Etenemissuunnitelma covid-19-rajoitusten purkamiseksi
TIIVISTELMÄ ASIAKIRJASTA:
Yhteinen eurooppalainen etenemissuunnitelma covid-19-rajoitusten purkamiseksi
ETENEMISSUUNNITELMAN TARKOITUS
- EU-maiden hallituksille annettavat suositukset, joiden tavoitteena on purkaa rajoittamistoimenpiteet asteittain kansanterveyttä suojellen yhteiskunnan toiminnan ja talouden käynnistämiseksi uudelleen.
- Keskeiset periaatteet ovat
- tieteellinen neuvonta
- koordinointi ja
- solidaarisuus.
TÄRKEIMMÄT KOHDAT
Etenemissuunnitelmassa
- korostetaan, että avoimuus sekä selkeä ja oikea-aikainen viestintä kansalaisille sekä jatkuva vuoropuhelu työmarkkinaosapuolten kanssa on tärkeää
- vahvistetaan seuraavat kolme kriteeriä rajoittamistoimenpiteiden arvioimiseen:
- epidemiologia: tiedot osoittavat, että taudin leviäminen on vähentynyt merkittävästi ja tilanne säilynyt vakaana jo pidemmän aikaa;
- terveydenhuoltojärjestelmän riittävä kapasiteetti: sekä viruksen aiheuttamien että muiden lääketieteellisten tarpeiden täyttämiseksi;
- riittävä seurantakapasiteetti: laajamittaiseen testaukseen viruksen leviämisen havaitsemiseksi ja torjumiseksi.
- esitetään kolme perusperiaatetta covid-19-rajoitusten höllentämiseen koordinoidusti ja annetaan EU-maille mahdollisuus päättää itse aikatauluista ja yksityiskohdista. Periaatteet ovat seuraavat:
- toimien olisi perustuttava tieteeseen;
- EU-maiden toimia olisi koordinoitava ja kaikista toimenpiteistä olisi ilmoitettava;
- kaikkien EU-maiden keskinäinen kunnioitus ja solidaarisuus.
- määritetään rajoittamistoimenpiteiden asteittainen purkaminen:
- kootaan tietoja ja kehitetään luotettava raportointijärjestelmä sekä jaetaan tietoa yhdenmukaisesti;
- luodaan puitteet kontaktien jäljittämiseen ja varoitusten antamiseen hyödyntäen vapaaehtoisia mobiilisovelluksia;
- lisätään testauskapasiteettia ja yhdenmukaistetaan menetelmiä;
- lisätään terveydenhuoltojärjestelmien kapasiteettia ja selviytymiskykyä;
- lisätään edelleen terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden sekä henkilönsuojaimien saatavuutta;
- kehitetään turvallinen ja tehokas rokote sekä pyritään saamaan sille myyntilupa ja asettamaan se saataville nopeutetussa menettelyssä;
- kehitetään turvallisia ja tehokkaita hoitokeinoja ja lääkkeitä erityisesti testaamalla jo käytössä olevia lääkkeitä, joita käytetään muihin sairauksiin ja sairaudentiloihin;
- esitetään suosituksia siitä, miten rajoittamistoimenpiteet voidaan asteittain purkaa:
- purkamisen eri vaiheiden väliin olisi jätettävä riittävästi aikaa, esimerkiksi yksi kuukausi;
- muutetaan yleiset toimenpiteet asteittain kohdennetuiksi toimenpiteiksi, esimerkiksi suojelemalla haavoittuvassa asemassa olevia väestöryhmiä pidempään tai pitämällä diagnosoidut tai vähäoireiset henkilöt karanteenissa;
- puretaan toimenpiteet ensin paikallistasolla ja laajennetaan sitten purkamista laajemmalle alueelle;
- avataan EU:n sisä- ja ulkorajat asteittain;
- määrätään uudet turvallisuusvaatimukset talouden toiminnan uudelleenkäynnistämiselle, jotta yritykset voivat sopeutua tilanteeseen esimerkiksi kannustamalla työntekijöitään etätyöhön;
- määrätään edellytykset ryhmien turvalliselle kokoontumiselle, esimerkiksi pienennetään opetusryhmiä ja porrastetaan ruokailuja kouluissa ja yliopistoissa;
- hygieniakäytäntöjä koskevat valistuskampanjat viruksen leviämisen ehkäisemiseksi välttämällä lähikontaktia ja käyttämällä kasvosuojusta julkisilla paikoilla;
- määritetään alat, joilla Euroopan komissio toteuttaa toimia jatkossa:
- erilaisia covid-19-testejä koskevat ohjeet;
- EU:n laajuinen covid-19-vertailulaboratorioiden verkosto;
- poistetaan EU:n sisäiset vientikiellot tai -rajoitukset etenkin terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden alalla;
- noudatetaan johdonmukaisesti kilpailunrajoituksia koskevia sääntöjä, joiden avulla yritykset voivat tehdä yhteistyötä ja korjata tavaroiden tai palvelujen puutetta;
- yksinkertaistetaan uusien rokotteiden myyntilupia;
- annetaan ohjeet siitä, miten liikennepalvelut palautetaan, ja ihmisten liikkumisvapaudesta;
- luodaan hälytysjärjestely toimitus- ja arvoketjuja varten;
- seurataan kansallisia toimenpiteitä;
- tehdään yhteistyötä kansallisten hallitusten kanssa hätätilanteen tukivälineeseen liittyvistä rahoitusaloitteista keskustelemiseksi (ks. asetus (EU) 2020/521).
- Luetellaan alat, joilla komissio on jo toteuttanut toimenpiteitä kriisin ratkaisemiseksi:
- valtiontukisääntöjen helpottaminen kansallisten julkisten menojen osalta viruksen sosioekonomisten vaikutusten lieventämiseksi (COM(2020) 112 final ja COM(2020) 143 final);
- asetus (EU) 2016/369 (ks. tiivistelmä), jolla perustetaan hätätilanteen tukiväline terveydenhoitojärjestelmien tukemista varten;
- suositus (EU) 2020/518 EU:n yhteisestä välineistöstä lähikontaktien välttämiseen liittyvien sovellusten käyttöä varten;
- suuntaviivat terveydenhuollon rajatylittävään yhteistyöhön annettavaa EU:n hätäapua varten.
MISTÄ ALKAEN ETENEMISSUUNNITELMAA SOVELLETAAN?
Sitä on sovellettu 17. huhtikuuta 2020 alkaen.
TAUSTAA
ASIAKIRJA
Yhteinen eurooppalainen etenemissuunnitelma covid-19-rajoitusten purkamiseksi (EUVL C 126, 17.4.2020, s. 1–11)
MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT
Neuvoston asetus (EU) 2016/369, annettu 15 päivänä maaliskuuta 2016, hätätilanteen tuen antamisesta unionin sisällä (EUVL L 70, 16.3.2016, s. 1–6)
Asetukseen (EU) 2016/369 tehdyt peräkkäiset muutokset on sisällytetty alkuperäiseen säädökseen. Konsolidoitu toisinto on tarkoitettu ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.
Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan keskuspankille, Euroopan investointipankille ja euroryhmälle – Koordinoidut taloudelliset toimet covid-19-epidemian vaikutusten lieventämiseksi (COM(2020) 112 final, 13.3.2020)
Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, Eurooppa-neuvostolle, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle – Koronavirus – EU:n toimet – Jokaisen saatavilla olevan euron käyttäminen kaikin mahdollisin tavoin ihmishenkien pelastamiseksi ja elinkeinojen suojelemiseksi (COM(2020) 143 final, 2.4.2020)
Komission tiedonanto – Suuntaviivat covid-19-kriisiin liittyvään terveydenhuollon rajatylittävään yhteistyöhön annettavaa EU:n hätäapua varten (EUVL C 111I, 3.4.2020, s. 1–5)
Komission suositus (EU) 2020/518, annettu 8 päivänä huhtikuuta 2020, unionin yhteisestä välineistöstä teknologian ja datan käyttöä varten covid-19-kriisin torjumiseksi ja siitä ulospääsemiseksi erityisesti mobiilisovellusten ja anonymisoidun liikkuvuusdatan käytön osalta (EUVL L 114, 14.4.2020, s. 7–15)
Viimeisin päivitys: 16.06.2020