14.7.2022   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 187/37


EFTAN VALVONTAVIRANOMAISEN PÄÄTÖS N:o 276/21/KOL,

tehty 8 päivänä joulukuuta 2021,

Norjan aluetukikartasta 2022–2027 (Norja) [2022/1213]


1   TIIVISTELMÄ

(1)

EFTAn valvontaviranomainen, jäljempänä ’valvontaviranomainen’, ilmoittaa Norjan viranomaisille, että arvioituaan Norjan aluetukikartan 2022–2027 valvontaviranomainen katsoo sen olevan alueellisia valtiontukia koskevissa suuntaviivoissa (1), jäljempänä ’suuntaviivat’, vahvistettujen periaatteiden mukainen.

(2)

Tämä päätös on suuntaviivojen 190 kohdan mukainen valvontaviranomaisen arviointi aluetukikartasta. Hyväksytty kartta muodostaa olennaisen osan suuntaviivoja (2). Aluetukikartta ei itsessään sisällä valtiontukea eikä ole lupa myöntää tällaista tukea.

(3)

Valvontaviranomainen on perustanut päätöksensä seuraaviin näkökohtiin.

2   MENETTELY

(4)

Valvontaviranomainen hyväksyi 1 päivänä joulukuuta 2021 uudet suuntaviivat päätöksellä N:o 269/21/KOL. Suuntaviivoilla vahvistetaan edellytykset, joiden täyttyessä ilmoitusta edellyttävää alueellista tukea voidaan pitää ETA-sopimuksen toimintaan soveltuvana (3). Niissä vahvistetaan myös kriteerit niiden alueiden määrittämiseksi, jotka täyttävät ETA-sopimuksen 61 artiklan 3 kohdan a alakohdan ja 61 artiklan 3 kohdan c alakohdan mukaiset soveltuvuusedellytykset (4).

(5)

Suuntaviivojen 150 kohdan mukaan alueiden, jotka ETA:n EFTA-valtiot haluavat nimetä a- tai c-alueiksi, on käytävä ilmi aluetukikartasta. Suuntaviivojen 189 kohdan mukaan kunkin ETA:n EFTA-valtion olisi ilmoitettava valvontaviranomaiselle aluetukikartta, jota sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 202231 päivään joulukuuta 2027. Tämän mukaisesti Norjan viranomaiset ilmoittivat 2 päivänä joulukuuta 2021 päivätyllä kirjeellä Norjan aluetukikartan 2022–2027 (5).

3   NORJAN VIRANOMAISTEN NIMEÄMÄT TUKIKELPOISET ALUEET

3.1   Tausta

(6)

Vuosina 2022–2027 käytettävissä oleva aluetukien kattavuus vahvistetaan kunkin ETA:n EFTA-valtion osalta suuntaviivojen liitteessä I. Norjalle kohdennettu kattavuus koostuu ennalta määritellyistä ja ennalta määrittelemättömistä c-alueista.

(7)

Norjan viranomaiset voivat käyttää tätä kattavuutta nimetäkseen ennalta määriteltyjä ja ennalta määrittelemättömiä c-alueita. Periaatteet, joiden mukaan tällaiset alueet nimetään, esitetään suuntaviivojen 168, 169 ja 175 kohdassa.

3.2   Ennalta määritellyt c-alueet

3.2.1   Johdanto

(8)

Suuntaviivojen 168 kohdan mukaan ETA:n EFTA-valtiot voivat nimetä c-alueiksi 166 kohdassa tarkoitetut ennalta määritellyt c-alueet. Nämä alueet on yksilöity suuntaviivojen liitteessä I.

(9)

Suuntaviivojen 169 kohdassa sallitaan joustava lähestymistapa, jonka mukaan harvaan asuttuja ja hyvin harvaan asuttuja alueita, joita ei ole ennalta määritelty tukikelpoisiksi, voidaan nimetä tietyin edellytyksin.

(10)

Norjan aluetukikartassa 2014–2020 Norjan viranomaiset nimesivät harvaan asutut alueet. Siinä ei yksilöity hyvin harvaan asuttuja alueita (6). Sen sijaan Norjan viranomaiset nimesivät hyvin harvaan asutut alueet toimintatukiohjelman yhteydessä, jonka ehtona oli, että se rajoittui näihin alueisiin (7).

(11)

Suuntaviivojen alaviitteessä 65 on uusi täsmennys, jonka mukaan aluetukikarttaan on merkittävä myös harvaan ja hyvin harvaan asutut alueet. Tämän perusteella Norjan viranomaiset ovat ilmoituksessaan yksilöineet nimetyt hyvin harvaan asutut alueet, jotka vastaavat aiemmin toimintatukiohjelman yhteydessä yksilöityjä alueita.

(12)

Näin ollen valvontaviranomainen arvioi ensin Norjan viranomaisten nimeämät harvaan asutut alueet. Sen jälkeen valvontaviranomainen arvioi Norjan viranomaisten nimeämät näillä harvaan asutuilla alueilla sijaitsevat hyvin harvaan asutut alueet. Kuten suuntaviivojen 169 kohdan viimeisessä virkkeessä edellytetään, valvontaviranomainen ottaa huomioon sekä hyvin harvaan asuttujen että harvaan asuttujen alueiden väestömäärän arvioidessaan enimmäisväestökattavuuden noudattamista.

(13)

Suuntaviivojen 19 kohdan 30 alakohdan määritelmän mukaan kaikki 169 kohdan perusteella nimetyt alueet ovat harvaan asuttuja. Näin ollen valvontaviranomainen ottaa enimmäisväestökattavuuden noudattamista arvioidessaan huomioon vain yhden kerran niiden alueiden väestömäärän, jotka ovat sekä harvaan asuttuja että hyvin harvaan asuttuja.

3.2.2   Harvaan asutut alueet

3.2.2.1   Kokonaisuudessaan sisällytetyt kaksi lääniä

(14)

Suuntaviivojen 169 kohdan ensimmäisen ja toisen virkkeen mukaan ”harvaan asuttujen alueiden osalta ETA:n EFTA-valtioiden olisi periaatteessa nimettävä c-alueiksi tason 2 tilastoalueet, joilla on vähemmän kuin 8 asukasta neliökilometrillä, tai tason 3 tilastoalueet, joilla on vähemmän kuin 12,5 asukasta neliökilometrillä. ETA:n EFTA-valtiot voivat kuitenkin nimetä osia tason 3 tilastoalueista, joilla on vähemmän kuin 12,5 asukasta neliökilometrillä, tai muita kyseisten tason 3 tilastoalueiden viereisiä yhtenäisiä alueita, jos näillä alueilla on vähemmän kuin 12,5 asukasta neliökilometrillä.”

(15)

Tason 3 tilastoalueet ovat Norjassa läänejä ja tason 2 tilastoalueet suurempia alueita (8).

(16)

Tromssan ja Finnmarkin lääni sekä Nordlandin lääni on sisällytetty aluetukikarttaan kokonaisuudessaan. Näiden läänien asukastiheys on 1 päivänä tammikuuta 2020 voimassa olleiden lukujen (9) perusteella 3,4 ja 6,7 asukasta neliökilometrillä (10). Samojen väestötietojen perusteella näiden alueiden väestömäärä on 484 546 asukasta (11).

3.2.2.2   Osittain sisällytetyt alueet

(17)

Suuntaviivojen 169 kohdan toisen virkkeen mukaan on mahdollista nimetä osia tason 3 tilastoalueista, joilla on vähemmän kuin 12,5 asukasta neliökilometrillä, tai muita kyseisten tason 3 tilastoalueiden viereisiä yhtenäisiä alueita, jos näillä alueilla on vähemmän kuin 12,5 asukasta neliökilometrillä. Vastapainona mahdollisuudelle sisällyttää aluetukikarttaan viereisiä alueita (lisääminen) siitä on myös mahdollista jättää pois tason 3 tilastoalueisiin sisältyviä alueita (poistaminen), joiden asukastiheys on alle 12,5 asukasta neliökilometrillä.

(18)

Näin ollen osia Innlandetin ja Trøndelagin tason 3 alueista on poistettu aluetukikartasta, ja siihen on lisätty muilla tason 3 alueilla sijaitsevia alueita (12).

3.2.2.3   Poistetut pienemmät alueet

(19)

Jäljempänä olevassa taulukossa 1 luetellaan Innlandetin ja Trøndelagin tason 3 alueilla sijaitsevat alueet, jotka on poistettu aluetukikartasta (13):

Taulukko 1

Poistetut pienemmät alueet

Tason 3 alue

Alueet (kunnat)

Asukastiheys

Innlandet

Hamar, Lillehammer, Gjøvik, Ringsaker, Løten, Stange, Elverum, Gran ja Østre Toten

34,5

Trøndelag

Trondheim, aiemmin Orkdalin kunnan muodostanut Orklandin osa, Melhus, Skaun, Malvik, Stjørdal ja Levanger

83,3

(20)

Näillä poistetuilla alueilla on tammikuun 1 päivän 2020 väestötietojen mukaan yhteensä 504 560 asukasta (14).

3.2.2.4   Lisätyt pienemmät alueet

(21)

Jäljempänä olevassa taulukossa 2 esitetään yleiskatsaus lisätyistä pienemmistä alueista, joiden asukastiheys on alle 12,5 asukasta neliökilometrillä (15):

Taulukko 2

Lisätyt pienemmät alueet

Tason 3 alue

Alueet (kunnat)

Asukastiheys

Viken

Aremark, Marker, Aurskog-Høland, Flå, Nesbyen, Gol, Hemsedal, Ål, Hol, Sigdal, Krødsherad, Flesberg, Rollag ja Nore og Uvdal

4,8

Vestfold og Telemark

Notodden, Bamble, Kragerø, Drangedal, Nome, Midt-Telemark, Tinn, Hjartdal, Seljord, Kviteseid, Nissedal, Fyresdal, Tokke ja Vinje

6,2

Agder

Aiemmin Marnardalin muodostanut Lindesnesin osa, aiemmin Audnedalin kunnan muodostanut Lyngdalin osa, Risør, Farsund, Flekkefjord, Gjerstad, Vegårshei, Tvedestrand, Åmli, Iveland, Evje og Hornnes, Bygland, Valle, Bykle, Åseral, Hægebostad, Kvinesdal ja Sirdal

5,4

Rogaland

Sokndal, Lund, Bjerkreim, Hjelmeland, Suldal ja Sauda

4,8

Vestland

Kinn, Etne, Bømlo, Fitjar, Tysnes, Kvinnherad, Ullensvang, Eidfjord, Ulvik, Voss, Kvam, Samnanger, Vaksdal, Modalen, Austrheim, Fedje, Masfjorden, Gulen, Solund, Hyllestad, Høyanger, Vik, Sogndal, Aurland, Lærdal, Årdal, Luster, Askvoll, Fjaler, Sunnfjord, Bremanger, Stad, Gloppen ja Stryn

6,6

Møre og Romsdal

Aiemmin Nessetin ja Midsundin kunnat muodostaneet Molden osat, aiemmin Haramin ja Sandøyn kunnat muodostaneet Ålesundin osat, Vanylven, Sande, Hareid, Ørsta, Stranda, Sykkylven, Vestnes, Rauma, Averøy, Gjemnes, Tingvoll, Sunndal, Surnadal, Smøla, Aure, Volda, Fjord ja Hustadvika

9,5

(22)

Näillä lisätyillä alueilla on tammikuun 1 päivän 2020 väestötietojen mukaan yhteensä 528 360 asukasta (16).

3.2.2.5   Joustavan lähestymistavan arviointi

(23)

Suuntaviivojen 169 kohdassa vahvistetaan kolme vaatimusta, jotka on täytettävä, jotta voidaan lisätä pienempiä alueita tason 3 tilastoalueista, joiden asukastiheys kokonaisuutena on yli 12,5 asukasta neliökilometrillä.

(24)

Ensinnäkin näillä pienemmillä alueilla on oltava alle 12,5 asukasta neliökilometrillä.

(25)

Aiemmin käytäntönä oli, että sekä valvontaviranomainen (17) että komissio (18) arvioivat lisättyjen harvaan asuttujen alueiden asukastiheyden kunkin tason 3 alueen (tason 3 tilastoalueet / NUTS 3 -alueet) osalta. Suuntaviivojen 169 kohdan sanamuodossa ei ole mitään uutta, joka edellyttäisi toisenlaista tulkintaa. Näin ollen valvontaviranomainen noudattaa uusien suuntaviivojen nojalla samaa toimintatapaa.

(26)

Edellä taulukossa 2 esitetyistä tiedoista käy ilmi, että lisättyjen alueiden asukastiheys on alle 12,5 asukasta neliökilometrillä, kun se arvioidaan kokonaisuutena sen tason 3 tilastoalueen tasolla, johon lisätyt alueet kuuluvat. Näin ollen asukastiheyttä koskeva vaatimus täyttyy lisättyjen alueiden osalta.

(27)

Toiseksi, lisättyjen pienempien alueiden on oltava yhtenäisiä alueita ja sijaittava sellaisten tason 3 tilastoalueiden vieressä, joiden asukastiheys on alle 12,5 asukasta neliökilometrillä. Kyseisten alueiden rajojen perusteella, jotka käyvät ilmi tämän päätöksen liitteenä III a olevasta graafisesta kartasta, valvontaviranomainen päättelee, että tämä vaatimus täyttyy.

(28)

Kolmanneksi, lisäys ei saa johtaa siihen, että suuntaviivojen 167 kohdassa tarkoitettu c-väestökattavuus ylittyy. Suuntaviivojen 169 kohdan viimeisen virkkeen mukaan tässä arvioinnissa harvaan asuttujen ja hyvin harvaan asuttujen alueiden väestö on otettava huomioon yhdessä. Kuten (13) kohdassa selvennetään, niiden alueiden väestömäärä, jotka ovat sekä harvaan asuttuja että hyvin harvaan asuttuja, otetaan huomioon kuitenkin vain kerran arvioitaessa enimmäisväestökattavuuden noudattamista.

(29)

Suuntaviivojen liitteen I mukaan Norjan c-väestökattavuus on 25,14 prosenttia Norjan väestöstä. Sekä valvontaviranomainen (19) että komissio (20) ovat aiemmin hyväksyneet tuoreiden kansallisten väestötietojen käytön arvioitaessa enimmäisväestökattavuuden noudattamista. Suuntaviivojen 169 kohdan sanamuodossa ei ole mitään uutta, joka viittaisi siihen, että tämä toimintatapa ei olisi yhdenmukainen uusien suuntaviivojen kanssa. Näin ollen se, että Norjan viranomaiset käyttävät 1 päivältä tammikuuta 2020 peräisin olevia väestötietoja, on valvontaviranomaisen näkemyksen mukaan hyväksyttävää.

(30)

Tammikuun 1 päivän 2020 lukujen mukaan Norjan väestömäärä on 5 368 283 (21). Näiden lukujen perusteella nimetyt hyvin harvaan asutut ja harvaan asutut alueet voivat näin ollen kattaa enintään 1 349 586 asukasta.

(31)

Nimetyillä harvaan asutuilla alueilla on 1 348 649 asukasta (22). Tämä on vähemmän kuin Norjan c-väestökattavuus.

3.2.3   Hyvin harvaan asutut alueet

3.2.3.1   Monet harvaan asutuista alueista katsotaan hyvin harvaan asutuiksi alueiksi

(32)

Tässä jaksossa valvontaviranomainen arvioi Norjan viranomaisten nimeämät hyvin harvaan asutut alueet. Norjan maantieteen ja väestörakenteen vuoksi monet harvaan asutut alueet katsotaan hyvin harvaan asutuiksi alueiksi ja Norjan viranomaiset ovat nimenneet ne sellaisiksi.

3.2.3.2   Pohjois-Norjan alue on sisällytetty kokonaisuudessaan aluetukikarttaan

(33)

Suuntaviivojen 169 kohdan kolmannen virkkeen mukaan ”hyvin harvaan asuttujen alueiden osalta ETA:n EFTA-valtiot voivat nimetä tason 2 tilastoalueita, joilla on vähemmän kuin 8 asukasta neliökilometrillä, tai muita kyseisten tason 2 tilastoalueiden viereisiä alueita, jos näillä alueilla on vähemmän kuin 8 asukasta neliökilometrillä eikä hyvin harvaan asuttujen alueiden ja harvaan asuttujen alueiden väestö yhdessä ylitä 167 kohdassa tarkoitettua c-väestökattavuutta.”

(34)

Kaksi Norjan tason 2 tilastoaluetta täyttää asukastiheyttä koskevan kriteerin, jonka mukaan alueella on oltava alle 8 asukasta neliökilometrillä. Nämä alueet ovat Pohjois-Norja (23) ja Innlandet (24). Pohjois-Norjan tason 2 alueen asukastiheys on 4,5 asukasta neliökilometrillä (25), ja Innlandetin tason 2 alueen asukastiheys on 7,5 asukasta neliökilometrillä (26).

(35)

Norjan viranomaiset ovat nimenneet Pohjois-Norjan tason 2 alueen kokonaisuudessaan tukikelpoiseksi. Näin ollen kaikkia Pohjois-Norjan alueita on pidettävä hyvin harvaan asuttuina suuntaviivoja sovellettaessa.

(36)

Kuten edellä (16) kohdassa mainittiin, näillä alueilla asuu tammikuun 1 päivän 2020 lukujen perusteella 484 546 asukasta.

3.2.3.3   Innlandetin alue on osittain sisällytetty aluetukikarttaan

(37)

Suuntaviivojen 169 kohdan kolmannen virkkeen sanamuoto mahdollistaa tason 2 tilastoalueiden viereisten pienempien yhtenäisten alueiden nimeämisen, jos näillä alueilla on vähemmän kuin 8 asukasta neliökilometrillä. Vaikka tätä ei nimenomaisesti mainita, vastapainona tällaiselle mahdollisuudelle sisällyttää yhtenäisiä alueita on loogisesti oltava mahdollista jättää pois sellaisiin tason 2 tilastoalueisiin sisältyviä alueita, joiden asukastiheys on alle 8 asukasta neliökilometrillä. Tämä tulkinta vastaa myös aiempaa käytäntöä (27).

(38)

Tämän mukaisesti Innlandetin tason 2 alue on vain osittain nimetty hyvin harvaan asutuksi alueeksi. Jäljempänä olevassa taulukossa 3 esitetään Innlandetin aluetukikarttaan sisällytetyt alueet ja niiden muodostaman alueen asukastiheys (28):

Taulukko 3

Aluetukikarttaan sisällytetyt Innlandetin alueet

Tason 2 alue

Alueet (kunnat)

Asukastiheys

Innlandet

Kongsvinger, Nord-Odal, Sør-Odal, Eidskog, Grue, Åsnes, Våler, Trysil, Åmot, Stor-Elvdal, Rendalen, Engerdal, Tolga, Tynset, Alvdal, Folldal, Os, Dovre, Lesja, Skjåk, Lom, Vågå, Nord-Fron, Sel, Sør-Fron, Ringebu, Søndre Land, Nordre Land, Sør-Aurdal, Etnedal, Nord-Aurdal, Vestre Slidre, Øystre Slidre ja Vang

3,4

(39)

Tammikuun 1 päivän 2020 lukujen mukaan näiden alueiden väestömäärä on 143 115 (29).

3.2.3.4   Eräät Trøndelagin osat on sisällytetty aluetukikarttaan Pohjois-Norjan viereisinä pienempinä alueina

(40)

Pohjois-Norjan viereiset alueet sijaitsevat Trøndelagin tason 3 alueella.

(41)

Jäljempänä olevassa taulukossa 4 esitetään aluetukikarttaan sisällytetyt Trøndelagin alueet ja niiden muodostaman alueen asukastiheys (30):

Taulukko 4

Aluetukikarttaan sisällytetyt Pohjois-Norjan viereiset alueet

Tason 3 alue

Alueet (kunnat)

Asukastiheys

Trøndelag

Aiemmin Verranin muodostanut Steinkjerin osa, Namsos, Osen, Snåase-Snåsa, Lierne, Raarvihke–Røyrvik, Namsskogan, Grong, Høylandet, Overhalla, Flatanger, Leka, Inderøy, Indre Fosen, Ørland, Åfjord ja Nærøysund

4,1

(42)

Tammikuun 1 päivän 2020 väestötietojen mukaan näiden alueiden väestömäärä on 73 683 asukasta (31).

3.2.3.5   Useissa lääneissä sijaitsevia Innlandetin viereisiä alueita on sisällytetty aluetukikarttaan

(43)

Innlandetin viereiset alueet sijaitsevat Trøndelagin, Møre og Romsdalin, Vestlandin, Rogalandin, Agderin, Vestfold og Telemarkin ja Vikenin tason 3 alueilla. Nämä alueet on esitetty jäljempänä olevassa taulukossa 5 (32).

Taulukko 5

Aluetukikarttaan sisällytetyt Innlandetin viereiset alueet

Tason 3 alue

Alueet (kunnat)

Asukastiheys

Trøndelag

Hitra, Frøya, Oppdal, Rennebu, Røros, Holtålen, Tydal, Meråker, Heim, Rindal, aiemmin Agdenesin muodostaneet Orklandin osat, Meldal ja osat Snillfjordin kunnasta

3,6

Møre og Romsdal

Vanylven, Sande, Stranda, Sykkylven, Vestnes, Rauma, Tingvoll, Sunndal, Surnadal, Smøla, Aure, Fjord, aiemmin Hornindalin kunnan muodostanut Voldan osa, aiemmin Nessetin ja Midsundin kunnat muodostaneet Molden osat ja aiemmin Sandøyn kunnan muodostanut Ålesundin osa

6,3

Vestland

Tysnes, Kvinnherad, Ullensvang, Eidfjord, Ulvik, Modalen, Fedje, Masfjorden, Gulen, Solund, Hyllestad, Høyanger, Vik, Aurland, Lærdal, Årdal, Luster, Askvoll, Fjaler, Bremanger, Stad, Gloppen, Stryn, aiemmin Granvinin kunnan muodostanut Vossin osa, aiemmin Vågsøyn kunnan muodostanut Kinnin osa, aiemmin Leikangerin ja Balestrandin kunnat muodostaneet Sogndalin osat sekä aiemmin Gaularin, Jølsterin ja Naustdalin kunnat muodostaneet Sunnfjordin osat

4,7

Rogaland

Hjelmeland, Suldal ja Sauda

3,6

Agder

Risør, Gjerstad, Åmli, Evje og Hornnes, Bygland, Valle, Bykle ja Åseral

2,9

Vestfold og Telemark

Drangedal, Nome, Tinn, Hjartdal, Seljord, Kviteseid, Nissedal, Fyresdal, Tokke ja Vinje

2,9

Viken

Flå, Nesbyen, Gol, Hemsedal, Ål, Hol, Rollag ja Nore og Uvdal

3,0

(44)

Tammikuun 1 päivän 2020 väestötietojen mukaan näiden alueiden väestömäärä on 301 848 asukasta (33).

3.2.3.6   Joustavan lähestymistavan arviointi

(45)

Suuntaviivojen 169 kohdassa vahvistetaan kolme vaatimusta, jotka on täytettävä, jotta alueita voidaan lisätä sellaisilta tason 2 tilastoalueilta, joiden asukastiheys on yli 8 asukasta neliökilometrillä.

(46)

Ensinnäkin näillä lisättävillä alueilla on oltava alle 8 asukasta neliökilometrillä.

(47)

Kuten edellä (27) kohdassa todettiin, sekä valvontaviranomainen (34) että komissio (35) ovat aiemmin arvioineet lisättyjen harvaan asuttujen alueiden asukastiheyden yhdessä kunkin tason 3 alueen (tason 3 tilastoalueet / NUTS 3 -alueet) osalta. Valvontaviranomainen ei arvioinut toimintatukiohjelman yhteydessä nimettyjen hyvin harvaan asuttujen alueiden asukastiheyttä tasoa 3 alempien yksikköjen tasolla (36).

(48)

Suuntaviivojen 169 kohdan sanamuodossa ei ole mitään uutta, joka edellyttäisi poikkeamista vakiintuneesta käytännöstä. Näin ollen valvontaviranomainen noudattaa uusien suuntaviivojen nojalla samaa lähestymistapaa.

(49)

Edellä taulukoissa 4 ja 5 esitetyistä tiedoista käy ilmi, että aluetukikarttaan lisättyjen alueiden asukastiheys on alle 8 asukasta neliökilometrillä, kun samalla tason 3 tilastoalueella sijaitsevat lisätyt alueet arvioidaan yhdessä. Koska tason 3 tilastoalueet kuuluvat suurempiin tason 2 alueisiin, tämä tarkoittaa, että lisättyjen alueiden asukastiheys on myös alle kynnysarvon, joka on 8 asukasta neliökilometrillä, jos sitä arvioidaan kunkin tason 2 alueen lisättyjen alueiden tasolla.

(50)

Näin ollen asukastiheyttä koskeva vaatimus täyttyy lisättyjen alueiden osalta. Kuten taulukosta 3 käy ilmi, asukastiheyttä koskeva vaatimus täyttyy myös Innlandetin nimetyillä alueilla, kun ne arvioidaan yhdessä.

(51)

Toiseksi, lisättyjen alueiden on oltava yhtenäisiä alueita ja sijaittava sellaisten tason 2 tilastoalueiden vieressä, joiden asukastiheys on alle 8 asukasta neliökilometrillä. Kyseisten alueiden välisten rajojen perusteella, jotka käyvät ilmi tämän päätöksen liitteenä III b olevasta graafisesta kartasta, valvontaviranomainen päättelee, että tämä vaatimus täyttyy.

(52)

Kolmanneksi, lisäys ei saa johtaa siihen, että suuntaviivojen 167 kohdassa tarkoitettu c-väestökattavuus ylittyy. Suuntaviivojen 169 kohdan viimeisen virkkeen mukaan hyvin harvaan asuttujen alueiden väestö on tätä arviointia varten otettava huomioon yhdessä vain harvaan asuttujen alueiden väestön kanssa.

(53)

Nimetyillä hyvin harvaan asutuilla alueilla on 1 003 192 asukasta (37). Tämä väestö otettiin huomioon arvioitaessa, onko harvaan asuttujen alueiden nimeämisessä noudatettu edellä (31) kohdassa mainittua enimmäisväestökattavuutta. Tämän perusteella valvontaviranomainen päättelee, että Norjan aluetukikartan väestökattavuus ei ylitä suuntaviivojen 167 kohdassa tarkoitettua c-väestökattavuutta.

3.2.4   Loppuhuomautukset ennalta määriteltyjen c-alueiden nimeämisestä

(54)

Norjan viranomaiset ovat aluetukikartassa 2022–2027 nimenneet harvaan asutut ja hyvin harvaan asutut alueet, joille voidaan myöntää aluetukea. Edellä esitetyn arvioinnin perusteella valvontaviranomainen katsoo, että nimeäminen on tehty aluetukisuuntaviivojen mukaisesti.

3.3   Ennalta määrittelemättömät c-alueet

3.3.1   Johdanto

(55)

Suuntaviivojen liitteen I mukaan Norjan ennalta määrittelemätön c-väestökattavuus on 6,87 prosenttia Norjan väestöstä. Norja voi käyttää tätä kattavuutta ennalta määrittelemättömien c-alueiden nimeämiseen suuntaviivojen 175 kohdassa määrättyjen edellytysten mukaisesti.

3.3.2   Sisällytetyt alueet

(56)

Norjan viranomaisten ennalta määrittelemättömiksi c-alueiksi nimeämät alueet esitetään jäljempänä taulukossa 6 (38).

Taulukko 6

Ennalta määrittelemättömät c-alueet

Tason 3 alue

Kunnat

Väestömäärä 1.1.2020

Rogaland

Utsira ja Kvitsøy

715

Møre og Romsdal

Aukra

3 509

(57)

Tammikuun 1 päivältä 2020 peräisin olevien tuoreimpien väestötietojen mukaan ennalta määrittelemättömiksi c-alueiksi nimetyillä alueilla on näin ollen 4 224 asukasta.

3.3.3   Arviointi

(58)

Suuntaviivojen 175 kohdan 3 alakohdan iii alakohdan mukaan ETA:n EFTA-valtiot voivat nimetä ennalta määrittelemättömiksi c-alueiksi saaria, joiden asukasmäärä on alle 5 000.

(59)

Edellä taulukossa 6 esitetyistä luvuista käy ilmi, että Utsiran, Kvitsøyn ja Aukran saarilla asuu kullakin alle 5 000 asukasta. Näin ollen suuntaviivojen 175 kohdan 3 alakohdan iii alakohdan edellytys täyttyy.

(60)

Edellä olevan taulukon 6 väestötietojen perusteella näiden alueiden väestömäärä on lisäksi 0,08 prosenttia koko väestöstä. Tämä on selvästi vähemmän kuin aluetukisuuntaviivojen liitteessä I esitetty Norjan ennalta määrittelemätön c-väestökattavuus, joka on 6,87 prosenttia.

(61)

Tämän perusteella valvontaviranomainen päättelee, että Norjan aluetukikartan 2022–2027 ennalta määrittelemättömät c-alueet on nimetty suuntaviivojen mukaisesti.

3.4   Yleiskatsaus aluetukikartan kattamista alueista

(62)

Tämän päätöksen liitteenä I on luettelo aluetukikarttaan sisällytetyistä alueista. Luettelossa mainitaan myös, ovatko ne hyvin harvaan asuttuja alueita, harvaan asuttuja alueita vai ennalta määrittelemättömiä c-alueita. Liitteessä II on tarkempia tietoja niiden kuntien tilastoyksiköistä, jotka on jaettu tukikelpoisia alueita nimettäessä.

4   TUKI-INTENSITEETIT

(63)

Suuntaviivojen 151 kohdasta seuraa, että aluetukikartassa on myös määritettävä tukikelpoisiin alueisiin hyväksytyn kartan voimassaoloaikana sovellettavat tuen enimmäisintensiteetit.

(64)

Kartassa esitettyjä tuen enimmäisintensiteettejä sovelletaan alueelliseen investointitukeen. Tällaisen tuen suuntaviivojen mukaiset enimmäisintensiteetit vahvistetaan suuntaviivojen jaksossa 7.4.

(65)

Kuten jäljempänä taulukossa 7 esitetään, Norjan viranomaiset ovat ilmoittaneet suurille yrityksille myönnettävän tuen enimmäisintensiteetiksi ennalta määritellyillä c-alueilla 20 prosenttia ja ennalta määrittelemättömillä c-alueilla 10 prosenttia. Näitä tuen enimmäisintensiteettejä voidaan korottaa enintään 20 prosenttiyksikköä pienten yritysten osalta ja enintään 10 prosenttiyksikköä keskisuurten yritysten osalta (39).

Taulukko 7

Tuen enimmäisintensiteetit

Alueen tyyppi

Suurille yrityksille myönnettävän tuen enimmäisintensiteetit

Korotus keskisuurille yrityksille

Korotus pienille yrityksille

Ennalta määritellyt c-alueet

20  %

10  %

20  %

Ennalta määrittelemättömät c-alueet

10  %

10  %

20  %

(66)

Suuntaviivojen 182 kohdan 1 alakohdassa määrätään ennalta määriteltyjen c-alueiden tuen enimmäisintensiteetin osalta, että tuki-intensiteetti suurille yrityksille saa olla enintään 20 prosenttia harvaan asutuilla alueilla. Koska kaikki ennalta määriteltyjen c-alueiden kiintiössä nimetyt alueet ovat harvaan asuttuja, Norjan viranomaisten näille alueille määräämä tuen enimmäisintensiteetti on suuntaviivojen mukainen.

(67)

Myös keskisuurille ja pienille yrityksille ennalta määritellyillä c-alueilla sallitut korotukset ovat suuntaviivojen mukaisia. Suuntaviivojen 186 kohdan perusteella tuki-intensiteettejä voidaan korottaa enintään 20 prosenttiyksikköä pienten yritysten osalta tai enintään 10 prosenttiyksikköä keskisuurten yritysten osalta.

(68)

Ennalta määrittelemättömillä c-alueilla sovellettavien tuen enimmäisintensiteettien osalta suuntaviivojen 182 kohdan 3 alakohdassa määrätään, että tuki-intensiteetti suurille yrityksille saa olla enintään 10 prosenttia ennalta määrittelemättömillä c-alueilla, joiden BKT asukasta kohden on yli 100 prosenttia ETA:n keskiarvosta ja työttömyysaste alle 100 prosenttia ETA:n keskiarvosta. Koska nimetyt ennalta määrittelemättömät c-alueet kuuluvat tähän luokkaan, Norjan viranomaiset ovat asettaneet tuen enimmäisintensiteetiksi 10 prosenttia.

(69)

Suuntaviivojen 186 kohdan mukaista pienten ja keskisuurten yritysten tuki-intensiteettien korottamisvaraa sovelletaan kuitenkin myös ennalta määrittelemättömiin c-alueisiin. Näin ollen myös edellä taulukossa 7 esitetyt tuen enimmäisintensiteetin korotukset näillä alueilla ovat suuntaviivojen mukaisia.

5   VOIMASSAOLOAIKA JA UUDELLEENTARKASTELU

(70)

Norjan viranomaiset ovat ilmoittaneet suuntaviivojen 189 kohdan mukaisesti aluetukikartan, jota sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 202231 päivään joulukuuta 2027.

(71)

Suuntaviivojen 194 kohdan mukaan aluetukikarttojen väliarviointi tehdään vuonna 2023. Valvontaviranomainen ilmoittaa kesäkuuhun 2023 mennessä väliarviointia koskevat tiedot.

6   PÄÄTELMÄT

(72)

Edellä esitetyn arvioinnin perusteella valvontaviranomainen katsoo, että Norjan vuosien 2022–2027 aluetukikartta noudattaa suuntaviivoissa vahvistettuja periaatteita. Hyväksytty kartta on erottamaton osa suuntaviivoja.

(73)

Liitteet I, II sekä III a ja III b ovat erottamaton osa tätä päätöstä.

 

EFTAn valvontaviranomaisen puolesta

Bente ANGELL-HANSEN

Puheenjohtaja

Asiasta vastaava kollegion jäsen

Högni S. KRISTJÁNSSON

Kollegion jäsen

Stefan BARRIGA

Kollegion jäsen

Melpo-Menie JOSÉPHIDÈS

Allekirjoittaja oikeus-

ja hallintoasioista vastaavan johtajan ominaisuudessa


(1)  Alueellisia valtiontukia koskevat suuntaviivat hyväksyttiin 1 päivänä joulukuuta 2021 valvontaviranomaisen päätöksellä N:o 269/21/KOL, jota ei ole vielä julkaistu.

(2)  Suuntaviivojen 190 kohta.

(3)  Suuntaviivojen 2 kohta.

(4)  Ks. edellinen alaviite.

(5)  Asiakirjat nro 1252726, 1252724, 1252722, 1252736, 1252734, 1252728, 12527 ja 1252732.

(6)  Valvontaviranomaisen päätös N:o 91/14/KOL, annettu 26 päivänä helmikuuta 2014, Norjan aluetukikartasta 2014–2020 (EUVL L 172, 12.6.2014, s. 52, ja ETA-täydennysosa N:o 34,12.6.2014, s. 18).

(7)  Ks. valvontaviranomaisen päätös N:o 225/14/KOL, tehty 18 päivänä kesäkuuta 2014, alueellisesti eriytetyistä sosiaaliturvamaksuista 2014–2020, 79–81 kohta (EUVL C 344, 2.10.2014, s. 14, ja ETA-täydennysosa N:o 55, 2.10.2014, s. 4).

(8)  Norjan tilastoalueiden kartat ovat saatavilla PDF-muodossa Eurostatin verkkosivuilla: https://ec.europa.eu/eurostat/web/nuts/nuts-maps

(9)  Norjan viranomaiset ovat käyttäneet aluetukikarttaa koskevassa ilmoituksessa 1 päivänä tammikuuta 2020 voimassa olleita väestötietoja. Nämä luvut on hankittu Norjan tilastolaitokselta (SSB). Myös pinta-aloja koskevat luvut ovat 1 päivältä tammikuuta 2020, ja ne on kerätty SSB:ltä (Statistikkbanken). Joissakin tapauksissa tietoja on kuitenkin kerätty aiemmilta vuosilta, jotta saatiin tiedot sellaisista entisistä kunnista, jotka on jaettu tai liitetty muihin kuntiin. Tämä koskee erityisesti pinta-alatietoja.

(10)  Ilmoitus, s. 3.

(11)  Ilmoituksen sivulla 5 oleva taulukko 4.

(12)  Ilmoitus, s. 3 ja 4.

(13)  Taulukko perustuu ilmoituksen sivulla 4 olevaan taulukkoon 2.

(14)  Ilmoituksen sivulla 3 oleva taulukko 1.

(15)  Taulukko perustuu ilmoituksen sivulla 4 olevaan taulukkoon 3.

(16)  Ilmoituksen sivulla 3 oleva taulukko 1.

(17)  Ks. edellä alaviitteessä 6 mainitun Norjan aluetukikartasta 2014–2020 annetun päätöksen 18 kohta.

(18)  Ks. Ruotsin aluetukikartasta 2014–2020, SA37985, 27 päivänä maaliskuuta 2014 annetun komission päätöksen (2014/N) 7 ja 15 kohta (EUVL C 210, 4.7.2014, s. 20).

(19)  Ks. valvontaviranomaisen päätös N:o 170/14/KOL, annettu 24 päivänä huhtikuuta 2014, Islannin aluetukikartasta 2014–2020, 9 kohta (EUVL L 201,10.7.2014, s. 33).

(20)  Ks. edellä alaviitteessä 18 mainitun Ruotsin aluetukikarttaa 2014–2020 koskevan komission päätöksen alaviite 2, 10 kohta sekä 13–15 kohta.

(21)  Ilmoitus, s. 3.

(22)  Ilmoitus, s. 3.

(23)  Tämä alue käsittää seuraavat tason 3 tilastoalueet: Tromssa ja Finnmark sekä Nordland.

(24)  Innlandet on myös tason 3 tilastoalue.

(25)  Ilmoituksen sivulla 8 oleva taulukko 7a.

(26)  Ilmoitus, s. 8.

(27)  Ks. alaviitteessä 7 mainittu päätös alueellisesti eriytetyistä sosiaaliturvamaksuista 2014–2020, 79–81 kohta.

(28)  Taulukko perustuu ilmoituksen sivuilla 8 ja 9 oleviin taulukoihin 7b ja 8b.

(29)  Ilmoituksen sivulla 8 oleva taulukko 7b.

(30)  Taulukko perustuu ilmoituksen sivuilla 8 ja 9 oleviin taulukoihin 7a ja 8a.

(31)  Ilmoituksen sivulla 8 oleva taulukko 7a.

(32)  Taulukko perustuu ilmoituksen sivuilla 8 ja 9 oleviin taulukoihin 7b ja 8b.

(33)  Ilmoituksen sivulla 8 oleva taulukko 7b.

(34)  Ks. edellä alaviitteessä 6 mainitun Norjan aluetukikartasta 2014–2020 annetun päätöksen 18 kohta.

(35)  Ks. edellä alaviitteessä 18 mainitun Ruotsin aluetukikartasta 2014–2020 annetun päätöksen 7 ja 15 kohta.

(36)  Ks. alaviitteessä 7 mainitun alueellisesti eriytetyistä sosiaaliturvamaksuista 2014–2020 annetun päätöksen 79–81 kohta.

(37)  Ilmoitus, s. 10.

(38)  Taulukko perustuu ilmoituksen sivulla 11 olevaan taulukkoon 9.

(39)  Taulukko perustuu ilmoituksen sivulla 11 olevaan taulukkoon 10.


LIITE I

Katsaus aluetukikartan kattamiin alueisiin

1   ENNALTA MÄÄRITELLYT C-ALUEET

1.1   Hyvin harvaan asutut alueet

Tason 3 alue

Kunnat

Troms og Finnmark

Tromsø, Harstad-Hárstták, Alta, Vardø, Vadsø, Hammerfest, Kvæfjord, Tjeldsund, Ibestad, Gratangen, Loabák-Lavangen, Bardu, Salangen, Målselv, Sørreisa, Dyrøy, Senja, Balsfjord, Karlsøy, Lyngen, Storfjord-Omasvuotna-Omasvuono, Gáivuotna-Kåfjord-Kaivuono, Skjervøy, Nordreisa, Kvænangen, Guovdageaidnu-Kautokeino, Loppa, Hasvik, Måsøy, Nordkapp, Porsanger-Porsáŋgu-Porsanki, Kárášjohka-Karasjok, Lebesby, Gamvik, Berlevåg, Deatnu-Tana, Unjárga-Nesseby, Båtsfjord ja Sør-Varanger

Nordland

Bodø, Narvik, Bindal, Sømna, Brønnøy, Vega, Vevelstad, Herøy, Alstahaug, Leirfjord, Vefsn, Grane, Hattfjelldal, Dønna, Nesna, Hemnes, Rana, Lurøy, Træna, Rødøy, Meløy, Gildeskål, Beiarn, Saltdal, Fauske-Fuossko, Sørfold, Steigen, Lødingen, Evenes, Røst, Værøy, Flakstad, Vestvågøy, Vågan, Hadsel, Bø, Øksnes, Sortland, Andøy, Moskenes ja Hamarøy-Hábmer

Trøndelag

Aiemmin Verranin muodostanut Steinkjerin osa, Namsos, Osen, Snåase-Snåsa, Lierne, Raarvihke-Røyrvik, Namsskogan, Grong, Høylandet, Overhalla, Flatanger, Leka, Inderøy, Indre Fosen, Ørland, Åfjord, Nærøysund, Hitra, Frøya, Oppdal, Rennebu, Røros, Holtålen, Tydal, Meråker, Heim, Rindal ja aiemmin Agdenesin, Meldalin ja osat Snillfjordin kunnasta muodostaneet Orklandin osat

Møre og Romsdal

Vanylven, Sande, Stranda, Sykkylven, Vestnes, Rauma, Tingvoll, Sunndal, Surnadal, Smøla, Aure, Fjord, aiemmin Hornindalin muodostanut Voldan osa, aiemmin Nessetin ja Midsundin muodostaneet Molden osat ja aiemmin Sandøyn muodostanut Ålesundin osa

Vestland

Tysnes, Kvinnherad, Ullensvang, Eidfjord, Ulvik, Modalen, Fedje, Masfjorden, Gulen, Solund, Hyllestad, Høyanger, Vik, Aurland, Lærdal, Årdal, Luster, Askvoll, Fjaler, Bremanger, Stad, Gloppen, Stryn, aiemmin Granvinin muodostanut Vossin osa, aiemmin Vågsøyn muodostanut Kinnin osa, aiemmin Leikangerin ja Balestrandin muodostaneet Sogndalin osat ja aiemmin Gaularin, Jølsterin ja Naustdalin muodostaneet Sunnfjordin osat

Rogaland

Hjelmeland, Suldal ja Sauda

Agder

Risør, Gjerstad, Åmli, Evje og Hornnes, Bygland, Valle, Bykle ja Åseral

Vestfold og Telemark

Drangedal, Nome, Tinn, Hjartdal, Seljord, Kviteseid, Nissedal, Fyresdal, Tokke ja Vinje

Innlandet

Kongsvinger, Nord-Odal, Sør-Odal, Eidskog, Grue, Åsnes, Våler, Trysil, Åmot, Stor-Elvdal, Rendalen, Engerdal, Tolga, Tynset, Alvdal, Folldal, Os, Dovre, Lesja, Skjåk, Lom, Vågå, Nord-Fron, Sel, Sør-Fron, Ringebu, Søndre Land, Nordre Land, Sør-Aurdal, Etnedal, Nord-Aurdal, Vestre Slidre, Øystre Slidre ja Vang

Viken

Flå, Nesbyen, Gol, Hemsedal, Ål, Hol, Rollag ja Nore og Uvdal

1.2   Harvaan asutut alueet

Tason 3 alue

Kunnat

Trøndelag

Aiemmin Steinkjerin muodostanut Steinkjerin osa (eli osa, joka ei ollut Verran), Midtre Gauldal, Selbu, Frosta ja Verdal

Møre og Romsdal

Aiemmin Haramin muodostanut Ålesundin osa, Hareid, aiemmin Voldan muodostanut Voldan osa (eli osa, joka ei ollut Hornindal), Ørsta, Averøy, Gjemnes ja Hustadvika

Vestland

Aiemmin Vossin muodostanut Vossin osa (eli osa, joka ei ollut Granvin), aiemmin Floran muodostanut Kinnin osa, aiemmin Sogndalin muodostanut Sogndalin osa (eli osa, joka ei ollut Balestrand eikä Leikanger), aiemmin Førden muodostanut Sunnfjordin osa, Etne, Bømlo, Fitjar, Kvam, Samnanger, Vaksdal ja Austrheim

Rogaland

Sokndal, Lund ja Bjerkreim

Agder

Aiemmin Marnardalin muodostanut Lindesnesin osa, aiemmin Audnedalin muodostanut Lyngdalin osa, Farsund, Flekkefjord, Vegårshei, Tvedestrand, Iveland, Hægebostad, Kvinesdal ja Sirdal

Vestfold og Telemark

Notodden, Bamble, Kragerø ja Midt-Telemark

Innlandet

Øyer, Gausdal ja Vestre Toten

Viken

Aremark, Marker, Aurskog-Høland, Sigdal, Krødsherad ja Flesberg

2   ENNALTA MÄÄRITTELEMÄTTÖMÄT C-ALUEET

Tason 3 alue

Kunnat

Rogaland

Utsira ja Kvitsøy

Møre og Romsdal

Aukra


LIITE II

Tukikelpoiset tilastolliset perusyksiköt (BSU) jaetuissa kunnissa

Kunnan (paikallinen hallintoyksikkö) tunnus

Kunta

Entinen kunta

Tilastollisen perusyksikön tunnus

Tilastollisen perusyksikön nimi

4205

Lindesnes

Marnardal

42051001

Øyslebø

 

 

 

42051002

Skjævesland

 

 

 

42051003

Birkeland

 

 

 

42051004

Støa

 

 

 

42051005

Gangså

 

 

 

42051006

Finnsdal

 

 

 

42051007

Tjomsland – Lindland

 

 

 

42051008

Laudal Nedre

 

 

 

42051009

Laudal Øvre

 

 

 

42051010

Tisland

 

 

 

42051011

Åkset

 

 

 

42051012

Bruskeland

 

 

 

42051013

Rydlende

 

 

 

42051014

Trygsland

 

 

 

42051015

Stedjan

 

 

 

42051016

Koland

4225

Lyngdal

Audnedal

42250401

Brastad

 

 

 

42250402

Viblemo

 

 

 

42250403

Konsmo

 

 

 

42250404

Audnedal

 

 

 

42250405

Ågedalstø

 

 

 

42250406

Øydna

 

 

 

42250407

Byremo

 

 

 

42250408

Håland – Sveindal

4621

Voss

1234 Granvin

46211001

Lussand – Kvandal

 

 

 

46211002

Folkedal

 

 

 

46211003

Hamre

 

 

 

46211004

Eide

 

 

 

46211005

Selland – Kjerland

 

 

 

46211006

Kyrkjestrandi

 

 

 

46211007

Seim – Nesheim

 

 

 

46211008

Spildo

 

 

 

46211009

Tjoflot

 

 

 

46211010

Djønno

4602

Kinn

1439 Vågsøy

46020401

Silda

 

 

 

46020402

Vedvik

 

 

 

46020403

Halsør

 

 

 

46020404

Røysa

 

 

 

46020405

Raudeberg

 

 

 

46020406

Kapellneset

 

 

 

46020407

Refvik

 

 

 

46020408

Kvalheim

 

 

 

46020501

Ulvesund

 

 

 

46020502

Degnepoll

 

 

 

46020503

Kulen

 

 

 

46020504

Blålid

 

 

 

46020505

Skavøypoll

 

 

 

46020506

Sørpoll

 

 

 

46020507

Almenning

 

 

 

46020601

Våge – Oppedal

 

 

 

46020602

Holvik

 

 

 

46020603

Sæternes

 

 

 

46020604

Ellingskaret

 

 

 

46020605

Skram Øvre

 

 

 

46020606

Skram Nedre

 

 

 

46020607

Midtgård Søndre

 

 

 

46020608

Midtgård Nordre

 

 

 

46020609

Gotteberg

 

 

 

46020610

Øyane i Sør

4640

Sogndal

1419 Leikanger

46400501

Njøs

 

 

 

46400502

Hermansverk

 

 

 

46400503

Henjum

 

 

 

46400504

Leitet

 

 

 

46400505

Leikanger

 

 

 

46400506

Hamre – Fosse

 

 

 

46400507

Grinde

 

 

 

46400508

Eitorn

4640

Sogndal

1418 Balestrand

46400604

Vetlefjord

 

 

 

46400605

Sværefjorden

 

 

 

46400606

Esefjorden

 

 

 

46400607

Balestrand

 

 

 

46400608

Thue

 

 

 

46400609

Kvamsøy

4647

Sunnfjord

1430 Gaular

46470601

Øvrebotten

 

 

 

46470602

Eldal – Mjell

 

 

 

46470603

Viken

 

 

 

46470604

Hestadgrend

 

 

 

46470605

Skudal

 

 

 

46470606

Senneseth

 

 

 

46470607

Steien

 

 

 

46470608

Sande

 

 

 

46470609

Sygna

 

 

 

46470610

Lunde

 

 

 

46470611

Skilbrei – Hjelmeland

 

 

 

46470612

Lien

 

 

 

46470613

Kvamme

 

 

 

46470614

Osen

 

 

 

46470615

Birkeland

 

 

 

46470616

Kårstad

 

 

 

46470617

Hestad

4647

Sunnfjord

1431 Jølster

46470401

Eikås

 

 

 

46470402

Langhaugane

 

 

 

46470403

Hjellbrekke

 

 

 

46470404

Vassenden Nord

 

 

 

46470405

Vassenden Sør

 

 

 

46470406

Sanddal

 

 

 

46470407

Svidal

 

 

 

46470408

Ålhus

 

 

 

46470501

Myklebost

 

 

 

46470502

Årdal

 

 

 

46470503

Helgheim

 

 

 

46470504

Fugle

 

 

 

46470505

Skei

 

 

 

46470506

Kjøsnesfjorden

 

 

 

46470507

Førde

 

 

 

46470508

Klakegg

 

 

 

46470509

Veiteberg

 

 

 

46470510

Åmot

4647

Sunnfjord

1433 Naustdal

46470701

Kvellestad

 

 

 

46470702

Vevring

 

 

 

46470703

Redal

 

 

 

46470704

Helle

 

 

 

46470705

Frammarsvik

 

 

 

46470706

Naustdal Vest

 

 

 

46470707

Naustdal Aust

 

 

 

46470708

Åse

 

 

 

46470709

Horstad Vest

 

 

 

46470710

Horstad Aust

 

 

 

46470711

Ullaland Nord

 

 

 

46470712

Ullaland Sør

 

 

 

46470713

Fimland

1577

Volda

1444 Hornindal

15770601

Haugen

 

 

 

15770602

Kirkhorn

 

 

 

15770603

Grodås

 

 

 

15770605

Otterdal

 

 

 

15770606

Lødemel

 

 

 

15770607

Ryggg

 

 

 

15770608

Kjøs

1506

Molde

1543 Nesset

15060801

Ranvik

 

 

 

15060802

Tjelle

 

 

 

15060803

Rød

 

 

 

15060804

Høvik

 

 

 

15060805

Hammervoll

 

 

 

15060806

Eidsvåg Sentrum

 

 

 

15060807

Aasen

 

 

 

15060808

Stubø

 

 

 

115060809

Vorpenes

 

 

 

15060810

Raudsand

 

 

 

15060811

Bersås

 

 

 

15060812

Eidsøra

 

 

 

15060813

Meisalstranda

 

 

 

15060814

Bugge

 

 

 

15060901

Myklebostad

 

 

 

15060902

Nerland

 

 

 

15060903

Sira

 

 

 

15060904

Slenes

 

 

 

15060905

Eikesdal

 

 

 

15060906

Aursjøen

 

 

1545 Midsund

15061001

Søre Midøy

 

 

 

15061002

Nordre Midøy

 

 

 

15061003

Midsund Ytre

 

 

 

15061004

Ugelvik

 

 

 

15061005

Nerland

 

 

 

15061006

Raknes

 

 

 

15061007

Rakvåg

 

 

 

15061008

Ræstad

 

 

 

15061009

Nord – Heggdal – Tutra

 

 

 

15061010

Sør – Heggdal

 

 

 

15061011

Midsund Indre

1507

Ålesund

1534 Haram

15071101

Fjørtoft

 

 

 

15071102

Otterlei

 

 

 

15071103

Rogne

 

 

 

15071104

Longva

 

 

 

15071105

Flem

 

 

 

15071106

Ulla

 

 

 

15071107

Austnes

 

 

 

15071108

Haram

 

 

 

15071109

Kjerstad

 

 

 

15071110

Farstad

 

 

 

15071201

Hurla

 

 

 

15071202

Alvestad

 

 

 

15071203

Brattvåg

 

 

 

15071204

Aksla – Håvik

 

 

 

15071301

Samfjord

 

 

 

15071302

Strand

 

 

 

15071303

Slyngstad

 

 

 

15071304

Tennfjord

 

 

 

15071305

Vatne

 

 

 

15071306

Ulvestad – Vatne

 

 

 

15071307

Hellestranda

 

 

 

15071308

Vestrefjord

 

 

 

15071401

Bjørnøy – Kalvøy

 

 

 

15071402

Søvik – Gamlem

 

 

 

15071403

Grytastrand – Hamsund

 

 

1546 Sandøy

15071701

Myklebost

 

 

 

15071702

Røsok

 

 

 

15071703

Bruvoll – Morsund

 

 

 

15071704

Steinshamn – Harnes

 

 

 

15071705

Huse

 

 

 

15071706

Finnøy

 

 

 

15071708

Sandøy

 

 

 

15071709

Ona – Husøy

5006

Steinkjer

Verran

50060801

Vada

 

 

 

50060802

Nordberg

 

 

 

50060803

Kirkreit

 

 

 

50060804

Bratreit

 

 

 

50060805

Holdåsen

 

 

 

50060806

Malmo

 

 

 

50060807

Fossdalen

 

 

 

50060808

Ressem

 

 

 

50060809

Sundbygda

 

 

 

50060810

Tverås

 

 

 

50060811

Folladalen – Ystmark

 

 

 

50060812

Holden – Langvatnet

 

 

 

50060901

Sela

 

 

 

50060902

Follafoss Østre

 

 

 

50060903

Follafoss Vestre – Tua

 

 

 

50060904

Skjelstad

 

 

 

50060905

Verrastranda

5059

Orkland

5023 Meldal

50590501

Midtskog

 

 

 

50590502

Løvby

 

 

 

50590503

Løkken Vest

 

 

 

50590504

Bjørnli

 

 

 

50590505

Løkken Øst

 

 

 

50590601

Laksøybygda

 

 

 

50590602

Drogsetmoen

 

 

 

50590603

Lo

 

 

 

50590604

Storås Vest

 

 

 

50590605

Fossen

 

 

 

50590606

Syrstad

 

 

 

50590607

Grefstad

 

 

 

50590608

Grøta

 

 

 

50590609

Hilstad

 

 

 

50590610

Jerpstad

 

 

 

50590611

Ree

 

 

 

50590612

Grut

 

 

 

50590613

Ilfjellet

 

 

 

50590614

Resdalen

 

 

5016 Agdenes

50590801

Selven

 

 

 

50590802

Lysheim

 

 

 

50590803

Sletvik

 

 

 

50590804

Fjorden

 

 

 

50590806

Leksa

 

 

 

50590807

Ingdalen

 

 

 

50590808

Hamna

 

 

 

50590809

Singstad

 

 

 

50590810

Sterten

 

 

 

50590811

Stranda

 

 

5012 Snillfjord – osat

50590901

Aa

 

 

 

50590902

Vuttudal – Skårild

 

 

 

50590904

Tannvik

 

 

 

50590905

Åstfjorden

 

 

 

50590906

Heggstad

 

 

 

50590911

Imsterfjorden Indre

 

 

 

50590912

Moldtun


LIITE III a ja b

Tukikelpoisten alueiden graafiset kuvat

Image 1

Image 2