Komissiolle tehtyjen unionin oikeuden soveltamista koskevien kanteluiden käsittelyn parantaminen

EU:n kansalaiset voivat tehdä kanteluita siitä, miten maat soveltavat unionin oikeutta. Huhtikuussa 2012 julkaistussa tiedonannossa käsitellään kantelijan asemaa koskevien menettelyjen parantamista.

SÄÄDÖS

Komission tiedonanto neuvostolle ja Euroopan parlamentille: Kantelijan asema unionin oikeuden soveltamista koskevissa asioissa - menettelyn päivittäminen(COM(2012) 154 lopullinen, 2.4.2012 - ei julkaistu EUVL:ssä).

TIIVISTELMÄ

Tiedonannossa ”Kantelijan asema unionin oikeuden soveltamista koskevissa asioissa - menettelyn päivittäminen” Euroopan komissio esittää kantelijan asemaa parantavia hallinnollisia toimenpiteitä, joita komissio sitoutuu noudattamaan käsitellessään kanteluja ja tutkiessaan väitettyjä rikkomuksia.

Euroopan unioni perustuu lain noudattamisen periaatteeseen. Monien sille perustamissopimuksissa ja lainsäädännössä asetettujen tavoitteiden saavuttaminen edellyttää unionin oikeuden tehokasta soveltamista jäsenvaltioissa. Jos unionin oikeutta ei kansalaisen mielestä sovelleta asianmukaisesti jäsenvaltiossa, hän voi tehdä asiasta kantelun Euroopan komissiolle.

Komissio tunnustaa, että kantelijat voivat olla sille merkittävänä apuna unionin oikeuden rikkomusten paljastamisessa. Prosessin helpottamiseksi ja tehostamiseksi komissio on tehnyt useita muutoksia vuoden 2002 jälkeen (2002/C 244/03).

Kantelijoiden kannalta merkittävin parannus liittyy kanteluiden käsittelyjärjestelmään (CHAP). Syyskuussa 2009 käyttöön otetun IT-sovelluksen ansiosta komissio pystyy vastaamaan kansalaisten, yritysten ja kansalaisyhteiskunnan esille tuomiin ongelmiin entistä suoremmin.

Tiedonannossa todetaan, että kantelijoiden on aina harkittava ensin kantelun tekemistä kansallisella tasolla, jotta he voivat vaatia oikeuksiaan suoremmin ja henkilökohtaisemmin.

Tiedonannossa määritellään käsitteet ”kantelu”, ”kantelija” ja ”rikkomusmenettely”. Siinä todetaan, että lähestymistapa koskee vain sellaisia kanteluita, jotka liittyvät Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 258 artiklaan: EU:n toimielimiin ja Euroopan unionin tuomioistuimeen.

Tiedonannossa tiedot on ryhmitelty seuraavasti:

Tiedonannon tärkeimpiä kohtia ovat muun muassa:

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Sopimus Euroopan unionin toiminnasta (SEUT): 258 artikla

Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja Euroopan oikeusasiamiehelle kantelijan asemasta yhteisön oikeuden rikkomista koskevissa asioissa (COM(2002) 141 lopullinen) (Tämä teksti kumoaa ja korvaa Euroopan unionin virallisessa lehdessä C 166, 12.7.2002 julkaistun tekstin)

Katso myös: Näin käytät EU-oikeuksiasi

Viimeisin päivitys: 11.03.2014