1.

Ennakkoratkaisupyynnöllään Court of Appeal in Northern Ireland (Pohjois-Irlannin ylioikeus, Yhdistynyt kuningaskunta) tiedustelee unionin tuomioistuimelta direktiivin 2004/38/EY ( 2 ) 7 artiklan 1 kohdan b alakohdan tulkintaa.

2.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymykset koskevat lähinnä unionin kansalaiselta edellytettyjen varojen riittävyyttä, kun kyseiset varat, jotka on annettu pienten lasten, jotka ovat unionin kansalaisia, käyttöön, perustuvat heidän isänsä jäsenvaltiossa tekemästä työstä saatuihin tuloihin, kun hän on kolmannen valtion kansalainen, jolla oli aiemmin oleskelu- ja työlupa mutta jolla ei enää ole kyseistä lupaa kyseisessä jäsenvaltiossa, koska hänen oleskelukorttinsa voimassaolo on päättynyt.

3.

Vaikka unionin tuomioistuin käsittelee nyt ensimmäistä kertaa nimenomaan tätä kysymystä, on kuitenkin todettava, että unionin tuomioistuin on jo tulkinnut pääasiassa kyseessä olevaa säännöstä erityisesti tuomiossa Zhu ja Chen. ( 3 )

4.

Siten nyt käsiteltävän asian yhteydessä unionin tuomioistuin täsmentää erityisesti kyseisen tuomion ulottuvuutta pääasiassa kyseessä olevan asian erityisessä asiayhteydessä.

5.

Direktiivin 2004/38 2 artiklassa, jonka otsikko on ”Määritelmät”, säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

6.

Kyseisen direktiivin 3 artiklan, jonka otsikko on ”Henkilöt, joihin tätä direktiiviä sovelletaan”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tätä direktiiviä sovelletaan kaikkiin unionin kansalaisiin, jotka siirtyvät toiseen jäsenvaltioon tai oleskelevat toisessa jäsenvaltiossa kuin jonka kansalaisia he ovat, sekä heidän 2 artiklan 2 alakohdassa määriteltyihin perheenjäseniinsä, jotka tulevat heidän mukanaan tai seuraavat heitä myöhemmin.”

7.

Direktiivin 7 artiklan, jonka otsikko on ”Oikeus oleskella yli kolme kuukautta”, 1 kohdan b alakohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Unionin kansalaisilla on oikeus oleskella toisen jäsenvaltion alueella yli kolmen kuukauden ajan

– –

– –”

8.

Direktiivin 2004/38 14 artiklan, jonka otsikko on ”Oleskeluoikeuden säilyminen”, 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Unionin kansalaisella ja hänen perheenjäsenillään on 7, 12 ja 13 artiklassa säädetty oleskeluoikeus sikäli kuin he täyttävät näissä artikloissa säädetyt edellytykset.

– –”

9.

Ainoa säännös, johon Court of Appeal in Northern Ireland on viitannut ennakkoratkaisupyynnössään, on vuoden 1971 maahanmuuttolain (Immigration Act 1971) 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan henkilöllä, joka ei ole Yhdistyneen kuningaskunnan kansalainen, on oltava lupa oleskella ja työskennellä Yhdistyneen kuningaskunnan alueella sekä asettua sinne. ( 4 )

10.

Albanian kansalainen Ermira Bajratari on oleskellut Pohjois-Irlannissa vuodesta 2012 alkaen. Hänen aviomiehellään Durim Bajratarilla, joka on niin ikään Pohjois-Irlannissa oleskeleva Albanian kansalainen, on 13.5.2009–13.5.2014 ollut oleskelukortti, jonka nojalla hänellä on ollut oikeus oleskella Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Oleskelukortti oli myönnetty Durim Bajratarille hänen aiemman parisuhteensa perusteella, jossa hän oli Toal-nimisen Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisen ( 5 ) kanssa; kyseinen parisuhde päättyi vuoden 2011 alussa.

11.

Vaikka sen jälkeen, kun hänen parisuhteensa Toalin kanssa oli päättynyt, Ermira Bajratarin aviomies poistui Yhdistyneestä kuningaskunnasta vuonna 2011 mennäkseen naimisiin Albaniassa pääasian valittajan kanssa, hän palasi Pohjois-Irlantiin vuoden 2012 aikana. Hänen oleskelukorttiaan ei koskaan peruutettu.

12.

Pariskunnalla on kolme lasta, jotka ovat kaikki syntyneet Pohjois-Irlannissa ja joista kahdelle on myönnetty todistus Irlannin kansalaisuudesta.

13.

Ermira Bajratarin aviomies on vuodesta 2009 alkaen toiminut eri ammateissa, muun muassa ravintolatyöntekijänä Pohjois-Irlannissa, mutta hän on työskennellyt laittomasti 12.5.2014 lähtien, jolloin hänen oleskelukorttinsa voimassaolo päättyi.

14.

Perhe ei ole koskaan siirtynyt muuhun unionin jäsenvaltioon tai oleskellut muussa unionin jäsenvaltiossa kuin Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

15.

Ensimmäisen lapsensa, joka on Irlannin kansalainen, syntymän jälkeen pääasian valittaja haki Home Officelta (sisäministeriö, Yhdistynyt kuningaskunta) johdetun oleskeluoikeuden tunnustamista direktiivin 2004/38 nojalla, ja vetosi asemaansa lapsensa, joka on unionin kansalainen, tosiasiallisena huoltajana ja väitti, että oleskeluluvan epääminen johtaisi siihen, ettei hänen lapsensa voisi käyttää unionin kansalaisuuteen perustuvia oikeuksiaan.

16.

Hakemus hylättiin kahdella eri perusteella, eli yhtäältä sillä perusteella, että pääasian valittaja ei ollut direktiivissä 2004/38 tarkoitettu perheenjäsen, ja toisaalta sillä perusteella, että hänen lapsensa ei täyttänyt kyseisen direktiivin 7 artiklan 1 kohdan b alakohdassa säädettyä taloudellista riippumattomuutta koskevaa edellytystä.

17.

First-tier Tribunal (Immigration and Asylum Chamber) (alioikeus, maahanmuutto- ja turvapaikkajaosto, Yhdistynyt kuningaskunta) hylkäsi 8.6.2015 Ermira Bajratarin Home Officen päätöksestä nostaman kanteen. Upper Tribunal (Immigration and Asylum Chamber) (ylioikeus, maahanmuutto- ja turvapaikkajaosto, Yhdistynyt kuningaskunta) hylkäsi 6.10.2016 valittajan tekemän toisen muutoksenhaun. Tämän jälkeen pääasian valittaja haki ennakkoratkaisua pyytäneeltä tuomioistuimelta lupaa valittaa Upper Tribunalin (Immigration and Asylum Chamber) tuomiosta.

18.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että unionin tuomioistuin on aiemmin katsonut, että direktiivin 2004/38 7 artiklan 1 kohdan b alakohdassa asetettu vaatimus siitä, että unionin kansalaisella on oltava riittävät varat, täyttyy, jos kyseisellä unionin kansalaisella on tällaiset varat, eikä varojen alkuperän suhteen ole asetettu mitään vaatimuksia, jolloin ne voivat olla esimerkiksi kolmannen valtion kansalaisen antamia. ( 6 ) Kyseinen tuomioistuin huomauttaa, että unionin tuomioistuin ei kuitenkaan ole nimenomaisesti ottanut kantaa siihen, onko otettava huomioon kansallisen lainsäädännön kannalta laittomasta työstä saadut tulot.

19.

Tässä tilanteessa Court of Appeal in Northern Ireland on päättänyt 15.12.2017 tekemällään välipäätöksellä, joka saapui unionin tuomioistuimen kirjaamoon 9.2.2018, lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

20.

Unionin tuomioistuin esitti 6.11.2018 ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 101 artiklan mukaisen selvennyspyynnön, johon ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin vastasi 12.12.2018. ( 7 )

21.

Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet pääasian valittaja ja AIRE Centre, ( 8 ) Yhdistyneen kuningaskunnan, Tšekin, Tanskan, Alankomaiden ja Itävallan hallitukset sekä Euroopan komissio.

22.

Istunnossa, joka pidettiin 24.1.2019, suullisia huomautuksia esittivät pääasian valittaja, AIRE Centre, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Tanskan hallitukset sekä komissio.

23.

Sekä SEUT 267 artiklan sanamuodon että rakenteen perusteella ennakkoratkaisumenettely edellyttää, että kansallisessa tuomioistuimessa on todella vireillä riita-asia, jossa tämän on annettava ratkaisu, jossa otetaan huomioon unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisuasiassa antama tuomio. ( 9 ) Näin ollen unionin tuomioistuin voi viran puolesta tarkistaa, onko pääasiassa kyseessä olevan kaltainen riita-asia yhä vireillä. ( 10 )

24.

Pääasia koskee Ermira Bajratarin direktiivin 2004/38 nojalla esittämän johdettua oleskeluoikeutta koskevan hakemuksen hylkäämistä, ja Court of Appeal in Northern Irelandilta on haettu lupaa valittaa Upper Tribunalin (Immigration and Asylum Chamber) tuomiosta.

25.

Yhdistyneen kuningaskunnan hallituksen kirjallisista huomautuksista ilmenee, että Crown Solicitor’s Office (Yhdistyneen kuningaskunnan hallituksen edustaja, Pohjois-Irlanti) on ilmoittanut ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle 22.2. ja 6.3.2018, eli nyt käsiteltävän ennakkoratkaisupyynnön jättämisen jälkeen, että Ermira Bajratarin lasten todistukset Irlannin kansalaisuudesta oli todettu pätemättömiksi, koska Ermira Bajratarin aviomiehellä ei enää ollut johdettua oleskeluoikeutta Yhdistyneessä kuningaskunnassa sen jälkeen, kun hänen parisuhteensa Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisen kanssa oli päättynyt vuoden 2011 aikana.

26.

Tältä osin Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus vetoaa siihen, että Ermira Bajratarin lapsilla ei enää ole unionin kansalaisuutta ja siihen liittyviä oikeuksia, koska heidän Irlannin kansalaisuutensa on peruutettu sen jälkeen, kun toimivaltaiset viranomaiset totesivat, että kansalaisuus oli myönnetty heille, vaikka heidän isällään ei enää ollut voimassa olevaa oleskelulupaa. Näin ollen ennakkoratkaisupyynnöltä puuttuu kohde ja ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämät kysymykset ovat hypoteettisia. Näin ollen unionin tuomioistuimella ei ole toimivaltaa asiassa ja sen on siten kieltäydyttävä vastaamasta kyseisiin kysymyksiin.

27.

Yhdistyneen kuningaskunnan hallituksen huomautuksista ilmenee kuitenkin myös, että pääasian valittajalle on 12.4.2018 annettu lupa riitauttaa päätökset, joilla hänen kahden ensimmäisen lapsensa todistukset Irlannin kansalaisuudesta on todettu pätemättömiksi, judicial review ‑hakemuksella.

28.

Näiden seikkojen perusteella Court of Appeal in Northern Irelandia on pyydetty selventämään unionin tuomioistuimelle, miten Ermira Bajratarin kahden ensimmäisen lapsen Irlannin kansalaisuutta koskevien todistusten mahdollinen peruuttaminen vaikuttaisi pääasian oikeudenkäyntiin ja mitä seurauksia tällaisella peruuttamisella olisi ennakkoratkaisukysymyksille.

29.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on 12.12.2018 antamassaan välipäätöksessä todennut, että vaikka onkin mahdollista, että siinä vireillä oleva oikeusriita menettää tarkoituksensa, koska kyseiset kaksi lasta ovat menettäneet Irlannin kansalaisuuden, pääasia on kuitenkin tällä hetkellä edelleen vireillä. ( 11 )

30.

Edellä todetun perusteella pääasia on yhä vireillä ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa ja unionin tuomioistuimen vastaus esitettyyn kysymykseen on edelleenkin hyödyllinen ratkaisun antamiseksi kyseiseen oikeusriitaan.

31.

Kahdella kysymyksellään, joita on tarkasteltava yhdessä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko direktiivin 2004/38 7 artiklan 1 kohdan b alakohtaa tulkittava siten, että pienellä lapsella, joka on unionin kansalainen, on riittävät varat niin, että hän ei oleskelunsa aikana muodostu rasitteeksi vastaanottavan jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmälle, kun kyseiset varat perustuvat lapsen isän, joka on kolmannen valtion kansalainen, tuloihin työstä, jota hän on tehnyt kyseisessä jäsenvaltiossa laittomasti ilman oleskelu- ja työlupaa.

32.

Ennen kuin vastaan tähän kysymykseen käsittelen lyhyesti ensinnäkin sitä, kuuluuko pääasian valittajan ja hänen kahden alaikäisen pienen lapsensa, jotka eivät ole koskaan siirtyneet muuhun jäsenvaltioon tai oleskelleet muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa he ovat syntyneet ja jossa he oleskelevat, tilanne unionin oikeuden ja erityisesti SEUT 21 artiklan ja direktiivin 2004/38 soveltamisalaan. Toiseksi tarkastelen seuraavaa kysymystä: täyttävätkö Ermira Bajratarin lapset direktiivin 2004/38 7 artiklan 1 kohdan b alakohdassa vahvistetut edellytykset, kun – kuten on nyt käsiteltävässä asiassa, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkistettava – varat muodostuvat heidän isänsä, joka on kolmannen valtion kansalainen, sellaisesta työstä saamista tuloista, jota hän on tehnyt ilman oleskelu- ja työlupaa?

33.

Aluksi on muistutettava, että direktiivin 2004/38 3 artiklan 1 kohdan mukaan direktiivissä säädettyjä oikeuksia ”sovelletaan kaikkiin unionin kansalaisiin, jotka siirtyvät toiseen jäsenvaltioon tai oleskelevat toisessa jäsenvaltiossa kuin jonka kansalaisia he ovat, sekä heidän 2 artiklan 2 alakohdassa määriteltyihin perheenjäseniinsä, jotka tulevat heidän mukanaan tai seuraavat heitä myöhemmin”.

34.

Käsiteltävässä asiassa Ermira Bajratari on Albanian kansalainen ja kahden sellaisen alaikäisen pienen lapsen äiti ja tosiasiallinen huoltaja, jotka ovat Irlannin kansalaisia ja jotka ovat syntymästään alkaen oleskelleet samassa jäsenvaltiossa eli Yhdistyneessä kuningaskunnassa. ( 12 )

35.

Tältä osin se seikka, että kyseiset lapset eivät koskaan ole käyttäneet oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen ja ovat aina oleskelleet siinä jäsenvaltiossa, jossa he ovat syntyneet ja jossa he oleskelevat, voisi olla peruste katsoa, että he eivät kuulu direktiivin 2004/38 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun käsitteen ”henkilö, johon tätä direktiiviä sovelletaan” piiriin. ( 13 ) On kuitenkin muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan vastaanottavassa jäsenvaltiossa syntyneen jonkin jäsenvaltion kansalaisen, joka ei ole käyttänyt oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen, tilannetta ei voida pelkästään tästä syystä rinnastaa puhtaasti jäsenvaltion sisäiseen tilanteeseen, mikä veisi kyseiseltä kansalaiselta mahdollisuuden vedota vastaanottavassa jäsenvaltiossa henkilöiden vapaata liikkuvuutta ja oleskelua koskeviin unionin oikeuden määräyksiin tai säännöksiin. ( 14 )

36.

Koska pääasian valittajan kaksi ensimmäistä lasta oleskelevat muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jonka kansalaisia he ovat, heillä on siten oikeus vedota SEUT 21 artiklan 1 kohtaan.

37.

Näin ollen Ermira Bajratarin lapsilla on lähtökohtaisesti SEUT 21 artiklan 1 kohdan ja direktiivin 2004/38 nojalla oleskeluoikeus Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

38.

Tältä osin on täsmennettävä, että unionin kansalaisten oikeus oleskella muun jäsenvaltion kuin sen, jonka kansalaisia he ovat, alueella tunnustetaan, jollei EUT‑sopimuksessa määrätyistä tai sen soveltamisesta annetuissa säännöksissä säädetyistä rajoituksista ja ehdoista muuta johdu. ( 15 )

39.

Näin ollen on tutkittava, täyttävätkö Ermira Bajratarin lapset, jotka ovat unionin kansalaisia, direktiivin 2004/38 7 artiklan 1 kohdan b alakohdassa vahvistetut edellytykset, missä tapauksessa Ermira Bajratarille on myönnettävä johdettu oikeus oleskella yli kolme kuukautta.

40.

Pääasian valittajalle voidaan myöntää johdettu oikeus oleskella yli kolme kuukautta vain, jos hänen kaksi ensimmäistä lastaan, jotka ovat alaikäisiä pieniä lapsia ja unionin kansalaisia, täyttävät direktiivin 2004/38 7 artiklan 1 kohdan b alakohdassa vahvistetut edellytykset eli erityisesti, jos heillä on itselleen ja perheenjäsenilleen ”riittävät varat niin, että he eivät oleskelunsa aikana muodostu rasitteeksi vastaanottavan jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmälle, ja kattava sairausvakuutusturva [kyseisessä] jäsenvaltiossa”. ( 16 )

41.

Kattavaa sairausvakuutusturvaa vastaanottavassa jäsenvaltiossa koskevasta edellytyksestä on todettava, että ennakkoratkaisupyynnön mukaan Home Office ei ole riitauttanut tätä edellytystä.

42.

Sen sijaan kyseinen viranomainen on tulkinnut, että edellytys siitä, että unionin kansalaisella on oltava riittävät varat, ei täyttynyt. ( 17 )

43.

Tältä osin ennakkoratkaisupyynnössä esitetystä analyysista ilmenee, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tuntee unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön, joka koskee direktiivin 2004/38 7 artiklan 1 kohdan b alakohdan tulkintaa. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on kuitenkin epävarma siitä, voidaanko tätä oikeuskäytäntöä soveltaa nyt käsiteltävässä asiassa.

44.

Aloitan siis esittämällä yhteenvedon kyseisestä oikeuskäytännöstä.

45.

Unionin tuomioistuin on jo useita kertoja lausunut direktiivin 2004/38 7 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetusta varojen riittävyyttä koskevasta edellytyksestä pääasiassa kyseessä olevan kaltaisten asioiden yhteydessä.

46.

Tuomiossaan Zhu ja Chen ( 18 ) yhteisöjen tuomioistuin katsoi täysistuntokokoonpanossa asiassa, jossa oli kyse direktiiviä 2004/38 edeltäneistä unionin oikeuden välineistä, että ”riittää, että jäsenvaltion kansalaisella ’on’ riittävästi tuloja ja varoja eikä kyseisessä säännöksessä aseteta mitään vaatimuksia niiden alkuperän suhteen” ja että varat voi antaa esimerkiksi kolmannen valtion kansalainen, joka on asianomaisten alaikäisten kansalaisten vanhempi. ( 19 ) Yhteisöjen tuomioistuin totesi myös yhtäältä, että ”tällainen tulkinta on välttämätön sitäkin suuremmalla syyllä, koska säännöksiä, joilla vahvistetaan henkilöiden vapaan liikkuvuuden kaltainen perustavanlaatuinen periaate, on tulkittava laajasti”, ja toisaalta, että päinvastaisella tulkinnalla ”lisättäisiin kyseiseen edellytykseen – sellaisena kuin se on direktiivissä esitetty – tulojen ja varojen alkuperää koskeva vaatimus, jolla puututtaisiin kohtuuttomasti [SEUT 21 artiklassa] taatun vapaata liikkumista ja oleskelua koskevan [perus]oikeuden käyttämiseen, koska tällainen vaatimus ei ole tarpeen tavoitellun päämäärän saavuttamiseksi eli jäsenvaltioiden julkisen talouden suojelemiseksi”. ( 20 )

47.

Unionin tuomioistuin on toistanut tämän tulkinnan varojen riittävyyttä koskevasta edellytyksestä muun muassa tuomiossaan Alokpa ja Moudoulou ( 21 ) ja tuomiossaan Rendón Marín. ( 22 )

48.

Unionin tuomioistuimen suuren jaoston tuomiossa Rendón Marín ( 23 ) unionin tuomioistuin viittasi tuomion Zhu ja Chen ( 24 ) 45–47 kohtaan ja muistutti ensinnäkin, että jos sellaista vanhempaa, joka on jäsenvaltion tai kolmannen valtion kansalainen ja joka on tosiasiallisesti alaikäisen unionin kansalaisen huoltaja, kiellettäisiin oleskelemasta kyseisen kansalaisen kanssa vastaanottavassa jäsenvaltiossa, tuon unionin kansalaisen oleskeluoikeus menettäisi täysin tehokkaan vaikutuksensa, koska se, että pieni lapsi voi käyttää oleskeluoikeuttaan, edellyttää välttämättä sitä, että kyseisellä lapsella on oikeus sen henkilön läsnäoloon, joka on tosiasiallisesti lapsen huoltaja, ja näin ollen sitä, että tämän henkilön on voitava oleskella lapsen kanssa vastaanottavassa jäsenvaltiossa mainitun oleskelun ajan. ( 25 ) Toiseksi unionin tuomioistuin muistutti, että kun SEUT 21 artiklalla ja direktiivillä 2004/38 myönnetään vastaanottavassa jäsenvaltiossa oleskeluoikeus toisen jäsenvaltion kansalaiselle, joka on alaikäinen pieni lapsi ja joka täyttää kyseisen direktiivin 7 artiklan 1 kohdan b alakohdassa vahvistetut edellytykset, näiden samojen määräysten ja säännösten nojalla vanhemmalla, joka on tosiasiallisesti mainitun kansalaisen huoltaja, on siten oikeus oleskella hänen kanssaan vastaanottavassa jäsenvaltiossa. ( 26 )

49.

Kun kyseistä oikeuskäytäntöä sovelletaan pääasiaan, tästä seuraa, että jos Ermira Bajratarin lapset täyttävät kyseisessä säännöksessä sille, että he voivat käyttää oikeuttaan oleskella Yhdistyneen kuningaskunnan alueella SEUT 21 artiklan ja direktiivin 2004/38 nojalla, vahvistetut edellytykset ja jos pääasian valittaja on lastensa tosiasiallinen huoltaja, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on selvitettävä, näiden samojen säännösten ja määräysten nojalla Ermira Bajratarilla on johdettu oikeus oleskella Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

50.

Vaikka se, että asianomaisilla lapsilla on isänsä, joka on kolmannen valtion kansalainen, välityksellä direktiivin 2004/38 7 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetut riittävät varat, ei ole este kyseisessä säännöksessä vahvistetun riittäviä varoja koskevan edellytyksen täyttymiselle, sellaisena kuin tätä edellytystä on tulkittu tämän ratkaisuehdotuksen 46 ja 47 kohdassa esitetyssä oikeuskäytännössä, on kuitenkin käsiteltävä kysymystä, joka on nyt käsiteltävän asian ytimessä ja jolle omistan loput analyysistani: voidaanko ilman työ- ja oleskelulupaa harjoitetusta toiminnasta saatuja tuloja pitää kyseisessä säännöksessä tarkoitettuina riittävinä varoina?

51.

Vastauksen antamiseksi tähän kysymykseen on aluksi tarkasteltava Ermira Bajratarin aviomiehen ennen ja jälkeen sen, kun hänen oleskelukorttinsa voimassaoloaika päättyi 12.5.2014, tekemää työtä. ( 27 )

52.

Ennakkoratkaisupyynnöstä ja pääasian valittajan kirjallisista huomautuksista ilmenee, että vuoden 2009 ja helmikuun 2018 välisenä aikana Ermira Bajratarin aviomies työskenteli keittiöpäällikkönä Belfastissa (Pohjois-Irlanti) sijaitsevassa ravintolassa. Lisäksi Ermira Bajratari toteaa, että tämän jälkeen hänen aviomiehensä on työskennellyt työntekijänä autonpesuasemalla.

53.

Tältä osin – vastauksena unionin tuomioistuimen istunnossa esittämään kysymykseen – pääasian valittajan edustaja on vahvistanut, että oleskelukorttinsa voimassaoloajan päätyttyä vuoden 2014 aikana Ermira Bajratarin aviomies menetti työ- ja oleskelulupansa, mutta hän jatkoi kuitenkin työssään ravintolassa, jossa hän oli työskennellyt vuodesta 2009 alkaen. Ermira Bajratarin aviomiehen työssäkäynnistä on tullut laitonta siis pelkästään siksi, että hänen oleskelukorttinsa voimassaoloaika päättyi. Oleskelukortin voimassaolon päättymisestä huolimatta Ermira Bajratarin aviomies oli edelleenkin velvollinen maksamaan veroja ja maksuja sosiaaliturvajärjestelmään ja, kuten istunnossa vahvistettiin, hänen työnantajansa teki säännöllisesti pidätyksiä hänen palkastaan. ( 28 )

54.

Näin ollen on muistutettava, että unionin kansalaisten oikeus oleskella muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jonka kansalaisia he ovat, tunnustetaan, jollei EUT‑sopimuksessa määrätyistä sekä sen soveltamisesta annetuissa säännöksissä säädetyistä rajoituksista ja ehdoista muuta johdu, ( 29 ) ja näitä rajoituksia ja ehtoja on sovellettava unionin oikeudessa asetettuja rajoja noudattaen ja unionin oikeuden yleisten periaatteiden, erityisesti suhteellisuusperiaatteen, mukaisesti. ( 30 )

55.

Näin ollen on ratkaistava, onko Ermira Bajratarin mahdollisen oleskeluoikeuden epääminen sen tulkinnan perusteella, että hänen aviomiehensä ilman työ- ja oleskelulupaa ansaitsemia tuloja ei voida pitää direktiivin 2004/38 7 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettuina riittävinä varoina, toimenpide, joka on suhteellisuusperiaatteen mukainen.

56.

Kun otetaan huomioon pääasian olosuhteet, asian arviointi suhteellisuusperiaatteen näkökulmasta edellyttää sen ratkaisemista, ovatko kansalliset toimenpiteet, jotka on toteutettu pääasian valittajan ja hänen lastensa oleskeluoikeuden asettamiseksi riippuvaiseksi Yhdistyneen kuningaskunnan hyväksyttävistä intresseistä, asianmukaisia ja tarpeellisia tavoitellun päämäärän saavuttamiseksi.

57.

Tältä osin muistutan, että direktiivin 2004/38 päätavoitteena on – kuten sen johdanto-osan ensimmäisestä, toisesta, kolmannesta ja neljännestä perustelukappaleesta ilmenee – helpottaa sen unionin kansalaisille SEUT 21 artiklan 1 kohdassa suoraan myönnetyn henkilökohtaisen perusoikeuden, joka on liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella, käyttämistä ja että mainitulla direktiivillä on erityisesti tarkoitus tehostaa kyseistä oikeutta. ( 31 ) Tämän päätavoitteen yhteydessä direktiivin 2004/38 7 artiklan 1 kohdan b alakohdassa säädetyn varojen riittävyyttä koskevan edellytyksen – kuten direktiivin johdanto-osan kymmenennestä perustelukappaleesta ilmenee – erityistavoitteena on ”estä[ä] se, että näistä henkilöistä aiheutuisi kohtuutonta rasitusta vastaanottavan jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmälle”. ( 32 )

58.

Tämän ratkaisuehdotuksen 46 kohdassa esitetystä oikeuskäytännöstä ilmenee, että riittää, että jäsenvaltioiden kansalaisilla ”on” tarvittavat varat, eikä direktiivin 2004/38 7 artiklan 1 kohdan b alakohdassa aseteta ”mitään vaatimuksia niiden alkuperän suhteen”. ( 33 ) Unionin tuomioistuimen mukaan päinvastaisella tulkinnalla lisättäisiin kyseiseen edellytykseen – sellaisena kuin se on direktiivissä esitetty –varojen alkuperää koskeva vaatimus, jolla puututtaisiin kohtuuttomasti SEUT 21 artiklassa taatun vapaata liikkumista ja oleskelua koskevan perusoikeuden käyttämiseen, koska tällainen vaatimus ei ole tarpeen tavoitellun päämäärän saavuttamiseksi eli jäsenvaltioiden julkisen talouden suojelemiseksi. ( 34 )

59.

Näin ollen on ilmeistä, että se, että Ermira Bajratarin niiden lasten, jotka ovat pieniä unionin kansalaisia, isä on aloittanut työssä vuonna 2009, jolloin hänen oleskelukorttinsa oli voimassa, ja että hän on jatkanut työssäkäyntiä samassa työssä vastaanottavan jäsenvaltion alueella kyseisen oleskelukortin voimassaolon päättymispäivän jälkeen ilman työ- ja oleskelulupaa, ei voi olla peruste, jonka nojalla direktiivin 2004/38 7 artiklan 1 kohdan b alakohtaan voidaan lisätä sellainen ”riittävien varojen” alkuperää koskeva vaatimus, josta ei ole säädetty kyseisessä säännöksessä.

60.

Lisäksi on muistutettava, että komission Euroopan parlamentille ja neuvostolle direktiivin 2004/38/EY täytäntöönpanon ja soveltamisen parantamisesta 2.7.2009 antamasta tiedonannosta ( 35 ) ilmenee, että jotta varoja voidaan pitää ”riittävinä”, niiden ei tarvitse olla säännöllisiä tuloja, vaan kyse voi olla myös kertyneestä pääomasta. ( 36 ) On nimittäin niin, että arvioitaessa, rasittaako henkilö sosiaalihuoltojärjestelmää, voidaan ottaa huomioon ainoastaan sosiaaliavustuksien saaminen. ( 37 ) Tältä osin unionin tuomioistuin on katsonut, että ”pelkästään se, että jäsenvaltion kansalainen saa sosiaaliavustusta, ei voi riittää osoittamaan, että hän merkitsee kohtuutonta rasitusta vastaanottavan jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmälle”. ( 38 )

61.

Siten direktiivin 2004/38 14 artiklan 3 kohdassa säädetään, että ”karkottamistoimenpide ei saa automaattisesti olla seurauksena siitä, että unionin kansalainen tai hänen perheenjäsenensä turvautuu vastaanottavan jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmään”. Lisäksi direktiivin johdanto-osan 16 perustelukappaleesta ilmenee, että henkilöä, jolla on oleskeluoikeus, ei saisi karkottaa niin kauan kuin hän ei aiheuta kohtuutonta rasitusta vastaanottavan jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmälle. ( 39 )

62.

Unionin tuomioistuin on jo muistuttanut, että direktiivin 2004/38 johdanto-osan 16 perustelukappaleesta ilmenee, että sen arvioimiseksi, aiheuttaako sosiaaliavustuksen saaja kohtuuttoman rasituksen vastaanottavan jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmälle, tämän valtion on ennen karkottamistoimenpiteen toteuttamista tarkasteltava, ovatko asianomaisella olevat vaikeudet väliaikaisia, ja otettava huomioon hänen oleskelunsa pituus, hänen henkilökohtaiset olosuhteensa ja hänelle myönnetyn avustuksen määrä. ( 40 )

63.

Arvioidessaan kyseistä kolmea direktiivin 2004/38 johdanto-osan 16 perustelukappaleessa lueteltua kriteeriä kansallisten viranomaisten on arvioitava muun muassa sitä, kuinka pitkäksi ajaksi avustus on myönnetty, sitä, miten tiiviit yhteydet unionin kansalaisella ja hänen perheenjäsenillään on vastaanottavan jäsenvaltion yhteiskuntaan, erityisiä esimerkiksi ikään, terveydentilaan, perhetilanteeseen tai taloudelliseen tilanteeseen liittyviä seikkoja, sitä, onko unionin kansalainen turvautunut (tai ovatko hänen perheenjäsenensä turvautuneet) aiemminkin usein sosiaaliavustuksiin, ja sitä, kuinka kauan kyseinen kansalainen on osallistunut (tai hänen perheenjäsenensä ovat osallistuneet) sosiaalihuoltojärjestelmän kustannuksiin vastaanottavassa jäsenvaltiossa. ( 41 )

64.

Tässä tapauksessa on paitsi niin, että mikään ei viittaa siihen, että Ermira Bajratarin lapset olisivat turvautuneet sosiaaliavustuksiin vastaanottavassa jäsenvaltiossa, ( 42 ) myös niin, että istunnossa on vahvistettu, että Ermira Bajratarin aviomies, hänen lastensa isä, on oleskelukorttinsa voimassaoloajan päätyttyä jatkanut osallistumistaan vastaanottavan jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmän kustannuksiin maksamalla veroja ja maksuja säännöllisinä pidätyksinä, mikä on tosiseikka, joka ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkistettava.

65.

Tässä yhteydessä totean ensiksi, että – kuten tämän ratkaisuehdotuksen 53 kohdasta ilmenee – Ermira Bajratarin aviomiehen työskentelyn väitetty lainvastaisuus perustuu lähtökohtaisesti ainoastaan siihen, että hänen oleskelukorttinsa voimassaoloaika päättyi. Lisäksi työ, jota hän teki ennen oleskelukorttinsa voimassaolon päättymistä ja jossa hän jatkoi kortin voimassaolon päätyttyä, ei sellaisenaan ollut laitonta, ja näin on mielestäni varsinkin, koska työstä saaduista tuloista on suoritettu kansallisen lainsäädännön vaatimusten mukaiset verot ja maksut sosiaaliturvajärjestelmään. Näin ollen katson, että tilanteen, jossa työntekijä maksaa veroja ja osallistuu sosiaaliturvan kustannuksiin, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkistettava, ei voida katsoa olevan ristiriidassa jäsenvaltioiden julkisen talouden suojaamisen kanssa.

66.

Lisäksi se, että varoilta edellytetään riittävyyttä, ja se, että rikolliseen toimintaan perustuvia varoja pidetään luonteeltaan laittomina, ovat epäilemättä kaksi täysin eri asiaa. Siten tämä ero voi vaikuttaa direktiivin 2004/38 7 artiklan 1 kohdan b alakohdan tulkintaan vain välillisesti: jos esimerkiksi alaikäisillä lapsilla, jotka ovat unionin kansalaisia, toisen unionin kansalaisen tai kolmannen valtion kansalaisen välityksellä olevat varat perustuvat rikolliseen toimintaan, kuten esimerkiksi huumausainekauppaan, ja kyseinen henkilö tuomitaan vankeusrangaistukseen, tällöin kyseisillä lapsilla ei lähtökohtaisesti enää ole käytännössä toimeentuloaan varten tarvittavia varoja.

67.

Lisäksi on huomattava, että vaikka Ermira Bajratarin aviomies menetti työ- ja oleskelulupansa, kun hänen oleskelukorttinsa voimassaoloaika päättyi 12.5.2014, on paitsi niin, että vastaanottava jäsenvaltio sieti hänen läsnäoloaan viiden vuoden ajan, joiden aikana hän – muistutan – jatkoi vero- ja sosiaalimaksujen maksamista, myös niin, kuten istunnossa myös vahvistettiin, että hänen toiselle lapselleen myönnettiin kyseisenä aikana 26.7.2016 todistus Irlannin kansalaisuudesta.

68.

Lisäksi, kuten komissio on perustellusti huomauttanut, toiseen jäsenvaltioon siirtyvien unionin kansalaisten, mukaan lukien sellaisten lasten, joilla on unionin kansalaisuus, oikeutta oleskella toisessa jäsenvaltiossa heikennettäisiin merkittävästi, jos tämä oikeus voitaisiin milloin tahansa päättää sellaisten epämääräisesti määriteltyjen rikkomusten perusteella, joihin heidän huoltajansa tai henkilöt, joista he ovat riippuvaisia, ovat syyllistyneet vastaanottavassa jäsenvaltiossa tai muualla. Kun nimittäin otetaan huomioon se, että on huomattavan laaja kirjo tekoja, joita voidaan pitää laittomina paitsi yhden jäsenvaltion alueella myös jäsenvaltiosta ja aikakaudesta toiseen, tällaiseen lähestymistapaan liittyisi todellinen oikeudellisen epävarmuuden vaara ja niiden tilanteiden määrä, joissa unionin kansalaisen oleskeluoikeus voitaisiin kyseenalaistaa sillä perusteella, että on epävarmuutta olosuhteista, joissa hänen varansa on hankittu, moninkertaistuisi. ( 43 )

69.

Näin ollen minusta näyttää siltä, että sitä, että jäsenvaltion viranomaiset kieltäytyvät tunnustamasta tuloja, jotka perustuvat vastaanottavassa jäsenvaltiossa siksi ilman työ- ja oleskelulupaa tehtyyn työhön, että henkilön oleskelukortin voimassaoloaika päättyi, on pidettävä suhteettomana toimenpiteenä, joka merkitsee alaikäisten pienten lasten, jotka ovat unionin kansalaisia, vapaata liikkumista ja oleskelua koskevan oikeuden perusteetonta rajoitusta, koska se ei ole tarpeen tavoitellun päämäärän saavuttamiseksi eli jäsenvaltioiden julkisen talouden suojaamiseksi.

70.

Näin ollen katson edellä esitetyn perusteella, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa se, että varat perustuvat ilman työ- ja oleskelulupaa vastaanottavassa jäsenvaltiossa tehtyyn työhön, riittää perusteeksi katsoa, että unionin kansalaisella on direktiivin 2004/38 7 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetut ”riittävät varat”.

71.

Näissä olosuhteissa katson, että Ermira Bajratarin lapset paitsi kuuluvat SEUT 21 artiklan ja direktiivin 2004/38 soveltamisalaan myös täyttävät direktiivin 2004/38 7 artiklan 1 kohdan b alakohdassa vahvistetut edellytykset. Näin ollen Ermira Bajratari voi vedota kyseisten lastensa oleskeluoikeudesta johdettuun oleskeluoikeuteen.

72.

Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus väittää kirjallisissa huomautuksissaan, että koska pääasian valittajan aviomies oleskelee alueella sääntöjenvastaisesti, hänen työnsä on sellaisenaan laitonta. Tältä osin kyseinen hallitus toteaa, että Yhdistyneen kuningaskunnan kansallisessa oikeusjärjestyksessä luvatonta työskentelyä pidetään yleisen järjestyksen vastaisena ja siitä määrätään siviili- ja rikosoikeudellisia seuraamuksia paitsi työnantajalle myös 12.7.2016 alkaen työntekijälle. ( 44 )

73.

On kylläkin niin, kuten Tanskan, Alankomaiden ja Itävallan hallitukset esittävät, että komission suuntaviivojen mukaan kansalliset viranomaiset voivat suorittaa tutkimuksia varmistaakseen varojen olemassaolon, niiden laillisuuden, määrän ja saatavuuden. Komissio on kuitenkin todennut vastauksena unionin tuomioistuimen istunnossa esittämään kysymykseen, että riittävien varojen olemassaoloon tai niiden laillisuuteen kohdistuva jäsenvaltioiden suorittama valvonta koskee ainoastaan sitä, liittyykö varoihin rikollisuutta tai oikeuden väärinkäyttöä, ( 45 ) ja näin ollen sitä, voidaanko unionin kansalaisen tai hänen perheenjäsentensä yksittäistilanteeseen soveltaa direktiivin 2004/38 VI luvun säännöksiä vai ei. Siten jäsenvaltio voi toteuttaa kaikki kansallisen rikosoikeutensa mukaiset tarvittavat toimenpiteet selvittääkseen rikoksia silloin, kun saadut tulot ovat laittomia, koska ne perustuvat rikolliseen toimintaan, kuten esimerkiksi huumausainekauppaan. Tässä tapauksessa direktiivin 2004/38 VI luvusta ilmenee, että jäsenvaltioilla on mahdollisuus vedota poikkeukseen, joka perustuu esimerkiksi yleisen järjestyksen tai yleisen turvallisuuden turvaamiseen.

74.

Lisäksi on muistutettava, että käsitteitä ”yleinen järjestys” ja ”yleinen turvallisuus” on unionin kansalaisten tai heidän perheenjäsentensä oleskeluoikeuteen kohdistuvan poikkeuksen perusteena tulkittava suppeasti, joten jäsenvaltiot eivät voi yksipuolisesti määritellä niiden ulottuvuutta ilman unionin toimielinten valvontaa. ( 46 )

75.

Yleisen järjestyksen käsitteestä unionin tuomioistuin on katsonut, että kyseinen käsite edellyttää joka tapauksessa, että kyse on – paitsi yhteiskuntajärjestyksen häiriintymisestä, jota kaikki lain rikkominen merkitsee – yhteiskunnan perustavanlaatuiseen etuun vaikuttavasta todellisesta, välittömästä ja riittävän vakavasta uhasta. ( 47 )

76.

Siltä osin kuin kyse on käsitteestä ”yleinen turvallisuus”, unionin tuomioistuin on todennut, että tämän käsitteen piiriin kuuluvat jäsenvaltion sisäinen turvallisuus ja sen ulkoinen turvallisuus ja että näin ollen valtion elinten tai sen julkisten peruspalvelujen toimintaan tai väestön eloonjäämiseen kohdistuva uhka, ulkosuhteiden tai kansojen rauhanomaisen rinnakkaiselon vakavan häiriintymisen vaara tai sotilaallisiin etuihin kohdistuva uhka voivat vaikuttaa yleiseen turvallisuuteen. Unionin tuomioistuin on myös katsonut, että järjestäytyneiden ryhmien harjoittamaan huumausainekauppaan liittyvän rikollisuuden torjunta tai terrorismin torjunta kuuluvat käsitteen ”yleinen turvallisuus” piiriin. ( 48 )

77.

Muistutan, että direktiivin 2004/38 27 artiklan 2 kohdan ensimmäisestä alakohdasta ilmenee, että toimenpiteiden, joilla rajoitetaan unionin kansalaisen tai hänen perheenjäsenensä oleskeluoikeutta, kuten muun muassa yleiseen järjestykseen perustuvien toimenpiteiden, on – jotta ne voidaan katsoa oikeutetuiksi – oltava suhteellisuusperiaatteen mukaisia ja perustuttava yksinomaan asianomaisen henkilön omaan käyttäytymiseen. ( 49 )

78.

Kuten tämän ratkaisuehdotuksen 64–69 kohdasta ilmenee, tässä tapauksessa on ilmeistä, että Ermira Bajratarin oleskeluoikeuden epääminen sen Yhdistyneen kuningaskunnan esittämän väitteen perusteella, joka koskee yleisen järjestyksen perusteella tehtävää poikkeusta, ei täytä kumpaakaan mainituista kahdesta edellytyksestä.

79.

Mielestäni on kuitenkin muitakin argumentteja – jotka esitän jäljempänä lyhyesti –, joilla voidaan tukea päätelmääni, jonka mukaan Ermira Bajratarin lapset paitsi kuuluvat SEUT 21 artiklan ja direktiivin 2004/38 soveltamisalaan myös täyttävät direktiivin 2004/38 7 artiklan 1 kohdan b alakohdassa vahvistetut edellytykset ja jonka mukaan näin ollen Ermira Bajratari voi vedota kyseisten lastensa oleskeluoikeudesta johdettuun oleskeluoikeuteen.

80.

Heti aluksi on todettava, että jos annettaisiin päinvastainen vastaus kuin se, jota juuri ehdotin, direktiivissä 2004/38 ja SEUT 21 artiklassa taattu oleskeluoikeus menettäisi täysin tehokkaan vaikutuksensa. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on katsottu, että kun otetaan huomioon direktiivin 2004/38 asiayhteys ja päämäärät, sen säännöksiä ei voida tulkita suppeasti, eikä niiltä missään tapauksessa pidä viedä niiden tehokasta vaikutusta. ( 50 )

81.

Yhteisöjen tuomioistuin otti nimenomaan tästä syystä tuomiossaan Zhu ja Chen ( 51 ) huomioon sen, että pienet lapset, jotka ovat unionin kansalaisia, eivät voi huolehtia omasta toimeentulostaan, ja katsoi, että jos sellaista vanhempaa, joka on jäsenvaltion tai kolmannen valtion kansalainen ja joka on alaikäisen unionin kansalaisen tosiasiallinen huoltaja, kiellettäisiin oleskelemasta kyseisen kansalaisen kanssa vastaanottavassa jäsenvaltiossa, tuon unionin kansalaisen oleskeluoikeus menettäisi täysin tehokkaan vaikutuksensa, koska se, että pieni lapsi voi käyttää oleskeluoikeuttaan, edellyttää välttämättä sitä, että kyseisellä lapsella on oikeus sen henkilön läsnäoloon, joka on tosiasiallisesti lapsen huoltaja, ja näin ollen sitä, että tämän henkilön on voitava oleskella lapsen kanssa vastaanottavassa jäsenvaltiossa mainitun oleskelun ajan. ( 52 )

82.

On huomautettava, että tämä periaate, jonka yhteisöjen tuomioistuin ilmaisi ensimmäisen kerran tuomiossa Zhu ja Chen ( 53 ) tulkitessaan direktiiviä 2004/38 ja SEUT 21 artiklaa, on sittemmin vahvistettu tuomiossa Ruiz Zambrano ( 54 ) SEUT 20 artiklan tulkinnan yhteydessä. Siten viimeksi mainitun tuomion 44 kohdassa unionin tuomioistuin katsoi, että ”tällaisesta oleskelun epäämisestä on nimittäin katsottava seuraavan se, että kyseiset lapset, jotka ovat unionin kansalaisia, joutuvat lähtemään unionin alueelta vanhempiensa mukana. Samoin on niin, että jos kyseiselle henkilölle ei myönnetä työlupaa, hänellä ei ehkä ole tarvittavia varoja itsensä ja perheensä elatukseen, mistä myös seuraisi, että hänen lapsensa, jotka ovat unionin kansalaisia, joutuisivat lähtemään unionin alueelta. Tällaisessa tilanteessa kyseisten unionin kansalaisten on tosiasiassa mahdoton käyttää pääosaa oikeuksista, jotka heillä on unionin kansalaisen asemansa perusteella.” ( 55 )

83.

Näistä kahdesta tuomiosta ilmenee hyvin selvästi, että unionin tuomioistuimen päättely perustui niissä samaan periaatteeseen: lapsi ei voi osoittaa, että hänellä on varoja, ja näin ollen kyseisten varojen on oltava peräisin henkilöltä, joka on lapsen tosiasiallinen huoltaja. Kun tunnustetaan, että lapsi voi osoittaa, että hänellä on riittävät varat, jotka ovat peräisin henkilöltä, joka on lapsen tosiasiallinen huoltaja, olisi absurdia evätä kyseiseltä henkilöltä oleskeluoikeus ja siis mahdollisuus tehdä työtä. Jos oleskeluoikeus evätään, ollaan tilanteessa, jossa käärme puree omaa häntäänsä, eli kyse on kehäpäätelmästä, jolla SEUT 21 artiklan ja direktiivin 2004/38 tehokas vaikutus tehdään tyhjäksi. Tästä epäämisestä seuraisi, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa ainutkaan alaikäinen lapsi, joka on unionin kansalainen, ei voisi täyttää direktiivin 7 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisia edellytyksiä. On todettava, että jos kyseiset lapset olisivat aikuisia, heillä olisi paitsi unionin kansalaisen asema, jonka tarkoituksena on olla jäsenvaltioiden kansalaisten perustavanlaatuinen asema, ( 56 ) myös työntekijöiden asema.

84.

Lisäksi on muistutettava, että unionin tuomioistuin on jo katsonut, että koska oikeus vapaaseen liikkuvuuteen on unionin oikeuden perusperiaatteena pääsääntö, direktiivin 2004/38 7 artiklan 1 kohdan b alakohdassa säädettyjä edellytyksiä on tulkittava suppeasti sekä unionin oikeudessa asetettuja rajoja ja suhteellisuusperiaatetta noudattaen. ( 57 )

85.

Tässä tapauksessa Ermira Bajratarin lapset ovat Irlannin kansalaisia, vaikka he ovatkin aina oleskelleet Yhdistyneessä kuningaskunnassa, kun taas tuomion Ruiz Zambrano ( 58 ) taustalla olleessa asiassa lapset olivat sen jäsenvaltion kansalaisia, jossa he olivat aina oleskelleet. Jos Ermira Bajratarin lapset olisivat Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisia, ei olisi epäilystäkään siitä, että tuomioon Ruiz Zambrano perustuvaa oikeuskäytäntöä sovellettaisiin asiassa.

86.

Näin ollen tulee esiin seuraava kysymys: eikö olisi täysin epäloogista, jos lapsella, joka on unionin kansalainen, voisi olla enemmän oikeuksia SEUT 20 artiklan perusteella kuin silloin, kun häneen sovelletaan – kuten tässä asiassa – SEUT 21 artiklaa ja direktiiviä 2004/38?

87.

Mielestäni kyllä olisi.

88.

Näin ollen katson, että vaikka Ermira Bajratarin lapsilla on muun jäsenvaltion kuin sen jäsenvaltion kansalaisuus, jossa he oleskelevat ja jossa he kuitenkin ovat syntyneet ja oleskelleet syntymästään alkaen, tässä tapauksessa on sovellettava unionin tuomioistuimen tuomiossa Zhu ja Chen ( 59 ) ja tuomiossa Ruiz Zambrano ( 60 ) esittämää periaatetta.

89.

Tässä yhteydessä minusta vaikuttaa asianmukaiselta ottaa huomioon yhtäältä yksityis- ja perhe-elämän kunnioittamista koskeva oikeus, sellaisena kuin se on taattu Euroopan unionin perusoikeuskirjan 7 artiklassa, ja toisaalta kyseisen perusoikeuskirjan 24 artiklan 2 kohdassa tunnustettu lapsen etu.

90.

Kaiken edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Court of Appeal in Northern Irelandin esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:

Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella, asetuksen (ETY) N:o 1612/68 muuttamisesta ja direktiivien 64/221/ETY, 68/360/ETY, 72/194/ETY, 73/148/ETY, 75/34/ETY, 75/35/ETY, 90/364/ETY, 90/365/ETY ja 93/96/ETY kumoamisesta 29.4.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/38/EY, sellaisena kuin se on muutettuna 5.4.2011 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 492/2011, 7 artiklan 1 kohdan b alakohtaa on tulkittava siten, että pienellä lapsella, joka on unionin kansalainen, on riittävät varat niin, että hän ei oleskelunsa aikana muodostu rasitteeksi vastaanottavan jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmälle, kun pääasiassa kyseessä olevien kaltaisissa olosuhteissa kyseiset varat perustuvat hänen isänsä, joka on kolmannen valtion kansalainen, tuloihin työstä, jota hän on tehnyt kyseisessä jäsenvaltiossa laittomasti ilman oleskelu- ja työlupaa.