30.4.2015   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 143/6


Eurokolikoiden uusi kansallinen puoli

(2015/C 143/07)

Image

Liikkeeseen tarkoitetut eurokolikot ovat laillisia maksuvälineitä koko euroalueella. Komissio julkaisee kaikkien uusien eurokolikoiden ulkoasut tiedoksi kolikoita työssään käsitteleville henkilöille sekä suurelle yleisölle (1). Erikoisrahoja voivat 10. helmikuuta 2009 annettujen neuvoston päätelmien (2) mukaan laskea liikkeeseen euroalueen jäsenvaltiot sekä maat, jotka saavat Euroopan unionin kanssa valuuttasuhteista tekemänsä sopimuksen mukaan laskea liikkeeseen eurokolikoita. Tähän oikeuteen sovelletaan tiettyjä edellytyksiä, joista yksi on, että liikkeeseen lasketun kolikon on oltava yksikköarvoltaan 2 euroa. Erikoisrahoilla on tavanomaisten 2 euron kolikoiden tekniset ominaisuudet, mutta niissä on kansallisella puolella erityinen kuva-aihe, jolla on suuri kansallinen tai eurooppalainen symboliarvo.

Liikkeeseenlaskun toteuttava maa : Malta

Aihe : Ensimmäinen lento Maltalta

Kuvaus ulkoasusta : Kolikossa kuvataan Maltan ilmailuhistorian tärkeää merkkipaalua, ensimmäistä Maltalta lähtenyttä lentoa, 100 vuotta sitten. Lentokapteeni Kilmer nousi 13. helmikuuta 1915 Vallettan Grand Harbourin satamasta vesitasolla, joka tuotiin paikalle brittiläisellä aluksella HMS Ark Royal. Lentokone laskeutui satamaan 55 minuutin lennon jälkeen. Kolikossa kuvataan kapteeni Kilmerin vesitasoa, jonka taustalla on Grand Harbourin satamasta näkyvä maamerkki eli Senglea Pointin vanha kaupunki. Kuvan yläpuolella on teksti ”FIRST FLIGHT FROM MALTA” (ensimmäinen lento Maltalta) puoliympyrän muodossa. Oikealla on vuosiluvut ”1915–2015”. Alhaalla vasemmalla on 100-vuotisjuhlaa kuvaava teksti ”100TH ANNIVERSARY” ja alareunassa kolikon suunnittelijan nimikirjaimet ”NGB” (Noel Galea Bason).

Kolikon ulkokehää koristavat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettavien kolikoiden määrä :

Liikkeeseenlaskun ajankohta : maaliskuu 2015


(1)  Ks. EYVL C 373, 28.12.2001, s. 1, jossa esitellään kaikkien vuonna 2002 liikkeeseen laskettujen kolikoiden kansalliset puolet.

(2)  Ks. talous- ja rahoitusasioiden neuvoston 10 päivänä helmikuuta 2009 antamat päätelmät ja komission 19 päivänä joulukuuta 2008 antama suositus liikkeeseen tarkoitettujen eurokolikoiden kansallisia puolia ja liikkeeseenlaskua koskeviksi yhteisiksi suuntaviivoiksi (EUVL L 9, 14.1.2009, s. 52).