Datasäädöksenä tunnetussa asetuksessa käsitellään useita datan1 tuomia haasteita ja mahdollisuuksia Euroopan unionissa (EU), korostetaan oikeudenmukaista saatavuutta ja käyttäjien oikeuksia sekä varmistetaan samalla henkilötietojen suoja. Asetuksen tavoitteena on muun muassa
varmistaa datasta saatavien hyötyjen oikeudenmukainen jakautuminen sidosryhmien kesken
edistää kilpailukykyisiä datamarkkinoita
avata mahdollisuuksia datavetoiselle innovoinnille ja
parantaa datan ja erityisesti verkkoon liitettyjen tuotteiden tuottaman datan saatavuutta.
TÄRKEIMMÄT KOHDAT
Asetuksella taataan datasta saadun arvon oikeudenmukainen jakaminen datatalouden sidosryhmien kesken. Siinä selvennetään, kuka voi käyttää mitä tietoja ja millä edellytyksillä.
Tätä varten asetukseen sisältyy toimenpiteitä, joiden avulla verkkoon liitettyjen tuotteiden – älypuhelimista ja älykkäistä kodinkoneista älykkäisiin teollisuuskoneisiin – käyttäjien on mahdollista saada pääsy kyseisten tuotteiden käytön tuottamaan dataan. Asetukseen sisältyy lisäksi toimenpiteitä, joilla lisätään oikeusvarmuutta datan saatavuuden ja käytön osalta, erityisesti verkkoon liitettyjen tuotteiden yhteydessä, kuten
selkeät säännöt datan sallitusta käytöstä ja sovellettavista edellytyksistä
jatkuvat kannustimet datan haltijoille, jotta nämä investoivat laadukkaaseen datan tuottamiseen
säännöt, joilla helpotetaan arvokkaan datan saumatonta siirtämistä datan haltijoiden ja datan käyttäjien välillä säilyttäen luottamuksellisuus
kannustimet, joilla kannustetaan yhä useampia yksilöitä ja yhteisöjä niiden koosta riippumatta osallistumaan datatalouteen
säännöt, jotka koskevat käyttäjien oikeuksia jakaa dataa kolmansien osapuolten kanssa
säännöt, jotka koskevat liikesalaisuuksien ja teollis- ja tekijänoikeuksien suojaamista, sekä suojatoimet väärinkäytöksiä vastaan ja
tietojen saataville asettamista koskeva kohtuullisen korvauksen järjestelmä ja riidanratkaisumenettely.
Muita toimenpiteitä ovat muun muassa seuraavat.
Vähennetään datan tasapuolista jakamista estävien epäoikeudenmukaisten sopimusten väärinkäyttöä. Tämä tarkoittaa
yritysten suojelemista epäoikeudenmukaisilta sopimusehdoilta, joita vahvemmassa markkina-asemassa olevat osapuolet asettavat, ja
sellaisen mallisopimustekstin laatimista, jonka avulla markkinaosapuolet voivat laatia ja neuvotella oikeudenmukaisia datan jakamista koskevia sopimuksia.
Mahdollistetaan julkisen sektorin elinten pääsy tiettyyn yksityisen sektorin hallussa olevaan dataan ja kyseisen datan käyttö esimerkiksi yleiseen hätätilaan reagoimiseksi.
Asetus ei vaikuta EU:n tai kansallisiin säädöksiin, joissa säädetään datan jakamisesta sekä dataan pääsystä ja sen käytöstä rikosten ennalta estämistä, tutkintaa, paljastamista tai rikoksiin liittyviä syytetoimia varten tai rikosoikeudellisten seuraamusten täytäntöönpanoa varten tai tullitoiminnan tai verotuksen tarkoituksiin.
Data. Kaikki toimenpiteiden, tosiseikkojen tai tietojen digitaalinen esittäminen sekä kaikki tällaisten toimenpiteiden, tosiseikkojen tai tietojen koosteet, myös ääni- tai kuvatallenteena tai audiovisuaalisena tallenteena.
Yhteentoimivuus. Kahden tai useamman data-avaruuden tai viestintäverkon, järjestelmän, verkkoon liitetyn tuotteen, sovelluksen, datankäsittelypalvelun tai komponentin kyky vaihtaa ja käyttää dataa toimintojensa suorittamiseksi.
ASIAKIRJA
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2023/2854, annettu , datan oikeudenmukaista saatavuutta ja käyttöä koskevista yhdenmukaisista säännöistä ja asetuksen (EU) 2017/2394 ja direktiivin (EU) 2020/1828 muuttamisesta (datasäädös) (EUVL L, 2023/2854, ).
MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2023/1543, annettu , eurooppalaisista esittämismääräyksistä ja eurooppalaisista säilyttämismääräyksistä sähköisten todisteiden hankkimiseksi rikosoikeudellisissa menettelyissä ja rikosoikeudellisten menettelyjen perusteella annettujen vapaudenmenetyksen käsittävien rangaistusten täytäntöönpanoa varten (EUVL L 191, , s. 118–180).
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2023/1544, annettu , nimettyjen toimipaikkojen nimeämistä ja laillisten edustajien nimittämistä koskevista yhdenmukaistetuista säännöistä sähköisten todisteiden keräämiseksi rikosoikeudellisissa menettelyissä (EUVL L 191, , s. 181–190).
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2022/2065, annettu , digitaalisten palvelujen sisämarkkinoista ja direktiivin 2000/31/EY muuttamisesta (digipalvelusäädös) (EUVL L 277, , s. 1–102).
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2021/784, annettu , verkossa tapahtuvaan terroristisen sisällön levittämiseen puuttumisesta (EUVL L 172, , s. 79–109).
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2020/1828, annettu , kuluttajien yhteisten etujen suojaamiseksi nostettavista edustajakanteista ja direktiivin 2009/22/EY kumoamisesta (EUVL L 409, , s. 1–27).
Direktiiviin (EU) 2020/1828 tehdyt peräkkäiset muutokset on sisällytetty alkuperäiseen säädökseen. Konsolidoitu toisinto on tarkoitettu ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2019/770, annettu , tietyistä digitaalisen sisällön ja digitaalisten palvelujen toimittamista koskeviin sopimuksiin liittyvistä seikoista (EUVL L 136, , s. 1–27).
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2018/1807, annettu , muiden kuin henkilötietojen vapaan liikkuvuuden kehyksestä Euroopan unionissa (EUVL L 303, , s. 59–68).
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 2017/2394, annettu , kuluttajansuojalainsäädännön täytäntöönpanosta vastaavien kansallisten viranomaisten yhteistyöstä ja asetuksen (EY) N:o 2006/2004 kumoamisesta (EUVL L 345, , s. 1–26).
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/679, annettu , luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta (yleinen tietosuoja-asetus) (EUVL L 119, , s. 1–88).
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2015/847, annettu , varainsiirtojen mukana toimitettavista tiedoista ja asetuksen (EY) N:o 1781/2006 kumoamisesta (EUVL L 141, , s. 1–18).
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2015/849, annettu , rahoitusjärjestelmän käytön estämisestä rahanpesuun tai terrorismin rahoitukseen, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/60/EY ja komission direktiivin 2006/70/EY kumoamisesta (EUVL L 141, , s. 73–117).
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 765/2008, annettu , tuotteiden kaupan pitämiseen liittyvää akkreditointia ja markkinavalvontaa koskevista vaatimuksista ja neuvoston asetuksen (ETY) N:o 339/93 kumoamisesta (EUVL L 218, , s. 30–47).