–

Mercedes Benz Trucks España SL, edustajinaan aluksi C. von Köckritz ja H. Weiß, Rechtsanwälte, sekä P. Hitchings ja M. Pérez Carrillo, abogados, sittemmin C. von Köckritz ja H. Weiß, Rechtsanwälte, A. Ward, abogado, ja M. López Ridruejo, abogada,

–

Espanjan hallitus, asiamiehinään S. Centeno Huerta ja L. Aguilera Ruiz,

–

Italian hallitus, asiamiehenään G. Palmieri, avustajanaan S. Fiorentino, avvocato dello Stato,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään S. Baches Opi, F. Jimeno Fernández ja C. Urraca Caviedes,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee SEUT 101 artiklan tulkintaa.

2

Tämä ennakkoratkaisupyyntö on esitetty riita-asiassa, jossa asianosaisina ovat Sumal SL ja Mercedes Benz Trucks España SL ja jossa on kyse viimeksi mainitun vastuusta sen vuoksi, että sen emoyhtiö Daimler AG on osallistunut SEUT 101 artiklan rikkomiseen.

3

[SEUT 101] ja [SEUT 102] artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1) 16 artiklassa, jonka otsikko on ”[Unionin] kilpailuoikeuden yhtenäinen soveltaminen”, säädetään seuraavaa:

”1.   Kun kansalliset tuomioistuimet antavat ratkaisuja [SEUT 101] tai [102] artiklan nojalla sopimuksista, päätöksistä tai menettelytavoista, joista [Euroopan] komissio on jo tehnyt päätöksen, ne eivät voi tehdä päätöksiä, jotka olisivat ristiriidassa komission tekemän päätöksen kanssa. Niiden on myös vältettävä tekemästä päätöksiä, jotka olisivat ristiriidassa päätöksen kanssa, jota komissio harkitsee jo käynnistämässään menettelyssä. Kansallinen tuomioistuin voi tässä tarkoituksessa arvioida, onko sen käsittely keskeytettävä. Tämä velvoite ei vaikuta perustamissopimuksen 234 artiklan mukaisiin oikeuksiin ja velvoitteisiin.

2.   Kun jäsenvaltioiden kilpailuviranomaiset antavat [SEUT 101] tai [102] artiklan nojalla ratkaisuja sopimuksista, päätöksistä tai menettelytavoista, joista komissio on jo tehnyt päätöksen, ne eivät voi tehdä päätöksiä, jotka olisivat ristiriidassa komission tekemän päätöksen kanssa.”

4

Kyseisen asetuksen 23 artiklan, jonka otsikko on ”Sakot”, 2 kohdan a alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Komissio voi päätöksellään määrätä yrityksille tai yritysten yhteenliittymille sakon, jos ne tahallaan tai tuottamuksesta:

5

Kyseisen asetuksen 27 artiklan, jonka otsikko on ”Osapuolten, kantelijoiden ja muiden kolmansien kuuleminen”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Ennen 7, 8 ja 23 artiklassa sekä 24 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen päätösten tekemistä komission on varattava yrityksille tai yritysten yhteenliittymille, joita komission toteuttama menettely koskee, tilaisuus esittää huomautuksensa komission niitä vastaan esittämistä väitteistä. Komissio perustaa päätöksensä yksinomaan väitteille, joista asianomaiset osapuolet ovat voineet esittää huomautuksensa. Kantelijat osallistuvat tiiviisti menettelyyn.”

6

Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla (uudelleenlaadittu) 12.12.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1215/2012 (EUVL 2012, L 351, s. 1) 7 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Jos henkilön kotipaikka on jäsenvaltiossa, häntä vastaan voidaan nostaa kanne toisessa jäsenvaltiossa

– –

– –”

7

Espanjan 3.7.2007 annetun kilpailunrajoituslain (Ley 15/2007 de Defensa de la Competencia; BOE nro 159, 4.7.2007, s. 28848), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa (jäljempänä kilpailunrajoituslaki), 71 §:ssä, jonka otsikko on ”Kilpailua rajoittavista menettelytavoista aiheutuneen vahingon korvaaminen”, säädetään seuraavaa:

”1.   Kilpailunrajoituslain rikkoja vastaa aiheuttamistaan vahingoista ja menetyksistä.

2.   Tässä osastossa:

8

Mercedes Benz Trucks España on Daimler-konsernin, jonka emoyhtiö on Daimler, tytäryhtiö. Sumal hankki vuosina 1997–1999 Mercedes Benz Trucks Españalta kaksi kuorma-autoa Daimler-konsernin valtuutetun jälleenmyyjän, Stern Motor S.L:n välityksellä.

9

Komissio teki 19.7.2016 [SEUT] 101 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä (asia AT.39824 – Kuorma-autot) päätöksen C(2016) 4673 final, jonka tiivistelmä on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä 6.4.2017 (EUVL 2017, C 108, s. 6) (jäljempänä 19.7.2016 tehty päätös).

10

Kyseisen päätöksen mukaan 15 eurooppalaista kuorma-autojen valmistajaa, mukaan lukien Daimler, osallistui SEUT 101 artiklan ja Euroopan talousalueesta 2.5.1992 tehdyn sopimuksen (EYVL 1994, L 1, s. 3) 53 artiklan yhtenä kokonaisuutena pidettävään jatkettuun rikkomiseen kollusiivisilla yhteistoimintajärjestelyillä, jotka koskivat kuorma-autojen hinnoittelua ja niiden bruttohintojen korotuksia Euroopan talousalueella (ETA) sekä voimassa olleiden standardien edellyttämien kuorma-autojen päästövähennystekniikoiden käyttöönoton ajankohtaa ja siihen liittyvien kustannusten siirtämistä eteenpäin. Kolme yhtiötä osallistui kyseiseen rikkomiseen 17.1.1997–20.9.2010 ja 12 muuta, joista yksi oli Daimler, 17.1.1997–18.1.2011.

11

Kyseisen päätöksen seurauksena Sumal nosti Juzgado de lo Mercantil nro 7 de Barcelonassa (Barcelonan markkinatuomioistuin nro 7, Espanja) vahingonkorvauskanteen ja vaati Mercedes Benz Trucks Españan velvoittamista maksamaan 22204,35 euroa, joka vastaa kartellista, johon Mercedes Benz Trucks Españan emoyhtiö Daimler oli osallistunut, sille aiheutuneita korkeampia hankintakustannuksia.

12

Kyseinen tuomioistuin hylkäsi tämän kanteen 23.1.2019 antamallaan tuomiolla sillä perusteella, ettei Mercedes Benz Trucks Españalla ollut passiivilegitimaatiota, koska Daimleria, jota komission päätös yksin koskee, on pidettävä kyseisestä rikkomisesta ainoana vastuullisena.

13

Sumal valitti tästä tuomiosta ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen, joka pohtii, voidaanko sellaisten kilpailuviranomaisten päätösten jälkeen, joissa todetaan kilpailua rajoittavia menettelytapoja, nostaa vahingonkorvauskanteita sellaisia tytäryhtiöitä vastaan, joille kyseisiä päätöksiä ei ole osoitettu mutta jotka ovat kokonaan niiden yhtiöiden omistuksessa, joita kyseiset päätökset välittömästi koskevat.

14

Tältä osin se toteaa, että espanjalaisten tuomioistuinten kannat eroavat toisistaan. Sen mukaan jotkut niistä katsovat, että tällaisia kanteita voidaan nostaa tytäryhtiöitä vastaan, tukeutuen ”taloudellisen kokonaisuuden doktriiniin”, kun taas toiset kiistävät sen sillä perusteella, että tämän doktriinin perusteella emoyhtiön voidaan katsoa olevan siviilioikeudellisessa vastuussa tytäryhtiön toiminnasta mutta se ei mahdollista kanteen nostamista tytäryhtiötä vastaan sen emoyhtiön toiminnan perusteella.

15

Tässä tilanteessa Audiencia Provincial de Barcelona (Barcelonan maakunnallinen ylioikeus, Espanja) päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

16

Mercedes Benz Trucks España pyysi unionin tuomioistuimen kirjaamoon 28.4.2021 jättämällään asiakirjalla, että asian käsittelyn suullinen vaihe määrättäisiin aloitettavaksi uudelleen unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 83 artiklan mukaisesti.

17

Pyyntönsä tueksi se väittää, että julkisasiamiehen nyt käsiteltävässä asiassa 15.4.2021 antamassaan ratkaisuehdotuksessa esittämä päättely perustuu uusiin tosiseikkoihin tai olettamuksiin, joita ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ole esittänyt ja joista pääasian asianosaisilla tai muilla osapuolilla ei ole ollut tilaisuutta lausua Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 23 artiklassa tarkoitetulla tavalla.

18

Mercedes Benz Trucks España kiistää ensinnäkin julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksen alaviitteessä 10 esitetyn väitteen, jonka mukaan ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin näyttää jo arvioineen ennakkoratkaisupyynnössä sen vahingon määrän, jonka Sumal väittää kärsineensä.

19

Mercedes Benz Trucks España katsoo toiseksi, että julkisasiamies totesi virheellisesti ratkaisuehdotuksensa 75 kohdassa ja alaviitteessä 86, että komissio oli 19.7.2016 tekemässään päätöksessä todennut, että kartelliin osallistuneiden emoyhtiöiden työntekijöiden välillä alun perin tapahtunut kollusiivinen yhteydenpito oli todettu myöhemmin myös näiden yhtiöiden tytäryhtiöissä, tarkemmin sanottuna yksinomaan Daimlerin saksalaisissa tytäryhtiöissä.

20

On totta, että työjärjestyksensä 83 artiklan mukaan unionin tuomioistuin voi julkisasiamiestä kuultuaan milloin tahansa määrätä asian käsittelyn suullisen vaiheen aloitettavaksi uudelleen erityisesti, jos se katsoo, ettei sillä ole riittävästi tietoa asiasta, tai jos asianosainen on suullisen vaiheen päättyneeksi julistamisen jälkeen vedonnut uuteen seikkaan, joka voi olennaisesti vaikuttaa unionin tuomioistuimen ratkaisuun, taikka jos asia on ratkaistava sellaisella perusteella, josta asianosaisella tai Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 23 artiklassa tarkoitetulla asianosaisella tai osapuolella ei ole ollut tilaisuutta lausua.

21

Tältä osin on kuitenkin heti alkuun todettava, että julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksen sisältö ei voi sellaisenaan olla tällainen uusi seikka, sillä muuten asianosaiset voisivat tällaiseen seikkaan vetoamalla vastata mainittuun ratkaisuehdotukseen. Asianosaiset eivät kuitenkaan voi lausua julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksesta. Unionin tuomioistuimella on ollut tilaisuus korostaa, että SEUT 252 artiklan mukaan julkisasiamiehen tehtävänä on täysin puolueettomana ja riippumattomana esittää julkisessa istunnossa perustellut ratkaisuehdotukset asioissa, jotka Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön mukaan vaativat hänen myötävaikutustaan, avustaakseen unionin tuomioistuinta tehtävässään taata perussopimusten tulkitseminen ja soveltaminen unionin oikeuden mukaisesti (ks. vastaavasti tuomio 2.3.2021, A. B. ym. (Tuomareiden nimittäminen ylimpään tuomioistuimeen – Muutoksenhaku), C-824/18, EU:C:2021:153, 63 ja 64 kohta). Kyseisen perussäännön 20 artiklan neljännen kohdan ja työjärjestyksen 82 artiklan 2 kohdan nojalla asian käsittelyn suullinen vaihe päättyy julkisasiamiehen esitettyä ratkaisuehdotuksensa. Koska ratkaisuehdotus annetaan asianosaisten näkemystenvaihdon jälkeen, se aloittaa unionin tuomioistuimen neuvotteluvaiheen. Kyse ei siis ole tuomareille tai asianosaisille tarkoitetusta lausunnosta, joka olisi peräisin unionin tuomioistuimen ulkopuoliselta viranomaiselta, vaan toimielimen jäsenen omasta perustellusta ja julkisesti ilmaistusta mielipiteestä (määräys 4.2.2000, Emesa Sugar, C-17/98, EU:C:2000:69, 13 ja 14 kohta).

22

Nyt käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuin toteaa julkisasiamiestä kuultuaan, ettei Mercedes Benz Trucks Españan esittämistä seikoista ilmene mitään uutta seikkaa, joka voisi olennaisesti vaikuttaa sen käsiteltävänä olevassa asiassa antamaan ratkaisuun, eikä tätä asiaa ole ratkaistava sellaisella perusteella, josta asianosaisilla tai muilla osapuolilla ei ole ollut tilaisuutta lausua. Koska unionin tuomioistuimella on menettelyn kirjallisen ja suullisen vaiheen päätteeksi kaikki tarvittavat tiedot, sillä on siis riittävät tiedot asian ratkaisemiseksi. Näin ollen unionin tuomioistuin katsoo, että asian käsittelyn suullista vaihetta ei ole määrättävä aloitettavaksi uudelleen.

23

Mercedes Benz Trucks Españan mukaan ennakkoratkaisupyynnön tutkittavaksi ottamisen edellytykset eivät täyty kahdesta syystä.

24

Ensinnäkään ennakkoratkaisupyyntö ei sen mukaan vastaa työjärjestyksen 94 artiklan vaatimuksia, koska siinä ei ole esitetty asian kannalta merkityksellisiä ja toteen näytettyjä tosiseikkoja, joihin ennakkoratkaisukysymykset perustuvat, eikä kilpailunrajoituslain 71§:n 2 momentin sisältöä. Lisäksi ennakkoratkaisupyynnössä esitetty yhteenveto asiaa koskevasta kansallisesta oikeuskäytännöstä on sen mukaan epätarkka ja puolueellinen eikä se pidä paikkaansa.

25

Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnön kokonaistarkastelusta ilmenee, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on määrittänyt riittävällä tavalla ne tosiseikat ja oikeudelliset seikat, joihin sen esittämä unionin oikeuden tulkintaa koskeva pyyntö liittyy, jotta sekä ne, joita asia koskee, voivat esittää huomautuksensa Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 23 artiklan mukaisesti ja jotta unionin tuomioistuin voi vastata kyseiseen pyyntöön hyödyllisellä tavalla.

26

Toiseksi Mercedes Benz Trucks España väittää, että esitetyt neljä kysymystä ovat täysin hypoteettisia. Kolmella ensimmäisellä kysymyksellä ei sen mukaan ole mitään yhteyttä pääasian tosiseikkoihin, koska Sumal ei ole vedonnut mihinkään sellaisiin seikkoihin tai näyttänyt toteen sellaisia seikkoja, joiden perusteella vastuu Daimlerin rikkomuksista voitaisiin laajentaa Mercedes Benz Trucks Españaan, vaan sen kanne perustuu yksinomaan 19.7.2016 tehtyyn päätökseen. Se katsoo myös, että koska kilpailunrajoituslain 71 §:n 2 momenttia ei voida soveltaa pääasiassa, tällä säännöksellä ei ole mitään merkitystä pääasian ratkaisun kannalta.

27

Tässä yhteydessä on muistutettava, että yksinomaan kansallisen tuomioistuimen, jossa asia on vireillä ja joka vastaa annettavasta ratkaisusta, tehtävänä on kunkin asian erityspiirteiden perusteella harkita, onko ennakkoratkaisu tarpeen asian ratkaisemiseksi ja onko sen unionin tuomioistuimelle esittämillä kysymyksillä merkitystä asian kannalta. Jos esitetyt kysymykset koskevat unionin oikeuden tulkintaa, unionin tuomioistuimen on siten lähtökohtaisesti ratkaistava ne (tuomio 9.7.2020, Santen, C-673/18, EU:C:2020:531, 26 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

28

Tästä seuraa, että unionin oikeutta koskevilla kysymyksillä oletetaan olevan merkitystä asian ratkaisemisen kannalta. Unionin tuomioistuin voi kieltäytyä ratkaisemasta kansallisen tuomioistuimen esittämän ennakkoratkaisukysymyksen ainoastaan silloin, jos on ilmeistä, että pyydetyllä unionin oikeuden säännösten ja määräysten tulkitsemisella ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen, jos kyseinen ongelma on luonteeltaan hypoteettinen taikka jos unionin tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin (tuomio 9.7.2020, Santen, C-673/18, EU:C:2020:531, 27 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

29

Nyt käsiteltävänä olevassa asiassa tilanne ei ole tällainen. Vastauksella, jonka unionin tuomioistuin antaa esitettyihin neljään kysymykseen, on merkitystä pääasian ratkaisun kannalta, koska ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin voi sen avulla yhtäältä määrittää, voiko Mercedes Benz Trucks Españalle syntyä vastuu, ja toisaalta ratkaista, onko kilpailurajoituslain 71 §:n 2 momentti yhteensopiva unionin oikeuden kanssa.

30

Edellä esitetystä seuraa, että ennakkoratkaisupyyntö on otettava tutkittavaksi.

31

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä, toisella ja kolmannella kysymyksellään lähinnä, onko SEUT 101 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että yrityksen kilpailua rajoittavasta menettelytavasta vahinkoa kärsinyt voi nostaa vahingonkorvauskanteen erotuksetta sellaista emoyhtiötä vastaan, jolle komissio on määrännyt päätöksessä seuraamuksen tämän menettelytavan perusteella, tai kyseisen yhtiön sellaista tytäryhtiötä vastaan, jota kyseinen päätös ei koske, kun ne muodostavat yhdessä taloudellisen kokonaisuuden.

32

Aluksi on muistutettava, että SEUT 101 artiklan 1 kohta tuottaa välittömiä oikeusvaikutuksia yksityisten välisissä suhteissa ja sillä perustetaan yksityisten hyväksi oikeuksia, joita kansallisten tuomioistuinten on suojeltava (tuomio 30.1.1974, BRT ja Société belge des auteurs, compositeurs et éditeurs, 127/73, EU:C:1974:6, 16 kohta ja tuomio 14.3.2019, Skanska Industrial Solutions ym., C‑724/17, EU:C:2019:204, 24 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

33

SEUT 101 artiklan täysi tehokkuus ja erityisesti tämän määräyksen 1 kohdassa esitetyn kiellon tehokas vaikutus vaarantuisi, jos kaikki henkilöt eivät voisi vaatia sellaisen vahingon korvaamista, joka heille on aiheutunut sopimuksesta tai käyttäytymisestä, joka voi rajoittaa tai vääristää kilpailua (tuomio 20.9.2001, Courage ja Crehan, C-453/99, EU:C:2001:465, 26 kohta ja tuomio 14.3.2019, Skanska Industrial Solutions ym., C-724/17, EU:C:2019:204, 25 kohta).

34

Jokaisella on siis oikeus vaatia aiheutuneen vahingon korvaamista, jos tämän vahingon ja SEUT 101 artiklassa kielletyn kartellin tai menettelytavan välillä on syy-yhteys (tuomio 13.7.2006, Manfredi ym., C-295/04–C-298/04, EU:C:2006:461, 61 kohta ja tuomio 14.3.2019, Skanska Industrial Solutions ym., C-724/17, EU:C:2019:204, 26 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), ja tässä yhteydessä kysymykseen sen yksikön määrittämisestä, jonka on korvattava SEUT 101 artiklan rikkomisesta aiheutunut vahinko, sovelletaan suoraan unionin oikeutta (tuomio 14.3.2019, Skanska Industrial Solutions ym., C-724/17, EU:C:2019:204, 28 kohta).

35

Tämä jokaisen oikeus vaatia tällaisen vahingon korvaamista parantaa näet unionin kilpailusääntöjen toimivuutta ja on omiaan vähentämään sellaisten usein peiteltyjen sopimusten tai menettelytapojen houkuttelevuutta, jotka voivat rajoittaa tai vääristää kilpailua, ja sillä edistetään siten toimivan kilpailun ylläpitämistä unionissa (ks. vastaavasti tuomio 20.9.2001, Courage ja Crehan, C‑453/99, EU:C:2001:465, 27 kohta ja tuomio 14.3.2019, Skanska Industrial Solutions ym., C-724/17, EU:C:2019:204, 44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

36

Väitetyn vahingon korvaamisen lisäksi tällaisen oikeuden myöntäminen on ehkäisevyyden tavoitteen mukainen, joka on keskeisessä asemassa komission toiminnassa; komissiollahan on velvollisuus harjoittaa sellaista yleistä politiikkaa, jolla pyritään kilpailuasioiden osalta noudattamaan EUT-sopimuksessa vahvistettuja periaatteita ja ohjaamaan yritysten käyttäytymistä näiden periaatteiden mukaisesti (ks. vastaavasti tuomio 7.6.1983, Musique Diffusion française ym. v. komissio, 100/80–103/80, EU:C:1983:158, 105 kohta). Tällä oikeuden myöntämisellä ei siis ainoastaan korjata suoraa vahinkoa, jonka kyseessä olevalle henkilölle on väitetty aiheutuneen, vaan myös markkinoiden rakenteeseen ja toimintaan kohdistuvia välillisiä vahinkoja, kun markkinat eivät ole päässeet täysimääräiseen taloudelliseen tehokkuuteen erityisesti kyseessä olevien kuluttajien eduksi.

37

Edellä esitetystä seuraa, että samalla tavoin kuin se, että viranomaiset panevat täytäntöön unionin kilpailusääntöjä (public enforcement), unionin kilpailusääntöjen rikkomisesta johtuvat vahingonkorvauskanteet (private enforcement) muodostavat olennaisen osan kyseisten sääntöjen täytäntöönpanojärjestelmää, jolla pyritään rankaisemaan yritysten kilpailua rajoittavasta käyttäytymisestä ja ehkäisemään ennalta, että yritykset ryhtyvät käyttäytymään tällä tavalla (tuomio 14.3.2019, Skanska Industrial Solutions ym., C-724/17, EU:C:2019:204, 45 kohta).

38

Näin ollen SEUT 101 artiklassa tarkoitetulla yrityksen käsitteellä, joka on unionin oikeuden itsenäinen käsite, ei voi olla eri ulottuvuutta siinä asiayhteydessä, jossa komissio määrää sakkoja asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan nojalla, ja siinä asiayhteydessä, jossa on kyse unionin kilpailusääntöjen rikkomisesta johtuvista vahingonkorvauskanteista (tuomio 14.3.2019, Skanska Industrial Solutions ym., C-724/17, EU:C:2019:204, 47 kohta).

39

SEUT 101 artiklan 1 kohdan sanamuodosta kuitenkin ilmenee, että perussopimusten laatijoiden valitsema ratkaisu on ollut käyttää tätä yrityksen käsitettä yksilöitäessä kilpailuoikeuden sääntöjen rikkomisen tekijää, jolle voidaan määrätä seuraamus kyseisen määräyksen perusteella, eikä muita käsitteitä, kuten yhtiön tai oikeushenkilön käsitettä. Unionin lainsäätäjä on lisäksi vahvistanut tämän saman yrityksen käsitteen asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa määritelläkseen yksikön, jolle komissio voi määrätä sakon seuraamuksena unionin kilpailuoikeuden sääntöjen rikkomisesta (tuomio 10.4.2014, Areva ym. v. komissio, C-247/11 P ja C-253/11 P, EU:C:2014:257, 123 ja 124 kohta sekä tuomio 25.11.2020, komissio v. GEA Group, C‑823/18 P, EU:C:2020:955, 62 ja 63 kohta).

40

Tietyistä säännöistä, joita sovelletaan jäsenvaltioiden ja Euroopan unionin kilpailuoikeuden säännösten rikkomisen johdosta kansallisen lainsäädännön nojalla nostettuihin vahingonkorvauskanteisiin, 26.11.2014 annetusta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivistä 2014/104/EU (EUVL 2014, L 349, s. 1) ja erityisesti sen 2 artiklan 2 alakohdasta ilmenee, että unionin lainsäätäjä määritteli, että ”rikkomiseen syyllistyneellä”, jonka kyseisen direktiivin mukaan on korvattava kilpailuoikeuden rikkomisesta aiheutunut vahinko, joka on luettava kyseisen rikkomiseen syyllistyneen syyksi, tarkoitetaan ”yritystä tai yritysten yhteenliittymää, joka on syyllistynyt kilpailuoikeuden rikkomiseen”.

41

Näin ollen unionin kilpailuoikeudessa, joka koskee yritysten toimintaa, käytetään ratkaisevana arviointiperusteena markkinakäyttäytymisen yhteneväisyyttä, eikä kilpailusääntöjä sovellettaessa eri yhtiöiden muodollinen erottaminen toisistaan sen vuoksi, että ne ovat erillisiä oikeushenkilöitä, voi olla esteenä tällaiselle yhteneväisyydelle (ks. vastaavasti tuomio 14.7.1972, Imperial Chemical Industries v. komissio, 48/69, EU:C:1972:70, 140 kohta ja tuomio 14.12.2006, Confederación Española de Empresarios de Estaciones de Servicio, C-217/05, EU:C:2006:784, 41 kohta). Yrityksen käsitteeseen kuuluvat siis kaikki taloudellista toimintaa harjoittavat yksiköt riippumatta niiden oikeudellisesta muodosta tai rahoitustavasta, ja sillä tarkoitetaan taloudellista kokonaisuutta, vaikka oikeudellisesti taloudellisen kokonaisuuden muodostaisikin useampi kuin yksi luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö (ks. vastaavasti tuomio 10.9.2009, Akzo Nobel ym. v. komissio, C‑97/08 P, EU:C:2009:536, 54 ja 55 kohta ja tuomio 27.4.2017, Akzo Nobel ym. v. komissio, C‑516/15 P, EU:C:2017:314, 47 ja 48 kohta). Tällaisella taloudellisella kokonaisuudella on yhtenäinen organisaatio, joka muodostuu henkilöistä sekä aineellisista ja aineettomista tekijöistä ja jolla pyritään pysyvästi tiettyyn taloudelliseen päämäärään sekä joka voi myötävaikuttaa SEUT 101 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun rikkomiseen (tuomio 1.7.2010, Knauf Gips v. komissio, C‑407/08 P, EU:C:2010:389, 84 ja 86 kohta).

42

Kun tällainen taloudellinen kokonaisuus rikkoo SEUT 101 artiklan 1 kohtaa, sen asiana on yksilöllisen vastuun periaatteen mukaisesti vastata kyseisestä rikkomisesta. Jotta taloudellisen kokonaisuuden mikä tahansa oikeudellinen yksikkö olisi vastuussa unionin kilpailusääntöjen rikkomisesta, on esitettävä todisteet siitä, että ainakin yksi tähän taloudelliseen kokonaisuuteen kuuluva oikeudellinen yksikkö on rikkonut SEUT 101 artiklan 1 kohtaa siten, että kyseisen taloudellisen kokonaisuuden muodostaman yrityksen katsotaan rikkoneen tätä määräystä, ja tämä seikka on todettava komission päätöksessä, josta on tullut lopullinen (ks. vastaavasti tuomio 27.4.2017, Akzo Nobel ym. v. komissio, C‑516/15 P, EU:C:2017:314, 49 ja 60 kohta), tai osoitettava itsenäisesti asianomaisessa kansallisessa tuomioistuimessa, kun komissio ei ole tehnyt mitään päätöstä rikkomisen olemassaolosta.

43

Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä seuraa siis, että emoyhtiön voidaan katsoa olevan vastuussa tytäryhtiön toiminnasta muun muassa silloin, kun siitä huolimatta, että tytäryhtiö on erillinen oikeussubjekti, se ei päätä itsenäisesti markkinakäyttäytymisestään vaan noudattaa olennaisilta osin emoyhtiön sille antamia ohjeita, kun otetaan erityisesti huomioon taloudelliset, organisatoriset ja oikeudelliset yhteydet näiden kahden oikeudellisen yksikön välillä, minkä vuoksi tällaisessa tilanteessa ne kuuluvat samaan taloudelliseen kokonaisuuteen ja näin ollen muodostavat yhden ja saman yrityksen, joka on syyllistynyt sääntöjenvastaiseen menettelyyn (ks. vastaavasti tuomio 10.9.2009, Akzo Nobel ym. v. komissio, C‑97/08 P, EU:C:2009:536, 58 ja 59 kohta ja tuomio 27.4.2017, Akzo Nobel ym. v. komissio, C‑516/15 P, EU:C:2017:314, 52 ja 53 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Kun on osoitettu, että emoyhtiö ja sen tytäryhtiö kuuluvat samaan taloudelliseen kokonaisuuteen ja muodostavat näin ollen yhden ainoan SEUT 101 artiklassa tarkoitetun yrityksen, tämän rikkomiseen syyllistyneen taloudellisen kokonaisuuden olemassaolo itsessään määrittää ratkaisevalla tavalla sen, että jompikumpi yrityksen muodostavista yhtiöistä on vastuussa yrityksen kilpailua rajoittavasta toiminnasta.

44

Tältä osin on todettava, että yrityksen käsite ja sitä kautta taloudellisen kokonaisuuden käsite johtavat suoraan lain nojalla yhteisvastuuseen niiden yksiköiden välillä, jotka muodostavat taloudellisen kokonaisuuden rikkomishetkellä (ks. vastaavasti yhteisvastuusta sakkojen osalta tuomio 26.1.2017, Villeroy & Boch v. komissio, C‑625/13 P, EU:C:2017:52, 150 kohta ja tuomio 25.11.2020, komissio v. GEA Group, C‑823/18 P, EU:C:2020:955, 61 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

45

On kuitenkin myös todettava, että sellaisten konsernien organisaatio, jotka voivat muodostaa taloudellisen kokonaisuuden, voi vaihdella huomattavasti konsernista toiseen. On olemassa muun muassa konglomeraattityyppisiä konserneja, jotka toimivat useilla talouden aloilla, joilla ei ole mitään yhteyttä toisiinsa.

46

Näin ollen kilpailua rajoittavasta menettelystä vahinkoa kärsineelle annettua mahdollisuutta vedota vahingonkorvauskanteen yhteydessä pikemminkin tytäryhtiön vastuuseen kuin emoyhtiön vastuuseen ei voida automaattisesti käyttää mitä tahansa sellaisen emoyhtiön tytäryhtiötä vastaan, jota komission päätös, jossa määrätään seuraamuksia kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä toiminnasta, koskee. Kuten julkisasiamies totesi lähinnä ratkaisuehdotuksensa 58 kohdassa, SEUT 101 artiklassa käytetty yrityksen käsite on toiminnallinen käsite, ja se taloudellinen kokonaisuus, joka muodostaa yrityksen, on yksilöitävä kyseessä olevan sopimuksen kohteen näkökulmasta (ks. vastaavasti tuomio 12.7.1984, Hydrotherm Gerätebau, 170/83, EU:C:1984:271, 11 kohta ja tuomio 26.9.2013, The Dow Chemical Company v. komissio, C‑179/12 P, EU:C:2013:605, 57 kohta).

47

Näin ollen sama emoyhtiö voi kuulua useisiin taloudellisiin kokonaisuuksiin, jotka muodostuvat kyseessä olevan taloudellisen toiminnan perusteella siitä itsestään ja samaan konserniin kuuluvien tytäryhtiöiden eri yhdistelmistä. Muussa tapauksessa tällaiseen konserniin kuuluvan tytäryhtiön saatettaisiin katsoa olevan vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisista, joihin on syyllistytty sellaisen taloudellisen toiminnan yhteydessä, jolla ei ole mitään yhteyttä sen omaan toimintaan, ja joissa se ei ollut mukana edes välillisesti.

48

Kaiken edellä esitetyn perusteella on todettava, että komission päätöksessään toteamaan SEUT 101 artiklan 1 kohdan rikkomiseen perustuvan vahingonkorvauskanteen yhteydessä oikeudellisen yksikön, jonka ei ole kyseisessä päätöksessä katsottu syyllistyneen kilpailuoikeuden rikkomiseen, voidaan kuitenkin katsoa olevan sen perusteella vastuussa toisen oikeudellisen yksikön kilpailusääntöjä rikkovasta käyttäytymisestä, jos ne kuuluvat kumpikin samaan taloudelliseen kokonaisuuteen ja muodostavat siis SEUT 101 artiklassa tarkoitetun yrityksen (ks. vastaavasti tuomio 10.4.2014, komissio v. Siemens Österreich ym. ja Siemens Transmission & Distribution ym. v. komissio, C‑231/11 P–C-233/11 P, EU:C:2014:256, 45 kohta ja tuomio 26.1.2017, Villeroy & Boch v. komissio, C‑625/13 P, EU:C:2017:52, 145 kohta).

49

Unionin tuomioistuin on jo todennut, että saman taloudellisen kokonaisuuden jäseniä yhdistävällä yhteisvastuusuhteella voidaan perustella muun muassa sitä, että emoyhtiön katsotaan syyllistyneen uusimiseen, joka muodostaa raskauttavan seikan, vaikka emoyhtiö ei olisi ollut sellaisen aiemman kilpailuoikeudellisen menettelyn kohteena, jossa sille olisi osoitettu väitetiedoksianto ja päätös. Tällöin ratkaisevaa on se, että aiemmin on todettu ensimmäinen rikkominen, joka johtuu sellaisen tytäryhtiön toiminnasta, jonka kanssa tämä toiseen rikkomiseen osallistunut emoyhtiö muodosti jo ensimmäisen rikkomisen tapahtuessa SEUT 101 artiklassa tarkoitetun yhden ainoan yrityksen (tuomio 5.3.2015, komissio ym. v. Versalis ym., C‑93/13 P ja C‑123/13 P, EU:C:2015:150, 91 kohta.)

50

Näin ollen mikään ei lähtökohtaisesti estä sitä, että kilpailua rajoittavasta menettelystä vahinkoa kärsinyt nostaa vahingonkorvauskanteen jotakin niistä oikeudellisista yksiköistä vastaan, jotka muodostavat taloudellisen kokonaisuuden ja näin ollen yrityksen, joka on SEUT 101 artiklan 1 kohtaa rikkomalla aiheuttanut tälle uhrille aiheutuneen vahingon.

51

Olosuhteissa, joissa emoyhtiön on osoitettu syyllistyneen SEUT 101 artiklan 1 kohdan rikkomiseen, kyseisestä rikkomisesta vahinkoa kärsinyt voi siis pyrkiä tämän tuomion 42 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti siihen, että pikemminkin kyseisen emoyhtiön tytäryhtiön kuin emoyhtiön todetaan olevan vahingonkorvausvastuussa. Kyseisen tytäryhtiön vastuu voi kuitenkin syntyä ainoastaan, jos vahinkoa kärsinyt näyttää toteen joko tukeutuen komission SEUT 101 artiklan nojalla etukäteen tekemään päätökseen tai millä tahansa muulla tavalla erityisesti silloin, kun komissio ei ole kyseisessä päätöksessä lausunut tästä kysymyksestä tai kun se ei ole vielä tehnyt päätöstä, että – kun otetaan huomioon yhtäältä tämän tuomion 43 ja 47 kohdassa tarkoitetut taloudelliset, organisatoriset ja oikeudelliset yhteydet ja toisaalta kyseisen tytäryhtiön taloudellisen toiminnan ja sen rikkomisen, josta emoyhtiön on katsottu olevan vastuussa, kohteen välinen konkreettinen yhteys – kyseinen tytäryhtiö muodosti emoyhtiönsä kanssa taloudellisen kokonaisuuden.

52

Edellä esitetystä seuraa, että tällainen tytäryhtiötä vastaan nostettu vahingonkorvauskanne edellyttää, että voidakseen todeta, että emoyhtiö ja tytäryhtiö muodostavat taloudellisen kokonaisuuden tämän tuomion 41 ja 46 kohdassa tarkoitetulla tavalla, kantaja näyttää toteen tämän tuomion edellisessä kohdassa mainitut näiden yhtiöiden väliset yhteydet sekä samassa kohdassa tarkoitetun konkreettisen yhteyden kyseisen tytäryhtiön taloudellisen toiminnan ja sen rikkomisen kohteen välillä, josta emoyhtiön on katsottu olevan vastuussa. Pääasian oikeudenkäynnissä kyseessä olevan kaltaisissa olosuhteissa vahinkoa kärsineen on siis lähtökohtaisesti osoitettava, että emoyhtiön tekemä kilpailua rajoittava sopimus, johon tämän on todettu syyllistyneen, koskee samoja tuotteita kuin ne, joita tytäryhtiö myy. Vahinkoa kärsinyt osoittaa näin tehdessään, että juuri se taloudellinen kokonaisuus, johon tytäryhtiö kuuluu yhdessä emoyhtiönsä kanssa, on yritys, joka on tosiasiallisesti syyllistynyt komission aiemmin toteamaan SEUT 101 artiklan 1 kohdan rikkomiseen, tämän tuomion 46 kohdassa käytetyn yrityksen käsitteen toiminnallisen tulkinnan mukaisesti.

53

On todettava lisäksi, että Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa taatun oikeuden muutoksenhakuun ja oikeuden saada asiansa käsitellyksi puolueettomassa tuomioistuimessa vaatimusten on hyödytettävä sellaisen vahingonkorvauskanteen vastaajaa, jonka käsittelyn päätteeksi tämä asianosainen voidaan velvoittaa maksamaan vahingonkorvausta kilpailua rajoittavasta menettelystä vahinkoa kärsineelle. On myös välttämätöntä, että asianomainen tytäryhtiö voi puolustaa oikeuksiaan puolustautumisoikeuksien kunnioittamisen periaatteen, joka on unionin oikeuden perusperiaate, mukaisesti (ks. analogisesti tuomio 5.3.2015, komissio ym. v. Versalis ym., C‑93/13 P ja C‑123/13 P, EU:C:2015:150, 94 kohta ja tuomio 29.4.2021, Banco de Portugal ym., C-504/19, EU:C:2021:335, 57 kohta). Näin ollen kyseisellä tytäryhtiöllä on oltava kyseisessä kansallisessa tuomioistuimessa kaikki tarvittavat keinot voidakseen käyttää puolustautumisoikeuksiaan tehokkaasti ja erityisesti voidakseen riitauttaa kuulumisensa samaan yritykseen kuin sen emoyhtiö.

54

Tältä osin kyseisen tytäryhtiön on voitava kiistää vastuunsa väitetystä vahingosta muun muassa esittämällä kaikki perusteet, jotka se olisi voinut esittää, jos se olisi ollut mukana menettelyssä, jonka komissio oli aloittanut sen emoyhtiötä vastaan ja joka johti sellaisen komission päätöksen tekemiseen, jossa todetaan SEUT 101 artiklan vastainen toiminta (public enforcement).

55

Tilanteesta, jossa vahingonkorvauskanne perustuu siihen, että komissio on todennut vastaajana olevan tytäryhtiön emoyhtiölle osoittamassaan päätöksessä SEUT 101 artiklan 1 kohdan rikkomisen, on kuitenkin todettava, ettei kyseinen tytäryhtiö voi riitauttaa kansallisessa tuomioistuimessa komission näin toteaman kilpailusääntöjen rikkomisen olemassaoloa. Asetuksen N:o 1/2003 16 artiklan 1 kohdassa nimittäin säädetään, että kun kansalliset tuomioistuimet antavat ratkaisuja SEUT 101 artiklan alaan kuuluvista sopimuksista, päätöksistä tai menettelytavoista, joista komissio on jo tehnyt päätöksen, ne eivät voi tehdä päätöksiä, jotka olisivat ristiriidassa komission tekemän päätöksen kanssa.

56

Tältä osin on muistutettava, että on totta, että asetuksen N:o 1/2003 27 artiklan 1 kohdassa säädetään, että ennen kilpailusääntöjen rikkomista ja sakon määräämistä koskevan päätöksen tekemistä komission on varattava henkilöille, joita menettely koskee, tilaisuus esittää huomautuksensa komission niitä vastaan esittämistä väitteistä ja että komissio perustaa päätöksensä yksinomaan väitteille, joista asianomaiset osapuolet ovat voineet esittää huomautuksensa. Tässä asiayhteydessä väitetiedoksiannolla on tarkoitus varmistaa, että kukin oikeushenkilö, jota kilpailuoikeuden alalla käytävä hallinnollinen menettely koskee, voi käyttää puolustautumisoikeuksiaan. Kun komissio ei sitä vastoin aio todeta yhtiön osalta rikkomista, puolustautumisoikeudet eivät edellytä väitetiedoksiannon lähettämistä tälle yhtiölle. Sen tarkoituksena, että väitetiedoksianto lähetetään tietylle yhtiölle, on nimittäin varmistaa kyseisen yhtiön eikä kolmannen henkilön puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen, vaikka sama hallinnollinen menettely koskisikin tätä kolmatta henkilöä (ks. vastaavasti tuomio 14.9.2017, LG Electronics ja Koninklijke Philips Electronics v. komissio, C‑588/15 P ja C‑622/15 P, EU:C:2017:679, 44–46 kohta).

57

Kyseiset periaatteet ovat kuitenkin ominaisia komission toteuttamille rikkomismenettelyille, joihin liittyy todellakin se erityispiirre, että ne voivat johtaa sakon määräämiseen oikeudellisille yksiköille, joita tällaiset menettelyt nimenomaisesti koskevat.

58

Yksilöllisen vastuun periaate ei sitä vastoin estä tämän tuomion 56 kohdassa kuvatuissa olosuhteissa sitä, että tällaisen rikkomisen toteaminen on lopullista tytäryhtiön kannalta, sillä – kuten tämän tuomion 42 kohdassa muistutetaan – rikkomiseen syyllistyneen yrityksen muodostavan taloudellisen kokonaisuuden on vastattava rikkomisesta.

59

Kuten tämän tuomion 49 kohdassa mainitusta unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, unionin tuomioistuin on jo todennut sen osalta, että jotta emoyhtiön katsotaan syyllistyneen uusimiseen, joka muodostaa raskauttavan seikan, huomioon otetaan kilpailusääntöjen rikkominen, johon kyseisen emoyhtiön tytäryhtiö on syyllistynyt, ei edellytetä, että emoyhtiö olisi ollut sellaisen aiemman kilpailuoikeudellisen menettelyn kohteena, jossa sille olisi osoitettu väitetiedoksianto ja päätös, edellyttäen, että tytäryhtiö, jonka menettely johti kilpailusääntöjen rikkomiseen, muodosti kyseisen emoyhtiön kanssa jo ensimmäisen rikkomisen tapahtuessa SEUT 101 artiklassa tarkoitetun yhden ainoan yrityksen. Näin ollen siltä osin kuin päätös, jossa todetaan yrityksen syyllistyneen kilpailusääntöjen rikkomiseen, on osoitettu yhdelle niistä yhtiöistä, jotka rikkomisajankohtana jo muodostivat kyseisen yrityksen, jolloin kyseisellä yhtiöllä ja sen kautta kyseisellä yrityksellä on ollut mahdollisuus kiistää tämän rikkomisen olemassaolo, saman yrityksen muodostaneiden muiden yhtiöiden puolustautumisoikeuksia ei voida loukata sillä perusteella, että kyseisen rikkomisen olemassaolo otetaan huomioon sellaisen myöhemmän vahingonkorvauskanteen yhteydessä, jonka on nostanut sellainen henkilö, joka on kärsinyt vahinkoa kyseessä olevan kilpailusääntöjen vastaisen menettelyn vuoksi, eikä tällainen kanne voi johtaa sakon kaltaisen seuraamuksen määräämiseen kyseisille muille yhtiöille.

60

Sen sijaan tilanteessa, jossa komissio ei ole todennut kilpailusääntöjen vastaista toimintaa SEUT 101 artiklan nojalla tekemässään päätöksessä, sellaisen emoyhtiön, jota moititaan kilpailusääntöjen rikkomisesta, tytäryhtiöllä on luonnollisesti oikeus kiistää paitsi kuulumisensa samaan yritykseen kuin emoyhtiö, myös väitetyn kilpailusääntöjen rikkomisen olemassaolo.

61

Sen lisäksi, mitä tämän tuomion 51 kohdassa todetaan, on myös täsmennettävä, että – kuten komissio totesi unionin tuomioistuimen kirjalliseen kysymykseen antamassaan vastauksessa ja samoin kuin julkisasiamies totesi ratkaisuehdotuksensa 76 kohdassa – asianomaisen kansallisen tuomioistuimen mahdollisuutta todeta tytäryhtiön olevan vastuussa vahingoista ei sulje pois pelkästään se, että komissio ei ole tehnyt päätöstä tai että päätöksessä, jolla komissio on todennut rikkomisen, kyseiselle yhtiölle ei ole määrätty hallinnollista seuraamusta.

62

On nimittäin niin, että – kuten unionin tuomioistuin totesi 27.4.2017 antamansa tuomion Akzo Nobel ym. v. komissio (C‑516/15 P, EU:C:2017:314) 51 kohdassa – kysymystä siitä, mikä tai kuka on se oikeushenkilö tai luonnollinen henkilö, jota komission on pidettävä vastuullisena kilpailusääntöjen rikkomisesta ja jolle komission on langetettava seuraamus määräämällä sakko, ei ole määritelty asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdassa eikä oikeuskäytännössä.

63

Niinpä tämän tuomion 42 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti komissio voi vapaasti valita SEUT 101 artiklan rikkomiseen osallistuneesta yrityksestä sen oikeudellisen yksikön, joka on vastuussa rikkomisesta, ja langettaa sille seuraamuksen määräämällä sakon. Tästä seuraa, että siitä, että komissio on yksilöinyt emoyhtiön oikeushenkilöksi, jonka voidaan katsoa olevan vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon yritys on syyllistynyt, ei voida päätellä, että jokin sen tytäryhtiöistä ei kuulu samaan yritykseen, jonka on vastattava samasta kilpailusääntöjen rikkomisesta.

64

Kaiken varalta on lisättävä, että pääasian olosuhteissa mikään ei lähtökohtaisesti estänyt pääasian kantajaa, joka väitteen mukaan on kärsinyt vahinkoa kyseessä olevasta rikkomisesta, nostamasta Espanjan tuomioistuimissa vahingonkorvauskannetta emoyhtiötä Daimleria vastaan tai yhdessä viimeksi mainittua ja Mercedes Benz Trucks Españaa vastaan, jolloin viimeksi mainitun mahdolliseen vastuuseen rikkomisesta sovelletaan tämän tuomion 52 kohdassa esitettyjä edellytyksiä.

65

On nimittäin huomautettava, että pääasiassa kyseessä olevan kaltainen kanne, jolla pyritään saamaan korvausta vahingosta, joka johtuu väitetystä unionin kilpailuoikeuden rikkomisesta, kuuluu asetuksen N:o 1215/2012 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun käsitteen ”siviili- ja kauppaoikeudellinen asia” alaan ja kuuluu näin ollen kyseisen asetuksen soveltamisalaan. Lisäksi unionin tuomioistuimen kyseisen asetuksen 7 artiklan 2 alakohtaa koskevasta vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että kyseisessä säännöksessä käytetty käsite ”paikkakunta, missä vahinko sattui” tarkoittaa samalla sekä vahingon ilmenemispaikkaa että vahingon aiheuttaneen ja siihen kausaaliyhteydessä olevan tapahtuman paikkaa, joten vastaajaa vastaan voidaan kantajan valinnan mukaan nostaa kanne näistä jommankumman paikkakunnan tuomioistuimessa (tuomio 29.7.2019, Tibor-Trans, C-451/18, EU:C:2019:635, 24 ja 25 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

66

Unionin tuomioistuin on myös todennut, että vahinko, joka muodostuu kuorma-autojen valmistajan jälleenmyyjilleen asettamista lisäkustannuksista, jotka viimeksi mainitut vyöryttävät loppukäyttäjille, on välitön vahinko, johon sen jäsenvaltion, jonka alueella se ilmeni, tuomioistuinten toimivalta voi lähtökohtaisesti perustua, koska keinotekoisesti korkeiden hintojen vuoksi maksetut lisäkustannukset olivat SEUT 101 artiklan rikkomisen välitön seuraus. Silloin kun markkinat, joihin kilpailua rajoittava käyttäytyminen vaikuttaa, sijaitsevat sen jäsenvaltion alueella, jossa vahinkoa väitetään tapahtuneen, on katsottava, että asetuksen N:o 1215/2012 7 artiklan 2 alakohdan soveltamista varten vahingon ilmenemispaikka sijaitsee tässä jäsenvaltiossa (ks. vastaavasti tuomio 29.7.2019, Tibor-Trans, C-451/18, EU:C:2019:635, 30, 31 ja 33 kohta).

67

Edellä esitetyn perusteella ensimmäiseen, toiseen ja kolmanteen kysymykseen on vastattava, että SEUT 101 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että yrityksen kilpailua rajoittavasta menettelytavasta vahinkoa kärsinyt voi nostaa vahingonkorvauskanteen erotuksetta sellaista emoyhtiötä vastaan, jolle komissio on määrännyt päätöksessä seuraamuksen tämän menettelytavan perusteella, tai kyseisen yhtiön sellaista tytäryhtiötä vastaan, jota kyseinen päätös ei koske, kun ne muodostavat yhdessä taloudellisen kokonaisuuden. Kyseessä olevan tytäryhtiön on voitava tehokkaasti vedota puolustautumisoikeuksiinsa osoittaakseen, ettei se kuulu kyseiseen yritykseen, ja silloin, kun komissio ei ole tehnyt SEUT 101 artiklan soveltamispäätöstä, sillä on oikeus kiistää myös väitetyn kilpailusääntöjen vastaisen toiminnan olemassaolo.

68

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii neljännellä kysymyksellään selvittämään, onko SEUT 101 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että se on esteenä sellaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan yhtiön voidaan katsoa olevan vastuussa toisen yhtiön toiminnasta yksinomaan silloin, kun viimeksi mainittu yhtiö on ensin mainitun yhtiön määräysvallassa.

69

Koska ensimmäiseen, toiseen ja kolmanteen kysymykseen annetusta vastauksesta seuraa, että SEUT 101 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että yrityksen kilpailua rajoittavasta menettelytavasta vahinkoa kärsinyt voi nostaa vahingonkorvauskanteen tytäryhtiötä vastaan sillä perusteella, että emoyhtiö on osallistunut tähän menettelytapaan, kun ne muodostavat taloudellisen kokonaisuuden ja muodostavat siis yhdessä kyseisen yrityksen, on katsottava, että kyseinen määräys on tämän seurauksena esteenä sellaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan tällaisessa tapauksessa yhtiön voidaan katsoa olevan vastuussa toisen yhtiön toiminnasta yksinomaan silloin, kun viimeksi mainittu yhtiö on ensin mainitun yhtiön määräysvallassa.

70

On kuitenkin muistutettava, että kaikkien unionin oikeuden säännösten ja määräysten tehokkuuden varmistamiseksi ensisijaisuusperiaate edellyttää erityisesti, että kansalliset tuomioistuimet tulkitsevat kansallista oikeuttaan mahdollisimman pitkälle unionin oikeuden mukaisesti (tuomio 24.6.2019, Popławski, C-573/17, EU:C:2019:530, 57 kohta ja tuomio 4.3.2020, Bank BGŻ BNP Paribas, C-183/18, EU:C:2020:153, 60 kohta).

71

Näiden tuomioistuinten on kansallista oikeutta soveltaessaan siis tulkittava sitä mahdollisimman pitkälle kyseessä olevan primaarioikeuden määräyksen sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti ja ottaen huomioon kansallisen oikeuden kokonaisuudessaan ja soveltaen siinä hyväksyttyjä tulkintatapoja asianomaisen määräyksen täyden tehokkuuden takaamiseksi ja sellaiseen ratkaisuun päätymiseksi, joka on määräyksellä tavoitellun päämäärän mukainen (ks. vastaavasti tuomio 24.6.2019, Popławski, C-573/17, EU:C:2019:530, 73 ja 77 kohta ja tuomio 4.3.2020, Bank BGŻ BNP Paribas, C-183/18, EU:C:2020:153, 66 kohta).

72

Velvollisuudelle tulkita kansallista oikeutta unionin oikeuden mukaisesti on kuitenkin tiettyjä rajoituksia, eikä se voi olla erityisesti perustana kansallisen oikeuden contra legem ‑tulkinnalle (ks. vastaavasti tuomio 4.7.2006, Adeneler ym., C-212/04, EU:C:2006:443, 110 kohta ja tuomio 4.3.2020, Bank BGŻ BNP Paribas, C-183/18, EU:C:2020:153, 67 kohta).

73

Näissä olosuhteissa on todettava, että jos ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, ettei se voi tehdä sellaista kilpailunrajoituslain 71 §:n 2 momentin tulkintaa, joka on tämän tuomion 67 kohdassa esitetyn SEUT 101 artiklan 1 kohdan tulkinnan mukainen, sen on näin ollen pääasiassa jätettävä soveltamatta tätä kansallista säännöstä ja sovellettava suoraan SEUT 101 artiklan 1 kohtaa.

74

Tältä osin ensi näkemältä vaikuttaa mahdolliselta katsoa, kuten Espanjan hallitus totesi kirjallisissa huomautuksissaan, että vahingonkorvauskanteen yhteydessä tytäryhtiön vastuu voi syntyä kilpailunrajoituslain 71 §:n 2 momentin a kohdan perusteella. Kyseisen säännöksen mukaan kilpailuoikeuden rikkomisella tarkoitetaan nimittäin SEUT 101 tai SEUT 102 artiklan tai kyseisen lain 1 tai 2 artiklan rikkomista. Espanjan hallitus väittää kuitenkin, että kyseisen lain 71 §:n 2 momentin a kohdan nojalla vahinkoa aiheuttanut teko on mahdollista lukea tytäryhtiön syyksi, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on kuitenkin tarkistettava.

75

Näissä olosuhteissa neljänteen kysymykseen on vastattava, että SEUT 101 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä sellaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan yhtiön voidaan katsoa olevan vastuussa toisen yhtiön toiminnasta yksinomaan silloin, kun viimeksi mainittu yhtiö on ensin mainitun yhtiön määräysvallassa.

76

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (suuri jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: