Perusoikeuskirja

 

TIIVISTELMÄ ASIAKIRJASTA:

EU:n perusoikeuskirja

PERUSOIKEUSKIRJAN TARKOITUS

Siihen on koottu tietyt EU:n kansalaisille ja asukkaille kuuluvat yksilön oikeudet, kansalaisoikeudet sekä poliittiset, taloudelliset ja sosiaaliset oikeudet, jotka perustuvat EU:n lainsäädäntöön.

TÄRKEIMMÄT KOHDAT

Sisältö

Euroopan unionin perusoikeuskirjassa (perusoikeuskirja) vahvistetaan EU:n toimivallan ja tehtävien sekä toissijaisuusperiaatteen mukaisesti oikeudet, jotka perustuvat erityisesti EU-maille yhteisiin valtiosääntöperinteisiin ja kansainvälisiin velvoitteisiin, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamisesta tehtyyn yleissopimukseen, EU:n ja Euroopan neuvoston hyväksymiin sosiaalisiin peruskirjoihin ja Euroopan unionin tuomioistuimen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöön. Parantamalla perusoikeuksien näkyvyyttä ja niitä selkeyttämällä perusoikeuskirja lisää oikeusvarmuutta EU:ssa.

Perusoikeuskirjaan sisältyy johdanto ja 54 artiklaa, jotka on jaoteltu seitsemäksi luvuksi:

Soveltamisala

Perusoikeuskirjaa sovelletaan Euroopan unionin toimielimiin toissijaisuusperiaatetta noudattaen, eikä sillä voida missään tapauksessa laajentaa toimielimille perussopimuksissa annettuja toimivaltuuksia tai tehtäviä. Perusoikeuskirjaa sovelletaan myös EU:n jäsenvaltioihin siltä osin kuin ne panevat täytäntöön EU:n oikeutta.

Jos jokin perusoikeuskirjan oikeuksista vastaa vuonna 1950 tehdyssä Euroopan ihmisoikeussopimuksessa taattuja oikeuksia, sen merkitys ja ulottuvuus ovat samat kuin yleissopimuksessa on määritelty, vaikka EU:n lainsäädännössä voidaankin myöntää tätä laajempi suoja.

Vuosikertomukset

Euroopan komissio on vuodesta 2010 lähtien julkaissut vuosikertomuksen, jossa seurataan perusoikeuskirjan soveltamisen edistymistä.

TAUSTAA

Lisätietoja:

ASIAKIRJA

Euroopan unionin perusoikeuskirja (EUVL C 202, 7.6.2016, s. 389–405)

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Komission kertomus Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle: EU:n perusoikeuskirjan soveltamista koskeva kertomus vuodelta 2015 (COM(2016) 265 final, 18.5.2016)

Viimeisin päivitys: 17.10.2016