Vuosituhannen kehitystavoitteet (MDG)

TIIVISTELMÄ ASIAKIRJASTA:

Kaksitoistakohtainen EU:n toimintasuunnitelma vuosituhannen kehitystavoitteiden tueksi – KOM(2010) 159 lopull.

TIIVISTELMÄ

TIEDONANNON TARKOITUS

Vuonna 2010 Euroopan komissio esitti kaksitoistakohtaisen keskipitkän aikavälin toimintasuunnitelman, jolla tuettiin vuosituhannen kehitystavoitteiden (Millennium Development Goals, MDG) saavuttamista nopeammin, vuoteen 2015 mennessä.

TÄRKEIMMÄT KOHDAT

Julkista kehitysapua koskevien sitoumusten täyttäminen

Täyttääkseen sitoumuksen EU:n julkisen kehitysavun lisäämisestä siten, että se on 0,7 prosenttia suhteessa sen bruttokansantuloon (BKTL) vuoteen 2015 mennessä, komissio ehdotti seuraavanlaisia toimenpiteitä:

laaditaan vuotuiset toimintasuunnitelmat kehitysavun täytäntöönpanon optimoimiseksi

vahvistetaan EU:n vastuujärjestelmää kehitysavun arvioinnin pohjalta

EU-maat laativat lainsäädäntöä, jossa vahvistetaan kehitysavun tavoitteet.

Se kehotti lisäksi muita kansainvälisiä avunantajia korottamaan julkisen kehitysavun osuuttaan samalle tasolle kuin EU.

Avun tuloksellisuuden parantaminen

Parantaakseen kehitysavun tuloksellisuutta ja mukana olevien eri osapuolten toimien koordinointia komissio ehdotti erityisesti, että

siirrytään asteittain käyttämään EU:n ja EU-maiden yhteistä ohjelmakehystä ja yhtenäistä ohjelmatyötä vuoteen 2013 mennessä

luodaan toimintakehys avun tuloksellisuuden parantamiseksi ja kehitetään työnjakoa, lisätään rahoituksen avoimuutta ja EU:n ja kehitysmaiden keskinäistä vastuuta

kannustetaan muita avunantajia noudattamaan avun tuloksellisuutta koskevia periaatteita.

Toimintasuunnitelma vuosituhattavoitteiden nopeammaksi saavuttamiseksi

Nopeuttaakseen vuosituhattavoitteiden saavuttamista komissio ehdotti, että EU ja EU-maat

kohdentavat toimet pääasiallisesti vuosituhattavoitteista kauimpana oleviin väestönosiin

keskittyvät niihin vuosituhattavoitteisiin, joista ollaan kauimpana, ja lisäävät EU:n alakohtaisten politiikkojen vaikuttavuutta (esimerkiksi terveydenhoito, koulutus, elintarviketurva ja sukupuolten tasa-arvo)

tukevat vastuunottoa vuosituhattavoitteista kumppanimaissa (esimerkiksi ottamalla vuosituhattavoitteet osaksi omia kehitysstrategioitaan ja parantamalla tilastotietojen laatua)

hyväksyvät työohjelman, jolla varmistetaan niiden EU:n politiikanalojen keskinäinen johdonmukaisuus, joilla saattaa olla vaikutusta kumppanimaihin (esimerkiksi keskeisillä aloilla, kuten kauppa ja rahoitus, ilmastonmuutos, elintarviketurva, muuttoliike ja turvallisuus)

edistävät maiden omien varojen käyttöönottoa parantamalla erityisesti kansallista ja kansainvälistä vero-ohjausta sekä tehostamalla kumppanimaiden verojärjestelmiä

edistävät alueellista yhdentymistä ja kauppaa, jotka lisäävät kasvua ja työllisyyttä

tutkivat ja edistävät innovatiivisia rahoituslähteitä, myös julkisen ja yksityisen sektorin välisillä kumppanuuksilla, jotta kestävälle kehitykselle voidaan taata vakaa rahoitus

tukevat ilmastonmuutosta koskevia sopeutumis- ja lieventämisstrategioita kumppanimaissa (esimerkiksi edistämällä yhteistyötä ja tutkimustoimintaa ja parantamalla vihreän teknologian saatavuutta)

luovat edellytykset pitkäaikaiselle turvallisuudelle (useimmat vuosituhattavoitteissa jäljessä olevista maista ovat aseellisten selkkausten vuoksi epävakaita)

antavat uutta pontta kansainvälisen avun hallintajärjestelmän uudistukselle (esimerkiksi tehostavat prosessia ja lisäävät sen legitimiteettiä ottamalla siihen mukaan kaikkein köyhimmät maat, joiden etuja ei useinkaan oteta huomioon).

Saavutukset

EU:n ja EU-maiden toiminta on tuottanut osin myönteisiä tuloksia. Joissakin tapauksissa tulokset eivät kuitenkaan ole asetettujen tavoitteiden mukaisia.

Äärimmäinen köyhyys ja aliravitsemus

Maailmanlaajuisesti äärimmäinen köyhyys saatiin vähennettyä puoleen vuoteen 2010 mennessä eli viisi vuotta ennen asetettua määräaikaa. Äärimmäinen köyhyys on sen jälkeen vähentynyt edelleen. Silti 836 miljoonaa ihmistä elää edelleen äärimmäisessä köyhyydessä. Nälänhädästä kärsivien ihmisten osuus on puolitettu 72 maassa 129:stä, mutta siitä kärsii kuitenkin edelleen 795 miljoonaa ihmistä. Heikosta ravinnosta kärsii 2 miljardia ihmistä ja neljäsosalla lapsista pituuskasvu on hidastunut.

Perusasteen koulutus kaikille

Koulua käymättömien lasten lukumäärä on lähes puolittunut vuodesta 2000. Lukutaitoisten 15–24-vuotiaiden nuorten osuus on kasvanut 83 prosentista 91 prosenttiin vuosina 1990–2015. EU:n tuki on myötävaikuttanut tähän, samoin kuin kaikilla muilla koulutustasoilla tapahtuneisiin parannuksiin.

Sukupuolten tasa-arvo ja naisten vaikutusmahdollisuuksien lisääminen

Sukupuolten tasa-arvossa sekä tyttöjen ja naisten vaikutusmahdollisuuksien lisäämisessä on edistytty jonkin verran. Naisten oikeuksia loukataan kuitenkin edelleen jatkuvasti, joissakin tapauksissa häikäilemättömästi. Sukupuolten välinen kuilu on entistäkin suurempi silloin, kun epätasa-arvoon liittyy muuta syrjintää esimerkiksi vammaisuuden, iän, yhteiskuntaluokan, etnisen ryhmän, seksuaalisen suuntautumisen, maantieteellisen syrjäisyyden tai uskonnon perusteella.

Lapsikuolleisuus

Päivittäin kuolee edelleen arviolta 16 000 lasta. Alle 5-vuotiaiden kuolleisuus on vähentynyt puoleen vuosina 1990–2015 (luku tuhatta elävänä syntynyttä lasta kohti on vähentynyt 90:stä 43:een). Kaikilla alueilla kuolleisuus on vähentynyt kaikkein köyhimmissä kotitalouksissa voimakkaammin kuin hyvin toimeentulevissa. Edistys ei kuitenkaan ole ollut riittävää, jotta olisi saavutettu tavoite kuolleisuuden vähentämiseksi kahdella kolmasosalla vuoteen 2015 mennessä.

Äitiysterveys

Odottavien äitien kuolleisuus on vuosina 1990–2015 laskenut lähes puoleen. Edelleen ollaan kuitenkin jäljessä vuosituhattavoitteesta vähentää kuolleisuutta kolmella neljäsosalla vuoteen 2015 mennessä.

HI-virus/aids, malaria ja tuberkuloosi

HI-viruksen/aidsin, tuberkuloosin ja malarian aiheuttamat kuolemat ovat vähentyneet 40 prosenttia vuodesta 2000.

Ympäristön kestävyys

Tavoitteet paremman vesihuollon saatavuudesta ja slummeissa asuvien ihmisten määrän vähentämisestä saavutettiin ennen määräaikaa. Luonnonvarojen hupenemista ja biologisen monimuotoisuuden köyhtymistä ei kuitenkaan ole saatu pysäytettyä.

Luodaan globaali kumppanuus kehitykselle

Vuodesta 1990 on edistytty hyvin. Vuonna 2014 kehitysavun määrä oli kasvanut 66 prosenttia verrattuna vuoteen 2000. Saman ajanjakson aikana kehitysmaiden pääsy markkinoille on parantunut.

TAUSTAA

SÄÄDÖS

Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle, annettu 21 päivänä huhtikuuta 2010 – Kaksitoistakohtainen EU:n toimintasuunnitelma vuosituhannen kehitystavoitteiden tueksi (KOM(2010) 159 lopull., 21.4.2010)

Viimeisin päivitys: 13.01.2016