Alueellisia valtiontukia koskevat suuntaviivat vuosille 2007-2013

Alueellisten valtiontukien tarkoituksena on edistää investointeja, työpaikkojen luomista ja uusien tuotantolaitosten sijoittamista kaikkein epäedullisimmassa asemassa oleville yhteisön alueille. Näiden alueiden taloudellisen kehityksen edistämiseksi vuosina 2007-2013 näissä suuntaviivoissa otetaan käyttöön arviointiperusteet, joiden avulla tutkitaan alueellisten valtiontukien soveltuvuutta yhteismarkkinoille Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 87 artiklan 3 kohdan a ja c alakohdan nojalla.

ASIAKIRJA

Alueellisia valtiontukia koskevat suuntaviivat vuosille 2007-2013 [EUVL C 54, 4.3.2006].

TIIVISTELMÄ

Alueellisilla valtiontuilla pyritään tukemaan investointeja sekä työpaikkojen ja uusien tuotantolaitosten luontia kaikkein epäedullisimmassa asemassa olevien alueiden taloudellisen kehityksen edistämiseksi vuosina 2007-2013.

Alueellinen valtiontuki on suurille yrityksille sekä pienille ja keskisuurille yrityksille myönnettävää investointitukea * sekä toimintatukea (rajoitetuissa olosuhteissa). Yleensä aluetukea olisi myönnettävä sellaisen monialaisen tukiohjelman nojalla, joka liittyy kiinteästi alueelliseen kehitysstrategiaan.

Oikeudellinen tausta

Nykyisiin suuntaviivoihin sisältyvät ne arviointiperusteet, joita komissio käyttää arvioidessaan alueellisten valtiontukien soveltuvuutta yhteismarkkinoille perustamissopimuksen 87 artiklan 3 kohdan a ja c alakohdan nojalla.

Jotta valtiontuen etujen vaikutus ei johtaisi kilpailun vääristymiseen yhteismarkkinoilla, on sallittujen tuen enimmäismäärien vastattava kyseessä olevien alueiden kehitykseen vaikuttavien ongelmien suhteellista vakavuutta. Näihin suuntaviivoihin sisältyy pienyritysten perustamista epäedullisessa asemassa olevilla alueilla edistävä tukiväline.

Soveltamisala

Erityisesti seuraavat alat eivät kuulu näiden suuntaviivojen soveltamisalaan:

Alueiden rajaus

Tukialueiden kattamaksi kokonaisväestönosuudeksi on vahvistettu 42 prosenttia yhteisön 25 jäsenvaltion väestöstä. Yksikään jäsenvaltio ei kuitenkaan menetä yli 50:tä prosenttia vuosina 2000-2006 katetusta väestönosuudesta.

87 artiklan 3 kohdan a alakohta

Suuntaviivoissa katsotaan, että perustamissopimuksen 87 artiklan 3 kohdan a alakohdassa mainitut edellytykset täyttyvät, jos alueella, joka vastaa NUTS II -tason maantieteellistä yksikköä, bruttokansantuote asukasta kohden on alle 75 prosenttia yhteisön keskiarvosta.

Perustamissopimuksen 87 artiklan 3 kohdan a alakohdassa mainitut edellytykset täyttyvät myös seuraavissa tapauksissa:

87 artiklan 3 kohdan c alakohta

Koska EY:n perustamissopimuksen 87 artiklan 3 kohdan c alakohdan poikkeukseen perustuvat aluetuet ovat suuntautuneet edullisemmassa asemassa oleville alueille kuin a alakohtaan liittyvät tuet, myönnetyn tuen maantieteellisen soveltamisalan ja sallitun tuki-intensiteetin on oltava tarkoin rajoitettua.

Alueet, joihin voidaan soveltaa 87 artiklan 3 kohdan c alakohtaa, ovat seuraavat:

ALUEELLINEN INVESTOINTITUKI

Alueellisen investointituen enimmäismäärät - suuret yritykset

87 artiklan 3 kohdan a alakohta

87 artiklan 3 kohdan a alakohdan soveltamisalaan kuuluvien alueiden osalta aluetuen intensiteetti (määrä) saa olla enintään

87 artiklan 3 kohdan c alakohta

87 artiklan 3 kohdan c alakohdan soveltamisalaan kuuluvien alueiden suurten yritysten osalta aluetuen enimmäismäärä saa olla yleensä enintään

Alueellisen investointituen enimmäismäärät - pienet ja keskisuuret yritykset

Tuen enimmäismääriä voidaan korottaa 20 prosenttia, kun on kyse pienille yrityksille myönnettävästä tuesta, ja 10 prosenttia, kun on kyse keskisuurille yrityksille myönnettävästä tuesta.

Suuret investointihankkeet

Suuren investointihankkeen, jonka tukikelpoiset kustannukset ylittävät 50 miljoonaa euroa, enimmäistuki on 50 prosenttia alueellisesta enimmäismäärästä 50-100 miljoonan euron investointien osalta. Yli 100 miljoonan euron investointien enimmäistuki on 34 prosenttia alueellisesta enimmäistuesta.

Jäsenvaltioiden on ilmoitettava kaikista myönnettävistä investointituista, joiden kustannukset ylittävät 100 miljoonaa euroa, jos tuki ylittää sallitun enimmäismäärän. Alla esitetään yhteenveto ilmoitusta edellyttävistä raja-arvoista eri alueilla useimmin käytettyjen tuki-intensiteettien mukaan:

ALUEELLINEN TOIMINTATUKI

Vaikka toimintatuet * ovat periaatteessa kiellettyjä, näitä tukia voidaan tilapäisesti ja poikkeuksellisesti sallia alueilla, joihin sovelletaan 87 artiklan 3 kohdan a alakohdan mukaista tukea. Tuen myöntämisen perusteena on oltava tuen laatu, tuen taso suhteessa haittoihin ja alueellisen kehityksen edistäminen.

Tuki vastaperustetuille pienille yrityksille

Jotta voitaisiin kannustaa ja tukea pienten yritysten perustamista ja varhaisvaiheen kehitystä alueellisilla tukialueilla, näissä suuntaviivoissa sallitaan tuki, joka on

Vuodessa myönnetyn tuen määrä ei saa ylittää 33 prosenttia edellä mainituista kokonaismääristä yritystä kohden.

Loppumääräykset

Näitä suuntaviivoja sovelletaan 1. tammikuuta 2007 ja 31. joulukuuta 2013 välisenä aikana.

Keskeiset termit

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Komission asetus (EY) N:o 1628/2006, annettu 24 päivänä lokakuuta 2006, perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklan soveltamisesta kansalliseen alueelliseen investointitukeen [EUVL L 302, 1.11.2006].

Komission asetus (EY) N:o 1627/2006, annettu 24 päivänä lokakuuta 2006, asetuksen (EY) N:o 794/2004 muuttamisesta valtiontuen vakioilmoituslomakkeen osalta [EUVL L 302, 1.11.2006]. Tällä asetuksella muutetaan asetusta (EY) N:o 794/2004, jossa pannaan täytäntöön perustamissopimuksen 93 artiklan (nykyisin 88 artikla) soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä annettu asetus (EY) N:o 659/1999. Asetuksella muutetaan valtiontukien vakioilmoituslomakkeita alueellisia valtiontukia koskevien vuosien 2007-2013 suuntaviivojen hyväksymisen jälkeen.

Aluetukikartat (1.1.2007-31.12.2013)

Aluetukikarttojen avulla määritetään alueelliset investointitukikelpoiset alueet ja kunkin jäsenvaltion suurimmat tuki-intensiteetit (enimmäistuet) vuosina 2007-2013.

Viimeisin päivitys 28.08.2007