1.

Onko jäsenvaltion syyttäjäviranomainen toimivaltainen antamaan rikosasiaa koskevan eurooppalaisen tutkintamääräyksen, jossa vaaditaan televiestintään liittyvien liikenne- ja paikkatietojen toimittamista, jos vain tuomari tai tuomioistuin on määräyksen antavan valtion kansallisen oikeuden mukaan toimivaltainen antamaan luvan tällaisen todisteen käyttämiseen?

2.

Tämä on tiivistettynä kysymys, joka esitetään tässä ennakkoratkaisupyynnössä. Unionin tuomioistuimella on ratkaistessaan tämän kysymyksen tilaisuus syventää oikeuskäytäntöään, joka koskee direktiivissä 2014/41/EU ( 2 ) tarkoitettua ”määräyksen antavan viranomaisen” käsitettä syyttäjäviranomaisen osalta.

3.

Direktiivin johdanto-osan 30 perustelukappaleen mukaan ”telekuuntelua koskevien tämän direktiivin mukaisten yhteistyömahdollisuuksien ei olisi rajoituttava televiestinnän sisältöön, vaan ne voivat kattaa myös tällaiseen televiestintään liittyvien liikenne- ja paikkatietojen hankkimisen, jolloin toimivaltaiset viranomaiset voivat antaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen vähemmän yksityisyyteen puuttuvien televiestintätietojen hankkimiseksi. Televiestintään liittyvien historiallisten liikenne- ja paikkatietojen hankkimiseksi annettu eurooppalainen tutkintamääräys olisi käsiteltävä eurooppalaisen tutkintamääräyksen täytäntöönpanoa koskevan yleisen järjestelmän puitteissa, ja sitä voidaan täytäntöönpanovaltion kansallisesta lainsäädännöstä riippuen pitää pakkokeinoja käsittävänä tutkintatoimenpiteenä”.

4.

Direktiivin johdanto-osan 32 perustelukappaleen mukaan ”telekuuntelua koskevan pyynnön sisältävän eurooppalaisen tutkintamääräyksen antavan viranomaisen olisi annettava siinä täytäntöönpanoviranomaiselle riittävästi tietoja, kuten tiedot tutkinnan kohteena olevasta rikollisesta toiminnasta, jotta täytäntöönpanoviranomainen pystyy arvioimaan, olisiko kyseessä olevan tutkintatoimenpiteen käyttö vastaavassa kansallisessa tapauksessa sallittua”.

5.

Direktiivin 1 artiklassa (”Eurooppalainen tutkintamääräys ja velvollisuus panna se täytäntöön”) säädetään seuraavaa:

”1.   Eurooppalainen tutkintamääräys on jäsenvaltion, jäljempänä ’määräyksen antanut valtio’, oikeusviranomaisen antama tai vahvistama oikeudellinen päätös, jonka tarkoituksena on, että toisessa jäsenvaltiossa, jäljempänä ’täytäntöönpanovaltio’, suoritetaan yksi tai useampi yksittäinen tutkintatoimenpide tarkoituksin hankkia todisteita tämän direktiivin mukaisesti.

Eurooppalainen tutkintamääräys voidaan antaa myös sellaisten todisteiden hankkimiseksi, jotka jo ovat täytäntöönpanovaltion toimivaltaisten viranomaisten hallussa.

2.   Jäsenvaltioiden on pantava eurooppalainen tutkintamääräys täytäntöön vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen pohjalta ja tämän direktiivin mukaisesti.

3.   Epäilty tai syytettynä oleva henkilö tai tällaisen henkilön puolesta toimiva lakimies voi pyytää eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamista sovellettavien puolustautumista koskevien oikeuksien puitteissa ja kansallisen rikosoikeudellisen menettelyn mukaisesti.

4.   Tällä direktiivillä ei muuteta velvoitetta kunnioittaa Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 6 artiklassa esitettyjä perusoikeuksia ja oikeusperiaatteita, mukaan luettuna rikosoikeudellisen menettelyn kohteena olevien henkilöiden oikeus puolustukseen, ja oikeusviranomaisille tältä osin kuuluvat velvoitteet säilyvät muuttumattomina.”

6.

Direktiivin 2 artiklan (”Määritelmät”) sanamuoto on seuraava:

”Tässä direktiivissä sovelletaan seuraavia määritelmiä:

– –

– –”

7.

Direktiivin 6 artiklassa (”Eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamisen ja toimittamisen edellytykset”) säädetään seuraavaa:

”1.   Määräyksen antava viranomainen voi antaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen vain, jos seuraavat edellytykset ovat täyttyneet:

2.   Määräyksen antavan viranomaisen on kussakin tapauksessa arvioitava 1 kohdassa tarkoitetut edellytykset.

3.   Jos täytäntöönpanoviranomaisella on syytä katsoa, että 1 kohdassa tarkoitetut edellytykset eivät ole täyttyneet, se voi kuulla määräyksen antanutta viranomaista siitä, miten tärkeää eurooppalaisen tutkintamääräyksen täytäntöönpano on. Määräyksen antanut viranomainen voi tämän kuulemisen jälkeen päättää peruuttaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen.”

8.

Direktiivin 9 artiklan (”Tunnustaminen ja täytäntöönpano”) sanamuoto on seuraava:

”1.   Täytäntöönpanoviranomaisen on tunnustettava tämän direktiivin mukaisesti toimitettu eurooppalainen tutkintamääräys ilman muita muodollisuuksia ja varmistettava sen täytäntöönpano samalla tavalla ja samoja sääntöjä noudattaen, kuin jos täytäntöönpanovaltion viranomainen olisi määrännyt kyseessä olevan tutkintatoimenpiteen, paitsi jos tuo viranomainen päättää vedota johonkin tässä direktiivissä tarkoitettuun eurooppalaisen tutkintamääräyksen tunnustamisesta tai täytäntöönpanosta kieltäytymisen perusteeseen taikka täytäntöönpanon lykkäämisperusteeseen.

2.   Täytäntöönpanoviranomaisen on noudatettava määräyksen antaneen viranomaisen nimenomaan osoittamia muodollisuuksia ja menettelyjä, jollei tässä direktiivissä ole toisin säädetty ja edellyttäen, että sellaiset muodollisuudet ja menettelyt eivät ole täytäntöönpanovaltion lainsäädännön perusperiaatteiden vastaisia.

3.   Jos täytäntöönpanoviranomainen vastaanottaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen, jota ei ole antanut 2 artiklan c alakohdassa tarkemmin säädetty määräyksen antanut viranomainen, täytäntöönpanoviranomaisen on palautettava eurooppalainen tutkintamääräys määräyksen antaneeseen valtioon.

– –”

9.

ZEZR:n 5 §:n 1 momentissa säädetään, että eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamiseen toimivaltainen viranomainen on syyttäjäviranomainen rikosoikeudenkäyntiä edeltävässä vaiheessa tai toimivaltainen tuomioistuin varsinaisen oikeudenkäynnin aikana.

10.

NPK:n 159a §:ssä, jonka otsikkona on ”Tietojen toimittaminen yrityksiltä, jotka asettavat saataville sähköisiä viestintäverkkoja ja/tai ‑palveluja”, säädetään seuraavaa:

”1)   Tuomioistuimen oikeudenkäynnissä esittämästä pyynnöstä tai alioikeuden tuomarin perustellusta määräyksestä, joka on annettu oikeudenkäyntiä edeltävässä vaiheessa tutkinnasta vastaavan syyttäjän hakemuksesta, yritykset, jotka asettavat saataville yleisiä sähköisiä viestintäverkkoja ja/tai ‑palveluja, toimittavat tietoja, joita ne ovat saaneet toiminnassaan ja jotka ovat tarpeen seuraavia tarkoituksia varten:

1. Yhteyslähteen jäljitys ja yksilöinti.

2. Yhteysosoitteen yksilöinti.

3. Yhteyden päivämäärän, kellonajan ja keston yksilöinti.

4. Yhteystavan yksilöinti.

5. Käyttäjän tai käyttäjäksi ilmoitetun henkilön sähköisen päätelaitteen yksilöinti.

6. Käytettyjen solujen tunnusten määritys.

2)   Edellä 1 momentissa tarkoitetut tiedot kerätään, jos se on tarpeen törkeiden tahallisten rikosten tutkintaa varten.

3)   Tutkinnasta 1 momentin mukaan vastaavan syyttäjän hakemus on perusteltava ja sen pitää sisältää seuraavat tiedot:

1. Tiedot rikoksesta, jonka tutkintaa varten liikennetietojen käyttäminen on tarpeen.

2. Kuvaus olosuhteista, joihin hakemus perustuu.

3. Tiedot henkilöistä, joihin hankittavat liikennetiedot liittyvät.

4. Ajanjakso, joka tietojen on katettava.

5. Tutkintaviranomainen, jolle tiedot on toimitettava.

4)   Tuomioistuin ilmoittaa 1 momentissa tarkoitetussa määräyksessä seuraavaa:

1. Tiedot, jotka on annettava.

2. Ajanjakso, joka tietojen on katettava.

3. Tutkintaviranomainen, jolle tiedot on toimitettava.

5)   Ajanjakso, jolta tietoja haetaan ja jota tietojen toimittamista koskeva määräys koskee 1 momentin mukaan, ei saa ylittää kuutta kuukautta.

– –”

11.

Kun Bulgariassa oli alkanut rikosoikeudellinen menettely HP:tä vastaan terroritekojen rahoittamisen perusteella, syyttäjäviranomainen antoi neljä samansisältöistä eurooppalaista tutkintamääräystä saadakseen liikenne- ja paikkatietoja tietyistä televiestintätapahtumista. ( 3 )

12.

Nämä neljä eurooppalaista tutkintamääräystä antoi Bulgarian syyttäjäviranomainen ilman tuomarin tai tuomioistuimen toimenpidettä tai hyväksyntää, ja ne toimitettiin Saksan, Itävallan, Belgian ja Ruotsin vastaaville viranomaisille.

13.

Belgiaa lukuun ottamatta eurooppalaisen tutkintamääräyksen vastaanottajina olleiden jäsenvaltioiden syyttäjäviranomaiset panivat määräyksen täytäntöön, vaikka tuomari tai tuomioistuin ei hyväksynyt tai vahvistanut niitä.

14.

Esitettyjen todisteiden, joihin sisältyivät eurooppalaisen tutkintamääräyksen perusteella saadut tiedot, perusteella HP:tä ja viittä muuta henkilöä syytettiin terroristitekojen rahoittamisesta ja osallistumisesta rikollisjärjestöön tällaisten tekojen rahoittamista varten.

15.

Spetsializiran nakazatelen sad (erityisrikostuomioistuin, Bulgaria), jonka on tutkittava eurooppalaisen tutkintamääräyksen perusteella saadut todisteet, on epävarma niiden laillisuudesta, koska nämä todisteet olisi kansallisen lainsäädännön nojalla voitu hankkia Bulgariassa vain tuomioistuimen luvalla.

16.

Se esittää tässä yhteydessä unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

17.

Ennakkoratkaisupyyntö kirjattiin saapuneeksi unionin tuomioistuimeen 1.10.2019.

18.

Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet HP, Saksan ja Unkarin hallitukset sekä komissio.

19.

Unionin tuomioistuin päätti, että suullisen käsittelyn sijasta oikeudenkäynnin osapuolia ja väliintulijoita kuultaisiin siitä, miten 8.12.2020 annettu tuomio ( 4 ) ja 2.3.2021 annettu tuomio ( 5 ) mahdollisesti vaikuttavat nyt käsiteltävään asiaan.

20.

Unionin tuomioistuimen ohjeiden mukaisesti tämä ratkaisuehdotus koskee vain ensimmäistä ennakkoratkaisukysymystä.

21.

HP väittää, että ZEZR:n 5 §:n 1 momentin 1 kohta ei ole direktiivin 2014/41 2 artiklan c alakohdan mukainen, koska viimeksi mainitussa ei anneta mahdollisuutta sulkea pois tuomarin toimivaltaa, jos kyseessä on määrääminen ennakkoratkaisupyynnössä mainittujen kaltaisista toimista. Hän muistuttaa lisäksi, että Bulgarian lainsäädännön mukaan toimivaltaisen tuomioistuimen on toteutettava nämä toimet. Kyseisen lainsäädännön perusteella tapa, jolla liikennetiedot on saatu tässä oikeudenkäynnissä, on näin ollen lainvastainen.

22.

Saksan hallituksen mielestä esitettyyn kysymykseen annettava vastaus ei sisälly direktiivin 2014/41 2 artiklan c alakohtaan vaan sen 6 artiklan 1 kohdan b alakohtaan. Riippumatta siitä, että 2 artiklan c alakohdassa sallitaan se, että erotetaan toisistaan yhtäältä toimivalta määrätä tietystä tutkintatoimenpiteestä ja toisaalta toimivalta antaa eurooppalainen tutkintamääräys, on varmaa, että 6 artiklan 1 kohdan b alakohta on esteenä sille, että rajat ylittävää tutkintatoimenpidettä koskevalle hakemukselle voitaisiin asettaa vähemmän tiukkoja edellytyksiä kuin kansallisen lainsäädännön nojalla sovelletaan vastaavaan kansalliseen menettelyyn.

23.

Saksan hallitus katsoo, että jos määräyksen antavan jäsenvaltion kansallisessa oikeudessa edellytetään, että tuomari hyväksyy tietyt tutkintatoimenpiteet, tämän edellytyksen on oltava voimassa myös silloin, jos tällaiset toimenpiteet on pantava täytäntöön jossain toisessa jäsenvaltiossa.

24.

Unkarin hallituksen mukaan ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen annettava vastaus liittyy direktiivin 2014/41 6 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettujen määräyksen antamisen edellytysten noudattamiseen. Sen mielestä vastavuoroinen tunnustaminen, johon rikosasioissa tehtävä oikeudellinen yhteistyö perustuu, edellyttää, että määräyksen antavan jäsenvaltion päätöksen on tehnyt asiallisesti ja alueellisesti toimivaltainen tuomioistuin tai viranomainen.

25.

Unkarin hallitus päättelee tämän lähtökohdan perusteella, että direktiivin 2014/41 asiayhteydessä yksi eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamisen edellytyksistä on se, että toimenpiteen, jota se koskee, on tarkastanut viranomainen, joka olisi toimivaltainen antamaan sen kansallisessa tilanteessa. Muussa tapauksessa takeet, joita pyydetään toisessa jäsenvaltiossa toteutettavia tutkintatoimenpiteitä varten, olisivat vähäisempiä kuin takeet, joista säädetään määräyksen antavassa valtiossa täytäntöön pantavien samankaltaisten toimenpiteiden osalta.

26.

Komissio katsoo, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymykset koskevat kahta eri seikkaa: yhtäältä sitä, mikä viranomainen on toimivaltainen antamaan eurooppalaisen tutkintamääräyksen (direktiivin 2014/41 2 artiklan c alakohta), ja toisaalta sitä, mitkä ovat tämän määräyksen antamisen edellytykset (kyseisen direktiivin 6 artikla).

27.

Se korostaa, että edellytys, joka koskee toimivaltaa ”kyseessä olevassa asiassa” (direktiivin 2014/41 2 artiklan c alakohta), merkitsee sitä, että määräyksen antavalla viranomaisella on oltava institutionaalinen rooli alkuperäisessä rikosoikeudellisessa menettelyssä. Unionin oikeudessa ei kuitenkaan täsmennetä, onko tämän viranomaisen vastattava kaikilta osin menettelystä vai onko sen vaikutuksen liityttävä yksinomaan konkreettiseen tutkintatoimenpiteeseen: direktiivillä 2014/41 annetaan jäsenvaltioille tätä koskevaa harkintavaltaa.

28.

Tästä seuraa komission mielestä, että esitettyyn kysymykseen annettava vastaus löytyy direktiivin 2014/41 6 artiklan 1 kohdan b alakohdasta. Jos toimenpide edellyttää kansallisella tasolla tuomioistuimen toimenpidettä (kuten Bulgariassa), sen täytäntöönpano jossain toisessa jäsenvaltiossa eurooppalaisen tutkintamääräyksen perusteella edellyttää, että tämän eurooppalaisen tutkintamääräyksen antaminen varataan myös tuomioistuimen tehtäväksi.

29.

Unionin tuomioistuin on antanut hiljattain kaksi tuomiota (8.12.2020 annettu tuomio ( 6 ) ja tuomio Prokuratuur), joiden vaikutuksista tähän asiaan on kuultu asianosaisia ja tähän ennakkoratkaisuasiaan väliintulijoina osallistuneita.

30.

Vaikka tuomioistuimen tässä ennakkoratkaisupyynnössä esittämät kysymykset eivät liity suoraan näiden kahden tuomion yhteydessä käydyn keskustelun kohteeseen, mikään ei estä unionin tuomioistuinta antamasta tälle elimelle tietoja, jotka perustuvat asiakirjoihin ja esitettyihin huomautuksiin, seikoista, joita ei ole käsitelty ennakkoratkaisupyynnössä, jos se pitää tätä asianmukaisena sen kanssa tehtävän yhteistyön parantamiseksi.

31.

Edellä mainitussa 8.12.2020 annetussa tuomiossa hälvennettiin epäilyksiä siitä, oliko syyttäjäviranomainen toimivaltainen antamaan eurooppalaisen tutkintamääräyksen, vaikka sillä ei ole asemaa, jossa se olisi täysin riippumaton täytäntöönpanovallasta. ( 7 )

32.

Mikä näet onkaan Bulgarian syyttäjäviranomaisen institutionaalinen asema kansallisessa oikeudessa, sen toimivallalle antaa eurooppalainen tutkintamääräys ei ole yleisellä tasolla esteitä direktiivissä 2014/41.

33.

Vaikka tuomio Prokuratuur ei suoraan koske eurooppalaista tutkintamääräystä vaan täysin kansallista tutkintatoimenpidettä, joka ei ole rajat ylittävä (ja jonka nojalla jäsenvaltion syyttäjäviranomainen antaa oikeuden kerätä liikenne- ja paikkatietoja, jotka vastaavat tiettyjä sähköisiä viestintätietoja), sillä on suuri merkitys tämän asian kannalta.

34.

Unionin tuomioistuin on todennut kyseisessä tuomiossa, että direktiivi 2002/58/EY, ( 8 ) kun sitä luetaan Euroopan unionin perusoikeuskirjan 7, 8 ja 11 artiklan valossa, ”on esteenä kansalliselle säännöstölle, jossa annetaan syyttäjäviranomaiselle, jonka tehtävänä on johtaa esitutkintamenettelyä ja tarvittaessa ajaa virallista syytettä myöhemmässä oikeudenkäynnissä, toimivalta myöntää viranomaiselle lupa liikenne- ja paikkatietojen saantiin rikostutkintaa varten”.

35.

Unionin tuomioistuin perusteli tätä muun muassa seuraavasti:

36.

Unionin tuomioistuin ei kaiken kaikkiaan tunnusta syyttäjäviranomaiselle puolueettoman kolmannen osapuolen asemaa, kun hänelle kuuluvat yhtäältä rikostutkinnan tehtävät ja toisaalta syytteen ajaminen myöhemmässä menettelyssä. Tämän perusteella sille ei voida antaa toimivaltaa antaa pääsy liikenne- ja paikkatietoihin, joita on sähköisten viestintäpalvelujen tarjoajien hallussa.

37.

Tuomio Prokuratuur vaikuttaa väistämättä direktiivin 2014/41 tulkintaan.

38.

Direktiivin 2014/41 johdanto-osan 30 perustelukappaleessa tunnustettiin, että telekuuntelu merkitsee puuttumista yksityisyyteen. Nimenomaan tästä syystä monissa jäsenvaltioissa tämän tutkintatoimenpiteen käyttäminen edellyttää tuomarin tai tuomioistuimen antamaa ennakkosuostumusta, eivätkä suostumusta voi antaa muut viranomaiset, kuten syyttäjäviranomainen.

39.

Kuten esitän jäljempänä yksityiskohtaisemmin, direktiivin 2014/41 6 artiklassa todetaan, että määräyksen antava viranomainen voi antaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen vain, jos siinä vaadittu tutkintatoimenpide olisi voitu määrätä samoin edellytyksin vastaavassa kansallisessa tapauksessa.

40.

Tähän rajoitukseen on lisättävä tuomioon Prokuratuur perustuva rajoitus niiden tapausten yhteydessä, joissa samanaikaisesti a) eurooppalaisen tutkintamääräyksen antavat viranomaiset kuuluvat syyttäjäviranomaiseen, jossa täyttyy edellä mainittu kaksiosainen edellytys (tutkinnan johtaminen ja rikossyytteen ajaminen myöhemmässä oikeudenkäynnissä), ja b) eurooppalainen tutkintamääräys sisältää telekuuntelutoimenpiteen, joka on tehokkuudeltaan kyseisessä tuomiossa tarkastellun mukainen.

41.

Näissä tapauksissa syyttäjäviranomainen ei voi antaa eurooppalaista tutkintamääräystä, vaikka jäsenvaltion lainsäädännön mukaan se voi hyväksyä telekuuntelutoimenpiteen ilman varsinaista tuomioistuimen ennakkovalvontaa.

42.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää tulkitsemaan käsitettä ”toimivaltainen”, jota käytetään direktiivin 2014/41 2 artiklan c alakohdan molemmissa alakohdissa.

43.

Kyseisessä alakohdassa määritellään ”[eurooppalaisen tutkinta]määräyksen antava viranomainen” kahdesta näkökulmasta:

44.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo seuraavaa:

45.

Voin hyväksyä sen, että lähtökohtaisesti sanalla ”toimivaltainen” on sama ulottuvuus direktiivin 2014/41 2 artiklan c alakohdan molemmissa alakohdissa. Molemmat koskevat viranomaiselle annettua toimivaltaa käyttää rikosoikeudellisissa menettelyissä laeissa sille annettuja valtuuksia.

46.

Se, mikä erottaa direktiivin 2014/41 2 artiklan c alakohdan i ja ii alakohdat toisistaan, ei ole todellisuudessa (eikä suoraan) toimivalta”kyseessä olevassa asiassa”, vaan viranomainen, joka toimivaltaa kummassakin tapauksessa käyttää.

47.

Tosiasiallinen ero näiden kahden alakohdan välillä on näet siinä, että kumpaankin kuuluvat ”määräyksen antavan viranomaisen” ryhmät, jotka eivät ole samat: yhtäältä oikeusviranomaiset (i alakohta) ja toisaalta muut kuin oikeusviranomaiset (ii alakohta), ( 16 ) ja kaikki nämä ovat toimivaltaisia käyttämään toimivaltaansa rikosoikeudenkäynneissä:

48.

Kansallisessa oikeudessa pitää valtuuttaa ii alakohdassa tarkoitettu ”muu viranomainen” toimimaan ”tutkintaviranomaisena rikosoikeudellisissa menettelyissä” ja antamaan ”todisteiden hankkimista koskeva määräys”. Toisin sanoen käyttämään rikosoikeudellisissa menettelyissä tietyille hallintoviranomaisille (kuten esimerkiksi poliisiviranomaisille) kuuluvaa toimivaltaa, kun niiden oikeusjärjestyksissä niin määrätään.

49.

Direktiivin 2014/41 2 artiklan c alakohdan i ja ii alakohdassa käytetään siten toimivaltaisuuden käsitettä yhtenäisessä merkityksessä (ryhmänä julkiselle laitokselle annettuja valtuuksia), minkä jälkeen tehdään välittömästi ero kummassakin alakohdassa tarkoitetuille eri viranomaisille kuuluvien toimivaltuuksien välille. Sen mukaan, mitkä ovat nämä viimeksi mainitut toimivaltuudet, eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamiseen sovelletaan erilaisia vaatimuksia.

50.

Ei ole epäilystäkään siitä, että tietyssä rikosoikeudellisessa menettelyssä toimivaltainen syyttäjäviranomainen voi olla minkä tahansa eurooppalaisen tutkintamääräyksen osalta ”määräyksen antava viranomainen” direktiivin 2014/41 2 artiklan c alakohdan i alakohdan nojalla.

51.

Samalla tavoin ja saman 2 artiklan c alakohdan ii alakohdan mukaisesti ”määräyksen antava viranomainen” voi olla myös muu kuin oikeusviranomainen, jolle on, kuten olen edellä todennut, annettu kansallisessa oikeudessa tutkintatehtäviä rikosoikeudellisissa menettelyissä tai jolle on myönnetty siinä toimivalta antaa todisteiden hankkimista koskeva määräys.

52.

Pelkkä asema ”määräyksen antavana viranomaisena” ei riitä, jotta elimet, joilla on tämä asema, voisivat antaa tietyn eurooppalaisen tutkintamääräyksen ja toimittaa sen täytäntöönpanovaltioon. On jälleen tarpeen erottaa toisistaan oikeusviranomaiset ja muut kuin oikeusviranomaiset, joihin viitataan direktiivin 2014/41 2 artiklan c alakohdassa.

53.

Kuten olen esittänyt toisessa yhteydessä, ( 17 )”vaikka direktiivin 2014/41 2 artiklan c alakohdan ii alakohdassa annetaan jäsenvaltioille toimivalta nimetä [muut kuin oikeus]viranomaiset, jotka voivat käyttää tutkintavaltaa rikosoikeudellisissa menettelyissä ja antaa todisteiden hankkimista koskevia määräyksiä, siinä ei kuitenkaan anneta näille niiden nimeämille viranomaisille muuta tehtävää kuin antaa eurooppalainen tutkintamääräys, joka ’on – – vahvistettava – – ennen kuin se toimitetaan täytäntöönpanoviranomaiselle’. Tämän määräyksen on oltava nimenomaan tuomioistuimen, tuomarin tai yleisen syyttäjän vahvistama”. ( 18 )

54.

Kansallisessa oikeudessa voidaan toisin sanoen antaa muulle kuin oikeusviranomaiselle, jolla on toimivalta antaa todisteiden hankkimista koskeva määräys, yleinen toimivalta ”[eurooppalaisen tutkinta]määräyksen antavana viranomaisena”. Sen antama eurooppalainen tutkintamääräys voidaan kuitenkin toimittaa täytäntöönpanojäsenvaltioon vasta sen jälkeen, kun oikeusviranomainen on sen vahvistanut.

55.

Kun kyseessä on oikeusviranomainen – olipa se tuomari tai syyttäjäviranomainen –, direktiivissä 2014/41 ei edellytetä kolmannen osapuolen vahvistusta kunkin yksittäisen eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamisen yhteydessä, vaan viimeksi mainitulle asetetaan kaksi edellytystä, joiden täyttyminen määräyksen antamista esittävän tuomioistuimen tai syyttäjäviranomaisen on itse tarkistettava.

56.

Direktiivin 2014/41 6 artiklan, jonka otsikko on ”Eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamisen ja toimittamisen edellytykset”, 1 kohdassa säädetään näet, että määräyksen antava viranomainen voi antaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen vain, jos seuraavat kaksi edellytystä täyttyvät:

57.

Tämä jälkimmäinen edellytys on nyt käsiteltävän asian kannalta erityisen kiinnostava. Direktiivillä 2014/41 vahvistetaan tietynlainen rinnakkaisuus, kun eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamiselle asetetaan edellytykset, jotka on vahvistettu kansallisessa oikeudessa vastaavan toimenpiteen toteuttamiselle.

58.

Nämä edellytykset liittyvät mielestäni sääntöihin, joilla arvioidaan tarkoituksenmukaisuutta, ja sääntöihin, jotka koskevat menettelyä, siten kuin kansallisessa oikeudessa siitä säädetään, mutta aivan erityisesti tässä oikeudessa annettuun toimivaltaan toteuttaa kansallisessa tilanteessa vastaava toimenpide kuin se, joka halutaan toteuttaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen avulla.

59.

Jos määräyksen antavan valtion oikeudessa edellytetään vastaavan kansallisen tapauksen osalta, että ainoastaan tuomari tai tuomioistuin on toimivaltainen toteuttamaan tietyn tutkintatoimenpiteen, viimeksi mainitusta tutkintatoimenpiteestä voidaan antaa eurooppalainen tutkintamääräys vain, jos sen antaa tuomari tai tuomioistuin. ( 20 )

60.

Tässä mielessä direktiivin 2014/41 6 artiklan 1 kohdan b alakohdassa rajataan saman direktiivin 2 artiklan c alakohdan i alakohdassa tarkoitetun ”toimivaltaisuuden” ulottuvuutta.

61.

Näistä kahdesta säännöksestä seuraa yhdessä, että direktiivin 2014/41 2 artiklan c alakohdan i alakohdassa tarkoitettu ”kyseessä olevassa asiassa toimivaltainen”oikeusviranomainen (tuomari tai syyttäjäviranomainen) on viranomainen, joka on saanut kansallisessa oikeudessa toimivallan määrätä täysin kansallisessa asiassa samasta eurooppalaisen tutkintamääräyksen, jonka antamisesta on kyse, kohteena olevasta toimenpiteestä.

62.

Toimivalta eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamiseen vastaa toisin sanoen kaikilta osin toimivaltaa, jota edellytetään, jotta kansallisen oikeuden nojalla voidaan antaa samansisältöinen ja ‑laajuinen määräys täysin kansallisessa menettelyssä.

63.

Direktiivin 2014/41 2 artiklan c alakohdan i alakohdassa tarkoitettu ”toimivaltaisuus” koostuu siten a) yhtäältä toimivallasta toimia rikosoikeudellisessa menettelyssä ja b) toisaalta toimivallasta toteuttaa tietty toimenpide kyseisessä menettelyssä.

64.

Vaikka eurooppalaisia pidätysmääräyksiä koskeva järjestely ( 21 ) ja eurooppalaisia tutkintamääräyksiä koskeva järjestely poikkeavatkin toisistaan, tämä jälkimmäinenkään keino ei mahdollista sitä, että syyttäjäviranomainen voisi toteuttaa rajat ylittävässä tilanteessa sen, mikä kansallisessa ympäristössä siltä kielletään. ( 22 )

65.

Nyt käsiteltävässä asiassa eurooppalaiset tutkintamääräykset, joita bulgarialainen syyttäjäviranomainen antoi, koskivat sellaisten toimenpiteiden toteuttamista, jotka sallitaan täysin kansallisessa tapauksessa kansallisen oikeuden perusteella vain tuomarille tai tuomioistuimelle. Kuten olen edellä esittänyt, neljä eurooppalaista tutkintamääräystä oli annettu konkreettisesti tiettyjä televiestintätapahtumia koskevien liikenne- ja paikkatietojen toimittamiseen.

66.

Bulgarian lainsäädäntö, jossa tässä yhteydessä annetaan tuomarin (eikä syyttäjäviranomaisen) tehtäväksi tehdä päätös siitä, että teleoperaattorilta pyydetään pääsy televiestintätapahtumiin liittyviin liikenne- ja paikkatietoihin, sopii täydellisesti yhteen unionin oikeuden kanssa.

67.

Siltä osin kuin kyseessä ovat syyttäjäviranomaisen tehtävät tämän erityisen tutkintatoimenpiteen yhteydessä, tuomio Prokuratuur tukee tarvittaessa tämän lainsäädännön asianmukaisuutta.

68.

Bulgarian syyttäjäviranomainen ei voi kaiken kaikkiaan antaa eurooppalaista tutkintamääräystä ja toimittaa sitä toiselle jäsenvaltiolle saadakseen todisteen, josta voisi Bulgariassa määrätä ainoastaan tuomioistuin. Kyseisellä syyttäjäviranomaisella ei ole ”toimivaltaa”, joka on direktiivin 2014/41 2 artiklan c alakohdan i alakohdan nojalla, luettuna yhdessä sen 6 artiklan 1 kohdan b alakohdan kanssa, edellytyksenä sille, että se tunnustettaisiin tässä säännöksessä tarkoitetuksi ”määräyksen antavaksi viranomaiseksi”.

69.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että Spetsializiran nakazatelen sadin ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen vastataan seuraavasti:

Rikosasioita koskevasta eurooppalaisesta tutkintamääräyksestä 3.4.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/41/EU 2 artiklan c alakohdan i alakohtaa, luettuna yhdessä 6 artiklan 1 kohdan b alakohdan kanssa, on tulkittava siten, että jäsenvaltion syyttäjäviranomainen ei saa antaa eurooppalaista tutkintamääräystä saadakseen televiestintätapahtumaan liittyviä liikenne- ja paikkatietoja, jos tämän jäsenvaltion kansallisen oikeuden mukaan tuomarilla tai tuomioistuimella on samankaltaisessa kansallisessa asiassa yksinomainen toimivalta määrätä tämän todisteen hankkimisesta.