19.1.2021 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
C 20/6 |
Eurokolikoiden uusi kansallinen puoli
(2021/C 20/06)
Luxemburgin liikkeeseen laskeman kahden euron arvoisen uuden erikoisrahan kansallinen puoli
Liikkeeseen tarkoitetut eurokolikot ovat laillisia maksuvälineitä koko euroalueella. Komissio julkaisee kaikkien uusien eurokolikoiden ulkoasut tiedoksi kolikoita työssään käsitteleville henkilöille sekä suurelle yleisölle (1). Erikoisrahoja voivat 10. helmikuuta 2009 annettujen neuvoston päätelmien (2) mukaan laskea liikkeeseen euroalueen jäsenvaltiot sekä maat, jotka saavat Euroopan unionin kanssa valuuttasuhteista tekemänsä sopimuksen mukaan laskea liikkeeseen eurokolikoita. Tähän oikeuteen sovelletaan tiettyjä edellytyksiä, joista yksi on, että liikkeeseen lasketun kolikon on oltava yksikköarvoltaan 2 euroa. Erikoisrahoilla on tavanomaisten 2 euron kolikoiden tekniset ominaisuudet, mutta niissä on kansallisella puolella erityinen kuva-aihe, jolla on suuri kansallinen tai eurooppalainen symboliarvo.
Liikkeeseenlaskun toteuttava maa: Luxemburg
Aihe: Suurherttua Henrin avioliiton 40-vuotispäivä
Kuvaus ulkoasusta: Kuva-aiheena on suurherttua Henri ja suurherttuatar Maria Teresa. Profiilien alla on kaksi vihkisormusta. Niiden vasemmalla puolella on vihkimispäivä ”14. HELMIKUUTA 1981” ja oikealla puolella vuosiluku ”2021”. Päivämäärien alle on kaiverrettu liikkeeseenlaskun toteuttavan maan nimi ”LETZEBUERG”.
Kolikon ulkokehää koristavat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.
Liikkeeseen laskettavien kolikoiden arvioitu määrä: 500 000
Liikkeeseenlaskun päivämäärä: Helmikuu 2021
(1) Ks. EYVL C 373, 28.12.2001, s. 1, jossa esitellään kaikkien vuonna 2002 liikkeeseen laskettujen kolikoiden kansalliset puolet.
(2) Ks. talous- ja rahoitusasioiden neuvoston 10. helmikuuta 2009 antamat päätelmät ja komission 19. joulukuuta 2008 antama suositus liikkeeseen tarkoitettujen eurokolikoiden kansallisia puolia ja liikkeeseenlaskua koskeviksi yhteisiksi suuntaviivoiksi (EUVL L 9, 14.1.2009, s. 52).