Asetuksen soveltamisalaan kuuluvat sopimustyypit
Asetus kattaa kahden tai useamman osapuolen väliset sopimukset, joissa määrätään
Asetusta sovelletaan myös silloin, kun tutkimus- ja kehityssopimus sisältää määräyksiä teollis- ja tekijänoikeuksien luovuttamisesta tai lisensoinnista osapuolille tai niiden perustamalle yhteisölle, jos määräykset ovat tarpeen sopimuksen täytäntöönpanemiseksi eivätkä ole sen päätavoite.
Poikkeuksen edellytykset
Tutkimus- ja kehityssopimuksessa on määrättävä, että yhteisen tai maksetun tutkimus- ja kehitystyön lopulliset tulokset, mukaan lukien mahdolliset teollis- ja tekijänoikeudet ja taitotieto (käytännön tieto, joka on salaista, olennaista ja yksilöityä), ovat rajoituksetta kaikkien osapuolten käytettävissä jatkotutkimusta ja hyödyntämistä varten. Poikkeuksia sovelletaan sopimuksiin, joissa tuotanto- tai jakelutehtävät jaetaan yhdelle tai useammalle osapuolelle, sekä sopimuksiin, joissa on mukana tutkimuslaitoksia, akateemisia laitoksia tai yrityksiä, jotka tarjoavat tutkimus- ja kehitystyötä palveluna eivätkä tavallisesti osallistu tulosten hyödyntämiseen.
Jos tutkimus- ja kehityssopimukseen ei sisälly tulosten yhteistä hyödyntämistä, sopimuksessa on annettava jokaiselle sopimuspuolelle mahdollisuus käyttää muiden sopimuspuolten olemassa olevaa taitotietoa, jos tällainen taitotieto on välttämätöntä tulosten hyödyntämiseksi.
Yhteinen hyödyntäminen on rajoitettava tuloksiin, jotka ovat välttämättömiä yhteisen tai maksetun tutkimus- ja kehitystyön tuloksena syntyneiden tuotteiden tuotannon tai teknologioiden soveltamisen kannalta ja jotka on suojattu teollis- ja tekijänoikeuksilla tai ovat taitotietoa.
Jos yhteisen tai maksetun tutkimus- ja kehitystyön tuloksena syntyneiden tuotteiden tuotanto on jaettu yhdelle tai useammalle osapuolelle, sopimuksen mukaan kyseisten sopimuspuolten on täytettävä muilta sopimuspuolilta tulevat tuotteiden tilaukset, paitsi jos
Markkinaosuuden kynnysarvot ja poikkeuksen kesto
Jos tutkimus- ja kehityssopimuksen osapuolet ovat todellisia tai potentiaalisia kilpailijoita sellaisten olemassa olevien tuotteiden tai teknologioiden markkinoilla, joita voidaan parantaa tai korvata yhteisen tai maksetun tutkimus- ja kehitystyön tuloksena syntyneillä tuotteilla tai teknologioilla tai vaihtaa niihin, poikkeusta sovelletaan tutkimus- ja kehitystyön keston ajan, jos sopimuksen tekohetkellä sopimuspuolten yhteenlaskettu markkinaosuus ei ylitä 25:tä prosenttia. Maksettujen tutkimus- ja kehityssopimusten markkinaosuuksien laskemiseen sovelletaan tiettyjä sääntöjä.
Jos tutkimus- ja kehityssopimuksen osapuolet eivät ole todellisia tai potentiaalisia kilpailijoita sellaisten olemassa olevien tuotteiden tai teknologioiden markkinoilla, joita voidaan parantaa tai korvata yhteisen tai maksetun tutkimus- ja kehitystyön tuloksena syntyneillä tuotteilla tai teknologioilla tai vaihtaa niihin, markkinaosuuden kynnysarvoa ei ole ja poikkeusta sovelletaan tutkimus- ja kehitystyön keston ajan.
Sellaisten tutkimus- ja kehityssopimusten osalta, joiden tuloksia hyödynnetään yhteisesti, poikkeusta sovelletaan seitsemän vuoden ajan siitä, kun tutkimus- ja kehitystyön tuloksena syntyneitä tuotteita tai teknologioita on ensimmäisen kerran saatettu sisämarkkinoille, ja poikkeuksen soveltamista jatketaan niin kauan kuin sopimuspuolten yhteenlaskettu markkinaosuus merkityksellisillä markkinoilla ei ylitä 25:tä prosenttia. Kun tämä kynnysarvo ylittyy, poikkeuksen soveltamista jatketaan vielä kahden peräkkäisen kalenterivuoden ajan.
Markkinaosuudet lasketaan toteutuneen myynnin arvoa koskevien tietojen perusteella tai, jos tällaisia tietoja ei ole saatavissa, myyntimäärää koskevien tietojen tai muiden luotettavien markkinatietojen, kuten tutkimus- ja kehitysmenojen, perusteella.
Vakavimmat rajoitukset
Poikkeusta ei sovelleta tutkimus- ja kehityssopimuksiin, jotka sisältävät vakavimpia rajoituksia, kuten seuraavia:
Poikkeuksen ulkopuolelle jätetyt rajoitukset
Poikkeusta ei sovelleta seuraaviin tutkimus- ja kehityssopimusten velvoitteisiin (jos kyseinen velvoite voidaan erottaa sopimuksesta, sopimuksen muihin osiin voidaan silti soveltaa poikkeusta):
Ryhmäpoikkeuksen peruuttaminen
Euroopan komissio tai kansalliset kilpailuviranomaiset voivat peruuttaa ryhmäpoikkeuksesta johtuvan edun asetuksen (EY) N:o 1/2003 29 artiklan nojalla, jos ne katsovat, että tietyllä tutkimus- ja kehityssopimuksella on vaikutuksia, jotka ovat ristiriidassa SEUT-sopimuksen 101 artiklan 3 kohdan kanssa.
Komissio voi käyttää tätä toimivaltaa erityisesti, jos
Siirtymäsääntöjä sovelletaan sopimuksiin, jotka olivat jo voimassa 30. kesäkuuta 2023 ja jotka kuuluivat tutkimus- ja kehityssopimuksia koskevan aiemman ryhmäpoikkeuksen (asetus (EU) N:o 1217/2010) soveltamisalaan mutta jotka eivät täytä uuden ryhmäpoikkeuksen edellytyksiä. Näille sopimuksille myönnetään ryhmäpoikkeus 30. kesäkuuta 2025 saakka.
Asetusta on sovellettu 1. heinäkuuta 2023 alkaen, ja sitä sovelletaan 30. kesäkuuta 2035 saakka.
Komission asetus (EU) 2023/1066, annettu 1 päivänä kesäkuuta 2023, Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 101 artiklan 3 kohdan soveltamisesta tutkimus- ja kehityssopimusten tiettyihin ryhmiin (EUVL L 143, 2.6.2023, s. 9–19).
Komission tiedonanto – Suuntaviivat Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 101 artiklan soveltamiselle horisontaalisiin yhteistyösopimuksiin (EUVL C 259, 21.7.2023, s. 1–125).
Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen konsolidoitu toisinto – Kolmas osa – Unionin sisäiset politiikat ja toimet – VII osasto – Kilpailua, verotusta ja lainsäädännön lähentämistä koskevat yhteiset säännöt – 1 luku – Kilpailusäännöt – 1 jakso – Yrityksiin sovellettavat säännöt – 101 artikla (aiempi EY-sopimuksen 81 artikla) (EUVL C 202, 7.6.2016, s. 88–89).
Neuvoston asetus (EY) N:o 1/2003, annettu 16 päivänä joulukuuta 2002, perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta (EYVL L 1, 4.1.2003, s. 1–25).
Asetukseen (EY) N:o 1/2003 tehdyt peräkkäiset muutokset on sisällytetty alkuperäiseen säädökseen. Konsolidoitu toisinto on tarkoitettu ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.
Neuvoston asetus (ETY) N:o 2821/71, annettu 20 päivänä joulukuuta 1971, perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan soveltamisesta sopimusten, päätösten ja yhdenmukaistettujen menettelytapojen ryhmiin (EYVL L 285, 29.12.1971, s. 46–48).
Viimeisin päivitys: 09.10.2023