Apuriippuvuudesta omaehtoiseen selviytymiseen

TÄRKEIMMÄT KOHDAT

Pakkomuuton haaste edellyttää EU:lta jatkuvia toimia. Tässä Euroopan komission tiedonannossa pakkomuuttoon esitetään kehitystä tukevaa lähestymistapaa, jonka perustana on entistä parempi näyttö siitä, mikä toimii ja mikä ei toimi. Sillä pyritään estämään pakkomuuttotilanteen pitkittyminen ja lopettamaan asteittain pakkomuuttajien riippuvuus humanitaarisesta avusta.

Uusi painopiste

Toimintatapa perustuu EU:n strategiaan, jossa pyritään hätäavun, kunnostustoimien ja kehitysyhteistyön niveltämiseen. Sen tavoitteena on luoda lähestymistapa, jossa yhdistyvät humanitaarinen apu, kehitysyhteistyö ja poliittinen osallistuminen. Toimintatapa koostuu seuraavista osatekijöistä:

• Kaikkien toimijoiden osallistuminen varhaisessa vaiheessa. Poliittisten ja kehitysyhteistyön toimijoiden olisi osallistuttava pakkomuuttokriiseihin alusta alkaen. Niiden olisi pyrittävä parantamaan elinoloja ja löytämään ratkaisuja pakkomuuttotilanteen lopettamiseksi.
• Näyttöön perustuvien strategioiden laatiminen. Strategioiden olisi perustuttava näyttöön pakkomuuton syistä ja seurauksista. Niillä olisi edistettävä kestävää suojelua ja omaehtoista selviytymistä, parannettava mahdollisuuksia ihmisarvoiseen elämään ja lievennettävä vastaanottajamaihin kohdistuvia vaikutuksia.
• Strategioiden muuntaminen ohjelmiksi, jotka on sovitettu yhteen EU:n rahoitussyklien kanssa. Myös EU:n ja vastaanottajamaiden välillä sovituissa tavoitteissa olisi varauduttava reagoimaan odottamattomiin pakkomuuttajien määriin vaarantamatta paikallisten yhteisöjen kehitystä tai tekemättä niistä hauraampia.
• Alueellinen yhteistyö. Yhteisten haasteiden kanssa kamppailevien maiden olisi tehtävä enemmän alueellista yhteistyötä. Maiden olisi edistettävä akateemista ja työvoiman liikkuvuutta sekä lujitettava lainsäädäntöelinten, yritysten, ammattijärjestöjen ja työmarkkinaosapuolten välisiä yhteyksiä.
• Yhteistyö kumppanimaiden kanssa. Pakkomuuttajien laillista rekisteröintiä olisi edistettävä ja pyrittävä vähitellen integroimaan heidät kyseisen yhteisön sosiaaliseen ja talouselämään. Lisäksi olisi edistettävä yhteistoimintaa paikallisviranomaisten kanssa.
• Yksityisen sektorin panos. Yksityinen sektori olisi otettava mukaan suunnitteluun heti kriisin alusta alkaen. Yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyötä olisi helpotettava. Pakkomuuttajia olisi esimerkiksi kannustettava perustamaan yrityksiä ja aiemmin yrittäjinä toimineita autettava yrityksen uudelleenperustamisessa.
• Laadukas koulutus. Koulutus on yksi ensisijaisista painopisteistä, sillä se on tärkeää lasten suojelun kannalta. Hätätilanteissa järjestettävän koulutuksen ja julkisen koulutuksen välistä jatkuvuutta olisi parannettava, ja vastaanottajamaita olisi kannustettava hyödyntämään pakkomuuttajien keskuudesta löytyvän opetushenkilöstön potentiaalia.
• Työmarkkinoille pääsy. On tärkeää auttaa vastaanottajamaiden hallituksia antamaan pakkomuuttajille pääsy työmarkkinoille ja mahdollisuus kunnolliseen työhön sekä suojelemaan heitä hyväksikäytöltä.
• Palvelujen saatavuus. On tärkeää auttaa vastaanottajamaiden hallituksia tarjoamaan pakkomuuttajille erilaisia palveluja, kuten asumis- ja terveydenhuoltopalveluja, turvallisuuteen liittyviä palveluja, oikeudellisia palveluja ja sosiaaliturvaa.