EU:n rekisteri päästökauppajärjestelmän päästöoikeuksista (2013–2020)

 

TIIVISTELMÄ ASIAKIRJASTA:

Asetus (EU) N:o 389/2013 unionin rekisterin perustamisesta

ASETUKSEN TARKOITUS

TÄRKEIMMÄT KOHDAT

EU:n päästökauppajärjestelmä

EU:n päästökauppajärjestelmä on EU:n ilmastonmuutospolitiikan kulmakiviä ja tärkein väline, jolla pyritään vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä kustannustehokkaasti. Järjestelmä muodostaa maailman ensimmäiset ja edelleen suurimmat merkittävät päästöyksiköiden markkinat. EU:n päästökauppajärjestelmä perustuu ”cap and trade” -periaatteeseen. ”Cap” eli päästökatto määrittää järjestelmään kuuluvien laitosten tiettyjen kasvihuonekaasupäästöjen sallitun kokonaismäärän. Päästökatto laskee ajan myötä, jolloin kokonaispäästöt vähenevät.

Päästökaton puitteissa yritykset saavat tai ostavat päästöoikeuksia, joita ne voivat tarvittaessa myydä eteenpäin. Päästökauppajärjestelmän kolmannessa vaiheessa (2013–2020) yritykset voivat myös ostaa rajallisia määriä kansainvälisiä hyvityksiä päästövähennyshankkeista eri puolilla maailmaa. Saatavilla olevien päästöoikeuksien kokonaismäärän rajoilla varmistetaan, että niiden arvo säilyy.

EU:n päästökauppajärjestelmän piiriin kuuluvien laitosten ja ilma-alusten käyttäjien on palautettava vuosittain huhtikuun loppuun mennessä riittävästi päästöoikeuksia edellisen vuoden päästöjen kattamiseksi, tai niille voidaan määrätä suuret sakot. Jos yritys vähentää päästöjään, se voi säilyttää ylimääräiset päästöoikeudet tuleviin tarpeisiin tai myydä ne toiselle yritykselle, joka tarvitsee päästöoikeuksia.

Unionin rekisteri

Asetuksella perustetaan 1. tammikuuta 2013 alkaen EU:n laajuinen unionin rekisteri eli verkkotietokanta, joka sisältää tilit kiinteille laitoksille, ilma-alusten käyttäjille (jotka ovat kuuluneet EU:n päästökauppajärjestelmään tammikuusta 2012 alkaen) ja kaikille päästöoikeuksien kaupasta kiinnostuneille.

Oletusarvoisesti päästöoikeuksia ei jaeta maksutta, vaan ne huutokaupataan. Päästöoikeuksiin, jotka jaetaan yhä maksutta, sovelletaan yhdenmukaistettuja jakoa koskevia sääntöjä.

Rekisteriin kirjataan

Tilin avaaminen

Osallistuakseen EU:n päästökauppajärjestelmään yritysten tai henkilöiden on avattava tili unionin rekisterissä lähettämällä pyyntö kansalliselle valvojalle, joka kerää ja tarkistaa kaikki asiaan liittyvät asiakirjat.

EU:n tapahtumaloki

EU:n tapahtumaloki tarkistaa, tallentaa ja hyväksyy automaattisesti kaikki unionin rekisteriin kuuluvien tilien väliset tapahtumat ja varmistaa, että kaikki tapahtumat noudattavat EU:n päästökauppajärjestelmän sääntöjä.

EU:n tapahtumalokin edeltäjä oli yhteisön riippumaton tapahtumaloki. Se huolehti vastaavista tehtävistä ennen kuin unionin rekisteri otettiin käyttöön.

KP-rekisterit

Unionin rekisteri toimii myös Kioton pöytäkirjan rekisterinä (KP-rekisteri), jolla avustetaan EU:ta ja jäsenvaltioita niille Kioton pöytäkirjan osapuolina kuuluvien velvoitteiden täyttämisessä.

Muutokset

Kumoaminen

Asetus (EU) N:o 389/2013 on kumottu delegoidulla asetuksella (EU) 2019/1122 1. tammikuuta 2021 alkaen. Sitä sovelletaan kuitenkin edelleen 31. joulukuuta 2025 asti muun muassa kaikkiin toimiin, joita tarvitaan päästökauppakaudella 2013–2020 ja erityisesti Kioton pöytäkirjan toisella velvoitekaudella.

MISTÄ ALKAEN ASETUSTA SOVELLETAAN?

Asetusta on sovellettu 4. toukokuuta 2013 alkaen.

TAUSTAA

Ks. lisätietoja:

ASIAKIRJA

Komission asetus (EU) N:o 389/2013, annettu 2 päivänä toukokuuta 2013, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/87/EY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston päätösten N:o 280/2004/EY ja N:o 406/2009/EY mukaisen unionin rekisterin perustamisesta ja komission asetusten (EU) N:o 920/2010 ja (EU) N:o 1193/2011 kumoamisesta (EUVL L 122, 3.5.2013, s. 1–59).

Asetukseen (EU) N:o 389/2013 tehdyt peräkkäiset muutokset on sisällytetty alkuperäiseen säädökseen. Konsolidoitu toisinto on tarkoitettu ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2018/1999, annettu 11 päivänä joulukuuta 2018, energiaunionin ja ilmastotoimien hallinnosta, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusten (EY) N:o 663/2009 ja (EY) N:o 715/2009, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 94/22/EY, 98/70/EY, 2009/31/EY, 2009/73/EY, 2010/31/EU, 2012/27/EU ja 2013/30/EU, neuvoston direktiivien 2009/119/EY ja (EU) 2015/652 muuttamisesta sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 525/2013 kumoamisesta (EUVL L 328, 21.12.2018, s. 1–77).

Ks. konsolidoitu toisinto.

Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös N:o 406/2009/EY, tehty 23 päivänä huhtikuuta 2009, jäsenvaltioiden pyrkimyksistä vähentää kasvihuonekaasupäästöjään yhteisön kasvihuonekaasupäästöjen vähentämissitoumusten täyttämiseksi vuoteen 2020 mennessä (EUVL L 140, 5.6.2009, s. 136–148).

Ks. konsolidoitu toisinto.

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/87/EY, annettu 13 päivänä lokakuuta 2003, kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmän toteuttamisesta yhteisössä ja neuvoston direktiivin 96/61/EY muuttamisesta (EUVL L 275, 25.10.2003, s. 32–46).

Ks. konsolidoitu toisinto.

Viimeisin päivitys: 19.11.2021