UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto)

13 päivänä tammikuuta 2022 ( *1 )

Ennakkoratkaisupyyntö – Sijoittautumisvapaus – Palvelujen tarjoamisen vapaus – Vakuutus- ja jälleenvakuutustoiminta – Direktiivi 2009/138/EY – Vakuutusyritysten likvidaatio – 292 artikla – Likvidaatiomenettelyjen vaikutukset vireillä oleviin oikeudenkäynteihin – Poikkeus lex concursusin soveltamisesta – Lex processus

Asiassa C-724/20,

jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Cour de cassation (ylin tuomioistuin, Ranska) on esittänyt 17.12.2020 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 28.12.2020, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa

Paget Approbois SAS

vastaan

Depeyre entreprises SARL ja

Alpha Insurance A/S,

UNIONIN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto),

toimien kokoonpanossa: toisen jaoston puheenjohtaja A. Prechal, joka hoitaa kolmannen jaoston puheenjohtajan tehtäviä, sekä tuomarit J. Passer, F. Biltgen, L. S. Rossi (esittelevä tuomari) ja N. Wahl,

julkisasiamies: M. Szpunar,

kirjaaja: A. Calot Escobar,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,

ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet

–	Alpha Insurance A/S, edustajanaan F. Rocheteau, avocat,

–	Ranskan hallitus, asiamiehinään E. Leclerc ja A.-L. Desjonquères,

–	Euroopan komissio, asiamiehinään D. Triantafyllou ja H. Tserepa-Lacombe,

päätettyään julkisasiamiestä kuultuaan ratkaista asian ilman ratkaisuehdotusta,

on antanut seuraavan

tuomion

1	Ennakkoratkaisupyyntö koskee vakuutus- ja jälleenvakuutustoiminnan aloittamisesta ja harjoittamisesta 25.11.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/138/EY (Solvenssi II) (EUVL 2009, L 335, s. 1) 292 artiklan tulkintaa.

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat yhtäältä Paget Approbois (jäljempänä Paget) sekä toisaalta Depeyre entreprises SARL (jäljempänä Depeyre) ja Alpha Insurance A/S (jäljempänä Alpha Insurance) ja joka koskee vakuutuskorvauksen maksamista Pagetin vakuutustapahtuman seurauksena kärsimistä vahingoista.

Asiaa koskevat oikeussäännöt

Unionin oikeus

Direktiivi 2009/138

Direktiivin 2009/138 johdanto-osan 3, 117, 123–125, 125 ja 130 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”(3)	Sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan kannalta on suotavaa, että vakuutusyritysryhmien valvonnasta ja, velkojien suojan vuoksi, vakuutusyritysten uudelleenjärjestelystä ja likvidaatiomenettelystä laaditaan yhteensovitetut säännöt.

– –

(117)

Koska kansallista lainsäädäntöä ei ole yhdenmukaistettu uudelleenjärjestelytoimenpiteiden ja likvidaatiomenettelyjen osalta, sisämarkkinoiden osana on aiheellista varmistaa vakuutusyritysten uudelleenjärjestelytoimenpiteitä ja likvidaatiomenettelyjä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön vastavuoroinen tunnustaminen samoin kuin tarvittava yhteistyö, kun otetaan huomioon tällaisten toimenpiteiden yhtenäisyyden, yleispätevyyden, yhteensovittamisen ja julkisuuden tarve sekä vakuutusvelkojien tasapuolisen kohtelun ja suojan tarve.

– –

(123)

Ainoastaan kotijäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten olisi oltava toimivaltaisia päättämään vakuutusyritystä koskevasta likvidaatiomenettelystä. Päätösten olisi vaikutettava koko yhteisössä, ja ne olisi tunnustettava kaikissa jäsenvaltioissa. Päätökset olisi julkaistava kotijäsenvaltion menettelyjä noudattaen sekä Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Asiasta olisi ilmoitettava myös tunnetuille velkojille, jotka asuvat yhteisössä ja joilla olisi oltava oikeus ilmoittaa saatavansa ja esittää huomautuksia.

(124)

Vakuutusyrityksen kaikki varat ja velat olisi otettava huomioon likvidaatiomenettelyssä.

(125)

Kaikkiin likvidaatiomenettelyn aloittamista, toteuttamista ja päättämistä koskeviin edellytyksiin olisi sen vuoksi sovellettava kotijäsenvaltion lainsäädäntöä.

– –

(130)

Perustellun luottamuksen ja joidenkin liiketoimien varmuuden suojaamiseksi muissa jäsenvaltioissa kuin kotijäsenvaltiossa on tarpeen määrittää, mitä lakia vireillä olevissa oikeudenkäynneissä ja oikeudenkäynneistä johtuvissa yksittäisissä täytäntöönpanotoimissa sovelletaan uudelleenjärjestelytoimenpiteiden ja likvidaatiomenettelyjen vaikutuksiin.”

4	Direktiivin 2009/138 IV osasto, jonka otsikko on ”Vakuutusyritysten uudelleenjärjestely ja likvidaatio”, sisältää kyseisen direktiivin 267–296 artiklan.

Mainitun direktiivin 268 artiklassa, jonka otsikko on ”Määritelmät”, säädetään seuraavaa:

”1. Tässä osastossa tarkoitetaan:

a)	’toimivaltaisilla viranomaisilla’ jäsenvaltioiden hallinnollisia viranomaisia tai oikeusviranomaisia, jotka ovat toimivaltaisia uudelleenjärjestelytoimenpiteiden ja likvidaatiomenettelyjen osalta;

– –

’uudelleenjärjestelytoimenpiteillä’ toimenpiteitä, joihin liittyy toimivaltaisten viranomaisten mikä tahansa toimenpide ja joilla on tarkoitus säilyttää tai palauttaa ennalleen vakuutusyrityksen taloudellinen tilanne ja jotka vaikuttavat muiden osapuolien kuin vakuutusyrityksen itsensä olemassa oleviin oikeuksiin, mukaan lukien toimenpiteitä, joihin voi liittyä maksujen keskeyttäminen, täytäntöönpanotoimenpiteiden keskeyttäminen tai saatavien alentaminen, mutta ei rajoittuen niihin;

’likvidaatiomenettelyllä’ kaikkia velkojia koskevaa menettelyä, johon liittyy vakuutusyrityksen omaisuuden rahaksi muuttaminen ja tuoton jakaminen velkojien, osakkeenomistajien tai jäsenten kesken tarkoituksenmukaisella tavalla, mihin välttämättä liittyy toimivaltaisten viranomaisten mikä tahansa väliintulo, mukaan lukien kaikkia velkojia koskeva menettely, joka päätetään akordiin tai muuhun vastaavaan toimenpiteeseen, riippumatta siitä, perustuuko menettely maksukyvyttömyyteen vai ei tai onko se vapaaehtoinen vai pakollinen;

– –”

Direktiivin 2009/138 273 artiklan, jonka otsikko on ”Likvidaatiomenettelyn aloittaminen – valvontaviranomaisille ilmoittaminen”, 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Kotijäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti tehty päätös aloittaa vakuutusyritystä, mukaan luettuina sen muissa jäsenvaltioissa olevat sivukonttorit, koskeva likvidaatiomenettely on tunnustettava ilman eri muodollisuuksia kaikkialla yhteisössä, ja päätös tulee koko yhteisössä voimaan samanaikaisesti kuin jäsenvaltiossa, jossa menettely aloitetaan.”

Kyseisen direktiivin 274 artiklassa, jonka otsikko on ”Sovellettava lainsäädäntö”, säädetään seuraavaa:

”1. Päätökseen vakuutusyrityksen likvidaatiomenettelyn aloittamisesta, likvidaatiomenettelyihin ja niiden vaikutuksiin sovelletaan yrityksen kotijäsenvaltiossa voimassa olevia lakeja, jollei 285–292 artiklassa toisin säädetä.

2. Kotijäsenvaltion lainsäädännön mukaan määräytyvät vähintään seuraavat:

a)	likvidaatiomenettelyn piiriin kuuluva omaisuus sekä sellaisen omaisuuden asema, jonka vakuutusyritys saa likvidaatiomenettelyn alkamisen jälkeen;

b)	vakuutusyrityksen ja selvittäjän toimivaltasuhteet;

c)	kuittauksen edellytykset;

d)	likvidaatiomenettelyn vaikutukset vakuutusyrityksen voimassa oleviin sopimussuhteisiin;

e)	likvidaatiomenettelyn vaikutukset yksittäisten velkojien saatavien erillisperintään, lukuun ottamatta niiden vaikutuksia vireillä oleviin oikeudenkäynteihin, joita tarkoitetaan 292 artiklassa;

f)	saatavat, joille voidaan vaatia maksua vakuutusyrityksen omaisuudesta, sekä likvidaatiomenettelyn alkamisen jälkeen syntyneiden saatavien asema;

g)	saatavien ilmoittaminen, todistaminen ja hyväksyminen;

h)	omaisuuden rahaksi muuttamisesta kertyneen tuoton jakaminen, maksunsaantijärjestys sekä niiden velkojien oikeudet, jotka ovat likvidaatiomenettelyn alkamisen jälkeen saaneet osittaisen suorituksen esinevakuuden perusteella tai kuittauksen kautta;

i)	likvidaatiomenettelyn päättämisen edellytykset ja vaikutukset, erityisesti akordin osalta;

j)	velkojien oikeudet likvidaatiomenettelyn päättymisen jälkeen;

k)	osapuoli, jolle kuuluu vastuu likvidaatiomenettelyn kustannuksista; ja

l)	kaikkia velkojia vahingoittavien oikeustointen mitättömyys, pätemättömyys ja täytäntöönpanokelvottomuus.”

Mainitun direktiivin 280 artiklan, jonka otsikko on ”Likvidaatiomenettelyjä koskevien päätösten julkaiseminen”, 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Toimivaltaisen viranomaisen, selvittäjän tai toimivaltaisen viranomaisen tätä varten nimeämän muun henkilön on julkaistava päätös aloittaa likvidaatiomenettely kotijäsenvaltion säätämien julkaisemismenettelyjen mukaisesti ja julkaisemalla lisäksi ote likvidaatiota koskevasta päätöksestä Euroopan unionin virallisessa lehdessä.”

Saman direktiivin 282 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jokaisella velkojalla, jäsenvaltioiden viranomaiset mukaan luettuina, jonka tavanomainen asuinpaikka, kotipaikka tai pääkonttori sijaitsee muussa jäsenvaltiossa kuin kotijäsenvaltiossa, on oikeus ilmoittaa saatavansa tai tehdä saataviin liittyviä kirjallisia huomautuksia.”

Direktiivin 2009/138 292 artiklassa, jonka otsikko on ”Vireillä olevat oikeudenkäynnit”, säädetään seuraavaa:

”Uudelleenjärjestelytoimenpiteiden tai likvidaatiomenettelyn vaikutukset menettelyn alaista vakuutusyrityksen omaisuutta tai oikeutta koskevaan vireillä olevaan oikeudenkäyntiin määräytyvät yksinomaan sen jäsenvaltion lain mukaan, jossa oikeudenkäynti on vireillä.”

Asetus (EY) N:o 1346/2000

Maksukyvyttömyysmenettelyistä 29.5.2000 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1346/2000 (EYVL 2000, L 160, s. 1), joka kumottiin ja korvattiin maksukyvyttömyysmenettelyistä 20.5.2015 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2015/848 (EUVL 2015, L 141, s. 19), 4 artiklassa, jonka otsikko oli ”Sovellettava laki”, säädettiin seuraavaa:

”1. Jollei tässä asetuksessa toisin säädetä, maksukyvyttömyysmenettelyyn ja sen vaikutuksiin sovelletaan sen jäsenvaltion lakia, jossa menettely on alkanut, jäljempänä ’menettelyn aloitusvaltio’.

2. Menettelyn aloittamisen edellytykset, menettelyn kulku sekä menettelyn päättäminen määräytyvät menettelyn aloitusvaltion lain mukaan. Sen mukaan määräytyy erityisesti:

– –

f)	maksukyvyttömyysmenettelyn vaikutukset saatavien erillisperintään, lukuun ottamatta vireillä olevia oikeudenkäyntejä;

– –”

12	Asetuksen N:o 1346/2000 15 artiklassa säädettiin seuraavaa: ”Maksukyvyttömyysmenettelyn vaikutukset menettelyn piiriin kuuluvaa velallisen omaisuutta koskevaan vireillä olevaan oikeudenkäyntiin määräytyvät yksinomaan sen jäsenvaltion lain mukaan, jossa oikeudenkäynti on vireillä.”

Direktiivi 2001/24/EY

Luottolaitosten tervehdyttämisestä ja likvidaatiosta 4.4.2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/24/EY (EYVL 2001, L 125, s. 15) 32 artiklassa, jonka otsikko on ”Vireillä olevat oikeudenkäynnit”, säädetään seuraavaa:

”Tervehdyttämistoimenpiteiden tai likvidaatiomenettelyn vaikutukset luottolaitoksen vallinnasta erotettua omaisuutta tai oikeutta koskevaan vireillä olevaan oikeudenkäyntiin määräytyvät yksinomaan sen jäsenvaltion lain mukaan, jossa oikeudenkäynti on vireillä.”

Ranskan oikeus

Vakuutuskoodeksi

Vakuutuskoodeksin (code des assurances) L. 326-20 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään seuraavaa:

”Jollei L. 326-21–L. 326-29 §:n säännöksistä muuta johdu, L. 323-8 §:ssä määritellyt uudelleenjärjestelytoimenpiteet ja likvidaatiomenettelyn aloittamista koskevat päätökset, jotka muun Euroopan unionin jäsenvaltion kuin Ranskan toimivaltaiset viranomaiset ovat tehneet sellaisen vakuutusyrityksen osalta, jonka kotipaikka on kyseisen jäsenvaltion alueella, tulevat täysimääräisesti voimaan Ranskan tasavallan alueella ilman eri muodollisuuksia, myös sivullisiin nähden, heti, kun ne tulevat voimaan kyseisessä valtiossa. Näitä säännöksiä sovelletaan myös silloin, kun uudelleenjärjestelytoimenpiteet tai likvidaatiomenettelyn aloittamista koskevat päätökset koskevat sellaisen vakuutusyrityksen sivukonttoria, jonka kotipaikka on Euroopan unionin ulkopuolella.

Sama koskee päätöksiä, jotka tehdään muussa jäsenvaltiossa kuin Ranskassa vakuutusyrityksen vapaaehtoisessa likvidaatiossa, johon liittyy hallinnollinen tai tuomioistuimen toteuttama väliintulo.”

Vakuutuskoodeksin L. 326-28 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Uudelleenjärjestelytoimenpiteiden tai likvidaatiomenettelyn vaikutukset menettelyn alaista vakuutusyrityksen omaisuutta tai oikeutta koskevaan Ranskassa vireillä olevaan oikeudenkäyntiin määräytyvät yksinomaan siviiliprosessikoodeksin säännösten perusteella.”

Siviiliprosessikoodeksi

Siviiliprosessikoodeksin (code de procédure civile) 369 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Asian käsittely keskeytyy:

– –

–	sellaisen tuomion vaikutuksesta, jossa määrätään turvaamistoimesta, saneerausmenettelystä tai likvidaatiomenettelystä, silloin kun siihen liittyy velallisen avustaminen tai määräysvallan menetys

– –”

17	Kyseisen koodeksin 371 §:ssä säädetään seuraavaa: ”Menettelyä ei missään tapauksessa keskeytetä, jos tapahtuma sattuu tai siitä ilmoitetaan pääkäsittelyn aloittamisen jälkeen.”

18	Mainitun koodeksin 372 §:ssä säädetään seuraavaa: ”Asian käsittelyn keskeyttämisen jälkeiset toimet ja jopa lainvoiman saaneet tuomioistuinratkaisut katsotaan tehottomiksi, ellei se asianosainen, jonka hyväksi keskeyttäminen on tarkoitettu, nimenomaisesti tai hiljaisesti vahvista niitä.”

Kauppakoodeksi

Kauppakoodeksin (code de commerce) L. 622-22 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Jollei L. 625-3 §:n säännöksistä muuta johdu, vireillä olevat menettelyt keskeytetään, kunnes asian vireille saattanut velkoja on ilmoittanut saatavastaan. Niitä jatketaan sitten suoraan lain nojalla velkojien asiamiehen ja tarvittaessa selvittäjän läsnä ollessa, mutta kohteena voi olla ainoastaan saatavien toteaminen ja niiden määrän vahvistaminen.”

Mainitun koodeksin L. 641-3 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Likvidaatiomenettelyn aloittamista koskevalla päätöksellä on samat vaikutukset kuin ne, joista säädetään turvaamistoimen osalta L. 622-7 §:n I momentin 1 ja 3 kohdassa sekä III momentissa, L. 622-21 ja L. 622-22 §:ssä, L. 622-28 §:n ensimmäisessä virkkeessä ja L. 622-30 §:ssä.”

Mainitun koodeksin R. 622-20 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Edellä L. 622-22 §:n mukaisesti keskeytettyä menettelyä jatketaan velkojan aloitteesta sitten, kun kyseinen velkoja on toimittanut tuomioistuimelle, jonka käsiteltäväksi asia on saatettu, jäljennöksen saatavaansa koskevasta ilmoituksesta tai muun todisteen saatavansa ottamisesta L. 624-1 §:ssä tarkoitettuun saatavaluetteloon ja haastanut velkojien asiamiehen ja tarvittaessa selvittäjän, silloin kun sen on tarkoitus avustaa velallista tai likvidaatiosuunnitelman täytäntöönpanijaa, oikeudenkäyntiin.”

22	Saman koodeksin R. 641-23 §:ssä säädetään seuraavaa: ”R. 622-19 ja R. 622-20 §:ää sovelletaan likvidaatiomenettelyyn.”

Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset

23	Paget otti 1.7.2011 vakuutusmeklari Depeyren välityksellä samana päivänä voimaan tulleen ”teollisuuden moniriskivakuuksen”, jossa oli merkintä ”Yhtiö: Alpha Insurance”.

24	Raekuuro iski 20.5.2012 kahteen Pagetin tuotantolaitokseen. Paget teki seuraavana päivänä vahinkoilmoituksen Depeyrelle.

25	Vakuutustapahtumasta seuranneiden aineellisten vahinkojen arvioimiseksi käytettiin sovintoratkaisuun perustuvaa asiantuntijalausuntoa.

Depeyre ilmoitti 7.1.2013 päivätyllä kirjeellä Pagetille, että sen vakuutusta hallinnoi Belgian oikeuden mukaan perustettu Albic-yhtiö ja että sen vakuutuksenantajat olivat olleet 1.1.2012 lähtien Britannian oikeuden mukaan perustettu United-yhtiö ja Romanian oikeuden mukaan perustettu Euroins-yhtiö mutta että kyseiset yhtiöt olivat 1.1.2013 lähtien peruuttaneet Albic-yhtiötä koskevan sitoumuksensa.

Paget nosti vahingonkorvauskanteen Depeyrea vastaan, ja tämä puolestaan haastoi mukaan oikeudenkäyntiin Tanskan oikeuden mukaan perustetun Alpha Insurance ‑yhtiön, jonka vakuutusmeklari oli nimennyt tosiasialliseksi vakuutuksenantajaksi vahingon tapahtumishetkellä. Paget vaati cour d’appel de Besançonissa (Besançonin ylioikeus, Ranska), että Depeyre ja Alpha Insurance velvoitetaan maksamaan yhteisvastuullisesti 335080,79 euroa korvauksena sille aiheutuneista aineellisista vahingoista.

Alpha Insurancen edustaja ilmoitti 16.10.2018 pidetyssä istunnossa kyseiselle ylioikeudelle, että Sø- og Handelsretten i København (Kööpenhaminan meri- ja kauppatuomioistuin, Tanska) oli julistanut kyseisen yhtiön konkurssiin 8.5.2018 alkavin vaikutuksin, ja esitti pääkäsittelyssä kyseisen päätöksen. Hän vaati muun muassa sen toteamista, että yleistäytäntöönpanomenettelyn aloittamisesta Tanskassa seuraa suoraan lain nojalla asian oikeudenkäynnin keskeyttäminen.

29	Cour d’appel de Besançon velvoitti 20.11.2018 antamallaan tuomiolla Alpha Insurancen maksamaan Pagetille vakuutussopimuksen perusteella tietyn summan korvauksena 20.5.2012 aiheutuneesta aineellisesta vahingosta.

Tässä yhteydessä cour d’appel de Besançon katsoi, ettei Alpha Insurance ollut osoittanut, että Tanskassa aloitetulla konkurssimenettelyllä oli oikeudenkäynnin jatkamisen ja Alpha Insurancea kohtaan esitettyjen vaatimusten tutkittavaksi ottamisen kannalta samat vaikutukset kuin Ranskan oikeuteen perustuvalla konkurssimenettelyllä, minkä vuoksi Tanskan konkurssimenettelyä ei ollut aihetta käsitellä.

31	Paget ja Alpha Insurance tekivät kassaatiovalitukset cour d’appel de Besançonin tuomiosta.

Cour de cassation (ylin tuomioistuin, Ranska) katsoo, että valitusten tutkiminen edellyttää sen lain määrittämistä, jonka perusteella määräytyvät Tanskassa julistetun Alpha Insurancen konkurssin vaikutukset Ranskan tuomioistuimissa vireillä oleviin oikeudenkäynteihin, mutta korostaa, että vastaus tähän kysymykseen ei ole ilmeinen.

Tässä tilanteessa Cour de cassation on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)

Onko direktiivin [2009/138] 292 artiklaa tulkittava siten, että vireillä oleva oikeudenkäynti, jonka vahinkovakuutukseen perustuvaa vakuutuskorvausta hakeva velkoja on saattanut vireille jäsenvaltion tuomioistuimessa saadakseen kyseisen korvauksen vakuutusyritykseltä, joka on toisessa jäsenvaltiossa aloitetun likvidaatiomenettelyn kohteena, koskee kyseisessä direktiivissä tarkoitettua menettelyn alaista vakuutusyrityksen omaisuutta tai oikeutta?

Jos edelliseen kysymykseen vastataan myöntävästi, säännelläänkö sen jäsenvaltion lailla, jossa oikeudenkäynti on vireillä, kaikkia likvidaatiomenettelyn vaikutuksia kyseiseen oikeudenkäyntiin?

Onko sitä sovellettava erityisesti siltä osin kuin siinä

–	säädetään, että tällaisen menettelyn aloittaminen keskeyttää vireillä olevan oikeudenkäynnin

–	asetetaan oikeudenkäynnin jatkamisen edellytykseksi se, että velkoja ilmoittaa vakuutuskorvaussaatavansa saatavaluetteloon ja että likvidaatiomenettelyn täytäntöönpanosta vastaavat elimet haastetaan oikeudenkäyntiin

–	kielletään täysin vakuutuskorvauksen määrääminen maksettavaksi, koska tästedes oikeudenkäynnissä voidaan ainoastaan todeta kyseisen saatavan olemassaolo ja vahvistaa sen määrä?”

Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu

Ensimmäinen kysymys

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään olennaisilta osin sitä, onko direktiivin 2009/138 292 artiklaa tulkittava siten, että kyseisessä artiklassa tarkoitettu käsite ”menettelyn alaista vakuutusyrityksen omaisuutta tai oikeutta koskeva vireillä oleva oikeudenkäynti” kattaa sellaisen vireillä olevan oikeudenkäynnin, jonka kohteena on vakuutuskorvaus, jota vakuutuksenottaja vaatii jäsenvaltiossa kärsimiensä vahinkojen perusteella toisessa jäsenvaltiossa likvidaatiomenettelyn kohteena olevalta vakuutusyritykseltä.

Aluksi on korostettava, että direktiivi 2009/138 perustuu – kuten erityisesti sen 117 ja 123 perustelukappaleessa todetaan – yhtenäisyyttä ja yleispätevyyttä koskeviin tarpeisiin ja siinä vahvistetaan vakuutusyritysten uudelleenjärjestelytoimenpiteiden ja likvidaatiomenettelyjen sekä niiden vaikutusten vastavuoroisen tunnustamisen periaate.

Kyseisen direktiivin 273 artiklan 2 kohdan mukaan kotijäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti tehty päätös aloittaa vakuutusyritystä koskeva likvidaatiomenettely on tunnustettava ilman eri muodollisuuksia kaikkialla unionissa, ja päätös tulee koko unionissa voimaan samanaikaisesti kuin jäsenvaltiossa, jossa menettely aloitetaan.

Direktiivin 2009/138 274 artiklan 1 kohdassa säädetään, että päätökseen vakuutusyrityksen likvidaatiomenettelyn aloittamisesta, likvidaatiomenettelyihin ja niiden vaikutuksiin sovelletaan lähtökohtaisesti yrityksen kotijäsenvaltiossa voimassa olevia lakeja, ja sen 2 kohdan e alakohdassa täsmennetään, että kyseisen lainsäädännön mukaan määräytyvät muun muassa likvidaatiomenettelyn vaikutukset yksittäisten velkojien saatavien erillisperintään, joihin myös vastavuoroinen tunnustaminen ulottuu (ks. vastaavasti tuomio 12.11.2020, Bulstrad Vienna Insurance Group, C-427/19, EU:C:2020:914, 39 kohta).

38	Kyseisistä säännöksistä seuraa, että vakuutusyritysten uudelleenjärjestelytoimenpiteisiin, likvidaatiomenettelyihin ja niiden vaikutuksiin sovelletaan lähtökohtaisesti lex concursusta.

Direktiivin 2009/138 274 artiklan 1 kohdassa luetellaan kuitenkin tiettyjä säännöksiä, joilla poiketaan lex concursusin soveltamisesta, ja niihin kuuluu kyseisen artiklan 2 kohdan e alakohdassa mainittu saman direktiivin 292 artikla, jonka mukaan ”uudelleenjärjestelytoimenpiteiden tai likvidaatiomenettelyn vaikutukset menettelyn alaista vakuutusyrityksen omaisuutta tai oikeutta koskevaan vireillä olevaan oikeudenkäyntiin määräytyvät yksinomaan sen jäsenvaltion lain mukaan, jossa oikeudenkäynti on vireillä”.

40	Kyseisen 292 artiklan sanamuodosta seuraa, että kolmen kumulatiivisen edellytyksen on täytyttävä, jotta siinä säädetty poikkeaminen lex concursusin soveltamisesta voidaan toteuttaa.

41	Ensinnäkin kyse on oltava direktiivin 2009/138 268 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetuista uudelleenjärjestelytoimenpiteistä tai d alakohdassa tarkoitetusta likvidaatiomenettelystä.

Tässä yhteydessä on mainittava, että likvidaatiomenettelyn käsitteellä – sellaisena kuin se määritellään kyseisen direktiivin 268 artiklan 1 kohdan d alakohdassa – tarkoitetaan kaikkia velkojia koskevaa menettelyä, johon liittyy vakuutusyrityksen omaisuuden rahaksi muuttaminen ja tuoton jakaminen velkojien, osakkeenomistajien tai jäsenten kesken tarkoituksenmukaisella tavalla, mihin välttämättä liittyy toimivaltaisten viranomaisten eli mainitun direktiivin 268 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan jäsenvaltioiden hallinnollisten viranomaisten tai oikeusviranomaisten, jotka ovat toimivaltaisia muun muassa likvidaatiomenettelyjen osalta, väliintulo (ks. vastaavasti tuomio 12.11.2020, Bulstrad Vienna Insurance Group, C-427/19, EU:C:2020:914, 29 kohta).

Nyt käsiteltävässä asiassa on todettava, että tämä direktiivin 2009/138 292 artiklassa asetettu ensimmäinen edellytys näyttää täyttyvän pääasiassa, koska ennakkoratkaisupyyntöön sisältyvistä tiedoista ilmenee, että Tanskan kuningaskunnassa on aloitettu Alpha Insurancea koskeva likvidaatiomenettely ja että Alpha Insurance asetettiin konkurssiin 8.5.2018 alkaen. Tämä ilmenee lisäksi kyseisen direktiivin 280 artiklan mukaisesti julkaisemisesta Euroopan unionin virallisessa lehdessä (EUVL 2018, C 196, s. 28).

44	Toiseksi direktiivin 2009/138 292 artiklan soveltaminen edellyttää ”vireillä olevan oikeudenkäynnin” olemassaoloa.

Tältä osin on todettava, että vaikka kyseisessä 292 artiklassa tarkoitetut vireillä olevat oikeudenkäynnit ovat yksittäisten velkojien saatavien erillisperintää – ja direktiivin 2009/138 274 artiklan 2 kohdan e alakohdassa täsmennetään, että likvidaatiomenettelyn vaikutukset tällaiseen perintään määräytyvät lähtökohtaisesti lex concursusin perusteella tällaisia vireillä olevia oikeudenkäyntejä lukuun ottamatta –, ne eroavat vireillä olevista oikeudenkäynneistä johtuvista yksittäisistä täytäntöönpanotoimista, kuten kyseisen direktiivin johdanto-osan 130 perustelukappaleesta ilmenee.

Tästä seuraa, että direktiivin 2009/138 292 artiklassa tarkoitetut ”vireillä olevat oikeudenkäynnit” koskevat vaatimuksia, joilla vain määritetään likvidaatiomenettelyssä olevan vakuutusyrityksen oikeudet ja velvollisuudet ilman, että niihin liittyisi näiden oikeuksien tai velvollisuuksien täytäntöönpanoa, joten yksittäisten velkojien saatavien erillisperintä pakkotäytäntöönpanomenettelyjen avulla jää niiden ulkopuolelle.

Tämä tulkintatapa on sopusoinnussa sen tulkinnan kanssa, jota unionin tuomioistuin on noudattanut asetuksen N:o 1346/2000 15 artiklassa ja direktiivin 2001/24 32 artiklassa olevan samanlaisen vireillä olevan asian käsitteen osalta. Unionin tuomioistuin on nimittäin todennut, että käsite ”vireillä oleva oikeudenkäynti” kattaa ainoastaan pääasiaratkaisuun johtavat menettelyt – joiden osalta siis poiketaan kyseisissä kahdessa artiklassa säädetyn mukaisesti lex concursusin soveltamisesta – mutta ei yksittäisiä pakkotäytäntöönpanotoimenpiteitä (ks. vastaavasti tältä osin tuomio 6.6.2018, Tarragó da Silveira, C-250/17, EU:C:2018:398, 30–33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 29.4.2021, Banco de Portugal ym., C‑504/19, EU:C:2021:335, 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

Pääasian osalta myös tämä edellytys näyttäisi täyttyvän. Unionin tuomioistuimen käytettävissä olevasta asiakirja-aineistosta nimittäin ilmenee, että Ranskan yleisissä tuomioistuimissa vireillä olevan oikeudenkäynnin kohteena on yksinomaan vakuutuksenottajan vakuutuksenantajalleen, jonka likvidaation Tanskan viranomaiset olivat aloittaneet ajankohtana, jona pääasiaratkaisuun johtava menettely oli käynnissä, esittämä korvausvaatimus.

49	Kolmanneksi vireillä olevan oikeudenkäynnin on direktiivin 2009/138 292 artiklan sanamuodon mukaan koskettava ”menettelyn alaista vakuutusyrityksen omaisuutta tai oikeutta”.

50	Kyseisen ilmaisun ulottuvuuden osalta on todettava – kuten Ranskan hallitus ja Euroopan komissio ovat huomauttaneet –, että direktiivin 2009/138 292 artiklan eri kieliversiot eivät ole yksiselitteisiä.

Tietyt kieliversiot antavat nimittäin ymmärtää, että vireillä olevan oikeudenkäynnin on koskettava ”omaisuutta tai oikeutta” – kuten ranskankielinen versio (”un actif ou un droit”) – tai ”hyödykettä” – kuten italiankielinen (”a un bene”) tai espanjankielinen (”a un bien”) versio –, kun taas toiset versiot on muotoiltu laajemmin. Portugalinkielinen ilmaisu (”bens o direitos”) kuvaa omaisuuden tai oikeuksien moninaisuutta, suomenkielinen (”omaisuutta”) viittaa kyseisen yksikön omaisuuteen tai varallisuuteen, kun taas tanskankielinen (”en rettighed i massen”) ja saksankielinen (”einen Vermögensgegenstand oder ein Recht der Masse”) ilmaisu viittaavat mihin tahansa omaisuuserään, jolla on varallisuusarvoa, tai mihin tahansa vakuutusyrityksen rahaksi muutettavaan massaan kuuluvaan oikeuteen.

Koska direktiivin 2009/138 292 artiklan sanamuodossa on tällaisia eroja, kyseistä säännöstä on tulkittava ottaen huomioon muun muassa sen lainsäädännön asiayhteys ja tarkoitus, jonka osa kyseinen säännös on (ks. vastaavasti tuomio 9.9.2020, TMD Friction ja TMD Friction EsCo, C-674/18 ja C-675/18, EU:C:2020:682, 89 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

Asiayhteydestä, johon direktiivin 2009/138 292 artikla kuuluu, on todettava, että kyseessä oleva omaisuus tai oikeus on sellainen, joista vakuutusyrityksellä ei ole enää oikeutta määrätä likvidaatiomenettelyn aloittamisen vuoksi. Mainitun direktiivin 273 artiklan 2 kohdan mukaan tällaisen likvidaatiomenettelyn aloittamista koskeva päätös on tunnustettava kaikissa muissa jäsenvaltioissa siitä alkaen, kun se tulee voimaan siinä jäsenvaltiossa, jossa menettely aloitetaan. Tästä seuraa, että vakuutusyrityksen menettelyn alaisen omaisuuden, varallisuuden tai oikeuden käsite ei tarkoita ainoastaan jotakin tiettyä kyseisen yrityksen omaisuutta, varallisuutta tai oikeutta vaan pikemminkin niin yhtiön aktiivaan kuin passiivaankin kuuluvia varallisuuseriä, jotka ovat likvidaatiomenettelyn kohteena. Tätä tulkintaa tukee lisäksi mainitun direktiivin 124 perustelukappale, jonka mukaan vakuutusyrityksen kaikki varat ja velat olisi otettava huomioon likvidaatiomenettelyssä.

Direktiivin 2009/138 tavoitteen osalta on todettava, että sen johdanto-osan 130 perustelukappaleesta ilmenee, että kyseisen direktiivin 292 artiklassa säädetyllä poikkeamisella lex concursusin soveltamisesta likvidaatiomenettelyn vaikutusten osalta pyritään suojaamaan perusteltua luottamusta ja tiettyjen oikeustoimien varmuutta muissa jäsenvaltioissa kuin kotijäsenvaltiossa. Tällaisia tavoitteita ei kuitenkaan saavutettaisi täysimääräisesti, jos kaikki vakuutusyrityksen varallisuuserät, jotka ovat likvidaatiomenettelyn kohteena ja joista kyseinen yritys ei voi enää määrätä, eivät kuuluisi kyseisen 292 artiklan soveltamisalaan.

Tällainen ratkaisu on sitä paitsi täysin sopusoinnussa sen ratkaisun kanssa, joka ilmenee 29.4.2021 annetusta tuomiosta Banco de Portugal ym. (C-504/19, EU:C:2021:335, 43 kohta), jossa unionin tuomioistuin katsoi, että direktiivin 2001/24 32 artiklassa olevaa ilmaisua ”luottolaitoksen vallinnasta erotettu omaisuus tai oikeus” on sovellettava vireillä olevassa oikeudenkäynnissä, joka koskee yhtä tai useampaa kyseessä olevan luottolaitoksen varallisuuden osaa, joka kuuluu varoihin tai velkoihin, jotka on erotettu kyseisen luottolaitoksen vallinnasta.

Kaiken edellä esitetyn perusteella on todettava unionin tuomioistuimessa vireillä olevaan menettelyyn osallistuneiden asianosaisten tavoin, että korvaus, jota vakuutuksenottaja vaatii vakuutustapahtuman aiheuttamien vahinkojen perusteella vakuutuksenantajaltaan, jonka likvidaatio on aloitettu oikeudenkäynnin aikana, kuuluu direktiivin 2009/138 292 artiklan aineelliseen soveltamisalaan.

Ensimmäiseen kysymykseen on siten vastattava, että direktiivin 2009/38 292 artiklaa on tulkittava siten, että kyseisessä artiklassa tarkoitettu käsite ”menettelyn alaista vakuutusyrityksen omaisuutta tai oikeutta koskeva vireillä oleva oikeudenkäynti” kattaa sellaisen vireillä olevan oikeudenkäynnin, jonka kohteena on vakuutuskorvaus, jota vakuutuksenottaja vaatii jäsenvaltiossa kärsimiensä vahinkojen perusteella toisessa jäsenvaltiossa likvidaatiomenettelyn kohteena olevalta vakuutusyritykseltä.

Toinen kysymys

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella kysymyksellään pääasiallisesti, onko direktiivin 2009/138 292 artiklaa tulkittava siten, että likvidaatiomenettelyn kaikki vaikutukset vireillä olevaan oikeudenkäyntiin määräytyvät sen jäsenvaltion lain perusteella, jossa oikeudenkäynti on kyseisessä artiklassa tarkoitetulla tavalla vireillä. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii erityisesti sitä, onko sen jäsenvaltion, jossa oikeudenkäynti on vireillä, oikeuden säännöksiä sovellettava, vaikka niissä ensinnäkin säädetään, että likvidaatiomenettelyn aloittamisesta seuraa tällaisen oikeudenkäynnin keskeyttäminen, toiseksi asetetaan oikeudenkäynnin jatkamisen edellytykseksi se, että velkoja ilmoittaa vakuutuskorvaussaatavansa vakuutusyrityksen pesäluetteloon ja likvidaatiomenettelyn täytäntöönpanosta vastaavat elimet haastetaan oikeudenkäyntiin, ja kolmanneksi kielletään korvauksen määrääminen maksettavaksi sillä perusteella, että ainoastaan velan toteaminen ja sen määrän vahvistaminen on enää mahdollista.

59	Direktiivin 2009/138 292 artiklan sanamuodosta, luettuna direktiivin johdanto-osan 130 perustelukappaleen valossa, ilmenee, että likvidaatiomenettelyn vaikutukset vireillä olevaan oikeudenkäyntiin määräytyvät yksinomaan sen jäsenvaltion oikeuden perusteella, jossa kyseinen oikeudenkäynti käydään.

60	Tästä seuraa, että unionin lainsäätäjän tarkoituksena ei ole ollut rajoittaa kyseisen 292 artiklan soveltamista ainoastaan likvidaatiomenettelyn menettelyllisiin vaikutuksiin.

Niinpä direktiivin 2009/138 292 artiklassa tarkoitetun likvidaatiomenettelyn sekä menettelylliset että aineelliset vaikutukset vireillä olevaan oikeudenkäyntiin määräytyvät yksinomaan sen jäsenvaltion lain perusteella, jossa kyseinen oikeudenkäynti on vireillä (ks. analogisesti tuomio 29.4.2021, Banco de Portugal ym., C-504/19, EU:C:2021:335, 49 kohta).

62	Kuten Ranskan hallitus ja komissio ovat esittäneet kirjallisissa huomautuksissaan, sen jäsenvaltion lain soveltamista, jossa oikeudenkäynti on vireillä, rajoittaa tosin lähtökohtainen lex concursusin soveltaminen, sellaisena kuin tämä ilmenee direktiivin 2009/138 274 artiklan 2 kohdasta.

Nyt käsiteltävässä asiassa ei kuitenkaan vaikuta siltä – ellei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tarkastuksessa muuta ilmene –, että sen jäsenvaltion, jossa oikeudenkäynti on vireillä, kansallisen oikeuden kolmenlaiset säännökset, jotka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on maininnut pyynnössään ja jotka on tiivistetty edellä 58 kohdassa, vaikuttaisivat kielteisesti direktiivin 2009/138 274 artiklan 2 kohdassa säädetyn lex concursusin soveltamiseen.

Ensinnäkin nimittäin siviiliprosessikoodeksin 369 §:n kaltaisesta kansallisen oikeuden säännöksestä, jonka mukaan vireillä oleva oikeudenkäynti keskeytyy muun muassa sellaisen tuomion vaikutuksesta, joka liittyy vakuutusyritystä koskevan likvidaatiomenettelyn aloittamiseen toisessa jäsenvaltiossa, on todettava, että säännös koskee tällaiseen menettelyn aloittamiseen liitettyjä prosessuaalisia vaikutuksia kyseisen oikeudenkäynnin kannalta ja kuuluu siten direktiivin 2009/138 292 artiklassa yksilöidyn lain soveltamisalaan.

Toiseksi sama pätee lähtökohtaisesti kauppakoodeksin R. 622-20 §:n kaltaiseen sen jäsenvaltion, jossa oikeudenkäynti on vireillä, oikeuden säännökseen, jota sovelletaan likvidaatiomenettelyyn kyseisen koodeksin R. 641-23 §:n nojalla ja jonka mukaan oikeudenkäynnin jatkamisen edellytyksenä on, että velkoja ilmoittaa vakuutuskorvaussaatavansa vakuutusyrityksen pesäluetteloon ja likvidaatiomenettelyn täytäntöönpanosta vastaavat elimet haastetaan oikeudenkäyntiin. Jollei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tarkastuksessa muuta ilmene, vaikuttaa siltä, että tällaisella säännöksellä säännellään toisessa jäsenvaltiossa aloitettuun likvidaatiomenettelyyn liittyvien tapahtumien prosessuaalisia seurauksia vireillä olevan oikeudenkäynnin kannalta puuttumatta muun muassa vakuutusyrityksen ja selvittäjän toimivaltuuksiin, jotka määräytyvät direktiivin 2009/138 274 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisesti kotijäsenvaltion lainsäädännön perusteella.

Kolmanneksi on todettava kauppakoodeksin L. 622-22 §:n kaltaisen kansallisen oikeuden säännöksen, jota sovelletaan likvidaatiomenettelyyn mainitun koodeksin L. 641-3 §:n nojalla ja jonka mukaan aikaisemmin keskeytetty menettely voi uudelleen aloittamisensa jälkeen koskea ainoastaan saatavien toteamista ja niiden määrän vahvistamista, osalta, ettei mikään direktiivin 2009/138 säännös näyttäisi olevan esteenä tällaiselle vireillä olevan oikeudenkäynnin kohteen rajaamiselle. Erityisesti on todettava, että tällaisen kansallisen oikeuden säännöksen vaikutukset vireillä olevaan oikeudenkäyntiin näyttävät vain vahvistavan kotijäsenvaltion oikeudelle muun muassa kyseisen direktiivin 274 artiklan 2 kohdan g ja h alakohdassa varatun ensisijaisen toimivallan vahvistaa saatavien ilmoittamista, todistamista ja hyväksymistä koskevat säännöt sekä muun muassa säännöt omaisuuden rahaksi muuttamisesta kertyneen tuoton jakamisesta ja maksunsaantijärjestyksestä, minkä selvittäminen on kansallisen tuomioistuimen tehtävä.

Toiseen kysymykseen on edellä esitetyn perusteella vastattava, että direktiivin 2009/138 292 artiklaa on tulkittava siten, että likvidaatiomenettelyn kaikki vaikutukset vireillä olevaan oikeudenkäyntiin määräytyvät sen jäsenvaltion lain perusteella, jossa oikeudenkäynti on kyseisessä artiklassa tarkoitetulla tavalla vireillä. Tarkemmin sanottuna niitä kyseisen jäsenvaltion oikeussääntöjä, joissa ensinnäkin säädetään, että likvidaatiomenettelyn aloittamisesta seuraa tällaisen oikeudenkäynnin keskeyttäminen, toiseksi asetetaan oikeudenkäynnin jatkamisen edellytykseksi se, että velkoja ilmoittaa vakuutuskorvaussaatavansa vakuutusyrityksen pesäluetteloon ja likvidaatiomenettelyn täytäntöönpanosta vastaavat elimet haastetaan oikeudenkäyntiin, ja kolmanneksi kielletään korvauksen määrääminen maksettavaksi sillä perusteella, että ainoastaan velan toteaminen ja sen määrän vahvistaminen on enää mahdollista, voidaan soveltaa, koska tällaiset säännökset eivät vaikuta kielteisesti kotijäsenvaltion oikeudelle mainitun direktiivin 274 artiklan 2 kohdassa varattuun soveltamisalaan.

Oikeudenkäyntikulut

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kolmas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Vakuutus- ja jälleenvakuutustoiminnan aloittamisesta ja harjoittamisesta 25.11.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/138/EY (Solvenssi II) 292 artiklaa on tulkittava siten, että kyseisessä artiklassa tarkoitettu käsite ”menettelyn alaista vakuutusyrityksen omaisuutta tai oikeutta koskeva vireillä oleva oikeudenkäynti” kattaa sellaisen vireillä olevan oikeudenkäynnin, jonka kohteena on vakuutuskorvaus, jota vakuutuksenottaja vaatii jäsenvaltiossa kärsimiensä vahinkojen perusteella toisessa jäsenvaltiossa likvidaatiomenettelyn kohteena olevalta vakuutusyritykseltä.

Direktiivin 2009/138 292 artiklaa on tulkittava siten, että likvidaatiomenettelyn kaikki vaikutukset vireillä olevaan oikeudenkäyntiin määräytyvät sen jäsenvaltion lain perusteella, jossa oikeudenkäynti on kyseisessä artiklassa tarkoitetulla tavalla vireillä. Tarkemmin sanottuna niitä kyseisen jäsenvaltion oikeussääntöjä, joissa ensinnäkin säädetään, että likvidaatiomenettelyn aloittamisesta seuraa tällaisen oikeudenkäynnin keskeyttäminen, toiseksi asetetaan oikeudenkäynnin jatkamisen edellytykseksi se, että velkoja ilmoittaa vakuutuskorvaussaatavansa vakuutusyrityksen pesäluetteloon ja likvidaatiomenettelyn täytäntöönpanosta vastaavat elimet haastetaan oikeudenkäyntiin, ja kolmanneksi kielletään korvauksen määrääminen maksettavaksi sillä perusteella, että ainoastaan velan toteaminen ja sen määrän vahvistaminen on enää mahdollista, voidaan soveltaa, koska tällaiset säännökset eivät vaikuta kielteisesti kotijäsenvaltion oikeudelle mainitun direktiivin 274 artiklan 2 kohdassa varattuun soveltamisalaan.

Allekirjoitukset

( *1 ) Oikeudenkäyntikieli: ranska.