1

Kantajana oleva Nec Corp. on Japaniin sijoittautunut yhtiö, joka valmistaa ja myy tantaalielektrolyyttikondensaattoreita.

2

Kantaja omisti Nec Tokin Corporationin, nykyisen Tokin Corp:n, koko osakekannan 1.8.2009–31.1.2013.

3

Kyseessä oleva kilpailusääntöjen rikkominen koskee alumiini- ja tantaalielektrolyyttikondensaattoreita. Kondensaattorit ovat sähkökomponentteja, jotka varaavat sähköstaattista energiaa sähkökentässä. Elektrolyyttikondensaattoreita käytetään lähes kaikissa elektroniikkatuotteissa, kuten henkilökohtaisissa tietokoneissa, taulutietokoneissa, puhelimissa, ilmastointilaitteissa, jääkaapeissa, pyykinpesukoneissa, autoteollisuuden tuotteissa ja teollisuuslaitteissa. Asiakaskunta on siten hyvin hajanainen. Elektrolyyttikondensaattorit ja tarkemmin sanottuna alumiini- ja tantaalielektrolyyttikondensaattorit ovat tuotteita, joiden hinta on tärkeä kilpailutekijä.

4

Panasonic ja sen tytäryhtiöt hakivat 4.10.2013 Euroopan komissiolta sakoista vapauttamisesta ja sakkojen lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa annetun komission tiedonannon (EUVL 2006, C 298, s. 17; jäljempänä vuoden 2006 yhteistyötiedonanto) 14 ja 15 kohdassa tarkoitettua merkintää ja toimittivat sille tietoja elektrolyyttikondensaattorien alalla tapahtuneesta oletetusta kilpailusääntöjen rikkomisesta.

5

Komissio pyysi 28.3.2014 [SEUT 101 ja SEUT 102] artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1) perusteella tietoja useilta elektrolyyttikondensaattorien alalla toimivilta yrityksiltä, muun muassa kantajalta.

6

Kantaja ja Tokin esittivät 21.5.2014 yhdessä komissiolle vuoden 2006 yhteistyötiedonannossa tarkoitetun sakkojen alentamista koskevan hakemuksen.

7

Komissio laati 4.11.2015 väitetiedoksiannon, jonka se osoitti muun muassa kantajalle.

8

Komissio kuuli väitetiedoksiannon vastaanottajia, mukaan lukien kantajaa, 12.–14.9.2016 pidetyssä kuulemisessa.

9

Komissio antoi 21.3.2018 päätöksen C(2018) 1768 final [SEUT] 101 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä (asia AT.40136 – Kondensaattorit) (jäljempänä riidanalainen päätös).

10

Riidanalaisessa päätöksessä komissio totesi, että elektrolyyttikondensaattorien alalla oli rikottu SEUT 101 artiklaa ja Euroopan talousalueesta (jäljempänä ETA) tehdyn sopimuksen 53 artiklaa ja että kyse oli yhtenä kokonaisuutena pidettävästä ja jatketusta rikkomisesta, johon oli osallistunut yhdeksän yritystä tai yritysryhmää eli Elna, Hitachi AIC, Holy Stone, Matsuo, Nichicon, Nippon Chemi-Con, Rubycon, Sanyo (Sanyo ja Panasonic yhdessä), Tokin ja kantaja, yhteisnimeltään NEC Tokin (jäljempänä yhdessä kartellin osallistujat) (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan ensimmäinen perustelukappale ja 1 artikla).

11

Komissio lähinnä totesi, että kyseessä oleva rikkominen oli tapahtunut 26.6.1998–23.4.2012 koko ETA-alueella ja että se muodostui sopimuksista ja/tai yhdenmukaistetuista menettelytavoista, joiden tarkoituksena oli koordinoida hintapolitiikkoja siltä osin kuin oli kyse alumiini- ja tantaalielektrolyyttikondensaattorien toimituksista (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan ensimmäinen perustelukappale).

12

Kartelli toimi lähinnä järjestämällä monenvälisiä kokouksia, jotka pidettiin yleensä Japanissa ja joita oli ylemmän myyntihenkilöstön tasolla kerran kuukaudessa tai joka toinen kuukausi ja ylemmän johdon, mukaan lukien pääjohtajien, tasolla kuuden kuukauden välein (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 63, 68 ja 738 perustelukappale).

13

Monenvälisiä kokouksia järjestettiin aluksi vuosina 1998–2003 ”elektrolyyttikondensaattoripiirin”, ”elektrolyyttikondensaattorikonferenssin” tai ”ECC-kokousten” nimellä. Tämän jälkeen niitä järjestettiin vuosina 2003–2005 ”alumiini-tantaalikonferenssin”, ”alumiini- tai tantaalielektrolyyttikondensaattoriryhmän” tai ”ATC-kokousten” nimellä. Lisäksi niitä järjestettiin vuosina 2005–2012 ”markkinatutkimusryhmän”, ”markkinointiryhmän” tai ”MK-kokousten” nimellä. MK-kokousten rinnalla ja täydennyksenä järjestettiin vuosina 2006–2008 ”kustannusten kasvua” tai ”kondensaattoreihin liittyvää kasvua” käsitteleviä kokouksia (jäljempänä CUP-kokoukset) (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 69 perustelukappale).

14

Näiden monenvälisten kokousten lisäksi kartellin osallistujilla oli tarpeen mukaan myös kahden- tai kolmenvälistä ad hoc ‑yhteydenpitoa (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 63, 75 ja 739 perustelukappale).

15

Kilpailunvastaisen tietojenvaihdon yhteydessä kartellin osallistujat lähinnä vaihtoivat tietoja hinnoista ja tulevista hinnoista, tulevista hinnanalennuksista ja niiden haarukoista, tarjonnasta ja kysynnästä, tuleva tarjonta ja kysyntä mukaan luettuina, ja tietyissä tapauksissa tekivät ja sovelsivat hintasopimuksia ja valvoivat niiden noudattamista (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 62, 715, 732 ja 741 perustelukappale).

16

Komissio katsoi, että kartellin osallistujien toimintaa oli pidettävä sopimusten ja/tai yhdenmukaistettujen menettelytapojen muotona, jolla pyrittiin yhteiseen tavoitteeseen eli välttämään hintakilpailua, koordinoimaan tulevaa elektrolyyttikondensaattorien myyntitoimintaa ja siten vähentämään epävarmuutta markkinoilla (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 726 ja 731 perustelukappale).

17

Komissio totesi, että tällä toiminnalla oli yksi yhtenäinen kilpailunvastainen tavoite (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 743 perustelukappale).

18

Komissio totesi, että Tokin oli vastuussa rikkomisesta, koska se oli osallistunut kartelliin suoraan 29.1.2003–23.4.2012, paitsi siltä osin kuin oli kyse CUP-kokouksista (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 944 ja 1022 perustelukappale ja 1 artiklan e kohta).

19

Lisäksi komissio totesi, että kantaja emoyhtiönä, joka omisti Tokinin koko osakekannan, oli vastuussa rikkomisesta 1.8.2009 ja 23.4.2012 välisen ajanjakson osalta, paitsi siltä osin kuin oli kyse CUP-kokouksista (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 945 ja 1022 perustelukappale ja 1 artiklan e kohta).

20

Riidanalaisen päätöksen 2 artiklan f ja h kohdassa määrätään yhtäältä Tokinille ja kantajalle yhteisvastuullisesti 5036000 euron suuruinen sakko ja toisaalta kantajalle 2595000 euron suuruinen sakko.

21

Komissio noudatti sakkojen määrän laskennassa asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annetuissa suuntaviivoissa (EUVL 2006, C 210, s. 2; jäljempänä vuoden 2006 suuntaviivat) vahvistettua menetelmää (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 980 perustelukappale).

22

Ensinnäkin kantajalle määrättävän sakon perusmäärän määrittämiseksi komissio otti huomioon myyntiarvon sen ajanjakson viimeisenä täytenä vuotena, jona kantaja osallistui rikkomiseen, vuoden 2006 suuntaviivojen 13 kohdan mukaisesti (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 989 perustelukappale).

23

Komissio laski myyntiarvon ETA-alueelle sijoittautuneilta asiakkailta laskutetun alumiini- ja tantaalielektrolyyttikondensaattorien myynnin perusteella (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 990 perustelukappale).

24

Lisäksi komissio laski merkitykselliset myyntiarvot erikseen kummallekin tuoteryhmälle eli alumiinielektrolyyttikondensaattoreille ja tantaalielektrolyyttikondensaattoreille ja kertoi nämä arvot kartellin keston mukaan määräytyvillä korotuskertoimilla (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 991 perustelukappale).

25

Kantajan tapauksessa komissio käytti korotuskerrointa 2,72, joka vastasi 1.8.2009 ja 23.4.2012 välistä ajanjaksoa (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 1007 perustelukappale, taulukko 1).

26

Komissio määritti rikkomisen vakavuuden nojalla huomioon otettavaksi osuudeksi myyntiarvosta 16 prosenttia. Tältä osin se totesi, että horisontaaliset ”järjestelyt” hintojen koordinoimiseksi olivat jo luonteensa vuoksi vakavimpien SEUT 101 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan rikkomisten joukossa ja että kartelli oli koko ETA-alueen laajuinen (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 1001–1003 perustelukappale).

27

Komissio lisäsi perusmäärään lisäsumman, jonka määrä oli 16 prosenttia myyntiarvosta, vuoden 2006 suuntaviivojen 25 kohdan mukaisesti sen varmistamiseksi, että sakolla on riittävän ehkäisevä vaikutus (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 1009 perustelukappale).

28

Näin ollen komissio vahvisti Tokinille ja kantajalle yhteisvastuullisesti määrättävän sakon perusmääräksi 6108000 euroa (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 1010 perustelukappale, taulukko 2).

29

Toiseksi siltä osin kuin oli kyse sakkojen perusmäärään tehtävistä mukautuksista, yhtäältä komissio alensi Tokinille ja kantajalle määrättyjen sakkojen perusmäärää 3 prosentilla lieventävien seikkojen perusteella, koska Tokinin ja kantajan osallistumista CUP-kokouksiin ei ollut näytetty toteen ja koska mikään ei osoittanut, että ne olivat olleet tietoisia näistä kokouksista (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 1022 perustelukappale).

30

Toisaalta komissio katsoi, että kyseessä olevan rikkomisen tapahtuma-aikaan kantaja oli jo asetettu vastuuseen toisesta kilpailunvastaisesta menettelystä, joka koski hintojen koordinointia mikroihin ja palvelimiin erikoistuneiden alkuperäisten laitevalmistajien (OEM-valmistajat) kesken 1.7.1998 ja 15.6.2002 välisenä ajanjaksona. Tämä ensimmäinen rikkominen oli todettu SEUT 101 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä (asia COMP/38.511 – DRAM) 19.5.2010 annetulla komission päätöksellä C(2011) 180/09 final (jäljempänä DRAM-päätös). Näin ollen komissio katsoi, että kantajan tapauksessa sakon perusmäärää oli korotettava 50 prosenttia raskauttavana seikkana pidettävän rikkomisen uusimisen perusteella (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 1011–1013 perustelukappale).

31

Kolmanneksi komissio myönsi 15 prosentin alennuksen sakon perusmäärästä, joka Tokinille ja kantajalle olisi muussa tapauksessa määrätty, näiden vuoden 2006 yhteistyötiedonannon nojalla tekemän yhteistyön perusteella (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 1104 ja 1105 perustelukappale).

32

Näin ollen komissio vahvisti Tokinille ja kantajalle määrättävien sakkojen kokonaismääräksi 16445000 euroa (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 1139 perustelukappale, taulukko 3).

[– –]

34

Kantaja nosti nyt käsiteltävän kanteen 31.5.2018 unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon jättämällään kannekirjelmällä.

35

Komission vastinekirjelmä jätettiin unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 26.9.2018.

36

Kantajan ja vastaajan vastaukset jätettiin unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 22.11.2018 ja 29.1.2019.

37

Unionin yleinen tuomioistuin päätti toisen jaoston ehdotuksesta siirtää asian työjärjestyksensä 28 artiklan nojalla laajennetulle ratkaisukokoonpanolle.

38

Unionin yleisen tuomioistuimen jaostojen kokoonpanoa muutettiin työjärjestyksen 27 artiklan 5 kohdan mukaisesti, ja esittelevä tuomari määrättiin laajennettuun yhdeksänteen jaostoon, jonka käsiteltäväksi esillä oleva asia tämän vuoksi siirrettiin.

39

Esittelevän tuomarin ehdotuksesta unionin yleinen tuomioistuin (laajennettu yhdeksäs jaosto) päätti aloittaa asian käsittelyn suullisen vaiheen ja esitti työjärjestyksensä 89 artiklan mukaisena prosessinjohtotoimena kirjallisia kysymyksiä asianosaisille. Asianosaiset vastasivat näihin kysymyksiin määräajassa, ja niiden lausumat ja vastaukset unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin kuultiin 12.10.2020 pidetyssä istunnossa.

40

Tuomari Berken kuoltua 1.8.2021 päätösharkintaa jatkoivat työjärjestyksen 22 artiklan ja 24 artiklan 1 kohdan mukaisesti ne kolme tuomaria, jotka ovat allekirjoittaneet tämän tuomion.

41

Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

42

Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

43

Kantaja vetoaa kanteensa tueksi kolmeen kanneperusteeseen, joilla tuetaan sekä sen riidanalaisen päätöksen osittaiseksi kumoamiseksi esittämiä ensisijaisia vaatimuksia että sen sakkojen kumoamiseksi tai niiden määrän alentamiseksi esittämiä toissijaisia vaatimuksia. Nämä kanneperusteet perustuvat komission tekemiin virheisiin ja loukkauksiin, jotka liittyvät sakon määrän korottamiseen rikkomisen uusimisen perusteella (ensimmäinen kanneperuste), kantajan vastuun määrittämiseen kyseessä olevassa rikkomisessa (toinen kanneperuste) ja kantajalle määrättyjen sakkojen laskemiseen (kolmas kanneperuste).

70

Ensimmäisen kanneperusteensa yhteydessä kantaja väittää, että riidanalaisen päätöksen 2 artiklan h kohdassa on tehty oikeudellisia virheitä ja arviointivirheitä siltä osin kuin siinä korotetaan kantajalle määrättyä sakkoa rikkomisen uusimisen perusteella, että se on perusteltu puutteellisesti ja että sillä loukataan suhteellisuusperiaatetta. Tämä kanneperuste jakautuu lähinnä kolmeen osaan.

[– –]

74

Komissio kiistää nämä väitteet.

75

Aluksi on huomautettava, että uusimisen käsite, sellaisena kuin se esiintyy joissakin kansallisissa oikeusjärjestyksissä, edellyttää, että henkilö on syyllistynyt uusiin rikkomisiin sen jälkeen, kun hänelle on määrätty seuraamus vastaavanlaisista rikkomisista (ks. tuomio 12.12.2014, Eni v. komissio, T-558/08, EU:T:2014:1080, 275 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

76

Unionin kilpailuoikeuden rikkomisen yhteydessä sakon perusmäärää voidaan korottaa, kun komissio havaitsee raskauttavia seikkoja. Yksi raskauttavista seikoista on rikkomisen uusiminen, joka määritetään vuoden 2006 suuntaviivojen 28 kohdassa siten, että yritys jatkaa tai toistaa samanlaista tai samantyyppistä rikkomista sen jälkeen, kun komissio tai kansallinen kilpailuviranomainen on todennut kyseisen yrityksen rikkoneen SEUT 101 tai SEUT 102 artiklan määräyksiä. Tällaisessa tapauksessa sakon perusmäärää korotetaan enintään 100 prosenttia todettua rikkomista kohden.

77

Rikkomisen uusimisen huomioimisella pyritään saamaan yritykset, jotka ovat osoittaneet taipumusta olla piittaamatta kilpailusäännöistä, muuttamaan käyttäytymistään. Komissio voi näin ollen ottaa kussakin tapauksessa huomioon seikat, jotka ovat omiaan vahvistamaan tällaisen taipumuksen ja joihin kuuluu esimerkiksi aika, joka on kulunut asianomaisten rikkomisten välillä (ks. tuomio 7.6.2011, Arkema France ym. v. komissio, T-217/06, EU:T:2011:251, 294 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

78

Käsiteltävässä asiassa, kuten riidanalaisen päätöksen 2 artiklan h kohdasta ilmenee, komissio määräsi kantajalle sakon korotuksen rikkomisen uusimisen perusteella. Tältä osin riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 1011–1013 perustelukappaleesta ilmenee, että komissio totesi, että kyseessä olevan rikkomisen tapahtuma-aikaan kantaja oli jo asetettu vastuuseen kilpailunvastaisesta menettelystä DRAM-päätöksellä. Näin ollen komissio katsoi, että kantajan sakon perusmäärää oli korotettava 50 prosenttia rikkomisen uusimisen perusteella (ks. edellä 30 kohta).

79

Kantajan väitteet on tutkittava näiden seikkojen valossa.

80

Kantaja väittää, että sakon määrän korottaminen rikkomisen uusimisen perusteella on ristiriidassa sen kanssa, että kantajan vastuu Tokinin emoyhtiönä on luonteeltaan johdannaista.

81

Tältä osin on muistutettava, että emoyhtiön vastuu on puhtaasti johdannainen, kun se perustuu yksinomaan siihen, että tytäryhtiö on osallistunut suoraan kilpailusääntöjen rikkomiseen. Tässä tilanteessa nimittäin emoyhtiön vastuun perusteena on sen tytäryhtiön kilpailusääntöjen vastainen menettely, jonka emoyhtiön katsotaan tehneen näiden yhtiöiden muodostaman taloudellisen kokonaisuuden vuoksi. Tästä seuraa, että emoyhtiön vastuu määräytyy väistämättä niiden tosiseikkojen mukaisesti, joista sen tytäryhtiön tekemä rikkominen muodostuu ja joihin sen vastuu liittyy erottamattomasti (tuomio 27.4.2017, Akzo Nobel ym. v. komissio, C‑516/15 P, EU:C:2017:314, 61 kohta).

82

Tästä syystä unionin tuomioistuin on täsmentänyt, että tilanteessa, jossa emoyhtiön vastuu on johdettu täysin sen tytäryhtiön vastuusta ja jossa mikään muu tekijä ei yksilöi sitä käyttäytymistä, josta emoyhtiötä moititaan, emoyhtiön vastuu ei voi olla suurempi kuin sen tytäryhtiön vastuu (ks. tuomio 19.1.2017, komissio v. Total ja Elf Aquitaine, C‑351/15 P, EU:C:2017:27, 44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

83

Unionin tuomioistuin on samoista syistä täsmentänyt, että tilanteessa, jossa mikään tekijä ei yksilöi sitä käyttäytymistä, josta emoyhtiötä moititaan, tytäryhtiölle sen emoyhtiön kanssa yhteisvastuullisesti määrätyn sakon määrän alentaminen on menettelyllisten edellytysten täyttyessä ulotettava koskemaan myös emoyhtiötä (ks. tuomio 27.4.2017, Akzo Nobel ym. v. komissio, C‑516/15 P, EU:C:2017:314, 62 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

84

Oikeuskäytännöstä kuitenkin myös seuraa, että emoyhtiölle ominaiset tekijät voivat oikeuttaa arvioimaan emoyhtiön vastuuta ja tytäryhtiön vastuuta toisistaan eroavilla tavoilla siinäkin tapauksessa, että emoyhtiön vastuu perustuisi yksinomaan tytäryhtiön sääntöjenvastaiseen menettelyyn (ks. vastaavasti tuomio 27.4.2017, Akzo Nobel ym. v. komissio, C‑516/15 P, EU:C:2017:314, 74 kohta).

85

Tältä osin unionin tuomioistuin on jo todennut asiassa, jossa oli kyseessä yrityksen vastuu sellaisten yhtiöiden muodostaman konsernin kattoyhtiönä, joista osa oli osallistunut suoraan kartelleihin, että se seikka, että tietyille yhtiöille ei vanhentumisen vuoksi enää voida määrätä seuraamuksia, ei estä ryhtymästä toimenpiteisiin sellaista muuta yhtiötä kohtaan, jonka katsotaan olevan itse ja yhteisvastuullisesti ensiksi mainittujen yhtiöiden kanssa vastuussa samoista kilpailunvastaisista toimista (tuomio 27.4.2017, Akzo Nobel ym. v. komissio, C‑516/15 P, EU:C:2017:314, 71, 75 ja 76 kohta).

86

Erityisesti sakon määrän korottamisesta rikkomisen uusimisen perusteella unionin yleinen tuomioistuin on jo todennut, että vaikka yrityksen yhtenäinen markkinakäyttäytyminen oikeuttaa kilpailusääntöjen rikkomisen tapauksessa sen, että kaikki eri yhtiöt, jotka kuuluivat rikkomisajankohtana samaan yritykseen, ovat lähtökohtaisesti yhteisvastuussa saman sakon maksamisesta, tähän on hyväksyttävä poikkeus raskauttavien tai lieventävien seikkojen ja yleensäkin sellaisten sakon määrän muuttamiseen oikeuttavien seikkojen perusteella, jotka pätevät ainoastaan joihinkin näistä yhtiöistä mutta eivät muihin. Tästä unionin yleinen tuomioistuin on päätellyt, että yksikköä, jonka osalta rikkomisen uusimista ei ole otettu huomioon raskauttavana seikkana, ei voida asettaa toisen yksikön, jonka osalta tämä raskauttava seikka on otettu huomioon, kanssa yhteisvastuuseen siitä sakon osasta, joka vastaa rikkomisen uusimisen perusteella tehtyä korotusta (ks. vastaavasti tuomio 23.1.2014, Evonik Degussa ja AlzChem v. komissio, T-391/09, ei julkaistu, EU:T:2014:22, 271 kohta).

87

Unionin yleinen tuomioistuin on myös todennut, että emo- tai tytäryhtiön tilanteelle ominaiset seikat voivat johtaa siihen, että yrityksille määrätään erisuuruiset määrät, kuten tapauksissa, joissa rikkomisen uusiminen otetaan huomioon raskauttavana seikkana emoyhtiötä vastaan mutta ei tytäryhtiötä vastaan (ks. vastaavasti tuomio 29.2.2016, UTi Worldwide ym. v. komissio, T‑264/12, ei julkaistu, EU:T:2016:112, 332 kohta).

88

Käsiteltävässä asiassa on todettava, että yhtäältä komissio katsoi, että kantaja oli vastuussa tytäryhtiönsä, jonka kanssa se muodosti SEUT 101 artiklassa tarkoitetun yhden ainoan yrityksen, tekemästä kilpailuoikeuden rikkomisesta ainoastaan emoyhtiönä (ks. edellä 63 kohta). Toisaalta komissio määräsi riidanalaisen päätöksen 2 artiklan h kohdassa rikkomisen uusimiseen perustuvan sakon korotuksen ainoastaan kantajalle, koska kantaja oli jo asetettu vastuuseen samankaltaisesta kilpailunvastaisesta menettelystä DRAM-päätöksellä (ks. edellä 30 ja 78 kohta).

89

Tästä seuraa, että komission raskauttavana seikkana huomioon ottama rikkomisen uusiminen oli pelkästään kantajan tilanteelle ominainen seikka, joka ei koskenut sen tytäryhtiötä. Sen vuoksi oli täysin perusteltua, että komissio arvioi kantajan vastuuta ja sen tytäryhtiön vastuuta toisistaan eroavilla tavoilla, ja tämä arviointi saattoi hyvin johtaa erisuuruisten sakkojen määräämiseen kantajalle ja sen tytäryhtiölle.

90

Edellä 83–87 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä nimittäin ilmenee, että rikkomisen uusiminen voi olla emoyhtiön käyttäytymistä yksilöivä tekijä, joka oikeuttaa sen, että emoyhtiön vastuu on laajempi kuin tytäryhtiön vastuu, josta emoyhtiön vastuu on täysin johdettu (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 13.12.2018, Deutsche Telekom v. komissio, T-827/14, EU:T:2018:930, 506 kohta).

91

Näin ollen on todettava, että sakon määrän korottaminen rikkomisen uusimisen perusteella ei ole mitenkään ristiriidassa kantajan vastuun johdannaisuuden kanssa.

[– –]

96

Tästä seuraa, että ensimmäisen kanneperusteen ensimmäinen osa on hylättävä.

97

Väitteestä, jonka mukaan rikkomisen uusimisen perusteella tehty sakon korotus ”kattaa” DRAM-päätöstä edeltäneen ajanjakson, on ensin syytä esittää joitakin alustavia huomautuksia.

98

Ensinnäkin komissio katsoi, että kantaja oli Tokinin emoyhtiönä vastuussa rikkomisesta 1.8.2009 ja 23.4.2012 välisen ajanjakson osalta, paitsi siltä osin kuin oli kyse CUP-kokouksista (ks. edellä 19 kohta). Näin ollen komissio vahvisti, laskeakseen Tokinille ja kantajalle yhteisvastuullisesti määrättävän sakon perusmäärän, rikkomisen kestoon perustuvaksi korotuskertoimeksi 2,72, joka vastasi edellä mainittua rikkomisajanjaksoa (ks. edellä 25 kohta).

99

Tämän jälkeen komissio otti raskauttavana seikkana huomioon rikkomisen uusimisen, koska kantaja oli jo asetettu vastuuseen 1.7.1998–15.6.2002 tapahtuneesta rikkomisesta 19.5.2010 annetulla DRAM-päätöksellä, ja päätti siten korottaa kantajalle määrättävän sakon perusmäärää 50 prosentilla rikkomisen uusimisen perusteella (ks. edellä 30 kohta).

100

Lopuksi komissio sovelsi edellä mainittua prosenttiosuutta, joka oli 50 prosenttia sakon perusmäärästä, rikkomisen uusimisen perusteella tehtävän korotuksen laskemiseksi vuoden 2006 suuntaviivojen 28 kohdan mukaisesti. Tältä osin komissio totesi, että rikkomisen uusiminen on yksi niistä tekijöistä, jotka voidaan ottaa huomioon rikkomisen vakavuutta arvioitaessa, ja ettei uusiminen vaikuta sen arviontiin, kuinka pitkään rikkominen on kestänyt. Näin ollen komissio katsoi, ettei rikkomisen uusimisen perusteella tehtävää sakon korotusta pitänyt laskea pelkästään siltä ajanjaksolta, jonka tämä raskauttava olosuhde kesti, vaan että rikkomisen uusimiseen perustuvaa korotusprosenttia oli sovellettava koko siihen ajanjaksoon, jonka osalta kantaja oli vastuussa rikkomisesta (ks. riidanalaisen päätöksen 1013 ja 1021 kohta).

101

Edellä esitetystä seuraa, että kantajan ensimmäisestä kilpailusääntöjen rikkomisesta, joka tapahtui ennen käsiteltävässä asiassa kyseessä olevaa rikkomista, määrättiin seuraamus sinä aikana, kun jälkimmäinen rikkominen oli käynnissä. Koska rikkomisen uusimiseen perustuvan korotuksen prosenttiosuus laskettiin sakon perusmäärästä, kyseisessä korotuksessa on otettu huomioon se rikkomisajanjakso, jota käytettiin tämän perusmäärän laskemiseksi. Tästä seuraa, että sakon perusmäärän korotuksen perusteena oleva rikkomisen uusiminen kattaa koko sen ajanjakson, jonka osalta kantajan katsottiin olevan vastuussa rikkomisesta, mukaan lukien sen lähes yhdeksän kuukauden ajanjakson, joka edelsi DRAM-päätöksen antamista 19.5.2010.

102

Toisin kuin kantaja väittää, käsiteltävän asian olosuhteissa sakon määrän korottaminen rikkomisen uusimisen perusteella ei kuitenkaan ole uusimisen käsitteen taustalla olevan logiikan vastaista.

103

Tältä osin on muistutettava, että komissiolla on harkintavaltaa sen valitessa tekijöitä, jotka se ottaa huomioon sakkojen määrän määrittämiseksi, ja näihin kuuluvat esimerkiksi asiaan liittyvät erityisolosuhteet, sen asiayhteys ja sakkojen ehkäisevä vaikutus, eikä sen tarvitse tukeutua mihinkään sitovaan tai tyhjentävään sellaisten arviointiperusteiden luetteloon, joka olisi ehdottomasti huomioitava (ks. tuomio 8.2.2007, Groupe Danone v. komissio, C‑3/06 P, EU:C:2007:88, 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

104

Rikkomisen uusimisen toteaminen ja sen erityispiirteiden arviointi kuuluvat komission harkintavaltaan (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 8.2.2007, Groupe Danone v. komissio, C‑3/06 P, EU:C:2007:88, 38 kohta). Kuten nimittäin edellä 77 kohdassa todettiin, rikkomisen uusimisen huomioimisella pyritään saamaan yritykset, jotka ovat osoittaneet taipumusta olla piittaamatta kilpailusäännöistä, muuttamaan käyttäytymistään. Komissio voi siten ottaa kussakin tapauksessa huomioon seikat, jotka ovat omiaan vahvistamaan tällaisen taipumuksen ja joihin kuuluu esimerkiksi aika, joka on kulunut asianomaisten rikkomisten välillä.

105

Ajasta, joka voi enintään kulua, jotta yrityksen voidaan todeta uusineen rikkomisen, oikeuskäytännössä on jo todettu, että kahden rikkomisen toteamisen erottanut alle kymmenen vuoden ajanjakso osoitti yrityksen taipumuksen olla tekemättä asianmukaisia johtopäätöksiä siitä, että sen oli todettu rikkoneen kilpailusääntöjä (ks. vastaavasti tuomio 8.2.2007, Groupe Danone v. komissio, C‑3/06 P, EU:C:2007:88, 40 kohta).

106

Ajasta, jonka on vähintään kuluttava, ennen kuin rikkomisen uusiminen voidaan todeta, unionin yleinen tuomioistuin on lisäksi todennut, että edellä 105 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö pätee sitä suuremmalla syyllä tilanteessa, jossa ensimmäisen rikkomisen ja toisen rikkomisen toteavat päätökset ovat samanaikaisia. Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin totesi asioissa, joissa annettiin 8.7.2008 tuomio BPB v. komissio (T-53/03, EU:T:2008:254) ja 8.7.2008 tuomio Lafarge v. komissio (T-54/03, ei julkaistu, EU:T:2008:255), että kantajien osalta todettujen kilpailusääntöjen rikkomisten tausta osoitti niiden taipumuksen olla tekemättä asianmukaisia johtopäätöksiä siitä, että niiden oli todettu rikkoneen kilpailusääntöjä, kun otettiin huomioon, että komission kohdistettua kantajiin toimenpiteitä ensimmäisestä rikkomisesta tekemällään päätöksellä kantajat jatkoivat yli neljän vuoden ajan aktiivista osallistumista kysymyksessä olevaan kartelliin sen jälkeen, kun tämä päätös oli annettu niille tiedoksi (tuomio 8.7.2008, BPB v. komissio, T-53/03, EU:T:2008:254, 385 kohta ja tuomio 8.7.2008, Lafarge v. komissio, T-54/03, ei julkaistu, EU:T:2008:255, 727 kohta).

107

Käsiteltävässä asiassa on todettava, että kantajan ensimmäisestä rikkomisesta määrättiin seuraamus sen jälkeen, kun käsiteltävässä asiassa kyseessä oleva rikkominen oli jo alkanut. On kuitenkin myös todettava, että kantaja jatkoi osallistumistaan kartelliin 19.5.2010–23.4.2012 sen jälkeen, kun ensimmäisen rikkomisen toteava päätös oli annettu sille tiedoksi.

108

Näissä olosuhteissa on todettava, että komissio totesi arviointivirhettä tekemättä, että se, että kantaja jatkoi kilpailusääntöjen vastaista käyttäytymistään sen jälkeen, kun sille oli määrätty ensimmäinen seuraamus, osoitti sen taipumuksen olla tekemättä asianmukaisia johtopäätöksiä siitä, että sen oli todettu rikkoneen kilpailusääntöjä. Vaikka nimittäin komissio oli jo aikaisemmin kohdistanut kantajaan toimenpiteitä DRAM-päätöksellä, kantaja jatkoi osallistumistaan kartelliin lähes kahden vuoden ajan sen jälkeen, kun kyseinen päätös oli annettu sille tiedoksi. Tätä päätelmää ei muuta se, että kantaja ja Tokin esittivät yhdessä komissiolle sakon alentamista koskevan hakemuksen vuoden 2006 yhteistyötiedonannon perusteella, koska tämä seikka ei poista sitä, että kantaja sen jälkeen, kun sille oli määrätty ensimmäinen seuraamus, osallistui toiseen kilpailusääntöjen rikkomiseen.

109

Tätä päätelmää ei kumoa myöskään se, että riidanalaisessa päätöksessä todettiin kantajan olevan vastuussa ainoastaan emoyhtiönä sillä perusteella, että sen tytäryhtiö oli osallistunut kartelliin, kuten edellä 91 kohdasta ilmenee. Tavoite, joka koskee kilpailusääntöjen vastaisesta käyttäytymisestä rankaisemista sekä tällaisen käyttäytymisen toistumisen ehkäisemistä ennalta ehkäisevillä seuraamuksilla, vaarantuisi, jos yritys, johon kuuluu ensimmäiseen rikkomiseen osallistunut tytäryhtiö, voisi muuttamalla oikeudellista rakennettaan siten, että se perustaa uuden tytäryhtiön, jota ei ole voitu syyttää ensimmäisen rikkomisen vuoksi mutta joka on osallistunut uuteen rikkomiseen, tehdä mahdottomaksi tai erityisen vaikeaksi uusimisesta aiheutuvan seuraamuksen ja näin ollen välttää sen (ks. vastaavasti tuomio 5.3.2015, komissio ym. v. Versalis ym., C‑93/13 P ja C‑123/13 P, EU:C:2015:150, 92 kohta).

110

Kantajan mainitsema 11.3.1999 annettu tuomio Thyssen Stahl v. komissio (T‑141/94, EU:T:1999:48) ei tue mitenkään sen näkemystä. Kyseisessä tuomiossa unionin yleinen tuomioistuin totesi, että komission päätöstä rasitti oikeudellinen virhe siltä osin kuin rikkomisen, johon kantajan oli katsottu osallistuneen, tekoaika oli suurimmaksi osaksi aikaisempi kuin päätös, jolla kantajalle oli määrätty seuraamuksia vastaavanlaisista rikkomisista (tuomio 11.3.1999, Thyssen Stahl v. komissio, T-141/94, EU:T:1999:48, 617 ja 618 kohta).

111

Toisin kuin 11.3.1999 annetun tuomion Thyssen Stahl v. komissio (T-141/94, EU:T:1999:48) taustalla olleessa asiassa, käsiteltävässä asiassa on kuitenkin todettava, että koska kantaja osallistui kyseiseen rikkomiseen 1.8.2009–23.4.2012 ja koska DRAM-päätös tehtiin 19.5.2010, rikkominen tapahtui suurimmaksi osaksi kyseisen päätöksen tekemisen jälkeen, sillä kantaja jatkoi osallistumistaan rikkomiseen lähes kahden vuoden ajan sen jälkeen, kun tämä päätös oli annettu sille tiedoksi (ks. edellä 107 ja 108 kohta).

112

Näin ollen komissio totesi oikeudellista virhettä tekemättä, että se, että kantajan oli jo todettu syyllistyneen kilpailusääntöjen rikkomiseen ja että se tästä toteamisesta ja määrätystä seuraamuksesta huolimatta oli lähes kahden vuoden ajan jatkanut osallistumista samankaltaiseen, saman EUT-sopimuksen määräyksen rikkomiseen, merkitsi rikkomisen uusimista.

113

Tästä seuraa, että ensimmäisen kanneperusteen toinen osa on hylättävä.

114

Rikkomisen uusimisen perusteella tehdyn korotuksen laskennasta on todettava, että se, että komissio korotti kantajalle määrätyn sakon perusmäärää rikkomisen uusimisen perusteella, on täysin vuoden 2006 suuntaviivojen mukaista. Kuten nimittäin kyseisten suuntaviivojen 28 ja 29 kohdasta yksiselitteisesti ilmenee, sekä raskauttavat seikat, kuten rikkomisen uusiminen, että lieventävät seikat ovat sakon perusmäärän muuttamiseen eli sen korottamiseen tai alentamiseen oikeuttavia seikkoja. Rikkomisen uusiminen on siten raskauttava seikka, joka oikeuttaa korottamaan sakon perusmäärää, mikä tapahtuu tästä perusmäärästä laskettavan korotusprosentin mukaisesti.

115

Tämän korotuksen oikeasuhteisuudesta on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan komissiolla on kunkin sakon määrää vahvistaessaan harkintavaltaa eikä se ole tätä tehdessään velvollinen soveltamaan tarkkaa matemaattista kaavaa (ks. tuomio 13.9.2010, Trioplast Wittenheim v. komissio, T‑26/06, ei julkaistu, EU:T:2010:387, 142 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

116

Lisäksi rikkomisen uusiminen on seikka, jonka perusteella sakon perusmäärää voidaan korottaa merkittävästi. Uusiminen on näet todiste siitä, että aiemmin määrätyn seuraamuksen ennalta ehkäisevä vaikutus ei ole ollut riittävä (ks. tuomio 8.7.2008, BPB v. komissio, T-53/03, EU:T:2008:254, 398 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

117

Suhteellisuusperiaate edellyttää lisäksi, että kyseisen rikkomisen ja aikaisemman kilpailusääntöjen rikkomisen välillä kulunut aika otetaan huomioon arvioitaessa, onko yrityksellä taipumusta olla piittaamatta näistä säännöistä. Unionin yleinen tuomioistuin ja tarvittaessa myös unionin tuomioistuin voivat komission kilpailuoikeuden alalla toteuttamiin toimenpiteisiin kohdistuvassa tuomioistuinvalvonnassaan siis joutua tarkistamaan, onko komissio noudattanut suhteellisuusperiaatetta korottaessaan määrättyä sakkoa uusimisen perusteella ja etenkin onko tällainen korotus määrättävä, kun kyseisen rikkomisen ja aikaisemman kilpailusääntöjen rikkomisen välillä kulunut aika otetaan huomioon (tuomio 17.6.2010, Lafarge v. komissio, C‑413/08 P, EU:C:2010:346, 70 kohta).

118

Käsiteltävässä asiassa kantajan väitteessä, jolla pyritään osoittamaan, että rikkomisen uusimisen perusteella tehty sakon korotus ei ollut oikeasuhteinen, tukeudutaan ensinnäkin siihen, että kantaja oli mielestään jo saanut seuraamuksen kyseisestä rikkomisesta.

119

Tämä väite on hylättävä heti alkuun. Kuten edellä 75 ja 77 kohdassa jo täsmennettiin, yhtäältä sakon määrän korottaminen uusimisen perusteella edellyttää sitä, että henkilö on syyllistynyt uusiin rikkomisiin sen jälkeen, kun hänelle on määrätty seuraamus vastaavanlaisista rikkomisista, ja toisaalta sillä pyritään nimenomaan varmistamaan komission toimenpiteen ehkäisevä vaikutus. Näin ollen uusimisen perusteella tehty sakon määrän korotus lisätään rikkomisesta määrätyn sakon määrään.

120

Toiseksi kantajan väitteessä tukeudutaan siihen, että kantajan Tokinin emoyhtiöksi tulemisen ja DRAM-päätöksen antamisen välillä kului vain lyhyt aika eli yhdeksän kuukautta, joten kantaja ei ole mitenkään kyennyt estämään tytäryhtiötään osallistumasta kartelliin. Lisäksi kantaja väittää, että se on vastuussa kartellista ainoastaan tämän tytäryhtiön hankinnan kautta ja että se osallistui rikkomiseen vain lyhyen ajanjakson ajan, kun taas sen tytäryhtiö oli osallistunut siihen useita vuosia.

121

Tästä on muistutettava, että koska kantaja omisti Tokinin koko osakekannan 1.8.2009–31.1.2013, sen voidaan olettaa käyttäneen ratkaisevaa vaikutusvaltaa tässä tytäryhtiössä kyseisenä ajanjaksona, joten kantaja ja sen tytäryhtiö muodostivat SEUT 101 artiklassa tarkoitetun yhden ainoan yrityksen (ks. edellä 62 kohta). Käsiteltävässä asiassa kantaja ei sitä paitsi kiistä olettamaa ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallisesta käyttämisestä tytäryhtiöönsä kyseisenä rikkomisajanjaksona (ks. edellä 58 kohta). Näin ollen kantaja olisi hyvin voinut estää Tokinia osallistumasta kartelliin DRAM-päätöksen jälkeen.

122

Kuten edellä 108 kohdassa lisäksi todettiin, se, että kantaja edelleen jatkoi kilpailusääntöjen vastaista käyttäytymistä, osoittaa sen taipumuksen olla tekemättä asianmukaisia johtopäätöksiä siitä, että sen oli todettu rikkoneen kilpailusääntöjä, koska komissio oli jo aikaisemmin kohdistanut kantajaan toimenpiteitä DRAM-päätöksellä ja koska kantaja siitä huolimatta jatkoi osallistumista kartelliin lähes kahden vuoden ajan sen jälkeen, kun tämä päätös oli annettu sille tiedoksi.

123

Kuten edellä 109 kohdassa todettiin, tavoite, joka koskee kilpailusääntöjen vastaisesta käyttäytymisestä rankaisemista, vaarantuisi, jos yritys, johon ensimmäiseen rikkomiseen osallistunut tytäryhtiö kuuluu, voisi muuttamalla oikeudellista rakennettaan siten, että se perustaa uuden tytäryhtiön, jota ei ole voitu syyttää ensimmäisen rikkomisen vuoksi mutta joka on osallistunut uuteen rikkomiseen, tehdä mahdottomaksi tai erityisen vaikeaksi uusimisesta aiheutuvan seuraamuksen ja näin ollen välttää sen.

124

Näin ollen on todettava, että koska komissio oli erityisesti katsonut, että kantajalla oli taipumusta olla piittaamatta kilpailusäännöistä, ja koska rikkomisen uusimisen perusteella tehtävä korotus voi merkitä sitä, että sakon perusmäärää korotetaan jopa 100 prosenttia vuoden 2006 suuntaviivojen 28 kohdan ensimmäisen luetelmankohdan mukaisesti, komissio ei loukannut suhteellisuusperiaatetta, kun se vahvisti korotuksen määräksi 50 prosenttia kantajalle määrättävän sakon perusmäärästä.

125

Edellä esitetyn perusteella ensimmäisen kanneperusteen kolmas osa ja siten ensimmäinen kanneperuste kokonaisuudessaan on hylättävä.

130

Kolmannen kanneperusteensa ensimmäisessä osassa kantaja väittää lähinnä, että komissio teki virheen, kun se kieltäytyi soveltamasta kantajalle rikkomisen uusimisen perusteella määrättyyn sakkoon 3 prosentin alennusta, vaikka tätä alennusta oli sovellettu Tokinille ja kantajalle yhteisvastuullisesti määrätyn sakon perusmäärään. Ensinnäkin tämän alennuksen soveltamatta jättäminen oli kantajan mukaan ristiriidassa sen kanssa, että kantajan vastuu emoyhtiönä oli johdannaista vastuuta, toiseksi se johti kohtuuttoman suureen sakkoon, joka vastasi yli puolta kantajalle ja Tokinille yhteisvastuullisesti määrätyn sakon määrästä, ja kolmanneksi se oli riittämättömästi perusteltu.

131

Komissio kiistää nämä väitteet.

132

Käsiteltävässä asiassa on todettava, että yhtäältä rikkomisen uusimisen perusteella tehty sakon korotus, joka oli 50 prosenttia Tokinille ja kantajalle yhteisvastuullisesti määrätyn sakon perusmäärästä vähennettynä 15 prosentin alennuksella, jonka komissio oli myöntänyt niiden vuoden 2006 yhteistyötiedonannon mukaisesti tekemän yhteistyön perusteella, perustui vuoden 2006 suuntaviivojen 28 kohdassa tarkoitettuun raskauttavaan seikkaan (ks. edellä 31 kohta).

133

Toisaalta Tokinille ja kantajalle yhteisvastuullisesti määrätyn sakon perusmäärän alentaminen 3 prosentilla siitä syystä, että niiden osallistumista CUP-kokouksiin ei ollut näytetty toteen ja koska mikään ei osoittanut, että ne olivat olleet tietoisia näistä kokouksista, perustuu vuoden 2006 suuntaviivojen 29 kohdassa tarkoitettuun lieventävään seikkaan (ks. edellä 29 kohta).

134

Kuten edellä 114 kohdassa muistutettiin, sekä raskauttavat että lieventävät seikat ovat sakon perusmäärän muuttamiseen eli vastaavasti sen korottamiseen tai alentamiseen oikeuttavia seikkoja. Näitä muutoksia ei siten voida soveltaa toinen toisiinsa.

135

Käsiteltävässä asiassa rikkomisen uusiminen on raskauttava seikka, joka oikeuttaa siten korottamaan sakon perusmäärää. Näin ollen komissio on perustellusti korottanut sakkoa 50 prosentilla rikkomisen uusimisen perusteella ja laskenut tämän korotuksen Tokinille ja kantajalle yhteisvastuullisesti määrätyn sakon perusmäärästä ottamatta huomioon kyseiseen perusmäärään mahdollisten lieventävien seikkojen perusteella tehtyjä alennuksia, käsiteltävässä tapauksessa 3 prosentin alennusta, joka myönnettiin, koska ei ollut näytetty toteen, että kantaja ja sen tytäryhtiö olivat osallistuneet CUP-kokouksiin.

136

Tätä päätelmää ei voida kumota kantajan väitteellä, joka perustuu sillä emoyhtiönä olevan vastuun johdannaisuuteen. Kuten edellä 86 ja 87 kohdasta ilmenee, tietyt kantajan käyttäytymistä yksilöivät tekijät voivat oikeuttaa määräämään sille ankaramman seuraamuksen kuin se, joka johtuu kantajan joutumisesta vastuuseen rikkomisesta, johon sen tytäryhtiö on syyllistynyt.

137

Kantajan näkemykseen ei voida yhtyä myöskään siltä osin kuin se väittää, että sille rikkomisen uusimisen perusteella määrätty sakko on kohtuuttoman suuri, koska se vastaa yli puolta kantajalle ja Tokinille yhteisvastuullisesti määrätyn sakon perusmäärästä. Kantajan väite perustuu nimittäin virheelliseen olettamaan, jonka mukaan 3 prosentin alennusta sakon perusmäärästä voitaisiin soveltaa 50 prosentin korotukseen sakon perusmäärästä (ks. edellä 134 ja 135 kohta).

138

Kantaja ei myöskään esitä mitään konkreettisia perusteluja perusteluvelvollisuuden väitettyä laiminlyöntiä koskevan väitteensä tueksi. Se, miten kantajalle yksin määrätty ja rikkomisen uusimisen perusteella tehtyä korotusta vastaava sakko on laskettu, ilmenee joka tapauksessa yksiselitteisesti riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 1011–1013 perustelukappaleesta, luettuina yhdessä vuoden 2006 suuntaviivojen 28 kohdan kanssa, johon kyseisissä johdanto-osan perustelukappaleissa viitataan.

139

Kolmannen kanneperusteen ensimmäinen osa on siten hylättävä.

[– –]

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu yhdeksäs jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti: