Kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kauppa ja ilmailuala

Ilmailuala ja sen ympäristövaikutukset ovat merkittäviä ja maailmanlaajuisia. EU onkin ryhtynyt toimenpiteisiin ilmailun aiheuttamien kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi Euroopassa. Maailmanlaajuisten toimien osalta EU tekee yhteistyötä kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön (ICAO) kanssa.

SÄÄDÖS

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/101/EY, annettu 19 päivänä marraskuuta 2008, direktiivin 2003/87/EY muuttamisesta ilmailutoiminnan sisällyttämiseksi yhteisön kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmään

TIIVISTELMÄ

DIREKTIIVIN TARKOITUS

Direktiivillä muutetaan direktiiviä 2003/87/EY, jolla perustettiin EU:n päästökauppajärjestelmä (EU ETS), ottamalla mukaan myös ilmailutoiminnan aiheuttamat hiilidioksidipäästöt. Näin ollen kaikki lennot, jotka saapuvat EU-maahan ja Norjaan, Islantiin tai Liechtensteiniin tai lähtevät sieltä, kuuluvat EU:n päästökauppajärjestelmään.

TÄRKEIMMÄT KOHDAT

TAUSTAA

Ilmailuala on yksi maailman (ja EU:n) nopeimmin kasvavista kasvihuonekaasupäästöjen aiheuttajista, jonka osuus on noin kolme prosenttia kokonaispäästöistä. Arvioiden mukaan vuoteen 2020 mennessä ilmailualan kasvihuonekaasupäästöjen määrä kasvaa 70 prosenttia vuoden 2005 tasosta, vaikka parempi polttoainetehokkuus otettaisiin huomioon.

KESKEISET TERMIT

EU:n päästökauppajärjestelmä (EU ETS) on EU:n ilmastonmuutospolitiikan kulmakiviä ja tärkein väline, jolla pyritään vähentämään teollisuuden kasvihuonekaasupäästöjä kustannustehokkaasti. Se on ensimmäinen ja edelleen kaikista suurin kasvihuonekaasupäästöoikeuksien kansainvälinen kauppajärjestelmä, joka kattaa yli 11 000 voima- ja tuotantolaitosta sekä ilmailualan päästöt 28 EU-maassa, Islannissa, Norjassa ja Liechtensteinissa.

EU:n päästökauppajärjestelmä perustuu ”cap and trade” -periaatteeseen. ”Cap” tai raja-arvo määrittää tehtaiden, voimalaitosten ja muiden järjestelmään kuuluvien laitosten tiettyjen kasvihuonekaasupäästöjen sallitun kokonaismäärän. Raja-arvo laskee ajan myötä, jolloin kokonaispäästöt vähenevät. Järjestelmä mahdollistaa päästöoikeuksien kaupan, jotta laitosten ja lentoyhtiöiden kokonaispäästöt pysyvät raja-arvon sisällä ja voidaan ryhtyä halvimpiin toimenpiteisiin päästöjen vähentämiseksi.

Lisätietoja löytyy ilmailun päästöjen vähentämistä käsittelevältä Euroopan komission verkkosivustolta.

VIITTEET

Säädös

Voimaantulo

Täytäntöönpanon määräaika jäsenvaltioissa

Euroopan unionin virallinen lehti

Direktiivi 2008/101/EY

2.2.2009

-

EUVL L 8, 13.1.2009, s. 3-21

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös N:o 377/2013/EU, annettu 24 päivänä huhtikuuta 2013, poikkeamisesta tilapäisesti kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmän toteuttamisesta yhteisössä annetusta direktiivistä 2003/87/EY (EUVL L 113, 25.4.2013, s. 1-4).

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 421/2014, annettu 16 päivänä huhtikuuta 2014, kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmän toteuttamisesta yhteisössä annetun direktiivin 2003/87/EY muuttamisesta, jotta voidaan ottaa huomioon yksittäisen maailmanlaajuisen markkinaperusteisen toimenpiteen soveltamisesta kansainvälisen ilmailun päästöihin tehtävän kansainvälisen sopimuksen täytäntöönpano vuoteen 2020 mennessä (EUVL L 129, 30.4.2014, s. 1-4).

Viimeisin päivitys: 23.07.2015