12.7.2005

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 172/1

Neuvoston 12 päivänä huhtikuuta 2005 vahvistama

YHTEINEN KANTA (EY) N:o 23/2005

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin antamiseksi kaivannaisteollisuuden jätehuollosta ja direktiivin 2004/35/EY muuttamisesta

(2005/C 172 E/01)

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 175 artiklan 1 kohdan,

ottavat huomioon komission ehdotuksen,

ottavat huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon (1),

ottavat huomioon alueiden komitean lausunnon (2),

noudattavat EY:n perustamissopimuksen 251 artiklassa määrättyä menettelyä (3),

sekä katsovat seuraavaa:

(1)

Komission tiedonannossa ”Turvallinen kaivostoiminta: viimeaikaisten kaivosonnettomuuksien jälkeiset toimet” mainitaan yhtenä ensisijaisena toimena kaivannaisteollisuuden jätehuollon sääntelyaloite. Tämän toimen tarkoituksena on täydentää aloitteita, jotka perustuvat vaarallisista aineista aiheutuvien suuronnettomuusvaarojen torjunnasta annetun neuvoston direktiivin 96/82/EY muuttamisesta 16 päivänä joulukuuta 2003 annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2003/105/EY (4), sekä parhaita käytettävissä olevia tekniikoita kaivostoiminnasta syntyvän sivukiven ja rikastusjätteen käsittelyssä koskevan asiakirjan laatimisesta ympäristön pilaantumisen ehkäisemisen ja vähentämisen yhtenäistämiseksi 24 päivänä syyskuuta 1996 annetun neuvoston direktiivin 96/61/EY (5) mukaisesti.

(2)	Euroopan parlamentti antoi 5 päivänä heinäkuuta 2001 antamassaan edellä mainittua tiedonantoa koskevassa päätöslauselmassa (6) täyden tukensa aikomukselle antaa kaivannaisteollisuuden jätehuoltoa koskeva direktiivi.

(3)

Kuudennesta ympäristöä koskevasta yhteisön toimintaohjelmasta 22 päivänä heinäkuuta 2002 tehdyssä Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksessä N:o 1600/2002/EY (7) asetetaan tavoitteita jätteen osalta, joka kuitenkin syntyy: sen vaarallisuusastetta olisi alennettava ja sen pitäisi aiheuttaa mahdollisimman pieni riski; etusija olisi annettava jätteiden hyödyntämiselle ja erityisesti kierrätykselle; hävitettäväksi menevän jätteen määrän olisi oltava mahdollisimman vähäinen, ja se olisi hävitettävä turvallisesti, ja hävitettäväksi tarkoitettu jäte olisi käsiteltävä mahdollisimman lähellä sen syntypaikkaa sikäli kuin tämä ei vähennä jätteen käsittelytoimien tehokkuutta. Päätöksessä N:o 1600/2002/EY esitetään onnettomuuksiin liittyvänä ensisijaisena toimena myös erityisesti kaivostoiminnasta aiheutuvien suuronnettomuuksien vaarojen torjuntaa ja kaivosjätettä koskevien toimenpiteiden kehittäminen. Päätöksessä N:o 1600/2002/EY mainitaan ensisijaisena toimena myös kaivannaisteollisuuden kestävän hoidon edistäminen kyseisen teollisuuden ympäristövaikutusten vähentämiseksi.

(4)

Kaivannaisteollisuuden jätehuollosta ympäristölle tai ihmisten terveydelle mahdollisesti aiheutuvien haittavaikutusten torjumiseksi tai minimoimiseksi on yhteisön ympäristöpolitiikan tavoitteiden mukaisesti asetettava vähimmäisvaatimukset; tällaista jätettä ovat esimerkiksi rikastusjäte (mineraalien erilaisissa käsittelyissä jäljelle jäävä kiinteä tai lietemäinen jäte), sivukivi ja irtomaa (kaivannaistoiminnoissa malmiin tai mineraaliesiintymään käsiksi pääsemiseksi siirrettävä aines, mukaan luettuna tuotannon valmisteluvaiheen aikana siirrettävä aines) ja pintamaa (maaperän ylin kerros), mikäli ne ovat jätteistä 15 päivänä heinäkuuta 1975 annetun neuvoston direktiivin 75/442/ETY (8) määritelmän mukaista jätettä.

(5)

Kestävää kehitystä käsitelleessä Yhdistyneiden Kansakuntien vuoden 2002 huippukokouksessa hyväksytyn kestävää kehitystä koskevan Johannesburgin täytäntöönpanosuunnitelman 24 kohdan mukaan on tarpeen suojella taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen luonnonvaraperustaa ja kääntää nykyinen luonnonvaroja heikentävä kehityssuunta hallinnoimalla luonnonvaraperustaa kestävällä ja integroidulla tavalla.

(6)

Tämän direktiivin olisi näin ollen katettava maalla harjoitettavan kaivannaisteollisuuden jätehuolto eli mineraalivarojen etsinnässä, louhinnassa (tuotannon valmisteluvaihe mukaan luettuna), rikastuksessa ja varastoinnissa sekä louhosten toiminnassa syntyvien jätteiden käsittely. Tällaisen jätehuollon olisi kuitenkin vastattava periaatteita ja tärkeysjärjestyksiä, jotka on vahvistettu direktiivissä 75/442/ETY, jota sen 2 artiklan 1 kohdan b alakohdan ii alakohdan mukaisesti sovelletaan edelleen tämän direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle jääviin kaivannaisteollisuuden jätehuoltonäkökohtiin.

(7)	Kaksinkertaisen työn ja suhteettoman suurten hallinnollisten vaatimusten välttämiseksi tämän direktiivin soveltamisala olisi rajattava kattamaan ne tietyt toiminnot, joita pidetään ensisijaisina direktiivin tavoitteiden saavuttamisen kannalta.

(8)

Tämän direktiivin säännöksiä ei näin ollen pitäisi soveltaa jätevirtoihin, jotka syntyvät mineraalien louhinta- ja rikastamistoimintojen yhteydessä mutta eivät ole suoraan sidoksissa louhinta- tai rikastusprosessiin, esimerkiksi elintarvikejätteisiin, jäteöljyihin, romuajoneuvoihin, käytettyihin paristoihin ja akkuihin. Tällaisen jätteen huoltoon olisi sovellettava direktiivin 75/442/ETY tai kaatopaikoista 26 päivänä huhtikuuta 1999 annetun neuvoston direktiivin 1999/31/EY (9) säännöksiä tai muuta asiaa koskevaa yhteisön lainsäädäntöä; näitä säännöksiähän sovelletaan esimerkiksi etsintä-, louhinta- tai rikastuspaikalla syntyvään jätteeseen, joka myöhemmin kuljetetaan paikkaan, joka ei ole tämän direktiivin mukainen jätealue.

(9)

Tätä direktiiviä ei myöskään pitäisi soveltaa mineraalivarojen offshore-etsinnässä, -louhinnassa ja -rikastuksessa syntyvään jätteeseen eikä veden johtamiseen ja pumpatun pohjaveden palauttamiseen samaan pohjaveteen, kun taas pysyvään jätteeseen, mineraalivarojen etsinnästä syntyvään ei-vaaralliseen jätteeseen, pilaantumattomaan maa-ainekseen ja turpeen nostosta, käsittelystä ja varastoinnista syntyvään jätteeseen tulisi soveltaa vain vähäisempiä vaatimuksia, koska niiden ympäristöriskit ovat pienemmät. Jäsenvaltiot voivat lieventää tai jättää soveltamatta eräitä vaatimuksia ei-vaarallisen muun kuin pysyvän jätteen osalta. Näitä poikkeuksia ei kuitenkaan tulisi soveltaa A-luokkaan kuuluviin jätealueisiin.

(10)	Kaivannaisteollisuuden mahdollisesti radioaktiivisiin jätteisiin tätä direktiiviä sovellettaisiin siten, että se ei koskisi radioaktiivisuuteen liittyviä erityisnäkökohtia.

(11)

Direktiivin 75/442/ETY mukaisesti ja Euroopan atomienergiayhteisön (Euratom) perustamissopimuksen 31 ja 32 artiklan nojalla radioaktiivisten ominaisuuksien vuoksi käytettävien aineiden louhinnassa syntyneen jätteen käsittelyllä on tarkoitus varmistaa työntekijöiden, muiden kansalaisten ja ympäristön suojelu ionisoivasta säteilystä aiheutuvilta vaaroilta. Tätä direktiiviä ei sovelleta tällaisen jätteen käsittelyyn silloin, kun sitä koskevat Euratomin perustamissopimukseen perustuvat säädökset.

(12)

Direktiivissä 75/442/ETY ja erityisesti sen 3 ja 4 artiklassa yksilöityjen periaatteiden ja tärkeysjärjestysten noudattamiseksi jäsenvaltioiden on varmistettava, että kaivannaisteollisuuden toiminnanharjoittajat toteuttavat kaikki tarvittavat toimenpiteet kaivannaisteollisuudessa syntyvästä jätteestä ympäristölle tai ihmisten terveydelle aiheutuvien tosiasiallisten tai mahdollisten haittojen estämiseksi tai vähentämiseksi sikäli kuin mahdollista.

(13)

Näiden toimenpiteiden olisi perustuttava muun muassa direktiivissä 96/61/EY määriteltyyn parhaan käytettävissä olevan tekniikan käsitteeseen, ja tällaista tekniikkaa käytettäessä jäsenvaltioiden asiana on määrittää, miten jätealueen tekniset erityispiirteet, sen maantieteellinen sijainti ja paikalliset ympäristöolosuhteet otetaan tarvittaessa huomioon.

(14)

Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että kaivannaisteollisuuden toiminnanharjoittajat laativat kaivannaisjätteen käsittelyä, hyödyntämistä ja hävittämistä koskevat asianmukaiset jätehuoltosuunnitelmat. Tällaiset suunnitelmat olisi laadittava siten, että niillä varmistetaan jätehuoltovaihtoehtojen asianmukainen suunnittelu jätteen määrän ja haitallisuuden minimoimiseksi ja jätteen hyödyntämisen edistämiseksi. Lisäksi kaivannaisteollisuuden jätteet olisi määriteltävä niiden koostumuksen mukaan sen varmistamiseksi, että niiden reaktiot olisivat mahdollisimman pitkälti ennakoitavissa.

(15)

Onnettomuusriskien minimoimiseksi ja ympäristön ja ihmisten terveyden suojelemiseksi mahdollisimman hyvin jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että jokainen A-luokkaan kuuluvan jätealueen toiminnanharjoittaja laatii jätteistä aiheutuvien suuronnettomuuksien torjuntaa koskevat toimintaperiaatteet ja soveltaa niitä. Torjuntatoimenpiteiden osalta niihin tulisi sisältyä turvallisuusjohtamisjärjestelmien laatiminen, onnettomuustapauksissa käytettävät pelastussuunnitelmat ja turvallisuustietojen levittäminen henkilöille, joihin suuronnettomuudella todennäköisesti olisi vaikutuksia. Toiminnanharjoittajat olisi velvoitettava antamaan onnettomuustapauksissa toimivaltaisille viranomaisille kaikki asiaa koskevat tiedot, jotka ovat tarpeen tosiasiallisten ja mahdollisten ympäristöhaittojen lieventämiseksi. Näitä erityisvaatimuksia ei tulisi soveltaa niihin kaivannaisteollisuuden jätealueisiin, jotka kuuluvat neuvoston direktiivin 96/82/EY (10) soveltamisalaan.

(16)	Jätealuetta ei pitäisi luokitella A-luokkaan yksinomaan sellaisten riskien perusteella, jotka kohdistuvat kaivannaisteollisuuden työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojeluun ja joita koskee muu yhteisön lainsäädäntö, erityisesti neuvoston direktiivit 92/91/ETY (11) ja 92/104/ETY (12).

(17)

Kaivannaisteollisuuden jätehuollon erityispiirteiden vuoksi on tarpeen ottaa käyttöön erityiset hakemus- ja lupamenettelyt tällaisten jätteiden vastaanottoon käytettävien jätealueiden osalta. Jäsenvaltioiden olisi lisäksi toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että toimivaltaiset viranomaiset säännöllisin väliajoin tarkastelevat uudelleen ja tarvittaessa ajantasaistavat lupaehtoja.

(18)

Jäsenvaltiot olisi velvoitettava varmistamaan, että tiedon saatavuudesta, yleisön osallistumisesta päätöksentekoon sekä oikeuden saatavuudesta ympäristöasioissa 25 päivänä kesäkuuta 1998 tehdyn Yhdistyneiden Kansakuntien Euroopan talouskomission yleissopimuksen (Århusin yleissopimus) mukaisesti yleisölle tiedotetaan jätehuoltolupahakemuksista ja niitä, joita asia koskee, kuullaan ennen jätehuoltoluvan myöntämistä.

(19)

On tarpeen ilmoittaa selvästi ne vaatimukset, jotka kaivannaisteollisuuden jätealueiden olisi täytettävä sijainnin, hoidon, valvonnan ja käytöstä poistamisen sekä sellaisten ehkäisevien ja suojelevien toimien osalta, jotka on toteutettava minkä tahansa ympäristöuhan torjumiseksi lyhyellä ja pitkällä aikavälillä sekä erityisesti suotoveden maaperään suotautumisen aiheuttaman pohjaveden pilaantumisen ehkäisemiseksi.

(20)	On tarpeen määritellä selkeästi A-luokkaan kuuluvat kaivannaisteollisuuden jätealueet ottaen huomioon tällaisten jätealueiden toiminnasta tai niissä tapahtuneesta onnettomuudesta, jossa jätettä pääsee jätealueen ulkopuolelle, seuraavat todennäköiset vaikutukset.

(21)

Jätteeseen, joka sijoitetaan takaisin tyhjiin louhoksiin joko niiden kunnostamista varten tai mineraalien louhintaprosessiin liittyvässä rakentamistarkoituksessa, kuten koneille tarkoitettujen kulkuteiden, kuljetusluiskien, väliseinien, suojaesteiden tai -vallien rakentamiseksi tyhjiin louhoksiin tai niiden ylläpitämiseksi, on myös sovellettava tiettyjä vaatimuksia pintavesien ja/tai pohjavesien suojelemiseksi, tällaisen jätteen vakauden turvaamiseksi ja soveltuvan seurannan järjestämiseksi sen jälkeen, kun tällainen toiminta on päättynyt. Vastaavasti tällaiseen jätteeseen ei tulisi soveltaa tämän direktiivin yksinomaan ”jätealueita” koskevia vaatimuksia, paitsi niitä, jotka on mainittu tyhjiä kaivoksia koskevassa erityissäännöksessä.

(22)

Jotta voitaisiin taata kaivannaisteollisuuden jätealueiden asianmukainen rakentaminen ja kunnossapito, jäsenvaltioiden olisi toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että tällaisten jätealueiden suunnittelun, sijoittamisen ja hoidon suorittavat henkilöt, joilla on siihen tekninen pätevyys. On tarpeen varmistaa, että toiminnanharjoittajan ja henkilökunnan saama koulutus ja hankkima tieto takaa heille tarvittavat taidot. Lisäksi toimivaltaisten viranomaisten olisi saatava varmuus siitä, että toiminnanharjoittaja varmistaa uuden jätealueen rakentamiseen ja kunnossapitoon sekä olemassa olevan jätealueen laajennukseen tai muuttamiseen soveltuvat järjestelyt, myös jätealueen käytöstä poistamisen jälkeisenä aikana.

(23)

On tarpeen ottaa käyttöön seurantamenettelyt, joita sovelletaan jätealueiden käytön aikana ja käytöstä poistamisen jälkeen. Olisi säädettävä A-luokkaan kuuluvien jätealueiden osalta käytöstä poistamisen jälkeisestä seuranta- ja valvontakaudesta, joka on suhteessa kyseisen jätealueen aiheuttamaan riskiin, samalla tavalla kuin direktiivi 1999/31/EY edellyttää.

(24)	On tarpeen määritellä, milloin ja miten kaivannaisteollisuuden jätealueet tulisi poistaa käytöstä, ja asettaa toiminnanharjoittajalle käytöstä poistamisen jälkeistä aikaa koskevat velvoitteet ja vastuut.

(25)

Jäsenvaltioiden olisi velvoitettava kaivannaisteollisuuden toiminnanharjoittajat seuraamaan ja valvomaan jätealueitaan vesien ja maaperän pilaantumisen estämiseksi ja jätealueista ympäristölle tai ihmisten terveydelle mahdollisesti aiheutuvien haittavaikutusten havaitsemiseksi. Jotta minimoidaan veden pilaantuminen, jätteen päästämisessä vastaanottaviin vesistöihin olisi lisäksi noudatettava yhteisön vesipolitiikan puitteista 23 päivänä lokakuuta 2000 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 2000/60/EY (13). Lisäksi rikastusjätettä sisältävien altaiden syanidi- ja syanidiyhdistepitoisuuksia tietyillä kaivannaisteollisuuden aloilla olisi niiden haitallisuuden ja myrkkyvaikutusten vuoksi vähennettävä alhaisimmalle mahdolliselle tasolle käyttäen parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa. Pitoisuuksille olisi vastaavasti ja joka tapauksessa tämän direktiivin erityisvaatimusten mukaisesti asetettava enimmäismäärät tällaisten vaikutusten torjumiseksi.

(26)

Kaivannaisteollisuuden jätealueesta vastaavaa toiminnanharjoittajaa olisi vaadittava asettamaan jäsenvaltioiden erikseen päättämien menettelyjen mukaisesti rahoitusvakuus tai vastaava sen varmistamiseksi, että kaikki lupavelvoitteet täytetään, mukaan luettuina paikan käytöstä poistamiseen ja sen jälkeiseen aikaan liittyvät velvoitteet. Rahoitusvakuuden olisi oltava riittävä kattamaan paikan kunnostaminen, josta huolehtii soveltuvalla tavalla pätevä ja riippumaton kolmas osapuoli. On aiheellista, että tällainen vakuus asetetaan ennen kuin jätettä aletaan sijoittaa jätealueelle ja että sen määrää säännöllisesti mukautetaan. Lisäksi aiheuttamisperiaatteen ja ympäristövastuusta ympäristövahinkojen ehkäisemiseksi ja korjaamiseksi 21 päivänä huhtikuuta 2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/35/EY (14) mukaisesti on tärkeää tehdä selväksi, että kaivannaisteollisuuden jätealueesta vastaavilla toiminnanharjoittajilla on asianmukainen vastuu toiminnastaan aiheutuneista ympäristövahingoista tai tällaisten vahinkojen välittömästä uhkasta.

(27)

Sellaisten kaivannaisteollisuuden jätealueiden toiminnan osalta, joilla todennäköisesti on merkittäviä rajat ylittäviä haitallisia vaikutuksia ympäristöön ja niistä mahdollisesti aiheutuvia riskejä ihmisten terveydelle toisen jäsenvaltion alueella, olisi oltava yhteiset menettelytavat naapurusmaiden välisten kuulemisten helpottamiseksi. Tämä olisi toteutettava sen varmistamiseksi, että viranomaisten välillä vaihdetaan riittävästi tietoja ja yleisölle tiedotetaan asianmukaisesti kaikista jätealueista, joilla voi olla haitallisia vaikutuksia ympäristöön kyseisessä toisessa jäsenvaltiossa.

(28)

Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että toimivaltaiset viranomaiset perustavat kaivannaisteollisuuden jätealueiden tehokkaan tarkastus- tai vastaavan valvontajärjestelmän. Ennen jätteen sijoittamisen aloittamista olisi tarkastettava, että lupaehtoja on noudatettu, sanotun kuitenkaan rajoittamatta toiminnanharjoittajan lupavelvoitteita. Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että toiminnanharjoittajat seuraajineen pitävät ajantasaisesti kirjaa tällaisista jätealueista ja että toiminnanharjoittajat siirtävät jätealueen tilaa ja toimintaa koskevat tiedot seuraajilleen.

(29)	Jäsenvaltioiden olisi toimitettava säännöllisesti komissiolle kertomukset tämän direktiivin täytäntöönpanosta, mukaan luettuina tiedot onnettomuuksista ja läheltä piti -tilanteista. Komission olisi raportoitava näiden kertomusten perusteella Euroopan parlamentille ja neuvostolle.

(30)	Jäsenvaltioiden olisi laadittava tämän direktiivin nojalla annettujen kansallisten säännösten rikkomisesta langetettavia seuraamuksia koskevat säännöt ja varmistettava, että ne pannaan täytäntöön. Tällaisten seuraamusten olisi oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia.

(31)	Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että luetteloidaan niiden alueella sijaitsevat käytöstä poistetut jätealueet, joista aiheutuu vakavia haittavaikutuksia ympäristöön tai joista mahdollisesti keskipitkällä tai lyhyellä aikavälillä aiheutuu vakavia uhkia ihmisten terveydelle tai ympäristölle.

(32)

Komission olisi varmistettava riittävä tieteellisten ja teknisten tietojen vaihto siitä, miten jäsenvaltioissa luetteloidaan käytöstä poistetut jätealueet ja kehitetään menetelmät jäsenvaltioiden auttamiseksi tämän direktiivin noudattamisessa käytöstä poistettujen jätealueiden kunnostamisen osalta. Olisi myös varmistettava parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa koskeva tietojen vaihto jäsenvaltioiden sisällä ja niiden välillä.

(33)

Tämä direktiivi voisi olla hyödyllinen ja käyttökelpoinen väline tarkistettaessa, että yhteisön kehitysyhteistyörahoitusta saaviin hankkeisiin sisältyvät tarpeelliset toimenpiteet kielteisten ympäristövaikutusten estämiseksi tai minimoimiseksi. Tällainen lähestymistapa on perustamissopimuksen 6 artiklan mukainen erityisesti siltä osin, että ympäristönsuojeluvaatimukset sisällytetään yhteisön kehitysyhteistyöpolitiikkaan.

(34)

Tämän direktiivin tavoitetta eli kaivannaisteollisuuden jätehuollon parantamista ei voida riittävällä tavalla saavuttaa jäsenvaltioiden toimiessa yksin, koska huonosti hoidettuna tällainen jätehuolto voi aiheuttaa valtioiden rajat ylittävää pilaantumista. Aiheuttamisperiaatteen mukaan myös kaivannaisteollisuudesta peräisin olevasta jätteestä ympäristölle aiheutuneet vahingot on otettava huomioon, ja kyseisen periaatteen eri maissa erilaisen soveltamisen vuoksi talouden toimijoille koituva taloudellinen rasite voi olla eri maissa varsin erilainen. Kun kaivannaisteollisuuden jätehuoltoa ohjataan kansallisella politiikalla, on vaikea saavuttaa tavoite, jonka mukaan varmistetaan turvallisuuden ja vastuullisuuden vähimmäistaso tällaisen jätteen huollossa ja maksimoidaan tällaisen jätteen hyödyntäminen koko yhteisössä. Koska sen tähden tämän direktiivin tavoite voidaan direktiivin laajuuden ja vaikutusten vuoksi paremmin saavuttaa yhteisön tasolla, yhteisö voi toteuttaa toimia perustamissopimuksen 5 artiklaan sisältyvän toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa tarkoitetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä direktiivissä ei mennä pidemmälle kuin on tarpeen kyseisen tavoitteen saavuttamiseksi.

(35)	Tämän direktiivin täytäntöönpanoon tarvittavat toimenpiteet on hyväksyttävä menettelystä komissiolle siirrettyä täytäntöönpanovaltaa käytettäessä 28 päivänä kesäkuuta 1999 tehdyn päätöksen 1999/468/EY (15) mukaisesti.

(36)	Sellaisten jätealueiden toimintaa, jotka ovat olemassa ajankohtana, jona tämä direktiivi saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä, olisi säänneltävä ja toteutettava tarvittavat toimenpiteet tällaisten jätealueiden mukauttamiseksi tämän direktiivin vaatimuksiin määrätyn ajanjakson kuluessa.

(37)

Jäsenvaltioita kannustetaan paremmasta lainsäädännöstä toimielinten välillä tehdyn sopimuksen (16) 34 kohdan mukaisesti laatimaan itseään varten ja yhteisön edun vuoksi omat taulukkonsa, joista ilmenee mahdollisuuksien mukaan tämän direktiivin ja kansallisen lainsäädännön osaksi saattamista koskevien toimenpiteiden välinen vastaavuus, ja julkaisemaan ne,

OVAT ANTANEET TÄMÄN DIREKTIIVIN:

1 artikla

Aihe

Tässä direktiivissä vahvistetaan toimenpiteet, menettelyt ja ohjeet kaivannaisteollisuuden jätehuollosta ympäristöön, erityisesti veteen, ilmaan, maaperään, eläimistöön ja kasvistoon sekä maisemaan, aiheutuvien haitallisten vaikutusten ja niistä ihmisten terveydelle aiheutuvien riskien torjumiseksi ja vähentämiseksi mahdollisuuksien mukaan.

2 artikla

Soveltamisala

1. Tämä direktiivi koskee sellaisten jätteiden käsittelyä, jotka syntyvät mineraalivarojen etsinnässä, louhinnassa, rikastuksessa ja varastoinnissa sekä louhosten toiminnassa, jäljempänä ’kaivannaisjäte’, 2 ja 3 kohdassa vahvistetuin poikkeuksin.

2. Tätä direktiiviä ei sovelleta

a)	mineraalivarojen etsinnästä, louhinnasta tai rikastuksesta ja louhosten toiminnasta aiheutuvaan jätteeseen, joka ei suoraan synny näiden toimintojen tuloksena;

b)	jätteeseen, joka syntyy mineraalivarojen offshore-etsinnässä, -louhinnassa ja -rikastuksessa;

c)	direktiivin 2000/60/EY 11 artiklan 3 kohdan j alakohdan ensimmäisessä ja toisessa luetelmakohdassa määriteltyyn veden johtamiseen ja pumpatun pohjaveden palauttamiseen samaan pohjaveteen siinä määrin, kuin se on sallittu kyseisessä artiklassa.

3. Mineraalivarojen etsinnästä, louhinnasta, rikastamisesta ja varastoinnista ja louhosten toiminnasta syntyvään pysyvään jätteeseen ja pilaantumattomaan maa-ainekseen sekä turpeen nostosta, käsittelystä ja varastoinnista syntyvään jätteeseen ei sovelleta 7 ja 8 artiklaa, 11 artiklan 1 ja 3 kohtaa, 12 artiklaa, 13 artiklan 5 kohtaa eikä 14 ja 16 artiklaa, ellei niitä sijoiteta A-luokkaan kuuluvalle jätealueelle.

Toimivaltainen viranomainen voi lieventää näitä vaatimuksia tai jättää ne soveltamatta mineraalivarojen etsinnästä, öljyn ja muiden evaporiittien kuin kipsin ja anhydriitin etsintää lukuun ottamatta, aiheutuvan ei-vaarallisen jätteen sijoittamisen osalta sekä pilaantumattoman maa-aineksen ja turpeen nostosta, käsittelystä ja varastoinnista syntyvän jätteen sijoittamisen osalta, mikäli se katsoo, että 4 artiklan vaatimukset täyttyvät.

Jäsenvaltiot voivat lieventää tai jättää soveltamatta 11 artiklan 3 kohdan, 12 artiklan 5 ja 6 kohdan, 13 kohdan 5 kohdan sekä 14 ja 16 artiklan vaatimuksia ei-vaarallisen muun kuin pysyvän jätteen osalta, ellei niitä sijoiteta A-luokkaan kuuluvalle jätealueelle.

4. Tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvaan jätteeseen ei sovelleta direktiiviä 1999/31/EY, sanotun kuitenkaan rajoittamatta muun yhteisön lainsäädännön soveltamista.

3 artikla

Määritelmät

Tässä direktiivissä tarkoitetaan

1)	’jätteellä’ samaa kuin direktiivin 75/442/ETY 1 artiklan a alakohdassa;

2)	’vaarallisella jätteellä’ samaa kuin vaarallisista jätteistä 12 päivänä joulukuuta 1991 annetun neuvoston direktiivin 91/689/ETY 1 artiklan 4 kohdassa; (17)

’pysyvällä jätteellä’ jätettä, jossa ei tapahdu olennaisia fysikaalisia, kemiallisia tai biologisia muutoksia. Pysyvä jäte ei liukene, pala tai muutoin reagoi fysikaalisesti tai kemiallisesti, hajoa biologisesti tai vaikuta haitallisesti muihin aineisiin, joiden kanssa se joutuu kosketuksiin, siten, että se todennäköisesti aiheuttaisi ympäristön pilaantumista tai vaaraa ihmisten terveydelle. Jätteiden kokonaishuuhtoutumisen ja niiden sisältämien haitallisten aineiden kokonaispitoisuuden samoin kuin suotoveden myrkyllisyyden ympäristölle on oltava merkityksetöntä, eikä niistä ennen kaikkea saa aiheutua vaaraa pintaveden ja/tai pohjaveden laadulle;

4)	’pilaantumattomalla maa-aineksella’ maa-ainesta, joka on otettu maaperän ylimmästä kerroksesta kaivannaistoiminnan aikana ja jota ei pidetä pilaantuneena sen jäsenvaltion kansallisen lainsäädännön mukaan, jossa paikka sijaitsee, eikä yhteisön lainsäädännön mukaan;

5)	’mineraalivaroilla’ tai ’mineraalilla’ orgaanisen tai epäorgaanisen aineen, kuten energiapolttoaineen, metallimalmin, teollisuusmineraalin ja rakennusmineraalin, mutta ei veden, luonnollista esiintymää maankuoressa;

6)	’kaivannaisteollisuudella’ kaikkia laitoksia ja yrityksiä, jotka harjoittavat kaupallisessa tarkoituksessa mineraalivarojen louhintaa maan pinnalla tai maan alla, mukaan luettuina louhinta porausreiän kautta tai louhitun aineen rikastus;

7)	’offshorella’ tarkoitetaan meren ja merenpohjan aluetta, joka ulottuu tavanomaisen tai keskimääräisen vuoroveden laskuveden rajasta ulospäin;

’rikastuksella’ mineraalivaroille esimerkiksi louhoksilla tehtävää mekaanista, fyysistä, biologista, lämpökäsittely- tai kemiallista prosessia tai näiden prosessien yhdistelmää mineraalien erottamiseksi, mukaan lukien koon muuttaminen, luokittelu, erottaminen ja uuttaminen, sekä aikaisemmin käytöstä poistetun jätteen jälleenkäsittelyä, ei kuitenkaan sulatus- eikä lämpökäsittelyvalmistusprosesseja eikä metallurgisia toimintoja;

9)	’rikastusjätteellä’ kiinteää tai lietemäistä jätettä, joka jää jäljelle mineraalien erotusprosesseissa (esimerkiksi murskaus, jauhatus, kokoerottelu, vaahdotus ja muut fysikaaliskemialliset tekniikat), joilla arvomineraalit erotetaan arvottomasta kiviaineksesta;

10)	’kasalla’ maan päälle järjestettyä aluetta, jolle kiinteä jäte sijoitetaan;

11)	’padolla’ rakennetta, jonka tarkoituksena on pitää vesi ja jäte altaassa ja rajata ne siihen;

12)	’altaalla’ luonnollista tai järjestettyä aluetta, johon sijoitetaan hienojakoinen jäte, useimmiten rikastusjäte, sekä vaihteleva määrä vettä, joka on peräisin mineraalivarojen rikastuksesta ja prosessivesien selkeytyksestä ja kierrätyksestä;

13)	’heikkoon happoon liukenevalla syanidilla’ syanidia ja syanidiyhdisteitä, jotka liukenevat heikkoon happoon määrätyllä pH-tasolla;

14)	’suotovedellä’ mitä tahansa nestettä, joka suotautuu sijoitetun jätteen läpi ja pääsee jätealueelta tai pysyy siellä, mukaan luettuina pilaantunut valuma, ja jolla voi ilman asianmukaista käsittelyä olla haitallisia vaikutuksia ympäristöön;

15)

’jätealueella’ mitä tahansa aluetta, joka on osoitettu kiinteässä tai nestemäisessä olomuodossa taikka liuoksena tai lietteenä olevan kaivannaisjätteen kokoamiseen ja sijoittamiseen seuraaviksi ajanjaksoiksi:

—	A-luokkaan kuuluviin jätealueiden ja jätehuoltosuunnitelmassa vaarallisiksi määriteltyjen jätteiden jätealueiden osalta ei määräaikaa,

—	yli kuuden kuukauden määräaika odottamattomien vaarallisten jätteiden jätealueille,

—	yli vuoden määräaika ei-vaarallisen muun kuin pysyvän jätteen jätealueille,

—	yli kolmen vuoden määräaika pilaantumattoman maa-aineksen, etsinnästä aiheutuvan ei-vaarallisen jätteen, turpeen nostosta, käsittelystä ja varastoinnista syntyvän jätteen ja pysyvän jätteen jätealueiden osalta.

Tällaisiin jätealueisiin katsotaan kuuluvan pato tai muu rakenne, jonka tarkoituksena on pitää sisäpuolellaan, pidättää, rajata tai muutoin tukea tällaista paikkaa, samoin kuin esimerkiksi kasat ja altaat; tällaisiin alueisiin eivät kuitenkaan sisälly tyhjiksi jääneet louhokset, joihin jäte sijoitetaan takaisin mineraalien louhinnan jälkeen kunnostamista ja rakentamista varten;

16)

’suuronnettomuudella’ missä tahansa tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvassa laitoksessa kaivannaisjätehuoltoon liittyvän toiminnan aikana paikalla aiheutunutta tapahtumaa, josta koituu vakava vaara ihmisten terveydelle ja/tai ympäristölle joko välittömästi tai pitkän ajan kuluessa kyseisellä paikalla tai muualla;

17)	’vaarallisella aineella’ sellaista ainetta, sekoitusta tai valmistetta, joka on vaarallinen neuvoston direktiivissä 67/548/ETY (18) tai direktiivissä 1999/45/EY (19) tarkoitetulla tavalla;

18)	’parhaalla käytettävissä olevalla tekniikalla’ samaa kuin direktiivin 96/61/EY 2 artiklan 11 kohdassa;

19)	’vastaanottavalla vesistöllä’ pintavettä, pohjavettä, jokisuiden vaihettumisalueita sekä rannikkovesiä siten kuin ne on määritelty direktiivin 2000/60/EY 2 artiklan 1, 2, 6 ja 7 kohdassa;

20)

’kunnostamisella’ jätealueen vaikutusalueella olevan maan käsittelyä siten, että maa palautetaan tyydyttävään tilaan ottaen erityisesti huomioon maaperän laatu, luonnonvaraisten kasvien ja eläinten, luonnollisten elinympäristöjen, makean veden vesistöjen ja maisemien osalta sekä soveltuva hyötykäyttö;

21)

’etsinnällä’ muiden kuin taloudellisesti arvottomien mineraaliesiintymien etsintää, johon luetaan mukaan näytteenotto, kokoomanäytteiden otto, kairaus ja tutkimusojien kaivaminen mutta ei töitä, jotka ovat tarpeen kyseisten esiintymien kehittämiseksi, eikä toimia, jotka liittyvät välittömästi olemassa olevaan louhintatoimintaan;

22)	’yleisöllä’ yhtä tai useampaa luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä ja, kansallisen lainsäädännön tai käytännön mukaisesti, näiden henkilöiden yhteenliittymiä, järjestöjä tai ryhmiä;

23)

’niillä, joita asia koskee’ yleisöä, joihin tämän direktiivin 6 ja 7 artiklan mukainen ympäristöalan päätöksenteko vaikuttaa tai todennäköisesti vaikuttaa tai joita se koskee; tässä määritelmässä katsotaan, että edellä mainitut päätökset koskevat ympäristönsuojelua varten perustettuja, kansallisen lainsäädännön vaatimuksia noudattavia kansalaisjärjestöjä;

24)

’toiminnanharjoittajalla’ luonnollista tai oikeushenkilöä, joka vastaa kaivannaisjätteen huollosta sen jäsenvaltion kansallisen lainsäädännön mukaisesti, jossa kyseinen jätehuolto suoritetaan, myös kaivannaisjätteen väliaikaisen varastoinnin osalta ja toiminnan sekä käytöstä poistamisen jälkeisenä aikana;

25)	’jätteen haltijalla’ jätteen tuottajaa taikka luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, jonka hallussa kaivannaisjäte on;

26)	’pätevällä henkilöllä’ luonnollista henkilöä, jolla on kyseisen jäsenvaltion lainsäädännössä määritelty tekninen tuntemus ja kokemus suorittaa tästä direktiivistä johtuvat tehtävät;

27)	’toimivaltaisella viranomaisella’ yhtä tai useampaa viranomaista, jonka jäsenvaltio nimeää vastuulliseksi tästä direktiivistä aiheutuvien tehtävien suorittamisesta;

28)	’paikalla’ kaikkea selkeästi määritetyllä maantieteellisellä alueella sijaitsevaa maata, joka on toiminnanharjoittajan valvonnan alainen;

29)	’merkittävällä muutoksella’ jätealueen rakenteen tai toiminnan muutosta, jolla voi toimivaltaisen viranomaisen mielestä olla merkittäviä kielteisiä vaikutuksia ihmisten terveydelle tai ympäristölle.

4 artikla

Yleiset vaatimukset

1. Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että kaivannaisjätteiden huolto tapahtuu vaarantamatta ihmisten terveyttä ja käyttämättä menettelyjä tai menetelmiä, joista voi aiheutua vahinkoa ympäristölle, ja erityisesti vaarantamatta vesiä, ilmaa, maaperää sekä eläimistöä ja kasvistoa, tuottamatta melu- tai hajuhaittoja ja aiheuttamatta haittaa maisemalle tai erityisalueille. Jäsenvaltioiden on lisäksi toteutettava tarvittavat toimenpiteet jätealueen kaivannaisjätteen hylkäämisen, poisheittämisen tai valvomattoman sijoittamisen kieltämiseksi.

2. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että toiminnanharjoittaja toteuttaa kaikki tarvittavat toimenpiteet torjuakseen tai vähentääkseen sikäli kuin mahdollista kaikki kaivannaisjätteiden huollosta johtuvat haitalliset vaikutukset ympäristölle ja ihmisten terveydelle. Tähän sisältyy jätealueen hoito, myös kyseisen jätealueen käytöstä poistamisen jälkeen, sekä kyseiseen jätealueeseen liittyvien suuronnettomuuksien torjunta ja tällaisista onnettomuuksista ympäristölle ja ihmisten terveydelle aiheutuvien seurausten rajoittaminen.

3. Edellä 2 kohdassa tarkoitetut toimenpiteet perustuvat muun muassa parhaaseen käytettävissä olevaan tekniikkaan siten, että yhdenkään tekniikan tai erityisen teknologian käyttöä ei määrätä pakolliseksi mutta otetaan huomioon jätealueen tekniset erityispiirteet, sen maantieteellinen sijainti ja paikalliset ympäristöolosuhteet.

5 artikla

Jätehuoltosuunnitelma

1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että toiminnanharjoittaja laatii kaivannaisjätteen minimointia, käsittelyä, hyödyntämistä ja sijoittamista koskevat soveltuvat jätehuoltosuunnitelmat.

2. Jätehuoltosuunnitelman tavoitteena on

torjua ja vähentää jätteen syntymistä ja vähentää jätteen haitallisuutta ottaen erityisesti huomioon

i)	jätehuolto suunnitteluvaiheessa ja mineraalien louhinta- ja rikastusmenetelmiä valittaessa,

ii)	muutokset, joita kaivannaisjätteessä mahdollisesti tapahtuu maanpäällisen alueen laajetessa ja jätteen joutuessa maanpäällisiin olosuhteisiin,

iii)	kaivannaisjätteen palauttaminen mineraalien louhinnan jälkeen tyhjään louhokseen, siltä osin kuin se on teknisesti ja taloudellisesti toteutettavissa eikä aiheuta haittaa ympäristölle yhteisön nykyisten ympäristönormien ja tämän direktiivin asiaankuuluvien vaatimusten mukaisesti,

iv)	pintamaan asettaminen takaisin paikoilleen jätealueen käytöstä poistamisen jälkeen tai, jos tämä ei ole käytännössä toteutettavissa, pintamaan käyttö uudelleen muualla,

v)	aiempaa vaarattomampien aineiden käyttö mineraalivarojen rikastuksessa;

b)	kaivannaisjätteen hyödyntämisen edistäminen kierrättämällä jätettä tai käyttämällä se uudelleen, jos tästä ei ole haittaa ympäristölle yhteisön nykyisten ympäristönormien ja tämän direktiivin asiaankuuluvien vaatimusten mukaisesti;

kaivannaisjätteen lyhyen ja pitkän aikavälin turvallisen hävittämisen varmistaminen erityisesti siten, että jo jätealueen suunnitteluvaiheessa kiinnitetään huomiota jätehuoltoon jätealueen toiminnan aikana ja käytöstä poistamisen jälkeen ja että valitaan suunnitelma, joka edellyttää niin vähän kuin suinkin ja, jos mahdollista, lopulta ei lainkaan käytöstä poistetun jätealueen seurantaa, valvontaa ja hoitoa.

3. Jätehuoltosuunnitelman on sisällettävä ainakin seuraavat seikat:

tarvittaessa liitteessä III vahvistettujen perusteiden mukainen jätealueen ehdotettu luokka:

—	jos vaaditaan A-luokkaan kuuluva jätealue, asiakirja, jossa osoitetaan, että suuronnettomuuksien torjuntaa koskevat toimintaperiaatteet, turvallisuusjohtamisjärjestelmä toimintaperiaatteiden toteuttamiseksi ja sisäinen pelastussuunnitelma otetaan käyttöön 6 artiklan 3 kohdan mukaisesti,

—	jos toiminnanharjoittaja katsoo, että A-luokkaan kuuluvaa jätealuetta ei vaadita, riittävät tiedot asian perustelemiseksi ja myös eritelmä mahdollisista onnettomuusriskeistä;

b)	jätteen määrittely liitteessä II esitetyn mukaisesti ja maininta toimintakauden aikana tuotettavan kaivannaisjätteen arvioidusta kokonaismäärästä;

c)	kuvaus kyseiset jätteet tuottavasta toiminnasta sekä käsittelystä, joka jätteelle tehdään;

kuvaus haitallisista vaikutuksista, joita tällaisen jätteen sijoittamisesta mahdollisesti koituu ympäristölle ja ihmisten terveydelle, sekä tällaisten vaikutusten torjumiseen toteutettavista toimenpiteistä, jotta voidaan minimoida ympäristövaikutukset toiminnan aikana ja käytöstä poistamisen jälkeen, mukaan luettuna 11 artiklan 2 kohdan a, b, d ja e alakohdassa tarkoitetut näkökohdat;

e)	tapauksen mukaan 10 artiklan sekä lisäksi 11 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaiset valvonta- ja seurantamenettelyt;

f)	ehdotettu käytöstä poistamista koskeva suunnitelma, mukaan lukien kunnostaminen ja 12 artiklassa vahvistetut käytöstä poistamista seuraavat menettelyt ja seuranta;

g)	jäljempänä 13 artiklassa vahvistetut toimenpiteet veden tilan huononemisen sekä ilman ja maaperän pilaantumisen estämiseksi tai minimoimiseksi.

Jätehuoltosuunnitelmassa on annettava riittävästi tietoa, jotta toimivaltaiset viranomaiset voivat arvioida toiminnanharjoittajan kykyä toteuttaa 2 kohdassa asetetut jätehuoltosuunnitelman tavoitteet ja täyttää tämän direktiivin mukaiset velvoitteensa.

4. Jätehuoltosuunnitelmaa on tarkasteltava uudelleen viiden vuoden välein ja/tai tarpeen mukaan muutettava, jos jätealueen toiminnassa tai sijoitetussa jätteessä tapahtuu merkittäviä muutoksia. Kaikista muutoksista on ilmoitettava toimivaltaiselle viranomaiselle.

5. Mikäli samojen tietojen antaminen kahdesti ja toiminnanharjoittajan ylimääräinen työ voidaan näin välttää, jätehuoltosuunnitelmana voidaan käyttää muun kansallisen tai yhteisön lainsäädännön nojalla laadittuja suunnitelmia, joissa annetaan 3 kohdassa eritellyt tiedot, sillä edellytyksellä, että kaikki 1–4 kohdan vaatimukset täytetään.

6. Toimivaltainen viranomainen hyväksyy jätehuoltosuunnitelman jäsenvaltioiden erikseen päättämien menettelyjen perusteella ja seuraa sen täytäntöönpanoa.

6 artikla

Suuronnettomuuksien torjunta ja tiedottaminen

1. Tätä artiklaa sovelletaan A-luokkaan kuuluviin jätealueisiin, lukuun ottamatta jätealueita, jotka kuuluvat direktiivin 96/82/EY soveltamisalaan.

2. Sanotun rajoittamatta yhteisön muun lainsäädännön ja erityisesti direktiivin 92/91/ETY ja direktiivin 92/104/ETY noudattamista jäsenvaltioiden on varmistettava, että suuronnettomuusvaarat havaitaan ja että jätealueiden suunnitteluun, rakentamiseen, toimintaan ja kunnossapitoon, käytöstä poistamiseen ja jälkihoitoon sisällytetään tarvittavat tekijät tällaisten onnettomuuksien torjumiseksi ja niiden ihmisten terveyteen ja/tai ympäristöön kohdistuvien haitallisten, myös rajat ylittävien, vaikutusten rajoittamiseksi.

3. Edellä 2 kohdassa vahvistettujen vaatimusten täyttämiseksi kunkin toiminnanharjoittajan on ennen toiminnan aloittamista laadittava suuronnettomuuksien torjuntaa koskevat toimintaperiaatteet kaivannaisjätteiden käsittelyn osalta ja otettava käyttöön turvallisuusjohtamisjärjestelmä niiden täytäntöönpanemiseksi liitteessä I olevassa 1 kohdassa vahvistettujen osatekijöiden mukaisesti sekä otettava käyttöön sisäinen pelastussuunnitelma, joka sisältää onnettomuustapauksessa paikalla toteutettavat toimenpiteet.

Tämän osana toiminnanharjoittajan on nimettävä turvallisuusjohtaja vastaamaan suuronnettomuuksien torjuntaa koskevien toimintaperiaatteiden täytäntöönpanosta ja säännöllisestä valvonnasta.

Toimivaltaisen viranomaisen on laadittava ulkoinen pelastussuunnitelma, joka sisältää onnettomuustapauksessa paikan ulkopuolella toteutettavat toimenpiteet. Toiminnanharjoittajan on osana lupahakemusta toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselle kaikki tällaisen suunnitelman laadinnassa tarvittavat tiedot.

4. Edellä 3 kohdassa tarkoitetun pelastussuunnitelman tavoitteena on

a)	pitää suuronnettomuudet ja muut tapahtumat hallinnassa niiden vaikutusten minimoimiseksi ja erityisesti rajoittaa ihmisten terveydelle ja ympäristölle aiheutuvia vahinkoja;

b)	toteuttaa tarvittavat toimenpiteet ihmisten terveyden ja ympäristön suojelemiseksi suuronnettomuuksien ja muiden tapahtumien vaikutuksilta;

c)	antaa tarpeelliset tiedot väestölle ja asiaankuuluville alueen laitoksille ja viranomaisille;

d)	varautua ympäristön kunnostamiseen, ennalleen palauttamiseen ja puhdistamiseen suuronnettomuuden jälkeen.

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että suuronnettomuuden sattuessa toiminnanharjoittaja antaa toimivaltaiselle viranomaiselle heti kaikki tiedot, joiden avulla voidaan minimoida onnettomuudesta ihmisten terveydelle aiheutuvat vaikutukset ja arvioida ja minimoida jo tapahtuneiden tai mahdollisten ympäristövahinkojen laajuus.

5. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että niille, joita asia koskee, annetaan mahdollisuus aikaisessa vaiheessa ja tehokkaasti osallistua 3 kohdassa tarkoitettujen ulkoisten pelastussuunnitelmien valmisteluun ja uudelleentarkasteluun. Tätä tarkoitusta varten niille, joita asia koskee, on tiedotettava kaikista tällaisista ehdotuksista ja on asetettava saataville asiaa koskevat tiedot, muun muassa tiedot oikeudesta osallistua päätöksentekoon ja toimivaltaisesta viranomaisesta, jolle lausunnot ja kysymykset tulee osoittaa.

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että niillä, joita asia koskee, on oikeus esittää huomioitaan kohtuullisten aikataulujen puitteissa ja että nämä huomiot otetaan asianmukaisesti huomioon ulkoisia pelastussuunnitelmia laadittaessa.

6. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että turvallisuustoimenpiteitä ja onnettomuustapauksissa vaadittavia toimia koskevat tiedot, jotka sisältävät vähintään liitteessä I olevassa 2 kohdassa luetellut tekijät, ovat tarjolla ilmaiseksi ja selviönä niille, joita asia koskee.

Tällaisia tietoja tarkastellaan uudelleen ja tarpeen mukaan ajantasaistetaan kolmen vuoden välein.

7 artikla

Hakemus ja lupa

1. Mikään jätealue ei saa toimia ilman toimivaltaisen viranomaisen myöntämää lupaa. Luvan on sisällettävä tämän artiklan 2 kohdassa eritellyt seikat, ja siinä on selkeästi ilmoitettava 9 artiklassa tarkoitettujen perusteiden mukainen jätealueen luokka.

Jokaisen luvan on oltava tässä artiklassa säädettyjen vaatimusten mukainen, mutta tällaiseksi luvaksi voidaan yhdistellä muun kansallisen tai yhteisön lainsäädännön nojalla myönnettäviä lupia, jos näin menetellen voidaan välttää, että toiminnanharjoittajan tai toimivaltaisen viranomaisen on annettava samat tiedot tai tehtävä sama työ kahdesti. Tämän artiklan 2 kohdassa eriteltyjä seikkoja voi koskea yksi tai useampi lupa edellyttäen, että kaikki tämän artiklan mukaiset vaatimukset täyttyvät.

2. Lupahakemuksen tulee sisältää ainakin seuraavat seikat:

a)	toiminnanharjoittajan henkilöllisyys;

b)	jätealueen ehdotettu sijainti, mukaan luettuina mahdolliset vaihtoehtoiset sijoituspaikat;

c)	5 artiklan nojalla laadittu jätehuoltosuunnitelma;

d)	14 artiklassa vaaditut riittävät rahoitusvakuus- tai vastaavat järjestelyt;

e)	toiminnanharjoittajan direktiivin 85/337/ETY (20) 5 artiklan mukaisesti toimittamat tiedot, jos kyseisen direktiivin mukaan on tehtävä ympäristövaikutusten arviointi.

3. Toimivaltainen viranomainen voi myöntää luvan vasta varmistuttuaan siitä, että

a)	toiminnanharjoittaja täyttää tässä direktiivissä säädetyt asiaankuuluvat vaatimukset;

b)	jätehuolto ei ole suoranaisesti ristiriidassa direktiivin 75/442/ETY 7 artiklassa tarkoitetun jätehuoltosuunnitelman tai siinä tarkoitettujen jätehuoltosuunnitelmien kanssa eikä muulla tavoin vaikeuta sen tai niiden toteuttamista.

4. Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että toimivaltaiset viranomaiset säännöllisin väliajoin tarkastelevat uudelleen ja tarvittaessa ajantasaistavat lupaehtoja:

—	jos jätealueen toiminnassa tai sijoitetussa jätteessä tapahtuu merkittäviä muutoksia,

—	seurannan tuloksista annetun ilmoituksen perusteella, joka toiminnanharjoittajan on 11 artiklan 3 kohdan mukaisesti annettava, tai 17 artiklan mukaisesti suoritettujen tarkastusten perusteella,

—	21 artiklan 3 kohdan mukaisen parhaissa käytettävissä olevissa tekniikoissa tapahtuvia merkittäviä muutoksia koskevan tietojenvaihdon perusteella.

5. Tämän artiklan nojalla myönnettyyn lupaan sisältyvät tiedot saatetaan pyynnöstä toimivaltaisten kansallisten ja yhteisön tilastoviranomaisten saataville tilastointia varten. Puhtaasti kaupallisia luottamuksellisia tietoja, kuten liikesuhteita, kustannustekijöitä ja taloudellisten mineraalivarojen määrää koskevia tietoja, ei julkisteta.

8 artikla

Yleisön osallistuminen

1. Yleisölle tiedotetaan julkisin ilmoituksin tai muin asianmukaisin tavoin, kuten mahdollisuuksien mukaan sähköisin viestimin, seuraavat seikat päätöksenteon varhaisessa vaiheessa ja viimeistään heti, kun tiedot voidaan kohtuudella antaa:

a)	lupahakemus;

b)	tarvittaessa tieto, että lupahakemusta koskevasta päätöksestä käydään 16 artiklan mukaisia jäsenvaltioiden välisiä neuvotteluja;

c)	yksityiskohtaiset tiedot toimivaltaisista viranomaisista, jotka vastaavat päätöksenteosta, joilta saa asiaan liittyviä tietoja ja joille huomautukset tai kysymykset voidaan esittää, sekä yksityiskohtaiset tiedot huomautusten tai kysymysten esittämistä koskevasta aikataulusta;

d)	mahdollisten päätösten luonne;

e)	tilanteen mukaan yksityiskohtaiset tiedot ehdotuksesta luvan tai lupaehtojen tarkistamiseksi;

f)	milloin, missä ja miten asianomaiset tiedot saatetaan saataville;

g)	yksityiskohtaiset tiedot menettelyistä 7 kohdan mukaista yleisön osallistumista varten.

2. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että asianmukaisen ajan kuluessa niiden, joita asia koskee, saataville saatetaan

a)	kansallisen lainsäädännön mukaisesti tärkeimmät selvitykset ja tiedot, jotka toimivaltaiselle viranomaiselle on toimitettu ajankohtana, jona yleisölle annetaan asiasta 1 kohdassa tarkoitetut tiedot;

ympäristöä koskevan tiedon julkisesta saatavuudesta ja neuvoston direktiivin 90/313/ETY kumoamisesta 28 päivänä tammikuuta 2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/4/EY (21) säännösten mukaisesti muut kuin tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitetut tiedot, jotka ovat merkityksellisiä päätöksen kannalta tämän direktiivin 7 artiklan mukaisesti ja jotka saatetaan saataville vasta, kun yleisölle on ilmoitettu tämän artiklan 1 kohdan mukaisesti.

3. Jäsenvaltioiden on toteutettava asianmukaiset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että yleisölle tiedotetaan tämän artiklan 1 kohdan mukaisesti lupaehtojen ajantasaistamisesta 7 artiklan 4 kohdan mukaisesti.

4. Niillä, joita asia koskee, on oikeus ilmaista toimivaltaiselle viranomaiselle huomautuksensa ja mielipiteensä ennen kuin lupahakemuksesta päätetään.

5. Päätöstä tehtäessä tämän artiklan mukaisten kuulemisten tulokset on otettava asianmukaisesti huomioon.

6. Kun päätös on tehty, toimivaltaisen viranomaisen on tiedotettava niille, joita asia koskee, asianmukaisten menettelyjen mukaisesti ja saatettava niiden saataville seuraavat tiedot:

a)	päätöksen sisältö mukaan lukien jäljennös luvasta;

b)	perusteet ja näkökohdat, joihin päätös perustuu.

7. Jäsenvaltiot päättävät tässä artiklassa tarkoitettua yleisön osallistumista koskevista yksityiskohtaisista järjestelyistä siten, että niillä, joita asia koskee, on mahdollisuus valmistautua ja osallistua tehokkaasti.

9 artikla

Jätealueiden luokittelujärjestelmä

Toimivaltaisten viranomaisten on tämän direktiivin soveltamiseksi luokiteltava jätealue luokkaan A kuuluvaksi liitteessä III esitettyjen perusteiden mukaisesti.

10 artikla

Tyhjät louhokset

1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että sijoittaessaan kaivannaisjätettä kunnostamis- ja rakentamistarkoituksessa takaisin tyhjiin louhoksiin, olivat ne peräisin maan päällä tai alla suoritetusta louhinnasta, toiminnanharjoittaja ryhtyy asianmukaisiin toimenpiteisiin, jotta

1)	turvataan kaivannaisjätteen vakaus 11 artiklan 2 kohdan mukaisesti, tarvittavin muutoksin;

2)	torjutaan maaperän sekä pinta- tai pohjavesien pilaantuminen 13 artiklan 1 ja 3 kohdan mukaisesti, tarvittavin muutoksin;

3)	varmistetaan kaivannaisjätteen seuranta 12 artiklan 4 ja 5 kohdan mukaisesti, tarvittavin muutoksin.

2. Tyhjien louhosten täyttämisessä käytettyihin muihin kuin kaivannaisjätteisiin sovelletaan edelleen direktiiviä 1999/31/EY.

11 artikla

Jätealueiden rakentaminen ja hoito

1. Jäsenvaltioiden on toteutettava asianmukaiset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että jätealueiden hoidosta vastaavat pätevät henkilöt, niissä seurataan teknistä kehitystä ja niiden henkilökuntaa koulutetaan.

2. Toimivaltaisen viranomaisen on saatava varmuus siitä, että rakentaessaan uuden jätealueen tai muuttaessaan olemassa olevaa jätealuetta toiminnanharjoittaja varmistaa, että

jätealueen sijainti on sopiva, ottaen huomioon erityisesti geologiset, hydrologiset, hydrogeologiset, seismiset ja geotekniset tekijät, ja jätealue on suunniteltu siten, että se täyttää lyhyellä ja pitkällä aikavälillä ne vaatimukset, jotka asetetaan maaperän, ilman, pohjavesien ja pintavesien pilaantumisen estämiselle, ottaen huomioon erityisesti direktiivit 76/464/ETY (22), 80/68/ETY (23) ja 2000/60/EY, ja, mikäli luvassa sitä edellytetään, saastuneen veden ja suotoveden keräämiselle sekä veden ja tuulen aiheuttaman eroosion vähentämiselle siltä osin kuin tämä on teknisesti mahdollista ja taloudellisesti toteutettavissa;

jätealue on rakennettu asianmukaisella tavalla ja sitä hoidetaan ja ylläpidetään siten, että varmistetaan sen fyysinen vakaus ja estetään maaperän, ilman, pintavesien ja pohjavesien pilaantuminen tai saastuminen lyhyellä ja pitkällä aikavälillä sekä rajoitetaan maisemalle mahdollisesti aiheutuva vahinko mahdollisimman pieneksi;

c)	on huolehdittu sopivista suunnitelmista ja järjestelyistä, joiden mukaisesti jätealuetta seuraavat ja tarkastavat säännöllisesti pätevät henkilöt ja joiden pohjalta ryhdytään toimiin, jos tulokset osoittavat epävakautta tai vesien tai maaperän saastumista;

d)	on huolehdittu sopivista järjestelyistä maan ennallistamiseksi ja jätealueen poistamiseksi käytöstä;

e)	on huolehdittu sopivista jätealueen käytöstä poistamisen jälkeisistä järjestelyistä.

Edellä c alakohdassa tarkoitetuista seurannasta ja tarkastuksista pidetään kirjaa niin, että tiedot liitetään lupa-asiakirjoihin, jotta varmistetaan tiedon siirtyminen etenkin toiminnanharjoittajan vaihtuessa.

3. Toiminnanharjoittajan on ilmoitettava toimivaltaiselle viranomaiselle aiheettomasti viivyttelemättä ja joka tapauksessa 48 tunnin kuluessa kaikista jätealueen vakauteen todennäköisesti vaikuttavista tapahtumista ja jätealueen valvonta- ja seurantamenettelyissä paljastuneista merkittävistä haitallisista vaikutuksista ympäristöön. Toiminnanharjoittajan on tarpeen mukaan toteutettava sisäinen pelastussuunnitelma ja pantava täytäntöön kaikki korjaustoimenpiteitä koskevat toimivaltaisen viranomaisen ohjeet.

Toiminnanharjoittajan on vastattava tällaisista toimista aiheutuneista kustannuksista.

Toimivaltaisen viranomaisen vahvistamin säännöllisin väliajoin, mutta kuitenkin vähintään kerran vuodessa, toiminnanharjoittajan on kerättyjen tietojen perusteella tehtävä toimivaltaisille viranomaisille ilmoitus seurannan tuloksista lupaehtojen noudattamisen osoittamiseksi ja jätteen sekä jätealueen käyttäytymisestä saatavan tiedon lisäämiseksi. Ilmoituksen perusteella toimivaltainen viranomainen voi päättää, että riippumattoman asiantuntijan tekemä validointi on tarpeen.

12 artikla

Jätealueiden käytöstä poistamista ja sen jälkeistä aikaa koskevat menettelyt

1. Jäsenvaltioiden on toteutettava toimenpiteet sen varmistamiseksi, että 2–5 kohtaa noudatetaan.

2. Jätealueen käytöstä poistamista koskeva menettely voidaan käynnistää vain, jos yksi seuraavista ehdoista täyttyy:

a)	luvassa ilmoitetut asiaa koskevat ehdot täyttyvät;

b)	toimivaltainen viranomainen on antanut siihen luvan toiminnanharjoittajan pyynnöstä;

c)	toimivaltainen viranomainen tekee siitä perustellun päätöksen.

3. Jätealuetta voidaan pitää lopullisesti käytöstä poistettuna vasta, kun toimivaltainen viranomainen on aiheettomasti viivyttelemättä toteuttanut lopullisen tarkastuksen paikalla, arvioinut kaikki toiminnanharjoittajan antamat selvitykset, todentanut, että paikka on kunnostettu, ja ilmoittanut toiminnanharjoittajalle käytöstä poistamisen hyväksymisestä.

Tämä lupa ei vähennä toiminnanharjoittajan lupaehtojen tai muita lainsäädännön mukaisia velvoitteita.

4. Toiminnanharjoittaja on vastuussa jätealueen ylläpidosta, seurannasta ja valvonnasta käytöstä poistamisen jälkeen niin kauan kuin toimivaltainen viranomainen tätä edellyttää, ottaen huomioon vaaran luonteen ja keston, paitsi jos toimivaltainen viranomainen päättää ottaa hoitaakseen nämä toiminnanharjoittajan tehtävät jätealueen lopullisen käytöstä poistamisen jälkeen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta jätteen haltijan vastuuta koskevan kansallisen tai yhteisön lainsäädännön soveltamista.

5. Kun toimivaltainen viranomainen katsoo jätealueen käytöstä poistamisen jälkeen tarpeelliseksi, toiminnanharjoittajan on erityisesti valvottava jätealueen fyysistä ja kemiallista vakautta ja minimoitava kaikki haittavaikutukset ympäristöön, erityisesti pinta- ja pohjavesiin varmistamalla, että

a)	kaikkia jätealueeseen liittyviä rakenteita seurataan ja niitä ylläpidetään siten, että kaikki valvonta- ja mittauslaitteet ovat aina käyttövalmiina;

b)	mahdolliset ylivuotokanavat ja patoaukot pidetään puhtaina ja tyhjinä.

6. Jätealueen sulkemisen jälkeen toiminnanharjoittajan on viipymättä ilmoitettava toimivaltaiselle viranomaiselle kaikista jätealueen vakauteen todennäköisesti vaikuttavista tapahtumista ja kehityksestä sekä valvonta- ja seurantamenettelyissä paljastuneista merkittävistä haitallisista vaikutuksista ympäristöön. Toiminnanharjoittajan on tarpeen mukaan toteutettava sisäinen pelastussuunnitelma ja pantava täytäntöön kaikki korjaustoimenpiteitä koskevat toimivaltaisen viranomaisen ohjeet.

Toiminnanharjoittajan on vastattava tällaisista toimista aiheutuneista kustannuksista.

Toimivaltaisen viranomaisen päättämissä tapauksissa ja vahvistamin säännöllisin väliajoin toiminnanharjoittajan on kerättyjen tietojen perusteella tehtävä toimivaltaisille viranomaisille ilmoitus seurannan tuloksista lupaehtojen noudattamisen osoittamiseksi ja jätteen sekä jätealueen käyttäytymisestä saatavan tiedon lisäämiseksi.

13 artikla

Veden tilan huononemisen sekä ilman ja maaperän pilaantumisen estäminen

1. Toimivaltaisen viranomaisen on saatava varmuus siitä, että toiminnanharjoittaja on toteuttanut tarvittavat toimenpiteet, jotta voidaan

a)	arvioida sijoitetusta jätteestä mahdollisesti syntyvän suotoveden määrä ja suotoveden epäpuhtauspitoisuus sekä jätealueen toiminnan aikana että sen käytöstä poistamisen jälkeen ja määrittää jätealueen vesitasapaino;

b)	estää tai minimoida suotoveden synty ja jätteiden aiheuttama pinta- ja/tai pohjavesien sekä maaperän saastuminen;

c)	käsitellä jätealueesta kerätty saastunut vesi ja suotovesi jätealueelta johdettavilta vesiltä edellytetyn laadun saavuttamiseksi.

2. Toimivaltaisen viranomaisen on huolehdittava siitä, että toiminnanharjoittaja on toteuttanut tarvittavat toimet pöly- ja kaasupäästöjen ehkäisemiseksi tai vähentämiseksi.

3. Kun ympäristöriskien arvioinnin perusteella, ottaen erityisesti soveltuvin osin huomioon direktiivi 76/464/ETY, direktiivi 80/68/ETY tai direktiivi 2000/60/EY, toimivaltainen viranomainen on päättänyt, että suotoveden keruu ja käsittely ei ole välttämätöntä, tai on todettu, että jätealue ei muodosta mahdollista vaaraa maaperälle, pohjavedelle tai pintavedelle, 1 kohdan b ja c alakohdan vaatimuksia voidaan vastaavasti lieventää tai niistä voidaan luopua.

4. Jollei kyseessä ole kaivannaisjätteiden hävittämistä varten rakennettu vesistö, jäsenvaltiot voivat sallia kiinteässä, liete- tai nestemäisessä olomuodossa olevan kaivannaisjätteen päästämisen vastaanottaviin vesistöihin vain, jos toiminnanharjoittaja noudattaa asiaa koskevia direktiivien 76/464/ETY, 80/68/ETY ja 2000/60/EY vaatimuksia.

5. Syanidia sisältävän altaan osalta toiminnanharjoittajan on parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa käyttäen varmistettava, että heikkoon happoon liukenevaa syanidia kertyy altaaseen mahdollisimman vähän, ja joka tapauksessa niiden jätealueiden osalta, joille on aiemmin myönnetty lupa tai jotka ovat jo toiminnassa … (24) siten, että heikkoon happoon liukenevan syanidin pitoisuus paikassa, jossa tuotantolaitoksen rikastusjäte sijoitetaan altaaseen, ei saa ylittää 50 ppm … (24) alkaen, 25 ppm … (25) alkaen, 10 ppm … (26) alkaen ja 10 ppm niiden jätealueiden osalta, joille lupa myönnetään … (24) jälkeen.

Toimivaltaisen viranomaisen pyynnöstä toiminnanharjoittajan on osoitettava kyseisen paikan erityisolosuhteet huomioon ottavan riskianalyysin avulla, että näitä pitoisuusarvoja ei ole tarpeen alentaa enempää.

14 artikla

Rahoitusvastuu

1. Ennen kuin kaivannaisjätettä aletaan koota tai sijoittaa jätealueelle, toimivaltaisen viranomaisen on vaadittava jäsenvaltioiden erikseen päättämien menettelyjen mukaisesti rahoitusvakuus (esimerkiksi rahamääräisenä talletuksena, teollisuuden rahoittama keskinäinen takuurahasto mukaan luettuna) tai vastaava, jotta

a)	kaikki tässä direktiivissä vahvistetut velvoitteet, mukaan luettuina käytöstä poistamisen jälkeistä aikaa koskevat velvoitteet, täytetään;

b)	on olemassa helposti käytettävissä olevia varoja paikan kunnostamiseen.

2. Edellä 1 kohdassa tarkoitetun vakuuden määrä lasketaan seuraavien seikkojen perusteella:

a)	jätealueen todennäköiset ympäristövaikutukset, ottaen huomioon erityisesti jätealueen luokka, jätteen luonne ja kunnostetun maan käyttö tulevaisuudessa;

b)	olettaen, että tarvittavat kunnostustyöt arvioi ja suorittaa riippumaton ja soveltuvalla tavalla pätevä kolmas osapuoli.

3. Vakuuden määrä mukautetaan asianmukaisesti jätealueella tarvittaviin kunnostustöihin.

4. Hyväksyessään jätealueen käytöstä poistamisen 12 artiklan 3 kohdan mukaisesti toimivaltaisen viranomaisen on annettava toiminnanharjoittajalle kirjallinen lausunto, jolla tämä vapautetaan tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta vakuusvelvoitteesta, lukuun ottamatta velvoitteita, jotka liittyvät jätealueen lopullisen käytöstä poistamisen jälkeiseen vaiheeseen 12 artiklan 4 kohdan mukaisesti.

15 artikla

Ympäristövastuu

Lisätään direktiivin 2004/35/EY liitteeseen III kohta seuraavasti:

”13.	Kaivannaisjätteiden huolto kaivannaisteollisuuden jätehuollosta … annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/…/EY (27) mukaisesti.

16 artikla

Rajat ylittävät vaikutukset

1. Jos jäsenvaltio, jossa jätealue sijaitsee, on tietoinen siitä, että A-luokkaan kuuluvan jätealueen toiminnasta todennäköisesti aiheutuu merkittäviä haitallisia vaikutuksia ympäristöön ja niistä mahdollisesti aiheutuvia riskejä ihmisten terveydelle toisessa jäsenvaltiossa, tai jos tällaisten merkittävien vaikutusten kohteeksi joutuva jäsenvaltio sitä pyytää, sen jäsenvaltion, jonka alueella 7 artiklan nojalla tehty lupahakemus on jätetty, on toimitettava mainitussa artiklassa tarkoitetut tiedot toiselle jäsenvaltiolle samaan aikaan kuin se saattaa kyseiset tiedot omien kansalaistensa saataville.

Tällaisia tietoja käytetään pohjana mahdollisesti tarvittavissa, jäsenvaltioiden kahdenvälisiin suhteisiin kuuluvissa sekä vastavuoroisuuteen ja tasapuolisuuteen perustuvissa neuvotteluissa.

2. Jäsenvaltioiden välisissä kahdenvälisissä neuvotteluissa jäsenvaltioiden on varmistettava, että 1 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa hakemukset saatetaan soveltuvaksi ajaksi myös niiden, joita asia koskee, saataville todennäköisten vaikutusten kohteena olevassa jäsenvaltiossa, jotta niillä on oikeus esittää niistä huomautuksensa ennen kuin toimivaltainen viranomainen tekee päätöksensä.

3. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että onnettomuuden sattuessa tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla jätealueella toiminnanharjoittajan 6 artiklan 4 kohdan nojalla toimivaltaiselle viranomaiselle antamat tiedot toimitetaan välittömästi toiselle jäsenvaltiolle, jotta voidaan minimoida onnettomuudesta ihmisten terveydelle aiheutuvat seuraukset ja arvioida ja minimoida tosiasiallisten ja mahdollisten ympäristövahinkojen laajuus.

17 artikla

Toimivaltaisen viranomaisen suorittamat tarkastukset

1. Ennen jätteen sijoittamisen aloittamista ja siitä lähtien kyseisessä jäsenvaltiossa päätettävin säännöllisin väliajoin, myös lopullisen käytöstä poistamisen jälkeen, toimivaltaisen viranomaisen on tarkastettava kaikki 7 artiklassa tarkoitetut jätealueet varmistaakseen, että niissä noudatetaan asiaankuuluvia lupaehtoja. Tarkastusten myönteiset tulokset eivät vähennä toiminnanharjoittajan lupaehtojen mukaista vastuuta.

2. Jäsenvaltioiden on vaadittava, että toiminnanharjoittaja pitää ajantasaista rekisteriä kaikista jätehuoltotoimista ja toimittaa nämä tiedot toimivaltaisen viranomaisen tarkastettaviksi sekä varmistaa, että jätealuetta koskevien ajantasaisen tiedon ja rekisterien siirrosta huolehditaan asianmukaisesti, jos toiminnanharjoittaja vaihtuu jätealueen toiminnan aikana.

18 artikla

Velvollisuus antaa kertomuksia

1. Jäsenvaltioiden on kolmen vuoden välein toimitettava komissiolle kertomus tämän direktiivin täytäntöönpanosta. Kertomus on laadittava 23 artiklan 2 kohdassa säädetyn menettelyn mukaisesti komission valmisteleman kyselylomakkeen tai kaavan pohjalta. Kertomus on toimitettava komissiolle yhdeksän kuukauden kuluessa kertomuksen kattaman kolmivuotiskauden päättymisestä.

Komissio julkaisee kertomuksen tämän direktiivin täytäntöönpanosta yhdeksän kuukauden kuluessa siitä, kun se on vastaanottanut jäsenvaltioiden laatimat kertomukset.

2. Jäsenvaltioiden on vuosittain toimitettava komissiolle tiedot tapahtumista, jotka toiminnanharjoittajat ilmoittavat 11 artiklan 3 kohdan ja 12 artiklan 6 kohdan mukaisesti. Komissio saattaa nämä tiedot pyynnöstä muiden jäsenvaltioiden saataville. Jäsenvaltioiden on puolestaan pyydettäessä saatettava nämä tiedot niiden saataville, joita asia koskee, sanotun kuitenkaan rajoittamatta yhteisön lainsäädäntöä ympäristötiedon julkisesta saatavuudesta.

19 artikla

Seuraamukset

Jäsenvaltioiden on laadittava säännöt tämän direktiivin nojalla annettujen kansallisten säädösten rikkomisesta langetettavista seuraamuksista ja toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että sääntöjä noudatetaan. Säädettyjen seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia.

20 artikla

Käytöstä poistettujen jätealueiden luettelointi

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että niiden alueella sijaitsevista käytöstä poistetuista jätealueista — hylätyt jätealueet mukaan luettuina — joista aiheutuu vakavia haitallisia vaikutuksia ympäristöön tai joista mahdollisesti keskipitkällä tai lyhyellä aikavälillä tulee vakavia uhkia ihmisten terveydelle tai ympäristölle, laaditaan luettelo, joka ajantasaistetaan säännöllisin väliajoin. Tämä luettelo, joka on saatettava yleisön saataville, on laadittava neljän vuoden kuluessa … (28) ottaen huomioon 21 artiklassa tarkoitetut menetelmät, jos ne ovat käytettävissä.

21 artikla

Tietojenvaihto

1. Komissio, jota avustaa 23 artiklassa tarkoitettu komitea, varmistaa, että jäsenvaltiot vaihtavat soveltuvalla tavalla teknisiä ja tieteellisiä tietoja seuraavia seikkoja koskevien menetelmien kehittämiseksi:

a)	20 artiklan täytäntöönpano;

20 artiklan mukaisesti tunnistettujen käytöstä poistettujen jätealueiden kunnostaminen 4 artiklassa vahvistettujen vaatimusten täyttämiseksi. Tällaisten menetelmien avulla voidaan laatia soveltuvimmat riskianalyysimenettelyt ja korjaavat toimenpiteet ottaen huomioon erilaiset geologiset, hydrogeologiset ja ilmastolliset erityispiirteet eri puolilla Eurooppaa.

2. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimivaltaiset viranomaiset seuraavat parhaan käytettävissä olevan tekniikan kehittymistä tai että heille tiedotetaan siitä.

3. Komissio järjestää parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa ja siihen liittyvää seurantaa ja niiden kehitystä koskevaa tietojenvaihtoa jäsenvaltioiden ja asiaa käsittelevien organisaatioiden välillä. Komissio julkaisee tällaisen tietojenvaihdon tulokset.

22 artikla

Täytäntöönpano- ja muuttamistoimenpiteet

1. Viimeistään … (29) komissio antaa 23 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun menettelyn mukaisesti ja antaen etusijan e, f ja g kohdalle seuraavia seikkoja koskevat säännökset:

a)	7 artiklan 5 kohdassa ja 12 artiklan 6 kohdassa tarkoitettujen tietojen yhtenäistäminen ja säännöllinen toimittaminen;

b)	13 artiklan 5 kohdan täytäntöönpano, mukaan luettuna heikkoon happoon liukenevan syanidin määrittelyyn liittyvät tekniset vaatimukset ja sen mittausmenetelmä;

c)	tekniset suuntaviivat 14 artiklan 2 kohdan vaatimusten mukaiselle rahoitusvakuuden asettamiselle;

d)	tekniset suuntaviivat 17 artiklan mukaisille tarkastuksille;

e)	liitteessä II vahvistettua jätteen määrittelyä koskevien teknisten vaatimusten täydentäminen;

f)	3 artiklan 3 kohdassa olevan määritelmän tulkinta;

g)	jätealueiden luokitteluperusteiden määrittäminen liitteen III mukaisesti;

h)	tämän direktiivin teknisessä täytäntöönpanossa tarvittavien yhdenmukaistettujen näytteidenottostandardien ja analyysimenetelmien määrittäminen.

2. Komissio vahvistaa 23 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun menettelyn mukaisesti tarvittaessa muutokset, joilla liitteet mukautetaan tieteelliseen ja tekniseen kehitykseen.

Tällaisia muutoksia tehdään ympäristönsuojelun tason parantamiseksi.

23 artikla

Komitea

1. Komissiota avustaa direktiivin 75/442/ETY 18 artiklalla perustettu komitea, jäljempänä ’komitea’.

2. Jos tähän kohtaan viitataan, sovelletaan päätöksen 1999/468/EY 5 ja 7 artiklaa ottaen huomioon mainitun päätöksen 8 artiklan säännökset.

Päätöksen 1999/468/EY 5 artiklan 6 kohdassa tarkoitettu määräaika vahvistetaan kolmeksi kuukaudeksi.

3. Komitea vahvistaa työjärjestyksensä.

24 artikla

Siirtymävaiheen säännös

1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että jätealueilla, joille on jo myönnetty lupa tai jotka ovat jo toiminnassa … (30), noudatetaan tämän direktiivin säännöksiä viimeistään … (31), lukuun ottamatta 14 artiklan 1 kohdan säännöksiä, joiden noudattaminen on varmistettava viimeistään … (32), ja 13 artiklan 5 kohdan säännöksiä, joiden noudattaminen on varmistettava mainitussa artiklassa vahvistetun aikataulun mukaisesti.

2. 1 kohtaa ei sovelleta … päivään ….kuuta … (31) mennessä käytöstä poistettuihin jätealueisiin.

3. 5–11 artiklaa, 12 artiklan 1, 2, 5 ja 6 kohtaa, 13 artiklan 4 ja 5 kohtaa ja 14 artiklan 1–3 kohtaa ei sovelleta sellaisiin jätealueisiin, jotka

—	ovat lakanneet ottamasta vastaan jätteitä ennen … päivää …kuuta …. (31),

—	ovat saattamassa päätökseen sovellettavia yhteisön tai kansallisen lainsäädännön mukaisia käytöstä poistamista koskevia menettelyjä tai toimivaltaisen viranomaisen hyväksymiä ohjelmia, ja

—	tosiasiallisesti poistetaan käytöstä 31 päivään joulukuuta 2010 mennessä.

Jäsenvaltiot ilmoittavat tällaisista tapauksista komissiolle viimeistään … (33) ja huolehtivat siitä, että näitä jätealueita hoidetaan tavalla, joka ei vaaranna tämän direktiivin tai muun yhteisön lainsäädännön, direktiivi 2000/60/EY mukaan luettuna, tavoitteiden saavuttamista.

25 artikla

Saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä

1. Jäsenvaltioiden on saatettava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan … (34) mennessä. Niiden on ilmoitettava tästä komissiolle viipymättä.

Näissä jäsenvaltioiden antamissa säännöksissä on viitattava tähän direktiiviin tai niihin on liitettävä tällainen viittaus, kun ne virallisesti julkaistaan. Jäsenvaltioiden on säädettävä siitä, miten viittaukset tehdään.

2. Jäsenvaltioiden on toimitettava tässä direktiivissä tarkoitetuista kysymyksistä antamansa kansalliset säännökset kirjallisina komissiolle.

26 artikla

Voimaantulo

Tämä direktiivi tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

27 artikla

Osoitus

Tämä direktiivi on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty

Euroopan parlamentin puolesta

Puhemies

…

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

…

(1) EUVL C 80, 30.3.2004, s. 35.

(2) EUVL C 109, 30.4.2004, s. 33.

(3) Euroopan parlamentin lausunto, annettu 31. maaliskuuta 2004 (EUVL C 103 E, 29.4.2004, s. 634), neuvoston yhteinen kanta, vahvistettu 12. huhtikuuta 2005, ja Euroopan parlamentin kanta (ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä).

(4) EUVL L 345, 31.12.2003, s. 97.

(5) EYVL L 257, 10.10.1996, s. 26, direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 1882/2003 (EUVL L 284, 31.10.2003, s. 1).

(6) EYVL C 65 E, 14.3.2002, s. 382.

(7) EYVL L 242, 10.9.2002, s. 1.

(8) EYVL L 194, 25.7.1975, s. 39, direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 1882/2003.

(9) EYVL L 182, 16.7.1999, s. 1, direktiivi sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella (EY) N:o 1882/2003.

(10) Neuvoston direktiivi 96/82/EY, annettu 9 päivänä joulukuuta 1996, vaarallisista aineista aiheutuvien suuronnettomuusvaarojen torjunnasta (EYVL L 10, 14.1.1997, s. 13), direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 1882/2003.

(11) Neuvoston direktiivi 92/91/ETY, annettu 3 päivänä marraskuuta 1992, vähimmäisvaatimuksista porausta käyttävän kaivannaisteollisuuden työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelun parantamiseksi (yhdestoista direktiivin 89/391/ETY 16 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu erityisdirektiivi) (EYVL L 348, 28.11.1992, s. 9).

(12) Neuvoston direktiivi 92/104/ETY, annettu 3 päivänä joulukuuta 1992, vähimmäisvaatimuksista avo- ja kaivoslouhintateollisuuden työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelun parantamiseksi (kahdestoista direktiivin 89/391/ETY 16 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu erityisdirektiivi) (EYVL L 404, 31.12.1992, s. 10).

(13) EYVL L 327, 22.2.2000, s. 1, direktiivi sellaisena kuin se on muutettuna päätöksellä N:o 2455/2001/EY (EYVL L 331, 15.12.2001, s. 1).

(14) EUVL L 143, 30.4.2004, s. 56.

(15) EYVL L 184, 17.7.1999, s. 23.

(16) EUVL C 321, 31.12.2003, s. 1.

(17) EYVL L 377, 31.12.1991, s. 20, direktiivi sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 94/31/EY (EYVL L 168, 2.7.1994, s. 28).

(18) Neuvoston direktiivi 67/548/ETY, annettu 27 päivänä kesäkuuta 1967, vaarallisten aineiden luokitusta, pakkaamista ja merkintöjä koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä (EYVL P 196, 16.8.1967, s. 1), direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna komission direktiivillä 2004/73/EY (EUVL L 152, 30.4.2004, s. 1).

(19) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 1999/45/EY, annettu 31 päivänä toukokuuta 1999, vaarallisten valmisteiden luokitusta, pakkaamista ja merkintöjä koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä (EYVL L 200, 30.7.1999, s. 1), direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna neuvoston direktiivillä 2004/66/EY (EUVL L 168, 1.5.2004, s. 35).

(20) Neuvoston direktiivi 85/337/ETY, annettu 27 päivänä kesäkuuta 1985, tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista (EYVL L 175, 5.7.1985, s. 40), direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2003/35/EY (EUVL L 156, 25.6.2003, s. 17).

(21) EUVL L 41, 14.2.2003, s. 26.

(22) Neuvoston direktiivi 76/464/ETY, annettu 4 päivänä toukokuuta 1976, tiettyjen yhteisön vesiympäristöön päästettyjen vaarallisten aineiden aiheuttamasta pilaantumisesta (EYVL L 129, 18.5.1976, s. 23), direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiivillä 2000/60/EY.

(23) Neuvoston direktiivi 80/68/ETY, annettu 17 päivänä joulukuuta 1979, pohjaveden suojelemisesta tiettyjen vaarallisten aineiden aiheuttamalta pilaantumiselta (EYVL L 20, 26.1.1980, s. 43), direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiivillä 91/692/ETY (EYVL L 377, 31.12.1991, s. 48).

(24) 25 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu päivämäärä.

(25) 5 vuotta 25 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun päivämäärän jälkeen.

(26) 10 vuotta 25 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun päivämäärän jälkeen.

(27) EUVL L …”.

(28) 25 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu päivämäärä.

(29) Kahden vuoden kuluttua tämän direktiivin voimaantulopäivästä.

(30) 25 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu päivämäärä.

(31) Neljä vuotta 25 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun päivämäärän jälkeen.

(32) Kuusi vuotta 25 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun päivämäärän jälkeen.

(33) Kolme kuukautta 25 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun päivämäärän jälkeen.

(34) 24 kuukautta tämän direktiivin voimaantulopäivästä.

LIITE I

Suuronnettomuuksien torjuntaa koskevat toimintaperiaatteet ja niille, joita asia koskee, annettavat tiedot

1. Suuronnettomuuksien torjuntaa koskevat toimintaperiaatteet

Suuronnettomuuksien torjuntaa koskevien toiminnanharjoittajan toimintaperiaatteiden ja turvallisuusjohtamisjärjestelmän olisi oltava oikeasuhteiset jätealueesta aiheutuvaan suuronnettomuusriskiin. Niiden täytäntöönpanemisessa on otettava huomioon seuraavat tekijät:

1)	suuronnettomuuksien torjuntaa koskeviin toimintaperiaatteisiin pitäisi sisältyä toiminnanharjoittajan yleiset päämäärät ja toiminnan ohjenuorat, jotka koskevat suuronnettomuuksien vaaran rajoittamista;

2)	turvallisuusjohtamisjärjestelmän pitäisi sisältää se osa yleistä johtamisjärjestelmää, johon kuuluu organisaatiorakenne, vastuualueet, käytännöt, menettelyt, menetelmät ja voimavarat, jotka mahdollistavat suuronnettomuuksien torjuntaa koskevien toimintaperiaatteiden määrittelyn ja täytäntöönpanon;

turvallisuusjohtamisjärjestelmän yhteydessä käsitellään seuraavia kysymyksiä:

organisaatio ja henkilökunta: suuronnettomuusvaarojen hallintaan osallistuvan henkilöstön tehtävät ja vastuualueet kaikilla organisaatiotasoilla; tällaisen henkilökunnan koulutustarpeiden kartoitus ja näin yksilöidyn koulutuksen järjestäminen; henkilöstön ja tarvittaessa alihankkijoiden osallistuminen;

suuronnettomuusvaarojen tunnistaminen ja arviointi: normaalissa tai normaalista poikkeavassa toiminnassa mahdollisesti esiintyvien suuronnettomuusvaarojen järjestelmälliseksi tunnistamiseksi sekä niiden todennäköisyyden ja vakavuuden arvioimiseksi tarvittavien menettelyjen vahvistaminen ja käyttöönotto;

c)	käytön valvonta: laitoksen ja sen prosessien sekä laitteiden turvallista käyttöä ja kunnossapitoa sekä seisokkeja koskevien menettelytapojen käyttöönotto ja ohjeiden antaminen;

d)	muutostilanteet: jätealueiden muuttamista tai uusien jätealueiden suunnittelua koskevista menettelyistä päättäminen ja niiden käyttöönotto;

e)	suunnittelu vaaratilanteiden varalta: sellaisten menettelyjen vahvistaminen ja käyttöönotto, joiden avulla voidaan tunnistaa ennakoitavissa olevat vaaratilanteet järjestelmällisen analyysin avulla sekä laatia, harjoitella ja korjata pelastussuunnitelmia ja siten hallita tällaiset vaaratilanteet;

toteutuksen seuranta: sellaisten menettelyjen vahvistaminen ja käyttöönotto, joilla voidaan jatkuvasti arvioida suuronnettomuuksien torjuntaa koskevien toiminnanharjoittajan toimintaperiaatteiden ja turvallisuusjohtamisjärjestelmien toteutumista, sekä tutkinnan ja korjaavien toimintojen menettelyt siinä tapauksessa, että ne eivät toteudu. Näihin menettelyihin pitäisi kuulua toiminnanharjoittajien ilmoitusjärjestelmä suuronnettomuuksista tai läheltä piti -tilanteista, varsinkin jos turvallisuustoimissa on ollut puutteellisuuksia, sekä onnettomuuksien ja läheltä piti -tilanteiden tutkinta ja seuranta ottaen huomioon aiemmat kokemukset;

tarkistus ja arviointi: sellaisten menettelyjen vahvistaminen ja käyttöönotto, joilla voidaan säännöllisin väliajoin järjestelmällisesti arvioida suuronnettomuuksien torjuntaa koskevia toimintaperiaatteita sekä turvallisuusjohtamisjärjestelmän tehoa ja asianmukaisuutta; ylemmän johdon tekemä kirjallinen arviointi toimintaperiaatteiden ja turvallisuusjohtamisjärjestelmän toteuttamisesta ja niiden saattamisesta ajan tasalle.

2. Niille, joita asia koskee, annettavat tiedot

1)	Toiminnanharjoittajan nimi ja jätealueen osoite.

2)	Tietoja antavan henkilön asema.

3)	Vahvistus siitä, että jätealueen suhteen on noudatettava tämän direktiivin soveltamisesta johtuvia säännöksiä ja hallinnollisia määräyksiä ja tarvittaessa että 6 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja tekijöitä koskevat tiedot on toimitettu toimivaltaiselle viranomaiselle.

4)	Selkeästi laadittu selostus toiminnasta tai toiminnoista jätealueella.

5)	Jätealueella osallisena olevat sellaiset aineet ja valmisteet, joista voisi aiheutua suuronnettomuus, yleisesti käytössä olevin nimin tai ryhmänimikkein tai käyttäen niiden vaaraluokkaa, sekä niiden tärkeimmät vaaraominaisuudet.

6)	Yleisiä tietoja suuronnettomuuksien vaarojen luonteesta, mukaan lukien niiden mahdolliset vaikutukset onnettomuusalueella olevaan väestöön ja ympäristöön.

7)	Asianmukaiset tiedot siitä, miten onnettomuusalueella olevaa väestöä varoitetaan onnettomuudesta ja miten se pidetään suuronnettomuuksissa tapahtumien tasalla.

8)	Asianmukaiset tiedot siitä, mihin toimiin onnettomuusalueella olevan väestön on ryhdyttävä ja miten sen on käyttäydyttävä suuronnettomuuden tapahtuessa.

9)	Vahvistus siitä, että toiminnanharjoittajalla on velvollisuus ryhtyä asianmukaisiin toimiin alueella ja erityisesti ottaa yhteys pelastustoimeen, jotta suuronnettomuuksissa voidaan toimia asianmukaisesti ja minimoida niiden seuraukset.

10)	Viittaus ulkoiseen pelastussuunnitelmaan, joka on laadittu onnettomuudesta paikan ulkopuolelle aiheutuvien vaikutusten käsittelemiseksi. Tähän olisi sisällyttävä neuvot siitä, kuinka pelastuspalvelun ohjeita tai vaatimuksia olisi noudatettava onnettomuustapauksessa.

11)	Täsmennykset siihen, miten muita asiaa koskevia tietoja saa, sikäli kuin ne eivät ole kansallisen lainsäädännön mukaan luottamuksellisia.

LIITE II

Jätteen määrittely

Jätealueelle sijoitettava jäte määritellään siten, että voidaan taata jätealueen rakenteiden fyysinen ja kemiallinen vakaus pitkällä aikavälillä ja torjua suuronnettomuudet. Jätteen määrittelyyn on sisällyttävä soveltuvin osin ja jätealueen luokan mukaisesti seuraavat näkökohdat:

1)	sijoitettavan jätteen odotettujen fyysisten ja kemiallisten ominaisuuksien kuvaus lyhyellä ja pitkällä aikavälillä, viitaten erityisesti sen vakauteen maanpinnalla vallitsevissa ilma- ja sääolosuhteissa;

2)	komission päätöksessä 2000/532/EY (1) vahvistetun mukainen jäteluokka, erityisesti jätteen vaarallisten ominaisuuksien osalta;

3)	mineraalivarojen käsittelyssä käytettävien kemiallisten aineiden ja niiden vakauden kuvaus;

4)	jätteen sijoittamismenetelmän kuvaus;

5)	käytettävän jätteenkuljetusjärjestelmän kuvaus.

(1) Komission päätös 2000/532/EY, tehty 3 päivänä toukokuuta 2000, jätteistä annetun neuvoston direktiivin 75/442/ETY 1 artiklan a alakohdan mukaisen jäteluettelon laatimisesta tehdyn komission päätöksen 94/3/EY ja vaarallisista jätteistä annetun neuvoston direktiivin 91/689/ETY 1 artiklan 4 kohdan mukaisen vaarallisten jätteiden luettelon laatimisesta tehdyn neuvoston päätöksen 94/904/EY korvaamisesta (EYVL L 226, 6.9.2000, s. 3), päätös sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna neuvoston päätöksellä 2001/573/EY (EYVL L 203, 28.7.2001, s. 18).

LIITE III

Jätealueiden luokitteluperusteet

Jätealue luokitellaan A-luokkaan seuraavissa tapauksissa:

—

jätealueen tämänhetkisen tai tulevan koon, sijainnin ja ympäristövaikutusten kaltaiset tekijät huomioon ottavassa riskianalyysissä todetaan, että jätealueen pettämisestä tai viallisesta toiminnasta, esimerkiksi jätekasan sortumisesta tai padon murtumisesta, voisi aiheutua merkittävä onnettomuus, tai

—	jätealueella on tietyn enimmäismäärän ylittävä määrä direktiivin 91/689/ETY nojalla vaaralliseksi luokiteltua jätettä, tai

—	jätealueella on tietyn enimmäismäärän ylittävä määrä direktiivin 67/548/ETY tai direktiivin 1999/45/EY nojalla vaaralliseksi luokiteltuja aineita tai valmisteita.

NEUVOSTON PERUSTELUT

I JOHDANTO

1.	Komissio toimitti ehdotuksensa neuvostolle 3. kesäkuuta 2003. (1) Ehdotus perustuu perustamissopimuksen 175 artiklan 1 kohtaan.

2.	Talous- ja sosiaalikomitea antoi lausuntonsa 11. joulukuuta 2003. (2)

3.	Alueiden komitea antoi lausuntonsa 11. helmikuuta 2004. (3)

4.	Euroopan parlamentti antoi lausuntonsa ensimmäisessä käsittelyssä 31. maaliskuuta 2004. (4)

5.	Neuvosto vahvisti 12. huhtikuuta 2005 yhteisen kantansa perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

II TAVOITE

Ehdotuksen tavoitteena on asettaa vähimmäisvaatimukset kaivannaisteollisuuden jätehuollon parantamiseksi puuttumalla erityisesti ympäristölle ja ihmisten terveydelle aiheutuviin riskeihin, joita saattaa liittyä tällaisen jätteen käsittely-, hyödyntämis- ja hävittämisvaiheisiin. Tässä tarkoituksessa ehdotuksen tärkeimmät osa-alueet ovat seuraavat: toimilupiin liitettävät ehdot, jätehuoltoa koskevat yleiset velvollisuudet, velvollisuus määritellä jäte ennen sen hävittämistä tai käsittelyä, toimenpiteet, joilla varmistetaan jätealueiden turvallisuus, vaatimus laatia käytöstä poistamista koskeva suunnitelma ja velvollisuus esittää riittävät rahoitusvakuudet.

III YHTEISEN KANNAN ERITTELY

1. Yleistä

Yhteinen kanta on pääosiltaan komission ja parlamentin kantojen mukainen:

—	Siinä vahvistetaan kaikki komission ehdotuksessa esitetyt tavoitteet ja sen keskeiset osat, joita myös Euroopan parlamentti kannatti.

—

Siinä otetaan mahdollisimman tarkasti huomioon Euroopan parlamentin lausunto, sillä yhteiseen kantaan on sisällytetty huomattava määrä parlamentin tarkistuksista joko sellaisenaan tai ainakin perusajatukseltaan. Neuvosto on periaatteessa hyväksynyt erityisesti direktiivin soveltamisalaa, jätealueen määritelmää, rahoitusvakuuksia ja käytöstä poistettujen jätealueiden luetteloa koskevien tarkistusten osia hieman muutettuina (ks. tarkemmat huomautukset kohdassa 2).

2. Euroopan parlamentin tarkistukset

Täysistunnossaan 31. maaliskuuta 2004 Euroopan parlamentti hyväksyi ensimmäisessä käsittelyssä 74 tarkistusta ehdotukseen. Yhteiseen kantaan on sisällytetty 43 tarkistusta (kokonaan, osittain tai sisällöltään, samassa tai samankaltaisessa sanamuodossa tai perusajatuksen osalta).

Yhteiseen kantaan sisällytetyt tarkistukset voidaan ryhmitellä seuraavasti: (tarkistukset luetellaan jäljempänä siinä järjestyksessä, jossa ne ovat yhteisessä kannassa)

19 tarkistusta hyväksyttiin (lähes) sellaisenaan: 3, 7, 11, 12, 14, 16, 28, 30, 32, 35, 39, 93, 50, 51, 52, 57, 59, 60, 75.

24 tarkistusta hyväksyttiin osittain tai asiasisällöltään.

Johdanto-osan kappaleet

Tarkistus 2: Täsmennettiin, että kaivannaisteollisuudesta syntyneiden jätteiden on oltava jätepuitedirektiiviin sisältyvän määritelmän mukaista jätettä, jotta tämän direktiivin vähimmäisvaatimuksia voitaisiin soveltaa niihin.

Tarkistus 5: Tämä tarkistus sisällytettiin ehdotukseen hiukan muutettuna johdonmukaisuuden varmistamiseksi.

Tarkistus 86: Tämä tarkistus hyväksyttiin ajatussisällöltään (ks. myös tarkistus 98). Lisäksi vaarattoman, muun kuin pysyvän jätteen osalta jäsenvaltioilla olisi oikeus lieventää tai jättää soveltamatta tiettyjä vaatimuksia. Lisäksi neuvosto katsoo, että myös turpeen nostosta, käsittelystä ja varastoinnista syntyvään jätteeseen tulisi soveltaa vain vähäisempiä vaatimuksia.

Tarkistus 6: ks. tarkistukset 71–72.

Artiklat

Tarkistus 13: Tämän tarkistuksen perusajatus sisällytettiin johdanto-osan 8 kappaleeseen.

Tarkistus 98: Euroopan parlamentti ehdotti, että vain joitakin vaatimuksia sovellettaisiin vaarattomaan pysyvään jätteeseen, pilaantumattomaan maa-ainekseen ja etsinnän tuloksena syntyvään vaarattomaan jätteeseen. Neuvosto hyväksyi tämän tarkistuksen ja täsmensi, että A-luokkaan kuuluviin jätealueisiin olisi joka tapauksessa sovellettava tämän direktiivin kaikkia säännöksiä. Lisäksi neuvoston mielestä myös turpeen noston, käsittelyn ja varastoinnin tuloksena syntyvään jätteeseen olisi sovellettava vain näitä kyseisiä vaatimuksia. Neuvosto myös lisäsi jäsenmaille mahdollisuuden lieventää tai jättää soveltamatta tiettyjä vaatimuksia vaarattoman, muun kuin pysyvän jätteen osalta, jos sitä ei ole sijoitettu A-luokan jätealueelle. vaaraton jäte

Tarkistus 17:”Lämpökäsittelyprosessi” lisättiin niiden prosessien luetteloon, joita mineraalivaroille tehdään mineraalien erottamiseksi.

Tarkistus 21: Euroopan parlamentti ehdotti, ettei asetettaisi aikarajoitusta jätteen varastointipaikan luokittelemiseksi jätealueeksi. Neuvosto hyväksyi tämän lähestymistavan kaikkien A-luokan jätealueiden ja jätehuoltosuunnitelmassa vaarallisiksi määriteltyjen jätteiden jätealueiden osalta ja suhteellisemman lähestymistavan vähemmän vaarallisten jäteluokkien osalta.

Tarkistus 25: Kaivannaisjätteen minimointi lisättiin käsittelyn, hyödyntämisen ja hävittämisen rinnalle.

Tarkistus 27: Tarkistuksen ensimmäinen osa hyväksyttiin sellaisenaan.

Tarkistus 29: Tarkistuksen perusajatus hyväksyttiin; liiat yksityiskohdat jätettiin pois.

Tarkistus 31: Tarkistus hyväksyttiin pienin sanamuutoksin.

Tarkistus 36: Tarkistuksen tarkoituksena oli lisätä vaatimus sisällyttää turvallisuutta koskeva kertomus ja sisäinen pelastussuunnitelma 6 artiklan 3 kohdassa edellytettyihin suuronnettomuuksien torjuntaa koskeviin toimintaperiaatteisiin. Yhteisessä kannassa vaatimus esittää turvallisuutta koskeva kertomus ja sisäinen pelastussuunnitelma on 5 artiklan 3 kohdan a alakohdassa yhdessä suuronnettomuuksien torjuntaa koskevan suunnitelman esittämistä koskevan vaatimuksen kanssa. Kertomus ja suunnitelmat sisällytetään asiakirjaan, joka liitetään A-luokkaan kuuluvien jätealueiden jätehuoltosuunnitelmaan.

Tarkistus 37: Tämän tarkistuksen perusajatus otettiin huomioon 7 artiklan 4 kohdassa, johon on sisällytetty kaikki tilanteet, joissa lupaehtoja tarkastellaan uudelleen ja tarvittaessa ajantasaistetaan.

Tarkistus 44: Maaperän pilaantumisen torjuminen sisällytettiin yhdeksi niistä toimenpiteistä, jotka toiminnanharjoittajan on toteutettava sijoittaessaan kaivannaisjätettä takaisin tyhjiksi jääneisiin louhoksiin kunnostamista ja rakentamista varten.

Tarkistus 47: Ehdotus jätealueen säännöllisestä seurannasta ja tarkastamisesta otettiin huomioon.

Tarkistus 63: Neuvosto kohdisti huomion pöly- ja kaasupäästöihin.

Tarkistukset 66–67–68: Nämä tarkistukset vastaavat laajalti sitä, mitä neuvosto on vahvistanut yhteisessä kannassaan: rahoitusvakuuksien asettamista koskevista menettelyistä päättävät jäsenvaltiot, komissio laatii sitä varten tekniset suuntaviivat (22 artiklan 1 kohdan c alakohta) ja mitään toimia jätteen sijoittamiseksi jätealueelle ei voida aloittaa ilman vakuuksia (7 artiklan 2 kohdan d alakohta). Jäsenvaltioiden erilaisten oikeusjärjestelmien huomioon ottamiseksi on käytetty sanamuotoa ”rahoitusvakuus (esimerkiksi rahamääräisenä talletuksena, teollisuuden rahoittama keskinäinen takuurahasto mukaan luettuna) tai vastaava”.

Tarkistus 70: Tämä tarkistus hyväksyttiin edellyttäen, että sovelletaan yhteisön lainsäädäntöä, joka koskee kansalaisten oikeutta tutustua ympäristölainsäädäntöön.

Tarkistukset 71–72: Neuvosto hyväksyi tarkistuksen perusajatuksen eli että laaditaan luettelo käytöstä poistetuista jätealueista, joista aiheutuu vakavia haittavaikutuksia ympäristölle tai joista tulee mahdollisesti keskipitkällä tai lyhyellä aikavälillä vakavia uhkia ihmisten terveydelle tai ympäristölle. Neuvosto pyrki sovittamaan tarkistuksen uudessa sanamuodossa yhteen tavoitteet ympäristön suojelun korkeasta tasosta ja mahdollisimman vähäisestä hallinnollisesta rasitteesta luettelointivelvoitteen johdosta.

Tarkistus 76: Liitteen III ensimmäisen luetelmakohdan sanamuotoa muutettiin siten, että siinä viitataan ”suuronnettomuuteen”; sitä vastaava määritelmä 3 artiklan 16 kohdassa sisältää Euroopan parlamentin ehdottaman sanamuodon.

Seuraavia tarkistuksia ei ole sisällytetty:

Johdanto-osan kappaleet

Tarkistus 4: Euroopan parlamentti ehdottaa, että poistettaisiin tämä johdanto-osan kappale, jossa todetaan, että jätepuitedirektiiviä sovelletaan edelleen tämän direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle jääviin kaivannaisteollisuuden jätehuoltonäkökohtiin.

Tarkistus 8: Euroopan parlamentti ehdottaa, että poistettaisiin vakiosäännös, jonka mukaan tähän ehdotukseen sovelletaan toissijaisuusperiaatetta.

Artiklat

Tarkistukset 42, 43, 45: Nämä tarkistukset eivät kuulu ehdotuksen soveltamisalaan. Tarkistuksen 42 perusteella otettaisiin mukaan muutakin ainetta kuin jätettä; tarkistuksilla 43 ja 45 ulotettaisiin tyhjiksi jääneisiin louhoksiin takaisin sijoitettavaa jätettä koskevat toimenpiteet koskemaan itse tyhjiä louhoksia.

Tarkistukset 9, 90, 22, 24, 26, 34, 38, 40, 41, 48, 53, 55, 56, 61, 74: Nämä tarkistukset sisältävät neuvoston mielestä liian yksityiskohtaisia tai kuvailevia selvityksiä, jotta ne voitaisiin sisällyttää direktiiviin, tai ne on jo sisällytetty ehdotuksen muihin artikloihin. Tarkistus 90 on sisällytetty johdanto-osan 4 kappaleeseen.

Tarkistus 65: Neuvoston mielestä tämä tarkistus ei kuulu direktiivin soveltamisalaan.

Tarkistus 69: Tämä tarkistus muuttaisi valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arvioinnista tehdyn YK:n yleissopimuksen (Espoon yleissopimuksen) mukaista sanamuotoa.

Tarkistukset 19, 20, 88: Nämä tarkistukset liittyvät kielellisiin tai terminologisiin seikkoihin, joita neuvosto ei ottanut huomioon, koska haluttiin varmistaa johdonmukaisuus koko ehdotuksessa.

Tarkistukset 46, 54, 58, 73: Nämä tarkistukset sisältävät viittauksia yhteisön lainsäädäntöön, jota sovelletaan joka tapauksessa; kyseisiä yhteisön ympäristönormeja on noudatettava joka tapauksessa.

Tarkistukset 62 ja 64: 13 artiklan 4 kohdassa jo edellytetään jäsenvaltioilta, että ne voivat sallia kaivannaisjätteen päästämisen muihin vastaanottaviin vesistöihin kuin kaivannaisjätteiden hävittämistä varten rakennettuihin vesistöihin ainoastaan, jos toiminnanharjoittaja noudattaa asiaa koskevia direktiivien 76/464/ETY, 80/68/ETY ja 2000/60/EY vaatimuksia.

IV YHTEENVETO

Huolimatta siitä, että neuvosto ei voi hyväksyä kaikkia Euroopan parlamentin tekemiä tarkistuksia, se katsoo, että yhteisessä kannassa otetaan laajalti huomioon Euroopan parlamentin huolenaiheet ja noudatetaan komission muutettua ehdotusta.

(1) Asiak. 10143/03 – KOM(2003) 319 lopull.

(2) EUVL C 80, 30.3.2004, s. 35.

(3) EUVL C 109, 30.4.2004, s. 33.

(4) EUVL C 103 E, 29.4.2004, s. 634.

12.7.2005

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 172/26

Neuvoston 18 päivänä huhtikuuta 2005 vahvistama

YHTEINEN KANTA (EY) N:o 24/2005

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/…/EY antamiseksi terveyttä ja turvallisuutta koskevista vähimmäisvaatimuksista työntekijöiden suojelemiseksi altistumiselta fysikaalisista tekijöistä (optinen säteily) aiheutuville riskeille (yhdeksästoista direktiivin 89/391/ETY 16 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu erityisdirektiivi)

(2005/C 172 E/02)

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 137 artiklan 2 kohdan,

ottavat huomioon komission ehdotuksen (1), jonka se on tehnyt työturvallisuuden ja työterveyden neuvoa-antavaa komiteaa kuultuaan,

ottavat huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon (2),

ovat kuulleet alueiden komiteaa,

noudattavat perustamissopimuksen 251 artiklassa määrättyä menettelyä (3),

sekä katsovat seuraavaa:

(1)

Perustamissopimuksen mukaan neuvosto voi antaa direktiivein säännökset vähimmäisvaatimuksista, joilla edistetään erityisesti työympäristön parantamista, taatakseen näin korkeatasoisemman työntekijöiden terveyden ja turvallisuuden suojelun. Näitä direktiivejä säädettäessä on vältettävä asettamasta sellaisia hallinnollisia, taloudellisia ja oikeudellisia rasitteita, jotka vaikeuttaisivat pienten ja keskisuurten yritysten perustamista taikka haittaisivat niiden kehitystä.

(2)

Työntekijöiden sosiaalisia perusoikeuksia koskevan yhteisön peruskirjan soveltamiseen liittyvästä toimintaohjelmasta annetun komission tiedonannon mukaisesti on asetettava turvallisuutta ja terveyttä koskevia vähimmäisvaatimuksia työntekijöiden altistumiselle fysikaalisista tekijöistä johtuville riskeille. Euroopan parlamentti antoi syyskuussa 1990 toimintaohjelmasta päätöslauselman (4), jossa kehotettiin komissiota muun muassa laatimaan erityisdirektiivi meluun, tärinään ja muihin työpaikan fysikaalisiin tekijöihin liittyvistä riskeistä.

(3)

Ensimmäisenä toimenpiteenä Euroopan parlamentti ja neuvosto antoivat 25 päivänä kesäkuuta 2002 direktiivin 2002/44/EY terveyttä ja turvallisuutta koskevista vähimmäisvaatimuksista työntekijöiden suojelemiseksi altistumiselta fysikaalisista tekijöistä (tärinä) aiheutuville riskeille (kuudestoista direktiivin 89/391/ETY 16 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu erityisdirektiivi) (5). Seuraavaksi Euroopan parlamentti ja neuvosto antoivat 6 päivänä helmikuuta 2003 direktiivin 2003/10/EY terveyttä ja turvallisuutta koskevista vähimmäisvaatimuksista työntekijöiden suojelemiseksi altistumiselta fysikaalisista tekijöistä (melu) aiheutuville riskeille (seitsemästoista direktiivin 89/391/ETY 16 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu erityisdirektiivi) (6). Sen jälkeen Euroopan parlamentti ja neuvosto antoivat 29 päivänä huhtikuuta 2004 direktiivin 2004/40/EY terveyttä ja turvallisuutta koskevista vähimmäisvaatimuksista työntekijöiden suojelemiseksi altistumiselta fysikaalisista tekijöistä (sähkömagneettiset kentät) aiheutuville riskeille (kahdeksastoista direktiivin 89/391/ETY 16 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu erityisdirektiivi) (7).

(4)

Nyt on tarpeen ottaa käyttöön toimenpiteitä, joilla työntekijöitä suojellaan optiseen säteilyyn liittyviltä riskeiltä, koska ne vaikuttavat työntekijöiden terveyteen ja turvallisuuteen ja vahingoittavat erityisesti silmiä ja ihoa. Näillä toimenpiteillä pyritään sekä varmistamaan jokaisen yksittäisen työntekijän terveys ja turvallisuus että luomaan perusta kaikkien yhteisön työntekijöiden vähimmäissuojalle, jotta vältetään mahdollinen kilpailun vääristyminen.

(5)

Tässä direktiivissä säädetään vähimmäisvaatimuksista, ja näin ollen jäsenvaltiot voivat pitää voimassa tai antaa tiukempia työsuojelumääräyksiä ja erityisesti asettaa alempia altistumisen raja-arvoja. Direktiivin täytäntöönpano ei saisi olla perusteena jäsenvaltiossa vallitsevan tilanteen heikentämiseen.

(6)	Optisen säteilyn vaaroilta suojautumista koskevassa järjestelmässä olisi rajoituttava tarpeetonta yksityiskohtaisuutta välttäen määrittelemään saavutettavat tavoitteet, noudatettavat periaatteet ja sovellettavat perusarvot, jotta jäsenvaltiot voivat soveltaa vähimmäisvaatimuksia samalla tavoin.

(7)

Optiselle säteilylle altistumista voidaan vähentää tehokkaammin ottamalla ehkäisytoimenpiteet huomioon jo työpisteitä suunniteltaessa sekä valitsemalla työvälineet, -menettelyt ja -menetelmät siten, että riskejä vähennetään ensisijaisesti jo niiden alkulähteessä. Työvälineisiin ja -menetelmiin liittyvillä säännöksillä edistetään siten työntekijöiden suojelua. Toimenpiteistä työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden parantamisen edistämiseksi työssä 12 päivänä kesäkuuta 1989 annetun neuvoston direktiivin 89/391/ETY (8) 6 artiklan 2 kohdassa säädettyjen yleisten ennaltaehkäisyperiaatteiden mukaisesti kollektiiviset suojelutoimenpiteet ovat henkilökohtaisia suojelutoimenpiteitä tärkeämpiä.

(8)	Työnantajien olisi toteutettava tekniseen kehitykseen ja optiselle säteilylle altistumisen riskejä koskevaan tieteelliseen tietämykseen perustuvia mukautuksia parantaakseen työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelua.

(9)

Koska tämä direktiivi on direktiivin 89/391/ETY 16 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu erityisdirektiivi, mainittua direktiiviä sovelletaan työntekijöiden altistumiseen optiselle säteilylle, tämän kuitenkaan rajoittamatta tähän direktiiviin sisältyvien tiukempien ja/tai yksityiskohtaisempien säännösten soveltamista.

(10)	Tällä direktiivillä edistetään käytännössä sisämarkkinoiden sosiaalisen ulottuvuuden toteutumista.

(11)

Yksi lisäkeino, jolla sekä edistetään paremman sääntelyn periaatetta että varmistetaan suojelun korkea taso, voidaan saavuttaa silloin, kun optisen säteilyn lähteiden ja niihin liittyvien laitteiden valmistajien tuotteet ovat niiden yhdenmukaistettujen standardien mukaisia, joiden tarkoituksena on suojella käyttäjien terveyttä ja turvallisuutta kyseisistä tuotteista aiheutuvilta vaaroilta. Työnantajien ei siis ole tarpeen toistaa mittauksia ja laskelmia, jotka valmistaja on jo tehnyt sen määrittämiseksi, ovatko kyseiset laitteet yhteisön direktiiveissä säädettyjen keskeisten turvallisuusvaatimusten mukaisia.

(12)	Tämän direktiivin täytäntöönpanemiseksi tarvittavista toimenpiteistä olisi päätettävä menettelystä komissiolle siirrettyä täytäntöönpanovaltaa käytettäessä 28 päivänä kesäkuuta 1999 tehdyn neuvoston päätöksen 1999/468/EY (9) mukaisesti.

(13)

Altistumisen raja-arvoja noudattamalla pitäisi saada korkeatasoinen suoja optiselle säteilylle altistumisesta mahdollisesti aiheutuvia terveysvaikutuksia vastaan. Koska altistumisen raja-arvojen ja teknisten tarkastusten soveltamista ei kuitenkaan katsota asianmukaiseksi luonnon optisen säteilyn lähteille altistumisen yhteydessä, ehkäisevät toimenpiteet, kuten työntekijöille annettavat tiedot ja koulutus, ovat olennaisen tärkeitä riskien arvioimisessa ja auringonsäteilylle altistumisen riskien vähentämisessä.

(14)

Paremmasta lainsäädännöstä toimielinten välillä tehdyn sopimuksen (10) 34 kohdan mukaisesti jäsenvaltioita kannustetaan laatimaan itseään varten ja yhteisön edun vuoksi omia taulukoitaan, joista ilmenee mahdollisuuksien mukaan tämän direktiivin ja kansallisen lainsäädännön osaksi saattamisen toimenpiteiden välinen vastaavuus, ja julkaisemaan ne,

OVAT ANTANEET TÄMÄN DIREKTIIVIN:

I JAKSO

YLEISET SÄÄNNÖKSET

1 artikla

Tarkoitus ja soveltamisala

1. Tässä direktiivissä, joka on yhdeksästoista direktiivin 89/391/ETY 16 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu erityisdirektiivi, säädetään vähimmäisvaatimuksista työntekijöiden suojelemiseksi heidän terveyteensä ja turvallisuuteensa kohdistuvilta riskeiltä, jotka aiheutuvat tai saattavat aiheutua optiselle säteilylle altistumisesta työssä.

2. Tämä direktiivi koskee työntekijöiden terveyteen ja turvallisuuteen kohdistuvia riskejä, jotka johtuvat optisen säteilyn silmille ja iholle aiheuttamista haittavaikutuksista.

3. Direktiivin 89/391/ETY säännöksiä sovelletaan kaikilta osin 1 kohdassa tarkoitetulla alalla, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tähän direktiiviin sisältyvien tiukempien ja/tai yksityiskohtaisempien säännösten soveltamista.

2 artikla

Määritelmät

Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

optisella säteilyllä sähkömagneettista säteilyä aallonpituusalueella 100 nm–1 mm. Optisen säteilyn spektri jakautuu ultraviolettisäteilyyn, näkyvään säteilyyn ja infrapunasäteilyyn;

i)	ultraviolettisäteilyllä optista säteilyä aallonpituusalueella 100 nm–400 nm. Ultraviolettisäteily jaetaan UV-A-(315–400 nm), UV-B- (280–315 nm) ja UV-C-säteilyyn (100–280 nm),

ii)	näkyvällä säteilyllä optista säteilyä aallonpituusalueella 380–780 nm,

iii)	infrapunasäteilyllä optista säteilyä aallonpituusalueella 780 nm–1 mm. Infrapunasäteily jaetaan IRA- (780–1 400 nm), IRB- (1 400–3 000 nm) ja IRC-säteilyyn (3 000 nm–1 mm);

b)	laserilla (valon vahvistaminen säteilyn emissiota tehostamalla) laitetta, joka voidaan saada tuottamaan tai vahvistamaan sähkömagneettista säteilyä optisen säteilyn aallonpituusalueella pääasiassa hallitun emissioprosessin avulla;

c)	lasersäteilyllä laserista tulevaa optista säteilyä;

d)	epäkoherentilla säteilyllä optista säteilyä, joka on muuta kuin lasersäteilyä;

altistumisen raja-arvoilla optiselle säteilylle altistumisen rajoja, jotka perustuvat suoraan todettuihin terveysvaikutuksiin ja biologisiin näkökohtiin. Näiden rajojen noudattamisella varmistetaan keinotekoisille optisen säteilyn lähteille altistuvien työntekijöiden suojeleminen kaikilta tunnetuilta haitallisilta terveysvaikutuksilta;

f)	irradianssilla (E) tai tehotiheydellä tietylle pinnalle kohdistuvaa säteilytehoa pinta-alayksikköä kohti, joka ilmaistaan watteina neliömetriä kohti (W.m-2);

g)	energiatiheydellä (H) irradianssin aikaintegraalia, joka ilmaistaan jouleina neliömetriä kohti (J.m-2);

h)	radianssilla (L) säteilyvuota eli säteilytehoa avaruuskulmayksikköä ja pinta-alayksikköä kohti, joka ilmaistaan watteina neliömetriä ja steradiaania kohti (W.m-2.sr-1);

i)	tasolla irradianssin, säteilyaltistumisen ja radianssin yhdistelmää, jolle työntekijä on altistunut.

3 artikla

Altistumisen raja-arvot

1. Muulle kuin luonnon optisen säteilyn lähteistä tulevalle epäkoherentille säteilylle altistumisen raja-arvot vahvistetaan liitteessä I.

2. Lasersäteilylle altistumisen raja-arvot vahvistetaan liitteessä II.

II JAKSO

TYÖNANTAJIEN VELVOLLISUUDET

4 artikla

Altistumisen määrittely ja riskien arviointi

1. Jos työntekijät altistuvat keinotekoisille optisen säteilyn lähteille, työnantajan on direktiivin 89/391/ETY 6 artiklan 3 kohdassa ja 9 artiklan 1 kohdassa säädettyjä velvollisuuksia täyttäessään arvioitava ja tarvittaessa mitattava ja/tai laskettava optiselle säteilylle altistumisen tasot, joille työntekijät todennäköisesti altistuvat, jotta tarvittavat toimenpiteet altistumisen estämiseksi ylittämästä sovellettavia arvoja voidaan määrittää ja panna täytäntöön. Arvioinnissa, mittauksessa ja/tai laskennassa käytettävien menetelmien on noudatettava Kansainvälisen sähkötekniikan toimikunnan (IEC) standardeja lasersäteilyn osalta ja Kansainvälisen valaistustoimikunnan (CIE) ja Euroopan standardointikomitean (CEN) suosituksia epäkoherentin säteilyn osalta. Sellaisissa altistumistilanteissa, joita nämä standardit ja suositukset eivät kata, ja siihen asti, kunnes tarkoituksenmukaiset EU:n standardit tai suositukset ovat saatavissa, arviointi, mittaus ja/tai laskenta on suoritettava käytettävissä olevien kansallisten tai kansainvälisten tieteellisesti perusteltujen ohjeiden mukaisesti. Kaikkien altistumistilanteiden arvioinnissa voidaan ottaa huomioon myös laitteen valmistajan ilmoittamat tiedot, jos laite kuuluu asiaa koskevien yhteisön direktiivien soveltamisalaan.

2. Jos työntekijät altistuvat luonnon optisen säteilyn lähteille, työnantajan on direktiivin 89/391/ETY 6 artiklan 3 kohdassa ja 9 artiklan 1 kohdassa säädettyjä velvollisuuksia täyttäessään arvioitava terveydelle ja turvallisuudelle aiheutuvat riskit, jotta näiden riskien minimoimiseksi tarvittavat toimenpiteet voidaan määrittää ja panna täytäntöön.

3. Edellä 1 kohdassa tarkoitetut arviointi, mittaus ja/tai laskelmat sekä 2 kohdassa tarkoitettu arviointi on suunniteltava ja suoritettava pätevien palveluntuottajien tai henkilöiden toimesta sopivin väliajoin ottaen erityisesti huomioon direktiivin 89/391/ETY 7 ja 11 artiklan tarpeellisia päteviä palveluntuottajia tai henkilöitä sekä työntekijöiden kuulemista ja osallistumista koskevat säännökset. Arvioinneista saadut tiedot, mukaan luettuina altistumisen tason 1 kohdassa tarkoitetuista mittauksesta ja/tai laskelmista saadut tiedot, on säilytettävä sopivassa muodossa, jotta niitä voidaan käyttää myöhemmin.

4. Työnantajan on direktiivin 89/391/ETY 6 artiklan 3 kohdan säännösten mukaisesti otettava riskien arvioinnissa huomioon erityisesti seuraavat seikat:

a)	keinotekoisille optisen säteilyn lähteille altistumisen taso, aallonpituusalue ja kesto;

b)	luonnon optisen säteilyn lähteille altistuminen;

c)	tämän direktiivin 3 artiklassa tarkoitetut altistumisen raja-arvot;

d)	vaikutukset erityisen alttiisiin riskiryhmiin kuuluvien työntekijöiden terveyteen ja turvallisuuteen;

e)	optisen säteilyn ja valolle herkistävien kemiallisten aineiden välisestä vuorovaikutuksesta työpaikalla mahdollisesti aiheutuvat vaikutukset työntekijöiden terveyteen ja turvallisuuteen;

f)	epäsuorat vaikutukset kuten väliaikainen sokaistuminen, räjähdys tai tulipalo;

g)	korvaavien laitteiden olemassaolo, jotka on suunniteltu vähentämään optiselle säteilylle altistumista;

h)	terveydentilan seurannassa saadut tiedot, mukaan lukien julkaistut tiedot, silloin kun se on mahdollista;

i)	altistuminen useille optisen säteilyn lähteille;

j)	asianmukaisessa IEC-standardissa määritelty laseriin sovellettava luokitus ja vastaavat luokitukset muiden keinotekoisten lähteiden osalta, jotka todennäköisesti aiheuttavat samanlaisen vaurion kuin luokan 3B tai 4 laser;

k)	tiedot, jotka optisen säteilyn lähteiden ja niihin liittyvien työvälineiden valmistajat ovat antaneet asiaa koskevien yhteisön direktiivien mukaisesti.

5. Työnantajalla on oltava hallussaan arviointi riskeistä direktiivin 89/391/ETY 9 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaisesti, ja työnantajan on eriteltävä ne toimenpiteet, jotka on toteutettava tämän direktiivin 5 ja 6 artiklan mukaisesti. Riskeistä laadittu arviointi on tallennettava soveltuvassa muodossa kansallisen lainsäädännön ja käytännön mukaisesti; se voi sisältää työnantajan perustelut sille, että optiseen säteilyyn liittyvien riskien luonteen ja laajuuden vuoksi yksityiskohtaisempi riskien arviointi on tarpeeton. Riskien arviointi on ajantasaistettava säännöllisesti, erityisesti, jos on tapahtunut merkittäviä muutoksia, jotka voisivat tehdä sen vanhentuneeksi, tai jos terveydentilan seurannan tulokset osoittavat sen tarpeelliseksi.

5 artikla

Riskien estämistä tai vähentämistä koskevat säännökset

1. Optiselle säteilylle altistumisesta aiheutuvat riskit on poistettava tai pienennettävä niin vähäisiksi kuin mahdollista ottaen huomioon tekninen kehitys ja toimenpiteet, jotka ovat käytettävissä riskin hallitsemiseksi sen syntyvaiheessa.

Optiselle säteilylle altistumisesta aiheutuvia riskejä on vähennettävä noudattaen direktiivissä 89/391/ETY säädettyjä yleisiä ehkäiseviä toimenpiteitä koskevia periaatteita.

2. Jos 4 artiklan 1 kohdan mukaisesti toteutetussa riskien arvioinnissa keinotekoisille optisen säteilyn lähteille altistuvien työntekijöiden osalta ilmenee, että altistumisen raja-arvot saattavat ylittyä, työnantajan on laadittava ja toteutettava toimintasuunnitelma, joka käsittää teknisiä ja/tai organisatorisia toimenpiteitä ottaen huomioon erityisesti seuraavat seikat:

a)	vaihtoehtoiset työmenetelmät, jotka vähentävät optisesta säteilystä aiheutuvaa riskiä;

b)	vähemmän optista säteilyä lähettävien laitteiden valitseminen, tehtävä työ huomioon ottaen;

c)	tekniset toimenpiteet optisen säteilyn vähentämiseksi, mukaan lukien tarvittaessa varmuuslukituksen, koteloinnin tai vastaavien terveydensuojelujärjestelmien käyttö;

d)	asianmukaiset työvälineiden, työpaikkojen ja työpisteissä käytettävien järjestelmien huolto-ohjelmat;

e)	työpaikkojen ja työpisteiden suunnittelu;

f)	altistumisen keston ja tason rajoittaminen;

g)	asianmukaisten henkilönsuojaimien saatavuus;

h)	laitteen valmistajan ohjeet, jos laite kuuluu asiaa koskevien yhteisön direktiivien soveltamisalaan.

3. Jos 4 artiklan 2 kohdan mukaisesti toteutetussa riskien arvioinnissa luonnon optisen säteilyn lähteille altistuvien työntekijöiden osalta ilmenee, että heille aiheutuu riski, työnantajan on laadittava ja toteutettava toimintasuunnitelma, joka käsittää teknisiä ja/tai organisatorisia toimenpiteitä, jotta terveys- ja turvallisuusriskit voidaan pienentää niin vähäisiksi kuin mahdollista.

4. Edellä 4 artiklan mukaisesti toteutetun riskien arvioinnin perusteella sellaiset työpaikat, joissa työntekijät saattavat altistua altistumisen raja-arvot ylittävälle optiselle säteilylle, on osoitettava asianmukaisin merkein työssä käytettäviä turvallisuus- ja/tai terveysmerkkejä koskevista vähimmäisvaatimuksista 24 päivänä kesäkuuta 1992 annetun neuvoston direktiivin 92/58/ETY (yhdeksäs direktiivin 89/391/ETY 16 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu erityisdirektiivi) (11) mukaisesti. Kyseessä olevat alueet on myös merkittävä ja pääsyä niille on rajoitettava, jos se on teknisesti mahdollista ja jos altistumisen raja-arvojen ylittymisen riski on olemassa.

5. Jos altistumisen raja-arvot ylittyvät huolimatta toimenpiteistä, jotka työnantaja on toteuttanut tämän direktiivin perusteella keinotekoisten optisen säteilyn lähteiden osalta, on työnantajan välittömästi ryhdyttävä toimenpiteisiin altistumisen vähentämiseksi altistumisen raja-arvojen alapuolelle. Työnantajan on yksilöitävä syyt, joiden vuoksi altistumisen raja-arvot on ylitetty ja mukautettava suojelu- ja ehkäisytoimenpiteitä siten, ettei raja-arvojen ylitys toistu. Työntekijöiden altistus ei missään tapauksessa saa ylittää altistumisen raja-arvoja.

6. Työnantajan on direktiivin 89/391/ETY 15 artiklan nojalla mukautettava tässä artiklassa tarkoitetut toimenpiteet riskeille erityisen alttiisiin riskiryhmiin kuuluvia työntekijöitä koskeviin vaatimuksiin.

6 artikla

Työntekijöille annettavat tiedot ja koulutus

Työnantajan on, tämän kuitenkaan rajoittamatta direktiivin 89/391/ETY 10 ja 12 artiklan soveltamista, varmistettava, että työssään optisesta säteilystä aiheutuville riskeille altistuvat työntekijät ja/tai heidän edustajansa saavat kaiken tarvittavan, tämän direktiivin 4 artiklassa tarkoitetusta riskien arvioinnista saatuihin tuloksiin liittyvän tiedon ja koulutuksen, joka koskee erityisesti

a)	tämän direktiivin täytäntöönpanemiseksi toteutettuja toimenpiteitä;

b)	altistumisen raja-arvoja sekä niihin liittyviä mahdollisia riskejä;

c)	tämän direktiivin 4 artiklan mukaisesti suoritettujen, optiselle säteilylle altistumisen tasojen arviointien, mittausten ja/tai laskelmien tuloksia, mukaan luettuna niiden merkityksen ja mahdollisten riskien selitykset;

d)	altistumisen haitallisten terveysvaikutusten havaitsemista ja ilmoittamista;

e)	olosuhteita, joissa työntekijöillä on oikeus terveydentilan seurantaan;

f)	turvallisia työtapoja altistumisesta aiheutuvien riskien vähentämiseksi mahdollisimman alhaiselle tasolle;

g)	asianmukaisten henkilönsuojaimien oikeaa käyttöä.

7 artikla

Työntekijöiden kuuleminen ja osallistuminen

Työntekijöiden ja/tai heidän edustajiensa kuuleminen ja osallistuminen on tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvissa asioissa järjestettävä direktiivin 89/391/ETY 11 artiklan mukaisesti.

III JAKSO

MUUT SÄÄNNÖKSET

8 artikla

Terveydentilan seuranta

1. Jäsenvaltioiden on annettava säännöksiä, joilla voidaan varmistaa työntekijöiden terveydentilan asianmukainen seuranta, jos tämän direktiivin 4 artiklassa tarkoitetun riskien arvioinnin tulokset osoittavat, että työntekijöiden terveydelle aiheutuu merkittävä riski, sanotun kuitenkaan rajoittamatta direktiivin 89/391/ETY 14 artiklan soveltamista. Nämä säännökset, mukaan lukien terveydentilaa koskevia tietoja ja niiden saatavuutta koskevat vaatimukset, on otettava käyttöön kansallisen lainsäädännön ja/tai käytännön mukaisesti.

2. Jäsenvaltioiden on otettava käyttöön järjestelyjä sen varmistamiseksi, että kustakin työntekijästä, jonka terveydentilaa seurataan 1 kohdan mukaisesti, kirjataan terveydentilaa koskevat tiedot, ja pidetään ne ajan tasalla. Näissä tiedoissa on oltava yhteenveto suoritetun terveydentilan seurannan tuloksista. Tiedot on säilytettävä sellaisessa muodossa, että niihin voidaan tutustua myöhemmin, kuitenkin mahdollinen luottamuksellisuus huomioon ottaen. Toimivaltaiselle viranomaiselle on toimitettava pyynnöstä jäljennökset tarvittavista tiedoista, kuitenkin mahdollinen luottamuksellisuus huomioon ottaen. Työntekijöillä on oltava oikeus pyynnöstä tutustua omaa terveydentilaansa koskeviin tietoihin.

3. Jos työntekijällä todetaan terveydentilan seurannassa tunnistettava sairaus tai terveydellisiä haittavaikutuksia, joiden lääkäri tai työterveyshuollon ammattihenkilö katsoo johtuvan työssä tapahtuneesta altistumisesta optiselle säteilylle,

a)	lääkärin tai muun soveltuvan pätevyyden omaavan henkilön on ilmoitettava työntekijälle häntä koskevista tuloksista. Työntekijälle on annettava erityisesti tiedot ja ohjeet mahdollisesta terveydentilan seurannasta, johon hänen olisi osallistuttava altistumisen päättymisen jälkeen;

b)	työnantajalle on ilmoitettava kaikista terveydentilan seurannan yhteydessä tehdyistä merkittävistä havainnoista, kuitenkin terveystietojen mahdollinen luottamuksellisuus huomioon ottaen;

työnantajan on

—	tarkistettava 4 artiklan mukaisesti suoritettu riskien arviointi,

—	tarkistettava 5 artiklan mukaiset riskien poistamiseksi tai vähentämiseksi tarkoitetut toimenpiteet,

—

otettava huomioon työterveyshuollon ammattihenkilön tai muun soveltuvan pätevyyden omaavan henkilön tai toimivaltaisen viranomaisen ohjeet toteuttaessaan riskin poistamiseksi tai vähentämiseksi vaadittavia toimenpiteitä 5 artiklan mukaisesti, mukaan luettuna mahdollisuus siirtää työntekijä vaihtoehtoisiin työtehtäviin, joissa ei ole sellaisen altistumisen riskiä, joka ylittäisi asianomaisen altistumisen raja-arvon, ja

—

järjestettävä terveydentilan jatkuva seuranta ja huolehdittava muiden mahdollisesti samalla tavalla altistuneiden työntekijöiden terveydentilan tarkastamisesta. Näissä tapauksissa toimivaltainen lääkäri tai työterveyshuollon ammattihenkilö tai toimivaltainen viranomainen voi ehdottaa, että altistuneille henkilöille suoritetaan lääkärintarkastus.

9 artikla

Seuraamukset

Jäsenvaltioiden on säädettävä tämän direktiivin mukaisesti annetun kansallisen lainsäädännön rikkomiseen sovellettavista asianmukaisista seuraamuksista. Näiden seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia.

10 artikla

Tekniset muutokset

1. Euroopan parlamentti ja neuvosto hyväksyvät liitteissä esitettyjen altistumisen raja-arvojen mahdolliset muutokset perustamissopimuksen 137 artiklan 2 kohdassa määrättyä menettelyä noudattaen.

2. Liitteisiin tehtävistä pelkästään teknisistä muutoksista, jotka ovat

a)	työvälineiden ja/tai työpaikkojen suunnittelua, rakentamista tai valmistamista koskevasta teknisestä yhdenmukaistamisesta ja standardoinnista annettavien direktiivien mukaisia;

b)	tekniikan kehityksen, keskeisimmissä yhdenmukaistetuissa eurooppalaisissa standardeissa tai kansainvälisissä eritelmissä tapahtuvien muutosten sekä työperäistä altistumista optiselle säteilylle koskevien uusien tieteellisten tutkimustulosten mukaisia,

päätetään 11 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen.

11 artikla

Komitea

1. Komissiota avustaa direktiivin 89/391/ETY 17 artiklassa tarkoitettu komitea.

2. Jos tähän kohtaan viitataan, sovelletaan päätöksen 1999/468/EY 5 ja 7 artiklaa ottaen huomioon mainitun päätöksen 8 artiklan säännökset.

Päätöksen 1999/468/EY 5 artiklan 6 kohdassa tarkoitettu määräaika vahvistetaan kolmeksi kuukaudeksi.

3. Komitea vahvistaa työjärjestyksensä.

IV JAKSO

LOPPUSÄÄNNÖKSET

12 artikla

Kertomukset

Jäsenvaltioiden on annettava komissiolle viiden vuoden välein tämän direktiivin käytännön täytäntöönpanoa koskeva kertomus, jossa esitetään työmarkkinaosapuolten näkemykset.

Komissio tiedottaa Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle sekä työturvallisuuden ja työterveyden neuvoa-antavalle komitealle viiden vuoden välein näiden kertomusten sisällöstä sekä arvioinnistaan, joka koskee kyseisen alan kehitystä, ja uuden tieteellisen tiedon perusteella mahdollisesti tarvittavista toimista.

13 artikla

Saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä

1. Jäsenvaltioiden on saatettava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään … (12). Niiden on ilmoitettava tästä komissiolle viipymättä.

Näissä jäsenvaltioiden antamissa säädöksissä on viitattava tähän direktiiviin tai niihin on liitettävä tällainen viittaus silloin, kun ne virallisesti julkaistaan. Jäsenvaltioiden on säädettävä siitä, miten viittaukset tehdään.

2. Jäsenvaltioiden on toimitettava tässä direktiivissä tarkoitetuista kysymyksistä antamansa kansalliset säännökset kirjallisina komissiolle.

14 artikla

Voimaantulo

Tämä direktiivi tulee voimaan päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

15 artikla

Osoitus

Tämä direktiivi on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty …

Euroopan parlamentin puolesta

Puhemies

…

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

…

(1) EYVL C 77, 18.3.1993, s. 12 ja EYVL C 230, 19.8.1994, s. 3.

(2) EYVL C 249, 13.9.1993, s. 28.

(3) Euroopan parlamentin lausunto, annettu 20. huhtikuuta 1994 (EYVL C 128, 9.5.1994, s. 146) ja vahvistettu 16. syyskuuta 1999 (EYVL C 54, 25.2.2000, s. 75), neuvoston yhteinen kanta, vahvistettu 18. huhtikuuta 2005, ja Euroopan parlamentin kanta, vahvistettu … (ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä).

(4) EYVL C 260, 15.10.1990, s. 167.

(5) EYVL L 177, 6.7.2002, s. 13.

(6) EUVL L 42, 15.2.2003, s. 38.

(7) EUVL L 159, 30.4.2004, s. 1, oikaisu EUVL L 184, 24.5.2004, s. 1.

(8) EYVL L 183, 29.6.1989, s. 1, direktiivi sellaisena kuin se on muutettuna Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 1882/03 (EUVL L 284, 31.10.2003, s. 1).

(9) EYVL L 184, 17.7.1999, s. 23.

(10) EUVL C 321, 31.12.2003, s. 1.

(11) EYVL L 245, 26.8.1992, s. 23.

(12) 4 vuoden kuluttua tämän direktiivin voimaantulosta.

LIITE I

EPÄKOHERENTTI OPTINEN SÄTEILY

Biofysikaalisesti merkittävät optisen säteilyn altistumisarvot voidaan määrittää alla esitettyjen kaavojen avulla. Tietyn kaavan käyttö riippuu kulloisestakin lähteestä tulevan säteilyn alueesta, ja tuloksia olisi verrattava vastaaviin altistumisen raja-arvoihin, jotka on esitetty taulukossa 1.1. Joihinkin optisen säteilyn lähteisiin voidaan soveltaa useampaa kuin yhtä altistumisarvoa ja sitä vastaavaa altistumisrajaa.

Jäljempänä olevat a — o alakohdat viittaavat vastaaviin riveihin taulukossa 1.1.

a)		(Heff on merkityksellinen vain välillä 180–400 nm)
b)		(HUVA on merkityksellinen vain välillä 315–400 nm)
c, d)		(LB on merkityksellinen vain välillä 300–700 nm)
e, f)		(EB on merkityksellinen vain välillä 300–700 nm)
g — l)		(λ1 ja λ2: ks. asianmukaiset arvot taulukosta 1.1)
m, n)		(EIR on merkityksellinen vain välillä 780–3 000 nm)
o)		(Hiho on merkityksellinen vain välillä 380–3 000 nm)

Tässä direktiivissä yllä esitetyt kaavat voidaan korvata seuraavilla lausekkeilla ja käyttämällä taulukoissa esitettyjä erillisiä arvoja:

a)		ja Heff = Eeff · Δt
b)		ja HUVA = EUVA · Δt
c, d)
e, f)
g — l)		(λ1 ja λ2: ks. asianmukaiset arvot taulukosta 1.1)
m, n)
o)		ja Hiho = Eiho·Δt

Selitykset:

Eλ (λ,t), Eλ	spektrinen irradianssi tai spektrinen tehotiheys: tietylle pinnalle kohdistuva säteilyteho pinta-alayksikköä kohti, joka ilmaistaan watteina neliömetriä ja nanometriä kohti [W.m-2 nm-1]; El (λ,t):n ja Eλ:n arvot tulevat mittauksista tai laitteiston valmistaja voi toimittaa ne;
Eeff	efektiivinen irradianssi (UV-alue): S (λ):lla spektrisesti painotettu laskettu irradianssi UV-aallonpituusalueella 180–400 nm, joka ilmaistaan watteina neliömetriä kohti [W.m-2];
H	energiatiheys, irradianssin aikaintegraali, ilmaistaan jouleina neliömetriä kohti [J.m-2];
Heff	efektiivinen energiatiheys: S (λ):lla spektrisesti painotettu säteilyaltistuminen, joka ilmaistaan jouleina neliömetriä kohti [J.m-2];
EUVA	kokonaisirradianssi (UVA): laskettu irradianssi UVA-aallonpituusalueella 315–400 nm, joka ilmaistaan watteina neliömetriä kohti [W.m-2];
HUVA	energiatiheys (UVA), irradianssin integraali ajan ja aallonpituuden suhteen UVA-aallonpituusalueella 315–400 nm, joka ilmaistaan jouleina neliömetriä kohti [J.m-2];
S (λ)	spektrinen painotus, jossa otetaan huomioon UV-säteilyn silmiin ja ihoon kohdistuvien terveysvaikutusten aallonpituusriippuvuus, (taulukko 1.2) [dimensioton];
t, Δt	aika, altistumisen kesto, joka ilmaistaan sekunteina [s];
λ	aallonpituus, joka ilmaistaan nanometreinä [nm];
Δ λ	kaistanleveys, joka ilmaistaan nanometreinä [nm], laskelma- tai mittausväli;
Lλ (λ), Lλ	lähteen spektrinen radianssi, joka ilmaistaan watteina neliömetriä, steradiaania ja nanometriä kohti [W.m- 2 sr –1 nm-1];
R (λ)	spektrinen painotus, jossa otetaan huomioon näkyvän ja IRA-säteilyn silmälle aiheuttaman lämpövaurion aallonpituusriippuvuus (taulukko 1.3) [dimensioton];
LR	efektiivinen radianssi (lämpövaurio): R (λ):lla spektrisesti painotettu laskettu radianssi, joka ilmaistaan watteina neliömetriä ja steradiaania kohti [W m- 2 sr –1];
B (λ)	spektrinen painotus, jossa otetaan huomioon sinisen valon silmälle aiheuttaman fotokemiallisen vaurion aallonpituusriippuvuus (taulukko 1.3) [dimensioton];
LB	efektiivinen radianssi (sininen valo): B (λ):lla spektrisesti painotettu laskettu radianssi, joka ilmaistaan watteina neliömetriä ja steradiaania kohti [W.m- 2 sr –1];
EB	efektiivinen irradianssi (sininen valo): B (λ):lla spektrisesti painotettu laskettu irradianssi, joka ilmaistaan watteina neliömetriä kohti [W.m-2];
EIR	kokonaisirradianssi (lämpövaurio): laskettu infrapunasäteilyn irradianssi aallonpituusalueella 780 nm–3 000 nm, joka ilmaistaan watteina neliömetriä kohti [W.m-2];
Eiho	kokonaisirradianssi (näkyvä, IRA and IRB): laskettu näkyvän ja infrapunasäteilyn irradianssi aallonpituusalueella 380 nm–3 000 nm, joka ilmaistaan watteina neliömetriä kohti [W.m-2];
Hiho	energiatiheys, irradianssin aika- ja aallonpituusintegraali näkyvän ja infrapunasäteilyn aallonpituusalueella 380–3 000 nm, joka ilmaistaan jouleina neliömetriä kohti [J.m-2];
α	kulmakoko: kulma, jota vastapäätä on näkyvä lähde tietyllä katseluetäisyydellä ja joka ilmaistaan milliradiaaneina (mrad). Näkyvä lähde on todellinen tai virtuaalinen kohde, joka muodostaa pienimmän mahdollisen kuvan verkkokalvolle.

Taulukko 1.1:

Altistumisen raja-arvot epäkoherentille optiselle säteilylle

Kohta

Aallonpituus nm

Altistumisen raja-arvo

Yksiköt

Huomautus

Kehonosa

Vaurio

180-400

(UVA, UVB ja UVC)

Heff = 30

päivittäinen arvo (8 h)

[J m-2]

silmä

sarveiskalvo

sidekalvo

mykiöiho

sarveiskalvo-tulehdus

sidekalvo-tulehdus

harmaakaihi

eryteema

elastoosi

ihosyöpä

315–400

(UVA)

HUVA = 104

päivittäinen arvo (8 h)

[J m-2]

silmä

mykiö

harmaakaihi

300–700

(sininen valo)

ks. huom. 1

Formula

LB:[W m-2 sr-1]

t: [sekuntia]

kun α ≥ 11 mrad

silmä

verkko-kalvo

verkkokalvon-rappeuma

kun t ≤ 10 000 s

300–700

(sininen valo)

ks. huom. 1

LB = 100

kun t > 10 000 s

[W m-2 sr-1]

300–700

(sininen valo)

ks. huom. 1

Formula

EB: [W m-2]

t: [sekuntia]

kun α < 11 mrad

ks. huom. 2

kun t ≤ 10 000 s

300–700

(sininen valo)

ks. huom. 1

EB = 0,01

t >10 000 s

[W m-2]

380–1 400

(näkyvä ja IRA)

Formula

[W m-2 sr-1]

Cα = 1,7, kun

α ≤ 1,7 mrad

Cα = α, kun

1,7 ≤ α ≤ 100 mrad

Cα = 100, kun

α > 100 mrad

λ = 380; λ2= 1 400

silmä

verkko-kalvo

verkkokalvon palovamma

kun t >10 s

380–1 400

(näkyvä ja IRA)

Formula

LR:[W m-2 sr-1]

t: [sekuntia]

kun 10 μs ≤ t ≤ 10 s

380–1 400

(näkyvä ja IRA)

Formula

[W m-2 sr-1]

kun t <10 μs

780–1 400

(IRA)

Formula

[W m-2 sr-1]

Cα = 11, kun

α ≤ 11 mrad

Cα = α, kun

11≤ α ≤ 100 mrad

Cα = 100, kun

α > 100 mrad

(mittausnäkökenttä: 11 mrad)

λ = 780; λ2= 1400

silmä

verkko-kalvo

verkkokalvon palovamma

kun t > 10 s

780–1 400

(IRA)

Formula

LR: [W m-2 sr-1]

t: [sekuntia]

kun 10 μs ≤ t ≤ 10 s

780–1 400

(IRA)

Formula

[W m-2 sr-1]

kun t < 10 μs

780–3 000

(IRA ja IRB)

EIR = 18 000 t-0,75

kun t ≤ 1 000 s

E: [Wm-2]

t: [sekuntia]

silmä

sarveiskalvo

mykiö

sarveiskalvon palovamma

harmaakaihi

780–3 000

(IRA ja IRB)

EIR = 100

kun t > 1 000 s

[W m-2]

380–3 000

(näkyvä, IRA ja IRB)

Hiho = 20 000 t0,25

kun t < 10 s

H: [J m-2]

t: [sekuntia]

iho

palovamma

Huom 1: Alue 300 — 700 nm kattaa osan UVB-säteilystä, UVA-säteilyn kokonaan ja suurimman osan näkyvästä säteilystä. Näihin liittyvään riskiin viitataan kuitenkin yleisesti ilmauksella ”sininen valo”. Tarkasti ottaen sininen valo kattaa ainoastaan suunnilleen 400–490 nm:n välisen alueen.

Huom 2: Paikallaan pysyvien erittäin pienien (kulmakoko on < 11mrad) lähteiden osalta LB voidaan korvata EB:llä. Tätä sovelletaan tavallisesti vain oftalmologisiin laitteisiin tai liikkumattomaan silmään anestesian aikana. Suurin mahdollinen ”tuijotusaika” saadaan seuraavasti: t max = 100/ EB, jossa EB on ilmaistu watteina neliömetriä kohti (W m-2). Tavallisten näkötehtävien aikana tämä ei silmänliikkeistä johtuen ylitä 100 s.

Taulukko 1.2:

S (λ) [dimensioton], 180 nm–400 nm

λ (nm)	S (λ)
180	0,0120
181	0,0126
182	0,0132
183	0,0138
184	0,0144
185	0,0151
186	0,0158
187	0,0166
188	0,0173
189	0,0181
190	0,0190
191	0,0199
192	0,0208
193	0,0218
194	0,0228
195	0,0239
196	0,0250
197	0,0262
198	0,0274
199	0,0287
200	0,0300
201	0,0334
202	0,0371
203	0,0412
204	0,0459
205	0,0510
206	0,0551
207	0,0595
208	0,0643
209	0,0694
210	0,0750
211	0,0786
212	0,0824
213	0,0864
214	0,0906
215	0,0950
216	0,0995
217	0,1043
218	0,1093
219	0,1145
220	0,1200
221	0,1257
222	0,1316
223	0,1378
224	0,1444
225	0,1500
226	0,1583
227	0,1658
228	0,1737
229	0,1819
230	0,1900
231	0,1995
232	0,2089
233	0,2188
234	0,2292
235	0,2400
236	0,2510
237	0,2624
238	0,2744
239	0,2869
240	0,3000
241	0,3111
242	0,3227
243	0,3347
244	0,3471
245	0,3600
246	0,3730
247	0,3865
248	0,4005
249	0,4150
250	0,4300
251	0,4465
252	0,4637
253	0,4815
254	0,5000
255	0,5200
256	0,5437
257	0,5685
258	0,5945
259	0,6216
260	0,6500
261	0,6792
262	0,7098
263	0,7417
264	0,7751
265	0,8100
266	0,8449
267	0,8812
268	0,9192
269	0,9587
270	1,0000
271	0,9919
272	0,9838
273	0,9758
274	0,9679
275	0,9600
276	0,9434
277	0,9272
278	0,9112
279	0,8954
280	0,8800
281	0,8568
282	0,8342
283	0,8122
284	0,7908
285	0,7700
286	0,7420
287	0,7151
288	0,6891
289	0,6641
290	0,6400
291	0,6186
292	0,5980
293	0,5780
294	0,5587
295	0,5400
296	0,4984
297	0,4600
298	0,3989
299	0,3459
300	0,3000
301	0,2210
302	0,1629
303	0,1200
304	0,0849
305	0,0600
306	0,0454
307	0,0344
308	0,0260
309	0,0197
310	0,0150
311	0,0111
312	0,0081
313	0,0060
314	0,0042
315	0,0030
316	0,0024
317	0,0020
318	0,0016
319	0,0012
320	0,0010
321	0,000819
322	0,000670
323	0,000540
324	0,000520
325	0,000500
326	0,000479
327	0,000459
328	0,000440
329	0,000425
330	0,000410
331	0,000396
332	0,000383
333	0,000370
334	0,000355
335	0,000340
336	0,000327
337	0,000315
338	0,000303
339	0,000291
340	0,000280
341	0,000271
342	0,000263
343	0,000255
344	0,000248
345	0,000240
346	0,000231
347	0,000223
348	0,000215
349	0,000207
350	0,000200
351	0,000191
352	0,000183
353	0,000175
354	0,000167
355	0,000160
356	0,000153
357	0,000147
358	0,000141
359	0,000136
360	0,000130
361	0,000126
362	0,000122
363	0,000118
364	0,000114
365	0,000110
366	0,000106
367	0,000103
368	0,000099
369	0,000096
370	0,000093
371	0,000090
372	0,000086
373	0,000083
374	0,000080
375	0,000077
376	0,000074
377	0,000072
378	0,000069
379	0,000066
380	0,000064
381	0,000062
382	0,000059
383	0,000057
384	0,000055
385	0,000053
386	0,000051
387	0,000049
388	0,000047
389	0,000046
390	0,000044
391	0,000042
392	0,000041
393	0,000039
394	0,000037
395	0,000036
396	0,000035
397	0,000033
398	0,000032
399	0,000031
400	0,000030

Taulukko 1.3:

B (λ), R (λ) [dimensioton], 380 nm–1400 nm

λ (nm)	B (λ)	R (λ)
300 ≤ λ < 380	0,01	—
380	0,01	0,1
385	0,013	0,13
390	0,025	0,25
395	0,05	0,5
400	0,1	1
405	0,2	2
410	0,4	4
415	0,8	8
420	0,9	9
425	0,95	9,5
430	0,98	9,8
435	1	10
440	1	10
445	0,97	9,7
450	0,94	9,4
455	0,9	9
460	0,8	8
465	0,7	7
470	0,62	6,2
475	0,55	5,5
480	0,45	4,5
485	0,32	3,2
490	0,22	2,2
495	0,16	1,6
500	0,1	1
500 < λ ≤ 600	100,02·(450 - λ)	1
600 < λ ≤ 700	0,001	1
700 < λ ≤ 1 050	—	100,002·(700 - λ)
1 050 < λ ≤ 1 150	—	0,2
1 150 < λ ≤ 1 200	—	0,2 · 100,02·(1 150 - λ)
1 200 < λ ≤ 1 400	—	0,02

LIITE II

OPTINEN LASERSÄTEILY

Biofysikaalisesti merkittävät optisen säteilyn altistumisarvot voidaan määrittää alla esitettyjen kaavojen avulla. Tietyn kaavan käyttö riippuu kulloisestakin lähteestä tulevan säteilyn aallonpituudesta ja kestosta, ja tuloksia olisi verrattava vastaaviin altistumisen raja-arvoihin, jotka on esitetty taulukoissa 2.2–2.4. Joihinkin optisen lasersäteilyn lähteisiin voidaan soveltaa useampaa kuin yhtä altistumisarvoa ja sitä vastaavaa altistumisrajaa.

Taulukoissa 2.2–2.4 laskentaparametreinä käytettävät kertoimet on lueteltu taulukossa 2.5 ja toistuvan altistumisen osalta käytettävät korjauskertoimet taulukossa 2.6.

Formula

Selitykset:

dP	teho, joka ilmaistaan watteina [W];
dA	pinta-ala, joka ilmaistaan neliömetreinä [m2];
E (t), E	irradianssi tai tehotiheys: tietylle pinnalle kohdistuva säteilyteho pinta-alayksikköä kohti, joka ilmaistaan yleensä watteina neliömetriä kohti [W.m-2]; E (t):n ja E:n arvot tulevat mittauksista tai laitteiston valmistaja voi toimittaa ne;
H	energiatiheys, irradianssin aikaintegraali, ilmaistaan jouleina neliömetriä kohti [J.m-2];
t	aika, altistumisen kesto, joka ilmaistaan sekunteina [s];
λ	aallonpituus, joka ilmaistaan nanometreinä [nm];
γ	mittausnäkökentän rajaava kartiokulma, joka ilmaistaan milliradiaaneina [mrad];
γm	mittausnäkökenttä, joka ilmaistaan milliradiaaneina [mrad];
α	lähteen kulmakoko, joka ilmaistaan milliradiaaneina [mrad]; rajaava aukko: ympyränmuotoinen alue, jolta irradianssin ja energiatiheyden keskiarvot mitataan;
G	integroitu radianssi, radianssin integraali tiettynä altistumisaikana, joka ilmaistaan säteilyenergiana säteilevän pinnan pinta-alayksikköä kohti ja säteilyn avaruuskulmayksikköä kohti, jouleina neliömetriä ja steradiaania kohti [J.m-2 sr -1].

Taulukko 2.1:

Säteilyvauriot

Aallonpituus [nm] λ	Säteilyalue	Kohteena oleva elin	Vaurio	Altistumisen raja-arvoa koskeva taulukko
180–400	UV	silmä	fotokemiallinen vaurio ja lämpövaurio	2.2, 2.3
180–400	UV	iho	eryteema	2.4
400–700	näkyvä	silmä	verkkokalvon vaurio	2.2
400–600	näkyvä	silmä	valokemiallinen vaurio	2.3
400–700	näkyvä	iho	lämpövaurio	2.4
700–1 400	IRA	silmä	lämpövaurio	2.2, 2.3
700–1 400	IRA	iho	lämpövaurio	2.4
1 400–2 600	IRB	silmä	lämpövaurio	2.2
2 600–106	IRC	silmä	lämpövaurio	2.2
1 400–106	IRB, IRC	silmä	lämpövaurio	2.3
1 400–106	IRB, IRC	iho	lämpövaurio	2.4

Taulukko 2.2

Silmään kohdistuvan laseraltistumisen raja-arvot - Lyhytkestoinen altistuminen < 10 s

Aallonpituus (1) [nm]		Aukko	Kesto [s]
			10-13 — 10-11	10-11 — 10-9	10-9 — 10-7	10-7 — 1,8 · 10-5	1,8 · 10-5 — 5 · 10-5	5 · 10-5 — 10-3	10-3 — 101
UVC	180-280	1 mm, kun t<0,3 s; 1,5 · t0,375, kun 0,3<t<10 s	E = 3 1010 [W m-2] (2)		H = 30 [J m-2]
UVB	280-302
	303				H = 40 [J m-2]	jos t < 2,6 · 10-9, niin H = 5,6 · 103 t 0,25 [J m-2] (3)
	304				H = 60 [J m-2]	jos t < 1,3 · 10-8, niin H = 5,6 · 103 t 0,25 [J m-2] (4)
	305				H = 100 [J m-2]	jos t < 1,0 · 10-7, niin H = 5,6 · 103 t 0,25 [J m-2] (4)
	306				H = 160 [J m-2]	jos t < 6,7 · 10-7, niin H = 5,6 · 103 t 0,25[J m-2] (4)
	307				H = 250 [J m-2]	jos t < 4,0 · 10-6, niin H = 5,6 · 103 t 0,25 [J m-2] (4)
	308				H = 400 [J m-2]	jos t < 2,6 · 10-5, niin H = 5,6 · 103 t 0,25 [J m-2] (4)
	309				H = 630 [J m-2]	jos t < 1,6 · 10-4, niin H = 5,6 · 103 t 0,25[J m-2] (4)
	310				H = 103 [J m-2]	jos t < 1,0 · 10-3, niin H = 5,6 · 103 t 0,25 [J m-2] (4)
	311				H = 1,6·103 [J m-2]	jos t < 6,7 · 10-3, niin H = 5,6 · 103 t 0,25 [J m-2] (4)
	312				H = 2,5·103 [J m-2]	jos t < 4,0 · 10-2, niin H = 5,6 · 103 t 0,25 [J m-2] (4)
	313				H = 4,0·103 [J m-2]	jos t < 2,6 · 10-1, niin H = 5,6 · 103 t 0,25 [J m-2] (4)
	314				H = 6,3·103 [J m-2]	jos t < 1,6 · 100, niin H = 5,6 · 103 t 0,25 [J m-2] (4)
UVA	315-400				H = 5,6 ·103 t0,25 [J m-2]
Näkyvä& IRA	400-700	7 mm	H = 1,5·10-4CE [Jm-2]	H = 2,7·104 t0,75 CE [Jm-2]	H = 5·10-3 CE [Jm-2]		H = 18 · t0,75 CE [Jm-2]
	700-1 050		H = 1,5·10-4 CA CE [Jm-2]	H=2,7·104 t0,75 CA CE [Jm-2]	H = 5·10-3 CA CE [Jm-2]		H = 18 · t0,75 CA CE [Jm-2]
	1 050-1 400		H = 1,5·10-3 CC CE [Jm-2]	H =2,7·105 t0,75 CC CE [Jm-2]	H = 5·10-2 CC CE [Jm-2]			H = 90 · t0,75 CC CE [Jm-2]
IRB & IRC	1 400-1 500	Ks. huom. (4)	E = 1012 [W m-2] (3)		H = 103 [Jm-2]				H=5,6·103 · t0,25 [Jm-2]
	1 500-1 800		E = 1013 [W m-2] (3)		H = 104 [Jm-2]
	1 800-2 600		E = 1012 [W m-2] (3)		H = 103 [Jm-2]				H=5,6·103 · t0,25 [Jm-2]
	2 600-106		E = 1011 [W m-2] (3)		H=100 [Jm-2]	H = 5,6·103 · t0,25 [Jm-2]

Taulukko 2.3

Silmään kohdistuvan laseraltistumisen raja-arvot - Pitkäkestoinen altistuminen ≥ 10 s

Aallonpituus (5) [nm]

Aukko

Kesto [s]

101 — 102

102 — 104

104 — 3 · 104

UVC

180-280

3,5 mm

H = 30 [J m-2]

UVB

280-302

303

H = 40 [J m-2]

304

H = 60 [J m-2]

305

H = 100 [J m-2]

306

H = 160 [J m-2]

307

H = 250 [J m-2]

308

H = 400 [J m-2]

309

H = 630 [J m-2]

310

H = 1,0 103 [J m-2]

311

H = 1,6 103 [J m-2]

312

H = 2,5 103 [J m-2]

313

H = 4,0 103 [J m-2]

314

H = 6,3 103 [J m-2]

UVA

315-400

H = 104 [J m-2]

Näkyvä

400 — 700

400–600

Fotokemiallinen (6)

Verkkokalvon vaurio

7 mm

H = 100 CB [Jm-2]

(γ = 11 mrad) (8)

E = 1CB [Wm-2]; (γ = 1,1 t0,5 mrad) (8)

E = 1CB [Wm-2]

(γ = 110 mrad) (8)

400–700

Terminen (6)

Verkkokalvon vaurio

jos α < 1,5 mrad,	niin E = 10 [W m-2]
jos α > 1,5 mrad ja t ≤ T2,	niin H = 18CE t0,75 [J m-2]
jos α > 1,5 mrad ja t > T2,	niin E = 18CE T2 -0,25 [W m-2]

IRA

700-1 400

7 mm

jos α < 1,5 mrad,	niin E = 10 CA CC [W m-2
jos α > 1,5 mrad ja t ≤ T2	niin H = 18 CA CC CE t0,75 [J m-2]
jos α > 1,5 mrad ja t > T2	niin E = 18 CA CC CE T2 -0,25 [W m-2] (ei saa ylittää 1 000 W m-2)

IRB & IRC

1 400-106

ks. (7)

E = 1 000 [Wm-2]

Taulukko 2.4:

Ihoon kohdistuvan laseraltistumisen raja-arvot

Aallonpituus (9) [nm]		Aukko	Kesto [s]
			< 10-9	10-9 — 10-7	10-7 — 10-3	10-3 — 101	101 — 103	103 — 3 · 104
UV (A, B, C)	180-400	3,5 mm	E = 3 · 1010 [W m-2]	Samat kuin silmän altistumisrajat
Näkyvä & IRA	400-700	3,5 mm	E = 2 · 1011 [W m-2]	H = 200 CA [J m-2]	H = 1,1 · 104 CA t 0,25 [J m-2]		E = 2 · 103 CA [W m-2]
	700-1 400		E = 2 · 1011 CA [W m-2]
IRB & IRC	1 400-1 500		E = 1012 [W m-2]	Samat kuin silmän altistumisrajat
	1 500-1 800		E = 1013 [W m-2]
	1 800-2 600		E = 1012 [W m-2]
	2 600-106		E = 1011 [W m-2]

Taulukko 2.5:

Sovellettavat korjauskertoimet ja muut laskentaparametrit

ICNIRP:n esittämä parametri	Aallonpituusalue (nm)	Arvo
CA	λ < 700	CA = 1,0
	700-1 050	CA = 100,002(λ — 700)
	1 050-1 400	CA = 5,0
CB	400-450	CB = 1,0
CB	450-700	CB = 100,02(λ — 450)
CC	700-1 150	CC = 1.0
	1 150-1 200	CC = 100,018(λ — 1150)
	1 200-1 400	CC = 8,0
T1	λ < 450	T1 = 10 s
	450-500	T1 = 10 · [100,02 ( λ — 450)] s
	λ > 500	T1 = 100 s
ICNIRP:n esittämä parametri	Biologinen vaikutus	Arvo
αmin	kaikki lämpövaikutukset	αmin = 1,5 mrad
ICNIRP:n esittämä parametri	Kulmakoko (mrad)	Arvo
CE	α < αmin	CE = 1,0
	αmin < α < 100	CE = α/αmin
	α > 100	CE = α2 / (αmin · αmax) mrad kun αmax = 100 mrad
T2	α < 1,5	T2 = 10 s
	1,5 < α < 100	T2 = 10 · [10(α — 1,5)/98,5] s
	α > 100	T2 = 100 s
ICNIRP:n esittämä parametri	Altistumisaika (s)	Arvo
γ	t ≤ 100	γ = 11 [mrad]
	100 < t < 104	γ = 1,1 t 0, 5 [mrad]
	t > 104	γ = 110 [mrad]

Taulukko 2.6

Korjauskertoimet toistuvaa altistumista varten

Kaikkia kolmea alla olevaa yleissääntöä tulee soveltaa peräkkäisiä pulsseja lähettävien tai skannaavien laserjärjestelmien aiheuttamaan toistuvaan altistumiseen:

1.	Pulssijonon yksittäisestä pulssista aiheutuva altistuminen ei saa ylittää kyseisen pulssinpituisen yksittäisen pulssin altistumisen raja-arvoa.

2.	Minkään ajan t kestoisen pulssijoukon (tai pulssijonon osan) aiheuttama altistuminen ei saa ylittää aikaa t vastaavaa altistumisen raja-arvoa.

Minkään pulssijoukon yksittäisen pulssin aiheuttama altistuminen ei saa ylittää yksittäisen pulssin altistumisen raja-arvoa kerrottuna kumulatiivisella lämpökorjauskertoimella Cp=N-0.25, jossa N on pulssien lukumäärä. Tätä sääntöä sovelletaan ainoastaan lämpövaurioilta suojaaviin altistumisrajoihin, jolloin kaikkia alle Tmin aikana tulevia pulsseja pidetään yksittäisenä pulssina.

Parametri	Spektrialue (nm)	Arvo
Tmin	315 < λ ≤ 400	Tmin = 10-9 s	(= 1 ns)
	400 < λ ≤ 1 050	Tmin = 18 · 10-6 s	(= 18 μs)
	1 050 < λ ≤ 1 400	Tmin = 50 · 10-6 s	(= 50 μs)
	1 400 < λ ≤ 1 500	Tmin = 10-3 s	(= 1 ms)
	1 500 < λ ≤ 1 800	Tmin = 10 s
	1 800 < λ ≤ 2 600	Tmin = 10-3 s	(= 1 ms)
	2 600 < λ ≤ 106	Tmin = 10-7 s	(= 100 ns)

(1) Jos laserin aallonpituudella on kaksi rajaa, sovelletaan niistä tiukempaa.

(2) Kun 1400≤λ<105 nm: aukon läpimitta = 1 mm, kun t ≤ 0,3 s ja 1,5 t0,375 mm, kun 0,3 s < t < 10 s; kun 105≤λ<106 nm: aukon läpimitta = 11 mm.

(3) Koska näillä pulssipituuksilla tiedot ovat puutteelliset, ICNIRP suosittelee 1 ns:n irradianssin rajan käyttöä.

(4) Taulukossa on yksittäisten laserpulssien arvot. Silloin kun on kyse monista laserpulsseista, välille T min (lueteltu taulukossa 2.6) sijoittuvien laserpulssien kestot on laskettava yhteen ja tulokseksi saatua aika-arvoa on käytettävä t:nä kaavassa: 5,6 103 t0,25.

(5) Jos laserin aallonpituudella tai muulla ominaisuudella on kaksi rajaa, sovelletaan niistä tiukempaa.

(6) Pienten lähteiden osalta, joiden kulmakoko on 1,5 mrad tai pienempi, näkyvän säteilyn kaksinkertaiset raja-arvot E alueella 400 nm–600 nm pelkistyvät termisen vaurion rajaksi, kun 10s≤t<T1, ja fotokemiallisen vaurion rajaksi altistumisajan ollessa pitempi. T1 ja T2: ks. taulukko 2.5. Fotokemiallisen säteilyn verkkokalvovaurion raja-arvo voidaan ilmaista myös ajan suhteen integroituna radianssina G = 106 CB [J m-2 sr-1], kun 10s < t ≤ 10 000 s, ja radianssina L = 100 CB [W m-2sr-1], kun t > 10 000 s. G:n ja L:n mittaamisessa keskiarvon määrittävänä näkökenttänä on käytettävä γm:ää. CIE:n määrittämä virallinen raja näkyvän säteilyn ja infrapunasäteilyn välillä on 780 nm. Aallonpituuskaistojen nimet sisältävä sarake on tarkoitettu ainoastaan antamaan käyttäjälle parempi kuva asiasta. (CEN käyttää merkintää G, CIE merkintää Lt, ja IEC ja CENELEC käyttävät merkintää LP).

(7) Aallonpituus 1 400–105 nm: aukon halkaisija = 3.5 mm; aallonpituus 105–106 nm: aukon halkaisija = 11 mm.

(8) Altistumisarvon mittausta varten γ määritetään seuraavasti: Jos α (lähteen kulmakoko) > γ (rajaava kartiokulma, vastaavassa sarakkeessa sulkeissa), niin mittausnäkökentän (γm) tulee olla annettu γ:n arvo. (Jos käytetään laajempaa mittausnäkökenttää, vaara yliarvioidaan).

Jos α < γ, niin mittausnäkökentän (γm) on oltava riittävän laaja kattamaan lähteen kokonaan, mutta sitä ei muuten rajata ja se voi olla laajempi kuin γ.

(9) Jos laserin aallonpituudella tai muulla ominaisuudella on kaksi rajaa, sovelletaan niistä tiukempaa.

NEUVOSTON PERUSTELUT

I JOHDANTO

Komissio toimitti neuvostolle 8. helmikuuta 1993 Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 118 a artiklaan perustuvan ehdotuksen neuvoston direktiiviksi terveyttä ja turvallisuutta koskevista vähimmäisvaatimuksista työntekijöiden suojelemiseksi altistumiselta fysikaalisista tekijöistä aiheutuville riskeille.

Ehdotuksen tarkoituksena oli täydentää direktiiviä 89/391/ETY täsmentämällä, miten eräitä sen säännöksiä on sovellettava fysikaalisille tekijöille altistumisen erityistapauksessa.

Euroopan parlamentti antoi lausuntonsa 20. huhtikuuta 1994 ja talous- ja sosiaalikomitea 30. kesäkuuta 1993. Euroopan parlamentti vahvisti ensimmäisen käsittelynsä tuloksen 16. syyskuuta 1999. (1)

Komissio esitti muutetun ehdotuksen 8. heinäkuuta 1994.

Amsterdamin sopimuksen tultua voimaan oikeusperustaksi tuli entisen 118 a artiklan sijaan 137 artiklan 2 kohta, jossa määrätään yhteispäätösmenettelystä Euroopan parlamentin kanssa sekä talous- ja sosiaalikomitean ja alueiden komitean kuulemisesta.

Alueiden komitea ilmoitti 13. tammikuuta 2000 päivätyllä kirjeellä, ettei se anna lausuntoa direktiiviehdotuksesta.

Ehdotuksen tärkein piirre oli se, että siinä yhdistettiin yhteen välineeseen neljä fysikaalista tekijää (melu, mekaaninen tärinä, optinen säteily sekä sähkömagneettiset kentät), joista kutakin olisi käsitelty erillisessä liitteessä.

Koska näiden neljän fysikaalisen tekijän ominaisuudet poikkeavat toisistaan erittäin suuresti, vuonna 1999 päätettiin laatia niistä erilliset direktiivit. Tärinää, melua ja sähkömagneettisia kenttiä koskevat direktiivit onkin jo annettu. Neuvosto päätti sitten keskittyä optiseen säteilyyn neljäntenä ja viimeisenä osatekijänä.

Neuvosto vahvisti yhteisen kannan 18. huhtikuuta 2005 perustamissopimuksen 251 artiklan mukaisesti.

II TAVOITE

Direktiiviehdotuksen tavoitteena on alkuperäisen ehdotuksen jakamisen seurauksena parantaa työntekijöiden terveyden ja turvallisuuden suojelua optiselle säteilylle altistumisesta aiheutuvilta riskeiltä.

III YHTEISEN KANNAN ERITTELY

1. Yleiset huomautukset

Perustamissopimuksen 137 artiklan 1 kohdan mukaisesti ”yhteisö tukee ja täydentää jäsenvaltioiden toimintaa (aloilla, joihin kuuluu:...) erityisesti työympäristön parantaminen työntekijöiden terveyden ja turvallisuuden suojelemiseksi”.

Perustamissopimuksen 137 artiklan 2 kohdassa määrätään, että ”neuvosto voi antaa direktiivein säännökset vähimmäisvaatimuksista, jotka pannaan täytäntöön asteittain ottaen huomioon kunkin jäsenvaltion edellytykset ja kussakin jäsenvaltiossa voimassa oleva sääntely”.

Neuvoston yhteinen kanta on tällä alalla perustamissopimuksen 137 artiklan 2 kohdan tavoitteiden mukainen, sillä sen tarkoituksena on ottaa käyttöön vähimmäisvaatimukset työntekijöiden terveyden ja turvallisuuden suojelemiseksi optiselle säteilylle altistumisesta aiheutuvilta riskeiltä.

Yhteinen kanta on lisäksi komission esittämien ja Euroopan parlamentin kannattamien tavoitteiden mukainen huolimatta rakenteellisesta erilaisuudesta, joka johtuu alkuperäisen ehdotuksen jakamisesta. Siihen on otettu mukaan useita tarkistuksia, joita Euroopan parlamentti teki ensimmäisessä käsittelyssä komission ehdotukseen.

2. Rakenne ja pääkohdat

2.1 Yleisrakenne

Yhteisen kannan yleisrakenne, esimerkiksi altistuksen raja-arvojen käyttöönotto, työntekijöille annettavia tietoja ja koulutusta sekä työntekijöiden kuulemista ja osallistumista koskevat artiklat sekä muut säännökset, on paljolti tärinää, melua ja sähkömagneettisia kenttiä koskevien direktiivien säännösten mukainen. Se vastaa myös komission muutetun ehdotuksen yleisrakennetta.

Yhteisen kannan 1 artiklassa viitataan työntekijöiden terveyteen ja turvallisuuteen vaikuttaviin riskeihin, jotka johtuvat optisen säteilyn silmille ja iholle aiheuttamista haittavaikutuksista. Pitkän ja lyhyen aikavälin haittavaikutusten välillä ei tehdä eroa, koska sekä akuutit että krooniset haitalliset terveysvaikutukset kuuluvat direktiivin soveltamisalaan. Esimerkiksi liiallinen altistuminen ultraviolettisäteilylle voi aiheuttaa pitkäaikaisvaikutuksia, kuten ihomelanoomia.

2.2 Altistumisen raja-arvot

Yhteinen kanta perustuu altistumisen raja-arvojen käyttöönottoon sellaisina kuin ne määritellään 2 artiklassa ja vahvistetaan liitteissä olevissa taulukoissa 3 artiklassa esitetyn mukaisesti. Kyseiset arvot perustuvat pääasiassa kansainvälisen ionisoimattoman säteilyn komitean (ICNIRP) suosituksiin. Niillä aloilla, joita varten ICNIRP ei ole laatinut arvoja, käytettiin kansainvälisen sähkötekniikan toimikunnan (IEC) vahvistamia arvoja. Nämä tieteellisesti perustellut ja varovaisiin arvioihin pohjautuvat ohjeet on tarkoitettu estämään sellaiset akuutit ja pitkäaikaiset vaikutukset silmille ja iholle, joita erittäin korkeat altistumisen tasot voivat aiheuttaa. ICNIRP:n ohjeissa säädetyt altistumisen raja-arvot vastaavat arvoja, joita muut tällä alalla toimivat riippumattomat tieteelliset neuvoa-antavat elimet ovat kehittäneet, erityisesti American Conference of Government Industrial Hygienists (ACGIH), Yhdistyneen kuningaskunnan National Radiological Protection Board (NRPB) ja Alankomaiden Gezondheidsraad.

Muulle kuin luonnon optisen säteilyn lähteistä tulevalle ei-koherentille säteilylle altistumisen raja-arvot vahvistetaan liitteessä I ja lasersäteilylle altistumisen raja-arvot liitteessä II.

Altistumisen raja-arvojen ja teknisten tarkastusten soveltamista ei katsota asianmukaiseksi luonnon optisen säteilyn lähteille altistumisen yhteydessä, ja ehkäisevät toimenpiteet, kuten työntekijöille annettavat tiedot ja koulutus, ovat sen vuoksi olennaisen tärkeitä riskien arvioimisessa ja luonnon optisen säteilyn lähteistä (aurinko, vulkaaninen toiminta, tulipalot, salama jne.) aiheutuvien altistumisen riskien vähentämisessä.

2.3 Altistumisen määrittely ja riskien arviointi

Yksi yhteisen kannan pääkohta on 4 artiklan säännökset altistumisen määrittelystä ja riskien arvioinnista. Tärkeitä seikkoja, joita työnantajan on erityisesti otettava riskinarvioinnissa huomioon, ovat muun muassa erityisiin riskiryhmiin kuuluvat työntekijät ja altistuminen useille lähteille (4 artiklan 4 kohta).

4 artiklan 1 kohdassa säädetään, että työnantajan on arvioitava ja tarvittaessa mitattava ja/tai laskettava optiselle säteilylle altistumisen tasot. Samassa artiklassa annetaan ohjeet sovellettavista menetelmistä: olisi käytettävä IEC:n, CIE:n ja CEN:n (2) standardeja ja suosituksia, jos ne ovat saatavissa, ja muussa tapauksessa olisi noudatettava kansallisia tai kansainvälisiä tieteellisesti perusteltuja ohjeita. Turhan toiston välttämiseksi arvioinnissa voidaan ottaa huomioon laitteen valmistajan ilmoittamat tiedot, jos laite kuuluu asiaa koskevan yhteisön direktiivin soveltamisalaan.

2.4 Toimet, jotka on toteutettava, kun riski on todettu

Yhteisen kannan tavoitteena on poistaa tai vähentää mahdollisimman alhaiselle tasolle optiselle säteilylle altistumisesta aiheutuvat riskit. 5 artiklan 2 kohdassa viitataan keinotekoisille optisen säteilyn lähteille altistuviin työntekijöihin ja 5 artiklan 3 kohdassa luonnon optisen säteilyn lähteille altistuviin työntekijöihin. Molemmissa tapauksissa työnantajan on laadittava ja toteutettava toimintasuunnitelma, joka käsittää teknisiä ja/tai organisatorisia toimenpiteitä.

Keinotekoisten lähteiden osalta 5 artiklan 2 kohdassa mainitaan tällaisen toimintasuunnitelman osatekijöinä muun muassa vaihtoehtoiset työmenetelmät, laitteiden valitseminen, tekniset toimenpiteet säteilyvaikutuksen vähentämiseksi tai työpaikkojen suunnittelu. Altistumisen raja-arvo -käsitteestä johtuen 5 artiklan 5 kohdassa todetaan selvästi, että työntekijät eivät saa missään tilanteessa altistua yli altistumisen raja-arvojen. Jos altistumisen raja-arvot kuitenkin ylittyvät, työnantajan on välittömästi ryhdyttävä toimenpiteisiin altistumisen vähentämiseksi altistumisen raja-arvojen alapuolelle, yksilöitävä syyt, joiden vuoksi altistumisen raja-arvot on ylitetty, ja muutettava suojelu- ja ehkäisytoimenpiteitä siten, ettei raja-arvojen ylitys toistu.

Riskin toteamisesta johtuva lisävelvollisuus koskee sitä, että kyseiset alueet on yksilöitävä, ne on osoitettava asianomaisin merkein ja pääsyä niille on rajoitettava (5 artiklan 4 kohta).

Altistumisen raja-arvojen noudattaminen keinotekoisten optisen säteilyn lähteiden osalta ja järjestelmällinen varovaisuusperiaatteen huomioon ottaminen luonnollisten lähteiden osalta tarjoavat todennäköisesti korkean tason suojan kaikkia mahdollisia haittavaikutuksia vastaan.

2.5 Tärkeimmät erot komission muutettuun ehdotukseen verrattuna

Tärkeimmät yhteisen kannan ja komission muutetun ehdotuksen väliset erot ovat

—	uusi rakenne, joka johtuu siitä, että optista säteilyä käsitellään nyt erityisdirektiivissä,

—	altistumisen raja-arvojen ryhmittely ja määritteleminen uudella tavalla sekä toiminta-arvojen ja kynnysarvojen poistaminen,

—	liitteissä olevat taulukot ja säännökset, joissa noudatetaan tarkkaan ICNIRP:n suosituksia,

—	viittaukset standardeihin, suosituksiin ja tieteellisesti perusteltuihin ohjeisiin riskien arvioinnin yhteydessä tehtävää keinotekoisille optisen säteilyn lähteille altistumisen tasojen arviointia, mittausta ja laskentaa varten,

—	tiettyjen toimintojen pitämistä lisääntyneen riskin aiheuttavina ja vastuulliselle viranomaiselle ilmoitettavina koskevasta vaatimuksesta luopuminen,

—	saman suojelun tason takaaminen sekä ulko- että sisätyötä tekeville.

3. Euroopan parlamentin ensimmäisen käsittelyn tarkistukset

Koska yhteisessä kannassa käsitellään ainoastaan optista säteilyä, useat Euroopan parlamentin tarkistukset eivät koske sitä. Siksi ainoastaan tarkistukset 1, 4–21, 25, 27 ja 34–36 oli otettava huomioon ennen yhteisen kannan vahvistamista.

3.1 Neuvoston hyväksymät Euroopan parlamentin tarkistukset

Tarkistukset 1, 5, 9, 14, 16 ja 25 hyväksyttiin kokonaisuudessaan neuvoston yhteiseen kantaan sanatarkasti tai ainakin sisällöltään.

Tämän lisäksi tarkistus 4 hyväksyttiin osittain 2 artiklan e alakohtaan. Tarkistuksen 4 tekstistä poiketen neuvosto kuitenkin piti parempana todeta, että altistumisen raja-arvojen noudattamisella varmistetaan, että työntekijöitä suojellaan kaikilta tunnetuilta terveyshaitoilta.

Tarkistuksen 10 sisältö ilmenee 5 artiklan 6 kohdan tekstistä, vaikkei neuvosto pitänytkään asianmukaisena viitata erityisen alttiisiin riskiryhmiin kohdistuvia ehkäisytoimenpiteitä koskevaan yksinomaiseen tavoitteeseen.

Tarkistuksen 12 sisältö hyväksyttiin yhteisen kannan 5 artiklan 1 kohtaan, jossa nyt viitataan altistumisen poistamiseen tai vähentämiseen mahdollisimman alhaiselle tasolle.

Tarkistus 13 hyväksyttiin osittain 5 artiklan 5 kohtaan. Neuvosto ei katsonut tarpeelliseksi viitata erityisesti kollektiivisiin toimiin, koska työnantajan on otettava huomioon kaikki mahdolliset ehkäisytoimenpiteet ryhtyessään toimenpiteisiin altistumisen vähentämiseksi altistumisen raja-arvojen alapuolelle.

Tarkistuksen 17 sisältö hyväksyttiin 4 artiklan 5 kohdan f alakohtaan, jossa luetellaan optiselle säteilylle altistumisen mahdollisia epäsuoria vaikutuksia.

3.2 Euroopan parlamentin tarkistukset, joita neuvosto ei hyväksynyt

Neuvosto katsoi, ettei yhteiseen kantaan ollut aiheellista hyväksyä tarkistuksia 6, 7, 8, 11, 15, 18, 19, 20, 21, 27, 34, 35 ja 36 seuraavista syistä:

—

Komission muutetussa ehdotuksessa ja tarkistuksissa 6 ja 7 ollutta kynnysarvoa tai toiminta-arvoa ei tarvinnut ottaa mukaan, koska ICNIRP:n suosittelemien altistumisen raja-arvojen noudattaminen takaa jo, ettei mitään tunnettuja terveydelle haitallisia vaikutuksia ole. Työterveyden alalla on vain harvoja alueita, joita olisi tutkittu yhtä perusteellisesti kuin optista säteilyä tai joilla vallitsisi yhtä laajalle levinnyt kansallisten ja kansainvälisten neuvoa-antavien terveysviranomaisten välinen yksimielisyys turvallisista altistumisen tasoista.

—	Tarkistusta 8 ei hyväksytty, koska ”arvioinnille” ei tarvita erillistä määritelmää 4 artiklassa olevien arviointia koskevien säännösten lisäksi.

—	Tarkistusta 11 ei hyväksytty, koska 4 artiklan mukaan on arvioitava työntekijöiden terveydelle aiheutuvaa riskiä eikä altistumisen tasoa.

—

Terveydentilan seurantaa koskevaa tarkistusta 15 ei hyväksytty, koska neuvosto piti parempana yleistä viittausta puitedirektiivin 89/391/ETY 14 artiklaan kuin liian sitovan velvoitteen kohdistamista työntekijöihin. Yhteisen kannan 8 artiklaan sisältyy kuitenkin useita terveydentilan seurantajärjestelyjä koskevia säännöksiä.

—	Tarkistukset 18, 19 ja 20 olivat tarpeettomia, koska yhteisessä kannassa ei ole poikkeusta tai vapautuksia koskevaa erityissäännöstä.

—	Neuvosto katsoi, että 11 artiklassa oleva vakiosäännös komissiota avustavasta komiteasta oli riittävä, eikä siksi hyväksynyt tarkistusta 21.

—	Tarkistus 27 oli tarpeeton, koska yhteisessä kannassa ei ole vaaraa aiheuttavia toimintoja koskevaa erityissäännöstä.

—	Tarkistuksia 34, 35 ja 36 ei hyväksytty, koska liitteet on jäsennelty uudelleen ICNIRP:n suositusten mukaisesti.

IV JOHTOPÄÄTÖS

Neuvosto katsoo, että kokonaisuutena yhteinen kanta on komission muutetun ehdotuksen perustavoitteiden mukainen. Se katsoo myös, että ottaen huomioon erillisten tekstien valmistelun kunkin neljän fysikaalisen tekijän osalta yhteisessä kannassa otetaan huomioon Euroopan parlamentin alkuperäiseen komission ehdotukseen tekemissä tarkistuksissa ajamat päätavoitteet.

(1) EYVL C 54, 25.2.2000, s. 75.

(2) IEC: Kansainvälinen sähkötekniikan toimikunta

CIE: Kansainvälinen valaistustoimikunta

CEN: Euroopan standardointikomitea.

		ISSN 1725-2490
Euroopan unionin virallinen lehti		C 172E

Suomenkielinen laitos	Tiedonantoja ja ilmoituksia	48. vuosikerta 12. heinäkuu 2005

Ilmoitusnumero	Sisältö	Sivu
	I Tiedonantoja
	Neuvosto
2005/C 172E/1	Neuvoston 12 päivänä huhtikuuta 2005 Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 251 artiklassa tarkoitettua menettelyä noudattaen vahvistama yhteinen kanta (EY) N:o 23/2005 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin antamiseksi kaivannaisteollisuuden jätehuollosta ja direktiivin 2004/35/EY muuttamisesta	1

2005/C 172E/2	Neuvoston 18 päivänä huhtikuuta 2005 vahvistama yhteinen kanta (EY) N:o 24/2005 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/…/EY antamiseksi terveyttä ja turvallisuutta koskevista vähimmäisvaatimuksista työntekijöiden suojelemiseksi altistumiselta fysikaalisista tekijöistä (optinen säteily) aiheutuville riskeille (yhdeksästoista direktiivin 89/391/ETY 16 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu erityisdirektiivi)	26