9.12.2005   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 313/1

1—7

8—11

12—19

20—28

29—32

33—39

1.

Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 280 artiklan mukaan jäsenvaltiot sovittavat yhteen toimintansa, jonka tarkoituksena on suojata yhteisön taloudellisia etuja petolliselta menettelyltä. Tätä varten ne yhdessä komission kanssa järjestävät toimivaltaisten viranomaistensa kiinteän ja säännöllisen yhteistoiminnan. Tällaisella hallinnollisella yhteistyöllä tarkoitetaan väärinkäytöksistä ilmoittamista, hallinnollisia selvityksiä, paikalla toimitettavia tarkastuksia, tietojenvaihtoa, perusteettomasti saatujen etujen takasinperimistä sekä hallinnollisia seuraamuksia.

2.

Perustamissopimuksen 280 artiklan ja sen muiden määräysten perusteella on säädetty kaikkia yhteisön politiikkojen aloja koskevat yhteiset oikeudelliset säännöt. Pääosa yhteisön petostentorjuntalainsäädännöstä koostuu kuitenkin lukuisista erilaisista yksityiskohtaisista säännöksistä, joilla kyseisiä yhteisön politiikkoja säädellään.

3.

Tarkasteltavana olevalla lainsäädäntöehdotuksella pyritään vahvistamaan komission roolia, joka sillä on yhteisön taloudellisia etuja vahingoittavien petosten tai muun laittoman toiminnan torjumista koskevan jäsenvaltioiden toiminnan koordinoijana. Komission esittämien perusteluiden mukaan hallinnollista yhteistyötä koskeva nykyinen säännöstö ei anna komissiolle riittävästi mahdollisuuksia tukea ja yhteensovittaa jäsenvaltioiden toimintaa. Tämä koskisi erityisesti valtioiden rajat ylittäviä alv-petoksia ja rahanpesua, joka liittyy yhteisön etuihin kohdistuviin petoksiin.

4.

”Yhteisön kannalta erityisen merkityksellisiä” rikkomuksia koskevien tietojen keräämiseksi ja vaihtamiseksi esitetään ehdotus kattavasta yhteistyöjärjestelmästä sekä jäsenvaltioiden viranomaisten että näiden viranomaisten ja komission virkamiesten (jotka toimivat Euroopan petostentorjuntaviraston OLAFin kautta (2)) kesken.

5.

Tällainen ”yhteisön kannalta erityisen merkityksellinen” väärinkäytös määritellään kahdella kriteerillä:

6.

Ehdotettua asetusta sovellettaisiin kaikkiin yhteisön tulojen ja menojen aloihin, ellei toisaalla yhteisön lainsäädännössä säädetä yksityiskohtaisemmasta yhteistyöstä tai komission oikeudesta saada asiasta laajemmin tietoja.

7.

Tilintarkastustuomioistuin on tarkastellut komission ehdotusta asiaankuuluvan tarkastustyönsä perusteella huomioiden sekä parempaa lainsäädäntöä koskevat säännökset että Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission yhdessä laatimat yhteisön lainsäädännön valmistelun laatua koskevat suuntaviivat (3).

8.

Euroopan parlamentti, neuvosto ja komissio ovat sopineet (4) sitoutuvansa yhteisön lainsäädännön ajantasaistamiseen ja sen määrän vähentämiseen sekä nykyisen lainsäädännön merkittävään yksinkertaistamiseen. Tavoitteesta huolimatta komission ehdotuksella ei pyritä yksinkertaistamaan tai muuttamaan olemassa olevaa lainsäädäntöä. Uusi asetus lisättäisiin voimassa olevien petostentorjuntaa koskevan horisontaalisen ja alakohtaisen lainsäädännön rinnalle.

9.

Komissio on sitoutunut ottamaan aiheellisella tavalla huomioon ehdotustensa taloudelliset tai hallinnolliset vaikutukset sekä unionin että jäsenvaltioiden osalta (5). Sen ehdotuksessa uudeksi asetukseksi ei kuitenkaan esitetä, mitkä ovat jäsenvaltioita koskevat taloudelliset ja hallinnolliset vaikutukset.

10.

Ehdotuksessa annetaan laajempi määritelmä ”yhteisön taloudellisia etuja vahingoittaville väärinkäytöksille”. Käsitteen merkitys on laajennettu koskemaan

Nämä alat eivät kuulu Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamisesta 18 päivänä joulukuuta 1995 annetussa neuvoston asetuksessa (EY, Euratom) N:o 2988/95 (6) vahvistettuun väärinkäytösten yleiseen määritelmään. Tällainen käsitteen ”väärinkäytös” erilaisten määritelmien samanaikainen soveltaminen petostentorjuntaa koskevassa lainsäädännössä aiheuttaa sekaannuksen ja lainsäädännöllisen epäselvyyden riskin.

11.

Epäselvyyttä lisää entisestään se, että nykyisestä yhteisön lainsäädännöstä puuttuu määritelmä käsitteelle ”yhteisön taloudellinen etu” (7). Komission ehdottamassa uudessa asetuksessa ei myöskään esitetä kyseistä määritelmää.

12.

Tilintarkastustuomioistuimen viimeaikaisessa tarkastuksessa, joka koski Euroopan petostentorjuntaviraston hallinnointia (8), todettiin, että jäsenvaltioiden kanssa tehtävä yhteistyö edellyttää vielä huomattavasti työtä sekä suoran että yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa tapahtuvan yhteisön varojen hallinnoinnin alalla. Nykyisen yhteistyön ongelmat liittyvät suurelta osin toiminnallisen tehokkuuden puutteisiin sekä jäsenvaltioiden että komission tasolla.

13.

Tulli- ja maatalousasioita koskevan keskinäisen avunantomenettelyn (9) osalta todettiin, että näitä aloja koskeva seuranta ei ole ollut järjestelmällistä ja että virasto ei ole vahvistanut sääntöä, jonka perusteella se seuraisi jatkuvasti ja yhtenäisesti jäsenvaltioilta keskinäisen avunannon puitteissa pyydetyn tuen osalta tapahtunutta edistystä, ja että aloitettujen toimien tulokset on lisäksi eritelty huonosti (10).

14.

Tilintarkastustuomioistuin totesi yhteiseen maatalouspolitiikkaan liittyvien sääntöjenvastaisten maksujen takaisinperinnästä annetussa erityiskertomuksessa nro 3/2004 (11), että jäsenvaltioiden ilmoittamista sääntöjenvastaisuuksista koottua asiaankuuluvaa komission tietokantaa ei voida pitää luotettavana, kattavana ja tarkkana (12).

15.

Rakennepolitiikan alaa koskevan lainsäädännön (13) soveltamista koskevassa tarkastuksessaan vuonna 2001 tilintarkastustuomioistuin havaitsi (14) puutteita kaikilla tasoilla, joten se saattoi päätellä, että sääntöjenvastaisuuksista ilmoitetut tiedot olivat puutteellisia, epäluotettavia, harhaanjohtavia ja vanhentuneita.

16.

Puutteet johtuivat muun muassa siitä, että ilmoitettavien sääntöjenvastaisuuksien määritteleminen yhdenmukaisesti kaikissa jäsenvaltioissa osoittautui vaikeaksi. Lisäksi tilintarkastustuomioistuin totesi, että tiedot olivat saatavilla usein vasta pitkienkin viivästysten jälkeen eikä komissio toteuttanut niitä koskevaa asianmukaista seurantaa.

17.

Ehdotetut uudet menettelyt lisäisivät sekä jäsenvaltioiden viranomaisten että komission työtaakkaa, sillä jo olemassa olevia raportointivelvoitteita, jotka aiheutuvat muista yhteisön säädöksistä, ei poisteta eikä selkeytetä. Käytännössä olisi siis vaikeata komission pyrkimysten (15) mukaisesti keskittää ponnisteluita ja resursseja ja välttää yksiköiden ylikuormittamista toisarvoisiin tapauksiin liittyvillä tiedoilla ja pyynnöillä.

18.

Lisäksi uusien ehdotettujen sääntöjen ja nykyisten alakohtaisten asetusten samanaikainen soveltaminen lisäisi tulkintavaikeuksien ja epäyhdenmukaisen soveltamisen riskiä kaikissa jäsenvaltioissa. Tämä lisää väärinkäytöksistä ilmoittamista koskevien kriteereiden, määräaikojen ja raja-arvojen epäyhdenmukaisuutta (16).

19.

Tilannetta vaikeuttaa vielä se, että ehdotukseen sisältyviä raportointivelvoitteita sovellettaisiin myös tapauksiin, joissa väärinkäytöksiä ei ole tapahtunut mutta on olemassa tietoja siitä, että niitä saattaa olla suunnitteilla (17). Tällainen vaatimus ei liene realistinen.

20.

Tilintarkastustuomioistuin pyysi kiinnittämään huomiota vuosikertomuksessaan varainhoitovuodelta 2001 (18) ketjupetoksista johtuvien ongelmien lisääntymiseen ja siihen, että kyseiseen ongelmaan olisi tarpeen puuttua parantamalla hallinnollista yhteistyötä alv-tulojen suojaamiseksi (19).

21.

Neuvoston asetus (EY) N:o 1798/2003 (20) hallinnollisesta yhteistyöstä arvonlisäverotuksen alalla tuli voimaan 1. tammikuuta 2004. Asetuksen tavoitteena on jäsenvaltioiden veroviranomaisten yhteistyön tiivistäminen alv-petosten torjunnassa. Asetuksella (EY) N:o 1798/2003 alalle perustettiin lopultakin yhtenäinen säännöstö. Ennen sen voimaantuloa kahden erillisen oikeudellisen välineen samanaikainen soveltaminen alv-yhteistyössä oli haitannut veroviranomaisten vaikuttavaa yhteistyötä.

22.

Komission mukaan jäsenvaltiot, jotka ovat jo ryhtyneet erityisiin havaitsemis- ja valvontatoimiin ketjupetosten torjumiseksi, ovat saavuttaneet hyviä tuloksia (21).

23.

Tilintarkastustuomioistuin toteaa, että uuden asetusehdotuksen säännökset ovat pitkälti samanlaisia tai jopa täysin samoja kuin asetuksen (EY) N:o 1798/2003, erityisesti tietojenvaihdon ja hallinnollisia tutkimuksia koskevien sääntöjen osalta (22).

24.

Ehdotuksessa muutetaan komission (OLAF mukaan lukien) roolia. Asetuksen (EY) N:o 1798/2003 mukaan komission tärkein tehtävä on tarkastella ja arvioida jäsenvaltioiden kanssa, miten hallinnollisen yhteistyön järjestelyt toimivat ja miten niiden tehokkuutta voitaisiin parantaa.

25.

Uuden ehdotuksen mukaan OLAF vastaisi järjestelmällisesti petosten vastaisten yksittäisten toimien koordinoinnista. Lisäksi sillä saattaisi olla näissä toimissa keskeinen rooli, jossa se keräisi ja analysoisi asiaankuuluvaa tietoa ja pyytäisi jäsenvaltioita järjestämään erityistarkkailua tai tekemään hallinnollisia tutkimuksia.

26.

Tilintarkastustuomioistuin pyytää kiinnittämään huomiota erityiskertomuksessa nro 1/2005 (23) antamaansa suositukseen, jonka mukaan OLAFin toiminnan olisi keskityttävä tutkintatehtävään. Asetusehdotuksessa OLAFille osoitettu tehtävä jäsenvaltioiden välisten alv-petostentorjuntatoimien koordinoijana saattaisi heikentää viraston mahdollisuuksia toteuttaa ensisijaista tehtäväänsä tehokkaasti.

27.

Käytännön vaikeuksia saattaisi ilmetä myös siitä syystä, että uudessa ehdotuksessa — toisin kuin asetuksessa (EY) N:o 1798/2003 — ei säädetä suorasta yhteydenpidosta ja yhteistyöstä veroviranomaisten tai petostentorjuntayksiköiden henkilöstön kanssa. Ehdotuksessa esitetään, että tieto kanavoitaisiin ainoastaan asiaankuuluvien keskusyhteystoimistojen ja muiden verotutkintaviranomaisten kautta. Tästä aiheutuu suuri riski, että koordinointitoimien toteuttaminen nopeasti ja joustavasti saattaisi vaikeutua.

28.

Tämän lausunnon kohdissa 17—19 esitetyt kommentit koskevat myös arvonlisäverotuksen alalla toteutettavaa hallinnollista yhteistyötä.

29.

Jäsenvaltiot ovat perustaneet ”rahanpesun selvittelykeskuksia” neuvoston päätöksen 2000/642/YOS (24) nojalla. Näiden keskusten tehtävänä on tietojen kerääminen ja analysoiminen, jolloin tarkoituksena on todeta epäilyttävien liiketoimien sekä niiden taustalla olevien rikollisten toimien välisiä yhteyksiä rahanpesun torjumiseksi.

30.

Komissio ehdottaa, että rahanpesun selvittelykeskukset lisättäisiin niiden toimivaltaisten viranomaisten joukkoon, jotka osallistuvat asetusehdotuksen mukaan keskinäiseen hallinnolliseen avunantoon yhteisön taloudellisten etujen suojaamiseksi. Näin ollen komissio voisi pyytää keskusten apua ja pyytää niitä toimittamaan kaikki väärinkäytösten paljastamiseksi ja ehkäisemiseksi tarvittavat tiedot.

31.

Tilintarkastustuomioistuin pyytää panemaan merkille, että neuvoston päätöksessä 2000/642/YOS ei sen nykyisessä muodossa edellytetä komissiota ottamaan minkäänlaista roolia rahanpesun selvittelykeskuksiin nähden. Päätöksen eräitä säännöksiä (25) voisi tulkita jopa siten, että komission yksiköiltä evätään oikeus saada käyttöönsä rahanpesun selvittelykeskusten keräämiä ja toimittamia tietoja. Yhteisön lainsäädännön valmistelun laatua koskevien yhteisten suuntaviivojen (26) 19 artiklan mukaan olisi siis suositeltavaa selkeyttää tilannetta.

32.

Tämän lausunnon kohdissa 17 ja 19 esitetyt kommentit koskevat myös rahanpesun torjumiseksi toteutettavaa hallinnollista yhteistyötä.

33.

Tilintarkastustuomioistuin yhtyy komission analyysiin, jonka mukaan jäsenvaltioiden keskinäistä sekä jäsenvaltioiden ja komission välistä yhteistyötä on tarpeen tehostaa yhteisön taloudellisten etujen suojaamiseksi petoksilta ja muulta laittomalta toiminnalta.

34.

Nykyinen säännöstö petosten ja väärinkäytösten torjumiseksi on monimutkainen ja, kuten tilintarkastustuomioistuimen tarkastustyö on osoittanut, vaikea panna täytäntöön. Asetusehdotus monimutkaistaa säännöstöä entisestään etenkin määritelmien ja ilmoittamista koskevien kriteereiden osalta.

35.

Lisäksi ehdotus yhden uuden oikeudellisen välineen lisäämisestä on ristiriidassa Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission kesken sovitun tavoitteen kanssa (27), joka on yhteisön lainsäädännön ajantasaistaminen ja sen määrän vähentäminen sekä nykyisen lainsäädännön merkittävä yksinkertaistaminen.

36.

Tilintarkastustuomioistuin suosittaa, että komissio ehdottaisi yhteisön petostentorjuntaan liittyvän lainsäädännön yksinkertaistamista ja konsolidointia päällekkäisten ja ristiriitaisten säännösten välttämiseksi. Komission ja jäsenvaltioiden välisen yhteistyön nykyiset puutteet voitaisiin korjata tällaisen tarkistuksen yhteydessä.

37.

Tilintarkastustuomioistuin palauttaa mieliin suosituksensa OLAFin toimien keskittämisestä tutkintatehtävään. OLAFin tehtävien laajentaminen jäsenvaltioiden petostentorjuntatoimien koordinoimiseen saattaisi olla ristiriidassa tämän tavoitteen kanssa.

38.

Olisi määriteltävä selkeästi petostentorjuntaan liittyvässä lainsäädännössä keskeinen käsite ”yhteisön taloudelliset edut”. ”Väärinkäytöksistä” olisi käytettävä yhtä määritelmää kaikkialla petostentorjuntaan liittyvässä lainsäädännössä.

39.

Tilintarkastustuomioistuin toistaa arvonlisäverotuksen alalla toteutettavasta yhteistyöstä antamansa suosituksen (28), jonka mukaan komission tulisi keskittyä hoitamaan tehtäväänsä kansallisten petostentorjuntajärjestelmien puutteiden tunnistamiseksi ja sopivien parannuskeinojen ehdottamiseksi asianomaisille jäsenvaltioille.

9.12.2005   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 313/6

1.

Tilintarkastustuomioistuin suhtautuu kyseiseen ehdotukseen yleisesti ottaen myönteisesti. Tilintarkastustuomioistuin haluaa kuitenkin kommentoida yhtä ehdotukseen sisältyvää tekijää eli ”tasausjärjestelmän” raja-arvoa (muutosehdotuksen 5 artiklan 3 kohta).

2.

Raja-arvo määritetään komission arvioiden perusteella; arviot perustuvat useisiin skenaarioihin unionin luotonannosta yhteisön ulkopuolisiin hankkeisiin; Euroopan investointipankille (EIP) ei ole vielä annettu uusia valtuuksia antaa luottoa yhteisön ulkopuolisiin hankkeisiin seuraavien rahoitusnäkymien (2007—2013) aikana. Luotettavien tietojen tai ennusteiden puuttuessa rahoittamisen määrää voidaan nykyisten sääntöjen nojalla nostaa, jos rahaston varojen määrä supistuu alle 75 prosenttiin tavoitesummasta sen vuoksi, että takaisinmaksujen laiminlyönnistä aiheutuu takausmaksuja. Tämä sääntö korvattaisiin ottamalla käyttöön ”tasausjärjestelmä”. Uusi rahaston rahoitusmenetelmä perustuu jälkikäteen tehtyihin laskelmiin, mikä merkitsee viivettä rahoituksessa. Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että komission olisi harkittava ilmoitusjärjestelmän käyttöönottoa; järjestelmän avulla budjettivallan käyttäjille annettaisiin tiedoksi, mikäli rahaston nettovarat supistuvat alle 75 prosenttiin tavoitesummasta joko takausten määrän kasvun ja/tai takausmaksujen aiheutumisen vuoksi. Näin ollen budjettivallan käyttäjät saisivat tietää ajoissa epäsuotuisista rahoitustilanteen muutoksista eivätkä vasta silloin, kun tilanne vaatii poikkeustoimia rahaston uudelleen rahoittamiseksi (kuten siinä tapauksessa, että rahaston varat supistuvat alle 50 prosenttiin tavoitesummasta).