Naisten ja miesten välisen tasa-arvon periaate palkkatasa-arvon osalta vahvistettiin vuonna 1957 Rooman sopimuksessa.
Tämän jälkeen on annettu joukko EU:n lakeja (direktiivejä), joilla naisten ja miesten välisen tasa-arvon periaatteen soveltamisalaa on laajennettu koskemaan työoloja, sosiaaliturvaa, tavaroiden ja palvelujen saatavuutta, työ- ja yksityiselämän tasapainoa, äitiyssuojelua, vanhempainlomaa ja tasa-arvoisen kohtelun periaatteen soveltamista itsenäisiin ammatinharjoittajiin.
Tasa-arvon periaatteen vahvistettiin kuuluvan EU:n yhteisiin arvoihin Lissabonin sopimuksessa ja erityisesti Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 2 artiklassa ja 3 artiklan 3 kohdassa, Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 8, 10, 19, 153 ja 157 artiklassa sekä EU:n perusoikeuskirjan 21 ja 23 artiklassa.
Yhtenä Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin 20:stä keskeisestä periaatteesta sukupuolten tasa-arvolla pyritään varmistamaan:
Komissio on vuosien mittaan hyväksynyt miesten ja naisten välistä tasa-arvoa koskevia strategioita. Viimeisimmässä sukupuolten tasa-arvostrategiassa, joka kattaa ajanjakson 2020–2025, esitetään politiikkatavoitteet ja toimet, joiden tavoitteena on merkittävä edistyminen kohti sukupuolten tasa-arvoon perustuvaa Eurooppaa vuoteen 2025 mennessä.
KS. MYÖS