14.10.2005   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 255/1

1.1

Teollisuusalueet ovat etenkin kuluneina viitenätoista vuotena olleet laaja-alaisen pohdinnan kohteena kaikilla tasoilla ja kaikissa teollisuusmaissa. Myös kehitysmaat ja Välimeren alueen kumppanuusmaat ovat yritystoiminnan kehittämiseksi pyrkineet jäljittelemään monien Euroopan maiden vakiintunutta aluejärjestelmää.

1.2

Lisäksi teollisuusalueita koskevat tutkimukset ovat osoittaneet, että alueilla on myönteisiä työllisyyspoliittisia vaikutuksia. Tutkimusten avulla on voitu määritellä runsaasti yritysten sosiaaliseen vastuuseen liittyviä hyviä käytäntöjä (1), jotka on toteutettu jo useita vuosia ennen komission vihreän kirjan julkaisemista (2).

1.3

Tällä välin uudet taloudelliset ja sosiaaliset ilmiöt sekä uudet tietoverkot ovat muuttaneet alueiden perinteisiä suhteita, ohjanneet tuotantojärjestelmiä meta-alueiden suuntaan (3) sekä lisänneet talouden toimijoiden verkottumistarvetta.

1.4

Kyseisen erittäin laajan aihepiirin tiivistämiseksi oma-aloitteisessa lausunnossa keskitytään seuraaviin seikkoihin:

1.5

”Älykkäiden alueiden” (4) uusista eurooppalaisista verkoista laadittavan oma-aloitteisen lausunnon tavoitteena on

1.6

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea on useaan otteeseen korostanut, että Eurooppa-neuvosto määritteli Lissabonin strategian keskeiseksi tavoitteeksi tehdä Euroopan unionista ”maailman kilpailukykyisin ja dynaamisin tietoon perustuva talous, joka kykenee ylläpitämään kestävää talouskasvua, luomaan uusia ja parempia työpaikkoja ja lisäämään sosiaalista yhteenkuuluvuutta”.

1.6.1

Nykyisin ollaan yhtä mieltä siitä, että kasvustrategioiden lähtökohtana on yhä enemmän oltava kyky

1.7

Lissabonin strategian käynnistämisestä on nyt kulunut yli neljä vuotta, ja on todettava, että strategian tavoitteiden konkreettinen toteuttaminen sekä strategian edellyttämän prosessin noudattaminen ovat tuottaneet pettymyksen. Wim Kokin johtaman korkean tason ryhmän Lissabonin strategiaa käsittelevässä raportissa todetaan, että ”the disappointing delivery of the strategy has been due primarily to a lack of determined political action”. Siinä lisätään, että ”the agenda has been overloaded, coordination has been poor and there have been conflicting priorities”  (6).

1.8

Euroopan komission puheenjohtaja korosti Brysselissä 4. ja 5. marraskuuta 2004 järjestetyssä Eurooppa-neuvoston kokouksessa, että Kokin raportti ”on realistinen mutta huolestuttava arvio saavutetusta edistyksestä. Se osoittaa, että meidän on nyt toimittava menetetyn ajan korvaamiseksi” (7). Hän korosti etenkin, että ”painopisteitä on kohdennettava uudelleen, edistystä on mitattava ja sen seuraamisesta otettava entistä suurempi vastuu” (8). Myös komitea on ilmaissut aiheesta kantansa äskettäin antamassaan lausunnossa (9).

1.9

Lissabonin strategian painopisteitä muutettaessa teollisuusalueita ja niiden kehittämistä tulisi komitean mielestä tarkastella eräänä avaintekijänä luotaessa uutta tietoa sekä etenkin uusia ja yhä laadukkaampia työpaikkoja. Tässä yhteydessä tulee hyödyntää verkkojen tarjoamia laajoja mahdollisuuksia, sillä niiden avulla voidaan kehittää tutkimuksesta koonnetun tiedon sekä tuotanto- ja jakelujärjestelmien levittämän ja niissä konkretisoituvan piilotiedon (10) välistä monipuolista vuorovaikutusta.

1.10

Olennaista on paikallistason toimien edistäminen ja kyky verkottaa kyseiset toimet Lissabonin strategian toteuttamiseksi. Näin kannustetaan innovatiivisten yritysten luomista ja kehittämistä kaikkialla unionissa, ennen kaikkea uusissa jäsenvaltioissa, ja parannetaan yritysten mahdollisuuksia löytää toisensa ja tehdä yhteistyötä entistä vahvemman taloudellisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden virittämiseksi.

1.11

Uudessa ”avoimen teknologia-alueen” mallissa kaikki tietyn alueen toimijat voivat integroitua ja verkottua toisten alueiden toimijoiden kanssa.

1.12

Käytännössä avointen teknologia-alueiden eurooppalaiset verkostot saattavat selvästi osoittautua merkittäviksi, kun pyritään

1.13

Maailmantalouden globalisoitumisen edetessä tietoon perustuvan Euroopan kehittyminen vaikuttaa voimakkaasti jäsenvaltio-, alue- ja paikallistason rakenteisiin sekä kansainväliseen tasapainoon. Vaikutukset näkyvät uusien teknologioiden nopeana hankkimisena ja soveltamisena, ulkomaisen ammattitaitoisen työvoiman palkkaamisena sekä mahdollisuutena järjestää tuotanto- ja jakeluprosessi hajautetusti ja säilyttää se samalla yhtenäisenä, joustavana ja korkealaatuisena.

1.14

Maailmanlaajuistuminen ja lähes samanaikainen verkostoteknologioiden syntyminen ja kehittyminen ovat aiheuttaneet tuotantotaloudessa ja etenkin alueiden taloudessa lyhyen, keskipitkän ja pitkän aikavälin muutoksia.

1.15

Nykyiset alueet ovat jo lisänneet avautumistaan uusille markkinoille ja tukeneet äskettäisiä poliittisia muutoksia, jotka ilmenevät muun muassa yhä yleisempinä tuotantotoiminnan siirtoina. Sitä edistävät tiettyjen maiden erityiset ympäristöolot sekä tietotekniikan nopea kehitys.

1.16

25-jäsenisessä EU:ssa alueiden tuotannosta keskimäärin puolet suuntautuu ulkomaisille markkinoille. Niiden teollinen rakenne on näin ollen jo kansainvälistynyt, ja myyntinäkymät ovat yhä useammin kansainvälisillä markkinoilla.

1.17

On siirryttävä kansainvälistymisestä maailmanlaajuistumiseen:

1.18

Maantieteellisten rajojen laajeneminen, joka on alkanut taloudellisten etujen tavoittelusta ja joka on ollut mahdollista teknologisen tuen ansiosta, on heikentänyt alueiden läheisyyteen perustuvia siteitä, jotka olivat alun perin tyypillisiä teollisuusalueille ja joihin niiden vahvuus perustui. Näin on syntynyt johtavia yrityksiä, joiden myynti- ja toimitusrakenteet ovat muuttuneet alueellisista virtuaalisiksi rakenteiksi, jotka perustuvat ennen kaikkea taloudelliseen hyötyyn.

1.19

Euroopan teollisuusalueet ovat nykyisin erityishuomion kohteena, sillä ne ovat erittäin herkässä vaiheessa. Teollisuusalueilla on kahdenlaisia ongelmia:

1.20

Maailmanlaajuisilla markkinoilla kilpailukykyiset uudet toimintamallit edellyttävät huomattavia muutoksia. Integroituneissa ja verkostoituneissa rakenteissa on käsiteltävä tutkimus- ja innovaatiotoimintaa, uusien tuotteiden ja tuotantoprosessien suunnittelua, uusien ja entistä ammattitaitoisempien henkilöstöresurssien sekä uusien materiaalien hallintaa, myynninedistämistä ja markkinointia, rahoitusta ja lainoitusta, logistiikkaa sekä markkinoiden ja asiakaspalvelun hallinnointia.

1.21

Pohjois-Amerikka on kansainvälisesti tarkasteltuna alue, jolla on eniten teollisuusalueita ja -klustereita. Niitä on syntynyt Tyynenmeren rannikkoalueella: Silicon Valley, San Diego Industrial Cluster ja Route 128. Latinalaisessa Amerikassa on kolme erilaisessa teollisessa kehitysvaiheessa olevaa teollisuuskeskittymää: Meksikossa (Guadalajara Cluster), Brasiliassa (Sinos Valley) ja Uruguayssa (Meat Cluster). Aasiassa on perustettu merkittäviä teollisuuskeskittymiä Intiaan (Agra Cluster, Tiruppur Cluster ja Ludhiana Cluster), Pakistaniin (Sialkot Cluster), Etelä-Koreaan (Consumer Microelectronics Assembly Cluster) ja Indonesiaan (Central Java Cluster). Ilmiö on saavuttanut jopa Afrikan: tiettyihin Saharan eteläpuolisiin maihin on perustettu teollisuuskeskittymiä.

1.22

Euroopassa on kymmenien Italian teollisuuskeskittymien ohella merkittäviä alueita myös Ranskassa, jossa vuonna 1998 perustettiin Ranskan teollisuusalueiden liitto (Districts Industriels Français), ja Saksassa, jossa on yli 50 keskittymää (Raumordnungsregionen). Lisäksi Baden-Württembergin osavaltio on käynnistänyt alalla erityisen merkittävän hankkeen. Myös Ison-Britannian teollisuuskeskittymät ovat merkittäviä (etenkin Cambridge High-Tech Cluster, Motor Sport Cluster Birminghamissa tai teollisuuskeskittymät Skotlannissa ja muualla). Pohjoismaissa on perustettu useita onnistuneita teollisuuskeskittymiä, joissa korostetaan oppimisen ja lähekkäisyyden merkitystä kehityksen perustekijänä. Uusissa jäsenvaltioissa on saatu merkittäviä kokemuksia eri alueilla esimerkiksi Tšekissä, Unkarissa, Puolassa, Sloveniassa, Maltassa ja Baltian maissa.

2.1

Ei ole helppo määritellä yksiselitteisesti maailmanlaajuisesti hyvin erilaisia dynaamisia alueita.

2.2

Teollisuusalueet voidaan yleisesti ottaen määritellä paikallisiksi yhtenäisiksi tuotantojärjestelmiksi, joille on tyypillistä etenkin pienten ja keskisuurten teollisuusyritysten voimakas keskittyminen ja tuotannon voimakas erikoistuminen.

2.3

Yritystoiminnan pääosastossa Euroopan komissiossa toimivan asiantuntijaryhmän loppuraportissa Entreprise Clusters and Networks  (12) määritellään alueet seuraavasti:

”Groups of independent companies and associated institutions that are:

2.3.1

Viimeksi kuluneiden vuosikymmenten aikana alueet, jotka ovat syntyneet tietynlaisilla talousalueilla edistämään teollisuus- ja palvelualojen tuotantotoiminnan luomista ja kehittämistä, ovat kehittyneet pitkälti itsenäisesti ja keskittäneet toimintaansa erityisaloille, joilla ne ovat hankkineet ja kehittäneet erityisen merkittäviä kilpailuetuja. Yhä tiukempien laatu- ja turvallisuusstandardien tyydyttämisen tarve on johtanut siihen, että alueiden yritykset ovat keskittyneet yhä tarkemmin määritellyille markkina-aloille, mistä ovat osoituksena niiden korkealaatuiset tuotteet.

2.4

Teollisuusalueet eivät ole vain mahdollisesti erikoistuneiden yritysten ryhmiä tietyllä alueella vaan yritysryhmiä, jotka toimivat joukkueena. Yritykset tekevät yhteistyötä hankkeissa ja kilpailevat yhdessä. Alue ei ole vain yksinkertainen taustarakenne, jossa yritykset toimivat ja tuottavat, vaan sosiaalisen, taloudellisen ja tuotantoprosesseja koskevan yhdentymisen todellinen infrastruktuuri, toisin sanoen paikka, jossa säilytetään tuotantotoiminnan perinteitä ja käytännön tietoja.

2.5

Tiedonsiirron nopeutuminen ja mahdollisuus tutkia lyhyessä ajassa tarjonnan koko kirjoa on sekä helpottanut yritysten mukautumista että pakottanut ne siihen. Alueiden välinen tasapaino on muuttunut. Uusien teknologisten paradigmojen syntyminen ja vakiintuminen on koskenut koko tuotanto-organisaatiota ja vaikuttanut ammatinkuviin, työn organisointiin, työntekijöiden arvostukseen ja laajeneviin aloihin.

2.6

Teollisuusalueet ovat yhä useammin nivottu ja integroitu alueella sijaitseviin erityispalveluja tarjoaviin keskuksiin, ammattioppilaitoksiin, yliopistoihin, teknologiapuistoihin ja tutkimuskeskuksiin. Tuotteen laatu, joka on alueen yritysten toiminnan jatkumisen keskeinen tekijä, perustuu pääasiassa yritysten kykyyn yhdistää parhaalla mahdollisella tavalla vakiintuneet tuotantotoiminnan perinteet sekä markkinoiden esittämät tai havaitsemat innovaatio- ja erikoistumisvaatimukset.

2.7

Tuotannon kansainvälistäminen edellyttää yrityksiltä yhä useammin ylikansallista verkostoa tukevia investointeja. Niin pk-yritysten kuin suurten monikansallisten yritysten on voitava luottaa tiedon jakamista ja luomista tukevaan asianmukaiseen teknologiseen infrastruktuuriin sekä vastuuntuntoiseen ja motivoituneeseen henkilökuntaan silloin kun verkosto, jonka varaan ne aikovat rakentaa kilpailuetunsa, ylittää paikallistason.

2.8

Markkinoiden yhdentymisen eteneminen saattaa haitata yrityksiä, jotka ovat tottuneet toimimaan pienillä markkinoilla, mutta se tarjoaa etenkin dynaamisimmille pk-yrityksille huomattavia mahdollisuuksia löytää uusia markkinakanavia. Suuret teknologiset muutokset eivät nimittäin välttämättä hyödytä suuria yrityksiä. ”Nettitalouden” (net economy) ansiosta maantieteellinen sijainti tai itsenäisen jakeluverkoston käyttö eivät useinkaan ole olennaisia tekijöitä. Näin ollen tietyt pk-yritysten perinteiset heikkoudet kumoutuvat. Pk-yritysten on kuitenkin kyettävä hyödyntämään täysimittaisesti teknologisen kehityksen tarjoamia mahdollisuuksia, mitä voidaan edistää myös tuki- ja palvelukeskusten avulla.

2.9

Tietoverkon ansiosta maantieteellisistä lähtökohdista johtuvat esteet ovat osittain hävinneet, sillä tietoliikenneyhteydet varmistavat nykyisin perusedellytykset, kuten nopean tiedonvaihdon tai valvontamahdollisuuden, jotka aiemmin edellyttivät lyhyitä välimatkoja.

2.10

Vaikka mahdollisuudet ja toteutuskelpoiset toimet ovat lisääntyneet, tietoverkko ei vielä kykene korvaamaan henkilösuhteita. Tietoon ja kokemukseen perustuvaa henkilökohtaista kanssakäymistä (face to face) ei tällä hetkellä voida mitenkään korvata. Kahden toimijan välinen luottamuksellinen suhde on edelleen välttämätön, vaikka tietoverkko on kaventanut maantieteellisiä etäisyyksiä ja näin aiheuttanut rakennemuutoksen alueilla, joiden yritykset toimivat yhä enemmän alueen ulkopuolisten, usein eri valtioissa sijaitsevien toimijoiden kanssa.

3.1

Perinteiset teollisuusalueet on yhä useammin nivottu meta-alueisiin, ja ne ovat toisinaan muuttuneet meta-alueiksi. Ne voidaan perinteisiin alueisiin nähden määritellä integroiduiksi teollisuusalueiksi, joilla teollisuuden toimijat laajenevat omien alueidensa rajojen yli, niveltyvät tiedon ja sovelletun tutkimuksen keskuksiin sekä luovat tuotanto- ja jakelujärjestelmiä, jotka pohjautuvat yhteisiin arvoihin ja strategioihin.

3.2

Meta-alueen ansiosta eri vaiheet voidaan toteuttaa maantieteellisesti kaukaisilla alueilla, jotka on valittu taloudellisuuden ja paikallisten mahdollisuuksien perusteella. Tämän vuoksi tuottavuuden taso voidaan säilyttää ennallaan ja varmistaa etenkin tehdasteollisuuden edellytykset vastavuoroisella oppimisella (learning by interaction), jonka ansiosta voidaan siirtyä mukauttamisesta proaktiiviseen lähestymistapaan.

3.3

Kehityksen edetessä kohti meta-alueita alueen tulee olla yhä enemmän tietolaboratorio. Julkisten instituutioiden — erityisesti paikallis- ja alueyhteisöjen — ja etenkin yritysten on noudatettava politiikkaa, jolla tuetaan alueen uutta asemaa maailmanlaajuisessa toimintaympäristössä ja jossa otetaan huomioon henkilöresurssit ja innovaatioaste. Tällaisessa prosessissa tulee varmistaa julkisen ja yksityisen sektorin johtohenkilöiden täysimittainen osallistuminen.

3.4

Meta-alueet edistävät keskenään vuorovaikutuksessa olevien pienten, keskisuurten ja suurten yritysten verkottumista sekä tiivistävät niiden yhteistyötä ja muita työyhteyksiä edistyneimpien tieteellisten tutkimus- ja teknologiakeskusten kanssa. Edistävät tekijät ovat tässä yhteydessä

3.5

Meta-aluetta määriteltäessä käytetään yleensä neljää kriteeriä:

3.6

Meta-alueita koskevien toimien ohjelmasuunnitteluun tähtäävä tiedollinen prosessi on epäilemättä vieläkin monitahoisempi ja eriytetympi, sillä kuten meta-alueiden määrittelyn yhteydessä jo mainittiin, tavoitteena on valita kokeellisesti huipputuotantoalueet, joilla on tiiviit todelliset tai mahdolliset yhteydet tutkimus-, tuotanto- ja innovaatiotoimintaan. Ilmiöiden tulkinta on joka tapauksessa vaikeaa, sillä aiheesta on vielä vähän empiirisiä tutkimuksia eikä juurikaan tilastotietoja.

3.7

Ohjelmasuunnitteluun on sisällytettävä kaikki tarvittavat tekijät, jotta meta-alueiden ominaispiirteet voidaan analysoida yhä paremmin. Tällaisia tekijöitä ovat

3.8

Siirtyminen tietoon perustuvaan järjestelmään aiheuttaa merkittäviä hallinnointivaikeuksia:

3.9

Uudet palvelurakenteet, jotka toimivat paikallisalueiden ja maailmanlaajuisten verkkojen välisenä tiedonvälittäjänä, näyttävät lisäävän merkitystään. Kyse on sellaisten uusien laitosten syntymisestä, jotka muotoutuvat paikallisyritysten sekä kilpailu- ja yhteistyömekanismien tarpeiden mukaan ja tukevat tuotantoympäristön kehittymistä.

4.1

Yhdysvalloissa oli joidenkin arvioiden mukaan jo 1990-luvun puolivälissä noin 380 aluetta tai teollisuuskeskittymää, jotka toimivat useilla eri teollisuus- ja palvelualoilla ja jotka edustavat 67:ää prosenttia Yhdysvaltojen työssäkäyvästä väestöstä ja 61:tä prosenttia Yhdysvaltojen tuotannosta (14). Kyseiset alueet ovat usein syntyneet alueellisten tuotantokriisien seurauksena, kuten kalifornialaiset San Diego Clusters, jotka syntyivät puolustusalalla tehtyjen muutosten seurauksena. Ne ovat hyötyneet osavaltio- ja paikallishallinnon merkittävästä roolista käynnistettäessä prosessia, jota yksityissektori on myöhemmin jatkanut. Esimerkiksi Arizonassa hallituksen komissio on käynnistänyt paikallisissa yliopistoissa toimet osavaltion alueiden määrittämiseksi, koonnut yhteen yksityissektorin keskeiset toimijat ja edistänyt näin alueorganisaatioiden luomista, jotta yksittäisten alueiden vaikeuksia ja mahdollisuuksia voidaan arvioida ja käsitellä. Muissakin Yhdysvaltojen osavaltioissa, kuten New Yorkin osavaltiossa, Minnesotassa, Oklahomassa ja Oregonissa, on käynnistetty samanlaisia aloitteita.

4.2

Kanadassa liittovaltion hallitus on painottanut innovaatiostrategiassaan kansainvälisellä tasolla tunnustettujen ja tietoon perustuvien teollisuusalueiden luomista ja kehittämistä. Liittovaltion keskeiset elimet (Granting Agencies) ovat tässä yhteydessä kuvanneet maan 27:ään alueeseen tai kaupunkiin tehtyjä tutkimusinvestointeja. Kanadan innovaatiostrategiassa liittovaltion innovaatiopolitiikan keskeisiä painopisteitä on ainakin kymmenen kansainvälisesti tunnustetun teollisuuskeskittymän kehittäminen vuoteen 2010 mennessä. Kanadassa on melko yleistä, että teollisuusalueiden ytimessä on suuria, usein yliopistollisia tutkimuskeskuksia (15).

4.3

Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa saadut kokemukset ovat olleet hyvin vaihtelevia. Teollisuusalueita on Intiassa ja myös Kiinassa. Pakistanissa kaupan liberalisoinnista ja maailmanlaajuistumisesta johtuvat kilpailukyvyn kehittämispaineet ovat korostaneet suuntausta tehdä yhteistyötä teollisuusjärjestöjen sekä niiden tarjoamien palvelujen kanssa, jotta täytetään kansainvälisesti tunnustetut laadunvarmistusstandardit. Brasiliassa ja Meksikossa alueet ovat joutuneet kohtaamaan kansainvälisen hintakilpailun, joka johtuu Kiinan voimakkaasta työntymisestä Pohjois-Amerikan markkinoille. Kilpailu on johtanut yhtäältä aiempaa voimakkaampaan vertikaaliseen integraatioon ja toisaalta alueiden eriytymiseen.

4.4

Uudessa-Seelannissa on paikallistasolla käynnistetty erilaisia aloitteita teollisuusalueiden edistämiseksi. Australiassa on puolestaan kehitetty etenkin Adelaiden, Cairnsin ja Hunter Valleyn paikallisviranomaisten aloitteesta alhaalta ylöspäin suuntautuvia toimia, joiden yhteydessä on tunnistettu yritysryhmiä, kehitetty niiden välistä dynamiikkaa kulloistenkin tarpeiden mukaisesti sekä joissain tapauksissa saatu hallitukselta rahoitusta tutkimuksia sekä konsultaatio- ja sihteeripalveluja varten.

5.1

Monilla Euroopan alueilla teollisuuspolitiikassa, jossa on tähän mennessä yleensä keskitytty alakohtaisiin politiikkoihin ja toimiin, on nyt alettu ottaa huomioon myös alueellinen ulottuvuus sellaisten alueiden tukemiseksi, joilla valmistetaan maailmanlaajuisesti menestyneitä tuotteita. Paikallisilla tuotantojärjestelmillä on kuitenkin usein ollut vaikeuksia löytää asianmukaisia ratkaisuja organisatorisesta ja hallinnollisesta näkökulmasta. Sen vuoksi on otettu käyttöön uudenlaisia tukia, joita ei enää kohdenneta yksittäiseen yritykseen vaan aluejärjestelmään kokonaisuudessaan.

5.2

Paikallisviranomaiset ovat yhdessä yliopistojen, tutkimuslaitosten, yrittäjäjärjestöjen ja rahoituslaitosten kanssa sitoutuneet tukemaan toimia, joilla levitetään innovaatiota, parannetaan laatua, lisätään paikallistuotteiden markkinointia sekä käynnistetään järjestelmähankkeita yrityssuhteita koskevien toimien avulla.

5.3

Teollisuusalueille on unionin tietyissä jäsenvaltioissa nykyisin tunnustettu oikeudellinen asema (esimerkiksi Italiassa lailla 317/1991), ja niitä pidetään yksimielisesti todellisena menestystekijänä eri kansantalouksien — etenkin Italian — kannalta. Siitä huolimatta on vaikea tunnistaa teollisuusalueet täsmällisesti, eivätkä institutionaalisten elinten saamat tulokset ole yhtäpitäviä lukumäärän tai erityisalan suhteen.

5.4

Alueiden edistämisaloitteita on toteutettu aluetasolla Italiassa (etenkin Piemontessa, Lombardiassa, Venetossa, Emilia-Romagnassa ja Toscanassa), Espanjassa (etenkin Kataloniassa ja Valenciassa) sekä Saksassa (BioRegio-, Exist- ja InnoRegio-aloitteet). Ranskassa DATAR (16), pääministerin alaisuuteen kuuluva ministeriöiden välinen yksikkö, on kehittänyt erityisiä politiikanaloja, joilla tuetaan Ranskan teollisuusalueiden liittoon niveltyvien paikallisten tuotantojärjestelmien kehittämistä. Skotlannissa, Walesissa ja Pohjois-Irlannissa on monia esimerkkejä teollisuusalueista.

5.5

Myös Pohjoismaat ovat kehittäneet omat lähestymistapansa aluepolitiikan alalla. Tanskassa aluejärjestelmä on vaikuttanut voimakkaasti maan talouspolitiikkaan, ja Suomessa alueiden edistäminen on vaikuttanut sekä talouspolitiikkaan että tutkimus-, teknologia- ja koulutuspolitiikkaan.

5.6

Uusissa jäsenvaltioissa on hyväksytty vuosina 2000–2001 erilaisia aluekehitysohjelmia. Tšekissä on luotu erityinen yhteistyöohjelma, ja Unkarissa on käynnistetty NFT-GVOP-ohjelma teollisuuspuistojen (17) kehittämiseksi. Teollisuuspuistot ovat syntyneet niitä edustavan kansalaisjärjestön (18) eli teollisuuspuistojen liiton ansiosta. Unkarissa on nykyisin 165 teollisuuspuistoa, joiden osuus teollisuuden työpaikoista on 18 prosenttia ja teollisuuden viennistä 28 prosenttia. Vuosina 1997–2003 Unkarin teollisuuspuistoihin on investoitu 46 182 000 euroa (19). Läntisen Transdanubian alueella on käynnistetty PGK-ohjelma (20) ja Puolassa pk-yritysten keskittymis- ja verkottumisohjelma. Sloveniassa hyväksyttiin vuonna 2000 kolmivuotinen aluekehitysohjelma, jonka piiriin kuuluu yli 500 yritystä ja 50 laitosta. Baltian maissa on parhaillaan käynnissä yli 130 kokeilu- ja tutkimushanketta. Maltassa paikallisviranomaiset ovat käynnistäneet strategian avainalojen, kuten terveydenhuollon, valtamerentutkimuksen, tietotekniikan, ilmailun ja palvelujen tukemiseksi. Myös ehdokasmaissa, esimerkiksi Romanian Timisoaran alueella, on kehitetty merkittäviä aloitteita. Bulgariassa määriteltiin vuonna 2001 valmiuksien luomista ja pk-yritysten kasvun vauhdittamista koskevan Phare-ohjelman osaohjelman (Capacity building for accelerated growth of the SME sector in Bulgaria) yhteydessä viisi potentiaalista aluetta. Alueiden kehittämiseksi talousasiain ministeriö on katsonut asianmukaiseksi perustaa valtakunnallisen viraston, jonka erityistehtävänä on huolehtia asiasta.

5.7

Alankomaissa aluejärjestelmä on nivottu suoraan hallituksen politiikkaan ja ohjelmiin, kun taas Itävallassa on käynnistetty erityisiä politiikanaloja, jotta vahvistetaan tutkimuslaitosten ja yksityissektorin suhteita, vähennetään sääntelyn ja hallinnon innovaatiolle asettamia esteitä, edistetään erityisalueita sekä perustetaan osaamiskeskuksia.

5.8

Alueita edistävä politiikka edellyttää järjestelmällistä ja integroitua lähestymistapaa, jossa otetaan huomioon yritysten väliset, teollisuusalojen väliset sekä yritysten, laitosten ja paikallisviranomaisten väliset suhteet. Kyseisen lähestymistavan mukaisesti yksityissektorin tulisi käynnistää aloitteet, ja julkissektorilla tulisi olla edistäjän ja katalysaattorin rooli.

5.9

Aluejärjestelmä on lähtökohtana yritysten välisen horisontaalisen integraation eri ilmiöille päätoteuttajan ja alihankkijoiden välisistä yhteyksistä alakohtaisiin yhteyksiin ja tuotannon ulkoistamiseen. Integraatio mahdollistaa sekä suuren joustavuuden että tuotannon integraation avulla myös suuryrityksille ominaiset suurtuotannon edut. Koska alue kykenee järjestämään itsenäisesti toiminta-alansa koko tuotantoketjun hajauttamalla eri tuotantovaiheet, tuotantokustannusten hallinnointi on joustavaa ja tuotantoa voidaan helposti mukauttaa markkinoiden vaatimusten mukaisesti.

5.10

Alueen tuotteiden menestyminen kansainvälisillä markkinoilla perustuu myös suureen innovaatiokykyyn ja jatkuvaan pyrkimykseen parantaa tuotetta. Kyseisiä seikkoja edistävät alueen yritysten välinen kilpailu sekä alueella sijaitsevien yliopistojen ja korkeakoulujen vuorovaikutus. Kyseisten synergioiden ansiosta myös teknologisesta näkökulmasta yleensä heikosti kehittyneinä pidetyt alat, kuten tekstiili- ja vaatetusala, ovat muuttuneet kilpailukykyisiksi kansainvälisellä tasolla.

5.11

Tähän mennessä alueen mahdollisen olemassaolon mittareina on otettu huomioon seuraavat tekijät: yritystiheys, alojen erikoistumisaste ja teollisuustyöntekijöiden prosenttiosuus. Kyse on aina ollut määrällisistä arvoista, joiden avulla voidaan tehdä ”objektiivisia” päätöksiä. On kuitenkin otettava huomioon muitakin tekijöitä, kuten taloudellinen profiili, tuoteinnovaatio tai yritysten kokonaisstrategia sekä ennen kaikkea verkostoituminen. Verkostoituminen on perusluonteinen tekijä määriteltäessä sekä alueen rakenteen alkuperää että meta-alueen tulevia vahvoja tekijöitä tutkimustoiminnan ja yritysten tiiviitä yhteyksiä silmällä pitäen.

5.12

Euroopan unionin eri aloitteet saattavat vaikuttaa Euroopan teknologia-alueiden kehitykseen. Tähän mennessä ei kuitenkaan ole vielä kehitetty todellista integroitua politiikkaa, jolla edistettäisiin innovatiivisten alueverkkojen kehittämistä ja joka vastaisi Eurooppa-neuvoston 4. ja 5. marraskuuta 2004 edellyttämää Lissabonin strategian uudelleenkäynnistämistä sekä pyrkimystä integroida laajentuneisiin yhtenäismarkkinoihin mahdollisimman pian niin uusien kuin vanhojen jäsenvaltioiden pk-yritysten taloudelliset ja sosiaaliset perusrakenteet.

5.13

Viidentoista jäsenvaltion unioni kehitti joukon yhteisövälineitä, joita voidaan hyödyntää edistettäessä tietoon perustuvien alueverkkojen kehittämistä ja perustamista. Kyseiset välineet koskevat pääasiassa aluepolitiikkaa, tutkimus- ja kehittämispolitiikkaa, yritys- ja innovaatiopolitiikkaa, tietoyhteiskuntapolitiikkaa sekä koulutuspolitiikkaa.

5.13.1

Aluepolitiikka. Huomattavien määrärahojen ansiosta rakennerahastojen tutkimus- ja kehittämispolitiikassa tuetaan etenkin aluekehitystä EAKR-asetuksen entisessä 10 artiklassa mainituilla innovatiivisilla toimilla, RIS-ohjelmalla (Regional Innovation Strategies) sekä Interreg III -ohjelman (osasto C) kaltaisilla yhteisöaloitteilla. Euroopan investointirahasto ja Euroopan investointipankki ovat puolestaan luoneet ”kasvualoitteen”, jonka avulla pk-yritykset voivat perustaa innovatiivisia verkkoja.

5.13.2

Unionin tutkimus- ja kehittämispolitiikka. Tutkimuksen ja kehittämisen kuudes puiteohjelma 2002–2006 on merkittävä tietoon perustuvien alueiden mahdollinen tukilähde etenkin seuraavilla aloilla:

5.13.3

Lisäksi toimintasuunnitelmaan ”Lisää tutkimusta Euroopan hyväksi — Tavoitteena 3 prosenttia BKT:sta” sisältyy uusia jäsenvaltio- tai unionitason toimia. Satelliittinavigointia ja -paikannusta koskevaa yhteisön Galileo-ohjelmaa soveltavat yksiköt voivat myös kehittää tukialoitteita tietoon perustuvia eurooppalaisia alueverkkoja varten.

Äskettäin laadituissa raporteissa — ja etenkin pk-yritysten osallistumista ohjelmaan koskevassa raportissa — tuodaan kuitenkin esiin, että etenkin uusissa jäsenvaltioissa pk-yritysten on ollut erittäin vaikea osallistua toimiin (21).

5.13.4

Yrityspolitiikka. Yritys- ja innovaatiopolitiikan yhteydessä on mainittava erityisesti

5.13.5

Yritystoiminnan pääosaston hallinnoimista aloitteista erityisen kiinnostavia ovat alueverkkojen kehittämisaloitteet sekä IDAbc-ohjelmassa toteutetut yritysten ja yritysverkkojen edistämistoimet. Ympäristöasioiden pääosaston hallinnoimista, kestävää kehitystä koskevista yhteisistä toimista on mainittava etenkin aluetasolla rahoitetut teollisuusalueiden yhteistyöaloitteet EMS- ja EMAS-sertifioinnin (Eco-Management and Audit Scheme) alalla.

5.13.6

Tietoyhteiskuntapolitiikka. Useita alueverkkoja tukevia hankkeita voidaan toteuttaa tietoyhteiskuntaa koskevassa eEurope 2005 -ohjelmassa sekä etenkin julkishallinnon sähköisiä palveluja (eGovernment), sähköistä liiketoimintaa (eBusiness), sähköistä kaupankäyntiä (eCommerce) ja sähköistä hankintaa (eProcurement) koskevissa aloitteissa sekä laajakaistaverkkoja, tietoyhteiskunnan syrjimättömyyttä (eInclusion) ja digitaaliaikaan siirtymistä (Go digital) koskevissa aloitteissa.

5.13.7

Koulutuspolitiikka. Sokrates- ja Leonardo-ohjelmissa voidaan edistää koulutustoimia tietoon perustuvien alueverkkojen kehittämiseksi. Aloitteita voidaan suunnitella myös sähköistä oppimista koskevan eLearning- ja tietoyhteiskuntaa koskevan eEurope 2005 -ohjelman yhteydessä.

6.1

Keväällä 2004 järjestetyssä Eurooppa-neuvoston kokouksessa korostettiin, että ”Euroopan tasolla toteutetut toimenpiteet ovat vain osa Lissabonin strategian oikeansuuntaista täytäntöönpanoa varten luodusta toimintamallista; niiden lisäksi on vielä toteutettava useita uudistuksia ja investointeja, jotka kuuluvat jäsenvaltioiden vastuulle” (22). Eurooppa-neuvosto vahvisti tällaisen suuntauksen 4. ja 5. marraskuuta 2004 pitämässään kokouksessa, jossa esitettiin Wim Kokin raportti (23).

6.2

Merkittävimmät haasteet koskevat kolmea keskeistä strategista kasvualaa.

6.2.1

On pyrittävä kehittämään kansainvälisiä ”älykkäitä” verkkoja hyödyntämällä muun muassa yhteisön kasvualoitetta sekä asettamalla tutkimukseen, innovointiin ja elinikäiseen koulutukseen tehtävät investoinnit etusijalle. Toinen tärkeä tekijä on uusien ammatinkuvien määrittäminen sekä niitä koskeva koulutus. Tässä yhteydessä on hyödynnettävä nykyistä enemmän kuudennen puiteohjelman tarjoamia verkkoyhteistyön välineitä.

6.2.2

On vahvistettava sekä yritysten kilpailukykyä maailmanlaajuisilla markkinoilla että ympäristön kestävää kehitystä. Tähän on pyrittävä muun muassa kehittämällä tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kannalta välttämättömiä laajakaistayhteyksiä ja nopeita verkkoja (Geant-aloite), hyödyntämällä Galileo-ohjelman kokeilusovellutuksia sekä kehittämällä aloitteita eEurope 2005 -ohjelman yhteydessä.

6.2.3

Niin sanottua naapuruuspolitiikkaa (24) on vahvistettava laajentuneessa unionissa. Politiikalla tulisi pyrkiä nykyistä järjestelmällisempään ja kestävämpään yhteisvaikutukseen uuden Euroopan unionin naapurivaltioiden kanssa, jotta luodaan hyvinvointiin ja turvallisuuteen perustuva alue. Tässä yhteydessä tulisi toteuttaa yhteistyömekanismeja arkaluonteisilla aloilla, kuten yhteisten rajojen hallinta, maahanmuuttovirtojen valvonta ja järjestäytyneen rikollisuuden torjunta.

6.3

Kaikissa unionimaissa ja etenkin uusissa jäsenvaltioissa ollaan yhä tietoisempia alueverkkojen ja teollisuuskeskittymien merkityksestä vahvistettaessa pk-yritysten kilpailukykyä ja tuottavuutta, parannettaessa työllisyyspolitiikkaa ja työpaikkojen laatua sekä edistettäessä pk-yritysten kehitystä.

6.4

Komitean mielestä myös unionitasolla on kehitettävä integroitu politiikka, jotta voidaan perustaa eurooppalainen tukirakenne tietoon perustuvien meta-alueiden uusien eurooppalaisten verkkojen muodostamista varten.

6.5

ETSK on vakuuttunut siitä, että uudet tietoon perustuvat meta-alueet ovat todellinen avain menestykseen maailmanlaajuisilla markkinoilla, sillä niiden avulla pk-yritykset voivat hyödyntää entistä paremmin korkeatasoista ammattitaitoa, yhteisiä ajanmukaisia palveluja sekä tietoon perustuvia uusia perusrakenteita. Lisäksi niiden avulla voidaan parantaa yritysten hallinnointia sekä edistää työntekijöiden tietoisuutta ja kypsyyttä.

6.6

Komitea on sitä mieltä, että perustamalla eurooppalainen alueellinen toimintarakenne voitaisiin varmistaa yhtenäinen, avoin ja helposti ulottuvilla oleva kehys, jota niin pk-yritykset ja vanhat ja uudet jäsenvaltiot kuin ehdokasvaltiot ja Euroopan läheisyydessä sijaitsevat alueet välttämättä tarvitsevat.

6.7

Euroopan alueellisessa toimintarakenteessa tulisi voida koordinoida useita komission eri pääosastojen hallinnoimia politiikanaloja, nykyisin käytettävissä olevia välineitä sekä yhteisön toimia.

6.8

Komitea katsoo, että kyseiselle eurooppalaiselle toimintarakenteelle tulisi osoittaa riittävät määrärahat unionin toimien tueksi tarvittavan kriittisen massan muodostamiseksi. Toimintarakenteessa koordinoidut ja Lissabonin strategian mukaiset toimet voisivat epäilemättä edistää sellaisten pk-yritysten välisten toimien kehittämistä, joilla on runsaasti piilotietoa. Yhteisön toimilla tätä tietoa voitaisiin koontaa, muuttaa yhteiseksi omaisuudeksi ja levittää eurooppalaisissa verkoissa.

6.9

Eurooppalaisen alueellisen toimintarakenteen tulisi toimia ohjelmakehyksenä seuraavissa yhteyksissä:

7.1

Teollisuus vähenee kaikissa kehittyneissä maissa. Palvelualat tuottavat jo 70 prosenttia EU:n koko BKT:sta (teollisuus tuottaa 22 prosenttia, rakennusala 5 prosenttia ja maatalous 3 prosenttia) (26). Ilmiö ei kuitenkaan lievenny, sillä suuri osa palvelualojen lisäarvosta palaa yrityksille tai syntyy niiden ansiosta (27): kauppa ja liikenne (21,6 prosenttia), rahoitus- ja yrityspalvelut (27,2 prosenttia) ja julkishallinto (21,6 prosenttia) (28).

7.1.1

Politiikalla, jonka avulla voidaan tukea ja levittää aluemallin perustana olevaa kulttuuria, voidaan epäilemättä edistää koko laajentuneen unionin alueiden kilpailua sellaisten maiden kanssa, joissa työvoima on nykyisin edullisempaa kuin muualla mutta joissa ei ole työmarkkinaosapuolten vuoropuhelua eikä sovelleta työsuojelusäännöksiä.

7.1.2

ETSK:n mielestä keskeistä on antaa nykyistä enemmän arvoa kilpailuedulle, joka kehittyy yritysten asianmukaisen ja käytännössä toteutuvan sosiaalisen vastuun pohjalta (29). Sen ansiosta kaikkialla työelämässä toimitaan tietoisesti ja luotettavasti, toimitusaikoja noudatetaan ja tuotteille määritellään ”oikeudenmukainen hinta” (30), ja myynnin jälkeiset palvelut ovat varmasti asiantuntevia, täsmällisiä ja luotettavia.

7.2

ETSK toivoo, että etenkin uusissa jäsenvaltioissa kehitetään uusien alueiden verkottumisen edistämiseksi välineitä, jotta voidaan lisätä tietopohjaista ja markkinavetoista kysyntää.

7.3

Tässä yhteydessä tulisi myöntää (kolmen tai neljän vuoden ajaksi) asteittain pieneneviä määrärahoja, jotka kohdennettaisiin toteutettavuusselvityksiin, uusiin yrityksiin, online-välityksen kustannuksiin, ekologiseen kestävyyteen ja sertifiointitestauksia tekeviin laboratorioihin.

7.4

Teknologia ja yhteiskunta muuttuvat hyvin nopeasti, ja muutosten myötä syntyy nopeasti elinikäistä oppimista edellyttäviä uusia ammattiryhmiä (31):

7.5

Omien kokemustensa pohjalta ETSK kehottaa järjestämään meta-alueita koskevia ja teknologiseen innovointiin perustuvia kursseja, joihin osallistuisi julkisen ja yksityisen sektorin toimijoita sekä teollisuuden, työelämän, yliopistojen ja pankkien edustajia. Lisäksi voitaisiin järjestää julkisen ja yksityisen sektorin, teollisuuden ja yliopistomaailman välistä vastavuoroista vaihtotoimintaa.

7.6

Innovaatiotoiminnasta vastaava pääosasto on ansiokkaasti tehnyt Euroopassa toteutettuja toimia tunnetuksi kansainvälisellä tasolla. Sen tulisi tukea entistä enemmän alueiden välisten ja kansainvälisten vertailuanalyysien (benchmarking) sekä teknologian kehityksen ennakoimista koskevien toimien käynnistämistä, seurantaa ja arviointia. Näin kartutettaisiin jatkuvasti kulttuuri- ja tietovarantoa, joka koskee meneillään olevia muutoksia ja niiden hallinnan mahdollistavia välineitä.

7.7

Luotot ovat edelleen ratkaisevan tärkeitä kaikille jäsenvaltioille ja erityisesti uusille jäsenvaltioille. Luottojen tueksi voitaisiin Euroopan investointirahastoon (32) luoda palvelupiste, joka myöntäisi käytössään olevin välinein takuita luotoille, joita pankit, rahoituslaitokset, taloudelliset yhteenliittymät ja osuuskunnat antavat meta-alueilla toimiville yrityksille.

7.8

Uudet tietoon perustuvat alueet ovat ETSK:n mielestä ihanteellisia ympäristöjä yritysten sosiaalisen vastuun kehittyneimpien muotojen kokeilemiseksi. Keinoina voivat olla erilaiset sähköiset hallintopalvelut ja sähköisen liiketoiminnan muodot sekä uudet yritysten väliset, verkkoihin perustuvat yhteydet, jotka ovat perustavan tärkeitä alueverkkojen kansainväliselle kehitykselle. Niiden tukena ovat yhteiset ja yhteensopivat IDAbc-verkot (33), jotka liittyvät kiinteästi eEurope 2005 -ohjelmaan (34).

7.9

Lisäksi ETSK pitää tärkeänä, että komissio perustaa yhteisen hakusanaston, jota käytettäisiin kaikilla yhteisön ohjelmiin osallistuvilla alueilla, sekä interaktiivisen eurooppalaisen tietokannan, joka käsittää kaikki alueet sektoreittain ja toiminta-aloittain.

7.10

Yritystoiminnan pääosastoon olisi myös tärkeää luoda yhteisönlaajuinen alueiden ja osallistujainstituutioiden välinen koordinointi- ja yhteistoimintayksikkö. Se voisi muun muassa laatia ja pitää ajan tasalla hyvien käytäntöjen oppaita, joita jaettaisiin aluetasolla.

7.11

Yritysten sosiaalisen vastuun perustana oleva kulttuuri, jonka mukaan yritykset ovat toimintayhteisönsä voimavara, ei sovi yhteen liiallisen, kustannuksia lisäävän ja tekemisen intoa tukahduttavan byrokratian kanssa. SLID-aloite olisikin käyttökelpoinen väline SLIM-ohjelman (35) yhteydessä saatujen kokemusten levittämiseksi alueilla.

7.12

ETSK katsoo, että lisäksi tulisi perustaa neuvontapalvelu jakamaan tekijänoikeuskysymyksiä koskevaa tietoa ja tukea sekä joukko alueille suunnattuja palveluja. Alueet toimivat nykyisin yhä enemmän eurooppalaisissa verkostoissa ja maailmanmarkkinoilla.

7.13

Alueellisten toimijoiden osallistumista CENin, Cenelecin, ETSIn ja Normapmen (36) toteuttamiin teknologista kehitystä koskeviin, normien laatimista edeltäviin ja sen kanssa samanaikaisiin hankkeisiin tulee edistää.

7.14

ETSK:n mielestä on tärkeää, että piakkoin laadittavassa viidennessä monivuotisessa yrittäjyyttä ja yritysten kilpailukykyä koskevassa ohjelmassa (ajanjaksoksi 2007–2013 (37)), kiinnitetään huomiota teollisuusalueiden todellisuuteen ja vaatimuksiin.

7.15

ETSK perustaa näkemyksensä muun muassa kuluneina vuosina saatuihin kokemuksiin ja katsoo, että — etenkin kun otetaan huomioon Lissabonissa, Barcelonassa ja Sevillassa pidetyt Eurooppa-neuvoston kokoukset — olisi erittäin suotavaa perustaa pysyvä, sektoreittain ja toiminta-aloittain jaoteltu unionitason vuoropuhelufoorumi, joka koostuisi alueiden vastuuhenkilöistä sekä viranomaisten, työmarkkinaosapuolten, rahoitusalan, tutkimuskeskusten ja kansalaisjärjestöjen edustajista.

17.5.1

ETSK:n mielestä on pohdittava sitä, onko yhteisön vahvistettava tietoon perustuvat meta-alueiden eurooppalaiset verkot, jotta

7.15.2

Näin ollen ETSK:n mielestä on asianmukaista järjestää käsillä olevaan lausuntoon perustuva julkinen kuulemistilaisuus, johon osallistuvat eri tasoilla toimivat alueyhteisöt ja asianomaiset organisaatiot. Kuulemisen tavoitteena on kannustaa rajatylittävään yhteistyöhön ja tuoda esiin

7.15.3

Tietoon perustuvien alueiden eurooppalaisen yhteenliittymän tulisi edistää yrittäjyyttä, sosiaalista vastuuta, uuden toiminnan luomista ja elinikäisen oppimisen kehittämistä sekä kannustaa rajatylittävään kumppanuuteen. Yhteenliittymän tulisi täyttää seuraavat vaatimukset:

7.15.4

Toiminnan luonne: Yhteenliittymän tulisi olla yksityinen elin, eikä sen näin ollen tulisi hakea julkista rahoitusta.

7.15.5

Lähestymistapa: Yhteenliittymän tulisi perustua niihin yhteenliittymien perustamista säänteleviin kriteereihin, jotka koskevat kuudenteen t&k-puiteohjelmaan kelpuutettavia yhteenliitymiä. Yhteenliittymä tulisi perustaa viideksi vuodeksi, ja toiminta-aika tulisi voida jatkaa (39). Yhteenliittymä tulisi kirjata komissioon perustettavaan, eurooppalaista verkkoyhteenliittymää koskevan toimintarakenteen asianomaiseen rekisteriin.

7.15.6

Oikeudellinen asema: Kuten yhteisön t&k-puiteohjelman integroiduissa hankkeissa ja osaamisverkoissa, yhteenliittymän koordinaattorin tulisi olla ainoa tunnustettu välittäjä suhteissa yhteisön toimielimiin.

7.16

Lopuksi ETSK toteaa, että alueista — jotka kehittyvät nykyisin kohti tietoon perustuvia meta-alueita — saatujen kokemusten perusteella voidaan

7.17

Edellä esitetyistä syistä tulee eri tasoilla — paikallis-, jäsenvaltio- ja unionitasolla — tukea ja kannustaa meta-alueiden kehitystä.

14.10.2005   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 255/14

1.1

Tämän lausunnon valmistelu liittyy Euroopan talous- ja sosiaalikomitean viimeaikaisiin pyrkimyksiin määrittää kantansa matkailualaan ja tehdä sitä koskevia ehdotuksia. Lausunnossa on tarkoitus ottaa huomioon laajentuneen EU:n uusi todellisuus siltä osin kuin prosessi on jo saatu päätökseen sekä lähivuosina jatkuvan prosessin osalta.

1.2

ETSK on jo antanut useita matkailuaiheisia lausuntoja. Nyt tarjoutuu kuitenkin ensi kerran tilaisuus tarkastella, miten unionin uudet olosuhteet vaikuttavat matkailualaan ja millaisia tulevaisuudennäkymät ovat. Vieläkin tärkeämpää on, että uusista jäsenvaltioista peräisin olevat jäsenet osallistuvat lausunnon laatimiseen.

1.3

Aiemmin annettuja lausuntoja ei toki aseteta kyseenalaisiksi eikä niitä kumota. On kuitenkin totta, että uusi todellisuus merkitsee uusien tulevaisuudennäkymien ohella myös uhkia ja monenlaisia mahdollisuuksia sekä koko Euroopalle että erityisen tarkastelun kohteena oleville maille, eli ennen laajentumista unioniin kuuluneille maille ja uusille jäsenvaltioille.

1.4

Lausunnossaan komitea pyrkii ennen kaikkea suhtautumaan avoimesti uusista jäsenvaltioista tuleviin tietoihin, huomioihin ja ehdotuksiin. Samalla komitea pitää mielessä aiemmin antamansa kannanotot. Katowicessa Puolassa järjestetyssä kuulemistilaisuudessa komitea sai runsaasti erittäin arvokasta aineistoa sekä EU:n vanhoilta jäseniltä että uusilta tulokkailta. Jälkimmäiset katsovat yksimielisesti, että matkailu luo taloudellista ja kulttuurista vaurautta ja edistää yhteiseloa sekä kansalaisten Euroopan muotoutumista ja siis Euroopan rakentamista. Tämä on entistäkin tärkeämpää ja välttämättömämpää nyt, kun unioni on laajentunut ja laajenee edelleen, sillä laajentumisprosessin vuoksi on ponnisteltava entistä lujemmin, jotta kansat ja kulttuurit lähentyvät toisiaan ja tuntevat toisensa. Lähitulevaisuudessa Euroopan integraatioponnistelut nopeutuvat, koska ne ovat välttämättömiä uusien jäsenvaltioiden kannalta. Matkailijoina paikasta toiseen liikkuvat ihmiset ovat epäilemättä parhaita Euroopan rakentajia ja prosessin parhaita toimijoita.

1.5

Käsillä olevassa lausunnossa ei pyritä paneutumaan seikkaperäisesti kunkin maan matkailuteollisuuden nykytilaan eikä tulevaisuudennäkymiin. Sen sijaan lausunnossa pyritään tarkastelemaan yhteisiä piirteitä, joista vastaisuudessa saattaa muotoutua eurooppalainen matkailupolitiikka, sekä tutkimaan ja esittämään toimenpiteitä, jotka omalta osaltaan auttavat käynnistämään taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen kaikissa maissa kestävän kehityksen kriteereihin tukeutuvan matkailun avulla.

1.6

Euroopan perustuslaki on uusi tosiasia, joka on otettava huomioon aina tarkasteltaessa maiden keskinäisiä suhteita ja niiden suhteita unionin toimielimiin. Tässä lausunnossa pyritään selvittämään sitä, miten unionin laajentuminen ylipäätään vaikuttaa matkailuun sekä sitä, millaisia myönteisiä tai haittavaikutuksia uusi kehys eli sopimus Euroopan perustuslaista merkitsee matkailun kehittämiselle. Matkailuhan on Euroopassa ja koko maailmassa fantastinen kehitysvoima. Komitea katsoo olevan kaiken kaikkiaan mielenkiintoista tarkastella eurooppalaisen matkailupolitiikan mahdollisia osatekijöitä.

1.7

Euroopan kansojen poliittiseksi, taloudelliseksi ja sosiaaliseksi todellisuudeksi muotoutuneen Euroopan kansalaisten kanssakäyminen on yksi parhaista tavoista edistää matkailun avulla kansojen keskinäistä tuntemusta ja siis uuden Euroopan rakentamista, yhteenkuuluvuutta ja vakiinnuttamista.

1.8

On myös otettava huomioon, että matkailuala on nykyisin vaikeuksissa. Alaan vaikuttavat monet tekijät, muun muassa kansainvälinen terrorismi, turvallisuus, jonka asettamat vaatimukset on sovitettava yhteen vapauden kanssa, maailmanlaajuinen talouskriisi ja sen vaikutukset matkustusintoon ainakin pitkien matkojen osalta. Matkailu on maailmanrauhan väline ja voi olla sitä myös tulevaisuudessa.

1.9

Matkailun tulee kaikkialla maailmassa mutta erityisesti Euroopassa, tukeutua sekä matkailijoiden kotimaiden että matkailijoita vastaanottavien maiden aitojen kulttuuriarvojen kehittämiseen ja myös osaltaan edesauttaa sitä. Tapojen ja kulttuurien välinen vuorovaikutus, keskinäinen kunnioitus, paikallisalueen kulttuuriomaisuuden, ympäristön ja yhteiskunnan arvostus voi ja sen tulee osaltaan edistää yhdistyneen Euroopan ja muihin maihin solidaarisesti ja kunnioittavasti suhtautuvan maailman luomista.

2.1.1

Euroopan unionin matkailupolitiikka ja sen asema Euroopan perustuslaissa: Vaikka matkailu ei varsinaisesti kuulu Euroopan unionin yhteiseen politiikkaan, unionin toimielimet esittävät toimenpiteitä ja toimia, jotka vaikuttavat matkailuun laaja-alaisen luonteensa vuoksi tai hyödyntävät matkailua unionin tärkeimpien päämäärien — kestävän kehityksen, työllisyyden sekä taloudellisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden — saavuttamiseksi. Ne siis parantavat unionin kansalaisten elämänlaatua.

2.1.2

Euroopan perustuslakisopimuksen osan 4 ”Matkailu” III-281 artiklassa matkailuun otetaan kantaa seuraavasti:

2.1.2.1

Toisaalta I-17 artiklassa matkailu luetaan kuuluvaksi aloihin, joilla voidaan toteuttaa tuki-, yhteensovittamis- tai täydennystoimia:

”Unionilla on toimivalta toteuttaa tuki-, yhteensovittamis- tai täydennystoimia. Nämä toimet koskevat Euroopan tasolla seuraavia aloja:

2.1.3

Edellä siteeratuista sopimuksen artikloista voi päätellä, että vaikka matkailun myönnetään olevan taloudellista toimintaa ja pystyvän luomaan vaurautta alan yritysten avulla, artikloissa ei millään tavoin viitata alan yhdenmukaistamiseen unionin tasolla, vaan unionin todetaan ainoastaan täydentävän ja auttavan koordinoimaan jäsenvaltioiden politiikkoja. Toisaalta tehdään täysin selväksi, ettei kyseisiä politiikkoja koskevaa lainsäädäntöä haluta millään tavoin yhdenmukaistaa. Tämä ei ETSK:n mielestä sulje pois vaan voi helpottaa kompromisseja, jotta voidaan määritellä, mitkä ovat eurooppalaiselle matkailupolitiikan mallille tunnusomaiset arvot.

2.1.3.1

Perustuslakisopimuksessa matkailulle olisi varmasti voitu hahmotella nykyistä interventionistisempia malleja. Sopimukseen ehdotettua tekstiä lukiessa ja analysoidessa siitä voi kuitenkin tehdä vain myönteiseen kokonaisarvioon päätyvän tulkinnan, kuten koko perustuslakitekstistä. Matkailua käsittelevän osan ansiosta matkailun tärkeimmät tavoitteet voidaan saavuttaa myös jatkossa ja matkailua voidaan parantaa. ETSK jatkaa edelleen työskentelyään tältä pohjalta yhdessä muiden toimielinten ja alan toimijoiden kanssa.

2.1.4

Tämän lausunnon tarkoituksena ei ole esitellä eikä tarkastella unionin eri maiden harjoittamia matkailupolitiikkoja. Lausunnossa ei esimerkiksi vertailla malleja eli sitä, missä määrin ne ovat sitoutuneet Eurooppa-hankkeeseen tai missä määrin maiden matkailumallit ovat ”kansallismielisiä”, eikä tarkastella Euroopan matkailun monimuotoisuutta. Kuten komitea on jo aiemmissa lausunnoissaan todennut, matkailu perustuu paikalliseen ja alueelliseen ulottuvuuteen, josta käsin se suuntautuu valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Katowicessa järjestetyssä arvokkaassa ja runsassisältöisessä kuulemistilaisuudessa voitiin todeta, että valtioiden matkailutilanne poikkeaa toisistaan ja että kullakin valtiolla, alueella ja paikallisyhteisöllä on erilaisia strategisia vaihtoehtoja, joiden avulla ne luotsaavat matkailumalliaan nykypäivää ja tulevaisuutta silmällä pitäen.

2.1.5

Tässä lausunnossa ei myöskään pyritä arvioimaan toimintamallien kirjoa. Todettakoon kuitenkin, että monimuotoisuus ulottuu jopa tapaan suhtautua kaikentasoiseen yhteistyöhön enemmän tai vähemmän avoimesti, kun taas jotkut panostavat yksinomaan markkinoiden kilpailutilanteeseen.

2.2.1

Euroopan unionin laajentuminen on uusi tosiasia, joka mitä todennäköisimmin tarjoaa uusia mahdollisuuksia koko Euroopalle ja luonnollisesti myös kullekin unioniin jo kotoutuneelle maalle, siihen juuri liittyneelle maalle ja tulevaisuudessa unioniin liittyvälle maalle.

Tätä mahdollisuutta voidaan havainnollistaa eri näkökohdista käsin.

2.2.1.1

Tarjonta: On itsestään selvää, että unionin laajentuminen merkitsee Euroopan jo nykyisellään suuren matkailutarjonnan huomattavaa lisääntymistä sekä pelkästään majoituspaikkojen määränä että kulttuuritarjonnan, yhteisen kulttuuriomaisuuden ja ympäristötarjonnan tuomana lisäarvona ilmaistuna, mikä lienee edellistäkin tärkeämpää. On jälleen kerran viitattava Katowicessa järjestettyyn kuulemistilaisuuteen, jossa uusien jäsenvaltioiden aiheuttama tarjonnan kasvu kävi ilmeiseksi tilaisuudessa esiteltyjen luontomatkailua, kulttuurimatkailua ja jopa ”teollisuusmatkailuun” liittyviä kokeiluja koskevien aloitteiden muodossa. Tarjonnan kasvu lisää epäilemättä Euroopan matkailuteollisuuden kilpailukykyä unionin sisällä ja muihin, Amerikan, Aasian ja muun maailman maihin verrattuna. Uudet jäsenvaltiot pyrkivät suorastaan laajentamaan matkailutarjontaansa olennaisena osana matkailunsa ja koko taloutensa kehittämistä. Vaikka tällainen kasvuhalukkuus on täysin oikeutettua ja toivottavaa, ei pidä unohtaa, että kasvu on rajallista ja että kasvuvauhdin on oltava kestävää, jotta varmistetaan sosiaalisten, taloudellisten ja ympäristöarvojen säilyminen tulevaisuudessa. Muiden valtioiden kokemukset matkailun kehittämisestä erehdyksineen ja onnistumisineen ohjaavat kehittämään uusia matkailukohteita varovaisesti ja onnistuneesti.

2.2.1.2

Kysyntä: Laajentumiseen liittyvään matkailukysynnän kasvuun vaikuttaa epäilemättä kolme perustekijää. Ensinnäkin EU:ssa on nyt aiempaa enemmän kansalaisia, joilla on halu ja tarve tutustua vieraisiin paikkoihin ja toisiin EU-maihin, joihin ennen oli hankala päästä joko siksi, että ne eivät kuuluneet yhteisöön ja matkanteko oli vaikeaa, tai siksi, että niistä käsin oli vaikea matkustaa ulkomaille. Toiseksi uusien jäsenmaiden mitä todennäköisimmin kohoava elintaso lisää niiden kansalaisten matkustusintoa. Kolmanneksi on odotettavissa, että uudet, entistä paremmat liikenne- ja viestintäinfrastruktuurit innostavat nauttimaan matkustamisesta ja matkailusta sekä matkanteosta työ- tai urheilutarkoituksessa ja että matkustaminen lisääntyy ylipäätään ja siihen liittyvä matkailuteollisuus kasvaa.

2.2.1.3

Markkinat: Kysynnän ja tarjonnan kasvun ansiosta matkailumarkkinat laajenevat voimakkaasti ja myönteisessä hengessä EU:n laajentumisen seurauksena. Tämä vaikuttaa epäilemättä myönteisesti EU:n kaikkeen taloudelliseen toimintaan, sillä unionin matkailuteollisuudella on runsaasti potentiaalia. On vaikea ennustaa, miten markkinoiden laajeneminen vaikuttaa matkailutuotteiden hintoihin, tarjottaviin tuotteisiin tai yritysten voittoihin, mutta kaikesta päätellen sillä on enemmän myönteisiä kuin kielteisiä vaikutuksia. Markkinoiden laajeneminen lisää varmasti kilpailua, mutta kasvun tulee perustua yritysten ja Euroopan matkailukohteiden kilpailukyvyn paranemiseen, jotta nämä myönteiset vaikutukset olisivat havaittavissa ja moninkertaistuisivat.

2.2.2

Jotta unionin laajentumisen mukanaan tuoma uusi todellisuus kehittyisi kuitenkin uudesta, suuresta mahdollisuudesta vankaksi todellisuudeksi, on noudatettava monia periaatteita, täytettävä kriteereitä ja sovellettava yhteisiä sääntöjä, joilla varmistetaan ylipäätään toiminnan kannattavuus ja sen sosiaalisesti toivottava tulevaisuus. Kriteerit määriteltiin jo Lissabonin huippukokouksessa, jossa sovittiin strategiasta ja asetettiin tavoitteiksi kestävyys, osaamisyhteiskunta, työllisyys ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus.

2.2.2.1

Kestävyys: Muiden maailmanlaajuisesti toimivien instituutioiden ja unionin toimielinten (komission, parlamentin jne.) tavoin ETSK on jo aiemmassa lausunnossaan aiheesta ”Kaikkien ulottuvilla oleva ja sosiaalisesti kestävä matkailu” (1) todennut kestävyyden olevan Euroopan matkailualan ehdoton yleisedellytys, jotta alaa voidaan kehittää tasapainoisesti ja luoda vaurautta pitkällä aikavälillä. Asiakirjassa esitetyt sata aloitetta muodostavat konkreettisen valikoiman osatekijöitä, joiden avulla kestävyys saavutetaan.

Uusien jäsenmaiden houkutus lisätä matkailunsa osuutta matkailutarjonnan kasvun perusteella on taltutettava ja matkailun absoluuttisista ulottuvuuksista ja kasvuvauhdista on huolehdittava siten, että toiminta on taloudellisista, sosiaalisista ja ympäristönäkökohdista tarkasteltuna hyväksyttävissä. Matkailutoiminnalta edellytettyä kestävyyden vaatimusta ei ole helppo noudattaa, sillä alalla törmätään jatkuvasti ristiriitoihin ja kestävyyden saavuttamista koskevat vaatimukset vaihtelevat sen mukaan, mitkä toimijat matkailua kulloinkin suunnittelevat.

2.2.2.2

Tietoon perustuva yhteiskunta: Matkailu voi antaa erittäin myönteisen panoksen tämän Lissabonin strategiassa asetetun tavoitteen saavuttamiseen, koska koko matkailutoiminta perustuu olennaisesti kulttuurivaihtoon, vieraisiin paikkoihin tutustumiseen matkailemalla ja vieraiden tapojen sekä yhteiskunta- ja kulttuuriolojen lähentämiseen. Erityisesti nuoret tehostavat huomattavasti tietojenhankintaansa matkailemalla ja elämällä yhdessä muiden, vieraista oloisin peräisin olevien ihmisten kanssa. Näin nuorista tulee entistä avoimempia, suvaitsevaisempia ja solidaarisempia. Tietojenhankinnassa ei ole kyse pelkästään oppimisesta vaan kokemusten omaksumisesta. Sitä voidaan harjoittaa kaikissa olosuhteissa ja kaikenikäisinä, ja matkailu tarjoaa edistymiseen oivan mahdollisuuden.

Tieto- ja viestintätekniikka edistää olennaisesti sekä matkailutuotteiden valmistusta että niiden kulutusta. Se on varmasti myös omiaan tekemään matkailusta kilpailukykyisen, kaikkien ulottuvilla olevan elinkeinon.

2.2.2.3

Työllisyys: Lissabonin strategian mukaan Euroopan on määrä johtaa lähivuosina työllisyyden kasvua laadullisesti ja määrällisesti. Matkailuala voi tuottaa laajentuvalle unionille uusia ja laadukkaita työpaikkoja, sillä alan osuus unionin BKT:sta ja työpaikoista on noin 5 prosenttia, joissakin jäsenvaltioissa jopa 10 prosenttia. Jotta matkailu olisi sosiaalisesti kestävää, alan ympärille syntyneiden vanhojen ja uusien työpaikkojen on täytettävä laatua, työpaikkakoulutusta ja vakautta koskevat perusvaatimukset, ja erityisesti on tunnustettava osa-aikaisten tai kausityöntekijöiden oikeudet.

2.2.2.4

Sosiaalinen yhteenkuuluvuus: Matkailu on suurenmoinen väline edistää sosiaalista yhteenkuuluvuutta tutustumalla vieraisiin oloihin. Siksi se auttaa luomaan kansalaisuuden käsitettä ja muotoutumista laajentuneessa unionissa. Jotta päämäärät voidaan jakaa toisten kanssa, yhteiset tavoitteet on tunnettava. Matkailu tarjoaa tähän sopivan ympäristön. Matkailuvaihto merkitsee laajentuneelle Euroopalle sosiaalista edistymistä, koska se tiivistää kaikkien Euroopan kansojen yhteenkuuluvuutta.

3.1

Avainkysymys voidaan ja tulee asettaa seuraavasti: Voidaanko matkailupolitiikka sijoittaa samaan yhteyteen, jossa Euroopan unionille kehitetään yleisesti kokonaisvaltaista teollisuus- ja talouspolitiikkaa? Kysymykseen on mielestämme vastattava myönteisesti, jos matkailupolitiikka käsitetään joukoksi kriteereitä, tavoitteita ja välineitä, joilla Euroopan matkailua pystytään ohjaamaan oikealle tasolle, jotta se olisi kilpailukykyistä, loisi vaurautta ja olisi kestävää. Euroopan perustuslakisopimuksen määritelmän mukaan toimet tukevat, koordinoivat ja täydentävät unionin muita politiikkoja.

3.2

Teollisuuspolitiikan osatekijät, joita voidaan soveltaa matkailupolitiikkaan: Matkailupolitiikkaan voidaan soveltaa joitakin unionin yleisestä teollisuus- ja talouspolitiikasta peräisin olevia osatekijöitä.

3.2.1

Työllisyys ja sosiaalipolitiikka: Vaikka matkailualan työpaikoilla on aivan erityisiä ominaispiirteitä, koska ne ovat vahvasti kausiluonteisia, kaikkia EU:n työllisyyspoliittisia toimia voidaan mainiosti soveltaa matkailualan työllisyyteen. Niinpä unionin toimielinten on suhtauduttava myönteisesti kaikkiin lisäaloitteisiin, joilla pyritään helpottamaan alan kausiluonteisuutta, sekä tuettava ja edistettävä kyseisiä aloitteita. Tällä osa-alueella on runsaasti työsarkaa, sillä tosiasia on, että suurimpien matkailukohteiden työpaikat ovat yleensä kausiluonteisia. Lomien porrastaminen voisi osaltaan auttaa pidentämään matkailukautta ja näin matkailualan perusrakennekapasiteettiin kohdistuvaa kysyntää voitaisiin jakaa tasaisemmin.

3.2.2

Laatu: Yhteisön laadunedistämispolitiikkoja ja laatuvaatimuksien juurruttamista yrityksiin on niin ikään sovellettava matkailun laatuun ja laadun parantamiseen. Tämä muuttuja havaitaan alalla erittäin selvästi, koska matkailu on perimmältään palveluala ja se perustuu henkilökohtaiseen palveluun. Unionin on tuettava, koordinoitava ja täydennettävä Euroopan kaikkien matkailutoimijoiden ponnisteluja laadun hyväksi, kuten Euroopan perustuslakisopimuksessa todetaan.

3.2.3

Tutkimus ja kehittäminen: Erityisesti matkailualalla eletään erityistä suurien muutosten aikaa. Muutosten kohteena ovat rakenteet, palvelutarjonta ja palveluiden osto Internetin välityksellä. On tutkittava, millaisia myönteisiä vaikutuksia muutokset merkitsevät matkailulle ja miten niitä voidaan hyödyntää. Kaikkien instituutioiden ja kaikkien yritysten on kannettava kaikilla tasoilla vastuu matkailualan T&K-toimista.

3.2.4

Kuluttajansuoja: Matkailuelinkeinon alalla palvelujen tarjoajat ja kuluttajat ovat vilkkaassa vuorovaikutuksessa keskenään. EU:n yleistä kuluttajapolitiikkaa on sovellettava kokonaisuudessaan välittömästi matkailun eri osa-alueisiin, ja sen avulla on edistettävä yritysten ja kuluttajien vastuuta. Matkailualalla on tuettava laatu- ja ympäristömerkkien tunnetuksi tekemistä ja myöntämistä.

3.2.5

Ympäristönsuojelu: Unionin ympäristönsuojelupolitiikkaa kokonaisuudessaan on sovellettava matkailuteollisuuteen, johon se vaikuttaa myönteisesti. Kun matkailu on pohjimmiltaan luonnonvarojen järkevään käyttöön perustuva elinkeino, kaikki ympäristöön liittyvät aloitteet, toimet ja lainsäädäntö voivat vain edistää nykyistä sekä keskipitkän ja pitkän aikavälin matkailutoimintaa.

3.2.6

EU:n muut politiikat: Koska matkailuteollisuus on laaja-alaista, yleisesti ottaen kaikki EU:n talous- ja teollisuuspolitiikat vaikuttavat siihen. Toimielinten on kuitenkin syytä tiedostaa matkailun strateginen merkitys työllisyydelle ja sosiaaliselle yhteenkuuluvuudelle ja soveltaa matkailuun erityisiä toimintaperiaatteita tutkimuksen ja kokeiluhankkeiden muodossa.

3.2.6.1

Laajentuneen EU:n matkailupolitiikalla ja aikanaan kaikilta osin voimassa olevalla Euroopan perustuslakisopimuksella on kaiken kaikkiaan tuettava, koordinoitava ja täydennettävä muita matkailuun liittyviä EU:n politiikkoja. Yritysten kilpailukyvyssä, kestävässä kehityksessä käsitteen laajimmassa merkityksessä, laadukkaiden työpaikkojen luomisessa, infrastruktuuripolitiikassa jne. matkailua on pidettävä peruselinkeinona koko unionin kehittämiseksi.

3.2.7

Yhteydet muuhun toimintaan: Matkailu auttaa tehostamaan muun toiminnan, esimerkiksi urheilun, vaikutuksia. ETSK on tarkastellut asiaa lausunnossaan ”Matkailu ja urheilu: Euroopan tulevaisuuden haasteet” (2).

3.3

EU:n matkailupolitiikan todellinen tila: Vastattaessa kysymykseen, vastaako matkailun asema, merkitys ja strateginen luonne Euroopassa ja EU:n politiikassa todella sille inhimillisenä, taloudellisena ja sosiaalisena toimintana kuuluvaa arvoa, on mielestämme otettava huomioon useita näkökohtia.

3.3.1

EU ja sen maat, alueet ja kaupungit ovat maailmanlaajuisia matkailukohteita: Laajentumisen uudenlaiseksi muovaamalla unionilla uusine jäsenvaltioineen on nykyisin kapasiteettia kehittyä laajalla, monipuolisella ja vastakohtia täynnä olevalla tarjonnallaan varteenotettavaksi muun maailman matkailukohteeksi ja matkailun lähtöpisteeksi. Matkailualan kasvun odotetaan tulevaisuudessa jatkuvan hieman nykyistä hillitympänä, mutta vilkkaampana kuin muiden elinkeinojen kasvun. Tarjonnan lähtökohdaksi on otettava laatuun tähtäävä politiikka, joka on kilpailukyvyn ja kestävyyden perusta, ja politiikan välineeksi ja ilmentymäksi matkailun eurooppalaisen laatumerkin tai laatumerkkien kehittäminen.

3.3.2.1

Myönnettäköön, että unionin toimielimet, muun muassa komissio ja parlamentti, ponnistelevat jatkuvasti koordinoidakseen matkailuun vaikuttavia toimia. Erityisesti voidaan mainita jo vakiintunut Euroopan matkailufoorumi. Se on kaikkien matkailualan toimijoiden vuotuinen tapaaminen, jolla on merkittävä tieteellinen, ohjelmallinen ja poliittinen arvo tehtäessä yhteistyötä Euroopan matkailun kehittämiseksi.

3.3.2.2

Edellä mainittu aloite on erittäin myönteinen samoin kuin Euroopan matkailualan valveuttamiseen tähtäävät muut ponnistelut, joihin alan kaikki toimijat osallistuvat. Vuonna 2004 Budapestissa pidetyn foorumin päätelmät ovat tämän lausunnon liitteessä 1.

3.3.2.3

Tässä yhteydessä kannattaa jälleen kerran mainita ETSK:n tekemä aloite, jonka komitea esitti lausunnossaan ”Matkailupolitiikka sekä julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö” (3): komitea ehdotti, että komissio tarkastelisi mahdollisuutta perustaa keskipitkällä tai pitkällä aikavälillä Euroopan matkailualan neuvosto.

3.3.2.4

Matkailualan neuvostossa voisivat olla laajasti edustettuina institutionaaliset toimijat ja yksityiset toimijat, erityisesti työmarkkinaosapuolet sekä kansalaisyhteiskunnassa toimivat organisaatiot, ja sen tehtävänä olisi analysoida matkailualaa koskevia tietoja, esittää tukitoimia sekä seurata Euroopan matkailufoorumin tekemien sopimusten täytäntöönpanoa. ETSK on halukas tekemään yhteistyötä ja osallistumaan aktiivisesti neuvoston toiminnan käynnistämiseen.

3.3.2.5

ETSK sitoutuu toimimaan edelleen itsenäisesti sekä yhteistyössä komission, Euroopan parlamentin, alueiden komitean ja unionin muiden elinten kanssa edistääkseen Euroopan matkailua ja sen kehittämistä.

3.3.2.6

Jotta asiassa edistyttäisiin, ehdotetaan, että unionin toimielimet voisivat järjestää tapaamisia, joissa tarkasteltaisiin, koordinoitaisiin ja edistettäisiin Euroopan matkailufoorumissa annettujen päätöslauselmien täytäntöönpanoa.

3.4.1

Tässä lausunnossa halutaan pysytellä johdonmukaisesti samoilla linjoilla kuin ETSK:n aiemmassa lausunnossa aiheesta ”Kaikkien ulottuvilla oleva ja sosiaalisesti kestävä matkailu” (4) mukauttamalla matkailupolitiikan keskeiset tekijät unionin laajentumiseen. Matkailupolitiikkaa ei tässä tapauksessa käsitetä unionin säädösvallan merkityksessä, vaan se mielletään periaatteiksi ja arvoiksi, joiden on oltava läsnä kaikentasoisten julkisten instituutioiden matkailualaan liittyvässä toiminnassa sekä julkisen sektorin yritystoiminnassa ja sävytettävä sitä. Jäljempänä on lueteltu osatekijät, jotka yhdessä muodostavat toiminnan taustalla olevan arvojärjestelmän ja joiden avulla matkailutoimintaa voidaan parantaa ja kehittää kestäväksi.

3.4.2

Määriteltäessä laajentuneen unionin matkailua, samaan tapaan kuin Euroopan nykyistä matkailua, lähtökohdaksi on otettava eurooppalaiseen perinteeseen ja kulttuuriin tukeutuvat arvot ja itse matkailija on asetettava tärkeimmäksi huomioon otettavaksi tekijäksi. Matkailija on aina nähtävä kuluttajana, joka kuluttaa monimutkaisia, moninaisia sekä luonteeltaan ja koostumukseltaan syvästi henkilökohtaisia palveluita. On kuitenkin pidettävä mielessä, että matkailu on pohjimmiltaan taloudellista ja yritystoimintaa, jonka on oltava kannattavaa, pystyttävä kilpailemaan liikevaihdoltaan merkittävällä elinkeinon alalla ja kasvatettava Euroopan BKT:ta.

3.4.3

Laajentuneen unionin matkailupolitiikan on rakennuttava kestävyydelle. Kestävyys on käsitettävä mahdollisimman laajasti talouden, yhteiskuntaolojen ja ympäristön kehittämiseksi siten, että samalla pitäydytään tiukasti kehityksen edellytyksissä. Yksi tässä mielessä tärkeimmistä keskustelunaiheista ovat kasvurajoitukset: Onko matkailutoiminnassa objektiivisia ja määrällisesti ilmaistavia kasvurajoja? Onko maailman matkailukohteiden kehittymisvauhdilla taloudellisia rajoja?

3.4.3.1

Edellä esitettyihin kysymyksiin ei ole yksinkertaisia vastauksia, mutta yhä useammat tuntuvat olevan sitä mieltä, että kasvun rajat ovat olemassa, mutta kehityksellä rajoja ei ole, mikäli kehitys on tasapainoista ja kestävää. Esimerkkinä voidaan mainita Välimeri, jonka alueella majoituspaikkojen määrä kasvaa, mikä aiheuttaa keskipitkällä aikavälillä koko matkailuteollisuudelle ja sen kannattavuudelle vakavia riskejä. Kestävän kehityksen edellytyksiin perustuvat matkailualan investointialoitteet, joita toteutetaan yhteistyössä eteläisen Välimeren maiden kanssa, on nähtävä välineinä, joiden avulla voidaan edistää nykyisellään heikosti kehittyneen laajan maantieteellisen alueen taloudellista ja sosiaalista kehitystä.

3.4.4

Matkailuyrityksen sopeuttaminen muuttuvaan todellisuuteen kilpailukyvyn edistämiseksi: T&K, uusi tekniikka, investoinnit, myynninedistäminen, suunnittelu, markkinointi, verkostot ja yritysten järjestötoiminta ovat vaatimuksia, jotka kaikkien eurooppalaisten yritysten on täytettävä. Sitä edellytetään kuitenkin erityisesti yrityksiltä, jotka haluavat löytää jalansijan uudessa laajentuneessa unionissa. Kaikkien alojen tulee ottaa oppia Internetin nykyisestä ja ennustettavissa olevasta tulevasta asemasta kehitettäessä yritystoimintaa, parannettaessa tuottavuutta, harjoitettaessa tutkimustoimintaa ja kehitettäessä matkailuteollisuutta ylipäätään entistä tasapainoisemmin.

3.4.5

Matkailu ja työllisyys: työelämän suhteet, ammattikoulutus ja ammatissa eteneminen, erikoistuminen, sosiaaliturva ja työntekijöiden vapaa liikkuvuus ovat laajentuneen Euroopan matkailupolitiikan muotoutumisen kannalta keskeisiä tekijöitä. On myös kiinnitettävä erityistä huomiota matkailualan uusien ammattien kehittämiseen ja niihin kouluttamiseen. Toimielinten on osallistuttava toimintaan ja varmistettava, että laadukkaiden työpaikkojen luomiselle asetetut vaatimukset täyttyvät. Myös matkailualan tutkintojen valikoimaa olisi laajennettava ja parannettava.

3.4.6

Matkailu eurooppalaisen kulttuurin ja kulttuuriperinnön edistäjänä: tavat, taide, arkkitehtuuri, historia, kansanperinne ja ruokakulttuuri tulevat olemaan asianmukaisessa eurooppalaisessa matkailupolitiikassa hyvin tärkeässä asemassa. Uusien jäsenmaiden on otettava nämä arvot matkailunsa kehittämisen lähtökohdaksi, sillä niillä on rikas kulttuuriperintö, jota ne voivat hyödyntää matkailutuotteena. Muun muassa Espanjan ja Portugalin valtionhotellien (Paradores ja Pousadas) ja Italian Ville e Castelli -toiminnan kaltaiset kokemukset ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten kulttuuriomaisuus ja matkailu yhdistetään toisiinsa hyödyntämällä niitä taloudellisesti.

3.4.7

Matkailun saattaminen kaikkien ulottuville on huomionarvoinen haaste. Matkailu on kaikille, myös tietyistä rajoitteista kärsiville henkilöille kuuluva henkilökohtainen oikeus. Laajentuneessa unionissa ehdotetaan järjestettäväksi matkailuun kannustava kampanja, jonka kohderyhmänä olisivat erityisesti koulua käyvät lapset ja nuoret sekä vanhukset ja eläkeläiset.

3.4.8

On toivottavaa, että laajentumisen ansiosta kasvaneet matkailumarkkinat piristävät entisestään Euroopan sisällä harjoitettavaa matkailua ja muodostavat toimintapohjan kattavalle matkailun edistämispolitiikalle.

3.4.8.1

Koska unionin sisällä tapahtuva matkailu, etenkin sosiaalisen lomatoiminnan nykyinen ja potentiaalinen ulottuvuus, vaikuttaa erittäin merkittävästi EU:n sisäiseen kysyntään ja kulutukseen, ETSK laatii lausunnon aiheesta ”Sosiaalista lomatoimintaa koskeva unionin politiikka”.

3.4.9

Matkailualan toimijoiden on oltava keskeisessä asemassa ja osallistuttava matkailupolitiikkojen eri osa-alueiden tarkasteluun, suunnitteluun, seurantaan ja arviointiin. Näin on aina toimittava, ja tämä on otettava periaatteeksi, jota matkailupolitiikassa on ehdottomasti noudatettava. Eri tahojen on sovittava keskenään yhteistyöstrategioista ja osallistumisvälineistä.

3.4.10

Koska kausiluonteisuus lienee matkailualan pahin vitsaus, laajentuneen unionin uuden matkailupolitiikan lähtökohdaksi on otettava pyrkimys vakiinnuttaa työpaikat ja toiminta. On tutkittava kokeiluhankkeiden avulla sitä, miten kausiluonteisuudesta johtuva henkilöresurssien ja pääoman alikäyttö voidaan korvata. Tutkimuksessa on perehdyttävä matkailun muuttuviin malleihin ja siihen, miten varmistettaisiin matkailun säilyminen tuona merkittävänä kehityksen välineenä.

3.4.11

Erityistä huomiota on kiinnitettävä Euroopan saarien vaihteleviin olosuhteisiin. Saarilla on erityispiirteitä, joiden johdosta matkailun kehittämisedellytysten vaikutukset voivat olla hyvin merkittäviä. Viestintä-, liikenne- ja aluekehityspolitiikoilla on strateginen merkitys kyseisillä saarilla samoin kuin vuoristoalueilla, kun otetaan huomioon niiden matkailuun liittyvät erityispiirteet.

3.4.12

On syytä korostaa toistamiseen, että turvallisuuspolitiikan ja ennaltaehkäisyn on nykymaailmassa oltava matkailun kehittämisen perusta. Olipa kyse luonnonmullistuksista tai ihmisen aiheuttamista katastrofeista, matkailun kehittämisen yhtenä keskeisenä tekijänä tulee olla ennaltaehkäisy sellaisten sääntöjen avulla, joilla taataan henkilöiden vapaus matkustaa ja liikkua.

3.4.13

Ei pidä unohtaa, että laajentuneen unionin matkailupolitiikan on omalta osaltaan autettava matkailua onnistumaan tehtävässään EU:n sosiaalisen, taloudellisen ja poliittisen yhteenkuuluvuuden mahdollisena vauhdittajana. Tämä voidaan toteuttaa monin tavoin:

3.5.1

Laajentuneen unionin matkailualalla julkisen ja yksityisen sektorin toiminnan asianmukainen koordinointi ja yhteistyö on suotavaa paikallisella ja valtakunnan tasolla, mutta on myös syytä ylittää kuntien ja valtioiden rajat ja siirtää yhteistyön avulla maasta toiseen kestäviä toimintaperiaatteita sekä investointeja tehostavaa ja kilpailukykyä parantavaa toimintaa. On selvä, että maat ja yhteiskuntaelämän osa-alueet, joilla on pisimmät matkailuperinteet, voivat tarjota kokemuksiaan laajentuneen unionin muodostaville maille sekä auttaa välttämään virheellisiä matkailun kehittämismalleja ja välittää myönteistä tietoa onnistumisista ja epäonnistumisista. Ne voivat kaiken kaikkiaan olla rakentamassa taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristön kannalta kestävää uutta matkailumallia.

3.5.2

Ammatillisen koulutuksen on oltava yksi matkailun laadun parantamisen kulmakivistä, mutta on toivottavaa, että koulutuksen sisältö perustuu matkailualan toimijoiden todelliseen kysyntään, jotta eri tahojen ponnistelut olisivat yhä tehokkaampia. Julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyöllä saattaa ja tulee olla tässä elintärkeä tehtävä.

3.5.2.1

ETSK ilmaisee nimenomaisesti kannattavansa aloitetta luoda matkailualan eurooppalainen master-tutkinto, jonka avulla pystyttäisiin muovaamaan, kehittämään ja soveltamaan eurooppalaista matkailumallia siten, että lähtökohtana olisivat rinnakkaiselon ja talouskehityksen alueen muodostavan Euroopan unionin arvot.

3.5.3

Eurooppalaisen matkailupolitiikan avulla on varmistettava matkailualan toimijoiden verkostojen kehittäminen ja yritysten järjestäytyminen kaikilla tasoilla: paikkakunnittain, alueittain, maittain ja Euroopan laajuisesti.

3.5.4

Laajentuneen unionin liikenneinfrastruktuurilla on olennainen asema, jotta matkailu kehittyy kilpailukykyisesti kaikissa maissa. Unionin on perusrakenteisiin liittyvällä toiminnallaan varmistettava kaikille alueille turvalliset, nopeat ja laadukkaat kulkuyhteydet ja intermodaaliset kuljetusmuodot. On tunnettu tosiasia, että infrastruktuurin matkailukäytöllä on huomattavia taloudellisia ja sosiaalisia kerrannaisvaikutuksia. Kulkuyhteydet unionimaiden saarille on asetettava yhdeksi sisäisten ja ulkoisten yhteyksien parantamiseen tähtäävien politiikkojen päätavoitteista.

3.6.1

Unionin toimielimet voivat tehdä yhteistyötä monella tavoin.

3.6.1.1

Kokeiluhankkeet: Esimerkkinä mainittakoon Euroopan sosiaalista lomatoimintaa koskeva hanke. Sen avulla voidaan tukea tuntuvasti unionin sisäisen matkailun kasvua, matkailun kausiluonteisuuden poistamista ja matkailun saattamista kaikkien kansalaisten ulottuville. Lienee aiheellista, että hanketta vetävät yhdessä komission kanssa useat maat, joilla on kokemusta samantapaisten hankkeiden onnistumisesta. Projektin kannattavuus pitkällä aikavälillä olisi tutkittava, jotta onnistutaan käynnistämään Euroopan sosiaalista lomatoimintaa koskeva kattava hanke. Ehdotetaan, että Euroopan komissio laatii tutkimuksen Euroopan sosiaalista lomatoimintaa koskevan mahdollisen ohjelman vaikutuksista Euroopan matkailuteollisuuteen.

3.6.1.2

Tutkimusyhteistyö: Sitä voidaan harjoittaa esimerkiksi uusien matkailumuotojen alalla, jolla unionin laajentuminen merkitsee uutta sysäystä kestävän kehityksen kanssa sopusointuisten matkailumuotojen edistämiseksi. Komitea ehdottaa, että komissio tekisi aiheesta tutkimuksen, jonka laatimiseen ETSK antaisi oman panoksensa.

3.6.2.1

EU:n tärkein solidaarisuuden taloudellinen ilmaisukeino on taloudellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta edistävä koheesiopolitiikka, jota toteutetaan rakennerahastojen välityksellä. Koheesiopolitiikka on osoittautunut tehokkaaksi välineeksi auttaa maita eteenpäin, ja siitä tulee laajentumisen myötä erityisen merkittävä toimintaperiaate. Juuri siksi on tuettava toimia, joilla on myönteinen vaikutus koheesiopolitiikkoihin, ja harjoitettava matkailupolitiikkaa. Koheesiopolitiikoilla voidaan puolestaan edistää matkailutoimintaa kaikissa maissa, ja tällä tavoin matkailu voi moninkertaistaa toimien vaikutukset. Rajatylittävä toiminta saattaa kannustaa maita yhdistämään tarjontansa toteuttamalla yhteisiä toimia.

3.6.2.2

Komissiota kehotetaan syventymään asiaan ja laatimaan tutkimus rakennerahastojen vaikutuksesta matkailualaan.

4.1

Matkailu on laajentuneen unionin tehokkaan rakentamisen kannalta keskeinen elinkeino ja teollisuudenala. Sitä on harjoitettava kestävän kehityksen kriteerein käsitteen laajimmassa merkityksessä. Matkailu kykenee edistämään tehokkaasti Euroopan sosiaalista yhteenkuuluvuutta.

4.2

Unionin uudet jäsenmaat näkevät matkailussa oivallisen tilaisuuden kehittää talouttaan ja katsovat, että matkailun avulla pystytään kuromaan umpeen tuloeroja vanhoihin unionimaihin verrattuna. Uusien jäsenmaiden tarjoama runsas kulttuurin, kulttuuriperinnön ja luonnon monimuotoisuus kasvattaa niin sisäistä ja ulkoista matkailutarjontaa kuin matkailun kysyntää.

4.3

Unionin laajentumisen uusiin valtioihin koetaan vaikuttavan erittäin myönteisesti matkailualan tulevaisuuteen etenkin, jos eurooppalaista matkailumallia noudatetaan kestävän kehityksen asettamien vaatimusten mukaisesti.

4.4

Komitea ehdottaa kaikkien jäsenvaltioiden instituutioille muun muassa, että toteutettaisiin laaja matkailuaiheinen ”valistus- ja motivointikampanja”, jossa korostettaisiin matkailua Euroopan kannalta strategisena elinkeinona. Kampanja olisi suunnattu etupäässä koululaisille, jotta he arvostaisivat matkailua inhimillisenä toimintana, jonka avulla tutustutaan ihmisiin, paikkoihin ja kulttuureihin ja joka saattaa olla elintärkeää koululaisten kasvun ja henkilökohtaisen pääoman kartuttamisen kannalta. Unionin, jäsenvaltioiden, alueiden ja kuntien olisi osallistuttava kampanjaan kaikkien alojen työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen ohella. Koululaiset olisi houkuteltava tutustumaan lähipiirinsä matkailuympäristöön (kaupunkiin, maakuntaan tai alueeseen) ja motivoitava heidät tällä tavoin matkustamaan omassa maassaan sekä nauttimaan koko Euroopasta.

4.5

Voitaisiin perustaa tietopankki, johon kerättäisiin tietoa matkailualan hyvistä käytänteistä. Tietopankissa esiteltäisiin sekä matkailukohteita että yksityisiä toimijoita: hotellialan yrittäjiä, matkanjärjestäjiä, oheistarjontaa jne. Tietopankin avulla vaihdettaisiin tietoa myönteisistä kokemuksista, joita unionin uudet jäsenmaat ja siihen tulevaisuudessa liittyvät maat voivat epäilemättä hyödyntää laajasti.

4.6

Luomalla ja tukemalla matkailukohteiden muodostamia verkostoja kestävän kehityksen ja laadun parantamiseen tähtäävien valioarvojen edistämiseksi taataan niin ikään, että matkailua kehitetään varmasti myös jatkossa uudenlaiseen eurooppalaiseen matkailumalliin suuntautuvien kriteereiden mukaisesti.

4.7

Eurooppalaisen matkailumallin, jonka tavoitteena on synnyttää jatkossakin kestävää taloudellista toimintaa, tulee perustua kuluttajansuojeluun. Matkailuun on sovellettava kaikkea yleistä kuluttajapolitiikkaa ennen kaikkea siksi, että matkailualalla kuluttajat ja palvelujen tarjoajat ovat vilkkaassa vuorovaikutuksessa keskenään.

4.8

Komitea arvostaa komission ehdotusta laatia tutkimus urheilutapahtumien vaikutuksista matkailuun ETSK:n aiheesta ”Matkailu ja urheilu: Euroopan tulevaisuuden haasteet” antaman lausunnon pohjalta.

4.9

Kun otetaan huomioon asian yhteiskunnallinen merkitys ja mahdolliset myönteiset vaikutukset matkailutoimintaan, ETSK suosittelee, että komissio tekee kohtuullisen ajan kuluessa matkailua ja sosiaalisen lomatoiminnan tilaa sekä rajoitteista kärsivien henkilöiden matkailua koskevia tutkimuksia, jotta Euroopan matkailun tuleville tukitoimille voitaisiin luoda perusta ja jotta käytettävissä olisi vertailukohteita.

4.10

ETSK korostaa erityisesti kahta tässä lausunnossa mainittua ehdotusta:

5

ETSK päättää julkaista käsillä olevan lausunnon, jonka nimeksi se antaa ”Laajentuneen Euroopan unionin matkailupolitiikkaa koskeva Katowicen julkilausuma”, ja levittää sitä eteenpäin. Julkilausumalla Euroopan talous- ja sosiaalikomitea osallistuu Maailman matkailujärjestön järjestämään vuoden 2005 Maailman matkailupäivään.

14.10.2005   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 255/22

1.1

Yhtenäismarkkinoiden seurantaryhmän (1) työohjelman mukaisesti ”yhtenäismarkkinat, tuotanto ja kulutus” -erityisjaosto esittää oma-aloitteisen lisälausunnon laatimista aiheesta ”Yhtenäismarkkinoiden painopistealueet vuosina 2005–2010”. Aiempien vuosien tapaan yhtenäismarkkinoiden seurantaryhmä osallistuu yhtenäismarkkinoiden toteutuksessa sovellettavien tavoitteiden ja menettelytapojen arviointiin ja mukauttamiseen.

1.2

Euroopan unionin saavutuksia vuonna 2004 ei tule vähätellä. Välittömästi sen jälkeen kun unioniin liittyi historiallisen laajentumisen myötä kymmenen uutta jäsenvaltiota, kaikkien 25 jäsenvaltion kansalaiset valitsivat uuden Euroopan parlamentin. Lisäksi vuoden 2004 lopulla uuden Euroopan komission 25 jäsentä ryhtyvät hoitamaan tehtäväänsä viisivuotiskaudellaan.

1.3

Samaan aikaan on julkaistu Wim Kokin työryhmän raportti (2) sekä komitean lausunto (3) Lissabonin strategian täytäntöönpanosta. Molemmat asiakirjat laadittiin Eurooppa-neuvoston maaliskuussa 2004 esittämän pyynnön perusteella. Komitean laatima oma-aloitteinen lausunto yhtenäismarkkinoiden painopistealueista ajoittuu tarkasti uuden parlamentin ja komission toimikauteen, ja se voidaan nivoa ihanteellisesti niiden työskentelyyn ja hyödyntää näin kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden pragmaattista panosta.

1.4

On siis tärkeää valmistella maaperää ETSK:n osallistumiselle uuden komission suunnittelemiin kuulemismenettelyihin.

1.5

Tämä lausunto on jatkoa komitean lausunnolle aiheesta ”Komission tiedonanto neuvostolle, Euroopan parlamentille, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle — Sisämarkkinastrategia — Vuosien 2003–2006 painopisteet” (KOM(2003) 238 lopullinen). Kyseisessä lausunnossa (4), jonka esittelijä oli Bryan Cassidy, komitea kiinnitti huomiota useisiin yhtenäismarkkinoiden kitkattoman toiminnan kannalta keskeisiin näkökohtiin: veroesteiden vaikutuksen vähentämiseen, liiketoiminnan edellytysten parantamiseen, vakaaseen oikeusjärjestelmään, tiukkoihin ja selkeisiin laatustandardeihin etenkin myös yleishyödyllisissä palveluissa sekä kansalaisille osoitetun tiedottamisen parantamiseen ja lisäämiseen.

1.5.1

Samalla komitea korosti kyseisessä lausunnossa lähtökohtaa, että hyvinvointia ei lisätä Euroopan unionissa pelkästään liberalisoimalla markkinoita ja edistämällä kilpailua vaan että kasvuun ja työllisyyteen tähtäävä sekä tukea tarjoava makrotaloudellinen politiikka vaikuttaa huomattavasti unionin sisämarkkinoiden loppuunsaattamisen onnistumiseen. Myöskään sosiaaliturvajärjestelmien tulevaa muotoilua koskevaa keskustelua ei tule käydä vain sisämarkkinoita ja budjettivaatimuksia ajatellen, vaan sen yhteydessä on tarkasteltava järjestelmiä kokonaisuudessaan ja otettava huomioon niiden tavoitteet.

1.6

Yhtenäismarkkinoiden seurantaryhmä julkaisi perustamisensa 10-vuotisjuhlan kunniaksi lokakuussa 2004 esitteen ”What is the state of the enlarged Single Market? 25 findings by the Single Market Observatory”. Tämä lausunto pohjautuu myös esitteessä tehtyihin 25 havaintoon laajentuneiden yhtenäismarkkinoiden tilasta. Havaintojensa avulla seurantaryhmä haluaa korostaa, että viime vuosina saavutetusta erittäin merkittävästä edistyksestä huolimatta liian monet viivästykset ja toimintahäiriöt haittaavat edelleen yhtenäismarkkinoiden toimintaa, mikä rasittaa yhtenäismarkkinoiden eurooppalaisia käyttäjiä sekä heikentää EU:n taloudellista suorituskykyä tärkeimpiin kansainvälisiin kumppaneihinsa verrattuna kilpailukyvyn, kasvun, innovaatioiden ja työllisyystilanteen osalta.

1.7

EU:n puheenjohtajavaltioina vuosina 2004–2006 toimivien kuuden maan (5) valmistelema monivuotisen strategiaohjelma muodostaa perustan tämän lausunnon aiheen tarkastelulle sekä suositusten antamiselle vuosiksi 2005–2010. Kyseinen ajanjakso on erittäin tärkeä, sillä uusien jäsenvaltioiden integrointiprosessin lisäksi myös uusi komissio ja Euroopan parlamentti aloittivat silloin toimintansa. Sen vuoksi EU:n ensisijaisia tavoitteita on syytä tarkastella laajemmasta näkökulmasta ja kiinnittää huomiota pitkään taka-alalle jääneisiin toiminnallisiin ongelmiin. Kuuden puheenjohtajavaltion laatima ohjelma tuo tervetullutta jatkuvuutta politiikantekoon. Aikaisemmin uudet puheenjohtajavaltiot ovat aivan liian usein pyrkineet kaikin tavoin saamaan läpi omia asialistojaan sillä seurauksella, että on syntynyt sekaannusta ja epätietoisuutta siitä, onko EU:lla ollenkaan selkeitä poliittisia tavoitteita.

2.1

Kuuden puheenjohtajavaltion painopisteet perustuvat yhtenäismarkkinoiden osalta Lissabonin strategiaan. Sen tavoitteena on luoda EU:sta ”maailman kilpailukykyisin ja dynaamisin osaamiseen perustuva talousalue, joka kykenee ylläpitämään kestävää talouskasvua, luomaan uusia ja parempia työpaikkoja sekä lisäämään sosiaalista yhteenkuuluvuutta”. Komissio on laatinut lainsäädännön yksinkertaistamista ja parantamista koskevan toimintasuunnitelman (6). Toukokuun 1. päivästä 2004 alkaen sääntely-ympäristön yksinkertaistaminen on laajentunut koskemaan 25 jäsenvaltion muodostamia markkinoita. Komitea muistuttaa Lissabonin strategiaa ajatellen uudelleen, että on tehtävä selvä ero tarpeettomien lainsäädännöllisten ja hallinnollisten rasitteiden sekä niiden elin- ja työolojen turvaamisen ja kehittämisen kannalta välttämättömien standardien ja säännösten välillä, jotka kuuluvat EU:n yhteisiksi määriteltyihin tavoitteisiin.

2.2

On erittäin huolestuttavaa, että eräät jäsenvaltiot monimutkaistavat tarpeettomasti asioita saattaessaan yhteisön direktiivejä osaksi kansallista lainsäädäntöään. Sidosryhmät ovat turhautuneet vaikeaselkoiseen komiteamenettelyyn, jonka yhteydessä puitedirektiivien yksityiskohtaisia täytäntöönpanosäännöksiä käsitellään suljettujen ovien takana ilman että Euroopan parlamentilla tai jäsenvaltioiden parlamenteilla olisi minkäänlaisia mahdollisuuksia valvoa prosessia.

2.3

Yksi kaikkein vakavimmista ongelmista on, että aika, joka kuluu direktiivin hyväksymisestä neuvostossa ja parlamentissa sen saattamiseen osaksi jäsenvaltioiden lainsäädäntöä, on liian pitkä.

2.4

Jäsenvaltiot laiminlyövät usein yhteisön säännösten saattamisen osaksi kansallista lainsäädäntöään, mikä luo esteitä yhtenäismarkkinoiden toiminnalle ja aiheuttaa siten taloudellisia haittoja. Esteiden poistaminen vaatii tarkoin harkittua yhdistelmää yhdenmukaistamista, vastavuoroista tunnustamista ja yksinkertaistamista.

2.5

Yhtenäismarkkinoiden toimintaolosuhteiden monimutkaisuus on yksi puute, johon asianomaiset toimijat ovat kiinnittäneet huomiota. Vaikka yksinkertaistamisessa on ennen kaikkea kyse hyvien käytäntöjen soveltamisesta sekä täytäntöönpanosta, oleellisiin toimenpiteisiin sääntelyn yksinkertaistamiseksi ei ole vielä ryhdytty varsinkaan seuraavissa asioissa: yhteisöpatentti, kaksinkertaisen verotuksen poistaminen, pk-yritysten eurooppalainen perussääntö, sulautumisia koskevat yhdenmukaiset eurooppalaiset säännöt ja yhteisön sisäisten alv-sääntöjen yksinkertaistaminen.

2.6

Myöskään itse komissio ei ole täysin syytön tilanteeseen. Aloitteita yhteisön säädöksiksi ei aina perustella riittävästi tekemällä alustavia vaikutusten arviointeja, eivätkä arvioinnit ole aina riittävän täsmällisiä ja avoimia. Esimerkkinä mainittakoon ehdotus toiseksi direktiiviksi pääsystä satamapalvelujen markkinoille (7). EU:n direktiivit syntyvät usein jäsenvaltioiden tai neuvoston ja Euroopan parlamentin välisten monimutkaisten poliittisten kompromissien tuloksena, mikä ei helpota kyseisten säännösten soveltamista.

3.1

Sääntely-ympäristön yksinkertaistaminen edellyttää, että yhtenäismarkkinoiden toimijoille on annettava mahdollisuus saada äänensä kuuluville. Sen vuoksi yhteis- ja itsesääntelyn kehittäminen aloitettiin Euroopan yhtenäismarkkinoilla seuraavilla kahdella alalla: viitestandardit teknisiä esteitä koskevien direktiivien hahmottamiseksi sekä Maastrichtin sopimuksessa tunnustettu työmarkkinaosapuolten vuoropuhelun itsenäinen asema.

3.2

Kyseinen lähestymistapa laajennettiin asteittain menettelysääntöjen ja vapaaehtoisten sopimusten avulla koskemaan myös muita aloja: kuluttajien oikeudet erityisesti sähköisen kaupankäynnin yhteydessä (esim. tiedottaminen, merkinnät ja maksujärjestelmien turvallisuus), palvelut, myös rahoituspalvelut (esim. ammattipätevyyden vastavuoroinen tunnustaminen) ja ympäristönsuojelu (esim. ympäristövaatimusten noudattaminen).

3.3

Yhteis- ja itsesääntelyn käyttö yhtenäismarkkinoilla määriteltiin ja organisoitiin ensimmäistä kertaa Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission 16. joulukuuta 2003 solmimalla toimielinten välisellä sopimuksella (8). Komitea huomauttaa tässä yhteydessä oudoksuvansa sitä, että työmarkkinaosapuolia, joilla on merkittävä rooli säädösten laatimisprosessissa, ei ole kuultu.

3.4

Kuten ETSK:n PRISM (9)-tietokanta osoittaa, yhteissääntelyn ja itsesääntelyn euroopanlaajuinen käyttö on viimeisimpien 10–15 vuoden aikana lisääntynyt voimakkaasti asianomaisten tahojen keskuudessa. Yhtenäismarkkinoiden seurantaryhmä on pannut merkille muun muassa seuraavat aloitteet:

3.5

Yhteis- ja itsesääntelyn onnistuminen riippuu etenkin seuraavista asioista:

3.6

Yhteis- ja itsesääntelyllä voidaan saada aikaan vain tapauskohtaisia, lainsäädäntöä täydentäviä ratkaisuja. Lainsäädäntötyö on edelleen ensisijaisessa asemassa yleisen edun turvaamisessa. Tiettyjen alojen sääntely-ympäristön yksinkertaistamisen kannalta olisi toivottavaa, että itsesääntelyä käytettäisiin eurooppalaisten ammattialajärjestöjen keskuudessa yleisemmin.

3.7

ETSK hyväksyi 10. helmikuuta 2005 tiedonannon aiheesta ”Yhteissääntelyn ja itsesääntelyn nykytilanne yhtenäismarkkinoilla” (CESE 1182/2004) (10). Tiedonannossa käsitellään yksityiskohtaisemmin edellä esitettyjä analyysejä ja havaintoja.

4.1

Komissio on tehnyt ehdotuksen yhteisön tullikoodeksin muuttamiseksi. Ehdotuksen tarkoituksena on nykyisen lainsäädännön yksinkertaistaminen sekä yhdenmukaistamisen ja integraation edistäminen. Unionin laajentuminen muuttaa sekä EU:n lainsäädäntöä että tullikäytäntöjä. Tullaus on itse asiassa järjestetty EU:n ulkorajoilla hyvin eri tavoilla jäsenvaltiosta riippuen. Tämä koskee etenkin tullin käytössä olevia henkilö- ja muita resursseja ja ehkä myös tullivalvonnan perusteellisuutta. Tämä herättää kysymyksiä siitä, miten tehokkaita tullitarkastukset ovat unionin tasolla ja miten hyvin yhtenäismarkkinat on siten suojattu epätervettä kilpailua, laitonta kauppaa ja väärennöksiä vastaan. Laajentumisen myötä asia on tullut entistäkin tärkeämmäksi. Saattaisikin olla hyödyllistä harkita mahdollisuutta antaa Euroopan petostentorjuntaviraston (OLAF) kaltaisen elimen tehtäväksi valvoa tullimaksujen vastaavuutta, jotta voidaan turvata ulkoisten tariffien ja maatalousmaksujen kautta saatavat tuotot. Jos eri jäsenvaltioiden tulliviranomaiset menettävä luottamuksen toisiinsa, vaarana on, että otetaan taas käyttöön yhteisön sisäisiä tarkastuksia, mikä vaarantaisi sisämarkkinoiden yhtenäisyyden ja sen tarjoamat vapaudet.

4.2

EU:n tullipalvelut on organisoitava nykyistä tehokkaammin ja niiden yhdenmukaisuutta on lisättävä, jos halutaan varmistaa yhtenäismarkkinoiden asianmukainen toiminta. Ihanteellinen ratkaisu olisi EU:n yhteisen tullilaitoksen perustaminen. Jäsenvaltiot eivät kuitenkaan ole olleet kovin kiinnostuneita asiasta pääasiassa sen vuoksi, että ne eivät luota toistensa tullilaitosten toiminnan tehokkuuteen. Sen vuoksi ETSK toivoo, että 25 jäsenvaltion tulliviranomaisten yhteistyötä tehostetaan asteittain. Tämän tavoitteen saavuttaminen edellyttää yhteisten koulutusjärjestelmien yleistämistä ja tullivirkamiesten vaihdon lisäämistä, mutta jäsenvaltioiden poliittinen tahto edistää asiaa on osoittautunut vähäiseksi.

5.1

Yhtenäismarkkinoiden toimintaperiaatteen vastaiset esteet (kuten yhteisöpatentin käyttöönoton estäminen, kaksinkertainen verotus, julkisten hankintasopimusten laatiminen siten, että ne suosivat parhaita kansallisia toimijoita, tai tekijänoikeuksia koskevien sääntöjen lokeroiminen) tulisi yksilöidä nykyistä selvemmin ja niiden poistamisesta tulisi tehdä ensisijainen tavoite. Lisäksi on yksilöitävä jäsenvaltioiden erityispiirteistä (kuten kulttuurinen monimuotoisuus, kielelliset erityispiirteet ja verojärjestelmien erot) johtuvat jäljelle jäävät esteet, joihin asianomaisten toimijoiden on vain sopeuduttava. Komission SOLVIT-verkkoa ei vielä tunneta riittävän hyvin. Sen toiminta on kuitenkin alkanut tuottaa tuloksia, joten sitä olisi kehitettävä.

6.1

Byrokratia ja kaupan esteiden säilyminen vaikeuttavat erityisesti pienten yritysten toimintaa. Monet erityisesti raja-alueilla toimivat pienyritykset toivoisivat pääsevänsä nykyistä helpommin yhtenäismarkkinoille. Niillä ei ole mahdollisuutta hyötyä yksinkertaistetusta eurooppalaisesta perussäännöstä.

6.2

ETSK on kehottanut luomaan kaikenkokoisille yrityksille avoimen yksinkertaistetun eurooppalaisen yhtiön perussäännön (11), jotta voidaan helpottaa yritysten toimintaa yhtenäismarkkinoilla. Parhaillaan on tekeillä toteutettavuustutkimus, jonka perusteella komissio päättää, onko sen syytä tehdä asiaa koskeva ehdotus ja minkälainen ehdotus olisi sopivin kyseisen tavoitteen saavuttamiseksi (komission on määrä saada tutkimuksensa valmiiksi kesäkuuhun 2005 mennessä).

6.3

Komissio tutkii parhaillaan jäsenvaltioiden sekä jäsenvaltioiden ja EU:n ulkopuolisten maiden välisiä lukuisia kaksinkertaista verotusta koskevia sopimuksia (12). ETSK odottaa myös kyseisen tutkimuksen tuloksia. Tutkimuksen tulokset ja mahdolliset ratkaisuehdotukset esitetään myöhemmin vuonna 2005.

7.1

On selvää, että yhtenäismarkkinoiden kehittyminen on kaikissa EU:n jäsenvaltioissa lisännyt huomattavasti kuluttajien valinnanvaraa erityisesti tavaroiden osalta (tavaravalikoima, hinta–laatu-suhde). Kuluttajien suojelemiseksi laadittujen EU:n eri säännösten lisäksi viime vuosina on kehitetty vapaaehtoista tai sopimuspohjaista itsesääntelyä erityisesti sähköisen kaupankäynnin alalla. Itsesääntely on koskenut maksujärjestelmien turvallisuutta, takuita, myynnin jälkeistä asiakaspalvelua sekä vaihtoehtoisia riitojenratkaisumenettelyjä. Tilanteen parantamiseksi tulisi muun muassa kiinnittää ensisijaista huomiota suunniteltujen säännösten vaikutusten analysointiin, ennalta varautumisen periaatteen realistiseen täytäntöönpanoon siten, ettei siitä kuitenkaan aiheudu liiallista taakkaa, kuluttajien oikeuksien tehokkaaseen suojeluun rajatylittävissä asioissa sekä tehokkaan vaihtoehtoisen riitojenratkaisujärjestelmän kehittämiseen.

7.2

On syytä pitää mielessä, että yhtenäismarkkinoiden tavoitteena on myös työpaikkojen luominen. Se on mahdollista vain jos ryhdytään määrätietoisiin toimenpiteisiin jäljellä olevien esteiden poistamiseksi. ETSK katsoo, että nyt kun laajentuminen on juuri tapahtunut, tarvitaan enemmän kuin koskaan aktiivista tiedotuspolitiikkaa, johon myös jäsenvaltioiden viranomaiset osallistuvat, jotta saadaan aikaan todellinen kerrannaisvaikutus. Lisäksi on varmistettava jäsenvaltioiden tilivelvollisuus. Tietoverkot (kuten EURES-verkko ja erityisesti SOLVIT-verkon tapaiset ongelmanratkaisupalvelut) ovat valmiina, mutta puutteellisten tukipalveluiden ja tiedotuksen vuoksi niitä käytetään edelleen liian vähän.

7.3

Yhtenäismarkkinoiden tarkoituksena on myös työpaikkojen luominen ja työntekijöiden liikkuvuuden edistäminen. Koulutusohjelmissa onkin keskityttävä entistä enemmän valmistautumiseen tietopohjaisen talouden tarpeisiin. Kuten jo kohdassa 1.5 mainitussa ETSK:n lausunnossa on todettu, komitea muistuttaa tässäkin yhteydessä, ettei sisämarkkinoiden luominen sinällään poista Euroopan työmarkkinoiden ongelmia, vaan tässä tarkoituksessa tarvitaan myös lisää aktiivisia toimenpiteitä.

7.4

ETSK tukee täysimääräisesti komission pyrkimyksiä saada aikaan tuloksia kyseisillä tärkeillä politiikan aloilla ja toivoo, että myös jäsenvaltiot osallistuvat yhteistyöhön tekemällä kaiken tarvittavan nopeuttaakseen antamiensa sitoumusten hyväksymistä ja täytäntöönpanoa. ETSK on pahoillaan siitä, että eräät vanhat jäsenvaltiot ovat päättäneet rajoittaa uusista jäsenvaltioista tulevien työntekijöiden vapaata liikkuvuutta, ja kehottaa harkitsemaan uudelleen asiaa koskevia siirtymäaikoja.

8.1

Esteiden poistaminen vaatii dynaamista tasapainoa markkinapaineiden, vastavuoroisen tunnustamisen ja yhdenmukaistamisen välillä. Tämä merkitsee uudenlaista kumppanuutta EU:n toimielinten, jäsenvaltioiden, palveluiden tarjoajien ja niiden käyttäjien välillä, jotta voidaan entistä paremmin arvioida olemassa olevat esteet, estää uusien esteiden syntyminen, koordinoida lähestymistapoja, yksinkertaistaa sääntöjä, päättää mahdollisista siirtymäajoista ja ottaa huomioon kaupan kansainvälistyminen.

8.2

Palvelumarkkinoiden tarjoamat mahdollisuudet ovat suurelta osin hyödyntämättä siksi, että jäsenvaltioiden kansalliset vaatimukset eivät ole yhteensopivia palvelutarjonnan vapauttamisen kanssa. Yhtenäismarkkinoiden toteuttaminen myös palveluiden osalta on nykytilanteessa keskeisen tärkeää seuraavista syistä: a) palvelukaupan kansainvälistyminen ja WTO:ssa parhaillaan käytävät, palvelukauppaa koskevat neuvottelut ja b) euron käyttöönotto, joka on lisännyt kilpailua ja palveluiden yhtenäismarkkinoiden tarvetta.

8.3

Vakuutus- ja pankkipalveluiden kaltaisten rahoituspalvelujen muodostaman erityistapauksen osalta voidaan todeta, että hidas eteneminen rahoituspalveluja koskevan toimintasuunnitelman edistämisessä ja täytäntöönpanossa Lissabonissa asetettujen tavoitteiden toteuttamisen yhteydessä johtuu joidenkin jäsenvaltioiden hidastelusta asiassa. Liian usein joidenkin jäsenvaltioiden hallitusten päämiehet hyväksyvät Eurooppa-neuvostossa poliittisia julkilausumia, joissa komissiota kehotetaan ryhtymään toimenpiteisiin asiassa, mutta unohtavat kaiken palattuaan omien maidensa pääkaupunkeihin.

8.4

Rahoituspalveluja koskevaan toimintasuunnitelmaan liittyvä lainsäädäntötyö on nyt loppuvaiheessaan, ja seuraava ratkaiseva askel on lainsäädännön johdonmukainen täytäntöönpano jäsenvaltioissa.

8.5

Komission ehdottama elvytysstrategia on välttämätön. Sen yhteydessä on kuitenkin otettava huomioon asianomaisten toimialojen erilaisuus. Eroja voidaan lähestyä hyödyntämällä muun muassa entistä enemmän alakohtaista yhteis- ja itsesääntelyä Euroopan tasolla. Asianomaisten yhteiskunnallis-taloudellisten eturyhmien tulisi tehdä uusia aloitteita, jotta ne voivat osallistua täysipainoisesti kyseiseen avausprosessiin.

8.6

ETSK hyväksyi 10. helmikuuta 2005 lausunnon, jossa se kommentoi ehdotusta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi palveluista sisämarkkinoilla (CESE 137/2005) (13).

9.1

Yhtenäismarkkinat ja niiden ohessa työmarkkinat kehittyvät jatkuvasti. Muutoksen hallinta onkin suuri haaste Euroopan komissiolle ja erityisesti työmarkkinaosapuolille.

9.1.1

Komission tulisi keskittyä työskentelyssään voimassaolevien EU-säädösten yksinkertaistamiseen, konsolidointiin ja niiden johdonmukaisuuden parantamiseen, jotta sekä palveluiden tarjoajat että kuluttajat voivat hyödyntää täysin sisämarkkinoiden potentiaalia.

9.2

Lisäksi ETSK kehottaa jäsenvaltioita osoittamaan poliittista tahtoa ja perustamaan uusia järjestelmiä tulliyhteistyön tiivistämiseksi.

9.3

ETSK on sitä mieltä, että suurimpana esteenä yhtenäismarkkinoiden toteuttamiselle ovat jäsenvaltiot. Jotkin jäsenvaltiot viivyttelevät yhtenäismarkkinoiden täytäntöönpanossa, kun taas toiset tekevät sen tarpeettomankin yksityiskohtaisesti, mikä herättää vihamielisyyttä yhtenäismarkkinoita ja EU:ta kohtaan. Jotkin jäsenvaltiot vaikeuttavat yhtenäismarkkinoiden toimintaa esimerkiksi säätämällä kansallisia lakeja, jotka kieltävät rajatylittävät yritysostot pankkien kaltaisten rahoituslaitosten osalta. Toiset jäsenvaltiot antavat valtionyrityksilleen luvan tehdä rajatylittäviä yritysostoja myöntämättä kuitenkaan vastavuoroisesti muiden maiden yrityksille samanlaista oikeutta. Eräissä jäsenvaltioissa valtiollisilla toimialoilla on käytettävissään rajattomasti varoja, mikä vääristää kilpailua. Komissio on kuitenkin tähän asti ollut haluton puuttumaan asiaan.

14.10.2005   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 255/29

1.1

Komissio on esittänyt tiedonannon luottamuksen lisäämisestä yritysten välisiin sähköisiin markkinoihin. Komitea katsoo seuraavaa:

2.1

Komission tiedonanto perustuu suurelta osin elinkeinoelämän ja sähköisten markkinoiden palveluntarjoajien edustajista koostuneen asiantuntijaryhmän (jäljempänä ”asiantuntijaryhmä”) työn tuloksiin (1). Tiedonanto koskee tarvetta lisätä luottamusta yritysten välisiin sähköisiin markkinoihin, jotta kyseisillä markkinoilla hyvän kauppatavan vastaisista tai laittomista liiketoimintakäytännöistä aiheutuvia taloudellisia riskejä voitaisiin vähentää. Yritysten välisten sähköisten markkinoiden avulla voitaisiin lisätä tehokkuutta vähentämällä liiketoiminnan kustannuksia ja lisäämällä kilpailua, mutta tällaiset tehokkuushyödyt riippuvat suurelta osin yritysten halukkuudesta osallistua kyseisille markkinoille. Poistaakseen luottamuksen puutteesta johtuvia mahdollisia esteitä yritysten välisten sähköisten markkinoiden käyttämiseltä komissio aikoo ryhtyä seuraaviin toimiin:

2.2

Tiedonannon avulla halutaan tiivistää yritysten välisillä sähköisillä markkinoilla toimivien sidosryhmien välistä vuoropuhelua reilun kaupan periaatteiden ja turvallisuusvaatimusten noudattamisesta. Tällaisiin sähköisiin kaupankäyntimuotoihin osallistumisen mahdolliset esteet olisi siis poistettava. Komission yksiköt raportoivat säännöllisesti asian edistymisestä Euroopan sähköisten markkinapaikkojen portaalin välityksellä.

3.1

Yritysten väliset sähköiset markkinat voidaan määritellä Internet-perusteisiksi kauppapaikoiksi, joilla yritykset vaihtavat tavaroita ja palveluja. Tämän varsin laajan määritelmän perusteella yritysten väliset sähköiset markkinat voidaan jaotella seuraavasti sen mukaan, millaisia liiketoimintamahdollisuuksia ne tarjoavat:

Aktiivisesti toimivien sähköisten markkinoiden määrä on vaihdellut eikä ole vieläkään vakiintunut. Arvioiden mukaan maailmassa toimii nykyisin tuhatkunta sähköistä markkinapaikkaa, mikä on noin 20 prosenttia vähemmän kuin kaksi vuotta sitten (SEK(2004) 930).

4.1

Komission tiedonanto koskee luottamuksen lisäämistä yritysten välisiin sähköisiin markkinoihin. Sähköiset markkinat ovat tärkeä osa laajempaa sähköisen liiketoiminnan aluetta. Sähköisestä liiketoiminnasta voidaan esittää joitakin yleisluonteisia kommentteja.

4.1.1

Lähtökohtana on, että hyvin toimivat sähköiset markkinat tehostavat omalta osaltaan liiketoimintaympäristöä, mistä on pitkällä aikavälillä hyötyä eurooppalaiselle liiketoiminnalle sekä työllisyydelle. Lisääntyvä kilpailu kannustaa eurooppalaisia yrityksiä tehostamaan toimintaansa. Tästä syystä ETSK kannattaa sähköisen kaupankäynnin kehittämistä hyödyttäviä toimia, kuten se on aiemminkin todennut.

4.1.2

Lausunnossaan sähköisen kaupankäynnin tiettyjä oikeudellisia näkökohtia koskevasta direktiiviehdotuksesta (2) komitea huomautti, että epävarma oikeudellinen kehys haittaa sähköistä kaupankäyntiä. Käsillä olevan tiedonannon tavoitteena on vähentää tätä epävarmuutta, mitä ETSK pitää tervetulleena.

4.1.3

ETSK on kommentoinut komission toimia sähköisen liiketoiminnan vauhdittamiseksi lausunnoissa, jotka se on antanut komission tiedonannoista ”Pk-yritykset digitaaliaikaan” (3) ja ”Sähköistä liiketoimintaa koskevien politiikkojen mukauttaminen muuttuvassa ympäristössä: GoDigital-aloitteen opetukset ja tulevaisuuden haasteet” (4). Pohjimmiltaan kyseiset kommentit ovat edelleen päteviä.

4.1.4

Sähköinen liiketoiminta on erittäin tärkeää yrityksille ja julkiselle sektorille. Se avaa mahdollisuuksia parantaa kilpailukykyä ja käydä kauppaa koko sisämarkkina-alueella. Lisäksi pk-yritykset saavat sen avulla tasavertaiset toimintamahdollisuudet. Sähköiseen liiketoimintaan liittyvän uuden teknologian käyttöä on tärkeää edistää erityisesti pk-yrityksissä. Komitea on tyytyväinen komission toimiin kyseisellä alalla ja antaa niille tukensa.

4.1.5

Komitea on tyytyväinen myös yritysten välisiä Internet-kauppapaikkoja käsitelleen asiantuntijaryhmän työn tuloksiin. Ryhmä teki perusteellista työtä ongelmien määrittelemiseksi. Asiantuntijaryhmällä ei kuitenkaan liene täysin selkeää käsitystä siitä, miten hyvin pk-yritykset ovat selvillä saatavista hyödyistä. Sivulla 10 kerrotaan, että ”pk-yritykset ovat yleensä tietoisia ja vakuuttuneita sähköisen kaupankäynnin eduista”, kun taas sivulla 11 todetaan, että ”pk-yritykset epäröivät edelleen lähteä täysipainoisesti mukaan sähköiseen kaupankäyntiin” ja että syynä on ”riskejä ja etuja koskevan tiedon puute”. On kuitenkin tärkeää huomata sähköisen liiketoiminnan ja sähköisen kaupankäynnin välinen ero. Päätelmänä voitaisiin todeta, että pk-yritykset ovat tietoisia tietotekniikan tarjoamista yleisistä mahdollisuuksista, mutta luonteeltaan spesifimpi sähköinen kaupankäynti on vielä etäistä.

4.1.6

Vaikka sähköisen liiketoiminnan tarjoamat mahdollisuudet tunnetaan ja pk-yritykset ovat eturivissä sähköisen kaupankäynnin hyödyntämisessä, eräät ongelmat haittaavat edelleen useimpien pk-yritysten täysipainoista integroitumista ”sähköiseen liiketoimintayhteisöön”. Kyseiset ongelmat ovat yleisluonteisempia eivätkä koske ainoastaan sähköistä kaupankäyntiä, mutta niillä on silti merkitystä sähköisen kaupankäynnin alalla.

4.1.6.1

Komissiolla on useita aloitteita, joilla tuetaan sähköisen liiketoiminnan hyödyntämistä pk-yrityksissä. Komitea kannattaa kyseisiä aloitteita ja kannustaa komissiota lisäämään tai tehostamaan aloitteita, joiden avulla pyritään helpottamaan mukautettuja ohjelmistoja ja standardeja koskevia pk-yritysten erityistarpeita.

4.1.7

Lisäksi ETSK haluaa erikseen mainita, että pk-yrityksiä tulee kannustaa selvittämään, kuinka ne voivat osallistua sähköiseen liiketoimintaan. Sähköisen kaupankäynnin ja liiketoiminnan ala muuttuu nopeasti. Pk-yritysten kannustamisesta jatkuvaan oppimiseen saattaisi olla hyötyä.

4.1.7.1

Edellä esitetty vastaa hyvin suosituksia, jotka komitea esittää äskettäin antamassaan elinikäistä oppimista käsittelevässä lausunnossa (5). Siinä ETSK suosittaa, että tuotantoelämässä tällä hetkellä toimiville kansalaisille suunnattuja elinikäisen oppimisen ohjelmia vahvistettaisiin ja että kyseiset ohjelmat yhdistettäisiin suoraan tietopohjaista taloutta koskeviin tavoitteisiin. ETSK pitää erityisen tärkeänä, että pk-yritykset voivat osallistua tällaisiin ohjelmiin.

5.1.1

Asiantuntijaryhmä jaottelee loppuraportissaan erilaiset kauppapaikat omiksi ryhmikseen. Komitea kannattaa asiantuntijoiden esittämää näkemystä, jonka mukaan tässä yhteydessä ”ei saa keskittyä pelkästään sähköisiin kauppapaikkoihin”. ”Sähköisen liiketoiminnan yhteisössä” voidaan toimia monin eri tavoin. Tarpeet ja liiketoimintaperiaatteet vaihtelevat yrityksen mukaan. Kuten asiantuntijaryhmä huomauttaa, ”– — yritysten välisistä Internet-kauppapaikoista eniten huomiota on kiinnitetty laskevin hinnoin tapahtuviin verkkohuutokauppoihin, koska useimmat pk-yritysten kohtaamat ongelmat liittyvät sähköisiin kauppapaikkoihin ja erityisesti edellä mainitun kaltaisiin huutokauppoihin”.

5.1.2

Komitea haluaa kuitenkin kiinnittää tässä yhteydessä huomiota siihen, miten kahta julkisia hankintoja koskevaa direktiiviä parhaillaan pannaan täytäntöön jäsenvaltioissa. Direktiivit avaavat uusia menettelyjä, joiden avulla hankintoja voidaan tehdä sähköisesti. Vaikka täytäntöönpano saattaa olla eri valtioissa erilaista, liiketoiminnalle on tietenkin merkittävää etua siitä, että julkiset hankinnat voivat edistää uusien sähköisten keinojen käyttöä. Lisäksi komissio on käynnistänyt toimintasuunnitelman, jonka avulla edistetään sähköisiä julkisia hankintoja koskevan oikeudellisen kehyksen täytäntöönpanoa. Toimintasuunnitelma on tärkeä pk-yritysten tutustuttamiseksi sähköiseen liiketoimintaan.

5.1.3

Komitea on samaa mieltä siitä, että sähköisiin kauppapaikkoihin liittyy erityistä potentiaalia, jota on viisasta tukea. Tiedonanto on tervetullut. Komitea ei kuitenkaan usko luottamuksen puutteen — merkittävyydestään huolimatta — olevan ainoa syy siihen, että pk-yritykset suhtautuvat vastahakoisesti sähköisiin kauppapaikkoihin tai yleensä yritysten välisiin Internet-kauppapaikkoihin.

5.1.3.1

Asiantuntijaryhmä toteaa: ”Yrityspolitiikasta voi olla hyötyä, kun pk-yrityksiä autetaan mukautumaan Internet-kauppapaikkojen asettamiin uusiin haasteisiin. Keinoina voivat olla markkinoiden avoimuuden, yhteentoimivuuden ja oikeudenmukaisuuden edistäminen. – — viranomaisten ei tule edistää tiettyjä sähköisen kaupan muotoja vaan pysyä puolueettomina erilaisten myyntikanavien ja Internet-kauppapaikkojen tarjoamien toimintojen suhteen. — – On todettu, että lisätoimia tarvitaan erityisesti tietoisuuden, markkinoiden avoimuuden, standardoinnin ja luottamuksen edistämiseksi.”

5.1.3.2

Yleisesti ottaen yritysten välisiin Internet-kauppapaikkoihin tulee saada tietoa pk-yrityksiltä. Mitä edistyneemmästä ympäristöstä on kyse, sitä enemmän tarvitaan standardeja. Tällaiset standardit eivät vielä ole läheskään valmiita, ja kun ne valmistuvat, niiden käyttämiseksi tulee olla pk-yrityksiä varten mukautettuja ohjelmistoja.

5.1.3.3

Standardipula ei koske vain teknisiä ratkaisuja vaan myös käyttäjän ja koneen välisiä käyttöliittymiä. Pk-yritysten vastahakoisuus on ymmärrettävää, kun otetaan huomioon kauppapaikkojen määrä ja monikielisyydestä aiheutuvat ongelmat. Standardointielinten ja komission tulee tarkastella tätä alaa entistä perusteellisemmin, erityisesti jos tavoitteena on edistää rajatylittävää kauppaa. Niin ikään tuote- ja palveluluokitusten ja -nimitysten standardointi on puutteellista. ETSK tukeekin Euroopan standardointikomiteassa (CEN) ja tietoyhteiskunnan standardointijärjestelmässä (ISSS) käynnissä olevia pyrkimyksiä parantaa tilannetta.

5.1.3.4

Pk-yritysten saattaa olla hankala osallistua verkkohuutokauppoihin ja muiden sähköisten kauppapaikkojen toimintaan siitä syystä, että tarjoajille asetetaan kokovaatimuksia. Pk-yritysten mahdollisuudet hoitaa mittavia tilauksia ovat rajalliset. Tähän seikkaan tulisi kiinnittää huomiota erityisesti julkisten hankintojen yhteydessä.

5.1.3.5

Lisäksi Internet-kauppapaikkojen käytön saattavat estää erilaiset kansalliset lainsäädännöt ja EU:n direktiivien erilainen täytäntöönpano. Yhdenmukaistamisen näkökulmasta on valitettavaa, että monissa direktiiveissä sallitaan maakohtaiset toimintavaihtoehdot. Sähköiset allekirjoitukset muodostavat suuren ongelman. Komitea pitää tervetulleena ja kannattaa painokkaasti komission aloitetta, joka koskee voimassa olevien säädösten analysointia.

5.2.1

Erityyppiset yritysten väliset Internet-kauppapaikat soveltuvat eri tarkoituksiin. Sähköiset markkinat tuovat yleensä esiin ”huokeimman hinnan”. Monissa tapauksissa se ei ole tärkein tekijä, vaan yhtä tärkeitä tai tärkeämpiäkin ovat JOT-toimitukset (”juuri oikeaan tarpeeseen”), palvelukustannukset ja räätälöintikustannukset. Nämä tekijät on vaikea sisällyttää lähes automaattisesti toimiviin sähköisiin kauppapaikkoihin, ja tämä voi olla osasyy siihen, että sähköisten markkinoiden automatisoiduimmat muodot on omaksuttu käyttöön suhteellisen hitaasti.

5.2.2

Usein pk-yritykset eivät kilpaile ensisijaisesti huokeimmalla hinnalla vaan myös joustavuudella ja räätälöinnillä. Henkilökohtaiset kontaktit ovat pk-yrityksille tärkeitä. Sähköisten markkinoiden käyttö on uudenlaista yrityskulttuuria, johon pk-yritykset eivät aina ole sopeutuneet. Internetin anonyymiys saattaa pelottaa pk-yrityksiä. Psykologisilla syillä saattaa hyvinkin olla suuri osuus vastahakoisessa suhtautumisessa edistyneimpien sähköisten markkinoiden käyttöön. Tämä on otettava huomioon alan menettelysäännöissä.

5.2.3

Keskustelussa yritysten välisten sähköisten markkinoiden kilpailusäännöistä on ilmaistu huoli siitä, että niin sanotut verkottumisvaikutukset voivat johtaa verkon operaattorin määräävään asemaan. On kiistanalaista, miten paljon tästä seikasta tulisi kantaa huolta. Useimmissa tapauksissa tällaisen määräävän aseman väärinkäytön riski vaikuttaa pienehköltä. Komitea on kuitenkin samaa mieltä siitä, että komission tulee seurata asiaa, jotta mahdolliset merkittävästä valta-asemasta johtuvat väärinkäytökset huomataan. Komitea vastustaa kuitenkin jyrkästi tätä kysymystä koskevien erityisten sääntöjen asettamista sähköisille markkinoille. Sähköisten markkinoiden sääntelyn tulee vastata mahdollisimman tarkasti perinteisillä markkinoilla sovellettavia sääntöjä. Sääntöjen ja direktiivien tulee olla neutraaleja siihen nähden, mitä tekniikkaa ja toimitusmekanismeja käytetään.

5.3.1

Komitea kannattaa komission näkemyksiä, jotka koskevat sidosryhmien kannustamista sopimaan menettelysäännöistä tai tarkistamaan niitä. Se tukee myös asiantuntijaryhmän esittämiä ajatuksia tarkistuslistan käytöstä.

5.3.2

Komissio toteaa tiedonannossaan (sivulla 4), että monien yritysten saattaa olla ”vaikea erottaa taloudellisista syistä hyväksyttävää markkinavoiman siirtymistä oikeussääntöjen tai menettelysääntöjen vastaisista epäreiluista käytännöistä”. Usein markkinat tarvitsevat aluksi aikaa mukautuakseen uusiin liiketoimintamalleihin. Komission huomio on varmasti oikea, ja uusiin markkinamekanismeihin tutustuttamista tulee korostaa nykyistä enemmän.

5.3.3

Vaikka osa hankkijoista saattaa suhtautua kielteisesti laskevin hinnoin tapahtuviin verkkohuutokauppoihin, tällaiset huutokaupat tarjoavat varmasti suuria mahdollisuuksia hyödykkeille (erittäin selväpiirteiset tuotteet, pieni palvelusisältö ja vähäiset mahdollisuudet tuotemerkkien hyödyntämiseen). Komitea on komission kanssa samaa mieltä siitä, että tämäntyyppisiä huutokauppoja tulee säännellä tiukasti riippumatta siitä, toteutetaanko ne verkossa vai muilla tavoin.

5.3.4

Luottamuskysymyksessä on monia puolia:

Edellä mainitut ja muut luottamukseen liittyvät näkökohdat tulisi ottaa huomioon.

5.4

Kaiken kaikkiaan komitea on samaa mieltä kaikista tiedonannon päätelmien keskeisistä kohdista. Sen mielestä on kuitenkin tärkeää huomata, että vaikka kyseessä on merkittävä tai välttämätönkin askel yritysten välisten Internet-kauppapaikkojen käytön ja erityisesti sähköisten markkinoiden edistämiseksi, muitakin toimia tarvitaan. Muita kysymyksiä ovat standardit, sopivat ohjelmistot, tietoisuuden lisääminen sekä kansallinen ja yhteisön lainsäädäntö.

14.10.2005   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 255/33

1.1

Terveyttä ja ympäristön suojelua koskevat Euroopan komission ehdotukset keskittyvät parhaillaan seuraaviin kolmeen pitkäaikaiseen säädökseen: 27. kesäkuuta 1967 annettu vaarallisten aineiden luokitusta, pakkaamista ja merkintöjä koskeva neuvoston direktiivi 67/548/ETY, 7. kesäkuuta 1988 annettu vaarallisten valmisteiden luokitusta, pakkaamista ja merkintöjä koskeva neuvoston direktiivi 88/379/EY (joka on korvattu 31. toukokuuta 1999 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 99/45/ETY) ja 27. heinäkuuta 1976 annettu tiettyjen vaarallisten aineiden ja valmisteiden markkinoille saattamista ja käyttöä koskeva direktiivi 76/769/ETY.

1.2

Kyseisiä säädöksiä on pidetty voimassa ja laajennettu vuosien aikana muilla ETY- ja EY-direktiiveillä laajentaen välineiden oikeudellista sisältöä ja mukauttamalla niiden liitteet tekniikan kehitykseen. Liitteissä on muiden teknisten kysymysten lisäksi määritelty noudatettavat laboratoriokokeet, käytettävien R- ja S-lausekkeiden yksityiskohdat sekä asianomaisten aineiden kemiallinen koostumus, CAS-, EC- ja indeksinumerot sekä sovellukset.

1.3

Muutetuilla direktiiveillä pyritään myös säilyttämään asianomaisten aineiden ja valmisteiden sisämarkkinoiden toimivuus, ja näin ollen niiden on oltava yhtäpitäviä toistensa ja muiden oikeudellisten välineiden kanssa, jotka koskevat erityisaloja (kuten torjunta-aineita tai kosmetiikkaa) tai tukevat erityisiä toimintaohjelmia (kuten syövän vastaiset EU:n toimintaohjelmat).

1.4

Käsillä oleva ehdotus on 29. muutos neuvoston direktiiviin 76/769/ETY. Se on suora seuraus neuvoston direktiivin 67/548/ETY (sattumoisin myös) 29. mukauttamisesta tekniikan kehitykseen29. huhtikuuta 2004 annetulla komission direktiivillä 2004/73/EY.

1.5

Komission direktiivin 2004/73/EY sisältämiin mukauttamisiin tekniikan kehitykseen kuuluu neuvoston direktiivin 67/548/ETY liitteen I päivittäminen siten, että tiettyjen aineiden luokitusta, pakkaamista ja merkintöjä muutetaan uusimpia tieteellisiä tietoja vastaavaksi. Samalla on tehty myös saman direktiivin liitteeseen V päivitys, joka koskee aineiden ja valmisteiden fysiokemiallisten ominaisuuksien, myrkyllisyyden ja ympäristömyrkyllisyyden määrittelyyn käytettyjen menetelmien muuttamista tarvittavien koe-eläinten määrän minimoimiseksi.

1.6

Kyseiset muutokset sisältävä komission direktiivi 2004/73/EY julkaistiin huhtikuussa 2004 (EUVL L 152, s. 1–311). Joukko aineita luokiteltiin tai luokiteltiin uudelleen syöpää tai perimän muutoksia aiheuttaviksi tai lisääntymiselle vaarallisiksi aineiksi. Direktiivin säännösten todettiin olevan vaarallisten aineiden ja valmisteiden kaupan teknisten esteiden poistamiseksi annettujen direktiivien mukauttamista tekniikan kehitykseen käsittelevän komitean lausunnon mukaiset. Tällaisissa tapauksissa komission ehdotuksesta ei vaadita aikaisempaa lausuntoa Euroopan parlamentilta tai Euroopan talous- ja sosiaalikomitealta.

1.7

Toisessa neuvoston direktiivissä 94/60/EY (joka on aikaisempi, neljästoista muutos neuvoston direktiiviin 76/769/ETY) säädetään, että syöpää tai perimän muutoksia aiheuttavia tai lisääntymiselle vaarallisia aineita ei saa käyttää aineissa tai valmisteissa, jotka saatetaan markkinoille myytäväksi yleiseen kulutukseen. Näin ollen tarvittiin toimeenpaneva väline, eli käsillä oleva ehdotus, näiden aineiden liittämiseksi neuvoston direktiivin 76/769/ETY liitteeseen 1. Perustamissopimuksen 95 artiklan mukaisesti sovelletaan yhteispäätösmenettelyä Euroopan parlamentin kanssa, ja Euroopan talous- ja sosiaalikomiteaa on kuultava.

1.8

Vuoden 2004 aikana komissio kuuli useita sidosryhmien järjestöjä, joihin kuuluivat CEFIC (Euroopan kemianteollisuuden neuvosto), CONCAWE (Conservation of Clean Air and Water in Europe), Eurometaux (European association of metals), BLIC (Euroopan kumiteollisuuden järjestö) ja BEUC (Euroopan kuluttajaliitto), sekä jäsenvaltioiden asiantuntijoita.

2.1

Ehdotuksella lisätään neuvoston direktiivin 76/769/ETY liitteen I lisäykseen 346 nimikettä, jotka sisältävät äskettäin komission direktiivin 2004/73/EY mukaisesti luokiteltuja tai uudelleen luokiteltuja aineita. Kyseisistä nimikkeistä kuitenkin 304 aineen myyntiä kuluttajille on jo rajoitettu, koska ne on aikaisemmin luokiteltu ryhmään 1 tai 2 kuuluviksi syöpää tai perimän muutoksia aiheuttaviksi tai lisääntymiselle vaarallisiksi aineiksi. Siten vain 42 aineen myyntiä kuluttajille rajoitetaan ensimmäisen kerran.

2.2

Näistä 42 aineesta suurta osaa käytetään raaka-aineina, orgaanisen synteesin välituotteena ja tietyissä ammattisovelluksissa. Kuulemisissa ei saatu todisteita siitä, että aineita käytettäisiin aineissa tai valmisteissa, jotka saatetaan markkinoille myytäväksi yleiseen kulutukseen, tai että poikkeuksille olisi tarvetta.

2.3

Nyt uudelleenluokitelluista 304 aineesta 145 siirtyy syöpää aiheuttavien aineiden ryhmästä 2 ryhmään 1. Tämä vaatii jokaisen aineen kohdalla kaksi korjausta, eli liittämisen uuteen ryhmään ja poistamisen entisestä ryhmästä. Muutoksia on tehtävä myös jokaiseen nimikkeeseen liittyvään sarakkeeseen ”Huomautuksia”.

2.4

Ehdotuksen tavoitteena on säilyttää sisämarkkinoiden toimivuus ja samalla taata korkeatasoinen kuluttajien terveyden ja ympäristön suojelu. Kustannukset arvioidaan alhaisiksi, koska kuluttajat käyttävät näitä aineita vain vähän. Koska syöpää tai perimän muutoksia aiheuttaviksi tai lisääntymiselle vaarallisiksi luokiteltujen aineiden yleistä kulutusta ei voida valvoa kunnolla muilla keinoin, ehdotettu myynnin rajoittaminen on ainoa käytettävissä oleva lähestymistapa.

2.5

Jäsenvaltioiden on saatettava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan kahdentoista kuukauden kuluessa direktiivin voimaantulosta.

3.1

Kuten jo aikaisemmissakin neuvoston direktiiviin 76/769/ETY tehdyissä muutoksissa kyse on — tässä tapauksessa suuresta — joukosta toisiinsa liittymättömiä aineita, joiden joukossa on mm. hiilivetyvirtoja, torjunta-aineita, yleisiä teollisuuskemikaaleja sekä epäorgaanisia ja orgaanisia raaka-aineita ja välituotteita.

3.2

Toisin kuin muissa viimeaikaisissa muutoksissa kyse ei ole tuotteita koskevasta primaarilainsäädännöstä. Ehdotus on pelkästään välttämätön seuraus neuvoston direktiivillä 2004/73/EY jo tehtyihin muutoksiin aineiden luokituksessa ja merkinnöissä. Mahdolliset epäilyt luokituksen oikeellisuudesta olisi siis pitänyt tuoda esiin jo aikaisemmin, eikä niitä voida ottaa tässä vaiheessa huomioon.

3.3

Komissio on kuitenkin varmistanut niin pitkälle kuin mahdollista, että kuluttajille suunnatun myynnin rajoitukset, jotka aiheutuvat aineiden uudelleenluokituksesta syöpää tai perimän muutoksia aiheuttaviksi tai lisääntymiselle vaarallisiksi aineiksi, eivät lisää merkittävästi tuottajien kustannuksia. Päätelmää tukevat kyselyt, jotka osoitettiin suoraan öljy-yhtiöitä edustavalle CONCAWE:lle listattujen hiilivetyvirtoja osalta ja kemianteollisuutta edustavalle CEFIC:ille kahden listatun ftalaatin (BBP ja DIPP) osalta.

3.4

Vastaavaa vahvistusta vaikutusten vähäisyydestä on vaikea hankkia torjunta-aineiden osalta, jotka on lueteltu ISO-nimikkeinä (Benomyyli, Atsafenidiini, Dinokappi, Linuroni) tai epäorgaanisina kemikaaleina (kadmiumkloridi), koska aineiden mahdollisista valmistajista Euroopassa ei saada tietoa. Internet-haut osoittavat, että useimmissa tapauksissa vaarat ovat hyvin tiedossa, ja jälleen on oletettava, että tuotteet voidaan vetää yleisestä myynnistä ilman että se aiheuttaa niiden käyttäjille kielteisiä seurauksia, toisin sanoen sopivia korvaavia aineita on siis helposti saatavilla.

3.5

Ehdotuksessa tuodaan esille myös muutamia ns. ”aineisiin” liittyviä yleisiä ongelmia voimassa olevan EU-lainsäädännön ymmärtämisessä ja noudattamisessa. Monet komission ehdotuksessa listatuista ”aineista”, jotka sisältyivät alkuperäiseen ”olemassa olevien aineiden” EINECS-luetteloon, on luokiteltu asianmukaisesti ”UVCB-aineiksi” (kemikaalit, joilla on tuntematon tai vaihteleva koostumus, kompleksit reaktiotuotteet ja biologiset materiaalit) vuonna 1999 julkaistun tutkimuksen määritelmän mukaan, johon on viitattu Euroopan kemikaaliviraston vuonna 2002 julkaiseman, direktiiviin 67/548/ETY tehdyn kuudennen ja seitsemännen muutoksen toimeenpanoa koskevien päätösten käsikirjan (Manual of Decisions for Implementation of the Sixth and Seventh Amendments to Directive 67/548/EEC) alaviitteessä 14. Selvää on, että kyse ei ole yleisen käsityksen mukaan yksinkertaisista aineista, ja lisäksi tässä erityistapauksessa vain muutamat aineista ovat markkinoilla. Tämä tukee komission EINECS-luettelon ensijulkaisun yhteydessä esittämää kantaa, jonka mukaan kyseisessä luettelossa liioiteltiin kaupallisesti merkittävien aineiden määrää nelinkertaiseksi, eli silloin markkinoilla oli todellisuudessa mainittavissa määrin noin 25 000”ainetta”. Oletettavasti muutamat näistä on nyt korvattu ELINCS-luetteloon sisältyvillä noin 5 000 ”uudella aineella”, joita koskevat samankaltaiset määrittely- ja tunnistusongelmat. Yhteensä vuonna 2005 markkinoilla on siis noin 30 000 ainetta. Tämä määrä on helpommin hallittavissa kuin usein mainittu 100 000 aineen määrä, mutta edelleen ongelmana on kansalaisten ja ammattilaisten pääsy jo kerättyihin (muttei säännöllisesti päivitettyihin) tietoihin ainakin puolessa tapauksista. Lisäksi jäsenvaltioiden toimivaltaisilla viranomaisilla on vaikeuksia ratkaista, onko jokin aine ”olemassaoleva” vai ”uusi” ja mitä sääntelymenettelyä aineen kohdalla on siis käytettävä.

3.6

Ottaen huomioon, että REACH-ehdotus tukeutuu ja liittyy tiiviisti tähän voimassa olevaan lainsäädäntöön, nämä kysymykset tulisi ratkaista mahdollisimman nopeasti. Lisäresurssien tarve on todennäköinen, ja ne tulisi ottaa käyttöön mahdollisimman pian.

4.1

ETSK tukee ehdotuksen sisältämiä myynti- ja käyttörajoitteita. Kyse on tarpeellisista ja toivottavista toimista, jotka johtuvat luokittelua, pakkausta ja merkintää koskevista päätöksistä, jotka komission yksiköt ovat jo tehneet yhdessä jäsenvaltioiden asiantuntijoiden kanssa ja kuultuaan aineiden toimittajia ja muita sidosryhmiä.

4.2

ETSK on kuitenkin pahoillaan siitä, että samoin kuin neuvoston direktiivin 76/769/ETY aikaisempien muutosten yhteydessä myös käsillä olevassa ehdotuksessa samassa asiakirjassa käsitellään toisiinsa liittymättömiä aineita, joten muuttuneissa olosuhteissa ehdotuksen sovittaminen yhteen ulkoisen todellisuuden kanssa saattaa vaatia jatkuvia erityismuutoksia. Tämä ei ole hyvän, oikein ajoitetun, tehokkaan ja ennen kaikkea avoimen hallintotavan mukaista.

4.3

Ehdotuksen ja neuvoston direktiivin 2004/73/EY liitteiden sisältämien aineluetteloiden mutkikas ja sattumanvaraiselta vaikuttava luonne osoittaa, että nyt tulisi kiinnittää huomiota nykyisten tietojen laadun ja saatavuuden parantamiseen, ennen kuin tietomäärää ryhdytään huomattavasti lisäämään. Parannettu järjestelmä, jossa hyödynnettäisiin parasta uusinta teknologiaa ja tekniikkaa tiedon levittämiseksi, toisi myös paremmin esille REACH-ehdotuksen hyödyn terveyden ja ympäristön suojelua koskevan tiedon keräämisessä ja jakamisessa.

4.4

REACH-ehdotuksella pyritään myös yksinkertaistamaan nykyistä järjestelmää ja näin hyödyttämään kaikkia sidosryhmiä. Yksinkertaistamiseen onkin selvästi tarvetta. Missään tapauksessa REACH-ehdotuksella ei saa vaikeuttaa entisestään mutkikasta ja ainakin tässä yhteydessä jonkin verran vaikeatajuista prosessia.

14.10.2005   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 255/36

1.1

Valmispakkauksiin (1) pakattujen tuotteitten pakkausko'oista säädettiin yhteisön tasolla ensimmäistä kertaa vuonna 1975. Tuolloin säädettiin sekä metrologisista vaatimuksista (2) että nestepakkausten tilavuuksista. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin sisämarkkinalainsäädännön yksinkertaistamista koskevan SLIM-hankkeen neljännen vaiheen yhteydessä toimi jäsenvaltioiden nimeämistä jäsenistä sekä komission nimeämien sidosryhmien edustajista koostunut ryhmä, joka kommentoi pakkauskokolainsäädäntöä seuraavasti (3):

”Säännökset ovat monimutkaisia (niitä sovelletaan noin 40 tuotteeseen, tietyt yksikkömääräsarjat ovat monimutkaisia jne.), kuluttajien kulutustottumukset ovat direktiivien antamisen jälkeen muuttuneet, ja tämäntyyppisen lainsäädännön säilyttämisen tarkoituksenmukaisuudesta on esitetty varauksia. Lisäksi peräkkäiset muutossäädökset ja vuonna 1975 annetun direktiivin soveltamisalan laajentaminen ovat vaikeuttaneet tämän lainsäädäntökokonaisuuden soveltamista. — – Direktiivien soveltamista ovat erityisesti vaikeuttaneet erilaiset yksikkömääriä koskevat säännöt ja käytännöt: toisissa tapauksissa yksikkömäärät ovat pakollisia (esim. viini), toisissa taas vapaaehtoisia. Lisäksi jäsenvaltiot ovat pidättäneet itselleen oikeuden asettaa yksikkömääriä kansallisella tasolla, koska yhteisölainsäädännön soveltaminen on näiltä osin vapaaehtoista. Erilaiset säännöt aiheuttivat osaltaan sen, että yhteisön markkinat eriytyivät kansallisiksi markkinoiksi. Lisäksi uusien tuotteiden ja pakkaustyyppien käyttöönotto (markkinoilla) ja niiden luokittelu olemassa olevan yksikkömääräjärjestelmän mukaisesti pahensi jo ennestään sekavaa tilannetta.”

2.1

Euroopan yhteisön alkuaikoina 1960-luvulla valmispakkausten sisällön nimellismääriin (4) (pakkaus- ja pullokokoihin) sovellettiin erilaisia määräyksiä eri maissa, minkä katsottiin estävän merkittävällä tavalla tavaroiden vapaata liikkumista jäsenvaltioiden välillä. Näin ollen kyseiset nimellismäärät yhdenmukaistettiin ottamalla käyttöön yhteisön sääntöjä.

2.2

Samalla oli kuitenkin vältettävä uusien yhteisön tason sääntöjen asettamista yrityksille, jotka toimivat vain oman maansa markkinoilla eivätkä olleet aikeissa viedä tuotteitaan muihin jäsenvaltioihin. Sääntelyn yhdenmukaistaminen oli siksi luonteeltaan vapaaehtoista: jäsenvaltiot ottivat käyttöön yhteisön säännöt, mutta niillä oli mahdollisuus pitää voimassa omia sääntöjään omilla markkinoillaan. Vapaan liikkuvuuden piiriin pääsivät pelkästään yhteisön sääntöjen mukaiset tuotteet.

2.3

Eräiden tuotteiden (esim. viinin ja tislattujen alkoholijuomien) osalta tilanne yhdenmukaistettiin kuitenkin täysin. Kaikkien kyseisten tuotantoalojen toimijoiden edellytettiin käyttävän pelkästään yhteisön tasolla määriteltyjä pakkauskokoja ja kaikki kansalliset pakkauskoot poistettiin.

2.4

Viime vuosikymmenien aikana pakkauskäytännöissä on tapahtunut suuria muutoksia. Väestörakenne on muuttunut, kotitalouksien koko on pienentynyt ja annospakkausten käyttö on yleistynyt, minkä lisäksi hyvinvoinnin ja kuluttajien vaatimusten lisääntyminen on johtanut siihen, että erilaisten pakkausten ja tuotteiden kysyntä on kasvanut erittäin voimakkaasti. Lisäksi super- ja hypermarketeista on tullut tärkeimpiä kulutustavaroiden jakelukanavia, ja kuluttajien esittämien muutosvaatimusten seurauksena alan teollisuuteen kohdistuu jatkuvia paineita lisätä innovatiivisuutta ja kilpailukykyä maailmanmarkkinoilla.

2.5

Valmispakkausten kokoa koskevan lainsäädännön piiriin perinteisesti kuuluneita asioita on nyt koottu yhteen uusiin kuluttajansuojasäädöksiin. Kuluttajansuojalainsäädännön tarkoituksena on kieltää sopimattomat menettelyt yritysten suhteissa kuluttajiin, ja sillä on pääasiassa luotu pakkausmerkintöihin perustuva yhtenäinen ja riittävä järjestelmä kuluttajille suuntautuvaan tiedottamiseen. Niinpä nykyistä valmispakkauslainsäädäntöä pidetään epätarkoituksenmukaisena.

2.6

SLIM-hankkeen neljännen vaiheen yhteydessä toiminutta jäsenvaltioiden nimeämistä jäsenistä ja komission nimeämien sidosryhmien edustajista koostunutta ryhmää pyydettiin tarkastelemaan ja kommentoimaan pakkauskokolainsäädäntöä. Tarve tarkastella lainsäädäntöä uudelleen vahvistui yhteisöjen tuomioistuimen todettua Cidrerie Ruwetin asiassa (5) antamassaan tuomiossa, että ns. Cassis de Dijon -oikeuskäytäntöä on sovellettava myös kansallisiin pakkauskokoihin: jäsenvaltioiden on siis hyväksyttävä markkinoilleen muissa jäsenvaltioissa laillisesti valmistetut ja myydyt tuotteet, elleivät pakottavat yleisen edun mukaiset vaatimukset toisin edellytä. Tuomioistuimen mukaan sellaisia vaatimuksia tuskin on pakkauskokojen kohdalla.

2.7

Uudelleentarkastelun yhteydessä annettujen suositusten perusteella laadittiin työasiakirja, josta yritystoiminnan pääosasto järjesti 8.11.2002–31.1.2003 julkisen Internet-kuulemiskierroksen. Kuuleminen toteutettiin 11 kielellä ja se oli suunnattu kuluttajille, tuotteitten valmistajille ja vähittäismyyjille. Sen jälkeen tehtiin vaikutusten arviointi ja laadittiin uusi direktiivi valmispakkauksiin pakattujen tuotteitten nimellismääristä sekä neuvoston direktiivien 75/106/ETY (6) ja 80/232/ETY (7) kumoamisesta ja neuvoston direktiivin 76/211/ETY (8) muuttamisesta.

2.8

Tärkeimmät kuluttajansuojasäädökset ovat seuraavat:

Elintarvikkeiden pakkausmerkintöjä ja esillepanoa käsittelevä direktiivi 2000/13/EY (2 artikla), harhaanjohtavaa mainontaa koskeva direktiivi 84/450/ETY (muutettu direktiivillä 97/55/EY sisällyttämällä siihen vertaileva mainonta), jota on tarkoitus muuttaa 18. kesäkuuta 2003 annetussa asiakirjassa (KOM(2003) 356 lopullinen) olevalla ehdotuksella Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi sopimattomista elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisistä kaupallisista menettelyistä sisämarkkinoilla, sekä kuluttajansuojasta kuluttajille tarjottavien tuotteiden hintojen ilmoittamisessa annettu direktiivi 98/6/EY, jonka mukaan kauppojen on ilmoitettava kaikkien myytävien tuotteitten yksikköhinnat (kilo- ja litrahinnat).

3.1

Uudella direktiivillä puretaan pakkauskokojen sääntely ja estetään jäsenvaltioita soveltamasta yhteisön säännöistä poikkeavaa omaa lainsäädäntöään kansallisilla markkinoillaan. Ainoina poikkeuksina ovat (erittäin pieninä määrinä tai irtotavarana myytävien tuotteiden lisäksi) viinejä, tislattuja alkoholijuomia, valkoista sokeria ja liukoista kahvia koskevat voimassa olevat yhteisön säännöt. Myös aerosolit muodostavat poikkeustapauksen: ne kuuluvat vastaisuudessakin nykyisten kuluttajansuoja-, terveys- ja turvallisuussäädösten piiriin. Aerosoleista valmistellaan kuitenkin parhaillaan uutta direktiiviä, jonka voimaantulon jälkeen ne poistetaan pakattujen tuotteiden nimellismääriä koskevasta direktiivistä.

3.2

Käsillä oleva asiakirja koskee pelkästään kokoihin ja yksikkömääriin liittyvää lainsäädäntöä eikä siis metrologisia vaatimuksia, joista tehdään tuonnempana oma ehdotuksensa.

3.3

Komission ehdotuksen tavoitteena on

3.4

Nykyinen ympäristölainsäädäntö ei vaikuta pakkauskokoihin eivätkä pakkauskoot ympäristölainsäädäntöön. Voimassa olevaa ympäristölainsäädäntöä tulisi soveltaa edelleen, eikä ehdotuksen tulisi estää sen täyttä ja asianmukaista toimeenpanoa — kuten jätteitten syntymisen torjumista, joka edellyttää pakkausmateriaalien vähentämistä minimiin.

3.5

Jotta teollisuudelle jäisi aikaa sopeutua sääntelyn purkamiseen, ja kun otetaan huomioon pakkauslaitteitten keskimääräinen investointisykli, sääntelyn purkamiselle on asetettu 20 vuoden aikaraja.

4.1

Valmispakkauksen sisällön ilmoitettu nimellistilavuus ja sen todellinen tilavuus voidaan määrittää vain pakkauksen täyttömäärän perusteella. Komitea suhtautuukin myönteisesti metrologisten vaatimusten (sisällön todellisen määrän valvonta) tulevaan tarkistamiseen, sillä kyseessä on kuluttajien ja Euroopan elinkeinoelämän kannalta ensisijaisen tärkeä asia.

4.2

ETSK on tyytyväinen komission järjestämiin kuulemisiin ja sidosryhmien kanssa käymään vuoropuheluun. Komitea huomauttaa, että ehdotuksessa on kiinnitetty huomiota useiden eri alojen tuotteisiin, kuten viiniin ja tislattuihin alkoholijuomiin, sokeriin ja kahviin. Kilpailun ja innovaatioiden lisääminen Euroopan elinkeinoelämässä on keskeisen tärkeää kasvun varmistamiseksi. SLIM-hankkeen neljäs vaihe auttaa saavuttamaan tämän ensisijaisen tavoitteen.

4.2.1

Euroopan alkoholijuomatuottajien yhdistys CEPS (Confédération Européenne des Producteurs de Spiritueux) on esittänyt komissiolle erillisen kannanoton, jossa se kiinnittää lisäksi huomiota kuluttajansuojakysymyksiin, yksikköhinnoitteluun sekä väkeviä alkoholijuomia koskevan sitovan lainsäädännön mahdolliseen poistamiseen 20 vuoden aikana. CEPS huomauttaa täysin aiheellisesti, että viimeksi mainittua lainsäädäntöä olisi syytä tarkistaa ennen 20 vuoden aikarajan umpeutumista.

4.3

Ehdotetussa direktiivissä kivennäisvettä sisältävien pakkausten maksimitilavuudeksi tulisi selvästi asettaa 10 litraa. On olemassa merkkejä siitä, että 10 litraa suuremmissa pakkauksissa kivennäisvesi saattaa alkaa pilaantua, mistä voi aiheutua terveysriskejä kuluttajille.

4.4

Uusi direktiivi lisää innovaatiotoiminnan, markkinatutkimusten ja kehitystyön tarjoamia mahdollisuuksia ja lisää siten kuluttajien valinnanvaraa.

4.5

Olisi kuitenkin syytä kiinnittää huomiota siihen, että yksikköhintojen ilmoittaminen ei näytä olevan yleistä kaikkialla Euroopassa ja että yksikköhinnat on usein ilmoitettu pienellä painetulla tekstillä hyllyn reunassa. Jäsenvaltiot määräävät, miten suurella tekstillä yksikköhinnat on ilmoitettava, ja usein kyseiset tiedot eivät vielä ole selvästi kuluttajien luettavissa. Tämä ei helpota sokeiden, heikkonäköisten, lukutaidottomien tai äidinkielenään jotakin muuta kieltä puhuvien kansalaisten asemaa varsinkin jos he ovat tottuneet ostamaan samaa tuotetta samankokoisessa pakkauksessa.

4.6

Kuluttajajärjestöt ovat huomauttaneet, että pakkauskokojen liiallinen vaihtelu sekä pakkaukset, joiden perusteella voi syntyä vaikutelma todellista suuremmasta sisällöstä, vaikka niitä ei voi pitää suoranaisesti harhaanjohtavina, saattavat hämmentää joitakin kuluttajia. Näkyvät ja selkeät pakkausmerkinnät, joihin kuuluvat myös hyllyn reunassa ilmoitettavat yksikköhinnat ja pakkauskokoa koskevat tiedot, sekä harhaanjohtavien pakkausten jatkuva huomioiminen pakkauslainsäädännössä auttavat ratkaisemaan tämän ongelman. Lisäksi tulisi korostaa entistä enemmän välittömien toimenpiteiden tarvetta, jos kuluttajansuojalainsäädäntöä rikotaan tai se puuttuu kokonaan. Ehdotetussa direktiivissä kyseisiä asioita on painotettava nykyistä selvemmin ja asiaan on palattava metrologisten vaatimusten tarkistamisen yhteydessä.

4.7

Kuluttajajärjestöt ovat erittäin huolestuneita siitä, että pakkauskokojen vapauttaminen antaa tekosyyn nostaa aikaisempaa helpommin tuotteiden hintoja pakkauskoon muuttumisen varjolla, kuten tapahtui euron käyttöönoton yhteydessä euroalueella ja metrijärjestelmään siirtymisen yhteydessä Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Näin ollen komitea kehottaa, että osana sisäistä seurantaa tuotteiden pakkauskokojen muutoksia verrataan tilastotietoja keräämällä niiden yksikköhinnoissa tapahtuneisiin muutoksiin.

4.8

Voimassa oleva ympäristölainsäädäntö ei vaikuta ehdotettuun direktiiviin, mutta on todennäköistä, että pienten pakkauskokojen yleistyessä pakkausten kokonaismäärä ja sitä myötä myös pakkausjätteen määrä lisääntyy.

4.9

Pakkauksista ja pakkausjätteistä annetun direktiivin tavoitteiden saavuttaminen on keskeisen tärkeää riippumatta siitä, säännelläänkö pakkausten kokoja. Kyseinen asia on jälleen kerran tehtävä selväksi kaikille jäsenvaltioille ja elinkeinoelämälle. Kuluttajille on samalla lähetettävä selvä viesti, että näiden on vaadittava vähittäismyyjiä vähentämään pakkausten määrää.

14.10.2005   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 255/39

1.1

Komission tarkoituksena on luoda tarkasteltavana olevalla ehdotuksella (KOM(2004) 470 lopullinen, 14.7.2004) jatkoa Media Plus (1)- ja Media-koulutus (2) -ohjelmille ja ottaa samalla huomioon kyseisiä ohjelmia sekä ”Kasvu ja audiovisuaaliala: audiovisuaalialan innovaatio 2000 -aloite” -valmistelutointa (3) koskevan väliarvioinnin tulokset, touko-elokuussa 2004 järjestetyn laaja-alaisen julkisen kuulemisen tulokset sekä heinäkuussa 2004 annetun vaikutusanalyysin, joka sisältää ennakkoarvioinnin (4).

1.2

Komissio katsoo, että audiovisuaaliala on Euroopan kansalaisuuden ja kulttuurin keskeinen rakenneosa ja että sillä voi olla vertaansa vailla oleva asema luotaessa eurooppalaista kulttuuri-identiteettiä. Se toteaa kuitenkin, että kyseinen ala on pirstaleinen ja että vaikka tämä seikka onkin osoitus huomattavasta kulttuurisesta monimuotoisuudesta, se on estänyt Euroopan audiovisuaalialaa olemasta todella kilpailukykyinen Euroopan ulkopuoliseen tuotantoon nähden niin unionin sisämarkkinoilla kuin maailmanmarkkinoillakin.

1.3

Media 2007 -ohjelman avulla komissio pyrkii kannustamaan audiovisuaalialan yksityisiä sijoituksia, jotta alalla toimivien yritysten ja etenkin pk-yritysten kilpailukyky ja taloudellinen vakaus vahvistuisivat hyödyntämällä edellisistä ohjelmista saatuja kokemuksia.

1.4

Yhteisvaikutuksien luomiseksi sekä päällekkäisyyksien ja byrokraattisten esteiden ehkäisemiseksi komissio keskittää toimintansa yhteen ainoaan ohjelmaan, joka liittyy tuotantoa edeltäviin ja sitä seuraaviin vaiheisiin ja jossa painotetaan erityisesti Euroopan laajuista levitystä.

1.5

Ohjelman erityistavoitteet ovat tiivistäen seuraavat:

1.6

Ehdotuksen liitteessä komissio esittää yksityiskohtaisesti kunkin toimen tavoitteet jakamalla ne alaryhmiin sekä täsmentämällä kunkin tavoitteen osalta toteutettavat toimet, toteuttamistavat, käytettävät välineet sekä kullekin toimelle osoitettavat varat. Toimien toteuttamistavoista voidaan erityisesti mainita uusien suuntaviivojen pohjalta perustettava Media-desk-yhteyspisteiden ja Media-antennien verkko, jonka yhteydessä esitetään kattava luettelo pätevyys- ja tehtäväaloista.

1.7

Ehdotuksen lopussa esitetään seikkaperäinen talousarvio, joka on jaettu ohjelman keston mukaisesti seitsemälle vuodelle ja jonka mukaan ohjelman toteuttamisen rahoituspuitteet ovat 1 055 miljoonaa euroa. Lisäksi talousarviossa yksilöidään kullekin suunnitellulle toimelle ja toimenpiteelle osoitetut määrärahat.

2.1

Kuten edellä mainitaan, käsiteltävänä oleva ehdotus on jatkoa Media (1991–1995) (5)-, Media II — Kehittäminen ja levitys (1996–2000) (6)-, Media Plus (7)-, Media-koulutus (8)- ja Media-koulutus (2001–2005) (9) -ohjelmille, jotka on nyt koottu yhteen ainoaan ohjelmaan.

2.2

Tässä yhteydessä on syytä palauttaa mieleen ETSK:n kyseisistä ohjelmista antamien lausuntojen keskeiset päätelmät.

2.2.1

Media II — Koulutus (1996–2000)- ja Media II — Kehittäminen ja levitys (1996–2000) -ohjelmia koskevia ehdotuksia (KOM(1994) 523 lopullinen) käsittelevän lausuntonsa (10) päätelmissä ETSK kiinnittää huomiota siihen, että on varottava hajauttamasta voimavaroja liikaa ja että ”toteutusta suunniteltaessa ehdot määritellään siten, että — – tukiohjelmat ja taloudellinen tuki käytetään mahdollisimman hyvin hyödyksi” sen lisäksi että kaikki perusteet ja välineet tulisi määritellä ”tarkemmin, jotta rahoitusohjelmista hyötyvät kohteet saataisiin määritettyä mahdollisimman tarkasti, ja samalla taattaisiin toiminnan avoimuus”.

2.2.2

Media — Koulutus (2001–2005)- ja Media Plus — Kehittäminen, levitys ja edistäminen (2001–2005) -ohjelmia koskevia ehdotuksia (KOM(1999) 658 lopullinen) käsittelevässä lausunnossaan (11) ETSK kylläkin tukee komission ehdotuksia, mutta pahoittelee sitä, ”ettei ehdotuksessa ole otettu huomioon — – audiovisuaaliteollisuuden tärkeyttä sekä yrityksille että myös siksi, että ala tekee” kulttuuria ja demokraattisia arvoja tunnetuksi.

2.2.3

Komitea painottaa myös sitä, että on arvioitava ehdotettujen toimenpiteiden täytäntöönpanon mahdollisia vaikutuksia työllisyyteen, sekä kehottaa edistämään kyseisillä toimenpiteillä ”aktiivisesti naisten osallistumista” sekä naisten osuuden kasvua alalla.

2.2.4

Lisäksi ETSK toteaa, että itsenäisten eurooppalaisten yritysten markkinoillepääsyä sekä eurooppalaisen audiovisuaalisen perinnön tarjontaa yleisölle muun muassa digitalisoimalla tuetaan niukasti; ehdottaa kokeiluhankkeiden kehittämistä eEurope-aloitteen puitteissa; kannattaa tekstityksen tukemista ja — pahoitellen myönnettyjen varojen vähäisyyttä — toistaa ehdotuksen sellaisen eurooppalaisen tietoyhteiskuntaviraston perustamisesta, ”jonka avulla koordinoidaan multimedian lähentymisaloitteita”, sekä pitää asianmukaisena takuurahaston luomista keinona audiovisuaalialan edistämiseksi (12).

2.2.5

Lisäksi lausunnossaan Media-koulutus- ja Media Plus -ohjelmia koskevista päätösehdotuksista (13) (KOM(2003) 188 lopullinen ja KOM(2003) 191 lopullinen), joiden tavoitteena oli jatkaa ohjelmia vuoteen 2006, ETSK arvostelee sitä, ettei komissio ollut kyennyt ajoissa esittämään uusia monivuotisia ohjelmia audiovisuaalialaa varten. Kyseisessä lausunnossaan komitea

2.3

Tarkastellessaan käsillä olevaa ehdotusta komitea pitää mielessään edellä mainitut huomiot ja suositukset sekä pyrkii selvittämään, missä määrin ne on otettu huomioon ja ovatko ne edelleen tarkoituksenmukaisia.

3.1

ETSK suhtautuu myönteisesti komission aloitteeseen, johon on monilta osin sisällytetty useita ETSK:n aiemmissa lausunnoissaan esittämiä ehdotuksia ja suosituksia.

3.2

Erityisesti kyse on siitä, että uudessa ohjelmassa audiovisuaalialalla toteutettavien yhteisön toimien rakennetta yksinkertaistetaan perustamalla yksi yhtenäinen ohjelma (Media 2007), joka kohdennetaan tuotantoa edeltäviin ja sitä seuraaviin vaiheisiin ja jolla korvataan kaksi nykyistä ohjelmaa (Media Plus ja Media-koulutus).

3.3

Lisäksi uudelle ohjelmalle on asetettu monialatavoitteet, joita ETSK on aiemmin painottanut ja jotka ovat seuraavat:

3.4

Lisäksi ETSK toteaa tyytyväisenä, että ohjelmaluonnos sekä erityisesti talousarviota ja rahoitusvaikutuksia käsittelevä liite on laadittu huolellisesti ja erittäin järjestelmällisesti.

3.5

ETSK toteaa vielä, että perusteluissa komissio ei pysty — kuten sen aikomuksena lienee ollut — jäsennellysti selkiyttämään Euroopan elokuva- ja audiovisuaalialan teollisuuden roolia Euroopan kansalaisuuden ja kulttuurin ilmentäjänä alan jatkuvan kehittämisen kannalta. ETSK:lle on kuitenkin tärkeää, että eurooppalaisia kulttuuriarvoja suojellaan ja että kaikissa audiovisuaalivälineissä varmistetaan monimuotoisuus ja moniarvoisuus. Tämä tule pitää mielessä kaikissa kyseiseen ohjelmaan liittyvissä komission aloitteissa.

3.5.1

Tähän liittyen ETSK kiinnittää komission huomiota erityisesti tarpeeseen lisätä aloitteita, joilla estetään uusien tekniikoiden käyttöönoton yhteydessä mahdollisesti kiihtyvä, monimuotoisuutta ja moniarvoisuutta vahingoittava keskittyminen, jolla on haitallisia vaikutuksia tuotantoon ja jakeluun, sekä tarpeeseen varmistaa tekijänoikeuksien suojelu ja luvattoman jäljentämisen torjuminen. Samalla tulee vahvistaa keinoja, joilla torjutaan kilpailunvastaisia käytänteitä.

3.5.2

ETSK suhtautuu niin ikään myönteisesti komission tiedonantoon, joka koskee tietyistä elokuviin ja muihin audiovisuaalisiin teoksiin liittyvistä oikeudellisista näkökohdista annetun tiedonannon seurantaa (14), ja kannattaa sitä, että Euroopan parlamentti ja neuvoston hyväksyvät tiedonantoon sisältyvän suositusehdotuksen, kuten komitean aiemmin antamassa lausunnossa todetaan (15).

3.6

ETSK katsoo, että Media 2007 -ohjelman ymmärrettävyyttä helpottaisi se, jos päätösehdotuksessa määriteltäisiin ohjelmaan liittyvät keskeiset käsitteet, etenkin kun niillä on ohjelmassa erityinen merkitys. Esimerkkinä voidaan mainita riippumattoman tuottajan käsite. On kuitenkin myönnettävä, että kyseisenlaista määrittelytyötä on tehty muissa yhteisön asiakirjoissa ja että perinteisesti tällaiset määritelmät esitetään ohjelman täytäntöönpanon ”suuntaviivoissa”.

3.7

ETSK toteaa, että komission esittämän päätösehdotuksen useissa kieliversioissa on eroavuuksia, ja suositteleekin painokkaasti, että kyseiset erot todennetaan ja korjataan kaikilta osin lopullista asiakirjaa varten.

3.8

Vaikka ETSK myöntääkin, että suunnitelluille toimille osoitetut varat ja niiden jakautuminen eri vuosille eivät yleisesti ottaen anna aihetta huomautuksiin, se katsoo kuitenkin, että komitean asiasta esittämien erityisten huomioiden mahdollisesti synnyttämät seuraukset on otettava huomioon. Lisäksi se suosittelee, että väliarvioinnin yhteydessä arvioitaisiin mahdollisuuksien mukaan, ovatko osoitetut määrärahat tarkoituksenmukaiset asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

4.1

ETSK tuo seuraavassa toistamiseen esille muutamia strategisia huomioita, jotka on esitetty komitean 24. syyskuuta 2003 antamassa lausunnossa (16), sillä se katsoo, että komission päätösehdotuksessa tiettyjä uuden ohjelman tarpeisiin liittyviä näkökohtia ei ole vielä otettu riittävässä määrin huomioon:

4.2

Lisäksi ETSK toistaa jo 15. syyskuuta 2004 antamassaan lausunnossa (17) esittämänsä toiveen siitä, että erityisesti painotettaisiin koulutusta, joka liittyy uusiin teknologioihin sekä elokuvien ja televisio-ohjelmien keruun, arkistoinnin, säilytyksen ja restauroinnin samoin kuin tietokantojen sekä digitaalisten standardinmukaisten suojelumenetelmien hallinnan uudenlaisiin tarpeisiin.

4.3

ETSK katsoo, että huolimatta pk-yrityksille suunnattavien erityistukien sisällyttämisestä ohjelman tavoitteisiin, kyseisille yrityksille kohdistettavia määrärahoja voitaisiin lisätä. Tämä mahdollistaisi entistä tehokkaamman ja johdonmukaisemman tuen. Samoin uusien digitaalitekniikoiden käyttöönoton tukemiseen elokuvateattereissa ja sähköisissä verkoissa sekä uusien, teknologisen innovoinnin alaan liittyvien aloitteiden tukemiseen osoitettujen määrärahojen tulisi olla aiempaa merkittävämmät.

4.4

Media 2007 -ohjelman hallinnoinnin osalta ETSK toteaa, että komissio on juuri perustanut koulutukseen, audiovisuaalialaan ja kulttuuriin liittyvää yhteisön toimintaa hallinnoivan ”koulutuksen, audiovisuaalialan ja kulttuurin toimeenpanoviraston” (18) ajanjaksolle, joka alkaa 1. tammikuuta 2005 ja päättyy 31. joulukuuta 2008. Viraston tehtäviä on mahdollista tarkistaa tai laajentaa ohjelmien uuden sukupolven yhteydessä, mikä koskisi näin myös Media 2007 -ohjelman hallinnointia.

4.4.1

Komitea ottaa huomioon, että perustelujen kohdan 7 mukaisesti ”komissio antaa toimeenpanovirastolle ohjelman hallinnointivaltuudet” ja että kyseinen seikka toistetaan liitteen kohdassa 5.3 sen lisäksi, että kohdassa 6.1.1. ”Financial intervention” eritellään toimeenpanoviraston rahoituskustannukset. Tarkasteltuaan kyseisen viraston tavoitteita ja tehtäviä, jotka esitetään edellä mainitun päätöksen 4 artiklassa, ETSK kehottaa komissiota kuitenkin selvittämään täsmällisesti ja avoimesti, mitkä Media 2007 -ohjelman hallinnointiin liittyvät tehtävät osoitettaisiin käytännössä virastolle 4 artiklan 2, 3 ja 4 kohdan nojalla sekä millä tavoin toimivaltuuksia yhteensovitettaisiin ja/tai jaettaisiin niiden yhteisön muiden elinten kanssa, joilla on Media 2007 -ohjelman täytäntöönpanoon, ohjelmaneuvontaan ja ohjelman arviointiin liittyviä tehtäviä.

4.4.2

Erityisesti on kiinnitettävä huomiota siihen, että toimeenpanovirastossa on henkilöstöä, joka on erikoistunut nimenomaan audiovisuaalialaan. Tämä on seikka, jota päätösehdotuksessa ei tuoda esille.

4.4.3

Lisäksi komitea kiinnittää huomiota siihen, että on tärkeää varmistaa, että virasto kykenee asianmukaisesti huolehtimaan ohjelman kokonaisvaltaisesta hallinnoinnista. Näin vältetään muun muassa toimivaltakiistat — jotka voivat olla myönteisiä tai kielteisiä — ohjelman strategisten tavoitteiden määrittelyyn ja sen hallinnointiin osallistuvien elinten välillä.

4.4.4

On myös selvitettävä, mille elimelle tai elimille viraston toimivaltuudet siirtyvät siinä tapauksessa, että kesken ohjelman täytäntöönpanoa viraston toiminnan jatkumista ei vahvisteta, jotta voitaisiin varmistaa ohjelman asianmukainen täytäntöönpano ja tehokas toiminta, mitä ilman ohjelmaa ei olisi mahdollista jatkaa.

4.5

Rahoitussäännösten osalta ja ottaen huomioon, että Euroopan audiovisuaalimarkkinat ovat edelleen pirstaleiset ja että niiden kulttuurinen epäyhtenäisyys merkitsee edelleen heikon audiovisuaalisen tuotantokapasiteetin ja/tai kielellisesti tai maantieteellisesti suppea-alaisten maiden sekä vahvan tuotantokapasiteetin maiden välillä vallitsevaa kahtiajakoa (19), ETSK katsoo, että huolimatta kilpailuoikeuden asettamista rajoituksista komissio voisi ohjelman suuntaviivoja laatiessaan ottaa huomioon eräiden sellaisten jäsenvaltioiden ja alueiden todellisen tilanteen, joiden audiovisuaaliala ei ole vielä kaikilta osin kehittynyt.

4.6

Tiedotustoimien osalta ETSK kannattaa kaikilta osin komission strategista päätöstä vahvistaa Media-desk-yhteyspisteiden ja Media-antennien huomattavia toimivaltuuksia tarkasteltavan olevan päätöksen liitteen kohdan 2.2 ”Media-desk-yhteyspisteet ja Media-antennit” mukaisesti. ETSK ehdottaakin, että komissio mukauttaisi päätöksen 12 artiklan tekstin liitteen edellä mainitussa kohdassa luetellun laajemman tehtäväjoukon mukaisesti (20) ja että se myöntäisi asianmukaiset varat Media-desk-yhteyspisteitä varten, jotta ne voivat suorittaa tehtävänsä täysipainoisesti.

4.7

Lisäksi komitea korostaa, että ehdotuksen 13 artiklan 2 kohdassa on mainittava selkeästi komission velvollisuus varmistaa johdonmukaisuus ja täydentävyys Media 2007 -ohjelman sekä niiden audiovisuaalialan ohjelmien ja toimien välillä, joita toteutetaan yhteisön sekä sen ulkopuolisten maiden ja toimivaltaisten kansainvälisten organisaatioiden välisen yhteistyön puitteissa, kuten 20. joulukuuta 2000 tehdyn Media Plus -ohjelmaa koskevan neuvoston päätöksen (21) 9 artiklan 2 kohdassa säädetään.

4.8

ETSK katsoo myös, että kun otetaan huomioon ohjelman arvioitu kesto (7 vuotta) sekä markkinoiden ja tekniikan luonnollinen kehittyminen, olisi järkevää muuttaa päätöksen 14 artiklan 3 kohdassa esitettyä arviointien aikataulua aikaistamalla esimerkiksi ensimmäistä välivaiheen arviointikertomusta, joka koskee ohjelmalla saavutettuja tuloksia ja sen täytäntöönpanon laadullisia näkökohtia. Tällä tavoin kyseisen arvioinnin päätelmiä voitaisiin vielä käyttää toiminnan tavoitteiden ja toteutettavien toimien mahdollista uudelleenmuotoilua varten.

14.10.2005   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 255/44

1.1

Kahdenkymmenen viime vuoden aikana tapahtuneisiin yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin muutoksiin erityisesti kuluttajien tarpeiden osalta reagoineet eurooppalaiset vähittäismyyjät loivat kauppaketjujärjestelmän (Large Multiple Retailers). Perusajatuksena oli tehdä ostosmatkasta kuluttajalle miellyttävämpi sijoittamalla laaja valikoima erilaisia elintarvikkeita ja muita tuotteita saman katon alle. Markkinointitermein kuvattuna uuteen järjestelmään kuuluvien liikkeiden pyrkimyksenä on houkutella yhä useampia kuluttajia ostoksille tavaroiden houkuttelevan esillepanon ja kilpailukykyisten hintojen avulla. Elintarvikkeiden vähittäismyynti on muuttunut perinpohjin jo pelkästään laajuudeltaan ja merkitykseltään, ja tällä on ollut erittäin suuri vaikutus kuluttajiin. Yhdistyneessä kuningaskunnassa 80 prosenttia elintarvikkeista ostetaan johonkin kauppaketjuun kuuluvasta marketista. Osuus on Euroopan unionin suurimpia. Super- ja hypermarketit voivat tarjota kuluttajille jopa 20 000 tuotteen valikoiman.

1.2

Vuosien mittaan kauppaketjuista on koitunut kuluttajille huomattavia etuja tuotevalikoiman lisääntymisen ja kilpailukykyisten hintojen muodossa. Ne ovat tuoneet kuluttajien ulottuville erityisesti suuren ja vaihtelevan elintarvikevalikoiman yhden katon alle sekä heidän käyttöönsä maksuttomat ja tilavat paikoitusalueet. Tällaiset ostospaikat soveltuvat hyvin sekä lapsiperheille että vammaisille. Joissakin niistä on tarjolla myös pankkipalveluja ja kahviloita sekä kierrätyspisteitä. Useat kauppaketjut tarjoavat mahdollisuuden tehdä ostoksia verkossa ja saada kotiinkuljetus lähialueelle. Mahdollisuus tehdä viikoittain päivittäistavaraostokset yhdessä paikassa kilpailukykyisin hinnoin tekee supermarketeista kuluttajia houkuttelevan paikan ja selittää kauppaketjujen osuuden kasvun koko päivittäistavarakaupasta.

1.3

Useimmissa uusista jäsenvaltioista kauppaketjuilla on pienempi markkinaosuus kuin 15 jäsenvaltion EU:ssa, mutta se kasvaa nopeasti.

Kauppaketjut toimivat erilaisten liiketoimintarakenteiden puitteissa. Näitä ovat muun muassa

1.4

Kauppaketjujen markkinaosuudet vaihtelevat kuitenkin suuresti jäsenvaltiosta toiseen. Unkarissa kolmen suurimman vähittäiskauppiaan osuus on 29 prosenttia päivittäistavarakaupasta. Yhdistyneessä kuningaskunnassa vähittäismyyjien ”kolmen kärki” hallitsee 60:tä prosenttia päivittäistavarakaupasta, kun taas Irlannissa kolmen suurimman vähittäismyyjän osuus päivittäistavarakaupasta on 66 prosenttia. Kolmen suurimman vähittäismyyjän osuudet päivittäistavarakaupasta ovat Puolassa 14,2 prosenttia, Tšekissä 25,4 prosenttia, Slovakiassa 42,6 prosenttia ja Sloveniassa 77,3 prosenttia. Kymmenen viime vuoden aikana on noussut esiin suuntaus, jossa vähittäiskaupan elintarvikemarkkinoita hallitsee pieni määrä hyvin suuria vähittäismyyjiä. Elintarvikkeiden myynti kattaa keskimäärin 70 prosenttia päivittäistavarakaupasta. (Lähde: GfK:n kotitalouksien kyselytutkimus — Consumer Scan/Household Panel)

2.1

Sisämarkkinoiden pääosasto käytti hyväkseen ACNielsenin keräämiä tietoja ja otti tarkasteluunsa joukon yleiseurooppalaisia (1) merkkituotteita, joita oli saatavilla EU:n 14 jäsenvaltiossa syyskuun 2002 ja lokakuun 2003 välisenä aikana, ja vertaili niiden hintoja. Seuraava hintaindeksi osoittaa, että hinnat vaihtelivat huomattavasti EU:n 14 jäsenvaltion välillä. Seuraavan taulukon luvut ovat nimettyjen jäsenvaltioiden alimmat ja korkeimmat hinnat, kun EU:n mediaanina käytetään arvoa 100.

2.2

Kuluttajat tunnistavat edellä mainittujen kaltaiset yleiseurooppalaiset merkkituotteet laajalti eri puolilla Euroopan unionia.

Hintaerot ovat suurimmat merkittömissä ja ns. white label -tuotteissa. Myöskään tässä tapauksessa jäsenvaltioiden väliset hintaerot eivät vaikuta noudattavan mitään selvää kaavaa.

2.3

Vaikka näistä merkkituotteiden ja merkittömien tuotteiden hintavaihteluista saamme käsityksen nykytilanteesta, hintojen jatkuvan tarkkailun avulla on mahdollista mitata myös, ovatko tuotteiden hinnat ajan myötä lähentymässä toisiaan, kuten täysin toimivilla sisämarkkinoilla voisi odottaa tapahtuvan. Sisämarkkinoiden pääosaston näkemyksen mukaan hintaerojen ei tehokkaasti toimivilla sisämarkkinoilla pitäisi olla niin suuret kuin edellä on esitetty. Yhdysvalloissa tehdyssä vastaavanlaisessa tutkimuksessa hintaerot todettiin vähäisemmiksi kuin EU:n 14 jäsenvaltiossa.

2.4

Hintojen vaihteluun on useita syitä: erot työvoima-, kuljetus- ja jätehuoltokustannusten kaltaisissa toimintakuluissa, myymälän koko ja liikevaihto, paikalliset verot ja hintakilpailu niin osto- kuin myyntipuolellakin. Myös kuluttajien mieltymyksillä ja makutottumuksilla, jotka ovat suuressa määrin kulttuurisidonnaisia, voi olla merkittävä vaikutus. Lisäksi on otettava huomioon myös paikalliset markkinaolosuhteet, kuten väestötiheys, ilmasto ja toimitusketjun tilanne.

3.1

Viiden viime vuoden aikana suurimmat elintarvikkeiden vähittäiskauppiaat ovat mainostaneet itseään lauseilla ”joka päivä halvat hinnat”, ”enemmän vastinetta rahoillesi”, ”hyvä ruoka maksaa vähemmän” tai ”autamme sinua karsimaan kulutusmenojasi joka päivä”. Jatkuvasti kuulee väitettävän, että kauppaketjut puolustavat kuluttajien etuja kiskomalla alaspäin kohtuuttoman korkeita hintoja. Tämä johtuu luonnollisesti siitä, että kuluttajat pitävät hintaa tärkeänä tekijänä. Teoriassa tämän pitäisi olla kuluttajille tervetullut asia erityisesti lyhyellä aikavälillä, mutta myös pitkän aikavälin vaikutukset tulisi ottaa huomioon. Maanviljelijöille tulisi maksaa kohtuullisia korvauksia, jotta voidaan taata hyvälaatuisen, moitteettomissa ympäristöoloissa tuotetun ruoan jatkuva saatavuus. Myös kaikkien jalostus- ja jakelutahojen tulee saada kohtuullisesti voittoa.

3.2

Yhdistyneessä kuningaskunnassa toimiva supermarket ASDA (jonka omistaa yhdysvaltalainen jättiyritys Wal-Mart) on saanut hintojen alentamisen näyttämään filantrooppiselta kunniatehtävältä julistamalla ”haluamme tehdä tuotteista ja palveluista edullisempia kaikille”. Uuden filosofian johtoajatuksena näyttää olevan, että ruokaan tulee käyttää niin vähän rahaa kuin mahdollista. Monissa tapauksissa kauppaketjut haluavat saada kuluttajat mainostensa avulla ajattelemaan, että ruoassa tärkeintä on sen hinta. Kotitalouksien tuloista ruokaan käytetty prosentuaalinen osuus laskee jatkuvasti joka puolella Eurooppaa (katso liite 1).

3.3

Kauppaketjut ovat perinteisesti harjoittaneet aggressiivisinta hintapolitiikkaa peruselintarvikkeiden suhteen. Ne toimivat ”sisäänvetotuotteina”, sillä niiden ostaminen säännöllisin väliajoin on välttämätöntä. Samalla kauppaketjut voivat kasvattaa sellaisten muiden tuotteiden katetta, joita kuluttajat eivät yhtä hyvin tunne. Joissakin jäsenvaltioissa ”sisäänvetotuotteita” myydään usein jopa tappiolla. Joissakin jäsenvaltioissa ruoan myyminen kustannuksia alhaisemmalla hinnalla taas on kiellettyä. Näin on esimerkiksi Belgiassa, Ranskassa, Irlannissa, Italiassa, Luxemburgissa ja Portugalissa sekä tietyin edellytyksin Espanjassa ja Kreikassa.

3.4

Tappiolla myyminen ja aggressiivinen hinnoittelu voivat lopulta johtaa kilpailua rajoittaviin käytäntöihin.

4.1

Kasvava kauppaketjusektori on luonut monia tuhansia työpaikkoja, joista monet ovat eri puolilla Eurooppaa alipalkattuja (ja usein osa-aikaisia). Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiön verkkosivuilla äskettäin julkaistun tutkimuksen (Industrial Relations in the Retail Sector, October 2004, Comparative Study), mukaan noin 60 prosenttia vähittäiskaupan työntekijöistä on naisia, ja nuoren ja heikosti koulutetun työvoiman osuus alalla on suuri. Palkat ovat melko alhaiset, ja osa-aika- ja viikonlopputyö on erittäin yleistä. Alalla on parhaillaan käynnissä suuri rakennemuutos, ja vähittäiskauppa keskittyy ja monipuolistuu. Tämä aiheuttaa paineita uudelleenjärjestelyihin, sääntelyjen purkamiseen ja työpaikkojen vähentämiseen. Lisäksi alalle on tyypillistä, että palkkaerot naisten ja miesten välillä ovat yleensä huomattavia, koska suuri osa naisista tekee osa-aikatyötä ja monet ovat huonosti arvostetuissa työtehtävissä.

4.2

Kauppaketjut työllistävät ihmisiä hyvin erilaisiin tehtäviin, mutta kassanhoitajat ja hyllyntäyttäjät edustavat usein palkka-asteikon alapäätä, ja jäsenvaltion työllisyystilanteesta riippuen palkat voivat olla minimitasolla tai hieman sen yläpuolella.

4.3

Joustava työaika voi sopia opiskelijoille ja osa-aikaisille työntekijöille, tilapäisille työntekijöille ja niille, joilla on perhettä tai toinenkin työpaikka. Tärkeintä on, ettei osa-aikaisia työntekijöitä kohdella syrjivästi.

4.4

Eurooppalaisia kauppaketjuja tulee pyrkiä kehittämään sellaisiksi, että ne voivat tarjota kuluttajille laadukkaita palveluja, joita tuottaa turvallisissa ja asianmukaisissa oloissa työskentelevä ammattitaitoinen henkilökunta. Kauppaketjusektorin jatkuva keskittyminen johtaa kuitenkin uusiin kilpailustrategioihin (esim. hintasota), voimakkaaseen paineeseen kontrolloida kustannuksia myös työvoimakulujen osalta, aukioloaikojen vapauttamiseen sekä ilta- ja viikonlopputöiden lisäämiseen.

4.5

Vaikka ruoan hinta on laskenut kilpailukykyisen hinnoittelun, entistä tehokkaamman ostotoiminnan, hallinnon, varastoinnin ja markkinoinnin sekä elintarvikkeiden hyvän laadun ansiosta, ”tosiasia on, että halpa ruoka merkitsee yleensä halpaa työvoimaa, ja meidän tulee pitää tämä aiempaa tiukemmin mielessämme kannustaessamme supermarketteja hintasotaan” (Professori Tim Lang, Thames Valley University).

4.6

Tuodessamme tuotteita kolmannen maailman maista meidän ei pitäisi myöskään unohtaa kyseisten maiden työoloja.

5.1

Elintarvikkeiden vähittäismyynnin keskittyminen on lisääntynyt voimakkaasti eri puolilla Eurooppaa. Vuosien 1993 ja 2002 välillä viiden suurimman elintarvikkeiden vähittäismyyjän markkinaosuus kasvoi keskimäärin 21,7 prosentilla ja saavutti 15 jäsenvaltion EU:ssa 69,2 prosentin keskiarvon. Vuonna 2002 markkinaosuus vaihteli Italian 37 prosentista Kreikan 52,7 prosenttiin ja Ruotsin 94,7 prosenttiin (lähde: London Economics report 2003 Yhdistyneen kuningaskunnan ympäristöministeriölle).

5.2

Eräissä jäsenvaltioissa sekä markkinoiden osto- että myyntipuoli ovat usein yhtä keskittyneitä. Toisissa jäsenvaltioissa itsenäisiä vähittäismyyjiä (esimerkiksi vapaaehtoisketjuja) edustavat (teknisesti) ostorenkaat, eli kansallisella tasolla ostajan puoli markkinoista on keskittyneempi kuin myyjäpuoli.

5.3

Hypermarketit ovat laajentamassa palvelujaan ja tuotevalikoimaansa samalla kun alennustavaratalot jatkavat laajentumistaan erityisesti elintarvikesektorilla, keskittyvät alhaisiin hintoihin ja siirtyvät kenties samaan aikaan tarjoamaan joitakin laadukkaampia tuotteita mahdollisimman alhaiseen hintaan.

5.4

Viimeaikainen suuntaus hedelmä- ja vihannesalalla on ollut kaukana kulutushyödykkeiden kaupan lähestymistavasta. Kauppaketjut haluavat keskittää ostonsa vain muutamaan suureen etuoikeutettuun toimittajaan, jotka pystyvät toimimaan niiden kumppaneina ympärivuotisesti. Euroopan talous- ja sosiaalikomitea on aiemmassa lausunnossaan (2) todennut: ”Automarkettien eduista korostetaan erityisesti tuoreiden hedelmien ja vihannesten suurta valikoimaa. Tori yhdistetään sen sijaan parempaan laatuun, tuoreuteen, laajaan valikoimaan, luottamukseen ja ihmiskontakteihin.”

5.5

Kauppaketjut ovat kannustaneet tavarantoimittajiaan, erityisesti elintarvikkeiden toimittajia, yhdistymään keskenään. Näin ovatkin tehneet esimerkiksi leiväntoimittajat. Erityisesti Irlannissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa leivänmyynnin hintakilpailu on johtanut lukuisten leipomoiden sulkemiseen, ja markkinoita siellä hallitsevat nyt vain muutamat hyvin suuret leipomot. Tämän ansiosta supermarketit voivat myydä kuluttajille halpaan hintaan leipää, jonka ravintoarvo on tavanomaista alhaisempi. Ravintoarvoltaan parempaa leipää saa korkeampaan hintaan.

5.6

Monet supermarketit ovat ottaneet käyttöön myös omia paistopisteitään. Marketit ostavat tehtaassa puolivalmiiksi tehtyjä ja pakastettuja tuotteita ja paistavat ne kypsiksi omissa paistopisteissään.

6.1

London Economics toteaa vuoden 2003 raportissaan, ettei ero tuottaja- ja vähittäismyyntihinnan välillä näyttänyt vuonna 2001 olevan järjestelmällisesti suurin missään jäsenvaltiossa. Yleisesti ottaen hintaeroksi tulee noin 1–5 kertaa tuottajahinta. Pääosin vehnästä tehdyn leivän vähittäismyyntihinta voi tuottajahintaan verrattuna olla jopa 30-kertainen. Tämä heijastelee muiden kuin alkutuotantokustannusten suurta osuutta leivän tuotantokustannuksista.

6.2

Vuonna 2001 lampaanlihan tuottaja- ja vähittäismyyntihinnan erot kasvoivat Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Irlannissa ja pienenivät Ranskassa ja Saksassa. Hedelmien ja vihannesten tuottaja- ja vähittäismyyntihintojen eroissa joko ei ole havaittavissa merkittävää kehityssuuntausta tai erot ovat hieman pienentyneet. Hedelmien ja vihannesten tukkumyynti on taantunut jo jonkin aikaa, sen sijaan spot-kauppa on tuoretuotteiden osalta edelleen tärkeää, minkä vuoksi hinnat vaihtelevat joskus suuresti sään ja tarjontatilanteen mukaan. Kauppaketjut ovatkin siirtymässä muutamien toimittajien kanssa tehtäviin kausittaisiin tai vuosittaisiin sopimuksiin tuoretuotealan vakauttamiseksi ja kustannustensa vähentämiseksi. Tämä vakauttaa myös tuottaja- ja vähittäismyyntihintojen eroja. Jos hintasotia käydään, alkutuottajat saattavat joutua tinkimään katteestaan ja heidän kustannuksensa saattavat nousta.

6.3

Jos kauppaketjujen ostovoima johtaa niiden toimittajille maksettujen hintojen alenemiseen ja jos nämä alennetut hinnat siirretään edelleen kuluttajille, maanviljelijöiden saama kateprosentti ei välttämättä pienene, mutta todellinen tuottajahinta on matalampi, minkä seurauksena maanviljelijät saavat voittoa vain vähän tai ei lainkaan.

6.4

National Farmers Union -liiton Yhdistyneessä kuningaskunnassa vuonna 2002 tekemän tutkimuksen mukaan ruokakori, joka sisältää naudanlihaa, maitoa, leipää, tomaatteja ja omenoita, maksoi supermarketissa keskimäärin 55 euroa, josta viljelijä sai noin 16 euroa. Tämä on alle kolmasosa korin vähittäismyyntiarvosta. Yksittäisten tuotteiden osalta viljelijät saivat 26 prosenttia naudanlihan lopullisesta vähittäismyyntihinnasta, 8 prosenttia leivän hinnasta ja 14 prosenttia pekonin hinnasta.

6.5

Kaikkien maataloustuotteiden tuottajahintaindeksi (reaalihintoina) laski 15 jäsenvaltion EU:ssa 27 prosenttia kaudella 1990–2002. Nimellishintoina maataloustuottajahinnat pysyivät samalla kaudella suurin piirtein vakaina. Jyrkkä ero tuottajahintojen ja ruoan kuluttajahintojen yleiskehityksessä on herättänyt suurta huomiota, muttei yleistä yksimielisyyttä hintojen kehityseron takana piilevistä syistä (London Economics report 2003).

6.6

Todettakoon, että kauppaketjut tarjoavat yhä useammin reilun kaupan tuotteita. Tämä on hyvä kehityssuunta. Wall Street Journal -lehdessä 8. kesäkuuta 2004 julkaistussa artikkelissa Steve Steckton ja Erin White kirjoittavat supermarkettien reilun kaupan tuotteiden myynnistä seuraavasti: Sainsburys (brittiläinen supermarketti) on myynyt reilun kaupan banaaneja yli nelinkertaisella hinnalla tavallisten banaanien hintaan verrattuna — ja yli 16-kertaisella hinnalla tuottajien saamaan hintaan verrattuna. Tesco ryhtyi hiljattain myymään reilun kaupan kahvia 3,46 dollarin hinnalla paunaa kohti, kun taas viljelijät saavat noin 44 Yhdysvaltain senttiä yli maailmanmarkkinahinnan. ”Marketit käyttävät merkkiä hyväkseen lisävoittoa saadakseen, sillä ne tietävät kuluttajien maksavan mielellään reilun kaupan tuotteista vähän normaalia enemmän”, sanoo Emily Dardaine, Saksassa päämajaansa pitävän reilun kaupan merkkijärjestöjen Fair-trade labelling organisation international (FLO) -kattojärjestön hedelmätuoteosaston päällikkö.

7.1

Markkinoiden keskittymisen aste ja luonne eroavat toisistaan EU:n eri jäsenvaltioissa, mikä on otettava huomioon tarkasteltaessa suuren vähittäiskauppasektorin käytänteitä tavarantoimittajien suhteen. Kuten edellä mainittiin, kuluttajat pitävät hintaa erittäin tärkeänä ja kuluttajien kysyntä myös vaikuttaa tarjontaan, joten vähittäismyyjiin kohdistuu huomattavaa painetta alentaa hintoja. Kun kauppaketjut ovat päättäneet tarjota kuluttajille halpoja hintoja, ne samalla sälyttävät tavarantoimittajiensa niskaan hintojenalentamispaineen. Näin on elintarvikesektorilla ja etenkin erittäin keskittyneillä markkinoilla. Ketjujen aseena on uhkaus pudottaa toimittajien tuotteita ostolistoiltaan. Pitämällä jatkuvasti yllä tätä uhkaa ne pyrkivät saamaan toimittajilta tuotteita yhä edullisemmilla ehdoilla. Monet hyvin suurista kauppaketjuista kierrättävät lisäksi ostajiaan säännöllisin väliajoin osastolta toiselle estääkseen henkilökohtaisten suhteiden kehittymisen ostajien ja tavarantoimittajien välille. Ostajan tehtävänä on yrittää jatkuvasti saada toimittajilta elintarvikkeita yhä matalampaan hintaan. Kauppaketjuilla on paljon valtaa: ne voivat tukea tai pudottaa pelistä yrityksiä poistamalla niiden tuotteita valikoimistaan tai vaihtamalla toiseen yritykseen. Tämä voi olla tavarantoimittajalle kohtalokasta erityisesti siinä tapauksessa, jos se on tehnyt suuren pääomasijoituksen tarjotakseen yhdelle kauppaketjulle jotakin tiettyä tuotetta. Usein tavarantoimittajilla, erityisesti pienillä, ei ole taloudellisia voimavaroja täyttää kauppaketjujen vaatimuksia. Millaisia mahdollisuuksia viljelijällä on saada kohtuullinen hinta tuotteistaan markkinoilla, joilla kauppaketjuilla on tällainen ostovoima?

7.2

Sen lisäksi että tavarantoimittajilta pystytään puristamaan alennuksia toimituksista, vähittäismyyjien ostovoima voi näkyä toimittajille asetettavissa sopimusvelvoitteissa. Toimittajilta voidaan vaatia maksua tuotteiden pitämisestä valikoimissa tai sijoittelusta myymälässä, takautuvia alennuksia jo myydyistä tuotteista tai perusteettoman korkeaa maksuosuutta vähittäiskauppiaan myynninedistämiskuluista. Niin ikään saatetaan vaatia tuotteita myytäväksi yksinoikeudella.

7.3

Kauppaketjuille elintarvikkeita toimittavat joutuvat usein suuren taloudellisen paineen alaisiksi maksujen viivästymisen vuoksi: joskus maksun voi saada vasta jopa 120 päivän (harvoissa tapauksissa 180 päivän) kuluttua tavarantoimituksesta. Kuluttaja sitä vastoin maksaa tuotteesta välittömästi kaupanteon yhteydessä. Maksun viivästyminen on valtava etu kauppaketjuille — tarjoavathan tavarantoimittajat niille korotonta lainaa.

7.4

Joskus kauppaketjut pakottavat tavarantoimittajansa toimittamaan elintarvikkeita jonkin aikaa tappiolla, jotta nämä saisivat pitää paikkansa tavaratalon hyllyillä. Tämä voi johtaa tavarantoimittajien ja viljelijöiden osalta suuriin taloudellisiin tappioihin.

7.4.1

Myös sähköisen huutokauppajärjestelmän käyttöönotto on vahvistanut kauppaketjujen asemaa niiden ostaessa halpoja tuotteita omia tuotemerkkejään varten. Järjestelmässä kauppaketjut pyytävät tarjouksia tuotteiden (pääasiassa omien tuotemerkkiensä) toimittajilta Internetin kautta. Tavarantoimittajat kilpailevat keskenään siitä, kuka pystyy toimittamaan tuotteet alhaisimmalla hinnalla.

7.5

Omia tuotemerkkejä (ns. private label -tuotteita) alkaa ilmaantua yhä kiihtyvässä määrin kaikkein suurimmissa kauppaketjuissa. Tämä viimeaikainen suuntaus on selvimmin nähtävissä Irlannissa ja Iso-Britanniassa sekä myös kehitysmaiden markkinoilla. ”Yksityisten tuotemerkkien kiivas lisääntymisvauhti kehitysmaiden markkinoilla liittyy suoraan maailmanlaajuisten kauppaketjujen laajentumiseen perinteisten maantieteellisten rajojensa ulkopuolelle” toteaa Jane Perrin ACNielsenistä. Koska joidenkin omien tuotemerkkien laatutaso on noussut, vähittäisliikkeet ovat voineet pienin mainoskuluin kasvattaa voittoaan.

7.6

Omiin tuotemerkkeihin perustuva järjestelmä merkitsee marketeille lisää valtaa tavarantoimittajiin nähden.

7.7

Ympäristössä, jossa menestyksekkäitä myynti-ideoita voidaan nopeasti kopioida, vähittäismyyjien omia tuotemerkkejä koskevien strategioiden merkitys on lisääntynyt, koska ne auttavat liikkeitä erottumaan kilpailijoistaan.

7.8

Tämä vallan siirtyminen tavarantoimittajilta vähittäisliikkeille ulottuu paljon hyllytilan ja oman tuotemerkin omistamisesta koituvia etuja pidemmälle. Kanta-asiakaskorttien avulla liikkeet saavat tänä päivänä selkeämmän kuvan kuluttajan henkilöllisyydestä, henkilöprofiilista ja kulutustottumuksista kuin yksikään tavarantoimittaja. Kuvaa tarkentavat myös asiakkaan viikoittaiset ostoskäynnit, joiden aikana liikkeellä on suora yhteys asiakkaaseen.

7.9

Vaikka kauppaketjut mainostavat omia tuotemerkkejään, kuluttajien vaatimuksesta hyllyllä on oltava myös tunnettuja merkkituotteita. Kauppaketjut haluavat kuitenkin kulujen karsimiseksi vähentää merkkituotteiden toimittajiensa lukumäärää ja ovat kehittäneet tuoteluokkiin perustuvan järjestelmän. Kauppaketjut käyttävät järjestelmää vähentääkseen yksittäisten tavarantoimittajien määrää ja siten pienentääkseen kustannuksiaan ja parantaakseen katettaan. Jokaiselle tuoteluokalle valitaan yksi johtava tavarantoimittaja, joka hankkii ja toimittaa kaikki kyseiseen luokkaan kuuluvat tuotteet. Johtavaa merkkiä toimittavaa yritystä pyydetään asemansa säilyttämiseksi yleensä toimittamaan joukko muita samaan luokkaan kuuluvia tuotteita. Esimerkiksi merkki-cheddarjuustoa toimittavaa yritystä voidaan pyytää toimittamaan kaikki muutkin kauppaketjun tarvitsemat juustot, jotka sen olisi muuten hankittava muilta toimittajilta. Järjestelmä suosii suurimpia myyjäyrityksiä ja rajoittaa siten pienten tavarantoimittajien ja paikallisten hankkijoiden mahdollisuuksia päästä markkinoille. Se voi myös rajoittaa kuluttajien valinnan mahdollisuuksia.

7.10

Monet pienet ja keskisuuret elintarvikeyritykset ovat erittäin suojattomia erityisesti, jos ne ovat pitkälti riippuvaisia yhdestä kauppaketjusta. Kauppaketjut saattavat vaatia kahden prosentin vuosittaista hinnanalennusta seuraavien kolmen vuoden ajan. Jos tavoitteen saavuttaminen ei onnistu, toimeksiannot menevät toiselle tavarantoimittajalle. Voidakseen jatkaa toimintaansa pk-yritysten on vähennettävä kustannuksia ja tingittävä katteista, mikä merkitsee maanviljelijöille maksettavien hintojen alenemista, työpaikkojen vähenemistä ja kuluttajille myytävien tuotteiden laadun heikkenemistä.

8.1

Kuluttajat vaativat jatkossakin marketeilta kilpailukykyisiä hintoja, korkealaatuisten ja turvallisten elintarvikkeiden jatkuvaa tarjontaa, laadukasta palvelua sekä miellyttävää ostosympäristöä.

8.2

Kuluttajien tulisi käydä vuoropuhelua elintarviketuotteiden alkutuottajien ja tavarantoimittajien kanssa, jotta he saisivat tasapuolisemman kuvan vähittäiskaupan tasolla harjoitettavasta politiikasta.

8.3

Kuluttajat tulisi myös saattaa tietoisiksi siitä, milloin tavarantoimittajat rahoittavat erikoistarjouksia tai muita alennuskampanjoita.

8.4

Kuluttajille tulee tarjota tehokkaampaa valistusta elintarvikekaupan kaikista puolista ja heidän vaatimustensa seurauksista pitkällä aikavälillä. Kaupunkien ulkopuolella sijaitsevilla ja halpoja elintarvikkeita tarjoavilla suurilla supermarketeilla ei juurikaan ole merkitystä pienituloisille perheille, jos niillä ei ole mahdollisuutta julkisin liikennevälinein tai muin keinoin päästä markettiin tekemään edullisia elintarvikeostoksia.

8.5

Liikalihavuus ja kestävä kulutus ovat kuluttajille tärkeitä kysymyksiä. Vähittäismyyjien on otettava niihin kantaa.

9.1

Yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksen seurauksena (tuen irrottaminen tuotantomääristä) viljelijöiden tuotantoa koskeviin päätöksiin vaikuttavat tulevaisuudessa enemmän vähittäiskauppasektorilta hinnan ja kysynnän muodossa tulevat viestit. Yhteiseen maatalouspolitiikkaan aiemmin kuulunut tukijärjestelmä ei jatkossa enää tarjoa maataloustuotannolle samaa pohjahintaa. Tämä merkitsee sitä, että kauppaketjut ovat jatkossa elintarvikeketjussa huomattavasti aiempaa tärkeämpiä hinnan määrittelijöitä. Myös yhteisöön tuotavien elintarvikkeiden määrän kasvu vaikuttaa siihen, että tuottajahinnat laskevat, kun maailmanmarkkinahinnat ovat alhaalla. Lopputuloksena elintarvikkeiden hinnat vaihtelevat todennäköisesti paljon enemmän kysynnän ja tarjonnan mukaan.

9.2

Jos maanviljelijöiden tulot aikaa myöten laskevat ja kustannukset nousevat, yhä useammat heistä lopettavat toimintansa. Tällainen kehitys voisi johtaa Euroopan elintarviketuotannon vähenemiseen ja siten estää monitoimisen maatalouden kehittymisen EU:ssa. Se olisi myös este pyrkimyksille säilyttää maaseutu elävänä ja kehittää sitä. Tällaisen kehityksen torjumiseksi myös viljelijöiden on oltava valmiit harkitsemaan viljelymenetelmien uudistamista ja panostamista uusiin tuotteisiin. Vahvistaakseen asemaansa viljelijät voisivat vaihtoehtoisesti etsiä uusia erikoismarkkinoita panostamalla esimerkiksi entistä laadukkaampiin tai täysin uusiin tuotteisiin, uusiin jakelu- ja yhteistyömuotoihin (esimerkiksi ostotoimintaa koskeva yhteistyö ja viljelijöiden omien myymälöiden perustaminen kaupunkeihin) tai ekomatkailuun.

9.3

Tuottaja- ja vähittäismyyntihintojen välistä vertailua on EU:n kokonaismarkkinoilla vaikea tehdä, sillä on mahdotonta selvittää jalostus- ja vähittäismyyntisektorille kuuluvien kulujen ja katteiden suuruutta. On kuitenkin ilman muuta selvää, että jos kauppaketjut myyvät maataloustuotteita kustannuksia alhaisemmalla hinnalla, viljelijä saa ketjun viimeisenä lenkkinä alennetun hinnan, koska jalostaja ja vähittäiskauppias ottavat liiketoiminnassa mukana pysyäkseen joka tapauksessa välistä oman osuutensa.

a)

Kauppaketjujen luotetaan myyvän turvallisia elintarvikkeita.

b)

Kauppaketjut ovat kuluttajiin säännöllisesti yhteydessä, kun nämä tulevat tekemään viikoittaisia ostoksiaan.

c)

Kanta-asiakaskortit antavat kauppaketjuille yksityiskohtaista tietoa kuluttajan ostoskäyttäytymisestä ja luovat siten ketjujen käyttöön tärkeän asiakastietokannan ja merkittävän markkinatietolähteen.

d)

Kauppaketjut kartoittavat asiakkaiden tarpeita markkinatutkimusten avulla.

e)

Kauppaketjut vaikuttavat ostoskäyttäytymiseen hintamainonnalla, alennuksilla, asiakaspalvelulla sekä myymälän suunnittelulla ja tuotteiden sijoittelulla. Tässä suhteessa kauppakeskuksilla on hallussaan kyky vaikuttaa markkinoiden suuntautumiseen.

11.1

Hinnoittelurakenteesta ja voittomarginaaleista vähittäismyyjien, tavarantoimittajien (elintarviketeollisuus) ja alkutuottajien välillä tarvitaan enemmän ja entistä avoimempaa tietoa.

11.2

Jäsenvaltioiden tulee varmistaa, että niiden rajojen sisällä olevilla alueilla vallitsee riittävä kilpailu ja tukea pieniä maatalousalan tuottaja-, jalostus- tai kauppaosuuskuntia, jotta ne pystyisivät kilpailemaan näillä aloilla suurten konsernien kanssa. Lisäksi jäsenvaltioiden ja EU:n toimielinten on turvattava kaupan eri muotojen olemassaolo ja vältettävä markkinoiden täydellistä liberalisointia, joka johtaisi yhä laajempaan markkinoiden keskittymiseen.

11.3

Sisämarkkinoiden pääosaston tulee jatkuvasti tutkia ja arvioida kuluttajahintoja eri puolilla EU:ta varmistaakseen riittävän kilpailun unionin joka kolkassa.

11.4

Yksi kilpailulainsäädännön kysymys, jota tulisi tarkastella lähemmin, on yleisen edun määritelmä. Sitä ei tulisi soveltaa ainoastaan hintoihin ja markkinavoimiin.

11.5

Kilpailuviranomaisten on jatkossakin seurattava elintarvikemarkkinoilla toimivien kauppaketjujen ostovoimaa.

11.6

On mahdollista, että tulevaisuudessa ruoan vähittäismyyntiä hoitavat vain muutamat toimijat. Tämä voi johtaa tuotevalikoimien pienenemiseen ja hintojen nousemiseen. Komission ja jäsenvaltioiden hallitusten tulee olla tietoisia tällaisesta mahdollisuudesta.

11.7

EU:n on varmistettava riittävän elintarviketuotannon jatkuminen, jotta se kykenee itse ruokkimaan kansalaisensa. Emme saa tulla riippuvaisiksi unionin ulkopuolisista elintarvikkeiden toimittajista.

11.8

Tarvitaan yksityiskohtaista tutkimusta ja analyysejä hintojen muodostumisesta sekä tuottajaportaan ja kauppaketjun myymää ruokaa ostavan kuluttajan välisistä marginaaleista.

14.10.2005   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 255/52

1.1

Tällä hetkellä valmisteilla olevissa EU:n rahoitusnäkymissä kaudeksi 2007–2013 suunnitellaan muutoksia myös ympäristönsuojelun tukeen.

1.2

EU:n tärkein ympäristöalan rahoitusväline on tähän mennessä ollut selkeästi ns. Life-ohjelma, joka luotiin toukokuussa 1992 neuvoston asetuksella (ETY) N:o 1973/92 ympäristöalan rahoitusvälineen perustamisesta (Life). Life-ohjelmalla pyrittiin ja pyritään antamaan panos yhteisön ympäristöpolitiikan ja ympäristölainsäädännön täytäntöönpanoon ja kehittämiseen.

1.3

Life I -vaihe oli voimassa vuosina 1992–1995, ja sille oli myönnetty 400 miljoonan euron rahoitus (100 miljoonaa euroa vuodessa). Rahoitusvälineen hyvien tulosten vuoksi käynnistettiin asetuksella (EY) N:o 1404/96 toinen vaihe (Life II) vuosiksi 1996–1999. Life II -vaiheelle myönnettiin yhteensä 450 miljoonan euron rahoitus (112,5 miljoonaa euroa vuodessa). Parhaillaan on käynnissä kolmas vaihe Life III, jonka voimassaoloajaksi säädettiin asetuksessa (EY) N:o 1655/2000 ajanjakso 2000–2004 (ja rahoitukseksi 128 miljoonaa euroa vuodessa). Voimassaoloaikaa pidennettiin asetuksella (EY) N:o 1682/2004 vuoden 2006 loppuun.

1.4

Life-ohjelma on tähän mennessä koostunut kolmesta osa-alasta: luonnon Life-tuki, ympäristön Life-tuki ja kolmansien maiden Life-tuki. Ohjelmassa on tuettu sekä innovatiivisia sijoitushankkeita että EU:n ympäristölainsäädännön ja ympäristöpolitiikan kehittämistä ja täytäntöönpanoa. Ympäristön Life-tukea on kohdennettu huomattavasti Natura 2000 -verkon luomiseen.

1.5

Komission ympäristöbudjetista (budjettikohta B 4–3; vuodesta 2004 lähtien kohta 07) on aiemmin rahoitettu muitakin ympäristönsuojeluohjelmia, esimerkiksi kaupunkien kestävän kehittämisen ohjelmaa, valtiosta riippumattomien järjestöjen tukiohjelmaa, Forest Focus -ohjelmaa, yleistä politiikan kehittämis- ja toteutusvälinettä (jolla on sekä sisäinen että ulkoinen ulottuvuus) sekä Euroopan ympäristökeskukselle (EEA) siirrettyä budjettia.

1.6

Tähänastisen tuen rakenne on määrä muuttaa kokonaan ehdotetulla uudella ympäristöalan Life+ -rahoitusvälineellä. Siihen on tarkoitus sulauttaa tähänastiset, budjettikohdasta 07 rahoitetut tukiohjelmat (Forest Focus -ohjelma, valtiosta riippumattomien järjestöjen tukiohjelma, Urban-ohjelma, uusien poliittisten aloitteiden kehittäminen sekä osia ympäristöpolitiikan täytäntöönpano-ohjelmasta, luonnon Life-tuesta ja ympäristön Life-tuesta). Tukea ei kuitenkaan enää myönnetä perinteisille ja konkreettisille ympäristöä koskeville sijoitushankkeille. Tässä yhteydessä on ympäristön Life-tuen sijaan vastedes määrä hyödyntää alaotsaketta 1A ja luonnon Life-tuen sijaan alaotsaketta 1B ja osittain otsaketta 2. Tähänastinen kansainvälisten toimien tuki on määrä rahoittaa otsakkeesta 4, pelastuspalvelu otsakkeista 3 ja 4 sekä meriympäristönsuojelu otsakkeesta 3.

1.7

Life+ -ohjelmalla on tarkoitus keskittyä edistämään ympäristöpolitiikkaa tukevia toimia (joilla on selkeä eurooppalainen ulottuvuus), kuten parhaiden toimintatapojen vaihto, paikallis- ja alueviranomaisten valmiuksien kehittäminen sekä Euroopan tasolla toimivien valtiosta riippumattomien järjestöjen tukeminen.

1.8

Komission suunnitelmien mukaan investointihankkeet rahoitetaan vastedes etupäässä uusista otsakkeista 1A, 1B, 2 ja 4. Komissio perustelee tätä päätöksellä, jonka mukaan ympäristönsuojelu yhdennetään kaikkiin politiikan aloihin. Näin ollen niin kestävän kehityksen strategiaa kuin — kiinteästi ympäristönsuojeluun nivottavaa — Lissabonin strategiaa toteutettaessa on tuettava ympäristönsuojeluun sovitettuja tai sen mukaisia investointeja edellä mainituista otsakkeista, joilla on suuret määrärahat.

1.9

Life+ -tuki on tarkoitus kohdentaa kahteen osa-alaan, jotka ovat