EU:n asettamien pakotteiden yleiset puitteet

TIIVISTELMÄ ASIAKIRJOISTA:

Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 29 artikla

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 215 artikla

EUROOPAN UNIONISTA TEHDYN SOPIMUKSEN (SEU) 29 ARTIKLAN JA EUROOPAN UNIONIN TOIMINNASTA TEHDYN SOPIMUKSEN (SEUT) 215 ARTIKLAN TARKOITUS

TÄRKEIMMÄT KOHDAT

Asteittain kovenevat pakotteet

EU voi määrätä asteittain kovenevia pakotteita EU:n ulkopuolisille maille, mukaan lukien seuraavat pakotteet:

Rajoittaviin toimenpiteisiin voivat kuulua seuraavat:

Tietyissä tapauksissa voidaan myöntää varojen jäädyttämistä koskevia poikkeuksia ja sallia tuotteiden vienti perustarpeiden täyttämiseksi (esimerkiksi elintarvikkeiden tai lääkkeiden vienti).

Jäsenvaltiot voivat myös myöntää matkustuskieltoihin poikkeuksia (esimerkiksi salliakseen matkustuskiellon kohteena olevan EU:n ulkopuolisen maan hallituksen jäsenen osallistumisen Yhdistyneiden kansakuntien konferenssiin alueellaan).

Vaikutukset

Pakotteilla pyritään saamaan aikaan poliittisia ja taloudellisia vaikutuksia. Niitä sovelletaan

Rajoittavia toimenpiteitä koskevien järjestelmien käyttöönotto

Vuosina 2018 ja 2019 otettiin käyttöön kolme rajoittavia toimenpiteitä koskevaa järjestelmää, joissa

Rajoittavien toimenpiteiden rikkominen lisätty EU:n rikosluetteloon

Marraskuussa 2022 neuvosto hyväksyi päätöksen (EU) 2022/2332, jossa EU:n rajoittavien toimenpiteiden rikkominen määritellään rikokseksi, joka täyttää SEUT-sopimuksen 83 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut edellytykset.

TAUSTAA

ASIAKIRJAT

Euroopan unionista tehdyn sopimuksen konsolidoitu toisinto – V osasto – Yleiset määräykset unionin ulkoisesta toiminnasta ja erityismääräykset yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta – 2 luku – Erityismääräykset yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta – 1 jakso – Yhteiset määräykset – 29 artikla (aiempi SEU-sopimuksen 15 artikla) (EUVL C 202, , s. 33).

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen konsolidoitu toisinto – Viides osa – Unionin ulkoinen toiminta – IV osasto – Rajoittavat toimenpiteet – 215 artikla (aiempi EY-sopimuksen 301 artikla) (EUVL C 202, , s. 144).

Päivitetty viimeksi