Tehokkaammat säännöt EU-maiden rajat ylittäviin maksukyvyttömyysmenettelyihin

 

TIIVISTELMÄ ASIAKIRJASTA:

Asetus (EU) 2015/848 – maksukyvyttömyysmenettelyt

ASETUKSEN TARKOITUS

TÄRKEIMMÄT KOHDAT

Soveltamistilanteet

Asetusta sovelletaan menettelyihin, jotka koskevat velallisen kaikkia velkojia tai huomattavaa osaa niistä, perustuvat maksukyvyttömyyttä koskevaan lainsäädäntöön ja joissa toiminnan tervehdyttämistä, velkajärjestelyä, uudelleenjärjestämistä tai omaisuuden rahaksimuuttoa varten

Asetus koskee kansallisessa lainsäädännössä säädettyjä ”ennalta ehkäiseviä” maksukyvyttömyysmenettelyjä, jotka voidaan käynnistää varhaisessa vaiheessa yrityksen tervehdyttämismahdollisuuksien parantamiseksi. Kyseiset menettelyt luetellaan asetuksen liitteessä A. Lisäksi asetusta sovelletaan laajaan joukkoon erilaisia yksityishenkilön maksukyvyttömyyttä koskevia menettelyjä.

Lainkäyttövalta

Sovellettava laki

Pääsääntöisesti sovelletaan sen jäsenvaltion lakia, jossa menettely toteutetaan. Menettelyn aloittamisen ja päättämisen edellytykset ja menettelyn kulku määräytyvät kyseisen lain mukaan. Lain mukaan määräytyvät myös seuraavat seikat:

Tunnustaminen ja täytäntöönpano

Kun päätös maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisesta tulee voimaan yhdessä jäsenvaltiossa, se on tunnustettava ja sillä on oltava sama vaikutus myös kaikissa muissa jäsenvaltioissa.

Maksukyvyttömyysrekisterit

Jotta voidaan paremmin varmistaa, että velkojat ja tuomioistuimet saavat asiaa koskevaa tietoa, ja estää rinnakkaisten menettelyjen aloittaminen, jäsenvaltioiden edellytetään julkaisevan rajat ylittäviä maksukyvyttömyysmenettelyjä koskevat oleelliset tiedot julkisessa sähköisessä rekisterissä. Nämä rekisterit liitetään yhteen Euroopan oikeusportaalin kautta EU:n tietosuojasääntöjä noudattaen.

Yritysryhmiä koskeva maksukyvyttömyysmenettely

Asetuksella luodaan yritysryhmien jäsenten maksukyvyttömyyttä koskeva lähestymistapa. Tähän kuuluu muun muassa

Muutokset liitteisiin

Asetusta on muutettu kolmesti:

MISTÄ ALKAEN ASETUSTA SOVELLETAAN?

Asetusta on sovellettu 26. kesäkuuta 2017 alkaen. Asetuksella (EU) 2015/848 muutettiin asetusta (EY) N:o 1346/2000 ja siihen myöhemmin tehtyjä muutoksia ja korvattiin se.

TAUSTAA

Ks. lisätietoja:

KESKEISET TERMIT

Puhevalta. Henkilön oikeus esittää vaatimuksensa tuomioistuimessa ja käyttää asianajajaa, osoittaen menettelyn syy-yhteyden oikeudellisen edun vahingoittumiseen.

ASIAKIRJA

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2015/848, annettu 20 päivänä toukokuuta 2015, maksukyvyttömyysmenettelyistä (uudelleenlaadittu) (EUVL L 141, 5.6.2015, s. 19–72).

Asetukseen (EU) 2015/848 tehdyt peräkkäiset tarkistukset on sisällytetty perussäädökseen. Konsolidoitu toisinto on tarkoitettu ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2017/1105, annettu 12 päivänä kesäkuuta 2017, maksukyvyttömyysmenettelyistä annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) 2015/848 tarkoitettujen lomakkeiden vahvistamisesta (EUVL L 160, 22.6.2017, s. 1–26).

Viimeisin päivitys: 14.09.2022