Sopimus Euroopan talousalueesta

TIIVISTELMÄ ASIAKIRJASTA:

Päätös 94/1/EHTY, EY Euroopan talousaluetta koskevan sopimuksen tekemisestä

Sopimus Euroopan talousalueesta

TIIVISTELMÄ

SOPIMUKSEN TARKOITUS

TÄRKEIMMÄT KOHDAT

Soveltamisala

Yhteiselimet

Sopimuksen avulla luotiin useita ETA:n yhteiselimiä, jotka muistuttavat suuressa määrin EU:n toimielimiä:

Tämän lisäksi

Kuinka EU:n lainsäädännöstä tulee ETA:n lainsäädäntöä?

EU-ohjelmiin ja -organisaatioihin osallistuminen

Taloudelliset näkymät

Sopimuksen mukaisesti EFTA:n jäsenmaat osallistuvat taloudellisen ja sosiaalisen eriarvoisuuden vähentämiseen ETA-alueilla – tästä hyötyy 16 EU-maata tällä hetkellä. Kyseisiä ETA-maksuosuuksia rahoittavat yhteisesti Islanti, Liechtenstein ja Norja, joista kukin osallistuu kokonsa ja varallisuutensa mukaan.

Sen lisäksi, että nämä kolme EFTA-maata osallistuu EU-ohjelmien toimintamenoihin, ne maksavat myös komission hallintokuluja (esimerkiksi toimistotilat, kokoukset ja niin edelleen).

TAUSTAA

ETA-sopimus allekirjoitettiin vuonna 1992 silloisten 12 EU-maan ja kuuden EFTA-maan välillä: Itävalta, Suomi, Islanti, Liechtenstein, Norja, Ruotsi ja Sveitsi, vaikka Sveitsi päätti myöhemmin jäädä sopimuksen ulkopuolelle. Sopimus tuli voimaan vuonna 1994. Vuonna 1995 kolme EFTA-maata (Itävalta, Suomi ja Ruotsi) liittyi EU:hun. Sopimusta on mukautettu vaiheittain, kun 10 maata liittyi EU:n jäseneksi vuonna 2004, kaksi maata vuonna 2007 ja viimeksi Kroatian liittymisen yhteydessä vuonna 2013.

Lisätietoja:

SÄÄDÖS

94/1/EHTY, EY: Neuvoston ja komission päätös, tehty 13 päivänä joulukuuta 1993, Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Itävallan tasavallan, Suomen tasavallan, Islannin tasavallan, Liechtensteinin ruhtinaskunnan, Norjan kuningaskunnan, Ruotsin kuningaskunnan ja Sveitsin valaliiton välisen Euroopan talousaluetta koskevan sopimuksen tekemisestä (EYVL L 1, 3.1.1994, s. 1)

Sopimus Euroopan talousalueesta – Päätösasiakirja – Yhteiset julistukset - Yhteisön hallitusten ja Euroopan vapaakauppaliiton maiden julistukset – Järjestelyt – Yhteisesti hyväksytty pöytäkirjamerkintä – Yhden tai useamman Euroopan talousalueen sopimusosapuolen julistukset (EYVL L 1, 3.1.1994, s. 3-522)

Peräkkäiset muutokset on sisällytetty perussäädökseen. Konsolidoitu toisinto on tarkoitettu ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.

Viimeisin päivitys: 24.05.2016



(1) Yhdistynyt kuningaskunta eroaa Euroopan unionista, ja siitä tulee 1.2.2020 alkaen kolmas maa (EU:n ulkopuolinen maa).