Romanien integraatio ja yhdenvertainen kohtelu

 

TIIVISTELMÄ

Vuonna 2013 annetussa neuvoston suosituksessa vaaditaan toimia useilla aloilla, kuten syrjinnän torjumisen alalla, Euroopan suurinta etnistä vähemmistöä edustavien romanien integraation tehostamiseksi.

SUOSITUKSEN TARKOITUS

Suositus on osoitus kaikkien EU-maiden vahvasta ja yhteisestä poliittisesta sitoutumisesta seuraavien tavoitteiden entistä tehokkaampaan edistämiseen:

sosiaalisen syrjäytymisen ja syrjinnän torjuminen ja

todellisten parannusten aikaansaaminen romanien integraation edistämisessä koulutuksen, työllisyyden, terveydenhuollon ja asumisen aloilla.

TÄRKEIMMÄT KOHDAT

Syrjinnän torjumiseksi suosituksessa kehotetaan EU-maita

panemaan kokonaisuudessaan täytäntöön direktiivi 2000/43/EY, jossa säädetään puitteet rotuun tai etniseen alkuperään perustuvan syrjinnän torjunnalle. Euroopan unionin tuomioistuimen useissa asioissa antamat tuomiot toimivat apuna sen varmistamisessa, että laeissa ja käytännöissä noudatetaan ihmisoikeuksia.

toteuttamaan – sekä alueellisesti että paikallisesti – toimenpiteitä romanien erottelun lopettamiseksi. Näihin ihmisoikeuksien suojeluun keskittyviin toimenpiteisiin olisi liitettävä paikallisille virkamiehille ja kansalaisyhteiskunnan edustajille sekä romaneille itselleen suunnatut asianmukaiset koulutus- ja tiedotusohjelmat.

varmistamaan, että pakkohäädöissä noudatetaan täysimääräisesti EU:n lainsäädäntöä ja muita kansainvälisiä ihmisoikeusvelvoitteita, kuten Euroopan ihmisoikeussopimusta.

toteuttamaan toimenpiteitä, joilla torjutaan romanien syrjintää ja romaneihin kohdistuvia ennakkoluuloja kaikilla yhteiskunnan aloilla:

tietoisuuden lisääminen romanien integraation eduista sekä romaniyhteisöissä että valtaväestön keskuudessa

yleisen mielipiteen valveuttaminen romanien kohtaamista ongelmista hyödyntäen asiaankuuluvia koulutus- ja opetusmateriaaleja

romanien vastaisen retoriikan ja vihapuheen torjuminen ja sellaiseen muuhun käyttäytymiseen puuttuminen, joka voisi yllyttää romanien syrjintään ja ennakkoluuloihin.

Seuranta ja arviointi

EU-maiden on seurattava ja arvioitava niiden toimien vaikuttavuutta, joita ne toteuttavat sekä romanien integraatiota edistävien kansallisten strategioiden että sosiaalista osallisuutta koskevien politiikkojen laajemmissa puitteissa.

Tämä voidaan tehdä asettamalla tavoitteita tai keräämällä laadullista tai määrällistä tietoa toimenpiteiden sosiaalisista ja taloudellisista vaikutuksista.

EU:n perusoikeusvirasto on laatinut monivuotisen romaniohjelman (2012–2020). Se laatii säännöllisesti kertomuksen saavutetusta edistyksestä ja antaa EU:n toimielimille ja EU-maille neuvoja kaikkialta EU:sta kerättyjen tietojen perusteella.

Raportointi ja jatkotoimet

EU-maiden on raportoitava Euroopan komissiolle 1. tammikuuta 2016 mennessä toimenpiteistä, jotka ne ovat toteuttaneet tämän suosituksen mukaisesti. Tämän jälkeen niiden on toimitettava nämä tiedot vuosittain.

Komissio puolestaan varmistaa, että se käyttää EU-maiden toimittamia tietoja avuksi romanien integraatiota edistävien strategioiden täytäntöönpanoa koskevien vuosikertomustensa valmistelussa.

Tulokset otetaan huomioon myös eurooppalaisessa ohjausjaksossa talouspolitiikkaa koordinoitaessa. Vuodesta 2012 lähtien neuvosto on osana eurooppalaista ohjausjaksoa antanut maakohtaisia suosituksia viidelle maalle, jossa elää suuri romaniyhteisö (Bulgaria, Tšekki, Unkari, Romania ja Slovakia).

TAUSTAA

SÄÄDÖS

Neuvoston suositus, annettu 9 päivänä joulukuuta 2013, jäsenvaltioissa toteutettavista romanien integraatiota edistävistä tuloksellisista toimenpiteistä (EUVL C 378, 24.12.2013, s. 1–7)

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle — EU:n puitekehys vuoteen 2020 ulottuville romanien kansallisille integrointistrategioille (COM(2011) 173 final, 5.4.2011)

Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle — Vuoden 2015 kertomus romanien integraatiota edistäviä kansallisia strategioita koskevan EU:n puitekehyksen täytäntöönpanosta (COM(2015) 299 final, 17.6.2015)

Neuvoston direktiivi 2000/43/EY, annettu 29 päivänä kesäkuuta 2000, rodusta tai etnisestä alkuperästä riippumattoman yhdenvertaisen kohtelun periaatteen täytäntöönpanosta (EYVL L 180, 19.7.2000, s. 22–26)

EU:n puitekehys vuoteen 2020 ulottuville romanien integraatiota edistäville kansallisille strategioille – Neuvoston päätelmät (EUVL C 258, 2.9.2011, s. 6–9)

Viimeisin päivitys: 26.10.2015