Kausityöntekijöiden työllistäminen

Euroopan unioni (EU) on hyväksynyt lainsäädännön (direktiivin), jossa määritellään ehdot, joita sovelletaan muihin kuin EU:n kansalaisiin, jotka haluavat työskennellä EU-maissa lyhyitä jaksoja kausityöntekijöinä useimmiten maatalouden ja matkailun aloilla. Direktiivissä määritellään oikeudet, joilla varmistetaan, että näitä työntekijöitä ei käytetä hyväksi heidän oleskelunsa aikana.

SÄÄDÖS

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/36/EU, annettu 26 päivänä helmikuuta 2014, kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä kausityöntekijänä työskentelyä varten.

TIIVISTELMÄ

EU:n väestön ikääntymisen ja alhaisen syntyvyyden valossa Tukholman ohjelmassa tunnustetaan, että vaikka työperäinen maahanmuutto voi auttaa lisäämään talouskasvua, muuttovirtojen hallinta edellyttää joustavia politiikkoja. Tämän vuoksi EU-maat ovat sopineet kausiluonteista muuttoa koskevasta lainsäädännöstä.

Soveltamisala

Direktiiviä sovelletaan EU:n ulkopuolelta tuleviin työntekijöihin, joiden vakituinen asuinpaikka on EU:n ulkopuolella ja jotka tulevat EU-maahan työskennelläkseen siellä väliaikaisesti.

Alat

Jokaisen EU-maan on laadittava luettelo aloista, jotka ovat riippuvaisia kausittaisista olosuhteista (esimerkiksi kesämatkailu ja tiettyjen viljelykasvien sadonkorjuu). Luettelo on toimitettava Euroopan komissiolle.

Maahanpääsyn ehdot

Jotta työntekijät voivat työskennellä EU:ssa, heidän on varmistettava, että heidän lupahakemuksensa sisältää työsopimuksen tai sitovan työtarjouksen, jossa määritellään palkka, työaika ja muut ehdot. Lisäksi tarvitaan todiste asianmukaisesta majoituksesta.

Oleskelun kesto

EU-maiden on määritettävä kausityöntekijöiden oleskelun enimmäiskestoksi viidestä yhdeksään kuukautta 12 kuukauden jaksolla.

EU:n sisällä työntekijöillä on oikeus jatkaa työsopimustaan tai vaihtaa työnantajaa sillä edellytyksellä, että he täyttävät maahantuloa koskevat ehdot eikä hylkäysperusteita ole. Oleskelun enimmäiskeston aikana EU-maat voivat sallia työntekijöiden jatkavan työsopimustaan saman työnantajan kanssa useammin kuin kerran sekä solmivan sopimuksia useamman kuin yhden työnantajan kanssa.

Yhdenvertainen kohtelu

Kausityöntekijöillä on oikeus yhdenvertaiseen kohteluun vastaanottavan maan kansalaisten kanssa koskien työehtoja, kuten vähimmäistyöikää, työoloja (kuten palkkausta ja irtisanomista, työaikaa, lomaa ja vapaapäiviä) sekä työterveys- ja -turvallisuussäännöksiä. Yhdenvertaista kohtelua sovelletaan myös sosiaaliturvan aloihin (sairauteen, invaliditeettiin ja ikään liittyvät etuudet), koulutukseen sekä työnvälitystoimistojen ja muiden julkisten palveluiden tarjoamiin kausityötä koskeviin ohjeisiin lukuun ottamatta julkisin varoin rahoitettua asumista.

EU-maiden ei kuitenkaan tarvitse soveltaa yhdenvertaista kohtelua työttömyys- ja perhe-etuuksiin, ja ne voivat rajoittaa yhdenvertaista kohtelua veroetuuksien, koulutuksen ja ammattikoulutuksen osalta.

Seuraamukset ja väärinkäytösten torjunta

EU-maiden on ryhdyttävä toimiin mahdollisten väärinkäytösten torjumiseksi ja määrättävä väärinkäytöksille seuraamuksia. Niiden on myös otettava käyttöön mekanismeja, joiden avulla voidaan käsitellä työnantajia koskevia kanteluita.

VIITTEET

Säädös

Voimaantulo

Täytäntöönpanon määräaika jäsenvaltioissa

Euroopan unionin virallinen lehti

Direktiivi 2014/36/EU

29.3.2014

30.9.2016

EUVL L 94, 28.3.2014

30.06.2014