1

Kantaja Canon Inc. on monikansallinen yhtiö, joka on erikoistunut valmistamaan optisia ja kuvantamistuotteita, joihin sisältyvät kamerat, videokamerat, kopiokoneet, litografialaitteet ja tulostimet. Hankittuaan Toshiba Medical Systems Corporationin (jäljempänä TMSC) kantaja erikoistui myös lääketieteellisten laitteiden valmistukseen.

2

Ennen kuin kantaja hankki TMSC:n, jonka erikoisalaa olivat lääketieteellisten laitteiden kehittäminen, valmistus ja myynti sekä niihin liittyvien teknisten palvelujen tarjoaminen, TMSC oli Toshiba Corporationin (jäljempänä Toshiba) kokonaan omistama tytäryhtiö. Tämän hankinnan jälkeen TMSC:n nimeksi tuli Canon Medical Systems Corporation.

3

Toshiballa oli vuoden 2016 alussa huomattavia talousvaikeuksia. Toshiba totesi erityisesti tulosennusteidensa perusteella, että se voi joutua ilmoittamaan negatiivisia tuloksia osakkeenomistajille (31.3.2016 päättyneestä) tilivuodesta 2015. Koska yksikään Toshiban kokoluokan julkinen yhtiö ei ollut viime aikoina ilmoittanut osakkeenomistajille negatiivisia tuloksia Japanissa, oli vaikea ennustaa, miten tämä vaikuttaisi Toshiban liiketoiminnan menestykseen, rahoitusehtoihin ja markkina-arvoon.

4

Toshiba aloitti siksi pikaisen tarjousmenettelyn TMSC:n myyntiä varten.

5

Ensimmäiseksi Toshiba ehdotti 19.2.2016 tarjoajille liiketoimirakennetta, jota kutsuttiin ”80/20-ehdotukseksi”.

6

Tarjouspyyntömenettelyssä kukin tarjoaja teki ehdotuksia, joissa otettiin huomioon Toshiban taloudellinen tilanne. Kantaja ehdotti tarjouksessaan Toshiballe uutta liiketoimen rakennetta. Tämän uuden rakenteen tarkoituksena oli, että TMSC:n myynti tunnustettaisiin pääomasijoitukseksi Toshiban tileillä viimeistään 31.3.2016, mutta kantaja ei saisi virallisesti määräysvaltaa, ennen kuin se saa toimivaltaisilta kilpailuviranomaisilta tarvittavat hyväksynnät.

7

Toshiban mukaan TMSC ei olisi kantajan ehdottaman uuden liiketoimen rakenteen vuoksi enää sen tytäryhtiö yleisesti tunnustetuissa Yhdysvaltain kirjanpitoperiaatteissa (US GAAP) (riidanalaisen päätöksen 13 perustelukappale) tarkoitetulla tavalla.

8

Tutkittuaan kunkin tarjoajan ehdotuksen toteutettavuuden ja vaikutukset Toshiba katsoi, että kantajan ehdotus oli kilpailukykyisin ja ainoa ehdotus, jossa koko myyntihinnan siirto ei edellyttänyt yrityskeskittymien valvontaan liittyviä hyväksyntöjä (riidanalaisen päätöksen 14 perustelukappale).

9

Kantajan toteuttamasta TMSC:n hankinnasta ilmoitettiin julkisesti 17.3.2016. Samana päivänä kantaja ilmoitti tehneensä Toshiban kanssa osakkeiden ostosopimuksen, joka koski TMSC:n ostamista Toshibalta, ja Toshiba ja TMSC ilmoittivat, että Toshiba oli päättänyt myydä TMSC:n kantajalle ja ettei TMSC ollut enää Toshiba-konsernin tytäryhtiö.

10

TMSC muunsi kantajan ehdotuksesta 134980060 kantaosakettaan ja perusti uusia osakelajeja liiketoiminnan rakenteen täytäntöön panemiseksi.

11

TMSC:n yhtiöjärjestystä muutettiin 15.3.2016, jotta siihen voitiin sisällyttää uudet osakelajit ja lisäosakkeet.

12

Ensinnäkin TMSC perusti seuraavat kolme osakelajia:

13

Toiseksi TMSC muunsi kaikki kantaosakkeensa C-osakkeiksi ja perusti osakeoptioita kaikkien C-osakkeiden lunastusvelvollisuutta varten.

14

Kolmanneksi TMSC muunsi 16.3.2016 C-osakkeet ja laski liikkeelle vastineeksi

15

Kantajan tarjous koostui kaksivaiheisesta kaupasta.

16

Ensimmäisessä vaiheessa kantaja ja Toshiba tekivät 17.3.2016 Shares and Other Securities Transfer Agreement ‑sopimuksen, jolla kantaja hankki äänivallattoman B-osakkeen 4930 Japanin jenillä (JPY) (n. 40 euroa) ja 100 äänivaltaista TMSC:n C-osakeoptiota 665497806400 JPY:llä (n. 5280000000 euroa), mutta tätä äänioikeutta ei kuitenkaan voinut käyttää, ennen kuin osakeoptiot oli käytetty. Samana päivänä nimenomaan tätä kauppaa varten 8.3.2016 perustettu erillisyhtiö MS Holding ja Toshiba tekivät ”Excluded share Transfert Agreement” ‑sopimuksen, jolla MS Holding osti loput 20 äänivaltaista TMSC:n A-osaketta 98600 JPY:llä (n. 800 euroa). Näistä kahdesta toimenpiteestä käytetään sakkojen määräämisestä, joka johtuu asetuksen (EY) N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdan vastaisesta keskittymän ilmoittamatta jättämisestä ja kyseisen asetuksen 7 artiklan 1 kohdan vastaisesta keskittymän toteuttamisesta, 27.6.2019 tehdyssä komission päätöksessä C(2019) 4559 final (asia M.8179 – Canon/Toshiba Medical Systems Corporation; jäljempänä riidanalainen päätös) yhdessä ilmaisua ”väliaikainen liiketoimi”.

17

Toisessa vaiheessa, kun kantaja oli saanut viimeisen sulautumiseen tarvittavan hyväksynnän, se käytti 100 C-osakeoptiotaan ostaakseen kohde-etuutena olevat TMSC:n äänivaltaiset osakkeet, kun taas TMSC osti kantajalta äänivallattoman B-osakkeen 4930 JPY:llä (n. 40 euroa) ja MS Holdingilta loput 20 äänivaltaista A-osaketta 36098600 JPY:llä (n. 300000 euroa). Näistä kahdesta toimenpiteestä käytetään riidanalaisessa päätöksessä yhdessä nimitystä ”lopullinen liiketoimi”.

18

Kaikista näistä toimista käytetään riidanalaisessa päätöksessä nimitystä ”keskittymä”.

19

Kantaja lähetti Euroopan komissiolle 11.3.2016 pyynnön työryhmän nimeämisestä käsittelemään sen suunnitelmaa hankkia TMSC yrityskeskittymien valvonnasta 20.1.2004 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 139/2004 (”EY:n sulautuma-asetus”) (EUVL 2004, L 24, s. 1) 3 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettuun yksinomaiseen määräysvaltaansa.

20

Kantaja lähetti komissiolle 5.4.2016 sähköpostiviestillä CO-lomakkeen osan, joka koski suunnitellun liiketoimen rakennetta, ja lyhyen kuvauksen sen eri vaiheista.

21

Kantaja toimitti 28.4.2016 komissiolle ensimmäisen CO-lomakkeen luonnoksen. Komissio lähetti kantajalle 11.5.2016 useita CO-lomakkeen luonnosta koskevia kysymyksiä, joista kolme koski liiketoimen rakennetta ja joihin kantaja vastasi 27.5.2016.

22

Kantaja ilmoitti komissiolle 12.8.2016 asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan mukaisesti tavanomaisessa keskittymien valvontamenettelyssä, että se oli hankkinut TMSC:n yksinomaiseen määräysvaltaansa ostamalla 100 prosenttia sen osakkeista. Kantaja täsmensi, että ilmoituksen oli ymmärrettävä kattavan koko keskittymän, nimittäin sekä väliaikaisen että lopullisen liiketoimen.

23

Keskittymän arvioinnin yhteydessä komission tutkimuksessa ei tullut ilmi mitään seikkoja, jotka voisivat viitata kilpailulainsäädäntöön liittyviin ongelmiin. Komissio antoi siksi 19.9.2016 hyväksymispäätöksen asetuksen N:o 139/2004 6 artiklan 1 kohdan b alakohdan ja Euroopan talousalueesta (ETA) tehdyn sopimuksen 57 artiklan mukaisesti.

24

Nimetön kantelija otti komissioon yhteyttä 18.3.2016 eli noin viikon kuluttua siitä, kun komissio oli vastaanottanut kantajan pyynnön työryhmän nimeämisestä käsittelemään sen suunnitelmaa hankkia TMSC yksinomaiseen määräysvaltaansa.

25

Komissio lähetti kantajalle 11.5.2016 tämän 28.4.2016 päivättyä ensimmäistä ilmoituslomakkeen luonnosta koskevan tietopyynnön, johon vastatessaan kantaja toimitti huomautuksensa.

26

Komissio ilmoitti kantajalle 29.7.2016 aloittaneensa tutkimuksen, joka voi johtaa sakkojen määräämiseen asetuksen N:o 139/2004 14 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdan nojalla mahdollisten kyseisen asetuksen 7 artiklan 1 kohdassa säädetyn lykkäämisvelvoitteen ja kyseisen asetuksen 4 artiklan 1 kohdassa säädetyn ilmoittamisvelvoitteen laiminlyöntien vuoksi.

27

Komissio sai kantajalta 5.9.2016 täydentävän kirjallisen lausuman.

28

Komission ja kantajan välillä pidettiin kokous 6.10.2016.

29

Asetuksen N:o 139/2004 11 artiklan 3 kohdan nojalla 7.10.2016 tehdyllä päätöksellä komissio pyysi kantajaa, TMSC:ää ja Toshibaa toimittamaan tietoja ja sisäisiä asiakirjoja. Kantaja ja TMSC vastasivat pyyntöön 4.11.2016. Toshiba toimitti vastauksensa 4.11.–1.12.2016.

30

Kantaja lähetti 5.11.2016 komissiolle kirjeen, joka koski sen 6.10.2016 pidetystä kokouksesta ja 7.10.2016 tehdystä päätöksestä esittämiä huomautuksia.

31

Komission lähettämien sähköpostiviestien jälkeen Toshiba, TMSC ja kantaja toimittivat lisäasiakirjoja 15.2., 24.2. ja 15.3.2017.

32

Komissio lähetti kantajalle 6.7.2017 asetuksen N:o 139/2004 18 artiklan nojalla väitetiedoksiannon, jossa se totesi alustavasti, että kantaja oli rikkonut tahallaan tai ainakin tuottamuksesta asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohtaa ja 7 artiklan 1 kohtaa, minkä vuoksi se aikoo määrätä sakkoja kyseisen asetuksen 14 artiklan 2 kohdan nojalla.

33

Kantaja toimitti 15.3.2018 kirjallisia huomautuksia ja pyysi, että sitä kuullaan.

34

Istunto, jossa kantaja esitti väitteensä, pidettiin 3.5.2018.

35

Komissio lähetti kantajalle 8.5.2018 sähköpostiviestin, jossa oli kysymyksiä, joihin kantaja ei ollut pystynyt vastaamaan 3.5.2018 pidetyssä istunnossa. Kantaja toimitti vastauksensa 24.5.2018.

36

Komissio sai kantajalta lisätietoja 11.6.2018. Väitetiedoksiantoon vastatessaan kantaja pyysi lisäksi päättämään kilpailusääntöjen rikkomista koskevan menettelyn unionin tuomioistuimen 31.5.2018 antamassaan tuomiossa Ernst & Young (C-633/16, EU:C:2018:371) määrittämän kriteerin perusteella.

37

Komissio julkaisi 30.11.2018 täydentävän väitetiedoksiannon, jossa se totesi alustavasti, että kantaja on rikkonut toiminnallaan asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohtaa ja 7 artiklan 1 kohtaa, myös 31.5.2018 annetussa tuomiossa Ernst & Young (C-633/16, EU:C:2018:371) esitetyn asiaa koskevien oikeussääntöjen tulkinnan perusteella.

38

Kantaja toimitti 21.1.2019 täydentävää väitetiedoksiantoa koskevat vastauksensa ja pyysi toista kuulemista, joka järjestettiin 14.2.2019.

39

Komissio lähetti kantajalle 25.2.2019 sähköpostiviestin, jossa oli kysymyksiä, joihin kantaja ei ollut pystynyt vastaamaan 14.2.2019 pidetyssä istunnossa. Kantaja toimitti vastauksensa 13.3.2019.

40

Kantaja toimitti komissiolle 3.4.2019 lisähuomautuksia tämän lähestymistavasta 31.5.2018 annettuun tuomioon Ernst & Young (C‑633/16, EU:C:2018:371).

41

Komissio antoi riidanalaisen päätöksen 27.6.2019.

42

Riidanalaisen päätöksen päätösosan neljässä ensimmäisessä artiklassa todetaan seuraavaa:

”1 artikla

Koska [kantaja] ei ilmoittanut unioninlaajuisesta keskittymästä ennen sen toteuttamista (17.3.2016) eikä tämä ollut nimenomaisesti sallittua asetuksen – – N:o 139/2004 7 artiklan 2 kohdan tai kyseisen asetuksen 7 artiklan 3 kohdan mukaisesti tehdyn päätöksen nojalla, se rikkoi ainakin tuottamuksesta kyseisen asetuksen 4 artiklan 1 kohtaa.

2 artikla

Koska [kantaja] toteutti unioninlaajuisen keskittymän (17.3.2016) ennen sen hyväksymistä (19.9.2016), se rikkoi ainakin tuottamuksesta asetuksen – – N:o 139/2004 7 artiklan 1 kohtaa.

3 artikla

[Kantajalle] määrätään 14000000 euron sakko asetuksen – – N:o 139/2004 14 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti tämän päätöksen 1 artiklassa tarkoitetusta rikkomisesta.

4 artikla

[Kantajalle] määrätään 14000000 euron sakko asetuksen – – N:o 139/2004 14 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisesti tämän päätöksen 2 artiklassa tarkoitetusta rikkomisesta.”

43

Kantaja nosti nyt käsiteltävän kanteen unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 9.9.2019 toimittamallaan kannekirjelmällä.

44

Komissio jätti vastineensa 27.11.2019.

45

Euroopan unionin neuvosto toimitti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 14.1.2020 väliintulohakemuksen, jossa se pyysi saada osallistua oikeudenkäyntiin tukeakseen komission vaatimuksia.

46

Unionin yleisen tuomioistuimen kuudennen jaoston puheenjohtaja hyväksyi väliintulohakemuksen 5.3.2020 tekemällään päätöksellä. Neuvosto toimitti väliintulokirjelmänsä 24.4.2020, ja asianosaiset toimittivat kyseistä kirjelmää koskevat huomautuksensa asetetuissa määräajoissa.

47

Varsinaiset asianosaiset toimittivat vastauksensa 18.3. ja 26.6.2020.

48

Kantaja esitti 28.7.2020 päivätyllä kirjeellä unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 106 artiklan 2 kohdan mukaisen pyynnön istunnon pitämisestä asianosaisten kuulemiseksi.

49

Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

50

Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

51

Neuvosto vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin hylkää asetuksen N:o 139/2004 14 artiklan 2 kohdan a ja b alakotaa koskevan lainvastaisuusväitteen kokonaisuudessaan.

52

Kantaja esittää kanteensa tueksi kolme kanneperustetta, joista ensimmäisessä väitetään, ettei kantaja rikkonut asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohtaa eikä 7 artiklan 1 kohtaa, ja joista toinen koskee asetuksen N:o 139/2004 14 artiklan rikkomista ja kolmas asetuksen N:o 139/2004 18 artiklan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 48 artiklan 2 kohdan rikkomista.

53

Aluksi on todettava, että komissio esitti riidanalaisen päätöksen 99 perustelukappaleessa lyhyesti lähestymistapansa asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan rikkomisen toteamiseen seuraavasti:

”– –

54

Ensimmäinen kanneperuste jakautuu neljään osaan. Ensimmäisessä osassa väitetään, ettei kantaja hankkinut määräysvaltaa väliaikaisella liiketoimella. Toisen osan mukaan osittaisella toteuttamisella ei rikottu asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohtaa eikä 7 artiklan 1 kohtaa. Kolmannessa osassa väitetään, että ”yhden keskittymän” osittaisen toteuttamisen käsitettä sovellettaessa tehtiin ilmeisiä virheitä. Neljännen osan mukaan yrityskeskittymien ennakkovalvontamenettelyä ei missään vaiheessa kierretty.

55

Ensimmäisessä osassa kantaja väittää, ettei se hankkinut väliaikaisella liiketoimella määräysvaltaa, minkä vuoksi kyseessä ei ole keskittymän varhainen toteuttaminen.

56

Ensimmäinen osa jakautuu kahteen alaosaan. Ensimmäisessä alaosassa kantaja väittää, että keskittymän varhainen toteuttaminen on kyseessä vain määräysvallan hankkimisen tapauksessa. Toisessa alaosassa kantaja väittää, että aiemman oikeuskäytännön mukaan määräysvallan vaihtuminen on ainoa merkityksellinen peruste.

57

Kantajan mukaan asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan sanamuodosta ilmenee, että keskittymän varhainen toteuttaminen edellyttää määräysvallan hankkimista. Kantajan mielestä on kiistatonta, että kyseisiin säännöksiin sisältyvä keskittymän käsite on määriteltävä mainitun asetuksen 3 artiklan perusteella, ja sen mukaan keskittymät ovat ostoja, joissa suora tai välillinen määräysvalta siirtyy pysyvästi. Kantaja viittaa lisäksi 31.5.2018 annetun tuomion Ernst & Young (C-633/16, EU:C:2018:371) 44 kohtaan ja sitä seuraaviin kohtiin, joiden mukaan keskittymän varhainen toteuttaminen on läheisesti yhteydessä asetuksen N:o 139/2004 3 artiklassa tarkoitettuun keskittymän käsitteeseen, joka edellyttää määräysvallan hankkimista, kyseisen tuomion 46 kohtaan, jonka mukaan ainoastaan ”toimenpite[et], joilla vaikutetaan kohdeyrityksen määräysvallan pysyvään vaihtumiseen”, kuuluvat kyseisen asetuksen 7 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan, sekä kyseisen tuomion 49 ja 60 kohtaan, joiden mukaan toimenpiteillä ei ”[vaikuteta] – – määräysvallan pysyvään vaihtumiseen”, jos ne eivät ole ”välittömässä toiminnallisessa yhteydessä” keskittymän ”toteuttamiseen” eli jos niillä ei ”sellaisenaan” ole yhteyttä määräysvallan vaihtumiseen, sillä kyseisessä perusteessa suljetaan pois kaikki toimenpiteet, jotka ovat ”ehdollisessa yhteydessä kyseessä olevaan keskittymään” siinä mielessä, että ne ovat sen toteuttamiseen ”liitännäisiä tai valmistelevia”. Kantajan mukaan komissio myöntää riidanalaisen päätöksen 134 perustelukappaleessa nimenomaisesti, ettei kantaja hankkinut määräysvaltaa TMSC:ssä ennen kuin komissio hyväksyi keskittymän 19.9.2016. Kantaja viittaa lisäksi 6.7.2010 annettuun tuomioon Aer Lingus Group v. komissio (T-411/07, EU:T:2010:281), jonka mukaan lykkäämisvelvoitteella pyritään estämään komission joutuminen sellaiseen tilanteeseen, jossa päätöstä yhteismarkkinoille soveltumattomuudesta olisi täydennettävä purkamista koskevalla päätöksellä, jolla pyrittäisiin lopettamaan määräysvallan hankkiminen, joka oli alkanut jo ennen kuin komissio on ottanut kantaa sen kilpailuvaikutuksiin, ja päättelee tästä, ettei sen soveltamisala ulotu pitemmälle kuin mikä on välttämätöntä sen varmistamiseksi, etteivät yritysten uudelleenjärjestelyt aiheuta pysyvää vahinkoa kilpailulle. Kantaja toteaa lopuksi, ettei komission toteuttama keskittymän valvonta vaikeutunut millään tavoin missään vaiheessa, koska kantaja hankki määräysvallan TMSC:ssä vasta saatuaan kaikki hyväksynnät asianomaisilta kilpailuviranomaisilta, myös komissiolta.

58

Komissio kiistää kantajan väitteet.

59

Asianosaisten välillä on riidatonta, ettei TMSC ollut kantajan määräysvallassa väliaikaisen liiketoimen aikana.

60

Tästä syystä on määritettävä, voiko keskittymän varhainen toteuttaminen olla kyseessä ainoastaan silloin, kun kohdeyrityksessä hankitaan määräysvalta, kuten kantaja väittää.

61

Tässä yhteydessä on muistutettava, että asetuksen N:o 139/2004 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu keskittymän toteuttaminen tapahtuu, kun keskittymän osapuolet panevat täytäntöön toimenpiteitä, joilla vaikutetaan kohdeyrityksen määräysvallan pysyvään vaihtumiseen (tuomio 31.5.2018, Ernst & Young, C-633/16, EU:C:2018:371, 46 kohta ja tuomio 4.3.2020, Marine Harvest v. komissio,C‑10/18 P, EU:C:2020:149, 50 kohta).

62

Sillä, että keskittymän osittainen toteuttaminen kuuluu saman artiklan soveltamisalaan, täytetään siis keskittymien tehokkaan valvonnan varmistamista koskevaa vaatimusta. On nimittäin niin, että jos keskittymän osapuolet eivät saisi toteuttaa keskittymää yhdellä ainoalla toimenpiteellä mutta jos ne saisivat päätyä samaan lopputulokseen peräkkäisillä osittaisilla toimenpiteillä, tämä heikentäisi asetuksen N:o 139/2004 7 artiklassa asetetun kiellon tehokasta vaikutusta ja vaarantaisi siten tässä asetuksessa tarkoitetun valvonnan ennakkoluonteen ja sen tavoitteiden toteutumisen (tuomio 31.5.2018, Ernst & Young, C-633/16, EU:C:2018:371, 47 kohta).

63

Samassa tarkoituksessa kyseisen asetuksen johdanto-osan 20 perustelukappaleessa todetaan, että on asianmukaista käsitellä yhtenä keskittymänä toimia, jotka ovat läheisesti yhteydessä toisiinsa siten, että niitä yhdistää ehto tai ne muodostuvat suhteellisen lyhyen ajanjakson aikana tapahtuvista arvopapereita koskevista liiketoimista (tuomio 31.5.2018, Ernst & Young, C-633/16, EU:C:2018:371, 48 kohta).

64

On kuitenkin niin, että kun tällaiset toimenpiteet – vaikka ne toteutetaan keskittymän yhteydessä – eivät ole välttämättömiä kyseessä olevan yrityksen määräysvallan vaihtamiseksi, ne eivät kuulu asetuksen N:o 139/2004 7 artiklan soveltamisalaan. Nämä toimenpiteet, vaikka ne voivat olla keskittymään nähden liitännäisiä tai valmistelevia, eivät nimittäin ole välittömässä toiminnallisessa yhteydessä sen toteuttamiseen, joten niiden täytäntöönpano ei lähtökohtaisesti voi vaarantaa keskittymien valvonnan tehokkuutta (tuomio 31.5.2018, Ernst & Young, C-633/16, EU:C:2018:371, 49 kohta).

65

Unionin tuomioistuin totesi lopuksi, että asetuksen N:o 139/2004 7 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että keskittymä toteutetaan vain toimenpiteellä, jolla kokonaan tai osittain, tosiasiallisesti tai oikeudellisesti vaikutetaan kohdeyrityksen määräysvallan vaihtumiseen (tuomio 31.5.2018, Ernst & Young, C-633/16, EU:C:2018:371, 59 kohta).

66

Koska asetuksen N:o 139/2004 7 artiklan 1 kohta ja 4 artiklan 1 kohta ovat kaksi keskittymän toteuttamisen käsitettä koskevaa säännöstä, on katsottava, että se, mitä tuomioistuin, joka käsitteli 31.5.2018 annettuun tuomioon Ernst & Young (C-633/16, EU:C:2018:371) johtaneessa asiassa esitettyä ennakkoratkaisupyyntöä SEUT 267 artiklan nojalla, totesi ensin mainitusta säännöksestä, pätee myös jälkimmäiseen.

67

Komissio väittää siten perustellusti 31.5.2018 annetusta tuomiosta Ernst & Young (C-633/16, EU:C:2018:371) ilmenevän, että unionin tuomioistuin teki eron keskittymän ja keskittymän toteuttamisen käsitteiden välillä.

68

Tältä osin 31.5.2018 annetun tuomion Ernst & Young (C-633/16, EU:C:2018:371) 45 kohdasta ilmenee, että asetuksen N:o 139/2004 3 artiklan, jossa keskittymän käsite määritellään, mukaan keskittymän katsotaan syntyvän, ”jos määräysvalta siirtyy pysyvästi”, ja kyseisen tuomion 46 kohdasta puolestaan ilmenee, että ”keskittymän toteuttaminen” voi tapahtua, ”kun keskittymän osapuolet panevat täytäntöön toimenpiteitä, joilla vaikutetaan kohdeyrityksen määräysvallan pysyvään vaihtumiseen”, eli mahdollisesti ennen määräysvallan hankkimista kohdeyrityksessä.

69

Tätä päätelmää tukee 31.5.2018 annetun tuomion Ernst & Young (C‑633/16, EU:C:2018:371) 59 kohta, josta ilmenee, että asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdassa ja 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun keskittymän toteuttamiseen riittää, että toimenpiteellä vaikutetaan kokonaan tai osittain, tosiasiallisesti tai oikeudellisesti kohdeyrityksen määräysvallan vaihtumiseen.

70

Näin ollen 31.5.2018 annetusta tuomiosta Ernst & Young (C-633/16, EU:C:2018:371) seuraa, ettei asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdassa ja 7 artiklan 1 kohdassa säädetty keskittymän toteuttamisen käsite rajoitu tilanteeseen, jossa lopullinen ostaja hankkii määräysvallan kohdeyrityksessä, vaan se kattaa myös kaikki toimenpiteet, joilla ”vaikutetaan” tällaiseen määräysvallan vaihtumiseen.

71

Kantajan väite, jonka mukaan unionin tuomioistuin sulki 31.5.2018 annetussa tuomiossa Ernst & Young (C-633/16, EU:C:2018:371) yleisesti pois ”kaikki toimenpiteet, jotka ovat ’ehdollisessa yhteydessä kyseessä olevaan keskittymään’ siinä mielessä, että ne ovat sen toteuttamiseen nähden ’liitännäi[siä] ja valmistelev[i]a’”, on virheellinen, koska unionin tuomioistuin totesi kyseisen tuomion 49 kohdassa (ks. edellä 64 kohta), että toimenpiteet, jotka eivät ole välttämättömiä määräysvallan vaihtamiseksi ja jotka siksi, vaikka ne voivat olla keskittymään nähden liitännäisiä tai valmistelevia, eivät ole välittömässä toiminnallisessa yhteydessä keskittymän toteuttamiseen, eivät kuulu asetuksen N:o 139/2004 7 artiklan soveltamisalaan. Tästä seuraa, että toimenpiteet sisältyvät keskittymän toteuttamisen käsitteeseen, vaikka kyseessä olisi kyseisen tuomion 47 ja 51 kohdassa tarkoitettu osittainen toteuttaminen, jos niillä kokonaan tai osittain vaikutetaan kohdeyrityksen määräysvallan vaihtumiseen.

72

Edellä 69 kohdassa esitettyä päätelmää ei voida kyseenalaistaa myöskään kantajan väitteellä siltä osin kuin siinä tulkitaan asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdan otetta sanamuodon mukaisesti. Kantaja viittaa tilanteeseen, jossa keskittymistä on ilmoitettava ”määräysvallan tuottavan osuuden hankkimisen jälkeen”. Kyseisen asetuksen edellä mainitussa kohdassa mainitaan nimittäin erilaisia mahdollisia tapauksia, joissa hankitaan määräysvalta, ja täsmennetään, milloin ilmoitus on tehtävä tapauksesta riippuen. Kuten komissio toteaa, ”määräysvallan tuottavan osuuden hankkimiseen” viittaaminen voi liittyä asetuksen N:o 139/2004 7 artiklan 2 kohdan soveltamisalaan kuuluviin tilanteisiin: vaikka niihin ei sovelleta keskittymän hyväksymistä koskevaa lykkäävää ehtoa, julkisten ostotarjousten ja arvopapereita koskevien liiketoimien toteuttaminen voi johtaa määräysvallan tuottavan osuuden hankkimiseen ilman asetuksen N:o 139/2004 7 artiklan 1 kohdan rikkomista, jos kyseisen säännöksen 2 kohdassa säädetyt vaatimukset täyttyvät. Kantaja ei kuitenkaan väitä, että käsiteltävä asia kuuluu kyseisen asetuksen 7 artiklan 2 kohdan soveltamisalaan.

73

Toisin kuin kantaja väittää, 31.5.2018 annetussa tuomiossa Ernst & Young (C-633/16, EU:C:2018:371) ei näin ollen arvioitu asetuksen N:o 139/2004 7 artiklan 1 kohdan rikkomista sen perusteella, onko kohdeyrityksessä hankittu määräysvalta, vaan – kuten komissio väittää – sen perusteella, vaikutettiinko kyseessä olevalla toimenpiteellä kokonaan tai osittain, tosiasiallisesti tai oikeudellisesti kyseisen yrityksen määräysvallan vaihtumiseen. Tällaista arviointiperustetta voidaan soveltaa analogisesti asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohtaan.

74

On todettava, että kantajan esittämä 6.7.2010 annetun tuomion Aer Lingus Group v. komissio (T-411/07, EU:T:2010:281) tulkinta, jonka mukaan ainoastaan purkamistoimia edellyttävät toimenpiteet vastaavat yrityskeskittymien valvontajärjestelmän tehokkuutta heikentäviä toimia, on virheellinen. Unionin yleinen tuomioistuin nimittäin totesi kyseisessä tuomiossa yhtäältä, että jos määräysvallan hankkimista ei ole tapahtunut, komissiolla ei ole toimivaltaa purkaa keskittymää (tuomio 6.7.2010, Aer Lingus Group v. komissio,T-411/07, EU:T:2010:281, 66 kohta), ja toisaalta, että sellaisen omistusosuuden hankkiminen, joka ei itsessään anna asetuksen N:o 139/2004 3 artiklassa tarkoitettua määräysvaltaa, voi kuulua mainitun asetuksen 7 artiklan soveltamisalaan (tuomio 6.7.2010, Aer Lingus Group v. komissio,T‑411/07, EU:T:2010:281, 83 kohta). Toisin sanoen unionin yleinen tuomioistuin totesi, että vaikka määräysvallan hankkimisen on täytynyt tapahtua, jotta komissio voi käyttää toimivaltaansa purkaa keskittymä, toimenpiteen kuuluminen asetuksen N:o 139/2004 7 artiklan soveltamisalaan ei edellytä määräysvallan hankkimista.

75

Lopuksi on todettava, että kantajan väite, jonka mukaan komission toteuttama keskittymän valvonta ei vaikeutunut millään tavoin missään vaiheessa, koska kantaja hankki määräysvallan TMSC:ssä vasta saatuaan kaikki hyväksynnät asianomaisilta kilpailuviranomaisilta, on virheellinen.

76

Kantaja nimittäin katsoo, että ”keskittymät määritellään hankinnoiksi, jotka johtavat suoran tai välillisen määräysvallan pysyvään siirtymiseen” ja ettei keskittymän varhaista toteuttamista tapahdu ennen määräysvallan hankkimista.

77

Kantaja siis sekoittaa toteuttamisen ja hankkimisen käsitteet, jotka ovat kaksi asetukseen N:o 139/2004 sisältyvää erillistä käsitettä.

78

Ilmaisu ”toteuttaminen” liittyy nimittäin keskittymään (tai asetuksen N:o 139/2004 7 artiklan 4 kohdassa tarkoitettuun liiketoimeen), kun taas ilmaisu ”hankkiminen” liittyy määräysvaltaan.

79

Näitä kahta ilmaisua ei saa sekoittaa toisiinsa. Keskittymän ”toteuttaminen” voi kestää pitkään, mikä selittää osittaisen toteuttamisen ja yhden keskittymän käsitteet, mutta määräysvallan ”hankkiminen” ei voi kestää pitkään. Määräysvalta on nimittäin joko hankittu heti, kun yksiköllä on mahdollisuus käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa kohdeyrityksessä, tai sitä ei ole hankittu. Määräysvallan hankkimisen käsite ei voi siten kattaa ”osittaista” hankkimista. Väitetty ”osittainen määräysvalta” ei siten voi olla keskittymän osittaisen toteuttamisen edellytyksenä, toisin kuin kantaja väittää.

80

Jotta komission valvonta on tehokasta, sitä on toteutettava sekä ennen määräysvallan hankkimista että ennen keskittymän toteuttamista, vaikka toteuttaminen olisi osittaista. Kuten edellä 62 kohdassa jo todettiin, on nimittäin niin, että jos keskittymän osapuolet eivät saisi toteuttaa keskittymää yhdellä ainoalla toimenpiteellä mutta jos ne saisivat päätyä samaan lopputulokseen peräkkäisillä osittaisilla toimenpiteillä, tämä heikentäisi asetuksen N:o 139/2004 7 artiklassa asetetun kiellon tehokasta vaikutusta ja vaarantaisi siten tässä asetuksessa tarkoitetun valvonnan ennakkoluonteen ja sen tavoitteiden toteutumisen (tuomio 31.5.2018, Ernst & Young, C-633/16, EU:C:2018:371, 47 kohta).

81

Ensimmäisen kanneperusteen ensimmäinen alaosa on siten hylättävä.

82

Kantaja väittää, ettei riidanalaisessa päätöksessä oteta huomioon unionin tuomioistuinten oikeuskäytäntöä.

83

Kantaja ensinnäkin viittaa 6.7.2010 annetun tuomion Aer Lingus Group v. komissio (T-411/07, EU:T:2010:281) 25 kohtaan, jonka mukaan keskittymä on toteutettu vasta sitten, kun yritys hankkii määräysvallan eli mahdollisuuden käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa toisessa yrityksessä, ja kyseisen tuomion 85 kohtaan, jossa todetaan, että koska tosiasiallista määräysvaltaa ei ole hankittu, riidanalaista osakeomistusta ei voida rinnastaa keskittymään, joka on jo toteutettu. Toiseksi kantaja väittää, että 13.9.2010 annetussa tuomiossa Éditions Odile Jacob v. komissio (T-279/04, ei julkaistu, EU:T:2010:384) unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi varastointirakenteen, koska määräysvalta ei ollut siirtynyt ennen hyväksynnän saamista. Kantajan mukaan unionin yleinen tuomioistuin vahvisti kyseisessä tuomiossa, että osakkeiden siirtäminen pelkästään niiden vastaanottamista varten perustetulle yritykselle ei johda lopullisen ostajan määräysvallan hankkimiseen eikä siksi kuulu asetuksen N:o 139/2004 7 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan. Kolmanneksi kantaja toteaa, että unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi 26.10.2017 antamansa tuomion Marine Harvest v. komissio (T-704/14, EU:T:2017:753) 148 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa, jotka koskevat asetuksen N:o 139/2004 johdanto-osan 20 perustelukappaletta, ajatuksen, jonka mukaan keskittymän varhaisen toteuttamisen tapauksessa kahta toimea on pidettävä ”yhtenä keskittymänä” pelkästään siitä syystä, että ne ovat läheisesti yhteydessä toisiinsa. Kantajan mukaan 4.3.2020 annetun tuomion Marine Harvest v. komissio (C‑10/18 P, EU:C:2020:149) 44 kohdasta ilmenee, ettei asetuksen N:o 139/2004 20 perustelukappale muodosta oikeusperustaa, jonka perusteella voitaisiin päätellä ”yhden keskittymän” olemassaolo. Komission vastinekirjelmässään ilmaisema kanta, jonka mukaan kahdesta toimenpiteestä koostuva ”yksi taloudellinen hanke” voi johtaa ”yhteen keskittymään”, olisi siksi hylättävä. Kantaja viittaa lisäksi 26.10.2017 annetun tuomion Marine Harvest v. komissio (T-704/14, EU:T:2017:753) 128 kohtaan, jonka mukaan määräysvallan hankkimisen ajankohta on merkityksellinen peruste. Kantaja väittää lisäksi, ettei yhden keskittymän käsitteeseen voida vedota keskittymän varhaisen toteuttamisen osoittamiseksi ja että unionin yleinen tuomioistuin täsmensi kyseisen tuomion 151 kohdassa, että jos nämä toimet yhdessä arvioituina eivät riitä siirtämään määräysvaltaa kohdeyrityksessä, ei ole ”mitään mieltä” pitää niitä yhtenä keskittymänä. Lopuksi kantajan mukaan komissio itse totesi 23.7.2014 annetun komission päätöksen C(2014) 5089 final (asia COMP/M.7184 – Marine Harvest / Morpol) 105 kohdassa sakon määräämisestä keskittymästä, joka on toteutettu neuvoston asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan vastaisesti, että se, onko kyse saman toimen kahdesta vaiheesta, toisin sanoen ”yhden keskittymän” olemassaolo, on ”merkityksetöntä” asetuksen N:o 139/2004 7 artiklan 1 kohdan yhteydessä.

84

Komissio kiistää kantajan väitteet.

85

Ensinnäkin on todettava, ettei 6.7.2010 annetun tuomion Aer Lingus Group v. komissio (T-411/07, EU:T:2010:281) 25 kohta koske unionin yleisen tuomioistuimen kantaa vaan liittyy komission päättelyyn kyseisessä asiassa tehdyssä päätöksessä. Unionin yleinen tuomioistuin totesi edellä mainitun tuomion 85 kohdassa, että koska tosiasiallista määräysvaltaa ei ole hankittu, kyseisessä asiassa kyseessä olevaa riidanalaista osakeomistusta ei voida rinnastaa ”keskittymään”, joka on ”jo toteutettu”, mutta tästä ei voida päätellä, ettei keskittymää voida toteuttaa osittain määräysvallan vaihtumiseen johtavalla toimenpiteellä.

86

Kuten edellä 74 kohdassa todettiin, unionin yleinen tuomioistuin totesi lisäksi 6.7.2010 annetussa tuomiossa Aer Lingus Group v. komissio (T‑411/07, EU:T:2010:281, 83 kohta), että sellaisen omistusosuuden hankkiminen, joka ei itsessään anna asetuksen N:o 139/2004 3 artiklassa tarkoitettua määräysvaltaa, voi kuulua mainitun asetuksen 7 artiklan soveltamisalaan. Kyseisestä ennen 31.5.2018 annettua tuomiota Ernst & Young (C-633/16, EU:C:2018:371) julistetusta unionin yleisen tuomioistuimen tuomiosta täten ilmenee, ettei keskittymän toteuttamista pidä välttämättä tulkita määräysvallan hankkimiseksi.

87

Näin ollen 6.7.2010 annetussa tuomiossa Aer Lingus Group v. komissio (T-411/07, EU:T:2010:281) ei suljeta pois sitä, että asetuksen N:o 139/2004 7 artiklan 1 kohdassa säädetty kielto koskee myös osittaista toteuttamista eli toimenpiteitä, jotka eivät sellaisenaan johda määräysvallan siirtymiseen.

88

Toiseksi kantajan 13.9.2010 annetusta tuomiosta Éditions Odile Jacob v. komissio (T-279/04, ei julkaistu, EU:T:2010:384) tekemä päätelmä, jonka mukaan osakkeiden siirtäminen pelkästään niiden vastaanottamista varten perustetulle yritykselle ei johda lopullisen ostajan määräysvallan hankkimiseen eikä siksi kuulu asetuksen N:o 139/2004 7 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan, on oikaistava asettamalla se asiayhteyteensä.

89

Yhtäältä 13.9.2010 annettuun tuomioon Éditions Odile Jacob v. komissio (T-279/04, ei julkaistu, EU:T:2010:384) johtanut asia ja nyt käsiteltävä asia eivät ole täysin rinnastettavissa toisiinsa. Asiassa, joka johti 13.9.2010 annettuun tuomioon Éditions Odile Jacob v. komissio (T-279/04, ei julkaistu, EU:T:2010:384), kantaja riitautti varastointirakenteen kuulumisen yrityskeskittymien valvonnasta 21.12.1989 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 4064/89 (EYVL 1989, L 395, s. 1) 3 artiklan 5 kohdan a alakohdan soveltamisalaan, kun taas nyt käsiteltävässä asiassa kantaja ei väitä kyseessä olevan varastointirakenteen kuuluvan tällaisen poikkeuksen soveltamisalaan.

90

Koska kyseessä on kaksi erilaista varastointirakennetta, ensin mainittua koskevia päätelmiä ei voida laajentaa yleisesti koskemaan jälkimmäistä.

91

Toisaalta, kuten komissio korostaa riidanalaisen päätöksen 175 kohdassa ja kuten valitusta käsitellyt unionin tuomioistuin oli todennut, 13.9.2010 annettuun tuomioon Éditions Odile Jacob v. komissio (T-279/04, ei julkaistu, EU:T:2010:384) johtaneessa asiassa kantaja vaati kanteessaan ainoastaan kumoamaan riidanalaisen päätöksen, jolla komissio totesi kyseisen keskittymän yhteismarkkinoille soveltuvaksi (tuomio 6.11.2012, Éditions Odile Jacob v. komissio, C‑551/10 P, EU:C:2012:681, 36 kohta). Kyseinen riita-asia koski siten komission päätöksen, jolla keskittymä hyväksyttiin, laillisuutta eikä keskittymien varhaista toteuttamista varastointirakenteen kautta. Tästä syystä unionin tuomioistuin totesi, että voidakseen ottaa kantaa riidanalaisen päätöksen laillisuuteen unionin yleisen tuomioistuimen ei ollut tarpeen tutkia sitä, hankkiko Lagardère SCA yksinomaisen määräysvallan tai määräysvallan yhdessä NBP-pankin kanssa kyseessä oleviin omaisuuseriin tällä toimenpiteellä, jossa luovutus toteutettiin käyttämällä välikättä, ja että unionin yleisen tuomioistuimen tähän kysymykseen liittyviä toteamuksia on siis pidettävä ylimääräisinä perusteluina (tuomio 6.11.2012, Éditions Odile Jacob v. komissio, C‑551/10 P, EU:C:2012:681, 40 kohta).

92

Kyseisen asian kantaja väitti joka tapauksessa unionin yleisessä tuomioistuimessa nostamassaan kanteessa lisäksi, että heti, kun välikätenä toimiva yritys oli hankkinut kyseessä olevat omaisuuserät, lopullinen ostaja oli saanut välikättä käyttämällä tapahtuneen kyseessä olevien omaisuuserien luovutuksen ansiosta mahdollisuuden käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa niihin liittyvässä toiminnassa, koska lopullinen ostaja sai tässä luovutuksessa asetuksen N:o 4064/89, sellaisena kuin se on muutettuna 30.6.1997 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 1310/97 (EYVL 1997, L 180, s. 1), 3 artiklan 3 kohdan a alakohdassa tarkoitetut omistus- tai käyttöoikeudet kaikkiin tai joihinkin kyseessä oleviin varoihin (tuomio 13.9.2010, Éditions Odile Jacob v. komissio, T-279/04, ei julkaistu, EU:T:2010:384, 119 kohta).

93

Kyseisen asian kantaja oli täten tarkastellut erikseen toimenpidettä, joka johti siihen, että välikätenä toiminut yritys hankki kyseessä olevat omaisuuserät, ja väittänyt tämän jo johtaneen määräysvallan hankkimiseen.

94

Unionin yleinen tuomioistuin totesi tässä yhteydessä, että koska kyseessä olevien omaisuuserien luovutusta ei voida pitää kyseisessä asiassa asetuksen N:o 4064/89 3 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettuna keskittymänä, asetuksen N:o 4064/89 7 artiklan 1 kohdassa säädettyä kieltoa, jonka mukaan tällaisen keskittymän osapuolet eivät saa toteuttaa sitä ennen kuin siitä on tehty ilmoitus tai ennen kuin se on julistettu yhteismarkkinoille soveltuvaksi, ei siksi ollut voitu rikkoa (tuomio 13.9.2010, Éditions Odile Jacob v. komissio, T-279/04, ei julkaistu, EU:T:2010:384, 171 kohta).

95

Unionin yleinen tuomioistuin totesi tämän siis pelkästään vastatessaan kantajan väitteeseen, jonka mukaan keskittymän hyväksymispäätös on pätemätön muun muassa siksi, että lopullinen ostaja sai välikätenä toimineen yrityksen kautta joko yksinomaisen tai yhteisen määräysvallan kyseessä olevista omaisuuseristä heti, kun välikätenä toiminut yritys oli hankkinut ne (epäsuoraan, mutta kokonaan NBP-pankin kautta), ilman keskittymästä tehtyä ennakkoilmoitusta.

96

Unionin yleinen tuomioistuin ei siksi tarkastellut kysymystä siitä, voidaanko sitä, että välikätenä toiminut yritys hankki kyseessä olleet omaisuuserät, pitää yhden keskittymän osittaisena toteuttamisena, kuten käsiteltävässä asiassa, vaan sitä, siirsikö tämä varastointirakenteen puitteissa suoritettu hankinta sellaisenaan määräysvallan ostajalle.

97

Kolmanneksi 26.10.2017 annetusta tuomiosta Marine Harvest v. komissio (T-704/14, EU:T:2017:753) on todettava aluksi, että varsinaiset asianosaiset ovat eri mieltä siitä, mitä arviointiperustetta riidanalaisessa päätöksessä käytettiin keskittymän varhaisen toteuttamisen luonnehdinnassa.

98

Kantajan mukaan komissio nimittäin katsoi riidanalaisessa päätöksessä, että oli riittävää osoittaa, että väliaikainen liiketoimi ja lopullinen liiketoimi muodostivat yhden keskittymän, vaikka asianmukainen arviointiperuste olisi ollut se, pystyikö se hankkimaan väliaikaisella liiketoimella määräysvallan TMSC:ssä.

99

Tässä yhteydessä on muistutettava, että – kuten riidanalaisen päätöksen 99 perustelukappaleesta (ks. edellä 53 kohta) ilmenee – komission mielestä ei ole riittävää osoittaa, että väliaikainen liiketoimi ja lopullinen liiketoimi muodostavat yhden keskittymän, vaan se totesi ensinnäkin, että väliaikainen liiketoimi ja lopullinen liiketoimi muodostavat yhdessä yhden keskittymän, toiseksi, että väliaikainen liiketoimi oli vaikuttanut osittain 31.5.2018 annetussa tuomiossa Ernst & Young (C-633/16, EU:C:2018:371) tarkoitettuun määräysvallan vaihtumiseen TMSC:ssä (C-633/16, EU:C:2018:371) ja että toteuttamalla tämän väliaikaisen liiketoimen kantaja toteutti osittain yhden keskittymän, jossa se hankki TMSC:n määräysvaltaansa, sekä kolmanneksi, että tällä osittaisella toteuttamisella ennen komissiolle ilmoittamista oli rikottu asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohtaa ja 7 artiklan 1 kohtaa.

100

Tarkasteltaessa kantajan viittaamista 26.10.2017 annetun tuomion Marine Harvest v. komissio (T-704/14, EU:T:2017:753) 148 kohtaan ja sitä seuraaviin kohtiin, unionin yleinen tuomioistuin ei – toisin kuin kantaja väittää – hylännyt ajatusta, jonka mukaan keskittymän varhaisen toteuttamisen tapauksessa kahta toimea on pidettävä ”yhtenä keskittymänä” pelkästään siitä syystä, että ne ovat läheisesti yhteydessä toisiinsa, sillä se totesi ainoastaan, ettei asetuksessa N:o 139/2004 esitetä tyhjentävää määritelmää edellytyksistä, joiden täyttyessä kaksi toimea muodostaa yhden keskittymän (tuomio 26.10.2017, Marine Harvest v. komissio, T-704/14, EU:T:2017:753, 150 kohta). Unionin tuomioistuin totesi 4.3.2020 annetun tuomion Marine Harvest v. komissio (C‑10/18 P, EU:C:2020:149) 44 kohdassa, johon kantaja myös viittaa, ainoastaan, ettei pelkästään asetuksen N:o 139/2004 johdanto-osan 20 perustelukappaleen sanamuodosta voida pätevästi johtaa sellaista yhden ainoan keskittymän käsitteen tulkintaa, joka ei ole yhteensopiva kyseisen asetuksen säännösten kanssa. Kyseisestä tuomion kohdasta ei siten voida päätellä, että unionin tuomioistuin hylkää edellä mainitussa tuomiossa komission lähestymistavan, jonka mukaan kahdesta toimenpiteestä koostuva ”yksi taloudellinen hanke” voi johtaa ”yhteen keskittymään”.

101

Kuten komissio toteaa, unionin yleinen tuomioistuin ja unionin tuomioistuin eivät siis kyseenalaistaneet sitä, että kaksi toimenpidettä voisi johtaa yhteen keskittymään.

102

Unionin yleinen tuomioistuin totesi tältä osin 26.10.2017 annetun tuomion Marine Harvest v. komissio (T-704/14, EU:T:2017:753) 90 kohdassa, että komissio on useissa päätöksissä tukeutunut yhden keskittymän käsitteeseen, ja unionin yleinen tuomioistuin on vahvistanut tämän käsitteen erityisesti 23.2.2006 antamassaan tuomiossa Cementbouw Handel & Industrie v. komissio (T-282/02, EU:T:2006:64), eikä unionin tuomioistuin ole kiistänyt sitä.

103

Tarkasteltaessa 26.10.2017 annetun tuomion Marine Harvest v. komissio (T-704/14, EU:T:2017:753) 128 kohtaan tehtyä viittausta on korostettava, että kyseinen asia koski asetuksen N:o 139/2004 7 artiklan 2 kohdan soveltamista sellaisten toimien sarjaan, joiden osalta ei ollut kiistetty sitä, että määräysvalta kohdeyrityksessä oli saatu jo ensimmäisellä toimella. Unionin yleinen tuomioistuin totesi tässä yhteydessä, että kun tosiasiallinen yksinomainen määräysvalta yhdessä kohdeyrityksessä hankitaan yksin ensimmäisen liiketoimen kautta, myöhemmät liiketoimet, joilla ostaja saa lisäosuuksia tästä yrityksestä, eivät ole enää merkityksellisiä määräysvallan hankkimiseksi (tuomio 26.10.2017, Marine Harvest v. komissio, T-704/14, EU:T:2017:753, 128 kohta). Tästä toteamuksesta ei siis voi seurata, että varhainen toteuttaminen voi tapahtua vain, jos määräysvalta vaihtuu ensimmäisen toimen aikana käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kaltaisen yhden keskittymän yhteydessä.

104

Tarkasteltaessa 26.10.2017 annetun tuomion Marine Harvest v. komissio (T-704/14, EU:T:2017:753) 151 kohtaan tehtyä viittausta on todettava, että kantajan esittämä lainaus on virheellinen, koska se on epätäydellinen. Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan ei nimittäin olisi ”mitään mieltä” katsoa, että kaikkia toimia, joita yhdistää ehto tai jotka muodostuvat suhteellisen lyhyen ajanjakson aikana tapahtuvista arvopapereita koskevista liiketoimista, pitäisi käsitellä yhtenä keskittymänä, silloinkin, kun nämä toimet yhdessä arvioituina eivät riittäisi siirtämään määräysvaltaa kohdeyrityksessä (tuomio 26.10.2017, Marine Harvest v. komissio,T-704/14, EU:T:2017:753, 151 kohta). Unionin yleinen tuomioistuin korosti siten yksinkertaisesti edellä mainitussa tuomion kohdassa, että ainoastaan toimet, jotka yhdessä siirtävät määräysvallan, voivat muodostaa ”yhden keskittymän”.

105

Käsiteltävässä asiassa komissio ei väitä riidanalaisessa päätöksessä, että väliaikainen liiketoimi sellaisenaan riitti siirtämään määräysvallan TMSC:ssä kantajalle. Komissio nimittäin totesi riidanalaisessa päätöksessä, että lopullinen liiketoimi, joka muodosti yhden keskittymän yhdessä väliaikaisen liiketoimen kanssa, siirsi määräysvallan TMSC:ssä kantajalle.

106

Lopuksi kantajan väite, jossa viitataan komission asiassa Marine Harvest / Morpol annetun päätöksen 105 kohdassa esittämään kantaan, on tehoton, koska kyseinen asia ei koskenut kohdeyrityksen hankintaa varastointirakenteen kautta, kuten käsiteltävässä asiassa, vaan tilannetta, jossa komissio oli katsonut, että Marine Harvest ASA oli hankkinut määräysvallan Morpol ASA:ssa yhdellä kaupalla, jolla se osti 48,5 prosenttia Morpolin osakkeista, eikä varoja koskevilla useilla osittaisilla liiketoimilla, jotka lopulta muodostaisivat yhden taloudellisen kokonaisuuden (tuomio 4.3.2020, Marine Harvest v. komissio, C‑10/18 P EU:C:2020:149, 29 kohta).

107

Kaiken edellä esitetyn perusteella ensimmäisen kanneperusteen toinen alaosa ja kyseisen kanneperusteen ensimmäinen osa kokonaisuudessaan on hylättävä.

108

Komissio totesi riidanalaisen päätöksen 4.1 kohdassa, että väliaikainen liiketoimi ja lopullinen liiketoimi muodostavat yhdessä yhden keskittymän, koska ”ne muodostavat yhden taloudellisen hankkeen, jonka avulla [kantaja] hankki Toshibalta määräysvallan TMSC:ssä” (riidanalaisen päätöksen 101 perustelukappale). Komissio tukeutui tätä päätelmää tehdessään kolmeen seikkaan. Ensinnäkin väliaikainen liiketoimi toteutettiin pelkästään lopullista liiketoimea varten (riidanalaisen päätöksen 4.1.1 kohta). Toiseksi MS Holdingin ainoana tarkoituksena oli auttaa kantajaa hankkimaan määräysvalta TMSC:ssä (4.1.2 kohta). Kolmanneksi kantaja oli ainoa osapuoli, joka pystyi vaikuttamaan siihen, kenestä tulee TMSC:n lopullinen ostaja, ja se kantoi koko liiketoimen taloudellisen riskin väliaikaisesta liiketoimesta lähtien (4.1.3 kohta).

109

Aluksi on muistutettava, että on merkityksetöntä, onko suora tai välillinen määräysvallan hankkiminen yhdessä tai useammassa yrityksessä toteutettu yhdessä vai useammassa vaiheessa yhden vai useamman liiketoimen avulla, sikäli kuin lopputuloksena on yksi ja sama keskittymä (ks. vastaavasti tuomio 23.2.2006, Cementbouw Handel & Industrie v. komissio, T-282/02, EU:T:2006:64, 104 kohta).

110

Merkitystä ei myöskään ole sillä, aikovatko osapuolet, kun ne ilmoittavat keskittymästä komissiolle, sopia kahdesta tai useammasta liiketoimesta vai ovatko ne jo sopineet niistä ennen ilmoittamista. Komission on jokaisessa yksittäistapauksessa arvioitava, muodostavatko nämä liiketoimet sellaisen kokonaisuuden, että ne merkitsevät asetuksen N:o 139/2004 3 artiklassa tarkoitettua yhtä ja samaa keskittymää (tuomio 23.2.2006, Cementbouw Handel & Industrie v. komissio, T-282/02, EU:T:2006:64, 105 kohta).

111

Tällä arvioinnilla pyritään kullekin yksittäistapaukselle ominaisten tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen valossa ja tarkoituksena tutkia keskittymien taustalla oleva taloudellinen tilanne yksilöimään osapuolten tavoittelema taloudellinen tavoite siten, että useiden oikeudellisesti erillisten liiketoimien tilanteessa tutkitaan, olisivatko kyseessä olevat yritykset voineet sopia kustakin liiketoimesta erikseen vai onko kukin liiketoimi päinvastoin ainoastaan monitahoisemman keskittymän yksi osa, jota ilman osapuolet eivät olisi sopineet keskittymästä (tuomio 23.2.2006, Cementbouw Handel & Industrie v. komissio, T-282/02, EU:T:2006:64, 106 kohta).

112

Toisin sanoen sen määrittämiseksi, muodostavatko kyseessä olevat liiketoimet kokonaisuuden, on kussakin yksittäistapauksessa arvioitava, ovatko nämä liiketoimet toisistaan riippuvaisia siten, ettei yhtä olisi toteutettu ilman toista (tuomio 23.2.2006, Cementbouw Handel & Industrie v. komissio, T-282/02, EU:T:2006:64, 107 kohta).

113

Tällä arvioinnilla pyritään yhtäältä takaamaan oikeusvarmuus niiden yritysten kannalta, jotka ilmoittavat keskittymästä, kaikkien tämän keskittymän muodostavien liiketoimien osalta ja toisaalta antamaan komissiolle mahdollisuus valvoa tehokkaasti keskittymiä, jotka voivat estää olennaisesti tehokasta kilpailua yhteismarkkinoilla tai niiden merkittävällä osalla. Nämä päämäärät muodostavat lisäksi asetuksen N:o 139/2004 pääasiallisen tavoitteen (ks. tuomio 23.2.2006, Cementbouw Handel & Industrie v. komissio, T-282/02, EU:T:2006:64, 108 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

114

Tästä seuraa, että asetuksen N:o 139/2004 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu keskittymä voi toteutua jopa tilanteessa, jossa on kyse useasta muodollisesti erillisestä oikeustoimesta, kun nämä oikeustoimet ovat toisistaan riippuvaisia siten, ettei yhtä olisi toteutettu ilman muita, ja kun niiden seurauksena yhdelle tai useammalle yritykselle myönnetään suora tai välillinen taloudellinen määräysvalta yhden tai useamman muun yrityksen toiminnan osalta (tuomio 23.2.2006, Cementbouw Handel & Industrie v. komissio, EU:T:2006:64, 109 kohta).

115

Nimenomaan tämän oikeuskäytännön perusteella on tarkasteltava kantajan viidessä alaosassa esittämiä viittä väitettä, joiden mukaan ensinnäkin se, että ”väliaikainen liiketoimi toteutettiin pelkästään lopullista liiketoimea varten” on merkityksetöntä, eikä komissio ole osoittanut sitä oikeudellisesti riittävällä tavalla, toiseksi MS Holdingin ainoana tarkoituksena ei ollut ”auttaa kantajaa hankkimaan määräysvalta TMSC:ssä”, kolmanneksi väitetty valta vaikuttaa siihen, kenestä tulee lopullinen ostaja, ja taloudelliset riskit ovat merkityksettömiä, neljänneksi 31.5.2018 annetussa tuomiossa Ernst & Young (C-633/16, EU:C:2018:371) tarkoitetut ”osittaisen toteuttamisen” edellytykset eivät täyty, ja viidenneksi väliaikaisella liiketoimella ei ”vaikutettu”31.5.2018 annetussa tuomiossa Ernst & Young (C-633/16, EU:C:2018:371) tarkoitettuun ”määräysvallan pysyvään vaihtumiseen” TMSC:ssä.

[– –]

214

Kantaja väittää, että vaikka unionin tuomioistuin myönsi 31.5.2018 annetun tuomion Ernst & Young (C-633/16, EU:C:2018:371) 47 kohdassa, että tietyissä olosuhteissa ”osittainen toteuttaminen” voi merkitä keskittymän varhaista toteuttamista, tällainen ”osittainen toteuttaminen” voi olla olemassa ainoastaan ”osittaisen määräysvallan” hankkimisen tapauksessa. Tämä tarkoittaa kantajan mukaan sitä, että ostajalle on annettu tietty mahdollisuus vaikuttaa kohteen strategiseen päätöksentekoon. Kantaja toteaa, ettei sillä ollut mitään erityisoikeuksia, joiden perusteella sillä olisi voinut olla tällainen vaikutusvalta kohteeseen ennen hyväksyntöjen saamista. Koska unionin tuomioistuin täsmensi lisäksi kyseisen tuomion 46 kohdassa, että asetuksen N:o 139/2004 7 artiklan 1 kohtaa rikotaan vain, jos osapuolet panevat täytäntöön toimenpiteitä, joilla vaikutetaan kohdeyrityksen määräysvallan pysyvään vaihtumiseen, ”määräysvalta” on olennainen seikka, myös osittaisen toteuttamisen tapauksessa. Edellä mainitun tuomion 61 kohdasta, jossa unionin tuomioistuin katsoi, ettei kyseessä oleva valmistelutoimi ollut johtanut määräysvallan hankkimiseen, koska ostajilla ei ollut mahdollisuutta harjoittaa ”minkäänlaista vaikutusvaltaa” kohteeseen, seuraa lopuksi, että jos ostaja ei ole saanut ”minkäänlaista vaikutusvaltaa”, osittaista toteuttamista ei ole tapahtunut.

215

Komissio kiistää kantajan väitteet.

216

Kantaja väittää virheellisesti 31.5.2018 annetun tuomion Ernst & Young (C-633/16, EU:C:2018:371) 47 kohdasta ilmenevän, että keskittymän ”osittainen toteuttaminen” voi tapahtua ainoastaan ”osittaisen määräysvallan” hankkimisen tapauksessa.

217

Keskittymän osittainen toteuttaminen kuuluu 31.5.2018 annetun tuomion Ernst & Young (C-633/16, EU:C:2018:371) 47 kohdan mukaan asetuksen N:o 139/2004 7 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan.

218

Kuten edellä 73 kohdassa todettiin, 31.5.2018 annetusta tuomiosta Ernst & Young (C-633/16, EU:C:2018:371) ilmenee, ettei asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan rikkomista arvioitu sen perusteella, onko kohdeyrityksessä hankittu määräysvalta, joka käsittää täten ”osittaisen määräysvallan”, vaan – kuten komissio väittää – sen perusteella, vaikutettiinko kyseessä olevalla toimenpiteellä kyseisen yrityksen määräysvallan vaihtumiseen.

219

Kantaja väittää samoin virheellisesti 31.5.2018 annetun tuomion Ernst & Young (C-633/16, EU:C:2018:371) 46 kohdasta ilmenevän, että ”määräysvalta” on ”olennainen” seikka.

220

Kyseisen 31.5.2018 annetun tuomion Ernst & Young (C-633/16, EU:C:2018:371) 46 kohdan mukaan keskittymän toteuttaminen tapahtuu, kun keskittymän osapuolet panevat täytäntöön toimenpiteitä, joilla vaikutetaan kohdeyrityksen määräysvallan pysyvään vaihtumiseen.

221

Lisäksi 31.5.2018 annetun tuomion Ernst & Young (C-633/16, EU:C:2018:371) 59 kohdasta (ks. edellä 65 kohta) ilmenee, että keskittymä voidaan toteuttaa toimenpiteellä, jolla kokonaan tai osittain, tosiasiallisesti tai oikeudellisesti vaikutetaan kohdeyrityksen määräysvallan vaihtumiseen.

222

Kuten komissio väittää, jos toimilla, myös sellaisilla, jotka eivät sellaisenaan siirrä määräysvaltaa, ”vaikutetaan”31.5.2018 annetussa tuomiossa Ernst & Young (C-633/16, EU:C:2018:371) tarkoitettuun määräysvallan vaihtumiseen, ne merkitsevät siten keskittymän osittaista toteuttamista.

223

Kantajan väitteestä, jonka mukaan 31.5.2018 annetun tuomion Ernst & Young (C-633/16, EU:C:2018:371) 61 kohdasta ilmenee, että jos ostaja ei ole saanut ”minkäänlaista vaikutusvaltaa”, osittaista toteuttamista ei tapahdu, on todettava, että vaikka unionin tuomioistuin katsoi, ettei kyseisessä asiassa kyseessä oleva toimenpide kuulu asetuksen N:o 139/2004 7 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan, koska asianomainen yritys ei muun muassa saanut sen yhteydessä ”minkäänlaista vaikutusvaltaa” kohdeyhtiöihin, kantajalla oli ollut käsiteltävässä asiassa tietty vaikutusvalta, sillä – kuten komissio korostaa riidanalaisen päätöksen 157 perustelukappaleessa ja kuten jo todettiin (ks. edellä 195 ja 208 kohta) – kantajalla oli ollut väliaikaisen liiketoimen toteuttamisajankohdasta alkaen keskittymän hyväksynnän tuloksesta riippumatta yksinomainen toimivalta vaikuttaa siihen, kenestä tulee TMSC:n lopullinen ostaja. Jos kantaja ei olisi itse voinut ostaa sitä, se olisi silti voinut päättää, kenestä tulee lopullinen ostaja. Komissio totesi siten perustellusti riidanalaisen päätöksen 155 perustelukappaleessa, että kantaja oli saanut mahdollisuuden käyttää tiettyä vaikutusvaltaa TMSC:hen väliaikaisen liiketoimen tuloksena.

224

Neljäs alaosa on siten hylättävä.

225

Kantaja pitää useista syistä virheellisenä riidanalaisen päätöksen 143 perustelukappaleessa esitettyä komission päättelyä, jonka mukaan väliaikainen liiketoimi oli välttämätön määräysvallan vaihtamiseksi TMSC:ssä sikäli, että sillä oli välitön toiminnallinen yhteys keskittymän toteuttamiseen, ja jonka mukaan tämä tarkoittaa sitä, että väliaikaisella liiketoimella vaikutettiin – ainakin osittain – määräysvallan vaihtumiseen kohdeyrityksessä 31.5.2018 annetussa tuomiossa Ernst & Young (C-633/16, EU:C:2018:371) tarkoitetulla tavalla.

226

Kantaja väittää, että unionin tuomioistuimen 31.5.2018 antamassaan tuomiossa Ernst & Young (C-633/16, EU:C:2018:371) keskittymän varhaisen toteuttamisen osoittamiseksi edellyttämä ”välitön toiminnallinen yhteys” on olemassa vain, jos toimi itsessään aiheuttaa määräysvallan vaihtumisen. Kantaja muistuttaa, että riidanalaisen päätöksen 134 perustelukappaleen mukaan sillä ei ollut määräysvaltaa TMSC:ssä. Kantajan mukaan unionin tuomioistuin sulki kyseisessä tuomiossa lykkäämisvelvoitteen laiminlyönnin pois, jos ostaja ei ole saanut mahdollisuutta harjoittaa ”minkäänlaista vaikutusvaltaa” kohteeseen. Kyseisen tuomion 48 ja 49 kohdan perusteella on lisäksi selvää, etteivät edes yhteen keskittymään kuuluvat peräkkäiset toimenpiteet merkitse keskittymän varhaista toteuttamista, jos ensimmäinen toimenpide ei ole ”välttämätön” määräysvallan vaihtamiseksi vaan on ainoastaan ”liitännäinen” tai ”valmisteleva”. Käsiteltävässä asiassa osakkeiden siirtäminen MS Holding ‑yhtiöille ei ollut välttämätöntä, jotta kantaja saa määräysvallan TMSC:ssä.

227

Komissio kiistää kantajan väitteet.

228

Kuten edellä 73 kohdassa jo todettiin, 31.5.2018 annetussa tuomiossa Ernst & Young (C-633/16, EU:C:2018:371) ei arvioitu asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan rikkomista sen perusteella, onko kohdeyrityksessä hankittu määräysvalta, vaan sen perusteella, vaikutettiinko kyseessä olevalla toimenpiteellä kokonaan tai osittain, tosiasiallisesti tai oikeudellisesti kyseisen yrityksen määräysvallan vaihtumiseen.

229

Se kantajan mainitsema riidanalaisen päätöksen 134 kohdassa korostettu seikka, ettei kantajalla ollut väliaikaisesti määräysvaltaa TMSC:ssä, ei näin ollen tarkoita, ettei kyseisellä väliaikaisella liiketoimella vaikutettu kokonaan tai osittain kohdeyrityksen määräysvallan vaihtumiseen (ks. vastaavasti tuomio 31.5.2018, Ernst & Young, C-633/16, EU:C:2018:371, 46 kohta).

230

Näin ollen on hylättävä kantajan väite, jonka mukaan unionin tuomioistuimen 31.5.2018 antamassaan tuomiossa Ernst & Young (C‑633/16, EU:C:2018:371) keskittymän varhaisen toteuttamisen osoittamiseksi edellyttämä ”välitön toiminnallinen yhteys” on olemassa vain, jos toimi itsessään aiheuttaa määräysvallan vaihtumisen.

231

Toimenpiteet, jotka eivät ole välttämättömiä kyseessä olevan yrityksen määräysvallan vaihtamiseksi, koska ne eivät ole välittömässä toiminnallisessa yhteydessä keskittymän toteuttamiseen, eivät 31.5.2018 annetun tuomion Ernst & Young (C-633/16, EU:C:2018:371) 49 kohdan mukaan täytä määräysvallan vaihtumiseen vaikuttamista koskevaa kriteeriä eivätkä siten ole asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdan eivätkä 7 artiklan 1 kohdan vastaisia, jos ne on toteutettu ennen keskittymän ilmoittamista ja hyväksyntää.

232

Toisin kuin kantaja väittää ja kuten riidanalaisen päätöksen 149 perustelukappaleessa todetaan, väliaikainen liiketoimi oli käsiteltävässä asiassa välttämätön, koska ensinnäkin ilman kantajan ehdottamaa kaksivaiheista liiketoimirakennetta Toshiba ei olisi voinut luopua määräysvallasta TMSC:ssä ja saada peruuttamattomasti maksua siitä ennen maaliskuun 2016 loppua, sillä Toshiba olisi joutunut odottaman kilpailuviranomaisten hyväksyntää TMSC:n myynnille. Toiseksi tässä kaksivaiheisessa rakenteessa väliaikainen liiketoimi oli välttämätön vaihe määräysvallan vaihtamiseksi TMSC:ssä. Tämän kaksivaiheisen rakenteen tavoitteena oli yhtäältä se, että väliaikainen ostaja voi väliaikaisen liiketoimen ansiosta ostaa kaikki TMSC:n äänivaltaiset osakkeet täyttämättä ilmoittamista koskevia vaatimuksia, ja toisaalta se, että kantaja voi maksaa TMSC:n hinnan Toshiballe peruuttamattomasti saaden mitä suurimman varmuuden siitä, että se saa lopulta määräysvallan TMSC:ssä. Kolmanneksi millään vaihtoehtoisella liiketoimintarakenteella ei voitaisi vastata Toshiban tarpeeseen saada merkittävän suuruinen pääomasijoitus ennen 31.3.2016.

233

Kuten komissio toteaa riidanalaisen päätöksen 154 perustelukappaleessa, unionin tuomioistuin ei myöskään pitänyt 31.5.2018 annetussa tuomiossa Ernst & Young (C-633/16, EU:C:2018:371) ”välitöntä toiminnallista yhteyttä” määräysvallan vaihtumiseen vaikuttamista koskevasta edellytyksestä erillisenä edellytyksenä, jonka on täytyttävä, jotta toimi kuuluu asetuksen N:o 139/2004 7 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan. Kyseisessä tuomiossa käytettiin arviointiperusteena sitä, vaikutettiinko kyseessä olevalla toimella kokonaan tai osittain, tosiasiallisesti tai oikeudellisesti kohdeyrityksen määräysvallan vaihtumiseen (ks. edellä 73 kohta).

234

Lopuksi komissio esittää riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 154 perustelukappaleessa kantajan väitetiedoksiannon jälkeen esittämät huomautukset, joissa kantaja itse toteaa, että ”MS Holding ‑yhtiön perustaminen oli Toshiban taloudellisen tilanteen huomioon ottaen – – välttämätöntä, jotta Toshiba pystyi luovuttamaan TMSC:n”.

235

On katsottava, että kantaja itse myönsi tällä vastauksella väliaikaisen liiketoimen olevan ”välittömässä toiminnallisessa yhteydessä” määräysvallan vaihtumiseen TMSC:ssä.

[– –]

302

Ensinnäkin kantaja korostaa asiayhteyttä, jossa riidanalainen päätös annettiin. Kantajan mukaan komissio ei voi tukeutua yhden keskittymän käsitteeseen asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan rikkomisen osoittamiseksi. Kantajan mielestä komissio sekoittaa keskenään kaksi erillistä käsitettä, nimittäin yhden keskittymän käsitteen, joka koskee toimivaltakysymystä ja jonka avulla voidaan määrittää, onko kahdesta eri toimenpiteestä ilmoitettava yhdessä komissiolle, eli erityisesti varmistaa, onko kahden toimenpiteen liikevaihto yhdistettävä ilmoituskynnysarvoja laskettaessa, sekä keskittymän käsitteen väitetyn asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan vastaisen varhaisen toteuttamisen yhteydessä. Kantaja toteaa lisäksi, että koska komissio ei löytänyt mitään todistetta siitä, että kantajalla oli ollut määräysvalta TMSC:ssä väliaikaisesta liiketoimesta alkaen, se kehitti aivan uudenlaisen teorian ”yhden keskittymän osittaisesta toteuttamisesta”. Kantajan mukaan komissio pyrkii näin vilpillisesti ottamaan käyttöön uuden säännön, jossa kielletään niin kutsutut varastointirakenteet, vaikka ne eivät johda määräysvallan hankkimiseen ennen hyväksyntöjä.

303

Komissio kiistää kantajan väitteet.

304

Kantajan väitteestä, jonka mukaan yhden keskittymän käsite koskee ainoastaan komission toimivaltaan liittyvää kysymystä siitä riippuen, onko tietyt kynnysarvot saavutettu, mutta ei kysymystä asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan mahdollisesta rikkomisesta, on riittävää todeta, että unionin tuomioistuimella on ollut tilaisuus todeta, että väitteet, jotka johtaisivat siihen, että liiketoimia olisi sisällytettävä yhden ainoan keskittymän käsitteeseen, johtaisivat tosiasiallisesti niiden sisällyttämiseen asetuksen N:o 139/2004 7 artiklan soveltamisalaan (ks. vastaavasti tuomio 4.3.2020, Marine Harvest v. komissio, C‑10/18 P, EU:C:2020:149, 53 kohta). Yhden ainoan keskittymän käsitteeseen kuuluva kuuluu näin ollen asetuksen N:o 139/2004 7 artiklan ja siten loogisesti myös kyseisen asetuksen 4 artiklan soveltamisalaan.

305

Kantajan väitettä, jonka mukaan komissio pyrki ottamaan käyttöön uuden säännön, jossa kielletään niin kutsutut varastointirakenteet, vaikka ne eivät johda määräysvallan hankkimiseen ennen hyväksyntöjä, on lievennettävä.

306

Kuten edellä 73 kohdassa jo todettiin, 31.5.2018 annetusta tuomiosta Ernst & Young (C-633/16, EU:C:2018:371) nimittäin ilmenee, ettei sen toteaminen, onko asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohtaa ja 7 artiklan 1 kohtaa rikottu, edellytä määräysvallan hankkimista kohdeyrityksessä. Voi riittää, että kyseessä olevalla toimenpiteellä on kokonaan tai osittain, tosiasiallisesti tai oikeudellisesti vaikutettu kyseisen yrityksen määräysvallan vaihtumiseen.

307

Pitää kuitenkin paikkansa, että komissio on ensimmäistä kertaa todennut ilmoittamis- ja lykkäämisvelvoitteiden noudattamatta jättämisen varastointirakenteen sisältävän yhden keskittymän yhteydessä.

308

Kantaja esittää kolmatta osaa tukevat väitteensä kolmessa kohdassa.

309

Asetuksen N:o 139/2004 johdanto-osan 20 perustelukappaleen loppuosan mukaan ”on asianmukaista käsitellä yhtenä keskittymänä toimia, jotka ovat läheisesti yhteydessä toisiinsa siten, että niitä yhdistää ehto tai ne muodostuvat suhteellisen lyhyen ajanjakson aikana tapahtuvista arvopapereita koskevista liiketoimista”.

310

Kantaja väittää, ettei komissio ole näyttänyt riidanalaisessa päätöksessä toteen, että väliaikaista ja lopullista liiketoimea yhdistää ehto. Jos valvontamenettelyssä tarvittavia lupia ei olisi saatu, kantaja olisi voinut löytää osakeoptioille kolmannen ostajan. Kantaja katsoo lisäksi, ettei komission riidanalaisessa päätöksessä esittämä yhden keskittymän olemassaoloa koskeva päätelmä voi perustua asetuksen N:o 139/2004 johdanto-osan 20 perustelukappaleeseen, kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi 26.10.2017 antamassaan tuomiossa Marine Harvest v. komissio (T-704/14, EU:T:2017:753) ja kuten unionin tuomioistuin totesi 4.3.2020 antamassaan tuomiossa Marine Harvest v. komissio (C‑10/18 P, EU:C:2020:149). Kantaja korostaa lisäksi, että unionin yleinen tuomioistuin täsmensi 26.10.2017 antamansa tuomion Marine Harvest v. komissio (T-704/14, EU:T:2017:753) 126 kohdassa, ettei 23.2.2006 annetusta tuomiosta Cementbouw Handel & Industrie v. komissio (T‑282/02, EU:T:2006:64) voida päätellä, että aina kun useat liiketoimet ovat toisistaan riippuvaisia, ne muodostaisivat välttämättä yhden keskittymän. Kantaja korostaa lopuksi, että asetuksen N:o 139/2004 johdanto-osan 20 perustelukappaleen mukaan yhden keskittymän käsite on merkityksellinen ainoastaan kahdessa tilanteessa: silloin, kun kahta toimea yhdistää ehto, ja silloin, kun ne ovat tapahtuneet suhteellisen lyhyen ajanjakson aikana. Käsiteltävässä asiassa kyseessä oleva tapaus ei kantajan mielestä vastaa kumpaakaan näistä tilanteista. Kyseiset kaksi hankintaa eivät tapahtuneet suhteellisen lyhyen ajanjakson aikana, koska kantaja pystyi käyttämään osakeoptioitaan vasta yhdeksän kuukauden kuluttua väliaikaisesta liiketoimesta.

311

Komissio kiistää kantajan väitteet.

312

Tarkasteltaessa kantajan väitettä, jonka mukaan komissio ei näyttänyt riidanalaisessa päätöksessä toteen, että väliaikaista ja lopullista liiketoimea yhdistää ehto, on riittävää todeta, että se on virheellinen, kuten edellä 228–235 kohdassa todettiin.

313

Tätä toteamusta ei voi kyseenalaistaa se, ettei ollut täysin varmaa, antavatko kilpailuviranomaiset tarvittavat luvat.

314

Sen lisäksi, että lupien saaminen kilpailuviranomaisilta oli erittäin todennäköistä, kuten kantaja itse toteaa, liiketoimea ei nimittäin olisi jouduttu purkamaan, vaikka kilpailuviranomaiset olisivat evänneet luvat. Kantaja maksoi TMSC:n hinnan peruuttamattomasti Toshiballe, joka pystyi kirjaamaan sen kirjanpitoonsa hyvissä ajoin. Näin ollen on merkityksetöntä, onko kantaja TMSC:n lopullinen ostaja vai olisiko sen täytynyt myydä se valitsemalleen kolmannelle ostajalle.

315

Tarkasteltaessa kantajan väitettä, jonka mukaan komission riidanalaisessa päätöksessä esittämä yhden keskittymän olemassaoloa koskeva päätelmä ei voinut perustua asetuksen N:o 139/2004 johdanto-osan 20 perustelukappaleeseen, pitää paikkansa, että – kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi 26.10.2017 antamansa tuomion Marine Harvest v. komissio (T-704/14, EU:T:2017:753) 91 kohdassa – yhden keskittymän käsite esiintyy ainoastaan asetuksen N:o 139/2004 johdanto-osan 20 perustelukappaleessa eikä tämän asetuksen artikloissa (tuomio 4.3.2020, Marine Harvest v. komissio, C‑10/18 P, EU:C:2020:149, 42 kohta).

316

Unionin tuomioistuin katsoi 26.10.2017 antamansa tuomion Marine Harvest v. komissio (T-704/14, EU:T:2017:753) 150 kohdassa, että mainittuun perustelukappaleeseen ei sisälly tyhjentävää määritelmää edellytyksistä, joiden täyttyessä kaksi toimea muodostaa yhden ainoan keskittymän. Se perusti tämän näkemyksensä kyseisen perustelukappaleen erityiseen luonteeseen ja totesi, että vaikka mainitun perustelukappaleen avulla voidaan valottaa tietystä oikeussäännöstä omaksuttavaa tulkintaa, se ei voi itse olla tällainen oikeussääntö, koska sillä ei ole omaa sitovaa oikeusvaikutusta (tuomio 4.3.2020, Marine Harvest v. komissio, C‑10/18 P, EU:C:2020:149, 43 kohta).

317

Vaikka asetuksen N:o 139/2004 johdanto-osan 20 perustelukappale voi toimia mainitun asetuksen säännösten tulkintaa koskevana seikkana, pelkästään tämän perustelukappaleen sanamuodosta ei voida pätevästi johtaa sellaista yhden ainoan keskittymän käsitteen tulkintaa, joka ei ole yhteensopiva mainitun asetuksen säännösten kanssa. Vastaavasti unionin tuomioistuin on lisäksi useaan kertaan katsonut, että unionin toimen perustelukappaleilla ei ole sitovaa oikeusvaikutusta eikä niihin voida vedota kyseisen toimen varsinaisista säännöksistä poikkeamiseksi eikä näiden säännösten tulkitsemiseksi tavalla, joka on selvästi niiden sanamuodon vastainen (tuomio 4.3.2020, Marine Harvest v. komissio, C‑10/18 P, EU:C:2020:149, 44 kohta).

318

Käsiteltävässä asiassa on todettava, ettei komission tekemä riidanalainen päätös perustunut pelkästään asetuksen N:o 139/2004 johdanto-osan 20 perustelukappaleeseen vaan kyseisen asetuksen 3 artiklaan tulkittuna kyseisen perustelukappaleen perusteella.

319

Kantajan väitteestä, joka perustuu 26.10.2017 annetun tuomion Marine Harvest v. komissio (T-704/14, EU:T:2017:753) 126 kohtaan, on todettava, että unionin yleinen tuomioistuin totesi siinä perustellusti kyseisen asian kantajan asetuksen N:o 139/2004 johdanto-osan 20 perustelukappaleessa mainittuun ehdollisen yhteyden käsitteeseen perustuvaan väitteeseen vastatessaan, ettei 23.2.2006 annetun tuomion Cementbouw Handel & Industrie v. komissio (T-282/02, EU:T:2006:64) 107 kohdasta, jonka mukaan sen määrittämiseksi, muodostavatko kyseessä olevat liiketoimet kokonaisuuden, on kussakin yksittäistapauksessa arvioitava, ovatko nämä liiketoimet toisistaan riippuvaisia siten, ettei yhtä olisi toteutettu ilman toista, voida päätellä, että aina kun useat liiketoimet ovat toisistaan riippuvaisia, ne muodostaisivat välttämättä yhden keskittymän.

320

On kuitenkin todettava, että kyseisen asian olosuhteet eroavat nyt käsiteltävän asian olosuhteista.

321

Asia Marine Harvest v. komissio koski Morpol-nimisen norjalaisen lohen tuottajan ja jalostajan hankintaa. Ensimmäisessä vaiheessa ostaja teki osakkeidenostosopimuksen, jolla se sai ilman ennakkoilmoitusta 48,5 prosenttia Morpolin osakepääomasta. Toisessa vaiheessa se osti jäljelle jääneet osakkeet tekemällä niistä pakollisen julkisen ostotarjouksen.

322

Unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että kyseisessä asiassa määräysvalta oli hankittu jo osakkeidenostosopimuksella (tuomio 26.10.2017, Marine Harvest v. komissio, T-704/14, EU:T:2017:753, 132 kohta).

323

Unionin yleinen tuomioistuin totesi siksi, että 23.2.2006 annetusta tuomiosta Cementbouw Handel & Industrie v. komissio (T‑282/02, EU:T:2006:64) ei voida päätellä, että tilanteessa, jossa määräysvalta yhdessä kohdeyrityksessä on hankittu yhdellä ainoalla liiketoimella, olisi katsottava, että tämä liiketoimi on osa yhtä keskittymää, kun määräysvallan hankkimiseen johtanut osakkeiden osto ja myöhempi pakollinen julkinen ostotarjous ovat toisistaan riippuvaisia (tuomio 26.10.2017, Marine Harvest v. komissio,T-704/14, EU:T:2017:753, 133 kohta).

324

Kuten komissio korostaa, 26.10.2017 annetun tuomion Marine Harvest v. komissio (T-704/14, EU:T:2017:753) 126 kohdassa tarkoitetulla rajoituksella oli siten ainoastaan tarkoitus sulkea pois kyseisen tuomion 133 kohdassa kuvailtu erityinen tilanne eikä hylätä yhden keskittymän käsitettä.

325

Unionin yleinen tuomioistuin on lisäksi todennut, että komissio on useissa päätöksissä tukeutunut yhden keskittymän käsitteeseen (tuomio 26.10.2017, Marine Harvest v. komissio, T-704/14, EU:T:2017:753, 90 kohta), ja kyseinen tuomioistuin vahvisti tämän käsitteen muun muassa 23.2.2006 antamassaan tuomiossa Cementbouw Handel & Industrie v. komissio (T-282/02, EU:T:2006:64).

326

Lopuksi on korostettava, että unionin tuomioistuin hylkäsi 4.3.2020 antamassaan tuomiossa Marine Harvest v. komissio (C‑10/18 P, EU:C:2020:149) 26.10.2017 annetusta tuomiosta Marine Harvest v. komissio (T-704/14, EU:T:2017:753) tehdyn valituksen.

327

Kantaja väittää yhtäältä, ettei toimivaltakysymyksiä koskeva konsolidoitu tiedonanto muodosta asianmukaista oikeusperustaa keskittymän varhaiselle toteuttamiselle, koska siinä ei käsitellä sitä, milloin keskittymä toteutetaan asetuksen N:o 139/2004 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Vaikka toimivaltakysymyksiä koskevan konsolidoidun tiedonannon 35 kohdassa tarkoitettuja varastointijärjestelyjä voitaisiin pitää yhtenä keskittymänä, kyseinen toimivaltakysymyksiä koskevan konsolidoidun tiedonannon kohta ei kantajan mielestä merkitse sitä, että ”varastointirakenteen””osittaisella toteuttamisella” rikotaan asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohtaa [tai] 7 artiklan 1 kohtaa. Toisaalta kantaja väittää, että jos toimivaltakysymyksiä koskeva konsolidoitu tiedonanto poikkeaa asetuksesta N:o 139/2004 ja sovellettavasta oikeuskäytännöstä, se ei sido osapuolia.

328

Komissio kiistää kantajan väitteet.

329

Kantajan väitteestä, jonka mukaan toimivaltakysymyksiä koskeva konsolidoitu tiedonanto ei ole riittävä oikeusperusta, on todettava, että komissio totesi riidanalaisen päätöksen 75 perustelukappaleessa, että määritettäessä sitä, muodostavatko useat liiketoimet yhden keskittymän, olisi otettava huomioon ”osapuolten tavoittelema taloudellinen tavoite”23.2.2006 annetun tuomion Cementbouw Handel & Industrie v. komissio (T-282/02, EU:T:2006:64, 106 kohta) mukaisesti (ks. edellä 111 kohta).

330

Komissio katsoi lisäksi riidanalaisen päätöksen 99 perustelukappaleen b kohdassa, että ”väliaikaisella liiketoimella vaikutettiin (ainakin osittain) määräysvallan vaihtumiseen TMSC:ssä [31.5.2018 annetussa tuomiossa Ernst & Young (C-633/16, EU:C:2018:371)] tarkoitetulla tavalla[;] toteuttamalla väliaikaisen liiketoimen [kantaja] toteutti osittain yhden keskittymän, jossa [kantaja] hankki TMSC:n määräysvaltaansa”.

331

Lopuksi komissio selitti riidanalaisen päätöksen 101 perustelukappaleessa katsovansa, että väliaikainen liiketoimi ja lopullinen liiketoimi muodostavat yhden keskittymän asetuksen N:o 139/2004 3 artiklan ja unionin tuomioistuinten oikeuskäytännön mukaisesti, sillä vaikka ne ovat oikeudellisesti erillisiä toimenpiteitä, ne muodostavat yhden taloudellisen hankkeen, jonka avulla kantaja hankki Toshibalta määräysvallan TMSC:ssä. Kyseisessä perustelukappaleessa komissio totesi lisäksi, että Toshiban, MS Holdingin ja kantajan välillä toteutetut peräkkäiset liiketoimet vastaavat läheisesti toimivaltakysymyksiä koskevan konsolidoidun tiedonannon 35 kohdassa kuvailtua yhden keskittymän liiketoimintarakennetyyppiä.

332

Komissio sovelsi riidanalaisessa päätöksessä siksi yhden keskittymän käsitettä, sellaisena kuin unionin yleinen tuomioistuin tulkitsi sitä 23.2.2006 antamassaan tuomiossa Cementbouw Handel & Industrie v. komissio (T-282/02, EU:T:2006:64), ja katsoi, että väliaikainen liiketoimi oli johtanut yhden keskittymän osittaiseen toteuttamiseen asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan, sellaisina kuin unionin tuomioistuin tulkitsee niitä 31.5.2018 antamassaan tuomiossa Ernst & Young (C-633/16, EU:C:2018:371), perusteella. Komissio viittasi toimivaltakysymyksiä koskevan konsolidoidun tiedonannon 35 kohtaan ainoastaan toissijaisesti.

333

Kantaja väittää siten virheellisesti, että toimivaltakysymyksiä koskeva konsolidoitu tiedonanto on riidanalaisen päätöksen oikeusperusta.

334

Kantajan väitteestä, jonka mukaan toimivaltakysymyksiä koskevalla konsolidoidulla tiedonannolla ei ole sitä sitovaa oikeusvaikutusta, on todettava kuten edellä jo huomautettiin, ettei riidanalainen päätös perustu toimivaltakysymyksiä koskevaan konsolidoituun tiedonantoon. Se ei perustu myöskään muihin toimivaltakysymyksiä koskevan konsolidoidun tiedonannon kohtiin.

335

Näin ollen on hylättävä kantajan väite, jonka mukaan toimivaltakysymyksiä koskeva konsolidoitu tiedonanto ei ole riittävä oikeusperusta eikä sillä ole sitovaa oikeusvaikutusta.

336

Kantaja väittää, että vaikka toimivaltakysymyksiä koskevan konsolidoidun tiedonannon 35 kohtaa sovellettaisiin käsiteltävässä asiassa, ”varastointisopimuksen” edellytykset eivät täyty, koska yhtäältä kyseisen kohdan mukaan ”väliaikainen ostaja hankkii osakkeet yleensä lopullisen ostajan ’puolesta’”, mutta MS Holding ei hankkinut TMSC:ää kantajan ”puolesta”, ja koska toisaalta ”ensimmäisen ostajan” ja ”lopullisen ostajan” välillä ei ollut ”suoraa yhteyttä” tai ”sopimusta, jonka mukaan yritys myydään edelleen”. Kantaja katsoo tässä yhteydessä, että MS Holding pystyi käyttämään kaikkia äänioikeuksia TMSC:ssä ja että MS Holdingin johtajilla oli oikeus luopua osakkeistaan, koska he pystyivät luopumaan A-osakkeistaan ilman kantajan hyväksyntää. Jos MS Holdingin johtajat olisivat halunneet luopua A-osakkeistaan, siihen olisi riittänyt pelkkä TMSC:n johtajien hyväksyntä, ja MS Holding olisi saanut tämän hyväksynnän helposti, koska sillä oli toimivalta lakkauttaa tai vaihtaa koko TMSC:n hallitus.

337

Komissio kiistää kantajan väitteet.

338

On muistutettava, ettei riidanalaisessa päätöksessä – kuten jo todettiin (ks. edellä 332 ja 334 kohta) – toissijaisesti mainittu toimivaltakysymyksiä koskevan konsolidoidun tiedonannon 35 kohta muodosta riidanalaisen päätöksen oikeusperustaa.

339

Näin ollen on hylättävä kantajan väite, jonka mukaan toimivaltakysymyksiä koskevan konsolidoidun tiedonannon 35 kohdassa asetetut edellytykset eivät täyty.

[– –]

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kuudes jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti: