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Ribeiro e Castro, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sudre, Sumberg, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Ventre, Vernola, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, von Wogau, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Casaca

UEN: Aylward, Berlato, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kuźmiuk, Libicki, Muscardini, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański

Tyhjää: 15

IND/DEM: Goudin, Grabowski, Karatzaferis, Krupa, Louis, Lundgren, Pęk, Piotrowski, Rogalski, de Villiers, Wohlin, Zapałowski

NI: Belohorská, Kozlík

Verts/ALE: van Buitenen

6.   Yhteinen päätöslauselmaesitys B6-0096/2006 — Iran

Tarkistus 5, 2. osa

Puolesta: 90

ALDE: Resetarits

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Zimmer

IND/DEM: Bonde, Borghezio, Krupa, Salvini, Speroni

NI: Bobošíková, Martin Hans-Peter

PSE: Arnaoutakis, Batzeli, Beglitis, Lambrinidis, Matsouka, Sifunakis, Tzampazi, Xenogiannakopoulou

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, Graefe zu Baringdorf, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Joan i Marí, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Vastaan: 533

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bourlanges, Budreikaitė, Busk, Cavada, Cocilovo, Cornillet, Costa, Degutis, Deprez, Dičkutė, Di Pietro, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Kacin, Klinz, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Maaten, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pannella, Pistelli, Polfer, Prodi, Ries, Riis-Jørgensen, Savi, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Batten, Belder, Blokland, Bloom, Booth, Clark, Coûteaux, Farage, Knapman, Louis, Nattrass, Sinnott, Titford, Tomczak, de Villiers, Wise, Železný

NI: Allister, Battilocchio, Claeys, Czarnecki Marek Aleksander, De Michelis, Dillen, Giertych, Gollnisch, Helmer, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Masiel, Mölzer, Mote, Mussolini, Rivera, Romagnoli, Rutowicz, Schenardi, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Antoniozzi, Ashworth, Atkins, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bowis, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, Cederschiöld, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Demetriou, Descamps, Deß, Deva, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Fatuzzo, Ferber, Fjellner, Fontaine, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gawronski, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kauppi, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Klich, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lehne, Lewandowski, Liese, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Ribeiro e Castro, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sudre, Sumberg, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Ventre, Vernola, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, von Wogau, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Andersson, Arif, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Beňová, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Calabuig Rull, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dobolyi, Douay, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gruber, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuc, Kuhne, Laignel, Lavarra, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, Lienemann, Locatelli, McAvan, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Pahor, Paleckis, Peillon, Piecyk, Pinior, Pittella, Pleguezuelos Aguilar, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rosati, Roth-Behrendt, Rothe, Rouček, Roure, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Segelström, Sornosa Martínez, Sousa Pinto, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Trautmann, Valenciano Martínez-Orozco, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Yañez-Barnuevo García, Zani, Zingaretti

UEN: Aylward, Berlato, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Muscardini, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Tyhjää: 15

ALDE: Chiesa

IND/DEM: Goudin, Grabowski, Karatzaferis, Lundgren, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Wohlin, Zapałowski

PPE-DE: Wijkman

PSE: Moraes, Paasilinna, Siwiec

Verts/ALE: van Buitenen

7.   Yhteinen päätöslauselmaesitys B6-0096/2006 — Iran

Tarkistus 6, 1. osa

Puolesta: 297

ALDE: Busk, Chiesa, Cocilovo, Costa, Dičkutė, Di Pietro, Drčar Murko, in 't Veld, Kacin, Karim, Kułakowski, Lambsdorff, Ludford, Lynne, Ortuondo Larrea, Pistelli, Prodi, Resetarits, Schuth, Szent-Iványi, Väyrynen

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Zimmer

IND/DEM: Bonde, Grabowski, Karatzaferis, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Zapałowski

NI: Battilocchio, Bobošíková, De Michelis, Martin Hans-Peter

PPE-DE: Cederschiöld, Doyle, Fjellner, Hökmark, Ibrisagic, Wijkman, Wortmann-Kool

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Calabuig Rull, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dobolyi, Douay, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gruber, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuc, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, Lienemann, Locatelli, McAvan, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Peillon, Piecyk, Pinior, Pittella, Pleguezuelos Aguilar, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rosati, Roth-Behrendt, Rothe, Rouček, Roure, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Sornosa Martínez, Sousa Pinto, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Titley, Trautmann, Tzampazi, Valenciano Martínez-Orozco, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zani, Zingaretti

UEN: Kristovskis, Vaidere, Zīle

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, Graefe zu Baringdorf, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Vastaan: 328

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bourlanges, Budreikaitė, Cavada, Chatzimarkakis, Cornillet, Degutis, Deprez, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Klinz, Koch-Mehrin, Krahmer, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Maaten, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Oviir, Pannella, Polfer, Ries, Riis-Jørgensen, Savi, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Batten, Belder, Blokland, Bloom, Booth, Borghezio, Clark, Coûteaux, Farage, Knapman, Louis, Nattrass, Salvini, Sinnott, Speroni, Titford, de Villiers, Wise, Železný

NI: Allister, Claeys, Czarnecki Marek Aleksander, Dillen, Giertych, Helmer, Masiel, Mote, Romagnoli, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Antoniozzi, Ashworth, Atkins, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bowis, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Demetriou, Descamps, Deß, Deva, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Fatuzzo, Ferber, Fontaine, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gawronski, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kauppi, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Klich, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lehne, Lewandowski, Liese, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Ribeiro e Castro, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sudre, Sumberg, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Ventre, Vernola, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, von Wogau, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Casaca

UEN: Aylward, Berlato, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Krasts, Kuźmiuk, Libicki, Muscardini, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Wojciechowski Janusz

Tyhjää: 19

IND/DEM: Goudin, Krupa, Lundgren, Wohlin

NI: Baco, Belohorská, Gollnisch, Kozlík, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Mölzer, Mussolini, Rivera, Rutowicz, Schenardi

Verts/ALE: van Buitenen, Joan i Marí

8.   Yhteinen päätöslauselmaesitys B6-0096/2006 — Iran

Tarkistus 2

Puolesta: 369

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bourlanges, Budreikaitė, Busk, Cavada, Chatzimarkakis, Chiesa, Cocilovo, Cornillet, Costa, Degutis, Deprez, Dičkutė, Di Pietro, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Kacin, Karim, Klinz, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Maaten, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pannella, Pistelli, Polfer, Prodi, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Savi, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Bonde, Borghezio, Grabowski, Krupa, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Salvini, Speroni, Tomczak, Zapałowski

NI: Battilocchio, Bobošíková, De Michelis, Giertych, Martin Hans-Peter, Rivera, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Wijkman

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Calabuig Rull, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dobolyi, Douay, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gruber, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuc, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, Lienemann, Locatelli, McAvan, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Peillon, Piecyk, Pinior, Pittella, Pleguezuelos Aguilar, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rosati, Roth-Behrendt, Rothe, Rouček, Roure, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sornosa Martínez, Sousa Pinto, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Titley, Trautmann, Tzampazi, Valenciano Martínez-Orozco, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zani, Zingaretti

UEN: Aylward, Berlato, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Muscardini, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, Graefe zu Baringdorf, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Joan i Marí, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Vastaan: 256

IND/DEM: Belder, Blokland, Sinnott

NI: Allister, Claeys, Czarnecki Marek Aleksander, Dillen, Gollnisch, Helmer, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Masiel, Mölzer, Mote, Mussolini, Romagnoli, Rutowicz, Schenardi, Vanhecke

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Antoniozzi, Ashworth, Atkins, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bowis, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, Cederschiöld, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Demetriou, Descamps, Deß, Deva, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Fatuzzo, Ferber, Fjellner, Fontaine, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gawronski, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kauppi, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Klich, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lehne, Lewandowski, Liese, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Ribeiro e Castro, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sudre, Sumberg, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Ventre, Vernola, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, von Wogau, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Batzeli, Sifunakis, Siwiec

UEN: Krasts

Tyhjää: 25

GUE/NGL: Manolakou, Pafilis, Toussas

IND/DEM: Batten, Bloom, Booth, Clark, Coûteaux, Farage, Goudin, Karatzaferis, Knapman, Louis, Lundgren, Nattrass, Titford, de Villiers, Wise, Wohlin, Železný

NI: Baco, Belohorská, Kozlík

PSE: Ilves

Verts/ALE: van Buitenen


HYVÄKSYTYT TEKSTIT

 

P6_TA(2006)0059

Yhteisön lennonjohtajan lupakirja *** II

Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma neuvoston yhteisestä kannasta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin antamiseksi yhteisön lennonjohtajan lupakirjasta (10724/2/2005 — C6-0399/2005 — 2004/0146(COD))

(Yhteispäätösmenettely: toinen käsittely)

Euroopan parlamentti, joka

ottaa huomioon neuvoston yhteisen kannan (10724/2/2005 — C6-0399/2005),

ottaa huomioon ensimmäisessä käsittelyssä esittämänsä kannan (1) komission ehdotuksesta Euroopan parlamentille ja neuvostolle (KOM(2004)0473) (2),

ottaa huomioon komission muutetun ehdotuksen (KOM(2005)0293) (2),

ottaa huomioon EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan,

ottaa huomioon työjärjestyksen 67 artiklan,

ottaa huomioon liikenne- ja matkailuvaliokunnan suosituksen toiseen käsittelyyn (A6-0007/2006);

1.

hyväksyy yhteisen kannan;

2.

toteaa, että säädös annetaan yhteisen kannan mukaisesti;

3.

kehottaa puhemiestä allekirjoittamaan säädöksen yhdessä neuvoston puheenjohtajan kanssa EY:n perustamissopimuksen 254 artiklan 1 kohdan mukaisesti;

4.

kehottaa pääsihteeriä allekirjoittamaan säädöksen tarkistettuaan, että kaikki menettelyt on suoritettu asianmukaisesti, ja julkaisemaan sen yhteisymmärryksessä neuvoston pääsihteerin kanssa Euroopan unionin virallisessa lehdessä;

5.

kehottaa puhemiestä välittämään parlamentin kannan neuvostolle ja komissiolle.


(1)  EUVL C 320 E, 15.12.2005, s. 50.

(2)  Ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä.

P6_TA(2006)0060

Iranin ja kansainvälisen yhteisön välinen selkkaus

Euroopan parlamentin päätöslauselma Iranin ja kansainvälisen yhteisön välisestä selkkauksesta

Euroopan parlamentti, joka

ottaa huomioon 13. lokakuuta 2005 (1) ja 17. marraskuuta 2005 (2) antamansa päätöslauselmat Iranista,

ottaa huomioon yleisten asioiden neuvoston 30. ja 31. tammikuuta 2006 antamat päätelmät,

ottaa huomioon Kansainvälisen atomienergiajärjestön (IAEA) hallintoneuvoston 24. syyskuuta 2005 ja 4. helmikuuta 2006 antamat päätöslauselmat ydinsulkusopimukseen kuuluvan turvavalvontasopimuksen täytäntöönpanosta Iranin islamilaisessa tasavallassa,

ottaa huomioon IAEA:n pääjohtajan 2. syyskuuta 2005 ja 18. marraskuuta 2005 päivätyt kertomukset ydinsulkusopimukseen kuuluvan turvavalvontasopimuksen täytäntöönpanosta Iranin islamilaisessa tasavallassa,

ottaa huomioon vuonna 1968 tehdyn sopimuksen ydinaseiden leviämisen estämisestä (ydinsulkusopimus) ja erityisesti sen 4 artiklan, jonka mukaan sopimuksen ei tulkita vaikuttavan minkään sopimuspuolen luovuttamattomaan oikeuteen kehittää ydinenergian tutkimusta, tuotantoa ja käyttöä rauhanomaisiin tarkoituksiin ilman syrjintää ja sopusoinnussa sopimuksen 1 ja 2 artiklan kanssa,

ottaa huomioon 13. tammikuuta 2006 annetun EU-3/EU-julkilausuman ja julkilausuman, jonka Yhdistyneen kuningaskunnan ulkoministeri Jack Straw antoi Kiinan, Ranskan, Saksan, Venäjän, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Yhdysvaltain ulkoministerien sekä Euroopan unionin korkean edustajan Lontoossa 30. tammikuuta 2006 pidetyn kokouksen jälkeen,

ottaa huomioon Iranin islamilaisen tasavallan (Iran) sekä Yhdistyneen kuningaskunnan, Ranskan ja Saksan (EU-3) välillä 15. marraskuuta 2004 tehdyn Pariisin sopimuksen sekä Iranin 1. elokuuta 2005 tekemän päätöksen käynnistää jälleen uraanin jalostamistoiminnot Pariisin sopimuksen määräysten vastaisesti,

ottaa huomioon yleiskokouksen 60. istunnossa 11. tammikuuta 2006 hyväksytyn päätöslauselman ydinsulkusopimuksen osapuolten sopimuksen tarkistuskonferensseissa vuosina 1995 ja 2000 sopimien ydinaseriisuntaa koskevien velvoitteiden seurannasta,

ottaa huomioon työjärjestyksen 103 artiklan 4 kohdan,

A.

ottaa huomioon, että Iranin presidentti Ahmadinejadin julkisesti antamat lausunnot ovat kyseenalaistaneet Israelin olemassaolon oikeutuksen ja juutalaisten kansanmurhan,

B.

panee merkille, että IAEA:n pääjohtaja Mohamed El Baradei on useaan otteeseen ilmaissut olevansa hyvin huolissaan tapahtumista ja todennut, ettei IAEA kahden ja puolen vuoden intensiivisten tarkastusten ja tutkimusten jälkeenkään kykene selvittämään tiettyjä tärkeitä kysymyksiä,

C.

toteaa, että Iran päätti 1. elokuuta 2005 aloittaa uudelleen uraanin rikastamisen, mikä on vastoin sille Pariisin sopimuksen mukaan kuuluvia velvoitteita, ja että Iran käynnisti uudelleen uraanin jalostustoiminnot Isfahanin laitoksessa 8. elokuuta 2005 ja toteutti 10. tammikuuta 2006 jatkotoimia rikastamistoimintojen uudelleenkäynnistämiseksi,

D.

toteaa, että IAEA:n 4. helmikuuta 2006 antamassa päätöslauselmassa pannaan merkille Iranin ydinohjelman rauhanomaisia tarkoituksia koskeva luottamuspula ja edellytetään Iranilta täydellistä avoimuutta, jotta IAEA voi selvittää vielä ratkaisemattomat kysymykset,

E.

ottaa huomioon, että IAEA on korostanut olevansa huolissaan jatkuvista puutteista monissa sellaisissa Iranin ydinohjelmaa koskevissa keskeisissä tiedoissa, jotka liittyvät ydinaseiden leviämiseen,

F.

huomauttaa, että IAEA on toistuvasti kehottanut Irania yhteistyöhön kertomusten seurannassa ja tarjonnut eri ratkaisuja, muun muassa uraanin rikastamista Venäjällä, mutta Iran ei ole ilmaissut selkeää kantaansa ehdotuksiin,

G.

panee merkille, että marraskuussa 2005 IAEA:n pääjohtaja ilmoitti, että Iranilla on hallussaan asiakirja, jossa esitetään prosessivaatimukset uraaniheksafluoridin (UF6) rikastamiseksi metalliksi pieninä määrinä sekä rikastetun, luonnon- ja köyhdytetyn uraanimetallin valamiseksi ja työstämiseksi puolipallon muotoon, mikä IAEA:n mukaan on ydinasekomponenttien valmistukseen liittyvä prosessi,

H.

ottaa huomioon, että 30. tammikuuta 2006 Kiinan, Ranskan, Saksan, Venäjän, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Yhdysvaltain ulkoministerit sekä EU:n korkea edustaja sopivat, että IAEA:n hallintoneuvoston ylimääräisen kokouksen olisi raportoitava YK:n turvallisuusneuvostolle, jonka tulisi lykätä mahdollisia toimia 6. maaliskuuta 2006 pidettävään hallintoneuvoston kokoukseen saakka, jolloin IAEA:n pääjohtaja antaa uuden kertomuksen ja IAEA antaa mahdollisesti uuden päätöslauselman,

I.

panee merkille, että 5. helmikuuta 2006 Iranin hallitus ilmoitti, että se lopettaa kaiken vapaaehtoisen yhteistyön IAEA:n kanssa eikä enää salli maan ydinlaitoksiin kohdistuvia järjestön yllätystarkastuksia, jotka ovat olleet mahdollisia ydinsulkusopimuksen lisäpöytäkirjan nojalla, sekä 6. helmikuuta 2006 antaman toisen ilmoituksen, että se poistaa kaikki IAEA:n valvontakamerat ja sinetit kaikista ydinlaitoksistaan ja -laitteistoistaan,

J.

ottaa huomioon, että ydinsulkusopimuksen viimeksi vuonna 2005 pidetyssä tarkistuskonferenssissa ei onnistuttu lujittamaan monenvälistä aloitetta ydinaseiden ja muiden joukkotuhoaseiden leviämisen estämisestä,

K.

ottaa huomioon, että Euroopan unionin ja Iranin suhteet ovat perustuneet kolmiosaiseen lähestymistapaan, johon kuuluvat kauppa- ja yhteistyösopimusneuvottelut, poliittinen vuoropuhelu ja ihmisoikeusvuoropuhelu, ja että poliittinen vuoropuhelu on keskeytynyt käynnissä olevan kriisin vuoksi;

1.

toistaa tuomitsevansa presidentti Ahmadinejadin Israeliin kohdistetut uhkaavat lausunnot, jotka eivät edistä luottamusta Iranin hallituksen aikeisiin hyväksyä rauhanomainen ja rakentava rooli Lähi-idässä; arvostelee siksi, että presidentti Ahmedinejad tapasi hiljattain tekemällään Syyrian-vierailulla palestiinalaisen Islamilainen Jihad -järjestön edustajia, ja vaatii Irania lopettamaan välittömästi tukensa terroristijärjestöille;

2.

on erittäin huolestunut Iranin viranomaisten tämänhetkisestä asennoitumisesta maan ydinohjelmaan ja erityisesti Iranin päätöksestä poistaa useiden ydinlaitosten sinetit ja käynnistää uudelleen uraaninrikastustoimet;

3.

tukee IAEA:n 4. helmikuuta 2006 antamaa päätöslauselmaa, jossa Irania arvostellaan siitä, ettei se ole noudattanut IAEA:n suosituksia, ja korostetaan tästä johtuvaa luottamuksen puutetta siihen, että Iranin ydinohjelma olisi suunnattu yksinomaan rauhanomaisiin tarkoituksiin;

4.

tukee IAEA:n 4. helmikuuta 2006 antamassa päätöslauselmassa tehtyä päätöstä pyytää IAEA:n pääjohtajaa raportoimaan YK:n turvallisuusneuvostolle ja käsittelemään laajemmin kaikkia IAEA:n asiasta hyväksymiä kertomuksia ja päätöslauselmia;

5.

katsoo IAEA:n 24. syyskuuta 2005 antaman päätöslauselman mukaisesti, että Iranin on keskeytettävä jälleen täysin ja pysyvästi kaikki uraanin rikastamiseen ja jalostukseen liittyvät toimet, harkittava uudelleen raskaalla vedellä hidastetun tutkimusreaktorin rakentamista, ratifioitava ja pantava viipymättä kokonaan täytäntöön ydinsulkusopimuksen lisäpöytäkirja sekä toteutettava IAEA:n pääjohtajan vaatimat avoimuustoimet;

6.

vakuuttaa, että Iranilla on ydinsulkusopimuksen IV artiklan mukaisesti oikeus kehittää ydinohjelma ja tukee EU-3:n ja muiden kansainvälisten kumppaneiden aloitteita ja ehdotuksia yhteistyöstä Iranin kanssa ydinvoiman rauhanomaisen käytön alalla; toistaa Iranin hallitukselle osoittamansa kehotuksen pidättyä uhkailemasta mitään valtiota ja toimia YK:n peruskirjan periaatteiden mukaisesti;

7.

katsoo, että IAEA:n ehdottama YK:n turvallisuusneuvoston puuttuminen asioihin on välttämätöntä tämänhetkisen tilanteen arvioimiseksi ja yhtyy EU:n neuvoston päätelmiin, joissa kehotetaan vahvistamaan IAEA:n roolia; katsoo, että näin voidaan estää tilanteen enempi kärjistyminen; kehottaa EU:n jäsenvaltioita koordinoimaan tarkkaan IAEA:ssa ja YK:ssa tekemänsä aloitteet;

8.

vahvistaa, että asia on ratkaistava kansainvälisen oikeuden mukaisesti ja katsoo, että tämä edellyttää Iranin hallitukselta yhteistyöhaluista ja avointa suhtautumista IAEA:han; tukee EU-3:n sitoutumista ydinaseiden leviämisen estämiseen ja vetoaa kaikkiin osapuoliin, jotta ne tekisivät kaikkensa neuvotteluratkaisun saamiseksi ydinohjelmakiistaan ennen kuin IAEA:n pääjohtaja antaa seuraavan kertomuksensa 6. maaliskuuta 2006;

9.

korostaa Yhdysvaltain, Venäjän, Kiinan ja sitoutumattomien maiden yhteistyön merkitystä, jotta voidaan harkita täydentäviä toimia kattavan sopimuksen aikaansaamiseksi Iranin kanssa sen ydinlaitoksista ja niiden käytöstä unohtamatta myöskään Iranille tärkeitä turvallisuusnäkökohtia;

10.

kehottaa Irania harkitsemaan vakavasti EU-3:n tukemaa Venäjän ehdotusta uraanin rikastamisesta, koska näin se saisi mahdollisuuden viedä ydinohjelmaansa eteenpäin monenvälisissä puitteissa; katsoo, että on harkittava tällaista ratkaisua ehdotettuna parannuksena nykyisiin sääntöihin sovellettavaksi IAEA:n valvonnassa kaikkiin asiasta kiinnostuneisiin maihin; kehottaa Euroopan unionia tukemaan sellaisia ehdotuksia, joita esimerkiksi YK:n korkean tason asiantuntijaryhmä on esittänyt uraanin rikastamisen monenvälisen hallinnoinnin aikaansaamiseksi esimerkiksi Lähi-idän alueella siten, että jakelu tapahtuu IAEA:n valvonnassa;

11.

pitää erittäin valitettavana, että vuonna 2005 epäonnistuttiin pahoin kaikissa pyrkimyksissä edistyä ydinaseriisunnassa, tarkistaa ydinsulkusopimusta ja uudistaa YK-järjestelmää;

12.

antaa IAEA:n pääjohtajalle ja sihteeristölle tunnustusta heidän ammattimaisista ja puolueettomista ponnisteluistaan turvavalvontasopimuksen täytäntöönpanemiseksi Iranissa; korostaa, että YK:n turvallisuusneuvoston väliintulo ei päätä IAEA:n nykyisiä velvollisuuksia, sekä kehottaa Irania sallimaan IAEA:n jatkaa täysimittaista valvonta- ja tarkastustoimintaa;

13.

kehottaa Irania hyödyntämään valtavia energiavarantojaan ja teknistä taitotietoa ja investoimaan uusiutuvien energialähteiden kehittämiseen sekä fossiilisten energialähteiden nykyaikaiseen ja järkiperäiseen käyttöön;

14.

katsoo, että joukkotuhoaseista vapaan alueen luominen Lähi-itään voisi olla tärkeä askel alueen maiden turvallisuusongelmien ratkaisussa;

15.

kehottaa komissiota panemaan täytäntöön kaikki toimet, jotka on syytä toteuttaa eurooppalaisen demokratia- ja ihmisoikeusaloitteen puitteissa kontaktien ja yhteistyön lisäämiseksi Iranin kansalaisyhteiskunnan, riippumattomien tiedotusvälineiden ja demokraattisen opposition kanssa, ja tukemaan yhdessä Euroopan parlamentin kanssa demokratiaa ja ihmisoikeuksien kunnioittamista Iranissa;

16.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille, Iranin islamilaisen tasavallan ja kaikkien muiden tässä päätöslauselmassa mainittujen maiden hallituksille ja parlamenteille, IAEA:n pääjohtajalle ja YK:n pääsihteerille.


(1)  Hyväksytyt tekstit, P6_TA(2005)0382.

(2)  Hyväksytyt tekstit, P6_TA(2005)0441.


Torstai 16. helmikuuta 2006

29.11.2006   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 290/149


PÖYTÄKIRJA

(2006/C 290 E/04)

ISTUNNON KULKU

Puhetta johti Josep BORRELL FONTELLES

puhemies

1.   Istunnon avaaminen

Istunto avattiin klo 10.05.

Struan Stevenson käytti puheenvuoron ilmaistaakseen pettymyksensä sen johdosta, että parlamentin puhemies ei ole vastannut hänen 8.11.2005 päivättyyn kirjeeseensä, joka koskee hänen PECH-valiokunnan puolesta laatimaansa mietintöä, joka on jäädytetty (puhemies ilmoitti, että hänelle vastataan sen jälkeen kun PECH- ja ENVI-valiokuntien välinen ristiriita on ratkaistu).

2.   Esityslista

Puhemies ehdotti puheenjohtajakokouksen päätöksen johdosta, että Lettan (A6-0332/2005) ja Hamonin (A6-0022/2006) mietinnöistä (OJ:n 44 ja 45 kohta) äänestettäisiin maaliskuun ensimmäisen istuntojakson aikana.

Parlamentti hyväksyi ehdotuksen.

3.   Vastaanotetut asiakirjat

Seuraavat asiakirjat on vastaanotettu

1)

neuvostolta ja komissiolta:

Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi saastuttamattomien maantieajoneuvojen edistämisestä (KOM(2005)0634 — C6-0008/2006 — 2005/0283(COD))

lähetetty

asiasta vastaavaan valiokuntaan: ENVI

 

lausuntoa varten: ITRE, TRAN

Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta annetun asetuksen (EY) N:o 883/2004 täytäntöönpanomenettelystä (KOM(2006)0016 — C6-0037/2006 — 2006/0006(COD))

lähetetty

asiasta vastaavaan valiokuntaan: EMPL

Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi tilastollisen toimialaluokituksen NACE Rev. 2 vahvistamisesta sekä neuvoston asetuksen (ETY) N:o 3037/90 ja tiettyjen eri tilastoaloja koskevien yhteisön asetusten muuttamisesta (KOM(2006)0039 — C6-0041/2006 — 2006/0011(COD))

lähetetty

asiasta vastaavaan valiokuntaan: ECON

 

lausuntoa varten: INTA, EMPL, ENVI, ITRE, TRAN, AGRI

Ehdotus neuvoston asetukseksi Euroopan talousyhteisön ja São Tomé ja Príncipen demokraattisen tasavallan hallituksen välisessä São Tomé ja Príncipen rannikon edustalla harjoitettavaa kalastusta koskevassa sopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamisesta tehdyn pöytäkirjan voimassaoloajan jatkamista 1 päivän kesäkuuta 2005 ja 31 päivän toukokuuta 2006 väliseksi ajaksi koskevan sopimuksen tekemisestä kirjeenvaihtona (KOM(2005)0630 — C6-0045/2006 — 2005/0249(CNS))

lähetetty

asiasta vastaavaan valiokuntaan: PECH

 

lausuntoa varten: DEVE, BUDG

Ehdotus neuvoston asetukseksi perustamissopimuksen 85 ja 86 artiklan yksityiskohtaisesta soveltamisesta meriliikenteeseen annetun asetuksen (ETY) N:o 4056/86 kumoamisesta ja asetuksen (EY) N:o 1/2003 muuttamisesta kabotaasipalvelujen ja kansainvälisten hakurahtipalvelujen lisäämiseksi sen soveltamisalaan (KOM(2005)0651 — C6-0046/2006 — 2005/0264(CNS))

lähetetty

asiasta vastaavaan valiokuntaan: ECON

 

lausuntoa varten: TRAN

Ehdotus neuvoston päätökseksi jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista (KOM(2006)0032 — C6-0047/2006 — 2006/0010(CNS))

lähetetty

asiasta vastaavaan valiokuntaan: EMPL

 

lausuntoa varten: ECON

Ehdotus neuvoston puitepäätökseksi rikosrekisteritietojen vaihdon järjestämisestä ja sisällöstä jäsenvaltioiden välillä (KOM(2005)0690 — C6-0052/2006 — 2005/0267(CNS))

lähetetty

asiasta vastaavaan valiokuntaan: LIBE

Ehdotus neuvoston päätökseksi sisäisestä turvallisuudesta vastaavien jäsenvaltioiden viranomaisten ja Europolin pääsystä tekemään hakuja viisumitietojärjestelmästä (VIS) terrorismirikosten ja muiden vakavien rikosten torjumiseksi, havaitsemiseksi ja tutkimiseksi (KOM(2005)0600 — C6-0053/2006 — 2005/0232(CNS))

lähetetty

asiasta vastaavaan valiokuntaan: LIBE

Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi meriliikennealan onnettomuuksien tutkinnan perusperiaatteista ja direktiivien 1999/35/EY ja 2002/59/EY muuttamisesta (KOM(2005)0590 — C6-0056/2006 — 2005/0240(COD))

lähetetty

asiasta vastaavaan valiokuntaan: TRAN

 

lausuntoa varten: ENVI

Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi merten ja sisävesien matkustajaliikenteen harjoittajien vastuusta onnettomuustapauksissa (KOM(2005)0592 — C6-0057/2006 — 2005/0241(COD))

lähetetty

asiasta vastaavaan valiokuntaan: TRAN

 

lausuntoa varten: JURI

Ehdotus neuvoston asetukseksi asetusten (EY) N:o 6/2002 ja (EY) N:o 40/94 muuttamisesta siten, että otetaan huomioon Euroopan yhteisön liittyminen teollismallien kansainvälisestä rekisteröinnistä tehdyn Haagin sopimuksen Geneven asiakirjaan (KOM(2005)0689 — C6-0058/2006 — 2005/0274(CNS))

lähetetty

asiasta vastaavaan valiokuntaan: JURI

 

lausuntoa varten: IMCO

Ehdotus neuvoston direktiiviksi tavaroiden maahantuonnissa pieninä muina kuin kaupallisina lähetyksinä kolmansista maista sovellettavista verovapautuksista (kodifioitu toisinto) (KOM(2006)0012 — C6-0059/2006 — 2006/0007(CNS))

lähetetty

asiasta vastaavaan valiokuntaan: JURI

Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista (Rooma I) (KOM(2005)0650 — C6-0441/2005 — 2005/0261(COD))

lähetetty

asiasta vastaavaan valiokuntaan: JURI

 

lausuntoa varten: LIBE

2)

jäseniltä:

2.1)

päätöslauselmaesitykset (työjärjestyksen 113 artikla):

Muscardini Cristiana — Päätöslauselmaesitys palveludirektiivistä ja sen soveltamisen valvonnasta (B6-0107/2006)

lähetetty

asiasta vastaavaan valiokuntaan: IMCO

 

lausuntoa varten: EMPL, ECON

Muscardini Cristiana — Päätöslauselmaesitys energiatehokkuudesta Euroopan unionissa (B6-0108/2006).

lähetetty

asiasta vastaavaan valiokuntaan: ITRE

 

lausuntoa varten: ENVI

4.   Määrärahojen siirrot

Budjettivaliokunta käsitteli komission määrärahasiirtoesitystä DEC 01/2006 (C6-0022/2006 — SEC(2005)0070 lopullinen).

Neuvoston lausunnon saatuaan budjettivaliokunta päätti 25. kesäkuuta 2002 annetun varainhoitoasetuksen 24 artiklan 3 kohdan mukaisesti hyväksyä siirron kokonaisuudessaan.

5.   Kirjalliset kannanotot (työjärjestyksen 116 artikla)

Kirjalliset kannanotot 64, 65, 66/2005 ovat työjärjestyksen 116 artiklan 5 kohdan mukaisesti rauenneet, koska ne eivät ole saaneet riittävää määrää allekirjoituksia.

6.   Äänestykset

Äänestysten kulkua koskevat yksityiskohdat (tarkistukset, erilliset äänestykset, kohta kohdalta -äänestykset, ...) esitetään pöytäkirjaan sisältyvässä liitteessä ”Äänestysten tulokset”.

6.1.   Palvelut sisämarkkinoilla *** I (äänestys)

Mietintö: Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi palveluista sisämarkkinoilla [KOM (2004)0002 — C5-0069/2004 — 2004/0001(COD)] — Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta.

Esittelijä: Evelyne Gebhardt (A6-0409/2005).

(yksinkertainen enemmistö)

(äänestystulokset: ”Äänestysten tulokset” -liite, kohta 1)

Puheenvuorot: Monica Frassoni Verts/ALE-ryhmän puolesta, joka pyysi työjärjestyksen 171 artiklan nojalla istunnon lyhyttä keskeyttämistä juuri ennen tästä mietinnöstä toimitettavaa äänestystä, Francis Wurtz GUE/NGL-ryhmän puolesta ja Hannes Swoboda PSE-ryhmän puolesta, kummatkin tästä pyynnöstä.

Parlamentti hylkäsi pyynnön.

KOMISSION EHDOTUS

Hyväksyttiin tarkistettuna (P6_TA(2006)0061)

LUONNOS LAINSÄÄDÄNTÖPÄÄTÖSLAUSELMAKSI

Hyväksyttiin (P6_TA(2006)0061)

Äänestystä koskevat puheenvuorot:

(identtisten tarkistusten 233/rev. ja 403 hyväksymisen jälkeen)

Evelyne Gebhardt (esittelijä) tiedusteli PPE-DE-ryhmältä, kannattaako se yhä PSE-ryhmän kanssa aikaansaatua kompromissia, Malcolm Harbour vastasi hänelle PPE-DE-ryhmän puolesta, Daniel Cohn-Bendit Verts/ALE-ryhmän puolesta näistä kahdesta puheenvuorosta ja Toine Manders pyysi tarkistuksesta 233/rev. toimitetun äänestystuloksen tarkistamista.

(tarkistuksen 297 raukeamisen jälkeen)

Evelyne Gebhardt (esittelijä) ilmoitti, että tarkistus ei ollut rauennut ja siitä olisi näin ollen äänestettävä, ja Martin Schulz kannattaakseen esittelijää.

(Tarkistuksen 78 hyväksymisen jälkeen)

Toine Manders, joka kyseenalaisti äänestysluettelossa esitetyn tarkistusten äänestysjärjestyksen (Evelyne Gebhardt (esittelijä) ilmoitti, että järjestys oli oikea).

(Ennen tarkistuksesta 293/rev. 4 äänestämistä)

Monica Frassoni pyysi työjärjestyksen 150 artiklan 5 kohdan nojalla Verts/ALE-ryhmän puolesta, että tekstiin palautettaisiin tietyt termit, jotka esiintyivät aikaisemmassa versiossa.

Tästä pyynnöstä puheenvuoron käyttivät:

Evelyne Gebhardt (esittelijä), joka totesi, että oikeudellista yksikköä oli kuultu ja että sovellettu menettely oli työjärjestyksen mukainen, Graham Watson ALDE-ryhmän puolesta, Robert Goebbels, Monica Frassoni, joka ilmoitti Verts/ALE-ryhmän puolesta kantavansa vastuun alkuperäisen tarkistuksen tekstistä, Nigel Farage pyysi työjärjestyksen 168 artiklan 2 kohdan nojalla IND/DEM-ryhmän puolesta mietinnön palauttamista valiokuntaan, Martin Schulz, Roberto Musacchio, Daniel Cohn-Bendit ja Nigel Farage, joka pyysi työjärjestyksen 170 artiklan 4 kohdan nojalla IND/DEM-ryhmän puolesta äänestyksen lykkäämistä.

Puhemies ei ottanut Monica Frassonin pyyntöä käsiteltäväksi, sillä työjärjestyksen 150 artiklan 5 kohdassa viitataan tapaukseen, jossa tarkistuksen laatija peruu tarkistuksensa, mitä ei ole tapahtunut. Tämän jälkeen hän toimitti äänestyksen Nigel Faragen esittämästä äänestyksen lykkäämistä koskevasta pyynnöstä.

Parlamentti hylkäsi pyynnön.

(ennen identtisistä tarkistuksista 307 ja 219 äänestämistä)

Evelyne Gebhardt (esittelijä) pyysi, että mikäli nämä tarkistukset hyväksytään, niitä kohdeltaisiin 3 artiklan lisäyksinä PPE-DE- ja PSE-ryhmien aikaansaaman kompromissin mukaisesti, ja Francis Wurtz, joka pyysi, että äänestyksiä ei enää keskeytettäisi tällaisten ryhmien välisten neuvottelujen vuoksi.

(ennen muutetusta ehdotuksesta äänestämistä)

Evelyne Gebhardt (esittelijä) suositteli ryhmälleen parlamentin muuttaman komission ehdotuksen hyväksymistä.

Puhetta johti Alejo VIDAL-QUADRAS

varapuhemies

6.2.   Maaseudun kehittämisen strategiset suuntaviivat (2007-2013) * (työjärjestyksen 131 artikla) (äänestys)

Mietintö: Ehdotus neuvoston päätökseksi maaseudun kehittämistä koskevista yhteisön strategisista suuntaviivoista (Ohjelmakausi 2007-2013) [KOM(2005)0304 — C6-0349/2005 — 2005/0129(CNS)] — Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta.

Esittelijä: Mairead McGuinness (A6-0023/2006)

(yksinkertainen enemmistö)

(äänestystulokset: ”Äänestysten tulokset” -liite, kohta 2)

KOMISSION EHDOTUS, TARKISTUKSET ja LUONNOS LAINSÄÄDÄNTÖPÄÄTÖSLAUSELMAKSI

Hyväksyttiin kertaäänestyksessä (P6_TA(2006)0062)

6.3.   Vuosituhannen kehitystavoitteet (äänestys)

Päätöslauselmaesitykset B6-0119/2006, B6-0121/2006, B6-0124/2006, B6-0142/2006 ja B6-0143/2006

(yksinkertainen enemmistö)

(äänestystulokset: ”Äänestysten tulokset” -liite, kohta 3)

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS RC-B6-0119/2006

(korvaa päätöslauselmaesitykset B6-0119/2006, B6-0121/2006, B6-0124/2006, B6-0142/2006 ja B6-0143/2006)

seuraavien jäsenten käsiteltäväksi jättämä:

Nirj Deva ja Tokia Saïfi PPE-DE-ryhmän puolesta

Miguel Angel Martínez Martínez PSE-ryhmän puolesta

Fiona Hall ja Thierry Cornillet ALDE-ryhmän puolesta

Caroline Lucas, Frithjof Schmidt ja Margrete Auken Verts/ALE-ryhmän puolesta

Luisa Morgantini, Gabriele Zimmer, Feleknas Uca ja Vittorio Agnoletto GUE/NGL-ryhmän puolesta

Eoin Ryan, Roberta Angelilli ja Ìirts Valdis Kristovskis UEN-ryhmän puolesta

Hyväksyttiin (P6_TA(2006)0063)

6.4.   Ilmaisunvapaus ja uskonnollisen vakaumuksen kunnioittaminen (äänestys)

Päätöslauselmaesitykset B6-0136/2006, B6-0137/2006, B6-0138/2006, B6-0139/2006, B6-0140/2006 ja B6-0141/2006

(yksinkertainen enemmistö)

(äänestystulokset: ”Äänestysten tulokset” -liite, kohta 4)

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS RC-B6-0136/2006

(korvaa päätöslauselmaesitykset B6-0136/2006, B6-0138/2006, B6-0139/2006 ja B6-0141/2006)

seuraavien jäsenten käsiteltäväksi jättämä:

Hans-Gert Poettering, João de Deus Pinheiro, Elmar Brok, José Ignacio Salafranca Sánchez-Neyra, Gunnar Hökmark ja Gitte Seeberg PPE-DE-ryhmän puolesta

Graham Watson, Karin Riis-Jørgensen, Jean-Marie Cavada, Annemie Neyts-Uyttebroeck, Sophia in 't Veld ja Sarah Ludford ALDE-ryhmän puolesta

Daniel Cohn-Bendit ja Monica Frassoni Verts/ALE-ryhmän puolesta

Cristiana Muscardini ja Brian Crowley UEN-ryhmän puolesta

Jens-Peter Bonde

Hyväksyttiin (P6_TA(2006)0064)

Äänestystä koskevat puheenvuorot:

Mario Mauro esitti 13 kohtaan suullisen tarkistuksen, Elmar Brok ilmoitti kannattavansa tätä suullista tarkistusta, mikäli sitä kohdellaan 13 kohdan lisäyksenä, Monica Frassoni kannatti suullista tarkistusta ja Elmar Brokin pyyntöä sekä esitti samaan kohtaan toisen suullisen tarkistuksen (nämä suulliset tarkistukset hyväksyttiin).

(Päätöslauselmaesitykset B6-0137/2006 ja B6-0140/2006 raukesivat.)

6.5.   Bosnia ja Hertsegovinan tulevaisuudennäkymät (äänestys)

Päätöslauselmaesitykset B6-0095/2006, B6-0097/2006, B6-0098/2006, B6-0100/2006, B6-0101/2006 ja B6-0105/2006

(yksinkertainen enemmistö)

(äänestystulokset: ”Äänestysten tulokset” -liite, kohta 5)

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS RC-B6-0095/2006

(korvaa päätöslauselmaesitykset B6-0095/2006, B6-0097/2006, B6-0098/2006, B6-0100/2006 ja B6-0101/2006)

seuraavien jäsenten käsiteltäväksi jättämä:

Doris Pack ja Anna Ibrisagic PPE-DE-ryhmän puolesta

Jan Marinus Wiersma, Hannes Swoboda, Panagiotis Beglitis ja Borut Pahor PSE-ryhmän puolesta

Jelko Kacin ALDE-ryhmän puolesta

Daniel Cohn-Bendit, Angelika Beer ja Gisela Kallenbach Verts/ALE-ryhmän puolesta

Adriana Poli Bortone UEN-ryhmän puolesta

Hyväksyttiin (P6_TA(2006)0065)

Äänestystä koskevat puheenvuorot:

Doris Pack esitti 8 kohtaan ja 11 kohtaan suullisen tarkistuksen (nämä suulliset tarkistukset hyväksyttiin).

(Päätöslauselmaesitys B6-0105/2006 raukesi.)

6.6.   Valko-Venäjä (äänestys)

Päätöslauselmaesitykset B6-0109/2006, B6-0113/2006, B6-0120/2006, B6-0122/2006, B6-0123/2006 ja B6-0125/2006

(yksinkertainen enemmistö)

(äänestystulokset: ”Äänestysten tulokset” -liite, kohta 6)

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS RC-B6-0109/2006

(korvaa päätöslauselmaesitykset B6-0109/2006, B6-0113/2006, B6-0122/2006, B6-0123/2006 ja B6-0125/2006)

seuraavien jäsenten käsiteltäväksi jättämä:

Bogdan Klich ja Charles Tannock PPE-DE-ryhmän puolesta

Jan Marinus Wiersma, Marek Siwiec ja Joseph Muscat PSE-ryhmän puolesta

Janusz Onyszkiewicz ja Cecilia Malmström ALDE-ryhmän puolesta

Elisabeth Schroedter ja Marie Anne Isler Béguin Verts/ALE-ryhmän puolesta

Konrad Szymañski ja Inese Vaidere UEN-ryhmän puolesta

Hyväksyttiin (P6_TA(2006)0066)

(Päätöslauselmaesitys B6-0120/2006 raukesi.)

6.7.   Riskin- ja kriisinhallinta maatalouden alalla (äänestys)

Mietintö: Riskin- ja kriisinhallinta maatalouden alalla [2005/2053(INI)] — Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta.

Esittelijä: Friedrich-Wilhelm Graefe zu Baringdorf (A6-0014/2006).

(yksinkertainen enemmistö)

(äänestystulokset: ”Äänestysten tulokset” -liite, kohta 7)

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

Hyväksyttiin (P6_TA(2006)0067)

6.8.   Euroopan unionin metsästrategian toteuttaminen (äänestys)

Mietintö: Euroopan unionin metsästrategian toteuttaminen [2005/2054(INI)] — Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta.

Esittelijä: Heinz Kindermann (A6-0015/2006).

(yksinkertainen enemmistö)

(äänestystulokset: ”Äänestysten tulokset” -liite, kohta 8)

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

Hyväksyttiin (P6_TA(2006)0068)

7.   Äänestysselitykset

Kirjalliset äänestysselitykset:

Työjärjestyksen 163 artiklan 3 kohdan mukaiset kirjalliset äänestysselitykset julkaistaan tämän istunnon sanatarkoissa istuntoselostuksissa.

Suulliset äänestysselitykset:

Mietintö: Evelyne Gebhardt — A6-0409/2005

Marta Vincenzi, Marc Tarabella, Marielle De Sarnez, Frank Vanhecke, Koenraad Dillen, Zita Pleštinská ja Véronique De Keyser

Ilmaisunvapaus ja uskonnollisen vakaumuksen kunnioittaminen — RC-B6-0136/2006

Marcin Libicki ja Francesco Enrico Speroni

Bosnia ja Hertsegovinan tulevaisuudennäkymät — RC-B6-0095/2006

Jaromír Kohlíèek.

8.   Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset ovat nähtävissä verkkosivulla ”Séance en direct” kohdassa ”Résultats des votes (appels nominaux)/Results of votes (roll-call votes)” sekä liitteen ”Nimenhuutoäänestysten tulokset” painetussa versiossa.

Europarlin sähköistä versiota päivitetään säännöllisesti enintään kahden viikon ajan äänestyspäivästä.

Tämän määräajan jälkeen äänestyskäyttäytymistä koskevien ilmoitusten luettelo on lopullinen, ja se toimitetaan käännettäväksi ja julkaistavaksi virallisessa lehdessä.

9.   Ulkomaisia osakkuus- ja tytäryhtiöitä koskevat tilastot *** I (keskustelu)

Mietintö: Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi ulkomaisten osakkuus- ja tytäryhtiöiden rakennetta ja toimintaa koskevista yhteisön tilastoista [KOM(2005)0088 — C6-0084/2005 — 2005/0016(COD)] — Talous- ja raha-asioiden valiokunta.

Esittelijä: Enrico Letta (A6-0332/2005)

Joaquín Almunia (komission jäsen) käytti puheenvuoron.

Enrico Letta esitteli laatimansa mietinnön.

Puheenvuorot: John Purvis PPE-DE-ryhmän puolesta, Manuel António dos Santos PSE-ryhmän puolesta ja Joaquín Almunia.

Keskustelu julistettiin päättyneeksi.

Äänestys: seuraava istuntojakso.

(Istunto keskeytettiin klo 13.00 ja sitä jatkettiin klo 15.00.)

Puhetta johti Mario MAURO

varapuhemies

10.   Edellisen istunnon pöytäkirjan hyväksyminen

Korjaus 16.1.2006 pidetyn istunnon pöytäkirjan kohtaan 4:

UEN-ryhmän seuraavan nimityksen vahvistamista koskeva pyyntö:

REGI-valiokunta

Hanna Foltyn-Kubicka Adam Jerzy Bielanin tilalle.

*

* *

Edellisen istunnon pöytäkirja hyväksyttiin.

11.   Ilmoitus neuvoston toimittamista yhteisistä kannoista

Puhemies ilmoitti työjärjestyksen 57 artiklan 1 kohdan mukaisesti vastaanottaneensa seuraavat neuvoston yhteiset kannat, niiden vahvistamiseen johtaneet perusteet ja komission kannat:

Neuvoston 23. tammikuuta 2006 vahvistama yhteinen kanta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin antamiseksi Euroopan yhteisön paikkatietoinfrastruktuurin (INSPIRE) perustamisesta (12064/2/2005 — 15148/2005 — KOM(2006)0051 — C6-0054/2006 — 2004/0175(COD))

lähetetty

asiasta vastaavaan valiokuntaan: ENVI

Neuvoston 23. tammikuuta 2006 vahvistama yhteinen kanta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin antamiseksi pohjaveden suojelusta pilaantumiselta (12062/1/2005 — 15149/2005 — KOM(2006)0050 — C6-0055/2006 — 2003/0210(COD))

lähetetty

asiasta vastaavaan valiokuntaan: ENVI.

Kolmen kuukauden määräaika, jonka kuluessa parlamentti antaa lausuntonsa, alkaa näin ollen huomisesta 17.2.2006.

12.   Kansainvälisen valuuttarahaston toiminnan strateginen tarkistaminen (keskustelu)

Mietintö: Kansainvälisen valuuttarahaston toiminnan strateginen tarkistaminen [2005/2121(INI)] — Talousja raha-asioiden valiokunta.

Esittelijä: Benoît Hamon (A6-0022/2006)

Joaquín Almunia (komission jäsen) käytti puheenvuoron.

Benoît Hamon esitteli laatimansa mietinnön.

Puheenvuorot: Jean-Louis Bourlanges (INTA-valiokunnan lausunnon valmistelija), John Purvis PPE-DE-ryhmän puolesta, Ieke van den Burg PSE-ryhmän puolesta, Diamanto Manolakou GUE/NGL-ryhmän puolesta, Nigel Farage IND/DEM-ryhmän puolesta, sitoutumaton Peter Baco, Cristobal Montoro Romero, Manuel António dos Santos, Jonas Sjöstedt, Ryszard Czarnecki ja Joaquín Almunia.

Keskustelu julistettiin päättyneeksi.

Äänestys: seuraava istuntojakso.

13.   Valiokuntien ja valtuuskuntien kokoonpano

Parlamentti vahvisti PPE-DE-ryhmän pyynnöstä seuraavat nimitykset:

Equitable Life Assurance Society -yhtiön vararikkoa käsittelevä tutkintavaliokunta:

John Purvis Cristina Gutiérrez-Cortinesin tilalle

Valtuuskunta EU:n ja Moldovan parlamentaarisessa yhteistyövaliokunnassa:

Giorgio Carollo.

14.   Keskustelu ihmisoikeuksien sekä demokratian ja oikeusvaltion periaatteiden loukkauksia koskevista tapauksista (keskustelu)

(Päätöslauselmaesitysten aiheiden ja laatijoiden osalta katso istunnon pöytäkirja 14.2.2006, kohta 3)

14.1.   Armenialainen kulttuuriperintö Azerbaidžanissa

Päätöslauselmaesitykset B6-0111/2006, B6-0115/2006, B6-0126/2006, B6-0129/2006, B6-0130/2006 ja B6-0134/2006

Justas Vincas Paleckis, Marios Matsakis, Charles Tannock, Marcin Libicki, Marie Anne Isler Béguin ja Erik Meijer esittelivät päätöslauselmaesitykset.

Puheenvuorot: Ioannis Kasoulides PPE-DE-ryhmän puolesta, Martine Roure PSE-ryhmän puolesta, Urszula Krupa IND/DEM-ryhmän puolesta, sitoutumaton Ryszard Czarnecki, Eija-Riitta Korhola ja Joe Borg (komission jäsen).

Keskustelu julistettiin päättyneeksi.

Äänestys: istunnon pöytäkirja 16.2.2006, kohta 15.1.

14.2.   Sri Lankan tilanne

Päätöslauselmaesitykset B6-0110/2006, B6-0116/2006, B6-0128/2006, B6-0131/2006, B6-0132/2006 ja B6-0133/2006

Robert Evans, Erik Meijer, Marcin Libicki, Elizabeth Lynne, James Nicholson ja Raül Romeva i Rueda esittelivät päätöslauselmaesitykset.

Puheenvuorot: Lidia Joanna Geringer de Oedenberg PSE-ryhmän puolesta, Tobias Pflüger GUE/NGL-ryhmän puolesta ja Joe Borg (komission jäsen).

Keskustelu julistettiin päättyneeksi.

Puhemies ilmoitti, että kaikki päätöslauselmaesitykset on peruutettu.

14.3.   Guantanamo

Päätöslauselmaesitykset B6-0112/2006, B6-0117/2006, B6-0118/2006, B6-0127/2006 ja B6-0135/2006

Martine Roure, Tobias Pflüger, Bernd Posselt, Graham Watson ja Raül Romeva i Rueda esittelivät päätöslauselmaesitykset.

Puheenvuorot: Michael Gahler PPE-DE-ryhmän puolesta, Karin Scheele PSE-ryhmän puolesta, Elizabeth Lynne ALDE-ryhmän puolesta, Carl Schlyter Verts/ALE-ryhmän puolesta, Jaromír Kohlíček GUE/NGLryhmän puolesta, Panagiotis Beglitis, Ana Maria Gomes, Genowefa Grabowska ja Joe Borg (komission jäsen).

Keskustelu julistettiin päättyneeksi.

Äänestys: istunnon pöytäkirja 16.2.2006, kohta 15.2.

*

* *

Puheenvuorot: Bernd Posselt Sri Lankan tilannetta käsittelevien päätöslauselmaesitysten peruuttamisesta ja Robert Evans Bernd Posseltin puheenvuorosta.

15.   Äänestykset

Äänestysten kulkua koskevat yksityiskohdat (tarkistukset, erilliset äänestykset, kohta kohdalta -äänestykset, ...) esitetään pöytäkirjaan sisältyvässä liitteessä ”Äänestysten tulokset”.

15.1.   Armenialainen kulttuuriperintö Azerbaidžanissa (äänestys)

Päätöslauselmaesitykset B6-0111/2006, B6-0115/2006, B6-0126/2006, B6-0129/2006, B6-0130/2006 ja B6-0134/2006

(yksinkertainen enemmistö)

(äänestystulokset: ”Äänestysten tulokset” -liite, kohta 9)

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS RC-B6-0111/2006

(korvaa päätöslauselmaesitykset B6-0111/2006, B6-0115/2006, B6-0126/2006, B6-0129/2006, B6-0130/2006 ja B6-0134/2006)

seuraavien jäsenten käsiteltäväksi jättämä:

Charles Tannock ja Bernd Posselt PPE-DE-ryhmän puolesta

Pasqualina Napoletano, Jan Marinus Wiersma, Hannes Swoboda ja Panagiotis Beglitis PSE-ryhmän puolesta

Frédérique Ries ja Thierry Cornillet ALDE-ryhmän puolesta

Marie Anne Isler Béguin ja Cem Özdemir Verts/ALE-ryhmän puolesta

Vittorio Agnoletto GUE/NGL-ryhmän puolesta

Michał Tomasz Kamiński ja Konrad Szymański UEN-ryhmän puolesta

Hyväksyttiin (P6_TA(2006)0069)

15.2.   Guantanamo (äänestys)

Päätöslauselmaesitykset B6-0112/2006, B6-0117/2006, B6-0118/2006, B6-0127/2006 ja B6-0135/2006

(yksinkertainen enemmistö)

(äänestystulokset: ”Äänestysten tulokset” -liite, kohta 10)

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS RC-B6-0112/2006

(korvaa päätöslauselmaesitykset B6-0112/2006, B6-0117/2006, B6-0118/2006, B6-0127/2006 ja B6-0135/2006)

seuraavien jäsenten käsiteltäväksi jättämä:

Simon Coveney, Bernd Posselt ja Ioannis Kasoulides PPE-DE-ryhmän puolesta

Pasqualina Napoletano, Elena Valenciano Martínez-Orozco, Martine Roure ja Panagiotis Beglitis PSE-ryhmän puolesta

Sarah Ludford, Cecilia Malmström ja Sajjad Karim ALDE-ryhmän puolesta

Cem Özdemir, Kathalijne Maria Buitenweg, Hélène Flautre, Angelika Beer, Raül Romeva i Rueda ja Jean Lambert Verts/ALE-ryhmän puolesta,

Giusto Catania, Gabriele Zimmer, Vittorio Agnoletto, André Brie, Marco Rizzo ja Willy Meyer Pleite GUE/NGL-ryhmän puolesta

Hyväksyttiin (P6_TA(2006)0070)

16.   Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset ovat nähtävissä verkkosivulla ”Séance en direct” kohdassa ”Résultats des votes (appels nominaux)/Results of votes (roll-call votes)” sekä liitteen ”Nimenhuutoäänestysten tulokset” painetussa versiossa.

Europarlin sähköistä versiota päivitetään säännöllisesti enintään kahden viikon ajan äänestyspäivästä.

Tämän määräajan jälkeen äänestyskäyttäytymistä koskevien ilmoitusten luettelo on lopullinen, ja se toimitetaan käännettäväksi ja julkaistavaksi virallisessa lehdessä.

17.   Tiettyjä asiakirjoja koskevat päätökset

Lupa laatia valiokunta-aloitteisia mietintöjä (työjärjestyksen 45 artikla)

AFET-valiokunta:

Euroopan turvallisuusstrategian täytäntäntöönpano ETPP:n yhteydessä (2006/2033(INI))

Kansainvälisen terrorismin torjunnan ulkoinen ulottuvuus (2006/2032(INI))

(lausuntoa varten: LIBE)

INTA-valiokunta:

EU:n ja Mercosurin talous- ja kauppasuheet alueiden välisen assosiaatiosopimuksen neuvottelemiseksi (2006/2035(INI))

(lausuntoa varten: DEVE)

EU:n ja Intian talous- ja kauppasuhteet (2006/2034(INI))

(lausuntoa varten: DEVE)

Kauppa ja köyhyys: kauppapolitiikkojen laatiminen kaupan myötävaikutuksen maksimalisoimiseksi köyhyyden torjunnassa (2006/2031(INI))

(lausuntoa varten: DEVE, FEMM)

ECON-valiokunta:

Valtiontukien toimintasuunnitelman alakohtainen osuus: innovaatiotuki (2006/2044(INI))

(lausuntoa varten: EMPL, ITRE, IMCO, TRAN, REGI)

Mietintö omaisuudenhoidosta (2006/2037(INI))

EMPL-valiokunta:

Työntekijöiden lähettämistä koskevan direktiivin 96/71/EY soveltaminen (2006/2038(INI))

(lausuntoa varten: IMCO)

IMCO-valiokunta:

Julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyösopimukset sekä julkisia hankintoja ja käyttöoikeussopimuksia koskeva yhteisön oikeus (2006/2043(INI))

(lausuntoa varten: ECON, ITRE, TRAN, REGI)

AGRI-valiokunta:

Uusien jäsenvaltoiden yhdentyminen YMP:hen (2006/2042(INI))

CULT-valiokunta:

i2010: Digitaaliset kirjastot (2006/2040(INI))

Aloitteet kansallisten koulujen opetussuunnitelmien täydentämiseksi asianmukaisella oppimateriaalilla eurooppalaisen ulottuvuuden sisällyttämiseksi (2006/2041(INI))

Päätös laatia mietintö työjärjestyksen 202 artiklan mukaisesti

AFCO-valiokunta:

Äänestysoikeuden siirtämistä tietyissä olosuhteissa koskevan Euroopan parlamentin työjärjestyksen 158 artiklan muuttaminen (2006/2025(REG))

lähetetty

asiasta vastaavaan valiokuntaan: AFCO

Valiokuntaan lähettäminen

INTA-valiokunta:

Eurooppalainen sosiaalimalli tulevaisuudessa (2005/2248(INI))

(lähetetty asiasta vastaavaan valiokuntaan: EMPL)

(lausuntoa varten: INTA, ITRE, FEMM)

DEVE-valiokunta:

Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettava varainhoitoasetus (KOM(2005)0181 — C6-0234/2005 — 2005/0090(CNS))

(lähetetty asiasta vastaavaan valiokuntaan: BUDG)

(lausuntoa varten: DEVE, CONT)

Valiokuntien tehostettu yhteistyö

IMCO-valiokunta:

Julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyösopimukset sekä julkisia hankintoja ja käyttöoikeussopimuksia koskeva yhteisön oikeus (2006/2043(INI))

(lausuntoa varten: ITRE, TRAN, REGI)

Valiokuntien tehostettu yhteistyö IMCO, ECON

puheenjohtajakokouksen päätös 9.2.2006.

18.   Luetteloon kirjatut kirjalliset kannanotot (työjärjestyksen 116 artikla)

Luetteloon kirjattujen kirjallisten kannanottojen saamien allekirjoitusten lukumäärä (työjärjestyksen 116 artiklan 3 kohta):

Asiakirjanro

Laatija

Allekirjoituksia

67/2005

Bruno Gollnisch, Andreas Mölzer ja Luca Romagnoli

10

68/2005

Marie Panayotopoulos-Cassiotou, José Ribeiro e Castro, Kathy Sinnott, Nathalie Griesbeck ja Konrad Szymański

150

69/2005

Emine Bozkurt, Claude Moraes, Christopher Heaton-Harris, Cem Özdemir ja Alexander Alvaro

420

70/2005

Roberta Angelilli, Cristiana Muscardini, Romano Maria La Russa, Alessandro Foglietta ja Sergio Berlato

43

71/2005

Nathalie Griesbeck

61

72/2005

Monika Beňová, Miloš Koterec ja Vladimír Maňka

83

73/2005

Raül Romeva i Rueda ja Gérard Onesta

58

74/2005

Michael Cashman, Emine Bozkurt ja Thijs Berman

93

75/2005

Marie-Arlette Carlotti, Philippe Busquin, Joseph Daul, Mario Mauro ja Bogusław Sonik

253

76/2005

Alyn Smith

22

77/2005

Alfredo Antoniozzi, Mario Mantovani, Marie-Line Reynaud ja Jan Jerzy Kułakowski

154

78/2005

Daniel Strož

12

79/2005

Katalin Lévai, Martine Roure, Anne Van Lancker, Eva-Britt Svensson ja Lissy Gröner

74

80/2005

Mario Borghezio

2

81/2005

Luca Romagnoli, Carlo Fatuzzo ja Marco Pannella

27

82/2005

Dimitrios Papadimoulis, Feleknas Uca ja Panagiotis Beglitis

46

83/2005

Yannick Vaugrenard, Harlem Désir, Kader Arif, Françoise Castex ja Jean Louis Cottigny

49

1/2006

John Bowis, Georgs Andrejevs, Dorette Corbey ja Karin Scheele

198

2/2006

Vittorio Agnoletto, Giovanni Berlinguer, Patrizia Toia, Pier Antonio Panzeri ja Pia Elda Locatelli

50

3/2006

Andreas Mölzer

15

4/2006

Andreas Mölzer

6

5/2006

Libor Rouček, Csaba Sándor Tabajdi, Marek Siwiec, Borut Pahor ja Monika Beňová

55

6/2006

Jana Hybášková, Paulo Casaca, Elizabeth Lynne, Willy Meyer Pleite ja Mogens N.J. Camre

64

7/2006

David Martin ja Glyn Ford

47

8/2006

Filip Kaczmarek

20

9/2006

Mario Borghezio

7

10/2006

Frank Vanhecke, Philip Claeys ja Koenraad Dillen

9

19.   Tämän istuntojakson aikana hyväksyttyjen tekstien edelleen välittäminen

Työjärjestyksen 172 artiklan 2 kohdan mukaisesti tämän istunnon pöytäkirja annetaan parlamentin hyväksyttäväksi seuraavan istunnon alussa.

Hyväksytyt tekstit toimitetaan parlamentin hyväksynnällä asianomaisille tahoille.

20.   Seuraavien istuntojen aikataulu

Seuraavat istunnot pidetään 13.-16.3.2006.

21.   Istuntokauden keskeyttäminen

Euroopan parlamentin istuntokausi julistettiin keskeytetyksi.

Istunto päättyi klo 17.00.

Julian Priestley

Pääsihteeri

Josep Borrell Fontelles

Puhemies


LÄSNÄOLOLISTA

Allekirjoittaneet:

Adamou, Albertini, Allister, Alvaro, Andersson, Andrejevs, Andria, Andrikienė, Angelilli, Arif, Arnaoutakis, Ashworth, Assis, Atkins, Attard-Montalto, Attwooll, Aubert, Audy, Auken, Ayala Sender, Aylward, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Baco, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Barsi-Pataky, Batten, Battilocchio, Batzeli, Bauer, Beaupuy, Beazley, Becsey, Beer, Beglitis, Belder, Belet, Belohorská, Bennahmias, Beňová, Berend, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bertinotti, Bielan, Birutis, Bloom, Bobošíková, Böge, Bösch, Bonino, Bono, Bonsignore, Borghezio, Borrell Fontelles, Bourlanges, Bourzai, Bowles, Bozkurt, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Breyer, Březina, Brie, Brok, Brunetta, Budreikaitė, Bullmann, van den Burg, Bushill-Matthews, Busk, Busquin, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Camre, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casa, Casaca, Cashman, Caspary, Castex, Castiglione, del Castillo Vera, Catania, Cavada, Cederschiöld, Cercas, Cesa, Chatzimarkakis, Chichester, Chiesa, Chmielewski, Christensen, Chruszcz, Clark, Cocilovo, Coelho, Cohn-Bendit, Corbett, Corbey, Cornillet, Correia, Costa, Cottigny, Coûteaux, Coveney, Cramer, Crowley, Marek Aleksander Czarnecki, Ryszard Czarnecki, D'Alema, Daul, Davies, de Brún, Dehaene, De Keyser, Demetriou, Deprez, De Rossa, De Sarnez, Descamps, Désir, Deß, De Veyrac, De Vits, Díaz de Mera García Consuegra, Dičkutė, Didžiokas, Díez González, Dillen, Dimitrakopoulos, Dionisi, Di Pietro, Dobolyi, Dombrovskis, Doorn, Douay, Dover, Doyle, Drčar Murko, Duchoň, Dührkop Dührkop, Duff, Duka-Zólyomi, Duquesne, Ebner, Ehler, Ek, El Khadraoui, Elles, Estrela, Ettl, Eurlings, Jill Evans, Jonathan Evans, Robert Evans, Fajmon, Falbr, Farage, Fava, Fazakas, Ferber, Fernandes, Anne Ferreira, Elisa Ferreira, Figueiredo, Fjellner, Flasarová, Flautre, Florenz, Foltyn-Kubicka, Ford, Fourtou, Fraga Estévez, Frassoni, Freitas, Friedrich, Fruteau, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote, García-Margallo y Marfil, García Pérez, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gebhardt, Gentvilas, Geremek, Geringer de Oedenberg, Gewalt, Gibault, Gierek, Giertych, Gklavakis, Glante, Glattfelder, Goebbels, Goepel, Golik, Gollnisch, Gomes, Gomolka, Goudin, Grabowska, Grabowski, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grech, Griesbeck, Gröner, de Groen-Kouwenhoven, Groote, Grosch, Grossetête, Guardans Cambó, Guellec, Guerreiro, Guidoni, Gurmai, Gutiérrez-Cortines, Guy-Quint, Gyürk, Hänsch, Hall, Hammerstein Mintz, Hamon, Handzlik, Hannan, Harbour, Harkin, Harms, Hassi, Hatzidakis, Haug, Hazan, Heaton-Harris, Hedh, Hedkvist Petersen, Helmer, Hennicot-Schoepges, Hennis-Plasschaert, Herczog, Herranz García, Herrero-Tejedor, Higgins, Hökmark, Honeyball, Hoppenstedt, Horáček, Howitt, Hudacký, Hudghton, Hughes, Hutchinson, Hybášková, Ibrisagic, Ilves, in 't Veld, Isler Béguin, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jäätteenmäki, Jałowiecki, Janowski, Járóka, Jarzembowski, Jensen, Jöns, Jørgensen, Jonckheer, Jordan Cizelj, Juknevičienė, Kaczmarek, Kallenbach, Kamall, Kamiński, Karas, Karim, Kasoulides, Kaufmann, Kauppi, Tunne Kelam, Kindermann, Kirkhope, Klamt, Klaß, Knapman, Koch, Koch-Mehrin, Kohlíček, Konrad, Korhola, Kósáné Kovács, Koterec, Kozlík, Krahmer, Krarup, Krasts, Kratsa-Tsagaropoulou, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kristovskis, Krupa, Kuc, Kudrycka, Kuhne, Kułakowski, Kušķis, Kusstatscher, Kuźmiuk, Lagendijk, Laignel, Lamassoure, Lambert, Lambrinidis, Lambsdorff, Lang, Langen, Langendries, Laperrouze, La Russa, Lauk, Lavarra, Lax, Lechner, Le Foll, Lehideux, Lehne, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Jean-Marie Le Pen, Marine Le Pen, Le Rachinel, Letta, Lewandowski, Liberadzki, Libicki, Lichtenberger, Lienemann, Liotard, Lipietz, López-Istúriz White, Louis, Lucas, Ludford, Lulling, Lundgren, Lynne, Maat, Maaten, McAvan, McCarthy, McGuinness, McMillan-Scott, Madeira, Malmström, Manders, Maňka, Erika Mann, Thomas Mann, Manolakou, Markov, Marques, Martens, David Martin, Hans-Peter Martin, Martinez, Martínez Martínez, Masiel, Masip Hidalgo, Maštálka, Mathieu, Mato Adrover, Matsakis, Matsis, Matsouka, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Medina Ortega, Meijer, Méndez de Vigo, Menéndez del Valle, Meyer Pleite, Miguélez Ramos, Mikko, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Morgantini, Morillon, Moscovici, Mote, Mulder, Musacchio, Muscardini, Muscat, Musotto, Musumeci, Myller, Napoletano, Nassauer, Nattrass, Navarro, Newton Dunn, Annemie Neyts-Uyttebroeck, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Obiols i Germà, Öger, Özdemir, Olajos, Olbrycht, Ó Neachtain, Onesta, Onyszkiewicz, Oomen-Ruijten, Ortuondo Larrea, Őry, Ouzký, Oviir, Paasilinna, Pack, Pafilis, Pahor, Paleckis, Panayotopoulos-Cassiotou, Panzeri, Papadimoulis, Papastamkos, Parish, Patrie, Pavilionis, Peillon, Pęk, Alojz Peterle, Pflüger, Piecyk, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pinior, Piotrowski, Pirker, Piskorski, Pistelli, Pleštinská, Podkański, Poettering, Poignant, Polfer, Pomés Ruiz, Portas, Posselt, Prets, Prodi, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Ransdorf, Rapkay, Rasmussen, Remek, Resetarits, Reul, Reynaud, Riera Madurell, Ries, Riis-Jørgensen, Rivera, Rizzo, Rocard, Rogalski, Roithová, Romagnoli, Romeva i Rueda, Rosati, Roszkowski, Roth-Behrendt, Rothe, Rouček, Roure, Rudi Ubeda, Rübig, Rühle, Rutowicz, Ryan, Sacconi, Saïfi, Sakalas, Salafranca Sánchez-Neyra, Salinas García, Salvini, Samaras, Sánchez Presedo, dos Santos, Sartori, Saryusz-Wolski, Savary, Schapira, Scheele, Schenardi, Schierhuber, Schlyter, Schmidt, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schroedter, Schulz, Schuth, Schwab, Seeber, Seeberg, Segelström, Seppänen, Siekierski, Sifunakis, Sinnott, Siwiec, Sjöstedt, Škottová, Smith, Sommer, Spautz, Speroni, Staes, Staniszewska, Starkevičiūtė, Stauner, Sterckx, Stevenson, Stihler, Stockmann, Strejček, Strož, Stubb, Sturdy, Sudre, Surján, Swoboda, Szájer, Szejna, Szent-Iványi, Szymański, Tabajdi, Tajani, Takkula, Tannock, Tarabella, Tarand, Thyssen, Titford, Titley, Toia, Tomczak, Toubon, Toussas, Trakatellis, Trautmann, Triantaphyllides, Trüpel, Turmes, Tzampazi, Uca, Ulmer, Väyrynen, Vaidere, Vakalis, Valenciano Martínez-Orozco, Vanhecke, Van Lancker, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vaugrenard, Verges, Vergnaud, Vidal-Quadras, de Villiers, Vincenzi, Virrankoski, Vlasák, Voggenhuber, Wagenknecht, Wallis, Walter, Watson, Henri Weber, Manfred Weber, Weiler, Weisgerber, Westlund, Wieland, Wiersma, Wijkman, Willmott, Wise, Wohlin, Bernard Piotr Wojciechowski, Janusz Wojciechowski, Wortmann-Kool, Wurtz, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zapałowski, Zappalà, Zatloukal, Ždanoka, Zieleniec, Zīle, Zimmer, Zingaretti, Zvěřina.

Tarkkailijat:

Arabadjiev Alexander, Athanasiu Alexandru, Bărbuleţiu Tiberiu, Becşenescu Dumitru, Bliznashki Georgi, Buruiană Aprodu Daniela, Cioroianu Adrian Mihai, Coşea Dumitru Gheorghe Mircea, Creţu Corina, Creţu Gabriela, Dimitrov Martin, Dîncu Vasile, Duca Viorel, Ganţ Ovidiu Victor, Hogea Vlad Gabriel, Ivanova Iglika, Kelemen Atilla Béla Ladislau, Kirilov Evgeni, Kónya-Hamar Sándor, Mihăescu Eugen, Morţun Alexandru Ioan, Muscă Monica Octavia, Paşcu Ioan Mircea, Podgorean Radu, Popa Nicolae Vlad, Popeangă Petre, Severin Adrian, Silaghi Ovidiu Ioan, Stoyanov Dimitar, Szabó Károly Ferenc, Vigenin Kristian, Zgonea Valeriu Ştefan.


LIITE I

ÄÄNESTYSTEN TULOKSET

Käytettyjen merkkien ja lyhenteiden selitykset

+

hyväksytty

-

hylätty

 

rauennut

per.

peruutettu

NHÄ (..., ..., ...)

nimenhuutoäänestys (puolesta, vastaan, tyhjää)

KÄ (..., ..., ...)

koneäänestys (puolesta, vastaan, tyhjää)

osat

kohta kohdalta -äänestys

erillinen äänestys

tark.

tarkistus

KT

kompromissitarkistus

vo

vastaava osa

P

tekstiä poistava tarkistus

=

identtiset tarkistukset

§

kohta

art.

artikla

kappale

johdanto-osan kappale

PR

päätöslauselmaesitys

PRC

yhteinen päätöslauselmaesitys

SEC

salainen äänestys

1.   Palvelut sisämarkkinoilla *** I

Mietintö: Evelyne GEBHARDT (A6-0409/2005)

Kohde

Tark. nro

Laatija

NHÄ jne.

Äänestys

NHÄ/KÄ ja huomautukset

ehdotus direktiiviksi

Hylkäysehdotus

234 =

284 =

320 =

Verts/ALE

POIGNANT ja muut

GUE/NGL

NHÄ

-

153, 486, 1

asiasta vastaavan valiokunnan tarkistukset - yhtenä ryhmänä

7

10-11

14-15

17-19

21-22

24-27

29

31-38

40

42

44

46-47

50-51

54-70

84-90

92-99

104-114

116-127

129-132

134-138

144

146

152

177-178

181

184-193

195-196

198-199

202-211

213

valiokunta

 

+

 

asiasta vastaavan valiokunnan tarkistukset - erilliset äänestykset

2

valiokunta

+

 

3

valiokunta

+

 

4

valiokunta

+

 

5

valiokunta

+

 

9

valiokunta

+

 

12

valiokunta

+

 

16

valiokunta

osat

 

 

1

+

 

2/KÄ

+

356, 282, 8

28

valiokunta

+

 

45

valiokunta

+

 

48

valiokunta

eä/KÄ

+

336, 301, 4

52

valiokunta

-

 

71

valiokunta

+

 

100

valiokunta

osat

 

 

1

+

 

2

-

 

102

valiokunta

+

 

103

valiokunta

+

 

179

valiokunta

+

 

197

valiokunta

osat

 

 

1

+

 

2

+

 

200

valiokunta

osat

 

 

1

+

 

2

+

 

art. 1

235

Verts/ALE

-

167, 465, 12

72

valiokunta

NHÄ

+

591, 31, 27

380

GUE/NGL

 

 

 

art. 1, § 1 jälkeen

233/rev. =

403

ROITHOVA ja muut

PPE-DE

+

403, 233, 5

art. 1, § 2 jälkeen

289

PPE-DE + PSE

 

+

 

art. 1, § 3 jälkeen

290

PPE-DE + PSE

 

+

 

214

ALDE

 

 

 

292

PPE-DE + PSE

NHÄ

+

455, 187, 3

art. 1, § 4 jälkeen

297

PPE-DE + PSE

NHÄ

+

496, 124, 6

298

PPE-DE + PSE

NHÄ

+

493, 137, 9

art. 2 (kokonaan)

236

Verts/ALE

NHÄ

-

154, 483, 3

art. 2, § 2, ennen a alakohtaa

251

PSE

NHÄ

-

269, 365, 3

art. 2, § 2, a alakohta

74

valiokunta

 

+

 

art. 2, § 2, a alakohdan jälkeen Työnvälitys-toimistot

322

GUE/NGL

 

-

 

300

PPE-DE + PSE

NHÄ

+

412, 232, 2

art. 2, § 2, b alakohta

75

valiokunta

 

+

 

art. 2, § 2, c alakohta

306

PPE-DE + PSE

NHÄ

+

495, 146, 4

215

ALDE

 

 

 

76

valiokunta

 

 

 

art. 2, § 2, c alakohdan jälkeen — Yleistä etua koskevat palvelut

372 =

390 =

GUE/NGL

GUE/NGL

NHÄ

-

262, 381, 4

325

GUE/NGL

NHÄ

-

262, 380, 6

319

LEHIDEUX ja muut

 

-

 

73

valiokunta

 

+

 

324

GUE/NGL

 

 

 

art. 2, § 2, c alakohdan jälkeen — Oikeudelliset palvelut

77

valiokunta

 

+

 

art. 2, § 2, c alakohdan jälkeen — Terveydenhoito-palvelut

355

GUE/NGL

NHÄ

-

163, 360, 125

78

valiokunta

NHÄ

+

434, 207, 5

art. 2, § 2, c alakohdan jälkeen — Audiovisuaaliala

357

GUE/NGL

NHÄ

-

162, 358, 125

79

valiokunta

NHÄ

+

539, 103, 8

217

ALDE

 

 

 

art. 2, § 2, c alakohdan jälkeen — Rahapelitoiminta

80

valiokunta

 

+

 

218

ALDE

 

 

 

art. 2, § 2, c alakohdan jälkeen — Julkinen valta

81

valiokunta

 

+

 

art. 2, § 2, c alakohdan jälkeen — Sosiaalipalvelut

313

LEHIDEUX ja muut

osat/NHÄ

 

 

1

-

307, 317, 19

2

 

 

338

GUE/NGL

 

-

 

252

PSE

NHÄ

+

328, 299, 22

398

PPE-DE

 

 

 

art. 2, § 2, c alakohdan jälkeen — Ympäristö

391

GUE/NGL

NHÄ

-

154, 486, 5

330

GUE/NGL

NHÄ

-

274, 374, 4

art. 2, § 2, c alakohdan jälkeen — Liikenne

354

GUE/NGL

 

-

 

art. 2, § 2, c alakohdan jälkeen — Julkiset palvelut

237

Verts/ALE

NHÄ

-

272, 357, 22

316

COCILOVO ja muut

NHÄ

-

288, 353, 7

art. 2, § 2, c alakohdan jälkeen — Asuntojen tarjoaminen

230

HUTCHINSON ja muut

NHÄ

 

 

370

GUE/NGL

 

 

 

327

GUE/NGL

 

 

 

art. 2, § 2, c alakohdan jälkeen — Koulutus

356

GUE/NGL

NHÄ

-

145, 499, 3

253

PSE

NHÄ

-

291, 352, 6

326

GUE/NGL

NHÄ

-

283, 358, 5

art. 2, § 2, c alakohdan jälkeen — Kulttuuri

254

PSE

osat/NHÄ

 

 

1

-

304, 338, 6

2

-

259, 369, 7

333

GUE/NGL

NHÄ

-

262, 364, 23

art. 2, § 2, c alakohdan jälkeen — Vesi

336

GUE/NGL

NHÄ

-

277, 347, 23

255

PSE

-

283, 348, 8

art. 2, § 2, c alakohdan jälkeen — Hautauspalvelut

256

PSE

 

-

 

art. 2, § 2, c alakohdan jälkeen — Säännellyt ammatit

257

PSE

 

-

 

358

GUE/NGL

 

-

 

art. 2, § 2, c alakohdan jälkeen — Postipalvelut

359

GUE/NGL

NHÄ

-

143, 496, 3

art. 2, § 2, c alakohdan jälkeen — Energiapalvelut

360

GUE/NGL

NHÄ

-

154, 485, 3

art. 2, § 2, c alakohdan jälkeen — Lennonjohto

361

GUE/NGL

 

 

 

art. 2, § 2, c alakohdan jälkeen — Mainonta

328

GUE/NGL

NHÄ

-

223, 411, 6

art. 2, § 2, c alakohdan jälkeen — Satamapalvelut

329

GUE/NGL

 

 

 

art. 2, § 2, c alakohdan jälkeen — Taksipalvelut

331

GUE/NGL

 

 

 

art. 2, § 2, c alakohdan jälkeen — Turvallisuus-palvelut

302 =

332 =

PPE-DE + PSE

GUE/NGL

+

460, 177, 5

art. 2, § 2, c alakohdan jälkeen — Jäte

334

GUE/NGL

NHÄ

-

271, 356, 10

art. 2, § 2, c alakohdan jälkeen — Rahakuljetukset

335

GUE/NGL

 

 

 

art. 2, § 2, c alakohdan jälkeen — Vaarallisten aineiden säilytys

337

GUE/NGL

NHÄ

-

142, 500, 3

art. 2, § 3

82

valiokunta

 

+

 

art. 2, § 3 jälkeen

315

LEHIDEUX ja muut

 

 

 

art. 2 jälkeen

238 =

382 =

Verts/ALE

GUE/NGL

NHÄ

-

273, 360, 12

art. 3

239

Verts/ALE

NHÄ

-

274, 361, 6

83

valiokunta

NHÄ

+

580, 63, 5

381

GUE/NGL

 

 

 

art. 4, § 7 jälkeen

240

Verts/ALE

NHÄ

-

119, 496, 29

308

PPE-DE, PSE

NHÄ

+

422, 213, 1

91

valiokunta

 

 

 

art. 6, § 1, johdanto

309

PPE-DE, PSE

 

+

 

101

valiokunta

 

 

 

art. 6 jälkeen

285

UEN

 

-

2. osa, ks. huomautus taulukon jälkeen

art. 9, § 1, b alakohta

115

valiokunta

 

+

 

392

GUE/NGL

NHÄ

-

130, 510, 4

art. 9, § 1, c alakohta

393

GUE/NGL

 

-

 

art. 9, § 3 jälkeen

259

PSE

NHÄ

-

309, 337,2

art. 11, § 3 jälkeen

128

valiokunta

 

+

 

286

UEN

 

-

 

art. 13, § 3

133

valiokunta

 

+

 

394

GUE/NGL

 

-

 

art. 14 johdanto

241 vo

Verts/ALE

NHÄ

-

278, 360, 5

art. 14, § 1 jälkeen

263

PSE

NHÄ

-

270, 371, 3

art. 14, § 5

241 vo = P

260 = P

395 = P

Verts/ALE

PSE

GUE/NGL

-

266, 377, 2

140

valiokunta

 

+

 

art. 14, § 6

241 vo = P

261=P

Verts/ALE

PSE

 

-

 

141

valiokunta

 

+

 

art. 14, § 7

241 vo = P

262 = P

Verts/ALE

GUE/NGL

 

-

 

142

valiokunta

 

+

 

art. 14, § 8

143

valiokunta

 

+

 

art. 14, § 8 jälkeen

241 vo

Verts/ALE

NHÄ

-

275, 366, 3

art. 15, § 2, a alakohta

242 vo = P

264 = P

Verts/ALE

PSE

 

-

 

art. 15, § 2, c alakohta

242 vo = P

265 = P

Verts/ALE

PSE

 

-

 

145

valiokunta

 

+

 

art. 15, § 2, f alakohta

242 vo = P

266 = P

Verts/ALE

PSE

 

-

 

art. 15, § 2, g alakohta

242 vo = P

267=P

Verts/ALE

PSE

 

-

 

art. 15, § 2, h ja i alakohta

242 vo P

147/148 = P

Verts/ALE

valiokunta

 

+

 

art. 15, § 3, b alakohta

149 =

242 vo =

valiokunta

Verts/ALE

NHÄ

+

461, 178, 5

art. 15 loppuosa

242 vo

Verts/ALE

NHÄ

-

246, 364, 20

150

valiokunta

NHÄ

+

477, 160, 4

151

valiokunta

+

501, 139, 4

art. 16

321

GUE/NGL

NHÄ

-

105, 527, 4

244

Verts/ALE

 

-

 

277

PSE

 

per.

 

293/rev. 4

PPE-DE, PSE

osat/NHÄ

 

 

1

+

483, 144, 2

2

+

478, 152, 3

3

+

434, 194, 5

4

+

482, 155, 0

5

+

436, 193, 3

 

 

6

+

450, 183, 2

7

+

503, 132, 3

8

+

463, 159, 5

9

+

472, 161, 5

10

+

541, 94, 5

399

PPE-DE

 

per.

 

153

valiokunta

 

 

 

154

valiokunta

 

 

 

155

valiokunta

 

 

 

156

valiokunta

 

 

 

157

valiokunta

 

 

 

158

valiokunta

 

 

 

317

LEHIDEUX ja muut

 

per.

 

art. 17 - kokonaan

268 P

PSE

 

 

 

art. 17, otsikko ja § 1-4

400

PPE-DE

NHÄ

+

482, 131, 8

159

valiokunta

 

 

 

art. 17, § 1 jälkeen

222

ALDE

 

 

 

323

GUE/NGL

 

 

 

art. 17, § 4 jälkeen

396

GUE/NGL

 

 

 

art. 17, § 7 ja § 7 jälkeen

160

valiokunta

 

+

 

161

valiokunta

 

+

 

art. 17, § 8

162

valiokunta

 

+

 

404/rev.

PPE-DE

 

+

ks. huomautus taulukon jälkeen

art. 17, § 10-23

(yhtenä ryhmänä)

163-173

valiokunta

 

+

 

art. 17, § 23 jälkeen

339

GUE/NGL

 

 

 

340

GUE/NGL

 

 

 

341

GUE/NGL

NHÄ

-

289, 348, 3

342

GUE/NGL

 

-

 

343

GUE/NGL

 

-

 

344

GUE/NGL

 

 

 

345

GUE/NGL

 

 

 

346

GUE/NGL

 

 

 

347

GUE/NGL

 

-

 

348

GUE/NGL

NHÄ

-

288, 346, 4

349

GUE/NGL

 

 

 

350

GUE/NGL

 

 

 

351

GUE/NGL

NHÄ

-

291, 335, 12

352

GUE/NGL

 

-

 

353

GUE/NGL

 

 

 

362

GUE/NGL

 

 

 

363

GUE/NGL

 

 

 

364

GUE/NGL

NHÄ

-

283, 353, 4

365

GUE/NGL

 

 

 

366

GUE/NGL

 

-

 

367

GUE/NGL

NHÄ

-

147, 488, 6

368

GUE/NGL

NHÄ

-

140, 492, 4

369

GUE/NGL

 

-

 

371

GUE/NGL

NHÄ

-

272, 352, 10

373

GUE/NGL

 

 

 

401

PPE-DE

 

 

 

art. 18

174 P

valiokunta

+

451, 172, 4

223

ALDE

 

 

 

art. 19

269 P

PSE

 

-

 

175

valiokunta

 

+

 

397

GUE/NGL

NHÄ

-

280, 355, 6

176

valiokunta

 

+

 

art. 23

180 = P

247=P

valiokunta

Verts/ALE

NHÄ

+

505, 131, 2

art. 24

182 = P

248 = P

valiokunta

Verts/ALE

NHÄ

+

481, 148, 3

art. 25

183 = P

249 = P

valiokunta

Verts/ALE

NHÄ

+

504, 130, 3

art. 31, § 5

194

valiokunta

 

+

 

225

ALDE

 

-

 

art. 35, § 1-5

201 vo

valiokunta

 

+

 

art. 35, § 6

311

PPE-DE + PSE

 

+

 

201 vo

valiokunta

 

 

 

art. 35 jälkeen

250

PPE-DE

-

244, 383, 10

220

ALDE

 

-

 

228

UEN

NHÄ

-

193, 440, 8

221 =

229 =

ALDE

UEN

 

-

 

art. 39 jälkeen

314

COCILOVO ja muut

-

274, 354, 6

art. 41 jälkeen

287

UEN

NHÄ

-

52, 553, 27

Art. 43

283

PSE

 

-

 

212

valiokunta

 

+

 

art. 43 jälkeen

288

UEN

 

-

 

1 kappale

383

GUE/NGL

 

-

 

1

valiokunta

 

+

 

5 kappale

374

GUE/NGL

 

-

 

6 kappale

280 P

PSE

 

-

 

384

GUE/NGL

 

-

 

6

valiokunta

 

+

 

6 kappaleen jälkeen

377

GUE/NGL

 

-

 

8

valiokunta

 

+

 

7 kappaleen jälkeen

294

PPE-DE, PSE

NHÄ

+

531, 100, 5

295

PPE-DE, PSE

NHÄ

+

523, 86, 4

296

PPE-DE, PSE

NHÄ

+

536, 88, 4

299

PPE-DE, PSE

NHÄ

+

412, 191, 21

8 kappaleen jälkeen

258

PSE

NHÄ

-

302, 334, 4

13

valiokunta

+

347, 250, 38

318

COCILOVO ja muut

 

-

 

ennen 10 kappaletta

301

PPE-DE, PSE

 

+

 

303

PPE-DE, PSE

 

+

 

304

PPE-DE, PSE

 

+

 

305

PPE-DE, PSE

 

+

 

12 kappale

216

ALDE

 

-

 

20

valiokunta

 

+

 

12 kappaleen jälkeen

291

PPE-DE, PSE

 

+

 

13 kappaleen jälkeen

307 =

219 =

PPE-DE, PSE

ALDE

NHÄ

+

ks. huomautus taulukon jälkeen

537, 98, 9

378

GUE/NGL

 

-

 

14 kappaleen jälkeen

232

ALDE

 

+

 

15 kappale

23

valiokunta

 

+

 

385

GUE/NGL

 

-

 

19 kappale

375

GUE/NGL

 

-

 

24 kappale

30

valiokunta

 

+

 

386/rev.

GUE/NGL

 

 

 

25 kappaleen jälkeen

310

PPE-DE, PSE

 

+

 

27 kappale

387

GUE/NGL

 

-

 

29 kappale

39

valiokunta

NHÄ

+

483, 120, 39

388

GUE/NGL

 

 

 

32 kappale

281 P

PSE

 

-

 

41

valiokunta

 

+

 

32 kappaleen jälkeen

402

PPE-DE

 

 

 

34 kappale

282 P

PSE

 

-

 

43

valiokunta

 

+

 

34 kappaleen jälkeen

231 =

243 =

ANDERSSON ja muut

Verts/ALE

-

287, 346, 5

37 kappaleen jälkeen

245 =

278 =

Verts/ALE

PSE

 

-

per.

 

246 =

279 =

Verts/ALE

PSE

 

-

 

40 kappale

270 = P

376=P

PSE

GUE/NGL

 

-

 

41 kappale

271 P

PSE

 

-

 

49

valiokunta

 

+

 

42 kappale

272 P

PSE

 

-

 

43 kappale

273 P

PSE

 

-

 

44 kappale

274 P

PSE

 

-

 

45 kappale

275 P

PSE

 

-

 

53

valiokunta

 

+

 

47 kappale

276

PSE

 

-

 

68 kappale

389

GUE/NGL

 

-

 

73 kappaleen jälkeen

379

GUE/NGL

 

-

 

äänestys: muutettu ehdotus

NHÄ

+

391, 213, 34

luonnos lainsäädäntöpäätöslauselmaksi

§ 1 jälkeen

312/rev.

POIGNANT ja muut

NHÄ

-

128, 495, 15

äänestys: lainsäädäntöpäätöslauselma

NHÄ

+

394, 215, 33

Tarkistus 139 ei koske kaikkia kieliversioita, joten siitä ei äänestetty (työjärjestyksen 151 artiklan 1 kohdan d alakohta).

Tarkistusta 219 (ALDE) käsitellään johdanto-osan 13 a kappaleena (uusi) eikä lisäyksenä 3 artiklaan.

Muuta

Tarkistukset 224, 226 ja 227 peruutettiin.

Bernard Lehideux ja muut peruuttivat tarkistuksensa 317 (14 artikla).

Tarkistus 404/rev. kuuluu seuraavasti: ”(8) ammattipätevyyden tunnustamisesta annetun direktiivin 2005/36/EY säännöksiin, siltä osin kuin ne koskevat ammattipätevyyttä, eikä myöskään niissä jäsenvaltioissa, missä palvelu suoritetaan, voimassa oleviin vaatimuksiin, joilla jonkin toiminnan harjoittaminen sallitaan vain säänneltynä ammattina;”

UEN-ryhmä peruutti ehdottamansa tarkistuksen 285 ensimmäisen osan (”Komissio laatii ja määrittelee... menettelyt ja hallinnolliset määräykset.”) ja ehdotti, että toinen osa (”Komissio määrittelee yhdessä... laatii ja valmistelee lomakkeet.”) käsiteltäisiin lisäyksenä tarkistukseen 309 tai 101.

PPE-DE-ryhmä peruutti tarkistuksensa 399.

Nimenhuutoäänestyksiä koskevat pyynnöt

PPE-DE tark. 259, 263 ja 299 ja lainsäädäntöpäätöslauselmaesitys

PSE: tark. 154 (vain 2. osa), 251, 252, 253, 254, 258, 259, 263, 284, 297, 298 ja 312/rev.

Verts/ALE tark. 234/284/320 (hylkäys), 72, 403, 236, 300, 306, 325, 78, 79, 313, 237, 316, 230, 253, 336, 337, 83, 240, 259, 241 (tietyt osat), 263, 242 (tietyt osat), 150, 277, 293/rev. 4, 400, 340, 180, 247, 182, 248, 183, 249, 314, 283, 280, 307, 39, ja 312/rev. ja lainsäädäntöpäätöslauselmaesitys

GUE/NGL: 234, 372, 325, 355, 357, 391, 330, 356, 326, 333, 336, 359, 360, 328, 334, 337, 382, 392, 321, 323, 396, 339, 340, 341, 344, 345, 348, 349, 351, 353, 363, 364, 365, 367, 368, 371, 373, 397, 293, 153, 154, 155, 156, 157 ja 158, tarkistettu ehdotus ja lainsäädäntöpäätöslauselmaesitys

UEN: tark. 287, 292, 297, 300, 308, 293/rev. 4, 228, 294, 295 ja 296

IND/DEM: tark. 234/284/320 (hylkäys), tarkistettu ehdotus ja lainsäädäntöpäätöslauselmaesitys

Erillisiä äänestyksiä koskevat pyynnöt

PSE: tark. 153, 154, 155, 156, 157, 158, 48 ja 52

ALDE: tark. 80

GUE/NGL: tark. 2, 3, 4, 5, 9, 12, 28, 45, 71, 102, 103 ja 179

Kohta kohdalta -äänestyksiä koskevat pyynnöt

PSE

tark. 254

1. osa:”kulttuuripalvelut”

2. osa:”teollis- ja tekijänoikeuksia... palvelut mukaan lukien;”

tark. 313

1. osa:”sosiaalipalvelut”

2. osa:”joihin jäsenvaltiot soveltavat... ovatko ne julkisia vai yksityisiä.”

ALDE

tark. 100

1. osa: teksti kokonaisuudessaan ilman 1 a kohtaa (”Tämän luvun säännökset koskevat ainoastaan rajatylittävää toimintaa.”)

2. osa: 1 a kohta

GUE/NGL

tark. 197

1. osa:”Jäsenvaltion on annettava... ammatilliseen luotettavuuteen” (1 alakohta)

2. osa:”Tämän kohdan mukainen... tiedonsaantipyynnön syiden osalta” (2 alakohta)

tark. 200

1. osa:”Jäsenvaltioiden on varmistettava... tarkastuksia ja tutkimuksia,”

2. osa:”edellyttäen, että nämä... ja syrjimättömiä”

Verts/ALE

tark. 16

1. osa: teksti kokonaisuudessaan ilman sanoja ”ja teollis- ja tekijänoikeuksia valvovien yhteisövalvontajärjestöjen palvelut”

2. osa: nämä sanat

ALDE, GUE/NGL

tark. 293/rev. 4

1. osa: koko 1 kohta ilman sanoja ”ja sitä voidaan harjoittaa siellä vapaasti” (2. alakohta) ja ”tai harjoittamisen” (3. alakohta)

2. osa: sanat ”ja sitä voidaan harjoittaa siellä vapaasti” (2. alakohta)

3. osa: sanat ”tai harjoittamisen” (3. alakohta)

4. osa: koko 3 kohta ilman sanoja ”etenkään” (johdanto-osa), f alakohta (”erityisen sopimusjärjestelyn soveltaminen... itsenäistä palvelujen tarjontaa”) ja h alakohta (”palvelujen tarjoamiseen erottamattomasti... vaatimuksia lukuun ottamatta”)

5. osa: sana ”etenkään” (johdanto-lause)

6. osa: f alakohta (”erityisen sopimusjärjestelyn soveltaminen... itsenäistä palvelujen tarjontaa”)

7. osa: h alakohta (”palvelujen tarjoamiseen erottamattomasti... vaatimuksia lukuun ottamatta”)

8. osa:”Nämä määräykset eivät... tai kansanterveyden perusteella.” (3 a kohta, ensimmäinen lause)

9. osa:”Ne eivät myöskään estä... mukaan luettuna työehtosopimukset.” (3 a kohta, toinen lause)

10. osa: tarkistuksen loppuosa (3 a kohta)

2.   Maaseudun kehittämisen strategiset suuntaviivat (2007-2013) *

Mietintö: Mairead MC GUINNESS (A6-0023/2006)

Kohde

NHÄ jne.

Äänestys

NHÄ/KÄ ja huomautukset

kertaäänestys

NHÄ

+

455, 16, 10

Nimenhuutoäänestyksiä koskevat pyynnöt

PPE-DE: lopullinen äänestys

Muuta

Tarkistus 20 a peruutettiin (identtinen tarkistuksen 19 kanssa).

3.   Vuosituhannen kehitystavoitteet

Päätöslauselmaesitykset: B6-0119/2006, B6-0121/2006, B6-0124/2006, B6-0142/2006, B6-0143/2006

Kohde

Tark. nro

Laatija

NHÄ jne.

Äänestys

NHÄ/KÄ ja huomautukset

Yhteinen päätöslauselmaesitys RC-B6-0119/2006

(PPE-DE, PSE, ALDE, Verts/ALE, GUE/NGL, UEN)

§1

§

alkuper. teksti

NHÄ

+

467, 46, 18

§7

§

alkuper. tekst

NHÄ

+

424, 56, 31

§8

§

alkuper. tekst

NHÄ

+

516, 17, 12

äänestys: päätöslauselma (kokonaisuudessaan)

NHÄ

+

494, 23, 42

poliittisten ryhmien päätöslauselmaesitykset

B6-0119/2006

 

PPE-DE, UEN

 

 

 

B6-0121/2006

 

GUE/NGL

 

 

 

B6-0124/2006

 

ALDE

 

 

 

B6-0142/2006

 

PSE

 

 

 

B6-0143/2006

 

Verts/ALE

 

 

 

Nimenhuutoäänestyksiä koskevat pyynnöt

IND/DEM: 1, 7, 8 kohta ja lopullinen äänestys

4.   Ilmaisunvapaus ja uskonnollisen vakaumuksen kunnioittaminen

Päätöslauselmaesitykset: B6-0136/2006, B6-0137/2006, B6-0138/2006, B6-0139/2006, B6-0140/2006, B6-0141/2006

Kohde

Tark. nro

Laatija

NHÄ jne.

Äänestys

NHÄ/KÄ ja huomautukset

Yhteinen päätöslauselmaesitys RC-B6-0136/2006

(PPE-DE, ALDE, Verts/ALE, UEN, Jens-Peter Bonde)

§ 1

1

ALDE

+

196, 35, 315

§2

§

alkuper. teksti

+

 

§ 4

2

ALDE

+

185, 34, 315

§5

§

alkuper. teksti

NHÄ

+

483, 22, 29

§ 6

5

Verts/ALE

 

+

 

§ 6 jälkeen

3

ALDE

 

-

 

§9

§

alkuper. teksti

+

 

§ 10

§

alkuper. teksti

+

 

§ 13

7

Verts/ALE

 

+

suullisesti muutettuna

§

alkuper. teksti

 

 

 

§ 13 jälkeen

4

Verts/ALE

-

78, 316, 120

§ 14

6

Verts/ALE

+

278, 232, 16

§ 15

§

alkuper. teksti

+

 

§19

§

alkuper. teksti

osat

 

 

1

+

 

2

-

 

C kappale

§

alkuper. teksti

osat

 

 

1

+

 

2/KÄ

+

269, 251, 11

F kappale

§

alkuper. teksti

osat

 

 

1

+

 

2

+

 

G kappale

§

alkuper. teksti

NHÄ

+

515, 11, 9

äänestys: päätöslauselma (kokonaisuudessaan)

 

+

 

poliittisten ryhmien päätöslauselmaesitykset

B6-0136/2006

 

PPE-DE

 

 

 

B6-0137/2006

 

PSE

 

 

 

B6-0138/2006

 

Verts/ALE

 

 

 

B6-0139/2006

 

ALDE

 

 

 

B6-0140/2006

 

GUE/NGL

 

 

 

B6-0141/2006

 

UEN

 

 

 

Myös Poul Nyrup Rasmussen on allekirjoittanut PSE-ryhmän puolesta yhteisen päätöslauselmaesityksen.

Nimenhuutoäänestyksiä koskevat pyynnöt

IND/DEM: 5 kohta, johdanto-osan G kappale

Kohta kohdalta -äänestyksiä koskevat pyynnöt

ALDE

C kappale

1. osa:”teksti kokonaisuudessaan ilman sanaa yksittäisiä”

2. osa: nämä sanat

F kappale

1. osa:”ottaa huomioon, että... siteiden luomiseksi, ja”

2. osa:”että EU on täysin sitoutunut... yhteisen näkemyksen pohjalta,”

§ 19

1. osa: teksti kokonaisuudessaan ilman sanoja ”panee tyytyväisenä tässä yhteydessä merkille Euro-Välimerialueen parlamentaarisen edustajakokouksen puhemiehistön julkilausuman ja”

2. osa: nämä sanat

Erillisiä äänestyksiä koskevat pyynnöt

ALDE: 2 kohta

PSE: 9, 10, 13 ja 15 kohta

Muuta

Mario Mauro esitti tarkistukseen 7 suullisen tarkistuksen, joka ei vaikuta suomenkieliseen versioon.

Monica Frassoni esitti tarkistukseen 7 suullisen tarkistuksen sanojen ”uskonnollisten fanaatikkojen” korvaamiseksi sanoilla ”uskonnollisen fanaatikon”.

5.   Bosnia ja Hertsegovinan tulevaisuudennäkymät

Päätöslauselmaesitykset: B6-0095/2006, B6-0097/2006, B6-0098/2006, B6-0100/2006, B6-0101/2006, B6-0105/2006

Kohde

Tark. nro

Laatija

NHÄ jne.

Äänestys

NHÄ/KÄ ja huomautukset

Yhteinen päätöslauselmaesitys RC-B6-0095/2006

(PPE-DE, PSE, ALDE, Vert/ALE, UEN)

§ 1 jälkeen

1

GUE/NGL

NHÄ

-

83, 290, 146

§ 7 jälkeen

2

GUE/NGL

NHÄ

-

45, 453, 28

§ 8

§

alkuper. teksti

 

+

suullisesti muutettuna

§ 11

§

alkuper. teksti

 

+

suullisesti muutettuna

äänestys: päätöslauselma (kokonaisuudessaan)

 

+

 

poliittisten ryhmien päätöslauselmaesitykset

B6-0095/2006

 

ALDE

 

 

 

B6-0097/2006

 

Verts/ALE

 

 

 

B6-0098/2006

 

UEN

 

 

 

B6-0100/2006

 

PSE

 

 

 

B6-0101/2006

 

PPE-DE

 

 

 

B6-0105/2006

 

GUE/NGL

 

 

 

Nimenhuutoäänestyksiä koskevat pyynnöt

GUE/NGL: tark. 1 ja 2

Muuta

Doris Pack esitti 8 ja 11 kohtaan seuraavat suulliset tarkistukset:

§ 8:

Korvataan sanat ”huomauttaa valtion toimivaltaisille viranomaisille ja instituutioille, että niiden on erityisesti noudatettava...” sanoilla ”kehottaa valtion toimivaltaisia viranomaisia ja instituutioita erityisesti noudattamaan...”

§ 11:

Korvataan sanat ”...loppuunsaattaminen edellyttää kaikkien eurooppalaiseen kumppanuussopimukseen sisältyvien kriteerien täyttymistä kokonaisuudessaan;” sanoilla ”...loppuunsaattaminen edellyttää huomattavaa edistymistä eurooppalaiseen kumppanuussopimukseen sisältyvien kriteerien täyttymisessä;”

6.   Valko-Venäjä

Päätöslauselmaesitykset: B6-0109/2006, B6-0113/2006, B6-0120/2006, B6-0122/2006, B6-0123/2006, B6-0125/2006

Kohde

Tark. nro

Laatija

NHÄ jne.

Äänestys

NHÄ/KÄ ja huomautukset

Yhteinen päätöslauselmaesitys RC-B6-0109/2006

(PPE-DE, PSE, ALDE, Verts/ALE, UEN)

§ 18 jälkeen

1

UEN

 

+

 

äänestys: päätöslauselma (kokonaisuudessaan)

 

+

 

poliittisten ryhmien päätöslauselmaesitykset

B6-0109/2006

 

PPE-DE

 

 

 

B6-0113/2006

 

PSE

 

 

 

B6-0120/2006

 

GUE/NGL

 

 

 

B6-0122/2006

 

UEN

 

 

 

B6-0123/2006

 

Verts/ALE

 

 

 

B6-0125/2006

 

ALDE

 

 

 

7.   Riskin- ja kriisinhallinta maatalouden alalla

Mietintö: Friedrich-Wilhelm GRAEFE ZU BARINGDORF (A6-0014/2006)

Kohde

Tark. nro

Laatija

NHÄ jne.

Äänestys

NHÄ/KÄ ja huomautukset

§7

§

alkuper. teksti

osat

 

 

1

+

 

2

+

 

§8

§

alkuper. teksti

+

 

§11

§

alkuper. teksti

+

 

§ 14

§

alkuper. Teksti

+

 

§ 15

§

alkuper. Teksti

osat/NHÄ

 

 

1

+

380, 122, 2

2

+

337, 148, 1

§20

§

alkuper. Teksti

osat

 

 

1

+

 

2/KÄ

+

381, 111, 3

§ 22

§

alkuper. Teksti

NHÄ

+

377, 110, 7

äänestys: päätöslauselma (kokonaisuudessaan)

 

+

 

Nimenhuutoäänestyksiä koskevat pyynnöt

IND/DEM: 22 kohta

ALDE: 15 kohta

Kohta kohdalta -äänestyksiä koskevat pyynnöt

ALDE

§7

1. osa:”ilmaisee painokkaasti... maaseudun kehitysohjelmiin;”

2. osa:”pitää yhteisiä... yhteisessä markkinajärjestelyssä;”

§20

1. osa:”pitää ilahduttavana komission ...tai jälleenvakuutusjärjestelmistä;”

2. osa:”katsoo, että tämä vaihtoehto ... kansallisista talousarvioista;”

Verts/ALE

§ 15

1. osa: teksti kokonaisuudessaan ilman sanoja ”edellyttämällä mahdollisuutta .... noustessa erityisen voimakkaasti”

2. osa: nämä sanat

Erillisiä äänestyksiä koskevat pyynnöt

ALDE: 8, 11 ja 14 kohta

8.   Euroopan unionin metsästrategian toteuttaminen

Mietintö: Heinz KINDERMANN (A6-0015/2006)

Kohde

Tark. Nro

Laatija

NHÄ jne.

Äänestys

NHÄ/KÄ ja huomautukset

§ 1

3

UEN

 

-

 

§ 2

9

HERRANZ GARCIA ja muut

NHÄ

-

37, 444, 3

§

alkuper. Teksti

NHÄ

+

401, 74, 21

§ 3 jälkeen

6

MAAT ja muut

 

-

 

§ 11

7

HERRANZ GARCIA ja muut

NHÄ

-

208, 283, 7

§ 14

4

UEN

-

218, 262, 3

§ 17

§

alkuper. Teksti

+

 

§ 23

5

UEN

 

-

 

C kappale

8

HERRANZ GARCIA ja muut

NHÄ

-

71, 409, 3

§

alkuper. Teksti

NHÄ

+

373, 86, 21

M kappale

§

alkuper. Teksti

+

 

P kappale

1

UEN

 

-

 

Y kappale

2

UEN

 

-

 

äänestys: päätöslauselma (kokonaisuudessaan)

NHÄ

+

356, 47, 18

Nimenhuutoäänestyksiä koskevat pyynnöt

PPE-DE tark. 7

IND/DEM: tark. 8, 9 ja johdanto-osan C kappale, 2 kohta ja lopullinen äänestys

Erillisiä äänestyksiä koskevat pyynnöt

PSE: johdanto-osan M kappale ja 17 kohta

9.   Armenialainen kulttuuriperintö Azerbaidžanissa

Päätöslauselmaesitykset: B6-0111/2006, B6-0115/2006, B6-0126/2006, B6-0129/2006, B6-0130/2006, B6-0134/2006

Kohde

Tark. Nro

Laatija

NHÄ jne.

Äänestys

NHÄ/KÄ ja huomautukset

Yhteinen päätöslauselmaesitys RC-B6-0111/2006

(PPE-DE, PSE, ALDE, Verts/ALE, GUE/NGL, UEN)

§ 1

§

alkuper. Teksti

osat

 

 

1

+

 

2

+

 

§ 2

§

alkuper. Teksti

eä/KÄ

+

67, 13, 1

A kappale

§

alkuper. Teksti

osat

 

 

1

+

 

2

+

 

G kappale

§

alkuper. Teksti

NHÄ

-

29, 60, 0

äänestys: päätöslauselma (kokonaisuudessaan)

NHÄ

+

85, 5, 0

poliittisten ryhmien päätöslauselmaesitykset

B6-0111/2006

 

PSE

 

 

 

B6-0115/2006

 

GUE/NGL

 

 

 

B6-0126/2006

 

ALDE

 

 

 

B6-0129/2006

 

PPE-DE

 

 

 

B6-0130/2006

 

UEN

 

 

 

B6-0134/2006

 

Verts/ALE

 

 

 

Nimenhuutoäänestyksiä koskevat pyynnöt

PPE-DE johdanto-osan G kappale ja lopullinen äänestys

PSE: lopullinen äänestys

Verts/ALE: johdanto-osan G kappale ja lopullinen äänestys

Kohta kohdalta -äänestyksiä koskevat pyynnöt

PSE

A kappale

1. osa: teksti kokonaisuudessaan ilman sanoja ”Armenia on väittänyt, että”

2. osa: nämä sanat

§1

1. osa: teksti kokonaisuudessaan ilman sanoja ”Armenian ja Azerbaidžanin alueella”

2. osa: nämä sanat

Erillisiä äänestyksiä koskevat pyynnöt

PSE: johdanto-osan G kappale

IND/DEM: 2 kohta

ALDE: johdanto-osan G kappale

PPE-DE johdanto-osan G kappale

10.   Guantanamo

Päätöslauselmaesitykset: B6-0112/2006, B6-0117/2006, B6-0118/2006, B6-0127/2006, B6-0135/2006

Kohde

Tark. Nro

Laatija

NHÄ jne.

Äänestys

NHÄ/KÄ ja huomautukset

Yhteinen päätöslauselmaesitys RC-B6-0112/2006

(PPE-DE, PSE, ALDE, Verts/ALE, GUE/NGL)

äänestys: päätöslauselma (kokonaisuudessaan)

NHÄ

+

80, 1, 1

poliittisten ryhmien päätöslauselmaesitykset

B6-0112/2006

 

PSE

 

 

 

B6-0117/2006

 

GUE/NGL

 

 

 

B6-0118/2006

 

PPE-DE

 

 

 

B6-0127/2006

 

ALDE

 

 

 

B6-0135/2006

 

Verts/ALE

 

 

 


LIITE II

NIMENHUUTOÄÄNESTYSTEN TULOKSET

1.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistukset 234 + 284 + 320

Puolesta: 153

ALDE: Budreikaitė, Chiesa, Juknevičienė

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Bloom, Bonde, Borghezio, Clark, Coûteaux, Farage, Knapman, Louis, Nattrass, Sinnott, Speroni, Titford, de Villiers, Wise

NI: Allister, Baco, Belohorská, Gollnisch, Kozlík, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Martin Hans-Peter, Mote, Romagnoli, Schenardi

PSE: Arif, Berès, Berger, Bösch, Bono, Bourzai, Bullmann, Busquin, Carlotti, Castex, Cottigny, Désir, De Vits, Douay, El Khadraoui, Ettl, Ferreira Anne, Fruteau, Guy-Quint, Hamon, Hazan, Hutchinson, Laignel, Le Foll, Leichtfried, Lienemann, Matsouka, Moscovici, Navarro, Patrie, Peillon, Piecyk, Poignant, Prets, Reynaud, Rocard, Roure, Savary, Schapira, Scheele, Tarabella, Trautmann, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Weber Henri

UEN: Camre

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 486

ALDE: Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bonino, Bourlanges, Bowles, Busk, Cavada, Chatzimarkakis, Cocilovo, Cornillet, Costa, Davies, Deprez, De Sarnez, Di Pietro, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis- Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Maaten, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pistelli, Polfer, Prodi, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Belder, Blokland, Goudin, Grabowski, Krupa, Lundgren, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Wohlin, Zapałowski, Železný

NI: Battilocchio, Bobošíková, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Dillen, Giertych, Helmer, Masiel, Rivera, Rutowicz, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Hannan, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kauppi, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, McMillan-Scott, Mann Thomas, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Andersson, Arnaoutakis, Assis, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, van den Berg, Berlinguer, Berman, Bersani, Bozkurt, van den Burg, Carnero González, Casaca, Cashman, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Díez González, Dobolyi, Dührkop Dührkop, Estrela, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Elisa, Ford, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Golik, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Hänsch, Hasse Ferreira, Haug, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuc, Kuhne, Lambrinidis, Lavarra, Lehtinen, Leinen, Liberadzki, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Muscat, Myller, Napoletano, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Pinior, Rapkay, Rasmussen, Riera Madurell, Rosati, Rothe, Rouček, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Stihler, Stockmann, Szejna, Tabajdi, Tarand, Titley, Tzampazi, Vincenzi, Walter, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Muscardini, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 1

PPE-DE: Pomés Ruiz

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Puolesta: Véronique De Keyser

2.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 72

Puolesta: 591

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bonino, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Cavada, Chatzimarkakis, Chiesa, Cocilovo, Cornillet, Costa, Davies, Deprez, De Sarnez, Di Pietro, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis- Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pistelli, Polfer, Prodi, Resetarits, Ries, Riis- Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

GUE/NGL: Brie, Flasarová, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Markov, Meijer, Pflüger, Portas, Remek, Seppänen, Sjöstedt, Uca, Wagenknecht, Zimmer

IND/DEM: Batten, Belder, Blokland, Bloom, Bonde, Borghezio, Clark, Farage, Goudin, Grabowski, Knapman, Krupa, Louis, Lundgren, Nattrass, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Sinnott, Speroni, Titford, Tomczak, de Villiers, Wise, Wohlin, Zapałowski, Železný

NI: Allister, Baco, Battilocchio, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Dillen, Giertych, Gollnisch, Kozlík, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Masiel, Rivera, Romagnoli, Rutowicz, Schenardi, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Doorn, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Fajmon, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kelam, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Peterle, Pieper, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Strejček, Stubb, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dobolyi, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Golik, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Guy- Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl- Dörfler, Kristensen, Kuc, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Pinior, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rosati, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Bielan, Camre, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Kuźmiuk, La Russa, Libicki, Muscardini, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Wojciechowski Janusz

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva I Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 31

ALDE: Juknevičienė

NI: Helmer

PPE-DE: Ashworth, Atkins, Beazley, Bradbourn, Bushill-Matthews, Callanan, Chichester, Dombrovskis, Dover, Evans Jonathan, Hannan, Heaton-Harris, Jackson, Kamall, Kirkhope, Kušķis, McMillan-Scott, Nicholson, Parish, Pīks, Purvis, Stevenson, Sturdy, Tannock, Van Orden

UEN: Krasts, Kristovskis, Vaidere, Zīle

Tyhjää: 27

ALDE: Gentvilas

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Catania, de Brún, Figueiredo, Guerreiro, Guidoni, Henin, Manolakou, Maštálka, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Ransdorf, Rizzo, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Verges, Wurtz

IND/DEM: Coûteaux

NI: Mote

Verts/ALE: Ždanoka

3.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 292

Puolesta: 455

ALDE: Andria, Attwooll, Beaupuy, Bourlanges, Cavada, Chiesa, Cocilovo, Cornillet, Costa, Deprez, De Sarnez, Di Pietro, Gibault, Griesbeck, Harkin, Jäätteenmäki, Laperrouze, Lehideux, Letta, Morillon, Ortuondo Larrea, Pistelli, Polfer, Prodi, Starkevičiūtė, Toia, Wallis

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Belder, Blokland, Bonde, Borghezio, Clark, Farage, Goudin, Knapman, Louis, Lundgren, Nattrass, Sinnott, Speroni, Titford, de Villiers, Wise, Wohlin

NI: Allister, Baco, Battilocchio, Belohorská, Dillen, Gollnisch, Kozlík, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Rivera, Romagnoli, Schenardi, Vanhecke

PPE-DE: Albertini, Audy, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Braghetto, Brejc, Brepoels, Brok, Brunetta, Busuttil, Casa, Caspary, Castiglione, Cesa, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Dimitrakopoulos, Dionisi, Doorn, Doyle, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Ferber, Florenz, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, Grosch, Grossetête, Guellec, Gyürk, Harbour, Hatzidakis, Hennicot-Schoepges, Hieronymi, Higgins, Hoppenstedt, Itälä, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Karas, Kasoulides, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Liese, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Matsis, Mavrommatis, Mayer, Méndez de Vigo, Mikolášik, Mitchell, Musotto, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Oomen-Ruijten, Őry, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Poettering, Posselt, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Rübig, Saïfi, Samaras, Sartori, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Silva Peneda, Sommer, Spautz, Stauner, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varvitsiotis, Vernola, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wortmann-Kool, Záborská, Zappalà

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Glante, Goebbels, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Stihler, Stockmann, Swoboda, Tarabella, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Camre, Crowley, Muscardini, Ó Neachtain, Ryan

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva I Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 187

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Birutis, Bonino, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Davies, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Guardans Cambó, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jensen, Juknevičienė, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Lax, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Oviir, Resetarits, Ries, Riis- Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Väyrynen, Virrankoski, Watson

IND/DEM: Grabowski, Krupa, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Zapałowski, Železný

NI: Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Giertych, Helmer, Masiel, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Andrikienė, Ashworth, Atkins, Ayuso González, Bauer, Beazley, Bradbourn, Březina, Bushill- Matthews, Buzek, Cabrnoch, del Castillo Vera, Chichester, Chmielewski, Díaz de Mera García Consuegra, Dombrovskis, Dover, Duchoň, Evans Jonathan, Fajmon, Fjellner, Fraga Estévez, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, de Grandes Pascual, Gutiérrez-Cortines, Handzlik, Hannan, Heaton-Harris, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hökmark, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Kaczmarek, Kamall, Kelam, Kirkhope, Kudrycka, Kušķis, Lewandowski, López-Istúriz White, McMillan-Scott, Mato Adrover, Mauro, Mayor Oreja, Millán Mon, Montoro Romero, Nicholson, Olbrycht, Ouzký, Parish, Piskorski, Pleštinská, Pomés Ruiz, Protasiewicz, Purvis, Roithová, Rudi Ubeda, Salafranca Sánchez-Neyra, Saryusz-Wolski, Siekierski, Škottová, Sonik, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Tannock, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Vatanen, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Zahradil, Zaleski, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Beňová, Dobolyi, Fazakas, Geringer de Oedenberg, Gierek, Golik, Gurmai, Herczog, Ilves, Kuc, Liberadzki, Mikko, Pinior, Rosati, Siwiec, Szejna, Tabajdi, Tarand

UEN: Bielan, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, La Russa, Libicki, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 3

IND/DEM: Coûteaux

NI: Mote

PSE: Maňka

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Vastaan: Charlotte Cederschiöld, Anders Wijkman

4.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 297

Puolesta: 496

ALDE: Andria, Attwooll, Beaupuy, Bourlanges, Cavada, Chiesa, Cocilovo, Cornillet, Costa, Deprez, De Sarnez, Di Pietro, Fourtou, Geremek, Gibault, Griesbeck, Harkin, Jäätteenmäki, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Morillon, Ortuondo Larrea, Pistelli, Polfer, Prodi, Ries, Starkevičiūtė

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Belder, Blokland, Bonde, Borghezio, Clark, Farage, Goudin, Grabowski, Knapman, Krupa, Louis, Lundgren, Nattrass, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Sinnott, Speroni, Titford, Tomczak, de Villiers, Wise, Wohlin, Zapałowski

NI: Allister, Battilocchio, Dillen, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Masiel, Rivera, Romagnoli, Schenardi, Vanhecke

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Braghetto, Brepoels, Brok, Brunetta, Busuttil, Buzek, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Doorn, Dover, Doyle, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Ferber, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Harbour, Hatzidakis, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Ibrisagic, Itälä, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Lamassoure, Langen, Langendries, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Schierhuber, Schnellhardt, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Silva Peneda, Sommer, Spautz, Stauner, Stubb, Sudre, Tajani, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vidal-Quadras Roca, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wortmann-Kool, Zaleski, Zappalà

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dobolyi, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Golik, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Guy- Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl- Dörfler, Kristensen, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Pinior, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rosati, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez- Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Camre, Crowley, La Russa, Ó Neachtain, Ryan

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva I Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 124

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Birutis, Bonino, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Davies, Duff, Duquesne, Ek, Gentvilas, Guardans Cambó, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jensen, Juknevičienė, Koch- Mehrin, Krahmer, Lambsdorff, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Oviir, Resetarits, Riis-Jørgensen, Schuth, Sterckx, Szent-Iványi, Väyrynen, Watson

IND/DEM: Železný

NI: Baco, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Giertych, Helmer, Kozlík, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Ashworth, Atkins, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Bradbourn, Březina, Bushill-Matthews, Cabrnoch, Callanan, Chichester, Dombrovskis, Duchoň, Duka-Zólyomi, Evans Jonathan, Fajmon, Gál, Gaľa, Gyürk, Handzlik, Hannan, Heaton-Harris, Hudacký, Hybášková, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Kamall, Kirkhope, Kudrycka, Kušķis, McMillan-Scott, Mikolášik, Nicholson, Olajos, Ouzký, Parish, Piskorski, Pleštinská, Purvis, Roithová, Saryusz-Wolski, Schmitt, Schöpflin, Škottová, Sonik, Stevenson, Strejček, Sturdy, Surján, Szájer, Tannock, Van Orden, Vlasák, Záborská, Zahradil, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

UEN: Bielan, Didžiokas, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Libicki, Pavilionis, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 6

ALDE: Kułakowski

IND/DEM: Coûteaux

NI: Mote

PPE-DE: Fjellner, Lauk, Wijkman

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Tyhjää: Gunnar Hökmark

5.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 298

Puolesta: 493

ALDE: Andria, Attwooll, Beaupuy, Bourlanges, Cavada, Chiesa, Cocilovo, Cornillet, Costa, Deprez, De Sarnez, Di Pietro, Drčar Murko, Duff, Fourtou, Geremek, Gibault, Griesbeck, Harkin, Jäätteenmäki, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Morillon, Ortuondo Larrea, Pistelli, Polfer, Prodi, Ries, Starkevičiūtė, Szent-Iványi, Takkula

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Belder, Blokland, Bonde, Borghezio, Goudin, Louis, Lundgren, Sinnott, Speroni, de Villiers, Wohlin

NI: Battilocchio, Czarnecki Marek Aleksander, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Rivera, Romagnoli, Schenardi, Vanhecke

PPE-DE: Albertini, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Braghetto, Brejc, Brepoels, Brok, Brunetta, Busuttil, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cesa, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Doorn, Doyle, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Ferber, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Harbour, Hatzidakis, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hoppenstedt, Itälä, Iturgaiz Angulo, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Karas, Kasoulides, Kelam, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Oomen-Ruijten, Őry, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Silva Peneda, Sommer, Spautz, Stauner, Stubb, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Weber Manfred, Weisgerber, Wijkman, Wortmann-Kool, Zaleski, Zappalà

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dobolyi, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Golik, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuc, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Pinior, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rosati, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Camre, Crowley, La Russa, Muscardini, Ó Neachtain, Ryan

Verts/ALE: Aubert, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Vastaan: 137

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Birutis, Bonino, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Davies, Duquesne, Ek, Gentvilas, Guardans Cambó, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jensen, Juknevičienė, Koch-Mehrin, Krahmer, Lambsdorff, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Oviir, Resetarits, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Batten, Clark, Farage, Grabowski, Knapman, Krupa, Nattrass, Pęk, Piotrowski, Titford, Tomczak, Wise, Zapałowski, Železný

NI: Baco, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Giertych, Helmer, Kozlík, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Andrikienė, Ashworth, Atkins, Beazley, Bradbourn, Březina, Bushill-Matthews, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Chichester, Chmielewski, Dombrovskis, Dover, Duchoň, Evans Jonathan, Fajmon, Gaľa, Handzlik, Hannan, Heaton-Harris, Hudacký, Hybášková, Jackson, Jałowiecki, Kaczmarek, Kamall, Kirkhope, Kudrycka, Kušķis, McMillan-Scott, Mauro, Mikolášik, Nicholson, Olbrycht, Ouzký, Parish, Piskorski, Pleštinská, Protasiewicz, Purvis, Roithová, Saryusz-Wolski, Siekierski, Škottová, Stevenson, Strejček, Sturdy, Tannock, Van Orden, Vlasák, Záborská, Zahradil, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Ilves, Mikko, Tarand

UEN: Bielan, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Tyhjää: 9

ALDE: Kułakowski

IND/DEM: Coûteaux, Rogalski

NI: Allister, Mote

PPE-DE: Cederschiöld, Fjellner, Hökmark, Ibrisagic

6.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 236

Puolesta: 154

ALDE: Chiesa, Ortuondo Larrea

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Bonde, Borghezio, Clark, Farage, Goudin, Knapman, Louis, Lundgren, Nattrass, Sinnott, Speroni, Titford, de Villiers, Wise, Wohlin

NI: Allister, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Romagnoli, Rutowicz, Schenardi

PSE: Arif, Arnaoutakis, Batzeli, Beglitis, Berès, Bono, Bourzai, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Castex, Cottigny, De Keyser, Désir, De Vits, Douay, El Khadraoui, Ferreira Anne, Ford, Fruteau, Guy-Quint, Hamon, Hazan, Hutchinson, Laignel, Le Foll, Lienemann, Matsouka, Moscovici, Navarro, Obiols i Germà, Paleckis, Patrie, Peillon, Poignant, Reynaud, Rocard, Roure, Savary, Schapira, Sifunakis, Tarabella, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Weber Henri, Xenogiannakopoulou

UEN: Camre

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 483

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bonino, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Cavada, Chatzimarkakis, Cocilovo, Cornillet, Costa, Davies, Deprez, De Sarnez, Di Pietro, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Oviir, Pistelli, Polfer, Prodi, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Väyrynen, Wallis, Watson

IND/DEM: Belder, Blokland, Grabowski, Krupa, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Zapałowski, Železný

NI: Baco, Battilocchio, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Giertych, Helmer, Kozlík, Masiel, Mote, Rivera, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Fjellner, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Hannan, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, McMillan-Scott, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Andersson, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Beňová, van den Berg, Berger, Bersani, Bösch, Bozkurt, van den Burg, Carnero González, Casaca, Cashman, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, D'Alema, De Rossa, Díez González, Dobolyi, Dührkop Dührkop, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Elisa, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Golik, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Hänsch, Hasse Ferreira, Haug, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuc, Kuhne, Lavarra, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Muscat, Myller, Napoletano, Öger, Paasilinna, Pahor, Panzeri, Piecyk, Pinior, Prets, Rapkay, Rasmussen, Riera Madurell, Rosati, Rothe, Rouček, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Scheele, Schulz, Segelström, Siwiec, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarand, Titley, Vincenzi, Walter, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, La Russa, Libicki, Muscardini, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 3

IND/DEM: Coûteaux

NI: Dillen, Vanhecke

7.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 251

Puolesta: 269

ALDE: Bourlanges, Cavada, Chiesa, Cocilovo, Costa, De Sarnez, Di Pietro, Gibault, Griesbeck, Harkin, Laperrouze, Lehideux, Letta, Morillon, Ortuondo Larrea, Polfer, Prodi

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Bonde, Borghezio, Clark, Farage, Goudin, Knapman, Lundgren, Nattrass, Sinnott, Speroni, Titford, Wise, Wohlin

NI: Allister, Battilocchio, Dillen, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Rivera, Romagnoli, Schenardi, Vanhecke

PPE-DE: Grosch, Langendries, Posselt

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Castex, Cercas, Christensen, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Falbr, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Glante, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Hughes, Hutchinson, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kósáné Kovács, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Leichtfried, Leinen, Lienemann, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moreno Sánchez, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Patrie, Peillon, Piecyk, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rothe, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Stockmann, Swoboda, Tarabella, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Camre

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 365

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bonino, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Cornillet, Davies, Deprez, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Guardans Cambó, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Lax, Ludford, Malmström, Matsakis, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Oviir, Pistelli, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Väyrynen, Virrankoski, Watson

IND/DEM: Belder, Blokland, Grabowski, Krupa, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Zapałowski, Železný

NI: Baco, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Giertych, Helmer, Kozlík, Masiel, Mote, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Hannan, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, McMillan-Scott, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Cashman, Corbett, Dobolyi, Evans Robert, Fazakas, Geringer de Oedenberg, Gierek, Golik, Gurmai, Herczog, Honeyball, Howitt, Ilves, Kinnock, Kuc, Liberadzki, McAvan, McCarthy, Martin David, Mikko, Moraes, Morgan, Paleckis, Pinior, Rosati, Siwiec, Stihler, Szejna, Tabajdi, Tarand, Titley, Willmott

UEN: Angelilli, Aylward, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, La Russa, Libicki, Muscardini, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 3

IND/DEM: Coûteaux

PSE: Koterec, Lehtinen

8.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 300

Puolesta: 412

ALDE: Andria, Beaupuy, Bourlanges, Cavada, Chiesa, Cocilovo, Cornillet, Costa, Deprez, De Sarnez, Di Pietro, Gibault, Griesbeck, Harkin, Jäätteenmäki, Laperrouze, Lehideux, Letta, Morillon, Ortuondo Larrea, Pistelli, Polfer, Prodi, Takkula, Toia, Virrankoski

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Bonde, Borghezio, Clark, Farage, Goudin, Knapman, Louis, Lundgren, Nattrass, Sinnott, Speroni, Titford, Wise, Wohlin

NI: Allister, Battilocchio, Dillen, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Rivera, Romagnoli, Schenardi, Vanhecke

PPE-DE: Albertini, Audy, Bachelot-Narquin, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Braghetto, Brejc, Brepoels, Brok, Brunetta, Busuttil, Casa, Caspary, Castiglione, Cederschiöld, Cesa, Coelho, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Dimitrakopoulos, Dionisi, Ebner, Ehler, Ferber, Fjellner, Florenz, Freitas, Friedrich, Gahler, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, Grosch, Grossetête, Guellec, Harbour, Hatzidakis, Hieronymi, Hoppenstedt, Ibrisagic, Itälä, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Karas, Kasoulides, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Kratsa-Tsagaropoulou, Lamassoure, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Liese, Lulling, Mann Thomas, Marques, Mathieu, Matsis, Mavrommatis, Mayer, Musotto, Nassauer, Niebler, Novak, Oomen-Ruijten, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Peterle, Pieper, Pinheiro, Pirker, Poettering, Posselt, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Rübig, Saïfi, Samaras, Schierhuber, Schnellhardt, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Silva Peneda, Sommer, Spautz, Stauner, Sudre, Tajani, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varvitsiotis, Vernola, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Glante, Goebbels, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Stihler, Stockmann, Swoboda, Tarabella, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Camre, La Russa

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 232

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Birutis, Bonino, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Davies, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Guardans Cambó, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jensen, Juknevičienė, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Lax, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Oviir, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Väyrynen, Wallis, Watson

IND/DEM: Belder, Blokland, Grabowski, Krupa, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Zapałowski, Železný

NI: Baco, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Giertych, Helmer, Kozlík, Masiel, Mote, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Andrikienė, Ashworth, Atkins, Ayuso González, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Bradbourn, Březina, Bushill-Matthews, Buzek, Cabrnoch, Callanan, del Castillo Vera, Chichester, Chmielewski, Coveney, Díaz de Mera García Consuegra, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Fraga Estévez, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Glattfelder, de Grandes Pascual, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Hannan, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Higgins, Hökmark, Hudacký, Hybášková, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Kaczmarek, Kamall, Kelam, Kirkhope, Korhola, Kudrycka, Kušķis, Langen, Lewandowski, López-Istúriz White, Maat, McGuinness, McMillan-Scott, Martens, Mato Adrover, Mauro, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Nicholson, van Nistelrooij, Olajos, Olbrycht, Őry, Ouzký, Parish, Pīks, Piskorski, Pleštinská, Pomés Ruiz, Protasiewicz, Purvis, Roithová, Rudi Ubeda, Salafranca Sánchez-Neyra, Sartori, Saryusz-Wolski, Schmitt, Schöpflin, Siekierski, Škottová, Sonik, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Surján, Szájer, Tannock, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Vatanen, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Beňová, Dobolyi, Fazakas, Geringer de Oedenberg, Gierek, Golik, Gurmai, Herczog, Ilves, Koterec, Kuc, Mikko, Paleckis, Pinior, Rosati, Siwiec, Szejna, Tabajdi, Tarand

UEN: Aylward, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Muscardini, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 2

IND/DEM: Coûteaux

PSE: Liberadzki

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Vastaan: Charlotte Cederschiöld, Christofer Fjellner, Anna Ibrisagic

9.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 306

Puolesta: 495

ALDE: Attwooll, Beaupuy, Bourlanges, Cavada, Chiesa, Cocilovo, Cornillet, Costa, Deprez, De Sarnez, Di Pietro, Drčar Murko, Geremek, Gibault, Griesbeck, Harkin, Jäätteenmäki, Laperrouze, Lehideux, Morillon, Ortuondo Larrea, Pistelli, Polfer, Prodi, Staniszewska, Sterckx, Takkula, Toia, Väyrynen, Virrankoski

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Belder, Blokland, Bonde, Borghezio, Clark, Farage, Goudin, Knapman, Louis, Lundgren, Nattrass, Sinnott, Speroni, Titford, de Villiers, Wise, Wohlin

NI: Allister, Battilocchio, Dillen, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Mote, Rivera, Romagnoli, Schenardi, Vanhecke

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Belet, Berend, Böge, Braghetto, Brejc, Brepoels, Brok, Brunetta, Busuttil, Buzek, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cesa, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Doorn, Doyle, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Ferber, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hoppenstedt, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kelam, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stubb, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vidal-Quadras Roca, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wortmann-Kool, Zaleski, Zappalà, Zwiefka

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Evans Robert, Falbr, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Glante, Goebbels, Gomes, Grech, Gröner, Groote, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tarabella, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García

UEN: Angelilli, Aylward, Camre, Crowley, Krasts, La Russa, Ó Neachtain, Ryan, Vaidere, Zīle

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 146

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Birutis, Bonino, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Davies, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Guardans Cambó, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jensen, Juknevičienė, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Lax, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Oviir, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Starkevičiūtė, Szent-Iványi, Wallis, Watson

IND/DEM: Grabowski, Krupa, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Zapałowski, Železný

NI: Baco, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Giertych, Helmer, Kozlík, Masiel, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Ashworth, Atkins, Beazley, Bradbourn, Březina, Bushill-Matthews, Cabrnoch, Callanan, Cederschiöld, Chichester, Deß, Dombrovskis, Dover, Duchoň, Evans Jonathan, Fajmon, Fjellner, Gaľa, Hannan, Heaton-Harris, Hökmark, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Jackson, Kamall, Kirkhope, Kušķis, McMillan-Scott, Mikolášik, Nicholson, Ouzký, Parish, Pleštinská, Protasiewicz, Purvis, Roithová, Škottová, Stevenson, Strejček, Sturdy, Tannock, Van Orden, Vlasák, Wijkman, Záborská, Zahradil, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina

PSE: Beňová, Dobolyi, Fazakas, Geringer de Oedenberg, Gierek, Golik, Grabowska, Gurmai, Herczog, Ilves, Kuc, Mikko, Pinior, Rosati, Siwiec, Tabajdi, Tarand

UEN: Bielan, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Muscardini, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Szymański, Wojciechowski Janusz

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 4

ALDE: Letta

IND/DEM: Coûteaux

PSE: Koterec, Liberadzki

10.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistukset 372 + 390

Puolesta: 262

ALDE: Cavada, Chiesa, Cornillet, De Sarnez, Gibault, Griesbeck, Harkin, Laperrouze, Lehideux, Morillon, Ortuondo Larrea, Polfer

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Bonde, Borghezio, Clark, Farage, Goudin, Knapman, Louis, Lundgren, Nattrass, Sinnott, Speroni, Titford, Wise, Wohlin

NI: Allister, Battilocchio, Dillen, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Romagnoli, Schenardi, Vanhecke

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Castex, Cercas, Christensen, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Falbr, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Glante, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Hughes, Hutchinson, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuc, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Leichtfried, Leinen, Lienemann, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moreno Sánchez, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rothe, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Stockmann, Swoboda, Tarabella, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Camre

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 381

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bonino, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Cocilovo, Costa, Davies, Deprez, Di Pietro, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Guardans Cambó, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Lax, Letta, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Oviir, Pistelli, Prodi, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Belder, Blokland, Grabowski, Krupa, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Zapałowski, Železný

NI: Baco, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Giertych, Helmer, Kozlík, Masiel, Rivera, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Hannan, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, McMillan-Scott, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Beňová, Cashman, Corbett, Dobolyi, Evans Robert, Fazakas, Ford, Geringer de Oedenberg, Gierek, Golik, Gurmai, Herczog, Honeyball, Howitt, Ilves, Kinnock, Kósáné Kovács, Lehtinen, Liberadzki, McAvan, McCarthy, Martin David, Mikko, Moraes, Morgan, Pinior, Rosati, Siwiec, Stihler, Szejna, Tabajdi, Tarand, Titley, Willmott

UEN: Angelilli, Aylward, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, La Russa, Libicki, Muscardini, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 4

ALDE: Toia

IND/DEM: Coûteaux

NI: Mote

PSE: Koterec

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Vastaan: Richard Corbett

11.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 325

Puolesta: 262

ALDE: Bourlanges, Cavada, Chiesa, Cornillet, De Sarnez, Gibault, Griesbeck, Harkin, Laperrouze, Lehideux, Morillon, Ortuondo Larrea, Polfer

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Bloom, Bonde, Borghezio, Clark, Farage, Goudin, Knapman, Louis, Lundgren, Nattrass, Sinnott, Speroni, Titford, Wise, Wohlin

NI: Allister, Battilocchio, Dillen, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Romagnoli, Schenardi, Vanhecke

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Falbr, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Glante, Gomes, Grech, Gröner, Groote, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Hughes, Hutchinson, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuc, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Leichtfried, Leinen, Lienemann, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moreno Sánchez, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rothe, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Stockmann, Swoboda, Tarabella, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Camre

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 380

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bonino, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Cocilovo, Costa, Davies, Deprez, Di Pietro, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Guardans Cambó, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Lax, Letta, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Oviir, Pistelli, Prodi, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Belder, Blokland, Grabowski, Krupa, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Zapałowski, Železný

NI: Baco, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Giertych, Helmer, Kozlík, Masiel, Rivera, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Hannan, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, McMillan-Scott, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos- Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Beňová, Cashman, Dobolyi, Evans Robert, Fazakas, Ford, Geringer de Oedenberg, Gierek, Golik, Grabowska, Gurmai, Herczog, Honeyball, Howitt, Ilves, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterc, Lehtinen, McAvan, McCarthy, Martin David, Mikko, Moraes, Morgan, Pinior, Rosati, Siwiec, Stihler, Szejna, Tabajdi, Tarand, Titley, Willmott

UEN: Angelilli, Aylward, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, La Russa, Libicki, Muscardini, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 6

ALDE: Toia

IND/DEM: Coûteaux, de Villiers

NI: Mote

PSE: Liberadzki, Pahor

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Vastaan: Richard Corbett

12.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 355

Puolesta: 163

ALDE: Chiesa, Harkin, Ortuondo Larrea

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Bloom, Bonde, Borghezio, Clark, Farage, Goudin, Knapman, Louis, Lundgren, Nattrass, Sinnott, Speroni, Titford, Wise, Wohlin

NI: Allister, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Romagnoli, Schenardi

PPE-DE: Pomés Ruiz

PSE: Arif, Arnaoutakis, Batzeli, Beglitis, Berès, Berger, Berlinguer, Bono, Bourzai, Bullmann, Busquin, Carlotti, Castex, Cottigny, D'Alema, De Keyser, Désir, De Vits, Douay, Ferreira Anne, Fruteau, Gomes, Guy- Quint, Hamon, Hazan, Hutchinson, Laignel, Lambrinidis, Le Foll, Lienemann, Martínez Martínez, Matsouka, Moscovici, Napoletano, Navarro, Patrie, Peillon, Piecyk, Poignant, Reynaud, Rocard, Rothe, Roure, Sacconi, Savary, Schapira, Scheele, Sifunakis, Tarabella, Trautmann, Tzampazi, Vaugrenard, Vergnaud, Weber Henri, Xenogiannakopoulou

UEN: Camre

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Vastaan: 360

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Attwooll, Birutis, Bonino, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Cornillet, Davies, Deprez, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Guardans Cambó, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Lax, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Oviir, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent- Iványi, Takkula, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Belder, Blokland, Grabowski, Krupa, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Zapałowski, Železný

NI: Baco, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Dillen, Giertych, Helmer, Kozlík, Masiel, Rivera, Rutowicz, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Hannan, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, McMillan-Scott, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos- Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Dobolyi, Fazakas, Geringer de Oedenberg, Gierek, Golik, Grabowska, Gurmai, Herczog, Ilves, Kuc, Lehtinen, Liberadzki, Mann Erika, Mikko, Pinior, Rosati, Siwiec, Szejna, Tabajdi, Tarand

UEN: Angelilli, Aylward, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, La Russa, Libicki, Muscardini, Musumeci, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Tyhjää: 125

ALDE: Andria, Beaupuy, Cavada, Cocilovo, Costa, De Sarnez, Di Pietro, Gibault, Griesbeck, Laperrouze, Lehideux, Letta, Morillon, Pistelli, Polfer, Prodi, Toia, Väyrynen

IND/DEM: Coûteaux, de Villiers

NI: Battilocchio, Mote

PSE: Andersson, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Beňová, van den Berg, Berman, Bersani, Bösch, Bozkurt, van den Burg, Capoulas Santos, Carnero González, Casaca, Cashman, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, De Rossa, Díez González, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fernandes, Ferreira Elisa, Ford, García Pérez, Gebhardt, Goebbels, Grech, Gröner, Groote, Hänsch, Hasse Ferreira, Haug, Hedh, Hedkvist Petersen, Honeyball, Howitt, Hughes, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuhne, Lavarra, Leichtfried, Leinen, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Martin David, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Muscat, Myller, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Prets, Rapkay, Rasmussen, Riera Madurell, Rouček, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Segelström, Stihler, Stockmann, Titley, Van Lancker, Vincenzi, Walter, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

13.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 78

Puolesta: 434

ALDE: Andria, Attwooll, Beaupuy, Bourlanges, Cavada, Chiesa, Cocilovo, Cornillet, Costa, Deprez, De Sarnez, Di Pietro, Drčar Murko, Duquesne, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Harkin, Jäätteenmäki, Laperrouze, Lehideux, Morillon, Ortuondo Larrea, Pistelli, Polfer, Prodi, Ries, Starkevičiūtė, Takkula, Toia, Väyrynen, Virrankoski

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Belder, Blokland, Bloom, Bonde, Borghezio, Clark, Farage, Goudin, Knapman, Lundgren, Nattrass, Sinnott, Speroni, Titford, Wise, Wohlin

NI: Allister, Battilocchio, Dillen, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Rivera, Romagnoli, Schenardi, Vanhecke

PPE-DE: Albertini, Audy, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Braghetto, Brejc, Brepoels, Brok, Brunetta, Busuttil, Casa, Castiglione, Cesa, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, De Veyrac, Dimitrakopoulos, Dionisi, Doyle, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Ferber, Florenz, Freitas, Friedrich, Gál, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Graça Moura, Grosch, Grossetête, Guellec, Gyürk, Harbour, Hatzidakis, Hennicot-Schoepges, Hieronymi, Higgins, Hoppenstedt, Itälä, Járóka, Jarzembowski, Jordan Cizelj, Karas, Kasoulides, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Lamassoure, Langen, Langendries, Lehne, Liese, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Mathieu, Matsis, Mavrommatis, Mayer, Mitchell, Musotto, Nassauer, Novak, Olajos, Oomen-Ruijten, Őry, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Poettering, Posselt, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Rübig, Saïfi, Samaras, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Seeber, Seeberg, Silva Peneda, Sommer, Spautz, Stauner, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Vakalis, Varvitsiotis, Vernola, Weber Manfred, Wieland, Zappalà

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Glante, Goebbels, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Koterec, Krehl, Kreissl- Dörfler, Kristensen, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Leichtfried, Leinen, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Stihler, Stockmann, Swoboda, Tarabella, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Camre, Crowley, La Russa, Muscardini, Musumeci, Ó Neachtain, Ryan

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen- Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Voggenhuber, Ždanoka

Vastaan: 207

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Birutis, Bonino, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Davies, Duff, Ek, Fourtou, Gentvilas, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jensen, Juknevičienė, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Lax, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Oviir, Resetarits, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Sterckx, Szent- Iványi, Wallis, Watson

IND/DEM: Grabowski, Krupa, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Zapałowski, Železný

NI: Baco, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Giertych, Helmer, Kozlík, Masiel, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Andrikienė, Ashworth, Atkins, Ayuso González, Beazley, Bradbourn, Březina, Bushill-Matthews, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Caspary, del Castillo Vera, Cederschiöld, Chichester, Chmielewski, Deß, Díaz de Mera García Consuegra, Dombrovskis, Doorn, Dover, Duchoň, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Fjellner, Fraga Estévez, Gahler, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gomolka, Gräßle, de Grandes Pascual, Gutiérrez-Cortines, Handzlik, Hannan, Heaton-Harris, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hökmark, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Jeggle, Kaczmarek, Kamall, Kelam, Kirkhope, Kudrycka, Kušķis, Lauk, Lewandowski, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McMillan-Scott, Martens, Mato Adrover, Mauro, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Montoro Romero, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Olbrycht, Ouzký, Parish, Piskorski, Pleštinská, Pomés Ruiz, Protasiewicz, Purvis, Roithová, Rudi Ubeda, Salafranca Sánchez-Neyra, Sartori, Saryusz-Wolski, Schröder, Schwab, Siekierski, Škottová, Sonik, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Tannock, Ulmer, Van Orden, Varela Suanzes- Carpegna, Vatanen, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weisgerber, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Beňová, Dobolyi, Fazakas, Geringer de Oedenberg, Gierek, Golik, Gurmai, Herczog, Ilves, Kuc, Lehtinen, Liberadzki, Mikko, Pinior, Rosati, Siwiec, Szejna, Tabajdi, Tarand

UEN: Bielan, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Tyhjää: 5

ALDE: Letta

IND/DEM: de Villiers

NI: Mote

PPE-DE: Lechner

PSE: Kósáné Kovács

14.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 357

Puolesta: 162

ALDE: Chiesa, Duquesne, Ortuondo Larrea

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Bloom, Bonde, Borghezio, Clark, Farage, Knapman, Louis, Nattrass, Sinnott, Speroni, Titford, de Villiers, Wise, Wohlin

NI: Allister, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Romagnoli, Schenardi

PSE: Arif, Arnaoutakis, Batzeli, Beglitis, Berès, Berlinguer, Bono, Bourzai, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Castex, Cottigny, D'Alema, De Keyser, Désir, De Vits, Douay, El Khadraoui, Estrela, Ferreira Anne, Fruteau, Goebbels, Gomes, Guy-Quint, Hamon, Hazan, Hutchinson, Laignel, Lambrinidis, Le Foll, Leichtfried, Lienemann, Martínez Martínez, Matsouka, Moscovici, Napoletano, Navarro, Patrie, Peillon, Piecyk, Poignant, Reynaud, Rocard, Roure, Sacconi, Savary, Schapira, Scheele, Sifunakis, Tarabella, Trautmann, Tzampazi, Vaugrenard, Vergnaud, Weber Henri, Xenogiannakopoulou

UEN: Camre

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 358

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Birutis, Bonino, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Cornillet, Davies, Deprez, Drčar Murko, Duff, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Lax, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Oviir, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Belder, Blokland, Grabowski, Krupa, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Zapałowski, Železný

NI: Baco, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Dillen, Giertych, Helmer, Kozlík, Masiel, Rutowicz, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Hannan, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, McMillan-Scott, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Berger, Dobolyi, Fazakas, Geringer de Oedenberg, Gierek, Golik, Grabowska, Herczog, Ilves, Kuc, Lehtinen, Liberadzki, Mann Erika, Mikko, Pinior, Rosati, Siwiec, Szejna, Tabajdi, Tarand

UEN: Angelilli, Aylward, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, La Russa, Libicki, Muscardini, Musumeci, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 125

ALDE: Andria, Beaupuy, Cavada, Cocilovo, Costa, De Sarnez, Di Pietro, Gibault, Griesbeck, Harkin, Laperrouze, Lehideux, Letta, Morillon, Pistelli, Polfer, Prodi, Toia

IND/DEM: Coûteaux, Goudin, Lundgren

NI: Battilocchio, Mote, Rivera

PSE: Andersson, Assis, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Beňová, van den Berg, Berman, Bersani, Bösch, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Carnero González, Casaca, Cashman, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, De Rossa, Díez González, Dührkop Dührkop, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fernandes, Ferreira Elisa, Ford, García Pérez, Gebhardt, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Hänsch, Hasse Ferreira, Haug, Hedh, Hedkvist Petersen, Honeyball, Howitt, Hughes, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuhne, Lavarra, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Martin David, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Muscat, Myller, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Prets, Rapkay, Rasmussen, Riera Madurell, Rothe, Rouček, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Schulz, Segelström, Stihler, Stockmann, Titley, Van Lancker, Vincenzi, Walter, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Vastaan: Antoine Duquesne

Tyhjää: John Attard-Montalto

15.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 79

Puolesta: 539

ALDE: Alvaro, Andria, Attwooll, Beaupuy, Bourlanges, Cavada, Chatzimarkakis, Chiesa, Cocilovo, Cornillet, Costa, Deprez, De Sarnez, Di Pietro, Drčar Murko, Duquesne, Fourtou, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Harkin, Hennis-Plasschaert, Koch-Mehrin, Krahmer, Lambsdorff, Laperrouze, Lehideux, Letta, Morillon, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Pistelli, Polfer, Prodi, Resetarits, Ries, Schuth, Szent-Iványi, Toia

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Bonde, Borghezio, Clark, Grabowski, Knapman, Krupa, Louis, Nattrass, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Sinnott, Speroni, Titford, Tomczak, Wise, Zapałowski

NI: Allister, Baco, Battilocchio, Belohorská, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Giertych, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Masiel, Rivera, Romagnoli, Rutowicz, Schenardi, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Braghetto, Brejc, Brepoels, Brok, Brunetta, Busuttil, Buzek, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cesa, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Doorn, Doyle, Duka-Zólyomi,Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Ferber, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez- Cortines, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hoppenstedt, Itälä, Iturgaiz Angulo, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kelam, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Őry, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Rudi Ubeda, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varela Suanzes- Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wortmann-Kool, Zaleski, Zappalà, Zwiefka

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dobolyi, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Golik, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Guy- Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl- Dörfler, Kristensen, Kuc, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Pinior, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rosati, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Bielan, Camre, Crowley, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Kuźmiuk, La Russa, Libicki, Muscardini, Musumeci, Ó Neachtain, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Wojciechowski Janusz

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 103

ALDE: Andrejevs, Birutis, Bonino, Bowles, Budreikaitė, Busk, Davies, Duff, Ek, Gentvilas, Geremek, Hall, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Lax, Ludford, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Oviir, Riis-Jørgensen, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Takkula, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Belder, Blokland, Wohlin, Železný

NI: Bobošíková, Helmer, Kozlík

PPE-DE: Ashworth, Atkins, Beazley, Bradbourn, Březina, Bushill-Matthews, Cabrnoch, Callanan, Cederschiöld, Chichester, Dombrovskis, Dover, Duchoň, Evans Jonathan, Fajmon, Fjellner, Hannan, Heaton- Harris, Hökmark, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Jackson, Jałowiecki, Kamall, Kirkhope, Korhola, Kušķis, McMillan-Scott, Mauro, Mikolášik, Nicholson, Oomen-Ruijten, Ouzký, Parish, Protasiewicz, Purvis, Roithová, Rübig, Škottová, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Tannock, Van Orden, Vlasák, Wijkman, Záborská, Zahradil, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina

PSE: Lehtinen

UEN: Didžiokas, Krasts, Kristovskis, Pavilionis, Vaidere, Zīle

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 8

ALDE: Kułakowski

IND/DEM: Coûteaux, Goudin, Lundgren, de Villiers

NI: Dillen, Mote, Vanhecke

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Puolesta: Paul Rübig

16.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 313, 1. osa

Puolesta: 307

ALDE: Andria, Attwooll, Beaupuy, Bourlanges, Cavada, Chiesa, Cocilovo, Costa, Deprez, De Sarnez, Di Pietro, Duquesne, Gibault, Griesbeck, Harkin, Jäätteenmäki, Karim, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Lynne, Morillon, Ortuondo Larrea, Pistelli, Polfer, Takkula, Toia, Virrankoski

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Belder, Blokland, Bloom, Bonde, Borghezio, Clark, Goudin, Knapman, Louis, Lundgren, Nattrass, Sinnott, Speroni, Titford, de Villiers, Wise, Wohlin

NI: Allister, Battilocchio, Dillen, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Rivera, Romagnoli, Schenardi, Vanhecke

PPE-DE: Grosch, Langendries, Toubon

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Glante, Goebbels, Gomes, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rosati, Rothe, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Stihler, Stockmann, Swoboda, Tarabella, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Camre, La Russa, Muscardini, Musumeci

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Vastaan: 317

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Birutis, Bonino, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Davies, Drčar Murko, Duff, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Guardans Cambó, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jensen, Juknevičienė, Koch-Mehrin, Krahmer, Lambsdorff, Ludford, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Oviir, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Väyrynen, Wallis, Watson

IND/DEM: Grabowski, Krupa, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Zapałowski, Železný

NI: Baco, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Giertych, Helmer, Kozlík, Masiel, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Ayuso González, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Bushill- Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Dehaene, Deß, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Hannan, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Langen, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, McMillan-Scott, Marques, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Beňová, Dobolyi, Fazakas, Geringer de Oedenberg, Gierek, Golik, Grabowska, Herczog, Ilves, Kuc, Lehtinen, Mikko, Pinior, Siwiec, Szejna, Tabajdi, Tarand

UEN: Aylward, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Tyhjää: 19

IND/DEM: Coûteaux

NI: Mote

PPE-DE: Audy, Bachelot-Narquin, Daul, Demetriou, Descamps, De Veyrac, Gaubert, Gauzès, Grossetête, Guellec, Lamassoure, Mathieu, Papastamkos, Saïfi, Sudre

PSE: Kósáné Kovács, Rouček

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Vastaan: Antoine Duquesne

17.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 252

Puolesta: 328

ALDE: Andria, Attwooll, Beaupuy, Bourlanges, Cavada, Chiesa, Cocilovo, Cornillet, Costa, Deprez, De Sarnez, Di Pietro, Drčar Murko, Geremek, Gibault, Griesbeck, Harkin, Karim, Laperrouze, Lehideux, Letta, Lynne, Morillon, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Pistelli, Polfer, Prodi, Toia

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Belder, Blokland, Bloom, Bonde, Borghezio, Clark, Farage, Goudin, Knapman, Louis, Lundgren, Nattrass, Sinnott, Speroni, Titford, de Villiers, Wise, Wohlin

NI: Allister, Battilocchio, Dillen, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Rivera, Romagnoli, Schenardi, Vanhecke

PPE-DE: Belet

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dobolyi, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Golik, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuc, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Pinior, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rosati, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Camre, Crowley, La Russa, Muscardini, Musumeci, Ó Neachtain, Ryan

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 299

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Birutis, Bonino, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Davies, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Guardans Cambó, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Lax, Ludford, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Oviir, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Grabowski, Krupa, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Zapałowski, Železný

NI: Baco, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Giertych, Helmer, Kozlík, Masiel, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Ayuso González, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Berend, Böge, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Dehaene, Deß, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Gyürk, Handzlik, Hannan, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, McMillan-Scott, Mann Thomas, Marques, Martens, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Lehtinen

UEN: Bielan, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 22

IND/DEM: Coûteaux

NI: Mote

PPE-DE: Audy, Bachelot-Narquin, Daul, Demetriou, Descamps, De Veyrac, Gaubert, Gauzès, Grossetête, Guellec, Karas, Langendries, Mathieu, Pirker, Rack, Rübig, Saïfi, Schierhuber, Sudre, Toubon

18.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 391

Puolesta: 154

ALDE: Chiesa, Harkin

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Bloom, Bonde, Borghezio, Clark, Farage, Goudin, Knapman, Louis, Lundgren, Nattrass, Sinnott, Speroni, Titford, Wise, Wohlin

NI: Allister, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Romagnoli, Schenardi

PSE: Andersson, Arif, Berès, Berlinguer, Bono, Bourzai, Busquin, Carlotti, Castex, Cottigny, D'Alema, De Keyser, Désir, De Vits, Douay, El Khadraoui, Ferreira Anne, Fruteau, Guy-Quint, Hamon, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Hutchinson, Laignel, Le Foll, Leichtfried, Lienemann, Moscovici, Navarro, Patrie, Peillon, Piecyk, Poignant, Reynaud, Rocard, Roure, Sacconi, Savary, Schapira, Segelström, Tarabella, Trautmann, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Weber Henri, Westlund

UEN: Camre

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Vastaan: 486

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bonino, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Cavada, Chatzimarkakis, Cocilovo, Cornillet, Costa, Davies, Deprez, De Sarnez, Di Pietro, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pistelli, Polfer, Prodi, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Belder, Blokland, Grabowski, Krupa, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Zapałowski, Železný

NI: Baco, Battilocchio, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Giertych, Helmer, Kozlík, Masiel, Rivera, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Hannan, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, McMillan-Scott, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, van den Berg, Berger, Berman, Bersani, Bösch, Bozkurt, van den Burg, Capoulas Santos, Carnero González, Casaca, Cashman, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, De Rossa, Díez González, Dobolyi, Dührkop Dührkop, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Elisa, Ford, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Golik, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Hänsch, Hasse Ferreira, Haug, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuc, Kuhne, Lambrinidis, Lavarra, Lehtinen, Leinen, Liberadzki, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Muscat, Napoletano, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Paleckis, Panzeri, Pinior, Prets, Rapkay, Rasmussen, Riera Madurell, Rosati, Rothe, Rouček, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Scheele, Schulz, Sifunakis, Siwiec, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarand, Titley, Vincenzi, Walter, Weiler, Wiersma, Willmott, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, La Russa, Libicki, Muscardini, Musumeci, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Tyhjää: 5

IND/DEM: Coûteaux, de Villiers

NI: Dillen, Mote, Vanhecke

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Puolesta: Åsa Westlund

19.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 330

Puolesta: 274

ALDE: Beaupuy, Cavada, Chiesa, De Sarnez, Gibault, Griesbeck, Harkin, Morillon

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Bloom, Bonde, Borghezio, Clark, Farage, Knapman, Nattrass, Sinnott, Speroni, Titford, de Villiers, Wise

NI: Allister, Battilocchio, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Romagnoli, Schenardi

PPE-DE: Spautz

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Glante, Goebbels, Gomes, Grech, Gröner, Groote, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Stihler, Stockmann, Swoboda, Tarabella, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Camre

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Vastaan: 374

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Birutis, Bonino, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Cocilovo, Cornillet, Costa, Davies, Deprez, Di Pietro, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Guardans Cambó, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pistelli, Polfer, Prodi, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Belder, Blokland, Goudin, Grabowski, Krupa, Louis, Lundgren, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Wohlin, Zapałowski, Železný

NI: Baco, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Giertych, Helmer, Kozlík, Masiel, Rivera, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Hannan, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, McMillan-Scott, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Dobolyi, Fazakas, Geringer de Oedenberg, Gierek, Golik, Grabowska, Gurmai, Herczog, Ilves, Koterec, Kuc, Lehtinen, Mikko, Pinior, Rosati, Siwiec, Szejna, Tabajdi, Tarand

UEN: Angelilli, Aylward, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, La Russa, Libicki, Muscardini, Musumeci, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Tyhjää: 4

IND/DEM: Coûteaux

NI: Dillen, Mote, Vanhecke

20.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 237

Puolesta: 272

ALDE: Chiesa, De Sarnez, Ortuondo Larrea

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Bloom, Bonde, Borghezio, Clark, Farage, Goudin, Knapman, Lundgren, Nattrass, Sinnott, Speroni, Titford, Wise, Wohlin

NI: Allister, Battilocchio, Dillen, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Romagnoli, Schenardi, Vanhecke

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Glante, Goebbels, Gomes, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Leichtfried, Leinen, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Stihler, Stockmann, Swoboda, Tarabella, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Camre, La Russa, Muscardini, Musumeci

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 357

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bonino, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Cornillet, Davies, Deprez, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Guardans Cambó, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Lax, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Oviir, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Belder, Blokland, Grabowski, Krupa, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Zapałowski, Železný

NI: Baco, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Giertych, Helmer, Kozlík, Masiel, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Hannan, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, McMillan-Scott, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Beňová, Dobolyi, Fazakas, Geringer de Oedenberg, Gierek, Golik, Grabowska, Herczog, Ilves, Koterec, Kuc, Lehtinen, Liberadzki, Mikko, Pinior, Rosati, Siwiec, Szejna, Tabajdi, Tarand

UEN: Aylward, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 22

ALDE: Andria, Cavada, Cocilovo, Costa, Di Pietro, Gibault, Griesbeck, Harkin, Laperrouze, Lehideux, Letta, Morillon, Pistelli, Polfer, Prodi, Toia

IND/DEM: Coûteaux, de Villiers

NI: Mote, Rivera

PPE-DE: Papastamkos

PSE: Kósáné Kovács

21.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 316

Puolesta: 288

ALDE: Andria, Bourlanges, Cavada, Chiesa, Cocilovo, Cornillet, Costa, De Sarnez, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Harkin, Laperrouze, Lehideux, Letta, Morillon, Ortuondo Larrea, Pistelli, Polfer, Prodi, Toia

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Bloom, Bonde, Borghezio, Clark, Farage, Goudin, Knapman, Lundgren, Nattrass, Sinnott, Speroni, Titford, Wise, Wohlin

NI: Allister, Dillen, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Rivera, Romagnoli, Schenardi, Vanhecke

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Glante, Goebbels, Gomes, Grech, Gröner, Groote, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Leichtfried, Leinen, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rothe, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Stihler, Stockmann, Swoboda, Tarabella, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Camre, La Russa, Muscardini, Musumeci

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 353

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bonino, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Davies, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Lax, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Oviir, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Belder, Blokland, Grabowski, Krupa, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Zapałowski, Železný

NI: Baco, Battilocchio, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Giertych, Helmer, Kozlík, Masiel, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Hannan, Harbour, Hatzidakis, Heaton- Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, McMillan-Scott, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Beňová, Dobolyi, Fazakas, Geringer de Oedenberg, Gierek, Golik, Grabowska, Gurmai, Herczog, Ilves, Koterec, Kuc, Lehtinen, Liberadzki, Mikko, Pinior, Rosati, Siwiec, Szejna, Tabajdi, Tarand

UEN: Aylward, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 7

ALDE: Deprez

IND/DEM: de Villiers

NI: Mote

PPE-DE: Papastamkos

PSE: Kósáné Kovács, Mann Erika, Rouček

22.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 356

Puolesta: 145

ALDE: Chiesa, Harkin

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Bloom, Bonde, Borghezio, Clark, Knapman, Nattrass, Sinnott, Speroni, Titford, Wise

NI: Allister, Dillen, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Romagnoli, Schenardi, Vanhecke

PSE: Arif, Batzeli, Berès, Bono, Bourzai, Busquin, Carlotti, Castex, Cottigny, De Keyser, Désir, De Vits, Douay, El Khadraoui, Ferreira Anne, Fruteau, Guy-Quint, Hamon, Hasse Ferreira, Hazan, Hutchinson, Laignel, Le Foll, Lienemann, Matsouka, Moscovici, Navarro, Panzeri, Patrie, Peillon, Poignant, Reynaud, Rocard, Roure, Savary, Schapira, Sifunakis, Tarabella, Trautmann, Vaugrenard, Vergnaud, Weber Henri, Xenogiannakopoulou

UEN: Camre

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 499

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bonino, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Cavada, Chatzimarkakis, Cocilovo, Cornillet, Costa, Davies, Deprez, De Sarnez, Di Pietro, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pistelli, Polfer, Prodi, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Belder, Blokland, Goudin, Grabowski, Krupa, Lundgren, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Wohlin, Zapałowski, Železný

NI: Baco, Battilocchio, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Giertych, Helmer, Kozlík, Masiel, Rivera, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Heaton- Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, McMillan-Scott, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Andersson, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Beglitis, Beňová, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bozkurt, van den Burg, Capoulas Santos, Carnero González, Casaca, Cashman, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, De Rossa, Díez González, Dobolyi, Dührkop Dührkop, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Elisa, Ford, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Golik, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Hänsch, Haug, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuc, Kuhne, Lambrinidis, Lavarra, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Muscat, Myller, Napoletano, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Piecyk, Pinior, Prets, Rapkay, Rasmussen, Riera Madurell, Rosati, Rothe, Rouček, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Scheele, Schulz, Segelström, Siwiec, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarand, Titley, Tzampazi, Van Lancker, Vincenzi, Walter, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, La Russa, Libicki, Muscardini, Musumeci, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 3

IND/DEM: Coûteaux

NI: Mote

PSE: D'Alema

23.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 253

Puolesta: 291

ALDE: Andria, Attwooll, Beaupuy, Bourlanges, Cavada, Chiesa, Cocilovo, Cornillet, Costa, De Sarnez, Di Pietro, Gibault, Griesbeck, Harkin, Laperrouze, Lehideux, Morillon, Pistelli, Polfer, Prodi, Toia

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Bloom, Bonde, Borghezio, Clark, Farage, Knapman, Louis, Nattrass, Sinnott, Speroni, Titford, de Villiers, Wise

NI: Allister, Battilocchio, Dillen, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Rivera, Romagnoli, Schenardi, Vanhecke

PPE-DE: Belet

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Glante, Goebbels, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Leichtfried, Leinen, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rothe, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Stihler, Stockmann, Swoboda, Tarabella, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Camre, La Russa, Muscardini, Musumeci

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 352

ALDE: Andrejevs, Birutis, Bonino, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Davies, Deprez, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Guardans Cambó, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Lax, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent- Iványi, Takkula, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Belder, Blokland, Goudin, Grabowski, Krupa, Lundgren, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Wohlin, Zapałowski, Železný

NI: Baco, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Giertych, Helmer, Kozlík, Masiel, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Berend, Böge, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, McMillan-Scott, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos- Cassiotou, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez- Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Beňová, Dobolyi, Fazakas, Geringer de Oedenberg, Gierek, Golik, Gurmai, Herczog, Ilves, Kuc, Lehtinen, Liberadzki, Mikko, Pinior, Rosati, Siwiec, Szejna, Tabajdi, Tarand

UEN: Aylward, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Ó Neachtain, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 6

ALDE: Letta

IND/DEM: Coûteaux

NI: Mote

PPE-DE: Papastamkos

PSE: Rouček

UEN: Pavilionis

24.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 326

Puolesta: 283

ALDE: Andria, Beaupuy, Cavada, Chiesa, Cocilovo, Costa, De Sarnez, Di Pietro, Gibault, Griesbeck, Harkin, Laperrouze, Lehideux, Morillon, Pistelli, Polfer, Prodi, Toia

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Belder, Blokland, Bloom, Bonde, Borghezio, Clark, Knapman, Louis, Nattrass, Sinnott, Speroni, Titford, de Villiers, Wise

NI: Allister, Battilocchio, Dillen, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Rivera, Romagnoli, Schenardi, Vanhecke

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Glante, Goebbels, Gomes, Grech, Gröner, Groote, Guy- Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Leichtfried, Leinen, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rothe, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Stihler, Stockmann, Swoboda, Tarabella, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Camre

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 358

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Attwooll, Birutis, Bonino, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Cornillet, Davies, Deprez, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Guardans Cambó, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Lax, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Goudin, Grabowski, Krupa, Lundgren, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Wohlin, Zapałowski, Železný

NI: Baco, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Giertych, Helmer, Kozlík, Masiel, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, McMillan-Scott, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Beňová, Dobolyi, Fazakas, Geringer de Oedenberg, Gierek, Golik, Gurmai, Herczog, Ilves, Kuc, Lehtinen, Mikko, Pinior, Rosati, Siwiec, Szejna, Tabajdi, Tarand

UEN: Angelilli, Aylward, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, La Russa, Libicki, Muscardini, Musumeci, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 5

ALDE: Letta

IND/DEM: Coûteaux

NI: Mote

PSE: Kósáné Kovács, Liberadzki

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Puolesta: Genowefa Grabowska

25.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 254, 1. osa

Puolesta: 304

ALDE: Andria, Beaupuy, Bourlanges, Cavada, Chiesa, Cocilovo, Cornillet, Costa, De Sarnez, Gibault, Griesbeck, Harkin, Laperrouze, Lehideux, Letta, Morillon, Pistelli, Polfer, Prodi, Toia

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Bloom, Bonde, Borghezio, Clark, Farage, Knapman, Louis, Nattrass, Sinnott, Speroni, Titford, de Villiers, Wise

NI: Allister, Battilocchio, Belohorská, Gollnisch, Kozlík, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Rivera, Schenardi

PPE-DE: Audy, Bachelot-Narquin, Belet, Castiglione, Descamps, De Veyrac, Gaubert, Gauzès, Grossetête, Mathieu, Musotto, Saïfi, Sudre, Toubon, Zappalà

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Glante, Goebbels, Gomes, Grech, Gröner, Groote, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Leichtfried, Leinen, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Stihler, Stockmann, Swoboda, Tarabella, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Camre, La Russa, Muscardini, Musumeci

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 338

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Birutis, Bonino, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Davies, Deprez, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Guardans Cambó, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Lax, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent- Iványi, Takkula, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Belder, Blokland, Goudin, Grabowski, Krupa, Lundgren, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Wohlin, Zapałowski, Železný

NI: Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Giertych, Helmer, Masiel, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Ayuso González, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Berend, Böge, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Deß, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, McMillan-Scott, Mann Thomas, Marques, Martens, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes- Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Beňová, Dobolyi, Fazakas, Geringer de Oedenberg, Gierek, Golik, Grabowska, Gurmai, Herczog, Ilves, Kuc, Lehtinen, Liberadzki, Mikko, Pinior, Rosati, Siwiec, Szejna, Tabajdi, Tarand

UEN: Aylward, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 6

IND/DEM: Coûteaux

NI: Baco, Dillen, Mote, Romagnoli, Vanhecke

26.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 254, 2. osa

Puolesta: 259

ALDE: Andria, Bourlanges, Cavada, Cocilovo, Cornillet, Costa, De Sarnez, Di Pietro, Gibault, Griesbeck, Harkin, Laperrouze, Lehideux, Letta, Morillon, Pistelli, Polfer, Prodi, Toia

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Bloom, Bonde, Borghezio, Clark, Farage, Knapman, Louis, Nattrass, Sinnott, Speroni, Titford, de Villiers, Wise

NI: Allister, Battilocchio, Belohorská, Gollnisch, Kozlík, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martinez, Rivera, Schenardi

PPE-DE: Audy, Bachelot-Narquin, Belet, Descamps, De Veyrac, Gaubert, Gauzès, Grossetête, Hieronymi, Mathieu, Musotto, Pack, Saïfi, Sudre, Toubon, Zappalà

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Glante, Gomes, Grech, Gröner, Groote, Guy-Quint, Hänsch, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Lienemann, McAvan, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Rocard, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Stihler, Stockmann, Swoboda, Tarabella, Titley, Trautmann, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Camre, La Russa, Muscardini

Verts/ALE: Schlyter

Vastaan: 369

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Birutis, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Chiesa, Davies, Deprez, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Guardans Cambó, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Lax, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Belder, Blokland, Grabowski, Krupa, Lundgren, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Wohlin, Zapałowski, Železný

NI: Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Dillen, Giertych, Helmer, Martin Hans-Peter, Masiel, Romagnoli, Rutowicz, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Atkins, Ayuso González, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Berend, Böge, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Deß, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, McMillan-Scott, Mann Thomas, Marques, Martens, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Sturdy, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal- Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Beňová, Dobolyi, Fazakas, Geringer de Oedenberg, Gierek, Golik, Grabowska, Gurmai, Herczog, Ilves, Kuc, Liberadzki, McCarthy, Mikko, Pinior, Rosati, Siwiec, Szejna, Tabajdi, Tarand

UEN: Aylward, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lichtenberger, Lipietz, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Voggenhuber, Ždanoka

Tyhjää: 7

IND/DEM: Coûteaux, Goudin

NI: Baco, Mote

PSE: Kósáné Kovács

UEN: Musumeci

Verts/ALE: Lucas

27.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 333

Puolesta: 262

ALDE: Chiesa, Harkin

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Bloom, Bonde, Borghezio, Clark, Farage, Knapman, Louis, Nattrass, Sinnott, Speroni, Titford, Wise

NI: Allister, Battilocchio, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Romagnoli, Schenardi

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Glante, Goebbels, Gomes, Grech, Gröner, Groote, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Leichtfried, Leinen, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rothe, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Stihler, Stockmann, Swoboda, Tarabella, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Camre

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 364

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Birutis, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Cornillet, Davies, Deprez, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Guardans Cambó, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Lax, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Belder, Blokland, Goudin, Grabowski, Krupa, Lundgren, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Wohlin, Zapałowski, Železný

NI: Baco, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Giertych, Helmer, Kozlík, Masiel, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, McMillan-Scott, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal,Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Beňová, Dobolyi, Fazakas, Geringer de Oedenberg, Gierek, Golik, Grabowska, Gurmai, Herczog, Ilves, Kuc, Lehtinen, Liberadzki, Mikko, Pinior, Rosati, Siwiec, Szejna, Tabajdi, Tarand

UEN: Angelilli, Aylward, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, La Russa, Libicki, Muscardini, Musumeci, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 23

ALDE: Beaupuy, Cavada, Cocilovo, Costa, De Sarnez, Di Pietro, Gibault, Griesbeck, Laperrouze, Lehideux, Letta, Morillon, Pistelli, Polfer, Prodi, Toia

IND/DEM: Coûteaux, de Villiers

NI: Dillen, Mote, Rivera, Vanhecke

PSE: Kósáné Kovács

28.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 336

Puolesta: 277

ALDE: Chiesa, Harkin

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Belder, Blokland, Bloom, Bonde, Borghezio, Clark, Farage, Goudin, Knapman, Louis, Lundgren, Nattrass, Sinnott, Speroni, Titford, Wise, Wohlin

NI: Allister, Baco, Battilocchio, Gollnisch, Kozlík, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Romagnoli, Schenardi

PPE-DE: Doorn, Eurlings, Grosch, Maat, Martens, van Nistelrooij, Oomen-Ruijten, Wortmann-Kool

PSE: Andersson, Arif, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Glante, Goebbels, Gomes, Grech, Gröner, Groote, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Haug, Hazan, Hedkvist Petersen, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rothe, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Stihler, Stockmann, Swoboda, Tarabella, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Camre, Muscardini, Musumeci

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 347

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Attwooll, Birutis, Bonino, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Cornillet, Davies, Deprez, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Hall, Hennis- Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Lax, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts- Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Grabowski, Krupa, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Zapałowski, Železný

NI: Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Dillen, Giertych, Helmer, Masiel, Rutowicz, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Evans Jonathan, Fajmon, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López- Istúriz White, Lulling, McGuinness, McMillan-Scott, Mann Thomas, Marques, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, Novak, Olajos, Olbrycht, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal- Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Beňová, Dobolyi, Fazakas, Geringer de Oedenberg, Gierek, Golik, Grabowska, Gurmai, Herczog, Ilves, Koterec, Kuc, Liberadzki, Mikko, Pinior, Rosati, Siwiec, Szejna, Tabajdi, Tarand

UEN: Aylward, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, La Russa, Libicki, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 23

ALDE: Andria, Beaupuy, Cavada, Cocilovo, Costa, De Sarnez, Di Pietro, Gibault, Griesbeck, Laperrouze, Lehideux, Letta, Morillon, Pistelli, Polfer, Prodi, Toia

IND/DEM: Coûteaux, de Villiers

NI: Mote, Rivera

PSE: Kósáné Kovács, Rouček

29.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 359

Puolesta: 143

ALDE: Chiesa

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Bloom, Bonde, Borghezio, Clark, Farage, Goudin, Knapman, Lundgren, Nattrass, Sinnott, Speroni, Titford, Wise, Wohlin

NI: Allister, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Romagnoli, Schenardi, Vanhecke

PSE: Arif, Berès, Berlinguer, Bono, Bourzai, Busquin, Carlotti, Castex, Cottigny, De Keyser, Désir, De Vits, Douay, El Khadraoui, Ferreira Anne, Fruteau, Guy-Quint, Hamon, Hazan, Hedh, Hutchinson, Laignel, Le Foll, Lienemann, Moscovici, Navarro, Patrie, Peillon, Poignant, Reynaud, Rocard, Roure, Savary, Schapira, Tarabella, Trautmann, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Weber Henri

UEN: Camre

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen- Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 496

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bonino, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Cavada, Chatzimarkakis, Cocilovo, Cornillet, Costa, Davies, Deprez, De Sarnez, Di Pietro, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis- Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pistelli, Polfer, Prodi, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Blokland, Grabowski, Krupa, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Zapałowski, Železný

NI: Baco, Battilocchio, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Giertych, Helmer, Kozlík, Masiel, Rivera, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, McMillan-Scott, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Andersson, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, van den Berg, Berger, Berman, Bersani, Bösch, Bozkurt, van den Burg, Capoulas Santos, Carnero González, Casaca, Cashman, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, De Rossa, Díez González, Dobolyi, Dührkop Dührkop, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Elisa, Ford, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Golik, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Hänsch, Haug, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuc, Kuhne, Lambrinidis, Lavarra, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Muscat, Myller, Napoletano, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Piecyk, Pinior, Prets, Rapkay, Rasmussen, Riera Madurell, Rosati, Rothe, Rouček, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarand, Titley, Tzampazi, Vincenzi, Walter, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, La Russa, Libicki, Musumeci, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 3

ALDE: Toia

NI: Mote

PSE: D'Alema

30.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 360

Puolesta: 154

ALDE: Beaupuy, Cavada, Chiesa, De Sarnez, Di Pietro, Gibault, Griesbeck, Harkin, Laperrouze, Lehideux, Morillon, Polfer

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Bloom, Bonde, Borghezio, Clark, Farage, Goudin, Knapman, Louis, Nattrass, Sinnott, Speroni, Titford, Wise, Wohlin

NI: Allister, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Romagnoli, Schenardi, Vanhecke

PSE: Arif, Berès, Bono, Bourzai, Busquin, Carlotti, Castex, Corbett, Cottigny, De Keyser, Désir, De Vits, Douay, El Khadraoui, Ferreira Anne, Fruteau, Guy-Quint, Hamon, Hazan, Hutchinson, Laignel, Le Foll, Lienemann, Moscovici, Navarro, Patrie, Peillon, Poignant, Reynaud, Rocard, Roure, Savary, Schapira, Tarabella, Trautmann, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Weber Henri

UEN: Camre

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 485

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Birutis, Bonino, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Cocilovo, Cornillet, Costa, Davies, Deprez, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Guardans Cambó, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Lax, Letta, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pistelli, Prodi, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Grabowski, Krupa, Lundgren, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Zapałowski, Železný

NI: Baco, Battilocchio, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Dillen, Giertych, Helmer, Kozlík, Masiel, Rivera, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Fajmon, Ferber, Fjellner, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Andersson, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bozkurt, van den Burg, Capoulas Santos, Carnero González, Casaca, Cashman, Cercas, Christensen, Corbey, Correia, De Rossa, Díez González, Dobolyi, Dührkop Dührkop, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Elisa, Ford, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Golik, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Hänsch, Haug, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuc, Kuhne, Lambrinidis, Lavarra, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Muscat, Myller, Napoletano, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Piecyk, Pinior, Prets, Rapkay, Rasmussen, Riera Madurell, Rosati, Rothe, Rouček, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarand, Titley, Tzampazi, Vincenzi, Walter, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, La Russa, Libicki, Muscardini, Musumeci, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 3

IND/DEM: de Villiers

NI: Mote

PSE: D'Alema

31.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 328

Puolesta: 223

ALDE: Beaupuy, Cavada, Chiesa, De Sarnez, Gibault, Griesbeck, Harkin, Laperrouze, Lehideux, Morillon, Toia

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Bloom, Bonde, Borghezio, Clark, Farage, Knapman, Louis, Nattrass, Sinnott, Speroni, Titford, Wise

NI: Allister, Battilocchio, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martinez, Romagnoli, Schenardi

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Berès, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bullmann, van den Burg, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Rossa, Désir, Díez González, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Glante, Gomes, Grech, Gröner, Groote, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Leichtfried, Leinen, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Pinior, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rothe, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Stihler, Stockmann, Swoboda, Tarabella, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Camre

Verts/ALE: Flautre, Schlyter

Vastaan: 411

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Birutis, Bonino, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Cocilovo, Cornillet, Costa, Davies, Deprez, Di Pietro, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Guardans Cambó, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Lax, Letta, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pistelli, Prodi, Resetarits, Ries, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

GUE/NGL: Portas

IND/DEM: Belder, Blokland, Goudin, Grabowski, Krupa, Lundgren, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Wohlin, Zapałowski, Železný

NI: Baco, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Dillen, Giertych, Helmer, Kozlík, Martin Hans-Peter, Masiel, Rivera, Rutowicz, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Fajmon, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, McMillan-Scott, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Attard-Montalto, Beňová, van den Berg, Bozkurt, Busquin, De Keyser, De Vits, Dobolyi, Fazakas, Geringer de Oedenberg, Gierek, Golik, Grabowska, Gurmai, Ilves, Koterec, Kuc, Lehtinen, Liberadzki, Maňka, Mastenbroek, Mikko, Paleckis, Siwiec, Szejna, Tabajdi, Tarand

UEN: Angelilli, Aylward, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, La Russa, Libicki, Muscardini, Musumeci, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Tyhjää: 6

ALDE: Polfer

IND/DEM: Coûteaux, de Villiers

NI: Mote

PSE: Kósáné Kovács

Verts/ALE: Bennahmias

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Puolesta: John Attard-Montalto

Vastaan: Ieke van den Burg, Dorette Corbey

32.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 334

Puolesta: 271

ALDE: Andria, Beaupuy, Cavada, Chiesa, Costa, De Sarnez, Gibault, Griesbeck, Harkin, Laperrouze, Lehideux, Morillon, Prodi

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Bloom, Bonde, Borghezio, Clark, Farage, Knapman, Louis, Sinnott, Speroni, Titford, de Villiers, Wise

NI: Allister, Baco, Battilocchio, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Rivera, Romagnoli, Schenardi

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Douay, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Glante, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Leichtfried, Leinen, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rothe, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Stihler, Stockmann, Swoboda, Tarabella, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Camre, Muscardini, Musumeci

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Turmes

Vastaan: 356

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Attwooll, Birutis, Bonino, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Cornillet, Davies, Deprez, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Guardans Cambó, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Lax, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Polfer, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Belder, Blokland, Goudin, Grabowski, Krupa, Lundgren, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Wohlin, Železný

NI: Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Dillen, Giertych, Helmer, Kozlík, Masiel, Rutowicz, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Fajmon, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, McMillan-Scott, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Dobolyi, Fazakas, Geringer de Oedenberg, Gierek, Golik, Gurmai, Herczog, Ilves, Koterec, Kuc, Lehtinen, Liberadzki, Mikko, Pinior, Rosati, Siwiec, Szejna, Tabajdi, Tarand

UEN: Aylward, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, La Russa, Libicki, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 10

ALDE: Cocilovo, Di Pietro, Letta, Pistelli

IND/DEM: Coûteaux

NI: Mote

PSE: Beňová, Kósáné Kovács, Maňka, Rouček

33.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 337

Puolesta: 142

ALDE: Chiesa

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Bloom, Bonde, Borghezio, Clark, Farage, Knapman, Louis, Nattrass, Sinnott, Speroni, Titford, de Villiers, Wise

NI: Allister, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Romagnoli

PSE: Arif, Berès, Berlinguer, Bono, Bourzai, Busquin, Carlotti, Castex, Cottigny, De Keyser, Désir, De Vits, Douay, Fruteau, Guy-Quint, Hamon, Hazan, Hutchinson, Laignel, Le Foll, Lienemann, Moscovici, Navarro, Patrie, Peillon, Poignant, Reynaud, Rocard, Roure, Savary, Schapira, Tarabella, Trautmann, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Weber Henri

UEN: Angelilli, Camre, La Russa, Muscardini, Musumeci

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 500

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bonino, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Cavada, Chatzimarkakis, Cocilovo, Cornillet, Costa, Davies, Deprez, De Sarnez, Di Pietro, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pistelli, Polfer, Prodi, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Belder, Blokland, Goudin, Grabowski, Krupa, Lundgren, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Wohlin, Zapałowski, Železný

NI: Battilocchio, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Dillen, Giertych, Helmer, Kozlík, Masiel, Rivera, Rutowicz, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Fajmon, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, McMillan-Scott, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Andersson, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, van den Berg, Berger, Berman, Bersani, Bösch, Bozkurt, Capoulas Santos, Carnero González, Casaca, Cashman, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, De Rossa, Díez González, Dobolyi, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Golik, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Hänsch, Hasse Ferreira, Haug, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuc, Kuhne, Lambrinidis, Lavarra, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Muscat, Myller, Napoletano, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Piecyk, Pinior, Prets, Rapkay, Rasmussen, Riera Madurell, Rosati, Rothe, Rouček, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarand, Titley, Tzampazi, Vincenzi, Walter, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Aylward, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 3

IND/DEM: Coûteaux

NI: Mote

PSE: D'Alema

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Puolesta: Anne Ferreira

34.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistukset 238 + 382

Puolesta: 273

ALDE: Andria, Attwooll, Beaupuy, Cavada, Chiesa, Costa, De Sarnez, Gibault, Griesbeck, Harkin, Laperrouze, Lehideux, Letta, Morillon, Ortuondo Larrea, Pistelli, Polfer, Prodi, Toia

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Bonde, Goudin, Louis, Lundgren, Sinnott, de Villiers, Wohlin

NI: Battilocchio, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Romagnoli, Schenardi

PPE-DE: Oomen-Ruijten

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Glante, Goebbels, Gomes, Grech, Gröner, Groote, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rothe, Roure, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Stihler, Stockmann, Swoboda, Tarabella, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Camre

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Vastaan: 360

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Birutis, Bonino, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Cornillet, Davies, Deprez, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Guardans Cambó, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Lax, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Oviir, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Batten, Belder, Blokland, Bloom, Borghezio, Clark, Farage, Grabowski, Knapman, Krupa, Nattrass, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Speroni, Titford, Tomczak, Wise, Zapałowski, Železný

NI: Baco, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Giertych, Helmer, Kozlík, Masiel, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Fajmon, Ferber, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, McMillan-Scott, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Beňová, Dobolyi, Fazakas, Geringer de Oedenberg, Gierek, Golik, Grabowska, Gurmai, Herczog, Ilves, Koterec, Kuc, Liberadzki, Maňka, Mikko, Pinior, Rosati, Siwiec, Szejna, Tabajdi, Tarand

UEN: Angelilli, Aylward, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, La Russa, Libicki, Muscardini, Musumeci, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Tyhjää: 12

IND/DEM: Coûteaux

NI: Allister, Dillen, Mote, Rivera, Vanhecke

PPE-DE: Cederschiöld, Fjellner, Hökmark, Ibrisagic, Wijkman

PSE: Kósáné Kovács

35.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 239

Puolesta: 274

ALDE: Andria, Beaupuy, Cavada, Chiesa, Cocilovo, Costa, De Sarnez, Di Pietro, Gibault, Griesbeck, Harkin, Laperrouze, Lehideux, Letta, Morillon, Ortuondo Larrea, Pistelli, Polfer, Prodi, Toia

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Belder, Blokland, Bonde, Goudin, Lundgren, Sinnott, Wohlin

NI: Allister, Battilocchio, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Rivera, Romagnoli, Schenardi, Vanhecke

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Glante, Goebbels, Gomes, Grech, Gröner, Groote, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Leichtfried, Leinen, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rothe, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Stihler, Stockmann, Swoboda, Tarabella, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Camre

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 361

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Attwooll, Birutis, Bonino, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Davies, Deprez, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Guardans Cambó, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Lax, Ludford, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Oviir, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Batten, Bloom, Borghezio, Clark, Farage, Grabowski, Knapman, Krupa, Nattrass, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Speroni, Titford, Tomczak, Wise, Zapałowski, Železný

NI: Baco, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Giertych, Helmer, Kozlík, Masiel, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Fajmon, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, McMillan-Scott, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Assis, Dobolyi, Fazakas, Geringer de Oedenberg, Gierek, Golik, Grabowska, Gurmai, Herczog, Ilves, Koterec, Kuc, Lehtinen, Liberadzki, Maňka, Mikko, Pinior, Rosati, Siwiec, Szejna, Tabajdi, Tarand

UEN: Angelilli, Aylward, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, La Russa, Libicki, Muscardini, Musumeci, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 6

IND/DEM: Coûteaux, Louis, de Villiers

NI: Dillen, Mote

PSE: Rouček

36.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 83

Puolesta: 580

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Bonino, Bourlanges, Bowles, Busk, Cavada, Chatzimarkakis, Chiesa, Cocilovo, Cornillet, Costa, Davies, Deprez, De Sarnez, Di Pietro, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pistelli, Polfer, Prodi, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Belder, Blokland, Bloom, Borghezio, Clark, Farage, Goudin, Grabowski, Knapman, Krupa, Lundgren, Nattrass, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Sinnott, Speroni, Titford, Tomczak, Wise, Wohlin, Zapałowski

NI: Allister, Battilocchio, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Dillen, Giertych, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Masiel, Rivera, Romagnoli, Rutowicz, Schenardi, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Braghetto, Brejc, Brepoels, Brok, Brunetta, Busuttil, Buzek, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Doorn, Doyle, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kelam, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Peterle, Pieper, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Queiró, Radwan, Reul, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stubb, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Zaleski, Zappalà, Zwiefka

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dobolyi, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Golik, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuc, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Pinior, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rosati, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Bielan, Crowley, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Kuźmiuk, La Russa, Muscardini, Musumeci, Ó Neachtain, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Wojciechowski Janusz

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Vastaan: 63

ALDE: Birutis, Budreikaitė, Gentvilas

IND/DEM: Železný

NI: Baco, Belohorská, Bobošíková, Helmer, Kozlík, Mote

PPE-DE: Ashworth, Atkins, Beazley, Bradbourn, Březina, Bushill-Matthews, Cabrnoch, Callanan, Chichester, Dombrovskis, Dover, Duchoň, Fajmon, Gaľa, Heaton-Harris, Hudacký, Hybášková, Jackson, Kamall, Kirkhope, Kušķis, McMillan-Scott, Mauro, Mikolášik, Nicholson, Ouzký, Parish, Pīks, Pleštinská, Purvis, Roithová, Škottová, Stevenson, Strejček, Sturdy, Tannock, Van Orden, Vlasák, Záborská, Zahradil, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina

PSE: Ilves, Mikko, Tarand

UEN: Didžiokas, Krasts, Kristovskis, Libicki, Pavilionis, Vaidere, Zīle

Tyhjää: 5

IND/DEM: Bonde, Coûteaux, Louis, de Villiers

UEN: Camre

37.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 240

Puolesta: 119

ALDE: Ortuondo Larrea

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Bloom, Bonde, Borghezio, Clark, Farage, Knapman, Nattrass, Sinnott, Speroni, Titford, Wise

NI: Allister, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Romagnoli, Schenardi

PPE-DE: Varvitsiotis

PSE: Bullmann, Busquin, D'Alema, De Keyser, De Vits, Ettl, Goebbels, Guy-Quint, Hutchinson, Leichtfried, Martin David, Patrie, Reynaud, Scheele, Tarabella, Trautmann, Vaugrenard, Vergnaud

UEN: Camre

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 496

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bonino, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Cavada, Chatzimarkakis, Cocilovo, Cornillet, Costa, Davies, Deprez, De Sarnez, Di Pietro, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Oviir, Pistelli, Polfer, Prodi, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Belder, Blokland, Goudin, Grabowski, Krupa, Lundgren, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Wohlin, Zapałowski, Železný

NI: Baco, Battilocchio, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Dillen, Giertych, Helmer, Kozlík, Masiel, Rivera, Rutowicz, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Elles, Eurlings, Fajmon, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, McMillan-Scott, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Andersson, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bozkurt, Capoulas Santos, Carnero González, Casaca, Cashman, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, De Rossa, Díez González, Dobolyi, Dührkop Dührkop, Estrela, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Elisa, Ford, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Golik, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Hänsch, Hasse Ferreira, Haug, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuc, Kuhne, Lambrinidis, Lavarra, Lehtinen, Leinen, Liberadzki, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Muscat, Myller, Napoletano, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Piecyk, Pinior, Prets, Rapkay, Rasmussen, Riera Madurell, Rosati, Rothe, Rouček, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarand, Titley, Tzampazi, Van Lancker, Vincenzi, Walter, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, La Russa, Libicki, Muscardini, Musumeci, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 29

IND/DEM: Coûteaux, Louis, de Villiers

NI: Mote

PSE: Arif, Berès, Bourzai, Carlotti, Castex, Cottigny, Désir, Douay, El Khadraoui, Ferreira Anne, Fruteau, Hamon, Hazan, Laignel, Le Foll, Lienemann, Moscovici, Navarro, Peillon, Poignant, Rocard, Roure, Savary, Schapira, Weber Henri

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Tyhjää: Guy Bono

38.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 308

Puolesta: 422

ALDE: Andria, Attwooll, Beaupuy, Bourlanges, Cavada, Cocilovo, Cornillet, Costa, Deprez, De Sarnez, Di Pietro, Gibault, Griesbeck, Harkin, Laperrouze, Lehideux, Letta, Morillon, Ortuondo Larrea, Pistelli, Polfer, Prodi, Ries, Toia

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Belder, Blokland, Bonde, Borghezio, Goudin, Louis, Lundgren, Sinnott, Speroni, de Villiers, Wohlin

NI: Allister, Battilocchio, Dillen, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Rivera, Romagnoli, Schenardi, Vanhecke

PPE-DE: Albertini, Audy, Bachelot-Narquin, Berend, Böge, Bonsignore, Braghetto, Brejc, Brepoels, Brok, Brunetta, Busuttil, Casa, Caspary, Castiglione, Cesa, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Dimitrakopoulos, Dionisi, Doorn, Doyle, Ebner, Elles, Eurlings, Ferber, Florenz, Freitas, Friedrich, Gahler, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, Grosch, Grossetête, Guellec, Harbour, Hatzidakis, Hennicot-Schoepges, Hieronymi, Higgins, Hoppenstedt, Itälä, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Karas, Kasoulides, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Liese, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mavrommatis, Mayer, Méndez de Vigo, Mitchell, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Oomen-Ruijten, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Peterle, Pīks, Pinheiro, Pirker, Poettering, Posselt, Queiró, Radwan, Reul, Rübig, Saïfi, Samaras, Sartori, Schierhuber, Schnellhardt, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Silva Peneda, Sommer, Spautz, Stauner, Sudre, Tajani, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varvitsiotis, Vernola, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Zappalà

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Glante, Grech, Gröner, Groote, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Stihler, Stockmann, Swoboda, Tarabella, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Camre, Crowley, La Russa, Muscardini, Musumeci, Ó Neachtain, Ryan

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 213

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Birutis, Bonino, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Davies, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Guardans Cambó, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Lax, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Oviir, Resetarits, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Batten, Bloom, Clark, Farage, Grabowski, Knapman, Krupa, Nattrass, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Titford, Tomczak, Wise, Zapałowski, Železný

NI: Baco, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Giertych, Helmer, Kozlík, Masiel, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Andrikienė, Ashworth, Atkins, Ayuso González, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Bradbourn, Březina, Bushill-Matthews, Buzek, Cabrnoch, Callanan, del Castillo Vera, Cederschiöld, Chichester, Chmielewski, Díaz de Mera García Consuegra, Dombrovskis, Dover, Duchoň, Duka-Zólyomi, Fjellner, Fraga Estévez, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Glattfelder, de Grandes Pascual, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Heaton-Harris, Hökmark, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Kaczmarek, Kamall, Kelam, Kirkhope, Kudrycka, Kušķis, Lewandowski, López-Istúriz White, McMillan-Scott, Mauro, Mayor Oreja, Mikolášik, Millán Mon, Montoro Romero, Musotto, Nicholson, Olajos, Olbrycht, Őry, Ouzký, Piskorski, Pleštinská, Pomés Ruiz, Protasiewicz, Purvis, Roithová, Rudi Ubeda, Salafranca Sánchez-Neyra, Saryusz-Wolski, Schmitt, Schöpflin, Siekierski, Škottová, Sonik, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Surján, Szájer, Tannock, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Beňová, Dobolyi, Fazakas, Geringer de Oedenberg, Gierek, Golik, Grabowska, Gurmai, Herczog, Ilves, Koterec, Kuc, Liberadzki, Maňka, Mikko, Pinior, Rosati, Siwiec, Szejna, Tabajdi, Tarand

UEN: Bielan, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 1

NI: Mote

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Puolesta: Genowefa Grabowska

Vastaan: Ana Mato Adrover

39.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 392

Puolesta: 130

ALDE: Chiesa

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Bonde, Borghezio, Goudin, Louis, Sinnott, Speroni, de Villiers

NI: Allister, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martinez, Romagnoli, Schenardi

PSE: Arif, Berès, Bono, Bourzai, Busquin, Carlotti, Castex, Cottigny, De Keyser, Désir, De Vits, Douay, El Khadraoui, Ferreira Anne, Fruteau, Guy-Quint, Hamon, Hazan, Hutchinson, Laignel, Le Foll, Lienemann, Moscovici, Navarro, Patrie, Peillon, Poignant, Reynaud, Rocard, Roure, Savary, Schapira, Tarabella, Trautmann, Vaugrenard, Vergnaud, Weber Henri

UEN: Camre

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 510

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bonino, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Cavada, Chatzimarkakis, Cocilovo, Cornillet, Costa, Davies, Deprez, De Sarnez, Di Pietro, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pistelli, Polfer, Prodi, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Batten, Belder, Blokland, Bloom, Clark, Farage, Grabowski, Knapman, Krupa, Lundgren, Nattrass, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Titford, Tomczak, Wise, Wohlin, Zapałowski, Železný

NI: Baco, Battilocchio, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Dillen, Giertych, Helmer, Kozlík, Masiel, Mote, Rivera, Rutowicz, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Fajmon, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, McMillan-Scott, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Andersson, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bozkurt, van den Burg, Capoulas Santos, Carnero González, Casaca, Cashman, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, De Rossa, Díez González, Dobolyi, Dührkop Dührkop, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Elisa, Ford, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Golik, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Hänsch, Hasse Ferreira, Haug, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuc, Kuhne, Lambrinidis, Lavarra, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Muscat, Myller, Napoletano, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Piecyk, Prets, Rapkay, Rasmussen, Riera Madurell, Rosati, Rothe, Rouček, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarand, Titley, Tzampazi, Van Lancker, Vincenzi, Walter, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Muscardini, Musumeci, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 4

IND/DEM: Coûteaux

NI: Martin Hans-Peter

PSE: D'Alema, Estrela

40.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 259

Puolesta: 309

ALDE: Andria, Cavada, Chiesa, Cocilovo, Costa, De Sarnez, Di Pietro, Gibault, Griesbeck, Harkin, Laperrouze, Lehideux, Letta, Morillon, Ortuondo Larrea, Pistelli, Polfer, Prodi, Toia

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Belder, Blokland, Bloom, Bonde, Borghezio, Clark, Farage, Goudin, Knapman, Louis, Lundgren, Nattrass, Sinnott, Speroni, Titford, de Villiers, Wise, Wohlin

NI: Allister, Battilocchio, Dillen, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Rivera, Romagnoli, Schenardi, Vanhecke

PPE-DE: Audy, Bachelot-Narquin, Belet, Daul, Descamps, Deß, De Veyrac, Gaubert, Gauzès, Grossetête, Guellec, Hennicot-Schoepges, Mathieu, Musotto, Saïfi, Tajani, Toubon, Zappalà

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Goebbels, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Leichtfried, Leinen, Lienemann, McAvan, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rothe, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Stihler, Stockmann, Swoboda, Tarabella, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Camre, La Russa, Muscardini, Musumeci

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 337

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bonino, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Cornillet, Davies, Deprez, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Guardans Cambó, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Lax, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Oviir, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Grabowski, Krupa, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Zapałowski, Železný

NI: Baco, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Giertych, Helmer, Kozlík, Masiel, Mote, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Ayuso González, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Berend, Böge, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Dehaene, Demetriou, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Fajmon, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, McMillan-Scott, Mann Thomas, Marques, Martens, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Surján, Szájer, Tannock, Thyssen, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Beňová, Dobolyi, Fazakas, Geringer de Oedenberg, Gierek, Golik, Gurmai, Herczog, Ilves, Koterec, Kuc, Lehtinen, Liberadzki, McCarthy, Mikko, Pinior, Rosati, Siwiec, Szejna, Tabajdi, Tarand

UEN: Aylward, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 2

IND/DEM: Coûteaux

PSE: Rouček

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Puolesta: Arlene McCarthy

41.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 241, 1. osa

Puolesta: 278

ALDE: Andria, Beaupuy, Bourlanges, Cavada, Chiesa, Cocilovo, Cornillet, Costa, De Sarnez, Di Pietro, Gibault, Griesbeck, Harkin, Laperrouze, Lehideux, Letta, Morillon, Ortuondo Larrea, Pistelli, Polfer, Prodi, Toia

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Bonde, Borghezio, Goudin, Louis, Lundgren, Sinnott, Speroni, de Villiers, Wohlin

NI: Allister, Battilocchio, Dillen, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Rivera, Romagnoli, Schenardi, Vanhecke

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Goebbels, Gomes, Grech, Gröner, Groote, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Honeyball, Hughes, Hutchinson, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rothe, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Stihler, Stockmann, Swoboda, Tarabella, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Camre

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 360

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Attwooll, Birutis, Bonino, Bowles, Budreikaitė, Chatzimarkakis, Davies, Deprez, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Guardans Cambó, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Lax, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Oviir, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Batten, Belder, Blokland, Bloom, Clark, Grabowski, Knapman, Krupa, Nattrass, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Titford, Tomczak, Wise, Zapałowski, Železný

NI: Baco, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Giertych, Helmer, Kozlík, Masiel, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Fajmon, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, McMillan-Scott, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Dobolyi, Fazakas, Geringer de Oedenberg, Gierek, Golik, Grabowska, Gurmai, Herczog, Ilves, Koterec, Kuc, Lehtinen, Mikko, Pinior, Rosati, Siwiec, Szejna, Tabajdi, Tarand

UEN: Angelilli, Aylward, Bielan, Crowley, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, La Russa, Libicki, Muscardini, Musumeci, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 5

IND/DEM: Coûteaux

NI: Mote

PSE: Beňová, Kósáné Kovács, Rouček

42.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 263

Puolesta: 270

ALDE: Andria, Bourlanges, Cavada, Chiesa, Cocilovo, Costa, De Sarnez, Di Pietro, Gibault, Griesbeck, Harkin, Laperrouze, Lehideux, Letta, Morillon, Ortuondo Larrea, Pistelli, Polfer, Prodi, Toia

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Belder, Blokland, Bloom, Bonde, Borghezio, Clark, Farage, Goudin, Knapman, Louis, Lundgren, Nattrass, Speroni, Titford, de Villiers, Wise, Wohlin

NI: Allister, Battilocchio, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Rivera, Romagnoli, Schenardi

PPE-DE: Hennicot-Schoepges

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Castex, Cercas, Christensen, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Glante, Goebbels, Gomes, Grech, Gröner, Groote, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Hughes, Hutchinson, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kósáné Kovács, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Leichtfried, Leinen, Lienemann, Madeira, Mann Erika, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moreno Sánchez, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rothe, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Stockmann, Swoboda, Tarabella, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Camre

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 371

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bonino, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Cornillet, Davies, Deprez, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Guardans Cambó, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Lax, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Oviir, Resetarits, Ries, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Grabowski, Krupa, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Zapałowski, Železný

NI: Baco, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Dillen, Giertych, Helmer, Kozlík, Masiel, Mote, Rutowicz, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Berend, Böge, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Fajmon, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, McMillan-Scott, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Stubb, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Beňová, Cashman, Corbett, Dobolyi, Evans Robert, Fazakas, Ford, Geringer de Oedenberg, Gierek, Golik, Grabowska, Gurmai, Herczog, Honeyball, Howitt, Ilves, Kinnock, Koterec, Kuc, Lehtinen, Liberadzki, McAvan, McCarthy, Maňka, Martin David, Mikko, Moraes, Morgan, Pinior, Rosati, Siwiec, Stihler, Szejna, Tabajdi, Tarand, Titley, Willmott

UEN: Angelilli, Aylward, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, La Russa, Libicki, Muscardini, Musumeci, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 3

IND/DEM: Coûteaux

PPE-DE: Belet

PSE: Rouček

43.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 241

Puolesta: 275

ALDE: Andria, Bourlanges, Cavada, Chiesa, Cocilovo, Costa, De Sarnez, Di Pietro, Gibault, Griesbeck, Harkin, Laperrouze, Lehideux, Letta, Morillon, Ortuondo Larrea, Pistelli, Polfer, Prodi, Toia

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Bonde, Borghezio, Goudin, Louis, Lundgren, Sinnott, Speroni, de Villiers, Wohlin

NI: Allister, Battilocchio, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Rivera, Romagnoli, Schenardi

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Glante, Goebbels, Gomes, Grech, Gröner, Groote, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Leichtfried, Leinen, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Stihler, Stockmann, Swoboda, Tarabella, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Camre

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 366

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bonino, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Cornillet, Davies, Deprez, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Guardans Cambó, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Lax, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Oviir, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Batten, Belder, Blokland, Bloom, Clark, Farage, Grabowski, Knapman, Krupa, Nattrass, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Titford, Tomczak, Wise, Zapałowski, Železný

NI: Baco, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Giertych, Helmer, Kozlík, Masiel, Mote, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Beňová, Dobolyi, Fazakas, Geringer de Oedenberg, Gierek, Grabowska, Gurmai, Herczog, Ilves, Koterec, Kuc, Lehtinen, Liberadzki, Mikko, Paleckis, Pinior, Rosati, Siwiec, Szejna, Tabajdi, Tarand

UEN: Angelilli, Aylward, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, La Russa, Libicki, Muscardini, Musumeci, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 3

NI: Dillen, Vanhecke

PSE: Kósáné Kovács

44.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistukset 149 + 242

Puolesta: 461

ALDE: Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bourlanges, Budreikaitė, Cavada, Chiesa, Cocilovo, Cornillet, Costa, Deprez, De Sarnez, Gentvilas, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Harkin, Laperrouze, Lehideux, Letta, Morillon, Ortuondo Larrea, Pistelli, Polfer, Prodi, Toia

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Bonde, Goudin, Louis, Lundgren, Sinnott, de Villiers, Wohlin

NI: Allister, Battilocchio, Dillen, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Rivera, Romagnoli, Schenardi, Vanhecke

PPE-DE: Albertini, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Braghetto, Brejc, Brepoels, Brok, Brunetta, Busuttil, Cabrnoch, Casa, Caspary, Castiglione, Cesa, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Doorn, Doyle, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Ferber, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Galeote Quecedo, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Harbour, Hatzidakis, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hoppenstedt, Itälä, Iturgaiz Angulo, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Karas, Kasoulides, Kelam, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Oomen-Ruijten, Őry, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Poettering, Pomés Ruiz, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Silva Peneda, Sommer, Spautz, Stauner, Stubb, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Zappalà

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Glante, Goebbels, Gomes, Grech, Gröner, Groote, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kósáné Kovács, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rothe, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Stihler, Stockmann, Swoboda, Tarabella, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Camre, Crowley, Didžiokas, La Russa, Muscardini, Musumeci, Ó Neachtain, Pavilionis, Ryan

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 178

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Bonino, Bowles, Busk, Chatzimarkakis, Davies, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Geremek, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Lax, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Oviir, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Batten, Belder, Blokland, Bloom, Clark, Farage, Grabowski, Knapman, Krupa, Nattrass, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Titford, Tomczak, Wise, Zapałowski, Železný

NI: Baco, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Giertych, Helmer, Kozlík, Masiel, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Andrikienė, Ashworth, Atkins, Beazley, Bradbourn, Březina, Bushill-Matthews, Buzek, Callanan, del Castillo Vera, Cederschiöld, Chichester, Chmielewski, Dombrovskis, Dover, Duchoň, Evans Jonathan, Fjellner, Gaľa, García-Margallo y Marfil, Handzlik, Heaton-Harris, Hökmark, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Jałowiecki, Kaczmarek, Kamall, Kirkhope, Kudrycka, Kušķis, Mauro, Mikolášik, Nicholson, Olbrycht, Ouzký, Parish, Piskorski, Pleštinská, Protasiewicz, Purvis, Roithová, Saryusz-Wolski, Siekierski, Škottová, Sonik, Stevenson, Strejček, Sturdy, Tannock, Van Orden, Vlasák, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Beňová, Dobolyi, Fazakas, Geringer de Oedenberg, Gierek, Golik, Grabowska, Gurmai, Herczog, Ilves, Kinnock, Koterec, Kuc, Liberadzki, Mikko, Moraes, Pinior, Rosati, Siwiec, Szejna, Tabajdi, Tarand

UEN: Bielan, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Podkański, Roszkowski, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 5

IND/DEM: Borghezio, Coûteaux, Speroni

NI: Mote

PPE-DE: Gál

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Puolesta: Alyn Smith

45.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 242

Puolesta: 246

ALDE: Chiesa, Ortuondo Larrea

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Flasarová, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Bloom, Bonde, Borghezio, Clark, Farage, Goudin, Knapman, Louis, Lundgren, Nattrass, Sinnott, Speroni, Titford, de Villiers, Wise, Wohlin

NI: Allister, Battilocchio, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Romagnoli, Schenardi

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Castex, Cercas, Christensen, Corbey, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Falbr, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Glante, Goebbels, Gomes, Grech, Gröner, Groote, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Hughes, Hutchinson, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kósáné Kovács, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Leichtfried, Leinen, Lienemann, Madeira, Mann Erika, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moreno Sánchez, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Poignant, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rothe, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Stockmann, Swoboda, Tarabella, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Camre

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 364

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Birutis, Bonino, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Cornillet, Davies, Deprez, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Guardans Cambó, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Lax, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Oviir, Resetarits, Ries, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Belder, Blokland, Grabowski, Krupa, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Zapałowski, Železný

NI: Baco, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Dillen, Giertych, Helmer, Kozlík, Masiel, Rutowicz, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa- Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Beňová, Cashman, Corbett, Dobolyi, Evans Robert, Fazakas, Ford, Geringer de Oedenberg, Gierek, Golik, Grabowska, Gurmai, Herczog, Honeyball, Ilves, Kinnock, Koterec, Kuc, Lehtinen, Liberadzki, McAvan, McCarthy, Maňka, Martin David, Mikko, Moraes, Morgan, Pinior, Rosati, Siwiec, Stihler, Szejna, Tabajdi, Tarand, Titley, Willmott

UEN: Angelilli, Aylward, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, La Russa, Libicki, Muscardini, Musumeci, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Zīle

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 20

ALDE: Andria, Cavada, Cocilovo, Costa, Di Pietro, Gibault, Griesbeck, Harkin, Laperrouze, Lehideux, Letta, Morillon, Pistelli, Polfer, Prodi, Toia

IND/DEM: Coûteaux

NI: Mote, Rivera

PSE: Rouček

46.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 150

Puolesta: 477

ALDE: Andria, Bourlanges, Cavada, Chiesa, Cocilovo, Cornillet, Costa, Deprez, De Sarnez, Di Pietro, Fourtou, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Harkin, Jäätteenmäki, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Morillon, Ortuondo Larrea, Pistelli, Polfer, Prodi, Takkula, Toia, Virrankoski

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Flasarová, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Belder, Blokland, Bloom, Bonde, Borghezio, Clark, Farage, Goudin, Knapman, Louis, Lundgren, Nattrass, Sinnott, Speroni, Titford, de Villiers, Wise, Wohlin

NI: Allister, Battilocchio, Dillen, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Rivera, Romagnoli, Schenardi, Vanhecke

PPE-DE: Albertini, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Braghetto, Brejc, Brepoels, Brok, Brunetta, Busuttil, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Doorn, Doyle, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Ferber, Fjellner, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Harbour, Hatzidakis, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Karas, Kasoulides, Kelam, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Oomen-Ruijten, Őry, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Peterle, Pīks, Pinheiro, Pirker, Poettering, Pomés Ruiz, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Silva Peneda, Sommer, Spautz, Stauner, Stubb, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varela Suanzes- Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wortmann-Kool, Zappalà

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Glante, Goebbels, Gomes, Grech, Gröner, Groote, Guy- Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rothe, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Stihler, Stockmann, Swoboda, Tarabella, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Camre, Crowley, La Russa, Muscardini, Musumeci, Ó Neachtain, Ryan

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 160

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Beaupuy, Birutis, Bonino, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Davies, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Gentvilas, Geremek, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Oviir, Resetarits, Ries, Riis- Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Väyrynen, Wallis, Watson

IND/DEM: Grabowski, Krupa, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Zapałowski, Železný

NI: Baco, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Giertych, Helmer, Kozlík, Masiel, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Andrikienė, Ashworth, Atkins, Beazley, Bradbourn, Březina, Bushill-Matthews, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Chichester, Chmielewski, Dombrovskis, Dover, Duchoň, Evans Jonathan, Fajmon, Gaľa, Handzlik, Heaton-Harris, Hudacký, Hybášková, Jałowiecki, Kaczmarek, Kamall, Kirkhope, Kudrycka, Kušķis, Mikolášik, Nicholson, Olbrycht, Ouzký, Parish, Pieper, Piskorski, Pleštinská, Protasiewicz, Purvis, Roithová, Saryusz- Wolski, Siekierski, Škottová, Sonik, Stevenson, Strejček, Sturdy, Tannock, Van Orden, Vlasák, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Beňová, Dobolyi, Fazakas, Geringer de Oedenberg, Gierek, Golik, Grabowska, Gurmai, Herczog, Ilves, Koterec, Kuc, Liberadzki, Mikko, Paleckis, Pinior, Rosati, Siwiec, Szejna, Tabajdi, Tarand

UEN: Bielan, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 4

IND/DEM: Coûteaux

NI: Mote

PPE-DE: Lewandowski

PSE: Kósáné Kovács

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Puolesta: Genowefa Grabowska

47.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 321

Puolesta: 105

ALDE: Chiesa

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Bloom, Bonde, Borghezio, Clark, Farage, Goudin, Knapman, Louis, Nattrass, Sinnott, Speroni, Titford, Wise, Wohlin

NI: Allister, Dillen, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martinez, Romagnoli, Schenardi, Vanhecke

PSE: Arif, Berès, Bono, Bourzai, Busquin, Carlotti, Cottigny, De Keyser, Désir, De Vits, Douay, El Khadraoui, Ferreira Anne, Fruteau, Guy-Quint, Hamon, Hazan, Hutchinson, Laignel, Le Foll, Lienemann, Moscovici, Navarro, Patrie, Peillon, Poignant, Reynaud, Rocard, Roure, Savary, Schapira, Tarabella, Trautmann, Vaugrenard, Vergnaud, Weber Henri

UEN: Camre

Verts/ALE: Bennahmias, Schlyter

Vastaan: 527

ALDE: Alvaro, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bonino, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Cavada, Chatzimarkakis, Cocilovo, Cornillet, Costa, Davies, Deprez, De Sarnez, Di Pietro, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis- Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Letta, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pistelli, Polfer, Prodi, Resetarits, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Belder, Blokland, Grabowski, Krupa, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Zapałowski, Železný

NI: Baco, Battilocchio, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Giertych, Helmer, Kozlík, Martin Hans-Peter, Masiel, Mote, Rivera, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot- Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa- Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Andersson, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, van den Berg, Berger, Berman, Bersani, Bösch, Bozkurt, van den Burg, Capoulas Santos, Carnero González, Casaca, Cashman, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, De Rossa, Díez González, Dobolyi, Dührkop Dührkop, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Elisa, Ford, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Golik, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Hänsch, Hasse Ferreira, Haug, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuc, Kuhne, Lambrinidis, Lavarra, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Muscat, Myller, Napoletano, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Panzeri, Piecyk, Pinior, Prets, Rapkay, Rasmussen, Riera Madurell, Rosati, Rothe, Rouček, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarand, Titley, Tzampazi, Van Lancker, Vincenzi, Walter, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Bielan, Crowley, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Muscardini, Musumeci, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen- Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Tyhjää: 4

IND/DEM: de Villiers

PSE: Berlinguer, Castex, D'Alema

48.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 293/rev. 4, 1. osa

Puolesta: 483

ALDE: Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Cavada, Chiesa, Cocilovo, Cornillet, Costa, Davies, Deprez, De Sarnez, Di Pietro, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Kułakowski, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pistelli, Polfer, Prodi, Ries, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Takkula, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis

GUE/NGL: Krarup, Liotard, Meijer, Sjöstedt, Wurtz

IND/DEM: Belder, Blokland, Bonde, Borghezio, Goudin, Lundgren, Speroni, Wohlin

NI: Allister, Battilocchio, Bobošíková, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Martin Hans-Peter, Masiel, Rivera, Rutowicz

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Audy, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Casa, Caspary, Castiglione, Cesa, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Dimitrakopoulos, Dionisi, Doorn, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Fajmon, Ferber, Fjellner, Florenz, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, García-Margallo y Marfil, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Grosch, Grossetête, Guellec, Gyürk, Harbour, Hatzidakis, Hennicot-Schoepges, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Ibrisagic, Itälä, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kelam, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Lamassoure, Langen, Langendries, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Méndez de Vigo, Mikolášik, Mitchell, Musotto, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Peterle, Pieper, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rübig, Saïfi, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Spautz, Stauner, Strejček, Stubb, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dobolyi, Douay, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Golik, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuc, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Pinior, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rosati, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Camre, Crowley, Musumeci, Ó Neachtain, Ryan

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen- Kouwenhoven, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 144

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Bonino, Chatzimarkakis, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Krahmer, Lambsdorff, Resetarits, Schuth, Szent-Iványi

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Markov, Maštálka, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Zimmer

IND/DEM: Batten, Clark, Grabowski, Knapman, Krupa, Louis, Nattrass, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Titford, Tomczak, de Villiers, Wise, Zapałowski, Železný

NI: Baco, Belohorská, Chruszcz, Giertych, Gollnisch, Helmer, Kozlík, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martinez, Mote, Romagnoli, Schenardi, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Ashworth, Atkins, Ayuso González, Beazley, Bradbourn, Bushill-Matthews, Callanan, del Castillo Vera, Chichester, Díaz de Mera García Consuegra, Dombrovskis, Dover, Evans Jonathan, Fraga Estévez, Galeote Quecedo, Garriga Polledo, Gräßle, de Grandes Pascual, Gutiérrez-Cortines, Handzlik, Heaton-Harris, Herranz García, Herrero-Tejedor, Iturgaiz Angulo, Kamall, Kirkhope, Kušķis, Lauk, López-Istúriz White, Mato Adrover, Mayor Oreja, Millán Mon, Montoro Romero, Nicholson, Parish, Pīks, Pomés Ruiz, Purvis, Rudi Ubeda, Salafranca Sánchez-Neyra, Stevenson, Sturdy, Tannock, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Vidal-Quadras Roca, Zieleniec

PSE: Mikko, Tarand

UEN: Bielan, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, La Russa, Libicki, Muscardini, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Bennahmias, Ždanoka

Tyhjää: 2

GUE/NGL: Seppänen

PPE-DE: Lulling

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Puolesta: Charlotte Cederschiöld, Pierre Moscovici

Vastaan: Íñigo Méndez de Vigo

49.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 293/rev. 4, 2. osa

Puolesta: 478

ALDE: Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Cavada, Cocilovo, Cornillet, Costa, Davies, Deprez, De Sarnez, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Kułakowski, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Oviir, Pistelli, Polfer, Prodi, Ries, Riis-Jørgensen, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Takkula, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Watson

GUE/NGL: Krarup, Liotard, Meijer, Seppänen, Sjöstedt

IND/DEM: Belder, Blokland, Bonde, Goudin, Grabowski, Krupa, Lundgren, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Wohlin, Zapałowski

NI: Allister, Baco, Battilocchio, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Giertych, Kozlík, Martin Hans-Peter, Masiel, Rivera, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Audy, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Becsey, Belet, Berend, Böge, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Casa, Caspary, Castiglione, Cederschiöld, Cesa, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Fajmon, Ferber, Fjellner, Florenz, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, García-Margallo y Marfil, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Grossetête, Guellec, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Hennicot-Schoepges, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kelam, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, Lulling, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Méndez de Vigo, Mikolášik, Mitchell, Musotto, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rübig, Saïfi, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Spautz, Stauner, Strejček, Stubb, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varvitsiotis, Vatanen, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Andersson, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Beglitis, Beňová, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bourzai, Bozkurt, van den Burg, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Cercas, Christensen, Corbett, Correia, D'Alema, De Rossa, Díez González, Dobolyi, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Elisa, Ford, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Golik, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hasse Ferreira, Haug, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuc, Kuhne, Lavarra, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Muscat, Myller, Napoletano, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Piecyk, Pinior, Prets, Rapkay, Rasmussen, Riera Madurell, Rocard, Rosati, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Titley, Tzampazi, Van Lancker, Vincenzi, Walter, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Aylward, Bielan, Camre, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 152

ALDE: Alvaro, Bonino, Chatzimarkakis, Chiesa, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Koch-Mehrin, Krahmer, Lambsdorff, Ortuondo Larrea, Resetarits, Schuth, Szent-Iványi, Wallis

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Manolakou, Markov, Maštálka, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Borghezio, Clark, Knapman, Louis, Nattrass, Speroni, Titford, de Villiers, Wise

NI: Gollnisch, Helmer, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Martinez, Mote, Romagnoli, Schenardi

PPE-DE: Ashworth, Atkins, Ayuso González, Beazley, Bradbourn, Bushill-Matthews, Callanan, del Castillo Vera, Chichester, Díaz de Mera García Consuegra, Dover, Evans Jonathan, Fraga Estévez, Galeote Quecedo, Garriga Polledo, Gräßle, de Grandes Pascual, Gutiérrez-Cortines, Heaton-Harris, Herranz García, Herrero-Tejedor, Iturgaiz Angulo, Kamall, Kirkhope, Lauk, López-Istúriz White, Mato Adrover, Mayor Oreja, Millán Mon, Montoro Romero, Nicholson, Parish, Purvis, Rudi Ubeda, Salafranca Sánchez-Neyra, Stevenson, Sturdy, Tannock, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Vernola, Vidal-Quadras Roca

PSE: Arif, Batzeli, Berès, Bono, Busquin, Castex, Cottigny, De Keyser, Désir, De Vits, Douay, Ferreira Anne, Fruteau, Hamon, Hazan, Hutchinson, Ilves, Laignel, Le Foll, Lienemann, Matsouka, Mikko, Moscovici, Navarro, Patrie, Peillon, Poignant, Reynaud, Savary, Schapira, Tarabella, Tarand, Trautmann, Vaugrenard, Vergnaud, Weber Henri, Xenogiannakopoulou

UEN: Angelilli, La Russa, Muscardini, Musumeci

Verts/ALE: Bennahmias, Ždanoka

Tyhjää: 3

NI: Vanhecke

PSE: Corbey, El Khadraoui

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Puolesta: Anders Wijkman

Vastaan: Bernadette Bourzai, Íñigo Méndez de Vigo, Pierre Moscovici

50.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 293/rev. 4, 3. osa

Puolesta: 434

ALDE: Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Cavada, Cocilovo, Cornillet, Costa, Davies, Deprez, De Sarnez, Di Pietro, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Kułakowski, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Oviir, Pistelli, Polfer, Prodi, Ries, Riis-Jørgensen, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Takkula, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

GUE/NGL: Krarup, Liotard, Meijer, Seppänen, Sjöstedt

IND/DEM: Belder, Blokland, Bonde, Goudin, Grabowski, Krupa, Lundgren, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Wohlin, Zapałowski

NI: Allister, Baco, Battilocchio, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Giertych, Kozlík, Masiel, Rivera, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Andrikienė, Audy, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Casa, Caspary, Castiglione, Cederschiöld, Cesa, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Fajmon, Ferber, Fjellner, Florenz, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, García-Margallo y Marfil, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Grossetête, Guellec, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Hennicot-Schoepges, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kelam, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langendries, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Méndez de Vigo, Mikolášik, Mitchell, Musotto, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rübig, Saïfi, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Spautz, Stauner, Strejček, Stubb, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varvitsiotis, Vatanen, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Andersson, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Beňová, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bozkurt, van den Burg, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Cercas, Christensen, Corbett, Correia, D'Alema, De Rossa, Díez González, Dobolyi, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Elisa, Ford, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Golik, Gomes, Grabowska, Grech, Groote, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hasse Ferreira, Haug, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuc, Kuhne, Lavarra, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Piecyk, Pinior, Prets, Rapkay, Rasmussen, Riera Madurell, Rocard, Rosati, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Scheele, Schulz, Segelström, Siwiec, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Titley, Van Lancker, Vincenzi, Walter, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Bielan, Camre, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Smith

Vastaan: 194

ALDE: Alvaro, Bonino, Chatzimarkakis, Chiesa, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Koch-Mehrin, Krahmer, Lambsdorff, Ortuondo Larrea, Resetarits, Schuth, Szent-Iványi

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Manolakou, Markov, Maštálka, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Borghezio, Clark, Knapman, Louis, Nattrass, Speroni, Titford, de Villiers, Wise

NI: Gollnisch, Helmer, Lang, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Mote, Romagnoli, Schenardi

PPE-DE: Albertini, Ashworth, Atkins, Ayuso González, Beazley, Bradbourn, Bushill-Matthews, Callanan, del Castillo Vera, Chichester, Díaz de Mera García Consuegra, Dover, Evans Jonathan, Fraga Estévez, Galeote Quecedo, Garriga Polledo, Gräßle, de Grandes Pascual, Heaton-Harris, Herranz García, Herrero-Tejedor, Iturgaiz Angulo, Kamall, Kirkhope, Lauk, López-Istúriz White, Mato Adrover, Mayor Oreja, Millán Mon, Montoro Romero, Nicholson, Parish, Purvis, Rudi Ubeda, Salafranca Sánchez-Neyra, Stevenson, Sturdy, Tannock, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Vidal-Quadras Roca

PSE: Arif, Arnaoutakis, Batzeli, Beglitis, Berès, Bono, Bourzai, Busquin, Castex, Cottigny, De Keyser, Désir, De Vits, Douay, Ferreira Anne, Fruteau, Hamon, Hazan, Hutchinson, Ilves, Laignel, Le Foll, Lienemann, Matsouka, Mikko, Navarro, Patrie, Peillon, Poignant, Reynaud, Savary, Schapira, Sifunakis, Tarabella, Tarand, Trautmann, Tzampazi, Vaugrenard, Vergnaud, Weber Henri, Xenogiannakopoulou

UEN: Angelilli, Aylward, Crowley, La Russa, Muscardini, Musumeci, Ó Neachtain, Ryan

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Tyhjää: 5

NI: Dillen, Vanhecke

PPE-DE: Lulling

PSE: Corbey, El Khadraoui

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Vastaan: Pierre Moscovici, Íñigo Méndez de Vigo, Alyn Smith

51.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 293/rev. 4, 4. osa

Puolesta: 482

ALDE: Andria, Attwooll, Beaupuy, Bourlanges, Bowles, Busk, Cavada, Cocilovo, Cornillet, Costa, Davies, Deprez, De Sarnez, Di Pietro, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Kułakowski, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pistelli, Polfer, Prodi, Ries, Riis-Jørgensen, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Takkula, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

GUE/NGL: Krarup, Liotard, Meijer, Morgantini, Seppänen, Sjöstedt

IND/DEM: Belder, Blokland, Bonde, Goudin, Lundgren, Wohlin

NI: Allister, Baco, Battilocchio, Belohorská, Bobošíková, Czarnecki Ryszard, Kozlík, Martin Hans-Peter, Masiel, Rivera, Rutowicz

PPE-DE: Andrikienė, Audy, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Casa, Caspary, Castiglione, Cederschiöld, Cesa, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Dimitrakopoulos, Dionisi, Doorn, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Fajmon, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, García-Margallo y Marfil, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Grosch, Grossetête, Guellec, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Hennicot-Schoepges, Hieronymi, Higgins, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kelam, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Lamassoure, Langen, Langendries, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Méndez de Vigo, Mikolášik, Mitchell, Musotto, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Peterle, Pieper, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rübig, Saïfi, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Spautz, Stauner, Strejček, Stubb, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Andersson, Arif, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dobolyi, Douay, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Golik, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuc, Kuhne, Laignel, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Mastenbroek, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Pinior, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rosati, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Siwiec, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarand, Titley, Trautmann, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Camre, La Russa, Musumeci

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 155

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Birutis, Bonino, Budreikaitė, Chatzimarkakis, Chiesa, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Koch-Mehrin, Krahmer, Lambsdorff, Resetarits, Schuth, Szent-Iványi

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Manolakou, Markov, Maštálka, Meyer Pleite, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Borghezio, Clark, Grabowski, Knapman, Krupa, Louis, Nattrass, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Speroni, Tomczak, de Villiers, Wise, Zapałowski

NI: Chruszcz, Giertych, Gollnisch, Helmer, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martinez, Mote, Romagnoli, Schenardi, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Ashworth, Atkins, Ayuso González, Beazley, Bradbourn, Bushill-Matthews, Callanan, del Castillo Vera, Chichester, Díaz de Mera García Consuegra, Dombrovskis, Dover, Evans Jonathan, Galeote Quecedo, Garriga Polledo, Gräßle, de Grandes Pascual, Gutiérrez-Cortines, Heaton-Harris, Herranz García, Herrero-Tejedor, Iturgaiz Angulo, Kamall, Kirkhope, Kušķis, Lauk, López-Istúriz White, Mato Adrover, Mayor Oreja, Millán Mon, Montoro Romero, Nicholson, Parish, Pīks, Pomés Ruiz, Purvis, Rudi Ubeda, Salafranca Sánchez-Neyra, Stevenson, Sturdy, Tannock, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Vidal-Quadras Roca

PSE: Arnaoutakis, Batzeli, De Keyser, Hutchinson, Lambrinidis, Matsouka, Sifunakis, Tarabella, Tzampazi, Xenogiannakopoulou

UEN: Aylward, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Muscardini, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Bennahmias, Ždanoka

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Puolesta: Pierre Moscovici, Gunnar Hökmark

Vastaan: Íñigo Méndez de Vigo

52.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 293/rev. 4, 5. osa

Puolesta: 436

ALDE: Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Bourlanges, Bowles, Busk, Cavada, Cocilovo, Cornillet, Costa, Deprez, De Sarnez, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Kułakowski, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pistelli, Polfer, Prodi, Ries, Riis-Jørgensen, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Takkula, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

GUE/NGL: Krarup, Liotard, Meijer, Seppänen, Sjöstedt

IND/DEM: Belder, Blokland, Bonde, Goudin, Grabowski, Krupa, Lundgren, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Wohlin, Zapałowski

NI: Allister, Baco, Battilocchio, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Giertych, Kozlík, Masiel, Rivera, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Andrikienė, Audy, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Becsey, Berend, Böge, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Casa, Caspary, Castiglione, Cederschiöld, Cesa, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Fajmon, Ferber, Fjellner, Florenz, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, García-Margallo y Marfil, Gaubert, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Grosch, Grossetête, Guellec, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Hennicot-Schoepges, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kelam, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Méndez de Vigo, Mikolášik, Mitchell, Musotto, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rübig, Saïfi, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Spautz, Stauner, Strejček, Stubb, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Andersson, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Beňová, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bozkurt, van den Burg, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, D'Alema, De Rossa, Díez González, Dobolyi, Estrela, Ettl, Evans Robert, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Elisa, Ford, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Golik, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hasse Ferreira, Haug, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuc, Kuhne, Lavarra, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moreno Sánchez, Morgan, Muscat, Myller, Napoletano, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Piecyk, Pinior, Prets, Rapkay, Rasmussen, Riera Madurell, Rosati, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Scheele, Schulz, Segelström, Siwiec, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarand, Titley, Van Lancker, Vincenzi, Walter, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Aylward, Bielan, Camre, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Vastaan: 193

ALDE: Alvaro, Birutis, Bonino, Budreikaitė, Chatzimarkakis, Chiesa, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Koch-Mehrin, Krahmer, Lambsdorff, Resetarits, Schuth, Szent-Iványi

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Manolakou, Markov, Maštálka, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Borghezio, Clark, Knapman, Louis, Nattrass, Speroni, Titford, de Villiers, Wise

NI: Gollnisch, Helmer, Lang, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Mote, Romagnoli, Schenardi

PPE-DE: Albertini, Ashworth, Atkins, Ayuso González, Beazley, Bradbourn, Bushill-Matthews, Callanan, del Castillo Vera, Chichester, Díaz de Mera García Consuegra, Dover, Evans Jonathan, Fraga Estévez, Galeote Quecedo, Gräßle, de Grandes Pascual, Gutiérrez-Cortines, Heaton-Harris, Herranz García, Herrero-Tejedor, Iturgaiz Angulo, Kamall, Kirkhope, Lauk, López-Istúriz White, Mato Adrover, Mayor Oreja, Millán Mon, Montoro Romero, Nicholson, Parish, Pomés Ruiz, Purvis, Rudi Ubeda, Salafranca Sánchez-Neyra, Stevenson, Sturdy, Tannock, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Vidal-Quadras Roca

PSE: Arif, Arnaoutakis, Batzeli, Beglitis, Berès, Bono, Bourzai, Busquin, Castex, Cottigny, De Keyser, Désir, De Vits, Douay, Ferreira Anne, Fruteau, Hamon, Hazan, Hutchinson, Laignel, Lambrinidis, Le Foll, Lienemann, Matsouka, Moraes, Moscovici, Navarro, Patrie, Peillon, Poignant, Reynaud, Rocard, Savary, Schapira, Sifunakis, Tarabella, Trautmann, Tzampazi, Vaugrenard, Vergnaud, Weber Henri, Xenogiannakopoulou

UEN: Angelilli, La Russa, Musumeci

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Tyhjää: 3

NI: Vanhecke

PPE-DE: Belet

PSE: El Khadraoui

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Vastaan: Pierre Moscovici, Íñigo Méndez de Vigo

53.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 293/rev. 4, 6. osa

Puolesta: 450

ALDE: Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Bourlanges, Bowles, Busk, Cavada, Cocilovo, Cornillet, Costa, Davies, Deprez, De Sarnez, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Kułakowski, Lax, Letta, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pistelli, Polfer, Prodi, Ries, Riis-Jørgensen, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Takkula, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

GUE/NGL: Krarup, Liotard, Meijer, Seppänen, Sjöstedt

IND/DEM: Belder, Blokland, Bonde, Goudin, Grabowski, Krupa, Lundgren, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Wohlin, Zapałowski

NI: Allister, Baco, Battilocchio, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Dillen, Giertych, Kozlík, Masiel, Rivera, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Audy, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Casa, Caspary, Castiglione, Cederschiöld, Cesa, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, De Veyrac, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Fajmon, Ferber, Fjellner, Florenz, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, García-Margallo y Marfil, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Grosch, Grossetête, Guellec, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Hennicot-Schoepges, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kelam, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Méndez de Vigo, Mikolášik, Mitchell, Musotto, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rübig, Saïfi, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Spautz, Stauner, Strejček, Stubb, Sudre, Surján, Szájer, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Andersson, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bozkurt, van den Burg, Capoulas Santos, Carnero González, Casaca, Cashman, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, D'Alema, De Rossa, Díez González, Dobolyi, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Elisa, Ford, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Golik, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Hänsch, Hasse Ferreira, Haug, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuc, Kuhne, Lambrinidis, Lavarra, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Muscat, Myller, Napoletano, Obiols i Germà, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Piecyk, Pinior, Prets, Rapkay, Rasmussen, Riera Madurell, Rosati, Rothe, Rouček, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarand, Titley, Tzampazi, Van Lancker, Vincenzi, Walter, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Bielan, Camre, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, La Russa, Libicki, Muscardini, Musumeci, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Özdemir, Staes

Vastaan: 183

ALDE: Alvaro, Birutis, Bonino, Budreikaitė, Chatzimarkakis, Chiesa, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Koch-Mehrin, Krahmer, Lambsdorff, Resetarits, Schuth, Szent-Iványi

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Manolakou, Markov, Maštálka, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Borghezio, Clark, Knapman, Louis, Nattrass, Speroni, Titford, de Villiers, Wise

NI: Gollnisch, Helmer, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Mote, Romagnoli, Schenardi, Vanhecke

PPE-DE: Ashworth, Atkins, Ayuso González, Beazley, Bradbourn, Bushill-Matthews, Callanan, del Castillo Vera, Chichester, Deß, Díaz de Mera García Consuegra, Dover, Evans Jonathan, Fraga Estévez, Galeote Quecedo, Gräßle, de Grandes Pascual, Gutiérrez-Cortines, Heaton-Harris, Herranz García, Herrero-Tejedor, Iturgaiz Angulo, Kamall, Lauk, López-Istúriz White, Mato Adrover, Mayor Oreja, Millán Mon, Montoro Romero, Nicholson, Parish, Pomés Ruiz, Purvis, Rudi Ubeda, Salafranca Sánchez-Neyra, Stevenson, Sturdy, Tannock, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Vidal-Quadras Roca

PSE: Arif, Berès, Bono, Bourzai, Bullmann, Busquin, Carlotti, Castex, Cottigny, De Keyser, Désir, De Vits, Douay, Ferreira Anne, Fruteau, Guy-Quint, Hamon, Hazan, Hutchinson, Laignel, Le Foll, Lienemann, Moscovici, Navarro, Patrie, Peillon, Poignant, Reynaud, Rocard, Roure, Savary, Schapira, Tarabella, Trautmann, Vaugrenard, Vergnaud, Weber Henri

Verts/ALE: Aubert, Auken, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Trüpel, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Tyhjää: 2

IND/DEM: Železný

PSE: El Khadraoui

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Vastaan: Pierre Moscovici, Íñigo Méndez de Vigo

54.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 293/rev. 4, 7. osa

Puolesta: 503

ALDE: Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Bourlanges, Bowles, Busk, Cavada, Cocilovo, Cornillet, Costa, Davies, Deprez, De Sarnez, Di Pietro, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Kułakowski, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pistelli, Polfer, Prodi, Ries, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Takkula, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

GUE/NGL: Krarup, Liotard, Meijer, Morgantini, Seppänen, Sjöstedt

IND/DEM: Belder, Blokland, Bonde, Goudin, Grabowski, Krupa, Louis, Lundgren, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, de Villiers, Wohlin, Zapałowski

NI: Allister, Baco, Battilocchio, Belohorská, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Dillen, Giertych, Kozlík, Martin Hans-Peter, Masiel, Rivera, Rutowicz, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Audy, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Busuttil, Buzek, Casa, Caspary, Castiglione, Cederschiöld, Cesa, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, De Veyrac, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Doyle, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Ferber, Fjellner, Florenz, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, García-Margallo y Marfil, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Grosch, Grossetête, Guellec, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Hennicot-Schoepges, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kelam, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, Lulling, Maat, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Matsis, Mavrommatis, Mayer, Méndez de Vigo, Mikolášik, Mitchell, Musotto, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rübig, Saïfi, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Sommer, Spautz, Stauner, Stubb, Sudre, Szájer, Tajani, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varvitsiotis, Vatanen, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zwiefka

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Rossa, Désir, Díez González, Dobolyi, Douay, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Golik, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuc, Kuhne, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Pinior, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rosati, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarand, Titley, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Bielan, Camre, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, La Russa, Libicki, Muscardini, Musumeci, Ó Neachtain, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 132

ALDE: Alvaro, Birutis, Bonino, Budreikaitė, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Koch-Mehrin, Krahmer, Lambsdorff, Resetarits, Schuth, Szent-Iványi

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Manolakou, Markov, Maštálka, Meyer Pleite, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Borghezio, Clark, Knapman, Nattrass, Speroni, Titford, Wise

NI: Bobošíková, Gollnisch, Helmer, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martinez, Mote, Romagnoli, Schenardi

PPE-DE: Ashworth, Atkins, Ayuso González, Beazley, Bradbourn, Bushill-Matthews, Cabrnoch, Callanan, del Castillo Vera, Chichester, Deß, Díaz de Mera García Consuegra, Dover, Duchoň, Evans Jonathan, Fajmon, Fraga Estévez, Galeote Quecedo, Gräßle, de Grandes Pascual, Gutiérrez-Cortines, Heaton-Harris, Herranz García, Herrero-Tejedor, Iturgaiz Angulo, Kamall, Kirkhope, Lauk, López-Istúriz White, McGuinness, Mato Adrover, Mauro, Mayor Oreja, Millán Mon, Montoro Romero, Nicholson, Ouzký, Parish, Pomés Ruiz, Purvis, Rudi Ubeda, Salafranca Sánchez-Neyra, Škottová, Stevenson, Strejček, Sturdy, Tannock, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Zahradil, Zvěřina

PSE: Busquin, Castex, De Keyser, De Vits, Hamon, Hutchinson, Laignel, Lienemann, Navarro, Tarabella, Trautmann

Verts/ALE: Bennahmias, Harms, Ždanoka

Tyhjää: 3

ALDE: Chiesa

IND/DEM: Železný

PSE: El Khadraoui

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Puolesta: Pierre Moscovici

Vastaan: Íñigo Méndez de Vigo

55.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 293/rev. 4, 8. osa

Puolesta: 463

ALDE: Andria, Attwooll, Beaupuy, Bourlanges, Cavada, Chiesa, Cocilovo, Cornillet, Costa, Davies, Deprez, De Sarnez, Di Pietro, Gibault, Griesbeck, Harkin, Jäätteenmäki, Laperrouze, Lehideux, Letta, Morillon, Ortuondo Larrea, Pistelli, Polfer, Prodi, Starkevičiūtė, Takkula, Toia, Väyrynen, Virrankoski

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Liotard, Manolakou, Markov, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Pflüger, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Belder, Blokland, Bonde, Borghezio, Goudin, Louis, Lundgren, Speroni, de Villiers, Wohlin

NI: Allister, Baco, Battilocchio, Belohorská, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Gollnisch, Kozlík, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martinez, Masiel, Rivera, Romagnoli, Rutowicz, Schenardi

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Audy, Bachelot-Narquin, Berend, Böge, Bonsignore, Braghetto, Brejc, Brepoels, Brok, Brunetta, Busuttil, Buzek, Casa, Caspary, Castiglione, Cederschiöld, Cesa, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, De Veyrac, Dimitrakopoulos, Dionisi, Doorn, Doyle, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Ferber, Fjellner, Florenz, Freitas, Friedrich, Gahler, Gaľa, García-Margallo y Marfil, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Grosch, Grossetête, Guellec, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Hennicot-Schoepges, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Ibrisagic, Itälä, Jałowiecki, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Karas, Kasoulides, Kelam, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Lamassoure, Langen, Langendries, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Méndez de Vigo, Mikolášik, Mitchell, Musotto, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Peterle, Pieper, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Poettering, Posselt, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Rübig, Saïfi, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schnellhardt, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Sommer, Spautz, Stauner, Stubb, Sudre, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Zaleski, Zappalà, Zwiefka

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berger, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dobolyi, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Golik, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuc, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Pinior, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rosati, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Camre, Crowley, La Russa, Musumeci, Ó Neachtain, Ryan

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 159

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Birutis, Bonino, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Gentvilas, Geremek, Guardans Cambó, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Lax, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Oviir, Resetarits, Schuth, Staniszewska, Sterckx, Szent-Iványi, Wallis, Watson

GUE/NGL: Portas

IND/DEM: Batten, Clark, Grabowski, Knapman, Krupa, Nattrass, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Titford, Tomczak, Wise, Zapałowski, Železný

NI: Bobošíková, Chruszcz, Giertych, Helmer, Mote, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Ashworth, Atkins, Ayuso González, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Bradbourn, Březina, Bushill-Matthews, Cabrnoch, Callanan, del Castillo Vera, Chichester, Deß, Díaz de Mera García Consuegra, Dombrovskis, Dover, Duchoň, Duka-Zólyomi, Evans Jonathan, Fajmon, Fraga Estévez, Gál, Galeote Quecedo, Glattfelder, Gräßle, de Grandes Pascual, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Heaton-Harris, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hybášková, Iturgaiz Angulo, Járóka, Kaczmarek, Kamall, Kušķis, Lauk, López-Istúriz White, Mato Adrover, Mayor Oreja, Millán Mon, Montoro Romero, Nicholson, Olajos, Őry, Ouzký, Parish, Pīks, Pomés Ruiz, Protasiewicz, Purvis, Roithová, Rudi Ubeda, Salafranca Sánchez-Neyra, Schmitt, Schöpflin, Škottová, Stevenson, Strejček, Sturdy, Surján, Szájer, Tannock, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Záborská, Zahradil, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina

PSE: Ilves, Mikko, Tarand

UEN: Bielan, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Bennahmias, Ždanoka

Tyhjää: 5

NI: Dillen, Vanhecke

PPE-DE: Belet, Lulling, Pleštinská

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Puolesta: Pierre Moscovici

Vastaan: Íñigo Méndez de Vigo

56.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 293/rev. 4, 9. osa

Puolesta: 472

ALDE: Andria, Attwooll, Beaupuy, Bourlanges, Cavada, Chiesa, Cocilovo, Cornillet, Costa, Davies, Deprez, De Sarnez, Di Pietro, Fourtou, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Harkin, Jäätteenmäki, Laperrouze, Letta, Morillon, Pistelli, Polfer, Prodi, Ries, Starkevičiūtė, Takkula, Toia, Väyrynen, Virrankoski

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Belder, Blokland, Bonde, Borghezio, Goudin, Lundgren, Speroni, Wohlin

NI: Allister, Battilocchio, Belohorská, Czarnecki Marek Aleksander, Gollnisch, Kozlík, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Masiel, Rivera, Romagnoli, Rutowicz, Schenardi

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Audy, Bachelot-Narquin, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Braghetto, Brejc, Brepoels, Brunetta, Busuttil, Buzek, Casa, Caspary, Cederschiöld, Cesa, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, De Veyrac, Dimitrakopoulos, Dionisi, Doorn, Doyle, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Ferber, Fjellner, Florenz, Freitas, Friedrich, Gahler, Gaľa, García-Margallo y Marfil, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Grosch, Grossetête, Guellec, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Hennicot-Schoepges, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Jałowiecki, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Karas, Kasoulides, Kelam, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Lamassoure, Langen, Langendries, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Méndez de Vigo, Mikolášik, Mitchell, Musotto, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Peterle, Pieper, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Poettering, Posselt, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Rübig, Saïfi, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schnellhardt, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Sommer, Spautz, Stauner, Stubb, Sudre, Tajani, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zaleski, Zappalà, Zwiefka

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dobolyi, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Golik, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuc, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Pinior, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rosati, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Camre, Crowley, La Russa, Muscardini, Musumeci, Ó Neachtain, Ryan, Wojciechowski Janusz

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 161

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Birutis, Bonino, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Gentvilas, Geremek, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Lax, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Oviir, Resetarits, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Sterckx, Szent-Iványi, Wallis, Watson

GUE/NGL: Portas

IND/DEM: Batten, Clark, Grabowski, Knapman, Krupa, Louis, Nattrass, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Titford, Tomczak, de Villiers, Wise, Zapałowski, Železný

NI: Bobošíková, Chruszcz, Giertych, Helmer, Mote, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Ashworth, Atkins, Ayuso González, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Bradbourn, Březina, Bushill-Matthews, Cabrnoch, Callanan, del Castillo Vera, Chichester, Deß, Díaz de Mera García Consuegra, Dombrovskis, Dover, Duchoň, Duka-Zólyomi, Evans Jonathan, Fajmon, Fraga Estévez, Gál, Galeote Quecedo, Glattfelder, Gräßle, de Grandes Pascual, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Heaton-Harris, Herranz García, Herrero-Tejedor, Iturgaiz Angulo, Járóka, Kaczmarek, Kamall, Kirkhope, Kušķis, Lauk, López-Istúriz White, Mato Adrover, Mayor Oreja, Millán Mon, Montoro Romero, Nicholson, Olajos, Őry, Ouzký, Parish, Pīks, Pleštinská, Pomés Ruiz, Protasiewicz, Purvis, Roithová, Rudi Ubeda, Salafranca Sánchez-Neyra, Schmitt, Schöpflin, Škottová, Stevenson, Strejček, Sturdy, Surján, Szájer, Tannock, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Zahradil, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina

PSE: Ilves, Mikko, Tarand

UEN: Bielan, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Szymański, Vaidere, Zīle

Verts/ALE: Bennahmias, Ždanoka

Tyhjää: 5

GUE/NGL: Toussas

NI: Baco, Dillen, Vanhecke

PPE-DE: Lulling

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Puolesta: Pierre Moscovici, Georgios Toussas

Vastaan: Íñigo Méndez de Vigo

57.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 293/rev. 4, 10. osa

Puolesta: 541

ALDE: Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Bourlanges, Bowles, Busk, Cavada, Chiesa, Cocilovo, Cornillet, Costa, Davies, Deprez, De Sarnez, Di Pietro, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Kułakowski, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pistelli, Polfer, Prodi, Ries, Riis-Jørgensen, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Takkula, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Papadimoulis, Pflüger, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Belder, Blokland, Bonde, Krupa, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Zapałowski

NI: Allister, Baco, Battilocchio, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Dillen, Giertych, Kozlík, Martin Hans-Peter, Masiel, Rivera, Rutowicz, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Audy, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Becsey, Berend, Böge, Bonsignore, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Casa, Caspary, Castiglione, Cederschiöld, Cesa, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, De Veyrac, Dimitrakopoulos, Dionisi, Doorn, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Fajmon, Ferber, Fjellner, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, García-Margallo y Marfil, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Grosch, Grossetête, Guellec, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Hennicot-Schoepges, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Karas, Kasoulides, Kelam, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Lamassoure, Langen, Langendries, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Méndez de Vigo, Mikolášik, Mitchell, Musotto, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Posselt, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Rübig, Saïfi, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Spautz, Stauner, Strejček, Stubb, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dobolyi, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Golik, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuc, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Pinior, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rosati, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Bielan, Camre, Crowley, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Kuźmiuk, La Russa, Muscardini, Musumeci, Ó Neachtain, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Wojciechowski Janusz

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 94

ALDE: Alvaro, Birutis, Bonino, Budreikaitė, Chatzimarkakis, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Koch-Mehrin, Krahmer, Lambsdorff, Resetarits, Schuth, Szent-Iványi

GUE/NGL: Portas

IND/DEM: Batten, Clark, Goudin, Grabowski, Knapman, Louis, Lundgren, Nattrass, Speroni, Titford, Tomczak, de Villiers, Wise, Wohlin

NI: Gollnisch, Helmer, Lang, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martinez, Mote, Romagnoli, Schenardi

PPE-DE: Ashworth, Atkins, Ayuso González, Beazley, Bradbourn, Bushill-Matthews, Callanan, del Castillo Vera, Chichester, Deß, Díaz de Mera García Consuegra, Dombrovskis, Dover, Evans Jonathan, Fraga Estévez, Galeote Quecedo, Gräßle, de Grandes Pascual, Gutiérrez-Cortines, Heaton-Harris, Herranz García, Herrero-Tejedor, Iturgaiz Angulo, Kaczmarek, Kamall, Kirkhope, Kušķis, Lauk, López-Istúriz White, Mato Adrover, Mayor Oreja, Millán Mon, Montoro Romero, Nicholson, Parish, Pomés Ruiz, Protasiewicz, Purvis, Roithová, Rudi Ubeda, Salafranca Sánchez-Neyra, Schröder, Stevenson, Sturdy, Tannock, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Vidal-Quadras Roca, Zatloukal, Zieleniec

UEN: Krasts, Kristovskis, Libicki, Pavilionis, Vaidere, Zīle

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 5

GUE/NGL: Manolakou, Pafilis, Toussas

IND/DEM: Borghezio, Železný

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Puolesta: Pierre Moscovici

Vastaan: Íñigo Méndez de Vigo

58.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 400

Puolesta: 482

ALDE: Andria, Bourlanges, Cavada, Chiesa, Cocilovo, Cornillet, Costa, Deprez, De Sarnez, Fourtou, Gibault, Laperrouze, Lehideux, Letta, Manders, Morillon, Ortuondo Larrea, Pistelli, Polfer, Prodi, Staniszewska, Takkula, Toia

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Belder, Blokland, Bonde, Borghezio, Clark, Knapman, Nattrass, Speroni, Titford, Wise, Wohlin

NI: Allister, Battilocchio, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Dillen, Martin Hans-Peter, Masiel, Rivera, Rutowicz, Vanhecke

PPE-DE: Andrikienė, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Busuttil, Buzek, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cesa, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Doyle, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Harbour, Hatzidakis, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hoppenstedt, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kelam, Klamt, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Millán Mon, Mitchell, Musotto, Nassauer, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Peterle, Pieper, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Sommer, Spautz, Stauner, Stubb, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vidal-Quadras Roca, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wortmann-Kool, Zaleski, Zappalà, Zwiefka

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berger, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dobolyi, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Glante, Goebbels, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuhne, Laignel, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Stihler, Stockmann, Swoboda, Tabajdi, Tarabella, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Bielan, Camre, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Libicki, Muscardini, Musumeci, Ó Neachtain, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Wojciechowski Janusz

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 131

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Birutis, Bonino, Budreikaitė, Busk, Davies, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Gentvilas, Geremek, Guardans Cambó, Hall, in 't Veld, Jäätteenmäki, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Lambsdorff, Lynne, Malmström, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Oviir, Resetarits, Riis-Jørgensen, Schuth, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Goudin, Grabowski, Krupa, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Zapałowski, Železný

NI: Baco, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Gollnisch, Helmer, Kozlík, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martinez, Romagnoli, Schenardi, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Ashworth, Atkins, Beazley, Bradbourn, Bushill-Matthews, Cabrnoch, Callanan, Cederschiöld, Chichester, Dombrovskis, Dover, Duchoň, Evans Jonathan, Fajmon, Handzlik, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Hökmark, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Kamall, Kirkhope, Klaß, Kušķis, Mikolášik, Montoro Romero, Nicholson, Niebler, Ouzký, Parish, Purvis, Roithová, Škottová, Stevenson, Strejček, Sturdy, Tannock, Van Orden, Vernola, Vlasák, Wijkman, Záborská, Zahradil, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina

PSE: Fazakas, Gierek, Golik, Herczog, Ilves, Kuc, Liberadzki, Mikko, Pinior, Rosati, Siwiec, Szejna, Tarand

UEN: Didžiokas, Kristovskis, Kuźmiuk, Pavilionis, Vaidere, Zīle

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 8

ALDE: Ludford

GUE/NGL: Guerreiro

IND/DEM: Louis, de Villiers

NI: Mote

PPE-DE: Albertini

PSE: Kósáné Kovács

UEN: Crowley

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Puolesta: Pedro Guerreiro, Erna Hennicot-Schoepges, Hélène Goudin

Vastaan: Christofer Fjellner

59.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 341

Puolesta: 289

ALDE: Andria, Beaupuy, Cavada, Chiesa, Cocilovo, Costa, De Sarnez, Di Pietro, Gibault, Griesbeck, Harkin, Laperrouze, Lehideux, Letta, Morillon, Pistelli, Polfer, Prodi, Toia

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Bonde, Borghezio, Clark, Goudin, Knapman, Louis, Lundgren, Nattrass, Sinnott, Speroni, Titford, de Villiers, Wise, Wohlin

NI: Allister, Battilocchio, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martinez, Rivera, Romagnoli, Schenardi

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Glante, Goebbels, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuc, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rothe, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Stihler, Stockmann, Swoboda, Tarabella, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Camre, La Russa, Muscardini, Musumeci

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Vastaan: 348

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Attwooll, Birutis, Bonino, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Cornillet, Davies, Deprez, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Guardans Cambó, Hall, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Lax, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Belder, Blokland, Grabowski, Krupa, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Zapałowski, Železný

NI: Baco, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Dillen, Giertych, Helmer, Masiel, Mote, Rutowicz, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Beňová, Dobolyi, Fazakas, Ford, Geringer de Oedenberg, Gierek, Golik, Gurmai, Herczog, Ilves, Liberadzki, Mikko, Pinior, Rosati, Siwiec, Szejna, Tabajdi, Tarand

UEN: Aylward, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Ó Neachtain, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Tyhjää: 3

PSE: Maňka, Rouček

UEN: Pavilionis

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Puolesta: Glyn Ford, Hans-Peter Martin

60.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 348

Puolesta: 288

ALDE: Andria, Beaupuy, Bourlanges, Cavada, Cocilovo, Cornillet, Costa, De Sarnez, Di Pietro, Gibault, Griesbeck, Harkin, Laperrouze, Lehideux, Letta, Morillon, Pistelli, Polfer, Prodi, Toia

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Bonde, Borghezio, Clark, Goudin, Knapman, Louis, Lundgren, Nattrass, Sinnott, Speroni, Titford, de Villiers, Wise, Wohlin

NI: Allister, Battilocchio, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Rivera, Romagnoli, Schenardi

PPE-DE: Gaľa

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Glante, Goebbels, Gomes, Grech, Gröner, Groote, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rothe, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Stihler, Stockmann, Swoboda, Tarabella, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Camre, La Russa, Musumeci

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 346

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Attwooll, Bonino, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Davies, Deprez, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Guardans Cambó, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Lax, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Belder, Blokland, Grabowski, Krupa, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Zapałowski, Železný

NI: Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Dillen, Giertych, Helmer, Masiel, Mote, Rutowicz, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Ouzký, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Beňová, Dobolyi, Fazakas, Geringer de Oedenberg, Gierek, Golik, Grabowska, Gurmai, Herczog, Ilves, Kuc, Liberadzki, Mikko, Pinior, Rosati, Siwiec, Szejna, Tabajdi, Tarand

UEN: Aylward, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 4

IND/DEM: Coûteaux

PPE-DE: Pack

PSE: Maňka, Rouček

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Vastaan: Charlotte Cederschiöld

61.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 351

Puolesta: 291

ALDE: Andria, Attwooll, Beaupuy, Cavada, Cocilovo, Cornillet, Costa, De Sarnez, Di Pietro, Gibault, Griesbeck, Harkin, Laperrouze, Lehideux, Letta, Morillon, Ortuondo Larrea, Pistelli, Polfer, Prodi, Toia

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Belder, Blokland, Bonde, Borghezio, Clark, Goudin, Knapman, Louis, Lundgren, Nattrass, Sinnott, Speroni, Titford, de Villiers, Wise, Wohlin

NI: Allister, Battilocchio, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Romagnoli, Schenardi

PPE-DE: Doorn, van Nistelrooij, Oomen-Ruijten, Wortmann-Kool

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Berès, van den Berg, Berger, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Glante, Goebbels, Gomes, Grech, Gröner, Groote, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rothe, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Stihler, Stockmann, Swoboda, Tarabella, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Camre, La Russa, Muscardini, Musumeci

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 335

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Birutis, Bonino, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Davies, Deprez, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Guardans Cambó, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Lax, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Grabowski, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Zapałowski, Železný

NI: Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Dillen, Giertych, Helmer, Masiel, Mote, Rutowicz, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Herranz García, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, Novak, Olajos, Olbrycht, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Beňová, Dobolyi, Geringer de Oedenberg, Gierek, Golik, Grabowska, Gurmai, Herczog, Ilves, Koterec, Kuc, Liberadzki, Mikko, Pinior, Rosati, Siwiec, Szejna, Tabajdi, Tarand

UEN: Aylward, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 12

ALDE: Bourlanges

IND/DEM: Coûteaux, Krupa

NI: Rivera

PPE-DE: Busuttil, Casa, Demetriou, Hennicot-Schoepges, Wijkman

PSE: Kósáné Kovács, Maňka, Rouček

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Puolesta: Mathieu Grosch, Alexander Radwan, Camiel Eurlings

62.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 364

Puolesta: 283

ALDE: Andria, Beaupuy, Cavada, Chiesa, Cocilovo, Costa, De Sarnez, Di Pietro, Gibault, Griesbeck, Harkin, Lehideux, Letta, Morillon, Ortuondo Larrea, Pistelli, Polfer, Prodi, Toia

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Bonde, Borghezio, Clark, Goudin, Knapman, Louis, Lundgren, Nattrass, Sinnott, Speroni, Titford, de Villiers, Wise, Wohlin

NI: Allister, Battilocchio, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Rivera, Romagnoli, Schenardi

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Glante, Goebbels, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Leichtfried, Leinen, Lienemann, McAvan, McCarthy, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rothe, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Segelström, Sifunakis, Stihler, Stockmann, Swoboda, Tarabella, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Camre, La Russa, Muscardini, Musumeci

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 353

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Birutis, Bonino, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Cornillet, Davies, Deprez, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Guardans Cambó, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Belder, Blokland, Grabowski, Krupa, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Zapałowski, Železný

NI: Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Dillen, Giertych, Helmer, Masiel, Mote, Rutowicz, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Beňová, Dobolyi, Geringer de Oedenberg, Gierek, Golik, Gurmai, Herczog, Ilves, Kósáné Kovács, Koterec, Kuc, Lehtinen, Liberadzki, Mikko, Pinior, Rosati, Siwiec, Szejna, Tabajdi, Tarand

UEN: Aylward, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 4

IND/DEM: Coûteaux

PSE: Falbr, Maňka, Rouček

63.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 367

Puolesta: 147

ALDE: Chiesa, Ortuondo Larrea

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Bloom, Bonde, Borghezio, Clark, Farage, Goudin, Knapman, Louis, Lundgren, Nattrass, Sinnott, Speroni, Titford, de Villiers, Wise, Wohlin

NI: Allister, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Romagnoli, Schenardi

PPE-DE: Pomés Ruiz, Queiró

PSE: Arif, Berès, Berlinguer, Bono, Bourzai, Busquin, Carlotti, Castex, Cottigny, De Keyser, Désir, De Vits, Douay, El Khadraoui, Ferreira Anne, Fruteau, Guy-Quint, Hamon, Hazan, Hutchinson, Laignel, Le Foll, Lienemann, Matsouka, Navarro, Patrie, Peillon, Poignant, Reynaud, Rocard, Roure, Savary, Schapira, Tarabella, Trautmann, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Weber Henri

UEN: Camre

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 488

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bonino, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Cavada, Chatzimarkakis, Cocilovo, Cornillet, Costa, Davies, Deprez, De Sarnez, Di Pietro, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Pistelli, Prodi, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Belder, Blokland, Grabowski, Krupa, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Zapałowski, Železný

NI: Baco, Battilocchio, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Giertych, Helmer, Masiel, Mote, Rivera, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Andersson, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, van den Berg, Berger, Berman, Bersani, Bösch, Bozkurt, van den Burg, Capoulas Santos, Carnero González, Casaca, Cashman, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, De Rossa, Díez González, Dobolyi, Dührkop Dührkop, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fernandes, Ferreira Elisa, Ford, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Golik, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Hänsch, Hasse Ferreira, Haug, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuc, Kuhne, Lambrinidis, Lavarra, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Muscat, Myller, Napoletano, Obiols i Germà, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Piecyk, Pinior, Prets, Rapkay, Rasmussen, Riera Madurell, Rosati, Rothe, Rouček, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarand, Titley, Tzampazi, Vincenzi, Walter, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, La Russa, Libicki, Muscardini, Musumeci, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 6

ALDE: Polfer

IND/DEM: Coûteaux

NI: Dillen, Vanhecke

PSE: D'Alema, Scheele

64.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 368

Puolesta: 140

ALDE: Chiesa

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Bloom, Bonde, Borghezio, Clark, Farage, Goudin, Knapman, Louis, Lundgren, Nattrass, Sinnott, Speroni, Titford, de Villiers, Wise, Wohlin

NI: Allister, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Romagnoli

PSE: Arif, Batzeli, Berès, Bono, Bourzai, Carlotti, Castex, Cottigny, De Keyser, Désir, De Vits, Douay, El Khadraoui, Ferreira Anne, Fruteau, Guy-Quint, Hamon, Hazan, Hutchinson, Laignel, Le Foll, Lienemann, Matsouka, Moscovici, Navarro, Patrie, Peillon, Poignant, Reynaud, Rocard, Roure, Savary, Schapira, Tarabella, Trautmann, Vaugrenard, Vergnaud, Weber Henri

UEN: Camre

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 492

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bonino, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Cavada, Chatzimarkakis, Cocilovo, Cornillet, Costa, Davies, Deprez, De Sarnez, Di Pietro, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Pistelli, Polfer, Prodi, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Belder, Blokland, Grabowski, Krupa, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Zapałowski, Železný

NI: Baco, Battilocchio, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Giertych, Helmer, Masiel, Mote, Rivera, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Andersson, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Beglitis, Beňová, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bozkurt, van den Burg, Capoulas Santos, Carnero González, Casaca, Cashman, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, De Rossa, Díez González, Dobolyi, Dührkop Dührkop, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fernandes, Ferreira Elisa, Ford, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Golik, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Hänsch, Hasse Ferreira, Haug, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuc, Kuhne, Lambrinidis, Lavarra, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Muscat, Myller, Napoletano, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Piecyk, Pinior, Prets, Rapkay, Rasmussen, Riera Madurell, Rosati, Rothe, Rouček, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarand, Titley, Tzampazi, Van Lancker, Vincenzi, Walter, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Muscardini, Musumeci, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 4

IND/DEM: Coûteaux

NI: Dillen, Vanhecke

PSE: D'Alema

65.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 371

Puolesta: 272

ALDE: Andria, Attwooll, Beaupuy, Cavada, Chiesa, Cornillet, De Sarnez, Griesbeck, Harkin, Laperrouze, Letta, Lynne, Morillon, Ortuondo Larrea, Pistelli, Prodi, Toia

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Bloom, Bonde, Clark, Farage, Goudin, Knapman, Louis, Lundgren, Nattrass, Sinnott, Titford, Wise, Wohlin

NI: Allister, Battilocchio, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Rivera, Romagnoli

PPE-DE: Ebner, Gewalt

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Beglitis, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Glante, Goebbels, Gomes, Grech, Gröner, Groote, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Leichtfried, Leinen, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rothe, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Stihler, Stockmann, Swoboda, Tarabella, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Camre

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 352

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Birutis, Bonino, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Cocilovo, Costa, Davies, Deprez, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Guardans Cambó, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lax, Ludford, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Belder, Blokland, Grabowski, Krupa, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Zapałowski, Železný

NI: Baco, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Giertych, Helmer, Masiel, Mote, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ehler, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Stubb, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Beňová, Casaca, Dobolyi, Ferreira Elisa, Geringer de Oedenberg, Gierek, Golik, Grabowska, Gurmai, Herczog, Ilves, Kósáné Kovács, Koterec, Kuc, Lehtinen, Liberadzki, Mikko, Pinior, Rosati, Siwiec, Szejna, Tabajdi, Tarand

UEN: Angelilli, Aylward, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, La Russa, Libicki, Muscardini, Musumeci, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 10

IND/DEM: Borghezio, Coûteaux, Speroni, de Villiers

NI: Dillen, Vanhecke

PPE-DE: Demetriou

PSE: Falbr, Maňka, Rouček

66.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 397

Puolesta: 280

ALDE: Andria, Beaupuy, Bourlanges, Cavada, Chiesa, Cocilovo, Cornillet, Costa, De Sarnez, Di Pietro, Gibault, Griesbeck, Harkin, Laperrouze, Lehideux, Letta, Morillon, Ortuondo Larrea, Pistelli, Polfer, Prodi, Riis-Jørgensen, Toia

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Belder, Blokland, Bonde, Goudin, Louis, Lundgren, Sinnott, de Villiers, Wohlin

NI: Battilocchio, Dillen, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Romagnoli, Schenardi, Vanhecke

PPE-DE: Dehaene

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Glante, Goebbels, Gomes, Grech, Gröner, Groote, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rothe, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tarabella, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Camre

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 355

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Birutis, Bonino, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Davies, Deprez, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Guardans Cambó, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Lax, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Onyszkiewicz, Oviir, Resetarits, Ries, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Batten, Bloom, Clark, Farage, Grabowski, Knapman, Krupa, Nattrass, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Titford, Tomczak, Wise, Zapałowski, Železný

NI: Baco, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Giertych, Helmer, Masiel, Mote, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Beňová, Dobolyi, Geringer de Oedenberg, Gierek, Golik, Grabowska, Gurmai, Herczog, Ilves, Koterec, Kuc, Maňka, Mikko, Pinior, Rosati, Siwiec, Tabajdi, Tarand

UEN: Angelilli, Aylward, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, La Russa, Libicki, Muscardini, Musumeci, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 6

IND/DEM: Borghezio, Coûteaux, Speroni

NI: Allister, Rivera

PSE: Rouček

67.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistukset 180 + 247

Puolesta: 505

ALDE: Andria, Attwooll, Beaupuy, Bourlanges, Busk, Cavada, Chiesa, Cocilovo, Cornillet, Costa, Deprez, De Sarnez, Di Pietro, Duquesne, Fourtou, Gibault, Griesbeck, Harkin, Laperrouze, Lehideux, Letta, Morillon, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Pistelli, Polfer, Prodi, Ries, Riis-Jørgensen, Toia

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Belder, Blokland, Bloom, Bonde, Borghezio, Clark, Farage, Goudin, Grabowski, Knapman, Krupa, Louis, Lundgren, Nattrass, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Sinnott, Speroni, Titford, Tomczak, de Villiers, Wise, Wohlin, Zapałowski

NI: Allister, Battilocchio, Chruszcz, Dillen, Giertych, Gollnisch, Helmer, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Rivera, Romagnoli, Schenardi, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Ashworth, Atkins, Audy, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cesa, Chichester, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Dionisi, Doorn, Dover, Doyle, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Ferber, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, Grosch, Grossetête, Guellec, Gyürk, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Hieronymi, Higgins, Hoppenstedt, Itälä, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kamall, Karas, Kasoulides, Kirkhope, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Lamassoure, Langen, Langendries, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mitchell, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Oomen-Ruijten, Őry, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pinheiro, Pirker, Poettering, Posselt, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Rübig, Saïfi, Samaras, Sartori, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Seeber, Seeberg, Silva Peneda, Sommer, Spautz, Stauner, Stevenson, Stubb, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wortmann-Kool, Zappalà

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dobolyi, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Gierek, Glante, Goebbels, Golik, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuc, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Pinior, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Rocard, Rosati, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Camre, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, La Russa, Libicki, Muscardini, Musumeci, Podkański, Roszkowski, Szymański

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 131

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Birutis, Bonino, Bowles, Budreikaitė, Chatzimarkakis, Davies, Ek, Gentvilas, Geremek, Guardans Cambó, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Lax, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Oviir, Resetarits, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Železný

NI: Baco, Belohorská, Bobošíková, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Masiel, Rutowicz

PPE-DE: Andrikienė, Ayuso González, Březina, Buzek, Cabrnoch, Cederschiöld, Chmielewski, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dombrovskis, Duchoň, Fajmon, Fjellner, Gaľa, Galeote Quecedo, de Grandes Pascual, Gutiérrez-Cortines, Handzlik, Herranz García, Hökmark, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Iturgaiz Angulo, Jałowiecki, Kaczmarek, Kelam, Kudrycka, Kušķis, Lauk, López-Istúriz White, Lulling, Mato Adrover, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Montoro Romero, Olbrycht, Ouzký, Pīks, Piskorski, Pleštinská, Pomés Ruiz, Protasiewicz, Roithová, Rudi Ubeda, Saryusz-Wolski, Schwab, Siekierski, Škottová, Sonik, Strejček, Varela Suanzes-Carpegna, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Wijkman, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Geringer de Oedenberg, Ilves, Mikko, Tarand

UEN: Aylward, Bielan, Crowley, Didžiokas, Kristovskis, Kuźmiuk, Ó Neachtain, Pavilionis, Ryan, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 2

IND/DEM: Coûteaux

NI: Mote

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Puolesta: Ignasi Guardans Cambó

68.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistukset 182 + 248

Puolesta: 481

ALDE: Andria, Attwooll, Beaupuy, Bourlanges, Busk, Cavada, Chiesa, Cocilovo, Cornillet, Costa, Deprez, De Sarnez, Drčar Murko, Duquesne, Fourtou, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Harkin, Jensen, Laperrouze, Lehideux, Letta, Morillon, Ortuondo Larrea, Pistelli, Polfer, Prodi, Ries, Riis-Jørgensen, Starkevičiūtė, Toia

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Bloom, Bonde, Borghezio, Clark, Farage, Goudin, Knapman, Louis, Lundgren, Nattrass, Sinnott, Speroni, Titford, de Villiers, Wise, Wohlin

NI: Allister, Battilocchio, Czarnecki Ryszard, Dillen, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Rivera, Romagnoli, Rutowicz, Schenardi, Vanhecke

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Braghetto, Brejc, Brepoels, Brok, Brunetta, Busuttil, Buzek, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cesa, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Doorn, Doyle, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Eurlings, Ferber, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hoppenstedt, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kelam, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Lamassoure, Langen, Langendries, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Poettering, Posselt, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Thyssen, Toubon, Vakalis, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Weber Manfred, Wieland, Wortmann-Kool, Zaleski, Zappalà, Zwiefka

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Glante, Goebbels, Gomes, Grech, Gröner, Groote, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuhne, Laignel, Lavarra, Le Foll, Leichtfried, Leinen, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Paasilinna, Pahor, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rothe, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tarabella, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Camre, Krasts, La Russa, Muscardini, Musumeci, Wojciechowski Janusz

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 148

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Birutis, Bonino, Bowles, Budreikaitė, Chatzimarkakis, Davies, Ek, Gentvilas, Geremek, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Lax, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Onyszkiewicz, Oviir, Resetarits, Schuth, Staniszewska, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Belder, Blokland, Grabowski, Krupa, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Zapałowski, Železný

NI: Baco, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Giertych, Helmer, Masiel, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Ashworth, Atkins, Beazley, Bradbourn, Březina, Bushill-Matthews, Cabrnoch, Callanan, Cederschiöld, Chichester, Dombrovskis, Dover, Duchoň, Evans Jonathan, Fajmon, Fjellner, Gaľa, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Hökmark, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Jordan Cizelj, Kamall, Kirkhope, Kušķis, Lauk, Lulling, Mauro, Mikolášik, Nicholson, Ouzký, Parish, Pleštinská, Pomés Ruiz, Protasiewicz, Purvis, Roithová, Škottová, Stevenson, Strejček, Sturdy, Tannock, Van Orden, Vlasák, Wijkman, Záborská, Zahradil, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina

PSE: Dobolyi, Geringer de Oedenberg, Gierek, Golik, Grabowska, Gurmai, Herczog, Ilves, Koterec, Kuc, Mikko, Paleckis, Pinior, Rosati, Siwiec, Tabajdi, Tarand

UEN: Aylward, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Zīle

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 3

ALDE: Duff

IND/DEM: Coûteaux

NI: Mote

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Puolesta: Erna Hennicot-Schoepges

69.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistukset 183 + 249

Puolesta: 504

ALDE: Andria, Attwooll, Beaupuy, Bourlanges, Cavada, Chiesa, Cocilovo, Costa, Deprez, De Sarnez, Di Pietro, Drčar Murko, Duquesne, Fourtou, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Harkin, Jensen, Laperrouze, Lehideux, Letta, Morillon, Ortuondo Larrea, Pistelli, Polfer, Prodi, Ries, Starkevičiūtė, Toia

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Bloom, Bonde, Borghezio, Clark, Farage, Goudin, Knapman, Louis, Lundgren, Nattrass, Sinnott, Speroni, Titford, Wise, Wohlin

NI: Allister, Battilocchio, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Dillen, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Masiel, Rivera, Romagnoli, Rutowicz, Schenardi, Vanhecke

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Braghetto, Brejc, Brepoels, Brok, Brunetta, Busuttil, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cesa, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Doorn, Doyle, Duka-Zólyomi, Ebner, Elles, Eurlings, Ferber, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hoppenstedt, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kelam, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stubb, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wortmann-Kool, Zaleski, Zappalà, Zwiefka

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dobolyi, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Golik, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuc, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Camre, Krasts, Muscardini, Musumeci

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 130

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Birutis, Bonino, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Davies, Ek, Gentvilas, Geremek, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Lax, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Onyszkiewicz, Oviir, Resetarits, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Sterckx, Szent-Iványi, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Belder, Blokland, Grabowski, Krupa, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Zapałowski, Železný

NI: Baco, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Giertych, Helmer, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Ashworth, Atkins, Beazley, Bradbourn, Březina, Bushill-Matthews, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Cederschiöld, Chichester, Dombrovskis, Dover, Duchoň, Evans Jonathan, Fajmon, Fjellner, Gaľa, Heaton-Harris, Hökmark, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Jordan Cizelj, Kamall, Kirkhope, Kušķis, Lulling, Mauro, Mikolášik, Nicholson, Ouzký, Parish, Pleštinská, Protasiewicz, Purvis, Roithová, Škottová, Stevenson, Strejček, Sturdy, Tannock, Van Orden, Vlasák, Wijkman, Záborská, Zahradil, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina

UEN: Aylward, Bielan, Crowley, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Kristovskis, Kuźmiuk, La Russa, Libicki, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 3

ALDE: Duff

IND/DEM: Coûteaux

NI: Mote

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Puolesta: Erna Hennicot-Schoepges

70.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 228

Puolesta: 193

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Birutis, Bonino, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Davies, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Gentvilas, Geremek, Guardans Cambó, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Lax, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Resetarits, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

GUE/NGL: Figueiredo, Rizzo

IND/DEM: Bonde, Goudin, Grabowski, Krupa, Lundgren, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Wohlin, Zapałowski, Železný

NI: Baco, Belohorská, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Giertych, Helmer, Masiel, Romagnoli, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Andrikienė, Ashworth, Atkins, Beazley, Becsey, Bradbourn, Březina, Bushill-Matthews, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Cederschiöld, Chichester, Chmielewski, Coveney, Dombrovskis, Dover, Doyle, Duchoň, Evans Jonathan, Fajmon, Fjellner, Friedrich, Gaľa, Gyürk, Handzlik, Heaton-Harris, Higgins, Hökmark, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Jałowiecki, Jarzembowski, Kaczmarek, Kamall, Kelam, Kirkhope, Kudrycka, Kušķis, Lewandowski, McGuinness, Marques, Mauro, Mikolášik, Mitchell, Nicholson, Olbrycht, Ouzký, Parish, Peterle, Pīks, Piskorski, Pleštinská, Protasiewicz, Purvis, Roithová, Saryusz-Wolski, Siekierski, Škottová, Sonik, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Tannock, Van Orden, Vatanen, Vlasák, Wijkman, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Beňová, Dobolyi, Geringer de Oedenberg, Gierek, Golik, Grabowska, Gurmai, Herczog, Ilves, Koterec, Kreissl-Dörfler, Kuc, Mikko, Pinior, Rosati, Siwiec, Szejna, Tabajdi, Tarand

UEN: Aylward, Bielan, Camre, Crowley, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Ždanoka

Vastaan: 440

ALDE: Andria, Attwooll, Beaupuy, Bourlanges, Cavada, Chiesa, Cocilovo, Cornillet, Costa, Deprez, De Sarnez, Di Pietro, Fourtou, Gibault, Griesbeck, Harkin, Laperrouze, Lehideux, Letta, Morillon, Pistelli, Polfer, Prodi, Toia

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Belder, Blokland, Bloom, Borghezio, Clark, Coûteaux, Farage, Knapman, Louis, Nattrass, Sinnott, Speroni, Titford, de Villiers, Wise

NI: Battilocchio, Bobošíková, Dillen, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Mote, Rivera, Schenardi, Vanhecke

PPE-DE: Albertini, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Braghetto, Brejc, Brepoels, Brok, Brunetta, Busuttil, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cesa, Coelho, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Doorn, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Eurlings, Ferber, Fraga Estévez, Freitas, Gahler, Gál, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Harbour, Hatzidakis, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Hoppenstedt, Itälä, Iturgaiz Angulo, Járóka, Jeggle, Jordan Cizelj, Karas, Kasoulides, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Lamassoure, Langen, Lauk, Lechner, Lehne, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, Mann Thomas, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Millán Mon, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Oomen-Ruijten, Őry, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Pieper, Pinheiro, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Silva Peneda, Sommer, Spautz, Stauner, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wortmann-Kool, Zappalà

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Glante, Goebbels, Gomes, Grech, Gröner, Groote, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Krehl, Kristensen, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rothe, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Stihler, Stockmann, Swoboda, Tarabella, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Didžiokas

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Tyhjää: 8

NI: Allister

PPE-DE: Goepel

PSE: Falbr, Rouček

UEN: Angelilli, La Russa, Muscardini, Musumeci

71.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 287

Puolesta: 52

ALDE: Ortuondo Larrea

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Manolakou, Markov, Maštálka, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Bonde, Borghezio, Sinnott, Speroni

NI: Dillen, Romagnoli, Vanhecke

PPE-DE: Tajani

PSE: Ferreira Anne

UEN: Angelilli, Camre, Didžiokas, Krasts, La Russa, Muscardini, Musumeci, Pavilionis

Vastaan: 553

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bonino, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Cavada, Chatzimarkakis, Cocilovo, Cornillet, Costa, Davies, Deprez, De Sarnez, Di Pietro, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Oviir, Pistelli, Polfer, Prodi, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

GUE/NGL: Krarup, Liotard, Meijer, Seppänen, Sjöstedt

IND/DEM: Batten, Belder, Blokland, Bloom, Clark, Farage, Knapman, Lundgren, Nattrass, Titford, Wise, Wohlin, Železný

NI: Baco, Battilocchio, Belohorská, Bobošíková, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Helmer, Martin Hans-Peter, Masiel, Mote, Rivera, Rutowicz

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Ferber, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dobolyi, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fernandes, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Golik, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kuc, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Pinior, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rosati, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Aylward, Crowley, Kristovskis, Ó Neachtain, Ryan, Vaidere, Zīle

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Tyhjää: 27

ALDE: Chiesa

IND/DEM: Goudin, Grabowski, Krupa, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Zapałowski

NI: Allister, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martinez, Schenardi

PPE-DE: Sonik

UEN: Bielan, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Kuźmiuk, Libicki, Podkański, Roszkowski, Szymański

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Vastaan: Anne Ferreira

72.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 294

Puolesta: 531

ALDE: Andria, Attwooll, Beaupuy, Bourlanges, Cavada, Chiesa, Cocilovo, Cornillet, Deprez, De Sarnez, Di Pietro, Fourtou, Gibault, Griesbeck, Harkin, Laperrouze, Lehideux, Letta, Lynne, Morillon, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Pistelli, Polfer, Prodi, Ries, Staniszewska, Starkevičiūtė, Toia

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Belder, Blokland, Borghezio, Goudin, Grabowski, Krupa, Lundgren, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Sinnott, Speroni, Tomczak, de Villiers, Wohlin, Zapałowski

NI: Allister, Battilocchio, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Dillen, Giertych, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Masiel, Rivera, Romagnoli, Rutowicz, Schenardi, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Braghetto, Brejc, Brepoels, Brok, Brunetta, Busuttil, Buzek, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cesa, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Doyle, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Ferber, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hoppenstedt, Itälä, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kelam, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stubb, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Zaleski, Zappalà, Zwiefka

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dobolyi, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Evans Robert, Falbr, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Golik, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuc, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Pinior, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rosati, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Bielan, Camre, Crowley, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, La Russa, Libicki, Musumeci, Ó Neachtain, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Zīle

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 100

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Birutis, Bonino, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Davies, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Gentvilas, Geremek, Guardans Cambó, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Koch-Mehrin, Krahmer, Lambsdorff, Lax, Ludford, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Oviir, Resetarits, Riis-Jørgensen, Schuth, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Batten, Bloom, Clark, Farage, Knapman, Nattrass, Titford, Wise, Železný

NI: Baco, Belohorská, Bobošíková, Helmer

PPE-DE: Ashworth, Atkins, Beazley, Bradbourn, Březina, Bushill-Matthews, Cabrnoch, Cederschiöld, Chichester, Dover, Duchoň, Evans Jonathan, Fajmon, Fjellner, Gaľa, Hökmark, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Iturgaiz Angulo, Kamall, Kirkhope, Mikolášik, Nicholson, Ouzký, Parish, Pleštinská, Purvis, Roithová, Škottová, Stevenson, Strejček, Sturdy, Tannock, Van Orden, Vlasák, Záborská, Zahradil, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina

UEN: Pavilionis

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 5

ALDE: Kułakowski

GUE/NGL: Krarup

IND/DEM: Coûteaux, Louis

NI: Mote

73.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 295

Puolesta: 523

ALDE: Andria, Attwooll, Beaupuy, Bourlanges, Cavada, Chiesa, Cocilovo, Costa, De Sarnez, Di Pietro, Fourtou, Gentvilas, Gibault, Griesbeck, Harkin, Laperrouze, Lehideux, Letta, Lynne, Morillon, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Pistelli, Polfer, Prodi, Staniszewska, Starkevičiūtė, Toia

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Belder, Blokland, Bloom, Bonde, Borghezio, Clark, Farage, Grabowski, Knapman, Krupa, Louis, Lundgren, Nattrass, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Sinnott, Speroni, Titford, Tomczak, de Villiers, Wise, Wohlin, Zapałowski

NI: Allister, Battilocchio, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Dillen, Giertych, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Masiel, Rivera, Romagnoli, Rutowicz, Schenardi, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Becsey, Belet, Berend, Bonsignore, Braghetto, Brejc, Brepoels, Brok, Brunetta, Busuttil, Buzek, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cesa, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Doyle, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Ferber, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Gahler, Gál, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlk, Harbour, Hatzidakis, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hoppenstedt, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kelam, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stubb, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wortmann-Kool, Zaleski, Zappalà, Zwiefka

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dobolyi, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Golik, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuc, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rosati, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Bielan, Camre, Crowley, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, La Russa, Libicki, Muscardini, Musumeci, Ó Neachtain, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Zīle

Verts/ALE: Aubert, Bennahmias, Cramer, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Rühle, Schlyter, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 86

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Birutis, Bonino, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Davies, Drčar Murko, Duff, Ek, Geremek, Guardans Cambó, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Lax, Ludford, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Oviir, Resetarits, Schuth, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Väyrynen, Virrankoski, Wallis

IND/DEM: Železný

NI: Baco, Belohorská, Bobošíková, Helmer

PPE-DE: Ashworth, Atkins, Beazley, Bradbourn, Březina, Bushill-Matthews, Cabrnoch, Cederschiöld, Chichester, Dover, Duchoň, Evans Jonathan, Fjellner, Gaľa, Hökmark, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Kamall, Kirkhope, Mikolášik, Nicholson, Ouzký, Parish, Pleštinská, Purvis, Roithová, Škottová, Stevenson, Strejček, Sturdy, Tannock, Van Orden, Vlasák, Záborská, Zahradil, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina

UEN: Didžiokas, Pavilionis

Tyhjää: 4

ALDE: Kułakowski

IND/DEM: Coûteaux

NI: Mote

PPE-DE: Wijkman

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Vastaan: Antoine Duquesne

74.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 296

Puolesta: 536

ALDE: Andria, Attwooll, Beaupuy, Bourlanges, Cavada, Chiesa, Deprez, De Sarnez, Di Pietro, Fourtou, Gibault, Griesbeck, Harkin, Jäätteenmäki, Laperrouze, Lehideux, Letta, Morillon, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Pistelli, Polfer, Prodi, Ries, Staniszewska, Starkevičiūtė, Takkula, Toia, Virrankoski

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Belder, Blokland, Bloom, Bonde, Borghezio, Clark, Farage, Goudin, Grabowski, Knapman, Krupa, Louis, Lundgren, Nattrass, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Sinnott, Speroni, Titford, Tomczak, de Villiers, Wohlin, Zapałowski

NI: Allister, Battilocchio, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Dillen, Giertych, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Masiel, Rivera, Romagnoli, Rutowicz, Schenardi, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Braghetto, Brejc, Brepoels, Brok, Brunetta, Busuttil, Buzek, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cesa, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Doyle, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Ferber, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hoppenstedt, Itälä, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kelam, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wortmann-Kool, Zaleski, Zappalà, Zwiefka

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dobolyi, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Golik, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kristensen, Kuc, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Pinior, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rosati, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Bielan, Camre, Crowley, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, La Russa, Libicki, Muscardini, Musumeci, Ó Neachtain, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Zīle

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 88

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Birutis, Bonino, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Davies, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Gentvilas, Geremek, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Lambsdorff, Ludford, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Resetarits, Schuth, Sterckx, Szent-Iványi, Väyrynen, Wallis, Watson

IND/DEM: Železný

NI: Baco, Belohorská, Bobošíková, Helmer

PPE-DE: Ashworth, Atkins, Beazley, Bradbourn, Březina, Bushill-Matthews, Cabrnoch, Cederschiöld, Chichester, Dover, Duchoň, Evans Jonathan, Fajmon, Fjellner, Heaton-Harris, Hökmark, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Kamall, Kirkhope, Mikolášik, Nicholson, Ouzký, Parish, Pleštinská, Purvis, Roithová, Škottová, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Tannock, Van Orden, Vlasák, Wijkman, Záborská, Zahradil, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina

UEN: Kuźmiuk, Pavilionis, Podkański

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 4

ALDE: Kułakowski, Lax

IND/DEM: Coûteaux

NI: Mote

75.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 299

Puolesta: 412

ALDE: Andrejevs, Andria, Beaupuy, Bourlanges, Bowles, Cavada, Chiesa, Cocilovo, Costa, Davies, Deprez, De Sarnez, Di Pietro, Ek, Fourtou, Gibault, Griesbeck, Hall, Harkin, Jäätteenmäki, Juknevičienė, Laperrouze, Lehideux, Letta, Malmström, Matsakis, Morillon, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Pistelli, Polfer, Prodi, Ries, Riis-Jørgensen, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Takkula, Toia, Virrankoski

GUE/NGL: Rizzo

IND/DEM: Belder, Blokland, Bonde, Goudin, Grabowski, Krupa, Louis, Lundgren, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, de Villiers, Wohlin, Zapałowski

NI: Allister, Battilocchio, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Dillen, Giertych, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Masiel, Rivera, Romagnoli, Rutowicz, Schenardi, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Becsey, Belet, Berend, Bonsignore, Braghetto, Brejc, Brepoels, Brok, Brunetta, Busuttil, Buzek, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cesa, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Doorn, Doyle, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Ferber, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hoppenstedt, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kelam, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Őry, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stubb, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Zaleski, Zappalà, Zwiefka

PSE: Andersson, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berger, Berman, Bersani, Bösch, Capoulas Santos, Carnero González, Casaca, Cashman, Cercas, Christensen, Corbey, Correia, D'Alema, De Rossa, Díez González, Dobolyi, Dührkop Dührkop, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fernandes, Ferreira Elisa, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Golik, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Hänsch, Hasse Ferreira, Haug, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuc, Kuhne, Lambrinidis, Lavarra, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Muscat, Myller, Napoletano, Obiols i Germà, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Piecyk, Pinior, Prets, Rapkay, Rasmussen, Riera Madurell, Rosati, Rothe, Rouček, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarand, Titley, Tzampazi, Vincenzi, Walter, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Bielan, Camre, Crowley, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Kuźmiuk, La Russa, Libicki, Muscardini, Musumeci, Ó Neachtain, Podkański, Ryan, Szymański

Verts/ALE: Jonckheer

Vastaan: 191

ALDE: Alvaro, Attwooll, Birutis, Bonino, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Gentvilas, Geremek, Guardans Cambó, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Koch-Mehrin, Krahmer, Lambsdorff, Ludford, Manders, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Oviir, Resetarits, Schuth, Szent-Iványi, Väyrynen, Wallis

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Catania, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Remek, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Triantaphyllides, Uca, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Bloom, Clark, Farage, Knapman, Nattrass, Titford, Wise, Železný

NI: Baco, Belohorská, Bobošíková, Helmer

PPE-DE: Ashworth, Atkins, Beazley, Bradbourn, Březina, Bushill-Matthews, Cabrnoch, Chichester, Dombrovskis, Dover, Duchoň, Evans Jonathan, Fajmon, Gaľa, Heaton-Harris, Hudacký, Hybášková, Kamall, Kirkhope, Kušķis, Mauro, Mikolášik, Nicholson, Ouzký, Parish, Pleštinská, Purvis, Roithová, Škottová, Stevenson, Strejček, Sturdy, Tannock, Van Orden, Vlasák, Záborská, Zahradil, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina

PSE: Arif, Berès, Bono, Bourzai, Bullmann, Busquin, Carlotti, Castex, Cottigny, De Keyser, Désir, De Vits, Douay, Goebbels, Guy-Quint, Hamon, Hazan, Hutchinson, Laignel, Le Foll, Lienemann, Moscovici, Navarro, Patrie, Peillon, Poignant, Reynaud, Rocard, Roure, Savary, Schapira, Tarabella, Trautmann, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Weber Henri

UEN: Didžiokas, Krasts, Kristovskis, Pavilionis, Vaidere, Zīle

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Tyhjää: 21

ALDE: Kułakowski

GUE/NGL: Brie, de Brún, Manolakou, Pafilis, Toussas

IND/DEM: Borghezio, Coûteaux, Speroni

NI: Mote

PPE-DE: Cederschiöld, Fjellner, Hökmark, Ibrisagic

PSE: van den Berg, Bozkurt, van den Burg, El Khadraoui, Ford, Hughes

Verts/ALE: Lichtenberger

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Vastaan: Anne Ferreira, Bairbre de Brún

76.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 258

Puolesta: 302

ALDE: Andria, Bourlanges, Cavada, Chiesa, Cocilovo, Cornillet, Costa, De Sarnez, Di Pietro, Gibault, Griesbeck, Harkin, Laperrouze, Lehideux, Letta, Morillon, Ortuondo Larrea, Pistelli, Polfer, Prodi, Toia

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Bloom, Bonde, Borghezio, Clark, Farage, Goudin, Grabowski, Knapman, Krupa, Louis, Lundgren, Nattrass, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Sinnott, Speroni, Titford, Tomczak, de Villiers, Wise, Wohlin, Zapałowski

NI: Allister, Battilocchio, Chruszcz, Dillen, Giertych, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Rivera, Romagnoli, Schenardi, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Glante, Goebbels, Grech, Gröner, Groote, Guy-Quint, Hänsch, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Leichtfried, Leinen, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rothe, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Stihler, Stockmann, Swoboda, Tarabella, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Bielan, Camre, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Podkański, Roszkowski, Szymański

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 334

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bonino, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Davies, Deprez, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Guardans Cambó, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Lax, Ludford, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Oviir, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Belder, Blokland, Železný

NI: Baco, Belohorská, Bobošíková, Czarnecki Ryszard, Helmer, Masiel, Rutowicz

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Beňová, Dobolyi, Geringer de Oedenberg, Gierek, Golik, Grabowska, Gurmai, Herczog, Ilves, Koterec, Kuc, Lehtinen, Liberadzki, Maňka, Mikko, Pinior, Rosati, Siwiec, Szejna, Tabajdi, Tarand

UEN: Angelilli, Aylward, Crowley, Didžiokas, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, La Russa, Libicki, Muscardini, Musumeci, Ó Neachtain, Pavilionis, Ryan, Vaidere, Zīle

Verts/ALE: Ždanoka

Tyhjää: 4

IND/DEM: Coûteaux

NI: Mote

PSE: Falbr, Rouček

77.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistukset 307 + 219

Puolesta: 537

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Beaupuy, Bonino, Bourlanges, Bowles, Busk, Cavada, Chatzimarkakis, Chiesa, Cocilovo, Cornillet, Costa, Davies, Deprez, De Sarnez, Di Pietro, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Ortuondo Larrea, Oviir, Pistelli, Polfer, Prodi, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Watson

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Belder, Blokland, Bloom, Bonde, Borghezio, Clark, Farage, Goudin, Grabowski, Knapman, Krupa, Lundgren, Nattrass, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Sinnott, Speroni, Titford, Tomczak, Wise, Wohlin, Zapałowski

NI: Allister, Battilocchio, Dillen, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Rivera, Romagnoli, Schenardi, Vanhecke

PPE-DE: Albertini, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Braghetto, Brejc, Brepoels, Brok, Brunetta, Busuttil, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Doorn, Doyle, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Harbour, Hatzidakis, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Higgins, Hökmark, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Karas, Kasoulides, Kelam, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Lamassoure, Lechner, Lehne, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Oomen-Ruijten, Őry, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Peterle, Pieper, Pinheiro, Pirker, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Queiró, Rack, Radwan, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Silva Peneda, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stubb, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Zappalà

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dobolyi, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Golik, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuc, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Pinior, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rosati, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Camre, Crowley, Muscardini, Musumeci, Ó Neachtain, Ryan

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Harms, Hassi, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Vastaan: 98

ALDE: Attwooll, Birutis, Budreikaitė, Gentvilas, Onyszkiewicz, Staniszewska, Wallis

IND/DEM: Železný

NI: Baco, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Giertych, Helmer, Masiel, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Andrikienė, Ashworth, Atkins, Beazley, Bradbourn, Březina, Bushill-Matthews, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Chichester, Chmielewski, Deß, Dombrovskis, Dover, Duchoň, Evans Jonathan, Fajmon, Gaľa, Gomolka, Handzlik, Heaton-Harris, Hudacký, Hybášková, Jałowiecki, Kaczmarek, Kamall, Kirkhope, Kudrycka, Kušķis, Langen, Langendries, Lauk, Lewandowski, Mauro, Mikolášik, Nicholson, Olbrycht, Ouzký, Parish, Pīks, Piskorski, Pleštinská, Protasiewicz, Purvis, Roithová, Saryusz-Wolski, Siekierski, Škottová, Stevenson, Strejček, Sturdy, Tannock, Van Orden, Vlasák, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

UEN: Bielan, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, La Russa, Libicki, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Tyhjää: 9

ALDE: Kułakowski

IND/DEM: Coûteaux, Louis, de Villiers

NI: Mote

PPE-DE: Hoppenstedt, Reul, Wortmann-Kool

Verts/ALE: Hammerstein Mintz

78.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 39

Puolesta: 483

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Bonino, Bourlanges, Bowles, Busk, Cavada, Chatzimarkakis, Cocilovo, Cornillet, Costa, Davies, Deprez, De Sarnez, Di Pietro, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Ortuondo Larrea, Oviir, Pistelli, Polfer, Prodi, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

GUE/NGL: Brie, Krarup, Liotard, Meijer, Portas, Seppänen, Sjöstedt

IND/DEM: Batten, Belder, Blokland, Bloom, Clark, Farage, Goudin, Knapman, Louis, Lundgren, Nattrass, Sinnott, Titford, de Villiers, Wise, Wohlin

NI: Battilocchio, Dillen, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martinez, Rivera, Romagnoli, Schenardi, Vanhecke

PPE-DE: Albertini, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Braghetto, Brejc, Brepoels, Brok, Brunetta, Busuttil, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cesa, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Doyle, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Ferber, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Harbour, Hatzidakis, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hoppenstedt, Itälä, Iturgaiz Angulo, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Karas, Kasoulides, Kelam, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Oomen-Ruijten, Őry, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Silva Peneda, Sommer, Spautz, Stauner, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vidal-Quadras Roca, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Zappalà

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Douay, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, Gebhardt, Glante, Goebbels, Gomes, Grech, Gröner, Groote, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Sánchez Presedo, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Stihler, Stockmann, Swoboda, Tarabella, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Crowley, Krasts, Kristovskis, La Russa, Muscardini, Musumeci, Ó Neachtain, Ryan, Vaidere, Zīle

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Vastaan: 120

ALDE: Birutis, Budreikaitė, Geremek, Kułakowski, Onyszkiewicz, Staniszewska

IND/DEM: Bonde, Grabowski, Krupa, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Zapałowski, Železný

NI: Baco, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Giertych, Helmer, Masiel, Mote, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Andrikienė, Ashworth, Atkins, Beazley, Bradbourn, Březina, Bushill-Matthews, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Cederschiöld, Chichester, Chmielewski, Dover, Duchoň, Evans Jonathan, Fajmon, Fjellner, Gaľa, Handzlik, Heaton-Harris, Hökmark, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Jałowiecki, Kaczmarek, Kamall, Kirkhope, Kudrycka, Mikolášik, Nicholson, Olbrycht, Ouzký, Parish, Piskorski, Pleštinská, Protasiewicz, Purvis, Roithová, Sartori, Saryusz-Wolski, Siekierski, Škottová, Sonik, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Tannock, Van Orden, Vlasák, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Beňová, Dobolyi, Geringer de Oedenberg, Gierek, Golik, Grabowska, Gurmai, Herczog, Ilves, Kinnock, Koterec, Kuc, Mikko, Moraes, Paleckis, Pinior, Rosati, Siwiec, Szejna, Tabajdi, Tarand

UEN: Bielan, Camre, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Kuźmiuk, Libicki, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Szymański, Wojciechowski Janusz

Tyhjää: 39

ALDE: Chiesa, Gentvilas

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Manolakou, Markov, Maštálka, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Ransdorf, Remek, Rizzo, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Borghezio, Coûteaux, Speroni

NI: Allister

Verts/ALE: Hammerstein Mintz

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Puolesta: Hans-Peter Martin

79.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Komission ehdotus

Puolesta: 391

ALDE: Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bourlanges, Busk, Cavada, Cocilovo, Cornillet, Costa, Davies, Deprez, De Sarnez, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, Jäätteenmäki, Jensen, Karim, Kułakowski, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pistelli, Polfer, Prodi, Ries, Riis-Jørgensen, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Takkula, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Belder, Blokland, Goudin, Lundgren, Wohlin

NI: Battilocchio, Belohorská, Rivera

PPE-DE: Albertini, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Beazley, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Doorn, Dover, Doyle, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gaľa, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Oomen-Ruijten, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pinheiro, Pirker, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Schierhuber, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Sommer, Stevenson, Stubb, Sturdy, Sudre, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zappalà

PSE: Andersson, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Beňová, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bösch, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Capoulas Santos, Carnero González, Casaca, Cashman, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, D'Alema, De Rossa, Díez González, Dobolyi, Dührkop Dührkop, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fernandes, Ferreira Elisa, Ford, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Golik, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Hänsch, Hasse Ferreira, Haug, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuc, Kuhne, Lavarra, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Muscat, Myller, Napoletano, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Piecyk, Pinior, Prets, Rapkay, Rasmussen, Riera Madurell, Rosati, Rothe, Rouček, Sacconi, Sakalas, Sánchez Presedo, dos Santos, Scheele, Schulz, Segelström, Siwiec, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarand, Titley, Van Lancker, Vincenzi, Walter, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Aylward, Crowley, Didžiokas, Ó Neachtain, Pavilionis, Ryan

Vastaan: 213

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Bonino, Budreikaitė, Chatzimarkakis, in 't Veld, Juknevičienė, Koch-Mehrin, Krahmer, Lambsdorff, Resetarits, Schuth, Szent-Iványi

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Bloom, Bonde, Borghezio, Clark, Coûteaux, Farage, Grabowski, Knapman, Krupa, Louis, Nattrass, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Sinnott, Speroni, Titford, Tomczak, de Villiers, Wise, Zapałowski

NI: Allister, Baco, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Giertych, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Masiel, Mote, Romagnoli, Rutowicz, Schenardi, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Andrikienė, Barsi-Pataky, Bauer, Becsey, Chmielewski, Dombrovskis, Duka-Zólyomi, Evans Jonathan, Gál, Glattfelder, Gyürk, Jałowiecki, Járóka, Kaczmarek, Kudrycka, Kušķis, Lewandowski, Olajos, Olbrycht, Őry, Pīks, Piskorski, Protasiewicz, Saryusz-Wolski, Schmitt, Siekierski, Sonik, Stauner, Surján, Szájer, Zaleski, Zwiefka

PSE: Arif, Berès, Bono, Bourzai, Busquin, Carlotti, Castex, Cottigny, De Keyser, Désir, De Vits, Douay, El Khadraoui, Ferreira Anne, Fruteau, Guy-Quint, Hamon, Hazan, Hutchinson, Laignel, Le Foll, Lienemann, Moscovici, Navarro, Patrie, Peillon, Poignant, Reynaud, Roure, Schapira, Tarabella, Trautmann, Vaugrenard, Vergnaud, Weber Henri

UEN: Bielan, Camre, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Podkański, Roszkowski, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Tyhjää: 34

ALDE: Bowles

GUE/NGL: Sjöstedt

IND/DEM: Železný

NI: Dillen, Helmer, Vanhecke

PPE-DE: Březina, Buzek, Cabrnoch, Duchoň, Fajmon, Handzlik, Kamall, Ouzký, Pleštinská, Škottová, Strejček, Vlasák, Zahradil, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina

PSE: Arnaoutakis, Batzeli, Beglitis, Lambrinidis, Matsouka, Savary, Sifunakis, Tzampazi, Xenogiannakopoulou

UEN: Angelilli, Muscardini, Musumeci

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Puolesta: Michel Rocard

80.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Tarkistus 312/rev.

Puolesta: 128

ALDE: Chiesa, Lax, Letta

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Manolakou, Markov, Maštálka, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Borghezio, Speroni

NI: Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Romagnoli, Schenardi

PPE-DE: Elles

PSE: Arif, Arnaoutakis, Batzeli, Beglitis, Berès, Bono, Bourzai, Busquin, Carlotti, Castex, Cottigny, De Keyser, Désir, De Vits, Douay, El Khadraoui, Ferreira Anne, Fruteau, Guy-Quint, Hamon, Hazan, Hutchinson, Laignel, Le Foll, Lienemann, Matsouka, Moscovici, Navarro, Patrie, Peillon, Poignant, Reynaud, Rocard, Roure, Savary, Schapira, Sifunakis, Tarabella, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Weber Henri, Xenogiannakopoulou

UEN: Muscardini, Musumeci

Verts/ALE: Aubert, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen- Kouwenhoven, Harms, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 495

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bonino, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Cocilovo, Cornillet, Costa, Davies, Deprez, Di Pietro, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Geremek, Guardans Cambó, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pistelli, Polfer, Prodi, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

GUE/NGL: Krarup, Liotard, Meijer, Sjöstedt

IND/DEM: Batten, Belder, Blokland, Bloom, Bonde, Clark, Coûteaux, Farage, Goudin, Grabowski, Knapman, Krupa, Louis, Lundgren, Nattrass, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Sinnott, Titford, Tomczak, de Villiers, Wise, Wohlin, Zapałowski, Železný

NI: Allister, Baco, Battilocchio, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Giertych, Helmer, Masiel, Mote, Rivera, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Eurlings, Evans Jonathan, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann- Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Andersson, Assis, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Beňová, van den Berg, Berger, Berman, Bersani, Bösch, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Capoulas Santos, Carnero González, Casaca, Cashman, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, D'Alema, De Rossa, Díez González, Dobolyi, Dührkop Dührkop, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fernandes, Ferreira Elisa, Ford, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Golik, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Hänsch, Haug, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuc, Kuhne, Lavarra, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Muscat, Myller, Napoletano, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Piecyk, Pinior, Prets, Rapkay, Rasmussen, Riera Madurell, Rosati, Rothe, Rouček, Sacconi, Sakalas, Sánchez Presedo, dos Santos, Scheele, Schulz, Segelström, Siwiec, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarand, Titley, Vincenzi, Walter, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Aylward, Bielan, Camre, Didžiokas, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Ó Neachtain, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Ryan, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Auken, Beer, Hammerstein Mintz, Hassi, Smith, Ždanoka

Tyhjää: 15

ALDE: Cavada, De Sarnez, Gibault, Griesbeck, Harkin, Laperrouze, Lehideux, Morillon

GUE/NGL: Seppänen

NI: Dillen, Vanhecke

PPE-DE: Fajmon

PSE: Berlinguer, Lambrinidis

UEN: Angelilli

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Puolesta: Margrete Auken

Vastaan: Henrik Lax, James Elles

81.   Mietintö: Gebhardt A6-0409/2005

Päätöslauselma

Puolesta: 394

ALDE: Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bourlanges, Busk, Cavada, Cocilovo, Cornillet, Costa, Davies, Deprez, De Sarnez, Di Pietro, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, Jäätteenmäki, Jensen, Karim, Kułakowski, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pistelli, Polfer, Prodi, Ries, Riis- Jørgensen, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Takkula, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Belder, Blokland, Goudin, Lundgren, Wohlin

NI: Battilocchio

PPE-DE: Albertini, Ashworth, Atkins, Audy, Bachelot-Narquin, Beazley, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Doorn, Dover, Doyle, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Ferber, Fjellner, Florenz, Fraga Estévez, Freitas, Friedrich, Gahler, Gaľa, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Harbour, Hatzidakis, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lechner, Lehne, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Oomen-Ruijten, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Schierhuber, Schnellhardt, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Silva Peneda, Sommer, Spautz, Stevenson, Stubb, Sturdy, Sudre, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vidal-Quadras Roca, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zappalà

PSE: Andersson, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Barón Crespo, Beňová, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Capoulas Santos, Carnero González, Casaca, Cashman, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, D'Alema, De Rossa, Díez González, Dobolyi, Dührkop Dührkop, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fernandes, Ferreira Elisa, Ford, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Golik, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Hänsch, Hasse Ferreira, Haug, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl- Dörfler, Kristensen, Kuc, Kuhne, Lavarra, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Muscat, Myller, Napoletano, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Piecyk, Pinior, Prets, Rapkay, Rasmussen, Riera Madurell, Rocard, Rosati, Rothe, Rouček, Sacconi, Sakalas, Sánchez Presedo, dos Santos, Scheele, Schulz, Segelström, Siwiec, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarand, Titley, Van Lancker, Vincenzi, Walter, Weiler, Westlund, Wiersma, Willmott, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Aylward, Crowley, Didžiokas, Ó Neachtain, Pavilionis, Ryan

Vastaan: 215

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Bonino, Budreikaitė, Chatzimarkakis, Chiesa, in 't Veld, Juknevičienė, Koch- Mehrin, Krahmer, Resetarits, Schuth, Szent-Iványi

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Batten, Bloom, Bonde, Borghezio, Clark, Coûteaux, Farage, Grabowski, Knapman, Krupa, Louis, Nattrass, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Sinnott, Speroni, Titford, Tomczak, de Villiers, Wise, Zapałowski

NI: Allister, Baco, Belohorská, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Giertych, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Le Rachinel, Martin Hans-Peter, Martinez, Masiel, Mote, Romagnoli, Rutowicz, Schenardi, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Andrikienė, Ayuso González, Barsi-Pataky, Bauer, Becsey, Chmielewski, Dombrovskis, Duka- Zólyomi, Gál, Glattfelder, Gyürk, Jałowiecki, Járóka, Kaczmarek, Kudrycka, Kušķis, Lewandowski, Olajos, Olbrycht, Őry, Pīks, Protasiewicz, Saryusz-Wolski, Schmitt, Schöpflin, Siekierski, Sonik, Stauner, Surján, Szájer, Zaleski, Zwiefka

PSE: Arif, Berès, Bono, Bourzai, Busquin, Carlotti, Castex, Cottigny, De Keyser, Désir, De Vits, Douay, El Khadraoui, Ferreira Anne, Fruteau, Guy-Quint, Hamon, Hazan, Hutchinson, Laignel, Le Foll, Lienemann, Moscovici, Navarro, Patrie, Peillon, Poignant, Reynaud, Roure, Schapira, Tarabella, Trautmann, Vaugrenard, Vergnaud, Weber Henri

UEN: Bielan, Camre, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Podkański, Roszkowski, Szymański, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Tyhjää: 33

ALDE: Bowles

IND/DEM: Železný

NI: Dillen, Helmer, Vanhecke

PPE-DE: Březina, Buzek, Cabrnoch, Duchoň, Fajmon, Handzlik, Heaton-Harris, Kamall, Ouzký, Škottová, Strejček, Vlasák, Zahradil, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina

PSE: Arnaoutakis, Batzeli, Beglitis, Lambrinidis, Matsouka, Savary, Sifunakis, Tzampazi, Xenogiannakopoulou

UEN: Angelilli, Muscardini, Musumeci

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Vastaan: Pawel Bartlomiej Piskorski

Tyhjää: Zita Pleštinská

82.   Mietintö: McGuinness A6-0023/2006

Päätöslauselma

Puolesta: 455

ALDE: Alvaro, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Cavada, Chatzimarkakis, Chiesa, Cornillet, Costa, Deprez, Di Pietro, Drčar Murko, Duff, Fourtou, Gentvilas, Gibault, Griesbeck, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Karim, Krahmer, Kułakowski, Laperrouze, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pistelli, Prodi, Resetarits, Ries, Schuth, Starkevičiūtė, Takkula, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Liotard, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Papadimoulis, Pflüger, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Belder, Blokland, Grabowski, Krupa, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Sinnott, Tomczak, Zapałowski

NI: Allister, Battilocchio, Bobošíková, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Dillen, Giertych, Helmer, Le Rachinel, Masiel, Rivera, Romagnoli, Rutowicz, Schenardi, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Brok, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Ferber, Florenz, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Hatzidakis, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Járóka, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kasoulides, Kirkhope, Klaß, Koch, Konrad, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, López-Istúriz White, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Martens, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Montoro Romero, Musotto, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Piskorski, Pleštinská, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varvitsiotis, Vatanen, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina

PSE: Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Batzeli, Beglitis, van den Berg, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Rossa, De Vits, Dobolyi, Douay, El Khadraoui, Ettl, Evans Robert, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ford, Fruteau, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Gomes, Grabowska, Guy-Quint, Hänsch, Hasse Ferreira, Herczog, Honeyball, Howitt, Hutchinson, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuc, Laignel, Lavarra, Lehtinen, Leichtfried, Liberadzki, Lienemann, McAvan, Madeira, Maňka, Martin David, Martínez Martínez, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Morgan, Moscovici, Muscat, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Paasilinna, Pahor, Peillon, Pinior, Rapkay, Rasmussen, Rocard, Rosati, Roure, Sacconi, Sakalas, dos Santos, Segelström, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tarabella, Tarand, Titley, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Bielan, Crowley, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Aubert, Auken, Bennahmias, Breyer, Cramer, Evans Jillian, Hammerstein Mintz, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Turmes

Vastaan: 16

ALDE: Szent-Iványi

IND/DEM: Batten, Clark, Goudin, Knapman, Louis, Lundgren, Nattrass, Titford, de Villiers, Wise, Wohlin

PPE-DE: Millán Mon, Zwiefka

PSE: Westlund

Verts/ALE: Schlyter

Tyhjää: 10

GUE/NGL: Krarup, Manolakou, Pafilis, Toussas

IND/DEM: Bonde

NI: Belohorská, Martinez, Mote

PPE-DE: Wijkman

UEN: Camre

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Puolesta: Elspeth Attwooll, Marielle De Sarnez, Othmar Karas

Vastaan: Inger Segelström

83.   Yhteinen päätöslauselmaesitys B6-0119/2006 — Kehitysrahoitusjärjestelmä

1 kohta

Puolesta: 467

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Birutis, Bowles, Budreikaitė, Busk, Cavada, Chatzimarkakis, Chiesa, Cocilovo, Cornillet, Costa, Davies, Deprez, De Sarnez, Di Pietro, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Laperrouze, Lehideux, Letta, Lynne, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pistelli, Prodi, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Flasarová, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Liotard, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Papadimoulis, Pflüger, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Strož, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Grabowski, Krupa, Pęk, Piotrowski, Tomczak, Zapałowski

NI: Battilocchio, Belohorská, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Giertych, Le Pen Jean-Marie, Rivera, Schenardi, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Casa, Caspary, Castiglione, Cederschiöld, Cesa, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Ferber, Florenz, Freitas, Gahler, Gál, Gaľa, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Hatzidakis, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jałowiecki, Járóka, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Oomen-Ruijten, Őry, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Peterle, Pinheiro, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Silva Peneda, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Stubb, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Thyssen, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zwiefka

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Batzeli, Beglitis, Beňová, van den Berg, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Capoulas Santos, Carlotti, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Dobolyi, Douay, Evans Robert, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ford, Fruteau, Glante, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hasse Ferreira, Hazan, Hedkvist Petersen, Honeyball, Howitt, Hughes, Ilves, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kuc, Lambrinidis, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Martin David, Martínez Martínez, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Paasilinna, Paleckis, Patrie, Pinior, Prets, Rapkay, Rasmussen, Riera Madurell, Rocard, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, dos Santos, Schulz, Segelström, Sifunakis, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Titley, Trautmann, Tzampazi, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García

UEN: Angelilli, Aylward, Camre, Crowley, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Muscardini, Pavilionis, Vaidere, Zīle

Verts/ALE: Aubert, Auken, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Turmes

Vastaan: 46

ALDE: Malmström

IND/DEM: Batten, Belder, Blokland, Bonde, Clark, Goudin, Knapman, Lundgren, Nattrass, Titford, Wise, Wohlin

NI: Allister, Bobošíková, Czarnecki Ryszard, Helmer, Masiel, Mote, Rutowicz

PPE-DE: Ashworth, Atkins, Bradbourn, Bushill-Matthews, Callanan, Chichester, Evans Jonathan, Fajmon, Fjellner, Harbour, Heaton-Harris, Hökmark, Ibrisagic, Kamall, Nicholson, Ouzký, Parish, Škottová, Strejček, Sturdy, Tannock, Van Orden, Vlasák, Zahradil, Zvěřina

UEN: Podkański

Tyhjää: 18

GUE/NGL: Krarup, Manolakou, Pafilis, Toussas

IND/DEM: Coûteaux, Louis, Rogalski, de Villiers

NI: Dillen, Gollnisch, Lang, Martinez, Romagnoli

UEN: Foltyn-Kubicka, Janowski, Libicki, Musumeci, Roszkowski

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Vastaan: Charlotte Cederschiöld

84.   Yhteinen päätöslauselmaesitys B6-0119/2006 — Kehitysrahoitusjärjestelmä

7 kohta

Puolesta: 424

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Cavada, Chatzimarkakis, Chiesa, Cocilovo, Cornillet, Costa, Davies, Deprez, De Sarnez, Drčar Murko, Duff, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Hennis-Plasschaert, Jäätteenmäki, Jensen, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Laperrouze, Lehideux, Letta, Lynne, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pistelli, Polfer, Prodi, Resetarits, Ries, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Musacchio, Papadimoulis, Pflüger, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Strož, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

NI: Battilocchio, Belohorská, Czarnecki Marek Aleksander, Dillen, Gollnisch, Le Pen Jean-Marie, Masiel, Rivera

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Becsey, Braghetto, Brejc, Brepoels, Brok, Brunetta, Busuttil, Cabrnoch, Casa, Caspary, Castiglione, Cesa, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Doyle, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Eurlings, Ferber, Florenz, Gahler, Gál, Gaľa, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, Grosch, Grossetête, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jałowiecki, Járóka, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kasoulides, Kelam, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Piskorski, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Seeberg, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stubb, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zwiefka

PSE: Andersson, Arnaoutakis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Beglitis, Beňová, van den Berg, Bösch, Bozkurt, Bullmann, Busquin, Capoulas Santos, Casaca, Cashman, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, D'Alema, De Rossa, Désir, De Vits, Dobolyi, Douay, El Khadraoui, Estrela, Fava, Fernandes, Ford, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Golik, Gomes, Grabowska, Grech, Groote, Gurmai, Hänsch, Hasse Ferreira, Haug, Hedkvist Petersen, Honeyball, Howitt, Hughes, Ilves, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kuc, Kuhne, Laignel, Lavarra, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Martin David, Martínez Martínez, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Obiols i Germà, Paasilinna, Poignant, Prets, Rasmussen, Riera Madurell, Rocard, Rosati, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, dos Santos, Segelström, Sifunakis, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarand, Titley, Trautmann, Tzampazi, Vincenzi, Walter, Westlund, Wiersma, Willmott, Yañez-Barnuevo García

UEN: Angelilli, Aylward, Camre, Crowley, Krasts, Kristovskis, Muscardini, Musumeci, Pavilionis, Vaidere, Zīle

Verts/ALE: Aubert, Auken, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Hudghton, Isler Béguin, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 56

IND/DEM: Batten, Bonde, Clark, Goudin, Knapman, Lundgren, Nattrass, Titford, Tomczak, Wise, Wohlin

NI: Allister, Bobošíková, Chruszcz, Giertych, Helmer, Mote, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Ashworth, Atkins, Beazley, Bradbourn, Bushill-Matthews, Callanan, Cederschiöld, Chichester, Dover, Duchoň, Elles, Evans Jonathan, Fajmon, Fjellner, Heaton-Harris, Ibrisagic, Kamall, Nicholson, Ouzký, Parish, Pleštinská, Purvis, Škottová, Stevenson, Strejček, Sturdy, Tannock, Van Orden, Zahradil, Zvěřina

UEN: Bielan, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kuźmiuk, Libicki, Podkański, Roszkowski, Wojciechowski Janusz

Tyhjää: 31

GUE/NGL: Manolakou, Pafilis, Toussas

IND/DEM: Belder, Blokland, Coûteaux, Grabowski, Krupa, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Speroni, Zapałowski

NI: Czarnecki Ryszard, Martinez, Romagnoli, Rutowicz

PSE: Arif, Bersani, Bono, Bourzai, Carlotti, Castex, Ferreira Anne, Fruteau, Guy-Quint, Hamon, Hazan, Le Foll, Navarro, Tarabella

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Puolesta: Kader Arif, Guy Bono, Bernadette Bourzai, Marie-Arlette Carlotti, Françoise Castex, Anne Ferreira, Jean-Claude Fruteau, Catherine Guy-Quint, Benoît Hamon, Adeline Hazan, Stéphane Le Foll, Robert Navarro

85.   Yhteinen päätöslauselmaesitys B6-0119/2006 — Kehitysrahoitusjärjestelmä

8 kohta

Puolesta: 516

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Cavada, Chatzimarkakis, Chiesa, Cornillet, Davies, Deprez, De Sarnez, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Laperrouze, Lehideux, Letta, Lynne, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pistelli, Prodi, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz

IND/DEM: Grabowski, Krupa, Louis, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Zapałowski

NI: Battilocchio, Belohorská, Bobošíková, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Dillen, Gollnisch, Helmer, Martinez, Masiel, Rivera, Romagnoli, Rutowicz, Schenardi, Vanhecke

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Belet, Berend, Bonsignore, Bradbourn, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Casa, Caspary, Castiglione, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Ferber, Florenz, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Higgins, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jałowiecki, Járóka, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kamall, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varvitsiotis, Vatanen, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, De Vits, Dobolyi, Douay, El Khadraoui, Estrela, Evans Robert, Fava, Fernandes, Ford, Fruteau, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Golik, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Ilves, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kuc, Kuhne, Laignel, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Martin David, Martínez Martínez, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Patrie, Pinior, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Riera Madurell, Rocard, Rosati, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, dos Santos, Scheele, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vincenzi, Walter, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García

UEN: Aylward, Bielan, Camre, Crowley, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kuźmiuk, Libicki, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Vaidere, Zīle

Verts/ALE: Aubert, Auken, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Voggenhuber, Ždanoka

Vastaan: 17

IND/DEM: Batten, Clark, Knapman, Nattrass, Titford, Wise

NI: Allister, Chruszcz, Giertych, Mote, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Cederschiöld, Fjellner, Hökmark, Ibrisagic, Siekierski

UEN: Wojciechowski Janusz

Tyhjää: 12

ALDE: Malmström

GUE/NGL: Bertinotti

IND/DEM: Belder, Blokland, Bonde, Coûteaux, Goudin, Lundgren, Speroni, Wohlin

NI: Martin Hans-Peter

UEN: Angelilli

86.   Yhteinen päätöslauselmaesitys B6-0119/2006 — Kehitysrahoitusjärjestelmä

Päätöslauselma

Puolesta: 494

ALDE: Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bourlanges, Bowles, Cavada, Chatzimarkakis, Chiesa, Cornillet, Costa, Davies, Deprez, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Laperrouze, Lehideux, Letta, Lynne, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pistelli, Polfer, Prodi, Resetarits, Ries, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Liotard, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Morgantini, Musacchio, Papadimoulis, Pflüger, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Strož, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Borghezio, Grabowski, Krupa, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Speroni, Tomczak, Zapałowski

NI: Battilocchio, Belohorská, Bobošíková, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Dillen, Masiel, Rivera, Rutowicz, Vanhecke

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Busuttil, Casa, Caspary, Castiglione, Cesa, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Eurlings, Ferber, Florenz, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, García-Margallo y Marfil, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Graça Moura, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Hatzidakis, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Itälä, Jałowiecki, Járóka, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kelam, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Marques, Martens, Mathieu, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Pirker, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Sommer, Sonik, Spautz, Stauner, Stubb, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Thyssen, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zwiefka

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Batzeli, Beglitis, Beňová, van den Berg, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Dobolyi, Douay, El Khadraoui, Estrela, Evans Robert, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ford, Fruteau, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Golik, Gomes, Grabowska, Grech, Groote, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kuc, Kuhne, Laignel, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Martin David, Martínez Martínez, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Obiols i Germà, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Pinior, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Rocard, Rosati, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, dos Santos, Scheele, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Westlund, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Aylward, Bielan, Camre, Crowley, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Muscardini, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Aubert, Auken, Bennahmias, Breyer, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Kallenbach, Kusstatscher, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Vastaan: 23

ALDE: Malmström

IND/DEM: Batten, Belder, Blokland, Bonde, Clark, Coûteaux, Goudin, Knapman, Lundgren, Nattrass, Titford, Wise, Wohlin

NI: Allister, Chruszcz, Giertych, Mote, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Doyle, Fjellner, Hökmark, Ibrisagic

Tyhjää: 42

ALDE: Budreikaitė

GUE/NGL: Krarup, Manolakou, Pafilis, Toussas

NI: Gollnisch, Helmer, Le Pen Jean-Marie, Martin Hans-Peter, Martinez, Romagnoli, Schenardi

PPE-DE: Ashworth, Atkins, Bradbourn, Bushill-Matthews, Buzek, Cabrnoch, Callanan, Chichester, Dover, Evans Jonathan, Fajmon, Heaton-Harris, Kamall, Kirkhope, Nicholson, Ouzký, Parish, Purvis, Škottová, Stevenson, Strejček, Sturdy, Tannock, Van Orden, Vlasák, Záborská, Zahradil, Zvěřina

UEN: Angelilli, Musumeci

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Puolesta: Marielle De Sarnez, Othmar Karas

Vastaan: Charlotte Cederschiöld

87.   Yhteinen päätöslauselmaesitys B6-0136/2006 — Ilmaisunvapaus

5 kohta

Puolesta: 483

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Beaupuy, Birutis, Bowles, Budreikaitė, Busk, Cavada, Chatzimarkakis, Chiesa, Cocilovo, Costa, Davies, Deprez, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Malmström, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pistelli, Polfer, Prodi, Resetarits, Ries, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Flasarová, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Liotard, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Musacchio, Ransdorf, Remek, Rizzo, Strož, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Belder, Blokland, Bonde, Goudin, Lundgren, Sinnott, Wohlin

NI: Battilocchio, Bobošíková, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Martin Hans-Peter, Masiel, Rivera, Rutowicz

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Casa, Caspary, Castiglione, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Fjellner, Florenz, Freitas, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, García-Margallo y Marfil, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Gomolka, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Hatzidakis, Heaton-Harris, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jałowiecki, Járóka, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langendries, Lauk, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Martens, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varvitsiotis, Vatanen, Vernola, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Beglitis, Beňová, van den Berg, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, El Khadraoui, Estrela, Fava, Fernandes, Ford, Fruteau, Geringer de Oedenberg, Gierek, Goebbels, Golik, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Hughes, Hutchinson, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuc, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, Madeira, Maňka, Martin David, Martínez Martínez, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Navarro, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Pinior, Poignant, Prets, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rosati, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, dos Santos, Scheele, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Stockmann, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Westlund, Wiersma, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Aylward, Crowley, Kamiński, Krasts, Kristovskis, Muscardini, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Aubert, Auken, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Rühle, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Vastaan: 22

ALDE: Jensen

IND/DEM: Borghezio, Grabowski, Krupa, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Speroni, Tomczak, Zapałowski

NI: Chruszcz, Giertych, Wojciechowski Bernard Piotr

UEN: Bielan, Camre, Janowski, Kuźmiuk, Libicki, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Szymański

Tyhjää: 29

GUE/NGL: Manolakou, Pafilis, Pflüger, Toussas, Wagenknecht

NI: Baco, Belohorská, Dillen, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Rachinel, Martinez, Romagnoli, Schenardi, Vanhecke

PPE-DE: Graça Moura

PSE: Evans Robert, Honeyball, Howitt, McAvan, Moraes, Stihler, Titley, Willmott

UEN: Angelilli, Foltyn-Kubicka, Musumeci

Verts/ALE: Schlyter

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Puolesta: Tobias Pflüger, Anne E. Jensen

88.   Yhteinen päätöslauselmaesitys B6-0136/2006 — Ilmaisunvapaus

Johdanto-osan G kappale

Puolesta: 515

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Cavada, Chatzimarkakis, Chiesa, Costa, Davies, Deprez, De Sarnez, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Malmström, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Polfer, Prodi, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Toia, Väyrynen, Wallis, Watson

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Musacchio, Papadimoulis, Pflüger, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Belder, Blokland, Bonde, Borghezio, Lundgren, Sinnott, Wohlin, Železný

NI: Battilocchio, Belohorská, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Dillen, Giertych, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Martin Hans-Peter, Martinez, Masiel, Rivera, Romagnoli, Rutowicz, Schenardi, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Ashworth, Atkins, Audy, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Casa, Caspary, Castiglione, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Florenz, Freitas, Gahler, Gaľa, García-Margallo y Marfil, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Gomolka, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jałowiecki, Járóka, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Marques, Martens, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Samaras, Sartori, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Seeber, Seeberg, Siekierski, Škottová, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varvitsiotis, Vernola, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, De Vits, Dobolyi, Douay, El Khadraoui, Estrela, Evans Robert, Fava, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Golik, Gomes, Grabowska, Grech, Gröner, Groote, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Haug, Hazan, Hedh, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kuc, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Martínez Martínez, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Miguélez Ramos, Mikko, Morgan, Moscovici, Muscat, Myller, Navarro, Öger, Paasilinna, Pahor, Patrie, Peillon, Pinior, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Rosati, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, dos Santos, Savary, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Stihler, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Bielan, Camre, Crowley, Foltyn-Kubicka, Janowski, Krasts, Kuźmiuk, Libicki, Muscardini, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Isler Béguin, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Vastaan: 11

ALDE: Di Pietro

IND/DEM: Batten, Clark, Grabowski, Knapman, Nattrass, Piotrowski, Rogalski, Titford, Tomczak, Zapałowski

Tyhjää: 9

IND/DEM: Coûteaux, Goudin, Krupa, Louis, Pęk, de Villiers

NI: Baco

PSE: Moraes

UEN: Musumeci

89.   Yhteinen päätöslauselmaesitys B6-0095/2006 — Bosnia ja Hertsegovina

Tarkistus 1

Puolesta: 83

ALDE: Chiesa

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Manolakou, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz

IND/DEM: Belder, Blokland, Bonde, Borghezio, Goudin, Grabowski, Krupa, Louis, Lundgren, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Sinnott, Speroni, Tomczak, Wohlin, Zapałowski

NI: Chruszcz, Dillen, Giertych, Rivera, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Becsey, Dimitrakopoulos, Korhola, Musotto, Peterle

PSE: Cottigny, D'Alema, Geringer de Oedenberg, Gröner, Lehtinen, Leichtfried, Martínez Martínez, Matsouka, Mikko, Obiols i Germà, Patrie, Peillon, Rasmussen, Tarand, Tzampazi, Xenogiannakopoulou

Verts/ALE: Harms, Hassi, Lipietz, Schlyter, Smith, Staes

Vastaan: 290

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Cavada, Chatzimarkakis, Cocilovo, Costa, Deprez, De Sarnez, Drčar Murko, Duff, Ek, Fourtou, Gentvilas, Gibault, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Laperrouze, Lax, Ludford, Lynne, Malmström, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pistelli, Prodi, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

NI: Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Martin Hans-Peter, Masiel, Rutowicz

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Belet, Berend, Bonsignore, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Casa, Caspary, Castiglione, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Florenz, Freitas, Gahler, Gaľa, García-Margallo y Marfil, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Gomolka, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jałowiecki, Járóka, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klaß, Koch, Konrad, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Marques, Martens, Mathieu, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Mitchell, Montoro Romero, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Pieper, Pīks, Pinheiro, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Pomés Ruiz, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rübig, Saïfi, Samaras, Sartori, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Seeber, Seeberg, Siekierski, Škottová, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varvitsiotis, Vernola, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Glante, Kuc, Tabajdi

UEN: Angelilli, Aylward, Foltyn-Kubicka, Janowski, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Pavilionis, Roszkowski, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Horáček, Isler Béguin, Lagendijk, Lambert, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schmidt, Schroedter, Trüpel, Turmes

Tyhjää: 146

GUE/NGL: Sjöstedt

IND/DEM: Batten, Clark, Coûteaux, Knapman, Nattrass, de Villiers, Wise

NI: Battilocchio, Belohorská, Bobošíková, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Martinez, Romagnoli, Schenardi

PPE-DE: Demetriou, Ehler, Posselt

PSE: Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berlinguer, Berman, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, De Keyser, De Rossa, De Vits, Dobolyi, Douay, El Khadraoui, Estrela, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, Gierek, Goebbels, Golik, Gomes, Grabowska, Grech, Groote, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Haug, Hazan, Hedh, Herczog, Honeyball, Hughes, Hutchinson, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kuhne, Laignel, Lavarra, Le Foll, Leinen, Liberadzki, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mastenbroek, Medina Ortega, Miguélez Ramos, Moraes, Morgan, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Öger, Paasilinna, Pahor, Pinior, Poignant, Prets, Rapkay, Reynaud, Riera Madurell, Rosati, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, dos Santos, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Stihler, Swoboda, Szejna, Tarabella, Titley, Trautmann, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Westlund, Wiersma, Willmott, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Musumeci, Podkański

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Vastaan: Antoine Duquesne

90.   Yhteinen päätöslauselmaesitys B6-0095/2006 — Bosnia ja Hertsegovina

Tarkistus 2

Puolesta: 45

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Bertinotti, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Manolakou, Maštálka, Meijer, Meyer Pleite, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Borghezio, Grabowski, Krupa, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Tomczak, Zapałowski

PSE: Cottigny, Gröner

Verts/ALE: Schlyter, Ždanoka

Vastaan: 453

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Cavada, Chatzimarkakis, Cocilovo, Deprez, De Sarnez, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Malmström, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pistelli, Prodi, Resetarits, Ries, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Belder, Blokland, Goudin, Lundgren, Sinnott, Wohlin

NI: Battilocchio, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Giertych, Martin Hans-Peter, Masiel, Rivera, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Casa, Caspary, Castiglione, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Fjellner, Florenz, Freitas, Gahler, Gaľa, García-Margallo y Marfil, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Gomolka, Gräßle, de Grandes Pascual, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Hatzidakis, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Herrero-Tejedor, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Hybášková, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jałowiecki, Járóka, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Marques, Martens, Mathieu, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rübig, Saïfi, Samaras, Sartori, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Seeber, Seeberg, Siekierski, Škottová, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varvitsiotis, Vernola, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wijkman, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, De Keyser, De Rossa, De Vits, Dobolyi, Douay, El Khadraoui, Estrela, Evans Robert, Fernandes, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Golik, Gomes, Grabowska, Groote, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Haug, Hazan, Hedh, Herczog, Honeyball, Howitt, Hutchinson, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kuc, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Martínez Martínez, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Öger, Paasilinna, Pahor, Patrie, Peillon, Piecyk, Pinior, Poignant, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rosati, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, dos Santos, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Stihler, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Westlund, Wiersma, Willmott, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Bielan, Camre, Crowley, Foltyn-Kubicka, Janowski, Krasts, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Muscardini, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Isler Béguin, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lucas, Özdemir, Rühle, Schroedter, Trüpel, Turmes

Tyhjää: 28

GUE/NGL: Sjöstedt

IND/DEM: Batten, Bonde, Clark, Coûteaux, Knapman, Nattrass, Speroni, de Villiers, Wise, Železný

NI: Belohorská, Bobošíková, Gollnisch, Lang, Le Pen Jean-Marie, Martinez, Romagnoli, Schenardi

PPE-DE: Demetriou

PSE: D'Alema, Grech

UEN: Musumeci

Verts/ALE: Lipietz, Romeva i Rueda, Schmidt, Smith, Staes

91.   Mietintö: Graefe zu Baringdorf A6-0014/2006

15 kohta, 1. osa

Puolesta: 380

ALDE: Ortuondo Larrea

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Catania, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kohlíček, Liotard, Manolakou, Meijer, Meyer Pleite, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Zimmer

IND/DEM: Belder, Blokland, Sinnott

NI: Baco, Battilocchio, Belohorská, Chruszcz, Dillen, Giertych, Gollnisch, Le Pen Jean-Marie, Martin Hans-Peter, Martinez, Rivera, Romagnoli, Schenardi, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Bachelot-Narquin, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Bonsignore, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Casa, Caspary, Castiglione, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Fjellner, Florenz, Freitas, Gahler, Gaľa, García-Margallo y Marfil, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Gomolka, Gräßle, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Hatzidakis, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jałowiecki, Járóka, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Marques, Martens, Mathieu, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Radwan, Reul, Roithová, Saïfi, Samaras, Sartori, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Seeberg, Silva Peneda, Škottová, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varvitsiotis, Vernola, Vlasák, Weisgerber, Wieland, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zappalà, Zatloukal, Zvěřina

PSE: Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Beglitis, Beňová, Berès, Berlinguer, Berman, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Casaca, Castex, Cercas, Corbey, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, De Vits, Dobolyi, Douay, El Khadraoui, Estrela, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, Glante, Goebbels, Golik, Gomes, Gröner, Groote, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hazan, Herczog, Hutchinson, Ilves, Jöns, Kindermann, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, Lienemann, Madeira, Maňka, Martínez Martínez, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Miguélez Ramos, Mikko, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Paasilinna, Patrie, Peillon, Piecyk, Prets, Rapkay, Reynaud, Riera Madurell, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, dos Santos, Savary, Schapira, Schulz, Sifunakis, Swoboda, Tarabella, Tarand, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Wiersma, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Bielan, Crowley, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kristovskis, Libicki, Muscardini, Musumeci, Pavilionis, Roszkowski, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Breyer, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Ždanoka

Vastaan: 122

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Cocilovo, Costa, Deprez, De Sarnez, Di Pietro, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Fourtou, Gentvilas, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Matsakis, Morillon, Mulder, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Oviir, Prodi, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Batten, Bonde, Clark, Goudin, Grabowski, Knapman, Krupa, Lundgren, Nattrass, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Titford, Tomczak, Wise, Wohlin, Zapałowski, Železný

NI: Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Masiel, Rutowicz

PPE-DE: Karas, Rack, Rübig, Schierhuber, Seeber, Siekierski, Weber Manfred, Zaleski, Zwiefka

PSE: Andersson, van den Berg, Cashman, Christensen, Corbett, Evans Robert, Geringer de Oedenberg, Gierek, Grabowska, Hedh, Honeyball, Howitt, Hughes, Jørgensen, Kinnock, Kristensen, Kuc, Moraes, Morgan, Rasmussen, Rosati, Segelström, Siwiec, Stihler, Szejna, Tabajdi, Titley, Westlund, Willmott

UEN: Kuźmiuk, Podkański

Tyhjää: 2

GUE/NGL: de Brún

IND/DEM: Speroni

92.   Mietintö: Graefe zu Baringdorf A6-0014/2006

15 kohta, 2. osa

Puolesta: 337

ALDE: Harkin, Ortuondo Larrea

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Catania, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kohlíček, Liotard, Manolakou, Meijer, Meyer Pleite, Musacchio, Pafilis, Pflüger, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Zimmer

IND/DEM: Železný

NI: Baco, Battilocchio, Belohorská, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Dillen, Giertych, Gollnisch, Le Pen Jean-Marie, Martinez, Masiel, Rivera, Romagnoli, Rutowicz, Schenardi, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Bachelot-Narquin, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Bonsignore, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Casa, Caspary, Castiglione, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Florenz, Freitas, Gahler, Gaľa, García-Margallo y Marfil, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Gomolka, Gräßle, Grossetête, Guellec, Gyürk, Handzlik, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jałowiecki, Járóka, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Marques, Martens, Mathieu, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pīks, Pinheiro, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Saïfi, Samaras, Sartori, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Seeber, Seeberg, Silva Peneda, Škottová, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Sturdy, Sudre, Szájer, Tajani, Tannock, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varvitsiotis, Vernola, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zatloukal, Zvěřina

PSE: Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Beglitis, Beňová, Berman, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Casaca, Castex, Cercas, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, De Vits, Dobolyi, Douay, El Khadraoui, Estrela, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, Glante, Goebbels, Golik, Gomes, Gröner, Groote, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hazan, Herczog, Hutchinson, Ilves, Jöns, Kindermann, Kósáné Kovács, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, Lienemann, Madeira, Maňka, Martínez Martínez, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Miguélez Ramos, Mikko, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Paasilinna, Patrie, Peillon, Piecyk, Prets, Reynaud, Riera Madurell, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, dos Santos, Schulz, Swoboda, Szejna, Tarabella, Tarand, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Wiersma, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Bielan, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kristovskis, Libicki, Muscardini, Musumeci, Pavilionis, Roszkowski, Wojciechowski Janusz

Vastaan: 148

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Chiesa, Cocilovo, Costa, Deprez, De Sarnez, Di Pietro, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Fourtou, Gentvilas, Gibault, Griesbeck, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Malmström, Matsakis, Morillon, Mulder, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Oviir, Prodi, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Belder, Blokland, Bonde, Clark, Goudin, Grabowski, Knapman, Krupa, Lundgren, Nattrass, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Sinnott, Speroni, Titford, Tomczak, Wohlin, Zapałowski

NI: Martin Hans-Peter

PPE-DE: Cederschiöld, Fjellner, Pieper, Siekierski, Zaleski, Zwiefka

PSE: Andersson, van den Berg, Cashman, Christensen, Corbett, Evans Robert, Geringer de Oedenberg, Gierek, Grabowska, Hedh, Honeyball, Howitt, Hughes, Jørgensen, Kinnock, Koterec, Kristensen, Kuc, Le Foll, Moraes, Morgan, Pinior, Rasmussen, Rosati, Segelström, Siwiec, Stihler, Tabajdi, Titley, Westlund, Willmott

UEN: Crowley, Kuźmiuk, Podkański, Vaidere, Zīle

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Breyer, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Ždanoka

Tyhjää: 1

GUE/NGL: de Brún

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Vastaan: Thomas Wise, Anna Ibrisagic, Gunnar Hökmark, Jonas Sjöstedt,

93.   Mietintö: Graefe zu Baringdorf A6-0014/2006

22 kohta

Puolesta: 377

ALDE: Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chiesa, Cocilovo, Costa, Deprez, De Sarnez, Di Pietro, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Fourtou, Gentvilas, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Kułakowski, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Matsakis, Morillon, Mulder, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Prodi, Ries, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kohlíček, Liotard, Manolakou, Meijer, Meyer Pleite, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Zimmer

IND/DEM: Grabowski, Krupa, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Sinnott, Tomczak, Zapałowski, Železný

NI: Baco, Belohorská, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Giertych, Masiel, Rivera, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Audy, Bachelot-Narquin, Bauer, Becsey, Belet, Berend, Bonsignore, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Casa, Caspary, Castiglione, Cesa, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dombrovskis, Doorn, Doyle, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Eurlings, Freitas, Gahler, Gaľa, García-Margallo y Marfil, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Gomolka, Gräßle, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Hatzidakis, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jałowiecki, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kasoulides, Kelam, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Lewandowski, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Marques, Martens, Mathieu, Matsis, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Radwan, Reul, Roithová, Saïfi, Samaras, Sartori, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Sonik, Spautz, Stauner, Sudre, Surján, Szájer, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varvitsiotis, Weisgerber, Wieland, Wortmann-Kool, Záborská, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zwiefka

PSE: Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, Berlinguer, Berman, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Casaca, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Dobolyi, Douay, El Khadraoui, Estrela, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, Geringer de Oedenberg, Glante, Golik, Grabowska, Gröner, Groote, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hazan, Herczog, Hutchinson, Ilves, Jöns, Kindermann, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kuc, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, Lienemann, Madeira, Maňka, Martínez Martínez, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Miguélez Ramos, Mikko, Morgan, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Paasilinna, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Pinior, Prets, Rapkay, Reynaud, Riera Madurell, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, dos Santos, Schulz, Sifunakis, Swoboda, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Wiersma, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Aylward, Bielan, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Vastaan: 110

ALDE: Alvaro, Chatzimarkakis, Krahmer, Schuth

IND/DEM: Batten, Belder, Blokland, Bonde, Clark, Goudin, Knapman, Lundgren, Nattrass, Speroni, Titford, Wise, Wohlin

NI: Battilocchio, Dillen, Gollnisch, Le Pen Jean-Marie, Martin Hans-Peter, Martinez, Romagnoli, Schenardi, Vanhecke

PPE-DE: Ashworth, Atkins, Beazley, Cabrnoch, Cederschiöld, Chichester, Dover, Duchoň, Elles, Evans Jonathan, Fajmon, Fjellner, Ibrisagic, Karas, Kirkhope, Ouzký, Parish, Purvis, Rack, Rübig, Schierhuber, Seeber, Škottová, Stevenson, Strejček, Sturdy, Tannock, Vlasák, Weber Manfred, Zahradil, Zvěřina

PSE: Andersson, van den Berg, Cashman, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Evans Robert, Hedh, Honeyball, Howitt, Hughes, Jørgensen, Kinnock, Kristensen, Moraes, Rasmussen, Segelström, Stihler, Titley, Westlund, Willmott

UEN: Crowley

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Breyer, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Horáček, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Ždanoka

Tyhjää: 7

ALDE: Harkin, Malmström, Resetarits

PSE: Gierek

UEN: Angelilli, Muscardini, Musumeci

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Vastaan: Jonas Sjöstedt, Gunnar Hökmark,

94.   Mietintö: Kindermann A6-0015/2006

Tarkistus 9

Puolesta: 37

ALDE: Ortuondo Larrea

NI: Belohorská

PPE-DE: Castiglione, Coelho, Díaz de Mera García Consuegra, Freitas, Gutiérrez-Cortines, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Iturgaiz Angulo, Liese, López-Istúriz White, Maat, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Montoro Romero, Pinheiro, Silva Peneda, Surján, Varvitsiotis, Wieland

PSE: Ayala Sender, Badia I Cutchet, Beglitis, Berès, Berlinguer, Capoulas Santos, Casaca, Dobolyi, Ford, Lambrinidis, Matsouka, Medina Ortega, Miguélez Ramos, Riera Madurell, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García

Vastaan: 444

ALDE: Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Chiesa, Cocilovo, Costa, Deprez, De Sarnez, Di Pietro, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Fourtou, Gentvilas, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Ludford, Lynne, Malmström, Matsakis, Morillon, Mulder, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Oviir, Prodi, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kohlíček, Liotard, Manolakou, Meijer, Meyer Pleite, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Ransdorf, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Zimmer

IND/DEM: Batten, Belder, Blokland, Bonde, Clark, Goudin, Grabowski, Knapman, Krupa, Lundgren, Nattrass, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Sinnott, Speroni, Titford, Tomczak, Wise, Wohlin, Zapałowski, Železný

NI: Battilocchio, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Dillen, Giertych, Gollnisch, Le Pen Jean-Marie, Martin Hans-Peter, Martinez, Masiel, Romagnoli, Rutowicz, Schenardi, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Bachelot-Narquin, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Bushill-Matthews, Buzek, Casa, Caspary, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coveney, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Fjellner, Gahler, Gaľa, García-Margallo y Marfil, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Gomolka, Gräßle, Grossetête, Guellec, Gyürk, Handzlik, Hatzidakis, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Ibrisagic, Itälä, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kelam, Kirkhope, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kušķis, Lamassoure, Langen, Lauk, Lulling, McGuinness, Marques, Martens, Mathieu, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mikolášik, Mitchell, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rübig, Saïfi, Samaras, Sartori, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Seeber, Seeberg, Siekierski, Škottová, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Sturdy, Sudre, Szájer, Tajani, Tannock, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Vernola, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Batzeli, Beňová, van den Berg, Berman, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Carlotti, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, De Vits, Douay, El Khadraoui, Evans Robert, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Fruteau, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Golik, Grabowska, Gröner, Groote, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Haug, Hazan, Hedh, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kuc, Kuhne, Laignel, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, Lienemann, Madeira, Maňka, Martínez Martínez, Mastenbroek, Mikko, Moraes, Muscat, Myller, Navarro, Paasilinna, Patrie, Peillon, Piecyk, Pinior, Prets, Reynaud, Rosati, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, dos Santos, Savary, Schapira, Segelström, Sifunakis, Stihler, Swoboda, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Westlund, Willmott

UEN: Angelilli, Aylward, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Muscardini, Musumeci, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Horáček, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Ždanoka

Tyhjää: 3

NI: Baco, Rivera

UEN: Vaidere

95.   Mietintö: Kindermann A6-0015/2006

2 kohta

Puolesta: 401

ALDE: Andrejevs, Andria, Attwooll, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chiesa, Cocilovo, Costa, Deprez, De Sarnez, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Fourtou, Gentvilas, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Kułakowski, Laperrouze, Lax, Lehideux, Lynne, Malmström, Matsakis, Morillon, Mulder, Neyts-Uyttebroeck, Ortuondo Larrea, Oviir, Prodi, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

GUE/NGL: Seppänen

IND/DEM: Sinnott, Speroni

NI: Baco, Battilocchio, Belohorská, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Dillen, Giertych, Martin Hans-Peter, Masiel, Rivera, Rutowicz, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Andrikienė, Audy, Bachelot-Narquin, Bauer, Becsey, Belet, Berend, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Buzek, Cabrnoch, Casa, Caspary, Castiglione, Cesa, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Eurlings, Fajmon, Freitas, Gahler, Gaľa, García-Margallo y Marfil, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Gomolka, Gräßle, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Hatzidakis, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Hieronymi, Higgins, Hoppenstedt, Hudacký, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kelam, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Marques, Martens, Mathieu, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rübig, Saïfi, Samaras, Sartori, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sonik, Spautz, Stauner, Strejček, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varvitsiotis, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wortmann-Kool, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zwiefka

PSE: Andersson, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berlinguer, Berman, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Casaca, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, D'Alema, De Keyser, De Rossa, De Vits, Dobolyi, El Khadraoui, Estrela, Evans Robert, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Golik, Gomes, Grabowska, Gröner, Groote, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Hughes, Hutchinson, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, Lienemann, Madeira, Maňka, Martínez Martínez, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Muscat, Paasilinna, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Pinior, Prets, Rapkay, Reynaud, Riera Madurell, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, dos Santos, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Stihler, Swoboda, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Bielan, Crowley, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Musumeci, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Horáček, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Ždanoka

Vastaan: 74

ALDE: Chatzimarkakis, Di Pietro, Krahmer, Letta, Onyszkiewicz

GUE/NGL: Adamou, de Brún, Kohlíček, Liotard, Meijer, Ransdorf, Sjöstedt

IND/DEM: Batten, Belder, Blokland, Bonde, Clark, Goudin, Grabowski, Knapman, Krupa, Lundgren, Nattrass, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Titford, Tomczak, Wise, Wohlin, Zapałowski, Železný

NI: Gollnisch, Le Pen Jean-Marie, Martinez, Romagnoli, Schenardi

PPE-DE: Albertini, Ashworth, Atkins, Beazley, Bushill-Matthews, Cederschiöld, Chichester, Chmielewski, Dover, Elles, Evans Jonathan, Fjellner, Hökmark, Ibrisagic, Kirkhope, Novak, Parish, Purvis, Stevenson, Sturdy, Tannock, Zvěřina

PSE: Arif, Castex, Cottigny, Douay, Kuc, McAvan, Myller, Napoletano, Navarro, Rasmussen, Rosati, Titley

UEN: Muscardini

Verts/ALE: Schlyter, Schmidt

Tyhjää: 21

ALDE: Beaupuy

GUE/NGL: Agnoletto, Brie, Catania, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Manolakou, Meyer Pleite, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Remek, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Zimmer

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Puolesta: Françoise Castex, Riitta Myller

96.   Mietintö: Kindermann A6-0015/2006

Tarkistus 7

Puolesta: 208

ALDE: Bourlanges, Deprez, Ortuondo Larrea, Ries

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kohlíček, Liotard, Manolakou, Meijer, Meyer Pleite, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Ransdorf, Remek, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Zimmer

IND/DEM: Bonde, Sinnott

NI: Belohorská, Dillen, Masiel

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Bachelot-Narquin, Bauer, Beazley, Belet, Berend, Bonsignore, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Bushill-Matthews, Buzek, Caspary, Castiglione, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Freitas, Gahler, Gaľa, García-Margallo y Marfil, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Gomolka, Gräßle, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Handzlik, Hatzidakis, Hennicot-Schoepges, Herranz García, Hieronymi, Higgins, Hoppenstedt, Hudacký, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kelam, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kušķis, Lamassoure, Langen, Liese, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Marques, Martens, Mathieu, Matsis, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Pinheiro, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rübig, Saïfi, Samaras, Sartori, Schierhuber, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Seeber, Seeberg, Silva Peneda, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Sturdy, Sudre, Tajani, Tannock, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varvitsiotis, Vernola, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wortmann-Kool, Záborská, Zappalà

PSE: Ayala Sender, Badia I Cutchet, Capoulas Santos, Grabowska, Lambrinidis, Martínez Martínez, Matsouka, Medina Ortega, Miguélez Ramos, Mikko, Riera Madurell, Rosati, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García

UEN: Vaidere, Zīle

Verts/ALE: Schlyter

Vastaan: 283

ALDE: Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Chiesa, Cocilovo, Costa, De Sarnez, Di Pietro, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Fourtou, Gentvilas, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Krahmer, Kułakowski, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Lynne, Malmström, Matsakis, Morillon, Mulder, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Oviir, Prodi, Resetarits, Riis-Jørgensen, Schuth, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Batten, Belder, Blokland, Clark, Grabowski, Knapman, Krupa, Nattrass, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Speroni, Titford, Tomczak, Wise, Zapałowski, Železný

NI: Battilocchio, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Giertych, Gollnisch, Le Pen Jean-Marie, Martin Hans-Peter, Martinez, Romagnoli, Rutowicz, Schenardi, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Becsey, Cabrnoch, Casa, Cederschiöld, Duchoň, Fajmon, Fjellner, Glattfelder, Gyürk, Hökmark, Ibrisagic, Mauro, Olajos, Őry, Ouzký, Schmitt, Siekierski, Škottová, Strejček, Surján, Szájer, Vlasák, Zahradil, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berlinguer, Berman, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Carlotti, Casaca, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, De Vits, Dobolyi, Douay, El Khadraoui, Estrela, Evans Robert, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Fruteau, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Gomes, Gröner, Groote, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Hughes, Hutchinson, Ilves, Jørgensen, Kindermann, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kuc, Kuhne, Laignel, Lavarra, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, Lienemann, McAvan, Madeira, Maňka, Mastenbroek, Moraes, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Paasilinna, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Pinior, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, dos Santos, Schapira, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Stihler, Swoboda, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Westlund, Wiersma, Willmott, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Bielan, Crowley, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Muscardini, Musumeci, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Wojciechowski Janusz

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Horáček, Isler Béguin, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Ždanoka

Tyhjää: 7

IND/DEM: Goudin, Lundgren, Wohlin

NI: Baco, Rivera

PPE-DE: Zaleski

PSE: Ford

97.   Mietintö: Kindermann A6-0015/2006

Tarkistus 8

Puolesta: 71

ALDE: Kułakowski, Ortuondo Larrea

NI: Belohorská, Martin Hans-Peter

PPE-DE: Castiglione, Coelho, Díaz de Mera García Consuegra, Freitas, García-Margallo y Marfil, Gutiérrez-Cortines, Herranz García, Iturgaiz Angulo, Korhola, Lamassoure, Liese, López-Istúriz White, Maat, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Montoro Romero, Pinheiro, Silva Peneda, Toubon, Ulmer, Wortmann-Kool

PSE: Ayala Sender, Badia I Cutchet, Capoulas Santos, Casaca, Ferreira Elisa, Lambrinidis, Martínez Martínez, Matsouka, Medina Ortega, Miguélez Ramos, Mikko, Peillon, Riera Madurell, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Horáček, Isler Béguin, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Ždanoka

Vastaan: 409

ALDE: Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Cocilovo, Costa, Deprez, De Sarnez, Di Pietro, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Fourtou, Gentvilas, Gibault, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Lynne, Malmström, Matsakis, Morillon, Mulder, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Oviir, Prodi, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Kohlíček, Liotard, Manolakou, Meijer, Meyer Pleite, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Ransdorf, Remek, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Zimmer

IND/DEM: Batten, Belder, Blokland, Bonde, Clark, Goudin, Grabowski, Knapman, Krupa, Lundgren, Nattrass, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Sinnott, Speroni, Titford, Tomczak, Wise, Wohlin, Zapałowski, Železný

NI: Battilocchio, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Dillen, Giertych, Gollnisch, Le Pen Jean-Marie, Masiel, Romagnoli, Rutowicz, Schenardi, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Ashworth, Atkins, Audy, Bachelot-Narquin, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Bonsignore, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Bushill-Matthews, Buzek, Cabrnoch, Caspary, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Elles, Eurlings, Evans Jonathan, Fajmon, Fjellner, Gahler, Gaľa, Gaubert, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Gomolka, Grossetête, Guellec, Gyürk, Handzlik, Hatzidakis, Hennicot-Schoepges, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Ibrisagic, Itälä, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kelam, Klaß, Koch, Konrad, Kratsa-Tsagaropoulou, Kušķis, Langen, Langendries, Lauk, Lulling, McGuinness, Marques, Martens, Mathieu, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mikolášik, Mitchell, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Parish, Peterle, Pieper, Pīks, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rübig, Saïfi, Samaras, Sartori, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Seeber, Seeberg, Siekierski, Škottová, Sonik, Spautz, Stauner, Stevenson, Strejček, Stubb, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Trakatellis, Vakalis, Varvitsiotis, Vernola, Vlasák, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Attard-Montalto, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berman, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Carlotti, Castex, Cercas, Christensen, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, De Vits, Dobolyi, Douay, El Khadraoui, Estrela, Fernandes, Ferreira Anne, Ford, Fruteau, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Goebbels, Gomes, Grabowska, Gröner, Groote, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Hughes, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kuc, Laignel, Lavarra, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, McAvan, Madeira, Maňka, Mastenbroek, Moraes, Muscat, Myller, Napoletano, Navarro, Paasilinna, Panzeri, Patrie, Piecyk, Pinior, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, dos Santos, Schulz, Segelström, Sifunakis, Stihler, Swoboda, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Westlund, Wiersma, Willmott

UEN: Angelilli, Aylward, Bielan, Crowley, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kristovskis, Kuźmiuk, Libicki, Muscardini, Musumeci, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Schlyter

Tyhjää: 3

NI: Baco, Martinez, Rivera

98.   Mietintö: Kindermann A6-0015/2006

Johdanto-osan C kappale

Puolesta: 373

ALDE: Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Cocilovo, Costa, Deprez, De Sarnez, Di Pietro, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Fourtou, Gentvilas, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Koch-Mehrin, Kułakowski, Laperrouze, Lax, Lehideux, Lynne, Malmström, Matsakis, Morillon, Mulder, Neyts-Uyttebroeck, Ortuondo Larrea, Oviir, Prodi, Resetarits, Ries, Riis-Jørgensen, Schuth, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Sinnott

NI: Baco, Battilocchio, Chruszcz, Czarnecki Ryszard, Dillen, Giertych, Martin Hans-Peter, Rivera, Rutowicz, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Audy, Bachelot-Narquin, Bauer, Becsey, Belet, Berend, Bonsignore, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Buzek, Caspary, Castiglione, Cesa, Chmielewski, Coelho, Coveney, Daul, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Doyle, Duka-Zólyomi, Ebner, Eurlings, Fjellner, Freitas, Gahler, Gaľa, García-Margallo y Marfil, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Gomolka, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Handzlik, Hatzidakis, Hennicot-Schoepges, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Ibrisagic, Itälä, Iturgaiz Angulo, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kelam, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Marques, Matsis, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Mitchell, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Peterle, Pieper, Pinheiro, Piskorski, Pleštinská, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rübig, Saïfi, Samaras, Sartori, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Seeber, Seeberg, Silva Peneda, Sonik, Spautz, Stauner, Stubb, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varvitsiotis, Vernola, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wortmann-Kool, Záborská, Zaleski, Zappalà, Zwiefka

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Beglitis, Berès, van den Berg, Berlinguer, Berman, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, van den Burg, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Casaca, Cercas, Christensen, Correia, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, De Vits, Dobolyi, Douay, El Khadraoui, Estrela, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Fruteau, Gierek, Glante, Goebbels, Gomes, Grabowska, Gröner, Groote, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Hughes, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kuc, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lavarra, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, Lienemann, Madeira, Maňka, Martínez Martínez, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Muscat, Myller, Navarro, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Riera Madurell, Rothe, Roure, Sacconi, Sakalas, dos Santos, Savary, Schapira, Schulz, Segelström, Sifunakis, Stihler, Swoboda, Tabajdi, Tarabella, Titley, Trautmann, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vincenzi, Walter, Westlund, Wiersma, Willmott, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García

UEN: Angelilli, Crowley, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kristovskis, Kuźmiuk, Muscardini, Musumeci, Podkański, Roszkowski

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Breyer, Cramer, Evans Jillian, Flautre, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Horáček, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes, Ždanoka

Vastaan: 86

ALDE: Chiesa, Letta, Onyszkiewicz

GUE/NGL: Adamou, Catania, de Brún, Kohlíček, Liotard, Meijer, Meyer Pleite, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Triantaphyllides

IND/DEM: Batten, Belder, Blokland, Bonde, Clark, Goudin, Grabowski, Knapman, Krupa, Lundgren, Nattrass, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Speroni, Titford, Tomczak, Wise, Wohlin, Zapałowski, Železný

NI: Gollnisch, Le Pen Jean-Marie, Martinez, Masiel, Romagnoli, Schenardi

PPE-DE: Ashworth, Atkins, Beazley, Bushill-Matthews, Cabrnoch, Cederschiöld, Chichester, Dover, Duchoň, Elles, Evans Jonathan, Fajmon, Gaubert, Gauzès, Liese, Martens, Mathieu, Nicholson, Parish, Pīks, Purvis, Škottová, Stevenson, Strejček, Tannock, Vlasák, Zahradil, Zvěřina

PSE: Attard-Montalto, Batzeli, Beňová, Castex, Corbett, Corbey, Geringer de Oedenberg, Rouček, Tarand, Weber Henri

UEN: Aylward, Bielan, Libicki, Pavilionis, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Schlyter

Tyhjää: 21

GUE/NGL: Agnoletto, Brie, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Guidoni, Henin, Manolakou, Musacchio, Pafilis, Papadimoulis, Pflüger, Ransdorf, Remek, Toussas, Uca, Zimmer

NI: Belohorská, Czarnecki Marek Aleksander

PPE-DE: Siekierski

UEN: Vaidere

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Puolesta: Charlotte Cederschiöld

99.   Mietintö: Kindermann A6-0015/2006

Päätöslauselma

Puolesta: 356

ALDE: Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Bourlanges, Bowles, Budreikaitė, Busk, Chatzimarkakis, Chiesa, Cocilovo, Costa, Deprez, Di Pietro, Duff, Duquesne, Fourtou, Gibault, Griesbeck, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Koch-Mehrin, Kułakowski, Laperrouze, Lax, Lehideux, Letta, Lynne, Malmström, Matsakis, Morillon, Mulder, Neyts-Uyttebroeck, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Prodi, Resetarits, Schuth, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Toia, Väyrynen, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Grabowski, Piotrowski, Rogalski, Sinnott, Tomczak, Zapałowski

NI: Baco, Belohorská, Chruszcz, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Dillen, Giertych, Gollnisch, Le Pen Jean-Marie, Martin Hans-Peter, Masiel, Rivera, Romagnoli, Rutowicz, Schenardi, Vanhecke, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Andrikienė, Audy, Bachelot-Narquin, Bauer, Becsey, Berend, Braghetto, Brejc, Brepoels, Březina, Brok, Caspary, Castiglione, Cederschiöld, Cesa, Chmielewski, Coveney, Daul, Demetriou, Descamps, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Dombrovskis, Doorn, Doyle, Duka-Zólyomi, Ebner, Ehler, Eurlings, Fjellner, Gahler, Gaľa, García-Margallo y Marfil, Gauzès, Gewalt, Gklavakis, Glattfelder, Gomolka, Grossetête, Guellec, Gyürk, Handzlik, Hatzidakis, Hennicot-Schoepges, Higgins, Hökmark, Hoppenstedt, Hudacký, Ibrisagic, Iturgaiz Angulo, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Kasoulides, Kelam, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kušķis, Lamassoure, Langen, Langendries, Lauk, Liese, López-Istúriz White, Maat, Marques, Martens, Mathieu, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Montoro Romero, Musotto, Niebler, van Nistelrooij, Novak, Olajos, Olbrycht, Őry, Pack, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Peterle, Pieper, Pīks, Piskorski, Poettering, Posselt, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rübig, Saïfi, Samaras, Sartori, Schierhuber, Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Seeber, Siekierski, Silva Peneda, Sonik, Spautz, Stauner, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varvitsiotis, Vernola, Weber Manfred, Weisgerber, Wieland, Wortmann-Kool, Záborská, Zaleski, Zappalà, Zwiefka

PSE: Arif, Arnaoutakis, Assis, Ayala Sender, Badia I Cutchet, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berlinguer, Berman, Bösch, Bono, Bourzai, Bozkurt, Bullmann, Capoulas Santos, Carlotti, Casaca, Castex, Cercas, Christensen, Corbett, Corbey, Correia, Cottigny, D'Alema, De Rossa, De Vits, Dobolyi, El Khadraoui, Fernandes, Ferreira Elisa, Ford, Fruteau, Geringer de Oedenberg, Gierek, Glante, Gomes, Grabowska, Gröner, Groote, Gurmai, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Hasse Ferreira, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Hughes, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kuc, Kuhne, Lambrinidis, Lehtinen, Leichtfried, Liberadzki, Lienemann, Madeira, Maňka, Mastenbroek, Medina Ortega, Miguélez Ramos, Mikko, Myller, Napoletano, Navarro, Paasilinna, Panzeri, Piecyk, Pinior, Prets, Rapkay, Rasmussen, Reynaud, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, dos Santos, Schulz, Segelström, Sifunakis, Stihler, Tarabella, Tarand, Titley, Tzampazi, Van Lancker, Vaugrenard, Vincenzi, Walter, Westlund, Willmott, Xenogiannakopoulou

UEN: Angelilli, Bielan, Foltyn-Kubicka, Janowski, Kristovskis, Kuźmiuk, Muscardini, Musumeci, Pavilionis, Podkański, Roszkowski, Vaidere, Wojciechowski Janusz, Zīle

Verts/ALE: Aubert, Auken, Beer, Breyer, Cramer, Evans Jillian, Frassoni, de Groen-Kouwenhoven, Hammerstein Mintz, Harms, Horáček, Isler Béguin, Kallenbach, Kusstatscher, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Trüpel, Turmes

Vastaan: 47

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Brie, Catania, Figueiredo, Flasarová, Guerreiro, Henin, Kohlíček, Liotard, Manolakou, Meijer, Meyer Pleite, Musacchio, Pafilis, Pflüger, Ransdorf, Remek, Seppänen, Sjöstedt, Strož, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Zimmer

IND/DEM: Batten, Belder, Blokland, Bonde, Clark, Goudin, Knapman, Lundgren, Nattrass, Titford, Wise, Wohlin, Železný

PPE-DE: Cabrnoch, Duchoň, Fajmon, Škottová, Strejček, Vlasák, Zvěřina

PSE: Trautmann

Verts/ALE: Schlyter

Tyhjää: 18

GUE/NGL: de Brún

IND/DEM: Speroni

NI: Martinez

PPE-DE: Ashworth, Chichester, Coelho, Dover, Elles, Evans Jonathan, Freitas, Nicholson, Parish, Pinheiro, Protasiewicz, Purvis, Stevenson, Tannock

PSE: Estrela

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Puolesta: Othmar Karas

100.   Yhteinen päätöslauselmaesitys B6-0111/2006 Armenialainen kulttuuriperintö Azerbaidžanissa

Johdanto-osan G kappale

Puolesta: 29

ALDE: Hall, Lynne

IND/DEM: Bonde

NI: Czarnecki Ryszard, Rutowicz

PSE: Arnaoutakis, Ayala Sender, Beglitis, Casaca, Ettl, Evans Robert, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gomes, Grabowska, Hutchinson, Kindermann, Kuc, Martínez Martínez, Medina Ortega, Miguélez Ramos, Paleckis, Sakalas, Scheele, Yañez-Barnuevo García

Verts/ALE: Isler Béguin, Onesta, Romeva i Rueda, Schlyter

Vastaan: 60

ALDE: Matsakis, Onyszkiewicz, Watson

GUE/NGL: Adamou, Brie, Kohlíček, Meijer, Strož

IND/DEM: Krupa, Sinnott

NI: Giertych, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Audy, Caspary, Chmielewski, Daul, Deß, Dimitrakopoulos, Dover, Gahler, García-Margallo y Marfil, Gauzès, Gomolka, Grossetête, Gutiérrez-Cortines, Hatzidakis, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Lulling, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Montoro Romero, Nicholson, Olbrycht, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Pleštinská, Posselt, Purvis, Roithová, Rübig, Samaras, Saryusz-Wolski, Sonik, Sudre, Tannock, Trakatellis, Vatanen, Záborská, Zaleski

PSE: Bourzai, Carlotti, Guy-Quint, Reynaud, Roure, Tarabella

UEN: Libicki

101.   Yhteinen päätöslauselmaesitys B6-0111/2006 Armenialainen kulttuuriperintö Azerbaidžanissa

Päätöslauselma

Puolesta: 85

ALDE: Hall, Lynne, Matsakis, Onyszkiewicz, Watson

GUE/NGL: Adamou, Brie, Kohlíček, Meijer, Strož

IND/DEM: Bonde, Krupa, Sinnott

NI: Czarnecki Ryszard, Giertych, Masiel, Rutowicz, Wojciechowski Bernard Piotr

PPE-DE: Audy, Caspary, Chmielewski, Daul, Deß, Dimitrakopoulos, Dover, Gahler, García-Margallo y Marfil, Gauzès, Gomolka, Grossetête, Gutiérrez-Cortines, Hatzidakis, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Montoro Romero, Nicholson, Olbrycht, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Pleštinská, Posselt, Purvis, Roithová, Rübig, Samaras, Saryusz-Wolski, Sonik, Sudre, Tannock, Trakatellis, Vatanen, Záborská, Zaleski

PSE: Arnaoutakis, Ayala Sender, Beglitis, Bourzai, Carlotti, Casaca, Ettl, Evans Robert, Gebhardt, Geringer de Oedenberg, Gomes, Grabowska, Guy-Quint, Hutchinson, Kindermann, Kuc, Martínez Martínez, Medina Ortega, Miguélez Ramos, Paleckis, Reynaud, Roure, Sakalas, Scheele, Tarabella, Yañez-Barnuevo García

UEN: Libicki

Vastaan: 5

PPE-DE: Lulling

Verts/ALE: Isler Béguin, Onesta, Romeva i Rueda, Schlyter

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Puolesta: Astrid Lulling

102.   Yhteinen päätöslauselmaesitys B6-0112/2006 — Guantanamo

Päätöslauselma

Puolesta: 80

ALDE: Hall, Lynne, Matsakis, Onyszkiewicz, Watson

GUE/NGL: Brie, Kohlíček, Meijer, Strož

IND/DEM: Bonde

NI: Czarnecki Ryszard, Masiel, Rutowicz

PPE-DE: Audy, Caspary, Chmielewski, Daul, Deß, Dimitrakopoulos, Dover, Gahler, García-Margallo y Marfil, Gauzès, Gomolka, Grossetête, Gutiérrez-Cortines, Hatzidakis, Kaczmarek, Lulling, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Montoro Romero, Nicholson, Olbrycht, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Pleštinská, Posselt, Purvis, Roithová, Rübig, Samaras, Saryusz-Wolski, Sonik, Sudre, Trakatellis, Vatanen, Záborská, Zaleski

PSE: Arnaoutakis, Ayala Sender, Beglitis, Bourzai, Carlotti, Casaca, Ettl, Evans Robert, Geringer de Oedenberg, Gomes, Grabowska, Guy-Quint, Hutchinson, Kindermann, Kuc, Martínez Martínez, Medina Ortega, Miguélez Ramos, Paleckis, Reynaud, Roure, Sakalas, Scheele, Tarabella, Yañez-Barnuevo García

Verts/ALE: Isler Béguin, Onesta, Romeva i Rueda, Schlyter

Vastaan: 1

UEN: Libicki

Tyhjää: 1

IND/DEM: Krupa

Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Puolesta: Othmar Karas


HYVÄKSYTYT TEKSTIT

 

P6_TA(2006)0061

Palvelut sisämarkkinoilla *** I

Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi palveluista sisämarkkinoilla (KOM(2004)0002 — C5-0069/2004 — 2004/0001(COD))

(Yhteispäätösmenettely: ensimmäinen käsittely)

Euroopan parlamentti, joka

ottaa huomioon komission ehdotuksen Euroopan parlamentille ja neuvostolle (KOM(2004)0002) (1),

ottaa huomioon EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan ja 47 artiklan 2 kohdan, 55 artiklan, 71 artiklan ja 80 artiklan 2 kohdan, joiden mukaisesti komissio on antanut ehdotuksen Euroopan parlamentille (C5-0069/2004),

ottaa huomioon työjärjestyksen 51 artiklan,

ottaa huomioon sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan mietinnön sekä talousarvion valvontavaliokunnan, talous- ja raha-asioiden valiokunnan, työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnan, ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan, teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnan, kulttuuri- ja koulutusvaliokunnan, oikeudellisten asioiden valiokunnan, naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnan ja vetoomusvaliokunnan lausunnot (A6-0409/2005);

1.

hyväksyy komission ehdotuksen sellaisena kuin se on tarkistettuna;

2.

pyytää komissiota antamaan asian uudelleen Euroopan parlamentin käsiteltäväksi, jos se aikoo tehdä tähän ehdotukseen huomattavia muutoksia tai korvata sen toisella ehdotuksella;

3.

kehottaa puhemiestä välittämään parlamentin kannan neuvostolle ja komissiolle.


(1)  Ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä.

P6_TC1-COD(2004)0001

Euroopan parlamentin kanta, vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 16. helmikuuta 2006, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/.../EY antamiseksi palveluista sisämarkkinoilla

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 47 artiklan 2 kohdan ensimmäisen ja kolmannen virkkeen, sen 55 ja 71 artiklan sekä 80 artiklan 2 kohdan,

ottavat huomioon komission ehdotuksen,

ottavat huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon (1),

ottavat huomioon alueiden komitean lausunnon (2),

noudattavat perustamissopimuksen 251 artiklassa tarkoitettua menettelyä (3),

sekä katsovat seuraavaa:

(1)

Euroopan unionin tarkoituksena on tiivistää Euroopan valtioiden ja kansojen välisiä siteitä sekä varmistaa taloudellinen ja sosiaalinen kehitys. Perustamissopimuksen 14 artiklan 2 kohdan mukaisesti sisämarkkinat käsittävät alueen, jolla ei ole sisäisiä rajoja ja jolla tavaroiden, henkilöiden, palvelujen ja pääomien vapaa liikkuvuus taataan. Jäsenvaltioiden välisen palvelutoiminnan kehittymistä haittaavien esteiden poistaminen on välttämätön keino Euroopan kansojen välisen integraation ja tasapainoisen ja kestävän taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen edistämiseksi. Kyseisiä esteitä poistettaessa on olennaisen tärkeää varmistaa, että palvelutoiminnan kehittäminen tukee perustamissopimuksen 2 artiklassa vahvistetun päämäärän toteuttamista eli taloudellisen toiminnan sopusointuisen, tasapainoisen ja kestävän kehityksen edistämistä koko yhteisössä, työllisyyden ja sosiaalisen suojelemisen korkeaa tasoa, miesten ja naisten välistä tasa-arvoa, kestävää kasvua, joka ei edistä rahan arvon alenemista, hyvän kilpailukyvyn edistämistä ja talouden suorituskyvyn korkeaa lähentymisastetta, ympäristönsuojelun korkeaa tasoa ja ympäristön laadun parantamista, elintason ja elämän laadun nousua sekä taloudellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja yhteisvastuullisuutta jäsenvaltioiden välillä.

(2)

Kilpailukykyiset palvelumarkkinat ovat ratkaisevan tärkeät unionin talouskasvun edistämiselle ja työpaikkojen syntymiselle. Sisämarkkinoilla on vielä suuri joukko esteitä, joiden takia monet palveluyritykset, varsinkaan pienet ja keskisuuret yritykset (pk-yritykset), eivät pysty laajentumaan yli kansallisten rajojen ja hyödyntämään sisämarkkinoita täysitehoisesti. Tämä heikentää unionin palveluntarjoajien kansainvälistä kilpailukykyä. Vapaat markkinat, joilla jäsenvaltiot velvoitetaan poistamaan jäsenvaltioiden välisen palvelutoiminnan rajoitukset, yhdessä suuremman avoimuuden ja laajempien tietovaatimusten kanssa merkitsisivät kuluttajille suurempaa valikoimaa ja parempia palveluita alhaisemmilla hinnoilla.

(3)

Komission kertomuksessa palvelujen sisämarkkinatilanteesta (4) kartoitettiin lukuisia haittatekijöitä, jotka estävät tai jarruttavat jäsenvaltioiden välisten palvelujen kehittymistä, erityisesti palvelualaa hallitsevien ”pk-yritysten”, tarjoamien palvelujen osalta. Kertomuksessa päädytään toteamaan, että kymmenen vuotta sen jälkeen, kun sisämarkkinoiden olisi pitänyt toteutua, Euroopan unionin yhdentynyttä taloutta koskevan näkemyksen ja Euroopan kansalaisten ja palveluntarjoajien kokeman todellisuuden välillä on suuri ero. Kartoitetut esteet vaikuttavat moniin eri palvelutoimiin sekä palveluntarjoajan toiminnan kaikkiin vaiheisiin, ja niillä on useita yhtymäkohtia, jotka johtuvat usein hallinnon rasitteista, rajatylittäviä toimia koskevasta oikeudellisesta epävarmuudesta ja jäsenvaltioiden keskinäisen luottamuksen puutteesta.

(4)

Koska palvelut ovat taloudellisen kasvun moottori ja edustavat 70 prosenttia useimpien jäsenvaltioiden bruttokansantuotteesta ja työpaikoista, sisämarkkinoiden pirstoutumisella on negatiivinen vaikutus koko Euroopan talouteen, ja varsinkin pk-yritysten kilpailukykyyn sekä työntekijöiden liikkuvuuteen , ja se estää kuluttajia hyödyntämästä suurempaa palveluvalikoimaa kilpailukykyisin hinnoin. On huomattava, että palvelusektori on merkittävä naisten työllistäjä ja että naiset näin ollen hyötyvät suuresti palvelujen sisämarkkinoiden täydellisen toteuttamisen myötä tarjoutuvista uusista mahdollisuuksista. Euroopan parlamentti ja neuvosto ovat korostaneet, että todellisten sisämarkkinoiden toteutumista haittaavien oikeudellisten esteiden poistaminen on ensisijainen tavoite, kun halutaan saavuttaa Lissabonissa kokoontuneen Eurooppa-neuvoston asettama tavoite parantaa työllisyyttä ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja saavuttaa kestävä taloudellinen kasvu niin, että Euroopan unionista tehdään maailman kilpailukykyisin ja dynaamisin osaamiseen ja työllisyyden kasvuun perustuva talous vuoteen 2010 mennessä. Esteiden poistaminen ja samanaikainen eurooppalaisen kehittyneen sosiaalisen mallin turvaaminen on siis perusedellytyksenä niiden vaikeuksien voittamiselle, joita Lissabonin-strategian täytäntöönpanossa on kohdattu, sekä Euroopan talouden elvyttämiselle, etenkin työllisyyden ja investointien kannalta. On siksi tärkeää saavuttaa palveluiden yhtenäismarkkinat, joilla markkinoiden avaaminen, julkiset palvelut ja sosiaaliset sekä kuluttajien oikeudet ovat keskenään tasapainossa.

(5)

Etenkin kymmenen uuden jäsenvaltion liittymisen jälkeen yrittäjät, jotka haluaisivat tarjota palveluita jossakin toisessa jäsenvaltiossa, joutuvat kohtaamaan selviä esteitä.

(6)

Tämän vuoksi olisi poistettava jäsenvaltioiden palveluntarjoajien sijoittautumisvapautta ja jäsenvaltioiden välistä palvelujen vapaata liikkuvuutta haittaavat esteet ja turvattava sekä palvelujen vastaanottajien että palveluntarjoajien tarvitsema oikeusvarmuus, jotta he voivat käyttää tehokkaasti näitä perustamissopimuksen mukaisia perusvapauksia. Koska palvelujen sisämarkkinaesteet vaikuttavat sekä toimijoihin, jotka haluavat sijoittautua toisiin jäsenvaltioihin että toimijoihin, jotka tarjoavat palvelua toiseen jäsenvaltioon sijoittautumatta sinne, palveluntarjoajan olisi voitava kehittää palvelutoimiaan sisämarkkinoilla joko sijoittautumalla jäsenvaltioon tai hyödyntämällä palvelujen vapaata liikkuvuutta. Palveluntarjoajilla olisi oltava mahdollisuus valita jompikumpi kahdesta vapaudesta kuhunkin jäsenvaltioon soveltamansa kehitysstrategian mukaisesti.

(7)

Esteitä ei voida poistaa ainoastaan soveltamalla suoraan perustamissopimuksen 43 ja 49 artiklaa ottaen huomioon, että jäsenvaltioihin kohdistuvien perustamissopimuksen rikkomisesta johtuvien menettelyjen tapauskohtainen käsittely olisi erittäin hankalaa kansallisille ja yhteisön toimielimille varsinkin laajentumisten jälkeen ja toisaalta useiden esteiden poistaminen edellyttää kansallisten säännösten ennakollista yhteensovittamista viranomaisyhteistyö mukaan luettuna. Kuten Euroopan parlamentti ja neuvosto ovat todenneet, palvelujen todelliset sisämarkkinat on mahdollista toteuttaa yhteisön säädöksen avulla.

(8)

Tällä direktiivillä luodaan yleinen oikeudellinen kehys, joka hyödyttää monia erilaisia palveluja, ottaen huomioon kunkin elinkeinon tai ammatin ja niitä koskevan sääntelyjärjestelmän erityispiirteet. Oikeudellinen kehys perustuu dynaamiseen ja valikoivaan lähestymistapaan, jossa tarkoituksena on poistaa ensimmäiseksi ne esteet, jotka ovat nopeasti poistettavissa, ja aloittaa sen lisäksi muiden esteiden osalta erityiskysymyksiä koskeva arviointi-, kuulemis- ja yhdenmukaistamismenettely, jonka avulla palvelutoimintaa koskevat kansalliset sääntelyjärjestelmät nykyaikaistetaan asteittain ja koordinoidusti, jotta palvelujen todelliset sisämarkkinat ovat toteutettavissa vuoteen 2010 mennessä. On tarpeen säätää tasapainotetuista toimenpiteistä, jotka koskevat kohdennettua yhdenmukaistamista, viranomaisyhteistyötä, tämän direktiivin mukaista palvelujen tarjoamisen vapautta ja kannustamista laatimaan käytännesääntöjä tietyistä kysymyksistä. Kansallista lainsäädäntöä yhteensovittamalla olisi varmistettava, että yhteisön oikeudellisen yhdentymisen aste ja yleisen edun mukaisten tavoitteiden suojataso ovat korkeat, varsinkin kuluttajien suojelun, ympäristösuojelun, yleisen turvallisuuden, kansanterveyden ja työoikeuden noudattamisen osalta, mikä on välttämätöntä jäsenvaltioiden keskinäisen luottamuksen vakiinnuttamiseksi.

(9)

Tämän direktiivin sijoittautumisvapautta ja palvelujen vapaata liikkuvuutta koskevia säännöksiä on syytä soveltaa ainoastaan siltä osin kuin asianomainen toiminta on kilpailulle avointa, joten niillä ei velvoiteta jäsenvaltioita vapauttamaan yleishyödyllisiä palveluja tai yksityistämään kyseisiä palveluja tarjoavia julkisia laitoksia eikä myöskään poistamaan nykyisiä monopoleja muiden toiminta-alojen, etenkään arpajaistoiminnan tai tiettyjen jakelupalvelujen osalta.

(10)

Tässä direktiivissä ei puututa jäsenvaltioiden yhteisön lainsäädännön mukaisesti toteuttamiin toimiin, joilla pyritään suojelemaan tai edistämään kulttuurista ja kielellistä monimuotoisuutta, toimien rahoitus mukaan luettuna.

(11)

Yhtä tärkeää on, että tässä direktiivissä kunnioitetaan täysimääräisesti EY:n perustamissopimuksen 137 artiklaan perustuvia yhteisön aloitteita, jotta saavutetaan perustamissopimuksen 136 artiklassa tarkoitetut työllisyyden edistämistä ja elin- ja työolojen parantamista koskevat tavoitteet.

(12)

Ottaen huomioon, että perustamissopimuksessa on erityiset oikeusperustat työlainsäädännölle ja sosiaaliturvaa koskevalle lainsäädännölle, ja sen varmistamiseksi, että tämä direktiivi ei vaikuta näihin aloihin, työlainsäädäntö ja sosiaaliturvaa koskeva lainsäädäntö on jätettävä tämän direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle.

(13)

Tämä direktiivi ei koske julkisen rahoituksen saamiselle asetettuja vaatimuksia, joita sovelletaan tiettyihin palveluntarjoajiin. Näihin vaatimuksiin kuuluvat erityisesti ehdot, jotka palveluntarjoajien on täytettävä julkista rahoitusta saadakseen, mukaan lukien erityiset sopimusehdot ja erityisesti laatuvaatimukset, joita on noudatettava julkisen rahoituksen saamiseksi esimerkiksi terveys- ja sosiaalipalveluille.

(14)

Tässä direktiivissä ja erityisesti lupajärjestelmiä ja luvan alueellista soveltamisalaa koskevissa säännöksissä, ei puututa jäsenvaltioiden sisäiseen toimivallan jakoon alueellisella tai paikallisella tasolla, alueellinen ja paikallinen itsehallinto sekä virallisten kielten käyttö mukaan luettuina .

(15)

On aiheellista tunnustaa ammattiala- ja ammatillisten järjestöjen sekä työmarkkinaosapuolten aseman tärkeys palvelutoiminnan sääntelyssä ja ammattialasääntöjen kehittämisessä , kunhan ne eivät estä taloudellisten toimijoiden välistä kilpailua.

(16)

Sosiaaliset hyvinvointipalvelut kuuluvat valtioiden kansallisiin, alueellisiin ja paikallisiin sosiaalialan velvoitteisiin. Ne ilmentävät sosiaalisen yhteenkuuluvuuden ja solidaarisuuden tavoitteita, mikä näkyy muun muassa siinä, että niillä on tarkoitus avustaa perheen riittämättömien tulojen, täydellisen tai osittaisen muista riippuvaisuuden taikka syrjäytymisriskin vuoksi avun tarpeessa olevia henkilöitä. Usein nämä palvelut ovat täysin voittoa tavoittelemattomia, eikä niistä saatavaa hyötyä siten voida mitata taloudellisin kriteerein.

(17)

Tässä direktiivissä ei käsitellä sosiaalisen asuntotuotannon rahoitusta tai siihen liittyvää tukijärjestelmää. Direktiivi ei myöskään vaikuta jäsenvaltioiden asettamiin kriteereihin tai ehtoihin, joilla varmistetaan, että sosiaaliseen asuntotuotantoon liittyvät palvelut todellisuudessa edistävät julkista etua ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta.

(18)

Tämän direktiivin säännösten ei pitäisi vaikuttaa sosiaalisia hyvinvointitavoitteita tyypillisesti edistäviin lastenhoitopalveluihin ja perheiden ja nuorten tukemiseen tarkoitettuihin palveluihin eikä koulutus- ja kulttuuripalveluihin.

(19)

Tätä direktiiviä olisi tulkittava siten, että se sovittaa jäsenvaltioissa ja Euroopan unionin perusoikeuskirjassa tunnustettujen perusoikeuksien käyttämisen yhteen perustamissopimuksen 43 ja 49 artiklassa tarkoitettujen perusvapauksien kanssa. Perusoikeuksiin kuuluu muun muassa oikeus ammattiyhdistystoimintaan. Direktiiviä olisi tulkittava siten, että sekä perusoikeuksia että perusvapauksia on noudatettava kaikilta osin.

(20)

Tämä direktiivi on yhdenmukainen palveluja koskevien yhteisön muiden aloitteiden kanssa, erityisesti yhteisön palveluyritysten kilpailukykyä ja palvelujen turvallisuutta koskevien aloitteiden (5) sekä potilaiden liikkuvuutta ja terveydenhoidon kehitystä yhteisössä koskevien aloitteiden kanssa. Se on yhdenmukainen myös sisämarkkina-sioissa tehtyjen vireillä olevien aloitteiden kanssa; näitä ovat esimerkiksi ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi myynninedistämisestä sisämarkkinoilla (6) ja kuluttajansuojaa koskevat aloitteet, kuten sopimattomista elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisistä kaupallisista menettelyistä 11 päivänä toukokuuta 2005 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2005/29/EY (sopimattomia kaupallisia menettelyä koskeva direktiivi) (7) ja kuluttajansuojalainsäädännön täytäntöönpanosta vastaavien kansallisten viranomaisten yhteistyöstä 27 päivänä lokakuuta 2004 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 2006/2004 (”asetus kuluttajansuojaa koskevasta yhteistyöstä”) (8).

(21)

Tätä direktiiviä ei olisi sovellettava yleishyödyllisiin palveluihin, jotka jäsenvaltiot määrittelevät ja joita ne tarjoavat yleisen edun suojaamiseen liittyvien velvollisuuksiensa täyttämiseksi. Perustamissopimuksen 50 artiklan määritelmä ei kata niihin liittyvää toimintaa, eivätkä ne siis kuulu tämän direktiivin soveltamisalaan. Tämän direktiivin säännöksiä sovelletaan vain, mikäli kyseiset toimintamuodot ovat kilpailulle avoimia eivätkä velvoita jäsenvaltioita vapauttamaan yleishyödyllisiä palveluja eivätkä myöskään yksityistämään julkisia laitoksia tai lakkauttamaan monopoleja joillakin toiminta-aloilla, kuten arpajaistoiminnassa tai tietyillä jakelualoilla. Direktiivi kattaa yleishyödyllisistä palveluista ainoastaan yleisen taloudellisen edun mukaiset palvelut eli palvelut, joihin liittyy taloudellista toimintaa ja jotka ovat kilpailulle avoimia. Direktiivi ei myöskään koske yleisen taloudellisen edun mukaisten palvelujen rahoitusta eikä tukia, joita jäsenvaltiot myöntävät erityisesti sosiaalialalla perustamissopimuksen VI osaston 1 luvun mukaisesti.

(22)

Soveltamisalan ulkopuolelle jätetään näissä direktiiveissä nimenomaisesti käsiteltyjen asioiden lisäksi myös asiat, joissa direktiivit nimenomaisesti jättävät jäsenvaltioille mahdollisuuden toteuttaa tiettyjä kansallisen tason toimia.

(23)

On aiheellista jättää rahoituspalvelut tämän direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle, sillä kyseiset palvelut ovat parhaillaan erityisen toimintasuunnitelman aiheena, jonka tarkoituksena on, kuten tässä direktiivissä, toteuttaa todelliset palvelujen sisämarkkinat. Direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle olisi jätettävä kaikki pankki-, luotto-, vakuutus-, jälleenvakuutus-, yksilölliset eläkejärjestely-, sijoitus- ja maksupalvelut , sijoitusneuvonta sekä yleisesti luottolaitosten liiketoiminnan aloittamisesta ja harjoittamisesta 20 päivänä maaliskuuta 2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/12/EY (9) liitteessä I mainitut palvelut .

(24)

Ottaen huomioon, että vuonna 2002 annettiin joukko sähköisiä viestintäpalveluja ja verkkoja sekä niihin liittyviä resursseja ja palveluja koskevia säädöksiä, joilla muodostettiin sääntelykehys kyseisten palvelujen aloittamisen helpottamiseksi sisämarkkinoilla etenkin poistamalla suurin osa yksittäislupajärjestelmistä, mainituissa säädöksissä säännellyt seikat olisi suljettava pois tämän direktiivin soveltamisalasta.

(25)

Erityisvaatimuksista, joita jäsenvaltiot asettavat tilapäistyötä tarjoavien yritysten sijoittautumiselle, seuraa, että kyseisiä palveluita ei voida sisällyttää tässä vaiheessa direktiivin soveltamisalaan. Sen vuoksi tämän alan sijoittautumissäännöt on kaikilta osin yhdenmukaistettava oikeudellisen kehyksen luomiseksi sisämarkkinoiden toteuttamiselle tällä alalla.

(26)

Erityisvaatimuksista, joita jäsenvaltiot asettavat turvallisuuspalvelujen sijoittautumiselle, seuraa, että kyseisiä palveluita ei voida sisällyttää tässä vaiheessa direktiivin soveltamisalaan. Sen vuoksi tämän alan sijoittautumissäännöt on kaikilta osin yhdenmukaistettava oikeudellisen kehyksen luomiseksi sisämarkkinoiden toteuttamiselle tällä alalla.

(27)

Direktiivin ulkopuolelle jätettävällä terveydenhoidolla tarkoitetaan terveydenhuollon ammattilaisten potilailleen tarjoamia terveydenhoito- ja apteekkipalveluita potilaiden terveyden tilan arvioimiseksi, säilyttämiseksi tai palauttamiseksi silloin, kun näiden toimintojen harjoittaminen jäsenvaltiossa, jossa palvelu tarjotaan, on sallittu vain säänneltynä ammattina.

(28)

Tämä direktiivi ei vaikuta terveydenhuoltokulujen korvaamiseen muussa kuin hoitopalvelun saajan asuinpaikkana olevassa jäsenvaltiossa. Yhteisöjen tuomioistuin on käsitellyt asiaa useita kertoja ja tunnustanut potilaan oikeudet. On tärkeää ottaa tämä asia esiin toisessa yhteisön oikeudellisessa välineessä oikeusvarmuuden ja selkeyden lisäämiseksi.

(29)

Tämän direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle olisi jätettävä myös audiovisuaaliset palvelut niiden lähetystavasta riippumatta ja erityisesti televisiolähetyspalvelut sellaisina kuin ne on määritelty televisiotoimintaa koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta 3 päivänä lokakuuta 1989 annetussa neuvoston direktiivissä 89/552/ETY (10), yleisradiopalvelut, elokuvapalvelut ja teollis- ja tekijänoikeuksia valvovien yhteisövalvontajärjestöjen palvelut. Näillä palveluilla on erittäin tärkeä tehtävä Euroopan kulttuuri-identiteettien ja julkisen mielipiteen muodostamisessa. Kulttuurisen monimuotoisuuden ja moniarvoisuuden säilyttäminen ja edistäminen edellyttävät erityistoimenpiteitä, joiden yhteydessä on voitava ottaa huomioon alueelliset ja kansalliset erityisolosuhteet. Lisäksi yhteisö ottaa kulttuuriin liittyvät näkökohdat huomioon perustamissopimuksen määräysten mukaisessa toiminnassaan, erityisesti kulttuuriensa monimuotoisuuden vaalimiseksi ja edistämiseksi. Toissijaisuusperiaatteen sekä yhteisön oikeuden ja erityisesti kilpailusääntöjen mukaisesti audiovisuaalisten palvelujen tuessa on siten otettava huomioon kulttuurisesti ja sosiaalisesti tärkeät seikat, jotka tekevät tämän direktiivin määräysten soveltamisesta epätarkoituksenmukaista.

(30)

Rahapelitoiminta, mukaan lukien arpajaiset ja vedonlyönti, olisi jätettävä tämän direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle tällaisen toiminnan erityisluonteen vuoksi, sillä se vaatii valtioita toteuttamaan yleistä järjestystä koskevia ja kuluttajia suojelevia toimenpiteitä. Yhteisön oikeus ei aseta kyseenalaiseksi tällaisen toiminnan erityisluonnetta, sillä se ainoastaan velvoittaa kansalliset tuomioistuimet tarkastelemaan perusteellisesti yleisen edun mukaisia syitä, jotka voivat oikeuttaa palveluiden tarjoamisen vapauteen tai sijoittautumisvapauteen kohdistuvat poikkeukset. Koska rahapelien verotuksessa lisäksi on huomattavia eroja ja koska nämä erot johtuvat ainakin osittain jäsenvaltioiden yleiseen järjestykseen liittyvien tarpeiden eroista, olisi aivan mahdotonta toteuttaa pelialan toimijoiden välinen rajat ylittävä syrjimätön kilpailu puuttumatta samanaikaisesti tai etukäteen jäsenvaltioiden verotuksen yhdenmukaisuuteen, jota tässä direktiivissä ei käsitellä ja joka ei kuulu sen soveltamisalaan.

(31)

Tämä direktiivi ei koske sellaisten ammattien harjoittajien toimia, jotka liittyvät pysyvästi tai väliaikaisesti suoraan ja nimenomaisesti julkisen vallan käyttöön ja erityisesti julkisten viranhaltijoiden suorittamaan varmennukseen ja oikeaksi todistamiseen.

(32)

Ottaen huomioon, että perustamissopimuksessa määrätään erityisistä oikeusperusteista verotuksen alalla ja että asiasta on jo annettu yhteisön säädöksiä, verotusala olisi jätettävä tämän direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle .

(33)

Kuljetuspalvelut, mukaan lukien kaupunkiliikenne, satamapalvelut sekä taksi- ja ambulanssikuljetukset, olisi jätettävä tämän direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle. Arvokuljetukset ja vainajien kuljetukset olisi sisällytettävä tämän direktiivin soveltamisalaan, koska näillä aloilla on todettu ongelmia sisämarkkinoiden toiminnassa .

(34)

Tämän direktiivin ei pitäisi vaikuttaa rikoslainsäädäntöön. Rikoslainsäädäntöä ei kuitenkaan saisi väärinkäyttää direktiivin säännösten kiertämiseksi.

(35)

Tätä direktiiviä olisi sovellettava ainoastaan, jos palvelutoiminnan aloittamisen ja harjoittamisen yksittäisistä näkökohdista erityisaloilla tai -ammateissa ei ole annettu yhteisön oikeuden erityissäännöksiä .

(36)

Voittoa tavoittelematon harrasteurheilutoiminta on sosiaalisesti erittäin merkittävää. Sen tavoitteet ovat usein pelkästään sosiaalisia ja virkistykseen tähtääviä. Siksi se ei ole yhteisön oikeuden mukaista taloudellista toimintaa eikä kuulu tämän direktiivin soveltamisalaan.

(37)

Perustamissopimuksen 49 artiklaa ja sitä seuraavia artikloja koskevan yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti palvelun käsite kattaa kaiken taloudellisen toiminnan, josta tavallisesti maksetaan korvaus. Vastaanottajien maksama maksu järjestelmän toimintakustannusten osittaiseksi kattamiseksi ei ole korvaus, koska palvelu on käytännössä edelleen rahoitettu julkisilla varoilla.

(38)

Palvelun käsite kattaa kaiken taloudellisen toiminnan, josta tavallisesti maksetaan vastike. Vastikkeellisena ei pidetä toimintaa, jonka valtio tai alueellinen tai paikallinen viranomainen suorittaa korvauksetta sosiaali-, kulttuuri-, koulutus- ja lainkäyttöalan tehtäviensä yhteydessä, kuten kansallisessa koulutusjärjestelmässä julkisissa tai yksityisissä oppilaitoksissa annetun opetuksen yhteydessä tai sosiaaliturvajärjestelmien hallinnon yhteydessä, kun näiden tarkoituksena ei ole taloudellinen toiminta . Mainitut toimet eivät kuulu ”palvelun” määritelmän piiriin eikä niihin näin ollen sovelleta tätä direktiiviä.

(39)

Tämä direktiivi ei koske tavaroiden vapaata liikkuvuutta säätelevän perustamissopimuksen 28-30 artiklan soveltamista. Tämän direktiivin mukaisen palvelujen tarjoamisen vapauden perusteella kiellettyjä rajoituksia ovat vaatimukset, joita sovelletaan palvelutoiminnan aloittamiseen tai harjoittamiseen, ei siis tavaroihin sinänsä.

(40)

Palveluntarjoajan käsitteellä tarkoitetaan kaikkia luonnollisia henkilöitä, jotka ovat jonkin jäsenvaltion kansalaisia, tai oikeushenkilöitä, jotka harjoittavat palvelutoimintaa joko sijoittautumisvapauden tai palvelujen vapaan liikkuvuuden nojalla. Palveluntarjoajan käsite ei myöskään rajoitu pelkästään tapaukseen, jossa palvelu suoritetaan rajojen yli palvelujen vapaan liikkuvuuden piirissä, vaan se kattaa myös tapauksen, jossa toimija sijoittautuu johonkin jäsenvaltioon kehittääkseen siellä palvelutoimintaansa. Palveluntarjoajan käsitteellä ei tarkoiteta tapausta, jossa kolmannen maan yhtiöillä on haaraliikkeitä jossakin jäsenvaltiossa, sillä perustamissopimuksen 48 artiklan mukaan sijoittautumisvapaudesta ja palvelujen vapaasta liikkuvuudesta hyötyvät vain jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti perustetut yhtiöt, joiden sääntömääräinen kotipaikka, keskushallinto tai päätoimipaikka on yhteisön alueella.

(41)

Palveluntarjoajan sijoittautumispaikka olisi vahvistettava yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti, jolloin sijoittautuminen edellyttää tosiasiallista taloudellisen toiminnan harjoittamista vakituisesta sijoittautumispaikasta käsin määrittelemättömän ajanjakson ajan. Tämä edellytys täyttyy myös, jos yritys perustetaan määräajaksi tai jos yritys vuokraa rakennuksen tai laitoksen, josta käsin se harjoittaa toimintaansa. Tämän määritelmän mukaan, joka edellyttää toiminnan tosiasiallista harjoittamista palveluntarjoajan sijoittautumispaikkakunnalla, pelkkää postilokeroa ei katsota sijoittautumiseksi. Tapauksissa, joissa palveluntarjoaja toimii useilla sijoittautumispaikkakunnilla, on tärkeää vahvistaa, miltä sijoittautumispaikkakunnalta käsin kyseinen palvelu tosiasiallisesti tarjotaan. Tapauksissa, joissa on vaikea vahvistaa, miltä monista sijoittautumispaikkakunnista palvelu tarjotaan, sijoittautumispaikkakunnaksi katsotaan paikka, jossa palveluntarjoaja pääasiallisesti tuottaa näitä palveluja.

(42)

Kun toimija siirtyy toiseen jäsenvaltioon harjoittaakseen siellä palvelutoimintaa, on aiheellista erottaa toisistaan sijoittautumisvapaudesta johtuvat tilanteet ja palvelujen vapaan liikkuvuuden kattamat tilanteet kyseisen toiminnan tilapäisyyden perusteella. Yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan kulloisenkin toiminnan tilapäisyyttä on arvioitava paitsi palveluntarjonnan keston myös sen toistuvuuden, ajoittaisuuden tai jatkuvuuden perusteella. Palveluntarjonnan tilapäisyys ei saisi missään tapauksessa sulkea pois mahdollisuutta, että palveluntarjoajalla olisi kohdejäsenvaltiossa tietty infrastruktuuri (kuten toimisto-, asiakas- tai muu vastaanottotila) edellyttäen, että kyseinen infrastruktuuri on välttämätön palveluntarjonnan toteuttamiseksi.

(43)

Lupajärjestelmän käsitteellä tarkoitetaan ensi sijassa viranomaismenettelyjä, joilla myönnetään lupia, lisenssejä tai eri toimilupia, mutta se kattaa myös velvollisuuden kirjoittautua ammattialajärjestöön tai rekisteriin, luetteloon tai tietokantaan voidakseen harjoittaa tiettyä toimintaa tai voidakseen tehdä sopimus tietyn laitoksen kanssa tai hankkia elinkeinolupa. Luvan myöntäminen voi perustua muodolliseen päätökseen, mutta myös epäsuoraan päätökseen, joka seuraa toimivaltaisen viranomaisen vaitiolosta tai siitä, että hakijan on odotettava ilmoituksen vastaanottotodistusta, ennen kuin hän voi aloittaa kyseisen toiminnan tai ennen kuin toiminta katsotaan lailliseksi .

(44)

Hallinnollisia menettelyjä koskevien sääntöjen tarkoituksena ei ole yhdenmukaistaa hallinnollisia menettelyjä, vaan poistaa niistä aiheutuvat kohtuuttoman hankalat lupajärjestelmät, menettelyt ja muodollisuudet, jotka ovat sijoittautumisvapauden ja uusien palveluyritysten perustamisen esteenä.

(45)

Yksi varsinkin pk-yritysten kohtaamista perusvaikeuksista palvelutoiminnan aloittamisessa ja harjoittamisessa on viranomaismenettelyjen mutkikkuus, pituus ja oikeusvarmuuden puuttuminen. Tästä syystä yhteisön tai kansallisen tason nykyaikaistamiseen ja hyviin viranomaiskäytänteisiin tähtäävien aloitteiden avulla olisi laadittava hallinnollisen yksinkertaistamisen periaatteet, luotava koordinoidusti yhteisön tasolla keskitettyihin asiointipisteisiin perustuva järjestelmä sekä rajoitettava ennakkolupavelvoite tapauksiin, joissa se on välttämätöntä. Tällä nykyaikaistamistoimella, jolla turvataan avoimuusedellytykset sekä toimijoita koskevien tietojen saattaminen ajan tasalle, pyritään poistamaan viiveitä, kustannuksia ja estevaikutuksia, jotka johtuvat esimerkiksi tarpeettomista, liian mutkikkaista tai kalliista toimenpiteistä, päällekkäisyyksistä, asiakirjojen esitystapaa koskevasta kaavamaisuudesta, toimivaltaisten elinten harkintavallan käytöstä, epämääräisistä tai liian pitkistä määräajoista, myönnetyn luvan voimassaoloajan rajoittamisesta tai suhteettomista kuluista ja seuraamuksista. Tällaisilla käytänteillä on estevaikutuksia, joilla on erityisen suuri merkitys palveluntarjoajille, jotka haluavat kehittää toimintaansa muissa jäsenvaltioissa ja tarvitsevat koordinoitua yksinkertaistamista 25 jäsenvaltion laajentuneilla sisämarkkinoilla.

(46)

Jäsenvaltioiden olisi otettava tarvittaessa käyttöön yhdenmukaistetut yhteisön lomakkeet, jotka vastaavat sertifikaatteja, todistuksia tai muita sijoittautumista koskevia asiakirjoja.

(47)

Palvelutoiminnan aloittamisen ja harjoittamisen edistämiseksi sisämarkkinoilla olisi luotava kaikille jäsenvaltioille yhteinen hallinnollisen yksinkertaistamisen tavoite ja laadittava säännökset keskitetystä asiointipisteestä, tiedonsaantioikeudesta, sähköisistä menettelyistä ja lupajärjestelmien puitteista. Muita kansallisella tasolla tavoitteen saavuttamiseksi toteutettavia toimenpiteitä voivat olla niiden menettelyjen ja muodollisuuksien lukumäärän vähentäminen, joita sovelletaan palvelutoimintaan, varmistaen samalla, että ne ovat välttämättömiä yleisen edun mukaisen tavoitteen täyttämiseksi ja että ne eivät ole keskenään päällekkäisiä sisällön eivätkä päämäärän suhteen.

(48)

Hallinnollisen yksinkertaistamisen saavuttamiseksi ei pitäisi yleisesti asettaa esimerkiksi alkuperäisten asiakirjojen, oikeaksi todistettujen jäljennösten tai oikeaksi todistettujen käännösten esittämistä koskevia muotovaatimuksia, paitsi silloin kun se on perusteltua yleisen edun mukaisesta pakottavasta syystä, kuten työntekijöiden suojelun , kansanterveyden, ympäristönsuojelun, kuluttajien suojelun tai koulutuksen vuoksi. Olisi myös varmistettava, että lupa antaa yleensä oikeuden palvelutoiminnan aloittamisen tai sen harjoittamiseen koko jäsenvaltion alueella, ellei kutakin toimipaikkaa koskeva erillinen lupa, esimerkiksi suurien liiketilojen sijoittamiselle vaadittava lupa tai valtion alueen erityiseen osaan rajautuva lupa, ole perusteltu yleisen edun mukaisesta pakottavasta syystä .

(49)

Käsitteen ”yleisen edun mukaiset pakottavat syyt” , joihin tämän direktiivin eräissä yhdenmukaistamissäännöksissä viitataan, on kehittänyt vähitellen yhteisöjen tuomioistuin perustamissopimuksen 43 ja 49 artiklaa koskevassa oikeuskäytännössään, ja se saattaa kehittyä edelleen. Käsite kattaa ainakin seuraavat alat: yleinen järjestys, yleinen turvallisuus ja perustamissopimuksen 46 ja 55 artiklassa tarkoitettu kansanterveys, yhteiskuntajärjestyksen säilyttäminen, sosiaalipolitiikan tavoitteet, palvelujen vastaanottajien suojelu, potilasturvallisuus mukaan lukien, kuluttajansuoja, työntekijöiden suojelu, työntekijöiden sosiaalinen suojelu mukaan lukien, sosiaaliturvajärjestelmän rahoituksen tasapainon säilyttäminen, tasapuolisten ja kaikkien saatavilla olevien terveydenhuolto- ja sairaalapalvelujen ylläpitäminen, petosten torjunta, verotusjärjestelmän yhtenäisyys, syrjivän kilpailun ehkäiseminen, kansallisen rahoitussektorin hyvän maineen säilyttäminen, ympäristön ja kaupunkiympäristön suojelu, kaupunki- ja aluesuunnittelu mukaan lukien, luotonantajien suojelu, oikeuslaitoksen moitteettoman toiminnan takaaminen, tieliikenneturvallisuus, henkisen omaisuuden suojelu, kulttuuripolitiikan tavoitteet, mukaan lukien yhteiskunnan eri osien (erityisesti sosiaalisen, kulttuurisen, uskonnollisen ja filosofisen) ilmaisunvapauden takaaminen audiovisuaalialalla, lehdistön monimuotoisuuden säilyttäminen ja toimet kansallisen kielen edistämiseksi, kansallisen historiallisen ja taiteellisen perinnön säilyttäminen sekä eläinlääkintäpolitiikka.

(50)

Olisi säädettävä keskitetystä asiointipisteestä, jonka tehtävänä on varmistaa, että kullakin palveluntarjoajalla on yksi yhteyspiste, jonka kautta hän voi suorittaa kaikki menettelyt ja muodollisuudet. Keskitettyjen asiointipisteiden määrä voi vaihdella jäsenvaltioittain alueellisten tai paikallisten toimivaltuuksien tai kyseisen toiminnan mukaan. Keskitetyn asiointipisteen perustaminen ei näin ollen vaikuta toimivaltaisten viranomaisten väliseen tehtäväjakoon kansallisessa järjestelmässä. Kun usea alue- tai paikallisviranomainen on toimivaltainen, yksi niistä voi toimia keskitettynä asiointipisteenä ja koordinaattorina muihin viranomaisiin nähden. Keskitetyn asiointipisteen voivat perustaa hallintoviranomaiset, mutta myös kauppakamarit, elinkeino- ja ammattialajärjestöt tai yksityiset organisaatiot, joille jäsenvaltio on päättänyt antaa tämän tehtävän. Keskitetyn asiointipisteen tehtävänä on olla merkittävänä neuvonantajana palveluntarjoajille joko viranomaisena, joka on suoraan toimivaltainen antamaan palvelutoiminnan aloittamiseksi tarvittavat asiakirjat, tai palveluntarjoajan ja toimivaltaisten viranomaisten väliorganisaationa. Komissio kehotti jo aloittavien yritysten toimintaolosuhteiden parantamisesta ja yksinkertaistamisesta 22 päivänä huhtikuuta 1997 antamassaan suosituksessa (11) jäsenvaltioita perustamaan yhteyspisteitä muodollisuuksien yksinkertaistamiseksi.

(51)

Jäsenvaltioiden velvollisuus varmistaa, että palveluntarjoajan on mahdollista täydentää kaikkia palvelutoimintansa aloittamiseksi tarvittavia menettelyjä ja muodollisuuksia keskitettyjen asiointipisteiden kautta, koskee kaikkia palvelujen tarjoamisen yhteydessä tapahtuvasta työntekijöiden lähettämisestä työhön toiseen jäsenvaltioon 16 päivänä joulukuuta 1996 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 96/71/EY (12) noudattamisen valvonnan kannalta välttämättömiä menettelyjä ja muodollisuuksia. Sen ei pitäisi vaikuttaa yhteysvirastojen tai muiden jäsenvaltioiden direktiivin 96/71/EY täytäntöönpanoa varten nimeämien toimivaltaisten kansallisten tahojen tehtävään. Kyseisten yhteysvirastojen tai muiden toimivaltaisten kansallisten tahojen olisi kuitenkin tiedotettava direktiivin 96/71/EY noudattamisen valvonnan kannalta välttämättömistä menettelyistä ja muodollisuuksista keskitetyissä asiointipisteissä.

(52)

Jäsenvaltiot voivat täyttää velvollisuutensa varmistaa, että kaikki olennaiset tiedot ovat helposti palvelujen tarjoajien ja vastaanottajien saatavilla, julkaisemalla tiedot verkkosivuilla. Toimivaltaisten viranomaisten velvollisuus avustaa palvelujen tarjoajia ja vastaanottajia ei missään tapauksessa käsitä oikeudellista neuvontaa yksittäisissä tapauksissa. Olisi kuitenkin annettava yleistä tietoa siitä, miten vaatimukset yleensä tulkitaan ja miten niitä sovelletaan.

(53)

M uun muassa sähköisen toimenpide- ja asiointijärjestelmän käyttöönotto kohtuullisen lyhyellä aikavälillä on ehdoton edellytys palvelutoiminnan hallinnolliselle yksinkertaistamiselle, josta hyötyvät palveluntarjoajat, vastaanottajat ja toimivaltaiset viranomaiset. Tällaisen tulosvelvoitteen toteuttaminen saattaa edellyttää palveluihin sovellettavien kansallisten säädösten ja muiden sääntöjen mukauttamista. Jotta kyseiset menettelyt ja muodollisuudet voitaisiin hoitaa etäältä, jäsenvaltioiden on ensi sijassa varmistettava, että ne voidaan suorittaa valtioiden rajat ylittäen. Tämä tulosvelvoite ei tarkoita menettelyjä tai muodollisuuksia, joiden yhteyttä paikkaan on luonnostaan mahdotonta erottaa. Tämä ei myöskään vaikuta kielten käyttöä koskevaan jäsenvaltioiden lainsäädäntöön.

(54)

Palveluntarjoajien ja vastaanottajien pitää saada helposti käyttöönsä tietynlaisia tietoja. Kyseessä ovat ennen kaikkea menettelyihin ja muodollisuuksiin liittyvät tiedot, toimivaltaisten viranomaisten yhteystiedot, julkisten rekisterien ja tietokantojen pääsyedellytyksiin sekä käytettävissä oleviin oikeussuojakeinoihin liittyvät tiedot sekä palveluntarjoajille tai vastaanottajille käytännön apua tarjoavien yhdistysten ja järjestöjen yhteystiedot. Näiden tietojen pitää olla helposti käytettävissä, eli ne on annettava yleisön käyttöön vaivattomasti ja esteettömästi. Tiedot on välitettävä selvästi ja yksiselitteisesti.

(55)

Palvelutoiminnan aloittamismahdollisuudelle voidaan asettaa ehdoksi, että sitä varten saadaan lupa toimivaltaiselta viranomaiselta, vain siinä tapauksessa, että viranomaistoimen perusteet ovat syrjimättömät, välttämättömät ja oikeasuhteiset. Tämä tarkoittaa erityisesti sitä, että lupajärjestelmä on hyväksyttävissä vain, jos jälkikäteisvalvonta ei ole tehokas, koska jälkikäteen on mahdotonta havaita kyseisten palvelujen puutteita ja koska ennakkovalvonnan puuttuminen aiheuttaa riskejä ja vaaroja. Näillä direktiivin säännöksillä ei voida perustella lupajärjestelmiä, jotka kielletään muissa yhteisön säädöksissä, kuten sähköisiä allekirjoituksia koskevista yhteisön puitteista 13 päivänä joulukuuta 1999 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 1999/93/EY (13) tai tietoyhteiskunnan palveluja, erityisesti sähköistä kaupankäyntiä, sisämarkkinoilla koskevista tietyistä oikeudellisista näkökohdista (”Direktiivi sähköisestä kaupankäynnistä”) 8 päivänä kesäkuuta 2000 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2000/31/EY (14). Keskinäisen arviointimenettelyn tulosten avulla voidaan yhteisön tasolla määritellä toiminnan lajit, joita koskevat lupajärjestelmät olisi poistettava.

(56)

Luvan saatuaan palveluntarjoajan on tavallisesti voitava aloittaa palvelutoiminta tai harjoittaa sitä koko valtion alueella, ellei luvan alueellinen rajaaminen ole perusteltua yleisen edun mukaisin pakottavin syin. Esimerkiksi ympäristönsuojelu on perusteltu syy vaatia kullekin valtion alueella olevalle sijoituspaikalle erillinen lupa. Tämä säännös ei vaikuta lupien myöntämistä koskevaan alueelliseen tai paikalliseen toimivaltaan jäsenvaltioissa.

(57)

Niitä tämän direktiivin säännöksiä, jotka koskevat lupajärjestelmiä, olisi sovellettava tapauksiin, joissa palvelun saanti tai sen suorittaminen edellyttää toimivaltaisen viranomaisen päätöstä. Tämä määräys ei koske toimivaltaisten viranomaisten päätöksiä erityispalvelujen antamiseen tarkoitettujen julkisten tai yksityisten laitosten perustamisesta eikä myöskään tietyn palvelun tarjoamista koskevia toimivaltaisten viranomaisten tekemiä sopimuksia, joista säädetään sopimusten tekoa koskevilla säädöksillä.

(58)

Tässä direktiivissä ei puututa jäsenvaltioiden mahdollisuuteen peruuttaa luvat jälkikäteen erityisesti tapauksissa, joissa lupien myöntämisen ehdot eivät enää täyty.

(59)

Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan kansanterveyteen, kuluttajansuojaan, eläinten terveyteen ja kaupunkiympäristöön liittyvät tavoitteet edustavat yleisen edun ukaisia pakottavia syitä, jotka voivat oikeuttaa lupajärjestelmien ja muiden sosiaalipalveluja koskevien rajoitusten soveltamisen. Millään tällaisella lupajärjestelmällä tai rajoituksella ei kuitenkaan saa harjoittaa syrjintää hakijan alkuperämaan perusteella, eikä niitä saa laatia sellaisiksi, että ne estävät jäsenvaltioiden vaatimusten mukaiset rajat ylittävät palvelut. Lisäksi kaikissa tapauksissa on noudatettava tarpeellisuus- ja suhteellisuusperiaatteita.

(60)

Jos tiettyyn toimintaan saatavissa olevien lupien määrä on rajattu vähäisistä luonnonvaroista tai teknisistä valmiuksista johtuen, olisi säädettävä menettelystä, jossa valinta suoritetaan useiden mahdollisten ehdokkaiden välillä, jotta vapaan kilpailun avulla kehitetään palveluntarjonnan laatua ja ehtoja käyttäjien eduksi. Tällaisessa menettelyssä on välttämättä varmistettava avoimuus ja tasapuolisuus, ja näin myönnettyjen lupien voimassaoloaika ei saa olla kohtuuttoman pitkä, lupia ei saa uusia automaattisesti eikä niillä saa millään tavalla suosia aikaisempaa palveluntarjoajaa. Myönnetyn luvan voimassaoloaika on erityisesti asetettava siten, ettei sillä estetä tai rajoiteta vapaata kilpailua enempää kuin on välttämätöntä sen varmistamiseksi, että investoinnit poistetaan kirjanpidossa ja sijoitetuille pääomille saadaan kohtuullinen tuotto. Tämä säännös ei estä jäsenvaltioita rajoittamasta lupien lukumäärää muista kuin vähäisistä luonnonvaroista tai teknisistä valmiuksista johtuvista syistä . Nämä luvat kuuluvat joka tapauksessa muiden tässä direktiivissä säädettyjen lupajärjestelmiä koskevien säännösten soveltamisen piiriin .

(61)

Palvelujen todellistensisämarkkinoiden luominen edellyttää, että poistetaan sijoittautumisvapauden ja palvelujen vapaan liikkuvuuden rajoitukset, joita on vielä eräiden jäsenvaltioiden lainsäädännössä ja jotka eivät ole perustamissopimuksen 43 ja 49 artiklan mukaisia. Kielletyt rajoitukset vaikuttavat etenkin palvelujen sisämarkkinoihin ja ne on järjestelmällisesti purettava mahdollisimman nopeasti.

(62)

Yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan sijoittautumisvapaus tarkoittaa ensi kädessä yhtäläisen kohtelun periaatetta, jolla kielletään kaikenlainen jäsenvaltion kansalaisuuteen perustuva syrjintä, mutta myös kaikenlainen välillinen syrjintä, joka perustuu muihin kriteereihin, jotka voivat johtaa samaan tulokseen. Tämän vuoksi palvelutoiminnan aloittamiselle tai harjoittamiselle jäsenvaltiossa pääasiallisena tai toissijaisena toimintana ei saisi asettaa toimi-, asuin- tai kotipaikkaa tai pääasiallista suorituspaikkaa koskevia kriteerejä. Tietyissä tapauksissa voi kuitenkin olla yleisen edun mukaisista pakottavista syistä perusteltua vaatia palveluntarjoajan läsnäoloa palveluja suoritettaessa. Jäsenvaltio ei saisi myöskään asettaa esteitä sellaisen toisen jäsenvaltion lainsäädännön mukaan perustettujen yhteisöjen, joiden alueella niillä on pääasiallinen toimipaikka, oikeuskelpoisuudelle ja oikeudelliselle toimintakyvylle. Jäsenvaltio ei myöskään saisi millään tavoin suosia palveluntarjoajia, joilla on erityiset siteet kansalliseen tai paikalliseen sosioekonomiseen toimintaympäristöön, eikä rajoittaa palveluntarjoajan toimipaikan perusteella tämän kykyä hankkia, käyttää tai luovuttaa oikeuksia ja varallisuutta tai ottaa erimuotoista luottoa ja hankkia tiloja, jotka ovat tarpeen toiminnan aloittamisessa tai tosiasiallisessa harjoittamisessa.

(63)

Kiellolla asettaa taloudellisia testejä luvan myöntämisen ennakkoehdoksi tarkoitetaan taloudellisia testejä itsessään muttei muita vaatimuksia, jotka ovat perusteltavissa yleisen edun mukaisin pakottavin syin, kuten kaupunkiympäristön suojelu sekä sosiaalipolitiikkaan ja kansanterveyteen liittyvät tavoitteet. Tämä kielto ei koske kilpailuoikeuden soveltamisesta vastaavien viranomaisten toimivallan käyttämistä. Kielto, joka koskee kilpailevien toimijoiden suoraa tai välillistä osallistumista lupien myöntämiseen, ei koske esimerkiksi kauppakamarien kaltaisten organisaatioiden kuulemista muista asioista kuin yksittäisistä lupahakemuksista.

(64)

Jotta voidaan yhteensovittaa kansallisten säädösten nykyaikaistaminen sisämarkkinavaatimusten kanssa, kunkin jäsenvaltion olisi arvioitava tiettyjä kansallisia syrjimättömiä vaatimuksia, jotka ovat luonteensa puolesta omiaan rajoittamaan voimakkaasti tai jopa estämään toiminnan aloittamisen tai harjoittamisen sijoittautumisvapauden nojalla. Jäsenvaltioiden on direktiivin täytäntöönpanolle varatussa ajassa varmistettava, että mainitut vaatimukset ovat välttämättömiä ja oikeasuhteisia sekä tarpeen vaatiessa poistettava ne tai muutettava niitä. Lisäksi näiden vaatimusten on kaikissa tapauksissa oltava yhteensopivia yhteisön kilpailuoikeuden kanssa.

(65)

Tässä direktiivissä tarkoitettu keskinäinen arviointi ei vaikuta jäsenvaltioiden vapauteen antaa kansallisia säädöksiä yleisen edun suojelun korkeasta tasosta erityisesti terveys- ja sosiaalipolitiikan tavoitteiden saavuttamiseksi. Keskinäisessä arvioinnissa on lisäksi otettava täysimääräisesti huomioon yleistä taloudellista etua koskevien palvelujen ja niille osoitettujen erityistehtävien erityispiirteet. Ne voivat oikeuttaa tiettyihin sijoittautumisvapautta koskeviin rajoituksiin erityisesti, jos niillä tavoitellaan kansanterveyden suojelua ja sosiaalipolitiikan tavoitteita. Esimerkiksi kun on kyse vaatimuksista tietyn oikeudellisen muodon valitsemisesta tiettyjen sosiaalialan palvelujen tarjoamiseksi, yhteisöjen tuomioistuin on jo tunnustanut, että voi olla perusteltua edellyttää palveluntarjoajan olevan voittoa tavoittelematon. Lisäksi olisi sallittava rajoitukset, joilla pyritään takaamaan lääkkeiden jakelu erityisesti harvaan asutuilla alueilla.

(66)

Tutkittaviin rajoituksiin kuuluvat kansalliset järjestelmät, joissa muista kuin ammatilliseen pätevyyteen liittyvistä syistä tietyn toiminnan järjestäminen sallitaan vain määrätyille palveluntarjoajille .

(67)

Tässä direktiivissä määritellään tietyt vaatimukset, jotka jäsenvaltioiden on poistettava tai arvioitava täytäntöönpanovaiheen aikana, mikä ei kuitenkaan estä nostamasta jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevaa kannetta jäsenvaltiota vastaan perustamissopimuksen 43 tai 49 artiklan perusteella.

(68)

Jotta varmistetaan palvelujen vapaan liikkuvuuden tehokas täytäntöönpano sekä taataan palvelujen vastaanottajille ja tarjoajille mahdollisuus saada ja tuottaa palveluja kaikkialla yhteisössä ilman rajoja, olisi selvitettävä, missä määrin palvelujentarjoajiin on sovellettava sen jäsenvaltion lainsäädäntöä, johon ne ovat sijoittautuneet, ja missä määrin sovelletaan sen jäsenvaltion lainsäädäntöä, jossa palvelu tarjotaan. On välttämätöntä korostaa, että tämä ei estä jäsenvaltiota, jossa palvelu tarjotaan, saattamasta voimaan erityisvaatimuksia, jotka ovat välttämättömiä yleisen järjestyksen tai yleisen turvallisuuden perusteella taikka kansanterveyden tai ympäristön suojelemiseksi, jotta erityisriskejä voidaan ehkäistä paikassa, jossa palvelu tarjotaan .

(69)

On aiheellista säätää, että alkuperämaaperiaatteen soveltamisesta ei voi poiketa muilla kuin niillä aloilla, jotka kuuluvat yleisten tai siirtymäajan poikkeusten soveltamisen piiriin. Nämä poikkeukset ovat välttämättömiä sisämarkkinoiden yhdentymisasteen huomioon ottamiseksi sekä palveluja koskevien tiettyjen yhteisön säännösten, joiden mukaan palveluntarjoajaan on sovellettava muun kuin alkuperämaan lainsäädäntöä, huomioon ottamiseksi. Lisäksi poikkeuksellisesti tietyissä yksittäistapauksissa voidaan toteuttaa toimenpiteitä tietyn palveluntarjoajan varalta sisältöä ja menettelyä koskevin tietyin tarkoin määritellyin edellytyksin. Jotta taataan pk-yrityksille tarpeellinen oikeusvarmuus, jolla kyseisiä yrityksiä kannustetaan tarjoamaan palvelujaan muissa jäsenvaltioissa, nämä poikkeukset on rajattava koskemaan ehdottoman välttämättömiä tekijöitä. On korostettava, että näitä poikkeuksia voidaan soveltaa ainoastaan syistä, jotka liittyvät palvelujen turvallisuuteen, terveydenhoitoalan ammatinharjoitukseen tai yleisen järjestyksen suojelemiseen ja erityisesti alaikäisten suojeluun, ja siltä osin kuin kyseisen alan kansallisia säännöksiä ei ole yhdenmukaistettu. Lisäksi palvelujen vapaata liikkuvuutta koskevien rajoitusten olisi oltava niiden perusoikeuksien mukaisia, jotka yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan kuuluvat erottamattomasti yhteisön oikeusjärjestyksen mukaisiin yleisiin oikeusperiaatteisiin.

(70)

Tämän direktiivin mukaista palvelujen tarjoamisen vapautta ei sovelleta sellaisiin palvelun tuottamisjäsenvaltioiden säännöksiin, joilla toiminnan harjoittaminen sallitaan vain tietylle ammattikunnalle, esimerkkinä vaatimus, jonka mukaan oikeudellinen neuvonta sallitaan vain asianajajille.

(71)

Siinä tapauksessa, että palveluntarjoaja siirtyy muuhun jäsenvaltioon kuin alkuperäjäsenvaltioon, olisi säädettävä näiden kahden valtion välisestä keskinäisestä virka-avusta, jotta kyseinen muu kuin alkuperäjäsenvaltiona oleva jäsenvaltio voi suorittaa tarkistuksia, tarkastuksia ja tutkimuksia alkuperäjäsenvaltion pyynnöstä tai suorittaa omasta aloitteestaan kyseisiä tarkastuksia, jos on kyse yksinomaan tosiseikkojen toteamisesta. Lisäksi silloin, kun on kyse työntekijöiden lähettämisestä tilapäisesti toiseen jäsenvaltioon, kohdejäsenvaltio voi kohdistaa toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneeseen palveluntarjoajaan toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että palvelujen tarjoamisen yhteydessä noudatetaan direktiivin 96/71/EY nojalla sovellettavia työehtoja ja -oloja.

(72)

Tämä direktiivi ei vaikuta työehtoihin, joita direktiivin 96/71/EY mukaisesti sovelletaan työntekijöihin, jotka on lähetetty tuottamaan palvelu toisen jäsenvaltion alueella. Tällaisissa tapauksissa direktiivissä 96/71/EY säädetään, että palveluntarjoajien on noudatettava työehtoja ja -oloja direktiivissä mainituilla aloilla, joita sovelletaan jäsenvaltioissa, joissa palvelu tuotetaan. Näitä ovat enimmäistyöajat ja vähimmäislepoajat, palkallisten vuosilomien vähimmäiskesto, vähimmäispalkat ja ylityökorvaukset, työntekijöiden vuokraamista ja erityisesti tilapäistä työvoimaa välittävien yritysten käyttöön asettamia työntekijöitä koskevat ehdot, työturvallisuus, työterveys ja työhygienia, raskaana olevien naisten ja äskettäin synnyttäneiden naisten sekä lasten ja nuorten työehtoihin ja -oloihin sovellettavat suojatoimenpiteet, miesten ja naisten tasa-arvoinen kohtelu sekä muut syrjintäkieltoa koskevat säännökset. Tämän käytännön ei pitäisi koskea vain lakisääteisiä työehtoja vaan myös työehtosopimuksissa tai välitystuomioilla vahvistettuja työehtoja, jotka on julistettu sitoviksi tai jotka ovat yleisesti sovellettavia direktiivissä 96/71/EY tarkoitetulla tavalla. Tämä direktiivi ei myöskään estä jäsenvaltioita soveltamasta työehtoja muihin kuin direktiivissä 96/71/EY lueteltuihin tapauksiin yleistä järjestystä koskevien sääntöjen perusteella.

(73)

Tämän direktiivin ei olisi vaikutettava myöskään työehtoihin ja -oloihin tapauksissa, joissa rajat ylittävän palvelun tuottamista varten palkattu työntekijä on palkattu siinä jäsenvaltiossa, jossa palvelu tuotetaan. Direktiivin tulee lisäksi antaa jäsenvaltioille, joissa palvelu suoritetaan, oikeus määrittää työsuhteen olemassaolon kriteerit sekä ero itsenäisten ammatinharjoittajien ja palkattujen työntekijöiden välillä ns. näennäiset itsenäiset ammatinharjoittajat mukaan luettuina. Yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan EY:n perustamissopimuksen 39 artiklassa tarkoitetun työsuhteen olennainen tunnusmerkki on se, että henkilö tekee tiettynä aikana toiselle henkilölle tämän johdon alaisena työsuorituksen ja saa siitä vastikkeeksi palkkaa, kun taas EY:n perustamissopimuksen 43 ja 49 artiklassa tarkoitettuna itsenäisenä ammattina on pidettävä sellaista ammattia, jota henkilö harjoittaa ilman alaisuussuhdetta.

(74)

On aiheellista poiketa tämän direktiivin mukaisesta palvelujen tarjoamisen vapaudesta niiden palvelujen osalta, jotka ovat kokonaan kiellettyjä jäsenvaltiossa, johon palveluntarjoaja asettautuu, jos tällainen sääntely on perusteltu yleisen järjestyksen, turvallisuuden tai kansanterveyden mukaisin syin. Poikkeus koskee vain kokonaiskieltoja eikä kata kansallisia järjestelmiä, joissa toimintaa ei kielletä kokonaan, vaan varataan sen harjoittaminen yhdelle tai useammalle erityistoimijalle, tai joissa kielletään toiminnan harjoittaminen ilman ennakkolupaa. Kun jäsenvaltio sallii siis toiminnan vain tietyille toimijoille, kyseinen toiminta ei ole kokonaan kiellettyä eikä sitä näin ollen pidetä itsessään yleistä järjestystä, turvallisuutta tai kansanterveyttä uhkaavana. Sen vuoksi ei olisi perusteltua jättää tällainen toiminta direktiivin yleisjärjestelmän ulkopuolelle.

(75)

Tämän direktiivin mukaista palvelujen tarjoamisen vapautta ei ole syytä soveltaa sen jäsenvaltion erityisvaatimuksiin, johon palveluntarjoaja siirtyy, jotka kuuluvat olennaisina palvelun suorituspaikan erityisominaisuuksiin ja joiden noudattaminen on ehdottoman välttämätöntä yleisen järjestyksen, turvallisuuden tai kansanterveyden ylläpitämiseksi tai ympäristön suojelemiseksi. Tällaisella poikkeuksella tarkoitetaan viranomaisten yleisen kulkuväylän varaamista tai käyttöä, julkisten tilaisuuksien järjestämiseen liittyviä vaatimuksia tai työmaiden turvallisuuteen liittyviä vaatimuksia.

(76)

Tämän direktiivin mukaisen palvelujen tarjoamisen vapauden soveltamatta jättäminen sellaisen ajoneuvon rekisteröintiin, joka on leasingvuokrattu muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jossa sitä käytetään, on tulosta yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä, jossa tunnustetaan, että jäsenvaltio voi asettaa tällaisen velvoitteen alueellaan käytetyille ajoneuvoille oikeasuhteisin ehdoin. Tämä poikkeus ei koske satunnaista tai tilapäistä vuokrausta.

(77)

Palveluntarjoajan ja vastaanottajan sekä työnantajan ja työntekijän välisten sopimussuhteiden ei olisi kuuluttava tämän direktiivin soveltamisalaan. Sopimussuhteisiin ja sopimuksenulkoisiin velvoitteisiin sovellettavan lain valintaa säännellään kansainvälisen yksityisoikeuden alalla annetuilla yhteisön välineillä. Lisäksi sopimusjärjestely on etusijalla, mikäli se sisältää laatustandardeja koskevia määräyksiä .

(78)

Jäsenvaltioille olisi jätettävä mahdollisuus ryhtyä poikkeustapauksissa tämän direktiivin mukaisesta palvelujen tarjoamisen vapaudesta poikkeaviin toimenpiteisiin toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen palveluntarjoajan kohdalla yksittäistapauksissa ja määrätyistä syistä, kuten palvelujen turvallisuuden vuoksi. Tällainen mahdollisuus olisi oltava käytettävissä ainoastaan yhteisön laajuisen yhdenmukaistamisen puuttuessa. Mahdollisuus ei myöskään oikeuta rajoittavien toimenpiteiden toteuttamiseen aloilla, joilla muiden direktiivien nojalla kielletään palvelujen vapaasta liikkuvuudesta poikkeaminen, kuten direktiivin 1999/93/EY tai ehdolliseen pääsyyn perustuvien tai ehdollisen pääsyn sisältävien palvelujen oikeussuojasta 20 päivänä marraskuuta 1998 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/84/EY (15) tapauksessa, eikä laajentamaan tai rajoittamaan poikkeamismahdollisuuksia, joista säädetään muissa direktiiveissä, kuten direktiiveissä 89/552/ETY tai 2000/31/EY.

(79)

Palvelujen vapaata liikkuvuutta koskevat tämän direktiivin vastaiset rajoitukset voivat johtua toimenpiteistä palveluntarjoajaa vastaan, mutta ne voivat myös monella tapaa haitata vastaanottajien ja erityisesti kuluttajien palvelujen käyttöä. Tässä direktiivissä luetellaan esimerkinomaisesti tietyntyyppisiä vastaanottajaan kohdistuvia rajoituksia tilanteessa, jossa tämä haluaa käyttää toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen palveluntarjoajan palvelua.

(80)

Palvelujen vapaata liikkuvuutta koskevien perustamissopimuksen määräysten mukaan, sellaisina kuin niitä on tulkittu yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä, vastaanottajan kansalaisuuteen tai asuinmaahan tai asuinpaikkakuntaan perustuva syrjintä on kielletty. Kyseeseen tulee erityisesti ainoastaan toisen jäsenvaltion kansalaisille asetettu velvoite toimittaa palvelun tai tiettyjen hinnoitteluun liittyvien etuuksien saamiseksi alkuperäisiä asiakirjoja tai oikeaksi todistettuja jäljennöksiä, kansalaisuuden osoittava todistus tai asiakirjakäännöksiä. Syrjivien vaatimusten kieltäminen ei kuitenkaan estä tietyille vastaanottajille varattujen ja etenkin hinnoitteluun liittyvien etuuksien soveltamista objektiivisin ja oikeutetuin perustein, kuten suorassa suhteessa kyseisten vastaanottajien maksamiin osuuksiin nähden.

(81)

Tällä direktiivillä ei ole tarkoitus yhdenmukaistaa keinotekoisesti hintoja Euroopan unionissa, erityisesti jos markkinaolosuhteet vaihtelevat maittain. Jotta alue ilman sisärajoja kuitenkin todella toteutuisi, syrjimättömyysperiaate edellyttää, että yhteisön kansalaisia ei saa estää hyödyntämästä palvelua, joka on teknisesti saatavilla markkinoilla, eikä kyseisille kansalaisille saa vahvistaa erilaisia ehtoja ja tariffeja yksinomaan kansalaisuuden tai asuinpaikan perusteella. Tällaisen vastaanottajiin kohdistuvan syrjinnän jatkuminen vahvistaa yhteisön kansalaisen käsitystä, jonka mukaan palvelujen todelliset sisämarkkinat eivät ole toteutuneet, ja vaikuttaa yleisemmällä tasolla Euroopan kansojen yhdentymiskehitykseen. Sisämarkkinoiden syrjimättömyysperiaate edellyttää, että vastaanottajalla ja etenkin kuluttajalla olevaa mahdollisuutta käyttää yleisölle tarjottua palvelua ei kielletä tai vaikeuteta vastaanottajan kansalaisuuden tai asuinpaikan perusteella yleisön tietoon saatetuissa yleisissä ehdoissa. Tämä ei estä mahdollisuutta asettaa yleisissä ehdoissa palvelun tuottamiseen liittyviä vaihtelevia tariffeja ja ehtoja, jotka perustellaan objektiivisin tekijöin, jotka voivat vaihdella maittain ja joita voivat olla esimerkiksi etäisyydestä johtuvat tosiasialliset lisäkustannukset, palvelun tuottamisen tekniset ominaispiirteet, erilaiset markkinaolosuhteet , kuten kysynnän kasvu tai väheneminen, joka johtuu kausivaihteluista, jäsenvaltioiden erilaisista lomakausista ja eri kilpailijoiden hinnoittelusta, tai alkuperäjäsenvaltion määräyksistä poikkeaviin määräyksiin liittyvät lisäriskit .

(82)

Palveluntarjoajan käytettävissä olevien keinojen joukosta, joilla se voi helposti asettaa siltä edellytetyt tiedot vastaanottajan saataville, on syytä säätää velvollisuudesta ilmoittaa sähköpostiosoite sekä verkkosivuston osoitteen. Velvoite, jonka mukaan palveluntarjoajien on annettava tietyt tiedot asiakirjoissa, joissa tarjottavat palvelut esitetään yksityiskohtaisesti, ei kuitenkaan saisi koskea yleisluonteisia kaupallisia tiedotteita, kuten mainontaa, vaan pikemmin esitteitä, joissa ehdotettuja palveluja esitellään yksityiskohtaisesti, myös verkkosivuston asiakirjoja.

(83)

Sellaisten palvelujen tarjoajilta, joihin sisältyy erityinen terveys- tai turvallisuusriski tai erityinen taloudellinen iski vastaanottajan kannalta, olisi vaadittava asianmukainen ammatillinen vastuuvakuutus tai vastaava tai päämäärältään keskeisiltä osin vertailukelpoinen takuu, mikä merkitsee, että palveluntarjoajalla olisi oltava riittävän kattava vakuutus yhdessä tai useammassa muussa jäsenvaltiossa kuin alkuperäjäsenvaltiossa tarjoamansa palvelun osalta.

(84)

Kyseinen vakuutus tai vakuus on sovitettava riskin luonteeseen ja laajuuteen, mikä merkitsee sitä, että palveluntarjoajat tarvitsevat rajat ylittävää vakuutussuojaa vain, jos he todella tarjoavat palveluita muissa jäsenvaltioissa. Palveluntarjoajien ja vakuutusyhtiöiden olisi säilytettävä tarvittava joustavuus voidakseen neuvotella juuri riskin luonteeseen ja laajuuteen sovitettuja vakuutussopimuksia. Lisäksi jäsenvaltioiden ei pitäisi velvoittaa vakuutusyhtiöitä myöntämään pakollisia vakuutuksia.

(85)

On tarpeen poistaa säänneltyjä ammatteja koskevan kaupallisen viestinnän täydelliset kiellot, jolloin ei kuitenkaan poistettaisi kaupallisen viestinnän sisältöön kohdistuvia kieltoja, vaan ne, joilla kielletään yleisesti tietyn ammatin osalta yhden tai useamman tyyppinen kaupallinen viestintä, esimerkiksi kaikki mainokset tietynlaisissa joukkoviestimissä tai osassa niitä. Kaupallisen viestinnän sisällön ja sitä koskevien yksityiskohtaisten sääntöjen osalta ammattihenkilöitä olisi kehotettava laatimaan yhteisön tason käytännesääntöjä yhteisön lainsäädäntöä noudattaen.

(86)

Vastaanottajille tarjottujen ja tuotettujen palvelujen laatua koskevan avoimuuden lisäämiseksi ja vertailukelpoisten perusteiden mukaan esitettyjen arvioiden edistämiseksi on tärkeää, että merkintöjen ja muiden erottuvien merkkien merkitystä koskevat tiedot ovat helposti saatavilla. Tällainen avoimuusvaatimus on erityisen merkittävä matkailualan kaltaisilla aloilla, ja varsinkin hotellipalveluissa, joiden luokittelujärjestelmä on laajalti käytössä. Lisäksi olisi tutkittava, missä määrin eurooppalainen standardointi voi olla avuksi palvelujen yhteensopivuuden ja laadun edistämisessä. Eurooppalaisia standardeja kehittävät Euroopan standardointielimet CEN, CENELEC ja ETSI. Tarvittaessa komissio voi antaa toimeksiannon erityisten eurooppalaisten standardien laatimiseksi niiden menettelyjen mukaisesti, joista on säädetty teknisiä standardeja ja määräyksiä koskevien tietojen toimittamisessa noudatettavasta menettelystä 22 päivänä kesäkuuta 1998 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 98/34/EY (16).

(87)

Jäsenvaltioiden viranomaisverkoston kehittäminen kuluttajien suojaamiseksi, mikä on asetuksen (EY) N:o 2006/2004 aiheena, täydentää tässä direktiivissä säädettyä yhteistyötä. Kuluttajansuojaa koskevan lainsäädännön soveltaminen rajatylittäviin tilanteisiin etenkin uusien markkinointi- ja jakelutapojen kehittymisen myötä, sekä tarve poistaa eräitä alan yhteistyötä haittaavia esteitä edellyttävät jäsenvaltioilta entistä tiiviimpää yhteistyötä. Tällä alalla onkin välttämätöntä varmistaa, että jäsenvaltiot vaativat toimijoita lopettamaan alueellaan laittomat käytänteet, jotka kohdistuvat toisen jäsenvaltion kuluttajiin.

(88)

Jäsenvaltioiden välisen yhteistyön edellytyksenä on toimiva sähköinen tietojärjestelmä, jonka avulla toimivaltaiset viranomaiset voivat helposti tunnistaa asianomaiset yhteistyökumppaninsa muissa jäsenvaltioissa ja viestiä tehokkaasti.

(89)

Hallinnollinen yhteistyö on olennaisen tärkeää palvelujen sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan kannalta. Jäsenvaltioiden yhteistyön puute johtaa palveluntarjoajiin sovellettavien sääntöjen nopeaan lisääntymiseen tai rajatylittävän toiminnan tarkastusten päällekkäisyyteen, ja epärehelliset kauppiaat voivat myös käyttää sitä hyväkseen välttääkseen valvontaa tai kiertääkseen palveluihin sovellettavia kansallisia sääntöjä. Tämän vuoksi on olennaisen tärkeää säätää jäsenvaltioille selvät, oikeudellisesti sitovat velvoitteet tehokasta yhteistyötä varten.

(90)

On välttämätöntä säätää, että jäsenvaltiot kannustavat yhteistyössä komission kanssa sidosryhmiä laatimaan yhteisön tason käytännesääntöjä, joiden tavoitteena on erityisesti palvelujen laadun parantaminen ja joissa otetaan huomioon kunkin ammatin erityispiirteet. Käytännesääntöjen on oltava yhteisön oikeuden mukaisia ja täytettävä erityisesti kilpailulainsäädännön vaatimukset. Ne eivät saa olla ristiriidassa jäsenvaltioissa voimassa olevien hyvää ammattitapaa koskevien oikeudellisesti sitovien sääntöjen kanssa.

(91)

Jäsenvaltioiden olisi kannustettava yhteisön tason käytännesääntöjen laatimista ammattialajärjestöille, ammatillisille järjestöille ja elimille. Näihin käytännesääntöihin olisi sisällytettävä kunkin ammatin erityispiirteiden mukaisesti säänneltyjä ammatteja koskevan kaupallisen viestinnän säännöt sekä säänneltyjen ammattien hyvää ammattitapaa koskevat säännöt, joiden tavoitteena on taata erityisesti riippumattomuus, puolueettomuus ja ammatillinen salassapitovelvollisuus. Lisäksi käytännesääntöihin olisi sisällytettävä kiinteistönvälittäjien toimintaa ohjaavat ehdot. Jäsenvaltioiden olisi toteutettava rinnakkaistoimenpiteitä kannustaakseen ammattialajärjestöjä ja ammatillisia järjestöjä tai vastaavia elimiä panemaan yhteisön tasolla hyväksytyt käytännesäännöt täytäntöön kansallisella tasolla.

(92)

Tämä direktiivi ei estä tekemästä uusia lainsäädännöllisiä tai muita aloitteita kuluttajansuojan alalla.

(93)

Se, että komissio ei reagoi tässä direktiivissä säädetyn keskinäisen arviointimenettelyn puitteissa, ei tarkoita, että jäsenvaltioiden kertomusten aiheina olevat kansalliset vaatimukset ovat yhteisön säännöstön kanssa yhteensopivia.

(94)

Kuluttajien etujen suojaamista tarkoittavista kieltokanteista 19 päivänä toukokuuta 1998 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 98/27/EY (17) lähennetään niitä jäsenvaltioiden lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä, jotka liittyvät sen liitteeseen sisältyvien direktiivien soveltamisalaan kuuluvien, kuluttajien yhteisten etujen suojaamista tarkoittaviin kieltokanteisiin. Tällaisten kieltokanteiden mahdollistamiseksi tapauksissa, joissa rikotaan tätä direktiiviä ja vaarannetaan kuluttajien yhteisiä etuja, on aiheellista muuttaa direktiivin 98/27/EY liitettä.

(95)

Tavoitetta, joka on palveluntarjoajien vapautta sijoittautua jäsenvaltioihin ja palvelujen vapaata liikkuvuutta jäsenvaltioiden välillä haittaavien esteiden poistaminen, ei voida riittävällä tavalla saavuttaa jäsenvaltioiden toimin vaan se voidaan toiminnan laajuuden takia toteuttaa paremmin yhteisön tasolla, joten yhteisö voi toteuttaa toimenpiteitä perustamissopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä direktiivissä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

(96)

Tässä direktiivissä kunnioitetaan perusoikeuksia ja otetaan huomioon erityisesti Euroopan unionin perusoikeuskirjassa ja erityisesti sen 8, 15, 21 ja 47 artiklassa tunnustetut periaatteet.

(97)

Tämän direktiivin täytäntöönpanemiseksi tarvittavista toimenpiteistä olisi päätettävä menettelystä komissiolle siirrettyä täytäntöönpanovaltaa käytettäessä 28 päivänä kesäkuuta 1999 tehdyn neuvoston päätöksen 1999/468/EY (18) mukaisesti,

OVAT ANTANEET TÄMÄN DIREKTIIVIN:

I luku

Yleiset säännökset

1 artikla

Kohde

1.    Tässä direktiivissä vahvistetaan yleissäännökset, joiden avulla edistetään palveluntarjoajien sijoittautumisvapautta ja palvelujen vapaata liikkuvuutta niin, että samalla taataan palvelujen korkea laatu .

2.     Tässä direktiivissä ei käsitellä julkisten tai yksityisten tahojen erityisoikeuksiin kuuluvien yleisen taloudellisen edun mukaisten palvelujen vapauttamista eikä palveluja tarjoavien julkisten tahojen yksityistämistä.

Tässä direktiivissä ei käsitellä palveluja tarjoavien monopolien lakkauttamista eikä jäsenvaltioiden myöntämiä tukia, jotka ovat yleisten kilpailusääntöjen alaisia.

Tämä direktiivi ei rajoita jäsenvaltioiden vapautta yhteisön oikeuden mukaisesti määritellä, mitä palveluja ne pitävät yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvinä palveluina, miten nämä palvelut olisi järjestettävä ja rahoitettava ja mitä erityisiä velvoitteita niihin olisi sovellettava.

3.     Tämä direktiivi ei vaikuta julkisiin terveydenhuollon palveluihin eikä terveyspalveluiden tarjoajien mahdollisuuksiin saada julkista rahoitusta.

4.     Tämä direktiivi ei vaikuta toimiin, joita yhteisössä tai jäsenvaltioissa toteutetaan kulttuurisen tai kielellisen monimuotoisuuden tai tiedotusvälineiden moniarvoisuuden suojelemiseksi tai edistämiseksi.

5.     Tämä direktiivi ei vaikuta jäsenvaltioiden rikoslainsäädäntöön.

6.     Tämä direktiivi ei rajoita hyvinvointipalvelujen harjoittamista.

7.     Tätä direktiiviä ei sovelleta eikä tämä direktiivi vaikuta työoikeuteen, toisin sanoen lakisääteisiin tai sopimusperusteisiin työehtoihin ja -oloihin, kuten työterveyteen ja työturvallisuuteen, eikä työnantajien ja työntekijöiden välisiin suhteisiin. Direktiivissä kunnioitetaan erityisesti oikeutta neuvotella työehtosopimuksista, tehdä ja laajentaa niitä ja panna niitä täytäntöön sekä lakko-oikeutta ja oikeutta ammattiyhdistystoimintaan jäsenvaltioiden työmarkkinasuhteita koskevan lainsäädännön mukaisesti. Direktiivi ei myöskään vaikuta jäsenvaltioiden kansallisen sosiaaliturvalainsäädännön soveltamiseen.

8.     Tätä direktiiviä ei voida tulkita siten, että se vaikuttaisi jäsenvaltioissa ja Euroopan unionin perusoikeuskirjassa tunnustettujen perusoikeuksien harjoittamiseen, mukaan lukien oikeus ammattiyhdistystoimintaan.

2 artikla

Soveltamisala

1.   Tätä direktiiviä sovelletaan sellaisten palveluntarjoajien tuottamiin palveluihin, joilla on toimipaikka jossakin jäsenvaltiossa.

2.   Tätä direktiiviä ei sovelleta seuraaviin toimiin:

a)

yleishyödylliset palvelut sellaisina kuin jäsenvaltiot ovat ne määritelleet;

b)

palvelut, jotka koskevat pankki-, luotonanto- ja vakuutustoimintaa, ammattieläkkeitä tai yksilöllisiä eläkkeitä, sijoituksia tai maksuja, ja yleisemmin direktiivin 2000/12/EY liitteessä I luetellut palvelut ;

c)

sähköistä viestintää koskevat palvelut ja verkot sekä niihin liittyvät voimavarat ja palvelut direktiiveissä 2002/19/EY (19), 2002/20/EY (20), 2002/21/EY (21), 2002/22/EY (22) ja 2002/58/EY (23) säänneltyjen ja mainittujen seikkojen osalta;

d)

kuljetuspalvelut , mukaan luettuna kaupunkiliikenne, taksit ja ambulanssit;

e)

satamapalvelut;

f)

oikeudelliset palvelut siltä osin kuin niitä säännellään muissa yhteisön säädöksissä, mukaan lukien asianajajien palvelujen tarjoamisen vapauden tehokkaan käyttämisen helpottamisesta 22 päivänä maaliskuuta 1977 annettu neuvoston direktiivi 77/249/ETY (24) sekä asianajajan ammatin pysyvän harjoittamisen helpottamisesta muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jossa ammatillinen pätevyys on hankittu, 16 päivänä helmikuuta 1998 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/5/EY (25);

g)

terveydenhuoltopalvelut riippumatta siitä, tuotetaanko ne terveydenhuoltolaitoksissa, miten ne on organisoitu tai rahoitettu kansallisesti ja ovatko ne julkisia vai yksityisiä;

h)

sosiaalipalvelut, kuten sosiaaliseen asuntotuotantoon liittyvät palvelut sekä lastenhoito- ja perhepalvelut;

i)

audiovisuaaliset palvelut niiden tuotanto-, lähetys- ja levitystavasta riippumatta, mukaan lukien ääniradiolähetykset ja elokuvanäytännöt;

j)

tilapäistyötä tarjoavat yritykset;

k)

turvallisuuspalvelut;

l)

rahapelitoiminta, joka tapahtuu rahallista arvoa omaavin panoksin sattumaan perustuvissa peleissä, arpajaiset, kasinot ja vedonlyöntitoiminta mukaan luettuina;

m)

ammatit ja toiminnot, jotka liittyvät pysyvästi tai satunnaisesti julkisen vallan käyttöön jäsenvaltiossa, ja erityisesti notaarit.

3.   Tätä direktiiviä ei sovelleta verotusta koskeviin asioihin .

3 artikla

Suhde muihin yhteisön oikeuden säännöksiin

1.     Jos tämän direktiivin säännökset ovat ristiriidassa palvelutoiminnan aloittamisen ja harjoittamisen yksittäisiä näkökohtia tietyillä aloilla tai tietyissä ammateissa säätelevien muiden yhteisön sääntöjen kanssa, jälkimmäisillä on etusija ja niitä sovelletaan kyseisiin aloihin ja ammatteihin. Näitä sääntöjä ovat erityisesti:

a)

direktiivi 96/71/EY;

b)

sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä 14 päivänä kesäkuuta 1971 annettu neuvoston asetus (ETY) N:o 1408/71 (26);

c)

direktiivi 89/552/ETY;

d)

ammattipätevyyden tunnustamisesta 7 päivänä syyskuuta 2005 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2005/36/EY (27).

2.     Tämä direktiivi ei rajoita kansainvälisen yksityisoikeuden ja erityisesti sopimusvelvoitteita ja sopimuksenulkoisia velvoitteita koskevan kansainvälisen yksityisoikeuden soveltamista (Rooma I ja Rooma II).

3.     Koska sopimusvelvoitteet ja sopimuksenulkoiset velvoitteet jätetään tämän direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle, kuluttajan hyväksi on sovellettava kaikissa tilanteissa hänen jäsenvaltionsa kuluttajansuojalainsäädäntöä.

4 artikla

Määritelmät

Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

1.

”palvelulla”itsenäisen ammatinharjoittajan suorittamaa perustamissopimuksen 50 artiklassa tarkoitettua taloudellista toimintaa, josta saadaan yleensä korvaus, joka on kyseisen suoritteen taloudellinen vastike ja jonka palveluntarjoaja ja vastaanottaja yleensä määrittävät keskenään ;

2.

”julkisen palvelun velvoitteilla” erityisiä vaatimuksia, joita julkiset viranomaiset asettavat palveluntarjoajalle varmistaakseen, että tietyt julkisen edun mukaiset tavoitteet täyttyvät;

3.

”yleistä taloudellista etua koskevilla palveluilla” palveluja, jotka jäsenvaltio sellaisiksi määrittää ja joiden tarjoajalta kyseinen jäsenvaltio on edellyttänyt erityisiä julkisen palvelun velvoitteita tiettyjen julkisen edun tavoitteiden täyttämiseksi;

4.

”palveluntarjoajalla” luonnollista henkilöä, joka on jonkin jäsenvaltion kansalainen, tai jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti sijoittautunutta oikeushenkilöä, joka tarjoaa tai tuottaa palvelun;

5.

”vastaanottajalla” luonnollista henkilöä tai jäsenvaltioon sijoittautunutta oikeushenkilöä, joka käyttää tai haluaa käyttää palvelua elinkeinotoiminnassaan tai muusta syystä;

6.

”alkuperäjäsenvaltiolla” jäsenvaltiota, jonka alueella kyseisellä palveluntarjoajalla on toimipaikka;

7.

”toimipaikalla” paikkaa, jossa perustamissopimuksen 43 artiklassa tarkoitettua taloudellista toimintaa harjoitetaan määrittelemättömän ajanjakson ajan ja palveluntarjoajan kiinteän toimipisteen kautta ja jolla on asianmukainen infrastruktuuri, josta tosiasiallinen palveluntarjonta tapahtuu ;

8.

”lupajärjestelmällä” menettelyä, jonka seurauksena palveluntarjoajan tai vastaanottajan on käännyttävä toimivaltaisen viranomaisen puoleen saadakseen virallisen asiakirjan tai epäsuoran päätöksen, joka oikeuttaa palvelutoiminnan aloittamiseen tai harjoittamiseen;

9.

”vaatimuksella” velvoitetta, kieltoa, ehtoa tai rajoitusta, joka sisältyy jäsenvaltioiden lakeihin, asetuksiin tai hallinnollisiin määräyksiin tai johtuu oikeus- tai viranomaiskäytännöstä, ammattialasäännöistä tai ammatillisten järjestöjen tai organisaatioiden yhteisistä säännöistä, jotka ne ovat vahvistaneet itsemääräämisoikeutensa puitteissa; työehtosopimuksissa vahvistettuja normeja ei katsota tässä direktiivissä tarkoitetuiksi vaatimuksiksi;

10.

”julkisen edun mukaiset pakottavat syyt” kattavat muun muassa seuraavat perusteet: yleisen järjestyksen, yleisen turvallisuuden ja julkisen terveydenhuollon turvaaminen, sosiaaliturvajärjestelmien rahoituksen tasapainon turvaaminen mukaan luettuna tasapuolisten ja kaikkien saatavilla olevien terveydenhoitopalvelujen ylläpitäminen, kuluttajien, palvelujen vastaanottajien ja työntekijöiden suojelu, liiketoimien rehellisyys, petostentorjunta, ympäristönsuojelu kaupunkiympäristö mukaan lukien, eläinten terveys sekä immateriaalioikeuksien suojelu ja kansallisen historiallisen perinnön ja taideperinnön säilyttäminen sekä sosiaali- ja kulttuurialan tavoitteet;

11.

”toimivaltaisella viranomaisella” jäsenvaltion elintä tai laitosta, jonka tehtävänä on valvoa tai säännellä palvelutoimintaa, kuten hallintoviranomaiset, julkiset laitokset, ammattiala- ja ammatilliset järjestöt sekä organisaatiot, jotka itsemääräämisoikeutensa puitteissa säätelevät yhteisesti palvelutoiminnan aloittamista tai harjoittamista ;

12.

”kohdejäsenvaltiolla” jäsenvaltiota, jossa palvelun tarjoaa ja toteuttaa rajat ylittävällä tavalla ilman sijoittautumisvaatimusta palveluntarjoaja, jolla on toimipaikka jossakin muussa jäsenvaltiossa ;

13.

”työntekijällä” fyysistä henkilöä, jota kansallisen lainsäädännön, työehtosopimusten ja/tai siinä jäsenvaltiossa, jossa palveluja tuotetaan, vakiintuneen käytännön mukaisesti on pidettävä työntekijänä;

14.

”säännellyllä ammatilla” ammatillisen pätevyyden tunnustamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/36/EY 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettua ammattitoimintaa tai niiden kokonaisuutta ;

15.

”kaupallisella viestinnällä” kaikkia viestinnän muotoja, joiden tarkoituksena on edistää, suoraan tai epäsuorasti, sellaisen yrityksen, organisaation tai henkilön tavaroita, palveluja tai asiakaskuvaa, joka harjoittaa kaupallista, teollista tai käsityötoimintaa tai säänneltyä ammattia. Kaupallisena viestintänä ei yksinään pidetä seuraavia:

a)

yrityksen, organisaation tai henkilön elinkeinotoimintaan suoraan liittyviä yhteystietoja, kuten verkkotunnusta tai sähköpostiosoitetta,

b)

yrityksen, organisaation tai henkilön tavaroihin, palveluihin tai asiakaskuvaan liittyviä tietoa, jotka on suunniteltu itsenäisesti etenkin silloin, kun ne toimitetaan vastikkeetta.

II luku

Hallinnollinen yksinkertaistaminen

5 artikla

Menettelyjen yksinkertaistaminen

1.   Jäsenvaltioiden on vahvistettava ja tarpeen vaatiessa yksinkertaistettava palvelutoiminnan aloittamiseen ja harjoittamiseen sovellettavia menettelyjä ja muodollisuuksia, siltä osin kuin ne muodostavat esteen markkinoille pääsylle .

2.     Jäsenvaltiot yhteistyössä komission kanssa ottavat tarvittaessa ja mahdollisuuksien mukaan käyttöön yhtenäistetyt eurooppalaiset lomakkeet. Kyseiset lomakkeet vastaavat sijoittautumista koskevia todistuksia ja muita asiakirjoja, joilla osoitetaan, että vaatimukset on täytetty kohdejäsenvaltiossa.

3.   Kun jäsenvaltiot pyytävät palveluntarjoajaa tai vastaanottajaa toimittamaan vaatimuksen noudattamista osoittavan sertifikaatin, todistuksen tai muun asiakirjan, jäsenvaltioiden on hyväksyttävä kaikki toisen jäsenvaltion asiakirjat, joilla on vastaava merkitys tai joista ilmenee, että kyseinen vaatimus on täytetty. Ne pidättäytyvät vaatimasta toisen jäsenvaltion asiakirjoja alkuperäisinä, oikeaksi todistettuna jäljennöksenä tai virallisena käännöksenä, paitsi jos muissa yhteisön säädöksissä toisin säädetään tai jos poikkeukseen on yleisen edun mukainen pakottava syy, mukaan lukien yleinen järjestys ja turvallisuus. Nämä säännökset eivät vaikuta jäsenvaltioiden oikeuteen vaatia oikeiksi todistettuja asiakirjoja omalla virallisella kielellään.

4.   Edellä 3 kohtaa ei sovelleta asiakirjoihin, jotka mainitaan direktiivin 2005/36/EY 50 artiklassa, julkisia rakennusurakoita sekä julkisia tavara- ja palveluhankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyjen yhteensovittamisesta 31 päivänä maaliskuuta 2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/18/EY (28) 45 artiklan 3 kohdassa, asianajajan ammatin pysyvän harjoittamisen helpottamisesta muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jossa ammatillinen pätevyys on hankittu, direktiivin 98/5/EY 3 artiklan 2 kohdassa, neuvoston direktiivin 68/151/ETY muuttamisesta yhtiömuodoltaan tietynlaisia yhtiöitä koskevien julkistamisvaatimusten osalta 15 päivänä heinäkuuta 2003 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2003/58/EY (29) tai toisen valtion lakien alaisen tietynlaisen yhtiön jäsenvaltiossa perustamiin haarakonttoreihin liittyvistä ilmoitusvaatimuksista 21 päivänä joulukuuta 1989 annetussa neuvoston yhdennessätoista direktiivissä 89/666/ETY (30).

6 artikla

Keskitetty asiointipiste

1.    Jäsenvaltioiden on varmistettava, että viimeistään ... (31) palveluntarjoaja pystyy hoitamaan tämän luvun ja III luvun säännösten mukaisesti yhteyspisteissä , jäljempänä ”keskitetty asiointipiste” seuraavat menettelyt ja muodollisuudet:

a)

kaikki menettelyt ja muodollisuudet, jotka ovat tarpeen palvelutoiminnan aloittamiseksi, erityisesti ilmoitukset, tiedonannot tai toimivaltaisen viranomaisen lupaa koskevat hakemukset, myös rekisteriin, ammattitehtävään, tietokantaan tai ammattialajärjestöön kirjoittautumista koskevat hakemukset;

b)

palvelutoiminnan harjoittamisen edellyttämät lupahakemukset.

2.     Jos jäsenvaltiossa edellytetään muodollista kirjoittautumista, asianosaisen jäsenvaltion on varmistettava, että viimeistään ... (32) palveluntarjoaja pystyy hoitamaan muodollisen kirjoittautumisen keskitettyyn asiointipisteeseen sähköistä välinettä käyttäen, edellyttäen että kirjoittautuminen ei millään tavoin viivästytä tai vaikeuta kyseisten palvelujen tarjoamista eikä aiheuta lisäkustannuksia palveluntarjoajalle.

3.     Komissio sovittaa keskitettyjen asiointipisteiden toiminnan yhteen perustamalla Euroopan tason keskitetyn asiointipisteen.

4.     Keskitetyn asiointipisteen perustaminen ei vaikuta viranomaisten tehtävien ja toimivallan jakoon kansallisissa järjestelmissä.

7 artikla

Tiedonsaantioikeus

1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että palveluntarjoajat ja vastaanottajat saavat vaivatta seuraavat tiedot keskitetystä asiointipisteestä:

a)

jäsenvaltion alueelle sijoittautuneisiin palveluntarjoajiin sovellettavat vaatimukset, erityisesti palvelutoiminnan aloittamisessa ja harjoittamisessa noudatettavat menettelyt ja muodollisuudet;

b)

toimivaltaisten viranomaisten tavoittamiseksi vaadittavat yhteystiedot, myös palvelutoiminnan harjoittamisen alalla toimivaltaisten viranomaisten yhteystiedot;

c)

keinot ja ehdot, jotka koskevat palveluntarjoajien ja palvelujen julkisiin rekistereihin ja tietokantoihin pääsyä;

d)

yleisesti käytettävissä olevat muutoksenhakukeinot toimivaltaisten viranomaisten ja palveluntarjoajien tai vastaanottajien välisissä, palveluntarjoajan ja vastaanottajan välisissä, tai palveluntarjoajien välisissä riita-asioissa;

e)

muita kuin viranomaisia edustavien sellaisten järjestöjen ja organisaatioiden yhteystiedot, joista palveluntarjoajat tai vastaanottajat voivat saada käytännön neuvoja.

2.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että palveluntarjoajat ja vastaanottajat saavat pyytäessään toimivaltaisilta viranomaisilta neuvoja, kuten tietoja siitä, miten 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettuja vaatimuksia yleisesti tulkitaan ja sovelletaan. Tällaisiin neuvoihin on tarvittaessa sisällyttävä selkeä ohjeistus. Tiedot on annettava selkeällä ja ymmärrettävällä kielellä.

3.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että 1 ja 2 kohdassa tarkoitetut tiedot ja neuvonta annetaan selkeällä ja yksiselitteisellä tavalla, että ne ovat helposti saatavilla muun muassa etätietona ja sähköisesti ja että ne pidetään ajan tasalla.

4.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että keskitetyt asiointipisteet ja toimivaltaiset viranomaiset vastaavat mahdollisimman lyhyessä ajassa kaikkiin 1 ja 2 kohdassa tarkoitettuihin tieto- tai neuvontapyyntöihin ja, jos pyyntö on erheellinen tai perusteeton, ilmoittavat kysyjälle tästä mahdollisimman lyhyessä ajassa.

5.   Jäsenvaltioiden on pantava 1-4 kohta täytäntöön viimeistään ... (32) .

6.   Jäsenvaltiot ja komissio kannustavat keskitettyjä asiointipisteitä antamaan tässä artiklassa tarkoitettuja tietoja muilla yhteisön kielillä siinä määrin kuin tämä on niiden eri kieliä koskevan lainsäädännön mukaista .

7.     Toimivaltaisten viranomaisten velvoite auttaa palveluntarjoajia ja vastaanottajia ei edellytä, että viranomaiset antavat oikeudellista apua yksittäisissä tapauksissa, vaan se koskee pelkästään yleisiä tietoja siitä, miten vaatimuksia tavallisesti tulkitaan tai sovelletaan .

8 artikla

Sähköiset menettelyt

1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että viimeistään ... (32) palvelutoiminnan aloittamiseen ja harjoittamiseen liittyvät menettelyt ja muodollisuudet voidaan hoitaa vaivatta muun muassa etäältä tai sähköisesti keskitetyssä asiointipisteessä ja toimivaltaisten viranomaisten luona.

2.   Edellä 1 kohdassa ei tarkoiteta palvelun tuottamispaikalla tehtäviä tai palveluntarjoajan käyttämiä laitteita tai palveluntarjoajan fyysisten valmiuksien tarkastamista. Sitä ei myöskään sovelleta alkuperäisasiakirjojen esittämistä koskeviin vaatimuksiin 5 artiklan mukaisesti. Edellä 1 kohtaa ei myöskään sovelleta menettelyihin, jotka yleisen edun mukaisin pakottavin syin edellyttävät hakijan fyysistä läsnäoloa.

3.   Komissio takaa tietojärjestelmien keskinäisen toimivuuden ja sähköisten menettelyjen käytön edistämisen jäsenvaltioiden välillä. Tällöin sovelletaan 39 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua menettelyä.

III luku

Palveluntarjoajien sijoittautumisvapaus

1 jakso

Luvat

9 artikla

Lupajärjestelmät

1.   Jäsenvaltiot voivat asettaa palvelutoiminnan aloittamisen tai harjoittamisen ehdoksi lupajärjestelmän, jos seuraavat ehdot täyttyvät:

a)

lupajärjestelmä ei ole ketään palveluntarjoajaa syrjivä;

b)

lupajärjestelmän tarve on perusteltu yleisen edun mukaisista pakottavista syistä;

c)

tavoiteltua päämäärää ei voida saavuttaa vähemmän rajoittavalla toimenpiteellä, etenkin koska jälkikäteisvalvonta tapahtuisi liian myöhään, jotta sillä olisi todellista vaikutusta .

2.    Edellä 1 kohtaa ei sovelleta lupajärjestelmiin, joiden pakollisuudesta tai sallittavuudesta säädetään muissa yhteisön säädöksissä.

Edellä 1 kohtaa ei sovelleta lupajärjestelmien osa-alueisiin, joita säännellään muilla yhteisön välineillä.

10 artikla

Luvan myöntämisehdot

1.   Lupajärjestelmien on perustuttava kriteereihin, joilla määritellään toimivaltaisten viranomaisten harkintavallan laajuus, jotta sitä ei käytetä mielivaltaisesti tai syrjivästi.

2.   Edellä 1 kohdassa tarkoitettujen kriteerien on oltava:

a)

syrjimättömiä;

b)

perusteltuja yleisen edun mukaisin pakottavin syin;

c)

oikeassa suhteessa mainittuun yleisen edun mukaiseen pakottavaan syyhyn;

d)

tarkkoja ja yksiselitteisiä;

e)

objektiivisia;

f)

yleisesti ennalta tiedossa;

g)

avoimia ja saatavilla.

3.   Uuden toimipaikan luvan myöntämisehdot eivät saa olla päällekkäisiä vastaavien tai päämäärältään olennaisilta osiltaan niihin verrattavissa olevien vaatimusten ja tarkastusten kanssa, joita palveluntarjoajaan jo sovelletaan toisessa tai samassa jäsenvaltiossa. Keskitetyt asiointipisteet ja palveluntarjoaja avustavat toimivaltaista viranomaista toimittamalla tarvittavaa tietoa kyseisistä vaatimuksista. Ehtojen vastaavuutta ja vertailtavuutta arvioitaessa on niiden tavoitteiden ja tarkoituksen lisäksi otettava huomioon myös niiden täytäntöönpanon vaikutus ja tehokkuus.

4.   Luvan saatuaan palveluntarjoajan on voitava aloittaa tai harjoittaa palvelutoimintaa koko valtion alueella sekä perustaa toimipisteitä, tytärliikkeitä, sivuliikkeitä tai toimistoja, ellei kutakin sijoituspaikkaa koskeva erillinen lupa tai lupa, joka koskee vain jäsenvaltion tiettyä aluetta , ole perusteltu yleisen edun mukaisin pakottavin syin.

5.   Lupa on myönnettävä, kun luvansaantia koskevat ehdot on tutkittu ja kun on selvitetty, että ne täyttyvät.

6.    Lukuun ottamatta tapauksia, joissa lupa myönnetään, toimivaltaisten viranomaisten kaikki muut vastaukset , kielteinen päätös tai luvan peruuttaminen mukaan lukien, on perusteltava erityisesti suhteessa tämän artiklan säännöksiin ja niihin on voitava hakea muutosta tuomioistuimessa.

7.     Tällä artiklalla ei puututa tällaisia lupia myöntävien jäsenvaltion paikallisten tai alueellisten viranomaisten väliseen toimivallanjakoon.

11 artikla

Luvan voimassaoloaika

1.   Palveluntarjoajalle myönnetystä luvasta ei saa tehdä määräaikaista, lukuun ottamatta seuraavia tapauksia:

a)

lupa uusitaan automaattisesti tai sen uusimisen ainoana edellytyksenä on vain vaatimusten jatkuva täyttäminen ;

b)

saatavissa olevien lupien määrä on rajattu yleisen edun mukaisista pakottavista syistä ;

c)

määräaikaisuus on perusteltua yleisen edun mukaisin pakottavin syin.

2.   Edellä 1 kohta ei koske enimmäismääräaikaa, jonka kuluessa palveluntarjoajan on tosiasiallisesti aloitettava toiminta sen jälkeen, kun lupa siihen on myönnetty.

3.   Jäsenvaltioiden on velvoitettava palveluntarjoaja ilmoittamaan 6 artiklassa tarkoitetulle keskitetylle asiointipisteelle seuraavista muutoksista:

sellaisten sivuliikkeiden perustaminen, joilla on lupajärjestelmän soveltamisalaan kuuluvaa toimintaa;

sellaiset palveluntarjoajan olosuhteissa tapahtuneet muutokset, joiden seurauksena luvan myöntämisehdot eivät enää täyty .

4.     Tämä artikla ei vaikuta jäsenvaltioiden mahdollisuuteen peruuttaa lupa etenkin tapauksissa, joissa luvan myöntämisehdot eivät enää täyty.

12 artikla

Valinta useiden ehdokkaiden välillä

1.   Kun yhteen toimintaan saatavilla olevien lupien määrä on rajattu luonnonvarojen vähäisyyden tai käytettävän tekniikan ominaisuuksien vuoksi, jäsenvaltioiden on sovellettava mahdollisten ehdokkaiden valintamenettelyä, jolla varmistetaan tasapuolisuuden ja avoimuuden noudattaminen, erityisesti saattamalla menettelyn aloittaminen ja sen päättäminen riittävän laajalti tiedoksi.

2.   Edellä 1 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa lupa voidaan myöntää sopivaksi määräajaksi eikä sitä voida uusia automaattisesti, eikä aikaisempaa palveluntarjoajaa tai henkilöitä, joilla on kyseiseen palveluntarjoajaan erityisiä siteitä, saa millään muullakaan tavalla suosia.

3.     Jäsenvaltiot voivat valintamenettelyjään soveltaessaan ottaa huomioon kansanterveyttä, työntekijöiden tai itsenäisten ammatinharjoittajien terveyttä ja turvallisuutta, ympäristön suojelua ja kulttuuriperinnön säilyttämistä koskevia näkökohtia sekä minkä tahansa sellaisen julkisen politiikan tavoitteen edistämisen, joka ei ole vastoin perustamissopimusta, sanotun kuitenkaan vaikuttamatta 9 ja 10 artiklan soveltamiseen.

13 artikla

Luvan myöntämismenettelyt

1.   Lupamenettelyjen ja -muodollisuuksien on oltava selkeitä, ne on saatettava ennalta yleiseen tietoon ja niiden on oltava omiaan takaamaan asianosaisille , että hakemukset käsitellään objektiivisesti ja tasapuolisesti.

2.   Lupamenettelyt ja -muodollisuudet eivät saa vaikeuttaa toiminnan aloittamista eivätkä tehdä palvelutoiminnasta mutkikkaampaa tai viivästyttää sitä aiheettomasti. Ne on voitava käynnistää vaivatta, ja niistä asianosaisille mahdollisesti aiheutuvien kulujen on oltava oikeasuhteisia lupamenettelyn kustannuksiin nähden eivätkä ne saa ylittää luvasta aiheutuvia kustannuksia .

3.   Lupamenettelyjen ja -muodollisuuksien on oltava omiaan takaamaan hakijoille, että hakemukset käsitellään mahdollisimman lyhyessä ajassa ja että joka tapauksessa ennalta yleiseen tietoon saatetussa kohtuullisessa vastausajassa. Vastausajan laskeminen alkaa vasta, kun kaikki asiakirjat on toimitettu.

4.    Jäsenvaltioiden on varmistettava, että hakijat saavat vastauksen 3 kohdassa tarkoitetun määräajan kuluessa .

5.    Hakijan pyynnöstä lupahakemuksesta lähetetään vastaanottotodistus viipymättä. Vastaanottotodistuksesta on käytävä ilmi 3 kohdassa tarkoitettu vastausaika.

6.   Jos hakemuksessa on puutteita, asianosaisille on ilmoitettava viipymättä, että näiden on toimitettava lisäasiakirjoja ja että tämä saattaa vaikuttaa 3 kohdassa tarkoitettuun vastausaikaan .

7.     Jos hakemus hylätään sen vuoksi, että menettelyjä tai muodollisuuksia ei ole noudatettu, asianosaisille on ilmoitettava hylkäämisestä viipymättä.

2 jakso

Kielletyt tai arvioitavat vaatimukset

14 artikla

Kielletyt vaatimukset

Jäsenvaltiot eivät saa asettaa palvelutoiminnan aloittamisen tai harjoittamisen ehdoksi alueellaan seuraavia vaatimuksia:

1.

syrjivät vaatimukset, jotka perustuvat suoraan tai epäsuorasti kansalaisuuteen tai yhteisön kotipaikkaan, erityisesti:

a)

palveluntarjoajan, tämän henkilöstön, osakkeenomistajien tai hallinto- ja valvontaelinten jäsenten kansalaisuutta koskeva vaatimus;

b)

palveluntarjoajalle, tämän henkilöstölle, osakkeenomistajille tai hallinto- ja valvontaelinten jäsenille asetettu vaatimus asua kyseisen valtion alueella;

2.

kielto pitää toimipaikkaa useassa jäsenvaltiossa tai kirjoittautua usean jäsenvaltion rekisterin tai ammattialajärjestön jäseneksi;

3.

rajoitukset, jotka koskevat palveluntarjoajan vapautta valita pääasiallisen ja toissijaisen toimipaikan välillä, erityisesti palveluntarjoajalle asetettu vaatimus pitää pääasiallinen toimipaikka kyseisen valtion alueella, tai rajoitukset, jotka koskevat vapautta valita toimipisteen, tytärliikkeen tai sivuliikkeiden välillä;

4.

sen jäsenvaltion vastavuoroisuutta koskevat ehdot, jossa palveluntarjoajalla jo on toimipaikka, lukuun ottamatta ehtoja, joista säädetään energia-alaa koskevissa yhteisön säädöksissä;

5.

sellaisen taloudellisen testin tapauskohtainen käyttö, jossa luvan myöntämisen ehdoksi asetetaan taloudellisen tai markkinakysynnän osoittaminen, jossa arvioidaan toiminnan mahdolliset tai toteutuneet taloudelliset vaikutukset tai jossa arvioidaan toiminnan tarkoituksenmukaisuus toimivaltaisen viranomaisen vahvistaman talousohjelman tavoitteiden kannalta; tämä kielto ei koske suunnitteluvaatimuksia, joilla ei ole taloudellisia tarkoitusperiä vaan jotka johtuvat pakottavista yleistä etua koskevista syistä;

6.

kilpailevien toimijoiden, myös neuvoa-antavissa elimissä, suora tai epäsuora vaikutusvalta lupien myöntämisessä tai muiden toimivaltaisten viranomaisten tekemissä päätöksissä, lukuun ottamatta ammattiala- ja ammatillisia järjestöjä tai laitoksia, jotka ovat toimivaltaisen viranomaisen asemassa; tämä kielto ei koske sellaisten järjestöjen kuin kauppakamareiden tai työmarkkinaosapuolten kuulemista muista asioista kuin lupaa koskevista yksittäisistä hakemuksista;

7.

velvoite asettaa vakuus tai osa siitä tai ottaa vakuutus kyseisen valtion alueelle sijoittautuneelta palveluntarjoajalta tai laitokselta . Tämä ei vaikuta jäsenvaltioiden mahdollisuuteen vaatia rahoitustakuita sellaisenaan eikä sillä estetä jäsenvaltiota vaatimasta, että vakuutus otetaan laitosten kautta laitoksista, joille se on myöntänyt erityis- tai yksinoikeudet, edellyttäen että kilpailun estämistä, rajoittamista ja häirintää sisämarkkinoilla koskevia periaatteita sekä kansallisuuteen perustuvan syrjinnän kieltoa aina noudatetaan, eikä se vaikuta vaatimuksiin, jotka koskevat osallistumista yhteiseen korvausrahastoon esimerkiksi ammatillisten elinten tai järjestöjen jäsenten osalta, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 29 artiklan 4 kohdan soveltamista;

8.

velvoite kirjoittautua ennakkoon kyseisen valtion alueella pidettäviin rekistereihin tai harjoittaa toimintaa aikaisemmin kyseisen valtion alueella.

15 artikla

Arvioitavat vaatimukset

1.   Jäsenvaltioiden on tutkittava, sisältyykö niiden oikeusjärjestelmään 2 kohdassa tarkoitettuja vaatimuksia ja varmistettava, että vaatimukset ovat 3 kohdassa tarkoitettujen ehtojen mukaiset. Jäsenvaltioiden on mukautettava lakejaan, asetuksiaan tai hallinnollisia määräyksiään, jotta ne olisivat yhdenmukaisia mainittujen ehtojen kanssa.

2.   Jäsenvaltioiden on tutkittava, asetetaanko niiden oikeusjärjestelmässä palvelutoiminnan aloittamisen tai harjoittamisen ehdoksi seuraavien syrjimättömien vaatimusten noudattaminen:

a)

määrälliset tai alueelliset rajat, jotka vahvistetaan esimerkiksi väestömäärän tai palveluntarjoajien välisen maantieteellisen vähimmäisetäisyyden muodossa;

b)

palveluntarjoajalle asetetut vaatimukset tietyn oikeudellisen muodon valitsemisesta ;

c)

osakepääoman omistamista koskevat vaatimukset ;

d)

muut kuin direktiivin 2005/36/EY II osastoon kuuluvia asioita koskevat tai muissa yhteisön säädöksissä asetetut vaatimukset, jolla määrätyn palvelutoiminnan aloittaminen sallitaan vain tietyille palveluntarjoajille toiminnan erityisluonteen vuoksi;

e)

kielto pitää useita toimipaikkoja saman jäsenvaltion alueella;

f)

työntekijöiden vähimmäismäärää koskeva vaatimus;

g)

pakolliset vähimmäis- tai enimmäishinnat, joita palveluntarjoajan on noudatettava ;

h)

palveluntarjoajalle asetettu velvoite toimittaa palvelunsa ohella muita erityispalveluja.

3.   Jäsenvaltioiden on tarkastettava, että 2 kohdassa tarkoitetut vaatimukset täyttävät seuraavat ehdot:

a)

syrjimättömyys: vaatimukset eivät ole suoraan tai välillisesti syrjiviä kansalaisuuden tai yhteisön kotipaikan suhteen;

b)

välttämättömyys: vaatimukset ovat perusteltuja yleisen edun mukaisin pakottavin syin;

c)

oikeasuhteisuus: vaatimukset ovat omiaan takaamaan tavoitellun päämäärän saavuttamisen; ne eivät ylitä sitä, mikä on välttämätöntä tavoitteen saavuttamiseksi, eikä muilla vähemmän rajoittavilla toimenpiteillä voida saavuttaa samaa tulosta.

4.   Jäljempänä 38 artiklassa säädetyssä keskinäisessä arviointikertomuksessa jäsenvaltioiden on ilmoitettava:

a)

vaatimukset, jotka ne aikovat pitää voimassa sekä syyt, joiden perusteella ne arvioivat vaatimusten olevan 3 kohdan ehtojen mukaisia, ja

b)

vaatimukset, jotka on poistettu tai joita on lievennetty.

5.    Edellä 1-4 kohtaa ei sovelleta yleisen taloudellisen edun mukaisten palveluiden ja sosiaalivakuutusjärjestelmien alalla pakolliset sairausvakuutusjärjestelmät mukaan lukien.

IV luku

Palvelujen vapaa liikkuvuus

1 jakso

Viranomaisyhteistyö

16 artikla

Valvonnan tehokkuus

1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että palveluntarjoajaa koskevia valvonta- ja tutkimusvaltuuksia, joista säädetään kansallisessa lainsäädännössä, käytetään myös siinä tapauksessa, että palvelu tuotetaan toisessa jäsenvaltiossa.

2.    Edellä 1 kohdassa ei velvoiteta jäsenvaltiota, jonka alueella palveluntarjoajalla on pääasiallinen toimipaikka, suorittamaan tosiasiallisia tarkastuksia tai valvontaa sen jäsenvaltion alueella, jossa palvelu tarjotaan .

3.     Sen jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset, jonka alueella palvelu tarjotaan, voivat suorittaa paikalla tarkistuksia, tarkastuksia ja tutkimuksia, edellyttäen, että nämä tarkistukset, tarkastukset ja tutkimukset ovat objektiivisesti perusteltuja ja syrjimättömiä.

17 artikla

Keskinäinen avunanto

1.   Jäsenvaltioiden on annettava toisilleen keskinäistä apua ja toteutettava kaikki mahdolliset toimenpiteet tehokkaan yhteistyön takaamiseksi palveluntarjoajien ja tarjottavien palvelujen valvonnassa.

2.    Kohdejäsenvaltio on vastuussa palveluntarjoajan toiminnan valvonnasta alueellaan. Kohdejäsenvaltio suorittaa valvontaa 3 kohdan säännösten mukaisesti.

3.    Kohdejäsenvaltio

toteuttaa kaikki tarvittavat toimenpiteet varmistaakseen, että palveluntarjoaja noudattaa palvelutoiminnan harjoittamiseen sen alueella sovellettavaa kansallista lainsäädäntöä tapauksissa, joihin sovelletaan 21 artiklan 1 kohdan kolmatta alakohtaa;

suorittaa tarkistuksia, tarkastuksia ja tutkimuksia, jotka ovat tarpeen tarjottavan palvelun valvomiseksi;

suorittaa tarkistuksia, tarkastuksia ja tutkimuksia jäsenvaltion, jonka alueella palveluntarjoajan pääasiallinen toimipaikka sijaitsee, niitä pyytäessä.

4.    Jäsenvaltioiden on toimitettava muiden jäsenvaltioiden tai komission pyytämät tiedot sähköisesti mahdollisimman pian .

5.    Jos jäsenvaltioiden tietoon on tullut palveluntarjoajan laittomia toimia tai nimenomaisia seikkoja, jotka voivat aiheuttaa vakavaa vahinkoa jäsenvaltiossa, niiden on ilmoitettava tästä viipymättä jäsenvaltiolle, jonka alueella palveluntarjoajan pääasiallinen toimipaikka sijaitsee .

6.    Jos kohdejäsenvaltio 3 kohdan mukaiset tarkistukset, tarkastukset ja tutkimukset suoritettuaan toteaa, että palveluntarjoaja ei ole noudattanut velvoitteitaan, se voi oman lainsäädäntönsä nojalla ja yhteisön oikeuden mukaisesti velvoittaa palveluntarjoajan asettamaan vakuuden tai määrätä palveluntarjoajaa koskevista tilapäisistä toimenpiteistä. Vakuutta voidaan käyttää pantaessa täytäntöön hallinto-, siviili- ja rikosasioissa annettuja tuomioita ja päätöksiä.

18 artikla

Keskinäinen avunanto palveluntarjoajan toiseen jäsenvaltioon siirtymisen tapauksessa

1.    Jäsenvaltio, jonka alueella palveluntarjoajalla on pääasiallinen toimipaikka, on vastuussa palveluntarjoajan valvonnasta alueellaan erityisesti toteuttamalla valvontatoimenpiteitä palveluntarjoajan toimipaikalla 2 kohdan mukaisesti.

2.    Jäsenvaltio, jonka alueella palveluntarjoajalla on pääasiallinen toimipaikka:

suorittaa toisen jäsenvaltion pyynnöstä tarkistuksia , tarkastuksia ja tutkimuksia ja ilmoittaa sille tuloksista ja tarvittaessa toteutetuista toimenpiteistä;

toimittaa toisen jäsenvaltion pyynnöstä alueelleen sijoittautuneita palveluntarjoajia koskevat tiedot ja vahvistaa erityisesti, että palveluntarjoaja on sijoittautunut sen alueelle ja harjoittaa toimintaansa laillisella tavalla.

3.     Jäsenvaltio, jonka alueella palveluntarjoajalla on pääasiallinen toimipaikka, ei voi kieltäytyä valvonta- tai täytäntöönpanotoimien toteuttamisesta alueellaan sillä perusteella, että palvelu on tarjottu tai aiheuttanut vahinkoa toisessa jäsenvaltiossa.

19 artikla

Varoitusjärjestelmä

1.    Jäsenvaltion, jonka tietoon on tullut nimenomaisia vakavia seikkoja tai olosuhteita, jotka voisivat aiheuttaa vakavaa vahinkoa ihmisten terveydelle tai turvallisuudelle sen omalla tai toisen jäsenvaltion alueella, on ilmoitettava tästä mahdollisimman pian alkuperäjäsenvaltiolle, muille asianomaisille jäsenvaltioille ja komissiolle .

2.    Komissio edistää jäsenvaltioiden viranomaisten eurooppalaisen verkoston toimintaa ja osallistuu siihen 1 kohdan säännösten täytäntöönpanemiseksi .

3.    Komissio laatii ja saattaa säännöllisesti ajan tasalle 39 artiklan 2 kohdassa säädettyä menettelyä noudattaen suuntaviivat, jotka koskevat 2 kohdassa tarkoitetun verkoston hallinnointia .

20 artikla

Soveltamista koskevat toimenpiteet

Komissio vahvistaa 39 artiklan 2 kohdassa säädettyä menettelyä noudattaen 17 artiklan täytäntöönpanemiseksi tarvittavat soveltamistoimenpiteet sekä jäsenvaltioiden välisen sähköisen tiedonvaihdon käytännön järjestelyt ja erityisesti tietojärjestelmien yhteentoimivuutta koskevat säännökset .

2 jakso

Palvelujen tarjoamisen vapaus ja poikkeukset

21 artikla

Palvelujen tarjoamisen vapaus

1.   Jäsenvaltioiden on kunnioitettava palveluntarjoajien oikeutta tarjota palvelujaan muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa heillä on toimipaikka .

Jäsenvaltion, jossa palvelu tarjotaan, on varmistettava, että palvelutoiminta voidaan aloittaa jäsenvaltion alueella vapaasti ja sitä voidaan harjoittaa siellä vapaasti.

Jäsenvaltiot eivät saa asettaa palvelutoiminnan aloittamisen tai harjoittamisen ehdoksi alueellaan vaatimuksia, jotka eivät täytä seuraavia ehtoja:

a)

syrjimättömyys: vaatimus ei saa olla suoraan tai välillisesti syrjivä kansalaisuuden taikka oikeushenkilöiden tapauksessa toimipaikkana olevan jäsenvaltion suhteen;

b)

välttämättömyys: vaatimus on perusteltava yleisen järjestyksen tai yleisen turvallisuuden ylläpitämiseksi tai kansanterveyden tai ympäristön suojelemiseksi;

c)

oikeasuhtaisuus: vaatimukset ovat omiaan takaamaan tavoitellun päämäärän saavuttamisen, eivätkä ne saa ylittää sitä, mikä on välttämätöntä tavoitteen saavuttamiseksi.

2.    Jäsenvaltiot eivät saa rajoittaa sellaisen palveluntarjoajan tuottamien palvelujen vapaata liikkuvuutta, joka on sijoittautunut toiseen jäsenvaltioon, eivätkä jäsenvaltiot saa asettaa etenkään seuraavia vaatimuksia:

a)

palveluntarjoajalle asetettu velvoite toimipaikasta kyseisen jäsenvaltion alueella;

b)

palveluntarjoajalle asetettu velvoite hankkia lupa toimivaltaisilta viranomaisilta, mukaan luettuna velvoite tehdä merkintä kyseisen jäsenvaltion alueella voimassa olevaan rekisteriin tai liittyä ammattialajärjestöön , lukuun ottamatta tapauksia, joista on säädetty tässä direktiivissä tai muissa yhteisön lainsäädäntövälineissä ;

c)

palveluntarjoajalle kyseisen jäsenvaltion alueella asetettu kielto, joka koskee tiettyä asianomaisten palvelujen toteuttamiseksi tarvittavaa infrastruktuuria, toimisto tai vastaanotto mukaan luettuna ;

d)

erityisen sopimusjärjestelyn soveltaminen palveluntarjoajan ja vastaanottajan välillä siten, että kyseisellä järjestelyllä estetään tai rajoitetaan itsenäistä palvelujen tarjontaa;

e)

palveluntarjoajalle asetettu velvoite esittää kyseisen jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten myöntämä toiminnan harjoittamiseen liittyvä erityinen henkilöllisyysasiakirja;

f)

palvelun tarjoamiseen erottamattomasti kuuluvien välineiden ja materiaalien käyttöön vaikuttavat vaatimukset työterveyteen ja -turvallisuuteen liittyviä välttämättömiä vaatimuksia lukuun ottamatta ;

g)

jäljempänä 24 artiklassa tarkoitetut palvelujen vapaata liikkuvuutta koskevat rajoitukset.

3.     Nämä määräykset eivät estä jäsenvaltiota, johon palveluntarjoaja siirtyy, asettamasta palvelutoiminnan harjoittamista koskevia vaatimuksia, jotka ovat perusteltuja yleisen järjestyksen, yleisen turvallisuuden, ympäristönsuojelun tai kansanterveyden perusteella. Ne eivät myöskään estä jäsenvaltiota soveltamasta yhteisön lainsäädännön mukaisesti työehtoja koskevia sääntöjään, mukaan luettuna työehtosopimukset.

4.     Komissio esittää viimeistään ... (33) jäsenvaltioita ja Euroopan tason työmarkkinaosapuolia kuultuaan Euroopan parlamentille ja neuvostolle tämän artiklan soveltamisesta kertomuksen, jossa se tarkastelee tarvetta ehdottaa direktiivin mukaista palvelutoimintaa koskevia yhdenmukaistamistoimenpiteitä.

22 artikla

Yleiset poikkeukset

Edellä 21 artiklaa ei sovelleta:

1)

toisessa jäsenvaltiossa tarjottaviin yleisen taloudellisen edun mukaisiin palveluihin, kuten

a)

yhteisön postipalvelujen sisämarkkinoiden kehittämistä ja palvelun laadun parantamista koskevista yhteisistä säännöistä 15 päivänä joulukuuta 1997 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 97/67/EY (34) kattamiin postipalveluihin;

b)

sähkön sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä 26 päivänä kesäkuuta 2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/54/EY (35) 2 artiklassa tarkoitettuihin sähkön siirto-, toimitus- ja jakelupalveluihin;

c)

maakaasun sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä 26 päivänä kesäkuuta 2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/55/EY (36) 2 artiklassa tarkoitettuihin maakaasun siirto-, toimitus-, varastointi- ja jakelupalveluihin;

d)

veden toimitus- ja jakelupalveluihin sekä jätevesipalveluihin;

e)

jätteiden käsittelyä koskeviin palveluihin;

2)

direktiivin 96/71/EY soveltamisalaan kuuluviin aihealueisiin;

3)

yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta 24 päivänä lokakuuta 1995 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 95/46/EY (37) soveltamisalaan kuuluviin aihealueisiin ;

4)

saatavien oikeudellinen perintätoiminta;

5)

direktiivin 2005/36/EY säännöksiin, siltä osin kuin ne koskevat ammattipätevyyttä, eikä myöskään niissä jäsenvaltioissa, missä palvelu suoritetaan, voimassa oleviin vaatimuksiin, joilla jonkin toiminnan harjoittaminen sallitaan vain säänneltynä ammattina ;

6)

asetuksen (ETY) N:o 1408/71 säännöksiin, joissa säädetään sovellettavasta lainsäädännöstä;

7)

hallinnollisiin muodollisuuksiin, jotka koskevat henkilöiden vapaata liikkuvuutta ja heidän asuinpaikkaansa, ja Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella 29 päivänä huhtikuuta 2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/38/EY (38) säännöksiin kohdejäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten edunsaajille asettamista hallinnollisista muodollisuuksista ;

8)

jätteiden siirtojen osalta Euroopan yhteisössä, Euroopan yhteisöön tai Euroopan yhteisöstä tapahtuvien jätteiden siirtojen valvonnasta ja tarkastamisesta 1 päivänä helmikuuta 1993 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 259/93 (39) 3 ja 4 artiklan mukaiseen lupajärjestelmään;

9)

tekijänoikeuteen ja lähioikeuksiin, puolijohdetuotteiden piirimallien oikeudellisesta suojasta 16 päivänä joulukuuta 1986 annetussa neuvoston direktiivissä 87/54/ETY (40) ja tietokantojen oikeudellisesta suojasta 11 päivänä maaliskuuta 1996 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 96/9/EY (41) tarkoitettuihin oikeuksiin sekä teollisoikeuksiin ;

10)

lakisääteiseen tilintarkastukseen;

11)

palveluihin, jotka siinä jäsenvaltiossa, johon palveluntarjoaja siirtyy tuottamaan palveluaan, ovat kiellettyjä, mikäli kielto on perusteltu yleiseen järjestykseen, yleiseen turvallisuuteen ja kansanterveyteen liittyvistä syistä ;

12)

jäsenvaltion, johon palveluntarjoaja siirtyy, erityisiin vaatimuksiin, jotka liittyvät suoraan sen paikan erityispiirteisiin, jossa palvelu suoritetaan, erityisriskeihin, joita palvelu aiheuttaa siinä paikassa, jossa palvelu suoritetaan, tai työterveyteen ja -turvallisuuteen, ja joiden noudattaminen on välttämätöntä yleisen järjestyksen tai yleisen turvallisuuden ylläpitämiseksi tai kansanterveyden tai ympäristön suojelemiseksi ;

13)

toisessa jäsenvaltiossa leasingvuokrattujen ajoneuvojen rekisteröintiin;

14)

kansainvälisen yksityisoikeuden säännöksiin, erityisesti niihin, jotka koskevat sopimusvelvoitteita ja muita kuin sopimusvelvoitteita, sopimusten muoto mukaan lukien .

23 artikla

Poikkeukset yksittäistapauksissa

1.   Poiketen siitä, mitä 21 artiklassa säädetään, jäsenvaltio voi poikkeuksellisesti toteuttaa palveluntarjoajan osalta, jolla on toimipaikka toisessa jäsenvaltiossa, toimenpiteen, joka koskee jotakin seuraavista aloista:

a)

palvelujen turvallisuutta, kansanterveyteen liittyvät näkökohdat mukaan luettuina;

b)

terveydenhuollon alan ammatin harjoittamista;

c)

yleisen järjestyksen suojelua ja erityisesti alaikäisten suojeluun liittyviä näkökohtia.

2.   Edellä 1 kohdassa tarkoitettu toimenpide voidaan toteuttaa ainoastaan, jos seuraavat edellytykset täyttyvät:

a)

kansallisia säännöksiä, joiden nojalla toimenpide toteutetaan, ei ole yhteisön laajuisesti yhdenmukaistettu 1 kohdassa tarkoitettujen alojen osalta;

b)

toimenpide on vastaanottajan kannalta suojaavampi kuin toimenpide, jonka alkuperäjäsenvaltio toteuttaisi omien kansallisten säännöstensä nojalla;

c)

alkuperäjäsenvaltio ei ole toteuttanut toimenpiteitä tai se on toteuttanut 18 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuihin toimenpiteisiin nähden riittämättömiä toimenpiteitä;

d)

toimenpide on oikeasuhteinen.

3.   Edellä 1 ja 2 kohta ei vaikuta niiden säännösten soveltamiseen, joilla taataan palvelujen vapaa liikkuvuus tai joilla sallitaan kyseisestä vapaasta liikkuvuudesta poikkeaminen yhteisön säädösten mukaisesti.

3 jakso

Palvelujen vastaanottajien oikeudet

24 artikla

Kielletyt rajoitukset

Jäsenvaltiot eivät voi asettaa vastaanottajille vaatimuksia, jotka rajoittavat sellaisen palveluntarjoajan tuottaman palvelun käyttöä, jolla on toimipaikka toisessa jäsenvaltiossa, eivätkä etenkään seuraavia vaatimuksia:

a)

velvoite hankkia lupa toimivaltaisilta viranomaisilta tai antaa toimivaltaisille viranomaisille ilmoitus;

b)

rajoitukset, jotka koskevat mahdollisuutta verovähennyksiin tai taloudellisen tuen myöntämiseen ja jotka perustuvat siihen, että palveluntarjoajan toimipaikka on toisessa jäsenvaltiossa, tai palvelujen suorituspaikkaan;

c)

syrjivien tai suhteettomien verojen periminen vastaanottajalta toisesta jäsenvaltiosta peräisin olevan palvelun vastaanottamiseksi tarvittavista välineistä.

25 artikla

Syrjimättömyys

1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että vastaanottajalle ei aseteta syrjiviä vaatimuksia, jotka perustuvat yksinomaan tämän kansalaisuuteen tai asuinpaikkaan.

2.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että palvelun käytön yleiset edellytykset, jotka palveluntarjoaja saattaa yleiseen tietoon, eivät sisällä yksinomaan vastaanottajan kansallisuuteen tai asuinpaikkaan perustuvia syrjiviä ehtoja, sanotun kuitenkaan estämättä mahdollisuutta vahvistaa objektiivisin perustein suoraan perusteltavissa olevia erilaisia käytön edellytyksiä.

26 artikla

Vastaanottajien neuvonta

1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että vastaanottajat voivat saada keskitettyjen asiointipisteiden kautta :

a)

tiedot muissa jäsenvaltioissa sovellettavista vaatimuksista, jotka koskevat palvelutoimintojen käyttömahdollisuuksia ja harjoittamista, ja erityisesti kuluttajansuojaa koskevat tiedot;

b)

yleiset tiedot käytettävissä olevista muutoksenhakumenettelyistä palveluntarjoajan ja vastaanottajan välisissä riitatapauksissa;

c)

niiden järjestöjen ja organisaatioiden yhteystiedot , joilta palveluntarjoajat ja vastaanottajat voivat saada käytännön tukea.

Tarvittaessa toimivaltaisilta viranomaisilta saataviin neuvoihin sisältyy yksinkertainen kutakin vaihetta koskeva opas.

Tiedot ja neuvonta on annettava selkeällä ja yksiselitteisellä tavalla siten, että ne ovat helposti saatavilla etätietona ja sähköisesti ja että ne pidetään ajan tasalla.

2.   Jäsenvaltiot voivat antaa 1 kohdassa tarkoitetut tehtävät muille elimille, kuten Euroguichet-neuvontapisteille, tuomioistuinten ulkopuolisten elinten eurooppalaisen verkoston (EEJ-verkon) tiedotuskeskuksille, kuluttajajärjestöille tai euroneuvontakeskuksille.

Jäsenvaltioiden on annettava viimeistään ... (42) komissiolle tiedoksi nimettyjen elinten nimet ja yhteystiedot. Komissio toimittaa ne kaikille jäsenvaltioille.

3.   Edellä 1 kohdassa tarkoitettujen tietojen saamiseksi elin, jolta vastaanottaja on pyytänyt tietoja, ottaa yhteyttä asianomaiseen jäsenvaltioon. Jäsenvaltion on annettava pyydetyt tiedot viipymättä. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kyseiset elimet avustavat vastavuoroisesti toisiaan ja toimivat mahdollisimman tehokkaasti yhteistyössä.

4.   Komissio vahvistaa 39 artiklan 2 kohdassa säädettyä menettelyä noudattaen 1, 2 ja 3 kohdan soveltamista koskevat toimenpiteet, joiden avulla täsmennetään eri jäsenvaltioiden elinten välisen tiedonvaihdon tekniset yksityiskohdat ja erityisesti tietojärjestelmien yhteentoimivuus.

27 artikla

Palveluntarjoajille annettava neuvonta

1.     Jäsenvaltioiden on varmistettava, että viimeistään ...  (42) palveluntarjoajan on mahdollista täydentää kaikkia tämän direktiivin mukaisesti tarvittavia menettelyjä ja muodollisuuksia, jotta palveluntarjoaja voi harjoittaa palvelutoimintaansa jossakin toisessa jäsenvaltiossa, yhden keskitetyn asiointipisteen kautta.

2.     Edellä 6-8 artiklaa sovelletaan vastaavasti.

V luku

Palvelujen laatu

28 artikla

Palveluntarjoajia ja tarjottavia palveluja koskevat tiedot

1.    Komissio ja jäsenvaltiot varmistavat , että palveluntarjoajat antavat vastaanottajan , Euroopan tason keskitetyn asiointipisteen ja kohdejäsenvaltioiden keskitettyjen asiointipisteiden saataville seuraavat tiedot:

a)

palveluntarjoajan nimi ja oikeushenkilön kyseessä ollessa oikeudellinen muoto , toimipaikan osoite ja yhteystiedot, joiden avulla on mahdollista saada nopeasti suora yhteys palveluntarjoajaan tarvittaessa sähköisesti;

b)

jos palveluntarjoaja on merkitty kaupparekisteriin tai muuhun vastaavaan julkiseen rekisteriin, tämän rekisterin nimi ja rekisterinumero tai vastaavat rekisterin tunnistetiedot;

c)

jos toiminta on luvanvaraista, toimivaltaisen viranomaisen tai keskitetyn asiointipisteen yhteystiedot;

d)

jos palveluntarjoaja harjoittaa alv-verotuksen piiriin luettavaa toimintaa, jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta - yhteinen arvonlisäverojärjestelmä: yhdenmukainen määräytymisperuste 17 päivänä toukokuuta 1977 annetun kuudennen neuvoston direktiivin 77/388/ETY (43) 22 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu tunnistenumero;

e)

säänneltyjen ammattien osalta ammattialajärjestö tai vastaava elin, jonka rekisteriin palveluntarjoaja on merkitty, ja ammattinimike ja jäsenvaltio, jossa nimike on annettu;

f)

palveluntarjoajan käyttämät yleiset ehdot ja yleiset lausekkeet;

g)

sovellettavaa lainsäädäntöä ja/tai toimivaltaista tuomioistuinta koskevat sopimuslausekkeet;

h)

siinä tapauksessa, että on pakollista ottaa ammatillinen vastuuvakuutus tai sitä vastaava takaus, 29 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut tiedot, erityisesti vakuutuslaitosta tai takauksen antavaa tahoa, ammatillista ja maantieteellistä kattavuutta koskevat tiedot ja todistus siitä, että vakuutusmaksut on suoritettu ajoissa.

2.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että 1 kohdassa tarkoitettujen tietojen osalta palveluntarjoajan valinnan mukaan yksi seuraavista toimista toteutetaan:

a)

palveluntarjoaja toimittaa tiedot oma-aloitteisesti;

b)

tiedot ovat helposti vastaanottajien saatavilla paikassa, jossa palvelua tarjotaan tai jossa sopimus tehdään;

c)

vastaanottaja voi helposti saada tiedot sähköisessä muodossa palveluntarjoajan antamasta osoitteesta;

d)

tiedot ovat kaikissa palveluntarjoajan asiakirjoissa, jotka annetaan vastaanottajalle ja joissa tarjottavat palvelut esitellään yksityiskohtaisesti.

3.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että palveluntarjoajat antavat vastaanottajan pyynnöstä seuraavat lisätiedot:

a)

palvelun keskeiset ominaispiirteet;

b)

palvelun hinta, tai jos täsmällistä hintaa ei ilmoiteta, hinnan laskentatapa, jonka avulla vastaanottaja voi tarkistaa hinnan, tai riittävän yksityiskohtainen hinta-arvio;

c)

palveluntarjoajan asema ja oikeudellinen muoto;

d)

säänneltyjen ammattien osalta viittaus alkuperäjäsenvaltiossa sovellettaviin ammatillisiin sääntöihin ja keinoon tutustua kyseisiin sääntöihin.

4.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tässä luvussa tarkoitetut tiedot, joita palveluntarjoajan on annettava, saatetaan saataville tai ilmoitetaan selkeästi ja yksiselitteisesti ja hyvissä ajoin ennen sopimuksen tekemistä tai ennen palvelun tarjoamista, jos kirjallista sopimusta ei ole.

5.   Tässä luvussa tarkoitetut tietoja koskevat velvoitteet täydentävät yhteisön oikeuden mukaisia aiempia vaatimuksia, eivätkä ne estä jäsenvaltioita antamasta säännöksiä lisävelvoitteista, joita sovelletaan palveluntarjoajiin, joilla on toimipaikka asianomaisten jäsenvaltioiden alueella.

6.   Komissio voi 39 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen täsmentää tämän artiklan 1 ja 3 kohdassa tarkoitettujen tietojen sisällön tiettyjen toimintojen erityisluonteen edellyttämällä tavalla sekä täsmentää 2 kohdan säännösten soveltamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt.

29 artikla

Ammatilliset vakuutukset ja takuut

1.    Jäsenvaltiot voivat edellyttää , että sellaisten palvelujen tarjoajilla, joihin sisältyy välitön ja erityinen terveys- tai turvallisuusriski vastaanottajan tai ulkopuolisen henkilön kannalta, tai vastaanottajan taloudelliseen turvallisuuteen tai ympäristöön liittyvä riski, on oltava riskin luonteeseen tai laajuuteen nähden asianmukainen ammatillinen vastuuvakuutus tai muu vastaava tai päämäärältään keskeisiltä osin vertailukelpoinen takaus. Ammatillisen vastuuvakuutuksen tai takauksen on katettava myös toisissa jäsenvaltioissa tarjottujen tällaisten palvelujen sisältämät riskit.

2.     Jäsenvaltiot voivat vaatia palveluntarjoajaa, joka siirtyy ensimmäistä kertaa jäsenvaltiosta toiseen suorittaakseen siellä palveluja, antamaan kohdejäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle asiasta etukäteen kirjallisen ilmoituksen, johon sisältyvät tiedot vakuutuksesta tai muusta henkilökohtaisesta tai kollektiivisesta turvasta ammatillisesta vastuusta johtuvien riskien varalta. Ilmoitus on uusittava vuosittain, jos palveluntarjoaja aikoo tarjota palveluitaan kyseisenä vuonna kyseisessä jäsenvaltiossa tilapäisesti tai satunnaisesti. Palveluntarjoaja voi antaa ilmoituksen valitsemallaan välineellä.

3.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että palveluntarjoajat antavat vastaanottajalle tiedot 1 kohdassa tarkoitetusta vakuutuksesta tai takuusta ja erityisesti vakuutuksen tai takuun antajan yhteistiedot ja maantieteellistä kattavuutta koskevat tiedot.

4.   Tilanteessa, jossa palveluntarjoaja sijoittautuu jäsenvaltion alueelle tai tarjoaa palveluja , kyseinen jäsenvaltio ei voi vaatia palveluntarjoajalta ammatillista vakuutusta tai vakuutta, jos palveluntarjoaja jo kuuluu vastaavan tai päämäärältään keskeisiltä osin vertailukelpoisen takuun piiriin toisessa jäsenvaltiossa, jossa tällä on jo toimipaikka.

Jos jäsenvaltio edellyttää vakuutusta ammatillisen vastuun aiheuttamien riskien varalta, kyseisen jäsenvaltion on hyväksyttävä toisessa jäsenvaltiossa pääasiallista toimipaikkaansa pitävältä palveluntarjoajalta riittäväksi todisteeksi, että jokin palveluntarjoajan pääasiallisen toimipaikkajäsenvaltion pankki tai vakuutuslaitos antaa todistuksen tällaisesta vakuutuksesta.

Siinä tapauksessa, että vastaavuus on vain osittainen, jäsenvaltiot voivat vaatia lisätakuita niille osatekijöille, joita ei jo ole katettu.

5.   Edellä 1-4 kohta eivät vaikuta vakuutusjärjestelmiin tai ammatillisiin takuisiin, joista säädetään yhteisön muissa säädöksissä.

6.   Edellä 1 kohdan täytäntöönpanon yhteydessä komissio voi vahvistaa 39 artiklan 2 kohdassa säädettyä menettelyä noudattaen luettelon palveluista, joilla on 1 kohdassa tarkoitetut ominaispiirteet, ja yhteisistä perusteista, joilla mainitussa kohdassa tarkoitetun vakuutuksen tai takuun tarkoituksenmukaiset ominaispiirteet voidaan määritellä riskin luonne ja laajuus huomioon ottaen.

30 artikla

Kaupan jälkeiset takuut

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että palveluntarjoajat antavat vastaanottajalle pyynnöstä tiedot kaupan jälkeisestä takuusta, sen sisällöstä sekä sen täytäntöön panemiseksi vaadittavista tekijöistä ja erityisesti sen kestosta ja alueellisesta kattavuudesta .

31 artikla

Säänneltyjä ammatteja koskeva kaupallinen viestintä

1.   Jäsenvaltioiden on poistettava säänneltyjä ammatteja koskevan kaupallisen viestinnän täydelliset kiellot.

2.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että säänneltyjä ammatteja koskevassa kaupallisessa viestinnässä noudatetaan yhteisön lainsäädännön mukaisia ammatillisia sääntöjä ja erityisesti sääntöjä, joiden aiheena on ammattikunnan riippumattomuus, arvo ja kunnia sekä ammatillinen salassapitovelvollisuus, jotka määräytyvät kunkin ammatin erityispiirteiden mukaan.

32 artikla

Monialatoiminta

1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että palveluntarjoajille ei aseteta vaatimuksia, jotka velvoittavat harjoittamaan yksinomaan tiettyä toimintaa tai joilla rajoitetaan erilaisten toimintamuotojen harjoittamista yhdessä tai osana yhteistyöhanketta.

Tällaisia rajoituksia voidaan kuitenkin asettaa seuraaville palveluntarjoajille:

a)

säänneltyjen ammattien harjoittajille, siltä osin kuin rajoitusten asettaminen on perusteltua kunkin ammatin erityispiirteisiin mukautettujen erilaisten ammattietiikkaan liittyvien vaatimusten noudattamiseksi;

b)

palveluntarjoajille, jotka tarjoavat sertifiointi- tai akkreditointipalveluja, teknisiä tarkastuspalveluja tai testaukseen tai kokeisiin liittyviä palveluja, siltä osin kuin rajoitusten asettaminen on perusteltua palveluntarjoajien riippumattomuuden ja puolueettomuuden takaamiseksi.

2.   Kun monialatoiminta sallitaan, jäsenvaltioiden on varmistettava seuraavat seikat:

a)

eturistiriidat ja tiettyjen toimintojen väliset yhteensopimattomuudet otetaan ennakolta huomioon;

b)

taataan tiettyjen toimintojen edellyttämä riippumattomuus ja puolueettomuus;

c)

taataan ammattietiikkaan liittyvien vaatimusten yhteensopivuus erityisesti ammatillisen salassapitovelvollisuuden osalta.

3.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että palveluntarjoajat antavat vastaanottajalle pyynnöstä tietoja monialatoiminnastaan ja yhteistyöhankkeistaan sekä eturistiriitojen välttämiseksi toteutetuista toimenpiteistä. Nämä tiedot on annettava kaikissa palveluntarjoajan asiakirjoissa, joissa tarjottavat palvelut esitetään yksityiskohtaisesti .

33 artikla

Laatupolitiikka

1.   Jäsenvaltioiden on toteuttava yhteistyössä komission kanssa rinnakkaistoimenpiteitä kannustaakseen palveluntarjoajia toteuttamaan vapaaehtoisuuden perusteella toimenpiteitä palvelujen laadun takaamiseksi erityisesti:

a)

teettämällä toimintojensa sertifiointeja tai riippumattomien elinten suorittamia toimintojensa arviointeja;

b)

laatimalla omia laatusopimuksia tai osallistumalla ammatillisten järjestöjen yhteisön tasolla laatimiin laatusopimuksiin tai -merkintöihin.

2.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että vastaanottajat ja palveluntarjoajat voivat helposti saada palveluja koskevien merkintöjen ja muiden laatumerkkien merkitystä ja myöntämisperusteita koskevat tiedot.

3.   Jäsenvaltioiden on toteutettava yhteistyössä komission kanssa rinnakkaistoimenpiteitä kannustaakseen jäsenvaltioiden ammattialajärjestöjä sekä kauppakamareita ja elinkeinojärjestöjä toimimaan yhteistyössä yhteisön tasolla palvelujen laadun edistämiseksi erityisesti siten, että helpotetaan palveluntarjoajien aseman tunnustamista.

4.   Jäsenvaltioiden on toteutettava yhteistyössä komission kanssa rinnakkaistoimenpiteitä kannustaakseen parantamaan palvelujen laatua ja puutteita koskevaa kriittistä tiedotusta ja erityisesti kehittämään yhteisön tason vertailevia kokeita tai testejä sekä niiden tuloksia koskevaa tiedotusta.

5.    Jäsenvaltiot kannustavat yhteistyössä komission kanssa sellaisten vapaaehtoisten eurooppalaisten standardien kehittämistä, joiden tavoitteena on edistää eri jäsenvaltioiden palveluntarjoajien toimittamien palvelujen yhteensopivuutta sekä parantaa vastaanottajalle tiedottamista ja palvelujen laatua.

34 artikla

Riitojen ratkaiseminen

1.   Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavia yleisiä toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että palveluntarjoajat antavat postiosoitteen, faksinumeron tai sähköpostiosoitteen sekä puhelinnumeron , johon kaikki vastaanottajat, myös toisessa jäsenvaltiossa asuvat, voivat suoraan osoittaa valituksensa tai josta he voivat pyytää tuotettua palvelua koskevia tietoja. Palveluntarjoajat antavat virallisen osoitteensa, mikäli tämä ei ole niiden tavanomainen kirjeenvaihdossa käytettävä osoite.

2.   Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavia yleisiä toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että palveluntarjoajat vastaavat 1 kohdassa tarkoitettuihin valituksiin mahdollisimman nopeasti ja pyrkivät ripeästi löytämään niihin tyydyttäviä ratkaisuja.

3.   Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavia yleisiä toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että palveluntarjoajia vaaditaan osoittamaan tässä direktiivissä säädettyjen tietovaatimusten täyttyminen ja tietojen oikeellisuus.

4.   Tapauksessa, jossa vakuus on tuomioistuimen päätöksen täytäntöönpanon kannalta välttämätön, jäsenvaltioiden on hyväksyttävä palveluntarjoajan tai toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen elimen vastaavat vakuudet.

5.   Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavia yleisiä toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että palveluntarjoaja, jota koskevat sellaiset käytännesäännöt tai joka on sellaisen ammatillisen järjestön jäsen, joihin sisältyy tuomioistuinten ulkopuolisia ratkaisumenettelyjä, ilmoittavat tästä vastaanottajalle, mainitsevat tästä kaikissa asiakirjoissa, joissa tarjottavat palvelut esitetään yksityiskohtaisesti, sekä ilmoittavat keinot tämän menettelyn ominaispiirteitä ja soveltamisen edellytyksiä koskevien yksityiskohtaisten tietojen saamiseksi.

35 artikla

Palveluntarjoajien hyvää mainetta koskevat tiedot

1.   Jäsenvaltion on annettava toisen jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille pyynnöstä tuomioita, seuraamuksia ja hallinnollisia tai rangaistustoimenpiteitä koskevat tiedot sekä tiedot, jotka koskevat toimivaltaisten viranomaisten antamia konkurssirikospäätöksiä palveluntarjoajaa vastaan, kun nämä päätökset ovat luonteeltaan sellaisia, että ne liittyvät suoraan palveluntarjoajan pätevyyteen tai ammatilliseen luotettavuuteen.

Tämän kohdan mukainen pyyntö on perusteltava huolellisesti etenkin tiedonsaantipyynnön syiden osalta.

2.   Jäsenvaltion, joka antaa 1 kohdassa tarkoitetut tiedot, on samalla täsmennettävä, onko kyseessä lainvoimainen päätös vai onko päätökseen haettu muutosta, sekä muutoksenhakua koskevan päätöksen mahdollinen päivämäärä.

Lisäksi jäsenvaltion on ilmoitettava kansalliset säännökset, joiden nojalla palveluntarjoaja on tuomittu tai tälle on määrätty seuraamuksia.

3.   Edellä 1 ja 2 kohdan täytäntöönpanossa on noudatettava henkilötietojen suojaa koskevia säännöksiä ja asianomaisissa jäsenvaltioissa tuomituille tai henkilöille, joille on määrätty seuraamuksia , myös ammatillisten järjestöjen toimesta , taattuja oikeuksia. Kaikki tällaiset julkiset tiedot on saatettava kuluttajien saataville helpolla tavalla.

VI luku

Lähentymisohjelma

36 artikla

Yhteisön laajuiset käytännesäännöt

1.   Jäsenvaltioiden on toteutettava yhteistyössä komission kanssa rinnakkaistoimenpiteitä kannustaakseen etenkin ammattialajärjestöjä ja -organisaatioita ja ammatillisia järjestöjä laatimaan yhteisön oikeuden mukaiset yhteisön tason käytännesäännöt, joilla helpotetaan palvelujen tarjoamista toisessa jäsenvaltiossa tai palveluntarjoajan sijoittautumista toiseen jäsenvaltioon.

2.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että 1 kohdassa tarkoitetut käytännesäännöt ovat saatavilla sähköisesti .

3.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että palveluntarjoajat ilmoittavat vastaanottajan pyynnöstä tai kaikissa asiakirjoissa, joissa tarjottavat palvelut esitetään yksityiskohtaisesti, mahdolliset kyseistä palveluntarjoajaa koskevat käytännesäännöt sekä osoitteen, jossa nämä säännöt ovat sähköisesti nähtävissä, ja kielet, joilla säännöt ovat saatavilla .

37 artikla

Täydentävä yhdenmukaistaminen

1.   Komissio tarkastelee viimeistään ... (44) mahdollisuutta esittää yhdenmukaistamissäädöksiä koskevia ehdotuksia seuraavista kysymyksistä:

a)

arvokuljetusten toteutusta koskevat yksityiskohtaiset säännöt ;

b)

mahdollisuus hoitaa saatavien oikeudellista perintää ;

c)

turvallisuuspalvelut.

38 artikla

Keskinäinen arviointi

1.   Viimeistään ... (45) jäsenvaltioiden on annettava komissiolle arvioitavia vaatimuksia koskeva kertomus, joka sisältää 15 artiklan 4 kohdassa määritellyt tiedot.

2.   Komissio toimittaa 1 kohdassa tarkoitetut kertomukset jäsenvaltioille, joiden on ilmoitettava kuuden kuukauden kuluessa kutakin kertomusta koskevat huomautuksensa. Komissio kuulee samassa määräajassa sidosryhmiä kyseisistä kertomuksista.

3.   Komissio antaa kertomukset ja jäsenvaltioiden huomautukset 39 artiklan 1 kohdan mukaisen komitean käsiteltäväksi, ja komitea voi esittää huomautuksia.

4.   Edellä 2 ja 3 kohdassa tarkoitetut huomautukset huomioon ottaen komissio esittää Euroopan parlamentille ja neuvostolle viimeistään ... (46) yhteenvetokertomuksen ja tarvittaessa siihen liittyviä täydentäviä ehdotuksia.

39 artikla

Komitea

1.   Komissiota avustaa komitea, joka muodostuu jäsenvaltioiden edustajista ja jonka puheenjohtajana on komission edustaja.

2.   Viitattaessa tähän kohtaan sovelletaan päätöksen 1999/468/EY 3 ja 7 artiklaa ottaen huomioon mainitun päätöksen 8 artiklan säännökset.

3.   Komitea vahvistaa työjärjestyksensä.

40 artikla

Uudelleenarviointia koskeva lauseke

Edellä 38 artiklan 4 kohdassa tarkoitetun yhteenvetokertomuksen antamisen jälkeen komissio antaa Euroopan parlamentille ja neuvostolle joka kolmas vuosi kattavan kertomuksen tämän direktiivin ja erityisesti sen 2 ja 21 artiklan soveltamisesta sekä tarvittaessa sen mukauttamista koskevia ehdotuksia.

41 artikla

Direktiivin 98/27/EY muuttaminen

Lisätään direktiivin 98/27/EY liitteessä olevaan 1 kohtaan seuraava alakohta:

”13. [Sisämarkkinapalveluista] ... annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2006/.../EY  (47)

VII luku

Loppusäännökset

42 artikla

1.   Jäsenvaltioiden on saatettava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään ... (48). Niiden on toimitettava nämä säännökset kirjallisina komissiolle viipymättä sekä kyseisiä säännöksiä ja tätä direktiiviä koskeva vastaavuustaulukko.

Näissä jäsenvaltioiden antamissa säädöksissä on viitattava tähän direktiiviin tai niihin on liitettävä tällainen viittaus, kun ne virallisesti julkaistaan. Jäsenvaltioiden on säädettävä siitä, miten viittaukset tehdään.

2.   Jäsenvaltioiden on toimitettava tässä direktiivissä tarkoitetuista kysymyksistä antamansa keskeiset kansalliset säännökset kirjallisina komissiolle.

43 artikla

Tämä direktiivi tulee voimaan sitä päivää seuraavana päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

44 artikla

Tämä direktiivi on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty ...ssa/ssä ... päivänä ...kuuta ...

Euroopan parlamentin puolesta

Puhemies

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja


(1)  EUVL C 221, 8.9.2005, s. 113 .

(2)  EUVL C 43, 18.2.2005, s. 18 .

(3)  Euroopan parlamentin kanta, vahvistettu 16. helmikuuta 2006.

(4)  KOM(2002)0441 lopullinen.

(5)  KOM(2003)0313 lopullinen.

(6)  KOM(2002)0585 lopullinen.

(7)  EUVL L 149, 11.6.2005, s. 22.

(8)   EUVL L 364, 9.12.2004, s. 1, asetus sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2005/29/EY.

(9)  EYVL L 126, 26.5.2000, s. 1, direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna komission direktiivillä 2004/69/EY (EUVL L 125, 28.4.2004, s. 44).

(10)  EYVL L 298, 17.10.1989, s. 23, direktiivi sellaisena kuin se on muutettuna Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 97/36/EY (EYVL L 202, 30.7.1997, s. 60).

(11)  EYVL L 145, 5.6.1997, s. 29.

(12)  EYVL L 18, 21.1.1997, s. 1.

(13)  EYVL L 13, 19.1.2000, s. 12.

(14)  EYVL L 178, 17.7.2000, s. 1.

(15)  EYVL L 320, 28.11.1998, s. 54.

(16)  EYVL L 204, 21.7.1998, s. 37, direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna vuoden 2003 liittymisasiakirjalla.

(17)  EYVL L 166, 11.6.1998, s. 51, direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiivillä 2002/65/EY (EYVL L 271, 9.10.2002, s. 16).

(18)  EYVL L 184, 17.7.1999, s. 23.

(19)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/19/EY, annettu 7 päivänä maaliskuuta 2002, sähköisten viestintäverkkojen ja niiden liitännäistoimintojen käyttöoikeuksista ja yhteenliittämisestä (käyttöoikeusdirektiivi) ( EYVL L 108, 24.4.2002, s. 7 ).

(20)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/20/EY, annettu 7 päivänä maaliskuuta 2002, sähköisiä viestintäverkkoja ja -palveluja koskevista valtuutuksista (valtuutusdirektiivi) ( EYVL L 108, 24.4.2002, s. 21 ).

(21)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/21/EY, annettu 7 päivänä maaliskuuta 2002, sähköisten viestintäverkkojen ja -palvelujen yhteisestä sääntelyjärjestelmästä (puitedirektiivi) ( EYVL L 108, 24.4.2002, s. 33 ).

(22)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/22/EY, annettu 7 päivänä maaliskuuta 2002, yleispalvelusta ja käyttäjien oikeuksista sähköisten viestintäverkkojen ja -palvelujen alalla (yleispalveludirektiivi) ( EYVL L 108, 24.4.2002, s. 51 ).

(23)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/58/EY, annettu 12 päivänä heinäkuuta 2002, henkilötietojen käsittelystä ja yksityisyyden suojasta sähköisen viestinnän alalla (sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivi) ( EYVL L 201, 31.7.2002, s. 37 ).

(24)  EYVL L 78, 26.3.1977, s. 17, direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna vuoden 2003 liittymisasiakirjalla.

(25)  EYVL L 77, 14.3.1998, s. 36, direktiivi sellaisena kuin se on muutettuna vuoden 2003 liittymisasiakirjalla.

(26)  EYVL L 149, 5.7.1971, s. 2, asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 631/2004 (EUVL L 100, 6.4.2004, s. 1).

(27)  EUVL L 255, 30.9.2005, s. 22.

(28)  EUVL L 134, 30.4.2004, s. 114.

(29)  EUVL L 221, 4.9.2003, s. 13.

(30)  EYVL L 395, 30.12.1989, s. 36.

(31)  Kolmen vuoden kuluttua tämän direktiivin voimaantulosta.

(32)  Kolmen vuoden kuluttua tämän direktiivin voimaantulosta.

(33)  Viiden vuoden kuluttua tämän direktiivin voimaantulosta.

(34)  EYVL L 15, 21.1.1998, s. 14 , direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 1882/2003 (EUVL L 284, 31.10.2003, s. 1).

(35)  EUVL L 176, 15.7.2003, s. 37.

(36)  EUVL L 176, 15.7.2003, s. 57.

(37)  EYVL L 281, 23.11.1995, s. 31 , direktiivi sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella (EY) N:o 1882/2003.

(38)  EUVL L 158, 30.4.2004, s. 77.

(39)  EYVL L 30, 6.2.1993, s. 1 , asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna komission asetuksella (EY) N:o 2557/2001 (EYVL L 349, 31.12.2001, s. 1).

(40)  EYVL L 24, 27.1.1987, s. 36.

(41)  EYVL L 77, 27.3.1996, s. 20.

(42)  Kolmen vuoden kuluttua tämän direktiivin voimaantulopäivästä.

(43)   EYVL L 145, 13.6.1977, s. 1, direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiivillä 2006/18/EY (EUVL L 51, 22.2.2006, s. 12).

(44)  Yksi vuosi tämän direktiivin voimaantulosta.

(45)  Kolmen vuoden kuluttua tämän direktiivin voimaantulopäivästä.

(46)  Neljän vuoden kuluttua tämän direktiivin voimaantulopäivästä.

(47)  EUVL L ...

(48)  Kolmen vuoden kuluttua tämän direktiivin voimaantulosta.

P6_TA(2006)0062

Maaseudun kehittämisen strategiset suuntaviivat (2007-2013) *

Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma ehdotuksesta neuvoston päätökseksi maaseudun kehittämistä koskevista yhteisön strategisista suuntaviivoista (Ohjelmakausi 2007-2013) (KOM(2005)0304 — C6-0349/2005 — 2005/0129(CNS))

(Kuulemismenettely)

Euroopan parlamentti, joka

ottaa huomioon komission ehdotuksen neuvostolle (KOM(2005)0304) (1),

ottaa huomioon EY:n perustamissopimuksen 37 artiklan, jonka mukaisesti neuvosto on kuullut parlamenttia (C6-0349/2005),

ottaa huomioon työjärjestyksen 51 artiklan,

ottaa huomioon maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnan mietinnön ja aluekehitysvaliokunnan lausunnon (A6-0023/2006);

1.

hyväksyy komission ehdotuksen sellaisena kuin se on tarkistettuna;

2.

pyytää komissiota muuttamaan ehdotustaan vastaavasti EY:n perustamissopimuksen 250 artiklan 2 kohdan mukaisesti;

3.

pyytää neuvostoa ilmoittamaan parlamentille, jos se aikoo poiketa parlamentin hyväksymästä sanamuodosta;

4.

pyytää tulla kuulluksi uudelleen, jos neuvosto aikoo tehdä huomattavia muutoksia komission ehdotukseen;

5.

kehottaa puhemiestä välittämään parlamentin kannan neuvostolle ja komissiolle.

KOMISSION TEKSTI

PARLAMENTIN TARKISTUKSET

Tarkistus 1

Johdanto-osan 1 a kappale (uusi)

 

(1 a) Yhteisön strategisissa suuntaviivoissa otetaan huomioon maatalouden moniulotteinen tehtävä ja laajentuneen Euroopan unionin alueiden väliset suuret erot, mikä edellyttää jäsenvaltioilta joustavuutta maaseudun kehittämisohjelmien suunnittelussa ja toteuttamisessa.

Tarkistus 2

Johdanto-osan 2 kappale

(2) Strategisissa suuntaviivoissa määritellään yhteisön ensisijaisten tavoitteiden toteutumisen kannalta tärkeät alat erityisesti Göteborgin kestävän kehityksen tavoitteiden sekä kasvun ja työllisyyden edistämiseen tähtäävän Lissabonin uudistetun strategian osalta.

(2) Näissä strategisissa suuntaviivoissa olisi määriteltävä yhteisön ensisijaisten tavoitteiden toteutumisen kannalta tärkeät alat erityisesti Göteborgin kestävän kehityksen tavoitteiden sekä kasvun ja työllisyyden edistämiseen tähtäävän Lissabonin uudistetun strategian osalta siten, että otetaan myös huomioon uuden yhteisen maatalouspolitiikan tarpeet ja Euroopan unionin kansainvälisistä neuvotteluista seuraava kehitys .

Tarkistus 3

Johdanto-osan 2 a kappale (uusi)

 

(2 a)Naisten osallistumisen työmarkkinoille olisi oltava läpäisevänä periaatteena painopisteenä liitteessä lueteltujen strategisten suuntaviivojen soveltamisessa.

Tarkistus 4

Liite, 1 kohta, 2 alakohta, 4 luetelmakohta

tukea uuden markkinasuuntautuneen yhteisen maatalouspolitiikan täytäntöönpanoa ja siihen liittyvää rakenteiden uudistamista vanhoissa ja uusissa jäsenvaltioissa.

tukea uuden markkinasuuntautuneen yhteisen maatalouspolitiikan täytäntöönpanoa ja siihen liittyvää rakenteiden uudistamista vanhoissa ja uusissa jäsenvaltioissa sekä ottaa huomioon kuluttajien odotukset terveys-, turvallisuus- ja laatukysymyksissä ,

Tarkistus 5

Liite, 1 kohta, 2 alakohta, 4 a luetelmakohta (uusi)

 

varmistaa jatkuvuus nykyisten maaseudun kehittämisohjelmien ja vuonna 2007 käynnistyvien ohjelmien välillä.

Tarkistus 6

Liite, 2.1 kohta, otsikko

Yhteinen maatalouspolitiikka ja maaseudun kehittäminen

Maaseudun kehittäminen yhteisen maatalouspolitiikan puitteissa

Tarkistus 7

Liite, 2.1 kohta, 1 alakohta

Maatalous on edelleen suurin maaseutualueiden käyttäjä ja tärkein tekijä maaseudun ja ympäristön laadun kannalta. Yhteisen maatalouspolitiikan (YMP) ja maaseudun kehittämisen merkitys on kasvanut Euroopan unionin viimeisimmän laajentumisen myötä.

Maatalous on edelleen suurin maaseutualueiden käyttäjä ja tärkein tekijä maaseudun ja ympäristön laadun kannalta. Yhteisen maatalouspolitiikan (YMP) ensimmäisen pilarin ja maaseudun kehittämisen merkitys on kasvanut Euroopan unionin viimeisimmän laajentumisen myötä.

Tarkistus 8

Liite, 2.1 kohta, 2 alakohta

Ilman YMP:n kahta pilaria eli markkinapolitiikkaa ja maaseudun kehittämistä monet Euroopan maaseutualueet kärsisivät yhä lisääntyvistä taloudellisista, sosiaalisista ja ympäristöön liittyvistä ongelmista. Eurooppalainen maatalousmalli heijastaa maatalouden moniulotteista roolia maisemien, elintarvikkeiden sekä kulttuuri- ja luonnonperinnön rikkauden ja monimuotoisuuden takaajana.

Ilman YMP:n kahta pilaria eli markkinapolitiikkaa ja maaseudun kehittämistä monet Euroopan maaseutualueet kärsisivät yhä lisääntyvistä taloudellisista, sosiaalisista ja ympäristöön liittyvistä ongelmista. Eurooppalainen maatalousmalli heijastaa maatalouden moniulotteista roolia maisemien, elintarvikkeiden sekä kulttuuri- ja luonnonperinnön rikkauden ja monimuotoisuuden takaajana ja mukautuu näin uusiin yhteiskunnallisiin haasteisiin, joita ovat laatutuotteet, elintarviketurvallisuus, vihreä matkailu, luonnonperinnön hyödyntäminen ja vaihtoehtoiset energialähteet .

Tarkistus 9

Liite, 2.2 kohta

Vuosina 2003 ja 2004 toteutetut YMP-uudistukset vauhdittivat merkittävästi pyrkimyksiä parantaa EU:n maatalouden kilpailukykyä ja edistää sen kestävää kehitystä. Ne myös loivat puitteet tuleville uudistuksille. Euroopan maatalouden kilpailukyky on parantunut perättäisten uudistusten ansiosta, kun hintatukitakuita alennettiin. Tuotantomääristä riippumattomien suorien tukien käyttöönotto kannustaa viljelijöitä vastaamaan markkinasignaaleihin, jotka syntyvät kuluttajien kysynnän perusteella eivätkä suuriin tuotantomääriin tähtäävien poliittisten kannustimien vuoksi. Kun sovelletaan täydentäviä ehtoja eli ympäristöä, elintarvikkeiden turvallisuutta sekä eläinten terveyttä ja hyvinvointia koskevia vaatimuksia, kuluttajien luottamus paranee ja maanviljelyksen ympäristöllisesti kestävä kehitys edistyy.

Vuosina 2003 ja 2004 toteutetut YMP-uudistukset vauhdittivat merkittävästi pyrkimyksiä parantaa EU:n maatalouden alueellista ja paikallista kilpailukykyä ja edistää sen kestävää kehitystä. Ne myös loivat puitteet tuleville uudistuksille. Euroopan maatalouden kilpailukyky on parantunut perättäisten uudistusten ansiosta, kun hintatukitakuita alennettiin. Tuotantomääristä riippumattomien suorien tukien käyttöönotto kannustaa viljelijöitä vastaamaan markkinasignaaleihin, jotka syntyvät kuluttajien kysynnän ja yhteiskunnan tarpeiden perusteella eivätkä suuriin tuotantomääriin tähtäävien poliittisten kannustimien ja tehomaatalouden harjoittamisen vuoksi. Kun sovelletaan täydentäviä ehtoja eli ympäristöä, elintarvikkeiden turvallisuutta sekä eläinten terveyttä ja hyvinvointia koskevia vaatimuksia, kuluttajien luottamus paranee ja maanviljelyksen ympäristöllisesti kestävä kehitys edistyy.

Tarkistus 10

Liite, 2.3 kohta, 1 alakohta

Tulevassa maaseudun kehittämispolitiikassa keskitytään kolmeen avainalueeseen: elintarviketalous , ympäristö sekä maaseudun elinkeinot ja väestö laajemmin käsitettynä. Uuden sukupolven maaseudun kehittämisstrategiat ja -ohjelmat laaditaan toimintalinjojen ympärille. Näitä ovat maa-, metsä- ja elintarviketalouden kilpailukykyä koskeva toimintalinja, ympäristöä ja maankäyttöä koskeva toimintalinja sekä maaseutualueiden elämänlaadun parantamista ja taloudellisen toiminnan monipuolistamista koskeva toimintalinja.

Tulevassa maaseudun kehittämispolitiikassa keskitytään kolmeen avainalueeseen: maatalous ja elintarvikkeiden jalostus , ympäristö sekä maaseudun elinkeinot ja väestö laajemmin käsitettynä. Uuden sukupolven maaseudun kehittämisstrategiat ja -ohjelmat laaditaan toimintalinjojen ympärille. Näitä ovat maa-, metsä- ja elintarviketalouden kilpailukykyä koskeva toimintalinja, ympäristöä ja maankäyttöä koskeva toimintalinja sekä maaseutualueiden elämänlaadun parantamista ja taloudellisen toiminnan monipuolistamista koskeva toimintalinja.

Tarkistus 11

Liite, 2.4 kohta, 1 alakohta

Maaseutualueille on ominaista, että olosuhteet ovat erittäin moninaiset: esimerkiksi syrjäiset maaseutualueet kärsivät väestökadosta ja taantuvat, kun taas kaupunkien lähialueet joutuvat kaupunkikeskusten aiheuttaman yhä suuremman paineen kohteeksi.

Maaseutualueille on ominaista, että olosuhteet ovat erittäin moninaiset: esimerkiksi syrjäiset maaseutualueet , vuoristoalueet ja epäsuotuisat alueet kärsivät väestökadosta ja taantuvat, kun taas kaupunkien lähialueet joutuvat kaupunkikeskusten aiheuttaman yhä suuremman paineen kohteeksi. Tämän vuoksi tarvitaan eritytettyjä maaseudun kehittämisstrategioita .

Tarkistukset 12 ja 13

Liite, 2.4 kohta, 2 alakohta

OECD:n väestötiheyteen perustuvan määritelmän mukaan 25 jäsenvaltion EU:n pinta-alasta on maaseutualuetta (2) 92 prosenttia. Lisäksi 19 prosenttia väestöstä asuu maaseutuvoittoisilla alueilla ja 37 prosenttia sellaisilla alueilla, joista huomattava osa on maaseutualuetta. Nämä alueet tuottavat 45 prosenttia EU:n bruttoarvonlisästä ja työllistävät 53 prosenttia väestöstä, mutta ovat monilla sosioekonomisilla ja myös rakenteellisilla indikaattoreilla mitattuna jäljessä ei-maaseutualueita. Tulot asukasta kohden ovat maaseutualueilla noin kolmanneksen alhaisemmat ja naisten työllisyysaste pienempi. Palveluala ei ole niin kehittynyt ja korkeakoulutuksen saaneita asukkaita on vähemmän, kuten myös niitä kotitalouksia, joilla on Internetin laajakaistayhteys. Joillakin maaseutualueilla ongelmana on kaukainen ja syrjäinen sijainti. Nämä haittatekijät näyttävät voimistuvan maaseutuvoittoisilla alueilla , vaikka koko EU:n tasolla yleiskuva voi vaihdella suuresti jäsenvaltioittain. Mahdollisuuksien, kontaktien ja koulutustarjonnan puute ovat erityisesti syrjäisimpien maaseutualueiden naisten ja nuorten ongelma.

OECD:n väestötiheyteen perustuvan määritelmän (3) mukaan 25 jäsenvaltion EU:n pinta-alasta on maaseutualuetta 92 prosenttia. Lisäksi 19 prosenttia väestöstä asuu maaseutuvoittoisilla alueilla ja 37 prosenttia sellaisilla alueilla, joista huomattava osa on maaseutualuetta. Nämä alueet tuottavat 45 prosenttia EU:n bruttoarvonlisästä ja työllistävät 53 prosenttia väestöstä, mutta ovat monilla sosioekonomisilla ja myös rakenteellisilla indikaattoreilla mitattuna jäljessä ei-maaseutualueita. Tulot asukasta kohden ovat maaseutualueilla noin kolmanneksen alhaisemmat ja naisten työllisyysaste pienempi. Palveluala ei ole niin kehittynyt ja korkeakoulutuksen saaneita asukkaita on vähemmän, kuten myös niitä kotitalouksia, joilla on Internetin laajakaistayhteys. Joillakin maaseutualueilla ongelmana on kaukainen ja syrjäinen sijainti. Nämä haittatekijät näyttävät voimistuvan maaseutuvoittoisilla alueilla ja syrjäisimmillä alueilla, missä tiloille on ominaista, pieni koko, eristyneisyys ja tuotannon vähäinen erikoistuminen ja joita haittaavat vaikeat ilmasto-olosuhteet. Mahdollisuuksien, kontaktien ja koulutustarjonnan puute ovat erityisesti syrjäisimpien maaseutualueiden naisten ja nuorten ongelma.

Tarkistus 14

Liite, 2.4 kohta, 3 alakohta

Maatalouden osuus BKT:sta on 15 jäsenvaltion EU:ssa 2 prosenttia, uusissa jäsenvaltioissa 3 prosenttia ja Romaniassa ja Bulgariassa yli 10 prosenttia. Uusissa jäsenvaltioissa maatalous työllistää kolme kertaa (12%) enemmän ihmisiä kuin vanhoissa jäsenvaltioissa (4 %). Bulgariassa ja Romaniassa maatalous työllistää huomattavasti suuremman osan väestöstä.

Maatalouden osuus BKT:sta on 15 jäsenvaltion EU:ssa 2 prosenttia, uusissa jäsenvaltioissa 3 prosenttia ja Romaniassa ja Bulgariassa yli 10 prosenttia. Uusissa jäsenvaltioissa maatalous työllistää kolme kertaa (12%) enemmän ihmisiä kuin vanhoissa jäsenvaltioissa (4 %). Bulgariassa ja Romaniassa maatalous työllistää huomattavasti suuremman osan väestöstä. Uusille jäsenvaltioille on ominaista maatalousalan rahoituksen huutava puute ja se, että tulotasoissa on valtavia eroja verrattuna muihin jäsenvaltioihin. Siksi on sovellettava koheesioperiaatetta myös maaseutualueilla.

Tarkistus 15

Liite, 2.4 kohta, 7 a alakohta (uusi)

 

Lisäksi on korostettava käsiteollisuuden merkitystä maaseudulla. Käsiteollisuus liittyy kaikkiin toiminta-aloihin: rakennusala, elintarvikeala, liikenne, tekstiiliala jne. Sen avulla voidaan luoda työpaikkoja, kouluttaa nuoria oppisopimusteitse, siirtää perinteistä taitotietoa ja luoda sosiaalisia yhteyksiä kaikkein syrjäisimmillä alueilla.

Tarkistus 16

Liite, 2.4 kohta, 8 alakohta

Käynnistäessään uudelleen Lissabonin strategian Eurooppaneuvosto vahvisti, että Lissabonin strategia on nähtävä laajemmassa kontekstissa, jossa kestävä kehitys vastaa nykypäivän tarpeisiin vaarantamatta tulevien sukupolvien mahdollisuutta vastata omiin tarpeisiinsa. Uudella ohjelmakaudella on ainutkertainen mahdollisuus suunnata uudesta maaseudun kehittämisrahastosta myönnettävää tukea talouskasvun, työllisyyden ja kestävän kehityksen edistämiseksi. Tässä suhteessa se on täysin yhdenmukainen kestävän kehityksen pääperiaatteista annetun julistuksen ja uudistetun Lissabonin toimintaohjelman kanssa, joilla pyritään kohdistamaan varoja siten, että Euroopasta tulee houkuttelevampi paikka sijoittajille ja työntekijöille, että osaaminen ja innovointi lisääntyy kasvun tueksi ja että uusia ja parempia työpaikkoja syntyy.

Käynnistäessään uudelleen Lissabonin strategian Eurooppaneuvosto vahvisti, että Lissabonin strategia on nähtävä laajemmassa kontekstissa, jossa kestävä kehitys vastaa nykypäivän tarpeisiin vaarantamatta tulevien sukupolvien mahdollisuutta vastata omiin tarpeisiinsa. Uudella ohjelmakaudella on ainutkertainen mahdollisuus suunnata uudesta maaseudun kehittämisrahastosta myönnettävää tukea talouskasvun, työllisyyden ja kestävän kehityksen edistämiseksi. Tässä suhteessa se on täysin yhdenmukainen kestävän kehityksen pääperiaatteista annetun julistuksen ja uudistetun Lissabonin toimintaohjelman kanssa, joilla pyritään kohdistamaan varoja siten, että Euroopasta tulee houkuttelevampi paikka sijoittajille ja työntekijöille, että osaaminen ja innovointi lisääntyy kasvun tueksi ja että uusia ja parempia työpaikkoja syntyy. Maaseutualueet kärsivät siitä, että niiden palvelutaso ja palvelujen laatu ovat kaupunkialueita alhaisemmat. Puutteet palveluissa, kuten tieverkosto, julkinen liikenne, tietotekniikka jne., jarruttavat halukkaiden ihmisten asettumista asumaan ja työskentelemään maaseutualueille.

Tarkistus 17

Liite, 2.4 kohta, 9 alakohta

Maaseudun kehittämispolitiikan on autettava maaseutualueita pääsemään näihin tavoitteisiin kaudella 2007-2013. Tämä edellyttää , että maaseutualueiden kilpailukyvyn lisäämiseen, työpaikkojen luomiseen ja innovaatioihin sovelletaan strategisempaa lähestymistapaa ja ohjelmien toteuttamiseen liittyvää hallinnointia parannetaan. Maa- ja metsätalousalalla on yhä enemmän keskityttävä ihmisiin, tietotaitoon ja pääomaan tehtäviin kaukonäköisiin investointeihin, kaikkia osapuolia hyödyttävien ympäristöpalvelujen uusiin toteuttamistapoihin sekä useampien ja parempien työpaikkojen luomiseen toimintoja monipuolistamalla. Nämä toimet on kohdistettava erityisesti naisiin ja nuoriin. Kun EU:n maaseutualueita autetaan hyödyntämään potentiaaliaan houkuttelevina työskentely- ja asuinpaikkoina, maaseudun kehittämispolitiikalla voidaan osaltaan edistää kestävää kehitystä Euroopan alueella.

Maaseudun kehittämispolitiikan on autettava maaseutualueiden ihmisiä käyttämään kykyjään viranomaistason ja kansalaisyhteiskunnan kumppanuuksien puitteissa näihin tavoitteisiin pääsemiseksi kaudella 2007-2013. Tämä edellyttää EU:lta ja jäsenvaltioilta vahvempaa strategista lähestymistapaa kolmen tavoitteen eli koheesion, kilpailukyvyn ja kestävyyden saavuttamiseksi. Näin voidaan luoda maaseudulle työpaikkoja, edistää innovointia ja tehostaa ohjelmien toteutukseen liittyvää hallinnointia. Maa- ja metsätalousalalla on yhä enemmän keskityttävä ihmisiin, tietotaitoon ja pääomaan tehtäviin kaukonäköisiin investointeihin, kaikkia osapuolia hyödyttävien ympäristöpalvelujen uusiin toteuttamistapoihin sekä useampien ja parempien työpaikkojen luomiseen toimintoja monipuolistamalla. Nämä toimet on kohdistettava erityisesti naisiin ja nuoriin. Kun EU:n maaseutualueita autetaan hyödyntämään potentiaaliaan houkuttelevina työskentely- ja asuinpaikkoina, maaseudun kehittämispolitiikalla voidaan osaltaan edistää kestävää kehitystä Euroopan alueella. Maaseudun kehittämiseen annettavan tuen yhteydessä on varmistettava tarvittava rahoitus uusille jäsenvaltioille, jotta voidaan supistaa niiden ja EU:n 15 vanhan jäsenvaltion välistä kuilua.

Tarkistus 18

Liite, 3 kohta

Maaseudun kehittämisasetuksessa vahvistettujen tavoitteiden mukaisesti näissä suuntaviivoissa määritellään yhteisön ensisijaiset tavoitteet, joissa otetaan huomioon Lissabonin ja Göteborgin Eurooppa-neuvostojen päätelmissä esitetyt keskeiset poliittiset tavoitteet. Kunkin ensisijaisten tavoitteiden ryhmän osalta esitetään avaintoimet. Jäsenvaltioiden on näiden strategisten suuntaviivojen perusteella laadittava maaseudun kehittämistä koskevat kansalliset strategiansa, jotka muodostavat viitekehyksen maaseudun kehittämisohjelmien laadintaa varten.

Maaseudun kehittämisasetuksessa vahvistettujen tavoitteiden mukaisesti jäljempänä olevissa strategisissa suuntaviivoissa määritellään yhteisön ensisijaiset tavoitteet asetuksen (EY) N:o 1698/2005 9 artiklan mukaisesti. Suuntaviivojen tavoitteena on yhdistää Lissabonin , Göteborgin ja Luxemburgin Eurooppa-neuvostojen päätelmissä esitetyt keskeiset poliittiset tavoitteet. Havainnollisuuden vuoksi kunkin ensisijaisten tavoitteiden ryhmän osalta esitetään avaintoimet. Jäsenvaltioiden on näiden strategisten suuntaviivojen perusteella laadittava maaseudun kehittämistä koskevat kansalliset strategiansa, jotka muodostavat viitekehyksen maaseudun kehittämisohjelmien laadintaa varten. Kansallisia maaseudun kehittämisohjelmia laatiessaan jäsenvaltiot voivat noudattaa tarvittavaa joustavuutta ja täsmentää yhteisön painopistealueita niiden mukauttamiseksi alueellaan vallitseviin erityisolosuhteisiin. Ne voivat myös tehdä uusia mukautuksia silloin, kun ne perustellaan riittävällä tavalla.

Tarkistus 19

Liite, 3.1 kohta, Suuntaviiva, 2 alakohta

Toimintalinjaan 1 osoitetuilla määrärahoilla on pyrittävä rakentamaan Euroopan elintarviketaloudesta vahva ja dynaaminen. On keskityttävä tiedonsiirtoon ja innovaatioihin elintarvikeketjussa ja aloilla, joilla ensisijaisesti tehdään fyysisiä ja inhimillisiä pääomainvestointeja.

Toimintalinjaan 1 osoitetuilla määrärahoilla on pyrittävä rakentamaan vahva ja dynaaminen Euroopan maa-, metsä- ja elintarviketalous . On keskityttävä tiedonsiirtoon , nykyaikaistamiseen ja innovaatioihin viljelyssä sekä elintarvikeketjussa ja aloilla, joilla ensisijaisesti tehdään fyysisiä ja inhimillisiä pääomainvestointeja , mikä käsittää tieto- ja viestintätekniikan käytön ja nuorten viljelijöiden erityistarpeiden huomioonottamisen .

Tarkistus 21

Liite, 3.1 kohta, 1 alakohta, johdantokappale

Näiden ensisijaisten tavoitteiden saavuttamiseksi jäsenvaltioiden on suunnattava tuki avaintoimiin , joita ovat muun muassa:

Näiden ensisijaisten tavoitteiden saavuttamiseksi jäsenvaltioita kannustetaan suuntaamaan tuki avaintoimiin. Näitä voivat olla muun muassa:

Tarkistus 22

Liite, 3.1 kohta, 1 alakohta, 1 luetelmakohta

innovaatioiden edistäminen sekä tutkimuksen ja kehityksen hyödyntämismahdollisuuksien parantaminen. Innovaatio on yhä tärkeämpää Euroopan maa- ja metsätalous- sekä elintarvikealoilla. Vaikka Euroopan suuret elintarvikealan yritykset ovat uusien suuntausten etulinjassa, uusien tuotteiden ja prosessien käyttöönotto voisi merkittävästi parantaa pienempien jalostus- ja maatalousyritysten tehokkuutta. Erityisesti uusien yhteistyömuotojen soveltaminen voisi parantaa mahdollisuuksia hyödyntää tutkimusta ja kehittämistä sekä innovaatioita, kuten myös seitsemännessä puiteohjelmassa toteutettuja toimia.

innovaatioiden edistäminen sekä tutkimuksen ja kehityksen hyödyntämismahdollisuuksien parantaminen. Innovaatio on yhä tärkeämpää Euroopan maa- ja metsätalous- sekä elintarvikealoilla. Vaikka Euroopan suuret elintarvikealan yritykset ovat uusien suuntausten etulinjassa, uusien tuotteiden ja prosessien käyttöönotto voisi merkittävästi parantaa pienempien jalostus- ja maatalousyritysten tehokkuutta. Erityisesti uusien yhteistyömuotojen soveltaminen voisi parantaa mahdollisuuksia hyödyntää tutkimusta ja kehittämistä sekä innovaatioita, tarjoten esimerkiksi pääsyn ulkopuolisiin laboratorioihin laadun arvioimiseksi ja parantamiseksi, samoin kuin muita seitsemännessä puiteohjelmassa ja kilpailukykyä ja innovaatioita koskevassa puiteohjelmassa (2007-2013) toteutettuja toimia.

Tarkistus 23

Liite, 3.1 kohta, 1 alakohta, 2 luetelmakohta

elintarvikeketjuun osallistumisen edistäminen. Euroopan elintarviketeollisuus on yksi maailman kilpailukykyisimmistä ja innovatiivisimmista, mutta se joutuu kilpailemaan yhä kiristyvillä maailmanmarkkinoilla. Maaseutuelinkeinolla on paljon liikkumavaraa luoda ja markkinoida uusia tuotteita , säilyttää maaseutualueilla suurempi arvo laatujärjestelmiä soveltamalla ja parantaa eurooppalaisten tuotteiden imagoa muualla maailmassa. Elintarvikeketjuun osallistumista vauhdittavat myös neuvonta- ja tukipalvelujen käyttö pyrittäessä noudattamaan yhteisön vaatimuksia. Markkinasuuntautunut maatalousala lujittaa entisestään Euroopan elintarviketeollisuuden asemaa merkittävänä työllistäjänä ja talouskasvun lähteenä.

kysynnän ja tarjonnan yhteensovittaminen ja elintarvikeketjuun osallistumisen edistäminen. Euroopan elintarviketeollisuus on yksi maailman kilpailukykyisimmistä ja innovatiivisimmista, mutta se joutuu kilpailemaan yhä kiristyvillä maailmanmarkkinoilla. Maaseutuelinkeinolla on paljon liikkumavaraa luoda ja markkinoida uusia tuotteita ja säilyttää maaseutualueilla suurempi arvo. Tämä voidaan saavuttaa erityisesti laadunvalvonta- ja kehittämisjärjestelmien avulla ja soveltamalla yhteisiä malleja, tiedottamalla kuluttajille ja panostamalla maataloustuotteiden tunnistettavuuteen. Tällaisten toimien avulla parannetaan myös eurooppalaisten tuotteiden imagoa muualla maailmassa. Erityisesti paikallisia ja alueellisia tuotteita olisi edistettävä. Elintarvikeketjuun osallistumista vauhdittavat myös neuvonta- ja tukipalvelujen käyttö pyrittäessä noudattamaan yhteisön vaatimuksia. Markkinasuuntautunut maatalousala lujittaa entisestään Euroopan elintarviketeollisuuden asemaa merkittävänä työllistäjänä ja talouskasvun lähteenä.

Tarkistus 24

Liite, 3.1 kohta, 1 alakohta, 4 luetelmakohta

dynaamisen yrittäjyyden edistäminen. Viimeaikaisilla uudistuksilla on Euroopan maataloudelle luotu markkinasuuntautunut ympäristö, joka luo maatilayrityksille uusia mahdollisuuksia. Tämän taloudellisen potentiaalin toteutuminen riippuu strategisista ja organisatorisista taidoista.

dynaamisen yrittäjyyden edistäminen. Viimeaikaisilla uudistuksilla ja kiristyneellä kansainvälisellä kilpailulla on Euroopan maataloudelle luotu markkinasuuntautunut ympäristö, joka luo maatilayrityksille sekä uusia haasteita että uusia mahdollisuuksia. Tämän taloudellisen potentiaalin toteutuminen riippuu viljelijöiden ja heiden perheidensä strategisista , liiketoiminnallisista ja organisatorisista taidoista ja etenkin nuorten viljelijöiden tulosta alalle .

Tarkistus 25

Liite, 3.1 kohta, 1 alakohta, 5 luetelmakohta

uusien markkinoiden löytäminen maa- ja metsätaloustuotteille . Uusilla markkinoilla voi lisäarvo olla suurempi. Non food -tuotannon alalla investointeihin ja koulutukseen myönnettävällä maaseudun kehittämistuella voidaan täydentää ensimmäisessä pilarissa toteutettuja toimenpiteitä luomalla tuotannolle innovatiivisia uusia markkinoita tai auttamalla kehittämään uusiutuvan energian raaka-aineita, biopolttoaineita ja jalostuskapasiteettia.

uusien markkinoiden löytäminen maataloustuotteille ja metsätalousalalle . Uusilla markkinoilla voi lisäarvo olla suurempi. Tiedottaminen, valistaminen ja verkottuminen tarjoavat uusia mahdollisuuksia kunkin maan kotimaisilla markkinoilla sekä kannustavat uuteen vientiin. Non food -tuotannon alalla investointeihin ja koulutukseen myönnettävällä maaseudun kehittämistuella voidaan täydentää ensimmäisessä pilarissa toteutettuja toimenpiteitä luomalla tuotannolle innovatiivisia uusia markkinoita , hyödyntämällä jätteet tai auttamalla kehittämään uusiutuvan energian raaka-aineita, eloperäisiä materiaaleja, biopolttoaineita ja jalostuskapasiteettia tai edistämällä erityistuotteita, joihin lukeutuvat laadukkaat tuotteet ja alkuperämerkinnällä varustetut tuotteet .

Tarkistus 26

Liite, 3.1 kohta, 1 alakohta, 6 luetelmakohta

maa- ja metsätalouden ympäristövaikutusten vähentäminen. Kestävä kehitys riippuu kyvystä tuottaa ympäristöä koskevia tiukkoja vaatimuksia noudattaen tuotteita, joita kuluttajat haluavat ostaa. Ympäristötehokkuuden parantamiseksi tehtävät investoinnit voivat lisätä myös tuotannon tehokkuutta, jolloin hyöty on moninkertainen.

maa- ja metsätalouden ympäristövaikutusten vähentäminen. Kestävä kehitys riippuu kyvystä tuottaa ympäristöä koskevia tiukkoja vaatimuksia noudattaen tuotteita, joita kuluttajat haluavat ostaa. Ympäristötehokkuuden parantamiseksi tehtävät investoinnit voivat lisätä myös tuotannon tehokkuutta, jolloin hyöty on moninkertainen. Olisi lisäksi edistettävä luonnonmukaista viljelyä ja tuotantoa alueellisiin erikoisuuksiin liittyviä perinteisiä menetelmiä soveltamalla.

Tarkistus 27

Liite, 3.1 kohta, 1 alakohta, 7 luetelmakohta

maatalousalan rakenteiden uudistaminen. Maaseudun kehittämisen välineet ovat keskeisiä rakenneuudistuksen toteuttamiseksi erityisesti uusissa jäsenvaltioissa. EU:n laajentuminen on muuttanut maatalouden kokonaiskuvaa. Maatalouden onnistunut mukauttaminen voi olla olennaisen tärkeää maatalousalan kilpailukyvyn ja ympäristöllisesti kestävän kehityksen parantamisessa, työpaikkojen luomisessa ja kasvun edistämisessä maatalouteen liittyvillä aloilla. Muutokseen valmistautumista olisi tuettava kaikissa jäsenvaltioissa maatalousalan rakenneuudistuksen toteuttamiseksi ja kehitettävä proaktiivinen lähestymistapa viljelijöiden koulutukseen ja uudelleenkoulutukseen erityisesti siirrettävien taitojen osalta.

maatalousalan rakenteiden uudistaminen ja sen modernisointi . Maaseudun kehittämisen välineet ovat keskeisiä rakenneuudistuksen ja modernisoinnin toteuttamiseksi maa- ja metsätaloudessa. Investointeja tiloihin on jatkettava sekä vanhoissa että uusissa jäsenvaltioissa. EU:n laajentuminen ja kansainvälisten markkinoiden ja sisämarkkinoiden kehitys sekä kuluttajien muuttuneet mieltymykset ja vaatimukset ovat muuttaneet maatalouden kokonaiskuvaa , ja uusien jäsenvaltioiden pitäisi voida hyötyä siirtymäkauden toimista, jotka liittyvät osittaiseen omavaraisviljelyyn ja tuottajaryhmiin . Maatalouden onnistunut mukauttaminen voi olla olennaisen tärkeää maatalousalan kilpailukyvyn ja ympäristöllisesti kestävän kehityksen parantamisessa, työpaikkojen luomisessa ja kasvun edistämisessä maatalouteen liittyvillä aloilla. Muutokseen valmistautumista olisi tuettava kaikissa jäsenvaltioissa , ja niissä olisi myös tuettava investointeja maatalousalan rakenneuudistuksen toteuttamiseen ja alan modernisointiin ja kehitettävä proaktiivinen lähestymistapa viljelijöiden koulutukseen ja uudelleenkoulutukseen erityisesti siirrettävien taitojen ja vaihtoehtoisten tulonlähteiden kehittämisen osalta.

Tarkistus 28

Liite, 3.1 kohta, 1 alakohta, 7 a luetelmakohta (uusi)

 

paikallisten aloitteiden kuten paikallisten maanviljelijöiden markkinoiden ja elintarvikkeiden paikallisten laadunvarmistamisohjelmien tukeminen.

Tarkistus 29

Liite, 3.1 kohta, 1 alakohta, 7 b luetelmakohta (uusi)

 

sukupolvenvaihdoksen helpottaminen. Sukupolvenvaihdoksen varmistaminen on välttämätöntä tämän toiminnan jatkuvuudelle jäsenvaltioissa. EU:n unionin on vähennettävä mahdollisimman tehokkaasti hallinnollisia esteitä, joita nuoret ovat aikaisemmin joutuneet kohtaamaan maaseudun kehittämiseen liittyvän tuen saamisessa. Sukupolvenvaihdoksen on oltava ensisijainen tavoite kaikissa maaseudun kehittämisen toimintalinjoissa.

Tarkistus 30

Liite, 3.1 kohta, 2 alakohta

Toimintalinjan 1 toimenpiteitä voidaan maatalouden sukupolvenvaihdosten vauhdittamiseksi räätälöidä nuorten viljelijöiden tarpeita vastaaviksi.

Toimintalinjan 1 toimenpiteitä voidaan maatalouden sukupolvenvaihdosten vauhdittamiseksi räätälöidä nuorten viljelijöiden tarpeita vastaaviksi. Tähän voi sisältyä erityisesti tuki tiloille asettumista ja tilojen luovutusta varten .

Tarkistus 31

Liite, 3.2 kohta, Suuntaviiva

Toimintalinjaan 2 osoitetuilla määrärahoilla on pyrittävä suojelemaan ja parantamaan EU:n luonnonvarojen ja maaseutualueiden maisemia. Tämä saavutetaan osallistumalla toimintaan kolmella EU-tason ensisijaisella alalla, jotka ovat biologinen monimuotoisuus ja luonnonarvoltaan merkittävien maa- ja metsätaloustuotantojärjestelmien säilyttäminen , vesi ja ilmastonmuutos. Toimintalinjan 2 alaisia toimenpiteitä on käytettävä siten, että nämä ympäristötavoitteet otetaan huomioon. Samalla on pyrittävä edistämään maa- ja metsätalouden Natura 2000-verkon toteuttamista, Göteborgin sitoumusta pysäyttää biologisen monimuotoisuuden köyhtyminen vuoteen 2010 mennessä, vesipolitiikan puitedirektiivin tavoitteita ja Kioton pöytäkirjan tavoitteita ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Toimintalinjaan 2 osoitetuilla määrärahoilla on pyrittävä suojelemaan ja parantamaan EU:n luonnonvarojen ja maaseutualueiden maisemia yhteistyössä maanviljelijöiden ja muiden maan haltijoiden kanssa niin pitkälle kuin mahdollista . Tämä saavutetaan osallistumalla toimintaan neljällä EU-tason ensisijaisella alalla, jotka ovat biologinen monimuotoisuus ja luonnonarvoltaan merkittävien maa- ja metsätaloustuotantojärjestelmien ja maaseudun perinnemaisemien säilyttäminen , vesivarojen kestävä käyttö, maaperän säilyttäminen ja suojelu ja ilmastonmuutos. Toimintalinjan 2 alaisia toimenpiteitä on käytettävä siten, että nämä ympäristötavoitteet otetaan huomioon kiinnittäen erityistä huomiota epäsuotuisassa asemassa oleviin maaseutualueisiin . Samalla on pyrittävä edistämään maa- ja metsätalouden Natura 2000-verkon toteuttamista, Göteborgin sitoumusta pysäyttää biologisen monimuotoisuuden köyhtyminen vuoteen 2010 mennessä, vesipolitiikan puitedirektiivin tavoitteita ja Kioton pöytäkirjan tavoitteita ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Tarkistus 32

Liite, 3.2 kohta, johdantokappale

Näiden ensisijaisten tavoitteiden saavuttamiseksi jäsenvaltioiden on suunnattava tuki avaintoimiin , joita ovat muun muassa:

Näiden ensisijaisten tavoitteiden saavuttamiseksi jäsenvaltioita kannustetaan suuntaamaan tuki avaintoimiin . Näitä voivat olla muun muassa:

Tarkistus 33

Liite, 3.2 kohta, 1 luetelmakohta

ympäristöpalvelujen ja eläinystävällisten tuotantomenetelmien edistäminen. Euroopan kansalaiset odottavat, että viljelijät noudattavat pakollisia vaatimuksia. Monien mielestä viljelijöitä pitäisi kuitenkin palkita näiden sitoutuessa noudattamaan tiukempia vaatimuksia ja tuottaessa palveluja, joita markkinat yksin eivät tuota, erityisesti silloin kun kyseiset palvelut koskevat tiettyjä luonnonvaroja, kuten vettä ja maaperää.

ympäristöpalvelujen ja biologista monimuotoisuutta kunnioittavien ympäristöystävällisten tuotantomenetelmien edistäminen. Euroopan kansalaiset odottavat, että viljelijät noudattavat pakollisia vaatimuksia. Monien mielestä viljelijöitä pitäisi kuitenkin palkita näiden sitoutuessa noudattamaan tiukempia vaatimuksia ja tuottaessa palveluja, joita markkinat yksin eivät tuota, erityisesti silloin kun kyseiset palvelut koskevat tiettyjä luonnonvaroja, kuten vettä ja maaperää.

Tarkistus 34

Liite, 3.2 kohta, 2 luetelmakohta

viljelymaiseman säilyttäminen. Suuri osa arvostetusta maaseutuympäristöstä Euroopassa on maatalouden tulosta. Maisemia ja luontotyyppejä aina soista niittyihin ja vuoristolaitumiin voidaan säilyttää asianmukaisin viljelyjärjestelmin. Monilla alueilla tämä on tärkeä osa kulttuuri- ja luonnonperintöä sekä myös maaseutualueiden yleistä houkuttavuutta asuin- ja työskentelypaikkana.

luonnon- ja viljelymaiseman säilyttäminen. Suuri osa arvostetusta maaseutuympäristöstä Euroopassa on maatalouden ja metsänhoidon tulosta. Maisemia ja luontotyyppejä aina soista niittyihin ja vuoristolaitumiin voidaan säilyttää asianmukaisin viljelyjärjestelmin. Silloin kun viljelykäytäntöihin velvoitetaan tai niitä rajoitetaan maisemien ja luontotyyppien säilyttämiseksi tai parantamiseksi, on otettava käyttöön viljelijöiden, maanomistajien ja julkisten elinten välinen kumppanuusmenettely kuulemisen, yhteistyön ja tarvittaessa myös korvausten varmistamiseksi. Monilla alueilla tämä on tärkeä osa kulttuuri- ja luonnonperintöä sekä myös maaseutualueiden yleistä houkuttavuutta asuin- ja työskentelypaikkana sekä matkakohteena. Inhimillisen maiseman säilyttämiseksi olisi edistettävä perinteisiä menetelmiä käyttävää maataloustuotantoa ja kaikkea siihen liittyvää maaseudun kulttuuria. On annettava erityistä tukea katastrofien, kuten tulvien, kuivuuden, katovuosien ja metsäpalojen, jotka tapahtuvat usein heikommassa asemassa olevilla alueilla, ehkäisemiseksi, ja aavikoitumisen estämiseksi.

Tarkistus 35

Liite, 3.2 kohta, 2 a luetelmakohta (uusi)

 

metsistä huolehtiminen. Metsillä on erityinen merkitys ympäristönsuojelussa, koska ne säätelevät vesioloja, sitovat tärkeimpiä kasvihuonekaasuja ja tiettyjä maaperää saastuttavia aineita, toimivat biomassan varastona ja estävät luonnonmullistuksia, kuten tulipaloja ja maanvyörymiä.

Tarkistus 36

Liite, 3.2 kohta, 3 luetelmakohta

ilmastonmuutoksen torjuminen . Maa- ja metsätalous ovat merkittävässä asemassa uusiutuvan energian ja bioenergialaitosten raaka-aineiden kehittämisessä. Näiden energialähteiden kehittämisessä on otettava huomioon kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen sekä metsien ja maaperän orgaanisen aineen hiilinieluvaikutuksen säilyttäminen .

uusiutuvien energialähteiden edistäminen ilmastonmuutoksen torjumiseksi . Maa- ja metsätalous ovat merkittävässä asemassa uusiutuvan energian ja bioenergialaitosten raakaaineiden kehittämisessä. Näiden energialähteiden kehittämisessä on otettava huomioon kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen sekä tarve tehostaa metsien ja maaperän orgaanisen aineen hiilinieluvaikutuksen säilymistä. Kaikissa tukitoimissa olisi otettava huomioon maailmanlaajuinen ravitsemustilanne ja uusiutuvien energialähteiden tuotannon kilpailu tilasta elintarviketuotannon kanssa.

Tarkistus 37

Liite, 3.2 kohta, 3 a luetelmakohta (uusi)

 

luonnonkatastrofien ja muiden tuhojen ennaltaehkäisy ja korjaaminen esimerkiksi suojelemalla metsiä ja torjumalla aavikoitumista ja tulvia.

Tarkistus 38

Liite, 3.2 kohta, 4 a luetelmakohta (uusi)

 

energiaviljelyä ja biopolttoaineiden tuotantoa koskevan tutkimuksen tukeminen siten, että vähennetään tuotantokustannuksia ja lisätään voittomarginaalia, jotta biopolttoaineiden tuotannosta tulee kilpailukykyistä perinteisiin polttoaineisiin nähden.

Tarkistus 39

Liite, 3.2 kohta, 6 luetelmakohta

alueellisen tasapainon parantaminen. Maaseudun kehittämisohjelmilla voidaan olennaisesti parantaa maaseutualueiden houkuttavuutta. Niillä voidaan myös varmistaa, että kaupunki- ja maaseutualueiden kestävä tasapaino säilyy kilpailukykyisessä osaamiseen perustuvassa taloudessa. Kun maanhoitotoimenpiteitä yhdistetään muihin toimintalinjoihin, niillä voidaan edistää taloudellisen toiminnan tasaisempaa jakautumista ja alueellista koheesiota.

alueellisen tasapainon parantaminen. Maaseudun kehittämisohjelmilla voidaan olennaisesti parantaa maaseutualueiden houkuttavuutta. Niillä voidaan myös varmistaa, että kaupunki- ja maaseutualueiden kestävä tasapaino säilyy kilpailukykyisessä osaamiseen perustuvassa taloudessa. Kun maanhoitotoimenpiteitä yhdistetään muihin toimintalinjoihin, niillä voidaan edistää taloudellisen toiminnan tasaisempaa jakautumista ja alueellista koheesiota. Tasapainoisen maankäytön aikaansaamiseksi on annettava erityistukea epäsuotuisilla alueilla tai luonnonhaitoista tai pysyvistä haitoista kärsivillä alueilla toteutettaville toimille.

Tarkistus 40

Liite, 3.3 kohta, otsikko

3.3. Maaseutualueiden asukkaiden elämänlaadun parantaminen ja taloudellisen toiminnan monipuolistamiseen kannustaminen

3.3. Maaseutualueiden asukkaiden elämänlaadun parantaminen ja maaseudun taloudellisen toiminnan monipuolistamiseen kannustaminen

Tarkistus 41

Liite, 3.3 kohta, Suuntaviiva

Toimintalinjan 3 määrärahat on tarkoitettu taloudellisen toiminnan monipuolistamiseen ja maaseutualueiden asukkaiden elämänlaadun parantamiseen. Niillä on pyrittävä saavuttamaan olennaisin tavoite, joka on työllisyysmahdollisuuksien luominen. Toimintalinjan 3 alaisia toimenpiteitä on käytettävä erityisesti valmiuksien kehittämiseksi, taitojen hankkimiseksi ja paikallisten kehittämisstrategioiden toteuttamiseksi sekä sen varmistamiseksi, että maaseutualueet säilyvät houkuttavina tuleville sukupolville. Koulutusta, tiedotusta ja yrittäjyyttä edistettäessä olisi otettava huomioon naisten ja nuorten erityistarpeet .

Toimintalinjan 3 määrärahat on tarkoitettu taloudellisen toiminnan monipuolistamiseen ja maaseutualueiden asukkaiden elämänlaadun parantamiseen. Niillä on pyrittävä saavuttamaan olennaisin tavoite, joka on uusien työllisyysmahdollisuuksien luominen , sekä nykyisen työllisyysasteen vakauttaminen ja kasvua edistävien olosuhteiden luominen . Toimintalinjan 3 alaisia toimenpiteitä on käytettävä erityisesti valmiuksien kehittämiseksi, taitojen hankkimiseksi ja paikallisten kehittämisstrategioiden toteuttamiseksi sekä sen varmistamiseksi, että maaseutualueet säilyvät houkuttavina tuleville sukupolville ja että paikallisyhteisöt pysyvät keskeisessä asemassa maaseudun kehittämisessä . Koulutusta, tiedotusta ja yrittäjyyttä edistettäessä olisi kiinnitettävä erityistä huomiota esteiden poistamiseen niiltä, joiden työmarkkinoille pääsyä tällä hetkellä haittaasukupuoli, ikä tai vammaisuus .

Tarkistus 42

Liite, 3.3 kohta, johdantokappale

Näiden ensisijaisten tavoitteiden saavuttamiseksi jäsenvaltioiden on suunnattava tuki avaintoimiin , joita ovat muun muassa:

Näiden ensisijaisten tavoitteiden saavuttamiseksi jäsenvaltioita kannustetaan suuntaamaan tuki avaintoimiin . Näitä voivat olla muun muassa:

Tarkistus 43

Liite, 3.3 kohta, 1 luetelmakohta

työvoimaosuuden ja työllisyyden lisääminen maaseudun laajemmassa elinkeinoelämässä. Taloudellisen toiminnan monipuolistaminen on välttämätöntä maaseutualueiden kasvun, työllisyyden ja kestävän kehityksen kannalta, jolloin se myös parantaa alueellista tasapainoa sekä taloudellisesti että sosiaalisesti. Matkailu, käsityöläisyys ja muut maaseudun tarjoamat palvelut ja hyödykkeet ovat monilla alueilla kasvavia aloja, jotka tarjoavat mahdollisuuksia monipuolistaa tilan toimintoja ja perustaa mikroyrityksiä maaseudun laajemmassa elinkeinoelämässä.

työvoimaosuuden ja työllisyyden lisääminen maaseudun laajemmassa elinkeinoelämässä. Taloudellisen toiminnan monipuolistaminen on välttämätöntä maaseutualueiden kasvun, työllisyyden ja kestävän kehityksen kannalta, jolloin se myös parantaa alueellista tasapainoa ja lisää maaseutuja kaupunkialueiden välistä koheesiota sekä taloudellisesti että sosiaalisesti. Matkailu, käsityöläisyys ja muut maaseudun tarjoamat palvelut ja hyödykkeet ovat monilla alueilla kasvavia aloja, jotka tarjoavat mahdollisuuksia monipuolistaa tilan toimintoja ja perustaa mikroyrityksiä maaseudun laajemmassa elinkeinoelämässä.

Tarkistus 44

Liite, 3.3 kohta, 1 a luetelmakohta (uusi)

 

palvelujen säilyttäminen ja kehittäminen väestön pitämiseksi alueella ja uusien asukkaiden saamiseksi. Kyseeseen tulevat alueen, väestön ja sosioekonomisten toimijoiden tarpeiden mukaan lähikaupat, pienten lasten ja vanhusten hoitopalvelut, sosiaalinen ja vuokra-asuntotuotanto, kulttuurikeskukset, liikennepalvelut, yleishyödylliset palvelut, kuten terveyspalvelut jne.

Tarkistus 45

Liite, 3.3 kohta, 2 luetelmakohta

naisten työssäkäynnin edistäminen. Paikalliset strategiat lastenhoitopalvelujen kehittämiseksi maaseutualueilla voivat parantaa työllisyysmahdollisuuksia ja helpottaa naisten työmarkkinoille pääsyä. Näihin voivat kuulua lastenhoitoinfrastruktuurin kehittäminen mahdollisesti yhdistettynä aloitteisiin, joilla kannustetaan luomaan maaseutuelinkeinoihin liittyviä pienyrityksiä .

naisten työssäkäynnin edistäminen. Paikalliset strategiat laadukkaan, asianmukaisen ja kohtuuhintaisen lastenhoidon kehittämiseksi maaseutualueilla voivat parantaa työllisyysmahdollisuuksia ja helpottaa naisten työmarkkinoille pääsyä. Näihin voivat kuulua lastenhoitoinfrastruktuurin kehittäminen , lastenhoidon työntekijöiden koulutus, koulutuksen tarjoaminen ja mikroluotot yritysten perustamista varten sekä naisten verkostojen kehittäminen ja luominen .

Tarkistus 46

Liite, 3.3 kohta, 2 a luetelmakohta (uusi)

 

kylien uudistumisen ja kehittymisen tukeminen. Integroidut lähestymistavat taloudellisen toiminnan monipuolistamisessa, maaseudun kulttuuriperinnön suojelu ja investoinnit paikallisten palveluiden infrastruktuuriin voivat auttaa parantamaan elämänlaatua maaseutualueilla ja näin osaltaan estää maaseudun väestökatoa.

Tarkistus 47

Liite, 3.3 kohta, 3 luetelmakohta

mikro- ja käsityöyritysten perustaminen. Näin voidaan hyödyntää perinteisiä taitoja tai hankkia uutta pätevyyttä - erityisesti yhdistettynä välineiden hankintaan sekä koulutukseen ja opastukseen - yrittäjyyden edistämiseksi ja elinkeinoelämän kehittämiseksi.

mikro-, käsityö- ja kotiteollisuusyritysten perustaminen. Näin voidaan hyödyntää perinteisiä taitoja tai hankkia uutta pätevyyttä - erityisesti yhdistettynä välineiden hankintaan sekä koulutukseen ja opastukseen - yrittäjyyden edistämiseksi ja elinkeinoelämän kehittämiseksi.

Tarkistus 48

Liite, 3.3 kohta, 4 luetelmakohta

perinteisten maaseututaitojen opettaminen nuorille . Näin voidaan vastata matkailun, vapaa-ajan toimintojen, ympäristöpalvelujen ja laatutuotteiden kysyntään.

perinteisten maaseututaitojen ja laatutoimien, kuten laatukirjat ja -merkit, tukeminen ja nuorten kouluttaminen näissä asioissa . Näin voidaan vastata matkailun, vapaa-ajan toimintojen, ympäristöpalvelujen ja erityisesti perinteisten laatutuotteiden kysyntään. Samalla voidaan myös antaa vanhemmalle sukupolvelle mahdollisuus siirtää taitonsa nuoremmille.

Tarkistus 49

Liite, 3.3 kohta, 5 luetelmakohta

tieto- ja viestintätekniikan käyttöönoton ja levittämisen edistäminen. Tieto- ja viestintätekniikan käyttöönotto ja levittäminen on maaseutualueilla olennaisen tärkeää taloudellisen toiminnan monipuolistamiseksi, paikallisen kehityksen edistämiseksi, paikallisten palvelujen tarjoamiseksi ja tietoyhteiskuntaan osallistamisen edistämiseksi. Mittakaavaetuja voidaan saada aikaan toteuttamalla kylien tieto- ja viestintätekniikka-aloitteita, joissa IT-laitteet, verkottuminen ja sähköiset taidot yhdistetään yhteisörakenteisiin. Tällaisin aloittein voidaan vauhdittaa tieto- ja viestintätekniikan käyttöönottoa paikallisilla tiloilla ja maaseutuyrityksissä sekä sähköisen liiketoiminnan ja kaupankäynnin aloittamista. Internetin ja laajakaistaviestinnän tarjoamia mahdollisuuksia on hyödynnettävä täysimääräisesti epäedullisesta sijainnista johtuvien haittojen lieventämiseksi esimerkiksi tukemalla alueellisia ohjelmia rakennerahastoista

tieto- ja viestintätekniikan käyttöönoton ja levittämisen edistäminen. Tieto- ja viestintätekniikka avaa uusia näkymiä maaseutualueille asuin- ja työskentelypaikkana. Etätyömahdollisuus ja yhteys maailmanlaajuisiin tietoverkkoihin voivat tuoda maaseudulle innovatiivisia yrityksiä. Tieto- ja viestintätekniikan käyttöönotto ja levittäminen on maaseutualueilla olennaisen tärkeää taloudellisen toiminnan monipuolistamiseksi, paikallisen kehityksen edistämiseksi, paikallisten palvelujen tarjoamiseksi ja tietoyhteiskuntaan osallistamisen edistämiseksi. Mittakaavaetuja voidaan saada aikaan toteuttamalla kylien tieto- ja viestintätekniikka-aloitteita, joissa IT-laitteet, verkottuminen ja sähköiset taidot yhdistetään yhteisörakenteisiin. Tällaisin aloittein voidaan vauhdittaa tieto- ja viestintätekniikan käyttöönottoa paikallisilla tiloilla ja maaseutuyrityksissä sekä sähköisen liiketoiminnan ja kaupankäynnin aloittamista. Internetin ja laajakaistaviestinnän tarjoamia mahdollisuuksia on hyödynnettävä täysimääräisesti epäedullisesta sijainnista johtuvien haittojen lieventämiseksi esimerkiksi tukemalla alueellisia ohjelmia rakennerahastoista

Tarkistus 50

Liite, 3.3 kohta, 6 luetelmakohta

uusiutuvien energialähteiden tuottamisen ja innovatiivisen käytön lisääminen. Näin saadaan maa- ja metsätaloustuotteille uusia markkinoita, edistetään paikallisia palveluja ja monipuolistetaan maatalouden elinkeinoelämää.

uusiutuvien energialähteiden ja eloperäisten materiaalien tuottamisen ja innovatiivisen käytön lisääminen sekä tuottajien energiatehokkuus- ja energiapalvelujärjestelmien edistäminen . Näin saadaan maa- ja metsätaloustuotteille uusia markkinoita, edistetään paikallisia palveluja ja monipuolistetaan maatalouden elinkeinoelämää.

Tarkistus 51

Liite, 3.3 kohta, 7 luetelmakohta

matkailun kehittäminen. Matkailu on monilla maaseutualueilla tärkein kasvava ala. Kun matkailualalla lisätään tieto- ja viestintätekniikan käyttöä varausten, mainonnan, markkinoinnin, palvelujen suunnittelun ja vapaa-ajan toimintojen yhteydessä, pystytään lisäämään vierailijoiden määrää ja pidentämään oleskelun kestoa erityisesti kun sitä käytetään pienempien palvelujentarjoajien ja maatilamatkailun hyväksi.

matkailun kehittäminen. Matkailu on monilla maaseutualueilla tärkein kasvava ala , ja sen tulisi perustua olemassa olevaan kulttuuri- ja luonnonperintöön . Kun matkailualalla lisätään tieto- ja viestintätekniikan käyttöä varausten, mainonnan, markkinoinnin, palvelujen suunnittelun ja vapaa-ajan toimintojen yhteydessä, pystytään lisäämään vierailijoiden määrää ja pidentämään oleskelun kestoa erityisesti kun sitä käytetään pienempien palvelujentarjoajien ja maatilamatkailun hyväksi tai muiden ympäristön kannalta kestävien matkailun muotojen ja urheiluun liittyvän matkailun hyväksi .

Tarkistus 52

Liite, 3.3 kohta, 7 a luetelmakohta (uusi)

 

maaseudun kulttuurin säilyttäminen. Maaseutuyhteisöjen kulttuuri voi tarjota taloudellista lisäarvoa erityisesti matkailun alalla. Käsityöt, ruoka ja juoma, maatalouden erikoistuotteet sekä maatalouteen liittyvät perinteiset tuotantomenetelmät, folklore ja maaseudun arkkitehtuuri ovat suojeltavia asioita, ja joissakin tapauksissa ne tarvitsevat elvyttämistä. Tarjoamastaan lisäarvosta huolimatta nämä perinteet ovat vaarassa hävitä maaseudun väestökadon ja maaseutuväestön ikääntymisen sekä nuorten vähäisen kiinnostuksen takia erityisesti taantuneilla alueilla.

Tarkistus 53

Liite, 3.3 kohta, 8 luetelmakohta

Paikallisen infrastruktuurin parantaminen erityisesti uusissa jäsenvaltioissa. Tulevina vuosina tehdään televiestinnän, liikenteen, energian ja vesihuollon infrastruktuureihin huomattavia investointeja. Rakennerahastoista myönnetään merkittävästi määrärahoja eri toimenpiteisiin, jotka vaihtelevat Euroopan laajuisista verkoista ja yrityksiin luotavista yhteyksistä tiedepuistoihin. Jotta kerrannaisvaikutus olisi mahdollisimman täydellinen työpaikkojen ja talouskasvun osalta, maaseudun kehittämisohjelmissa tuetut pienen mittakaavan paikalliset infrastruktuurihankkeet voivat olla olennaisen tärkeitä, sillä ne yhdistävät nämä laajemmat investoinnit paikallisiin toiminnan monipuolistamisstrategioihin sekä maatalous- ja elintarvikealan potentiaalin kehittämiseen.

paikallisen infrastruktuurin parantaminen erityisesti uusissa jäsenvaltioissa. Tulevina vuosina tehdään televiestinnän, liikenteen, energian ja vesihuollon infrastruktuureihin huomattavia investointeja. Rakennerahastoista myönnetään merkittävästi määrärahoja eri toimenpiteisiin, jotka vaihtelevat Euroopan laajuisista verkoista ja yrityksiin luotavista yhteyksistä tiedepuistoihin. Kohtuullinen osa näistä resursseista olisi suunnattava maaseutualueille hyvän tasapainon varmistamiseksi maaseutu- ja kaupunkialueiden kehityksen välillä. Jotta kerrannaisvaikutus olisi mahdollisimman täydellinen työpaikkojen ja talouskasvun osalta, maaseudun kehittämisohjelmissa tuetut pienen mittakaavan paikalliset infrastruktuurihankkeet voivat olla olennaisen tärkeitä, sillä ne yhdistävät nämä laajemmat investoinnit paikallisiin toiminnan monipuolistamisstrategioihin sekä maatalous- ja elintarvikealan potentiaalin kehittämiseen.

Tarkistus 54

Liite, osa 3.4, Suuntaviiva

Toimintalinjan 4 (Leader) määrärahoilla pyritään toimintalinjojen 1 ja 2 ja erityisesti toimintalinjan 3 ensisijaisiin tavoitteisiin, mutta ne ovat tärkeitä myös hallinnoinnin kehittämiseen liittyvän ensisijaisen tavoitteen saavuttamiseksi ja maaseutualueiden oman kehityspotentiaalin hyödyntämiseksi.

Toimintalinjan 4 (Leader) määrärahoilla pyritään toimintalinjojen 1 ja 2 ja erityisesti toimintalinjan 3 ensisijaisiin tavoitteisiin, mutta ne ovat tärkeitä myös hallinnoinnin kehittämiseen liittyvän ensisijaisen tavoitteen saavuttamiseksi ja ihmisten kannustamiseksi edistämään kestävää kehitystä sekä paikallisten mahdollisuuksien hyödyntämiseksi.

Tarkistus 55

Liite, 3.4 kohta, 1 alakohta

Leader-toimintalinjasta myönnettävä tuki tarjoaa mahdollisuuden paikallisista tarpeista ja vahvuuksista lähtien yhdistää paikallisten kehittämisstrategioiden puitteissa kaikki kolme tavoitetta: kilpailukyky, ympäristö ja elämänlaatu/toiminnan monipuolistaminen. Integroitu lähestymistapa, jonka toteuttamiseen osallistuvat viljelijät, metsänomistajat ja muut maaseudun toimijat, voi suojella ja parantaa paikallista luonnon- ja kulttuuriperintöä, lisätä ympäristötietoisuutta ja edistää erikoistuotteita, matkailua sekä uusiutuvia luonnonvaroja ja uusiutuvaa energiaa.

Leader-toimintalinjasta myönnettävä tuki tarjoaa mahdollisuuden paikallisista tarpeista ja vahvuuksista lähtien yhdistää paikallisten kehittämisstrategioiden puitteissa kaikki kolme tavoitetta: kilpailukyky, ympäristö ja elämänlaatu/toiminnan monipuolistaminen. Integroitu lähestymistapa, jonka toteuttamiseen osallistuvat viljelijät, metsänomistajat ja muut maaseudun toimijat, voi suojella ja parantaa paikallista luonnon- ja kulttuuriperintöä, lisätä ympäristötietoisuutta ja edistää erikoistuotteita, matkailua sekä uusiutuvia luonnonvaroja ja uusiutuvaa energiaa. Leaderhankkeiden tulisi keskittyä ensisijaisiin aiheisiin ja tulosten välittämiseen.

Tarkistus 56

Liite, 3.4 kohta, 2 alakohta, 1 luetelmakohta

paikallisten kumppanuusvalmiuksien kehittäminen, toiminnan kannustaminen ja valmiuksien hankkimiseen rohkaiseminen voivat auttaa paikallisen potentiaalin liikkeelle saamista.

paikallisten kumppanuusvalmiuksien kehittäminen, toiminnan kannustaminen ja valmiuksien hankkimiseen rohkaiseminen voivat auttaa paikallisen potentiaalin liikkeelle saamista , ehkäistä sosiaalista syrjäytymistä ja torjua väestökatoa .

Tarkistus 57

Liite, 3.4 kohta, 2 alakohta, 2 luetelmakohta

yksityisen ja julkisen sektorin kumppanuuksien edistäminen. Leader-toiminta tulee edelleenkin olemaan tärkeässä roolissa, sillä se edistää innovatiivisia lähestymistapoja maaseudun kehittämiseen ja tuo yksityisen ja julkisen sektorin toimijat kosketuksiin toistensa kanssa.

yksityisen ja julkisen sektorin kumppanuuksien edistäminen. Leader-toiminta tulee edelleenkin olemaan tärkeässä roolissa, sillä se takaa yhteisön osallistumisen ja edistää innovatiivisia lähestymistapoja maaseudun kehittämiseen ja tuo yksityisen ja julkisen sektorin toimijat kosketuksiin toistensa kanssa.

Tarkistus 58

Liite, 3.4 kohta, 2 alakohta, 3 luetelmakohta

yhteistyön ja innovaation edistäminen. Leaderin kaltaisten paikallisten aloitteiden ja toiminnan monipuolistamisen tukemisen rooli voi olla merkittävä, sillä ne tarjoavat ihmisille uusia ideoita ja lähestymistapoja sekä edistävät innovaatioita, yrittäjyyttä, osallisuutta ja paikallisia palveluja. Verkossa toimivat yhteisöt voivat edistää tietojen jakelua, hyvien käytänteiden vaihtoa sekä maaseudun tuotteita ja palveluja koskevia innovaatioita.

yhteistyön ja innovaation edistäminen. Leaderin kaltaisten paikallisten aloitteiden ja toiminnan monipuolistamisen tukemisen rooli voi olla merkittävä, sillä ne tarjoavat ihmisille uusia ideoita ja lähestymistapoja sekä edistävät innovaatioita, yrittäjyyttä, osallisuutta ja paikallisia palveluja. Erityisesti on otettava huomioon uusien väestöryhmien ottaminen mukaan toimintaan. Verkossa toimivat yhteisöt voivat edistää tietojen jakelua, hyvien käytänteiden vaihtoa sekä maaseudun tuotteita ja palveluja koskevia innovaatioita.

Tarkistus 59

Liite, 3.4 kohta, 2 alakohta, 4 luetelmakohta

paikallishallinnon kehittäminen. Leader-toimintalinjassa voidaan toteuttaa innovatiivisia lähestymistapoja maatalouden, metsätalouden ja paikallisen elinkeinoelämän yhdistämiseksi, jolloin maaseutualueiden taloudellinen perusta monipuolistuu ja sosioekonominen rakenne vahvistuu.

paikallishallinnon kehittäminen. Leader-toimintalinjassa voidaan toteuttaa innovatiivisia lähestymistapoja maatalouden, metsätalouden ja paikallisen elinkeinoelämän yhdistämiseksi, jolloin maaseutualueiden taloudellinen perusta monipuolistuu ja erityisesti sosioekonominen rakenne vahvistuu.

Tarkistus 60

Liite, 3.4 kohta, 2 alakohta, 4 a luetelmakohta (uusi)

 

paikallisten Agenda 21 -aloitteiden edistäminen maaseudulla ja kunkin alueen vahvuuksiin ja heikkouksiin mukautuminen maaseudun monimuotoisuus huomioon ottaen tukeutumalla paikallisiin toimijoihin ja tukemalla sisäsyntyisiä aidosti alueellisia kehityshankkeita. On kehitettävä paikallisen osallistumisen kulttuuri, joka perustuu paikallisia Agenda 21 -aloitteita koskevaan strategiseen suunnitteluun. Näihin suunnitelmiin, jotka ovat kattavampia kuin maaseudun kehittämissuunnitelmat, olisi sisällytettävä keskustelu maaseutuyhteisöjen tulevaisuutta koskevasta yhteisestä visiosta, strategisista toiminta-alueista, ympäristönäkökulman valtavirtaistamisen menetelmistä yhteiskunnan eri alueilla ja toimista paikallisen elämänlaadun parantamiseksi.

Tarkistus 61

Liite, 3.5 kohta, 1 alakohta

Yhteisön maaseudun kehittämisen ensisijaisiin tavoitteisiin myönnetään määrärahoja ottaen huomioon kunkin ohjelmaalueen tilanne, vahvuudet ja heikkoudet (kuitenkin siten, että jokaiselle toimintalinjalle on vahvistettu vähimmäismäärä). Jokainen yhteisön toimintalinja ja sen osallistuminen Lissabonin ja Göteborgin tavoitteiden saavuttamiseen on konkretisoitava jäsenvaltioiden tasolla kansalliseksi strategiasuunnitelmaksi ja maaseudun kehittämisohjelmiksi. Monissa tapauksissa ensisijaisia tavoitteita on myös kansallisella tai alueellisella tasolla elintarvikealaan taikka maa- ja metsätalouden ympäristölliseen, ilmastolliseen ja maantieteelliseen tilanteeseen liittyvien erityisongelmien vuoksi. Maaseutualueet saattavat joutua käsittelemään muita erityiskysymyksiä, kuten kaupunkien lähialueiden paineet, työttömyys, kaukainen sijainti tai alhainen väestötiheys.

Yhteisön maaseudun kehittämisen ensisijaisiin tavoitteisiin myönnetään määrärahoja ottaen huomioon kunkin ohjelmaalueen tilanne, vahvuudet ja heikkoudet sekä alueiden erityisominaisuudet perustamissopimuksen mukaisesti (kuitenkin siten, että jokaiselle toimintalinjalle on vahvistettu vähimmäismäärä). Jokainen yhteisön toimintalinja ja sen osallistuminen Lissabonin ja Göteborgin tavoitteiden saavuttamiseen on konkretisoitava jäsenvaltioiden tasolla kansalliseksi strategiasuunnitelmaksi ja maaseudun kehittämisohjelmiksi. Monissa tapauksissa ensisijaisia tavoitteita on myös kansallisella tai alueellisella tasolla elintarvikealaan taikka maa- ja metsätalouden ympäristölliseen, ilmastolliseen ja maantieteelliseen tilanteeseen liittyvien erityisongelmien vuoksi. Maaseutualueet saattavat joutua käsittelemään muita erityiskysymyksiä, kuten kaupunkien lähialueiden paineet, työttömyys, kaukainen sijainti , vuoristoisuus tai saaristoluonne tai alhainen väestötiheys.

Tarkistus 62

Liite, 3.5 kohta, Suuntaviiva

Jäsenvaltioiden olisi kansallisia strategioita laatiessaan varmistettava, että toimintalinjojen väliset ja sisäiset synergiat maksimoidaan ja että mahdolliset ristiriitaisuudet vältetään . Niiden on myös syytä pohtia, miten otetaan huomioon muut EU-tason strategiat, kuten luonnonmukaista maataloutta koskeva toimintasuunnitelma, uusiutuvia energialähteitä koskeva komission hiljattainen tiedonanto, ilmastonmuutosta koskeva komission hiljattainen tiedonanto ja tarve ennakoida sen mahdollisia vaikutuksia maanviljelykseen ja metsänhoitoon, komission kertomus Euroopan unionin metsästrategiasta (joilla voidaan auttaa pääsemään kasvun ja työllisyyden sekä kestävän kehityksen tavoitteisiin) sekä tulevat teemakohtaiset ympäristöstrategiat.

Jäsenvaltioiden olisi kansallisia strategioita laatiessaan noudatettava integroitua lähestymistapaa, johon kuuluu asianmukainen alueellinen suunnittelu ja jonka avulla maksimoidaan eri toimintalinjojen väliset synergiat, ja niiden pitäisi pyrkiä kaikkien asianomaisten elinten mahdollisimman laajaan osallistumiseen noudattaen kumppanuusperiaatetta, kuten asetuksen (EY) N:o 1698/2005 6 artiklassa säädetään . Niiden on myös syytä pohtia, miten otetaan huomioon muut EU-tason strategiat, kuten luonnonmukaista maataloutta koskeva toimintasuunnitelma, 12 päivänä lokakuuta 2005 esitetty komission tiedonanto ”Lisää tutkimusta ja innovaatiota - Investointi kasvuun ja työllisyyteen: Yhteinen lähestymistapa”, uusiutuvia energialähteitä koskeva komission hiljattainen tiedonanto, ilmastonmuutosta koskeva komission hiljattainen tiedonanto ja tarve ennakoida sen mahdollisia vaikutuksia maanviljelykseen ja metsänhoitoon, komission kertomus Euroopan unionin metsästrategiasta (joilla voidaan auttaa pääsemään kasvun ja työllisyyden sekä kestävän kehityksen tavoitteisiin) sekä tulevat teemakohtaiset ympäristöstrategiat.

Tarkistus 63

Liite, 3.5 kohta, 2 alakohta

EU:n ja jäsenvaltioiden tasolla on käytettävissä monia välineitä hallinnoinnin ja toimien toteuttamisen tehostamiseksi. Teknistä apua voidaan käyttää eurooppalaisten ja kansallisten verkkojen perustamiseksi maaseudun kehittämistä varten; niiden kautta sidosryhmät voivat vaihtaa parhaita toimintatapoja ja asiantuntemusta kaikilla toiminnan suunnittelemisen, hallinnoinnin ja toteuttamisen osioilla. Kansallisia strategioita laadittaessa on huolehdittava tiedotus- ja julkisuustoimista, jotta eri toimijat saadaan osallistumaan mahdollisimman aikaisin, ja näitä toimia on suunniteltava myös täytäntöönpanon myöhäisempiä vaiheita varten.

EU:n ja jäsenvaltioiden tasolla on käytettävissä monia välineitä hallinnoinnin ja toimien toteuttamisen tehostamiseksi. Teknistä apua on käytettävä eurooppalaisten ja kansallisten verkkojen perustamiseksi maaseudun kehittämistä varten; niiden kautta sidosryhmät voivat vaihtaa parhaita toimintatapoja ja asiantuntemusta kaikilla toiminnan suunnittelemisen, hallinnoinnin ja toteuttamisen osioilla. Verkostojen perustamisessa ja tukemisessa on otettava huomioon Leader-seurantakeskuksen ja kansallisten verkostojen kokemukset paikallisten kumppanuuksien vahvistamisesta ja parhaiden toimintatapojen vaihtamisesta. Kansallisia strategioita laadittaessa on huolehdittava tiedotus- ja julkisuustoimista, jotta eri toimijat saadaan osallistumaan mahdollisimman aikaisin, ja näitä toimia on suunniteltava myös täytäntöönpanon myöhäisempiä vaiheita varten. Tässä on huolehdittava siitä, että toimijoiden mukaansaamiseen varataan riittävästi aikaa ja osallistumisen jatkuvuus pyritään varmistamaan.

Tarkistus 64

Liite, 3.6 kohta, Suuntaviiva

On pyrittävä rakenne-, työllisyys- ja maaseudun kehittämispolitiikkojen väliseen synergiaan. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että EAKR:sta, koheesiorahastosta, ESR:stä, KOR:sta ja maaseuturahastosta rahoitettavat toimet täydentävät toisiaan ja että ne ovat tietyllä alueella ja tietyllä toiminta-alalla johdonmukaiset. Eri rahastoista rahoitettujen toimien välisiä rajoja ja yhteensovittamismekanismeja koskevat pääperiaatteet on määriteltävä kansallisten strategisten viitekehysten tai kansallisten strategiasuunnitelmien tasolla.

On pyrittävä rakenne-, työllisyys- ja maaseudun kehittämispolitiikkojen väliseen synergiaan ja täten myös eri alueellisten kumppanien yhteistyöhön . Jäsenvaltioiden on varmistettava, että seitsemännestä puiteohjelmasta, kilpailukykyä ja innovointia koskevasta puiteohjelmasta, Euroopan laajuisista liikenneverkoista, LIFE+:sta, EAKR:sta, koheesiorahastosta, ESR:stä, KOR:sta ja maaseuturahastosta rahoitettavat toimet täydentävät toisiaan ja että ne ovat tietyllä alueella ja tietyllä toiminta-alalla johdonmukaiset. Eri rahastoista rahoitettujen toimien välisiä rajoja ja yhteensovittamismekanismeja koskevat pääperiaatteet on määriteltävä alueellisten tai kansallisten strategisten viitekehysten tai alueellisten tai kansallisten strategiasuunnitelmien tasolla sen mukaan, mikä on sopivaa asianomaisessa jäsenvaltiossa .

Tarkistus 65

Liite, 3.6 kohta, 1 a alakohta (uusi)

 

Voidaan esittää erilaisia rajaehtoja, kuten hankkeiden suuruus, territoriaalinen vaikutus (alueellisella ja paikallisella tasolla), investointityyppi, edunsaajatyyppi jne.

Tarkistus 66

Liite, 3.6 kohta, 2 alakohta

Kun kyseessä on inhimillisen pääoman kehittäminen, maaseudun kehittämistuki on syytä kohdistaa viljelijöihin ja taloudellisiin toimijoihin, jotka osallistuvat maaseudun elinkeinoelämän monipuolistamiseen. Maaseutualueen väestölle voidaan antaa tukea soveltamalla yhdennettyä alhaalta ylöspäin suuntautuvaa lähestymistapaa. Toimet näillä aloilla olisi toteutettava kasvua ja työllisyyttä koskevissa yhdennetyissä suuntaviivoissa vahvistetun Euroopan työllisyysstrategian tavoitteita noudattaen ja johdonmukaisesti kansallisissa uudistusohjelmissa Lissabonin prosessin puitteissa toteutettujen toimien kanssa. Koulutuksen osalta Lissabonin tavoitteet pyritään saavuttamaan Koulutus 2010 -työohjelmalla. Tämän ohjelman ytimenä on elinikäisen oppimisen periaate ja sitä sovelletaan kaikkiin koulutustasoihin ja -tyyppeihin, myös maatalous-, metsätalous- ja elintarvikealalla.

Kun kyseessä on inhimillisen pääoman kehittäminen, maaseudun kehittämistuki on syytä kohdistaa viljelijöihin , heidän perheisiinsä ja taloudellisiin toimijoihin, jotka osallistuvat maaseudun elinkeinoelämän monipuolistamiseen. Samalla on huolehdittava yhteensovittamisesta muiden rakennepolitiikan välineiden kautta myönnettävän tuen kanssa . Maaseutualueen väestölle voidaan antaa tukea soveltamalla yhdennettyä alhaalta ylöspäin suuntautuvaa lähestymistapaa. Toimet näillä aloilla olisi toteutettava kasvua ja työllisyyttä koskevissa yhdennetyissä suuntaviivoissa vahvistetun Euroopan työllisyysstrategian tavoitteita noudattaen ja johdonmukaisesti kansallisissa uudistusohjelmissa Lissabonin prosessin puitteissa toteutettujen toimien kanssa. Koulutuksen osalta Lissabonin tavoitteet pyritään saavuttamaan Koulutus 2010 -työohjelmalla. Tämän ohjelman ytimenä on elinikäisen oppimisen periaate ja sitä sovelletaan kaikkiin koulutustasoihin ja -tyyppeihin, myös maatalous-, metsätalousja elintarvikealalla.

Tarkistus 67

Liite, 4 kohta, 2 alakohta

Näissä säännöissä vahvistetaan tietyt yhteiset indikaattorit ja yhteinen menetelmä. Niitä täydennetään ohjelmakohtaisilla indikaattoreilla, jotka heijastavat kunkin ohjelma-alueen luonnetta.

Näissä säännöissä vahvistetaan tietyt yhteiset indikaattorit, erityisesti alueelliset indikaattorit, kuten parlamentti kehotti alueellisen yhteenkuuluvuuden roolista aluekehityksessä 28 päivänä syyskuuta 2005 antamassaan päätöslauselmassa (4), ja yhteinen menetelmä. Niitä täydennetään ohjelmakohtaisilla indikaattoreilla, jotka heijastavat kunkin ohjelmaalueen luonnetta.


(1)  Ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä.

(2)  OECD:n määritelmä perustuu siihen, miten suuri osa väestöstä asuu jollakin NUTS 3 -alueella maaseutumaisissa kunnissa, joissa on alle 150 asukasta/km2. Ks. Laajennettu vaikutusten arviointi, SEK(2004) 931. Tämä on ainoa kansainvälisesti hyväksytty maaseutualueen määritelmä. Joissakin tapauksissa määritelmässä ei kuitenkaan oteta täysin huomioon tiheämmin asutettujen maaseutualueiden väestöä erityisesti kaupunkien lähialueilla.

(3)  OECD:n määritelmä perustuu siihen, miten suuri osa väestöstä asuu jollakin NUTS 3 -alueella maaseutumaisissa kunnissa, joissa on alle 150 asukasta/km2. Ks. Laajennettu vaikutusten arviointi, SEK(2004) 931. Tämä on ainoa kansainvälisesti hyväksytty maaseutualueen määritelmä. Joissakin tapauksissa määritelmässä ei kuitenkaan oteta täysin huomioon tiheämmin asutettujen maaseutualueiden väestöä erityisesti kaupunkien lähialueilla. Näiden suuntaviivojen yhteydessä OECD:n määritelmää käytetään vain tilastollisiin ja kuvaileviin tarkoituksiin.

(4)   Hyväksytyt tekstit, P6_TA(2005)0358

P6_TA(2006)0063

Vuosituhannen kehitystavoitteet

Euroopan parlamentin päätöslauselma uusista kehitysyhteistyön rahoitusvälineistä vuosituhannen kehitystavoitteiden yhteydessä

Euroopan parlamentti, joka

ottaa huomioon tulevan innovatiivisia kehitysyhteistyön rahoituslähteitä käsittelevän kansainvälisen konferenssin, joka on määrä järjestää Pariisissa 28. helmikuuta - 1. maaliskuuta 2006,

ottaa huomioon vuosituhannen kehitystavoitteet ja 14.-16. syyskuuta 2005 pidetyn Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) maailman huippukokouksen, jossa tarkasteltiin kehitystavoitteiden saavuttamisessa tapahtunutta edistystä,

ottaa huomioon Landaun raportin kehitysyhteistyön uudesta kansainvälisestä rahoituksesta, jonka presidentti Jacques Chirac antoi toimeksi marraskuussa 2003,

ottaa huomioon toimista nälkää ja köyhyyttä vastaan annetun New Yorkin julistuksen, jonka 120 valtiota allekirjoitti YK:n vuoden 2004 yleiskokouksessa,

ottaa huomioon Britannian valtionvarainministerin Gordon Brownin esittämän kansainvälistä rahoitusmekanismia koskevan ehdotuksen, joka voisi kaksinkertaistaa kehitysavun,

ottaa huomioon lentolippuihin Ranskassa liittyvän solidaarisuusmaksun, joka tulee voimaan 1. heinäkuuta 2006,

ottaa huomioon komission työasiakirjan, jossa analysoidaan mahdollista lentolippuihin perustuvaa maksua kehitysyhteistyön uutena rahoituslähteenä (SEC(2005)0733),

ottaa huomioon innovatiivisia kehitysyhteistyön rahoituslähteitä koskevan julistuksen, jonka 79 hallitusta allekirjoitti ennen syyskuussa 2005 järjestettyä YK:n maailman huippukokousta,

ottaa huomioon työjärjestyksen 103 artiklan 4 kohdan,

A.

katsoo, että asianmukainen kehitysyhteistyöpolitiikka ja sitä tukeva kestävä ja tehokas kehitysapu ovat olennaisia tekijöitä, joiden avulla voidaan katkaista köyhyyden kierre sekä antaa kehitysmaille keinot vapauttaa taloudellinen potentiaalinsa,

B.

katsoo, että vaikka kehitysavun määrä olisi kuinka suuri tahansa, sillä ei voida katkaista köyhyyden kierrettä kehitysmaissa, ellei näillä mailla ole riittävää kapasiteettia avun vastaanottamiseen, hyvän hallinnon toteuttamiseen ja korruption torjumiseen,

C.

katsoo, että edistymistä vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttamisessa koskevasta kertomuksesta vuodelta 2005 käy selvästi ilmi, ettei tavoitetta köyhien maiden auttamisesta vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttamisessa vuoteen 2015 mennessä voida saavuttaa, ellei sitouduta sekä poliittisesti että taloudellisesti antamaan määrällisesti ja laadullisesti parempaa kehitysapua,

D.

ottaa huomioon, että toimista nälkää ja köyhyyttä vastaan annetussa New Yorkin julistuksessa kehittyneiden maiden hallituksia kehotetaan antamaan vuosituhannen kehitystavoitteiden rahoittamista koskevia konkreettisia sitoumuksia,

E.

katsoo, että innovatiivisten järjestelmien on oltava virallista kehitysapua täydentäviä, jotta ne antavat aitoa lisäarvoa kehitysyhteistyön rahoitukseen; katsoo, että EU:n jäsenvaltioiden on pidettävä kiinni sitoumuksestaan osoittaa 0,7 prosenttia bruttokansantulostaan viralliseen kehitysapuun ja että niiden on hyväksyttävä aikataulu, jolla tavoitteeseen päästään vuoteen 2015 mennessä,

F.

ottaa huomioon, että Maailmanpankin arvion mukaan vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttaminen vuoteen 2015 mennessä edellyttää, että viralliseen kehitysapuun osoitetaan vähintään 50 miljardia dollaria lisää vuosittain,

G.

ottaa huomioon, että aidsin, tuberkuloosin ja malarian torjuntaan tähtäävään maailmanlaajuiseen rahastoon osoitetut varat kattavat alle 15 prosenttia tarvittavasta summasta,

H.

ottaa huomioon, että vakauden ja ennustettavuuden puute, joka leimaa kehitysmaiden saamaa tukea ja rahoitusta, on vaikeuttanut köyhyyden torjumista merkittävästi; ottaa huomioon, että rahoituksen varmuus on olennaisen tärkeää erityisesti terveydenhuollon ja koulutuksen kaltaisten julkisten avainpalveluiden rahoittamisen kannalta,

I.

ottaa huomioon, että Yhdistyneen kuningaskunnan ehdottama immunisointiin tarkoitettu kansainvälinen rahoitusmekanismi on hyväksytty kansainvälisesti ja sillä tuetaan rokotusvajeiden täyttämistä yli 70 maassa sekä tehostetaan immunisoinnin toimitusjärjestelmiä;

1.

pitää myönteisenä Pariisissa 28. helmikuuta - 1. maaliskuuta 2006 pidettävää konferenssia, jossa pyritään edistymään kansainvälisistä maksuista tehtävän sopimuksen suhteen keskittyen erityisesti lentolippuja koskevaan maksuun;

2.

vaatii, että vaihtoehtoisten kehitysavun rahoitusmenetelmien avulla on lisättävä nykyisiä kehitysyhteistyövaroja eikä niillä saa korvata virallista kehitysapua;

3.

pitää hyvin myönteisenä kesäkuussa 2005 tehtyä neuvoston sopimusta, jonka mukaan EU:n tuki kehitysmaille kaksinkertaistetaan ja jäsenvaltiot lisäävät virallista kehitysapuaan niin, että se saavuttaa 0,56 prosenttia bruttokansantulosta vuoteen 2010 mennessä ja 0,7 prosenttia bruttokansantulosta vuoteen 2015 mennessä;

4.

pitää myönteisinä kansainvälisen yhteisön YK:n maailman huippukokouksessa uudelleen antamia sitoumuksia, jotka koskivat vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttamista ja kestävän kehityksen edistämistä; pitää valitettavana, ettei ole täsmällistä aikataulua, joka sitoisi kaikki kehittyneet maat keskipitkän aikavälin sekä lopullisten vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttamiseen;

5.

kehottaa kehittyneitä maita täyttämään velvoitteensa ja toteuttamaan sitoumuksensa, joka koskee kansallisten kehitysapubudjettien lisäämistä 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta, ja katsoo, että innovatiivisten rahoitusmuotojen etsiminen ei saisi korvata tätä ensisijaista tavoitetta;

6.

korostaa, että määrän lisäämisen on käytävä käsi kädessä laadun lisäämisen kanssa, toisin sanoen avun tehokkuutta on lisättävä koordinoinnin, täydentävyyden ja johdonmukaisuuden avulla sekä vähentämällä kehitysavun siirtämisen aiheuttamia kuluja, luomalla entistä ennustettavampia ja kestävämpiä avustusmekanismeja, nopeuttamalla kehitysavun jakamista, poistamalla edelleen kehitysavulle asetettuja ehtoja, etsimällä ratkaisuja kestämättömiin velkataakkoihin, edistämällä hyvää hallintoa, taistelemalla korruptiota vastaan ja lisäämällä avunsaajien kykyä ottaa kehitysapua vastaan;

7.

suhtautuu myönteisesti ehdotukseen pilottihankkeesta sellaisen lentolippuja koskevan solidaarisuusmaksun kehittämiseksi, jolla rahoitetaan hiv/aidsin ja muiden pandemioiden vastaista taistelua ja tuetaan vuosituhannen tavoitteiden saavuttamista; pitää tervetulleena myös pyrkimyksiä tehdä kehitysyhteistyön rahoituksesta vakaampaa ja ennustettavampaa;

8.

kehottaa jäsenvaltioita ottamaan aktiivisesti osaa tulevaan Pariisin konferenssiin ja harkitsemaan vakavasti tämän aloitteen esille ottamista; tunnustaa kuitenkin, että veroasiat eivät kuulu EU:n yhdenmukaistamispolitiikan piiriin ja että jäsenvaltioilla on niissä yksinomainen toimivalta;

9.

pitää kiitettävänä rokotteisiin ja immunisointiin liittyvän maailmanlaajuisen liiton toiminnan tukemiseen ja lisäämiseen tähtäävälle immunisointiin tarkoitetulle kansainväliselle rahoitusmekanismille yhdessä yli 4 miljardia dollaria luvanneiden Yhdistyneen kuningaskunnan, Ranskan, Italian, Espanjan ja Ruotsin panosta; kehottaa myös muita EU:n jäsenvaltioita osallistumaan kyseiseen rahoitusmekanismiin;

10.

pitää innovatiiviseen rahoitukseen liittyen myönteisenä äskettäin ilmoitettua komission ja Euroopan investointipankin erityisrahaston perustamista Afrikan infrastruktuurin rahoittamiseksi; kehottaa lisäämään Euroopan investointipankin lainanantoa kehitysmaissa;

11.

pyytää EU:n toimielimiä ja jäsenvaltioiden hallituksia pohtimaan mahdollisuutta järjestää maailmanlaajuisia arpajaisia nälän torjunnan rahoittamiseksi, kuten Maailman elintarvikeohjelma on esittänyt elintarvikehankkeen muodossa;

12.

korostaa, että äärimmäisen kireässä budjettitilanteessa tarvitaan Euroopan kansalaisten täyttä tukea ja että uusia aloitteita on hallinnoitava varovasti niin, ettei vaaranneta kehitysyhteistyöpolitiikan tavoitteiden yleistä hyväksyntää Euroopassa;

13.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, jäsenvaltioiden hallituksille, YK:n pääsihteerille, YK:n vuosituhannen kehitystavoitteiden erityislähettiläälle sekä Maailmanpankin ja OECD:n sihteeristölle.

P6_TA(2006)0064

Ilmaisunvapaus ja uskonnollisen vakaumuksen kunnioittaminen

Euroopan parlamentin päätöslauselma ilmaisunvapaudesta ja uskonnollisten vakaumusten kunnioittamisesta

Euroopan parlamentti, joka

ottaa huomioon ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamista koskevan yleissopimuksen (Euroopan ihmisoikeussopimus) 9 ja 10 artiklan, Euroopan unionin perusoikeuskirjan 10 ja 11 artiklan sekä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 6 ja 11 artiklan,

ottaa huomioon diplomaattisia suhteita koskevan Wienin yleissopimuksen 22 artiklan,

ottaa huomioon korkean edustajan Javier Solanan, Euroopan parlamentin puhemiehen Josep Borrellin ja puheenjohtajavaltio Itävallan reaktiot sekä Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerin ja Islamilaisten maiden konferenssin pääsihteerin yhteisen julkilausuman,

ottaa huomioon työjärjestyksen 103 artiklan 4 kohdan,

A.

ottaa huomioon, että ilmaisun, ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaudesta määrätään Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9 ja 10 artiklassa,

B.

ottaa huomioon, että mainitut vapaudet muodostavat keskeisen osan eurooppalaisten demokratioiden kehityksessä samoin kuin valtion ja uskonnon selkeä erottaminen toisistaan,

C.

ottaa huomioon, että eri puolilla maailmaa on protestoitu väkivaltaisesti yksittäisiä jäsenvaltioita ja kaikkia niin sanottuja länsimaita vastaan ja että vastalauseiden laukaisijana ovat olleet yksityisen tahon julkaisemat pilapiirrokset, jotka eivät edusta minkään valtion kantaa,

D.

ottaa huomioon, että asia on johtanut vastalauseisiin, kuluttajien ja kaupan boikottiin sekä ympäri maailmaa ja erityisesti islamilaisissa maissa levinneisiin väkivaltaisiin levottomuuksiin, joista jotkut ovat olleet järjestettyjä,

E.

ottaa huomioon, että ylivoimainen enemmistö EU:n väestöstä sekä maat, joita nämä valitettavat tapahtumat ovat koskeneet, toivovat keskustelua ja rauhanomaista suhdetta, joka perustuu keskinäiseen kunnioitukseen ja yhteisymmärrykseen, ja ottaa huomioon, että vain sitä vastustavat ryhmät hyötyvät viimeaikaisista tapahtumista,

F.

ottaa huomioon, että vastalauseet laukaisseet pilapiirrokset eivät edistä vuoropuhelua, jonka EU on aloittanut kulttuurien ja uskontojen välisten siteiden luomiseksi, ja että EU on täysin sitoutunut kehittämään edelleen ja vahvistamaan suhteita asianomaisten maiden kanssa keskinäisen yhteistyön hengessä ja vahvistettuja suhteita koskevan yhteisen näkemyksen pohjalta,

G.

ottaa huomioon, että täyden ilmaisunvapauden noudattaminen vaatii vapaita ja riippumattomia tiedotusvälineitä ja että nämä vahvistavat Euroopan unionin perustana olevan demokratian periaatetta;

1.

puolustaa ilmaisunvapautta EU:n perusarvona; katsoo, että ilmaisunvapautta on harjoitettava lainsäädännön rajoissa ja samanaikaisesti henkilökohtaisen vastuun kanssa ja sen on perustuttava muiden ihmisten oikeuksien ja tunteiden kunnioittamiseen; myöntää, että näiden näkökantojen tasapainottaminen vaatii demokratialta jatkuvaa keskustelua;

2.

kehottaa kaikkia ilmaisunvapaudesta nauttivia sitoutumaan EU:n perusarvojen - demokratian, moniarvoisuuden ja suvaitsevaisuuden - tukemiseen ja olemaan käyttämättä väärin ilmaisunvapautta yllyttämällä uskonnolliseen vihaan tai levittämällä muukalaisvastaisia tai rasistisia asenteita, joiden tarkoituksena on syrjiä henkilöitä heidän alkuperäänsä tai uskonnollisiin vakaumuksiinsa katsomatta;

3.

palauttaa mieliin, että ilmaisun, ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus on vahvistettu perusoikeuskirjassa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa;

4.

uskoo, että ilmaisunvapautta olisi aina harjoitettava lainsäädännön rajoissa ja samanaikaisesti vastuullisesti ja ihmisoikeuksia, uskonnollisia tunteita ja vakaumuksia kunnioittaen oli sitten kyse islamilaisuudesta, kristinuskosta, juutalaisuudesta tai mistä tahansa muusta uskonnosta;

5.

katsoo, että ilmaisunvapaus ja lehdistön riippumattomuus ovat yleismaailmallisia oikeuksia, joiden asemaa ei voi horjuttaa kukaan yksilö tai mikään ryhmä, joka katsoo sanotun tai kirjoitetun loukanneen itseään; tuo samanaikaisesti julki kunnioituksensa niitä kohtaan, jotka katsovat profeetta Muhammedia esittäneiden pilapiirrosten loukanneen itseään, mutta korostaa, että mahdollisesta loukkauksesta voi hakea hyvitystä oikeusteitse voimassa olevan kansallisen ja eurooppalaisen lainsäädännön mukaisesti;

6.

tuomitsee painavin sanoin jäsenvaltioiden suurlähetystöjen polttamiset sekä yksilöihin kohdistuneet uhkaukset; pahoittelee joidenkin hallitusten kykenemättömyyttä estää väkivaltaisuuksia ja sitä, että jotkut hallitukset sallivat väkivaltaiset hyökkäykset; kehottaa maita, joissa välikohtaukset tapahtuivat, osoittamaan selvästi ja käytännössä, ettei tällaisia välikohtauksia vastaisuudessa hyväksytä; kehottaa kaikkia valtioita kunnioittamaan Wienin yleissopimuksen mukaisia velvoitteita;

7.

korostaa, että monet niistä maista, joissa pilapiirrokset johtivat väkivaltaisuuksiin ja mielenosoituksiin, ovat maita, joissa ilmaisunvapautta, sananvapautta ja kokoontumisvapautta rikotaan säännöllisesti;

8.

pitää tervetulleena niiden eurooppalaisten muslimiyhteisöjen johtajien ja arabimaiden lausuntoja ja toimia, jotka ovat voimakkaasti tuominneet väkivaltaiset hyökkäykset suurlähetystöihin sekä lippujen polttamiset;

9.

tuo julki solidaarisuutensa jordanialaisia, egyptiläisiä ja algerialaisia toimittajia kohtaan, jotka ovat rohkeasti julkaisseet pilapiirrokset ja kommentoineet niitä terävästi; tuomitsee jyrkästi heidän pidätyksensä ja kehottaa kyseisiä hallituksia vapauttamaan heidät kaikista syytteistä;

10.

painottaa, että boikotti yhtä jäsenvaltiota vastaan on ristiriidassa sen kanssa, että kauppasopimukset tehdään aina koko EU:n kanssa;

11.

ilmaisee täyden tukensa ja solidaarisuutensa Tanskalle ja asiasta kärsimään joutuneille valtioille ja niiden kansalaisille näissä ennen näkemättömissä ja vaikeissa olosuhteissa; palauttaa mieliin Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 11 artiklan yhteisvastuullisuutta koskevan lausekkeen;

12.

tukee kaikkia demokraattisia voimia - poliitikkoja, tiedotusvälineitä ja kansalaisyhteiskuntaa - jotka joutuvat vastakkain autoritaaristen tai sortoa harjoittavien uskonnollisten hallintojärjestelmien kanssa ja taistelemaan niitä vastaan;

13.

tuomitsee uskonnollisen fanaatikon Turkissa tekemän Isä Santoron murhan sekä kaikkien muiden uhrien kuolemat viimeaikaisissa väkivaltaisuuksissa;

14.

suhtautuu myönteisesti Turkin aloitteeseen yhdistää diplomaattiset voimat ja toimia välittäjänä tässä selkkauksessa;

15.

on syvästi pahoillaan, että sekä Euroopassa että muslimimaailmassa näyttää olevan järjestäytyneitä ääriryhmiä, jotka näkevät parhaaksi nykyisten jännitteiden lisäämisen ja käyttävät pilapiirroksia tekosyynä väkivaltaan ja syrjintään yllyttämiselle; panee merkille, että yleisesti ottaen kaikkien asianomaisten maiden väestö näkee asian eri lailla ja pyrkii ennemmin rauhaan, vakauteen ja talous- ja kulttuurivaihtoon;

16.

pahoittelee joissakin arabimaissa ja Iranissa uudelleen esiin noussutta ja lisääntynyttä antisemiittistä ja Israelin vastaista propagandaa; korostaa, että näissä maissa painetaan säännöllisesti alentavia ja nöyryyttäviä pilakuvia juutalaisista, mikä osoittaa, että niissä ei ilmeisestikään sovelleta samoja standardeja kaikkiin uskonnollisiin yhteisöihin;

17.

vaatii paluuta rakentavan ja rauhanomaisen vuoropuhelun ilmapiiriin ja kehottaa paikallisia poliittisia ja uskonnollisia johtajia ryhtymään aktiivisiin toimiin väkivallan lopettamiseksi;

18.

katsoo, että kulttuurien ja uskontojen välisen vuoropuhelun edistäminen ja keskinäisen ymmärtämisen ja kunnioittamisen lisääminen ovat haasteena globalisoituvalle maailmalle;

19.

uskoo vakaasti, että näiden toimien kehittämisessä voidaan hyödyntää Välimeren ja Aasian kumppanimaiden kanssa tehtävää yhteistyötä ja niiden kanssa käytävää vuoropuhelua;

20.

muistuttaa, että Euro-Välimeri-alueen parlamentaarinen edustajakokous on asianmukainen foorumi Välimeren etelärannalla sijaitsevien EU:n kumppaneiden kanssa tehtävälle yhteistyölle, jolla tähdätään ihmisoikeuksiin perustuvan, demokraattisen, moniarvoisen ja suvaitsevan yhteiskunnan luomiseen;

21.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, Euroopan neuvostolle, jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille, Islamilaisten maiden konferenssille ja Arabiliitolle.

P6_TA(2006)0065

Bosnia ja Hertsegovinan tulevaisuudennäkymät

Euroopan parlamentin päätöslauselma Bosnia ja Hertsegovinan tulevaisuudennäkymistä

Euroopan parlamentti, joka

ottaa huomioon aikaisemmat päätöslauselmansa Bosnia ja Hertsegovinasta, etenkin 14. huhtikuuta 2005 alueellisen yhdentymisen tilanteesta Länsi-Balkanilla annetun päätöslauselman (1), 17. marraskuuta 2004 Euroopan unionin ”Althea”-sotilasoperaatiosta Bosnia ja Hertsegovinassa annetun päätöslauselman (2) ja 7. heinäkuuta 2005 Srebrenicasta annetun päätöslauselman (3),

ottaa huomioon komission tiedonannon neuvostolle Bosnia ja Hertsegovinan aikaansaamasta edistyksestä niiden prioriteettien täytäntöönpanossa, jotka esitettiin kertomuksessa ”Bosnia ja Hertsegovinan valmiudesta neuvotella vakautus- ja assosiaatiosopimus Euroopan unionin kanssa (KOM(2003)0692 lopullinen)” (KOM(2005)0529),

ottaa huomioon neuvoston päätöksen Bosnia ja Hertsegovinan Eurooppa-kumppanuuden periaatteista, ensisijaisista tavoitteista ja ehdoista (15267/2005) ja etenkin poliittisiin vaatimuksiin sisältyvät lyhyen ja keskipitkän aikavälin ensisijaiset tavoitteet,

ottaa huomioon komission vuoden 2005 laajentumisstrategian (KOM(2005)0561),

ottaa huomioon komission tiedonannon ”Länsi-Balkanin maat matkalla kohti EU:ta: vakauden varmistaminen ja hyvinvoinnin lisääminen” (KOM(2006)0027),

ottaa huomioon työjärjestyksen 103 artiklan 4 kohdan,

A.

ottaa huomioon, että Thessalonikin toimintasuunnitelmassa Euroopan yhdentymistä koskevat näkymät ovat selkeät ja että siinä todetaan yksiselitteisesti Länsi-Balkanin maiden tulevaisuuden johtavan EU:n jäsenyyteen kunhan ne täyttävät asetetut kriteerit, ja ottaa huomioon, että vakautus- ja assosiaatioprosessi on Euroopan yhdentymisprosessin ensimmäinen vaihe,

B.

ottaa huomioon, että EU aloitti 25. tammikuuta 2006 neuvottelut Bosnia ja Hertsegovinan kanssa vakaus- ja assosiaatiosopimuksesta ja että Euroopan unioni on naapureilleen edelleen luotettava kumppani, joka on erityisesti Länsi-Balkanilla sitoutunut edistämään vakaiden demokratioiden ja vauraiden kansantalouksien kehitystä tavoitteenaan liittää ne EU:n jäseniksi,

C.

ottaa huomioon, että neuvottelujen käynnistäminen edistää instituutioiden uudistamista ja sellaisten täysin tehokkaiden, avointen ja vakaiden instituutioiden luomista, jotka voivat varmistaa EU:n normien ja arvojen hyväksymisen ja niiden sisällyttämisen lainsäädäntöön,

D.

ottaa huomioon, että on välttämätöntä kiirehtiä tehokkaan valtionhallinnon ja oikeuslaitoksen kehittämistä, nykyaikaisen ja erottelun lopettavan koulutusjärjestelmän perustamista sekä Bosnia ja Hertsegovinaan saapuvien paluumuuttajien sosiaaliseen ja taloudelliseen osallisuuteen liittyvien toimien edistämistä ja että tarmokkaita uudistuksia on yleensäkin toteutettava talouden kilpailukyvyn parantamiseksi,

E.

ottaa huomioon, että monilla aloilla tapahtuneesta valtavasta edistymisestä huolimatta maa on silti syvästi jakautunut etnisiin ryhmiin eikä sovintoprosessia ole saatettu päätökseen,

F.

ottaa huomioon, että Bosnia ja Hertsegovinan eri osapuolet ovat käynnistäneet perustuslain muuttamista koskevat neuvottelut Brysselissä 12.-14. marraskuuta 2005 pidettyjen neuvottelujen ja United States Institute for Peace -laitoksen myötävaikutuksella 21. marraskuuta 2005 annetun Washingtonin julistuksen perusteella; ottaa huomioon, että mainittujen neuvottelujen, jotka on määrä saada päätökseen maaliskuuhun 2006 mennessä, tuloksena on oltava sellainen perustuslaillinen ja institutionaalinen malli, joka edustaa asteittaista irtautumista etnisistä jakolinjoista ja jossa etnisten ryhmäoikeuksien sijasta tunnustetaan henkilökohtaiset oikeudet,

G.

katsoo, että nykyisen institutionaalisen kehyksensä puitteissa Bosnia ja Hertsegovina ei pystyisi sisällyttämään EU:n säännöstöä osaksi omaa lainsäädäntöään ja integroitumaan unioniin, vaikka uusien instituutioiden luomisessa valtion tasolla onkin saavutettu merkittävää edistymistä,

H.

ottaa huomioon, että äskettäin Bosnia ja Hertsegovinaan nimitetty EU:n uusi erityisedustaja/korkea edustaja, joka tuntee maan olosuhteet, on ilmoittanut, että tällä hetkellä tärkeimpiä tavoitteita ovat Bosnia ja Hertsegovinan lähentyminen kohti Euroopan unionia ja keskittyminen talouden kehittämiseen,

I.

ottaa huomioon, että Nato saattoi menestyksellisesti päätökseen monikansallisten vakauttamisjoukkojen tehtävän ja että 2. joulukuuta 2004 vastuu siirtyi Euroopan unionille, joka käynnisti EU-johtoisten joukkojen Althea-operaation,

J.

ottaa huomioon, että puheenjohtajavaltio Itävalta on sisällyttänyt Länsi-Balkanin alueen painopistealoihinsa ja aikoo järjestää merkittävän keskustelun Länsi-Balkanista Salzburgissa 10. ja 11. maaliskuuta 2006 pidettävän epävirallisen ulkoministerikokouksen aikana;

1.

pitää vakauttamis- ja assosiaatiosopimusta koskevien neuvotteluiden aloittamista myönteisenä ja korostaa, että neuvottelutahti riippuu maan kolmen tärkeimmän yhteisön - bosniakkien, serbien ja kroaattien - kyvystä sopia uudistusten aikataulusta sekä maan kyvystä panna uudistukset täytäntöön;

2.

toteaa, että amerikkalaisen kansalaisjärjestön käynnistämät serbialaisten, kroaattien ja bosniakkien poliittisten puolueiden johtajien väliset neuvottelut joidenkin perustuslakimekanismien muuttamisesta katkesivat tammikuun puolivälissä 2006, vaikka osapuolet pääsivät osittaiseen sopimukseen pääministerin toimivaltuuksien vahvistamisesta ja keskushallinnon laajentamisesta;

3.

pyytää, että Bosnia ja Hertsegovinan hallitus, parlamentti ja kaikki puolueet jatkavat mahdollisista institutionaalisista uudistuksista jo saavutetun yhteisymmärryksen pohjalta aktiivisia keskusteluja, joiden tavoitteena on demokratian ja ihmisoikeuksien sekä Bosnia ja Hertsegovinan kansalaisten keskinäisen yhdenvertaisuuden kunnioittaminen, valtion rakenteiden yksinkertaistaminen ja valtion suvereenisuuden vahvistaminen siten, että etniset jakolinjat poistetaan yhtenäisvaltioon sitoutumisen hengessä;

4.

kehottaa neuvostoa ja komissiota ottamaan entistä aktiivisemmin osaa perustuslain uudistuksia koskevaan yhteiseen pohdintaan tukemalla maan poliittisia voimia ja kansalaisia näiden pyrkiessä konsensukseen;

5.

suhtautuu myönteisesti neuvoston päätökseen nimittää Christian Schwarz-Schilling EU:n erityisedustajaksi/ korkeaksi edustajaksi Bosnia ja Hertsegovinaan ja kehottaa häntä ja komissiota etsimään keinoja, joilla Bosnia ja Hertsegovinan johtajille voidaan tarjota tarvittavaa poliittista, teknistä ja oikeudellista tukea näiden pyrkiessä uudistamaan institutionaalista kehystä;

6.

korostaa, että uudistustahti ja uudistusten täytäntöönpanon edistyminen riippuvat Bosnia ja Hertsegovinan poliittisten toimijoiden kyvystä ottaa vastuuta ja sitoutua nykyistä enemmän yhtenäistä valtiota rakentavaan poliittiseen prosessiin; kehottaa EU:n uutta erityisedustajaa/korkeaa edustajaa käyttämään toimivaltuuksiaan maltillisesti tarkoituksena edistää aidosti vahvojen ja demokraattisten kansallisten instituutioiden kehittymistä;

7.

muistuttaa, että Bosnia ja Hertsegovinan on siirryttävä päättäväisesti rauhan rakentamisesta valtion rakentamiseen, johon kuuluu myös valtiosäännön kehittäminen; muistuttaa, että vakaus- ja assosiaationeuvottelujen edistymistahti riippuu erityisesti asianmukaisen oikeudellisen kehyksen ja tehokkaan julkisen hallinnon kehittämisen edistymisestä;

8.

kehottaa valtion toimivaltaisia viranomaisia ja instituutioita erityisesti noudattamaan sovitun sisällön ja aikataulun osalta sitoumuksiaan, jotka koskevat yleisradiotoimintaa, poliisitointa, puolustusvoimia ja tiedusteluelimiä koskevien uudistusten täytäntöönpanoa ja saattamista päätökseen, sekä kaikkien tarvittavien lakien hyväksymistä ja täytäntöönpanoa;

9.

vahvistaa jälleen kerran, että täydellinen yhteistyö entisen Jugoslavian alueen kansainvälisen rikostuomioistuimen kanssa on EU-suhteiden lähentymisen ennakkoehto ja Bosnian yhteiskunnan eri osien välisen täydellisen sovinnon ja traagisen lähimenneisyyden haavojen parantamisen perusedellytys;

10.

pyytää valtion viranomaisia lisäämään ponnistelujaan pakolaisten ja evakkojen paluuprosessin loppuunsaattamiseksi, mikä sisältää erityisesti kestävän paluun mahdollistavat olosuhteet (yksittäisten henkilöiden turvallisuus, jälleenrakentamisavun, työpaikkojen, terveydenhoidon, eläkkeiden, julkisten palvelujen ja koulutuksen saatavuus); ilmaisee tässä yhteydessä huolensa Posavinan alueen tilanteesta ja pyytää, että halukkaille paluumuuttajille annettaisiin asianmukaista apua;

11.

korostaa, että perustuslain uudistaminen ei sellaisenaan ole ennakkoehto eikä siihen voida pakottaa, mutta korostaa, että vakaus- ja assosiaationeuvottelujen loppuunsaattaminen edellyttää huomattavaa edistymistä eurooppalaiseen kumppanuussopimukseen sisältyvien kriteerien täyttymisessä;

12.

kannattaa totuus- ja sovintokomission perustamista koskevaa aloitetta, jonka tarkoituksena on tilinteko lähimenneisyyden kanssa ja oikeudenkäytön ja korvauksia koskevien ongelmien ratkaiseminen Bosnian yhteiskunnan kaikkien osapuolten välisen sovinnon aikaansaamiseksi;

13.

korostaa, että vuoden 2006 lokakuuksi suunnitellut tulevat parlamenttivaalit ovat Bosnia ja Hertsegovinan tulevaisuuden kannalta ratkaisevan tärkeät maan tiellä kohti Euroopan integraatiota, ja kehottaa kaikkia poliittisia johtajia, puolueita ja viranomaisia valmistelemaan ja hyväksymään tarvittavat uudistukset ja ryhtymään kaikkiin tarvittaviin toimiin vapaiden, oikeudenmukaisten ja demokraattisten vaalien varmistamiseksi;

14.

suhtautuu myönteisesti poliisia, puolustuslaitosta, arvonlisäveroa ja yleisradiotoimintaa koskeviin uudistuksiin; korostaa, että kattava julkishallinnon uudistamista koskeva toimintaohjelma, jolla pystytään lisäämään uudistusten täytäntöönpanokykyä, on välttämätön; vaatii asianmukaisen korruption torjuntaa koskevan toimintaohjelman laatimista ja täytäntöönpanoa sekä arvonlisäverolainsäädännön ja poliisiuudistuksen nopeaa täytäntöönpanoa;

15.

korostaa, että EU:n rahoittama poliisin toimintaa koskeva tutkimus on vahvistanut, että perinteisten rikosten määrä on vähäinen Bosnia ja Hertsegovinassa ja että rikosten selvittämisprosentti on melko korkea;

16.

pyytää hallitusta kiinnittämään enemmän huomiota maaseutualueiden erityistarpeisiin ja toimimaan yhteistyössä komission kanssa maatalouden ja maaseudun tehokkaan kehittämispolitiikan kannalta välttämättömiksi todettujen uudistusten toteuttamiseksi;

17.

pitää myönteisenä komission uutta Länsi-Balkania koskevaa tiedonantoa, jolla pyritään edistämään kauppaa, talouskehitystä, henkilöiden liikkuvuutta, koulutusta ja tutkimusta, alueellista yhteistyötä ja kansalaisyhteiskunnan vuoropuhelua uutena askeleena kohti alueen maiden yhdentymistä eurooppalaisiin rakenteisiin;

18.

toistaa vaatimuksensa rajavalvontayhteistyön tehostamisesta alueen maiden kanssa osana laajempaa EU:n oikeus- ja sisäasioiden laajennettua strategiaa alueella, ja odottaa mielenkiinnolla tähän prosessiin liittyvää viisumivaatimusten asteittaista lieventämistä;

19.

pitää myönteisenä Kroatian, Bosnia ja Hertsegovinan ja Serbia ja Montenegron äskettäin allekirjoittamaa pakolaisten palaamista ja kiinteistöjen kunnostamista koskevaa sopimusta, joka on tärkeä askel selvitettäessä noin kolmen miljoonan pakolaisen ja evakon asemaa; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita olemaan leikkaamatta entisestään asuntojen jälleenrakentamista ja taloudellista kestävyyttä koskeville hankkeille myöntämiään määrärahoja ja asettamaan mahdollisuuksien mukaan pakolaisten työllistymismahdollisuuksien parantamisen avun, lainojen ja investointien ehdoksi;

20.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, jäsenvaltioiden hallituksille, Bosnia ja Hertsegovinan hallitukselle ja sen osatasavaltojen hallituksille sekä korkealle edustajalle Bosnia ja Hertsegovinassa.


(1)  EUVL C 33 E, 9.2.2006, s. 565.

(2)  EUVL C 201 E, 18.8.2005, s. 77.

(3)  Hyväksytyt tekstit, P6_TA(2005)0296.

P6_TA(2006)0066

Valko-Venäjä

Euroopan parlamentin päätöslauselma Valko-Venäjän tilanteesta 19. maaliskuuta 2006 järjestettävien presidentinvaalien edellä

Euroopan parlamentti, joka

ottaa huomioon Valko-Venäjän tilanteesta antamansa aikaisemmat päätöslauselmat ja erityisesti 10. maaliskuuta 2005 antamansa päätöslauselman Valko-Venäjästä (1) sekä 7. heinäkuuta 2005 antamansa päätöslauselman Valko-Venäjän poliittisesta tilanteesta ja tiedotusvälineiden riippumattomuudesta (2) sekä 29. syyskuuta 2005 antamansa päätöslauselman Valko-Venäjästä (3),

ottaa erityisesti huomioon Valko-Venäjästä 5. heinäkuuta 2001 antamansa päätöslauselman (4) sekä parlamentaarisen troikan, johon kuuluu Euroopan parlamentin, Euroopan neuvoston parlamentaaristen yleiskokousten ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön (Etyj) jäseniä, 16. lokakuuta 2000 antaman raportin Valko-Venäjän poliittisesta tilanteesta 15. lokakuuta pidettyjen parlamenttivaalien valossa sekä 4. lokakuuta 2001 antaman raportin vuoden 2001 presidentinvaaleista sekä Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen 26. tammikuuta 2006 antaman päätöslauselman Valko-Venäjän tilanteesta presidentinvaalien alla,

ottaa huomioon, että mielipiteenvapaudesta annettava Euroopan parlamentin Saharov-palkinto myönnettiin joulukuussa 2004 Valko-Venäjän journalistiyhdistykselle,

ottaa huomioon neuvoston kokouksessa 30. tammikuuta 2006 esitetyt päätelmät Valko-Venäjästä sekä Euroopan unionin ja Yhdysvaltain 3. helmikuuta 2006 antaman julkilausuman suhteistaan Valko-Venäjään,

ottaa huomioon Etyjin demokraattisten instituutioiden ja ihmisoikeuksien toimiston (ODIHR) 31. tammikuuta 2006 antaman tarpeiden arviointia koskevan raportin vaaleista,

ottaa huomioon työjärjestyksen 103 artiklan 4 kohdan,

A.

ottaa huomioon, että Valko-Venäjällä järjestetään presidentinvaalit 19. maaliskuuta 2006,

B.

ottaa huomioon, että vuosina 2000, 2001 ja 2004 Valko-Venäjällä järjestetyt presidentin- ja parlamenttivaalit eivät Euroopan unionin, Euroopan neuvoston ja Etyjin mielestä täyttäneet kansainvälisiä normeja,

C.

ottaa huomioon, että Valko-Venäjän viranomaiset luovat riippumattomien ehdokkaiden kampanjoinnille esteitä, joista voidaan mainita esimerkkeinä äärimmäisen lyhyt kampanja-aika, äärimmäisen alhaiset rahamääräiset rajoitteet, äärimmäisen rajoitettu pääsy sekä julkisiin että yksityisiin tiedotusvälineisiin ja riippuvuus paikallisviranomaisista valittaessa paikkoja äänestäjien tapaamisia varten, kun taas hallitsevalla presidentillä on käytännössä rajaton pääsy tiedotusvälineisiin,

D.

ottaa huomioon, että opposition edustajat on jätetty lähestulkoon kokonaan vaalilautakuntien ulkopuolelle,

E.

ottaa huomioon, että joukko johtavia opposition edustajia on vangittu kyseenalaisiin syytteisiin perustuvien oikeudenkäyntien johdosta ja näin vääristetty vaaliprosessia, mikä vahvistaa sen, että oikeusjärjestelmää käytetään Valko-Venäjällä väärin poliittisiin tarkoituksiin ja että tuomioistuinlaitoksen riippumattomuus ei toteudu maassa,

F.

ottaa huomioon, että Valko-Venäjän viranomaiset ovat hyväksyneet uusia säädöksiä, joilla rajoitetaan sekä Valko-Venäjän kansalaisten matkustamista ulkomaille että ulkomaisten matkailijoiden tuloa Valko-Venäjälle,

G.

ottaa huomioon, että Valko-Venäjän viranomaiset ovat käynnistäneet kampanjan, jossa syytetään joitakin Valko-Venäjän oppositiota tukevia demokraattisia valtioita maan poliittisen tilanteen epävakauttamisesta ja vakoilijoiden värväämisestä,

H.

on erittäin huolissaan Valko-Venäjän talousasioita käsittelevän korkeimman oikeusasteen 20. joulukuuta 2005 tekemästä päätöksestä peruuttaa aiempi päätöksensä ja rankaista ankarasti Valko-Venäjän Helsinki-komiteaa ja langettaa kovia sakkoja ja jälkiveroja Valko-Venäjän Helsinki-komitean puheenjohtajalle ja pääkirjanpitäjälle sekä esittää heille lisää uhkauksia rikosoikeudellisista toimista,

I.

korostaa, että Valko-Venäjä on ainoa Euroopan maa, jonka kanssa EU ei ole vielä allekirjoittanut edes kumppanuus- ja yhteistyösopimusta, ja että maan poliittinen eristyneisyys syvenee edelleen,

J.

ottaa huomioon, että tiedotusvälineiden riippumattomuus ja sananvapaus ovat edelleen heikentyneet Valko-Venäjällä, minkä johdosta Valko-Venäjän kansalaiset eivät voi saada tietoa, jota he tarvitsevat voidakseen vapaasti muodostaa poliittisen mielipiteensä ja tehdäkseen demokraattisen valinnan tulevissa vaaleissa,

K.

ottaa huomioon, että komissio on käynnistänyt uuden hankkeen, jonka tarkoituksena on tukea Valko-Venäjän demokraattisia instituutioita ja tiedonvapautta, myös valkovenäjän- ja venäjänkielisten radioasemien perustamista,

L.

ottaa huomioon, että Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous kehotti Euroopan parlamenttia ja Etyjiä hyväksymään yhteisen Valko-Venäjän strategian,

M.

ottaa huomioon, ettei ”katoamisia” koskevissa tutkimuksissa eikä sananvapautta, yhdistymisvapautta tai vähemmistöjen oikeuksia koskevissa asioissa ole ollut havaittavissa edistystä,

N.

ottaa huomioon, että lukuisat kansainväliset instituutiot, joiden täysin tunnustettu jäsen Valko-Venäjä on, mukaan luettuina (ODIHR) ja Etyjin parlamentaarinen yleiskokous, ovat saaneet kutsun saapua tarkkailemaan presidentinvaaleja, mutta että Euroopan parlamentti ja Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous eivät - vuoden 2001 presidentinvaalien tilanteesta poiketen - ole saaneet tällaista kutsua ja ovat myös saaneet tiedon, että tällaista kutsua saapua tarkkailemaan vaaleja ei aiota esittää;

1.

pitää valitettavana, että poliittinen tilanne on jatkuvasti heikentynyt ja että Valko-Venäjän väestön kansalais- ja ihmisoikeuksia jatkuvasti loukataan; tuomitsee jyrkästi mielivaltaiset hyökkäykset tiedotusvälineitä, toimittajia, opposition jäseniä, ihmisoikeusaktivisteja ja vähemmistöjä vastaan; tuomitsee Valko-Venäjän korkeimman oikeuden päätöksen hajottaa Valko-Venäjän nuorten liitto ja lasten julkinen yhdistys;

2.

ilmaisee syvän huolestumisensa siitä, että presidentinvaalien järjestämistä koskevia edellytyksiä arvioivien viimeaikaisten raporttien mukaan valmistelujen taustalla on lisääntyneitä rajoituksia, jotka koskevat kansalaisyhteiskuntaa, riippumattomia tiedotusvälineitä ja opposition poliittisia puolueita, joilla ei ole vuoden 2004 parlamenttivaalien jälkeen edustusta Valko-Venäjän parlamentissa;

3.

ilmaisee myötätuntonsa ja tukensa kaikille valkovenäläisille, jotka kamppailevat itsenäisen, avoimen ja demokraattisen, oikeusvaltioperiaatteeseen perustuvan Valko-Venäjän puolesta;

4.

kehottaa Valko-Venäjän viranomaisia noudattamaan tiukasti kansainvälisiä normeja maaliskuun 2004 presidentinvaalien valmistelussa, ehdokkaiden rekisteröinnissä ja tarkastamisessa kampanjan aikana ja itse vaalien yhteydessä;

5.

tuomitsee äskettäin hyväksytyn ”vallankumouksen vastaisen lain”, jolla muun muassa annetaan Valko- Venäjän viranomaisille mahdollisuus vangita kaikki ne, joiden epäillään tarjoavan tai rahoittavan koulutusta, jonka turvin ihmiset voivat ottaa osaa mielenosoituksiin, sekä ne, joiden epäillään tulkitsevan Valko-Venäjän tilannetta väärin tai antavan siitä tietoa millekään muulle maalle tai kansainväliselle järjestölle; kehottaa Valko-Venäjän toimivaltaisia viranomaisia harkitsemaan uudelleen päätöstään ja hylkäämään vallankumouksen vastaisen lain;

6.

korostaa, että presidentinvaalien on täytettävä seuraavat ehdot, jotta niitä voidaan pitää vapaina ja demokraattisina:

vaaliprosessin kaikkien osien täysi avoimuus erityisesti ehdokkaiden rekisteröintiprosessin, vaalilautakuntien kokoonpanon ja ääntenlaskennan osalta,

yhtäläiset ehdot kaikille ehdokkaille erityisesti suhteessa mahdollisuuteen käyttää joukkoviestimiä ja erityisesti sähköisiä viestimiä sekä muita vaalikampanjan järjestämismahdollisuuksia,

kaikkien valtion ja hallinnon elinten on pidätyttävä täysin kaikista toimista, joita voidaan pitää ehdokkaiden, näiden sukulaisten tai kannattajien ahdisteluna,

on taattava, että kaikki presidentinvaalien tarkkailuun sekä näitä toimintoja varten tapahtuvaan rekrytointiin ja koulutukseen osallistuvat henkilöt (erityisesti ne, jotka eivät ole sidoksissa ehdokkaisiin) voivat harjoittaa tehtäviään täysin vapaasti myös yhteistyössä kansainvälisten instituutioiden kanssa, jotka muodostavat vaaliprosessin avoimuuden ja todennettavuuden kannalta keskeisen tekijän;

7.

pitää tervetulleena sitä, että Valko-Venäjän viranomaiset ovat kutsuneet maahan Etyj/ODIHR:n vaalitarkkailijoita, mutta kehottaa asiasta vastaavia Valko-Venäjän viranomaisia sallimaan sen, että Etyj/ODIHRtarkkailijat voivat toimia Valko-Venäjällä esteittä, sekä takaamaan, että näille vaalitarkkailijoille suodaan esteetön ja rajaton pääsy maahan sekä mahdollisuus tutustua kaikkiin vaaliprosessin vaiheisiin;

8.

pahoittelee syvästi sitä, että Euroopan parlamentti ja Euroopan neuvosto eivät ole - vuoden 2001 presidentinvaalien tilanteesta poiketen - saaneet kutsua saapua tarkkailemaan näitä presidentinvaaleja, ja kehottaa Valko-Venäjän viranomaisia esittämään molemmille toimielimille mahdollisimman pian tällaisen kutsun;

9.

ilmaisee toiveensa, että luodaan mahdollisuudet lisätä lyhytaikaisten kansainvälisten tarkkailijoiden määrää kutsumalla muiden kansainvälisten järjestöjen edustajia tarkkailemaan näitä vaaleja Valko-Venäjällä;

10.

kehottaa Valko-Venäjän viranomaisia sallimaan puolueettomien ovensuukyselyiden järjestämisen vaalipäivänä;

11.

kehottaa Valko-Venäjän kansaa osallistumaan tulossa oleviin presidentinvaaleihin; pitää merkityksellisinä vaaleja, joiden tulos voi ratkaisevasti vaikuttaa Valko-Venäjän tulevaisuuteen ja auttaa maata palaamaan kansainvälisen demokraattisen yhteisön pariin;

12.

korostaa jälleen kerran, että EU:n ja Valko-Venäjän suhteiden kehityksen määräävät jatkossakin Valko- Venäjän demokratia- ja uudistuskehitys sekä etenkin avoimet ja oikeudenmukaiset presidentinvaalit;

13.

katsoo, että mikäli Valko-Venäjän viranomaiset eivät onnistu järjestämään vapaita ja oikeudenmukaisia presidentinvaaleja, komission, neuvoston ja parlamentin olisi harkittava jatkotoimia, mukaan lukien viisumikiellon laajentamista koskemaan etenkin niitä, jotka ovat vastuussa väärentämisestä tulevien vaalien aikana sekä jäädyttämään Valko-Venäjän viranomaisten edustajien varat;

14.

kehottaa neuvostoa ja komissiota tarkkailemaan tiiviisti Valko-Venäjän tilannetta ennen presidentinvaaleja ja niiden aikana; kehottaa neuvostoa ja korkeaa edustajaa harkitsemaan Valko-Venäjän erityisedustajan nimittämistä, jos demokratian periaatteiden laiminlyöminen pahenee entisestään; pitää myönteisenä komission äskettäisiä päätöksiä riippumattomien uutis- ja tiedotuslähetysten käynnistämisestä ja ulottamisesta Valko-Venäjän kansalaisille; pyytää komissiota harkitsemaan Valko-Venäjää koskevan uuden strategian laatimista, jos vaaleja edeltävä ja niiden jälkeinen toiminta ei vastaa kansainvälisiä demokraattisia normeja;

15.

odottaa strategian sisältävän konkreettisia ehdotuksia Euroopan unionin teknisen avun ja rahoitusavun joustavampaa käyttöä varten kansalaisyhteiskunnan hyväksi sekä muita toimenpiteitä, joilla pyritään palauttamaan maahan demokratia;

16.

pitää rohkaisevana sitä, että komissio siirtää kaksi miljoonaa euroa TACISilta Euroopan ihmisoikeusja demokratia-aloitteelle, niin että suhteet Valko-Venäjän kansalaisyhteiskuntaan voivat olla joustavammat ja tehokkaammat;

17.

kehottaa Euroopan neuvoston ja Etyjin parlamentaarisia yleiskokouksia ja Yhdysvaltojen kongressia työskentelemään yhdessä Euroopan parlamentin kanssa Valko-Venäjää koskevissa asioissa;

18.

kehottaa neuvostoa ja komissiota ottamaan Valko-Venäjän kysymyksen esille Venäjän viranomaisten kanssa, jotta EU ja Venäjä voivat määrittää yhteisen vastuunsa konkreettisten demokraattisten muutosten aikaansaamiseksi Valko-Venäjällä;

19.

kehottaa Valko-Venäjän viranomaisia vapauttamaan välittömästi Mihail Marinitšin ja Mikalai Statkevitšin ja muita poliittisia vankeja sekä kehottaa neuvostoa ja komissiota vaatimaan näiden vankien vapauttamista samoin kuin avointa tutkimusta, joka koskee oppositiojohtajien ”katoamisia”;

20.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille, Valko-Venäjän hallitukselle, Yhdysvaltojen kongressille sekä Etyjin ja Euroopan neuvoston parlamentaarisille yleiskokouksille.


(1)  EUVL C 320 E, 15.12.2005, s. 276.

(2)  Hyväksytyt tekstit, P6_TA(2005)0295.

(3)  Hyväksytyt tekstit, P6_TA(2005)0363.

(4)  EYVL C 65 E, 14.3.2002, s. 373.

P6_TA(2006)0067

Riskin- ja kriisinhallinta maatalouden alalla

Euroopan parlamentin päätöslauselma riskin- ja kriisinhallinnasta maatalouden alalla (2005/2053(INI))

Euroopan parlamentti, joka

ottaa huomioon komission tiedonannon neuvostolle riskin- ja kriisinhallinnasta maatalouden alalla (KOM(2005)0074),

ottaa huomioon viisikohtaisesta suunnitelmasta öljynhinnan nousemiseen vastaamiseksi 6. syyskuuta 2005 annetun komission muistion (MEMO/05/302),

ottaa huomioon Euroopan parlamentin teettämän tutkimuksen riskin- ja kriisinhallinnasta maatalouden alalla,

ottaa huomioon työjärjestyksen 45 artiklan,

ottaa huomioon maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnan mietinnön (A6-0014/2006),

A.

ottaa huomioon, että maataloustuotannon riskit syntyvät eri tasoilla ja että niiden arviointi ja poistaminen on siksi toteutettava eri tavoin:

toisaalta riskit liiketoiminnan tasolla, mikä tarkoittaa yksittäisiä investointeihin ja rahoitukseen sekä tiettyjen tuotantomenetelmien käyttämiseen liittyviä riskejä tuotantohintojen ja markkinoinnin kehityksen osalta,

toisaalta riskit ulkoisten luonnollisten ja taloudellisten puitteiden tasolla, esimerkiksi ilmastonmuutoksen ja sademäärien, yhä yleistyvien luonnonkatastrofien tai maatalouskaupan vapauttamisen vaikutusten sekä kaupasta aiheutuvien markkinahäiriöiden myötä,

B.

katsoo, että maatalousalan riskinhallinnan on yhteisen maatalouspolitiikan tavoitteiden mukaisesti palveltava ennen kaikkea yhteistä etua siten, että varmistetaan laadukkaiden elintarvikkeiden ja maatalouden raaka-aineiden saatavuus ja huolehditaan ympäristöstä,

C.

ottaa huomioon, että kesäkuun 2003 viimeisimmästä yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksesta lähtien markkinoiden ja hintojen vakautusvälineitä on poistettu yhä enenevässä määrin ja korvattu viljelijöille maksettavilla erillisillä suorilla tuilla, mikä saa aikaan viljelijöiden paremman markkinasuuntautuneisuuden mutta voi toisaalta kasvattaa tuotantoon liittyviä liiketoiminnallisia riskejä,

D.

ottaa huomioon, että kyseisessä uudistuksessa annettiin myös täydentävät ehdot (Cross Compliance), jotka sisältävät maanviljelijöitä koskevia ympäristön- ja eläintensuojelumääräyksiä,

E.

katsoo, että - koska on vähitellen muotoutumassa ympäristö, johon sisältyy suurempia vaaroja kuin lähimenneisyydessä, sillä maatalouteen liittyvien vaarojen moninaisuuden, voimakkuuden ja esiintymistiheyden odotetaan muuttuvan maanviljelijöiden kannalta huonompaan suuntaan - maatalouteen liittyvien vaarojen muutosten odotetaan olevan sidoksissa luonnonilmiöiden voimakkuuteen ja esiintymistiheyteen, taloudelliseen ympäristöön ja siihen liittyviin vaaroihin, teknologisiin vaaroihin, yhteiskunnalliseen käsitykseen ympäristöstä, elintarviketurvallisuuteen ja kuluttajien tottumuksiin,

F.

ottaa huomioon, että maataloustuotantoon kohdistuvat riskit tulevat lisääntymään ilmastonmuutoksen, maaperän vaurioitumisen, vesipulan, geneettisten voimavarojen ehtymisen ja muiden tekijöiden seurauksena,

G.

ottaa huomioon, että myös uusien tekniikoiden, kuten maataloudessa sovellettavan geenitekniikan, käytön yhteydessä, johon liittyy tuntemattomia tulevia vaikutuksia eläviin organismeihin ja ympäristöön, muodostuu erityisiä riskejä, joita on käsiteltävä varovaisuus- ja aiheuttaja maksaa periaatteiden mukaisesti,

H.

ottaa huomioon, että EU:n maatalouden voimakas riippuvuus fossiilisista energianlähteistä lannoitteiden, kasvinsuojeluaineiden ja koneiden käytön osalta sisältää öljynhinnan vaihteluun ja öljypulaan liittyviä riskejä, jotka on torjuttava energiansäästön ja uusiutuvien energiamuotojen voimakkaamman käytön avulla,

I.

ottaa huomioon, että maatalousvakuutukset sisältyvät valtiontukiin, jotka Maailman kauppajärjestö (WTO) on hyväksynyt, ja kauppakumppanit kuten Yhdysvallat ja Kanada hyödyntävät järjestelmällisesti sisäistä tukea turvamekanismeihin, joilla kompensoidaan luonnonkatastrofien seurauksia, tai kiireellisissä tapauksissa ylimääräisiin maksuihin suurten tuhojen tai markkinahintojen muutoksista johtuvien tulonmenetysten korvaamiseksi (WTO:n maataloussopimuksen liitteen 2 7 ja 8 kohdat), luoden siten maanviljelijöiden tulojen ”turvaverkon”, mitä EU ei voi jättää huomiotta,

J.

katsoo, etteivät komission harkitsemat kolme riskin- ja kriisinhallinnan vaihtoehtoa (vakuutus luonnonkatastrofien varalta, sijoitusrahastot ja tulotakuut) ole tosiasiassa ennalta ehkäiseviä toimenpiteitä riskien ja vahinkojen vähentämiseksi, vaan vahinkojen korvaamisen rahoitusmalleja,

K.

ottaa huomioon, että komissio ehdottaa, että kyseiset toimenpiteet rahoitetaan yhdestä prosentista tuen mukauttamisesta tai kansallisista maaseudun kehittämisohjelmista, mikä ei asiantuntijoiden mukaan kata lähimainkaan ehdotettujen toimenpiteiden rahoitustarvetta,

L.

ottaa huomioon, että nuoret maanviljelijät ovat erityisen alttiita kriiseille ja tuhoille, koska heillä on usein runsaasti velkaa tilan ostamisen vuoksi,

M.

ottaa huomioon, että uudet jäsenvaltiot on jätetty mukauttamismekanismin ulkopuolelle vuoteen 2013 asti ja että suoria maksuja näissä maissa kasvatetaan asteittain täyteen määrään (phasing-in); katsoo, että olisi varmistettavat, että kyseiset maat saavat muuta YMP-rahoitusta,

Komission ehdotukset

Yleistä

1.

suhtautuu myönteisesti komission ehdotuksiin erilaisista riskin- ja kriisinhallinnan vaihtoehdoista, mutta pitää kuitenkin ehdotusten yksipuolista korvaus- ja hyvitystapaa kyseenalaisena; kehottaa komissiota ottamaan paremmin huomioon riskien vähentämistä ja kriisien torjumista koskevat ennalta ehkäisevät toimenpiteet kuten rokotukset ja laittoman maahantuonnin parempi valvonta;

2.

katsoo, että kehitettäessä riskin- ja kriisinhallintapolitiikkaa yhdenmukaisemmaksi politiikaksi on pyrittävä seuraaviin tavoitteisiin:

vakuutusyhtiöiden, olivatpa ne julkisia tai yksityisiä, ja vastavuoroisten vakuutusosuuskuntien on harjoitettava suoraa vakuutustoimintaa vakuutuskelpoisten riskien vakuuttamiseksi joko itsenäisesti tai maatalousvakuutusjärjestelmään liittymisen jälkeen;

valtioiden roolia on rajoitettava ei-vakuutuskelpoisten katastrofiriskien kattamiseen, ja tällaiseen toimintaan myönnettävä valtioiden rahoitus on sallittava, jos tietyt ehdot täyttyvät;

on sallittava vakuutusmaksujen valtiontuet ja vakuutusyhtiöiden jälleenvakuutukseen myönnettävä valtion rahoitus, jos ne ovat yhteensopivia yhteisön kehyksen kanssa;

vakuuttajien ja vakuutettujen maanviljelijöiden osallistumisen on oltava vapaaehtoista;

3.

katsoo, että kun on kyse yhteisön rahoituksesta, maatalousvakuutuksia ja korvauksia koskevan politiikan yhteistä kehystä hyväksyttäessä seuraavat toimet ovat todennäköisiä:

yhteisön rahoituksella katetaan osa maataloustulojen turvaamisjärjestelmien perustamis- ja ylläpitokustannuksista;

sekä kansallinen että yhteisön rahoitus ovat WTO-sopimusten nykyisten ja tulevien määräysten mukaisia;

rahoitusta myönnetään vain niihin järjestelmiin, jotka täyttävät yhteisessä politiikassa edellytetyt vähimmäisnormit tai jotka noudattavat asiaa koskevien mukautusten toteuttamisen aikataulua;

4.

viittaa tässä yhteydessä ilmastonmuutoksesta sekä sellaisista luonnonkatastrofeista kuten tulvat, kuivuus ja metsäpalot aiheutuviin alati lisääntyviin vahinkoihin sekä eläinkulkutaudeista ja niiden nopeutuvasta kansainvälisestä leviämisestä eläinkuljetusten ja laittoman maahantuonnin vuoksi aiheutuviin vahinkoihin;

5.

katsoo, ettei komission ehdotuksissa oteta riittävästi huomioon niitä riskejä ja mahdollisia kriisejä, jotka ovat nousseet esiin maatalousmarkkinoiden vapauttamisesta käytävien WTO-neuvottelujen yhteydessä; kehottaa siksi komissiota arvioimaan tarkemmin sellaisia välineitä ja toimenpiteitä, joilla voidaan ehkäistä hintojen jyrkkä lasku, markkinakriisit, viljelijöiden tulomenetykset ja kaikki esteet heidän toimintansa jatkamiselle ja pystytään tarttumaan niihin tehokkaasti sekä tekemään analyysi tuotantohintaa kohottavien toimien roolista eläinten hyvinvoinnin ja ympäristön alalla;

6.

katsoo, että komission ehdotuksessa olisi otettava huomioon markkinakriisit, jotka vaikuttavat voimakkaasti yhteisön tuottajiin sen johdosta, että kolmansien maiden asettamat rajoitukset yhteisön alueelta tapahtuvalle viennille häiritsevät maataloustuotteiden kauppaa; kehottaa komissiota tämän vuoksi laajentamaan kriisin määritelmää;

7.

ilmaisee painokkaasti vastustavansa yhteisön etuuskohtelusta luopumista; pitää unionissa ja jäsenvaltioissa käytettävien riskien ehkäisyn ja kriisinhallinnan välineiden ja toimenpiteiden lähempää tarkastelua välttämättömänä; viittaa tässä yhteydessä erityisesti tarjonnan sääntelyn mahdollisuuksiin ylituotannon ja hintojen romahtamisen ehkäisemisessä sekä uusiin maaseudun kehitysohjelmiin; pitää yhteisiä markkinajärjestelytoimenpiteitä edelleen oikeutettuina erityisen herkillä aloilla, kuten hedelmien ja vihannesten tuotannossa ja pitää niiden säilyttämistä välttämättömänä tulevassa hedelmien ja vihannesten yhteisessä markkinajärjestelyssä;

8.

kehottaa komissiota ottamaan käyttöön turvaverkkomääräyksiä kriisien varalta paitsi naudanlihan yhteisessä markkinajärjestelyssä myös muilla aloilla, kuten hedelmä- ja vihannes-, viini-, sianliha- ja siipikarjanliha-alalla;

9.

kehottaa komissiota tutkimaan tiettyjen, esimerkiksi seuraavassa mainittujen erityistoimien tehokkuutta:

varastointituki hintojen laskiessa jyrkästi;

jalostustuki markkinaruuhkan purkamiseksi silloin, kun tämä ratkaisu on toteutettavissa;

toimet, joilla lievitetään mahdollisia haitallisia vaikutuksia julkiseen mielipiteeseen ja minimoidaan niiden seuraukset (esim. naudanlihan kulutukseen hullun lehmän taudin aiheuttaman kriisin jälkeen);

tuotannon vapaaehtoisen leikkaamisen tukeminen, jos markkinoille pääsyä koskevat näkymät ovat huonot;

10.

suosittelee, että WTO-neuvotteluissa sovittu laaja maataloustuotteiden tullien poistaminen huomioon ottaen markkinoille pääsyn edellytykset määriteltäisiin ennalta ehkäiseväksi toimenpiteeksi, jonka avulla pystytään estämään taloudellinen, ekologinen ja sosiaalinen polkumyynti; pitää maataloustuotteiden tuontimaksuja oikeutettuna, mikäli tuotteet valmistetaan olosuhteissa, jotka ovat ihmisoikeuksien sekä kansainvälisten ympäristön- ja eläintensuojelusopimusten ja EU:n ympäristö- ja eläinsuojelulainsäädännön vastaisia; ehdottaa kyseisten maksujen käyttämistä asianomaisissa kehitysmaissa riittävän ravinnonsaannin varmistamiseksi ja kriisien torjumiseksi;

11.

katsoo, että komission olisi otettava käyttöön mahdollisia rahoituslähteitä toimenpiteitä varten uusissa jäsenvaltioissa; katsoo, että rahoituksen käyttäminen tähän tarkoitukseen ei saa supistaa uusien jäsenvaltioiden suorina maksuina ja maatalouden kehittämisen tukena saamaa tukea;

12.

pitää hyväksyttävänä sitä, että komissio, jäsenvaltiot, maatalousteollisuus ja maatilat rahoittavat riskienehkäisy- ja kriisinhallintatoimenpiteitä yhteisesti, mikäli se voidaan tehdä pakolliseksi ja mikäli se ei johda jäsenvaltioiden ja viljelijäryhmien väliseen eriarvoisuuteen;

13.

vastustaa maaseudun kehittämistoimien tarpeellisuus ja riskejä ehkäisevä vaikutus huomioon ottaen komission ehdotusta, jonka mukaan riskin- ja kriisinhallinta rahoitettaisiin ainoastaan tuen mukauttamisesta otettavalla yhden prosenttiyksikön suuruisella osuudella; pitää sen sijaan alan haasteet huomioon ottaen tarpeellisena korottaa kriisien ehkäisyyn kohdennettuja varoja ja varauksia; ehdottaa siksi sovellettavan poikkeusta talousarvion vuotuisperiaatteeseen, jotta kriisitilanteiden vaihteleviin tarpeisiin voitaisiin varautua asianmukaisesti;

14.

kehottaa komissiota tutkimaan näiden toimien vaihtoehtoisia rahoituslähteitä, joista jäsenvaltiot voivat päättää vapaasti, esimerkkinä maataloustuotannon bruttoarvon perusteella määritettävä osuus, kun otetaan huomioon, että mukauttamisesta saatavien varojen määrä vaihtelee eri jäsenvaltioissa;

15.

kehottaa komissiota laatimaan kvantitatiivisen analyysin edessä olevan öljypulan vaikutusten luotettavaksi arvioimiseksi ja mahdollisia suunnitelmia kyseiseen ongelmaan tarttumiseksi edellyttämällä mahdollisuutta myöntää polttoaineiden ostotukea polttoaineiden hintojen noustessa erityisen voimakkaasti; katsoo, että vastaavasti energiakasvien tuotantoa on muutettava tuottajille joustavammaksi lisäämällä huomattavasti pinta-alakohtaista tuotantotukea neuvoston asetuksen (EY) N:o 1782/2003 (1) mukaisesti;

16.

kehottaa komissiota tutkimaan, miten viljelijöitä voitaisiin suorien tukien ja maaseudun kehittämisohjelmien puitteissa motivoida käyttämään riskejä vähentäviä taloudenhoidollisia ja muita menetelmiä;

17.

kehottaa komissiota kiinnittämään kaikissa riskin- ja kriisinhallintaa koskevissa toimissaan erityistä huomiota nuorten maanviljelijöiden asemaan;

18.

katsoo, että maatalousalan riskien vakuutuspolitiikan on perustuttava joustavuuteen ja moniarvoiseen lähestymistapaan, koska yhden ainoan mallin soveltaminen kriisinhoidossa ei ole mahdollista vakuutusjärjestelmien monimutkaisuuden ja kansallisten erojen vuoksi;

Vaihtoehto 1: Luonnonkatastrofeja koskeva yhteisrahoitus yksityisten vakuutusjärjestelyjen avulla

19.

katsoo, että lukuisien tukivälineiden joukossa vakuutusten merkitys on huomattava, koska:

a)

se on markkinoiden testatuin, institutionaalisesti yhtenäisin ja parhaiten tunnettu ja sovellettu väline;

b)

tästä syystä se soveltuu muita välineitä paremmin maataloustuotteiden kansainvälisille markkinoille;

c)

vakuutusmaksujen tuki on WTO:ssa selkeästi hyväksytty tukimuoto;

d)

vakuutusmarkkinoilla on valtavasti kokemusta tällaisista kysymyksistä, niillä on jo käsitelty vaikeita tilanteita ja niillä voidaan hyödyntää innovatiivisia vakuutusvälineitä;

20.

pitää ilahduttavana komission esitystä vakuusmaksujen, joita viljelijät maksavat luonnonkatastrofien varalta, yhteisrahoituksesta tai jälleenvakuutusjärjestelmistä; katsoo, että tämä vaihtoehto edellyttää huomattavasti suurempaa rahoitusta yhteisön taholta ja kansallisista talousarvioista kuin suunniteltu yhden prosenttiyksikön mukauttaminen; katsoo, että liittymisen ehdot on määriteltävä erittäin selvästi ja että on tarkasteltava myös mahdollisuutta tämän ratkaisun rahoittamiseen kansallisista talousarvioista;

21.

ottaa huomioon, että monissa jäsenvaltioissa järjestelmä on jo toiminut tyydyttävällä tavalla ja kehottaa komissiota laatimaan tarkempia analyyseja, jotka perustuvat valikoituihin yksittäisiin riskeihin (esim. raekuurot, kuivuus, myrskyt) ja koskevat yhtä satoa (esim. vilja, maissi, rapsi), luonnonkatastrofien ja eläinkulkutautien varalta vakuutuksia antavien yksityisten vakuuttajien palvelutarjonnasta, kustannuksista ja kilpailusta sekä vertaamaan niitä kansallisten ja EU:n viranomaisten nykyisiin kustannuksiin ja palveluihin;

22.

kehottaa komissiota luomaan EU:n rahoittaman julkisen vakuutuksen yksittäisille tuotantoaloille ja tuotantomenetelmille, jotta riskinhallinnalle ja kriisien ennaltaehkäisylle voitaisiin luoda paremmat poliittiset puitteet;

23.

kehottaa komissiota luomaan yhdenmukaisen ja kohtuuhintaisen jälleenvakuutusjärjestelmän kaikkia jäsenvaltiota varten yhteisen maatalouspolitiikan puitteissa;

Vaihtoehto 2: Sijoitusrahastot

24.

suhtautuu myönteisesti komission pohdintoihin tuottajien sijoitusrahastojen tukemisesta; viittaa tässä yhteydessä tuottajajärjestöjen suureen merkitykseen, sillä ne voivat riskien hajauttamisen ja etujen yhdistämisen avulla saada aikaan tehokkaamman vakuutuskatteen kuin mitä pääomamarkkinat ja yksityinen yritystalous tarjoavat;

25.

viittaa alakohtaisten tai useiden eri alojen yhteisten rahastojen edellyttämän jaetun vastuun etuihin, joiden perusteella on oikeutettua odottaa vahvaa sitoutumista myös ennalta ehkäiseviin toimenpiteisiin niin yhteisten infrastruktuurien, julkisten tukien käytön kuin myös tuottajien varausten osalta;

26.

kehottaa komissiota tutkimaan viljelijöiden mahdollisuuksia suojautua yksityisten vakuutusten turvin futuurikaupan ja hintatakuiden aiheuttamalta hintojen jyrkältä laskulta tai tuotteiden hävikiltä;

27.

pitää kansallisia ja EU:n oheistoimenpiteitä verohelpotusten ja luottojärjestelyjen alalla välttämättöminä yksityisten talletusten ja maksujen käyttöönottamiseksi, jotta tuottajien osallistumista ehdotettuihin sijoitusrahastoihin voitaisiin helpottaa; viittaa erityisesti sianliha-alan yhteisestä markkinajärjestelystä 15. marraskuuta 2000 annetussa ehdotuksessa (2) esittämiinsä esimerkkivaatimuksiin ja ehdotuksiin;

28.

kehottaa komissiota tarkastelemaan vaihtoehtoja 1 ja 2 yhteiskunnallisen ja yksityisen riskinhallinnan mahdollisen erottamisen kannalta ja tarvittaessa porrastamaan tuen yrityksen koon ja toteutettujen kriisinehkäisytoimenpiteiden mukaan;

Vaihtoehto 3: Perusturva tuloihin kohdistuvan kriisin varalta

29.

ottaa huomioon komission ehdotukset perusturvasta tuloihin kohdistuvan kriisin varalta, ja katsoo, että tätä kysymystä on käsiteltävänä osana yhteisen maatalouspolitiikan tulevaa uudelleentarkastelua;

30.

viittaa vahinkojen ja tulonmenetysten toteamiseen ja hyväksymiseen liittyviin ongelmiin, joita kansallisella tasolla on jo todettu; arvioi, että kyseinen järjestelmä edellyttäisi monimutkaista byrokratiaa ja aiheuttaisi suuria kustannuksia;

31.

pyytää, ettei kriisitilanteessa myönnettävästä valtion tulotuesta tehtäisi yksityisten vakuutusjärjestelmien kilpailijaa, vaan että yksityisistä vakuutusjärjestelmistä rakennettaisiin luotettavia ja tehokkaita asianmukaisen tilityksen ja valvontajärjestelmien avulla;

32.

korostaa, että yhtenä komission tärkeimmistä huolenaiheista olisi oltava nopean ja joustavan kriisinhallintajärjestelmän perustaminen siten, että yksinkertaistetaan aikaavievät byrokraattiset menettelyt, jotka heikentävät toimien tehokkuutta;

*

* *

33.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.


(1)  EUVL L 270, 21.10.2003, s. 1.

(2)  EYVL C 223, 8.8.2001, s. 176.

P6_TA(2006)0068

Euroopan unionin metsästrategian toteuttaminen

Euroopan parlamentin päätöslauselma Euroopan unionin metsästrategian toteuttamisesta (2005/2054(INI))

Euroopan parlamentti, joka

ottaa huomioon 30. tammikuuta 1997 antamansa päätöslauselman Euroopan unionin metsästrategiasta (1),

ottaa huomioon Euroopan unionin metsästrategiasta 18. marraskuuta 1998 annetun komission tiedonannon (KOM(1998)0649),

ottaa huomioon Euroopan unionin metsästrategiasta 15. joulukuuta 1998 annetun neuvoston päätöslauselman (2),

ottaa huomioon Euroopan tilintarkastustuomioistuimen erityiskertomuksen nro 14/2000 ympäristönäkökohtien tuomisesta yhteiseen maatalouspolitiikkaan (3),

ottaa huomioon komission tiedonannon neuvostolle ja Euroopan parlamentille ”Kertomus Euroopan unionin metsästrategian täytäntöönpanosta” (KOM(2005)0084) ja sen liitteenä olevan komission yksiköiden laatiman valmisteluasiakirjan toimenpiteistä, jotka on toteutettu Euroopan unionin metsästrategian puitteissa vuosina 1999-2004,

ottaa huomioon Euroopan tilintarkastustuomioistuimen erityiskertomuksen nro 9/2004 metsätaloustoimenpiteistä maaseudun kehittämispolitiikassa (4),

ottaa huomioon Brysselissä 30. toukokuuta 2005 kokoontuneen maatalous ja kalastusneuvoston päätelmät metsänhoitoa koskevasta Euroopan unionin toimintasuunnitelmasta,

ottaa huomioon asiasta vastaavan valiokunnan tilaaman ja Ranskan metsähallituksen (Office National des Forêts) 21. kesäkuuta 2005 tekemän tutkimuksen Euroopan unionin metsästrategian tulevaisuudennäkymistä,

ottaa huomioon Euroopan unionin metsästrategian toteuttamisesta 12. syyskuuta 2005 laaditun alueiden komitean lausuntoluonnoksen,

ottaa huomioon asiakirjasta ”Komission tiedonanto neuvostolle ja Euroopan parlamentille - kertomus Euroopan unionin metsästrategian toteuttamisesta”4. elokuuta 2005 laaditun Euroopan talous- ja sosiaalikomitean alustavan lausuntoluonnoksen,

ottaa huomioon työjärjestyksen 45 artiklan,

ottaa huomioon maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnan mietinnön sekä ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan lausunnon (A6-0015/2006),

Yleistä

A.

ottaa huomioon, että valmisteilla olevalla komission ehdotuksella kestävän metsänhoidon Euroopan unionin toimintasuunnitelmaksi ei kyseenalaisteta Euroopan unionin metsästrategian perusperiaatteita eli kestävää metsänhoitoa ja metsien sekä niissä elävien eläinten monitoimisen roolin, mukaan luettuna biologinen monimuotoisuus, säilyttämistä ja vahvistamista toissijaisuusperiaatteen nojalla; katsoo, että Euroopan unionin metsästrategiassa on kyse dynaamisesta prosessista, joka on avoin uusille elementeille; katsoo, että Euroopan unionin toimintasuunnitelmaa on pidettävä lisävälineenä, jonka avulla eri toiminta-alueilla tavoitteet ja toimenpiteet voidaan paremmin mukauttaa toisiinsa,

B.

katsoo, että koska metsätalous yhdistää talouskasvun tärkeisiin ympäristöarvoihin, kuten metsien suojaavien tehtävien ja biologisen monimuotoisuuden säilyttämiseen ja maaseudun kehittämiseen, se vaikuttaa poikkeuksellisen vahvasti sekä Lissabonin että Göteborgin tavoitteiden toteutumiseen,

C.

katsoo, että vaikka Euroopan yhteisön perustamissopimuksessa sen paremmin kuin perustuslakisopimuksessakaan ei ole annettu oikeusperustaa yhteiselle metsäpolitiikalle, yhteisön eri politiikkojen vaikutus metsiin on sittemmin kasvanut jatkuvasti,

D.

ottaa huomioon, että jäsenvaltiot määrittelevät metsän osittain hyvin eri tavoin, minkä vuoksi metsää koskevien yhteisön toimenpiteiden arviointi on mahdollista vain joiltakin osin,

E.

katsoo, että kaiken Euroopan metsiin vaikuttavan päätöksenteon lähtökohtana on oltava Euroopan metsien ja niihin kohdistuvien ympäristöhaasteiden valtava erilaisuus,

Osastrategia 1: Aktiivinen osallistuminen kansainvälisiin metsäalaa koskeviin prosesseihin

F.

katsoo, että osallistumalla aktiivisesti kaikkiin metsäalaa koskeviin kansainvälisiin prosesseihin jäsenvaltiot ovat noudattaneet neuvoston pyyntöä, joka koski Euroopan unionin metsästrategiaa,

G.

painottaa koskemattomien metsäekosysteemien merkitystä biologisen monimuotoisuuden säilyttämiseksi kansainvälisten sopimusten mukaisesti; mainitsee esimerkkinä tällaisista sitoumuksista biologista monimuotoisuutta koskevan Rion yleissopimuksen vuodelta 1992 sekä Göteborgin Eurooppa-neuvoston vuonna 2001 ja Johannesburgin huippukokouksen vuonna 2002 hyväksymän tavoitteen pysäyttää lajien väheneminen viimeistään vuoteen 2010 mennessä; katsoo, että näiden sitoumusten toteuttamiseksi on erittäin tärkeää perustaa riittävän laajoja suojelualueita sekä mukauttaa metsänhoitomenetelmät suuremmassa määrin biologisia edellytyksiä vastaaviksi maisemasuunnittelun puitteissa;

Osastrategia 2: Kansainvälisesti päätettyjen velvoitteiden täytäntöönpano kansallisissa metsäohjelmissa

H.

katsoo, että kansalliset ja alueelliset metsäohjelmat ovat keskeinen tekijä Euroopan unionin metsästrategian tavoitteiden toteuttamisessa, ja että niissä olisi huolehdittava kansallisten poliittisten vaatimusten ja kansainvälisten velvoitteiden yhdenmukaisuudesta ja yhtenäisyydestä,

Osastrategia 3: Kaikkien metsäalaan liittyvien politiikanalojen yhteensovittamisen, vuoropuhelun ja yhteistyön parantaminen

I.

ottaa huomioon, että jo vuonna 1998 korostettu perustavalaatuinen tarve parantaa komission sisäistä, komission ja jäsenvaltioiden välistä sekä jäsenvaltioiden keskinäistä yhteensovittamista, vuoropuhelua ja yhteistyötä kaikilla metsäalaa koskevilla yhteisön politiikanaloilla (maatalous-, ympäristö-, energia-, tutkimus-, teollisuus-, sisämarkkina-, kauppa- ja kehitysapupolitiikassa) on yhä olemassa,

Osastrategia 4: Kestävän metsänhoidon tukeminen maaseudun säilyttämis- ja kehittämispolitiikan puitteissa

J.

katsoo, että maaseudun kehittämispolitiikka on yhteisön tasolla tärkein metsästrategian täytäntöönpanoväline, mikä käy ilmi siitä, että vuosina 2000-2006 maaseudun kehittämispolitiikassa varattiin metsänhoitotoimenpiteisiin 4,8 miljardin euron määrärahat, joista puolet varattiin maanviljelyalueilla suoritettaviin metsänistutuksiin ja puolet muihin metsänhoitotoimenpiteisiin,

Osastrategia 5: Metsiensuojelu Euroopassa

K.

ottaa huomioon, että metsätalouden on oltava taloudellisesti, ekologisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää ja että metsiensuojelu, metsävaurioiden seuranta, vaurioituneiden metsikköjen tervehdyttäminen sekä ympäristötoimien varmistaminen, erityisesti hydrologisen kierron sääteleminen, ovat kestävän metsätalouden olennaisia tekijöitä; katsoo, että keskeinen metsiä koskeva tavoite on niiden terveyden ja elinkyvyn säilyttäminen suojelemalla niitä metsäpaloilta ja ilmansaasteilta, maaperän ja vesistöjen kuormitukselta ja muilta tautien ja tuholaisten aiheuttamilta vaurioilta sekä eroosiolta,

L.

toivoo, että biologinen monimuotoisuus voidaan säilyttää metsäalueilla ja vaatii, että metsissä elävän luonnonvaraisen eläimistön säätelyn ja kestävän hoidon tavoitteena on oltava näiden lajien terveyden ja elinkyvyn säilyttäminen, siten että otetaan huomioon metsien ja riistaeläinten välinen tasapaino,

M.

ottaa huomioon, että maaseudun kehittämispolitiikan mukaiset metsäpalojen ehkäisytoimet ovat osoittautumassa riittämättömiksi, kun vastassa on ilmiö, joka on pääasiallinen Euroopan unionin metsiä vahingoittava tekijä ja osasyynä useiden Euroopan alueiden nopeutuvaan aavikoitumiseen; pahoittelee myös alueellisten ja kansallisten toimien yhteensovittamisen puutetta; katsoo, että toimien yhteensovittamista olisi tehostettava luomalla yhteisölle strategiset linjaukset, joilla pyritään eri kansallisten viranomaisten ja/tai paikallishallintojen toteuttamien ehkäisevien toimien parempaan yhteentoimivuuteen; pyytää komissiota kehottamaan kaikkia alueita laatimaan metsäpalojen torjumista koskevan kokonaisvaltaisen strategian ja yhteensovittamaan siihen liittyvät toimet jäsenvaltioiden kanssa; katsoo, että tämän varautumisstrategian olisi sisällettävä maatalouden ja metsäalan väliset suhteet, alueelle ominaiset riskit ja ehkäisevät toimet niiden torjumiseksi,

N.

korostaa myös tarvetta osoittaa solidaarisuutta laajoista metsäpaloista toistuvasti kärsineille alueille; pitää kuitenkin tärkeänä sen huomioonottamista, että sekä metsäpalo-ongelmat että niiden parhaan mahdollisen torjunnan edellytykset ovat merkittävästi erilaisia eri jäsenvaltioissa; katsoo kokemuksen osoittavan, että metsäpalojen tehokkaan ehkäisemisen ja torjumisen kannalta ratkaisevia tekijöitä ovat paikallinen osallistuminen ja toiminnan kytkeytyminen paikkakunnan todelliseen tilanteeseen sekä metsänhoitomenetelmien muuttaminen siten, että luovutaan eukalyptuksen kaltaisten paloherkkien lajien monokulttuurisesta viljelystä,

O.

pitää uutta ympäristöalan rahoitusvälinettä (LIFE+) olennaisen tärkeänä, kun Euroopan metsiä suojellaan seurantatoimien ja ehkäisevien toimien avulla niitä vahingoittavilta tekijöiltä, mukaan luettuna metsäpalot,

Osastrategia 6: Sademetsien suojelu

P.

ottaa huomioon, että sademetsien laittomat hakkuut aiheuttavat vakavia ekologisia, taloudellisia ja sosiaalisia vahinkoja paitsi hakkuiden kohteena olevissa maissa niin myös muilla leveysasteilla, sillä niistä aiheutuu vääristymiä puutuotemarkkinoilla,

Q.

pitää myönteisenä komission FLEGT-toimintasuunnitelmaa (Euroopan unionin toimintasuunnitelma metsälainsäädännön soveltamisen valvonnasta, metsähallinnosta ja puukaupasta), jonka tarkoituksena on laittomiin hakkuisiin liittyvien ongelmien torjuminen; ottaa huomioon, että laittomat hakkuut yhtäältä aiheuttavat vakavia ympäristöongelmia ja sosiaalisia ongelmia ja että ne toisaalta vääristävät puutavarakauppaa ja aiheuttavat tappioita metsäteollisuudelle; katsoo, että laittomasti hakatulla puulla käytävän kaupan torjunnan onnistuminen edellyttää ehdottomasti niiden taustalla olevien tekijöiden, kuten omistussuhteiden epäselvyyden, korruption ja köyhyyden poistamista; pitää myös tärkeänä tuntuvien seuraamusten ja rangaistusten määräämistä henkilöille ja yrityksille, jotka kauppaavat laitonta puutavaraa,

R.

toteaa, että suuri osa Euroopan unioniin tuodusta puusta on jalostettuja tuotteita, joista jotkut on valmistettu alkuperältään laittomasta puusta; pyytää komissiota harkitsemaan yhteisön tullikoodeksin ja puun alkuperäsääntöjen muuttamista siten, että se maa, joka on viimeksi osallistunut luonnonvaraisesta puusta peräisin olevan tuotteen jalostamiseen, on velvollinen osoittamaan kyseisen raakaaineen alkuperän ja laillisuuden,

Osastrategia 7: Ilmastonmuutoksen lieventäminen ja kestävän energiahuollon edistäminen

S.

katsoo, että koska hiili varastoituu biomassaan ja maaperään, metsillä on tärkeä tehtävä hiilinieluina maapallon hiilikierrossa; katsoo, että metsien uudistumisen takaaminen, niiden tuottavuuden säilyttäminen ja hiilineutraalien metsätuotteiden käytön tehostaminen varmistavat hiilikierron ja jatkavat sitä; ottaa huomioon, että metsät tarjoavat uusiutuvaa ja hiilineutraalia energiaa ja vaikuttavat osaltaan Euroopan unionin kestävään energiamuotojen yhdistelmään ja että metsät ja metsätuotteet siten osaltaan hidastavat maapallon lämpenemistä ja kasvihuoneilmiötä ja auttavat saavuttamaan Euroopan unionin ympäristötavoitteet (esim. Kioton pöytäkirja),

T.

ottaa huomioon, että metsätuotteisiin perustuvien uusiutuvien energiamuotojen käytön vahvistaminen auttaa lieventämään Euroopan unionin energiavajetta sekä lisäämään energiaviljelystä saatavaa tuotantoa korvaavana vaihtoehtona ylituotantoalueilla tai alueilla, joihin tietyt yhteisen markkinajärjestelyn uudistukset vaikuttavat,

Osastrategia 8: Metsäalan kilpailukyvyn, työllisyyden ja tuoton tukeminen

U.

ottaa huomioon, että metsä- ja metsätilataloutta ei ole tähän asti korostettu riittävästi yhteisön talouden kehittämispolitiikassa, vaan sitä pidetään edelleen sivualana, vaikka se luo lukuisia uusia työpaikkoja, tuottaa huomattavan suuren liikevaihdon sekä vaikuttaa kaikin puolin myönteisesti maaseudun elinkykyyn,

V.

ottaa huomioon, että metsät tarjoavat elämän laadun kannalta ensiarvoisia ympäristöpalveluja sekä taloudellisesti hyvin merkittäviä metsäalan tuotteita,

W.

ottaa huomioon, että komissio tunnustaa metsien monitoimisen roolin, mutta katsoo, että useimmiten kyseinen rooli ei heijastu riittävässä määrin alueiden talouteen eikä asukkaiden tuloihin,

X.

katsoo, että metsätalouden edellytysten parantaminen ja syvä tietoisuus metsien hoidon useista rinnakkaisista päämääristä voi merkittävällä tavalla auttaa unionia saavuttamaan ympäristötavoitteensa,

Osastrategia 9: Metsäalaan liittyvän tutkimus- ja kehitystoiminnan tukeminen

Y.

ottaa huomioon, että metsäala voi täyttää siihen kohdistuvat kilpailukykyä ja kestävää kehitystä koskevat vaatimukset vain, jos alan toiminnassa pystytään kehittämään uusia ja innovatiivisia konsepteja ja tekniikoita ja jos alaa suojellaan sen taloudellista toimintakykyä heikentäviltä suhteettomilta ehdoilta,

Z.

korostaa monipuolisen puualan tutkimuksen merkitystä Euroopan unionin kilpailukyky- ja ympäristötavoitteiden toimeenpanossa; huomauttaa, että puuraaka-aineella on monia toistaiseksi hyödyntämättömiä, esimerkiksi kemiallisia ominaisuuksia, ja katsoo, että tällaisia ominaisuuksia koskevaan tutkimukseen ja markkinasovellusten kehittämiseen tulee osoittaa riittävästi voimavaroja; ottaa huomioon, että puun lisääntyvä hyödyntäminen esimerkiksi rakennusmateriaalina, paperin raaka-aineena, pakkausmateriaalina ja energianlähteenä voi edistää uusiutumattomien luonnonvarojen käytön korvaamista,

AA.

pyytää kehittämään ja tutkimaan uusia metsäpalojen torjumiseen ja sammuttamiseen soveltuvia satelliittipohjaisia menetelmiä ja muita uudenaikaiseen tekniikkaan perustuvia järjestelmiä, joita voitaisiin käyttää paitsi metsien myös kansalaisten suojeluun,

Osastrategia 10: Kestävän metsänhoidon tukeminen koulutus- ja jatkokoulutusohjelmissa

AB.

ottaa huomioon, että metsäalaa ei ole tähän saakka otettu eurooppalaisissa koulutus- ja jatkokoulutusohjelmissa juuri lainkaan huomioon,

Osastrategia 11: Kestävän metsänhoidon tukeminen tiedotus- ja viestintästrategioilla

AC.

ottaa huomioon, että tähänastisessa Euroopan unionin metsästrategiassa on hyödynnetty aivan liian vähän Euroopan unionin mahdollisuuksia tukea kestävää metsänhoitoa tiedotus- ja viestintästrategioiden avulla,

Yleistä

1.

tukee komissiota kantaa, jonka mukaan yhteisön politiikkojen kehitys saa Lissabonin (2000) ja Göteborgin (2001) Eurooppa-neuvoston kokouksissa tehtyjen päätösten sekä kuudennen ympäristötoimintaohjelman (2002), yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksen (2003) ja laajentumisen (2004) kautta aikaan Euroopan unionin metsästrategian vahvemman sitomisen Euroopan unionin politiikkoihin; tukee siksi komission aloitetta kestävää metsänhoitoa koskevan ja viideksi vuodeksi tehtävän Euroopan unionin toimintasuunnitelman laatimiseksi; korostaa, että kyseisen toimintasuunnitelman laatimisen olisi saatava jäsenvaltioiden ja alueiden hyväksyntä ja että sen laatimisen yhteydessä olisi kuultava asianosaisia sidosryhmien järjestöjä; katsoo, että Euroopan metsästrategia on luonut metsää koskeville politiikoille, aloitteille ja toimenpiteille viitekehyksen sekä vaikuttanut tapaan, jolla metsään liittyviä aiheita tällä hetkellä käsitellään; katsoo, että poliittisten ehtojen kuvatut muutokset edellyttävät johdonmukaisempaa ja aktiivista panosta yhteisön metsävarojen hoidossa;

2.

katsoo, että alakohtaisten yhteisön politiikkojen monipuolisten metsiin kohdistuvien vaikutusten sekä Lissabonin ja Göteborgin strategioiden vuoksi komission ja neuvoston pitäisi teettää objektiivinen selvitys mahdollisuuksista luoda metsäalalle oma oikeusperusta Euroopan yhteisön perustamissopimuksessa tai perustuslakiluonnoksessa; vaatii, että niin kauan kuin Euroopan unionilla ei ole erityistä metsää koskevaa oikeusperustaa, kaikissa metsää koskevissa säädöksissä olisi erityisen tarkasti otettava huomioon toissijaisuusperiaate;

3.

vaatii, että jäsenvaltiot ja komissio muodostavat yhtenäisen käsityksen ja tulkinnan metsän käsitteestä, jotta metsää koskevia yhteisön toimenpiteitä voitaisiin tulevaisuudessa arvioida paremmin kuin tähän asti;

Osastrategia 1: Aktiivinen osallistuminen kansainvälisiin metsäalaa koskeviin prosesseihin

4.

suhtautuu myönteisesti siihen, että jäsenvaltiot ja komissio ovat saaneet Euroopan metsien suojelun ministerikokouksessa käydyssä dynaamisessa vuoropuhelussa aikaan yhteisen näkemyksen kestävästä metsänhoidosta, ja kehottaa ottamaan kyseisen seikan paremmin huomioon poliittisessa päätöksentekoprosessissa;

5.

pitää tervetulleena jäsenvaltioiden aktiivista osallistumista kaikkiin metsäalaa koskeviin kansainvälisiin prosesseihin ja toteaa, että Johannesburgin kestävän kehityksen huippukokouksessa vuonna 2002 painotettiin, että kestävä metsätalous on yksi muiden vuosituhannen tavoitteiden toteuttamisen välineistä, ja korostaa lisäksi sitä, että kyseisten maiden hallitukset ovat sitoutuneet noudattamaan toimintaohjelmaa, joka sisältää lukuisia metsää koskevia päätöksiä;

6.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita helmikuussa 2006 pidettävän Yhdistyneiden Kansakuntien metsäfoorumin kuudennen kokouksen johdosta panemaan täytäntöön neuvoston 26. huhtikuuta 2005 päivätyt päätelmät, joiden mukaan oikeudellisesti sitova väline on paras keino, jolla saavutetaan metsän ekologisen ja sosiaalisen ulottuvuuden huomioon ottava kestävä metsänhoito;

7.

korostaa, että Euroopan unionin olisi kansainvälisessä ja yhteisön tason ympäristöpolitiikassa noudatettava yhteensovitettua ja johdonmukaista lähestymistapaa, jossa otetaan huomioon metsien monipuolinen tehtävä ja kunnioitetaan sitä, ja katsoo, että tässä yhteydessä olisi varmistettava asianosaisten toimijoiden kattava osallistuminen ja avoin tiedotuspolitiikka;

Osastrategia 2: Kansainvälisesti päätettyjen velvoitteiden täytäntöönpano kansallisissa metsäohjelmissa

8.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita panemaan Euroopan metsien suojelun ministerikokouksessa kehitetyn hankkeen täytäntöön kansallisten metsäohjelmien yhteisenä välineenä ja liittämään siihen arviointiperusteita, jotta sen tavoitteiden saavuttamista voitaisiin arvioida;

Osastrategia 3: Kaikkien metsäalaan liittyvien politiikanalojen yhteensovittamisen, vuoropuhelun ja yhteistyön parantaminen

9.

pitää komission yksiköiden välisen työryhmän (Inter-Service Group on Forestry) perustamisen myötä saavutettua edistystä myönteisenä mutta pitää välttämättömänä metsäkysymyksistä vastaavien pääosastojen välisen yhteensovittamisen parantamista; kehottaa pääsihteeristöä arvioimaan metsäkysymyksistä vastaavien komission yksiköiden tähänastisen alakohtaisen integroitumisen lisäksi komission yksiköiden kaikkien tasojen monialaista integroitumista siten, että pääsihteeristö kytketään tähän; ehdottaa, että komission pääsihteeristössä nimitetään rakenteellinen yksikkö, joka vastaa metsään liittyvien politiikkojen yhteensovittamisesta;

10.

ehdottaa, että pysyvää metsäkomiteaa vahvistetaan laajentamalla ja konkretisoimalla sen toimivaltaa toimintasuunnitelmien laatimisen ja arvioinnin sekä kansallisten metsäohjelmien arvioinnin alalla;

Osastrategia 4: Kestävän metsänhoidon tukeminen maaseudun säilyttämis- ja kehittämispolitiikan puitteissa

11.

katsoo myös, että Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahaston (EMOTR) tuesta maaseudun kehittämiseen ja tiettyjen asetusten muuttamisesta ja kumoamisesta 17. toukokuuta 1999 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1257/1999 (5) mukaisesti olisi luotava tehokkaita valvontajärjestelmiä jäsenvaltioissa toimeenpantaville Euroopan unionin yhteisrahoittamille metsänhoitotoimenpiteille ja että tässä yhteydessä olisi sovellettava tilintarkastustuomioistuimen suosituksia metsästrategian täytäntöönpanosta;

12.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita ottamaan Euroopan unionin metsästrategian ja kestävää metsätaloutta koskevan toimintasuunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet suuremmassa määrin huomioon maakohtaisten kehitysohjelmien laatimisen yhteydessä;

Osastrategia 5: Metsiensuojelu Euroopassa

13.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita sisällyttämään Euroopan unionin toimintasuunnitelmaan kestävää metsänhoitoa koskevia tehokkaita toimenpiteitä vaarojen välttämiseksi ja vakavien (metsäpalojen, myrskyjen, tuholaisten ja kuivuuden aiheuttamien) katastrofien selvittämiseksi; muistuttaa jäsenvaltioita maaseudun kehitysohjelmissa annettujen metsäpalojen estämistoimenpiteiden täytäntöönpanosta;

14.

korostaa, että metsien monitoimisuuteen tähtäävässä Euroopan unionin kestävän metsätalouden toimintasuunnitelmassa on otettava suuremmassa määrin huomioon maaperän, vesien ja ilman sekä biologisen monimuotoisuuden ja tyypillisten metsämaisemien suojelu;

15.

katsoo, että vuoristoalueilla on pyrittävä hoitometsien erottamisen edistämiseen ja - yleisesti ottaen jo turvallisuussyistä - tienkäyttövelvollisuuden käyttöönottoon, koska hoitometsien puutteellinen erottaminen ja kohtuuton metsässä liikkuminen aiheuttavat merkittäviä eroosiovahinkoja;

16.

pyytää, että jäsenvaltioille laaditaan suositus, jonka tavoitteena on ehdottaa yhtenäistä lähestymistapaa metsien suojelemiseksi tulipaloilta sellaisin keinoin kuten keräämällä ja hyödyntämällä metsien jätebiomassaa sekä väliaikaisesti kieltämällä poltetun maan käytön muuttaminen, jotta vältettäisiin metsäpalojen jälkeinen keinottelu, tai perustamalla ympäristörikoksia käsitteleviä erityisiä syyttäjänvirastoja;

17.

vaatii, että seuraavan rahoitussuunnittelukauden yhteydessä jäsenvaltiot ja yhteisön alueet tarkistavat toimiaan metsäpalojen torjumiseksi ja ehkäisemiseksi, jotta voimassaolevat toimet saatetaan ajan tasalle ja dynaamisiksi, sillä toimien hallinta on usein osoittautunut puutteelliseksi;

18.

korostaa, että metsien uudistaminen on erittäin tärkeä väline aavikoitumisen torjumiseksi; korostaa, että kotoperäisillä lajeilla suoritettava metsittäminen vaikuttaa osaltaan biologisen monimuotoisuuden säilyttämiseen, vähentää metsäpalojen vaaraa ja voi osaltaan vaikuttaa Natura 2000 -verkostoon kuuluvien alueiden suojeluun sekä näiden alueiden yhdistämiseen, jolla mahdollistetaan biologisen monimuotoisuuden leviäminen;

Osastrategia 6: Sademetsien suojelu

19.

tukee käynnissä olevia laittomien hakkuiden torjumiseen ja kansainvälisten sopimusten noudattamisen varmistamiseen suunnattuja FLEGT-aloitteita;

Osastrategia 7: Ilmastonmuutoksen lieventäminen ja kestävän energiahuollon edistäminen

20.

pitää tärkeänä sitä, että metsien ja metsätaloustuotteiden merkitys ilmastonmuutoksen lieventämiselle tunnustetaan ja että Euroopan unioni tukee kyseisen alan tutkimustoimintaa, puusta vallitsevien käsitysten parantamista ja tiedonvaihtoa; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita Euroopan unionin metsästrategian puitteissa tutkimaan vaihtoehtoja, joilla optimoidaan metsäalan panos taistelussa ilmastonmuutosta vastaan sen kilpailukyky huomioon ottaen;

21.

kehottaa Euroopan unionia edistämään puun käyttöä uusiutuvana luonnonvarana sekä metsäteollisuuden tuotteiden käyttöä ympäristöystävällisinä;

22.

vaatii erityisesti puusta saatavan biomassan sisällyttämistä kokonaisuudessaan uusiutuvien energiamuotojen (sähkön ja lämmön yhteistuotanto, biopolttoaineet) kehittämiseen suunnattaviin poliittisiin toimenpiteisiin; kehottaa jäsenvaltioita tutkimaan, miten puuhun perustuvaa lämmöntuotantoa voitaisiin suosia verotuksellisesti;

Osastrategia 8: Metsäalan kilpailukyvyn, työllisyyden ja tuoton tukeminen

23.

korostaa Euroopan unionin metsätalouden kilpailukyvystä tehdyn komission analyysin päätelmiä, joiden mukaan metsätalouspolitiikan ja muun puu-paperi-jalostusarvoketjun yhteensovittamista on edistettävä; pitää tervetulleena, että kansallisella ja yhteisön tasolla on asetettu kannustimia, joilla tuetaan pienten metsäyritysten vapaaehtoisia yhteenliittymiä; toteaa lisäksi, että erityisesti yksityisiä metsänomistajia voitaisiin kannustaa oman kestävän metsänhoidon kehittämisessä vahvistamalla yksityisen metsätalouden organisaatioita;

24.

kehottaa komissiota tukemaan jäsenvaltioiden ponnisteluja metsien puuvarojen mobilisoimiseksi sekä pienten metsäyritysten kohtaamien rakenteellisten esteiden voittamiseksi niiden pyrkiessä hyödyntämään ja markkinoimaan metsätuotteitaan, jotta yhteisön puu- ja puutuoteomavaraisuus voidaan turvata kestävällä tavalla; katsoo, että tässä yhteydessä olisi erityisesti poistettava tietyt puun käytön esteet sekä otettava huomioon innovatiivisten puunkäyttötapojen tutkimus- ja kehitystoimintaa koskevat määräykset ja normit sekä toimenpiteet pätevyystason nostamiseksi; korostaa, että tähän mennessä on vain vähäisessä määrin käytetty tulonlähteenä muita metsistä saatavia tuotteita kuin puusta valmistettavia tuotteita (esim. korkki, sienet ja marjat) tai luontomatkailun ja metsästyksen kaltaisten palvelujen tarjoamista, missä yhteydessä metsästystalous on joissakin jäsenvaltioissa merkittävässä asemassa tulojen monipuolistamisen alalla asetuksen (EY) N:o 1257/1999 33 artiklan 4, 5, 7, 9, 10 ja 11 luetelmakohdassa tarkoitetuilla tavoilla;

25.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita sisällyttämään Euroopan unionin toimintasuunnitelmaan kestävää metsänhoitoa koskevia tehokkaita toimenpiteitä vaarojen välttämiseksi ja vakavien (metsäpalojen, myrskyjen ja tuholaisten aiheuttamien) katastrofien selvittämiseksi; muistuttaa jäsenvaltioita maaseudun kehitysohjelmissa annettujen metsäpalojen estämistoimenpiteiden täytäntöönpanosta ja pitää olennaisen tärkeänä, että kestävää metsänhoitoa koskevan Euroopan unionin toimintasuunnitelman olisi katettava koko tuotantoketju metsistä puu- ja metsäteollisuuden tuotteisiin;

26.

kehottaa komissiota ottamaan huomioon eri alueiden kotoperäisten lajien metsittämiselle tarjoamat taloudelliset mahdollisuudet sekä mahdollisuudet, joita luonnonmukaiset metsät sekä kaikki niistä saatavat tuotteet ja ympäristöpalvelut maaseudulla tarjoavat; kehottaa tätä varten kehittämään toimenpiteitä tuottajien tukemiseksi;

27.

kehottaa komissiota tarkastelemaan verotuksellisia toimenpiteitä, joilla jäsenvaltiot voisivat suosia tuottajia, jotka aiheuttavat vähemmän haitallisia ympäristövaikutuksia; katsoo, että metsäpalojen ja aavikoitumisen estämiseen tähtäävät toimenpiteet, kotoperäisillä lajeilla tapahtuva metsittäminen, biologisen monimuotoisuuden edistäminen, luonnonmukaisten metsien kestävä hoitaminen ja ympäristön edun nimissä toteutettavien toimenpiteiden edistäminen, kuten hydrologisen järjestelmän suojelu ja eroosion torjuminen, ovat positiivisia toimenpiteitä, joita nämä tuottajat suorittavat yhteiskunnan puolesta ja joista olisi maksettava heille vastaava korvaus;

28.

katsoo, että tuen myöntäminen erityisesti ympäristöä säilyttävien toimenpiteiden ja maaseudun edistämiseksi ei saa olla riippuvaista kyseisten metsien omistusmuodosta ja että kaikkiin metsiin sovelletaan samaa lainsäädäntöä;

Osastrategia 9: Metsäalaan liittyvän tutkimus- ja kehitystoiminnan tukeminen

29.

kehottaa parantamaan metsiin liittyvän tutkimus- ja kehitystyön sekä metsien monitoimisuuden tukemista erityisesti biologista monimuotoisuutta koskevan kestävän kehityksen kannalta sisällyttämällä metsäalan keskeiset tutkimusprojektit Euroopan unionin seitsemänteen tutkimuksen puiteohjelmaan tai jäsenvaltioiden toteuttamiin vastaaviin ohjelmiin sekä tukemalla jo käynnistynyttä metsä-puu-paperiteknologiaohjelmaa;

Osastrategia 10: Kestävän metsänhoidon tukeminen koulutus- ja jatkokoulutusohjelmissa

30.

vaatii erityisesti jäsenvaltioita huolehtimaan siitä, että Euroopan unionin tarjoamia nykyisiä eurooppalaisia koulutus- ja jatkokoulutusohjelmia (mm. Leonardo da Vinci ja Erasmus) käytetään entistä enemmän metsäalalla;

31.

korostaa, että metsänomistajien tukeminen koulutuksen, valmiuksien kehittämisen, tiedotustoiminnan ja neuvontapalvelujen muodossa on metsien kestävän käytön edellytys maaseudun kehittämisen yhteydessä;

Osastrategia 11: Kestävän metsänhoidon tukeminen tiedotus- ja viestintästrategioilla

32.

pitää myönteisenä, että eurooppalaiset metsäalan yritykset pyrkivät antamaan kuluttajille varmuuden kestävästä metsänhoidosta, jossa otetaan huomioon metsien monitoiminen rooli, erityisesti tuottamalla sertifioituja puutuotteita; pitää sekä FSC- että PEFC-sertifiointijärjestelmiä yhtä sopivina kyseiseen tarkoitukseen; pyytää tukemaan kummankin sertifiointijärjestelmän vastavuoroista tunnustamista;

*

* *

33.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.


(1)  EYVL C 55, 24.2.1997, s. 22.

(2)  EYVL C 56, 26.2.1999, s. 1.

(3)  EYVL C 353, 8.12.2000, s. 1.

(4)  EUVL C 67, 18.3.2005, s. 1.

(5)  EYVL L 160, 26.6.1999, s. 80.

P6_TA(2006)0069

Armenialainen kulttuuriperintö Azerbaidžanissa

Euroopan parlamentin päätöslauselma Azerbaidžanista

Euroopan parlamentti, joka

ottaa huomioon 9. kesäkuuta 2005 (1) ja 27. lokakuuta 2005 (2) antamansa päätöslauselmat Azerbaidžanista,

ottaa huomioon 19. tammikuuta 2006 antamansa päätöslauselman eurooppalaisesta naapuruuspolitiikasta (3),

ottaa huomioon aiemmat päätöslauselmansa Etelä-Kaukasuksesta ja etenkin 11. maaliskuuta 1999 antamansa päätöslauselman Kaukasian alueen rauhanprosessin tukemisesta (4) sekä 26. helmikuuta 2004 neuvostolle antamansa suosituksen Euroopan unionin Etelä-Kaukasuksen-politiikasta (5),

ottaa huomioon 14. kesäkuuta 2004 tehdyn neuvoston päätöksen sekä Armenian että Azerbaidžanin liittämisestä eurooppalaiseen naapuruuspolitiikkaan ennen kaikkea hyvien naapuruussuhteiden edistämiseksi kunnioittamalla erityisesti vähemmistöjä,

ottaa huomioon Azerbaidžanin ja Armenian velvoitteet Euroopan neuvostoon nähden, jotka perustuvat Euroopan kulttuuriyleissopimukseen, tarkistettuun eurooppalaiseen yleissopimukseen arkeologisen perinnön suojelusta sekä kansallisten vähemmistöjen suojelua koskevaan puiteyleissopimukseen, jotka nämä valtiot ovat ratifioineet ja joiden noudattamiseen ne ovat sitoutuneet,

ottaa huomioon vuonna 1954 Haagissa tehdyn Unescon yleissopimuksen kulttuuriperinnön suojelemisesta aseellisen konfliktin sattuessa sekä siihen vuonna 1954 tehdyn pöytäkirjan, jonka sekä Armenia että Azerbaidžan ovat allekirjoittaneet ja joka koskee miehitettyjä alueita,

ottaa huomioon Unescon vuoden 2003 julistuksen kulttuuriperinnön tarkoituksellisesta tuhoamisesta, jonka yhteydessä kansainvälinen yhteisö tunnustaa kulttuuriperinnön säilyttämisen merkityksen ja toistaa olevansa sitoutunut torjumaan kulttuuriperinnön tarkoituksellista tuhoamista kaikissa muodoissa, jotta kulttuuriperintö voidaan välittää seuraaville sukupolville,

ottaa huomioon IMOCOSin raportin (6) sekä YK:n ihmisoikeuskomitean uskon- ja uskonnonvapautta koskevan väliaikaisen kertomuksen (7),

ottaa huomioon työjärjestyksen 115 artiklan 5 kohdan,

A.

toteaa, että Armenia on väittänyt, että azerbaidžanilaiset joukot tuhosivat marraskuussa 1998 ja joulukuussa 2002 Nakhitševanin alueella sijaitsevan armenialaisen Djulfan hautausmaan; ottaa huomioon, että uusimmat tuhotyöt tehtiin vuoden 2005 joulukuussa, mistä on todisteena Armenian viranomaisten tuoreita videonauhoituksia,

B.

toteaa, että kansainvälinen yhteisö on reagoinut näihin tuhotöihin moneen otteeseen; ottaa huomioon, että Azerbaidžan ei ole vastannut Yhdistyneiden kansakuntien entisen erityisedustajan Abdelfattah Amorin esittämiin kysymyksiin, jotka koskevat marraskuun 1998 ja joulukuun 2002 tapahtumia,

C.

ottaa huomioon, että on esitetty vakavia syytöksiä, joiden mukaan Azerbaidžanin viranomaiset ovat osallistuneet kyseisten muistomerkkien tuhoamiseen,

D.

painottaa kyseisen arkeologisen kohteen poikkeuksellista luonnetta, koska siinä on edelleen jäljellä 6 000 khatchkar-ristikiveä, armenialaiselle uskonnolliselle taiteelle tyypillistä kiveen veistettyä ristiä, mikä on osoitus alueen etnisestä ja kulttuurisesta monimuotoisuudesta,

E.

katsoo, että kulttuuriperintöön, uskonnolliseen ja kansalliseen perintöön liittyvien muistomerkkien tai esineiden tuhoaminen tai häpäiseminen on vastoin Euroopan unionin periaatteita,

F.

ottaa huomioon, että Armenian ja Azerbaidžanin välisen jatkuvan konfliktin yhteydessä tehdään tuhotöitä Nagorno-Karabahin alueella,

G.

katsoo, että Nagorno-Karabahia koskevat neuvottelut voitaisiin viedä lähitulevaisuudessa onnistuneesti päätökseen ja että konfliktin ratkaisua koskevista periaatteista voitaisiin päästä sopimukseen huolimatta siitä, että Armenian ja Azerbaidžanin presidenttien välinen tapaaminen Rambouillet'ssa 10. ja 11. helmikuuta 2006 ei johtanut tuloksiin,

H.

muistuttaa, että eurooppalaisella naapuruuspolitiikalla pyritään saamaan aikaan etuoikeutettu kumppanuussuhde Azerbaidžanin ja Armenian kanssa yhteisten arvojen pohjalta vähemmistöjä ja niiden kulttuuriperintöä kunnioittaen,

1.

tuomitsee jyrkästi Djulfan hautausmaan sekä historiallisesti merkittävien kohteiden tuhoamisen Armenian ja Azerbaidžanin alueella ja tuomitsee kansakunnan kulttuuriperinnön tuhoamiseen tähtäävät toimet;

2.

vaatii, että neuvosto ja komissio tekevät Armenian ja Azerbaidžanin hallituksille selväksi, että on ryhdyttävä kaikkiin tarvittaviin ponnisteluihin, jotta tällaiseen tuhoon johtaneet etniset puhdistukset lopetetaan, ja on löydettävä ratkaisu pakolaisten sekä kotiseudultaan siirtymään joutuneen väestön asteittaisen paluumuuton järjestämiseksi;

3.

vaatii, että Armenian ja Azerbaidžanin hallitukset noudattavat kansainvälisiä sitoumuksiaan etenkin kulttuuriperinnön osalta ja erityisesti Euroopan neuvostoon liittymisestä sekä liittymisestä Euroopan naapuruuspolitiikkaan johtuvia sitoumuksiaan;

4.

painottaa, että vähemmistöjen oikeuksien kunnioittaminen, mukaan lukien historiallinen ja uskonnollinen perintö sekä kulttuuriperintö, ovat aidon ja todellisen eurooppalaisen kulttuuriperinnön kehittymisen edellytys, jonka on myös johdettava hyviin naapuruussuhteisiin kaikkien kyseessä olevien maiden välillä;

5.

vaatii, että Azerbaidžan sallii arkeologisen perinnön ja etenkin armenialaisen perinnön kartoittamiseen ja suojelemiseen tähtäävät toimet, esimerkiksi ICOMOSin kanssa työskentelevien asiantuntijoiden läsnäolon, alueellaan sekä sallii Euroopan parlamentin valtuuskunnan vierailla Djulfan arkeologisella alueella;

6.

vaatii, että Armenian ja Azerbaidžanin hallitukset noudattavat kansainvälisiä sitoumuksiaan, etenkin kulttuurin ja kulttuuriperinnön säilyttämisen alalla, joita ne ovat tehneet Unescon ja Euroopan neuvoston kaltaisissa kansainvälisissä elimissä; pyytää Armeniaa ja Azerbaidžania tekemään kaikkensa alueidensa arkeologisen, historiallisen ja kulttuurisen perinnön suojelemiseksi, jotta muut vaarassa olevat alueet eivät tuhoutuisi;

7.

kehottaa komissiota ja neuvostoa sisällyttämään lausekkeen näiden alueiden korvaamattoman arvokkaiden arkeologisten ja historiallisten kohteiden suojelusta toimintasuunnitelmiin, joita parhaillaan käsitellään eurooppalaisen naapuruuspolitiikan yhteydessä;

8.

kehottaa komissiota ja neuvostoa saattamaan eurooppalaista naapuruuspolitiikkaa koskevien toimintasuunnitelmien täytäntöönpanon ehdoksi sen, että Azerbaidžan ja Armenia noudattavat yleisesti hyväksyttyjä periaatteita, erityisesti ihmisoikeuksia ja vähemmistöjen oikeuksia koskevia velvoitteitaan Euroopan neuvoston jäseninä; kehottaa komissiota ja neuvostoa sisällyttämään näihin toimintasuunnitelmiin erityisiä määräyksiä, jotka koskevat vähemmistöjen kulttuuriperinnön vaalimista;

9.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, jäsenvaltioiden parlamenteille ja hallituksille, Armenian hallitukselle ja presidentille, Azerbaidžanin hallitukselle ja presidentille sekä Etyjin parlamentaariselle yleiskokoukselle, Euroopan neuvoston parlamentaariselle yleiskokoukselle, Unescon pääjohtajalle sekä Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteerille.


(1)  Hyväksytyt tekstit, P6_TA(2005)0243.

(2)  Hyväksytyt tekstit, P6_TA(2005)0411.

(3)  Hyväksytyt tekstit, P6_TA(2006)0028.

(4)  EYVL C 175, 21.6.1999, s. 251.

(5)  EUVL C 98 E, 23.4.2004, s. 193.

(6)  Uhanalaisia monumentteja ja kohteita koskeva vuosikertomus 2002.

(7)  YK:n 58. yleiskokous - asiakirja 1/58/296, 19.8.2003.

P6_TA(2006)0070

Guantanamo

Euroopan parlamentin päätöslauselma Guantanamosta

Euroopan parlamentti, joka

ottaa huomioon aiemmat päätöslauselmansa Guantanamon vankien oikeudesta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja erityisesti 7. helmikuuta 2002 Guantanamon vankien pidätysolosuhteista antamansa päätöslauselman (1) sekä neuvostolle 10. maaliskuuta 2004 Guantanamon vankien oikeudesta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin antamansa suosituksen (2),

ottaa huomioon 28. huhtikuuta 2005 maailman ihmisoikeustilanteesta antamansa päätöslauselman (3),

ottaa huomioon 18. tammikuuta 2006 Afganistanista antamansa päätöslauselman (4),

ottaa huomioon kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastaisen yleissopimuksen, jonka YK:n yleiskokous hyväksyi 10. joulukuuta 1984,

ottaa huomioon kidutuksen ja kuolemantuomion torjuntaa sekä ihmisoikeusvuoropuhelua kolmansien maiden kanssa koskevat Euroopan unionin suuntaviivat, jotka hyväksyttiin vuonna 2001,

ottaa huomioon, että presidentti Bush allekirjoitti 30. joulukuuta 2005 puolustusmenojen valtuutusta koskevan lain, johon sisältyi McCainin tarkistus, jossa kielletään kidutuksen käyttö, sekä Graham-Levinin tarkistus, jossa todetaan - valkoisen talon tulkinnan (”allekirjoituslausuman”) mukaan - että Guantanamossa säilytettävillä ulkomaalaisilla ei ole oikeutta habeas corpus -tapaustensa käsittelyyn Yhdysvaltojen siviilituomioistuimissa,

ottaa huomioon Yhdysvaltojen uuden lain, Army Regulation 190-55, jonka on määrä tulla voimaan 17. helmikuuta 2006 ja jonka myötä sotaoikeudessa kuolemantuomion saaneita vankeja voidaan teloittaa kaikissa pidätyskeskuksissa, Guantanamo mukaan luettuna,

ottaa huomioon YK:n ihmisoikeustoimikunnan viiden asiantuntijan laatiman raportin Guantanamo Bayn pidätyskeskuksesta,

ottaa huomioon Saksan liittokanslerin äskettäin esittämän kehotuksen sulkea Guantanamo Bayn pidätyskeskus,

ottaa huomioon työjärjestyksen 115 artiklan 5 kohdan;

1.

kehottaa Yhdysvaltojen hallitusta sulkemaan Guantanamo Bayn pidätyskeskuksen, ja vaatii kohtelemaan kaikkia vankeja kansainvälisen humanitaarisen oikeuden mukaisesti ja järjestämään heille viipymättä oikeudenkäynnin oikeudenmukaisessa ja avoimessa oikeuskäsittelyssä toimivaltaisessa, riippumattomassa ja puolueettomassa oikeusistuimessa;

2.

tuomitsee kidutuksen ja pahoinpitelyn kaikissa muodoissaan ja toistaa, että on noudatettava kansainvälistä oikeutta;

3.

korostaa, että nykypäivän terrorismi ja erityisesti demokratioita ja niiden kansoja vastaan suunnattu maailmanlaajuinen terrorismi on uhka perusoikeuksille ja perustaville ihmisoikeuksille yhteiskunnassamme;

4.

toistaa jälleen, että terrorismin torjuntaa, joka on yksi EU:n ensisijaisista painopistealueista ja tärkeä osa sen ulkoisia toimia, voidaan harjoittaa menestyksellisesti vain jos ihmisoikeuksia ja kansalaisvapauksia kunnioitetaan täysimääräisesti;

5.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, yhteisen ulkoja turvallisuuspolitiikan korkealle edustajalle, jäsenvaltioiden parlamenteille, Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteerille sekä Amerikan yhdysvaltojen presidentille ja kongressille.


(1)  EYVL C 284 E, 21.11.2002, s. 353.

(2)  EUVL C 102 E, 28.4.2004, s. 640.

(3)  Hyväksytyt tekstit, P6_TA(2005)0150.

(4)  Hyväksytyt tekstit, P6_TA(2006)0017.