Energiankulutus: energiamerkinnän säännöt

 

TIIVISTELMÄ ASIAKIRJASTA:

Asetus (EU) N:o 2017/1369 energiamerkinnästä

ASETUKSEN TARKOITUS

Asetuksessa vahvistetaan puitteet energiaan liittyen tuotteiden merkinnöille. Siinä säädetään näiden tuotteiden energiatehokkuutta sekä energian ja muiden voimavarojen kulutusta koskevien vakiotietojen antamisesta, jotta kuluttajien olisi helpompi tehdä ostopäätöksiä. Asetusta ei sovelleta käytettyihin tuotteisiin, paitsi jos ne on tuotu EU:n ulkopuolelta, eikä liikennevälineisiin.

Asetuksella kumotaan direktiivi 2010/30/EU.

TÄRKEIMMÄT KOHDAT

Kaikissa energiaan liittyvissä tuotteissa on oltava esillä merkki, joka kertoo energiatehokkuudesta uudella, aiempaa selkeämmällä asteikolla A–G, jossa A on paras ja G heikoin luokka. Järjestelmä korvaa aiemmat, asteikon A+++G mukaiset merkit. Aiempi merkintätapa ei ole enää yhtä toimiva tuotteiden energiatehokkuuden kehittymisen myötä. Asetuksessa edellytetään myös tuoteselosteen käyttöä.

Euroopan komissio skaalaa uudelleen eli muuttaa uuden asetuksen mukaisiksi merkit, jotka ovat olleet käytössä ennen 1. elokuuta 2017.

Komissio täydentää asetusta kutakin tuoteryhmää koskevilla delegoiduilla säädöksillä. Niissä vahvistetaan yksityiskohtaiset vaatimukset eri tuoteryhmille, jotka täyttävät seuraavat kriteerit:

Tuoteryhmiä koskevissa delegoiduissa säädöksissä vahvistetaan muun muassa seuraavat seikat:

Tavarantoimittajien ja jälleenmyyjien on

Jälleenmyyjien, verkkokauppiaat mukaan lukien, on asetettava esille tavarantoimittajan toimittama merkki sekä asetettava tuoteseloste asiakkaiden saataville myyntipisteessä.

Komissio perustaa tuotetietokannan, jolla

Kuluttajat voivat tarkastella tietokannasta tuotteiden energiamerkkejä ja tuoteselosteita, mikä helpottaa kodinkoneiden energiatehokkuuden vertailua.

Asetuksessa edellytetään myös, että valmistajat ilmoittavat kuluttajille tuotteiden ohjelmistojen tai laiteohjelmistojen (laitteeseen sisältyvä ohjelmisto, joka toimii laitteen ja käyttöjärjestelmän rajapintana esim. älypuhelimessa tai tietokoneessa) päivityksistä, jotka voivat parantaa tuotteen energiatehokkuutta. Asetuksessa kielletään käyttämästä ns. huijauslaitteita, jotka muuttavat tuotteen suorituskykyä testausolosuhteissa.

Komissio arvioi asetuksen täytäntöönpanoa ja toimittaa sitä koskevan kertomuksen Euroopan parlamentille ja neuvostolle viimeistään 2. elokuuta 2025.

MISTÄ ALKAEN ASETUSTA SOVELLETAAN?

Asetusta on sovellettu 1. elokuuta 2017 lähtien lukuun ottamatta tuotetietokantaa koskevia tavarantoimittajien velvoitteita, joita sovelletaan 1. tammikuuta 2019 lähtien.

TAUSTAA

ASIAKIRJA

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2017/1369, annettu 4 päivänä heinäkuuta 2017, energiamerkintää koskevien puitteiden vahvistamisesta ja direktiivin 2010/30/EU kumoamisesta (EUVL L 198, 28.7.2017, s. 1–23)

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/125/EY, annettu 21 päivänä lokakuuta 2009, energiaan liittyvien tuotteiden ekologiselle suunnittelulle asetettavien vaatimusten puitteista (EUVL L 285, 31.10.2009, s. 10–35)

Direktiiviin 2009/125/EY tehdyt peräkkäiset muutokset on sisällytetty alkuperäiseen säädökseen. Konsolidoitu toisinto on tarkoitettu ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.

Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle: Euroopan energiavarmuusstrategia (COM(2014) 330 final, 28.5.2014).

Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle, alueiden komitealle ja Euroopan investointipankille: Joustavaa energiaunionia ja tulevaisuuteen suuntautuvaa ilmastonmuutospolitiikkaa koskeva puitestrategia (COM(2015) 080 final, 25.2.2015)

Viimeisin päivitys: 27.06.2018