18.8.2006   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 195/1

1.1

ETSK pitää arvossa ja kannattaa kolmatta viisivuotisarviointia, jonka yhteydessä on hyödynnetty laaja-alaisesti huippuasiantuntijoita. Komitea toivoo, että asiantuntijaryhmien, etenkin kokonaisarvioinnista vastaavan työryhmän (1), suositukset muodostavat pysyvän viitekohdan, kun puiteohjelmia pannaan täytäntöön ja kun laaditaan tulevaa tutkimus- ja innovointipolitiikkaa ja yleisemmin politiikkoja, joiden avulla toteutetaan Lissabonin strategiaa.

1.2

ETSK on toistuvasti ilmaissut kannattavansa unionin TTK-budjetin huomattavaa lisäämistä ja pahoittelee näin ollen kyseisten varojen suunniteltua alentamista, sillä se on ristiriidassa maailmanlaajuisen kilpailun haasteisiin sekä Lissabonin strategiaan perustuvien kehityksen painopisteiden kanssa.

1.3

ETSK korostaa Barcelonassa kokoontuneen Eurooppa-neuvoston asettaman tavoitteen saavuttamisen edellytyksenä, että teollisuuden on tärkeää osallistua ja sitoutua nykyistä laajemmin tutkimukseen ja innovatiiviseen kehittämiseen. Komitea toivoo, että toteutetaan sekä viestintää että yritysten, tuottajaorganisaatioiden ja -järjestöjen osallistumista koskevia entistä kohdennetumpia toimia, jotta voitaisiin muun muassa määritellä ne teemakohtaiset strategiset alat, joilla voi syntyä eurooppalaista huippututkimusta.

1.4

ETSK kehottaa luomaan asianmukaisia välineitä, joiden avulla kannustetaan suuntaamaan TTK-toimintaan yksityisiä investointeja — riskipääomasta EIP:n kohdennettuun rahoitukseen ja edullisiin luottoihin tutkimusta varten –, jotta edistetään siirtymistä tutkimustuloksista konkreettiseen yritystoimintaan.

1.5

ETSK on samaa mieltä asiantuntijaryhmän kanssa siitä, että tutkijoille on (eettiset periaatteet huomioon ottaen) annettava nykyistä enemmän itsenäisyyttä ja vastuuta. Lisäksi tieteellisen uran näkyvyyttä on parannettava, alueellisen liikkuvuuden ohella on lisättävä alojen välistä liikkuvuutta, Marie Curie -stipendit on nivottava kansallisiin ja alueellisiin ohjelmiin ja niitä on hyödynnettävä kohdennetusti etenkin julkisen ja yksityisen sektorin välisen liikkuvuuden edistämiseksi.

1.6

ETSK kehottaa asettamaan etusijalle politiikat, joiden avulla kehitetään luonnon- ja insinööritieteiden korkeakouluopetusta, lisätään naisten osuutta tutkijoista, tehdään tieteellisestä urasta entistä houkuttelevampi vaihtoehto sekä kutsutaan takaisin Euroopan unioniin muissa maissa työskenteleviä tutkijoita. Lisäksi tulisi järjestää ylioppilastutkintoon asti yhä enemmän tieteisiin ja tekniikkaan liittyviä kursseja sekä edistää tiedealan korkeakouluopiskelua.

1.7

ETSK toivoo, että yksinkertaistamista silmällä pitäen ehdotuspyynnöissä tuodaan nykyistä selkeämmin esiin eri menettelyt, toimintamuodot ja osanottajaryhmät sekä parannetaan joustavuutta ja hakijan valinnanvapautta ja että laaditaan hallinnointi- ja rahoitusmenettelyjä koskevat yksinkertaiset ohjeet etenkin osanottajien välisiä sopimuksia (contractual agreement) varten.

1.8

ETSK ehdottaa, että käytettyjen menetelmien sekä muodollisten valvonta- ja arviointiprosessien tehokkuutta arvioidaan jatkuvasti ja että tarkkaan määriteltyjen kehittämishankkeiden tietyissä ja ennalta määritellyissä kohdissa valvotaan suunniteltuja toimia ja tuloksia. Varojen jakamisen ja hankkeen jatkamisen tulisi riippua kyseisen valvonnan tuloksista.

1.9

Komitea ehdottaa erityistoimia sellaisten indikaattorien ottamiseksi käyttöön, joiden avulla voidaan tosiasiassa mitata suorituskykyä kilpailukyvyn ja kehityksen kannalta. Kyseisten tutkimustoiminnan suorituskykyindikaattorien avulla tulisi mitata, miten tehokkaasti rahoitusta saaneet toimet edistävät tieteen jatkokehitystä, EU:n kokonaiskehitystä ja tulevan toiminnan kohdentamista painopisteisiin.

2.1

Tutkimuksen puiteohjelmien kolmas viisivuotisarviointi (1999—2003) on laajan ja syvällisen sisältönsä vuoksi erittäin merkittävä analyysi (2). ETSK on pääosin samaa mieltä asiantuntijaryhmän tekemistä ja komission esittämistä analyyseistä ja suosituksista. Kun ajatellaan maailmanlaajuista kilpailua sekä Lissabonin strategian ja Barcelonassa kokoontuneen Eurooppa-neuvoston tavoitteita, ETSK korostaa, että on pikaisesti pohdittava yhteisön tutkimuksen painopisteitä ja perustavoitteita etenkin tuotantosektorien nykyistä laajempaa osallistumista silmällä pitäen.

2.2

Teknis-tieteellinen kehitys ja innovointi etenevät nykyisin yhä useammin myös monialaisissa kehittämisprosesseissa, joissa korkeakoulut, yritykset ja ulkoinen toimintaympäristö ovat monialaisessa keskinäisessä vuorovaikutuksessa, eivätkä enää pelkästään lineaarisessa prosessissa, jossa innovointi seuraa (enimmäkseen akateemista) perustutkimusta ja jossa kehitys ja sovellutus ovat osa teollista tutkimusta. Lineaarinen malli on ohjannut tieteellistä tutkimusta viime vuosiin asti (3). Tutkimustoiminnan peruspiirteitä ovat nykyisin yhteistyö, vuorovaikutteinen oppiminen, epävarmuus ja riski.

2.3

Vuorovaikutteinen malli selittää alueellisten klusterien menestyksen. Alueelliset klusterit muodostavat järjestelmän, jossa voidaan vaikuttaa myönteisesti yritysten ja korkeakoulujen toimintaan sekä luoda asianmukainen sosiaalinen ja kulttuurinen toimintaympäristö, tehokas organisatorinen ja institutionaalinen kehys, infrastruktuuriverkosto sekä kilpailuhaasteita vastaavat sääntelyjärjestelmät.

2.4.1

Euroopalla on maailmanlaajuista kilpailua ja kasvumahdollisuuksia ajatellen aivan uusia haasteita, joiden suhteen se on jäljessä niin perinteisiin kilpailijoihinsa kuin suuriin nouseviin talouksiin nähden. Etenkin Intiassa ja Kiinassa TTK-toimintaan suunnataan huomattavia varoja, ja niiden määrä nousee Kiinassa vuosittain lähes 20 prosenttia. Arvioiden mukaan Kiina kohdentaa jo vuonna 2010 TTK-toimintaan saman prosenttiosuuden BKT:stään kuin EU. Monet eurooppalaiset yritykset investoivat Kiinaan sekä alhaisten kustannusten että koulutetun työvoiman sekä laajojen ja dynaamisten teknologiamarkkinoiden ja huipputeknologiatuotteiden markkinoiden tarjoaman edullisen yhdistelmän vuoksi (4). Koska tutkimus ja innovointi ovat avaintekijöitä vastattaessa kyseisiin haasteisiin (5), unionissa on otettava käyttöön asianmukainen rahoitus ja kaikki henkiset resurssit tieteen, teknologian ja innovoinnin edistämiseksi (6).

2.4.2

Tuoreimmat tiedot ovat valitettavasti hälyttäviä. Tutkimustoimintaan käytetyt varat ovat vuoden 2001 jälkeen vakiintuneet 1,9 prosenttiin BKT:stä, ja kun lähtökohtana pidetään 0,7 prosentin vuosittaista kasvua ajanjaksona 2000—2003, olisi tutkimustoimintaan käytetty osuus BKT:stä vuonna 2010 arviolta vain 2,2 prosenttia. On myös muistettava, että Yhdysvaltojen TTK-toiminta on korkeamman BKT:n ansiosta ehdottomasti paljon laajempaa ja että tämän vuoksi saavutetaan myös helpommin tarvittava kriittinen massa. Unionin ja sen tärkeimpien kilpailijoiden TTK-menojen välinen ero johtuu etenkin yksityissektorin alhaisemmasta panoksesta (vuonna 2002 yksityissektorin osuus kokonaisrahoituksesta oli EU:ssa 55,6 prosenttia, Yhdysvalloissa 63,1 prosenttia ja Japanissa 73,9 prosenttia). Vieläkin huolestuttavampaa on, että tutkimustoimintaan kohdennetut yksityiset varat ovat kyseisenä ajanjaksona alentuneet ja että eurooppalaiset yksityissijoitukset vaikuttavat suuntautuvan parempien perusedellytysten vuoksi maapallon muille alueille. Eurooppalaiset yritykset lisäsivät vuosina 1997—2002 investointejaan Yhdysvalloissa tehtävään tutkimukseen reaalihintojen mukaan laskettuna 54 prosenttia, kun taas Yhdysvalloista EU:hun suuntautuvien investointien osuus on noussut vain 38 prosenttia (7).

2.5.1

ETSK on tyytyväinen analyysiin, jossa määritellään neljä perustavoitetta. Tavoitteet ovat

2.5.2

Barcelonassa kokoontuneen Eurooppa-neuvoston asettama keskeinen haaste, eli tutkimustoimintaan suunnatun osuuden kasvattaminen kolmeen prosenttiin BKT:stä vuoteen 2010 mennessä nostamalla tässä yhteydessä yksityissektorin rahoittaman tutkimuksen osuutta kahteen kolmasosaan kyseisestä prosenttiosuudesta, edellyttää yhteisön ja jäsenvaltioiden tutkimuspolitiikkojen vertailua ja koordinointia. Tavoite voidaan saavuttaa vain, jos Euroopasta tehdään nykyistä houkuttelevampi kohde tutkimukseen tehtäville investoinneille, tutkimusjärjestelmää tehostetaan asianmukaisin perusedellytyksin, julkisten varojen vipuvaikutusta yksityiseen tutkimukseen parannetaan ja tutkimuspolitiikkaa tehostetaan ja yhtenäistetään sekä yhteisön että jäsenvaltioiden tasolla (8).

2.5.3

Arviointiprosessissa toteutettujen analyysien ja useiden sidosryhmien esittämien kannanottojen perusteella ETSK katsoo, että komission ja jäsenvaltioiden koordinoiduin toimin on pyrittävä parantamaan entistä tehokkaammin perusedellytyksiä, jotka eivät edistä riittävästi tutkimustoimintaa. On määriteltävä välittömät toimet innovoinnin ja kilpailukyvyn parantamiseksi unionin tasolla. Toimien pirstaleisuus ja heikko koordinointi estävät tarvittavan kriittisen massan syntymisen sekä keskittämisen. Lisäksi on nykyistä tehokkaammin toimin edistettävä jäsenvaltioiden tutkimuspolitiikkojen sekä koulutus- ja henkilöresurssien kehittämispolitiikkojen vertailua ja koordinointia, teollis- ja tekijänoikeuksien suojelua, innovoinnin kehittämistä verokannustimin sekä korkeakoulujen ja yritysten rakentavaa ja yhteisvaikutusta hyödyntävää yhteistyötä.

2.6.1

ETSK on toistuvasti ilmaissut kannattavansa unionin TTK-budjetin huomattavaa korotusta ja painottanut tukevansa voimakkaasti komission ehdotusta lisätä seitsemännen puiteohjelman rahoitusta sekä nostaa rahoitusta pitkällä aikavälillä tulevaisuudessa (9). Neuvoston ilmoittama kyseisen rahoituksen huomattava vähentäminen noin viiteen prosenttiin EU:n talousarviosta komission tavoitteleman kahdeksan prosentin sijaan on valitettavaa ja ristiriidassa kehittämisen ensisijaisen tavoitteen kanssa. Kyseinen tavoite perustuu maailmanlaajuisen kilpailun haasteisiin ja Lissabonin strategian tavoitteisiin.

2.6.2

ETSK on aina kannattanut eurooppalaisen tutkimusalueen luomista (10) ja pitänyt Euroopan tutkimusneuvoston kaltaisen elimen perustamista hyödyllisenä. Tutkimusneuvostolla voisi olla avainrooli edistettäessä tieteellistä huippuosaamista niillä pioneeritutkimuksen (frontier research) aloilla, jotka on määritelty alhaalta ylöspäin suuntautuvaa lähestymistapaa soveltaen. ETSK on tyytyväinen siihen, että etenkin Euroopan tutkimusneuvoston riippumattomuutta ja sen tieteellisen komitean kokoonpanoa koskevat komitean suositukset on otettu huomioon. Komitea painottaa, että myös teollisen tutkimuksen huippututkijoiden osallistuminen on tässä yhteydessä tärkeää (11).

2.6.3

ETSK on samaa mieltä siitä, että tarvitaan monenlaisia koordinoituja toimia uusien jäsenvaltioiden parhaan mahdollisen integroinnin varmistamiseksi, mutta se katsoo, ettei tätä varten ole luotu riittäviä välineitä. Kyseisissä maissa toteutettu siirtymäprosessi asianomaisena arviointikautena vaikeuttaa sellaisten parhaiden toimien määrittelyä, joiden avulla voidaan luoda tiedon ja tutkimuksen kehittymiseen vakaasti perustuva talous. Tavoite ”tutkimuksen lujittaminen” on erityisen merkittävä uusissa jäsenvaltioissa, mutta sen avulla on pyrittävä ”innovaatioiden tuottamiseen” ja toteutettava tarvittavat kehittämistoimet uusissa jäsenvaltioissa.

3.1.1

ETSK on tyytyväinen asiantuntijaryhmän suosituksiin ja korostaa etenkin teollisuuden nykyistä laajemman osallistumisen ja sitoutumisen merkitystä Barcelonassa kokoontuneen Eurooppa-neuvoston asettaman tavoitteen saavuttamisen edellytyksenä. Tavoitteen saavuttamista voidaan helpottaa siten, että talouden toimijat osallistuvat nykyistä aktiivisemmin strategisten valintojen tekemiseen sekä niiden teemakohtaisten alojen määrittelyyn, joilla eurooppalaista huippututkimusta voi parhaiten syntyä.

3.1.2

Osallistumisen varmistamiseksi on ETSK:n mielestä panostettava sekä viestintää että yritysten, tuottajaorganisaatioiden ja -järjestöjen osallistumista koskeviin toimiin, jotta helpotettaisiin myös pk-yritysten osallistumista ja nostettaisiin nykyistä, varsin epätyydyttävää 13 prosentin osallistumisastetta. Seitsemättä puiteohjelmaa sekä kilpailukyvyn ja innovoinnin puiteohjelmaa ei tule luonteensa vuoksi pitää vaihtoehtoisina vaan toisiaan täydentävinä ja yhteisvaikutusta luovina ohjelmina.

3.1.3

ETSK katsoo, ettei perinteisiä eikä uusia, kuudennessa puiteohjelmassa jo luotuja rahoitusvälineitä (12) tule muuttaa oleellisesti, jotta ei luotaisi tahattomasti uusia osallistumisesteitä (joita asiantuntijat havaitsivat kuudennen puiteohjelman alussa). Rahoitusvälineet tulisi pikemminkin mukauttaa saatujen kokemusten pohjalta, jotta helpotetaan niiden hyödyntämistä.

3.1.4

Integroituja hankkeita (integrated projects) ja erityisiä kohdennettuja tutkimushankkeita (specific targeted reseach projects), joita pk-yritykset mieluiten hyödyntävät, on näin ollen kehitettävä pk-yritysten osallistumisen helpottamiseksi. Teknologiayhteisöt sekä etenkin yhteiset teknologia-aloitteet ovat välineitä, jotka varmastikin edistävät kyseisen tavoitteen saavuttamista. Korkeakoulujen ja julkisten tutkimuskeskusten arvostamia huippuosaamisverkkoja (network of excellence), joihin ne myös laajalti osallistuvat, tulisi kehittää teollisuuden osallistumisen edistämiseksi ja tutkijoiden liikkuvuuden laajentamiseksi. Tässä yhteydessä tulisi myös pyrkiä vahvistamaan julkisen ja yksityisen sektorin välistä vaihtotoimintaa.

3.2.1

Hallinnoinnin ja menettelytapojen yksinkertaistamista tarkastellaan aina puiteohjelmia uusittaessa. Vuosien varrella on tehty monia parannuksia yksinkertaistamista käsittelevistä asiakirjoista komission jäsenen Janez Potočnikin perustamaan pienten tutkimuslaitosten edustajista koostuvaan ”palauteryhmään” (sounding board). Konkreettiset ehdotukset eivät kuitenkaan ole poistaneet osanottajien kohtaamia vaikeuksia ja ongelmia.

3.2.2

Asiantuntijoiden ja sidosryhmien suoraan saamien kokemusten perusteella ETSK ehdottaa, että nykyisen puiteohjelman hankkeiden osanottajien kohtaamat vaikeudet kootaan järjestelmällisesti ja arvioidaan, jotta voidaan ehdottaa nykyolosuhteisiin entistä paremmin soveltuvia toimintamekanismeja. Niiden avulla voitaisiin helpottaa käytettyjen menetelmien sekä muodollisten valvonta- ja arviointiprosessien jatkuvaa laadunarviointia.

3.2.3

Olisi myös asianmukaista valvoa tarkkaan määriteltyjen kehittämishankkeiden yhteydessä säännöllisesti suunniteltuja toimia ja tuloksia. Varojen jakamisen ja hankkeen jatkamisen tulisi riippua tällaisista hankkeen tietyissä ja ennalta määritellyissä kohdissa tehdyn valvonnan tuloksista.

3.2.4

Osallistumismenettelyjä sekä hallinto- ja rahoitusmenettelyjä ajatellen nykyistä yksityiskohtaisemmat ja yhtenäisemmin tulkitut ohjeet osanottajien välisistä sopimuksista (contractual agreement) voisivat olla hyödyllisiä. Lisäksi tulisi parantaa joustavuutta ja hakijan valinnanvapautta sekä tuoda tarjouskilpailuissa selkeästi esiin eri menettelyt, toimintamuodot ja osanottajaryhmät.

3.2.5

On ilmennyt, että suhteellisen pieni organisaatioiden ryhmä on osallistunut useaan otteeseen tarjouskilpailuihin ja useisiin ohjelmiin, usein yleisenä toimeksiantajana (prime contractor), arviolta noin viidenneksessä hankkeista (13). Tällainen keskittyminen on huolestuttavaa. Yhtäältä se on merkki etenkin tutkimusalan tarjouskilpailuissa ensimmäistä kertaa mukana olevien osallistumisvaikeuksista, ja toisaalta se kaventaa (suosituksen 2 mukaisten) uusien, kumouksellisiin innovointeihin tähtäävien ja riskialttiiden hankkeiden toteuttamista.

3.3.1

TTK-toimintaan suunnattujen yksityisten investointien kannustinmenetelmien määrittelyä on edelleenkin tarkennettava. Lisäksi on yksilöitävä entistä paremmin asianmukaiset markkinamekanismit yhteisvaikutusta synnyttävän ketjureaktion luomiseksi, sillä ne eivät toimi lyhyellä aikavälillä niin kuin niiden pitäisi. Verokannustimet, teollis- ja tekijänoikeuksien vahvistaminen sekä riskipääoman käytön helpottaminen ovat ennemminkin tavoitteita kuin toimintavälineitä.

3.3.2

ETSK toivoo etenkin, että luodaan asianmukaisia välineitä yrittäjyyshengen kehittämiseksi eurooppalaisten tutkijoiden keskuudessa sekä välineitä (riskipääomasta EIP:n rahoitukseen ja edullisiin luottoihin tutkimusta varten), joiden avulla edistetään siirtymistä tutkimustuloksista konkreettiseen yritystoimintaan.

3.3.3

Suositus, jonka mukaan huipputeknologian alalla toimivien pk-yritysten osallistumista tulisi lisätä ja jota ETSK on jo kannattanut täysimittaisesti useissa antamissaan lausunnoissa, edellyttää lisävälineitä yhteisten teknologia-aloitteiden, teknologiayhteisöjen ja ”Ideat”-ohjelman tarjoamien mahdollisuuksien ohella. ETSK toivoo, että tämä olisi ensisijainen tavoite ja että siihen kiinnitettäisiin erityishuomiota avoimen koordinointimenetelmän yhteydessä.

3.3.4

Entistä innovatiivisemman ja kilpailukykyisiin tuloksiin tähtäävän tutkimuksen edistämiseksi on ETSK:n mielestä pikaisesti tartuttava teollis- ja tekijänoikeuksien vielä ratkaisemattomiin kysymyksiin. Tässä yhteydessä viitataan etenkin yhteisöpatenttiin, tietokoneella toteutettujen ja uusilla tieteen aloilla tehtyjen keksintöjen patentoitavuuteen sekä bioteknologian keksintöjen patentoitavuudesta annetun direktiivin täysimittaiseen soveltamiseen.

3.4.1

ETSK:n mielestä on ensisijaisesti edistettävä tieteellisen ja teknisen uran houkuttavuutta parantamalla tutkijan ammatin yhteiskunnallista ja taloudellista arvostusta. Lisääntyvä suuntaus suorittaa tutkinnon jälkeisiä opintoja ja harjoittaa tutkimustoimintaa ulkomailla sekä akateemisessa että muussa ympäristössä on ilman muuta myönteinen liikkuvuuden muoto, jonka avulla tutkijat voivat kehittää itseään, sillä tietojen ja työmenetelmien vaihto täydentää korvaamattomalla tavalla koulutusta. Liikkuvuudesta tulee kuitenkin ongelmallista, jos se on yksisuuntaista ja jos alkuperämaa ei kykene tarjoamaan tutkijalle työolosuhteita, urakehitystä, sosiaalista asemaa eikä paluuta edistävää taloudellista arvostusta (14). Kaikkien unionin jäsenvaltioiden oltava houkutteleva vaihtoehto tutkijanuran valitseville nuorille. Etenkin on pyrittävä siihen, että nousevista talouksista, Kiina ja Intia mukaan luettuina, tulevien nuorten tutkijoiden pääsyä EU:hun helpotetaan muun muassa ohjatun vaihtotoiminnan avulla.

3.4.2

Henkilöresursseja ja liikkuvuutta koskevat ohjelmat vaikuttavat jatkavan aiempia käytänteitä eivätkä kehittyvän riittävästi, jotta ne ensimmäisen perustavoitteen mukaisesti mahdollistaisivat ”parhaiden osaajien houkuttelemisen Eurooppaan ja heidän palkitsemisensa”. ”Eurooppalaisen tutkijan” asemaa ei esitetä selkeästi, vaikka sen tulisi olla kyseisen toimenpiteen ydin.

3.4.3

Kyseisen ongelmallisen tilanteen ratkaisemiseksi tarvitaan innovatiivisia politiikkoja. On investoitava luonnon- ja insinööritieteiden korkeakouluopetuksen kehittämiseen, minkä keskeisenä edellytyksenä on järjestää ylioppilastutkintoon asti yhä selkeämmin tieteisiin liittyviä kursseja ja edistää tiedealan korkeakouluopiskelua. Lisäksi on vähennettävä opiskelupaikkoja aloilla, joilla ei ole tarjolla riittävästi työpaikkoja (epätyydyttävä tilanne, joka on yleinen etenkin uusissa jäsenvaltioissa sekä Italiassa, Portugalissa ja Itävallassa). On myös lisättävä naisten osuutta tutkijoista (naisia on vajaa kolmannes kaikista tutkijoista, vaikka luonnon- ja insinööritieteiden alalla tutkinnon suorittaneista yli 63 prosenttia on naisia) (15) sekä tehtävä tieteellisestä urasta entistä houkuttelevampi vaihtoehto.

3.4.4

ETSK katsoo, että kyseisiä politiikkoja, jotka kuuluvat ensisijaisesti jäsenvaltioiden toimivaltaan, tulisi syventää avoimen koordinointimenettelyn yhteydessä. Avointa koordinointimenettelyä voidaan hyödyllisellä tavalla soveltaa ylemmän asteen opetukseen ja korkeakouluopetukseen sekä tutkimukseen parhaiden käytänteiden tunnistamiseksi, vertaisarvioinnin (peer review) soveltuvien muotojen edistämiseksi, jäsenvaltioiden ja alueiden yhteisten toimien toteuttamiseksi sekä valtioiden rajat ylittävän tutkimuksen ensisijaisten aiheiden määrittelemiseksi.

3.4.5

Tutkijoiden osuus kokonaistyövoimasta on EU:ssa paljon alhaisempi kilpailijamaihin verrattuna (EU:ssa 5,4 promillea, Yhdysvalloissa 9 promillea ja Japanissa 10,1 promillea — kaikissa uusissa jäsenvaltioissa ja Etelä-Euroopan maissa tutkijoiden osuus on kuitenkin alle 5 promillea). Myös luonnontieteiden ja tekniikan parissa työskentelevien ikä antaa vähitellen aihetta huoleen (35 prosenttia, eräissä jäsenvaltioissa jopa yli 40 prosenttia kyseisistä työntekijöistä on 45—64-vuotiaita, ja vain 31 prosenttia on 25—34-vuotiaita) (16). Huolestuttavaa on myös, että Yhdysvalloissa työskentelevien eurooppalaisten tutkijoiden määräksi arvioidaan nykyisin 150 000 ja että Barcelonassa asetetun tavoitteen saavuttamiseksi tutkijoita tarvitaan seuraavana vuosikymmenenä lisää 500 000—700 000 (17).

3.4.6

ETSK on samaa mieltä asiantuntijaryhmän kanssa siitä, että tutkijoille on (eettiset periaatteet huomioon ottaen) annettava nykyistä enemmän itsenäisyyttä ja vastuuta. Lisäksi tieteellisten uran näkyvyyttä on parannettava, alueellisen liikkuvuuden ohella on lisättävä alojen välistä liikkuvuutta, Marie Curie -stipendit on nivottava kansallisiin ja alueellisiin ohjelmiin ja niitä on hyödynnettävä kohdennetusti etenkin julkisen ja yksityisen tutkimuksen välisen liikkuvuuden edistämiseksi.

3.4.7

ETSK on myös tyytyväinen komission pyrkimyksiin laatia eurooppalainen tutkijoiden peruskirja (18), joka on ensimmäinen askel oikeaan suuntaan. Komitea katsoo kuitenkin, että jäsenvaltioiden on ryhdyttävä aiempaa merkittävämpiin ja koordinoidumpiin toimiin, jotta koulutus-, ura- ja palkkausjärjestelmiä (sosiaaliturvamaksu-, eläke- ja verojärjestelmät mukaan luettuina) tehostettaisiin ja yhtenäistettäisiin (19).

3.4.8

Eurooppalaista tiedettä ja teknologiaa kohtaan tunnettua luottamusta ja niiden oikeutusta käsittelevän kysymyksen ratkaiseminen, mitä ETSK pitää erittäin tärkeänä, on eräs tutkijoiden ja heidän työnsä oikeutuksen ja taloudellisen tunnustamisen edellytyksistä. Jo pelkästään tätä tavoitetta ajatellen on pikaisesti määriteltävä komission ja jäsenvaltioiden aktiivinen ja koordinoitu politiikka, ja sille on myönnettävä asianmukaiset välineet ja resurssit.

3.5.1

ETSK panee merkille, että komissio on ponnistellut huomattavasti parantaakseen arviointiprosessia ja että se on laatinut joukon asiakirjoja asiantuntijaryhmän työskentelyä varten. Todellinen ongelma piilee kuitenkin jälkiarvioinnissa. Jos rajoitutaan tarkistamaan asetettujen tavoitteiden muodollinen saavuttaminen, on olemassa se vaara, että kadotetaan näkyvistä todellinen strateginen tavoite, jonka mukaan on arvioitava puiteohjelmista EU:n talouteen ja tutkimustoimintaan kohdistuvia rakenteellisia vaikutuksia, noudatettavia painopisteitä sekä johdonmukaista varojen jakamista.

3.5.2

Komitea ehdottaa sellaisten indikaattorien ottamista käyttöön, joiden avulla on määrä mitata suorituskykyä kilpailukyvyn ja kehityksen kannalta. Kyseisten tutkimustoiminnan suorituskykyindikaattorien avulla tulisi voida mitata rahoitetun toiminnan tehokkuutta EU:n kokonaiskehityksen kannalta sekä suunnata toimintaa yhtenäisesti määriteltyjen painopisteiden perusteella. ETSK on kuitenkin tietoinen siitä, ettei automaattinen arviointi riitä korvaamaan pätevien asiantuntijoiden yksityiskohtaista ja kulloiseenkin tilanteeseen mukautettua arviota.

18.8.2006   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 195/7

1.1

Ehdotetulla direktiivillä pyritään

1.2

ETSK kannattaa yleisesti komission ehdottamaa direktiiviä, mutta antaa seuraavat suositukset:

1.2.1

Komission tulisi harkita pidempiä siirtymäaikoja kuin mihin ehdotetun direktiivin 20 artikla nykyisessä muodossaan antaa mahdollisuuden. Kyseisen artiklan mukaan säännöksiä olisi sovellettava ilotulitusvälineisiin jo 24 kuukauden kuluttua ja muihin pyroteknisiin tuotteisiin 5 vuoden kuluttua direktiivin julkaisemisesta. Kun otetaan huomioon Kiinasta ja muista maista tuotavien ilotulitusvälineiden pitkät toimitusajat — EU:ssa toimivien jakelijoiden arvion mukaan ainakin kolme vuotta –, ETSK suosittaa, että myös ilotulitusvälineisiin tulisi voida soveltaa yhtä pitkää siirtymäaikaa kuin muihin pyroteknisiin tuotteisiin, eli säännöksiä olisi sovellettava myös niiden osalta viiden vuoden kuluttua.

1.2.2

Komitea huomauttaa, että maahantuojat ja jakelijat joutuvat ottamaan vastuuta ilotulitusvälineiden testaamista koskevista järjestelyistä sekä Euroopan standardointikomitean CEN:n vaatimusten täyttämisestä. Sen vuoksi komitea suosittaa, että direktiivissä tehdään selväksi, että maahantuojien on tarkoin määritettävä CE-merkinnän saamisen edellytyksenä olevat vaatimukset, kun ne tekevät tilauksia eri puolilla maailmaa toimivilta valmistajilta. Vastuu testaamisesta sekä CE-merkinnän hankkimisesta tulisi olla valmistajalla, ja maahantuojien tulisi olla toissijaisesti vastuussa siitä, että CE-merkityt tuotteet ovat todella CEN-standardien mukaisia, jotta vältettäisiin väärennettyjen tuotteiden tuominen markkinoille.

1.2.3

Lisäksi komitea katsoo, että myös jäsenvaltioiden tulli- ja muiden viranomaisten olisi osallistuttava CE-merkittyjen tuotteiden vaatimustenmukaisuuden valvontaan.

1.2.4

Komissio on tietoinen siitä, että jäsenvaltioiden sille toimittamat tiedot tapaturmista ovat puutteellisia. Komitea kehottaa kaikkia jäsenvaltioita parantamaan kuluttajille sattuneita tapaturmia koskevaa havainnointia.

1.2.5

Ehdotetun direktiivin 14 artiklassa säädetään vakavaa vaaraa aiheuttavia tuotteita koskevasta nopeasta tiedottamisesta. Ennen direktiivin voimaantuloa voidaan väliaikaisesti käyttää myös yhteisön nopeaa Rapex-tietojenvaihtojärjestelmää.

1.2.6

Direktiivin 12 artiklan 1 kohdassa valmistajia vaaditaan varmistamaan, että autoteollisuuden käyttämät pyrotekniset tuotteet ”— — merkitään asianmukaisesti sen maan virallisilla kielillä, jossa tuotetta myydään kuluttajille”. Komitean mielestä viittaus kuluttajiin on harhaanjohtava, sillä useimmat pyrotekniset tuotteet asennetaan moottoriajoneuvoihin jo niiden valmistusvaiheessa. Alkuperäisosia koskevan tiedon tulisi siten vastaisuudessakin voida olla nykyiseen tapaan englanninkielistä. Tällaisten osien valmistajat ovat kuitenkin huolestuneita siitä, että ne joutuisivat julkaisemaan ohjeet kaikkien 25 jäsenvaltion virallisilla kielillä, sillä ne eivät voi tietää, missä maassa osia käytetään. Komitean mielestä valmistajien antamien turvallisuustiedotteiden tulisi riittää, sillä ne sisältävät pääasiassa diagrammeja ja tilastotietoja.

1.2.7

Ehdotetun direktiivin 8 artiklan 4 kohdassa jäsenvaltiot velvoitetaan ilmoittamaan komissiolle, jos ne katsovat, että jokin tuote ei täysin vastaa 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja olennaisia turvallisuusvaatimuksia, jotka muodostavat direktiivin oikeusperustan. Komitea suosittaa kuitenkin, että ennen direktiivin voimaantuloa voidaan käyttää Rapex-järjestelmää tapaturmia ja vaaroja koskevan tiedon välittämiseksi komissiolle, jotta tiedot saadaan myös muiden jäsenvaltioiden käyttöön.

1.2.8

Komitean saamien tietojen mukaan eräissä jäsenvaltioissa useat mikroyritykset valmistavat ilotulitusvälineitä paikallisia erityistapahtumia varten. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että myös kyseiset yritykset noudattavat direktiivissä asettuja turvallisuusvaatimuksia.

1.2.9

Autoteollisuuden käyttämiin pyroteknisiin tuotteisiin tulisi soveltaa vuoden 1958 sopimukseen (WP 29, Geneve) perustuvia YK:n Euroopan talouskomission sääntöjä sen sijaan, että niitä varten luotaisiin standardi.

1.2.10

Komitea katsoo, että komission olisi oltava valmis hyväksymään autoteollisuuden käyttämiä pyroteknisiä tuotteita varten jonkinlainen tyyppihyväksyntä.

2.1

Ilotulitusvälineitä käytetään tavallisesti viihdytystarkoituksessa tai juhlistamaan uskonnollisten juhlien kaltaisia erityistapahtumia. Useissa EU:n jäsenvaltioissa ilotulitukset ovat osa kulttuurihistoriaa. Ehdotetussa direktiivissä ilotulitusvälineitä käsitellään erillään pyroteknisistä tuotteista. Direktiivin näkökulmasta pyroteknisiä tuotteita ovat räjähtävät tuotteet, joita käytetään ilmatyynyjen ja istuimiin asennettujen turvalaitteiden aktivoimiseen moottoriajoneuvoissa.

a)

Ilotulitusvälineet

b)

Muut pyrotekniset tuotteet

2.3.1

Direktiivin 7 artiklassa kielletään

Muita pyroteknisiä tuotteita ei saa myydä tai luovuttaa alle 18-vuotiaille, elleivät he ole saaneet tarvittavaa ammatillista koulutusta.

2.4

Pyroteknisten tuotteiden markkinoille saattamista koskevat säännöt, tapaturmia koskevat tilastotiedot sekä tilastojen laatimistavat vaihtelevat huomattavasti nykyisten 25 jäsenvaltion välillä. Jäsenvaltioiden keräämät tiedot koskevat nykyään pelkästään ilotulitusvälineitä eivätkä muita tuotteita, kuten autoteollisuuden käyttämiä pyroteknisiä tuotteita, elokuva-, näyttämö- ja muussa vastaavassa toiminnassa käytettäviä tehosteita tai hätäraketteja.

2.5

Autoteollisuuden käyttämien tuotteiden markkinat ovat kahta muuta edellä mainittua alaa tärkeämmät: niiden vuosittainen arvo on 5,5 miljardia euroa (joista turvatyynyjärjestelmien osuus on 3,5 miljardia euroa ja turvavöiden esikiristimien 2 miljardia euroa). (Vuonna 2004 autoteollisuuden käyttämien pyroteknisten tuotteiden viennin arvo oli 223 438 297 euroa ja tuonnin arvo 16 090 411 euroa.)

2.6

Valtaosa EU:n markkinoilla myytävistä ilotulitusvälineistä tuodaan Kiinasta, ja EU:ssa alalla toimii lähinnä pk-yrityksiä. Kuluttajien käyttöön tarkoitettujen ilotulitusvälineiden markkinoiden arvo EU:ssa on arviolta 700 miljoonaa euroa vuodessa ja ammattikäyttöön tarkoitettujen ilotulitusvälineiden markkinoiden arvo niin ikään noin 700 miljoonaa euroa. Komission tekemän vaikutusten arvioinnin mukaan ala työllistää noin 3 000 henkeä. Alan työntekijät ovat keskittyneet ennen kaikkea ilotulitusvälineiden ostamiseen, varastointiin, jakeluun sekä ammattimaisten ilotulitusnäytösten järjestämiseen. Poikkeuksena on Malta, jossa järjestettävien lukuisten uskonnollisten juhlien yhteydessä käytetään käsin tehtyjä ilotulitusvälineitä, joita ei kuitenkaan myydä kuluttajille.

2.7

Tapaturmaluvut vaihtelevat maasta toiseen riippuen kansallisten tilastotietojen täsmällisyydestä: kirjatut tapaturmaluvut ovat Virossa 1,36 tapaturmaa miljoonaa asukasta kohti, kun Yhdistyneessä kuningaskunnassa vastaava luku on 60,1. Näiden esiintyvyyslukujen perusteella komissio arvioi ilotulitetapaturmien kokonaismääräksi 7 000—45 000 vuosittaista tapaturmaa EU:n 455-miljoonaisen väestön keskuudessa.

2.8

Autoteollisuuden käyttämien pyroteknisten tuotteiden aiheuttamista tapaturmista ei näyttäisi olevan erillisiä tilastotietoja, joissa turmia verrataan liikenneonnettomuuksiin yleensä.

2.9.1

Ilotulitusvälineille ei nykyään tarvitse hankkia CE-merkintää, vaikka ensimmäiset ilotulitusvälineitä koskevat CEN-standardit julkaistiin jo toukokuussa 2003. Direktiivin artikloissa 9 ja 10 ehdotetaan, että ilotulitusvälineitä ei saisi saattaa markkinoille, ellei niiden vaatimustenmukaisuutta ole varmistettu soveltamalla kyseisissä artikkeleissa tarkoitettuja menettelyjä.

2.9.2

Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle, mitkä tahot on nimetty suorittamaan niiden alueella kyseiset menettelyt.

2.9.3

Ilotulitusvälineille ei myönnetä lupaa, ennen kuin niiden valmistajat ovat varmistaneet niiden vaatimustenmukaisuuden edellä mainittuja arviointimenettelyä soveltamalla.

2.10.1

EU:ssa ei ole yhdenmukaista hyväksyntämenettelyä täyttöjärjestelmien, moduulien ja muiden ajoneuvoissa käytettävien turvalaitteitten saattamiseksi markkinoille.

2.11.1

Komission arvion mukaan vaikutusten arviointien yhdenmukaistaminen säästää huomattavasti ilotulitusvälineisiin sekä autoteollisuuden käyttämiin pyroteknisiin tuotteisiin liittyviä kustannuksia. EU:ssa on nykyään käytössä arviolta 50 000 erityyppistä hyväksyttyä ilotulitusvälinettä, ja EU:n hyväksynnän saaminen ilotulitusvälineelle voi maksaa 500—3 000 euroa kutakin ilotulitusvälinettä kohti kussakin maassa. Komission laskelmien mukaan uusi järjestelmä, joka käsittää yhden menettelyn kaikkia 25 jäsenvaltiota varten, pienentää näitä kustannuksia.

2.11.2

Autoteollisuuden käyttämien tuotteiden osalta hyväksynnän saaminen yhdelle turvatyynyjärjestelmälle yhdessä maassa (Saksa) voi maksaa 25 000 euroa. Komissio toivookin, että testeistä vastaavien viranomaisten keskinäinen kilpailu alentaa hintoja.

3.1

Komitea kannattaa ehdotetun direktiivin tavoitteita, jotka ovat pyroteknisten tuotteitten vapaa liikkuvuus, kuluttajien korkeatasoinen suojelu sekä olennaisten turvallisuusvaatimusten täyttäminen. Komitea esittää kuitenkin tiettyjä varauksia, jotka koskevat etenkin ilotulitusvälineitä.

3.2

Kun otetaan huomioon, että valtaosa ilotulitusvälineistä valmistetaan Kiinassa ja että kiinalaisilla valmistajilla ei välttämättä ole resursseja noudattaa EU:n standardeja, on syytä pohtia, kenelle kuuluu vastuu tuotteiden testaamisesta — maahantuojalle, valmistajan edustajalle vai vähittäismyyjälle?

3.3

Miten voidaan olla varmoja siitä, että EU:n ulkopuolelta tuotuun ilotulitusvälineeseen kiinnitetty CE-merkintä on aito ja että kyseessä ei ole tuoteväärennös?

3.4

Miten paljon yhteistyötä voidaan tehdä kuluttajien suojelusta EU:ssa vastaavien elinten ja tuotteiden alkuperämaiden viranomaisten välillä?

3.5

ETSK suhtautuu jossain määrin skeptisesti komission tekemän vaikutusten arvioinnin yhteydessä esitettyihin tilastotietoihin, erityisesti tapaturmalukujen suureen vaihteluväliin (7 000—45 000). Komitea on komission kanssa samaa mieltä siitä, että ”arvioihin tapaturmien kokonaismäärästä EU:ssa on suhtauduttava erittäin varovasti”.

3.6

Komitea suhtautuu varauksellisesti myös taloudellisten vaikutusten arviointiin. Komitean mielestä luottamus siihen, että testeistä vastaavien viranomaisten kilpailun lisääntyminen alentaa autoteollisuuden käyttämien pyroteknisten tuotteiden hyväksynnän kustannuksia, vaikuttaa melko optimistiselta.

3.7

ETSK suhtautuu myönteisesti sosiaalisten vaikutusten arviointiin, sillä tavoitteena on vähentää ilotulitusvälineisiin liittyvien tapaturmien määrää sekä välttää kielteiset työllisyysvaikutukset ilotulitusvälinealalla ja autoteollisuudessa.

3.8

Ympäristövaikutusten arvioinnissa kiinnitetään huomiota 9. joulukuuta 1996 annetun neuvoston direktiivin 96/82/EY (niin kutsutun Seveso II -direktiivin) vaikutuksiin sekä siihen, että kyseinen direktiivi laajennettiin 16. joulukuuta 2003 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2003/105/EY koskemaan myös tuotantolaitoksia, joiden tiloissa on pyroteknisiä aineita.

3.9

Esittämistään varauksista huolimatta ETSK pitää komission tekemiä vaikutusten arviointeja tervetulleina.

4.1

Autoteollisuus on taloudellisesti paljon ilotulitusvälinealaa tärkeämpi elinkeinoala. Se on merkittävä viejä ja huomattava työllistäjä. ETSK kannattaa kaikkia toimenpiteitä, jotka auttavat EU:n valmistajia pitämään puolensa alalla, jolla unionin ulkopuolelta tuleva kilpailu voimistuu jatkuvasti.

4.2

Komitea toivoo, että yhdenmukaisten standardien luominen turvallisten ilotulitusvälineiden saattamiseksi markkinoille elvyttää ilotulitusvälineiden valmistusta EU:ssa antamalla mahdollisuuden hyödyntää mittakaavaetuja 1,4 miljardin euron arvoisilla markkinoilla (kuluttajakäyttöön tarkoitettujen ilotulitusvälineiden myynnin arvo on 700 miljoonaa euroa ja ammattikäyttöön tarkoitettujen ilotulitusvälineiden myynnin arvo samoin 700 miljoonaa euroa), kun otetaan huomioon, että nykyään liian monet ja usein keskenään ristiriitaiset kansalliset standardit estävät mittakaavaetujen hyödyntämisen.

18.8.2006   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 195/10

1.1

Tarkasteltavana oleva ehdotus on tehty sen jälkeen, kun perfluoro-oktaanisulfonaattien (PFOS) johtava valmistaja ilmoitti, että se lopettaa kyseisiin aineisiin pohjautuvien, kuluttajille tarkoitettujen tuotteiden valmistuksen ja markkinoinnin. Päätös perustui valmistajan arvioon ihmisten terveydelle ja ympäristölle mahdollisesti aiheutuvista riskeistä. Kyseisten riskien suuruus on sittemmin selvitetty sillä tuloksella, että valmistajan päätös on vahvistunut oikeaksi asianomaista loppukäyttöä ajatellen. Suurin riski on siten poistettu, ja nyt käsiteltävänä olevan lainsäädäntötoimen tarkoituksena on estää ongelman toistuminen. Samalla on suojeltava myös muita käyttäjiä, kunnes käyttöön saadaan vaihtoehtoisia materiaaleja tai prosesseja tai kunnes on tehty täydellinen vaikutusten arviointi.

1.2

ETSK kannattaa komission ehdotusta. Erityisesti komitea kannattaa PFOS-aineiden markkinoille saattamisen ja käytön rajoittamista, poikkeuksien myöntämistä jäljelle jäävää, erityistarkoituksissa tapahtuvaa loppukäyttöä varten sekä asiaa koskevien tutkimusten jatkamista.

1.3

ETSK huomauttaa, että ne loppukäyttötarkoitukset, joita varten on myönnettävä poikkeus, poikkeavat toisistaan merkittävästi siinä, miten paljon aineita käytetään, miten todennäköistä tai laajaa on ihmisten tai ympäristön altistuminen ja miten paljon aikaa tarvitaan sopivien ja turvallisempien materiaalien tai prosessien yksilöimiseksi, kehittämiseksi ja hyväksymiseksi. Sen vuoksi ETSK katsoo, että komission tulisi tapauskohtaisesti tarkistaa poikkeuksia terveys- ja ympäristöriskejä käsittelevän tiedekomitean (SCHER) suositusten perusteella. Poikkeusten tarkistuksiin vaikuttavia tekijöitä käsitellään erityishuomioiden yhteydessä. Riskien tai vaikutusten arvioinnit tulisi ajoittaa siten, että otetaan huomioon kemikaalien rekisteröinti, arviointi ja lupamenettelyyn (REACH) sisältyvät vaatimukset kemikaalien riskien entistä kattavammasta arvioimisesta. On oleellista, että komissio säilyttää riittävät sisäiset resurssit voidakseen täyttää kyseiset velvollisuudet ajoissa ja tietoon perustuvalla tavalla.

1.4

ETSK huomauttaa, että edellä kuvailtujen toimenpiteiden tarkoituksena on reagointi odottamattomiin muutoksiin ulkoisissa olosuhteissa. Ne ovat siten ristiriidassa tavanomaisen riskinhallintamenettelyn kanssa, jossa toimenpiteet määritetään vasta sen jälkeen, kun jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset ovat ensin arvioineet ennalta määritettyjen prioriteettiaineiden aiheuttamat riskit. On kuitenkin todennäköistä, että tällainen lähestymistapa yleistyy — sen on itse asiassa tarkoitus yleistyä — REACHin yhteydessä. Kohtuullisen, hyväksyttävän ja tehokkaan menettelyn aikaansaaminen perfluoro-oktaanisulfonaatteja varten voisi tarjota mallin REACHin tulevaa soveltamista ajatellen.

2.1

Komission ehdotus perustuu marraskuussa 2002 valmistuneeseen, OECD:n tekemään vaaranarviointiin sekä heinäkuussa 2005 valmistuneeseen, Yhdistyneen kuningaskunnan laatimaan vaarojen arviointia koskevaan raporttiin. Nämä ja muut, etenkin Yhdysvalloissa tehdyt tutkimukset tehtiin sen jälkeen, kun 3M-yritys oli 16. toukokuuta 2000 ilmoittanut luopuvansa vapaaehtoisesti PFOS-aineiden pääkäyttötarkoituksista. PFOS-aineita on käytetty enimmäkseen tekstiilien, mattojen ja paperin rasvan-, öljyn- ja vedenkestävyyden parantamiseksi sekä yleisesti pinnoituksessa.

2.2

Komissio on ottanut huomioon terveys- ja ympäristöriskejä käsittelevän tiedekomitean (SCHER) 18. maaliskuuta 2005 antaman lausunnon, jossa todetaan, että PFOS-aineiden testaamisessa nykyään käytettävän menetelmän puutteista huolimatta tähän asti saadut tiedot osoittavat, että PFOS-aineet ovat hyvin hitaasti hajoavia, biologisesti erittäin kertyviä ja mahdollisesti myrkyllisiä ja että toimenpiteet vaarojen vähentämiseksi ovat perusteltuja, jotta vältettäisiin kaikenlaisen laajan käytön uudelleenkäynnistyminen.

2.3

Komissio on SCHERin kanssa samaa mieltä myös siitä, että kyseisiä aineita käytetään vähäisiä määriä erityistarkoituksiin, joita varten ei vielä ole saatavilla korvaavia tuotteita tai menetelmiä. Kun otetaan huomioon, että PFOS-tuotteiden käytön jatkaminen näissä jäljelle jäävissä sovelluksissa ei näytä aiheuttavan minkäänlaista ylimääräistä vaaraa ihmisten terveydelle tai ympäristölle, markkinoille saattamista ja käyttöä koskevasta yleisestä kiellosta tulisi myöntää poikkeuksia. Ehdotuksessa käsitellään niitä loppukäyttötarkoituksia, joita varten on myönnettävä poikkeus.

2.4

Tutkimuksen puiteohjelmasta rahoitettavaa Perforce-tutkimushanketta on jatkettava. Hankkeen tarkoituksena on tuottaa tietoa PFOS:lle altistumisesta sekä aineiden lähteistä, kulkeutumisreiteistä ja fysikaalis-kemiallisista ominaisuuksista.

2.5

Ehdotuksen tarkoituksena on taata terveyden ja ympäristön korkeatasoinen suojelu. Sisämarkkinoiden toiminta varmistetaan myös tarkasteltavina olevien tuotteiden osalta. Ehdotuksen kustannusvaikutukset sen kohteena oleville aloille arvioidaan erittäin vähäisiksi. Ehdotusta valmisteltaessa on järjestetty mittavia kuulemisia.

3.1

Fluoratut kemikaalit kehitettiin 1940-luvun lopulla. Niitä on käytetty koko ajan suurempia määriä pintajännitykseltään alhaisten (helposti levitettävien) jäykkien nesteiden tai erityisominaisuuksia omaavien (tavallisesti tarttumattomien) pintojen valmistuksessa. PFOS-aineet ovat fluorattujen kemikaalien alaryhmä, jonka 3M:n kaltaiset yritykset kehittivät parantaakseen rasvan-, öljyn- ja vedenkestävyyttä useissa teollisuuden ja kuluttajien käyttöön tarkoitetuissa sovelluksissa. Vuoteen 2000 mennessä PFOS-aineita valmistettiin ja saatettiin markkinoille vuosittain noin 4 500 tonnia sellaisissa tuotteissa kuin mattoja ja kankaita varten tarkoitettu 3M Scotchgard™ -hoitoaine. Sen jälkeen kun PFOS-aineet vedettiin markkinoilta, tällaisissa tuotteissa on siirrytty käyttämään muita fluorattuja kemikaaleja, joilla on vastaavanlaiset pinta-aktiiviset ominaisuudet mutta joiden vaikutukset ihmisten terveyteen ja ympäristöön ovat rajalliset.

3.2

Kuten perfluoro-oktaanisulfonaattien nimestä voi päätellä, kyseessä on yhdiste, jossa kahdeksanjäsenisen (oktaani) hiilivetyketjun kaikki (per) vetyatomit on korvattu fluoriatomeilla (fluoro) ja yhdellä SO3-ryhmällä (sulfonaatti) siten, että on syntynyt stabiili negatiivisesti varattu molekyyli (anioni), joka puolestaan voi yhdessä sellaisten metallien kuin litium, natrium ja kalium tai muiden positiivisesti varattujen ryhmien (kationi) kuten NH4 + (ammonium) kanssa muodostaa vesiliukoisia kidesuoloja. PFOS ei ole yksi ”aine”, vaan sillä viitataan aineita ja valmisteita koskevassa EU:n lainsäädännössä tarkoitettuihin aineiden komponentteihin (yhdisteisiin tai osiin). PFOS-aineet valmistetaan sähkökemialliseksi fluoraukseksi kutsutun kemiallisen erityisprosessin avulla.

3.3

Orgaanisten (hiilipohjaisuus, öljyliukoisuus) ja epäorgaanisten (metallisuolat, vesiliukoisuus) ominaisuuksien yhdistäminen tekee PFOS-aineista erityisen tehokkaita pinta-aktiivisia aineita, joita voidaan käyttää useissa erityissovelluksissa. Ne torjuvat hapettumista (eivät reagoi eivätkä pala) tai muuta ympäristön aiheuttamaa hajoamista (ne ovat stabiileita eivätkä siten hajoa helposti). Sekä öljy- että vesiliukoisina ne ovat todennäköisesti biologisesti kertyviä. Ne voivat olla eri lajeille myrkyllisiä altistumisolosuhteista riippuen. Kuten SCHER toteaa, kyseisten aineiden epätavallisten fysikaalisten ja kemiallisten ominaisuuksien takia laboratoriokokeissa käytettävät menetelmät niiden kokonaisympäristövaikutuksien selvittämiseksi saattavat osoittautua epäluotettaviksi.

3.4

Telomerisaatioksi kutsutulla menetelmällä voidaan valmistaa täysin fluorattuja lyhytketjuisia polymeerejä, joilla on samanlaiset pinta-aktiiviset ominaisuudet kuin PFOS-aineilla mutta joiden vaikutukset ihmisten terveyteen ja ympäristöön ovat vähäisemmät tai olemattomat. Nämä tuotteet (telomeerit) eivät kuulu ehdotuksen aihepiiriin.

3.5

OECD:n vuonna 2004 tekemän arvion mukaan, johon myös SCHER sittemmin viittaa, PFOS-aineiden kokonaiskulutus EU:ssa oli vuonna 2000 kaikkiaan noin 500 tonnia, josta 98 prosenttia käytettiin kankaiden ja paperin käsittelyssä ja pinnoituksessa. Vuosittaisten päästöjen määräksi arvioitiin noin 174 tonnia. Vuodesta 2004 alkaen maailmanlaajuinen kulutus on pienentynyt merkittävästi. Vuotuisten päästöjen suuruuden arvioitiin tuolloin olevan EU:ssa pahimmassa tapauksessa 10 tonnia, josta 9 miljoonan tonnin arvioitiin olevan peräisin metallin pinnoituksen yhteydessä syntyneistä käsittelemättömistä jätevesistä. Saksasta saatujen tuoreempien tietojen mukaan suuri osa myös tästä osuudesta voidaan kerätä talteen.

3.6

SCHER huomauttaa myös, että vasta viime vuosina analyysitekniikat ovat kehittyneet riittävästi, jotta ympäristöstä otettujen näytteiden PFOS-pitoisuudet voidaan havaita ja määritellä luotettavasti. Sen vuoksi on vaikeaa jäljittää edellä mainittujen rajoitusten aikaansaamia muutoksia. SCHER saattoi kuitenkin tehdä sen johtopäätöksen, että niiden jäljelle jäävien käyttötarkoitusten, joita varten ehdotetaan poikkeuksia, aiheuttamat päästöt vaikuttavat PFOS-pitoisuuksiin vain paikallisella tasolla ja että niiden vaikutus ympäristössä havaittaviin kokonaispitoisuuksiin on merkityksetön. SCHER toteaa erityisesti, että vaarat, joita yleisölle ja ympäristölle aiheutuu PFOS-aineiden käytön jatkumisesta puolijohde- ja ilmailuteollisuudessa ja valokuvausalalla, ovat merkityksettömiä. Kyseisten aineiden käyttö pinnoituksessa herättää kuitenkin huolia ja sitä olisi rajoitettava.

3.7

Työturvallisuusriskit on arvioitava kullakin alalla erikseen. Kun otetaan huomioon valokuvausalan ja puolijohde- ja ilmailuteollisuuden luonne sekä kyseisillä aloilla jo toteutettu työsuojelun korkea taso, on vaikeaa nähdä, miten PFOS-aineiden käyttö voisi aiheuttaa lisävaaroja työpaikoilla. Jälleen kerran on kuitenkin syytä todeta, että kyseisten aineiden käyttö kromipinnoituksessa herättää huolia. Sammutusvaahdoissa käytettäviksi ehdotettujen korvaavien aineiden terveys- ja ympäristöriskit on arvioitava ennen niitä koskevan päätöksen tekemistä. Lisäksi on sovittava siitä, miten nykyiset varastot ja suurten tulipalojen yhteydessä ympäristöön pääsevät aineet voidaan asianmukaisesti hävittää.

3.8

ETSK kannattaa edellä mainittuja ehdotuksia ja luottaa siihen, että tarvittavat toimenpiteet sisällytetään komission työsuunnitelmiin.

4.1

ETSK kannattaa seuraavia kahta ehdotuksen sisältämää PFOS-aineita koskevaa rajoitusta: (1) niitä ei saa saattaa markkinoille eikä käyttää aineena tai ainesosana valmisteissa 0,1 painoprosentin tai sen ylittävinä pitoisuuksina ja (2) niitä ei saa saattaa markkinoille tuotteissa tai niiden osissa 0,1 painoprosentin tai sen ylittävinä pitoisuuksina.

4.2

ETSK kannattaa myös (3) kohdassa mainittua poikkeusta, ettei edellä olevia (1) ja (2) kohtaa sovelleta ehdotuksessa luetelluissa kuudessa erityistapauksessa. Näitä erityistapauksia käsitellään seuraavissa kappaleissa.

4.2.1

Fotolitografialla tarkoitetaan laajasti ottaen tietokonesirujen kuvioinnissa käytettävää menetelmää. Puolijohteiden valmistuksessa viime aikoina tapahtunut kehitys vaatii erityisnesteiden käyttämistä valmistusprosessissa, jotta kuviointi voisi tapahtua erittäin luotettavasti, tiiviisti ja yhdenmukaisesti. Puolijohdeteollisuus pitää PFOS-aineita niiden ainutlaatuisten sähkökemiallisten ja pinta-aktiivisten ominaisuuksien vuoksi kyseisen tehtävän kannalta oleellisina. Jokainen valmistaja määrittelee ja testaa erittäin huolellisesti kaikissa tuotantolaitoksissaan ja kaikkien teknologioiden yhteydessä käytettävät prosessinesteet, joita ei jää valmiisiin lopputuotteisiin. Koska niitä käytetään täysin puhtaissa tuotantoympäristöissä, joissa kaikenlainen saastuminen on estettävä, työntekijöiden altistuminen ei ole mahdollista. Vuonna 2002 tehdyn, koko alaa koskeneen arvion mukaan alan vuosittaiset kokonaispäästöt olivat tuolloin vähemmän kuin 45 kiloa. Tuotekehittely voi kestää alalla jopa 10 vuotta. Laajasta yleisestä tutkimus- ja kehittämistyöstä huolimatta näitä jäljelle jääneitä käyttötarkoituksia varten ei ole onnistuttu löytämään korvaavia aineita. Todennäköisin tapa lopettaa PFOS-aineiden käyttö olisi kehittää uusi menetelmä sirujen valmistamiseksi. Tällaista menetelmää ei kuitenkaan vielä ole keksitty. Jos poikkeusta ei myönnetä, sirujen valmistus ei voi jatkua EU:ssa toisin kuin muualla maailmassa, jossa se voi jatkua ongelmitta. Kun otetaan huomioon edellä todettu sekä asiaa koskevan uuden todistusaineiston puuttuminen, ETSK suosittaa, ettei kyseisen poikkeuksen poistamiselle aseteta mitään määräaikaa.

4.2.2

Valokuvapinnoitteet: PFOS-aineet hankitaan tiivisteinä, joita sitten laimennetaan laajasti sellaisten ominaisuuksien aikaansaamiseksi, jotka ovat oleellisia työterveyden ja -turvallisuuden varmistamiseksi sekä tuotteiden yleisen suorituskyvyn valvomiseksi valokuvien käsittelyä koskevissa erityissovelluksissa. Toivotut ominaisuudet liittyvät muun muassa sähköstaattisten varausten sekä kitka- ja tarttumisominaisuuksien kontrollointiin, lian hylkimiseen ja muihin pinta-aktiivisiin ominaisuuksiin, joita tarvitaan laadukkaassa kuvanvalmistuksessa. Tuotantotekniikka vaatii jopa 18 kuvapinnan levittämistä nopeasti liikkuvalle filmipohjalle siten, että syntyy yhtenäinen, tavallisesti alle 0,11 millin paksuinen kerros. Käytettävät nesteet eivät saa olla fotoaktiivisia, sen sijaan niiden on oltava helposti levitettäviä ja mahdollistettava seuraavien kerrosten tehokas tarttuminen. Antistaattiset ominaisuudet ovat oleellisia, jotta voidaan minimoida tulipalon tai räjähdyksen riski ja niistä työntekijöille tai laitteistoille aiheutuvat vahingot. PFOS-aineiden käyttö on vähentynyt viime vuosina ainakin 60 prosenttia. Tämä johtuu niiden korvaamisesta vähemmän tärkeissä sovelluksissa muilla aineilla sekä filmin käytön yleisestä vähenemisestä, kun useissa kuluttajien, terveydenhuollon ja elinkeinoelämän käyttämissä sovelluksissa on siirrytty digitaalikuvaukseen. Jäljelle jäävistä käyttötarkoituksista aiheutuu vuosittain alle 8 kilon suuruiset ympäristöpäästöt. On todennäköistä, että digitaalikuvauksen yleistyminen johtaa filmien valmistuksessa tarvittavien ainemäärien jatkuvaan vähenemiseen. Toisaalta esimerkiksi digitaalikuvien tulostamisessa tarvittavien valokuvapaperien kysynnän arvioidaan jatkuvan. Laajasta tutkimustyöstä huolimatta näille PFOS-aineiden harvoille jäljelle jääneille käyttötarkoituksille ei ole onnistuttu löytämään vaihtoehtoa. Uusien prosessien, joita ei vielä ole edes keksitty, kehittämiseen, täytäntöönpanoon, testaamiseen ja hyväksymiseen kuluu ainakin 10 vuotta. Jos poikkeusta ei myönnetä, valmistus ei voi jatkua EU:ssa. Muualla maailmassa se sen sijaan voi jatkua ongelmitta. Kun otetaan huomioon edellä todettu sekä asiaa koskevan uuden todistusaineiston puuttuminen, ETSK suosittaa, ettei kyseisen poikkeuksen poistamiselle aseteta mitään määräaikaa.

4.2.3

Kromipinnoituksen sumunestoaineet: Laimennettuina käytettävät PFOS-aineet suojelevat niiden työntekijöiden terveyttä ja turvallisuutta, joiden tehtäviin kuuluu alustojen koriste- ja suojapinnoitus kromipinnoitteella auto- ja kulutustavarateollisuudessa. PFOS-aineet vähentävät myös pintajännityksiä, ja niitä käytetään kostutusaineina etenkin muovien etsauksessa. On kiistaton tosiasia, että kromipinnoitusta tehdään raskaassa ja mahdollisesti vaarallisessa työympäristössä varsinkin silloin, kun käytössä on tunnetusti syöpää aiheuttaviin Cr VI -kromiyhdisteisiin pohjautuvia prosesseja. Sen vuoksi on oleellisen tärkeää huolehtia sumunpoistosta sekä lopettaa työntekijöiden lisääntynyt altistuminen. Tilannetta voidaan parantaa ottamalla käyttöön Cr III -kromiyhdisteisiin perustuvia prosesseja, mutta sellaisia ei vielä ole täysimittaisesti käytettävissä. Ainoastaan PFOS-pohjaisten pinta-aktiivisten aineiden on toistaiseksi osoitettu säilyvän stabiileina molemmissa edellä mainituissa käyttöympäristöissä. SCHERin mukaan PFOS-aineiden vuosittainen käyttö näihin tarkoituksiin oli Euroopassa vuonna 2000 noin 10 tonnia. Arviot ympäristöpäästöjen vuosittaisesta kokonaismäärästä vaihtelevat huomattavasti sen mukaan, mitä prosesseja käytetään ja miten kyseisten prosessien yhteydessä valvotaan päästöjä, kierrätystä ja jätteiden polttoa. Saksan elinkeinoelämän tekemän, paikalliseen parhaaseen käytäntöön perustuvan arvion mukaan päästöt voisivat olla niinkin vähäiset kuin 500 kiloa vuodessa, jos samaa käytäntöä sovellettaisiin kaikkialla Euroopassa. Päästöt voivat kuitenkin olla suuremmat, jos käytetään huonompaa teknologiaa ja valvonta on heikompaa. Kun otetaan huomioon, että kromipinnoitus on laajin PFOS-aineiden jäljelle jäänyt jatkuva käyttötarkoitus ja että teknologian kehittymisen ansiosta jo nyt on saatavilla joitakin vaihtoehtoisia ratkaisuja, näyttää tarkoituksenmukaiselta asettaa aikaraja, jonka kuluessa tätä käyttötarkoitusta varten ehdotettava poikkeus on poistettava. Lisäksi olisi SCHERin ehdotuksen mukaisesti välittömästi tehtävä tutkimus työperäisestä altistumisesta sekä pitkän aikavälin arvio ympäristöriskeistä. Tutkimukset olisi tehtävä yhteistyössä alan teollisuuden kanssa sen varmistamiseksi, että tuotanto voi jatkua myös EU:ssa. Ei ole mitään syytä häätää yhtä autoteollisuuden erittäin tärkeää valmistusvaihetta unionin ulkopuolelle, sillä silloin ilmeisenä vaarana on, että myös jäljelle jäävä valmistus lähtee perässä. Ei saa myöskään syntyä tilannetta, että PFOS-pohjaisten sumunpoistajien käytön ennenaikainen lopettaminen lisäisi työntekijöiden terveysriskejä. ETSK suosittaa, että tätä käyttötarkoitusta varten myönnettävä poikkeus olisi voimassa vain viisi vuotta, minkä jälkeen komissio ja SCHER tarkastelisivat asiaa uudelleen.

4.2.4

Ilmailun hydraulinesteillä tarkoitetaan nesteitä, joita käytetään kaupallisessa, sotilaallisessa tai muussa ilmailukäytössä olevien lentokoneiden ohjainpintojen ja muiden osien käsittelyyn. Niitä käytetään — ja on voitava käyttää vastaisuudessakin — päivittäin tiukimpien mahdollisten käyttövaatimusten mukaisesti lentokoneiden ja matkustajien turvallisuuden takaamiseksi äärimmäisissä lämpötila- ja paineolosuhteissa. Alan liiketoiminta on maailmanlaajuista, ja lentokoneiden valmistajat sekä asianomaiset kansalliset ja kansainväliset elimet vastaavat tuotteiden, komponenttien ja järjestelmien kattavasta testaamisesta ja sertifioinnista. Uuden valmisteen tavanomainen hyväksymisprosessi voi kestää 20 vuotta. PFOS-aineita käytetään vähäisiä määriä (noin 0,1 painoprosenttia) mekaanisten osien, venttiilien, putkien ja suuaukkojen eroosionkestävyyden parantamiseksi. Laajoista kokeista huolimatta tähän mennessä ei ole löydetty korvaavia ratkaisuja, eikä sellaisia ole näköpiirissä. PFOS-aineita käytetään ilmailualalla suljetuissa järjestelmissä tarkoin valvotuissa olosuhteissa. SCHERin arvion mukaan maaperään ja vesistöihin joutuvien päästöjen vuosittainen kokonaismäärä on alle 15 kiloa. Kun otetaan huomioon edellä todettu sekä asiaa koskevan uuden todistusaineiston puuttuminen, ETSK suosittaa, ettei kyseisen poikkeuksen poistamiselle aseteta mitään määräaikaa.

4.2.5

Sammutusvaahdot: Fluorattuja pinta-aktiivisia aineita on käytetty tarkkaan määritellyissä sammutusvaahdoissa vuosien ajan. PFOS-aineet on yleisesti korvattu muilla aineilla uusissa vaahdoissa, joita on valmistettu tulipalojen sammuttamisessa kuluneiden varastojen korvaamiseksi tai varastojen luomiseksi uusia laitoksia, öljynjalostamoja, kemiantehtaita, aluksia tai säiliöalueita varten. Näiden vaihtoehtoisten tuotteiden terveys- ja ympäristövaikutuksia ei kuitenkaan vielä ole täysimääräisesti arvioitu. Kaikille vaahdoille on annettava myytäessä 15—20 vuoden takuu, ja ihannetilanteessa niitä ei koskaan käytetä. Sen vuoksi varastoissa on edelleen huomattavia määriä PFOS-aineita sisältäviä vaahtoja, joiden hävittämisestä on tullut suurin ongelma. Pinta-aktiivisten aineiden tehtävänä on mahdollistaa vesipohjaisten vaahtojen nopea leviäminen palavien hiilivetyjen pinnalle sen sijaan että vaahto vajoaisi niiden alle, jotta voidaan katkaista hapensaanti ja estää uudelleen syttyminen. Sekä pinta-aktiivisten aineiden että vaahtojen on säilytettävä ominaisuutensa äärimmäisissä käyttöolosuhteissa, ja niiden on torjuttava hapettumista. Kansalliset ja kansainväliset elimet asettavat vaahtojen toimintaa erilaisissa palotilanteissa koskevat vaatimukset. 3- tai 6-prosenttisia tiivisteitä on varastoitu keskusvarastoihin, joista niitä jaetaan palon sattuessa ja laimennetaan tapahtumapaikalla. Aineita tarvitaan suuria määriä, ja palopaikalta palon jälkeen valuvien jätevesien hävittäminen saattaa aiheuttaa huomattavia ongelmia. Jätevesi on väistämättä saastunutta, sillä se sisältää palaneita materiaaleja, sivutuotteita, joita syntyy hiilen palaessa kontrolloimattomasti ja alhaisessa lämpötilassa (polyaromaattiset hiilivedyt [PAH] ja dioksiinit), sekä vaahtojen ainesosia. Esimerkiksi Buncefieldissä Yhdistyneessä kuningaskunnassa äskettäin tapahtuneen varastopalon yhteydessä syntyi 20 miljoonaa litraa saastunutta jätevettä. Jätteen ainoa varma hävittämismuoto on polttaminen korkeassa lämpötilassa, mikä on kuitenkin tehoton ja kallis ratkaisu, jos pääosa hävitettävästä materiaalista on vettä. Vuosittaisten ympäristöpäästöjen määrää on siten vaikea arvioida, sillä se riippuu tulipalojen lukumäärästä, laajuudesta ja olosuhteista sekä erityisesti siitä, miten tehokkaasti palopaikalta valuvan veden leviäminen voidaan estää palomuureilla. SCHER viittaa lukuun, jonka mukaan päästöt olisivat EU:ssa vuosittain alle 600 kiloa, ja toteaa, että kyseinen arvio saattaa liioitella todellisia päästömääriä. ETSK on SCHERin kanssa samaa mieltä siitä, että PFOS-pohjaisten vaahtotiivisteiden nykyisiä varastoja ei pitäisi hävittää polttamalla ennen kuin vaihtoehtoisten tuotteiden vaikutukset on arvioitu täysimääräisesti. ETSK suosittaa siksi, että tarvittavat vaikutusten ja riskien arvioinnit tehdään mahdollisimman nopeasti ja että jäljellä olevia PFOS-pohjaisia vaahtoja käytetään vain silloin, kun niiden käyttö on suorituskyvyn varmistamiseksi oleellisen tärkeää ja kun valumavesien leviäminen voidaan estää palomuureilla. Komission tulisi tehdä alan teollisuuden ja jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten kanssa yhteistyötä sen varmistamiseksi, että syntyvät suuret jätemäärät voidaan hävittää asianmukaisesti. Kun otetaan huomioon asiaan liittyvät monet epävarmuustekijät, ETSK katsoo, ettei kyseisen poikkeuksen poistamiselle kannata asettaa mitään määräaikaa. Sen sijaan jäljelle jääneet ongelmat on syytä ratkaista mahdollisimman nopeasti.

4.2.6

Muut hallitut suljetut järjestelmät ovat — tai niiden pitäisi olla — säännönmukainen poikkeus useimmissa tapauksissa, kun EU:n asettaa tuotteiden markkinoille tuontia tai käyttöä koskevia rajoituksia. Jos järjestelmä mahdollistaa raaka-aineiden vaarattoman toimittamisen järjestelmän käyttöön sekä valmistettavien tuotteiden ja syntyvien jätteiden turvallisen poistamisen järjestelmästä, silloin tärkeitä välituotteita voidaan jatkuvasti valmistaa erittäin pienin päästöin ja siten, että ihmisten terveydelle ja ympäristölle aiheutuu vain vähän vaaroja. Järjestelmien toimintaolosuhteita tulisi valvoa työpaikoilla tehtävien rutiiniluonteisten terveys- ja turvallisuustarkastusten yhteydessä. Koska asiasta ei ole saatavilla uutta todistusaineistoa, ETSK suosittaa, ettei kyseisen poikkeuksen poistamiselle aseteta mitään määräaikaa.

4.3

Komissiolla on jatkossakin keskeinen rooli sen varmistamisessa, että kaikilla edellä mainituilla aloilla saadaan aikaan tyydyttävä ratkaisu. Tarvitaan jatkuva tutkimusohjelma vaihtoehtoisten tuotteiden ja menetelmien kehittämiseksi asianomaisilla aloilla sekä niiden ulkopuolella. Kyseisiä aloja koskevia direktiivejä on aina tarpeen mukaan muutettava, jotta voidaan ottaa huomioon nykyisissä tai ehdotetuissa yleisissä käytännöissä tapahtuvat muutokset.

18.8.2006   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 195/14

1.1

ETSK suhtautuu myönteisesti komission ehdotukseen, jota jäsenvaltiot ja alan toimijat ovat odottaneet pitkään. Siinä asetetut tavoitteet ovat kannatettavia ja ehdotukset yleisesti ottaen asianmukaisia. ETSK esittää kuitenkin eräitä konkreettisia ehdotuksia, jotta edistettäisiin oikeusvarmuuden, selkeyden, yksinkertaistamisen ja terveydensuojelun tavoitteiden saavuttamista.

1.2

ETSK kehottaa selventämään, mikä toimivaltainen viranomainen on vastuussa niiden lääkinnällisten laitteiden kokonaisarvioinnista, jotka sisältävät lääkkeitä, ihmisverestä peräisin olevia aineita tai ihmisestä peräisin olevia kudoksia. Komitea toivoo myös, että asetetaan määräaika, johon mennessä toimivaltaisten viranomaisten on suoritettava arviointi, ja että laaditaan arvioinnin edellyttämää tieteellistä pätevyyttä ja arviointimenetelmiä koskeva opas.

1.3

ETSK katsoo, että rekisteröintiä, kliinisiä tietoja, todistuksia ja valvontaa koskevien tietojen ilmoittamisen tulisi olla pakollista ja että jo toimivaa eurooppalaista tietokantaa tulisi vahvistaa. Lisäksi komitea kehottaa tutkimaan asianmukaisia muotoja muun kuin luottamuksellisen tiedon laaja-alaiseksi levittämiseksi sekä ilmoitettujen laitosten ja toimivaltaisten viranomaisten että asianomaisten toimijoiden välillä.

1.4

Markkinoille saattamisen jälkeisessä valvontajärjestelmässä tulisi määritellä nykyistä tarkemmin terveydenhuoltoalan toimijoiden rooli ja vastuut sekä varmistettava tietojen ja valvonnan tulosten asianmukainen levittäminen.

1.5

ETSK on tyytyväinen kliinisiä tutkimuksia koskeviin ehdotuksiin, joka liittyvät lääkinnällisten laitteiden turvallisuuteen ja suorituskykyyn. Komitea ehdottaa muutoksia, joiden avulla selvennetään etenkin kliinisten tutkimusten aloitusajankohtaa sen jälkeen, kun toimivaltaiselta eettiseltä komitealta on saatu lupa laitteiden luokituksen mukaisesti.

1.6

ETSK pahoittelee sitä, että aihetta ”uudelleenkäsittely” ei ole otettu ehdotuksessa huomioon. Yhteen käyttöön suunniteltujen ja valmistettujen lääkinnällisten laitteiden uudelleenkäsittely on riski potilaan terveydelle. Komitea kehottaa ainakin määrittelemään periaatteen, jonka mukaan lääkinnällisen laitteen uudelleenkäsittelyn suorittavan tahon on esitettävä toteutetun toimenpiteen luonnetta koskevat tiedot. Lisäksi sen tulisi varmistaa alkuperäisen tuotteen laatua ja turvallisuutta vastaava laatu- ja turvallisuustaso sekä tiedottaa asiasta käyttäjille ja potilaille.

2.1

Aktiivisia implantoitavia lääkinnällisiä laitteita koskevan direktiivin 90/385/ETY (1) sekä lääkinnällisiä laitteita koskevan direktiivin 93/42/ETY (2) täytäntöönpanosta saadut kokemukset ovat kaiken kaikkiaan olleet myönteisiä, mutta lainsäädäntöä on soveltamisen parantamiseksi muutettava selkiyttämällä eräitä nykyisiä säännöksiä sekä määrittelemällä suunniteltujen aloitteiden oikeusperusta.

2.2

Direktiivin 93/42/ETY mukaan komissio antaa viiden vuoden kuluttua direktiivin voimaantulosta neuvostolle kertomuksen direktiivin täytäntöönpanon tietyistä näkökohdista. Tarkistuksen yhteydessä julkaistiin vuoden 2002 kesäkuussa lääkinnällisistä laitteista annettujen direktiivien täytäntöönpanoa käsittelevä kertomus. Komissio toi esiin kyseisen kertomuksen päätelmät tiedonannossaan KOM(2003) 386 (3), johon neuvosto suhtautui myönteisesti joulukuussa 2003 antamissaan päätelmissä ja johon myös Euroopan parlamentti oli tyytyväinen.

2.3

Tiedonannossa esitetään tärkeimmät parannettavat seikat, jotka ovat

Komissio käynnisti vuonna 2003 kuulemisen, joka toteutettiin pääasiassa komission yksiköiden koolle kutsumassa lääkinnällisiä laitteita käsittelevässä asiantuntijaryhmässä (Medical Devices Experts Group, MDEG). Sen jälkeen toteutettiin julkinen kuuleminen Internetin välityksellä (5).

2.4

Ehdotuksessa on kyse pikemminkin sääntelyn selkeyttämisestä kuin sen muuttamisesta, joten odotettavissa ei ole merkittäviä taloudellisia eikä ympäristöä koskevia vaikutuksia. Komissio pyrkii ehdotuksellaan

2.5

Ehdotuksen oikeusperustana on EY:n perustamissopimuksen 95 artikla (entinen 100 a artikla), johon myös direktiivi 93/42/ETY perustuu. Jotta saavutetaan kaupan teknisten esteiden poistamisen tavoite ja selkeytetään direktiivien 93/42/ETY ja 90/385/ETY nykyisiä säännöksiä, on välttämätöntä ja asianmukaista yhtenäistää niitä jäsenvaltioiden lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä, joka koskevat lääkinnällisten laitteiden markkinoille saattamisen tai käyttöönoton tiettyjä näkökohtia.

3.1

ETSK suhtautuu myönteisesti komission ehdotukseen, jota jäsenvaltiot ja alan toimijat ovat odottaneet pitkään. Ehdotuksen tavoitteet ovat täysin kannatettavia, ja konkreettiset ehdotukset vaikuttavat asianmukaisilta pyrittäessä nykyistä selkeämpien ja yksinkertaisempien säännösten avulla yhtenäistämään monitahoista ja monipuolista alaa edellyttäen, että komitean seuraavassa esittämät ajatukset otetaan huomioon.

3.2

Lääkinnällisten laitteiden merkitys kasvaa jatkuvasti terveydenhuoltoalalla, ja ne vaikuttavat huomattavasti niin terveyteen kun julkisiin terveydenhuoltokuluihin. Edellä mainittujen direktiivien säännökset koskevat yli 10 000:ta tuotetyyppiä, jotka ulottuvat yksinkertaisista laitteista (kuten sideharsoista, ruiskuista ja silmälaseista) erittäin kehittyneisiin ja monimutkaisiin laitteisiin (kuten elämää ylläpitävät implantoitavat laitteet sekä diagnostiset kuvantamislaitteet).

3.3

Alan teknologia on korkeatasoista, sillä kansalaiset ja terveydenhuoltoviranomaiset edellyttävät yhä kehittyneempiä ja turvallisempia tuotteita. Ala on myös taloudellisesti merkittävä. Eurooppalaiset markkinat ovat toiseksi suurimmat Yhdysvaltojen markkinoiden jälkeen, ja niiden arvo on noin 55 miljardia euroa. Alalla toimii yli 8 000 yritystä, ja se työllistää noin 450 000 henkilöä.

3.4

On tuotava esiin, että laitteita tuodaan yhä enemmän EU:hun. Nykyistä selkeämpi ja tehokkaampi lainsäädäntökehys sekä toimivaltaisten viranomaisten entistä avoimempi yhteistyö voivatkin vauhdittaa alaa ja heikentää markkinaosuuksien vähentymisen ja työllisyyden alenemisen riskiä.

3.5

Komission kanssa voidaan olla samaa mieltä siitä, että makrotaloudelliset vaikutukset eivät ole merkittäviä, mutta esitetyt lisävaatimukset saattavat yhdessä nostaa huomattavastikin eräiden toimintayksiköiden tai tuotteiden kustannuksia.

3.6.1

Ehdotuksessa määritellään edellä mainittuihin direktiiveihin tehtävät muutokset ja selvennetään eräitä täytäntöönpanomenettelyjä muihin direktiiveihin tai asetuksiin nähden silloin, kun ei ole täysin selvää, mitä säädöstä tulisi soveltaa (laitteet, joihin sisältyy lääke (6), ihmisverestä peräisin olevia aineita (7) tai ihmisestä peräisin olevia kudosteknologiatuotteita (8)). Lisäksi ehdotuksessa selvennetään, että in vitro -diagnostiikkaan tarkoitettuihin lääkinnällisiin laitteisiin (9) ei sovelleta biosideistä annettua direktiiviä (10), jota näin ollen muutetaan.

3.6.2

ETSK kannattaa periaatetta, jonka mukaan sovelletaan lääkinnällisistä laitteista annettuja direktiivejä, jos lääkinnälliset laitteet sisältävät aputuotteina lääkkeitä, ihmisverestä peräisin olevia aineita tai ihmisestä peräisin olevia kudosteknologiatuotteita. On kuitenkin kysyttävä, miksei ehdotuksessa tarkastella nimenomaisesti eräissä liitteissä mainittuja laitteita, joissa on hyödynnetty eläimestä peräisin olevia kudoksia. Komitea pelkää, että aputuotteen määritelmä saattaa johtaa erilaisiin tulkintoihin jäsenvaltioissa ja ilmoitetuissa laitoksissa. Tämän vuoksi komitea toivoo, että käsite määriteltäisiin nykyistä tarkemmin.

3.6.3

Olisi selvennettävä, mikä toimivaltainen viranomainen on vastuussa niiden lääkinnällisten laitteiden kokonaisarvioinnista, jotka sisältävät lääkkeitä, ihmisverestä peräisin olevia aineita tai ihmisestä peräisin olevia kudoksia. Ilmoitetut laitokset voivat kyseisissä tapauksissa turvautua jäsenvaltioiden ja unionitason viranomaisiin (esimerkiksi Euroopan lääkevirasto, EMEA), joilla ei aina ole asianmukaista pätevyyttä arvioida kyseisiä lääkinnällisiä laitteita ja jotka soveltavat toisenlaisia tuoteryhmiä varten suunniteltuja menettelyjä ja toimivat usein hyvin hitaasti.

3.6.3.1

ETSK toivoo, että arvioinnin suorittamista varten asetetaan määräajat, sillä innovointi ja tuotteiden vanhentuminen on alalla hyvin nopeaa. Lisäksi komitea toivoo, että toimivaltaiset viranomaiset laativat yhteistyössä lääkinnällisistä laitteista vastaavien viranomaisten kanssa tieteellistä pätevyyttä ja arviointimenetelmiä koskevan oppaan. Valmistajien vuosien kuluessa saaman kokemuksen perusteella komitea toivoo, että ilmoitetut laitokset voivat turvautua minkä tahansa hyväksytyn toimivaltaisen viranomaisen, ei vain Euroopan lääkeviraston, antamaan tieteelliseen lausuntoon.

3.6.4

Suuri osa tuotteista, joissa on käytetty ihmisestä peräisin olevia kudosteknologiatuotteita, muistuttavat luonteeltaan, toimintatavaltaan ja valmistustekniikoiltaan enemmän lääkinnällisiä laitteita kuin lääkkeitä. Mahdollisten lainsäädännön aukkojen välttämiseksi on ETSK:n mielestä asianmukaista lukea kyseiset tuotteet käsillä olevan ehdotuksen piiriin lukuun ottamatta tuotteita, jotka vaikuttavat ihmiskeholla tai ihmiskehossa ensi sijassa farmakologisin, immunologisin tai metabolisin keinoin.

3.6.5

ETSK ei kannata lääkinnällisistä laitteista ja henkilösuojaimista annettujen kahden direktiivin samanaikaista soveltamista, sillä niissä säädetään erilaisista vaatimuksista vaikka niiden yhteisenä tavoitteena on käyttäjän suojeleminen. Tämä saattaa vaikeuttaa käytännön soveltamista ja lisätä kustannuksia, joita ei voida perustella turvallisuudella.

3.6.6

ETSK kannattaa 13 artiklaan lisättyä uutta komiteamenettelyä, jonka avulla voidaan tehdä sitovia ja nopeita päätöksiä tapauksissa, joissa on kyse tuotteen väärästä tai puuttuvasta luokituksesta. Komitea katsoo kuitenkin, että parhaaseen mahdolliseen tulokseen pääsemiseksi on parannettava toimivaltaisten viranomaisten välistä tietojen kulkua sekä varmistettava eurooppalaisen tietokannan avulla tehokas tietojen hallinnointi.

3.7.1

ETSK on sitä mieltä, että tietojen keräämistä ja käyttöön asettamista sekä koordinoinnin parantamista ja valvontatoimista tiedottamista koskevien säännösten tulee olla nykyistä selkeämpiä ja laaja-alaisempia.

3.7.2

Komitea pitää ehdotusta puutteellisena, kun ajatellaan ilmoitettujen laitosten kykyä suorittaa niille määrätyt tehtävät, mistä on huomautettu jo vuonna 2003 annetussa tiedonannossa (11). Uudet terapeuttiset mahdollisuudet sekä lääkinnällisten laitteiden monimutkaisuuden lisääntyminen ja kehittyminen edellyttävät tieteellistä ja teknistä pätevyyttä, jota ei aina voida varmistaa kansallisella tasolla. Olisikin toivottavaa, että unionin tasolla tai edes koordinointitoimin voitaisiin varmistaa eräiden ilmoitettujen laitosten erikoistuminen tiettyihin erityisen monimutkaisiin ja kehittyneisiin tuotteisiin.

3.7.3

ETSK on samaa mieltä siitä, että jokaisen valmistajan, jonka kotipaikka on unionin ulkopuolisessa maassa, on nimettävä EU:n jäsenvaltiossa sijaitseva edustaja, joka toimii valmistajan nimissä ja on vastuussa viranomaisille tässä tarkasteltavaan direktiivin perustuvista velvoitteista. Ehdotus on kuitenkin puutteellinen ja epäjohdonmukainen, ja sitä on selvennettävä (ks. kohta 4.3). ETSK kannattaa periaatteessa joustavaa järjestelmää, joka mahdollistaa yrittäjien konkreettisen valinnanvapauden.

3.7.4

ETSK on sitä mieltä, että kaikkien rekisteröintiä, kliinisiä tietoja, todistuksia ja valvontaa koskevien tietojen (vakavat epätoivotut tapaukset ja vaikutukset mukaan luettuina) lähettämisen eurooppalaiseen Eudamed-tietokantaan tulisi olla pakollista eikä perustua vapaaehtoisuuteen. Kyseinen tietokanta on jo osittain toiminnassa. Sen tehtävät tulisi mahdollisimman pian määritellä uudelleen etenkin tapauksissa, jotka koskevat muun kuin luottamuksellisen tiedon käyttöön asettamista asianomaisille toimijoille. Lisäksi sille tulisi luoda asianmukaiset rakenteet sekä myöntää riittävät resurssit.

3.7.4.1

Välittömien sidosryhmien käyttöön olisi asetettava muut kuin luottamukselliset tiedot edes tiivistetyssä muodossa sekä tuotteiden turvallisuutta ja laatua ja markkinoille saattamisen jälkeistä valvontaa koskevat tiedot. Niiden tulisi olla myös terveydenhuoltoalan toimijoiden järjestöjen käytettävissä, jotta varmistettaisiin lääkinnällisten laitteiden entistä tietoisempi ja turvallisempi käyttö.

3.7.4.2

ETSK toivoo myös, että yhteistyössä sidosryhmien kanssa laaditaan opas, jonka avulla toimivaltaiset toimijat voivat laatia ja asettaa käyttöön yhteenvedon tuotteen ominaisuuksista. Tällainen asiakirja sekä valvontaa koskevat kootut ja vahvistetut tiedot tulisi asettaa ilmoitettujen laitosten ja toimivaltaisten viranomaisten käyttöön. Lisäksi tulisi tutkia asianmukaisia tapoja, joilla tietoja voidaan levittää nykyistä laaja-alaisemmin.

3.7.5

Suunnitelmien mukaan käyttöohjeet voidaan toimittaa myös muussa muodossa kuin pakkausselosteena. Tämä vastaa toimijoiden vaatimuksia, kun ajatellaan lääkinnällisten laitteiden laajaa valikoimaa. Tulisi tutkia tarkemmin mahdollisuuksia hyödyntää sähköisiä välineitä (kuten CD-ROM-levyjä ja Internetiä) sellaisen nykyistä yksinkertaisemman ja joustavamman menetelmän avulla, joka ei edellyttäisi jäsenvaltioiden määräenemmistöä.

3.7.6

ETSK toivoo, että direktiivissä mainittaisiin nimenomaan väliaikaisten työryhmien laatimat ja komission julkaisemat tulkintaohjeet (MedDev-asiakirjat). Tässä yhteydessä tulisi määritellä yksinkertaistetut menettelyt ohjeiden hyväksymiseksi, jotta vähennetään tulkintaongelmia ja edistetään valmistajien ja ilmoitettujen laitosten toimintatapojen yhtenäistämistä.

3.8.1

Markkinoille saattamisen jälkeinen valvontajärjestelmä määritellään ehdotuksessa tarkasti valmistajan kannalta, mutta siinä ei esitetä tarkemmin terveydenhuoltoalan toimijoiden roolia ja vastuuta. Myöskään tietojen ja valvonnan tulosten levittämismenetelmä ei vaikuta vielä asianmukaiselta. Järjestelmään vaikuttaa edelleen liikaa kansallinen näkökulma, vaikka nykyistä vahvempi eurooppalainen näkemys olisi tässä yhteydessä toivottavaa.

3.8.2

ETSK on tyytyväinen liitteeseen X tehtyihin muutoksiin, jotka koskevat lääkinnällisten laitteiden turvallisuuteen ja suorituskykyyn liittyviä kliinisiä tietoja. Komitea ehdottaa, että artiklassa selvennetään entisestään kliinisten tutkimusten aloitusajankohtaa sen jälkeen, kun toimivaltaiselta eettiseltä komitealta on saatu lupa laitteiden luokituksen mukaisesti.

3.8.3

ETSK pahoittelee sitä, ettei ”uudelleenkäsittelyä” ole ehdotuksessa otettu huomioon. Tämä eräissä jäsenvaltioissa jo kielletty käytäntö yhteen käyttöön suunniteltujen ja valmistettujen lääkinnällisten laitteiden uudelleenkäsittelystä ei anna potilaille riittäviä turvallisuustakeita, sillä kyseisillä laitteilla ei ole tehty kaikkia niitä luottavuuden ja turvallisen käytön edellyttämiä testejä, joiden perusteella sille on annettu lupa yhteen käyttöön.

3.8.3.1

ETSK katsoo, että tällainen eräiden jäsenvaltioiden sairaaloissa usein noudatettu käytänne on kiellettävä, sillä se on vaarallinen potilaan terveyden kannalta ja vaikeuttaa vastuun määrittelyä. Sterilointikaan ei takaa täyttä riskittömyyttä, sillä käytettyjen materiaalien rakenteelliset ominaisuudet voivat sen yhteydessä muuttua.

3.8.3.2

ETSK on tietoinen siitä, että kyseiset käytänteet kuuluvat jäsenvaltioiden toimivaltaan, mutta sen mielestä unionitason toimet ovat välttämättömiä jo senkin vuoksi, että kansalaisten vapaa liikkuvuus ja äskettäin hyväksytty mahdollisuus terveydenhoitoon toisessa jäsenvaltioissa edellyttävät yleisesti hyväksyttyjä käytänteitä. Väliaikaisena ratkaisuja voitaisiin ainakin määritellä periaate, jonka mukaan uudelleenkäsittelyn suorittavan tahon on esitettävä lääkinnällisen laitteen luokitusta ja toteutettua toimenpidettä koskevat tiedot, jotta varmistetaan alkuperäisen tuotteen laatua ja turvallisuutta vastaava laatu- ja turvallisuustaso. Lisäksi käyttäjille ja potilaille on tiedotettava selkeästi asiasta.

3.8.4

ETSK kannattaa täysin ehdotettuja tarkennuksia, jotka koskevat vaatimustenmukaisuuden arviointia sekä velvollisuutta esittää lääkinnällisen laitteen suunnitteluasiakirjat, jotka on suhteutettu laitteen luokitukseen ja sen edustamaan teknologiseen tai terapeuttiseen uutuuteen. Komitea on myös samaa mieltä siitä, että valmistajan on valvottava asianmukaisesti kolmansia osapuolia, jotka osallistuvat laitteen suunnitteluun ja valmistukseen.

4.1.1

ETSK:n mielestä ei ole yksinkertaistamisperiaatteen eikä oikeusvarmuuden mukaista soveltaa samanaikaisesti kahta direktiiviä samaan tuotteeseen, kuten nyt ehdotetaan lääkinnällisistä laitteista ja henkilösuojaimista annettujen direktiivien suhteen. Komitea toivoo, että direktiivin 93/42/ETY 1 artiklan 6 kohdan alkuperäinen sanamuoto palautettaisiin.

4.1.2

Yleisesti ottaen ETSK toivoo, että kun lääkinnällinen laite voi kuulua muiden direktiivien määritelmien piiriin (kuten lääkkeet ja kosmetiikka), tulisi tarvittaessa tarkentaa, että toimivaltaiset elimet ja viranomaiset ottavat sovellettavasta direktiivistä päättäessään huomioon tuotteen ensisijaisen suunnitellun tarkoituksen sekä sen pääasiallisen toimintamekanismin.

4.1.3

Oikeusvarmuuden takaamiseksi on ETSK:n mielestä muutettava liitteessä I olevan kohdan 7.4 nykyistä muotoilua. Etenkin on tarkennettava, että kun lääkinnällinen laite sisältää ainetta, joka voidaan erillisesti tarkasteltuna määritellä lääkkeeksi, sovelletaan vain kyseisen aineen turvallisuutta ja laatua koskevia lääkelainsäädännön erityissäädöksiä eikä lääkelainsäädäntöä kokonaisuudessaan.

4.1.4

Niitä lääkinnällisiä laitteita ajatellen, joiden osana on ihmisestä peräisin oleva kudosteknologiatuote, ETSK pelkää, että uuden 4 b kohdan säännökset eivät ratkaise kaikkia tulkintaongelmia. Komitea toivookin, että kyseiset tuotteet määritellään selkeästi 1 artiklassa voimassa olevien direktiivien ja etenkin pitkälle kehitetyissä terapioissa käytettävistä lääkkeistä parhaillaan keskusteltavan asetuksen mukaisesti (12).

4.2.1

ETSK toivoo, että toimivaltaisten viranomaisten ja elinten sekä valmistajien tai heidän edustajiensa olisi toimitettava keskeiset tiedot — kliiniset tiedot sekä vakavat, epätoivotut ja odottamattomat vaikutukset mukaan lukien — eurooppalaiseen Eudamed-tietokantaan. Tiedonkeruun tehostamiseksi on kuitenkin määriteltävä uudelleen kyseisen elimen tehtävät ja toimintaohjelma, jotta asianmukaisen rakenteen ja riittävien resurssien avulla varmistetaan sen tehokas toiminta.

4.2.2

Kerättyjen tietojen täydellisyyden sekä olennaisen ja muun kuin luottamuksellisen tiedon levittämisen varmistamiseksi ETSK katsoo, että ehdotuksen tiettyjä kohtia on muutettava. Kyseessä ovat etenkin seuraavat kohdat:

4.2.3

Lisäksi ETSK toivoo, että 20 artiklan 3 kohtaa muutetaan siten, että siinä mainitaan periaate, jonka mukaan muu kuin luottamuksellinen tieto on asetettava käyttäjien ulottuville tiivistetyssä muodossa. Tässä yhteydessä on mainittava asianomaisten elimien ja viranomaisten ohella myös valmistajat ja edustajat.

4.3.1

ETSK panee merkille, että ehdotuksessa ei ole määritelty yhtenäisesti sellaisen valmistajan edustajaa, jolla ei ole kotipaikkaa yhteisössä. Ehdotuksen 14. perustelukappaleessa puhutaan yhdestä edustajasta kaikille laiteluokille, kun taas 10 a artiklan 3 kohdassa ja 14 artiklan 2 kohdassa mainitaan vain laitteet tarkentamatta, tarkoitetaanko kaikkia vai vain tiettyjä laiteluokkia.

4.3.2

Kun otetaan huomioon, että valmistaja voi saattaa markkinoille valikoiman erilaisia lääkinnällisiä laitteita, ETSK toivoo joustavuuden lisäämistä, jotta jokaiselle tuoteluokalle eikä välttämättä koko tuotevalikoimalle nimetään yksi edustaja (eri kielitoisinnoissa on selvennettävä, että oikeudelliselta kannalta tarkoitetaan sekä fyysisiä henkilöitä että oikeushenkilöitä).

4.4.1

Jotta voitaisiin helpottaa kliinisiä tutkimuksia koskevien tietojen seurantaa ja hallinnointia, tulisi 2 artiklan 2 kohtaa täydentää toimivaltaisille viranomaisille tiedottamista koskevilla säännöksillä. Niissä tulisi tarkentaa, että valmistajan tai sen edustajan on ilmoitettava kaikkien niiden jäsenvaltioiden viranomaisille, joissa kyseisiä tutkimuksia suoritetaan, tutkimusten lykkäämisestä, keskeyttämisestä tai lopettamisesta asianmukaisin selityksin ja perusteluin.

4.4.2

ETSK suhtautuu myönteisesti 15 artiklan 2 ja 3 kohdan uuteen muotoiluun. On kuitenkin kysyttävä, olisiko aiheellista muuttaa 3 kohtaa tarkentamalla, että luokan I lääkinnällisten laitteiden osalta kliiniset tutkimukset voidaan aloittaa heti, kun eettinen komitea on antanut myönteisen lausunnon kliinisestä tutkimussuunnitelmasta.

18.8.2006   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 195/19

1.

Ehdotuksella on tarkoitus kodifioida tavaroiden maahantuonnissa pieninä muina kuin kaupallisina lähetyksinä kolmansista maista sovellettavista verovapautuksista 19. joulukuuta 1978 annettu neuvoston direktiivi 78/1035/ETY. Uudella direktiivillä korvataan siihen sisällytetyt säädökset. Kodifioitavien säädösten asiasisältöä ei ole muutettu ehdotuksessa, vaan niihin on yhdistettäessä tehty ainoastaan kodifioinnin edellyttämät muodolliset muutokset.

2.

Komitea kannattaa yhteisön säädösten yleistä kodifiointia, jonka komissio on käynnistänyt 1. huhtikuuta 1987 tehdyn ja Edinburghin huippukokouksen päätelmissä vahvistetun päätöksen perusteella. Komitea siis puoltaa ehdotettua direktiiviä samaan tapaan kuin se on puoltanut vastaavia aloitteita muissakin tapauksissa.

3.

Komitea toteaa, että Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission 20. joulukuuta 1994 tekemän yhteisen sopimuksen mukaisesti kodifioinnin yhteydessä ei voida tehdä muutoksia asiasisältöön. Komissio noudattaa tätä ehtoa ehdottamassaan direktiivissä.

4.

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean neuvonantotehtävä ja vastuullinen suhtautumistapa edellyttävät, että komitea tarkistaa esitetyt muutokset ennen asiakirjan hyväksymistä. Esittelijä on suorittanut tarkistuksen ja katsoo, ettei asiakirja anna aihetta kritiikkiin tai erityisiin huomioihin.

5.

Komitea siis kannattaa unionin lainsäädännön yksinkertaistamis- ja selkeyttämisprosessiin liittyvää kodifiointiehdotusta.

18.8.2006   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 195/20

1.1

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea katsoo, että komission tekemä ehdotus asetukseksi rautateiden ja maanteiden julkisista henkilöliikennepalveluista merkitsee parannusta aiempiin versioihin verrattuna sopimuksen suoraa tekemistä koskevan mahdollisuuden osalta.

1.2

Jotta saavutettaisiin oikeudellista varmuutta koskeva tavoite, mitä järjestelyistä vastaavat viranomaiset ja liikenteenharjoittajat ovat toivoneet, seuraavia kohtia on kuitenkin vielä selkiytettävä:

1.3

Tätä taustaa vasten komitea kannattaa nimenomaisesti sopimuksentekovelvollisuutta sekä tasapainoa kilpailuttamista ja sopimuksen suoraa tekemistä koskevien mahdollisuuksien välillä tarvittavan avoimuuden edistämiseksi ja palveluiden laadun parantamiseksi kilpailuun perustuvan järjestelmän puitteissa.

1.4

Komitea toivoo, että asetuksen säännöksiä sovelletaan kaikkiin julkisia liikennepalveluita koskeviin sopimuksiin.

1.5

Tilanteessa, jossa kilpailuttaminen ja sopimuksen tekeminen suoraan sisäisen liikenteenharjoittajan kanssa ovat keskenään tasapainossa, komitea kannattaa toiminnan maantieteellistä rajaamista, jotta vältettäisiin kilpailun vääristyminen kaikilta osin ja turvattaisiin näin paikallisyhteisöjen valinnanvapaus sekä oikeudenmukaisuus säännellyn kilpailun olosuhteissa.

1.6

Komitea toivoo, että tehtäessä sopimus suoraan sisäisen liikenteenharjoittajan kanssa jätettäisiin selkeästi määritelty ja rajattu joustovara tilanteessa, jossa verkostojen yhtenäisyyden ja liikennepalveluiden yhdistämisen kannalta on olennaista, että ne voitaisiin ulottaa sellaisille ympäröiville ja/tai lähialueille, joiden toimivaltainen viranomainen on muu kuin julkista liikennepalvelua koskevan sopimuksen tehnyt viranomainen.

1.7

Komitea katsoo, että pieniä sopimuksia sekä palvelun jatkuvuuden turvaamista koskevat poikkeukset ovat perusteltuja.

1.8

Komitea kyseenalaistaa mahdollisuuden tehdä julkisen palvelun sopimuksia rautatieliikenteen alalla suoraan sekä perinteisten että uusien liikenteenharjoittajien kanssa ilman tasapuolisen kilpailun takaavia yksityiskohtaisia puitteita ja sääntöjä, jollaiset on laadittu sisäisiä liikenteenharjoittajia varten. Tästä aiheutuu oikeudellista epävarmuutta ja kilpailun vääristymiä.

1.9

Komitea katsoo, että julkisen rautatieliikenteen avoimuuden, tasapuolisen kohtelun, laadun ja tehokkuuden periaatteet voidaan varmistaa aiempaa paremmin ainoastaan, jos siihen sovelletaan samoja sääntöjä kuin paikalliseen maantieliikenteeseen.

1.10

Komitea kehottaa omaksumaan uudelleen vuonna 2002 annetussa asetusehdotuksessa esiin tuodun, palvelun laatua ja jäsenvaltioissa voimassa olevan sosiaalilainsäädännön noudattamista koskevan ajattelutavan.

1.11

Edellä esitetyin varauksin ETSK toivoo, että asetus, joka on välttämätön alan oikeudellisen varmuuden turvaamiseksi, hyväksytään pikaisesti.

2.1

Euroopan komissio on julkaissut uuden ehdotuksen asetukseksi rautateiden ja maanteiden julkisten henkilöliikennepalvelujen velvoitteista. Kyseessä on aihetta käsittelevän asiakirjan kolmas versio.

2.2

ETSK on tyytyväinen komission suorittamaan työhön, jonka avulla unionin toimielimissä aiemmin lukkiutuneet keskustelut on mahdollista käynnistää uudelleen.

2.3

Ehdotetussa säädöstekstissä pyritään sovittamaan yhteen aiemmissa keskusteluissa esiin tuodut eri näkökannat oikeuskäytännön viimeaikaisen kehityksen ja erityisesti asiassa Altmark Trans annetun tuomion pohjalta sekä poistamaan toissijaisuusperiaatteen huomioonottamiseen ja julkisyhteisöjen hallinnollisen autonomian periaatteen kunnioittamiseen liittyvät huolenaiheet.

2.4

Asiakirja eroaa merkittävästi edellisestä versiosta, ja sen sanamuotoa on yksinkertaistettu. Jotta lainsäädäntämenettelyä ei pitkitettäisi, parlamentti päätti kuitenkin käsitellä sitä saman asiakirjan tarkistettuna versiona ja ottaa sen toiseen käsittelyyn. Ehdotus on siis parhaillaan ministerineuvostossa, joka on juuri aloittanut sen käsittelyn ja päättänyt tarkastella ehdotuksen vastaavuutta kolmannen rautatiepaketin kanssa erityisesti kansainvälisen liikenteen avaamisen ja kabotaasimahdollisuuden osalta (2).

2.5

Komissio katsoo, että nykyinen, vuodelta 1969 peräisin oleva lainsäädäntökehys on vanhentunut ja että liikennemuotojen tehokkuutta ja laatua on parannettava niiden markkinaosuuden säilyttämiseksi tai lisäämiseksi. Komissio haluaisi ”säännellä kilpailua, myös alue- ja kaupunkiliikenteestä käytävää kilpailua, jotta varmistettaisiin avoimuus julkisia palveluhankintoja koskevien sopimusten tekemisessä ja täytäntöönpanossa” (3). Tähän liittyen edellisestä asetusehdotuksesta vuonna 2001 laatimassaan lausunnossa ETSK suhtautui erityisen myönteisesti ”komission pyrkimykseen toteuttaa julkisen liikenteen markkinajärjestely säännellyn kilpailun muodossa sen sijaan, että markkinat avattaisiin täysin kilpailulle” (4).

2.6

Komitea pani niin ikään tyytyväisenä merkille, että ”tästä lähtien kaikentyyppisten yritysten tasavertaiset mahdollisuudet ja yritysten välinen kilpailu on oikeudellisesti ja kirjanpidollisesti avointa yrityksen luonteesta riippumatta” (5).

2.7

Nyt, kun asetusehdotusta on vielä tarkasteltava parlamentin toisessa käsittelyssä, ETSK voi ainoastaan tuoda uudelleen esiin toivomuksensa EY:n perustamissopimuksen 295 artiklassa kuvatun puolueettomuusperiaatteen mukaisesta avoimuudesta, tasavertaisista mahdollisuuksista ja säännellystä kilpailusta rautateiden ja maanteiden julkisten henkilöliikennepalveluiden hallintamenettelyissä.

2.8

Tässä mielessä Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen viimeaikaisessa oikeuskäytännössä — erityisesti asioissa Altmark Trans ja Stadt Halle annetut tuomiot — on tullut esiin huomionarvoisia näkökohtia. Aloiteoikeuttaan käyttäessään komissiota ei sido oikeuskäytäntöön liittyvä oikeusoppi, sillä Euroopan unionin oikeusjärjestelmä perustuu pääasiassa kirjoitettuun oikeuteen eikä tuomioistuimen antamiin tuomioihin. Käytännössä ehdotettu asetus sisältää asiassa Altmark Trans annetun tuomion 4 kohdassa esitetyt, kolmea ensimmäistä edellytystä koskevat periaatteet. Neljännestä edellytyksestä mainitaan eräitä seikkoja liitteen kohdassa 7.

2.9

On korostettava sitä, että asiassa Altmark Trans annetussa tuomiossa määritellään edellytykset, jotka takaavat, että julkisen palvelun velvoitteista maksettavia korvauksia ei luokitella valtiontueksi. Ehdotetun asetuksen soveltamisala on laajempi, ja siinä käsitellään seikkoja, joita ei ole säännelty oikeuskäytännössä, kuten muun muassa kysymykset yhteensopivuudesta oikeudellisesti valtiontueksi luokiteltuihin korvauksiin sovellettavien kilpailusääntöjen kanssa sekä yksinoikeuksien myöntämisestä. On syytä tähdentää, että vuonna 1969 liikenteen markkinoita ei ollut olemassa, ja näin ollen kysymys yksinoikeuksista ei ollut perusteltu.

3.1

Komitea on tyytyväinen komission aloitteeseen. Se tuo kuitenkin esiin eräitä oikeudellisia kysymyksiä, joita on aiheellista käsitellä, jotta asetus voitaisiin hyväksyä ja panna pikaisesti täytäntöön. Lisäksi se korostaa, kuinka tärkeää on, että uudella asetuksella todellakin varmistetaan oikeudellinen varmuus, jota on tarvittu koko alalla.

3.2

Komitea on tyytyväinen Euroopan komission pyrkimyksiin saavuttaa paikallisliikenteessä uusi tasapaino, joka perustuu paikallisyhteisöjen hallinnollisen autonomian kunnioitukseen ja voisi tyydyttää kaikkia osapuolia.

3.3

Komitea suhtautuu myönteisesti siihen, että paikallisviranomaisilla on mahdollisuus joko kilpailuttaa liikennepalveluitaan tai tarjota kyseiset palvelut itse tai sisäisen liikenteenharjoittajan välityksellä edellyttäen, että yksityiskohtaiset vaatimukset täyttyvät, jotta kilpailun vääristyminen vältetään kaikilta osin.

3.4

Komitea toteaa jälleen kannattavansa puhtaan kilpailun sijasta säännellyn kilpailun periaatetta, joka on sisällytetty tarkasteltavana olevaan uuteen asetusehdotukseen (3 artikla ja 5 artiklan 3 kohta). Komitea katsoo, että kyseisen periaatteen avulla voidaan parhaiten sovittaa yhteen julkisen palvelun tarpeet sekä tarve laatia sopimusten tekemistä koskevat yhdenmukaiset ja vahvistetut säännöt. Lisäksi sillä sovitetaan yhteen alaan liittyvät julkisten palveluiden ja yritysten tarpeet (yritysten oikeudellisesta asemasta riippumatta).

3.5

Komitea katsoo, että kilpailuun perustuva järjestelmä, joka johtaa sopimusperusteisuuden yleistymiseen, sekä valinnanvapaus kilpailuttamisen ja sopimuksen suoran tekemisen välillä takaavat sen, että julkisen liikenteen laatu ja tehokkuus paranevat. Järjestelyistä vastaavien viranomaisten on määriteltävä etukäteen selkeästi julkisen palvelun velvoitteet ja alueet, joita sopimus tai säännöt koskevat, sekä korvausten laskemiseen sovellettavat säännöt ja kustannusten ja tulojen jakamista koskevat menettelytavat. Lisäksi niiden on varmistettava, että asiasta tiedotetaan edeltäkäsin riittävästi.

3.6

Liikenteenharjoittajien tulee puolestaan tuntea tarkkaan toimintaansa koskevat säännöt ja velvoitteet.

3.7

Lisäksi ehdotetussa asetuksessa säädetään, että toimivaltaisen viranomaisen on julkaistava kerran vuodessa yksityiskohtainen kertomus, jossa selostetaan sen toimivaltaan kuuluvat julkisen palvelun velvoitteet, valitut liikenteenharjoittajat sekä palveluista myönnettävät korvaukset ja yksinoikeudet (7 artikla). Näin kansalaiset voivat tutustua julkisen liikenteen harjoittamista koskeviin yksityiskohtaisiin ehtoihin, ja heillä on siis mahdollisuus valvoa heille tarjottujen palveluiden laatua ja kustannuksia. On kuitenkin huolehdittava siitä, että kyseinen kertomus ei aiheettomasti lisää julkisyhteisöille — ja epäsuorasti liikenteenharjoittajille — aiheutuvaa hallinnollista taakkaa. Liika byrokratia ei edistä hyvää tiedonkulkua.

4.1.1

Kysymys tietyn lainsäädännön menemisestä toisen edelle on otettu esiin, koska alaan voidaan soveltaa kahta oikeusjärjestelmää.

4.1.2

Ensimmäisen käsittelyn yhteydessä vuonna 2001 Euroopan parlamentti hyväksyi muutosehdotuksen, jossa esitettiin, että tuleva asetus menisi julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön edelle selkeän ja johdonmukaisen oikeudellisen kehyksen luomiseksi. Komission ehdottama ratkaisu perustuu siihen, että sovellettava lainsäädäntö määräytyy järjestelyistä vastaavan julkisyhteisön harkinnan perusteella seuraavasti:

4.1.3

Tältä osin ETSK katsoo, että asetuksen säännöksiä tulisi soveltaa kaikkiin julkisia liikennepalveluita koskeviin sopimuksiin avoimuuden ja tasapuolisen kohtelun periaatteiden mukaisesti. Kyseinen ratkaisu olisi ylivoimaisesti kaikkein yksinkertaisin ja selkein eikä kyseenalaistaisi toimivaltaisten viranomaisten sopimusvapautta.

4.2.1

Toisin kuin kahdessa edeltävässä versiossa ehdotukseen sisältyy ensimmäistä kertaa mahdollisuus tehdä julkista liikennepalvelua koskeva sopimus suoraan sisäisen liikenteenharjoittajan kanssa ilman sitä edeltävää kilpailuttamista (5 artiklan 2 kohta). Tällä uudistuksella vastataan aiemmissa keskusteluissa esitettyyn toivomukseen säilyttää paikallisyhteisöjen vapaus oman toimintansa järjestämiseen.

4.2.2

Kyseiseen mahdollisuuteen sisältyy useita ehtoja.

4.2.3

Ensimmäisessä käsittelyssä Euroopan parlamentti kannatti selkeästi sitä, että mahdollisuus sopimuksen tekemiseen suoraan toimivaltaisen viranomaisen määräysvallassa olevan paikallisen liikenteenharjoittajan kanssa säilytetään kilpailuttamismahdollisuuden ohella. Ministerineuvostossa käytyjen keskustelujen sävy on ollut vastaavanlainen; suuri osa jäsenvaltioiden edustajista on suhtautunut myönteisesti siihen, että toimivaltaisilla viranomaisilla säilyy edelleenkin vapaus tuottaa paikalliset palvelut itse omien yritystensä avulla tai käyttää palveluiden tarjoamisessa kilpailuttamista.

4.2.4

Komissio on yrittänyt ottaa nämä yhdenmukaiset käsitykset huomioon ja pyrkinyt siksi löytämään tasapainon säännellyn kilpailun ja sopimuksen suoraa tekemistä koskevan mahdollisuuden välillä. ETSK kannattaa tätä lähestymistapaa, sillä se turvaa järjestelyistä vastaavien julkisyhteisöjen hallinnollisen autonomian, samalla kun siinä otetaan huomioon Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen esittämät periaatteet.

4.2.5

On korostettava sitä, että komissio sisällyttää sisäisen liikenteenharjoittajan määritelmään mukaan maantieteellistä toimivalta-aluetta koskevan ehdon — jonka muoto on kylläkin sopusoinnussa Euroopan yhteisön perustamissopimuksen kanssa — ottaakseen huomioon kilpailua koskevan vastavuoroisuuden periaatteen, jota parlamentti on ajanut paikallisille palveluille, jotka tuotetaan paikallishallinnon määräysvallassa. Kyseisen ehdon soveltaminen nostaa esiin seuraavat kaksi kysymystä:

4.2.6

Näin ollen olisi säädettävä siitä, että kun järjestelyistä vastaava viranomainen tai sisäinen liikenteenharjoittaja tarjoavat palvelut suoraan, asianomaisia palveluita voisivat hyödyntää myös muiden toimivaltaisten viranomaisten hallintovaltaan kuuluvat alueet silloin, kun on tärkeää varmistaa verkoston yhtenäisyys ja liikennepalveluiden yhdistäminen ja kun alueet rajoittuvat julkisia liikennepalveluja koskevan sopimuksen myöntäneen viranomaisen alueeseen ja/tai ovat lähellä sitä. Jotta vältettäisiin se, että edellä mainittu mahdollisuus olisi keino kiertää kilpailun vääristymisen ehkäisemistä koskevaa periaatetta, olisi säädettävä siitä, että järjestelyistä vastaavan viranomaisen toimivalta-alueen ulkopuolella tuotetut palvelut eivät voi ylittää tiettyä prosenttimäärää pääsopimuksen arvosta.

4.2.7

Lisäksi on sallittava se, että eri julkisyhteisöjen sisäiset liikenteenharjoittajat voivat tehdä keskenään yhteistyötä etenkin tutkimuksen ja kehityksen alalla, mitä ilman niistä tulisi rakenteellisesti tehottomampia kuin mahdolliset kilpailijansa, joihin ei kohdistu samanlaisia rajoituksia.

4.2.8

Edellä mainittuja kohtia on selkiytettävä sekä oikeudellisen varmuuden että palvelujen käytännön järjestelyn osalta. Voidaan esimerkiksi havaita, että Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä esitetyissä, sisäisen liikenteenharjoittajan määritelmää koskevissa kriteereissä (11. tammikuuta 2005 annettu tuomio asiassa Stadt Halle) on epämääräisyyttä, kuten ilmaisu ”muun muassa seuraavat tekijät”, joka antaa ymmärtää, että kriteerejä koskeva luettelo ei ole täydellinen. Viimeaikaisessa oikeuskäytännössä (13. lokakuuta 2005 annettu tuomio asiassa Parking Brixen) painotetaan kuitenkin jälleen, että ehto määräysvallasta, joka vastaa viranomaisen omiin yksikköihinsä käyttämää valtaa, on keskeinen.

4.2.9

On yllättävää, että tiukasti määriteltyjä ehtoja sovelletaan yleiseen tapaukseen, jossa sopimus tehdään suoraan sisäisen liikenteenharjoittajan kanssa, kun taas asetuksen periaatteisiin tehtyyn, rautatiealaa hyödyttävään erityispoikkeukseen, joka koskee sopimuksen tekemistä suoraan liikenteenharjoittajan kanssa, ei liity ehtoja, ilman että säädöksen perusteluosassa asiaa perusteltaisiin millään tavoin.

4.3.1

Ehdotetussa asetuksessa säädetään paitsi sopimuksen tekemisestä sisäisen liikenteenharjoittajan kanssa myös mahdollisuudesta käyttää tarjouskilpailumenettelyä. Tarjouskilpailumenettelyn käyttämistä koskevaan periaatteeseen sisältyvät seuraavat kolme poikkeusta:

4.3.2

ETSK katsoo, että kaksi ensimmäistä poikkeusta ovat periaatteessa perusteltuja, vaikka keskustelua saattaakin syntyä pienten sopimusten määritelmiin käytettävistä hyväksyttävistä kriteereistä. Kolmas poikkeus sitä vastoin herättää useita kysymyksiä osaksi alan merkityksen johdosta (noin 50 miljardin euron liikevaihto) ja osaksi, koska sopimuksen tekemistä koskevat ehdot — toisin kuin sopimuksen tekemistä sisäisen liikenteenharjoittajan kanssa koskevat ehdot — eivät ole erityisen rajoittavia, vaikka 7 artiklaan sisältyykin säännöksiä aiheellisista tiedotustoimista. Lisäksi rautatieliikenne ei ole sellainen ala, joka ominaislaatunsa johdosta tulisi pysyvästi sulkea kilpailulta, ellei siihen sovelleta säännöksiä, jotka ovat ehdotetun asetuksen 5 artiklan 2 kohdassa esitetyn kaltaisia.

4.3.3

Voidaan väittää, että avoimuus, tasapuolinen kohtelu sekä asiakkaiden ja liikenteenharjoittajien intressit turvattaisiin paremmin säännellyn kilpailuttamisen avulla ja että todennäköisesti poliittisen kompromissin takia omaksuttu lähestymistapa saattaa säädöstekstin jossain määrin epätasapainoon oikeudellisen johdonmukaisuuden näkökulmasta.

4.4.1

Asetusehdotuksen 6 artiklassa viitataan 4 artiklaan, joka perustuu osittain asiassa Altmark Trans annetun tuomion perusteisiin. Kaikkien korvausten on oltava kyseisten säännösten mukaisia riippumatta siitä, kuinka sopimus on tehty. Suoraan tehtyjen sopimusten ollessa kyseessä korvausten on lisäksi oltava liitteessä mainittujen sääntöjen mukaiset. Sääntöjen mukaan korvauksen määrää laskettaessa tilannetta, jossa palvelu tarjotaan suoraan, on verrattava tilanteeseen, jossa ”palveluja oltaisiin tarjottu markkinaehdoin”, jos velvoitetta ei olisi täytetty.

4.4.2

Asiakirjassa erotetaan näin ollen seuraavat kaksi tilannetta:

4.4.3

Kyseisen järjestelmän tietyssä määrin aiheuttama lainsäädännöllinen viidakko edellyttää entistäkin selkeämpiä määritelmiä avoimuuden ja hyvän hallintotavan varmistamiseksi asiakkaita ja veronmaksajia kohtaan.

4.5.1

Komissio korostaa, että asetusehdotuksen tarkoituksena on säädellä kysymystä julkisen palvelun velvoitteista liikenteen alalla sekä velvoitteista maksettavia korvauksia eikä käsitellä palveluiden laatuun, sosiaalilainsäädäntöön ja kuluttajasuojaan liittyviä aiheita. Näin ollen sosiaalisia oikeuksia käsitellään varovasti ainoastaan 4 artiklan 7 kohdassa. Tosiasia on, että kyseessä on asialohko, joka kuuluu jäsenvaltioiden toimivallan piiriin.

4.5.2

Vuoden 2002 tarkistettu ehdotus oli yksityiskohtaisempi julkisen liikenteen ja matkustajille annettavien tietojen riittävää laatua koskevan määritelmän sekä sosiaalilainsäädännön osalta (aiemman ehdotuksen 4, 4 a ja 4 b artikla).

4.5.3

ETSK pahoittelee, että uusi sanamuoto on liian varovainen laatua, matkustajille annettavia tietoja sekä jäsenvaltioiden sosiaalilainsäädännössä tarjottuja takeita koskevien kysymysten osalta. Komitea kehottaa komissiota täydentämään ehdotusta vuonna 2002 annetun ehdotuksen hengessä toissijaisuusperiaatetta ja paikallisyhteisöjen hallinnollisen autonomian periaatetta kunnioittaen. Olisi tarkoituksenmukaista esittää kyseisiä aihepiirejä koskevat vähimmäisvaatimukset vaikka ei tarjottaisikaan täydellistä luetteloa turvallisuutta, laatua ja matkustajille annettavia tietoja koskevista kriteereistä.

4.6.1

Ehdotuksessa on tiettyä epätäsmällisyyttä 8 artiklan 6 kohdassa, joka koskee kilpailutilannetta siirtymäkausien toisen puoliskon aikana, sillä siinä jätetään täysin epäselväksi, mitä tapahtuu ensimmäisen puoliskon mittaan sekä tehtäessä sopimus suoraan.

18.8.2006   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 195/26

1.1

Yli 75 prosenttia Euroopan unionin väestöstä asuu kaupunkialueilla. Kaupunkiliikenne muodostaa näin ollen erittäin merkittävän prosenttiosuuden kokonaisliikenteestä ja vaikuttaa sekä ilmanlaadun parametreihin (hiilimonoksidi, hiilivedyt, typpioksidit, hiukkaset, otsonin esiasteet) ja paikalliseen saastumiseen että ilmastonmuutokseen (hiilidioksidipäästöt).

1.2

Viime vuosina on sekä unionissa että kansainvälisessä yhteistyössä toteutettu erilaisia lainsäädäntö- ja tutkimustoimia. Niiden avulla on pyritty etenkin parantamaan energiatehokkuutta sekä vähentämään epäpuhtauspäästöjä ja öljyriippuvuutta.

1.3

Ajoneuvopäästöjä koskevien normien, kuten Euro-normien, ansiosta ajoneuvoliikenteen epäpuhtauspäästöt ovat viimeisten 25 vuoden aikana vähentyneet merkittävästi.

1.4

Lisäksi Cafen (Clean Air for Europe, 2005) kaltaisten mallien avulla on voitu arvioida, että epäpuhtaudet vähenevät vuoteen 2020 mennessä edelleen viisi prosenttia.

1.5

Tarkasteltavalla direktiivillä pyritään edistämään kestävää kaupunkiympäristöä. Ehdotuksen mukaan on määrä ottaa käyttöön saastuttamattomia raskaita ajoneuvoja, jotka sekä säästävät energiaa että tuottavat aiempaa vähemmän epäpuhtauspäästöjä.

1.6

Julkisyhteisöt velvoitetaan varaamaan vuosittain yli 3,5 tonnin painoisia raskaita ajoneuvoja koskevissa hankinnoissaan 25 prosentin kiintiö saastuttamattomille ajoneuvoille. Lisäksi kyseinen julkisyhteisöjen velvollisuus voidaan komission ehdotuksen mukaan laajentaa koskemaan muitakin ajoneuvoluokkia.

1.7

Tarkasteltavan direktiivin nopea voimaantulo edellyttäisi julkisyhteisöiltä alkuinvestointeja mutta edistäisi saastuttamattoman teknologian nopeaa kehitystä ja laaja-alaista käyttöönottoa.

1.8

Monille paikallisviranomaisille, jotka ovat pakotettuja rajoittamaan vapaata ajoneuvoliikennettä, direktiivi — mikäli se hyväksytään — tarjoaisi vaihtoehtoisen ratkaisun, jonka avulla voitaisiin päästä myönteisiin ekologisiin, sosiaalisiin ja taloudellisiin tuloksiin.

1.9

Muun muassa Pariisin, Montpellier'n, Frankfurtin ja Helsingin kaupungit ovat investoineet saastuttamattomaan ajoneuvokantaan (maakaasulla toimivat bussit ja jäteautot), saaneet näin merkittäviä tuloksia ja ovat aikeissa laajentaa ajoneuvokantaansa ostamalla lisää saastuttamattomia ajoneuvoja.

1.10

Toimenpiteiden nopeuttaminen, monipuolistaminen ja toteuttaminen eri tasoilla ympäristön kokonaiskuormituksen vähentämiseksi (Euro-normit ajoneuvopäästöjen valvomiseksi sekä toimet energiatehokkuuden parantamiseksi ja turvallisuuden lisäämiseksi energiahuollon ja energialähteiden monipuolistamisen avulla) voivat vain hyödyttää yhteiskuntaa sekä edistää teknologiaa ja taloutta.

1.11

Näin ollen ETSK toivoo, että direktiivi voitaisiin hyväksyä vielä vuoden 2006 aikana ja että se näin voisi täydentää muita Euroopan unionin jo toteuttamia sekä suunnitteilla olevia ja vielä hyväksyttäviä toimia.

2.1

Komissio esitti 21. joulukuuta 2005 tarkasteltavan direktiiviehdotuksen saastuttamattomien maantieajoneuvojen edistämisestä (1) (oikeusperusta: EY:n perustamissopimuksen 175 artiklan 1 kohta; yhteispäätösmenettely).

2.2

Direktiivin päätavoitteet ovat

2.3

Direktiivin mukaan julkisyhteisöiltä edellytetään, että ne varaavat vuosittain vähimmäiskiintiön hankkimilleen raskaille (yli 3,5 tonnin painoisille) ajoneuvoille, jotka täyttävät erittäin ympäristöystävälliselle ajoneuvolle asetetut vaatimukset. Vähimmäiskiintiö on 25 prosenttia raskaiden ajoneuvojen korvaavista hankinnoista. Näin on määrä ottaa asteittain käyttöön ympäristönsuojelua koskevat kriteerit hankintamenettelyssä sekä valmistaa julkisyhteisöjä ja teollisuutta siihen, että kyseiset vaatimukset voidaan laajentaa koskemaan muitakin ajoneuvoluokkia.

2.4

Ehdotetun direktiivin avulla parannetaan pitkällä aikavälillä koko ajoneuvokannan ympäristöominaisuuksia mittakaavaetujen, kustannusten alenemisen ja erittäin ympäristöystävällisen ajoneuvoteknologian käytön yleistymisen ansiosta.

3.1

Direktiivi koskee yli 3,5 tonnin painoisia raskaita ajoneuvoja, kuten busseja ja hyötyajoneuvoja (esimerkiksi jäteautoja).

3.2

Saastuttamattomalla ajoneuvolla tarkoitetaan eurooppalaiset ympäristövaatimukset täyttäviä erittäin ympäristöystävällisiä ajoneuvoja (EYA) (2), joille on asetettu tiukat raja-arvot hiilidioksidipäästöjä sekä hiilimonoksidin, typpioksidien, hiilivetyjen, hiukkasten ja otsonin esiasteiden haitallisia päästöjä varten.

3.3

Jäsenvaltioita on aina kannustettu ottamaan käyttöön verohelpotuksia niitä ajoneuvoja varten, joiden päästöjen raja-arvot ovat nykyisin voimassa olevan Euro 4 -normin raja-arvoja tiukempia (3). Näin on tarkoitus edistää vähemmän saastuttavien ja entistä tehokkaampien ajoneuvojen markkinoille tuloa.

3.4

Julkisyhteisöt, joita direktiivi koskee, ovat jäsenvaltio-, alue- tai paikallistason viranomaisia, julkisoikeudellisia elimiä, julkisia yrityksiä ja liikenteenharjoittajia, jotka ovat sopimussuhteessa julkisyhteisöön liikennepalvelujen tarjoamiseksi.

3.5

Velvoite varata vuosittaisista hankinnoista vähimmäiskiintiö saastuttamattomille ajoneuvoille koskee sekä raskaiden ajoneuvojen ostamista että niiden vuokrausta.

3.6

Erittäin ympäristöystävällisten ajoneuvojen käytön edistäminen vastaa myös komission äskettäin esittämää direktiiviehdotusta henkilöautojen verotuksesta (4). Verotuksen on määrä perustua osittain hiilidioksidipäästöihin, jotta kannustetaan sellaisten vähemmän saastuttavien ja entistä energiatehokkaampien ajoneuvojen ostamista, joita käytetään biopolttoaineilla, maakaasulla, nestekaasulla ja sähkö- tai hybridimoottoreilla.

3.7

Biopolttoaineiden käytön lisääntyminen mainitaan yhdeksi tavoitteeksi komission hiljattain hyväksymässä biomassaa koskevassa toimintasuunnitelmassa (5), ja siihen kannustetaan äskettäin annetussa tiedonannossa EU:n biopolttoainestrategiasta (6).

3.8

Tarkasteltava ehdotus nivoutuu näin ollen laajaan toimenpidekehykseen, jonka avulla pyritään torjumaan kasvihuonekaasupäästöjen jatkuva lisääntyminen. Kasvihuonekaasupäästöt vaarantavat ne unionin tavoitteet, jotka liittyvät ilmastonmuutokseen, ajoneuvojen päästöistä johtuvaan ja kansalaisten terveyttä heikentävään paikallisen ympäristön saastumisen lisääntymiseen sekä polttoaineiden energiatehokkuuteen, josta johtuu EU:n vieläkin voimakas öljyriippuvuus.

3.9

Energiahuoltostrategiaa koskevassa vihreässä kirjassa (7) analysoidaan liikennealan kasvuun, korkeaan energiankulutukseen sekä hiilidioksidipäästöihin ja öljyriippuvuuteen liittyviä aiheita. Tarkoituksena on määritellä toimet, joiden avulla voidaan vaikuttaa vaihtoehtoisten teknologioiden ja polttoaineiden kysyntään sekä edistää saastuttamattomien ajoneuvojen tuotantoa, kuten esitetään valkoisessa kirjassa ”Eurooppalainen liikennepolitiikka vuoteen 2010” (8).

3.10

Tiedonannossa vaihtoehtoisista tieliikenteen polttoaineista (9) sekä siihen liittyvässä direktiivissä liikenteen biopolttoaineiden käytön edistämisestä (10) todetaan, että energialähteiden monipuolistaminen on tehokas keino vähentää öljyriippuvuutta, hiilidioksidipäästöjä sekä paikallisia epäpuhtauspäästöjä.

3.11

Tiedonannossa ”EU:n kestävän kehityksen strategian uudelleentarkastelu” (11) käsitellään ilmastonmuutokseen liittyviä näkökohtia. Kyseisessä strategiassa ehdotetaan nimenomaan vähemmän saastuttavien ajoneuvojen markkinoiden kehittämistä sellaisen kaupunkialueiden liikenteenohjausohjelman yhteydessä, jossa edistetään ekoinnovaatioita ja suositellaan saastuttamattomien bussien käyttöönottoa.

3.12

Vihreässä kirjassa energiatehokkuudesta (12) esitetään konkreettisia toimia, joihin kuuluu julkisten hankintojen hyödyntäminen vähemmän saastuttavien sekä perinteisiä ajoneuvoja energiatehokkaampien ajoneuvojen markkinoiden kehittämiseksi.

3.13

Ilman epäpuhtauksille asetettuja raja-arvoja yhä tiukemmin noudattavien ajoneuvojen tuotanto ja käyttö ovat keskeisiä tekijöitä, kun pyritään saavuttamaan asianomaisessa unionin lainsäädännössä asetetut tavoitteet (13).

3.14

Ilman pilaantumista koskevassa teemakohtaisessa strategiassa (14), jossa komissio ehdottaa nykyisten asiaa koskevien direktiivien yhtenäistämistä, korostetaan jälleen julkisyhteisöille tarkoitettuja suosituksia, joiden mukaan uusien ajoneuvojen hankinnassa on noudatettava saastuttamattomien ja energiatehokkaiden ajoneuvojen vuosittaisia vähimmäiskiintiöitä.

3.15

Euroopan parlamentti on suhtautunut myönteisesti yhteisön toimintasuunnitelmaan energiatehokkuuden parantamiseksi liikennealalla ja painottanut etenkin julkisia hankintoja koskevien kohdennettujen ohjelmien merkitystä, kun pyritään alentamaan energiatehokkaiden laitteiden hintaa ja tekemään niistä näin kilpailukykyisiä perinteiseen tekniikkaan perustuvien laitteiden kanssa (15).

3.16

Eurooppa-neuvosto on kannattanut toimia, joiden avulla pyritään integroimaan ympäristönsuojelu ja liikennepolitiikan kestävä kehitys (16).

4.1

Tarkasteltavan direktiiviehdotuksen hyväksymisen myötä voitaisiin ottaa käyttöön julkisia hankintoja koskevia pakollisia toimia, joiden avulla pyritään nopeuttamaan niin sanottujen saastuttamattomien ajoneuvojen kysyntää markkinoilla. Ehdotuksella edistetään myös saastuttamattomien ja energiatehokkaiden ajoneuvojen käyttöönottoa teknologiasta riippumattomalla lähestymistavalla jäsenvaltioiden suosituksen mukaisesti (17).

4.2

Yli 3,5 tonnin painoisten raskaiden ajoneuvojen hankintavelvollisuudesta on vapaaehtoisiin sopimuksiin tai muunlaiseen sääntelyyn verrattuna etua kustannus–hyöty-näkökulmasta. Tämä koskee sekä Euroopan teollisuuden kilpailukyvyn taloudellisia näkökohtia että etenkin ympäristöön kohdistuvia vaikutuksia.

4.3

Hankintoja varten määritelty 25 prosentin kiintiö vastaa 10:tä prosenttia koko markkinoista. Kyseinen prosenttiosuus on riittävän suuri vaikuttamaan saastuttamattomien ajoneuvojen markkinoiden kehittymiseen, luomaan mittakaavaetuja sekä säilyttämään investointikustannukset hyväksyttävällä tasolla.

4.4

Arvioiden mukaan tarkasteltava direktiiviehdotus koskee noin 52 000:ta ajoneuvoa, joista 17 000 on busseja ja 35 000 raskaita hyötyajoneuvoja. Jos tästä määrästä 25 prosenttia olisi saastuttamattomia ajoneuvoja, erittäin ympäristöystävällisiä ajoneuvoja otettaisiin vuosittain käyttöön 13 000. Julkisyhteisöt voivat täysin vapaasti valita korvattavat ajoneuvotyypit (bussit, jäteautot tai muut) sekä määritellä niiden osuuden korvattavista ajoneuvoista.

4.5

Hankintojen hyödyntäminen saastuttamattomien ajoneuvojen järjestelmälliseksi käyttöön ottamiseksi edistäisi ajoneuvoteollisuuden kehittämistä, varmistaisi raskaiden ajoneuvojen vakaat markkinat Euroopassa sekä parantaisi kilpailua ja kilpailukykyä.

4.6

Muun muassa Pariisissa, Montpellier'ssa ja Frankfurtissa on jo saastuttamattomia ajoneuvoja, ja kyseiset kaupungit valmistautuvat lisäämään niiden määrää ympäristönsuojelua koskevien ja sosiaalis-taloudellisten myönteisten tulosten valossa.

4.7

Erittäin ympäristöystävällisten ajoneuvojen vähimmäiskiintiön pakollinen käyttöönotto raskaita ajoneuvoja hankittaessa on julkisyhteisöjen käytettävissä oleva lisäväline, jonka avulla voidaan täyttää ilmanlaatua koskevissa yhteisön direktiiveissä asetetut velvoitteet.

4.8

Ehdotetussa direktiivissä esitetyn, korvaavia hankintoja koskevan vähimmäiskiintiön avulla voitaisiin parantaa nopeasti ilmanlaatua (18), sillä erittäin ympäristöystävälliset ajoneuvot vastaavat standardeja, joiden avulla voidaan vähentää huomattavasti hiilivetyjen, typpioksidien ja hiukkasten päästöjä.

4.9

Erittäin ympäristöystävällisten ajoneuvojen käyttö vähentää myös osaltaan polttoaineen käyttöä ja kannustaa tutkimustoimintaa pyrkimään ympäristön kannalta yhä merkittävämpiin tuloksiin. Vaihtoehtoisten polttoaineiden käytön edistäminen sekä päästöjen käsittelytekniikoiden tutkiminen edistävät myös ajoneuvoteollisuuden kasvua.

4.10

Kun ajatellaan, että tarkasteltavassa ehdotuksessa käsiteltävien raskaiden ajoneuvojen keskimääräinen käyttöikä on noin 15 vuotta ja kun oletetaan, että ehdotettu direktiivi hyväksytään vuonna 2006, julkisyhteisöt voisivat vuoteen 2030 mennessä saada hyvitettyä investointinsa, edistyä teknologisella tasolla sekä parantaa suorituskykystandardeja.

4.11

Nopeasta ja vahvasta sitoutumisesta saastuttamattomien ajoneuvojen edistämiseen olisi myös yhteiskunnallista hyötyä. Ilmanlaadun parantaminen kaupungeissa muun muassa vähentäisi hengityselinsairauksien syntymistä tai pahentumista, mikä vaikuttaisi myönteisesti kansanterveysbudjettiin.

18.8.2006   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 195/29

1.1

ETSK on toistuvasti viitannut kestävän kehityksen keskeiseen merkitykseen Euroopan tulevaisuuden ja maailmanlaajuisen kehityksen kannalta ja pitää siksi tervetulleena ”toimintaohjelmaa”, jossa komissio käsittelee aihetta.

1.2

Komission esittämä tiedonanto on yksi pelkästään vuonna 2005 julkaistuista viidestä asiakirjasta, joissa käsitellään kestävää kehitystä. Vaikka ETSK onkin muistuttanut toistuvasti konkreettisten toimien tärkeydestä, se pitää valitettavana erillisten asiakirjojen suurta määrää, joka vaikeuttaa kohtuuttomasti politiikasta kiinnostuneen tavallisen kansalaisen mahdollisuuksia muodostaa yleiskäsitys asiasta.

1.3

Lissabonin strategian ja kestävän kehityksen strategian väliset yhteydet vaikuttavat sekavilta. Jotta kansalaiset voisivat ymmärtää ne, tarvitaan selkeää tiedotusta ja asioiden jäsentelyä. Vaikutusanalyysiin käytettäviä välineitä on uudistettava, jotta taloudellisen ulottuvuuden lisäksi voidaan samassa mitassa ottaa huomioon myös sosiaali- ja ympäristöulottuvuus. Lissabonin strategian mukaisella tutkimuksella ja innovoinnilla on myös selkeästi pyrittävä kestävän kehityksen tukemiseen.

1.4

ETSK ei pidä tiedonannossa esiteltyä ”toimintaohjelmaa” uutena, tarkistettuna strategiana. Vaikka komissio tarjoaakin oikean analyysin nykytilanteesta ja myös toteaa, että näin ei voi jatkua, se ei tavallaan pääse tätä analyysia pitemmälle. Komissio ei selitä ollenkaan tai kuvailee vain hyvin riittämättömästi, millaisia vaaditut jatkotoimet voisivat käytännössä olla.

1.5

Komissio ei noudata asiakirjassaan ETSK:n huhtikuussa 2004 esittämiä suosituksia eikä kesäkuussa 2005 itse antamiaan lupauksia. Se ei määrittele selkeitä tavoitteita, joihin kestävän kehityksen strategian puitteissa pyrittäisiin.

1.6

Strategialla kuvataan yleensä reittiä tavoitteiden saavuttamiseksi. Tavoitteiden puuttuminen hankaloittaa väistämättä välineiden määrittelemistä. Tämä on tiedonannon keskeinen puute. Kun ei tiedetä tarkkaan, mihin on menossa, ei voida myöskään määritellä, miten sinne päästään.

1.7

Asiakirjassa esitetyt keskeiset toimenpiteet ovat epämääräisiä ja kaukana käytännöstä. Osittain kyse on vanhoista vaatimuksista tai lupauksista, jotka ovat olleet toteutumatta esillä jo yli 30 vuoden ajan. Asiakirjassa ei kuitenkaan käsitellä mahdollisia syitä, joiden vuoksi näin vanhoja vaatimuksia ei ole toteutettu eikä myöskään kysymystä siitä, ovatko nämä vaatimukset edelleen ajankohtaisia ja etenkin riittäviä.

1.8

Erittäin tärkeitä suunnitelmia koskevissa kohdissa komissio välttelee konkreettista sitoutumista. Tervetulleena on pidettävä komission ilmoitusta hyödyntää kansainvälistä kauppaa kestävän kehityksen välineenä. ”Toimintasuunnitelmalta” pitäisi kuitenkin voida odottaa keinoja sen toteuttamiseksi.

1.9

Komission tulisi selventää toimijoiden roolia vastaamalla EU:n jäsenvaltioiden, työmarkkinaosapuolten ja muiden eturyhmien toimivaltuuksiin liittyvään kysymykseen, ”kenen tulee tehdä mitäkin?”.

1.10

ETSK puolestaan ilmaisee aikomuksensa osallistua vuoropuheluun kokoamalla ajan mittaan parhaiden käytäntöjen levittämisen mahdollistavan tietokannan, joka sisältää myös tietoa paikallisten toimijoiden kohtaamista esteistä jne. Näin voidaan vahvistaa asiantuntemusta, johon komissio ja muut asianomaiset tahot voivat toimissaan tukeutua.

1.11

Tiedonanto jättää siis enemmän kysymyksiä avoimiksi kuin antaa vastauksia, ja osittain se jopa synnyttää uusia kysymyksiä, joiden vastauksia jäädään odottelemaan.

1.12

ETSK pitää tätä hyvin valitettavana. Kyseinen tiedonanto ei todellisuudessa edistä kestävän kehityksen politiikkaa, vaan herättää ennemminkin sen vaikutelman, että parhaillaan EU polkee tässä asiassa paikoillaan.

2.1

Komissio esitti 13.12.2005, eli välittömästi ennen Eurooppa-neuvoston rahoitusasioita koskenutta huippukokousta, neuvostolle ja Euroopan parlamentille käsillä olevan lausunnon kohteena olevan tiedonannon ”Kestävän kehityksen strategian uudelleentarkastelu — Toimintaohjelma” (1).

2.2

Tarkistettavasta EU:n kestävän kehityksen strategiasta päätettiin kesällä 2001 Göteborgissa pidetyssä huippukokouksessa. ETSK on ilmaissut toistuvasti kantansa sekä strategian laatimisvaiheen aikana että itse strategiasta, viimeksi mm. valmistelevissa lausunnoissaan aiheista ”EU:n kestävän kehityksen strategian arviointi” (2) (huhtikuu 2004) ja ”Kestävän kehityksen asema seuraavissa rahoitusnäkymissä” (3) (toukokuu 2005). Lisäksi komitea järjesti yhdessä komission kanssa huhtikuussa 2005 paljon julkisuutta saaneen ja erittäin rakentavaksi arvioidun sidosryhmäfoorumin sekä maaliskuussa 2006 lisäkuulemisen käsillä olevan lausunnon laatimisen puitteissa. Näiden tilaisuuksien tulokset on luonnollisesti otettu huomioon tätä lausuntoa laadittaessa.

2.3

Prodin komissio ilmoitti vielä itse tarkistavansa ja hyväksyvänsä kestävän kehityksen strategian. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Asiakirjan tai -kirjojen laatiminen viivästyi huomattavasti. Tämän voi tulkita merkiksi siitä, että komissiolla ja myös neuvostolla on suuria vaikeuksia edetä kestävän kehityksen strategian suhteen.

2.4

Helmikuussa 2005 Barroson komissio esitti — ei uudistettua strategiaa, vaan tiedonannon aiheesta ”EU:n kestävän kehityksen strategian uudelleentarkastelu — Vuoden 2005 tilannekatsaus ja suuntaviivat tulevalle” (4). Komissio puhui siinä ”kestämättömien kehityssuuntausten voimistumisesta” ja siitä, että ympäristönäkökohtien niveltämisessä eri alojen politiikkaan ”edistyminen on toistaiseksi ollut vähäistä”. Lisäksi se totesi, että ”köyhyys ja sosiaalinen syrjäytyminen ovat kasvava ongelma” ja että ”maailmassa, jossa keskinäinen riippuvuus on yhä suurempi, emme voi jatkuvasti tuottaa ja kuluttaa nykyisellä tavalla”.

2.5

Nyt arvioitavana olevaa komission tiedonantoa on tarkasteltava tässä kontekstissa. ETSK voi tulkita sen seuraavaksi askeleeksi kohti kestävän kehityksen strategian uudistamista, mutta ei jo toteutetun uudistuksen tulokseksi. Uusimpien, vaikkakin lähinnä epävirallisten tietojen mukaan nykyisenä suunnitelmana on, että neuvosto hyväksyy kesäkuussa 2006 vuonna 2001 laaditun kestävän kehityksen strategian tarkistuksen ja että kyseiset päätelmät toimivat vuoteen 2009 asti yhteisenä eurooppalaisena kestävän kehityksen strategiana. Tähän liittyen ETSK toteaa aluksi, että komissio ei ole täyttänyt vuonna 2001 hyväksyttyä velvoitetta, jonka mukaan jokaisen komission on esitettävä toimikautensa alussa strategian tarkistus. Vuonna 2005 on julkaistu viisi asiakirjaa (5), joita voidaan korkeintaan pitää uudistusta koskevana ideointina ja materiaalina, mutta jotka eivät missään nimessä muodosta tarkistettua, nykyisiin — edelleen uhkaaviin — kehityssuuntiin vastaavaa uutta strategiaa seuraavaksi neljäksi vuodeksi.

2.6

Komitea pitää arveluttavana, ettei komissio ole lupauksistaan huolimatta kommentoinut perusteellisesti komitean viimeisintä valmistelevaa lausuntoa aiheesta ”EU:n kestävän kehityksen strategian arviointi” (6). Komitea esitti kyseisessä asiakirjassa perustavanlaatuisia kysymyksiä, joista moniin odotetaan edelleen vastausta. Neuvottomuus ilmenee selkeästi myös nyt esitetyn ”toimintaohjelman” tavoitteiden, ideoiden ja suunnan puutteesta.

2.7

Komitea olisi myös kaivannut — kuten jo vuonna 2004 — selkeitä tietoja siitä, millä tavoin on tarkoitus rajata ja jäsentää EU:n nykyisiä toimia ohjaavaa kahta suurta strategiaa — kestävän kehityksen strategiaa ja kasvuun ja työllisyyteen tähtäävää Lissabonin strategiaa — niiden tavoitteiden mukaisesti, jotka EU on asettanut itselleen Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 2 artiklassa (7). Kun tarkastellaan Lissabonin strategiaan liittyviä kansallisia uudistusohjelmia, voidaan todeta, että jäsenvaltiot eivät ole asettaneet kestävää kehitystä painopisteeksi. Tässä ilmeneekin ristiriita Eurooppa-neuvoston maaliskuussa 2005 tekemien päätelmien kanssa, joissa todetaan, että kestävän kehityksen strategia on EU:n tärkein strategia.

2.8

Käsillä olevassa asiakirjassa ETSK tarkastelee ensisijaisesti, onko sen edellä mainituissa, huhtikuussa 2004 ja toukokuussa 2005 antamissa lausunnoissa esitetyt toteamukset, kysymykset ja suositukset otettu huomioon ja toteutettu.

2.9

Lisäksi analysoidaan, onko komissio täyttänyt itse muotoilemansa tavoitteet.

3.1

Arvioitavassa tiedonannossa — kuten yleensäkin asiakirjoissaan — komissio kuvailee yleistä tilannetta. Kaksi lainausta tiedonannon kolmannesta kappaleesta kuvaavat tilannetta hyvin selkeästi: ”EU on päässyt hyvään alkuun näiden kestävän kehityksen periaatteiden noudattamisessa — —. Muutosten nopea tahti edellyttää kuitenkin ponnistelujen lisäämistä”.

3.2

Komitea vahvistaa tämän toteamuksen ja yhtyy yleiseen analyysiin: monilla aloilla EU ja jäsenvaltiot mutta myös yritykset, kansalaisjärjestöt ja yksityishenkilöt ovat ryhtyneet lukuisiin, mallikkaisiin hankkeisiin. Niitä ei kuitenkaan ole riittävästi, jotta voitaisiin puhua suunnanmuutoksesta.

3.3

Käytännön esimerkkejä menestyksestä löytyy kansalliselta tasolta (kuten energiapainotteista asuntojen kunnostusta ja uusiutuvien energialähteiden käyttöä koskevan saksalaisen ohjelman myönteiset ympäristö- ja työllisyysvaikutukset), alakohtaiselta tasolta (kuten ilmastolle haitallisten CFC-yhdisteiden käytön lopettaminen ajoneuvojen ilmastointilaitteissa ja ”ympäristöteknologian toimintasuunnitelma”) sekä yritystasolta (kuten British Petroleum, joka otti velvoitteekseen vuonna 1998 laskea vuoteen 2010 mennessä kasvihuonekaasupäästöjään kymmenellä prosentilla vuoden 1990 päästömäärään verrattuna ja joka saavutti tämän tavoitteensa jo vuonna 2003 energiatehokkuuden avulla; ks. myös suurten englantilaisten ja monikansallisten yritysten allekirjoittama kirje Iso-Britannian pääministerin tukemiseksi ilmastonmuutoksen vastaisissa toimissa (8)).

3.4

Esimerkit osoittavat, että kestävät tuotanto- ja kulutusmenetelmät ovat paitsi teknisesti toteutettavissa myös taloudellisesti hyväksyttäviä ja edistävät osaltaan työpaikkojen säilymistä ja luomista. Tämä on tuotava aiempaa selkeämmin esille.

3.5

Kestävä kehitys on uudenlainen, yhdennetty yhteiskunnallinen kehitysmalli: kestävän kehityksen taloudelliset, sosiaaliset ja ympäristöön liittyvät ulottuvuudet vahvistavat toinen toisiaan ja tukevat ”eurooppalaisten arvojen” säilymistä. Kestävä kehitys edistää näin ollen yleistä yhteiskunnallista hyvinvointia. Tässä yhteydessä komitea pitää tervetulleina komission ja Eurostatin yhteisiä pyrkimyksiä sellaisen ”hyvinvointi-indikaattorin” kehittämiseksi, joka on kestävän kehityksen kannalta selkeämpi mittayksikkö kuin bkt. Muun muassa Euroopan ympäristöviraston käyttämä ”ekologinen jalanjälki” voisi osoittautua sopivaksi välineeksi. Kyseisen indikaattorin tulisi sisältää ulkoiset ympäristökustannukset mutta myös tietyt sosiaalikustannukset.

3.6

Kestävä kehitys ei tarkoita sitä, että yhden sektorin kehityksessä ilmeneviä puutteita korjataan toisilla sektoreilla toteutettavilla toimilla. Näin politiikka toimi aiemmin. Kesäkuussa 2005 Eurooppa-neuvosto vahvisti kyseisen tulkinnan kehityksestä, ja useat komission asiakirjat osoittavat sen toimivan (9).

3.7

Ensinnä kuitenkin tarvitaan laajaa poliittista ja yhteiskunnallista keskustelua niistä arvoista, jotka meillä täällä Euroopassa — osittain toisin kuin muilla maailman alueilla — vallitsevat ja joita meidän on puolustettava, sekä tavoitteista, joihin Euroopassa kestävän kehityksen avulla pyrimme. Kyseisen keskustelun merkitystä ja kiireellisyyttä ei voida yliarvioida. Tavoitteiden saavuttamiskeinoista (eli strategiasta) voidaan ryhtyä keskustelemaan vasta, kun ne ja säilytettävät (eurooppalaiset) arvot on määritelty selkeästi. ETSK ilmaisee jälleen epäilynsä tähänastisen keskustelun riittävyydestä. Komitea toistaa kaksi vuotta sitten esittämänsä toteamuksen, että ”kestävyys” jo käsitteenä on jäänyt suurelle osalle kansalaisista tuntemattomaksi ja että ne, jotka kestävyydestä ovat jotain kuulleetkin, eivät useinkaan tiedä mitään sen sisällöstä. Nämä ovat mahdollisimman huonot lähtökohdat poliittisille toimille. (Tilanne on vastaava Lissabonin strategian kohdalla!)

3.8

ETSK on hyvinkin tietoinen siitä, että kyseinen arvo- ja tavoitekeskustelu ei ole helppo etenkään maailmanlaajuisia markkinoita ajatellen. Euroopan edelläkävijärooli elämää ylläpitävien tekijöiden suojelussa saattaa esimerkiksi johtaa siihen, että kestävän kehityksen vastainen tuotanto siirretään Euroopasta muihin maailman osiin (mikä maailmanlaajuisesti ajatellen ei hyödytä mitään) ja että eurooppalaisten yritysten kilpailukyky kärsii. Mutta ETSK:n toistuvasti vaatima laaja keskustelu on viimein käytävä nimenomaan lukuisten odotettavissa olevien ongelmien vuoksi.

3.9

Komissio keskittyy tiedonannossaan kuuteen niin kutsuttuun tärkeimpään kysymykseen, jotka ovat

3.10

Kuten ETSK on korostanut toistuvasti aikaisemmissa lausunnoissaan, komitea pitää tällaista keskittymistä oikeana, mutta muistuttaa, että perusteellisiin pohdintoihin on sisällytettävä vähintään myös ne alat, jotka kuuluvat täysin — myös taloudellisesti — EU:n vastuulle, kuten maatalous- ja aluepolitiikka. Huomiota herättää, että tiedonannossa ei puututa paljoakaan näihin aloihin; vain liitteessä 2 viitataan Internet-linkillä esimerkiksi komission ehdotukseen neuvoston päätökseksi maaseudun kehittämistä koskevista yhteisön strategisista suuntaviivoista ohjelmakaudelle 2007–2013 (KOM(2005) 304 lopullinen) mainitsematta kuitenkaan tarkempia tietoja kestävään kehitykseen liittyvien tavoitteiden ja toimenpiteiden sisällöstä.

3.10.1

Tiedonannon johdannossa viitataan esimerkiksi EU:n tähänastisten toimien kuvauksen yhteydessä lyhyesti maatalous- ja kalastuspolitiikan uudistukseen ja korostetaan, että maaseudun kehittämispolitiikan tehostaminen on esimerkki EU:n sitoutumisesta yhtenäisen politiikan harjoittamiseen. ETSK:n on täysin mahdotonta ymmärtää tätä väitettä, ”sillä tehostamisesta” ei todellakaan voi olla puhetta. Maaseudun kehittämiseen suunnatut varat ovat — komission poliittisten lupausten ja ETSK:n suositusten (10) vastaisesti — tulevana rahoituskautena 2007–2013 osin huomattavasti pienemmät kuin nykyisen talousarvion toteuttamisen aikana ja komission esittämissä suunnitelmissa (11).

3.10.2

Kalastuspolitiikkaan liittyen ETSK haluaa muistuttaa, että tähän mennessä ei ole edes onnistuttu takaamaan sovittujen pyyntikiintiöiden noudattamista, joten ylikalastus merillä jatkuu edelleen. Tätä tilannetta ajatellen ei vaikuta riittävältä pelkästään luetella komission aiempia politiikkoja, mahdollisia tulevia tiedonantoja tai vihreitä kirjoja koskevia Internet-sivustoja, kun ”toiminnallisena tavoitteena” on ”kalasaaliin saaminen suurimmalle mahdolliselle kestävälle tasolle vuoteen 2015 mennessä” (12).

3.11

Helmikuussa 2005 antamassaan tiedonannossa (KOM(2005) 37 lopullinen) komissio analysoi ETSK:n mielestä oikein edelleen kestämätöntä tilannetta ja kehityssuuntaa ja ilmoitti asiakirjan toisessa osassa (”Vastaaminen haasteisiin”) ETSK:n vaatimien toimien toteuttamissuunnitelmista. Kyseisessä tiedonannossa komissio korosti, että taloudellisen kasvun, sosiaalisen osallisuuden ja ympäristönsuojelun on edettävä rinnakkain niin Euroopassa kuin muuallakin maailmassa. Tarkoituksena oli ”saattaa kestävä kehitys EU:n päätöksenteon keskiöön”. Lisäksi komissio totesi, että ”tarvitaan selkeämmät tavoitteet ja niihin liittyvät määräajat, jotta toiminta voitaisiin suunnata ensisijaisille aloille ja arvioida edistymistä määrällisesti”. ”Vaikka kehityssuuntaukset ovatkin pitkän aikavälin ongelmia, jotka vaativat pitkän aikavälin ratkaisuja, välitavoitteiden asettaminen ja edistymisen mittaaminen ovat ainoita tapoja varmistaa, että yhteiskunta on menossa oikeaan suuntaan. Pitkän aikavälin tavoitteiden asettaminen ei saa merkitä toiminnan lykkäämistä tuonnemmaksi.”

3.12

Myös ETSK kritisoi huhtikuussa 2004 antamassaan lausunnossa, että kestävän kehityksen strategia ei sisällä läheskään riittävästi selkeästi ymmärrettäviä ja näin ollen tarkistettavissa olevia tavoitteita. Komitea viittasi myös siihen, että näin ei ollut aiemmin: vielä komission tiedonanto, jonka perusteella kestävän kehityksen strategia viime kädessä laadittiin, sisälsi selkeitä tavoitteita (13).

3.12.1

ETSK teki jo tuolloin selväksi, että ilman asianmukaisia tavoitteita ja välitavoitteiden määrittelyä strategialta puuttuu suunta. ETSK käsitteli myös strategian käsitettä ja totesi, että ”strategia määritellään tavoitteen saavuttamiseen tähtäävän oman toiminnan tarkaksi suunnitelmaksi, jossa varaudutaan alusta pitäen kaikkiin tekijöihin, jotka saattavat vaikuttaa omaan toimintaan. EU:n tulevassa kestävän kehityksen strategiassa pitäisi näin ollen

3.13

Komission tiedonannon ja siinä esitellyn ”toimintaohjelman” suurimpana puutteena lienee todellisten selkeiden tavoitteiden ja päämäärien puuttuminen. Kuljettavaa tietä ole hahmoteltu, vaikka komissio itse pitää sitä tarpeellisena. Itse asiakirja sisältää ainoastaan erittäin epämääräisiä ”keskeisiä toimenpiteitä”. Liitteessä 2 on lisäksi lueteltu muutamia ”toiminnallisia tavoitteita” sekä käynnissä ja suunnitteilla olevaa toimintaa koskevia ”esimerkkejä keskeisistä toimenpiteistä”, jotka vaikuttavat joko sattumanvaraisilta, epäselviltä tai jotka ovat vasta harkinnassa tai suunnitteilla.

3.14

Asiakirjassa ei myöskään määritellä eri tahojen vastuualueita eikä tapaa, jolla eri poliittiset tasot tulisi verkottaa keskenään, jotta synergiavaikutukset voitaisiin optimoida.

3.15

ETSK tutustui suurella mielenkiinnolla tiedonannon kohtaan 3.2 ja mahdollisimman tehokkaan välinevalikoiman käyttöä koskeviin lausumiin. On täysin totta, että ”hallituksilla ja muilla julkisilla elimillä on käytössään useita erilaisia sääntely-, verotus-, hankinta-, tuki- ja investointivälineitä sekä varojen myöntämiseen ja tiedon antamiseen käytettäviä välineitä, joilla ne voivat kannustaa ihmisiä muutoksiin. Haasteena on oikean politiikkojen yhdistelmän saavuttaminen — —. Ehkäpä kaikkein tehokkain tapa edistää muutosten tekemistä on varmistaa, että markkinoilta saadaan oikeat signaalit (’oikeat hinnat’), mikä kannustaa ihmisiä voimakkaasti muuttamaan käytöstään ja muokkaamaan markkinoita vastaavasti. Tämä voidaan saavuttaa varmistamalla, että me kaikki (niin tuottajat kuin kuluttajatkin) vastaamme päätöksiä tehdessämme kaikista päätösten kustannuksista ja seurauksista. Tämä tarkoittaa esim. sitä, että saastuttajien aiheuttamat kustannukset sisällytetään tuotteen hintaan.”

3.16

ETSK kannattaa tätä lähestymistapaa varauksettomasti. Se vastaa useissa komitean viime vuosien aikana antamissa lausunnoissa esitettyjä vaatimuksia (15). ETSK pitää kuitenkin erittäin valitettavana, että asiakirjassa juututaan analyysivaiheeseen eikä anneta viitteitä siitä, millä tavoin tämä ulkoisten kustannusten sisällyttäminen hintoihin on tarkoitus toteuttaa.

3.17

ETSK kehotti komissiota jo huhtikuussa 2004 antamassaan lausunnossa etenemään aktiivisesti ja käymään keskustelua kaikkien asianomaisten piirien kanssa. Kaikilla osapuolilla olisi paitsi suuri halu niin myös oikeus saada tietää, miten (ja mihin mennessä) ulkoisten kustannusten sisällyttäminen hintoihin aiotaan varmistaa. ETSK kehotti myös jo silloin selvittämään, miten ulkoisten kustannusten sisällyttäminen hintoihin vaikuttaisi elinkeinoelämän kilpailukykyyn yleensä ja esimerkiksi liikennealaan. Komissio itse oli todennut, että ”alle puolet ulkoisista ympäristökustannuksista sisällytetään markkinahintoihin, eli käytännössä tuetaan ympäristön kannalta kestämätöntä kysyntäkäyttäytymistä” (16).

3.18

ETSK haluaa tietää, missä ja milloin komissio aikoo vihdoinkin käydä tätä vuoropuhelua. Komitea katsoo, että nimenomaan kestävän kehityksen strategia on oikea paikka keskustelulle. Komitea pitää valitettavana, että nyt jo yli kaksi vuotta sitten luvattua tiedonantoa aiheesta ”Communication on the use of market-based instruments for environmental policy in the internal market” joudutaan edelleen odottelemaan.

3.19

ETSK pahoittelee myös komission seuraavan lausuman vähäistä sitoutuneisuutta: ”Jäsenvaltioiden olisi yhdessä komission kanssa vaihdettava kokemuksiaan ja parhaita käytänteitään siitä, kuinka verotuksen painopiste siirretään työstä kulutukseen ja/tai saastuttamiseen ilman että tuloihin vaikutetaan. Tämä edistäisi EU:n tavoitetta lisätä työllisyyttä ja suojella ympäristöä.” Komitea kehottaa komissiota olemaan aloitteellinen eli tutkimaan asiaa mahdollisimman pikaisesti ja toimittamaan unionin toimielimille tiedonannon tutkimuksen tuloksista sekä niiden analyysistä ja vaikutustenarvioinnista.

3.20

On valitettavaa, että tässä on etäännytty EU:n vanhasta hyveestä, eli tavoitteiden ja määräaikojen selkeästä määrittelystä. Tiedonannon toinen suuri puute on mahdollisista välineistä ja niiden seurauksista käytävän keskustelun välttäminen. Näin väistetään tietysti mahdollisia konflikteja, mutta ETSK on toistuvasti kehottanut pyrkimään kriittiseen vuoropuheluun kaikkien asianosaisten kanssa, koska muuten kestävän kehityksen prosessia ei saada vietyä merkittävästi eteenpäin.

3.21

Komitea pitää myönteisenä komission aikomusta nivoa kansalliset strategiat tähänastista voimakkaammin yhteen eurooppalaisen strategian kanssa. Kuten edellä mainittiin, tämä edellyttää kuitenkin ensiksi todellista eurooppalaista strategiaa eikä pelkästään asiakirjaa, johon on koottu vain jo kauan tiedossa olleita kantoja, aikomuksia ja ohjelmia, joilla negatiivisia kehityssuuntia ei tähän mennessä ole pystytty korjaamaan riittävästi.

3.22

Komission asiakirjasta ilmenee, että seurausten arvioinnille annetaan keskeinen merkitys parannettaessa eri aloitteiden ja niiden eri vaiheiden (suunnittelu, toimeenpano jne.) välistä koherenssia. On kuitenkin otettava huomioon, että kyseisiä analyyseja ei saa perustaa pelkästään syntyviin kustannuksiin, vaan että niihin on sisällytettävä myös muita taloudellisia, sosiaalisia ja ympäristöön liittyviä etuja (17). Näin ollen tulisi laatia kilpailukykyvaikutusten tarkistamisessa käytettävän mallin mukainen kriteeri, jotta voidaan varmistaa, että kaksi viimeksi mainittua ulottuvuutta otetaan riittävästi huomioon.

3.22.1

Komitea toistaa kantansa, jonka mukaan hankkeiden rahoituskelpoisuuden eri ohjelmien ja budjettilinjojen alla tulisi perustua kestävän kehityksen kriteeriin. (18) Tämä tulisi ottaa huomioon myös kustannustehokkuuden arvioinnissa.

3.23

Epäselvien tavoitteiden ja välineitä koskevan keskustelun välttämisen lisäksi ETSK löytää komission asiakirjasta vielä kolmannenkin puutteen: komissio ei vastaa kysymykseen vastuunjaosta. Kyse on arkaluonteisesta aiheesta, sillä osa suunnitelluista toimista kuuluu EU:n toimivaltaan (kauppapolitiikka), osa ennemminkin kansalliseen toimivaltaan (energia) tai Euroopan tasolla meneillään olevan koordinointiyrityksen piiriin (sosiaalipolitiikka). Tähän toimivaltaseokseen liittyy vielä yksi, nimittäin maailmanlaajuinen ulottuvuus (ks. myös edellä).

3.24

ETSK katsoo, että yksi syy todellisen edistymisen puuttumiselle kestävän kehityksen alalla on erilaisten strategioiden, toimintasuunnitelmien jne. määrä sekä niihin vuosien mittaan poliittisten prioriteettien mukaan tehdyt muutokset. Eurooppa-neuvoston kesäkuussa 2005 päättämien kestävän kehityksen suuntaviivojen (19) tapaan komitea katsoo, että komission on määriteltävä selkeästi, mille tasolle vastuu toimista kuuluu. Kyseisen tahon tulisi sitoutua takaamaan muille osapuolille pitkän aikavälin vakaus sekä koherenssi muiden toimenpiteiden kanssa.

3.25

Ottaen huomioon hallintotapaa koskevassa valkoisessa kirjassa määritellyt periaatteet ja viestintäpolitiikkaa koskevassa valkoisessa kirjassa ilmaistu halu ”poistaa kuilu” EU:n ja sen kansalaisten väliltä sekä 20.—21. maaliskuuta 2006 järjestetty kestävää kehitystä koskenut kuulemistilaisuus, komitea katsoo, että on välttämättä kuultava jäsennellysti ja pysyvästi eturyhmiä, jotta paikallisten toimijoiden mobilisaatio voidaan muuntaa selkeäksi edistymiseksi ja konkretisoida kestävä kehitys. Komitea aikoo myös luoda uuden tietokannan, joka vastaa sen ylläpitämää yhtenäismarkkinoihin liittyvää tietokantaa (PRISM). Uuteen tietokantaan on tarkoitus kerätä tietoja paikallisten toimijoiden kohtaamista esteistä, ja sillä pyritään levittämään hyviä käytänteitä, tiedottamaan asianomaisille järjestöille innovatiivisista hankkeista, konkretisoimaan alhaalta-ylös -lähestymistapaa sekä vahvistamaan asiantuntemusta, jolle erityisesti komissio voi tukeutua laatiessaan direktiiviehdotuksia, vaikutusanalyyseja ja tiedonantoja.

3.26

Komitea katsoo myös, että vuodeksi 2008 suunniteltu Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF:n) uudistus tarjoaa EU:n edustajille tilaisuuden pyrkiä yhteisen kannan avulla siihen, että kestävästä kehityksestä muodostuu yksi tukien myöntämisperusteista.

3.27

ETSK pitää tervetulleena komission aikomusta arvioida kestävän kehityksen prosessin etenemistä säännöllisesti kahden vuoden välein seurantakertomuksen avulla ja ottaa arviointiprosessiin mukaan myös Eurooppa-neuvosto ja Euroopan parlamentti sekä hyödyntämään tässä lisäksi ETSK:n ja AK:n katalysaattoriroolia toimielinten ja yhteiskunnan välillä.

3.28

Viimeisimmässä uutta teollisuuspolitiikkaa koskevassa tiedonannossaan (20) komissio kertoo aikomuksestaan perustaa kilpailukykyä, energiaa ja ympäristöä käsittelevä korkean tason ryhmä, käsitellä markkinoille pääsyyn ja kilpailukykyyn liittyviä ulkoisia näkökohtia (keväällä 2006) sekä toteuttaa valmistusteollisuuden rakennemuutoksen hallinta (vuoden 2005 lopussa). Komitea pitää tervetulleena korkean tason ryhmän perustamista (helmikuussa 2006) ja sen tehtäväasettelua (21) ja on valmis tukemaan sen työtä tarvittaessa. Lisäksi komitea toivoo, että komission tuonnempana muotoiltava kanta vastaa pyrkimystä varmistaa eurooppalaisten toimintalinjojen välisten synergioiden asianmukainen hyödyntäminen ja tasapainon luominen kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi.

3.29

Vaikka komitea kannattaakin varauksettomasti tavoitetta osoittaa 3 prosenttia bkt:stä tutkimus- ja kehittämistoimintaan (josta kaksi kolmasosaa tulisi yksityiseltä sektorilta), se katsoo kuitenkin, että näiden investointien ja innovoinnin on edistettävä kestävää kehitystä. Olisi suositeltavaa, että komissio laatisi mahdollisuuksien mukaan Eurostatin ja kansallisten tilastoviranomaisten kanssa säännöllisesti tilanneraportin Lissabonin strategian ja laajemman kestävän kehityksen strategian integroimiseksi. Tarvittaessa komission tulisi esittää suosituksia yhdennetyissä suuntaviivoissa varmistaakseen strategioiden yhteensopivuuden ja synergian.

4.1.1

ETSK toteaa järkytyksellä komission tunnustavan tiedonannossaan lähes toivottamana, että ilmastonmuutos ei ole enää pysäytettävissä ja että nyt voidaan ”enää” pyrkiä lieventämään vakavampien vaikutusten kohteeksi joutuville syntyviä ongelmia.

4.1.2

Tämän alan ”keskeiset toimenpiteet” ovat kuitenkin pelkkiä aikomuksia ja varovaisia suunnitelmia pyrkiä tiukempiin sitoumuksiin ja kansainvälisiin sopimuksiin. Selkeiden tavoitteiden puuttuminen on nimenomaan tällä politiikan alalla erityisen pelottavaa, koska jo nyt on ennakoitavissa, että nykyisiä tavoitteita kasvihuonekaasujen vähentämisestä vuoteen 2012 mennessä tuskin pystytään täyttämään, vaikka ihmiskuntaan kohdistuvat uhat vain kasvavat. Enää ei voida kieltää vaarallisten sääilmiöiden katastrofaalisia seurauksia ihmisille ja taloudelle.

4.1.3

ETSK pitää kuitenkin tervetulleina lähinnä yleistason toteamuksia EU:n oman potentiaalin hyödyntämisestä tehokkuuden ja teknologisen kehityksen lisäämiseksi uusiutuvien energiamuotojen ja energiakulutuksen alalla. ETSK tukee näitä komission tavoitteita, mutta suosittaa vahvasti neuvostolle ja komissiolle selkeiden ja kunnianhimoistenkin tavoitteiden määrittelemistä, tavoitteiden saavuttamisen vaatimien välineiden kuvaamista sekä niitä koskevien keskusteluiden käymistä kaikkien osapuolten kanssa.

4.1.4

Parhaillaan voidaan esimerkiksi olla toiveikkaita hiilidioksidipäästövapaita hiilivoimaloita koskevan läpimurron suhteen. Kestävän kehityksen strategian puitteissa voitaisiin kyllä odottaa sen kysymyksen käsittelyä, mitkä ennakkoehdot (ja näin ollen välineet) politiikan tulisi luoda edistääkseen kyseistä teknologiaa.

4.2.1

Vaikka komitea pitääkin tervetulleena, että köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen vastaista taistelua ei kohdisteta pelkästään alhaisten tulojen korottamiseen, se pitää kuitenkin ehdotettuja keskeisiä toimenpiteitä täysin riittämättöminä. Komission tulisi erityisesti päivittää työn laatua ilmaisevat Laekenin (22) indikaattorit (23) ja tuoda tämä ulottuvuus vahvemmin esiin suuntaviivoissa.

4.2.2

Komissio ilmoittaa tiedonannossa aikomuksestaan kuulla työmarkkinaosapuolia työ- ja yksityiselämän yhteensovittamisesta. Mikäli työmarkkinaosapuolet pitävät jatkotoimia tarpeellisina, mutta eivät kuitenkaan pääse perustamissopimuksen 139 artiklan mukaiseen sopimukseen, komission ja EU:n lainsäätäjän tulisi komitean mielestä julistautua asiassa toimivaltaisiksi. Tätä menettelytapaa tulisi soveltaa myös muilla tarkastelun kohteena olevilla aloilla.

4.3.1

Myös luonnonvarojen hallinnan suhteen esitetyt keskeiset toimenpiteet ovat epäkonkreettisia ja jopa epäuskottavia. Komissio toteaa esimerkiksi, että ”EU:n ja jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että eurooppalaisen suojelualueiden Natura 2000 -verkoston rahoitus ja hallinnointi ovat riittävät ja että biologista monimuotoisuutta koskevat kysymykset sisällytetään paremmin sisä- ja ulkopolitiikkoihin biologisen monimuotoisuuden häviämisen estämiseksi”. Eurooppa-neuvoston joulukuussa 2005 tekemien, nimenomaan kyseisen alan määrärahoja leikkaavien rahoituspäätösten valossa on välittömästi kaikkien nähtävissä, kuinka kaukana politiikan tavoitteet ja todellisuus EU:ssa ovat toisistaan.

4.3.2

Luonnonvarojen paremman hallinnan alalla liitteessä 2 esitetyt ”toiminnalliset tavoitteet” ovat pelkästään jo tunnettuja ja päätettyjä politiikkoja, kuten esimerkiksi vuonna 1997 (!) julkaistussa valkoisessa kirjassa (24) esitetty tavoite saavuttaa vuoteen 2010 mennessä energialähteiden yhdistelmässä uusiutuvien energiamuotojen 12 prosentin osuus, josta kuitenkin komissio itse toteaa 26.5.2004 julkaisemassaan tiedonannossa (25), että nykyisillä toimenpiteillä tätä tavoitetta tuskin pystytään saavuttamaan. Komissio ei kuitenkaan esitä uusia toimenpiteitä eikä analysoi mahdollisen epäonnistumisen syitä.

4.3.3

Myös tässä yhteydessä kunnianhimoisten ja tulevaisuuteen suuntautuvien tavoitteiden asettaminen — kuten Ruotsi teki helmikuun 2006 alussa– antaisi kestävän kehityksen strategialle komitean mielestä enemmän vauhtia, huomiota ja tukea kuin nämä epämääräiset aikomukset, jotka eivät vaikuta millään tavoin uusilta eikä ajankohtaisilta. Ruotsi asetti tunnetusti pitkän aikavälin tavoitteekseen sekä korvata fossiiliset polttoaineet että lopettaa ydinvoiman käyttö.

4.3.4

Lisäksi energiasäästön ja -tehokkuuden alalla voitaisiin muotoilla samalla sekä näkyvyyttä takaava että tulevaisuuteen suunnattu ja innovointia edistävä tavoite: vuoteen 2020 mennessä EU:ssa rakennettavien uusien rakennusten tulisi olla ns. nollaenergiataloja, joihin ei tarvitse syöttää enää ollenkaan energiaa ulkopuolelta.

4.4.1

Liikennealan suhteen komissio toteaa aluksi, että ”nykyiset kehityssuuntaukset ovat kestämättömiä”.

4.4.2

Komissio jatkaa: ”Liikkuvuuden tuomat edut voidaan saavuttaa huomattavasti nykyistä pienemmillä taloudellisilla, sosiaalisilla ja ympäristövaikutuksilla. Tämä voidaan saavuttaa vähentämällä liikenteen kysyntää (esim. muuttamalla maankäyttöä sekä edistämällä etätyötä ja videokonferensseja), parantamalla infrastruktuurin ja ajoneuvojen käyttöä, siirtämällä liikenne esim. maanteiltä rautateille, kulkemalla lyhyet matkat polkupyörällä tai jalan, kehittämällä julkista liikennettä, käyttämällä puhtaampia ajoneuvoja ja kehittämällä biopolttoaineiden ja vetykulkuneuvojen kaltaisia ratkaisuja öljyn korvaamiseksi.” Tämä vastaa sisällöltään ETSK:n lausuntoa aiheesta ”Tulevaisuuden liikenneinfrastruktuurit: suunnittelu ja naapurimaat — kestävä liikkuvuus — rahoitus” (26). Komissio katsoo myös, että ”kestävämmän liikenteen tuomat edut ovat laajat ja merkittävät”.

4.4.3

ETSK pitää lähtökohtaisesti tervetulleina kaikkia osapuolia hyödyttäviä tilanteita koskevia mainintoja ja viittauksia. Komitea ihmettelee kuitenkin, miksi kaikista näistä eduista ja mahdollisuuksista huolimatta nämä jo toistuvasti kuvaillut kielteiset kehityssuunnat esimerkiksi liikennealalla jatkuvat, kuten komission on vain todettava.

4.4.4

On oltava syitä sille, että kansalaiset ja yritykset käyttävät komission esittämistä kestävän liikenteen eduista huolimatta ei-kestäviä liikennemuotoja ja asettavat ne enimmäkseen etusijalle. Nämä syyt jätetään analysoimatta, vaikka ilman tällaista analyysia oikeita vastatoimia ei voida kehittää.

4.4.5

Komissio esittää liikennealalla kolme keskeistä toimenpidettä:

4.4.6

ETSK pitää erittäin epätodennäköisenä, että EU pystyy näillä toimilla hallitsemaan kestävän kehityksen strategiassa (27) todettua ”ruuhkautumisen lisääntymistä” ja näin esimerkiksi vähentämään riittävästi liikenteen määrää. Keskeisissä toimenpiteissä esitetyt vaatimukset ja muotoilut ovat huomattavasti lievempiä kuin aikaisemmissa asiakirjoissa (kuten komission tiedonannossa kansalaisten verkon kehittämisestä tai liikennepolitiikkaa koskevassa valkoisessa kirjassa (28)).

4.4.7

Huomattavasti kunnianhimoisempaa ja määrätietoisempaa olisi sellaisen tavoitteen asettaminen, että esimerkiksi vuoteen 2020 tai 2025 mennessä Euroopassa rekisteröidään enää pelkästään päästövapaita ajoneuvoja, ja se välittäisi kestävän kehityksen strategiaa myös huomattavasti tehokkaammin suurelle yleisölle. Tämä tarjoaisi merkittäviä kannusteita tutkimus- ja kehittämistoiminnalle, nopeuttaisi teknologisia innovaatioita ja lisäisi eurooppalaisten ajoneuvojen kilpailukykyä, mikä taas osaltaan edistäisi Euroopan taloudellista kehitystä. Lisäksi tällä teknologisella lähestymistavalla voitaisiin estää, että eräissä maailman voimakkaasti kasvavissa talouksissa liikennealalla meneillään oleva kehityskiri ei johda ympäristön ja ilmaston tuhoon.

4.4.8

Tällainen strateginen tavoitteenasettelu liikennealalla vastaisi ETSK:n vaatimuksia kestävästä liikenteen kehityksestä (29), olisi eurooppalaisen kestävän kehityksen strategian arvon mukainen ja realisoisi useasti toistetut kaikkia osapuolia hyödyttävät vaikutukset.

4.5.1

Komitea kritisoi, että komission tiedonannossa kierrätetään vaatimuksia, joita EU on esittänyt jo vuosien ajan mutta joita ei ole toteutettu. Esimerkki tästä on kuudennen painopisteen ”maailmanlaajuinen köyhyys ja kehityshaasteet” keskeinen toimenpide, jonka mukaan ”EU:n ja sen jäsenvaltioiden olisi lisättävä apunsa määräksi 0,7 prosenttia bruttokansantulosta (BKTL) vuoteen 2015 mennessä ja saavutettava vuoteen 2010 mennessä 0,56 prosentin välitavoite. Yksittäisten vanhojen jäsenvaltioiden (EU-15) tavoite on 0,51 prosenttia ja uusien jäsenvaltioiden (EU-10) tavoite 0,17 prosenttia”. ETSK ei lainkaan epäile tämän vaatimuksen oikeellisuutta (30). Komitea muistuttaa kuitenkin, että teollisuusmaat lupasivat jo 24.10.1970 pidetyssä YK:n yleiskokouksessa — eli yli 30 vuotta sitten! — luovuttaa 0,7 prosenttia bkt:stään kehitysyhteistyöhön (mikä ei tietystikään ratkaisisi kaikkia ongelmia). Pitämättömien lupausten jatkuva toistaminen tuskin lisää politiikan uskottavuutta.

4.5.2

Komitea pitää tietysti tervetulleena kaikkia maailmanlaajuisen köyhyyden lieventämiseen suunnattuja toimia. Komissio aikoo lisätä ponnistelujaan varmistaakseen, että kansainvälisessä kaupassa pyritään tosiasiallisesti saavuttamaan maailmanlaajuinen kestävä kehitys. Tämä on epäilemättä äärimmäisen tärkeä ja maailmanlaajuisesti tarkasteltuna ehkä jopa ratkaiseva lähestymistapa. WTO-sopimus on kauppasopimus, johon ei sisälly kestävyyskriteerejä, vaikka maailmanlaajuinen kauppa vaikuttaa ratkaisevasti kestävään kehitykseen. Neuvoston ja komission tulisi näin ollen asettaa tämä tärkeä asia selkeästi esille ja samalla myös hahmotella sen toteutusta.

4.5.3

Tämä on tärkeää myös siksi, että suurelle yleisölle on tehtävä selkeäksi, että kyse ei ole aikomuksen ilmaisusta. ETSK ymmärtää, että pelkällä taloudellisella tuella kehitysmaiden asukkaiden elin- ja työolosuhteita ei pystytä parantamaan kestävästi.

Komitea muistuttaa lisäksi, että globalisoitumisen sosiaalista ulottuvuutta koskevissa neuvoston päätelmissä (maaliskuu 2005) EU:n ulkosuhteissa korostettiin ihmisarvoa kunnioittavan työn käsitettä. Komitea ei voi hyväksyä, että eräiden maiden suhteelliset edut perustuvat ILO-normien tai ympäristömääräysten hylkäämiseen. Kyseiset määräykset eivät ole rikkaiden maiden piiloprotektionismia, vaan niiden avulla turvataan ihmisarvo, sosiaalinen edistys ja oikeus. EU:n tulisi seurata edistymistä näillä aloilla ja käynnistää taloudellisia pakotetoimia, mikäli mahdollisuuksien mukaan yhdessä asianomaisten kolmansien maiden ILO-toimiston tunnustamien työmarkkinaosapuolten (tai kyseisissä maissa toimivien kansalaisyhteiskunnan edustuksellisten ja tunnustettujen järjestöjen) kanssa toteutetusta arvioinnista ilmenisi tilanteen heikkenemistä. On valitettavaa, että komissio ei käsittele tätä asiaa tiedonannossaan.

4.6

Komitea kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita osoittamaan yleisesti kauppakumppaneilleen, että kestävää kehitystä ei tule nähdä kustannusten aiheuttajana vaan ennemminkin hyvinvoinnin tekijänä sekä elintason nousuun tähtäävien talouksien että koko maapallon kannalta.

1)

Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle aiheesta ”Kestävän kehityksen strategian uudelleentarkastelu – Toimintaohjelma” (KOM(2005) 658 lopullinen, 13.12.2005). (http://europa.eu.int/eurlex/lex/LexUriServ/site/en/com/2005/com2005_0658en01.pdf)

2)

Eurostatin raportti: Measuring progress towards a more sustainable Europe - Sustainable development indicators for the European Union - Data 1990–2005. (Kyseinen raportti on tällä hetkellä saatavilla vain englanniksi. Otsikon vapaa käännös: ”Edistyksen mittaaminen matkalla kohti kestävää Eurooppaa – Euroopan unionin kestävän kehityksen indikaattoreita – tiedot 1990—2005”.) (13.12.2005).

3)

Eurooppa-neuvosto (16.—17. kesäkuuta 2005), puheenjohtajan päätelmät: Kestävän kehityksen pääperiaatteet. (http://ue.eu.int/ueDocs/cms_Data/docs/pressData/fi/ec/85345.pdf)

4)

Komission tiedonanto neuvostolle ja Euroopan parlamentille aiheesta ”EU:n kestävän kehityksen strategian uudelleentarkastelu — Vuoden 2005 tilannekatsaus ja suuntaviivat tulevalle” (KOM(2005) 37 lopullinen, 9.2.2005). (http://europa.eu.int/eur-lex/lex/LexUriServ/site/fi/com/2005/com2005_0037fi01.pdf)

5)

Komission valmisteluasiakirjan SEK(2005) 225 liite – väliraportti.

”The effects of environmental policy on European business and its competitiveness: a framework for analysis”, SEC(2004) 769. (Kyseinen asiakirja on saatavilla vain englanniksi. Otsikon vapaa käännös: ”Ympäristöpolitiikan vaikutukset Euroopan yrityksiin ja niiden kilpailukykyyn: Analyysin puitteet” )

”Commission staff working document on the links between employment policies and environment policies”, SEC(2005) 1530. (Kyseinen asiakirja on saatavilla vain englanniksi. Otsikon vapaa käännös: ”Komission valmisteluasiakirja – Työllisyys- ja ympäristöpolitiikan väliset yhteydet”).

”Employment and productivity and their contribution to economic growth”, SEC(2004) 690. (Kyseinen asiakirja on saatavilla vain englanniksi, saksaksi ja ranskaksi. Otsikon vapaa käännös: ”Työllisyys ja tuottavuus ja niiden osuus talouskasvuun”).

18.8.2006   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 195/37

1.1

ETSK pitää myönteisenä, että komissio on esittänyt tulvia koskevan direktiiviehdotuksen, kuten komitea oli esittänyt aiemmasta aihetta käsitelleestä tiedonannosta laatimassaan lausunnossa (1). Komitea antaa arvoa erityisesti sille, että direktiiviehdotus sisällytetään osaksi vesipolitiikan puitedirektiivillä luotuja menetelmiä ja välineitä. Sisällyttämällä tulvariskikartat sekä tulvariskejä koskevat suunnitelmat vesistön hoitosuunnitelmaan säännellään kaikkia valuma-alueiden piiriin kuuluvien sisävesien ja merialueiden vesienhoitoon liittyviä seikkoja.

1.2

Kyseisten säännösten tehokkuus perustuu erityisesti vesistö- ja rannikkoalueiden tilasta tehtävään alustavaan arvioon: nykytilanteesta laaditaan seikkaperäinen analyysi etenkin niillä alueilla, jotka ihmisen harjoittaman toiminnan ja ilmastonmuutoksen johdosta ovat erittäin riskialttiita.

1.3

Lisäksi on tärkeää painottaa ehkäiseviä toimia tulvien aiheuttamien haittavaikutusten torjumiseksi ryhtymällä kaikkiin väestöä koskeviin toimenpiteisiin tiedottamiseen ja osallistumiseen liittyvien toimien avulla. Tässä tarkoituksessa komitea kehottaa komissiota huolehtimaan erityisesti siitä, että kyseiset, vesipolitiikan puitedirektiivin 14 artiklassa ja ehdotetussa direktiivissä mainitut säännökset sisällytetään vesistöjen hoitosuunnitelmiin.

1.4

Ehdotetussa direktiivissä mainittuja riskien hallintasuunnitelmia ja riskikarttoja on laajennettava. Erittäin riskialttiiden vesistöalueiden luokituksen tulee sisältää sekä asianmukaisesti rahoitettavat ensisijaiset toimenpiteet että kriteerit, joita on sovellettava kustannusten minimoimiseksi ja väestölle syntyvien hyötyjen lisäämiseksi. Näin päästäneen kehittämään tulva-alueita kokonaisvaltaisesti ja kestävästi.

1.5

Lisäksi on syytä tähdentää, että kun otetaan huomioon tutkimukseen ja alojenväliseen yhteistyöhön suunnatut yhteisön toimet, on vahvistettava kaikkia politiikkoja, joilla on vaikutuksia Euroopan vesistöihin.

2.1

Direktiiviä 2000/60/EY eli vesipolitiikan puitedirektiiviä laadittaessa eräs seikka jäi vaille huomiota: tavoitteen asettaminen tulviin varautumiseksi, niiden ehkäisemiseksi ja lieventämiseksi. Viime vuosikymmenellä EU:n alueella koettiin yli sata tulvaa, jotka aiheuttivat suuren määrän kuolonuhreja sekä mittavia taloudellisia tappioita. Komissio antoi tiedonannon (2), jossa tilanteesta laadittiin analyysi, sekä ehdotuksen EU:n tason yhteisistä toimista. Tarkasteltavana oleva ehdotus direktiiviksi kuuluu näihin toimiin.

2.2

Sekä tiedonannossa että direktiiviehdotuksessa tähdennetään, että tulvien ehkäisemisessä ja minimoimisessa kaikkia vesipolitiikkaan liittyviä toimia on koordinoitava yhteisön muiden nykyisten politiikkojen kanssa. Tutkimuspolitiikka, jossa hyödynnetään FLOODsiten kaltaisia tutkimushankkeita, auttaa osaltaan tehostamaan yhdennettyjä tulvariskien analyysi- ja hallintamenetelmiä, ja aluepolitiikka, jossa hyödynnetään rakennerahastoja — erityisesti Euroopan aluekehitysrahastoa ja yhteistä maatalouspolitiikkaa — sekä tuotantomääristä irrotettua tukea ja täydentäviä ehtoja (3), muodostavat kattavan kokonaisuuden, jonka avulla on mahdollista päästä vesialaa koskevia yksittäisiä toimia parempiin tuloksiin.

2.3

Ehdotetun direktiivin tavoitteena on vähentää ja hallita tulvariskejä, joilla on vaikutuksia ihmisten elämään, terveyteen ja omaisuuteen sekä luontoon ja ympäristöön. Sisällyttämällä kyseinen ehdotus vesipolitiikan puitedirektiiviin on mahdollista yksinkertaistaa organisatorisia ja hallinnollisia menettelyjä, sillä se soveltuu jo olemassa oleviin, vesipolitiikan puitedirektiivin säännösten mukaisiin vesipiireihin. Tämä merkitsee sitä, että kaikki toimet tulvariskien torjumiseksi ja minimoimiseksi on toteutettava kunkin joen valuma-aluetta koskevan hoitosuunnitelman puitteissa ja että toimivaltaiset viranomaiset ovat samoja molemmissa tapauksissa, joten näin ollen ne ottavat hoitaakseen tämän uuden vastuualueen. Lisäksi on tärkeää korostaa, että tehokkuutta voidaan lisätä sovittamalla yhteen uutta ehdotusta koskevat aikataulut vesipolitiikan puitedirektiivissä aiemmin vahvistettujen aikataulujen kanssa.

2.4

ETSK kannattaa ehdotettua direktiiviä. Komitea on tutkinut direktiiviehdotuksen sisältöä huolellisesti ja huomannut, että siinä mainitaan monet niistä huomioista, jotka se esitti vuoden 2004 tiedonannosta laatimassaan lausunnossa (4). Tässä yhteydessä komitean tehtäväksi jää näin ollen ainoastaan painottaa tehtävää, joka komissiolla on toteutettavanaan; komission rooli vesipolitiikan puitedirektiivin sisällön ja kaikkien sitä koskevien soveltamissäännösten täytäntöönpanossa on tae siitä, että jäsenvaltioiden viranomaiset soveltavat säännöksiä asianmukaisesti unohtamatta niihin kolmansiin maihin mahdollisesti kohdistuvia hyödyllisiä vaikutuksia, joiden kanssa vesistöt Euroopan alueella jaetaan.

3.1

Ehdotettu direktiivi on jaettu seitsemään lukuun.

4.1

ETSK toteaa, että tarkasteltavana olevan direktiiviehdotuksen sisällyttäminen vesipolitiikan puitedirektiiviä koskevaan menetelmään auttaa yhdistämään tulviin liittyvien riskien hallintasuunnitelmat vesistöjen hoitosuunnitelmiin. Näin taataan koko vesistön käsittävän toiminnan kannalta välttämätön suunnittelu ja sovitetaan yhteen tehokkaat keinot ja toimet eri tasoilla (kuntien, valtioiden ja valtioidenväliset toimet). Samalla huolehditaan kaikkien toimivaltaisten viranomaisten toiminnan koordinoinnista.

4.2

Lisäksi tulvien hallinnan sisällyttäminen vesipolitiikan puitedirektiiviin tukee käsitteellisesti määritelmää tulvasta joki- ja rannikkojärjestelmien luonnollisena ja tavanomaisena ilmiönä. Riskin määritelmä liittyy ihmisen terveydelle, ympäristölle ja taloudelliselle toiminnalle haitallisiin vaikutuksiin ja näin ollen vahinkoihin, joita aiheutuu vesistöille, jotka ovat tarkastelun kohteena vesipolitiikan puitedirektiivissä.

4.3

Tarve arvioida tulvariskit alustavasti oli yksi komitean keskeisimmistä päätelmistä (5). Komitea katsookin, että ehdotetun direktiivin 4 ja 5 artiklan sisältö helpottaa tieteellisessä mielessä tulviin liittyvien riskien hallintasuunnitelmien laatimista. On syytä korostaa eräitä vaadittuja seikkoja, joista voidaan mainita muun muassa

4.4

Lisäksi on aiheellista mainita vesistöjen ja rannikkokaistaleiden luokittelu sen mukaan, onko niillä tulvariskiä vai ei. ETSK on yhtä mieltä siitä, että riskienhallinnan tavoitteena on vähentää tulvien todennäköisyyttä ja vaikutuksia. Sitä varten on luokiteltava mahdolliset toimet ja keinot sekä kriteerit tarkoituksenmukaisten valintojen tekemiseksi kussakin tilanteessa.

4.5

ETSK esittää, että komissio sisällyttäisi vesistöjen hoitosuunnitelmia koskevaan 9 artiklaan sekä liitteen A-osaan erityisesti seuraavat periaatteet ja toimenpiteet:

4.6

Jotta kansalaisyhteiskunnan osallistumista tulvariskien ja tulvien vaikutusten ehkäisemiseen voitaisiin lisätä, on tärkeää luoda kaikissa jäsenvaltioissa väestölle suunnattu tiedotus- ja osallistumisjärjestelmä, kuten vesipolitiikan puitedirektiivin 14 artiklassa säädetään. Tämän johdosta osallistumismekanismien on koskettava sekä riskisuunnitelmia että alustavia arviointeja.

18.8.2006   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 195/40

1.1

ETSK suhtautuu myönteisesti neuvoston päätökseen yhteisön pelastuspalvelumekanismista ja katsoo, että siinä otetaan yleisesti huomioon havainnot, jotka komitea esitti marraskuussa 2005 antamassaan lausunnossa (1) kyseisen mekanismin kehittämistä koskevasta tiedonannosta.

1.2

Komitea korostaa lisäksi, että yhteisön lainsäädännön yksinkertaistamismenetelmänä käytetty säädöksen uudelleen laatiminen lisää säädöksen tunnettuutta ja tehostaa pelastuspalvelusta vastaavien kansallisten viranomaisten toimintaa niiden pannessa säädöstä täytäntöön. Näin säädös toimii entistä paremmin sekä luonnonkatastrofien että ihmisten toiminnasta aiheutuvien hätätilanteiden sattuessa.

1.3

Mekanismin vahvistaminen laajentamalla toimivaltuuksia ja ennen kaikkea lisäämällä ja tehostamalla välineitä parantaa mekanismin toimivuutta sekä yhteisön alueella että sen ulkopuolella. On hyvin tärkeää, että mainitaan tarve sovittaa mekanismi yhteen YK:n humanitaarisen avun koordinaatioyksikön OCHA:n hallinnoiman vastaavan mekanismin kanssa. Komitea katsoo kuitenkin, että mekanismi olisi ulotettava kattamaan myös katastrofialueilla toimiva Punainen Risti ja hallituksesta riippumattomat järjestöt ja mekanismilla olisi koordinoitava vapaaehtoistyöntekijöitä, joiden panos on katastrofin sattuessa tärkeä.

1.4

Mekanismin moitteettoman toiminnan kannalta on keskeistä, että siihen varataan riittävät määrärahat. Joustava toiminta edellyttää tiedonkulun tehostamista, kuljetuskaluston saatavuutta, asiantuntijoiden perehdyttämisvalmiutta jne. Koska kysymys on ETSK:n mielestä ratkaisevan tärkeä, komitea painottaa määrärahatarvetta. Komitea katsoo, että komission on saatava määrärahat käyttöönsä ja vaadittava jäsenvaltioita noudattamaan samoja talousarviovelvoitteita, jotta pelastuspalvelujärjestelmä toimisi odotetusti.

2.1

Yhteisön pelastuspalvelumekanismi otettiin käyttöön vuonna 1981, (2) ja se on yhdessä pelastuspalvelun toimintaohjelman (3) kanssa palvellut kaikki nämä vuodet pelastuspalvelun käynnistämistä ja koordinointia EU:ssa ja unionin ulkopuolella. Mekanismista vuosien varrella saadut kokemukset ovat osoittaneet, että järjestelmää on parannettava. Tämä ilmeni ennen kaikkea neuvoston ja Euroopan parlamentin arvioidessa mekanismin toimivuutta unionissa ja unionin ulkopuolella sattuneiden hätätilanteiden yhteydessä.

2.2

Komissio laati mekanismin tehostamiseksi tiedonannon (4), jossa ehdotettiin parannuksia ensi sijassa seuraaviin seikkoihin:

2.3

ETSK antoi lausunnon (5) edellä mainitusta tiedonannosta. Komitea piti kehittämisehdotusta myönteisenä, mutta katsoi, että eräitä toimenpiteitä voidaan muuttaa ja ottaa huomioon mekanismista saadut kokemukset etenkin Aasiassa jokin aika sitten sattuneiden katastrofien avustustoiminnan valossa. Komitea teki lausunnossaan komissiolle seuraavat ehdotukset mekanismin toiminnan tehostamiseksi:

3.1

Nyt ehdotettu uudelleen laadittu neuvoston päätös, jolla yhdistetään yhdeksi tekstiksi aiempi 23. lokakuuta 2001 annettu päätös ja edellä mainittu tiedonanto, vastaa komission käynnistämää lainsäädännön yksinkertaistamisohjelmaa. Käytetty uudelleenlaadintamenettely parantaa päätöksen täytäntöönpanoa sekä itse mekanismia että pelastuspalvelusta vastaavia jäsenvaltioiden viranomaisia silmällä pitäen. Uudelleen laatiminen on myös parantanut tuntuvasti päätöksen sisältöä. Kehitystä on tapahtunut sekä yhteisön pelastuspalvelumekanismin toimintaa koskevissa säännöksissä että mekanismin toimintakyvyn mahdollistavia välineitä koskevissa säännöksissä.

3.2

ETSK suhtautuu aloitteeseen myönteisesti, sillä se selkeyttää yhteisössä ja sen ulkopuolella annettavan katastrofiavun koordinoinnista vastaavan elimen tehtävää erityisesti siksi, että mekanismin toimintakenttä ulotetaan nyt kattamaan toisaalta ihmisten toiminnasta aiheutuvat hätätilanteet eli terrori-iskut ja toisaalta onnettomuuksista aiheutuva meren pilaantuminen.

3.3

Komitea pitää edellä mainittuakin seikkaa tärkeämpänä sitä, että päätösehdotukseen on sisällytetty eräitä mekanismin kehittämiseen tähtääviä näkökohtia, joita komitea pyysi harkitsemaan vuonna 2005 antamassaan lausunnossa. Mainittakoon erityisesti se, että 2 artiklaan on lisätty sotilaalliset voimavarat ja valmiudet, joita voidaan käyttää pelastuspalvelun tukena. Komitea katsoo niiden olevan usein välttämättömiä nopean ja tehokkaan toiminnan varmistamiseksi. Säädökseen on sisällytetty myös toinen komitean suositus eli kuljetus-, logistiikka- ja muiden tukijärjestelyjen luominen yhteisön tasolla.

3.4

Komitea toistaa olevansa komission kanssa yhtä mieltä mekanismin alaisuudessa toimivien pelastuspalveluyksiköiden perustamisesta jäsenvaltioihin ja niiden liittämisestä CECIS-järjestelmään siten, että ne ovat nopean hälytysjärjestelmän avulla toimintavalmiudessa asianmukaisine kalustoineen lisäkuljetuskalusto mukaan luettuna.

3.5

Päätökseen on lisätty muutos, jota ei mainita tiedonannossa. Se koskee pelastustoimia yhteisön alueen ulkopuolella. Muutoksen mukaan EU:n neuvoston puheenjohtajavaltio ottaa yhteyttä hätätilanteesta kärsivään maahan, vaikka tiedot katastrofista saadaan CECIS-järjestelmän kautta ja komissio kokoaa operatiivisesta koordinoinnista vastaavan koordinointiryhmän, joka puolestaan koordinoi toimintaa YK:n kanssa. Komitean mielestä on tärkeää, että EU:n korkean tason edustus on mukana yhteisön pelastuspalvelumekanismin toiminnassa. Siksi ETSK kehottaa EU:n ulkopoliittista edustajaa osallistumaan toimiin. Komitea ei kuitenkaan pidä lopulta ehdotettua järjestelmää kaikilta osin toimivana.

3.6

On tärkeää korostaa uutta artiklaa 10. Siinä todetaan yhteisön mekanismin täydentävän jäsenvaltioiden pelastuspalvelua ja säädetään, että sitä voidaan tukea hankkimalla lisää kuljetuskalustoa ja hankkimalla käyttöön pelastuspalveluyksiköitä ja -ryhmiä, jotka voivat toimia katastrofialueella.

3.7

Päätöksen 13 artiklassa säädetään, että komissio laatii täytäntöönpanosääntöjä kaikista päätöksen toimenpiteistä, erityisesti avustustoimia varten käytettävissä olevista voimavaroista, yhteisestä hätäviestintä- ja tietojärjestelmästä, asiantuntijaryhmistä, asiantuntijoiden perehdyttämisestä ja kaikista muista tukijärjestelyistä. ETSK suhtautuu myönteisesti siihen, että asianmukaisten resurssien tarve myönnetään. Komitea katsoo kuitenkin, että resurssien määrä olisi arvioitava, jotta mekanismi voi toimia kaikilla sille osoitetuilla osa-alueilla.

18.8.2006   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 195/42

—

on monta osaa

—

määritellään tavoitteita

—

annetaan suosituksia esimerkiksi seuraavista aiheista

—

määritellään parhaat käytännöt, joita noudattamalla voidaan edistää sosiaalista osallisuutta ja puolustaa mielenterveysongelmista kärsivien oikeuksia, jotka olisi sisällytettävä Euroopan unionin perusoikeuksien viraston vastuualueeseen.

—

Kysyntä on lisääntynyt räjähdysmäisesti ja siitä on tullut joukkoilmiö, kun on siirrytty psykiatriasta mielenterveyspalveluihin.

—

Palveluiden käyttäjät ja/tai heidän edustajansa ovat peruuttamattomasti alkaneet ajaa asiaansa, mikä vaikuttaa kaikkiin politiikkoihin.

—

Sairaala- ja avohoidon epätasapaino ja joustavuuden ongelmat koskevat terveydenhuollon kaikkia aloja ensiavusta sosiaali- ja terveyspalveluihin.

2.1

Mielenterveysongelmat ovat yksi kymmenestä työkyvyttömyyden pääsyystä maailmassa. Näin ollen niiden sosiaalis-taloudelliset seuraukset yksilöille, perheille ja hallituksille ovat musertavat.

2.2

Mielenterveysongelmista kärsivät ihmiset kokevat usein syrjintää, syrjäytymistä tai heidän perusoikeuksiaan rikotaan vakavasti.

2.3

Mielenterveysongelmien ja köyhyyden välillä on havaittavissa yhteys: köyhyys lisää mielenterveysongelmien riskiä ja vähentää mahdollisuuksia hyödyntää keskeisiä mielenterveyden hoitomenetelmiä. Valtioiden on siis asetettava mielenterveysongelmat julkisen terveydenhuollon painopisteiden joukkoon.

2.4

Mielenterveys ei kuitenkaan usein kuulu terveydenhuollon painopisteisiin. Osittain tämä johtuu siitä, että monilla mailla ei ole mahdollisuuksia perustaa kattavia ja tehokkaita mielenterveyspalveluita.

2.5

Mielenterveyttä koskeva yhteisön väline on osa Euroopan unionin käynnistämää, vuosia 2003–2008 koskevaa kansanterveyttä edistävää ohjelmaa, joka perustuu Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 152 artiklaan. On kuitenkin syytä muistaa, että tässä yhteydessä käynnistetyissä toimissa on otettava huomioon jäsenvaltioiden vastuu terveyspalveluiden järjestämisessä ja lääkinnällisten hoitojen tuottamisessa.

2.6

Komission vihreän kirjan tarkoituksena on käynnistää eurooppalaisen toimintasuunnitelman yhteydessä unionin tasolla laaja keskustelu mielisairauksien hallinnan parantamisesta ja mielenterveyteen liittyvän hyvinvoinnin edistämisestä. Syyt tähän ovat seuraavat:

2.7

Tammikuussa 2005 järjestetyn mielenterveyttä käsitelleen Maailman terveysjärjestön (WHO) eurooppalaisen ministerikonferenssin jälkeen Euroopan komissio, joka järjesti konferenssin yhdessä WHO:n kanssa, julkaisi lokakuussa 2005 EY:n perustamissopimuksen kansanterveyttä koskevaan 152 artiklaan perustuvan vihreän kirjan ”Väestön mielenterveyden parantaminen — Tavoitteena Euroopan unionin mielenterveysstrategia” ja käynnisti EU:n tasolla mielenterveyttä koskevan kuulemiskierroksen.

2.8

Selkeästi esitetty tavoite on parantaa Euroopan väestön mielenterveyttä sellaisen strategian avulla, joka ei koske ainoastaan terveysalaa ja joka tähtää laajemmin kestävän hyvinvoinnin ”palauttamiseen” sekä solidaarisuuden, sosiaalisen oikeudenmukaisuudet ja elämänlaadun parantamiseen.

2.9

Vihreän kirjan on määrä käynnistää keskustelu ja viranomaisten, ammattilaisten ja potilasjärjestöjen kuuleminen vuonna 2006, jotta vuoden 2006 loppuun mennessä voidaan tehdä ehdotuksia yhteisön toimivaltaan kuuluvista toimenpiteistä, jotka muodostavat Euroopan unionin mielenterveysstrategian.

3.1.1

On perustellusti arvioitu, että 27 prosenttia eurooppalaisista aikuisista on vuoden aikana kärsinyt jossain muodossa huonosta mielenterveydestä. Näistä ongelmista 6,3 prosenttia on somatoformisia häiriöitä, 6,1 prosenttia masennusta ja 6,1 prosenttia fobioita.

3.1.2

Tilastoitujen itsemurhien määrä on Euroopan unionissa suurempi kuin liikenne- tai HIV/aids-kuolemien määrä.

3.1.3

Yhteiskunnalle aiheutuu monenlaisia seurauksia, ja raportissa ehdotetaan, että tästä aiheutuvat kustannukset arvioidaan keskittyen tuotannon laskuun sekä sosiaali-, koulu-, rikos- ja oikeusjärjestelmille aiheutuviin kuluihin.

3.1.4

Jäsenvaltioiden välillä, mutta myös niiden sisällä, on ilmennyt suurta eriarvoisuutta.

3.2.1

Euroopan unionin kansanterveyden edistämisohjelmassa on tällä hetkellä useita osia, joissa käsitellään seuraavia asioita:

3.2.2

Mielenterveyttä koskevassa yhteisön strategiassa voitaisiin pyrkiä seuraaviin tavoitteisiin:

3.2.3

Yksi depressiivisen tai itsetuhoisen käyttäytymisen vähentämiseen pyrkivä yhteisöaloite voisi olla pilottihankkeeseen tukeutuva neuvoston suositus. Kyseisessä hankkeessa luotiin alueellisia tietoverkkoja terveysalan, potilaiden, heidän perheidensä ja hankkeen vetäjien välillä. Hankkeen ansiosta nuorten itsemurhayritykset vähenivät 25 prosenttia.

3.2.4

Mielenterveysongelmista kärsivien sosiaalisen osallisuuden lisäämiseen tähtäävien toimiensa yhteydessä Euroopan komissio kehottaa jäsenvaltioita nopeuttamaan laitoshoidon vähentämistä. Viime vuosina komissio on rahoittanut tutkimusta, jossa vahvistetaan, että psykiatristen laitosten korvaaminen yhteisöpalveluilla parantaa potilaiden elämänlaatua. Kesäkuussa 2005 käynnistettiin tarjouskilpailu tutkimuksesta, jonka tarkoituksena on analysoida ja osoittaa, miten käytettävissä olevia voimavaroja voisi parhaiten hyödyntää, sekä antaa laitoshoidon vähentämistä koskevaa tilastotietoa.

3.2.5

Tässä yhteydessä voitaisiin harkita myös seuraavia yhteisöaloitteita:

3.2.6

Euroopan unioni haluaa parantaa mielenterveyttä koskevaa tietoisuutta tukemalla tutkimusohjelmia ja edistämällä yhteyksiä päätöksentekijöiden ja tutkijoiden välillä.

4.1.1

Viime vuosina on tapahtunut paljon: kysyntä on kasvanut räjähdysmäisesti siten että siitä on tullut joukkoilmiö, toimintamalleissa on siirrytty psykiatriasta mielenterveyden hoitoon ja palveluiden käyttäjät ja heidän perheidensä edustajat ovat peruuttamattomasti alkaneet ajaa asiaansa. Kukin näistä tekijöistä on johtanut eri maissa eri nopeudella toteutettuihin laki- tai sääntömuutoksiin, jotka ovat riippuneet niiden politiikassa tai hallinnossa saaman huomion suuruudesta.

4.1.2

Suuri kysyntä, joka on saattanut kaikki käytettävissä olevat palvelut kyllästymispisteeseen, liittyy monimutkaiseen suhteeseen, johon vaikuttaa toisaalta yhteiskunnan muuttuva käsitys psyykkisistä sairauksista ja psykiatriasta, josta on tullut yleisesti hyväksyttävämpää tai ainakin vähemmän leimaavaa, ja toisaalta palveluiden tarjonta. Muutos on havaittu kaikissa kehittyneissä maissa samoihin aikoihin, ja se näkyy epidemiologiassa seuraavasti: diagnoosin mukaan on mahdollista, että 15—20 prosenttia väestöstä kärsii vuosittain mielenterveyden häiriöistä, 12—15 prosenttia näistä tapauksista johtaa työkyvyttömyyteen — yhtä paljon kuin sydän- ja verisuonitaudit ja kaksinkertainen määrä syöpään verrattuna — ja niiden osuus kaikista ennenaikaisen kuoleman tai työkyvyttömyyden vuoksi menetetyistä elinvuosista on 30 prosenttia (lähde: WHO, 2004). Paine on heijastunut myös terveyssuunnittelun monipuolistumisena, minkä myötä psykiatrialle on vuosien mittaan osoitettu yhä enemmän tehtäviä.

4.1.3

Kysynnän mittava kasvu ja käsityksissä tapahtuneet muutokset ovat lisänneet avohoidon kysyntää ja hämärtäneet siten sairauden ja terveyden välistä perinteistä jaottelua. Elämä koetaan yhä useammin erilaisten kliinisten tilojen jatkumona, joka ulottuu aina psyykkiseen kärsimykseen asti. Niinpä havaittuja mielenterveyden häiriöitä on mahdotonta erottaa sosiaalisesta kontekstista, jossa ne ovat syntyneet, minkä vuoksi tarpeita arvioitaessa on arvioitava myös häiriöiden sosiaaliset vaikutukset. Psykiatrian yhtenä tärkeänä tehtävänä nykyään on tehdä diagnoosi siitä, mikä on psykiatrinen tapaus ja mikä ei, ja mitkä tapaukset ovat niin vaikeita että ne edellyttävät psykiatrista hoitoa. Lähestymistapa ei kuitenkaan saa rajoittua pelkästään tähän, vaan yhteinen taakka on pyrittävä jakamaan muiden asianomaisten tahojen kanssa tai niitä on autettava palaamaan avun tai terapian pääasiallisiksi toimijoiksi. Nämä dialektiset, joskus ristiriitaisetkin jännitteet kliinisten, eettisten ja organisatoristen kysymysten välillä kuvastavat toimintamallien muutosta psykiatriasta kohti mielenterveyden hoitoa. Myös terminologia on joskus ristiriitaista jopa julkisissa asiakirjoissa. Kansainvälisessä kirjallisuudessa psykiatrian (psychiatry) ja mielenterveyden (mental health) erottelu ei kuitenkaan aiheuta juurikaan ongelmia.

4.1.4

Viimeinen, joskaan ei vähäisin näkökohta on palveluiden käyttäjien ja heidän perheidensä edustajien vaikutusvallan lisääntyminen. Kyseessä on Ranskassa sekä muualla maailmassa yleinen kehityssuunta, joka ei rajoitu pelkästään psykiatriaan ja jota ovat voimistaneet tietyt potilaan ja lääkärin suhdetta perusteellisesti muuttaneet sairaudet (Aids). Siitä ovat selvimpinä osoituksina potilaiden oikeuksia koskeva lainsäädäntö, palveluiden käyttäjien ja heidän perheidensä mainitseminen psykiatristen palveluiden järjestämistä koskevissa hallinnollisissa asiakirjoissa sekä ratkaisujen löytäminen tarpeiden tyydyttämiseksi ja näiden ratkaisujen konkreettinen täytäntöönpano.

4.1.5

Myös kansalaisten sekä kaikkien potentiaalisten palvelunkäyttäjien edustajat ovat tehostaneet toimintaansa. Politiikan, erityisesti kunnallispolitiikan ja mielenterveyskysymysten välillä on jatkuvasti enemmän yhteyksiä. Vaaleilla valitut luottamushenkilöt joutuvat yhä useammin tekemisiin psykiatrian alalla tapahtuvan kehityksen vaikutusten kanssa, joista selvitään entistä harvemmin ilman heidän panostaan.

4.1.6

Tällainen kehitys on tuonut erittäin selvästi esille sairaala- ja avohoidon epätasapainon sekä joustavuuden ongelmat, jotka koskevat terveydenhuollon kaikkia aloja ensiavusta sosiaali- ja terveyspalveluihin. Se on myös osoittanut, että laitoshoidon vähentäminen ei ole useinkaan onnistunut ja että psykiatrisen hoidon integrointi yleisten sairaaloiden toimintaan on puutteellista. Koska lääketieteellisten ja sosiaalisten kysymysten ja eri ammattien ja koulutussuuntien väliset rajat ovat epämääräiset, tulevassa ratkaisussa keskeistä on uusia tehtäviä hoitavien työntekijöiden perus- ja jatkokoulutus. Näiden perusluonteisten muutosten lisäksi on ilmaantunut myös uusia ongelmia, jotka koskevat muun muassa mielenterveysongelmista kärsiviä vankeja ja psyykkistä toimintakyvyttömyyttä aiheuttavista neurodegeneratiivisistä sairauksista kärsiviä ikäihmisiä, siis erityisen heikossa asemassa olevia väestöryhmiä.

4.1.7

Sellaiset tekijät kuin toisen maailmansodan päättyminen, keskitysleireiltä saadut kokemukset ja tietoisuus ihmisoikeuksista, kriittinen suhtautuminen psykiatriseen sairaalahoitoon siinä muodossa kuin sitä harjoitettiin kyseisenä aikana, psykotrooppisten aineiden käyttöönotto, potilaiden etuja puolustavien liikkeiden nousu sekä budjettirajoitukset käynnistivät useimmissa kehittyneissä maissa kehityksen, josta kansainvälisessä kirjallisuudessa käytetään alun perin englanninkielistä sanaa deinstitutionalisointi (laitospalveluiden purkaminen). Sillä tarkoitetaan hoitopalveluiden järjestämistä siten, että sairaalahoidon sijaan suositaan toimenpiteitä, jotka mahdollistavat potilaan pysymisen luonnollisessa ympäristössään.

4.1.8

Silloin kun deinstitutionalisointia on toteutettu ennen kaikkea sairaalahoitoa vähentämällä on kuitenkin jatkuvasti törmätty kompastuskiviin: yhteiskunnalla ja psykiatreilla on ollut taipumus sulkea suuri määrä mielisairaita vankiloihin tai säilyttää heitä siellä; epävarmassa elämäntilanteessa olevat tai syrjäytyneet potilaat ovat hoidon keskeydyttyä tai päätyttyä joutuneet heitteille ilman asuntoa ja sosiaalietuuksia, ja heistä on tullut pysyvästi kodittomia; on esiintynyt ”pyöröovisyndroomaa” (revolving door syndrome), eli osa potilaista on joutunut loputtomaan noidankehään, kun sairaalahoitoon tulleet potilaat on säännöllisesti poistettu sairaalasta, mutta he ovat joutuneet sinne aina uudestaan. Ajan kuluessa ja budjettileikkausten myötä edellä mainitut ilmiöt yhdessä erittäin suureksi kasvaneen kysynnän kanssa ovat saattaneet ensiapu- ja sairaalapalvelut kyllästymispisteeseen sillä seurauksella, että on jouduttu perustamaan uusia kokoaikaisia sairaalapaikkoja, mikä olisi todennäköisesti voitu välttää. Toisinaan painetta ovat lisänneet myös vakavat välikohtaukset (mielisairaiden tekemät tai heihin kohdistuneet väkivallanteot). Yleinen mielipide on silloin saattanut vaikuttaa päätöksentekijöiden toimintaan siten, että turvatoimia on tiukennettu tai on laadittu mielenterveyspalveluita koskevia suunnitelmia.

4.3.1

ETSK kannattaa komission ehdotusta integroidun eurooppalaisen mielenterveysstrategian luomisesta. Komitea katsoo, että kyseisen strategian valmistelun, laatimisen ja kehittämisen on tapahduttava tiedeyhteisön ehdoilla. Tämä merkitsee muun muassa sitä, että eurooppalaisen yhteiskunnan on

4.3.2

Jotta voitaisiin vastata kyseisiin mittaviin tarpeisiin, on luotava kunnianhimoinen ohjelma sekä määritettävä yhteinen strategia, joka perustuu muutamiin täysin kiistattomiin periaatteisiin. On syytä korostaa, että eräisiin suppeampiin terveysongelmiin kiinnitetään jo nyt ensisijaista huomiota. Lisäksi mielenterveystilanteessa näyttää olevan Euroopan maiden välillä suuria eroja, jotka saattavat lisääntyä tulevaisuudessa, kun Euroopan unioniin vasta pitkähkön ajan kuluttua mahdollisesti liittyvät maat uhkaavat jäädä erittäin pahasti jälkeen asiassa.

Eräät ennakkoedellytykset ovat jo nyt selviä:

4.3.3

Ennen yhteisen strategian laatimista on määriteltävä yhdessä sen sisältämät termit ja käsitteet, esimerkiksi sellaisen käsitteiden kuin ”huono mielenterveys” tai ”mielenterveysongelmainen” merkitys.

4.3.4

Mielenterveyden määritteleminen painopisteeksi nykyisten tarpeiden mukaisesti edistäisi merkittävästi tarvittavien toimenpiteiden toteuttamista.

4.3.5

Lisäksi on kartoitettava nykytilanne sekä tarpeiden että niiden tyydyttämiseksi nykyään sovellettavien ratkaisujen näkökulmasta.

4.3.6

Vihreän kirjassa ehdotettuja toimenpiteitä voi vain kannattaa. Mielenterveyden edistämiseen tähtäävissä toimenpiteissä on tarkoitus keskittyä lapsiin, nuoriin ja ikääntyviin.

4.4.1

Mielenterveyden edistäminen liittyy ihmisten pahoinvointiin heitä ympäröivässä elinympäristössä ja yhteisössä. Asia vaatii useiden toimenpiteiden yhdistämistä. Tarvitaan

4.4.2

Tässä asiassa on syytä painottaa ensimmäisen, toisen ja kolmannen asteen ennaltaehkäiseviä toimia siten että ennaltaehkäisy on sovitettu yhteen kunkin alan tarpeiden kanssa. On myös kehitettävä toimenpiteitä, joiden tavoitteena on mielenterveyden edistäminen ja yleisölle tiedottaminen, terveiden elintapojen omaksuminen ja säilyttäminen sekä henkilöiden sisäistä kehitystä suosivan ympäristön luominen. Vastaavasti on kehitettävä ennaltaehkäiseviä toimia, joilla pyritään rajoittamaan mielenterveysongelmien syntyä puuttumalla riskitekijöihin sekä sairastumista aiheuttaviin tilanteisiin. Esimerkkeinä mainittakoon seuraavat toimenpiteet:

4.4.3

Ensisijaisena tavoitteena on ilman muuta lasten ja nuorten tarpeiden tyydyttäminen. Tarpeet eivät ole peräisin pelkästään perheistä eikä niitä esiinny vain siellä. Niitä ilmenee myös oppilaitoksissa, oikeus- ja sosiaalialan instituutioissa, poliisiorganisaatiossa ja eri yhteisöissä, ja niiden taustalla ovat yhä nuorempien lasten ja moniongelmaisten perheiden kohtaamat entistä vaikeammat tilanteet. Juuri perheet ja lapset kärsivät yhteiskunnallisista muutoksista muita enemmän.

4.4.4

Tarjolla olisi oltava yhdenmukaisesti ja koordinoidusti organisoitu palvelupaketti, jonka sisältämät palvelut on koottu ja järjestetty kolmen perusmoduulin tai -ohjelman ympärille:

4.4.5

Järjestelmällisten avohoito- ja vastaanottopalveluiden lisäksi kunkin ohjelman olisi kyettävä tarjoamaan myös iän mukaan sovitettua tehokkaampaa laitoshoitoa, vakavissa kriisitilanteissa annettavaa hoitoa sekä pitkäaikaishoitoa. Ohjelmien joustavuuden ja tehokkuuden varmistamiseksi myös konsultaatioyhteistyöpsykiatriaa olisi käytettävä varhaisessa vaiheessa ongelmien diagnosoinnissa, kriisien ehkäisyssä sekä perheille ja yhteistyökumppaneille tarkoitettujen avohoitotukipalveluiden järjestämisessä.

4.4.6

Näitä perusohjelmia olisi täydennettävä laatimalla riskiryhmiä tai -tilanteita varten erityisohjelmia, jotka lisäävät primääristen ja sekundaaristen ennaltaehkäisevien toimien onnistumismahdollisuuksia kiinnittämällä varhaisessa vaiheessa huomiota sellaisiin asioihin kuin kehityshäiriöt, eräät pienten lasten sairaudet, vanhempien huolenpidon laiminlyönti varhaisiässä, yksinhuoltajaäitien ja moniongelmaisten perheiden tilanne sekä nuorten riippuvuus-ongelmat. Nykyistä enemmän huomiota olisi kiinnitettävä myös sosiaalisiin, oikeudellisiin ja koulutusrakenteisiin (mm. ennaltaehkäiseviin palveluihin ja vankiloihin), jotka palvelevat sellaisia vaikeista sosiaalisista ongelmista kärsiviä henkilöitä, joilla jo on mielenterveyden ongelmia tai joille uhkaa kehittyä sellaisia heidän erittäin vaikean ja ongelmia kasaavan elämäntilanteensa vuoksi.

4.5.1

Työntekijöiden ja työelämän ulkopuolella olevien (työttömien) oloja on parannettava, sillä ne vaikuttavat mielenterveyteen. Työn ja mielenterveyden välinen suhde liittyy sellaisiin kysymyksiin kuin työnteolle annettava arvo, sen henkilökohtainen hinta sekä työttömyyden ja työkyvyttömyyden vaikutukset.

4.5.2

Mielenterveyden kannalta on yhtä lailla tärkeää, että näihin kysymyksiin löydetään ratkaisu jossa otetaan huomioon myös sosiaalinen syrjäytyminen.

4.5.3

Lisäksi väestön ikääntymisen ongelmaan on löydettävä asianmukaisia ratkaisuja. WHO:n mukaan vain 20 prosenttia ikääntyvistä nauttii ”onnistuneesta vanhenemisesta”, mikä merkitsee sitä, että 80 prosenttia heistä voi pahoin (kärsii sairauksista tai itsenäisyyden menettämisestä). Mielisairaudet eivät häviä ikääntymisen myötä, vaan tilanne on pikemminkin päinvastainen. Dementiasairauksia ei esiinny juuri lainkaan (1 %) 60-vuotiailla, mutta yli 85-vuotiailla ne ovat yleisiä (30 %). Dementiaa sairastavista henkilöistä 70 prosentilla on käyttäytymishäiriöitä.

4.6.1

Turvapaikanhakijoille vastaanottomenettelyn aikana tarjottavien palveluiden yhteydessä esiintyy mielenterveyden ongelmia, joita aiheuttavat asuinpaikka ja asumisolot sekä turvapaikanhakijoiden henkilökohtainen elämäntilanne, johon vaikuttaa heidän henkilökohtainen historiansa ja psyykkisesti väliaikainen tilanteensa. Heidän saamiensa traumojen vakavuus, joiden taustalla on usein äärimmäistä, tarkoituksellista ja kollektiivista julmuutta, on todiste tilanteista, joissa väkivalta on järjestelmällistä. Näiden henkilöiden posttraumaattisia ongelmia pahentavat usein monet surut sekä maastapaon yhteydessä saadut erittäin tuskalliset kokemukset.

4.7.1

Vastaavanlaisia mielenterveyden ongelmia esiintyy myös suurella joukolla vankeja, joiden mahdollisuudet hyödyntää hoitorakenteita ovat vähäiset.

4.7.2

Masennuksen, itsemurhien ja riippuvuuden ehkäisyyn tähtäävien ohjelmien perustamista on tuettava.

4.7.3

Laitoshoidon vähentämisen yhteydessä ehdotetun toimintatapojen muuttamisen osalta voidaan todeta, että 1990-luvun lopun jälkeen alkoi uusi ajanjakso, jolle on ollut ominaista sairaalahoidon alasajon loppuminen, deinstitutionalisointihaaveista luopuminen sekä tarve luoda järjestelmä, jossa yhdistyvät tehokkaat yhteisöpohjaiset mekanismit sekä kokoaikainen sairaalahoito. Sairaalahoidon liiallinen käyttö estää varojen myöntämisen potilaitten ja heidän perheittensä tarvitsemien yhteisöpohjaisten palveluiden laajentamiseen ja monipuolistamiseen. Käänteisesti avohoitojärjestelmän ensisijaista asemaa ei voida varmistaa ellei sen tukena jatkuvasti ole sairaalapalveluita, jotka mahdollistavat sellaisten akuuteista ongelmista kärsivien potilaiden välittömän pääsyn lyhytaikaiseen sairaalahoitoon, joita ei voida auttaa minkään muuntyyppisellä hoidolla. Sairaalahoidon vähentäminen ei myöskään ole mahdollista, ellei avohoitopalveluilla voida ehkäistä turhaa sairaalassa oloa esimerkiksi tukemalla pitkäaikaisessa sairaalahoidossa olevia potilaita ja valmistamalla heitä asianmukaisesti mahdolliseen poispääsyyn, varmistamalla sairaalahoidon ulkopuolella olevien potilaiden mahdollisuus pysyä yhteisönsä jäseninä hyväksyttävissä ja heidän tarpeensa huomioon ottavissa oloissa sekä tukemalla sellaisia potilaita, joiden on oltava vuorotellen sekä avo- että sairaalahoidossa.

4.7.4

Päätös siitä, hoidetaanko mielisairasta sairaalassa vai avohoidossa, riippuu voimakkaasti alan ammattilaisten koulutuskulttuurista ja -mallista, potilaan eristäytymisasteesta sekä sellaisista yleisistä sosiaalisista ja kulttuurisista tekijöistä kuin yhteiskunnallinen suvaitsevaisuus ja kunkin alueen tilanteeseen vaikuttavat epävarmuustekijät. Tällaiset tekijät lisäävät turvautumista johonkin tiettyyn palvelumuotoon ja vaikuttavat vaihtoehtoisten palveluiden saatavuuteen. Sen vuoksi on mahdotonta antaa täysin varmoja suosituksia vakavassa kriisivaiheessa olevien potilaiden tarvitsemien sairaalapaikkojen määrästä ottamatta huomioon paikallisia olosuhteita.

4.7.5

Sitä paitsi tärkein hoitoon vaikuttava tekijä on sen luonne, eli sen sijaan että kiinnitettäisiin huomiota pelkästään hoitopaikkaan on myös arvioitava, mitä hyötyä hoidosta oletetaan olevan, mihin tarpeeseen sillä vastataan ja miten tehokasta se on.

4.7.6

Sairaalahoidon etuina pidetään tavallisesti sitä, että sairaaloissa on saatavilla koulutettua henkilökuntaa, sairaalaympäristö on turvallinen ja asianmukainen ja hoitotyötä voidaan tehdä riittävän turvatuissa olosuhteissa. Nämä edut vähenevät tai poistuvat kokonaan, jos sairaalaan kootaan vuodepaikkojen puutteen vuoksi liian suuri määrä vaikeista ongelmista kärsiviä yhteistyökyvyttömiä potilaita, mikä häiritsee kestämättömällä tai vaarallisella tavalla ympärillä tehtävää työtä.

4.7.7

Useat kansainväliset sekä ranskalaiset tutkimukset osoittavat, että jopa 40 prosenttia vakavista ongelmista kärsivistä, sairaalahoitoon vapaaehtoisesti hakeutuvista tai sinne lähetettävistä potilaista voitaisiin hoitaa vaihtoehtoisilla hoitomuodoilla, mikäli he ovat yhteistyöhaluisia tai heidät voidaan taivutella yhteistyöhön omaisten tai sosiaalisten tukiverkkojen (ensiapu ja kriisituki) avulla. Sitä mukaa kun vaihtoehtoisten järjestelmien tehokkuus paranee luonnollisena taipumuksena on varata sairaalapaikat niitä välttämättä tarvitseville eli sellaisille potilaille, joiden sekä psyykkinen että somaattinen tila on arvioitava kiireesti, sekä potilaille, jotka kärsivät erityisen vaikeista patologisista oireyhtymistä, tunnettujen psyykkisten häiriöiden uusiutumisista, kontrolloimattomasta väkivaltaisesta käyttäytymisestä tai itsemurhataipumuksista tai muista vastaavista ongelmista. Tällaisissa tapauksissa pakkohoito on usein välttämätöntä. Kuten tulemme näkemään, asialla on vaikutusta hoidon organisointiin ja puitteisiin.

4.7.8

Edellä mainitun perusteella samoissa tutkimuksissa suositetaan, ettei vakavassa kriisivaiheessa oleville potilaille tarkoitettujen sairaalapaikkojen määrää tule vähentää pienemmäksi kuin 0,5 vuodepaikkaa 1 000:tta aikuisikäistä asukasta kohden. Kyseistä lukua on tarkistettava, jos palveluiden käyttöastetavoitteeksi asetetaan 80—85 prosenttia, kuten komitea suosittaa. Kyseinen vähimmäismäärä edellyttää luonnollisesti sitä, että ennen sairaalahoitoa ja sen jälkeen tarjottavien palveluiden käytössä on oltava riittävästi resursseja ja että ne toimivat riittävän tehokkaasti. Lukuun eivät myöskään sisälly oikeuspsykiatrian puitteissa tai turvallisuussyistä hoitoa saavien vaikeasti sairaiden tarvitsemat sairaalapaikat eivätkä nuorten ja ikääntyneiden sairaalapaikat. Jos kyseistä vähimmäismäärää lähestytään liikaa täyttämättä kuitenkaan samalla korvaavien avohoitopalveluiden kaikkia edellytyksiä, se johtaa vain uusien erittäin kalliiden psykiatristen hoitopaikkojen tai sairaalapaikkojen perustamiseen.

4.8.1

Sairaalapaikkojen vähimmäismäärä voi vaihdella maittain, mutta majoitustiloja koskevat vähimmäisvaatimukset voidaan esittää täsmällisemmin. Kaikkien majoitustilojen on oltava tarkoitukseen sopivia, ja vaikka toisinaan käytössä saattaa olla vanhoja tiloja, pyrkimyksenä on oltava asukkaiden ihmisarvon kunnioittaminen nykyaikaisten arvojen mukaisesti. Asianmukainen ympäristö on erittäin tärkeä potilaiden toipumiselle. Ympäristön riskit on arvioitava ja niihin on puututtava asukkaiden erityistarpeiden mukaisesti.

4.8.2

Asukkaiden saatavilla on oltava laaja kirjo heille annettavaa hoitoa edistäviä ja täydentäviä hoitomuotoja. Mielenterveyden hoidosta vastaavan henkilökunnan on oltava kokonaisuudessaan asianmukaisesti koulutettua, ammattitaitoista ja sen on suhtauduttava potilaisiin inhimillisesti, jotta se edistäisi myönteisen hoitoympäristön syntymistä.

18.8.2006   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 195/48

1.1

Tanskan versio joustoturvasta näyttäisi olevan esimerkki siitä, miten voidaan saavuttaa taloudellinen kasvu, korkea työllisyys ja kestävä julkinen talous sosiaalisesti tasapainoisella tavalla. Kehitys noudattaa Lissabonin ohjelmaa, jonka tavoitteena on kasvun, korkean työllisyysasteen ja hyvinvoinnin kestävä turvaaminen.

1.2

Tanskalainen joustoturva, jossa liikkuvuuteen perustuvat työmarkkinat toteutetaan sosiaaliturvaa luovien tekijöiden ja aktiivisen työmarkkina- ja koulutuspolitiikan avulla, näyttäisi parantavan maan kilpailukykyä. Joustoturva yhdistettynä muihin Tanskan yhteiskunnassa vallitseviin olosuhteisiin on vahvistanut Tanskan työmarkkinoita ja tuonut niihin joustavuutta, joka varustaa yhteiskunnan hyvin tulevaisuuden haasteisiin. Korkean työllisyyden, suurten työttömyyskorvausten ja optimismin ansiosta sekä työnantajat että työntekijät hyväksyvät järjestelmään liittyvät epävarmuustekijät ja haittapuolet, sillä järjestelmä tarjoaa kummallekin osapuolelle vastineeksi etuja.

1.3

Tanskalaismallisen joustoturvan ymmärtämiseksi on keskeistä oivaltaa, että joustavuus ja turvallisuus eivät ole välttämättä toistensa vastakohtia. Työnantajapuolelle voi olla etua vakaista ja turvatuista työsuhteista ja motivoituneista työntekijöistä, ja vastaavasti palkansaajapuolta voivat kiinnostaa joustavat työajat sekä joustava työn organisointi ja palkkausjärjestelmä.

1.4

Joustoturva tarjoaa väestölle maailmanlaajuistumisen sekä työpaikkojen siirtymisen edessä korkeatasoisen taloudellisen ja sosiaalisen turvan, joka perustuu siihen, että politiikan painopiste siirretään työsuhdeturvasta työllistymisturvaan ja että ihmisille tarjotaan uudenlaiset henkilökohtaiset mahdollisuudet, jotka perustuvat muutosvalmiuteen rajallisin riskein. On totta, että yksittäiset ihmiset voivat menettää työpaikkansa, mutta sosiaaliturvaverkko varmistaa toimeentulon lyhyellä aikavälillä, ja aktiiviset työmarkkinatoimet yhdistettyinä korkeaan työllisyyteen lisäävät uuden työpaikan löytymisen todennäköisyyttä pitkällä aikavälillä.

1.5

Yksittäisen työntekijän kannalta tanskalaismallinen joustoturva merkitsee sitä, että työsuhdeturva ei ole kovinkaan hyvä ja että henkilö voi menettää työpaikkansa useamman kerran työelämänsä aikana. Tästä huolimatta tanskalaiset tuntevat olonsa yleisesti ottaen turvalliseksi ja tyytyväiseksi sen varmuuden ansiosta, joka turvattuun joustavuuteen sisältyy yhtäältä osittain julkisin verovaroin rahoitettavien korkeiden työttömyysetuuksien ja toisaalta vahvan työllistymisturvan muodossa (vrt. liite 2).

1.6

Jos tanskalaismallista joustoturvaa tarkastellaan eurooppalaisesta näkökulmasta, on selvää, että kulttuuri-, rakenne- ja taloudellisten erojen vuoksi mallia ei voida kopioida sellaisenaan. Eräitä tanskalaismallin yleisiä piirteitä voidaan kuitenkin harkita hyväksyttäviksi poliittisena strategiana muissa jäsenvaltioissa. Tämä koskee etenkin maita, joissa sääntöjen, verkostojen sekä yksilöiden ja organisaatioiden välisen luottamuksen summasta muodostuva sosiaalipääoma on kehittynyt samansuuntaisesti kuin Tanskassa, jossa hallitus ja työmarkkinaosapuolet tekevät perinteisesti yhteistyötä ja jossa kansalaisten keskuudesta löytyy muutoshalukkuutta. Maantieteellinen joustavuus voi kuitenkin aiheuttaa huomattavia ongelmia perheiden, parisuhteiden sekä lasten koulunkäynnin ja opintojen kannalta erityisesti pinta-alaltaan suurissa maissa ja liittovaltioissa.

1.7

Joustoturva kattaa käsitteenä yleisesti ottaen ajatuksen siitä, että yhdistämällä joustavuus ja työntekijöiden turva voidaan taata sekä sosiaaliturva että kilpailukyky. Tanskan joustoturvamalli tarjoaa turvaa korkean työttömyyspäivärahan muodossa (sekä tulonsiirtojen muodossa muunlaisissa sosiaalisissa tapauksissa) sekä joustavuutta erottamista koskevien liberaalien sääntöjen kuten lyhyen irtisanomisajan muodossa. Sosiaaliturva ja korkea liikkuvuusaste yhdistyvät aktiiviseen työmarkkinapolitiikkaan, jolla varmistetaan sekä työvoiman todellinen käytettävissä olo työmarkkinoilla että sen kouluttaminen ammattiin. Tanskan työmarkkinapolitiikkaan sisältyy niin ollen sekä kannustimia että pakotteita, joita ovat esimerkiksi pakollinen työhönsijoittuminen. Vallitsevana ratkaisuna on kuitenkin ollut korkealaatuisen koulutuksen tarjoaminen. Aktiivinen työmarkkinapolitiikka on välttämätön edellytys, mikäli halutaan, että työmarkkinat toimivat tehokkaasti työttömyysetuuksien ollessa korkeat.

1.8

Tanskan joustoturvamallia ei voida kuitenkaan tarkastella irrallaan hyvinvointivaltion ja vahvan organisaatiojärjestelmän muodostamasta toimintakehyksestä. Tanskan työmarkkinoiden toimintaan vaikuttaa joukko muita yhteiskunnallisia tekijöitä, joita ovat esimerkiksi työmarkkinaosapuolien keskeinen asema poliittisessa päätöksenteossa sekä työmarkkina- ja koulutuspolitiikan täytäntöönpanossa, kattava julkisin varoin rahoitettava hyvinvointijärjestelmä, väestön koulutustaso sekä viimeisen vuosikymmenen aikana toteutettu makrotalouspolitiikkojen yhdistelmä.

1.9

Työmarkkinaosapuolilla on ollut Tanskan joustoturvamallia kehitettäessä keskeinen rooli sekä päätöksentekoprosesseissa että esimerkiksi koulutuspolitiikan ja työmarkkinoiden rakenneuudistusten täytäntöönpanossa. Kehitys on monilla aloilla perustunut työmarkkinaosapuolien välisiin sopimuksiin. Esimerkkinä voidaan mainita yksityisten työeläkkeiden käyttöönotto. Työmarkkinaosapuolien rooli on muotoutunut sekä historiallisen kehityksen että työmarkkinaosapuolien korkean järjestäytymisasteen tuloksena. Työmarkkinaosapuolien vaikutuksesta on saatu aikaan luovia ratkaisuja ja löydetyt ratkaisut on hyväksytty laajasti. Ollakseen vaikutusvaltaisia työmarkkinaosapuolien ja kansalaisyhteiskunnan muiden toimijoiden on kuitenkin oltava muutosvalmiita, yhteistyöhaluisia sekä halukkaita tarkastelemaan todellisuutta uusista ja yleisen edun näkökulmista. Työmarkkinaosapuolien osallistumisen ja vaikutuksen lisääminen voi siis edistää yhteiskunnan kilpailu- ja mukautumiskykyä. Myös muiden kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden, kuten sosiaalialan järjestöjen ja yhdistysmuotoisten jatkokoulutusorganisaatioiden jne., suotuisalla myötävaikutuksella sekä kriittisellä seurannalla on erityisen merkittävä rooli tässä prosessissa.

1.10

Työttömyyskorvauksien tason nostaminen edellyttää väestön korkeaa koulutustasoa, sillä muuten syntyy suuri sellaisten ihmisten joukko, jotka eivät pysty työnteolla saavuttamaan työttömyyskorvausta korkeampia tuloja. Korkea koulutustaso ja muutosvalmius — myös alimman tason virallisen koulutuksen saaneiden keskuudessa — ovat keskeisiä syitä tanskalaisen joustoturvan menestykseen.

1.11

Tanskassa toteutettiin merkittäviä rakennemuutoksia 1990-luvun jälkipuoliskolla, ja työmarkkinaolosuhteiden kiristyminen tapahtui tuolloin rinnan kasvua ja työllisyyttä lisänneen ekspansiivisen talouspolitiikan kanssa. Tanska pyrkii tarjoamaan kansalaisilleen korkean työttömyyskorvauksen suoman toimeentuloturvan lisäksi työllistymisturvaa. Täyttä varmuutta työpaikan säilymisestä ei ole koskaan, mutta on hyvin todennäköistä, että uusi työpaikka löytyy myös virallisten apukanavien kautta. Lisäksi on helpompaa toteuttaa rakennemuutoksia ja saada niille varma tuki, kun niihin ryhdytään optimistisessa ja työllisyyttä tukevan kasvun ilmapiirissä. Tanskalaista joustoturvajärjestelmää tuetaankin makrotalouspolitiikkojen yhdistelmällä, joka edistää kasvua ja työllisyyttä.

1.12

Tanskan joustoturvajärjestelmästä käydään jatkuvaa keskustelua ja se muuttuu koko ajan. Järjestelmään liittyy sekä etuja että joitakin haittoja, ja vaikka joustavuus, turvallisuus ja aktiivinen työmarkkinapolitiikka liittyvät epäilemättä yhteen, käydään jatkuvaa keskustelua siitä, miten näiden tekijöiden välillä saavutetaan oikeanlainen tasapaino.

1.12.1

Korkeat verotulot ovat edellytys Tanskan joustoturvajärjestelmälle ja muille tekijöille, joilla on merkitystä työmarkkinoiden toimintatavan kannalta. Työmarkkinapoliittisten toimien osuus julkisista menoista olikin vuonna 2003 4,4 prosenttia BKT:sta, joka on Euroopan ennätys (1). Tanskan väestö hyväksyy yhtäältä korkean verotuksen, joka on noin 49 prosenttia BKT:sta, mutta toisaalta veroista käydään jatkuvaa keskustelua, ja palkkaverotusta voidaan olettaa kevennettävän tulevaisuudessa. Korkeaa verotusta selittää kuitenkin osaltaan korkea työllisyys, joka itsessään vaikuttaa myönteisesti julkiseen talouteen. Lisäämällä työllisyyttä voidaan verotuloja kasvattaa entisestään.

1.13

Euroopan unionin kannalta Tanskan joustoturvamallin merkitys piilee siinä, että sen avulla voidaan edistää valmiutta sopeutua ennakoivasti uusiin realiteetteihin tasapuolisen ja eri osapuolten välillä huolellisesti neuvotellun sosiaalis-taloudellisen paradigmanmuutoksen avulla kunnioittaen täysin eurooppalaisen yhteiskuntamallin perusarvoja.

2.1

Tanskassa kasvu on vakaata ja julkinen talous kunnossa. Vuosien 2000 ja 2005 välillä kasvu oli keskimäärin 1,7 prosenttia, keskimääräinen työllisyysaste 77,5 prosenttia ja julkisen talouden ylijäämä keskimäärin 1,4 prosenttia BKT:sta. Vuonna 2004 julkisen talouden velka oli 42,7 prosenttia BKT:sta ja julkisen talouden ylijäämä 2,8 prosenttia BKT:sta. Julkisen talouden ylijäämän syynä oli mm. ennätyksellisen korkea työllisyys, joka kasvattaa tuloveroista saatavia verotuloja.

2.2

Vaihtuvuus Tanskan työmarkkinoilla on erittäin korkea, sillä yli kymmenen prosenttia kaikista työpaikoista häviää vuoden aikana, ja uusia työpaikkoja syntyy suunnilleen saman verran. Noin 30 prosenttia työntekijöistä vaihtaa työpaikkaa vuosittain, ja työntekijöiden keskimääräinen virkavuosien määrä on Tanskassa Yhdistyneen kuningaskunnan jälkeen EU:n toiseksi alhaisin. Tähän vaikuttavat sekä voimassa olevat säännöt että Tanskan elinkeinorakenne, johon sisältyy paljon pieniä ja keskisuuria yrityksiä.

2.3

Tanskan mm. työmarkkinoilla toteuttamien makrotalouden piristämiseen tähtäävien politiikkojen ja rakennemuutosten vaikutuksia voidaan kuvata myös Phillipsin käyrällä, joka osoittaa työttömyyden ja palkannousutahdin välisen yhteyden. Tanskan tilannetta kuvaava käyrä esitetään liitteessä 1. Työttömyyttä on vuodesta 1993 lähtien onnistuttu vähentämään huomattavasti ilman, että siitä olisi seurannut palkkainflaation nousua, mikä näkyy Phillipsin käyrän jokseenkin vaakasuorasta kulkusuunnasta kyseisellä ajanjaksolla. Työmarkkinoille ja koulutukseen tehdyt investoinnit torjuvat niitä sopeutumisongelmia ja esteitä, jotka muuten voivat aiheuttaa palkan- ja hinnannousua.

2.4

Tanska on perinteisesti ensimmäisten maiden joukossa, kun tutkitaan maiden kiinnostavuutta investointikohteina. Economic Intelligence Unitin maaliskuussa 2005 laatimassa tutkimuksessa Tanska oli peräti ykkössijalla. Liitteessä 2 esitetään Tanskan sijoittuminen muihin EU-maihin nähden eri parametreillä mitattuna.

3.1

Käsitteestä joustoturva on viime vuosina tullut hyvin suosittu, mutta sen merkitys ei ole kuitenkaan aina selvä ja sen tulkinta vaihtelee maittain.

3.2

Työmarkkinoiden järjestelmää kuvataan tanskalaisversiossa ”kultaiseksi kolmioksi”, joka muodostuu joustavista työehtosäännöistä (jotka johtavat suureen lukumääräiseen joustavuuteen), runsaskätisestä tukijärjestelmästä (joka tarjoaa sosiaaliturvaa) sekä tehokkaista aktivointi- ja koulutustoimista (jotka sekä motivoivat työttömiä työnhakuun että pätevöittävät heitä avoimille työmarkkinoille paluuseen).

3.2.1

Tanskan joustoturvajärjestelmä auttaa luomaan työpaikkoja, jotka ovat laadukkaita ja asianmukaisia, ”kunnon töitä”. Korkean työttömyyskorvauksen johdosta työnhakijan hyväksymä pohjapalkka on korkea, minkä ansiosta tanskalainen pystyy elättämään itsensä työllä. Virallisilla työmarkkinoilla on siten vain vähän ja heikkoa suuntausta ”köyhäksi työnteolla” -ilmiöön — myös muiden kuin syntyperäisten tanskalaisten keskuudessa.

3.3

Kultainen kolmio on kuvattu seuraavassa. Tanskan tulonsiirtojärjestelmä (sosiaaliturvajärjestelmä) ja aktiivinen työmarkkinapolitiikka selitetään lyhyesti liitteessä 3.

Tanskan turvatun joustavuuden järjestelmän osatekijät:

3.4

Tanskan työmarkkinoiden joustavuudella on kuitenkin muitakin ulottuvuuksia, eikä sitä ole saavutettu pelkästään erottamista koskevien liberaalien sääntöjen vaan myös työaikajouston avulla. Sen ansiosta työajan laskuperusteena voidaan asiaankuuluvia sopimuksia noudattaen käyttää kokonaista vuotta, ja työnjako voidaan laatia lyhyiksi ajanjaksoiksi. Lopullisesta palkasta sovitaan yhä useammin yritystasolla työehtosopimusten puitteissa, mikä takaa myös tietynasteisen palkkajouston. Joustavuuteen myötävaikuttaa myös työvoiman laaja ammattitaito, minkä ansiosta ihmiset ovat itsenäisiä, valmiita muutoksiin ja vastuuntuntoisia ja pystyvät niin ollen sopeutumaan nopeasti tuotannonmuutoksiin tai uuteen työhön.

3.5

Tanskan työmarkkinoiden turvallisuus ei johdu pelkästään verrattain korkeasta työttömyyskorvauksesta vaan myös siitä, että korkea työllisyys ja vaihtuvuus työmarkkinoilla luovat tiettyä työllistymisturvaa. Työllistymisturvaa täydentää jatko- ja täydennyskoulutuksen laaja tarjonta, jota viranomaiset ja työmarkkinaosapuolet ohjaavat ja hallinnoivat yhdessä. Lisäksi tanskalaisyhteiskunta tarjoaa kiinnostavien äitiyslomasäännösten ja lastenhoitopalvelujen avulla tiettyä turvaa perheille, jotta ne voivat sovittaa yhteen perhe- ja työelämän.

3.6

Tanskalaismallisen joustoturvan ymmärtämiseksi on keskeistä oivaltaa, että joustavuus ja turvallisuus eivät ole välttämättä toistensa vastakohtia. Työantajat ovat perinteisesti toivoneet työmarkkinoille lisää joustavuutta, mikä ei ole ollut yhdistettävissä palkansaajapuolen toiveisiin työsuhdeturvasta ja korkeasta taloudellisesta korvauksesta työttömyyden ja sairauden aikana.

3.7

Joustoturvan käsite rikkoo tätä vastakkainasettelua vastaan. Työnantajapuolelle voi olla etua vakaista ja turvatuista työsuhteista ja motivoituneista työntekijöistä, ja vastaavasti palkansaajapuolta voivat kiinnostaa joustavat työajat sekä joustava työn organisointi ja palkkausjärjestelmä. Tällaiset uudenlaiset työmarkkinat voivat siis saada aikaan uudenlaista joustavuuden ja turvallisuuden välistä vuorovaikutusta.

3.8

Yleisten julkisten palvelujen ja tulonsiirtojen ansiosta Tanskan joustoturvajärjestelmässä yhdistyvät työmarkkinoilla liberaalin markkinatalouden dynamiikka ja skandinavialaisen hyvinvointivaltion sosiaaliturva. Kun asiaa tarkastellaan laajemmassa yhteydessä, tilanteen voidaan todeta olevan tulosta poliittisesta tavoitteesta tarjota ihmisille mahdollisuuksia työelämässä ja taata varojen uudelleenjako julkisten määrärahojen ja toimien turvin. Tämä luo yhteiskunnassa yhteenkuuluvuutta vahvan tulonsiirtojärjestelmän ja voimakkaiden sosiaalisten jännitteiden torjumisen ansiosta ja tarjoaa palkansaajille turvallisuutta, jonka turvin he kestävät muutoksia ja joustavuutta.

4.1

Työmarkkinaosapuolilla on perinteisesti ollut keskeinen asema työmarkkina- ja koulutuspolitiikkaa koskevissa päätöksissä ja politiikan hallinnoinnissa. Niiden vaikutusvalta on osaltaan vaikuttanut luovien ja tasapainoisten ratkaisujen löytämiseen markkina- ja innovaatio-ongelmiin sekä auttanut varustamaan maan kohtaamaan maailmanlaajuistumisesta johtuvat uudelleenjärjestely- ja kehityshaasteet, sillä työmarkkinaosapuolilla on mahdollisuus arvioida ilmoitettuja tarpeita ja varmistaa tarvittavien muutosten toteuttaminen. Kiinteä vuoropuhelu toimijoiden välillä kehittää ajan mittaan myös sosiaalipääomaa luottamuksen, vastuullisuuden ja keskinäisen ymmärtämyksen lisääntyessä.

4.2

Nykytilanne juontaa juurensa yli sadan vuoden päähän. Tanskan erityinen työmarkkinoiden sääntelymalli sai alkunsa niin sanotusta syyskuun sopimuksesta, jonka silloin juuri perustetut koko maan kattavat organisaatiot Landsorganisationen (palkansaajapuoli) ja Dansk Arbejdsgiverforening (työnantajapuoli) tekivät vuonna 1899 ja joka oli maailman ensimmäinen yleissopimus. Se on sittemmin muodostanut puitteet työehtosopimuksille ja työmarkkinaosapuolien väliselle vuorovaikutukselle.

4.2.1

Työnantajapuoli hyväksyi ammattiliittojen keskusjärjestön neuvotteluosapuoleksi, ja samalla työntekijät hyväksyivät, että työnantajilla on oikeus palkata ja irtisanoa työvoimaa, mikä merkitsi johtamisoikeuden tunnustamista. Tämä peruspäätös on edistänyt Tanskassa vallitsevaa liberaalia suhtautumista erottamissääntöihin. Tärkeä osa syyskuun sopimusta oli myös sopimuksen voimassaolon ajan kestävä työrauhavelvoite. Työmarkkinoiden vapaaehtoinen sääntely eli kiistojen selvittely osapuolien kesken oli aina vuoteen 2003 asti osapuolille keskeisen tärkeää. Vasta kun EU ei halunnut hyväksyä direktiivien itsenäistä soveltamista sopimusteitse, alettiin Tanskassa nopeasti soveltaa lisälainsäädäntöä. Liitteessä 4 kerrotaan tarkemmin työmarkkinaosapuolien roolin ja tanskalaismallin synnyn historiallisesta kehityksestä.

4.3

Inflaation jatkuttua monen vuoden ajan korkeana reaalipalkkojen nousun ollessa kuitenkin erittäin häilyvää työmarkkinaosapuolet alkoivat vuosista 1987–1988 lähtien hyväksyä, että niiden on otettava sopimuksissaan huomioon yleinen kansantaloudellinen kehitys. Työnantajien, työntekijöiden ja hallituksen kannat ovat Tanskassa luonnollisestikin välillä keskenään ristiriidassa, mutta maassa on myös olemassa perusluonteinen vuoropuhelu- ja sovittelukulttuuri, jota voidaan pitää osana sosiaalista pääomaa. Kyseisen konsensuskulttuuriin ylläpitämistä helpottavat pienet valtaetäisyydet yhteiskunnan kaikilla tasoilla.

4.4

Poliittisella tasolla Tanskassa on 1960-luvulta lähtien kehitetty sekä työllisiä että työttömiä varten kattava julkinen ammatillisen jatko- ja täydennyskoulutuksen järjestelmä, joka on edistänyt koko työvoiman sopeutumiskykyä. Työmarkkinaosapuolet ovat myös koko 1900-luvun olleet ja ovat edelleen tärkeässä asemassa julkisissa päätöksenteko- ja täytäntöönpanorakenteissa. Kyseistä asemaa vahvistettiin entisestään vuosina 1993–1994 vastakohtana useimpien muiden Euroopan maiden kehitykselle.

4.5

Työmarkkinapolitiikka muuttui sisällöltään sääntöjohtamisesta yksilöllisiin ratkaisuihin pyrkiväksi tarveperusteiseksi johtamiseksi. Työmarkkinaosapuolista tuli 14 alueellisessa työmarkkinaneuvostossa vaikuttavien kuntien ohella keskeisiä toimijoita, joille annettiin sekä toimivaltaa että julkisia varoja työttömyystoimien ja alueellisen työmarkkinapolitiikan priorisoimiseksi.

4.6

Työmarkkinaosapuolien keskuudessa on niin ollen monien vuosien kuluessa kehittynyt laaja kollektiivinen tietoisuus yhteiskunnallisesta vastuunkannosta, ja vastaavasti julkisen vallan edustajat ovat oppineet hyödyntämään työmarkkinaosapuolien voimavaroja ja vaikutusvaltaa. Työmarkkinaosapuolilla on ainutlaatuista tietoa ja asiantuntemusta työmarkkinoista, ja ne pystyvät sen vuoksi ilmoittamaan tarpeista nopeasti ja luotettavasti. Ne tarjoavat viranomaisille ilmaisia voimavaroja korporatiivisissa toimissa, ne kehittävät keskustelujen ja päätösprosessien avulla luovia ratkaisuja yhteisiin ongelmiin, ja työmarkkinajärjestöjen toiminta on ratkaisevan tärkeää politiikkoja koskevien päätösten aikaansaamisen, päätösten täytäntöönpanon ja etenkin niiden hyväksynnän kannalta. Viranomaiset ovat niin ollen riippuvaisia työmarkkinaosapuolien osallistumisesta turvatun joustavuuden järjestelyihin.

5.1

Jotta Tanskan turvatun joustavuuden järjestelmän voisi täysin ymmärtää, on tarkasteltava sitä yhteiskunnallista kehystä, johon järjestelmä sisältyy. Sekä talouspolitiikalla että julkisella sektorilla yleensä on vaikutusta työmarkkinoiden toimintaan, ja kaikki nämä tekijät yhdessä muodostavat niin kutsutun Tanskan mallin. Liitteen 7 kuvio havainnollistaa kyseistä vuorovaikutusta.

5.2

Tanskassa vallitsi 1980-luvun jälkipuoliskolla ja 1990-luvun alkupuoliskolla talouskriisi. Vuosien 1987 ja 1993 välillä kasvu oli keskimäärin 0,8 prosenttia vuodessa, ja työttömyys kasvoi vuoteen 1993 mennessä vuoden 1987 viidestä prosentista 9,6 prosenttiin. Kriisi oli seurausta muun muassa talouden säästötoimenpiteistä, joihin ryhdyttiin julkisen talouden edellisten vuosien huomattavan alijäämän vuoksi.

5.3

Aktiivista työmarkkinapolitiikkaa vahvistettiin vuodesta 1993 alkaen, ja samalla talous sai tuulta purjeisiinsa alhaisen korkotason ja ekspansiivisen talouspolitiikan ansiosta. Kasvujakson alussa 1990-luvun puolivälissä Tanskan julkisen talouden alijäämä oli niin suuri, että se olisi rikkonut vakaus- ja kasvusopimuksen sääntöjä vastaan, jos sopimus olisi ollut olemassa. Lisäksi kiinteän omaisuuden rahoitussääntöjä muutettiin (laina-ajat pidentyivät ja velkaehtojen muuttaminen tuli mahdolliseksi), jolloin ihmiset saivat entistä enemmän varoja käyttöönsä. Voimakkaan kasvun, työttömyyden laskun ja orastavan optimismin ansiosta kansalaiset hyväksyivät helpommin työmarkkinoiden sääntöjen kiristämisen.

5.4

Ylimääräiset julkiset kulut syntyivät muun muassa massiivisista sijoituksista lastenhoitojärjestelmän kattavuuden parantamiseksi, jotta pienten lasten äidit olisivat tosiasiallisesti työmarkkinoiden käytössä.

5.5

Työmarkkinapolitiikan merkityksen korostaminen sai aikaan myös koulutus- ja jatkokoulutustoimien lisäämisen valtion myöntäessä huomattavasti tukea sekä työllisten että työttömien kouluttamiseen. Tukimuotoina käytettiin sekä koulutuksen kustantamista että palkanmenetyksen osittaista korvaamista. Samanaikaisesti nuorten koulutuspaikkojen määrää lisättiin kaikilla tasoilla.

5.6

Yleisesti ottaen on todettava, että Tanskan järjestelmä, jossa työttömyyskorvaus ja niin ollen myös työnhakijan hyväksymä pohjapalkka ovat korkeat, edellyttää, että työvoima on pätevää ja tuottavaa. Mikäli heikosti koulutettuja ihmisiä, joiden pätevyys ei vastaa korkean työttömyyskorvauksen mukaan määräytyvää palkkatasoa, on paljon, työttömyys nousee aivan liian korkeaksi.

5.7

1990-luvun puolivälistä lähtien menestyksekkäästi toteutettu talousstrategia oli investointistrategia, johon sisältyvät aloitteelliset uudistukset ja investoinnit koulutukseen ja julkisiin palveluihin loivat kasvua. Myönteinen usko tulevaisuuteen ja varmuus tulojen jatkuvuudesta lisäävät kulutushalukkuutta ja varmistavat korkean kotimaisen kysynnän.

5.8

Nykyinen talousstrategia oli reaktio talouskriisiin, joka vallitsi Tanskassa vuodesta 1987 alkaen, jolloin hallitus pienensi julkisen talouden huomattavaa alijäämää ja maksutaseen vajetta säästöjen ja taloudellisten tiukennustoimien avulla. Säästöstrategia ratkaisi maksutaseongelmat, mutta johti toisaalta hitaaseen kasvuun ja yhä kasvavaan työttömyyteen. Nykyinen strategia näyttäisi turvaavan kasvun ja työllisyyden yhdistettyinä julkisen talouden ja maksutaseen tasapainoon. Vastaavaa tilannetta ei ole koettu Tanskassa sitten 1970-luvun öljykriisejä edeltävän ajan.

6.1

Vaikka Tanskan versio joustoturvasta on viime vuosina tuottanut hyviä tuloksia, on luonnollisesti edelleen haasteita, joihin on tartuttava.

6.2

Maailmanlaajuistuminen ja tekninen kehitys aiheuttavat Tanskan työmarkkinoilla tiettyä yleistä painetta. Paine kohdistuu erityisesti ammattitaidottomiin alemman palkkatason maiden aiheuttaman kilpailun ja tuotannon automatisoinnin vuoksi.

6.2.1

Toistaiseksi Tanska on selviytynyt paineesta vähentämällä työmarkkinoilla ammattitaidottomien määrää, sillä työmarkkinoilta poistuvista ikääntyvistä ihmisistä suurempi osa on ammattitaidottomia kuin työmarkkinoille tulevista nuorista. Tällä hetkellä on kuitenkin paljon nuoria, jotka eivät saa ammattipätevyyteen johtavaa koulutusta, mikä voi pitkällä aikavälillä heikentää Tanskan turvatun joustavuuden järjestelmää. Ellei pätevän työvoiman tarjontaa mukauteta jollakin tapaa kysyntään, muodostuvat työttömyyskorvauksista ja muista tulonsiirroista aiheutuvat julkiset menot helposti liian suuriksi.

6.2.2

Tanskassa on yrityksiä, jotka lakkauttavat tuotantoaan ja siirtävät sen kokonaan tai osittain alemman palkkatason maihin. Tämä on haaste erityisesti syrjäisille seuduille, joissa yksittäisen yrityksen sulkemisen vaikutukset tuntuvat erittäin herkästi. Tanskan työmarkkinoita, joiden rakennetta hallitsevat pääasiassa pienet ja keskisuuret yritykset, pidetään kuitenkin kooltaan dynaamisina, joten työpaikkojen säilyttämisen sijaan politiikan tavoitteena on luoda yhteistyössä työmarkkinaosapuolien kanssa uusia, entistä kilpailukykyisempiä työpaikkoja.

6.3

Suuri vaihtuvuus työmarkkinoilla merkitsee sitä, että työnantajat eivät ole kovinkaan taipuvaisia kustantamaan jatkokoulutusta, koska ne eivät tiedä, miten pitkän aikaa henkilöstö pysyy paikassaan. Ongelma koskee etenkin ammattitaidottomia, koska työnantajat panostavat enemmän vaikeasti saatavasta erikoistuneesta työvoimasta kiinni pitämiseen ja sen jatkokouluttamiseen ja koska ammattitaidottomat eivät ole aina motivoi-tuneita jatkokoulutukseen. Sen vuoksi on olemassa kattava julkisin varoin tuettu, kouluttamattomille ja koulutetuille suunnattu koulutus- ja jatkokoulutusjärjestelmä, jonka rahoitukseen työnantajat ovat velvoitettuja osallistumaan, sillä pätevä työvoima on Tanskan turvatun joustavuuden järjestelmän toimivuuden edellytys. Laaja aktiivinen toiminta koulutuksen lisäämiseksi on myös poliittisesti toivottavaa.

6.4

Monilla maahanmuuttajilla on vaikeuksia saada jalansijaa Tanskan työmarkkinoilla, mikä rajoittaa myös kotoutumismahdollisuuksia. Ongelmat työmarkkinoilla johtuvat mm. siitä, että osalla maahanmuuttajista ja heidän jälkeläisistään ei ole sellaista pätevyyttä, joka vastaisi Tanskan korkeaa työttömyyskorvaus- ja palkkatasoa. Maahanmuuttajien ja heidän jälkeläistensä koulutustaso on niin ollen alhaisempi kuin syntyperäisten tanskalaisten, ja heidän työelämään osallistumisasteensa on keskimäärin muuta väestöä alhaisempi ja työttömyysasteensa korkeampi. Ongelmat voivat liittyä sekä kielitaitoon että sosiaalisiin tai koulutusta koskeviin kysymyksiin.

6.4.1

Osaselityksenä ovat ehkä myös kulttuurierot ja syvään juurtuneet tavat. Kokemus on osoittanut, että kyseisten ryhmien työttömyys vaihtelee muita enemmän. Työttömyyden laskiessa työnantajat valitsevat niin ollen herkemmin ”uuden tien” ja palkkaavat ihmisiä, joilla on jokin muu etninen tausta. Korkea työllisyys- ja alhainen työttömyysaste voivat siis sinällään parantaa maahanmuuttajien ja heidän jälkeläistensä työllistymislähtökohtia sen kuitenkaan ratkaisematta koko kotouttamisongelmaa. Väestökehityksen johdosta Tanskan työpaikkojen on tulevina vuosina avauduttava nykyistä enemmän maahanmuuttajille.

6.5

Tanskan hyvinvointimalli perustuu naisten korkeaan työllisyyteen, jolla pyritään sekä tarvittavien julkisten palvelujen tuottamiseen että suurien verotulojen ylläpitämiseen. Yhtäältä tämä tarkoittaa sitä, että naiset ovat taloudellisesti aiempaa itsenäisempiä, mutta toisaalta haasteeksi muodostuu perhe- ja työelämän yhteensovittaminen. Moniin Euroopan maihin verrattuna Tanska on edennyt alalla jo pitkälle, mutta esimerkiksi yhtäläisten uramahdollisuuksien takaamiseen miehille ja naisille on vielä pitkä matka.

6.6

Tanskan järjestelmä tulee valtiolle kalliiksi, sillä valtio maksaa suuren osan työttömyyskorvauksesta. Passiivisen työmarkkinapolitiikan kulujen osuus BKT:sta olikin vuonna 2003 2,7 prosenttia, joka on EU:n ennätys. Tulevaisuudessa Tanskan hyvinvointiyhteiskunnan rahoittamiseen kohdistuu paineita monelta suunnalta. Hyvinvointivaltion rahoituksen säilyttäminen veroja nostamatta edellyttää työikäisen väestön työllisyysasteen nostamista.

6.6.1

Tanskan verorasite on EU:n korkeimpia. Veroaste on Tanskassa noin 49 prosenttia BKT:sta, kun se EU:ssa keskimäärin on noin 40 prosenttia. Erityisesti kulutusverot ovat korkeita, kun taas työn verotus ei kuulu kaikkein korkeimpiin. Tulovero on korkea ja erittäin progressiivinen, mutta työnantajille ei ole määrätty juuri lainkaan sosiaalimaksuja. Tanskan verorakennetta kuvataan tarkemmin liitteessä 5. Maailmanlaajuistuminen merkitsee sitä, että osaan verotuloista saattaa tulevaisuudessa kohdistua paineita.

6.6.2

Väestökehitys johtaa ikääntyneiden määrän kasvamiseen ja työssäkäyvien määrän pienenemiseen. Syynä ovat sekä nuorten ikäluokkien pienuus, sodanjälkeisten ikäluokkien suuruus että eliniän piteneminen. Hyvinvointiyhteiskunnan mahdollisista uudistuksista käytävä keskustelu koskee myös työmarkkinapolitiikkaa työttömyyskorvaus mukaan luettuna. Tanskan eläkejärjestelmässä on kuitenkin näihin muutoksiin osittain jo varauduttu (vrt. liite 6). Työvoimasta saattaa tulla puute, ja koska naisten muodostama työvoimareservi on jo suurelta osin käytössä, on löydettävä muita keinoja työllisyyden lisäämiseksi. Niitä voivat olla esimerkiksi eläkeiän nostaminen tai sellaisen ulkomailta hankitun työvoiman lisääminen, jolla on haluttu pätevyys.

6.7

Noin neljäsosa työikäisestä väestöstä on työelämän ulkopuolella ja saa yhteiskunnan tukea muodossa tai toisessa (työttömyyskorvausta, työllistämistukea, varhaiseläkettä jne.). Noin puolet heistä on vetäytynyt työmarkkinoilta pysyvästi työn kuluttavuuden tai työttömyyden vuoksi tai vapaaehtoisesti toisen puolen ollessa työttömänä vain väliaikaisesti. Näiden ihmisten toimentulon varmistaminen julkisin varoin kuuluu hyvinvointiyhteiskunnan perusperiaatteisiin, mutta se on tulevaisuudessa haaste hyvinvointiyhteiskunnan rahoittamisen kannalta. Varhain työmarkkinoilta vetäytyvien osuutta on pienennettävä, jotta hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus voidaan varmistaa pitkällä aikavälillä.

6.8

Työmarkkinapolitiikka määräytyy vähitellen yhä enemmän EU:n säädösten ja käytäntöjen mukaan. Tanskassa työmarkkina-asioista sovitaan perinteisesti työmarkkinaosapuolien kesken, eikä niistä määrätä lailla. Jos EU:n säädökset muuttuvat liian yksityiskohtaisiksi, vaarana on, että kansalaiset hyväksyvät muutokset aiempaa huonommin ja kehitys kääntyy eri suuntaan kuin työmarkkinaosapuolet toivovat. Näyttäisi siltä, että EU:n avoimen koordinointimenetelmän avulla on löydetty keino varmistaa sekä tanskalaisperinteiden edelleen kehittäminen että Euroopan unionin työllisyys- ja työmarkkinapolitiikan synkronointi.

18.8.2006   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 195/54

2.1

Huhtikuun 11. päivänä 1967 annetun ensimmäisen ja toisen arvonlisäverodirektiivin jälkeen yhteisön tavoitteena on ollut jäsenvaltioiden välisten veroesteiden poistaminen. Se edellyttäisi verotuspaikan yhtenäistämistä. Tavoitteena oleva alkuperämaaperiaate johtaisi siihen, että kaikki talouden toimijan sijoittautumisvaltiossaan suorittamat, EU:n sisällä toteutettavat verotettavat toimet verotettaisiin sijoittautumisvaltiossa. Tämän periaatteen mukaisesti esimerkiksi Ranskasta toiseen jäsenvaltioon toimitetusta tavarasta perittäisiin Ranskan arvonlisävero ja siihen sovellettaisiin Ranskan verokantaa. Sama koskisi Ranskasta käsin suoritettuja palveluja.

2.2

Jotta vältytään kilpailuvääristymiltä, alkuperämaaperiaate edellyttäisi kuitenkin, että eri jäsenvaltioissa sovelletaan yhdenmukaistettuja arvonlisäverokantoja. Ennen kaikkea tarvittaisiin sisäistä selvitysjärjestelmää, sillä arvonlisävero muodostaa merkittävän osan EU:n jäsenvaltioiden verotuloista ja EU:n rahoituksesta.

2.3

Näin ollen EU on ainakin pitkän siirtymäkauden ajaksi päättänyt luopua alkuperämaaperiaatteen soveltamisesta.

2.4

Euroopan komissio pyrkii kuitenkin erilaisin toimin vahvistamaan yksittäisten jäsenvaltioiden välistä liiketoimintaa sekä vähentämään ja mahdollisuuksien mukaan jopa kokonaan poistamaan byrokraattisia esteitä ja etenkin erilaisista verokannoista johtuvia kilpailuvääristymiä. Etenkin neuvosto on pyrkinyt säilyttämään erot. ETSK tukee komissiota jatkossakin kaikissa mukauttamispyrkimyksissä, jotka helpottavat sisämarkkinoiden toimintaa.

4.3.1

On eroteltava tiukasti se, suoritetaanko palvelu kahden yrityksen (verovelvollinen) (1) vai yrityksen ja muun kuin yrityksen (muu kuin verovelvollinen) (2) välillä. Käsillä olevassa ehdotuksessa eriytetään selkeästi kyseisten kahden tapauksen kohtelu.

4.3.2

Verovelvollisille suoritettavien palvelujen suorituspaikka olisi yleissäännön mukaan paikka, johon asiakas on sijoittautunut, eikä paikka, johon palvelun suorittaja on sijoittautunut.

4.3.3

Muulle kuin verovelvolliselle tarjotun palvelun suorituspaikasta tarkasteltavassa asiakirjassa ehdotetaan, että yleissääntönä säilytetään palvelun tarjoajan sijoittautumispaikka. Tähän ratkaisuun päädytään siksi, että muille kuin verovelvollisille suoritetun palvelun verotus muissa EU:n jäsenvaltioissa aiheuttaisi palvelun suorittavalle yritykselle suhteettoman suuren hallinnollisen taakan, ja sen olisi esimerkiksi rekisteröidyttävä arvonlisäverovelvolliseksi kyseisissä jäsenvaltioissa.

4.3.4

Kaikkia muille kuin verovelvollisille suoritettuja palveluja ei voida verottaa kulutuspaikalla ennen kuin käytössä on mekanismi, jonka avulla verot voidaan kantaa kulutusjäsenvaltiossa ilman tarpeetonta hallinnollista taakkaa.

4.3.5

Yleissääntöön on kuitenkin tehtävä eräitä poikkeuksia.

—

Artiklaan on lisätty 6 kohta, jonka mukaan toimipaikkojen välillä suoritettuja palveluja ei tule kohdella tässä direktiiviehdotuksessa tarkoitettuina suorituksina.

—

Artiklaan on lisätty 2 kohta, jossa säädetään verovelvollisille laivoilla, ilma-aluksilla tai junissa henkilökuljetuspalvelujen aikana tarjottavien ravintola- ja ateriapalvelujen suorituspaikasta. Palvelun suorituspaikka on kyseisen kuljetuspalvelun lähtöpaikka.

—

Artiklan 3 kohtaan tehdyn lisäyksen mukaan pitkäaikaisella vuokrauksella tai leasing-vuokrauksella tarkoitetaan sopimuksella säänneltyä järjestelyä, jolla irtain aineellinen omaisuus luovutetaan jatkuvaan hallintaan tai käyttöön yli 30 päiväksi. Tällä säännöksellä on määrä välttää riidat ennakkoon (esimerkiksi henkilöauton vuokraus verovelvolliselle välittömään käyttöön).

—

Artiklan 1 kohdan c alakohdan muutoksella etäopetuspalvelut suljetaan säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle viittaamalla 9 g artiklan 1 kohdan d alakohtaan, ja ne siirretään erillisen säännöksen piiriin.

—

Artiklan 1 kohdan d alakohdassa mainitaan nyt ravintola- ja ateriapalvelut, jotta varmistetaan, että niistä maksetaan vero tosiasiallisella palvelun suorituspaikalla.

—

Artiklan 2 kohdassa muille kuin verovelvollisille henkilöille laivoilla, ilma-aluksilla tai junissa henkilökuljetuspalvelujen aikana tarjottavien ravintola- ja ateriapalvelujen suorituspaikaksi on määritelty teoreettisesti kyseisen kuljetuspalvelun lähtöpaikka. Näin on otettu huomioon kuulemisprosessissa tehty ehdotus.

—

Kuljetusvälineen pitkäaikaisessa eli yli 30 päivää kestävässä vuokrauksessa muille kuin verovelvollisille henkilöille suorituspaikka on paikka, johon asiakas on sijoittautunut tai jossa asiakkaalla on kotipaikka tai pysyvä asuinpaikka.

—

Lyhytaikaisessa vuokrauksessa (esimerkiksi henkilöauton vuokraus muutamaksi päiväksi) suorituspaikka on paikka, jossa kuljetusväline on asetettu käyttöön. Suurin osa kuulemiseen osallistuneista oli tyytyväinen myös tähän säännökseen.

—

Artikla on tarkistettu kokonaan. 9 g artiklan 1 kohdassa mainituissa palveluissa suorituspaikka on paikka, johon asiakas on sijoittautunut tai jossa sillä on kotipaikka tai pysyvä asuinpaikka.

Kuulemisen yhteydessä kyseiseen säännökseen suhtauduttiin etupäässä hyvin kielteisesti, sillä se aiheuttaa suhteetonta hallinnollista taakkaa arvonlisäveroa koskevia velvoitteita täytettäessä. Tästä syystä kyseisen säännöksen katsottiin edellyttävän yhden luukun mekanismin käyttöönottoa.

—

ETSK kehottaa määrittelemään vielä selkeämmin artiklan piiriin kuuluvat palvelut.

—

Muutoksella selvennetään sitä, että välikäden suorittamien palvelujen suorituspaikka on paikka, jossa pääliiketoimi 9 a — 9 g ja 9 i artiklan säännösten mukaisesti tapahtuu.

—

Artiklan muutokset johtuvat 9 g artiklaan tehdyistä edellä selvitetyistä poistoista.

—

Kun sähköisen kaupan, televiestintäpalvelujen ja radio- ja televisiolähetyspalvelujen suorittaja on sijoittautunut EU:n ulkopuolelle, sovelletaan palvelun suorituspaikkaa määritettäessä nykyisiä säännöksiä sellaisenaan myös tulevaisuudessa. Suorituspaikka on siis edelleen jäsenvaltio, johon muu kuin verovelvollinen asiakas on sijoittautunut, tai jäsenvaltio, jossa palvelu tosiasiallisesti käytetään.

—

Artiklaan tehdyn muutoksen mukaan jokaisen arvonlisäverovelvollisena rekisteröidyn henkilön toimittama yhteenvetoilmoitus ulotetaan tiettyihin palveluja koskeviin liiketoimiin. Tämä koskee tiettyjä suorituksia arvonlisäverovelvollisina rekisteröidyille hankkijoille, viidennessä alakohdassa mainittuja liiketoimia sekä arvonlisäverovelvollisina rekisteröityjä asiakkaita, joille verovelvollinen on suorittanut palveluja 9 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetuin edellytyksin.

6.1.1

Komitea on tyytyväinen käännetyn verovelvollisuuden käytön laajentamiseen yritystasolla eli soveltamiseen verovelvollisten väliseen suoritusten vaihtoon.

6.1.2

Edellytyksenä on kuitenkin, että asianomaiset henkilöt kykenevät toteuttamaan kaikki käännettyyn verovelvollisuuteen sisältyvät näkökohdat ongelmitta. Vaikeuksia saattaa syntyä, jos palvelun tarjoaja siirtää arvonlisäveroon liittyviä tietoja, suorituspaikkaa, verovelvollisuutta ja verokantaa tai mahdollista verovapautta koskevan arvioinnin suorittamisen vastaanottajalle ilman, että tämä voi luotettavasti tarkistaa tiedot.

6.1.3

Yrityksiä ei tulisi rasittaa huomattavilla ylimääräisillä ilmoitus- ja rekisteröintivelvoitteilla. Kaikkien EU:ssa toimivien yritysten on ehdottomasti voitava selvittää luotettavasti, onko toiseen EU:n jäsenvaltioon sijoittautuneen, palvelun vastaanottavan yrityksen tai verovelvollisen sovellettava käännettyä verovelvollisuutta kyseiseen liikevaihtoon. Palvelun tarjoavan yrityksen liiallinen vastuu tapauksissa, joissa käännetty verovelvollisuus epäonnistuisi jälkikäteen, haittaisi koko järjestelmää ja johtaisi siihen, etteivät asianomaiset tahot hyväksyisi sitä.

6.2.1

Mikäli yritys tai verovelvollinen suorittaa palveluja muille kuin verovelvollisille henkilöille, ei käännetty verovelvollisuus tule alun pitäenkään kysymykseen. Tämä tarkoittaisi, että jos vero maksettaisiin palvelujen kulutuspaikalla, toisen EU:n jäsenvaltion yritysten pitäisi rekisteröityä arvonlisäverovelvollisiksi palvelun suoritusmaassa ja täyttää kyseisen maan arvonlisäverovelvoitteet. Hallinnollisen taakan ja yhteisön sisäisen liiketoiminnan estämisen minimoimiseksi tarvitaan epäbyrokraattisia sääntöjä.

6.2.2

Rekisteröintivelvoite aiheuttaa huomattavaa hallinnollista taakkaa ja korkeita kustannuksia. Lisäksi epäselvissä tapauksissa verovelvollinen yritys on haluton tarjoamaan palvelua. Näin ei edistettäisi sisämarkkinoiden avaamista eikä kaikkien EU:n jäsenvaltioiden yritysten yhtäläisiä kilpailuoloja, sillä toisiin jäsenvaltioihin sijoittautuneet yritykset olisivat kotimaisia palvelun tarjoajia huomattavasti epäedullisemmassa asemassa. Näin ei vähennetä kaupan esteitä. Tästä syystä palvelun kulutuspaikalla tapahtuvan verotuksen laajentaminen koskemaan muita kuin verovelvollisia on käyttökelpoinen vaihtoehto vain silloin, jos ehdotettu yhden luukun mekanismi toimii nopeasti ja ongelmitta. Vain tässä tapauksessa yrityksiltä voitaisiin odottaa, että ne tarjoavat verollisia palveluja EU:n kaikissa 25 jäsenvaltiossa ilman mahdollisuutta käännettyyn verovelvollisuuteen. Muutoin on olemassa vaara, että saadaan aikaan päinvastainen vaikutus kuin haluttiin eli pienet ja keskisuuret yritykset suljetaan EU:n sisämarkkinoiden ulkopuolelle.

7.1

Sama koskee arvonlisäverovelvoitteiden yksinkertaistamista vähennyskelpoisen arvonlisäveron hyvitysjärjestelmän yhteydessä. Vähennyskelpoisen arvonlisäveron hyvitysjärjestelmän tunnetut ongelmat johtavat etenkin pienten summien osalta siihen, että yritysten on päätettävä, ”kannattaako” esittää hakemus ulkomaiselle verovirastolle vai onko paljon edullisempaa luopua kokonaan hyvitysoikeudesta. Tämä olisi kuitenkin ristiriidassa kuudennen arvonlisäverodirektiivin perusperiaatteen, arvonlisäveron vähennyskelpoisuuden kanssa.

Komitea katsoo, että eräiden jäsenvaltioiden toimia arvonlisäveron täysimittaiseksi ja yhdenmukaiseksi perimiseksi on vielä huomattavasti parannettava.

7.2

Tästä syystä olisi varmistettava, että Euroopan komission ehdotukset yhden luukun mekanismin käyttöönotosta toteutetaan ja että sen tehokkuutta seurataan.