UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (neljäs jaosto)

24 päivänä helmikuuta 2022 ( *1 )

Ennakkoratkaisupyyntö – Direktiivi 2011/83/EU – Kuluttajasopimukset – Elinkeinonharjoittajan käsite – Etäsopimuksia koskeva tiedonantovelvollisuus – Vaatimus toimittaa vaaditut tiedot selkeällä ja ymmärrettävällä kielellä ja pysyvällä välineellä

Asiassa C‑536/20,

jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Lietuvos Aukščiausiasis Teismas (Liettuan ylin tuomioistuin) on esittänyt 21.10.2020 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 22.10.2020, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa

”Tiketa” UAB

vastaan

M. Š.,

jossa asian käsittelyyn osallistuu

”Baltic Music” VšĮ,

UNIONIN TUOMIOISTUIN (neljäs jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja C. Lycourgos sekä tuomarit S. Rodin, J.‑C. Bonichot (esittelevä tuomari), L. S. Rossi ja O. Spineanu‑Matei,

julkisasiamies: M. Szpunar,

kirjaaja: A. Calot Escobar,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,

ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet

–	”Tiketa” UAB, edustajanaan A. Korsakas, advokatas,

–	Liettuan hallitus, asiamiehinään R. Dzikovič ja K. Dieninis,

–	Italian hallitus, asiamiehenään G. Palmieri, avustajanaan M. F. Severi, avvocato dello Stato,

–	Euroopan komissio, asiamiehinään J. Jokubauskaitė, I. Rubene ja N. Ruiz García,

päätettyään julkisasiamiestä kuultuaan ratkaista asian ilman ratkaisuehdotusta,

on antanut seuraavan

tuomion

Ennakkoratkaisupyyntö koskee kuluttajan oikeuksista, neuvoston direktiivin 93/13/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 1999/44/EY muuttamisesta sekä neuvoston direktiivin 85/577/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 97/7/EY kumoamisesta 25.10.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/83/EU (EUVL 2011, L 304, s. 64) 2 artiklan 2 alakohdan, 6 artiklan 1 ja 5 kohdan sekä 8 artiklan 1 ja 7 kohdan tulkintaa.

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat ”Tiketa” UAB ja M. Š. ja jossa on kyse summan, jonka M. Š. on maksanut pääsylipusta kulttuuritapahtumaan, joka on myöhemmin peruuntunut, ja liitännäiskulujen eli matka‑ ja postikulujen palauttamisesta sekä asianomaiselle tästä peruuntumisesta aiheutuneen aineettoman vahingon korvaamisesta.

Asiaa koskevat oikeussäännöt

Unionin oikeus

Direktiivi 2011/83

Direktiivin 2011/83 johdanto‑osan 14 ja 16 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”(14)

Tämän direktiivin ei pitäisi vaikuttaa sopimusoikeuden alalla annettuun kansalliseen lainsäädäntöön sellaisten sopimusoikeudellisten näkökohtien osalta, joita ei säännellä tällä direktiivillä. Tästä syystä tämän direktiivin ei pitäisi vaikuttaa kansalliseen lainsäädäntöön, jolla säännellään esimerkiksi sopimuksen tekemistä tai sen pätevyyttä (esimerkiksi suostumuksen puuttuessa). Samoin tämän direktiivin ei pitäisi vaikuttaa kansalliseen lainsäädäntöön, joka liittyy yleisiin sopimuksia koskeviin oikeuskeinoihin, yleistä taloudellista järjestystä koskeviin sääntöihin, kuten kohtuuttomia hintoja tai kiskontahintoja koskeviin sääntöihin, ja hyvän tavan vastaisia oikeustoimia koskeviin sääntöihin.

– –

(16)

Tämän direktiivin ei pitäisi vaikuttaa laillista edustusta koskevaan kansalliseen lainsäädäntöön, kuten elinkeinonharjoittajan nimissä tai hänen puolestaan toimivaa henkilöä (kuten asiamiestä tai toimitsijamiestä) koskeviin sääntöihin. Jäsenvaltioilla olisi edelleen oltava toimivalta tällä alalla. Tätä direktiiviä olisi sovellettava kaikkiin elinkeinonharjoittajiin, niin julkisiin kuin yksityisiinkin.”

Tämän direktiivin 1 artiklan sanamuoto on seuraava:

”Tämän direktiivin tarkoituksena on myötävaikuttaa sisämarkkinoiden moitteettomaan toimintaan saavuttamalla kuluttajansuojan korkea taso ja lähentämällä kuluttajien ja elinkeinonharjoittajien välisiä sopimuksia koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten tiettyjä osia.”

Mainitun direktiivin 2 artiklan sanamuoto on seuraava:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

1)	’kuluttajalla’ luonnollista henkilöä, joka tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvia sopimuksia tehdessään toimii tarkoituksessa, joka ei kuulu hänen elinkeino‑ tai ammattitoimintaansa;

’elinkeinonharjoittajalla’ luonnollista henkilöä tai joko yksityisessä tai julkisessa omistuksessa olevaa oikeushenkilöä, joka tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvia sopimuksia tehdessään toimii tarkoituksessa, joka kuuluu hänen elinkeino‑ tai ammattitoimintaansa, sekä elinkeinonharjoittajan nimissä tai puolesta toimivaa henkilöä;

– –

10)

’pysyvällä välineellä’ välinettä, jonka avulla kuluttaja tai elinkeinonharjoittaja voi tallentaa hänelle henkilökohtaisesti osoitettuja tietoja siten, että tiedot ovat saatavilla myöhempää käyttöä varten tietojen käyttötarkoituksen kannalta asianmukaisen ajan, ja joka mahdollistaa tallennettujen tietojen toisinnan muuttumattomina;

– –”

6	Saman direktiivin 3 artiklan 5 kohdassa säädetään seuraavaa: ”Tämä direktiivi ei vaikuta kansalliseen yleiseen sopimusoikeuteen, kuten sopimuksen pätevyyttä, tekemistä tai vaikutuksia koskeviin sääntöihin, ellei yleisen sopimusoikeuden näkökohtia säännellä tällä direktiivillä.”

Direktiivin 2011/83 6 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1. Ennen kuin kuluttaja tulee sidotuksi etäsopimukseen tai muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa tehtyyn sopimukseen taikka vastaavaan tarjoukseen, elinkeinonharjoittajan on toimitettava kuluttajalle selvällä ja ymmärrettävällä tavalla seuraavat tiedot:

– –

maantieteellinen osoite, johon elinkeinonharjoittaja on sijoittautunut, ja elinkeinonharjoittajan puhelin‑ ja faksinumero sekä sähköpostiosoite, jos nämä ovat käytettävissä, jotta kuluttaja voi ottaa nopeasti yhteyttä elinkeinonharjoittajaan ja olla tehokkaasti yhteydessä tähän, ja tarvittaessa sen elinkeinonharjoittajan maantieteellinen osoite ja henkilöllisyys, jonka puolesta hän toimii;

elinkeinonharjoittajan toimipaikan maantieteellinen osoite ja tapauksen mukaan sen elinkeinonharjoittajan, jonka puolesta hän toimii, toimipaikan maantieteellinen osoite, johon kuluttaja voi osoittaa mahdolliset valitukset, jos kyseiset osoitteet poikkeavat c alakohdan mukaisesti ilmoitetusta osoitteesta;

– –

5. Edellä 1 kohdassa tarkoitetut tiedot ovat olennainen osa etäsopimusta tai muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa tehtyä sopimusta, eikä niitä saa muuttaa, elleivät sopimuspuolet nimenomaisesti sovi toisin.

– –”

Tämän direktiivin 8 artiklan sanamuoto on seuraava:

”1. Etäsopimusten osalta elinkeinonharjoittajan on annettava 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut tiedot kuluttajalle tai asetettava ne kuluttajan saataville etäviestimelle soveltuvalla tavalla esitettyinä selkeällä ja ymmärrettävällä kielellä. Jos nämä tiedot annetaan pysyvällä välineellä, niiden on oltava helposti luettavassa muodossa.

– –

7. Elinkeinonharjoittajan on toimitettava kuluttajalle vahvistus tehdystä sopimuksesta pysyvällä välineellä kohtuullisen ajan kuluessa etäsopimuksen tekemisestä ja viimeistään tavaroiden toimitusajankohtana tai ennen kuin palvelun suorittaminen alkaa. Tämän vahvistuksen on sisällettävä:

a)	kaikki 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut tiedot ellei elinkeinonharjoittaja ole jo antanut kyseisiä tietoja kuluttajalle pysyvällä välineellä ennen etäsopimuksen tekemistä; ja

b)	tapauksen mukaan vahvistus 16 artiklan m alakohdassa tarkoitetusta kuluttajan nimenomaisesta ennakkosuostumuksesta ja hyväksynnän ilmaisemisesta.

– –”

Direktiivi 2005/29/EY

Sopimattomista elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisistä kaupallisista menettelyistä sisämarkkinoilla ja neuvoston direktiivin 84/450/ETY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 97/7/EY, 98/27/EY ja 2002/65/EY sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 2006/2004 muuttamisesta 11.5.2005 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/29/EY (sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi) (EUVL 2005, L 149, s. 22) 2 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

– –

’elinkeinonharjoittajalla’ luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka tämän direktiivin alaan kuuluvissa kaupallisissa menettelyissä toimii tarkoituksessa, joka liittyy hänen elinkeino‑, liike‑, käsiteollisuus‑ tai ammattitoimintaansa, ja elinkeinonharjoittajan nimissä tai puolesta toimivaa henkilöä;

– –”

Direktiivin 2005/29 7 artiklan 4 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Ostokehotuksissa pidetään olennaisina seuraavia tietoja, jolleivät ne ilmene asiayhteydestä:

– –

b)	elinkeinonharjoittajan maantieteellinen osoite ja henkilöllisyys, kuten esimerkiksi hänen toiminimensä ja tarvittaessa sen elinkeinonharjoittajan maantieteellinen osoite ja henkilöllisyys, jonka puolesta hän toimii;

– –”

Liettuan oikeus

Liettuan tasavallan siviililain (Lietuvos Respublikos civilinis kodeksas) 2.133 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1. Henkilön (valtuutettu) toisen henkilön (päämies) nimissä tekemällä liiketoimella, jonka yhteydessä henkilö ilmoittaa toimivansa valtuutetun ominaisuudessa eikä ylitä hänelle siirrettyjä oikeuksia, luodaan, muutetaan ja päätetään suoraan päämiehen siviilioikeudellisia oikeuksia ja velvollisuuksia.

2. Valtuutetun oikeudet voidaan myös johtaa olosuhteista, joissa valtuutettu toimii (myyjänä vähittäiskaupassa, kassatyöntekijänä jne.). Jos kolmannet voivat henkilön menettelyn perusteella kohtuudella olettaa, että hän on päämiehen ominaisuudessa toimiessaan nimennyt toisen henkilön valtuutetukseen, tämän toisen henkilön päämiehen nimissä tekemät sopimukset sitovat päämiestä.

3. Jos valtuutettu ei liiketoimea tehdessään ilmoita toimivansa päämiehen nimissä ja etujen mukaisesti, päämies saa liiketoimesta johtuvat oikeudet ja velvollisuudet vain, jos liiketoimen toisen osapuolen oli mahdollista ymmärtää liiketoimen tekemiseen liittyvistä olosuhteista, että liiketoimi tehtiin valtuutetun kanssa, tai jos henkilön, jonka kanssa liiketoimi tehtiin, henkilöllisyydellä ei ollut merkitystä kyseiselle osapuolelle.”

Kyseisen lain 6.2281 §:n 3 momentissa säädetään seuraavaa:

”’Yrittäjällä’ tarkoitetaan luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä taikka muuta organisaatiota tai sen yksikköä, joka pyrkii tekemään tai tekee sopimuksia tarkoituksessa, joka liittyy hänen elinkeino‑, liike‑, käsiteollisuus‑ tai ammattitoimintaansa, yrittäjän nimissä tai lukuun toimivat henkilöt mukaan luettuina. Oikeushenkilöä voidaan pitää yrittäjänä sen muodostavien osapuolten oikeudellisesta muodosta riippumatta.”

Kuluttajien oikeuksien suojelusta annetun Liettuan tasavallan lain (Lietuvos Respublikos vartotojų teisių apsaugos įstatymas), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa, 2 §:n 24 momentissa säädetään seuraavaa:

”’Yrittäjällä’ tarkoitetaan luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä taikka muuta organisaatiota tai sen yksikköä, joka pyrkii tekemään tai tekee sopimuksia tarkoituksessa, joka liittyy hänen elinkeino‑, liike‑, käsiteollisuus‑ tai ammattitoimintaansa, yrittäjän puolesta tai hyväksi toimivat henkilöt mukaan luettuina. Oikeushenkilöä voidaan pitää yrittäjänä sen muodostavien osapuolten oikeudellisesta muodosta riippumatta.”

Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset

14	Tiketa harjoittaa kolmansien järjestämien tapahtumien lippujen jälleenmyyntiä verkkosivustonsa välityksellä.

M. Š. osti 7.12.2017 Tiketalta lipun 20.1.2018 pidettävään kulttuuritapahtumaan. Ennen kuin lipun ostaminen saatettiin päätökseen, Tiketan verkkosivustolla ilmoitettiin, että kyseisen tapahtuman järjesti ”Baltic Music” VšĮ, ja siinä viitattiin toiseen verkkosivustoon ja puhelinnumeroon lisätietojen saamiseksi. Punaisin kirjaimin oli myös tieto, jonka mukaan ”tapahtumanjärjestäjä kantaa täyden vastuun tapahtumasta ja sen laadusta ja sisällöstä sekä kaikista tapahtumasta annettavista tiedoista. Tiketa on lippujen jälleenmyyjä ja esiintyy ulospäin valtuutettuna”. Tarkemmat tiedot kyseisestä palvelujen tarjoajasta ja lippujen korvaamisesta sisältyivät Tiketan verkkosivustolla saatavilla oleviin palvelusuoritusten yleisiin ehtoihin.

M. Š:lle luovutetussa lipussa esitettiin vain osa näistä yleisistä ehdoista. Siinä mainittiin erityisesti, että ”lippuja ei vaihdeta eikä lunasteta takaisin. Jos tapahtuma peruutetaan tai sitä lykätään, [sen] järjestäjä kantaa täyden vastuun lippujen hinnan palauttamisesta”. Lipussa mainittiin myös kyseessä olevan tapahtuman järjestäjän nimi, osoite ja puhelinnumero ja siinä ilmoitettiin, että tapahtumanjärjestäjä kantaa täyden vastuun ”tapahtumasta ja sen laadusta ja sisällöstä sekä kaikista tapahtumasta annettavista tiedoista” ja että Tiketa on vain lippujen jälleenmyyjä ja esiintyy ulospäin ”valtuutettuna”.

17	M. Š. lähti 20.1.2018 kyseessä olevaan tapahtumaan ja näki tapahtumapaikan sisäänkäynnille asetetusta tiedotteesta, ettei tapahtumaa järjestettäisi.

Baltic Music ilmoitti 22.1.2018 Tiketalle, että kyseinen tapahtuma oli peruutettu ja että lippuja ostaneet henkilöt voisivat saada niiden hinnan palautetuksi. Samana päivänä Tiketa ilmoitti M. Š:lle mahdollisuudesta saada lippujen hinta palautetuksi joko myyntipisteistä, joista ne oli hankittu, tai verkossa, mikäli liput oli hankittu tätä kautta.

M. Š. vaati 23.1.2018 Tiketalta lippunsa ja matkakulujensa korvaamista ja korvausta aineettomasta vahingosta, joka aiheutui kyseessä olevan tapahtuman peruuntumisesta. Tiketa ilmoitti M. Š:lle, että tämän oli käännyttävä Baltic Musicin puoleen, koska Tiketa oli vain lippujen jälleenmyyjä eikä näin ollen vastannut kyseisen tapahtuman laadusta tai peruuntumisesta. Se pysyi kannassaan vastauksena M. Š:n sille muutamia viikkoja myöhemmin uudelleen esittämään vaatimukseen. Asianomainen kääntyi tällöin Baltic Musicin puoleen, mutta hänen vaatimuksiinsa ei vastattu.

M. Š. nosti 18.7.2018 Vilniaus miesto apylinkės teismasissa (Vilnan alioikeus, Liettua) kanteen, jossa hän vaati Tiketan ja Baltic Musicin velvoittamista maksamaan yhteisvastuullisesti korvausta aineellisista vahingoista eli lipun hinnasta, matkakuluista ja postikuluista sekä aineettomasta vahingosta, jotka hänelle oli aiheutunut kyseessä olevan tapahtuman peruuntumisesta.

Vilniaus miesto apylinkės teismas hyväksyi 8.10.2018 antamallaan tuomiolla tämän vaatimuksen osittain ja velvoitti Tiketan maksamaan määrät, joita oli vaadittu korvaukseksi M. Š:lle aiheutuneesta aineellisesta vahingosta, sekä osan niistä määristä, joita vaadittiin hänelle aiheutuneen aineettoman vahingon korvaamiseksi, ja määräsi summille 5 prosentin vuotuisen koron asian vireillepanosta siihen saakka, kunnes tuomio on pantu täysimääräisesti täytäntöön.

22	Koska Tiketan kyseisestä tuomiosta Vilniaus apygardos teismasiin (Vilnan alueellinen tuomioistuin, Liettua) tekemä valitus hylättiin, Tiketa teki kassaatiovalituksen Lietuvos Aukščiausiasis Teismasiin (Liettuan ylin tuomioistuin).

Tässä tilanteessa Lietuvos Aukščiausiasis Teismas on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)

Onko direktiivin 2011/83 2 artiklan 2 alakohdassa määriteltyä elinkeinonharjoittajan käsitettä tulkittava siten, että henkilöä, joka toimii välittäjänä kuluttajan ostaessa [esitys]lipun, voidaan pitää elinkeinonharjoittajana, jota sitovat [tässä direktiivissä] säädetyt velvoitteet, ja siten kauppa‑ tai palvelusopimuksen sopimusosapuolena, jota vastaan kuluttaja voi esittää vaatimuksen tai nostaa kanteen?

Onko direktiivin 2011/83 2 artiklan 2 alakohdassa määritellyn elinkeinonharjoittajan käsitteen tulkinnan kannalta merkitystä sillä, onko henkilö, joka toimii välittäjänä kuluttajan ostaessa lipun, toimittanut ennen kuin kuluttaja tulee sidotuksi etäsopimukseen kyseiselle kuluttajalle selvällä ja ymmärrettävällä tavalla kaikki tiedot pääasiallisesta elinkeinonharjoittajasta, kuten [tämän direktiivin] 6 artiklan 1 kohdan c ja d alakohdassa edellytetään?

Onko välittäjän käyttämisestä katsottava kerrotun siinä tapauksessa, että ennen kuin kuluttaja tulee sidotuksi etäsopimukseen lipun ostoprosessiin osallistuva henkilö ilmoittaa pääasiallisen elinkeinonharjoittajan nimen ja oikeudellisen muodon samoin kuin tiedon siitä, että pääasiallinen elinkeinonharjoittaja kantaa täyden vastuun tapahtumasta, sen laadusta ja sisällöstä sekä siitä annettavista tiedoista, sekä ilmoittaa toimivansa itse ainoastaan lippujen jälleenmyyjänä ja valtuutettuna?

Voidaanko direktiivin 2011/83 2 artiklan 2 alakohdassa määriteltyä elinkeinonharjoittajan käsitettä tulkita siten, että kun otetaan huomioon osapuolten välinen kahtalaista palvelua (lippujen jälleenmyynti ja tapahtuman järjestäminen) koskeva oikeussuhde, sekä lipunmyyjää että tapahtumajärjestäjää voidaan pitää elinkeinonharjoittajina, toisin sanoen kuluttajasopimuksen sopimuspuolina?

Onko edellytystä antaa tiedot kuluttajalle ja asettaa ne kuluttajan saataville selkeällä ja ymmärrettävällä kielellä, sellaisena kuin siitä säädetään direktiivin 2011/83 8 artiklan 1 kohdassa, tulkittava ja sovellettava siten, että velvollisuus antaa tiedot kuluttajalle on katsottava täytetyn asianmukaisesti, jos tällaiset tiedot annetaan palvelujen tarjoamista koskevissa välittäjän säännöissä, jotka asetetaan kuluttajan saataville tiketa.lt‑verkkosivustolla, ja ennen kuin kuluttaja suorittaa maksun, hän vahvistaa tutustuneensa palvelujen tarjoamista koskeviin välittäjän sääntöihin ja sitoutuu noudattamaan niitä osana niin kutsutun click‑wrap‑sopimuksen – jossa käyttäjä rastittaa tietyn valintaruudun verkossa ja napsauttaa tiettyä linkkiä – muodossa suoritettavan liiketoimen ehtoja?

Onko tämän edellytyksen tulkinnan ja soveltamisen kannalta merkitystä sillä, ettei tällaisia tietoja anneta pysyvällä välineellä ja ettei tehdystä sopimuksesta toimiteta myöhemmin kaikki direktiivin 2011/83 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut tiedot sisältävää vahvistusta pysyvällä välineellä, kuten [tämän direktiivin] 8 artiklan 7 kohdassa edellytetään?

Muodostavatko nämä palvelujen tarjoamista koskevissa välittäjän säännöissä annetut tiedot direktiivin 2011/83 6 artiklan 5 kohdassa tarkoitetun olennaisen osan etäsopimusta riippumatta siitä, ettei tietoja ole toimitettu pysyvällä välineellä ja/tai ettei tehdystä sopimuksesta ole toimitettu vahvistusta pysyvällä välineellä?”

Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu

Ensimmäinen kysymys

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy ensimmäisellä kysymyksellään, onko direktiivin 2011/83 2 artiklan 2 alakohtaa tulkittava siten, että kyseisessä säännöksessä tarkoitettuna elinkeinonharjoittajana pidetään paitsi luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvia sopimuksia tehdessään toimii tarkoituksessa, joka liittyy hänen elinkeino‑, liike‑, käsiteollisuus‑ tai ammattitoimintaansa, myös luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka toimii välittäjänä tämän elinkeinonharjoittajan nimissä tai lukuun, ja voidaanko tätä välittäjää ja pääasiallista yrittäjää kumpaakin pitää mainitussa säännöksessä tarkoitettuina elinkeinonharjoittajina silloin, kun kyseessä on kaksi palvelusuoritusta.

Aluksi on todettava, että direktiivin 2011/83 2 artiklan 2 alakohdan eri kieliversiot eroavat toisistaan. Kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin korostaa, kyseisen säännöksen liettuankielisen version mukaan jokainen elinkeinonharjoittajan nimissä tai lukuun toimiva henkilö on itse tässä direktiivissä tarkoitettu elinkeinonharjoittaja; elinkeinonharjoittajaksi määritellään luonnollinen henkilö tai julkinen tai yksityinen oikeushenkilö, joka tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvien sopimusten osalta toimii tarkoituksessa, joka kuuluu hänen elinkeino‑, liike‑, käsiteollisuus‑ tai ammattitoimintaansa. Sitä vastoin saman säännöksen muissa kieliversioissa, muun muassa sen englannin‑ ja ranskankielisissä versioissa, säädetään, että elinkeinonharjoittajalla tarkoitetaan henkilöä, joka vastaa tätä määritelmää, myös silloin, kun henkilö toimii sellaisen kolmannen välityksellä, joka toimii henkilön nimissä tai lukuun, minkä perusteella se, että henkilö käyttää välittäjää, ei poista henkilön asemaa elinkeinonharjoittajana.

Näin ollen direktiivin 2011/83 2 artiklan 2 alakohdan kieliversiosta riippumatta Tiketan kaltaista välittäjää on pidettävä kyseisessä säännöksessä tarkoitettuna elinkeinonharjoittajana, kun se tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvia sopimuksia tehdessään toimii tarkoituksessa, joka kuuluu sen elinkeino‑, liike‑, käsiteollisuus‑ tai ammattitoimintaan. On kuitenkin määritettävä, onko tällainen välittäjä kaikissa tapauksissa kyseisessä säännöksessä tarkoitettu elinkeinonharjoittaja jo pelkästään sillä perusteella, että välittäjä toimii tällaisen elinkeinonharjoittajan nimissä tai lukuun.

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuden tekstin erikielisten toisintojen poiketessa toisistaan kyseessä olevaa säännöstä on tulkittava sen säännöstön systematiikan ja tavoitteen mukaan, jonka osa säännös on (tuomio 21.12.2021, Trapeza Peiraios, C‑243/20, EU:C:2021:1045, 32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

Direktiivin 2011/83 yleisestä rakenteesta on todettava, että kyseisen direktiivin 6 artiklan 1 kohdan c ja d alakohdan mukaan on niin, että ennen kuin kuluttaja tulee sidotuksi etäsopimukseen tai muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa tehtyyn sopimukseen taikka vastaavaan tarjoukseen, elinkeinonharjoittajan on toimitettava kuluttajalle tapauksen mukaan sen elinkeinonharjoittajan, jonka puolesta hän toimii, henkilöllisyys ja maantieteellinen osoite sekä tarvittaessa sen toimipaikan maantieteellinen osoite. Näin ollen tässä säännöksessä luetaan tämän direktiivin 2 artiklan 2 alakohdassa tarkoitettuihin elinkeinonharjoittajiin luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt, jotka toimivat muiden elinkeinonharjoittajien lukuun.

Unionin tuomioistuin on lisäksi todennut 4.10.2018 antamansa tuomion Kamenova (C‑105/17, EU:C:2018:808) 28 ja 29 kohdassa, että elinkeinonharjoittajan käsitettä, sellaisena kuin se on määritelty direktiiveissä 2011/83 ja 2005/29, on tulkittava yhtenäisesti, koska nämä direktiivit perustuvat SEUT 114 artiklaan ja niillä on siten samat tavoitteet eli sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan tukeminen ja korkeatasoisen kuluttajansuojan takaaminen siinä lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten muodostamassa kehyksessä, jonka ne kattavat. Se on katsonut saman tuomion 32, 33 ja 36 kohdassa, että direktiivin 2011/83 2 artiklan 1 alakohdassa tarkoitetun kuluttajan käsitteen joka tarkoittaa luonnollista henkilöä, joka ei harjoita elinkeino‑ tai ammattitoimintaa, vastakkaisena käsitteenä elinkeinonharjoittajan käsite edellyttää, että kyseisen henkilön on toimittava tarkoituksessa, joka liittyy hänen elinkeino‑, liike‑, käsiteollisuus‑ tai ammattitoimintaansa, tai toimittava elinkeinonharjoittajan nimissä tai puolesta.

30	Lopuksi edellisessä kohdassa tarkoitetulla direktiivin 2011/83 1 artiklassa mainitulla tavoitteella pyritään siihen, että direktiivin soveltamisalaa ja näin ollen sen 2 artiklan 2 alakohdassa tarkoitettua elinkeinonharjoittajan käsitettä tulkitaan laajasti.

Edellä esitetystä seuraa, että direktiivin 2011/83 2 artiklan 2 alakohdassa tarkoitettuna elinkeinonharjoittajana ei ole pidettävä ainoastaan luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka toimii tarkoituksessa, joka kuuluu hänen omaan elinkeino‑, liike‑, käsiteollisuus‑ tai ammattitoimintaansa kyseisen direktiivin soveltamisalaan kuuluvien sopimusten osalta, vaan myös luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka toimii välittäjänä tämän elinkeinonharjoittajan nimissä tai lukuun.

32	Näin on riippumatta siitä, onko tällainen välittäjä täyttänyt direktiivin 2011/83 mukaiset velvoitteensa.

Tästä on todettava, että vaikka on totta, että unionin tuomioistuin on 9.11.2016 antamansa tuomion Wathelet (C‑149/15, EU:C:2016:840) 45 kohdassa katsonut, että yksityishenkilön lukuun tavaran kaupassa välittäjänä toimivaa henkilöä itseään voidaan pitää kulutustavaroiden kauppaa ja niihin liittyviä takuita koskevista tietyistä seikoista 25.5.1999 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 1999/44/EY (EYVL 1999, L 171, s. 12) tarkoitettuna tavaroiden myyjänä tilanteessa, jossa tämä henkilö ei ole asianmukaisesti ilmoittanut ostajalle myytävän tavaran omistajan henkilöllisyyttä, ei kyseisessä tuomiossa omaksuttua ratkaisua voida soveltaa direktiivissä 2011/83 tarkoitettuun elinkeinonharjoittajan käsitteeseen, koska sen logiikka on erilainen. On nimittäin niin, että direktiivissä 1999/44 säädetään myyjän erityisestä vastuusta sellaisen tavaran myynnissä, joka ei ole kauppasopimuksen mukainen, kun taas direktiivin 2011/83 johdanto‑osan 14 ja 16 perustelukappaleesta ja 3 artiklan 5 kohdasta ilmenee, että kyseisellä direktiivillä säännellään kuluttajien oikeuksia eikä sopimusoikeuden yleisiä näkökohtia, kuten sopimusten tekemistä ja laillista edustusta koskevia sääntöjä. Erityisesti on todettava, ettei direktiivissä 2011/83 määritetä, ketkä ovat kuluttajan kanssa tehdyn sopimuksen sopimuspuolia tilanteessa, jossa pääasiallinen yrittäjä käyttää välittäjää, eikä sillä säännellä vastuun jakautumista näiden välillä siinä tapauksessa, että direktiivissä säädettyjä velvoitteita ei noudateta.

Edellä esitetyn perusteella myöskään sillä, onko välittäjänä toisen elinkeinonharjoittajan nimissä tai lukuun toimiva luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö saattanut kuluttajan tietoon toimivansa tässä ominaisuudessa, ei ole merkitystä tämän välittäjän luokittelemisessa direktiivin 2011/83 2 artiklan 2 alakohdassa tarkoitetuksi elinkeinonharjoittajaksi.

Lopuksi on todettava, että kyseisen säännöksen sanamuodosta, sen asiayhteydestä ja direktiivin 2011/83 tavoitteesta, jotka on mainittu tämän tuomion 28–30 kohdassa, ilmenee, että se, että välittäjä on elinkeinonharjoittaja, ei ole esteenä sille, että näin on myös sellaisen pääasiallisen yrittäjän osalta, jonka nimissä tai lukuun tämä välittäjä toimii, eikä tämä edellytä sitä, että kyseessä on kaksi eri palvelusuoritusta, koska näiden molempien elinkeinonharjoittajien on huolehdittava siitä, että tässä direktiivissä säädettyjä vaatimuksia noudatetaan.

Edellä esitetyn perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 2011/83 2 artiklan 2 alakohtaa on tulkittava siten, että kyseisessä säännöksessä tarkoitettuna elinkeinonharjoittajana pidetään paitsi luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvia sopimuksia tehdessään toimii tarkoituksessa, joka kuuluu hänen elinkeino‑, liike‑, käsiteollisuus‑ tai ammattitoimintaansa, myös luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka toimii välittäjänä tämän elinkeinonharjoittajan nimissä tai lukuun, ja tätä välittäjää ja pääasiallista yrittäjää voidaan kumpaakin pitää tässä säännöksessä tarkoitettuina elinkeinonharjoittajina, eikä tämä edellytä sitä, että kyseessä on kaksi eri palvelusuoritusta.

Toinen kysymys

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy toisella kysymyksellään, onko direktiivin 2011/83 6 artiklan 1 ja 5 kohtaa ja 8 artiklan 1 ja 7 kohtaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä sille, että kyseisen 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut tiedot toimitetaan kuluttajalle ennen sopimuksen tekemistä ainoastaan välittäjän verkkosivustolta ilmenevissä palvelusuoritusten yleisissä ehdoissa, joihin tämä kuluttaja on antanut aktiivisen suostumuksensa rastittamalla tätä varten varatun ruudun, ja ovatko tällä tavoin toimitetut tiedot olennainen osa etäsopimusta tai muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa tehtyä sopimusta myös silloin, kun tietoja ei ole toimitettu tämän direktiivin 8 artiklan 7 kohdassa tarkoitetulla pysyvällä välineellä ja/tai tehdystä sopimuksesta ei ole toimitettu kuluttajalle vahvistusta tällaisella pysyvällä välineellä.

Aluksi on todettava, että Tiketan mukaan toisella kysymyksellä ei ole yhteyttä pääasian kohteeseen, koska kyseessä oleva kuluttaja on käsiteltävässä asiassa saanut kaikki vaaditut tiedot pysyvällä välineellä, joka on hänelle luovutettu pääsylippu kyseessä olevaan tapahtumaan. Näillä väitteillä riitautetaan toisen kysymyksen tutkittavaksi ottaminen.

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan olettamana on, että unionin tuomioistuimelle osoitetuilla ennakkoratkaisupyynnöillä on merkitystä asian ratkaisun kannalta. Unionin tuomioistuin voi kieltäytyä vastaamasta kansallisen tuomioistuimen esittämään ennakkoratkaisukysymykseen vain, jos on ilmeistä, että unionin oikeuden tulkitsemisella, jota kansallinen tuomioistuin on pyytänyt, ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen, tai jos unionin tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin, tai jos ongelma on luonteeltaan hypoteettinen (tuomio 24.11.2020, Openbaar Ministerie (Asiakirjaväärennökset), C‑510/19, EU:C:2020:953, 26 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

Ennakkoratkaisupyynnöstä käy ilmi, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii sitä, onko direktiivissä 2011/83 edellytettyjen tietojen toimittaminen välittäjän verkkosivustolta ilmenevissä palvelusuoritusten yleisissä ehdoissa, jotka kuluttaja on hyväksynyt rastittamalla tätä varten varatun ruudun ennen lipun maksamista, riittävää kyseisen direktiivin 6 artiklan 1 kohdassa ja 8 artiklan 1 ja 7 kohdassa säädetyn tiedonantovelvollisuuden noudattamisen varmistamiseksi. Vaikka siis oletetaan, että kuluttaja on saanut kaikki vaaditut tiedot hänelle myöhemmin toimitetussa pääsylipussa, tällä seikalla ei ole vaikutusta toisen kysymyksen merkityksellisyyteen. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, joka yksin voi arvioida pääasian tosiseikkoja, täsmentää joka tapauksessa, ettei kuluttajalle ole nyt käsiteltävässä asiassa vahvistettu tehtyä sopimusta pysyvällä välineellä, joka sisältäisi kaikki direktiivin 2011/83 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut tiedot, kuten kyseisen direktiivin 8 artiklan 7 kohdassa edellytetään. Näin ollen toista kysymystä koskeva oikeudenkäyntiväite on hylättävä.

Siitä, noudatetaanko kuluttajille tiedottamista koskevaa velvollisuutta, kun direktiivissä 2011/83 edellytetyt tiedot annetaan kuluttajalle tiedoksi välittäjän palvelusuoritusten yleisissä ehdoissa, jotka kuluttaja on hyväksynyt rastittamalla tätä varten varatun ruudun, on todettava, että etäsopimusten ja muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa tehtyjen sopimusten osalta kyseisessä direktiivissä erotetaan elinkeinonharjoittajalla oleva kuluttajalle tiedottamista koskeva aineellinen velvollisuus, josta säädetään direktiivin 6 artiklassa, ja tätä tiedottamista koskevan velvollisuuden muoto, josta säädetään direktiivin 8 artiklassa.

Direktiivin 2011/83 6 artiklan 1 kohdan mukaan elinkeinonharjoittajan on annettava kuluttajalle ennen sopimuksen tekemistä selvällä ja ymmärrettävällä tavalla tiettyjä tietoja, joita ovat esimerkiksi elinkeinonharjoittajan henkilöllisyys ja yhteystiedot sekä tarvittaessa sen elinkeinonharjoittajan, jonka puolesta hän toimii, henkilöllisyys ja yhteystiedot, mutta myös kyseessä olevien tavaroiden tai palvelujen hinta sekä kyseisen kuluttajan peruuttamisoikeuden olemassaolo ja yksityiskohdat. Tämän säännöksen tavoitteena on varmistaa, että kuluttajalle annetaan ennen sopimuksen tekemistä sekä sopimusehtoja koskevat tiedot ja mainitun sopimuksen tekemisen seurauksia koskevat tiedot, joiden perusteella kuluttaja voi päättää, haluaako hän tehdä sopimuksen elinkeinonharjoittajan kanssa, että tämän sopimuksen asianmukaisen täyttämisen ja etenkin kuluttajalle kuuluvien oikeuksien käyttämisen edellyttämät tiedot (tuomio 10.7.2019, Amazon EU, C‑649/17, EU:C:2019:576, 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

Direktiivin 2011/83 8 artiklan 1 kohdassa muistutetaan vaatimuksesta, jonka mukaan 6 artiklan 1 kohdassa mainitut tiedot on annettava kuluttajalle tai asetettava ne kuluttajan saataville selkeällä ja ymmärrettävällä kielellä, ja siinä säädetään, että jos nämä tiedot annetaan pysyvällä välineellä, niiden on oltava helposti luettavassa muodossa.

Tämän direktiivin 8 artiklan 7 kohdassa puolestaan säädetään, että elinkeinonharjoittajan on toimitettava kuluttajalle vahvistus tehdystä sopimuksesta pysyvällä välineellä kohtuullisen ajan kuluessa sopimuksen tekemisestä ja tämän vahvistuksen on sisällettävä erityisesti mainitun direktiivin 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut tiedot, ellei elinkeinonharjoittaja ole jo antanut kyseisiä tietoja kuluttajalle pysyvällä välineellä.

Tämän tuomion 41–44 kohdassa mainituista säännöksistä yhdessä seuraa, että ennen sopimuksen tekemistä elinkeinonharjoittajan tehtävänä on ainoastaan antaa kuluttajalle direktiivin 2011/83 6 artiklan 1 kohdassa edellytetyt tiedot selvällä ja ymmärrettävällä tavalla. Tämä elinkeinonharjoittaja on vasta kyseisen sopimuksen tekemisen jälkeen velvollinen antamaan mainitun direktiivin 8 artiklan 7 kohdan nojalla kuluttajalle kohtuullisen ajan kuluessa myös vahvistuksen tehdystä sopimuksesta pysyvällä välineellä, ellei elinkeinonharjoittaja ole jo antanut saman direktiivin 6 artiklan 1 kohdassa säädettyjä tietoja kuluttajalle tällaisella välineellä.

Direktiivissä 2011/83 ei todellakaan kielletä tiettyjen viestinten käyttämistä, vaan siinä tyydytään rajaamaan kuluttajille ennen sopimuksen tekemistä annettavan tiedon sisältöä (ks. analogisesti tuomio 23.1.2019, Walbusch Walter Busch, C‑430/17, EU:C:2019:47, 43 kohta). Tästä seuraa, että mikään ei estä sitä, että ennen sopimuksen tekemistä kyseisen direktiivin 6 artiklan 1 kohdassa säädetyt tiedot saatetaan kuluttajan tietoon välittäjän verkkosivustolla palvelusuoritusten yleisissä ehdoissa, jotka tämä kuluttaja on hyväksynyt rastittamalla tätä varten varatun kohdan.

47	Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on kuitenkin arvioitava, onko kaikki nämä tiedot saatettu pääasiassa kyseessä olevan kuluttajan tietoon selvällä ja ymmärrettävällä tavalla.

48	Tällainen tiedonantotapa ei sitä vastoin voi toimia vahvistuksena, joka kuluttajalle on toimitettava pysyvällä välineellä sopimuksen tekemisen jälkeen direktiivin 2011/83 8 artiklan 7 kohdan mukaisesti.

Kyseisen direktiivin 2 artiklan 10 alakohdan mukaan ”pysyvän välineen” käsitteellä nimittäin tarkoitetaan ”välinettä, jonka avulla kuluttaja tai elinkeinonharjoittaja voi tallentaa hänelle henkilökohtaisesti osoitettuja tietoja siten, että tiedot ovat saatavilla myöhempää käyttöä varten tietojen käyttötarkoituksen kannalta asianmukaisen ajan, ja joka mahdollistaa tallennettujen tietojen toisinnan muuttumattomina”.

Kuten unionin tuomioistuin on jo todennut kuluttajansuojasta etäsopimuksissa 20.5.1997 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 97/7/EY (EYVL 1997, L 144, s. 19), joka on kumottu ja korvattu direktiivillä 2011/83, tarkoitetusta pysyvällä tavalla tiedottamisen käsitteestä, tällaisella pysyvällä tavalla on täytettävä samat tehtävät kuin paperia käyttämällä, jotta kuluttaja voi tarvittaessa vedota oikeuksiinsa (ks. vastaavasti tuomio 5.7.2012, Content Services, C‑49/11, EU:C:2012:419, 41 ja 42 kohta).

Pelkästään se, että direktiivin 2011/83 6 artiklan 1 kohdassa säädetyt tiedot toimitetaan välittäjän verkkosivustolta ilmenevissä palvelusuoritusten yleisissä ehdoissa, jotka kuluttaja on hyväksynyt rastittamalla tätä varten varatun ruudun ennen maksun suorittamista, ei kuitenkaan vastaa näitä vaatimuksia, koska se ei johda siihen, että kyseiset tiedot toimitetaan kuluttajalle henkilökohtaisesti, koska se ei takaa niiden muuttumattomuutta eikä mahdollisuutta tutustua niihin asianmukaisen ajan ja koska se ei tarjoa kuluttajalle mahdollisuutta tallentaa näitä tietoja tai toisintaa niitä muuttumattomina (ks. analogisesti tuomio 5.7.2012, Content Services, C‑49/11, EU:C:2012:419, 43 kohta). Näin ollen tällainen tiedottamistapa ei vastaa kyseisen direktiivin 2 artiklan 10 alakohdassa tarkoitetun pysyvän välineen käsitteen määritelmää.

Sillä, ettei kuluttajalle anneta vahvistusta sopimuksesta pysyvällä välineellä, ei kuitenkaan ole vaikutusta direktiivin 2011/83 6 artiklan 5 kohdan säännösten soveltamiseen, joissa säädetään, että tämän direktiivin 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut tiedot ovat olennainen osa etäsopimusta tai muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa tehtyä sopimusta, eikä niitä saa muuttaa, elleivät sopimuspuolet nimenomaisesti sovi toisin. Kyseisen 6 artiklan 5 kohdan sanamuodosta nimittäin ilmenee, että unionin lainsäätäjä ei ole asettanut näiden tietojen kuluttajan kanssa tehtyyn sopimukseen sisällyttämisen edellytykseksi sitä, että elinkeinonharjoittaja noudattaa velvollisuuttaan antaa kuluttajalle vahvistus sopimuksesta pysyvällä välineellä. Päinvastainen tulkinta olisi direktiivillä 2011/83 tavoitellun kuluttajansuojan päämäärän vastainen.

Edellä esitetyn perusteella toiseen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 2011/83 6 artiklan 1 ja 5 kohtaa ja 8 artiklan 1 ja 7 kohtaa on tulkittava siten, että ne eivät ole esteenä sille, että kyseisen 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut tiedot toimitetaan kuluttajalle ennen sopimuksen tekemistä ainoastaan välittäjän verkkosivustolta ilmenevissä palvelusuoritusten yleisissä ehdoissa, joihin tämä kuluttaja on antanut aktiivisen suostumuksensa rastittamalla tätä varten varatun ruudun, sillä edellytyksellä, että nämä tiedot saatetaan kuluttajan tietoon selvällä ja ymmärrettävällä tavalla. Tällaista tiedottamistapaa ei kuitenkaan voida pitää tämän direktiivin 8 artiklan 7 kohdassa tarkoitettuna kuluttajalle pysyvällä välineellä toimitettavana sopimuksen vahvistamisena, mutta tämä seikka ei estä sitä, että nämä tiedot ovat erottamaton osa etäsopimusta tai muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa tehtyä sopimusta.

Oikeudenkäyntikulut

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (neljäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Kuluttajan oikeuksista, neuvoston direktiivin 93/13/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 1999/44/EY muuttamisesta sekä neuvoston direktiivin 85/577/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 97/7/EY kumoamisesta 25.10.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/83/EU 2 artiklan 2 alakohtaa on tulkittava siten, että kyseisessä säännöksessä tarkoitettuna elinkeinonharjoittajana pidetään paitsi luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvia sopimuksia tehdessään toimii tarkoituksessa, joka kuuluu hänen elinkeino‑, liike‑, käsiteollisuus‑ tai ammattitoimintaansa, myös luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka toimii välittäjänä tämän elinkeinonharjoittajan nimissä tai lukuun, ja tätä välittäjää ja pääasiallista yrittäjää voidaan kumpaakin pitää tässä säännöksessä tarkoitettuina elinkeinonharjoittajina, eikä tämä edellytä sitä, että kyseessä on kaksi eri palvelusuoritusta.

Direktiivin 2011/83 6 artiklan 1 ja 5 kohtaa ja 8 artiklan 1 ja 7 kohtaa on tulkittava siten, että ne eivät ole esteenä sille, että kyseisen 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut tiedot toimitetaan kuluttajalle ennen sopimuksen tekemistä ainoastaan välittäjän verkkosivustolta ilmenevissä palvelusuoritusten yleisissä ehdoissa, joihin tämä kuluttaja on antanut aktiivisen suostumuksensa rastittamalla tätä varten varatun ruudun, sillä edellytyksellä, että nämä tiedot saatetaan kuluttajan tietoon selvällä ja ymmärrettävällä tavalla. Tällaista tiedottamistapaa ei kuitenkaan voida pitää tämän direktiivin 8 artiklan 7 kohdassa tarkoitettuna kuluttajalle pysyvällä välineellä toimitettavana sopimuksen vahvistamisena, mutta tämä seikka ei estä sitä, että nämä tiedot ovat erottamaton osa etäsopimusta tai muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa tehtyä sopimusta.

Allekirjoitukset

( *1 ) Oikeudenkäyntikieli: liettua.