Asetuksen tarkoituksena on suojella EU:n laivanrakentajia varmistamalla, etteivät EU:n ulkopuoliset kilpailijat myy aluksia niiden normaaliarvoa1 alhaisempaan hintaan EU:ssa.
Asetus perustuu periaatteeseen, jonka mukaan haitallisesta hinnoittelusta perittävä maksu voidaan määrätä vahinkoa aiheuttavasti hinnoitellun2 aluksen rakentajalle, jos tämä myy kyseisen aluksen muulle kuin aluksen alkuperämaan ostajalle ja tämä myynti aiheuttaa vahinkoaEU:n teollisuudelle. Tämä merkitsee sitä, että on arvioitava EU:n kykyä tuottaa samankaltainen alus (toisin sanoen alus, joka on samantyyppinen, samaan tarkoitukseen käytettävä ja suunnilleen samankokoinen kuin tutkimuksen kohteena oleva alus ja joka muistuttaa ominaispiirteiltään suuresti kyseistä alusta).
Asetusta sovelletaan kaikkiin omalla käyttövoimalla liikkuviin avomerialuksiin, joiden bruttovetoisuus on vähintään 100 tonnia ja joita käytetään tavaroiden tai ihmisten kuljettamiseen tai erikoistehtäviin (esimerkiksi jäänmurtajat ja ruoppaajat). Se koskee myös vähintään 365 kilowatin hinaajia.
Asetuksessa vahvistetaan
tarkat säännöt siitä, miten normaaliarvo lasketaan
ohjeet mahdollisista oleellisista tekijöistä, joiden pohjalta määritetään, onko vahinkoa aiheuttavasti hinnoiteltu myynti aiheuttanut merkittävää vahinkoa tai vahingon uhkaa. Tässä yhteydessä on otettava huomioon EU:n markkinaolosuhteet sen osoittamiseksi, että EU:n teollisuudelle aiheutunut vahinko johtuu kyseisen myynnin hintatasosta
sekä menettelytapaa että asiaa koskevat edellytykset, joiden perusteella EU:n laivanrakentaja voi tehdä valituksen vahinkoa aiheuttavasta hinnoittelusta, mukaan lukien se, missä määrin EU:n tuotannonalan olisi tuettava valitusta
menettelytavat, joita Euroopan komissio noudattaa valituksen hylkäämisessä tai menettelyn aloittamisessa
komission tutkimuksessa noudatettavat säännöt ja menettelyt, jotka koskevat muun muassa sitä,
miten osapuolten, joita asia koskee, on ilmoittauduttava ja
miten heidän on esitettävä näkökantansa ja toimitettava tiedot asetetussa määräajassa, jotta ne voitaisiin ottaa huomioon
tutkimuksen päättämistä koskevat säännöt. Riippumatta siitä, määrätäänkö laivanrakentajalle vahinkoa aiheuttavasta hinnoittelusta maksu tai ei, tutkimus olisi päätettävä viimeistään vuoden kuluttua sen aloittamispäivästä tai aluksen toimituspäivästä, sen mukaan, kumpi päivistä on myöhäisempi. Tutkimus voidaan päättää niin, ettei vahinkoa aiheuttavasta hinnoittelusta määrätä maksua, jos vahinkoa aiheuttavasti hinnoitellun aluksen myynti on mitätöity lopullisesti ja varauksitta tai jos on hyväksytty joku muu vastaava oikaisukeino
säännöt siitä, että seuraamusten kohteena olevan laivanrakentajan rakentamilta aluksilta evätään lastaus- ja purkamisoikeudet EU:n satamissa
säännöt, joiden perusteella komissio voi tehdä tarkastuskäyntejä vahinkoa aiheuttavaa hinnoittelua ja vahinkoa koskevien tietojen todentamiseksi
luottamuksellisuutta koskevat säännöt, joilla varmistetaan, että osapuolten liikesalaisuuksia ei paljasteta tutkimuksen aikana.
MISTÄ ALKAEN ASETUSTA SOVELLETAAN?
Sitä sovelletaan laivanrakennussopimuksen voimaantulopäivästä alkaen.
TAUSTAA
Laivanrakennussopimuksen tarkoituksena on vahvistaa oikeudellisesti sitovalla tavalla tavanomaiset kilpailuehdot, joissa ei hyväksytä tukia ja polkumyyntiä, OECD-maiden laivanrakennusalalle. Sopimus ei ole kuitenkaan vielä voimassa.
Normaaliarvo: viejämaan riippumattoman ostajan samankaltaisesta aluksesta tavanomaisessa kaupankäynnissä maksama tai maksettavaksi tuleva hinta. Jos tavanomaisen kaupankäynnin yhteydessä ei myydä samankaltaisia aluksia tai jos myynnin yhteydessä ei tietynlaisen markkinatilanteen vuoksi voida tehdä luotettavaa vertailua, samankaltaisen aluksen normaaliarvo lasketaan samankaltaisesta aluksesta tavanomaisessa kaupankäynnissä maksettavan vientihinnan perusteella myytäessä alus sopivaan EU:n ulkopuoliseen maahan, jos kyseinen hinta on edustava. Jos myyntiä sopivaan EU:n ulkopuoliseen maahan ei ole tai jos sen perusteella ei voida tehdä luotettavaa vertailua, samankaltaisen aluksen normaaliarvo lasketaan alkuperämaan sellaisten tuotantokustannusten perusteella, joihin on lisätty kohtuullinen määrä myyntikustannuksina, hallinnollisina ja muina yleisinä kustannuksina sekä kohtuullinen voittomarginaali.
Vahinkoa aiheuttavasti hinnoiteltu: jos myydyn aluksen vientihinta on alhaisempi kuin tavanomaisessa kaupankäynnissä käytettävä samankaltaisen aluksen verrattavissa oleva hinta viejämaan ostajalla myytäessä.
ASIAKIRJA
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/1035, annettu , alusten vahinkoa aiheuttavalta hinnoittelulta suojautumisesta (EUVL L 176, , s. 1–20)